kaupunkilehti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "kaupunkilehti 7.-8.6.2014"

Transkriptio

1 kaupunkilehti 5/ Päiviönsaaren superviikonloppu Soisalo Strong on viikonlopun kaksipäiväinen juoksutapahtuma Varkaudessa. Osakilpailuina Varkaus Puolikas lauantaina ja Extreme City Run sunnuntaina Maraton kahdessa päivässä, jossa yhteiskilpailun voittaja saa tittelin Soisalo Strong. Kumpaankin kilpailuun on mahdollista osallistua myös erikseen. Samana Päiviönsaaren superviikonloppuna myös Varkaus-POP, juuri ennen Vekara-Varkaus Festivaaliviikkoa! lisätietoa PERJANTAI Z1 ovet aukeavat, illan artisti Jenni Vartianen LAUANTAI Katusählyn SM-osakilpailu 9.00 Kisakatsomo Sport Harrison avautuu Varkaus Puolikas juoksutapahtuma Liaaniseiväshyppyä, kokeilemaan pääsee niin lapset kuin aikuisetkin Musiikkia koko päivän Mini-Hurushölkän ja Hurushölkän palkintojen jako Puolimaratonin palkintojen jako Varkautelainen Coverbändi / bändejä esiintyy Päiviösaaren torilla Z1 ovet aukeavat, illan artisti Suvi Teräsniska SUNNUNTAI Extreme City Run Extreme City Run ja Soisalo Strong palkintojen jako After Run Sport Harrisonissa VIIKONLOPUN MAJOITUSPAKETIT SCANDIC OSCARISTA. ARTISTIKEIKKOJEN ENNAKKOLIPUT MYY SPORT HARRISON JA SCANDIC OSCAR. Pe Jenni Vartiainen La Suvi Teräsniska

2 2 kaupunkilehti Valontaistelu ja kiitos 5/ Viikot vaihtuvat ja vuodet juoksevat, vaan ihmiset pysyvät paikallaan. Harvalla meistä on rohkeutta elää niin kuin toisinaan toivomme. Totta kai on niitäkin, jotka uskaltavat antaa virran viedä, mutta heitä usein epäillään tai jopa sorsitaan. On aito lahja, kun ihminen pystyy antamaan itselleen luvan elää. Varkaus on toiminut minulle tässä asiassa mielettömänä mentorina. Varkaus on tukenut minua käsittämättömällä tavalla luomalla usein paineen, jonka keskellä toiminta on aina astetta haastavampaa. Ihmisten mielenlaatu tuntui ensimmäisinä vuosina jokseenkin erikoiselta. Vaellettuani pitkin Itä-Suomea aloin oivaltamaan, että Varkaus voi parhaimmillaan olla paikka, jossa rentoudun ja voin levätä. Elämä on jossain muualla. On ajatusvirhe syyttää omasta pahoinvoinnista ympäristöä. On niin paljon asioita, joihin ihminen itse pystyy vaikuttamaan. Elämä on tässä ja nyt. Liian usein annamme itsemme eksyä tässä elämässä. Toisaalta vain eksymällä voi löytää perille. Olen yrittänyt Varkaudessa tehdessäni yhtä sun toista. Joissain asioissa olen onnistunut ja jossain epäonnistunut. Varkaus on kuitenkin opettanut minulle elämän lainalaisuudet raa alla, mutta pehmeällä tavalla. Me ihmiset osaamme olla ilkeitä toisillemme. Me osaamme olla ihania toisillemme. Tämä dikitomia rytmittää elämää. Sydämeni on täynnä kiitollisuutta kaikkia heitä kohtaan, jotka ovat tietämättään tai tietäen opettaneet minulle tätä elämän peruskulkua, jonka keskellä meillä jokaisella on oikeus unelmoida. Välillä unelmani ovat meinanneet kuolla, mutta juuri niiden hetkien yhteydessä kuin ihmeen kaupalla luokseni on tullut mitä erilaisimpia varkautelaisia, jotka ovat saaneet minut näkemään asiat jälleen jostain sillä hetkellä minulle aivan uudesta näkökulmasta. Rakastan tätä ääripäiden kaupunkia. Voi kun osaisimme antaa armoa toisillemme. En tiedä, kuinka kauan enää jaksan itse yrittää. Alan pikku hiljaa oivaltaa tämän yrittäjyyden paradoksin ei pidä yrittää. On opittava luottamaan. Ja voin kertoa, että se on vaikeaa. Yhteiskuntamme päättäjät ovat ohjanneet meitä kohti yrittäjyysyhteiskuntaa. Usein mietin, mistä ihmiset voivat saada valmiudet yrittäjyyteen. Kurssit ovat hyviä perustiedon lähteitä, mutta vain tie opettaa. Kuinka moni on valmis oppimaan? Kiitän Varkautta ja sen virkamiehiä. Kiitän varkautelaista, sinällään outoa keskustelukulttuuria. Se on opettanut minut tulkitsemaan ihmisiä. Kiitän niitä, jotka eivät ole luottaneet minuun ja ovat arvostelleet. Ilman heitä ei olisi meitä. Kiitän puolestani niitä, jotka ovat uskoneet minuun ja tukeneet minua heikoilla hetkillä. Ilman teitä en olisi tässä. Varkaus on reilu paikka, kun sen oikein oivaltaa. Ihmiset luulevat kaikenlaista, mutta lopuksi täälläkin oikeus voittaa. Aika on niiden puolella, jotka jaksavat uskoa. Jo joutui armas aika Teksti ja kuva: Vesa Moilanen Kevään aikana keskustelua ja kiistelyn aihetta on herättänyt perinteinen Suvivirsi sen asema ja paikka suomalaisessa kevätjuhlaperinteessä. Asian nosti pöydälle Varkauden seurakunnan kappalainen Kari Iivarinen, tuodessaan seurakunnan onnittelut Lions Club Kangaslammille klubin 30-vuotisjuhlapäivänä. Kevään kuumana aiheenahan on ollut, saako Suvivirttä ylipäätään laulaa ja montako säkeistöä. Ja mikä ylipäätään on omien perinteiden kunnioittaminen isänmaassamme. Kari Iivarinen taustoitti kuulijoille Suvivirttä ja sen syntyä, joka on varsin dramaattinen. Gotlannin piispa kesällä 1694 sai inspiraation ja kirjoitti ruotsinkielellä Suvivirren ensimmäisen luonnoksen ja ylisti luontoa. Silloin tuskin kukaan aavisti, mitä seuraa heti vuoden kuluttua Suvivirren kirjoittamisesta. Nimittäin vuosina 1695, 1696 ja 1697 täällä pohjolassa ei kesää tultu näkemään ollenkaan. Oli jatkuva kevät, joka muuttui syksyksi. Kolmeen vuoteen ei kynnetty ja kylvetty. Kaikki elollinen, mitä tarvittiin ruoaksi, loppui Suomessa, Ruotsissa, Nor- jassa, pohjoisessa Skotlannissa ja Irlannissa. Tämä ns. pienoisjääkausi aiheutti ns. suuret kuolonvuodet. oli Se onnettomuus, jonka mittasuhteita ei koskaan ole Suomen historiassa ylitetty. On arveltu, että noin kolmasosa maamme väestöstä kuoli noina karuina, vaikeina vuosina. 5/ toukokuuta 2014 Kari Iivarinen kertoi, että tuhoisan tilanteen aiheuttivat tulivuorenpurkaukset, jotka pimensivät taivaan ja loitonsivat meidät auringonvalosta. Meidän on hyvin vaikea tänä päivänä ymmärtää tämän katastrofin suuruutta. On hyvä muistaa, kun ajattelemme omia esivanhempiamme he elivät tuon ajan ja siitä selvittiin. Erik Cajanus käänsi virren suomeksi vuonna suunnilleen niillä sanoilla, joilla mekin sitä laulamme. Seuraavana vuonna virttä veisattiin kirkoissamme. Kun sanottiin jo joutui armas aika se tarkoitti jotakin hyvin merkillistä ja armollista aikaa. Kevät kääntyikin kesäksi ja laiho alkoi nousta ensimmäisen kerran. Koettiin todellinen ihme Suomessa. Laaksossa kasvava laiho merkitsi ensimmäistä kertaa leipää kolmeen vuoteen. Se tuli hyville kuin pahoillekin riippumatta uskonnollisesta vakaumuksesta tai sen puutteesta. Tämän takia virsi on tärkeä ja se kuuluu suomalaiseen perintöön, Kari Iivarinen sanoi. Matka jatkuu ja karavaanit paukkuu, vaan kukaan ei voi tietää, mitä huominen tuo mukanaan. Itse uskon tulevaisuuden tuovan huikean määrän uudella tavalla ajattelevia ihmisiä, jotka pystyvät avautumaan tälle kaikelle, mitä elämä edustaa. Aikanaan Saksassa minua alettiin kutsua rakkauden professoriksi. Se vei minut Ranskaan, jota kutsun tänä päivänä rakkauden mekaksi. Jokainen ranskalainen filosofi tietää, että rakkaus elää vain vapaudessa kiitos Pikku prinssi ja kettu. Lopuksi tahdon kiittää niitä ihania ihmisiä, joiden kanssa olen saanut jakaa kirjallisuuden sikoja ja helmiä te olette tämän kylän avarakatseisimmat ihmiset ja edustatte aitoa sivistystä. Sivistys puolestaan luo mahdollisuuden muutokselle. Varkaudessa asuu huikean sivistyneitä ihmisiä. Usein näinä vuosina olen aistinut teidän läsnäolonne. Olette varmaankin niin viisaita, että tiedätte, milloin ja missä kannattaa puhua. En epäile tätä. Omassa sivistymättömyydessäni usein kuitenkin toivon, että teistä kuulisi useammin, sillä se antaisi jälleen ihmisille miettimisen aiheita. Toivotan onnea kaikille tämän kevään sivistyneille valmistuneille lehden ja toimituksen puolesta! Uskaltakaa seurata sitä tähteä, älkääkä unohtako Eino Leinon päivää ja sen sanomaa. Hyvää kesää Savo ja koko maailma! Suvivirsi on puhuttanut tämän kevään aikana. Kappalainen Kari Iivarinen kertoi virren dramaattisista taustoista Kangaslammilla Lions-klubin juhlatilaisuudessa. Jaakko Ikonen toimitus@sykkeessa.fi

3 5/ toukokuuta LOUNAS A LA CARTE BRUNSSI arkisin klo avoinna joka päivä sunnuntaisin Terassit kolmessa kerroksessa auki joka päivä Kaikki samassa osoitteessa! Ma-To La Pe Su Täysin uusi yökerho Club Cannes palvelee bilettäjiä to-la Nizzan alakerrassa. Joka ilta bileistä vastaa talon DJ. Tervetuloa! Pirtinranta 3 Varkaus Varkauden Kilpikaiverrus lasermerkkaus kaiverrukset opasteet liikennemerkit teipit/tarrat palkinnot mustetäyttöpalvelut uudet muste- ja laserkasetit tulostin- ja tietokonehuolto SUPLE OY - Varkauden Kilpikaiverrus / Varkauden Muste Linjurikatu 20 - VARKAUS - kilpi@suple.fi

4 4 Sykkeessä-lehden blogikesä 2014 Teksti ja kuva: Mikko Lehtinen Sykkeessä-lehdellä on uusi nettisivu osoitteessa sykkeessa.fi. Pääosaa sivustolla näyttelee meidän blogimme. Käypä katsomassa sieltä mm. valokuvia toimittajamme Vesa Moilasen Ranskan reissulta! Blogiamme voi katsastaa yhtälailla tietokoneella kuin älypuhelimella tai tabletillakin. Löydät sivustolta myös kaikki aikaisemmin ilmestyneet Sykkeessä-lehdet pdf-muodossa. Sivusto on siis aivan uusi, eikä meillä ole vielä täysin lukkoon lyötyä suunnitelmaa blogin sisällöstä. Niinpä haluamme antaa Sinulle tilaisuuden vaikuttaa! Minkälaista sisältöä Sinä haluaisit blogiimme? Voit lähettää toiveesi sähköpostilla osoitteeseen Kaikkien vastanneiden kesken arvomme 1 5. heinäkuuta kesäisen palkinnon. Seuraamme Savon blogeja Kesällä löydät sivustoltamme ainakin kahdentyyppistä sisältöä. Ensinnäkin julkaisemme blogissa maanantaisin Arkiston helmiä. Sykkeessä-lehtihän on ilmestynyt jo tammikuusta 201 2, joten huippuhetkiä riittää varmasti koko kesäksi. Vielä jännittävämpää on se, että joka perjantai esittelemme jonkun Perjantaiblogin. Aiomme seurata kesällä Savon blogeja silmä tarkkana ja tehdä mielenkiintoisimpien bloggaajien kanssa yhteistyötä. Parhaat löytämämme blogikirjoitukset julkaistaan perjantaisin osoitteessa sykkeessa.fi. Näin Sinä saat mielenkiintoista luettavaa, ja hyvät blogit saavat ansaitsemaansa huomiota! Alustavan katsauksen perusteella luvassa voi olla blogikirjoituksia esimerkiksi valokuvauksesta, ratsastuksesta, muodista ja urheilusta. Jos Sinulla on blogi ja haluat sille lisää yleisöä, kirjoita sähköpostia osoitteeseen toimitus@sykkeessa.fi. Nämä blogikirjoitukset kirjoitettiin Tampereen kesässä sähköisellä kirjoituskoneella. Painettu Sykkeessä-lehti jää nyt kesätauolle pariksi kuukaudeksi. Elokuun numerossa lauantaina 9.8. aiomme sitten esitellä blogien parhaimmistoa myös painetussa muodossa. Myös meidän toimittajamme bloggaavat Kyllähän mekin kirjoitamme ja valokuvaamme myös kesällä. Vesa Moilasella on rakas kameransa aina mukanaan, ja hän tuppaa ajautumaan kaikenlaisiin kesätapahtumiin. Niistähän on sitten ihan pakko kertoa yleisölle. Allekirjoittanut aikoo kirjoittaa Sykkeessä-lehden blogiin (ja myös aivan uuteen Digiopet.fi -blogiin) kesällä ainakin älypuhelimista ja blogin tekemisestä. Mikko Lehtinen Blogi ei ole mikään kovin monimutkainen asia. Se on verkkosivu, jossa uudet kirjoitukset ovat ylimmäisenä. Vanhat artikkelit eivät katoa minnekään, vaan ne löytyvät rullaamalla sivua alaspäin, tai sitten ne voi etsiä blogin arkistosta. Blogi on niin kätevä tapa levittää tietoa, että monet yrityksetkin ovat laittaneet sellaisen verkkosivuilleen. Yritykset eivät välttämättä kutsu sivuaan blogiksi, vaan vaikka uutisiksi. Perinteisesti blogeille on ollut ominaista se, että kirjoittajan henkilökohtainen näkemys pääsee esille aivan eri tavalla kuin vaikka lehtiartikkeleissa. Blogikirjoituksia voi yleensä kommentoida. Kun kirjoitat artikkelin alla olevaan lomakkeeseen nimesi, sähköpostiosoitteesi ja kommenttisi, menee kommentti yleensä ensimmäisenä blogin ylläpitäjän nähtäväksi. Kun hän on hyväksynyt kommentin, se ilmestyy kaikkien näkyville. Parhaimmillaan blogikirjoitus aiheuttaa vilkasta keskustelua. Aika monet julkaisevat blogeissaan linkkejä muualle verkkoon, esimerkiksi mielenkiintoisiin artikkeleihin, joita he sitten kommentoivat. Valokuvablogit ovat nykyään hyvin yleisiä. Jotkut julkaisevat blogeissaan ääntä tai videoita. Tällä tavalla aivan tavallinen kansalainen voi julkaista omaa radio- tai tv-ohjelmaa! Hyvä tietää blogeista Sana blogi on lainasana englannista luvun loppupuolella joku keksi typistää sanan weblog (verkkoloki) muotoon blog. Usein blogikirjoituksessa on mainittu kategoriat, joihin kyseinen artikkeli kuuluu. Esimerkiksi tämän blogikirjoituksen kategoriat voisivat olla tietokone, blogi, blogin tekeminen ja sopii aloittelijoille. Jos klikkaat vaikka kategoriaa tietotekniikkaa aloittelijoille, saat näkyviin kaikki blogin artikkelit, joilla on sama kategoria. Kategoriat ovat usein näkyvissä myös sivupalkissa, joka voi olla joko oikealla tai vasemmalla. Sieltä löytyy yleensä myös Arkis- 5/ toukokuuta 2014 Mikä on blogi? to, josta voi kaivella vanhoja blogikirjoituksia valitun vuoden valitulta kuukaudelta. Blogeissa on melkein aina jossakin kohtaa, yleensä sivun yläosassa, valkoinen hakupalkki. Jos esimerkiksi haluat nähdä kaikki blogin artikkelit, joissa mainitaan sana Varkaus, kirjoita se hakupalkkiin ja paina näppäimistöltä Enter-nappia. Perustaisinko oman blogin? Oman blogin perustaminen ei ole mitenkään hirveän vaikeaa. Olen opettanut blogin tekemistä monissa kansalais- ja työväenopistoissa. Oppilaina on ollut mm. aktiivisia valokuvaajia, käsitöitä harrastavia mummoja, yrittäjiä ja järjestöihmisiä. Kaikki ovat saaneet oman blogin pystyyn! Opetan WordPress-nimistä julkaisujärjestelmää. Se on siitä hyvä, että sama ohjelma venyy sekä aloittelijoiden että ammattilaisten tarpeisiin. Tavalliset harrastajat menevät yleensä osoitteeseen fi.wordpress.com ja perustavat sinne ilmaiseksi blogin. Se käy nopeasti. Silloin internet-osoitteeksi tulee esimerkiksi minunblogini.wordpress.com. Yrittäjät, järjestöihmiset ja kunnianhimoisemmat blogistit vuokraavat kotisivutilaa jostain web-hotellista ja asentavat WordPressohjelman sinne. He varaavat myös ikioman verkkotunnuksen eli domainin (kuten mikkolehtinen.net) ja saavat enemmän vaihtoehtoja sivustonsa hallintaan. Sivuston muokkaus sujuu molemmissa tapauksissa internet-selaimen kautta. Artikkelin kirjoittaminen ja kuvien lisääminen on aika samanlaista kuin tekstinkäsittely Microsoft Wordissa. Tämä artikkeli on ensimmäinen osa blogi- ja kotisivukurssia, joka jatkuu Sykkeessä-lehden blogissa koko kesän. Samaan aikaan kurssi julkaistaan myös sivustolla Digiopet.fi, jossa aikuiskouluttajat (kuten allekirjoittanut) jakavat ilmaiseksi neuvoja älypuhelimien, tablettien, kameroiden ja tietokoneiden käyttöön. Vaihtoehtoja on.

5 5/ toukokuuta KIERRÄTYSKESKUS EKOTORILTA EDULLISESTI JA EKOLOGISESTI Sohvia Sänkyjä Pöytiä Tuoleja Astioita Kirjoja Leluja Vaatteita TERVETULOA MYYMÄLÄÄN KÄSITYÖKADULLE! Jalkineita Harrastusvälineitä Kodinkoneita ja elektroniikkaa ja paljon, paljon muuta! MYÖS TAVARAN NOUTO- JA KOTIINKULJETUSPALVELU! Käsityökatu 42-44, Varkaus Puh , Hullu mies Huittisista? Ei, vaan Eppu Salminen Lahdesta Teksti: Maarit Saarelainen Eppu Salminen tunnetaan tekijämiehenä. Mihin ikinä katse kääntyy, siellä on Eppu. Tuntuu, että hän on joka paikassa yhtä aikaa. Tavallaan se on tottakin. Epussa on monta puolta, ja mikä tahansa uuden tekeminen saa hänet innostumaan. Tulevana kesänä Eppu nähdään Joensuun Aurinkorinteellä Matti Kuikkaniemen ohjaamassa näytelmässä Albatrossi ja Heiskanen. Jukka Virtasen kirjoittama Juha Vainion lauluihin perustuva teksti kertoo Junnun tarinan. Siinä on yli kolmekymmentä suosikkilaulua, joita yleensä lauletaan tippa silmässä, yksin, kaksin ja kuorossa. Siitä johtunee, että näytelmä on yksi Suomen esitetyimmistä. Näytelmän Kaihomieltä, Junnun alter-egoa näyttelee Jarkko Tiainen ja Heiskasta, Junnun ystävää, Eppu Salminen. Joensuu ei ole Epulle ennestään tuttu, mutta hän odottaa kesää jo innokkaana. Uusi kaupunki ja uudet ihmiset tuntuvat hyvältä ajatukselta. Lavalle 6-vuotiaana Eppu oli ensimmäisen kerran näyttämöllä jo 6-vuotiaana. Siitä se lähti, esiintyjän ura. Teatterikoulun ovet aukesivat kolmannella kerralla. Myrskyisten opiskeluaikojen muistoksi syntyi kirja Lasten ristiretki (2009), joka oli myös Epun lopputyö Teatterikorkeakoulusta. Epun näyttelijäntakkiin on tarttunut runsaasti pieniä suurmiehiä Napoleonista Hitleriin ja Chaplinista Picassoon. Lastennäytelmistä mieleen jääneitä ovat Birkin rooli Ronja Ryövärintyttäressä Pyynikin kesäteatterissa ja Helsingin kaupunginteatterin Eemeli ja Katto-Kassinen. Tärkeimpiä teatteritöiden listalle valikoituvat Taisteluni (1 994) ja Tie Tampereelle (1 996) Tampereen Työväen Teatterissa sekä Ryhmäteatterin Lokki (1 998). Alasti Amsterdamissa Kun kysyn hulluinta asiaa, mitä Eppu on tehnyt, hän miettii hetken: Lista olisi aika pitkä, odotas kun mietin Pamplonan härkäjuoksu on jo ollut esillä niin monta kertaa no, eräs mieleen jäävistä kokemuksista oli Ennätystehtaan puitteissa fillarointi alasti Eppu Salminen tähdittää musiikkinäytelmää Albatrossi ja Heiskanen. (Kuva: Helsingin Kaupunginteatteri.) ruuhka-aikaan Amsterdamin keskustassa Ja tietysti se oli kova juttu kun uin Alcatrazin vankilasaarelta mantereelle Normielämää Ensi-ilta viikolla pitää tietysti aina keskittyä, muuten himassa pitää olla normielä- mää. Silloin kun Eppu ei ole maailmalla, hän lataa akkuja. Epun kohdalla se tarkoittaa kirjoja, leffoja ja perhettä. Sauna-seuran jäsenenä Epun voi löytää talvisin myös avannosta. Tulevaisuuden haaveena on enemmän aikaa kirjoittamiseen, ja ehkä pidempiaikainen oleskelu ulkomailla. Julistekuvassa Eppu Salmisen kaverina näyttelijä Jarkko Tiainen (Kuva: Tommi Kantanen). Eppu Salminen Syntynyt Lahdessa Lapset: Roope, Santtu, Kerttu ja Kasper. Teatterikorkeakoulu Näyttelijänä Helsingin kaupunginteatterissa, nyt virkavapaalla. Palaa syksyllä takaisin. Näytellyt useissa teattereissa mm. Tampereen Työväen Teatteri, Tampereen teatteri. Toimittaja Radio Novassa. TV-töitä mm.: Ennätystehdas, Ne Salmiset (yhdessä Krisse Salmisen kanssa), Roba. Uusi päivä. Elokuvatöistä viimeisimpänä Vares. Virtanen-Vainio-Kuikkaniemi: Albatrossi ja Heiskanen Joensuun Aurinkorinteellä Kirjoittanut Jukka Virtanen, musiikki Junnu Vainio, ohjaus Matti Kuikkaniemi. Näyttelijät: Eppu Salminen, Turkka Mastomäki, Anneli Ranta, Jarkko Tiainen, Suvi-Maaria Virta ja Birgitta Putkonen. Esityksessä soittaa nelihenkinen livebändi kapellimestarinaan Antti Paranko.

6 6 5/ toukokuuta 2014 KokoperheenseikkailunähdäänTaipaleenkanavalla Teksti ja kuva: Vesa Moilanen Tänä kesänä Taipaleen kanavalla tapahtuu. Teatteriryhmä Nimettömät loikkaa suoraan kaninkoloon ja tuo lavalle koko perheen fantasiaseikkailun Aliisa Ihmeiden Maassa. Lisäksi Kanavamuseoon on avattu lähituotemyymälä ja kesän aikana on teemoitettuja lähilauantaita. Ja kaiken kukkuraksi vanhan Taipaleen kanavan kunnostustyöt käynnistyvät kesän aikana vihdoinkin! Teatteriryhmä Nimettömien toteuttama satunäytelmä pohjaa Lewis Carrollin ikiihaniin Liisa-tarinoihin Ihmemaahan ja Peilimaahan ryyditettynä suomalaiskansallisella mytologialla ja sanataiteella. Käsikirjoituksen dramatisoinnista vastaa Iiris Salmela ja ohjauksesta Tuomo Salmela. Useissa näytelmäkäsikirjoituksissa miehet ovat hallitsevissa, jopa sankarihahmojen rooleissa. Tällä kertaa keskiöön nousevat vahvat naishahmot. Näytelmää voidaan pitää klassisena tarinana hyvästä ja pahasta keskiössä on epäasiallinen vallankäyttö, mutta myös rohkeus. Näytelmän viitekehys rakentuu nykypäivän lasten ja nuorten Tuomo Salmelalla on tänä kesänä neljä ohjaustyötä eri kesäteattereissa. Miestä viedään myös kahden bändin tiimoilta. Sukukalleudet vauhdittaa kesäteatteria Kuntorannassa Teksti ja kuva: Vesa Moilanen maailmasta. Pyrkimyksenä on pohtia vuorovaikutuksen perusteita ja kasvamista ristiriitaisten odotusten keskellä. Tarinalle on leimallista, että jokaisesta meistä on enempään kuin luullaan ja itse tiedostetaan, luonnehtii näytelmää Teatteriryhmä Nimettömät ry: n puheenjohtaja Tommi Taskinen ja jatkaa, että näytelmä sisältää pienille lapsille mielenkiintoisia ja ymmärrettäviä asioita. Toisaalta vanhemmille ihmisille on omia koukkuja ja seikkoja, jotka toimivat edelleen ihmisten maailmassa oli ikä mikä tahansa. Ohjaaja Tuomo Salmelan mukaan brittiläistä kansanperinnettä sisältävän klassikon muokkaamisessa Suomen suuntaan ammennettiin ideoita Kalevalasta. Tarinaa on suomalaiskansallistettu hahmojen ja viitekehyksen osalta. Toteutuksessa on aikamoiset haasteet miten saadaan ihminen kasvamaan ja pienenemään kesäteatterissa ulkona. Näytelmän ensi-ilta on ja viimeinen esityspäivä on Väliaikoineen näytelmän kestää pari tuntia. Kanavamuseon pihapiiri toimii näyttämönä ja luo upeat olosuhteet luonnonhelmassa. Kanavamuseolla kesäkahvilaa pitävä yrittäjäpariskunta Tarja ja Markku Mikkonen ottavat kesäteatterin avosylin vastaan ja kesäkahvila huolehtii näytelmän väliaikatarjoiluista. Mikkosten yritysten toimipisteissä, Porukka pisti villiksi menoksi kesäteatterikatsomokumpareella. Kuvassa (vas.) Tuomo ja Taika Salmela, Tommi Taskinen ja näyttelijät Jussi Immonen ja Sanna Nykänen. mm. vesitornin terassikahviossa, myydään näytöksiin lippuja. Mikkoset sanovatkin olevansa hengessä mukana satasella. Kanavamuseoon vastikään avatun lähituotemyymälän ohella myös kesäkahvilaan on tavoitteena saada myyntiin lähiseudun tuotteita. Vanhan kanavan lähilauantait tarjoavat monenlaista koettavaa puutarhavinkeistä kalastukseen ja vastantekoon. Ajatukset ovat lähteneet vauhdilla liikkeelle ja toimintoja täydennetään kesän aikana. Kanavalla on meininkiä hyvä! Myös hauskan ohjelman tekeminen vaatii rankkaa työtä ja harrastajateatteri on aikaa vievä harrastus. Siviilityön päälle muutaman tunnin näytelmäharjoitukset, niin unta ei tarvitse pahemmin odotella. Tämä ei ole normaalijärkisten hommaa, olen ollut sitä mieltä jo pitkän aikaa. Jotka tähän hommaan ryhtyvät, heiltä puuttuu pari mutteria, tokaisee huumorinpilke silmäkulmassa Harjurannan kesäteatteri ry: n näyttelijä Lauri Ropponen, joka välittömästi myös tunnustaa näytelmäharrastuksen olevan hyvää vastapainoa työlle. Harjoitusten alla on Tuomo Salmelan kirjoittama ja ohjaama farssi Sukukalleudet, jossa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita mm. perinnönjaon tiimoilta. Näytelmä ei ole perinteinen kesäteatterinäytelmä, vaan enempi vähän monimutkaisempi kauniit ja rohkeat. Väliaikoineen puolisentoista tuntia kestävä näytelmä on ensiillassaan Kylpylähotelli Kuntorannassa heinäkuun neljäntenä päivänä. Esityksiä on kymmenkunta, yksi esitys on Kangaslammin Mantulla. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita Sukukalleudet-näytelmässä, jota esitetään Kuntorannan sisätiloissa heinäkuun alusta alkaen. Myös viime kesänä Tuomo Salmela ohjasi saman ryhmän kesäteatteriesityksen Kuntorannassa. Tosi mukava porukka, ovat tehneet jo aikaisemmin paljon töitä. Lauri Ropponen puolestaan hehkuttaa, että näytelmä sisältää vauhtia ja vaarallisia tilanteita kun esitys saadaan menemään putkeen. Vauhtia kuvastaa sekin, että harjoitusten aikana on ehditty hajottaa pari sänkyä. Välillä tuntuu, että näyttelijätkään eivät tiedä, miten monimuotoiseksi tämä pystyy kehkeytymään. Tuomolta on hyvä teksti, Ropponen sanoo. Teatterin ja musiikin monitoimimies Tuomo Salmelalla on tämän kesän aikana kolme muuta ohjaustyötä. Oman aikansa vie Sudenmorsian-bändi, jolta viime syksynä ilmestyi viisi kappaletta sisältävä EP-levy. Toinen bändikuvio Salmelalla on lastenmusiikkia esittävä HotaMolla ja Näppikääpäset. Molemmille bändeille Tuomo tekee musiikit ja puolisonsa Iiris Salmela tekee sanoitukset. Niin ja molempia bändejä saa tilata keikoille.

7 5/ toukokuuta Vaatepuodissa kesämallisto runsaimmillaan... Merkkituotteemme: Tricana, Jocca, Nahe, Muoti-Herrala sekä Miranella kotimaiset edustukset sekä Ralston ja Signature... Kuopion Kauppahalli Vaatepuoti Puh: Tervetuloa Heinähattu ja Vilttitossu Leppävirran kesäteatterissa Kesäteatterikauden Leppävirralla avaa hul- Sinikka ja Tiina Nopolan samannimisen 2003 valmistui Kaisa Rastimon ohjaama vaton koko perheen näytelmä Heinähattu, kirjan pohjalta dramatisoidussa näytelmäs- Heinähattu ja Vilttitossu-elokuva. Vilttitossu ja Rubensin veljekset, jossa Kat- sä lapset ovat tarkkanäköisiä ja aikuiset Leppävirran kesäteatterin Heinähattu ja tilakosken perhe lähtee viettämään ren- hassuja kuvitellessaan olevansa jotain muu- Vilttitossu-näytelmän viimeinen esitys on touttavaa lomaa hienolle vuokrahuvilalle. ta kuin mitä ovat. Luvassa on huumoria juhannuksen jälkeen tiistaina. Esityspaik- Naapurihuvilan erikoisessa kaksikossa on kaikenikäisille katsojille, kasapäin väärin- kana on Konnuksen kanava ja toteutukses- Heinähatun ja Vilttitossun mielestä jotain epäilyttävää. Hanna-äiti hullaantuu luovista naapureista, mutta tytöt päättävät rat- käsityksiä ja hieman myös romantiikkaa. Näytelmä perustuu Sinikka ja Tiina Nopolan samannimiseen kirjaan, josta he ta vastaavat viime kesän menestyksekkäästä Risto Räppääjä-näytelmästä tuttu tekijäjoukko. Tänä kesänä ryhmä on saanut jouk- Laiha ja lihavalintu järjestävät yllätyksen näytelmässä Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset. Kuvassa (vas.) Salla Kiminki ja Maiju Tiainen. (Kuva: Arto Tolonen). kaista taiteilijaveljesten arvoituksen. Pian nuorilla salapoliiseilla on paljon pohdittavaa. Mitä säveltäjä tekee pampulla ja taidemaalari käsiraudoilla? Ja mitä tekemistä taiteilijoilla on pankkiryöstön kanssa? saivat lasten- ja nuortenkirjallisuuden Anni Swan -palkinnon vuonna Ensimmäinen Heinähattu ja Vilttitossu-kirja julkaistiin vuonna Kirjasarjan pohjalta on tehty useita näyttämösovituksia ja vuonna koonsa uusia teatterinharrastajia. Näytelmän ohjauksesta vastaa Johanna Leksis, musiikin on säveltänyt Sampo Leksis. Esityksen tuottaa Leppävirran teatteriyhdistys ja Soisalo-opisto. Käry kävi isäntämiehet Harjurannan kesäteatterissa Teksti ja kuva: Irene Laitinen (ohjaaja/soisalo-opisto) Käry kävi isäntämiehet-näytelmä on komedia, jonka Matti Wanne on kirjoittanut vuonna Näytelmän ajankohta sijoittuu vanhaan aikaan, n. sadan vuoden taakse. Tarinan isännille tulee tukalat paikat, kun kaunis ja vereväluontoinen palkollinen Tilkku-Leena tulee synnintuntoon. Isännät alkavat kiireesti punoa juonia, mutta riittääkö aika ja oveluus? Tarinassa nähdään myös ripaus romantiikkaa. Rooleissa isäntinä nähdään Jukka Laitinen, Asko Paukkonen ja Helena Nieminen. Tilkku-Leenaa esittää Jonna Juvonen ja lukkaria Ari Puustinen. Mukava yhteensattumana on, että näytelmän kirjoittaja on sukua ruotimummoa esittävälle Mervi Virtaselle. Talon renkinä hauskuuttaa Jarmo Pulliainen. Nuorta isäntää esittää Vesa Willström, talon piikaa Linda Juvonen ja talon emäntää Pirkko Heikkinen. Sähäkän Postiryökkynän roolissa on Sari Räisänen ja arvonsa tuntevan ruustinnan roolissa Irene Laitinen. Kylän lapsina nähdään Riikka Kinnunen, Pietari Räisänen, Minja Pulliainen, Reetta Kinnunen ja Silja Kinnunen. Kertojan rooleissa Atso Laitinen ja Maksim Miettinen. Näytelmän Ensi-ilta on perjantaina klo Teatteriryhmä ROOLIT Harjurannan teatteri-ilmaisu, Soisalo-opisto Minua pyydettiin selventämään teatteriryhmän nimeä. Tässä vähän historiaa teatteriryhmästä ja minusta: Käry kävi isäntämiehet-näytelmä on kolmas peräkkäinen kesäteatteriohjaustyöni Harjurannalle. Teatteri-ilmaisuryhmä, jota ohjaan, toimii Soisalo-opiston alaisuudessa. Tämähän tarkoittaa sitä, että näyttelijät/opiskelijat maksavat opintomaksunsa Soisalo-opistolle. Minä taas ohjaajana saan palkan Soisalo-opistolta. Ryhmäläisten opintomaksu on perinteisesti maksettu Harjurannalla kuitenkin kesäteatterituloilla, kesäteatteriryhmän pääsylipputulojen omasta osuudesta. Harjoitusajalta Soisaloopisto maksaa harjoitustilojen antajalle vuokran, joka täällä Harjurannalla on ollut Harjurannan kyläyhdistys ry. Teatteriryhmässä suurin osa on harjurantalaisia, viisi harrastajaa on muualta kaupungista. Olen itse esiintynyt Harjurannalla luvulla useammassa näytelmässä ja sitä ennen Teatteriryhmä Nimettömissä. Molemmissa ryhmissä tein myös hallinnollisia töitä. Minua pyydettiin ohjaamaan Harjurannalle kesälle kesäteatterinäytelmä, mutta en silloin omien sitoumusteni vuoksi voinut ottaa tehtävää vastaan. Vuonna sain Soisalo-opistolta Harjurannan teatteri-ilmaisuryhmän ohjaustyön, ja ohjasin Harjurannan kesäteatterille Ideaparkin. Samalla lähdin opiskelemaan teatteriohjausta ja seuraavan vuonna draamakasvatusta. Vuonna ohjasin Käry kävi isäntämiehet mitähän kaikkea näytelmä mahtaakaan sisältää? Se selviää Harjurannan kesäteatterilla. Harjurannan kesäteatterille näytelmän Lasten vallankumous ja kirjoitin näytelmälle epilogin 30 vuotta myöhemmin. Vuonna kirjoitin myös pienoisnäytelmän Kaksi Naista, jonka esitin yhdessä Hanna Östmanin kanssa pari kertaa, yksityistilaisuudessa ja Tarinoiden Taulumäellä. Harjurannan kyläyhdistys on perinteisesti ollut yhteistyökumppani yli 1 0 vuoden ajan Soisalo-opiston teatteri-ilmaisuryhmän kanssa Harjurannalla eli kyläyhdistys on pitänyt kahviota, järjestänyt lipunmyynnin ja järjestysmiehet esityksiin ja osa menoista ja tulot on jaettu puoliksi. Tänä keväänä kyläyhdistys ilmoitti yllättäen jäävänsä vuokranantajan roolin. Teatteriryhmä joutuu nyt vuokraamaan kyläyhdistykseltä tarvitsemiaan tiloja ja hoi- tamaan itse muun oheistoiminnon, mitä näytelmän esityksissä tarvitaan sekä selviytymään yksin kaikista menoista. Harjurannan kyläyhdistys omistaa kylätuvan ja näyttämön/katsomon. Ryhmä on kuitenkin hieman varovainen kaikkien tilojen vuokraamisen suhteen, sillä ryhmällä ei ole omia säästöjä juurikaan sukan varressa, ja avustuksia ryhmä ei ole vielä saanut mistään tätä kirjoittaessani. Kahvionpitoon ryhmä on saanut yhteistyökumppanin Varkautelaisesta urheiluseurasta, Hukka-Pallo ry: stä. Teatteri-ilmaisuryhmä otti alkutalvesta ryhmänsä nimeksi teatteriryhmät ROOLIT. Nimenmuutoksen myötä ryhmän on helpompi esiintyä muuallakin. Kotisivut:

8 8 Steampunk tulee Varkauden Teatteriin Varkauden Teatterin tulevan syksyn Maailmanlopun hautaustoimisto-näytelmän tyylisuunta on mielenkiintoinen. (Kuva: Sari Kaurola.) Hukka-Pallon salibandyleiri kesällä 2014! Järjestetään syntyneille viikolla 23 ja syntyneille viikolla 24. Lisätietoja leiristä saa seurasihteeri Mari Nisoselta. Yhteystiedot: tai Varkauden Teatterin henkilökunta on kevään aikana ahkeroinut myös käsityöosaamisensa ja innovaatioidensa parissa. Tähtäimessä on ollut tuleva syksy, jonka aikana ensi-iltansa saa Maailmanlopun hautaustoimisto-näytelmä, jonka visuaalisessa ylöspanossa esittäytyy populaarikulttuurin uusin tyylisuunta steampunk yhdistellen höyrykoneiden ja kellonkoneistojen aikakautta. Mielenkiintoista! Vyöhyketerapia Releksologia Vauvojen koliikkihoito Jurlique-luontaistuote kosmetiikka Energiahoidot Vyohyketerapia Tiina Ikonen Ahlströminkatu 10, Varkaus Ajanvaraus Yli 2000 autoa ja kaikista vaihtoautoista kauppa onnistuu M ikkelissä! Yli 200 autoa M ikkelissä! www. rinta-jouppi. com www. auto. fi Steampunk-aikakauden katsotaan alkaneen luvulla, jolloin Britannian teollinen vallankumous jyrähti käyntiin. Steampunk kehittyi ja 80-lukujen aikana kyberpunkista, vaikka muutamia avainteoksia oli kirjoitettu jo aikaisemmin. Nimi steampunk kehitettiin luvulla, mutta vasta 2000-luvun alussa siitä tuli kokonaan oma alakulttuurinsa. Vaikka ilmiö ei ole Suomessa vielä kovin tunnettu, maailmalla steampunk on tunnettu tyylisuunta ja alakulttuurina vahva. Mutta kesän yli pitää odottaa, ennen kuin tämä tyylisuunta esittäytyy Varkauden Teatterissa. Ohjaaja ja näytelmän lavastajan Ville-Veikko Valtasen mukaan on ollut upeaa nähdä teatteritalon kädentaitajien innostus aihetta kohtaan. Steampunk-rattaisto on pyörähtänyt käyntiin tehokkaasti. Stampunk-teeman alla keskitytään pienenpieniin yksityiskohtiin, että edes näyttelijä ei niitä välttämättä huomaa. Pikkuruisista yksityiskohdista muodostuu kuitenkin valtavan hieno tekstuuri, jonka pystyy näkemään jo kaukaa, hän sanoo. Puvustus, lavastamo, tarpeisto, kampaukset ja maskeeraukset sekä tehosteet antavat näytelmän ylöspanolle omat aikahyppynsä. Jo tässä vaiheessa odotukset ovat korkealla mitä tuleman pitää? 5/ toukokuuta 2014 Naivistit tuovat jälleen iloa Itä-Suomeen Pian koittaa se aika vuodesta, että Taidekeskus Väinölän taidekesässä avautuu Iloa Itä- Suomeen, Naivistit Varkaudessa-taidenäyttely. Tänä kesänä esillä on n. 40 naivistitaiteilijan teoksia kauniissa, 1 01-vuotiaassa kulttuurimiljöössä Päiviönsaaressa. Naivistinäyttely pidetään Se on ehdottomasti ottanut oman paikkansa suosittuna kesänäyttelynä, johon osallistuvien taiteilijoiden määrä on jatkuvasti kasvanut. Näyttely tarjoaa huikean moni-ilmeisen matkan, jossa katsoja on pääosassa, luoden oman merkityksen katsomalleen. Luvassa on elämän arkipäivää, ihmeitä ja ihmetystä, pohdintaa ja riemullisia löytöjä sekä muistojen kavalkadia. Naivistinen taide kuvaa elämän merkitykselliset asiat lempeän siveltimen lämmöllä ja huumorilla sekä filosofisina pohdintoina. Pilke silmäkulmassa ihmisiä, eläimiä ja luontoa arvostaen ja kunnioittaen. Viime kesänä osaksi naivistinäyttelyä tulivat paperinukketeatteriesitykset, Satu Onnenlinnusta. Tänä kesänä viivähdetään unelmissa, toiveissa ja muistoissa, kun paperinukketeatterinäyttämölle astelee Muistojen Helmen Maalari, joka ikuistaa esityksessä muistoja Esityksen jälkeen jokainen voi viivähtää omassa unelmassa tai muistoissa Onnen & Helmen äärellä. Paperinukketeatteriesitys sopii kaikenikäisille katsojille, sillä jokaisella meillä on muistojen helminauhassa oma muistomme. Muistojen maalari-paperinukketeatteriesitykset ovat tiistai-iltapäivisin kahdelta. Pertti Ylinen jälleen mukana töillään naivistinäyttelyssä Taidekeskus Väinölässä. (Kuva: Vesa Moilanen.) Ketunniementie 1 0, Mikkeli Hannu Vesanka Ilkka Häkkänen Heikki Laine Kari Lampinen

9 5/ toukokuuta Heinävedellä Musiikkipäivät kesäkuun lopulla Kahdeksannet Heinäveden Musiikkipäivät järjestetään Musiikkipäivät on aloittanut yhteistyön kapellimestari Erkki Lasonpalon ja Se Ensemblen kanssa. Lasonpalo luotsaa musiikkijuhlaa taiteellisena johtajana ja Se Ensemble toimii musiikkijuhlien orkesterina. Se Ensemble on nuorten muusikoiden perustama muusikkokollektiivi, joka panostaa kansainvälisen tason työskentelyyn tavoitteenaan korkein mahdollinen taiteellinen taso ja pyrkimys soittaa musiikkia vapaana rajoittavista instituutioista. Orkesteria ovat alusta asti luotsanneet kapellimestarit Erkki Lasonpalo ja Santtu-Matti Rouvali. Se Ensemble ja kapellimestari Erkki Lasonpalo avaavat Heinäveden Musiikkipäivät solisteinaan mezzosopraano Monica Groop ja baritoni Juha Kotilainen. Musiikkipäivien keskeisiä tavoitteita on tehdä yhteistyötä nuorten taiteilijoiden kanssa ja innostaa näin myös alueen nuorta yleisöä kulttuuritoiminnan ja -harrastusten pariin. Samanaikaisesti festivaali panostaa nuorten taiteilijoiden ja kokeneiden huipputaiteilijoiden yhteistyöhön kesäfestivaalin aikana. Musiikkipäivien toisen päivän konsertissa esiintyvät Turun sellokilpailun nuori voittajakaksikko Senja Rummukainen ja Klaus Mäkelä pianotaiteilija Ilmo Rannan kanssa. Lauantaina proosa ja musiikki kohtaavat Heinäveden kirkossa, kun Hannu-Pekka Björkman ja Jukka Perko Avarayhtye esittävät Antti Hyryn novelleihin pohjautuvan teoksen Tummilla seinillä kirkkaat ikkunat. Sunnuntain päätöskonsertin Musiikkipäivät omistaa vokaalimusiikille konsertissa Instrumenttina ääni esiintyvät lauluyhtye Luminos, Juha Kotilainen ja flyygelin ääressä Ilmo Ranta. Musiikkipäivien ohjelmassa jatkavat entiseen tapaan lastenkonsertti, koko perheen Piknik-konsertti Pääskyvuorella ja perinteiset lavatanssit Kermankosken lavalla. alakerta 43,5 m² + kuisti 14 m² parvi 29 m² kokonaiskäyttöala 86 m² Osana SoisaloStrong -tapahtumaa Päiviönsaaren toriympäristössä

10 10 Mesenaatit vaihtoon ja Koiran unta museolla Teksti ja kuvat: Vesa Moilanen Varkauden taidemuseon kesänäyttelyt esittelevät Varkauden kuvataiteessa 25 vuotta vaikuttaneen Marko Viljakan töitä näyttelysalissa ja Rakel Kansasen salissa on Suomen taiteen kultakauden taidetta Peuran museosäätiön kokoelmista Rautalammilta. Viljakan näyttely kantaa nimeä Koiran unta ja Peuran museosäätiön kokoelmista koottu näyttely on Mesenaatit vaihtoon. Kesänäyttelyt ovat museolla syyskuun yhdeksänteen päivään saakka. Marko Viljakka kertoo, että hänellä ei aikaisemmin ole ollut näyttelyä, johon olisi tuonut niin vanhoja töitä ja myös uusia töitä. Vanhin työ on vuodelta 1999 ja tuoreimmat ovat tältä vuodelta. Hän sanoo halunneensa nyt tuoda esille eri tekniikoilla tehtyjä töitä eri aihepiireistä arjen elämästä. Työni ovat hyvin intiimejä, mutta tällä tavalla ne on voinut tuoda yleisölle nähtäväksi. Näyttelyssä on kodin arjen hetkiä, yhdistettyinä abstrakteihin muistoihin. Näyttely on jonkin sortin läpivalaisu omasta päänupistani, hän toteaa. Näyttelyn eräs mielenkiintoinen yksityiskohta on tabula rasa, tyhjä taulu, jonka Viljakka käy museolla sattumanvaraisina aikoina maalaamassa kesän aikana valmiiksi. Näyttelyssä kävijät voivat matkan varrella kommentoida keskeneräistä työtä, antaa mahdollisia ideoida ja arvailla, mitä tauluun seuraavaksi tulee. Eli kyseessä on siltä osin osallistava näyttely, perinteisen katselukokemuksen kuitenkin säilyessä. Kun itse käyn vaikka toisen taiteilijan työhuoneella, se on energiaa antava kokemus. On keskeneräisiä ja valmiita töitä on mielenkiintoista tarkkailla. Vanhaa taidetta Varkauden kaupungin juhlavuoden merkeissä Rakel Kansasen kokoelmista lähti töitä Rautalammille, josta vastaavasti tuli 29 työtä Varkauden taidemuseon kesänäyttelyyn. Mesenaatit vaihtoon-näyttelyssä on mukana sellaista, mitä aiemmin ei ole Varkaudessa pystytty esittelemään. Peuran museosäätiön kokoelmissa on toki nykytaidetta, mutta halusimme kontrastia ja valitsimme vanhaa taidetta. Onkohan esimerkiksi Pekka Halonen ollut Varkauden taidemuseossa esillä, pohtii taidemuseon intendentti Sinikka Miettinen, joka luonnehtii kesänäyttelyjä monipuolisiksi. Taidemuseon intendentti Sinikka Miettisen mukaan Mesenaatit vaihtoonnäyttelyssä esittäytyy Suomen taiteen kultakauden taide, joka on pitkälti yhtä kuin savolaistaide. Mesenaatit vaihtoon-näyttelyssä on esillä taiteilijanimet Magnus von Wright, Antti, Arttu, Kalle ja Pekka Halonen, Juho Rissanen, Väinö Hämäläinen, S. A. Keinänen, Matti Karppanen, Albert ja Johannes Gebhard, Pentti Koivisto, Antti Lindeblom, Viivi Paarmio-Vallgren, Vera Cronhjelm ja kahden nimeltä tuntemattoman taiteilijan maalaukset. Marko Viljakka kertoo töidensä syntyvän paljolti myös muistikuvien perusteella. Kuvassa on öljyvärimaalaus tältä vuodelta, nimeltään Aamulla. 5/ toukokuuta 2014 Aito kesän merkki: Vekara-Varkaus tulee jälleen Teksti ja kuva: Vesa Moilanen Ihan hengästyttää, kun käy läpi 9.6. käynnistyvän Vekara-Varkaus-tapahtumaviikon ohjelmistoa. Ohjelmatarjonta on kasvanut mittasuhteisiin, joista todella voi olla ylpeä. Festivaalin mittoihin kasvanut Vekara- Varkaus viettää nyt 20-vuotisjuhlaansa tarjoten mittavan verkostonsa avulla monenlaisia elämyksiä. Yleisön lempiohjelmat ovat vakiinnuttaneet paikkansa, kilpailut ovat lisääntyneet ja sisältö on monipuolistunut tehden vekaraviikosta sekä värikkään että iloisen. Festivaaliviikko yhdistää perheet, sukulaiset ja ystävät kohtaamaan ja kokemaan yhdessä. Jo toinen sukupolvi pääsee iloitsemaan vekaraviikon monipuolisesta annista. Uuden oppiminen ja taitojen karttuminen unohtamatta koettuja elämyksiä kantavat pitkään tapahtuman jälkeenkin. Lukuisat yksittäiset taitajat, yhdistykset, yritykset ja kaupungin yksiköt pääsevät tuomaan esiin omaa erikoisosaamistaan suurelle yleisölle lämminhenkisessä konseptissa. Vekara-Varkauden ohjelmistossa mukana oleminen on monelle yhteistyökumppanille itsestään selvyys ja sisältöä suunnitellaan pitkin vuotta, kertoo tapahtumatuottaja Heli Sutinen, joka on ollut järjestämässä Vekara-Varkautta sen alusta alkaen. Vekara-Varkaus on iloinen asia, ja 20-vuotisjuhlafestivaalia vietetään sirkusteemalla. Infotilaisuuden jälkeen yhteispotrettiin istahtivat (kuvassa vas.) Elviira-siivoojaklovni (Minnamaria Koistinen), tapahtumatuottaja Heli Sutinen, nuoriso-ohjaaja, sirkustaiteen moniosaaja Mohamed Hamed, tapahtuma assistentti Tiina Nissinen ja Sirkus Vinksin Vonksinin sirkustirehtööri Veronica von Vinks (Terhi Siippainen). Juhlavuoden teemana on sirkus tarjoten värikkäitä sirkusesityksiä sekä työpajoissa mahdollisuuden opetella taikatemppuja, akrobatiaa ja jongleerausta. Pienemmät lapset pääsevät leikkimään mm. sirkusteemaisen näyttelytilan työpajoissa ja isommat opettelemaan parkouria sekä tanssin ja jongleerauksen yhdistelmää. Juhlavuoden Vekarakummi on maailmanmestaritaikuri Simo Aalto, joka esiintyi ensimmäisessä Vekara-Varkaus-tapahtumassa kaksi vuosikymmentä sitten. Sirkusteemaa koetaan myös Seikkailujen Saarella Lastenkulttuurikeskus Verson toteuttamana. Sirkusta tuovat festivaaliviikolle myös Viipurin lastensirkus Metsha ja Afrosirkus Pieksämäeltä. Tapahtumaviikon uutuuksia ovat mm. bussiretket Puutarhatila Nyyssöselle ja Härkämäen tähtitornille. Työpajojen uutuuksina maalataan Taulumäen torin bussipysäkit, leivotaan kolttosia ja kakkutikkareita, piirretään mangaa ja sirkusperhepotretteja, opetellaan valokuvien käsittelyä ja nypläystä. Liikunnan iloa on tarjolla mm. parkourin ja frisbeegolfin työpajoissa. Kotimaiset yrtit tulevat tutuiksi yrttipajassa ja toiveita lähetetään taivaalle ilmapallojen matkassa Terassikahvila Tornista. Viikkoa toteutetaan myös vanhoilla raameilla uusin kujein. Erikoisuutena on mm. Suomen hitain ja hiljaisin mielenosoitusmarssi, mikä nähdään Kesäkadulla, kun Kilpikonnaharrastajien konnat marssivat virallisten papereidensa puolesta. Ja kaiken kansan pippaloita ja kestosuosikkeja on tarjolla monensorttisia. Toivotaan, että ilimoja piisoo eli tapahtumaviikko voidaan viettää suotuisan sään vallitessa. Vekara-Varkaus tuo paikkakunnalle merkittävän määrän matkailutuloja sen ovat osoittaneet kävijämäärät. Ylitetäänköhän tänä kesänä kävijää? Tapahtumaviikko lähtee kolmannelle vuosikymmenelle valoisin näkymin. Järjestelykoneiston verkosto on valtava ja konsepti on hyväksi havaittu.

11 5/ toukokuuta Soisalon vahvin ratkeaa juoksemalla Teksti ja kuva: Vesa Moilanen Viikon kuluttua juostaan. Soisalo Strong on viikonlopun kaksipäiväinen juoksutapahtuma Varkaudessa. Osakilpailuina ovat Varkaus Puolikas lauantaina 7.6. ja Extreme City Run sunnuntaina 8.6. Yhteiskilpailun voittaja saa tittelin Soisalo Strong. Tapahtumakoordinaattori Paula Koponen tuli mukaan tapahtuman järjestämiskuvioihin maaliskuussa. Paula opiskelee Vierumäellä Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa liikunnanohjaajaksi. Halusin työharjoittelua tapahtumajärjestämisestä, lähinnä urheilutapahtumasta. Ja nyt saan työharjoitteluopintopisteitä. Työssäni olen päässyt tekemään kaikenlaista sitä juuri halusinkin, sanoo Paula, joka on ottanut yhteyksiä ihmisiin ja yrityksiin sekä osallistunut tiimipalavereihin tapahtuman merkeissä. Hän on toiminut molempien tapahtumien Facebook-sivujen päivit- täjänä ja kirjoitellut FB-sivuille ajankohtaisia juttuja, jotta mielenkiinto tapahtumaan edelleen nousisi. Tehtävänäni on ollut myös rekrytoida toimihenkilöitä tapahtumaan, esimerkiksi ECR-rasteille. Porukkaa on mukavasti lähtenyt mukaan. Yhteistyökuvioihin pyrin saamaan palveluja radalle ja olen myös lähettänyt tapahtumamainoksia isoille firmoille. Eli myös pieni osa markkinoinnista on kuulunut työhöni. Paula Koponen muistuttaa, että vielä ehtii ilmoittautumaan tapahtumiin mukaan. Jos haluaa mukaan kokonaistapahtumaan eli Soisalo Strongiin, viimeinen mahdollisuus on lauantaina. Extreme City Runiin mattimyöhäiset ehtivät mukaan ilmoittautumalla sunnuntaiaamuna. Vauhdissa. Kuva Taipaleen vanhalta kanavalta Extreme City Run-tapahtumasta viime kesältä. Lypsyjakkara lentää, BBC kuvaa Teksti ja kuva: Vesa Moilanen Kangaslammin kyläyhdistys ry herätti uudelleen henkiin Kangaslampi-päivät. Myös tänä kesänä heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna on tarjontaa kaikenikäisille. Varsinainen tapahtumapäivä on lauantai 5.7. ja tuolloin myös pidetään Lypsyjakkaranheiton SM-kisat. Näillä näkymin tilaisuus saa melkoista medianäkyvyyttä, sillä juttua kisasta on tulossa tekemään kaksi toimittajaa BBC: stä eli Iso- Britannian yleisradioyhtiöstä. Kangaslampi-päivän järjestäminen on kyläyhdistykselle varsin iso projekti. Tapahtumapaikkana on urheilukenttä, jonka toinen puoli on varattu lypsyjakkaranheittokisalle ja toinen puoli myyntiteltoille ja ohjelmaosuuksille. Lypsyjakkaranheitossa on kaikkiaan 23 sarjaa, myös alle kouluikäisille. Eräs mielenkiintoinen asia on, jotta tuleeko Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen kisaamaan lypsyjakkaranheitossa. Helmikuisen piispantarkastuksen yhteydessä Jolkkoselle kangaslampilaiset luovuttivat harjoitusjakkaran. Viime vuonna lypsyjakkaranheiton SMkisassa oli satakunta kilpailijaa. Kangaslampi-päiviin osallistui n kävijää. Tämän kesän ohjelma noudattaa edelliskesien linjoja ja myös lapsiperheet huomioidaan. Päivän aikataulutus pysyy suurin piirtein ennallaan. Urheilukentän toritapahtumassa soittaa henkinen puhallinorkesteri Humo ja myös Mantulla pidettävässä juhlassa, jossa juhlapuhujana on Hevonlahdesta kotoisin oleva kirjailija Aki Luostarinen, paljastaa lauantaipäivän ohjelmasta Kangaslammin kyläyhdistys ry: n puheenjohtaja Niilo Pulkkinen. Kangaslammin kyläyhdistys ry:n puheenjohtaja Niilo Pulkkinen (kuvassa vas.) ja yhdistyksessä aktiivisesti toimiva Seppo Suutarinen odottavat Lypsyjakkaranheiton SM-kisaan ja Kangaslampi-päiviin runsasta osallistujamäärää. Tiedote ja kysely Kyläyhdistys toivoo joukkoon mukaan lisää jäseniä. Toimintaa on ympäri vuoden, parhaillaan on teon alla palveluhakemisto kyläyhdistyksen nettisivuille ja kesämökkiläisille lähtee Varkauden kaupungin postituksen mukana tiedote kyläyhdistykseltä. Kangaslampi-päivien ohjelma jaetaan talouksiin Kangaslammilla ja sen mukana lähtee kysely, jonka kohteena on myös Manttaalisäätiön talo eli Manttu, tiukasti suojeltu, merkittävä rakennus. Museoviraston mielestä Manttu on Olavinlinnan jälkeen Itä-Suomen toiseksi arvokkain paikka. Suunnitelmia on paljon. Ensin odotellaan kyselyn tuloksia Mantusta, jonka ylläpitäminen on iso haaste. Museovirastosta on käyty taloon tutustumassa ja Navitas Kehitys on tehnyt kuntokartoituksen, jatkaa Pulkkinen paikallisesta aarteesta Mantusta. Kangaslammin kyläyhdistys ry: n toiminnoista saa lisää tietoa osoitteessa Kaupunkiaarteen Metsästys Tunnistatko tämän paikan? Lähetä arvauksesi: Ahlströminkatu 10 B, Varkaus. Tai sähköpostitse: toimitus@sykkeessa.fi Vastanneiden kesken arvomme Sykkeessä-sadetakin! Edellisen kilpailun voittajille on ilmoitettu. ma 2.6. klo 19 Kuoppakankaan työkeskus ti 3.6. klo 19 Varkauden pääkirkko ke 4.6. klo 19 Varkauden pääkirkko to 5.6. klo 19 Kuoppakankaan työkeskus pe 6.6. klo 19 Varkauden pääkirkko la 7.6. klo 19 Kuoppakankaan työkeskus su 8.6. klo 19 Varkauden pääkirkko Suvilinnun yhteislaulutilaisuus Mari Leppänen ja Laalajat Orvokinpäivän toivemusiikkia Luukas ja Sirkka Häkli Suu messingillä Varkauden soittokunta, johtaa Janne Juutilainen Ilon säveliä Soisalo-musiikkiopiston nuoret taitajat My way -urkukonsertti Mari Leppänen Kesäilta kitaraduon seurassa Kitaraduo Lahtinen ja Rutanen Pergolesi: Stabat Mater Eija Kettunen sopraano, Sirkka Häkli altto, Heli Korkalainen, urut Onnea aarteenmetsästykseen! VAPAA PÄÄSY käsiohjelmat 10 järj. Varkauden ev.-lut seurakunta/musiikkityö

12 12 5/ toukokuuta 2014 Teksti ja kuvat: Vesa Moilanen LeijonillajuhlapäiväKangaslammillaKolmen vuosikymmenen toimintataivalta juhlittiin leppoisasti. Musiikkipuolella ensimmäistä kertaa esiintyi leijonakuoro, jonka laulu ilahdutti myös illan laulusolistia, Eija Kettusta. Kolmen vuosikymmenen kestoa voi mitata monella asteikolla. Maailmanlaajuisessa lionsjärjestössä, kuten suomalaisessa lionstoiminnassa, aika ei ole kovin pitkä. Ihmisen elämässä se on kuitenkin merkittävä. Näin totesi Lions Club Kangaslammin presidentti Niilo Pulkkinen klubin viettäessä 30-vuotisjuhlaansa. Kansainvälisenä järjestönä lionit tekevät arvokasta avustustyötä niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Voi olettaa, ettei oman klubimme toiminta poikkea suurista linjoista järjestön yhteisiä aktiviteetteja toteuttaen. Klubimme toiminnan painotus on kuitenkin selkeästi paikallinen. Tähän vaikuttaa klubimme ladyjen toiminta mukana aktiviteeteissa ja myös heidän omissa aktiviteeteissaan. Omista erikoisaktiviteeteistamme erikoisin ja pitkäaikaisin on auraviittojen pystyttäminen. laskin, että olemme pystyttäneet yli auraviittaa, viitoittaneet tietä maailmalle yli kilometriä, sanoi Pulkkinen, jonka mukaan LC Varkaus- Koskenniemi on kangaslampilaisten kummiklubi. LC Kangaslammin kummina toimi aikoinaan opaslion Kyösti Lajoma ja hänen ladynsa Terttu. Tuodessaan Varkauden seurakunnan ja Kangaslammin kappeliseurakunnan onnittelut juhlatilaisuuteen, kappalainen Kari Iivarinen totesi, että maailmanlaajuisen palveluverkon yksi yhdistävä ajatus on, että ihmiset tekevät omasta yhteisöstään niin hyvän kuin haluavat. Eli lionstoimnnassa kannustetaan omatoimisuuteen. Tämä tulee hyvin lähelle luterilaista kutsumusetiikkaa. Inhimillinen työ on arvokas sinänsä se on Jumalalta saatu lahja, kutsumus. Leijonien toiminta-ajatuksena on muun muassa edistää yhteisymmärrystä Piirikuvernööri Onni Piippo totesi, että lionsklubin työ on auttanut monia avuntarvitsijoita Kangaslammilla. maailman kansojen kesken. Elämme tänä päivänä Euroopassa ja maailmassa tilanteessa, jossa yhteisymmärrystä tarvittaisiin. Että me kansoina, erilaisina ihmisinä, säilyttäisimme puhevälit ja keskusteluyhteyden valtioiden ja kansanryhmien välillä. Klubitoiminnan muisteloissa Heimo Kröger totesi klubin erään tähtihetken olleen , jolloin klubin perustamisjuhlaa vietettiin Mantulla. Klubin toiminta on ollut monipuolista ja aktiivista. Merkittävässä roolissa on ollut puolisotoiminta, josta yhtenä esimerkkinä ladyjen hankkima klubin lippu. Kolmekymmentä vuotta on pitkä aika. Niinpä perustajajäseniä on mukana enää kahdeksan, heistä kolme on etuoikeutettuja jäseniä. Onneksi vuosien varrella on saatu uusia jäseniä, Kröger mainitsi. Esitelleessään klubin ladyjen toimintaa, Sinikka Pulkkinen totesi klubin perustamisen aikoinaan pienelle paikkakunnalle olleen rohkea teko. Jollakin tavalla koimme sen haasteellisena. Toimintamme perusajatus yhdessä tekeminen ja toisten auttaminen on merkinnyt paljon, sanoi Pulkkinen, jonka mukaan ladyjen eri aktiviteeteilla hankittuja avustuksia ja lahjoituksia on tähän mennessä kertynyt, rahanarvokertoimella muutettuna, euroa. Paikallisuus, palveluhalu, vastuullisuus Juhlapuheessaan piirikuvernööri Onni Piippo korosti, että leijonatyössä tärkeintä on avuntarpeessa oleville tehty työ. Kangaslampilaisten työstä ja toiminnasta hänelle on jäänyt hyvä kuva monipuolisesta tekemisestä. Mahdolliset huonot taloudelliset ajat eivät voi olla näkymättä ja vaikuttamatta avuntarpeen lisääntymiseen ja muun muassa kohdistuessa isoon ongelmaan syrjäytymisvaarassa olevien nuorten asemassa. Teidän klubinne työ on näkynyt paikkakunnalla ja on auttanut monia avuntarvitsijoita, sanoi Piippo ja nosti esille LC Kangas- lammin tärkeät perusarvot paikallisuus, palveluhalu, vastuullisuus. Juhlavuotensa lahjoituksena lionsklubi tukee Kangaslammin palokuntanuoria. Toinen juhlavuoden lahjoitus on hoivasänky Kangaslammin palvelukeskukseen. Leijonatoiminnassa tasavuosia palvelleita huomioitiin. Niilo Pulkkinen on toiminut lionsjärjestössä 35 vuotta, 30 vuotta toimineita ovat Hannu Ryynänen, Heimo Kröger, Kari Pakarinen, Martti Eronen, Matti Haimila ja Matti Immonen. 15-vuotisesta toiminnasta palvelujärjestössä huomioitiin Toni Karvosta ja 1 0-vuotisesta toiminnasta Simo Loikkasta. Kolmen vuosikymmenen juhlaa vietettiin turhia tärkeilemättä leppoisassa hengessä juhlapäivällisen kera. Musiikkipuolesta vastasi Eija Kettunen säestäjänään Tapani Tissari. Ja illan yllätysvetona tempaistiin esiintymisareenalle joukko leijonia lauluesitykseen Aikuinen nainen. Raivokkaista suosionosoituksista huolimatta encorea ei saatu. Lukionoppikirjalainaamollepositiivistapalautetta Teksti ja kuva: Vesa Moilanen Varkauden lukion opettajainhuoneesta virinnyt idea ja lukion vanhempainyhdistyksen ripeä toiminta on synnyttänyt oppikirjalainaamon, joka pienimuotoisesti on toiminut jo loppukevään aikana. Varsinaisesti lainaustoiminto alkaa ensi syksynä lukuvuoden käynnistyessä. Kaikille ykkösluokkalaisille annetaan lomake, joka kotona täytetään huoltajan kanssa. Kaikki kirjat lainaamosta laitetaan kiertoon. On selvää, että lainaamoon ei tule niin paljon kirjoja ja niin monipuolisesti, että yhdelle opiskelijalle voisi antaa lainaan kaikki lukion kirjat. Mutta mahdollisimman monelle pyritään tarjoamaan apua, sanoo Varkauden lukion koulutuspäällikkö Samuli Laitinen, jonka mukaan lukioaikana oppikirjoihin voi upota jopa muutama tuhat euroa. Ensi syksynä Varkauden lukiossa opiskelee kolmisensataa nuorta. Jos voidaan jollakin tavoin auttaa esimerkiksi 1 0 prosenttia opiskelijoista, se on merkittävää. Ensi syksystä alkaen opiskelijoiden hakemusten perusteella alkaa oppikirjojenlainaus. Oppikirjalainaamoa ovat lähteneet heti alussa sponsoroimaan Stora Enso, Callwaves ja SSG Sahala. Lisäksi eräs paikallinen yritys halusi kohdentaa joulumuistamisrahansa lukion opiskelijoille. Yritys hankki lahjakortteja kirjakauppaan lukion oppikirjoihin. Lahjakortit pystyttiin jakamaan opiskelijoille ennen viime joulua. Kun tuolloin näki opiskelijoiden ilmeet, se antoi uskoa hommaan. Lukion oppikirjalainaamoa voi lähteä tukemaan pienelläkin summalla. Yritysten lisäksi myös yksityiset henkilöt ovat tervetulleita hyväntekijöiksi muutamalla kymmenellä eurolla saa oppikirjan. Verkko-oppimisympäristö Samuli Laitinen toivoo oppikirjalainaamolle hyvää jatkuvuutta. Mietinnässä on myös ollut, miten sähköisten oppikirjojenhankinnassa pystyttäisiin auttamaan opiskelijoita taloudellisesti. Sähköinen oppikirja muokkautuu oppimateriaaliksi ja oppikirjaksi kurssin aikana. Opiskelija täydentää kirjaa omilla muistiinpanoillaan ja tiedoillaan sekä voi liittää siihen linkkejä eri lähteisiin opiskelija työstää kirjaa koko kurssin ajan. Uskon, että lukiossa enenevässä määrin lähivuosina on käytössä tämäntyyppistä materiaalia. Varkauden lukiossa verkko-oppimisympäristö on tuttua. Lukioon tulee oppilaita paikallisista peruskouluista, joissa opiskelijat ovat tottuneet käyttämään esimerkiksi tablettia. Kun ollaan menossa sähköisiin materiaaleihin, ei ole järkeä hyllymetreittäin hankkia kirjoja lainaan, vaan tarjota mahdollisuus myös sähköisiin kirjoihin. Oppikirjalainaamosta on tullut varsin positiivista palautetta lukiolle ja vanhempainyhdistykselle. Vanhempainyhdistys on organisoiva taho, joka ottaa lahjoituksia vastaan. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana toimii Pauli Ketola. Myös lukion opettajakunta on ihan innoissaan oppikirjalainaamosta, Samuli Laitinen iloitsee. Varkauden lukion koulutuspäällikkö Samuli Laitinen toivoo oppikirjalainaamolle hyvää jatkoa. Asiaa tukemaan voivat yritysten lisäksi tulla myös yksityishenkilöt.

13 Teksti ja kuva: Vesa Moilanen 5/ toukokuuta Lääkejätteen keräilypiste Taulumäen apteekissa Kunnat ovat vastuussa kotitalouksissa syntyvien vaarallisten jätteiden hävittämisestä. Jo vuosikymmenten ajan kunnat ovat tehneet apteekkien kanssa sopimuksen, jonka pohjalta apteekit ottavat vastaan vanhentuneet, käyttämättä jääneet tai muuten käytöstä poistetut lääkkeet. On tärkeää muistaa, että lääkkeellä on ikä riippuen lääkepakkauksesta ja lääkeaineesta. Lääkepakkaukseen merkityn viimeisen käyttöpäivän jälkeen valmistaja ei vastaa lääkkeen tehosta eikä turvallisuudesta, sanoo Taulumäen apteekin apteekkari Helena Toivakka. Lääkejätteitä ei missään tapauksessa saisi päästää luontoon. Hänelle on merkityksellistä, että myös apteekit voivat olla osa kestävää kehitystä. Taulumäen apteekilla onkin oma ympäristövastuuohjelma, jossa huomioidaan monta asiaa. Asian ydinhän on siinä, miten jätevuorta voidaan pienentää, ja ettei jätettä syntyisi. Jo lääkkeidenkin käytössä on paljon asioita mietittäväksi. Hoidollisesti on tärkeää, että lääkärin määräämät lääkekuurit kuten antibiootit käytetään loppuun asti. Mutta kun henkilölle määrätään uusi lääke pitkäaikaiskäyttöön, kannattaa usein ensimmäisellä kerralla ostaa pieni pakkaus ja kokeilla esimerkiksi kuukausi, miten lääke soveltuu. Jos lääke ei sovellu, ei jää paljon turhaa, käyttämätöntä lääkettä hävitettäväksi. Toki apteekin henkilökunnalta kannattaa aina tarkastaa, miten pienen pakkauksen hinta suhteutuu suuremman pakkauksen hintaan. Joskus tässä kohtaa tulee vastaan yllättäviäkin tilanteita eli suurempi pakkaus saattaa olla jo lähtöhinnaltaan pienempää edullisempi. Lääkejätteiden palauttamiseen liittyy usein kysymys siitä, voiko apteekki hyvittää asiakkaalle täysin käyttämättömäksi jääneen lääkepakkauksen. Avaamattomia, asiakkaan kotona olleita pakkauksia apteekki ei saa ottaa takaisin myyntiin sen kieltävät ehdottomasti lääkelaki ja viranomaismääräykset. Asiakkaan kotona ollut, avaamaton lääkepakkaus on käyttämättömänä aina lääkejätettä, joka tulee ongelmajätteenä palauttaa apteekkiin. Keräilypiste Taulumäen apteekissa on otettu käyttöön uusi lääkejätteen keräilypiste, joka sijaitsee apteekin sisäänkäynnin yhteydessä. Asiakkaita opastetaan jätepisteen käytössä, jaetaan tiedotetta lääkejätteistä ja siitä, mitä niille voi tehdä etukäteen jo kotona. Esimerkiksi kapselit ja tabletit voi tyhjentää muovi- ja lasipurkeista läpinäkyvään pussiin. Näin esimerkiksi hedelmäpusseille saa hyvän käyttökohteen. Foliolevyssä olevat tabletit voi laittaa lääkejätteeksi levyinä ja foliolevyjen ulkopakkaukset normaalin kotitalousjätteiden lajitteluohjelman mukaisesti keräilypisteisiin. Voiteet ja nestemäiset valmisteet palautetaan apteekkiin omissa pakkauksissaan. Lääkejätteiden palautuksessa on joitakin poikkeuksia. Jodia sisältävien lääkkeiden tulee olla pakattuina erilliseen, läpinäkyvään muovipussiin alkuperäisissä pakkauksissaan. Elohopeaa sisältävät, rikkinäiset kuumemittarit on pakattava esimerkiksi tiiviiseen lasipurkkiin. Injektioruiskut ja -neulat palautetaan pakattuina läpäisemättömään pakkaukseen, kuten tyhjään muovipulloon tai lasipurkkiin, pistosvaaran vuoksi. Lääkejätteet jakautuvat meillä niin, että on ne lääkejätteet, jotka asiakas voi itse pakata ja pudottaa keräilypisteeseen. Näiden lisäksi on edellä mainittu pieni ryhmä lääke- ja hoitotarvikejätteitä, jotka palautetaan apteekin henkilökunnalle. Täältä lääkejätteet lähtevät lukollisessa säiliössä, päätyen Ekokemille Riihimäelle. Suomen Apteekkariliitto on suunnitellut ja kehittänyt lääkejätteen keräilypisteen, joka on aiemmin ollut testikäytössä muutamassa apteekissa. Taulumäen apteekissa lääkejätteiden käsittelyprosessin hoitaa laitoshuoltaja Sirpa Mäkelä. On tärkeää, että kotitaloudet palauttavat lääkejätteet apteekkiin. Lääkkeitä ei saa koskaan laittaa sekajätteeseen, koska sieltäkin ne lopulta joutuvat luontoon. Puhumattakaan riskistä, että utelias pieni lapsi nauttii roskiksesta löytämiään pillereitä luullen niitä karkiksi. Eikä lääkejätettä saa missään nimessä kaataa viemäriin tai vessanpöntöstä alas, sanoo apteekkari Helena Toivakka. Ekologinen vastuu on yksi tämän apteekin käyntikorteista. Taulumäen Apteekin apteekkari Helena Toivakka ja laitoshuoltaja Sirpa Mäkelä näyttävät, kuinka helppoa lääkejätteiden keräilypisteen käyttö on. Apteekin asiakkaille annetaan opastusta asiasta tiedotteen muodossa. Tornien taistossa Teksti ja kuvat: Harri Miettinen Aurinko nostaa ensimmäisiä säteitään taivaanrannan takaa. Jostain kantautuvat ilta kertaa. Kuuden tienoilla sainkin nenäni kin mukana kisassa menneinä vuosina monmoille teerien soidinäänet ja laulujoutsenet ulos ja oli hyvä, kun olin kietoutunut untuvatakkiin. Sen verran viileältä sää tuntui. pitävät messuaan läpsyttävin jaloin. Kello ei ole viittäkään, kun satojen lintuharrastajien Torni oli jo lähes täynnä kiikaroijia ja askeleet suuntautuvat kohti lintutorneja. taiston tunnelma oli kiivastumassa. Havainnot kirjataan vihkoon, ja listassa on jo On kolea toukokuun ensimmäinen lauantai. Monessa paikassa on ollut pakkastakin. monta lajia, kuten silkkiuikku, punasotka, BirdLife Suomen vuosittain järjestämään laulurastas jne. Tornien taistoon osallistui tänä vuonna noin Tuossahan lensi naakka! Siitä uusi piste 330 lintutornia. Varkauden Ruokojärven ja merkintä vihkoon. Toiveet harvinaisuuksien suhteen ovat korkealla. Olisihan se kiva torniin kiipesi Varkauden Luonnonystävien joukkue. Tornista on useana vuonna havaittu eniten lajeja Pohjois-Savon alueella. kin oli herännyt ja äänteli kuin oltaisiin si- nähdä jotain räjäyttävää. Reipas luhtakana- Tarkoituksenani on käydä seuraamassa kaa tappamassa. Se on hyvä laji taistossa. miten joukkueen kisa edistyy. Olen ollut itse- Oli tulossa vieläkin parempaa, kun klo Varkauden Luonnonystävät kilpaili Ruokojärven lintutornissa. 9: 40 Liisa havaitsi oudon oranssin pääskyn lentävän haarapääskyjen joukossa järven pintaa pitkin. Parvi oli tipahtanut muutolta hyönteisjahtiin. Sain linnun nopeasti kiikariin ja hyvältä näytti. Katsos, ettei vaan ole ruostepääsky! Samassa Markus oli jo saanut sen kaukoputken näkökenttään ja huutaa ruostepääsky! Suurharvinaisuus Timolta ja Hannulta putosivat makkarat suusta, kun he juoksivat nuotiopaikalta torniin. Todella, siinä se Pohjois-Savon kautta aikojen ensimmäinen ruostepääsky lentää. Se oli myös tämän vuoden kilpailun harvinaisin lintu Suomessa. Maaningan tornissa kilpailleelta joukkueelta tuli onnitteluviesti. Havainto suurharvinaisuudesta oli mennyt koko Suomen bongareiden tietoon lintutiedotuksen kautta. Soitin vaimolleni, joka ennätti paikalle bongaamaan tämän Afrikasta saapuneen ruosteen värisen hyönteissyöjän. Hetken kuluttua alkoi vihmoa räntää oikein kunnolla. Oltiin siis yhä Suomessa. Kisa päättyi klo 1 3, ja hyvänä saavutuksena oli jaettu toinen sija Pohjois-Savossa ja 97. valtakunnassa. Päivän aikana joukkue havaitsi 75 eri lintulajia. Oli mukava lähteä kotiin ja muistella ohikiitävää hetkeä ruostepääskyn seurassa. Tämä kevät oli todella kuiva, mutta toukokuun puolessavälissä saatiin kunnolla Naaras-valkoselkätikka Lehtoniemessä. vettä. Yhden päivän aikana oli muodostunut pelloille hyvänkokoisia lätäköitä. Sattui sopivasti juuri kahlaajien muuttoaikaan. Suokukkoja, kapustarintoja, taivaanvuohia ja liroja levähti ruokailemaan satamäärin. Niiden liikehtimistä on mukava seurata varsinkin aamun varhaisina tunteina, jolloin lämpöväreily ei vielä katselua haittaa. Omassa pihassani ripustin rasvasiemenseospötkön koivuun, ja jo seuraavana päivänä naaras-valkoselkätikka löysi sen. Oli varmaankin käynyt joka päivä tarkistamassa, milloin tutulla paikalla on taas ruokaa tarjolla. Koiras vierailee harvemmin, mutta pötkö hupenee hyvää vauhtia. Aina siinä on joku ruokatunnilla. Tiaiset, pikkuvarpuset ja oravat käyttävät sitä lisäravintonaan. Nyt kun päivällä laulavat linnut ovat saapuneet, niin alamme odotella yölaulajia. Myöhäisen saunomisen jälkeen terassilla viilentelyn tuloksena on koirassatakielen kantava melodinen laulu. Lehtoniemi on oivallinen elinympäristö kyseiselle lajille. Toinen voimakasääninen laulaja, viitakerttunen, on myös suhteellisen runsaslukuinen Varkauden alueella. Näiden yölaulajien tahdit kiihtyvät aina juhannukseen saakka. Nautitaan tulevasta kesästä!

14 14 Iltatorit Varkauden Päiviönsaaren torilla kesällä 2014 Teksti ja kuva: Vesa Moilanen 5/ toukokuuta 2014 Kotiankkurissa palvelevat tutut kasvot La 7.6. klo 9 21 : bändi Rajakatu aloittaa klo 1 8. Ti klo : karaokea. Ti 8.7. ja ti klo : Varkauden kaupungin Kesälaulajat klo , sen jälkeen yhteislaulua. Ti ja ti 5.8. klo : Tanssikerho Tankoojat klo ja sen jälkeen kauan odotetut Toritanssit! Juontajana tapahtumissa Marko Lyyra. Varaa myyntipaikkasi torilta Iltatorilla tavataan! Kuvat viime kesän Iltatoreilta. Varkauden ja koko talousalueen kiinteistönvälitysmarkkinoille on tullut uusi toimija. Varkauden Kotiankkuri Oy LKV on neljän kopla eli edellisessä työpaikassaan tiiminä työskennelleet ammattilaiset. Huom!-ketjun alla toimivassa yrityksessä Anita Hakala, Tuija Itämäki, Soili Tehomaa ja Ismo Voutilainen ovat tasavertaisa, itsenäisiä yrittäjiä. Yrityksen toimitusjohtaja on Tehomaa. Tunnemme toisemme, ja tiimityössämme on helppo jatkaa. Kun on oma yritys, on omaa päätäntävaltaa työntekoon. Olemme tuttuja kasvoja, paikkakunnan ja talousalueen tuntemus on vahvaa, kotiankkurilaiset sanovat. Varkauden Kotiankkuri Oy LKV palvelee kaikissa kiinteistönvälitykseen liittyvissä asioissa, myös asuntojen vuokrauksessa. Kesän alettua mökkikauppa on kaikkein kuumimmillaan. Tutut kasvot uudessa yrityksessä. Pöydän ääressä yhteensä 34 vuotta alan kokemusta Ismo Voutilainen, Anita Hakala, Tuija Itämäki ja Soili Tehomaa. Kauppaa tehdään aina. Ihmisten elämäntilanteiden vaihtuessa myös tarpeet muuttuvat. Periaatteessa kaikentyyppisille asunnoille on kysyntää, jos hinta ja laatu kohtaavat ja ovat balanssissa ja vaihtoehtoja on laidasta laitaan. Tietysti varkautelaisten ikärakenne on sellainen, että hissilliset kerrostalot ovat kysyttyjä, samoin kerrostalojen alimman kerrosten asunnot. Kotiankkurilaiset sanovat, että yritykseen sisääntulokynnys on matala, eikä katutasossa sijaitsevaan yritykseen ole lainkaan portaita. Ja näyteikkunassa olevat pyykkinarut välityskohteineen tuovat oman lisämausteensa yrityksen yksilölliseen toimintatapaan. Vehviläinen: Joutenlahden aluekehityshanke mielenkiintoinen Teksti ja kuva: Vesa Moilanen Varkaudesta Joensuun suuntaan autolla ajaneet tuntevat hyvin valtatie 23: n profiilin ja geometrian. Tienparannuksesta on puhuttu pitkään ja nyt välillä Varkaus-Karvio työt ovat käynnistyneet. Tietä kunnostetaan palasina, nyt ensialkuun viiden miljoonan euron voimin. Jokainen uudistus ja kaikki hankkeet, vaikka tulevatkin rahoitusteknisistä syistä paloissa, ovat tervetulleita, sanoi Liikenneviraston pääjohtaja Antti Vehviläinen, joka tutustui tiehankkeen starttivaiheeseen kevään aikana. Ongelmana tällä hetkellä Suomen valtion taloudessa ei pelkästään infran rakentamisessa, vaan myös muilla puolilla on raha. Valtatie 23: lla joudutaan palasina menemään eteenpäin sitä mukaa kuin rahaa saadaan. Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että kehysriihi kohteli liikennettä ja liikenneinfraa Suomessa aika julmasti. Joudutaan leikkaamaan suuria summia pääsääntöisesti perusväylänpidosta, joka valitettavasti tulee näkymään pitkällä juoksulla varsinkin alemman tieverkon kunnossa, sanoi Vehviläinen, jonka mukaan monien muiden isojen hankkeiden ohella yhtenä kärkihankkeena tulee olemaan Itä-Suomessa 5-tien väli Mikkeli-Juva. Pääjohtaja Vehviläinen tutustui Varkaudessa Joutenlahden aluekehityshankkeeseen, jonka hän näki mielenkiintoisena ja mahdollisuuksia tarjoavana. Liikenneviraston pääjohtaja Antti Vehviläinen (kuvassa vas.) ja kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston puheenjohtaja Kari Rajamäki näkevät Joutenlahden alueen kehityshankkeen hyvin merkityksellisenä Varkaudelle. Puhutaan isosta, kaupungin keskellä olevasta, käyttämättömästä maa-alueesta, joka sijaitsee logistisesti loistavalla paikalla. On ratapiha, rautatiet, kaupungin tieverkosto ja valtatie. Samaa sanoivat myös kansanedustaja, valtionvarainvaliokunnan liikennejaoston puheenjohtaja Kari Rajamäki, Pohjois-Savon ELY-keskuksen johtaja Petri Keränen sekä Pohjois-Savon liiton maakuntajohtaja Jussi Huttunen. Alueen todettiin olevan positiivinen mahdollisuus Varkauden kaupungin verotuloille. Joutenlahden kauppa- ja vetovoimakeskuksen aluekehityshankkeen tilannetta selostaessaan Varkauden kaupungin tekninen johtaja Arto Lehtonen kertoi neuvotteluja käytävän kolmen ehdokkaan kanssa. Tavoitteena on saada valinta tehdyksi kesälomien jälkeen ja näin ollen valittu yhteistyökumppani pääsee töihin syksyllä, jolloin hanke varsinaisesti käynnistyy.

15 5/ toukokuuta Lämpökamerakuvaus vyöhyketerapiassa Teksti Irene Laitinen, kuvat Varkauden Medifys Oy Varkauden Medifysin fysioterapeutti Raija Koskinen kertoo, että Modernin vyöhyketerapian yhtenä tavoitteena on kehon lämpötilaerojen tasaantuminen. Kehossa olevat lämpötilaerot johtuvat mm. kehossa olevista tukoksista. Tukoksiin voidaan vaikuttaa vyöhyketerapialla, lämpötilaerot tasaantuvat ja verenkierto saadaan paranemaan. Lopputyössään vyöhyketerapeutiksi Raija käytti hyväkseen lämpökameraa, jolla kehon lämpötilojen erot ja lämpötilaerojen muutokset ovat hyvin havaittavissa. Medifysillä käytetään lämpökameraa mm. urheiluvammojen diagnosoinnissa ja hoitojen suunnittelussa. Medifysin lämpökameraan kuuluu analysointiohjelma, joka mittaa lämpötilaeroja näyttäen lämpötilaerot eri väreinä sekä kuvattavan alueen lämpötilan asteina, 0,1 asteen tarkkuudella. Lopputyöhönsä Raija kuvasi aikuisasiakkaita lämpökameralla ennen ja jälkeen hoitoja, jokaisella hoitokerralla erikseen. Raija kertoo muutoksista erään asiakkaan kohdalla, joka kävi hoidoissa neljä kertaa. Asiakas tuli hoitoon ja kertoi kasvoissaan olevan kipua niin, ettei hän juurikaan voinut ulkoilla tämän vuoksi. Neljännen hoitokerran jälkeen asiakas kertoi, että ei ole viikkoihin tuntenut kipua kasvoissa, ja pystyy nyt kulkemaan pyörällä töihin ilman kivun tunnetta. Lämpökameralla kuvattaessa näkyi kasvojen lämpötilan tasaantuminen ja lämpötilan nousu. Alla olevista kuvista näkyvät lämpötilaerot kasvoista ennen hoitoja ja viimeisen neljännen hoitokerran jälkeen. Kuvista ilmeni myös se, että vyöhyketerapia vaikuttaa kehoon laajasti. Vaikka erään asiakkaan selkää ei hoidettu lainkaan, niin muutos selän alueella oli selkeä hoidon jälkeen. Alla kuva selästä ennen hoitoa ja kuva heti 1. hoitokerran jälkeen. Vyöhyketerapia sopii lähes kaikille. Tietyt vakavat sairaudet, kuten syöpä sekä elinsiirrot ovat vasta-aihe hoidoille. Erityisen sopivaa vyöhyketerapia on stressaantuneille tai unettomuudesta kärsiville sekä lapsille esim. koliikkihoidoissa. Vyöhyketerapia auttaa rentoutumaan, jolloin myös kiputilat vähenevät. Vekara-Varkaus FESTIVAALIVIIKKO Sirkus valloitaa pitkin viikkoa lapset perheineen! Soisalo Open II BEACH Volley turnaus klo Leppävirralla Timolan uimarannalla Turnaustietoa: Klo 9.30 pelaajat paikalle, tekninen palaveri ennen pelejä. Pelaajat tuomitsevat itse alkusarjapelit. Pelataan lentopallonliiton yleisillä beachvolley pelisäännöillä, sovitaan pelaajien kesken tarkemmin teknisessä palaverissa ennen turnauksen alkua. Osanottomaksu ei sisällä vakuutusta, kaikki osallistuvat toimintaan omalla vastuulla. Järjestäjältä paikalla ensiapulaukku sekä pallot ottelukäyttöön. Paikalla on kioski josta saa juomaa + pientä purtavaa. Järjestäjät Timolan Kyläyhdistys ja Hukka-Pallo ry. Timolantie 193, Timola SARJAT MIEHILLE JA NAISILLE Tapahtuma on avoin kaikille, max 16 paria. DJ Andy vastaa tapahtuman hienosta musiikista! Ilmoittautumismaksu 35 /pari. PALKINTONA MIESTEN JA NAISTEN SARJAN PARHAALLE 1. sarjan pari: 100 Ilmoittautuminen ja lisätiedot: ILMOITTAUTUMINEN SAAKKA antti.torvinen@luukku.com tai puh TERVETULOA!

16 16 5/ toukokuuta 2014 Hukka-News Salibandy pysyy mukana pitkän matkaa elämässä Teksti ja kuva: Vesa Moilanen Salibandy on matalan kynnyksen laji. Nopearytminen pallopeli eri muodoissaan sopii lähes kaikille. Kuva pelin tiimellyksestä Varkauden liikuntatalolla. Salibandy eri muodoissaan sopii melkein kaikille. Kyseessä on matalan kynnyksen laji, jonka pystyy aloittamaan aika pienellä varustemäärällä ja budjetilla. Käytännössä muutamien kymmenien eurojen panostuksella pääsee lajiin kiinni. Kun on maila ja sisäpelivarusteet se riittää. Näin sanoo Suomen Salibandyliiton Savo-Karjalan aluevastaava Jani Holopainen, jolla itsellään on taustaa lajista hyvän matkaa yli kahden vuosikymmenen ajalta. Valtakunnallinen Salibandyliitto lähestyy jo kolmen vuosikymmenen ikää. Liikuntatutkimuksen mukaan Suomessa on n sählyn- ja salibandynharrastajaa. Salibandyssa lisenssipelaajien määrä on yli Nopeatempoisessa lajissa huipputasolla nopeus ja pelisilmä korostuvat. Laji kehittyy jatkuvasti. Iso askel eteenpäin otettavaksi on seurojen toimin- maan, kun maila pysyy kädessä harras- van jokaisella paikkakunnalla ongelmana. Hukka-Pallolla on siihen yritystä. Var- nan edelleen kehittäminen ammattimaiseen tuksessa on mukana myös muuta liikuntaa. Täysimittaisia saleja on vähän ja joudutaan maan tämä vuosi näyttää aika pitkälle, mi- suuntaan. Silloin on helpompi saada har- Ikärakenteen toisessa päässä salibandyssa käyttämään pienempiä saleja, esimerkiksi ten se Varkaudessa lähtee. Henkilökohtai- rastajia lajin pariin. Nykyään vanhemmat on pelattu Suomenmestaruuksista 60 vuotta koulujen saleja. sesti koen tärkeänä asiana saada tytöt entis- ovat aika vaativia lasten harrastusten suh- täyttäneiden miesten sarjassa. Näihinkin on Pitää osata sopeutua. Kyllä salibandya tä paremmin lajiin mukaan, sanoo Holopai- teen ollaan valmiita maksamaan, kun toi- joukkueita löytynyt iäkkäämmille pelipo- pystyy harjoittelemaan pienemmässäkin nen, jonka mukaan Varkaus on viime vuo- minta on laadukasta. rukoille soveltaen mm. peliaikaa. salissa. Pitää vaan harjoitukset suunnitella sien aikana ollut vahvimmin kehittyvä alue Holopaisen mukaan kehitys Savo-Karja- Salibandy on suosittu harrastus myös tilanmukaisesti. Onneksi Varkaudessa on Savo-Karjalassa. lan alueella on lajin parissa ollut viime vuo- siinä ikäpäässä. Ja varmaan muuttuu edel- hyvä liikuntatalo, jossa esimerkiksi kak- Hukka-Pallo on esimerkillään kannus- sina hyvää. Kasvua on tullut eniten nuo- leen suositummaksi heidän keskuudessaan, kosdivaria on pystytty pelaamaan. tanut myös muita lajin parissa toimijoita. Ja rimmista junioreista, lähinnä ikäluokasta jotka nuoresta lähtien ovat olleet lajissa Tilaongelmaa ei voi väheksyä. Olosuh- Hukka-Pallolla tuli kolmosdivariin myös vuotta. Tähän ikäluokkaan on tullut mukana. Monella tämä laji pysyy pitkän teet ovat rajoittava tekijä ei pelkästään sa- naistenjoukkue. paljon uusia joukkueita. matkaa elämässä mukana. libandyssa ja sisälajeissa. Monella lajilla on Ikosen Jaakko on ollut isossa roolissa Lajia voi aloitella jo ennen kouluikääkin. Harjoittelu ja pelaaminen pitää kuitenkin suhteuttaa koordinaatiotaitoihin. Jos- Tytöt mukaan Puhuttaessa harjoittelu- ja peliolosuhteista sama ongelma. Jani Holopainen näkee isona kehittämisen paikkana tyttöjen salibandyharrastuk- ja Hukka-Pallo on tehnyt Varkaudessa hienoa työtä. Toiminta on kasvanut nopeasti ja toivot- sakin muodossa lajia voi lähteä harrasta- tilojen osalta, Holopainen myöntää sen ole- sen mahdollistamisen ja kehittämisen. tavasti lisää tekijöitä löytyy jatkossakin. Hukka-Pallo: koko seura.

17 5/ toukokuuta Pikku-Hukkien kausi paketissa Petriina Jokiniitty, Hukka-Pallon E-junnujen valmentaja N aiset tahtoo pitää hauskaa!!! Petriina Jokiniitty Keväällä allekirjoittanut halusi tähän kaupunkiin jotain uutta, jotain hauskaa ja jotain jo ennestään tuttua NAISILLE! Siitä se ajatus sitten lähti! Varkauden ensimmäinen naisten salibandyjoukkue oli saanut syntysanansa ja joukkuetta lähdettiin kasaamaan puskaradion välityksellä. Ensimmäiset innokkaat naiset löytyivät jo heti keväällä joukkueeseen ja elokuussa harjoitusten alkaessa tiimi täydentyi vielä uusilla pelaajilla. Harjoituksia pidettiin kahdesti viikossa, liikuntatalolla ja Könönpellon koulun salissa. Kehitystä tapahtui huimaa vauhtia, olivathan muutamat pelaajat koskeneet salibandymailaan viimeksi kouluaikoinaan! SSBL: n alainen sarjakausi alkoi lokakuussa Siilinjärvellä. Naisten kolmas divisioona oli aivan uusi sarja Savo-Karjala-alueella, sillä myös muilla paikkakunnilla lajin METALLIN ALIHANKINTAA TEOLLISUUDEN KUNNOSSAPITOA HENKILÖSTÖ- VUOKRAUSTA MHPLAN OY MESTARINTIE VARKAUS PUH TOIMISTO@MHPLAN.FI huima suosio oli lisännyt naisjoukkueita. Muut joukkueet tulivat Siilinjärveltä, Pieksämäeltä, Kuopiosta ja Outokummusta. Kausi alkoi lupaavasti Hukkaleirissä. Peleihin mentiin nöyrällä asenteella, mutta ei kuitenkaan anteeksipyydellen. Ensimmäinen voitto kirjattiin jo toisesta pelistä, kun Pisaba kaatui 2 1. Kotiturnauksessa marraskuussa voittoputki jatkui, mutta sitten mentiin takapakkia. Loppuvuonna alamäki jatkui, mutta kuluvan vuoden alkaessa alkoi myös Hu-Pa-naisten nousu. Vuoden ensimmäiset pelit eivät vielä lopputuloksissa näkyneet positiivisena, mutta peliesitys, -ilme ja -asenne olivat jo toista luokkaa. Harjoituksissa näkyi syksyllä alkanut kehitys, mikä välittyi myös pelikentille. Kahteen tasapeliin päättyneet pelit jättivät hyvän maun jokaiselle niin, että kauden viimeisessä sarjaturnauksessa joukkue näytti kaikille, eikä vähiten itselleen, että kyllä nämä naiset osaavat, kun vain tahtovat. Viimeinen peli tuotti makean voiton outokumpulaisista. Monien naisten mielestä kausi loppui liian pian ja pelinälkää olisi vielä jäänyt pidemmällekin kevääseen. Kausi oli loppujen lopuksi hyvä ja opettavainen varmasti jokaiselle. Hyvällä joukkuehengellä on suuri merkitys ja sillä, että luotetaan itseemme ja ketjukaveriin, joukkueen jokaiseen jäseneen ja annetaan tuki kaikille, sille heikoimmallekin pelaajalle. Ilman näitä ei joukkue ole Joukkue isolla Jiillä. Pistepörssi kaudella Mari Pietiläinen 3+ 7, Minna Leväinen 8+ 1, Sanna Hartikainen 5+ 4, Hanna Matinmikko 3+ 5, Petriina Jokiniitty 5+ 2, Eila Väntti 4+ 1, Siiri Kolari 3+ 2, Mirkka Juvonen 1+ 4, Anu Kaulamo 3+ 1, Eeva Piironen 1 + 3, Ainomaria Anttonen 0+ 4, Tarja Kolari 2+ 1, Niina Pietikäinen 1 + 2, Anne Tuomainen 1+ 1, Piia Sippu 1+ 0, Kreetta Puttonen 0+ 1 Mukana olivat myös Merika Nyyssönen ja Terhi Rämä. Pikku-Hukat eli E-juniorit ovat Hukka-Pallon toiseksi nuorin joukkue. Ikähaitari on melko suuri, sillä nuorimmat ovat syntyneet 2004 ja vanhimmat Syksyllä harjoitukset käynnistettiin vain viidellä edellisellä kaudella pelanneella junnulla eli tilaa harjoituksissa oli. Sitten alkoi viidakkorumpu päristä, ja uusia junioreita on tullut mukaan pitkin kautta niin, että jopa parikymmentä innokasta treenaajaa on parhaimmillaan kentällä maila kädessä kirmannut. Myös kaksi tyttöä uskaltautui jo alkusyksystä mukaan ja hyvin he ovat poikaporukkaan päässeet sisälle, osin pienin ihastuksin, osin peläten tyttöbakteereita, mutta aina kuitenkin hyvillä mielin ovat pojat heistä huolta pitäneet. E-juniorit lähtivät myös mukaan SSBL: n alaiseen sarjaan. Alueena Savo Karjala ja turnauspäiviä yhteensä 8. Yhtenä pelipäivänä pelattiin aina kaksi peliä/joukkue ja pelimatkat suuntautuivat Joensuuhun, Kuopioon, Juukaan ja Lehmoon, lisäksi Varkaudessa pelattiin kaksi turnausta. Peliaika E-junnuilla on 3*1 5 minuuttia. Ensimmäisiin turnauksiin lähdettiin vain kahdella vaihtopelaajalla, pikku hiljaa alkoi kuitenkin pelaavan joukkueen perusrunko muotoutua ja kevään viimeisiin peleihin päästiin koittamaan jopa oikeaa vaihtopeliä, sillä mukana oli kaksi täyttä kentällistä pelaajia. On paljon selkeämpää ja helpompaa päästä pelaamaan koko ajan samaa pelipaikkaa kuin vaihtaa joka kerran kaukaloon hypätessä roolia. Joukkueen peliesitystä vaivasi koko kauden sama ongelma. Kaksi ensimmäistä erää jaksettiin juosta ja esittää pelitaitoja ja harjoituksissa opittuja asioita. Peli oli usein hyvin vielä kasassa viimeiseen erään lähdettäessä ja maaliero pieni, muutaman kerran jopa tasalukemissa, mutta sitten tapahtui jotain. Kunto loppui ja väsyneenä ei vain aivot ja muu kroppa toimi yhteistyössä. Tällä kaudella ei siis voittoa vielä tullut, mutta kun se ensimmäisen kerran tulee, maistuu se taatusti sitäkin maukkaammalta. Peliesitysten, urheuden ja loistavan joukkuehengen ansiosta joukkueemme oli kuitenkin jokaisella turnauspaikkakunnalla niin tuomareiden, toimitsijoiden kuin useimpien vastustajien valmentajienkin kiitoksen kohde. Kausi oli pitkä ja harjoituksia pidettiin kahdesti viikossa, turhankin huonoissa olosuhteissa. Vastustajat saavat liikaa etumatkaa jo siitä, kun meidän E-junnumme eivät ole kertaakaan päässeet edes harjoittelemaan kaukalossa. On aivan eri asia oppia hyödyntämään myös kaukalon laitoja ja päästä harjoittelemaan lajille ominaisessa ympäristössä kuin harjoitella pienissä koulujen saleissa, missä olosuhteet ovat tälle lajille huonot. Pistepörssi kaudella : Max Vokkolainen 22+ 4, Severi Hämäläinen , Viljami Huovinen 3+ 9, Anni Räisänen 3+ 6, Aaron Kolari 4+ 0, Lenni Tolvanen 1 + 0, Samu Laitinen 0+ 5, Iris Lindholm 0+ 3, Juuso Rosvall 0+ 1, Jesse Toivanen 0+ 1, Jesse Pitkänen Lisäksi joukkueessa olivat mukana Jyri Laitinen, Jesse Kilpeläinen, Kosti Räsänen ja Veeti Tolvanen.

18 18 5/ toukokuuta 2014 Hukka-Pallo pian rippikouluiässä Teksti: Vesa Moilanen D1-junnut Vuodet kuluvat nopsaan. Varkautelainen salibandyseura Hukka-Pallo ry täyttää ensi vuonna jo 1 5 vuotta. Miesten salibandyjoukkue on pelannut perustamisesta eli vuodesta 2000 lähtien. Kaudella seuralla käynnistyi junioritoiminta. Tuolloin kilpailusarjajoukkueina pelasivat juniorijoukkue ja miestenjoukkue. Kaudella seuralla oli kaksi juniorijoukkuetta ja miestenjoukkue. Näiden lisäksi oli Futsalissa miesten joukkue. Menneellä kaudelle seurassa oli salibandyssa kilpailusarjoissa kuusi joukkuetta, joista neljä juniorijoukkuetta ja kaksi aikuisten joukkuetta (miehet ja naiset). Lisäksi oli kerhotoimintaa pienimmille junioreille. Hukka-Pallolla on tällä hetkellä jo vähän yli sata lisenssin maksanutta pelaajaa. Seura kasvu on lähtenyt huimaan nousuun. Salibandyn ohella seura on aktiivisesti osallistunut kesäisin tapahtumiin, esimerkiksi pitämällä kioskia vapaaehtoisvoimin mm. katusählykilpailujen ja iltatorien yhteydessä sekä on osallistunut myös muihin talkootöihin. Hukka-Pallo ry: n rahastonhoitaja Mari Nisonen on ollut toiminnassa mukana vuoden lopusta, jolloin hänen poikansa aloitti pelaamisen juniorijoukkueessa. Ensimmäistä kertaa poika oli mukana pelissä Isänpäivänä Kuopiossa, se jäi hyvin mieleen, sanoo Mari, joka rahastonhoitajan tehtävien lisäksi on monessa mukana. Hän hoitaa seuran kirjanpidon, hoitaa jäsenrekisterit, jäsenmaksut, reskontran ja maksuliikenteen sekä tekee seuran tiedotustyötä. Hän myös valmistelee seuran kotiturnaukset, vieraspelit, tuomaripöydän, kioskin tarvittavine tavaroineen Toivottavasti seuran toimintaan löytyisi lisää lasten ja nuorten vanhempia ja sukulaisia, Mari viestittää. Uusia pelaajia on tullut runsaasti Teksti: Vesa Moilanen D2-junnut C1-pojat Salibandy vie helposti mukanaan. Kun omasta perheestä löytyy kiinnostusta lajiin ja pelaamiseen, muutkin perheenjäsenet ovat toiminnassa mukana. Tarinoimme pienen hetken ajan kolmen Hukka-Pallo ry: n toimijan kanssa. Vuosi sitten keväällä Petriina Jokiniitty perusti naistenjoukkueen. Yksi kausi on pelattu ja kehitystä on tapahtunut valtavasti. Alaikärajana joukkueeseen oli 25 vuotta ja osa pelaajista läksi nollasta liikkeelle. Henki ja meininki on ollut tosi hyvää, sanoo Petriina, joka on toiminut naistenjoukkueen pelaajavalmentajana. Petriina Jokiniitty on ollut puolisentoista vuotta peräsimessä eli valmentajana vuotiaille E-junnujen joukkueelle. Kehitystä on tapahtunut, on tullut runsaasti uusia pelaajia mukaan, myös pari tyttöä. Kauden aikana oli kahdeksan turnausta, kertoo Petriina, jonka poika pelaa joukkueessa. Ohjaajana 5 7-vuotiaille on toiminut Tuomas Reinikainen, jonka oma poika on samassa ryhmässä. Tälle ikäryhmälle tarjotaan salibandytoimintaa leikin varjolla, sanoo Tuomas, joka itsekin on pikkupojasta lähtien harrastanut pihapelejä. Lasten kanssa touhuaminen on mielenkiintoista hommaa ja saa seurata, miten lapset purkavat energiaansa, hän sanoo. Koko ikänsä joukkueurheilua harrastaneen Samuli Laitisen peliharrastus loppui aikoinaan polvileikkaukseen. Nyt hän on tehnyt työtä salibandyn parissa Hukka-Pallon D-junioreiden vanhemman ikäluokan joukkueen valmentajana. Kun oma poika alkoi pelata, tykkäsin olla seuraamassa ja myös avuksi Ikosen Jaakolle. Nyt sarjapelit on pelattu ja kaksi turnausta vielä edessä, Samuli kertoi haastatteluhetkellä maaliskuun lopulla. Kausi meni hyvin myös tuloksellisesti. Joukkue pelasi odotuksellisella tasolla myös tiukkoja vastustajia vastaan. Joukkueeseen tuli mukaan uusia poikia ja joukkue kokonaisuutena on kehittynyt hyvin. Perustaidot ovat hallinnassa ja pojat osaavat jo taktisesti miettiä pelikuvioita. Kaikkein parasta on se, että pojat ovat innokkaita, tavoitteellisia harjoittelijoita. Ja jaksavat innokkaasti jatkaa pelimenestyksestä riippumatta. Halu kehittyä on kova. Miesten joukkue Hukka-Pallon kerho

19 TE-MATKAT KY Käsityökatu 26, Kuopio puh Meiltä Tallinnan risteilyt , , , alk. 57 /hlö/c4 Visby-risteily alk. 167 /hlö/b4 Bussikuljetus: Kuopio Helsinki 54 /hlö m/p Kylpylämatkat Pärnu alk. 399 /hlö/h2 Haapsalu alk. 398 /hlö/h2 Kotimaan matkat Raatteentie + kesäteatteri alk. 149 /hlö/h2 Raatteentie + kesäteatteri alk. 79 /hlö Hotellimatkat/Tallinna alk. 175 /hlö/h , , alk. 205 /hlö/h2 Kaupunkiloma Barcelonassa , 5 yötä, 6 päivää alk.925 /hlö/h2 sis. lennot Kuo Hel Bnc, kuljetukset, lentoasema hotelli m/p, majoituksen aamiaisella, retket lisämaksusta kohteessa. Hotellimatkat Pärnu , , , alk. 296 /hlö/h2, Laulasmaa alk. 249 /hlö/h2 Riika , alk. 299 /hlö/h2 Salmi-seuran matka Karjalaan alk. 265 /hlö/h2 Sortavala , , alk. 266 /hlö/h2, Sortavala Salmi alk. 296 /hlö/h2 Petroskoi , alk. 285 /hlö/h2 Viipuri alk. 274 /hlö/h2 Pietari alk. 355 /hlö/h2 Vienan Karjala alk. 339 /hlö/h2 Yhdistelmämatkat Tallinnaan yö laiva+hotelli, , , alk. 125 /hlö/b22/h2 tai Yö laiva+ 2 hotelli alk. 209 /hlö/h2, Pärnu yö laiva +3 hotelli alk. 259 /hlö/b2/h2 Muuta Tartto yö laiva+2 hotelli alk. 209 /hlö/b22/h2 Saarenmaa 3 yötä + Tallinna 1 yö, alk. 395 /hlö/h2 Tartto Leigo-Järvimusiikki Festivaali, Jazz-ilta artistit Erik Truffaz, Kimmo ja Saara Pohjonen, Estonian solistit, Latvian sinfoniaorkesteri alk. 399 /hlö/h2, sis. 2 yötä hotellissa, aamiaisella, konserttiliput 2 kpl Suorat lennot Kuopiosta Apollomatkat/ Rodos , 1 vko 3 vko Detur/Turkki , 1 vko 2 vko Avoinna ma pe 9 17 Palvelumaksu 8 /tilaus TE MATKAT Ky Käsityökatu 26, Kuopio puh info@tematkat.fi, 5/ toukokuuta Sykkeessä-menovinkkejä Enkelit kanssame Ina Collianderin taidenäyttely Valamon Luostari Marko Viljakka: Koiran unta Varkauden taidemuseo Mesenaatit vaihtoon Varkauden taidemuseo Samovaarinäyttely Valamossa Valamon opisto VarkausPOP2014 Z-One Iloa Itä-Suomeen Taidekeskus Väinölä Varkauden Iltatorit Päiviönsaaren tori 7.6., 24.6., 8.7., , 22.7., Varkaus Puolikas -juoksutapahtuma Uimahalli Ilopisara klo 11 Televisiot Huoltoneuvonta Digiboksit Videot/DVD:t 0600 HUOLTO Stereolaitteet Kameranauhurit Kuljetus/asennus Vaihdamme Stereolaitteet Samsungpuhelimiin Kuljetus/Asennus näyttöjä!.fi1 Maahantuoj ien takuuhuollot "-':,Jt' tt PORRASSALMENKATU T \. 6=="""-d Soloo MIKI(ELI Lukijakilpailu Äänestä paras artikkeli tässä lehdessä! Lähetä vastaus osoitteeseen: Ahlströminkatu 10 B, Varkaus. Tai sähköpostiin: toimitus@sykkeessa.fi Kaikkien osallistuneiden kesken arvomme Sykkeessä-sadetakin! Edellisen kilpailun voittajille on ilmoitettu. SoisaloStrong Uimahalli Ilopisara Kesäteatteriesitys Siunattu hulluus Partaharjun Suuri iltanuotiopaikka Extreme City Run 2014 Itsenäisyydenpuisto, Varkaus klo Vekara-Varkaus Festivaaliviikko Varkauden kaupunginkirjasto Seikkailujen saari Sirkus Vinksin Vonksin Tyyskänniemen Koskipuisto Savolaiset Suvijuhlat Varkauden Teatteri klo 12:30 15 Käry kävi isäntämiehet Harjurannan kesäteatteri, Varkaus Soisalo Open Beach Volley -turnaus Leppävirta, Timolan uimaranta klo NEUVONTA Maahantuojien takuuhuollot Porrassalmenkatu Mikkeli Mystinen kirjakauppa Antikvariaatti Varkaudessa. Ahlströminkatu 1 0, takaoven kautta sisään. Alhaalla sinua odottavat yllätykset! Hukka-Pallo tiedottaa ❶ Hukka-Pallo järjestää tenniskurssin Jäppilässä viikolla 24 ( ). Ilmoittautumiset ja tiedustelut hukkapallo.tiedottaa@gmail.com. Kurssin hinta on 80 euroa per osallistuja. Kurssin taso: aloittelijat/kakkostason pelaajat. ❷ Keski-Savon alueella etsitään tyttösalibandysta kiinnostuneita vuotiaita. Tavoitteena on perustaa alueemme ensimmäinen tyttösalibandyjoukkue tulevan kauden SSBL:n alaiseen sarjaan. Hukka-Pallon tyttösalibandykoordinaattori: Petriina Jokiniitty, Sykkeessä-lehti on visuaalinen ja dynaaminen paikallismedia Keski-Savon alueella. Y: Osoite: Ahlströminkatu 10 B, Varkaus Internet: Julkaisija: VM-lehdet Oy Päätoimittaja: Jaakko Ikonen Toimitus: Vesa Moilanen toimitus@sykkeessa.fi kaupunkilehti Myynti: Arja Lehtosalmi, Ilmoitus- ja sivunvalmistus: Mikkolehtinen.net aineisto@sykkeessa.fi Painatus: Savon Paino Oy Sykkeessä 6/2014 ilmestyy la 9.8.

20 20 5/ toukokuuta 2014 Asumiseen: Metosniemen ja Vangasjärven asuinalueilla hyviä, ilavia tonteja rantamaisemissa Hiekanpäähän nousevan palvelukeskuksen läheisellä, Pappilan alueella tonit soveltuvat rinneratkaisujen toteutamiseen rakentamisessasi Haja-asutusalueella Niskajärvellä ja Tihusniemessä on tarjolla omarantaisia asuinrakennuspaikkoja keskeltä luonnonrauhaa Vapaana lomarakennuspaikkoja Asonlammella Pieksämäen ydinkeskustassa sijaitseva Vanha varikkoalue on avatu liikerakentamiseen Tarjolla myös muita oivallisia teollisuus- ja liiketonteja hyvien liikenneyhteyksien varrelta Anssi Tarkiainen p Yhden pysähdyksen taktiikka. Buffet aamiainen joka päivä 6,50,Buffet lounas joka päivä 8,50,Frisbeegolfrata avattu 7.6. Theft City Cruising Löydymme myös facebookista: "neste warkaudenportti" Wark aud en po Klo Koko perheen tapahtuma, jossa nähtävillä erilaisia autoja joka makuun: Tuning, hifi, kilpa-autot... i t rt

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT NÄKÖISLEHTI Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ Mielenkiintoiset SUORALINKIT MATKAKOHDE: BURG ELZ Kerpenin lähellä MUISTOJEN SPA VALMIS PAINETTAVAKSI!

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Koko kaupungin henkilö V

Koko kaupungin henkilö V Koko kaupungin henkilö V Kuva: Reija Hirvikoski Lasten ja aikuisten näytelmä Aapelin romaanista Koko kaupungin Vinski Aapelin lastenkirjojen rakastettu sankari Vinski kiertää Suomea kesällä 2014 nimellä

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

SM-JAKKARANHEITTOKISAT SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 0,00 HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA PARAS

SM-JAKKARANHEITTOKISAT SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 0,00 HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA PARAS SM-JAKKARANHEITTOKISAT 1.7.2017 SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 6 PARASTA, 3 LISÄHEITTOA HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA 1 2 3 4 5 6 PARAS Timo Nissinen Jämsänkoski 30,35 30,35 1 Jukka Vesterinen Leppävirta

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

SM-JAKKARANHEITTOKISAT 2.7.2016

SM-JAKKARANHEITTOKISAT 2.7.2016 6 PARASTA, 3 LISÄHEITTOA SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI PAIKKAKUNTA 1 2 3 4 5 6 PARAS KILPA Timo Nissinen Jämsänkoski 29,96 30,84 30,30 30,58 30,84 1 SE Jukka Vesterinen 27,20 27,85 27,22 27,68 26,02

Lisätiedot

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani?

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani? Gilles Dyrek Ohjaus Jaakko Loukkola Sinustako kesän 2012 hauskimman komedian yhteistyökumppani? YHTEISTYÖ KANNATTAA AINA! Edessäsi on IdeaTeatterin kesän 2012 esite uusille ja vanhoille yhteistyökumppaneille.

Lisätiedot

Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018

Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018 Olkkarikekkerit 2018 Olkkarikekkerit! -keikkasarja toi yhteen naapuruston lapsia eri puolilla Helsinkiä loppuvuodesta 2018. Vuoden pimeimpänä aikana olohuoneiden nurkissa nähtiin viisi erilaista elämystä:

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Koulutusala: Liiketalous/Matkailu, Tekniikka, Sosiaali-Hoitoala, Tietojenkäsittely. Kuinka moneen tapahtumaan osallistuit viikon aikana?

Koulutusala: Liiketalous/Matkailu, Tekniikka, Sosiaali-Hoitoala, Tietojenkäsittely. Kuinka moneen tapahtumaan osallistuit viikon aikana? LIITE 1 1(8) FIRST WEEK FESTIVAL PALAUTEKYSELY VAMOK järjesti lukuvuoden alussa First Week Festivalin, joka piti sisällään 5 erilaista tapahtumaa. Tämän kyselyn tarkoituksena on kartoittaa opiskelijoiden

Lisätiedot

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan

Lisätiedot

6 PARASTA, 3 LISÄHEITTOA HEITTOKERRAT

6 PARASTA, 3 LISÄHEITTOA HEITTOKERRAT 6 PARASTA, 3 LISÄHEITTOA SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI PAIKKAKUNTA 1 2 3 4 5 6 PARAS KILPA Timo Nissinen Jämsänkoski 30,68 29,96 28,45 29,78 29,20 30,68 1 SE Jukka Vesterinen Sorsakoski 23,54 25,47

Lisätiedot

Liitekuviot. Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 75 89-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta. www.ikateknologia.fi

Liitekuviot. Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 75 89-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta. www.ikateknologia.fi www.ikateknologia.fi Liitekuviot Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 9-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta Nordlund, Marika; Stenberg, Lea; Lempola, Hanna-Mari. KÄKÄTE-projekti (Käyttäjälle

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa!

Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa! Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa! - Elikkä tässä ohjeessa näet kuinka voit tehdä peda.net palveluun koti/etätehtäviä tai vaikka kokeitten tekoa, tapoja on rajattomasti.

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SAUNASEURA 26.5.2014 1/6 HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SaunaMafialaisten vierailu ja tutustuminen jäsenemme Arin tiluksiin ja saunoihin. AIKA: La 24. - Su 25.5.2014 PAIKKA: Korpilahti Kaksin

Lisätiedot

Yhdistystiedote 3/2015

Yhdistystiedote 3/2015 Yhdistystiedote 3/2015 Tervehdys yhdistysaktiivi, Kevät etenee hyvää vauhtia. Useimpien kanssa tapasimmekin jo liittokokouksessa. Tässä yhdistystiedotteessa on koottu tärkeimpiä liiton kuulumisia teille

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Taidetta Turun taidemuseossa

Taidetta Turun taidemuseossa Taidetta Turun taidemuseossa Turun taidemuseon toimintaa ylläpitää Konstföreningen i Åbo - Turun Taideyhdistys ry. Vuonna 1891 toimintansa aloittanut Taideyhdistys on perustettu edistämään taiteen harrastusta,

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Derby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi. 20-24 -vuotias. 25-29 -vuotias. 30-34 -vuotias. 35-39 -vuotias. 40-44 -vuotias.

Derby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi. 20-24 -vuotias. 25-29 -vuotias. 30-34 -vuotias. 35-39 -vuotias. 40-44 -vuotias. Derby Forum -kysely Onnittelut meille, sillä juuri Sinut on valittu kehittämään Lions toimintaa piirissämme. Etenemme kahdessa vaiheessa. Aluksi toivomme Sinun vastaavan tähän kyselyyn. Täyttämällä tämän

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S PAIKALLA OLI ASIANTUNTIJOINA TOIMENSA PUOLESTA PAIKALLA OLIVAT HELI MANTILA A- KLINIKKA, TERO RÖNKKÖ

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

SALITE.fi -Verkon pääkäyttäjän ohje

SALITE.fi -Verkon pääkäyttäjän ohje SALITE.fi -Verkon pääkäyttäjän ohje Sisältö 1 Verkon pääkäyttäjä (Network Admin)...3 2 Verkonhallinta...3 2.1 Navigointi verkonhallintaan...3 2.2 Sivustot...3 2.1 Sivustojen toiminnot...4 2.3 Sivuston

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Terveys: s. 30 Piristystä kaamokseen s. 13 Näin selviät syysmasennuksesta s. 12 Kysy terveydestä

Terveys: s. 30 Piristystä kaamokseen s. 13 Näin selviät syysmasennuksesta s. 12 Kysy terveydestä Muoti: s. 14 Joulun kuumimmat trendit s. 9 Pukeudu kuin JLo s. 15 Pikkujoulujen paras tyyli Kauneus: s. 20 Nutturat arkeen ja juhlaan s. 25 Testi: Mikä tuoksu sopii sinulle? s. 10 Vertailussa ripsarit,

Lisätiedot

Uutiskirje. Tervehdys Yrittäjä. Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle.

Uutiskirje. Tervehdys Yrittäjä. Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje 6/2016 Tervehdys Yrittäjä Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle. Menestyksen johdosta

Lisätiedot

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys Koulun kysytyin kysymys "Miksi koulua käydään?". Otimme tehtäväksemme ottaa siitä selvää. Wanted Taiteen taito Tölön taidetta Kohti hyvää elämää Hyvään elämään on monta tietä ja neuvoa. Tässä muutama.

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

Juhannusjuoksu perjantai 21. kesäkuuta (GMT+3) - Viralliset tulokset

Juhannusjuoksu perjantai 21. kesäkuuta (GMT+3) - Viralliset tulokset Juhannusjuoksu perjantai 21. kesäkuuta 2019 11.03 (GMT+3) - Viralliset tulokset Kilpailu info Laji: Juoksu Sijainti:, Suomi Lähtötapa: Ryhmä-lähtö manuaalisesti Ryhmät: Määritelty Kilpailijoita: 83 Ajanottolaite:

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Kerro kokemuksia ja mielipiteitä Lahjan Päivästä. Tänä vuonna kampanjaa vietetään uudella konseptilla ja senkin vuoksi on tärkeää kuulla sinun mielipiteesi

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät 2018 VILLA ARTTU KEVÄT 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA ARTUN NÄYTTELYIHIN, TYÖPAJOIHIN JA TAPAHTUMIIN! Keväällä 2018 Villa Artussa on monenlaisia näyttelyitä,

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma

Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma TOTEUTETAAN ULKONA Sisällä leikkitilat on suljettuna koko kesäkuun remonttijärjestelyistä johtuen Kesäkuussa asukaspuistossa on talon ulkomaalaustyöt käynnissä.

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand. Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.

Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand. Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10. Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.2013 MYRSKY-HANKE mahdollistaa nuorille suunnattuja, nuorten omia voimavaroja

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot

TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17

TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17 1 TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17 TIEDOTE c/o Veijo Kare Särkilahdentie 29 19700 SYSMÄ Puh 0500 734910 veijo.kare@sysma.fi 7.7. 2010 LEHDISTÖ JA MUUT NÄYTTELYVIERAAT

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA 6.5.2019 TOUKOTERVEHDYS ARXILTA Kesäkausi jo häämöttää nurkan takana ja yhteinen toimintakautemme on lopuillaan. Suuret kiitokset kaikille mukana olleille! Vuosi on ollut täynnä upeita elämyksiä, tärkeitä

Lisätiedot

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu?

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Oppimispäiväkirjablogi Hannu Hämäläinen oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Parhaimmillaan oppimispäiväkirja toimii oppilaan oppimisen arvioinnin työkaluna. Pahimmillaan se tekee

Lisätiedot

lasten kuhmo O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A!

lasten kuhmo O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A! lasten kuhmo 7 O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A! kuhmo lasten 7 koe Kuhmon hilpeä heinäkuu Kuhmon HILPEÄ HEINÄKUU tarjoaa joka päivä iloa, unelmia, ääniä, hiljaisuutta,

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Itse tekeminen ja yhdessä oppiminen museossa Kokemuksia Avara museo -hankkeesta

Itse tekeminen ja yhdessä oppiminen museossa Kokemuksia Avara museo -hankkeesta Itse tekeminen ja yhdessä oppiminen museossa Kokemuksia Avara museo -hankkeesta Pauliina Kinanen Suomen museoliitto AKTIIVI Plus -loppuseminaari 19.11.2014 Vuonna 2010 - Avara museo -hanke alkaa Meillä

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Maakuntaviesti Pieksämäki

Maakuntaviesti Pieksämäki Maakuntaviesti 6.1.2018 Pieksämäki 1 Savonlinna 1:39:21.4 1 Harri Jylhä 10:48.1 2 Jari Turtiainen 19:10.7 3 Maija Tiainen 10:19.0 4 Arttu Turtiainen 9:25.8 5 Iida-Emilia Kaiponen 11:14.6 6 Waltteri Huuskonen

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

Harjoitusten ideat on sovellettu Bret Nicholauksen ja Paul Lowrien Ajatusleikki-kirjasta

Harjoitusten ideat on sovellettu Bret Nicholauksen ja Paul Lowrien Ajatusleikki-kirjasta Harjoitusten ideat on sovellettu Bret Nicholauksen ja Paul Lowrien Ajatusleikki-kirjasta 1. Mikä olisi jännittävin paikka, jota haluaisit tutkia? 2. Jos voisit kutsua kenet tahansa maailmassa puhumaan

Lisätiedot