Lokakuu 4/2008 PUHURI. Puhurin Pojat ry:n ja Puhurin Poikien Tuki ry:n virallinen jäsenlehti vuodesta 1945.

Transkriptio

1 Lokakuu 4/2008 PUHURI Puhurin Pojat ry:n ja Puhurin Poikien Tuki ry:n virallinen jäsenlehti vuodesta Pääkirjoitus...2 Robin Hood...3 Matka 2: Baltian sankarit Viranomaistiedote...9 Oi Satahanka...10 Matka 3: Pärnu-Hanko...12 Saunan takana...15 Rullaspinnu: Itämeri...16 Juoksuhaudantie...20 Dadasivut...24 Karvalakkiseiska...29 Puhuriluettelo...30 Loskaista talvea kaikille! Päätoimittaja: Tuomas Mäkinen Toimitus: Tuomas Mäkinen Kai Alajoki Lauri Maula Taitto: Lauri Maula Kai Alajoki Kuvat: Puhurin Poikien kuvaarkisto, Kai Alajoki, Lauri Maula, Tuomas Mäkinen Osoite: Uudenmaankatu Turku Puh/ , ISSN: Numero: 190 Painos: 160 kpl Painopaikka: Puhurin Pojat ry Uudenmaankatu Turku

2 Pääkirjoitus: Nuo saapuvan syksyn havisevat lehdet jo tippuvat Älä huolestu vaikka otsiikkoon liittyvää aineistoa olisi tällä kertaa tavallista vaikeampi haravoida. Pääsi käymään siis vanhanaikaiset, eli kesäteräisen toimituksen säteilevä pinaakkeli painoi omaa osuuttaan deadlinen valuessa käsistä, tuloksena olikin sitten taas verbaalisesti ideaköyhä sekä hajanainen, jeesusteipillä koottu kokonaisuus. Kyllä journalistit ovat sittenkin kuolevaisia, vaikka aina ei sitä itsekään muista. Kylmä faktahan on se, että lehti on pari kolme viikkoa myöhässä aiotusta. Syksy on alkanut tuoden mukanaan valtavasti kaikkea sälää ja aikakin on taas tiimalasin väärässä päässä. Kesän säde on vain muisto enää ja Turunkin kaduilla puhaltaa jälleen tuttu tahmea kylmyys. Ja mitähän kuuluukaan partioon. Kesän toimintahan koostuu tunnetusti lähes ainoastaan purjehduksista, jotka tänä vuonna kärsivät takapakkia etenkin H-veneen osalta, jonka osat eivät ole tahtoneet pysyä kasassa. Erottuvana tapahtumana Puhurin Pojatkin ottivat osaa lähes vaikuttavalla osallistujamäärällä suurleiri Satahangalle. Kamalan kirkkaasti valaistu kuuma varasto sekä mukavasti huriseva trukki pitivät huolen siitä, että omat purjehduskokemukset jäivätkin sitten tänä kesänä suurelta osin väliin. Syksy on tosiaan muutoksen aikaa. Toiset etsivät sitä lempiharavaansa ja toiset keräävät jo käpyjä talvivarastoon. Syyspuhuri puhaltaa ja nyt maailmaakin tarkastellaan jo yliopisto-opiskelijan valistunein silmin. Monenlaista uutta on luvassa myös partiossa, liikkeen ohjelmauudistus on saapumassa ja vuoden aikana saatetaan keskustella jopa oman lippukunnan osallistumisen muodoista. Syksyn sudarisadosta odotettiin suuria, mutta vastoin kaikkien, STAKESIN, (aina yhtä mukava ympätä Puhurilehden juttuun STAKES), standardit täyttävien tilastojemme odotuksia, sudareita ei tulvinutkaan kololle ovista ja ikkunoista. Vaikka yhteistyömme Lionsien kanssa on sujunut hyvin ja Ekin toteuttamien lippukunnan promolehtisten laajamittaisempi jako lapsiperheille järjestettiin onnistuneesti, tätä kirjoittaessani satoihin jaettuihin lehtisiin oli reagoinut n. 2 urheaa. Hullunkurista, mutta tällä kertaa taidettiin päästä Tuomas Mäkinen jopa promilleluokan feedbackiin. Olisiko tästä tilanteesta hätäuloskäyntiä? Onneksi kaikki ei ole vielä menetetty, sillä useamman vuoden freelancerjournalistina yllätin itseni, Annika Granholmin sekä silloin tällöin Kai Alajoen ensimmäistä kertaa uusien sudenpentujen vastuullisista ohjaksista. Luvassa on haasteita ja uskomattomia elämyksiä. Puhurin Poikien uraputki toivottaneekin aloittaneet tulevaisuudessa vielä lämpimästi tervetulleeksi. Ainiin, Puhurisaareen tulee muuten uusi vähänkäytetty sauna. Saunathan ovat siitä mukavia että niissä on lämmintä. Tämä kyseessä oleva sauna seisoi hyhmäisenä Hirvensalon rannan tuntumassa vielä kuukausi sitten. Mutta lisää tuosta projektista saat lukea sivuiltamme. Projektin laajuus, sekä erään Kattivaaran margariinitehtaan sanelema aikataulu tuntuivat siltä, että joltain oli nyt se kuuluisa pappatunturi lähtenyt räpylästä. Toivotan kaikille erinomaista ja toiminnantäytteistä syksyä, Heikki Laaksosen sanoin: pitäkää lippu korkealla. On jälleen aika hakea ja lukea havisevat puhurilehtenne postilaatikosta. Toimituksella oli kerran visio. Päästyään irti sitä ei saatu elävänä kiinni

3 Parrasvaloissa: Robin Hood Piikkiössä PUHURI 4/2008 Kai Alajoki Tätä artikkelia kirjoittaessani Robin Hood soitti minulle ja pyysi kanssaan illanviettoon, mutta valitettavasti minulla on lieviä estoja esiintyä julkisesti sukkahousuissa. Sudenpentulauma Merikarhut avasi syyskautensa vierailemalla kauniiden peltomaisemien Piikkiössä katsomassa Sipilänmäen lastenteatterin näytelmää. Näytelmän järjesti paikallislippukunta Piikkiön Tammipartio, jonka kanssa meillä on ollut aktiivista yhteistoimintaa yksittäisten jäsenten tasolla. Esimerkiksi uusi sudenpentujohtajamme Annika Granholm on PTP:n kasvatteja. Näytelmä kertoo jo monelle tutuksi tulleen Robin Hoodin tarinan. Robin nousee rahanahneita vallanpitäjiä vastaan ja ryhtyy taistelemaan tavallisten talonpoikien oikeuksista. Hänet julistetaan lainsuojattomaksi, mutta onnistuu kuitenkin lähes aina livahtamaan vangitsijoiden kynsistä. Lopulta Robin Hood voittaa puolelleen muut, myös tavoittelemansa Marian-neidon. tarpeeksi vaiheikkaalla, muttei liian monimutkaisella käsikirjoituksella varmistettiin, etteivät pienimmätkään katsojat kyllästyisi. Silloin tällöin lavalle ilmestyi Sherwoodin metsään täysin kuulumattomia henkilöhahmoja, esimerkiksi Robinin kanssa laulamaan saapunut Elvis. Tällainen tuoreiden ideoiden esiin tuominen ilahdutti myös vanhempaa yleisöä. Jopa kuluneet vitsit saatiin kuulostamaan hyviltä; kukaan ei odottanut kohtaavansa niitä tällaisessa klassisessa tarinassa. Vanhempia saattoivat huvittaa myös näyttelijöiden erikoiset rooliasut ja kasvomaalaukset. Kaiken kaikkiaan näytelmä oli onnistunut ja puitteet esitykselle hyvät. Pienenä miinuksena kuitenkin mainittakoon, että väliajalla tarjottu kahvi ei ollut parasta mahdollista. Uskon silti, että kahvirahani menivät hyvään tarkoitukseen ja samalla toivon, että myös omassa lippukunnassani uskallettaisiin niin ikään kokeilla uusia, tuoreita tapoja esitellä partiota ja partiotoimintaa ulkopuolisille. Iloiset veikot sukkahousuissa Ekin ohjauksessa Itse esitys oli sikälikin mielenkiintoinen, että monet näyttelijöistä olivat toimitukselle vanhoja tuttuja. Pääosan, Robin Hoodin, esittäjä selviytyi vaativasta roolistaan hyvin ja toi siihen ripauksen omaa persoonallisuuttaan, mikä teki roolisuorituksesta rennon oloisen. Myös muiden osien esittäjillä oli homma hyvin hanskassa, ja

4 Matka 2: Baltian sankarit Kai Alajoki Ensimmäinen päivä Lähdön huumaa, ulkosaaristoa ja pilvenpiirtäjiä Kello yksi maanantaina iltapäivällä Hirvensalon S-Marinin kauneimman veneen S/y Jotunheimin kannella tapahtui: tämänkertainen kahdeksanhenkinen miehistö valmistautui lähtemään kesän huipennukselle, Baltian matkapurjehdukselle. Purjehdukseen oltiin valmistauduttu hyvin suunnittelemalla miehistön kesken reitti jo etukäteen, eikä myöhässä paikalle saapuneen kippari Samppa Mattilan ylipuhuminen ollut vaikeaa, kun ensimmäisestä etapista sovittiin. Veneen valmistelut etenivät tuttuun tyyliin. Vesitankki ja ruokavarastot täytettiin, lippunarut ripustettiin saalinkiin sekä muut pikkuviat korjattiin ennen lähtöä. vierasvenesatamaan, jossa täydensimme bensavaramme ja tyhjensimme septitankin. Vielä viimeiset ostokset tehtyämme lähdimme Nauvosta kohti ulkosaaristoa. Iltapäivällä nautimme maittavan einesruokapäivällisen ja vaihdoimme vahtivuoroja neljän tunnin välein. Illan mittaan tuuli tyyntyi, mutta yltyi uudestaan yön jo hämärryttyä, joten pääsimme etenemään purjeilla. Sisäsaaristoon tottuneelle purjehtijalle karu ulkosaaristo on aina erilainen kokemus, kuten tälläkin kerralla. Suuri säämiehemme Maula povasi sadetta, mutta montakaan pisaraa ei taivaalta alas tullut; sen sijaan ajoittain voimakkaan tuulen takia purjehdimme nyt reivatuin purjein. Noin kello kaksi yöllä taivaanrannasta erottuneet valaistut tornit herättivät kummastusta, mutta pikapuoliin selvisi, että kyse oli Utön pilvenpiirtäjistä. Utön ohitettuamme alkoi liki vuorokauden kestänyt avomeriosuus. Toinen päivä Merisairaus on vakava tauti Maston kiipeämisestä syntyvä ilmanpaineen vaihtelu pakottaa kiipeäjän käyttämään vaippaa Kun vene vihdoin oli purjehduskuntoinen ja kaikki tarvittava mukana, irrotimme kello köydet ja suuntasimme Airistolle. Samaan aikaan alkoi myös ensimmäinen vahti, johon kuuluivat försti Lauri Maulan lisäksi allekirjoittanut, Topi ja Crista. Tapasimme Airistolla mm. lähes paikallaan keinuneen S/y Pranstakan, jonka kannelta miehistömme naisjäsenet bongasivat tuttuja. Varsin mukavan pilvipoutaisen konetussään vallitessa saavuimme Nauvon kirkonkylän Toinen vahti, eli Samppa, Timo, Saara ja Antti, otti aluksen komentoonsa yön pimeimmiksi tunneiksi. Aamun jo sarastaessa klo 5.50 myös muut heräsivät Sampan matkan aikana tutuksi tulleeseen Herätyys! huutoon. Ensimmäiset muistikuvani tämän jälkeen liittyvät meripahoinvointiin. Edestakaisin mainingeissa keinuvassa veneessä ei kannattanut viettää aikaa sisällä, ellei ollut nukkumassa. Päivä kirkastui, mutta ilma ei lämmennyt toivotuille asteluvuille ja huonoa oloa lisäsi kylmä viima. Kohtalaisen kovassa aallokossa purjehdimme kohti Latvian rannikkoa. Pitkällisen tähystelyn jälkeen bongasimme kauan etsityn itäviitan ja tiesimme olevamme lähellä, vain muutaman tunnin matkan päässä kohdesatamastamme. Myöhäisillan tunteina alkoi horisontissa näkyä outoja valoja, joiden päättelimme olevan lentoaseman lähestymisvaloja. Taivaalla näkyi myös outo, suurikokoinen tähti, jonka olemusta försti Lauri Maulan vahtiporukka arvuutteli useaan kertaan: aluksi se näytti lentokoneelta ja sitten

5 ufolta. Päädyimme kuitenkin siihen, että valon täytyi olla varsin huomattavan kokoinen tähti. lämpötila nousi liki hellelukemiin ja Jotunheimin kannesta muodostui aurinkokansi. Allekirjoittanut puolestaan lähti tutkimaan Turkua asukasluvultaan noin puolta pienempää kaupunkia ja sen valloittavaa arkkitehtuuria, sukeltamaan Baltialaiseen elämäntyyliin sekä vaihtamaan euroja lateiksi. Eräs Ventspilsin erikoisuuksista, johon joka kulmassa törmäsi, olivat sen lehmänmuotoiset patsaat, joita oli ripoteltu ympäri kaupunkia mitä erilaisimpiin ympäristöihin. Kaikki eivät selvinneet matkan aiheuttamasta miehistön välisestä kitkasta Ventspilsin edustalle oli ankkuroituneina useita suurikokoisia laivoja. Erehdyimme luulemaan niitä aallonmurtajan reunoiksi, ja vasta saavuttuamme ensimmäisen keskilinjapoijun kohdalle oikea suunta selvisi. Ajoittain oli hankalaa erottaa valaistuja viittoja valojen sekamelskasta, sillä kaupungin valot häiritsivät taustalla. Vihdoin, aamuyön tunteina saavuimme ensimmäiseen satamaamme, Latvian Ventspilsiin. Kiinnityimme suomalaisveneiden väliin ja haisteltuamme vähän latvialaista satamatunnelmaa vetäydyimme väsyneinä yöpuulle. Kolmas päivä Kiinnittyneenä Ventspilissä Kolmannen päivän aamuna miehistö heräili vähitellen. Sataman huoltorakennuksen suihkut tulivat tutuiksi lähes jokaiselle. Törkyisen suihkukopin ovi aiheutti päänvaivaa, sillä sitä ei saanut auki, jos oven oli vetänyt kiinni. Onneksi veneen puukkoa apuna käyttäen Samppa sai painettua jumiutuneen salvan sisään ja vedettyä oven auki. Päivänvalossa koko satama-alueen karuus valkeni: vanhan kalatehdas ja ruosteiset, neuvostohenkisen massiiviset kalastusalukset jättivät varmasti muistijäljet jokaiseen miehistön jäseneen. Aamutoimien jälkeen Samppa, minä ja Antti lähdimme ostamaan aamupalaa kaupasta, jota sai oikein etsimällä etsiä. Veneeseen palattuamme valmistimme maittavan, jo perinteeksikin muodostuneen brunssin. Aamupäivän aikana Latvian kauppalaivaston ylpeys Trollis Iltapäivä kului nopeasti. Kaupungilla kuljeskelun ja Sampan maittavan pihvipäivällisen lomassa tutustuimme myös erääseen Itämeren upeimmista hiekkarannoista. Ventspilsin tai kuten kipparimme sitä muiden suureksi huviksi kutsui: Ventspilin keskiviikkoinen iltaelämä oli kuitenkin varsin hiljaista, joten yksi toisensa jälkeen miehistön jäsenet palasivat veneeseen nukkumaan ja odottamaan seuraavaa päivää. Neljäs päivä Eesti on my mind Torstaiaamun ensimmäinen merkintä lokikirjan sivulla on kello 8.30 kirjattu Kiinnittyneenä Ventspilissä. Aamu valkeni tavalliseen tapaan herätyshuudolla, joka jatkui kauan, nukkuihan perähytin punkassa förstimme Paula. Aamutoimet hoituivat verrattain ripeästi, ja pääsimme irrottautumaan Jahtklubb Ventspilsin laiturista jo ennen puoltapäivää. Otimme suunnaksemme Viron suurimman saaren, Saarenmaan, suurimman kaupungin Kuressaaren. Edessä oli jälleen pitkähkö, koko päivän kestävä purjehdusetappi. Sää oli lähdettäessä mainio,

6 kohtalainen tuuli puhalteli ja aurinko paistoi ohuen pilviverhon takaa. Jälleen kerran tuuli tyyntyi ja matkanteko muuttui leppoisaksi keinumiseksi Itämeren aalloilla. Päätimme iltapäivällä lisätä vauhtia genaakkerin avulla, mutta se jäi pelkäksi yritykseksi. Purjetta kiinnitettäessä nostin- ja skuuttiköydet sidottiin purjeen vääriin kulmiin. Kun genaakkeria nostettiin ylös, huomasimme virheen, ja yritimme laskea sen heti alas kannelle, mutta se ehti valahtaa mereen ja kerätä itseensä litrakaupalla vettä. Raskasta purjetta yritettiin pidätellä, kun itse olin nostajan paikalla istumalaatikon etuosassa ja huomasin, kun nostinköysi yhtäkkiä loppui. Köysi tuli kokonaan maston kautta pois. Onneksi kipparimme Sampan ihmekäsi nappasi irtoköyden lennosta ja kiinnitti sen pikapuoliin knaapiin. Sitten vedimme troolaripurjeen takaisin kannelle, emmekä saaneet harmiksemme yhtään silakkaa. Purje, joka oli vanha ku taivas, oli repeytynyt pahasti, eikä siitä ollut enää purjehdukseen. väylän alkupistettä. Suoraan veneen edessä kuitenkin häämötti jotain epämääräistä; ajattelimme sen olevan jälleen kerran keskiväylän poiju. Lähemmäksi ja lähemmäksi sitä saapuessamme Samppa huudahti: Sehän on purjevene! Meidän onneksemme hekin olivat matkalla Kuressaareen, joten heitä seuraamalla saavuimme turvallisesti perille. Satamapaikan löydettyämme menimme kaikki hetimmiten nukkumaan lukuun ottamatta Timoa ja Samppaa, jotka jäivät vielä keskustelemaan. Sehän on purjevene! rautaiset hermot ovat valttia myös merellä Muutaman tunnin kuluttua olimme väylällä kohti Roomassaaren satamaa. Väylä oli kapea ja vaarallinen, jos ei pysynyt sillä. Onneksi se oli merkattu niin hyvin, että edes tyydyttävällä tähystämisellä pysyi hämärässä oikealla reitillä. Laskimme purjeet ja etsimme linjataulut, mutta emme löytäneet aallonmurtajista sisään johtavan Purjehdukset antavat aikaa myös elämän suurille kysymyksille Viides päivä Taistelu tuulimyllyä vastaan Päivä Kuressaaressa oli hyvin mielenkiintoinen. Aamulla siivosimme venettä ja päivän valjettua lähdimme paikallisbussilla keskustaan, joka sijaitsi neljän kilometrin päässä Roomassaaren satamasta. Sitä ennen tytöt halusivat testata sataman suurta trampoliinia. Bussia ei kuitenkaan tarvinnut kauaa odotella, ja bussimaksukin oli suorastaan naurettavan pieni, kun oli tottunut Turun taksoihin. Matkalla oli monenlaista paikallista nähtävyyttä aina lentoasemasta piispanlinnaan, mutta lopulta selviydyimme kaupungintalolle, josta saimme turisteille tarkoitetut opaskartat. Niiden avulla suunnistimme Kaubamaja-tavarataloon, josta osa miehistöstämme osti itselleen muodikkaat ja käytännölliset hyttyshatut erottuakseen väkijoukosta edukseen. Jotkut hankkivat myös tuliaisia kotiin vietäväksi. Etsimme yhdessä ruokapaikkaa, mutta monissa ravintoloissa oli todella korkea hintataso. Päädyimme erääseen perusruokaa tarjoavaan

7 ravintolaan, jonka pihalta saimme riittävän ison yhteisen pöydän. Ruoan jälkeen hajaannuimme ympäri kaupunkia ja sovimme tapaavamme kaupungintalon aukiolla. Itse tutustuin mm. kirkkoon sekä suomalaisia ahkerasti vetävään vanhasta tuulimyllystä rakennettuun ravintola Veskiin, jonka ruokalistan annos valkosipulileivät ja majoneesi pääsi varmasti yhden jos toisen miehistön jäsenen sydämeen. Veneelle palattuamme nautimme ravitsevan välipalan ja korjailimme dirkin asentoa uusien sakkeleiden ja puosuntuolin avulla. Illalla menimme vielä keskustaan seikkailemaan, ja lopulta tulimme takaisin veneelle valmistautumaan seuraavan päivän koitoksiin. suunnistimme kirkonkylälle, jossa tutustuimme juhlatuulella olleeseen paikallisväestöön. He neuvoivat meitä kääntymään kirkon risteyksestä ja seuraamaan opasteita leirintäalueelle. Kävellessämme pitkältä tuntunutta matkaa vastaamme pyöräili kansallishameeseen pukeutunut nainen; Kihnun saari tunnetaan juuri vahvasta kansallispukuperinteestään. Lopulta vastaan tuli muitakin ihmisiä, ja tiesimme olevamme lähellä. Perillä odottivat lämpimän kesäillan paikalliset latotanssit, eestiläistä kulttuuria parhaimmillaan. Vietimme mukavan illan ja saimme siinä sivussa kukin uusia virolaisia ystäviä. Oli todellakin oikea päätös pistäytyä Kihnussa pitkän yöpurjehduksen sijaan. Trampoliinilla hyppiminen ei ole miesten laji Kuudes päivä Kihnun kesäpäivä Lauantain tarkoituksena oli purjehtia Pärnuun ja viipyä siellä viimeiset kaksi päivää. Lähtö viivästyi aamulla niin, että irrotimme köydet vasta kello 11. Iltapäivällä valmistimme yhdessä maittavan päivällisen, mutta pian kello oli melkoisesti, eikä nopeutta ollut nimeksikään. Samppa ehdotti, että olisi järkevämpää yöpyä Kihnun saarella. Suuntasimme siis sinne, jossa meitä odotti rauhaisa ja kohtalaisesti varusteltu satama, joskin niemenkärjen takaa kuului musiikin pauhua. Teimme tuttavuutta sataman ympäristön kanssa, kun huomasimme, että puolet miehistöstämme oli lähtenyt veneeltä ja lukinnut sen. Puhelimella saimme heihin yhteyden: he olivat lähteneet paikallisten kyydillä saaren leirintäalueelle, joka oli kuulemma monen mutkan takana. Koska emme halunneet jäädä menosta paitsi, Seitsemäs päivä Rahutu Tuhkatriinu Kihnusta ei ollut pitkä matka purjehduksemme viimeiseen kohdesatamaan, Pärnuun. Aamuvarhaisella, kun kaikilla oli tarpeeksi freesi olo, lähdimme purjehtimaan. Pikkusievä purjehti oikein mukavasti voimistuvassa sivutuulessa, ja myötätuuleen käännyttyämme aloimme ajaa virsikirjaa. Tätäkään etappia ei saatu päätökseen kommelluksitta. Ruorimieheltä pääsi isopurjeen skuuttiköysi karkaamaan, ja jouduimme kiperään tilanteeseen, jossa isopurje ei ollut skuutin avulla kontrolloitavissa. Löysäsimme purjeen nostimen, jolloin se ei enää vetänyt ja saimme pujotettua skuuttiköyden takaisin paikoilleen. Onneksi tuuli oli sopivan tyyni, sillä kovemmassa tuulessa ja aallokossa olisi saattanut käydä huonomminkin. Pärnun horisontti alkoi pikku hiljaa häämöttää. Juuri ennen satamaan saapumista Jotunheim varustettiin asianmukaisilla erkkirinkuloilla onhan fiksumman näköistä, että köydet ovat siististi kiekoilla, kun tullaan satamaan. Ja uusi miehistökin tykkää. Ilta kului perinteisin menoin paikalliseen elämänmenoon tutustuessa ja Levottoman Tuhkimon virolaisversion soidessa Jotuheimin kannella. Maanantaina ajoimme taksipakulla miehistön vaihduttua Viron maaseudun, Suomenlahden sekä itäisen Suomen maaseutukapunkien halki takaisin rakkaaseen koti-turkuun. P.S. Suuri kiitos matkan onnistumisesta kuuluu miehistön lisäksi taitavalle kipparillemme Sampalle, jonka viihdyttäviä juttuja saamme toivottavasti kuulla ensi kesänkin matkapurjehduksilla.

8 Kaksiyhdeksännollakaksimaista huomenta kivikaudelta (Otsikon tarkoituksena on kertoa tulevasta maailmanlopusta oikeasti lippukuntaa pystyssä pitäville henkilöille. Otsikossa on myös Puhurilehden pisin sanahirviö.) Muista jutuistani poiketen, tämä juttu sisältää asiaa tulevaisuudestamme, erityisesti tulevaisuudestamme meripartiona. Kuten me kaikki tiedämme, olemme todellisessa nesteessä seuraavan kahden vuoden sisällä, nimenomaan s/y Jotunheimin osalta. Uusia kippareita ei tule, kaikkia itkettää talvikunnostus (sekä kulujen, että työvoiman osalta), kiulun arvo laskee sekä chartereita ei vain yksinkertaisesti tipu taivaalta niin kuin ennen. Meidän on alettava reagoida tähän mikäli haluamme säilyttää lippukuntamme laadukkaan tason meripartioinnissa. Pohdittuani asiaa useammankin henkilön kanssa heitän ilmaan alun perin J. Roslöfin heittämän ajatuksen vapaasti muutettuna. Ensi kauden jälkeen Jotunheim myydään hintaan x (75000?). Tästä rahasta sijoitetaan lippukunnan kalustoon. Tällä tarkoitan esim. 1-2 H-venettä lisää sekä yhtä n. 6 hengen suurempaa retkivenettä (Pääsääntöisesti lippukunnan nuoremmille. Olemme myös yksi harvoista turkulaisista lippukunnista, jotka järjestävät sudenpennuilleenkin purjehdusviihdettä), jolla hätätilassa voidaan pyyhkäistä vaikka Ruotsiin leikkimään. Lähinnä yksityyppiveneitä joista pääsemme joskus kenties eroonkin sekä niin, että nykyiset 16 makuupaikkaa liikenteessä per viikonloppu ei muutu. Loput Joppen myynnistä saadut rahat laitetaan talteen ja tuota pottia aletaan kasvattaa AKTIIVISELLA varainkeruulla. Lippukunnalla on mahdollista saada vuodessa pienellä (=erittäin suurella ja aikaa vievällä) panostamisella asiaan. Varainhankinnalla tarkoitan talkoiden aktiivista järjestämistä, itsemme kauppaamista töihin (hyi teitä), menojen minimoimista ja kaikkea muuta mahdollista sopan kauppaamista kyläjuhlilla. Lauri Maula Tämä kaikki on mahdollista lippukunnan suurella keski-iällä (reservistä löytyy paljon potentiaalista työvoimaa yhden kahden vuoden kuluessa) sekä vanhojen patujen päästämistä eläkkeelle tuen puolelle. Suunnitelman hienous piilee juuri siinä, että retkiveneen kippareita on tulossa suuria määriä, mutta Joppe jää täysin ilman (Tatu, Petteri, Otto, Topi, Antti ja muitakin potentiaalisia kippareita on vielä suuret määrät ). Kampanjan nimeksi voisikin laittaa Täydellinen koulutusalus vuodeksi Viimeistään kesällä 2015 olisikin tarkoitus saada uusi (yli) 40-jalkainen alus, jolla voimmekin sitten ylpeillä seuraavat 20 vuotta. Myös suunnitelman heikkouksia on pohdittu ahkerasti. Onko meistä näinkin radikaaliin suunnitelmaan? Kyllä, uskoisin näin. Homma tulee väkisinkin kaatumaan muutaman ihmisen niskaan, mutta järkevällä delegoinnilla sekä potentiaalisen työvoiman valjastamisella pakkotilanteeseen saamme homman kyllä hoidettua. Mitä tapahtuu jokavuotisille matkapurjehduksille? Viime aikoina matkapurjehdukset ovat suuntautuneet Baltiaan, joten bussilla viikoksi sinne ei eroa edes rahallisesti nykyisistä menoista. Varsinkin, jos saamme sen ihmistä kasaan vaikka naapurin kummin kaimoista. Tuleeko saari olemaan joka viikonloppu aivan täynnä alusten miehistöistä kun pienissä veneissä ei voi nukkua? Ei! H-veneessä nukkuu varsin mukavasti 4 ihmistä kamojen kanssa. Yleiseen nukkumisviihtyvyyteen voidaan panostaa myös muutenkin kuin saaressa. Saunan rakentamisen jälkeen siellä pitäisi onnistua 12 ihmisen nukkuminen, ainakin teoriassa. Purjehtimaanhan sitä lähdetään. Yleisestä egon kärsimisestä viideksi vuodeksi tulemme kyllä selviämään elossa. Ja hyvän takia kannattaa uhrautua. Epävarmat ajat vaativat uhkarohkeita toimia.

9 Viranomaisella on (TAAS) asiaa Kaarinan poliisilaitos muistuttaa, että ilmastonmuutos on jo matkalla. Tämän ansiosta emme tule tarvitsemaan enää KALLIITA sähköllä toimivia aparaatteja joita myös pattereiksi kutsutaan. Kaarinan poliisilaitos onkin vakavissaan miettinyt kolon sulkemista ja pattereiden lahjoittamista Namibiaan paikallisten pikkulasten iloksi. Lisäksi myös muut sähköiset ja ennen kaikkea kalliit laitteet ollaan tuhoamassa. Ennen kaikkea on syytä muistaa, että kololla oleskeleminen on kielletty talvella ja kokoukset tullaankin säästösyistä ulkoistamaan Kiinaan. (Lähde: Wikipedia)

10 Oi Satahanka Topi Huuskonen Vuoden 2008 Satahanka oli 11. laatuaan, minkä voi jo päätellä kirjaimista XI. Leiri järjestettiin Sauvon Ahtelassa, mikä varmasti onkin melko tuttupaikka useimmille enemmän leireillä käyneille ihmisille. Leiri kesti viikon ja ohjelmaa riitti koko leirin ajan, mutta myös vapaata oli. Tämä Satahanka oli ensimmäinen Satahanka, jolle osallistuivat myös maapartiolaiset. Tämä näkyi luonnollisesti maapartiolaisten määrän kasvussa. Leirillä oli hieman yli 1200 ihmistä, mikä on melko vähän muihin leireihin verrattuna. brutaalisti maahan useamman kymmenen sentin matkalta. Ei se mikään kaunis näky ollut vieläkään, mutta ainakin liepeet olivat maassa. Toimistolle takaisin päästyäni minut käskettiin keikalle leirin info-tilaisuuteen katsomaan, mitä oli luvassa seuraavina päivinä. Tilaisuus sinänsä oli pelkästään perusfaktojen kertausta suuremmille medioille, mutta sisälsi myös kierroksen leirialueen eri pisteissä. Mielenkiintoisinta tilaisuudessa oli se, että jotkut mediat onnistuivat kaikesta huolimatta julkaisemaan virheellistä tietoa leiristä. Seuraavat päivät kuluivat leirialueella pyörimiseen ja ohjelman seuraamiseen. Törmäsin myös useampaan otteeseen PP:n väkeen ohjelmapisteillä, vaikkakin Antti oli melko harvinainen näky ohjelmien aikana. Selvästikin viihtyi paremmin teltta alueella, no mikäs siinä jos luonto kutsuu. Leirielämää vol.1 Itse saavuin leiripaikalle leirin ensimmäisenä päivänä maanantaina muiden lippukuntalaisten mukana yhteiskuljetuksessamme. Matka kesti jonkin aikaa ja perille päästyäni tieni erkani muista lippukuntalaisistamme suunnatessani leirilehden toimitukseen. Toimistolle oli saapunut vain muutama ihminen, joten luvan saatuani lähdin auttamaan lippukuntalaisiamme heidän leirinpystytystoimissaan. Leiripaikan löydyttyä aloimme purkaa varusteita ja pystyttää telttoja. Hyvin pian selvisi, että teltan mukana olleet tikut olivat reilut puoli metriä liian pitkät, mikä sai teltan näyttämään ufolta sen leijuessa ilmassa. Reunoja pidennettiin myöhemmin pressuilla. Saatuani oman telttani kasaan ja tavarani sen sisälle lähdin katsomaan toista leiriämme viereiseen alaleiriin. Heilläkin ilmeisesti oli sama ongelma keppien kanssa, mutta olivat ratkaisseet sen lyömällä alumiini sauvat 10 Leirielämää vol.2 Työni Satahangalla oli päivisin lähinnä lehden taittelun vahtimista ja graafisten virheiden metsästämistä. Iltapäivinä yleensä pyörin etsimässä jutun aiheita tai oleskelin satama-alueella. Muutaman kerran olin ihan oikealla annetulla juttukeikalla, joista yhdessä törmäsin vesilehmiin. Vesilehmäthän ovat tunnettuja suomalaisia eläimiä, joita näkee varsinkin kaupungissa asuvat lähes joka päivä. Ne näyttävät päällepäin aivan normaaleilta lehmiltä, mutta tykkäävät lai-

11 duntaa yleensä vedessä. Nämä näkemäni vesilehmät olivat noin sadan metrin päässä silakin teltoista ja kävelivät vetten päällä meressä. Mikä parasta, niitä ilmestyi kokoajan lisää, kunnes niitä oli noin kaksikymmentä. Lähestyessäni niitä varovasti, välttyäkseni mahdollisilta konflikteilta, joita nämä aggressiiviset eläimet yleensä aiheuttavat ihmisten kanssa. Sain myös kuva materiaalia, ennen kuin nämä otukset lähtivät rynnäkköön. Onneksi ne eivät tulleet minua kohti vaan jonnekin maa-alueelle, olin itse tietenkin turvallisesti piikkilanka-aidan takana. Lehdistön jäsenenä olin tietenkin edustamassa Loisketta lähes kaikissa vapaa-ajan ohjelmissa, läsnäoloni tärkeyttä kiistämättä. Ohjelmaa oli joka ilta, kenties hieman eritasoista välillä, mutta ihan mukavaa. Suureksi ihmetykseni aiheeksi nousi yöeläinten vähäinen määrä, näin näitä luonnonkappaleita vain muutamia, siis erittäin vähän. Ilmeisesti nämä kyseiset tapaukset alkavat olla uhanalaisia leirielämän pimeinä tunteina. Miehistön varustus: Kaunis ja sulavalinjainen H-takki, retro PP-lippis sekä katseenvangitseva PP-banderolli. Leirin perinteiset yhteiset ohjelmat, kuten avajaiset, suuri iltanuotio ja päättäjäiset, olivat kenties pienen pettymyksen aiheita kaikki kolme. Tietenkin osana tunnelmaan kuuluu yleisö, jonka määrää ei edes voinut verrata Tarukseen jossa oli n ihmistä. Ohjelma oli osittain ihan hyvän oloista, muuten melko toisenarvoista. Hienointa oli tehdä juttu jostain, mistä ei ole mitään hyvää kerrottavaa. Haastatellessani kyseisiä esiintyjiä he antoivat kuvan että ohjelma olisi loistavaa ja olivat ylpeitä suorituksestaan. 11 Olemmehan tunnettuja loistavasta varustautumisestamme erilaisiin tilanteisiin ja leireihin. (Kuva: Susan Mandell) Viimeinen yö meni joiltain hieman yli ja oli mukavaa saada siitä kiitos mukavilta turvan ihmisiltä. Sellaista se on kun jotkut innostuvat liikaa, ja tällä en tarkoita PP:n ihmisiä vaan niitä muita yön hiihtäjiä, jotka jääkööt tuntemattomiksi tällä kertaa. Kokonaisuudessaan Satahanka oli mielenkiintoinen kokemus, erilainen kuin Tarus, mutta silti mukava. Työleiriläisenä olo suurleirillä oli myös mukavaa vaihtelua vanhaan ja tutustuminen tulevaan. Puhurin Pojat pärjäsivät kokonaisuudessaan hyvin, eikä suuria vahinkoja tai vastaavia tullut. Ja sitten lopuksi eräille ihmisille: kirveitä ei hakata maahan tai kiviin, eikä varsinkaan silloin, jos ne on teroitettu samana päivänä vain muutaman tunti aikaisemmin.

12 Pärnu - Hanko: Minäkin lomailin Matka 3:lla Tatu Kaaria Tatu on Puhurin kolumnistiharjoittelija ja päätoimittaja vuonna Ei paineita. Ensimmäinen päivä Miehistömme kokoontui kolon pihalle väsyneinä mutta valmiina kohti ulkomaan vesiä. Maanantaina klo Taksiksi sisustettu pikkubussimme kiisi kohti Helsingin satamaa. Ensimmäinen rahojen tuhlauspiste oli Tallink-risteilyalus. Rantauduttuamme Tallinnan satamaan pikkubussi suuntasi keulansa kohti Parnun satamaa. Pitkän ajomatkan jälkeen alukselle nousivat kippari Antti Stenberg ja försti Erkki Lietzén ja Tatu Kaaria, Santeri Vairio, Juho Kankare, Juho Vainio, Iiro Prusila, Henrik Peltola. Loppupäivää vietettiin sadetta pitäen ja kauppakeskuksessa kierrellen. Toinen päivä Neljäs päivä Heräsimme klo 8.55 aamupalalle ja kävimme virkistäytymässä aamusuihkussa. Miehistö valmis matkaan kohti Ruhnua. Hieno sää yllätti edellisen päivän takia masentuneen miehistön. Noin puolessa välissä matkaa alkoi jo maha kurnia ja hätiin tuli Erkin mummonmuusi ja lihapullat miehistön itse lisäämän meriveden kera. Pian alkoi jo Ruhnun satamaportti näkyä horisontissa. Kohta olimme jo kiinni laiturissa menetettyämme yhden fendarin. Seuraavaksi miehistö alkoi valmistautua saunaan ja uimaan. Hyvien löylyjen jälkeen huomasimme, että oli sattunut tapaturma. Iiro Prusila oli polttanut kätensä Joppen pakoputkeen ja saanut reilun kokoisen palovamman. Ilta jatkui korttipelien ja Mariskan seurassa. Klo aluksella seurasi hiljaisuus. Miehistö nousi aikaisin klo hyvin nukutun yön jälkeen. Aamupalan jälkeen miehistö päätti lähteä kiertämään Pärnun keskustaa. Nälkä alkoi iskeä ja oli pakko tilata taksi satamaan. Päivällisen jälkeen aloimme puhdistaa pilssiä ajankuluksemme. Aluksella hiljaisuus klo Kolmas päivä Miehistö hereille klo Sää oli pilvinen ja tuuli puhalsi 6-10 m/s. Aamiaisen, vesitankin ja löpön täydennyksen jälkeen miehistö oli valmiina kohti kovaa merenkäyntiä. Monille matka oli suuri kokemus. Sadevaatteiden käyttö olisi ollut suositeltavaa. Skeittikenkien ja huppareiden tuominen kannelle oli turhaa vesisateessa. Ohjeita ensikertalaisille: vesi on märkää ja märissä vaatteissa tulee kylmä, kuten monet totesivat. Ylenpalttinen karkin syöminen aiheuttaa meripahoinvointia. Senkin pahoinvoiva miehistö totesi. Märkä miehistömme saapui Kihnun satamaan uupuneena kovan koitoksen jälkeen. Vaatteiden kuivattelua ja kävelykierros Kihnun saarella. Aluksella hiljaisuus klo Baltialainen perussatama Viides päivä Herätys klo Aamupalan jälkeen miehistö lähti perinteiselle kierrokselle katsomaan Ruhnun kauniita kohteita. Kierroksen jälkeen kävimme paikallisessa kyläkaupassa ostamassa hyviä lihapiirakoita ja leipää. Taas oli aika jättää satama taakse ja nostaa purjeet kohti uusia vesiä. 12

13 Tällä kertaa suuntasimme s/y Jotunheimin kurssin kohti Latviaa. Tuuli oli tyyntynyt ja aurinko paistoi kuumasti. Miehistö piti uimatauon ja jatkoi matkaa ottaen aurinkoa. Lähestyimme pikkuhiljaa Rojan vierasvenesatama. Vihdoin odotukset täyttyivät kun Rojan aallonmurtaja alkoi näkyä. Lokit saattelivat meidät kiinni laituriin. Miehistölle alkoi jo tulla nälkä, joten seuraavaksi oli päivällinen. Ruokana oli perunoita ja nakkikastiketta à la Eki. Maittavan päivällisen jälkeen menimme täyttämään ruokavarastomme, ja lapset pääsivät ostamaan lisää karkkia ja Mömmi -limsaa, jotka päätyivät loppujenlopuksi Antin karkkipankkiin eli takavarikkoon. Vielä klo pojat päättivät mennä tutustumaan paikalliseen hiekkarantaan ja menivät iltauinnille. Klo aluksella hiljaisuus. Pärnun riemukaari myös räppäri Mariska pääsi taas mukaan meininkiin. Iltapalaksi Eki valmisti herkulliset tonnikalaleivät, minkä jälkeen punkat alkoivat jo kutsua. Aluksella hiljaisuus klo Seitsemäs päivä Miehistö nousi ylös klo 10.15, minkä jälkeen oli aamupalaksi Tatun nallepuuroa. Miehistö päätti lähteä Kuressaaren keskustaan pyörimään. Joten mehän vuokrasimme fillarit ja lähdimme keskustaan radio Uunon soidessa Tatun matkaradiosta. Seuraavaksi oli vuorossa ruokailu ravintola Veskissä. Maukkaan villisikapadan jälkeen palasimme pyörille ja huomasimme vuokrapyörän avaimen kadonneen, minkä seurauksena palasimme satamaan vara-avainta hakemaan. Ja pojat pääsivät Kuressaaren hiekkarannalle uimaan. Hetkeä myöhemmin iski hinku päästä hyppimään laiturilta, joten suuntasimme vastarannalle hyppimään. Olimme jo jonkin aikaa olleet hyppimässä, kun paikalle tuli tyttöjä ja siitäpä Mr. Vainio innostui. Ensin itse todettuaan veden olevan matalaa Vainio hyppäsi pää edellä pohjaan ja tuli pintaan naama veressä. Hän huusi hukkuvansa, jolloin Tatu meni auttamaan pohjakosketuksen saaneen Vainion laiturille ja antoi välittömästi pientä ensiapua. Kipparin tullessa paikalle miehistö päätti palata alukselle. Pienen rauhoittelun ja kortinpeluun jälkeen miehistöä kutsui nukkumatti. Aluksella hiljaisuus klo Kahdeksas päivä Kuudes päivä Päällystön (Antti, Eki, Tatu) herätys klo 7.40 ja lähtö paikallisella bussilla kauppaan. Herätys 9.30 ja aamupala, jonka jälkeen vaihteeksi Miehistön herätys klo ja aamupala. Sää oli kävelykierros Rojan keskustassa. Kävim- sateinen ja länsituulta 4-7m/s. Päivä meni seila- me mm. katsomassa kivettyneitä puita, jotka olivat tessa myötätuulessa. Yö oli jo laskeutunut kun monia vuosia olleet meressä ja muuttaneet olimme käyneet kahdessa eri satamassa etsitessa muotoaan. Olipahan Latviakin siinä jo nähty. mässä yösijaa, mutta kumpikaan ei kelvannut Klo irrotettiin köydet ja otettiin kurssi kohti puutteellisten satamapalvelujen sekä satamalai- Roomassaarta. Matkan aikana pojat pelasivat turien takia. Miehistö meni nukkumaan ja päällys- stressaavasti stressi-nimistä korttipeliä. Panoksina tö päätti jatkaa matkaa kohti turvallista ja tuttua olivat Latviasta ostetut karkit ja Viron kruunut. Lehtman satamaa. Aamu valkeni ja päällystö oli Vahvimman käden tässä pelissä taisi saada Tatu vieläkin virkeänä jo Lehtman sataman näkyessä Kaaria karkkivuoresta ja kruunupinosta päätellen. horisontissa. Päällystö pääsi nukkumaan klo Määränpäämme alkoi jo lähestyä. Pääsimme Parisen tuntia nukuttuaan kaikki heräsivät satamanportista sisään ja meitä odotti iloinen aamupalalle. Aamupalan jälkeen tilattiin taksi ja vastaanotto. Latvialaiset olivat tulleet viettämään lähdettiin ruokaostoksille ja ostamaan tuliaisia. iltaa laulaen ja tanssien oman aluksensa kannella. Kävimme myös paikallisilla hiekkarannoilla kä- Ilta jatkui jälleen korttipelien merkeissä ja velemässä. Palattuamme veneelle oli päivällisen 13

14 aika. Pastan ja kinkkukastikkeen jälkeen otimme köydet irti ja lähdimme vahtien jaon jälkeen kohti Hankoa. Osa miehistöstä meni nukkumaan ja loput hyvästelivät Viron myrskyisät vedet. Illalla saavuimme Russarön valokeilan saattelemana Hangon satamaan. Aluksella hiljaisuus klo Yhdeksäs päivä Viimeinen päivä lähti perinteisellä aamupuurolla käyntiin. Vielä veneen siivousta ja osa miehistöstä nousee alukselta. Yhdeksän päivää takana. Santeri Vairio, Juho Vainio ja Henrik Peltola hyvästelivät Joppen Hangon satamaan. Ehdotuksena kaupunginisille: Samppalinnan tuulimyllystä saisi A-luokan ravintolan. Kippari Antin sekä saunamajuri Heikin taidonnäyte puunkaadosta. Huomaa oikeaoppinen lankkumetodi. 14

15 Saunan takana tapahtuu PUHURI 4/2008 Tuomas Mäkinen Lähtökohtia Eräänä syksyisenä kesäiltana kolon pihaan kurvasi paku mukanaan Samppa, Esa sekä nuhjuinen hella. Kolmikon vastaanotti kololla päivystänyt ja lievästi yllättynyt toimitus, jonka kuulut Kynämiehet ulkoistettiin nopeasti kantopuuhiin, Sampan ja Keksin avautuessa samalla matkan laajemmista tarkoitusperistä. Raahattuamme hellan eteiseen saimme kuulla, että jo vuosia työn alla ollut Puhurisaaren sauna-proggis oli saanut uutta tuulta Hirvensalon Papinsaaresta, missä oli purettavana laadukas saunarakennus. (Tähän väliin Samppa ehti todeta epäileviin katseisiimme, että hella oli näyttänyt paremmalta pimeässä.) Puhurin Pojille oli tarjoutunut tilaisuus saada kohtuullisen ilmaiseksi mm. mökin hirret, ym. tilpehöörit, jotka sitten siirrettäisiin kätevästi proomulla saareen. Aikaa tähän olisi n. 2 viikkoa ennen puskutraktoreita. Millä maagisilla voimilla tämä tapahtuisi? Per aspera ad astra motivaattorina, moottoriturpana sekä yleisenä viihdyttäjänä imitoiden Kummeleita, haaveillen naisista sekä laulaen amiskuskien, noiden nykypäivän lehmipoikien, mielenkiintoisista edesottamuksista. Samaan aikaan Keksi, Samppa, Heikki ja Jarno purkivat saunan sisäosia kärsien ylhäältä katolta valuneesta huonosta huumorista. Lähes kymmenen tunnin raskaan työn jälkeen lähdimme kohti kotia, mutta illan hämärään piirtynyt saunan profiili näytti samalta kuin aamulla. Sunnuntai jatkui pitkälti samoissa merkeissä, mutta nyt tiilikatoksesta päästiin jo kokonaan eroon. Kettisen motivaatiota häiritsi hetken hanskojen mystinen häviäminen, mutta hanskojen löydyttyä kaikui taas monta taisteluhenkeä nostattanutta laulua nuotin naapurista. Illan hämärtyessä joukkoon saapui myös vakiokolumnistimme Hannu Paappa, suoraan edustusmatkalta Eestistä, mukanaan pakkaustarpeita. Kelmutettuamme pinot oli kotiinlähdön aika. Pienen Kenttäkettuilun salat Siirrytään ajassa muutama päivä eteenpäin lauantai aamuyön mystiseen ilmapiiriin. Innokas päätoimittaja oli odottanut kololla jo puolestayöstä lähtien pääsyä mökkitalkoisiin. Aamulla hänet herätti Heikki Laaksosen tuskainen yritys päästä sisään kololle puuteroimaan nenänsä. Kun hätä on suuri pitää lähimmäistä auttaa, tuumi editor in charge ja avasi oven, onnistuen samalla liikkeellä lipsauttamaan sen lukkoon. Hieno homma kehui Heikki ja tarjosi väsyneelle journalistille heseaterian jämiä. Mieltä ylentävän odottelun jälkeen paikalle saapui Sami Kettinen bemareineen, jolta avainta ei tietysti löytynyt. Tilanne laukesikin vasta Timon saavuttua paikalle Kettisen pyörillä. Turvaköysi mukaan ja miehet autoon, suuntana Hirvensalon hirveä mökkiprojekti. Proggis Maximus Paikan päällä, hymisteltyämme ensin omistajan hanhiaidalle, tapasimme tuon jykevän linnoituksen, saunojen goljatin. Katon pinta-ala piti sisällään kunnioitettavan määrän tiiliä, jotka laskettiin alas patenttitoimistojen ovia kolkuttelevalla patjakourujärjestelmällä. Tuntien kuluessa katto alkoi kuitenkin hitaasti viedä mentaalisen tasapainon. Onneksi Sami Kettinen toimi 15 Seuraavaksi olin paikalla tiistai-iltana. Paapan sanoja lainatakseni työt olivat kulkeneet ripeästi ennen illan täydennysjoukkojen työpanosta. Raybanlasisen Shortsikettisen käyskentely mökin ympäri sosiaaliseen tapaamiseen, sekä meidän muiden hidas adaptoituminen mökin työtilanteeseen kiristivät Hannun turvakypärää. Purkutöissä oltiin edetty vaiheeseen, jossa kattopalkkien, muodostama kokonaisuus oli työnnettävä reunan yli alas. H- hetken koittaessa tuli sekunnin epävarmuus kaatuvan katoksen suunnasta. Onneksi kaatumisliike suuntautui kuitenkin insinööriemme tarkkojen laskelmien mukaisesti mökistä poispäin. Ilo oli lyhytaikaista, sillä katos tarttui kiinni heti ensimmäiseen vastaantulevaan puuhun. Pienen lassoamisen jälkeen alas tömähtivät suurella äänellä katos sekä vieressä ollut pihlaja. Heikki oli kuitenkin varma, että puu olisi joka tapauksessa kokenut kovan kohtalon. Kiitos kuuluu kaikille projektiin osallistuneille/ osallistuville. On ollut mukava antaa oma vähäinen panoksensa asian puolesta. Paljon on edessä, mutta hyvä osuus jo takana.

16 Rullaspinnun etiikan oppitunti: Itämeri, täynnä villiä asiaa Itämeri! Sehän on tuo nätti sinertävä meri tuossa kivenheiton päässä Turun Klassikon koulusta, Puhurin Poikien sivistyksen synnyttäjästä. Kyllä, suunnaton osa urheista Puhurin Pojista ovat saaneet latinan karvaisella vitsalla höystetyn akateemisen koulutuksen juuri tuossa opinahjossa. Kuvat: Niina Orvasto Totesin tähän, että kyllä ne kaupunginvuokraluukutkin vähän rajuja on, mutta tuohan vastaa jo var(i)sin su(ota)urta vahingon määrää! Aina yhtä ihana hovikuskini haki tilanteeseen ratkaisua järjen avulla. Päädyimme Internetiin, tuohon keskiikäisten minoksenlabyrinttiin. Löytömme oli karmivaa. Pelkästään Suomen aluevesillä tehdään ajoittain vakavia ympäristön raiskauksia, jotka kuitenkin tuomitaan oikeudessa herrasmiesraiskauksina. Luonnosuojelioille tämä on nyrkki naamaan ja puukko rintaan. Omaa mieltänikin varjosti yhtäkkiä varjo, varjo epäilyksestä utopiaa kohtaan, eikö kaikki olekaan hyvin hyvinvointivaltion luonnolla? Vetäydyin itseeni, surffasin pääkoppani mainingeilla ja pääsin nirvanaan etsimään faktoja Itämeren tilanteesta. Trippini oli tuloksekas, ja avasi silmäni, nyt näen aallonpituuksia mitä muut eivät. Onko kaiken takana sittenkin S/Y Ukkopekka? Takaisin mereen. Meri on kauheassa tilassa! Typpeä, sontaa, virtsaa, öljyä, kemikaaleja, lannoitteita, IHMISIÄ, lisää sontaa ja vielä lisää virtsaa vuodatetaan koko ajan Itämereen! KUOL- KAA SAASTEISET SAASTUTTAJAT! Näin toteaa tapaamani kampela, jolla ei ole nimeä. Tuon nimettömän Kampelan tapasin ollessani yhtenä keskiviikkona Ruissalon saaren yhdellä rannalla siristämässä silmiäni luonnon ja muidenkin materiaalisten asioiden kauneudelta. Kampela se sieltä rantakivikosta huuteli rivouksia ohikävelleelle eläkeläisparille. Menin katsomaan, kuka se siellä oikein keuhkoaa, ja kampelahan se siellä tärisi. Olenhan oppini jo viiden vuoden aikana tuolla klassipahkassa saanut, joten siinä leikkisän leppoisasti heitin settiä kampelalle latinaksi. Hovikuskini ihmetellessä moista naurettavuutta totesin kampelan olevan tuohtunut kotinsa kunnallistekniikasta. Tämän tuohtumuksen syynä olivat kampelayksilön vesijohtoveden maistuminen sonnalle ja virtsalle sekä haisevan bensalle jossa on fairya. Viemäröinti taas tuntuu olevan vedetty nykyään suoraan hänen olohuoneeseensa, sillä sontaa ja virtsaa on yli oman tuotannon. 16 Luonnon ajatonta eleganssia Ruissalossa.

17 Nämä faktat ovat aidosti faktoja. Itämereen on vuosikymmenten ja vuosisatojen ajan laskettu ihmisten ulosteita ja ylijäämää, sinnehän kun se tuote niin iloisesti vajoaa. Out of sight, out of mind slogan pätee tässä ja pääasiassa kaikessa meri-dumppaustouhussa. Luonnonystäviä isketään naamaan kasvavilla levälautoilla. 17 PUHURI 4/2008 Meri-dumppaus? Oi kyllä, se on itse kehittämäni termi. Satunhan olemaan Puhuri-lehden ikioma ja melkein ainoa julkinenluonnostavälittäjä, joten lasken itselleni privileegion kehittää moisia termejä muita valistaessani näin kynällä joka vielä toistaiseksi on osoittautunut miekkaani heikommaksi. Itämeressä helpoiten huomattava saasteiden haitta on kasvanut leväkanta. Varsinkin wc-tuotteet ja maanviljelyslietevedet, jotka ovat suurin kuormitus Itämereen, sisältävät ravinteita mitkä takaavat levien hyvät elinolot. Harva tietää, että Itämeren saastuminen on muutakin kuin levien lisääntymistä. Itse asiassa se on paljon enemmän: kuolevia kaloja, kotilajien sukupuuttoa, murtoveden herkän ekobalanssin keikahtamista. Kuolevat kalat joutuvat yhä useammin happikadon tai/sekä ravinnon niukkuuden takia kuoleman partaalle. Näin taitaa käydä kampelallemmekin. Itämeren saastuminen ei myöskään ole paikallista. Se on yhtä globaalia niin kuin Nokian kännyköiden tuotanto. Tästä tulee kehkeytymään ulkopoliittisia kysymyksiä, siitä, kenellä on oikeus saastuttaa yhteistä merta? Onko reilua muita Itämerivaltiota kohtaan se, että yksi tai useampi saastuttaa muiden yrittäessä pelastaa tätä ainutlaatuista merta? Tällä hetkellä on menossa useita projekteja joilla on kansainvälistä merkitystä. Viimeisin suuri projekti oli vuonna 2005 Ruotsin ja Suomen sekä kansainvälisen lainoituksen ja pääomasijoituksen turvin Venäjälle osaksi rahoittama Pietarin kaupungin lounaisjätevedenpuhdistamo. Tämä on askel kohti parempaa, sillä yksikään valtio ei pysty merta yksin pelastamaan. Se näyttää mahdottomalta yhteistyölläkin. Mielestäni on mahdollista, että Itämerivaltioiden kesken VOI muodostua ulkopoliittisia jännitteitä juuri jokaisen valtion päästöponnistelujen vertailussa. Haukkaulkoministereitä ei onneksi ole monella Itämerivaltiolla. Mietitään esimerkiksi eri elinkeinoalojen riippuvuutta itämerestä, ja eritoten riippuvuutta sen tilasta. Kauppamerenkulkua ei haittaa mikään niin kauan kuin vesi pysyy edes hieman nestemäisenä, ja kunhan levälautat eivät tuki jäähdytysvedenottoputkia. Kun taasen katsotaan asiaa vaikka ammattikalastajien näkökulmasta, niin kuinka hymy naamalle leviääkään kun troolista tulee ylös pelkkää levää ja yksi kolmisilmäinen kala joka karkasi Olkiluodosta. Tästä johtuen on raskaanteollisuuden mailla joiden suurin painotus on kauppamerenkulussa helpompaa vitkastella merensuojelussa, sillä se ei häiritse vakavasti heidän tulokehitystään. Suurempi paine meren puhtaanapitoon on mailla joiden elinkeinoelämän skaalasta iso osa on kalantuotantoa. Kauaskatseisesti miettien nämä dilemmojen poikaset voivat olla joskus osa suurempaa konfliktia puhtauden huvetessa maailmasta. Pian puhtaasta makeasta vedestä käydään sotaa. Oikeasti. Ennen kuin lähdet hamstraamaan Pirkkalähdevettä lähikaupan hyllyiltä, lue, mitä minulla on sanottavana Itämerestä. Itämeri on herkkä kuin ihmismieli, sinne mahtuu sontaa, joka vahingoittaa sitä, vaikka ei aluksi siltä näytä. Mutta vasta iän kasvaessa vahingot astuvat esiin suurina ja korjaamattomina, jolloin psykiatrinen hoitokaan ei enää pelasta tuota herkkää mieltä. Tämä kaikki on kenties tuota kampelan latinan taitoa lukuun ottamatta totta. En minä tässä lämpimikseni näppäile. Herätkää, kuulkaa, kuinka meri itkee. Itkuhälyttimestä on volyymi liian pienellä!

18 Keskikesän seikkailuita: Elämää pakkopaidassa SEKÄ Yarr maties! Intohimoista saareen puksutusta merirosvon toimesta Asiantuntijoiden puunkaatovinkit: Vaihe I: tankkaa moottorisaha(aja). Vaihe II: leikkaa puuta. Vaihe III: jumita saha puuhun. Vaihe IV: kutsu kaveri auttamaan. Vaihe V: kaada puu ortodoksisesti lankulla. Vaihe VI: pelasta saha. Vaihe VII: lämmitä sauna ja nauti hedelmistä. Fysiikanlakien vastaisesti herra H on yllättävän ketterä ja tilava kesäpesä jopa 10 hengelle 18

19 Lihavien valkoisten karvapallojen vieraana Unelmien klapikaupat syntyivät kovan tinkimisen jälkeen. Tällä kertaa pelletit päätyivät Italiaan. Sammakot kosiomatkallaan. Toinen Yksinäisiltä vuorilta, toinen Englannista Hattivattien vaapukkahillo-tanssi paikallisissa kyläjuhlissa koko suvun voimin. Med amerikan serkku Uneton Seattlessa - Eksynyt Muumilaaksossa 19

20 Paapan pakinoita: Juoksuhaudantie Hannu Paappa Pojat, jonkun teistä on ryhdyttävä kampanjapäälliköksi. Eräänä elokuisena iltana Pannu Haapan tutkapari, Leikki Haaksonen otti asiakseen soittaa ja aloittaa: Nooo Terveee. Kyseisestä fraasista oli muodostunut kumppanusten kesken pieni sisäpiirin vitsi, joka ilmaisi kokonaisuudessaan Pannulle mikä olisi Leikillä päivän agenda. Nyt olisi taas tiedossa projekti, josta ei kotona kannattaisi informoida etukäteen, eikä ainakaan projektin aikana. Jälkikäteen sitten yhdessä mietitään kannattaako kertoa ja mitä, riippuen vähän siitä miten homma on taas hovissa muuttunut kun on touhuttu. Lumessa kahlaavat kumppanukset Koska Pannu tiesi jo etukäteen Leikin käyttävän seuraavan parinkymmenen minuutin aikana kaikki demagogiset taitonsa, Pannu huokaisi syvään, meni takkahuoneeseen, ja sulki oven perässään. Aivoissa vilisti rajusti. Mieleen palasi viime talven Levin reissu, josta takaisin tullessa poronlihat käytiin noukkimassa Ruotsin puolelta jostain vanhasta arkkupakastimesta, kun on halpaa. No, olihan se, ainakin niin kauan kun on käyttöetuautolla liikenteessä. Mieleen pilkisti myös Pannun nykyisen vaimon lakoninen kommentti; Olisiko Norjassa vielä halvempaa? Eikä siitä ollut kuin muutama viikko kun Leikki ilmoitti, että huomenna sitten mennään konkurssihuutokauppaan Vihtiin. Aamulla sitten kuuden aikaan lähdettiin, ja oli muuten ensimmäinen kerta kun Leikki on koskaan ollut missään ajoissa. No, päivä oli pitkä ja kummallekin tarttui sen verran kaikenlaista kivaa kyytiin. Kylänmiehet paikan päällä naureskelivat, että minnekäs pojat ovat menossa, ja että kannattaa varmaan valita vähän pienempiä teitä. Henkilöauton ja vähintäänkin mielenkiintoisen vaunuyhdistelmämme yhteen sidottu kokonaismitta huiteli siinä 15 metrin paikkeilla. Ainaiseen ylioptimismiin taipuvaisena miehenä Pannu hääti ajatukset ja koitti siirtää fokustaan tämänkertaisen projektin ytimeen. Tunnetusti Leikillähän lähtee aina laukalle, vaikkei projekti olisi alkanutkaan. Tiukemmin Pannun otsa rypistyi, kun kuuli että lippukunta on sotkettu mukaan. Nyt pitää pysyä raameissa, ehti Pannu ajattelemaan ennen kuin kuuli, että todellisuudessa operaatio oli Keksin hommaama. Nyt sitten ei kun syöksyen eteenpäin, tuumi Pannu ja ilmestyi seuraava päivänä työmaalle. Kun Pannu näki ensimmäisen kerran urakan, mielen valtasi epäusko. Viiden minuutin debatin Keksin kanssa käytyään alkoi tämänkertaisen humpan askelmerkit selvitä. Purettavan talon nurkassa oli juuri Puhurin Poikien tulevan saunan kokoinen hirsikehikko, kohtuullisen hyväkuntoinen sellainen. Kun puramme talon ympäriltä, saamme hirret saareen. Tällä kertaa tässä on ideaa, myönsi Pannu, vaikka edessä olevan urakan määrä ja aikataulu hirvitti. Katsoessaan työmaalle Pannun ensimmäinen assosiaatio liittyi Raisiolaisiin koirankusettajiin. Nimittäin vaikka Ihalassakin on metsää ja lenkki- 20