Toimintakertomus 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus 2014"

Transkriptio

1 Ruokolahden Raju ry 1 Toimintakertomus 2014 YLEISTÄ Ruokolahden Raju ry. on vuonna 1933 perustettu eteläkarjalainen urheilun yleisseura. Seuran urheilumuodot vuonna 2014 olivat salibandy, hiihto, lentopallo, veteraaniurheilu, melonta, kuntoliikunta sekä lasten ja nuorten liikunta. Seuraorganisaatio koostuu pääseurasta, lajijaostoista ja kyläosastoista. Vuonna 2014 lajijaostoja oli yhteensä kuusi: hiihtojaosto, lentopallojaosto, melontajaosto, naisjaosto, salibandyjaosto ja veteraanijaosto. Kyläosastoja oli yhteensä 9. Seuran tarkoituksena on järjestää jäsenilleen monipuolisesti erilaista urheilutoimintaa, kuntoliikuntaa ja tarjota terveitä vapaa-ajan harrastuksia sekä edistää toiminta-alueellaan seuran tarkoituksen mukaista toimintaa. Seuran toiminta kohdistuu pääsääntöisesti lapsiin ja nuoriin. Aikuisjäsenille järjestetään toimintaa resurssien ja toiveiden mukaisesti. Katsaus yhdistyksen toimintaympäristön kehittymiseen Valtion ja kuntien taloustilanteen heikkeneminen ja yleinen kustannustason nousu vaikuttavat myös seuran toimintamahdollisuuksiin. Lasten ja nuorten liikunta ja urheilutoiminta koetaan paikkakunnalla tärkeäksi toiminnaksi, mikä edistää mm. lapsiperheiden hyvinvointia ja pysyvyyttä alueella. Seura pyrkii vastaamaan tähän tarpeeseen resurssien mukaisesti Ruokolahden kunnan ja eri hankkeiden tukemana järjestämällä lapsiperheille sekä lapsille ja nuorille fyysistä aktiivisuutta ja henkistä vireyttä ylläpitävää toimintaa omalla paikkakunnalla lähiliikuntana. Katsaus yhdistyksen jäsenmäärään ja taloudelliseen tilanteeseen Ruokolahden Rajussa oli vuonna 2014 yhteensä 918 jäsentä (v jäseniä oli 978), joista perusjäseniä oli 603, perhejäseniä 190 ja ainaisjäseniä 125. Jäsenmaksu v oli lapsilta 15e, aikuisilta 15e, perheiltä 45e ja ainaisjäseniltä 120e. Vuonna 2014 seuran taloudellinen tilanne on saatu pidettyä positiivisesti kehittyvänä. Tulevaisuuden haasteena on saada seuran varainhankinta tuottamaan hankerahoituksien ehtyessä. URHEILUTOIMINTA Seura järjesti vuonna 2014 yhteensä 43 erilaista liikuntaryhmää tai tapahtumaa: perheliikunta, liikuntaleikkikoulut, lasten ja nuorten tanssi, koululaisten liikunta, Hippo-yleisurheilukilpailut, hiihtokoulut, melonta-illat, juoksukoulu, kestävyyskuntopiiri sekä useat salibandy ja lentopalloryhmät. Lajijaostojen urheilutoiminnasta ja kilpailuista on kerrottu tässä toimintakertomuksessa kohdassa Lajijaostot. Ohjaajia ja valmentajia seurassa toimi vuonna 2014 yhteensä 21.

2 Ruokolahden Raju ry 2 LAJIJAOSTOJEN TOIMINTA Vuonna 2014 lajijaostoja oli yhteensä kuusi: hiihtojaosto, lentopallojaosto, melontajaosto, naisjaosto, salibandyjaosto ja veteraanijaosto. Jaostot toimivat seuran sisällä itsenäisinä toimintayksikköinä ja vastaavat omasta taloudestaan. Alla jaostojen laatimat toimintakertomukset: Hiihtojaosto Vuonna 2014 ei pystytty pitämään Ruokolahden Leipähiihtoja eikä Hippo-hiihtoja huonon lumitilanteen vuoksi. Hiihtokoulujakin pystyttiin pitämään vain muutaman kerran. Menestystä tuli kuitenkin veteraanihiihtäjien toimesta, Juhani Auvinen SM 1. sija M60-sarjassa 10 km perinteisellä ja Juha Ovaska SM 3. sija M55 10 km vapaalla. Hoidettiin järjestyksenvalvontatehtäviä Suikkalan lavalla ja Vuoksenniskan Työväentalolla. Salibandyjaosto 1. Jaoston kokoonpano ja toimihenkilöt Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Muut jaoston jäsenet Janne Väänänen Minna Rossi-Liimatta Helena Putto Niina Sikiö, Toni Rinkinen, Sirpa Valkamo, Mika Putto Vuoden aikana salibandyä harrastettiin kuudessa eri kerhossa (5-7v kerholaiset, F1-pojat, D2-pojat, syntyneet nuoret, naiset ja tytöt sekä äijäsähly). D2- ja F1-tasolla osallistuttiin piirisarjoihin sekä pelattiin harjoituspelejä lähialueiden joukkueiden kanssa. Huomattava lisäus tapahtui harjoitusmäärissä kun joukkueiden harjoitusmäärät vakiintuivat D juniorit 3x viikossa sekä F juniorit 2x viikossa. Lisäksi kaudelle 14/15 aloitettiin uutena ryhmänä uusia pieniä pelaajia kasvamaan 5-7 vuotiaiden salibandykerho, joka harjoittelee 1 x viikossa. Vuosi aloitettiin Urheilutalolla D2-harjoituspelillä Imatralla Voimaa vastaan. Kevätkauden päätteeksi F- ja D -juniorit pelasivat kotihallissa Sulkavan joukkueita vastaan voittaen molemmat pelit. Kauden Mailanpainajaiset pidettiin Ruokolahden FreeSkissä, jossa palkittiin menestyneitä pelaajia ja valmennusta. Touko- ja heinäkuu lomailtiin harjoituksista, kesä- ja elokuu harjoiteltiin maanantaisin ja keskiviikkoisin erilaisten ulkopelien ja sisäharjoitusten merkeissä. Kausi 14/15 aloitettiin molemmilla joukkueilla osallistumalla Lappeenrannassa Energiaturnaukseen, pelit päättyivät jäsenten väliseen otteluun. D2-joukkueen vastuuvalmentajana on toiminut Erkki Jääskeläinen, apuvalmentajina Janne Väänänen ja Mika Putto, F1-joukkueella Mika Putto, Toni Rinkinen ja Jari Valkamo. D2 joukkueen joukkueenjohtajana

3 Ruokolahden Raju ry 3 on toiminut Janne Väänänen ja F1 junioreiden joukkueenjohtajana Sirpa Valkamo. Santeri Jääskeläinen ja Ville Kekkonen ovat vetäneet 5-7v kerholaisten harjoituksia kerran viikossa. Erkki Jääskeläinen vetänyt lisäksi naisten kuntosählyä 1 x viikossa. F1-joukkueella oli keväällä 13 peliä ja kotiturnaus 9.3., syksyllä 12 peliä. D2-joukkue osallistui sekä keväällä että syksyllä neljään piirisarjan turnaukseen joissa jokaisessa turnauksessa 2 peliä, joissakin turnauksissa pelattiin 3 peliä. Talkoihin on osallistuttu Suikkalan tansseissa sekä Hippo-kesäkisoissa. Kotiturnauksissa molemmat sarjajoukkueet ovat pitäneet kahviota ja järjestäneet arpajaiset, johon talkootoimintaan on osallistunut ilahduttavan moni pelaajan vanhempi. SALIBANDYSSÄ KAUSI JAKAANTUU 2 eri tilivuodelle esim. 13/14 ja 14/15. Toimijoiden ja kotiotteluidenmäärän vertailu näin ollen hankalaa. Kokousten määrä 2 Talkoiden määrä (mm. järjestyksenvalvonta, yritysten talkookeikat) 4 Aktiivitoimijoiden määrä (urheilijat, valmentajat, johtokuntalaiset, talkoolaiset jne.) n. 160 Alle 18 v. %-osuus aktiivitoimijoista n. 70% Järjestettyjen ohjattujen harjoitusten määrä 285 Järjestettyjen kilpailujen / kotiotteluiden määrä (F-juniorit) 3 D ja F-juniorit pitävät vähintään 1 kotiturnaus jossa 2-3 peliä / kausi (kausi 13/14) Vieraskilpailujen / vierasotteluiden määrä 42 KEVÄT 2014: SB D2 (01-03); harjoituskertoja 49 (3x viikko) SB F1 (04-06); harjoituskertoja 30 (2x viikko) SB 00-95; harjoituskertoja 15 (1x viikko) SB Naiset; harjoituskertoja 17 (1x viikko) Äijäsähly; harjoituskertoja 14 (1x viikko) KESÄ 2014

4 Ruokolahden Raju ry 4 SB D2 (01-03); harjoituskertoja 14 (2x viikko) SYKSY 2014 SB D2 (01-03); harjoituskertoja 54 (3x viikko) SB F1 (04-06); harjoituskertoja 30 (2x viikko) SB 00-95; harjoituskertoja 16 (1x viikko) SB 5-7v.; harjoituskertoja 16 UUSI RYHMÄ KAUDELLE 14/15 (1x viikko) SB Naiset; harjoituskertoja 15 (1x viikko) Äijäsähly; harjoituskertoja 15 (1x viikko) Harjoituskertoja yhteensä 285. Lentopallojaosto Lentopallojaoston toiminta on jatkunut edelleen aktiivisena ja kasvanut junioreilla sekä miehillä. Miehet jatkavat 2-sarjaa ja ovat saaneet uusia nuorempia pelaajia rinkiin. Junioreiden toiminta jatkuu ja kehittyy kokoajan, pienemmät E-juniorit osallistuvat kilpamuotoisiin turnauksiin joita lähialueella järjestetään. C- juniorit pelaavat liiton alaista sarjaa. C-juniorit osallistuivat viime kesänä myös vuotuiseen powercupiin. Junioreiden vanhempia on osallistunut myös mukaan toimintaan mm. kahvion pitämistä miesten peleissä ja turnauksissa. Miehet 2-sarja kotipelit 7kpl - vieraspelit 7kpl - Suomecup pelejä 2 kpl - Rajun oma iso kevät turnaus 1kpl - harjoitukset 2 kertaa viikossa C-juniorit turnaukset 6kpl + Powercup 1kpl - harjoitukset 2 kertaa viikossa E-juniorit turnaukset 4kpl - harjoitukset 2 kertaa viikossa Kaikissa turnauksissa omat juniorit ovat järjestäneet kahvion ja miesten peleihin on ollut lipunmyyntiä sekä lisäksi on tehty talkoita. Rajun lentopallo on saanut myös hyvin näkyvyyttä miesten pelien osalta paikkakunnan lehdissä (Uutisvuoksi).

5 Ruokolahden Raju ry 5 Melontajaosto Melontajaosto järjesti perinteiset iltamelonnat kesäkuussa 2014 kerran viikossa vapaaehtoisvoimin. Melontajaosto vuokrasi kanootteja erillismaksusta käyttäjille. Melontavajaa kunnostettiin talkoilla. Naisjaosto Osallistuttiin lavatanssien lisäksi Vuoksenniskan työväentalon tanssien järjestysmiestalkoisiin sekä Suikkalan lavan yhteisiin talkoisiin. K-Raudan kevään tapahtumassa naisjaosto oli myös mukana perinteisesti makkaran paistosta/tarjoilusta huolehtimalla. Puheenjohtaja Riitta Miettinen, sihteeri Koivuniemi Marja- Terttu, muut jaoston jäsenet: Helynen Leila, Kamunen Sanna, Kautonen Tiina, Kirsi Marjatta, Kuusitunturi- Matikainen Päivi, Kyyrö Heidi, Pajunen Susanna, Sjöholm Anu. Kokousten määrä 2, talkoiden määrä 5. Naisjaostossa oli jäsentä. Veteraanijaosto Toimintasuunnitelman mukaan muutama veteraani osallistui SM-tason kisoihin vaihtelevalla menestyksellä. Yksittäisten henkilöiden voimin osallistuttiin tanssitalkoisiin. Puheenjohtajana on jatkanut Heikki Hietamäki sihteerinä Sari Jääskeläinen ja muina johtokunnan jäseninä Pentit Sokero ja Hietamäki. KYLÄOSASTOJEN TOIMINTA Vuonna 2014 kyläosastoja oli yhteensä 9, joista seitsemässä oli toimintaa. Hauklappi (ei toimintaa v. 2014) Immala (ei toimintaa v. 2014) Kuokkalampi-Puntala-Lassila Pohjalankila Syyspohja Tarkkola Utula-Junnikkala Virmutjoki Äitsaari Kyläosastot ovat seuran sisällä toimivia taloudellisesti itsenäisiä yksiköitä. Kyläosastojen toimintakertomukset ovat liitteenä. TANSSITOIMINTA Toimintasuunnitelman mukaisesti seura järjesti lavatansseja ympäri vuoden. Talvikausilla tammitoukokuulla ja loka-joulukuulla tansseja pidettiin Vuoksenniskan Työväentalolla yhteensä 29 kertaa. Tanssiisäntänä Töllin tansseissa toimi Timo Martikainen. Järjestyksenvalvojina ja vapaaehtoisina toimivat eri jaostojen ja kyläosastojen aktiivit. Kesäkauden lavatanssit pidettiin Suikkalan lavalla kesäkuun puolenvälin ja elokuun puolenvälin aikana yhteensä 14 kertaa. Tansseja järjestettiin perjantai-iltaisin sekä heinäkuun aikana keskiviikkoisin päivätansseina. Lavaisäntinä Suikkalan tansseissa toimivat Veijo Henttonen, Lauri

6 Ruokolahden Raju ry 6 Pulkkinen, Veikko Kovanen. Orkesterihankinnoista vastasi Pepe Kovanen. Järjestyksenvalvonnasta, kahvion ja grillin myynnistä vastasivat lajijaostot ja kyläosastot. Kahvion ja oluttuvan myynnissä oli lisäksi palkattuna 1-2 henkilöä/ilta. Muina tapahtumina Suikkalassa oli Etelä-Karjalan metsänhoitoyhdistyksen järjestämä metsäiltamat, jossa kahvio ja oluttuvan myynnistä vastasi Raju. Rajun Äitsaaren kyläyhdistys järjesti perinteisen Äitsaari-illan. Suikkalan lavaa myös vuokrattiin hääpareille juhlapaikaksi. Viime vuosien tapaan tanssitoiminnan talous ei ole tuottanut samalla tavalla seuralle varoja kuin lavatanssien kultakausina. Taloudellisen kannattavuuden lisäksi tanssien järjestämistä haittaa yhä vähenevä talkootyöjoukko sekä tanssilavan heikkenevä kunto. TOIMINNAN KEHITTÄMINEN Vuoden 2014 toimintasuunnitelman mukaan seuran tavoitteena oli jatkaa urheilutoimintaa ja tanssitoimintaa, kehittää seuraorganisaatiota, keventää hallintoa, tehostaa johtokunnan työskentelyä, viedä taloutta myönteisempään suuntaan. Kaikki nämä toimenpiteet on pystytty toteuttamaan. Hankkeet Raju osallistui v aikana kahteen hankkeeseen: Opetus- ja kulttuuriministeriön Seuratuki 2014 hankkeeseen ja Ruokolahden kunnan hallinnoimaan Liikkuva koulu hankkeeseen. Näiden hankkeiden avulla seura on voinut työllistää kaksi työntekijää, seuratyöntekijän ja Liikkuva koulu hankkeen liikunnanohjaajan. Hankkeiden tarkoituksena on ollut järjestää lapsille ja nuorille erilaisia liikuntaryhmiä ja liikunnallista iltapäivätoimintaa yhteistyössä Ruokolahden koulujen kanssa. YHDISTYKSEN PÄÄTÖKSENTEKO Toimintasuunnitelman mukaisesti johtokunnan työskentelyä on tehostettu ja taloutta viety myönteisempään suuntaan. Seuran johtokuntaan kuuluu puheenjohtaja ja 8 jäsentä. Puheenjohtajana toimi Matti Karjunen, varapuheenjohtajana Veikko Kovanen. Johtokunnan muut jäsenet olivat Veijo Henttonen, Tuula Tynkkynen, Tuomas Toiviainen, Jyrki Juvonen, Juhani Auvinen, Nina Sikiö ja Minna Rossi- Liimatta. Johtokunta kokoontui yhteensä 5 kertaa. Lisäksi pidettiin sääntömääräinen kevätkokous ja syyskokous. EDUSTUKSET Seuran puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri edustavat seuraa tarvittaessa liittojen kokouksissa (mm. EKLU). Lajijaostot nimeävät omat edustajansa lajiliittojen kokouksiin. Vuoden 2014 aikana ei osallistuttu liittojen kokouksiin.

7 Ruokolahden Raju ry 7 SISÄINEN HALLINTO Seuran työntekijät Seurassa työskenteli v osa-aikainen seuratoiminnan ohjaaja Minna Karjunen Äitiysloman sijaisena seuratyöntekijänä suppeammalla toimenkuvalla toimi Ronja Kymäläinen Seuratoiminnan ohjaajan ja työntekijän palkkaukseen saatiin v Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratuki-hankerahaa, joka on mahdollistanut työntekijän palkkaamisen vuosina Lisäksi seura palkkasi Liikkuva koulu hankkeeseen liikunnanohjaajan. Keväällä 2014 liikunnallisen iltapäivätoiminnan ohjaajana toimi Laura Pyykkö. Syksyllä 2014 liikunnanohjaajana toimi Emmi Ryhänen. Tili- ja toiminnantarkastajat Seuran tilitarkastajana vuonna 2014 toimi Asko Tuomainen ja varatilintarkastajana Alpo Kosunen. Toiminnantarkastajana toimi Jouko Savolainen ja varatarkastajana Hannu Mustonen. Jaetut huomionosoitukset Vuonna 2014 jaettiin seuraavat huomionosoitukset: Kunniajäseneksi Veikko Nenonen Ruokolahden Rajun kultainen ansiomerkki: Esko Liutu Jarno Liukka Mikko Värtö Jouni Monto Jouko Savolainen Raimo Kuosma Eeva Haakana Ruokolahden Rajun hopeinen ansiomerkki: Jouni Kinnunen Päivi Nenonen Jarno Tuomainen Päätettiin palkita hiihtojaoston esityksestä kansallisen tasonmitalistit: Juhani Auvinen SM1 / M60 Juha Ovaska SM3 / M50 Päätettiin palkita lentopallojaoston esityksestä ansioituneet seuratyöntekijät: Riikka Lehmus

8 Ruokolahden Raju ry 8 Konsta Lappalainen LOPPULAUSE Kulunut toimintakausi on ollut täynnä toimintaa ja muutoksia. Toiminnan volyymin kasvaminen, kustannusten nousu, tukien pienentyminen ja hankerahoituksen jatkuvuuden epävarmuus ovat omalta osaltaan aiheuttaneet problematiikkaa seuran tulevaisuuden näkyminen suhteen niin pääseuran kuin lajijaostojen kohdalla myös vuonna Lasten ja nuorten liikuntaryhmät ovat suosiossa ja tuovat hyvinvointia Rajun jäsenille, paikkakunnan asukkaille ja erityisesti lapsiperheille. Seura pyrkii vastaamaan tähän haasteeseen niin hyvin kuin kykenee olemassa olevilla resursseilla. Selvää on, että jatkossa tarvitaan uusia hankerahoituksia, uusia varainhankintamuotoja ja lisää vapaaehtoistoimijoita, jotta nykyinen toiminnan taso voidaan säilyttää.

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Ruokolahden Raju ry 1 Toimintakertomus 2015 YLEISTÄ Ruokolahden Raju ry. on vuonna 1933 perustettu eteläkarjalainen urheilun yleisseura. Seuran urheilumuodot vuonna 2015 olivat salibandy, hiihto, lentopallo,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 1 (6) Toimintasuunnitelma kaudelle 1.5.2009 30.4.2010 Seurassa toimii kauden aikana juniorijoukkueita kahdessatoissa eri ikäluokassa G- junioreista A-junioreihin.

Lisätiedot

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015 Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015 Pieksämäen Tsemppi 82 Lentopalloseura JOHDANTO Toimintavuoden 2015 syksyllä käynnistyi Lentopalloseura Pieksämäen Tsemppi 82:n 34. toimintakausi. Se tietää sitä,

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

FC Reipas P04 vanhempainilta

FC Reipas P04 vanhempainilta FC Reipas P04 vanhempainilta 27.11.2015 JYRI HEINONEN, MIKA KOLAMO, KATI LUOKKALA JA MARKO MÄLKIÄ Esityslista Kauden 2015 palautteen yhteenveto Toimintasuunnitelma 2016 Varainkäyttöarvio (joukkuemaksu)

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Sisällysluettelo Yleistä Vuosikokous Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry:n jäsenet Hallitus, toiminnantarkastaja ja hallituksen toiminta Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 -95 Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 1. JOUKKUEEN TOIMIHENKILÖT Tehtävä Nimi Aktiivisuus Jatkaa/Ei jatka (lopettamiset) Vastuuvalmentaja Jukka Nykänen 10 J Valmentaja Harri

Lisätiedot

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 Jatketaan vuonna 2012 aloitettua työtä lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen kehittämisen parissa Toimintamme päivittyy SUNDAY LEAGUE

Lisätiedot

Imatran Ketterä Juniorit ry 21.02.2010 IMATRAN KETTERÄ D-96 TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2009-2010. 1. Kausi 2009-2010. 1.1.

Imatran Ketterä Juniorit ry 21.02.2010 IMATRAN KETTERÄ D-96 TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2009-2010. 1. Kausi 2009-2010. 1.1. IMATRAN KETTERÄ D-96 TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2009-2010 1. Kausi 2009-2010 1.1. Sarjat Kaudella 2009-2010 joukkue osallistuu D1 AAA ylialuesarjaan, ylemmässä alkusarjassa sekä kevätkaudella pelattavaan

Lisätiedot

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Yleisurheilujaoston kokoonpano puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet -Kari Löyttymäki -Karri Packalen -Jouko Huppunen -Jari Rand -Sanna

Lisätiedot

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS LIEDON KUNTA Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta HAKEMUS LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki ja tilin n:ro Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Yhdistysrekisterinumero

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

Tuusulan Palloseuran T08-09 vanhempainilta

Tuusulan Palloseuran T08-09 vanhempainilta Tuusulan Palloseuran T08-09 vanhempainilta 18.11.2014 Tuusulan Palloseura ry - TuPS Seuran tärkeimmät henkilöt: PELAAJAT! noin 600 pelaajaa, 200 vapaaehtoistoimijaa, puheenjohtaja ja johtokunta, 3 työntekijää

Lisätiedot

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Seuratoiminta 3 2. 3 PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 1. 4 2. Seuratoiminta

Lisätiedot

1990-luvulla jääkiekon pelaaminen ulkojäillä tuli mahdottomaksi ja jääkiekkotoiminta seurassa loppui.

1990-luvulla jääkiekon pelaaminen ulkojäillä tuli mahdottomaksi ja jääkiekkotoiminta seurassa loppui. 1. Johdanto Seurakäsikirja on laadittu kaikkien seuratyötä tekevien avuksi. Tämän seurakäsikirjan tarkoituksena on esitellä Joutsan Seudun Pallon toimintaa sekä antaa suuntaviivat kaikille seuran toiminnassa

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2007-31.8.2008 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran

Lisätiedot

Jyväskylän Kiri-juniorit ry:n hallituksen järjestäytymiskokouksen pöytäkirja

Jyväskylän Kiri-juniorit ry:n hallituksen järjestäytymiskokouksen pöytäkirja Jyväskylän Kiri-juniorit ry:n hallituksen järjestäytymiskokouksen pöytäkirja Aika: 17.1.2017 klo 18.15 Paikka: Kuokkalan Graniitti Läsnä: Matti Mäkinen, Jani Karppanen, Mikko Pajunen, Marika Karttunen,

Lisätiedot

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa FC REIPAS Iloa Innostumista Intohimoa T09-10 vanhempainilta 8.1.2017 T09-10 vanhempainilta Asialista Lyhyt seuraesittely Kauden toimintasuunnitelma Viestinnän käytännöt Maksut Toimihenkilöt FC REIPAS Iloa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on.

Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on. KIEKKO-LASER JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on Kiekko-Laser Juniorit ry. Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää myös epävirallista lyhennettä K-Laser. Yhdistys

Lisätiedot

SEURATOIMINTAOPAS NIBACOS KOKKOLA

SEURATOIMINTAOPAS NIBACOS KOKKOLA NIBACOS KOKKOLA 13.3.2015 1 (4) 1. Toiminnan tarkoitus Nibacos Kokkola ry:n toiminnan tarkoitus on salibandyn kehittäminen ja ylläpitäminen sekä harrastus- että kilpailutoiminnassa. 2. Pitkän aikavälin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1/2 Voimistelu- ja urheiluseura Lielahden Kipinä TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on

Lisätiedot

Hyvä Yhdistyksemme Jäsen! Yhdistyksemme hallituksessa linjattiin toimintaa periaatteella: Jäsen on ykkönen. Tulemme 2016 tarjoamaan jäsenillemme

Hyvä Yhdistyksemme Jäsen! Yhdistyksemme hallituksessa linjattiin toimintaa periaatteella: Jäsen on ykkönen. Tulemme 2016 tarjoamaan jäsenillemme 1 Hyvä Yhdistyksemme Jäsen! Yhdistyksemme hallituksessa linjattiin toimintaa periaatteella: Jäsen on ykkönen. Tulemme 2016 tarjoamaan jäsenillemme entistä enemmän mahdollisuuksia sosiaaliseen kanssakäymiseen,

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi LEHMO BALLS -96 RY Hirviseläntie 12 80780 KONTIONIEMI Puh: 0440-559 696 E-mail: markus.holopainen@leba96.fi www.leba96.fi PROJEKTI 2011-2014 Polku pelikenttien parhaiksi Projektin taustat Johtokunta on

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

1) kokouksen avaus Johtokunnan puheenjohtaja Jarkko Koivula toivotti läsnäolijat tervetulleiksi ja avasi kokouksen kello

1) kokouksen avaus Johtokunnan puheenjohtaja Jarkko Koivula toivotti läsnäolijat tervetulleiksi ja avasi kokouksen kello PÖYTÄKIRJA TAMMELAN RYSKE RY:N VUOSIKOKOUS Aika 20.11.2014 klo 18.30 19:35 Paikka Kunnantalon valtuustosali, Tammela 1) kokouksen avaus Johtokunnan puheenjohtaja Jarkko Koivula toivotti läsnäolijat tervetulleiksi

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

FC Honka. 2007 Ikäluokkamalli

FC Honka. 2007 Ikäluokkamalli FC Honka 2007 Ikäluokkamalli Innopoli 29.10.2014 Organisaatiokaavio (2014-2015) Urheilullinen ja valmennuksellinen vastuu. Mukana säännöllisesti kaikkien ryhmien tapahtumissa. 07 ikäluokan johtoryhmä Ikäluokkavastaava

Lisätiedot

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015 FC REIPAS Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015 P09 vanhempainilta Asialista Seuraesittely Kauden toimintasuunnitelma Maksut Toimihenkilöt Viestinnän käytännöt FC REIPAS Iloa, Innostumista,

Lisätiedot

SB-Pro Nurmijärvi ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2012-2013

SB-Pro Nurmijärvi ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2012-2013 SB-Pro Nurmijärvi ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2012-2013 2 TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 SB-PRO NURMIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA... 1 KAUDELLE 2012-2013... 1 1. YLEISTÄ... 3 2. VARSINAINEN TOIMINTA...

Lisätiedot

Joukkue jossa lapsi pelaa

Joukkue jossa lapsi pelaa Seurakysely 2016 / Yhteenveto kaikista vastauksista Vanhemmat Vastaajia yhteensä 129 Joukkue jossa lapsi pelaa Muu, mikä? D-tytöt C-tytöt G6(-10)-nappulat F8-G7 (-08-09)-nappulat F9 (-07)-pojat/musta F9

Lisätiedot

Pallokissat, Kuopio 05 joukkue Vanhempain palaveri 25.11.2015. www.pallokissat.fi

Pallokissat, Kuopio 05 joukkue Vanhempain palaveri 25.11.2015. www.pallokissat.fi Pallokissat, Kuopio 05 joukkue Vanhempain palaveri 25.11.2015 www.pallokissat.fi Mennyt kausi tiivistettynä 1. Kuluva kausi turnaukset: - junnupelemuut, talvi- ja kevätronaltiinat, 2xpiirisarja, tenavaliiga,

Lisätiedot

LoPa Seurojen yhdistyminen TYYLIÄ, TAITOA JA ASENNETTA!

LoPa Seurojen yhdistyminen TYYLIÄ, TAITOA JA ASENNETTA! LoPa Seurojen yhdistyminen TYYLIÄ, TAITOA JA ASENNETTA! 1966-2016 Tilastoja Media Yleisö Vanhemmat Nuoret erotus muutos % 31.12.2015 31.12.2014 31.12.2013 31.12.2012 31.12.2011 31.12.2010 31.12.2009 SEURA

Lisätiedot

SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL 330 53101 LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015

SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL 330 53101 LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015 SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL 330 53101 LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015 Aika Torstai 12.11.2015 klo 18.00-19.28 Paikka Lappeenrannan Urheilutalon kokoushuone 1. Kokouksen avaus Saimaan Latu ry:n puheenjohtaja

Lisätiedot

Vanhempainkokous E-00 POJAT -> D2 juniorit

Vanhempainkokous E-00 POJAT -> D2 juniorit Vanhempainkokous 19.4.2012 E-00 POJAT -> D2 juniorit Käsiteltäviä asioita Kausi 2012-2013 Joukkueiden vastuuhenkilöt Toiminta tulevalla kaudella 2012-2013 D2-junioreiden Pelimaailma Operaatio pelisäännöt

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle A. Naumanen Tytöt U15-sarjassa Esitys SAJL Nuorisokokoukselle 25.10.2014 Tytöt U15 Nuorten kilpailujärjestelmä 2014-2016 hyväksyttiin syysliittokokouksessa 2013. Kilpailujärjestelmässä:! Pelattavaksi ehdotettavat

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma, vuosi 2016

Toimintasuunnitelma, vuosi 2016 Toimintasuunnitelma, vuosi 2016 Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus... 2 2 Arvot... 2 3 Visio... 2 4 Yleistä... 2 5 Painopistealueet... 3 6 Harrastus- ja kilpailutoiminta... 4 7 Pallokoulu ja PerheFutis...

Lisätiedot

Joukkue, jossa toimin

Joukkue, jossa toimin Seurakysely 2016 / Yhteenveto kaikista vastauksista Toimihenkilöt Vastaajia yhteensä 38 Joukkue, jossa toimin Muu joukkue, mikä? D-tytöt C-tytöt G6 (-10)-nappulat F8-G7 (-08-09)-nappulat F9 (-07)-pojat/musta

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri. 1 ELÄKELIITTO RY:N PIIRIEN MALLISÄÄNTÖ Yhdistysrekisterin ennakkotarkastus 26.4.2012 Hyväksytty XVII liittokokouksessa 6.6.2012.piirin säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri

Lisätiedot

Kuhmolainen Maraton 2015

Kuhmolainen Maraton 2015 Kuhmolainen Maraton 2015 T U L O K S E T Kilpailun sarjat: MYLM; NYLM; M40M; N40M; M50M; M60M; MP; NP; M40P; N40P; M50P; N50P; M60P; N60P; M10; N10; MYLM Miehet Maraton 42.2 km 1. Daniel Kannapinn Selbstläufer

Lisätiedot

VASTUUVALMENTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET

VASTUUVALMENTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET VASTUUVALMENTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET 2013-2014 VASTUUVALMENTAJALLE! Kiitokset päätöksestä osallistua yhtenä tärkeänä osana joukkuetoimintaan. Kädessäsi on vastuuvalmentajan toimenkuva tässä seurassa.

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2007 Nummelan Palloseura ry 28.11.2006 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT...3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

www.koivistonisku.fi KOIVISTON ISKU RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008

www.koivistonisku.fi KOIVISTON ISKU RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 www.koivistonisku.fi KOIVISTON ISKU RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 Alkava 81. toimintavuotemme tulee olemaan merkittävä, sillä järjestämme Porin 450-vuotisjuhliin liittyen 3-päiväiset SM-maantieajot

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016 ETELÄ-KARJALAN LENTOPALLO

TOIMINTAKERTOMUS 2016 ETELÄ-KARJALAN LENTOPALLO Versio 7.11.2016 Etelä-Karjalan lentopallon maakuntaparlamentti TOIMINTAKERTOMUS 2016 ETELÄ-KARJALAN LENTOPALLO 1. Yleistä alueen lentopallotoiminnasta 2. Etelä-Karjalan Lentopallon toiminta ja toimihenkilöt

Lisätiedot

Vuoden 2015 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä.

Vuoden 2015 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. KÄPYLÄN PALLO RY Tursontie 3, 00610 Helsinki www.kapylanpallo.fi TOIMINTASUUNNITELMA 1.1.2015 31.12.2015 Seuran tarkoituksena on edistää, kehittää ja vaalia liikuntaharrastusta, erityisesti jalkapalloilua

Lisätiedot

HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010

HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 Hockey Club Nokia ry Rek.no. 196.155 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Seuran hallintoon ja talouteen liittyvät asiat - Seuran strategian linjaus 2. Seuratoiminnan laadun kehittäminen

Lisätiedot

FC Reipas P08 vanhempainilta

FC Reipas P08 vanhempainilta FC Reipas P08 vanhempainilta Aiheet Joukkueen säännöt Toimintasuunnitelma Joukkueen varainkäyttöarvio ja varojen käytön pelisäännöt Toimintamaksut yms. Joukkueen varainhankinta Toimihenkilöiden valinta

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. ELÄKELIITON HÄMEEN YHDISTYS ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940 TOIMINNAN KÄIKIRJA 1940 JALKAPALLOA VUODETA 1940 IÄLLYLUETTELO 1 JOHDANTO 2 JÄNTEVÄN ARVOT JA TAVOITTEET 3 ORGANIAATIO MALLI 3.1 EURAN JOHTOKUNTA 4 JÄNTEVÄ JA VIETINTÄ 4.1 IÄINEN JA ULKOINEN VIETINTÄ 4.2

Lisätiedot

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa FC REIPAS Iloa Innostumista Intohimoa T07-08 vanhempainilta - 17.11.2015 T07-08 vanhempainilta Asialista Lyhyt seuraesittely Kauden toimintasuunnitelma Maksut Vanhempien pelisäännöt Toimihenkilöt Viestinnän

Lisätiedot

Vuosikokous henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi puuttuu listalta).

Vuosikokous henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi puuttuu listalta). Mäntsälän Kennel ja Metsästysseura Ry Vuosikokous 2013 25.2.2013 Paikka: Ampumarata Paviljonki Aika: 25.2.2013 klo 18.00 Läsnä: 64 henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi

Lisätiedot

Tähtiainesta! Tähtiainesta! Isännän ääni 2014 Komeettojen hallintotapa

Tähtiainesta! Tähtiainesta! Isännän ääni 2014 Komeettojen hallintotapa Tähtiainesta! Wikipedia: Isännän ääni 2014 Komeettojen hallintotapa 1500 Jyväskylä (1500 Jyvaskyla) is a small Main belt asteroid. It was discovered by Y. Väisälä on October 16, 1938, and is named after

Lisätiedot

Ysikaks Nivala Ry Pöytäkirja 1/2017 1/ Nivalan Autokoulu (Katvalantie 1, Nivala)

Ysikaks Nivala Ry Pöytäkirja 1/2017 1/ Nivalan Autokoulu (Katvalantie 1, Nivala) Ysikaks Nivala Ry Pöytäkirja 1/2017 1/6 Hallituksen kokous 1/2017 Aika Keskiviikko, Klo 18:00 Paikka Läsnä Nivalan Autokoulu (Katvalantie 1, 85500 Nivala) Jukka Kukkola (pj), Janika Palokangas (sihteeri),

Lisätiedot

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA LEMPÄÄLÄN KUNNAN PARHAINA PALKITTAVAT Vuoden miesurheilija TEEMU ROININEN 600 painonnosto

Lisätiedot

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic 11.6.-15.6.2016 tulokset 1 SAARINEN, Jari Par 72 10 2 VIINIKAINEN, Jarkko 1 73 8 3 LESKINEN, Jouko 1 73 6 4 TIAINEN, Eetu 2 74 5 5 PULKKINEN, Jari 2 74 4 6 MUTANEN, Jyrki

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos 25.4.2010)

SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos 25.4.2010) GrIFK Salibandy ry SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos 25.4.2010) 1 Nimi, kotipaikka, perustamisajankohta ja kieli Yhdistyksen nimi on GrIFK Salibandy ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauniaisten kaupunki Uudenmaan

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2015-2016 Yleistä Kausi 2015-2016 oli seuran 25. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin ja ystävyysotteluita pelattiin useita.

Lisätiedot

P04 VANHEMPAINILTA. Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta

P04 VANHEMPAINILTA. Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta P04 VANHEMPAINILTA Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta 06.10.2015 FC Wild P04 kausi 2015 1.10.2014 30.9.2015 26 pelaajaa 6 147 Turnausta harjoituskertaa 2 Joukkuetta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelma 1.5.2010-30.4.2011 1 (1) Toimintasuunnitelma kaudelle 1.5.2010 30.4.2011 Seurassa toimii kauden aikana juniorijoukkueita kahdessatoista eri ikäluokassa G- junioreista A-junioreihin.

Lisätiedot

Vanhempainilta Muistio. FC Reipas P06 Musta Kausi Aika : klo Paikka : Lahden urheilukeskus, Kokoushuone 1

Vanhempainilta Muistio. FC Reipas P06 Musta Kausi Aika : klo Paikka : Lahden urheilukeskus, Kokoushuone 1 FC Reipas P06 Musta C Reipas P06 Musta Kausi 2016 Kausi 2016-2017 2017 FC Reipas P06 Musta Kausi 2016-2017 Vanhempainilta 2016 Muistio Aika : 8.11.2016 klo 18-20 Paikka : Lahden urheilukeskus, Kokoushuone

Lisätiedot

Kausi 2014/15. 1.kierros. klo 16. Alkaa 4-pelillä kentällä 2 klo pelit kentillä 1 ja 2

Kausi 2014/15. 1.kierros. klo 16. Alkaa 4-pelillä kentällä 2 klo pelit kentillä 1 ja 2 Kausi 2014/15 NAISET 1-DIVISIOONA 1. HauTS Granroth Riikka Puh. 040 5323 074 2. HTS Kiuas Sini Puh. 040 5798 864 3. HyG Huhtamäki Anja Puh. 040 7795 213 4. HyTS 3 Kuusela Marjo Puh. 040 8425 443 5. HyTS

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012 HooGee Tiikerit 2004 Vanhempainilta 11.4. 2012 Kevään toiminta Treenejä: Tiistaisin Myntinsyrjässä ja Niittykummussa huhtikuun loppuun La 10-11 Matinkylän uudella tekonurmella Toukokuun alusta to klo 17/17.30-18.30

Lisätiedot

Joukkueenjohtajana PEPissä

Joukkueenjohtajana PEPissä Joukkueenjohtajana PEPissä (Jalkapallo 2013) Kari Alho Sisältö PEP organisaatio Työntekijät + vapaaehtoiset Missio, Visio, Arvot Joukkueenjohtajien tehtävät (jalkapallo) Tukiryhmän (vanhempien) tapaamiset

Lisätiedot

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 Sarja: Miehet, yleinen Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 2 puolimaraton M / Hyttinen Antti / Fenestra Rytky 01:20:54 3 puolimaraton M / Hämäläinen

Lisätiedot

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015 VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Hyväksytty 26.11.2015 LIITTEET 1. Yhteystietoluettelo 2. Vanhusneuvoston esite TARKOITUS Vanhusneuvoston

Lisätiedot

Automaatioseura - Voimalaitosjaos FSA Energy

Automaatioseura - Voimalaitosjaos FSA Energy TOIMINTAKERTOMUS KAUDELLE 2010 2011 1. Johtokunnan toiminta ja kokoonpano Johtokunta kaudella 2010 2011 Pasi Airikka Metso Automation Oy Puheenjohtaja läsnä 5 kokouksessa Jaakko Karkila Metso Endress+Hauser

Lisätiedot

KKO 2015:34 Urheiluseurasta irtautuneiden joukkueiden varat. Heikki Halila Urheiluoikeuden päivä

KKO 2015:34 Urheiluseurasta irtautuneiden joukkueiden varat. Heikki Halila Urheiluoikeuden päivä KKO 2015:34 Urheiluseurasta irtautuneiden joukkueiden varat Heikki Halila Urheiluoikeuden päivä 5.11.2015 KKO:n ratkaisu 2015:34 Rekisteröidyn urheiluseurayhdistys A:n jalkapallojaoston joukkueista osa

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen.

VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen. VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Virolahden

Lisätiedot

StoraEnso OYJ VIRMUTJOKI 13.6.2015 METSÄSTYSAMMUNNAN KESÄLAJIEN MESTARUUSKILPAILUT

StoraEnso OYJ VIRMUTJOKI 13.6.2015 METSÄSTYSAMMUNNAN KESÄLAJIEN MESTARUUSKILPAILUT StoraEnso OYJ VIRMUTJOKI 13.6.2015 METSÄSTYSAMMUNNAN KESÄLAJIEN MESTARUUSKILPAILUT HAULIKKO TULOKSET SIJA NIMI SEURA ALKU LOPPU YHTEENSÄ SARJA 1 Härkönen Janne PEM 23 21 44 M 2 Korpi Kai E-E 20 23 43 M

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

Yhdistyksen perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä tasa-arvon edistäminen.

Yhdistyksen perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä tasa-arvon edistäminen. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Hakunilan Seudun Koiraharrastajat HSKH r.y., josta voidaan käyttää epävirallista lyhennystä HSKH. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta Avustusten hakuaika päättyy 31.03.2015 klo 16.00. Posion kunta, hyvinvointilautakunta, Kirkkotie 1, 97900 POSIO. Myöhästyneitä hakemuksia

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 Imatran Tennis Ry http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Vuosi 2010 tuo tullessaan tennisharrastajille merkittävän

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola.

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoitus on taloudellista voittoa tavoittelematta toimia

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä:

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: SEURATIEDOTE 2/2012 Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012 Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: Kauden avaustilaisuus TestiPäivä syyskuussa Ilmaiset seurakoulutukset

Lisätiedot

OLS Jalkapallo. OLS Kaupunkisarja

OLS Jalkapallo. OLS Kaupunkisarja OLS Jalkapallo OLS Kaupunkisarja OLS Kaupunkisarjassa lapsi pääsee aloittamaan jalkapalloharrastuksen lähellä kotia. Muut harrastukset vs. OLS Kaupunkisarja Kaupunkisarjatoiminnan lisäksi lapsilla pitää

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. TOIMINTASÄÄNNÖT 1(6) I Seuran nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. 1 2 Seuran kotipaikka on Porin kaupunki Länsi-Suomen läänissä

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

Esitys riistanhoitoyhdistyksen julkisiin hallintotehtäviin nimitettävistä henkilöistä LIITE 1.

Esitys riistanhoitoyhdistyksen julkisiin hallintotehtäviin nimitettävistä henkilöistä LIITE 1. Esitys riistanhoitoyhdistyksen julkisiin hallintotehtäviin nimitettävistä henkilöistä LIITE 1. Tehtävä: Ampumakokeen vastaanottaja suluissa olevat tiedot eivät ole pakollisia 1 Aaltonen Risto Sotkulammentie

Lisätiedot

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011 TULOSPALVELU Lions SM-pilkki 27.3.2011 Järjestäjä: LC Parikkala/Siikalahti. Paikka: Parikkala Simpelejärvi Kilpailijoita yhteensä: 143 Kilpailukala: Ahven Yhteiskalamäärä: 95.8 kg Sarjat: M60 (Miehet alle

Lisätiedot

KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja

KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja 1. Yleista joukkueenjohtamisesta - Joukkueenjohtajan valitsee vanhempainkokous, jonka vahvistaa juniorijaosto. Joukkueenjohtajia voi olla myos useampia - Joukkueenjohtaja

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017 Seinäjoki TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 Yleistä Kerhon tehtävänä on maanpuolustustahdon ja taitojen ylläpitäminen ja niiden kohottaminen, turvallisuuspoliittisen tiedon jakaminen, fyysisen kunnon

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Taipale Laura Nurminen Aino 0-2 (16,09) Heino Satu Parikka Elle 0-2 (06,35) 4-peli Taipale/Heino Nurminen/Parikka 0-2 (36,26)

Taipale Laura Nurminen Aino 0-2 (16,09) Heino Satu Parikka Elle 0-2 (06,35) 4-peli Taipale/Heino Nurminen/Parikka 0-2 (36,26) Kausi 2014/15 NAISET MESTARUUSSARJA 1. HyTS Kiuttu Sari Puh. 050 3036 171 2. HyTS/NurTS Venho Heidi Puh. 040 8468 902 3. JäTS Komu Raija Puh. 040 6304 460 4. LaPa Parikka Ismo Puh. 0400 2311 51 5. NurTS

Lisätiedot