Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä."

Transkriptio

1 OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 3/2005 Aika Tiistaina klo Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön esittelemät asiat A A 8/ Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 9/ Ilmoitusasiat Opintoasiainpäällikön esittelemät asiat B B 15/ Painatusluvan myöntäminen KL Seppo Karppisen väitöskirjaksi tarkoittamalle tutkimukselle B 16/ Vastaväittäjän ja kustoksen määrääminen KL Seppo Karppisen väitöstilaisuuteen sekä väitöstilaisuuden ajankohdan määrääminen B 17/ Painatusluvan myöntäminen KM Hanna Salovaaran väitöskirjaksi tarkoittamalle tutkimukselle B 18/ Vastaväittäjän ja kustoksen määrääminen KM Hanna Salovaaran väitöstilaisuuteen sekä väitöstilaisuuden ajankohdan määrääminen B 19/ Opetussuunnitelmien hyväksyminen B 20/ Opetusministeriön asetus yliopistojen koulutusvastuun täsmentämisestä, koulutusohjelmista ja erikoistumiskoulutusten aloista sekä asetus maisteriohjelmista B 21/ EDUTOOL-Koulutusteknilogia työelämän ja koulutuksen asiantuntijuuden kehittämisessä muuntokoulutuksen valintaperusteet Hallintopäällikön esittelemät asiat A 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty Neuvosto on päätösvaltainen, kun kokouksen puheenjohtaja ja vähintään puolet muista jäsenistä on läsnä. Arvosteltaessa opintosuoritusta on puheenjohtajan lisäksi päätöksentekoon oikeutettuja jäseniä oltava läsnä vähintään neljä. Todettiin. 2 Ilmoitusasiat Dekaanin esittelyssä tehdyt päätökset

2 2 Suoritetut tutkinnot Kasvatustieteen tohtorin tutkinto Kumpulainen, Kari Juhani Lappalainen, Eeva-Maija Henrita Filosofian tohtorin tutkinto Huuhka; Maisa Marja-Liisa Kasvatustieteen tohtorin tutkinto Tiilikka, Aila Maria Annettu lausunto Opetusministeriön raportista Korkeakoulututkintojen viitekehys (OPM:n työryhmämuistioita ja selvityksiä 2005:4) Lausunnon laatinut työryhmä: Jaakko Luukkonen (pj.), Pentti Hakkarainen, Timo Mauno ja Tuula Karhu. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus on pyytänyt lausuntoa Pohjois- Pohjanmaan ympäristöstrategia luonnoksesta mennessä. Dekaani on pyytänyt professori Timo Järvikosken jaosta ja lehtori Eila Jerosta valmistelemaan tiedekunnan lausunnon mennessä. Muut ilmoitusasiat liitteessä. esitys Merkitään ilmoitusasiat tiedoksi. Esittelyn mukaisesti. Opintoasiainpäällikön esittelemät asiat B 1 Painatusluvan myöntäminen KL Seppo Karppisen väitöskirjaksi tarkoittamalle tutkimukselle Tiedekuntaneuvosto nimesi KL Seppo Karppisen väitöskirjaksi tarkoittaman tutkimuksen Seikkailullinen vuosi haastavassa luokassa. Etnografinen toimintatutkimus seikkailu- ja elämyspedagogiikasta" esitarkastajiksi painatusluvan myöntämistä varten professori Kyösti Kurtakon ja emeritusprofessori Markku Ihatsun. Tiedekunnan pysyväismääräysten mukaan esitarkastajien tulee kolmen kuukauden kuluessa tehtävän saamisesta antaa yhdessä tai erikseen perusteltu kirjallinen lausunto, jossa ehdotetaan painatusluvan myöntämistä tai sen epäämistä. Tiedekuntaneuvosto päättää painatusluvan myöntämisestä esitarkastajien lausunnon perusteella. Liitteenä esitarkastajien lausunnot. Yliopistoasetuksen (115/1998) 18 :n mukaan ennen väitöskirjan, lisensiaatin-

3 tutkimuksen ja näitä vastaavan opin- ja taidonnäytteen arvostelua tekijälle on varattava tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajan, tarkastajan tai vastaväittäjän lausunnosta. 3 Karppinen on ilmoittanut, että hänellä ei ole huomauttamista esitarkastajien lausuntoihin. Oulun yliopiston hallintojohtosäännön 64 :n mukaan esittelymenettelyä ei noudateta opintosuoritusta arvosteltaessa. Esitarkastusmenettelyyn pohjautuva painatusluvan myöntäminen voidaan rinnastaa opintosuorituksen arvosteluun. Yliopistolain (645/1997) 42 :n mukaan opintosuorituksen arvosteluun saavat osallistua vain ne jäsenet tai varajäsenet, joilla on samantasoinen opintosuoritus tai jotka on nimitetty professorin virkaan. Hallintojohtosäännön 68 :n mukaan hallintoelin on päätösvaltainen arvostellessaan opintosuoritusta kun kokouksen puheenjohtajan lisäksi päätöksentekoon oikeutettuja jäseniä on läsnä vähintään neljä. Tiedekuntaneuvosto päätti myöntää painatusluvan KL Seppo Karppisen väitöskirjaksi tarkoittamalle tutkimukselle Seikkailullinen vuosi haastavassa luokassa. Etnografinen toimintatutkimus seikkailu- ja elämyspedagogiikasta ". 2 Vastaväittäjän ja kustoksen määrääminen KL Seppo Karppisen väitöstilaisuuteen sekä väitöstilaisuuden ajankohdan määrääminen Asia voidaan ottaa käsiteltäväksi, mikäli tiedekuntaneuvosto edellä kohdassa B 15 myöntää painatusluvan Karppisen väitöskirjaksi tarkoitetulle tutkimukselle. esitys Tiedekunnan pysyväismääräysten mukaan tiedekuntaneuvosto määrää väitöstilaisuuteen edustajansa (kustos) sekä yhden tai kaksi vastaväittäjää, joilla tulee olla dosentin pätevyys tai vastaavat tieteelliset ansiot. Väittelijän ohjaajat sekä yhdistelmäväitöskirjojen muut tekijät eivät voi toimia vastaväittäjinä. Väitöskirjan tekijälle varataan tilaisuus lausunnon antamiseen vastaväittäjän nimeämisestä. 1. Tiedustellaan vastaväittäjää ja nimetään kustos tiedekuntaneuvoston istunnossa käytävän keskustelun pohjalta. 2. Valtuutetaan dekaani määräämään väitöstilaisuuden ajankohta. 1. Tiedekuntaneuvosto päätti tiedustella vastaväittäjäksi professori Kyösti Kurtakkoa Lapin yliopistosta ja nimesi kustokseksi professori Pauli Siljanderin. 2. Esittelyn mukaisesti. 3 Painatusluvan myöntäminen KM Hanna Salovaaran väitöskirjaksi tarkoittamalle tutkimukselle Tiedekuntaneuvosto nimesi KM Hanna Salovaaran väitöskirjaksi

4 tarkoittaman tutkimuksen Achievement goals and cognitive learning startegies in dynamic contexts of learning" esitarkastajiksi painatusluvan myöntämistä varten professori Eero Rovon ja professori Tim Urdanin. 4 Tiedekunnan pysyväismääräysten mukaan esitarkastajien tulee kolmen kuukauden kuluessa tehtävän saamisesta antaa yhdessä tai erikseen perusteltu kirjallinen lausunto, jossa ehdotetaan painatusluvan myöntämistä tai sen epäämistä. Tiedekuntaneuvosto päättää painatusluvan myöntämisestä esitarkastajien lausunnon perusteella. Liitteenä esitarkastajien lausunnot. Yliopistoasetuksen (115/1998) 18 :n mukaan ennen väitöskirjan, lisensiaatintutkimuksen ja näitä vastaavan opin- ja taidonnäytteen arvostelua tekijälle on varattava tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajan, tarkastajan tai vastaväittäjän lausunnosta. Salovaaraa on pyydetty toimittamaan mahdollinen vastineensa tiedekuntaneuvoston kokoukseen mennessä. Oulun yliopiston hallintojohtosäännön 64 :n mukaan esittelymenettelyä ei noudateta opintosuoritusta arvosteltaessa. Esitarkastusmenettelyyn pohjautuva painatusluvan myöntäminen voidaan rinnastaa opintosuorituksen arvosteluun. Yliopistolain (645/1997) 42 :n mukaan opintosuorituksen arvosteluun saavat osallistua vain ne jäsenet tai varajäsenet, joilla on samantasoinen opintosuoritus tai jotka on nimitetty professorin virkaan. Hallintojohtosäännön 68 :n mukaan hallintoelin on päätösvaltainen arvostellessaan opintosuoritusta kun kokouksen puheenjohtajan lisäksi päätöksentekoon oikeutettuja jäseniä on läsnä vähintään neljä. Merkittiin Salovaaran ilmoitus, että hänellä ei ole huomauttamista esitarkastajien lausuntoihin. Tiedekuntaneuvosto päätti myöntää painatusluvan KM Hanna Salovaaran väitöskirjaksi tarkoittamalle tutkimukselle Achievement goals and cognitive learning startegies in dynamic contexts of learning ". 4 Vastaväittäjän ja kustoksen määrääminen KM Hanna Salovaaran väitöstilaisuuteen sekä väitöstilaisuuden ajankohdan määrääminen Asia voidaan ottaa käsiteltäväksi, mikäli tiedekuntaneuvosto edellä kohdassa B 17 myöntää painatusluvan Salovaaran väitöskirjaksi tarkoitetulle tutkimukselle. esitys Tiedekunnan pysyväismääräysten mukaan tiedekuntaneuvosto määrää väitöstilaisuuteen edustajansa (kustos) sekä yhden tai kaksi vastaväittäjää, joilla tulee olla dosentin pätevyys tai vastaavat tieteelliset ansiot. Väittelijän ohjaajat sekä yhdistelmäväitöskirjojen muut tekijät eivät voi toimia vastaväittäjinä. Väitöskirjan tekijälle varataan tilaisuus lausunnon antamiseen vastaväittäjän nimeämisestä.

5 1. Tiedustellaan vastaväittäjää ja nimetään kustos tiedekuntaneuvoston istunnossa käytävän keskustelun pohjalta. 2. Valtuutetaan dekaani määräämään väitöstilaisuuden ajankohta Tiedekuntaneuvosto päätti äänestyksen jälkeen (6-3) tiedustella vastaväittäjäksi associate professor Tim Urdania (Santa Clara University) ja hänen varalleen professori Eero Ropoa (Tampereen yliopisto) ja nimesi kustokseksi professori Sanna Järvelän. 2. Esittelyn mukaisesti. 5 Opetussuunnitelmien hyväksyminen Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista (794/2004) tulee voimaan Tutkintoasetuksella kumotaan samalla nykyiset 20 eri koulutusaloja koskevaa asetusta. Tutkintoasetus liittyy voimaan tulevaan yliopistolain muutokseen, jolla siirrytään kaksiportaiseen tutkintorakenteeseen. Asetuksen mukaan alempi korkeakoulututkinto on 180 opintopistettä ja ylempi 120 opintopistettä. Opintojen mitoituksen perusta on opintopiste. Yhden lukuvuoden opintojen suorittamiseen keskimäärin vaadittavan 1600 tunnin työpanos vastaa 60 opintopistettä. Yliopiston on järjestettävä koulutus siten, että opiskelija voi suorittaa alemman tutkinnon päätoimisesti opiskellen kolmessa lukuvuodessa ja ylemmän tutkinnon kahdessa lukuvuodessa. Asetuksen mukaisesti oppiaineen tai siihen rinnastettavan kokonaisuuden perusopintojen laajuus on vähintään 25 opintopistettä, aineopintojen 35 op ja syventävien opintojen 60 op. Kasvatusalan valtakunnallista tutkinnonuudistusta on koordinoinut valtakunnallinen opettajankoulutuksen ja kasvatustieteiden tutkintojen kehittämisprojekti (VOKKE), jonka jaostyöskentelyyn ja tutkinnonuudistusta koskeviin tilaisuuksiin tiedekunnan henkilökunta on osallistunut. Kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikön opetussuunnitelmatyötä on ohjannut ja koordinoinut opetussuunnitelman johtoryhmä. Opetussuunnitelmat on valmisteltu yksikön jaostoissa ja niitä on käsitelty määräajoin pidetyissä opetussuunnitelmien kehittämispäivillä. Opetussuunnitelmatyössä on huomioitu valtakunnallisen opettajankoulutuksen ja kasvatustieteiden tutkintojen kehittämisprojekti VOKKEn suosituksia. Kajaanin yksikössä opetuksen kehittämistyöryhmä on koordinoinut tutkinnonuudistustyötä. Opetussuunnitelmia on valmisteltu työryhmissä ja niitä on käsitelty yksikön koulutuksen kehittämispäivillä. Yliopiston hallitus hyväksyi vuoden 2005 alussa uuden Oulun yliopiston johtosäännön opetuksesta ja opiskelijoista. Johtosäännön 6 :n mukaan opetussuunnitelma on opetuksen ja opintojen suunnittelun väline. Sen avulla opetuksesta pyritään muodostamaan hallittu ja ehjä kokonaisuus, poistamaan päällekkäisyyksiä sekä osoittamaan eri opintojen välisiä yhteyksiä. Opetussuunnitelmaa kehitetään opetuksen jatkuvan arvioinnin avulla ottaen huomioon myös valmistuneiden sijoittumisen työmarkkinoilla.

6 6 Opetussuunnitelma laaditaan ainakin alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon tähtäävälle opetukselle eli perustutkinto-opetukselle sekä erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutukselle. Opetussuunnitelmia laadittaessa on pidettävä huolta, että opiskelijat voivat tarkoituksenmukaisessa järjestyksessä, keskeytyksettä ja tehokkaasti harjoittaa opintoja. Johtosäännön 7 :n mukaan tiedekuntaneuvosto hyväksyy perustutkintojen opetussuunnitelmien rakenteet ja yleiset osat mukaan lukien opintojaksojen nimet ja laajuudet maaliskuun loppuun mennessä. Perustutkintojen opetussuunnitelmien opintojaksokohtaiset osat hyväksyy laitosneuvosto tai lääketieteen koulutusohjelman osalta sen suunnittelutoimikunta toukokuun loppuun mennessä. Laitosneuvosto tarkoittaa tässä johtosäännössä myös osastoneuvostoa. Opetussuunnitelmat voidaan hyväksyä myös useammaksi vuodeksi tai toistaiseksi. Opetussuunnitelmat julkistetaan tarkoituksenmukaisessa muodossa opinto-oppaassa Johtosäännön 31 :n mukaan kasvatustieteiden tiedekunnassa laitosneuvoston ratkaistaviksi tässä johtosäännössä määrätyistä asioista päättää tulosyksikön neuvosto. Muutokset ovat tulleet voimaan Esittelylistan liitteinä ovat 1. kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikön neuvoston esitykset lukuvuodelle kasvatustieteiden koulutuksen, - luokanopettajan koulutuksen, - teknologiapainotteisen luokanopettajan koulutuksen, - Master of Education, International Programme koulutuksen, - musiikkikasvatuksen koulutuksen, - varhaiskasvatuksen koulutuksen, - opettajan pedagogisten opintojen ja - sivuaineiden opetussuunnitelmiksi. 2. Kajaanin opettajankoulutuksen yksikön neuvoston esitykset lukuvuosille luokanopettajan koulutuksen, - varhaiskasvatuksen koulutuksen sekä - luokanopettajan kelpoisuusopintojen ja opettajan pedagogisten opintojen opetussuunnitelmiksi 3. Esitykset opetussuunnitelman yleiseksi osaksi, siirtymäsäännöksiksi ja tiedekunnan HOPS-ohjeiksi. HOPS-ohjeluonnos on käsitelty opintoasiaintoimikunnassa. Yksiköiden neuvostot ovat esittäneet, että koulutusten opetussuunnitelmat julkaistaan painetussa opinto-oppaassa, ns. taskuoppaassa, joka sisältää yleisen osan, pysyväismääräykset, tutkintojen rakenteet ja tutkinto-opinnot opintojaksojen tarkkuudella. Opintokokonaisuuksista ja jaksoista laaditaan lyhyet kuvaukset. Opetussuunnitelmat tarkkoine sisältöineen julkaistaan nettiversiona. Kasvatustieteiden ja opettajankoulutusyksikön neuvosto on hyväksynyt kokeiluna lukuvuoden jaksottamisen opetusperiodeihin. Periodiopetuksessa lukuvuosi jakaantuu neljään periodiin, joista kaksi sijoittuu syksyyn ( ja ) ja kaksi kevääseen ( ja ) Ensimmäisen ja

7 toisen periodin ja vastaavasti kolmannen ja neljännen periodin välissä on väliviikko. 7 Opetus järjestetään periodien aikana. Periodi sisältää kurssin opetuksen, harjoitustyöt, kuulustelut ja palautteet. Kurssit voivat olla myös useamman periodin mittaisia. Yleisiä kirjallisia kuulusteluja voidaan suorittaa pitkin lukuvuotta nykyiseen tapaan. esitys Hyväksytään lukuvuodelle Kasvatustieteiden koulutuksen viestintä- ja orientoivat opinnot seuraavasti: Kandidaatin tutkinto: pakolliset 15 op, opintoihin orientoituminen 2 op, toinen kotimainen kieli 2 op, 1. vieras kieli 3 op, 2. vieras kieli 3 op, tieteellinen viestintä 2 op, tieto- ja viestintätekniikka pedagogisena välineenä 3 op; vapaavalintaiset (5 op): tieteenfilosofia 3 op, puheviestintä ja draama 2 op, multimedia oppimisprojektina 3 op, ammatillinen kasvu 3 op. Maisterin tutkinto(5 op): tieteenfilosofia 3 op (jakson suorittaneille kandidaattiopintojen vapaavalintainen kurssi), puheviestintä ja draama 2 op (opintojakson suorittaneille kontrastiivinen lukeminen ja kirjoittaminen 2 op). Kasvatustieteiden koulutuksen opetussuunnitelmat muilta osin liitteissä mainituin muutoksin, - Luokanopettajan koulutuksen opetussuunnitelmat liitteissä mainituin muutoksin, - Teknologiapainotteisen luokanopettajan koulutuksen opetussuunnitelmat liitteissä mainituin muutoksin, - Master of Education, International Programme koulutuksen opetussuunnitelmat liitteissä mainituin muutoksin, - Musiikkikasvatuksen koulutuksen opetussuunnitelmat liitteissä mainituin muutoksin, - Varhaiskasvatuksen koulutuksen opetussuunnitelmat liitteissä mainituin muutoksin, - Opettajan pedagogisten opintojen opetussuunnitelmat liitteissä mainituin muutoksin - Sivuaineiden opetussuunnitelmat liitteissä mainituin muutoksin. 2. Hyväksytään lukuvuodelle Kajaanin opettajankoulutusyksikön luokanopettajan- ja varhaiskasvatuksen koulutuksen opetussuunnitelmat liitteiden mukaisesti. - Kajaanin yksikön opetussuunnitelmien mukana olleista erillisistä opetussuunnitelmista päätetään seuraavaa: Varhaiskasvatuksen syventävät opinnot eivät sisälly kasvatustieteellisen alan kumotun tutkintoasetuksen (576/1995) voimassa olevassa liitteessä (1047/2000) lueteltuihin oppiaineisiin, joten opetussuunnitelma jätetään asetuksen vastaisena hyväksymättä. Laudatur in Education especially in Applied Information Technology (80 op) syventävien opintojen opetussuunnitelma palautetaan edelleen valmisteltavaksi.

8 Opintokokonaisuuden tulee olla jonkin olemassa olevan koulutuksen osa tai sisäinen painotus Hyväksytään - Opetussuunnitelmien yleiset osat liitteessä mainituin muutoksin. - Siirtymäsäännökset muilta osin paitsi Vanhan järjestelmän mukaisten opintojen hyväksilukemisen periaatteet jätetään jatkovalmisteluun. - Ennen lukuvuotta suoritettuja opintoja opintopisteiksi muunnettaessa käytetään kerrointa 1, Hyväksytään HOPS-ohjeet liitteen mukaisesti. 5. Hyväksytään opetussuunnitelmien julkaiseminen esitetyn mukaisesti. Päätettiin esittelyn mukaisesti. Valtuutettiin tiedekunnan kanslia tekemään mahdolliset tekniset tarkistukset. 6 Opetusministeriön asetus yliopistojen koulutusvastuun täsmentämisestä, koulutusohjelmista ja erikoistumiskoulutusten aloista sekä asetus maisteriohjelmista Yliopistolain (645/1997) 7 :n 3 momentin (715/2004; voimaan ) mukaan yliopistoissa suoritettavien tutkintojen koulutusvastuun täsmentämisestä, yliopistojen koulutusohjelmista, erikoistumiskoulutusten aloista ja koulutusohjelmista sekä siitä, mitä erikoistumiskoulutusten aloja ja koulutusohjelmia kussakin yliopistossa on, säädetään yliopiston esityksestä opetusminiteriön asetuksella. Opetusministeriössä on valmisteltavana opetusministeriön asetus yliopistojen koulutusvastuun täsmentämisestä, koulutusohjelmista ja erikoistumiskoulutusten aloista sekä opetusministeriön asetus maisteriohjelmista. Koulutusvastuun, koulutusohjelmien ja erikoistumiskoulutuksen osalta tarkoituksena on koota yhteen yhteiseen asetukseen nykyisissä kumotuissa eri tieteen- ja taiteenaloja koskevissa asetuksissa voimaanjääneet säännökset. Maisteriohjelmista on tarkoitus antaa erillinen asetus. Uusi asetus koulutusvastuun täsmentämisestä, koulutusohjelmista ja erikoistumiskoulutuksen aloista kirjoitetaan vanhojen asetusten perusteella, ellei yliopistoilla ole tarvetta tehdä muutoksia tietoihin. Asetuksen antaminen edellyttää kuitenkin yliopistojen esitystä, joten yliopistoja on pyydetty tekemään esityksensä kyseisten alojen koulutusvastuusta ja koulutusohjelmista sekä erikoistumiskoulutusten aloista. Mikäli yliopistolla ei ole tarvetta nykyisen tilanteen muuttamiseen. esityksen voi tehdä ilman perusteluja. Jos yliopisto esittää perustettavaksi uusia koulutusohjelmia tai erikoistumiskoulutuksen aloja tai haluaa muuttaa koulutusvastuutaan, on esitys perusteltava. Samalla yliopistoja on pyydetty tekemään esitykset vuoden 2005 aikana käynnistyvistä, uuden tutkintorakenteen mukaisista maisteriohjelmista. Opetusministeriö pyytää esitykset vuonna 2006 alkavista maisteriohjelmista syksyllä. Opetusministeriön kirje on liitteenä.

9 Opetusministeriö on pyytänyt yliopistojen esitykset mennessä. Yliopiston hallintopalvelut ovat pyytäneet tiedekunnilta esitykset mennessä. 9 Dekaanin on nimennyt työryhmän professori Rauni Räsänen (koollekutsuja), professori Hannu Soini ja professori Pentti Hakkarainen valmistelemaan tiedekunnan esitystä. esitys Esitetään opetusministeriölle nykyisten pääaineiden ja koulutusvastuiden lisäksi kasvatustieteiden tiedekunnan koulutusvastuun laajentaminen psykologian pääaineopintoihin. Tiedekunnassa ei ole vuoden 2005 aikana käynnistyviä uuden tutkintorakenteen mukaisia maisteriohjelmia. Yliopisto on saanut rahoituksen vuonna 2006 käynnistyvään Education and Globalisation maisteriohjelmaan ja yhteistä maisteriohjelmaa koskevat Joint Degree neuvottelut ovat käynnissä Oslon ja Leuvenin yliopistojen kanssa. Vuonna 2006 käynnistyvistä maisteriohjelmista annetaan esitykset opetusministeriön ohjeistuksen mukaisesti syksyllä. Valtuutetaan työryhmä valmistelemaan tiedekunnan lausunto. Päätettiin esittelyn mukaisesti. 7 EDUTOOL-Koulutusteknologia työelämän ja koulutuksen asiantuntijuuden kehittämisessä - muuntokoulutuksen valintaperusteet Tiedekuntaneuvosto hyväksyi kokouksessaan Koulutusteknologia työelämän ja koulutuksen asiantuntijuuden kehittämisessä muuntokoulutushankkeen kasvatustieteiden koulutuksen painotuksena. Hankesuunnitelman mukaan muuntokoulutuksen rahoitus rakentuu kokonaisuudessaan Lääninhallituksen kautta tulevasta ESR-rahoituksesta sekä Oulun kaupungilta haettavasta rahoitusosuudesta. Budjetti kattaa koko hankkeen toimintakulut aikavälillä 06/05 07/07 ja sisältää sekä käytännön toteutukseen että hallinnolliseen työhön liittyvät kulut. Hankehakemus on toimitettu lääninhallitukseen. Mikäli asiasta saadaan myönteinen päätös, koulutukseen haku ja valinnat toteutetaan touko-kesäkuun aikana. Oulun kaupunginhallitus on tehnyt EDUTOOL-hankkeen osarahoituksesta myönteisen päätöksen. Hanke on suunniteltu toteutettavaksi aikavälillä 06/05-07/0, jonka aikana koulutukseen osallistujat suorittavat 120 opintopisteen laajuisen kasvatustieteen maisterin tutkinnon. Koulutukseen järjestetään erillinen haku ja siihen otetaan enintään 30 opiskelijaa. Hakijalla tulee olla vähintään alempi korkeakoulututkinto tai soveltuva ammattikorkeakoulututkinto ja lisäksi suoritettu kasvatustieteen 35 opintoviikon kokonaisuus (perus- ja aineopinnot/cl). Liitteenä esitys EDUTOOL muuntokoulutuksen valintaperusteiksi.

10 10 esitys Hyväksytään liitteen mukaiset valintaperusteet. Päätettiin esittelyn mukaisesti. Valtuutettiin tiedekunnan kanslia tekemään mahdolliset tekniset tarkistukset.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 3/004 Aika Tiistaina 16.3.004 klo 1.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 9/2005 Aika Tiistaina 29.11.2005 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

FT Pirkko Raudaskoski piti dosentuurin hakuun liittyvän näyteluennon klo 12.15

FT Pirkko Raudaskoski piti dosentuurin hakuun liittyvän näyteluennon klo 12.15 OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 2/19.02.2002 FT Pirkko Raudaskoski piti dosentuurin hakuun liittyvän näyteluennon klo 12.15 Hallintopäällikön

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO Kokous 3/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto Kokous nro 3/2000 tiistaina 21.3.2000 klo 12.15 Läsnä Varsinainen jäsen Fredrikson Maija, dekaani, professori Suortti Juhani,

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 7/2002 Aika Tiistaina 10.09.2002 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 12/2008 Aika Tiistaina 16.12.2008 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Suunnittelijan

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 8/2007

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 8/2007 OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 8/2007 Aika Tiistaina 13.11.2007 klo 10.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania salissa KTK 108 (1. krs) Hallintopäällikön

Lisätiedot

Säännökset tiedekuntaneuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön :issä.

Säännökset tiedekuntaneuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2010 Aika Tiistaina 11.5.2010 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania kokoushuone KTK314 KOKOUS VIDEONEUVOTTELUNA

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2004 Aika Tiistaina 18.5.2004 klo 12.15 Paikka Kajaanin opettajankoulutusyksikkö Päärakennuksen opettajainhuone

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 7/2007 Aika Tiistaina 2.10.2007 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 11/2008 Aika Tiistaina 18.11.2008 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2007 Aika Tiistaina 22.5.2007 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Opintoasiainpäällikön

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJAT Kokous nro 8/2000 tiistaina 26.09.2000 klo 12.15 Läsnä Varsinainen jäsen Fredrikson Maija, dekaani, professori Suortti Juhani,

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 8/2002

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 8/2002 OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 8/2002 Aika Tiistaina 01.10.2002 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 6/009 Aika Tiistaina 1.5.009 klo 1.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY01) Hallintopäällikön

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2007 Aika Tiistaina 6.2.2007 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 2/2005 Aika Tiistaina 15.3.2005 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2002 Aika Tiistaina 28.05.2002 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA kokouksesta 7/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA kokouksesta 7/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA kokouksesta 7/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto Kokous nro 7/2000 tiistaina 29.08.2000 klo 12.15 Läsnä Varsinainen jäsen Fredrikson Maija, dekaani, professori

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 7/2010 maanantaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 7/2010 maanantaina klo (KTK314) KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Juuso, Hannu, lehtori Sitomaniemi-San Johanna, jatko-opiskelija 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 9/2007 Aika Tiistaina 4.12.2007 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Opintoasiainpäällikön

Lisätiedot

A 13/ Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 14/ Ilmoitusasiat A 15/ Jatkokäsittelyssä kunniatohtoreiden kutsuminen

A 13/ Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 14/ Ilmoitusasiat A 15/ Jatkokäsittelyssä kunniatohtoreiden kutsuminen OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2005 Aika Tiistaina 7.6.2005 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / A 18/ FT Juha Ridanpään dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / A 18/ FT Juha Ridanpään dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / 2010 Akateeminen arviointiryhmä Kokous 28.5.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 17 A 18 A 17/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 18/2010 2 FT Juha Ridanpään dosentuuriasia;

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 3/19.03.2002 Hallintopäällikön esittelemät asiat A A 11/2002 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 15/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 15/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi Tiedekuntaneuvosto 7/11 27.9.2011 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 15/11 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 16/11 2 Yliopiston toiminnan ja talouden suunnittelun aikataulu A 17/11 3 Teknillisen tiedekunnan

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 8/2010 tiistaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 8/2010 tiistaina klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 12.8.2010.

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 7/2004 Aika KESKIVIIKKONA 8.9.2004 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 4/2010 tiistaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 4/2010 tiistaina klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 15.4.2010.

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / 2010

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / 2010 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / 2010 Tiedekuntaneuvosto Kokous 25.8.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 21 A 23 A 21/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 22/2010 2 Ilmoitusasiat A 23/2010 3 Toiminta-

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 10/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Mikko Isohanni, puh Tiedekuntaneuvosto

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 10/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Mikko Isohanni, puh Tiedekuntaneuvosto OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 10/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Mikko Isohanni, puh. 553 3606 Tiedekuntaneuvosto Kokous nro 10/2000 tiistaina 07.11.2000 klo 12.15 Läsnä Varsinainen jäsen Fredrikson Maija,

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2007 Aika Tiistaina 12.6.2007 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2005 Aika Tiistaina 15.2.2005 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 9/2009 Aika Tiistaina 15.9.2009 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone YY301 Hallintopäällikön

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011 Aika Paikka tiistaina 15.2.2011 klo 13.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2008 Aika Tiistaina 1.4.2008 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A10 / A 30/ FT Jyrki Mannisen dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A10 / A 30/ FT Jyrki Mannisen dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A10 / 2010 Pertti Tikkanen Akateeminen arviointiryhmä Kokous 1.11.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 29 A 30 A 29/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 30/2010 2 FT Jyrki

Lisätiedot

Säännökset tiedekuntaneuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön :issä.

Säännökset tiedekuntaneuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 3/2011 Aika Tiistaina 5.4.2011 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania kokoushuone YY301 Hallintopäällikön

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / 2010

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / 2010 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / 2010 Pertti Tikkanen Tiedekuntaneuvosto Kokous 2.6.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 19 A 20 A 19/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 20/2010 2 Ilmoitusasiat OULUN

Lisätiedot

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät Hyväksytty sähkötekniikan akateemisessa komiteassa 7. päivänä kesäkuuta 2011. Niissä kohdissa, joissa päättäjä johtuu jostain muusta säännöstä

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 6/2002 Aika Tiistaina 11.06.2002 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA kokouksesta 4/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA kokouksesta 4/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA kokouksesta 4/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto Kokous nro 4/2000 tiistaina 18.4.2000 klo 12.15 Läsnä Varsinainen jäsen Fredrikson Maija, dekaani, professori

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 9/2004 Aika Tiistaina 12.10.2004 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

AIKA klo PAIKKA Kokous salissa Y KÄSITELTÄVÄT ASIAT:

AIKA klo PAIKKA Kokous salissa Y KÄSITELTÄVÄT ASIAT: JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Yhteiskuntatieleellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 5/2014 Opintoasiat / A Puheenjohtaja Dekaani / Varadeltaani Professori Terhi-Anna Wilska / Professori Jaakko Seiklcula

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A13 / 2010

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A13 / 2010 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A13 / 2010 Pertti Tikkanen Akateeminen arviointiryhmä Kokous 15.12.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 34 A 34/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus PÖYTÄKIRJA OULUN YLIOPISTO

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 11/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 11/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 11/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto Kokous nro 11/2000 maanantaina 20.11.2000 klo 12.15 Läsnä Varsinainen jäsen Fredrikson Maija, dekaani, professori Suortti

Lisätiedot

Kokouksen 12 / 2009 asialista

Kokouksen 12 / 2009 asialista Kokouksen 12 / 2009 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Kasvatustieteiden tiedekunnan esitys yliopiston rehtorille dekaanin nimeämisestä 4. Esitys lisäjäsenten määräämiseksi

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 3/2012 Opintoasiat / A Puheenjohtaja Dekaani / Varadekaani Professori Timo Ahonen / Professori Terhi-Anna Wilska Jäsen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Filosofinen tiedekunta / Hallintotieteet Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Tutkintojen järjestämistä ja suorittamista koskevat määräykset tarkentavat opetusta ja tutkintoja sääteleviä lakeja,

Lisätiedot

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 8/2011

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 8/2011 LU ONNONTI ETEELLI NEN TI EDEKU NTA AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 8/2011 Aika Paikka maanantaina 13.6.2011 klo 9.15 alkaen Tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön esittelylistan

Lisätiedot

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 7/2011

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 7/2011 LU ONNONTI ETEELLI NEN TI EDEKU NTA AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 7/2011 Aika Paikka perjantaina 27.5.2011 klo 9.15 alkaen Tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön esittelylistan

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2004 Aika Tiistaina 17.2.2004 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2006 Aika Keskiviikkona 25.1.2006 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania Sali KTK108 (1. krs. alkuopetus)

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 10/2008 Aika Tiistaina 14.10.2008 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 3/2003 Aika Tiistaina 15.04.2003 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

A 3/ Tiedekunnan edustajan nimeäminen yliopiston tasa-arvotoimikuntaan. A 4/ Tiedekunnan lausunto CISDE-tutkimuskeskuksen perustamisesta

A 3/ Tiedekunnan edustajan nimeäminen yliopiston tasa-arvotoimikuntaan. A 4/ Tiedekunnan lausunto CISDE-tutkimuskeskuksen perustamisesta OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / 2007 Tiedekuntaneuvosto Kokous 16.1.2007 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 1 A 4 A 1/2007 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 2/2007 2 Ilmoitusasiat A 3/2007 3 Tiedekunnan edustajan

Lisätiedot

A 50/ Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 51/ Ilmoitusasiat A 52/ Tasa-arvotoimikunnan nimeäminen kaudelle

A 50/ Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 51/ Ilmoitusasiat A 52/ Tasa-arvotoimikunnan nimeäminen kaudelle OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 12/2009 Aika Tiistaina 15.12.2009 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone YY301 Hallintopäällikön

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 9/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto Kokous nro 9/2000 tiistaina 24.10.2000 klo 12.15 Läsnä Varsinainen jäsen Fredrikson Maija, dekaani, professori Suortti

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 5/2012 Opintoasiat / A Puheenjohtaja Dekaani / Varadekaani Professori Timo Ahonen / Professori Terhi-Anna Wilska Jäsen

Lisätiedot

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö Kokouksen sihteeri Helena Juntunen KOKOUSKUTSU gsm 040 4844 111 Privatel 83 2409 (email: Helena.Juntunen(at)ulapland.fi) 9.12.2009 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/16.04.2002 Hallintopäällikön esittelemät asiat A A 17/2002 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2009 Aika Tiistaina 31.3.2009 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön 65-68 :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön 65-68 :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 2/2006 Aika Tiistaina 14.3.2006 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 2/2009 Aika Tiistaina 17.2.2009 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012 Aika Paikka torstaina 11.10.2012 klo 14.15 alkaen Luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 4/2011 Opintoasiat / A Puheenjohtaja Dekaani / Varadekaani Professori Timo Ahonen / Professori Terhi Anna Wilska Jäsen

Lisätiedot

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot

Lisätiedot

AIKA klo PAIKKA Kokous salissa Y KÄSITELTÄVÄT ASIAT:

AIKA klo PAIKKA Kokous salissa Y KÄSITELTÄVÄT ASIAT: JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 1/2015 Opintoasiat / A Puheenjohtaja Dekaani / Varadekaani Professori Terhi-Anna Wilska / Professori Jaakko SciI±ula

Lisätiedot

AIKA klo PAIKKA Kokous salissa MaC222

AIKA klo PAIKKA Kokous salissa MaC222 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 10/2010 OPINTOASIAT A Puheenjohtaja Dekaani / Varadekaani Professori Timo Ahonen / Professori Terhi Anna Wilska Jäsen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A11 / 2010

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A11 / 2010 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A11 / 2010 Pertti Tikkanen Akateeminen arviointiryhmä Kokous 19.11.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A 31 A 31/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus PÖYTÄKIRJA OULUN YLIOPISTO

Lisätiedot

Honkanen Päivi Ekologinen päiväkoti Tarkastajat: prof. Pentti Hakkarainen ja kielen tarkastaja Leena Raitala Päätös Hyväksyttiin.

Honkanen Päivi Ekologinen päiväkoti Tarkastajat: prof. Pentti Hakkarainen ja kielen tarkastaja Leena Raitala Päätös Hyväksyttiin. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Juhani Lehtimäki, puh. 5533605 Kokous nro 11/99 tiistaina 21.9.1999 klo 12.15 Läsnä Varsinainen jäsen Luukkonen Jaakko, dekaani, professori Suortti Juhani,

Lisätiedot

Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset

Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset 109 Hallintotieteiden tiedekunta Hyväksytty hallintotieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa 5.6.2007. 1. Tutkintoja ja opiskelua koskevat määräykset Tutkintojen suorittamisessa noudatetaan

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 3/2009, 18.3.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. KTT Janne Järvisen dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimenpiteet 4. FT

Lisätiedot

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit.

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 7/2017 Kokous: Keskiviikko 23.8.2017 klo 9.00 Paikka YN330 Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen varajäsen: Läsnä:

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön 65-68 :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön 65-68 :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2005 Aika Tiistaina 24.5.2005 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / 2010

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / 2010 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / 2010 Tiedekuntaneuvosto Kokous 25.8.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 21 A 23 A 21/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 22/2010 2 Ilmoitusasiat A 23/2010 3 Toiminta-

Lisätiedot

Tutkintomääräykset. Hallintotieteiden tiedekunnan tutkintomääräykset. Hallintotieteiden tiedekunta. 1. Tutkintoja ja opiskelua koskevat määräykset

Tutkintomääräykset. Hallintotieteiden tiedekunnan tutkintomääräykset. Hallintotieteiden tiedekunta. 1. Tutkintoja ja opiskelua koskevat määräykset 91 Hallintotieteiden tiedekunta Tutkintomääräykset Hyväksytty hallintotieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa 15.5.2006. 1. Tutkintoja ja opiskelua koskevat määräykset Tutkintojen suorittamisessa

Lisätiedot

B 14/11 2 Vuoden 2012 kansainvälisten hakujen valmistelu: kv-maisteriohjelmien valintaperusteet

B 14/11 2 Vuoden 2012 kansainvälisten hakujen valmistelu: kv-maisteriohjelmien valintaperusteet Tiedekuntaneuvosto 5/11 23.5.2011 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 11/11 1 Kokouksen päätösvaltaisuus OPINTOASIAINPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA B B 13/11 1 Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan tutkintosääntö

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 7/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 7/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti Tiedekuntaneuvosto 3/11 28.3.2011 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 7/11 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 8/11 2 Uusien osastojen henkilöstösuunnitelmat OPINTOASIAINPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA B B10/11 1 Tietotekniikan

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Koulutustoimikunta. Kokous 10/2012 maanantaina 26.11.2012 klo 12.00 (KTK219) Käsiteltävät asiat:

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Koulutustoimikunta. Kokous 10/2012 maanantaina 26.11.2012 klo 12.00 (KTK219) Käsiteltävät asiat: Käsiteltävät asiat: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen 3 Ilmoitusasiat 4 Erityisopettajan kelpoisuuden tuottavien opintojen tarjoaminen ennen vuotta

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 10/2010 tiistaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 10/2010 tiistaina klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 7.10.2010.

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 01/2003

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 01/2003 OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 01/2003 Aika Tiistaina 21.01.2003 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA kokuksesta 2/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA kokuksesta 2/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA kokuksesta 2/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto Kokous nro 2/2000 tiistaina 29.2.2000 klo 12.15 Läsnä Varsinainen jäsen Fredrikson Maija, dekaani, professori

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 7/2006 Aika Tiistaina 5.9.2006 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / 2010. A 2/2010 2 Varapuheenjohtajan valinta ja varajäsenten kutsuminen

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / 2010. A 2/2010 2 Varapuheenjohtajan valinta ja varajäsenten kutsuminen OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / 2010 Akateeminen arviointiryhmä Kokous 5.3.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 1 A 6 A 1/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 2/2010 2 Varapuheenjohtajan valinta ja varajäsenten

Lisätiedot

Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla 115 (etäyhteys)

Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla 115 (etäyhteys) Pöytäkirja 4/2015 1 (5) Kasvatustieteiden tiedekunnan johtokunnan kokous Aika Paikka tiistai 28.4.2015 klo 10.00 10.28 Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla 115 (etäyhteys) Jäsenet prof. Marja

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 3/2010 tiistaina klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 3/2010 tiistaina klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 17.3.2010.

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet KOKOUSKUTSU 24.11.2011 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto pitää seuraavan kokouksensa

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A2 / 2010. A 8/2010 2 FT Jani Heinon dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A2 / 2010. A 8/2010 2 FT Jani Heinon dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A2 / 2010 Akateeminen arviointiryhmä Kokous 26.3.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 7 A 12 A 7/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 8/2010 2 FT Jani Heinon dosentuuriasia;

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Koulutustoimikunta. Kokous 9/2011 torstaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Koulutustoimikunta. Kokous 9/2011 torstaina klo (KTK314) Käsiteltävät asiat: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen ja hyväksyminen 3 Ilmoitusasiat 4 Opiskelijavalinta 2012: aloituspaikat 5 Opiskelijavalinta

Lisätiedot

Sihteerinä ja pöytäkirjanpitäjänä Hallintopäällikkö Matti Pylvänäinen, ,

Sihteerinä ja pöytäkirjanpitäjänä Hallintopäällikkö Matti Pylvänäinen, , JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 9/2013 Kokous: Keskiviikko 16.10.2013 klo 9.00 Fysiikan laitoksen luentosali 5 (FL226) Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen

Lisätiedot

12/ esityslista Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto. Aika , 10:15

12/ esityslista Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto. Aika , 10:15 12/2017 1 Aika, 10:15 Paikka Futuran neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu) Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Filppula Markku professori, puheenjohtaja Väisänen Pertti professori, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A4 / 2010

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A4 / 2010 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A4 / 2010 Pertti Tikkanen Akateeminen arviointiryhmä Kokous 7.5.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 16 A 16/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus PÖYTÄKIRJA OULUN YLIOPISTO ESITTELYLISTA

Lisätiedot

Hallintopäällikön esittelylistojen A asia 10. Opintoasiainpäällikön esittelylistojen B asiat. Jari Oksanen Tutkimusdekaani

Hallintopäällikön esittelylistojen A asia 10. Opintoasiainpäällikön esittelylistojen B asiat. Jari Oksanen Tutkimusdekaani LU ONNONTI ETEELLI NEN TI EDEKU NTA AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 4/2011 Aika Paikka perjantaina 1.4.2011 klo 9.15 alkaen Tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön esittelylistojen

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta 3/2008, 19.3.2008 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 3. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 3/2013 Opintoasiat / A Puheenjohtaja Dekaani / Varadekaani Professori Timo Ahonen / Professori Terhi-Anna Wilska Jäsen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A7 / 2010

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A7 / 2010 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A7 / 2010 Tiedekuntaneuvosto Kokous 28.9.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 24 A 27 A 24/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 25/2010 2 Ilmoitusasiat A 26/2010 3 Tiedekuntaneuvoston

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 1/2012 Opintoasiat / A Puheenjohtaja Dekaani / Varadekaani Professori Timo Ahonen / Professori Terhi Anna Wilska Jäsen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A12 / Tiedekuntaneuvosto. Kokous HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 92 A 93

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A12 / Tiedekuntaneuvosto. Kokous HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 92 A 93 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A12 / 2009 Pertti Tikkanen Tiedekuntaneuvosto Kokous 17.11.2009 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 92 A 93 A 92/2009 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 93/2009 2 Ilmoitusasiat OULUN

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 1/2013 Opintoasiat / A Puheenjohtaja Dekaani / Varadekaani Professori Timo Ahonen / Professori Terhi-Anna Wilska Jäsen

Lisätiedot