Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "3.9.2011. www.hameenmoottorikerho.fi"

Transkriptio

1 HÄMEEN TRIAL SM osakilpailu

2 Tervetuloa Hämeen Trialiin Hämeen Moottorikerho ry täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 80 vuotta. Kerho juhlistaa vuotta synttärijuhlien lisäksi PYYNIKINAJO tapahtumalla ja näyttelyllä Vapriikissa. Kerhon vanhemmat jäsenet kertovat että juurikin Pyynikinajo synnytti Hämeen Moottorikerhon. Sittemmin kerho on järjestänyt monenlaisia kilpailuja niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Trial on kuulunut kerhon toimintaan jo vuosikymmeniä, jopa MM-tason kilpailuita on järjestetty. Etenkin nuorisotoiminnassa trial on ollut mukana ja on sitä edelleen. Me olemme yksi Suomen aktiivisimmista trialin junnutoimintaa pyörittävistä kerhoista. SM trial kilpailuita olemme järjestäneet vuodesta 2007 lähtien nimellä Hämeen Trial. Kilpailu järjestetään syksypuolella, läheisen Natura-alueen suojelupäätöksen vuoksi. Kilpailu on osa SM sarjaa. Hämeen Moottorikerhon keulakuvana kisoissa ajaa Jussi Haapanen. Jussi hakee jo kahdettakymmenettä henkilökohtaista SM mitaliaan, mikä on huima saavutus jo sinänsä. Talkoojoukkoja on tarvittu ja saatu taas kerran valtava määrä, Kiitokset kaikille siitä! Nyt nauttimaan SM-trialista, mukavaa kilpailupäivää kaikille! Hämeen Moottorikerho ry Tapio Seppälä, kilpailun johtaja

3 Aikataulu Ilmoittautuminen Katsastus Ohjaajakokous klo 8-9:30 klo 8-9:30 klo 9:5 0 Kilpailu Purkupyörä Palkintojen jako klo 1 0:00 n. klo 1 6 n. klo 1 6:30 Kilpailun johtavat toimitsijat Kilpailun johtaja Tapio Seppälä, HäMK Ajanottopäällikkö Ympäristöpäällikkö Reima Karjalainen, JMU Reima Karjalainen, JMU SML:n valvoja Suvi Haanpää, HäMK Tuomaristo Tuula Haapanen, VamMK Kilpailun sihteeri Katsastuspäällikkö Jari Pärssinen, VamMK Ratamestari Jouni Markkula, HäMK Kilpailureitti Jouni Anttila Tero Nurmi, TeMK

4 Yleisiä ohjeita - Onnettomuuden sattuessa tarjoa ensiapua ja soita tarvittaessa hätänumeroon (1 1 2). Ota yhteys kilpailun järjestäjään. - Huolehdi ympäristöstä ja alueen siisteydestä, kiitos! - Maastoon merkityltä reitiltä ei saa poiketa. - Huoltomatto on pakollinen. - Noudatettava varovaisuutta kaikessa ajamisessa siirtymillä. Alueella voi liikkua myös muita ulkoilijoita. Ilmoita havaitsemistasi ongelmista tai puutteista kilpailun johdolle tai toimitsijoille. (puh tai )

5 Kahvit, limut ja makkarat myy HäMK:n talkoo-kioski Se o'siin kisa-tston vieres, nääs!

6 TRIAL TAITOLAJI Trial on moottoripyöräurheilumuodoista eniten taitoa ja tasapainoa vaativa laji. Kehon ja välineen hallinta maastossa on haastavaa, monipuolista ja ajotaitoa kehittävää urheilua. Trial edustaa urheilumuotona itsensä voittamisen segmenttiä. Etsitään rajoja omalle suorituskyvylle, selviytymiselle ja taidolle. Trial-kilpailut pähkinänkuoressa Trial-kilpailut käydään kansallisella tasolla, suljetulla alueella. Reitti koostuu :sta tarkkailujaksosta joilla kilpailijoiden suoritukset arvioidaan virhepistein nollasta viiteen. Reitti voidaan kiertää useampaan kertaan kilpailun aikana. Kilpailuissa on määriteltynä kokonaisajoaika. Virhepisteitä tuomitaan jalkakosketuksista tai reitiltä poikkeamisesta. Vähiten virhepisteitä saanut voittaa. = 1 virhepiste 1. jalkakosketus = 2 virhepistettä 2. jalkakosketusta = 3 virhepistettä 3. jalkakosketusta tai enemmän = 5 virhepistettä Jaksoajan ylittäminen, kaatuminen, pyörän päältä poistuminen, peruuttaminen, jo ajetun linjan leikkaaminen, jakson väärin ajaminen. TAMPERE

7 Trial-kilpailun reitti sisältää maastossa olevia luonnollisia esteitä. Kallionousut, kivikot ja liukkaat rinteet ovat paikkoja, joissa trialistit parhaiten viihtyvät. Moottoripyörien pehmeää kumiseosta olevat renkaat ovat kuvioltaan suhteellisen tasaisia ja niiden jäljet maastossa katoavat nopeasti. Trial on laji, jossa yhteiselo luonnon kanssa järjestyy ajamista varten tarkoitetuilla alueilla. Kilpailuja järjestetään sekä junioreille (8-1 6 vuotiaille), että harrastajille ja kilpaurheilijoille yhteensä noin 20 kappaletta vuodessa. Aktiivisimmat harrastusalueet ovat Helsinki, Vantaa, Tervakoski, Sastamala, Jyväskylä, Nokia, Kirkkonummi, Salo ja Tampere. Kehittävä, turvallinen ja edullinen laji Trial on hyvä pohja mille tahansa moottoripyörälajille. Tasapaino, jarruttaminen ja rytmi kehittyvät nopeasti lajin parissa. Monet enduroja motocross-kuljettajat ovat aloittaneet uransa trialia ajamalla ja ovat lajin parissa edelleenkin sekä viihtymis- että harjoittelumielessä. Tunnetuimmat lienevät Juha Salminen ja Jussi Vehviläinen. Salminen voitti jopa trialin nuorten mestaruuden ennen endurouraansa. Trial-moottoripyörät ovat kohtuuhintaisia ja matalan viritysasteensa vuoksi erittäin pitkäikäisiä. Harrastaja voi ajaa pyörällä useita ajokausia ilman vaativia ja kalliita huoltotöitä. Varaosia kuluu moneen lajiin verrattuna marginaalinen määrä. Trialin vahvuutena voidaan pitää myös yhteensopivuutta naispuolisille harrastajille. Naisia ja tyttöjä tasapainoilee tälläkin hetkellä useita.

8 Eliitti, Punaiset nuolet No Nimi Seura MP/Team 1 Henri Himmanen HMK Mika Kivelä Markus Kulmala Jere Karjalainen VMK HMK JMU Ossa 2 Jussi Haapanen HäMK A, Siniset nuolet No Nimi Seura 2 HäMK 1 Timo Myöhänen 5 Sami Kymäläinen Mikko Hanninen 1 0 Jukka Pylväs 5 Sakari Sipponen Jarkko Honkamäki Jani Markio Antti Sirkiä Tommi Kallio 6 Lari Rantanen 1 1 Mikko Mäkelä MP/Team VamMK TMMK Ossa HäMK B, Keltaiset nuolet No Nimi Seura Montesa MP/Team VMK VamMK TeMK MPT Sherco VMK J-SMK HäMK

9 Nuoret, Keltaiset nuolet No Nimi Seura Jesse Jokinen Onni Oja Janne Karjalainen FMS FMS JMU Veteraanit, Ruskeat nuolet No Nimi Seura Pertti Teräsahde Jörgen Nylund Timo Sirkiä Kauko Kuusinen Jukka Mäkelä Jan Grönholm Juha Eerola Kai Luhtala Jussi Renko Risto Pitkänen Sherco MP/Team SsMK TeMK MPT TeMK TeMK MPT MPT K-SMK K-SMK TeMK Scorpa Ossa Scorpa Sherco Montesa Sherco SaMK 1 6 Sami Jääskeläinen HäMK 1 7 Veijo Matinaho MP/Team Sherco

10 BETA:t ja varaosat myy: Tokimoto Oy Puh Muista myös laadukkaat BETAajovarusteet.

11 Epäviralliset SM/Cup tilanteet, (4/6 osakilp.) SM 1 Jussi Haapanen 2 Henri Himmanen 3 Mika Kivelä 4 Jere Karjalainen 5 Markus Kulmala 6 Samu Räsänen 7 Otto Harjula 8 Timo Myöhänen 9 Sami Kymäläinen 1 0 Tommi Suhonen B-Cup TeMK 86 HäMK 90 1 Jani Markio HMK 70 2 Sakari Sipponen VMK 76 VMK 62 3 Mikko Mäkelä J-SMK 50 JMU 46 4 Tommi Kallio HäMK 42 HMK 45 5 Lari Rantanen VMK 33 JMU 38 VaMK 35 VamMK 31 MPT 27 HMK Mikko Hanninen HäMK Jukka Pylväs HäMK Mikko Seistola HäMK 28 7 Staffan Floessell MPT 25 7 J. Honkamäki Vam MK25 8 Antti Sirkiä MPT 23 9 Juha Heikkilä HamSMK Andre Silander MPT Marko Itäkunnas MMK 8 Veteraanit-Cup 1 4 Timo Setälä VamMK Martin Lagergren SWE Teemu Koreemäki TeMK 9 1 Jukka Kuusinen 1 5 Kevin Gallas DE 4 2 Jörgen Nylund 1 6 Sami Mannila TeMK 3 3 Jan Grönholm 4 Pertti Teräsahde Nuoret-Cup Kuusinen 1 Janne Karjalainen JMU Kauko 2 Jesse Jokinen FMS 77 Sami Jääskeläinen 2 Onni Oja FMS 77 7 Jukka Mäkelä 8 Timo Sirkiä 9 Juha Eerola 1 0 Risto Pitkänen 1 2 Veijo Matinaho 1 3 Kai Luhtala 1 4 Jussi Renko 1 5 Jari Vento 1 6 MarkkuHeiskanen TeMK 1 00 TeMK 65 MPT 51 SsMK 46 TeMK 45 HäMK 46 TeMK 42 MPT 34 MPT 29 TeMK 26 SaMK 25 K-SMK 1 2 K-SMK 9 TeMK 7 MPT 3 Teknisen alan tukkukauppaa ammattilaisilta ammattilaisille.

12 MOPOT, VARAOSAT JA VARUSTEET KAIKKI SAMAN KATON ALLA - MYÖS HUOLLOT. Fanwil Racingin tuotteet maahantuojalta tai Tampereen jälleenmyyntiliikkeestä Soita

13 Lasten ja nuorten Trial-harjoitukset HäMK:n nuoret harjoittelevat pääasiassa Sulkavuoressa. Nuorimmat harrastajat ovat 3-vuotiaita. Kerholla on Yamaha PW -merkkinen pienikokoinen mopo sekä Rev-50 ja Boy merkkiset Trialmopot, joilla aloittelijat voivat harrastusta kokeilla. Yamaha sopii 5-9 vuotiaille ensikosketukseksi mopoiluun, ja ovat trialharrastukseen tarkoitettuja mopoja kuskin taitojen ja koon sallimissa rajoissa. Kerhomme on Nuori Suomi sinettiseura. Lisätietoja Nuorisotoiminnan yhteyshenkilö Tapio Seppälä

14

15

16

C CUP 11.6.2011. www.hameenmoottorikerho.fi

C CUP 11.6.2011. www.hameenmoottorikerho.fi SULKA TRIAL C CUP 11.6.2011 www.hameenmoottorikerho.fi Tervetuloa Sulka-Trialiin 201 1 Nyt starttaa kolmas Sulka-Trial ja toivon sään olevan yhtä aurinkoinen kuin se on tätä kirjoittaessani. Tälle kaudelle

Lisätiedot

Trialin 2016 SM- ja Cup-tilanteet

Trialin 2016 SM- ja Cup-tilanteet Trialin 2016 SM- ja Cup-tilanteet 24.9.2016 Suomen mestaruus Eliitti TeMK JMU JMU MP-taito SaMK HäMK HMK Yhteensä 1 Timo Myöhänen HäMK Vertigo 20 25 25 25 25 25 25 170 2 Jussi Haapanen JMU Scorpa 25 20

Lisätiedot

26. HEINÄTRIAL KOTASELLA 2.-3.7.2011

26. HEINÄTRIAL KOTASELLA 2.-3.7.2011 26. HEINÄTRIAL KOTASELLA 2.-3.7.2011 K-SMK 19 3 5 JYVÄSKYLÄ FINLAND 76 1935-2011 KILPAILUN JOHTAJAN TERVEHDYS Toivotan kaikki toimitsijat, katsojat ja kilpailijat tervetulleiksi 26:een jo perinteiseksi

Lisätiedot

29. HEINÄTRIAL KOTASELLA

29. HEINÄTRIAL KOTASELLA 1935 29. HEINÄTRIAL KOTASELLA 28. 29.6.2014 K-SMK JYVÄSKYLÄ FINLAND 1935-2014 KILPAILUNJOHTAJAN TERVEHDYS Toivotan kaikki toimitsijat, katsojat ja kilpailijat tervetulleiksi 29:een jo perinteiseksi muodostuneeseen

Lisätiedot

TRIAL SM, henkilökohtainen ( SM joukkueet Sheet 2 ) Koonnut:Lars Jahn Autioniityntie Jorvas Vuosi Sija Ajaja Pyörä Kerho Pist.

TRIAL SM, henkilökohtainen ( SM joukkueet Sheet 2 ) Koonnut:Lars Jahn Autioniityntie Jorvas Vuosi Sija Ajaja Pyörä Kerho Pist. TRIAL SM, henkilökohtainen ( SM joukkueet Sheet 2 ) Koonnut:Lars Jahn Autioniityntie 26 02420 Jorvas 17.10.2006 Vuosi Sija Ajaja Pyörä Kerho Pist. 1960 1 Antti Syvälahti HMMK Greeves 16 2 Guy Nylund HMMK

Lisätiedot

LAJIPÄIVÄ

LAJIPÄIVÄ LAJIPÄIVÄ 2018 27.10.2018 Lajiryhmä 2018-2019 Lajipäälikkö: Veijo Matinaho Lajiryhmän jäsenet: Jussi Haapanen Joa Hindren Ossi Jahn Mikko Mäkelä Jörgen Nylund trial.lajiryhma@moottoriliitto.fi Kilpailut

Lisätiedot

Trial-lajiryhmä Muistio 1(5) 4.4.2012

Trial-lajiryhmä Muistio 1(5) 4.4.2012 Trial-lajiryhmä Muistio 1(5) Kilpailunjärjestäjien kokous 2012 Aika 1.4.2012 kello 18:00 Paikka Hämeenlinna, ABC Tiiriö Paikalla Staffan Floessel MP-Taito puheenjohtaja Tommi Kallio HäMK sihteeri Tapio

Lisätiedot

30. HEINÄTRIAL KOTASELLA

30. HEINÄTRIAL KOTASELLA 1935 30. HEINÄTRIAL KOTASELLA 27. 28.6.2015 K-SMK JYVÄSKYLÄ FINLAND 1935-2015 KILPAILUNJOHTAJAN TERVEHDYS Toivotan kaikki toimitsijat, katsojat ja kilpailijat tervetulleiksi 30:een jo perinteiseksi muodostuneeseen

Lisätiedot

28. HEINÄTRIAL KOTASELLA

28. HEINÄTRIAL KOTASELLA 28. HEINÄTRIAL KOTASELLA 29. 30.6.2013 K-SMK 1935 78 JYVƒSKYLƒ FINLAND 1935-2013 KILPAILUNJOHTAJAN TERVEHDYS Toivotan kaikki toimitsijat, katsojat ja kilpailijat tervetulleiksi 28:een jo perinteiseksi

Lisätiedot

31. HEINÄTRIAL KOTASELLA K-SMK JYVÄSKYLÄ FINLAND

31. HEINÄTRIAL KOTASELLA K-SMK JYVÄSKYLÄ FINLAND 31. HEINÄTRIAL KOTASELLA 2. 3.7.2016 K-SMK 1935 JYVÄSKYLÄ FINLAND KILPAILUNJOHTAJAN TERVEHDYS Toivotan kaikki toimitsijat, katsojat ja kilpailijat tervetulleiksi 31:een jo perinteiseksi muodostuneeseen

Lisätiedot

27. HEINÄTRIAL KOTASELLA

27. HEINÄTRIAL KOTASELLA 27. HEINÄTRIAL KOTASELLA 30.6.-1.7.2012 K-SMK 1935 JYVÄSKYLÄ FINLAND 77 1935-2012 KILPAILUNJOHTAJAN TERVEHDYS Toivotan kaikki toimitsijat, katsojat ja kilpailijat tervetulleiksi 27:een jo perinteiseksi

Lisätiedot

Inmics Talvienduro 2017 Yleiskilpailu

Inmics Talvienduro 2017 Yleiskilpailu 1 of 5 Inmics Talvienduro 2017 Yleiskilpailu No. Nimi Luokka Lisätietoja Yhteensä Ero AT 1. 46 Pohjola, Eemil A2 MK1 00:08:08.070 MK2 00:07:09.007 MK3 00:12:06.402 MK4 00:08:05.751 MK5 00:07:07.104 MK6

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Trial-lajiparlamentti 2013 Muistio

Trial-lajiparlamentti 2013 Muistio Trial-lajiparlamentti Muistio 1(6) Trial-lajiparlamentti 2013 Muistio Aika: 26.10.2013 kello 10:00 Paikka: Lempäälä, Sääksjärven paloasema Paikalla: Tommi Kallio, Sami Jääskeläinen, Staffan Floessell,

Lisätiedot

HRK.fi uistelu Petäys Resort

HRK.fi uistelu Petäys Resort HSVU Tulostettu 1.8.2015 Sivut 1 / 21 SUURIN KALA 4 Kai Martiskainen, Kimmo Niemi, Tero Niemi 10265 Hauki 6900 10265 10265 1 23 Topi Salo, Mika Salo 4050 2485 6535 9020 2 15 Jani Hellsten, Veikko Hellsten,

Lisätiedot

TRIAL SM ja Cup JOUKKUEET (SM henkilökohtainen Sheet 1 ) Koonnut:Lars Jahn Autioniityntie Jorvas

TRIAL SM ja Cup JOUKKUEET (SM henkilökohtainen Sheet 1 ) Koonnut:Lars Jahn Autioniityntie Jorvas TRIAL SM ja Cup JOUKKUEET (SM henkilökohtainen Sheet 1 ) Koonnut:Lars Jahn Autioniityntie 26 02420 Jorvas 17.10..2006 Upinniemi 1 HMK 1 Raimo Klingberg 17 Lars Sjöman 18 Pertti Luhtasuo 23 58 13.10.1968

Lisätiedot

Orimattilan SM-motocross SV/ATV - 09.05.09

Orimattilan SM-motocross SV/ATV - 09.05.09 Luokka ATV Harraste Erä 1 1 54 Müller Henri 7 KTM KaMoKe 17:14,85 0:00,00 25 2 711 Saarme Olari 7 Suzuki Eesti 17:31,66 0:16,81 22 3 23 Keinänen Tero 7 Honda IMK 17:37,20 0:22,35 20 4 57 Laitamäki Kari

Lisätiedot

TRIAL Lajipäivän muistio

TRIAL Lajipäivän muistio Aika/paikka: Lauantai 29.10.2016, Vantaa Osallistujat: Tommi Kallio Jörgen Nylund Tapio Seppälä Ossi Jahn Suvi Haanpää Kaija Kokko Sari Kiuru Veijo Matinaho Frej Öster Jukka Parkkonen Betti Parkkonen Katariina

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

25. HEINÄTRIAL KOTASELLA 3.-4.7.2010

25. HEINÄTRIAL KOTASELLA 3.-4.7.2010 25. HEINÄTRIAL KOTASELLA 3.-4.7.2010 K-SMK 1935 JYVÄSKYLÄ FINLAND 75 1935-2010 KILPAILUN JOHTAJAN TERVEHDYS Toivotan kaikki toimitsijat, katsojat ja kilpailijat tervetulleiksi 25:een jo perinteiseksi muodostuneeseen

Lisätiedot

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Orimattilan ATV / SV SM

Orimattilan ATV / SV SM Luokka ATV finaali 1 15 Järv Helari 9 Yamaha Eesti 21:20,97 0:00,00 25 2 66 Korsumäki Niko 9 Can-Am LaMK 21:30,21 0:09,24 22 3 2 Sarvikas Toni 9 Polaris SuSeMk 22:30,76 1:09,79 20 4 33 Loukko Juuso 9 Can-Am

Lisätiedot

PM TRIAL 15.-16.8.09 KIRKKONUMMI KIRKKONUMMI NÄE POHJOISMAIDEN HUIPPUKULJETTAJAT APAA AA PÄÄSY! YLEISÖLLE VAPV JÄRJESTÄJÄ: MP-TAITO

PM TRIAL 15.-16.8.09 KIRKKONUMMI KIRKKONUMMI NÄE POHJOISMAIDEN HUIPPUKULJETTAJAT APAA AA PÄÄSY! YLEISÖLLE VAPV JÄRJESTÄJÄ: MP-TAITO PM TRIAL 15.-16.8.09 KIRKKONUMMI Varuboden Areena, Vanha Rantatie 8 Trial-sanomat no: 10 NÄE POHJOISMAIDEN HUIPPUKULJETTAJAT JÄRJESTÄJÄ: MP-TAITO KIRKKONUMMI 15.8. klo 10 - yksilökilpailu 16.8. klo 10

Lisätiedot

F-CUP IV-OSAKILPAILU SÄÄNNÖT

F-CUP IV-OSAKILPAILU SÄÄNNÖT F-CUP IV-OSAKILPAILU SÄÄNNÖT F-CUP neljäs osakilpailu Järjestäjä:. AKK:n Lupa: 38/R/04 I OHJELMA 1.7.2004 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ennakkotutustumiskielto ja ilmoittautuminen alkaa. 3.08.2004 klo

Lisätiedot

Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5)

Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5) Luotu: 29.9.2015 0:14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia 1992-2015 Sivu 1(5) (1) Heinonen Risto 1997 M35 PB 5821 14,3 903 (1) 180 978 (1) 15,12 869 (3) 26.0 776 (13) 603 859 (2) 48,58 833 (11) 2,37,4 603 (57)

Lisätiedot

Viralliset tulokset. Lk: SM Open Race 1 Pvm: Aika: Supermoto SM Kemora Veteli Jyväskylän Moottoriurheilijat ry

Viralliset tulokset. Lk: SM Open Race 1 Pvm: Aika: Supermoto SM Kemora Veteli Jyväskylän Moottoriurheilijat ry Lk: SM Open Race 1 Aika: 13.15 Sij No. Nimi Kerho Pyörä Luokka Kier Aika Ero Pka Kier Km/h Ilmoittaja SM 1 3 Ville Jauhiainen KonnMK/UA Husaberg Open 20 23:05,553 1:07,892 5 90,938 43/08 Husaberg Finland

Lisätiedot

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ###### Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13

Lisätiedot

Seinäjoen Moottorikerho. SM-Jäärata Kyrkösjärvi

Seinäjoen Moottorikerho. SM-Jäärata Kyrkösjärvi Seinäjoen Moottorikerho SM-Jäärata Kyrkösjärvi 2018 SM-Jäärata Seinäjoki 10.02.2018 Niclas Pöytälaakso, SeMK Puheenjohtaja Kilpailijat C80 7 Roni Niemelä SeMK Honda 146 Ossi Rantala SeMK Honda 400 Arthon

Lisätiedot

28.02.2009 Sastamala. F-CUP 2009 toinen osakilpailu. Kiikoisten Autosuunnistajat

28.02.2009 Sastamala. F-CUP 2009 toinen osakilpailu. Kiikoisten Autosuunnistajat 28.02.2009 Sastamala F-CUP 2009 toinen osakilpailu Kiikoisten Autosuunnistajat KILPAILUN SÄÄNNÖT VOLKSWAGEN RALLI 28.02.2009 F_CUP:n osakilpailu Kiikoisten Autosuunnistajat Sastamala I OHJELMA 22.12.08

Lisätiedot

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni

Lisätiedot

SuperMoto Vantaan Vauhtikeskus. Historic Race Finland. Results of ATV - Race 1. Pos No. Name Laps Total Tm Diff Gap Points Make Club Best Tm

SuperMoto Vantaan Vauhtikeskus. Historic Race Finland. Results of ATV - Race 1. Pos No. Name Laps Total Tm Diff Gap Points Make Club Best Tm Results of ATV - Race 1 1 35 Jussi Honka 9 12:48.860 - - 25 KTM STCR 1:16.549 2 2 Toni Sarvikas 9 12:49.906 +1.046 +1.046 22 Polaris SuSeMK 1:16.172 3 1 Markus Huttunen 9 13:02.046 +13.186 +12.140 20 Yamaha

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

Jalasjärven IX motocross Kierrosajat

Jalasjärven IX motocross Kierrosajat Luokka MX B Aaltonen Janne Nro 28 Erä AIKA-AJO 1 1:47,51 0:00,00 2 1:48,01 0:00,50 3 4:51,59 3:04,08 1 1:42,61 0:00,00 2 1:54,05 0:11,44 3 1:44,29 0:01,68 4 5:18,65 3:36,04 1 2:44,01 0:54,95 2 1:49,25

Lisätiedot

Supermoto SM Kemora Pos Nro Class Name Club Bike Laps Time Diff Best Time Lap Grid Practice 1 - Supermoto OPEN OPEN Toni Klem Hmk

Supermoto SM Kemora Pos Nro Class Name Club Bike Laps Time Diff Best Time Lap Grid Practice 1 - Supermoto OPEN OPEN Toni Klem Hmk Supermoto SM Kemora 8.6.2008 Pos Nro Class Name Club Bike Laps Time Diff Best Time Lap Grid Practice 1 - Supermoto OPEN 1 111 OPEN Toni Klem Hmk HUSGVARNA 450 10 22:22.414 01:06.544 7 12 2 131 OPEN Mauno

Lisätiedot

Lopputulokset. HÄTILÄ 13 Hätilä SRA Etelä-Häme Luokka: Joukkuekilpailu. Tulostettu: lauantai 6.7.2013 17:18:18

Lopputulokset. HÄTILÄ 13 Hätilä SRA Etelä-Häme Luokka: Joukkuekilpailu. Tulostettu: lauantai 6.7.2013 17:18:18 Luokka: Joukkuekilpailu Tulostettu: lauantai 6.7.2013 17:18:18 Sijoitus JoukkueID JoukkueNimi Yhteispisteet Kilpailu % Jäsenet Pisteet 1 3 VAU 1324,7205 100,0000 Heino Kari 686,1939 Lee Kenny 638,5266

Lisätiedot

Mototriali 2016 a. EMV tulemused

Mototriali 2016 a. EMV tulemused Mototriali 2016 a. tulemused Koht Nimi Klass Klubi Mark Tervakoski 1.etapp Tapa 2. etapp Tapa 3. etapp Vasalemma 4.etapp Vasalemma 5.etapp 1 Oittinen Ilkka B TeMK GasGas 1 20 5 11 3 15 2 17 1 20 83 2 Alksnis

Lisätiedot

KILPAILUN JÄRJESTÄJÄPALAVERI

KILPAILUN JÄRJESTÄJÄPALAVERI KILPAILUN JÄRJESTÄJÄPALAVERI KILPAILUKALENTERI 2019: SM CUP 8.6 Tervakoski 4.5 Tervakoski 15.6 Espoo 11.5 Forssa 29.6 Jyväskylä 26.5 Kirkkonummi 20.7 Kirkkonummi 16.6 Espoo 21.7 Kirkkonummi, Joukkue SM

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

SATAMOTO.FI RALLI KILPAILUN SÄÄNNÖT 21.1.2006 MERIKARVIA

SATAMOTO.FI RALLI KILPAILUN SÄÄNNÖT 21.1.2006 MERIKARVIA SATAMOTO.FI RALLI KILPAILUN SÄÄNNÖT 21.1.2006 MERIKARVIA Alueralli Länsi-Suomen Aluemestaruusosakilpailu (Alue 7) Luokat: Yleinen, Naiset, A- ja B-juniorit Lisäksi mukana 1400-Trophy luokka sekä Vakio

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

ilmoittautumiset MX-Liiga Lappeenranta Laji / laajuus /MX/16 Lappeenrannan Moottoripyöräilijät ry Osoite / postitoimipaikka

ilmoittautumiset MX-Liiga Lappeenranta Laji / laajuus /MX/16 Lappeenrannan Moottoripyöräilijät ry Osoite / postitoimipaikka ilmoittautumiset KILPAILUKUTSU / LISÄMÄÄRÄYS Kilpailun nimi MX-Liiga Lappeenranta Laji / laajuus Motocross / Kansallinen Kilpailuluoka päivä I: MX65, MXC/C, MXC/B, MXC/A päivä II: MX125, MXB, MXD, MXH

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

NEZ / SM Botniaring Race Kilpailun tulos

NEZ / SM Botniaring Race Kilpailun tulos Legends aika-ajo 1 5 Kimmo Mirjamo 1:27.486 1:23.146 1:23.504 1:23.428 1:23.440 1:23.476 49 Nina Lätti 1:27.321 1:23.281 1:23.441 1:23.531 1:24.009 1:23.869 76 Jere Rantaniemi 1:27.227 1:23.721 1:24.058

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA 2018-2019 Tilanne 3. kierroksen jälkeen 3.2.2019 Kupittaa/Turku 1. Mainarit 33 517 34360 1041,21 2. Bay 33 393 33381 1011,55 3. GB 33 387 33248 1007,52 4. TKK 33

Lisätiedot

SM-RALLISPRINT 23.5.2015 Karhunkorven teollisuusalue Nurmijärvi

SM-RALLISPRINT 23.5.2015 Karhunkorven teollisuusalue Nurmijärvi SM-RALLISPRINT 23.5.2015 Karhunkorven teollisuusalue Kilpailun järjestää Nurmijärven Urheiluautoilijat ry RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT LÄHITAPIOLA SM-rallisprint 23.5.2015 Kansallinen / SM Nurmijärven

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

07:00 Raahe 2 NIC-863 (53) 02:00 Lidl purku 1. 04:30 Lidl purku pakaste. 18:00 Turku paluu 20:00 LAHTI PALUU 20:00 20:00 LAHTI PALUU

07:00 Raahe 2 NIC-863 (53) 02:00 Lidl purku 1. 04:30 Lidl purku pakaste. 18:00 Turku paluu 20:00 LAHTI PALUU 20:00 20:00 LAHTI PALUU Työvuorot vko 50 Kuljetusliike Ilmari Lehtonen Oy AINASSAARI MIKA 13.12 14.12 15.12 16.12 17.12 04.12.2015 08:49:24 18.12 19.12 ALAHÄIVÄLÄ JANNE ARVOLA JANNE ARVOLA JUHO EKDAHL SAMULI EKDAHL JOUKO HAUTAMÄKI21:00

Lisätiedot

Tulostettu. Aika. ResUL:n Pvm Perinneasemestaruuskilpailut Pistooli kuvio 30ls

Tulostettu. Aika. ResUL:n Pvm Perinneasemestaruuskilpailut Pistooli kuvio 30ls 1 Ylik Nieminen Jari H V-SU 131 139 270 1 2 Ylik Koivu Pasi H PIR 135 132 267 3 4x10 3 Ylik Lähdesmäki Juha H E-PO 133 134 267 3 3x10 4 Ylil Kuonanoja Matti H P-PO 132 125 257 1 5 Alik Nylund Jussi H E-HÄ

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen

Lisätiedot

Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri Pilkkimestaruus 2017 tulokset Viljakkala, Haveri / Kyrösjärvi

Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri Pilkkimestaruus 2017 tulokset Viljakkala, Haveri / Kyrösjärvi Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri Pilkkimestaruus 2017 tulokset Viljakkala, Haveri / Kyrösjärvi 25.02.2017 NUORET 19 (alle 19 v.) 1 7 Kinnunen Nico HeKa 398 2 2 Nevala Ville Valkeakosken Kalaveikot 1 366

Lisätiedot

Cup final results KalakukkoSRA 2016 (Cup is completed)

Cup final results KalakukkoSRA 2016 (Cup is completed) Cup final results KalakukkoSRA 2016 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoSRA 2/2016 Nilsiä 2. KalakukkoSRA 3/2016 Outokumpu 3. KalakukkoSRA 4/2016 Rautalampi Open results #. Name Points

Lisätiedot

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi

Lisätiedot

Toimitsijat... 5. Supermoto luokat... 6. Kilpailun aikataulu... 7. Yyterin Motocross-rata... 9. Supermoto S1... 12. Supermoto S2... 14 ATV 450...

Toimitsijat... 5. Supermoto luokat... 6. Kilpailun aikataulu... 7. Yyterin Motocross-rata... 9. Supermoto S1... 12. Supermoto S2... 14 ATV 450... Sisällysluettelo Toimitsijat... 5 Supermoto luokat... 6 Kilpailun aikataulu... 7 Yyterin Motocross-rata... 9 Supermoto S1... 12 Supermoto S2... 14 ATV 450... 17 ATV Open... 18 Supermoto kuvia... 20 Kerholyhenteet...

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015 KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015 KILPAILUKUTSU Pirkanmaan Karting ry kutsuu karting-kilpailijoita osallistumaan PirKa SJM-karting nimiseen kilpailuun 24.-26.7.2015

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

41. Kievarin Kierros SM/CUP TAUK

41. Kievarin Kierros SM/CUP TAUK . Kievarin Kierros SM/CUP TAUK 6..08 tulostusaika: 7.0.08 00.:9 LUOKITTAIN ASEMAKOHTAISET TULOKSET luokka: C tulokset Sij Nro Kuljettaja Kartanlukija 6 7 8 MAALI -yht RTp Muut Tulos 8 Alitalo Mikko Erämaja

Lisätiedot

24.-25.2.2007 HELSINKI KILPAILUN SÄÄNNÖT

24.-25.2.2007 HELSINKI KILPAILUN SÄÄNNÖT 24.-25.2.2007 HELSINKI KILPAILUN SÄÄNNÖT www.markowa.com/had KILPAILUN SÄÄNNÖT HONG KONG -HANKIRALLI 24.-25.02.2007 Kansallinen ralli / NEAFP/ AKK:n lupa n:o 15/R/07 Historic Rally Trophyn 3. osakilpailu

Lisätiedot

PVM KLO LAJI SUKUP. PITUUS PAINO RASVAEVÄ VIKA SAANTIPAIKKA VIEHE KALASTAJA(T)

PVM KLO LAJI SUKUP. PITUUS PAINO RASVAEVÄ VIKA SAANTIPAIKKA VIEHE KALASTAJA(T) LOHITILASTO HEINÄKUU 2009 Saatuja lohia / taimenia heinäkuussa 151 kpl Saatuja lohia / taimenia koko kaudella yhteensä 341 kpl PVM KLO LAJI SUKUP. PITUUS PAINO RASVAEVÄ VIKA SAANTIPAIKKA VIEHE KALASTAJA(T)

Lisätiedot

RANKING Miehet ranking hokei

RANKING Miehet ranking hokei RANKING 2002-2003 Miehet ranking hokei SIJOITUS NIMI SEURA IMATRA-CUP STADI-CUP TURKU-CUP SM YHTEENSÄ 1 Pylväinen Jani Järvenpään Taidoseura 4 6 6 8 24 2 Soininen Matias Asikkalan Taido 3 3 6 12 3 Haapanen

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

XXIII Arvi Tiinuksen muistokilpailut

XXIII Arvi Tiinuksen muistokilpailut Toijalan Yhteiskoulu 07. - 10m Ilmakivääri 60 ls, sarja M 1. Teemu Lipponen NoSA 98 99 96 97 96 94 580 2. Saku Lahti P-HA 89 94 91 91 94 90 549 20x 3. Vesa Valkama P-HA 90 89 93 92 90 95 549 18x 4. Pekka

Lisätiedot

SIJ Sukunimi Etunimi Seura Sarja La Su Yht R

SIJ Sukunimi Etunimi Seura Sarja La Su Yht R SIJ Sukunimi Etunimi Seura Sarja La Su Yht R 1 Kokkonen Petri SSG Y 92 96 188 2 Moilanen Pauli OMAS Y55 92 93 185 8 3 Kytömaa Juha SSG Y55 89 96 185 6 4 Hämäläinen Kai SA Y 92 92 184 5 Rajaniemi Vesa OulA

Lisätiedot

SSL / SM-kilpailut

SSL / SM-kilpailut SSL / SM-kilpailut 2016-2017 12.03.2017 Kierros 11 Aatos - JyS 2-0 EtVaS - OSS 5-0 Garde - Velhot 1-5 KS-58 - TuTS 0-5 SalSK - TammerSh 2-5 MatSK - KarjUra 5-2 Moiseenko Vadim - Syvälahti Timo 1-0 Ebeling

Lisätiedot

SM PISTEET 2009 JR1A EPÄVIRALLINEN

SM PISTEET 2009 JR1A EPÄVIRALLINEN SM PISTEET 2009 JR1A EPÄVIRALLINEN Sij No. Nimi Kerho Pyörä Ilmoittaja 8.2. 14.2. 15.2. 22.2. 1.3. 7.3. 8.3. YHT YHT-1 1 42 Kari Vehniäinen KonnMK/UA KTM Team Motopalvelu 25 9 25 25 25 25 25 159 150 2

Lisätiedot

3. FIN-746 Lexica Pasi Kaukinen, Mika Karaila, Jussi Karjalainen 5. FIN-784 Hookaksoo Harri Nurmio, Janne Levula, Jyrki Saloniemi

3. FIN-746 Lexica Pasi Kaukinen, Mika Karaila, Jussi Karjalainen 5. FIN-784 Hookaksoo Harri Nurmio, Janne Levula, Jyrki Saloniemi Tapsilaiset toiminnassa 2006. Rieväkylän regatta. 6. FIN-746 Lexica Pasi Kaukinen, Miku Olkkonen 7. FIN-129 Tampereen asuntomeklarit Jaakko Tuominen, Vesa Martikainen 9. FIN-137 Margitta Olli Wuori, Topi

Lisätiedot

sija nro I-ohjaaja II-ohjaaja lk r auto tulos ero km/h

sija nro I-ohjaaja II-ohjaaja lk r auto tulos ero km/h A-juniorit EK 1 dna/lännen PUHELIN pituus 6.07 km 1. 133 Pasi Lyytikäinen Heikki Suomi A 16 Mitsubishi Lancer Evo V 3.46.2-0.00.0 96,6 2. 132 Juha Riuttanen Pasi Nikkanen N 16 Mitsubishi Lancer Evo V 3.50.4-0.04.2

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

051 TRIAL 051.1 MÄÄRITELMÄ 051.2 MOOTTORIPYÖRÄT JA KILPAILULUOKAT. 051.3 AJAJAT 051.3.1 Ajajien ikä 051.3.2 Ajovarusteet 051.

051 TRIAL 051.1 MÄÄRITELMÄ 051.2 MOOTTORIPYÖRÄT JA KILPAILULUOKAT. 051.3 AJAJAT 051.3.1 Ajajien ikä 051.3.2 Ajovarusteet 051. 051 TRIAL 051.1 MÄÄRITELMÄ 051.2 MOOTTORIPYÖRÄT JA KILPAILULUOKAT 051.3 AJAJAT 051.3.1 Ajajien ikä 051.3.2 Ajovarusteet 051.4 ILMOITTAUTUMINEN 051.5 RATA/ REITTI 051.5.1 B-luokan rata 051.6 HARJOITUKSET

Lisätiedot

HRK- uistelu

HRK- uistelu HSVU Tulostettu 2.8.2014 Sivut 1 / 21 39 Niko Saarinen, Jyri Korkeila 6805 kuha 5480 6805 13610 1 17 Salonen Kari, Niittymaa Jani, 5210 2800 kuha 2800 8010 10810 2 30 Huhkamo, Virtanen, Karjalainen 10060

Lisätiedot

XCO Suomenmestaruuskilpailut Hollolan Messilässä 21.7 2013 klo 8.00-17.00

XCO Suomenmestaruuskilpailut Hollolan Messilässä 21.7 2013 klo 8.00-17.00 XCO Suomenmestaruuskilpailut Hollolan Messilässä 21.7 2013 klo 8.00-17.00 PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA 1. Turvallisuudesta vastaavat henkilöt ja varahenkilöt Mika Tervala Turvallisuusvastaava puh

Lisätiedot

SM Pystykorva H Sarja Tulokset

SM Pystykorva H Sarja Tulokset Sarja H SM Pystykorva H Sarja Tulokset 5.9.2009 1 Alik. Nylund Jussi E-Häm Res.p. 261 2 Thm Hakomäki Jaakko E-Pohj Res.p. 250 3 Korp. Maijala Simo P-Pohj Res.p. 250 4 Jääk. Kääriäinen Pekka P-Pohj Res.p.

Lisätiedot

SM-WATERCROSS TOUR 2012 SM Ski 800 Stock SM1,SM 2 & SM3

SM-WATERCROSS TOUR 2012 SM Ski 800 Stock SM1,SM 2 & SM3 SM Ski 800 Stock SM1, & SM3 Yhteensä Sijoitus 112 Kristiina Peltola Hydrospace Keuruu 2 166 1 180 1 180 526 1 88 Mikko Wikman Benelli Lohja 3 139 2 154 2 159 452 2 9 Elina Kaarneem Kawasaki Tallinna 4

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI Habanero Mountainbikers (HHCMB) järjestää MTB-endurokisan perinteiseen tyyliin Halikon Märynummen vuoristoalueella.

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo

Lisätiedot

SIJOITUS NIMI SEURA PISTEET

SIJOITUS NIMI SEURA PISTEET RANKING 2005 Miehet ranking kokonaispisteet SIJOITUS NIMI SEURA PISTEET Sijoitus SM-kilpailu Cup-kilpailu 1. Tomi Tolsa Nummelan Kumakai 39 1. 8p 6p 2. Kimmo Kivistö Nummelan Kumakai 24 2. 6p 4p 3. Matias

Lisätiedot

Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut. 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki. M 100 m. Tuuli: - 1,2

Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut. 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki. M 100 m. Tuuli: - 1,2 Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki M 100 m Tuuli: - 1,2 1. Pertti Huovinen LP 11,51 2. Timo Rouhiainen Pirkm 11,65 3. Matti Röppänen

Lisätiedot

MAB. MAB mest 2-mj. Lopputulokset

MAB. MAB mest 2-mj. Lopputulokset TUL:n mestaruuskilpailut Kemissä 2007 Henkilökohtainen MAB Seura 1. Björkman Arto Kemi Into M 1332 2. Rantanen Jari Turku Tuwe A 1265 3. Impivaara Kari Turku Tuwe B 1259 4. Kauramaa Tommi Eurajoki EuKi

Lisätiedot

Lap Data System Oy :08

Lap Data System Oy :08 Lap Data System Oy 12.03.05 16:08 VIRALLISET LOPPUTULOKSET Rang 1. 5 VAINIONPÄÄ Mikko P-HMK Ski-Doo Rev 440. 04.26.57 2. 9 LAITURI Mika RaaMoKe Lynx Racing www.teamblack 04.34.49-07.52 3. 10 RÄTY Joni

Lisätiedot

SAKU TALVIKISAT 15.3.2013, SASTAMALA YKSILÖMATKAT

SAKU TALVIKISAT 15.3.2013, SASTAMALA YKSILÖMATKAT SAKU TALVIKISAT 15.3.2013, SASTAMALA YKSILÖMATKAT 1 Nyl 3km P 1 Kaisu Salminen Keski-Pohjanmaan koulutu 11.00.00 2 Nina Pajari Ammattiopisto Lappia 11.00.30 3 Terhi Lehtola Haapaveden ammattiopisto 11.01.00

Lisätiedot

Compak Sporting SM Nokian ampumarata Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y Sijoitus Nro Nimi Seura 1.

Compak Sporting SM Nokian ampumarata Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y Sijoitus Nro Nimi Seura 1. Compak Sporting SM Nokian ampumarata 8.-9.6.2013 Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y 1 72 KORTELAINEN MARKO SoA 24 24 20 25 93 23 24 25 25 97 190 2 38 AALTO MARKO NOSA

Lisätiedot

XXIV Arvi Tiinuksen Muistokilpailut

XXIV Arvi Tiinuksen Muistokilpailut Toijalan Yhteiskoulu 12. - 10m Ilmakivääri 60 ls, sarja M 1. Antti Raittinen LamAs 99 92 97 95 95 95 573 2. Vesa Torkko Rihla 95 94 93 96 96 96 570 3. Matti Konttinen OMAS 96 95 95 92 96 93 567 4. Pekka

Lisätiedot

MOOTTORIPYÖRÄ- JA -KELKKAURHEILUN MM-, WC- EM- JA EC-MITALIT SUOMESSA

MOOTTORIPYÖRÄ- JA -KELKKAURHEILUN MM-, WC- EM- JA EC-MITALIT SUOMESSA SUOMEN MOOTTORILIITTO ry MOOTTORIPYÖRÄ- JA -KELKKAURHEILUN MM-, WC- EM- JA EC-MITALIT SUOMESSA 1958 EM 2. Maarata Aulis Tuominen 1959 EM 2. Maarata Antti Pajari 1961 EM 1. Maarata Timo Laine 1962 EM 3.

Lisätiedot

LIEDON PARMA SISULISÄENNÄTYKSET POJAT

LIEDON PARMA SISULISÄENNÄTYKSET POJAT LIEDON PARMA SISULISÄENNÄTYKSET POJAT Tummennetut lajit ovat viralliset lajiohjelman lajit v.2015 pa=ponnistusalue, h=käsiajanotto, i=hallissa Ilmoita mahdolliset virheet, puutteet ja uudet ennätystulokset:

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23 18.3.2017 Pori 1 60 Nita Viitanen Pori 18.3.2017 1998 20 58,10 40,0 1,27 23 1 90 Kalevi Lampinen Pori 18.3.2017 1943 60 80,30 82,5 2,20 10 1 90 Mika Turkia Pori 18.3.2017 1977 Avoin 80,40 82,5 2,10 25

Lisätiedot

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos:

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: Poliisien SM suunnistuskilpailut 22.8.2013 Raaseporissa Lähtöluettelo N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: M 61 10:30 Risto Vesaluoma 97688 Jokilaaksojen poliisilaitos 62 10:32 Janne Vasenius

Lisätiedot

SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS

SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS 25.4.2015 TURUSSA TURUN VALPAS JYVÄSKYLÄN JALO HELSINGIN HERO VANTAAN WANKAT # # # # 3 Henrik LEINO 6 Mads KNUDSEN 4 Niklas HEISVAARA 2 Lari-Pekka LARJOLA 4 Viktor TIMOFEEV

Lisätiedot

KILPAILUOHJE. Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ

KILPAILUOHJE. Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ KILPAILUOHJE Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ Kilpailussa noudatetaan UCI:n ja SPU:n sääntöjä ja kilpailun järjestäjän

Lisätiedot

SM-WATERCROSS TOUR 2012 SM Ski 800 Stock SM1,SM 2 & SM3

SM-WATERCROSS TOUR 2012 SM Ski 800 Stock SM1,SM 2 & SM3 SM Ski 800 Stock SM1, & SM3 Num Nimi Laite Kotipaikka Yhteensä Sijoitus 112 Kristiina Peltola Hydrospace Keuruu 2 166 1 180 1 180 526 1 88 Mikko Wikman Benelli Lohja 3 139 2 154 2 159 452 2 9 Elina Kaarneem

Lisätiedot

Stormin Avoin Teräsmieskisa

Stormin Avoin Teräsmieskisa Miehet yleinen 1. 49 Vastaranta, Mikko TriStadi 00:04:26 00:36:04 00:52:18 +00:00:00 2. 31 Lampainen, Markus Turun 00:04:42 00:36:36 00:53:54 +00:01:36 Urheiluliitto 3. 23 Ruotinen, Jukka Rekolan Raikas00:04:39

Lisätiedot

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M TULOKSET ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio 30.6.2018 HIRVI 100M Sarja Etunimi Sukunimi Piiri Py Ju Alku Loppu Tulos Ratko Huom M 1 Heikki Jetsonen PS 40 59 99 94 193 2 Jari Leväniemi PK 39 55 94 94 188 3 Aleksi

Lisätiedot

LIITE 2 (Päivitetty )

LIITE 2 (Päivitetty ) 1 LIITE 2 (Päivitetty 07.12.2015) SUOMEN MOOTTORILIITON MYÖNTÄMÄT AJAJAMERKIT JA ANSIOMERKIT HLMK:N JÄSENILLE SEKÄ HML:N KAUPUNGIN JA SML:N MYÖNTÄMÄT TUNNUSTUKSET HLMK:LLE JA SEN JÄSENILLE Huom. Alla olevat

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20 5.3.2016 Lapua 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua 5.3.2016 1976 Avoin 65,80 67,5 1,70 20 1 80 Tero Keisala Lapua 5.3.2016 1985 Avoin 71,30 72,5 1,20 43 2 80 Atte Ojala Lapua 5.3.2016 1991 Avoin 71,40 72,5 1,10

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk)

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk) TUA:n Ruskeekiven Ampumarata, Akaa 02. - 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja M50 1. Petri Viljanen K-64 92 97 96 285 95 91 91 277 562 2. Raine Järvinen K-64 81 85 84 250 91 90 90 271 521 3. Petri Sorsa LAS

Lisätiedot

EK 1, YLEISKILPAILUN TILANNE F-rallisarja yleinen

EK 1, YLEISKILPAILUN TILANNE F-rallisarja yleinen Jämsän Metalli ja Kuljetus Ralli 05.03.2016 EK 1, YLEISKILPAILUN TILANNE F-rallisarja yleinen AUTOURHEILUKERHO JÄMSÄN ÄIJÄT RY Jyremark Oy EK1, 6.65km, nopein: 96.9km/h 1 1 Salminen Tero $ 3 4:07,0 2 7

Lisätiedot

English Sporting SM 2016, Pori. TULOKSET Y17 sarja

English Sporting SM 2016, Pori. TULOKSET Y17 sarja TULOKSET Y17 sarja 1 Rissanen Jarkko Y17 TorSA 98 2 Ojansuu Oliver Y17 SSG 91 3 Lindh Oliver Y17 SSG 86 4 Markkula Pekka Y17 SA 76 5 Mäkinen Ukko-Pekka Y17 (tyhjä) 73 6 Selen Anton Y17 SSG 68 TULOKSET

Lisätiedot

TS-Racing CC 28.07.2013. Kierrosajat 9 Kärkkäinen Sami (A)

TS-Racing CC 28.07.2013. Kierrosajat 9 Kärkkäinen Sami (A) 1 (188) 9 Kärkkäinen Sami (A) 1 15:25,20 2 16:02,35 0:00,00 3 16:21,51 0:19,16 4 16:21,62 0:19,27 5 17:55,03 1:52,68 6 16:37,86 0:35,51 7 16:36,13 0:33,78 8 16:44,08 0:41,73 2 (188) 20 Lehto Miro (A) 1

Lisätiedot

Toistokarsinta. Maksimikarsinta. Naiset. Sivu 1. Alle 60. Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972.

Toistokarsinta. Maksimikarsinta. Naiset. Sivu 1. Alle 60. Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972. Toistokarsinta Naiset Alle 60 Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972 Alle 70 Annastiina Rajaniemi 1985 Yli 80 Tarja Perälä 1968 Maksimikarsinta Alle 60 Satu Raappana

Lisätiedot