PUISTOMETSIEN HOITO-OHJELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PUISTOMETSIEN HOITO-OHJELMA"

Transkriptio

1 PUISTOMETSIEN HOITO-OHJELMA TURUN KAUPUNKI, KAUPUNKIYMPÄRISTÖTOIMIALA Juha Mäkitalo, Timo Vahala

2 PUISTOMETSÄOHJELMA Puistometsäohjelma sisältää lähinnä asemakaavoitetuilla alueilla sijaitsevien metsien (hoitoluokka C1 C3) kohdekohtaisen hoitosuunnitelman. Puistometsäohjelma laaditaan vuosittain. Ohjelmassa otetaan huomioon metsien elinvoimaisuuden säilyttäminen, alueelliset luontoarvot ja eläimistö. Metsien turvallisuuteen kiinnitetään erityistä huomiota. Ohjelman laadinnassa otetaan huomioon myös asukastoiveet. Puistometsäohjelma käydään läpi yhdessä ympäristösuojelun ja maisematyölupakäsittelijän kanssa. Ohjelma viedään vuosittain tiedoksi Kiinteistöliikelaitoksen johtokuntaan. Puistometsäohjelman lisäksi Kaupunkiympäristötoimiala tilaa pienimuotoisia hoitotoimenpiteitä maisema- ja ympäristönäkökulmat huomioon ottaen, sekä hoitaa kiireellisiä turvallisuuteen ja infran rakentamiseen liittyviä kohteita. Ruissalon ja muiden suojelualueiden hoito suunnitellaan erikseen. Kauden ohjelmassa on 35 kohdetta, joiden yhteispinta-ala on n. 8,96 ha. SISÄLTÖ: Pohjoinen alueurakka sivut: 2-11 Itä: Etelä: Länsi: Keskusta: S i v u 1 41

3 Pohjoinen alueurakka (ha) Metsänhoidollinen peruste Asukaspalaute Muuta Asemakaavan ulkopuolella Lehtokuja 1 Yksikköhinnoittelu x Talolankatu 0,24 x Kaharinkatu 0,25 x Mittumaarintie 0,05 x Kylmäalhonkadun leikkipaikka 0,29 x Vuorenpäänkatu 0,16 x Pulmussuontie 39-41, Valkiasvuori 0,03 x Edelliseltä kaudelta Jäkärlän tienvarsien siistiminen 0,13 x Suolakankare 0,08 x Edelliseltä kaudelta yhteensä 1,23 yht. 0,29 1,01 Sopimuksen mukainen ha/vuosi 1.0 S i v u 2 41

4 Lehtokuja 1 AP Asiakaspalautteet Asukas on toivonut kallistuvan puun poistoa Vanhaa peltomaata, joka on metsittynyt. Alueella runsaasti ihmisten jättämiä roskia Poistetaan alueelta kallistunut raita, sekä korjataan ihmisten jättämät roskat Hakkuutähteet korjataan pois Yksittäinen puu S i v u 3 41

5 Talolankadun leikkipaikka, Jäkärlä UL Asiakaspalautteet - Metsänreunustalla huonokuntoisia puita Poistetaan huonokuntoiset puut metsänreunoilta, sisemmällä olevat puut kuten kelottuneet puut olisi syytä jättää. Hakkuutähteet korjataan pois, jos kelopuu joudutaan kaatamaan, on se syytä jättää maastoon. 0,24 ha S i v u 4 41

6 Luonnonsuojelulaki Muut erityispiirteet Asiakaspalautteet Kaharinkatu, Herrahaka, Moisio VP Alueen lähellä liito-oravan pesiä Mahdolliset kolopuut tarkistettava ja varmistettava liito-oravan elinympäristön säilyminen. Toivottu huonokuntoisten puiden poistoa Hiekkakenttää reunustaa metsä, jossa huonokuntoisia puita n.10-15kpl. Poistetaan huonokuntoiset puut Hakkuutähteet korjataan pois 0,25 ha S i v u 5 41

7 Mittumaarintie, Kapernauminpuisto, Yli-maaria VP Asiakaspalautteet - Ylitiheä puusto harvennetaan Väljennyshakkuu Hakkuutähteet korjataan pois 0,05 ha S i v u 6 41

8 Kylmäahkonkadun leikkipaikka. Jäkärlänpuistikko UL, P Asiakaspalautteet Asukkaat toivoneet alueen siistimistä Alue on kuusivaltaista metsää, jossa kohtalaisesti pystyyn kuolleita, sekä konkelossa olevia puita. Poistetaan pystykuolleet puut polkujen varsilta, kauempana poluilta ne voidaan jättää pystyyn. Poistetaan konkelot Hakkuutähteet korjataan pois. Osa rungoista olisi syytä jättää maastoon niille sopiviin paikkoihin 0,29 ha S i v u 7 41

9 Vuorenpäänpuisto VL, P Asiakaspalautteet Isännöitsijä toivonut taloyhtiön välittömässä läheisyydessä olevien puiden harvennusta Kiinteistön länsi puoli rajautuu seinästä kaupungin maalle. Aleen puiden oksat ylettyvät katolle. Poistetaan alueelta vaaralliset puut ja tehdään tilaa jalopuille. Länsipäädyssä haittaavat oksat pois. Polkujen varrelta voidaan tehdä lievää raivausta Hakkuutähteet korjataan pois 0,16 ha S i v u 8 41

10 Pulmussuontie 39-41, Valkiasvuori P Asiakaspalautteet Asukas on toivonut puiden kaatoa, osa kallistunut hieman Alueella kasvaa mäntyjä, puiden seassa kasvaa myös pähkinäpensaita Kaadetaan vioittuneet ja kallistuneet puut pois ja samalla luodaan lisää tilaa pähkinäpensaille Asukas on luvannut kerätä hakkuutähteet pois. 0,03 ha S i v u 9 41

11 Luonnonsuojelulaki Muut erityispiirteet Asiakaspalautteet Suolakankare P Viime suunnitelmasta, toivottu voimakkaampaa harvennusta Toivottu alueen harvennusta Varttunutta haapametsää Avataan maisemaa harventamalla Hakkuutähteet kerätään pois 0,08 ha S i v u 10 41

12 S i v u 11 41

13 Itäinen alueurakka (ha) Metsänhoidollinen peruste Asukaspalaute Muuta Asemakaavan ulkopuolella Tallgreninpuisto 0,04 x Raadinkatu 0,31 x Talikkokatu 0,39 x x Peurakatu 0,25 x x Erik Julinin Puisto 0,52 x x Frantsinpuisto 0,19 x yhteensä 1,7 yht. 1,66 1,16 Sopimuksen mukainen ha/vuosi 1.5 S i v u 12 41

14 Tallgreninpuisto VP Asiakaspalautteet Taloyhtiö toivonut puiden poistoa Puusto pääosin raitaa, kasvavat ryhmittäin ja harvassa. Poistetaan muutamia lähellä kiinteistöä olevia raitoja, sekä huonokuntoiset Hakkuutähteet korjataan pois. 4 runkoa jätetään maastoon niille sopiviin paikkoihin. 0,04 ha S i v u 13 41

15 Raadinkatu, Permanpuisto VP Muut erityispiirteet Yleiskaavaluonnos 2029, ekologinen yhteystarve. Asiakaspalautteet - Pieni metsäalue, jossa runsaasti huonokuntoisia sekä kuolleita puita lähellä polkua. Kaadettavat puut merkataan. Kaadetaan merkatut puut n. 10 kpl. Hakkuutähteet korjataan pois. 4 runkoa jätetään maastoon niille sopiviin paikkoihin. 0,31 ha S i v u 14 41

16 Talikkokatu, Paaskunnanpuisto P Muut erityispiirteet Alueella runsaasti pähkinäpensaita, ei kuitenkaan täytä ls-vaatimuksia. Asiakaspalautteet - Alueella on joitain kaatuneita ja huonokuntoisia raitoja sekä runsaasti pähkinäpensaita. Poistetaan huonokuntoiset raidat sekä karsitaan kaatuneet raidat. Pähkinäpensaiden ympäriltä poistetaan haitallinen kasvillisuus. Parannetaan pähkinäpenseiden valo-olosuhteita poistamalla joitain isompia puita niiden vierestä. Hakkuutähteet korjataan pois. Raidan rungot voidaan jättää maastoon niille sopiviin paikkoihin. Polkujen varsilta kaikki siivottava. 0,39 ha S i v u 15 41

17 Luonnonsuojelulaki Muut erityispiirteet Asiakaspalautteet Peurankatu, Kontionpuisto EV Liito-oravan suojelu Kyseisellä kuviolla tehty liito-orava havainto. Tarkistettava rajat, rajautuu yksityismaille. Mahdolliset kolopuut tarkistettava ja varmistettava liito-oravan elinympäristön säilyminen. Asukas toivonut ylitiheän puuston harvennusta Alue on sekapuustoinen ja eri-ikärakenteinen. Alikasvos on kärsinyt jo pidemmän aikaa varjostuksesta Suoritetaan laatuharvennus. Kaikki lehtipuut, sekä isommat kuuset jäävät hoidon ulkopuolelle. Vapautetaan tilaa hyville kuitupuille. Hakkuutähteet kerätään pois 0,25 ha S i v u 16 41

18 Erik Julinin Puisto, Trällipuisto VL, VL Asiakaspalautteet Asukas oli huolissaan alueen huonokuntoisista puista Alueella on katkenneita ja huonokuntoisia ja kuolleita pystypuita Poistetaan huonokuntoiset puut ja puita niin että alikasvos voi kehittyä. Riskipuiden poisto Hakkuutähteet kerätään pois 0,52 ha S i v u 17 41

19 Frantsinpuisto VL Muut erityispiirteet Alue rajautuu muinaismuistojäännösalueelle. Mahd. hevosmetsurikohde Asiakaspalautteet - Haapavaltainen metsä, jossa esiintyy hieman myrskytyhoja Poistetaan huonokuntoiset puut ja puita niin että alikasvos voi kehittyä. Hakkuutähteet kerätään pois 0,19 ha S i v u 18 41

20 Eteläinen alueurakka (ha) Metsänhoidollinen peruste Asukaspalaute Muuta Asemakaavan ulkopuolella Ispoisten puistotie 0,20 x Haritun puistotie Yksikköhinnoittelu x Ravaksenkatu 0,18 x Kaukselankatu ,04 x Kakkaraistenpuisto 0,47 x Toijaistenmetsä x 0,70 Pohjanmaankatu 0,40 x Munstenpellonkatu 0,18 x Hevosenkenkä 0,05 x x yhteensä 1,50 yht. 1,22 1,05 Sopimuksen mukainen ha/vuosi 1.5 S i v u 19 41

21 Ispoisten puistotie, Rosanpuisto P Asiakaspalautteet Taloyhtiö toivonut takapihan edustalla olevien havupuiden poistoa. Taloyhtiön takana kasvaa kaksi kuusta ja 4 siperianpihtaa. Puut merkitty. Kadun varrelle ulottuvien oksien poisto ja mahd. huonokuntoisten puiden kaato Poistetaan merkatut puut Hakkuutähteet korjataan pois 0,20 S i v u 20 41

22 Luonnonsuojelulaki Muut erityispiirteet Asiakaspalautteet Korukivenpuisto, Haritun puistotie VL Tiedustelu taloyhtiöltä ja läheiseltä omakotitalolta Asukkaat toivoneet alueen siistimistä Puistotien varsi on epäsiisti. Asuntojen välissä oleva kuusikko on huonossa kunnossa. Siistitään tienvarren reunalta katkenneet raidat pois. Asutusten välissä kasvaa huonokuntoisia kuusia 7 kpl Hakkuutähteet korjataan pois Yksittäinen puu 0,22 ha S i v u 21 41

23 Luonnonsuojelulaki Muut erityispiirteet Asiakaspalautteet Ravaksenkatu, Maunulanmetsä VM Alikasvoksena pähkinäpensaita Asukkaat toivoneet alueen siistimistä Isompien puiden poistoa Alikasvosta vapautetaan isompien puiden varjostuksesta, ensisijaisena tammen ja pähkinäpensaan elvyttäminen Hakkuutähteet korjataan pois 0,18ha S i v u 22 41

24 Kaukselankatu, Kaukselanpuisto P Asiakaspalautteet Asukkaat toivoneet varjostavien ja isojen kuusien poistoa Kohteella on merkattu 5 kuusta, jotka on syytä poistaa Poistetaan kuuset Hakkuutähteet korjataan pois 0,04ha S i v u 23 41

25 Kakkaraistenpuisto VL Luonnonsuojelulaki Jalopuumetsä Asiakaspalautteet Palaute aliurakoitsijalta Jalopuumetsä, joka koostuu vaahterasta. Pääpuulaji haapa. Poistetaan huonokuntoiset ja vaahteroita haittaavat haavat. Muutama tekopökkelö tehdään. Pyritään säästämään kaikki kolopuut. Oksa,- ja latvamassa kerätään. Runkoja jätetään monimuotoisuutta lisäämään. Kohtalainen 0,42ha S i v u 24 41

26 Toijaistenmetsä Ei kaavaa Asiakaspalautteet - Istutettu kuusimetsä, entinen pelto Suoritetaan yläharvennus, poistetaan kuusitukkipuita ja jätetään hyvät kuitupuut pystyyn. Tavoitteellinen pohjapinta-ala 18 m 2 /ha. Oksa,- ja latvamassa kerätään. Runkoja jätetään monimuotoisuutta lisäämään. 0,70ha S i v u 25 41

27 Luonnonsuojelulaki Muut erityispiirteet Asiakaspalautteet Pohjanmaankatu, Kakkaraistenpuisto VL Tehtävä lehdelliseen aikaan. Taloyhtiö on toivonut alueen siistimistä Mäntyvaltaista metsää, jossa alikasvoksena pääasiassa pihlajia. Seassa myös pähkinäpensasta. Parannetaan näkyvyyttä polkujen reunoilta hakkuutähteet kerätään pois 0,39ha S i v u 26 41

28 Munstenpellonkatu, Lauritsanpuisto VL Asiakaspalautteet Taloyhtiö on toivonut alueen siistimistä Alueella kuolleita kuusia, varjoinen Poistetaan huonokuntoiset ja kuolleet puut, tehdään tilaa alikasvokselle, jossa esiintyy mm. pänkinäpensasta Oksa,- ja latvamassa kerätään. Osa rungoista jätetään monimuotoisuutta lisäämään. 0,13ha S i v u 27 41

29 Hevosenkenkä, Kastaripuisto PL Asiakaspalautteet Asukas toivonut varjostavien puiden poistoa Alue haapavaltainen, mukana myös kolopuita. Ei merkkejä liito-oravasta. Kaadettavat puut merkattu Kolopuut säästetään, poistetaan 5 kpl Oksa,- ja latvamassa kerätään. Osa rungoista jätetään monimuotoisuutta lisäämään. 0,05ha S i v u 28 41

30 Läntinen alueurakka pinta-ala (ha) Metsänhoidollinen peruste asukaspalaute muuta Asemakaavan ulkopuolella Sudenkorennonkuja Yksikköhinnoittelu x Aunelantie 0,27 x Laivanrakentajanpuisto 0,33 x Mälikkälän kävelyreitistö x 1,75 Paakarlanpuisto 0,65 x Suikkilanpuisto 0,22 x Tammispaltanpuisto 0,03 x yhteensä 1,5 yht. 2,92 0,33 Sopimuksen mukainen ha/vuosi 1.5 S i v u 29 41

31 Sudenkorennonkuja, Paakarlanpuisto P Asiakaspalautteet Asukas on toivonut tontin rajalla kasvavien koivujen poistoa Kaupungin puolella, tontin rajan tuntumassa kasvaa neljä varttunutta koivua Poistetaan alueelta tarvittava puusto Hakkuutähteet korjataan pois Kohtalainen Yksittäisiä puita S i v u 30 41

32 Aunelantie, Pahaniemenpuisto P Asiakaspalautteet - Alueella runsaasti pystylahopuuta Polun ja teiden reunoilta pystylahopuut kaadetaan maahan Osa hakkuutähteestä korjataan pois 0,27 ha S i v u 31 41

33 Luonnonsuojelulaki Muut erityispiirteet Asiakaspalautteet Laivanrakentajanpuisto P rajautuu eteläpuolelta polusmäen jalopuumetsikkö ja pähkinäpensaslehtoon Asukkaat toistuvasti valitelleet alueen siistittömyydestä Alueella kohtalaisesti huonokuntoisia sekä lahoja puita polun varrella. Alue myös roskattu. Huonokuntoiset puut kaadetaan, edesautetaan pähkinäpenseiden elinoloja. Alue siistitään roskista. Kaadettujen puiden oksat ja latvamassa kerätään pois. Voidaan hakettaa ja levittää alueen poluille. Puiden rungot voidaan jättää maastoon niille sopiviin paikkoihin. 0,33 ha S i v u 32 41

34 Mälikkälän kävelyreitistö Yleiskaava, EM Asiakaspalautteet - Mälikkälän kävelyreitin metsänreuna on paikoitellen ryteikköinen. Alueella kasvaa isoja tammia, jotka ovat muun kasvillisuuden peitossa. Kärsii liiasta varjostuksesta. Poistetaan varjostava ja tammea haittaava puusto. Parannetaan valo-olosuhteita. Avataan maisemaa niin, että jokainen tammi näkyisi kävelyreitille hyvin. Alikasvosta tulee säästää. Hakkuutähteet kerätään pois 1,75 ha S i v u 33 41

35 Paakarlanpuisto P Muut erityispiirteet Alueella tammia Asiakaspalautteet - Länsikaareen rajautuva metsä, jossa kuolleita pystypuita, sekä liiallisesta tiheydestä kärsiviä tammia. Poistetaan varjostava ja tammea haittaava puusto. Parannetaan valo-olosuhteita. Avataan maisemaa, poistetaan mahd. vaaraa aiheuttavat kuolleet pystypuut. Siistitään tienvarsi Osa rungoista jätetään maastoon 0,65 ha S i v u 34 41

36 Suikkilanpuisto P Asiakaspalautteet - Puiston reuna rajautuu leikkipaikkaan. Alueella jonkin verran huonokuntoisia puita. Säästettävä kolopuut ja pesäpuut. Poistetaan huonokuntoiset puut leikkipaikan välittömästä läheisyydestä. Noin kymmenen runkoa. Osa rungoista jätetään maastoon 0,22 ha S i v u 35 41

37 Tammispaltanpuisto VL Asiakaspalautteet - Tien vieressä, louhitun kallion juurella kasvaa 2-3 metrisiä lehtipuita, jotka osittain ulottuvat tielle. Poistetaan kaikki tienvierustalta oleva pienpuusto. Hakkuutähde kerätään pois 0,03 ha S i v u 36 41

38 Keskustan alueurakka pinta-ala (ha) Metsänhoidollinen peruste asukaspalaute muuta Asemakaavan ulkopuolella Samppalinnanpuisto 0,21 x Tuomaanpuisto 0,17 x Arvinkatu 0,84 x Isoheikkilän puisto 0,03 x yhteensä 1,25 yht. 1,22 0,03 Sopimuksen mukainen ha/vuosi - S i v u 37 41

39 Samppalinnan vuori VP Asiakaspalautteet - Puusto on valtaosaltaan jalopuuta. Puissa huonokuntoisia oksia, ja ylitiheää pensaikkoa. Poistetaan huonokuntoiset oksat ja raivataan osa pensaskerroksesta. Hakkuutähteet kerätään pois 0,21ha S i v u 38 41

40 Luonnonsuojelulaki Muut erityispiirteet Asiakaspalautteet Tuomaanpuisto, tenniskentän ympäristö VP Jalopuustoa Yliopistolta oltiin huolissaan tenniskentän reunoilla kasvavien puiden kunnosta. Puusto on jalopuuta, osa kaatunut tai kallistunut tenniskenttään päin. Kaadetaan vaaralliset puut, osaa puustoa kevennetään huonokuntoisten oksien poistolla. Suuremmat oksat ja rungon pätkät olisi syytä jättää maastoon, niille sopiville paikoille 0,17ha S i v u 39 41

41 Arvinkatu. Mathilda Wreden puisto, Korkeavuori VP, VP-1/RKY Asiakaspalautteet Alueella runsaasti kuolleita/pystyyn kuivuneita puita Lehtipuuvaltainen alue, jossa runsaasti kuolleita ja huonokuntoisia puita. Kaadettavat puut merkitty, yht. 16 kpl Kaadetaan merkityt puut Suuremmat oksat ja rungon pätkät olisi syytä jättää maastoon, niille sopiville paikoille 0,84ha/yksikköhinnoittelu S i v u 40 41

42 Isoheikkilän puisto, Väisälantie 7 P Asiakaspalautteet Taloyhtiön isännöitsijä on toivonut alueen siistimistä Suurten puiden lomassa runsaasti alikasvosta. Pääasiassa haapaa ja pihlajaa. Raivataan alikasvosta, avarretaan maisemaa. Alikasvoksessa jo vakiintuneet puut jätetään. Rajautuu umpeenkasvaneeseen perinnemaisemakohteeseen. Hakkuutähde kerätään pois 0,03 ha S i v u 41 41

PUISTOMETSIEN HOITO-OHJELMA

PUISTOMETSIEN HOITO-OHJELMA PUISTOMETSIEN HOITO-OHJELMA TURUN KAUPUNKI, KIINTEISTÖLIIKELAITOS 2017-2018 Juha Mäkitalo, Anu Nuora, Aki Männistö, Timo Vahala PUISTOMETSÄOHJELMA Puistometsäohjelma sisältää lähinnä asemakaavoitetuilla

Lisätiedot

PUISTOMETSIEN JA LUONNONSUOJELUALUEIDEN HOITO OHJELMA 2014 2015. Kiinteistöliikelaitos Anu Nuora Aki Männistö Juha Mäkitalo

PUISTOMETSIEN JA LUONNONSUOJELUALUEIDEN HOITO OHJELMA 2014 2015. Kiinteistöliikelaitos Anu Nuora Aki Männistö Juha Mäkitalo PUISTOMETSIEN JA LUONNONSUOJELUALUEIDEN HOITO OHJELMA 2014 2015 Kiinteistöliikelaitos Anu Nuora Aki Männistö Juha Mäkitalo Paakarlanpuisto JÄÄNYT KESKEN 2013-2014! Puistoalue Toivottu alueen harventamista

Lisätiedot

Metsänhoitotyöt kuvioittain

Metsänhoitotyöt kuvioittain Sivu 17 5.4.2019 Metsänhoitotyöt kuvioittain 794 Taimikonharvennus 2020 0,2 78 797 Nuoren metsän kunnostus 2020 0,2 185 Mahdollisesti liito-oravalle soveltuva alue.sekapuustoisuus säilytetään. 801 Nuoren

Lisätiedot

Hoidon periaatteet ja yksityiskohdat

Hoidon periaatteet ja yksityiskohdat TOISPUOLISENPUISTON JA SILAPUISTON HOITOSUUNNITELMA Yleistä Suunnitelma käsittää Raudikonkujan ja Raudikonkadun välisen sekä Silakadun ja Hussankadun väliset puistoalueet. Yleisellä tasolla suunnitelman

Lisätiedot

Kiinteistöliikelaitos Anu Nuora Juha Mäkitalo. Puistometsien ja luonnonsuojelualueiden hoito-ohjelma 2013-2014

Kiinteistöliikelaitos Anu Nuora Juha Mäkitalo. Puistometsien ja luonnonsuojelualueiden hoito-ohjelma 2013-2014 Kiinteistöliikelaitos Anu Nuora Juha Mäkitalo Puistometsien ja luonnonsuojelualueiden hoito-ohjelma 2013-2014 Muut erityispiirteet: Kotimetsä Lähivirkistysalue, luonnonpuisto Luontoselvitykset - Alueen

Lisätiedot

Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26

Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26 Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/26 101 0,70 Kuivahko kangas Taimikko yli 1,3 m Kataja Avoin alue ja näkymä (B4) Myös kelirikon aikana Rauduskoivu

Lisätiedot

Liite 9 kohtaiset suunnitelmataulukot 1/3 kuvioiden perustiedot 1/10 1 0,0563 2 04 1 32 20 29 91 Omakotitalotonttien välinen lähimetsä. Komea vanha männikkö, alla kuusikko 2 0,0356 3 04 1 26 20 25 114

Lisätiedot

Myllypuron, Puotinharjun ja Roihupellon aluesuunnitelman luonnonhoidon osuus

Myllypuron, Puotinharjun ja Roihupellon aluesuunnitelman luonnonhoidon osuus Myllypuron, Puotinharjun ja Roihupellon aluesuunnitelman luonnonhoidon osuus Metsien hoito Hoidon bruttopinta-ala on vajaa puolet (62 ha) koko alueen luonnonmukaisten alueiden pinta-alasta (n. 141 ha).

Lisätiedot

SOMERON KOKKAPÄÄN LUONNONHOITOSUUNNITELMA

SOMERON KOKKAPÄÄN LUONNONHOITOSUUNNITELMA SOMERON KOKKAPÄÄN LUONNONHOITOSUUNNITELMA LUONNONHOITO-LIFE Tammikuu 2015 Helena Lunden Metsähallitus Etelä-Suomen luontopalvelut Someron Kokkapään luonnonhoitotyöt ja toimenpidesuunnitelma ovat osa luonnonhoito-life

Lisätiedot

Alemmassa kerroksessa kasvaa n 10 m pihlajaa joka on suurelta osin aika ränsistynyttä ja varsinkin kuvion reunoilla raitaa ja harmaaleppää.

Alemmassa kerroksessa kasvaa n 10 m pihlajaa joka on suurelta osin aika ränsistynyttä ja varsinkin kuvion reunoilla raitaa ja harmaaleppää. HAULITORNIN-TIPOTIEN PUISTOMETSÄSUUNNITELMA Suunnitelma käsittää Pispalan valtatien ja Ratakadun välisen alueen Haulitornista itään. Tavoitteena on avata näkymiä Pispalan valtatieltä ja sen vierellä kulkevalta

Lisätiedot

Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18

Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18 Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/18 126 0,69 Tuore kangas Uudistuskypsä metsikkö Mänty Ulkoilu- ja virkistysmetsä (C2) Vain kun maa on

Lisätiedot

Metsäohjelma 2016 16.11.2015

Metsäohjelma 2016 16.11.2015 Metsäohjelma 2016 16.11.2015 Espoon kaupunki 2015 Metsäohjelma 2016 1 Yhteenveto Tähän metsäohjelmaan on koottu Espoon kaupungin metsissä vuoden 2016 aikana tehtävät hakkuu- ja hoitotyöt. Vuosityöohjelman

Lisätiedot

20 % havupuita 80 % lehtipuita 50 % havupuita 50 % lehtipuita. Rauduskoivu, kuusi, kataja, tukevarakenteiset lehtipensaat

20 % havupuita 80 % lehtipuita 50 % havupuita 50 % lehtipuita. Rauduskoivu, kuusi, kataja, tukevarakenteiset lehtipensaat 3052 Hoitoluokka Lähimetsä Ravinteisuus Tuore Kaavamerkintä Sijainti Hoitotavoite Kohteelle suoritetaan istutustaimien kasvuunlähdön turvaamiseksi mekaaninen heinäntorjunta. Alue on erittäin voimakkaasti

Lisätiedot

VAAKONPUISTON PUISTOMETSÄSUUNNITELMA

VAAKONPUISTON PUISTOMETSÄSUUNNITELMA VAAKONPUISTON PUISTOMETSÄSUUNNITELMA Suunnitelma käsittää Vaakkolammin pohjois- ja länsipuolella olevat puiston metsäiset osat. Alue on vilkkaassa virkistyskäytössä ja kuuluu VHT 14:n mukaisessa luokituksessa

Lisätiedot

Turun kaupunki Kiinteistöliikelaitos Puistometsien hoito-ohjelma

Turun kaupunki Kiinteistöliikelaitos Puistometsien hoito-ohjelma Turun kaupunki Kiinteistöliikelaitos Puistometsien hoito-ohjelma 2016-2017 20.10.2016 Turun Kiinteistöliikelaitos Juha Mäkitalo Anu Nuora Aki Männistö PUISTOMETSÄOHJELMA Puistometsäohjelma sisältää lähinnä

Lisätiedot

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 TUTKIMUSRAPORTTI 5.4.2017 RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 Riihimäen kaupunki Tekijä: Laura Ahopelto SISÄLLYS 1 Johdanto... 4 2 Menetelmä... 5 3 Tulokset... 5 4 Muita

Lisätiedot

Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma

Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma 1.10.2015 Helsingin kaupunki Rakennusvirasto Keskuspuiston ulkoilumetsiä hoidetaan luonnonmukaisesti

Lisätiedot

Luonnonhoidon hankehaku

Luonnonhoidon hankehaku Sivu 1 Luonnonhoidon hankehaku Luonnonhoidon alueellinen suunnitelma Yhteenveto Tulostuspäivämäärä: 10.10.2018 Palvelualue: Eteläinen palvelualue Suunnitelma, nimi: Keräkankareen paahderinteet Suunnittelija:

Lisätiedot

Kuviokirja Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. Hakkuu. tua 10,9. Kasvu. Hakkuu. Kui- tua. tua 7,5. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä

Kuviokirja Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. Hakkuu. tua 10,9. Kasvu. Hakkuu. Kui- tua. tua 7,5. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä Kunta Alue Ms 593 463 95 kirja 2019 Sivu 1 / 6 Kunta 593 Alue 463 Ms 95 METSÄPELTO II jne. Vallitseva jakso 51 21 566 22 19 186 85 96 10,9 52 12 297 23 19 111 70 39 6,3 52 3 87 20 18 25 11 13 1,4 Rauduskoivu

Lisätiedot

Espoon omistukseen siirtyneelle, 7,49 hehtaarin kokoiselle alueelle, seitsemän (7) hakkuukuvion metsänhakkuut seuraavasti:

Espoon omistukseen siirtyneelle, 7,49 hehtaarin kokoiselle alueelle, seitsemän (7) hakkuukuvion metsänhakkuut seuraavasti: ESPOON KAUPUNGIN KAUPUNKITEKNIIKAN KESKUKSEN luonnonhoito on hakenut maisematyölupaa (2017-1306) Leppävaaraan Sotatuomarin- ja Kenttäpäällikönpuistojen (51 P 57, 51 P 77 ja 51 E 17) metsänhakkuisiin Mestarintien

Lisätiedot

3934/ /2014. Metsätyöohjelma

3934/ /2014. Metsätyöohjelma 3934/14.03.02/2014 Metsätyöohjelma 2015 Espoon kaupunki 2014 Metsätyöohjelma 2015 1 (15) Yhteenveto Metsätyöohjelma 2015 on C-hoitoluokkien vuosityöohjelma, jonka ovat koonneet Espoon kaupunkitekniikka

Lisätiedot

Kuviotiedot Kunta Alue Ms pääpuulaji. Monimuotoisuus ja erityispiirteet C1 Lähimetsä Osin aukkoinen. Monimuotoisuus ja erityispiirteet

Kuviotiedot Kunta Alue Ms pääpuulaji. Monimuotoisuus ja erityispiirteet C1 Lähimetsä Osin aukkoinen. Monimuotoisuus ja erityispiirteet Kunta Alue Ms 169 1 3 Kuvio Pa, ha Kasvupaikka ja Kuviotiedot 2016 Sivu 1 / 15 Kunta 169 Alue 1 Ms 3?? jne. Lohko 1 123 0,7 Kuiva kangas ja vastaava suo Nuori kasvatusmetsikkö 40 59 41 8 0 0 0 19 7 2 2

Lisätiedot

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Etelä-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,

Lisätiedot

Träskendan kartanopuiston (luonnonsuojelualueen) hoito- ja käyttösuunnitelma

Träskendan kartanopuiston (luonnonsuojelualueen) hoito- ja käyttösuunnitelma Luonnos 14.12.2009 / Virpi Sahi Träskendan kartanopuiston (luonnonsuojelualueen) hoito- ja käyttösuunnitelma Suunnitelman ja toteutuksen vertailua kuvioittain joulukuu 2009 Yleistä hoito- ja käyttösuunnitelmasta

Lisätiedot

Liite 1. Mustavuoren maastokatselmuksen muistio

Liite 1. Mustavuoren maastokatselmuksen muistio Liite. Mustauoren aastokatseluksen uistio Aika Paikka Läsnä.. klo 9.. Siuruainen Antti Mikkola Jyri Metsäsuunnittelija Järjestöedustaja Koollekutsuja Mustauoren aastokäynnin uistio Luontojärjestöt ehdottiat

Lisätiedot

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Kantakaupungin yleiskaava Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Skolbackavägen 70 GSM: 050-5939536 68830 Bäckby info@essnature.com Finland 9. Biskop- Fattigryti

Lisätiedot

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee 25.05.2016 Luontoselvitys, Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee kiinteistön 635 432-3-108 Kalliomäki muinaisjäännösinventointi

Lisätiedot

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Seija Väre 25.5.2009 1 (5) RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Asemakaava-alue sijaitsee Pyhäjärven pohjoisrannalla. Maantien eteläpuolella rannalla on omakotitalojen rivi.

Lisätiedot

KANGASALAN LAMMINRAHKAN LIITO-ORAVIEN KULKUYHTEYKSIEN PUUSTON TARKASTELU

KANGASALAN LAMMINRAHKAN LIITO-ORAVIEN KULKUYHTEYKSIEN PUUSTON TARKASTELU KANGASALAN LAMMINRAHKAN LIITO-ORAVIEN KULKUYHTEYKSIEN PUUSTON TARKASTELU Lamminrahkan eteläosan asemakaavaehdotuksen, kaava nro 785 (11.12.2018) liito-oravan kulkuyhteyksien (1-6) nykytilanne tarkistettiin

Lisätiedot

Toimenpiteet kuvioittain

Toimenpiteet kuvioittain Toimenpiteet kuvioittain Alaharvennus 24.0 (1 ha, mänty, ppa 26m 2 ) Toimenpide: Männikön alaharvennus - Minimi pohjapinta-ala 10m 2 - Poistetaan pienempiä puita alaharvennuksella, monimuotoisuuden kannalta

Lisätiedot

Kuviokirja 2012. Kasvu tua. Hakkuu. Kui- tua 7,5. --------- Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuu. Kui- Kasvu. tua.

Kuviokirja 2012. Kasvu tua. Hakkuu. Kui- tua 7,5. --------- Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuu. Kui- Kasvu. tua. Kunta Alue Ms 694 1 10 kirja 2012 Osa 8 Sivu 1 / 62 paikka Kunta 694 Alue 1 Ms 10 MÄNTYNIEMI II jne. 10 1 0,8 ha Metsämaa Kangas Lehtomainen kangas ja vastaava suo 04 Uudistuskypsä metsikkö Vallitseva

Lisätiedot

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS 2016 Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri 2 OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE

Lisätiedot

Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014

Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Timo Pylvänäinen 8.5.2014 Kaavoitus Jyväskylän kaupunki Selvitysalueet Erillisiä selvitysalueita on 16. Ne sijaitsevat Nuutin ja Terttumäen alueella

Lisätiedot

Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019

Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019 Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019 Anne Laita Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 4.4.2019 2 1. Johdanto Tämä selvitys on toteutettu Kuohun osayleiskaavan pohjatiedoksi.

Lisätiedot

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Pohjois-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,

Lisätiedot

Pituus: % havupuita 50 % lehtipuita. Koivukuitua 0,0 Lehtikuitua 0,0 Sellupuuta 0,0 0,0

Pituus: % havupuita 50 % lehtipuita. Koivukuitua 0,0 Lehtikuitua 0,0 Sellupuuta 0,0 0,0 1262 Hoitoluokka Lähimetsä Ravinteisuus Rehevä Kaavamerkintä Sijainti Hoitotavoite Kohteelle suoritetaan istutustaimien kasvuunlähdön turvaamiseksi mekaaninen heinäntorjunta. Alue on erittäin voimakkaasti

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS 1 1. Selvityksen taustoja Destia Oy tilasi tämän selvityksen Luontoselvitys Kotkansiiveltä 29.2.2008. Selvitys

Lisätiedot

KONGINKANGAS. Lohko Kuvio Ala Kasvupaikka maalaji Kehitysluokka. 21 1 0,2 kangas, lehtomainen kangas hienoainesmoreeni 3

KONGINKANGAS. Lohko Kuvio Ala Kasvupaikka maalaji Kehitysluokka. 21 1 0,2 kangas, lehtomainen kangas hienoainesmoreeni 3 KONGINKANGAS Konginkankaan taajama koostuu kuvioista 1-3 ja 5-19. Alueen kaavamerkinnät ovat VL, VU, VP ja VK. Alueen kaikki kuviot ovat asutuksen välittömässä läheisyydessä. Hoitoluokitukseltaan kuviot

Lisätiedot

Puistometsien hoito-ohjelma

Puistometsien hoito-ohjelma Puistometsien hoito-ohjelma 2015-2016 9.11.2015 Turun Kiinteistöliikelaitos Juha Mäkitalo Anu Nuora Aki Männisto Ylikonsankuja Katualue Muut erityispiirteet: - Virusmäentie 11 ja 13 rakennusten ja Ylikonsankujan

Lisätiedot

Maskun hautausmaan maisemakävely

Maskun hautausmaan maisemakävely Maskun hautausmaan maisemakävely 28.9.2016 Maskun hautausmaalla järjestettiin maisemakävely kesiviikkona 28.9.2016. Mukana oli 10 kävelijää ja keskustelu puiden uudistamisesta kävi vilkkaana. Maisemakävelyn

Lisätiedot

Maskun kirkonmäen metsäalueiden hoitosuunnitelma

Maskun kirkonmäen metsäalueiden hoitosuunnitelma 1 (6) Terhi Ajosenpää, ProAgria Länsi-Suomi/Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset Santtu Raimoranta, MHY Lounametsä Maskun kirkonmäen metsäalueiden hoitosuunnitelma Suunnitelman kohteet Hoitosuunnitelman

Lisätiedot

Metsätalous TOT 10/2003. Metsuri jäi puun alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Metsätalous 02. Puun kaataminen. Moottorisaha TOT-RAPORTTIEN HYÖDYNTÄMINEN

Metsätalous TOT 10/2003. Metsuri jäi puun alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Metsätalous 02. Puun kaataminen. Moottorisaha TOT-RAPORTTIEN HYÖDYNTÄMINEN TOT-RAPORTTI Metsuri jäi puun alle 10/03 TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus 56-vuotias metsuri NN oli kaatamassa suurta kuusta, joka oli kaatuessaan osunut lahoon koivuun. Koivu oli katkennut noin

Lisätiedot

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Markku Nironen 19.04.2016 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 3 ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVAT... 2 3.1 LIITO-ORAVAT 2009...

Lisätiedot

Håkansbölen kartanon työväenmäki Matti Liski ja Niina Alapeteri Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy PUUT 29.1.2008 LIITE 2 nro alue nro laji Suomalainen nimi halkaisija (cm) kuntoluokk a ikäluokka Muut

Lisätiedot

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 Marko Vauhkonen 12.5.2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 4 3 TULOKSET... 5 4 SUOSITUKSET...

Lisätiedot

Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma

Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma 13.5.2015 Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma Tarkastelualue Tarkastelualue sijaitsee Espoon Haukilahdessa. Alue on pääosaltaan asemakaavan Toppelundinpuistoa, ranta-alueen nimi on Toppelundinranta.

Lisätiedot

NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018

NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 Nanson Kiinteistöt Oy Melkonkatu 24 00210 Helsinki NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN

Lisätiedot

LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS

LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS PIRKKALA, NIEMENMAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 253 Marko Vauhkonen 29.5.2019 LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS PIRKKALA, NIEMENMAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 253 Sisällys

Lisätiedot

Lahon aste Yhteensä Pysty- Maa- Yhteensä Pysty- Maa-

Lahon aste Yhteensä Pysty- Maa- Yhteensä Pysty- Maa- Liitetaulukko 43. Kuolleen puuston tilavuus lahon asteen mukaan metsä- ja kitumaalla. Ahvenanmaa Mänty 110 29 139 16 13 29 10 22 32 0 10 10 6 137 80 216 Kuusi 65 24 89 24 19 43 5 13 18 0 10 10 12 94 78

Lisätiedot

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 29.6.2015 Kaupunkirakennepalvelut Johdanto Liito-orava kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) lajeihin, joiden suojelu on toteutettu luonnonsuojelulain 49.1

Lisätiedot

Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Liite 13: Kuvioluettelo

Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Liite 13: Kuvioluettelo Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2014 2024 Liite 13: Kuioluettelo 05.12.2014 Siu 1 ESPOO / Alue 1 / Metsäsuunnitelma 34 / Lillhemt / Palsta 1 / Lohko 34 Kuio Kuioluettelo Kasupaikka ja kehitysluokka

Lisätiedot

Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme

Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimikonhoito Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimitermejä Pieni taimikko: keskipituus alle 1,3 metriä Varttunut taimikko: keskipituus yli 1,3 metriä, keskiläpimitta alle 8 cm Ylispuustoinen

Lisätiedot

Epoon asemakaavan luontoselvitys

Epoon asemakaavan luontoselvitys Epoon asemakaavan luontoselvitys Porvoon kaupunki Kaupunkisuunnittelu Huhtikuu 2014 Lotta Raunio 1. Johdanto Tämä luontoselvitys koostuu olemassa olevan tiedon kokoamisesta sekä maastokäynneistä ja se

Lisätiedot

KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS

KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS 2.7.2014 Outi Tuomivaara, hortonomi ylempi AMK Kempeleen kunta 2 JOHDANTO Kempeleen Riihivainiolle on käynnistynyt asemakaavan laajennus, jonka pohjaksi on

Lisätiedot

METSO KOHTEEN LIITTEET

METSO KOHTEEN LIITTEET METSO KOHTEEN LIITTEET xxxxxx, xxx-xxx-x-xx 1 Tilan xxxx omistus 2 2 Suojeluun esitettävän metsän kasvupaikka- 2-7 ja puustotiedot kuvioittain 3 Karttarajaus 7 4 Suojelualueen lyhyt kuvaus 8 5 Kohteen

Lisätiedot

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 Marko Vauhkonen 18.5.2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 3 TULOKSET... 4 4 SUOSITUKSET...

Lisätiedot

Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013

Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013 Harvennus- ja päätehakkuut Matti Äijö 9.10.2013 1 METSÄN HARVENNUS luontainen kilpailu ja sen vaikutukset puustoon harventamisen vaikutus kasvatettavaan metsään (talous, terveys) päätehakkuu ja uudistamisperusteet

Lisätiedot

SIGURDSIN POHJOISEN PÄHKINÄPENSASLEHDON HOITOSUUNNITELMA

SIGURDSIN POHJOISEN PÄHKINÄPENSASLEHDON HOITOSUUNNITELMA SIGURDSIN POHJOISEN PÄHKINÄPENSASLEHDON HOITOSUUNNITELMA Esa Lammi 5.11.2018 SIGURDSIN POHJOISEN PÄHKINÄPENSASLEHDON HOITOSUUNNITELMA Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja maastokäynti... 3 3 Alueen

Lisätiedot

Kankaan liito-oravaselvitys

Kankaan liito-oravaselvitys Kankaan liito-oravaselvitys 2017 Anni Mäkelä Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 4.7.2017 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 1.1 Liito-oravan suojelu... 3 1.2 Liito-oravan biologiaa... 3 2.

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; TAPIOLAN LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; TAPIOLAN LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA KIRJE 1 (5) Tiina Peippo Kaupunkitekniikan keskus Luonnonhoitoyksikkö tiina.t.peippo@espoo.fi.fi MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; TAPIOLAN LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

Lisätiedot

NIVALAN-HAAPAJÄRVEN LEHTOJEN LUONNONHOITOHANKE

NIVALAN-HAAPAJÄRVEN LEHTOJEN LUONNONHOITOHANKE NIVALAN-HAAPAJÄRVEN LEHTOJEN LUONNONHOITOHANKE TOIMENPIDESUUNNITELMA 1 (9) Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena on parantaa lehdoille tyypillisen luontaisen lajiston elinmahdollisuuksia kolmessa lehtokohteessa.

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN VIIRINLAAKSON ASEMA- KAAVAN ALUEELLA

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN VIIRINLAAKSON ASEMA- KAAVAN ALUEELLA LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN VIIRINLAAKSON ASEMA- KAAVAN ALUEELLA Selostus maastokäynneistä 8.1. ja 11.1.2014 JOHDANTO JA AIKAISEMMAT HAVAINNOT LIITO-ORAVAN ESIINTYMISESTÄ SUUNNITTELU- ALUEELLA Nurmijärven

Lisätiedot

Kohti riistarikkaita reunoja - vaihettumisvyöhykkeiden hoito

Kohti riistarikkaita reunoja - vaihettumisvyöhykkeiden hoito Kohti riistarikkaita reunoja - vaihettumisvyöhykkeiden hoito Piirroakuvat: Jari Kostet ja Tom Björklund. Valokuvat: Sami Tossavainen Vaihettumisvyöhykkeet Tarkoitetaan kahden erilaisen ekosysteemin reuna-

Lisätiedot

Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus

Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus Poimintahakkuu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Eri ikäisrakenteinen metsän kasvatus Käytetään myös nimitystä jatkuva kasvatus

Lisätiedot

Kaivopuiston puukujanteen uusinta 2006-2010

Kaivopuiston puukujanteen uusinta 2006-2010 24.5.2012 Kari Harju, Metsä- ja viherpäivät 1 Kaivopuiston puukujanteen uusinta 2006-2010 Kaivopuiston itäosa Kylpylänaukio 24.5.2012 Kari Harju, Metsä- ja viherpäivät 2 Kaivopuiston historiaa konsuli

Lisätiedot

LUUNIEMI IISALMI Yleissuunnitelma. Kirkkokatu 8 A 8, Oulu puh (08) , fax (08)

LUUNIEMI IISALMI Yleissuunnitelma. Kirkkokatu 8 A 8, Oulu puh (08) , fax (08) LUUNIEMI IISALMI Yleissuunnitelma Johdanto Luuniemen alueelta on inventoitu luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokas kasvillisuus (kuva alla) ja alueelle on tehty ympäristösuunnitelma vuonna 2006 (Suunnittelukeskus

Lisätiedot

Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle.

Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle. Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle. Tarmo Saastamoinen 2010. Kuva.1 Kaatunut kuusenrunko Nouvanlahdesta. LIITO-ORAVA: Liito-orava (pteromys volans)on

Lisätiedot

Keiteleen itäpuolen RYK liito-oravaselvityksen täydennys

Keiteleen itäpuolen RYK liito-oravaselvityksen täydennys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A VIITASAAREN KUNTA Keiteleen itäpuolen RYK liito-oravaselvityksen 1 (9) Tuomo Pihlaja Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 1.1 Pieni-Toulatin elinpiiri... 1 1.2 Lähteenmäen

Lisätiedot

ETELÄPUISTON JA YMPÄRISTÖN PUUSTOSELVITYS

ETELÄPUISTON JA YMPÄRISTÖN PUUSTOSELVITYS 1 ( 13) ETELÄPUISTON JA YMPÄRISTÖN PUUSTOSELVITYS ETELÄPUISTO Eteläpuiston puustossa merkittävimpiä ovat vanhat, isot koivut, Suomen paksuimmat mongolianvaahterat Acer subsp. ginnala, lehtikuuset Larix

Lisätiedot

PÖLLYVAARAN-HETTEENMÄEN METSÄSUUNNITELMA, VERSIO II

PÖLLYVAARAN-HETTEENMÄEN METSÄSUUNNITELMA, VERSIO II SUUNNITELMA 1 (6) PÖLLYVAARAN-HETTEENMÄEN METSÄSUUNNITELMA, VERSIO II 1. Tehtävä Tehtävänä oli suunnitella Kajaanin kaupungin metsien hakkuut ja niihin liittyvät hoitotyöt Pöllyvaaran, Hetteenmäen ja Nakertajan

Lisätiedot

Nokian Hasselbackan alueen ulkoilureittien ja niitä ympäröivien metsien hoitosuunnitelma

Nokian Hasselbackan alueen ulkoilureittien ja niitä ympäröivien metsien hoitosuunnitelma Nokian Hasselbackan alueen ulkoilureittien ja niitä ympäröivien metsien hoitosuunnitelma Taajama ja Lähiympäristön luonnonhoito Lepaa 14.11.2008 Kari Yli-Muilu Sisällys 1 JOHDANTO 2 ALUEEN KUVA JA HOITOTOIMENPITEET

Lisätiedot

Metsäliiton ja Vapon biodieselhanke

Metsäliiton ja Vapon biodieselhanke Metsäliiton ja Vapon biodieselhanke Äänekosken liito-oravaselvitys Mattias Kanckos Toukokuu 2010 1 Johdanto Skolbackavägen 70 GSM: 050-5939536 68830 Bäckby info@essnature.com Finland Metsäliitto ja Vapo

Lisätiedot

Espoon Otaniemen liito-oravaselvitys vuonna 2018

Espoon Otaniemen liito-oravaselvitys vuonna 2018 Espoon Otaniemen liito-oravaselvitys vuonna 2018 Johdanto 1 (10) Espoon Otaniemessä on aiemmin selvitetty liito-oravan esiintymistä vuonna 2014 (Ympäristötutkimus Yrjölä 2014) liittyen alueen kaavoitukseen.

Lisätiedot

LIITO-ORAVA. Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä Turussa ja Porissa

LIITO-ORAVA. Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä Turussa ja Porissa LIITO-ORAVA Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä 19.12.2016 Turussa ja Porissa Olli Mattila, Varsinais-Suomen ELY-keskus 22.12.2016 1 Liito-oravan suojelu Liito-orava (Pteromys volans) on Suomessa vaarantunut

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS

LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS PIRKKALA, LOUKONLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 250 Marko Vauhkonen 28.5.2019 LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS PIRKKALA, LOUKONLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 250 Sisällys

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009

Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009 Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009 Asemanjatke, Vääräsaari, Nätkin teollisuusalue ja Nojanmaan tontti 17 Petri Parkko 8.7.2009 Sisällys

Lisätiedot

Yhdyskuntatekniikan kunnossapitopalvelut pyytää liikuntatoimen lausuntoa vuosien metsänhoitotöiden toimenpideohjelmasta.

Yhdyskuntatekniikan kunnossapitopalvelut pyytää liikuntatoimen lausuntoa vuosien metsänhoitotöiden toimenpideohjelmasta. Liite PatuL 2 / 24.9.2015 Dokumentin nimi 1 (1) Ylva Wahlström Kunnossapitopalvelut Yhdyskuntatekniikka metsänhoitotöiden toimenpideohjelmasta 2015-2016 Yhdyskuntatekniikan kunnossapitopalvelut pyytää

Lisätiedot

ORIMATTILA, PENNALAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS

ORIMATTILA, PENNALAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS ORIMATTILA, PENNALAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LAUSUNTO LIITO-ORAVAN ESIINTYMISESTÄ JA ELINYMPÄRISTÖISTÄ KUIVISTONMÄEN ALUEELLA Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 21.10.2015 1 JOHDANTO

Lisätiedot

LUONTOLAUSUNTO YMMERSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOSTA (ALUE ) VARTEN

LUONTOLAUSUNTO YMMERSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOSTA (ALUE ) VARTEN LUONTOLAUSUNTO YMMERSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOSTA (ALUE 160103) VARTEN Esa Lammi 10.11.2015 JOHDANTO Ymmerstan asemakaavan muutoksen (alue 160103) tavoitteena on lisätä alueella sijaitsevan liikuntahallin

Lisätiedot

KORPILAHTI RAKENTAMISTAPAOHJE. KIRKKOLAHDEN ETELÄPUOLI AO ja AO-1 tontit YLEISTÄ

KORPILAHTI RAKENTAMISTAPAOHJE. KIRKKOLAHDEN ETELÄPUOLI AO ja AO-1 tontit YLEISTÄ YLEISTÄ Alue rakentuu pientaloryhmien muodostamista ketjuista. Pientalot ja niihin liittyvät autotallit ja katokset sijoittuvat lähelle tontin kadunpuoleista reunaa muodostaen rajattua katutilaa. Yksityiset

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; ETELÄ-ESPOON LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; ETELÄ-ESPOON LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA KIRJE 1 (7) Tiina Peippo Kaupunkitekniikan keskus Luonnonhoitoyksikkö tiina.t.peippo@espoo.fi.fi MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; ETELÄ-ESPOON LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

Lisätiedot

Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT. Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén

Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT. Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén ENNALLISTAJAN POLKU KARTTA Pohjakartta Maanmittauslaitos,

Lisätiedot

Merkkikallion tuulivoimapuisto

Merkkikallion tuulivoimapuisto OX2 FINLAND OY Merkkikallion tuulivoimapuisto Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen 2016 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29646P004 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 2

Lisätiedot

Lahopuu ja sen lisääminen metsiin Yksi merkittävin ero luonnonmetsien ja talousmetsien välillä on lahopuun määrässä.

Lahopuu ja sen lisääminen metsiin Yksi merkittävin ero luonnonmetsien ja talousmetsien välillä on lahopuun määrässä. Lahopuu ja sen lisääminen metsiin Yksi merkittävin ero luonnonmetsien ja talousmetsien välillä on lahopuun määrässä. Evo eteläsuomalaisen metsäluonnon suojelua ja tiedotusta -hanke Tämän diasarjan tekemiseen

Lisätiedot

Aasianrunkojäärä. Tilanne Vantaalla 18.11.2015

Aasianrunkojäärä. Tilanne Vantaalla 18.11.2015 Aasianrunkojäärä Tilanne Vantaalla 18.11.2015 Aino-Maija Alanko 18.11.2015 Sisällys Yleistä aasianrunkojäärästä Tilannekatsaus Kivipyykintien esiintymäpaikasta Kartoitukset Jatkotoimenpiteet Aino-Maija

Lisätiedot

AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI MAISEMASUUNNITELMA

AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI MAISEMASUUNNITELMA M A I S E M A - A R K K I T E H D I T B Y M A N & R U O K O N E N O Y Mannerheimintie 81 00270 Helsinki puhelin 09-857 1761 telefax 09-857 1776 byman.ruokonen@ maisema-arkkitehdit.fi AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI

Lisätiedot

Tyrnäväjoen itäpuolen metsänhoitotoimenpiteet Meijerialueen kohdalla

Tyrnäväjoen itäpuolen metsänhoitotoimenpiteet Meijerialueen kohdalla Tyrnäväjoen itäpuolen metsänhoitotoimenpiteet Meijerialueen kohdalla Metsäkuviot 1.-4. sijoittuvat Meijerialueen ja Tyrnäväjoen välimaastoon. Koko alue rajautuu pohjoisessa Vanhatiehen, idässä Meijerialueeseen,

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Jalopuumetsät (LSL 29 ) 17. Helininlahden jalopuumetsikkö

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Jalopuumetsät (LSL 29 ) 17. Helininlahden jalopuumetsikkö Jalopuumetsät (LSL 29 ) 17. Helininlahden jalopuumetsikkö Pinta-ala: 4,7 ha Kylä: Kuokkala Omistaja: Yksityinen, Lempäälän kunta Status: Luonnonsuojelualue LSL, Arvokas luontokohde Metso soveltuvuus: -

Lisätiedot

LAUSUNTO Hervanta-Vuoreksen metsäsuunnitelmaluonnokseen

LAUSUNTO Hervanta-Vuoreksen metsäsuunnitelmaluonnokseen Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ry 23.11.2011 Varastokatu 3 33100 Tampere Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry Varastokatu 3 33100 Tampere LAUSUNTO Hervanta-Vuoreksen metsäsuunnitelmaluonnokseen Tampereen

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA

LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA 2013 LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA 2013 Selvityksen tarkoitus Liito-oravaselvityksessä oli tarkoitus löytää selvitysalueella mahdollisesti olevat liito-oravan

Lisätiedot

JOHTOALUEIDEN VIERIMETSIEN HOITO

JOHTOALUEIDEN VIERIMETSIEN HOITO JOHTOALUEIDEN VIERIMETSIEN HOITO Keskijännitelinjojen (20 kv) vierimetsät 4.12.2014 Lähteenä mm. Johtoalueiden vierimetsien hoito -esite Suomen metsäkeskus, Pohjois-Pohjanmaa Julkiset palvelut Irmeli Ruokanen

Lisätiedot

Taimikonhoidon perusteet.

Taimikonhoidon perusteet. Taimikonhoidon perusteet Mikä on taimikko? Metsää, jossa ei vielä ole kuitupuun mitat täyttävää puuta. (uusi metsälaki alle 7 cm rinnankorkeudelta on taimi) Vasta istutettu metsä voi olla jo taimikko vakiintunut

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta Maisematyölupa 18 Ihalaisen kaupunginosan korttelin 3 tontilla / /2017

Kaupunkikehityslautakunta Maisematyölupa 18 Ihalaisen kaupunginosan korttelin 3 tontilla / /2017 Kaupunkikehityslautakunta 125 01.11.2017 Maisematyölupa 18 Ihalaisen kaupunginosan korttelin 3 tontilla 10 906/10.03.00.12/2017 KAKEL 125 Esittelijä: Toimialajohtaja Pasi Leimi, puh. 040 740 1643 Valmistelija

Lisätiedot

Kuvioluettelo. Sivu 20 (1) 26.3.2015

Kuvioluettelo. Sivu 20 (1) 26.3.2015 Siu 20 (1) 26.3.2015 luettelo Pinta- Pääryhmä, kasupaikka, ala, kehitysluokka ja saautettauus puulaji ikä, tilauus tukkia, kuitua, läpimitta, pituus, runkoluku, ppa, kasu lla 89 0,4 Metsämaa Tuore kangas,

Lisätiedot

Uusi metsälaki riistanhoidon kannalta

Uusi metsälaki riistanhoidon kannalta Uusi metsälaki riistanhoidon kannalta Lapua 26.11.2013 Antti Pajula Suomen metsäkeskus, julkiset palvelut Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Tasaikäisrakenteinen metsätalous Tavoitteena tasarakenteisen ja -ikäisen

Lisätiedot

Kuviokirja Kuitua. Kasvu. Hakkuu. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, tyydyttävä (aukkoinen,harva) Kasvu. Hakkuu. Kasvu.

Kuviokirja Kuitua. Kasvu. Hakkuu. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, tyydyttävä (aukkoinen,harva) Kasvu. Hakkuu. Kasvu. Kunta Alue Ms 49 1 32 Lohko Kuviokirja 2012 Sivu 1 / 83 Kuvio Ala paikka Kehitysluokka Pääpuulaji Osa 8 Kunta 49 Alue 1 Ms 32 1 100 0,2 ha Muu maa B3 Maisemaniitty ja laidunalue Kevyenliikenteenreitti.

Lisätiedot

Hakkuukuviot opaskartalla: Hanke Kolmen hakkuukuvion metsänhakkuu seuraavasti:

Hakkuukuviot opaskartalla: Hanke Kolmen hakkuukuvion metsänhakkuu seuraavasti: RINNEKOTI-SÄÄTIÖ on hakenut maisematyölupaa (2017-1309) metsänhakkuisiin kahteen kohteeseen: osoitteiden Mäenalus 15 sekä Rinnekodintie 3-7 takana oleviin metsiin (49-430-1-84, 49-430-1-85 ja 49-430-1-112).

Lisätiedot

RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA

RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA 1 (14) Kaupunkirakenneyksikkö RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA Yleissuunnitelma 2 (14) Sisällysluettelo 1. Suunnittelualue 1.1 Yleistä 1.2 Kadut, LP-alue, Rantakyläntori

Lisätiedot

Kirjanpainajatuhojen torjuntaopas Onko metsässäsi kuolleita kuusia tai myrskytuhopuita?

Kirjanpainajatuhojen torjuntaopas Onko metsässäsi kuolleita kuusia tai myrskytuhopuita? Kirjanpainajatuhojen torjuntaopas Onko metsässäsi kuolleita kuusia tai myrskytuhopuita? Metsäkeskus 2014 { 2 } Mene metsään - tarkastele etenkin vanhoja kuusikoitasi! Löydätkö pystyyn kuolleita yksittäisiä

Lisätiedot

60 % havupuita 40 % lehtipuita. Haapa, harmaaleppä, hieskoivu ym. lehtipuuvesakko. Koivukuitua 0,0 Lehtikuitua 0,0 Sellupuuta 0,0

60 % havupuita 40 % lehtipuita. Haapa, harmaaleppä, hieskoivu ym. lehtipuuvesakko. Koivukuitua 0,0 Lehtikuitua 0,0 Sellupuuta 0,0 4092 Hoitoluokka Suojametsä, pölysuoja Ravinteisuus Tuore Kaavamerkintä Sijainti Hoitotavoite Kohteelle suoritetaan istutustaimien kasvuunlähdön turvaamiseksi mekaaninen heinäntorjunta. Alue on erittäin

Lisätiedot