efekto Tilitoimisto A. Karppinen Oy:n asiakas- ja sidosryhmälehti 2016 TÄRKEÄT LUVUT VUODELLE 2016 LIITE USEIN KYSYTTYÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "efekto Tilitoimisto A. Karppinen Oy:n asiakas- ja sidosryhmälehti 2016 TÄRKEÄT LUVUT VUODELLE 2016 LIITE USEIN KYSYTTYÄ"

Transkriptio

1 efekto Tilitoimisto A. Karppinen Oy:n asiakas- ja sidosryhmälehti 2016 TÄRKEÄT LUVUT VUODELLE 2016 LIITE USEIN KYSYTTYÄ

2 PÄÄKIRJOITUS Yrityksen menestyminen riippuu useista eri tekijöistä. Useimmiten se vaatii paljon työtä ja vähän onneakin. Yksi avaintekijä, joka mahdollistaa menestyksen, on talousasioiden hyvä hoito. Me tilitoimistonasi haluamme olla osaltamme mahdollistamassa menestystäsi. Lakisääteisten velvoitteiden asiantuntevan hoidon lisäksi haluamme tarjota käyttöösi kokonaisvaltaista huolenpitoa. Asiakkaillemme ja meille on tärkeää, että yhteistyö on toimivaa ja avointa. Toimintatapamme on asiakaslähtöistä, mikä tarkoittaa sitä, että me mukautamme omaa toimintaamme asiakkaidemme tarpeiden mukaiseksi ja teemme asiakaslähtöisiä, yksilöllisiä toimintamalleja. Tämän turvaamiseksi ja osaamisemme ylläpitämiseksi koko henkilökuntamme osallistuu koulutuksiin ja tietoiskuihin. Näin varmistumme siitä, että osaamistasomme säilyy. Tarjoamme asiakkaillemme monia vaihtoehtoisia tapoja toimia kanssamme, myös kaikki nykyaikaiset sähköiset palvelut hoituvat kauttamme. Tutkimusten mukaan asiakkaat arvostavat myös sitä, että taloushallinnon laatu on varmennettu. Toimistomme on auktorisoitu ja laatujärjestelmämme on sertifioitu nämä ovat ulkoisia tunnusmerkkejä siitä, että teemme jatkuvasti työtä osaamisemme ylläpitämiseksi ja toimintamme kehittämiseksi. Saamamme palaute niin asiakkailtamme, sidosryhmiltämme kuin auktorisointi- ja laadunvarmistajiltakin on ollut pääasiassa hyvää. Tämä tietysti on iso asia meille ja antaa osaltaan lisää tarmoa tuleviin hankkeisiin. Olemme erittäin iloisia siitä, että monet asiakkaistamme pitävät aktiivisesti yhteyttä yhteyshenkilöidensä kanssa. Haluamme pitää kynnyksen tulla asioimaan luonamme matalalla, vaikka nykyaikaiset sähköiset ratkaisut eivät sitä edellytäkään. Henkilökohtaiset kontaktit ja keskustelut vaikka lyhyetkin ovat antoisia ja tuovat työhömme mukavan lisän. Olkaa siis aktiivisesti yhteydessä ja tulkaa käymään! Lokakuussa toimistollemme tuli 37 vuotta toimintaa täyteen. Haluamme kiittää kaikkia rinnalla kulkijoita: asiakkaita, henkilökuntaa ja sidosryhmiä. Olemme yhdessä rakentaneet tätä yritystä siten, että se on säilynyt haluttuna kohteena niin asiakkaille, sidosryhmille kuin henkilökunnalle. Toivomme, että kaikilla on ollut vuoden vaihteessa mahdollisuus myös rauhoittua ja kerätä voimia alkavaan vuoteen. Toivotamme Teille kaikille menestystä vuonna 2016! Anne Karppinen-Salonpää Kari Salonpää YHTEYSHENKILÖITÄMME Anne Karppinen-Salonpää, yrittäjä Kari Salonpää, yrittäjä Tapani Mäkinen, IT-päällikkö Mika Ojala, yhteyspäällikkö Suvi Pennanen, yhteyspäällikkö Juhani Kauppi, yhteyspäällikkö Kempele, Ruukki, Pyhäjoki Vappu Torro, neuvontapäällikkö Kello Nina Kortetjärvi, johdon assistentti Janne Pesonen, erityisasiantuntija TILITOIMISTO A. KARPPINEN OY:N ASIAKAS- JA SIDOSRYHMÄLEHTI Julkaisija Tilitoimisto A. Karppinen Oy Kirkkokatu 5, Oulu puh Lehden tiedot perustuvat 12/15 tilanteeseen. Muutokset mahdollisia. s. 2

3 ASIAKKAAN KUMPPANINA Asiakkaiden tarpeet ja odotukset määrittävät roolimme taloushallinnon hoitajana. Rakennamme myös raportoinnin ja palvelukokonaisuuden sisällön asiakkaan toiveiden mukaisesti. Pyrimme tarkastelemaan taloushallinnon osa-alueita kokonaisvaltaisesti ja viestimään ne ymmärrettävästi ja selkeästi. Kartoitamme uusia toimintatapoja, tehostamme omia työtapojamme ja kehitämme palveluitamme asiakkaan eduksi. Olemme asiakkaidemme kumppaneita. Hyvä ja toimiva yhteistyö palkitsee molemmat osapuolet. ASIAKASLÄHTÖISTÄ RAPORTOINTIA TALOUSHALLINNON PROSESSIEN KEHITTÄMINEN Taloushallinto- ja liiketoimintaprosessien kehittäminen kuuluvat myös palveluihimme. Voimme esimerkiksi tulkita taloushallinnon lukuja ja jalostaa niitä asiakasyrityksemme liiketoiminnan käyttöön. Kehittämisprosesseissa pyritään tunnistamaan yrityksen mahdollisuudet ja toisaalta myös ongelmat. Voimme olla mukana sujuvoittamassa asiakkaidemme taloushallinnon toimintoja. Tarjoamme useita erilaisia sähköisiä ratkaisuja, mm. sähköisen ostolaskujen kierrätysjärjestelmän ja myyntilaskutusohjelman. Näin asiakas pystyy halutessaan hoitamaan osan taloushallinnosta; työnjako on aina sovittavissa asiakaskohtaisesti. Kun työskentelemme samassa järjestelmässä, päällekkäisen työn määrä vähenee olennaisesti ja taloushallinnon hoitaminen tehostuu. Raportoinnin lähtökohtana on aina asiakkaan tarve. Normaalit, perusraportointiimme sisältyvät tulos- ja taselaskelmat palvelevat sellaisenaan monia yrittäjiä, mutta niiden lisäksi on mahdollista ottaa käyttöön useita muitakin raportte- Kun asiakkaan kumppanina on asiantunteva tilitoimisto, ja. Voimme muokata raporttipohjia myös asiakas voi keskittyä omaan ydinliiketoimintaansa. asiakaskohtaisesti. Asiakas voi esimerkiksi Kun yrityksesi on tilanteessa, jossa tarvitaan asianmääritellä uusia katetasoja (myyntikate I, myyntituntijan neuvoja vaativammissa yritysjärjestelyissä, kate II), joita halutaan seurata tai graafisten raportpystymme olemaan kumppanisi myös näissä protien avulla voidaan vertailla vaikkapa yrityksen eri sesseissa. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi toimipaikkojen kannattavuutta. sukupolvenvaihdokset, yhtiömuodon muutokset tai yrityskaupat. Myös budjettien tiedot voidaan siirtää kirjanpitoohjelmaan, jolloin budjettitietoja pystytään suoraan Työnjako sovitaan asiakaskohtaisesti. vertaamaan kirjapidosta saatavaan toteutumaan. Siirretyt budjettitiedot ovat käytettävissä kaikessa Vaikka taloushallinto sähköistyy ja yhä suurempi raportoinnissa, myös Accuna-raportoinnissa. osa ns. rutiinitöistä on automatisoitu, tarvitaan taloushallinnon hoitamiseen myös asiantuntevia, Accuna on Talgraf Oy:n talousinformaatio-ohjelosaavia ihmisiä. Taloushallinnon ammattilaisen misto, jolla pystyy porautumaan kirjanpidon tarooli asiantuntijana, neuvonantajana sekä kirjanpahtumiin aina tapahtumatasolle saakka. Palvelu pidon lukujen tulkitsijana on tärkeä. Etenkin, kun toimii sekä www-selaimella että mobiililaitteilla. saatavilla on paljon tietoa ja siitä täytyy selvittää Tarkasteltavan kohdekauden toteumaluvut siirrekullekin asiakkaalle olennaiset asiat. Myös silloin, tään Accunaan ja sen jälkeen asiakas voi tarkastella kun asiakkaan taloustilanne on vaikea, taloushalja tulostaa raportteja itse valitsemillaan rajauksilla. linnon hyvä hoitaminen korostuu. Tarkasteltavaksi voi ottaa esimerkiksi kustannuspaikat tai projektit. Raportit ovat selkeitä ja havainnollisia graafisia raportteja. Luvut on mahdollista siirtää myös Exceliin. e fe k t o s. 3

4 KUULUMISIA SIDOSRYHMÄPALAUTTEET Olemme saaneet sidosryhmiltämme mm. tilintarkastajilta palautetta tasaisesta, hyvästä laadustamme. Saatu positiivinen palaute lämmittää ja kannustaa jatkamaan mm. laatujärjestelmäämme liittyvää työtämme. KLT KLT-tutkinto on taloushallintoalan oma ammatillinen erikoistutkinto ja merkki kirjanpitäjän ammattitaidosta. KLT-tutkintoa suorittamaan voi hakeutua henkilö, jolla on riittävä alan koulutus ja usean vuoden työkokemus taloushallinnon tehtävistä. KLT-tutkinto edellyttää paitsi haastavan tentin läpäisemistä, myös jatkuvaa ammattitaidon ylläpitämistä. KLT-kirja uusitaan kolmen vuoden välein, mikäli KLT-kirjanpitäjä täyttää asetetut kriteerit, mm. riittävät koulutusvaateet ja monipuolisten tehtävien hoitamisen. Yrityksessämme työskentelee 18 KLT-kirjanpitäjää. Eeva Kallioinen menestyi viimeisimmässä KLT-tutkinnossa ja hän saa KLT-kirjan tammikuussa. Onnea Eeva! Sivustomme on saanut uuden, raikkaan ja nykyaikaisemman ilmeen uudistuksen myötä, myös sivujen rakennetta on pyritty selkeyttämään. Sivusto on rakennettu responsiivisena eli se on optimoitu myös mobiililaitteille. Sivuille on koottu linkkejä käyttämiimme palveluihin, kuten TAK Net ja PalkkaNet. Samoin käytössämme oleviin sähköisiin taloushallintojärjestelmiin löydät linkit uusilta sivuiltamme. Toivomme uusien sivujen palvelevan myös sinua. Kuulisimme mielellämme mielipiteitäsi, voit antaa palautetta sivuista osoitteeseen Käythän tutustumassa! AUKTORISOITU TILITOIMISTO Tilitoimistomme on Tili-instituuttisäätiön auktorisoima ja Suomen Taloushallintoliitto ry:n jäsentoimisto. Auktorisoinnin tarkoituksena on osoittaa toimiston kyky tuottaa laadukkaita taloushallinnon palveluita. Taloushallintoliitto tarkastaa kaikki jäsentoimistot määräajoin ja tämä määräaikaistarkastus suoritettiin marraskuussa kaikissa toimipisteissämme. Kolmen intensiivisen tarkastuspäivän tuloksena auktorisointi ja jäsenyysedellytykset todettiin olevan osaltamme edelleen kunnossa. KIITOS PIRJO Yrityksessämme pitkään työskennellyt kirjanpitäjä Pirjo Huovinen jää eläkkeelle helmikuun alussa. Kiitämme Pirjoa lämpimästi yli 28 vuotta kestäneestä hyvästä työsuhteesta. Monet Pirjon asiakkaista ovat olleet hänen hoidossaan lähes koko työhistorian ajan. Toivotamme Pirjolle ansaittuja ja mukavia eläkepäiviä! s. 4

5 LYHYESTI TYÖTTÖMYYSVAKUUTUSMAKSU Sekä palkansaajan että työnantajan keskimääräistä työttömyysvakuutusmaksua korotettiin 0,5 prosenttiyksiköllä. Myös yrityksen osaomistajan maksu nousi, työntekijän osuus 0,22 prosenttiyksikköä ja työnantajan osuus 0,20 prosenttiyksikköä. ARVONLISÄVEROTUKSEN ALARAJAHUOJENNUS ALKAEN Arvonlisäverolakia on muutettu siten, että tilikauden liikevaihdon perusteella laskettava alv-velvollisuuden alaraja nostettiin euroon aiemmasta eurosta. Lisäksi veronhuojennuksen yläraja nostettiin euroon aiemmasta eurosta. Laki tuli voimaan ja sitä sovelletaan tai sen jälkeen alkavaan tilikauteen. Yle-vero Yle-veroa tarkistettiin Yle-indeksijäädytyksen johdosta siten, että pienimmän maksuunpantavan veron määrää korotettiin 51 eurosta 70 euroon. Alin tuloraja, jolla veroa aletaan maksaa, nousi noin eurosta noin euroon vuodessa. KÄYTTÖOMAISUUSOSAKKEIDEN MYYNNIN VEROVAPAUS Osakeyhtiöiden ja muiden yhteisöjen käyttöomaisuusosakkeiden luovutusvoitot on säädetty laajasti verovapaiksi (EVL 6b ). Verovapaudelle on laissa tarkoin määritellyt edellytykset ja Verohallinto onkin viime vuosina usein katsonut, etteivät edellytykset täyty. Tulkintaongelmia aiheuttavat mm. osakkeiden käyttöomaisuusluonne ja niiden kuuluminen EVL-tulolähteeseen. UUSI TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAKI VOIMAAN 2016 Työtapaturmia ja ammattitauteja koskevat säädökset on koottu nykyisistä kolmesta laista yhdeksi uudeksi Työtapaturma- ja ammattitautilaiksi (TyTAL), joka tuli voimaan Lakiin on kirjattu vakuutetun oikeudet ja velvollisuudet, jotka ovat olleet osittain ratkaisu- ja oikeuskäytännön varassa. Työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen perusrakenteet, kuten rahoitus tai toimeenpano, eivät muutu TILAAJAVASTUULAKI MUUTTUI Muutoksia tuli muun muassa selvitysvelvollisuuden laajuuteen, lähetettyjen työntekijöiden sosiaaliturvan selvittämiseen sekä laiminlyöntimaksuihin. Lain soveltamisalan alarajana oleva alihankintasopimuksen arvo nousi euroon ja työterveyshuolto lisättiin tilaajan selvitettäviin asioihin. PÄÄOMATULOT Pääomatuloverotuksen ylimmän veroluokan verokantaa korotettiin 33 prosentista 34 prosenttiin. Pääomaverokannan yleinen veroprosentti pysyy ennallaan. Pääomatuloista maksettava vero on alkaen siis 30 prosenttia ja siltä osin kuin pääomatulot ylittävät euroa, veroprosentti on 34. Tilaaja voi hyödyntää julkista verovelkarekisteriä selvittäessään sopimuskumppanista tarvittavia veronmaksutietoja. Verovelkarekisterissä näkyvät yli euron suuruiset verovelat. Verovelkaisen yrityksen kanssa voi tehdä sopimuksen, mutta verovelan määrä on tällöin selvitettävä sekä arvioitava, onko sopimuskumppanin tarkoituksena hoitaa lakisääteiset maksuvelvoitteensa. Laiminlyöntimaksua ja korotettua laiminlyöntimaksua nostettiin ja korotettua maksua sovelletaan nyt kaikkiin tilaajavastuulain alaisiin sopimuksiin. Laiminlyöntimaksun enimmäismäärä on euroa ja korotetun maksun euroa. Sanktioiden suuruudessa huomioidaan muun muassa laiminlyöntien vakavuus. tilitkarppinen.fi s. 5

6 OTA TALTEEN! TÄRKEÄT LUVUT VUODELLE TÄRKEÄT PÄIVÄMÄÄRÄT Työnantajan vuosi-ilmoitus Verohallinnolle ( sähköisesti) Työeläkeyhtiölle Tapaturmavakuutusyhtiölle Osinkojen vuosi-ilmoitus Osinkojen ennakonpidätys seuraavan kk 12. pvä Ennakon täydennysmaksu, ilman jäännösveron korkoa yksityishenkilöt yhteisöt veroilmoituksen antopäivä Vuosi-ilmoitus pääomatulona verotettavista osakaslainoista Verotilin vuosimenettely, ilmoitus- ja maksupäivät Veroilmoitukset Maatalouden harjoittajat ja arvonlisäverovelvolliset metsätalouden harjoittajat Verotusyhtymät Liikkeen- ja ammatinharjoittajat 4.4. Elinkeinoyhtymät (Ay ja Ky) 4.4. Osakeyhtiöt ja muut yhteisöt neljän kk:n kuluessa tilikauden päättymisestä Poikkeavan veroilmoituksen antopäivä ilmenee veroilmoituslomakkeesta. Arvonlisäveron ulkomaalaispalautushakemus vuodelta Toistuvat päivämäärät Paperiset kausiveroilmoitukset (perillä Verohallinnossa) 7. pvä Sähköiset kausiveroilmoitukset 12. pvä Verotiliverojen maksupäivä 12. pvä Rakennusalan tiedonantovelvollisuus 5. pvä Yhteenvetoilmoitus myynneistä EU-maihin 20. pvä Ennakkoverojen maksupäivä 23. pvä Tilinpäätös on laadittava neljän kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. 2. VEROKORTIT ( sähköisesti) Vuoden 2016 verokortit otetaan käyttöön jälkeen maksettavissa palkoissa. Verohallinto postittaa verokortit työntekijöille tammikuun 2016 puoliväliin mennessä. Työntekijän ei tarvitse toimittaa tai esittää työnantajalle paperista verokorttia, jos työnantaja on pyytänyt ennakonpidätystiedot Verohallinnosta sähköisesti. Noudamme pääsääntöisesti kaikkien palkanlaskennan asiakasyritystemme verokorttitiedot suorasiirtona palkanlaskentaan. HUOM: jälkeen alkavien työsuhteiden osalta toimitettava paperinen verokortti, samoin kaikki muutosverokortit toimitettava paperisina. 3. YRITYKSEN SOSIAALIVAKUUTUSMAKSUT Työnantaja ei ole velvollinen suorittamaan sosiaaliturvamaksua: 1) ajalta ennen sitä seuraavaa kalenterikuukautta, jona työntekijä täyttää 16 vuotta ja 2) sen kalenterikuukauden jälkeen, jona työntekijä täyttää 68 vuotta. Vuoden 2016 sosiaaliturvamaksun suuruus on 2,12 % palkasta. TyEL-vakuutus TyEL-ansion raja vuonna 2016 on 57,51 euroa / kk Tilapäinen työnantaja, palkkasumma alle euroa / 6 kk, TyEL-maksu on 25,1 % Sopimustyönantaja, pysyviä työntekijöitä tai palkkasumma vähintään euroa / 6 kk Vuoden 2014 palkkasumma - alle euroa 24,6 % Työntekijän palkasta perittävä eläkemaksu - 5,70 % (alle 53 v) - 7,20 % (yli 53 v) Työttömyysvakuutus palkkasumma enintään euroa / 2,15 % Työnantajan osuus 1,0 % Työntekijän osuus 1,15 % palkkasumman osasta, joka ylittää euroa / 5,05 Työnantajan osuus 3,9 % Työntekijän osuus 1,15 % TyEL-vakuutetun osaomistajan palkka / 1,46 % Työnantajan osuus 1,0 % Työntekijän osuus 0,46 % Ryhmähenkivakuutus Keskimäärin 0,07 % Tapaturmavakuutus Maksu vaihtelee työtehtävän tapaturmariskin mukaan 0,3 8,0 % välillä. 4. YEL-VAKUUTUS YEL-vakuutusmaksun suuruus 23,6 % (alle 53 v) 25,1 % (yli 53 v) Aloittavan yrittäjän maksu Ensimmäistä kertaa YEL:n mukaista yritystoimintaa aloittavan yrittäjän YEL-vakuutus aloittanut ennen ,7 % (alle 53 v) 18,408 % 18,825 % (yli 53 v) 19,578 % aloittanut jälkeen Vuosityötulon perusteella määräytyy eläketurva, kuntoutusraha sairausvakuutuslain mukaiset etuudet: sairauspäiväraha, äitiyspäiväraha työttömyyspäiväraha % Ennakonpidätys toimitetaan 60 % suuruisena, jos ennakonpidätystietoja ei saada suorasiirrossa tai työntekijä ei toimita verokorttia. s. 6

7 TÄRKEÄT LUVUT VUODELLE 2016 OTA TALTEEN! 5. LUONTOISEDUT Puhelinetu Vapaa autoetu ikäryhmä A ikäryhmä B ikäryhmä C Auton käyttöönottovuosi % auton uushankintahinnasta JA kuukaudessa TAI ennen vuotta ,4 % 1,2 % 0,9 % euroa per km 0,18 / km 0,19 / km 0,20 / km Käyttöetu ikäryhmä A ikäryhmä B ikäryhmä C Auton käyttöönottovuosi % auton uushankintahinnasta JA kuukaudessa TAI euroa per km 20,00 euroa / kk Ravintoetu ravintoedun arvo on 6,30 euroa / ateria lounasseteli voidaan arvostaa 75 %:iin lipukkeen nimellisarvosta vain silloin, kun nimellisarvo on enintään ylärajan 10,20 euron suuruinen ravintola-alan henkilökunnalle edun arvo on 5,36 euroa / ateria laitosruokailun (sairaala, koulu, päiväkoti tmv.) edun arvo on 4,73 euroa / ateria laitosruokailun edun arvo oppilaiden tai hoidettavien valvonnan yhteydessä on 3,78 euroa / ateria Autoetu Autoetu määritetään auton käyttöönottovuoden perusteella ikäryhmittäin ennen vuotta ,4 % 1,2 % 0,9 % ,07 / km 0,08 / km 0,09 / km Vapaa autoetu: Työnantaja maksaa kaikki autosta aiheutuneet kustannukset. Auton käyttöetu: Työntekijä maksaa ainakin kaikki auton polttoainekustannukset. Asuntoetu Lasketaan asunnon sijainnin ja pinta-alan yms. perusteella tapauskohtaisesti. Muut edut Luontoiseduille, joille ei ole määritelty arvoa, lähtökohtaisena luontoisetuuden suuruutena on ko. edun käypä arvo. Autamme mielellämme asiakkaitamme luontoisetujen arvojen laskennassa. 6. VEROVAPAAT KULUKORVAUKSET Kilometrikorvaus Käyttöetuauton käytöstä Ateriakorvaus Osapäiväraha (yli 6 tuntia) Kokopäiväraha (yli 10 tuntia) Yömatkaraha 0,43 euroa / km 0,11 euroa / km 10 euroa 19 euroa 40 euroa 12 euroa Ulkomaan päivärahat löytyvät osoitteesta 7. ALV + KERTOIMET 24 % 14 % 10 % ALV yleinen verokanta elintarvikkeet ja rehut, ravintola- ja ateriapalvelut kirjat, lääkkeet, liikuntapalvelut, elokuvanäytökset, henkilökuljetukset, majoituspalvelut, kulttuuri- ja viihdetilaisuudet, televisioluvat ja omien taide-esineiden myynti ja kaikkien taide-esineiden maahantuonti, tekijänoikeusjärjestöjen saamat tekijänoikeuskorvaukset, vähintään 1 kk tilatut sanomaja aikakauslehdet ja yleishyödyllisten yhteisöjen jäsenlehtien painosten myynnit kerroin 24 % 1 - (1 / 1,24) = 0, ,4 % 14 % 1 - (1 / 1,14) = 0, ,3 % 10 % 1 - (1 / 1,10) = 0, ,1 % osuus verollisesta hinnasta Esimerkiksi hinta 24 prosentin arvonlisäveron kanssa on 10 euroa x 1,24 = 12,40 euroa, jolloin ALV:n osuus koko hinnasta on 12,40 euroa x 0,19355 = 2,4 euroa. 8. KOROT Peruskorko on ajalla ,00 % Peruskorko on ollut ajalla ,25 % Palautuskorko 0,5 % Verotilin viivästyskorko 7,5 % Verotilin hyvityskorko 0,5 % Maksettava yhteisökorko 2,5 % Palautettava yhteisökorko 0,5 % KESKEISIMMÄT LUVUT 2016 kilometrikorvaus 0,43 / km kokopäiväraha (yli 10h) 40 osapäiväraha (yli 6h) 19 sosiaaliturvamaksu 2,12 % työntekijältä perittävä TyEL-maksu 5,70 % (alle 53 v) TyEL-maksu 7,20 % (yli 53 v) työttömyysvakuutusmaksu 1,15 % s. 7

8 MUUTOKSIA LAINSÄÄDÄNTÖÖN KIRJANPITOLAKI Kirjanpitolakia on uudistettu vuoden 2016 alusta lukien. Samassa yhteydessä tehtiin muutoksia yhteisölainsäädäntöön. Muutokset tulivat voimaan siten, että niitä tulee noudattaa ensimmäisen kerran tai sen jälkeen alkavina tilikausina. Kirjanpitolain uudistettuja säännöksiä on mahdollista noudattaa jo lain voimaantulon jälkeen laadittavissa tilinpäätöksissä. Olennaisimmat muutokset Pienten ja mikroluokan yritysten tilinpäätössäännökset koottu omaksi asetukseksi Liikkeenharjoittajat vapautetaan tilinpäätöksen laatimisesta Pienkonsernien ei tarvitse tehdä konsernitilinpäätöstä Pienten ja mikroyritysten liitetietovaatimuksia karsittu Mikroluokan yritysten ei tarvitse esittää muita liitetietoja kuin asetuksessa mainitut (lisätietoja ei voi vaatia edes oikean taloudellisen kuvan varmistamiseksi) Tasekirjaa ei vaadita enää paperisena Mikrokokoluokan yhdistys tai säätiö voi laatia tilinpäätöksen maksuperusteisena Maataloutta harjoittavat osakeyhtiöt eivät voi jatkossa tehdä maksuperusteista tilinpäätöstä Satunnaiset erät poistuvat Oman pääoman luonteinen pääomalaina palaa omaan pääomaan Poistosuunnitelma pakolliseksi myös järjestöille IFRS-normiston laajempi soveltaminen mahdolliseksi HENKILÖYHTIÖLAKI Henkilöyhtiöiden toimintaa koskeviin säännöksiin on tullut muutoksia Muutosten tarkoituksena on helpottaa sopimista henkilöyhtiön yhtiökaudesta, yhtiön purkamisesta ja yhtiöosuuden lunastamisesta. Tarkoituksena on edistää erityisesti henkilöyhtiömuodossa tapahtuvaa pääomasijoitustoimintaa. Lisäksi tarkoituksena on selventää henkilöyhtiön perustamista ja helpottaa henkilöyhtiön yritystoiminnan muutosten hallintaa siten, että yhtiömiesten ja sivullisten on helpompi ennakoida muutosten vaikutukset. Esitetyt muutokset parantavat kaupparekisteritietojen ajantasaisuutta, kun yhtiön perustaminen ja yhtiösopimusten muutos on merkittävä kaupparekisteriin ennen kuin perustaminen tai muutos tulee voimaan. SÄÄTIÖLAKI Muutoksilla selvennetään säätiön tarkoitusta, toimintaa, hallintoa ja valvontaa koskevaa sääntelyä. Lähipiirin suosimiskielto tiukkenee. Laissa säännellään nykyistä selvemmin mm. toiminnallisista säätiöistä, jotka tuottavat esimerkiksi hyvinvointi- ja koulutuspalveluita. Uusi laki tuli voimaan Uuden lain vastaiset sääntöjen määräykset tulee muuttaa pääsääntöisesti uuden lain mukaisiksi viimeistään kolmen vuoden kuluessa lain voimaantulosta. Säätiöiden tulee uuden lain mukaan antaa toimintakertomuksessa tai tilinpäätöksen liitetietoina nykyistä yksityiskohtaisemmat ja kattavammat tiedot säätiön toiminnasta ja rahavirroista. Toimintakertomuksessa on kerrottava, miten säätiö on toiminut tarkoituksensa toteuttamiseksi sekä esitettävä säätiön mahdollinen konsernirakenne ja siinä tapahtuneet muutokset ja lähipiiriin liittyvät rahavirrat tilikaudella. Säätiön on laadittava konsernitilinpäätös, jos sillä on kirjanpitolaissa tarkoitettu määräysvalta toisessa kirjanpitovelvollisessa. Poikkeustapauksissa kirjanpitolautakunta voi hakemuksesta myöntää poikkeuksen konsernitilinpäätöksen laatimisvelvollisuudesta. Luotettava taloushallinnon kumppanisi. Ole yhteydessä! puh s. 8

9 TILINTARKASTUS Velvollisuutta valita tilintarkastaja säätelee yhteisölainsäädäntö sekä tilintarkastuslaki. Usein myös tilanteissa, joissa varsinaista pakkoa valita tilintarkastaja ei olekaan, saattaa ammattimaisesta tilintarkastuksesta olla hyötyä. Tilintarkastus vahvistaa osaltaan luotettavaa kuvaa yrityksestä esimerkiksi sidosryhmille, rahoituslaitoksille ja verottajalle sekä mahdollisille sijoittajille tai ostajille. Myös tilanteissa, joissa yrityksen omistajat ja toimiva johto eivät ole sama taho, tilintarkastus voi osaltaan lisätä yhteistyötä ja luottamusta heidän välillään. Kokemuksemme mukaan ammattitilintarkastajasta on yritykselle hyötyä. Suosittelemme ammattimaista tilintarkastusta myös asunto- ja kiinteistöyhtiöille, onhan näissä useasti kyse varsin merkittävästä varallisuuserästä osakkeenomistajille. TILINTARKASTAJA ON VALITTAVA, JOS KAKSI SEURAAVISTA 1. taseen loppusumma ylittää euroa 2. liikevaihto tai sitä vastaava tuotto ylittää euroa tai 3. palveluksessa on keskimäärin yli kolme henkilöä ON YLITTYNYT SEKÄ PÄÄTTYNEELLÄ ETTÄ SITÄ VÄLITTÖMÄSTI EDELTÄNEELLÄ TILIKAUDELLA TILINTARKASTAJAN JA KIRJANPITÄJÄN YHTEISTYÖ Kun yritys on ulkoistanut kirjanpitonsa tilitoimistolle, tulee kirjanpitäjästä usein avainhenkilö myös asiakkaan tilintarkastusprosessissa. Tilitoimistossa tuotettu asiakkaan aineisto ja kommunikointi kirjanpitäjän kanssa ovat suuressa roolissa tilintarkastuksessa. Erityisesti pienempien asiakkaiden tilintarkastuksissa yhteydenpito tilintarkastajan ja kirjanpitäjän välillä on tiivistä ja tilintarkastajan yhteys yrityksen johtoon voi jäädä vähäisemmäksi. Toimiva yhteistyö tilintarkastajan ja kirjanpitäjän välillä onkin ensiarvoisen tärkeää, sillä tilintarkastajat tarvitsevat oman työnsä hoitamiseen nykyisin ison määrän tietoja tarkastettavasta kohteesta. Taloushallinnon ammattilaiselle ulkoistettu kirjanpito yleensä helpottaa ja sujuvoittaa tilintarkastajan työtä. ENNAKKOPERINTÄREKISTERÖINTI Ennakkoperintärekisteriin merkitylle toimijalle maksetusta työ- tai käyttökorvauksesta ei tarvitse toimittaa ennakonpidätystä. Ennakkoperintärekisteri on julkinen rekisteri ja rekisteröinnin voi tarkistaa esimerkiksi osoitteesta Oikeus kotitalousvähennykseen on vain silloin, kun työkorvauksen saaja on merkitty ennakkoperintärekisteriin. Ennakkoperintärekisteristä voi hakeutua pois oma-aloitteisesti. Viranomainen voi poistaa toimijan rekisteristä mm. laiminlyöntien vuoksi; esimerkiksi verojen maksaminen, verotusta koskeva ilmoittamisvelvollisuus tai kirjanpidon hoitaminen on olennaisesti laiminlyöty. Ennakkoperintärekisteriin voi hakeutua uudelleen kun poistamisen perusteena olleet laiminlyönnit on hoidettu eikä uusia laiminlyöntejä ole tullut. Jos suorituksen saajaa ei ole merkitty ennakkoperintärekisteriin, maksajan on suoritettava ennakonpidätys. Yhteisöiltä ja yhtymiltä (mm. osakeyhtiöt, osuuskunnat, henkilöyhtiöt) ennakonpidätys toimitetaan 13 %:n suuruisena. Jos työkorvauksen saaja on luonnollinen henkilö, ennakonpidätys toimitetaan verokortin perusteella. Mikäli verokorttia ei esitetä, ennakonpidätys toimitetaan 60 %:n suuruisena. Ennen ennakonpidätyksen laskemista laskun loppusummasta vähennetään arvonlisäveron osuus ja luonnollisella henkilöllä myös matkakustannusten korvaukset. Maksetut korvaukset ja niistä tehdyt ennakonpidätykset tulee ilmoittaa myös kausivero- ja vuosi-ilmoituksella. Työnantajan sosiaaliturvamaksua korvauksista ei tarvitse maksaa. Ennakonpidätysvelvollisuus ei koske tavaran kauppaa eikä esimerkiksi vuokraustoimintaa. Jos laskuun sisältyy korvaus sekä työsuorituksesta että tavarantoimituksesta eikä toimittajaa ole merkitty ennakkoperintärekisteriin, työsuorituksesta on toimitettava ennakonpidätys. Jos tavaran kauppahintaan liittyy vain vähäinen työsuoritus, katsotaan kyseessä olevan tavaran kauppa. Ennakonpidätystä ei tällöin tarvitse toimittaa. s. 9

10 TEHOKKAAMPAA TALOUSHALLINTOA Manuaalinen työ taloushallinnossa vie usein paljon aikaa, joka on pois mm. varsinaisesta liiketoiminnasta. Tietojen tallentaminen moneen eri järjestelmään tarkoittaa tapahtumien monenkertaista käsittelyä lisäten myös virhemahdollisuuksia. Sähköiset järjestelmät tehostavat taloushallintoa ja säästävät yrittäjän työtunteja. Järjestelmien avulla yrittäjä pysyy paremmin myös ajan tasalla yrityksensä tilanteesta, kun saatavia, velkoja ja pankkitilin tilannetta pystyy seuraamaan reaaliaikaisesti. Kokosimme muutamia vinkkejä, joiden avulla voit tehostaa taloushallintoa: EI ENÄÄ PAPERISIA OSTOLASKUJA, KIITOS! Pyydä toimittajiasi lähettämään laskut aidosti sähköisenä. Näin vapaudut paperilaskujen käsittelystä eikä lomalta palaaminen paperipinon äärelle ole painajainen. Kun käytössäsi on ostolaskujen kierrätysjärjestelmä, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen on vaivatonta. Hyväksytyt laskut voit maksaa itse suoraan järjestelmästä tai antaa sen meidän huoleksemme, erilliselle pankkiohjelmalle ei ole tarvetta. Laskun ja maksun tiedot ovat kerralla valmista kirjanpitomateriaalia. Mikäli vastaanotat laskut omaan verkkopankkiisi, voit tallentaa laskujen kuvat TAK Net palveluumme. Kirjanpitäjäsi noutaa laskut sähköiseen tositearkistoon ja sinun ei enää tarvitse kuljettaa ostolaskumappeja tilitoimistoon. KÄTEISKUITIT PUHELIMESSASI Onko pankkikortilla maksamasi toimistotarvikeostoksen kuitti hukassa ja kirjanpitäjäsi kyselee sitä kirjanpitoon tositteeksi? Näin aina joskus käy ja kuitin etsimiseen tuhraantuu aikaa ja vaivaa. Kun otat käyttöösi älypuhelimella toimivan sovelluksen, voit napata kuitista kuvan ja toimittaa pankki- ja luottokorttikuitit sekä muut käteistositteet sovelluksen avulla suoraan kirjanpitoon. Käytössämme on etosite ja etasku -sovellukset. etositteen voit ottaa käyttöösi ilman erillistä veloitusta, jos sinulla on jo käytössäsi Heeros ostolaskujen kierrätysjärjestelmä. etasku puolestaan soveltuu kaikille yrityksille. KAIKKI LASKUT AINA SAMASSA PAIKASSA Kun taloushallintosi on hoidettu sähköisesti, myös historiatiedon etsiminen käy helposti ja nopeasti. Sähköisestä arkistosta löydät niin laskut kuin raportitkin, ajasta ja paikasta riippumatta. Voit tallentaa arkistoon myös pöytäkirjat ja sopimukset yms. Näin kaikki yrityksesi dokumentit ovat taltioituna samaan paikkaan. Sähköinen arkisto on helppo pitää järjestyksessä. Kun paperitulosteet ja mapit vähenevät, toimistotilaakin tarvitaan vähemmän - ja myös ympäristö kiittää. LIIKKUVA TYÖ, MOBIILIT MATKALASKUT Jos matkalaskut aiheuttavat tuskaa, haluaisitko vaihtaa paperilaskut liitteineen järjestelmään, joka toimii myös puhelimessasi tai tabletlaitteessasi? Tähänkin voimme tarjota ratkaisun. Työntekijät voivat laatia matkalaskunsa sovelluksen avulla sähköisesti ja sinä voit tarkastaa, hyväksyä ja maksaa ne samaisen sovelluksen avulla. Tarvittavat tiedot siirretään järjestelmästä asianmukaisesti niin palkanlaskentaan, kirjanpitoon kuin Verohallinnollekin. ASIAKAS VAATII TOIMITTAMAAN VERKKOLASKUN. MIKÄ NEUVOKSI? Voit saada kauttamme käyttöösi myyntilaskutusohjelman, jonka avulla pystyt lähettämään verkkolaskuja. Kaikki laskut lähtevät sähköisesti ja tulostuspalvelu hoitaa paperilla perille menevien laskujen tulostuksen, kuorituksen ja postituksen. Ei siis enää kirjekuoria ja postimerkkejä! Saatavien seurantakin helpottuu, kun suoritukset noudetaan suoraan myyntireskontraohjelmaan. Laskusi voivat olla nopeammin perillä, ehkäpä myös suoritus on nopeammin tililläsi. Jos käytössäsi on jo hyväksi havaittu myyntilaskutusohjelma, mutta ongelmana on verkkolaskujen lähetys tai saatavien seuranta, voimme auttaa näidenkin ongelmien ratkaisussa. Ota yhteyttä, niin selvitämme toimivimman vaihtoehdon juuri sinun yrityksellesi! s. 10

11 JOUSTAVAA, YKSILÖLLISTÄ PALVELUA Palvelukokonaisuutemme on aina asiakaskohtaisesti suunniteltu. Tarjoamme ratkaisuja, jotka parhaiten vastaavat asiakkaan taloushallinnon tarpeita oli kyseessä paikallinen perheyritys, valtakunnallinen yhdistys tai kansainvälinen konserni. Sujuvan yksilöllisen palvelun takaavat ammattitaitoiset omat yhteyshenkilöt ja heidän varahenkilönsä. Peruspalveluiden lisäksi tarjoamme asiakkaidemme käyttöön laajan joukon asiantuntijoita mm. yhtiöoikeudellisiin asioihin, yritysjärjestelyihin, arvonlisä- ja tuloverotukseen sekä muihin isompiin tai pienempiinkin erityistilanteisiin. Kauttamme saatavien ratkaisujen ansiosta asiakkaan ei tarvitse investoida omiin kalliisiin sovelluksiin ja niiden päivityksiin. Yhteistyö kanssamme onnistuu millä tahansa järjestelmällä. Voimme tarjota useita vaihtoehtoisia järjestelmiä tai työskennellä asiakkaan jo valitsemassa järjestelmäympäristössä. Palveluihimme kuuluu myös lomitus- ja varahenkilöjärjestelmä. Tämä voi tarkoittaa mm. sitä, että toimimme asiakkaan oman työntekijän varahenkilönä ja vuosilomien tai pidempien sairauslomien aikana huolehdimme toiminnoista, jotka asiakas muutoin hoitaa itse. Heeros etosite kuittiliikenne digitaaliseksi etosite on mobiilisovellus, joka minimoi kuittien ja tositteiden käsittelyajan. Voit lähettää kuvan kuitista puhelimellasi suoraan arkistoon ja kuitti voidaan kytkeä helposti kirjanpidossa haluttuun tapahtumaan. PalkkaNet Palkkatiedot helposti tilitoimistoon Selainpohjaisella PalkkaNet ratkaisullamme ilmoitat palkkatiedot palkanlaskijallesi vaivattomasti. Tiedot siirtyvät palkanlaskijalle sähköisesti ja sinulle jää palkkakausittainen palkkatietohistoria. Käyttöönotto sujuu nopeasti ja ohjelman käyttö on sinulle ilmaista. Ota yhteyttä, niin kerromme lisää! Tervetuloa! Käyttäjätunnus Salasana Kirjaudu Copyright 2015 PalkkaNET s. 11

12 OULU Kirkkokatu Oulu KEMPELE Zeppelinintie Kempele MUHOS Valtatie Muhos VAALA Vaalantie Vaala RUUKKI Siikasavontie Ruukki PYHÄJOKI Vanhatie Pyhäjoki KELLO Kellon Laskenta Oy Kylätie Kello info@tilitkarppinen.fi puh Pohjoissuomalainen perheyritys Paikallisena perheyrityksenä tunnemme alueemme yritysten tarpeet, mahdollisuudet ja haasteet. Olemme yrityksesi kumppani, kanssamme sinulla on yksi huoli vähemmän. s. 12

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2015 2 LUONTOISEDUT 2015 2. Ravintoetu 2. Puhelinetu 3 PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET 3. Kotimaan päivärahat 2015 3

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2015 2 LUONTOISEDUT 2015 2. Ravintoetu 2. Puhelinetu 3 PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET 3. Kotimaan päivärahat 2015 3 Tärkeitä lukuja vuodelle 2015 Sisällysluettelo: TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2015 2 LUONTOISEDUT 2015 2 Ravintoetu 2 Puhelinetu 3 PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET 3 Kotimaan päivärahat 2015 3 Kilometrikorvaus

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 15.01.2016 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2016! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita

Lisätiedot

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2014 LUONTOISEDUT 2014. Ravintoetu. Puhelinetu PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET. Kotimaan päivärahat 2014.

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2014 LUONTOISEDUT 2014. Ravintoetu. Puhelinetu PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET. Kotimaan päivärahat 2014. Tärkeitä lukuja vuodelle 01 Sisällysluettelo: TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 01 LUONTOISEDUT 01 Ravintoetu Puhelinetu PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET Kotimaan päivärahat 01 Kilometrikorvaus SOSIAALIVAKUUTUSMAKSUT

Lisätiedot

YRITYS JA VEROT. Yritystoiminta Pia Niuta

YRITYS JA VEROT. Yritystoiminta Pia Niuta YRITYS JA VEROT Verohallinto Yritystoimintaan liittyvät rekisteröintitoimenpiteet (verohallinto) Toiminnan aloittaminen Muutokset toiminnassa Toiminnan lopettaminen Ennakkoperintärekisteri Ennakkoverotus

Lisätiedot

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 %

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 % TIEDOTE 2016 Mitä muuttuu yrittäjän elämässä vuoden 2016 alusta 1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 % 2. Osinkojen verotus - julkisesti

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 17.01.2017 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2017! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 15.01.2019 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2019! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita

Lisätiedot

Ajankohtaista kirjanpitäjälle

Ajankohtaista kirjanpitäjälle Ajankohtaista kirjanpitäjälle Marjo Salin kirjanpidon asiantuntija, KTM Veronmaksajat Tilinpäätöksen antama oikea ja riittävä kuva Kirjanpitolain oikean ja riittävän kuvan vaatimusta koskevasta säännöksestä

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 16.01.2018 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2018! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita

Lisätiedot

Avaintiedot 2015. Puhelinetu 2015. Palkan sivukuluprosentit 2015. Pääomatulovero

Avaintiedot 2015. Puhelinetu 2015. Palkan sivukuluprosentit 2015. Pääomatulovero Avaintiedot 2015 Pääomatulovero Pääomatulon verokanta on 30 prosenttia, mutta siltä osin kuin verovelvollisen verotettavan pääomatulon määrä ylittää 30.000 euroa, verokanta on 33 prosenttia. Yhteisövero

Lisätiedot

Tärkeät päivämäärät 2012

Tärkeät päivämäärät 2012 Tärkeät päivämäärät 2012 Ennakon täydennysmaksu 31.1. ilman jäännösveron korkoa ja yhteisöillä veroilmoituksen viimeiseen arkipäivään ilman yhteisökorkoa. Palkkailmoitus tapaturmavakuutusyhtiölle 31.1.

Lisätiedot

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 33 %

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 33 % TIEDOTE 2015 Mitä muuttuu yrittäjän elämässä vuoden 2015 alusta 1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 33 % 2. Osinkojen verotus - julkisesti

Lisätiedot

Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015. Eteran palkkahallintopäivä

Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015. Eteran palkkahallintopäivä Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015 Eteran palkkahallintopäivä Sisältö: Verolait keskeisimmät lainsäädäntömuutokset Verokortit 2015 verokorttien voimaantulo ja ulkoasu suorasiirrot Vuosi-ilmoitukset

Lisätiedot

YHDISTYKSEN KIRJANPIDON PERUSTEET. Taloudenhoitajakoulutus / RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry

YHDISTYKSEN KIRJANPIDON PERUSTEET. Taloudenhoitajakoulutus / RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry YHDISTYKSEN KIRJANPIDON PERUSTEET Taloudenhoitajakoulutus 9.2.2018 / RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry 1. YHDISTYKSEN KIRJANPITO Kirjanpitolaki: kahdenkertainen kirjanpito perustana kaksipuoleiset

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA VEROTUKSESTA JA TALOUSHALLINNOSTA

AJANKOHTAISTA VEROTUKSESTA JA TALOUSHALLINNOSTA AJANKOHTAISTA VEROTUKSESTA JA TALOUSHALLINNOSTA Oheisesta tiedotteesta löydät tärkeää tietoa mm. vuodenvaihteen veromuutoksista, eläkeuudistuksesta sekä verovapaista kustannusten korvauksista. Tulevista

Lisätiedot

Uusi yritys Perustamisilmoitus ja rekisteröityminen

Uusi yritys Perustamisilmoitus ja rekisteröityminen Uusi yritys ja rekisteröityminen Sanna Koivisto Pirkanmaan verotoimisto Mikä on YTJ? Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä Verohallituksen ja Patentti- ja rekisterihallituksen yhdessä ylläpitämä tietojärjestelmä

Lisätiedot

Veroasiat oikein heti alusta lähtien. Infopaketti uudelle yrittäjälle Yritys2017-messut

Veroasiat oikein heti alusta lähtien. Infopaketti uudelle yrittäjälle Yritys2017-messut Veroasiat oikein heti alusta lähtien Infopaketti uudelle yrittäjälle Yritys2017-messut 5.-6.9.2017 Esityksen sisältö Yrityksen perustaminen Verohallinnon rekisterit Verojen ilmoittaminen ja maksaminen

Lisätiedot

TYÖNANTAJAN velvollisuudet ja maksut

TYÖNANTAJAN velvollisuudet ja maksut TYÖNANTAJAN velvollisuudet ja maksut Työnantajan sosiaaliturvamaksu Työnantajan sosiaaliturvamaksu eli sairausvakuutusmaksu maksetaan kaikista työntekijöistä jotka ovat 16-67-vuotiaita. Se maksetaan oma-aloitteisesti

Lisätiedot

Mab7_Osa2_Verotus.notebook. April 16, 2015. Suvi Ilvonen 1. huhti 21 10:42

Mab7_Osa2_Verotus.notebook. April 16, 2015. Suvi Ilvonen 1. huhti 21 10:42 huhti 21 10:42 Suvi Ilvonen 1 huhti 21 10:42 Suvi Ilvonen 2 huhti 21 10:42 Suvi Ilvonen 3 huhti 21 10:43 Suvi Ilvonen 4 Valtion tulovero vuonna 2015 Verotettava ansiotulo, euroa Vero alarajan kohdalla,

Lisätiedot

Asiakastiedote Vuosi vaihtui ja se toi mukanaan muutoksia.

Asiakastiedote Vuosi vaihtui ja se toi mukanaan muutoksia. ASIAKASTIEDOTE 3.1.2016 1 Asiakastiedote 2017 Vuosi vaihtui ja se toi mukanaan muutoksia. Uudet arvot ja prosentit löytyvät seuraavilta sivuilta. Myös internetin kautta osoitteesta http://www.vero.fi löytyy

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 16.01.2015 :N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2015! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita seuraavasti: - Verovelkarekisteristä

Lisätiedot

Freelancer verottajan silmin

Freelancer verottajan silmin Sopimus olennainen: Työsopimus -> työsuhde -> palkka ja työlainsäädäntö Ei työsuhdetta -> työkorvaus (poikkeuksena tietyt henkilökohtaiset palkkiot) Työsuhteessa lait ja TES määrittelevät tarkkaan useita

Lisätiedot

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN 4.12.2018 CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA Miten ja milloin ilmoitetaan tulorekisteriin? Jos joulukuun palkat maksetaan tammikuun alussa, ilmoitetaanko

Lisätiedot

MITÄ TYÖNTEKIJÄN PALKKAAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA?

MITÄ TYÖNTEKIJÄN PALKKAAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA? MITÄ TYÖNTEKIJÄN PALKKAAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA? Palkan maksamisesta aiheutuvat velvoitteet, kustannukset ja niiden maksaminen Tilitoimisto Suomalainen Oy, Sari Suomalainen, KLT Ensimmäinen työntekijä

Lisätiedot

YHDISTYKSEN KIRJANPIDON PERUSTEET PALKKIOIDEN MAKSU. OAJ/SOOL/TJS järjestökurssi / RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry

YHDISTYKSEN KIRJANPIDON PERUSTEET PALKKIOIDEN MAKSU. OAJ/SOOL/TJS järjestökurssi / RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry YHDISTYKSEN KIRJANPIDON PERUSTEET PALKKIOIDEN MAKSU OAJ/SOOL/TJS järjestökurssi 9.-10.2.2019 / RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry 1. YHDISTYKSEN KIRJANPITO Kirjanpitolaki: kahdenkertainen

Lisätiedot

TILITOIMISTO S. YLI-RAHKO OY

TILITOIMISTO S. YLI-RAHKO OY TILITOIMISTO S. YLI-RAHKO OY ASIAKASTIEDOTE 23.1.2007 1 Arvoisa asiakkaamme Selvittelemme tässä tiedotteessamme ajankohtaisia uudistuksia ja muutoksia lakeihin ja viranomaismääräyksiin. Tilintarkastuslakiuudistus

Lisätiedot

Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen

Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen Ylitarkastaja Sari Wulff / Verohallinto Sari Wulff 1 Palkan ja työkorvauksen eroja Työstä maksettu korvaus voi olla palkkaa muuta työstä maksettua korvausta

Lisätiedot

TILI PROFIILI OY ASIAKASTIEDOTE 2014 1

TILI PROFIILI OY ASIAKASTIEDOTE 2014 1 1 TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2014 Verotili, kausiveroilmoitukset sekä maksujen eräpäivät työnantajasuoritukset ja arvonlisäverot (kuukausimenettelyn piiriin kuuluvilla) joka kuun 12. päivä Sekä työnantajasuoritusten

Lisätiedot

TALOUSHALLINTOJÄRJESTELMÄN YHTEISKÄYTTÖ TILITOIMISTON KANSSA

TALOUSHALLINTOJÄRJESTELMÄN YHTEISKÄYTTÖ TILITOIMISTON KANSSA Pikaopas TALOUSHALLINTOJÄRJESTELMÄN YHTEISKÄYTTÖ TILITOIMISTON KANSSA Mikä on sähköinen taloushallinto? Sähköinen taloushallinto tarkoittaa yksinkertaistettuna yrityksen taloushallintoon liittyvien tehtävien,

Lisätiedot

Tärkeät päivämäärät 2013

Tärkeät päivämäärät 2013 Tärkeät päivämäärät 2013 Ennakon täydennysmaksu 31.1. ilman jäännösveron korkoa ja yhteisöillä veroilmoituksen viimeiseen arkipäivään ilman yhteisökorkoa. Palkkailmoitus tapaturmavakuutusyhtiölle 31.1.

Lisätiedot

Pidätyksen alaisen palkan määrä (sis. luontoisedut) Perusprosentti Lisäprosentti Palkkakauden tuloraja perusprosentille

Pidätyksen alaisen palkan määrä (sis. luontoisedut) Perusprosentti Lisäprosentti Palkkakauden tuloraja perusprosentille TULOVEROTUS 1 Ongelma Ennakonpidätys Kesällä 2012 Satu on kesätöissä. Hän on työnantajansa kanssa sopinut kuukausipalkakseen 1600 euroa. Palkanmaksupäivänä hänen tililleen on maksettu 1159,00 euroa. Satu

Lisätiedot

Remontti kotona, mitä veroasioita pitää huomioida. Harri Rajala Lakimies Veronmaksajain keskusliitto

Remontti kotona, mitä veroasioita pitää huomioida. Harri Rajala Lakimies Veronmaksajain keskusliitto Remontti kotona, mitä veroasioita pitää huomioida Harri Rajala Lakimies Veronmaksajain keskusliitto Kotitalousvähennys remonttityöstä Vakituisen ja vapaa-ajan asunnon kunnossapito- ja perusparannustöiden

Lisätiedot

1 Uuden vuoden aloitus palkanlaskennassa

1 Uuden vuoden aloitus palkanlaskennassa 2 Sisällys 1 Uuden vuoden aloitus palkanlaskennassa... 3 2 Sosiaalivakuutus- ym. maksut... 4 3 Uudet verokortit... 7 4 TyEL vuosi-ilmoitus sähköisesti... 11 5 TVR palkkasummailmoitus sähköisesti... 12

Lisätiedot

Muutoksia ja ilmiöitä tiliammattilaisen arjessa v.2017

Muutoksia ja ilmiöitä tiliammattilaisen arjessa v.2017 Muutoksia ja ilmiöitä tiliammattilaisen arjessa v.2017 Rantalainen Yhtiöt Kotimainen perheyritys kolmannessa polvessa. Perustettu vuonna 1972. Palvelee yli 12.000 asiakasta n 550 ammattilaisen voimin.

Lisätiedot

Calculare Oy Aamiaisseminaari 26.10.2009 Nina Heikkinen

Calculare Oy Aamiaisseminaari 26.10.2009 Nina Heikkinen Calculare Oy Aamiaisseminaari 26.10.2009 Nina Heikkinen otetaan käyttöön 1.1.2010 verohallinnon ylläpitämä veronmaksajakohtainen tili ensi vaiheessa koskee oma-aloitteisia veroja, joista yleisimmät ovat

Lisätiedot

Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä. Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015

Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä. Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015 Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015 Erotuomarin palkkioprosessin vaiheet 1. Erotuomari saa verohallinnolta sivutuloverokortin

Lisätiedot

Verotili ja alkutuotannon harjoittajat. Verohallinto Syksy 2010

Verotili ja alkutuotannon harjoittajat. Verohallinto Syksy 2010 Verotili ja alkutuotannon harjoittajat Verohallinto Syksy 2010 Mikä Verotili on? Verohallinnon ylläpitämä veronmaksajakohtainen tili, jolle kootaan veronmaksajan veroja ja maksuja koskevia tietoja Verotilin

Lisätiedot

1 Uuden vuoden aloitus palkanlaskennassa

1 Uuden vuoden aloitus palkanlaskennassa 2 Sisällys 1 Uuden vuoden aloitus palkanlaskennassa... 3 2 Sosiaalivakuutus- ym. maksut... 4 3 Uudet verokortit... 7 4 TyEL vuosi-ilmoitus sähköisesti... 10 5 TVR palkkasummailmoitus sähköisesti... 11

Lisätiedot

Yrittäjäkoulutus. Yritysmuodon merkitys ja yrityksen perustaminen

Yrittäjäkoulutus. Yritysmuodon merkitys ja yrityksen perustaminen 1 Yrittäjäkoulutus Yritysmuodon merkitys ja yrityksen perustaminen 2 YRITYSMUODOT Ammatti- tai elinkeinotoimintaa voi harjoittaa: yksityisenä elinkeinonharjoittajana (= toiminimi, Tmi) - liikkeenharjoittaja

Lisätiedot

Palkkioiden maksaminen & yhdistyksen verotus. Taloudenhoitajakoulutus 6.2.2015/ RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry

Palkkioiden maksaminen & yhdistyksen verotus. Taloudenhoitajakoulutus 6.2.2015/ RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry Palkkioiden maksaminen & yhdistyksen verotus Taloudenhoitajakoulutus 6.2.2015/ RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry 1. ENNAKONPIDÄTYS Yhdistys on velvollinen toimittamaan suorittamastaan palkasta

Lisätiedot

Palkkiot, palkat, korvaukset ja työllistäminen paikallisyhdistyksissä. Toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa Porvoo

Palkkiot, palkat, korvaukset ja työllistäminen paikallisyhdistyksissä. Toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa Porvoo Palkkiot, palkat, korvaukset ja työllistäminen paikallisyhdistyksissä Toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa Porvoo 24.-25.11.2012 Y-tunnus Lähtökohta: Hanki y-tunnus, jos sitä ei vielä ole. Tarvitaan, kun tehdään

Lisätiedot

Ennakkoperinnän avainluvut 2016

Ennakkoperinnän avainluvut 2016 Ennakkoperinnän avainluvut 2016 Hyvä lukija, Olen koonnut tähän esitteeseen vuoden 2016 ennakkoperinnän keskeiset avainluvut. Esitteeseen on kerätty tietoa seuraavista aiheista: valtion tuloveroasteikko

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet Apulaisprofessori Tomi Viitala Keskeisiä käsitteitä VML = Verotusmenettelylaki Huom! VML:ään tullut ja tulossa merkittäviä muutoksia v. 2017-2019 Verovuosi

Lisätiedot

Kirjanpitotoimisto Mattilan tarjoaa sähköiset palvelut Helppoa, tehokasta ja ajantasaista. Missä tahansa ja milloin tahansa

Kirjanpitotoimisto Mattilan tarjoaa sähköiset palvelut Helppoa, tehokasta ja ajantasaista. Missä tahansa ja milloin tahansa Kirjanpitotoimisto Mattilan tarjoaa sähköiset palvelut Helppoa, tehokasta ja ajantasaista. Missä tahansa ja milloin tahansa Modernit sähköiset työvälineet mahdollistavat uuden tavan tehdä asioita ja seurata

Lisätiedot

ilmoittautuminen rekistereihin

ilmoittautuminen rekistereihin Yrityksen perustaminen ja ilmoittautuminen rekistereihin Verohallinto Sisältö Perustamisilmoitus Mikä on Y-tunnus? Yksityinen elinkeinonharjoittaja perustaminen Avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön perustaminen

Lisätiedot

Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta

Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta Laki ennakkoperintälain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ennakkoperintälain (1118/1996) 21, 32, 33, 33 a, 33 b ja 36, 4 luku, 47 ja 49 53 sekä 7 luku, sellaisina kuin niistä ovat

Lisätiedot

Aloittavan yrityksen startti-info

Aloittavan yrityksen startti-info Aloittavan yrityksen startti-info 30.3.2017 Sisältö Yritysesittely Rantalainen & Wahlsten Oy Yritysmuodot Verotus ja arvonlisäverotus Taloushallinnon järjestäminen Tilitoimisto- ja tilintarkastuspalvelut

Lisätiedot

Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa. Osmo Leppiniemi Visma Services Teemuaho Oy

Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa. Osmo Leppiniemi Visma Services Teemuaho Oy Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa Osmo Leppiniemi Visma Services Teemuaho Oy Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa Yrittäjät ovat parhaita asiantuntijoita

Lisätiedot

efekto TÄRKEÄT LUVUT 2019 OLI AIHETTA JUHLAAN AJANKOHTAISIA ASIOITA Tilitoimisto A. Karppinen Oy:n asiakas- ja sidosryhmälehti 2019

efekto TÄRKEÄT LUVUT 2019 OLI AIHETTA JUHLAAN AJANKOHTAISIA ASIOITA Tilitoimisto A. Karppinen Oy:n asiakas- ja sidosryhmälehti 2019 efekto Tilitoimisto A. Karppinen Oy:n asiakas- ja sidosryhmälehti 2019 TÄRKEÄT LUVUT 2019 OLI AIHETTA JUHLAAN AJANKOHTAISIA ASIOITA Pääkirjoitus Marraskuussa tuli kuluneeksi 40 vuotta toimistomme perustamisesta.

Lisätiedot

Kirjanpito-osaajan valmennuskokonaisuus

Kirjanpito-osaajan valmennuskokonaisuus Kirjanpito-osaajan valmennuskokonaisuus Jaksot: 22. 23.9. Kirjanpidon ajokortti 29. 30.10. Kirjanpidon jatkokurssi Käytännönläheisessä valmennuskokonaisuudessa käydään läpi kirjanpidon keskeisimmät asiat:

Lisätiedot

Maksuton palkanlaskentaohjelma. Anna-Maija Lahti, ylitarkastaja, Verohallinto

Maksuton palkanlaskentaohjelma. Anna-Maija Lahti, ylitarkastaja, Verohallinto Maksuton palkanlaskentaohjelma Anna-Maija Lahti, ylitarkastaja, Verohallinto Palkka.fi on maksuton palvelu yrityksille ja kotitalouksille, jotka maksavat palkkaa. Palvelu laskee palkan sivukuluineen, muodostaa

Lisätiedot

CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN

CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN Eri yritysmuotojen verotus ja oman pääoman merkitys Yliopisto-opettaja, Tiina Sinkkonen Yritysmuodot Ammatinharjoittaja Yksityisyritys eli toiminimi (T:mi) Elinkeinoyhtymä

Lisätiedot

Tilinpäätös. työkaluksi. Yrittäjän muistilista vuodelle 2010 EU-kaupan ilmoitusmenettely aikaistui PALVELUN TARJOAA TALOUSHALLINTOLIITON JÄSEN 1 2010

Tilinpäätös. työkaluksi. Yrittäjän muistilista vuodelle 2010 EU-kaupan ilmoitusmenettely aikaistui PALVELUN TARJOAA TALOUSHALLINTOLIITON JÄSEN 1 2010 SUMMA MCI PALVELUN TARJOAA TALOUSHALLINTOLIITON JÄSEN 1 2010 Tilinpäätös työkaluksi Yrittäjän muistilista vuodelle 2010 EU-kaupan ilmoitusmenettely aikaistui Pääkirjoitus tammikuu 2010 Ponnista alkaneeseen

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet Apulaisprofessori Tomi Viitala Keskeisiä käsitteitä VML = Verotusmenettelylaki Verovuosi Tuloverotuksessa kalenterivuosi, jolta veroilmoitus on annettava

Lisätiedot

TILITOIMISTO S. YLI-RAHKO OY

TILITOIMISTO S. YLI-RAHKO OY TILITOIMISTO S. YLI-RAHKO OY ASIAKASTIEDOTE 15.1.2008 1(5) Arvoisa asiakkaamme Tästä tiedotteestamme löydät ajankohtaisia uudistuksia ja muutoksia lakeihin ja viranomaismääräyksiin. Tilintarkastuslaki

Lisätiedot

SEURA TYÖNANTAJANA VAASA 18.10.2014. www.hlu.fi 1

SEURA TYÖNANTAJANA VAASA 18.10.2014. www.hlu.fi 1 SEURA TYÖNANTAJANA VAASA 18.10.2014 1 Yhdistyksen maksamat korvaukset Palkka ja luontoisedut tehtävä ennakonpidätys ja vähennettävä sivukulut Työkorvaus => yrittäjälle maksettava ei sivukuluja ennakonpidätys,

Lisätiedot

LAAJA PALKKATIETOILMOITUS

LAAJA PALKKATIETOILMOITUS Tulorekisteri PL 1 00055 TULOREKISTERI Tällä lomakkeella voit antaa uuden palkkatietoilmoituksen, korjata aiempaa ta tai mitätöidä aiemman ilmoituksen kokonaan. Voit ilmoittaa yhdelle tulonsaajalle samana

Lisätiedot

Maksuton palkanlaskentaohjelma. Johanna Puikkonen verosihteeri, Palkka.fi neuvoja Verohallinto Henkilöverotus

Maksuton palkanlaskentaohjelma. Johanna Puikkonen verosihteeri, Palkka.fi neuvoja Verohallinto Henkilöverotus Maksuton palkanlaskentaohjelma Johanna Puikkonen johanna.puikkonen@vero.fi verosihteeri, Palkka.fi neuvoja Verohallinto Henkilöverotus Palkkoja lasketaan kuukausittain noin 55 000 kpl 88 milj. eurolla

Lisätiedot

Osuuskunnan palkanlaskenta

Osuuskunnan palkanlaskenta Osuuskunnan palkanlaskenta Pienosuuskuntaforum 2018 Helsinki 2.10.2018 Merja Hiltunen, KTM Osuustoiminnan Kehittäjät ry 2.10.2018/MH 1 Työlainsäädäntö Työsopimuslaki Työehtosopimuslaki Työaikalaki Vuosilomalaki

Lisätiedot

Kiitos kuluneesta vuodesta ja yhteistyöstä.

Kiitos kuluneesta vuodesta ja yhteistyöstä. 1 (6) Tilitoimisto Anita Niiranen Ky ASIAKASTIEDOTE Riistakatu 5 A 74100 Iisalmi Puh. 017-818 611 16.1.2013 HYVÄT ASIAKKAAT! Hinnantarkistukset Kiitos kuluneesta vuodesta ja yhteistyöstä. Veroilmoituksien

Lisätiedot

Mab7_Osa2_Verotus.notebook. April 16, 2015. Sanni Kiri 1. huhti 21 10:42

Mab7_Osa2_Verotus.notebook. April 16, 2015. Sanni Kiri 1. huhti 21 10:42 huhti 21 10:42 Sanni Kiri 1 huhti 21 10:42 Sanni Kiri 2 huhti 21 10:42 Sanni Kiri 3 huhti 21 10:43 Sanni Kiri 4 Valtion tuloveroasteikko 2015 Vuodelta 2015 toimitettavassa verotuksessa määrätään tuloverolain

Lisätiedot

Uutta ja ajankohtaista yritysverotuksessa Tuloverotus ja ennakkoperintä. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013

Uutta ja ajankohtaista yritysverotuksessa Tuloverotus ja ennakkoperintä. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013 Uutta ja ajankohtaista yritysverotuksessa Tuloverotus ja ennakkoperintä Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013 Sisältö Vuoden 2013 veroilmoituksesta Lakimuutokset vuodelle 2014 esim. osinkojen

Lisätiedot

KIRJANPITO 22C00100. Luento 5b: Henkilöstömenot

KIRJANPITO 22C00100. Luento 5b: Henkilöstömenot KIRJANPITO 22C00100 Luento 5b: Henkilöstömenot KULULAJIKOHTAINEN KAAVA (KPA 1:1 ) LIIKEVAIHTO Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos Valmistus omaan käyttöön Liiketoiminnan muut tuotot

Lisätiedot

Personal trainerin verotus

Personal trainerin verotus Personal trainerin verotus Personal Trainerin verotus Tässä esityksessä: Tärkeitä asioita palkansaajan verotuksesta Hyödyllistä tietoa yrittäjille Käytännönneuvoja vähennyksistä Tutustumisen arvoisia linkkejä

Lisätiedot

SISÄLLYS. Esipuhe 5. Lyhenteet 15

SISÄLLYS. Esipuhe 5. Lyhenteet 15 SISÄLLYS Esipuhe 5 1 Ennakkoperintä 2 Ennakonpidätyksen Lyhenteet 15 osana verojärjestelmää 17 1.1 Ennakkoperinnän tarkoitus............................ 17 1.2 Yleisiä periaatteita....................................

Lisätiedot

TALOUSHALLINTO, JOKA YMMÄRTÄÄ PROJEKTILIIKETOIMINTAA

TALOUSHALLINTO, JOKA YMMÄRTÄÄ PROJEKTILIIKETOIMINTAA TALOUSHALLINTO, JOKA YMMÄRTÄÄ PROJEKTILIIKETOIMINTAA ENEMMÄN AIKAA TYÖLLE, JOLLA ON MERKITYSTÄ Tiimien erilaiset toimintatavat ja tiedon tarpeet aiheuttavat usein turhaa selvittelytyötä ja samaa tietoa

Lisätiedot

Palkka.fi maksuton palkanlaskentaohjelma pienyrityksille ja kotitalouksille. Kuopio 4.1.2012

Palkka.fi maksuton palkanlaskentaohjelma pienyrityksille ja kotitalouksille. Kuopio 4.1.2012 Palkka.fi maksuton palkanlaskentaohjelma pienyrityksille ja kotitalouksille Kuopio 4.1.2012 1 Palkka.fi Laskee työntekijän palkan sivukuluineen Muodostaa maksut: nettopalkka, ennakonpidätys- ja sosiaaliturvamaksu,

Lisätiedot

Asiakastiedote Vuosi vaihtui ja se toi mukanaan muutoksia.

Asiakastiedote Vuosi vaihtui ja se toi mukanaan muutoksia. ASIAKASTIEDOTE 3.1.2019 1 Asiakastiedote 2019 Vuosi vaihtui ja se toi mukanaan muutoksia. Uudet arvot ja prosentit löytyvät seuraavilta sivuilta. Myös internetin kautta osoitteesta http://www.vero.fi löytyy

Lisätiedot

Vuodenvaihteen veromuutokset Helsingin Yrittäjien aamukahvitilaisuus 19.1.2010 Satu Grekin, Suomen Yrittäjien veroasiantuntija

Vuodenvaihteen veromuutokset Helsingin Yrittäjien aamukahvitilaisuus 19.1.2010 Satu Grekin, Suomen Yrittäjien veroasiantuntija Vuodenvaihteen veromuutokset Helsingin Yrittäjien aamukahvitilaisuus 19.1.2010 Satu Grekin, Suomen Yrittäjien veroasiantuntija 28.1.2010 1 Muutoksia Verotili, ja siihen tarvittavat tunnukset ALV: verokantojen

Lisätiedot

VEROHALLINTO ESITTÄÄ. Uusi yrittäjä pulassa Pimeä työ pettää Sinä valitset!

VEROHALLINTO ESITTÄÄ. Uusi yrittäjä pulassa Pimeä työ pettää Sinä valitset! VEROHALLINTO ESITTÄÄ Uusi yrittäjä pulassa Pimeä työ pettää Sinä valitset! Uusi yrittäjä 2 Uusi yrittäjä, toimi näin: Hanki tilitoimisto Voit keskittyä oman yrityksesi toimintaan. Saat sieltä apua ja neuvoja.

Lisätiedot

Tilaajavastuulain muutokset 1.9.2015. Ylitarkastaja Noora Haapa-alho Etelä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue

Tilaajavastuulain muutokset 1.9.2015. Ylitarkastaja Noora Haapa-alho Etelä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue Tilaajavastuulain muutokset 1.9.2015 Ylitarkastaja Noora Haapa-alho Etelä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue Tilaajavastuulaki Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista

Lisätiedot

TILITOIMISTO S. YLI-RAHKO OY

TILITOIMISTO S. YLI-RAHKO OY TILITOIMISTO S. YLI-RAHKO OY ASIAKASTIEDOTE 21.1.2009 1(5) Arvoisa asiakkaamme Perjantaina 23.1. suljemme toimistomme poikkeuksellisesti jo kello 13.00. Elintarvikkeiden alv alenee 1.10.2009 Elintarvikkeiden

Lisätiedot

Yrittäjäilta Ajankohtaista asiaa verotuksesta, tietosuojasta ja tulorekisteristä

Yrittäjäilta Ajankohtaista asiaa verotuksesta, tietosuojasta ja tulorekisteristä Yrittäjäilta 14.11.2017 Ajankohtaista asiaa verotuksesta, tietosuojasta ja tulorekisteristä 1 Ennakonkannon uudistus Yhteisöjen ennakonkanto uudistui 1.11.2017 1.11.2017 alkaen yhteisöt eivät enää voi

Lisätiedot

PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.11.2008

PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.11.2008 18.11.2008 PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.11.2008 Työntekijän kielivalinta Työntekijän sekä työ- ja tekijänoikeuskorvauksen saajan tietoihin on lisätty kielitieto. Palkkalaskelma ja korvauksensaajan

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus Apulaisprofessori Tomi Viitala Eriytetty tuloverojärjestelmä - Tulolajit Luonnollisilla henkilöillä kaksi tulolajia: ansiotulo ja pääomatulo

Lisätiedot

KIRJANPIDON AJOKORTTI (peruskurssi)

KIRJANPIDON AJOKORTTI (peruskurssi) KIRJANPITO-OSAAJAN VALMENNUSKOKONAISUUS Jaksot: 15. 16.9. Kirjanpidon ajokortti (peruskurssi) 20.-21.10. Kirjanpidon jatkokurssi Paikka: Helsingin seudun kauppakamarin koulutustila Metropoli, Kalevankatu

Lisätiedot

Kansallinen Tulorekisteri (KATRE) & Edenredin tarjoamat henkilöstöedut

Kansallinen Tulorekisteri (KATRE) & Edenredin tarjoamat henkilöstöedut 1 (5) Kansallinen Tulorekisteri (KATRE) & Edenredin tarjoamat henkilöstöedut 1. Mikä on tulorekisteri? Tulorekisteri on sähköinen kansallinen tietokanta, jota ylläpitää Verohallinnon Tulorekisteriyksikkö.

Lisätiedot

Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015

Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015 Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015 Sisältö Yhtenäistämisohje vs. Vero.fi > Syventävät ohjeet Tulossa uusia ohjeita,

Lisätiedot

Tulorekisteri. Hanna-Kaisa Kalmukoski

Tulorekisteri. Hanna-Kaisa Kalmukoski Tulorekisteri Hanna-Kaisa Kalmukoski 11.2.2019 Tulorekisteri on Kansallinen sähköinen tietokanta, joka sisältää palkka-, eläke- ja etuustiedot yksilötasolla. Ilmoitettavat tiedot: 2019 : palkat ja ansiotulot

Lisätiedot

Talouskoulutus 19.4.2011

Talouskoulutus 19.4.2011 Talouskoulutus 19.4.2011 Laatii yhdessä joukkueenjohtajan kanssa joukkueen budjetin kauden alkaessa. Seuraa budjetin toteutumista kauden aikana ja informoi joukkueenjohtajaa rahatilanteesta. Huolehtii

Lisätiedot

MCI PALVELUN TARJOAA TALOUSHALLINTOLIITON JÄSEN 1 2008. Budjetointi. maalaa toiminnasta. selkeän. kokonaiskuvan OTA TALTEEN

MCI PALVELUN TARJOAA TALOUSHALLINTOLIITON JÄSEN 1 2008. Budjetointi. maalaa toiminnasta. selkeän. kokonaiskuvan OTA TALTEEN SUMMA MCI PALVELUN TARJOAA TALOUSHALLINTOLIITON JÄSEN 1 2008 Budjetointi maalaa toiminnasta selkeän kokonaiskuvan Yrityksen muistilista vuodelle 2008 OTA TALTEEN Pääkirjoitus Taloushallinnon ulkoistaminen

Lisätiedot

PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.8.2009

PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.8.2009 18.8.2009 PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.8.2009 Työkorvausta ja palkkaa voi maksaa samalle henkilölle Palvelusta on poistettu rajoitus, joka esti palkan ja työkorvauksen maksamisen samalle henkilölle.

Lisätiedot

OTA TALTEEN. Yrityksen muistilista vuodelle 2007. Uuden työntekijän PALKKAUS. Toimintakertomus pienissä osakeyhtiöissä

OTA TALTEEN. Yrityksen muistilista vuodelle 2007. Uuden työntekijän PALKKAUS. Toimintakertomus pienissä osakeyhtiöissä SUMMA MCI PALVELUN TARJOAA TALOUSHALLINTOLIITON JÄSEN 1 2007 Yrityksen muistilista vuodelle 2007 OTA TALTEEN Uuden työntekijän PALKKAUS Toimintakertomus pienissä osakeyhtiöissä Pääkirjoitus Tilinpäätösajat

Lisätiedot

Nimi ja opiskelijanro :

Nimi ja opiskelijanro : 1 (6) Lappeenrannan teknillinen yliopisto KATI / Pasi Syrjä A250A0250 Kirjanpidon peruskurssi Tentti 4.2.2016 Nimi ja opiskelijanro : Tentissä ei saa olla mukana kirjallista materiaalia. Laskimen käyttö

Lisätiedot

Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014

Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014 Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014 Eteran palkkahallintopäivä Verohallinto Sisältö: Verolait - keskeisimmät lainsäädäntömuutokset Verokortit 2014 - muutokset verokorteissa ja työnantajamenettelyssä

Lisätiedot

Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta. Eteran palkkahallintopäivä

Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta. Eteran palkkahallintopäivä Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta Eteran palkkahallintopäivä Verohallinto Sisältö: Osinkoverouudistus Vuosi-ilmoituksen täyttämisen ongelmakohdat Mitä löydän

Lisätiedot

Visma Netvisor. Kaikki mitä pk-yritys tarvitsee liiketoiminnan ohjaamiseen. RAPORTOINTI Asiakashallinta Myynnin seuranta Myynnin ennusteet

Visma Netvisor. Kaikki mitä pk-yritys tarvitsee liiketoiminnan ohjaamiseen. RAPORTOINTI Asiakashallinta Myynnin seuranta Myynnin ennusteet Visma Netvisor Kaikki mitä pk-yritys tarvitsee liiketoiminnan ohjaamiseen CRM JA MYYNTI PROJEKTINHALLINTA TYÖAIKA JA KULUT AUTOMATISOITU LASKUTUS RAPORTOINTI Asiakashallinta Myynnin seuranta Myynnin ennusteet

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö Apulaisprofessori Tomi Viitala Osakeyhtiön verotus Osakeyhtiö on yhteisö eli osakkeenomistajistaan erillinen verovelvollinen Osakeyhtiölle lasketaan

Lisätiedot

VISMA ECONET PALKANLASKENTA 2012/2013 15.11.2012

VISMA ECONET PALKANLASKENTA 2012/2013 15.11.2012 VISMA ECONET PALKANLASKENTA 2012/2013 15.11.2012 Viime vuodenvaihteen tilanne Verohallinto suosittelee rakennusalan yrityksiä hakemaan ennakonpidätystietojen suorasiirtojen yhteydessä veronumeroa työntekijöilleen.

Lisätiedot

Käytettyjen tavaroiden tuontihuojennus Ahvenanmaan verorajaa ylitettäessä

Käytettyjen tavaroiden tuontihuojennus Ahvenanmaan verorajaa ylitettäessä Käytettyjen tavaroiden tuontihuojennus Ahvenanmaan verorajaa ylitettäessä Asiakasohje tulli.fi 8.12.2016 Käytettyjen tavaroiden tuontihuojennus Ahvenanmaan verorajaa ylitettäessä Sisällys 1 Käytettyjen

Lisätiedot

Yhdistykset, säätiöt ja verotus

Yhdistykset, säätiöt ja verotus Yhdistykset, säätiöt ja verotus Pekka T. Talari Yhdistykset, säätiöt ja verotus Käsikirja yleishyödyllisten yhteisöjen verotuksesta EDITA HELSINKI Pekka T. Talari ja Edita Publishing Oy Kansi: Marjut

Lisätiedot

Vuosi-ilmoitukset 2016. Ohjelmistotalopäivä 26.11.2015 Verohallinto

Vuosi-ilmoitukset 2016. Ohjelmistotalopäivä 26.11.2015 Verohallinto Vuosi-ilmoitukset 2016 Ohjelmistotalopäivä 26.11.2015 Verohallinto Sisältö Vuosi-ilmoitusten palautuspäivät Tietovälineellä ilmoittaminen Lain muutoksista aiheutuvat muutokset 2016 tietuekuvauksissa Uudet

Lisätiedot

Ajankohtaisia terveisiä Verohallinnosta. Infotilaisuus tilitoimistoille Päivitetty 9.12.2011

Ajankohtaisia terveisiä Verohallinnosta. Infotilaisuus tilitoimistoille Päivitetty 9.12.2011 Ajankohtaisia terveisiä Verohallinnosta Infotilaisuus tilitoimistoille Päivitetty Sisältö Hallitusohjelman keskeiset veroratkaisut Veronumero Vuosi-ilmoitukset Verokortit vuodelle 2012 Vero.fi uutiskirje

Lisätiedot

TILAAJAVASTUULAKI 1233/2006. Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä

TILAAJAVASTUULAKI 1233/2006. Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä TILAAJAVASTUULAKI 1233/2006 Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä 1233/2006 Mikä on tilaajavastuulaki? Tilaajavastuulaki, virallisesti laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta

Lisätiedot

Laki. tuloverolain muuttamisesta

Laki. tuloverolain muuttamisesta Laki tuloverolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan tuloverolain (1535/1992) 54 d :n 2 momentti, 80 :n 9 kohta, 92 :n 26 kohta, 95 :n 1 momentin 1 kohta, 96 a :n 1 momentti, 100 :n

Lisätiedot

PALVELUKAUPAN ALV JA VEROTILI 2010

PALVELUKAUPAN ALV JA VEROTILI 2010 PALVELUKAUPAN ALV JA VEROTILI 2010 Leena Juusela Palvelujen arvonlisäverotuksen muutokset Elinkeinonharjoittajille myytävien palvelujen yleissääntö päinvastainen nykyiseen verrattuna: Palvelut l verotetaan

Lisätiedot

Luento 7. Arvonlisävero: Ulkomaan rahanmääräiset erät: Veron yleispiirteet Alv kirjanpidossa. Kirjanpidossa Tilinpäätöksessä.

Luento 7. Arvonlisävero: Ulkomaan rahanmääräiset erät: Veron yleispiirteet Alv kirjanpidossa. Kirjanpidossa Tilinpäätöksessä. Luento 7 Arvonlisävero: Veron yleispiirteet Alv kirjanpidossa. Ulkomaan rahanmääräiset erät: Kirjanpidossa Tilinpäätöksessä. 1 KIRJANPITO 22C00100 Luento 7a: Arvonlisävero VEROTUKSEN RAKENNE Verotuksen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 179/2006 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 179/2006 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 179/2006 vp Hallituksen esitys ulkomailta vuokratun työntekijän sekä rajoitetusti verovelvolliselle maksettavan työkorvauksen verottamiseen liittyviksi säännöksiksi Asia Hallitus on

Lisätiedot

Verokortti uudistuu 2019

Verokortti uudistuu 2019 Verokortti uudistuu 2019 Perusverokortti - uusi ulkonäkö Verokortin ulkonäkö uudistuu Vuoden 2019 perusverokortit postitetaan asiakkaille joulutammikuun aikana Perusverokortit tulevat voimaan 1.2.2019

Lisätiedot