Loka joulukuun liikevaihto edellisvuotisella tasolla, tilauskanta hyvä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Loka joulukuun liikevaihto edellisvuotisella tasolla, tilauskanta hyvä."

Transkriptio

1 Tilinpäätöstiedote klo 8.00 COMPTEL OYJ:N TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2008 Loka joulukuun liikevaihto edellisvuotisella tasolla, tilauskanta hyvä. Neljännen vuosineljänneksen avainluvut Liikevaihto 23,2 miljoonaa euroa (loka joulukuu 2007: 24,0) Liikevoitto 2,9 miljoonaa euroa (7,5) Tulos/osake 0,02 (0,05) Tilauskanta 38,8 miljoonaa euroa (35,1) Rahoitusasema edelleen vakaa Hallituksen ehdotus tilikauden 2008 perusteella maksettavasta osingosta on 0,04 (0,06) euroa osakkeelta. Tässä pörssitiedotteessa esitetyt tilinpäätöstiedot perustuvat yhtiön tilintarkastettuun tilinpäätökseen. Tilintarkastuskertomus on annettu Toimitusjohtaja Sami Erviö: Comptelin liiketoiminta eteni tyydyttävästi viimeisellä vuosineljänneksellä ja liikevaihto ylsi edellisvuoden tasolle, jolloin kirjattiin merkittävä kauppa IBM Intian kanssa. Euroopan huonoa tulosta kompensoi erityisesti kasvu Lähi-idässä ja Afrikassa. Liikevoitto jäi kuitenkin merkittävästi edellisvuodesta Axiom Systemsin ja kasvaneiden kulujen johdosta. Loka joulukuussa Comptel solmi yhdeksän uutta päälisenssisopimusta, jotka suuntautuivat Eurooppaan, Lähi-idän ja Afrikan sekä Aasian ja Tyynenmeren alueille. Tilauskanta kasvoi noin 10 prosenttia edellisvuodesta pääasiassa Axiom Systemsin tilauskannan myötä. Saimme päätökseen alkuvuonna ostamamme Axiom Systemsin integroimisen osaksi konsernia. Strategiamme mukaisesti vahvistimme alueorganisaatiotamme perustamalla marraskuussa asiakaspalvelukeskuksen Bulgariaan. Vuonna 2008 Comptelin liikevaihdon kasvu jäi vähäiseksi Euroopan heikon tilausvirran takia. Kannattavuutta alensi edellisvuodesta Axiom Systemsin liittäminen osaksi konsernia. Yritysoston ja merkittävien tuotekehityspanostusten ansiosta kokonaisvaltainen tarjontamme laajeni kuitenkin olennaisesti vuoden 2008 aikana vahvistaen merkittävästi strategista asemaamme. Tammi joulukuun 2008 yhteenveto Liikevaihto 84,8 miljoonaa euroa (2007: 82,4) Liikevoitto 11,4 miljoonaa euroa (16,5) Tulos/osake 0,06 (0,10) Henkilöstön määrä vuoden lopussa 653 (554) Comptelin vuoden 2008 liikevaihto oli 84,8 miljoonaa euroa (82,4). Liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 3,0 prosenttia (2,4). Liikevaihdon kasvu jäi ennakoitua alhaisemmaksi liikevaihdon laskettua Euroopassa. Konsernin liikevoitto oli 11,4 miljoonaa euroa (16,5), mikä vastaa 13,4 prosenttia (20,0) liikevaihdosta. Liikevoitto ilman pääosin Axiom Systemsin integrointiin liittyviä noin 1,1 miljoonan euron suuruisia kertaluonteisia eriä oli 12,5 miljoonaa euroa, mikä vastaa 14,7 prosenttia

2 liikevaihdosta. Neljännen vuosineljänneksen liikevoitto oli 2,9 miljoonaan euro (7,5) eli 12,3 prosenttia (31,2) liikevaihdosta. Myyntisaamisista kirjattiin luottotappioita vuoden viimeisellä neljänneksellä 0,2 miljoonaa euroa (1,2). Luottotappiot koostuivat useista pienistä, yli vuoden vanhoista saatavista. Nettorahoituserät olivat yhteensä -0,9 miljoonaa euroa (-0,2). Konsernin voitto ennen veroja oli 10,6 miljoonaa euroa (16,4) eli 12,5 prosenttia (19,9) liikevaihdosta. Konsernin nettotulos oli 6,6 miljoonaa euroa (10,9). Tilikauden osakekohtainen tulos oli 0,06 euroa (0,10). Vuoden verokanta oli 37,5 prosenttia (33,8), johon vaikutti noin 1,5 miljoonan euron (1,1) suuruinen lähdeveroista johtuva kahdenkertainen verotus. Valtiovarainministeriö ilmoitti päässeensä neuvotteluissaan sopimukseen Kreikan, Malesian ja Romanian kanssa. Näiden maiden osalta verosaamisiin on kirjattu yhteensä 0,7 miljoonan euron suuruinen kahdenkertainen vero vuosilta Comptel odottaa saavansa veronpalautukset lähiaikoina. Muilta osin Comptelin kahdenkertaisen verotuksen estämiseksi tekemä hakemus on edelleen valtiovarainministeriön käsittelyssä. Yhtiö uskoo saavansa muutoksen lähdeverojensa verokohteluun. Viimeisen vuosineljänneksen verokulua pienensi lähdeveroista kirjattu saaminen sekä Axiom Systemsin tutkimus- ja tuotekehitystoiminnastaan saama verohyvitys. Konsernin tilauskanta kasvoi edellisvuodesta Axiomin vaikutuksesta ja oli katsauskauden päättyessä 38,8 miljoonaa euroa (35,1). Vuoden kolmannen neljänneksen lopusta tilauskanta kasvoi 29,3 prosenttia ( : 30,0) pääosin vahvistuneen ylläpitotilauskannan myötä. Comptel vahvisti asemaansa televerkoissa käytettävien toimitusprosessiratkaisujen johtavana toimittajana ostamalla huhtikuussa englantilaisen ohjelmistotuoteyhtiö Axiom Systemsin. Yritysosto antaa Comptelille hyvät mahdollisuudet hyötyä teleoperaattoreiden kasvavista investoinneista IPpohjaisiin uusiin palveluihin (esim. VoIP ja IPTV). Axiom on erikoistunut laajakaistamarkkinoihin ja yhtiöllä on hyvä markkina-asema Euroopassa ja avainasiakkaita myös Aasian ja Tyynenmeren alueella. Axiomin integroiminen osaksi Comptel-konsernia saatiin päätökseen vuoden viimeisellä neljänneksellä. Liiketoiminta-alueet Liikevaihto, miljoonaa euroa Muutos % Muutos % Eurooppa 40,8 48,5-15,9 9,8 12,6-22,4 Lähi-itä ja Afrikka 15,3 9,8 56,1 5,0 2,9 75,7 Amerikka 7,9 7,2 9,5 2,4 1,8 32,5 Aasia ja Tyynenmeren alue 20,9 16,9 23,6 5,9 6,7-12,3 Yhteensä 84,8 82,4 3,0 23,2 24,0-3,6 Liikevoitto markkina-alueittain, miljoonaa euroa Eurooppa 20,9 28,3-26,1 3,3 7,1-53,2 Lähi-itä ja Afrikka 8,9 5,7 56,6 3,1 1,7 87,8 Amerikka 4,2 3,9 7,6 1,3 0,7 89,3 Aasia ja Tyynenmeren alue 9,3 9,5-1,9 1,3 4,5-71,7 Konsernin jakamattomat kulut -32,0-30,9 3,5-6,2-6,4 - Yhteensä 11,4 16,5-31,1 2,9 7,5-61,9 Liikevoitto, % liikevaihdosta Eurooppa 51,3 58,3-33,9 56,3 - Lähi-itä ja Afrikka 58,6 58,4-62,4 58,4 - Amerikka 53,1 54,1-53,8 37,7 - Aasia ja Tyynenmeren alue 44,8 56,5-21,4 66,2 - Yhteensä 13,4 20,0-12,3 31,2 -

3 Liikevaihto kasvoi vuonna 2008 merkittävästi Lähi-idässä ja Afrikassa sekä Aasian ja Tyynenmeren alueella. Euroopan liikevaihtoa heikensi markkinoiden hidastuminen sekä Norjassa ja Suomessa tarjottavien asiakaskohtaisten ratkaisujen edellisvuotta alempi kysyntä loppuvuoden aikana. Suhteellinen kannattavuus säilyi vahvana Lähi-idässä ja Afrikassa, Euroopan sekä Aasian ja Tyynenmeren alueella kannattavuutta rasitti Axiom Systemsin liittäminen osaksi konsernia. Comptel myi vuonna 2008 yhteensä 21 (28) uutta päälisenssiä, joista kahdeksan oli Comptel Provisioning and Activation -ratkaisuja, kahdeksan Comptel Mediation and Charging -ratkaisuja, kaksi Comptel Interconnect Billing -ratkaisuja, yksi Comptel Fulfillment -ratkaisu, yksi Comptel Inventory -ratkaisu ja yksi Comptel Service Repository -ratkaisu. Kaupoista yhdeksän suuntautui Eurooppaan, kolme Lähi-itään ja Afrikkaan, kahdeksan Aasian ja Tyynenmeren alueelle ja yksi Amerikkaan. Loka joulukuussa Comptel myi yhdeksän (15) uutta päälisenssiä, joista neljä oli Comptel Provisioning and Activation -ratkaisuja, kaksi Comptel Mediation and Charging -ratkaisuja, yksi Comptel Inventory -ratkaisu, yksi Comptel Service Repository -ratkaisu ja yksi Comptel Interconnect Billing -ratkaisu. Kaupoista neljä suuntautui Aasiaan ja Tyynenmeren alueelle, kolme Eurooppaan ja kaksi Lähi-itään ja Afrikkaan. Liikevaihdon jakauma, miljoonaa euroa Muutos % Muutos % Lisenssit 27,4 27,8-1,4 8,1 10,1-19,3 Palvelut ja ylläpito 57,5 54,6 5,2 15,0 14,0 7,7 Yhteensä 84,8 82,4 3,0 23,2 24,0-3,6 Liikevaihdon jakaumassa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia. Liikevaihto myyntikanavittain, miljoonaa euroa Muutos % Muutos % Suoramyynti 60,4 60,6-0,4 16,4 15,0 8,7 Partnerimyynti 24,5 21,8 12,5 6,8 9,0-24,3 Yhteensä 84,8 82,4 3,0 23,2 24,0-3,6 Partnerimyynnin osuutta kasvatti Axiom Systemsin liittäminen osaksi konsernia sekä IBM Intian kanssa tehty merkittävä sopimus Comptel Convergent Charging -ratkaisun toimittamisesta ja ylläpidosta intialaiselle teleoperaattorille. Rahoitusasema Miljoonaa euroa Muutos % Taseen loppusumma 83,0 73,6 12,7 Likvidit varat 6,1 14,7-58,3 Myyntisaamiset 27,6 27,1 2,0 Siirtosaamiset 9,2 8,6 6,9 Osatuloutukseen liittyvät siirtovelat 1,8 2,7-33,8 Korolliset velat 5,1 0,0 - Omavaraisuusaste, prosenttia 67,4 77,6 - Taseen loppusumma oli 83,0 miljoonaa euroa (73,6), mistä likvidit varat olivat yhteensä 6,1 miljoonaa euroa (14,7). Likvidejä varoja pienensivät Axiom Systemsin hankinta ja investoinnit tuotekehityshankkeisiin. Liiketoiminnan rahavirta tammi joulukuussa oli 7,9 miljoonaa euroa (12,8), maksetut osingot olivat 6,4 miljoonaa euroa (5,4) ja nettoinvestoinnit olivat 15,3 miljoonaa euroa (4,9). Rahavirtaa heikensivät liiketoiminnan kannattavuuden aleneminen ja myyntisaamisten kiertonopeuden hidastuminen.

4 Myyntisaamiset katsauskauden lopussa olivat 27,6 miljoonaa euroa (27,1). Siirtosaamiset olivat 9,2 miljoonaa euroa (8,6). Osatuloutukseen liittyvät siirtovelat olivat 1,8 miljoonaa euroa (2,7). Konsernilla oli 5,1 miljoonaa euroa korollista velkaa tilinpäätöshetkellä (0,0). Comptelilla on voimassa 15,0 miljoonan euron suuruinen revolving credit facility -rahoitusjärjestely, joka erääntyy vuonna 2013 ja josta on nostettavissa vielä 10,0 miljoonaa euroa. Omavaraisuusaste oli 67,4 prosenttia (77,6) ja nettovelkaantumisasteprosentti (gearing) oli -2,1 (-28,2). Investoinnit, tutkimus ja tuotekehitys (T&K) Miljoonaa euroa Muutos % Muutos % Bruttoinvestoinnit aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin 10,9 1,9 472,3 0,4 0,2 118,5 Välittömät T&K -kustannukset ja -investoinnit 14,0 10,3 35,6 3,8 2,9 28,1 IAS 38:n mukaisesti taseeseen aktivoidut T&K menot 4,6 2,9 56,3 1,0 1,0-5,9 Comptel Oyj osti Axiom Systemsin 7,0 miljoonalla Englannin punnalla (8,9 miljoonaa euroa). Yrityskauppa rahoitettiin Comptel Oyj:n likvideillä varoilla ja lainalla. Sopimuksen mukaisesti lisäkauppahintaa ei makseta, koska Axiom Systemsin liikevaihto vuodelta 2008 oli alle 13,5 miljoonaa euroa. Ilman yritysostoa vuoden 2008 bruttoinvestoinnit aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin olivat 1,5 miljoonaa euroa (1,9) ja ne muodostuivat laite- ja ohjelmisto- ja kalustohankinnoista. Investoinnit rahoitettiin tulorahoituksella. Välittömien T&K -kustannusten ja -investointien kasvu johtuu pääosin Axiom Systemsin vaikutuksesta sekä lisäpanostuksista tuotekehitykseen Kuala Lumpurissa Malesiassa. Konserni on tarkentanut IAS 38:n mukaan aktivoitavien tuotekehitysmenojen ja sisäisiin järjestelmähankkeisiin liittyvien menojen kirjauskäytäntöä. Hankintamenoon luetaan myös ko. projektien osuus erikseen määritellyistä kiinteistä menoista, jotka olivat katsauskaudella 0,5 miljoonaa euroa. Muutos parantaa liikevoittoa. Comptelin tuotekehityspanostukset kohdistuivat pääasiassa uusien joustavien kokonaisratkaisujen kehittämiseen, jotka nopeuttavat operaattoreiden uusien palveluiden tuomista markkinoille ja palveluista veloittamista. Henkilöstö Muutos % Henkilöstömäärä kauden lopussa , Muutos % Henkilöstöä keskimäärin ,2 Henkilöstömäärä kasvoi merkittävästi Axiom Systemsin hankinnan myötä. Lisäksi Comptel vahvisti erityisesti alueorganisaatiotaan uusilla osaajilla. Henkilöstökulut olivat loka joulukuussa 42,9 prosenttia liikevaihdosta (35,5) ja tammi joulukuussa 45,9 prosenttia (41,2) liikevaihdosta. Vuoden lopussa henkilöstöstä työskenteli Suomessa 46,2 prosenttia (60,3), Norjassa 13,5 prosenttia (17,7), Malesiassa 15,0 (10,3) ja Isossa-Britanniassa 10,9 (0,7).

5 Comptelin osake Vuoden 2008 päätöskurssi oli 0,69 euroa (1,42). Comptelin markkina-arvo oli vuoden lopussa 73,8 miljoonaa euroa (151,7). Comptelin osakkeen vaihto Muutos% Muutos% Vaihto, miljoonaa kappaletta 30,5 57,5-47,0 7,3 16,9-57,1 Vaihto, miljoonaa euroa 39,7 106,0-62,6 6,9 25,9-73,3 Ylin hinta, euroa 1,58 2,29-31,0 1,29 1,97-34,5 Alin hinta, euroa 0,60 1, ,60 1,36-55,9 Comptelin osakkeista 6,7 prosenttia oli hallintarekisterissä tai ulkomaalaisomistuksessa katsauskauden päättyessä. Vuonna 2008 jaetuista 2006C optio-oikeuksista Comptel Oyj:n avainhenkilöstön hallussa on yhteensä kappaletta. Osakkeen tämänhetkinen merkintähinta optio-oikeudella 2006C on 1,48 euroa, mikä vastaa Comptel Oyj:n osakkeen vaihdolla painotettua keskikurssia Helsingin pörssissä Vuoden aikana jaettiin myös kappaletta 2006B optio-oikeuksia, joita on avainhenkilöstön hallussa yhteensä kappaletta. Osakkeen tämänhetkinen merkintähinta optio-oikeudella 2006B on 1,93 euroa, mikä vastaa Comptel Oyj:n osakkeen vaihdolla painotettua keskikurssia Helsingin pörssissä vähennettynä vuodelta 2007 maksetulla osingolla. Comptel Oyj:n vuoden 2006A optio-oikeudet tulivat kaupankäynnin kohteeksi Helsingin pörssissä alkaen. Optio-oikeuksien kaupankäyntitunnus on CTL1VEW106 ja ISIN-koodi FI Osakkeen tämänhetkinen merkintähinta optio-oikeudella 2006A on 1,73 euroa, mikä vastaa Comptelin osakkeen vaihdolla painotettua keskikurssia Helsingin Pörssissä vähennettynä maksetuilla osingoilla. Comptel Oyj:n kaikkien vuoden 2001 optio-ohjelman mukaisten optio-oikeuksien osakemerkintäaika päättyi Merkintäajan kuluessa optioilla ei merkitty osakkeita. Comptel Oyj siirsi vuonna 2008 vastikkeetta osakettaan vuoden 2007 osakepalkkiojärjestelmän piiriin kuuluville henkilöille ja osakettaan yhtiön hallituksen jäsenille osana vuosipalkkioiden maksua. Yhtiön hallussa oli katsauskauden päättyessä omaa osaketta, mikä vastaa 0,09 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Hallussa olevien osakkeiden yhteenlaskettu kirjanpidollinen vasta-arvo oli euroa. Yhtiön hallinnointi Axiom Systemsin toimitusjohtaja Gareth Senior nimitettiin konsernin johtoryhmän jäseneksi alkaen. Hän toimii Comptelin teknologiajohtajana. Comptel Oyj:n talousjohtaja Veli Matti Salmenkylä irtisanoutui Hän jatkaa Comptelin palveluksessa irtisanoutumisajan loppuun Comptel Oyj käynnisti uuden talousjohtajan rekrytoinnin välittömästi. Tilinpäätöspäivän jälkeisiä tapahtumia Comptel kehitti edelleen organisaatiotaan tammikuussa 2009 yhdistämällä Euroopan myynti- ja asiakaspalveluyksikkönsä sekä perustamalla alliansseihin ja myynnin kehittämiseen keskittyvän yksikön ja strategisen markkinoinnin yksikön. Uusi organisaatio täydentää vuoden 2008 alussa

6 tehdyn organisaatiomuutoksen, joka vahvisti alueellista päätöksentekoa lähellä asiakkaita ja yhdisti tuoteyksiköt. Konsernin johtoon kuuluvat vuoden 2009 alusta toimitusjohtaja Sami Erviö, liiketoiminta-alueiden johtajat Harri Palviainen (Eurooppa), Youssef Kermoury (Lähi-itä ja Afrikka), Mika Korpinen (Aasia ja Tyynenmeren alue), Ricardo Carreon (Amerikka), alliansseista ja myynnin kehittämisestä vastaava johtaja Minesh Patel, strategisen markkinoinnin johtaja Arnhild Schia, tuotteista ja ratkaisuista vastaava johtaja Simo Sääskilahti, teknologiajohtaja Gareth Senior, hallinnosta vastaava talousjohtaja Veli Matti Salmenkylä, henkilöstöjohtaja Niina Pesonen ja yhteisten tukitoimintojen johtaja Markku Järvenpää. Comptel kävi tammi helmikuussa 2009 Suomen yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut, joiden perusteella yhtiö päätti irtisanoa tuotannollisista ja taloudellisista syistä 45 työsuhdetta. Comptel Oyj:n Norjan ja Ison-Britannian tytäryhtiöt ryhtyivät myös henkilöstömäärän sopeuttamistoimiin paikallisten lakien ja työehtosopimusten mukaisesti. Norjassa kustannusten vähennystarve on noin 2,3 miljoonaa euroa vuositasolla. Isossa-Britanniassa tehtyjen toimenpiteiden seurauksena toteutuvat noin 1,0 miljoonan euron kustannussäästöt vuositasolla. Näillä toimenpiteillä konserni saavuttaa vuositasolla yhteensä noin 7 miljoonan euron kustannussäästöt, joista vuonna 2009 arvioidaan saavutettavan noin 2 miljoonaa euroa. Kulujen vähentämisellä ja uudelleen organisoinnin avulla yhtiö pyrkii varmistamaan konsernin pitkän aikavälin kannattavuuden ja kilpailukyvyn. Comptel Oyj:n hallitus päätti tammikuussa 2009 uudesta konsernin avainhenkilöiden osakepohjaisesta kannustusjärjestelmästä. Järjestelmän tarkoituksena on yhdistää omistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi sekä sitouttaa avainhenkilöt yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen yhtiön osakkeiden omistukseen perustuva palkkiojärjestelmä. Yhtiön lähiajan riskit ja epävarmuustekijät Maailmantalouden ja luotonsaantimahdollisuuksien nopea heikentyminen yhdessä poikkeuksellisen valuuttakurssivaihtelun kanssa on johtanut usealla alalla kysynnän voimakkaaseen laskuun. Teleoperaattoreiden tukiohjelmistomarkkinoillakin kasvu on selvästi hidastunut erityisesti Euroopassa. Muilla alueilla markkinoiden voimakasta hidastumista ei ole vielä havaittu. Comptel kehittää joustavia kokonaisratkaisuja johtaville teleoperaattoreille maailmanlaajuisesti. Tämä edellyttää, että yhtiö ymmärtää liiketoimintaympäristönsä kehittymisen sekä asiakkaidensa ja jälleenmyyjiensä tarpeet alueellisesti oikein. Epäonnistuminen markkinasuhdanteiden tunnistamisessa, asiakkaidensa tarpeiden huomioimisessa ja tuotteidensa oikea-aikaisessa kehittämisessä saattaa aiheuttaa merkittävää haittaa Comptelin liiketoiminnan kasvulle ja kannattavuudelle. Comptel toimii maailmanlaajuisesti ja on siten altistunut eri valuuttapositioista aiheutuville riskeille. Valuuttakurssien muutokset yhtiön raportointivaluutan euron sekä Yhdysvaltain dollarin, Englannin punnan ja Norjan kruunun välillä vaikuttavat yhtiön liikevaihtoon, kuluihin ja tulokseen. Comptel organisoi toimintaansa uudelleen tammikuussa Yhtiön menestys maailmanlaajuisesti perustuu osaavaan henkilöstöön ja toimivaan asiakaslähtöiseen organisaatioon. Heikentyneen kannattavuuden johdosta Euroopassa joudutaan kululeikkauksiin samanaikaisesti kun uutta organisaatiota jalkautetaan. Organisaatiomuutoksella voi olla haitallinen vaikutus Comptelin liiketoimintaan ja erityisesti kannattavuuteen. Onnistuminen edellyttää taitavaa muutosjohtamista, pätevien työntekijöiden palveluksessa pitämistä ja heidän taitojensa jatkuvaa kehittämistä. Comptelin kahdenkertaisen verotuksen estämiseksi tekemä hakemus on edelleen valtiovarainministeriön käsittelyssä. Yhtiö uskoo saavansa muutoksen lähdeverojensa verokohteluun myös niiden maiden osalta, missä asian käsittely on kesken. Kahdenkertaisella verotuksella saattaa kuitenkin olla vaikutusta yhtiön osakekohtaiseen tulokseen.

7 Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen 2008 yhteydessä selostetaan laajemmin yhtiön toimintaan liittyviä riskejä. Tulevaisuuden näkymät Yleismaailmallinen taloudellinen tilanne on entisestään kasvattanut epävarmuutta ja heikentänyt ennakoitavuutta myös teleoperaattoreiden tukiohjelmistomarkkinoilla. Vuonna 2009 markkinoiden arvellaan säilyvän edellisvuoden tasolla tai laskevan hieman Euroopassa ja säilyvän edellisvuoden tasolla tai kasvavan hieman muilla alueilla. Yhtiön tilauskanta on edellisvuotta korkeammalla tasolla johtuen pääasiassa vahvasta ylläpitosopimuskannasta. Comptelin liikevaihdon arvioidaan olevan edellisvuoden tasolla tai laskevan hieman vuonna Comptelin liikevoiton ei arvioida yltävän edellisvuoden tasolle. Alkuvuoden kannattavuus jää erityisen alhaiseksi henkilöstövähennyksiin liittyvien kertaluonteisten erien johdosta. Näiden toimenpiteiden tuomat kustannussäästöt vaikuttavat vasta myöhemmin. Hallituksen ehdotus voittovarojen käytöstä Konsernin emoyhtiön jakokelpoinen oma pääoma oli ,62 euroa ( ,96). Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiökokouksen käytettävänä olevista voittovaroista osinkoa maksetaan 0,04 euroa osakkeelta (0,06), yhteensä ,24 euroa ( ,14). Helsingissä 11. päivänä helmikuuta 2009 Hallitus Sami Erviö Toimitusjohtaja

8 TAULUKKO-OSA Tiedotteessa esitetyt tilinpäätöstiedot perustuvat yhtiön tilintarkastettuun tilinpäätökseen. Tilintarkastuskertomus on annettu Tilinpäätöstiedotteen luvut on pyöristetty, joten yksittäisten lukujen yhteenlaskettu summa saattaa poiketa esitetystä summaluvusta. Konsernin tuloslaskelma (1 000 euroa) Liikevaihto Liiketoiminnan muut tuotot Materiaalit ja palvelut Työsuhde-etuuksista johtuvat kulut Poistot ja arvonalentumiset Liiketoiminnan muut kulut Liikevoitto Rahoitustuotot Rahoituskulut Osuus osakkuusyhtiön tuloksesta Voitto ennen veroja Tuloverot Tilikauden voitto Jakautuminen omistajille: Emoyhtiön osakkeenomistajille Vähemmistöosakkaille Osakekohtainen tulos: Laimentamaton osakekohtainen tulos, euroa 0,06 0,10 0,02 0,05 Laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos, euroa 0,06 0,10 0,02 0,05

9 Konsernin tase (1 000 euroa) Varat Pitkäaikaiset varat Liikearvo Muut aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Osuudet osakkuusyrityksissä Myytävissä olevat sijoitukset Laskennalliset verosaamiset Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset varat Myyntisaamiset ja muut saamiset Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset Rahavarat Varat yhteensä Oma pääoma ja velat Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto Muuntoerot Kertyneet voittovarat Vähemmistön osuus Oma pääoma yhteensä Pitkäaikaiset velat Laskennalliset verovelat Varaukset Pitkäaikaiset rahoitusvelat Lyhytaikaiset velat Ostovelat ja muut velat Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat Lyhytaikaiset rahoitusvelat Velat yhteensä Oma pääoma ja velat yhteensä

10 Konsernin rahavirtalaskelma (1 000 euroa) Liiketoiminnan rahavirrat Tilikauden voitto Oikaisut: Liiketoimet, joihin ei liity maksutapahtumaa tai liiketoiminnan rahavirtaan kuulumattomat erät Korkokulut ja muut rahoituskulut Korkotuotot Tuloverot Käyttöpääoman muutos: Myyntisaamisten ja muiden saamisten muutos Vaihto-omaisuuden muutos - 18 Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos Varausten muutos Maksetut korot Saadut korot Maksetut tuloverot Liiketoiminnan nettorahavirta Investointien rahavirrat Tytäryritysten hankinta vähennettynä hankintahetken rahavaroilla Investoinnit aineellisiin hyödykkeisiin Investoinnit aineettomiin hyödykkeisiin Investoinnit tuotekehityshankkeisiin Investointien nettorahavirta Rahoituksen rahavirrat Maksetut osingot Omien osakkeiden hankinta Lainojen nostot Lainojen takaisinmaksut Muut pitkäaikaiset velat Rahoituksen nettorahavirta Rahavarojen muutos Rahavarat tilikauden alussa Valuuttakurssien muutosten vaikutus Rahavarat tilikauden lopussa Muutos

11 Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista Emoyrityksen omistajille kuuluva pääoma euroa Osakepääoma Muut rahastot Muuntoerot Arvonmuutosrahasto Omat osakkeet Kertyneet voittovarat Vähemmistön osuus Oma pääoma yhteensä Yhteensä Oma pääoma Rahavirran suojaukset: omaan pääomaan kirjatut voitot/tappiot Muuntoerot Tilikauden voitto Tilikaudella kirjatut tuotot ja kulut yhteensä Osingonjako Ostetut omat osakkeet Luovutetut omat osakkeet Osakepohjaiset palkitsemisjärjestelmät Oma pääoma

12 Emoyrityksen omistajille kuuluva pääoma euroa Osakepääoma Muut rahastot Muuntoerot Arvonmuutosrahasto Omat osakkeet Kertyneet voittovarat Vähemmistön osuus Oma pääoma yhteensä Yhteensä Oma pääoma Rahavirran suojaukset: omaan pääomaan kirjatut voitot/tappiot Muuntoerot Tilikauden voitto Tilikaudella kirjatut tuotot ja kulut yhteensä Osingonjako Luovutetut omat osakkeet Osakepohjaiset palkitsemisjärjestelmät Konsernirakenteen muutos 1) Oma pääoma ) Business Tools Oy:n osakkeiden siirtyminen Comptel Oyj:n suoraan omistukseen ja Probatus Oy:n purkaminen

13 Liitetiedot 1. Laadintaperiaatteiden muutos Konserni on tarkentanut IAS 38:n mukaan aktivoitavien tuotekehitysmenojen ja sisäisiin järjestelmähankkeisiin liittyvien menojen kirjauskäytäntöä. Hankintamenoon luetaan myös ko. projektien osuus erikseen määritellyistä kiinteistä menoista. Laskentakäytännön muutoksen vaikutus 2008 oli 457 tuhatta euroa. 2. Liikevaihto ja liikevoitto segmenteittäin Liikevaihto segmenteittäin euroa Eurooppa Lähi-itä ja Afrikka Amerikka Aasia ja Tyynenmeren alue Yhteensä Liikevoitto segmenteittäin euroa Eurooppa Lähi-itä ja Afrikka Amerikka Aasia ja Tyynenmeren alue Konsernin jakamattomat kulut Yhteensä Hankitut liiketoiminnot Comptel Oyj hankki Axiom Systems Holdings Limited-yhtiön koko osakekannan. Englantilaisyhtiö on keskittynyt toimitusprosessiratkaisuihin laajakaistamarkkinoilla. Yritysosto antaa Comptelille hyvät asemat hyötyä IP-pohjaisten uusien palveluiden (esim. VoIP ja IPTV) tarjoamiseksi tehtävistä kasvavista investoinneista. Kauppahinta oli 7,0 miljoonaa Englannin puntaa (8,9 miljoonaa euroa) ja se maksettiin käteisellä. Sopimus sisälsi myös ehdon lisäkauppahinnasta. Koska Axiom Systemsin liikevaihto vuodelta 2008 ei ylittänyt 13,5 miljoonaa euroa, lisäkauppahintaa ei maksettu. Mahdollista lisäkauppahintaa ei sisällytetty hankintahetken liikearvoon, koska määrä ei ollut luotettavasti arvioitavissa. Varsinaisen kauppahinnan 8,9 miljoonaa euroa, hankintaan välittömästi liittyvien kustannusten 0,7 miljoonaa euroa ja nettovarallisuuteen tehtyjen käyvän arvon kohdistusten jälkeen IFRS 3:n mukaiseksi liikearvoksi muodostui 9,7 miljoonaa euroa. 3,0 miljoonaa euroa kirjattiin aineettomiin hyödykkeisiin, jotka poistetaan viiden vuoden aikana. Liikearvo perustuu Axiom Systemsin hankinnasta odotettavissa oleviin synergiahyötyihin. Yrityskauppa on osa Comptelin pitkän ajan kasvustrategiaa tulla maailman johtavaksi televiestintäalan tukiohjelmistojen kokonaistoimittajaksi. Johdon arvion mukaan valtaosa liikearvosta liittyy siihen, että IP-pohjaiset toimitusprosessit täydentävät Comptelin tarjoamaa,

14 yhteinen myyntiverkosto mahdollistaa ristiin myynnin Axiomin ja Comptelin asiakkaille ja yhteinen tuotekehitys tehostaa toimintaa. Ammattitaitoisen henkilöstön arvo on myös osa liikearvoa. Axiom Systemsin tappio , 1,3 miljoonaa euroa, sisältyy konsernin tulokseen. Konsernin liikevaihto olisi ollut 87,5 miljoonaa euroa ja voitto 5,7 miljoonaa euroa, jos Axiom Systems olisi yhdistetty konsernitilinpäätökseen tilikauden 2008 alusta lähtien. Hankittujen varojen ja vastaanotettujen velkojen arvot hankintapäivänä olivat seuraavat: euroa Yhdistämisessä kirjatut käyvät arvot Kirjanpitoarvot ennen yhdistämistä Teknologia (sis. muihin aineettomiin hyödykkeisiin) Koneet ja kalusto Laskennalliset verosaamiset Myyntisaamiset ja muut saamiset Rahavarat Varat yhteensä Laskennalliset verovelat Muut korottomat velat Korolliset velat Velat yhteensä Nettovarat Hankintameno Liikearvo Rahana maksettu kauppahinta Hankitun tytäryrityksen rahavarat -124 Rahavirtavaikutus Hankintamenolaskelma on laadittu punnissa, joten liikearvo muuttuu valuuttakurssin mukaan liikearvo oli 8,2 miljoonaa euroa. 4. Tuloverot Tuloslaskelman mukainen verokanta on 37,5 % (33,8 %). Tuloveroaste on melko korkea johtuen kahdenkertaisesta verotuksesta. Konserniverokeskuksen verotuksen oikaisulautakunta antoi vuonna 2006 hylkäävän päätöksen lähdeverojen hyvittämisestä verotuksessa verovuosilta 2004 ja Asia on valtiovarainministeriön käsittelyssä. Valtiovarainministeriö ilmoitti päässeensä neuvotteluissaan sopimukseen Kreikan, Malesian ja Romanian kanssa. Näiden maiden osalta Comptel on kirjannut 689 tuhannen euron verosaamisen. Muilta osin Comptelin kahdenkertaisen verotuksen estämiseksi tekemä hakemus on edelleen valtiovarainministeriön käsittelyssä. Comptel uskoo saavansa muutoksen lähdeverojensa kohteluun. Oikaisulautakunnan voimassa olevan päätöksen mukaisesti Comptel on kirjannut kuluksi lähdeveroja tammi-joulukuun aikana tuhatta euroa (1 098 tuhatta euroa).

15 5. Aineelliset hyödykkeet euroa Aineellisten hyödykkeiden lisäykset Liiketoimintojen yhdistäminen Aineellisten hyödykkeiden vähennykset Lähipiiritapahtumat Konsernin lähipiiriin kuuluvat osakkuusyhtiöt, hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja, toimitusjohtajan sijainen, johtoryhmän jäsenet sekä johdon vaikutuspiiriin kuuluvat henkilöt ja yhtiöt. Lähipiirin kanssa toteutuivat seuraavat liiketapahtumat: euroa Osakkuusyhtiöt Tavaroiden ja palveluiden ostot Korkotuotot Johdon vaikutuspiiriin kuuluvat yhtiöt Tavaroiden ja palveluiden ostot euroa Osakkuusyhtiöt Myyntisaamiset ja muut saamiset Ostovelat ja muut velat Johdon vaikutuspiiriin kuuluvat yhtiöt Ostovelat ja muut velat 1 7 Johdon palkat ja palkkiot Johdon työsuhde-etuuksiin sisältyvät toimitusjohtajan, toimitusjohtajan sijaisen, hallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä johtoryhmän jäsenten työsuhde-etuudet: euroa Palkat ja muut lyhytaikaiset työsuhde-etuudet Osakeperusteiset maksut Yhteensä Sitoumukset Ei-purettavissa olevien toimitilojen vuokrasopimusten ja käyttöleasingsopimusten perusteella maksettavat vähimmäisvuokrat: euroa Yhden vuoden kuluessa Yli vuoden kuluessa ja enintään viiden vuoden kuluttua Yli viiden vuoden kuluttua Yhteensä Konsernilla ei ollut merkittäviä sitoumuksia aineellisiin hyödykkeisiin

16 8. Ehdolliset velat euroa Pankkitakausvastuut Tilinpäätöspäivän jälkeisiä tapahtumia Comptel kehitti edelleen organisaatiotaan tammikuussa 2009 yhdistämällä Euroopan myynti- ja asiakaspalveluyksikkönsä sekä perustamalla alliansseihin ja myynnin kehittämiseen keskittyvän yksikön ja strategisen markkinoinnin yksikön. Uusi organisaatio täydentää vuoden 2008 alussa tehdyn organisaatiomuutoksen, joka vahvisti alueellista päätöksentekoa lähellä asiakkaita ja yhdisti tuoteyksiköt. Konsernin johtoon kuuluvat vuoden 2009 alusta toimitusjohtaja Sami Erviö, liiketoiminta-alueiden johtajat Harri Palviainen (Eurooppa), Youssef Kermoury (Lähi-itä ja Afrikka), Mika Korpinen (Aasia ja Tyynenmeren alue), Ricardo Carreon (Amerikka), alliansseista ja myynnin kehittämisestä vastaava johtaja Minesh Patel, strategisen markkinoinnin johtaja Arnhild Schia, tuotteista ja ratkaisuista vastaava johtaja Simo Sääskilahti, teknologiajohtaja Gareth Senior, hallinnosta vastaava talousjohtaja Veli Matti Salmenkylä, henkilöstöjohtaja Niina Pesonen ja yhteisten tukitoimintojen johtaja Markku Järvenpää. Comptel kävi tammi helmikuussa 2009 Suomen yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut, joiden perusteella yhtiö päätti irtisanoa tuotannollisista ja taloudellisista syistä 45 työsuhdetta. Comptel Oyj:n Norjan ja Ison-Britannian tytäryhtiöt ryhtyivät myös henkilöstömäärän sopeuttamistoimiin paikallisten lakien ja työehtosopimusten mukaisesti. Norjassa kustannusten vähennystarve on noin 2,3 miljoonaa euroa vuositasolla. Isossa-Britanniassa tehtyjen toimenpiteiden seurauksena toteutuvat noin 1,0 miljoonan euron kustannussäästöt vuositasolla. Näillä toimenpiteillä konserni saavuttaa vuositasolla yhteensä noin 7 miljoonan euron kustannussäästöt, joista vuonna 2009 arvioidaan saavutettavan noin 2 miljoonaa euroa. Kulujen vähentämisellä ja uudelleen organisoinnin avulla yhtiö pyrkii varmistamaan konsernin pitkän aikavälin kannattavuuden ja kilpailukyvyn. Comptel Oyj:n hallitus päätti tammikuussa 2009 uudesta konsernin avainhenkilöiden osakepohjaisesta kannustusjärjestelmästä. Järjestelmän tarkoituksena on yhdistää omistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi sekä sitouttaa avainhenkilöt yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen yhtiön osakkeiden omistukseen perustuva palkkiojärjestelmä. 10. Tunnusluvut Tunnusluvut Taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut Liikevaihto, euroa Liikevaihto, muutos % 3,0 2,4 Liikevoitto, euroa Liikevoitto, muutos % -31,1 47,1 Liikevoitto, % liikevaihdosta 13,4 20,0 Tulos ennen veroja, euroa Tulos ennen veroja, % liikevaihdosta 12,5 19,9 Oman pääoman tuotto, % 12,8 21,9 Sijoitetun pääoman tuotto, % 19,1 32,9 Omavaraisuusaste, % 1) 67,4 77,6 Bruttoinvestoinnit aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin, euroa 2) Bruttoinvestoinnit aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin, % liikevaihdosta 12,9 2,3

17 IAS 38:n mukaiset aktivoinnit aineettomiin hyödykkeisiin Tutkimus- ja tuotekehitysmenot, euroa Tutkimus- ja tuotekehitysmenot, % liikevaihdosta 16,5 12,5 Tilauskanta, euroa 3) Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä katsauskauden aikana Korolliset nettovelat, euroa Nettovelkaantumisaste, % -2,1-28,2 1) Vuoden 2007 lopussa laskentakäytäntöä muutettiin siten, että valmistusasteen mukaisen tuloutuksen johdosta kirjattuja siirtovelkoja ja myynnin jaksotuksista kirjattuja siirtovelkoja käsitellään saatuina ennakoina. 2) Sisältää Axiom Systemsin hankinnan vuonna Bruttoinvestoinnit ilman ko. hankintaa olivat tuhatta euroa, mikä on 1,7 prosenttia liikevaihdosta. 3) Tilikauden aikana tilauskanta voi vaihdella merkittävästi. Osakekohtaiset tunnusluvut Tulos/osake, euroa 0,06 0,10 Tulos/osake, euroa, laimennusvaikutuksen mukainen 0,06 0,10 Oma pääoma/osake, euroa 0,48 0,49 Osinko/osake, euroa 4) 0,04 0,06 Osinko/tulos, % 4) 64,6 59,1 Efektiivinen osinkotuotto, % 4) 5,8 4,2 Hinta/voittosuhde 11,1 14,0 Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä kauden lopussa - josta omassa hallussa Ulkona olevat osakkeet Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä keskimäärin kauden aikana Laimennusvaikutuksellinen osakkeiden määrä keskimäärin 4) Hallituksen ehdotus

18 11. Tunnuslukujen laskentakaavat Liikevoitto/-tappioprosentti = Liikevoitto/-tappio x 100 Liikevaihto Voitto-/tappioprosentti (ennen veroja) = Voitto/tappio ennen veroja x 100 Liikevaihto Oman pääoman tuotto % (ROE) = Voitto/tappio x 100 Oma pääoma (keskimäärin vuoden aikana) Sijoitetun pääoman tuotto % (ROI) = Voitto/tappio ennen veroja + rahoituskulut x 100 Oma pääoma + korolliset rahoitusvelat (keskimäärin vuoden aikana) Omavaraisuusaste % = Oma pääoma x 100 Taseen loppusumma saadut ennakot Bruttoinvestoinnit aineettomiin ja = Bruttoinvestoinnit aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin x 100 aineellisiin hyödykkeisiin, Liikevaihto % liikevaihdosta Tutkimus- ja tuotekehitysmenot, = Tutkimus- ja tuotekehitysmenot x 100 % liikevaihdosta Liikevaihto Nettovelkaantumisaste % (gearing) = Korolliset velat rahavarat x 100 Oma pääoma Tulos / osake (EPS) = Emoyhtiön omistajien osuus tuloksesta Ulkona olevien osakkeiden lukumäärä keskimäärin tilikauden aikana Oma pääoma / osake = Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Ulkona olevien osakkeiden laimentamaton lukumäärä tilinpäätöspäivänä Osinko / osake = Osinko Ulkona olevien osakkeiden laimentamaton lukumäärä tilinpäätöspäivänä Osinko / tulos % = Osinko / osake x 100 Tulos / osake (EPS) Efektiivinen osinkotuotto % = Osinko / osake x 100 Tilikauden päätöskurssi Hinta/voittosuhde (P/E-luku) = Tilikauden päätöskurssi Tulos / osake (EPS) COMPTEL OYJ Hallitus Lisätietoja: Toimitusjohtaja Sami Erviö, puh. (09) Talousjohtaja Veli Matti Salmenkylä, puh Sijoittajasuhde- ja viestintäjohtaja Samppa Seppälä, puh Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet

COMPTEL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2008

COMPTEL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2008 Pörssitiedote 30.7.2008 klo 8.00 COMPTEL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2008 Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat edellisvuodesta. Toisen neljänneksen avainluvut: Liikevaihto 21,2 miljoonaa euroa (huhti

Lisätiedot

COMPTEL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2008

COMPTEL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2008 Pörssitiedote 23.4.2008 klo 8.00 COMPTEL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2008 Liikevoitto ja tilauskanta vahvistuivat edellisvuodesta. Liikevaihto 19,5 miljoonaa euroa (tammi maaliskuu 2007: 19,5) Liikevoitto

Lisätiedot

COMPTEL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2009

COMPTEL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2009 Pörssitiedote 29.7.2009 klo 8.00 COMPTEL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2009 Liikevaihto jäi edellisvuodesta, liiketulos kääntyi kuitenkin positiiviseksi toisella vuosineljänneksellä. Tilauskanta säilyi

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

Comptelin tilinpäätös vuodelta 2007

Comptelin tilinpäätös vuodelta 2007 Comptelin tilinpäätös vuodelta 27 Helsinki 13.2.28 Toimitusjohtaja Sami Erviö Q4: Liikevaihto ja liikevoitto ennätystasolla Liikevaihto 24, miljoonaa euroa (22,8) Liikevoitto 7,5 miljoonaa euroa (4,8)

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus tilikauden 2007 perusteella maksettavasta osingosta on 0,06 (0,05) euroa osakkeelta.

Hallituksen ehdotus tilikauden 2007 perusteella maksettavasta osingosta on 0,06 (0,05) euroa osakkeelta. Pörssitiedote 13.2.2008 klo 8.00 COMPTEL OYJ:N TILINPÄÄTÖS VUODELTA Liikevaihto ja liikevoitto ennätystasolla viimeisellä neljänneksellä Neljännen vuosineljänneksen avainluvut Liikevaihto 24,0 miljoonaa

Lisätiedot

COMPTEL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

COMPTEL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Pörssitiedote 22.10.2008 klo 8.00 COMPTEL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2008 Liikevaihto ja tilauskanta kasvoivat edellisvuodesta. Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä edellisvuoden tasolla. Kolmannen

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto 1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.214 KLO 16: KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 213 - Liikevaihto oli 662 (647) tuhatta euroa. - Liikevoitto 11 (58) tuhatta euroa -

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0

Lisätiedot

COMPTEL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007

COMPTEL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 Pörssitiedote 24.7.2007 klo 8.00 COMPTEL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 Toisen neljänneksen liikevaihto edellisvuoden tasolla, kannattavuus heikkeni. Vahvasta tilauskannasta johtuen koko vuoden

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

Finnlines Oyj 2 (9) PL 197, FIN-00181 Helsinki

Finnlines Oyj 2 (9) PL 197, FIN-00181 Helsinki FINNLINES OYJ 2.8.2006 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2006 Olennaiset tapahtumat katsauskaudella Finnlines Oyj:n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 10. huhtikuuta 2006, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

Ensimmäisen vuosineljänneksen 2006 liiketoimintakatsaus

Ensimmäisen vuosineljänneksen 2006 liiketoimintakatsaus COMPTEL OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2006 Osavuosikatsaus on laadittu IFRS:n kirjaamis- ja arvostamisperiaatteita noudattaen. Liikevaihto 19,4 miljoonaa euroa (14,5 miljoonaa euroa) Liikevoitto ilman

Lisätiedot

VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA

VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA 30.9.2019 PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA TUNNUSLUVUT Milj. euroa, prosenttia 1 9/2019 1 9/2018 1 12/2018 Saadut tilaukset

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa. GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

Heinä syyskuussa liikevaihto kasvoi hieman ja kannattavuus parani selvästi edellisvuodesta.

Heinä syyskuussa liikevaihto kasvoi hieman ja kannattavuus parani selvästi edellisvuodesta. Pörssitiedote 25.10.2007 klo 8.00 COMPTEL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2007 Heinä syyskuussa liikevaihto kasvoi hieman ja kannattavuus parani selvästi edellisvuodesta. Kolmannen vuosineljänneksen

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

Q Puolivuosikatsaus

Q Puolivuosikatsaus Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS

PUOLIVUOSIKATSAUS PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015 Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, %

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % Munksjö Tilinpäätöstiedote 2016 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % Liikevaihto 282,4 290,0-3% 1 142,9 1 130,7 1% Käyttökate (oik.*) 36,1 22,1 63% 136,7 93,6

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Munksjö Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.20 huhti-kesä tammi-kesä tammi-joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 208,0 154,1 362,5 301,7 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,5 11,4 28,0 23,4 42,3 Käyttökateprosentti

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 Julkaistu: 2006-05-10 08:00:03 CEST Wulff - Pörssitiedote BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto 1-3/2005 oli 3,4 meur.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto 1-3/2005 oli 3,4 meur. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 28.4.2006 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS PARANI Osavuosikatsaus 1-3/2006 (IFRS) - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen

Lisätiedot

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate

Lisätiedot

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013 Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3

Lisätiedot

* oikaistu kertaluonteisilla erillä

* oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu (milj. euroa) 20 20 20 20 20 Liikevaihto 245,1 146,3 607,6 448,0 607,1 Käyttökate (oik.*) 11,0 10,1 39,0 33,4 42,3

Lisätiedot

COMPTEL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2009

COMPTEL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2009 Pörssitiedote 29.4.2009 klo 8.00 COMPTEL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2009 Ensimmäisen neljänneksen alhaisesta liikevaihdosta johtuen tulos tappiollinen. Tilauskanta kasvoi. Liikevaihto 17,1 miljoonaa

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5

Lisätiedot

COMPTEL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2014

COMPTEL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2014 1 (15) Pörssitiedote 21.10. klo 8.00 COMPTEL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9. Liikevaihto kasvoi 8,7 edellisen vuoden kolmanteen vuosineljännekseen verrattuna ja kannattavuus parani merkittävästi. Kolmannen

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

TARJOUSASIAKIRJAN JA LISTALLEOTTOESITEEN TÄYDENNYS. Alma Median ja Talentumin osavuosikatsaukset 30.9.2015 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta

TARJOUSASIAKIRJAN JA LISTALLEOTTOESITEEN TÄYDENNYS. Alma Median ja Talentumin osavuosikatsaukset 30.9.2015 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta 26.10.2015 TARJOUSASIAKIRJAN JA LISTALLEOTTOESITEEN TÄYDENNYS Tätä täydennystä ei saa julkaista tai levittää, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa,

Lisätiedot

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset

Lisätiedot

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote

Tilinpäätöstiedote Q4 1.1.2016 31.12.2016 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2016 10-12/2015 Muutos% 1-12/2016 1-12/2015 Muutos% Liikevaihto, MEUR 238,1 231,7 2,8 % 775,8 755,3 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2014 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2014 20 20 Liikevaihto 287,9 154,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 27,4

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1

Lisätiedot

Q Tilinpäätöstiedote

Q Tilinpäätöstiedote Q4 1.1.2017 31.12.2017 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2017 10-12/2016 Muutos% 1-12/2017 1-12/2016 Muutos% Liikevaihto, MEUR 248,5 238,1 4,4 % 796,5 775,8 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2015 Elecsterillä vakaata kehitystä Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 22,3 MEUR (1-6/2014: 22,7

Lisätiedot

Raision yhtiökokous 23.3.2016

Raision yhtiökokous 23.3.2016 Raision yhtiökokous 23.3.2016 1 0,03 0,04 0,07 0,09 0,10 0,11 0,12 0,13 0,14 0,16* Hyvä osinkohistoria Keskiarvo +22 % +29% +11% +10% +9% +8% +8% +14% +75% +33% * 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 Privanet Group -konserni 1-12/2018 1-12/2017 Muutos 7-12/2018 7-12/2017 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto, 1000 EUR 8 292 13 971-40,65 % 4

Lisätiedot

COMPTEL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

COMPTEL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Pörssitiedote 28.10.2009 klo 8.00 COMPTEL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2009 Kolmannen neljänneksen liikevaihto jäi edellisvuodesta, liiketulos vahvistui edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Kolmannen

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

KONSERNIN TULOSLASKELMA

KONSERNIN TULOSLASKELMA SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.5.2012 KLO 8.30 SCANFIL EMS OY KONSERNIN VUODEN 2011 LUVUT VERTAILUTIEDOKSI SCANFIL OYJ:LLE Uusi Scanfil Oyj syntyi Sievi Capital Oyj:n 1.1.2012 täytäntöönpannussa osittaisjakautumisessa,

Lisätiedot

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 FINEXTRA OY 2(11) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA 1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta

Lisätiedot

- Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa (liikevoitto 813 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tappio 0,16 euroa

- Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa (liikevoitto 813 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tappio 0,16 euroa YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Osavuosikatsaus 06.11.2009 klo 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2009 - Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.6.2009 KELLO 11.45 1(5) TALENTUMIN VUODEN VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA Talentum Oyj:n ydinliiketoimintaan kuulumattomien liiketoimintojen myyminen vuoden aikana

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu

IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.3.2019 KLO 09.00 IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin t vertailutiedot tammijoulukuu 2018 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset standardi

Lisätiedot

Myynti 1.000 kpl 2008/2009

Myynti 1.000 kpl 2008/2009 TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2008-28.2.2009 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

Tecnomen Oyj OSAVUOSIKATSAUS 22.10.2008 klo 8.30

Tecnomen Oyj OSAVUOSIKATSAUS 22.10.2008 klo 8.30 Tecnomen Oyj OSAVUOSIKATSAUS 22.10.2008 klo 8.30 TECNOMENIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2008 (tilintarkastamaton) Kolmannen neljänneksen liikevaihto laski 4,8 % ollen 18,2 miljoonaa euroa (19,1). Operatiivinen

Lisätiedot

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.10.2005 KLO 08.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2005

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.10.2005 KLO 08.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2005 SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.10.2005 KLO 08.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2005 Tammi - syyskuu - Vuoden 2005 yhdeksän ensimmäisen kuukauden liikevaihto oli 244,8 milj. euroa (229,6 vastaavalla

Lisätiedot

Kannattavuus ja tilauskanta vahvistuivat merkittävästi edellisvuodesta.

Kannattavuus ja tilauskanta vahvistuivat merkittävästi edellisvuodesta. Pörssitiedote 26.4.2007 klo 8.00 COMPTEL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2007 Kannattavuus ja tilauskanta vahvistuivat merkittävästi edellisvuodesta. Liikevaihto 19,5 miljoonaa euroa (tammi maaliskuu

Lisätiedot

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6

Lisätiedot

Hallitus esittää vuodelta 2015 jaettavaksi osinkoa 0,03 euroa osakkeelta.

Hallitus esittää vuodelta 2015 jaettavaksi osinkoa 0,03 euroa osakkeelta. 1 (18) Pörssitiedote 18.2.2016 klo 8.00 COMPTEL OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. - 31.12. Liikevaihto kasvoi 14, kaikkien aikojen ennätykseen 97,7 miljoonaan euroon. Tilauskanta kasvoi 20,2 edellisestä vuodesta

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30. Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30. Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2013 Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä Yhteenveto luvuista Tammi-syyskuu Liikevaihto

Lisätiedot

Vuokrasopimuskannan arvo 31.8.2015 oli 61,3 M (62,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto 3,9 v. (4,0 v.).

Vuokrasopimuskannan arvo 31.8.2015 oli 61,3 M (62,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto 3,9 v. (4,0 v.). JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 2.10.2015 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8.2015 Katsauskauden liikevaihto 10,1 M ylitti (+ 7,8 %) edellisvuoden liikevaihdon (9,4

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

Loka joulukuun liikevoitto kasvoi edellisvuodesta, liikevaihto ja tilauskanta jäivät hieman edellisvuodesta.

Loka joulukuun liikevoitto kasvoi edellisvuodesta, liikevaihto ja tilauskanta jäivät hieman edellisvuodesta. Tilinpäätöstiedote 9.2.2010 klo 8.00 COMPTEL OYJ:N TILINPÄÄTÖS VUODELTA Loka joulukuun liikevoitto kasvoi edellisvuodesta, liikevaihto ja tilauskanta jäivät hieman edellisvuodesta. Neljännen vuosineljänneksen

Lisätiedot

ELECSTER OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 23.2.2016 KLO 8:30

ELECSTER OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 23.2.2016 KLO 8:30 ELECSTER OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 23.2.2016 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. 31.12.2015 Elecsterin hyvä kehitys jatkui Yhteenveto luvuista Loka-joulukuu: Liikevaihto 13,0 MEUR (10 12/2014:

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2008 - Liikevaihto oli 722 (690) tuhatta euroa. - Liikevoitto 283 (262) tuhatta euroa

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013 MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti

Lisätiedot