Harhaoppisia ovat siis ne, jotka eivät ota vastaan Jumalan kokonaisilmoitusta Raamatussa, vaan ylikorostavat joitakin opinkohtia.

Transkriptio

1 Raamattutunti MISTÄ TUNTEE HARHAOPIN? Me elämme totisesti sekavaa aikaa. Jo kirkon sisälläkin on monenlaisia käsityksiä, näkemyksiä ja oppeja. Puhumattakaan sitten muusta maailmasta. Ei ihme, että monet kristityt ovat hämmentyneitä ja sekaisin? Mitä tässä pitäisi uskoa? Kuka tai mikä on oikeassa? Tai onko kukaan? Onko kaikki vain suhteellista? Onko vain hyväksyttävä se, että totuuksia on monta, myös kirkossa? Vai onko meillä keinoja erottaa oikea opetus väärästä? Mistä tuntee harhaopin? Monta kertaa olen kuullut uskovilta sellaisen vastauksen, että meidän tulee rukoilla seurakunnalle henkien erottamisen armolahjaa. Se on aivan oikein. Mutta uskon, että henkien erottamisessakin voidaan käyttää tiettyjä välineitä. Pyhä Henki ei osoita meille totuutta ja valhetta ikään kuin suoraan taivaasta, tai jotenkin sydämen puheena, vaan Pyhällä Hengellä on välineet näyttää meille, mikä on harhaa ja mikä on Hänestä. Nyt varmaan jo ymmärrätte, että puhun Raamatusta. Ilman Raamattua on mieletöntä edes pohtia sitä, mikä on oikein tai väärin. Meille kristityille Raamattu on tärkein, ja viime kädessä ainoa väline totuuden ja harhan erottamiseen. Siksi me voimme suoralta kädeltä sanoa, että ne, jotka eivät pidä Raamattua auktoriteettina, ovat harhaoppisia. Jeesushan sanoi sinun sanasi on totuus (Joh. 17:17). Jumalan sana on totuus. Sen avulla me voimme vain selvittää, mikä on harhaoppia. Muut uskonnot, Raamatun arvovallan kieltävät kristilliset lahkot ja liberaaliteologiasta nousevat opetukset ovat siis jo lähtökohdissaan harhaoppeja. Totuus edellyttää Raamatun asettamista ainoaksi lähteeksi. Hyvin äkkiä me joudumme kuitenkin ongelmiin myös Raamatun kanssa. Liikkeellä on monenlaista opetusta, jota väitetään raamatulliseksi. Joku sanoo, että on raamatullista kastaa vain aikuisia. Joku sanoo, että on raamatullista viettää sapattia. Joku sanoo, että on raamatullista, että homoja vihitään avioliittoon jne. Usein Raamattua ei kuitenkaan lueta kokonaisuutena, Jumalan täydellisenä ilmoituksena. Sieltä vain poimitaan jokin yksityiskohta, ja rakennetaan sen ympärille uusi kirkkokunta. Helluntailaisuudessa on tapahtunut juuri näin. Pyhällä Hengellä täyttyminen, henkikaste nostetaan keskukseksi, joka kumoaa vuosituhantisen opetuksen Pyhästä Hengestä. Tällöin Raamatun kokonaisilmoitus kärsii. Harhaoppisia ovat siis ne, jotka eivät ota vastaan Jumalan kokonaisilmoitusta Raamatussa, vaan ylikorostavat joitakin opinkohtia.

2 Toki moniin yksittäisiin kysymyksiin löytyy Raamatusta suoria vastauksia. Joitakin harhoja voidaan torjua jonkun yhden jakeenkin perusteella. Vaikkapa se sitkeä harha, että Jeesus oli oikeastaan vain Jumala, joka käväisi maan päällä, oli jonkinlainen henkiolento, ilman ihmisen raadollisuutta. 1. Joh. 4:3 sanotaan: Yksikään henki, joka kieltää Jeesuksen (lihaan tulleena, kuten edellisessä jakeessa sanotaan), ei ole Jumalasta. Ilman ihmiseksi syntynyttä, tosi ihmistä, Jeesusta, ei voi ajatellakaan pelastusta kristillisessä mielessä. Totuuden löytäminen vaatiikin syvällistä paneutumista Jumalan sanaan. Se vaatii sitä, että rukoillen pyydetään Pyhää Henkeä kirkastamaan meille sanaa. Tämä on niin vaativa asia, että yhden ihmisen kohdalla se on oikeastaan mahdotonta. Meillä ei kenelläkään ole yksin kykyä vastaanottaa tai käsittää Jumalan salaisuuksia. Siksi Pyhä Henki on uskonutkin totuuden Kristuksen Kirkon haltuun. Totuus on siis yhteisöllinen ei yksityinen asia, niin kuin nykyaikana niin helposti ajatellaan: Mun mielestä tää on näin, Mä en voi hyväksyä tollasia oppeja, Mun Jumala ei ole ahdasmielinen. Raamattu on ehdoton auktoriteetti, niin kuin jo sanoin. Mutta Raamatun ymmärtämiseen tarvitaan Kristuksen ruumista, seurakuntaa. Jumalan seurakunta on totuuden pylväs ja perustus, sanoo apostoli Paavali Timoteukselle (1. Tim. 3:15). Voidaan sanoa, että totuus on katolista eli yleistä tai yhteistä. Totuus on annettu koko Kristuksen tosi kirkolle. Voidaan sanoa, että totta on se, mitä kristityt ovat aina ja kaikkialla uskoneet. Jos joku yrittää väittää totuudeksi jotain sellaista, jota kristityt eivät ole aina ja kaikkialla uskoneet ja opettaneet, hän on tuomassa kirkkoon harhaa. Tällaisia harhoja ovat selvästi esim. ylöstempausoppi tai naispappeus tai homoparin siunaaminen, koska näin kirkko ei ole aina ja kaikkialla opettanut. Ne ovat moderneja uutuuksia, jotka vääristävät totuuden. Totuuden saavuttamiseksi Kristus on antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat sitten me pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen emmekä ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opintuulten heiteltävinä Silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta jne (Ef. 4:11-15). Vapahtaja asetti siis kirkkoonsa totuuden opettajat, saarnaviran haltijat, jotta seurakunta pääsisi totuuteen ja pysyisi siinä. Näin on tänäänkin, vaikka väärät opettajat pyrkivät hämärtämään tämän Kristuksen antaman tehtävän. Koska Raamatusta oli jo ensimmäisinä vuosisatoina liikkeellä monenlaisia käsityksiä, kutsuttiin koolle koko kristikunnan yhteisiä kirkolliskokouksia. Niissä pyydettiin Pyhän Hengen johdatusta, jotta voitaisiin kiteyttää se, mikä on Raamatun totuus. Näiden seitsemän ekumeenisen kirkolliskokouksen työskentelystä syntyivät Nikean-Konstantinopolin uskontunnustus (se, jonka luemme aina Luther-säätiön messuissa) ja apostolinen uskontunnustus (joka on alun perin kasteeseen liittyvä tunnustus). Näiden lisäksi hyväksyttiin nk. Athanasiuksen uskontunnustus sitovaksi ja velvoittavaksi Raamatun selittäjäksi. - Niissä ei ole mitään sellaista, mikä ei ole peräisin Raamatusta.

3 Uskontunnustukset ovat syntyneet juuri sellaisessa tilanteessa, jota me tänään olemme täällä pohtimassa. Kun monenlaiset opit törmäsivät toisiinsa, tuli tärkeäksi määritellä, mikä on totta, mikä harhaa. Uskontunnustukset ovat syntyneet juuri harhaoppien tunnistamiseksi ja hylkäämiseksi. Huomatkaa, että niilläkin, jotka eivät arvosta uskontunnustuksia, on itsellään jokin tunnustus, jokin oppi. Joku voi väittää sitoutuvansa vain Raamattuun, mutta hänelläkin on jokin oppi, vaikka hän ei lausuisi sitä ääneen. Vaikkapa oppi henkikasteesta tai uudestisyntymisestä. Uskontunnustusten avulla tosi kirkko pystyi torjumaan gnostilaisuuden, donatolaisuuden, monofysiitit, manikealaiset, doketistit, eboniitit, areiolaiset ja monet muut harhaopit. Mm areiolaisuus oli vaarassa saada valtaansa koko kristikunnan 300-luvulla. Areiolaisuuden mukaan Jeesus ei ollut suinkaan Isän vertainen, eikä missään tapauksessa samaa olemusta kuin Isä. Eikä Jeesus muka ollut syntyisin Isästä. Tätä harhaa vastaan meillä edelleenkin luetaan kirkoissa, että Jeesus on samaa olemusta kuin Isä ja hän on Isästä, ennen aikojen alkua syntynyt. Jos areiolaisuus olisi voittanut, ei Jeesuksella olisi sitä asemaa, joka hänelle Jumalan Poikana kuuluu. Me tuskin ymmärrämme, kuinka ratkaisevassa asemassa uskontunnustukset ovat olleet raamatullisen kristillisyyden säilymisessä. Kaikki oikeaoppiset kirkot maailmassa ovat sitoutuneet näihin kolmeen uskontunnustukseen. Niissä on ilmaistu se minimi, se vähimmäisoppi, jonka perusteella jotakin ihmistä tai kirkkokuntaa voidaan pitää kristillisenä ja raamatullisena. Sitä murheellisempaa on huomata, ettei uskontunnustuksille enää anneta sitä arvoa, joka niille kuuluu. Kouvolan entinen lääninrovasti kertoi minulle, että hänen rovastikuntaansa tulleet uudet papit kiertelivät ja kaartelivat, kun hän kysyi, pitävätkö he uskontunnustuksia totena. Joku selitti, että ne kuuluivat antiikin maailmaan, joka väitti, että ne ovat vain kaunokirjallisuutta tai runoutta, joku olisi halunnut ajanmukaistaa uskontunnustukset. Samoinhan todettiin Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimuksessa Uskonko niin kuin opetan? vuodelta Seurakuntien työntekijöiltä kysyttiin uskoa yhteentoista uskonkohtaan, joista suurin osa liittyi uskontunnustuksiin. Vain 47 % työntekijöistä oli valmis varauksetta hyväksymään kaikki kohdat. Kuitenkin vanhat harhaopit nostavat aina uudelleen päätään. Vaikkapa siinä Mitä uskoa -ohjelmasarjassa me saimme kuulla monenmonta vanhaa harhaa. Vaikkapa teol. tri Kari Kuula opetti televisiossa, että kuoleman jälkeen Jumala vielä suostuttelee sieluja puolelleen. Ja voi olla, että kaikki lopulta pääsevät taivaaseen. Tällainen apokatastasis-oppi riivasi jo varhaiskirkkoa ensimmäisten vuosisatojen aikana. Kerta toisensa jälkeen se on osoitettu epäraamatulliseksi, mutta aina se vain nostaa päätään. Eikö riitä, että Athanasiuksen uskontunnustuksessa sanotaan, että hänen (siis Kristuksen) tullessaan kaikkien ihmisten on noustava kuolleista ruumiillisesti ja käytävä tilille siitä, mitä ovat tehneet.

4 Kolme uskontunnustusta sisältyvät myös Luterilaisiin tunnustuskirjoihin, joihin me myös olemme sitoutuneet. Nämä luterilaiset tunnustukset eivät pyrkineet sanomaan mitään uutta vaan ainoastaan määrittelemään Raamatun totuuden suhteessa harhaoppeihin. Augsburgin tunnustuksessa sanotaankin, että se on vain opin yhteenveto, jossa ei voida havaita mitään, mikä olisi vastoin Raamattua ja katolista tai roomalaista kirkkoa. Luterilaisuus ei ole siis mikään uusi oppi, vaan se vain jatkaa apostolien opettamaan raamatullista uskoa. Se haluaa opettaa niin kuin kristityt aina ja kaikkialla ovat uskoneet ja opettaneet. Roomalaiskatolinen kirkko oli keskiajan kuluessa luopunut tästä Raamatun mukaisesta opetuksesta ja kehittänyt omia erityisoppejaan Mariasta, pyhimyksistä, messu-uhrista, aneista, pyhiinvaelluksesta, kiirastulesta jne. - Valitettavasti ei nyt ole aikaa enempää paneutua luterilaisiin tunnustuskirjoihin. Sanonpa vain, että jos edes papit olisivat lukeneet luterilaiset tunnustuskirjat, meillä olisi huomattavasti vähemmän epäselvää ja harhaista opetusta seurakunnissa. Tässä on nyt siis lueteltu ne välineet, joiden avulla meidän useimmiten on mahdollista tunnistaa harhaopit harhaopeiksi. Pohjimmiltaan siis vain Raamattu, mutta sitä selittävät oikein kolme uskontunnustusta ja luterilaiset tunnustuskirjat. Valitettavasti näitä aseita käytetään liian vähän ja ne pääsevät usein tylsymään. 2. KUINKA USKONTUNNUSTUKSET AUTTAVAT MEITÄ TUNNISTAMAAN HARHAOPIT? Jo uskontunnustusten rakenne kertoo meille, mistä aidossa kristillisessä uskossa on kysymys. Kaikki uskontunnustuksen jakaantuvat näet kolmeen osaan, joissa käsitellään Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä. Näin jo lähtökohdissaan osoitetaan, että oikea usko on uskoa Kolmiyhteiseen Jumalaan. Jumalaan, jolla on yksi olemus, mutta kolme persoonaa. Näin harhaoppeja ovat kaikki ne uskonnot, jotka hylkäävät kolminaisuusopin. Siis kaikki pakanauskonnot, mutta myös eräät suuntaukset, jotka kyllä väittävät olevansa kristillisiä, kuten Jehovan todistajat ja mormonit. Mutta uskontunnustukset osoittavat myös nk. kristikunnan sisäpuolelle. Kristillisen kirkkokunnan nimellä kulkee sellaisiakin, joissa Jumalan pyhää kolminaisuutta ei opeteta tasapainoisesti ja puhtaasti. Nykyään kansan parissa on paljon uskonnollisuutta, jossa puhutaan lähes pelkästään Taivaan Isästä, ei Jeesuksesta, eikä Pyhästä Hengestä. Se ei ole vielä kristinuskoa. Toisella laidalla ovat sitten äärikarismaattiset suuntaukset, joissa Pyhälle Hengelle suunnataan suurin huomio. Rukoillaan ja palvotaan Pyhää Henkeä, huudetaan Häntä avuksi, jopa käsketään Häntä laskeutumaan. Kuitenkin Raamatussa Pyhä Henki ei saa ollenkaan tällaista huomiota. Hän on kuin arka lintu, joka laskeutuu Karitsan ylle. Huomio Uudessa testamentissa on täysin Kristuksessa ja Hänen työssään. Pyhä Henkikin vain kirkastaa Kristusta. Siksi Pyhää Henkeä korostettaessa on suuri vaara mennä harhaan raamatullisesta kristinuskosta. Ajaudutaan hurmahenkisyyteen, jossa Jumalan sana, sakramentit, virka ja muut olennaiset asiat sivuutetaan. Jää vain yksilön kokemus.

5 Toiseksi uskontunnustuksista näkee sen uskon totuuden, että Jumala on kaiken Luoja. Kaikki näkyvä ja näkymätön on lähtöisin hänestä. Luomisen kiistäminen on siis selkeä harha. Siitä, kuinka luominen on tapahtunut ja kuinka luomiskertomus käytännössä tulkitaan, voi toki esiintyä vaihtelua. Luomisuskon hylkääminen johtaa hyvin äkkiä sellaisiin harhoihin kuin miehen ja naisen suhteen vääristymiseen (naispappeus, homoseksuaalisuus) sekä mm. rotujen epätasa-arvoon, rasismiin. Kolmanneksi uskontunnustuksissa sitoudutaan Jeesusta koskeviin historiallisiin tosiasioihin, ei vain joihinkin yleviin henkisiin periaatteisiin. Jeesus on todella syntynyt neitsyestä, todella ristiinnaulittu, todella ylösnoussut, todella taivaaseen astunut, todella Isän oikealla puolella, todella tulossa tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Kun past. Markku Suokonautio sanoo, että Jeesus ei ruumiillisesti noussut kuolleista, vaan kyseessä on symbolinen myytti, niin hän on selkeästi astunut kristinuskon ulkopuolelle. Raamattuhan selvästi opettaa: Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva (Room. 10:9). Ylösnousemuksen historiallisuuden kieltäjä ei siis pelastu! Historiallisten tosiasioiden kieltäminen kuuluu nykyisin liberaalin teologian ohjelmaan. Juuri näistä harhoista on eniten valitettu tuomiokapituleihin, mutta lähes poikkeuksetta on papit vapautettu syytteistä. Esim. neitseestäsyntymistä ei kapitulien mukaan tarvitse pitää todella tapahtuneena asiana. - Näin olemme hyvin lähellä tilannetta, että Suomen ev.-lut. kirkko jo virallisen päätöksenteon tasolla luopuu uskontunnustuksestaan. Ei ehkä periaatteessa, mutta käytännössä. On syytä palauttaa mieliin Franz Pieperin määritelmä: Kirkkokunnan luonnetta ei ratkaise virallinen oppi, jota siinä opetetaan vaan se oppi, mikä siinä todellisuudessa on käytännössä (siis saarnatuoleissa) Kirkkokunta ei menetä oikeauskoista luonnettaan siinä tilapäisesti ilmenevien harhaoppien johdosta. Oikeaoppisen määreen kirkko menettää vasta silloin, kun se ei enää menettele Room. 16:17 mukaisesti eikä siis nuhtele siinä ilmenevää harhaa ja lopulta poista sitä keskuudestaan, vaan antaa sen elää rauhassa ja näin tosiasiassa myöntää sille yhtäläisen oikeutuksen totuuden rinnalle. Jokainen voi tiedotusvälineitä seuraamalla todeta, ollaanko Suomen kirkossa jo tässä tilanteessa. Harhan salliva joutuu itse harhaan. Vähäinenkin hapate hapattaa koko taikinan. Neljäntenä kokonaisuutena puhutaan uskontunnustuksissa Pyhästä Hengestä ja Hänen työstään. Siitä vielä lopuksi muutama näkökulma: Me uskomme Pyhään Henkeen joka on puhunut profeettojen kautta. Tämähän on johdettu 2. Piet 1:21:stä: Yksikään profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisten tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet.

6 Raamattu on siis kokonaisuutena Pyhän Hengen inspiroima, Hengen johtamien ihmisten kirjoittama. Raamatusta ei sen tähden voi jättää pois mitään. Sitä ei myöskään voi tulkita mieleisellään tavalla. Kaikella Raamatussa on jokin tarkoitus, myös meille käsittämättömillä kohdilla. Suurin osa harhaopeista johtuu tämän keskeisen uskonkohdan sivuuttamisesta: Pyhä Henki on puhunut profeettojen (ja apostolien) kautta. Se on meille sitovaa ja velvoittavaa. Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi. Kasteita ei siis voi kristillisen uskon mukaan olla monta. Uudestikastaminen on Raamatun vastaista: Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste (Ef. 4:5). Ja mikä onkaan kasteen sisältö: syntien anteeksisaaminen, ja sitä kautta uusi elämä Jumalan lapsena. Kaste ei siis ole kuuliaisuuden askel tai uskon tunnustamista. Uskontunnustukset määrittelevät kasteen sisällöksi nimenomaan syntien anteeksisaamisen. Tämä perustuu Raamatun opetukseen: Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne. (Ap.t. 2:38) tai Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois (Ap.t. 22:16). Ja vielä yksi kohta Nikean tunnustuksesta: Uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen kirkon, joka on Pyhän Hengen työtä. Maailmassa on siis vain yksi Kirkko, yksi Kristuksen ruumis. Me emme kuitenkaan ajattele ainoastaan niin, että kaikki Jeesukseen uskovat ovat tuon ruumiin jäseniä. Siis että kyseessä on vain jonkinlainen näkymätön uskon yhteys. Tällainen ajattelutapa on monin paikoin tehnyt näkyvän kirkon ja seurakuntayhteyden tarpeettomiksi. Ja niin uskovat jäävät yksinäisiksi, vain oman uskomisensa varaan. Tämä on vaarallinen harha. On riemullista saada tunnustautua yhteen, pyhään, yhteiseen (eli katoliseen) ja apostoliseen kirkkoon. Se ei ole vain jotain näkymätöntä vaan se piirtyy esiin tässä maailmassa. Kaikkialla siellä, missä evankeliumia puhtaasti saarnataan ja sakramentit oikein toimitetaan, siellä on pyhien yhteisö, Kristuksen tosi kirkko. Siksi me saamme täällä yhteisössä iloita, että me saamme olla tässä yhdessä, pyhässä, yhteisessä ja apostolisessa kirkossa. Ei niin, että vain ME olisimme tuo kirkko. Mutta me olemme osa tuota kirkkoa. Hienosti sanottua: tuo Kristuksen kirkko toteutuu tai realisoituu tässä jumalanpalvelusyhteisössä. Täällä on kaikki se, mikä tekee kirkosta kirkon. Tämä ei ole meille ylpeilyn asia, niin että voisimme asettua toisten yläpuolelle. Meidän ei pidä ajatella, että me olemme oikeaoppisia, meillä on kirkko, muut ovat väärässä. Tällä tavoin me asettuisimme toisten yläpuolelle, tuomitsisimme toiset, olisimme kovia heitä kohtaan ja tulisimme omavanhurskaiksi.

7 YHTEENVETO: 1. Jumalan sana on ainoa keino totuuden ja harhan erottamiseksi 2. Totuus on annettu Kristuksen tosi Kirkon talletettavaksi 3. Kirkon opetusviran tehtävä on saattaa seurakunta totuuteen 4. Uskontunnustuksiin ja tunnustuskirjoihin on kiteytetty Raamatun totuus harhaoppien torjumiseksi. 5. Uskontunnustusten sisältönä on usko Kolmiyhteiseen Jumalaan, jonka persoonien tulee olla tasapainossa julistuksessa ja elämässä. 6. Jumala Luojana on luovuttamaton lähtökohta 7. Jeesuksen elämän historialliset tapahtumat ovat uskon perusta 8. Pyhän Hengen työ toteutuu Kirkossa sanan ja sakramenttien välityksellä