Anjan etsintä REPORTAASI. Viisivuotiaan tytön katoaminen Kerässiepistä aiheutti Suomen ensimmäisen SUNNUNTAI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Anjan etsintä REPORTAASI. Viisivuotiaan tytön katoaminen Kerässiepistä aiheutti Suomen ensimmäisen SUNNUNTAI"

Transkriptio

1 6 REPORTAASI MUISTOT PALAAVAT. Orvo Öhmanin kädessä on Marja Vuorelaisen keväällä 1963 Kerässiepissä ottama kuva, jossa on suuretsintään osallistuneita. Pöydällä on sivu poliisin tutkintapöytäkirjasta, jossa käytiin läpi etsinnän vaiheet. Seuraavilla sivuilla oleva juttu on koottu poliisin pöytäkirjoista, mukana olleiden haastatteluista ja Kalevassa 50 vuotta sitten julkaistuista uutisista. Anjan etsintä Viisivuotiaan tytön katoaminen Kerässiepistä aiheutti Suomen ensimmäisen

2 7 Perjantai 24/5-63 Kello Kumpurinteen seitsemänlapsisen perheen toiseksi nuorin, viisivuotias Anja, leikkii kotipihansa laidalla Kerässiepissä niin kuin monesti ennenkin. Anjan äiti meni aamulla navettaan, isä lähti kokemaan kalanpyydyksiään noin kilometrin päähän Sieppijärvelle. Lapset jäävät sisälle pukemaan. Anja kertoo muille, että hänellä on kylmä. Siksi hän pukee leningin lisäksi ylleen siniset pitkät housut ja sinisen villatakin. Päähänsä tyttö laittaa sinisen pipon, jossa on valkoisia raitoja ja jalkoihinsa nahkaiset, kumipohjaiset pikkukengät, lipposet. Anjan isä käväisee järveltä palatessaan veljensä luona ja kiirehtii sitten kotiin vaihtamaan vaatteita. Muo nion posti menee kiinni puolilta päivin ja isän pitää ehtiä postiin ennen sitä. Anja seisoo aidalla, peltojen kulman ja metsän rajassa, noin 70 metrin päässä kotoaan. Kaksi vuotta Anjaa vanhempi veli, Reijo, on ulkona. Hän kutsuu Anjaa. Enkä tule, tyttö vastaa. Reijo menee sisälle. Navetasta tullessaan äiti ripustaa pyykit kuivumaan ja ehtii pirttiin puoli yhdentoista maissa. Mennessään äiti huutelee Anjalle. Täällä minä olen, tyttö vastaa. Hän on puiden takana näkymättömissä. ei unohdu suuretsinnän 50 vuotta sitten. PEKKA VUOLLO TEKSTIT, JARMO KONTIAINEN KUVAT Kello 11:n maissa Anjan isä on valmiina kirkolle lähtöön. Vaikka Kerässieppi on osa Enontekiötä, sieppiläiset asioivat parinkymmenen kilometrin päässä Muonion kirkolla. Enontekiön kirkonkylään, Hettaan, on maantietä matkaa liki sata kilometriä. Perheessä on tapana kutsua lapset sisälle isän lähtiessä. Äiti huutelee Anjaa. Kun lapsi ei vastaa, äiti ottaa mukaansa 11-vuotiaan isosiskon ja he menevät paikalle, missä Anja oli viimeksi. Lähellä on vesikuoppa, jonka äiti ja tytär käyvät tarkistamassa. Anjan isä lähtee etsimään tytärtään. Hän kävelee Kerässiepistä Puolitaipaleeseen johtavalle polulle. Sen hiekka- ja mutapaikoissa on pienten kenkien jäljet, jotka johtavat metsään, pois kylästä. Koska askelten väli on pitkä, isä arvelee Anjan juosseen. Isä pystyy seuraamaan tyttärensä jälkiä noin kilometrin verran suolle Raijanselän ja Raijanvaaran väliin. Siellä isä päättelee jäljistä, että tyttö on mennyt Puolitaipaleen polulta vasemmalle, lännen puolelle metsään. Isä huutelee tyttöä. Tuulen takia voimakas kaiku vastaa Raijanselästä. Isä lopettaa huutamisen, kun ajattelee kaiun johtavan tyttöä harhaan. Anjan isä palaa kylään ja hälyttää kyläläisiä avuksi etsimään. Tytön äiti on kuitenkin jo lähettänyt yhden tyttäristä naapuriin pyytämään apua. 12-vuotias viestinviejä juoksee naapuriin. Tyttö on säikähtäneen oloinen ja hengästynyt. Naapuri, Iisakki Sieppi, kyselee syytä, ja tyttö kertoo pikkusiskonsa kadonneen metsään niin, ettei isä löydä häntä. Sieppi lähtee saman tien liikkeelle tarkistamaan lähellä olevaa maastonkohtaa, mutta joutuu palaamaan takaisin ilman havaintoja Anjasta. Noin kello kyläläiset ovat saaneet kokoon jo 30 etsijän joukon. Iisakki Sieppi lähtee uudelleen hakemaan tyttöä. Nyt hän suuntaa Raijanselkään. Laskeutuessaan vaarasta Muonion ja Enontekiön rajalinjaa pitkin Pahajoen suuntaan hän istahtaa lepäämään ja kuulee itkunsekaisen äänen Pahajoen suunnasta. Hän»

3 8 REPORTAASI: ANJAN ETSINTÄ EI UNOHDU KERÄSSIEPIN ETSINTÄKESKUS. Etsinnöissä mukana ollut Oula Mäkinen kävelee pellolla, jonka kautta Anjan etsijät lähtivät pohjoiseen. Lähinnä oleva Iisakki Siepin talo oli etsintöjen keskuksena. Takana näkyvät Pallastunturit. nousee ja kiirehtii joelle. Mennessään hän kuulee saman äänen kolme kertaa. Mies kutsuu tyttöä saamatta vastausta. Kiirehtiessään joelle hän kompastuu ja loukkaa itsensä niin, ettei pysty jatkamaan matkaa. Kello Iisakki Siepin miniä soittaa tämän pyynnöstä Kerässiepin ainoasta puhelimesta Muonion virkaatekevälle nimismiehelle Juhani Lihtoselle ja pyytää apua kadonneen tytön etsimiseksi. Lihtonen pyytää soittamaan kahden tunnin päästä uudelleen, ellei tyttöä löydetä sitä ennen. Kello nimismiehelle soitetaan uudestaan. Lihtonen ei vastaa, mutta konstaapeli Hugo Spåre tavoitetaan. Hetken päästä nimismies soittaa ja kyselee tilanteesta. Kello Lihtonen soittaa Muonion Särkijärvelle, Lapin rajavartioston kolmannen komppanian päällikölle Elja Toivoselle ja pyytää virka-apua. Kello yksi kanta-aliupseeri, 16 rajajääkäriä ja kaksi koiraa lähtevät Kerässieppiin. Illalla Lihtonen soittaa Enontekiön lomalla olevalle nimismiehelle Bertil Öhmanille ja kertoo lapsen eksymisestä. Lihtonen ja Öhman sopivat, että etsintä on viisainta hoitaa Muonion suunnasta. Hettaan on Siepistä maantietä 98 kilometriä, Muonioon 20. Kello Muoniosta tulee ensimmäinen henkilön etsintäryhmä perille Kerässieppiin. Rajavartioston miehet ehtivät kylään samoihin aikoihin, ja ryhmä haravoi ketjussa maastoa Kerässieppi Puolitaival-polun suuntaisesti noin kahden kilometrin päähän Pahajoesta. Sen jälkeen haravoidaan Kerässieppi Muonio-tien sivuja. Rajan koira seuraa jälkeä Pahajoen rantaan. Etsijät eivät mene yli, koska tietojen mukaan Anja pelkää vettä eikä ylitä jokea. Kello Muonion yhteiskoulun rehtori Aapo-Matti Salmi lähtee Kerässieppiin koululaisryhmän kanssa. Siepissä Iisakki Sieppi kehottaa Salmen ryhmää haravoimaan kuntien välisen rajalinjan suuntaan Pahajoelle. Joen rannasta löytyvät pienet yksinäiset jäljet, jotka johtavat yläjuoksulle. Jäljen pituudeksi mitataan 18,5 senttiä. Rehtorin ryhmä pystyy seuraamaan jälkiä Puolitaipaleen polulle saakka. Kun jäljet eivät enää näy ja ryhmä on väsynyt, he palaavat Kerässieppiin. Sieltä soitetaan Muonioon ja pyydetään lisää etsijöitä. Oli lämmin kevät, routakin jo sulanut. Olimme kaivamassa ojaa, kun kyläläiset hälytettiin Anjaa etsimään. Etsimme ensin läheltä mutta myöhemmin, kun etsintäketjut jo liikkuivat, menimme Pahajokivarteen. Odotimme sillalla, jos Anja tulisi sinne. Myöhemmin selvisi jäljistä, että lähdettyämme tyttö oli mennyt siitä. Jos olisimme jääneet, hän olisi tullut syliin. Oula Mäkinen, Kerässieppi Lauantai 25/5-63 Kello 8.00 muoniolainen Heikki Roimaa ja neljä muuta miestä lähtevät Muoniosta Kerässieppiin etsimään Anjaa. Perillä Iisakki Sieppi kertoo muiden etsijäryhmien olevan Pahajoen itäpuolella. Roimaa ja muut kävelevät Puolitaipaleen polkua Pahajoelle, ylittävät joen ja lähtevät Pahajoenkangasta kohti Outtakkaa. 1,5 2 kilometrin päässä joesta miehet näkevät poropolulla pienten ken kien KATOAMISPAIKKA. Anjan katoamispaikasta on 35 kilometriä suoraa polkua Hettaan ja 17 kilometriä Ylikyröön. jäljet. Jäljet ovat kävelyjälkiä, suuntana Outtakka. Muita jälkiä ei havaita. Miehet jatkavat Outtakkaa kohti ja havaitsevat jäljet toistamiseen. He arvelevat jälkiä Anjan jättämiksi. Myöhemmin Anjan isä varmistaa olettamuksen oikeaksi. Ketju seuraa jälkiä Putkiojalle, noin 200 metrin päähän Pahajoesta. Viimeiset jäljet näkyvät 20 metrin päässä Putkiojasta. Jälkien löytöpaikasta on kymmenisen kilometriä Kerässieppiin. Kun muita jälkiä ei enää löydy, kaksi Roimaan ryhmän miestä lähtee viemään ilmoitusta jäljistä toisille. Roimaa ja kaksi muuta jatkavat Outtakankieliseen, jossa tarkastavat polkuja. Uusia jälkiä ei enää löydy. Kapteeni Toivonen on lauantaina yhteydessä Lapin Rajavartioston esikuntaan Rovaniemelle ja pyytää lentokalustoa apuun, koska etsinnästä tiedetään tulevan vaikean. Kopteri on kuitenkin rikki. Toivonen pyytää myös lisää rajamiehiä, sillä Särkijärveltä oli kaikki mahdollinen etsijävoima jo metsässä. Lauantaina Anjan etsinnöissä on noin sata ihmistä, rajamiesten ja poliisien lisäksi vapaaehtoisia.»

4 9 ENONTEKIÖ Periläjärvi Hetta Ullatievat Ullajärvi Ounasjärvi Villatakki löytyy 5.6. Anja löytyy 5.6. illalla Iso Onnasvaara ETSINT ÄALUE 440 ki sjo na Ou Onnasjärvet 684 urin unt läst s-yl alla ha P Van 711 Pyhäkero LUE ÄA INT jaus ETS n ra isto ispu sall kan Rautuvaara Ounastunturi 700 Tappuri Ketomella Pippokero Outtakka 723 Epävarmoja jälkihavaintoja o Putki VANHA KUNTARAJA ENONTEKIÖ MUONIO Pahtajärvi 480 Suastunturi ja PuoliPuolitaival taival Pahakuru Putkiojalta löydetään jäljet Ruototunturi 577 Saariselkä Puolitaipaleen polku Könkäsentunturi Pa ha jok i 552 Pahajoenkangas Lumikero 662 Yli-Kyrö Jälkiä Pahajokivarressa seurataan Vuontiskero Raijanselkä Anjan pipo löytyy Keräskero Kerässieppi Anja katoaa kello Sieppijärvi HA N VA A AJ R TA N KU E ÄALU TSINT Pallastunturi E 1 km 5 km Lähde: Poliisin tutkintapöytäkirjat Grafiikka LEA REMES, EIJA SARASTAMO

5 10 REPORTAASI: ANJAN ETSINTÄ EI UNOHDU MARJA VUORELAINEN/LAPIN MAAKUNTAMUSEO RASKAS VASTUU. Juhani Lihtonen oli Muonion vt. nimismiehenä Anjan etsintöjen alkaessa. MARJA VUORELAINEN/LAPIN MAAKUNTAMUSEO KOHTI KAIRAA. Pienen tytön katoaminen sai ihmiset liikkeelle. Enimmillään erämaassa oli yli tuhat ihmistä. RUUHKAA PIHALLA. Kerässiepissä ei ole koskaan ollut niin paljon väkeä ja liikennettä kuin Anjan etsintöjen aikaan. Etsijät lähtivät Iisakki Siepin pihalta erämaahan. Pihalla oli myös ruokailupaikka ja ensiapupiste, jossa hoidettiin helteessä hiertyneitä jalkoja. Sunnuntai 26/5-63 Kello 7.00 Muonion nimismiehelle Eero Koposelle ilmoitetaan Kerässiepin etsinnästä. Koponen on palannut työmatkalta Helsingistä myöhään edellisenä iltana. Hän lähtee heti Kerässieppiin. Sieltä hän soittaa rajavartiostoon Toivoselle ja pyytää häntä tulemaan Sieppiin. Lihtonen, Koponen ja Toivonen näkevät tilanteen vakavuuden. Etsijäryhmiä on jo paljon, ja jo kuljetusten ja muonituksen järjestämiseksi etsintäorganisaatio on välttämätön. Päivä on lämmin, mittari nousee pariinkymmeneen asteeseen. Putkiojalle, josta viimeiset varmat jäljet kadonneesta löytyivät, perustetaan etsintäkeskus. Rajamiehet vetävät viestiyhteydet Putkiojalta Kerässieppiin, noin kymmenen kilometrin päähän ja pystyttävät teltat Putkiojalle. Putkiojan vanhimmaksi määrätään rajaluutnantti Henttinen ja konstaapeli Veikko Rajalin Muoniosta. He jakavat etsijöille etsintäalueet. Koponen ja Toivonen jäävät Kerässieppiin. Varsinainen suuretsintä alkaa. Ylimuonion, Hetan, Raattaman ja Ketomellan suunnista lähtee etsintäryhmiä Putkiojaa kohti. Eero Koponen on yhteydessä apulaispoliisitarkastaja Korpiseen ja pyytää etsintäapua ja lentokalustoa avuksi. Sunnuntai-iltana Koponen menee Putkiojan tukikohtaan. Muonion apteekkari Sipilä jää Kerässiepin tukikohtaan ohjaamaan etsijöitä Putkiojalle. Putkiojalla Koponen toteaa etsinnän ulottuneen jo Outtakan pohjoispuolelle. Etsintä on tehty järjestelmällisesti maastokuvioittain ja ja etsityt alueet on merkitty keskuskarttaan. Maastossa olleet ryhmät ovat olleet radioyhteydessä tukikohtaan. Ilmoituksia varmoista jäljistä ei ole saatu. Sunnuntaina ja seuraavana yönä etsijöitä on jo nelisensataa. Maanantai 27/5-63 Anjan sinivalkoraitainen pipo löytyy Raijanselästä, noin kahden kilometrin päästä tytön kotoa. Etsijät arvelevat lakin pudonneen tytön päästä jo perjantaina. Maanantaina alueen itäpuolelle ilmestyy pieni lentokone, joka risteilee jonkin aikaa alueen yllä. Päivällä ALUSTA LOPPUUN. Orvo Öhman oli mukana etsinnöissä koko ajan. nimismies Koposelle ilmoitetaan, että Ilmavoimien helikopteri Utista tulee etsintöihin. Se laskeutuu Kerässieppiin iltakahdeksan maissa ja tekee etsintälentoja vielä illan mittaan. Maaston haravointi jatkuu herkeämättä. Yöt ovat valoisia ja päiviä viileämpiä eikä haravointia tarvitse keskeyttää. Etsittävä alue on valtava, noin 400 neliökilometriä. Osa siitä on tunturia, ja tiettömässä erämaassa on paljon pieniä jokia ja tiheää risukkoa. Osa alueesta haravoidaan uudelleen, koska sunnuntain haravointi oli epätarkka ja etsinnän johto tietää, että kadonnut saattaa palata jo etsitylle alueelle. Maanantaina etsijöitä on noin 700, ja suuri osa heistä on vapaaehtoisia. Lähes jokainen kynnelle kykenevä muoniolainen on mukana, ja auttajia ilmaantuu aina Etelä-Suomesta ja Ruotsista asti. Maanantaina sää lämpenee edelleen, kirkolla on 25,1 astetta lämmintä. Ensiapuasema Iisakki Siepin talon ulkorakennuksessa hoitaa hiertyneitä jalkoja. Illalla ukkoskuuro häiritsee etsintöjä tunnin verran. Tiistai 28/5-63 Etsintä jatkuu entiseen tapaan. Yhä lisää vapaaehtoisia tulee avuksi, ja väsyneiden tilalle löytyy levänneitä kävelijöitä. Lapin rajavartioston kaikki voimat on värvätty etsintään. Enimmillään rajamiehiä on mukana 168. Eero Koponen pyytää Ruotsin maaviskaalin välityksellä yksityistä helikopteria apuun, ja se tulee Kiirunasta tiistaina. Ruotsalaiskopteri lentää etsintälentoja kaksi vuorokautta. Helikopterit keskittyvät haravoimaan tunturialueita ja etsintäalueiden reunoja. Lisäksi tarkastetaan joet ja purot. Minut määrättiin ilmavoimien helikopteriin tähystäjäksi. Kopterissa oli konekivääriampujan lasikuvullinen kotelo alla, ja kuvusta oli mahdottoman hyvä näkyvyys maahan. Minulle kerrottiin, että tyttö saattaa pelätä kopteria ja piiloutua. Ei jäänyt sellaista oloa, että mentiin tytön yli havaitsematta häntä. Orvo Öhman, Muonio Kuljimme yhden hyväkuntoisen kaverin kanssa poropolkua Pahakuruun. Noin puolen kilometrin

6 11 MARJA VUORELAINEN/LAPIN MAAKUNTAMUSEO päässä kämpästä näimme rapakossa pikkulapsen jäljet ja olimme varmoja, että Anja on mennyt siitä. Jäljistä ilmoitettiin Koposelle ja hän olisi mielellään lisännyt etsijöitä Enontekiön puolelle aluetta. Siellä oltiin sitä mieltä, ettei lisäväki ole tarpeen. Kun menimme myöhemmin kopterilla tarkastamaan jälkiä, ne oli tallattu näkymättömiin. Jaakko Martimo, Muonio Keskiviikko 29/5-63 Keskiviikkona maastossa on ihmistä. Rovaniemeltä tuodaan kumiveneitä. Muonion kunnanlääkärin Saga Palmbergin välittämän arvion mukaan Anja voi hyvinkin pysyä hengissä ainakin kymmenen vuorokautta, jos saa vettä juodakseen eikä ole loukkaantunut. Tieto antaa lisää virtaa etsijöille. Etsintäorganisaation johdon pitää miettiä etsintöjen rahoitusta. Nimismies Koposen arvion mukaan lähinnä muonitukseen menee markkaa päivässä. Muonion KOP:n konttoriin avataan tili kulujen kattamiseksi. Koponen yritti saada valtioneuvostolta jonkinlaisen lupauksen KAIKKI TEHTIIN. Jaakko Martimon mukaan Anjan etsintäorganisaatio toimi niin hyvin kuin se voi siihen aikaan toimia. rahasta. Sieltä tuli kielteinen vastaus. Olin mukana palaverissa, jossa Koponen kysyi, miten me jatkamme tätä vai jatkammeko ollenkaan, kun avustusta ei tule. Olimme kaikki yhtä mieltä, että otamme rahoituksen yhdessä vastuullemme, ettei Eeron tarvitse yksin vastata kuluista. Jaakko Martimo Torstai 30/5-63 Etsintäketjut jatkavat haravoimista. Suuri osa etsijöistä on ollut mukana alusta asti, nukkuen vain muutamia tunteja. Torstaina helle hellittää ja lämmintä on enää noin 14 astetta. Sisäasiainministeriö ilmoittaa, että kulut korvataan. Neste Oy lupaa maksaa polttoaineet. Etsintään osallistuvilla on mukanaan vähintään kahden päivän muonat. Lisäksi ulkopuolinen muonitusapu, etenkin säilykkeet ja mehutiivisteet, ovat tarpeen. Niitä saatiin kauppiailta ja Ruotsistakin Kerässieppiin. Torstaina helikopteri tarkastaa muun muassa maakotkan pesän. Vesistöjä naarataan. Oululainen leskirouva tekee kartan, jossa hän kuvailee Anjan kulkureittiä ja pyytää tarkastamaan paikan kahden kilometrin päästä Anjan kotipihalta. Kartta toimitetaan etsijöille. Selvänäkijä Aino Kassiseltakin tulee viesti, jonka mukaan Anja löytyy vanhan kenttäsahan alueella olevan lautaläjän alta. Vihje tarkistetaan, jottei myöhemmin tule sanomista. Perjantai 31/5-63 Epäilyt Anjan hukkumisesta hälvenevät hieman, kun naaraukset eivät johda tulokseen. Etsintäaluetta laajennetaan ja naarauksia jatketaan. Merivartiolaitoksen vesitaso tulee tekemään etsintälentoja. Lisää apua tulee Sodankylästä, Rovaniemeltä, Pirttikoskelta ja Kolarista. Väkeä tulee niin paljon, että sorapintainen tie pettää paikoin. Etsijöitä tuli Helsingistä asti. Olin Ruototunturin laidalla ketjussa, jossa toisella puolella oli helsinkiläinen professori ja toisella puolella joku metallimies Jyväskylästä. Professorin vieressä oli paikallinen, joka neuvoi professoria miten kuljetaan. Taisi joku paikallinen kannattaa reppunsakin professorilla. Orvo Öhman Lauantai 1/6-63 sunnuntai 2/ divisioonasta Oulusta komennetaan 30 miehen etsintäjoukko Anjan etsintöihin. Edessä on helluntai ja kaksi pyhää, ja niiden aikana on tarkoitus tehostaa haravointia vielä entisestään. Myös sukeltajia on apuna. He tutkivat ainakin kaksi tunturijärveä. Maaherra Martti Miettunen lentää etsintäalueella. Sunnuntaina maastossa on 60 etsintäketjua eli yli tuhat ihmistä. Pahakuruun helikopterilla tuodulta sukeltajalta puuttui toinen räpylä. Maaherra oli lähdössä Hetasta lentokoneella tutustumaan etsintään ja räpylä laitettiin maaherran koneeseen mukaan. Olin silloin radistina opastamassa lentäjää. Hän kallisti koneen siipeä maata kohti ja pudotti räpylän juuri oikeaan paikkaan. Maaherra piti tiukasti kahvoista kiinni. Orvo Öhman»

7 12 REPORTAASI: ANJAN ETSINTÄ EI UNOHDU MATKAN PÄÄ. Anja löytyi Ounasjoesta, sen pohjoiselta rannalta illalla Arvelen, etteivät äiti ja isä ole koskaan päässeet yli Anjan kuolemasta. Etenkin nyt, kun tapauksesta on kulunut 50 vuotta, olen miettinyt itsekin asioita tavallista enemmän. Muistelen, että Anja halusi olla joskus omissa oloissaan ja minulle on tullut käsitys, että hän oli vähän taiteellinen. Hän olisi nyt 56-vuotias, ja uskon, että hän saattaisi olla vaikka taiteilija. Reijo Kumpurinne, Anjan kaksi vuotta vanhempi veli Toinen helluntaipyhä 3/6-63 Suuretsintä lopetetaan tuloksettomana. Keskiviikko 5/6-63 Bernt Granqvist on tullut tiistai-iltana kalastamaan Perilänjärvelle. Kello 5.00 hän lähtee järveltä Ullatievassa olevalle metsäpalstalleen. Häneltä on jäänyt sinne kirves ennen Anjan katoamista. Granqvist on ollut Anjan etsinnöissä, ja kun ne loppuvat, Granqvist palaa jatkamaan latvusten raivausta noin kuuden kilometrin päässä Hetasta olevalle palstalle. Granqvistin tullessa Perilänjärveltä Ullajärvelle johtavalle polulle hän näkee harjun laella, polun ylittävän talvitien sivulla sinisen vaatteen. Lähempänä Granqvist näkee sen olevan pieni sininen villatakki. Takki on noin puolimetrisen maaleikkauksen reunalla niin kuin se olisi siihen asetettu. Maa on karkeaa soraa, eikä jälkiä näy. Villatakki toimitetaan aamulla nimismies Bertil Öhmanille Hettaan. Hän lähettää sen poliisiautolla Kerässieppiin, jossa Anjan vanhemmat tunnistavat takin. Saatuaan tiedon siitä, että kyse on ENKELI. Anjan hautakivellä lepää enkeli. Anjan villatakista ja koska vieläkin on pieniä toiveita tytön löytymisestä elävänä, Öhman pyytää virka-apua kollegaltaan Eero Koposelta. Suuretsintä alkaa uudestaan. Granqvist jää etsimään Anjaa. 2 3 tunnin etsintä ei tuota tulosta. Kello kapteeni Toivonen, joukko rajamiehiä ja koira lähtevät Särkijärveltä uudelleen etsintään. Muoniossa tehdään hälytys etsijöiden kokoamiseksi. Enontekiöltä, Muoniosta ja rajavartiostosta kokoontuneiden etsi jöiden tukikohta perustetaan Perilänjärven rantaan. Väki jaetaan ryhmiin ja niille jaetaan haravoitavat maastokuviot. Sovitaan, että etsinnän päättymisen merkiksi ammutaan yksi laukaus. Kello Enontekiön Vuontisjärvellä asuva Samuel Keskitalo saa tiedon Ullatievasta löytyneestä Anjan takista. Hän kerää etsijäryhmän, johon kuuluvat myös Aatu Vuontisjärvi, Eino Kangasperko ja Eino ja Reino Keskitalo. He menevät veneellä etsintäalueelle. Ensin he käyvät katsomassa, onko Anja käynyt Eino Keskitalon laavulla. Merkkejä siitä ei ole, ja miehet lähtevät ketjussa etenemään Ounasjokivartta ylävirran suuntaan. Samuel on ketjussa lähimpänä jokea. Noin 300 metrin päässä Ullajoen suusta etelään hän näkee punaruutuisen vaatteen ja lähempänä toteaa löytäneensä pienen tytön ruumiin. Anja oli matalassa rantavedessä, vasen jalka kevyesti kivenkolossa ja oikea käsi kiinni jokirannan pajussa. Pää on osittain pinnalla. Vettä on nelisenkymmentä senttiä. Anja löydetään iltayhdeksältä. Nimismies käy paikalla ennen kuin pieni vainaja kuljetetaan Hettaan nimismiehen virkatalolle. Äiti ja isä tunnistavat hänet, ja sen jälkeen kajahtaa laukaus merkiksi metsässä oleville. Myöhemmin todetaan Anjan kuolleen todennäköisesti kaksi tai kolme päivää ennen löytymistä. Hän oli elossa, kun päätös suuretsinnän lopettamisesta tehtiin. Anja vaelsi paljon kauemmaksi kuin etsijät uskoivat ja mihin etsinnät kohdistettiin. Arvioiden mukaan pieni tyttö vaelsi 60, ehkä jopa 80 kilometriä veden ja ylivuotisten marjojen turvin. Niitäkään hän ei enää viimeisinä päivinään syönyt. Aatu Vuontisjärvi soitti minulle Anjan löytymistä edeltävänä iltana ja kertoi unesta, jossa Eino Keskitalo oli tarkasti nähnyt, missä tyttö on. Hän sanoi, että viisi Vuontisjärven miestä oli seuraavana päivänä lähdössä tarkistamaan paikkaa ja pyysi mukaan. Sanoin, etten voi lähteä, koska olen radistina. Tyttö löydettiin paikasta, josta uni kertoi. Orvo Öhman Torstai 13/6-63 Anjan hautajaispäivä on kylmä. Muoniossa sataa 15 senttiä lunta. Hautajaisväellä on vaikeuksia päästä kesärenkailla kirkkoon. Anjan siunaustilaisuudessa on 800 ihmistä Enontekiöltä ja Muoniosta. Yhteiskoulun pojat kantavat pienen arkun kulleroin koristettuun kuoriin. Siunauksen jälkeen arkku kuljetetaan Reuhalanmaan hautausmaalle. Muistotilaisuus on Kerässiepissä. Tulin aamulla etelästä. Levin kohdalla huomasin, että tunturi oli aivan ruskassa, oranssina. Pallaksetkin olivat osittain ruskassa. Tuli semmoinen mieleen, että luontokin suree. Orvo Öhman

8 13 KILPI KUNTOON. Vapaaehtoisen pelastuspalvelun väki kävi Anjan löytöpaikalla viikko sitten lauantaina. Rovaniemeläinen Pekka Koivukangas kiristi muistokyltin ruuveja. Hänen oikealla puolellaan on Antero Rantala Lumijoelta ja takana SPR:n valmiuspäällikkö Markku Grip Oulusta. Etualalla on Sakari Siniluoto Reisjärveltä. Raskas vaellus ei ollut turha Ullatievan kevytkulkuinen jäkälikkö vaihtuu ensin suoksi ja sitten jokivarren vaikeakulkuiseksi pajukoksi. Ullajoen yli pääsee helposti puunrungoista tehtyä siltaa myöten. On lämmintä, hilla kukkii ja Ounasjoki virtaa vasemmalla puolella. Anjan löytöpaikalla on kaksi korutonta kylttiä, joissa kerrotaan tapahtumasta 50 vuotta ja 10 päivää sitten. Vapaaehtoisen pelastuspalvelun yli 30-henkinen retkikunta korjailee kylttejä ja hiljenee sitten. Sytytetään kaksi kynttilää ja SPR:n Oulun piirin valmiuspäällikkö Markku Grip pitää lyhyen puheen. Anjan etsintä oli ensimmäinen suuretsintä Suomessa. Se oli ankara opetus siitä, että maassa tarvitaan tehokas organisaatio samanlaisten tapausten varalta. Maaseudun Sivistysliitto esitti, että maahan perustetaan organisaatio, joka voisi viranomaisten kanssa järjestää nopean ja tehokkaan etsinnän katoamistapauksissa. MSL:n mielestä Suomen Punainen Risti voisi HYVÄ ARVOSANA. Lauri Ratavan mielestä Anjan etsintä pystyttiin aikanaan järjestämään jopa yllättävän hyvin. ottaa koordinoinnin hoitaakseen. Aloite johti vapaaehtoisen pelastuspalvelun perustamiseen vuoden 1964 maaliskuussa. Silloin mukaan lähti kolmisenkymmentä järjestöä, nyt niitä on 50. Vapepalaisten retken Enontekiölle järjestänyt vaalalainen Vapepaaktiivi ja kouluttaja Lauri Ratava on perehtynyt tarkasti Anjan etsintään. Hän on kulkenut samoissa maastoissa kuin Anja aikoinaan ja haastatellut monia etsinnässä mukana olleita. Ratava antaa Anjan etsinnän organisoinnille hyvän kouluarvosanan, kahdeksikon ja yhdeksikön väliin. Etsintä tehdään aina sen hetkisen tietämyksen mukaan, ja aikoinaan oli tieto, että Anja pelkää vettä. Etsintää ei osattu laajentaa aluksi riittävän laajaksi eikä luotettu tarpeeksi koiran vainuun, Ratava sanoo. Ratavan mukaan rajamiesten, poliisien ja muualta tulleiden vapaaehtoisten voimin Anjan katoamispäivänä aloitettu etsintä alkoi ihan oikein lähietsinnällä, vaikka Anjan omaiset ja kyläläiset olivat sitä jo tehneet. Nykyistenkin oppien mukaan etsiminen aloitetaan lähietsinnällä ja apuna käytetään koiria. Nykyään käytetään usein niin sanottuja id-koiria, jotka tunnistavat yksittäisen hajun ja pystyvät seuraamaan sitä jopa vuorokauden päästä. Perinteisesti etsintä on tehty kymmenien ihmisten muodostamien etsintäketjujen avulla. Ratava uskoo että tulevaisuudessa käytetään yhä useammin etsintätapaa, jossa kolmen hengen porukalle annetaan oma, pieni lohko. Näin etsintä saadaan nopeasti ja tehokkaasti käyntiin. Lisäksi kolmen hengen porukka on tarkempi. Vapepan rahoitus tulee Raha-automaattiyhdistyksen kautta. Ratavan mielestä rahoituksen pitäisi tulla sisäministeriöltä ja summan pitäisi olla 1,5 2 miljoonaa euroa vuodessa. Nyt Oulun ja Kainuun piirin vapaaehtoisen vapepalaisen työ hoidetaan eurolla vuodessa. Poliisi maksaa etsijöiden matkakulut, mutta muuta he eivät vaivoistaan saa, saavat sentään ruuan koulutuspäivinä. Sitä oikein ihmettelee, että silti jaksavat tehdä tätä työtä.

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Skenaario 1: Paavo kokouksessa

Skenaario 1: Paavo kokouksessa Vaatimusmäärittely liite A: Skenaariot 1-6 Skenaario 1: kokouksessa Osapuolet Tero Eeva Siirrettävä data Paikkatieto Kalenterimerkinnät Käyttäjän tunnistus Oikeuksien luovutus Käyttäjäprofiilit Tilanne

Lisätiedot

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 1 (8) LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 5 lapsi kiipesi päiväkodin aidan yli, työntekijä kiipesi perässä ja sai

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

KITTILÄN AJANKOHTAINEN TULVATIEDOTE

KITTILÄN AJANKOHTAINEN TULVATIEDOTE KITTILÄN AJANKOHTAINEN TULVATIEDOTE Tiedote 24.5.2012 klo 15 Kittilässä suuren tulvan vaara ohi Kittilässä vesi on laskenut huipustaan 53 cm ja ennusteiden mukaan vesi jatkaa laskua. Vedenpinta oli tänä

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015 Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.7. 1.8.2015 Muutokset ja lisäykset ohjelmaan mahdollisia, päivitetty ohjelma löytyy myös Facebookista ja osoitteesta

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Tehtävä 1. Ajankäyttö. Seurasin viikon ajan vuorokauden ajankäyttöäni ja tein siitä taulukon ja sektoridiagrammin. Läksyjen teko.

Tehtävä 1. Ajankäyttö. Seurasin viikon ajan vuorokauden ajankäyttöäni ja tein siitä taulukon ja sektoridiagrammin. Läksyjen teko. Venla Koskelainen Tehtävä 1. Ajankäyttö Seurasin viikon ajan vuorokauden ajankäyttöäni ja tein siitä taulukon ja sektoridiagrammin. Päivämäärä Nukkuminen Syöminen Koulussa olo Läksyjen teko Harrastukset

Lisätiedot

äijäjooga Äijäjoogin kalenteri 2009 jhl:n oma painos

äijäjooga Äijäjoogin kalenteri 2009 jhl:n oma painos äijäjooga ÄIJÄJOOGAN PÄÄSYVAATIMUKSET: Riittävän kankea Lattia on kurkottaessa pelottavan kaukana Sukupuoli: ÄIJÄ Kyky hengittää sisään ja ulos Halu kilpailuvapaaseen vyöhykkeeseen Posketon uteliaisuus

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 09:00 Palmu Riina C TVT2 Yritystoiminnan

Lisätiedot

Puutaloasumisen ihanuus kurjuus?

Puutaloasumisen ihanuus kurjuus? Puutaloasumisen ihanuus kurjuus? Askareita yläkouluille 27.3. 19.9.2015 esillä olevaan Kuopion korttelimuseon näyttelyyn. KORTTELIN KORHOSTEN JA HEIDÄN NAAPURIENSA ESITTELY: Maire Korhonen (o.s. Miettinen)

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS:

KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 5# helmikuu 2011 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Oppilaan haastattelu 2 Mikaelin arvoitus 2 Kaksi merenneitoa 3 Kirjaesittely 3 Hiihtoloma 5 Hiihtoretki 5 Silja Europalla

Lisätiedot

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

VAALAN YHTENÄISKOULUN KRIISITOIMINTAOHJE

VAALAN YHTENÄISKOULUN KRIISITOIMINTAOHJE VAALAN YHTENÄISKOULUN KRIISITOIMINTAOHJE Tärkeitä puhelinnumeroita Yleinen hätänumero 112 Ylätalon kanslia 5360196 Alatalon kanslia 5360187 Ylätalon op.huone 5360195 Alatalon op.huone 5360189 Lukion kanslia

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

8 9 Kopionti ehdottomasti kielletty.

8 9 Kopionti ehdottomasti kielletty. Nä-mä jo o-saam-me. Kir-joi-ta sa-nat so-pi-van ku-van al-le. Li-sää puut-tu-vat ta-vut. Piir-rä ju-tus-ta ku-va. Kek-si pen-nuil-le ni-met.... 8 9 Kirjoita ku-vaan: Piir-rä ku-vaan: Lu-mi-u-kol-le hat-tu

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

320075 Mitä nyt (4) What now?

320075 Mitä nyt (4) What now? 320075 Mitä nyt (4) What now? Lapset joutuvat usein tilanteisiin, joissa on hyvä miettiä omia reaktioitaan ennen toimimista. Tässä korttisarjassa esitetään erilaisia hankalia tilanteita, joihin jokainen

Lisätiedot

AVOIMIEN VIIKKOTUNTIEN AIKATAULUMUUTOKSET JA TUNNIT JOIDEN ILMOITTAUTUMISET EIVÄT SIIRRY SYYSKAUDELTA 2014 KEVÄTKAUDELLE 2015

AVOIMIEN VIIKKOTUNTIEN AIKATAULUMUUTOKSET JA TUNNIT JOIDEN ILMOITTAUTUMISET EIVÄT SIIRRY SYYSKAUDELTA 2014 KEVÄTKAUDELLE 2015 AVOIMIEN VIIKKOTUNTIEN AIKATAULUMUUTOKSET JA TUNNIT JOIDEN ILMOITTAUTUMISET EIVÄT SIIRRY SYYSKAUDELTA 2014 KEVÄTKAUDELLE 2015 Maanantai - Helsinki - Anu Raita palaa äi-yslomalta lasten ja junioreiden ope6ajaksi

Lisätiedot

Löytölintu. www.modersmal.net/finska

Löytölintu. www.modersmal.net/finska www.modersmal.net/finska Löytölintu Olipa kerran metsänvartija, joka lähti metsään metsästämään. Siellä hän kuuli lapsen huutoa. Hän seurasi ääntä ja saapui vihdoin korkean puun juurelle, jonka latvassa

Lisätiedot

LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA LIIKENNETURVALLISUUS PROJEKTI INTEGROITUNA TERVEYSTIETOA JA MATEMATIIKKAA

LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA LIIKENNETURVALLISUUS PROJEKTI INTEGROITUNA TERVEYSTIETOA JA MATEMATIIKKAA Nea Myllylä 8b LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA LIIKENNETURVALLISUUS PROJEKTI INTEGROITUNA TERVEYSTIETOA JA MATEMATIIKKAA Pidin viiden arkipäivän ajan päiväkirjaa siitä, mihin käytin vuorokaudessa aikani. Päivämäärä

Lisätiedot

SYNTYMÄTTÖMILLE LAPSILLEMME

SYNTYMÄTTÖMILLE LAPSILLEMME SYNTYMÄTTÖMILLE LAPSILLEMME MAA OLI AUTIO JA KYLMÄ I minä kävelin poispäin näistä päivistä jätin sudenjälkiä ettei minua etsittäisi polulla kohtasin tytön joka sanoi että on vapaus nauttia ei sitä kiinnostanut

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12. Päiväohjelma 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.00 Minijumis 13.40 Oppitunnit 16.00 Välipala (huom. omat eväät!) 18.25 Kokoontuminen luokkaan

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

Flattileiri 2008 Himanka, Sautinkari. Pennut. 1. Kontakti

Flattileiri 2008 Himanka, Sautinkari. Pennut. 1. Kontakti Flattileiri 2008 / NOME / PP 1 Flattileiri 2008 Himanka, Sautinkari Pennut 1. Kontakti - tärkeä etenkin flateilla (koska ovat vilkkaita?) - pentutreenit aloitetaan kontaktiharjoituksilla: koira keskittyy

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Ohjeita vainajan omaisille

Ohjeita vainajan omaisille Ohjeita vainajan omaisille Satakunnan sairaanhoitopiiri Päivitys 05/2016 Päivittäjä PA, rt 2 Hyvä omainen Olet menettänyt läheisesi. Se tuo mukanaan monia käytännön järjestelyjä, jotka pitää hoitaa surun

Lisätiedot

Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015

Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015 Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015 Maanantai 23.3. Tiistai 24.3. Keskiviikko 25.3. Torstai 26.3. Perjantai 27.3. Lauantai 28.3. Sunnuntai 29.3. Radio Channels, Luento 08:15 - TS127 Communication signal processing

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka 3 pisteen tehtävät Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 1. Missä kenguru on? (A) Ympyrässä ja kolmiossa, mutta ei neliössä. (B) Ympyrässä ja neliössä, mutta ei kolmiossa. (C) Kolmiossa ja neliössä, mutta

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä:

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: Lapsen kanssa järjestetään kahdenkeskeinen arviointihetki 2 kertaa vuodessa: alkukartoitus ja seuranta puolen vuoden päästä. Tutustu

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Haukan Sanomat Saapumislehti

Haukan Sanomat Saapumislehti Haukan Sanomat Saapumislehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Tervetuloa kauan odotetulle palokuntanuorten

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun kappelineuvosto 13.4.2016-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja,

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Vapepa eli vapaaehtoinen Pelastuspalvelu

Vapepa eli vapaaehtoinen Pelastuspalvelu Vapepa eli vapaaehtoinen Pelastuspalvelu 27.4.2011 1 Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Suomen Punaisen Ristin koordinoimaa toimintaa mukana 48 järjestöä ja yli 20 000 vapaaehtoista tukiorganisaatio kaikille

Lisätiedot

Elena haluaa uuden auton

Elena haluaa uuden auton Auton kanssa Elena haluaa uuden auton Hei! Hei! Minä haluan ostaa uuden auton. Joo, minulla on vanha Volkswagen Golf. Paljonko se maksaa? Se maksaa 5500. Kuinka monta kilometriä sillä on ajettu? 95000

Lisätiedot

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ISMAEL SYNTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Työneuvoston lausunto TN 1348-98 (33/97)

Työneuvoston lausunto TN 1348-98 (33/97) 1 (5) Työneuvoston lausunto TN 1348-98 (33/97) Työneuvoston lausunto työaikalain (605/1996) vuorotyön määritelmästä. Annettu valtiovarainministeriön henkilöstöosaston pyynnöstä 22 päivänä huhtikuuta 1998.

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE

PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa

Lisätiedot

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Osaavien auttajien verkosto (päivitetty 4.11.2015) 19.11.2015 1 Apua tarvitaan 19.11.2015 2 Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) historiaa Enontekiö, Kerässieppi 24.5.1963

Lisätiedot

Merkitse yhtä puuta kirjaimella x ja kirjoita yhtälöksi. Mikä tulee vastaukseksi? 3x + 2x = 5x + =

Merkitse yhtä puuta kirjaimella x ja kirjoita yhtälöksi. Mikä tulee vastaukseksi? 3x + 2x = 5x + = Mikä X? Esimerkki: Merkitse yhtä puuta kirjaimella ja kirjoita yhtälöksi. Mikä tulee vastaukseksi? 3 + 2 = 5 + = 5 + = 1. Merkitse yhtä päärynää kirjaimella ja kirjoita yhtälöksi? Mikä tulee vastaukseksi?

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Matematiikka YHT2.1. Ma Fyke

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ KYLÄKYSELYSTÄ SEKÄ KYLÄPÄIVYSTYKSESTÄ KANGASLAHTI

TIIVISTELMÄ KYLÄKYSELYSTÄ SEKÄ KYLÄPÄIVYSTYKSESTÄ KANGASLAHTI Kehittämisyhdistys Kalakukko ry RAKE-hanke Juankoskentie 7A 73500 Juankoski TIIVISTELMÄ KYLÄKYSELYSTÄ SEKÄ KYLÄPÄIVYSTYKSESTÄ KANGASLAHTI Kyselylomake postitettiin 13.2.2009 Kangaslahden kylän maanomistajille,

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

enttämestari Esko Mansikkaviita

enttämestari Esko Mansikkaviita enttämestari Esko Mansikkaviita Seppo Alakoski P arkanon tutkimusasema metsäntutkimusta 40 vuotta 147 Toimitilojen suunnittelu Harjannostajaiset Tutkimustoiminta laajenee Toimitilojen laajennus Kenttämestari

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Asiakkaat ilman sähköä, koko asiakasmäärä 17500

Asiakkaat ilman sähköä, koko asiakasmäärä 17500 Tapaninpäivän myrskytuhojen selvittämiseen liittyvät tiedotteet Tapaninpäivän poikkeuksellisen voimakas myrsky aiheutti ennen kokemattoman määrän vikoja yhtiömme jakeluverkolla. Kotisivuillamme julkaisimme

Lisätiedot

Merisuo & Storm Lisää luettavaa 2. Sisältö

Merisuo & Storm Lisää luettavaa 2. Sisältö Sisältö Opettajalle.................................... 3 Kalat metsässä................................. 5 Swaffhamin kulkukauppias........................ 14 Lontoon silta...................................

Lisätiedot

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus Herodeksen

Lisätiedot

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia

Lisätiedot

Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6

Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6 Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto.

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN 1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan

Lisätiedot

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tarinoita kotikulmilta ja vähän maailmaltakin: Onpa tässä muutama kisa kurvailtu edellisen kirjoittelun jälkeenkin 1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tuttuja teitä kotikulmilla. Mekaanikkoina

Lisätiedot

Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45. 2 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta

Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45. 2 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2012 Kunnanvaltuusto Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45 Kokouspaikka Valtuuston kokoushuone Käsiteltävät asiat nro Liite nro 1 Kokouksen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

KUVIA MAISASTA V. 2012-2013 PENTUKUVAT

KUVIA MAISASTA V. 2012-2013 PENTUKUVAT SIVUSTO Etusivu Jorsakin kenneli Koiramme Pentuboxi Kasvatit Koiratietoa Linkit KUVIA MAISASTA V. 2012-2013 Uusimmat kuvat ovat sivun alalaidassa PENTUKUVAT L-PENNUT 0 VRK PIKALINKIT Maisan sivu Pentukuvat

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit Pöytäkirja: Tehty E-P Senioripoliisien kevätkokouksesta Aika: tiistai 15.4.2008 klo 11.00 Paikka: Seinäjoki ABC:n tilat Läsnä: 57 jäsentä, liite osanottajista ohessa. 1 Puheenjohtaja Veli-Jussi Pouttu

Lisätiedot

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä

Lisätiedot

Löydä päivävaelluksen hauskuus

Löydä päivävaelluksen hauskuus Päivävaelluksen suunnittelu FValitse jokin hauska ja mielenkiintoinen retkikohde. Jos liikutte ryhmänä, ota muut huomioon retkikohteen valinnassa. FOta selvää vaellusreitin pituudesta ja siitä, kuinka

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot