Hyväksyminen on rakkautta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyväksyminen on rakkautta"

Transkriptio

1 Tamperelainen seurakuntalehti Vaalimummon vinkit liitteessä Hannu Jukola siltalehti.fi Elokuvaohjaaja Johanna Vuoksenmaa: Hyväksyminen on rakkautta Sivut 8 10 Hannu Jukola Hannu Jukola Ismo Kunnaksesta Vuoden pappi Sivu 3 Marjaana Malkamäki Emma Laaja maistelee kerhon satoa. Sivut Kirmmo Rekola/ käsitelty Itkukin voi pidentää ikää. Sivu 18

2 2 Silta 9/2014 pääkirjoitus Kirsi Airikka vt. päätoimittaja lokakuu Tampere Millainen on unelmiesi kirkko? Seurakuntavaalit ovat herättäneet uudenlaista innostusta Tampereella. Näin voi päätellä ainakin siitä, että luottamushenkilöiksi pyrkivistä ehdokkaista peräti 84 prosenttia on uusia. Myös valitsijayhdistyksistä on kantautunut viestiä, että ilmassa on myönteistä pöhinää ja ihmiset tekevät innostuneina vaalityötä. Mielenkiinnosta kertonee sekin, että seurakuntavaaleihin saatiin mukaan yhteensä kuusi valitsijayhdistystä, ja mukana on myös uusia ryhmiä. Julkisuudessa on esitetty toiveita, että myös seurakuntavaaleissa ehdokkaiden puoluetunnukset ja muut taustaryhmät tuotaisiin entistä selkeämmin näkyviin vaalikampanjan aikana. Avoimuus olisi tosiaan perusteltua ja reilua äänestäjiä kohtaan, vaaditaanhan nykyisin muiltakin maamme päättäjiltä sidosryhmien selvittämistä. Uskon, että avoin linja myös lisäisi äänestysaktiivisuutta. Viime kuukausien havainnot ja keskustelu osoittavat, että kirkko on tärkeä osa suomalaista yhteiskuntaa ja tamperelaisten arkea. Millainen nelivuotiskausi luottamushenkilöillä sitten on edessään? Yhteisen seurakuntatyön johtajan Timo Takalan mukaan luottamushenkilöt pääsevät päätöksillään ohjaamaan Tampereen seurakuntien uudistunutta toimintarakennetta ja johtamisjärjestelmää. TULEVat PYHät Kristityn vapaus Tämä onkin oikea vapaa-ajattelijan pyhä: Vapauteen Kristus meidät vapautti, kirjoitti Paavali Rakkauden kaksoiskäsky Lähimmäisenrakkaus on tutuinta Raamattua, mutta kaksoiskäskyssä on ensimmäinenkin osa: Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi Usko ja epäusko Uskon ja epäuskon taistelu käydään jokaisen kristityn sydämessä. Sydämen asia siis tämäkin. Kaiken keskellä Jumala Pyhäinpäivä Autuaita murheelliset, he saavat lohdutuksen. Tämä Jeesuksen sana valaisee ja lohduttaa enemmän kuin kaikki kynttilät hautausmailla Jeesuksen lähettiläät Enkä leipää, laukkua, sauvaakaan saa turvaksi matkalle (Virsi 510). Veisaajan tuki onkin jotakin aivan muuta: itse Jeesus kulkee vierellä matkakumppanina. Tule muistelemaan läheistäsi kirkkoon pyhäinpäivänä Seurakuntavaaleille on nykyään tapana antaa markkinointimielessä kuvaava otsikko. Usko hyvän tekemiseen avaa tärkeän näkökulman. Valtuustot ja neuvostot pyrkivät tekemään pelkästään hyvää tässä maailmassa, vieläpä ihan lähellä. Mistä usko oikein kumpuaa, kuka sen saakaan aikaan? Seurakuntatapahtuma oli saanut nimen Kaiken keskellä Jumala. Olisiko liian rohkea tulevien vaalien teemaksi? PALSTAN TEKSTIT: Jukka-Pekka Ruusukallio Päätöksenteko vaatii myös rohkeutta tehdä tuoreita arviointeja. Rami Marjamäki Sen keskeisiä tekijöitä ovat jäsenlähtöisyys, seurakuntalaisten ja tamperelaisten odotusten kuuleminen sekä vuorovaikutus. Kirkon perustehtävät, evankeliumin viestittäminen ja kärsivien auttaminen, eivät muutu. Sen sijaan seurakuntatyön toimintatapoja on uudistettava. Haluamme erityisesti kuulla myös ihmisiä, jotka jostain syystä kokevat kirkon itselleen etäiseksi. Heillä on usein paljon tärkeää sanottavaa, pohtii Takala. Luottamushenkilöiden aloittaessa työnsä ensi vuoden alussa Tampereen seurakunnat ryhtyy päivittämään strategiaansa. Se on käytännön ratkaisujen pohjana päätettäessä toiminnasta ja taloudesta. Takalan mukaan rajalliset voimavarat ja vaikeat valinnat vaativat sydäntä ja toisella tavalla ajattelevien avointa kuulemista. Lopulta päätöksenteko vaatii myös rohkeutta tehdä tuoreita arviointeja. Takala kannustaa tamperelaisia äänestämään seurakuntavaaleissa. Vaaliuurnille kannattaa lähteä, sillä parhaiten kirkkoa voi uudistaa tulemalla mukaan päätöksentekoon ja myös muuhun kirkon elämään. Jokainen jäsen on äänen arvoinen. Ehdokkaita ja äänestäjiä rohkaisee tässä lehdessä myös vaalimummo Anni Pälä, jolla on 20 vuoden rautainen kokemus seurakuntapäättäjän työstä. Äänestä syksyn seurakuntavaaleissa ja tee kirkosta toiveidesi näköinen! HELMI Kuuntele, kansani, mitä opetan, tarkatkaa sanojani, te kaikki. Minä aion esittää viisaiden mietteitä, tuon julki menneisyyden arvoituksia, vanhoja asioita, joita olemme kuulleet, joita isämme ovat meille kertoneet. Me emme salaa niitä lapsiltamme vaan kerromme tulevillekin polville Herran voimasta. (Psalmi 78: 1 3)

3 Silta 9/ kysymystä Jussi Laitinen Kirkon Palvelevaan puhelimeen tuli kesällä lähes puheluyritystä. 40 prosenttiin ehdittiin vastata. Koskipuiston Kammarista saa vapaaehtoistietoa Tämä on ennen kaikkea vapaaehtoisen vanhustyön infopiste, ei pelkästään kokoontumis- ja harrastuspaikka, painottaa Mummon Kammarin toiminnanjohtaja Maarit Tammisto. Putkirikko ajoi Kyläpaikan evakkoon. Tilapäispaikka järjestyi Aamulehden Moron sekä Citycon Finlandin avustuksella muodikkaasta Koskikeskuksen kolmannesta kerroksesta. Sijainti tavoittaa uusia ihmisiä, jotka voivat tulla kysymään, miten voin auttaa. Kammari palasi näin juurilleen 26 vuoden jälkeen. Tilat ovat käytössä marraskuun loppuun asti. Toivevirret, hartaudet, toimisto ja avunvälitys jatkavat Otavalankadulla. Komisariot Erkki Alanen (vas.) ja Ismo Nykopp retuuttavat työpaikkapappiaan Ismo Kunnasta. Mitä iloa papista on työyhteisössä? Laulu raikui Äiti Teresan peittotalkoot onnistuvat mainiosti uudessa tilassa. Ensimmäinen keskiviikon yhteislaulutuokio keräsi tuvan täyteen. Osa naapureista on ottanut tulijat jopa riemulla vastaan. Yhteistyökuvioitakin on rakenteilla. Ikäihmiset ovat varteenotettavia asiakkaita, Tammisto painottaa. Meneillään olevan vanhusten viikon teema on Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. Hotelli Ilves oli kutsunut Masuuniin sata vanhusta ja vapaehtoisia, ja Mummon Kammari järjesti ohjelmaa. Villasukkia kutomalla kerätään nyt varoja nuorten työllistämiseksi vanhusten ulkoiluavuksi. Lankakerä olisi mukava tuliainen, Tammisto vihjaa. Syyskuussa Kammarin osasto ihastutti Hyvä ikä & Terve aikuinen messuilla Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Asta Kettunen Eteläisen seurakunnan kappalainen, Viinikan pitkäaikainen pappi Ismo Ispe Kunnas on valittu Pappisliiton Vuoden papiksi. Valinta julkistettiin Papiston päivillä 30. syyskuuta. ❶ Miltä valinta tuntuu, Ismo Kunnas? Kuulin valinnasta syyskuun puolivälissä, kun olin juuri menossa Valiolle, jossa oli tulipalo. Ensin ajattelin, että eikö tähän nyt ketään muita ollut. Kyllä tunnustus tuntuu silti makealta. En ole koskaan halunnut julkisuuteen, mutta nyt täytyy astua hetkeksi esille. ❷ Miksi arvelet valinnan osuneen juuri sinuun? Vuoden papiksi pyritään nostamaan esille profiileiltaan erilaisia pappeja. Valinta osui nyt tamperelaiseen työpaikkapappiin. ❸ Mitä pappeus sinulle merkitsee? Vuosien mittaan siitä on tullut toinen nahka, osa identiteettiä. Joskus on pohdittu, kuinka persoonallinen pappi saa olla, mutta minun nähdäkseni tätä työtä ei voi tehdä muulla tavalla kuin oman persoonan kautta. ❹ Olet tehnyt töitä työpaikkapappina, tällä hetkellä poliisilaitoksella ja Valiolla. Mitä annettavaa papilla on työpaikalla ja työyhteisössä? Papin työ ei ole samalla lailla tuottavaa kuin maatalous tai teollisuus, mutta jos joku keskustelee psykologin tai papin kanssa ja työkyky elpyy, tuottavuuskin kasvaa. Työpaikalla tutuksi tulleeseen pappiin on helppo ottaa yhteyttä, ja joskus työpaikkapappia pyydetään esimerkiksi kastamaan lapsi. Työpaikalla papin kanssa jutellaan kaikenlaista, henkilökohtaisista ja työpaikan asioista, mutta ihan arkisistakin jutuista. ❺Entisen Viinikan seurakunnan alue on sinulle tuttu. Olet asunut samoilla seuduilla lapsesta lähtien ja ollut pappina Viinikassa jo 18 vuotta. Miten tämä näkyy työssäsi ja vapaa-ajassasi? Kun Viinikan entinen kirkkoherra Erkki Ranta pyysi minua töihin, olin ensin hiukan mietteissäni. Sanotaan, että kukaan ei ole profeetta omalla maallaan, ja vähän aikaa tilanne tuntui ongelmalliselta. Nyt tuo on jo unohtunut, ja työ on tehnyt minusta viinikkalalaisen. Esimerkiksi paikallisessa kaupassa on ihan mukavaa käydä ja nähdä siellä tuttuja. Anna-Mari Martikainen Asta Kettunen Mummon Kammarin Muistojen muotinäytösten ohjaaja Hanna Valtonen ja työntekijä Hanna Vihottula toivottavat tervetulleeksi uusiin tiloihin. Sisäänheittäjänä on Juho Mäkelä.

4 4 Silta 9/2014 Janne Ruotsalainen Hautausmaakierrokset kasvattivat suosiota Kesän hautausmaakierrokset keräsivät mukaan 995 ihmistä. Se oli 120 kävijää edellisvuotta enemmän. Suosiotaan lisäsi etenkin Pyynikin kirkkopuisto. Kalevankankaalla järjestettiin myös erityiskierros, jossa oli esiintyjiä ja piispa Matti Revon pitämä hartaus. Se keräsi 142 henkilöä. Ripari.fi Asta Kettunen tarinoita, twiittejä ja videoita Lähes 6500 vaatii oikeutta vammaisille kehitysmaissa Laura Meriläinen-Amaumo Jo lähes 6500 suomalaista on allekirjoittanut Suomen Lähetysseuran vetoomuksen kehitysmaiden vammaisten oikeuksien puolesta. Siinä vaaditaan, että Suomi vie kehitysmaiden vammaisten aseman parantamisen YK:ssa alkaviin neuvotteluihin vuosituhattavoitteiden jälkeisistä kehitystavoitteista. Edellisissä tavoitteissa vammaiset ihmiset jätettiin huomiotta. Erityishuomio halutaan kiinnitettävän vammaisten lasten kouluun pääsyyn. Vetoomus luovutetaan kehitysministeri Sirpa Paaterolle lokakuussa. Allekirjoittajien joukossa ovat Toisenlaiset frendit TV-sarjan Sanna Sepponen ja arkkipiispa Kari Mäkinen. Kampanja huipentuu viikoilla 39 40, jolloin Lähetysseuran Facebook-sivuilta selviää, keitä muita on allekirjoittaneiden joukossa. Maailmassa on noin miljardi vammaista ihmistä, joista neljä viidestä asuu kehitysmaissa. Lähetysseura tekee työtä heidän asemansa parantamiseksi kehitysmaissa paikallisten kumppaneiden kanssa Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Vetoomus on osa Tasaus-kampanjaa. Sen voi allekirjoittaa osoitteessa tasaus. fi/vetoomus. Toisenlaisten frendien Sanna Sepponen ja Katarina Rönnemaa, Lähetysseuran kehitysyhteistyöpäällikkö Katri Leino-Nzau sekä Pertti Kurikan Nimipäivät -bändin laulaja Kari Aalto valmistautuivat keräykseen. Jussi Nieminen, Maria Kunnas, Maija Ruusukallio ja Vilja von Weissenberg haluavat nuorten äänen kuuluviin seurakuntien päätöksenteossa. Heidän äänensä saa nuorten asiaa ajava Ellei ole itse asettumassa ehdolle, miten muutenkaan voisi vaikuttaa siihen, mitä kirkossa ja omassa seurakunnassa tapahtuu? Jos kuuluu kirkkoon, äänestäminen on perusvelvollisuus. Nämä ovat Tampereen yhteiskoulun lukion oppilaiden Maria Kunnaksen, Maija Ruusukallion ja Jussi Niemisen perusteluja sille, miksi he aikovat äänestää seurakuntavaaleissa. Sen sijaan Vilja von Weissenberg ei vielä ole päättänyt äänestämisestään. Kaikki neljä ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että päättäjiksi tarvitaan nuorten asioiden ajajia. Unelmaehdokas tekisi yhteistyötä ja olisi kiinnostunut nuorista. Seurakuntatoiminta ja vapaa-ajantoiminta saavat liian vähän huomiota. Ehdokkaani voisi silti olla vanhempikin, miettii von Weissenberg. Muut liputtavat täysillä luottamushenkilökaartin uusiutumisen puolesta. Ruusukallio tosin huomauttaa, että luottamushenkilöiden on hyvä olla läpileikkaus kansasta. Hyvä, jos on paljon erilaisuutta. Muuten asioita ei ehkä mietitä eri näkökannoilta, Kunnas sanoo. Koen, että parhaiten nuorten asiaa ajavat nuoret. Silloin on mahdollisuus oikeasti uudistua. Seurakunnilla ja kirkolla on samat vanhat tavat: kaipaan kokonaisvaltaista uudistusta, Nieminen innostuu. Tuoretta tarjoavat esimerkiksi toisenlaiset messut. Perusydin on se sama ympäri maailman. Meidän olisi syytä pitää enemmän yhteyttä muidenkin maiden kirkkoihin, kehottaa Ruusukallio. Äänestysikä on nyt sopiva Edellisiin vaaleihin ehtinyttä äänestysiän laskua 16 vuoteen lukiolaiset pitävät hyvänä. Se sopii seurakuntavaaleihin eduskuntavaaleja paremmin siksi, että seurakuntien asiat ovat lähempänä nuorten elämää vuoden ikä on ehkä aktiivisin, Ruusukallio arvelee. Seurakuntaneuvostossa toimivan sisarensa kokemuksista hän tietää luottamustoimen vievän aikaa ja sitovan nuoren pitkäksi aikaa. Siksi hän itse ei ole ajatellutkaan ehdokkuutta, ainakaan vielä. Joskus tulevaisuudessa, mikä ettei, Kunnas myöntyy. Niemisen huolena on, että luottamustointa pidettäisiin harrastuksena muiden joukossa. Jos joskus asettuisin itse ehdolle, haluaisin panostaa siihen kunnolla. Vaaliteema usko hyvän tekemiseen kiteyttää nuorten mielestä hyvin olennaisen: Se sanoo, millaisia päätöksiä halutaan tehtävän, Kunnas arvioi. Sloganista tulee heti henkilökohtainen fiilis, lisää Nieminen. Asta Kettunen Lisää nuorten ajatuksia: siltalehti.fi Vaaleista on kerrottu tarkemmin tämän lehden keskeltä löytyvässä liitteessä.

5 Silta 9/ Hautauksen ja hautauspalveluiden asiakaspalvelupiste on siirtynyt Seurakuntien talon Hämeenkadun puolelle. Uudet asiakaspalvelutilat sijaitsevat katutasossa osoitteessa Hämeenkatu 28. Sureville omaisille on muuton jälkeen tarjolla aiempaa rauhallisempi ympäristö hautajaisjärjestelyistä sopimiseen. Asiakaspalvelussa voi hoitaa hautaamiseen ja siunaus- ja muistotilaisuuden järjestämiseen sekä hautojen hoitoon liittyviä asioita. Palvelupiste on avoinna arkisin kello Puhelinnumerot ovat säilyneet ennallaan. Hannu Jukola Hautauspalveluiden asiakaspalvelu vei muuttokuorman Hämeenkadulle tampereenseurakunnat.fi/palveluja/ hautaus_ja_hautojenhoito Hautauspalvelujen asiakaspalvelu sijaitsee nyt Fimlab-laboratorion ja Forenom-hotellin välissä. Toimistosihteeri Jenni Kankaanranta pyyhki muuton yhteydessä pölyjä uudesta työpisteestään. Villit pillit kiehtovat Pispalan kirkossa sunnuntaina 26. lokakuuta. kello 16 lapset saavat paitsi kuunnella myös kokeilla urkuja, ja lopuksi on luvassa arvoitus. Kokemukset Harjun seurakunnan urkuhankkeista ovat olleet hyviä. Urkumusiikki on paljon kiinnostavampaa, kun on päässyt itse soittamaan ja kokeilemaan soitinta, sanoo kanttori Tarja Laitinen. Janne Ruotsalainen Vaalien laskentajärjestelmästä kehittynyt versio Kirkkohallitus on toteuttanut seurakunnille yhteisen vaalien laskentajärjestelmän (VALAS). Siitä saadaan tulokset sekä seura- ja hiippakunnittain että koko maasta. Se oli käytössä jo neljä vuotta sitten. Tämänvuotinen versio on jo paljon kehittyneempi, ja raportointia on muutettu käyttäjien toiveiden mukaisesti. Suurimmat muutokset ovat teknisiä, projektipäällikkö Katri Meripaasi kertoo. Äänestys- ja ennakkoäänestyspaikkojen tiedot siirtyvät seurakuntavaalit.fi -sivustolle ja julkaistaan siellä lokakuun puoliväliin mennessä. Ehdokastiedot siirtyvät vaalikoneeseen, joka avataan Tuloksia pystytään julkaisemaan sitä mukaa kuin ne seurakunnissa valmistuvat. Seurakuntien käyttäjät testasivat järjestelmää keväällä. Myös suorituskyky on testattu ja analysoitu. Kenraaliharjoituskin on juuri pidetty. Seurakuntavaalien ennakkoäänestys Vaalipäivä Harrastuskirjo kiinnosti Tampere-talon Harrastustorille oli lähtenyt koko perheitä. Pirkanpoikien kuoronjohtaja Jouni Rissanen kertoo, että osa vanhemmista vastasi, ettei poika osaa laulaa tai ole kiinnostunut. Toiset taas vihasivat hienosta harrastuksesta. Paljon on kysymys vanhempien asenteesta. Koetimmekin jakaa sanomaa, että jokainen lapsi oppii laulamaan. Entisistä Pirkanpojista ja kuorovanhemmista huokui kuinka kestäviä muistoja harrastus on heille antanut. Nuorisotyön pöydässä vieraili kaiken ikäisiä. Osa kyseli toimintaa itselleen. Meillähän on tarjontaa kaiken ikäisille, esimerkkinä Kaikenlaiset perheet -leiri, huomauttaa vs. nuorisonohjaaja Riikka Raivio. Myös kerhoista kyseltiin paljon. Ottakaahan yhteyttä, jos kerhon vetäminen kiinnostaa tai jos haluaisitte perustaa kerhon. Jenni Rekola Tampereen partiolaisista huomasi, että nykyään harrastuksia katsellaan alustavasti jo esikouluikäisenä. Myös vanhemmat olivat kiinnostuneita partion aloittamisesta tai jatkamisesta. Viime vuonna partiolaisten määrä kasvoi merkittävästi ja partiokoloilla käy kuhina myös tänä syksynä, vahvistaa Hämeen Partiopiirin toiminnanjohtaja Tommi Nyman. Asta Kettunen Lue lisää: siltalehti.fi Klubi toimii Suurella Sydämellä Klubilla, Näsilinnankatu 26, alkaa kahdenlaista toimintaa. Kehotietoisuustunnit alkavat kello 19. Niillä tehdään yksinkertaisia rauhoittavia harjoitteita ja lopuksi keskustellaan. Tunneille ei tarvitse ilmoittautua. Tiedustelut numerosta Syksyn aikuisrippikoulu alkaa kello 18. Ilmoittautuminen: tampereenseurakunnat.fi/sivustot/ tampereen_rippikoulut/aikuisena_rippikouluun APUVÄLINEET SUJUVAAN ARKEEN CLASSIC -KÄVELYKEPPI Ergonominen ja tyylikäs. Kolme eri pituutta. TARJOUS norm. 77,50 Voimassa asti, ei sis. toimituskuluja. FENNO MEDICAL OY asiakaspalvelu@fennomedical.fi TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA ARKEEN

6 6 Silta 9/2014 Hyvät pahat äänet Melusaaste on yksi nykyajan vaarallisimmista terveysongelmista. Silti äänten merkitystä yhä vähätellään arjessa ja päätöksenteossa. TEKSTI: Janne Könönen GRAFIIKKA: Mainostoimisto Keko/ Kirsi Eerikkilä KUVA: Asta Kettunen Puhelin soittaa ja piippaa, lähitie jytisee, teini huudattaa soitintaan, televisiossa ammutaan Nykyihmisen korvat joutuvat joka päivä suodattamaan ääntä, jollaista vielä sata vuotta sitten ei ollut olemassakaan. Musiikki, tauko, hiljaisuus, häly, jymy, meteli, melu. Erilaisille äänille altistumista on tutkittu jo vuosikymmeniä. Nykyään tiedetään haitallisten äänten olevan erittäin vahingollista ihmisen fyysiselle ja psyykkiselle hyvinvoinnille. Ääniä olisi siis hyvä oppia tiedostamaan ja tunnistamaan paremmin. Toisten äänten kuulemisesta mieli kohenee, toiset taas lisäävät stressiä. Hälyistä massaa Ajankohtaisia äänet ovat aina, mutta erityisesti kesällä, jolloin monen suomalaisen ääniympäristö muuttuu radikaalisti. Kaupunkien meteli ja toimistojen äänimatto vaihtuu monilla kesämökkien ja luonnon hiljaisuuteen. Uunituoreessa kirjassaan Huutoja hiljaisuuteen ihminen ääniympäristössä (Gaudeamus) Outi Ampuja ja Miikka Peltomaa kirjoittajakumppaneineen tekevät tiliä muun muassa kaupunkien melun merkityksestä. Urbaaneja ympäristöjä hallitsee kirjoittajien mukaan niin sanottu lo-fi-äänimaisema. Se on hälyistä massaa, jossa äänet sekoittuvat ja puuroutuvat toistensa alle. Lo-fi-äänten lähdettä ja merkitystä on vaikeaa, ellei mahdotonta saada selville, sillä yksittäisten äänten on oltava kovia erottuakseen siitä. Moottoripyörän meteli pistää korviin muun liikenteen seasta. Ylivoimaisesti suurin yksittäinen melun aiheuttaja Suomessa onkin liikenne. Nykyään melualueilla, joilla vuorokautinen keskiäänitaso ylittää 55 desibeliä, arvioidaan asuvan peräti miljoona suomalaista. Kuudessa EU-maassa toteutetussa tutkimuksessa liikenteen aiheuttama melu arvioitiin kolmanneksi vakavimmaksi terveysongelmaksi pienhiukkasten ja passiivisen tupakoinnin jälkeen. Meluhaittoja vähätellään Äänten merkitystä vähätellään jatkuvasti. Meluhaitat tulevat useissa 2000-luvulla julkaistuissa raporteissa vasta ongelmalistan häntäpäässä. Väistämättömän metelin, kuten liikenteen melun lisäksi on paljon sellaistakin ääntä, jolta voitaisiin välttyä, mikäli ei oltaisi liian hienotunteisia. Busseja tai junia käyttävälle tavallinen on tilanne, jossa nuori tai vanhempikin kanssamatkustaja tuuttaa koko matkustamon täydeltä musiikkia tai elokuvan ääntä kenenkään huomauttamatta. Tutkijat ovatkin erityisen huolissaan lasten ja nuorten kuulosta. Kiireinen elämänrytmi vaikeuttaa pysähtymistä ja vaikeiden asioiden prosessointia, lisäten psykologisia ongelmia. Usein vaikeat elämäntilanteet hukutetaan äänikakofonian vyöryyn. Myös voimakkaalle musiikille esimerkiksi konserteissa ja baareissa altistumisen ja kuulovaurion välillä on todettu olevan selkeä yhteys. Äänipuuron popsintaa Äänipuuron popsinta alkaa jo kehdossa. Nykylapset totutetaan television, musiikin ja pelien kautta ärsykkeisiin, joiden äänimaailmassa ei ole mielelle tai korville tärkeitä suvantojaksoja. Metelin on kuitenkin osoitettu haittaavan muun muassa muistia, keskittymistä, puheen erottamista, lukemaan oppimista ja luetun ymmärtämistä. Aikaa myöten yhteiskunnan käsiin voikin räjähtää terveyspommi, kun ajattelemiseen, muistiin ja tarkkaavuuteen liittyvät toiminnot ovat häiriintyneet äänten ja visuaalisuuden vyöryssä. Suomessa tarvittaisiin Huutoja hiljaisuuteen -kirjan perusteella äänekäs vastarinta huonoille äänille.

7 Silta 9/ Hannu Jukola Luonnonäänten, raamatunluvun, hiljentymisen ja rukouksen yhdistelmä voisi olla myös nykyihmisen korvien ja sielun palvelua parhaimmillaan. Keskeista asenteiden muuttamisessa on saada ihmiset tiedostamaan kuulemansa ja kyseenalaistamaan se. Onko kaikki se mita juuri nyt kuulet, va ltta ma tönta ja hyvinvoinnillesi eduksi? Sielun palvelua Kristinuskossa a a nten merkitykseen on jo varhain kiinnitetty huomiota. Muinaiset luostariyhteisöt alkoivat vaalia hiljaisuutta, rauhoittumista ja keskittymista jo kauan ennen kuin nykyihminen muutti meluisiin kaupunkeihin luvulla kristinuskon piirissa syntyi Taize-liike, joka keskittyi rukoukseen ja hiljentymiseen. Monissa Euroopan suurkaupungeissa jyhkea t kirkot ovatkin ta na a n ainoita paikkoja, joihin urbaani melusaaste ei ylla. Luonnona a nten, raamatunluvun, hiljentymisen ja rukouksen yhdistelma voisi olla myös nykyihmisen korvien ja sielun palvelua parhaimmillaan. Seurakunnan pa a töksenteossa olisikin hyva miettia, miten tukea hiljentymista ja rauhoittumista. Hyva a a a nta. Marjatta Malmberg on Tampereen seurakuntien hengellisen ohjauksen pastori. Kirkot voisivat olla hiljaisuuden keitaita Kirkot ovat kaupunkien urbaanien äänten keskellä usein ainoita hiljaisuuden saarekkeita. Muualla Euroopassa niiden ovet ovat auki päivisin ja niihin tullaan hiljentymään. Tästä olisi viimeistään nyt syytä ottaa mallia Suomessakin, sanoo pastori Marjatta Malmberg. Ajattelunkin sietäisi aueta ulos Oikeastaan ovet ovatkin jo paikoin raollaan. Malmberg haluaisi kuitenkin nähdä myös ajattelun aukeavan, jotta kirkkotiloihin voisi helpommin tulla ja viihtyä niiden hiljaisen levollisessa tunnelmassa. Kirkon ei olisi hyvä pitää omia tilojaan arkisin vain historiallisina tai arkkitehtonisina nähtävyyksinä, vaan suurena mahdollisuutena ihmisten hyvinvoinnille. Ennen muuta hiljaisuuden, levähtämisen ja rukouksen paikkoina. Ja myös yhteyden, Malmberg näkee. Tampereen seurakunnissa retriittityötä koordinoiva pastori pohtii, ettemme aina huomaa, kuinka paljon arkiäänten kakofonia vie voimiamme. Huomaamme ehkä vasta poikkeamat melusta. Sunnuntaiaamun hiljaisten katujen tuoman helpotuksen kehossa, tai sen ilon, jonka patosillan veden ääni herättää.tai varpusten sirkutuksen puistossa, Malmberg kuvailee äänimaisemien levollisuutta. Tampereen seurakuntayhtymä järjestää perinteisiä hiljaisuuden viikonloppuja luontoympäristössä ja myös pitempiä, henkilökohtaista hengellistä ohjausta sisältäviä retriittejä. Jollei ole mahdollisuutta lähteä muutamaksi päiväksi pois kotoa, voi osallistua esimerkiksi arkiretriittiin. Siinä osallistujat sitoutuvat muutaman viikon ajan hiljentymään puoli tuntia päivittäin keskellä arkeaan ja tapaamaan retriittinsä ohjaajaa viikoittain. Metsäpolulla voi pohtia tai huutaa Tarjolla on myös vaeltamista, kirjoittamista tai vaikka meditatiivista laulua sisältäviä retriittejä. Retriitin pulssi on oman hiljaisuuden ja yhteisten hetkien vuorottelu. Rukoushetkissä luetaan ja kuunnellaan tekstejä sekä lauletaan yhdessä. Retriitissä on aina myös mahdollisuus henkilökohtaiseen keskusteluun ohjaajan kanssa. Metsäpolullakin voi ajatella ääneen tai huutaa, Malmberg selventää. Jos haluaa hiljaisuuteen Tampereen keskustassa arkisin, voi astella voi vaikkapa Aleksanterin kirkkoon, joka on avoinna maanantaista perjantaihin kello Myös Tuomiokirkko ja Finlaysonin lasten kirkko ovat arkisin avoinna muutaman tunnin. Katolinen kirkko Pyynikin uimahallin takana on usein auki, samoin kuin ortodoksisen kirkon ovet Koskikeskuksen hälyä vastapäätä, Malmberg vinkkaa. Ehkä olet myös jo löytänyt Arboretumin ruusutarhan ja koko Hatanpään alueen rauhan tai Pyynikin kallionkolot? Matka keskustasta niihinkään ei ole pitkä. Rannat ovat Tampereella yhteiset aarteemme. Varjeltakoon ne täyteen rakentamiselta.

8 8 Silta 9/2014 Rauhaniemen ranta on yksi Johanna Vuoksenmaan lempipaikoista. Näsijärveen sukeltaessa voi hyvällä onnella kuulla mystistä helinää. Toisten mielestä helinän aiheuttavat järvikeijut, toisten mielestä se johtuu vedessä olevien rautakettinkien heilumisesta.

9 SilTA 9/ Tarina lisää ymmärrystä Johanna Vuoksenmaa käsittelee suvaitsevaisuutta uudessa elokuvassaan. TEKSTI: Kirsi Airikka KUVAT: Hannu Jukola, Dionysos Films/Tuomo Manninen Elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja Johanna Vuoksenmaa elää parhaillaan kiireistä syksyä kahdessa kaupungissa. Helsingissä työn alla on uusi elokuva, joka saa ensi-iltansa tammikuussa Vapaa-aikansa Vuoksenmaa viettää Tampereella Pispalan-kodissaan tai reissaa uintimatkoilla ympäri Suomea. Viikossa aikuiseksi -elokuvan kuvaukset tehtiin kesäkuussa Naantalissa. Elokuva kertoo ryhmästä erilaisia aikuisia, jotka lähtevät Turun saaristoon leirille etsimään elämän tarkoitusta. Komediaahan siitä syntyy, kun aikuiset ihmiset ovat tosissaan ja heittäytyvät, hymyilee Johanna Vuoksenmaa. Elokuvan idea pohjautuu kuitenkin vakavaan teemaan, joka on askarruttanut Vuoksenmaata pitkään. Haluaisin oppia näkemään erimielisyyden rikkautena. Olen aina ollut kovin konsensushakuinen. Toisaalta ymmärrän, että samanmielisten seurassa ajatukset eivät tule haastetuiksi eikä vuoropuhelua synny. Vuoksenmaa myöntää, että hänellä itsellään on oppimista syvässä suvaitsevaisuudessa, joka hyväksyy erilaisten näkökulmien ja arvojen olemassaolon sekä antautuu keskusteluun erimielistenkin kanssa. Ehkä siksi altistin nyt tarinahenkilöni tällaiselle tilanteelle. Elokuvan leiri saattaa yhteen joukon toisilleen tuntemattomia eri-ikäisiä ihmisiä, joilla on erilaiset arvot ja tausta. Vuoksenmaan mielestä esimerkiksi uutisvahdit ja keskustelupalstat voivat näennäisestä hyödyllisyydestään huolimatta olla sokeuttavia. Jos uutisvahdin valjastaa kertomaan vain niistä asioista, joista tilaaja itse on kiinnostunut, jää paljon tarpeellista ärsyttävää ja häiritsevää huomioimatta. Keskustelupalstoilla taas erilaisten mielipiteiden ilmaiseminen usein supistuu poteroista huutamiseksi, kun vastapuolen läsnäolo ei pakota vastavuoroisuuteen, kuuntelemiseen eikä ymmärtämiseen. Vuoksenmaa uskoo vuoropuheluun. Dialogi on kaunista. Se piirtää tilaan kahden ihmisen välille jotakin hienoa, ja totuus muodostuu johonkin siihen väliin. Aito vuoropuhelu syntyy, kun ollaan kasvokkain. Keskustelu ja omien ajatusten sanallistaminen auttavat usein selkiyttämään myös omaa mielenmaisemaa. Nauru antaa voimia Vuoksenmaa oli aiemmin valokuvaaja ja kuvataiteilija. Näyttelyjen yleisö oli kuitenkin pieni ja usein valmiiksi samanmielinen. Keskustelupalstoilla erilaisten mielipiteiden ilmaiseminen usein supistuu poteroista huutamiseksi. Elokuva ja televisio alkoivat kiinnostaa, koska haluan kommunikoida ihmisten kanssa. Elokuvan viehätys on juuri siinä, että siinä on mahdollisuus tavoittaa suuri määrä eri tavalla ajattelevia ihmisiä. Ohjaajana hän on onnistunut saavuttamaan suuriakin katsojamääriä, sillä esimerkiksi elokuva 21 tapaa pilata avioliitto oli viime vuoden katsotuin kotimainen elokuva. Elokuvan näki noin ihmistä. Uskon tarinaan. Jokainen tarina on kurkistusluukku ihmisen pään sisälle. Mikä tahansa tarina lisää ymmärrystä siitä, millaisia Johanna Vuoksenmaa Syntynyt Hämeenlinnassa Valokuvaaja, tv- ja elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja Tehnyt laulusanoituksia muun muassa Johanna Kurkelalle, Pepe Willbergille ja Jari Sillanpäälle Elokuvia: Nousukausi (2003), Onni von Sopanen (lastenelokuva 2006), Toinen jalka haudasta (2009), 21 tapaa pilata avioliitto (2013) ja tv-sarjoja Kumman kaa (2003), Tahdon asia (2005) ja Klikkaa mua (2011) Asuu Pispalassa ja Helsingissä Perhe: kaksi aikuista poikaa Harrastukset: avovesibongaus ja -uinti, lentopallo, tennis, tanssi, lukeminen Motto: Virheet on tehtävä itse!

10 10 Silta 9/2014 ovat ihmiset. Kun pääsee jollakin tavalla osalliseksi toisen sielunelämästä, voi suvaitsevaisuuskin toista kohtaan lisääntyä. Komedia on hänen töidensä yleisin tyylilaji. Teen komediaa, koska nauru on voimauttavaa. Jokainen hakkaa joskus päätään seinään ja tekee hölmöyksiä. Kun voi nauraa itselleen, vapautuu onnellista, elämän helpommaksi tekevää naurua, joka antaa voimia. Vuoksenmaalle elämä ei ole synkkä draama, jossa päädytään ajatukseen, että millään ei ole mitään merkitystä. Vaikka elämässä kaikki asiat eivät ole iloisia ja naurettavia, Vuoksenmaa ei tuhlaa voimia maailmassa olevan pahan ajattelemiseen. Mitä hyötyä siitä on? Selviytymiskeinoni on optimistisuus ja myönteisyyden luominen, se pitää toimintakykyä yllä. Tavoitteeni on toimia ja elää tässä hetkessä. Vastuuta heikommista Myönteisyys ja optimismi ovat juuri niitä arvoja, joita Vuoksenmaa haluaa tuoda esiin elokuvissaan. Hän uskoo ihmisessä olevaan hyvään. Tärkeä arvo on myös suvaitsevaisuus. Tuomitseminen on lamaannuttavaa. Hyväksyminen ja toisten ymmärtäminen on rakkautta parhaimmillaan, vaikka se ei aina olekaan niin helppoa. Ihmiset ovat hänelle tärkeitä. Jokainen tarina on kurkistusluukku ihmisen pään sisälle. Pyrin elämään niin oikein kuin pystyn ja tekemään mahdollisimman oikeita ratkaisuja. Yritän auttaa ja kantaa vastuuta heikommista silloin, kun siihen pystyn. Johanna Vuoksenmaan arvomaailma perustuu lapsena saatuun kristilliseen kasvatukseen. Esimurrosiässä Jeesus oli hetken Johannan suuri kaukorakkauskin. Edelleen hän pitää arvokkaina henkilö Jeesuksen ajatuksia ja toimintaa. Kultainen sääntö, Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille, on hyvä elämänohje. Tänä päivänä suhtaudun kuitenkin kaikkiin kirjattuihin sääntöjärjestelmiin, niin poliittisiin kuin uskonnollisiinkin, epäluuloisesti. Kun runsaita, moniäänisiä ja paljon vertauskuvia sisältäviä kirjoituksia ruvetaan tulkitsemaan, on niistä mahdollista lukea mitä vain, ja usein niistä luetaan omia ennakkoluuloja. Näitä tulkintoja on myös helppo käyttää lyömäaseena. Niiden taakse voi myös jäädä henkisesti laiskottelemaan ja jättää työlään eettisen pohdinnan elämän alati muuttuvissa yksittäisissä tilanteissa tekemättä. Vuoksenmaa ei saanut rippikoulussa vastauksia kaikkiin kysymyksiinsä ja hän erosi kirkosta 18-vuotiaana. Monet mieltä askarruttavat asiat ovat esillä myös Vuoksenmaan elokuvissa. En ole hengellinen ihminen, mutta en ateistikaan. En tiedä, mitä on ollut ennen ja mitä on tämän jälkeen. Kirkko tekee hyvääkin työtä Johanna Vuoksenmaa arvostaa kirkon tekemää auttamistyötä sekä vahvaa nuorisotyötä. Oman auttamistyönsä hän kuitenkin kanavoi mieluiten Suomen Punaisen Ristin kautta. Vuoksenmaa tekee vapaaehtoistyötä SPR:n Nuorten turvatalossa Tampereella. Vuoksenmaan mukaan kristinusko on olennainen osa suomalaista kulttuuria ja yhteiskuntaa. Kirkko ja uskonto ovat monikerroksisesti läsnä kaikessa elämässä. Joulun viettäminen ja Suvivirren veisaaminen ovat kulttuurihistorian kautta keskeisiä perinteitä niillekin suomalaisille, jotka eivät tunne tarvitsevansa hengellisyyttä elämäänsä. Kirkossa myös työskentelee runsaasti humaaneja ihmisiä, jotka tekevät upeaa työtä. Mutta sitten kirkon sisällä on myös niitä ihmisiä, jotka unohtavat lähimmäisenrakkauden, sanoo Vuoksenmaa viitaten keskusteluun seksuaalivähemmistöjen asemasta kirkossa. Tuntuu siltä, että kirkon sisällä on tällä hetkellä Berliinin muuri. Kirkon sisällä on eri tavalla ajattelevia ihmisiä ja kaksi erilaista kirkkoa, jotka elävät rinnakkain, mutta erilaisista näkemyksistä ei juuri käydä vuoropuhelua. Tämä on tietysti vain ohikulkijan ja sivusta tarkkailijan intuitio. Vuoksenmaa arvostaa erityisesti Helsingin piispa lrja Askolan ja arkkipiispa Kari Mäkisen julkisia kannanottoja seksuaalivähemmistöjen asemasta ja oikeuksista kirkossa. Johanna Vuoksenmaa on tuottelias käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja. Vuoksenmaan mukaan elokuvan viehätys on juuri siinä, että siinä on mahdollisuus tavoittaa suuri määrä eri tavalla ajattelevia ihmisiä. Kirkon julkisuuskuva vaikuttaa ristiriitaiselta. Siksi Vuoksenmaa arvelee, että kirkko on voimakkaassa murroksessa. On mielenkiintoista nähdä, mitä kirkossa tapahtuu lähivuosina. Seurakunnille aikuisten leirejä? Viikossa aikuiseksi -elokuvan kuvaukset tehtiin kesäkuussa Naantalissa. Elokuvanteko oli erityisen haastavaa näyttelijöille, joiden piti näytellä hellevaatteissa hyisestä säästä huolimatta. Kuvaaja Jan Nyman ja ohjaaja Johanna Vuoksenmaa neuvottelevat kuvakulmista. Tampereen seurakuntien kärkihankekoordinaattori, pastori Jussi Laine pitää kiehtovana ajatusta aikuisten leiristä, jollainen on viitekehyksenä Johanna Vuoksenmaan tekeillä olevassa elokuvassa Viikossa aikuiseksi. Voisiko Tampereen seurakunnat järjestää vastaavanlaisia leirejä aikuisille? Mikä ettei, kiinnostava ajatus! Leiri tarjoaisi eri-ikäisille ja eri taustoista tuleville ihmisille mahdollisuuden kohtaamiseen, ajatusten vaihtamiseen ja vuorovaikutukseen. Toisaalta ohjaajille leiri voisi olla aika haastava ja hyvin erilainen verrattuna lasten ja nuorten leireihin, pohtii Laine. Hänellä on kokemusta ohjaajana yhdestä aikuinen lapsi -leiristä, johon osallistui eri-ikäisiä aikuisia oman lapsensa, lapsenlapsensa tai esimerkiksi kummilapsensa kanssa. Aikuisille järjestettiin muutamia yhteisiä tuokioita, ja niissä syntyi kyllä mukavaa vuorovaikutusta eri sukupolvia edustavien ihmisten kesken. Parhaimmillaan aikuisten leiri voisi Laineen mukaan auttaa ihmistä irrottautumaan normaaleista rutiineista ja rooleista. Leireillä ehkä syntyisi myös uusia ystävyyssuhteita. Kotiin vietäväksi voisi saada uusia ajatuksia ja näkökulmia, jopa eväitä henkiseen ja hengelliseen kasvuun.

11 Silta 9/

12 12 Silta 9/2014 Keväällä laitettiin siemenet itämään. Kylvämässä Monamaria Pyhältö, Sanni Rantanen ja Vilppu Norvasto. Ympäristökasvatus on osa iltapäiväkodin arkea teksti Asta Kettunen kuvat Hannu Jukola Marjaana Malkamäki Mä varasin tän porkkanan, kuuluu kiljahdus viljelylaatikolta. Vilppu Norvasto luulee löytäneensä raa an juureksen, mutta lastenohjaaja Miia Olden valistaa kyseessä olevan kesäisen lajikkeen, jolla on useita värejä. Ei saa vedellä ihan miten sattuu, huudahtaa Monamaria Pyhältö. Noa Honkalan mielestä jötkäle haisee ihan hevosen lannalle. Hajuaisti onkin yksi tärkeistä kumppaneista tässä puuhassa. Lapsilla on meneillään sadonkorjuu Koivistonkylän seurakuntakodin takapihalla. Lehtikuusesta tehdyt istutuslaatikot on saatu Nekalan laatikkoviljelyhankkeen innoittamana. Tänä kesänä kurkun söi jokin ötökkä, ja paprikoillakin oli huono onni. Mutta mitäs siitä! Saatiin möyhiä mullassa, ripottaa siemeniä ja seurata oman sadon kasvua. Tilliä riittää hölskykurkkujen mausteeksi. Tampereen seurakuntien ympäristötoimikunnan jäsenet Ilmari Karjalainen ja Lauri Ruippo ovat tulleet tutustumaan toimintaan. He ovat hyvillään kasvatustavasta. Lapsilla on valtava into pienestäkin porkkanasta, Karjalainen myhäilee. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa, hymyilee Ruippo. Lapset pääsevät näkemään, että porkkanat eivät tule tehtaasta vaan maasta. Hän iloitsee myös maalaistalonäkymästä matkalla Isosaaren rippikoululeirille. Kaikki eivät nykyään tiedä, mistä maito tulee tai mikä on lammas. Jos vielä saisi vanhemmatkin kertomaan näistä asioista. Metsän ei tarvitse iso olla Iltapäiväkotilaiset ovat tottuneet leikkimään läheisessä metsikössä. Sieltä kerätään nuorten jälkeensä jättämät roskat. Nuuskista ja kaljapulloista nuoret jättivät anteeksipyyntölapun se tosin oli kiinnitetty nuuskalla. Yritetään kierrättää, lajitellaan biojätteet, ja kyllä mä hoidan nuo pahvitkin. Kaupassa mietitään, mitä ostetaan, Olden kuvaa paikan arkea. Jätteen määrää pyritään vähentämään muun muassa tuomalla omat käsipyyhkeet mukana. Välipalalla mietitään, mihin mikin jäte kuuluu. Hartaushetkissä mietitään luomakuntaa, Jumalan ihmeitä ja meidän tehtäväämme. Oman kädenjäljen näkeminen on ilon aihe. On puhuttu siitäkin, kuinka moni ihminen siitä nauttii. Kunnioitus kaikkea olevaista kohtaan lähtee omasta itsestä. Lasten kanssa myös puhutaan omista vahvuuksista. Ruippo kysyy, voisiko laitteita käyttää hyödyksi ympäristökasvatuksessa. Hän saa varovaisen myönteisen vastauksen. Omat kännykät, tietsikat tai tabletit pitäisi tosin tuoda kotoa. Ruippo kannattaa myönteistä ajattelua. Voidaan esimerkiksi pohtia, mitä kaikkea ihanaa Suomen luonnossa on. Hän saa hengenheimolaisen Sanni Rantasesta, joka kertoo leppäkertulle tehdystä talosta. Olden kertoo ympäristökasvatuksen kuuluvan lastenohjaajien koulutukseen. Hän on myös päivittänyt sen alueen osaamistaan. Opetuksen ei tarvitse olla maailmoja syleilevää. Riittää kun opitaan, että maamme on yhteinen, ja siitä täytyy pitää huoli. Käsite laajenee Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran hallitukseen kuuluvan Anu Kiisken kiinnos- Juurekset tulevat ruokapöytäämme maasta. P.S. Tässä jutussa ei ole erikseen korostettu tarvetta opettaa pitämään huolta Luojan luonnosta ja ihmisestä sen osana. Tämä on ollut jutun lähtökohta.

13 Silta 9/ Noa Honkala, Oskari Keränen ja Konsta Hihnala kastelivat istutuksia toukokuussa. Tuomas Jokinen ja Konsta Kinnunen ojensivat satoa Miia Oldenille. Ilmari Karjalainen ihaili vehreyttä taustalla. Asta Kettunen Oo mikä porkkana, ihmetteli Vilppu Norvasto. Eetu Rintamäki etsi lisää saalista. Tilli antoi uutta siemensatoa. Jonna Kola ja Timo Sinkkilä sekä muut Tredun matkailu-, ravitsemis- ja talousalan opiskelijat tarjosivat Keskustorilla kaupoilta ja tiloilta ylijääneistä raaka-aineista tehtyä ruokaa. Ruokahävikki ärsyttää, kommentoivat keitosta nauttineet Ella Kauppinen ja Mari Raimaa. tuksen kohteena on ympäristökasvatus-käsitteen laajentaminen. Ympäristökasvatus kuuluu hänen mielestään muuallekin kuin peruskouluun. Sen pitäisi olla koko yhteiskunnan lävistävä ajatus, vaikka ihan pienten kerhoista yritysmaailmaan ja vanhainkoteihin. Aikuisten ympäristökasvatukseen kuuluvat tapahtumat, joilla herätellään ihmisiä tarkastelemaan ympäristöasioita eri näkökulmista. Tällaisesta yksi esimerkki on Tampereellakin järjestetty Saa syödä -kampanjan Ruokahävikki-tempaus. Esimerkin voimalla Lauri Ruippo on tehnyt työnsä ympäristönsuojelun, -käytön, -hoidon ja kehittämisen edistämiseksi. Häntä surettaa, että vaikka rakennukset suunnitellaan huolellisesti, niiden ympäristö jätetään oman onnensa nojaan. Pihaistutukset laitetaan usein niin myöhään, että niistä ehtii nauttia vasta vähän ennen kuolemaansa. Aikuisetkin selvästi kaipaavat ympäristökasvatusta. Kaupungin ympäristötoimikunnassa hän oli järjestämässä nuorille kasvienkasvatuskilpailuja. Ajatuksena oli opettaa, että jopa omat kukat ovat osa luonnon kokonaisuutta. Toiveena on, että luonto-ohjelmat voisivat tulla lähemmäs meitä. Kotomaastakin löytyy kaunista. Kunpa kunnissa innostuttaisiin ympäristön hoitoon. Pidettäisiin vaikka koivukujan istutustalkoot. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua lapsenlapsi voisi sanoa: Kyllä isoisä on taitava, kun kasvatti tuollaisen! Itsekin sitä katsoisi, että tuossa se minun puuni on. Kun istuttaa puun, kasvaa maahan itsekin. Kun tänään tekee jotain, näkee käden jäljen myöhemminkin, hän sanoo viitaten sanontaan omenapuun istuttamisesta. Tärkeä opetus maiseman hoitamisessa on myös se, ettei kaikesta makseta, vaan jokainen tekee oman osansa yhteiseksi hyväksi. Kalevan seurakunnan luottamushenkilönä hän on korostanut kirkkojen ja hautausmaiden siisteyttä. Siisteys osoittaa kulttuuritahtoa. Hyvä arkkitehtuuri korostuu ympäristössä, josta pidetään huolta. Hän myös kannustaa lattiatason kristillisyyteen. Jospa seurakuntaneuvosto lähtisi Kaleva-kävelylle? Suomen Ympäristökasvatuksen Seura: ymparistokasvatus.fi Kirkko kannustaa aktiiviseen ympäristökasvatukseen Kirkon tuoreen ympäristökasvatuspalkinnon tarkoituksena on nostaa esiin kekseliäitä ja tuloksellisia ympäristökasvatustekoja sekä kannustaa seurakuntia ja muita kirkollisia toimijoita aktiivisiksi ympäristökasvattajiksi. Ajatus palkinnosta syntyi Vihreät riparit -työryhmässä, kertoo rippikoulutyön asiantuntija Jarmo Kokkonen kirkkohallituksesta. Työryhmän muita jäseniä ovat Sanna Koskinen WWF:stä, Tarja Liljendahl Nuorten Keskuksesta, Anssi Almgren Espoon hiippakunnasta, tutkija Panu Pihkala ja kestävän kehityksen asiantuntija Ilkka Sipiläinen. Viime vuosina kirkon ympäristökasvatustyö on laajentunut ja syventynyt. Tämä toteutuu näkyvimmin Vihreillä ripareilla. Huomasimme, että tällainen palkinto kirkosta puuttuu ja että nyt sille olisi hyvä aika, Kokkonen kertoo. Palkinnon myöntää joka toinen vuosi kirkkohallituksen täysistunto. Kyseessä ei ole rahapalkinto. Ehdotuksia ensimmäiseksi palkinnon saajaksi otetaan vastaan lokakuun loppuun saakka. Sen jälkeen kirkon kasvatuksen ja perheasioiden toimikunta tekee esityksensä kirkkohallitukselle. Kasvatuksen piirissä tapahtuu myös ympäristöasioissa koko ajan juttuja, jotka ansaitsevat tulla esiin nostetuiksi. Tärkeää on, että lapset ja nuoret ovat itse aktiivisia toimijoita, he ovat kirkon kasvatuksen tärkein lenkki, Kokkonen painottaa. Kristittyinä meillä on vastuumme luomakunnasta.

14 14 Silta 9/2014 Hyvä tyyppi Sankariainesta Pian nelivuotiaan tytön isä, nelikuisen pojan kummisetä Juha-Matti Rautiainen, 30, korjaa työkseen asuntoja rakennusliikkeessä. Suomen Partiolaiset palkitsi jäsenensä järjestön korkeimmalla ansiomerkillä. Sankarimerkki myönnetään suurta uhrautuvaisuutta osoittavasta teosta, jonka aikana auttaja tai autettava on ilmeisessä hengenvaarassa. Odotin baarissa ystävääni, kun sinne tuli vanhempi herra seurueineen. Hän teki tiskillä tilauksen, laski salkkuaan maahan ja tuupertui siihen. Rautiainen tajusi oitis tilanteen vakavuuden ja aloitti elvytyksen. Toinen asiakas piti hengitysteitä auki, tarjoilija puhelua 112:een. Välillä mies virkosi, lakkasi taas hengittämästä, mutta jatkoin pumppaamista ambulanssin tuloon asti. Painelutekniikka tuli selkäytimestä, vaikken ole hetkeen ensiapukurssilla päivittänyt tietojani. Sairauskohtauksen saanut selvisi. Näin tutut luonnehtivat sankaripartiolaista: Kuin isoveli, johon voi aina luottaa. Hyväntahtoinen, vaatimaton, leppoisa, rauhallinen, kärsivällinen. Pärjää hyvin lasten ja nuorten kanssa, pitää porukan kasassa. En ole ikinä nähnyt Juspen hermostuvan. Sosiaalinen, tutustuu helposti uusiin ihmisiin. Viihtyy seurassa, puurtaa myös yksin. Mukava ja kiltti, jämäkkä tarvittaessa. Symppis työmyyrä, joka ei korosta itseään ja tekemisiään. Ei valita vastoinkäymisiä, näkee elämästä kauniit puolet. Entä millainen Rautiainen omasta mielestään on? Rauhallinen. Toisia kuunteleva. Sellainen perusjässikkä, hän arvioi tovin mietittyään. TEKSTI: Pirjo Silveri kuva: Hannu Jukola Juha-Matti Juspe Rautiaisen vapaa-aika on ekaluokkalaisesta asti kulunut partiossa. Hän on järjestön 56. sankarimerkin saaja ja kolmas omassa lippukunnassaan. Ne kaksi aiempaa Tampereen Kotkaa palkittiin urheudesta Kuru-laivan pelastustöissä 1929.

15 Silta 9/ hartaudella Lapsensa menettäneelle Lapset ovat osa elämän kiertokulkua, siis luonnollinen osa miehen ja naisen elämää. Lapsettomuus on joillekin pariskunnille tietoinen valinta, ei suinkaan kaikille. On myös lapsirakkaita, vanhemmuutta halajavia, mutta heille ei vain suoda sitä. Lapsen menettäminen keskenmenossa tai vakavan sairauden tai onnettomuuden kautta, esimerkiksi rattijuopon yliajossa, romauttaa inhimillisen kestokyvyn rajoille. Ei voi käsittää, kuinka rattijuopot pääsevät kuin koira veräjästä. Sanomattakin on selvää, että olkoonpa rangaistus rattijuopolle mitä tahansa, se ei tuo uhriksi joutunutta takaisin. Lukijalta Messuyhteisöille taattava riittävät resurssit Vuonna 2009 kirkkovaltuusto hyväksyi yhtymän strategian. Sen piti antaa suuntaviivat toiminnalle vuoteen 2015 asti. Strategia määritteli neljä kärkihanketta, joihin toiminnan painopisteet suunnattaisiin. Yksi kärkihankkeista oli mahdollistamme monimuotoisen seurakuntayhteyden. Sen sisällä oli muutama alatavoite, joista yhdessä tarkoituksena oli luoda monimuotoisia jumalanpalvelusyhteisöjä eri puolille kaupunkia. Tavoitteena oli myös kehittää messua systemaattisesti kerätyn osallistujapalautteen avulla. Tavoitteen saavuttamista seurattaisiin kävijätilastolla. Kun vuosi 2015 lähestyy, on aika tarkastella tämänkin tavoitteen saavuttamista. Jo vuonna 2009 eri puolilla kaupunkia oli useita jumalanpalvelusyhteisöjä. Ne houkuttelivat messuihinsa juuri sitä joukkoa, jonka kirkosta eroamisesta yleisesti ollaan huolissaan: opiskelijoita ja nuoria perheitä. Kärkihankkeesta huolimatta yhtymä suuntasi tähän työhön riittämättömästi työntekijöitä ja muita resursseja. Riittämättömän resursoinnin takia jumalanpalvelusyhteisöjen määrä kaupungissa on vähentynyt. Toki samalla osallistujamäärä messua kohti on kasvanut. Pispalan kirkon Varikkomessuja pitää järjestää jo kaksi peräkkäin, koska kaikki halukkaat eivät mahdu kerralla kirkkoon. Se on toisaalta mahdollistanut yhä tarkemman profiloinnin; aikaisempi messu on suunnattu eri kohderyhmälle kuin myöhäisempi. Runo lapsensa menettäneelle: TYHJÄ SYLI Piltti mennyt, syli avoin. Suru jäänyt, kaikin tavoin. Lapses lohtu, taivaan kehto. Paimen kantaa, elon, ilon antaa. Juhani Manninen Matalammalla profiililla toimii Messukylän seurakunnassa Kohtaamispaikka-yhteisö. Senkin messu on erilainen kuin perinteinen ja on kerännyt yhä laajenevan osallistujajoukon. Yhteisö tarjoaa kasvupaikan pienryhmissä ja monipuolista muuta toimintaa ja koulutusta seurakuntalaisille, muillekin kuin omassa messussa kävijöille. Sekä Varikon että Kohtaamispaikan messussa on lapsiperheiden määrästä johtuen sekä pienten lasten pyhäkoulu että kouluikäisten kerho, joissa lapset saavat hengellistä opetusta. Näissä messuyhteisöissä toteutuu se, josta kirkossa monin äänin haaveillaan. Vapaaehtoisten seurakuntalaisten suuri joukko on mukana aktiivisina toteuttajina niin messuissa kuin yhteisön muussakin toiminnassa. Näin nämä yhteisöt toimivat Tuomasmessusta tutulla tavalla. Yhtymän huomiossa yhteisöt kuitenkin jäävät Tuomasmessun jalkoihin, vaikka ne järjestävät messujaan tiheämmin ja toiminta on monipuolisempaa. Sekä Uudessa Versossa että Kohtaamispaikassa toteutuvat vahvasti myös muut tämän kärkihankkeen alatavoitteista. Näissä yhteisöissä messua on kehitetty ja kehitetään koko ajan. Työntekijät toimivat vapaaehtoisten ohjaajina ja valmentajina. Tämä mahdollistaa näiden yhteisöjen toiminnan ja on yksi niiden menestyksen salaisuus. Uusi Verso on saanut työstään myös valtakunnallista huomiota ja se on palkittu toiminnastaan. Kun strategian toteutumista vuoden lopulla tarkastellaan, on syytä kiinnittää huomio näihin yhteisöihin ja palkita ne kärkihankkeen loistavasta toteutuksesta niin, että niille taataan riittävät toimintaresurssit jatkossa. Riitta Paajanen Kummallinen kirkkovuosi Juhani Manninen Suomen luterilainen kirkko on uudistunut viime vuosikymmeninä kiitettävästi. Saatiin uudistettu virsikirja 1986 ja nykykielelle käännetty Raamattu Myös jumalanpalveluksien kaavoja muutettiin ja monipuolistettiin. Kiitos siitä! Mutta kirkkovuosi on vieläkin outo ja kummallinen. Syksyllä adventtina Jeesus muka ratsastaa Jerusalemiin ja kansa laulaa hoosiannaa. Sitten Hän on yhtäkkiä vastasyntynyt vauva. Outoa. Palmusunnuntaina ennen pääsiäistä, kun Jeesus oikeasti ratsasti Jerusalemiin ja kansa oikeasti huusi hoosiannaa, siitä ei puhuta eikä lueta kirkoissa. Tapaninpäivänä taas muistellaan marttyyreja, Stefanosta, vaikka Jeesuksen syntyessä ei ollut vielä yhtäkään kristittyä. Nyt tarvittaisiin John Wikströmin kaltainen arkkipiispa, joka uskaltaisi korjata nämä kirkkovuoden kummallisuudet. Hilkka Rajala Kiitos Pidän todella paljon siitä, miten Tampereen seurakunnat näkyy Facebookissa ja minkälaista viestiä/ sanomaa siellä jaatte. Esimerkiksi 15. syyskuuta Armoa arkeen osui todella kohdalle ja auttaa taas jatkamaan oman arjen kaaoksessa. Aikaisemminkin kuvat ja tekstit ovat usein tulleet tarpeeseen juuri siinä tilanteessa. Kiitos niistä ja siunausta työhönne! Pia saarnavuoro Kristiina Hyppölä Harjun seurakunnan pastori Pispalan kirkkopiiri, perhetyö Hannu Jukola Usko antaa voimaa kestää vaikeuksissa Mistä tekstistä saarnaat? Yritän sisällyttää saarnaani näkökulman jokaisesta pyhän tekstistä. Ne muodostavat kokonaisuuden. Aamoksen kirjan katkelmassa Herra Jumala jylisee vihaavansa ihmisten juhlia. Kolossalaiskirjeen kohdassa Paavali varoittaa palvelemasta varjoja, tottelemasta tämän maailman kieltoja tai käskyjä, jotka ruokkivat vain ihmisen ylpeyttä. Markuksen evankeliumissa Jeesus selittää kuulijoilleen, miksi opetuslapset eivät paastoa. Vanha ja uusi eivät sovi yhteen, vaan uusi viini on laskettava uusiin leileihin. Mikä on saarnasi näkökulma? Pyhän teema on Kristityn vapaus. Ajattelen, että Kristus on minun vapahtajani ja vapauttajani. Usko ei saa olla ihmistä säännöillä kahlitseva vankila, vaan voimavara, joka vapauttaa täyteen elämään. Vanhasta on päästettävä irti, että voi tulla uutta. Mitä haluat saarnassasi viestiä? Haluaisin työssäni ja tässäkin saarnassa kertoa Jeesuksen vapahtavasta voimasta. Usko ei vaadi suorittamista, sääntöjen tai kieltojen noudattamista, vaan se vapauttaa maailman murheista. Vaikka usko ei suojaa epäonnelta, vääryydeltä tai surulta, antaa se perustavanlaatuista voimaa kestää vaikeuksienkin keskellä. Oliko teksteissä jotain vaikeaa? Jeesus on hyvin selkeäsanainen. Vanhasta on päästettävä irti, että voi tulla uutta. Mutta jo Paavalin kirjeestä huomaamme, että se on ihmiselle mahdottoman suuri vaatimus. Jeesus oli radikaali, ei säilyttäjä tai kuvien kumartaja. Löydätkö teksteistä yhtymäkohtia elämääsi? Toisten ihmisten mielipiteistä tai totutuista säännöistä on vaikeaa olla välittämättä. Kyllä minä näiden raamatunkohtien äärellä pohdin, elänkö niin kuin haluan opettaa. Rukoukseni on: Tee Jeesus minusta edes hiukkasen radikaali. Miten vietät vapaapäiväsi? Rakastan kahviloissa notkumista. Olen raahannut lapseni jo vauvoina notkumaan kanssani, taidan olla sellainen parjattu latteäiti. Kuusivuotias tyttäreni ja kolmevuotias poikani osaavatkin jo odottaa, että vapaapäivänä marssimme Kaffilaan. Olemme mieheni kanssa onnellisia, että nämä pienet arjen irtiotot tuovat iloa meille kaikille. Kahvilasta lähtiessä askel on kevyempi ja maailma taas hitusen parempi paikka. Kristiina Hyppölä saarnaa 12. lokakuuta kello 11 Pispalan kirkossa.

16 16 Silta 9/2014 tiesitkö Sanasta suunta -tiimi Marja-Leena Sippola (vas.), Jorma Satama ja Anne Järvinen on itsekin saanut vuosien mittaan illoista paljon. kolumni Elina Grundström Kirjoittaja työskenteli Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessorina lukuvuonna Syksyllä 2014 hän jatkaa työtään vapaana toimittajana ja tietokirjailijana. Maalliset mahdit katoavat Jumala pysyy Silta siltalehti.fi 1. vuosikerta Kustantaja/ julkaisija: Tampereen ev. lut. seurakunnat Toimitus: vt. päätoimittaja Kirsi Airikka, p , toimitussihteeri Asta Kettunen, p , s-posti: ja Osoite: Seurakuntien talo, Näsilinnankatu 26, PL 226, Tampere. Ilmoitusmyynti, -valmistus ja -laskutus: Medialiike, Tampere Myynti, laskutus: Mervi Juutilainen, p , Sodan uhka on Euroopassakin vakavampi kuin pitkiin aikoihin. Valtioiden nokitellessa keskenään voi taustoitusta hakea vaikka Raamatun Danielin kirjasta. Siinä kerrotaan muun muassa muinaisten valtakuntien noususta ja tuhosta. Teologian tohtori Eero Junkkaala käy läpi Danielin kirjan opetuksia Eteläisen seurakunnan ja Suomen Raamattuopiston järjestämässä Sanasta suunta -tapahtumassa Junkkaalan mukaan kyseinen kirja on viehättänyt häntä paljon viime vuosina. Siinä yhdistyvät toisaalta suuret maailmanhistorialliset linjat, ja toisaalta tavallisen virkamiehen rehellisyyteen pyrkivä toiminta vieraan maan hallintokoneistossa. Teologi pitää Danielin kirjaa poikkeuksellisena Raamatun tekstien joukossa. Valtakuntien nousua ja tuhoa kuvataan siinä jopa hämmentävänkin tarkasti. Lisäksi teksti sisältää täsmällisiä ennustuksia siitä, milloin Messias tulee. Junkkaalan mukaan historian perusteella on helppo osoittaa että maailmanvallat tulevat ja menevät. Kommunismi hallitsi Neuvostoliitossa 70 vuotta. Aika on yhtä pitkä kuin Juudean kansan pakkosiirtolaisuus Babyloniassa. Ehkä kyseessä onkin yksi mittari Jumalan kellossa. Teologian tohtori myöntää olevansa huolissaan nykymaailman levottomuudesta. Pahuus maailmassa ei tuntuisi ainakaan vähenevän. Kaikella pahuudella on kuitenkin määräaikansa. Lopullinen sana on Jumalan. Mutta miten epäilevä, ehkä kyyninenkin nykyihminen voi olla tästä varma? Ei mitenkään. Varmuus tulee vain Jumalan sanasta. Joka ei usko siihen, jää oman kyynisyytensä vangiksi, Junkkaala summaa. Lisää raamattuopetusta? Viinikan ja sittemmin Tampereen Eteläisessä seurakunnassa on vietetty Sanasta suunta -seurakuntatapahtumia jo yli kolme vuosikymmentä. Tilaisuuksien nimenä on ollut myös Kokouksia kaikille. Viinikan seurakunnan entinen kappalainen Jorma Satama on ollut tapahtumissa mukana lähes alusta saakka. Pidän raamattuopetusta oleellisen tärkeänä osana kristityn kasvua. Valitettavasti sitä on seurakunnissamme tällä hetkellä aika vähän. Sanasta suunta -tilaisuuksilla oli Satamalle itselleenkin tärkeä merkitys työvuosien aikana. Ne olivat kuin keitaita papin arkisen työn lomassa. Sain tasokkaista opetuksista usein ideoita omiin puheisiini. Myös Eteläisessä seurakunnassa diakoniatyöntekijänä työskentelevä Anne Järvinen ja samasta virasta eläköitynyt Marja-Leena Sippola ovat kokeneet nämä tilaisuudet hyvin mielekkäiksi. Molemmat ovat olleet niitä toteuttamassa. Suomen Raamattuopisto on ollut luonteva yhteistyökumppani. Raamattuillat eri palvelutehtävineen ovat myös sitouttaneet seurakuntalaisia mukaan toimintaamme, Sippola sanoo. Järviselle tilaisuudet ovat antaneet toivoa ja uskon vahvistusta. Tarjolla ei ole ollut tunnekuohuja, vaan enemmänkin suuntaa ja vastauksia. Toisinaan kipeisiinkin kysymyksiin. Vesa Keinonen sro.fi/tule-mukaan/ 75vuotta SRO Tampereella Järjestön päätehtävänä evankeliumin julistaminen ja Raamatun opettaminen. Juhlavuoden teemana Käsi Raamatulla. Sunnuntaina juhlamessu klo 10 ja päiväjuhla klo 12 Viinikan kirkossa Nekalan srk-talossa klo Sanasta suunta -tapahtuma. Kahvit klo 18 alkaen. Ilmoitusvalmistus: Tuija Lautiainen, p , Jakelu: Tampereen Ykkösjakelut Oy. Jakelupalaute: p: Osoitteellinen jakelu: Itella Oy tilaukset: sari.laakso@evl.fi, p Taitto: Kotimaa Oy Painosmäärä: kpl Paino: Alma Manu, Tampere ISSN: ISSN (painettu) ISSN (verkkojulkaisu), Seuraavat lehdet ilmestyvät: 5.11., aineisto mennessä, aineisto mennessä Janne Ruotsalainen Jeesus-paita meni muodista Muistatteko Jeesus-paidat, joita näki runsaasti tamperelaisissa kouluissa 1970-luvulla? Ne olivat hyvälaatuisia kestäviä collegeja, joita annettiin palkaksi rippileirien isosille. Paidat olivat aikakautensa näköisiä. Jeesus oli kuvattu niissä dramaattisena mustana silhuettina, joka muistutti erehdyttävästi Che Guevaraa. Kuvan ympärille oli painettu teksti: With Christ never alone. Tai sama suomeksi: Jeesuksen kanssa et ole yksin luvun poliittisen hurmoksen pyykkiä on pesty pitkään, mutta paljastuskirjat nuorisoherätyksestä ovat vielä kirjoittamatta. Silloin Tampereellakin levisi Yhdysvalloista ja viidesläisen herätysliikkeen piiristä alkunsa saanut henkilökohtaista uskoontulokokemusta vaativa nuorisoherätys. Sitä levittivät muun muassa tamperelainen With Christ -yhtye sekä Suomen Raamattuopiston rahoittama Pro Fide, joiden annettiin esiintyä seurakuntien yhteisissä nuortenilloissa Vanhassa kirkossa. Seurakuntien jakelemat Jeesus-paidat olivat osa luterilaisuudelle vierasta amerikkalaista uskoontulokulttia. Nuoria kannustettiin tekemään henkilökohtainen ratkaisu, kokemaan kääntymys ja julistamaan varmoja totuuksia koulutovereilleen kypsässä viidentoista vuoden iässä. Itseäni tuon ajan hihhulointi on vanhemmiten lähinnä nolottanut ja naurattanut, mutta kaikki eivät päässeet yhtä helpolla. Traumoja on purettu terapiassa asti. Pro Fideen kuulunut muusikko Mikko Kuustonen ja With Christ -yhtyeessä musisoinut rokkipappi Tarvo Laakso kirjoittavat molemmat omissa muistelmateoksissaan tilanteista, joissa mielenterveysongelmia yritettiin parantaa pelkän Pyhän hengen voimalla. Seurakuntien jakelemat Jeesus-paidat olivat osa luterilaisuudelle vierasta amerikkalaista uskoontulokulttia. Kansanlähetyksen pääsihteeri pyysi vuonna 1999 anteeksi liikkeen piirissä harjoitettua hengellistä väkivaltaa, mutta kukaan ei koskaan kertonut meille tavallisille 1970-luvun seurakuntanuorille, että kokemamme syyllisyydet ja helvetin pelot olivat aivan turhia. Pastori Satu Kreivi-Palosaari kirjoitti Kalevan kolumnissa heinäkuussa huomanneensa, että uskoontulosta ei enää puhuta missään. Edes naistenlehdissä ei ole enää vuosiin julkaistu missien uskoontulokertomuksia. Näinhän se on. Luterilaisen ei ole pakko tulla uskoon eikä julistaa sitä ympäriinsä. Esimerkiksi seurakuntavaaliehdokkaita tai muita seurakuntalaisia ei laiteta mihinkään hurskaustesteihin. Kolumneja voi kommentoida osoitteessa siltalehti.fi/blogi

17 Silta 9/ Te r v e t u l o a k e s ä y l i o p i s t o o n, s y k s y l l ä k i n! TYÖHYVINVOINTIPÄIVÄ - vahvista työminääsi ja voi hyvin, klo 9-16, kouluttajana psykologi Anna Säynäjäkangas Päihdelääketieteen perusteet 6 op (HY), 190 Alkaen tiistaisin ja torstaisin klo Mindfulness - tietoinen, hyväksyvä läsnäolo avaimena työhyvinvointiin, klo , 150. Kouluttajana Taina Siukola. Jatkokurssi: Mindfulness - hyvinvointi ja voimaantuminen , 225 Puhdastilakoulutus klo , 125 Kouluttajina Riika Adamson ja Pirjo Sainio. Ikäihmisen hyvä ravitsemus, klo Kouluttajana ravitsemusterapeutti Pirjo Saarnia. Oikeushistoria 5 op (HY), Perjantaisin klo ja lauantaisin klo Validoivan hoidon perusteet -koulutus 7 op, 485 Alkaen , 6 koulutuspäivää klo Validaatioopettaja Satu Sipola. Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja -koulutus, Alkaen helmikuussa Tarkemmat tiedot sisällöstä ja ilmoittautumisesta Ohjelmassamme on laaja valikoima opintoja eri aloilta. Tutustu koko tarjontaan netissä, tule käymään tai soita! Lisätiedot ja ilmoittautumiset puh Terveydenhoitotarvikkeet PIATEEKISTA SÄÄSTÄ NYT: pestävä 85x85 cm vuodesuoja 29 (49 ) Apuvälineet, terveyskengät, tukisukat, Medima angoralämmittimet jne. PIATEEKKI Näsilinnankatu 27, p TILAA NETISTÄ: piateekki.fi Mieskuoro Euga & Urkuri Pétur Sakari Pyhäinpäivän konsertti MESSE CUM JUBILO ranskalaisen musiikin helmiä 1900-luvulta Lauantai klo ~ Tampereen Tuomiokirkko Ohjelma 15/10 ovelta tai ennakkoon Kiitos elämästä Tampereen NNKY:n Itu-työn 10 -vuotisseminaari Pääpuhujana Neonatologian ja etiikan emeritusprofessori John Wyatt. Tukikonsertti klo 18.30, mukana mm. Riku Rinne, Pekka Hautakangas ja Päivi Räsänen. Puisto-Emmaus, Hämeenpuisto 14 F Lisätietoa ja ilm. Outi Papunen Oletko vailla ammattia tai tutkintoa? Etsitkö uutta suuntaa? Sinä vuotias, vailla peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Nyt on loistavat mahdollisuudet hakeutua ammatilliseen koulutukseen. Aikuiskoulutus on joustava tapa suorittaa tutkinto ja hankkia osaamista. Meille voit hakea ympäri vuoden! Ota yhteyttä ja kysy lisää! Opintoneuvoja Tuuli Oksanen, puh , opintoneuvonta@takk.fi Koulutuksia kaiken ikäisille: kirkkovaltuusto srk-neuvosto Mervi Jehkonen Yliopistonlehtori, neuropsykologian dosentti KIRKKODEMARIT, MESSUKYLÄ EEVA TIMONEN HILJAISEN SEURAKUNTALAISEN TULKKI TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA SEURAKUNTA- NEUVOSTO Ekonomi, eläkeläinen, Nokian kaupunginjohtaja v YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO Tuomiokirkkoseurakunnasta ANTTI PUNKARI Todellista seniorienergiaa Seurakunta on meitä varten Pyynikki ja Kaleva ansaitsevat omat kappeliseurakuntansa. Kokoomuksen ja sitoutumattomien valitsijayhdistys Yhteisöllisyyttä ja vastuunkantoa Kirkkovaltuustoon Seurakuntaneuvostoon 72 Kirkkovaltuustoon Seurakuntaneuvostoon 40 Raija Moilanen erityisasiantuntija, sairaanhoitaja raija.moilanen@superliitto.fi Messukylän seurakunta, Aitolahden lähikirkko

18 18 Silta 9/2014 Murheita voi huojentaa äänellä itkemällä Nykyään monet ihmiset ovat kadottaneet yhteyden tunteisiinsa, itku ja nauru ovat jähmettyneet ja tunteiden ilmaisua pidätellään. Itkeminen sallitaan vain hautajaisissa. Itku kuitenkin helpottaa oloa ja purkaa stressiä. TEKSTI: Pirjo Lääperi KUVAt: Dima Tsvetkov Kimmo Rekola Itkulauluperinnettä elvytetään Suomessa järjestämällä kursseja. Äänikouluttaja Sirpa Heikkinen osallistui itkulaulukurssille vuonna 2000 ja liittyi mukaan Äänellä itkijöiden toimintaan. Hän on tehnyt lukuisia esityksiä ja äänitteen sekä pitänyt kursseja äänenkäytöstä ja äänellä itkemisestä. Etsin välinettä käsitellä erilaisia tunteita, joita avioero aiheutti. Itkulaulut ovat luonnollinen tapa purkaa kehoon ja mieleen kertynyttä tunnelastia. Kun ihminen hengittää aktiivisesti, keho purkaa jännitystä lihaksista ja se vapauttaa tunnetta, Heikkinen sanoo. Esiäitimme käyttivät itkuvirsissä vanhaa karjalanmurretta ja itkut liittyivät siirtymäriitteihin, kuten hautajaisiin ja häihin luvulla itketään nykykielellä ja on syntynyt uusi itkupolku tulevaisuuteen. Pääasiassa itkuja käytetään nyt terapeuttisesti. Itkijä laulaa omia sanojaan ja muuntelee sävelkulkua, kun hän purkaa murheitaan. Juhlissa, kuten syntymäpäivillä, rippijuhlissa tai lapsen syntyessä voidaan myös itkeä. Tietysti voi laulaa vanhoja itkuvirsiäkin, Heikkinen kuvailee muutosta. Itselleni äänellä itkeminen on terapian väline. Olen itkenyt jopa vihaitkuja. Kaikki tunteet ovat samanarvoisia. On parempi tuntea ne, ettei niihin juutu ja etteivät tunnemöykyt kapseloidu sairaudeksi. Itkuvirsi-sana viittaa kirkkoon, mutta kyse ei ole virsistä. Kun kristinusko tuli Suomeen, papit hävittivät luontouskon ja Tunteita ei pidä tukahduttaa, vaan ilmaista ne itkulla ja naurulla. Ei ole hyvä, että ihminen kovettaa itsensä, silloin hän voi tehdä mitä vain pahaa toiselle. Ilosta itkeminen on täyttävää, surusta itkeminen tyhjentävää, Sirpa Heikkinen toteaa. Kuhmossa pidettiin heinäkuussa musiikkijuhla Sommelon itkuvirsikurssin päätöskonsertti sen tunnukset, kuten pyhät paikat ja shamaanirummut. Samalla hävisi äänellä itkeminen. Vain ortodoksinen kirkko hyväksyi itkuvirret, jotka säilyivät Karjalassa. Sirpa Heikkinen kertoo itkuvirsistä Birgitanpäivillä lauantaina Ilkon kurssikeskuksessa. Lisätietoja ja ilmoittautuminen: Outi Niemi, p tai Jäähyväisten runoutta Äänellä itkeminen on ikiaikainen ja maailmanlaajuinen perinteen laji, josta kehittyi Karjalassa erityisen rikas muoto. Kaikki itämerensuomalaiset kansat ovat tehneet itkuja, jotka ovat pääasiassa naisten perinnettä ja runoutta. Itkuvirsi eli äänellä itkeminen on tunteiden ilmaisua sanojen ja itkumelodian avulla. Perinne oli jo katoamassa, mutta on elvytetty henkiin ja siirretty nykyaikaan. Itkuvirsiä on sanottu kohtaamisten ja jäähyväisten runoudeksi. Niitä on esitetty hautajaisissa, sotaan lähtemisen hetkellä ja saatettaessa tytärtä miehelään. Itkijät ovat tavallisimmin naisia. He ovat auttaneet purkamaan pahaa oloa ja samalla hoitaneet yhteisöä, kun ovat ilmaisseet itkullaan yhteistä surua. Itkuvirret ovat valitusrunoja, joita esitetään improvisoiden, mutta noudattaen perinteellistä sanailmaisua. Niitä lauletaan yksinkertaisella sävelmällä. Rituaali-itkuja esitettiin esimerkiksi hautajaisissa. Lisäksi naiset itkivät yksityisiä arkielämän murheitaan. Näitä itkuja sanotaan tilapääitkuiksi. Itkuvirsien uusi tuleminen Anna-Liisa Tenhunen on tutkinut itkuvirsiperinnettä. Hän puhuu itkuvirren kolmesta elämästä. Ensimmäisellä elämällä tarkoitetaan rajakarjalaista itkuperinnettä 1800-luvun lopulta 1900-luvun alkukymmeniin, jolloin päähenkilönä oli Matjoi Plattonen. Itkuvirren toinen elämä tarkastelee Karjalan evakkojen itkuperinnettä, joka oli katoamassa vanhojen siirtokarjalaisten kuoltua. Kolmas elämä viittaa uuteen itkuinnostukseen, joka virisi 1990-luvulla. Perinne elpyi, kun Pirkko Fihlman ja Liisa Matveinen aloittivat itkukurssien pidon Äänellä itkijät ry perustettiin 2001 ja yhdistys järjestää itkukursseja edelleen. Aluksi kurssiryhmät olivat suuria ja ohjelma luentomaista. Nykyisin kursseilla on noin kymmenen osallistujaa, ja aikaa jää keskusteluun ja ajatusten jakamiseen. Kursseilla tutustutaan itkuperinteeseen ja luodaan omia itkuja henkilökohtaisista aiheista. Puheenjohtaja Pirkko Fihlman kertoo, että Äänellä itkijät -yhdistyksessä on jäseniä tänä vuonna noin 60. Tähän mennessä yhdistys on pitänyt yli 130 kurssia, joihin on osallistunut yli tuhat ihmistä. Kursseja on pidetty eri puolilla Suomea, pääasiassa Etelä-Suomessa ja Hämeessä. Itkuja on myös levytetty. Yhdistyksellä on kansainvälistäkin toimintaa.

19 Silta 9/ Kodinavux on nyt nimeltään Stella. Kauttamme saa tuttuun tapaan kodinhoitopalveluja, joiden lisäksi tarjoamme monipuolisia palveluja kotona asuville senioreille, myös arvonlisäverottomasti. Kysy lisää! Stella Kotipalvelut Oy Hämeenkatu 5 A, Tampere Tiloissamme asiakaspaikkoja 70 hengelle Tilaa maksuton kodinhoitosuunnitelma Aikuisten ihmisten neuvonta- ja asuntopalvelut Apunasi, kun Sinua askarruttavat talouteen, varallisuuteen ja omaisuuteen liittyvät kysymykset. Apunatar Oy Liljankuja Tampere JUHLAKESKUS ritva.tiainen@apunatar.fi p Kun on aihetta juhlaan... muistotilaisuudet perhejuhlat ristiäiset Kalevan puistotie 7, TAMPERE, p sähköposti: juhlakeskus@mancester.fi Pitopalvelua myös haluamiinne tiloihin Alina Hoivatiimi on aloittanut toiminnan Tampereella. Palvelumme Tampereella: Kotityöpalvelut Kotisiivous Ikkunanpesu Asiointiapu Ruuanlaitto Tekstiilihuolto Hoivapalvelut Kylvetys Ulkoilu- ja virkistyspalvelu Lääkärissä käyttö Omaishoitajien lomitus Sairaanhoitopalvelut Lääkehuolto Haavahoidot Saattohoidot Verenpaineen ja verensokerin seuranta Tuki- ja neuvontapalvelut KOTI KAUNIIKSI Verhoilemme teidän keittiön tuolit, sohvat, nojatuolit Kankaista hyvät valikoimat. Valmistamme myös teille sohvia määrämitoilla, haluamallanne kankaalla. Verhoilua 25 vuoden kokemuksella Verhoiluliike Yli-Heikkilä Nyyrikintie 1, Tampere Kalevan puistotie 17 p. (03) Meillä on lähes vuosisata hautausalan kokemusta Tampereella. Tammerkosken Kukka- ja Hautauspalvelu Luotettavaa palvelua ja asiantuntemusta kaikissa hautaukseen liittyvissä asioissa. Alina-palveluista on mahdollista saada kotitalousvähennystä. Puh virpi.salminen@alinahoivatiimi.fi Tilaa ilmainen kartoituskäynti! Sinulle, joka olet menettänyt läheisesi palveleva perheyrityksemme PÄIVYSTYS 24 h Kauppakatu 12 p. (03) Aleksanterinkatu 15 (htsto Vuori) p. (03) Arkut, kuljetukset Asiakirjat Kukat ja sidontatyöt Muistotilaisuudet Pitopalvelut Hautakivimyynti Rongankatu 2, Tampere, puh Luotettava asiantuntija yli 60 vuoden kokemuksella MAKSUTON NEUVONTA Ammattilaiset palvelevat Kuolinpesät OSTAMME Muutto- ja kuolinpesien irtaimistot. Siivoamme kohteen myyntikuntoon. Ilmainen arviointi. Puh Kirjakauppoja Jalkahoidot Jalkahoito kotikäyntinä 50 (Teisko + 5 ) Jalkahoidon ammattitutkinnon suorittanut sairaanhoitaja Satu laurell p Hammasteknikko Erikoishammasteknikko Leena Holma - uudet kokoproteesit - pohjaukset - korjaukset p Selkä kuntoon Rentouta selkäsi! Seurakuntavaalit 2014 Arvoisa ehdokas. Huolehdi hyvissä ajoin näkyvyydestäsi Silta-lehdessä. Lisätietoja Mervi Juutilainen, Tuija Lautiainen, silta@medialiike.fi, LAKITOIMISTO RAJAMÄKI l perunkirjoitukset ja perinnönjaot l avioerot ja ositukset l lasten huolto-, tapaamisja elatusasiat l testamentit, avioehdot ja edunvalvontavaltuutukset l kauppakirjat ja sopimukset l riitaoikeudenkäynnit l rikosoikeudenkäynnit Maksuton puhelin- ja sähköpostineuvonta Itsenäisyydenkatu 2, Tre vesa.rajamaki@lakitoimisto.com Teitä palvelee Aila ja Kalevi Alanen sekä Mikael Salo Tuomiokirkonkatu 26, vastp. Stockmannia, Tampere Asiakkaillemme maksuton pysäköinti Stockmannin parkkihallissa ja P-Hämpin parkkiluolassa Puh. (03) myös liikeajan jälkeen ark hautaustoimisto.moisio@kolumbus.fi Lordos-selkälauta 95 Tilaa tai poikkea Mephisto, Satamakatu 8, Tampere Pianonviritys PIANON- VIRITYKSET Juha Yli-Knuuttila Puh pianonviritys@gmail.com

20 20 Silta 9/2014 Juha Lankinen Mamupoppia muutoksesta Muusikko Maco Oey kasvoi maahanmuuttajana neljän lapsen perheessä. Kiinalaisen isän suvussa on indonesialaisia, äiti on inkerinsuomalainen ja Suomeen tultiin Saksan kautta. Vantaalla ei ollut juuri muita ulkomaalaisia perheitä. Olimme aina tosi kilttejä, ettei meistä tule silmätikkuja, Oey kertoo. Tampereella parikymmentä vuotta asunut Oey sanoo viihtyvänsä maahanmuuttajien seurassa. Koen itseni ulkosuomalaiseksi, hän sanoo ja tekee sitaatit viimeiseen sanaan. Uusiin lauluihinkin löytyi maahanmuuttajan näkökulma. En ole julistaja, mutta kaipaan rohkeutta, myös kirkkoon, Oey sanoo. Kirkolla on tärkeä rooli yhdistäjänä. Suomessa ei ehkä vielä tajuta uskontojen merkitystä arjessa, linjaa uskontoa opettava erityisluokanopettaja ja Silta-lehden toimitusneuvoston jäsen. Minne menisin? Tampere Mwanza -yhteistyöhanke edistää kulttuurivaihtoa ja Mwanzan kehitystä. Viime vuonna Oey oli kouluttamassa opettajia Tansaniassa. Matka Tampereen ystäväkaupunkiin kirvoitti pinkan lauluja ulkopuolisuuden kokemuksesta. Niistä yksi on Mustafa ja Muhonen. Mietin, miltä tuntuu, kun sanotaan: menkää sinne, mistä tulittekin. Miltä tuntuu, kun ei ole paikkaa tai kotimaata, Oey kysyy. Laulu löytyy lokakuun lopulla julkaistavalta levyltä. Kutsun sitä mamupopiksi, Oey hymyilee. Tulkitsijana on Mabadiriko, jossa soittavat Sakari Löytty, Menard Mponda, Sakari Tikkaja ja Janne Saksa sekä levyllä Sakari Kukko ja Ismaila Sane. He sanovat rehellisesti mielipiteensä. Olen mennyt musiikillisesti eteenpäin, Oey toteaa. Sokea piste, jossa on Jarmo Lampelan sanat, oli Radio Suomen toiseksi soitetuin kappale kolme vuotta sitten. Parhaillaan työn alla on Pentti Saaritsan runoja Johannes Lahtelan laulettavaksi. Maco Oey & Mabadiriko Band, levynjulkaisukeikka Aikalisä Sport & Music Bar facebook.com/ macooeymusic Elisa af Hällström Maahanmuuttajat ovat usein iloisia ja ulospäin suuntautuvia, sanoo kitaralla, pianolla, mandoliinilla ja kontrabassolla mamupoppia säveltävä Maco Oey. ENSI NUMEROSSA: Jani Toivola palasi kirkkoon Seurakuntien perheneuvonta on auttanut jo 70 vuotta Näyttelijä Anja Pohjola sekä pintakiilto ja lohtu Kuunteleva, rakentava ja rohkea ELINA KARTTUNEN Erityisopettaja Puolestasi välittämään ja vaikuttamaan Yhteiseen kirkkovaltuustoon Messukylän seurakuntaneuvostoon 9 89 Tampereen Kirkkodemarit

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote

Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote Raija Ojell ja Minna Tuominen Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen Neuvottelupäivät Vantaalla 26.-27.9.2019 Lapsen ja perheen kirkkopolku

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta

Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia,

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain Sanat SISÄLTÖ Puhuminen ja kuunteleminen tie läheisyyteen Mitä on viestintä? Puhumisen tasoja Miten puhun? Keskustelu itsensä kanssa Puhumisen esteitä Kuuntelemisen tasoja Tahdo kuunnella Kehitä kuuntelutaitojasi

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi  Facebook: Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyofi.fi Trendit uutta yhteisyyttä kohti Seurakunnat

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Tytti Pietilä, SEURAKUNTAVAALIEN TEEMANA ON

Tytti Pietilä, SEURAKUNTAVAALIEN TEEMANA ON Seurakuntavaalit SEURAKUNTAVAALIEN TEEMANA ON http://info.seurakuntavaalit.fi/vaaliviestinta/viestintamateriaalit/sosiaalinen-media #MINUN KIRKKONI Millainen on Sinun kirkkosi? Millaisena kirkko näyttäytyy

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Erityistarpeita vai ihan vaan perusjuttuja? Usein puhutaan autismin kirjon ihmisten kohdalla,

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nuorten erofoorumi Sopukka

Nuorten erofoorumi Sopukka 1 Nuorten erofoorumi Sopukka 15.-17.2.2019 IDEA: nuorten ääni mukaan Erofoorumiin! Keitä, mistä, miten? 13 nuorta Pääkaupunkiseudulta ja Oulusta 13 19 -vuotiaita tyttöjä Kasper ry:n, Yhden vanhemman perheiden

Lisätiedot

Mihin hyvään sinä uskot?

Mihin hyvään sinä uskot? Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu kirkon jäsen, joka täyttää

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PERUSTEHTÄVÄ / MISSIO Seurakunta kutsuu ihmisiä armollisen ja kolmiyhteisen Jumalan yhteyteen, julistaa evankeliumia ja rohkaisee

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

Seurakuntavaalit 2018

Seurakuntavaalit 2018 Seurakuntavaalit 2018 Esittäjän nimi Paikka & päiväys Seurakuntavaalit 2018 Valitaan kirkon luottamushenkilöt Paikalliset vaalit Itsenäinen seurakunta: Kirkkovaltuusto Seurakuntayhtymä Seurakuntaneuvosto

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on VIRITTÄYTYMINEN AIHEESEEN Haluaisin, että kirkko johon kuulun on LEIKIN TAVOITE Johdatella ajatuksia illan aiheeseen. Herätellä miettimään mitä minä ajattelen kirkosta, sekä tuoda esiin myös toisten ajatuksia,

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä - Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Opetuksen tavoite: T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin

Opetuksen tavoite: T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa Oppilas herää mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan. Oppilas

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 4 EI JOO 1. Tuntematon ja tuttu ihminen Tavoite: Tuntemattoman ja tutun eron ymmärtäminen.

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Kokemuksia työnohjauksesta johdon näkökulmasta 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 2 Työnohjauksen peruskysymyksiä

Lisätiedot

Yhteisöllisyys ja yksilön tuki riittääkö tavallisuus? Jyri Hakala

Yhteisöllisyys ja yksilön tuki riittääkö tavallisuus? Jyri Hakala Yhteisöllisyys ja yksilön tuki riittääkö tavallisuus? Jyri Hakala Urbaani syrjäytyminen Koskaan ei ole ollut näin paljon tietoa ja tarjontaa eri opiskeluvaihtoehdoista. Oppilashuollon palvelut ovat parantuneet

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Minä olen Jeesus len Jees Minä

Minä olen Jeesus  len Jees Minä Minä olen Jeesus Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Nuoren itsetunnon vahvistaminen

Nuoren itsetunnon vahvistaminen Nuoren itsetunnon vahvistaminen Eväitä vanhemmuuteen 24.10.2013 Tuulevi Larri Psyk.sh, työnohjaaja Kriisi-ja perhetyöntekijä SPR, Nuorten Turvatalo Mitä itsetunto oikein onkaan Pieni katsaus tunnetaitoihin

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Vammaisohjelma 2009-2011 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän vammaisohjelma Johdanto Seurakuntayhtymän vammaisohjelma pohjautuu vammaistyöstä saatuihin kokemuksiin. Vammaistyön

Lisätiedot

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 LASTEN JA NUORTEN KUULEMISJÄRJESTELMÄ Syyslukukausi Arviointi ja kehittäminen Teemojen valinta Kuntayhteistyö Etenemissuunnitelma

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee?

SISÄLTÖ. Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee? Teot SISÄLTÖ Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee? Lapsen taidot Tärkeitä kysymyksiä Yhteinen aika Tutkittua tietoa Teot ovat valintoja

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

P. Tervonen 11/ 2018

P. Tervonen 11/ 2018 P. Tervonen 11/ 2018 Olen 50 vuotias puhdistuspalvelualan kouluttaja Minun tyttäreni on sairastunut psyykkisesti, hänen ikänsä on 14 v Minulla on mies ja kaksi muuta lasta, toinen heistä on muualla opiskelemassa

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Johdanto Tämä diaesitys ohjaa työyhteisöä lisäämään yhteistä ymmärrystä toimintaan liittyvistä muutoksista ja vähentämään muutoksiin liittyviä pelkoja.

Lisätiedot

FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY

FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY NÄYTESIVUT Julia Pöyhönen Heidi Livingston FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY Tunteiden tunnistamisen ja nimeämisen harjoitteleminen Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Sisällys Näyteaukeamat

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen

Lisätiedot

Struktuurista vuorovaikutukseen. Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus, Kaisa Laine, puheterapeutti

Struktuurista vuorovaikutukseen. Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus, Kaisa Laine, puheterapeutti Struktuurista vuorovaikutukseen Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus, Kaisa Laine, puheterapeutti Termeistä Ihminen, jolla on puhevamma = ei pärjää arjessa puhuen, tarvitsee kommunikoinnissa puhetta

Lisätiedot

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Sana kampanja on peräisin ranskalaisesta sanasta campagne ja tarkoittaa että, pyritään vaikuttamaan

Lisätiedot

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Ohjelma 9.30 Avaussanat Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri 9.45 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön

Lisätiedot

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. ääripäistä tasapainoon Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. Tekemisestä saa nauttia. Oikeasti. mutta jos rentoutuminen ja "vain oleminen" ahdistaa, voi olla että suorittamisen

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot