TÄHTIPÄIVÄKOTIEN ESIOPETUSSUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TÄHTIPÄIVÄKOTIEN ESIOPETUSSUUNNITELMA"

Transkriptio

1 TÄHTIPÄIVÄKOTIEN ESIOPETUSSUUNNITELMA

2 SISÄLLYS 1 Johdanto Esiopetusikäisen lapsen oppiminen Esiopetuksen oppimisympäristö Esiopetuksen tavoitteet Tähtipäiväkodeissa Esiopetuksen sisältöalueet Yhteistyö esiopetuksessa... 8 Perheen kanssa... 8 Henkilökunnan kesken... 9 Koulun kanssa Yksilöllinen tuki... 9

3 1 Johdanto Tähtipäiväkodit on Jyvässeudun Hoivapalvelut Oy:n alaisuudessa toimiva päiväkotiketju. Tarjoamme esiopetusta tällä hetkellä neljässä päiväkotiyksikössämme ja sitä järjestetään asiakkaiden tarpeiden mukaisesti myös muissa yksiköissämme. Lähtökohtanamme on tarjota laadukasta, monipuolista ja lapsilähtöistä esiopetusta välittävällä ja iloisella asenteella. Varhaiskasvatus, esiopetus ja perusopetus muodostavat lapsen kannalta eheän opinpolun. Esiopetus on lapselle tärkeä vuosi ennen kouluun siirtymistä ja se takaa jokaiselle lapselle tasavertaiset mahdollisuudet oppimiseen ja koulun aloittamiseen. Perusopetuslain muutoksen myötä esiopetus muuttui vuonna 2015 siten, että lasten on oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna osallistuttava vuoden kestävään esiopetukseen. Esiopetus merkittävänä nivelvaiheena turvaa lapselle onnistuneen siirtymisen varhaiskasvatuksesta perusopetukseen. Esiopetus on itsessään arvokasta aikaa lapsen elämässä eikä vain kouluun valmistava ajanjakso. Vaikka harjoittelemme esiopetuksessa koulussa ja myöhemmässä elämässä vaadittavia taitoja, pidämme myös erittäin tärkeänä, että esiopetusvuosi on lapselle mieluisaa ja ikimuistoista aikaa. Leikki, toiminnallisuus ja kokemuksellisuus luovat Tähtipäiväkotien esiopetuksen perustan tarjoten lapsille myönteisiä kokemuksia ja elämyksiä, jotka ruokkivat oppimisen iloa.

4 2 Esiopetusikäisen lapsen oppiminen Tähtipäiväkodeissa esiopetus pohjautuu ajatukseen lapsesta aktiivisena oppijana. Lapsi on aktiivinen, utelias, leikkivä, tutkiva, pohtiva ja keskusteleva oppija. Hän oppii uusia asioita vuorovaikutuksessa toisten lasten ja aikuisten kanssa liittämällä tietoja, taitoja ja kokemuksia aikaisemmin opittuun. Aikuisten tehtävänä on tukea lapsen aktiivisuutta ja tarjota tälle mahdollisuus olla oman oppimisensa tärkein toimija. Suunnittelemme ja toteutamme esiopetusta lapsilähtöisesti. Annamme lapselle mahdollisuuden vaikuttaa toimintaan ja esiopetuspäivään. Lapsilähtöisyys ei kuitenkaan tarkoita sitä, että aikuinen on passiivinen sivustaseuraaja, vaan hänen tulee jatkuvasti havainnoida ja arvioida lapsiryhmää sekä yksittäisiä lapsia. Aikuinen suunnittelee havaintojensa pohjalta oman esiopetusryhmänsä kiinnostuksen kohteita ja vahvuuksia hyödyntävää sekä tarpeita tukevaa toimintaa. Aikuisen tehtävänä on myös tarjota lapsille monipuolisia työskentelytapoja, joista lapset voivat itse valita mieluisimmat ja löytää jotain uutta. Leikki on lapselle luontainen tapa oppia, toimia ja harjoitella. Siispä lapsen vapaalle leikille annetaan tilaa, aikaa ja rauhaa esiopetuspäivän kuluessa. Toisaalta leikki on läsnä myös ohjatussa toiminnassa ja uusia asioita opetellaan leikin keinoin. Leikkiessään lapsi iloitsee, harjoittelee sosiaalisia taitojaan, kokee turvallisesti erilaisia tunteita, käsittelee mieltään askarruttavia asioita, tutustuu itseensä, purkaa energiaa sekä oppii uusia asioita. Leikkiessään lapsi harjoittelee usein vasta kehittymässä olevia taitoja, mikä vie lapsen oppimisen kannalta tärkeälle lähikehityksen vyöhykkeelle. Lähikehityksen vyöhykkeellä tarkoitetaan taitoja, jotka lapsi on juuri oppimaisillaan ja joista hän voi jo selviytyä tuettuna tai tietyissä olosuhteissa. 3 Esiopetuksen oppimisympäristö Lapsen kasvu ja oppiminen edellyttävät virikkeellistä, kannustavaa ja turvallista fyysistä, sosiaalista sekä psyykkistä oppimisympäristöä. Tähtipäiväkodeissa fyysiset tilat suunnitellaan ja järjestetään siten, että ne mahdollistavat lapsen omaehtoisen monipuolisen oppimisen ja leikin. Tilojen

5 suunnittelussa on otettu huomioon turvallisuus, muunneltavuus ja viihtyvyys. Toiminnalle järjestetään aina mahdollisimman rauhallinen tila, jossa lapsella on tilaa liikkua ja mahdollisuus tutkia aktiivisesti ympäristöään. Toiminnassa ja leikeissä käytettävät materiaalit ovat sekä laadukkaita että vapaasti saatavilla ja lapsia opastetaan niiden käyttöön. Tähtipäiväkodeissa rakennamme psyykkisen ja sosiaalisen oppimisympäristön tukemaan lapsen vuorovaikutustaitoja ja sosiaalista kehitystä luomalla hyvät mahdollisuudet leikkiin ja kannustamalla lapsia ilmaisemaan itseään sekä keskustelemaan asioista. Leikkiin järjestetään aikaa, tilaa ja sopivia leikkivälineitä. Tarjoamme lapsille turvallisen tunneympäristön, jossa lapsilla on oikeus ilmaista ja kokea erilaisia tunteita. Lapsen uteliaisuuteen vastataan ja sitä pyritään virittämään kannustamalla, rohkaisemalla ja haastamalla. Tuemme myös lasten välistä kommunikaatiota ja kannustamme heitä vuorovaikutukseen niin toisten lasten kuin aikuistenkin kanssa. Esiopetuksessa toimimme monipuolisesti erilaisilla ryhmäkoostumuksilla kulloisenkin toiminnan ja lapsiryhmän yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Toiminnassamme korostuu pienryhmätoiminta, joka mahdollistaa rauhallisen ilmapiirin ja lasten aidon kohtaamisen päiväkodeissamme. Päiväkodeissamme esiopetusta järjestetään ryhmissä, joissa on 4-6-vuotiaita lapsia. Koemme tämän rikkautena, koska eri-ikäiset lapset tukevat ja auttavat toisiaan. 4 Esiopetuksen tavoitteet Tähtipäiväkodeissa Toimintamme tavoitteita määrittelevät valtakunnallisen esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet sekä Jyväskylän kaupungin esiopetussuunnitelma. Lisäksi myös perheiden toiveet ohjaavat tavoitteidemme asettelua. Perheiden antaman palautteen sekä lapsiryhmähavaintojen pohjalta muutamme tavoitteiden painotusta vuosittain kulloisenkin ryhmän erityisvaatimuksia vastaaviksi. Esiopetusvuoden alussa henkilökunta luo tavoitteet toiminnalle. Esiopettaja arvioi jatkuvasti omaa työtään ja lapsiryhmän sekä yksittäisten lasten kehittymistä. Esiopetusvuoden aikana arvioidaan onko tavoitteita kohti kuljettu ja kuinka toimintaa voitaisiin kehittää.

6 Tähtipäiväkodeissa pyrimme esiopetusvuoden aikana vahvistamaan ja tukemaan lapsen oppimisen iloa mielenkiintoisella, vaihtelevalla sekä virikkeellisellä toiminnalla. Keskustelemalla sekä asioita pohtimalla ja kyseenalaistamalla heittäydymme oppimiseen ja ratkomme yhdessä kysymyksiä. Tarkoituksena on herättää lapsen sisäinen motivaatio oppimiseen sekä itsensä kehittämiseen. Yhtenä tärkeimmistä tavoitteistamme on lapsen sosiaalisten taitojen kehittyminen. Yhteiskunnassa ja elämässä toimiminen edellyttää empatiakykyä, ongelmanratkaisutaitoja, ystävyyssuhteiden solmimista, yhteistyötaitoja, kuuntelemista sekä hyvien käytöstapojen hallitsemista. Sosiaalisia taitoja harjoitellaan jatkuvasti leikeissä, arjen tilanteissa ja ohjatussa toiminnassa. Tähtipäiväkodeissa harjoittelemme lapsen omien taitojen ja toiminnan arviointia sekä oman kehon ja persoonan hahmottamista. Lapsen vahvuuksia korostamalla autamme lasta rakentamaan positiivisen, mutta realistisen minäkuvan. Toiminnan tulee mahdollistaa onnistumisen kokemukset, joiden ansiosta lapsen itsetunto vahvistuu. Vahvalla itsetunnolla varustettu lapsi jaksaa harjoitella ja yrittää sekä uskaltaa epäonnistuakin. Sinnikäs kokeileminen johtaa vääjäämättä uusiin onnistumisiin, jotka vahvistavat itsetuntoa entisestään. Tämän positiivisen kehän synnyttäminen ja säilyttäminen luovat hyvän pohjan lapsen myöhemmälle oppimiselle sekä positiiviselle minäkuvalle. Esiopetusvuoden aikana harjoittelemme Tähtipäiväkodeissa koulun aloituksen kannalta tärkeitä oppimisvalmiuksia: itsehillintää, keskittymiskykyä, tarkkaavaisuutta ja kärsivällisyyttä. Oppimisvalmiuksia harjoittelemme päivittäin kaikissa arjen tilanteissa sekä ohjatussa esiopetustoiminnassa. Harjoittelemme toimimaan tavoitteellisesti ja muodostamaan opituista asioista kokonaisuuksia. Ohjaamme lapsia suvaitsevaisuuteen muun muassa keskustelemalla avoimesti erilaisuudesta. Ennakkoluulojen tiedostaminen on tie suvaitsevaisuuteen. Pyrimme löytämään jokaisesta ihmisestä hänen vahvuutensa ja näkemään erilaisuuden rikkautena. Kunnioitamme erilaisia

7 kulttuureja, uskontoja sekä elämänkatsomuksia. Aikuisten käyttäytyminen toimii esimerkkinä lapsille. Pohdimme lasten kanssa oikeaa ja väärää sekä hyvää ja pahaa niin yhteiskunnallisina kuin henkilökohtaisinakin käsitteinä. Opettelemme tunnistamaan omasta ja toisten käyttäytymisestä sekä ympäröivästä maailmasta mikä on oikein ja mikä väärin sekä toimimaan sen mukaisesti. Rohkaisemme lapsia kokemaan, ilmaisemaan ja tunnistamaan erilaisia tunteita. Suunnittelemme ja toteutamme toimintaa, joka aktivoi turvallisesti erilaisia tunnetiloja. Apuna käytämme esimerkiksi draamaa, tanssia sekä kuvia ja tarinoita. Yhteiskunnalliset tapahtumat sekä arkipäivän tilanteet toimivat hedelmällisen keskustelun sekä tunteiden nimeämisen pohjana. Tunteet ovat eheytettyä esiopetusta. Lapsen kasvaessa hän joutuu ottamaan entistä enemmän vastuuta terveydestään ja hyvinvoinnistaan. Esiopetusryhmä on turvallinen konteksti harjoitella niihin liittyviä taitoja. Näitä taitoja ovat esim. WC-toiminnoista huolehtiminen, terveelliset ruokailutottumukset, omista vaatteista ja tavaroista huolehtiminen sekä säänmukainen pukeutuminen. Lähiympäristöön ja -luontoon tutustumalla opimme arvostamaan niiden monimuotoisuutta. Keskustelemme puhtaan luonnon merkityksestä ja luonnon tarjoamista mahdollisuuksista. Otamme toiminnassamme huomioon kestävän kehityksen periaatteet sekä kunnioitamme rikasta luontoa. 5 Esiopetuksen sisältöalueet Esiopetuksen sisältöalueet pohjautuvat Tähtipäiväkodeissa valtakunnallisiin Esiopetussuunnitelman perusteisiin (2014). Esiopetuksen sisältöalueita ovat kieli ja vuorovaikutus, matematiikka, taide ja kulttuuri, luonto- ja ympäristökasvatus, fyysinen ja motorinen kehitys, terveys sekä etiikka ja katsomus. Niiden tavoitteisiin ja sisältöihin voi perehtyä tarkemmin

8 tutustumalla valtakunnalliseen Esiopetussuunnitelman perusteisiin sekä Jyväskylän esiopetussuunnitelmaan. Tähtipäiväkodeissa työskentelemme mahdollisimman monipuolisesti ja ennakkoluulottomasti eri sisältöalueita käsitellen. Käytämme esiopetuksessa apuna esiopetusmateriaaleja sekä työntekijöiden henkilökohtaista osaamista. Koska lapsen oppiminen pohjautuu tunteiden sekä aistien yhteistyöhön ja käyttöön, on luonnollista, että esiopetuksemmekin suunnitellaan ja toteutetaan kokonaisvaltaisesti eli eheytetysti. Käytännössä eheytetty esiopetus ryhmissämme tarkoittaa eri sisältöalueiden ja työskentelytapojen yhdistämistä. Esimerkiksi matematiikkaa harjoittelemme muun muassa kädentöiden, liikunnan ja musiikin keinoin. Voimme myös nostaa esille erilaisia teemoja (esim. avaruus, vuodenaika, väri, tunne, ystävä, erilaisuus jne.), joita työstämme erilaisin menetelmin niin kauan kuin aihe pysyy ajankohtaisena ja kiinnostavana. Teemojen valinnassa huomioimme lasten toiveet ja heiltä tulevat ideat. 6 Yhteistyö esiopetuksessa Perheen kanssa Tähtipäiväkotien esiopetus perustuu avoimeen yhteistyöhön vanhempien kanssa. Aloitamme yhteistyön esiopetusta edeltävänä keväänä pidettävällä eskari-infolla. Siinä henkilökunta ja tulevien eskareiden vanhemmat tutustuvat toisiinsa ja keskustelevat tulevan vuoden toiminnasta ja käytänteistä. Syksyllä esiopetuksen alettua pidämme vanhempainillan, jossa kerromme tulevasta toiminnasta sekä ryhmän kuulumisista. Vanhemmat voivat esittää toiveita sekä kysyä mieltään askarruttavia kysymyksiä. Syksyn aikana päivitämme lapsen henkilökohtaista varhaiskasvatussuunnitelmaa (esiopetussuunnitelma) esiopetuksen osalta. Siinä arvioimme lapsen sen hetkisiä taitoja ja asetamme tavoitteita tulevalle esiopetusvuodelle. Kevään aikana tavoitteiden toteutumista arvioidaan ja tarvittaessa kokoonnumme perheen kanssa uudestaan.

9 Vaihdamme päivittäin kuulumisia vanhempien kanssa lapsen päivän kulusta sekä muista ajankohtaisista asioista. Yhteisillä tapahtumilla pidämme yllä mukavaa yhteishenkeä ja tutustumme paremmin toisiimme. Tiivis yhteistyö luo luottamusta ja helpottaa vaikeistakin asioista puhumista. Henkilökunnan kesken Esiopetusryhmässä työskentelee kaksi lastentarhanopettajaa ja lastenhoitaja. Ryhmän henkilökunta toteuttaa esiopetusta yhteistyössä henkilökohtaista erityisosaamista sekä kiinnostuksen kohteita hyödyntäen. Henkilökunta kerää ja vaihtaa havaintojaan lapsista ja lapsiryhmästä. Havaintojen perusteella suunnittelemme, mihin suuntaan esiopetusta tulisi viedä. Työntekijät tekevät työtä omalla persoonallaan tarjoten lapsille erilaisia aikuisen malleja. Koulun kanssa Esiopetus muodostaa jatkumon varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen välille. Tavoitteenamme on leikinomainen, mutta samalla kouluunlähtöä tukeva esiopetus. Tähtipäiväkodit tekevät yhteistyötä koulujen kanssa läpi esiopetusvuoden Jyväskylän kaupungin laatiman reittikartan ohjeistuksen mukaisesti. Esiopetusvuoden keväällä lapset käyvät tutustumassa tulevaan kouluunsa. Lasten tuleva opettaja tai erityisopettaja kerää vanhempien luvalla tietoja tulevista oppilaistaan soittamalla esiopettajalle. Tarvittaessa pidetään myös koulun aloitusta edeltävä tiedonsiirtopalaveri, johon osallistuvat perhe, esiopetushenkilökuntaa sekä tuleva opettaja. 7 Yksilöllinen tuki Jokainen lapsi saa esiopetuksessa omiin tarpeisiinsa vastaavaa yleistä tukea. Uskomme, että jokainen lapsi on omalla tavallaan erityinen ja oikeutettu saamaan apua sekä kannustusta oppimiseensa. Tuen tarvetta arvioidaan läpi esiopetusvuoden lasta havainnoimalla ja vanhempien kanssa keskustelemalla. Lapsen vanhempien kanssa käytävässä varhaiskasvatuskeskustelussa käydään yhdessä läpi lapsen kehityksen osa-alueita sekä pohditaan tavoitteita esiopetusvuodelle.

10 Tämän pohjalta lapselle laaditaan henkilökohtainen esiopetuksen oppimissuunnitelma, jonka tarkoituksena on seurata lapsen oppimiselle asetettujen tavoitteiden toteutumista. Yleinen tuki näkyy esiopetuksessamme muun muassa päivä- ja viikkojärjestyksen strukturoimisena, pienryhmätoiminnan lisäämisenä sekä puhetta tukevien ja korvaavien keinojen käyttönä. Tukimuotoja pohdittaessa huomioidaan kunkin lapsen yksilölliset oppimistyylit sekä kieli- ja kulttuuritausta. Tähtipäiväkodeissa työskentelee päiväkotiyksiköidemme yhteinen erityislastentarhanopettaja, jota esiopetusryhmät voivat tarvittaessa konsultoida. Erityislastentarhanopettaja on usein apuna arvioimassa tilannetta, kun lapsi tarvitsee tehostettua tukea. Tehostettu tuki on yleiseen tukeen verrattuna vahvempaa ja yksilöllisempää tukemista ja toimenpiteet sen järjestämiseksi tulee aloittaa silloin, kun yleisen tuen muodot koetaan riittämättömiksi. Tehostetun tuen tarkoituksena on ennaltaehkäistä ongelmien kasautumista ja syvenemistä sekä mahdollistaa lapsen työskentely osana esiopetusryhmää. Tehostetun tuen tavoitteet ja tukitoimet kirjataan lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelmaan. Jos tehostettu tuki ei riitä, lapsella on oikeus erityiseen tukeen. Tällöin lapselle tehdään erityisopetuspäätös, jolloin lapsi siirtyy pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin. Erityistä tukea annetaan lapsille, joiden varhaiskasvatusta ei heidän kasvun, kehityksen ja oppimisen vaikeuksien vuoksi voida järjestää muuten. Erityisen tuen tarvetta arvioitaessa otetaan huomioon huoltajan, ryhmän esiopettajan, konsultoivan erityislastentarhanopettajan sekä lasta tutkivien ja kuntouttavien tahojen näkemys lapsen tuen tarpeesta. Vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö näyttelee merkittävää roolia yksilöllisen tuen joka askelmalla. Lasten yksilölliset tukimuodot edellyttävät usein moniammatillista yhteistyötä erityisosaajien kanssa. Teemme yhteistyötä mm. psykologien, puhe-, toiminta- ja fysioterapeuttien, erityisopettajien, perheneuvolan työntekijöiden, sosiaalityöntekijöiden sekä kiertävien erityislastentarhanopettajien kanssa.

Jyvässeudun Hoivapalvelut Oy:n esiopetussuunnitelma

Jyvässeudun Hoivapalvelut Oy:n esiopetussuunnitelma Jyvässeudun Hoivapalvelut Oy:n esiopetussuunnitelma 1 Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Aktiivinen oppija... 3 3. Kokonaisvaltaista oppimista... 4 4. Tavoitteellista toimintaa... 4 5. Yhdessä... 6 5.1 Perheen

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS LEIKKI LUOVUUS YSTÄVYYS TUNTEET TURVALLISUUS LAPSI EI LEIKI OPPIAKSEEN, MUTTA OPPII LEIKKIESSÄÄN Leikissä lapsi oppii toimimaan yhdessä

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Kasv. 12.6.2014 Liite 1 LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Lapsen nimi Syntymäaika Osoite Vanhempien yhteystiedot Päiväkoti ja ryhmä (ryhmäkoko ja rakenne) Yhteystiedot Opettaja Hyvä lapsen huoltaja!

Lisätiedot

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKOTI Päiväkotimme sijaitsee Tahiniemessä, Pieksäjärven rannalla, rauhallisella omakotialueella. Lähistöllä on uimaranta ja metsikköä,

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena

Lisätiedot

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin

Lisätiedot

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodissa toimii 3-5-vuotiaiden ryhmä Peilivuori ja 1-4 vuotiaiden ryhmä Salasaari. Molemmissa ryhmissä toimitaan montessoripedagogiikan

Lisätiedot

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,

Lisätiedot

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011 1 Sisällysluettelo Metsolan päiväkoti......3 Toiminta-ajatus...4 Lapsikäsitys...4 Arvopohja...4 Toiminnan toteuttaminen..5 Ohjattu toiminta.6 Erityinen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.

Lisätiedot

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetusiltaan!

Tervetuloa esiopetusiltaan! Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetus Järvenpäässä toimintakaudella 2010-2011 Esiopetuksen hakemusten palautus 19.2. mennessä Tiedot esiopetuspaikasta 31.5. mennessä Esiopetus alkaa 1.9.2010 ja päättyy

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta Uudistuva esiopetus Helsinki 4.12.2014 Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Uudistus luo mahdollisuuksia Pohtia omaa opettajuutta Pohtia

Lisätiedot

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Liite 1 Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma HENKILÖSTÖN JA HUOLTAJAN YHDESSÄ LAATIMA ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Perustiedot Lapsen nimi: Syntymäaika: Osoite: Huoltajien yhteystiedot: Päiväkoti

Lisätiedot

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SISÄLLYS 1. Siilin päiväkoti 2. Päiväkodin tärkeät asiat 3. Lapsilähtöisyys 4. Varhaiskasvatuksen suunnittelu 5. Varhaiskasvatuksen toteuttaminen 6. Erityinen

Lisätiedot

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

Havusten varhaiskasvatussuunnitelma

Havusten varhaiskasvatussuunnitelma Havusten varhaiskasvatussuunnitelma 2010 2011 Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 SAARENKYLÄ Havusten ryhmän puh. 050 5710814 Puh.klo16.30 jälk. 040 5197574 Tervetuloa Havusiin! Havuset on tällä hetkellä

Lisätiedot

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Lasten osallisuus Vanhempien osallisuus Varhaiskasvatuksen suunnittelu Leikki Liikunta Luonto Ilmaisu Mediakasvatus Kieli ja kulttuuri

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma

Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma Joku hajatelma, lausahdus tähän etusivulle. Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma Yhdessä käsikkäin samaan suuntaan matkaamme, elämän pienillä poluilla. Tervetuloa

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta 11.2.2014

Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta 11.2.2014 Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta 11.2.2014 TV/11.2.2014 Järvenpäässä annetaan maksutonta esiopetusta kunnallisissa ja ostopalveluna yksityisissä päiväkodeissa. (700 h/v) Esiopetukseen

Lisätiedot

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Haikalan päiväkoti sijaitsee Klaukkalan pohjoisella alueella Haikalassa. Päiväkoti on perustettu 1982. Toimintakaudella 2010-2011 päiväkotimme ryhmät ovat:

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Apila-Lemmikin toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma perustuu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja Helsingin

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

ESIOPETUS YLÖJÄRVELLÄ Elämän eväitä matkalla kouluun

ESIOPETUS YLÖJÄRVELLÄ Elämän eväitä matkalla kouluun ESIOPETUS YLÖJÄRVELLÄ Elämän eväitä matkalla kouluun Hyvät esiopetusikäisen lapsen vanhemmat! Tämä tiedote kertoo esiopetuksen järjestämisen yleisistä periaatteista Ylöjärvellä. Jokaisella esiopetusta

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

TAKAJÄRVEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUSSUUNNITELMA 2014-2015

TAKAJÄRVEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUSSUUNNITELMA 2014-2015 TAKAJÄRVEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUSSUUNNITELMA 2014-2015 ESIOPETUSSUUNNITELMA 2014-2015 SISÄLTÖ: ESIOPETUKSEN TOIMINTA-AJATUS ESIOPETUKSEN OPPIMISYMPÄRISTÖ ESIOPETUKSESSA NOUDATETTAVAT KASVATUS- JA OPPIMISTAVOITTEET

Lisätiedot

Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen lapsen ja aikuisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen.

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Esiopetus ja 1.-3.lk Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Tutustu verkkosivuihin nuoriyrittajyys.fi Tutustu ohjelmavideoon nuoriyrittajyys.fi/ohjelmat/mina-sina-me

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma Esiopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Nurmijärven kunta Varhaiskasvatuspalvelut Sivistyslautakunta x.1.2016 x www.nurmijarvi.fi Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat

Lisätiedot

Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma

Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Kohtaamme jokaisen lapsen omana yksilönä. Arvostamme rehellisyyttä, toisten kunnioittamista ja hyviä käytöstapoja niin lasten kuin aikuistenkin

Lisätiedot

ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE. Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti

ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE. Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti 1. Tervehdin lasta henkilökohtaisesti ja positiivisesti nimeltä heidät tavatessani. 1 2 3 4 5 2. Vuorovaikutukseni

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO Ryhmiksen toiminta-ajatus 1. Kasvatuspäämäärät ja tavoitteet 1.1 Arvoperusta 1.2 Hyvinvoiva lapsi 1.3 Päivähoidon

Lisätiedot

Aamu- ja välipalat valmistetaan päiväkodissa, mutta lounasateria tuodaan Meri-Lapin Kuntapalvelun ravintokeskus Merestä.

Aamu- ja välipalat valmistetaan päiväkodissa, mutta lounasateria tuodaan Meri-Lapin Kuntapalvelun ravintokeskus Merestä. 1 MÖYLYNLEHDON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1. Möylynlehdon päiväkoti Möylynlehdon päiväkoti on perustettu vuonna 1977. Sen pinta-ala on 294 m 2 ja tiloissa toimii tällä hetkellä kaksi lapsiryhmää;

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Onnenkenkä sijaitsee Orimattilassa Pennalan kylässä. Vieressä toimivat koulu sekä kaupungin päiväkoti, joiden kanssa teemme yhteistyötä. Lasten kanssa teemme retkiä

Lisätiedot

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä päivittäin esim. leikin, toiminnan ja ruokailun aikaan. Pienryhmät muotoutuvat lasten kehitystason, mielenkiinnon

Lisätiedot

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja

Lisätiedot

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityssä toimii 2 montessoriryhmää, joiden ikäjakauma on noin 2,5-5 v. Ryhminen nimet ovat Peilivuori ja Salasaari. Molemmissa ryhmissä

Lisätiedot

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.

Lisätiedot

Veisun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Veisun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 21.8.2012 Veisun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Tämän mukaan meillä toimitaan: Haluamme kasvattaa yhdessä vanhempien kanssa tasapainoisia, toiset huomioonottavia, suvaitsevaisia ja ristiriitojakin

Lisätiedot

Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa.

Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa. Päivähoidon laatukriteerit Hakeminen Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa. Henkilökunta tuntee päivähoitoyksikkönsä

Lisätiedot

Lapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat

Lapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat Lapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2010 Jyväskylän kaupungin esiopetussuunnitelma 2010 Oppilashuollon strategia Lapsen esiopetuksen

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Iso ja pieni on yhdessä kaksi. Kaksi voi yhdessä leikkiä. Ei tunne itseään vieraaksi. Hellyydellä voi täyttyä. Iso ylettyy helposti korkealle, pieni taas mahtuu

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Päiväkoti Saarenhelmi

Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi sijaitsee Saarenkylässä kauniilla paikalla Kemijoen rannalla. Läheiset puistot ja talvella jää tarjoavat mahdollisuuden

Lisätiedot

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

Esiopetuksesta perusopetukseen. Anja Huurinainen-Kosunen 15.1.2014

Esiopetuksesta perusopetukseen. Anja Huurinainen-Kosunen 15.1.2014 Esiopetuksesta perusopetukseen 15.1.2014 Lapsen kasvun ja kehityksen polku varhaiskasvatus 0-6 v (=päivähoito ja esiopetus) -> esiopetus 6 v. -> perusopetus alkaa sinä vuonna, kun lapsi täyttää 7 vuotta

Lisätiedot

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 PÄIVÄKOTIMME TOIMINTA-AJATUS: tarjoamme hyvällä ammattitaidolla laadukasta varhaiskasvatusta alle 6 -vuotiaille lapsille meillä lapsella on mahdollisuus

Lisätiedot

Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma

Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintamme keskiössä on hyvinvoiva lapsi. Meille on tärkeää, että kaikki kokevat tulevansa arvostetuiksi omana itsenään. Aikuisten

Lisätiedot

KOULUTULOKKAAN TARJOTIN

KOULUTULOKKAAN TARJOTIN KOULUTULOKKAAN TARJOTIN 11.1.2016 VUOSILUOKAT 1-2 KOULULAISEKSI KASVAMINEN ESIOPETUKSEN TAVOITTEET (ESIOPETUKSEN VALTAKUNNALLISET PERUSTEET 2014) Esiopetus suunnitellaan ja toteutetaan siten, että lapsilla

Lisätiedot

Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo

Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo 1 Edistää lapsen kasvu-, kehitys ja oppimisedellytyksiä Vahvistaa lapsen

Lisätiedot

Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma. Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla

Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma. Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Atalan päiväkoti Metsästäjän päiväkoti Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla Toiminta-ajatus Luomme

Lisätiedot

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Yhteiset tilat koulun kanssa mahdollistavat sen, että tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi lapsille jo päiväkotiaikana. Tämä helpottaa

Lisätiedot

Ikurin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Ikurin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Ikurin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Me Ikurin päiväkodissa toteutamme varhaiskasvatusta ja esiopetusta pienryhmissä leikkien, liikkuen ja tutkien. Toimintamme yksi keskeisimmistä

Lisätiedot

MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2014 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. ARVOT 2.1 VASTUULLISUUS 2.2 AVOIMUUS 2.3 UUDISTUMISKYKY 2.4 YHTEISTYÖ JA PALVELUHENKISYYS 3. TOIMINTA-AJATUS 4.

Lisätiedot

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme jatkettu aukiolo joustaa perheiden erilaisten hoidontarpeiden mukaan. Tällöin myös sisarukset saavat toimia samassa

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetuksen esittelytilaisuuteen

Tervetuloa esiopetuksen esittelytilaisuuteen Tervetuloa esiopetuksen esittelytilaisuuteen 16.1.2018 Keravan varhaiskasvatus Mitä esiopetus on? Esiopetusvuosi on tärkeä vaihe lapsen elämässä ennen koulun aloittamista. Esiopetuksen tehtävänä on yhteistyössä

Lisätiedot

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Isokallion päiväkoti Puistotie 15 05200 Rajamäki 2. TOIMINTA-AIKA Esiopetussuunnitelma ajalle 16.8.2011 31.5.2012. Päivittäinen toiminta-aika klo 8.30 12.30.

Lisätiedot

Cygnaeuksen ja Palokunnanmäen päiväkotien toimintasuunnitelma

Cygnaeuksen ja Palokunnanmäen päiväkotien toimintasuunnitelma Cygnaeuksen ja Palokunnanmäen päiväkotien toimintasuunnitelma 2019-2020 2 Sisällys Cygnaeuksen esimiesalue... 3 Esimiesalueen varhaiskasvatuspalveluihin kuuluvat... 3 Cygnaeuksen päiväkoti... 3 Palokunnanmäen

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 1. YKSIKKÖ Aitohelmen päiväkoti Klaukkalantie 72, 01800 KLAUKKALA Piccolot ja Pillipiiparit kokopäiväesiopetusryhmät Vikkelät ja Nokkelat osapäiväesiopetusryhmät 2. TOIMINTA-AIKA

Lisätiedot

KESKUSPUISTON PÄIVÄKODIN VASU

KESKUSPUISTON PÄIVÄKODIN VASU KESKUSPUISTON PÄIVÄKODIN VASU 2013-2014 2 Sisällysluettelo: 1. Päiväkodin kuvaus, toiminta-ajatus, tavoitteet ja arvot 2. Päiväkodissa pidämme tärkeänä 3. Leikkiminen 4. Vuorovaikutus 5. Kasvatuskumppanuus

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma KONTIOLAHDEN KUNNAN Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Onttolan päiväkodin henkilökunta: Touhula (3-5 v.) 040 5781151 Päiväkodinjohtaja Mervi Ignatius Lastentarhanopettaja Mirja Torniainen

Lisätiedot

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Esiopetuspaikka/päiväkoti Lapsen nimi Toimintavuosi 1/12 Lapsen oma osio (täytetään kotona) PIIRRÄ TÄHÄN KOTONA OMA KUVASI 2/12 Nämä asiat osaan jo Erityisen taitava

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma Vy Liinakko-Loimi-Varhela Toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Liinakko-Loimi-Varhela pedagogisesti käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto 25.08.2016 Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto Päiväkodissamme noudatetaan Siilinjärven kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelmaa. Yhteisöllisen oppilashuollon tarkoituksena on luoda

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet

Lisätiedot

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meillä lasta kannustetaan leikkiin. Tiedostamme leikin tärkeän merkityksen lapsen hyvinvoinnille ja oppimiselle. Aikuiset ja lapset

Lisätiedot

TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011

TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 1. YKSIKKÖ Tornitien päiväkoti, Tornitie 1, 05200 RAJAMÄKI 2. TOIMINTA-AIKA 11.8 2010 31.5.2011 Päivittäinen toiminta-aika arkisin pääsääntöisesti

Lisätiedot

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Touhuamme paljon erilaisissa pienryhmissä. Teemme koko talon yhteisiä, laajempia projekteja ja tapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013 Nuppusten Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. NUPPUSTEN RYHMÄKUVAILU 2. NUPPUSTEN TOIMINTA-AJATUS 3. VARHAISKASVATUSYMPÄRISTÖ 4. KIELELLINEN KEHITYS JA KIELEN MERKITYS VARHAISKASVATUKSESSA

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

Melukylän Päiväkoti. Alatalo Välitalo Ylätalo. Varhaiskasvatussuunnitelma

Melukylän Päiväkoti. Alatalo Välitalo Ylätalo. Varhaiskasvatussuunnitelma Melukylän Päiväkoti Alatalo Välitalo Ylätalo Varhaiskasvatussuunnitelma Melukylän päiväkodin VASU:n sisällysluettelo: Melukylän päiväkodin talot ja ryhmät Päiväjärjestys Arvot Visiot Toiminta-ajatus Kasvatuskumppanuus

Lisätiedot

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu pienryhmätoimintaan jota hyödynnämme myös ulkoilu- ja siirtymätilanteissa. Uusia, opittavia asioita lähestymme toiminnan

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Koulun/päiväkodin nimi: Opettaja: Osoite: Puhelin: lapsen kuva Lapsen nimi: Äidin nimi: Isän nimi: Kotipuhelin: Työpuhelin (äiti): (isä): Minun esikouluni, piirtänyt 2 Esiopetus

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ n nimi: Ryhmä: Työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot