JUMALA PUHUU HILJAISUUDESSA

Transkriptio

1 JUMALA PUHUU HILJAISUUDESSA Hiljaisuus isoskoulutuksessa Jenni Ketola & Leila Raatikainen Opinnäytetyö, syksy 2008 Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak Itä Pieksämäki Sosiaalialan koulutusohjelma Kristillisen lapsi- ja nuorisotyön suuntautumisvaihtoehto Sosionomi (AMK) + kirkon nuorisotyönohjaajan virkakelpoisuus

2 TIIVISTELMÄ Ketola, Jenni & Raatikainen, Leila. Jumala puhuu hiljaisuudessa hiljaisuus isoskoulutuksessa. Pieksämäki, syksy 2008, 77 s., 9 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Itä Pieksämäki. Sosiaalialan koulutusohjelma, Kristillisen lapsi- ja nuorisotyön suuntautumisvaihtoehto, sosionomi (AMK) + kirkon nuorisotyönohjaajan virkakelpoisuus. Opinnäytetyön tavoitteena oli tutkia, sopisiko hiljaisuus ja sen eri menetelmät osaksi isoskoulutusta. Työssä pyrittiin selvittämään myös isoskoulutettavien kokemuksia hiljaisuudesta ja mitä isoskoulutettavat hiljaisuudesta saavat. Tutkimuksella haluttiin tuoda uusia ideoita isoskoulutukseen ja seurakunnan nuorisotyöhön. Tutkimuksen toiminnallisena osiona pidettiin viikonlopun mittainen leiri Pieksämäen ja Muuramen seurakunnissa. Leirien sisältöön kuului kahden tunnin mittainen hiljaisuushetki. Aineisto kerättiin leireille osallistuneilta nuorilta kyselylomakkeilla. Kyselyyn vastasi 59 nuorta. Erilliset kyselylomakkeet jaettiin viidelle työntekijälle. Tutkimuksessa käytettiin kvantitatiivista kyselylomaketta, jossa oli mukana muutama laadullinen kysymys. Määrälliset tulokset analysoitiin SPSS-tilasto-ohjelman avulla, ja laadullinen aineisto sisällönanalyysin ja teemoittelun keinoin. Tutkimustuloksista saatiin selville, että hiljaisuutta ja sen eri menetelmiä tarvitaan kirkon nuorisotyössä. Tulosten mukaan hiljaisuuden menetelmät sopisivat osaksi isoskoulutusta, erityisesti sen loppuvaiheeseen. Nuorista 98 % oli sitä mieltä, että pidetty leiri toimisi isoskoulutuksessa. Tulokset osoittivat, että hiljaisuuden merkitys kasvoi suuresti leirien aikana. Nuoret kokivat hiljaisuuden haasteelliseksi mutta myönteiseksi. Nuorista 95 % koki leirin pysäyttäneen ajattelemaan asioita. Hiljaisuus rauhoitti ja herätti ajatuksia uskosta, Jumalasta ja luonnosta. Kaikista tutkimustuloksista ja leiriltä saaduista havainnoista voidaan päätellä, että hiljaisuutta ja sen eri menetelmiä voitaisiin käyttää osana isoskoulutusta. Hiljaisuus opetti ja antoi eväitä myös isosen rooliin. Tärkeäksi koettiin taito osata olla hiljaa ja hiljentyä. Esiin nousi selvästi myös hektisen arjen aiheuttama rauhoittumisen ja hiljaisuuden kaipuu. Opinnäytetyön aihetta voisi käyttää jatkotutkimusideana esimerkiksi materiaalipaketin tekemiseen. Asiasanat: Jumala, hiljaisuus, hengellinen elämä, nuoruus, isoskoulutus, luonto

3 ABSTRACT Ketola, Jenni and Raatikainen, Leila God Speaks in Silence Silence in the Group Counsellor Education 77 p., 9 appendices. Language: Finnish. Pieksämäki, Autumn Diaconia University of Applied Sciences. Degree Programme in Social Services, Option in Christian Youth Work. Degree: Bachelor of Social Services The aim of the study was to explore if silence and the methods of silence could be a part of the group counsellor education. The goal of the study was also to define what experiences youngsters in the group counsellor education got from silence and what silence gave them. With the survey new ideas were wanted to be brought out to the group counsellor education and to the youth work of the church. Two camps in the churches of Pieksämäki and Muurame belong to the functional part of the research. The camps were one weekend long. Moment of silence which lasted two hours was a part of the content of the camps. Material was collected with a questionnaire during the camp. The enquiry was answered by 59 youngsters. A separate questionnaire was given to five employees who worked in the camp. A quantitative questionnaire was used in the survey. There were also a few qualitative questions. The quantitative results were analyzed with the SPSS statistics-programme and the qualitative results with content analysis and theme analysis. It was found out in the survey that silence and the methods of silence were needed in the youth work of the church. According to the results the methods of silence would fit group counsellor education, especially the end of the education. Nearly all of the youngsters (98 per cent) thought that the camp would suit the group counsellor education. The results illustrated that the meaning of silence grew during the camps. Silence was experienced challenging but affirmative. Most of the youngsters (95 per cent) felt that the camp highlighted thoughts. Silence set minds at rest and raised thoughts about faith, God and nature. With all the research results and observations from the camps it can be deduced that silence and the methods of silence could be used as part of the group counsellor education. Silence taught things and gave direction to the role of the group counsellor. Learning to be quiet and calm down were experienced as important skills. Yearning for silence and slowing down emerged from the survey. The subject of the thesis could be used in further study for example by doing a material package. Keywords: God, silence, spiritual life, youth, group counsellor education, nature

4 SISÄLLYS 1 JOHDANTO HILJAISUUS Hiljaisuuden eri ulottuvuudet Hiljaisuuden kokeminen Hiljaisuuden liike ja retriitti Hiljaisuus, Jumalan Sana ja seurakunta RUKOUS JA HENGELLINEN ELÄMÄ Rukouksen eri muotoja Oratio, meditaatio, kontemplaatio Mielen rukous ja sydämen rukous Kolme sydämen rukouksen luonteenomaista piirrettä Rukous, hiljaisuus ja yksinäisyys Spiritualiteetti Jumalan ja luonnon yhteys NUORUUS JA ISOSKOULUTUS Nuoruus, hengellinen elämä ja hiljaisuus Isoskoulutuksen vaiheita historiasta ja nykypäivään Isostoiminnan merkitys Isostoiminnan eri malleja TUTKIMUKSEN TAUSTAA Mistä kaikki sai alkunsa? Aikaisemmat tutkimukset Opinnäytetyön tutkimuksen tavoite Opinnäytetyön toiminnallinen osuus Pieksämäen seurakunta Muuramen seurakunta Kyselytutkimus LEIRIOHJELMA Valmistautumista hiljaisuuteen Jumala ja usko -oppitunnit Jumala puhuu luonnon kautta -oppitunnit Hiljaisuushetki... 42

5 7 TUTKIMUKSEN TULOKSET Yhteiset tulokset Vertailua Pieksämäen ja Muuramen seurakuntien välillä Työntekijöiden vastauksia Tutkimustulosten yhteenveto POHDINTA Opinnäytetyön arviointia Jatkotutkimusideat Arviointia omasta oppimisesta LÄHTEET LIITTEET LIITE 1. Leiriohjelma Pieksämäen seurakunnassa LIITE 2. Leiriohjelma Muuramen seurakunnassa LIITE 3. Kyselylomake nuorille LIITE 4. Kyselylomake leirillä mukana olleille työntekijöille LIITE 5. Teemoittelu nuorten kokemista tunteista hiljaisuuden aikana LIITE 6. Sisällönanalyysi nuorille heränneistä ajatuksista LIITE 7. Jumala ja luonto oppitunnin materiaalia LIITE 8. Hiljaisuuden aikana käytetty materiaali LIITE 9. Opinnäytetyöleirillä otettuja ja käytettyjä kuvia... 75

6 Suurempi kuin sydämemme, suurempi kuin ihmistyö hiljaisuus on rukouksen, siinä Luojan sydän lyö. Siinä itse, armon Henki, uupunutta uudistat. Annat kasvullemme aikaa, uuteen työhön valmistat. (Virsi 525: 6)

7 1 JOHDANTO Hiljaisuuden kaipuu on kasvanut nyky-yhteiskunnassamme. Tämä näkyy esimerkiksi hiljaisuuden retriittien suosion kasvuna. Nuorille järjestetyssä toiminnassa hiljaisuus ja hiljentyminen ovat harvinaisia asioita. Nuorisotyössä arvostetaan enemmän toimintaa ja tekemistä. Mielestämme nykypäivän nuorisotyön toimintaa kuvaa hyvin erään nuorisotyönohjaajan kommentti desibelejä ja vauhtia ei säästellä. Valmistumme molemmat kirkon nuorisotyönohjaajiksi ja halusimme tutkia, kuinka seurakunnan nuoret kokevat hiljaisuuden ja hiljentymisen. Köykän (2004, 20) mukaan viime vuosikymmenten aikana isostoiminnasta on noussut kirkkomme merkittävin maallikkoliike. Tämän vuoksi rajasimme tutkimuksemme aiheen isoskoulutukseen. Omien kokemuksiemme mukaan isoskoulutus opettaa nuorelle, kuinka toimia leirillä isosena. Tähän kuuluvat opetukset esimerkiksi leikeistä, isosen roolista, hartauden ja iltaohjelman pitämisestä. Mielestämme hiljentyminen on tärkeä osa isoskoulutusta. Hiljentyessä nuori voi pohtia omaa isosen rooliaan, sekä suhdettaan Jumalaan ja uskoon. (Köykkä 2004, 20). Tutkimuksemme toiminnallinen osa toteutettiin Pieksämäen ja Muuramen seurakunnissa. Pidimme molemmissa seurakunnissa hiljaisuuteen ja sen eri menetelmiin liittyvän leirin. Leireillä tutkimuksemme kannalta oleellisinta oli kahden tunnin mittainen hiljaisuushetki. Lisäksi pidimme oppitunteja, jotka käsittelivät Jumalaa, uskoa, uskonelämän hoitamista ja luontoa. Annoimme nuorille ja työntekijöille täytettäväksi tekemämme kyselylomakkeet. Tulosten kautta tutkimme, kuinka hiljaisuus ja sen eri menetelmät sopisivat osaksi isoskoulutusta. Tutkimusongelmat käsittelivät isoskoulutettavien hiljaisuuden tarvetta ja sitä, kuinka hiljaisuus tukee heidän hengellistä elämäänsä. Pyrimme löytämään näihin ongelmiin vastauksia tulosten ja omien havaintojen kautta. Keskeisiksi yhdistäviksi käsitteiksi opinnäytetyössämme nousivat Jumala, hiljaisuus, hengellinen elämä, nuoruus, isoskoulutus ja luonto. Koimme työmme mielenkiintoiseksi ja antoisaksi. Toivomme, että tekemämme tutkimuksen kautta seurakunnan nuorisotyönohjaajat voisivat käyttää tutkimuksemme tuloksia apuna työssään.

8 8 Teoriaosassa käsittelemme tutkimuksemme kannalta oleellisia aiheita ja käsitteitä. Tutkimusosuudessa kerromme tutkimuksen lähtökohdista ja leiriohjelmasta sekä analysoimme tutkimuksen tuloksia. Lopuksi arvioimme opinnäytetyötämme, sen onnistumista ja omia oppimiskokemuksiamme. Lisäksi tuomme esiin jatkotutkimusideoita.

9 9 2 HILJAISUUS 2.1 Hiljaisuuden eri ulottuvuudet Ei ole hiljaista paikkaa valkoisen miehen kaupungissa. Ei yhtään paikkaa, jossa voisi kuulla silmujen puhkeavan keväisin tai hyönteisten siipien rahinan. Mutta ehkä kaikki johtuu vain siitä, että olen villi enkä ymmärrä. Melu vain loukkaa korvia. (Häyrynen & Kotila 2003, 15.) Nämä ovat Intiaanipäällikkö Seattlen sanoja Washingtonin suurelle päällikölle vuonna Ne kuvaavat osuvasti nykyajankin ihmisen todellisuutta hiljaisuuden puutteesta. Yhteiskuntamme ja elämäntapamme muutos on nostanut esiin hiljaisuuden viljelyn. Tämä ei kuitenkaan ole uusi asia, vaan hiljaisuudella oli oma paikkansa myös vanhassa suomalaisessa elämänmuodossa. Hiljentyminen liittyi tuolloin sunnuntain ja pyhäpäivien yhteyteen. Näin hiljaisuudella osoitettiin kunnioitusta pyhää kohtaan. (Häyrynen & Kotila 2003, 15; Kotila 1998, 128.) Tulvillaan sanoja oleva maailmamme on vaikuttanut meihin niin, että ajattelemme sanojemme olevan tärkeämpiä kuin hiljaisuus. Hiljaisuus on nykypäivänä enemmänkin kammottava asia, jonka aikana olo koetaan levottomaksi ja hermostuneeksi. Levolliseen pysähtymiseen ja rauhoittumiseen jäävää tilaa kaventaa nykyajan vaatimustason nouseminen, kiire, äänekäs informaatiotulva ja virikkeiden ylenmääräinen tarjonta (Nouwen 1984, 57-58; Häyrynen & Kotila 2003, 10.) Hiljaisuus ei ole vain äänettömyyttä, liikkeen pysähtymistä ja tekemisestä luopumista, vaan siitä voi tulla väline, jonka avulla ihminen voi saada enemmän itsetuntemusta ja elämänlaatua. Monille hiljaisuus on pysähtymistä ja vetäytymistä. Vetäytymistä omiin oloihinsa paikkaan, jossa on tilaa omille ajatuksille ja tilaa kuunnella omia sisäisiä ääniään. Hiljaisuus on kuin sukeltamista hiljaisuuden maailmaan ja siellä olemista. Tuossa maailmassa pystyy tarttumaan hetkeen ja lepäämään siinä. (Jarasto ym. 1999, ) Usein hiljentyminen on pysähtymistä arkipäivän keskellä, kun olemme väsyneitä tai haluamme koota itsemme uuteen ponnistukseen ja uuteen tehtävään. Kristikunnan ikivanhan kilvoitteluperinteen mukaan tällainen jokapäiväinen pysähtyminen on arvokasta.

10 10 Mietiskelevä hiljentyminen on kirkon hengellisen perinnön yhteydessä tapahtuvaa luottavaista kyselyä. (Häyrynen & Rissanen 1990, 28.) Hiljaisuuden vaaliminen koskettaa Häyrysen ja Rissasen (1990, 51) mukaan koko ihmistä hänen sieluaan, henkeään ja ruumistaan. Keskeistä on mielen rauhoittaminen ja huomion suuntaaminen mietiskelyn kohteeseen. Kuitenkin hiljentymisen ulkoisillakin tekijöillä on suuri merkitys. Hiljaisuus on turvallinen tie Jumalan luo ja hiljaisuus on myös sanan koti. Hiljaisuudessa sana saa voiman ja hedelmällisyyden. Hiljaisuus vaikuttaa meissä ihmisissä kolmella tavalla; hiljaisuus tekee meistä pyhiinvaeltajia, hiljaisuus vaalii meidän sisäistä tultamme ja hiljaisuus opettaa meitä puhumaan. (Häyrynen & Rissanen 1990, 51; Nouwen 1984, ) 2.2 Hiljaisuuden kokeminen Jumala merkitsee minulle hiljaisuutta. Sieltä Hän kohoaa lähelle ja täyttää mielen rauhalla, joka on tuntunut saavuttamattomalta, mutta joka kuitenkin on saavutettavissa. Hiljaisuudessa, jonka Jumalan läsnäolo suo, löydän itseni enkä näe enää kuin kuvastimesta, vaan kasvoista kasvoihin. (Karjalainen 1998, 32.) Hiljaisuus voidaan kokea eri tavalla eri-ikäisenä, ja elämän eri vaiheissa hiljaisuuden sietokyky vaihtelee. Rauhallisuuden tunteen ja levon tunteen sijasta hiljaisuus voi myös ahdistaa, pelottaa ja tuntua tukahduttavalta ja tyhjältä. Hiljaisuuden pelkoon liittyy vahvasti tyhjyyden ja katoamisen pelko sekä ajatukset kuolemasta. Hengellisen elämän kriisit ja oman elämän kysymykset saattavat nousta voimakkaana tietoisuuteen hiljaisuuden aikana. Hiljaisuus saattaa tuottaa myös pettymyksiä. Rukouksiin, mietiskelyyn ja levolliseen hiljentymiseen liittyvät odotukset ja tavoitteet eivät aina täyty. (Jarasto ym. 1999, 21; Häyrynen & Kotila 2003, 99.) Häyrysen ja Kotilan (2003, 96) mukaan hiljaisuutta ei voi käskien kokea. Hiljaisuus tulee omia aikojaan. Hiljaisuudessa tulisi olla läsnä itselleen, ympäristölle, luonnolle ajalle ja paikalle. Hiljaisuus saattaa vallata ihmisen jossain tietyssä elämäntilanteessa, ja tämä voi olla erittäin myönteinen kokemus. Hiljaisuuden kohtaaminen antaa tilaisuuden

11 11 huomata jotain, miltä aikaisemmin on sulkenut silmänsä ja korvansa. Hiljaisuus antaa tilaisuuden vain olla. (Häyrynen & Kotila 2003, 96.) Levolliseen hiljentymiseen vaaditaan usein tietty aika ja paikka. Tällaisen hetken pituus riippuu henkilökohtaisista edellytyksistä ja olosuhteista. Hiljentyminen ja levollinen paikallaan pysyminen vaativat oman totuttelunsa. Kaikilla ei ole hiljentymisen paikkaa. Vaikka tällainen paikka olisi ja mahdollisuus hiljentyä, voi yksinäisyys tuntua joskus kestämättömältä. Yksinäisyydessä ja hiljentymisessä joutuu kohtaamaan itsensä, huolensa, sisimmän hajanaisuutensa ja olla kasvokkain elämänsä kanssa, ja tämä voi pelottaa ja ahdistaa. Häyrynen ja Rissanen (1990, 52) pohtivat, kuinka hiljaisuuden katkaisevat usein jotkut häiriötekijät, esimerkiksi äänet. Tällaiset häiriöt kuuluvat heidän mukaansa jokapäiväiseen elämään muutenkin, joten niitä on turha jäädä murehtimaan. Hiljentymisessä on syytä tyytyä siihen, mikä on kohtuudella saavutettavissa. (Häyrynen & Rissanen 1990, 15, ) Ihmiset etsivät yhä useammin hiljaisuuden kokemuksia. Näitä kokemuksia voi löytää monesta paikasta ja monella tapaa, esimerkiksi hiljaisuuden retriitistä tai kirkkomessusta. Mutta hiljaisuuden voi löytää myös kävelyretkellä, matkustaessa tai vaikkapa tavaratalossa kulkien ihmisten joukossa ja antaen ajatusten vain olla. Hiljaisuuden voi löytää myös paikoista, joissa on ääniä. Esimerkiksi luonnon äänet, meren pauhina ja sateen ropina heijastavat hiljaisuutta. (Jarasto ym. 1999, ) Häyrisen ja Rissasen mukaan hiljaisuus tekee mahdolliseksi elämän puhuttelun kuulemisen ja läsnä olevalle avautumisen. He pohtivat myös, kuinka hiljaisuus voi tehdä lähtemättömän jäljen ihmiseen hänen kuunnellessaan sanoitta tapahtuvaa elämää. Hiljaisuutta kohti voidaan myös tietoisesti pyrkiä, ja kristillisessä kilvoitteluperinteessä tästä on monia esimerkkejä. Jaksamisen kannalta hiljaisuuden vaaliminen olisi välttämätöntä. Hiljaisuus luo tilan jossa Jumalan ja ihmisen kohtaaminen tulee mahdolliseksi. (Häyrynen & Rissanen 1990, 23-24; Martling 1993, 19.)

12 Hiljaisuuden liike ja retriitti Jeesus opetti esimerkillään vetäytymisestä hiljaisuuteen ja yksinäisyyteen: Apostolit kokoontuivat taas Jeesuksen luo ja kertoivat hänelle, mitä kaikkea olivat tehneet ja opettaneet. Hän sanoi heille: Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan, niin saatte vähän levähtää. Ihmisiä näet tuli ja meni koko ajan, eivätkä opetuslapset ehtineet edes syödä. (Mark. 6:30-31.) Näitä sanoja kutsutaan hiljaisuuden liikkeen piirissä retriitin asetussanoiksi, uusitestamentilliseksi kehotukseksi, joka antaa perustan retriittitoiminnalle. Hiljaisuuden liike on toiminut evankelis-luterilaisessa kirkon piirissä 1970 luvulta saakka. Sen juuret ovat oman kirkon opissa ja hengellisessä elämässä, sekä koko kirkon spiritualiteetin perinteessä. Retriittiliike ottaa arjen rutiineihin välimatkaa ja vaalii hiljaisuutta. Hiljaisuuden liike yhdistää kristillisen opetuksen ja mahdollisuuden oman elämäntilanteen ja ympäristön tutkiskelun hiljaisuudessa.(häyrynen & Kotila 2003, 18, 23.) Viime vuosina hiljaisuuden liike on noussut aktiiviseen rooliin kirkossamme. Hiljaisuuden liikettä koordinoi Hiljaisuuden Ystävät ry, joka on perustettu vuonna Toiminnan tarkoituksena on johdattaa ihmisiä hiljentymiseen, raamattumietiskelyyn, sisäiseen rukoukseen ja siihen kristillisen teologian perinteeseen, josta nämä nousevat. (Suomen evankelis-luterilainen kirkko i.a. a; Hiljaisuuden ystävät i.a.) Hiljaisuuden retriitissä jokainen saa pysähtyä hiljaiseen tutkiskeluun omista lähtökohdista käsin, ja edetä hiljaisuuteen omassa tahdissaan. Ei ole vain yhtä ja ainoaa tapaa olla retriitissä. Siinä voi olla kyse vain hetkellisestä välimatkan ottamisesta arkeen, hiljentymisestä omien ajatustensa kanssa, levähtämisestä. Hiljaisuuden retriitti on tilan antamista oman minän kuulemiselle sekä Jumalan sanan puhutteluun antautumista. Retriitin hiljaisuuden tarkoituksena on kaiken jättäminen Jumalan haltuun, lepo joka seuraa laskemista Isän käsiin. (Häyrynen & Kotila 2003, 48; Häyrynen & Rissanen 1990, ) Retriitissä on kysymys ryhmän yhteisestä hiljaisuuden matkasta. Ajatus siitä, että jokainen tekee sitä mitä hyväksi näkee, ei ole retriitin hengen ja tavoitteen mukaista. Retriittiin johdatetaan lyhyellä opastuksella, jonka jälkeen jokaisella tulee olla tiedossa mitä

13 13 retriittiin sitoutuminen merkitsee, miten ohjelma toteutetaan, mitä tapahtuu missäkin paikassa. On hyvä myös sopia menetelmistä yllättävien tapausten varalle. Retriitin päiväohjelmaan kuuluu yhteiset kokoontumiset, opetuspuheet ja meditaatiot, jotka ovat virikkeitä retriittiin osallistujalle. (Häyrynen & Rissanen 1990, 72; Häyrynen & Kotila 2003, 60.) Häyrynen ja Kotila pohtivat hiljaisuuden retriittiä eräänlaisena kollektiivisena hengellisen ohjauksen tapahtumana. Hiljaisuudessa jokainen osanottaja kulkee yksin hänelle ajankohtaisten kysymysten kanssa. Hengellisestä sanomasta ja hiljaisuudesta nousee esiin aineistoa oman hengellisen matkan tueksi. Näitä yksilö pohtii ja saa aikaa pysähtyä ajattelemaan itselleen tärkeitä asioita. Retriitissä tapahtuvaa hengellistä ohjausta ajatellessa on tärkeää muistaa Hengen läsnäolo. Se johdattaa ja hoitaa hiljentyjää. Retriitinohjaajan merkitys korostuu eräänlaisena saattajana tai matkakumppanina osanottajalle. Tarvittaessa osanottaja voi keskustella hengelliseen elämään liittyvistä kysymyksistä tai vaikka ripittäytyä retriitinohjaajalle. Retriitinohjaaja on siis tuki ja turva matkalla. Kenenkään ei tarvitse jäädä yksin ajatustensa kanssa. (Häyrynen & Kotila 2003, ) Retriitissä on kahdenlaisia ajattelijoita. Ensinnäkin ihmisiä, joilla on mielessään jokin mieltä painava asia, ja se selkiintyy hiljaisuudessa. Toisilla asiat eivät selkiinny, ja he ajattelevat ettei retriitissä ollessa mieltä painavia asioita voi paeta. Silti yhteiset sana ja sakramentti, rippi ja hiljainen rukous tekevät tilaa ja aikaa ajatella mihin oikeastaan haluaa sitoutua ja mistä irrottautua. (Häyrynen & Kotila 2003, 100.) Ilmapiirillä on suuri vaikutus retriitin onnistumiselle. Ensinnäkin retriittipaikan henkilökunnan asenteella on merkitystä. Jos he eivät kykene hiljentymään ja rauhoittumaan, ei sitä voi odottaa osallistujiltakaan. Myös kuvat, kukat, kynttilät ja esimerkiksi alttari välittävät arvostusta ja huolenpitoa. Nämä esteettiset asiat auttavat luomaan hiljentävän ilmapiirin. Yhteisissä tiloissa oleskelu muiden kanssa, takkatuleen tuijottaminen, Raamatun lukeminen ja keskinäinen hiljaisuus on koettu vapauttavaksi ja tärkeäksi. Myös luonnossa liikkuminen koetaan retriitissä hiljentävänä ja rauhoittavana asiana. Luonnon elämä ja maisema muistuttavat hiljentyjää luomakunnan kokonaisuudesta ja elollisen elämän yhteenkuuluvuudesta. (Häyrynen & Kotila 2003, 99; Häyrynen & Rissanen 1990, 78.)

14 Hiljaisuus, Jumalan Sana ja seurakunta Herran ääni sanoi: Mene ulos ja seiso vuorella Herran edessä. Herra kulkee ohitsesi. Nousi raju myrsky, se repi vuoria rikki ja murskasi kallioita. Mutta se kävi Herran edellä, myrskyssä Herra ei ollut. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys, mutta Herra ei ollut maanjäristyksessä. Maanjäristystä seurasi tulenlieska, mutta Herra ei ollut tulessakaan. Tulen jälkeen kuului hiljaista huminaa. Kun Elia kuuli sen, hän peitti kasvonsa viitallaan, meni ulos ja jäi seisomaan luolan suulle. (1. Kun.19:11-13.) Luterilaisten kirkkojen ylimpänä auktoriteettina pidetään Raamattua. Tunnustuskirjoja pidetään uskon ja elämän toissijaisina ohjeina, jotka perustuvat Raamattuun. Raamattu on lähteenä monille ohjeille ja säännöille. Yhtenä hiljentymisen muotona pidetään raamatuntutkiskelua tai muuta hiljentävää lukemista. Tämä ei vaadi mitään erityistä tekniikkaa. Raamatuntutkimisen tarkoitus on sisäisen elämän vaalimisen välttämättömyys. Säännöllinen ja kiireetön lukeminen auttaa näkemään Raamatun sanoman oikeassa yhteydessä. (Gassmann & Hendrix 2005, 69-73; Häyrynen & Rissanen 1990, 47.) Nouwenin mukaan Sana muistuttaa meitä hiljaisuudesta ja johdattaa meidät takaisin tuohon samaiseen hiljaisuuteen. Tämä kaikki herää todelliseksi silloin, kun sanasta nouseva hiljaisuus ei ole enää vain tyhjyyttä ja poissaoloa, vaan täyteyttä ja läsnäoloa. Häpeä ja syyllisyys muuttuvat jumalalliseksi hiljaisuudeksi, joka on täynnä rakkautta. Hiljaisuuden ja Sanan kautta voimme nähdä välähdyksen suuresta salaisuudesta; Jumala itse puhuu meille. Häyrysen ja Rissasen (1990, 50) mukaan Raamatun sanoma voidaan ottaa vastaan vain sydämellä sisimmässä tapahtuvan omaksumisen ja vastaanottamisen kautta. (Nouwen 1984, 56; Häyrynen & Rissanen 1990, 50.) Raamatun lukemisen rinnalla kulkee usein myös mietiskelevä lukeminen. Tällä tarkoitetaan vain muutaman jakeen tai sanan lukemista, jonka äärellä pohditaan mitä tämä tarkoittaa. Usein mietiskelevää lukemista käydään jumalanpalveluksissa, kun seurakuntalainen jää pohtimaan asioita, joita saarnassa tai muussa tekstissä nousee esille. Raamattu ja evankeliumi täydentävät toisiaan, koska Raamattu on evankeliumin lähde ja evankeliumi on Raamatun keskus. Raamatun arvovalta perustuu sen sanomaan, evankeliumiin, ja sen tärkeään rooliin kristinuskon määrittelyssä. Tunnustuskirjat eivät ole vain histori-

15 15 allisia tekstejä, vaan näiden merkitys korostuu nykypäivään soveltamisessa. (Häyrynen & Rissanen 1990, 48; Gassmann & Hendrix 2005, 74.) Hiljaisuuden yksi merkitys on se, että hiljaisuus suojelee meidän sisäistä tultamme. Uskonnollisten tunteiden sisäistä lämpöä, joka on Pyhän Hengen elämää meissä. Sitä kautta Jumala sytyttää sisällemme uskon liekin ja pitää sitä elävänä. Meidän on hyvä varjella tuota Pyhän Hengen elämää sisimmässämme, sillä vain silloin se voi myös lämmittää ja valaista muita. Jumalan Sana avaa hiljaisuuden mittaamattomat rikkaudet. Hiljaisuus pitää meidät pyhiinvaeltajina, estää takertumasta maailman huoliin, varjelee uskoamme ja sallii meidän puhua sanaa, joka on peräisin Jumalan Sanan voimasta. (Nouwen 1984, 52-54, ) Häyrynen ja Rissanen pohtivat kristikunnan yhteistä hiljentymistä ja sen yhteyttä. Heidän mukaansa kilvoittelu hiljaisuuden vaalimisessa nousee yhteyden perustaksi. Yksin ollessammekin kuulumme kristikunnan yhteyteen, joka ohjaa, kannattaa, ja korjaa kilvoitteluamme tässä elämässä. Häyrynen ja Kotila ovat pohtineet hiljaisuuden elementtiä seurakunnan työssä. Hiljaisuutta voidaan hyödyntää tavanomaisissa seurakuntatyön tilanteissa. (Häyrynen & Rissanen 1990, 45; Häyrynen & Kotila 2003, 89.)

16 16 3 RUKOUS JA HENGELLINEN ELÄMÄ 3.1 Rukouksen eri muotoja Tulee aika ja se on jo nyt jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. (Joh. 4:23.) Rukous on kaiken kristillisen elämäntoteutuksen ydintä. Se kuluu oleellisena osana uskoomme. Jos ei ole rukousta, ei ole uskoa eikä Jumalan todellisuutta. Rukous on Jumalan kasvojen edessä olemista. Rukoillessa kohtaamme persoonallisen kolmiyhteisen Jumalan ja pidämme Jumalaa hyvänä ja ylistettävänä. (Mannermaa 1995 a, ) Rukous on kanssakäymistä elävän Jumalan ja ihmisen välillä. Se on vuoropuhelua, puhumista ja kuuntelemista, huutamista ja vaikenemista. Rukous voi toimia elämänasenteena. Se voi olla jokapäiväistä ja hetkistä, niin työssä kuin levossakin. Raamatun keskeiset hahmot olivat rukoilijoita. Jeesuksen esimerkki raamatussa rukoilemisesta oli hyvinkin hallitseva. Hän eli rukouksesta, sai siitä voimaa tehtäviinsä, hiljentyi, opetti ja näytti sen, että rukous on vuoropuhelua, Jumalan kohtaamista. (Aaltonen 1996, 12; Häyrynen & Rissanen 1990, ) Häyrynen ja Rissanen haluavat muistuttaa, että rukous ei ole koskaan yksin meidän varassamme. Rukouksen voimassa on mukana muun muassa Kristus, suojelusenkelimme ja Pyhä Henki. Kuulumme näin johonkin suurempaan kokonaisuuteen, yhteyteen. Näin ollen myös meidän puolestamme rukoillaan vaikka emme aina itse sitä jaksaisi tehdä. (Häyrynen & Rissanen 1990, 59.) Häyrynen ja Rissanen ovat pohtineet näkökohtia rukoushetkien toteuttamiseksi. Heidän mukaansa rukous ei ole ansio eikä suoritus. Kuitenkin heidän pohdinnoistaan nousee esiin se, kuinka tärkeää olisi hiljentyä rukoukseen ja hiljaiseen tutkiskeluun säännöllisesti. Rukoileminen heidän mukaansa tekee Jumalan elämään puuttumisen mahdolliseksi. (Häyrynen & Rissanen 1990, )

17 17 Jeesuksen opetuslasten ja seuraajien piirissä on toteutettu päivän hetkiin liittyviä rukouksia. Luterilaisessa perinteessä rukoukset ovat rajoittuneet aamu- sekä ilta rukouksien lukemiseen. Rukoushetket, eli hetkipalvelukset ovat kirkon vastaus rukoilla lakkaamatta. Rukoushetket ovat kristillisen yhteisön yhteistä jumalanpalvelusta. Rukoushetkien sanallinen rukous voi Häyrysen ja Kotilan mielestä jatkua yksityisesti meditatiivisena ja kontemplatiivisena rukouksena, joten näin se liittyy yksityiseen hartaus ja rukouselämään. Hetkipalvelus koostuu aamu-, päivä- ja ilta rukouksista, virsistä, luettavista psalmeista, lyhyistä Raamatun luvuista, ja yleensäkin yhteisestä hiljentymisestä Jumalan Sanan äärellä. (Häyrynen & Rissanen 1990, 57-58; Häyrynen & Kotila 2003, ) Kristillisessä perinteessä voidaan rukoukset erottaa neljään muotoon. Näistä tavallisin on sanallinen rukous. Sanallinen rukous on valmis rukous, joka luetaan ääneti tai ääneen, yksin tai yhdessä seurakunnan kanssa. Seuraava rukouksen muoto on sanaton rukous. Lutherin mukaan rukouksen luonto ja olemus on pelkästään mielen ja sydämen ylentämistä Jumalan puoleen. Eli olennaista sanattomassa rukouksessa ei ole sanat, vaan Jumalan edessä oleminen tällaisena kuin olemme. Hän elää meissä ja me Hänessä. Kolmannella rukouksen muodolla tarkoitetaan Jumalan sanattoman äänen kuuntelemista. Rukous ei ole ihmisestä riippuvaa, vaan siitä mitä Jumala tekee ihmisessä. Neljännen rukouksen muoto on tiivistettynä kehotukseen: tule siksi mitä olet. Eli löydä itsesi ja anna Suuremman voiman puhua sisässäsi. (Häyrynen & Rissanen 1990, 53, 55.) Oratio, meditaatio, kontemplaatio Rukous on prosessi, jossa ihminen tajuaa, että Jumala on hänessä ja hän on Jumalassa. Tämän tuntemiseen johdattaa Gregorius Suuren hahmottelemat kolme rukouksen tapaa: sanallinen rukous, oratio; sisäisen mietiskelyn rukous, meditaatio; ja Jumalan sanaton katseleminen, rakastava kaipaus ja ikävöinti, kontemplaatio. Kontemplaatio, meditaatio ja oratio kuuluvat läheisesti yhteen ja kulkevat usein kaikki yhdessä käsi kädessä. Kuitenkin viime kädessä rukous on Jumalan teko ja hänen Henkensä alulle panemaa. (Häyrynen & Rissanen 1990, ; Häyrynen & Kotila 2003, 40.)

18 18 Sanallisessa rukouksessa tuomme rukouksen Jumalalle pyyntönä. Pyyntö voi koskea jotain hengellistä tai aineellista asiaa. Rukouksessa voimme rukoilla itsemme tai toisten puolesta. Rukoillessamme jotain Jumalalta pyydämme itse asiassa sitä, että Jumala antaisi Henkensä ja yhdistäisi meidät itseensä. Näin pyydämme myös Jumalan tahdon tapahtumista elämässämme. Viime kädessä Jumala laittaa alulle ihmisen rukouksen, ohjaa ja ylläpitää sitä. Rukous siis voi olla Jumalan ylistämistä, avuksihuutamista tai esirukousta. Se on siis olennainen osa seurakunnan yhteistä jumalanpalvelusta sekä yksittäistä hartaudenharjoitusta. (Häyrynen & Rissanen 1990, ; Häyrynen & Kotila 2003, 39.) Anselm Canterburylaisen ja hänen seuraajiensa työn tuloksena on syntynyt mietiskelevän rukouksen muoto. Häyrysen ja Kotilan mukaan tällainen rukous on Jumalan edessä viipymistä. Rukoilija keskittyy pelastushistorian tapahtumiin, pyrkii eläytymään niihin sielunkyvyillään, ajatuksillaan, tunteillaan ja rakkaudellaan. Rukoilija pyytää Jumalaa tekemään häntä osalliseksi tapahtumista, joita hän mietiskelee. Näin rukoilija liitäisi Jumalan itseensä. Mietiskelevän rukouksen lähtökohtana pidetään hengellisen kirjallisuuden lukemista. Siinä sisäistetään luettu ja pyritään antaa vaikuttamaan sen itseensä. (Häyrynen & Kotila 2003, 39; Häyrynen & Rissanen 1990, ) Kontemplaatiossa on kyse Jumalan sanattomasta kaipuusta ja ikävöimisestä, eli katselevasta rukouksesta. Kontemplaatiota kuvataan levon rukoukseksi ja Jumalan rakkaudessa lepäämiseksi. Kontemplaatio avautuu rukouksen tielle lähteneille lahjana, siihen ei voi pyrkiä minkään tekniikan avulla. Sisäisen rukouksen tiessä kyse on siitä, että hengellisen lukemisen aikana ihminen pitää taukoja ja keskustelee Jeesuksen kanssa lukemastaan. (Häyrynen & Rissanen 1990, ; Häyrynen & Kotila 2003, 40.) Mielen rukous ja sydämen rukous Rukous merkitsee monelle puhumista Jumalan kanssa. Tai yksinkertaisesti yksipuolista puhumista Jumalalle. Silloin herää herkästi kysymys: kenelle puhun, Jumalalle vai itselleni? Pyyntöihin ei tule heti vastausta, ongelmiin ei tule ratkaisuja ja tuntuu siltä, että puhuisi pimeyteen. Tämä saa herkästi ihmisen epäilemään ja turhautumaan. Toinen samalla tavalla turhautumista aiheuttava tapa rukoilla on rukous, jossa ajatellaan Jumalaa.

19 19 Ihmisen on tärkeä ajatella Jumalaa ja hänen salaisuuksiaan. Siksi tällainen rukous vaatii mielen ponnistelua ja se voi olla väsyttävää. (Nouwen 1984, ) Molemmat edellä mainitut rukoustavat ovat ymmärrystä ja älyä korostavista arvoista peräisin. Näiden arvojen mukaan Jumala on ongelma, johon uskomme ajatusta uutterasti ponnistaen löytävämme ratkaisun. Emme voi odottaa kenenkään saavan rukouselämän todellista ravintoa, apua ja lohtua, jos rukous vaatii ihmismieleltä enemmän kuin mihin se kykenee. Vaikka mielemme olisi täynnä ajatuksia Jumalasta, sydämemme jää silti Jumalasta kauas. Siksi todellinen rukous onkin sydämen rukousta. (Nouwen 1984, ) Nouwenin mukaan Hesykastinen rukous eli sydämen rukous johtaa meidät lepoon, jossa sielu voi olla yhdessä Jumalan kanssa. Tässä levossa asuu Jumalan Henki ja tapahtuu suuri kohtaaminen. Silloin sydän puhuu sydämelle. Sydämestä nousevat meidän tietoiset tunteemme, mielialamme ja toiveemme. Sydämessämme asuu myös järki havaitsemisen ja ymmärryksen keskus. Sydämestämme kumpuaa persoonallisuutemme. Tästä syystä sydän ei ole vain Jumalan asuinpaikka vaan myös saatana suuntaa kiivaimmat hyökkäyksensä sydämeen. Sydän on rukouksen paikka. Sydämen rukousta voisi kuvailla rukoukseksi, joka suuntautuu ihmisestä ja ihmisen sisimmästä kohti Jumalaa ja sitä kautta vaikuttaa koko ihmisyyteemme. (Nouwen 1984, ) Nouwen toteaa, että sydämen rukous ei salli meidän rajoittaa suhdettamme Jumalaan vain sanoihin ja tunteisiin. Sydämen rukous muuttaa koko olemuksemme Kristuksen mukaiseksi avaa silmämme näkemään totuuden sekä itsestämme että Jumalasta. Näemme itsemme totuudenmukaisesti Jumalan armon ympäröiminä syntisinä. Mitä lujemmin pääsemme tähän totuuteen kiinni ja mitä lujemmin se ankkuroituu sydämeemme, sitä paremmin pääsemme eroon maallisista ajatuksista, jotka hajottavat meitä. Samalla sydämemme ja koko maailmankaikkeus pääsee lähemmäksi Herraa. (Nouwen 1984, )

20 Kolme sydämen rukouksen luonteenomaista piirrettä Nouwen pohtii, miten sydämen rukous voisi olla elämässämme mukana joka päivä. Sydämen rukouksen kolme luonteenomaista piirrettä voivat auttaa löytämään keinon. Ensimmäinen näistä piirteistä on käyttää yksinkertaisia ja lyhyitä rukouksia, jotka ravitsevat sydämen rukousta. Ehdotus on meille tarpeellinen, koska olemme riippuvaisia omasta kyvystämme käyttää sanoja. Yksinkertaisten ja lyhyiden sanojen tai lauseiden toistaminen auttaa ohjaamaan mielemme sydämeen ja Jumalan luo. Parasta on käyttää Raamatun sanoja. (Nouwen 1984, ) Toinen sydämen rukouksen luonteenomainen piirre on lakkaamaton rukous, jonka pyrkimyksenä on alituinen Jumalan muistaminen. Rakkauden tekojen ja sydämessämme toimivan Jeesuksen rukouksen kautta koko päivämme voi muodostua jatkuvaksi rukoukseksi. (Nouwen 1984, 83-86; Häyrynen & Kotila 2003, 32.) Tämä liittyy olennaisesti muutamiin Raamatussa oleviin kehotuksiin: Rukoilkaa lakkaamatta. (1. Tess. 5:17) Syöttepä siis tai juotte tai teettepä mitä tahansa, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi. (1. Kor. 10:31) Kolmas ja viimeinen piirre luonteenomaiselle sydämen rukoukselle on, että se sulkee piiriinsä kaiken. Kun sallimme mielemme laskeutua sydämeemme asti ja viivymme Jumalan läsnäolossa, kaikki mielemme toiminnot muuttuvat rukoukseksi. Juuri siinä on sydämen rukouksen voima. Voimme rukouksen kautta kantaa sydämessämme kaiken inhimillisen tuskan, surun, ristiriidat, kidutuksen, sodat, yksinäisyyden ja kurjuuden. Tämä on mahdollista siksi, että Jumalan sydän on tullut yhdeksi meidän sydämemme kanssa. Jeesus kehottaa meitä kantamaan hänen taakkansa kärsimyksen, mutta tämä taakka on meille kevyt ja jaksamme sen kantaa, kun sydämemme on muuttunut Herramme nöyräksi ja lempeäksi sydämeksi. Tätä kautta voimme ja jaksamme myös palvella muita. Sydämen rukouksen kautta huolemme johdetaan Jumalan sydämeen. Siellä ne muuttuvat rukoukseksi ja silloin seurakunnan palveleminen ja rukous ovat molemmat saman Jumalan rakkauden ilmenemismuotoa. (Nouwen 1984, )

21 Rukous, hiljaisuus ja yksinäisyys Moni rukoilija kokee rukouksessa kasvamista luopuessaan sanoista ja rukouspyynnöistä. Hiljaisuudessa ja rukouksessa tulee olennaiseksi Jumalassa oleminen, avoimuus Jumalan edessä. Rukoilija havaitsee, ettei rukous lähde hänestä itsestään, vaan se onkin Jumalan työtä. Häyrinen ja Rissanen pohtivat kuinka rukoilijan hiljaisuuden täytyy sisältää tarkkaavaista valppautta ja kuuntelemista. Rukoilijan tulee pyrkiä vapaaksi itsestään ja omastaan että voi kuulla Jumalan puheen. Häyrysen ja Rissasen mukaan hiljentymisen tavat saavat muotonsa olosuhteiden, elämäntilanteiden ja voimavarojen mukaisesti. (Häyrynen & Kotila 2003, 39-40; Häyrynen & Rissanen 1990, 32.) Hiljentymiseen ja rukoukseen liittyy vahvasti kilvoittelu itsensä kanssa. Vanhassa kirkollisessa perinteessä Häyrysen ja Rissasen mukaan hengelliseen kilvoitteluun voidaan löytää viisi näkökulmaa. Näitä ovat lukeminen, mietiskely, rukous, tekeminen, ja sisäinen katselu. Esimerkiksi tekemiseen liittyy vahvasti luostari perinne. Retriiteissäkin tekemisen kautta on havaittu ihmisen vapautuvan ja rauhoittuvan mieltä vaivaamista kysymyksistä. Nämä viisi näkökulmaa hengelliseen kilvoitteluun ovat rinnakkain kulkevia ja sisäkkäisiä tapahtumia. Moni tämän päivän hiljentyjistä on saanut lohdutusta ja lievitystä suruunsa, ahdistukseensa ja kärsimykseensä kohdatessaan mielessään olevat asiat. Hiljentymistä, elämän kohtaamista ja olemista elämän perimmäisten ja muuttumattomien arvojen äärellä voi opetella. Siihen voi kasvattaa itseään. (Häyrynen & Rissanen 1990, 32-33, 42.) Usein sanomme, että tarvitsemme elämäämme yksinäisyyttä, mutta todellisuudessa tarvitsemme paikkaa ja aikaa itsellemme. Tässä paikassa voisimme unohtaa muut ihmiset, ajatella omia ajatuksiamme, purkaa huoliamme ja tehdä sitä, mitä itse haluamme. Yksinäisyys on hengellistä omaisuutta, jonka puolesta voimme taistella. Yksinäisyys on meille kuin levähdysasema, josta voimme ammentaa voimaa elämäämme. Esimerkiksi Johannes Kastajalle tai pyhälle Antoniokselle yksinäisyys oli enemmänkin kääntymisen paikka. Paikka, jossa vanha minuus kuolee, uusi minuus syntyy ja uusi ihminen ilmestyy. (Nouwen 1984, ) Yksinäisyydessä ihminen on alastomana, heikkona, syntisenä ja yksin. Tämän kohtaaminen yksinäisyydessä voi olla pelottavaa ja silloin tekisi mieli vain juosta pakoon -

22 22 takaisin ystävien luo tai työn pariin, pakoon omaa mitättömyyttä. Hänessä ja hänen kauttaan voimme kestää yksinäisyyden koetukset. Astumme yksinäisyyteen kohdataksemme Herramme ja ollaksemme hänen kanssaan. Vain Vapahtajamme armon ympäröimänä voimme kohdata syntimme, paljastaa haavamme ja kohdata itsemme sellaisina kuin olemme. Raamatussa Jeesus sanookin: En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä (Matt. 9:13). Jumalan rakkaus on kohdistuneena tyhjään. Tästä tyhjästä Jumalan rakkaus voi luoda jotain uutta ja synnyttää sen olemaan. Jumala rakastaa syntisiä, pahoja, heikkoja ja tyhmiä tehdäkseen heistä hyviä, viisaita ja vahvoja. Siksi Jumalan rakkaus merkitsee enemmänkin rakkautta ristiin, ja rakkautta joka nousee rististä. (Nouwen 1984, 25, 26-28; Mannermaa 1995 b, 9-12.) Nouwen painottaa, että meidän on itse luotava oma erämaamme, jossa voimme olla yksin ja ravistautua irti kaikesta siitä, mikä meitä ahdistaa. Yksinäisyys on paikka, jossa Kristus muovaa meitä uudelleen omaksi kuvakseen ja vapauttaa meidät maailman ahdistuksista. Yksinäisyys on pelastuksemme paikka. Tästä esimerkkinä Pyhä Antonios, joka vietti kaksikymmentä vuotta yksinäisyydessä, ja sen jälkeen hän toi mukanaan yksinäisyyden jakaen sen kaikkien kanssa, jotka tulivat hänen luokseen. Antonios palasi yksinäisyydestä takaisin Jumalan rakkautta säteilevänä, lempeänä, tasapainoisena ja huolehtivaisena. (Nouwen 1984, ) 3.3 Spiritualiteetti Usko ei perustu suoriutumiseen, osaamiseen, onnistumiseen tai tietoon, kuten kulttuurissamme monesti oletetaan. Usko on enemmänkin asia, joka tapahtuu sydämessä. Uskon perusta on sisäisessä luottamisessa johonkin korkeampaan. Tämä korkeampi tuo elämään turvaa, mutta myös velvoittaa. Rukous auttaa ihmistä uskomaan ja usko auttaa ihmistä rukoilemaan. Nämä kaksi asiaa kulkevat käsi kädessä toinen toistaan tukien. (Jarasto & Sinervo 1999, 205; Hume 1994, 119.) Sana spiritualiteetti tarkoittaa hengellisyyttä sekä hengellistä elämää. Termi on lähtöisin latinan kielen sanasta spiritualis, joka tarkoittaa hengellistä. Sana viittaa kristillisessä käytössä sekä Jumalan henkeen että ihmisen henkeen, eli persoonallisuuteen. Spiritualiteetti tarkoittaa sanana hengellistä elämää, mutta sen määritteleminen tarkasti on vaike-

23 23 aa. Spiritualiteetista puhutaan monessa yhteydessä, kuten esimerkiksi rukouksen, mietiskelyn ja ihmisen sisäisen uskonnollisen elämän kuvauksen yhteydessä. (Jussila ym. 2004, 341; Kotila 2003, ) Spiritualiteetti on hengellistä elämää, jossa uskon käytännöllinen harjoittaminen toteutuu erityisesti muiden kristittyjen kanssa. Hengelliseen elämään kuuluvat mm. messuun osallistuminen, hiljaisuus ja mietiskely (meditaatio), yhteys toisiin uskoviin, rukous- ja hartaushetket, hengellinen laulaminen, retriitti, Raamatun lukeminen ja rukous. Spiritualiteetti korostaa hengellisen elämän, kasvun ja hengellisen havahtumisen merkitystä kirkossa. (Suomen evankelis-luterilainen kirkko i.a. b.) Raunio jakaa spiritualiteetin kolmeen osaan. Ensinnäkin on kyse hengellisestä ulottuvuudesta. Toiseksi sprititualiteetti ymmärretään yksilölliseksi asiaksi. Kolmanneksi spiritualiteettiin kuuluvat menetelmät tai rakenteet, joten se on päämäärään suuntautunutta toimintaa. Hengellisen elämän peruskysymys on, kuinka Jumalan tahto ja tarkoitus voisi toteutua ihmisen järjen, tunne-elämän, tahdon ja omantunnon kautta. (Raunio 2003 a, 14, 26.) Spiritualiteetista puhuttaessa nousevat keskeisenä esiin uskon harjoittamisen ja uskossa elämisen kysymykset. Spiritualiteetista on sanottu, että sillä tarkoitetaan antautumista Jumalalle. Ihmisen olemuksessa elää tarve päästä lähelle Jumalaa ja Jumalan yhteyteen. Samaan aikaa Jumala vaikuttaa ihmisissä Pyhän Hengen kautta synnyttäen uutta elämää. Spiritualiteetin teologia kuvaa tietä, jolla kristitty vaeltaa: kirkon ulkoisia armovälineitä sekä sisäistä prosessia, jonka kautta ihminen kasvaa yhteyteen Kristuksen kanssa. (Kotila 2003, ) Luther painotti, ettei ihminen saa toimia ja tehdä tekoja Jumalan tai itsensä hyväksi vaan jokaisen on toimittava, kärsittävä ja jopa kuoltava toisten puolesta. Keskiajan aktiivisen elämän kilpailijaksi nousee näin ollen ristin ja kärsimyksen leimaama hengellinen elämä, jossa kaiken keskus on lähimmäinen. Ajatus toiminnan keskittämisestä lähimmäisen hyväksi koskee kaikkia ihmisiä ja tuo spiritualiteetin arkeen ja yhteiskuntaan. Luominen, laki, usko, rakkaus, Kristuksen työ ja kasteen sakramentti ovat esimerkkejä spiritualiteetin ilmenemismuodoista ja ovat osa luterilaisen ristin etiikan lähtökohtia. (Elenius 2003, )

24 24 Luterilaisen spiritualiteetin peruslauseena voisi pitää Pyhän Hengen tunnistamista Jumalan työssä, sen vastaan ottamista ja säilyttämistä, käyttämistä ja tämän edistämistä. Tällaista Pyhän Hengen ohjausta voidaan nimittää hengelliseksi ohjaukseksi. Spiritualiteetissa Jumala yhdistyy uskossa ihmisen ymmärrykseen ja tahtoon. Näin Jumala tekee ihmisen osalliseksi jumalallisesta rakkaudesta ja lahjoittaa iankaikkisen elämän toivon. Elämän hengellinen ulottuvuus koskee ihmistä kokonaisuudessaan, elämää Jumalan yhteydessä ja toisten ihmisten kanssa. Ihminen kuitenkin aavistaa millainen Jumala on ja tietää, että Häntä tulee kunnioittaa. (Raunio 2003 a, 21-22, 35.) Rukouksen, mietiskelyn ja hiljentymisen yhteydessä puhutaan erityisesti spiritualiteetista. Spiritualiteetti on hengellisen elämän harjoittamista, jossa on keskeistä uskonnollisen elämän sisäinen luonne. Elämän merkitys sekä uskon ja elämän yhteenkuuluvuus korostuvat. Spiritualiteetin vuosituhantisessa traditiossa on keskeinen sija pyrkimyksessä hiljaisuuteen, rauhaan ja yksinkertaiseen elämään. Rauhan ajatukseen liittyy rauha mielen ja rauha ympäristön kanssa. Tätä tietä ovat kulkeneet kristillisessä kirkossa erämaan isät ja äidit. (Häyrynen & Kotila 2003, 17-18, 44.) 3.4 Jumalan ja luonnon yhteys Me uskomme yhteen Jumalaan, kaikkivaltiaaseen Isään, taivaan ja maan, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan. (Suomen evankelisluterilainen kirkko i.a. c.) Näin Nikean uskontunnustuksen alku viitoittaa kristityn tien luomakunnassa. Tämän tienviitan ääreen palaaminen on tärkeää luomakunnan ja Jumalan suhdetta pohtiessa. Ilman Jumalan jatkuvaa läsnäoloa ja huolenpitoa kaikki olevainen raukeaisi tyhjiin. Jumalan luoma ja ylläpitämä luonto on pyhä ja sitä tulee kunnioittaa. (Helenius 2007, 220; Suomen evankelis-luterilainen kirkko i.a. c.) Juntusen mukaan hyvin lyhytnäköinen vastaus kuka on Luoja - kysymykseen on, että Jumala on ääretön eikä Häntä voi määritellä mitenkään. Juntunen viittaa ranskalaiseen fyysikkoon ja teologiin, jonka kuollessa hänen taskustaan löytyneessä lapussa luki Ei filosofien eikä oppineiden Jumala vaan Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala. Juma-

25 25 la on näin määritellyt itsensä, ja identifioitunut tietyissä Raamatun kertomuksissa. (Juntunen 2003, 42.) Tästä esimerkkinä 2. Moos: 3:15: Jumala sanoi vielä Moosekselle: "Sinun tulee sanoa israelilaisille: 'Jahve, Herra, teidän isienne Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, on lähettänyt minut teidän luoksenne.' Se on oleva minun nimeni ikuisesti, ja sillä nimellä minua kutsuttakoon sukupolvesta sukupolveen. Nykysuomalaisille kristityille on luontaista ajatella, että Jumala on käsittämätön, muuttumaton ja ikuinen mysteeri. Jumala on kuitenkin kaiken olemassaolon lähde. Jumalan olennainen olemassaolo on elämä itse. Hän ei ole mies eikä nainen eikä neutraali, vaan tuntematon, ikuinen ja kaikkialla läsnä. Yksi kristillisen teologian peruslähtökohdista on Jumalan tuntemattomuus. Ihminen ei voi koskaan käsittää Jumalaa ja Hänen olemuksensa on salattu. Klassisen kristillisen käsityksen mukaan Jumala on persoonallinen olento, joka on olemassa ihmisen mielestä riippumatta. Uskon kautta kristitty elää yhteydessä siihen Jumalaan, joka ei ole ihmisen toiveiden tai ajatusten tuote, vaan itse hyvyys, kaiken hyvän lähde ja lahjoittaja. Lutherin mukaan ihmisen kallein asia on oppia tuntemaan Jumala. (Juntunen 2003, 47; Häyrynen & Kotila 2003, 34; Suomen evankelis-luterilainen kirkko i.a. d.) Kristillinen usko Jumalaan ilmaistaan ekumeenisissa uskontunnustuksissa: Hän on kolmiyhteinen Jumala: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Isänä Jumala on luonut kaiken ja pitää yllä luomakuntaa, Poikana Hän on tullut kaltaiseksemme pelastamaan meidät ja Pyhänä Henkenä Hän on läsnä keskellämme yhdistääkseen meidät Poikaan ja Isään. Jumala ei ole kaukainen alkusyy eikä persoonaton voima, vaan Hän vaikuttaa luomakunnassa ja historiassa ja kohtaa meidät henkilökohtaisesti. Kolminaisuusoppi syntyi luvulla kirkossa käydyissä teologisissa kiistoissa. Kristinuskon juutalaisten juurien vuoksi on sula mahdottomuus ajatella, että rukoilisimme useampia jumalia. (Juntunen 2003, ) Häyrynen ja Kotila viittaavat Itäisen kirkon teologiin Gregorios Palamakseen ( ), jonka mukaan Jumala tunnetaan voimavaikutusten perusteella, mutta Jumalan olemus jää tuntemattomaksi: Jumalan vaikutus laskeutuu meidän luoksemme samalla, kun hänen olemuksensa pysyy luoksepääsemättömänä (Basileios Suuri.). Raamatullisen näkemyksen mukaisesti Lutherin mielestä ihminen elää ja toimii Jumalassa ja Jumala elää ja toimii ihmisessä. Jumala on tarkoittanut kaiken luodun pitämään toisistaan

26 26 huolta ja palvelemaan toinen toistaan. Jumala luo ja ylläpitää kaikkea toimintoa yllä. Itse olemassaolo on Jumalan lahja. Jos Jumala lakkaisi luomasta ja ylläpitämästä todellisuutta, ei olisi mitään. Jumala vaikuttaa siihen, että jotakin on olemassa ja siihen mitä on olemassa. Tunnustauduttaessa Jumalaan, ilmaisemme luottamuksen siihen, että Jumala on luonut kaiken ja niiden edellytykset ovat hyviä. (Häyrynen & Kotila 2003, 36; Raunio 2003 b, 26; Mannermaa 1995 a, 36.) Jumalan ymmärretään toimivan evoluution kautta. Kyse on siitä, että kaikki elämä on riippuvaista Jumalasta. Luomisen tarkoitus on kaiken hedelmällisyys, rikkaus ja moninaisuus. Kaikki mitä tapahtuu maailmassa, vaikuttaa jotenkin Jumalaan. Mitä taas tapahtuu Jumalassa, tapahtuu jotenkin myös maailmassa. Näin nämä kaksi asiaa ovat siis yhtä toisissaan. Sipiläisen (2007, 51) mukaan Luoja kietoo aina luodun ja luotu luojan. Kuitenkin niin, että kumpikin säilyttää identiteettinsä ja erilaisuutensa. (Sipiläinen 2007, 51,56.) Raamatussa luominen kuvastaa ainutlaatuista suhdetta Jumalan ja maailman välillä. Ihminen on osa Jumalan luomaa valtakuntaa ja riippuvainen ympäristöstään ja luonnosta. Puhuessaan Jumala luo ja ilmoittaa itsensä luoduille. Jumala on kätkeytynyt inhimilliseen muotoon ihmisen kokemuksien myötä. Eli tällä tarkoitetaan sanan muuttumista lihaksi. Lutherin käsityksen mukaan Jumala puhuu sanansa Raamatussa ja koko luomakunnassa. Sanan luonteeseen Lutherin mukaan kuuluu, että se tulee kuulluksi ja ymmärretyksi ja toteutetuksi jokapäiväisessä uskon ja rakkauden harjoittamisessa. (Montefiore 1975, 28; Raunio 2003 b, 108.)

27 27 4 NUORUUS JA ISOSKOULUTUS 4.1 Nuoruus, hengellinen elämä ja hiljaisuus Nuori käy kehityksessään läpi lukuisia roolimuutoksia. Hän irtautuu omasta lapsuuden perheestään ja alkaa valmistautua aikuiselämän rooleihin. Tähän kaikkeen kuuluu paljon asioita. Nuori saa enemmän vastuuta ja itsenäisyyttä valintoihin elämässään; koulutuksen valinta, ammatin valinta, elämäntavan ja ihmissuhteiden valinta. Vähitellen monet sosiaaliset tapahtumat, kuten siirtyminen työelämään, taloudellinen itsenäisyys, parisuhteen solmiminen ja perheen perustaminen, alkavat luoda pohjaa aikuisuudelle. (Nurmi 2006, ) Nuoren kehitykselle luovat pohjan biologisen kehityksen ja fyysisen kasvun lisäksi psykologiset tekijät. Nuoren ajatusmaailma muuttuu ja kehittyy abstraktimmaksi, jolloin esimerkiksi minäkäsitys muuttuu konkreettisista fyysisyyteen ja toimintaan liittyvistä kuvauksista enemmänkin piirrekuvauksiksi. Sosiaalinen ajattelu muuttuu siten, että muiden nuorten palaute ja mielipiteet merkitsevät nuorelle itselleen enemmän. Samalla ulkoa päin tulevat odotukset antavat nuorelle motivaatiota ajatella ja toimia uudella tavalla. (Nurmi 2006, ) Nuori ohjaa omaa elämäänsä valintojen kautta. Yhteiskunta ja kulttuuri luovat nuoren elämän ohjaamiselle ja valinnoille haasteita sekä rajoituksia. Aiemmin tehdyt ratkaisut antavat suunnan mahdollisuuksiin, jotka ovat myöhemmin edessä. Myös nuoren sisäiset piirteet ja yksilöllisyys rajoittavat tai mahdollistavat joitain elämän valintoja. Näitä asioita ovat esimerkiksi luonteenpiirteet, omat kyvyt tai menestys jollain tietyllä elämänalueella. Tehdessään valintoja, vastatessaan haasteisiin ja päätyessään tiettyihin ratkaisuihin, nuori rakentaa kuvaa omasta itsestään. (Nurmi 2006, ) Muodostaessaan tavoitteitaan ja käsityksiään oman elämänsä suunnasta, nuoren on pohdittava, miten hän tavoitteeseensa pääsisi. Tutkiskelemalla eri mahdollisuuksia ja keskustelemalla niistä vanhempien ja ikätovereiden kanssa, nuori alkaa etsiä omaa tietään. Suunnittelun, ongelmanratkaisun ja päätöksenteon kautta nuori pyrkii pääsemään kohti tavoitettaan. Matkalla tulee vastaan aikoja, jolloin nuori joutuu pohtimaan, vastaavatko