Luonnonsuojeluliiton lausunto luonnoksesta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Luonnonsuojeluliiton lausunto luonnoksesta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaksi 2014-20"

Transkriptio

1 Viitaten lausuntopyyntöönne Dnro MMM030:00/2013 Luonnonsuojeluliiton lausunto luonnoksesta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaksi Suomen luonnonsuojeluliitto kiittää lausuntopyynnöstä ja toteaa asiasta seuraavaa. Tuleva ohjelmakausi on ratkaiseva monien Suomen ja EU:n ympäristötavoitteiden kannalta, kuten vesien hyvä tila (seuraava tarkastelu 2015), luonnon köyhtymisen pysäyttäminen 2020 ja energia/ilmastotavoitteet 20/20/20. Näistä ympäristöasioista on tulevalla ohjelmakaudella viimekertaista enemmän Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman varassa, koska esimerkiksi EAKR:n puolella ympäristöä ei ole otettu yhtä hyvin huomioon. Ympäristön kannalta ohjelmassa on monia parannuksia tähän kauteen verrattuna. Ohjelman luonnos mahdollistaa teoriassa paljon järkevää ja hyvää toimintaa. Monet ohjelman käytännön kannalta ratkaisevat asiat olivat kuitenkin lausuntokierroksella vielä auki sekä Suomessa että EU:ssa esimerkiksi rahoitus, kohdentaminen, tukitasot, viherryttämisen ympäristötaso, täydentävät ehdot jne. Siksi ohjelman uusi versio on syytä pistää uudelleen lausunnolle syksyllä ennen valtioneuvoston käsittelyä. Myös ympäristöarviointi on syytä silloin päivittää, koska ohjelman vaikutukset riippuvat täysin nyt vielä auki olevista ratkaisuista. 1. Toimintaympäristön kuvaus Toimintaympäristön kuvaukseen (1.3) olisi syytä lisätä metsien uhanalaisten luontotyyppien ja lajien määrät, kuten maataloudessa on tehty (SY 8/2008 ja Suomen lajien uhanalaisuus 2010). Uusiutuvat energialähteet -lukuun pitäisi lisätä virke puuenergian ympäristöriskeistä, esimerkiksi: "Puuenergian kasvuun liittyy elinkaari- ja biodiversiteettihaasteita, joiden hallitsemiseksi kestävyyskriteereitä tulee vielä kehittää." SWOT-analyysin heikkouksissa ja uhkissa pitäisi todeta maatalousluonnon ja metsien luonnon köyhtymisen jatkuminen. Niiden luontotyyppien ja lajien uhanalaisuusaste ovat maamme korkeimmat, joten vahvuudet-kohdan kommentti niiden häviämisen vähäisyydestä kannattaa poistaa. Uhkatekijöihin pitäisi kirjoittaa selvemmin auki myös vesien rehevöitymisen ja maatalouden kasvihuonekaasupäästöjen kasvun jatkuminen, ellei toimia tehosteta. Sitä vastoin luomun samaan tuotantomäärään tarvitsema suurempi pinta-ala ei ole todellinen ongelma, koska luomuun ei olla lisää peltoja raivaamassa (luomussa panostetaan laatuun eikä määrään).

2 2. Analyysista nousevat tarpeet 4 A -kohdassa metsätalouden luonnonhoito on pistetty kansallisen KEMRA-rahoituksen varaan. Huomautimme jo nykyisen ohjelmakauden valmisteluissa, että se ei riitä vaan metsäluonnon tila huononee: uhanalaisista lajeistamme 37,5 % elää metsissä ja 70 % metsäluontotyypeistä on uhanalaisia. Tämän ohjelmakauden aikana KEMERA-rahoja on vähennetty ja leikkaukset on kohdistettu pääosin luonnonhoitoon eikä metsätalouteen. Nyt KEMERA-luonnonhoitorahat menevät pääosin metsälakikohteisiin, emmekä ole kuulleet että niistä olisi rahoitettu enää esimerkiksi NATURA-alueiden hoitosuunnitelmia (vertaa s. 24). Tällä hetkellä KEMERAleikkaukset uhkaavat myös ensimmäisten METSO-luonnonhoitohankkeiden jatkamista. Toisin sanoen metsätalouden EU-ympäristötukien käyttöön ottaminen on vielä ajankohtaisempaa nyt kuin nykyistä ohjelmakautta suunniteltaessa. Ellei EU-tukia nyt lisätä, tämä metsäluonnon rahoitusvaje pitää ratkaista kotimaisesti siirtämällä KEMERAn painopistettä metsätaloudesta luonnonhoitoon. 3. Ennakkoarviointi Rahoitus vaikuttaa olennaisesti toimien toteutumisen varmuuteen, määrään ja vaikutuksiin. Tästä syystä todellista ohjelman vaikutusten arviointia ei ole nyt voitu tehdä. Asiaan tulee palata syksyllä vielä ennen valtioneuvostoa. SOVA toimii parhaiten kun sillä vertaillaan erilaisia vaihtoehtoja. Nyt niitä ei ollut. Jatkossa voisi ainakin vertailla tämän ja tulevan ohjelmakauden esityksiä keskenään. Sitten voisi pohtia mikä muuttui, mihin suuntaan ja paljonko. Parasta olisi tehdä ainakin kaksi muutakin vaihtoehtoa, esimerkiksi ympäristökorvaukseen esitettyjen leikkauksien kanssa ja ilman. Ympäristöselostus oli varsin kuvaileva. Siinä todettiin esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden ongelmat, mutta niistä ei tehty vielä johtopäätöksiä. Selostuksessa ei myöskään arvioitu ohjelman puutteita, esimerkiksi lähtötilanteessa hyvin kuvattu metsäluonnon uhanalaistuminen unohtui ohjelman kommentoinnissa. 4. Valittu strategia Valittu strategia on monipuolinen muuten kuin metsien osalta. Niiden osalla puuenergian lisääminen lisäisi painetta metsäluonnon monimuotoisuutta kohtaan, jolle ohjelma ei nyt lupaa mitään. Tätä pitäisi tasapainottaa. 5. Sovellettavissa olevien ennakkoehtojen määrittely Oli luonnoksessa kesken. 6. Kuvaus tuloskehyksestä Oli luonnoksessa kesken. 7. Valitut toimenpiteet 7.1. Useita toimenpiteitä koskevat yhteiset ehdot Monet EU-säädökset, jotka muodostavat toimien reunaehtoja, olivat luonnosvaiheessa vielä kesken Koulutus ja tiedonvälitys Hankkeilla on prioriteetti 1:n lisäksi merkitystä myös ympäristöprioriteetti 4:lle Neuvonta Neuvonnan rooli voi olla merkittävä mm. ympäristöasioiden räätälöimisessä tilatasolla. Paljon on toki kiinni neuvojien osaamisesta ja tilan saamista kannustimista panna esitettyjä toimia käytäntöön.

3 7.4. Investoinnit fyysiseen omaisuuteen Perinnebiotooppi- ja kosteikkotoimenpiteissä on monia parannuksia. Ne ovat tärkeitä ohjelman ympäristötavoitteiden saavuttamiselle. Perinnebiotooppien ym. aitaamisessa kannattaa tukea myös petoaitoja, mikä oli luonnoksessa vielä suluissa. Rahoitettavia investointeja voi supistaa ensimmäisenä salaojituksesta. Se on tuotannollinen investointi, jollaisia viljelijät tekevät muutenkin. Lisäksi se on ristiriidassa muiden ympäristötavoitteiden kuten monimuotoisuustavoitteen kanssa Ympäristökorvaukset Suurin kysymys on se, että rahojen jako, tukitasot ja toimien kohdentaminen olivat yhä auki luonnoksessa. Jos ympäristökorvausta leikataan esitetyllä tavalla, se vaatisi todella tehokasta kohdentamista. Hallitusohjelmankin mukaan kohdentamista pitäisi tehdä myös alueellisesti. Vain näin voidaan saada toimille riittävää tehoa siellä, missä maatalouden kuormitus tuntuu eniten, kuten ympäristöselostuksen mukaan Saaristomerellä, Etelä-Suomen jokivesistöissä ja Suomenlahdella. Alueellisessa kohdentamisessa voi käyttää hyväksi myös vesipuitedirektiivin vesienhoitosuunnitelmia. Lannoitustaulukoista riippuu suuresti se mitä vesistöille todella tapahtuu. On selvää, että MTT:n tutkimuksia ylittäviä lannoitemääriä ei saa sallia vaan taulukot pitää palauttaa niiden mukaisiksi. Lisäksi on aika poistaa ns. karjanlantapoikkeus kuten jo viime kaudella luvattiin. Ravinnetaseen osalta ns. starttifosforista voidaan luopua hyvän fosforipitoisuuden alueilla. Jos ympäristökorvausta leikataan, näiden pelisääntöjen sekä nitraattisäädösten merkitys ohjelman vesiensuojelutavoitteille kasvaa entisestään. Hallitusohjelmassakin mainittu ravinteiden kierrätys eläin- ja kasvitilojen välillä ei nyt esitetyillä toimilla etene vaan siihen tarvitaan lisätoimia. Esimerkiksi luovutusrajoituksista voisi luopua. Todettakoon, että puhdistamolietteen uudelleen käyttöön tarvittaisiin vielä innovaatiotoimia, jotta niiden puhtautta saataisiin parannettua riittävästi. Biodiversiteetin osalta esityksessä on monia nykyisiä toimenpiteitä helpottavia ja parantavia muutoksia. Kuitenkaan luonnonhoitopeltonurmien niittoa ei saa missään nimessä tehdä ennen 1.8. Muuten tuhotaan eliöitä, joita varten nämä alueet on tehty. Lajien suojelua varten tarkoitetuista alueista tulisi niille "ekologisia ansoja". Tällaisia kohteita ei tarvisisi aina niittää joka vuosikaan. Maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maiseman hoidon sopimusten rahoitukseen kannattaa panostaa niin, että tuki kattaa kustannukset. Näillä sopimuksilla voidaan hoitaa myös erilaisten uhanalaisten lajien vaatimia erikoistoimenpiteitä Luonnonmukainen tuotanto Esitetyillä toimilla valtioneuvoston luomu-tavoitteiden saavuttaminen kyllä helpottuu. On kuitenkin selvää, että yleisten ohjelman ympäristövaatimusten tulee koskea myös luomutiloja. Niillä ympäristötavoitteiden saavuttaminen on muutenkin helpointa Luonnonhaittakorvaukset Luonnonhaittakorvauksia perustellaan myös 4A-prioriteetin tukemisella. Siksi niille pitäisi tehdä lisää valitakriteereitä, varsinkin koska näyttää siltä että täydentävät ehdot jäävät heikoiksi. Nyt luonnonhaittakorvaukset syövät paljon ohjelman varoja tilanteessa, missä ympäristökorvausta aiotaan leikata. Toinen vaihtoehto on siirtää varoja luonnonhaittakorvauksesta ympäristökorvaukseen Eläinten hyvinvointi Eläinten hyvinvointitoimenpiteissä on paljon toimintoja, jotka olisi kuitenkin aika määrätä pakolliseksi. Se olisi kustannustehokastakin.

4 7.11. Yhteistyö On hyvä, että tästä voitaisiin tukea myös innovatiivisia biodiversiteetti- ja vesiensuojeluhankkeita LEADER LEADER-toimilla on toteutettu monia ympäristöhankkeita ja tätä toimintaa on syytä jatkaa Tekninen apu Teknisestä tuesta kannattaisi rahoittaa High Nature Values -alueiden parempaa selvittämistä ensi kautta varten. Niistä voi olla tulevaisuudessa apua keskusteltaessa EU:n kanssa Etelä-Suomen tuista. 8. Arviointisuunnitelma Puuttui luonnoksesta. 9. Rahoitussuunnitelma Luonnoksessa ei ollut rahoitussuunnitelmaa. Ohjelmalla olisi enemmän rahaa kuin tällä kaudella. Kuitenkin erillisessä päivätyssä luonnoksessa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoituksesta ympäristökorvausta oli leikattu nykyisen kauden miljoonasta miljoonaan euroon. Tämä johtaisi ohjelman ympäristötavoitteiden saavuttamatta jättämiseen. Rahaa ei missään nimessä pidä siirtää kakkospilarista ykköspilariin. Viherryttämisenkin ympäristöhyödyt näyttävät tulevan jäämään ympäristökorvausta heikommiksi, joten sen rahoituksesta voisi tinkiä ympäristökorvausten hyväksi. Kakkospilarissa rahaa pitäisi siirtää luonnonhaittakorvauksesta ympäristökorvaukseen. Mikäli tämä ei poliittisesti käy, leikattavaa löytyisi investoinneistakin, kuten salaojituksista. Rahoitusta lisättäisiin myös eläinten hyvinvointiin. Se on tärkeä asia, mutta niitä toimia olisi aika siirtää jo pakolliseksi. 10. Indikaattorisuunnitelma 11. Kansallinen lisärahoitus toimenpiteittäin 12. Elementit, joita tarvitaan valtiontukien käsittelyyn 13. Tieto toimenpiteiden täydentävyydestä Ympäristötoimenpiteiden vastaava kattavuus on tärkeä varmistaa myös muissa rahastoissa. 14. Ohjelman toimeenpanon järjestelyn kuvaukset Seurantakomitean kokoonpano näytti kattavalta. Tukitietojen tulee olla julkisia ja järjestelmistä helposti saatavissa.

5 15. Toteutetut toimet kumppanien mukaan ottamiseksi Valtakunnallisten ympäristöjärjestöjen ottaminen työryhmiin oli parempaa kuin viimeksi, mutta rajoittui yhä strategiaryhmään ja ympäristökorvaukseen. Ympäristönäkökulman puuttuminen näkyy esimerkiksi luonnonhaittakorvauksen käsittelyssä. Yksi valmistelutyön yhtenäisyyttä heikentävä ongelma on, että ympäristöjärjestöjä ei ole vielä maataloudesta vastaavassa EU-jaostossa. Ne ovat kuitenkin jo MMM:nkin muissa vastaavissa jaoistoissa, kuten kalastuksen ja EU-metsäpolitiikan jaostoissa. Aluetasolla ympäristöjärjestöjä ei kutsuttu mukaan vieläkään kovin hyvin. Esimerkiksi Uudenmaan piirimme sai vain kaksi kyselyä ja kutsun yhteen sidosryhmäseminaariin, ei muuta. Tässä olisi aluehallinnolla paljon parannettavaa. Sidosryhmäseminaareja, tiedotusta yms. on ollut viime kautta paremmin. Kuulemisten tuloksista ei ainakaan kaikille valmisteluryhmille tullut kunnon koosteita, joten niiden tulokset näyttävät menneen paljolti hukkaan. 16. Verkoston toimintasuunnitelma Ei ollut. 17. Lisäksi/muuta Katso luku kohta yleistä lausuntomme alusta. Lisätiedot - johtava asiantuntija Ilpo Kuronen, puhelin , ilpo.kuronen@sll.fi - erityisasiantuntija Tapani Veistola, puhelin , tapani.veistola@sll.fi SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO RY Toimeksi saaneena Ilpo Kuronen johtava asiantuntija

Luomu EU:ssa ja Suomessa. Päivi Rönni Pro Luomu

Luomu EU:ssa ja Suomessa. Päivi Rönni Pro Luomu Luomu EU:ssa ja Suomessa Päivi Rönni Pro Luomu Luomulainsäädäntö ja toimeenpano EU:n luomuasetus Eurooppa 2020-strategia, luomutoimintasuunnitelma (action plan) Kansallinen toimeenpanoasetus Mm. valvonnan

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS YMPÄRISTÖKORVAUKSEN, LUONNONHAITTA- KORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON KORVAUKSEN JA EI- TUOTANNOLLISIA

Lisätiedot

CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014

CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014 CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014 valtiosihteeri Risto Artjoki/ ylijohtaja Heimo Hanhilahti MMM 12.2.2014 Tampere ja 18.2.2014 Oulu Valmistelun

Lisätiedot

Ympäristön hoito uudessa maaseutuohjelmassa. Ossi Tuuliainen, Etelä-Savon ELY-keskus

Ympäristön hoito uudessa maaseutuohjelmassa. Ossi Tuuliainen, Etelä-Savon ELY-keskus Ympäristön hoito uudessa maaseutuohjelmassa Ossi Tuuliainen, Etelä-Savon ELY-keskus Ympäristön hoitoa edistävät toimenpiteet ohjelmassa Koulutus ja tiedonvälitys Luonnonmukainen tuotanto Yhteistyö Neuvonta

Lisätiedot

Maatalouden ympäristötuen mahdollisuudet. 31.8.2011 Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö

Maatalouden ympäristötuen mahdollisuudet. 31.8.2011 Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö Maatalouden ympäristötuen mahdollisuudet 31.8.2011 Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö Mitä on maatalouden ympäristötuki? Maatalouden ympäristötuki ohjelmakaudella 2007-2013 Maatalouden ympäristötuki

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 EU-rahoitusinstrumentit ja luonnon monimuotoisuus seminaari 27.10.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Maaseutuohjelman tavoitteet

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Tietosivu

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Tietosivu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Tietosivu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 hyväksyttiin Euroopan komissiossa virallisesti joulukuun 12. päivänä 2014. Kehittämisohjelmassa

Lisätiedot

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maakunnan yhteistyöryhmä 8.12.2014 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Maatalouden ravinteet kiertoon. Neuvotteleva virkamies Marja-Liisa Tapio-Biström Eduskunnan ympäristövaliokunta 13.10.2015

Maatalouden ravinteet kiertoon. Neuvotteleva virkamies Marja-Liisa Tapio-Biström Eduskunnan ympäristövaliokunta 13.10.2015 Maatalouden ravinteet kiertoon Neuvotteleva virkamies Marja-Liisa Tapio-Biström Eduskunnan ympäristövaliokunta 13.10.2015 Sivu 1 12.10.2015 Sivu 2 12.10.2015 Ympäristön hoitoa edistäviä toimenpiteitä ohjelmassa

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma neuvonta ja maatalouden ympäristönhoito

Maaseudun kehittämisohjelma neuvonta ja maatalouden ympäristönhoito Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 - neuvonta ja maatalouden ympäristönhoito Anna Schulman 2.10.2013, Tampere Neuvonta (art. 16) 1/2 Uusi toimenpide maaseutuohjelmassa Tällä kaudella hyviä kokemuksia

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI. Rahoitusmahdollisuuksia

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI. Rahoitusmahdollisuuksia Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Rahoitusmahdollisuuksia Rahoituksen järjestymiseksi Paikallinen aktiivisuus ja sitoutuminen ensiarvoisen tärkeää! Kuka toimii hakijana? Jos konkreettisia

Lisätiedot

Metsätalouden ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet. Puustoisten perinneympäristöjen hoidon kehittäminen seminaari 4.9.

Metsätalouden ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet. Puustoisten perinneympäristöjen hoidon kehittäminen seminaari 4.9. Metsätalouden ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet Puustoisten perinneympäristöjen hoidon kehittäminen seminaari 4.9.2012 Janne Uitamo 1 Mihin ympäristötukea voi saada ja millä ehdoilla? Käytettävissä

Lisätiedot

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Ohjelmakausi 2014-2020 EU:n kaikkia rahastoja koskevat strategiset tavoitteet: älykäs, kestävä

Lisätiedot

Ympäristökysymykset CAP-uudistuksessa

Ympäristökysymykset CAP-uudistuksessa Ympäristökysymykset CAP-uudistuksessa Tarja Haaranen Ympäristöministeriö Maa- ja metsätalousvaliokunnan ja ympäristövaliokunnan yhteinen julkinen kuuleminen 15.11.2018 Esittäjän nimi 1 Esityksen sisältö

Lisätiedot

Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM

Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 014 00 nvm Sirpa Karjalainen MMM Sivu 1 Ohjelman varojen kohdennus Luonnonhaittakorvaus* Ympäristökorvaus Neuvonta Eläinten hyvinvointi Luomuviljelyn tuki Maatalousinvestoinnit

Lisätiedot

Luonnon monimuotoisuuden suojelun ja. kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma. Luonnonsuojelujohtaja Ilkka Heikkinen

Luonnon monimuotoisuuden suojelun ja. kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma. Luonnonsuojelujohtaja Ilkka Heikkinen Luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma Luonnonsuojelujohtaja Ilkka Heikkinen Tavoitteena CBD:n 10. osapuolikokouksen päätösten kansallinen tulkinta ja toimeenpano

Lisätiedot

Happamien sulfaattimaiden hallintakeinot. CATERMASS -seminaari 10.2.2010, Seinäjoki Ville Keskisarja Maa- ja metsätalousministeriö

Happamien sulfaattimaiden hallintakeinot. CATERMASS -seminaari 10.2.2010, Seinäjoki Ville Keskisarja Maa- ja metsätalousministeriö Happamien sulfaattimaiden hallintakeinot CATERMASS -seminaari 10.2.2010, Seinäjoki Ville Keskisarja Maa- ja metsätalousministeriö Happamien sulfaattimaiden aiheuttamat haitat Euroopan suurimmat sulfaattimaaesiintymät

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma

Maaseudun kehittämisohjelma Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tilannekatsaus joulukuu 2014 Sivu 1 5.12.2014 Jyrki Pitkänen Aikataulu (1) Valtioneuvosto hyväksyi Manner-Suomen maaseutuohjelman huhtikuussa EU:n komission käsittely:

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maatilojen investointi- ja aloitustuet uudella ohjelmakaudella Sanna Koivumäki Maa- ja metsätalousministeriö, Maaseudun kehittämisyksikkö Neuvoston ja parlamentin

Lisätiedot

Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025

Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025 Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025 Metsäneuvos Marja Kokkonen MMM/LVO/MBY Puuta liikkeelle ja luontopolitiikkaa luottamuksella seminaari 14.10.2015

Lisätiedot

Viljelijätilaisuudet Savonia Iso-Valkeinen

Viljelijätilaisuudet Savonia Iso-Valkeinen Viljelijätilaisuudet Savonia 17.2.2015 Iso-Valkeinen 20.2.2015 Pauli Lehtonen, Pohjois-Savon ELY-keskus, 18.2.2015 1 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Ohjelman yleisesittely ja keskeiset uudistukset

Lisätiedot

Vesistöjen kunnostushankkeiden rahoitus

Vesistöjen kunnostushankkeiden rahoitus Vesistöjen kunnostushankkeiden rahoitus harkinnanvaraiset valtionavustukset ja muut rahoituslähteet 25.4.2018 Kunnostusrahojen myöntöperusteet VN asetuksesta Valtioneuvoston asetus 714/2015 Asetuksessa

Lisätiedot

Maatalousluonnon monimuotoisuus

Maatalousluonnon monimuotoisuus Maatalousluonnon monimuotoisuus Kimmo Härjämäki Luonnon- ja riistanhoitosäätiö Hiidenveden kunnostus & LuVy & JÄRKI hankkeen viljelijäilta VIHTI 3.4.2013 Kuvat: Kimmo Härjämäki, ellei toisin mainita Esityksen

Lisätiedot

Ympäristöinfo, kevät 2013. Uuden ympäristökorvausjärjestelmän valmistelu missä mennään?

Ympäristöinfo, kevät 2013. Uuden ympäristökorvausjärjestelmän valmistelu missä mennään? Ympäristöinfo, kevät 2013 Uuden ympäristökorvausjärjestelmän valmistelu missä mennään? Ympäristötuki 2014 - Mitä on esitetty ympäristötuen vaikuttavuuden lisäämiseksi? Vuonna 2014 alkavista uusista maatalouden

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriö 25.6.2013 kirjaamo@mmm.fi. ASIA: WWF Suomen kommentit Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 luonnokseen

Maa- ja metsätalousministeriö 25.6.2013 kirjaamo@mmm.fi. ASIA: WWF Suomen kommentit Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 luonnokseen WWF Suomi Lintulahdenkatu 10 0000500 HELSINKI Puh (09) 7740 100 wwf.fi panda.org Maa- ja metsätalousministeriö 25.6.2013 kirjaamo@mmm.fi ASIA: WWF Suomen kommentit Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Lisätiedot

Suomi EU:ssa 20 vuotta kestikö ympäristö. Seppo Vuolanto. Kestikö ympäristö, luonto ja ympäristöhallinto yhdentymisen?

Suomi EU:ssa 20 vuotta kestikö ympäristö. Seppo Vuolanto. Kestikö ympäristö, luonto ja ympäristöhallinto yhdentymisen? Suomi EU:ssa 20 vuotta kestikö ympäristö Seppo Vuolanto Kestikö ympäristö, luonto ja ympäristöhallinto yhdentymisen? Ympäristöhallinnon juurilla YK - Tukholman ympäristökokous 1972 Luonnonvarojen käyttö,

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Maaseuturahoituksen uudet tuulet Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.2016 Ylitarkastaja Juuso Kalliokoski Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1

Lisätiedot

Köyhtynyt maatalousluonto Miksi biodiversiteetti katoaa Suomen maataloudessa? Mikko Kuussaari Suomen ympäristökeskus

Köyhtynyt maatalousluonto Miksi biodiversiteetti katoaa Suomen maataloudessa? Mikko Kuussaari Suomen ympäristökeskus Köyhtynyt maatalousluonto Miksi biodiversiteetti katoaa Suomen maataloudessa? Mikko Kuussaari Suomen ympäristökeskus Esityksen rakenne Miten maatalousluontomme on köyhtynyt? Mitkä syyt ovat luonnon köyhtymisen

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 27.2.2017 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS YMPÄRISTÖKORVAUKSEN, LUONNONHAITTA- KORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON KORVAUKSEN

Lisätiedot

Ramsar kosteikkotoimintaohjelma

Ramsar kosteikkotoimintaohjelma Ramsar kosteikkotoimintaohjelma 2016-2020 Ramsar -kosteikkotoimintaohjelman valmistelu Tavoitteena kansainvälisen Ramsarin sopimuksen toimeenpanon eli kosteikkojen suojelun ja kestävän käytön edistäminen

Lisätiedot

Luonnonsuojelu- lainsäädännön tarkistamistarpeet SYS:n seminaari 8.9.2011 Hallitusneuvos Satu Sundberg SYS:n ympäristöoikeuspäivä 8.9.2011 28.9.

Luonnonsuojelu- lainsäädännön tarkistamistarpeet SYS:n seminaari 8.9.2011 Hallitusneuvos Satu Sundberg SYS:n ympäristöoikeuspäivä 8.9.2011 28.9. Luonnonsuojelulainsäädännön tarkistamistarpeet SYS:n seminaari 8.9.2011 Hallitusneuvos Satu Sundberg 1 Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja kestävä käyttö YK:n biologista monimuotoisuutta koskeva

Lisätiedot

EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevien toimien tehostaminen 2020 mennessä. Nunu Pesu

EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevien toimien tehostaminen 2020 mennessä. Nunu Pesu EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevien toimien tehostaminen 2020 mennessä Nunu Pesu 11.9.2018 EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevat päätavoitteet Luontodirektiivin yleisenä tavoitteena on edistää luonnon

Lisätiedot

EU-maaseutupolitiikan suuntaviivat ja Suomen ohjelma vuosille 2007-2013

EU-maaseutupolitiikan suuntaviivat ja Suomen ohjelma vuosille 2007-2013 MAASEUTURAKENTAMISEN SUUNNITTELUN AJANKOHTAISPÄIVÄ 3.2.2009 EU-maaseutupolitiikan suuntaviivat ja Suomen ohjelma vuosille 2007-2013 C-G Mikander, Maaseutuvirasto Sivu 1 4.2.2009 EU:n maaseutupolitiikka

Lisätiedot

Lannan ravinteet paremmin kiertoon kärkihankkeen kuulumiset

Lannan ravinteet paremmin kiertoon kärkihankkeen kuulumiset Lannan ravinteet paremmin kiertoon kärkihankkeen kuulumiset Vesistöviisaat ratkaisut-työpaja Neuvotteleva virkamies Marja-Liisa Tapio-Biström MMM 25.8.2016 Sivu 1 2.9.2016 Sivu 2 2.9.2016 Maaseutuohjelman

Lisätiedot

Maatilojen neuvontajärjestelmä - Neuvo 2020. ProAgria Keski-Pohjanmaa Sirkku Koskela 0400 137 124, sirkku.koskela@proagria.fi

Maatilojen neuvontajärjestelmä - Neuvo 2020. ProAgria Keski-Pohjanmaa Sirkku Koskela 0400 137 124, sirkku.koskela@proagria.fi Maatilojen neuvontajärjestelmä - Neuvo 2020 ProAgria Keski-Pohjanmaa Sirkku Koskela 0400 137 124, sirkku.koskela@proagria.fi Mikä on maatilan neuvontajärjestelmä? Korvaa aiemman täydentävien ehtojen Tilaneuvontajärjestelmän

Lisätiedot

Tilannekatsaus uuden ohjelmakauden valmistelusta Sanna Koivumäki MMM

Tilannekatsaus uuden ohjelmakauden valmistelusta Sanna Koivumäki MMM Tilannekatsaus uuden ohjelmakauden valmistelusta Sanna Koivumäki MMM Sivu 1 Kolme strategista painopistettä Maaseutuohjelmalla edistetään biotaloutta ja sen osana maataloutta harjoitetaan taloudellisesti,

Lisätiedot

Maaseutuohjelma. vesistökunnostusten rahoituslähteenä. Vesistökunnostusverkoston seminaari Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Maaseutuohjelma. vesistökunnostusten rahoituslähteenä. Vesistökunnostusverkoston seminaari Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Maaseutuohjelma vesistökunnostusten rahoituslähteenä Vesistökunnostusverkoston seminaari 7.6.2016 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Pisara, Retkisatamat Geopark kuntoon, Kivijärven venereitti, Rauhan

Lisätiedot

Ajankohtainen maatalouspolitiikka. Juha Lappalainen

Ajankohtainen maatalouspolitiikka. Juha Lappalainen Ajankohtainen maatalouspolitiikka Juha Lappalainen 11.1.2018 Ajankohtainen maatalouspolitiikka Ajallinen ulottuvuus: Kuluva vuosi Nykyinen ohjelmakausi Siirtymäkausi Seuraava ohjelmakausi 2018 2019 2020

Lisätiedot

Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto

Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto Maaseutuohjelma vartissa Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM

Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 014 00 nvm Sirpa Karjalainen MMM Sivu 1 Ohjelman varojen kohdennus Luonnonhaittakorvaus* Ympäristökorvaus Neuvonta Eläinten hyvinvointi Luomuviljelyn tuki Maatalousinvestoinnit

Lisätiedot

Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020

Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020 Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020 Pohjois-Suomen maaseudun kehittämisen aluetilaisuus 21.2.2013 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 27.2.2013 Leader 2014-2020 Maaseuturahastossa

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus

ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen kilpailukyky- ja työllisyystavoitteen strategia (EAKR, ESR) Itä-Suomen kilpailukyky-

Lisätiedot

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Kuntamarkkinat 12.9.2013: Mistä rahoitus kunnan päästövähennystoimenpiteisiin? Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto

Lisätiedot

LAUSUNTO LUONNOKSESTA MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMAKSI

LAUSUNTO LUONNOKSESTA MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMAKSI Maa- ja metsätalousministeriö PL 30, 00023 Valtioneuvosto Kotka-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursor Oy LAUSUNTO LUONNOKSESTA MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMAKSI VUOSILLE 2014 2020 1. Toimintaympäristön

Lisätiedot

Ympäristöjärjestöjen esitykset maatalouspolitiikan uudistamiseksi

Ympäristöjärjestöjen esitykset maatalouspolitiikan uudistamiseksi 9.11.2012 Ympäristöjärjestöjen esitykset maatalouspolitiikan uudistamiseksi BirdLife Suomi, Luonto-Liitto, Natur och Miljö, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF Suomi 9.11.2012 Taustaa -53 miljardia panostus

Lisätiedot

PUUSTOISTEN PERINNEYMPÄRISTÖJEN HOIDON KEHITTÄMINEN

PUUSTOISTEN PERINNEYMPÄRISTÖJEN HOIDON KEHITTÄMINEN PUUSTOISTEN PERINNEYMPÄRISTÖJEN HOIDON KEHITTÄMINEN Viranomaislähtöiset inventoinnit, ohjelmat, seurannat ja julkaisut perinneympäristöihin liittyen Inventoinnit tehtiin 1990-luvulla koko maassa SYKE:n

Lisätiedot

ALUEELLISET VERKOSTOPÄIVÄT 2016

ALUEELLISET VERKOSTOPÄIVÄT 2016 ALUEELLISET VERKOSTOPÄIVÄT 2016 Uusimaa Kimmo Kivinen ja Janica Wuolle Tapahtumatalo Bank, Helsinki Capful Oy ALUEELLISET VERKOSTOPÄIVÄT 2016 OSA 2 Haastatteluiden huomiot 5 Haastatteluiden keskeiset löydökset

Lisätiedot

MAATILOJEN NEUVONTAJÄRJESTELMÄ. Maatilan ympäristösuunnitelma. Ohje neuvojalle

MAATILOJEN NEUVONTAJÄRJESTELMÄ. Maatilan ympäristösuunnitelma. Ohje neuvojalle MAATILOJEN NEUVONTAJÄRJESTELMÄ Maatilan ympäristösuunnitelma Ohje neuvojalle 1. Johdanto Tässä maatilojen neuvontajärjestelmän ympäristösuunnitelmaohjeistuksessa on esitetty tiivistetyssä muodossa ohjeita

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Ympäristölautakunta 24.09.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Ympäristölautakunta 24.09.2015 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 24.09.2015 Sivu 1 / 1 309/10.03.01/2015 76 Ympäristölautakunnan lausunto Pohjois-Espoon luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmasta vuosille 2015-2025 Valmistelijat / lisätiedot: Tia Lähteenmäki,

Lisätiedot

Ajankohtaista maaseutuohjelmasta. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2.

Ajankohtaista maaseutuohjelmasta. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2. Ajankohtaista maaseutuohjelmasta Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2.2015, Pohto Sivu 1 26.2.2015 Ajankohtaista Ohjelmien ja säädösten tilanne

Lisätiedot

Ajankohtaista tukipolitiikasta

Ajankohtaista tukipolitiikasta Ajankohtaista tukipolitiikasta Vilja-alan yhteistyöryhmän kokous 28.1.2008 Martti Patjas MMM Maatalousosasto Tukipolitiikkayksikkö Maatalouspolitiikan ajankohtaisia teemoja CAP-väliarviointi ( health check

Lisätiedot

TARKKUUTTA TILATASOLLA. Aino Launto-Tiuttu 28. 11.2011 Itämerihaasteen hajakuormitusseminaari

TARKKUUTTA TILATASOLLA. Aino Launto-Tiuttu 28. 11.2011 Itämerihaasteen hajakuormitusseminaari TARKKUUTTA TILATASOLLA Aino Launto-Tiuttu 28. 11.2011 Itämerihaasteen hajakuormitusseminaari Maatalouden vesiensuojelun tehostaminen - TEHO Plus -hanke (2011-2013) Toiminta-alue: Varsinais-Suomi ja Satakunta

Lisätiedot

Ihmisen paras ympäristö Häme

Ihmisen paras ympäristö Häme Ihmisen paras ympäristö Häme Hämeen ympäristöstrategia Hämeen ympäristöstrategia on Hämeen toimijoiden yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämäläinen ympäristö vuonna 2020. Strategian tarkoituksena

Lisätiedot

HIRVIJOEN SUOJAVYÖHYKKEIDEN JA KOSTEIKKOJEN YLEISSUUNNITELMA

HIRVIJOEN SUOJAVYÖHYKKEIDEN JA KOSTEIKKOJEN YLEISSUUNNITELMA HIRVIJOEN SUOJAVYÖHYKKEIDEN JA KOSTEIKKOJEN YLEISSUUNNITELMA Ympäristö ja luonnonvarat, Vesien tila, Anni Karhunen 25.4.2012 1 YLEISSUUNNITTELU MMM rahoittaa, suunniteltu vuodesta 1999 joka vuosi yksi

Lisätiedot

Rahoitusmahdollisuudet tulevalla ohjelmakaudella

Rahoitusmahdollisuudet tulevalla ohjelmakaudella Rahoitusmahdollisuudet tulevalla ohjelmakaudella Matkailuyritysverkosto Myyntiä, markkinointia, edunvalvontaa 3.10.2013 Survon kartano Ulla Mehto-Hämäläinen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Kehittämisohjelmasta

Lisätiedot

Maaseutuohjelman toteutuminen Varsinais-Suomessa 2014-2016

Maaseutuohjelman toteutuminen Varsinais-Suomessa 2014-2016 Maaseutuohjelman toteutuminen Varsinais-Suomessa 2014-2016 Seurantakomitean kokous 23.5.2016 Turku Varsinais-Suomen ELY-keskus, yksikönpäällikkö Risto Skyttä 25.5.2016 1 Kehittämishankkeet (MAKE) VARELY

Lisätiedot

Ympäristökorvausjärjestelmä mitä uutta tuo tulevalle kasvukaudelle? Minna Kolari Hämeen ELY-keskus maaseutuyksikkö

Ympäristökorvausjärjestelmä mitä uutta tuo tulevalle kasvukaudelle? Minna Kolari Hämeen ELY-keskus maaseutuyksikkö Ympäristökorvausjärjestelmä mitä uutta tuo tulevalle kasvukaudelle? Minna Kolari Hämeen ELY-keskus maaseutuyksikkö Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Mikä muuttuu? Tukijärjestelmien uudistamisen yhteydessä

Lisätiedot

YmpäristöAgro II Vinkkejä maiseman- ja luonnonhoitoon

YmpäristöAgro II Vinkkejä maiseman- ja luonnonhoitoon YmpäristöAgro II Vinkkejä maiseman- ja luonnonhoitoon Maarit Satomaa Maisema- ja ympäristöasiantuntija ProAgria Oulu/ Maa- ja kotitalousnaiset 13.1.2014 Kuusamo Maiseman- ja luonnonhoito osana viljelijän

Lisätiedot

Innovointi osana maatilojen neuvontaa. Seinäjoki 2.12

Innovointi osana maatilojen neuvontaa. Seinäjoki 2.12 Innovointi osana maatilojen neuvontaa Seinäjoki 2.12 Innovaatio Innovaatio = keksintö + liiketoiminta Innovaatio on yrityksen markkinoille tuoma uusi tai olennaisesti parannettu tuote (tavara tai palvelu),

Lisätiedot

Uusi ohjelmakausi

Uusi ohjelmakausi Uusi ohjelmakausi 2014-2020 Maaseutufoorumi 21.2.2012 Rovaniemi Sivu 1 22.2.2012 Eurooppa 2020-strategia = talous- ja työllisyysstrategia, joka perustuu kolmeen toisiaan täydentävään prioriteettiin 1.

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Yleiskatsaus ja eläinten hyvinvointiin vaikuttavat maaseutuohjelman toimenpiteet Tiina Malm Kuusamo 24.9.2014 Sivu 1 Maaseutuohjelman 2014-2020 tilanne

Lisätiedot

Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso

Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso 1 Kosteikon perustaminen ja hoito Edistetään vesiensuojelua ja luonnon monimuotoisuutta huoltamalla perustettua kosteikkoa Alueelle, jossa peltoa on yli

Lisätiedot

Taustaa puustoisista perinneympäristöistä

Taustaa puustoisista perinneympäristöistä Taustaa puustoisista perinneympäristöistä Laitila 4.- 5.9.2012 Hannele Kekäläinen ylitarkastaja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Ympäristö- ja luonnonvarat vastuualue Maatalousympäristöt Suomen viidenneksi

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman muutosesitys

Maaseudun kehittämisohjelman muutosesitys Maaseudun kehittämisohjelman 2014 2020 2. muutosesitys Seurantakomitea 17.11.2015 Tiina Malm Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Yleistä muutosesityksestä Muutosesitys on linjassa nykytilan

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma ja Pohjois-Karjalan maaseutusuunnitelma vuosille Pohjois-Karjalan ELY-keskus

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma ja Pohjois-Karjalan maaseutusuunnitelma vuosille Pohjois-Karjalan ELY-keskus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma ja Pohjois-Karjalan maaseutusuunnitelma vuosille 2014-2020 30.5.2013 1 Pohjois-Karjalan maaseudun kehittäminen lukuina vuonna 2012. Maatalouden tulotuet* 84 %

Lisätiedot

Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma; väliarviointi

Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma; väliarviointi Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma; väliarviointi Luonnonsuojeluvalvoja Ilkka Heikkinen Eduskunnan ympäristövaliokunta ja Suomen Biodiversiteettityöryhmä

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Maaseudun kehittäminen Mieslahti 10.02.2015 Sisältö Alueellinen ja paikallinen kehittäminen Uudistuksia Koulutus ja tiedonvälitys Palvelut ja kylien

Lisätiedot

ELY-keskus vesienhoidon toimijana ennen ja nyt

ELY-keskus vesienhoidon toimijana ennen ja nyt ELY-keskus vesienhoidon toimijana ennen ja nyt VESIENHOIDON VAPAAEHTOINEN JÄRJESTÄYTYMINEN POHJOIS- POHJANMAALLA 4.2.2014 Oulu Heikki Aronpää, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Vesienhoidon tavoitteena vesien

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoitus puuenergiaan

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoitus puuenergiaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoitus puuenergiaan nvm Sirpa Karjalainen Monenlaiset mikroyritykset Maatilakytkentäisille mikroyrityksille on myönnetty tukea mm. matkailualan investointeihin

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi /01.02/2017

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi /01.02/2017 LAUSUNTOPYYNTÖ 229839 1(2) mmm.fi 2.2.2017 194/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖ- KORVAUKSEN, LUONNONHAITTAKORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON

Lisätiedot

Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö

Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 24.4.2017 Kyse on paikallisesta kehittämisestä erilaisilla alueilla Kansalaisista ja yhteisöistä

Lisätiedot

Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020

Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Valtakunnalliset museopäivät Lappeenranta 19.5.2015 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus .Salpapolku, Parikkalan

Lisätiedot

METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma Harjunsinisiipi/Antti Below

METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma Harjunsinisiipi/Antti Below METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008-2016 Harjunsinisiipi/Antti Below 1 METSO turvaa monimuotoisuutta Suojelemalla tai hoitamalla arvokkaita metsiä suojellaan myös niissä eläviä harvinaisia

Lisätiedot

Yleistä maaseutuohjelmasta

Yleistä maaseutuohjelmasta Yleistä maaseutuohjelmasta -Hankehallinnointikoulutus 15.1.2018 Maria Konsin-Palva Uudenmaan maaseutuohjelmavastaava Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Hankehallinnointikoulutus 15.1. Leader-ryhmät ja ELY-keskukset

Lisätiedot

Lakiuudistuksen tilannekatsaus

Lakiuudistuksen tilannekatsaus Lakiuudistuksen tilannekatsaus Työseminaari 16.4.2013 Tarja Reivonen TEM / Alueosasto Lakiuudistuksen sisältö ja organisointi Yhdistetään ja uudistetaan: Laki alueiden kehittämisestä (1651/2009) ja rakennerahastolaki

Lisätiedot

Yhdessä enemmän Maaseudun päivittämisestä yrittäjyyden supervuoteen

Yhdessä enemmän Maaseudun päivittämisestä yrittäjyyden supervuoteen Yhdessä enemmän Maaseudun päivittämisestä yrittäjyyden supervuoteen Tilannekatsaus Huhti-toukokuu 2016 Jyrki Pitkänen KASELY Maaseutupalvelut Maaseuturahoitus Kaakkois-Suomessa 2014-2020 Myöntökehys 2014-2020

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman tuleva ohjelmakausi Kari Kivikko Hämeen ELY-keskus

Maaseudun kehittämisohjelman tuleva ohjelmakausi Kari Kivikko Hämeen ELY-keskus Maaseudun kehittämisohjelman tuleva ohjelmakausi 2014-2020 Kari Kivikko Hämeen ELY-keskus Valmistelutilanne vuoden 2012 lopussa Vaikuttaminen EU-tasolla käynnissä Kansallinen valmistelu hallinnon sisällä

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman 2014-2020 valmistelun tilannekatsaus. maatalousneuvos Taina Vesanto 6.5.2013

Maaseudun kehittämisohjelman 2014-2020 valmistelun tilannekatsaus. maatalousneuvos Taina Vesanto 6.5.2013 Maaseudun kehittämisohjelman 2014-2020 valmistelun tilannekatsaus maatalousneuvos Taina Vesanto 6.5.2013 CAP-uudistuksen aikataulu Yhteispäätösmenettely Euroopan parlamentin (EP) kanssa Toimeenpano pääosin

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma Tavoitteista tuloksiin

Maaseudun kehittämisohjelma Tavoitteista tuloksiin Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tavoitteista tuloksiin 1 Maaseutuohjelman kolme strategista painopistettä Edistetään biotaloutta ja sen osana maataloutta harjoitetaan taloudellisesti, sosiaalisesti

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma- Mikä kehittyy ja kuka kehittää? Eero Pehkonen

Maaseudun kehittämisohjelma- Mikä kehittyy ja kuka kehittää? Eero Pehkonen Maaseudun kehittämisohjelma- Mikä kehittyy ja kuka kehittää? Eero Pehkonen 12.2.2016 Arviointi tukee toiminnan kehittämistä Arviointi on väline toiminnan kehittämiseen ei tarkastus tai arvostelu. Ohjelman

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tilannekatsaus syyskuu 2014 Sivu 1 Kokemukset ohjelmakaudesta 2007-2013 Pohjois-Karjalan elintarvikeala Maaseuturahasto ylivoimaisesti suurin toimialan julkinen rahoittaja

Lisätiedot

Kainuun alueellinen maaseutusuunnitelma Kainuun maaseuturahoitus kaudella ; Oulu

Kainuun alueellinen maaseutusuunnitelma Kainuun maaseuturahoitus kaudella ; Oulu Kainuun alueellinen maaseutusuunnitelma 2014-2020 Kainuun maaseuturahoitus kaudella 2014 2020; Oulu 25.2.2015 Sivu 1 26.2.2015 Toiminnan visio Kainuun maaseutu tarjoaa turvallisen, toimivan, viihtyisän

Lisätiedot

CAP27 Rahoituskauden valmistelu Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö

CAP27 Rahoituskauden valmistelu Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö CAP27 Rahoituskauden valmistelu Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö MMM 16.5.2019 Esityksen sisältö CAP-uudistuksen ilmasto- ja ympäristötavoitteet Vihreä arkkitehtuuri: Ehdollisuus I pilarin ekojärjestelmä

Lisätiedot

Maatalouden ympäristötuet ja eituotannollisten. yhdistyksille 10.3.2011. Uudenmaan Ely muokannut Esme Manns-Metso

Maatalouden ympäristötuet ja eituotannollisten. yhdistyksille 10.3.2011. Uudenmaan Ely muokannut Esme Manns-Metso Maatalouden ympäristötuet ja eituotannollisten investointien tuet yhdistyksille 10.3.2011 Uudenmaan Ely muokannut Esme Manns-Metso 1 2 Aiheita Taustaa maatalouden ympäristötuesta ja eituotannollisten investointien

Lisätiedot

Miten mitata alkutuotannon ympäristövaikutuksia

Miten mitata alkutuotannon ympäristövaikutuksia Miten mitata alkutuotannon ympäristövaikutuksia Kati Berninger 29.11. 2010 Millainen on hyvä indikaattori Indikaattori = muuttuja joka kuvaa asiaa, jota ei voida suoraan mitata Hyvä indikaattori kuvaa

Lisätiedot

MMM:n rooli Happamien Sulfaattimaiden haittojen vähentämisessä

MMM:n rooli Happamien Sulfaattimaiden haittojen vähentämisessä MMM:n rooli Happamien Sulfaattimaiden haittojen vähentämisessä Happamat sulfaattimaat seminaari, Vaasa 10.9.2008 Tiina Pääsky Maa- ja metsätalousministeriö MMM Turvataan maa- ja metsätalouden harjoittamisen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

Maaseutujaoston kokous 17.9. Timo Lehtiniemi, yksikönpäällikkö Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Maaseutujaoston kokous 17.9. Timo Lehtiniemi, yksikönpäällikkö Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseutujaoston kokous 17.9 Timo Lehtiniemi, yksikönpäällikkö Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Sivu 1 22.9.2015 Maatalouden investointituet Myönnöt tehdään tukijaksoittain ja hankkeet kilpailevat keskenään

Lisätiedot

Ympäristökorvaus 2015-2020 ohjelmaluonnos

Ympäristökorvaus 2015-2020 ohjelmaluonnos Ympäristökorvaus 2015-2020 ohjelmaluonnos Juha Lappalainen 29.11.2013 Ohjelma on vasta luonnos Ohjelman lopullinen rahoitus, sisältö ja korvaustasot ovat vielä auki Valvontaan liittyviä asioita ei ole

Lisätiedot

=> METSOn toimenpideohjelma. METSOn toimenpiteet AMOssa (1/2)

=> METSOn toimenpideohjelma. METSOn toimenpiteet AMOssa (1/2) 0(762 0(762 RKMHOPDQ WRWHXWXVNHLQRW (WHO (WHO MD.HVNL MD.HVNL 3RKMDQPDDOOD 11.3.2009 METSOseminaari, M.Seppälä, Metsäkeskus E-P 0(762Q WRWHXWXV WDORXVPHWVLVVl 9 6XRMHOXDOXHYHUNRVWRQ NHKLWWlPLQHQ

Lisätiedot

Kylien kehittäminen uudella ohjelmakaudella

Kylien kehittäminen uudella ohjelmakaudella Kylien kehittäminen uudella ohjelmakaudella Yläkemijoki 26.3.2013 Sivu 1 28.3.2013 Mihin voi saada julkista tukea? Koulutukseen; maaseutuyrittäjien koulutus ja maaseudun asukkaiden koulutus Tiedottamiseen

Lisätiedot

Perinnemaisemien hoito

Perinnemaisemien hoito Perinnemaisemien hoito Kylämaisemat kuntoon 23.10.2009 1 Esityksen teemat 1. Perinnemaisema ja perinnebiotoopit 2. Laidunnus luonnon ja maiseman hoitokeinona 3. Härkää sarvista (HÄÄVI) - hanke 4. Erilaiset

Lisätiedot

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä Pirkanmaan liiton EAKR haku 16.2.2015 mennessä EU-rahoitteisen hanketoiminnan hakuinfo Tiina Harala Yleistä Pirkanmaan liiton EAKR-hausta Haku päättyy 16.2.2015 Auki molemmat toimintalinjat ja periaatteessa

Lisätiedot

Ojitettujen soiden ennallistaminen

Ojitettujen soiden ennallistaminen Ojitettujen soiden ennallistaminen Soiden maankäytön tulevaisuus -seminaari 2014 Matti Seppälä, johtava luonnonhoidon asiantuntija Suomen metsäkeskus 18.12.2014 Suomen metsäkeskus 2 Ojitettujen soiden

Lisätiedot

Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020

Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma Rahoitus ja toimintalinjat 28.5.2013/ 4.6.2013 Rakennerahastojen rahoitus Suomessa (vuoden 2011 hinnoin) 2014-2020 2007-2013

Lisätiedot

Uudistetut viljelijätuet Suomessa vuosina 2015-2020. Tammikuu 2015

Uudistetut viljelijätuet Suomessa vuosina 2015-2020. Tammikuu 2015 Uudistetut viljelijätuet Suomessa vuosina 2015-2020 Tammikuu 2015 1 Maatalouspolitiikan tavoitteista ja keinoista Kansallisen maatalouspolitiikan ydintehtävä: maatalous on kotimaisen elintarviketalouden

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja maaseutuohjelma Ilmase-hankkeen loppuseminaari

Ilmastonmuutos ja maaseutuohjelma Ilmase-hankkeen loppuseminaari Ilmastonmuutos ja maaseutuohjelma Ilmase-hankkeen loppuseminaari Marja-Liisa Tapio-Biström Hämeenlinna 10.03.2014 Sivu 1 Sisältöä Tulevaisuuden tapa tuottaa ruokaa Ekosysteemipalvelut Maaseudun kehittämisohjelma

Lisätiedot

Kansalaisjärjestön näkemyksiä vesienhoidosta

Kansalaisjärjestön näkemyksiä vesienhoidosta Kansalaisjärjestön näkemyksiä vesienhoidosta Suojelukoordinaattori Hannele Ahponen Kuulemis- ja neuvottelutilaisuus vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä Tuusula, 12.10.2012 Alkavalla vesienhoitokaudella

Lisätiedot

Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020

Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 EAKR-hankehaun infotilaisuus 20.1.2015 Lappeenranta Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Esityksen sisältö Yleistä

Lisätiedot