Biofiren poltinlaitteistolla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Biofiren poltinlaitteistolla"

Transkriptio

1 SMS Finisher F1 tehomuokkaaja Kauhajoen Puskan kylän kuivaamoosuuskunnalle Tornumin koneisto, Biofiren poltinlaitteistolla elokuu 2014 kesäkuu 2014 ja Arskan kuivuriuuni M T K T P L S S M T K T P L S Aikoinaan vuonna 1971 yhteiskuivaamolla alkanut yhdistyksen eli paikallisen Päntäneen Maa- ja kotitalousseuran ylläpitämä viljankuivaamo sai uudet raamit, kun uuden perustetun osuuskunnan 11 osakasta rakensi uuden kuivaamon. Nyt Puskan kylällä on komea uusi kuivaamo ja runsaasti varastotilaa Seppo Pentti Kuvassa etualalla vanha Päntäneen vieläkin toimiva yhteiskuivaamo. Takana uusi, valmistumassa oleva kuivaamo varastosiiloineen, jota hoitaa osuuskunta. Kauhajoki, Päntäne Kuivaamorakennuksen katto nostettiin paikalleen 19. kesäkuuta. Reilun 1,5 kuukauden päästä rakennustyöt olivat edenneet siten, että elokuun 12. päivä kuivaamo toimi. Koeajoista päästiin suoraan toimintaan. Viikko käynnistymisestä ja läpi oli mennyt jo miljoona kiloa viljaa. PARASTA PELLOLLE TARJOAA Toimipaikka Vaasan kupeessa. Myyntialue ja toimitus koko Suomi. Puskan kylällä on viljankuivausta tehty yhteisessä kuivaamossa jo useampi vuosikymmen. Uusi aika edellyttää kuitenkin uudenlaista kalustoa. Vanha kuivaamo oli jäänyt pieneksi jo vuosia sitten, kun satotasot olivat vähitellen kohonneet ja osakkaiden viljelypinta-alat kasvaneet. Uuden kuivaamon suunnittelun yksi lähtölaukaus oli pari vuotta sitten, kun Pauli Yli-Hyövälti valittiin puheenjohtajaksi Päntäneen Maa- ja kotitalousseuraan. Paulin tehtäväksi tuli selvittää uuden kuivaamon rakentamisen mahdollisuus. Tietoa vaihtoehdoista kerättiin rahoittajilta, tavarantoimittajilta ja muilta yhteiskuivaamoilta, miten hankinnassa kannattaisi edetä. Suunnilleen vuosi tehtiin erilaisia selvitystöitä ja pidettiin kymmenkunta kokousta, kun uuden kuivaamon rakentamista pohdittiin. Alkuun suunniteltiin pienempää kuivaamoa, jossa olisi ollut lämpölaitteet kontissa. Nälkä kuitenkin kasvoi, kun vaihtoehtoja vertailtiin. Monia päätöksiä on tehty, kun kalustotoimittajat ovat valikoituneet päätösten ja kilpailutusten perusteella. 11 mukaan Osuuskunnan osakkaita on yksitoista ja he ovat päätoimisia viljelijöitä noin 10 kilometrin säteeltä, kertoo Päntäneen kuivaamo-osuuskunnan puheenjohtaja Pauli Yli-Hyövälti. Kaikki osakkaat ovat olleet tärkeitä tässä hankkeessa, Pauli painottaa. Halukkaita osakkaita olisi ollut enemmänkin, mutta ELYkeskuksen päätöksen mukaan ulkopuolinen rahoitus olisi mennyt mahdottomaksi, jos mukana olisi ollut niitä, joiden maataloustulo oli pienen puoleinen suhteessa muuhun toimintaan, Pauli pahoittelee pykälien hankaluutta. Kuivaamorakennus tehtiin tontille, joka on nyt osuuskunnan. Vanha kuivaamo ja sen tontti lunastettiin maa- ja kotitalousseuralta ja suurempi tontti hankittiin, jotta uusi kuivaamo sopii sille. Katonnostoa oli seuraamassa myös pääsuunnittelija ja vastaava mestari Mikko Mäkitalo vasemmalla. Yksi suunnittelua helpottava asia oli se, että rakenteiden suunnittelu tehtiin vain 150 metrin päässä kuivaamosta. Sama toimisto joka suunnitteli hankkeen rakennukset, hoiti myös valvonnan. Oikealla on Tornumin Mårten Krokfors. (Molemmilla valkoiset kypärät). Takana osuuskunnan jäseniä. Pohjat kuntoon Ennen perustuksien tekoa piti upottaa maahan kaapeleita ja putkia. Uuden kuivaamon paikalta ajettiin maata parin metrin syvyydeltä läheiselle raivatulle pellolle, josta omistajan piti ensin kaataa puut pois. Tämän jälkeen rakennuspaikalle tuotiin sepeliä ja soraa. Paalutuksia ei tarvinnut tehdä, kun alla on kalliota. Hoidimme maanajon osuuskunnalle talkoilla ja traktoreiden ja perävaunujen kanssa ajettiin maat. Paikallinen KTK toi sitten sorat ja sepelit pohjiin, Pauli kertoo. Perustukset valettiin myös omalla porukalla. Yksi työvaihe, jossa osuuskunnan työpanosta käytettiin paljon, oli siiloelementtien kasaus. Ne kasattiin iltaisin ja viikonloppuisin Yli-Hyövältin Paulin korjaamolla tammikuun alusta lähtien. Siilojen tekeminen yhdisti myös porukkaa. Päätöksiä toimittajista Meitä oli koko porukka päättämässä aikoinaan hankinnasta kokonaisuutena, kun kalustotoimittajia valittiin. Tornumin koneisto ja siilot olivat houkuttelevin, koska tarjous sisälsi kokonaisuuden asennuksineen, Pauli kertoo. Varastosiilot kuitenkin päätettiin koota itse. Arskan kattilaa pidettiin toimivimpana lämmön keräämisessä polttimelta kuivaamoon ja lämmön tuotannosta huolehtivat Biofiren laitteet. Nyt kun kuivaamo on ollut toimintakunnossa reilun viikon, tavarantoimittajista on edelleen positiivinen näkemys,

2 Pauli jatkaa. Kuivaamo ja siilot Tornumilta Kuivuritoimittaja Tornumin puolesta tuli omat asentajat, jotka hoitivat oman osuutensa. Paikalla oli kansainvälinen rakennusporukka, jossa jokainen tiesi tehtävänsä. Koneisto rakennettiin taivasalla, jotta komponentit oli helpompi nostaa paikalleen. Kriittisinä päivinä rakennuksella oli paikalla Tornumin mies. Paikalla oli yleensä Mårten Krokfors, jolla on kokemusta jo useamman kuivaamon pystyttämisestä. Tornumin osalta kuivaamo rakentui pala palalta ja osat sopivat keskenään niin kuin piti. Kun kuivaamossa johonkin ritilään oli merkitty läpimeno, siitä myös päästiin läpi ilman avartamista. Kuivaamo rakentui toisiinsa sopivista palikoista kuin Legot. Kuivaamorakennuksen komponenttien nostossa paikalla oli useampaan otteeseen nosturi ja nostoja tehtiin myös kurottajalla. Myös talvella Yli- Hyövältin hallissa kootut siilot nostettiin paikalleen ennen katon nostoa. Lämpölaitos paikalliselta Biofirelta Lämpöä tarvitaan kuivaamossa ja sitä tuottamaan on hankittu Biofiren Palokärki-poltin Kattoa oli nostamassa 85 tonnia painava VS-Nostot Oy:n Demag-autonosturi Kurikasta. Ensin katon alle nostettiin koneiston viimeistelyssä tarvittavaa tavaraa. Kattorakenteet painavat 15 tonnia, kun jo pelkästään pellit painavat 5-6 tonnia. Käytössä on 60 metriä puomia. Osuuskunnan jäsenten tehtäväksi jäi pitää kiinni köysistä katon kulmissa ja ohjata katto oikeaa kohtaan. Runko ja katto kiinnitettiin toisiinsa pulteilla. Katto kun on kuivaamon päällä, niin projekti on jotakuinkin puolimatkassa. Sähkötyöt tämän kokoisessa laitoksessa vaativat aikaa miestyöpäivää. ja syöttölaitteet. Kauhajoen alueella on runsaasti tarjolla kotimaista uusiutuvaa polttoainetta, turvetta ja sen käyttö viljan kuivauksessa on perusteltua. Myös kaikki esipuhdistajan kautta poistuneet roskat ja rikkakasvien siemenet poltetaan kattilassa. Lämpökeskus on aivan kuivaamon vieressä, jolloin kattilalta tuleva lämpö saadaan siirrettyä kuivaamoon mahdollisimman pienillä hävikeillä. Kuivaamossa on käytössä Palokärjen poltin liikkuvalla arinalla. Nimellistehoa on polttimesta mahdollista saada 700 kw, mutta hyvällä polttoaineella päästään 850 kw ja jopa hieman ylikin. Tällöin liekki on parimetrinen ja kuiva tavara palaa puhtaasti. Lämmityskuluissa päästään oletettavasti yhteen viidesosaan vanhasta, kun esipuhdistimella irrotettu tavara poltetaan turpeen seassa. Esipuhdistajan kautta tulleesta tavarasta saadaan runsaasti energiaa poltossa, koska se sisältää rikkaruohon siemeniä, kuorta, kevyitä jyviä ja kuivaa roskaa, jota irtoaa kierrossa. Kierrätystavarasta saadaan merkittävä etu kuivaamossa, Reijo Santala Biofireltä kertoo. Kun erä kuivaamoon on vaihdettu, lähtee kyseisen kaapin puhallin pyörimään ja poltin käynnistetään, jollei se ole jo toisen kaapin vuoksi käynnissä. Lämpölaitos käynnistetään samoin kuin öljypoltinta käynnistäisi, nappia painamalla, mutta käynnistäminen ei tunnu pahalta rahapussissa, Pauli nauraa.

3 h, 50 km/h, Metsäohjaamo sis.alv jaamo, Kuormain ilman vakaajia sis.alv sis.alv sis.alv sis.alv sis.alv sis.alv sis.alv sis.alv Saatavilla p tai pöly ja kosteus tiiviit 2 R KERIT MYYDÄÄN VAIHTOEHTO UUDELLE + traileri Vredon 9,1m multaimella. Peruskone muunneltavissa eri SOITOT p Jukka Pauli Yli-Hyövältti ja Biofiren Reijo Santala tarkastamassa pannuhuonetta, jossa on Palokärjen poltin. Turvelämmitys sopii kuivaamoon ja samalla ylläpidetään paikallista taloutta. Taustalla vaemmalla ylhäällä näkyvä kattilan pakoputki lämmittää pannuhuoneen ilmaa. Öljyä kuluisi oletettavasti litraa tämän viljamäärän kuivattamiseen ja tuo raha valuisi paikkakunnalta pois. Nyt käytetään kuivattamiseen paikallista palaturvetta, jota saadaan ostaa vaikka yhden osakkaan suolta. Se kaikki raha jää nyt paikkakunnalle, Pauli muistuttaa. Laitteistolla on mahdollisuus polttaa myös muuta kiinteää jaetta kuten haketta tai purua. Automatiikka valvoo poltinta ja koko kuivaamoa. Poltin ja siihen syötettävä tavara on toki avainasemassa, miten kuivaamo toimii. Polttoa valvotaan ja säädetään automaattisesti ja portaattomasti. Jos poikkeama on liian suuri, automatiikka pysäyttää laitoksen. Kuivaamossa tavoitelämpötila on 85 astetta ja uuni säätyy automaattisesti tarpeen mukaan. Uuni ottaa lämmön tehokkaasti irti, eivätkä kuoret lämpene. Pannuhuoneen ilma on esilämmitetty, kun savupiippu esimerkiksi kiertää pannuhuoneen sisäkatossa rakennuksen katolle. Korvausilmaa pitää myös ottaa ja niitä varten jää seiniin reiät. Kuivaamoon ilmaa puhaltaa kaksi puhallinta, joissa molemmissa on 11 kw tehoiset moottorit. Joka tapauksessa olemme tyytyväisiä nykyiseen rakennusvaiheeseen ja komponenttien laatuun. Laitetoimittajat ovat selvinneet moitteitta, Pauli kehuu edelleen. Osuuskunta hoitaa Kaikilla jäsenillä on tasaosuudet, vaikka viljeltävät pintaalat vaihtelevat. Kuivaamossa on tarkoitus kuivattaa noin 1100 hehtaarilta osuuskunnan jäsenten viljasato. Ensisijaisesti kuivataan osakkaiden viljat, mutta kuivaukseen sopii myös muiden viljoja. Osuuskunta on toimiva yhtiömuoto, kun pelisäännöt ovat selvät. Sääntöjä pitää laatia, jotta osataan toimia ja ulkopuolisestakin toiminta on selkeää. Meillähän on tässä K- maatalouden viljanvastaanotto ja viljaa toimitetaan ulkomaille, niin kuivaamoalueella on Iso virta tulee näihin kaappeihin vasemmalla, jotka ovat kiinteistön kalleimmat neliöt. Biofiren laitteiston ohjauskaappi on takana. Kuivaamossa on toista sataa moottoria, ja niitä käynnistellään tarpeen mukaan. Vanhan kuivaamon moottoreita käynnisteltäessä valot monesti himmenivät, mutta uudessa kuivaamossa on invertterit, jotka tasaavat virran tarvetta käynnistysvaiheessa, eikä moottorin käynnistymistä huomaa. Polttoainevarasto on vielä oveton, kun ovenrakennus on vielä kesken. Polttoainevarasto on itsetäyttyvää mallia, kun esipuhdistajalta on putki kasan päälle. Tällöin ympäristö ei ole täynnä rikkakasvin siemeniä. esimerkiksi tupakointikielto. Kaksi kuivaavaa kaappia Uudessa kuivaamossa on kaksi 46 kuution kuivaussiiloa. Samassa siilossa vilja myös jäähdytetään. Tänä vuonna ensimmäisellä viikolla vastaanotettiin viljaa, jonka kosteus oli jopa 12 %, eikä kaappi ollut lämmöllä kuin hetken ja sen jälkeen oli jäähdytys. Yksittäisen viljelijän kannalta on parempi, jos poistettavaa kosteutta on vähän tai ei ollenkaan. Osuuskunnan kannalta olisi parempi, kun viljassa olisi jotain kuivattavaakin, jotta kassaan kertyisi tuloja, porukka nauraa valvomossa. Toisaalta, kun investointi on tehty, kuivattaminenkaan ei maksa maltaita. Vanhalla kuivaamolla on vielä öljypoltin Vanhalla kuivaamollakin on vielä toimiva koneisto ja siinä kuivataan pieniä eriä, siementavaraa ja erikoissiementä. Uuden kuivaamon 46 kuution kaappikoko rajoittaa hieman vastaanotettavia eriä. Hieman pienempääkin erää kaappiin voidaan ottaa, mutta pienet erät eivät ole taloudellisia kuivata isossa kaapissa. Uusi isompi kuivaamo asettaa osuuskunnan jäsenet uuteen tilanteeseen. Perävaunullisia pitää olla puituna, ennen kuin varaus voidaan kuivaamolle tehdä. Samaan aikaan pitää olla myös selvillä, mitä kuivatulle satsille tapahtuu. Se voidaan noutaa kotiin tai jättää osuuskunnan siiloon varastoon korvausta vastaan. Mittaukset perusteena Kaikki kuivaamolle tulevat erät punnitaan ja niistä mitataan kosteus. Kun kuivaaminen käynnistyy, seurataan kosteuden poistumista ja kun erä on kuiva, se punnitaan jälleen. Erän kuivattaja saa tiedon erän painosta, jolloin se helpottaa esimerkiksi kotieläintilalla ruokinnan suunnittelua. Toisaalta erä voidaan varastoida siiloon ja vastaava määrä viljaa voidaan ottaa myöhemmin omaan käyttöön tai myydä yhteisestä siilosta. Pyöreille varastosiiloille vilja kuljetetaan 52 metrisellä kuljettimella, joka on siilojen päällä. Siiloista vilja taas otetaan pois alakautta kuljettimella, joka on maan alla. Sillä vilja kuljetetaan elevaattorille ja siitä edelleen vaikka purkusiiloille. Purkusiiloon voidaan kerätä haluttu kilomäärä viljaa, jolloin ei ole pelkoa ylikuormista. Rekka pääsee kuivaamoon monesta liittymästä, eikä rekalla tarvitse peruutella. Rekka on täynnä muutamassa minuutissa. Puoli vuotta rakentamista 12. päivä elokuuta kuivaamo käynnistettiin ja aloitettiin säätäminen. Koekäytöstä jätettiin kuivaamokoneisto käyntiin, kun vuosi oli niin aikainen. Kuivaamo ei ole vielä valmis, vaikka sitä on tehty reilu puoli vuotta. Kuivaamon säätöjen asettaminen on vielä kesken. Niitä hoidetaan kuntoon vähitellen, kun kokemusta karttuu. Myös esimerkiksi Tornumilta on tullut päivityksiä kuivaamon hoitoon. Kuivaamossa on tekemättä pellityksiä ja erinäisiä asennuksia. Sähkömiehet asentavat vielä tarpeellisia mutta kuivaamisen kannalta vähemmän tärkeitä ulkovaloja. Ensi kesäksikin jää tekemistä, kun esimerkiksi ajopihojen asfaltointi tehdään, kunhan pohjat ovat painuneet. Paljon rahaa ja työtunteja Kuivaamoinvestointiin saatiin julkista rahaa, mutta omaa rahaa on suuri osa. Tämän lisäksi on tehty talkoita noin 8000 tuntia, jotka ovat toki kirjattu ylös. Osa siitä on konetyötä, jota tehtiin perustusten kaivun yhteydessä. Ilman osuuskunnan jäsenten työtä, kuivaamo ei olisi vielä tässä vaiheessa. Toisaalta monesta syystä, kuten leudosta talvesta johtuen, kuivaamo on jo käyttökunnossa. Maansiirtotyöt esimerkiksi päästiin aloittamaan ajoissa jo maaliskuussa. Osuuskunnan kuivaamoiden hoitajiksi on palkattu kaksi henkilöä. Mika Ranta hoitaa vanhaa kuivaamoa, ja samalla hän opettelee käyttämään myös uutta laitosta. Uuden laitoksen hoitaja on Jorma Lehtineva, joka oli jutuntekohetkellä huilaamassa. Takana oli noin viikon ajanjakso, jona aikana ei paljoa nukuttu. Kuivaus järjestyksessä Kuivaamon on tarkoitus olla käynnissä ympäri vuorokauden, jolloin tavaraa kulkee läpi mahdollisimman paljon. Jos viikon aikana on kuivaamon läpäissyt miljoona kiloa toki kuivaa viljaa, pitäisi puolentoista kuukauden kuluttua olla kuivattuna jo melkoinen määrä. Kuivausvuorot ja varaukset ovat järjestelytaulussa valvomon seinällä. Jotta iso yksikkö toimii, ei isoja tai pieniä asioita voi jäädä jahkailemaan. Valmiille viljaerälle pitää olla myös sijoituspaikka; varastosiiloon, kotiin tai rekkaan. Vaihtoehtona viljaerälle on myös laittaa se kokonaan polttoon, jolloin sen laadusta ei ainakaan valiteta. Jotta erät säilyvät erillään ja puhtaana, kippausta pitää valvoa. Kun punainen lamppu palaa, kippausmontussa on tavaraa. Kiire ei saa aiheuttaa sekaannuksia, vaan järjestys pi-

4 tää säilyä kiireestä huolimatta. Laskutus perustuu haihdutettavan veden määrään, joka todetaan vaa alla. Käytännössä laskutus on siis energian kulutusta ja aikaa, jonka erä vaatii kuivuakseen. Laskutettaessa huomioidaan myös esipuhdistajan kautta poistunut massa, joka käytetään lämmittämiseen. Kun kaatosuppilo on 34 kuutiota lattian tasoon ja päälle saadaan vielä muutama kuutio, saadaan siitä kerralla täyteen vajaa kaapillinen. Toisaalta käytössä ovat myös tuuletettavat siilot, jotka Sama näkymä polttimen toiminnasta, mikä näkyy kaapissa, näkyy myös läppärillä ala- ja yläkerrassa. Polttimelta otetaan nyt täyttä tehoa irti. Tietoa kerätään kaikesta mahdollisesta, mikä liittyy kattilaan tulevaan ja lähtevään. Jos raja-arvot ylittyvät, lähetetään tekstiviestit haluttuihin päivystysnumeroihin. Etäohjauksessa kattilassa voidaan muuttaa vaikka asetuksia, jos polttoaineen laatu vaihtuu. molemmat ovat 132 kuutiota. Tuuletettavien siilojen käytön laskutus perustuu sähkönkäyttöön, kun puhaltajilla pidetään viljaerää kunnossa ja jopa kuivatetaan. Kuivaamon toiminta on ajateltu niin, että 46 kuution kuivaussiilot ovat valmiit vuorotellen. Kierron kannalta se on toimivin vaihtoehto. Erän jäähtyminen vie aikaa reilun tunnin ja sen jälkeen alkaa tyhjennys. Kuivaamon käyttöä seurataan normaalisti valvomosta, jossa ovat monitorit. Kattilan toimintaa voidaan seurata ja ohjata myös etäkäytöllä. Yhdessä päätökset Yhteiskuivaamon rakentamiseen liittyy valtavasti asioita, jotka pitää ottaa huomioon ennen kuin mitään voidaan laittaa paperille ja aloittaa rakentaminen konkreettisesti. Tämän jälkeen pitää vielä kaikki toteuttaa siten, että lopussa on valmis kuivaamo ja tyytyväiset omistajat. Vaikeat asiat on päätetty etukäteen ja toivottavasti päätökset perusteluineen on myös ymmärretty, Pauli uskoo. Jotta rahaliikenne toimii, pitää hoidetuista eristä pitää kirjaa. Kirjanpitoa hoidetaan vielä vihkoon ja exeliin. Myöhemmin mietitään, mikä on toimivin tapa tehdä kirjanpitoa. Kiireisinä rakennusviikkoina ei ole ehditty hoitaa kaikkea. Oikeita ja parempia päätöksiä Investointi oli osuuskunnalle ja sen jäsenille iso. Investointia nieleskellään vielä muutama vuosi, mutta nyt on jo havaittu,

5 Vakiona mm. täysjousitus, -04 että esimerkiksi lisää varastotilaa viljalle tarvitaan. Tarvittaessa voidaan rakennusta myös laajentaa. Yksi asia jäljestäpäin on jäänyt hieman harmittamaan, kun kuivaamorakennuksen viereen tehtiin erillinen koppi kippausmontulle. Kyseisen kopin paikalla olisi voinut olla täyskorkea ja -leveä rakennus, jolloin yläosa olisi voinut olla pakattu siiloja täyteen. Suunnitteluvaiheessa kustannukset eivät olisi kasvaneet, eivätkä kulmatolpat ja siilot olisi lisännyt merkittävästi kustannuksia kokonaisuuteen, Pauli pohtii. Yhdessä muiden osakkaiden kanssa olemme tehneet monia oikeita ratkaisuja, Pauli kehuu. Valinnoista olemme edelleen tyytyväisiä, kun tavarantoimittajien puolelta laatu on ollut kohdallaan. Uusi kuivaamo on vaatinut suuren investoinnin, mutta uuden kuivaamon myötä ei tule ainakaan öljylaskua ikävä, Pauli myöntää. Lopullinen kuivaamon toiminta selkiytyy ajan kuluessa ja kahden vuoden päästä pitäisi kysyä, miten kaikki on toiminut, Pauli päättää. Kuivaamon toimintoja ohjataan teollisuusautomaatiopohjaiselta näytöltä. Kolmea jakajaa ohjataan sähköisesti, kun viljaerälle annetaan osoitetta. Tornum päivitti pari päivää aikaisemmin ohjelmistoa, jolloin suomenkieliset valikot täydentyivät. Kuivaamon vieressä on kuivaamon laitteiston ohjauskeskukset ja valvomo. Valvomossa on myös havainnollinen kuva seinällä, mitä missäkin siilossa on ja mikä on varaustilanne. Nimen kanssa oleva värikoodi kertoo hetken tilanteen. Yhteiskuivaamon varastoon sopii noin kaksi miljoonaa kiloa viljaa eli 44 rekkakuormaa. -05 Kuivaamoon hönkii ilmaa kaksi 11 kw moottorilla varustettua puhaltajaa. SEPAROIMALLA SÄÄSTÄT LIETTEENLEVITYKSESSÄ Järviluoman erät ovat nyt kirjoitettu punaisella ja erät ovat silloin kuivattavana, vihreä on jonossa ja mustat ovat valmiita kauppaan. Kuvassa kirjaajana osuuskunnan osakas Ilkka Rahkola ja keskellä oikealla on vanhan kuivaamon hoitaja Mika Ranta. Kuivaussiilot ovat vierekkäin. Molemmat siilot ovat varustettu vaakalaitteilla.

6 Siilojen päällä on kolme jakajaa, joita ohjataan sähköisesti. Tuulettuvien siilojen puhaltimien moottoille on perinteinen sähkömittari, josta luetaan kulutuslukemat laskutusperusteiksi. Ylös kuivurissa ei usein ole asiaa. Maisemat ylhäältä parvekkeelta ovat toki näyttävät. Tilaa kuivaamossa Kaatosuppilo, 34 m 3 lattiatasoon Tuuletettavat siilot, kaksi kappaletta, molemmat 132 m 3 2 kappaletta kuivaussiiloja, molemmat 46 m 3 4 kappaletta pyöreitä varastosiiloja, jokainen 500 m 3 Siilotilaa kuivaamossa 640 m 3 Yhteensä siilotilaa kaikkiaan 2640 m 3 3 kappaletta kuormaussiiloja a 95 m 3 Etualalla on turvevarasto, jonne johdetaan myös esipuhdistajasta tuleva tavara. Toimisto on sijoitettu pannuhuoneen päälle. Pannuhuone taas sijaitsee savupiipun takana. Kaatosuppilosiipi vasemmalla olisi kannattanut olla saman levyinen ja korkuinen kuin muukin rakennus, jolloin sen päälle olisi voitu sijoittaa varastosiiloja.

MEPUN KUIVURIUUNIT TALOUDELLISET JA TEHOKKAAT LÄMMÖNLÄHTEET

MEPUN KUIVURIUUNIT TALOUDELLISET JA TEHOKKAAT LÄMMÖNLÄHTEET LÄMMÖNLÄHTEET Mepun hakeuunit markkinoilla jo parikymmentä vuotta. Latviassa Mepun hakeuuneilla on kuivattu kymmeniä miljoonia kiloja viljaa vuodesta 2007. MEPUN KUIVURIUUNIT TALOUDELLISET JA TEHOKKAAT

Lisätiedot

Jukka Kontulainen ProAgria Satakunta ry

Jukka Kontulainen ProAgria Satakunta ry Jukka Kontulainen ProAgria Satakunta ry ProAgria Farma ja Satakunta yhdistyvät 1.1.2013 Viljatilojen määrä on kasvanut Valtaosa kuivataan öljyllä Pannut ovat pääsääntöisesti 250-330 kw Kuivauksen investoinnit

Lisätiedot

Viljan kuivauksen kokemuksia PARI polttoöljyjen lisäaineen kanssa. PARI polttoöljyjen lisäaineen käyttökokemus ohran kuivauksessa

Viljan kuivauksen kokemuksia PARI polttoöljyjen lisäaineen kanssa. PARI polttoöljyjen lisäaineen käyttökokemus ohran kuivauksessa Viljan kuivauksen kokemuksia PARI polttoöljyjen lisäaineen kanssa Alla on viisi kokemusta viljan kuivauksesta syksyltä 2012 PARI polttoöljyjen lisäaineella sekä ilman lisäainetta. Kokemukset ovat jaoteltu

Lisätiedot

Viljankäsittelyn tehostaminen tulevaisuuden yksiköissä Jukka Ahokas & Hannu Mikkola Maataloustieteiden laitos Helsingin yliopisto

Viljankäsittelyn tehostaminen tulevaisuuden yksiköissä Jukka Ahokas & Hannu Mikkola Maataloustieteiden laitos Helsingin yliopisto Viljankäsittelyn tehostaminen tulevaisuuden yksiköissä Jukka Ahokas & Hannu Mikkola Maataloustieteiden laitos Helsingin yliopisto ravikeskus 2.10.2013 www.helsinki.fi/yliopisto 3.10.2013 1 Kuivauksen tehostamisen

Lisätiedot

MEPUN KUIVURIUUNIT TALOUDELLISET JA TEHOKKAAT LÄMMÖNLÄHTEET

MEPUN KUIVURIUUNIT TALOUDELLISET JA TEHOKKAAT LÄMMÖNLÄHTEET LÄMMÖNLÄHTEET Mepun hakeuunit markkinoilla jo parikymmentä vuotta. Latviassa Mepun hakeuuneilla on kuivattu kymmeniä miljoonia kiloja viljaa vuodesta 2007. MEPUN KUIVURIUUNIT TALOUDELLISET JA TEHOKKAAT

Lisätiedot

SIILOT. Laatua, vahvuutta ja tehokkuutta. siilo sinun projektiisi

SIILOT. Laatua, vahvuutta ja tehokkuutta. siilo sinun projektiisi SIILOT Laatua, vahvuutta ja tehokkuutta siilo sinun projektiisi Mimersvej 5, DK-8722 Hedensted, T: +45 7568 5311, E: info@sukup-eu.com // WWW.Sukup-eu.com SUKUP siilon standardilaitteet Suuri täyttöaukko

Lisätiedot

Käyttöohjeet Ilmatäytteinen poreallas

Käyttöohjeet Ilmatäytteinen poreallas Käyttöohjeet Ilmatäytteinen poreallas Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Altaan asennus... 3 3. Altaan puhallus... 3 4. Altaan täyttäminen... 5 5. Pumppuyksikön käyttäminen... 6 6. Altaan käyttäminen ja vinkkejä...

Lisätiedot

Pekka Makkonen Versokuja 4 D Kuopio

Pekka Makkonen Versokuja 4 D Kuopio SKVY Oy LAUSUNTO Pekka Makkonen Versokuja 4 D 70150 Kuopio 24.11.2015 Juuan kunta Ympäristölautakunta Poikolantie 1 83900 JUUKA Yleistä Juuan rengasvesiosuuskunta teki vuonna 2011 päätöksen vesihuoltosuunnitelman

Lisätiedot

UUDET KIINTEÄT KUIVURIT: S-SARJA

UUDET KIINTEÄT KUIVURIT: S-SARJA UUDET KIINTEÄT KUIVURIT: S-SARJA S-SARJAN KIINTEÄT KUIVURIT KORKEALAATUISEEN JA TEHOKKAASEEN VILJANKUIVAUKSEEN Mepun S-sarjan uudet, kiinteät kuivurit kuivaavat viljan tasalaatuisesti, energiatehokkaasti

Lisätiedot

Kuva 1. öljypolttimella varustetun Jaakko-lavakuivurin lämmityslaite, puheilla ja putki, joka ohjaa savukaasut uunia sytytettäessä säkkilavan ohi.

Kuva 1. öljypolttimella varustetun Jaakko-lavakuivurin lämmityslaite, puheilla ja putki, joka ohjaa savukaasut uunia sytytettäessä säkkilavan ohi. VAKOLA Postios. Helsinki Rukkila Puhelin Helsinki 43 48 12 Rautatieas. Pitäjänmäki VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS 1957 Koetusselostus 262 Kuva 1. öljypolttimella varustetun Jaakko-lavakuivurin

Lisätiedot

Olki energian raaka-aineena

Olki energian raaka-aineena Olki energian raaka-aineena Olki Isokyrö Vilja- ala 6744 ha Koruu ala 70% Energia 50324 MW Korjuu kustannus 210 /ha Tuotto brutto ilman kustannuksia 3,4 mijl. Vehnä ala 1100 ha Vähäkyrö Vilja- ala 5200

Lisätiedot

Rajaville Oy:n Haukiputaan tehtaan energiatuotannon muutos. Loppuraportti Julkinen Pekka Pääkkönen

Rajaville Oy:n Haukiputaan tehtaan energiatuotannon muutos. Loppuraportti Julkinen Pekka Pääkkönen Rajaville Oy:n Haukiputaan tehtaan energiatuotannon muutos Loppuraportti Julkinen 10.2.2014 Pekka Pääkkönen KÄYTÖSSÄ OLEVAN ENERGIATUOTANNON KUVAUS Lähtökohta Rajaville Oy:n Haukiputaan betonitehtaan prosessilämpö

Lisätiedot

Antti Agrosec kuivurit viljankäsittelyn ammattilaisille

Antti Agrosec kuivurit viljankäsittelyn ammattilaisille Antti Agrosec kuivurit viljankäsittelyn ammattilaisille Antti-Teollisuus sinun eduksesi Antti on ollut mukana viljankuivausalalla jo yli 45 vuotta. Jatkuva tutkimus- ja kehitystyö on vienyt meidät sinne

Lisätiedot

Vähennä energian kulutusta ja kasvata satoa kasvihuoneviljelyssä

Vähennä energian kulutusta ja kasvata satoa kasvihuoneviljelyssä Avoinkirje kasvihuoneviljelijöille Aiheena energia- ja tuotantotehokkuus. Vähennä energian kulutusta ja kasvata satoa kasvihuoneviljelyssä Kasvihuoneen kokonaisenergian kulutusta on mahdollista pienentää

Lisätiedot

Metsäenergian mahdollisuuudet Hake, pelletti, pilke

Metsäenergian mahdollisuuudet Hake, pelletti, pilke Metsäenergian mahdollisuuudet Hake, pelletti, pilke Kestävän kehityksen kylätilaisuus Janakkala Virala 23.10.2014 Sivu 1 2014 Miksi puuta energiaksi? Mitä energiapuu on? Puuenergia kotitalouksissa Sivu

Lisätiedot

Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus

Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus Kuva julkaistu Helsingin Sanomien artikkelissa 26.4.1990, Sirpa Pääkkönen 1 Tšernobylin ydinvoimala (Lähde: Wikipedia) Ydinvoimala sijaitsee noin 18 kilometrin päässä

Lisätiedot

Kodin tuntu tulee läheltä

Kodin tuntu tulee läheltä Kodin tuntu tulee läheltä Lämmin koti on arvokas, muttei kallis Hippu-kaukolämpö tuo arkeesi turvaa. Edullisesti ja ekologisesti Lapista. Miksi liittyä kaukolämpöön? Kaukolämpö tuo mukavuutta arkeen ihmisistä

Lisätiedot

HAJAUTETTUA ENERGIANTUOTANTOA

HAJAUTETTUA ENERGIANTUOTANTOA HAJAUTETTUA ENERGIANTUOTANTOA METSÄPÄIVÄ OULU 1.4.2009 1 Toteutamme polttohaketoimituksia leimikon suunnittelusta aina haketoimituksiin voimalaitoksen siiloon. Sekä suunnittelemme ja rakennamme polttohakkeella

Lisätiedot

Käytä tulisijaasi oikeinkampanja

Käytä tulisijaasi oikeinkampanja Käytä tulisijaasi oikeinkampanja Nuohoojien opintopäivä 2012 29.11.2012 Maria Myllynen 1 Käytä tulisijaasi oikeinkampanja Nuohoojat opastavat käyttämään oikein tulisijaa. Vanhaakin tulisijaa voi käyttää

Lisätiedot

PERUSMAATALOUDEN RAHOITUSTUET

PERUSMAATALOUDEN RAHOITUSTUET PERUSMAATALOUDEN RAHOITUSTUET 2015- ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS MAASEUTUYKSIKKÖ Alvar Aallon katu 8, 60100 Seinäjoki Puh. 0295 027 500 LAILA LUOMA 7.2.2017 PERUSMAATALOUDEN RAHOITUSTUET 2015- TYÖTÄ EI

Lisätiedot

Rakennusten pinta-alojen ja tilavuuksien laskeminen:

Rakennusten pinta-alojen ja tilavuuksien laskeminen: Rakennusten pinta-alojen ja tilavuuksien laskeminen: RT-ohjekortti RT 12-10277 Rakennuksen pinta-alat (1985) Kerrosalan laskeminen, Ympäristöopas 72 (2000) RAKENNUSALA: Rakennusala on se alue tontilla,

Lisätiedot

Hevosenlannan mahdollisuudet ja haasteet poltossa ja pyrolyysissä

Hevosenlannan mahdollisuudet ja haasteet poltossa ja pyrolyysissä Hevosenlannan mahdollisuudet ja haasteet poltossa ja pyrolyysissä Markku Saastamoinen, Luke Vihreä teknologia, hevostutkimus Ypäjä HELMET hanke, aluetilaisuus, Jyväskylä 24.1.2017 Johdanto Uusiutuvan energian

Lisätiedot

Bioenergia ry:n katsaus kotimaisten polttoaineiden tilanteeseen

Bioenergia ry:n katsaus kotimaisten polttoaineiden tilanteeseen Bioenergia ry:n katsaus kotimaisten polttoaineiden tilanteeseen 1. Metsähakkeen ja turpeen yhteenlaskettu käyttö laski viime vuonna 2. Tälle ja ensi vuodelle ennätysmäärä energiapuuta ja turvetta tarjolla

Lisätiedot

KÄYTTÖ-OHJE EVERLAST

KÄYTTÖ-OHJE EVERLAST KÄYTTÖ-OHJE EVERLAST Power Plasma 50 Power Plasma 60 Power Plasma 80 HUOMIO! TAKUU EI KATA VIKAA JOKA JOHTUU LIAN AIHEUTTAMASTA LÄPILYÖNNISYÄ PIIRIKORTILLA/KOMPONENTEISSA. Jotta koneelle mahdollistetaan

Lisätiedot

LÄMPÖYRITTÄJÄ 2014 KILPAILUN KYSYMYSLOMAKE

LÄMPÖYRITTÄJÄ 2014 KILPAILUN KYSYMYSLOMAKE LÄMPÖYRITTÄJÄ 2014 KILPAILUN KYSYMYSLOMAKE Lämpöyrittäjä-tulokas kilpailusarja (enintään 2 vuotta lämpöyrittäjänä toimineet) 1. Yrityksen perustiedot Lämpöyrittäjien nimet, yrityksen tai osuuskunnan nimi:

Lisätiedot

Uuden kauden kuivuri. Biotaloudesta menestystä maaseudun yrityksille -teemapäivä. Loimaa Suomen maatalousmuseo Sarka.

Uuden kauden kuivuri. Biotaloudesta menestystä maaseudun yrityksille -teemapäivä. Loimaa Suomen maatalousmuseo Sarka. Uuden kauden kuivuri Biotaloudesta menestystä maaseudun yrityksille -teemapäivä Loimaa 5.4.2016 Suomen maatalousmuseo Sarka Jorma Marttila Kuivaus vie jopa puolet viljelyyn käytettävästä energiasta Perinteinen

Lisätiedot

Outi Pakarinen Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö

Outi Pakarinen Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö 21.11.2016 Outi Pakarinen outi.pakarinen@keskisuomi.fi Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö 1 Biokaasua Voidaan tuottaa yhdyskuntien ja teollisuuden biohajoavista jätteistä, maatalouden sivuvirroista,

Lisätiedot

Tørr. Dehumidifier. Bruksanvisning Bruksanvisning Brugsanvisning Käyttöohje Instruction manual DH-10

Tørr. Dehumidifier. Bruksanvisning Bruksanvisning Brugsanvisning Käyttöohje Instruction manual DH-10 Tørr Dehumidifier Bruksanvisning Bruksanvisning Brugsanvisning Käyttöohje Instruction manual Ugit officia porem et ent, inctorem resent volorumqui bearum corestota et ut am quo magnihitae. DH-10 S. 2 DH-10

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas

Äänekosken biotuotetehdas Äänekosken biotuotetehdas Metsä Groupin avainluvut 2014 METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 10 500 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 122 000 suomalaista metsänomistajaa

Lisätiedot

Kenguru 2013 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2013 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 7 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä

Lisätiedot

KÄYTTÖ-OHJE EVERLAST

KÄYTTÖ-OHJE EVERLAST KÄYTTÖ-OHJE EVERLAST SUPER CUT 50 ESITTELY SUPER CUT-50 plasmaleikkureiden valmistuksessa käytetään nykyaikaisinta MOSFET invertteri tekniikka. Verkkojännitteen 50Hz taajuus muunnetaan korkeaksi taajuudeksi

Lisätiedot

JÄRVIMALMIN JALOSTUS PUUPOLTTOAINEITA KÄYTTÄVISSÄ LÄMPÖLAITOKSISSA Hajautetut biojalostamot: tulosfoorumi 14.11.2013 Tomi Onttonen Karelia-AMK

JÄRVIMALMIN JALOSTUS PUUPOLTTOAINEITA KÄYTTÄVISSÄ LÄMPÖLAITOKSISSA Hajautetut biojalostamot: tulosfoorumi 14.11.2013 Tomi Onttonen Karelia-AMK 1 JÄRVIMALMIN JALOSTUS PUUPOLTTOAINEITA KÄYTTÄVISSÄ LÄMPÖLAITOKSISSA Hajautetut biojalostamot: tulosfoorumi Tomi Onttonen Karelia-AMK Sisältö 2 - Perustuu opinnäytetyöhöni - Aineisto kerätty hajautetut

Lisätiedot

MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN UUDEHKO KIINTEISTÖ PIRKKALASTA kem 2

MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN UUDEHKO KIINTEISTÖ PIRKKALASTA kem 2 MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN UUDEHKO KIINTEISTÖ PIRKKALASTA 3.469 kem 2 MYYTÄVÄ KOHDE Osoitteessa Turkkirata 27-29, 33960 Pirkkala, sijaitseva uudehko tuotantorakennus ja tontin vuokraoikeus. Vuokratontin kiinteistötunnus

Lisätiedot

Maatalouden Investointituki. Viljankuivaukseen uutta puhtia, Askola 15.12.2015

Maatalouden Investointituki. Viljankuivaukseen uutta puhtia, Askola 15.12.2015 Maatalouden Investointituki Viljankuivaukseen uutta puhtia, Askola 15.12.2015 Sivu 1 23.02.2016 Maatalouden rakennetukijärjestelmä Kansallinen säädösperusta; - Laki maatalouden rakennetuista (1476/2007,

Lisätiedot

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka 3 pisteen tehtävät Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 1. Missä kenguru on? (A) Ympyrässä ja kolmiossa, mutta ei neliössä. (B) Ympyrässä ja neliössä, mutta ei kolmiossa. (C) Kolmiossa ja neliössä, mutta

Lisätiedot

AUTOTALLI KÄYTTÖOHJE

AUTOTALLI KÄYTTÖOHJE AUTOTALLI KÄYTTÖOHJE ENNEN KUIN ALOITAT Ennen kuin aloitat asennuksen, ota selvää paikallisilta viranomaisilta, tarvitseeko autotalli rakennusluvan. Lue käyttöohje huolellisesti ja noudata annettuja ohjeita.

Lisätiedot

LÄMMINILMAKEHITTIMET JA LÄMPÖKONTIT

LÄMMINILMAKEHITTIMET JA LÄMPÖKONTIT LÄMMINILMAKEHITTIMET JA LÄMPÖKONTIT HETI KÄYTTÖVALMIIT LÄMMINILMAKEHITTIMET JA LÄMPÖKONTIT Mepun tehokkaat, öljyllä tai kaasulla toimivat lämminilmakehittimet varmistavat lämmönsaannin joka tilanteessa

Lisätiedot

KLAPI-ILTA PUUVILLASSA 27.9.2011

KLAPI-ILTA PUUVILLASSA 27.9.2011 KLAPI-ILTA PUUVILLASSA 27.9.2011 MANU HOLLMÉN ESITYKSEN SISÄLTÖ Aluksi vähän polttopuusta Klapikattilatyypit yläpalo alapalo Käänteispalo Yhdistelmä Vedonrajoitin Oikea ilmansäätö, hyötysuhde 2 PUUN KOOSTUMUS

Lisätiedot

Järkivihreä energiapäivä 24.4.2013 Forssa Sami Ronkainen

Järkivihreä energiapäivä 24.4.2013 Forssa Sami Ronkainen Järkivihreä energiapäivä 24.4.2013 Forssa Sami Ronkainen J. Nuosmaa Oy Energiatehokkaiden ja ympäristöystävällisten lämmitysjärjestelmien moniosaaja Lämmitysjärjestelmän räätälöinti ammattitaidolla Maailman

Lisätiedot

SUOMEN EKONOMIEN CRM-OHJEET YHDISTYKSILLE

SUOMEN EKONOMIEN CRM-OHJEET YHDISTYKSILLE SUOMEN EKONOMIEN CRM-OHJEET YHDISTYKSILLE 1 SUOMEN EKONOMIEN CRM-KÄYTTÖOHJE YHDISTYKSILLE (ohjeen sisältämät jäsenet ovat testidataa, eivätkä perustu aitoihin jäsenyyksiin) Tervetuloa käyttämään Suomen

Lisätiedot

Radonkaivo. Radonkorjauskoulutus. Tampere Olli Holmgren SÄTEILYTURVAKESKUS STRÅLSÄKERHETSCENTRALEN RADIATION AND NUCLEAR SAFETY AUTHORITY

Radonkaivo. Radonkorjauskoulutus. Tampere Olli Holmgren SÄTEILYTURVAKESKUS STRÅLSÄKERHETSCENTRALEN RADIATION AND NUCLEAR SAFETY AUTHORITY Tampere 11.2.2016 Radonkaivo Olli Holmgren 1 Radonkaivo on yksi parhaista menetelmistä Tyypilliset alenemat alenemat 70-90 % Toimii vain karkearakeisilla läpäisevillä maalajeilla kuten hiekalla ja soralla

Lisätiedot

Test report. Kuva 1. Vella II-uuni

Test report. Kuva 1. Vella II-uuni 101 Helsinki RukkIla VA K OLA Helsinki 43 41 61 Pitäjänmäki VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS Finnish Research Institute of Agricultural Engineering 1964 Koetusselostus 514 Test report Kuva 1. Vella

Lisätiedot

Vedonrajoitinluukun merkitys savuhormissa

Vedonrajoitinluukun merkitys savuhormissa Vedonrajoitinluukun merkitys savuhormissa Savupiipun tehtävä on saada aikaan vetoa palamista varten ja kuljettaa pois tuotetut savukaasut. Siksi savupiippu ja siihen liittyvät järjestelyt ovat äärimmäisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (6) Ympäristölautakunta Ysp/7 25.08.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (6) Ympäristölautakunta Ysp/7 25.08.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (6) Asia tulisi käsitellä 25.8.2015 283 Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös Helen Oy:n Patolan huippulämpökeskuksen ympäristölupa-asiassa HEL 2015-001987 T

Lisätiedot

Pellon tasaus. Magnus Selenius Maanviljelijä Espoo 3.11.2010

Pellon tasaus. Magnus Selenius Maanviljelijä Espoo 3.11.2010 Pellon tasaus Magnus Selenius Maanviljelijä Espoo 3.11.2010 Nybyn tilan peltomaisemaa Pellot ovat pääosin varsin tasaisia Lohkojen koko n. 3-15 ha Kuva: Jukka Rajala 2 3.11.2010 Tasaisia peltoja Kuva:

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA TURVALLISEEN HUOMISEEN PALOTURVALLISUUTTA KOTONA Kunta/kaupunki: Katuosoite: Ovikoodi: Asukkaan puhelinnumero: HÄTÄNUMERO: 112 Säilytä tämä lehtinen näkyvällä paikalla. 1 Palovaroitin Kiinnitä palovaroitin

Lisätiedot

Huurtumattomat säiliöpakastimet. Jászberény-tehdas

Huurtumattomat säiliöpakastimet. Jászberény-tehdas Huurtumattomat säiliöpakastimet Jászberény-tehdas ESSE-N / A.S. Lokakuu 2004 Yleistä Markkinoiden ensimmäinen huurtumaton säiliöpakastin Tehdas HUC = Jászberény / Unkari yksinkertainen elektroninen säädin

Lisätiedot

Aurinko-C20 asennus ja käyttöohje

Aurinko-C20 asennus ja käyttöohje Aurinko-C20 laitetelineen asennus ja käyttö Laitetelineen osat ja laitteet:. Kääntyvillä pyörillä varustettu laiteteline. Laitteet on kiinnitetty ja johdotettu telineeseen (toimitetaan akut irrallaan).

Lisätiedot

YM-ORV-KH-projekti Kuivaketju10 - Tilaaminen. Oulu Markku Hienonen

YM-ORV-KH-projekti Kuivaketju10 - Tilaaminen. Oulu Markku Hienonen YM-ORV-KH-projekti Kuivaketju10 - Tilaaminen Oulu 30.09.2015 Markku Hienonen Tilaamisen roolin vaikuttavuus Tilaajan rooli on aivan avainasemassa! Jos lähtö epäonnistuu sitä ei voida enää ainakaan täysin

Lisätiedot

Aurinko-R10 asennus ja käyttöohje

Aurinko-R10 asennus ja käyttöohje EI NÄIN ESIM NÄIN Aurinko-R10 Aurinkopaneelin asennus ja kytkentä Asenna aurinkopaneeli avoimelle paikalle kohti etelää (välillä itä länsi) ja kallista kohti keskipäivän aurinkoa. Tuoton kannalta 25..

Lisätiedot

julkinen ja yksityinen tila menevät sekaisin kulunrajoitusta ja -ohjausta ihmisille toiminta osin ympärivuorokautista asennusalustoja ja -reittejä

julkinen ja yksityinen tila menevät sekaisin kulunrajoitusta ja -ohjausta ihmisille toiminta osin ympärivuorokautista asennusalustoja ja -reittejä Mikko Hollmén Kiinteistöjohtaja, PSSHP SSTY Seminaari 19.10.2016 Kananmunan kuori suoja säätä (lämpö, kylmä, kosteus, tuuli) vastaan suoja ääntä vastaan suoja asiattomia (eläimet, ihmiset) vastaan suoja

Lisätiedot

ROD -tyypin Sulkusyötin

ROD -tyypin Sulkusyötin Standardi: Q/HFJ02027-2000 ROD -tyypin Sulkusyötin KÄYTTÖOHJE Suomen Imurikeskus Oy Puh. 02-576 700-1 - SISÄLTÖ 1. RAKENNE... 3 2. TOIMINTAPERIAATE JA KÄYTTÖTARKOITUS4 3. TUOTTEEN PIIRTEET... 4 4. TYYPPISELITYS...

Lisätiedot

Maaseudun Energia-akatemia Arviointi oman tilan energian kulutuksesta

Maaseudun Energia-akatemia Arviointi oman tilan energian kulutuksesta Maaseudun Energia-akatemia Arviointi oman tilan energian kulutuksesta Maaseudun energia-akatemia Tavoitteena - Maatalouden energiatietouden ja energian tehokkaan käytön lisääminen - Hankkeessa tuotetaan

Lisätiedot

Heippa. Jari Vanhakylä

Heippa. Jari Vanhakylä 1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen

Lisätiedot

Liveseuranta (1/9) Suomen Palloliiton Tampereen piiri

Liveseuranta (1/9) Suomen Palloliiton Tampereen piiri Liveseuranta (1/9) Liveseuranta on kätevä tapa hoitaa ottelupöytäkirjan täyttäminen jo itse ottelun aikana. Suosittelemme sen käyttämistä sarjasta riippumatta, jolloin kaikki tarpeellinen pystytään tekemään

Lisätiedot

Rakennusta alkuperäisasussaan

Rakennusta alkuperäisasussaan Raunion Tila 834-423-1-33 Omistajat Anne Rämö ja Juha Kujala Suunnittelu Jutta Varjus Rakentaminen Rauli Thynell, Juha itse ja sukulaiset Rakennuksen peruskorjaus, toisen kerroksen ja kuistin rakentaminen

Lisätiedot

OID CO3 00000 09000. 00000 00000 ououo. Kuva 1. Kaksi kaavamaista säkkilavan asennusmahdollisuutta.

OID CO3 00000 09000. 00000 00000 ououo. Kuva 1. Kaksi kaavamaista säkkilavan asennusmahdollisuutta. VA KO LA Postios. Helsinki Rukkila Puhelin Helsinki 45 48 12 Rautatieas. Pitäjänmäki VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS 1956 Koetusselostus 23 Toinen painos 1. 3. 1957 OID CO3 9 nonon C) ououo ono@r

Lisätiedot

CleanuX-järjestelmään on myös mahdollista liittää kemia, jolloin puhdistusjärjestelmä kykenee poistamaan tehokkaasti myös fosforin jätevedestä.

CleanuX-järjestelmään on myös mahdollista liittää kemia, jolloin puhdistusjärjestelmä kykenee poistamaan tehokkaasti myös fosforin jätevedestä. Asennusohje CleanuX Simple on järjestelmä jolla voit muuttaa olemassa olevat sakokaivosi toimimaan täysiverisen puhdistamon tavoin toimivaksi ja puhdistamaan jätevetesi toimivaksi todetulla tavalla. Puhdistus

Lisätiedot

ASENNUSOHJE. ARIMAX BIO 300/3000 sarja lisävarusteet

ASENNUSOHJE. ARIMAX BIO 300/3000 sarja lisävarusteet ASENNUSOHJE ARIMAX BIO 300/3000 sarja lisävarusteet ja niiden asennus POLTINVARUSTUS Bio- tai muun polttimen asennuksen tarvitaan kattilan poltinsovite silloin kun polttimen koko poikkeaa poltinaukon mitoituksesta.

Lisätiedot

Automatisointi säästää työtunteja hevostallilla

Automatisointi säästää työtunteja hevostallilla Liite 9.6.2008 65. vuosikerta Numero 2 Sivut 8 9 Automatisointi säästää työtunteja hevostallilla Hanna Lensu, Maaseudun Tulevaisuus Keijo Viertoman ja Tiina Tuomisen tilan 30 vuotta vanhan mullinavetan

Lisätiedot

Pienkiinteistön valokuiturakentamisen ohje

Pienkiinteistön valokuiturakentamisen ohje Vrs 3.0 Pienkiinteistön valokuiturakentamisen ohje Keski-Suomen Valokuituverkot Oy:n valokuituliittymän toimitus kiinteistöön KSVV Oy toimittaa ja asentaa valokuituliittymän asiakkaalle käyttövalmiiksi.

Lisätiedot

Metsätalouden näkymät

Metsätalouden näkymät Metsätalouden näkymät Pääkaupunkiseudun Metsäpäivä 3.9.2016 Metsäjohtaja Juha Mäntylä Metsäteollisuus ja puun käyttö Metsäteollisuus pitää Suomen elinvoimaisena 4 Metsäteollisuus on elintärkeää yli 50

Lisätiedot

Vaskiluodon Voiman bioenergian

Vaskiluodon Voiman bioenergian Vaskiluodon Voiman bioenergian käyttönäkymiä - Puuta kaasuksi, lämmöksi ja sähköksi Hankintapäällikkö Timo Orava EPV Energia Oy EPV Energia Oy 5.5.2013 1 Vaskiluodon Voima Oy FINLAND Vaasa 230 MW e, 170

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54 14.05.2012 Sivu 1 / 1 3449/02.07.00/2011 54 Tontin myyminen Laaksolahdesta Kiinteistö Oy Espoon Lähdekeskukselle liikerakennushankkeen rakentamista varten, kortteli 60022 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kenguru 2015 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) RATKAISUT

Kenguru 2015 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) RATKAISUT sivu 1 / 10 3 pistettä 1. Kuinka monta pilkkua kuvan leppäkertuilla on yhteensä? (A) 17 (B) 18 (C) 19 (D) 20 (E) 21 Ratkaisu: Pilkkuja on 1 + 1 + 1 + 2 + 2 + 1 + 3 + 2 + 3 + 3 = 19. 2. Miltä kuvan pyöreä

Lisätiedot

KAKSOISKATTILAT ARITERM 520P+ ARITERM 520

KAKSOISKATTILAT ARITERM 520P+ ARITERM 520 KAKSOISKATTILAT ARITERM 520P+ ARITERM 520 ARITERM 520P+ HUOM! Poltin myydään erikseen. VALINNAN VAPAUS Ariterm 520P+ kaksoiskattila on tehty lämmittäjille, jotka haluavat nauttia valinnan vapaudesta. Valitse

Lisätiedot

ASENTAJAN KÄSIKIRJA. Jäspi Basic jäähdytyspaketti. Kaukora Oy. MCU 40 ohjausautomatiikalla varustettuihin järjestelmiin.

ASENTAJAN KÄSIKIRJA. Jäspi Basic jäähdytyspaketti. Kaukora Oy. MCU 40 ohjausautomatiikalla varustettuihin järjestelmiin. ASENTAJAN KÄSIKIRJA Jäspi Basic jäähdytyspaketti MCU 40 ohjausautomatiikalla varustettuihin järjestelmiin. Kaukora Oy 1 Sisällys Turvallisuustiedot... 3 1. Toimitus... 4 Toimitussisältö... 4 2. Muut asennuksessa

Lisätiedot

VUOTTA SUOMESSA. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija.

VUOTTA SUOMESSA. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. 30 1987 2017 VUOTTA SUOMESSA Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Monikäyttöiset tela-alustaiset kaivukoneet 6MCR 8MCR

Lisätiedot

WENDA-30kW KAMIINAN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET

WENDA-30kW KAMIINAN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET Sivu 1/8 WENDA-30kW KAMIINAN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET Puh: 02-4870258, Web: www.wenda.fi, E-Mail: sales@wenda.fi Sivu 2/8 Kamiinan perustiedot: Kamiina on valmistettu merivettä kestävästä alumiinista,

Lisätiedot

Aurinko-Easy asennus- ja käyttöohje

Aurinko-Easy asennus- ja käyttöohje EI NÄIN ESIM NÄIN Aurinkopaneelien asennus ja kytkentä Asenna aurinkopaneelit avoimelle paikalle kohti etelää (välillä itä länsi) ja kallista kohti keskipäivän aurinkoa. Tuoton kannalta 25.. 45 asteen

Lisätiedot

SÄHKÖTERASSILÄMMITTIMET

SÄHKÖTERASSILÄMMITTIMET TERASSILÄMMITTIMET 2016-2017 SÄHKÖTERASSILÄMMITTIMET REBEL HANG TERASSILÄMMITIN Kattoon asennettava helppokäyttöinen terassilämmitin! Lämmitin on ihanteellinen lämmönlähde pöytäryhmän päälle katetuille

Lisätiedot

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) ratkaisut sivu 1/5

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) ratkaisut sivu 1/5 Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) ratkaisut sivu 1/5 3 pisteen tehtävät 1) Miettisen perhe syö 3 ateriaa päivässä. Kuinka monta ateriaa he syövät viikon aikana? A) 7 B) 18 C) 21 D) 28 E) 37 2) Aikuisten

Lisätiedot

Asuinalue (ruskea tausta) Kalatori Viljatori

Asuinalue (ruskea tausta) Kalatori Viljatori Carcassonne Die Stadt Pelin osat: 70 muuria 2 lyhyttä muuria (käytetään portin vieressä silloin kun tavallinen muuri olisi liian pitkä) 12 tornia 1 portti 32 asukasta - 4 eri väriä 2 kangaspussia kaupunkilaattojen

Lisätiedot

TORNION ENERGIA OY. Kiinteistöjen liittäminen kaukolämpöön. Päivitys TKo

TORNION ENERGIA OY. Kiinteistöjen liittäminen kaukolämpöön. Päivitys TKo Kiinteistöjen liittäminen kaukolämpöön Kaukolämpö Varmista kaukolämmön saatavuus kohteeseen Tornion Energiasta. Kaukolämpöä voimme tarjota vain alueille, joissa on jo olemassa tai on suunniteltu rakennettavan

Lisätiedot

Viikkoharjoitus 2: Hydrologinen kierto

Viikkoharjoitus 2: Hydrologinen kierto Viikkoharjoitus 2: Hydrologinen kierto 30.9.2015 Viikkoharjoituksen palautuksen DEADLINE keskiviikkona 14.10.2015 klo 12.00 Palautus paperilla, joka lasku erillisenä: palautus joko laskuharjoituksiin tai

Lisätiedot

Aurinkopaneelin lataussäädin 12/24V 30A. Käyttöohje

Aurinkopaneelin lataussäädin 12/24V 30A. Käyttöohje Aurinkopaneelin lataussäädin 12/24V 30A Käyttöohje 1 Asennuskaavio Aurinkopaneeli Matalajännitekuormitus Akku Sulake Sulake Invertterin liittäminen Seuraa yllä olevaa kytkentäkaaviota. Sulakkeet asennetaan

Lisätiedot

Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919. Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme

Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919. Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme Energiantuotanto Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919 Sähkö -konserni on monipuolinen energiapalveluyritys, joka tuottaa asiakkailleen sähkö-, lämpö- ja maakaasupalveluja. Energia Oy Sähkö

Lisätiedot

HONKA LOUNATUULI 160 m 2 l 180 m 2

HONKA LOUNATUULI 160 m 2 l 180 m 2 HONKA LOUNATUULI 160 m 2 l 180 m 2 RANTATALON TUNNELMAA valoisassa kodissa Lounatuuli edustaa New England -tyyppistä arkkitehtuuria, joka vie ajatukset merelle ja rannalle, vaikka kotisi olisi keskellä

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Uusiutuva energia NYT! tilaisuus 24.2.2016 Timitran Linna, LIEKSA ELY-keskus Haetut yritystuet tukimuodoittain vuonna 2015. -

Lisätiedot

Rakentajan info. Mannisenmäki -alueen erityispiirteitä. RAKENNUSVALVONTA Kaisa Hirvaskoski-Leinonen, lupa-arkkitehti

Rakentajan info. Mannisenmäki -alueen erityispiirteitä. RAKENNUSVALVONTA Kaisa Hirvaskoski-Leinonen, lupa-arkkitehti Rakentajan info Mannisenmäki -alueen erityispiirteitä RAKENNUSVALVONTA Kaisa Hirvaskoski-Leinonen, lupa-arkkitehti 12.9.2016 Suunnittelun lähtökohtia Rakennus tulee suunnitella aina paikkaansa Maasto-olosuhteet,

Lisätiedot

KAAPELIN ULKOPUOLINEN PE-JOHDIN

KAAPELIN ULKOPUOLINEN PE-JOHDIN Helsinki 29.11 21 KAAPELN LKOPOLNEN PE-JOHDN SSÄLTÖ: 1. Johdanto 2. Esimerkki. Symmetristen komponenttien kaaat 1. Johdanto PE-johdin on yleensä puolet aihejohtimien poikkipinnasta. Määriteltäessä poiskytkentäehtojen

Lisätiedot

EU SUSTAINABLE ENERGY WEEK JUNE 2015

EU SUSTAINABLE ENERGY WEEK JUNE 2015 EU SUSTAINABLE ENERGY WEEK 15-19 JUNE 2015 Kestävän energian kierros 16.6.2015 Osa Euroopan unionin kestävän energian viikkoa Viikolla esitellään energiatehokkuuteen ja uusiutuvaan energiaan liittyviä

Lisätiedot

KGU kannassa omaisuuden hallinta moduuli on valmiiksi asennettu.

KGU kannassa omaisuuden hallinta moduuli on valmiiksi asennettu. 1 Investointien hallinta ja poistot Investointien (esimerkiksi koneet ja laitteet, maa-alueet ja kiinteistöt) hallinta Odoo kirjanpidossa tehdään "Omaisuuden hallinta" moduulin alaisuudessa. Siellä voidaan

Lisätiedot

Asiakkaalle tuotettu arvo

Asiakkaalle tuotettu arvo St1 Lähienergia Suunnittelee ja toteuttaa paikallisiin uusiutuviin energialähteisiin perustuvia lämpölaitoksia kokoluokaltaan 22 1000 kw energialaitosten toimitukset avaimet käteen -periaatteella, elinkaarimallilla

Lisätiedot

Kenguru 2011 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2011 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 7 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos et halua

Lisätiedot

Turun kestävät energianhankinnan ratkaisut

Turun kestävät energianhankinnan ratkaisut Turun kestävät energianhankinnan ratkaisut Antto Kulla, kehityspäällikkö Turku Energia Kuntien 8. ilmastokonferenssi 12.-13.5.2016 Tampere Turun seudun kaukolämmityksen CO2-päästöt 2015 n. 25 % (Uusiutuvien

Lisätiedot

Riikinvoiman ajankohtaiset

Riikinvoiman ajankohtaiset Riikinvoiman ajankohtaiset Yhdyskuntajätteestä energiaa kiertopetitekniikalla 18.2.2016 Sisältö 1. Hanke- ja prosessiesittely 2. Kiertopetitekniikan haasteet ja mahdollisuudet 3. Tilannekatsaus Riikinvoiman

Lisätiedot

F75E ALKUPERÄINEN OHJEKIRJA

F75E ALKUPERÄINEN OHJEKIRJA ALKUPERÄINEN OHJEKIRJA 2 KÄYTTÖ SWEPAC F75E Koneella tiivistetään soraa ja hiekkaa pienissä rakennustöissä, kuten valmistaessa alustaa betonikiville tai puutarhojen kivilaatoille. Koneen kompakti muotoilu

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

Kiertotaloutta käytännössä - Meneillään & tulossa. 26.5.2016 Christian Hindersson

Kiertotaloutta käytännössä - Meneillään & tulossa. 26.5.2016 Christian Hindersson Kiertotaloutta käytännössä - Meneillään & tulossa 26.5.2016 Christian Hindersson Kiertotalouden suunnannäyttäjä. SUEZ Suomessa Vuodesta 1998 lähtien Asiakaslupauksemme Olemme luotettava ja monipuolinen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Rakennustyön keskeyttäminen / 11-6-1 / Pohjolankatu 18 / käyttövesiputkiston korjaustyö Vs. rakennustarkastaja Ilkka Korhonen Alueellinen

Lisätiedot

Miten käytän tulisijaa oikein - lämmitysohjeita

Miten käytän tulisijaa oikein - lämmitysohjeita Miten käytän tulisijaa oikein - lämmitysohjeita Eija Alakangas, VTT Biohousing & Quality Wood Älykäs Energiahuolto EU-ohjelma 1. Puu kuivuu. Vesihöyry vapautuu. 2. Kaasumaiset palavat ainekset vapautuvat

Lisätiedot

Aurinkolämmön maaperävarastointi MIKKO OJALA

Aurinkolämmön maaperävarastointi MIKKO OJALA Aurinkolämmön maaperävarastointi MIKKO OJALA 10.6.2014 Sisältö 1. Lämmönvarastointi 2. Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimusmenetelmät 3. Mallinnustulokset 4. Varastoinnin ympäristövaikutukset 5. Johtopäätökset

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Aito kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2015. Aidon lämmön lähteillä.

Aito kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2015. Aidon lämmön lähteillä. Aito kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2015 Aidon lämmön lähteillä. Perinteikäs & moderni Aina ajankohtainen ja jäljittelemätön Aito vie saunojan aidon lämmön lähteille. Aito-kiukailla saunotaan

Lisätiedot

Korjaushankkeen laadun haasteet

Korjaushankkeen laadun haasteet KORJAUSHANKKEEN LAADUN HAASTEET 12.11.2013 Esko Lindblad Valvontapäällikkö, rakennusterveysasiantuntija, rkm Suomen Sisäilmakeskus Oy 1 Case ullakkorakentaminen 5 kerroksinen kerrostalo rakennettu 1920

Lisätiedot

Humppilan Urjalan Tuulivoimapuisto

Humppilan Urjalan Tuulivoimapuisto Humppilan Urjalan Tuulivoimapuisto Voimamylly Oy 3.10.2012 Voimamylly Oy Yhtiön kotipaikka Humppila Perustettu helmikuussa 2012 Valmistelu alkoi vuonna 2011 Humppilaan ideoitujen hankkeiden yhtenä osana,

Lisätiedot

Cat-lämpöpuhallin Kompakti lämpöpuhallin pienempiin tiloihin

Cat-lämpöpuhallin Kompakti lämpöpuhallin pienempiin tiloihin at-lämpöpuhallin 3 3 9 kw Sähkölämmitys 3 mallit at-lämpöpuhallin Kompakti lämpöpuhallin pienempiin tiloihin Käyttökohteet at on sarja kompakteja ja hiljaisia lämpöpuhaltimia kiinteään asennukseen. Se

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN VALINTAKOE

AMMATTIKORKEAKOULUJEN LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN VALINTAKOE AMMATTIKORKEAKOULUJEN LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN VALINTAKOE Matematiikan koe 1.6.2016 Nimi: Henkilötunnus: VASTAUSOHJEET 1. Koeaika on 2 tuntia (klo 12.00 14.00). Kokeesta saa poistua aikaisintaan klo

Lisätiedot

MAAKELLARIN VOITTANUTTA EI OLE

MAAKELLARIN VOITTANUTTA EI OLE MAAKELLARI RATKAISEE SÄILYTYSONGELMASI Maakellari on ihanteellinen ratkaisu vihannesten, mehujen, säilöttyjen tuotteiden jne. pitkäaikaiseen varastointiin. Säilyvyyden takaavat maakellarin luontaiset ominaisuudet:

Lisätiedot