Luku 1. YourCo-skenaario

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Luku 1. YourCo-skenaario"

Transkriptio

1 Luku 1. YourCo-skenaario Käyttötarkoitus YouCo Financial -yritys kokosi WWW-sivuston Sivustossa oli tällöin yksityiskohtaisia tietoja yrityksestä, sen päätoimipaikan sijainnista, aukioloajoista. Lisäksi silloisena uutena ominaisuutena tarjottiin mahdollisuus ottaa yritykseen yhteyttä sähköpostitse. Ensimmäisessä WWW-sivustossa kuvattiin kyllä yrityksen tuotteita, mutta sivustossa ei ollut mitään asiakasta hyödyttäviä työkaluja säädetty Financial Modernization Act (Gramm-Leach-Bliley) -laki antoi YourCo-yritykselle mahdollisuuden laajentaa asiakkaille tarjottuja palveluja. Samalla, kun asiakkaiden vaihtoehtoja lisättiin, YourCo-yrityksen johto alkoi pohtia palvelujen WWW-sivustoon lisäämisestä aiheutuvia hyötyjä. Yrityksellä oli jo IBM DB2 -tietokanta, joka sisälsi asiakkaiden nimet, asiakastilitiedot ja muita henkilökohtaisia tietoja. Tietokannan pääkäyttäjä päätti suunnitella yhdessä WWW-pääkäyttäjän kanssa järjestelmän, jonka avulla asiakkaat pystyivät kirjautumaan YourCo-yrityksen kaupalliseen WWW-sivustoon ja tutkimaan tilitietojaan. Tässä vaiheessa WWW-sivusto tarjosi asiakkaille tavallista laajempia palveluja, mutta sivusto perustui yhä HTML-koodiin, eikä siinä voinut tämän takia hyödyntää dynaamista sisältöä. Asiakkaan täytyi yhä toimittaa useimmat asiansa fyysisesti yrityksen tiloissa. Tänä vuonna YourCo-yrityksen johto teki taloudellisesti ja liiketoiminnan kannalta viisaan ratkaisun. YourCo siirtyi IBM WebSphere -aikaan. Yrityksen sovelluskehittäjät alkoivat käyttää WebSphere Studio -ohjelmaa sekä tietokantojen hallintaa että yrityksen projektien kehittämiseen. Lisäksi YourCo Financial hankki IBM WebSphere Portal -ohjelmiston ja WebSphere Portal Content publishing (WPCP) -ohjelman, joiden avulla yritys pystyy tarjoamaan asiakkailleen reaaliaikaisia WWW-palveluja ja mukautettua sisältöä sisältävän WWW-sivuston. Uuden portaalisivuston luomista varten koottiin työryhmä, johon kuuluivat WebSphere Portal -pääkäyttäjä Andy, WebSphere Studio -sovelluskehittäjä Joe, portaaliprojektin julkaisija Tara, vastaava sisällöntuottaja Greg ja sisällöntuottaja Dave. Tämä ryhmä on luonut nyt käyttämäsi YourCo Financial -portaalin. Tämän skenaarion tarkoituksena on kuvata, miten erilaiset ryhmät voivat käsitellä projektia yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Käsittelyn seurauksena syntyy projekti, jota voit käyttää myöhemmin uudelleen ja laajentaa yritysympäristöä varten. Skenaario sisältää työryhmän projektia käsitteleviä oppimismoduuleja, joiden vaativuustaso ja toiminnot kasvavat kokemuksen lisääntyessä. Oppimisprosessin avuksi on luotu mallitiedostoja, joiden avulla voit tarkistaa itse luomasi tiedostot. Voit myös käyttää mallitiedostoja sellaisinaan oppimismoduuleissa sekä käyttää niitä mallipohjina omaa sovellusta luodessasi. Käytyäsi läpi kaikki oppimismoduulit, työryhmälläsi on tarvittavat taidot uuden portaaliprojektin luontia varten. Vaikka kaikki WPCP-ohjelmaa käyttävät yritykset eivät ole kaupallisia yrityksiä, useimmat ohjelmaa käyttävät yritykset tarvitsevat eri liiketoiminta- tai toiminta-aloilta saatujen tietojen sisäiseen ja ulkoiseen yhteiskäyttöön tarkoitetun ratkaisun. WPCP-ohjelman avulla näiden eri alojen tietojen toiminnan voi yhdistää saumattomasti ja projektiin voi osallistua samanaikaisesti taidoiltaan eritasoisia käyttäjiä. Copyright IBM Corp

2 WebSphere Portal Content Publishing -ohjelman käyttöliittymä WPCP-liittymän avulla voi mukauttaa ja hallita yritysportaalia sekä luoda, testata ja ottaa käyttöön yksittäisiä portaalisovelmia ja WWW-sisältöä. Sovelluskehittäjät voivat luoda omia portaalisovelmiaan nopeasti ja helposti mallipohjien avulla. Liittymän avulla erilaiset tekniset taidot osaavista jäsenistä koostuvat työryhmät voivat luoda sääntöjä, lisätä sisältöä ja koota projektiraportteja. WPCP-ohjelman komponentit YourCo-skenaarion aikana käydään läpi kaikki WPCP-ohjelman käyttöliittymän komponentit. YourCo-skenaarion projektin luonnin aikana voit käydä läpi oppimismoduulit, jotka selvittävät skenaarion osien toimintaperiaatteet. Kukin moduuli keskittyy tiettyyn YourCo-skenaarion projektin luonnin kannalta välttämättömään toimintoon tai tehtävään. Moduulien vaativuusaste kasvaa käyttöliittymän käyttökokemuksesi kasvun ja läpikäymiesi tehtävien myötä. Oppimismoduulit opastavat seuraavien WPCP-ohjelman käyttöliittymän komponenttien käytössä: Luontimallipohjat Yksi WPCP-ohjelman tärkeimmistä tavoitteista on se, että kaikki yrityksen käyttäjät (sekä tekniset asiantuntijat että teknisiltä taidoista mahdollisesti heikommat sisällöntuottajat) voisivat tuottaa sisältöä WWW-sivustoon. Luontimallipohjat ovat WWW-sivuja, joita käyttämällä sisällön muokkaajat voivat lisätä ja muokata haluamaansa sisältöä WWW-lomakkeiden avulla. Kehitysmallipohjat Luontimallipohjien avulla luotu sisältö tallentuu tietokantaan. Kehitysmallipohjien avulla voit luoda tiedostoiksi tietokantaan tallennetusta sisällöstä näkymiä. Voit luoda järjestelmään useita mallipohjia erilaisten laitteiden ja kohdekäyttäjien näkymien luontia varten. Esikatselu Esikatselutoiminnon avulla WPCP-käyttäjät voivat tarkastella yksittäistä sisältöä sellaisena kuin se näkyy WWW-sivulla. Jaettu sisältö Web Content Publisher -ohjelman avulla voit käyttää erilaisista lähteistä jaettua sisältöä. Tällainen jaettu sisältö on ulkoisten sisällöntuottajien tuottamaa tietoa, jota voi käyttää WWW-sivuilla. Jaettu sisältö voi olla muun muassa uutisia, taloustietoja tai säätietoja. Käyttöoikeuksien tarkistus WPCP-ohjelman avulla voit määrittää sisältöresurssit ja käyttäjien toiminnot sallituiksi vain tietyille käyttäjille. YourCo-skenaarion oppimismoduulien tehtävät on jaettu eri mallikäyttäjien vastuulle. Selaimen käyttöliittymä WPCP-ohjelma on suunniteltu käytettäväksi selainkäyttöliittymän avulla. Resurssien WSAD-ohjelmassa luomista lukuun ottamatta kaikki oppimismoduulien tehtävät voi tehdä selainkäyttöliittymässä. Sisällön lisäys YourCo-skenaarioon mallikäyttäjien avulla 2 YourCo-skenaarion opas WPCP-ohjelmassa on WebSphere Portal -ohjelman XML-kokoonpanoliittymässä asennuksen aikana ajettavia XML-syöttötiedostoja, joiden avulla voit nopeuttaa käyttäjien ja ryhmien luontia sekä niiden käyttöoikeuksien määritystä. Näiden tiedostojen avulla luomillasi käyttäjillä ja ryhmillä on tarvittavat käyttöoikeudet

3 aloitusoppaan opetusohjelman ja YourCo-skenaarion oppimismoduulien käyttöä varten. Päivittämällä nämä tiedostot voit käyttää niitä oman järjestelmäsi käyttäjien, ryhmien ja käyttöoikeuksien määrityksessä. Asennusohjelma luo oletusarvon mukaiset mallikäyttäjät, ryhmät ja valtuudet seuraavien vaiheiden mukaisesti: 1. Järjestelmä luo valmiiksi määritetyt ryhmät, joilla on käyttöoikeudet työtilaan, ajamalla wpcpgroups.xml-tiedoston. Valmiiksi määritetyt ryhmät ovat WPCPUsers, WPCPAdmins, Sisällön muokkaaja, Sisällön julkaisija, Verkkoalueasiantuntija ja Projektijohtaja. Sisällön muokkaaja, Sisällön julkaisija, Verkkoalueasiantuntija ja Projektijohtaja vastaavat käsittelyreitissä käytettäviä ryhmiä. WPCPUsers- ja WPCPAdmins-ryhmät on tarkoitettu WPCP-käyttäjien loogiseen ryhmittelyyn käyttäjiksi ja pääkäyttäjiksi. 2. Järjestelmä ottaa tarvittavat portaalisovelmat käyttöön sekä luo työtilan otsikot ja sivut ajamalla wpcpworkspace.xml-tiedoston. Tässä vaiheessa järjestelmä lisäksi myöntää käyttöoikeudet wpcpgroups.xml-tiedoston perusteella luoduille ryhmille. Käyttöoikeudet mahdollistavat ryhmien työtilan käytön (otsikoiden, sivujen ja portaalisovelmien tarkastelun). Lisäksi järjestelmä lisää YourCo Financial -mallin sivut ja otsikot ajamalla sample10.xml-tiedoston. 3. Järjestelmätason ja projektin käyttöoikeudet järjestelmä myöntää ajamalla samplepac.xml-tiedoston. WPCPAdmins-ryhmä saa käyttöoikeuksien myöntöoikeudet sekä käyttöoikeudet resurssien käyttöoikeusportaalisovelmaan ja hallintaportaalisovelmiin kuuluvaan sivuun. WPCPUsers-ryhmä saa työtilan muokkausvaltuudet. WpcpGroups.xml-, wpcpworkspace.xml- ja samplepac.xml-tiedostot ovat seuraavassa hakemistossa: WebSphere\PortalServer\wpcp\v5.0\author\portlet Pakollinen asennuksen jälkeinen kokoonpanon määritysvaihe: Lisää WPCP-malleissa esiintyvät mallikäyttäjät (Rob, Greg, Tara, Dave ja WCPAdmin) ajamalla seuraava ant-kokoonpanotehtävä asennuksen jälkeen: WPCPconfig action-create-sample-users Lisätietoja ant-kokoonpanotehtävien ajamisesta on WebSphere Portal InfoCenter -asennusohjeissa. Huomautus: Jos tuotemallien käytössä ilmenee häiriöitä, varmista asennuksen tehneeltä henkilöltä, että tämä vaihe on tehty. Voit käyttää sampleusers.xml-tiedostoa mallina luodessasi käyttäjiä WPCP-luontiympäristöön. Tiedosto on seuraavassa tietokantakohtaisessa hakemistossa: WebSphere\PortalServer\wpcp\v5.0\author\samples_v5\tietokannan_laji\sampleUtilities Luku 1. YourCo-skenaario 3

4 4 YourCo-skenaarion opas

5 Luku 2. Oppimismoduulien käyttö Oppimismoduulit Käymällä läpi YourCo-portaaliskenaarion opit käyttämään WPCP-ohjelmaa kahdella tavalla. Aluksi voit kohentaa WPCP-taitojasi ja itseluottamustasi käyttämällä valmiiksi luotuja mallipohjia ja resursseja. Toinen tapa on luoda oma portaalisivustosi omien resurssiesi ja mallipohjiesi avulla käyttämällä apuna skenaarion ohjeita. Kukin projekti (oppimismoduuli) perustuu edellisten projektien aikana käytettyihin tehtäviin. Kussakin projektikansiossa on valmiit mallitiedostot. Voit käyttää näitä mallitiedostoja omien projektiesi suorituskyvyn vertailuun tai oman skenaariosi komponentteina. Kaikissa oppimismoduuleissa on sama rakenne projektin tehtävien toteutusta varten. Voit käydä kaikki moduulit läpi ensimmäisen moduulin rakenteen mukaan. Kukin moduuli sisältää sen sisältämien tehtävien yleiskuvauksen ja lyhyen kuvauksen käyttäjien toimintojen syistä ja perusteista. Jotkin moduulit perustuvat aiempiin oppijaksoihin. Tällöin moduulissa viitataan aiempiin oppijaksoihin ennen tehtävien aloitusta. Moduulien rakenne on seuraava: Käyttäjät ja roolit YourCo-skenaariossa tehtävät tekevät ennalta määritetyt käyttäjät. Nämä käyttäjät vastaavat todellisissa organisaatioissa esiintyviä rooleja. YourCo-skenaarion kussakin oppimismoduuleilla käyttäjillä on yksilölliset velvollisuudet. Tietyissä moduuleissa ei tarvita kaikkia rooleja, joten tietyt roolit eivät esiinny kaikissa osissa. Käyttäjät on kuvattu heidän roolinsa mukaan ja heille on luotu sisäänkirjausnimi. Käyttäjien nimen yhteydessä on selitys hänen velvollisuuksistaan oppimismoduulissa. Nämä mallikäyttäjät sisältyvät YourCo Financial -portaaliin. Kohdassa Sisällön lisäys YourCo-skenaarioon mallikäyttäjien avulla sivulla 2 on käyttäjien luontiohjeet. YourCo-esimerkkiskenaariossa esiintyvät seuraavat käyttäjät ja roolit: Sovelluskehittäjä (WebSphere Studio Application Developer -ohjelman rooli) Sovelluskehittäjä luo tässä skenaariossa käytettävät resurssitiedostot. Ajan säästämiseksi joihinkin oppimismoduuleihin sisältyy malliresursseja, jotka on luotu ilman tämän käyttäjän toimia. Tällaisissa tapauksissa voit halutessasi luoda malliresurssit uudelleen käymällä läpi malliresurssiin liittyvät ohjeet. WPCP-ohjelman pääkäyttäjärooli (wpsadmin) WPCP-ohjelman WWW-pääkäyttäjä luo oppimismoduulin projektit. Lisäksi pääkäyttäjä tuo resurssit sekä määrittää sisällön muokkaajien käytettävissä olevat mallipohjat ja julkaisupalvelimen vastaavuudet. WPCP-ohjelman sisällön muokkaajan rooli (Dave) Dave edustaa sisällön luovia käyttäjiä YourCo-skenaariossa. Sisällön muokkaajan roolilla on YourCo-skenaariossa projektin perusvaltuudet ja tämän roolin mukaiset käyttäjät vastaavat vain sisällön tuottamisesta. Copyright IBM Corp

6 WPCP-ohjelman sisällön valvojan rooli (Greg) Gregillä on käyttäjänä samat valtuudet ja velvollisuudet kuin Davella. Lisäksi hän vastaa WPCP-projektien sääntöjen luonnista. Käyttäjät, joilla on tällaiset valtuudet, ovat tavallisesti esimiehiä tai muiden sisällön muokkaajien töiden tarkistajia. Sääntöjä luomalla tämän roolin mukaiset käyttäjät voivat ohjata sisällön jakautumista ja peruskäyttäjien mukautusasetuksia. Huomautus: YourCo-esimerkin ryhmät eivät välttämättä esiinny yhtä tarkkarajaisina omassa yrityksessäsi. Ryhmien roolien ja velvollisuuksien pitäisi kuitenkin sopia myös omien resurssiesi käsittelyyn. Seuraavassa taulukossa on kuvattu, minkälaisia oikean yrityksen rooleja mallikäyttäjät vastaavat ja missä oppimismoduuleissa mallikäyttäjät esiintyvät. Rooli (WPCP-ohjelman sisäänkirjaustunnus) WSADsovelluskehittäjä WPCP-ohjelman pääkäyttäjä (wpsadmin) WPCP-ohjelman sisällön muokkaaja (dave) WPCP-ohjelman sisällön muokkaaja (greg) WPCP-ohjelman sisällön julkaisija (tara) Vastaava rooli yrityksessä Oppimismoduulit Kuka tahansa organisaation sovelluskehittäjä, jonka tehtävä on tuottaa sisältöresursseja IBM WebSphere Portal -projektiin. Vähintään yhdestä portaalipalvelimesta vastaava henkilö. Portaali voi käsittää yhden osaston tai koko yrityksen resurssit. Sisällön muokkaajan rooli vastaa kaikkia perustason sisällöntuottajia. Kaikilla yrityksen henkilöillä pitäisi olla tämän tason käyttöoikeudet WPCP-ohjelmaan. Mallikäyttäjillä Greg ja Dave on sama rooli. Heidän välinen eronsa on se, että Greg vastaa työryhmän johtajaa. Tällainen henkilö on ohjaavassa ja valvovassa asemassa muihin sisällön muokkaajiin. Tämä rooli voi vastata myös sisällön tarkastajaa. Sisällön julkaisija vastaa tuotannon koordinoijaa. WPCP-pääkäyttäjä luo projektin työtilan, WSAD-sovelluskehittäjä projektin resurssit ja sisällön muokkaajat aineiston ja säännöt. Viimeinen vaihe on julkaisu. YourCo-projektin luonti, Mallipohjien ja sääntöjen lisämääritykset Esiintyy kaikissa oppimismoduuleissa. YourCo-projektin luonti, Mallipohjien ja sääntöjen lisämääritykset, Kehittynyt resurssienhallinta ja julkaisu Esiintyy kaikissa oppimismoduuleissa. Kehittynyt resurssienhallinta ja julkaisu 6 YourCo-skenaarion opas

7 Ennen Projektin aloitusta Tässä osiossa kussakin oppimismoduulissa on luettelo (moduulissa tehtävistä tai aiemmin toteutetuista) vaiheista, jotka ovat edellytys seuraavien projektitehtävien toteutukselle. Yleensä tässä vaiheessa varmistetaan, että tarvittavat resurssit ovat valmiina tai että ymmärrät aiempien oppimismoduulien tehtävät. Tässä osiossa kuvattujen edellytysten on täytyttävä, jotta projektin voisi aloittaa. tehtävät Tässä osiossa kuvataan tehtävät, jotka käyttäjien on tehtävä oppimismoduulin aikana. Projektin tehtävät on eroteltu käyttäjien mukaan ja ne on toteutettava määritetyssä järjestyksessä. Tietyt moduulin tehtävät on selitetty aiemmissa esimerkeissä. Tällöin tehtävissä on viite vastaavaan aiempaan tehtävään. Voit käyttää tämän skenaarion vaiheita viitteinä oman WebSphere Portal -projektisi luonnissa. Kunkin projektin toteutusta varten on käytettävissä malliresursseja. Asennusohjelma luo malliresurssit asennuksen aikana ja tallentaa ne oletushakemistoon %asennushakemisto%:\websphere\portalserver\ wpcp\v5.0\author\samples_v5\db2\sample02\web Content. Mallit ovat valmiita projektitiedostoja, joita voit käyttää sellaisinaan omassa projektissasi tai itse luomiesi tiedostojen vertailukohteena. Tiivistelmä Tässä osiossa on tiivistelmä oppimismoduulin käsitteistä ja tietoja seuraavasta moduulista. Käytyäsi moduulin läpi näet, miten IBM WebSphere Portal -apuohjelmat ja -toiminnot toimivat todellisessa käyttöympäristössä. Käymällä moduuleja läpi havaitset, miten erilliset esimerkkimoduulit liittyvät toisiinsa ja muodostavat hienosyisiä vuorovaikutussuhteita. Viimeisessä projektissa, YourCo-skenaarion esittelyssä, on tiivistelmä aiemmissa oppimismoduuleissa käyttämistäsi elementeistä ja tehtävistä. YourCo-esimerkkiskenaarioon liittyvät seuraavat oppimismoduulit: v YourCo-projektin luonti sivulla 9 v Mallipohjien ja sääntöjen lisämääritykset sivulla 17 v Käyttäjäresurssien käyttö sivulla 22 v Kehittynyt resurssienhallinta ja julkaisu sivulla 26 Luku 2. Oppimismoduulien käyttö 7

8 8 YourCo-skenaarion opas

9 Luku 3. YourCo-oppimismoduulit YourCo-projektin luonti YourCo-yritys on valmis luomaan WebSphere-portaalisovelmasivuston ja on koonnut tätä varten työntekijöitä, jotka suunnittelevat sivuston sisältämät toiminnot ja tiedot ja toteuttavat ne. Ensin työntekijöiden on opittava aloittamaan WPCP-projekti ja saattamaan se sitten valmiiksi. Työntekijät päättävät, että helpoin ryhmänä toteutettava projekti on perusuutistoiminnon luonti. Kyseisestä projektista tulee perusratkaisu tietojen tarjoamiseen yrityksen asiakkaille. Kullakin työntekijällä on omat tehtävänsä projektin aikana ja he ovat valmiit aloittamaan projektin. Tämä oppimismoduuli on aloitusopas, jossa opit luomaan YourCoperusuutisprojektin, tuomaan perusuutissisällön luonnissa tarvittavat resurssit ja esikatselemaan lopullista projektia. Lisäksi luot projektin määritykset sisältävän luontimallipohjan ja sisällön rakenteen määrittävän säännön. Käytyäsi läpi tämän moduulin voit jatkaa tekemällä mallipohjien lisämäärityksiä ja lisää sääntöjen vastaavuusmäärityksiä. Käyttäjät ja roolit Tässä opetusosiossa esiintyvät seuraavat käyttäjät: Ennen WSAD-sovelluskehittäjä (WebSphere Studio Application Developer -ohjelman rooli) Sovelluskehittäjä luo tässä opetusosiossa käytettävät resurssitiedostot. WPCP-ohjelman pääkäyttäjärooli (wpsadmin) WPCP-ohjelman WWW-pääkäyttäjä luo Sample01-projektin ja tuo sovelluskehittäjän luomat resurssit projektiin. WPCP-ohjelman sisällön valvojan rooli (Greg) Sisällön valvoja luo säännön rakenteista uutissisältöä varten. WPCP-ohjelman sisällön muokkaajan rooli (Dave) Sisällön muokkaaja lisää uutistietokantaan resurssin. aloitusta WPCP-projektin luonti on tämän skenaarion helpoin, mutta samalla myös tärkein vaihe. Ennen uuden projektin aloitusta on tehtävä WPCP-ohjelman ulkopuolisia toimia. Nämä toimet liittyvät WPCP-ohjelmassa käytettävien resurssien ja sovellusten luontiin. Tässä skenaariossa sovelluskehittäjä (käyttäjä ja rooli) luo resurssit ja sovellukset WebSphere Studio Application Developer (WSAD)- tai WebSphere Studio Site Developer (WSSD) -ohjelman avulla. Mallitiedostojen mukana on valmis malliprojekti. Sitä käyttämällä voit ohittaa sovelluskehittäjän tehtävät ja lisäksi voit käyttää sitä oppaana muiden tehtävien toteutuksessa. Ennen kuin aloitat tämän moduulin, varmista, että seuraavat ehdot täyttyvät: v WPCP-ohjelma on asennettu ja sen kokoonpanoon on määritetty ennalta määritetyt mallikäyttäjät. v WSAD- tai WSSD-ohjelma on käytettävissä. (Mikäli et käytä ohjelman mukana toimitettuja valmiita resursseja.) Copyright IBM Corp

10 Projektin v WebSphere Portal -ohjelmiston työkaluohjelmisto on asennettu WSAD- tai WSSD-ohjelmaan. v WSAD-ohjelmaan on luotu WPS_V5_PLUGINDIR-ympäristömuuttuja. v Sinulla on pääkäyttäjän oikeudet WebSphere Application Server (WAS) -ohjelmaan. tehtävät Voit saattaa Sample01-perusuutisprojektin valmiiksi tekemällä seuraavien käyttäjien tehtävät: Sovelluskehittäjä (WebSphere Studio Application Developer) 1. Aloita WebSphere Studio (WSAD) -ohjelma. 2. Avaa J2EE-perspektiivi. 3. Luo uusi projekti. 4. Valitse ohjatusta New Project -toiminnosta Simple Project. Napsauta Next-painiketta. 5. Kirjoita Project Name -kenttään Sample01. Älä muuta muita kohtia. Napsauta Finish-painiketta. Ohjattu toiminto luo Sample01-projektin. Luodut tiedostot näkyvät WSAD-ohjelman Resource Perspective -kehyksessä. Seuraavaksi sinun on tuotava projektin sisältö mallihakemistosta. Nämä sisältötiedostot on luotu etukäteen tätä projektia varten. 6. Valitse Navigator-kehyksestä Sample01, napsauta sitä hiiren kakkospainikkeella ja valitse pikavalikosta Import. Kuvaruutuun tulee Import-valintaikkuna. 7. Valitse File System -vaihtoehto ja napsauta Next-painiketta 8. Tuotavat tiedostot ovat Sample01-hakemistossa. Napsauta Browse-painiketta. Valitse hakemistopolku %asennushakemisto%:\websphere\portalserver\wpcp\v5.0\author\ samples_v5\db2\sample01 ja napsauta OK-painiketta. Tarkista, että kaikki alihakemistot ja tiedostot ovat valittuina hakemisto- ja tiedostoikkunoissa. 9. Resurssien tuonnin kohdekansio on Sample01. Tarkista, että kansio on oikea ja napsauta Finish-painiketta 10. Kuvaruutuun tulee Question-ponnahdusikkuna, jossa ohjelma pyytää korvaamaan projektitiedot. Napsauta Yes to All -painiketta. WSAD-ohjelma kokoaa tuotavat tiedostot WSAD-ohjelman Sample01-projektiksi. Seuraavaksi sinun on lisättävät projektiin WPCP-objektit. 11. Sample01-projektin pitäisi olla vielä valittuna. Napsauta sitä hiiren kakkospainikkeella ja valitse pikavalikosta vaihtoehdot WebSphere Portal content publishing Lisää projektin ominaispiirre. WSAD-ohjelma päivittää luokkapolkutiedot. Seuraavaksi sinun on luotava otsikon ja runkotekstiosia sisältävä malliuutisresurssi sekä resurssimallipohja ja sisältöpiste. 12. Mallitiedostojen tuonnin jälkeen puuttuva luokkapolku saattaa aiheuttaa virheen. Valitse valikkoriviltä Project Rebuild Project. Näin voit muodostaa projektin uudelleen, mikä korjaa luokkapolkutiedot. Projektissa on katkonaisia linkkejä. Kun otat projektin käyttöön, linkit korjaantuvat. 10 YourCo-skenaarion opas

11 13. Laajenna Navigator-kehyksen Sample01-hakemisto ja sen src-alihakemisto. Valitse seuraava alihakemisto, sample Napsauta työkalurivin Luo WPCP-resurssi -painiketta. WebSphere Portal content publishing -ohjelman ohjattu resurssien julkaisutoiminto avautuu. 15. Seuraavaksi sinun on valittava tietomalli projektia varten. Projektiin tuomissasi tiedostoissa on SQL-malli. Valitse Valitse SQL-tietomalli -vaihtoehto. 16. Seuraavaksi sinun on etsittävä malli hakemistosta. Napsauta Selaa-painiketta. Tietoresurssien valinnan ponnahdusvalikko avautuu. 17. Laajenna Sample01-hakemisto ja sen alihakemistot Web Content, WEB-INF ja databases. Valitse WPCPSAMP (DB2 Universal Database V7.1) -tietokanta ja napsauta sitten OK-painiketta. 18. Kuvaruutuun tulee ohjatun toiminnon Kokoa WWW-sisältöresurssi -sivu. Nyt sinun on sisällytettävä tuotu taulukko projektiin. Laajenna Taulukot-välilehden SAMPLE-kohta. Laajenna NEWSSAM1-kohta. Tarkasta, että kohta sisältää Body- ja Headline-muuttujat. 19. Valitse NEWSSAM1-kohta. Siirrä NEWSSAM1-taulukko valitsemaasi sarakkeeseen napsauttamalla oikeaa nuolipainiketta. Kyseinen taulukko on projektiin siirrettävä taulukko. 20. Napsauta Sarakkeet-välilehteä. 21. Valitse käytettävissä olevien sarakkeiden luettelosta Newssam1-taulukko. Valitse kaikki taulukon sarakkeet napsauttamalla kaksoisnuolipainiketta. 22. Tähän moduuliin ei sisälly liitosten ja vastaavuusmääritysten luontia. Napsauta Käyttöönotto-välilehteä. 23. Käyttöönotto-valikossa on luettelo projektin käyttöönoton ympäristömuuttujista. Ensimmäistä projektia varten tarvitsee määrittää vain tietolähteen sijainti. Kirjoita tietolähteen määrityskenttään jdbc/wpcpsample. Asennusohjelma on luonut tämän tietolähdehakemiston WebSphere Portal -ohjelmiston asennuksen aikana. Napsauta Seuraava-painiketta. 24. Valitse Resurssin luontiasetukset -sivulta Luo sisältöpiste tätä resurssia varten -vaihtoehto. Poista Sisällytä skeemojen nimet luotavaan resurssien ajonaikaiseen hallintaohjelmaan -valinta. Tätä perusprojektia varten ei tarvitse määrittää skeemojen nimiä. Napsauta Seuraava-painiketta. 25. Määritä mallipohjan tyyli -sivulla voisit määrittää yksilöllisen tyylitiedoston tai mallipohjan erillisen tyylitiedoston. Tässä oppimismoduulissa ei käytetä tyylitiedostoja. Napsauta Seuraava-painiketta. 26. Syöttölomakkeen suunnittelu -sivulla sinun on suunniteltava lomake, jonka avulla sisällön muokkaaja lisää projektiin sisältöä. Valitse otsikko- ja runkotekstit Käyttäjän näyttöominaisuudet -ikkunasta. Napsauta Seuraava-painiketta. 27. Valitse käytettävissä olevien ominaisuuksien luettelosta Luontinäytön ominaisuus -kohtaan ominaisuuksiksi aktivointipäivä (Activation Date), vanhentumispäivä (Expiration Date) ja laji (Type). Määritä luontinäyttö ja piilo-ominaisuudet -sivulla ovat kaikki projektin ominaisuudet. Kaikki ominaisuudet on oletusarvoisesti valittu piilo-ominaisuuksiksi. Kun vaihdat piilo-ominaisuuden luontinäytössä näytettäväksi vaihdat ominaisuuden ominaispiirteen tietokanta-arvosta metatietoarvoksi. Sisällön muokkaaja käyttää metatietoja lisäsääntöjen Luku 3. YourCo-oppimismoduulit 11

12 12 YourCo-skenaarion opas luonnissa. Tässä oppimismoduulissa sinun ei tarvitse luoda sääntöä valittuja metatietoja varten. Kun valitset ominaisuudet luontinäyttöön, voit tarkastella niitä tämän oppimismoduulin lopussa esikatselussa siinä muodossa kuin ne näkyvät käyttäjille. Napsauta Seuraava-painiketta. 28. Tätä projektia varten ei tarvitse luoda tiivistelmäsivua. Napsauta Valmis-painiketta. Olet nyt luonut projektia varten tarvittavat resurssit. Seuraavaksi sinun on luotava sivu, jossa voit näyttää sisältöä. 29. Avaa WWW-perspektiivi. 30. Laajenna J2EE Navigator -kehyksen Web Content -hakemisto. 31. Valitse Sample01-hakemisto. Napsauta sitä hiiren kakkospainikkeella ja valitse pikavalikosta vaihtoehdot New JSP File. Kuvaruutuun tulee ohjattu New JSP File -toiminto. 32. Kirjoita File Name -kenttään index.jsp. Tässä vaiheessa ei tarvitse määrittää muita kuin tämä perusnäkymä. Napsauta Finish-painiketta. 33. Valitse tiedostokehyksen suunnittelunäkymä (Design). 34. Laajenna WEB-INF-hakemisto ja alihakemistot Classes ja Sample Vedä Newssam1Spot.class-tiedosto suunnittelunäkymän kehykseen. Varmista, että objekti on valittu, ja kirjoita määritekehyksen tunnuskenttään newssam1spot. Palaa lähdenäkymään. Jsp:useBean-funktio näkyy tiedostossa korostettuna. Poista Place index.jsp s content here. -kappale korostusviivan alapuolelta. 36. Seuraavaksi sinun on lisättävä projektiin uusi taulukko hakemistotiedostoa muokkaamalla. Kopioi seuraavat tiedostonmuokkausvaiheet täsmälleen niin kuin ne on kirjoitettu. Lisää usebean-käskyn alapuolelle seuraava bean-toiminnon set request -pyyntö: <% newssam1spot.setrequest(request); %> 37. Mallin esikatselutoimintoa varten on tehtävä sääntöjen hallintamääritykset. Lisää set request -rivin alapuolelle seuraava kiinniketunniste: <%= newssam1spot.getpreviewanchortag() %> 38. Sääntöjen hallintamäärityksen jälkeen tarvitaan sääntöjen näyttötulokset. Kirjoita seuraava funktio: <% sample01.newssam1[] _a0 = newssam1spot.getrulecontent(); if (_a0!=null) { sample01.newssam1 _p0; for (int _i0=0; _i0<_a0.length; _i0++) { _p0 = _a0[_i0]; %> <B>Headline: </B><%= _p0.getheadline() %><BR> <B>Body: </B><%= _p0.getbody() %><BR> <BR> <% } } %> 39. Tallenna index.jsp-tiedosto. 40. Pienennä Sample01-projektihakemisto J2EE Navigator -kehyksessä. Napsauta Sample01-projektia hiiren kakkospainikkeella ja valitse pikavalikosta Export-vaihtoehto. Kuvaruutuun tulee Export-ikkuna. 41. Valitse File System -vaihtoehto ja napsauta Next-painiketta.

13 42. Varmista, että Sample01-kansio ja tiedostot on valittu. Kirjoita tai etsi Directory-kenttään se Portal Server -ohjelman hakemisto, johon haluat tallentaa Sample01-tiedostot. WebSphere Portal -ohjelmiston pääkäyttäjällä on oltava käyttöoikeudet kyseiseen hakemistoon, jotta hän voi tuoda projektin WPCP-ohjelmaan. 43. Napsauta Finish-painiketta. Voit tarkistaa luomasi projektin vertaamalla luomaasi index.jsp-tiedostoa Sample01-alihakemistossa olevaan index.jsp-mallitiedostoon. Tässä moduulissa ei enää tarvita muita sovelluskehittäjän toimia. WPCP-ohjelman pääkäyttäjärooli (wpsadmin) 1. Avaa WebSphere Portal content publishing -ohjelma selaimessa ja kirjaudu järjestelmään WPSADMIN-käyttäjän käyttäjätunnuksella ja salasanalla. Lisätietoja WPCP-ohjelman käyttämisestä tällä käyttäjätunnuksella on Aloitusoppaassa. 2. Napsauta Sisällön julkaisu -välilehteä. 3. Napsauta nuolipainiketta. 4. Napsauta Hallinta-välilehteä. 5. Valitse selauskehyksestä Projektit/painokset-vaihtoehto. Objektikehykseen tulee näkyviin luettelo luoduista projekteista. 6. Napsauta objektikehyksen Uusi projekti -vaihtoehtoa. Kuvaruutuun tulee Uusi projekti WWW-sivu -valintaikkuna. 7. Kirjoita tai valitse tekstikenttiin seuraavat tiedot: v Nimi: Sample01 v Kuvaus: Oppimismoduuli 1 v Kontekstin mukainen päähakemisto: wps/wcpfr Tämä hakemisto on asennusohjelman ohjelman asennuksen aikana luoma hakemisto, jossa ovat kaikki YourCo-skenaarion tiedostot. v Tuonnin/viennin päähakemistopolku: %asennushakemisto%:\%wsadvientihakemisto%\web Content Kirjoita sen hakemiston hakemistopolku, johon veit WSAD-projektitiedostot. Varmista, että hakemistopolun viimeinen osa on Web Content-hakemisto. v Vaikutusaluetunnus: Sample01 v Esikatselun aloitussivu: wps/wcpfr/sample01/index.jsp v Esikatselun käyttäjäresurssi: v Oletusprosessi: (valintaluettelo) Muutos, Hyväksyntä v Versio: (valintaluettelo) Ei mitään v Pikamuokkaus: (valinta) Kyllä v Lukitus: (valinta) Kyllä v Ilmoita vanhentuneesta sisällöstä omistajalle: (valinta) Ei. Huomautuksia: a. Tuonnin/viennin päähakemistopolku -kenttään on määritettävä WSAD-ohjelmassa luodun ja WPCP-palvelimeen tallennetun tai siirretyn resurssin sijainti. Jos sovelluskehittäjä käyttää etäpäätettä, hänen on siirrettävä nämä tiedostot WebSphere Application -palvelimeen. b. Kunkin projektin Tuonnin/viennin päähakemistopolku- ja Esikatselun aloitussivu -ominaisuudet ovat yksilölliset. Jos projektin resurssit ovat esimerkiksi Sample02-mallista, sen esikatselun aloitussivu olisi wps/wcpfr/sample02/index.jsp. Tuonnin ja viennin päähakemistopolku Luku 3. YourCo-oppimismoduulit 13

14 määräytyy WSAD-sovelluskehittäjien viemien tiedostojen tai oletusmallihakemiston perusteella. Oletusmallihakemisto on %asennushakemisto%:\websphere\portalserver\ wpcp\v5.0\author\ samples_v5\db2\samplexx\web Content jossa %asennushakemisto% on WebSphere-ohjelman pääasennushakemisto ja samplexx on oppimismoduulin mukainen malliresurssihakemisto. 8. Tallenna tiedot ja sulje valintaikkuna napsauttamalla OK-painiketta Kun tämä vaihe on valmis, olet luonut fyysisen tietovaraston kaikkia tämän projektin resursseja varten. Seuraavaksi sovelluskehittäjän luomat resurssit on tuotava projektiin. 9. Valitse Projektit-työkaluriviltä Sample01-projektin otsikon alapuolella oleva kantapainos-vaihtoehto. 10. Napsauta Painostiedot-ruudun (Projektit-työkalurivin alapuolella) Aktivoi-painiketta. Tilanäkymässä näkyväksi projektin otsikoksi vaihtuu Sample01. Resursseihin ja muihin tietoihin tekemäsi muutokset vaikuttavat vain aktivoituun projektiin. 11. Napsauta objektikehyksen Tuo-painiketta Kuvaruutuun tulee Projektin tuonti -valintaikkuna. 12. Projektin tuonti -valintaikkunan hakemistopolkumääritykset ovat samat kuin vaiheessa 7, Uusi projekti WWW-sivun valintaikkuna, tehdyt määritykset. Älä muuta määrityksiä. Varmista, että sisältö on määritetty tuotavaksi heti, ja napsauta sitten Tuo-painiketta. 13. Tuontiprosessi käy läpi kaikki kopioitavat tiedostot ja rekisteröitävät resurssit. Kun prosessi on valmis, sulje Projektin tuonti -valintaikkuna napsauttamalla OK-painiketta Resurssien tuonti on nyt valmis. Tässä moduulissa ei tarvitse tehdä enää muita toimia pääkäyttäjän käyttäjätunnuksella. Kirjaudu ulos (wpsadmin-käyttäjänä). Huomautus: Mikäli käytössä on portaalin liittymä, kulloisenkin käyttäjän on kirjauduttava ulos ennen kuin seuraava käyttäjä voi aloittaa uuden tehtävän. Suurissa ympäristöissä kaikki käyttäjäryhmät voivat pysyä kirjautuneina skenaarion ajon aikana. Sisällön muokkaaja (Dave) Tässä moduulissa Dave vastaa sisällön lisäyksestä. Hän luo malliuutistietokannan otsikon ja runkotekstin. Kun kirjaudut sisään Daven käyttäjätunnuksella, sinun on luotava projektin sisältötiedot. Aivan kuten muissakin projekteissa, sisällön muokkaaja (Dave) luo tiedot, jotka esitetään sivustossa toisen sisällön muokkaajan (Gregin) määrittämien sääntöjen mukaan. 1. Avaa WebSphere Portal content publishing -ohjelma selaimessa ja kirjaudu järjestelmään Daven käyttäjätunnuksella ja salasanalla. 2. Napsauta Sisällön julkaisu -välilehteä. 3. Napsauta nuolipainiketta. 4. Napsauta Hallinta-välilehteä. 5. Napsauta selauskehyksen Projektit/painokset-vaihtoehtoa. Käytettävissä olevien projektien luettelo tulee näkyviin objektikehykseen. 6. Etsi Sample01-projekti objektikehyksestä. Napsauta Sample01-projektin otsikon alapuolella olevaa kantapainos-vaihtoehtoa. 7. Napsauta tietokehyksen Aktivoi-vaihtoehtoa. 14 YourCo-skenaarion opas

15 Vaiheissa 2-5 valitset ja aktivoit projektin. Aktivoituasi projektin selauskehyksessä näkyvät vain kaikki kyseiseen projektiin liittyvät resurssit, tiedostot ja sisältö. Muissa oppimismoduuleissa viitataan tähän jaksoon, jos tehtävään liittyy tietyn projektin aktivointi. 8. Napsauta Sisältö-välilehteä. 9. Valitse selauskehyksen Rakenteinen sisältö -kohdasta Newssam1-elementti. Objektikehykseen tulee näkyviin valitsemasi elementin sisältö. Koska kyseessä on uusi sisältö, sinun on luotava sisältö. 10. Luo uusi sisältöobjekti napsauttamalla objektikehyksen *-painiketta. Kuvaruutuun tulee Luo uusi objekti: Newssam1 -valintaikkuna. 11. Kirjoita runkotekstikenttään Tämä on runkoteksti. ja Otsikko-kenttään Tämä on otsikko.. Sovelluskehittäjä valitsi aktivointipäivä-, vanhentumispäivä- ja laji-ominaisuudet vaiheessa 27. Huomautus: Jos teet kirjoitusvirheen, napsauta Tyhjennä-painiketta. Huomaa kuitenkin, että tällöin molemmat kentät tyhjentyvät, joten käytä tätä painiketta harkiten. 12. Viimeistele toimet napsauttamalla OK-painiketta. Uusi sisältö tulee näkyviin objektikehykseen. 13. Valitse sisältö ja napsauta objektikehyksen Esikatselu-painiketta. Kuvaruutuun tulee resurssin esikatseluikkuna. Täytetyt kentät näkyvät ikkunassa. Tarkasta sisältö ja sulje sitten esikatseluikkuna. Tässä moduulissa ei tarvitse tehdä enää muita toimia Daven käyttäjätunnuksella. Kirjaudu ulos (Daven käyttäjätunnuksella). WPCP-ohjelman Sisällön muokkaajan rooli (Greg) Gregillä on samat valtuudet kuin Davella. Tässä skenaariossa Gregin sisällön muokkaajan rooli on hierarkkisesti Daven roolin yläpuolella. Tässä ja muissa moduuleissa luot Gregin käyttäjätunnuksella säännöt Daven käyttäjätunnuksella luomaasi sisältöä varten. Yrityksissä Gregin rooli vastaa yleensä työryhmän vetäjää, ryhmän esimiestä tai sisällön muokkaajaa. 1. Avaa WebSphere Portal content publishing -ohjelma selaimessa ja kirjaudu järjestelmään Gregin käyttäjätunnuksella ja salasanalla. 2. Napsauta Sisällön julkaisu -välilehteä. 3. Napsauta nuolipainiketta. 4. Napsauta Hallinta-välilehteä 5. Napsauta selauskehyksen Projektit/painokset-vaihtoehtoa. Käytettävissä olevien projektien luettelo tulee näkyviin objektikehykseen. 6. Etsi Sample01-projekti objektikehyksestä. Napsauta Sample01-projektin otsikon alapuolella olevaa kantapainos-vaihtoehtoa. 7. Napsauta tietokehyksen Aktivoi-vaihtoehtoa. Vaiheissa 2-7 valitset ja aktivoit projektin. Aktivoituasi projektin selauskehyksessä näkyvät vain kaikki kyseiseen projektiin liittyvät resurssit, tiedostot ja sisältö. Muissa oppimismoduuleissa viitataan tähän jaksoon, jos tehtävään liittyy tietyn projektin aktivointi. 8. Napsauta Mukautus-välilehteä. 9. Napsauta selauskehyksen Säännöt-vaihtoehtoa. Objektikehykseen tulee näkyviin sääntövalikko. 10. Napsauta selauskehyksen *-painiketta (Uusi sääntö). Luku 3. YourCo-oppimismoduulit 15

16 Tietokehykseen tulee näkyviin uusi sääntö. Säännön ominaisuudet -välilehti näkyy aktivoituna. 11. Kirjoita Säännön nimi -kenttään SelectAllNews. 12. Valitse avattavasta Säännön laji -valikosta Valitse sisältö. 13. Napsauta tietokentässä Resource.Attribute-vaihtoehtoa. Kuvaruutuun tulee Resurssimääritteen määritys -valintaikkuna. 14. Säännön kohteeksi on valittava resurssi. Varmista, että Resurssimääritevaihtoehto on valittu. 15. Valitse Resurssi-taulukosta Newssam Valitse Määrite-taulukosta Otsikko. 17. Napsauta Tallenna-painiketta. 18. Napsauta tietokehyksen on yhtä suuri kuin -vaihtoehtoa. Kuvaruutuun tulee Arvioinnin määritys -valintaikkuna. 19. Valitse Arviointi-valikosta ei ole tyhjä. 20. Napsauta Tallenna-painiketta. 21. Sääntö on nyt valmis. Napsauta Tallenna-painiketta. Uusi sääntö, SelectAllContent, tulee näkyviin objektikehykseen. Huomautus: Tietokentän kolmatta määritettä (arvo) ei tarvitse määrittää, kun ei ole tyhjä -arviointi on valittu. 22. Liitä seuraavaksi sääntö sisältöpisteeseen. Napsauta selauskehyksen Kampanjat-vaihtoehtoa. 23. Napsauta selauskehyksen Perusnäkymä -vaihtoehtoa. Sisältöpisteet tulevat näkyviin objektikehykseen. 24. Valitse objektikehyksestä Newssam1Spot-sisältöpiste. Newssam1Spot-sisältöpisteen tiedot tulevat näkyviin tietokehykseen. 25. Pisteen vastaavuustiedot -välilehti on valittu. Napsauta Muokkaa-painiketta. 26. Valitse Pisteen vastaavuustiedot -välilehden avattavasta Sääntö-valikosta SelectAllNews-sääntö. 27. Napsauta Tallenna-painiketta. Järjestelmä liittää valitsemasi säännön sisältöpisteeseen. SelectAllNews-sääntö tulee näkyviin objektikehykseen yhdessä Newssam1Spot-sisältöpisteen kanssa. 28. Tarkasta seuraavaksi sisältöpiste siihen liitetyn säännön perusteella esikatselussa. Napsauta Esikatselu-välilehteä. 29. Napsauta objektikehyksen Esikatselu-vaihtoehtoa. Kuvaruutuun tulee Esikatseluehtojen määritys -valintaikkuna. 30. Kyseessä on perusesikatselu. Esikatselutoiminto noutaa sivukentän projektin luontivalintaikkunasta. Napsauta Lähetä-painiketta. 31. Esikatselunäkymä tulee näkyviin uuteen selainikkunaan. Esikatselussa pitäisi näkyä Daven sovelluskehittäjien luomien resurssien avulla lisäämä malliotsikko ja -runkoteksti. Tässä moduulissa ei tarvitse tehdä enää muita toimia Gregin käyttäjätunnuksella. Kirjaudu ulos (Gregin käyttäjätunnuksella). Tiivistelmä Kuten huomaat, WPCP-projektin luonti käy helposti. Projektin valmiiksi saattamista (julkaisua) varten projektiin on sen luomisen lisäksi kuitenkin vielä tuotava sisältö. Sisältö (resurssit) noudetaan WSAD- tai WSSD-ohjelmassa luodusta 16 YourCo-skenaarion opas

17 projektista. WPCP-ohjelman pääkäyttäjän (wpsadmin) on luotava WPCP-projekti ja tuotava sisältö. Nämä toimet ovat perustana kaikissa muissa tämän YourCo-skenaarion oppimismoduuleissa. Kun olet varma, että pystyt tekemään nämä toimet aina tarvittaessa, jatka seuraavaan oppimismoduuliin. Sisällön muokkaaja Dave luo sisällön WPCP-pääkäyttäjän tuoman resurssin rakenteen perusteella. Daven rooli on yksinkertainen. Sisällön muokkaaja tekee hänelle osoitetun tehtävän luomalla rakenteista sisältöä ennalta määritetyn tietojen syöttöön suunnitellun lomakkeen avulla. Kun tämä tehtävä on valmis, projekti siirtyy toiselle sisällön muokkaajalle, Gregille. Gregillä on samat valtuudet kuin Davella, mutta Gregin tehtävä on tuoda rakenteinen sisältö näkyviin luomalla sääntö. Kaikki sisällön muokkaajat voivat luoda sääntöjä, mutta YourCo-skenaariossa sääntöjen luontitehtävät ovat Gregin vastuulla. Kun olet tehnyt Daven ja Gregin perustehtävät, jatka seuraavaan oppimismoduuliin. Mallipohjien ja sääntöjen lisämääritykset Ensimmäisessä moduulissa opit luomaan ja saattamaan valmiiksi perusprojektin. Suurin osa ajasta kului resurssien luontiin WSAD-ohjelmassa. Muissa oppimismoduuleissa huomaat, kuina WPCP-ohjelman mallipohjien luonti ja sisältöresurssien laajennus riippuu ohjelmanlaajennusrakenteista ja WSAD-ohjelmasta. Tässä moduulissa luotavassa projektissa lisäät uusia mallipohjia ja sääntöjä. Lisäämällä mallipohjia ja sääntöjä pystyt hallitsemaan hallitun sisällön julkaisun määritteitä entistä paremmin. Tässä moduulissa opit tekemään seuraavat tehtävät: v JSP-mallipohjan lisääminen projektiin WSAD-ohjelmassa. v Kelpoisuuden tarkistustoimintojen lisäys JSP-mallipohjaan JavaScript-koodin avulla. v XSL-mallipohjien sekä HTML-tiivistelmä- ja -tietotiedostojen luonti. v Useiden sääntöjen luonti ja käyttö. Käyttäjät ja roolit Tässä opetusosiossa esiintyvät seuraavat käyttäjät: Sovelluskehittäjä (WebSphere Studio Application Developer) Sovelluskehittäjä laajentaa WPCP-resurssia liittämällä siihen sivunäkymäksi luontimallipohjan. Sovelluskehittäjä luo ja vie XSL-tiedostot, joiden perusteella HTML-tiivistelmä- ja -tietotiedostot luodaan WPCP-ohjelmassa. Pääkäyttäjä (wpsadmin) WPCP-ohjelman WWW-pääkäyttäjä luo Sample02-projektin. Hän tuo käytettävät resurssit ja lisää XSL-mallipohjat projektin hakemistoon. Lisäksi pääkäyttäjä luo uuden rakenteisen sisällön XSL-mallipohjien perusteella. Sisällön muokkaaja (Greg) Tämä sisällön muokkaaja luo säännöt rakenteista uutissisältöä varten. Lisäämällä toisen säännön sisällön muokkaaja luo suodattimen, joka määrittää sivulla näytettäväksi vain tietyt ehdot täyttävän sisällön. Luku 3. YourCo-oppimismoduulit 17

18 Ennen Projektin aloitusta Sinun pitäisi olla tutustunut WPCP-projektin luontiin ja käsittelyyn ennen tämän oppimismoduulin aloittamista. Lisäksi Gregin Sisällön muokkaajan roolin ja sääntöjen luonnin pitäisi alkaa tuntua tutulta ymmärrettävältä. tehtävät Tee Sample02-projekti valmiiksi toimimalla seuraavasti: WPCP-ohjelman pääkäyttäjärooli (wpsadmin) 1. Avaa WebSphere Portal content publishing -ohjelma selaimessa ja kirjaudu järjestelmään pääkäyttäjän (wpsadmin) käyttäjätunnuksella ja salasanalla. 2. Luo Sample02-projekti ja aktivoi se. Yksityiskohtaiset ohjeet tätä vaihetta varten ovat WPCP-ohjelman pääkäyttäjäroolin tehtävien kuvauksessa kohdassa sivulla 13. Huomautus: Tuonnin ja viennin päähakemistopolku on Sample02-tiedostojen oletussijainti. Tuo tiedostot hakemistosta %asennushakemisto%:\websphere\portalserver\wpcp\v5.0\author\ samples_v5\db2\sample02\web Content jossa %asennushakemisto% on WebSphere-ohjelman pääasennushakemisto. 3. Tuo Sample02-tiedostot kohdassa YourCo-projektin luonti sivulla 9 olevien WPCP-ohjelman pääkäyttäjäroolin toimintavaiheiden ohjeiden mukaan. 4. Napsauta Sisältö-välilehteä. 5. Napsauta selauskehyksen Rakenteinen sisältö -vaihtoehtoa. 6. Valitse Newssimpler-vaihtoehto. Uutissisältö näkyy objektikehyksessä osana tuotuja Sample02-resursseja. Uutisobjekteja pitäisi olla kolme, ja yhden objektin otsikon pitäisi olla Flight Ticket on Sale. Tämä uutisobjekti on tässä oppimismoduuleissa luotavien sääntöjen keskusobjekti. 7. Sinun ei tarvitse kirjautua ulos wpsadmin-käyttäjän tunnuksella. Sinun on palattava käsittelemään projektia, kun sovelluskehittäjä on saanut tehtävänsä valmiiksi. Sovelluskehittäjä (WebSphere Studio Application Developer) 1. Luo Sample02-projekti ja tuo Sample02-tiedostot ensimmäisen moduulin YourCo-projektin luonti sivulla 9 vaiheiden 5-8 ohjeiden mukaisesti. 2. Laajenna selauskehyksessä näkyvä Web Content -hakemisto. Laajenna sitten hakemiston Mallipohjat-alihakemisto. Valitse alihakemistosta wpcptemplates.js-tiedosto. 3. Avaa tiedosto kaksoisnapsauttamalla sitä. 4. Laajenna Web Content -hakemiston sample02-alihakemisto, done-alihakemisto ja templates-alihakemisto. Templates-alihakemistossa pitäisi olla wpcptemplates.js-tiedosto, joka sisältää WPCP-mallipohjat. 5. Vertaile wpcptemplates.js-perustiedoston ja valmiin wpcptemplates.js-tiedoston eroja. Valitse scripts-alihakemistosta wpcptemplates.js-tiedosto. 6. Pidä Ctrl-näppäintä painettuna ja valitse templates-alihakemistossa oleva wpcptemplates.js-tiedosto napsauttamalla sitä. Napsauta tiedostoa hiiren kakkospainikkeella ja valitse pikavalikosta vaihtoehdot Vertaa Keskenään. 18 YourCo-skenaarion opas

19 Muokatun tiedoston erot perustiedostoon korostuvat. 7. Muokkaa wpcptemplates.js-perustiedosto samanlaiseksi kuin valmis wpcptemplates.js-tiedosto. 8. Templates-hakemistossa on kolme muuta tiedostoa. Luo uudelleen tai kopioi tiedostot detailsnews.xsl ja summarynews.xsl ja sijoita ne generate-alihakemistoon. Generate-alihakemisto sijaitsee templates-hakemiston Newssimpler-alihakemistossa. DetailsNews.xsl-tiedosto sisältää kaikki rakenteisen sisällön kontekstimuuttujat. SummaryNews.xsl-tiedosto sisältää vain kolme kontekstimuuttujaa, jotka ovat News ID (Uutistunnus), Headline (Otsikko) ja Abstract (Tiivistelä). Lisätietoja XSL-tiedostojen luonnista on julkaisussa An Introduction to Web Content Publisher Generation Templates. 9. Valitse generate-alihakemisto. Napsauta sitä hiiren kakkospainikkeella ja valitse pikavalikosta vaihtoehto Vie. Kuvaruutuun tulee Vienti-ikkuna. 10. Valitse vientikohdeluettelosta File system -vaihtoehto ja napsauta Next-painiketta. 11. Tarkista tiedostojärjestelmän vienti-ikkunassa, että generate-kansio ja sen tiedostot valittuina. Valitse Scripts-alihakemisto ja tarkista, että myös wpcptemplates.js-tiedosto on valittu. 12. Kirjoita tai etsi hakemistokenttään se Portal Server -ohjelman hakemisto, johon haluat tallentaa Sample01-tiedostot. WebSphere Portal -ohjelmiston pääkäyttäjällä on oltava käyttöoikeudet kyseiseen hakemistoon, jotta hän voi tuoda projektin WPCP-ohjelmaan. Napsauta Valmis-painiketta. Tässä moduulissa ei enää tarvita muita sovelluskehittäjän toimia. WPCP-ohjelman pääkäyttäjärooli (wpsadmin) 1. Napsauta selauskehyksen Tiedostot-vaihtoehtoa. Huomautus: Jos pääkäyttäjän käyttäjätunnus on ollut käyttämättä aikakatkaisun mukaisen ajan, sinun on kirjauduttava järjestelmään uudelleen. 2. Laajenna ensin Tiedostot-hakemiston Templates-alihakemisto ja sitten Newssimpler-alihakemisto. Valitse author-vaihtoehto. Alkuperäiset luontitiedostot tulevat näkyviin objektikehykseen. 3. Valitse objektikehyksestä PageView.jsp-tiedosto. 4. Napsauta tietokehyksen Siirrä-painiketta. Kuvaruutuun tulee siirtohakemisto. 5. Valitse tiedostopolku, johon sovelluskehittäjä on vienyt päivitetyt tiedostot. Napsauta Siirrä-painiketta. Napsauta tietokehyksen Muutostapahtumat-välilehteä. Tiedoston pitäisi olla päivitetty ja muutoksen olla kirjautunut tähän välilehteen. 6. Valitse selauskehyksestä scripts-hakemisto. Alkuperäinen mallipohjatiedosto tulee näkyviin objektikehykseen. 7. Valitse tiedosto samalla tavalla kuin aiemmat tiedostot ja siirrä sitten sovelluskehittäjän muokkaama tiedosto. Tarkista päivitystiedot Muutostapahtumat-välilehdestä. 8. Seuraavaksi sinun on lisättävä sovelluskehittäjän luomat XSL-tiedostot. Valitse selauskehyksestä generate-hakemisto. Luku 3. YourCo-oppimismoduulit 19

20 9. Napsauta objektikehyksen Uusi tiedosto -painiketta. Kuvaruutuun tulee Uusi tiedosto -ikkuna. 10. Uuden tiedoston Polku-kentässä pitäisi olla oikea hakemistopolku. Valitse Paikallinen tiedostojärjestelmä -vaihtoehto ja napsauta sitten Selaa -painiketta. Kuvaruutuun tulee tiedoston valintahakemisto. 11. Etsi detailsnews.xsl-tiedosto selaamalla hakemistoja. Napsauta Avaa-painiketta. 12. Tiedoston nimi -kentässä näkyy valitun tiedoston nimi. Napsauta OK-painiketta. 13. Lisää summarynews.xsl-tiedosto generate-alihakemistoon samalla tavalla. Sovelluskehittäjien muokkaamien ja luomien tiedostojen tuonti on nyt valmis. 14. Seuraavaksi sinun on määritettävä XSL-tiedostot rakenteisen sisällön mallipohjia vastaaviksi. Napsauta selauskehyksen Rakenteinen sisältö -vaihtoehtoa 15. Valitse Newssimpler-vaihtoehto ja napsauta Mallipohjat-vaihtoehtoa. Kuvaruutuun tulee Mallipohjat-valintaikkuna. 16. Valitse hakemistosta vaihtoehdot Tiedot html. Napsauta tietokehyksessä Muokkaa-painiketta. 17. Napsauta Haku-painiketta. Kuvaruutuun tulee tiedostojen hakuvalintaikkuna. 18. Kirjoita Tiedoston nimi -kenttään detailsnews.xsl. Napsauta Seuraava-painiketta 19. Valitse generate-alihakemistossa olevat tiedosto. Napsauta Valmis-painiketta. 20. Napsauta Tallenna-painiketta. 21. Valitse hakemistosta vaihtoehdot Tiivistelmä html. Napsauta tietokehyksessä Muokkaa-painiketta. Vaihda mallipohjatiedoston Summary.jsp tilalle summarynews.xsl-tiedosto edellisten vaiheiden mukaisesti. 22. Napsauta Sulje-painiketta. 23. Koska mallipohjaa on nyt muutettu, muutokset on päivitettävä. Varmista, että Newssimpler-tiedosto on valittu, ja napsauta sitten Luo-painiketta. Kuvaruutuun tulee Objektien luonti -valintaikkuna. 24. Koska olet muuttanut tieto- ja tiivistelmämallipohjia, sinun on päivitettävä ne molemmat. Valitse Tietonäkymät- ja Tiivistelmänäkymät-luetteloista html-vaihtoehto. Napsauta Luo-painiketta. Luontitoiminto palauttaa neljä objektia, jotka ovat 100.html, 200.html, 300.html ja summary.html. Sulje Objektien luonti -valintaikkuna napsauttamalla OK-painiketta. 25. Tarkista luodut tiedostot napsauttamalla selauskehyksen Tiedostothakemistoa. 26. Laajenna generate-alihakemisto ja sen alihakemisto sample02.newssimpler. Valitse html-alihakemisto. Luomasi tiedostot tulevat näkyviin objektikehykseen. 27. Esikatsele tiedostot. Valitse tiedosto ja napsauta Esikatselu-painiketta. Tässä moduulissa ei tarvitse tehdä enää muita toimia pääkäyttäjän käyttäjätunnuksella. Kirjaudu ulos (wpsadmin-käyttäjänä). WPCP-ohjelman Sisällön muokkaajan rooli (Greg) 20 YourCo-skenaarion opas

21 1. Avaa WebSphere Portal content publishing -ohjelma selaimessa ja kirjaudu järjestelmään Gregin käyttäjätunnuksella ja salasanalla. 2. Aktivoi Sample02-projekti. Yksityiskohtaiset ohjeet tätä vaihetta varten ovat WPCP-ohjelman Sisällön muokkaajan roolin tehtävien kuvauksessa kohdassa YourCo-projektin luonti sivulla Napsauta Mukautus-välilehteä. 4. Valitse selauskehyksestä Rules-vaihtoehto. Huomautus: Jos laajennat rules-hakemiston, näkyviin pitäisi tulla done-alihakemisto. Done-hakemistossa olevat tiedostot ovat mallitiedostoja, jotka ovat valmiita projektitiedostoja. 5. Napsauta Uusi sääntö -painiketta. Uusi sääntö -kehys tulee näkyviin. 6. Luo sääntö kohdan 10 sivulla 15 ohjeiden mukaisesti. Anna säännön nimeksi SelectAllContent. SelectContent-sääntö sisältää seuraavat parametrit: v Valitse avattavasta Sääntölaji-valikosta Valitse sisältö. v Resource.Attribute: Newssimpler.Headline. v Määritä arviointiasetukseksi ei ole tyhjä. 7. Viimeistele uusi sääntö napsauttamalla Tallenna-painiketta. 8. Seuraavaksi sinun on luotava hieman poikkeava toinen sääntö. Luo sääntö ja anna sille nimeksi SelectTicketContent. SelectTicketContent-sääntö sisältää seuraavat parametrit: v Valitse avattavasta Sääntölaji-valikosta Valitse sisältö. v Resource.Attribute: Newssimpler.Headline. v Määritä arviointiasetukseksi sisältää. v Ensimmäisessä oppimismoduulissa YourCo-projektin luonti sivulla 9 sääntö määritti resurssimääritteeksi arvolajin. Valitse tätä sääntöä varten Arvo-vaihtoehto. Kirjoita Arvo-kenttään Ticket. 9. Viimeistele toinen sääntö napsauttamalla Tallenna-painiketta. 10. Liitä ensimmäinen sääntö (SelectAllContent) sisältöpisteeseen. Napsauta selauskehyksen Kampanjat-vaihtoehtoa. 11. Valitse Perusnäkymä-vaihtoehto. Sisältöpiste tulee näkyviin objektikehykseen. 12. Valitse objektikehyksestä sisältöpiste. Sisältöpisteen vastaavuusmääritystiedot tulevat näkyviin korostettuina tietokehykseen. Napsauta Muokkaa-painiketta. 13. Liitä SelectAllContent-sääntö sisältöpisteeseen. Yksityiskohtaiset ohjeet rooliasi varten ovat oppimismoduulissa YourCo-projektin luonti sivulla Esikatsele sisältö. Esikatseluehtojen määritys -valintaikkunan Sivu-kenttä on määritetty uuden projektin luonnin aikana. Varmista, että kentässä lukee wps/wcpfr/sample02/index.jsp. Kaikki sisältö tulee näkyviin esikatseluselaimessa. 15. Valitse sisältöpiste WPCP-ohjelmassa ja napsauta Muokkaa-painiketta. Vaihda säännöksi SelectTicketContent. 16. Napsauta esikatselukehyksen Verestä-vaihtoehtoa. Esikatselu näyttää uutisobjektin Flight Ticket on Sale. Esikatselunäkymä muuttuu sääntömuutoksen mukaan. Tässä moduulissa ei tarvitse tehdä enää muita toimia Gregin käyttäjätunnuksella. Kirjaudu ulos (Gregin käyttäjätunnuksella). Luku 3. YourCo-oppimismoduulit 21

Luku 1. Aloitusopas. Copyright IBM Corp. 2002 1

Luku 1. Aloitusopas. Copyright IBM Corp. 2002 1 Luku 1. Aloitusopas Tämä aloitusopas on johdatus WebSphere Portal content publishing -ohjelman käyttöönottoon. Oppaan aiheet ovat: v WebSphere Portal -ohjelmiston Sisällön julkaisu -portaalin seuraavien

Lisätiedot

Ylläpitoalue - Etusivu

Ylläpitoalue - Etusivu Crasmanager 5.2 Ylläpitoalue - Etusivu Sivut osiossa sisällön selaus ja perussivujen ylläpito. Tietokannat osiossa tietokantojen ylläpito. Tiedostot osiossa kuvien ja liitetiedostojen hallinta. Työkalut

Lisätiedot

Siirtyminen Outlook 2010 -versioon

Siirtyminen Outlook 2010 -versioon Tämän oppaan sisältö Microsoft Microsoft Outlook 2010 näyttää hyvin erilaiselta kuin Outlook 2003. Tämän oppaan tarkoituksena on helpottaa uuden ohjelman opiskelua. Seuraavassa on tietoja uuden käyttöliittymän

Lisätiedot

Kirjaudu sisään palveluun klikkaamalla Omat kartat -painiketta.

Kirjaudu sisään palveluun klikkaamalla Omat kartat -painiketta. Kirjaudu sisään palveluun klikkaamalla Omat kartat -painiketta. Sisäänkirjauduttuasi näet palvelun etusivulla helppokäyttöisen hallintapaneelin. Vasemmassa reunassa on esillä viimeisimmät tehdyt muutokset

Lisätiedot

Valintanauhan komennot Valintanauhan kussakin välilehdessä on ryhmiä ja kussakin ryhmässä on toisiinsa liittyviä komentoja.

Valintanauhan komennot Valintanauhan kussakin välilehdessä on ryhmiä ja kussakin ryhmässä on toisiinsa liittyviä komentoja. Pikaopas Microsoft Excel 2013 näyttää erilaiselta kuin aiemmat versiot. Tämän oppaan avulla pääset alkuun nopeasti ja saat yleiskuvan uusista ominaisuuksista. Komentojen lisääminen pikatyökaluriville Pidä

Lisätiedot

Uutiskirjesovelluksen käyttöohje

Uutiskirjesovelluksen käyttöohje Uutiskirjesovelluksen käyttöohje Käyttäjätuki: Suomen Golfpiste Oy Esterinportti 1 00240 HELSINKI Puhelin: (09) 1566 8800 Fax: (09) 1566 8801 E-mail: gp@golfpiste.com 2 Sisällys Johdanto... 1 Päänavigointi...

Lisätiedot

Projektitietojen julkaiseminen ajantasaisesti

Projektitietojen julkaiseminen ajantasaisesti OPPITUNTI 245 11 Projektitietojen julkaiseminen ajantasaisesti ARVIOITU KESTO 20 min PROJ2000-3-4 Tämän oppitunnin jälkeen osaat: ottaa tilannekuvan Gantt-kaavionäkymästä julkaista Microsoft Project -tietoja

Lisätiedot

Copyright 1999-2012 Basware Corporation. All rights reserved. Pikaopas toimittajille Supplier Portal (Toukokuu 2013)

Copyright 1999-2012 Basware Corporation. All rights reserved. Pikaopas toimittajille Supplier Portal (Toukokuu 2013) Copyright 1999-2012 Basware Corporation. All rights reserved. Pikaopas toimittajille Supplier Portal (Toukokuu 2013) 1 Rekisteröityminen ja sisäänkirjautuminen Sinun täytyy kirjautua Supplier Portal -sovellukseen,

Lisätiedot

Varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas

Varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas Varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas Copyright 2009 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows on Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimä tavaramerkki. Tässä olevat tiedot voivat

Lisätiedot

Seuraavat Windowsin käyttöjärjestelmäversiot tukevat Novell Filr -työpöytäsovellusta:

Seuraavat Windowsin käyttöjärjestelmäversiot tukevat Novell Filr -työpöytäsovellusta: Novell Filr -työpöytäsovellus lueminut Huhtikuu 2015 1 Tuotteen yleiskatsaus Novell Filr -työpöytäsovelluksella voit synkronoida Novell Filr -tiedostoja tietokoneesi tiedostojärjestelmän kanssa ja muokata

Lisätiedot

P-touch Transfer Managerin käyttäminen

P-touch Transfer Managerin käyttäminen P-touch Transfer Managerin käyttäminen Versio 0 FIN Johdanto Tärkeä huomautus Tämän käyttöoppaan sisältöä ja tuotteen teknisiä tietoja voidaan muuttaa ilman ennakkoilmoitusta. Brother pidättää oikeuden

Lisätiedot

RATKI 1.0 Käyttäjän ohje

RATKI 1.0 Käyttäjän ohje RATKI RATKI 1.0 Käyttäjän ohje Ohje 0.5 Luottamuksellinen Vastuuhenkilö Petri Ahola Sisällysluettelo 1. Yleistä... 3 1.1. Kuvaus... 3 1.2. Esitiedot... 3 1.3. RATKIn käyttöoikeuksien hankinta... 3 1.4.

Lisätiedot

Verkkosivut perinteisesti. Tanja Välisalo 11.2.2009

Verkkosivut perinteisesti. Tanja Välisalo 11.2.2009 Verkkosivut perinteisesti Tanja Välisalo 11.2.2009 WWW-sivujen vieminen omaan kotisivutilaan yliopiston mikroverkossa https://salasana.jyu.fi Klikkaa painiketta Activate WWW Klikkaa painiketta Activate

Lisätiedot

Ylläpito toimittaa sinulla sähköpostiisi käyttäjätunnuksen ja salasanan. Tässä esimerkissä

Ylläpito toimittaa sinulla sähköpostiisi käyttäjätunnuksen ja salasanan. Tässä esimerkissä Sivustolle santaskyla.net kirjautuminen Sisällysluettelo Sisällys Sivustolle santaskyla.net kirjautuminen... 1 Sisällysluettelo... 1 Käyttöoikeus... 1 Kirjautunut käyttäjä... 3 Artikkelin kommentointi...

Lisätiedot

Pika-aloitusopas. Sisältö: Projektin luominen Projektin muokkaaminen ja hallinnointi Projektin/arvioinnin tulosten tarkastelu

Pika-aloitusopas. Sisältö: Projektin luominen Projektin muokkaaminen ja hallinnointi Projektin/arvioinnin tulosten tarkastelu Pika-aloitusopas Sisältö: Projektin luominen Projektin muokkaaminen ja hallinnointi Projektin/arvioinnin tulosten tarkastelu Tämä asiakirja on laadittu auttamaan sinua hallinnoimaan nopeasti CEB TalentCentral

Lisätiedot

VHOPE-sovelluksen ja VHOPE-kirjastotiedostojen asentaminen

VHOPE-sovelluksen ja VHOPE-kirjastotiedostojen asentaminen VHOPE-sovelluksen ja VHOPE-kirjastotiedostojen asentaminen Vaihe 1: Asenna VHOPE PC:hen täytyy asentaa VHOPE-sovellus, ennen kuin USB-muistitikun esitysaineistoa voidaan ryhtyä käyttämään. VCN (Volvo Corporate

Lisätiedot

UpdateIT 2010: Editorin käyttöohje

UpdateIT 2010: Editorin käyttöohje UpdateIT 2010: Editorin käyttöohje Käyttäjätuki: Suomen Golfpiste Oy Esterinportti 1 00240 HELSINKI Puhelin: (09) 1566 8800 Fax: (09) 1566 8801 E-mail: gp@golfpiste.com Sisällys Editorin käyttöohje...

Lisätiedot

Multimaker7 ohjelmalla tuotettujen ohjelmien julkaisusta

Multimaker7 ohjelmalla tuotettujen ohjelmien julkaisusta 1 Multimaker7 ohjelmalla tuotettujen ohjelmien julkaisusta Multimakerohjelmalla tuotettuja ohjelmia voidaan julkaista joko CD-tuotantona tai webbisovelluksena. CD-tuotantoon käännettyjen ohjelmien katselu

Lisätiedot

Versio 1.1 P/N 137-40340-20. Copyright 2002, ATI Technologies Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Versio 1.1 P/N 137-40340-20. Copyright 2002, ATI Technologies Inc. Kaikki oikeudet pidätetään. HydraVision Käyttöopas Versio 1.1 P/N 137-40340-20 Copyright 2002, ATI Technologies Inc. Kaikki oikeudet pidätetään. ATI, kaikki ATI-tuotteiden ja tuotteen ominaisuuksien nimet ovat Ati Technologies Inc:in

Lisätiedot

Rakennusten elinkaarimittareiden verkkotyökalun käyttöohje. www.360optimi.com/kiinteistopassi

Rakennusten elinkaarimittareiden verkkotyökalun käyttöohje. www.360optimi.com/kiinteistopassi Rakennusten elinkaarimittareiden verkkotyökalun käyttöohje www.360optimi.com/kiinteistopassi Bionova Consulting, luottamuksellinen Viimeksi päivitetty 9. syyskuuta 2014 Käyttöohjeen sisällysluettelo Luo

Lisätiedot

1 Yleistä Web-editorista... 3. 1.1 Web-editori -dokumentin luominen... 3. 2 Pikatoimintopainikkeet... 3. 2.1 Tallenna... 3

1 Yleistä Web-editorista... 3. 1.1 Web-editori -dokumentin luominen... 3. 2 Pikatoimintopainikkeet... 3. 2.1 Tallenna... 3 Web-editori 2 Optima Web-editori -ohje Sisällysluettelo 1 Yleistä Web-editorista... 3 1.1 Web-editori -dokumentin luominen... 3 2 Pikatoimintopainikkeet... 3 2.1 Tallenna... 3 2.2 Peru / Tee uudelleen...

Lisätiedot

Oma kartta Google Maps -palveluun

Oma kartta Google Maps -palveluun TAMPERE 1 (6) Oma kartta Google Maps -palveluun Google Maps palveluun on mahdollista luoda karttoja omilla paikkamerkeillä. Tilin luonti Google-palveluihin Tehdäksesi karttoja omilla paikkamerkinnöillä,

Lisätiedot

1 Tivax Professional 4.5

1 Tivax Professional 4.5 Tivax Professional 4.5 1 1 Tivax Professional 4.5 1.1 Tivax ohjelman asentaminen TivaxProfessional versio 4.5 asennetaan joko CD:ltä tai lataamalla asennustiedosto Internetistä. Asennus CD:ltä: Asennusohjelma

Lisätiedot

Nippupelipassi. Nippupelipassien rakentaminen

Nippupelipassi. Nippupelipassien rakentaminen Nippupelipassi Nippupelipassien rakentaminen 1. Kirjaudu tunnuksilla sisään. 2. Valitse alasvetovalikosta oma seurasi. Mikäli omaa seuraasi ei löydy valikosta (mm. uudet seurat), valitse seuraksi Harrastealue

Lisätiedot

Peltotuki Pron Lohkotietopankkimoduli tärkkelysperunalle

Peltotuki Pron Lohkotietopankkimoduli tärkkelysperunalle Peltotuki Pron Lohkotietopankkimoduli tärkkelysperunalle Versio 2008.1 15.10.2008 ohje 15.10.2008 Asennus, käyttöönotto ja päätoiminnot Ohjelmiston tarkoitus Ohjelmiston tarkoitus on yhdistää Peltotuki

Lisätiedot

Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 IT Juha Nalli 22.12.2015

Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 IT Juha Nalli 22.12.2015 Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 Oppilaat saavat vuoden 2016 alusta käyttöönsä oppilaitoksen sähköpostin ja muita palveluita Microsoftin Office365:sta. Oppilaiden sähköposti on muotoa

Lisätiedot

HAKUKONEMARKKINOINTI KOTISIVUJEN PÄIVITYSOHJE

HAKUKONEMARKKINOINTI KOTISIVUJEN PÄIVITYSOHJE KOTISIVUJEN PÄIVITYSOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO KIRJAUDU PALVELUUN...3 KÄVIJÄSEURANTA...4 SIVUJEN PÄIVITYS...5 Sisältö...6 Sisältö / Työkalut...8 Sisältö / Taulukko...9 Sisältö / Kuvien tuominen...10 Sisältö

Lisätiedot

VSP webmail palvelun ka yttö öhje

VSP webmail palvelun ka yttö öhje VSP webmail palvelun ka yttö öhje Kirjaudu webmailiin osoitteessa https://webmail.net.vsp.fi Webmailin kirjautumissivu, kirjoita sähköpostiosoitteesi ja salasanasi: Sähköpostin päänäkymä: 1: Kansiolistaus

Lisätiedot

Paperiton näyttösuunnitelma

Paperiton näyttösuunnitelma Paperiton näyttösuunnitelma Käyttöohje opettajalle ja työpaikkaohjaajalle Koonnut: Jarkko Lehmuskenttä Turun sivistystoimiala, Suunnittelu- ja kehittämispalvelut 18.10.2015 Versio 2.0 Ohje on koottu OPH:n

Lisätiedot

KESKUSTANUORTEN NETTISIVUT- OHJEITA PIIRIYLLÄPITÄJÄLLE 1. KIRJAUTUMINEN

KESKUSTANUORTEN NETTISIVUT- OHJEITA PIIRIYLLÄPITÄJÄLLE 1. KIRJAUTUMINEN KESKUSTANUORTEN NETTISIVUT- OHJEITA PIIRIYLLÄPITÄJÄLLE 1. KIRJAUTUMINEN -Mene osoitteeseen keskustanuoret.fi/user - Kirjoita saamasi käyttäjätunnus ja salasana - Klikkaa yllä olevaa piirisi logoa niin

Lisätiedot

OP-eTraderin käyttöopas

OP-eTraderin käyttöopas OP-eTraderin käyttöopas Tämä käyttöopas on lyhennetty versio virallisesta englanninkielisestä käyttöoppaasta, joka löytyy etrader - sovelluksen Help-valikosta tai painamalla sovelluksessa F1 -näppäintä.

Lisätiedot

Väitöskirja -mallipohja

Väitöskirja -mallipohja JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Väitöskirja -mallipohja Word 2007/2010 IT-palvelut hannele.rajaniemi@jyu.fi https://koppa.jyu.fi/avoimet/thk/vaitoskirja sovellustuki@jyu.fi Sisältö Miten toimii väitöskirja/asiakirjamallipohja?

Lisätiedot

Päänäkymä Opiskelijan ohjeet Kurssin suorittaminen Opettajan ohjeet kurssin teko

Päänäkymä Opiskelijan ohjeet Kurssin suorittaminen Opettajan ohjeet kurssin teko Simppelit ohjeet Sisällys Päänäkymä... 1 Valikko... 1 Opiskelijan ohjeet Kurssin suorittaminen... 2 Kurssin haku... 2 Kurssin suorittaminen... 2 Opettajan ohjeet kurssin teko... 3 Kirjautuminen... 3 Kurssin

Lisätiedot

Basware Supplier Portal

Basware Supplier Portal Basware Supplier Portal Pikaohje Toimittajille (Toukokuu 2011) Prosessin yleiskatsaus Basware Supplier Portal on tarkoitettu toimittajaorganisaatioille (joita kutsutaan jäljempänä toimittajiksi). Järjestelmän

Lisätiedot

Condes. Quick Start opas. Suunnistuksen ratamestariohjelmisto. Versio 8. Quick Start - opas Condes 8. olfellows www.olfellows.fi 1.

Condes. Quick Start opas. Suunnistuksen ratamestariohjelmisto. Versio 8. Quick Start - opas Condes 8. olfellows www.olfellows.fi 1. Condes Suunnistuksen ratamestariohjelmisto Versio 8 Quick Start opas Yhteystiedot: olfellows Jouni Laaksonen Poijukuja 4 21120 RAISIO Sähköposti: jouni.laaksonen@olfellows.fi www.olfellows.fi olfellows

Lisätiedot

Google-dokumentit. Opetusteknologiakeskus Mediamylly

Google-dokumentit. Opetusteknologiakeskus Mediamylly Google-dokumentit 1 2 3 Yleistä 1.1 Tilin luominen 4 1.2 Docs-päävalikkoon siirtyminen 7 Dokumentit-päävalikko 2.1 Kirjaudu Dokumentteihin 9 2.2 Lähetä tiedosto Google-dokumentteihin 11 2.3 Uuden asiakirjan

Lisätiedot

Nokia Lifeblog 2.5 Nokia N76-1

Nokia Lifeblog 2.5 Nokia N76-1 Nokia Lifeblog 2.5 Nokia N76-1 2007 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People, Nseries ja N76 ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä. Muut tässä asiakirjassa

Lisätiedot

Verkkokaupan ohje. Alkutieto. Scanlase verkkokauppa. Sisäänkirjautuminen

Verkkokaupan ohje. Alkutieto. Scanlase verkkokauppa. Sisäänkirjautuminen Verkkokaupan ohje Alkutieto Verkkokaupan tarkoitus on helpottaa Scanlase asiakkaiden tilaamisprosessia kun asiakkaat tarvitsevat tuotteita. Verkkokaupan ollessa pois toiminnasta tilaukset tulee tehdä puhelimitse

Lisätiedot

Skype for Business pikaohje

Skype for Business pikaohje Skype for Business pikaohje Sisällys KOKOUSKUTSU... 2 ENNEN ENSIMMÄISEN KOKOUKSEN ALKUA... 4 LIITTYMINEN KOKOUKSEEN SKYPE FOR BUSINEKSELLA... 5 LIITTYMINEN KOKOUKSEEN SELAIMEN KAUTTA... 6 LIITTYMINEN KOKOUKSEEN

Lisätiedot

Opettajan pikaopas Opintojaksopalaute-järjestelmään

Opettajan pikaopas Opintojaksopalaute-järjestelmään Opettajan pikaopas Opintojaksopalaute-järjestelmään Yleistä... 3 Sijainti... 3 Kirjautuminen... 3 Kyselyn rakenne... 3 Opettajan toiminnot kirjautumisen jälkeen... 3 Lukuvuoden opintojaksojen listaaminen...

Lisätiedot

Sisäänkirjaus Uloskirjaus. Yritystieto

Sisäänkirjaus Uloskirjaus. Yritystieto Sisäänkirjaus Uloskirjaus Yritystieto Kustannusarvio PartSmart Siirrä PartSmart tiedosto Näytä PartSmart ostoslistat Lataa PartSmartHinnasto Tuotteet Lisävarusteet SNOW ATV PWC Öljytuotteet Öljyt, Snow

Lisätiedot

Open Badge -osaamismerkit - ohje 13.8.2014

Open Badge -osaamismerkit - ohje 13.8.2014 1. Sähköpostiviesti osaamismerkin saapumisesta Kun saat ensimmäisen kerran sähköpostiisi viestin Open Badge -osaamismerkin myöntämisestä, tulee sinun luoda itsellesi tunnukset nk. merkkireppuun osaamismerkin

Lisätiedot

Manager. Doro Experience. ja Doro PhoneEasy 740. Suomi

Manager. Doro Experience. ja Doro PhoneEasy 740. Suomi Doro Experience ja Doro PhoneEasy 740 Suomi Manager Esittely Doro Experience Manager -hallintaportaalia käytetään sovellusten asentamiseen ja käyttöön Doro Experience -laitteella käyttämällä mitä tahansa

Lisätiedot

edocker PUBLISH! -paketinhallinnan käyttöohje 9/2015

edocker PUBLISH! -paketinhallinnan käyttöohje 9/2015 edocker PUBLISH! -paketinhallinnan käyttöohje 9/2015 Uusien EDTPLIB- ja PDF -pakettien vienti ohjatulla toiminnolla...3 Tiedoston tarkistus...3 Kohdejulkaisun valinta... 4 Numeron tiedot... 5 Yhteenveto...6

Lisätiedot

Uuden Peda.netin käyttöönotto

Uuden Peda.netin käyttöönotto Sisällysluettelo Uuden Peda.netin käyttöönotto...2 Sisään- ja uloskirjautuminen...2 OmaTila...3 Peda.netin yleisrakenne...4 Työvälineet - Sivut...5 Sivun lisääminen omaan profiiliin:...5 Sivun poistaminen

Lisätiedot

MOODLE-OHJE: Linkin lisääminen tehtävänannon yhteyteen. Web-linkin lisääminen

MOODLE-OHJE: Linkin lisääminen tehtävänannon yhteyteen. Web-linkin lisääminen Web-linkin lisääminen Kirjauduttuasi sisään SAMK Moodleen, mene omalle opintojaksollesi ja siirry muokkaustilaan. Muokkaustila päälle painike löytyy opintojakson etusivulta yläoikealta. Kun muokkaustila

Lisätiedot

Pedacode Pikaopas. Web-sovelluksen luominen

Pedacode Pikaopas. Web-sovelluksen luominen Pedacode Pikaopas Web-sovelluksen luominen Pikaoppaan sisältö Pikaoppaassa kuvataan, miten Netbeans-työkalulla luodaan uusi yksinkertainen web-sovellus ja testataan sen toiminta. Opas kattaa kaiken aiheeseen

Lisätiedot

Loppukäyttäjän ohje Asennus- ja käyttöohje Mac

Loppukäyttäjän ohje Asennus- ja käyttöohje Mac Loppukäyttäjän ohje Asennus- ja käyttöohje Mac Fujitsun mpollux DigiSign Client on kortinlukijaohjelmisto, jonka avulla voit kirjautua luotettavasti ja turvallisesti organisaation tietoverkkoon tai sähköiseen

Lisätiedot

24h Admin V1.00 20.11.2004 / 24h_Admin_v100.pdf 1/9

24h Admin V1.00 20.11.2004 / 24h_Admin_v100.pdf 1/9 24h Admin V1.00 20.11.2004 / 24h_Admin_v100.pdf 1/9 Copyright Yleiskuvaus 1. Perusasioita kirjautumisesta 2. Kirjautuminen 3. Sivut 4. Yläpalkki 5. Sivujen kuvaukset 5.1 Versiotiedot 5.2 Pääsivu 5.3 Valikon

Lisätiedot

Tietosuoja-portaali. päivittäjän ohje

Tietosuoja-portaali. päivittäjän ohje Tietosuoja-portaali päivittäjän ohje Maisa Kinnunen 2010 1 Sisältö PÄIVITTÄJÄN OHJE Kirjautuminen...3 Sivujen tekstin muokkaus...4 Tiedostojen lisääminen palvelimelle...9 Jos sinun pitää selvittää tiedoston/kuvan

Lisätiedot

HP Photo Printing -pikaviiteopas

HP Photo Printing -pikaviiteopas Kuvien tuonti valokuvagalleriaan Seuraavassa kuvataan tapoja, joilla valokuvagalleriaan voidaan lisätä kuvia. Valokuvagalleria on HP Photo Printing -ohjelman vasemmanpuoleinen ruutu. Tulosteiden ja valokuva-albumin

Lisätiedot

Nettiposti. Nettiposti käyttöohje

Nettiposti. Nettiposti käyttöohje YKSIKÄÄN ASIAKAS EI OLE MEILLE LIIAN PIENI TAI MIKÄÄN HAASTE LIIAN SUURI. Nettiposti Nettiposti käyttöohje Tässä käyttöohjeessa kuvataan selainkäyttöisen Nettiposti sähköpostiohjelman toiminnot. Käyttöohje

Lisätiedot

Office Video, pikaopas

Office Video, pikaopas Office 365 - Video, pikaopas Sisällys Palvelu... 2 Kanavan luonti... 3 Kuinka kanava kannattaa nimetä?... 4 Kanavan käyttöoikeudet... 4 Käyttöoikeustasot... 5 Videoiden lisääminen kanavalle... 6 Videon

Lisätiedot

Adobe Premiere Elements ohjeet

Adobe Premiere Elements ohjeet Adobe Premiere Elements ohjeet 1. Käynnistä ohjelma kaksoisnapsauttamalla työpöydän kuvaketta. 2. Avautuvasta Elements-ikkunasa valitse a. New Project jos aloitat uuden videoeditoinnin. b. Open Project

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. Servia. S solutions

KÄYTTÖOHJE. Servia. S solutions KÄYTTÖOHJE Servia S solutions Versio 1.0 Servia S solutions Servia Finland Oy PL 1188 (Microkatu 1) 70211 KUOPIO puh. (017) 441 2780 info@servia.fi www.servia.fi 2001 2004 Servia Finland Oy. Kaikki oikeudet

Lisätiedot

2007 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People, Nseries ja N77 ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä

2007 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People, Nseries ja N77 ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä Nokia Lifeblog 2.5 2007 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People, Nseries ja N77 ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä. Muut tässä asiakirjassa mainitut

Lisätiedot

3 VIESTIT... 7 3.1 UUSI VIESTI... 7 3.2 VIESTIN LUKEMINEN... 9 3.3 SAAPUNEET JA LÄHETETYT... 9 3.4 KANSIOT... 10 3.5 ROSKAKORI...

3 VIESTIT... 7 3.1 UUSI VIESTI... 7 3.2 VIESTIN LUKEMINEN... 9 3.3 SAAPUNEET JA LÄHETETYT... 9 3.4 KANSIOT... 10 3.5 ROSKAKORI... OHJE HUOLTAJALLE 2 / 22 1 YLEISTÄ TIETOA HELMESTÄ... 3 2 ETUSIVU... 4 2.1 YHTEENVETO... 4 2.2 LUKUJÄRJESTYS / KOTITEHTÄVÄT / HUOMAUTUKSET... 4 2.3 VIESTIT... 6 2.4 KOKEET... 6 3 VIESTIT... 7 3.1 UUSI VIESTI...

Lisätiedot

Kun olet valmis tekemään tilauksen, rekisteröidy sovellukseen seuraavasti:

Kun olet valmis tekemään tilauksen, rekisteröidy sovellukseen seuraavasti: HENKILÖKORTTIEN SUUNNITTELUSOVELLUS SOVELLUKSEN KÄYTTÖOHJE Voit kokeilla korttien suunnittelemista valmiiden korttipohjien avulla ilman rekisteröitymistä. Rekisteröityminen vaaditaan vasta, kun olet valmis

Lisätiedot

Google Sites: sivun muokkaaminen (esim. tekstin, kuvien, linkkien, tiedostojen, videoiden ym. lisääminen)

Google Sites: sivun muokkaaminen (esim. tekstin, kuvien, linkkien, tiedostojen, videoiden ym. lisääminen) Google Sites: sivun muokkaaminen (esim. tekstin, kuvien, linkkien, tiedostojen, videoiden ym. lisääminen) 1. Valitse sivu, jolle haluat lisätä sisältöä tai jota haluat muutoin muokata, ja klikkaa sitä.

Lisätiedot

Varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas

Varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas Varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas Copyright 2008 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows ja Windows Vista ovat Microsoft Corporationin tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä

Lisätiedot

HAME PostGIS-tietokanta

HAME PostGIS-tietokanta HAME PostGIS-tietokanta Harmonisoidut maakuntakaavat e-palveluiksi (HAME) VSL 10.12.2019 HAME-hankkeelle maakuntakaavoja varten rakennettu PostGIS-serveri sijaitsee Lounaistiedon AWS (Amazon Web Service)

Lisätiedot

Älä vielä sulje vanhoja

Älä vielä sulje vanhoja OneNote-muistioiden käyttöönotto TUNI OneDrivesta Sinun vanhan Office365-tilin OneDrive-kansioon tallennetut tiedostot menevät lukutilaan, kun tiedostojen kopiointi uuteen TUNI OneDrive -kansioon on tehty.

Lisätiedot

Backup Premium Pikakäyttöopas

Backup Premium Pikakäyttöopas Tietoja Memeo Backup Premium on yksinkertainen varmuuskopiointiratkaisu monimutkaiseen digitaaliseen maailmaan. Automaattisesti varmuuskopioimalla Memeo Backup Premium pystyy palauttamaan arvokkaat ja

Lisätiedot

Microsoft Lync 2013. Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy

Microsoft Lync 2013. Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy Microsoft Lync 2013 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy Ohjeen nimi Microsoft Lync 2013 Vastuuhenkilö Mari Jokiniemi ja Sirpa Kemppainen

Lisätiedot

H9 Julkaiseminen webissä

H9 Julkaiseminen webissä H9 Julkaiseminen webissä Tässä harjoituksessa opetetaan kaksi tapaa viedä tiedostoja jakoon webin kautta (tehtävä 1 ja tehtävä 3), sekä kokeillaan yksinkertaista, jokamiehen tapaa tehdä oma sivusto (tehtävä

Lisätiedot

Tarva MT (Maantie) pikaohje. 25.10. 2012 Harri Peltola & Mikko Virkkunen

Tarva MT (Maantie) pikaohje. 25.10. 2012 Harri Peltola & Mikko Virkkunen Tarva MT (Maantie) pikaohje 25.10. 2012 Harri Peltola & Mikko Virkkunen 2 Kirjautuminen Tarva MT -ohjelmaan kirjaudutaan linkistä: http://tarvamt.myapp.info/tarvadb/tarva/tarva.html henkilökohtaisella

Lisätiedot

Memeo Instant Backup Pikaopas. Vaihe 1: Luo oma, ilmainen Memeo-tili. Vaihe 2: Liitä tallennusväline tietokoneeseen

Memeo Instant Backup Pikaopas. Vaihe 1: Luo oma, ilmainen Memeo-tili. Vaihe 2: Liitä tallennusväline tietokoneeseen Johdanto Memeo Instant Backup on yksinkertainen varmuuskopiointiratkaisu monimutkaiseen digitaaliseen maailmaan. Memeo Instant Backup suojaa arvokkaat tietosi varmuuskopioimalla C-aseman tiedot automaattisesti

Lisätiedot

Motorola Phone Tools. Pikaopas

Motorola Phone Tools. Pikaopas Motorola Phone Tools Pikaopas Sisältö Vähimmäisvaatimukset... 2 Ennen asennusta Motorola Phone Tools... 3 Asentaminen Motorola Phone Tools... 4 Matkapuhelimen asennus ja määritys... 5 Online-rekisteröinti...

Lisätiedot

Hgin kaupungin opetusvirasto Wilma opas huoltajille 1(10) HAKE/Tiepa 28.2.2007 KKa

Hgin kaupungin opetusvirasto Wilma opas huoltajille 1(10) HAKE/Tiepa 28.2.2007 KKa Hgin kaupungin opetusvirasto Wilma opas huoltajille 1(10) :LOPD 0LNl:LOPDRQ" Wilma on internetin kautta toimiva liittymä opettajille, oppilaille ja näiden huoltajille. Se ei ole käyttäjän koneella oleva

Lisätiedot

Webinaariin liittyminen Skype for

Webinaariin liittyminen Skype for Webinaariin liittyminen Skype for Business Web Appin kautta Ohjeet Sähköpostin Liity webinaariin tästä -linkki Kun klikkaat Osallistumisohjeet webinaariin -sähköpostiviestissä olevaa Liity webinaariin

Lisätiedot

Jos olet jo kirjautunut palveluun, näin pääset tilillesi: Anna sähköpostiosoitteesi ja salasanasi. Napsauta Sisäänkirjautuminen.

Jos olet jo kirjautunut palveluun, näin pääset tilillesi: Anna sähköpostiosoitteesi ja salasanasi. Napsauta Sisäänkirjautuminen. Haluatko testata sovelluksen käyttöä? Napsauta kohtaa Testaa kokeiluversiolta. Huomaa, että kaikkia sovelluksen ominaisuuksia ei ole saataville kokeiluversiossa. Onko tämä ensimmäinen käyntisi? Napsauta

Lisätiedot

Ohjeet asiakirjan lisäämiseen arkistoon

Ohjeet asiakirjan lisäämiseen arkistoon Ohjeet asiakirjan lisäämiseen arkistoon 1. Jos koneellesi ei vielä ole asennettu Open Office ohjelmaa, voit ladata sen linkistä joka löytyy Arkisto => Asiakirjapohjat sivulta seuran kotisivuilta. Jos ohjelma

Lisätiedot

Pikaohje formaatin valmistamiseen

Pikaohje formaatin valmistamiseen Pikaohje formaatin valmistamiseen Esko Otava Oy ver.1.0 Pääikkunasta (tulostusikkunasta) valitaan Cards-Show cards manager Paina Add 2 Paina New Kortinsuunnitteluikkuna on jaettu kolmeen osaan: Vasemmalla

Lisätiedot

My easyfairs -palvelun käyttö

My easyfairs -palvelun käyttö My easyfairs A palvelun käyttö Page 1 My easyfairs -palvelun käyttö Näytteilleasettajien opas My easyfairs A palvelun käyttö Page 2 SISÄÄNKIRJAUTUMINEN... 3 LOGON JA OSASTONIMEN LISÄÄMINEN... 5 YRITYSTIETOJEN

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. HP COMPAQ PRESARIO F760EM http://fi.yourpdfguides.com/dref/4171044

Käyttöoppaasi. HP COMPAQ PRESARIO F760EM http://fi.yourpdfguides.com/dref/4171044 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle HP COMPAQ PRESARIO F760EM. Löydät kysymyksiisi vastaukset HP COMPAQ PRESARIO F760EM käyttöoppaasta ( tiedot,

Lisätiedot

Ohjeistus hankkeen sivujen tekemiseen julkaisujärjestelmällä

Ohjeistus hankkeen sivujen tekemiseen julkaisujärjestelmällä Ohjeistus hankkeen sivujen tekemiseen julkaisujärjestelmällä Viestintäpalvelut 9.6.2015 1 Sivupohjan tekeminen Ennen kuin alat tekemään hankkeen sivuja, tilaa Viestintäpalveluilta hankesivupohja ja ilmoita

Lisätiedot

VERSIO 5.1/5.2 PIKAOHJE WEBACCESS HTML 3

VERSIO 5.1/5.2 PIKAOHJE WEBACCESS HTML 3 VERSIO 5.1/5.2 PIKAOHJE WEBACCESS HTML 3 TM GROUPWISE 5.1/5.2 PIKAOPAS GroupWise WebAccessin avulla voit käyttää postia ja kalenteria millä tahansa HTML 3 -yhteensopivalla Web-selaimella. Lähetä viestejä

Lisätiedot

1 Funktiot, suurin (max), pienin (min) ja keskiarvo

1 Funktiot, suurin (max), pienin (min) ja keskiarvo 1 Funktiot, suurin (max), pienin (min) ja keskiarvo 1. Avaa uusi työkirja 2. Tallenna työkirja nimellä perusfunktiot. 3. Kirjoita seuraava taulukko 4. Muista taulukon kirjoitusjärjestys - Ensin kirjoitetaan

Lisätiedot

Tikon Ostolaskujenkäsittely/Web-myyntilaskutus versio 6.4.0

Tikon Ostolaskujenkäsittely/Web-myyntilaskutus versio 6.4.0 Toukokuu 2014 1 (11) Tikon Ostolaskujenkäsittely/Web-myyntilaskutus versio 6.4.0 Päivitysohje Toukokuu 2014 2 (11) Sisällysluettelo 1. Tehtävät ennen versiopäivitystä... 3 1.1. Ohjelmistomuutosten luku...

Lisätiedot

http://www.microsoft.com/expression/

http://www.microsoft.com/expression/ Verkkojulkaisuharjoitus1 TAVOITE Harjoituksen tarkoituksena on opiskella käyttämään verkkojulkaisueditoria (Microsoft Expression Web) ja käynnistämään verkkosivu internetissä. VERKKOSIVUEDITORIN KÄYTTÖOHJEITA

Lisätiedot

1. HARJOITUS harjoitus3_korjaus.doc

1. HARJOITUS harjoitus3_korjaus.doc Word - harjoitus 1 1. HARJOITUS harjoitus3_korjaus.doc Kopioi itsellesi harjoitus3_korjaus.doc niminen tiedosto Avaa näyttöön kopioimasi harjoitus. Harjoitus on kirjoitettu WordPerfet 5.1 (DOS) versiolla

Lisätiedot

Ksenos Prime Käyttäjän opas

Ksenos Prime Käyttäjän opas Ksenos Prime Käyttäjän opas Versio 11.301 Turun Turvatekniikka Oy 2011 Selaa tallenteita. Tallenteiden selaaminen tapahtuu samassa tilassa kuin livekuvan katselu. Voit raahata hiirellä aikajanaa tai käyttää

Lisätiedot

Tuplaturvan tilaus ja asennusohje

Tuplaturvan tilaus ja asennusohje Tuplaturvan tilaus ja asennusohje 1. Kirjaudu lähiverkkokauppaan omilla tunnuksillasi tai luo itsellesi käyttäjätunnus rekisteröitymällä Lähiverkkokaupan käyttäjäksi. a. Käyttäjätunnus on aina sähköpostiosoitteesi.

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTO TIEDEKASVATUS. helsinki.fi/tiedekasvatus v 1.2

HELSINGIN YLIOPISTO TIEDEKASVATUS. helsinki.fi/tiedekasvatus v 1.2 Tässä harjoituksessa opit laatimaan luokitellun teemakartan maastossa aiemmin keräämästäsi aineistosta. Käytämme Esrin ArcGis-palvelun ilmaisia ominaisuuksia. Kartan tekoa voi harjoitella kokonaan ilman

Lisätiedot

Wilman käyttöohje huoltajille

Wilman käyttöohje huoltajille Wilman käyttöohje huoltajille Sisällysluettelo: Sisään kirjautuminen... 1 Oma etusivu... 2 Pikaviestit... 3 Tiedotteet... 5 Suoritukset... 6 Poissaolot... 6 Palaute... 8 Opettajat... 9 Salasanan vaihto...

Lisätiedot

Olet tehnyt hyvän valinnan hankkiessasi kotimaisen StorageIT varmuuskopiointipalvelun.

Olet tehnyt hyvän valinnan hankkiessasi kotimaisen StorageIT varmuuskopiointipalvelun. StorageIT 2006 varmuuskopiointiohjelman asennusohje. Hyvä asiakkaamme! Olet tehnyt hyvän valinnan hankkiessasi kotimaisen StorageIT varmuuskopiointipalvelun. Ennen asennuksen aloittamista Varmista, että

Lisätiedot

DVD-RAM-levyjen käyttö

DVD-RAM-levyjen käyttö Tämä opas sisältää vähimmäistiedot, joita tarvitaan DVD-RAM-levyjen käyttöön DVD MULTI -asemassa Windows 98/Me/2000 -käyttöjärjestelmässä. Windows, Windows NT ja MS-DOS ovat Microsoft Corporationin rekisteröityjä

Lisätiedot

Sonera Viestintäpalvelu VIP VIP Laajennettu raportointi Ohje

Sonera Viestintäpalvelu VIP VIP Laajennettu raportointi Ohje Sonera Viestintäpalvelu VIP VIP Laajennettu raportointi Ohje Sisällysluettelo VIP Laajennettu raportointi... 3 Luo raportti Laajennetun raportoinnin työkaluilla... 4 Avaa Laajennettu raportointi... 4 Valitse

Lisätiedot

ETAPPI ry JOOMLA 2.5 Mediapaja. Artikkeleiden hallinta ja julkaisu

ETAPPI ry JOOMLA 2.5 Mediapaja. Artikkeleiden hallinta ja julkaisu ETAPPI ry JOOMLA 2.5 Artikkeleiden hallinta ja julkaisu ETAPPI ry JOOMLA 2.5 Sivu 1(16) Sisällysluettelo 1 Joomla! sivuston sisällöntuotanto... 2 2 Artikkeleiden julkaisu sivustolla... 4 3 Artikkelin julkaisemista

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. F-SECURE PSB E-MAIL AND SERVER SECURITY http://fi.yourpdfguides.com/dref/2859688

Käyttöoppaasi. F-SECURE PSB E-MAIL AND SERVER SECURITY http://fi.yourpdfguides.com/dref/2859688 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle F-SECURE PSB E-MAIL AND SERVER SECURITY. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot,

Lisätiedot

Kopiodaksesi, leikataksesi ja liittääksesi helpointa on käyttää näppäimistön pikavalintoja:

Kopiodaksesi, leikataksesi ja liittääksesi helpointa on käyttää näppäimistön pikavalintoja: Ohjeita järjestöpankin käytön tueksi Huomioitavaa:... 1 1 Sisäänkirjautuminen... 2 2 Sivun/henkilökortin muokkaaminen... 2 3 Uutisen/sivun/tapahtuman, tms. lisääminen... 3 4 Uutisen/tapahtuman saaminen

Lisätiedot

SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI

SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI HERVANNAN KIRJASTO TIETOTORI Insinöörinkatu 38 33720 Tampere 040 800 7805 tietotori.hervanta@tampere.fi LIELAHDEN KIRJASTO TIETOTORI Teivaankatu 1, Lielahtikeskus 33400 Tampere

Lisätiedot

tempus.kpedu.fi Tuntitietojen kirjausjärjestelmän Ohje Versio 1.0 21.12.2009 KPAO juha.kykyri

tempus.kpedu.fi Tuntitietojen kirjausjärjestelmän Ohje Versio 1.0 21.12.2009 KPAO juha.kykyri tempus.kpedu.fi Tuntitietojen kirjausjärjestelmän Ohje Versio 1.0 21.12.2009 KPAO juha.kykyri 1 Sisältö Kirjautuminen järjestelmään... 2 Rekisteröityminen... 2 Aloitusnäkymä... 3 Asetukset valikko... 4

Lisätiedot

Valtion yhteisen viestintäratkaisun (Vyvi) Työtila- ja Ryhmä-palvelun kirjautumisohje

Valtion yhteisen viestintäratkaisun (Vyvi) Työtila- ja Ryhmä-palvelun kirjautumisohje Valtiokonttori Ohje 1 (5) Valtion IT-palvelukeskus Vyvi Työtila ja Ryhmä kirjautumisohje 11.10.2013 Valtion yhteisen viestintäratkaisun (Vyvi) Työtila- ja Ryhmä-palvelun kirjautumisohje Tässä ohjeessa

Lisätiedot

Kyläsivujen InfoWeb-ohje

Kyläsivujen InfoWeb-ohje Kyläsivujen InfoWeb-ohje Kirjoita internet-selaimesi osoitekenttään kyläsivujen hallintaosoite; www.yla -savo.fi/admin Saavut seuraavalle sivulle, johon kirjoitat käyttäjätunnuksesi ja salasanasi: Paina

Lisätiedot

ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE

ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE YKSIKKÖHINTA SOPIMUKSEN TOTEUTUNEET MÄÄRÄT-SOVELLUS CMPRO5 VERSIO 2.8 PÄIVITETTY HEINÄKUU 2010 COPYRIGHT 2010 ARTEMIS FINLAND OY. ALL RIGHTS RESERVED. KÄYTTÖOHJE SIVU 2 (12) SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Tiedostojen lataaminen netistä ja asentaminen

Tiedostojen lataaminen netistä ja asentaminen s. 1/5 Tiedostojen lataaminen netistä ja asentaminen Yleistä Internetissä on paljon hyödyllisiä ilmaisohjelmia, jotka voi ladata ja asentaa omalle koneelle. Osa ohjelmista löytyy suomenkielisiltä sivuilta,

Lisätiedot

Fiery Driver Configurator

Fiery Driver Configurator 2015 Electronics For Imaging, Inc. Tämän julkaisun tiedot kuuluvat tämän tuotteen Lakisääteisien ilmoitusten piiriin. 16. marraskuuta 2015 Sisällys 3 Sisällys Fiery Driver Configurator...5 Järjestelmävaatimukset...5

Lisätiedot

eportfolio ammatillisen kasvun ja oman osaamisen kuvaaminen

eportfolio ammatillisen kasvun ja oman osaamisen kuvaaminen eportfolio ammatillisen kasvun ja oman osaamisen kuvaaminen Esimerkkejä eportfolioista ja lisätietoa eportfolio /web-sivujen julkaisupalveluista Few examples of eportfolios / personal websites. (with permission

Lisätiedot

Punomo Blogit BLOGIN LUOMINEN WORDPRESS-ALUSTALLA

Punomo Blogit BLOGIN LUOMINEN WORDPRESS-ALUSTALLA Punomo Blogit BLOGIN LUOMINEN WORDPRESS-ALUSTALLA Prologi Blogi voidaan määritellä verkkosivustoksi, johon yksi ihminen tai tietty ryhmä tuottaa ajankohtaista sisältöä. Blogi mahdollistaa omien ajatusten

Lisätiedot