LAAJAKAISTA KAIKILLE TYÖRYHMÄN VÄLIRAPORTTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAAJAKAISTA KAIKILLE TYÖRYHMÄN VÄLIRAPORTTI 10.1.2012"

Transkriptio

1 1 LAAJAKAISTA KAIKILLE TYÖRYHMÄN VÄLIRAPORTTI

2 2 SISÄLLYS 1. Hankkeen tausta Julkinen tuki 4 2. Työryhmän toimeksianto 6 3. Työryhmän kokoukset Asiantuntijavieraiden kuuleminen sekä vierailut 6 4. Laajakaistaverkon toteuttamisen vaihtoehdot Hankeen toteuttamisen vaihtoehdot Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi 9 5. Työryhmän suositukset Hankkeen tausta

3 3 Pääministeri Matti Vanhasen II hallitus asetti vuonna 2008 tavoitteeksi, että huippunopea 100 Mb/s laajakaistayhteys on vuoteen 2015 mennessä enintään kahden kilometrin tilaajajohdon päässä vakinaisista asuinpaikoista. Haja-asutusalueilla verkkoja rakennetaan osaksi julkisella tuella. Hanke on nyt edennyt toteuttamisvaiheeseen. Ensimmäiset pilottihankkeet ovat jo valmistuneet. Laajakaistahankkeen päävaiheen hankkeiden rakentaminen on alkanut kesällä Liikenne- ja viestintäministeriö käynnisti kansallinen Laajakaista kaikille -hankkeen valtioneuvoston päätöksellä. Hankkeen tavoitteena on rakentaa valokuiturunkoverkko, johon voivat liittyä kaikki halukkaat kotitaloudet, yritykset sekä koulut ym. julkisyhteisöjen rakennukset siten, että yksittäisen käyttäjän omalle kontolle jää enintään viimeisten kahden kilometrin liityntäyhteys. Liikennöintinopeustavoite on 100 Mb/s. Valtioneuvoston periaatepäätöksessä tavoitteeksi asetettiin: mennessä kaikkialla maassa on kysynnän mukaisesti saatavilla 100 megabitin yhteydet mahdollistava valokuitu- tai kaapeliverkko tai muu ominaisuuksiltaan näihin rinnasteinen verkko, johon liitettävällä enintään kahden kilometrin pituisella kiinteällä tai langattomalla tilaajayhteydellä ainakin 99 prosentissa vakinaisista asunnoista sekä yritysten ja julkishallinnon organisaatioiden vakinaisista toimipaikoista voidaan käyttää erittäin suuria yhteysnopeuksia vaativia viestintä- ja muita tietoyhteiskunnan palveluita. Käyttäjät hankkivat tilaajayhteytensä omalla kustannuksellaan valitsemaltaan teleyritykseltä tai muulta toimittajalta. EU:n komission syyskuussa 2010 julkaisemassa laajakaistatiedonannossa esitettiin tavoitteita eurooppalaisten laajakaistayhteyksien kehittämiselle. Komissio esitti, että vuoteen 2020 mennessä kaikkien eurooppalaisten saatavilla tulisi olla yli 30 Mbit/s internetyhteys ja vähintään puolella eurooppalaisista kotitalouksista tulisi olla käytössä yli 100 Mbit/s liittymä. EU:n neuvosto hyväksyi asiakirjaa koskevat päätelmät joulukuussa 2010 ja puolsi komission esittämiä tavoitteita. Valokuitutekniikalla toteutetun huippunopean verkon etuna on, että se on kohtuullisin kustannuksin päivitettävissä nopeuksiin, jotka riittävät kaikkiin nykyisiin ja tuleviin palveluihin ainakin 50 vuodeksi. Liikenne- ja viestintäministeriö on useassa yhteydessä korostanut sitä, että tilaajan on voitava valita tilaajaliittymän tekninen ratkaisu ja yhteysnopeus, koska tilaaja maksaa myös tilaajayhteyden kustannukset. Laajakaistahankkeen onnistumisen kannalta on tärkeää, että tilaajille on jatkossa tarjolla myös halvempia langattomia vaihtoehtoja. Tämä toisi rakennettavat verkot useampien taloudellisten mahdollisuuksien ulottuville ja lisäisi liittymien kysyntää. Tämä puolestaan saattaisi tehdä toteuttamiskelpoisiksi sellaisiakin hankkeita, joiden tilaajakysynnän teleyritykset ovat arvioineet liian pieneksi. Ehkä merkittävin yksittäinen tapahtuma Kuhmossa hankkeen aikana on ollut liikenne- ja viestintäministeri Suvi Lindenin vierailu Kuhmon kaupungintalolla , jossa ministerille esitettiin kansallinen laajakaista kaikille hanke Kuhmon näkökulmasta. Tapaamisessa korostettiin perifeeristen ja pinta-alaltaan isojen kuntien rajallista mahdollisuutta osallistua hankkeen kustannuksiin. Ministerille esitettiin, että Kuhmossa ja muualla Kainuussa kunnan maksuosuus hankkeen kustannuksista olisi enintään 8 %. Myöhemmin tämä asia toteutui Kainuun osalta pl. Kajaani ja Paltamo Julkinen tuki Laajakaistatuki on tarkoitettu vain sinne, missä tietoyhteyksien kaupallisesti kannattava rakentaminen on mahdotonta. Käytännössä haja-asutusalueille valokuituverkkoja syntyy alueille, jotka ovat tukikelpoisia.

4 4 Teleyritykset maksavat hankkeen tukikelpoisista kustannuksista vähintään kolmanneksen. Julkinen tuki - kaksi kolmannesta tukikelpoisista kustannuksista - jakautuu valtion, kuntien ja EU:n kesken. Tukea maksetaan ainoastaan niille hankkeille, jotka eivät ole kaupallisesti toteutettavissa. Nopeita yhteyksiä rakennetaan vain sinne, missä niille on kysyntää. Laajakaistahankkeille myönnettäviin tukiin on käytettävissä yhteensä noin 130 miljoonaa euroa (valtio 66 miljoonaa euroa, EU:n Manner-Suomen maaseutuohjelma noin 25 miljoonaa euroa ja kunnat noin 40 miljoonaa euroa). Kunnan osuus hankkeen tukikelpoisista kustannuksista on 8, 22 tai 33 prosenttia riippuen kunnan taloudellisesta kantokyvystä, väestötiheydestä, laajakaistahankkeen laajuudesta ja teknisestä toteutustavasta sekä asukasta kohden lasketuista kustannuksista. Siitä, mihin maksuluokkaan kukin kunta kuuluu, on säädetty valtioneuvoston asetuksella. 41 kunnassa maksuosuus on 8 prosenttia ja 59 kunnassa 22 prosenttia. Lopuissa 242 kunnassa kunta maksaa 33 prosenttia kustannuksista. Kuhmon kaupungin maksuosuus on 8 %. Muissa Kainuun kunnissa osuus on myös 8 % pl. Paltamo ja Kajaani. Julkinen tuki maksetaan hankkeen toteuttavalle teleyritykselle, mikäli kunta hyväksyy teleyrityksen hanke-ehdotuksen. Hakumenettelyssä on kolme vaihetta. Maakuntaliitto valitsee ensin kilpailutuksen perusteella kullekin hanke-alueelle teleyrityksen toteuttamaan hanketta. Toisessa vaiheessa teleyritys hakee julkista tukea Viestintävirastolta. Tukipäätöksessä määritellään hankkeen tukikelpoiset kustannukset ja tuen enimmäismäärä. Kolmas vaihe hakumenettelyssä on varsinainen tuen maksatuksen hakeminen. Maksatusta haetaan hankkeen valmistuttua tuen myöntäneeltä viranomaiselta toteutuneiden kustannusten perusteella.

5 5 Kuva 1: Kuntien maksuluokat haja-asutusalueiden laajakaistahankkeessa Lähde: 2. Työryhmän toimeksianto Maaseudun neuvottelukunta päätti kokouksessaan pykälän 21 kohdalla esittää kaupunginhallitukselle, että perustetaan työryhmä, joka selvittää keinoja alentaa asiakkaalle valokuidun

6 6 hankinnasta syntyviä kustannuksia. Tavoitteena on, että mahdollisimman monella on mahdollisuus valokuituun. Kaupunginhallitus päättää kokouksessaan pykälän 123 kohdalla perustaa laajakaista kaikille paikallisen -työryhmän ja nimetä työryhmään edustajat, puheenjohtajan sekä työryhmän sihteerin. Työryhmän tehtävänä on selvittää keinoja alentaa asiakkaalle valokuidun hankinnasta syntyviä kustannuksia sekä seurata hankkeen etenemistä Kuhmon osalta. Kaupunginhallitus nimesi laajakaista kaikille hankkeen työryhmän jäseniksi Matti Pääkkösen, Anja Karppisen, Juhana Juntusen, Mikko Kanniaisen ja Eira Piipposen. Kylien edustajina työryhmässä ovat Timo Niskanen, Mauri Väisänen sekä Urho Väisänen. Kaupunginhallitus päätti, että työryhmän puheenjohtajana toimii Matti Pääkkönen ja sihteerinä Juhana Juntunen. Työryhmässä on ollut syksyn 2011 aikana vieraana asiantuntijoita. 3. Työryhmän kokoukset Kuhmon kaupungin paikallinen työryhmä on pitänyt varsinaisia kokouksia vuoden 2011 aikana yhteensä viisi kertaa. Näiden varsinaisten kokousten lisäksi työryhmä teki vierailun Nurmekseen ja työryhmässä on ollut kuultavana hankkeeseen liittyviä asiantuntijoita. Varsinaisia työryhmän kokouksia on ollut 13.6., 12.8., 11.11, ja Työryhmän kokouksessa olivat asiantuntijavieraina Paula Karppinen Kainuun maakunta kuntayhtymästä sekä Kaisanet Oy:n projektipäällikkö Harri Lepistö. Tässä kokouksessa työryhmä sai katsauksen Kaisanet Oy:n suunnitelmista sekä sai tilannekatsauksen hankkeen etenemisestä Kaisanet Oy:n näkökulmasta. Työryhmän elokuun kokouksessa asiantuntijavieraina olivat tutkija Philip Donner sekä Paula Karppinen. Paula Karppinen oli mukana työryhmän kokouksessa Tässä kokouksessa oli läsnä myös Kuhmon kaupungin kartoittaja-piirtäjä Mirja Heikkinen esittelemässä kartta-aineistoa. Työryhmän kokouksista on laadittu muistiot, jotka ilmenevät liitteestä 1. LIITE. 3.1 Asiantuntijavieraiden kuuleminen sekä vierailut Kaupunginhallituksen asettama Kuhmon kaupungin laajakaista kaikille -työryhmä tutustui Pielisen Karjalan kuituhankkeen etenemiseen. Tutustumisessa saatiin selville, millä tavoin Pielisen Karjalassa on viety eteenpäin laajakaistaverkon rakentamista ja millaisia ajatuksia ja suunnitelmia siihen liittyen on syntynyt. KUITUVA -hanke on konkreettinen selvitystoimi, joka vietiin läpi alkuvuoden aikana. KUITUVA hanke toteutettiin, koska paikallisen teleoperaattorin hanke-ehdotus koski vain osaa Lieksan ja Nurmeksen kuntien alueista. Lieksan ja Nurmeksen maksuosuus hankkeen kustannuksista on enintään 22 %. Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy:n hallinnoimassa KUITUVA hankkeessa selvitetään mahdollisuudet perustaa Pielisen Karjalaan osuuskunta, joka hoitaa liityntäpisteiden ja käyttäjien välisen verkon rakentamisen ja ylläpitämisen. Kainuun alueella tarjouspyyntö teleoperaattoreille tehtiin siten, että teleoperaattorin oli jätettävä hanke-ehdotus koko kuntaa koskevana. Hanke-ehdotus saatiin vain yhdeltä teleoperaattorilta, mutta ehdotus sisältää Kuhmon osalta koko kunnan alueen. Selvää on, että yhden kesän aikana koko Kuhmon aluetta ei voida rakentaa kerralla, joten rakentaminen on vaiheistettava ainakin kolmelle vuodelle. Kuhmon kaupungin paikallinen laajakaista -työryhmä tutustui Rautavaaran kuituosuuskuntahankkeeseen Rautavaaran kunnan hallintojohtaja Janne Tervo kävi esittelemässä Rautavaaran kuituosuuskuntamallia Kuhmon paikalliselle työryhmälle. Osuuskunta perustettiin vuonna 2010 rakentamaan ja ylläpitämään valokuituverkkoa Rautavaaran ja tarvittaessa lähikuntien alueella. Osuuskuntamalliin päädyttiin, jotta voidaan tarjota mahdollisuus nopean 100 Mb/s kuituyhteyden

7 7 hankintaan mahdollisimman monelle edulliseen liittymähintaan. Runkoverkko on suunniteltu Rautavaaralla siten, että kaikki vakituisessa asuinkäytössä olevat kiinteistöt saadaan valtion tuen piiriin eli max. kahden kilometrin päähän runkoverkosta. Samalle alueelle sattuu merkittävä osa kunnan vapaa-ajan asutuksesta. Kaisanet Oy:n toimitusjohtaja Marja Karjalainen sekä verkkopäällikkö Esa Reis olivat työryhmän vieraina Toimitusjohtaja Marja Karjalaisen mukaan Kaisanet Oy:lle sopii myös vaihtoehto, että Kuhmo päätyy valitsemaan toteuttamistavaksi osuuskuntamallin. Työryhmä sai tarkempaa tietoa Kaisanet Oy:n suunnitelmista sekä tarkennetun tilannekatsauksen hankkeen etenemisestä Kaisanet Oy:n näkökulmasta. Vaikka Kaisanet Oy on jättänyt myös Kuhmon hankeesta hanke-ehdotuksen, tämä ei ole esteenä mahdolliselle laajan osuuskunnan perustamiselle. Kuva 2: Valokaapelin auraaminen on jälkeenpäin on helpohkoa kertaalleen muokattuun maahan. Kuvassa Haatajankylän vesihuoltourakan työmaa kesällä Laajakaistaverkon toteuttamisen vaihtoehdot Kaupunginhallituksen tehtävänannon mukaan työryhmän tehtävänä on selvittää keinoja alentaa asiakkaalle valokuidun hankinnasta syntyviä kustannuksia sekä seurata hankkeen etenemistä Kuhmon osalta. (KH ). Huomioiden työryhmän toimeksiannon työryhmä päätyi tarkastelemaan hankkeen eri toteuttamisvaihtoehtoja. Työryhmän näkemyksen mukaan valokuituliittymän hintaa on mahdollista alentaa kuluttajille valitsemalla sellainen hankeen toteuttamistapa, joka mahdollistaa edullisen liittymähinnan kuluttajalle.

8 8 Työryhmä on tarkastellut neljää eri vaihtoehtoa toteuttamistapana. Lisäksi työryhmä otti tarkasteluun mukaan 0 vaihtoehdon, jossa Kuhmon kaupunki ei osallistu kansalliseen laajakaista kaikille hankkeeseen. Vaihtoehdot Kuhmon kaupungin osalta kansallinen laajakaista kaikille hankkeen toteuttamistavaksi työryhmän näkemyksen mukaan ovat seuraavat: 0-vaihtoehto VE 1: Osuuskuntamalli VE 2: Ison teleyrityksen hanke-ehdotuksen mukainen toteuttamistapa VE 3: Ison teleyrityksen hanke-ehdotuksen mukainen toteuttamistapa + kaupungin myöntämä avustus VE 4: Kunnallinen verkkoyhtiö 4.1. Hankeen toteuttamisvaihtoehtojen arviointi Työryhmä on laatinut em. vaihtoehdoista kaksiulotteisen taulukon, jossa on arvioitu näiden vaihtoehtojen hyötyjä ja haittoja. Taulukko em. vaihtoehtojen hyödyistä ja haitoista (plussat ja miinukset) on liitteenä. LIITE 2. Vaihtoehdoista työryhmä pitää vaihtoehtoa VE 1 (osuuskuntamalli) parhaimpana. Tällä mallilla voidaan alentaa asiakkaalle aiheutuvia kustannuksia valokuituyhteyden hankinnasta Päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi Työryhmä päätti tehdä kansallinen laajakaista kaikille hankkeesta Kuhmon osalta ennakkoarvioinnin. Työryhmä päätyi hyödyntämään Suomen Kuntaliiton opasta ennakkoarvioinnista. Kuntaliiton hallitus on pitämässään kokouksessa hyväksynyt suosituksen ennakkoarvioinnista. Ennakkoarviointi on laadittu Kuntaliiton oppaan Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa pohjalta. Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa lisää luottamushenkilöiden arvopohjaista päätöksentekoa ja käynnistää arvokeskustelun halutuista vaikutuksista. Läpinäkyvyys ja avoimuus edellyttävät, että laaditaan vaihtoehtoisia päätösesityksiä ja punnitaan tarkasti niiden vaikutuksia. Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa suosituksen on tarkoitus vahvistaa päätösvaihtoehtojen vaikutusten arviointia kokonaisvaltaisesti ja samanaikaisesti pitkällä aikajänteellä. Tehty ennakkoarviointi toivottavasti osaltaan helpottaa päättäjien ei vaihtoehtojen punnitsemista tässä kansallisesti merkittävässä hankkeessa. Ennakkoarvioinnissa laajakaista kaikille hanketta on arvioitu seuraavista neljästä näkökulmasta: Vaikutukset jotka kohdistuvat kunnassa asuviin henkilöihin, jotka käyttävät tai eivät käytä tarkasteltavaa palvelua tai muihin kunnan palveluja käyttäviin henkilöihin = ihmisiin kohdistuvat vaikutukset. Vaikutukset, jotka aiheutuvat luonnonvarojen ja energian käytöstä ja niihin liittyvistä päästöjen ja jätteiden määrästä, kulutuskäyttäytymisen muutoksesta taikka toimintojen sijoittumisesta ja niihin liittyvistä liikkumis- ja liikenneratkaisuista = ympäristövaikutukset. Taloudelliset vaikutukset. Vaikutukset, jotka kohdistuvat viranomaisten välisiin suhteisiin, viranomaisten tehtäviin tai menettelytapoihin, luottamushenkilöiden (kh, kv, ltk) toimintaan, henkilöstöön, organisaatioon tai hallintoon = organisaatiovaikutukset Työryhmä laati päätöksen vaikutusten ennakkoarvioinnin kotiläksynä. Tuloksia työryhmä tarkasteli

9 9 kokouksessaan Työryhmän jäsenten näkemyksistä on laadittu yhteenveto, jotka ovat liitteissä 3-4. LIITTEET. Työryhmä ei kokouksessaan karsinut työryhmän jäsenten näkemyksiä ennakkoarvioinnissa kaikki näkemykset ilmenevät em. liitteissä lyhentämättömänä. Tehdystä vaikutusten ennakkoarvioinnista nousi erityisesti esille kuntalaisten tasapuolisen kohtelun vaatimus. Kaisanet Oy:n mukaisen hanke-ehdotuksen mallilla liittymän hinta on halvimmillaan euroa sisältäen 150 metriä valokaapelia runkoverkosta. Yli 150 metrin menevältä matkalta asiakas maksaa Kaisanet Oy:n mukaisessa hanke-ehdotuksessa/mallissa Kaisanet Oy:n kaivamana 6,15 metriltä ja itse kaivettuna 1.85 metriltä. Perushintaisen liittymän hinta kotitalousvähennyksen jälkeen on 961. Liittymätyypin edullisin kuukausimaksu on 35 (8 M). Työryhmän näkemyksen mukaan jo perushintainen liittymä on monelle yksinkertaisesti liian kallis ja näin monen osalta liittyminen valokuituverkkoon uhkaa jäädä haaveeksi. Myös kaupungin imagoon kattavalla valokuituverkon rakentamisella katsottiin olevan vaikutusta. 5. Työryhmän näkemys Laajakaista kaikille hanke on käynnissä valtakunnallisesti. Myös muualla Suomessa on mietitty kuumeisesti keinoja, joilla kuluttajahintaa valokuituliittymälle voitaisiin alentaa. Mm. liikenne- ja viestintäministeriön keskustelumuistiossa ( , s. 10) on esitetty keinoja, joilla tilaajaliittymien hintaa voidaan alentaa. Keskustelumuistion mukaan tilaajaliittymien kustannuksia voidaan pienentää mm. seuraavilla tavoilla: * Liittyjien määrä vaikuttaa hankkeen kokonaistaloudellisuuteen ja tätä kautta liittymismaksujen suuruuteen. Kunta voi panoksellaan ratkaisevasti vaikuttaa hankkeen tilaajien määrään toimimalla tiedonkulun väylänä asukkaiden suuntaan. Pilottihankkeista saatujen kokemusten mukaan kunnalla on paljon paremmat mahdollisuudet onnistua markkinoinnissa kuin hankkeen toteuttavalla teleyrityksellä. * Teleyritys voi tarjota asiakkaille mahdollisuuden maksaa liittymismaksu useammassa erässä. Maksuliikenne voidaan kanavoida myös jonkin rahoituslaitoksen kautta, jolloin teleyritys välttyy lisätyöltä. * Asiakas voi myös ottaa rahoituslaitoksesta lainan liittymismaksun jakamiseksi pitemmälle ajanjaksolle. Teleyritys tai kunta voi halutessaan antaa takauksen tällaiselle lainalle. * Kotitalousvähennysoikeus koskee myös valokuituisen tilaajaliittymän rakentamista kiinteistön alueella. Vähennyksen saa tehdä työkustannuksista euron vuotuiseen enimmäismäärään asti. Vähennys on henkilökohtainen, joten perheissä kumpikin puoliso voi tehdä ko. vähennyksen. Vähennyksen voi nykyisin tehdä vain omassa pihapiirissä tehtävästä liittymän asennustyöstä, joten pitkissä tilaajajohdoissa vähennyksen merkitys on pienempi kuin lyhyissä tilaajajohdoissa. * Kotitalousvähennysoikeutta olisi valtiontalouden tilan salliessa mahdollista laajentaa. Kotitalousvähennys voitaisiin esim. laajentaa koskemaan myös oman tontin ulkopuolista tilaajaliittymän osuutta. Työperäisten kustannusten osuus kiinteän yhteyden rakentamisen kokonaiskustannuksista voi olla jopa 80 %, minkä vuoksi kotitalousvähennys tukisi myös työllistämistä. * Tilaajaliittymän hankintaa voitaisiin tukea myös sallimalla kotitalousvähennyksen jakaminen useammalle vuodelle, jos tulot eivät ensimmäisenä vuonna riitä täysimääräiseen vähennykseen. * Joillakin alueilla tilaajaliittymien kustannusten pienentämiseen on rajallisesti käytettävissä EU-rahoitusta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman kautta. Tilaajaverkon rakentamista varten voidaan perustaa erillinen, esim. EU-rahoitteinen hanke. Yhden toiminnallisen hankkeen pilkkominen kahteen eri lähteistä tuettavaan osaan ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Tämä on kyettävä tekemään niin, että kansallisen lain11 säädännön ja EU:n komission Suomen laajakaistahankkeelle asettamat ehdot täyttyvät.

10 10 * Ainakin yhdessä pilottihankkeessa kunta on myöntänyt teleyritykselle lisätukea niin, että tilaajaliittymien hintoja on voitu alentaa. Tällaiselle tuelle on tarpeen kehittää EU-säännösten ja kansallisen lainsäädännön kanssa linjassa oleva menettely (esim. asukkaille annettava laajakaistaseteli). Työryhmän suositukset Kuhmon paikallinen laajakaista kaikille työryhmä on tullut siihen tulokseen, että liittymishinnan tulisi olla kuluttajille mahdollisimman alhainen. Tämä voidaan työryhmän käsityksen mukaan saavuttaa ensisijaisesti hankeen toteuttamistavan valinnalla. Työryhmä on tullut tulokseen, että em. keinoilla (liikenne- ja viestintäministeriön keskustelumuistio) ei ole juurikaan merkitystä tilaajaliittymän hinnan alentamisessa. Työryhmän tehtävänä on ollut selvittää keinoja alentaa asiakkaalle valokuidun hankinnasta syntyviä kustannuksia sekä seurata hankkeen etenemistä Kuhmon osalta. Työryhmä yksimielisesti katsoo, että asiakkaalle valokuidun hankinnasta syntyviä kustannuksia voidaan alentaa vain siten, että hankkeen toteuttaa perustettava osuuskunta. Työryhmä näkömyksenään suosittaa tekemänsä selvityksen perusteella, että Kuhmon kaupunki valitsee kansallisessa laajakaista kaikille hankkeessa valokuituverkon rakentamiseksi ja ylläpitämiseksi Rautavaaran kunnan kaltaisen osuuskuntamallin. Työryhmä suosittaa myös, että osuuskuntamallista pyydetään tarkempi asiantuntijaselvitys, josta ilmenevät osuuskuntamallin kokonaiskustannukset sekä vastuut Kuhmon kaupungille. Työryhmä on laatinut alustavan selvityksen osuuskuntamallin kustannuksista, mutta asia vaatii tarkempaa asiantuntijan tekemää selvitystä. Työryhmän puolesta, Matti Pääkkönen työryhmän puheenjohtaja Juhana Juntunen työryhmän sihteeri

KUHMON KAUPUNGIN TOIMET LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 HANKKEESEEN LIITTYVISSÄ VALINNOISSA JA RATKAISUISSA SELONTEKO SISÄLLYS

KUHMON KAUPUNGIN TOIMET LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 HANKKEESEEN LIITTYVISSÄ VALINNOISSA JA RATKAISUISSA SELONTEKO SISÄLLYS KUHMON KAUPUNGIN TOIMET LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 HANKKEESEEN LIITTYVISSÄ VALINNOISSA JA RATKAISUISSA SELONTEKO SISÄLLYS 1 1. Hankkeen tausta 3 1.1. Julkinen tuki 4 2. Hankeen valmistelu Kuhmossa 5 2.1

Lisätiedot

Laajakaista kaikille. Juha Parantainen Liikenne- ja viestintäministeriö WWW.LVM.FI 11.5.2009 1

Laajakaista kaikille. Juha Parantainen Liikenne- ja viestintäministeriö WWW.LVM.FI 11.5.2009 1 Laajakaista kaikille Juha Parantainen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Haja-asutusalueiden 200 milj. laajakaistahankkeen työllistävyys Vaikutukset työllisyyteen Nopeat laajakaistayhteydet kaikkien ulottuvilla

Lisätiedot

Viestintäviraston puheenvuoro

Viestintäviraston puheenvuoro Viestintäviraston puheenvuoro Maaseudun laajakaistat -seminaari Päivi Peltola-Ojala 3.2.2011 Laajakaistan edistäminen Viestintäviraston toiminnan painopistealue Viestintävirasto huolehtii siitä, että yhteiskunnan,

Lisätiedot

Laajakaista kaikille tilannekatsaus

Laajakaista kaikille tilannekatsaus Laajakaista kaikille 2015 - tilannekatsaus 21.6.2011 Kajaanin kirjaston Kalevala Sali klo 12:00-14:10 Kainuun maakunta Paula Karppinen, suunnittelija Kainuun maakunta kuntayhtymä, aluekehitys paula.a.karppinen@kainuu.fi

Lisätiedot

Haapajärven laajakaistarakentaminen Valokuituverkko

Haapajärven laajakaistarakentaminen Valokuituverkko PYHÄNET OY Haapajärven laajakaistarakentaminen Valokuituverkko Hanne Nivala 31.1.2014 Tässä raportissa on kuvattu Haapajärven kaupungin tietoliikenneinfrastruktuurin tilannetta ja esitetty arvioita koko

Lisätiedot

Laajakaista kaikille -hankkeen vaikutukset maaseudulla

Laajakaista kaikille -hankkeen vaikutukset maaseudulla Laajakaista kaikille -hankkeen vaikutukset maaseudulla Kokonaisvaltainen kyläsuunnittelu -seminaari 3.6.2009 Maakuntasuunnittelija Eeva Polvi Etelä-Savon maakuntaliitto Valtioneuvoston kaksiosainen periaatepäätös

Lisätiedot

Laajakaista 2015 -hanke

Laajakaista 2015 -hanke Laajakaista 2015 -hanke Paula Karppinen, suunnittelija Kainuun maakunta, suunnittelu ja kehittäminen, Aluekehitysyksikkö Sote jory 9.11.2010 Nopeiden laajakaistayhteyksien kehittämisen tavoitteet ja miten

Lisätiedot

Joutsan kunnanhallitus 245 02.10.2009 Joutsan kunnanhallitus 213 22.10.2012 Joutsan kunnanhallitus 167 05.08.2013 Kunnanvaltuusto 58 19.08.

Joutsan kunnanhallitus 245 02.10.2009 Joutsan kunnanhallitus 213 22.10.2012 Joutsan kunnanhallitus 167 05.08.2013 Kunnanvaltuusto 58 19.08. Joutsan kunnanhallitus 245 02.10.2009 Joutsan kunnanhallitus 213 22.10.2012 Joutsan kunnanhallitus 167 05.08.2013 Kunnanvaltuusto 58 19.08.2013 OSALLISTUMINEN KESKI-SUOMEN LAAJAKAISTAHANKKEESEEN Joutsan

Lisätiedot

197 LAAJAKAISTA KAIKILLE HANKKEEN TOINEN VÄLIARVIOINTI

197 LAAJAKAISTA KAIKILLE HANKKEEN TOINEN VÄLIARVIOINTI Kunnanhallitus 12.8.2013 1 Dnro 278/2009 197 LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 -HANKKEEN TOINEN VÄLIARVIOINTI Kunnanhallitus 15.8.2011 ( 249): Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää 29.6.2011 kuntaan saapuneella

Lisätiedot

Laajakaistahankkeen väliarviointi

Laajakaistahankkeen väliarviointi Laajakaistahankkeen väliarviointi Juha Parantainen liikenne- ja viestintäministeriö 100 megan laajakaistahanke Valtioneuvoston periaatepäätös 12/2008: Kaikki (yli 99 % väestöstä) vakinaiset asunnot sekä

Lisätiedot

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 hankkeelle: Lieksan laajakaistahanke 1(8)

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 hankkeelle: Lieksan laajakaistahanke 1(8) Laajakaista kaikille 2015 hankkeelle: Lieksan laajakaistahanke 1(8) Sopijapuolet Tilaaja Y-tunnus 0169321-6 Lieksan kaupunki (Tuen myöntäjä) Rantalantie 6 81720 Lieksa Toimittaja Y-tunnus 2462309-3 Pielisen

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 14.10.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 14.10.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 14.10.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake Tiedot hankkeesta ja hanke-ehdotuksen laatijasta Hankkeen nimi ja kunta Hämeenlinnan Hauhon laajakaistahanke,

Lisätiedot

Laajakaista kaikkien ulottuville Selvitysmies Harri Pursiainen

Laajakaista kaikkien ulottuville Selvitysmies Harri Pursiainen Laajakaista kaikkien ulottuville Selvitysmies Harri Pursiainen 1 Markkinoiden muutos Ennen kattavat palvelut syntyivät markkinaehtoisesti eikä valtio puuttunut toimintaan tiukalla sääntelyllä, veroilla

Lisätiedot

Tuettavan hankkeen perustiedot 2(9) Sopimus kunnan myöntämästä tuesta

Tuettavan hankkeen perustiedot 2(9) Sopimus kunnan myöntämästä tuesta 1(9) Sopimus kunnan maksamasta tuesta (Luonnos) Laajakaista kaikille 2015: Emäsalon hanke Sopijapuolet Tilaaja Porvoon kaupunki (alla Tilaaja ) (Tuen myöntäjä) Raatihuoneenkatu 9 06101 Porvoo Y-tunnus

Lisätiedot

Laajakaista kaikkien ulottuville Viestintäministeri Suvi Lindén

Laajakaista kaikkien ulottuville Viestintäministeri Suvi Lindén Laajakaista kaikkien ulottuville Viestintäministeri Suvi Lindén 1 Laajakaistatilanne Suomessa Laajakaistan määrä (Viestintäviraston katsaus 11.9.2008) Langaton ja etenkin mobiili laajakaista yleistyy.

Lisätiedot

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 -hankkeelle: Mallikylän hanke

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 -hankkeelle: Mallikylän hanke Sopijapuolet Tuen myöntäjä Mallikunta 1 (Tilaaja) Katuosoite 1 00000 POSTITOIMIPAIKKA Y-tunnus 0000000-0 Tuen saaja Teleyritys X (Toimittaja) Katuosoite 1 00000 POSTITOIMIPAIKKA Y-tunnus 0000000-0 Tuettavan

Lisätiedot

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 -hankkeelle: Juuan laajakaista- hanke (9)

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 -hankkeelle: Juuan laajakaista- hanke (9) Sopijapuolet Tilaaja Juuan kunta (Tuen myöntäjä) Poikolantie 1 83900 JUUKA Y-tunnus 0168654-2 Toimittaja (Tuen saaja) Pielisen tietoverkko-osuuskunta c/o Nurmeksen Lämpö Oy Kauppatori 3 75500 NURMES Y-tunnus

Lisätiedot

LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 HANKKEEN TOTEUTUS KUHMON KAUPUNGIN ALUEELLA

LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 HANKKEEN TOTEUTUS KUHMON KAUPUNGIN ALUEELLA Kaupunginhallitus 243 26.06.2012 Kaupunginhallitus 163 09.04.2013 LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 HANKKEEN TOTEUTUS KUHMON KAUPUNGIN ALUEELLA // KHALL 243 Lisätietoja antaa kaupunginjohtaja Eila Valtanen puh.

Lisätiedot

SOPIMUS KUNNAN TUEN MYÖNTÄMISESTÄ LAAJAKAISTAHANKKEILLE SUONENJOKI KÄRKKÄÄLÄ, LEMPYY JA MUSTOLANMÄKI-RIEPONLAHTI

SOPIMUS KUNNAN TUEN MYÖNTÄMISESTÄ LAAJAKAISTAHANKKEILLE SUONENJOKI KÄRKKÄÄLÄ, LEMPYY JA MUSTOLANMÄKI-RIEPONLAHTI 1 SOPIMUS SOPIMUS KUNNAN TUEN MYÖNTÄMISESTÄ LAAJAKAISTAHANKKEILLE SUONENJOKI KÄRKKÄÄLÄ, LEMPYY JA MUSTOLANMÄKI-RIEPONLAHTI Sopijapuolet Tilaaja Suonenjoen kaupunki Keskuskatu 3, PL 13 77601 Suonenjoki

Lisätiedot

ENNAKKOARVIOINTI LAAJAKAISTA KAIKILLE TOTEUTTAMISVAIHTOEHDOISTA

ENNAKKOARVIOINTI LAAJAKAISTA KAIKILLE TOTEUTTAMISVAIHTOEHDOISTA LIITE 4 ENNAKKOARVIOINTI LAAJAKAISTA KAIKILLE TOTEUTTAMISVAIHTOEHDOISTA Kuntaliiton hallitus on 8.6.2011 pitämässään kokouksessa hyväksynyt suosituksen ennakkoarvioinnista. Ennakkoarviointi on laadittu

Lisätiedot

Laajakaista kaikille. Esityksen tietolähde: Juha Parantainen Liikenne- ja viestintäministeriö WWW.LVM.FI 8.5.2009 1

Laajakaista kaikille. Esityksen tietolähde: Juha Parantainen Liikenne- ja viestintäministeriö WWW.LVM.FI 8.5.2009 1 Laajakaista kaikille Esityksen tietolähde: Juha Parantainen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Nopeiden laajakaistayhteyksien kehittämisen tavoitteet 1 Mbit/s vuoteen 2010 mennessä Jokaisessa vakinaisessa

Lisätiedot

Valokuituverkon suunnitteluilta

Valokuituverkon suunnitteluilta Valokuituverkon suunnitteluilta Valokuituverkon suunnitteluilta Kahvit Tilaisuuden avaus; kunnan edustaja Laajakaista kaikille 2015 hanke ja sen eteneminen Kainuussa; Kainuun maakunta Näköpuhelimesta hyvinvointia

Lisätiedot

Laajakaista kaikille. Juha Parantainen. liikenne- ja viestintäministeriö

Laajakaista kaikille. Juha Parantainen. liikenne- ja viestintäministeriö Laajakaista kaikille Juha Parantainen liikenne- ja viestintäministeriö 2 Tietoliikenneyhteyksien valtatekniikoiden kehitys korkeammille nopeuksille on aina syntynyt palveluja Mbit/s kaapeli-tv valokuitu

Lisätiedot

Valokuituverkon suunnitteluilta

Valokuituverkon suunnitteluilta Valokuituverkon suunnitteluilta ke 7.11.2012, klo 18:00 Ristijärven Yhteispalvelupiste, Ahontie 25 Valokuituverkon suunnitteluilta Laajakaista kaikille hanke ja sen eteneminen Kainuussa - Paula Karppinen,

Lisätiedot

Aihe: Liikenne- ja viestintävaliokunta tiistai klo 12:00 / HE 2/2017 vp / Asiantuntijapyyntö

Aihe: Liikenne- ja viestintävaliokunta tiistai klo 12:00 / HE 2/2017 vp / Asiantuntijapyyntö Aihe: Liikenne- ja viestintävaliokunta tiistai 07.03.2017 klo 12:00 / HE 2/2017 vp / Asiantuntijapyyntö Tervehdys! Kiitän kutsusta saapua esittämään Saimaan Kuidun asiantuntijalausunto laajakaistalain

Lisätiedot

HANKEKUVAUSLOMAKE Diaarinumero: 1078/9521/2009

HANKEKUVAUSLOMAKE Diaarinumero: 1078/9521/2009 HANKEKUVAUSLOMAKE Diaarinumero: 1078/9521/2009 LIITE 1a A. Hankkeen nimi LAAJAKAISTA KAIKILLE B. Maakunta, jonka alueella laajakaistaverkkohanke sijaitsee: KESKI-SUOMI C. Kunta/kunnat, joiden alueella

Lisätiedot

Tanhua Tanhuan alueella on selvitetty joulukuun aikana kyläläisten kiinnostusta liittyä valokuituverkkoon

Tanhua Tanhuan alueella on selvitetty joulukuun aikana kyläläisten kiinnostusta liittyä valokuituverkkoon Savukosken kunta ja Kuitua Pohjoiseen-hanke ovat käynnistäneet kartoituksen kiinnostuksesta liittyä alueelle mahdollisesti rakennettavaan valokuituverkkoon. Kyselyyn vastaaminen ei sido mihinkään. Kyseessä

Lisätiedot

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaistahankkeelle: Kontiolahti III

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaistahankkeelle: Kontiolahti III 1(7) Sopijapuolet Tilaaja Kontiolahden kunta (Tuen myöntäjä) Keskuskatu 8 81100 Kontiolahti Y-tunnus 0169048-8 Toimittaja Kaisanet Oy (Tuen saaja) Pohjolankatu 20 87100 Kajaani Y-tunnus 2366937-2 Yleistä

Lisätiedot

KAINUUN LAAJAKAISTA KAIKILLE OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 1/2009

KAINUUN LAAJAKAISTA KAIKILLE OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 1/2009 1 / 5 KAINUUN LAAJAKAISTA KAIKILLE OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 1/2009 Aika: tiistai klo 13.10 14.45 Paikka: Läsnä: Kauppakatu 1, 2.kerroksen kokoushuone Juhana Juntunen, Kuhmon kaupunki Erkki Kemppainen, Kajaanin

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO RAUTAVAARA (41) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO RAUTAVAARA (41) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 27.2.2015 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 1.12.2015 1355/9520/2010 MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO RAUTAVAARA (41) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA 1

Lisätiedot

Savon Kuituverkko Oy - Kuntaomisteisen teleoperaattorin toiminta. 30.11.2014 Hyvän valokuituprojektin käytännöt, Kajaani

Savon Kuituverkko Oy - Kuntaomisteisen teleoperaattorin toiminta. 30.11.2014 Hyvän valokuituprojektin käytännöt, Kajaani Savon Kuituverkko Oy - Kuntaomisteisen teleoperaattorin toiminta 30.11.2014 Hyvän valokuituprojektin käytännöt, Kajaani Yhtiön perustamisprosessi 2010 Savon Kuituverkko Oy Yhtiö perustettiin 26.10.2010

Lisätiedot

VERKKOYHTIÖ JA OSUUSKUNTA KUITUVERKON VETURINA

VERKKOYHTIÖ JA OSUUSKUNTA KUITUVERKON VETURINA VERKKOYHTIÖ JA OSUUSKUNTA KUITUVERKON VETURINA 1 Ratkaisuna osakeyhtiö Osakkeenomistajista koostuva erillinen oikeushenkilö, joka syntyy rekisteröimisellä. Osakkeenomistajat eivät vastaa yhtiön velvoitteista

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue Analyysi 1 (5) Dnro: 30.1.2015 1314/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue Pieksämäki 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan

Lisätiedot

Onnistumisia yhdessä 14.6.2011

Onnistumisia yhdessä 14.6.2011 Onnistumisia yhdessä 14.6.2011 KAISANET - LAAJAKAISTAHANKKEET 2011 LAAJAKAISTA 2015 Hankkeiden toteutus 2011 14.6.2011 KAISANET - LAAJAKAISTAHANKKEET 2011 Kaisanet on jättänyt hanke-ehdotukset kaikkiin

Lisätiedot

Laajakaistatukilain muuttaminen, tilannekatsaus

Laajakaistatukilain muuttaminen, tilannekatsaus Laajakaistatukilain muuttaminen, tilannekatsaus Suomen Seutuverkot ry:n kevätseminaari Pauli Pullinen 25.4.2017 1 Laajakaistatukilain muutos Muutoksella pyritään edistämään tuettujen laajakaistaverkkojen

Lisätiedot

Laajakaista kaikille -hankkeen eteneminen vuonna 2010

Laajakaista kaikille -hankkeen eteneminen vuonna 2010 1 Kirje kunnille Laajakaista kaikille -hanke 16.4.2010 Jakelu: - Etelä-Savon kaupunkien ja kuntien hallitukset - Laajakaista kaikille -hankkeen Etelä-Savon kuntien yhteyshenkilöt Laajakaista kaikille -hankkeen

Lisätiedot

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. EVAuksen perusteet. Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. EVAuksen perusteet. Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi EVAuksen perusteet Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi (IL 6.10.2016) (YLE 6.10.2016) (HS 6.10.2016) (HS 7.10.2016) Päätöksillä ja päättämättömyydellä on vaikutuksia Kuntapäättäjät ovat tehneet

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu Muistio 1 (5) Dnro: 2.2.2015 1309/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Keski-Suomen maakunnan liiton ilmoittamaa

Lisätiedot

LIITE 2: KELPOISUUSEHTOJEN JA TARJOUKSEN RAKENTEEN TARKISTUSLOMAKE

LIITE 2: KELPOISUUSEHTOJEN JA TARJOUKSEN RAKENTEEN TARKISTUSLOMAKE LIITE 2: KELPOISUUSEHTOJEN JA TARJOUKSEN RAKENTEEN TARKISTUSLOMAKE Tarjousten käsittelyn ensimmäisessä vaihe on tarjoajien kelpoisuuden arviointi. Arviointi suoritetaan tämän lomakkeen ja sen liitteiden

Lisätiedot

Nopea laajakaista liiton silmin

Nopea laajakaista liiton silmin Kuva: Nestor Cables 8.11.2018 Nopea laajakaista liiton silmin Esa Huurreoksa Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Kuva: Nestor Cables Oy Laajakaistahankkeiden tilanteesta Tiedot poimittu maakuntien liittoihin

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 3 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 3 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke Sivu 1 Kunnanvaltuusto 30.05.2012 Kunnanhallitus 21.05.2012 4 140 15 313 / 6900 / 2009 Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke Kymenlaakson Liiton hallitus 20.2.2012:

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1748/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala hankealue 42 (Nurmes) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Laajakaistaverkot kaikille. Juha Parantainen

Laajakaistaverkot kaikille. Juha Parantainen Laajakaistaverkot kaikille Juha Parantainen Liittymät Laajakaistaliittymät Suomessa 4 000 000 3 000 000 2 000 000 Mobiili (3G / 4G) Langaton (@450, WiMax) Kaapelimodeemi Kiinteistöliittymä DSL Valokuitu

Lisätiedot

Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi

Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi OHO!? Päätöksillä ja päättämättömyydellä on vaikutuksia Kuntapäättäjät ovat tehneet kautta aikain useinkin kuntalaisten

Lisätiedot

Laajakaistatukilain 11 :n 1 momentin 1-3 kohdan mukaan tukikelpoisia kustannuksia ovat kustannukset,

Laajakaistatukilain 11 :n 1 momentin 1-3 kohdan mukaan tukikelpoisia kustannuksia ovat kustannukset, 1176/9521/2010 1 (7) VERKON TUKIKELPOISUUDEN ARVIOINTI Tässä muistiossa kuvataan n näkemys keskeisimpiin verkon tukikelpoisuuden arviointiin liittyviin kysymyksiin. Muistion tarkoituksena on auttaa teleyrityksiä

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 2 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Kuukso - Sääskjärvi laajakaistahanke

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 2 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Kuukso - Sääskjärvi laajakaistahanke Sivu 1 Kunnanvaltuusto 30.05.2012 Kunnanhallitus 21.05.2012 3 139 14 313 / 6900 / 2009 Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Kuukso - Sääskjärvi laajakaistahanke Kymenlaakson Liiton hallitus

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Oulu

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Oulu Analyysi 1 (5) Dnro: 30.1.2015 1258/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Oulu 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Valokuituselvitys, kevät 2015

Valokuituselvitys, kevät 2015 Valokuituselvitys, kevät 2015 Pälkäneen kunta Harri Pinola, Timo Ojala, Aleksi Saukkoriipi 3.6.2015 1. Johdanto Kiinteitä, nopeita laajakaistayhteyksiä on selvitetty Pälkäneen kunnassa useiden hankkeiden

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Pyhäntä

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Pyhäntä Analyysi 1 (5) Dnro: 30.1.2015 1266/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Pyhäntä 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Laajakaista kaikille hankkeen infotilaisuus

Laajakaista kaikille hankkeen infotilaisuus Laajakaista kaikille hankkeen infotilaisuus Kajaani 24.6.2009 Paula Karppinen, suunnittelija Kainuun maakunta, suunnittelu ja kehittäminen, aluekehitysyksikkö Laajakaista kaikille hankkeen toteutus Kainuussa

Lisätiedot

Ajankohtaista 100 megan laajakaistahankkeesta. Juha Parantainen

Ajankohtaista 100 megan laajakaistahankkeesta. Juha Parantainen Ajankohtaista 100 megan laajakaistahankkeesta Juha Parantainen Valtioneuvoston periaatepäätös 3.5.2012 1. Yleispalveluun kuuluvan tietoliikenneyhteyden nopeustaso säilytetään toistaiseksi yhdessä megassa

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 20.9.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 20.9.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 20.9.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake Tiedot hankkeesta ja hanke-ehdotuksen laatijasta Hankkeen nimi ja kunta EmsaloNet Porvoo, Emäsalo Hanke-ehdotuksen

Lisätiedot

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ 26.5.2011 LAAJAKAISTAHANKKEEN VÄLIARVIOINTI; KESKUSTELUMUISTIO. Yhteenveto

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ 26.5.2011 LAAJAKAISTAHANKKEEN VÄLIARVIOINTI; KESKUSTELUMUISTIO. Yhteenveto LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ 26.5.2011 LAAJAKAISTAHANKKEEN VÄLIARVIOINTI; KESKUSTELUMUISTIO Yhteenveto Pääministeri Mari Kiviniemen hallitus päätti loppuvuonna 2010, että laajakaistahankkeen väliarviointia

Lisätiedot

Viestintäpolitiikan ajankohtaiset päätökset

Viestintäpolitiikan ajankohtaiset päätökset Viestintäpolitiikan ajankohtaiset päätökset 1. Vaihtoehtoisia polkuja teräväpiirtoon 2. Laajakaista kaikkien ulottuville Neuvotteleva virkamies Mirka Järnefelt Mirka.jarnefelt@mintc.fi 1 Lähtökohtia teräväpiirtokeskusteluun

Lisätiedot

Pertun -kuitu. Etelä-Savon maakunnan laajakaistapilottihanke

Pertun -kuitu. Etelä-Savon maakunnan laajakaistapilottihanke Pertun -kuitu Etelä-Savon maakunnan laajakaistapilottihanke 4.2.2010 2 Luottamuksellinen Verkkoa rakennettiin Rakennettua kaapelireittiä Runkoreittiä 165 km Tilaajareittiä 68 km Asennettua kaapelia Runkokaapelia

Lisätiedot

Laajajakaista hanke

Laajajakaista hanke Lapin kylätoimintapäivät 16.10.2010 Lapin laajakaistaprojekti Ritva Kauhanen, maakunta-asiantuntija Hotelli Santa Claus Laajajakaista 20 -hanke Hankkeen tavoitteena on, että v. 20 loppuun mennessä lähes

Lisätiedot

Keski-Suomi 3.10.2011

Keski-Suomi 3.10.2011 Keski-Suomi Keski-Suomi, miksi Kuuskaista tarjosi? Samanlainen tilanne kuin Kuusiokunnissa 2000-luvun alussa => 10 vuoden kokemus Suuri kokonaisuus säästää kustannuksia Yhteisrakentaminen Suurempi asiakasmassa

Lisätiedot

Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Pohjanmaan Haapavesi - hankealueen tukikelpoisuudesta

Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Pohjanmaan Haapavesi - hankealueen tukikelpoisuudesta Muistio 1 (5) Dnro: 31.5.2016 1248/940/2014 Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Pohjanmaan Haapavesi - hankealueen tukikelpoisuudesta 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Sopimus Taipalsaaren kunnan myöntämästä tuesta Saimaan Kuidun Taipalsaaren laajakaistahankkeelle

Sopimus Taipalsaaren kunnan myöntämästä tuesta Saimaan Kuidun Taipalsaaren laajakaistahankkeelle 1(6) Sopimus Taipalsaaren kunnan myöntämästä tuesta Saimaan Kuidun Taipalsaaren laajakaistahankkeelle Sopijapuolet ja sopimuksen kohde Toimittaja: Saimaan Kuitu Oy yhteyshenkilö Tuomo Puhakainen osoite

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Joutsa

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Joutsa Muistio 1 (5) Dnro: 17.12.2014 1307/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Joutsa 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Keski-Suomen maakunnan liiton ilmoittamaa

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue Muistio 1 (5) Dnro: 17.12.2014 1316/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue Savonlinna 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan

Lisätiedot

Markkina-analyysi Pohjois-Savo Lapinlahti (104) - hankealueen tukikelpoisuudesta

Markkina-analyysi Pohjois-Savo Lapinlahti (104) - hankealueen tukikelpoisuudesta Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 27.2.2015 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 9.3.2016 1767/9520/2012 Markkina-analyysi Pohjois-Savo Lapinlahti (104) - hankealueen tukikelpoisuudesta 1

Lisätiedot

1 (2) Hyvä alueen asukas, Kaisanet Oy aloittaa valokuituverkkojen rakentamisen yhteistyössä Vaalan kunnan kanssa asuinalueellanne kesällä 2011. Rakentaminen on osa valtakunnallista Laajakaista 2015 -hanketta.

Lisätiedot

Mitä kuuluu laajakaistalle! Miljardi-investoinnit sähköverkkoon -seminaari Verkosto, verkkoliiketoiminnan ammattimessut Tampere 28.1.

Mitä kuuluu laajakaistalle! Miljardi-investoinnit sähköverkkoon -seminaari Verkosto, verkkoliiketoiminnan ammattimessut Tampere 28.1. Mitä kuuluu laajakaistalle! Miljardi-investoinnit sähköverkkoon -seminaari Verkosto, verkkoliiketoiminnan ammattimessut Tampere 28.1.2015 Pauli Pullinen, liikenne- ja viestintäministeriö Ajankohtaista

Lisätiedot

LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Maatalousosasto, Maaseudun kehittämisyksikkö

LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Maatalousosasto, Maaseudun kehittämisyksikkö LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Maatalousosasto, Maaseudun kehittämisyksikkö Sivu 1 25.1.2011 Laajakaista kaikille 2015: Lähtökohdat Valtioneuvoston teki 4.12.2008

Lisätiedot

Ohje 2. VALTION TUEN EDELLYTYSTEN HUOMIOIMINEN PILOTTIHANKKEEN KILPAILUTUKSESSA

Ohje 2. VALTION TUEN EDELLYTYSTEN HUOMIOIMINEN PILOTTIHANKKEEN KILPAILUTUKSESSA Ohje 1 (6) Viestintämarkkinat ja -palvelut Yleispalvelun valvonta OHJE PILOTTIHANKKEIDEN KILPAILUTTAMISEKSI () 1. TAUSTA Valtioneuvosto on 4.12.2008 antamallaan periaatepäätöksellä asettanut hankkeen,

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO JUANKOSKI (23) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO JUANKOSKI (23) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 11.11.2010 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 1337/9520/2010 MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO JUANKOSKI (23) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA 1

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu Muistio 1 (5) Dnro: 17.12.2014 1309/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Keski-Suomen maakunnan liiton ilmoittamaa

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Karjala hankealue Lemi

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Karjala hankealue Lemi Analyysi 1 (5) Dnro: 21.9.2017 985/940/2017 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Karjala hankealue Lemi Taustaa Markkina-analyysi koskee Etelä-Karjalan maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta

Lisätiedot

Hankesuunnitelma Utajärven alueen laajakaistaselvitys

Hankesuunnitelma Utajärven alueen laajakaistaselvitys Hankesuunnitelma Utajärven alueen laajakaistaselvitys 1. Hankkeen perustiedot Hakija: Utajärven kunta, Kehittämispalvelut (Y-tunnus 190224-1) Yhteyshenkilö: Hankkeen nimi: Ohjelmayhteydet: Asko Merilä

Lisätiedot

Luonnos digitaalisen infrastruktuurin strategiaksi. Lausunnonantajan lausunto. Lapin liitto. Lausunto Asia: LVM/2038/01/2017

Luonnos digitaalisen infrastruktuurin strategiaksi. Lausunnonantajan lausunto. Lapin liitto. Lausunto Asia: LVM/2038/01/2017 Lapin liitto Lausunto 25.06.2018 Asia: LVM/2038/01/2017 Luonnos digitaalisen infrastruktuurin strategiaksi Lausunnonantajan lausunto Yleiset huomiot strategialuonnoksesta Strategian tavoite Suomi tietoliikenneverkkojen

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 2018 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 2018 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 2018 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake Tiedot hankkeesta ja hanke-ehdotuksen laatijasta Hankkeen nimi ja kunta Hämeenkyrön laajakaistahanke, Hämeenkyrö

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-SAVO HANKEALUE 23 (PIEK- SÄMÄKI)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-SAVO HANKEALUE 23 (PIEK- SÄMÄKI) 1047/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-SAVO HANKEALUE 23 (PIEK- SÄMÄKI) Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Pieksämäki

Lisätiedot

Sadan megan Suomi. Juha Parantainen. liikenne- ja viestintäministeriö

Sadan megan Suomi. Juha Parantainen. liikenne- ja viestintäministeriö Sadan megan Suomi Juha Parantainen liikenne- ja viestintäministeriö 2 Tietoliikenneyhteyksien valtatekniikoiden kehitys korkeammille nopeuksille on aina syntynyt palveluja Mbit/s kaapeli-tv valokuitu 25-100

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA VARSINAIS-SUOMI HANKEALUE 7 (MASKU)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA VARSINAIS-SUOMI HANKEALUE 7 (MASKU) 1535/9520/2010 1 (4) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA VARSINAIS-SUOMI HANKEALUE 7 (MASKU) Markkina-analyysi koskee Varsinais-Suomen maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Masku-hanke.

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 105 (Leppävirta)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 105 (Leppävirta) Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1768/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 105 (Leppävirta) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon

Lisätiedot

Hyväksytty: kunnanhallitus OHJEET VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINNIN TEKEMISEEN. 1. Johdanto

Hyväksytty: kunnanhallitus OHJEET VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINNIN TEKEMISEEN. 1. Johdanto Hyväksytty: kunnanhallitus 25.3.2013 152 OHJEET VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINNIN TEKEMISEEN 1. Johdanto Kuntaliiton hallitus on 8.6.2011 pitämässään kokouksessa hyväksynyt kuntien ja kuntayhtymien luottamushenkilöille,

Lisätiedot

Yhdessä oppien, tietä raivaten kuntien ja palvelualueiden hyvinvointijohtamisen asiantuntijoiden seminaari

Yhdessä oppien, tietä raivaten kuntien ja palvelualueiden hyvinvointijohtamisen asiantuntijoiden seminaari Yhdessä oppien, tietä raivaten kuntien ja palvelualueiden hyvinvointijohtamisen asiantuntijoiden seminaari Vaikutusten ennakkoarviointi (EVA) kunnan päätöksenteossa Tuula Löf 27.2.2013 Joensuu Velvoite

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 99 (VARKAUS)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 99 (VARKAUS) 1213/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 99 (VARKAUS) Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Viljolahti-Hevonlahti

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 97 (VARKAUS)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 97 (VARKAUS) 1211/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 97 (VARKAUS) Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Härmäniemi-Joutsenlahti

Lisätiedot

Laajakaistahankkeen toteuttaminen Lapissa Ritva Kauhanen

Laajakaistahankkeen toteuttaminen Lapissa Ritva Kauhanen Laajakaistahankkeen toteuttaminen Lapissa Ritva Kauhanen 12.2.2016 Laajakaista kaikille hanke pyrkii turvaamaan tehokkaat tietoliikenneyhteydet kaikille Vuoteen 2015 mennessä lähes kaikki (yli 99 % väestöstä)

Lisätiedot

SOPIMUS KUNNAN MYÖNTÄMÄSTÄ TUESTA LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 -HANKKEELLE: HYRYNSALMI

SOPIMUS KUNNAN MYÖNTÄMÄSTÄ TUESTA LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 -HANKKEELLE: HYRYNSALMI jf\net SOPIMUS 1 (9) SOPIMUS KUNNAN MYÖNTÄMÄSTÄ TUESTA LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 -HANKKEELLE: HYRYNSALMI 1 Sopijapuolet Tilaaja Hyrynsalmen kunta (Tuen myöntäjä) Laskutie 1 89400 HYRYNSALMI Toimittaja

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1749/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala hankealue 43 (Outokumpu) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI LAPPI 60 (PELKOSENNIEMI) -HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI LAPPI 60 (PELKOSENNIEMI) -HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 28.10.2011 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 5.8.2015 1085/9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI LAPPI 60 (PELKOSENNIEMI) -HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA 1 Hankealueen

Lisätiedot

HE laajakaistatukilain muuttamisesta. LiV

HE laajakaistatukilain muuttamisesta. LiV HE laajakaistatukilain muuttamisesta LiV 22.3.2017 1 HE laajakaistatukilain muuttamisesta, LVM:n vastine LiV:n saamiin lausuntoihin Esitys laajakaistatukilain muuttamisesta annettiin eduskunnalle 2.2.2017.

Lisätiedot

Kyläverkkohankkeiden rahoittaminen. Päivitetty Pirjo Onkalo

Kyläverkkohankkeiden rahoittaminen. Päivitetty Pirjo Onkalo Kyläverkkohankkeiden rahoittaminen Päivitetty 8.10.2015 Pirjo Onkalo Yleistä laajakaistojen rahoittamisesta Ohjelmakaudella 2014-2020 kyläverkkoja voidaan edelleen rahoittaa Maaseuturahastosta, runkoverkkoja

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa hankealue Sievi

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa hankealue Sievi Analyysi 1 (5) Dnro: 6.10.2017 970/940/2017 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa hankealue Sievi Taustaa Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan liiton ilmoittamaa hankealuetta

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTALIITON LAAJAKAISTARAKENTAMISEN HANKEOHJELMA

ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTALIITON LAAJAKAISTARAKENTAMISEN HANKEOHJELMA ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTALIITON LAAJAKAISTARAKENTAMISEN HANKEOHJELMA X.X.2009 Diaarinumero Sisällys 1. Viestintäverkon kehittämistarpeet ja nopeiden laajakaistayhteyksien kysyntä 3 2. Maakunnan alueelle esitettävät

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaan hankealue Raahe

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaan hankealue Raahe Analyysi 1 (5) Dnro: 18.12.2017 1361/940/2017 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaan hankealue Raahe Taustaa Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan liiton ilmoittamaa

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 34 (Kangasniemi)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 34 (Kangasniemi) Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1705/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 34 (Kangasniemi) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan

Lisätiedot

Korjattu markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Pohjanmaa hankealue 30 (Siikalatva)

Korjattu markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Pohjanmaa hankealue 30 (Siikalatva) Analyysi 1 (6) Tämä markkina-analyysi korvaa Dnro: 14.12.2012 päivätyn analyysin 25.5.2016 1760/9520/2012 Korjattu markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Pohjanmaa hankealue 30 (Siikalatva)

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013 Tekninen lautakunta 04.12.2013

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla annetun lain muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan laajakaistarakentamisen tuesta

Lisätiedot

Uusi sähköinen päätösten vaikutusten ennakkoarvioinnin työväline. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 9.6. Maria Salenius Erityisasiantuntija Kuntaliitto

Uusi sähköinen päätösten vaikutusten ennakkoarvioinnin työväline. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 9.6. Maria Salenius Erityisasiantuntija Kuntaliitto Uusi sähköinen päätösten vaikutusten ennakkoarvioinnin työväline Kunta-alan hyvinvointiseminaari 9.6. Maria Salenius Erityisasiantuntija Kuntaliitto Kuntapäättäjät ovat tehneet kautta aikain useinkin kuntalaisten

Lisätiedot

Laajakaistainfo Kajaanissa 21.6.2011. Kuva: Nestor Cables Kuva: Nestor Cables Oy

Laajakaistainfo Kajaanissa 21.6.2011. Kuva: Nestor Cables Kuva: Nestor Cables Oy Laajakaistainfo Kajaanissa 21.6.2011 Kuva: Nestor Cables Kuva: Nestor Cables Oy LAAJAKAISTA KAIKILLE ITÄ- JA POHJOIS-SUOMESSA HANKE MAAKUNTALIITOT: LAPIN LIITT0 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ POHJOIS-KARJALAN

Lisätiedot

Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö

Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Kyläverkkokoulutus 1.9.2011 Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Sivu 1 16.9.2011 Kyläverkkohankkeet ja lisävaroilla rahoitettavat laajat laajakaista hankkeet HankeVNA 22 : - Yleishyödyllisen

Lisätiedot

Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa. Turku 1.12. 2011 Salme Sundquist, kehityspäällikkö

Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa. Turku 1.12. 2011 Salme Sundquist, kehityspäällikkö Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa Turku 1.12. 2011 Salme Sundquist, kehityspäällikkö Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa mallin taustaa Poliittisten päätöksentekijöiden

Lisätiedot

Viestintäpalvelut ja - verkot, viestinnän tukeminen HE 123/2018 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019

Viestintäpalvelut ja - verkot, viestinnän tukeminen HE 123/2018 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019 Viestintäpalvelut ja - verkot, viestinnän tukeminen HE 123/2018 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019 Viestintäneuvos Sini Wirén, verkko-osasto, Hallitusneuvos Elina

Lisätiedot

Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Savon Kuopio -hankealueen tukikelpoisuudesta

Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Savon Kuopio -hankealueen tukikelpoisuudesta Analyysi Dnro: 31.5.2016 1272/940/2014 Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Savon Kuopio -hankealueen tukikelpoisuudesta 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan liiton

Lisätiedot

Saimaan Kuitu Oy ja riskit. Toimitusjohtaja Tuomo Puhakainen

Saimaan Kuitu Oy ja riskit. Toimitusjohtaja Tuomo Puhakainen Saimaan Kuitu Oy ja riskit Toimitusjohtaja Tuomo Puhakainen 1. Liittymämäärän kehittyminen 2. Osamaksumaksajien suuri osuus 3. Rakentamisen kalleus suhteessa tuloihin 4. Onko teknologiariskejä? 5. Näkymä

Lisätiedot