empi osuuskin sujuu kunnialla loppuun. Olihan siellä hymyä naamassa, kuvailee Hanne Vaht Tikkurilan Sinisistä maalisuoratunnelmia.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "empi osuuskin sujuu kunnialla loppuun. Olihan siellä hymyä naamassa, kuvailee Hanne Vaht Tikkurilan Sinisistä maalisuoratunnelmia."

Transkriptio

1 Heppu Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n jäsenlehti 7 / 2000 Onko Nahkalilja-vaellus itsensä ylittämistä, hulluutta vai kaipuuta metsään? Useimmille 40 kilometrin nahkaliljavaeltajille kyseessä on ensimmäinen pidempi reitti, mutta matkaan on lähdetty vakaalla asenteella: Ei tänne tultu kärsimään, vaan hauskaa pitämään, toteaa Haagan Sirkkujen kahdeksanhenkinen vaeltajaryhmä. Ensimmäiset viisi kilometriä kuluvat reippaasti, mutta parin tunnin jälkeen lounastauolla on jo hieman uupunutta porukkaa. Kyllä tämä alkumatka vielä menee mukavasi, mutta aamulla on jäsenet kankeina ja vielä yli kymmenen kilometriä jäljellä, arvelee Pellervo Peltsi Marttila Helsingin Eräleijonista vaelluksen sujumista. Vaelluksen järjestäjät Peltsi ja Ulrich Rick Jeltsch piirin Erätoimikunnasta. He ovat suunnitelleet reitin, joka kulkee lähinnä Nuuksion metsien kätköissä kävelyteillä ja välillä umpimetsässäkin. Yöksi majoitutaan laavuihin. Säät suosivat vaeltajia lähes koko ajan. Satamaan rupeaa vasta viimeisillä kilometreillä, eikä matkalla satu rakkoja suurempia tapaturmia. Illalla oli aikaa tehdä ruokaa ja tutustua muihin osallistujiin. Toiseksi päiväksi jätetty lyhy- empi osuuskin sujuu kunnialla loppuun. Olihan siellä hymyä naamassa, kuvailee Hanne Vaht Tikkurilan Sinisistä maalisuoratunnelmia. Omin jaloin 40 kilometriä vuorokaudessa Lokakuisena viikonloppuna Nuuksiossa vaelsi 15 partiolaista - lippukunnalle omat nettisivut Keskiaukeama vähintään kahdeksan kilon rinkat selässään. Tavoitteena oli suorittaa perinteinen 40 kilometrin Nahkalilja-vaellus. Vaellukselle lähdön syitä pohdittaessa esiin nousevat itsensä ylittäminen, hulluus, ja metsän kaipuu. Tulevaisuudessa piirin erätoimikunnan tavoitteena on järjestää 60:n ja ehkä myös 100 kilometrin nahkaliljat. Aikaa liljan suorittamiseen saa mennä matkan pituu- desta huolimatta vain 24 tuntia. Palkinnoksi vaeltaja voi ommella nahkaisen liljan partiovyöhönsä. Muutenkin Erätoimikunta aikoo lisätä toimintaa ensi vuonna, jolloin erä- ja kilpailutoiminta on piirin yhtenä painopisteenä. PAULA TOMMILA Korvenkolkka valmistuu vuoden vaihteessa sivu 4

2 PÄÄKIRJOITUKSET KATRI AHLGREN päätoimittaja Ennakkotehtävät haasteellisia Tänäkin syksynä kuului monelta kololta tuskanhuutoja kun Hiipivän Haamun ennakkotehtävät vedettiin kirjekuoresta. Tehtävien vaatimustasoa peilaa aika hyvin se, että niitä ratkaisemalla saa jo valmiiksi monta pistettä kisaa varten. Eri vartioissa pureudutaan eri tavalla niiden ratkaisemiseen. Osa käy kirjastossa, osa jakaa tehtävät ja osa ottaa tietosanakirjan käsiin. Onneksi tehtävät ovat kuitenkin niin hauskoja, että niitä jaksaa pohtia. Minä vuonna Helsingistä tuli pääkaupunki? Hespartton Lumikot-vartio on ensimmäistä kertaa lähdössä kilpailemaan Hiipivään Haamuun. Vartionjohtaja Marja Manteli Kyyrö on kuitenkin ollut jo useamman kerran mukana kilpailemassa ja osasi hyvin kertoa tytöille millaisesta kilpailusta on kyse. Ennakkotehtävät tuntuvat vartiolaisista vaikealta ja niitä onkin suoritettu vasta muutama, loput on jätetty kilpailuviikolle. Kalifiksi kalifin paikalle K aksi ja puoli vuotta aitiopai kalla maan vähintäänkin par haan piirilehden päätoimittajana on kohta takana. Uusi vuosi ja uudet päätoimittajat. Tulee ajatelleeksi murrosta, joka on edessä aina kun ihmiset vaihtuvat. Näyttää siltä että joka kerta vastuutehtäviin on yhtä hankala löytää halukkaita. Ehdokkaat niin piirihallituksen ministereiksi kuin lippukunnanjohtajiksikin ovat kadoksissa. Kellään ei ole halua tai aikaa. Siksikö yhä nuorempia valitaan yhä vaativampiin partiopesteihin? On hyvä, ettei lippukuntia tai piiriä pyöritä nuoruutensa jo kauan sitten haudanneet ukot ja akat. Myös nuoremmille on annettava tilaa. Mutta onko viisasta sekään, että sälytetään vastuuta yhä nuoremmille ja nuoremmille, vaikka ei suinkaan aina vastoin heidän tahtoaan? Onko fiksua polttaa johtajat loppuun yhä nuorempina ja nuorempina? Ja missä kulkee kantapään kautta oppimisen raja; kuinka paljon tuskaa ja epäonnistumisen tunnetta nuori johtaja kestää? Rajanveto on hankalaa, semminkin kun kokeneempien tuella suurimmilta ongelmilta oltaisiin usein vältytty. Partiomaailman ulkopuolella monissa organisaatioissa on ymmärretty kokemuksen ja ehkä jopa iänkin mukanaan tuoma viisaus. Erilaiset mentor- ja tutor- ja kummijärjestelmät ovat jo monelle arkipäivää. Me kasvatusjärjestönä emme ole näitä systeemejä liiaksi hyödyntäneet. Heikkoutemme onkin nimenomaan hiljaisen tiedon siirtäminen nuoremmille. Nuotion sytys on helppo neuvoa, mutta entä kun kyse on hankalammin opetettavista taidoista? Kun pitäisikin johtaa 30 partiolaisen tiimiä tai luoda uudenlainen kesäleiri? Pestit jäävät monesti huteralle pohjalle, kun homman haltijalla ei tosipaikan tullen olekaan omaa kummia, joka huomaa, milloin tarvitaan tukea ja apua, vaikkei pestattu itse huomaisi tai uskaltaisi kysyä neuvoa. Kun pestit näyttävät tuntuvan yhä vaativammilta ja pelottavammilta, on tuen tarjoaminen ainoa keino saada epäröijä mukaan. Siksi kannattaa pitää kiinni niistä ihmisistä, joille hiljainen tieto on kokemuksen myötä kerääntynyt. Miten se tehdään, onkin eri juttu, mutta kaikille on varmasti tilaa. Hiipivä Haamu sai piratismin kuriin Mitä tapahtui marraskuussa vuonna 1808 leskirouva Dobbelin talossa? Manteli kertoo, että ainakin ennen on tullut ratkaistua melkein kaikki tehtävät ja hän uskoo että niin käy nytkin: Me emme ole vielä mitenkään valmistautuneet kilpailuun, vaan olemme jättäneet suurimman osan tehtävistä kilpailua edeltävälle viikolle. Silloin ratkaisemme ennakkotehtävät loppuun ja viimeistelemme kisavarustusta, joka on myöskin vielä suunnittelun alla. Vartiolaiset ovat todella innostuneita ja haluavat panostaa siihen meriaiheiseen pukeutumiseen. Mikä kaupunginosa on Ööltö? Ennakkotehtävien tehtävätyypit ovat osittain vuodesta toiseen samat. Jokaisella on omat suosikit, niin myös Mantelilla: Kaikkein hauskimpia tehtäviä on salakirjoitukset, anagrammit ja paikkojen tunnistamiset. Tehtävät ovat yleensä tosi vaikeita, mutta kun viitsii nähdä vähän vaivaa, saa niistä aina suurimman osan ratkaistua. Entä se juoni? 2 Hiipparin osallistujat joutuivat tänä vuonna tekemisiin niin itämafian kuin asekauppiaidenkin kanssa. Laittomia kopioita virtaa Tallinnasta Helsinkiin eikä tekijänoikeuksia kunnioiteta. Ja kun juoneen lisättiin vielä samojen roistojen suunnittelema uusi biologinen ase, meripihkakorusta valmistetut jättiläiskastemadot, oli rikosvyyhti valmis. Mutta kuka oli salaperäinen neiti Ypäjä? Hän kyllä osallistuimeripihkakorun varastamiseen, mutta tiesikö hän madoista? TEEMU KUJALA piirinjohtaja Sitoutuminen on kiinni motivaatiosta P artiokentällä on pitkään puhuttu siitä, miten vaikeata on saada ih miset sitoutumaan tehtäviinsä tai yleensä edes lähtemään mukaan projekteihin tai vaikkapa ehdokkaaksi piirineuvostoon. Vaikka viime viikon piirin kokouksessa saimmekin valittua todella pätevän oloisen piirineuvoston, niin moni on varmasti syksyn aikana kohdannut tämän haasteen niin lippukunnissa kuin piirissäkin. On myös lippukuntien syyskokousten ja johtajavalintojen aika, joten lienee sopiva hetki käsitellä aihetta motivaatio. Piirin hallitus veti juuri päättyneen PJPK IV:en ja siellä opimme, että motivaatio on sisäinen voima, joka ohjaa toimintaa / käyttäytymistä. Sen saa aikaan fyysinen tai henkinen tarve tai jokin ideologinen draivi. Ahaa, partiossa toimimista saattaa siis motivoida se, että kokee partion aatteellisen puolen ja siinä määritellyt arvot omikseen. Seuraavaksi opimme, että meitä motivoivia tekijöitä on sekä sisäisiä että ulkoisia. Sisäiset motivaatiotekijät ovat halu henkilökohtaisiin saavutuksiin, itsensä kehittäminen ja halu parempaan jonkin asian suhteen. Ulkoiset motivaatiotekijät ovat status asiantuntijana, materiaaliset palkinnot / rangaistukset, status kaverien silmissä ja kilpailu. Kaikki nämä motivaatiotekijät vaikuttavat. Usein useampi niistä toimii samanaikaisesti, esimerkiksi miksi aikanaan ryhdyin lippukunnanjohtajaksi, viihdyin siinä ja jatkoin toisellekin kaudelle? Perustavana motivaation lähteenä oli vahva partiolaisuus ja halu saada lippukunta toimimaan entistä paremmin. Samalla tarjoutui tilaisuus kokeilla omia siipiään johtajana ja toteuttaa NADJA DEBENJAK ideoitaan. Lippukunnanjohtajuus tuntui myös luontevalta etapilta partiouralla ja tottakai siinä oli hohtoa: asema suuren lippukunnan johtajana. Materiaalisia palkintoja partiossa ei juuri käytetä, mutta kyllä tuntui todella hienolta saada lippukunnanjohtajana I-lk:n Mannerheim solki. Hyvin tärkeää oli myös se, että huomasi asioiden lähtevän parempaan suuntaan ja siten sai positiivista palautetta niin lippukuntalaisilta kuin jopa partiolaisten vanhemmilta. Kaikki nämä tekijät tekivät minusta motivoituneen lippukunnanjohtajan. Ilman sisäisiä motivaatio tekijöitä olisi motivaationi ja jatkamiseni saattanut olla vaakalaudalla niinä hetkinä kun lippukunnassa oli vaikeampaa ja mitalin kiilto silmissä oli jo hiipunut arki. Löydätkö itsesi tästä kuvauksesta? Miksi sinä olet siinä partiotehtävässä jossa nyt toimit? Vain ja ainoastaan sisäisillä tekijöillä syntyy kestävä motivaatio! Siksi muiden motivointi on haasteellista. Ketään ei voi pakottaa haluamaan jotakin asiaa, mutta voit vaikuttaa siihen, että toinen henkilö ryhtyy ajattelemaan asiaa, jonka seurauksena sisäinen motivaatio voi syntyä. PJ-kurssin loppupalautteessa moni kurssilainen totesi, että nyt omaa ja muiden toimintaa partiossa osaa katsoa uudesta vinkkelistä. Ottakaa tekin motivaatiolasit käyttöön! Antoisia hetkiä partiopolkusi varrelle toivoo motivoitunut piirinjohtajanne: Espoon Partiotuki ry (EPT) on espoolaisten ja kauniaislaisten partiolaisten aluejärjestö. EPT:n tehtävänä on kehittää ja tukea partiotoimintaa alueellaan. Espoossa on 36 suomenkielistä ja kuusi ruotsinkielistä lippukuntaa, joissa toimii yhteensä n partiolaista. Suurimpia yksittäisiä EPT:n tapahtumia ovat joka syksyinen Espoon Punanen -partiotaitokilpailu ja n. joka neljäs vuosi järjestettävä Väiski -leiri. Haemme kahta työntekijää JÄRJESTÖSIHTEERIN JA PROJEKTISIHTEERIN SIJAISIKSI Molempien työsuhde on määräaikainen. Työsuhde alkaa helmikuussa ja päättyy touko-kesäkuussa Työtehtäviin kuuluu Espoon Partiotuen toimistotöiden hoitaminen, lippukuntien tukeminen, tapahtumien koordinointi ja Väiski leiritoimikunnan auttaminen sekä ilmoittautumisten vastaanotto. Vapaamuotoiset hakemukset, joista selviää palkkatoivomus, toimitetaan mennessä osoitteeseen Espoon Partiotuki ry, Lönnrotinkatu 30 D, Helsinki. Kutsumme osan hakijoista keskustelemaan kanssamme marraskuun lopulla. Lisätietoja antaa Espoon Partiotuki ry:n puheenjohtaja Mika Ranta puh

3 Uudelle piirineuvostolle valittiin uusi puheenjohtaja Nasse Vuorio haluaa kuunnella lippukuntien ääntä Valta ei taidakaan olla kovin seksikästä, pohdin lokakuisessa piirinkokouksessa, kun selvisi ettei piirineuvoston puheenjohtajaksi ole kuin yksi ehdokas. Neuvostohan käyttää ylintä päätösvaltaa vuosittaisten piirinkokousten välillä. LASSE LINDGREN Piirineuvoston uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Tarja "Nasse" Vuorio Vartiovuoren Tytöistä. Ennen suuria päätöksiä kokousyleisö sai kuitenkin nauttia hetken auringosta, vaikkakin vain diakuvien välityksellä. Latriini-hankkeen johtaja Annukka Aku Kiiski Kaskipartiosta esitteli vessanrakennusurakkaa ja kertoili hupaisia tarinoita Senegalista. Ei sääliä vaan kokemusta Neuvoston puheenjohtajaksi valittiin Tarja Nasse Vuorio Vartiovuoren Tytöistä. Nasse itsekin on pettynyt valintansa vaalittomuuteen: On se puheenjohtajan paikka sen verran vastuullinen, että valitsijoiden täytyy päästä sanomaan mielipiteensä. Vaikka en mä kuitenkaan koe, että mut olisi jotenkin säälistä päästetty sinne, hän toteaa. Myynti- ja ostoassistenttina leipänsä ansaitseva Nasse onkin epäilemättä nainen paikallaan. Pitkäaikaisella piiriaktiivilla ja entisellä piirin varajohtajalla on näkemystä ja kokemusta piirineuvoston luotsaamiseen. Seuraavat kaksi vuotta Nassen kanssa työskentelee 29 samassa kokouksessa valittua piirineuvosta. Heitä on niin eteläisestä Espoosta kuin itäisestä Helsingistäkin. Kahden alueen osalta päästiin jopa äänestämään. Nasse toivookin, että neuvokset pitävät yhteyttä kaikkiin oman alueensa lippukuntiin ja että kuulumiset siten kantautuvat lippukunnilta piirineuvostoon, ja sitä kautta piirin hallitukselle. Visio näyttää tien Nasse haluaa muutenkin lähentää Visiota etsimässä. Kokouksessa keskusteltiin aktiivisesti piirin tulevaisuudesta. Ensimmäinen äänestys käynnissä. lippukuntia ja piirin organisaatiota toisiinsa: Nykyään piiristä saa apua ja palvelua jos sitä osaa aktiivisesti pyytää. Mutta ne lippukunnat, joissa on ongelmia, eivät osaa sitä välttämättä tehdä. Meidän pitäisi olla aktiivisempia tarjoamaan apuamme. Tosin nyt ollaan jo menossa parempaan suuntaan, Nasse arvioi. Hänen mielestään piirineuvoston tärkein tehtävä on lippukuntien tahdon esille tuominen. Niin että tiedetään suunnitelmia tehdessä, mihin lippukunnat haluaisi, että tämä piiri on menossa, hän painottaa. Suuntaa näyttää myös kokouksessa hyväksytty Piirin visio 2010, vaikka osa sen käsittelystä meinasi mennä farssin puolelle. Kokousedustajilla oli niin paljon muutosehdotuksia, että puheenjohtaja Ville Lahti Lounapartiosta sai todella tehdä töitä pitääkseen langat käsissään. Visiota viilattiin etenkin aluetoiminnan ja tiedotuksen osalta. Myös hallitus muutti aktiivisesti alkuperäistä ehdotustaan. Visio kirkastui loppua kohden vauhdilla ja kokous hyväksyi entistä paremmat tulevaisuuden suunnitelmat. KALLE AHLGREN Suurjuhlan tuotot käytetään tulevaan toimintaan Viimekesäisen Suurjuhlan tuotto koostui suurimmaksi osaksi osallistujamaksuista, joista kertyi rahaa 3,7 miljoonaa markkaa. Kaikkia menoja ei pyritty alun alkaenkaan kattamaan osallistumismaksuilla. Alijäämää juhlasta tuli noin kymmenen prosenttia, eli markkaa. Tähän oli varauduttu etukäteen, ja sen kattamiseksi hankittiin varoja partion ulkopuolelta. Varainhankinnasta tuli tuottoa hieman yli miljoona markkaa. Suurjuhlan loppusumma on siis plussan puolella, ja rahat jaetaan piirin sekä Suomen Partiolaisten kesken. Varoja ei kuitenkaan käytetä mihinkään tiettyyn tapahtumaan tai projektiin. Suurjuhla oli partiolaisille varainhankintamahdollisuus tuleville vuosille, kertoo piirin toiminnanjohtaja Aki Tuominen. Mukana olleet firmat eivät olleet rahoittamassa yksittäistä tapahtumaa, vaan partiotoimintaa ylipäänsä. Suurjuhla oli kaikkein näkyvin partiotapahtuma vähään aikaan, joten yritykset tukivat sitä mielellään. Olisi ollut myös aika lyhytnäköistä, jos Suurjuhlan yhteydessä hankitut rahat olisi käytetty sinä yhtenä viikonloppuna, eikä siitä olisi jäänyt mitään tulevaan partiointiin. Nyt ei tarvitse heti miettiä esimerkiksi jäsenmaksun nostamista, Aki jatkaa. Varoja hankittiin pääasiassa yrityksiltä lahjoituksina ja avustuksina. Myös avainnauhojen ja pinssien myyminen oli yksi varainhankinnan muoto. Näitä pääasiassa partiolaisille myytäviä tuotteita voi vieläkin ostaa piirin toimistolta. LAURA KOSKELAINEN Oikaisuja Edelliseen Heppuun oli päässyt lipsahtamaan pari pientä virhettä. Kolmossivun uutisessa, jossa kerrotaan Antti Kontiaisen tulleen valituksi piirileirin johtoon. Antti ei ole vastannut espoolaisten Väiski -98 -leirillä koko vartio-ohjelmasta vaan ainoastaan yhdestä laaksosta. Lisäksi lippukuntaesittelyssä Aarnivalkeiden huivimerkiksi oli päässyt lipsahtamaan Aarnikarhujen merkki. Tuomiokirkossa päivystetään talvellakin Piirin kokouksessa jaetut ansiomerkit Piirin hopeisen ansiomitalin sai Rainer Holm Viherlaakson Peuroista Suomen Partiolaisten pronssisen ansiomitalin saivat Janne Varjo Helsingin Metsänkävijöistä sekä Marika Pöyry Maston- 3 Helsingin tuomiokirkossa on keväästä saakka hoidettu päivystystä iltaisin ja viikonloppuisin vapaaehtoisin voimin. Noin viidensadan päivystäjän joukossa on ollut mukana myös kuutisenkymmentä partiolaista kymmenestä eri lippukunnasta. Partiolaiset ovat suurin yksittäinen päivystäjäryhmä. Kesällä päivystys toimi hienosti, mutta syksyn tiivis toiminta on jättänyt päivystyksen lippukunnissa unohduksiin. "Päivystäjiä tarvitaan myös loppuvuideksi. Toivoisinkin, että lippukunnat saisivat tiiviiseen toimintaansa mahdutettua päivystysvuoron. Vuoro ei ole kuin kerran kuussa eikä se sido kerrallaan montaa ihmistä", yhteyshenkilönä tuomiokirkon ja päivystäjien välillä toimiva Aila Hopeavuori sanoo. Päivystäjän tehtäviin kuuluu seurata että kirkossa pysyy järjestys, sinne ei tulla syömään tai nukkumaan ja ne jotka haluavat hiljentyä, saavat siihen mahdollisuuden. Kävijöitä tuomiokirkossa on ilta- ja yöaikaan ollut yli vartijoista Suomen Partiolaisten hopeisen ansiomitalin sai Rilli Lappalainen Näsin Tytöistä. Kokouksessa jakamatta jääneet merkit luovutetaan piirin joulukahveilla Hepun ulkoasu uudistuu Näkyvimmät muutokset Hepun taiton uudistuksessa kokee kansi: Kuvaa suurennetaan ratkaisevasti ja kannen Heppu logo uusitaan. Lehden nimeen ei toki kosketa. Sisäsivuilla muutoksen huomaa erilaisesta otsikkotyypistä ja tavasta asetella jutut lehteen. Uudessa taitossa jutut ovat kenties hieman lyhyempiä, mutta niitä on vastaavasti enemmän. Taitosta pyritään tekemään mahdollisimman elävä käyttämällä taustaväriä ja isoja otsikoita sekä tekemällä eri pituisia juttuja. Ulkoasun uudistukset saivat alkunsa viime keväänä valmistuneesta Hepun lukijatutkimuksesta. Tutkimukseen vastanneiden mielestä erityisesti lehden taitossa oli parantamisen varaa. Lehteen alettiinkin heti loppukeväällä suunnitella parannuksia, niin sisältöön kuin ulkoasuunkin. Nyt suunnitelmat ovat vihdoin niin pitkällä, että ne voidaan toteuttaa, toteaa Laura Koskelainen, Hepun vastaava päätoimittaja. Hepun ydintiimi on tehnyt hyvää ja pitkäjänteistä työtä, hän kiittää. Osa muutoksista on nähtävissä jo tässä lehdessä, mutta viilaus jatkunee vielä pitkälle tulevaisuuteen uusien päätoimittajien ja uuden tiedottajan seistessä viilan varressa.

4 Paperisota jarruttanut rakennushanketta Kahden kerroksen Korvenkolkka valmistuu vuoden alussa Nuuksiossa nousee ryminällä piirin uusi kaksikerroksinen Korvenkolkka vanhan partiokämpän paikalle. Rakennushanke on kuitenkin aikataulustaan myöhässä ja kämppä on lippukuntien käytössä vasta tammikuun alussa. Aikaa on kulunut etenkin lupapapereiden odotteluun. Meille ilmoittettiin, että poikkeuslupakäsittely kestää kuudesta kahdeksaan viikkoa. Päätöksen tekemiseen meni kuitenkin lähes 10 kuukautta, kertoo piirin isännöitsijä Antti Kohonen uuden Korvenkolkan hitaista alkumetreistä. Rakennukselle jouduttiin hakemaan poikkeuslupaa Uudenmaan lääninhallitukselta ja ympäristökeskukselta, koska paikka sijaitsee kansallispuiston alueella ja järviylänköalueella. Varsinainen rakennuslupa irtosi Espoon rakennussuunnitteluvirastosta kuitenkin ilman ongelmia heinäkuussa. Purkuvaiheeseen päästiin elokuussa ja hirsirungon pystytys alkoi lokakuussa, jolloin kämpän piti alkuperäisten suunnitelmien mukaan valmistua. Marras- ja joulukuussa olevia varauksia joudutaan valitettavasti perumaan. Uudessa kämppävuorojaossa etusijalla ovat nyt varauksestaan luopumaan joutuneet lippukunnat, Antti painottaa. Hänen mukaansa lippukunnille tiedotetaan hankkeen edistymisestä myöhemmin syksyllä. Perustukset pystyyn talkoovoimin Projektista vastaava Markku Siltu Siltanen Helsingin Kotkista kertoo, että purku ja uudet perustukset tehtiin talkoilla. Hänen mukaansa vapaaehtoisella työllä säästettiin rahaa, mutta kämpän pystyttäminen teetetään ulkopuolisella rakentajalla. Korvenkolkan rakentamiseen on varattu noin markkaa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että budjetissa pysytään hyvin, Siltu kertoo. Uusi ja uljas Korvenkolkka on valmistuttaan 70 nelimetrin kokoinen ja kaksikerroksinen perinteinen partiokämppä. Yläkertaan tulee matala, vinokattoinen makuulaveri, jossa yöpyy noin 20 partiolaista ja alakertaan keittiö ruokailutiloineen. Kiljavan maastot unohduksissa Kiljavan leirikeskuksen ympärillä on erinomaista, mutta valtaosin unohdettua retkeilymaastoa. Partiolaisina omistamme Kiljavalla kaikkiaan 25 hehtaaria maata ja tonttimme rajautuu joka puolelta Natura-alueeseen. Naturan alueella ei tavalliselle kulkijalle ole mitään jokamiehenoikeuksista poikkeavia säännöksiä, kertoo isännöitsijä Antti Kohonen. Mutta hän muistuttaa, että Matkunsuo on rauhoitettu ympäri vuoden isommalta touhulta, vaikka siellä voikin pienissä ryhmissä kulkea. Uusimmalla alueella oleva Luonnonamfi on erinomainen kurssien yöpymiseen, koska se on täysin erillään rakennetusta koulutuskeskuksesta ollen silti aivan sen vieressä, vaikka laavuyön jälkeistä aamusaunaa ajatellen. Maastossa yöpyjien peruspalveluun kuuluvat Kiljavan sisävessat ja tarvittaessa saunankin käyttämisestä voi sopia isännöitsijän kanssa. Tusina valmista nuotiopohjaa odottaa Kaikkiaan leirialueella on 12 valmista nuotiopohjaa, joita saa ja Kämppävuokrat nousevat ehdottomasti myös kannattaa käyttää. Nuotiopohjia on erikokoisia, ne sopivat aina 200 hengen iltanuotiosta yhden vartion leirituliin. Nuotioille aina sammutusvesi mukaan, siistikää jälkenne hyvin ja huomioikaa seuraavat käyttäjät. Näin saamme pysymään alueen kunnossa yhteisvoimin eikä kallista palkkatyövoimaa kulu turhaan siivoiluun, huomauttaa kiinteistöministeri Lauri Kaski Ilvesveikoista ja lupaa kunnollisen perehdytyksen kaikille alueen käyttäjille. Olemme jo aloittaneet partioisäntien koulutuksen, jotka hoitavat tarpeelliset paikkojen avaamiset, opastavat eri asioissa ja opastavat oman palveluprojektin alueelle saapuville partiolaisille. Partioisäntä on siis ottamassa vastaan ja lähettämässä pois sekä vähintään puhelimen päässä koko viikonlopun ajan, Lauri kertoo syksyn uudistuksista. ROPSU NUMMIi Espoolaisten Väiski pidetään ensi kesänä, piirileiri jo vuoden päästä Nautitaan perinteitä pelkäämättä LASSE LINDGREN Minikokoinen kaupunki metsässä johtajakahviloineen ja diskoineen? Viimeisimmät isot piirin leirit muistetaan hienoista rakennelmista, tekniikan käytöstä ja trendikkäästä menosta. Ensi kesän Väiski-leirillä ja vuoden 2002 piirileirillä painotus on enemmän perinteisen partio-ohjelman puolella. Väiski on itsestäänselvyys espoolaisille partiolaisille, tulemista sinne ei kyseenalaisteta, kertoilee leirinjohtaja Rainer Raikku Holm vakuudeksi hienosta Väiski-hengestä. Viherlaakson Peuroista oleva Raikku, 27, uskoo osallistujamäärän olevan tulevalla leirilläkin perinteisen hujakoilla. Espoon Partiotuen (EPT) perinteikäs Väiski telttaillaan Tammisaaressa elokuuta. Suvena 2002 espoolaiset saavat helsinkiläisistä ja vantaalaisista seuraa piirileirillä. Vielä nimeä vailla olevan piirileirin leiritoimikuntaa kokoillaan. Kasaajana toimii 25-vuotias Antti Kontti Kontiainen Toimen Pojista. Minkälaisen piirileirin sinä haluaisit? Minkälaisen piirileirin leirinjohtaja Kontti haluaisi? Halvan. Vartiolaisille ja sudenpennuille mukavan leirin, jonne lippukunnan on helppo lähteä eikä tarvitse olla huolissaan lapsista; myös vähän uudentyyppisenkin leirin. Samaan hengenvetoon Kontti painottaa, että se ei ole mun, vaan meidän leiri. Piirileiri muotoutuu leiritoimikunnan sekä muiden tekijöiden näpeissä. Leiritoimikunta aloittaa suunnittelun miettimällä, minkä takia leiriä ylipäätänsä tehdään. Vanhojen leirien suunnitelmia ei tuijotella, toki toisten leirien hyviä ideoita voidaan hyödyntää. Tekijöitä kaivataan, joten nyt on hyvä mahdollisuus tulla mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan. Lisämausteena Internet Väiski-leirille ilmoittaudutaan alkukeväästä. Helmikuun 22. päivään mennessä ilmoittautuneet pääsevät leirille halvemmalla. Väiskihenkeä kokemaan pääsee myös helsinkiläisiä ja vantaalaisia johtajaikäisiä palvelutehtäviin. Raikku valaisee, että ilmoittautumisessa aiotaan käyttää Internetiä hyväksi Suurjuhlan tapaan. Kontti toteaa, että piirileirin suunnitelmissa siintää kaiken julkaistun tiedon laittaminen myös nettiin. Perinteikkäiksi kaavailluilta Väiskillä ja piirileirillä ei siis kaihdeta täysin moderneja keinojakaan. Väiski ja piirileiri haluavat kumpainenkin tarjota reilua perinteikästä partiota kaikenikäisille sekä tukea lippukuntia perustoiminnassa. Isojen leirien paljoudessa Kontti painottaa lippukuntaleirien tärkeyttä: Piirileirin tavoitteena on yhdistää suur- ja lippukuntaleiri. Suurleirillä voi myös ylläpitää omaa lippukuntakulttuuria. MARJU SAARINEN Lippukunnat joutuvat maksamaan piirin kämpistä hieman korkeampia vuokria ensi vuoden alusta. Hallituksen kaavailemat korotukset vahvistetaan marraskuisessa piirineuvostossa. Hinnat halutaan nostaa vastaamaan paremmin majoista aiheutuvia kustannuksia, kertoo piirin isännöitsijä Antti Kohonen. Antin mukaan etenkin kämppien huolimaton käyttö on nostanut kustannuksia. Vaikka hinnat nousevatkin, tukee piiri Antin mukaan lippukuntia vuokrahinnoissa. Lippukunnat maksavat vuokrana noin prosenttia aiheutuvista kustannuksista. Edellisen kerran hinnat nousivat kymmenen vuotta sitten. Kiljavan uudisrakennuksen eli Kassun hinta pysyisi suunnitelmissa ennallaan, alakämpän hinta nousisi 1800 markkaan ja yläkämpän 700 markkaan viikonlopulta. Kuusituvasta joutuisi vastedes maksamaan 700 markkaa eli 110 markkaa aiempaa enemmän ja Nuuksion kaikista kämpistä 450 markkaa viikonlopulta. LASSE LINDGREN 4

5 Uusi tiedottaja ja talouspäällikkö valittu Mini ja Panu viihtyvät toimiston mukavassa ilmapiirissä Piirin toimistolla on viime kuukausina tapahtunut melkoisia muutoksia. Vanhoja työntekijöitä on lähtenyt muihin tehtäviin, ja uusia on tämän syksyn aikana tullut peräti viisi. Lönnrotinkadulla ovat aloittaneet uusi toiminnanjohtaja Jari Poukka, Partiokannuksen äitiyslomasijainen Reetta Marttinen ja Espoon Partiotuen projektisihteeri Topi Laaksonen. Tuoreimpia tulokkaita ovat tiedottaja Minna Mini Mustonen ja talouspäällikkö Panu Räsänen. On ihan kiva, ettei ole ainoa, joka ei tiedä asioista mitään. Ehkä työyhteisöllekin tällainen vaihtuvuus tekee välillä ihan hyvää, Mini arvioi tilannetta. Toimittajan ura jäi taakse Minin, 22, edellinen työpaikka oli sanomalehti Hämeen Kansassa Hämeenlinnassa, jossa hän toimi paitsi toimittajana, niin välillä myös toimitussihteerinä. Kokemustaan Mini pääsee hyödyntämään nyt Hepun tekemisessä. Tehtäviin kuuluu myös koota lippukuntaposti ja vastata sekä ulkoi- MAIJA HAKALA sen että sähköisen tiedotuksen sujumisesta. Vaikka Mini ei enää päätyökseen kirjoittele juttuja, hän uskoo lujasti kädenjälkensä näkymiseen Hepun tulevissa numeroissa. Kokemus tuo perspektiiviä. Toinen seikka, johon Mini aikoo vaikuttaa, on erilaisten tiedotukseen liittyvien kokousten pituus. Ne eivät voi hänen osaltaan venyä kovin myöhään, sillä Mini haluaa edelleenkin asua Hämeenlinnassa. Luonteeltaan Mini sanoo olevansa pieni mutta pippurinen. Varsin ehtiväinen hän ainakin on, sillä Mini toimii työnsä ohella sekä lippukunnanjohtajana että laumanjohtajana kotikunnassaan Lopella. Santamäen Palokärjissä Mini nimeää itsensä kaikkein nuorimmaksi johtajaksi. Muut aktiivit ovat tulleet mukaan lastensa innostamina. PäPalaisista mulla ei ole mitään ennakkokuvaa. Iso ero meihin Salpausselällä on se, että täällä piiritoimisto on kaikkien ulottuvilla. Meidän lippukunnasta on toimistolle 70 kilometriä, joten piiritoiminta koetaan helposti rasitteena. Yritysmaailmasta järjestöuralle MAIJA HAKALA Panu, 29, ei koskaan ole ollut partiolainen. Kokemusta on tosin seurakunnan poikakerhon vetämisestä: Tehtiin me siellä jopa laavuretkiä, mutta ei se silti ihan samantyyppistä ole. Partiolaisista Panulla on myönteinen kuva, kyseessä ovat hänen mielestään auttavaiset ja ystävälliset ihmiset: Ei mitään ränniinpotkijoita! Panu on koulutukseltaan tradenomi, ja ehtinyt työskennellä muun muassa pitkään perheensä yrityksessä Kuopiossa. Siellä hän kolme vuotta johti käytännössä koko toimintaa, kun isä vetäytyi eläkkeelle. Nyt täytyy yrittää kääntää ajatukset yritysmaailmasta järjestöpuolelle, hän kuvaa tilannettaan. Talouspäällikkö vastaa rahan käytöstä ja suunnittelusta piirineuvoston ja -hallituksen antamissa puitteissa. Hän siis yrittää kasvattaa tuloja ja pienentää menoja. Tehtävänä on myös organisoida varainhankintaa. Luonteeltani olen sellainen, joka ei pidä töiden turhasta venyttämisestä, Panu kuvaa itseään. MAIJA HAKALA KUUKAUDEN KOLUMNI Huumeet ja partio Vilkkaan yhteiskunnallisen keskustelun tuloksena on sana huumeet eksynyt myös partiomedioi hin. Vaikka useamman mielessä sana yhdistyykin pitkätukkaiseen pihtikinttuun voi myös kirkasotsaiselle partiolaiselle tulla mieleen viime viikonloppuna vedetyt tötsyt tai essot. Partiolaiset edustavat niin suurta osaa Suomen nuorisosta, että varmasti useampikin meistä on käyttänyt kroppaansa laittomien aineiden koelaboratoriona. Tuskin partiolaisuus tekee immuuniksi tiettyjen etujärjestöjen toitotukselle niin sanottujen vaarattomien huumeiden puolesta.partiolaiset kiiruhdettu baariin asenteella, joka on kaukana eu- kyllä taitavat päihtymisen. Leirejä on kaadettu viinan voimalla ja kokouksien jälkeen on rooppalaisesta viinikulttuurista. Meidänkin kaksinaismoralismiamme on se, että olemme huolissamme huumeiden käytöstä samalla kun emme itse ollenkaan kyseenalaista omaa päihtymistämme. Meidän partionjohtajien on niin vaikea ymmärtää, että nuori Vj ei välttämättä näe meidän muutamiemme ja pienen pilvenpolttelun eroa. Molemmat tavat ovat kuitenkin lähtöisin samasta yhteiskuntamme päihtymisen ilosanomasta. Jos haluamme tosissamme vaikuttaa huumeettomuu teen on meidän vaikutettava päihteettömyyteen yleen sä. Tilastojen katveesta tuskin löytyy ketään, jolle huumeet olisivat olleet ensimmäinen päihtymiskokemus. Partiosta löytyy paljon teeskentelemätöntä iloa ilman päihteitä, eikö sen voisi antaa loistaa teoistamme ja asenteistamme enemmänkin? Onkin syytä kysyä voimmeko korjata asenteitamme ollaksemme esimerkkejä, vaikka se vaatisi meiltä epämieluisia tekoja? Joku voisi vaikka tällaisten epämuodikkaiden ajatusten takia pitää meitä tiukkapipoisina Mielestäni olisi aika siirtyä yksilönvapaudesta yksilönvastuuseen, huomata se kuinka olemme kaikissa toimissamme vastuussa itsestämme ja muista. Voisin kirjoittaa vielä useamman kolumnin siitä, miten jo havaittuihin päihdeongelmiin voisi lip pukunnassa puuttua. Apua ei onneksi tarvitse hakea kaukaa, sillä lpk:n ympäristö on ammattilaisia tulvillaan. Kouluista ja nuorisotyöstä löytyy osaavia ammattilaisia tai ainakin niitä, jotka auttavat eteenpäin. Yhteistyöverkosto on parasta luoda ja oppia tuntemaan ajoissa. Kontakteista on hyötyä muidenkin kuin päihdeongelmien osuessa kohdalle. Vaikka syrjäytyneet syrjäytyvät yleensä pois myös partiosta, olisi meidänkin aika pohtia sitä, miten osaltamme voisimme ehkäistä tätä yhteiskunnassamme kiihtyvää kierrettä. Kana Kotovirta, Leppäpirkot, Espoo Päihdetyön sekatyöläinen, päihdekouluttaja, partionjohtaja Ei ainoastaan keskiajan ritarien kilpiä Rennossa kisassa jaksettiin laiskotella Trendissä painittiin sanojen kimpussa Mikä onkaan rennompaa kuin osallistua vuoden rennoimpaan vaeltajaskabaan? No ei niin mikään. Helsingin yössä vaelsi satoja partiolaisia kilpailemassa Trendi-vaeltajakilpailun voitosta suorittaen mitä hauskimpia tehtäviä. Trendin filosofia on omalaatuinen ja huvittava: Lahjonta ja mielistely on sallittua mutta se ei ratkaise kaikkea. Yhteishenkikin on tärkeää. Kokonaisuus ratkaisee, kilpailun yksi järjestäjistä, Janne Karjalainen, naureskelee. Tämänkertainen Trendi veti väkeä 33 vaeltajaryhmää ja 193 ihmistä. Kaikki kiersivät kävellen ympäri Helsinkiä lokakuisena viikonloppuna lauantai-illasta aina seuraavan päivän aamuun asti. Rastit on tosi erilaisia. Yhdellä työnimenä on Löysänä. Siellä pitää tehdä anagrammi valtamerisorsasta, Janne keksii hauskimman esimerkin ja jatkaa listaa: Meillä on rasti, jossa ajetaan ja pujotellaan ostoskärryillä ja keppiankalla. Keppiankasta monta versiota Ensimmäisellä rastilla Hyydelöiden ryhmässä on tohinaa. Meidän pitää tehdä keppiankka. Ratsastettavuus on yksi arviointiperuste. Meillä on jokaisella oma visio ankasta ja me katsotaan, miltä se sitten näyttää, Hyydelöiden Saara Havukainen Hydestä, Yliopiston partiolaisista, kuvailee. Meillä ei ollut turhia paineita. Mentiin rasti kerrallaan ja oli kovin kivaa. Parhaimmat fiilikset jäi ruokarastilta ja solmutaulun vääntämisestä. Mulle jäi mieleen tosi hyvä yhteishenki, Saara muistelee. Yön jälkeen väsyneiden Hyydelöiden sijoitus paljastui kuudenneksi. Voittajaksi selviytyi Viimeinen kiusaus VJKPR:stä eli vartionjohtajien koulutuksesta vastaavasta toimikunnasta, toiseksi Fibulat Koudista ja kolmanneksi Lätynlento Teepakeista. Trendi onnistui hyvin kaiken kaikkiaan. Kisailijoilta tuli palautetta, että oli ihan okei. Moni kehui rastitehtäviä; ne oli tosi monipuolisia eikä matka ollut liian pitkä, kilpailunjohtaja Tanja Lamberg iloitsee. JANNE LUOTOLA 5 Heraldiikka eli vaakunatiede käsittää muutakin kuin vaakunat. Sitä tarvitaan niin lippujen, partiohuivien, kuin ansiomerkkienkin suunnitteluun. Partioheraldikot ry järjestää tänä vuonna pitkästä aikaa heraldiikkakurssin. Se pidetään Kari K. Laurlan johdolla piirin toimistolla joulun välipäivinä. Kurssi antaa valmiudet järjestää heraldiikan taitomerkkisuoritus, mutta antaa heraldiikasta laajemmankin kuvan. Kurssilla opitaan perustiedot heraldiikasta sekä partioheraldiikasta. Kahden päivän aikana mm. piirretään vaakuna ja lippu kaikkien taiteen sääntöjen mukaan sekä tehdään tunnukset kuvitteelliselle partiolippukunnalle. Ilmoittautuneita ei vielä ole paljon, mutta Laurlan mielestä se ei haittaa: Pienen ryhmän kanssa kurssista tulee intensiivisempi ja kurssilaiset ehtivät saada enemmän tietoa. Jos ihmisiä on paljon, kyseessä on lähinnä luento. Tilaa ja materiaaleja on varattu kahdellekymmenelle kurssilaiselle. Marko Crivaro Helsingin versoveikoista ja -siskoista kertoo ilmoittautuneensa, koska heraldiikka kiinnostaa. Omaksi huvikseni lähdin mukaan, ja ainakin alan perustiedot toivon saavani tältä kurssilta, hän sanoo. Max Isaksson Vartiovuoren Pojista on jo ollut mukana lippukuntansa uusien merkkien suunnittelussa, mutta haluaa enemmän tietoa. Meillä on vanha ansiomerkkijärjestelmämme, ja jotta sitä voidaan kehittää, tarvitaan heraldista tietämystä. Perusasioiden on oltava hanskassa, Max toteaa. Mutta onhan meiltä otettu yhteyttä partioheraldikkoihin, kun on apua tarvittu. Kurssimaksu 100 markkaa sisältää materiaalin lisäksi Partioheraldikkojen jäsenmaksun ja syötävää. Viimeinen ilmoittautumispäivä kurssille on MIIRA MÄND

6 pa Kolmanneksella lippukunnista omat kotisivut Harvan lippukunnan sivuja päivitetään säännöllisesti Suurella osalla lippukunnista on Internetissä omat kotisivut, joilla esitellään lippukuntaa. Monet niistä ovat hauskoja ja antavat hyvän kuvan toiminnasta, mutta kuinka käyttökelpoiset ovat sivut, jotka on päivitetty yli kaksi vuotta sitten? Pääkaupunkiseudun lippukunnista noin kolmanneksella eli noin 45 lippukunnalla on omat kotisivut. Sivujen taso on hyvin vaihteleva: kaikkea löytyy vanhaa tietoa sisältävästä luettelosta monipuoliseen vastapäivitettyyn sivustoon. Harva lippukunta käyttää sivujaan ajankohtaisista asioista tiedottamiseen, vaan enemmänkin sisällöt painottuvat lippukunnan toiminnan ja historian esittelyyn. Turhan monet sivut ovat tylyjä lukijalle etusivulla komeilevat pahoittelut sivujen toimimattomuudesta tai vuoden vanha toimintakalenteri kertoo, mitä hauskaa lähiaikoina on tiedossa. Millaiset ovat hyvät kotisivut? Kun lippukunnan sivuilla on aktiivinen ylläpitäjä, niille voidaan laittaa koko lippukunnan toiminta aina sudenpentujen taitomerkeistä johtajiston keskustelupalstaan. Karkeasti ottaen sisältö voidaan jakaa kahtia: ajankohtaiseen tietoon ja muuttumattomaan tietoon. Ajankohtainen saa kävijän vierailemaan yhä uudestaan, ja muuttumaton taas palvelee käyttäjää, kun hän tarvitsee tietoa jostain tietystä aiheesta, vaikkapa lapsen lähtiessä retkelle. Lippukunnan kotisivuilla voi olla: Ajankohtaiset ja ajantasaiset tiedot: toimintasuunnitelma lisättynä viime hetken tiedoilla, muistilappuja johtajistolle, tapahtumista kellonaika ja paikka. Partion perusteet: Mistä partiossa on kysymys? Tietoa uusille vanhemmille. Palautelomake: Voi paitsi kehua tai haukkua sivuja, niin myös kysyä, tai antaa palautetta toiminnasta. On tärkeää myös vastata palautteeseen. Uutisia, tiedotteita, jotka näkyy päivämääräjärjestyksessä. Erilaisia ohjeita ja lomakkeita: retkivarustelista, merkkien ja huivin ompeluohjeet, ilmoittautumislomake. Johtajiston omat sivut, jonne voi olla salasana: retkitilityslomakkeet, jäsentietolomakkeet, kämpän ajo-ohjeet, luokkasuoritusohjeita jne. Vartioiden ja laumojen omat sivut: johtaja, kokousaika, mitä tekevät. Kuvia ja piirroksia. Linkkilista Erikseen kesäleirin sivut ja tapahtumasivut vaikka lippukunnan kisoille. Jos ainakin osa tiedoista on myös englanniksi, voi sivujen osoitteen käydä lisäämässä hakukoneisiin, kuten Scouting Spider : SOFIA POLICHRONIDIS Tuoretta tietoa Kulman Kiertäjien sivuilla Esimerkki hyvistä kotisivuista löytyy Kulman Kiertäjiltä. Niin yhteystiedot kuin tuore toimintakalenterikin löytyvät vaivattomasti, ja lukijaa hellitään monenlaisilla retkikuvilla ja lippukuntalehden jutuilla. Löytyypä sivuilta fanituotteiden ostomahdollisuuskin. Vartionjohtaja Maija Väyrynen Kulman Kiertäjistä ei itse useinkaan käytä nettiä, mutta kertoo sähköpostilistan olevan tärkeä johtajistolle: Sähköpostia käytetään kertomaan ennakkotietoja ja kerrataan johtajaneuvostossa päätettyjä asioita. Minä menen kuitenkin mieluummin kokouksiin, koska kotonani ei ole nettiyhteyksiä. Retkikuvia kaikkien iloksi Kelovartijoiden ja Olarin Eräkotkien sivuilla vallitsee jämpti tunnelma, ja asiallisilta sivuilta löytyy tarvittava informaatio hyvin selkeästi. Osa sivuista on suojattu salasanalla vain lippukuntalaisten Antti Tuomola pitää piirin sivuja yksinkertaisina, mutta hyvin partiokäyttöön soveltuvina. käyttöön. Eräkotkilla on omalaatuinen avaus surffailijalle: etusivu johtaa suoraan yrityksen mainossivulle. Kelovartijoiden www-vastaava Jussi Vaittinen ilahduttaa lippukuntalaisiaan monilla leiri- ja kisakuvilla. Sivuille laitetaan kuvia tapahtumista, mutta ajankohtaisista asioista tiedotetaan johtajille sähköpostilistalla. Sen kautta on helppo selvittää esimerkiksi, mikä kokousaika sopii mahdollisimman monelle. Eipä tuo lista ole kuitenkaan vielä syrjäyttänyt kolon ilmoitustaulua, Jussi kertoo. Kara-Karhujen sivuilta löytyy iloinen sekamelska. Ne pursuavat taustatietoa, linkkejä, musiikkia sekä erilaisia yhteystietoja ja ohjeita. Täällä voi käydä tarkistamassa partiomarssin sanat tai printata ilmoittautumislomakkeen. Erityispiirteenä on suomen, englannin ja viron käyttäminen sivuilla. Pienellä päivityksellä näistä hauskoista sivuista saisi vielä enemmän irti. PAULIINA URONEN SOFIA POLICHRONIDIS Piirin www toimikunta auttaa lippukuntienkin sivujen kanssa. Toimikunnalle saa soittaa ja kysyä, tai lähettää sähköpostia osoitteeseen: " Selkeät sivut, joista helposti löytää etsimänsä", toteaa Elina Virtanen. KALLE AHLGREN Jutun lähteenä on käytetty piirin www toimikuntaa 6

7 Piiri hypännyt takaisin tiedon valtatielle Uusista kotisivuista hyötyä Hei, näähän on upeet, iloitsi Antti Pottonen Karhuveikoista piirin uusien kotisivujen auetessa tietokoneen näytölle. Sivuilla on miellyttävä ulkoasu, paljon tietoa tapahtumista ja lippukunnista sekä linkkejä lähelle ja kauas. Heppu testasi sivut neljän ensikertalaisen vierailulla: tiedon löytymisen helppous ja sen laajuus yllätti positiivisesti. Sivulinkkien alaotsikkopalkit, joista sai valita aiheet suoraan, todettiin käteviksi, mutta kuvien vähäisyyttä ihmeteltiin. rtio.fi Nää on vähän modernimmat, kun ne edelliset, toteaa hetken selauksen jälkeen Liisa Honkanen, vaeltaja Maahisista. Piirin sivuilta tietoa löytyi toimiston pohjapiirrosta myöten. Myös järkytyksiä koettiin: partiomuseon huivikokoelmassa oma lippukunta on merkitty poikalippukunnaksi. Tästä pitää kyllä huomauttaa, sanoo Liisa totisena. Tapahtumista vois olla linkit eteenpäin, niin että näkee, mitä on tapahtumassa, selittää Liisa haluamiansa muutoksia. Ilmoittautuminen kotisivujen kautta tapahtumiin olisi joissakin tapauksissa kätevää. ja hupia kävijälle Tää on upeeta, riemuitsee Pottonen löytäessään toimistolaisten henkilökuvat, vaikkakin hän samalla säälittelee, ettei sivuilta löytynyt yhtään partiolaista toiminnassa. Sekä Liisa että Pottonen kaipasivat lisää naamoja nettiin. Olis kiva nähä toimikuntien jäsenet vaikka kuvina tai edes niminä täällä, sanoo Liisa. Kartta toimistolle olisi Pottosen mielestä oltava isompi, ja ainakin Kampin metroasema tulisi näkyä kartalla. Chatti ois hyvä! Interaktiivisuutta tarvitaan muutenkin, vaikka joku ilmoitustaulu, johon vois laittaa viestejä, visioi Pottonen. SOFIA POLICHRONIDIS Lisää kuvia ja kasvoja Antti Tuomola, Helsingin Sinisissä toimiva vartionjohtaja, käyttää Internetiä päivittäin. Kokeneena sivujen tekijänä hän toteaa sivut yksinkertaisiksi, mutta ihan hyvin partiokäyttöön soveltuviksi. Kehyksien ulkopuolella vois käyttää enemmän grafiikkaa, ja kuvat tois eloa näihin sivuihin, huomauttaa Antti. Frameja eli kehyksiä Antti kuvaili hyvin tehdyksi. Viikoittain Internetissä vieraileva Pottonen odotti yleistietoa tapahtumista ja lippukunnista ja sai haluamansa. Toi lippukunnat-linkki on kyllä vähän hämäävä, kun sieltä ei pääse kuitenkaan lippukuntien kotisivuille vaan pitää mennä toista kautta, valittaa Pottonen. Ei keittiö ole noin siisti Elina Virtanen toimii Helsingin Metsänkävijöissä sampona. Hän käyttää Internetiä jonkin verran, yleensä sähköpostin lukemiseen. Nää on yleisesti tosi selkeät, löytää mitä haluaa, sanoo Elina, joka toivoi löytävänsä yleistietoa partiosta ja tapahtumista. Sen sijaan toimikunnista ei Elinan mielestä kerrota riittävästi. Mutta on hyvä, että noista piirin kämpistä on tietoa, hienoa, toteaa Elina. Toimiston sivuilta paljastuu myös huijauskuva: Ikinä ei oo piirin keittiö kyllä noin siisti! SOFIA POLICHRONIDIS Antti Pottonen ihmettelee piirin uusia nettisivuja. rtio.fi JOTI Jamboree Internetissä, merkillä tai ilman JOTI, Jamboree on the Internet järjestettiin lokakuun alussa. Tänäkin vuonna verkossa oli satoja partiolaisia, kaikkialta maapallolta. Suomalaisia irkkaili, eli keskusteli noin parikymmentä eri partiokanavilla sillä hetkellä kun mä kävin kattomassa, Satu Satku Kuisma Vartiovuoren Tytöistä kertoo. JOTIin osallistuvien lukumäärää on mahdoton arvioida, sillä juuri mitään kirjanpitoa ei ole. Sunnuntai-iltapäivänä partiolaisia oli kuitenkin niin vilisemällä, että se ruuhkautti ja kaatoi SP:n palvelimen. Niinpä piirin ja useiden lippukuntien kotisivut olivat saavuttamattomissa, kunnes palvelin saatiin jälleen pystyyn. Suomessa saattoi irccailun ja surffailun lomassa suorittaa myös varta vasten kehitellyn JOTI-merkin. Niin teki muun muassa Satkun vaeltajaryhmä Sopulit Vartiovuoren Tytöistä. Ei ollut kauheen paha rasti, kaikki tytöt oli käyttänyt nettiä aikaisemminkin. Ne oli chattaillut, mutta ei tietäneet, mikä on IRC. Jonkun hollantilaisen kanssa ne jutteli, Satku kertoo ja toteaa kokouksen ohjelmaan kuuluneen myös Hiippariin valmistautumista. Etittiin Hiipparin alkutehtävävastauksia netistä. Niitä löytyi yllättävänkin paljon. KA IRC = Internet Relay Chat, reaaliaikainen keskustelu Internetissä Chat = www-pohjainen keskustelukanava internetissä. Partiokanava: #partio alkuinen IRC -keskustelukanava 7

8 Orkesteriperinteeseen puhalletaan eloa Piiriin perustetaan oma rumpuryhmä Piirin lähes kuollutta soittokuntaperinnettä halutaan herätellä henkiin. Jos innokkaat suunnitelmat toteutuvat, aloittaa ensi vuonna toimintansa uusi noin kymmenhenkinen Rumpuryhmä. Ryhmän ensisijainen tarkoitus on saada piirille orkesteri, joka innostaisi lippukuntia lähtemään paraateihin mukaan ja voisi esiintyä piirin virallisissa tilaisuuksissa. Haluaisimme, että piirillä olisi kaikissa tulevissa paraateissa oma virallinen edustuksensa, joka marssisi aina ensimmäisenä. Mukaan kuuluisi kyltin ja lipun lisäksi myös vähintään nelihenkinen rumpuryhmä. Näin innostettaisiin lippukuntia lähtemään muualla Suomessa järjestettäviin paraateihin, kertoo perusteilla olevasta ryhmästä Vesa Vepsä NMKY:n Rastipartiosta. Yhdessä illassa ei mitenkään ehdi opetella soittamaan. Ennen Suurjuhlaa järjestettiin lippukunnille tällainen rummutusilta, mutta me haluaisimme nyt perustaa piiriin oman pienen orkesterin joka sitten joskus tulevaisuudessa voisi myös kouluttaa lippukuntiin rummuttajia ja levittää rumputietoutta. Ryhmälle hankittaisiin aluksi pari tavallista marssirumpua ja myöhemmin kunnon bassorumpu sekä lautaset. Tyylikkäät esiintymisasut ja koristeelliset kantovaljaat kuuluisivat myös paraativarustukseen, rumpuryhmäidean isäksi paljastunut Aki Mäkinen Korven Koukkaajista jatkaa. Akin mielestä Rumpuryhmä voisi aluksi opetella muutaman kunnon kuviomarssin, joita sitten piirin eri tilaisuuksissa esitettäisiin. Ensimmäinen näytön paikka ryhmällä olisi ensi keväänä Turun paraatissa. Helsingissä on aikanaan ollut useampiakin puhallinorkestereita, mutta tällä hetkellä ei toiminnassa tiettävästi ole kuin Kirisiskojen Soitinyhtye Puhallus. Aki kertoo Rumpuryhmälle saatavan mallia ainakin Turun Metsänkävijöiden ja Tampereen Kotkien suurista soittokunnista. Rumpuryhmän perustajat saavat idealleen virallisen vahvistuksen marraskuussa, jos piirineuvosto hyväksyy piirin ensi vuoden talousarviossa mukana olevat rumpuryhmän kulut. MATTI TANNER T I E D O T T A A Tapahtumakalenteri MARRASKUU 7. Ea kertauskurssi JOULUKUU Puurojuhla 6. Lippuvartio ja kirkkokahvit, Pyhän Laurin kirkko Ea 1 Pohjoimaiset johtajapäivät Johtajapäivät vietettiin syyskuun lopulla Suomen Nuuksiossa. Mukana oli kolmisenkymmentä partiojohtajaa pohjoismaisista ystäväkunnistamme ja toinen kolmekymmentä suomalaista osallistujaa ja järjestäjä. Viikonloppu sujui leppoisasti, mistä iso kiitos teille kaikille: osallistujille, ohjelman tekijöille, keittiölle, huollolle ja saunapoppoolle! Johtajapäivien tekijöiden jälkitapaaminen pidetään torstaina klo Sagalla ja Salulla. Ilmoittautumiset toimistolle mennessä. Tervetuloa! Laten Laukka tulokset 1. PUUMA, VAME 67 p. 2. PUSKAJUSSIT, EME 61,5 p. 3. MISUT JA NASUT, TUTY 60 p. 4. KÄÄPIÖT, EME 55,5 p. 5. KETTUVARTIO, KARPA 51,5 p. MAKSIMI PISTEMÄÄRÄ 95 p. TÄMÄN KUVAN HALUAISIN NÄHDÄ Partiokannuksen Syyskokous Partiokannuksen sääntömääräinen Syyskokous pidettiin tiistaina Tikkurilan kirkolla. Paikalla oli toistakymmentä vantaalaista partiolaista viidestä eri Lippukunnasta. Kokous vahvisti Toiminta suunnitelman, toimintakalenterin ja talousarvion vuodelle Myös Partiokannuksen hallitukseen valittiin uusia jäseniä erovuoroisten tilalle. Hallituksen kokoonpanoon kuuluu vuonna 2001; Petri Bystroff, Janne Hakanen, Päivi Hietanen, Timo Huuskonen, Jorma Ranta, Marko Ronkainen, Sari Sakala, Tapani Sojakka, Sanna Torppa, Johanna Uusvuori, Veera Aavikko ja Jenni Kiukkonen. Partiokannuksen Puheenjohtajana jatkaa Jukka Kantokoski. Suurkiitokset kaikille osaa ottaneille vartioille ja tapahtuman järjestäjille! Lönnrotinkatu 30 D, Helsinki, p , fax , tili PSP

9 Lehdestään lippukunta tunnetaan Useimmat lippukunnat julkaisevat jonkinlaista lehteä. Joillakin se on värikannellinen painotuote, toisilla muutaman sivun käsintehty lehdykkä. Molemmat ovat käyttäjilleen yhtä tärkeitä. Se on hyvä tiedonlähde ja tärkeä lippukunnan yhteishengen luoja, toteaa Haagan Sirkkujen Marju Mama Saarinen, joka on vetänyt useita lippukuntalehtikursseja. Lippukunnan oma lehti jaetaan usein myös taustayhteisöille, kuten muille paikallisille organisaatioille ja seurakunnalle. Se onkin kenties parhaimpia väyliä kertoa oman lippukunnan toiminnasta. Ja lisäksi lehti tallentaa tapahtumat. Onhan se kurjaa, jos ei olis mitään dokumentteja siitä, minkälaista ennen on ollut, Mama muistuttaa. Kaksin aina kaunihimpi Aamuisessa haastattelussa Mia Palonkoski Hespartiosta. Myös Helsingin Metsänkävijöissä lippukuntalehtiä pidetään tärkeinä. Ensinnäkin voidaan tiedottaa lippukunnan toiminnasta, toiseksi voidaan kertoa mitä on tehty ja lopuksi jää vielä muisto kertoo Janne Luotola, Metsänkävijöiden kahden lehtisen päätoimittaja. Kihoke on uutislehti joka toimii tiedotuskanavana. Kihossa kerrotaan puolestaan menneistä tapahtumista ja siellä on myös ajattomia juttuja, Janne kertoo. Kumpikin lehti on suhteellisen ohut, noin kahdeksan sivua. Kiho ilmestyy neljä kertaa vuodessa, Kihoke taas vähintään neljä kertaa, mutta parhaimmillaan yli kymmenen kertaa. Lehden toimituskuntana toimii Kiho-kilta, johon kuuluu 6 henkilöä. Lisäksi juttuja nakitetaan myös killan ulkopuolisille, jatkaa Janne. Tarkoitus on että jokainen lippukuntalainen pääsisi joskus kirjoittamaan lehteen Kivoimpia juttuja lippukuntalehdessä on retkijutut, toteaa Joose Väinölä Töölön Nuotioveikoista. Yleensä luen niistä retkistä, millä mä olen itse ollut, jatkaa Joose. Retkijutut muodostavatkin ehkä suurimman osan monien lippukuntalehtien sisällöstä. Töölön Nuotioveikoissa on parin viime vuoden ajan käytetty myös wwwsivuja tulevasta toiminnasta tiedottamiseen. EERO ERKAMO KA G ALLUP Mitä aiot tehdä piirineuvostossa? Piirin kokouksen jälkeen tuoreet piirineuvokset vastasivat seuraaviin kysymyksiin: 1. Mitä aiot saada aikaan piirineuvostossa? 2. Mikä on mukavin partiohomma? Anu Vehviläinen, 17, Espoon Metsänkävijät 1. Aion ajaa lippukuntien asioita ja saada lippukuntien viestit neuvostolle 2. Kisaaminen ja vartionjohtajana vartiolaisten kanssa touhuaminen. Toimittaja kurssille ja lippukuntalehti paremmaksi Ei se toimittajantyö nyt niin helppoa ole, kuin olisi saattanut kuvitella. Kymmenen toimittajanalkua sai tutustua toimittajan työhön lippukuntalehtikurssilla syyskuun lopussa Vuorilahden Villassa, joka on upea, yli satavuotias huvila Laajasalon rannikolla. Aikaisia aamuheräämisiä, tiukkoja aikatauluja, opiskelua, ja kirjoittamista aamuyöhön asti. Kurssilla oli ihmisiä erilaisista syistä: Joidenkin lippukuntalehteä herätellään uudestaan eloon ja uudet toimittajat tarvitsevat koulutusta, toiset halusivat potkua ja ideoita kirjoittamiseensa, ja jotkut vaan kokivat kurssin itselleen tarpeelliseksi. Vaikka tietoa tuli paljon nopeassa tahdissa, ei meno mennyt ollenkaan koulumaiseksi. Siitä pitivät huolen hauskat harjoitukset, upea kurssipaikka ja porukan rento yhteishenki. Sunnuntai-iltapäivänä kurssilaiset olivat väsyneitä, mutta innoissaan hauskoista ideoista, hyödyllistä opeista ja uusista partiotuttavuuksista. Niin ja olihan repussa juuri painosta tullut upea Willasella painettu Marmeladinakki -niminen kurssilehti. LENA "TELLE" NELSKYLÄ Lauttasaaren luotsitytöt/koko Annukka Sohlman, 19, Oulunkylän Virkut 1. Saada selville mitä piirissä tapahtuu ja päästä mukaan päätöksentekoon. 2. Sudenpentutoiminta ja vaellukset Kuksat tekevät leirin Legenda kertoo, että Kuksien ensimmäinen lippukunnanjohtaja pelastettiin aikoinaan sortuneesta lumiluolasta kuksilla kaivaen. Tapahtuman johdosta lippukunta on saanut hauskan ja erikoisen nimensä Kuksat. Kuksat otetaan varmasti mukaan ensi hiihtolomalla järjestettävälle talvileirillekin, muttei ehkä ihan kaivamistarkoituksiin. Sisarlippukunta Käpytyttöjen kanssa yhteisen leirin suunnittelu on jo hyvässä vauhdissa. Talvi- ja kesäleirit kuuluvat Kuksien toimintakalenteriin joka vuosi. Leirien järjestäminen onkin käpyläläisen lippukunnan erikoisalaa. Meiltä Kuksista ja sisarlippukunnastamme löytyy innokkaita ja osaavia johtajia, joten leirejä on helppo järjestää. Ensi talvena leirin järjestäjät suorittavat samalla partiojohtajakurssin lopputyönsä, kertoo lippukunnanjohtaja Sebastian Oroza. Yhteistyötä Iitissä asti Viime kesäleiri poikkesi hieman normaalista leiristä. Se järjestettiin yhteistyönä 4H-kerhon kanssa Iitissä. Leirin teemana oli kivikausi. Ihka aito arkeologi johdatteli leiriläiset kivikauden mielenkiintoiseen elämään. Saimme tutustua kalliomaalauksiin ja arkeologin työhön, Sebastian kertoo. Erikoisen kesäleirin ideoijaa kukaan ei muista, mutta lopputulos oli lippukunnanjohtajan mukaan erittäin onnistunut. Iso porukka toi mukanaan aivan uusia mahdollisuuksia, joita noin 50 henkisellä lippukunnalla ei muuten olisi ollut. Perustaidot kuntoon talvella Kuksat ovat paitsi innokkaita leiriläisiä myös aktiivisia retkeilijöitä. Retkillä harjoitellaan taitoja, joita tarvitaan kaikilla leireillä. Reippaimmat ryhmät retkeilevät jopa kahdeksan kertaa vuo- Kuksat on vuonna 1971 perustettu kolmen lippukunnan yhtymä. Sekalippukunta toimii nykyään Käpylän kirkolla. dessa, laskeskelee Sebastian tyytyväisenä. Retkiä tehdään pääasiassa lippukunnan kämpälle, joka sijaitsee Sipoossa. Lisäksi lippukunnalla on Nuuksiossa Töyrös-niminen tont- ti, jossa käydään myös harjoittelemassa retkeilytaitoja. LAURA SEISE Renne Tergujeff, 25, Susiveikot 1. Haluan parantaa vartiotoiminnan laatua lippukunnissa. 2. Oman pt-skaban järkkääminen ja osallistuminen kilpailuihin. Teppo Laine,25, Vuosaaren Vesipääskyt 1.Saada partiolle näkyvyyttä, markkinointia ja vaikuttaa oman alueen asioihin. 2. Lippukunnanjohtajan hommat, vaellukset ja kisat. 9

10 Sudenpentujohtaja saa paikan Suomen toiseksi parhaassa lippukunnassa Tule ja näytä kykysi! Uusia sudenpentuja (tai kolkkia, kuten me perinteisesti kutsumme) liittyisi lippukuntaamme vaikka kuinka paljon, mutta johtajavoimamme ovat rajalliset. On ikävä sanoa ei, kun voisi sanoa tervetuloa partioon. Jos opiskelun, työn, muuton, vaihtelun tai muu syyn takia haluat liittyä sudenpentujohtajaksemme ja vetää yhden laumaillan viikossa fiksujen kollegoiden kanssa, tässä on mahdollisuus! Tammisalon Metsänkävijät (TAME) on erähenkinen 60 pojan vireä lippukunta Itä-Helsingissä, melkein Mika Salon naapurissa. On kiva kolo, eräkämppä Sipoossa ja ennen kaikkea tekemisen meininkiä. Jos homma kiinnostaa, lippukuntajohtaja Karol Mattila tarjoaa pullakahvit ja kertoo enemmän, puh tai Sisujohtajien komsultaatioilta klo Kokoonnumme I.Leino, Minna Canthink. 18 A 27. Iltapalaa tarjolla. Tiedustelut Irene puh Tervetuloa! Sisujen ja -johtajien ja sisutoiminnasta kiinnostuneiden joulujuhla Aika ja paikka selviää myöhemmin.tiedustelut Irene Leinolta puh TAPAHTUMAKALENTERI MARRAS-JOULUKUU 2000 MARRASKUU 5. Hiipivä Haamu / Ilvesveikot / Helsinki 7. Ensiapukertaus / Partiokannus Seppo-päivät / SP Partiojohtajaperuskurssi V, 1-osa / Sotkat / Kiljavan Alakämppä Ensiapu II / Ensiapukoulutustmk. / Kiljavan Yläkämppä Piirineuvosto Partiojohtajaperuskurssi V, 2-osa / Sotkat / Kiljavan Alakämppä Viestikurssi II / Viestitmk. / Kiljavan Yläkämppä Sisujohtajien konsultaatioilta / Sisutmk Partiojohtajapäivät / KOTKA / Kiljavan Kassu Ensiapu I / EPT 27. Ensiapu kertauskurssi / Ensiapukoulutustmk. / Piirin kokoustilat YTP KOULUTUSTA YLI PIIRIN RAJOJEN YTP = yhteistoimintapiirit, johon kuuluvat Etelä - Karjalan Partiolaiset, Kymenlaakson Partiopiiri, Pääkaupunkiseudun Partiolaiset, Salpausselän Partiolaiset ja Uudenmaan Partiopiiri. YTP-kurssit ovat kaikille näiden piirien partiolaisille tarkoitettuja partiokursseja. Kurssit järjestetään yhdessä sovitun päätöksen mukaisesti tammikuun kolmantena viikonloppuna eli tällä kertaa on tarjolla AKELA-KURSSI Tarjoaa eväitä Akelana toimimiseen lippukunnassa Ilmoittautumiset kirjallisesti Pääkaupunkiseudun partiolaisten toimis toon, Lönnrotinkatu 30 D, H:ki tai s-posti: kurssimaksu 190,- Lisätiedot: Niina Zuiccis Suikkanen Vuoden 2001 ensimmäinen SAMPOKURSSI Lassie palaa kotiin Pääosissa Lassie ja Sampo, PäPa - Kino, K-17, 190,- Parasta mitä piiristä löytyy piirinjohtaja E.Kujala Koulutuksellinen ja elämyksellinen Varaa lippusi ajoissa, paikkoja rajoitetusti Ilmoittautumiset samoin kirjallisesti kuin yllä, Lisätietoja Nina Hillis Sarnasto-Toivanen LPKJ-KURSSI Pornaisissa Itä-uudellamaalla Kurssi on tarkoitettu lippukunnanjohtotehtävissä toimiville tai tehtäviin aikoville. Toivomme kurssilaisilta pj-peruskurssin suoritusta tai vastaavia tietoja Kurssimaksu 250,- Ilmoittautumiset Uudenmaan Partiopiiriin tai s-posti Lisätietoja Jussi Heinonen (040) tai PARTIOKOULUTTAJAKURSSI Kotalahdella Lemillä Kurssin tavoite on antaa valmiuksia kouluttamiseen lippukunnan / piirin järjestämillä kursseilla. Kurssimaksu 250,- Ilmoittautumiset Etelä-Karjalan Partiolaiset, Kyllikinkatu 1, Lappeenranta p tai s-posti Riparille! Partiolaisten Vaellusrippikoulu Saariselällä Lapissa Aika: Konfirmaatio: la klo Tuomiokirkossa Hinta: 1390 mk sis. matkat, vaellusruoan, ripariohjelman ja opetuksen. Vaellus tapahtuu Saariselän upeissa maisemissa. Tukikohtana Lapinhäme Kakslauttasessa. Yhteystyöleiri Helsingin NMKY:n kanssa. Tiistaisin JOULUKUU Seinäkiipeilyvuorot / Kiipeilytmk. / Munkkiniemen nuorisotalo Vartiojohtajavihjarit II / VJKPR / Kiljavan Kassu 6. Lippuvartio ja kirkkokahvit / Partiokannus / Pyhän Laurin kirkko Lipunkanto ja seppeleen lasku / Partiokannus / Vantaan Kaupungintalo Lipunnaulaus ja siunaus tilaisuus / EPT / Punainen tupa 9. Lentopalloturnaus / EPT Partiokannuksen IDEA-päivä / Partiokannus / Tikkurila Ea 1 / Partiokannus 11. Piirin joulukahvi 13. Sisujen joulujuhlat / Sisutmk. / Partiojohtajaperuskurssi VI / Sotkat / Kiljavan Alakämppä ITU-kurssi / SP Partiolaisten Järvivaellusrippikoulu Aika: Konfirmaatio: klo Tuomiokirkossa Hinta: 1190 mk sis. Täysihoidon, ripariohjelman, opetuksen. Järvivaellus tapahtuu kanooteilla Etelä-Suomen parhailla kanoottireiteillä. Tukikohtana Pellin leirikeskus Karjalohjalla. Yhteystyöleiri Helsingin NMKY:n kanssa. LEIRIT OVAT KAIKILLE AVOIMIA JA NE TÄYTETÄÄN ILMOITTAUMISJÄRJESTYKSESSÄ. Kaikki rippikoulut sisältävät yhden alkuopetusviikonlopun keväällä sekä seurakuntaan tutustumistehtäviä, joista ilmoitetaan tarkemmin ilmoittautuneille. Ilmoittautumiset leireille: HNMKY:n toimistolle , Vuorikatu 17, Helsinki Leireille ilmoittaudutaan maksamalla 200,- markan ilmoittautumismaksu, jota ei palauteta, jos ilmoittautunut peruu leirinsä. Kysy myös muista HNMKY:n rippikouluista. Lisätietoja Puh: TERVETULOA Joulukahville maanantaina klo Kello luvassa pientä ohjelmaa piirin toimisto Lönnrotinkatu 30 D, Helsinki. Piiritoimisto Niina Nurmela p , fax , kokoustilat E: Muut sähköpostiosoiteet muotoa Osoite: Lönnrotinkatu 30 D, Helsinki piirinjohtaja Teemu Kujala p varajohtaja Nora Niinikoski p toiminnanjohtaja Aki Tuominen taloussihteeri Seija Repo koulutussihteeri Johanna Termonen järjestösihteeri Tuija Laine tiedottaja Minna Mustonen isännöitsijä Antti Kohonen Valborg oy, Jari Tapanainen järjestösihteeri (Partiokannus) Reetta Marttinen järjestösihteeri (EPT) Kati Palsanen projektisihteeri (EPT) Topi Laaksonen

11 Uusi projekti tulossa? Perustamassa vaeltajaryhmää? Kaipailet apua jo olemassa olevan ryhmän vetämiseen? Vaeltajatoimikunta Jungle Duck toivottaa sinut tervetulleeksi HankeOhjaajaKurssille I viikonloppu II viikonloppu? III viikonloppu (huomioithan uudet päivämäärät!) Hinta 550,- Ilmoittaudu mennessä piiriin. Lisätietoja Tanja p tai Viestikurssi II Uudenlainen Pepakurssi, jossa opitaan perusteiden lisäksi etsintää ja radiopuhelimien käyttöä Kiljavalla VYÖ HUKASSA? Vaahkoin alueelta, Iso-Lehmälammen rannalta on löytynyt partiovyö. Vyössä on kiinni puukko. Jos tunnistit omaksesi, voit käydä kyselemässä vyötä piirin toimistolta!! VIELÄ MAHTUU! EA- KERTAUS- KURSSI Onko EA-1 tai EA-2 todistuksesi menossa vanhaksi? PT-KILPAILUJEN JOHTAJAKURSSI *** Huom! ajankohta! Paikkana on Nurmijärven srk:n leirikeskus Kiljavalla. Tarvitseville järjestetään kyyti Hyvinkään rautatieasemalta. Tämä kurssi keskittyy suurten kilpailujen järjestämiseen ja on suotavaa, joskaan ei pakollista, että kurssilaisilla on ennestään II luokan tuomarikortti. Ilmoittaudu perjantaihin mennessä Partiotalon infoon: Puhelin: Sähköposti: tai postiosoite: Suomen Partiolaiset/Info Kylänvanhimmantie Helsinki Kerro nimesi, lippukuntasi, piirisi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Kurssimaksu on 280 markkaa, jonka Suomen Partiolaiset laskuttaa. Ilmoittautuneet saavat tarkemmat ohjeet postitse noin viikkoa ennen kurssia. Lisätietoja antaa Sakari Sacu Kouti, , pt , pk , sposti Heppu Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n jäsenlehti 5/2000 ISSN Toimitus: Lönnrotink. 30D, HKI s-posti Päätoimittaja: Katri Ahlgren p Toimitussihteeri Minna Mustonen p Osoitemuutokset: Suomen Partiolaiset p Painos: 9000 kpl Paino: Uusimaa Oy, Porvoo 2000 Seuraava 8/2000, ilm Hanki 3 vuoden jatkoaika käy kertauskurssi! Kurssi järjestetään piirin toimistolla klo Ilmoittautumiset piirin toimistolle mennessä (p ). Muistathan, että vanhan kurssitodistuksesi on oltava vielä voimassa kurssipäivänä! Lisätiedot Sasi p Piirin kursseille ilmoittautuminen * Ilmoittautuminen on aina sitova * Peruutukset tehdään aina toimistolle viimeistään kaksi viikkoa ennen kurssia. Tällöin kurssimaksua ei laskuteta. *Ilmoittautumiseen lippukunnanjohtajan allekirjoitus *Osallistumismaksu laskutetaan kokonaan paitsi sairastapauksessa josta on lääkärintodistus Toimittajat: Katri Ahlgren (KA), Nadja Debenjak, Susanna Elomaa, Jussi Haapkylä, Maija Hakala, Jukka Hiiro, Janne Impiö, Eero Kling, Janne Luotola, Laura Koskelainen (LA), Lasse Lindgren 11 rinen, Laura Seise, Mika Taberman, Paula Tommila, Pia Uro, Pauliina Uronen ja Sami Veikkolainen. Vakituiset avustajat: Piiritoimiston toimihenkilöt Piirrokset: Miira Mänd Vartiotoimintakilpailu2001 Kilpailuajankohta Raportointi: Vartion parhaaksi katsomalla tavalla viimeistään piirin toimistolle, liitteenä LPKJ:n tai sammon arviointi vartion toiminnasta. Vartion omassa raportissa tulee olla henkilöesittely, yleisesittely toiminnasta sekä yksityiskohtainen esittely isommista tapahtumista (esim pt-kisat, retket,leirit,projektit). Raportissa voi käyttää hyväksi valokuvia, piirroksia, www-sivuja, videoita, äänikasetteja, tekstejä Raporttien arvostelusta tarkempia ohjeita myöhemmin. Lisätietoja: Sari Sillanpää p (LL), Kaisa Luukannel, Aura Marttinen, Miira Mänd, Rauna Nerelli, Kirsi Pere, Leena Päres, Marju Saa- Aikakausilehtien Liiton jäsen ILMESTYMIS- AIKATAULUT 8/00 dl ilm.. 1/01 dl ilm. 2.2

12 Palkinnot kannustavat kalentereidenmyynnissä Kalentereiden myynti on monessa lippukunnassa tärkeä varainhankintakeino. Lauttasaaren Luotsitytöissä ja Töölön Tähystäjissä myyjien palkitsemisella luodaan innostunutta ilmapiiriä, jolloin myyntikin sujuu paremmin. Viime vuonna palkintona oli Trangia, mutta tänä vuonna se on varmaan jotain pienempää, kertoo kalenterivastaava Sirpa Sipe Komulainen,17, Töölön Tähystäjistä. Sudenpennut ja vartiolaiset saavat itse päättää, paljonko myyvät. Töölön Tähystäjät myi viime vuonna piirissä eniten kalentereita jäsentä kohti. Joka vuosi se määrä on vaan noussut. Yleensä myydään vanhemmille ja aika vähän kierretään ovilla, toteaa Sipe. Hän jättää kalenterit kololle, ja johtajat kirjaavat listaan, kuinka paljon ovat antaneet sudenpennuille ja vartiolaisille myytäväksi. Suurempia sekaannuksia raha-asioissa ei ole tullut. Jo toista kertaa kalenterit jaettiin keskitetysti Hietalahden torilla. Kalentereit a autoon kantamassa toiminnanjohtaja Aki Tuominen. Luotsitytöt pyytävät vanhemmilta luvan myydä Lauttasaaren Luotsityttöjen kalenterivastaava Pipsa Hänninen,16, aikoo palkita parhaan vartion ja myyjän partioaiheisilla tuotteilla: Paras myyjä saa puukon tai vaellussukat ja paras lauma saa jaettavakseen karkkia. Ennen kalentereiden jakamista Pipsa on pyytänyt vanhemmilta lupalapun, jossa vanhemmat kertovat, kuinka paljon lapselle saa antaa kalentereita. Tämä käytäntö aloitettiin viime vuonna, jotta kalentereita häviäisi vähemmän. Aina välillä joku on unohtanut kalentereita vaikka bussiin, ja kun vanhemmat tietävät, paljonko sudareilla on myytävää, myös rahat pysyvät paremmin järjestyksessä, selvittää Pipsa. Kalentereita myydään lähitaloissa ja kauppojen edessä. Joulumyyjäisissä, jotka järjestetään sopivasti marraskuun lopussa, voidaan myydä loput kalenterit. Töölön Tähystäjissä myynnin tuotto käytetään lippukunnan yhteisiin menoihin, kuten kalustohankintoihin, retkiin ja toimintaan. Lauttasaaren Luotsitytöissä vartio tai lauma saa omaan kassaansa yli puolet tuotosta. Retkiin ne kerätyt rahat lähinnä menevät, arvioi Pipsa. PAULIINA URONEN Asko Rantti s k Partiojohtaja Asko Rantti, joka vaikutti partiotoiminnassa monipuolisesti lippukunta-, piiri- ja järjestötasolla kuoli Asko aloitti partiotoimintansa 1944 Mikkelin Toimenpojissa, siirtyi Ekin Partioon 1947 ja kun hän oli muuttanut Helsinkiin hänet värvättiin Ilvesveikkoihin Kiljavalta Ilvesveikoissa hän toimi moninaisissa tehtävissä muun muassa lippukunnanjohtajana sekä uudelleen ja osallistui aktiivisesti kaikkeen lippukuntatoimintaan. Helsingin Partiopoikapiirin toimintaan hän osallistui sekä hallinnollisissa tehtävissä että toiminnallisissa aktiviteeteissa. Hän toimi piirinjohtajana Hän toimi muun muassa piirin talvileirin johtajana vuosina 1965 ja Keskusjärjestötasolla hän toimi kansainvälisissä tehtävissä leirien johdossa ja hallinnossa. Vuonna 1960 hän osallistui kansainväliseen johtajaleiriin Indabaan Hollannissa. Jamboree-leireillä hän oli leirijoukkueen johdossa Idahossa USA:ssa 1967 ja Japanissa Hän osallistui myös Norjassa 1975 järjestetyn Jamboreen järjestelyihin sekä partiopoikien maailmankongressin järjestelyihin Helsingissä Vuonna 1970 pidetyn poikajärjestön suurleirin Sompion johtajatehtävissä hän oli ja toimi Suomen Partiolaisten suurleirin Karelian kakkosjohtajana Kolilla Hallintotehtävissä hän toimi 1969 Suomen Partiopoikajärjestön johtokunnassa. Asko Ranttia on muistettu lippukunnan, piirin ja keskusjärjestön korkeilla ansiomerkeillä. Erityisen hyvin muistamme Askon kitarasta. Lukemattomat olivat ne nuotioillat, joilla Asko kitaroineen loi tunnelmaa. Nuoruudessaan hän esiintyi Linnanmäellä Vihreällä oksalla esittäen Diana kappaleen suomeksi. Diana oli sen jälkeen vuosia ja vuosikymmeniä toivottu ja kuunneltu laulu erilaisissa partiotilaisuuksissa. Hän sanoitti tai suomensi joukon partiolauluja, jotka ovat jääneet elämään. PäPan koulutuskeskukseen Kiljavaan liittyen hän sanoitti laulut Ylös hereille nyt miehet ja Kiljavan kankahilla. Tunnettuja lauluja ovat hänen sanoittamansa Yhteinen maailma joka alkaa Tämä iltamme on ilta viimeinen, jonka viettää me saamme kera ystävien... sekä Leiri-illan rauha. Henkilökohtaisia muistoja Askon kanssa vietetyistä retkistä on vaikka kuinka paljon. Eräs mieliin jäänyt seikkailu on se kun Askon ja Zaddien kanssa olimme kalastamassa pohjois-norjassa Olimme kuulleet että ko erämaa-alueelta sai lohen sukuisia kaloja niin paljon kuin halusi ottaa. Päätimme lähteä sinne ja vaelsimme useiden kymmenien kilometrien päähän lähimmiltä teiltä. Ruokana oli mukana ainoastaan 10 kg suolaa ja vähän sipulia. Meitä oli kuitenkin petkutettu. Perille päästyämme kävimme kalastamaan. Kalastimme jok päivä 16 tuntia päivässä ja saimme viikon aikana pyydystettyä muutaman pienen harrin ja hauen. Takaisin jaksoimme juuri ja juuri vaeltaa nälkäisinä ja useita kiloja laihtuneina. Tätäkin matkaa muisteltiin jälkikäteen useasti. OLLI AULIO Tänä vuonna kisattiin venäläisissä tunnelmissa III Yhteys houkuttelee pimeään metsään Vuodesta toiseen, syksystä kolmanteen, sama kuvio toistuu. Joukko Susiveikko-johtajia kokoontuu kolon pöydän ympärille ja peittää sen A4-saasteeseen ja karttoihin. Upouusi Kolmannen Asteen Yhteys on taas saamassa sielun. III Yhteys on pienimuotoinen mutta asennetta vaativa partiotaitokisa, jonka Susiveikot järjestivät ensimmäisen kerran jo vuonna Kisaajat on alusta alkaen haastettu kokeilemaan rajojaan. Siitä kertoo jo kilpailun ajankohtakin, loka-marraskuinen viikonloppu syysmyrskyjen aikaan. Alunperin mukaan pääsivät vain lippukunnan omat vartiot, mutta jo vuosia ovat kaikki piirin vartiot olleet tervetulleita. Partiotaitokilpailulle poikkeuksellisesti vauhtiin päästään jo perjantai-iltana, salaisessa lähtöpaikassa. Lähtötehtävän nikkaroituaan vartiot astuvat sysipimeään ja usein myös hyvin märkään metsään. Kisamaastona toimivat Espoon ja Vihdin metsät, eli Nuuksio laitojaan myöten. Syksyn väri on punainen Oleellinen osa III Yhteyttä on teema. Kisatehtävät ovat nivoutuneet milloin rockbändin, milloin landepaukkujen elämään. Tämän syksyn teemana oli punainen värin lisäksi tehtävissä huomioitiin erityisen hyvin itänaapurimme perinteet. Teema innoitti peräti 17 vartiota koitokseen, joka tänä vuonna alkoi Rinnekodilta ja päättyi Ruuhijärven nurkille. Perjantaiyön rasteilla vartiot pääsivät mm. kyntämään kolhoosin peltoa ja esiintymään Bolshoi Teatriin. Lauantaina oli vielä suoriuduttava tattaripuuron keitosta (ja syönnistä) sekä telakoitumisesta Mir-avaruusasemaan. Vuonna 1996 kilpailun voittanut Auto-vartio Kivenlahden Piilevistä on kuvaillut III Yhteyttä näin: Hei sikahyvä rento skaba come on hei! Yhteys-tunnelmaan voi hakeutua kisan kotisivuilla osoitteessa 3y.cjb.net. Siellä on myös tuoreet tulokset. RENNE TERGUJEFF Mika Köykkä ja Justus Ojala valmiina suorittamaan rastitehtävää (Rock-yhteys, 1998) 12

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2005 Suomen Partiolaisten ohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtumana on lippukunnan kesäleiri,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta

Lisätiedot

Mesikämmen 2/2006 2/2006

Mesikämmen 2/2006 2/2006 Mesikämmen 2/2006 2/2006 Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 2/2006 2 Mesikämmen 2/2006 Mesikämmen on partiolippukunta Mankkaan Eräsusien virallinen tiedotuslehti. Päätoimittaja ja taitto:

Lisätiedot

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään? Tervetuloa partioon Partio on vastavoima Miks mun pitäis ja Ei kuulu mulle -asenteille. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

% % Partiolippukunta% Mankkaan%Eräsudet%ry%!!!!! Toimintasuunnitelma!vuodelle!2015!!

% % Partiolippukunta% Mankkaan%Eräsudet%ry%!!!!! Toimintasuunnitelma!vuodelle!2015!! MankkaanEräsudetry Toimintasuunnitelma2015 Partiolippukunta MankkaanEräsudetry Toimintasuunnitelmavuodelle2015 MankkaanEräsudetryjatkaa22.toimintavuotenaanpartio=ohjelmantoteuttamista.Vuonna2015 lippukuntakiinnittääerityistähuomiotatoimintansalaadukkuuteensekäyli15=vuotiaidenpysymiseen

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Vuonna 2012 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.

Vuonna 2012 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan. TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy

Lisätiedot

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN 3.2.2016 vj Oikeudet: huoltaja HUOLTAJAN OHJE Tämä ohje on tarkoitettu partiolaisen huoltajalle. Ohjeesta selviää kuinka huoltaja voi toimia huollettavansa partiojäsenyyteen liittyvissä asioissa. Huoltajalla,

Lisätiedot

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

PARTIOJOHTAJAPERUSKURSSIN JOHTAMISHARJOITUS

PARTIOJOHTAJAPERUSKURSSIN JOHTAMISHARJOITUS PARTIOJOHTAJAPERUSKURSSIN JOHTAMISHARJOITUS Johtamisharjoituksen tavoitteet Johtamisharjoituksen eli ns. välitehtävän tarkoitus on antaa sinulle onnistunut kokemus johtamisesta partiossa. Harjoituksen

Lisätiedot

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4. muistio Parasta ja hyödyllistä hankkeessa on ollut Tapaamiset. On tutustuttu toisiimme ja eri kaupunkien matkailutiloihin. Muiden tekemisen peilaaminen omaan toimintaan

Lisätiedot

Ritva bingo-emäntänä VANA

Ritva bingo-emäntänä VANA VANA JOUNI TENTATTA- Ritva bingo-emäntänä Halusin haastatella Jounia siksi, että hän on ahkerasti kirjoittanut lehteemme vuosien aikana, mutta en muista onko häntä haastateltu lehdessä kertaakaan. Esitin

Lisätiedot

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Sudenpentujen päiväretki Korkeasaareen Kaikki TaMen sudenpennut tekevät päiväretken Korkeasaareen 9.4. Lisätietoa tapahtumakirjeliitteessä.

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015.

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015. Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015. 1. Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Sen kotipaikka

Lisätiedot

Kari Takamaa. Maija Myllykoski ( KKK) 13.6. 60-vuotta piiri onnitteli

Kari Takamaa. Maija Myllykoski ( KKK) 13.6. 60-vuotta piiri onnitteli Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 6/04 1 Aika tiistaina 14.9.04, alkaen klo 17.00 Paikka Nuorisokeskus kahvio, Puskantie, 60100 Seinäjoki Läsnä: Marjanne Kuntsi piirinjohtaja/puheenjohtaja Valtteri

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

TTYHY:n jäsenkysely 2014

TTYHY:n jäsenkysely 2014 TTYHY:n jäsenkysely 2014 1. Oletko saanut yhdistyksestä tarvitsemaasi apua tai palvelua? Kerrotko missä onnistuimme tai mitä jäit kaipaamaan. en Rakenneuudistus: työsopimukseen lisätty koeaika tiettyyn

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

Suomen joukkueen Viestintä

Suomen joukkueen Viestintä Suomen joukkueen Viestintä Suomen joukkueen viestintä Jamposti * Suomen joukkueen virallinen tiedotuslehti, joka ilmestyy ennen leiriä neljä kertaa, leirillä joka päivä ja leirin jälkeen kerran. * Nro

Lisätiedot

Vuonna 2013 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.

Vuonna 2013 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan. TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy

Lisätiedot

Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013

Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 1 Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 Hyvä yhdistysväki Tässä kirjeessä kerrotaan seuraavista asioista: Liiton organisaatiouudistus Revanssin toimituksen uudet yhteystiedot Yhdistysten juhlista ja tapahtumista

Lisätiedot

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. VILU Kevät 2016 Pääkirjoitus: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. Penkkarit ja vanhojen tanssit menivät vilauksessa ja loma tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä vältellä. Luntakin on satanut,

Lisätiedot

Töölön Siniset ry. Vanhempainilta

Töölön Siniset ry. Vanhempainilta Töölön Siniset ry Vanhempainilta 30.8.2006 Töölön Siniset ry:n rakenne Vuosikokous Hallitus Lippukunnajohtaja Johtajat Akela Sampo Valtermanni LJN Laumanjohtaja VJN Vartionjohtaja Hankeohjaaja Laumat Vartiot

Lisätiedot

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Jokihiset ry Syyskokouksen 2014 pöytäkirja Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Aika: tiistai 28.11.2014 klo 18.00 Paikka: Kolo, Jokiniemen koulun paviljonki, Valkoisenlähteentie 51, 01370 VANTAA

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista Elina Nurmikari kehittämispäällikkö Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö 26.10.2016 Tämän päivän köyhä opiskelija on tulevaisuuden

Lisätiedot

Kurssitusten tarve kipuaa

Kurssitusten tarve kipuaa Kurssitusten tarve kipuaa 9.11.2000 08:02 Muinoin tietotekniikkakurssilla opeteltiin ohjelmat läpikotaisin. Nyt niistä opetellaan vain työssä tarvittavat toiminnot. Niissäkin on työntekijälle tekemistä,

Lisätiedot

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA ASIAOSAAMISEEN KESKITTYMINEN ON VÄÄRÄ FOKUS. ETSI ASENNETTA. Uuden työntekijän sopeutuminen uusiin tehtäviin voi viedä jopa

Lisätiedot

EPT 4/2016. tiedottaa

EPT 4/2016. tiedottaa EPT 4/2016 tiedottaa ESPOON PARTIOTUKI RY Puheenjohtaja Lippukuntakoordinaattori Toimisto Pankkitili Martta Jämsén (050 551 4815) Tarja Vartiainen Töölönkatu 55 00250 Helsinki puh. 8865 1212 s-posti ept@partio.fi

Lisätiedot

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry Toimintakilpailun säännöt Etelä-Karjalan Partiolaiset ry SISÄLLYSLUETTELO Partio-ohjelma Kilpailutoimintaan osallistuminen Koulutukset Kasvu Muut Säännöt astuvat voimaan 1.1.015 alkaen. 1 PARTIO-OHJELMA

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena" Nuorekas Jyväskylän KaupunkiMartat ry on perustettu vuonna 2003. Jäsenistömme koostuu eri ikäisistä

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VASTAAJIA: 56 SUKUPUOLI MIES (11) NAINEN (43) EI VASTAUSTA/EOS (2) ELÄMÄNTILANNE TYÖSSÄ (18) TYÖTÖN (6) KOULULAINEN/OPISKELIJA (5) ELÄKELÄINEN (26)

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Mankkaan Eräsudet ry 1 / 7 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Mankkaan Eräsudet ry jatkaa 21. toimintavuotenaan nykyisen partio-ohjelman toteuttamista. Vuonna 2014

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/6 14.10.2009. Yleistä

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/6 14.10.2009. Yleistä Sivu 1/6 14.10.2009 Yleistä Vuosi 2010 on Töölön Sinisten 77. toimintavuosi. Kokoontumispaikkamme tullee olemaan Töölönkadun kolo ja retkipaikkamme Långvikin uusi kämppä. Alkavan vuoden tavoitteena on

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 7/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 21.6.2006

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 7/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 21.6.2006 1(6) Aika 21.6.2006 Paikka Läsnä Poissa Suomen Lakimiesliitto Finlands Juristförbund ry:n (SLML) Ylähuone, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan?

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan? Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan? Roolisi leirilippukunnanjohtajana (LLPKJ) tai leiriluotsina on äärimmäisen tärkeä Roihun onnistumisen kannalta. Näihin tärkeisiin rooleihin kohdistuu

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO

TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO Katja Reinikainen Kansalaisareena 2016 Taustaa Tiedotteen kirjoittaminen lähtee tarpeesta tiedottaa yhteisöä/organisaatiota koskevasta asiasta. Tiedotteen tarkoitus

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 6/2013

Jalkapallojaoston tiedote 6/2013 Tampereen Kisatoverit Jalkapallojaosto, Roope Nutikka 2013 1 SISÄLTÖ 1) Taito-, kyky- ja maalivahtikoulu 3 2) Jalitsu-hallin talkoot 3 3) Jalkapallojaoston kehityspalaveri 4 4) E-valmentajakurssi 5 5)

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu koolle ajoissa ja paikalla oli päätösvaltainen määrä hallituslaisia. Todettiin kokous täten päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu koolle ajoissa ja paikalla oli päätösvaltainen määrä hallituslaisia. Todettiin kokous täten päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 10/2013, 21.3.2013 klo 11.15 @T-talo Paikalla: Emmi Peltonen, Vesa Laakso, Otso Hannula, Tiitu Lahti, Lotta Ahonen, Pietari Keskinen, Sofia Ahanen,

Lisätiedot

Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen:

Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen: Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen: http://www.kamera73.fi/kuukaudenkuvaaja Kukin seuran jäsen voi laittaa

Lisätiedot

MILLAISIA JUTTUVINKKEJÄ JA TIEDOTTEITA

MILLAISIA JUTTUVINKKEJÄ JA TIEDOTTEITA MILLAISIA JUTTUVINKKEJÄ JA TIEDOTTEITA Viestintä- ja markkinointiseminaari 2.-3.6.2015 Kari Ikonen twitter @IkonenKari 3.6.2015 Alma Aluemedia Maakuntalehdet Alma Aluemedia 4 maakuntalehteä 14 tilattavaa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2009

Toimintasuunnitelma vuodelle 2009 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(4) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2009 Mankkaan Eräsusien kuudettatoista toimintavuotta leimaavat uudistuksen tuulet. Tavoitteena on ottaa käyttöön

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton. Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.16

Mannerheimin Lastensuojeluliiton. Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.16 Mannerheimin Lastensuojeluliiton Toijalan yhdistys ry Hallituksen kokous Laaksola 9.12.2014 klo 17.30 PÖYTÄKIRJA nettiversio PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaaminen Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö: Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2013 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Sähkönkäyttö talviaikana Talvisäilytys ja pukkiaitaus Talvisäilytysmaksut

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat NAKKILAN PARTIOLAISET RY Noora Heikintalo 13.11.2010 PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 1/3 LIPPUKUNNAN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika Lauantaina 13.11.2010 klo 16.00-17.20 Paikka Partiomaja, Savikontie

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen Esittelyteksti (mainostyylinen): Koskaan ihminen ei ole tiennyt niin paljon kuin nyt. Mutta huomenna tiedämme taas

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä Leirilehti 11.06.2015 NUMERO 2 Leirin avajaiset Pelastusjohtaja Harri Setälä Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA TAKU 1 ILOISIA LEIRIKASVOJA AKU 2 Sää huomenna 14 RUOAKSI HUOMENNA: 7.30 aamupala: kaurapuuro,

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014 Aika 9.2.2014 klo 14.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 14.00. ja esitteli vierailijan, Salon kyläasiamies

Lisätiedot

Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys

Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys TYY 2017 Frida Pessi 20.12.2017 Viestintä eli kommunikaatio Sanomien siirtämistä Merkitysten tuottamista Mutta myös yhteisen ymmärryksen tuottamista (yhteisöllisyys)

Lisätiedot

Haukan Sanomat Saapumislehti

Haukan Sanomat Saapumislehti Haukan Sanomat Saapumislehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Tervetuloa kauan odotetulle palokuntanuorten

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Merenkulkija 4/2014. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:

Merenkulkija 4/2014. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö: Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2014 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Talvisäilytysmaksut ja korjaus talvisäilytyshinnastoon Veneiden

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1/06 1 piirihallitus aika 6.-8.1.2006 paikka Ojutjärven leirikeskus, Kauhava

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1/06 1 piirihallitus aika 6.-8.1.2006 paikka Ojutjärven leirikeskus, Kauhava Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1/06 1 aika 6.-8.1.2006 paikka Ojutjärven leirikeskus, Kauhava poissa: Valtteri Karhu piirinjohtaja/puheenjohtaja Jaana Mäki II-piirinjohtaja Jari Autio Terhi

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

SELVITYS PRO GRADUJEN KÄYTÖSTÄ TAIDEKIRJASTOSSA

SELVITYS PRO GRADUJEN KÄYTÖSTÄ TAIDEKIRJASTOSSA SELVITYS PRO GRADUJEN KÄYTÖSTÄ TAIDEKIRJASTOSSA Tapani Takalo Lapin korkeakoulukirjasto, yliopisto, taide 17.11.2011 1. Johdanto Lapin yliopiston taidekirjastossa on selvitetty taidekirjaston kokoelmiin

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia..

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. 2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. Pääkirjoitus. Hei vaan kaikki lukijat, tässä olisi nyt toinen numero lehdestä jolla on nyt nimikin.

Lisätiedot

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen.

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen. SUOMEN PALLOLIITON KAAKKOIS-SUOMEN PIIRI RY:n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi 1. Yhdistyksen nimi on Suomen Palloliiton Kaakkois-Suomen piiri ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta 2. Näissä säännöissä yhdistystä

Lisätiedot

LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme?

LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme? LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme? LähiTapiola vuonna 2020 Palautekysely 22.8.2014 miten menestymme? Palautekysely 22.8.2014 Vastasiko asiaosuus odotuksianne? 4,96 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 5,5

Lisätiedot

Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta

Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta 30-60 minuuttia valmentajan aikaa, ja Harjoituslomake ja kynä noin 1-2 viikkoa oman työn tarkkailuun. Tavoitteet Harjoite on kokonaisvaltainen

Lisätiedot

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Jani Koivula, 21.11.2010 Kuka on se oikea? 23.11.2010 TULe urheiluseuraan liikkumaan 2 Ovatko sidosryhmänne sosiaalisessa mediassa? Oletteko te? Sosiaalisen

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä 7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai

Lisätiedot

KUVAkollaasi RJK NUMERO 5. Leirilehden toimitus [1] Lieskahdus. Leiriterveisiä DISCO

KUVAkollaasi RJK NUMERO 5. Leirilehden toimitus [1] Lieskahdus. Leiriterveisiä DISCO Leirilehti 14.06.2015 NUMERO 5 Leiriterveisiä KUVAkollaasi Leirilehden toimitus DISCO RJK Kiitos leiristä, ja turvallista kotimatkaa kaikille. Nähdään ensi vuonna! Lieskahdus [1] Leirimuistoja [2] Lieskahdus

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Järvi-Suomen Partiolaiset ry. LÄHIALUETAPAAMISET kevät 2014 Ajankohtaiset asiat

Järvi-Suomen Partiolaiset ry. LÄHIALUETAPAAMISET kevät 2014 Ajankohtaiset asiat Järvi-Suomen Partiolaiset ry LÄHIALUETAPAAMISET kevät 2014 Ajankohtaiset asiat MUISTATHAN Ajankohtaiset asiat ANSIOMERKIT haetaan neljä kertaa vuodessa: 15.1. Yrjönpäivänä jaettavat merkit 15.4. Kesäleireillä

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus

Lisätiedot

Uuden lippukunnan perustaminen -Piirin aloitteesta-

Uuden lippukunnan perustaminen -Piirin aloitteesta- Uuden lippukunnan perustaminen -Piirin aloitteesta- Mari Lätzä Lähteinen Uusimaa Haastateltavien nimet muutettu 20,0 % 18,0 % Pohjatyö 16,0 % 14,0 % 12,0 % 10,0 % 8,0 % Partio% 7-17 v Partio% 18-22 v 6,0

Lisätiedot

HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA?

HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA? HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA? PIIRIMATERIAALIPAKETTI 2 TOSUN TUEKSI, lähetetty 7.4.2016 Lippukuntatuen uudistamistyöryhmä Suomen Partiolaiset Finlands Scouter Tulevaisuudessa meillä on vahvempia ja elinvoimaisempia

Lisätiedot

POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu. Elina Lappalainen & Pia Perälä

POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu. Elina Lappalainen & Pia Perälä POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu Elina Lappalainen & Pia Perälä Suunnittelemamme käsityön kokonaisuuden teemana on joulu. Projekti on suunniteltu kuudesluokkalaisille. Projektin esittelyvaiheessa

Lisätiedot

opiskelijan ohje - kirjautuminen

opiskelijan ohje - kirjautuminen opiskelijan ohje - kirjautuminen estudio on Edupolin kehittämä e-oppimisympäristö koulutusryhmän verkkoalustana perinteisen luokkaopetuksen tukena tai etäopiskelussa ja -opetuksessa kotoa tai työpaikalta.

Lisätiedot

RAPORTTI 25.2.2011 SUORITETUISTA KÄYTETTÄVYYSTESTEISTÄ Luuppi-projekti

RAPORTTI 25.2.2011 SUORITETUISTA KÄYTETTÄVYYSTESTEISTÄ Luuppi-projekti RAPORTTI 25.2.2011 SUORITETUISTA KÄYTETTÄVYYSTESTEISTÄ Luuppi-projekti Saila Oldén 1. JOHDANTO Tässä raportissa kuvataan perjantaina 25.2.2011 Luuppi-projektin tiimoilta suoritettujen käytettävyystestien

Lisätiedot

LIPPUKUNTATUEN UUDISTUKSEN JALKAUTTAMINEN PIIRISTÄ LIPPUKUNTIIN

LIPPUKUNTATUEN UUDISTUKSEN JALKAUTTAMINEN PIIRISTÄ LIPPUKUNTIIN 1.6.2016 LIPPUKUNTATUEN UUDISTUKSEN JALKAUTTAMINEN PIIRISTÄ LIPPUKUNTIIN Hei piireihin! Tämä on Lippukuntatuen uudistuksen materiaalipaketti 3, joka käsittelee uuden työnjaon jalkautusta lippukuntiin.

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Strategia HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY

Strategia HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY Strategia 2011-2014 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY SISÄLLYS TAUSTAA... 3 VISIO... 3 MISSIO... 3 TAVOITTEIDEN PURKU... 4 KÄSITTEET... 5 LIITTEET: Kolkkavihko Ruskea Linja, jermu-, vartio- ja vaeltajaohjelma

Lisätiedot

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTINTÄ Sanomien lähettämistä ja vastaanottamista Yhteisöjen välistä monimuotoista

Lisätiedot

PUKEUTUMISOHJE JYVE-PARTIOLAISILLE

PUKEUTUMISOHJE JYVE-PARTIOLAISILLE Jyväskylän Versot ry Pukuohje 1(5) PUKEUTUMISOHJE JYVE-PARTIOLAISILLE Kaikki partiolaiset eri puolilla maailmaa pukeutuvat partioasuun. Partiopuku yhdistää partiolaisia ja lippukunnan omat perinteet ovat

Lisätiedot

Oikotie.fi. Case: Elämäni Talot

Oikotie.fi. Case: Elämäni Talot Oikotie.fi Case: Elämäni Talot Brief Oikotien asuntopalveluun lisää kävijöitä viraalileviämiseen painottuvalla kampanjalla. Tiesimme, että ihminen haluaa Liittää itseensä myönteiseksi koettavia asioita

Lisätiedot

201 vastausta. Tiivistelmä. Sukupuoli. Ikä. 1) Käytän Nuorisotiloja. Tyttö % Poika %

201 vastausta. Tiivistelmä. Sukupuoli. Ikä. 1) Käytän Nuorisotiloja. Tyttö % Poika % 201 vastausta Tiivistelmä Sukupuoli Tyttö 100 50 % Poika 101 50 % Ikä 6lk 23 11 % 7lk 38 19 % 8lk 44 22 % 9lk 52 26 % Lukio/ammattikoulu 36 18 % Olen vanhempi kuin edelliset vastausvaihtoehdot 8 4 % 1)

Lisätiedot

Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä

Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä Sisältö 1. Kirjallisuutta 2. Miksi ansiomerkkejä? 3. Partioansiot 4. Ansiomerkkijärjestelmä 5. Ansiomerkkien ehdottaminen 6. Ehdotusten käsittely 7. Ansiomerkkien

Lisätiedot