Kasvu kahden lajin huipulle

Transkriptio

1 Lukijan kynästä Teema: Naisfutis Kesäkuu Suomalainen nuori maajoukkuepelaaja, Miklun ikäinen, tekee yksikseen pallon kanssa harjoitteita erinomaisessa kunnossa olevan nurmikentän reunalla. Samaan aikaan kentällä ollut vieras joukkue on antanut luvan. Kentänhoitaja poistaa pelaajan alueelta, nurmi ei kestä kulutusta. Kotiin nöyränä, matkalla pohtii, että olisikohan Miklulle... Kasvu kahden lajin huipulle saattajana yli 30 valmentajaa Paikka: Puistolan nurmi, Helsinki Urheilija: Elisa Simonen, s Jalkapallo: PuiU / FC Puistola , MPS Salibandy: Tapanilan Erä naisten ja yli 50 nuorten maaottelua, 38 salibandymaaottelua Elokuu Ottelu Pukinmäen kentällä, pelaaja tekee nopean käännöksen, pohjeluu sijoiltaan ja paukahtaa poikki. Ambulanssilla sairaalaan, tuskainen uneton yö, aamulla luun päät ruuveilla yhteen. Joulukuussa paluu ensimmäisen kerran salibandykentälle, toukokuussa MM-pronssia Sveitsissä. Kesäkuussa 2003 ensimmäisen kerran nurmelle, lokakuussa tuplamitalit kaulaan. Syksyllä pohdintaa opiskelun lomassa, onko jalkapallo kaiken tämän arvoista? Jokaisella urheilijalla on oma tarinansa, tämä on kertomusta lahjakkaan tytön matkasta ja kasvusta kahden lajin mjpelaajaksi. Matkasta, jota 22 ikävuoteen mennessä ovat olleet viemässä eteenpäin yli 30 eri valmentajaa. Matkasta, jossa raha ei ole merkinnyt mitään. Matkasta, jossa on menestystä ja kolhuja ja jossa elämän realiteetti, mitä urheilun jälkeen, on lopulta vastassa. Millainen on yhden naisurheilijan kasvun kaari, miten se on edennyt vanhemman näkökulmasta katsottuna? 20 Leikkimaailmaa Jokainen huippu-urheilija on lahjakas liikunnallisesti. Siinä kolmen vanhana Elisasta selvästi näki, että jotain aivan erikoisia kykyjä hänellä on, kun vertailukohtana oli kaksi tavallisen lahjakasta vanhempaa sisarta. Lisäksi innostusta riitti, ei kai liikunnallisesti aktiivista lasta pystyisi mikään voima ankkuroimaan paikalleen. Ohjattu jalkapalloilu seurassa alkoi 8- vuotiaana. Pari vuotta vanhempi sporttinen naapurintyttö, Tuire Havia, houkutteli mukaan PuiU:n harjoituksiin. Kodin vaikutusta lajin valintaan ei ollut, perheessä ei oltu harrastettu jalkapalloa, mutta kilpaurheilusta oli paljon kokemuksia. Parilla puhelinsoitolla selvisi, missä harkkoja ylipäänsä on ja sitten pyöräily sinne, pallo tyttären tarakassa. Seuratoimintaan mukaan pääsy avaa saleja, kenttiä, tuo kavereita ja sosiaalista ulottuvuutta, mukavia tapahtumia, retkiä turnauksiin, otteluita sekä ns. valmennusta. Kuitenkin aina lajinomainen kehittyminen alkaa ennen ohjattuun toimintaan tulemista. Jokainen on varmasti potkinut palloa aiemminkin, myös tytöt. Tuleeko liikunnallisesti lahjakkaasta ja innokkaasta lapsesta huippu-urheilijaa, ei ole itsestään selvää. Se, että Elisalla on huippu-urheilijaksi tulemiseen vaadittavia henkisiä ominaisuuksia, halua, pitkäjännitteisyyttä ja voitontahtoa, valkeni lopullisesti koulujen välisessä maastojuoksukisassa kolmasluokkalaisena. Nousu mitaleille tuskan kokemista vaativassa lajissa oli näyttö, jonka jälkeen ei asiasta enää ollut pienintäkään epäilystä. Syksyllä kuudennen luokan alkaessa samainen kykyjenetsijä houkutteli Elisan salibandyn pariin Tapanilan Erään, yrittipä vielä myöhemmin myös jääkiekkoon, mutta se tuntui silloin liian isojen naisten lajilta. Salibandy oli vielä tuntemattomampi laji kuin tyttöjalkapallo, en ollut nähnyt koskaan edes mailaa tai palloa. Lajivalinnat ovat menneet täysin lapsen ehdoilla. Molempia oli tarjolla aivan kulman takana, se oli ratkaisevaa. Elisa aloitti molemmat lajit ylempien ikäluokkien joukkueissa, jalkapallossa vuotta ja salibandyssa kolme vuotta vanhempien kanssa. Syy oli sama, oman ikäluokan joukkueita ei vielä ollut. Alusta alkaen molemmissa lajeissa Elisa oli iästään huolimatta näkyvä pelaaja. Leikkimaailmaikä meni normaalissa joukkueen toiminnassa, muutamat harjoitukset viikossa ja turnauksia. Lisäksi kaiken aikaa intoa riitti omaehtoiseen liikunnalliseen puuhailuun vapaa-aikana ja välitunneilla. Niinkin varhain kuin Elisan ollessa vuoden ikäinen olin aivan varma, että mikäli ei tapahdu loukkaantumisia tai muuta vakavaa, niin hän tulee ilman muuta nousemaan jonkin lajin maajoukkueeseen. Tällaista arviota ei voida useinkaan tehdä, mutta monet siihen mennessä nähdyt ja koetut tapahtumat viestivät siitä. Asiasta ei koskaan puhuttu Elisan kanssa, enkä usko, että hänellä itsellään tällaiset asiat olivat mielessä. Tytöillä ei ole pienestä pitäen unelmia rahakentistä tai -kaukaloista ja maajoukkueista kuten pikkupojilla. Litmanen ja Selänne olivat idoleita. Naisidoleita ei ollut, eihän heistä siihen aikaan edes liiton omissa lehdissä kerrottu ainakaan huippu-urheilijoina. Mutta mökiltä löytyy vieläkin oranssi pallo, jossa on silloisen PuiU:n pelaajan Hanna Ekströmin nimmari, myöhemmin he kohtasivat muutaman kerran maajoukkueessa. Vilkasta mielipiteiden vaihtoa on viime aikoina käyty siitä, että onko tärkeää saada jo pieni lapsi huippua kohti ohjaavaan valmennukseen. Välillä tuntuu, että siitä on kiinni jokin suurempi intressi tai unelma, kuten Suomen menestyminen ja tulevaisuus, tai pienempi intressi, kuten isän, äidin tai valmentajan toive saada kokea itse menestystä lapsen kautta. Lähtökohdan pitäisi silti olla yksilö, lapsi itse ja hänen elämänsä. Tytöillä on varmasti liikuntahalua ja kilpailuviettiä ihan samalla tavalla kuin pojilla, ympäröivällä yhteisöllä on kuitenkin taipumusta olla kannustamatta sitä. Leikkimaailmaikäisenä järjestettiin tyttöhaaveja, joihin Elisa osallistui. Ehkä

2 joillekin sellaiset ovat suuri kannuste, mutta en usko, että muutenkin huipussaan oleva urheilun palo siitä kasvoi. Kykytoiminta lapsena saattaa olla hyödyllistä, kun se toteutetaan lähialueella. Se voisi olla kerho, johon pääsyyn oma innostus voisi olla jopa vahvempi kriteeri kuin lahjakkuus. Onko lapsi velkaa kenellekään? Kahden lajin tulo kuvioon toi tullessaan mukaan monia asioita erityisesti, kun molemmista tuli kilpaurheilua. Monet kysymykset askarruttivat. Tuovatko useat lajit mukanaan liikaa kuormitusta? Mitä se vaikuttaa kouluun ja opiskelumahdollisuuksiin? Mitä vaikuttaa, kun pelaa iältään monia vuosia vanhempien joukkueessa? Tällaisia kysymyksiä on joutunut puimaan vuosien varrella läpi. Monelle vaikea kysymys, pääseekö harjoituksiin, ei ollut ongelma, koska harjoituspaikat olivat nurkan takana. Monen lajin harrastaminen koetaan kaikissa puheissa positiiviseksi. Kuitenkin jossain vaiheessa tulee aina vastaan murehtijoita, jotka sanovat, että on tehtävä valintoja ja kavennettava harrastuspohjaa viimeistään siinä ja siinä iässä. Usein tulee mietittyä, että miksi? Ajatellaanko aidosti yksittäistä nuorta, sitä, että hän saa toteuttaa omaa haluaan ja mahdollisesti unelmiaan, vai onko mukana jotain muuta, kuten oman lajin ja joukkueen etu juuri sillä hetkellä. Kotona ei ole koskaan Elisalle sanottu, että lopeta se tai se laji, että tulisit paremmaksi toisessa. Hän on itse joutunut asian käsittelemään ja ratkaisemaan, nyt vanhempana joka vuosi kaksi kertaa, aina yhden lajin kauden päättyessä. Kysymys loppuun palamisen uhkasta oli vanhemman roolissa mietittävä konkreettisesti ja vakavasti varsin aikaisin. Kymmenen vuotta sitten pohdin syvään asiaa ja lopputulos oli hämmästyttävän yksinkertainen oivallus: lapsi ja urheilija ei ole velkaa kenellekään. Kai tämä on itsestäänselvyys, mutta miettimisen jälkeen se vasta avautui. Jos lapsi haluaa juuri tänään suurella innolla liikkua eikä näytä yhtään väsyneeltä ja läksyt on tehty, niin millä perusteella hänelle pitäisi sanoa, että et saa tehdä sitä nyt, vaan vasta viiden vuoden kuluttua. Toisaalta lapsi ei ole velvollinen urheilemaan yhtään sen kauempaa kuin itse haluaa, vaikka esimerkiksi vanhempien, seuran tai maan edun kannalta mahdollinen aikainen lopettaminen olisi ikävää. Vielä nyt ajattelen aivan samalla tavalla. Lahjattomatko vain treenaavat? Yläasteelle siirryttäessä 13 vuoden iässä takana olivat pelikaudet keskitasoisessa tyttöjoukkueessa, joka voitti hieman useammin kuin hävisi ja oli vuosittain tehnyt yhden matkan turnauksiin, joka toinen vuosi Suomeen ja pari kertaa ulkomaille (Dana ja Norway Cup). Kesällä oli ollut ensimmäisen matka piiriturnaukseen vuotta vanhempien joukkueessa. Sali-bandy oli ollut kuvioissa vuoden ja ensimmäinen kosketus kansainväliseen ilmapiiriin tässäkin lajissa oli keväällä saatu kovatasoisessa turnauksessa Ruotsissa. Urheilijan kuormittumisesta näkee paljon seuraamalla urheilijan olotilaa ja tunnelmia kotona. Saadakseni lisäksi jonkunlaista faktaa aloin pitää päiväkirjaa Elisan liikunnasta syksyllä yläasteen alettua eli 13 vuoden iässä. Seuranta jatkui lukion ensimmäiselle luokalle asti, ikää oli tällöin kertynyt mittariin 17 vuotta. Kyseessä ei ollut minkäänlainen harjoituspäiväkirja, jonka avulla olisi suunniteltu tai ohjattu tekemistä. Elisa on itse saanut tietää kirjanpidosta vasta viisi vuotta seurannan päättymisen jälkeen. Matkan varrella kertynyt tieto on kyllä ollut taustalla, kun silloin tällöin on kotona puhuttu lajien painotuksista ja muun muassa levon ja harjoituksen suhteesta. Vain muutaman kerran katsoin tarpeelliseksi antaa valmentajalle taustatietoa harjoittelun kokonaistilanteesta. Seurannassa liikuntakerrat luokiteltiin kolmeen päätyyppiin: ohjatut jalkapalloja salibandyharjoitukset sekä muu omaeh- 21

3 toinen liikunta. Omaehtoinen oli monenlaista sekä lajinomaista että muuta, kuten luistelua, kaukalopalloa, laskettelua, hiihtoa. Toisaalta kaikki omaehtoinen liikunta ei ole mukana, esimerkkinä koululiikunta puuttuu. Samoin harjoittelun oheistoimintoja, kuten TV:n ääressä tehdyt venyttelyt ja pallon pyörittely tuolin jalkojen ympäri omassa huoneessa, ei ole seurattu. Ohjatulle harjoittelulle oli tyypillistä, että sitä oli molemmissa lajeissa samaan aikaan eri joukkueissa, tilanteen mukaan esimerkiksi lukion, B-tyttöjen, naisten joukkueen ja maajoukkueen. Vuosijaksona oli suunnilleen kouluvuosi, syyskuu-elokuu. Ikä oli esimerkiksi seitsemäsluokkalaisena 13 vuotta, kunnes huhtikuun lopulla tuli 14 vuotta täyteen. Vuosittaista kokonaisaktiviteettia kuvaavia mittareita olivat: liikuntapäivien määrä vuodessa, liikuntakertojen määrä vuodessa ja tunnit. Yhteenveto on taulukossa. Aktiiviliikuntapäiviä oli vuodessa lähes 300, keskimäärin 5,5 päivänä viikossa läpi vuoden laskettuna. Vuoden aikana oli tietysti vaihtelua, esimerkiksi 14-vuotiaana muutama viikko jäi yhteen kertaan useimmiten sairastumisten takia ja toisaalta vuoden aikana 34 viikkona oli liikuntaa vähintään kuutena päivänä, näistä 18 viikkoa jokaisena päivänä. Koko tarkastelun ajan liikuntakertoja oli monena päivänä enemmän kuin yksi, aluksi joukkuetreenien lisäksi jotain muuta tai myöhemmin myös leireillä useita harjoituksia. Yläasteaikana yhteismäärä nousi hieman yli 400 harjoituskerran eli noin 22 liikuntapäiviä v päiviä vko kahdeksaan kertaan viikossa koko vuodelle tasan jaettuna. Tässä oli vaihtelua vuoden mittaan. Jo ensimmäisenä seurantavuotena yläasteelle juuri siirtyneenä 13- vuotiaana vuoden tuntikertymä oli 500 tuntumassa ja viikoittainen noin kymmenen tuntia. Eri lajien painotus Kokonaismäärän jakautuminen lajeittain on taulukossa. Aluksi jalkapallon ja salibandyn määrä oli yhtä suurta, mutta viimeisinä vuosina kesäkaudella oli vain jalkapalloa ja talvella suunnilleen puoliksi molempia. Noin % oli omaehtoista liikuntaa. Esimerkkikuvassa viikkotasoinen tuntien jakautuma 14-vuotiaana. Yli kolmekymmentä valmentajaa Kaikkien huippujen taustalla on suuri joukko vaikuttajia, se mediasta tuttu tiimi. keskim. kertoja v vko tunteja tunteja v vko 13 v (7. lk) 277 5, , ,5 14 v (8. lk) 293 5, , ,3 15 v (9. lk) 295 5, , ,4 16 v (lukio 1. lk) 274 5, , Liikuntakertoja / v Tunteja / v 7. lk 8. lk 9. lk lukio 7. lk 8. lk 9. lk lukio Jalkapallo Salibandy Muu YHTEENSÄ Elisan kehittymiseen on 22. ikävuoteen mennessä kädenjälkensä päässyt antamaan reilut 30 eri valmentajaa. Valmentajien lisäksi tärkeitä ovat olleet kaikki oman joukkueen ja vastustajien pelaajat ja taustahenkilöt, ilman heitä ei olisi otteluita. Yhden huipun kehittymisen taustalla on tarvittu useita satoja muita ihan tavallisia pelaajia, niitäkin jotka lopettivat kolmetoistavuotiaana. Lääkärit, fysioterapeutit, erotuomarit, järjestöjen ja seurojen väki, toimittajat, tukijat ovat kaikki olleet tärkeitä, listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Suuri valmentajajoukko on ollut todellinen haaste kahden lajin pelaajalle. Eivät tietenkään kaikki ole olleet samanaikaisesti, mutta 7-10 kuitenkin yhdellä kertaa. Erityisesti pääsarjatasolla valmentajalla on aina oma joukkueensa, jonka menestymiseksi juuri sinä kautena hän erityisesti työskentelee. Joskus ääritapauksessa valmentaja on kuin yksilöurheilija, joka käyttää joukkuetta tunteettomasti vain pelinappulana oman meriittinsä kasvattamiseen. Tällaisen rohkea joukkue uskalsi pari vuotta sitten heittää kotiin salibandyn MM-kisoista. Valmentajille on tuttua, että joukkueessa on kaikenlaisia ihmisiä, joiden kanssa on tultava toimeen. Päinvastainen tilanne, suuri joukko valmentajia samanaikaisesti yhdellä pelaajalla, kahdessa pääsarjajoukkueessa ja kahden lajin maajoukkueissa, on luonnollisesti kehittänyt pelaajan kykyä ymmärtää valmentajien erilaisuutta. Toisaalta tyypillistä on ollut, että valmentajan ja pelaajan kanssakäyminen on ollut vain sopimuskauden mittainen, usein vuoden pari. Tällöin kahden lajin erikoistapauksen syvään oivaltamiseen ei ehdi päästä sisään, vaikka monella valmentajalla aitoa halua on ollut. Joukkuelajeissa usein korostetaan sitoutumista. Tämä on ollut keskeinen kipua aiheuttanut aihe. Sitoutumiselle asetetaan usein muodollisia vaatimuksia, on oltava harjoituksissa säännöllisesti ja vastaavia. Tai on haluttava panostaa ns. maajoukkuetasoisesti, mitä se sitten lieneekään. Monille valmentajille on ollut vaikeaa sellainen epätavallinen lähtökohta, että pelaaja itse voisi ratkaista, missä harjoituksissa milloinkin käy, jopa miten harjoittelee, miten lepää, miten ottaa koulun huomioon. Elisa on ollut jokaisessa joukkueessa ehkä lukuun ottamatta naisten jalkapallomaajoukkuetta tärkeä, siis hyödyllinen pelaaja, niinpä erivapauksia ovat valmentajatkin sietäneet ja pelaajatoverit ovat aina ottaneet ilolla mukaan. Kuitenkin vain salibandyn puolella on ollut täydellinen vapaus, sinne on voinut mennä sellaisena kuin on. Jalkapallon puolella on ollut taipumusta useimmiten epäsuoraan painostamiseen ja se on aiheuttanut turhaa painetta muutenkin melkoisessa kokonaiskuormassa olevalle pelaajalle. Monesti tämän painostuksen syynä on joko sinänsä hieno ajatus siitä, että pelaaja saattaisi tulla lajissa vielä paremmaksi tai joukkue toimisi paremmin. Miksei lähtökohta voisi kuitenkin olla pelkistetysti se, että pelaaja

4 tekee, mitä tekee ja valmentaja seurassa ja maajoukkueessa sen jälkeen katsoo, mihin se riittää? Tämä kelpaisi ainakin Elisalle. Matkan varrella on ollut monia tärkeitä valmentajia, voisi poimia muutamia: Minna Moilanen ja Riina Sipiläinen ensimmäisestä tyttöjoukkueesta ja Jutta Rautiainen ensimmäisenä maajoukkuevalmentajana. Kokonaisuutena kaikkein paras löytyy salibandyn puolelta, Markku Rantala, jolla on erinomainen valmennustaito ja joka on myös loistava kasvattaja. Myös Petri Siposen panos harjoittelun henkilökohtaisena koordinaattorina kriittisenä yo-kirjoitusten ja MM-kisojen vuotena kannattaa nostaa esiin. Ei raha-, vaan aikapula Uraan on mahtunut yli 120 maaottelua. Seurat ovat hoitaneet valmennuksen ja ottelumatkat. Maajoukkuereissut ovat ilmaisia ja naisten maajoukkueessa (jalkapallossa) olisi joskus saanut menetetyn palkan korvausta, mutta ei urheilun takia ole voinut olla palkkatyössä. Seuroilta on tullut verkkareita niin, että kaapit pursuavat. PuiU:lta tuli nuorena kerran stipendi ja Helsingin kaupungilta 5000 mk ensimmäisen salibandyn MM-kullan jälkeen. Henkilökohtaisia korvauksia millään nimikkeellä ei ole virrannut, pikemminkin virta on perheeltä toiseen suuntaan. Norjalainen huippuseura olisi halunnut vuonna 2001 Elisan joukkueeseensa. Kulukorvauksia olisi maksettu 100 /kk. Eläminen ja asuminen kalliissa maassa olisi pitänyt saada katettua jollain työllä. Auttaisiko raha? Konkreettisesti lukion jälkeen ei ole ollut ollenkaan kysymys rahan, vaan ajan puutteesta. Kun ei ole aikaa, niin ei pysty harjoittelemaan niin paljon, kuin muuten olisi halua. On opiskeltava täyspäiväisesti, kun ammattilaisuus ei siinnä silmissä. On lähdettävä aamulla seitsemän jälkeen ja kotiin neljän tai viiden aikaan. Opiskeluun liittyviä kotitöitä ja jonkin lajin pari kolme tuntia aikaa vievät harjoitukset illalla, ehkä myöhään. Samanlaisessa aikakierteessä ovat myös sivutoimiset valmentajat, huoltajat ja heidän perheensä. Elämän realiteetin takia urheiluun panostamisen määrää joutuvat joka vuosi myös lahjakkaat pelaajat vakavasti pohtimaan. Niin nytkin. Epilogi Vuosi Pyöräily kentälle tytärtä viemään jalkapallon pariin. Taustalla kokemukset urheilulajeista, joihin pojat ja tytöt, miehet ja naiset ovat osallistuneet sekä harrastajina että arvostettuina huippuurheilijoina vuosikymmeniä. Muutaman vuoden kuluttua piirijohtaja laukoo: naisille ei sovi huippujalkapallo. Lausuma pani pohtimaan, millaiseen ihmiskäsitykseen toimiminen jalkapallon parissa on poikia ja miehiä vuosikymmenet kasvattanut. Eikö mies- ja poikapalloilijoilla ole siskoja, tyttöjä, vaimoja, tyttöystäviä? Eihän sellaisen enää luulisi olevan nykyaikaa vai onko se sittenkin ihan yleistä ajattelua lajin piirissä? Vuosi Saksa voittaa naisten maailmanmestaruuden ja Ruotsille hopeaa. Suomen naiset häviävät EM-karsintaottelun Ruotsia vastaan niukasti 1-2. Ruotsissa naisten mestaruus ratkeaa yli 6000 paikalla olevan katsojan silmien alla, TV:sta suora lähetys, Meksikossa naisten MM-karsintaottelussa Japania vastaan katsojaa, Espanjassa naisten sarjaottelussa, edellisenä kesänä Kanadassa alle 19-vuotiaiden tyttöjen MM-finaalissa yli katsojaa. Vuosi Jalkapallon valmentajiksi ja muiksi toimijoiksi on kasvanut uusi sukupolvi, jonka oman uran aikana naiset ja tytöt ovat päässeet samalle arvostuksen tasolle, millä muissa lajeissa on oltu jo kauan. 7. luokka, 13 v. ( ) Jalkapallo 198 h, salibandy 226 h, muu 68 h, yhteensä 492 h. Jalkapallo: Harjoittelu vuotta vanhempien C-tyttöjen joukkueessa, harjoittelua 128 h + 70 h pelejä (46 pelipäivää). Marraskuussa taitomestaruus, helmikuussa ensimmäinen maajoukkueleiri (U16, alaikäisenä ei maajoukkueeseen), C-tyttöjen piirijoukkueessa heinäkuussa ja loppukesästä neljä ottelua naisten Ykkösessä. Salibandy: Toinen vuosi, harjoittelu B- tyttöjen joukkueessa 122 h ja A-tyttöjen kanssa 42 h sekä pelejä/turnauksia 63 h (28 pelipäivää). Joukkue ylivoimainen Suomessa, aktiivinen hakeutuminen kohtaamaan kovaa vastusta Ruotsista. Joululomalla turnaus Göteborgissa, toukokuussa Karlstadissa, heinäkuussa viikon salibandyleiri Juuassa. Sairaskertomus: vuoden vaihteessa pieniä akillesjännevaivoja, helmikuussa 5 pv flunssa, helmikuussa oikea reisi, maaliskuussa kuume 5 pv, huhtikuussa kantapäästä poistettiin patti leikkauksella, elokuussa vasen nilkka. Yleisvaikutelma: Vauhdikasta, iloista ja haastavaa aikaa. Koulu OK. 8. luokka, 14 v. ( ) Jalkapallo 258 h, salibandy 227 h, muu 62 h, yhteensä 547 h. Jalkapallo: Juniorijoukkueessa 154 h, joulukuusta lähtien PuiU:n NSM-joukkueessa 74 h, U16-maajoukkue 30 h, pelipäiviä 51. Piiriturnaus marraskuussa, U16- leirejä talvella, ensimmäiset maaottelut kesäkuussa Norjassa, mukana PM-joukkueessa Pietarsaaressa, mutta loukkaantuminen juuri ennen ensimmäistä ottelua. SMjoukkueen leiri Unkarissa. Huhtikuussa ensimmäinen SM-ottelu, kauden aikana 18 naisten ottelua, loppukaudella avauksessa. B-tyttöjen kanssa heinäkuussa Gothia Cup. Salibandy: B- ja A-tytöissä 50 h, naisten joukkueessa 70 h (Erä III), naisten maajoukkue 25 h, pelejä 53 päivänä, lokakuussa ensimmäinen salibandyn SM-ottelu, maaliskuussa mestaruus tiukkojen playoff-pelien jälkeen. Sb-maajoukkueen leirit marras-, helmi-, huhti- ja elokuussa. Ei maaotteluja alaikäisyyden takia. Keväällä turnauskiertue Tanskaan ja Ruotsiin. Kesäkuussa ripari, lokakuussa Nepalissa kaksi viikkoa. Sairaskertomus: Edellisen jakson elokuinen nilkkavamma edelleen vaivana, tammikuussa vasen takareisi, heinäkuussa vasen nilkka vääntyy PM-turnauksessa, vaivaa elokuussakin. Muuten koko kauden terve. Yleisvaikutelma: Paljon ohjelmaa, mutta innolla mukana. Koulu OK. 9. luokka, 15 v. ( ) Jalkapallo 312 h, salibandya 184 h, muuta 44 h, yhteensä 540 h. Jalkapallo: Naisten joukkueessa 157 h, maajoukkueet 70 h, pelit 85 h (38 pelipäivää). Ensimmäinen vuosi pelkästään naisten joukkueessa, huhtikuussa seurajoukkueen leiri Malmössa. Kolme U17-leiriä touko- ja kesäkuussa sekä PM-turnaus Luulajassa kesäkuun lopulla. Heinäkuussa U18-maaottelut Norjassa. Heinäkussa U20-leiri 2pv ja valinta U20-joukkueeseen, PM-turnaus Tanskassa elokuun alussa. Ensimmäinen naisten maaottelu elokuun lopussa Australia vastaan. Salibandy: B- ja A-tytöissä 25 h, naisten joukkueessa 54 h (Erä III), naisten 23

5 maajoukkue 45 h, pelejä 60 h (50 päivänä). Toinen SM-kausi, joulukuussa Eurocup Ruotsissa, keväällä toinen mestaruus, jälleen tiukat playoff-taistelut. Tammikuussa C-tyttöjen turnaus Uppsalassa. Tammikuussa mj-leiri 2 pv, ensimmäinen salibandymaaottelu helmikuussa, leirit huhtikuussa. MM-turnaus toukokuussa Ahvenanmaalla, jossa ykköskentällisessä hopeaa. Sairaskertomus: Syys-lokakuussa murtuma oikeassa ranteessa. Oikeassa etureidessä vaivaa tammikuussa ja uudelleen heinä- ja elokuussa. Muuten koko kauden terve. Yleisvaikutelma: Jalkapalloon totista ilmettä ja vakavuutta, ei enää seurassa juniorijoukkueessa. Ensimmäiset naisten maaottelut molemmissa lajeissa. Salibandyn Eurocup, playoffit sekä MM suurta nautintoa. Kovan näköisestä ohjelmasta huolimatta myös jalkapallossa positiivinen vire varsinkin maajoukkuetoiminnassa. Jalkapallosarja vaisua verrattuna salibandyyn. Koulusta poissaoloja keväällä, ilman suurta panostusta kohtuullinen todistus, hieman alaspäin, mutta OK. Ei kesätöitä. Urheilulukio, 1. luokka, 16 v. ( ) Jalkapalloa 277 h, salibandya 137 h, muuta 38 h, yhteensä 452 h. Jalkapallo: Märskyn aamutreenit 50 h, naisten joukkueessa 100 h, maajoukkueet 65 h, pelit 60 h (34 pelipäivää). Toinen vuosi naisten seurajoukkueessa. Syyskuussa kaksi MM-karsintaottelua, vaihdosta kentälle. Maaliskuussa naisten leiri 2 pv ja Algarve (yhdessä ottelussa avauksessa, kolmessa toisella jaksolla kentälle), huhtikuussa leiri Tanskassa, touko-kesäkuussa neljä EM-ottelua (kaksi penkillä ja kaksi loppuminuutit kentällä). Seuraavan syksyn maaotteluissa ei mukana. Marraskuussa kaksi U18-maajoukkueen EM-ottelua Tanskassa, ei jatkoon. U17-leiri kesäkuussa 2 pv ja PM-turnaus Tanskassa. Heinäkuussa U21- leiri ja U21-turnaus Hollannissa (kaksi ottelua penkillä ja kahdessa loppuminuutit). Salibandy: Naisten joukkueessa 73 h, naisten maajoukkue 19 h, pelejä 45 h (32 päivänä). Kolmas SM-kausi, joulukuussa Eurocup, sarjassa hopealle, huhtikuussa mj-leiri ja maaottelut. Arvokisojen välivuosi. Sairaskertomus: Vasen nilkka muljahti jälleen syyskuussa. Lokakuussa pohjekramppi, tammikuussa vaivaa etureidessä. 24 Nilkkavaivaa koko talven. Huhtikuussa viikon nuha ja korva. Heinäkuussa etureisi. Elokuun puolivälistä alkaen oikea nivus. Yleisvaikutelma: Siirtyminen lukioon toisaalta antoi uusia mahdollisuuksia, mutta toisaalta vaikeutti harjoittelua, miksi? Lukioon menon takia aiempi koulumatkaan käytetty päivittäinen viisi minuuttia kasvoi vähintään tunnin mittaiseksi. Aamuharjoituksiin piti lähteä aikaisin, vähän seitsemän jälkeen kehätien ruuhkaan, jolloin yö lyheni aamusta. Jalkapalloharjoitukset olivat aiempaa rasittavampia ja kovempia, viikolla myöhään illalla, lisäksi kokonaiskesto piteni, paikalla paljon ennen harkkojen alkua ym. ja harjoitukset olivat talvella kauempana (matka-aika). Myös koulunkäynnin vaatimukset lisääntyivät. Aikaisemmin pelaaja pystyi itse ratkaisemaan oman tekemisensä, nyt siirryttiin erityisesti jalkapallossa valmentajasidonnaiseen toimintaan, joka samalla vähensi ratkaisevasti pelaajan omaa mahdollisuutta kuunnella tuntemuksiaan ja toimia niiden mukaan. Urheilulukio, 2. vuosi, 17 v. ( ) Jalkapallo: Syyskuussa U19 EM-turnaus Ahvenanmaalla, puolivälieriin. Huhtikuussa vierasottelu Italiassa, kotiottelussa ei mukana loukkaantumisen johdosta. Naisten maajoukkue, Algarvessa kahdessa ottelussa avauksessa, kahdessa lopussa kentälle. Elokuussa kahdessa EM-ottelussa vaihdosta kentälle. jatkoon. Heinäkuun lopulla U21/78 PM-turnaus Islannissa, avauksessa. Salibandy: Neljäs SM-kausi, maailmanmestaruus Ruotsin MM-kisoissa ykköskentällisessä. Sairaskertomus: Marras-tammikuussa 6 viikkoa pieni jatkuva kuume. Tammikuu, oikea nilkka päältä kipeä, paheni Algarvessa maaliskuussa, liikuntakyvyttömäksi huhtikuun alussa. Syy löytyi kaksi viikkoa ennen salibandyn MM-turnausta, luut lukossa, fysioterapeutti Jukka Kangas käsitteli kuntoon, ensimmäiset juoksuaskeleet viiteen viikkoon päivää ennen ensimmäistä ottelua. Touko-kesäkuun vaihteessa etureisi. Syyskuussa vasen pohje ja oikea polvi. Urheilulukio, 3. vuosi, 18 v. ( ) Salibandy: Ei salibandya, paitsi joulukuussa Eurocup, arvokisojen välivuosi. Jalkapallo: Siirtyminen MPS:n joukkueeseen. Oman ikäluokan U19 EM-karsinta Israelissa, josta parhaana jatkoon. Huhtikuussa kakkosvaihe Saksassa, lohkossa toiseksi, mutta ennakkotiedoista poiketen lopputurnaus pelattiin kahdeksan sijasta vain neljällä joukkueella, joten tie tyssäsi. Naisten maajoukkue, Algarvessa kaikki ottelut avauksessa, kevään EM-karsinnoissa ensimmäisessä avauksessa, kahdessa vaihdosta kentälle. Syksyllä harjoitusottelussa vaihdosta kentälle, ei EM-karsintaotteluissa. U21/79 PM Saksassa, ensimmäisten ottelujen loput, viimeisissä aloituksessa. Sairas: keväällä sydämen rytmihäiriö sekä hengitysvaikeuksia (astma), nilkkavaiva ennen U21 turnausta. Urheilulukio, 4. vuosi, 19 v. Salibandy: Uudestaan salibandyyn. Toinen maailmanmestaruus Latviassa. Naisten maajoukkue, ei Algarvessa, syksyllä kolme MM-karsintaottelua avauksessa. U21/80 helmikuussa Ranskassa 90, PM-turnaus Norjassa täydet minuutit, kapteeni. Keväällä Askerin mukana leirillä Tanskassa ja La Mangassa. Talvikauden yli henkilökohtainen harjoittelun koordinaattori, Petri Siponen, kevensi. Ylioppilaskirjoitukset keväällä. Päivätyössä (8 h) kesäkuun alusta lähtien Keskon varastolla. Lukion jälkeen, 1. vuosi, 20 v. Naisten maajoukkue Algarve, kaksi avauksessa, kaksi vaihdosta, keväällä kahdessa avauksessa, yhdessä penkillä ja kesäkuun lopussa kovan kuumetaudin takia yhdestä pois. U21/81 heinäkuussa harjoitusottelu Islannissa, PM-turnaus Suomessa, täydet minuutit. Salibandya seurajoukkueessa, ei maajoukkuetoiminnassa. Päivätyössä (8 h) jouluun asti Keskon varastolla. Opiskelu tammikuusta alkaen, vaikeuksia urheilun takia. Pohjeluun murtuma elokuussa. Lukion jälkeen, 2. vuosi, 21 v. Pohje murtunut, toipumista, opiskelu vahvasti käyntiin. Salibandy: MM-pronssia Sveitsissä. Jalkapallo: Kesäkuussa nurmelle, U21- Nordic Norjassa. Tuplamestaruus. Esko Simonen