Sonkajärven kunta Pöytäkirja 5/2012 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sonkajärven kunta Pöytäkirja 5/2012 1"

Transkriptio

1 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 5/ Kunnanvaltuusto Aika Maanantai klo 19:00-20:35 Paikka Kunnanvirasto, kunnanvaltuuston istuntosali Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet 27 valtuutettua Mustonen Mikko Mäkinen Simo Vatanen Pirjo puheenjohtaja kunnanjohtaja pöytäkirjanpitäjä, kunnansihteeri Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Asiat :t Pöytäkirjantarkastajiksi nimettiin Martti Luukkonen ja Esa Mähönen. Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Mikko Mustonen puheenjohtaja Pirjo Vatanen pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjaimillamme. Tarkastettu Sonkajärvellä Martti Luukkonen Esa Mähönen Pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävänä Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä kunnanviraston yhteispalvelupisteessä perjantaina klo palvelusihteeri Pirjo Piiroinen

2 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 5/ Käsiteltävät asiat Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Sivu Pöytäkirjantarkastajien valinta 39 Vuoden 2013 tuloveroprosentin määrääminen 3 40 Kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle Vuoden 2012 talousarvion toteutumaraportti ajalta Vuoden 2012 talousarvion muutos Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän perussopimus v alkaen Sonkajärven kunnan konserniohjeet Lautakuntarakenne valtuustokaudella Veijo Korhosen eroilmoitus luottamustoimista Muut asiat 20

3 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 5/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vuoden 2013 tuloveroprosentin määrääminen 352/ /2012 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Pirjo Vatanen Kuntalain 66 :n mukaan on valtuuston päätettävä viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista. Verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91 a :n (1126/2001) mukaan kunnan tulee ilmoittaa verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä tuloveroprosentin suuruus. Koska on lauantai, tuloveroprosentti on ilmoitettava viimeistään Veroprosentti on ilmoitettava neljännesprosenttiyksikön tarkkuudella. Vuoden 2012 tuloveroprosentti on 19,75 %. Prosenttia korotettiin viimeksi 0,75 prosenttiyksiköllä vuodelle Valtuuston hyväksymä vuosien taloussuunnitelma sisältää vuoden 2013 tuloveroprosentin noston 0,75 prosentilla. Korotus lisäisi tuloveroa noin eurolla. Vuoden 2012 alkuperäisessä talousarviossa kunnan tuloveroarvio on 9,7 miljoonaa euroa. Kunnanvaltuuston käsittelyyn marraskuussa 2012 tulevan talousarviomuutoksessa tuloveron lisäys on euroa ja yhteisöveron vähennys 0,35 milj. euroa (-36 %). Vuonna 2013 Kuntaliitto arvioi kunnallisveron tilitysten kasvavan 1,6 prosenttia ja yhteisöveron 2,2 prosenttia. Talousarvion raamia määriteltäessä ja talousarviota valmisteltaessa on veroperusteet arvioitu tuloveron osalta 20,50 prosenttiin ja tuloveroa kertyväksi 10,2 milj. euroa. Kunnanhallitukselle lähetetään tutustumista varten vertailu Pohjois-Savon kuntien tulovero- ja kiinteistöprosenteista. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että vuoden 2013 tuloveroprosentiksi määrätään 20,50 %. Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen. Kunnanvaltuusto 39 Kunnanvaltuustolle lähetetään tutustumista varten vertailu Pohjois-Savon kuntien tulovero- ja kiinteistöprosenteista. Kunnanvaltuusto päättää, että vuoden 2013 tuloveroprosentiksi määrätään 20,50 %.

4 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 5/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanvaltuusto: Kunnanvaltuusto yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen.

5 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 5/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle / /2012 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Pirjo Vatanen Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n (1266/2001) mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnassa sovellettavat kiinteistöveroprosentit laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa vuosittain etukäteen samalla, kun se vahvistaa varainhoitovuoden tuloveroprosentin. Kiinteistöveroprosentit määrätään prosentin sadasosan tarkkuudella. Kunnan vuodelle 2012 määräämät kiinteistöveroprosentit ilmoitetaan verohallitukselle samalla kuin tuloveroprosentti. Kunnan tulee siten ilmoittaa kiinteistöveroprosentitkin viimeistään Vuoden 2013 verotuksessa kiinteistöveroprosenttien rajat ovat seuraavat: Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): - yleinen kiinteistöveroprosentti 0,60-1,35 - vakituisten asuinrakennusten veroprosentti 0,32 0,75 Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ): - rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentti 1,00-3,00 - muiden asuinrakennusten (loma-asunnot) veroprosentti voidaan määrätä 0,60-1,35 vaihteluvälin rajoissa enintään 0,60 prosenttiyksikköä korkeammaksi kuin pääasiassa vakituiseen asumiseen käytettävien rakennusten veroprosentti - yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöveroprosentin alaraja on 0,00 - voimalaitosten veroprosentin yläraja on 2,85 Vesivoimalaitokseen, jonka nimellisteho on enintään 10 megavolttiampeeria, on kiinteistöverolain 14 :n mukaan kuitenkin sovellettava yleistä kiinteistöveroprosenttia. Rakentamattomalle rakennuspaikalle ei ole pakko määrätä erillistä veroprosenttia. Jos veroprosenttia ei ole määrätty, kiinteistövero asuntotarkoitukseen kaavoitetusta rakentamattomasta rakennuspaikasta pannaan maksuun yleisen kiinteistöveroprosentin mukaan. Rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentin määräämisellä on tarkoitus edistää kaavoitetun asuntorakennusmaan saamista asuntotuotannon käyttöön. Sonkajärven kunnassa ei ole määritelty erillistä veroprosenttia rakentamattomille rakennuspaikoille. Jos kunnanvaltuusto määrää yleishyödyllisille yhteisöille oman veroprosentin, verohallinnon tehtävänä on tutkia, mitkä yhteisöt ja näiden omistamat kiinteistöt ovat pykälän ehdot täyttäviä. Kunta ei voi itse nimetä yhteisöjä ja kiinteistöjä, joihin yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosenttia sovelletaan.

6 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 5/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanvaltuusto on hyväksynyt veroprosentit vuodelle 2012 seuraavasti: - yleinen 0,70 - vakituiset asuinrakennukset 0,40 - muut asuinrakennukset 0,85 - yleishyödylliset yhteisöt - voimalaitokset 2,85 - nimellisteho yli 10 megavolttiampeeria - voimalaitokset 0,70 - nimellisteho enintään 10 megavolttiampeeria Kiinteistöveron maksuunpanotilaston mukaan laskennallinen kiinteistövero vuonna 2012 on euroa. Vero jakautuu seuraavasti: Rakennukset vakituinen asuinrakennus muu kuin vakituinen asuinrakennus yleinen (rakennukset) yleishyödyllinen yhteisö (rakennukset) 0 pienvoimalaitos (yleinen k-vero-%) Rakennukset yhteensä Maapohjat yleinen yleishyödyllinen yhteisö 0 rakentamaton rakennuspaikka 0 Maapohja yhteensä Laskennallinen vero yhteensä Vuoden 2011 tilinpäätöksessä kiinteistöveron tuotto oli euroa; vuoden 2012 talousarviossa kiinteistöverotulon suuruudeksi on arvioitu euroa. Viimeksi kiinteistöveroprosentteja nostettiin vuodelle Mikäli kaikkia kiinteistöveroprosentteja nostettaisiin 0,05 prosentilla, verotulojen lisäys olisi noin euroa. Kunnanhallitukselle lähetetään tutustumista varten vertailu Pohjois-Savon kuntien tulovero- ja kiinteistöprosenteista sekä yhteenveto Sonkajärven kiinteistöverotiedoista Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että vuoden 2013 kiinteistöveroprosentit määrättäisiin seuraavasti: - yleinen 0,70 - vakituiset asuinrakennukset 0,40 - muut asuinrakennukset 0,85 - yleishyödylliset yhteisöt 0,00 - voimalaitokset 2,85 - nimellisteho yli 10 megavolttiampeeria - voimalaitokset 0,70 - nimellisteho enintään 10 megavolttiampeeria

7 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 5/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen. Kunnanvaltuusto 40 Kunnanvaltuustolle lähetetään tutustumista varten vertailu Pohjois-Savon kuntien tulovero- ja kiinteistöprosenteista sekä yhteenveto Sonkajärven kiinteistöverotiedoista Kunnanvaltuusto päättää, että vuoden 2013 kiinteistöveroprosentit määrätään seuraavasti: - yleinen 0,70 - vakituiset asuinrakennukset 0,40 - muut asuinrakennukset 0,85 - yleishyödylliset yhteisöt 0,00 - voimalaitokset 2,85 - nimellisteho yli 10 megavolttiampeeria - voimalaitokset 0,70 - nimellisteho enintään 10 megavolttiampeeria Kunnanvaltuusto: Kunnanvaltuusto yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen.

8 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 5/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vuoden 2012 talousarvion toteutumaraportti ajalta / /2012 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Pirjo Vatanen Sisäisen valvonnan yleisohjeen mukaan talousarvion toteutumisesta on raportoitava vähintään joka toinen kuukausi toimielimille ja kunnanhallitukselle. Seurantaraporttiin on vähintään kerran vuodessa sisällytettävä arvio myös toiminnallisten tavoitteiden saavuttamisesta tulosalueittain. Toimialueiden laatimien talousarvion toteutumaraporttien perusteella on laadittu Sonkajärven kunnan talousarvion toteutumaraportti ajalta Raportissa on selvitetty myös tavoitteiden toteutumista ko. ajankohtana. Lisäksi toteutumaraportti käsittää investointiosan, tuloslaskelman ja rahoitusosan toteutuman sekä henkilöstökertomuksen. Toteutumaraportin mukaan koko kunnan käyttötulojen toteutuma oli 47 %, menojen 52 % ja toimintakatteen 52,0. Ensimmäisen vuosipuoliskon menoja kasvatti lomarahojen (0,24 milj. euroa) maksaminen kesäkuussa. Tuloslaskelman verotulojen kertymä oli 6,3 milj. euroa eli 53,7% (55,2 %). Verojen kertymässä on huomioitava loppuvuonna tilityksistä vähennettävät veronpalautukset ja mahdolliset verotulojen oikaisut. Valtionosuuksien kertymä oli 50,6 % (49,5 %). Vuosikate oli 0,2 milj. euroa (0,6 milj. euroa), tilikauden tulos oli -0,4 milj. euroa (0,1 milj. euroa) ja tilikauden alijäämä -0,4 milj. euroa (ylijäämä 0,14 milj. euroa). Talousarviossa vuoden 2012 vuosikate on 0,09 milj. euroa, tilikauden tulos 1,0 milj. euroa ja tilikauden alijäämä 0,96 milj. euroa. SOTE -kuntayhtymän talousarvio oli Sonkajärven osalta 15,6 milj. euroa, joka on laskutettu kunnalta 50,2 prosenttisesti, 7,8 milj. euroa. SOTE:n toteutuma-arvion mukaan Sonkajärven maksuosuus ei tule riittämään vuonna 2012 ja talousarvioon jouduttaneen tekemään tämän hetkisen arvion mukaan noin 0,7 milj. euron lisäys SOTE:n maksuosuuksiin. Investointihankkeita on toteutettu tarkasteluajankohtaan mennessä 0,66 miljoonalla eurolla (netto 0,64 milj. euroa). Investointimenot talousarviossa 2012 lisämäärärahoineen ovat yhteensä 2,1 milj. euroa, netto 1,9 miljoonaa euroa. Määrärahan nettolisäys investointeihin oli vuoden alkupuoliskolla 0,579 milj. euroa, josta suurimman osan muodosti vuodeosaston muutostyö palveluasunnoiksi. Pitkäaikaista lainaa ei alkuvuonna nostettu, lainojen lyhennys toteutui suunnitelman mukaan, lyhytaikaista lainaa on käytetty investointien rahoittamiseen ja maksuvalmiuden turvaamiseen.

9 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 5/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitukselle lähetetään oheisaineistona tutustumista varten talousarvion toteutumaraportti Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi talousarvion toteutumaraportin ja saattaa sen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle ja tarkastuslautakunnalle. Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen. Kunnanvaltuusto 41 Kunnanvaltuustolle lähetetään oheismateriaalina tutustumista varten talousarvion toteutumaraportti Kunnanvaltuusto merkitsee tiedoksi talousarvion toteutumaraportin Kunnanvaltuusto: Kunnanvaltuusto yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen.

10 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 5/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vuoden 2012 talousarvion muutos 342/ /2012 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Pirjo Vatanen Sonkajärven kunnan maksuosuuteen SOTE -kuntayhtymälle on budjetoitu kunnanhallituksen ja -valtuuston toimialueelle euroa. SOTE:n puolivuotisraportin perusteella tilinpäätöksestä tehdyn ennakkoarvion perusteella kunnan lopullinen maksuosuus olisi noin 0,7 milj. euroa suurempi. Rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia on tehty 1.5 lukien ja ne vaikuttavat eniten Iisalmen ja Sonkajärven (vuodeosaston muutos) kustannustasoon loppuvuonna. Sonkajärvellä KYSin käytössä on ollut alkuvuonna iso ylitys (yli euroa) Kys:n kalliinhoidontasaus tasaa jonkin verran kunnan lopullista maksuosuutta, arviossa on otettu huomioon ko. tasaus. Oleelliset Sonkajärven maksuosuuden ylitykset SOTE:n puolivuotisraportin mukaan: - aikuispsykososiaalityö 67,3 % selittyy hoitopäivien lisääntymisellä - aikuissosiaalityö 59,6 %, työmarkkinatuen ja perustoimeentulotuen tasokorotukset. Ei varausta talousarviossa. Vuoden 2012 ennuste ylityksestä oma erikoissairaanhoito 66,6 % selittyy lähinnä sekä konservatiivisen (74 %) että operatiivisen (57 %) hoidon ylityksillä. Sulkujen vaikutus näkyy toteutumassa heinäkuun jälkeen. Sisätautien vuodeosaston hoitopäivien (27 %), sisätautien poliklinikkakäyntien (20 %), dialyysikäyntien (20 %), naisentautien- ja äitiyspoliklinikkakäyntien (22 %) ja silmätautien poliklinikkakäyntien (35 %) suorite-ennusteet vuodelta 2012 ylittävät vuoden 2011 toteutuman. - ostettu erikoissairaanhoito 55,1 %, KYS palveluiden käyttö on vähentynyt vuoden 2011 vastaavaan ajankohtaan verrattuna - 4 % ( ). Kuntayhtymän omaan budjetointiin verrattuna käyttö on ylittynyt +13 % ( ) - perhepalvelut 54,6 % selittyy kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrän kasvulla, sosiaalityöllä ja ulkokuntamyynnin tulonmuodostuksella. Ylitysennuste kuntoutus 53,4 % selittyy lääkinnällisen kuntoutuksen lisääntymisellä - vastaanotot 62,8 % selittyy vastaanoton lääkärivajeesta johtuvasta tuottojen laskusta ja lääkäriresurssien korvaamisesta ostopalvelulla sekä ensihoidon menojen nousulla ja tuottojen laskulla Oleelliset alitukset; - hoito ja hoiva 49,4 %, Sonkajärven vuodeosaston siirtyminen palveluasumiseksi ja akuuttihoidon siirtyminen Iisalmen ja Kiuruveden terveyskeskukseen toteutui alkaen - suun terveydenhuolto 40,5 % selittyy hammaslääkärivajeella - vammaispalvelut 41,9 %, avohuoltopainotteinen toimintamalli Talousarvion muutoksena esitetään SOTE:n maksuosuuksiin lisättäväksi euroa.

11 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 5/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tuloveroja on talousarviossa arvioitu saatavan euroa. Toteutuman, marraskuun maksuunpanotilaston ja kuntaliiton lokakuun 2012 ennusteen perusteella tuloverokertymä olisi noin euroa. Yhteisöveron tilitysten toteutuma jää ennusteen mukaan alle talousarvion euroa. Tuloarvio on euroa, ennuste euroa. Valtionosuusarvio on talousarviossa 13,167 milj. euroa. Valtionosuuspäätöksen mukaista valtionosuutta kertyy 13,217 milj. euroa, mikäli ei yhden putken ulkopuolelle jäävästä ylläpitäjäjärjestelmän mukaisesta valtionosuudesta tule lisälaskua. Rahoitustuottojen kertymä tulee olemaan talousarviota parempi osinkotuottojen osalta, ylitys euroa. Talousarviomuutoksen jälkeen tuloslaskelman vuosikate on -0,6 milj. euroa ja alijäämä -1,7 milj. euroa. Alkuperäisessä talousarviossa vuosikate oli 0,1 milj. euroa ja alijäämä -1,0 milj. euroa. Alijäämää tulee kasvattamaan vielä tilinpäätöksessä kirjattava Finndomo Oy:n ja Finndomo Holding Oy:n osakkeiden arvonalentuminen yhteensä euroa. Kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan Omatalo Oy:n osakkeiden merkintää varten 1,5 milj. euroa. Investointiosaan on lisättävä kohtaan aineettomat oikeudet/ osakkeiden osto 1,5 milj. euroa. Valtuusto päätti, että osakkeiden merkintä rahoitetaan lainalla ja rahoitusosaan lisätään lainanottoa 1,5 milj. euroa. Lisäksi investointiosan kaikki hankkeet eivät toteudu tai toteutuvat vain osittain v. 2012, joten niiden osalta voidaan tehdä muutos talousarvioon. Vuodeosaston saneeraukseen ja siihen liittyvään ulko-oven katoksen jatkamiseen ja paikoitusalueen rakentamiseen tarvitaan lisämäärärahaa yhteensä euroa. Rahoitusosassa vähennetään pitkäaikaisen lainanoton lisäystä euroa ja lisätään lyhytaikaisen lainanoton muutosta euroa. Kunnanvaltuusto on oikeuttanut kunnanjohtajan ja kunnansihteerin ottamaan kunnan maksuvalmiuden ylläpitämiseen vuonna 2012 lyhytaikaista luottoa 2 milj. euron enimmäismäärään saakka. Lyhytaikaisen lainanoton valtuutta esitetään lisättäväksi 1 miljoonalla eurolla. Kunnanhallituksen jäsenille lähetetään oheisaineistona muutetut tulos- ja rahoituslaskelmat. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että talousarvioon 2012 tehdään seuraavat muutokset: Kunnanhallituksen ja -valtuuston toimialue, sosiaalitoimen ja terveydenhuollon tulosalue/ SOTE -kuntayhtymä: 4320 Asiakaspalvelujen ostot kuntayhtymältä määräraha euroa lisäys euroa määräraha yhteensä euroa

12 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 5/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Toimintakatteen jälkeiset erät, verotulot 5000 Kunnan tulovero tuloarvio euroa lisäys euroa tuloarvio yhteensä euroa 5200 Osuus yhteisöverojen tuotosta tuloarvio euroa vähennys euroa tuloarvio yhteensä euroa Verotulojen vähennys euroa yhteensä Valtionosuudet tuloarvio euroa lisäys euroa valtionosuudet yhteensä euroa Rahoitustuotot ja kulut Osinkotuotot ja osuusp.korot tuloarvio euroa lisäys euroa tuloarvio yhteensä euroa Investointiosa TA Muutos Muutos + TA Aineettomat oikeudet/ osakkeiden osto Terveyskeskus, hissin saneeraus Vuodeosaston saneeraus Vuodeosaston sisäänkäynnin katos + paikoitusalue, ei määrärahaa Tuulikanteleen saunaosaston saneeraus Sonkajärven paloaseman saneeraus meno tulo Tuulikanteleen vesikatteen huoltokorjaus Terveyskeskuksen valaistuksen muutos Kangaslammen hiihtokeskus meno tulo Savonvirran pk-asema ja yhdyslinja meno tulo Vankilan talousvesijärjestelyt

13 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 5/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kauppilanranta-Lehmilahti- Kangaslampi kunnallistekniikka meno tulo Sonkajärven taajaman sadevesiviemäri Investointiosa yhteensä meno tulo Rahoitusosa Pitkäaikaisten lainojen lisäys Lyhytaikaisten lainojen muutos Lisäksi kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se oikeuttaa kunnanjohtajan ja kunnansihteerin ottamaan kunnan maksuvalmiuden ylläpitämiseen vuonna 2012 lyhytaikaista luottoa yhteensä 3 milj. euron enimmäismäärään saakka. Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen. Kunnanvaltuusto 42 Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että talousarvioon 2012 tehdään edellä mainitut muutokset. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se oikeuttaa kunnanjohtajan ja kunnansihteerin ottamaan kunnan maksuvalmiuden ylläpitämiseen vuonna 2012 lyhytaikaista luottoa yhteensä 3 milj. euron enimmäismäärään saakka. Kunnanvaltuusto: Kunnanvaltuusto yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen.

14 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 5/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän perussopimus v alkaen 170/ /2012 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Pirjo Vatanen Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ja jäsenkuntien nimeämistä edustajista koostunut työryhmä on valmistellut Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän perussopimuksen muutosta niin, että se tulee voimaan alkaen. Työryhmä on kokoontunut välillä viisi (5) kertaa. Työryhmän puheenjohtajana on toiminut Iisalmen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Iivo Polvi ja sihteerinä yhteysjohtaja Kaarina Kursukangas alkaen voimassa olevaan perussopimukseen on tehty muutoksia seuraavasti: Kaikki pääsääntöisesti sanat sopimustekstistä on poistettu. 2-3, 13, 16 - Yhteislautakuntaa koskeva teksti on poistettu - Kuntakokousta koskeva tekstiosuus on lisätty. 7 - Äänivallan jakautumista yhtymävaltuustossa on täsmennetty. 8, 11, 13 - Perusturvalautakuntaa koskeva teksti on poistettu - Yhtymähallituksen jaostoa koskeva teksti on lisätty 21, 22 Kuntakohtaisen ali- tai ylikäytön saatavien perintää tai hyvitystä koskevia määräyksiä on selvennetty ja tuottokoron käytöstä ali- tai ylikäyttö tilanteissa on luovuttu. Seuraavan vuoden palvelusopimuksen tason määrittämistä on selkiytetty. 25 Henkilöstön eläkevastuut 1 mom. sekä irtainta omaisuutta ja varastoja koskevat kohdat liittyvät kuntayhtymän perustamiseen ja ne on poistettu tarpeettomana. Lisäksi työryhmä esittää, että SOTE -kuntayhtymän hallintosääntöön kirjataan yhtymähallituksen jaoston tehtävät seuraavasti:

15 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 5/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kuntayhtymässä on yhtymähallituksen jaosto, joka vastaa sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöön ja määräyksiin liittyvästä ja viranomaispäätöstä vaativasta yksilökohtaisesta päätöksenteosta ja muutoksenhausta ellei hallintosäännöstä muuta johdu. Lisäksi yhtymähallituksen jaoston erityisiin tehtäviin kuuluu: - yksityisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajien valvonta - potilas- ja sosiaaliasiamiespalvelun järjestäminen, raporttien käsittely ja esitykset yhtymähallitukselle - palvelujen tasapuolisen saatavuuden ja laadun valvonta - terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen koordinointi - kuntayhtymälle esitettyjen aloitteiden käsittely ja esitykset yhtymähallitukselle - merkittävien palvelutuotannon uudistusten ja muutosten valmistelu Perussopimustyöryhmä esittää, että Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän jäsenkuntien kunnanvaltuustot hyväksyvät perussopimuksen vuoden 2013 alusta voimaan tulevaksi. Kunnanhallituksen jäsenille lähetetään oheismateriaalina tutustumista varten Ylä-Savon SOTE -kuntayhtymän perussopimus alkaen. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy Ylä-Savon SOTE -kuntayhtymän perussopimuksen alkaen. Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen. Kunnanvaltuusto 43 Kunnanvaltuustolle lähetetään oheismateriaalina tutustumista varten Ylä-Savon SOTE -kuntayhtymän perussopimus alkaen. Kunnanvaltuusto hyväksyy Ylä-Savon SOTE -kuntayhtymän perussopimuksen alkaen. Kunnanvaltuusto: Kunnanvaltuusto yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen.

16 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 5/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sonkajärven kunnan konserniohjeet 322/ /2012 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Pirjo Vatanen Kunnan konserniohjeessa luodaan puitteet ensisijaisesti Sonkajärven kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen omistusohjaukselle kunnan tavoitteiden mukaisesti. Ohjetta noudatetaan soveltuvin osin myös osakkuusyhteisöjen ja kuntayhtymien omistajaohjauksessa. Konserniohjeella pyritään yhteisöjen ohjauksen yhtenäistämiseen, toiminnan läpinäkyvyyden lisäämiseen, kunnan yhteisöistä saaman tiedon laadun parantamiseen ja tiedonkulun tehostamiseen. Sonkajärven kunnan konserniohjeet on edellisen kerran hyväksytty Ohjeet on tarpeen uudistaa ja ajantasaistaa. Kunnanhallituksen jäsenille lähetetään tutustumista varten uudistetut ja nykyisin voimassa olevat ohjeet. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus hyväksyy Sonkajärven kunnan konserniohjeet ja lähettää ne edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäviksi. Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen. Kunnanvaltuusto 44 Kunnanvaltuustolle lähetetään tutustumista varten uudistetut ja nykyisin voimassa olevat ohjeet. Kunnanvaltuusto hyväksyy Sonkajärven kunnan konserniohjeet. Käsittely: Risto Suomalainen ilmoitti olevansa esteellinen yhteisöjääviyden perusteella, joten hän poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Kunnanvaltuusto: Kunnanvaltuusto yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen.

17 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 5/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Lautakuntarakenne valtuustokaudella / /2012 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Pirjo Vatanen Kesällä 2012 nimetyn talouden tasapainottamistyöryhmän työskentelyn yhteydessä on tullut esille lautakuntarakenteen muuttaminen. Aikaisempi talouden tasapainottamistyöryhmä esitti, että rakennuslautakunta yhdistetään tekniseen lautakuntaan, elinkeino- ja maaseutulautakunta lakkautetaan (tehtävät siirretään kunnanhallitukselle) ja että Sukevan aluelautakunta lakkautetaan (tehtävät siirretään kunnanhallitukselle ja muille lautakunnille). Lautakuntarakennetta ei ole muutettu ja lautakuntia on kaikkiaan 7: - keskusvaalilautakunta - tarkastuslautakunta - Sukevan aluelautakunta - elinkeino- ja maaseutulautakunta - sivistyslautakunta - tekninen lautakunta - rakennuslautakunta Talouden tasapainottamistyöryhmä on antanut raporttiinsa ja se esittää lautakuntarakenteen muuttamista siten, että vain pakolliset tarkastuslautakunta ja keskusvaalilautakunta säilytetään ja muiden lautakuntien tehtävät siirretään osittain kunnanhallitukselle ja osittain esimiehille hallintosäännön delegointimääräyksiä uudistamalla. Kunnanhallituksen jäsenille nimettäisiin vastuualueet. Tavoitteena olisi myös valtuuston roolin vahvistaminen pitämällä enemmän iltakouluja asioiden valmisteluvaiheessa. Nykyisellä lautakuntarakenteella on ollut ajoittain vaikeuksia saada kokoukset päätösvaltaisiksi. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että Sonkajärven kunnan lautakuntarakennetta muutetaan siten, että valtuustokaudella lautakuntia on keskusvaalilautakunta ja tarkastuslautakunta. Muut lautakunnat lakkautetaan ja niiden tehtävät siirretään kunnanhallitukselle ja hallintosäännön delegointimääräyksiä uusimalla esimiehille. Käsittely: Keskustelun kuluessa Eero Kurtelius esitti asian jättämistä pöydälle. Helena Kainulainen kannatti esitystä. Koska oli esitetty kannatettu pöydällepanoesitys, puheenjohtaja rajoitti keskustelun koskemaan vain asian pöydällepanoa. Puheenjohtaja päätti keskustelun ja totesi, että koska oli tehty kannatettu pöydällepanoesitys, asian käsittelyn jatkamisesta oli äänestettävä. Suoritetussa kädennostoäänestyksessä asian käsittelyn jatkaminen sai 5 ääntä (Tarja Pirkkalainen, Maire Vornanen, Markku Suokonautio, Tuula Ulmanen, Keimo Sillanpää) ja Eero Kurteliuksen pöydällepanoesitys 3 ääntä (Eero Kurtelius, Helena Kainulainen, Timo Antikainen), 1 tyhjä (Anneli Suutarinen). Puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen päättäneen äänin 5-3, 1 tyhjä, jatkaa asian käsittelyä.

18 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 5/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen. Kunnanvaltuusto 45 Kunnanvaltuusto päättää, että Sonkajärven kunnan lautakuntarakennetta muutetaan siten, että valtuustokaudella lautakuntia on keskusvaalilautakunta ja tarkastuslautakunta. Muut lautakunnat lakkautetaan ja niiden tehtävät siirretään kunnanhallitukselle ja hallintosäännön delegointimääräyksiä uusimalla esimiehille. Käsittely: Keskustelun kuluessa Eero Kurtelius esitti, että lautakuntarakenne pidetään ennallaan paitsi, että 1) elinkeino- ja maaseutulautakunta lakkautetaan ja sen tehtävät siirretään kunnanhallitukselle 2) tekninen ja rakennuslautakunta yhdistetään tekniseksi lautakunnaksi; tekniseen lautakuntaan perustetaan jaosto lupa-asioiden hoitamiseksi 3) liikuntatoimen tulosalue siirretään sivistyslautakuntaan, liikuntapaikkojen hoito jää tekniselle lautakunnalle Martti Luukkonen kannatti Eero Kurteliuksen esitystä, samoin mm. Vesa Hynynen, Arto Kainulainen ja Veikko Tervonen. Puheenjohtaja päätti keskustelun ja totesi, että koska oli tehty kunnanhallituksen päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, asiasta oli äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysjärjestysehdotuksen: Ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen päätösehdotusta, vastaavat vuorollaan "jaa" ja ne, jotka kannattavat Eero Kurteliuksen esitystä vastaavat vuorollaan "ei". Kunnanvaltuusto yksimielisesti hyväksyi äänestysjärjestysehdotuksen. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä jaa -ääniä annettiin 4 ja ei-ääniä 24. Puheenjohtaja totesi kunnanvaltuuston päätökseksi tulleen Eero Kurteliuksen esityksen äänin Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä. Kunnanvaltuusto: Kunnanvaltuusto hyväksyi Eero Kurteliuksen päätösesityksen eli lautakuntarakenne pidetään ennallaan paitsi, että 1) elinkeino- ja maaseutulautakunta lakkautetaan ja sen tehtävät siirretään kunnanhallitukselle 2) tekninen ja rakennuslautakunta yhdistetään tekniseksi lautakunnaksi; tekniseen lautakuntaan perustetaan jaosto lupa-asioiden hoitamiseksi 3) liikuntatoimen tulosalue siirretään sivistyslautakuntaan, liikuntapaikkojen hoito jää tekniselle lautakunnalle.

19 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 5/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Veijo Korhosen eroilmoitus luottamustoimista 259/ /2012 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Pirjo Vatanen Kunnanvaltuusto on valinnut Veijo Korhosen sivistyslautakuntaan Seppo Rytkösen varajäseneksi sekä Sukevan aluelautakuntaan Juhani Tommilan varajäseneksi. Veijo Korhonen on päivätyllä kirjeellä pyytänyt eron edellä mainituista luottamustoimista paikkakunnalta muuton vuoksi. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää Veijo Korhoselle eron sivistyslautakunnan varajäsenyydestä ja Sukevan aluelautakunnan varajäsenyydestä. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se valitsee Veijo Korhosen tilalle sivistyslautakuntaan Seppo Rytkösen uuden varajäsenen sekä Sukevan aluelautakuntaan Juhani Tommilan uuden varajäsen toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi. Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen. Kunnanvaltuusto 46 Kunnanvaltuusto myöntää Veijo Korhoselle eron sivistyslautakunnan varajäsenyydestä ja Sukevan aluelautakunnan varajäsenyydestä. Kunnanvaltuusto valitsee Veijo Korhosen tilalle sivistyslautakuntaan Seppo Rytkösen uuden varajäsenen sekä Sukevan aluelautakuntaan Juhani Tommilan uuden varajäsen toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi. Kunnanvaltuusto: Kunnanvaltuusto myönsi Veijo Korhoselle eron sivistyslautakunnan varajäsenyydestä ja Sukevan aluelautakunnan varajäsenyydestä. Kunnanvaltuusto valitsi Seppo Rytkösen uudeksi varajäseneksi sivistyslautakuntaan Martti Luukkosen ja Juhani Tommilan varajäseneksi Sukevan aluelautakuntaan Teuvo Partasen toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi.

20 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 5/ Kunnanvaltuusto Muut asiat Kunnanvaltuusto Valtuutettu Ester Halonen jätti valtuustolle torin rakentamista sekä katuosuuksien ja liikenteenjakajien istutuksia koskevat aloitteet. Kunnanvaltuusto antoi aloitteet kunnanhallituksen valmisteltavaksi. 2. Kunnanjohtaja Simo Mäkinen antoi tilannekatsauksen Omatalo Oy:n tilanteesta.

21 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 5/ Valitusosoitus Muutoksenhakukiellot Valitusosoitus Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kun nallisvali tusta, koska pää tös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät: 41, 47 Hallintolainkäyttölaki 5 1 mom./muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutos ta valitta malla. Pykälät ja valituskieltojen perusteet: Valitusviranomainen ja valitusaika Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Oikaisuvaatimuksen johdosta an nettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on teh nyt oikaisuvaati muksen. Mikäli päätös on oi kaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa pää tökseen hakea muutosta kunnallisvali tuksin myös asian osainen se kä kunnan jäsen. Valitusviranomainen, osoite, postiosoite ja sähköposti Kuopion hallinto-oikeus Puijonkatu 29 A, 2. krs PL KUOPIO Puh Faksi Sähköposti: kuopio.hao@oikeus.fi Kunnallisvalitus, pykälät: 39, 40, 42, 43, 44, 45, 46 Valitusaika 30 päivää Hallintovalitus, pykälät: Valitusaika päivää Muu valitusviranomainen, osoite, postiosoite ja sähköposti Pykälät: Valitusaika päivää Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista.

22 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 5/ Valituskirjelmä Valitus tehdään kirjallisesti. Valituskirjelmässä, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitet tava päätös, johon haetaan muutosta miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtä väksi; se kä perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan tai kirjelmän muun laatijan nimi ja kotikunta sekä posti osoite ja puhe linnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valituskirjelmään on liitettävä päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan al kamisen ajan kohdasta asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viran omaiselle. Asiamiehen on tarvittaessa liitettävä valtakirja (HLL 21 ). Valitusasiakirjojen toimittaminen Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle valitusajan kuluessa ennen sen viimei sen päi vän vir ka-ajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyys päivä, vapun päivä, joulu- tai ju hannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa en simmäisenä sen jäl keisenä arkipäivänä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitus asiakirjat on jä tettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan kuluessa. Valitusasiakirjat voi toimittaa myös: Nimi, osoite, postinumero ja sähköposti Pykälät: Valitusasiakirjat on toimitettava (jos toimitettava muulle kuin valitusviranomaiselle): Nimi, osoite, postinumero ja sähköposti Pykälät: Lisätietoja Yksityiskohtainen oikaisuvaatimusohje/valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen.

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 3/2014 1

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 3/2014 1 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 3/2014 1 Tarkastuslautakunta Aika Tiistai 29.04.2014 klo 09:00-15:20 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet et Muut saapuvilla olleet Tommila

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. RAKLTK, 16.1.2013 18:00, Pöytäkirja

SISÄLLYSLUETTELO. RAKLTK, 16.1.2013 18:00, Pöytäkirja i SISÄLLYSLUETTELO RAKLTK, 16.1.2013 18:00, Pöytäkirja -1 Läsnäolijat... 1 1 Rakennuslupa, Teuvan kunta/hammashoitolan väistötilat... 2 2 Ilmoitusasiat, rak.ltk 16.1.2013... 3 9998 Oikaisuvaatimusohjeet

Lisätiedot

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 2/2015 1

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 2/2015 1 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 2/2015 1 Sukevan aluelautakunta Aika 05.05.2015 klo 17:30-18:45 Paikka Iltapäiväkerhotilat, Sukevan päiväkoti, Kinttulanmäentie 1 Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet

Lisätiedot

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 4/2016 1

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 4/2016 1 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 4/2016 1 Sivistyslautakunta Aika 21.04.2016 klo 16:00-17:00 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Koulukeskus Halonen Ester Keränen

Lisätiedot

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen Kunnanhallitus 255 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 69 11.11.2013 Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen 349/02.03.02/2013 Kunnanhallitus 28.10.2013 255 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen

Lisätiedot

KEITELEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tarkastuslautakunta 1/2016 1

KEITELEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tarkastuslautakunta 1/2016 1 KEITELEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tarkastuslautakunta 1/2016 1 KOKOUSAIKA Torstai 11.2.2016 kello 15.15 16.10 KOKOUSPAIKKA Kunnantoimisto, Äyräpääntie 2, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä

Lisätiedot

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 3/2016 1

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 3/2016 1 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 3/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika Perjantai 01.04.2016 klo 12:00-16:15 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 29

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 29 KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 29 Maaseutulautakunta 26.04.2011 AIKA 26.04.2011 klo 19:00-19:25 PAIKKA Kunnanviraston kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 21 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kokousasian otsikko Sivu 44 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 45 Pöytäkirjantarkastajat 4 46 Lipertek Oy omavelkainen takaus 5

Kokousasian otsikko Sivu 44 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 45 Pöytäkirjantarkastajat 4 46 Lipertek Oy omavelkainen takaus 5 LIPERIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 1 Kunnanhallitus 24.02.2014 Aika 24.02.2014 klo 16:30-16:35 Paikka Liperin kunnanvirasto Käsitellyt asiat :t 44-46 Kokousasian otsikko Sivu 44 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

SIEVIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 Sivu 1

SIEVIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 Sivu 1 SIEVIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 Sivu 1 Ympäristölautakunta Kokousaika: 23.11.2015 ke llo 18.00-18.35 Kokouspaikka: Kunnanhallitukse n kokoushuone Saapuvilla olleet: Jäsenet: Varajäsenet: X Kangas Antti

Lisätiedot

LAPIN JÄTEHUOLTO KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA Nro 2/2016 Yhtymähallitus Sivu 1 ( 10 ) 04.05.2016

LAPIN JÄTEHUOLTO KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA Nro 2/2016 Yhtymähallitus Sivu 1 ( 10 ) 04.05.2016 Yhtymähallitus Sivu 1 ( 10 ) KOKOUSAIKA 02.05.2016 - klo 14.00 KOKOUSPAIKKA OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Sähköpostikokous Maarit Junttila Arto Leppälä Outi Marttila Veikko Virtanen Manu Friman Tuovi Karvonen

Lisätiedot

koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät 34, 35, 36, 39, 40

koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät 34, 35, 36, 39, 40 OIKAISUVAATIMUS JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaati musta ei kä kunnal lisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 49 PERUSTURVAPALVELUT / VUODEN 2015 TALOUSARVIO JA VUOSIEN

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 49 PERUSTURVAPALVELUT / VUODEN 2015 TALOUSARVIO JA VUOSIEN PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 8/2014 Kokousaika 22.10.2014 klo 16.00 21.35 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010 Kokousaika 14.10.2010 klo 18.30-19.10 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

Liperin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Keskustie 10, 83100 Liperi

Liperin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Keskustie 10, 83100 Liperi LIPERIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Tarkastuslautakunta 02.02.2015 Aika 02.02.2015 klo 12:30-13:45 Paikka Liperin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Keskustie 10, 83100 Liperi Käsitellyt asiat

Lisätiedot

Kunnanvirasto, valtuustosali. Kokous alkaa valtuuston kokouksen jälkeen.

Kunnanvirasto, valtuustosali. Kokous alkaa valtuuston kokouksen jälkeen. Toivakan kunta Pöytäkirja 9/2014 1 / 12 Kunnanhallitus 14.04.2014 Aika 14.04.2014 klo 19:55-20:36 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali. Kokous alkaa valtuuston kokouksen jälkeen. Käsitellyt asiat Otsikko

Lisätiedot

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista:

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Paikka: Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Sivu 209 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 309 210

Lisätiedot

103 ohm Toimeksiantosopimus/Kaakkois-Suomen Metsätilat Oy

103 ohm Toimeksiantosopimus/Kaakkois-Suomen Metsätilat Oy 134 Kokousaika Tiistai 28.6.2011 kello 17.50 18.55 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanvaltuuston istuntosali Käsitellyt asiat nro liite 98 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 99 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2014 1. Sivu 35 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 36 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2014 1. Sivu 35 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 36 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2014 1 Joensuun Työterveysliikelaitoksen johtokunta Aika 08.10.2014 klo 17:00-17:35 Paikka Penttilänkatu 7-9, 80220 Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 35 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2013 Kokousaika 8.10.2013 klo 18.00 21.45 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

SIMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1

SIMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 SIMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Ympäristölautakunta 06.02.2014 AIKA 06.02.2014 klo 16:00-17:10 PAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

LEMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 Kunnanhallitus 12.5.2014. 76. Kuukanniemen koulun korjauksen urakkatarjous ja lisärahoitus...80

LEMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 Kunnanhallitus 12.5.2014. 76. Kuukanniemen koulun korjauksen urakkatarjous ja lisärahoitus...80 PÖYTÄKIRJA 7/2014 Kunnanhallitus 12.5.2014 Asialista 76. Kuukanniemen koulun korjauksen urakkatarjous ja lisärahoitus...80 77. Lomautusten täytäntöönpano...82 78. Sivistysjohtaja Pirjo Piiroisen irtisanoutuminen...82

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2012 Kokousaika 19.12.2012 klo 18.00-19.05 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Yhteispalvelupiste KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Toivakan kunta Pöytäkirja 4/ / 9. Tarkastuslautakunta Aika klo 16:30-19:50. Toivakan kirjasto, kirjaston sali

Toivakan kunta Pöytäkirja 4/ / 9. Tarkastuslautakunta Aika klo 16:30-19:50. Toivakan kirjasto, kirjaston sali Toivakan kunta Pöytäkirja 4/2015 1 / 9 Tarkastuslautakunta 16.04.2015 Aika 16.04.2015 klo 16:30-19:50 Paikka Toivakan kirjasto, kirjaston sali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (6) Kunnanvaltuusto 28.09.2015

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (6) Kunnanvaltuusto 28.09.2015 Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (6) Kunnanhallitus, 135, 14.09.2015 Kunnanhallitus, 150, 28.09.2015 Kunnanvaltuusto, 37, 28.09.2015 37 Muut mahdolliset asiat / Korholan koulun myyminen KNGDno-2015-647

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 1 Tarkastuslautakunta 29.04.2016 AIKA 29.04.2016 klo 16:00-19:15 PAIKKA Yleishallinnon kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 44 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5. Maanantai 09.11.2015 kello 18.00 18.25 Puumilan Taitotalo

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5. Maanantai 09.11.2015 kello 18.00 18.25 Puumilan Taitotalo ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Maanantai 09.11.2015 kello 18.00 18.25 Puumilan Taitotalo Saapuvilla olleet Wiinamäki Petteri, pj. Kärkelä Pilvi jäsenet Markkola

Lisätiedot

KOULUTUSKESKUKSEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 52 TOIMINNALLINEN TILANNEKATSAUS 3

KOULUTUSKESKUKSEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 52 TOIMINNALLINEN TILANNEKATSAUS 3 KOULUTUSKESKUKSEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 Kokousaika 13.9.2012 klo 18.00 19.10 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat C-talon kabinetti KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Otsikko Sivu 69 KOKOUKSEN AVAAMINEN 109 70 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Otsikko Sivu 69 KOKOUKSEN AVAAMINEN 109 70 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2013 107 Tarkastuslautakunta AIKA 14.05.2013 klo 08:00-12:00 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 69 KOKOUKSEN AVAAMINEN

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.2.2015 klo 15:00 16:46 Paikka Ulvilan kaupungintalo, kokoustila K1-K2 Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 5 6 7 Teknisen toimen taloudellisten

Lisätiedot

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 22.10.2015 Ilmoitustaulunhoitaja Anne Härkälä

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 22.10.2015 Ilmoitustaulunhoitaja Anne Härkälä Kokousaika 26.1.215 klo 17. Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 224 225 226 227 228 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Kiinteistöveron määrääminen

Lisätiedot

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/ (5) Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus, 42, Kunnanvaltuusto, 21,

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/ (5) Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus, 42, Kunnanvaltuusto, 21, Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/2015 1 (5) Kunnanhallitus, 42, 30.03.2015 Kunnanvaltuusto, 21, 15.06.2015 21 Kangasniemen kunnan tilinpäätös vuodelta 2014 KNGDno-2015-79 Kunnanhallitus, 30.03.2015, 42

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2016 1. Sivu. 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 23 Pöytäkirjantarkastajat 4

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2016 1. Sivu. 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 23 Pöytäkirjantarkastajat 4 OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 30.03.2016 klo17:00-19:34 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Sivu 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 23

Lisätiedot

SOTEN ILTAKOULU koskien Ppky Kallion talousarviota kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen Nivalan kaupunki

SOTEN ILTAKOULU koskien Ppky Kallion talousarviota kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen Nivalan kaupunki -3, KV 14.11.2012 18:30 SOTEN ILTAKOULU koskien Ppky Kallion talousarviota kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen Nivalan kaupunki Kaupunginvaltuusto 14.11.2012 Esityslista 6/2012 -2, KV 14.11.2012 18:30

Lisätiedot

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 1/2018 1

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 1/2018 1 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 1/2018 1 Tiejaosto Aika 16.05.2018 klo 09:00-10:50 Paikka Tuulikannel kokoushuone, Taivallahdentie 4 b Saapuvilla olleet jäsenet Kurtelius Eero puheenjohtaja Tissari Markku

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2014 1. Joensuun kaupunginhallituksen huone, Rantakatu 20, Joensuu. Sivu 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2014 1. Joensuun kaupunginhallituksen huone, Rantakatu 20, Joensuu. Sivu 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2014 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 Aika 05.06.2014 klo 16:00-18:40 Paikka Joensuun kaupunginhallituksen huone, Rantakatu 20, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 44 Kokouksen

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012. Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012. Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012 Kokousaika 29.5.2012 klo 17.30-18.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A KOKOUKSEN LAILLISUUDEN

Lisätiedot

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Kokouskutsu / Esityslista Nro 4/2017 1 (6) KOKOUSAIKA 31.08.2017 Klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2017 93 Tarkastuslautakunta 17.05.2017 AIKA 17.05.2017 klo 14:00-17:42 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Kotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 48 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Liitteet 1 raportti valtuuston asettamien toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen tammielokuu

Liitteet 1 raportti valtuuston asettamien toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen tammielokuu Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 7/2015 1 (7) Kunnanhallitus, 141, 21.09.2015 Kunnanvaltuusto, 33, 28.09.2015 Kunnanhallitus, 219, 07.12.2015 Kunnanvaltuusto, 53, 14.12.2015 53 Käyttötalouden vuoden 2015

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 22 KUNNAN UUDET KOTISIVUT JA SIIRTYMINEN SÄHKÖISIIN ESITYSLISTOIHIN 3

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 22 KUNNAN UUDET KOTISIVUT JA SIIRTYMINEN SÄHKÖISIIN ESITYSLISTOIHIN 3 KEHITTÄMISJAOSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 Kokousaika 27.10.2014 klo 18.00-19.40 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kimonkylän taidekoti KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Vehmaan kunta Lomituslautakunta Kokous 1 Nro 2

Vehmaan kunta Lomituslautakunta Kokous 1 Nro 2 Vehmaan kunta Lomituslautakunta Kokous 1 Nro 2 Kokoustiedot Aika: keskiviikko 28.9.2016 Paikka: Valtuustosali, Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Sivu 11 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen...

Lisätiedot

Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Lapinjärventie 25 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Lapinjärventie 25 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 Kokousaika 22.10.2014 klo 18.42 20.20 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Lapinjärventie 25 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Aksels Tuulikki Jäsen

Aksels Tuulikki Jäsen PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 11 Tarkastuslautakunta 2009-2012 AIKA 29.04.2013 klo 14:00-15:00 PAIKKA Pyhtään kirjasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Saarinen Sami Varapuheenjohtaja Aksels Tuulikki

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS JOUTSAN KUNTA OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä perusteet kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

Toivakan kunta Pöytäkirja 12/ / 12. Tarkastuslautakunta Aika klo 15:00-17:09. Toivakkatalo neuvotteluhuone

Toivakan kunta Pöytäkirja 12/ / 12. Tarkastuslautakunta Aika klo 15:00-17:09. Toivakkatalo neuvotteluhuone Toivakan kunta Pöytäkirja 12/2016 1 / 12 Tarkastuslautakunta 15.12.2016 Aika 15.12.2016 klo 15:00-17:09 Paikka Toivakkatalo neuvotteluhuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 83 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Tekninen lautakunta nro 5/2010 28.4.2010 SISÄLLYSLUETTELO

Tekninen lautakunta nro 5/2010 28.4.2010 SISÄLLYSLUETTELO nro 5/2010 SISÄLLYSLUETTELO TEKNLTK 40 Kokouksen järjestäytyminen TEKNLTK 41 Marsuddenin alue yleiskaavan muutos, osallistumis- ja arviointisuunnitelma TEKNLTK 42 Golfkartanon pohhjoispuoleisen alueen

Lisätiedot

JUANKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2015 71

JUANKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2015 71 JUANKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2015 71 Sivistyslautakunta Aika 30.10.2015 klo 15:00-15:30 Paikka Kaupungintalo 3 krs. kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 49 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013. Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013. Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013 Kokousaika 22.5.2013 klo 17.00 17.18 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 Kokousaika 16.03.2010 klo 18.00 19.01 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Talousarviomuutos 3/2013

Talousarviomuutos 3/2013 Kunnanhallitus 266 25.11.2013 Kunnanvaltuusto 71 09.12.2013 Talousarviomuutos 3/2013 355/02.02.00/2013 Kunnanhallitus 25.11.2013 266 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen Vuoden 2013 talousarvion

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajat: PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 116. Tarkastuslautakunta1. AIKA 13.05.2016 klo 08:30-15:02

Pöytäkirjan tarkastajat: PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 116. Tarkastuslautakunta1. AIKA 13.05.2016 klo 08:30-15:02 PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 116 Tarkastuslautakunta1 AIKA 13.05.2016 klo 08:30-15:02 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 75 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Toivakan kunta Pöytäkirja 2/ / 9. Maaseutuelinkeinolautakunta Aika klo 18:10-19:25. Kunnanvirasto, valtuustosali

Toivakan kunta Pöytäkirja 2/ / 9. Maaseutuelinkeinolautakunta Aika klo 18:10-19:25. Kunnanvirasto, valtuustosali Toivakan kunta Pöytäkirja 2/2012 1 / 9 Maaseutuelinkeinolautakunta 24.09.2012 Aika 24.09.2012 klo 18:10-19:25 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 Kokousaika 09.11.2010 klo 19.00 19.35 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Toivakan kunta Pöytäkirja 5/2014 1 / 11. Tekninen lautakunta 10.12.2014. Aika 10.12.2014 klo 15:00-16:40. Toivakan kirjasto, kirjastosali

Toivakan kunta Pöytäkirja 5/2014 1 / 11. Tekninen lautakunta 10.12.2014. Aika 10.12.2014 klo 15:00-16:40. Toivakan kirjasto, kirjastosali Toivakan kunta Pöytäkirja 5/2014 1 / 11 Tekninen lautakunta 10.12.2014 Aika 10.12.2014 klo 15:00-16:40 Paikka Toivakan kirjasto, kirjastosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 53 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Laki vesihuoltolain muuttamisesta (681/2014)

Laki vesihuoltolain muuttamisesta (681/2014) Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 7/2015 1 (6) Tekninen lautakunta, 105, 18.11.2015 Kunnanhallitus, 210, 07.12.2015 Kunnanvaltuusto, 50, 14.12.2015 50 Taseyksikön perustaminen / vesi- ja viemärilaitos KNGDno-2015-939

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallitus 345 26.10.2015 Kaupunginvaltuusto 89 16.11.2015 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2016 1978/02.03.01.01/2015 Kaupunginhallitus 26.10.2015 345 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö

Lisätiedot

PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 22. Tekninen lautakunta 18.02.2015 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 22. Tekninen lautakunta 18.02.2015 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 22 Tekninen lautakunta 18.02.2015 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN TOTEAMINEN 24 15 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 25 16 TYÖNTUTKIMUKSEN

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 37 OSA-AIKA ELÄKE (LIITE 1) 3

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 37 OSA-AIKA ELÄKE (LIITE 1) 3 TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 Kokousaika 28.05.20130 klo 18.00 18.50 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.09.2019 klo 14:00-16:35 Paikka Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 22 Kaupungin talouskatsaus 3 23

Lisätiedot

Emolahden koulu, kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Emolahden koulu, kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 58 Tarkastuslautakunta AIKA 19.03.2013 klo 08:00-14:10 PAIKKA Emolahden koulu, kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 38 KOKOUKSEN

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 21 Elinkeinotoimikunta 27.11.2017 AIKA 17:00-19:30 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 23 12 ELINKEINOTOIMEN NEUVONTAPALVELUJA

Lisätiedot

Muut saapuvilla olleet Jaakko Alamattila khall edustaja Paula Alatalo rehtori-koulutoimenjohtaja

Muut saapuvilla olleet Jaakko Alamattila khall edustaja Paula Alatalo rehtori-koulutoimenjohtaja ENONTEKIÖN KUNTA Sivistyslautakunta PÖYTÄKIRJA Kokousaika 28.9.2011 klo 16-16.25 Kokouspaikka Virastotalo Saapuvilla Seppo Alatörmänen pj olleet jäsenet Jyri Hautamäki vpj Mika Vaari vj Sirpa-Liisa Korva

Lisätiedot

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteeri

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteeri Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 11/2017 1 Tarkastuslautakunta 20.12.2017 Aika 20.12.2017 klo 09:03-10:57 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, neuvottelutila Isoneuvos

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2015 81

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2015 81 MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2015 81 Tarkastuslautakunta AIKA 02.09.2015 klo 16:15-17:37 PAIKKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Pykälät: Sivu 38 HALLINTO- JA TALOUSJOHTAJAN

Lisätiedot

Talousarviomuutos 2015

Talousarviomuutos 2015 Kunnanhallitus 232 30.11.2015 Valtuusto 50 07.12.2015 Talousarviomuutos 2015 362/02.02.02/2015 Kunnanhallitus 30.11.2015 232 Valmistelija: kunnansihteeri Vuoden 2015 talousarvion muutosesitys perustuu

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 Kokousaika 09.04.2013 klo 18.00 18.27 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN-SAVUKOSKEN PÖYTÄKIRJA/ Nro Sivu KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA Ympäristöterveyslautakunta 1 / 2015 1

PELKOSENNIEMEN-SAVUKOSKEN PÖYTÄKIRJA/ Nro Sivu KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA Ympäristöterveyslautakunta 1 / 2015 1 PELKOSENNIEMEN-SAVUKOSKEN PÖYTÄKIRJA/ Nro Sivu KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA Ympäristöterveyslautakunta 1 / 2015 1 KOKOUSTIEDOT Aika 5.2.2015 klo 14.00 Paikka Kokoushuone, Pelkosenniemen terveyskeskus

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 27 UIMAHALLIN KORJAUSVAIHTOEHDOT (LIITE1) 3

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 27 UIMAHALLIN KORJAUSVAIHTOEHDOT (LIITE1) 3 TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Kokousaika 29.04.2013 klo 18.00 18.45 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Toivakan kunta Pöytäkirja 9/ / 12. Tarkastuslautakunta Aika klo 15:00-18:03. Käsitellyt asiat

Toivakan kunta Pöytäkirja 9/ / 12. Tarkastuslautakunta Aika klo 15:00-18:03. Käsitellyt asiat Toivakan kunta Pöytäkirja 9/2017 1 / 12 Tarkastuslautakunta 24.05.2017 Aika 24.05.2017 klo 15:00-18:03 Paikka Toivakkatalo Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 59 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 60

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017 KOKOUSAIKA 12.6.2017 klo 17.00-17.38 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Miettinen Eino, puheenjohtaja Räsänen Jorma,

Lisätiedot

POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Toimintaympäristölautakunta 1. Kunnanvirasto, valtuustosali. 22 Rakennusmestarin määräaikaisen toimen täyttäminen

POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Toimintaympäristölautakunta 1. Kunnanvirasto, valtuustosali. 22 Rakennusmestarin määräaikaisen toimen täyttäminen POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Toimintaympäristölautakunta 1 KOKOUSAIKA Perjantai 08.04.2016 klo 10.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali 22 Rakennusmestarin määräaikaisen toimen täyttäminen Kokouksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää tehdä valtuustolle seuraavan päätösehdotuksen:

Kunnanhallitus päättää tehdä valtuustolle seuraavan päätösehdotuksen: Puumala Ote pöytäkirjasta 3/2015 1 (6) Kunnanhallitus, 64, 08.06.2015 Valtuusto, 20, 15.06.2015 20 Takauksen antaminen Puumalan Vesiosuuskunnan lainojen konvertoinnille PuuDno-2015-198 Kunnanhallitus,

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 20 ATERIAPALVELUN MAKSUT 1.4.2014 LUKIEN 3 21 ASIOITA TIEDOKSI (LIITE) 4

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 20 ATERIAPALVELUN MAKSUT 1.4.2014 LUKIEN 3 21 ASIOITA TIEDOKSI (LIITE) 4 PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 3/2014 Kokousaika 9.4.2014 klo 18.30 20.35 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010. Lapinjärven koulutuskeskus (Sivarikeskus), C-talon kabinetti

SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010. Lapinjärven koulutuskeskus (Sivarikeskus), C-talon kabinetti SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 Kokousaika 3.11.2010 klo 18.10-21.15 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Lapinjärven koulutuskeskus (Sivarikeskus), C-talon kabinetti KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON KY. Yhtymävaltuusto 29.10.2015

TERVEYDENHUOLLON KY. Yhtymävaltuusto 29.10.2015 MUONION-ENONTEKIÖN ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Kokousaika To 29.10.2015 klo 19.00 19.32 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Muonion kunnasta: Hietala Kosti, I vpj. Kangosjärvi Ulla-Maija

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010 Kokousaika 28.10.2010 klo 19.00 20.45 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Hartolan seurakunta Kirkkovaltuusto 19.12.2013. Pöytäkirja 5 / 2013. Aika Torstai 19.12.2013 klo 18.00-19.30

Hartolan seurakunta Kirkkovaltuusto 19.12.2013. Pöytäkirja 5 / 2013. Aika Torstai 19.12.2013 klo 18.00-19.30 1 Pöytäkirja 5 / 2013 Aika Torstai 19.12.2013 klo 18.00-19.30 Paikka Seurakuntatalo, Kirkkotie 2, Sali 1. Läsnä Poissa Vesa Järvinen, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Mirja Boren Kalevi Hanhinen Vuokko Heikkilä

Lisätiedot

306 Tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista ja muiden verojen perusteista päättäminen v Valmistelija / lisätiedot: Männikkö Jukka

306 Tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista ja muiden verojen perusteista päättäminen v Valmistelija / lisätiedot: Männikkö Jukka Tampere Ote pöytäkirjasta 13/2017 1 (6) Kaupunginvaltuusto, 306, 13.11.2017 Kaupunginhallitus, 617, 30.10.2017 306 Tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista ja muiden verojen perusteista päättäminen

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto 2/2014. KOKOUSAIKA 12.6.2014 klo 18.30. KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Kunnanvaltuusto 2/2014. KOKOUSAIKA 12.6.2014 klo 18.30. KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT YPÄJÄN KUNTA Kunnanvaltuusto ASIALUETTELO 2/2014 KOKOUSAIKA 12.6.2014 klo 18.30 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Nro Liite 7 6 Toimintavuoden 2013 tilinpäätös 8 8 Vuoden 2013

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/2018 38 Tarkastuslautakunta Kokousaika 10.09.2018 klo 12:00-12:45 Kokouspaikka Kirjolan koulu, Kirjolankatu 5, 59100 Parikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 23 Ajankohtaisasiat

Lisätiedot

33 Valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellista tavoitteiden toteutuminen

33 Valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellista tavoitteiden toteutuminen Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (7) Kunnanhallitus, 79, 08.06.2015 Kunnanvaltuusto, 19, 15.06.2015 Kunnanhallitus, 141, 21.09.2015 Kunnanvaltuusto, 33, 28.09.2015 33 Valtuuston asettamien toiminnallisten

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 51 VESI- JA JÄTEVESIMAKSUN HINNAN TARKISTUS, SEKÄ PERUSMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN 3

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 51 VESI- JA JÄTEVESIMAKSUN HINNAN TARKISTUS, SEKÄ PERUSMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN 3 TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 Kokousaika 4.11.2014 klo 18.00 20.43 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 4/2012 1 Tekninen lautakunta Aika 13.07.2012 klo 10:00-11:02 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 74 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 28.9.2016 klo 17.00 17.57 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle 2017... 77

Lisätiedot

POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2015 Kunnanhallitus 1. 99 Esitys Lapin alueellisen liikuntaneuvoston jäseneksi toimikaudelle 2016-2019

POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2015 Kunnanhallitus 1. 99 Esitys Lapin alueellisen liikuntaneuvoston jäseneksi toimikaudelle 2016-2019 POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2015 Kunnanhallitus 1 KOKOUSAIKA Maanantai 26.10.2015 klo 14.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone 99 Esitys Lapin alueellisen liikuntaneuvoston jäseneksi

Lisätiedot

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 2/2017 1

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 2/2017 1 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 2/2017 1 Sukevan aluelautakunta Aika 22.08.2017 klo 17:30-18:25 Paikka Sukevan Liikekeskuksen kokoustilat, Kallentie 2 (yläkerta) Saapuvilla olleet jäsenet Mykkänen Juha Partanen

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä:

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 25.04.2019 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 25.04.2019 klo 12.30 Vastaukset: torstai 25.4.2019 klo 22.00

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina klo 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina klo 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 29.04.2019 Kokoustiedot Aika Maanantaina 29.04.2018 klo 19.17 Käsiteltävät asiat Paikka Valtuuston kokoushuone, Koulutie 2 B (Raharinne)

Lisätiedot

Otsikko Sivu 27 Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen ja

Otsikko Sivu 27 Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen ja KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 7/2015 1 Koululautakunta Aika 26.08.2015 klo 09:00-12:00 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 27 Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS PÖYTÄKIRJA 23/2012. Nuorisoseurantalo Soihtula, Soihtulantie 8, 07820 Porlammi KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

KUNNANHALLITUS PÖYTÄKIRJA 23/2012. Nuorisoseurantalo Soihtula, Soihtulantie 8, 07820 Porlammi KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN KUNNANHALLITUS PÖYTÄKIRJA 23/2012 Kokousaika 12.12.2012 klo 19.35 19.38 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Nuorisoseurantalo Soihtula, Soihtulantie 8, 07820 Porlammi KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

KEITELEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu Päivämäärä Sivistyslautakunta 25.02.2016 19

KEITELEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu Päivämäärä Sivistyslautakunta 25.02.2016 19 Sivistyslautakunta 25.02.2016 19 KOKOUSAIKA Torstai 25.02.2016 klo 17.00 17.50 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon

Lisätiedot

EDUPOLI, Ammattitie 1, Porvoo

EDUPOLI, Ammattitie 1, Porvoo 18.10.2012 1 KOKOUSAIKA 18.10.2012 klo 17.15-18.58 KOKOUSPAIKKA EDUPOLI, Ammattitie 1, Porvoo KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no Yh 123 : Kokouksen avaus... 3 Yh 124 : Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus...

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2017 AIKA 27.04.2017 klo 18:30-21:05 PAIKKA Yleishallinnon kahvihuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 40 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Suoritemaksu on 85 (lasku suoritemaksusta postitetaan myöhemmin).

Suoritemaksu on 85 (lasku suoritemaksusta postitetaan myöhemmin). Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 9/2015 1 (5) 84 Poikkeamishakemus / Luusniemi, Vääräsaari 2:59 / Siirtopäätös KNGDno-2015-514 Valmistelija / lisätiedot: Hannu Manninen hannu.manninen@kangasniemi.fi Liitteet

Lisätiedot

Virkamiespäätökset Liikunta-, nuoriso- ja kulttuuriavustusten julistaminen haettavaksi Kirjastonjohtajan virka

Virkamiespäätökset Liikunta-, nuoriso- ja kulttuuriavustusten julistaminen haettavaksi Kirjastonjohtajan virka nro 3/2010 SISÄLLYSLUETTELO SIVLTK 22 SIVLTK 23 SIVLTK 24 SIVLTK 25 SIVLTK 26 Kokouksen järjestäytyminen Taloustilanne Virkamiespäätökset Liikunta-, nuoriso- ja kulttuuriavustusten julistaminen haettavaksi

Lisätiedot

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteerii

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteerii Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 3/2018 1 Tarkastuslautakunta 13.03.2018 Aika 13.03.2018 klo 09:00-12:17 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, neuvottelutila Isoneuvos

Lisätiedot

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13 Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13 Kokousaika Keskiviikko 22.5.2013 klo 9.00 15.30 Kokouspaikka Harjulinna, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 9 Arviointikertomus vuodelta

Lisätiedot

Lemin kunta Pöytäkirja 10/2017 Tarkastuslautakunta

Lemin kunta Pöytäkirja 10/2017 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta 6.11.2017 Sisällys 41 Tilintarkastusyhteisön valinta 42 Teknisen johtajan kuuleminen 43 Muut asiat Tarkastuslautakunta 6.11.2017 40 Aika 6.11.2017 klo 15.00 16.30 Paikka Kunnanviraston

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 14

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 14 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 14 Vammaisneuvosto 10.11.2014 AIKA 17:00-19:00 PAIKKA Palvelukeskus Mäntyrinne KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 10 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 16 11 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot