Liite 1 Kaupunginhallitus ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liite 1 Kaupunginhallitus 21.9.2015 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.6.2015"

Transkriptio

1 Liite 1 Kaupunginhallitus ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN Talous- ja hallinto-osasto

2 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat yhteensä 39,6 milj. euroa ja toimintatulot 5,9 milj. euroa. Toimintamenojen toteutumaprosentti talousarvioon verrattuna oli 49,6 % ja toimintatuottojen 43,7 %. Vuonna 2014 vastaavan ajankohdan toimintamenojen toteutuma koko vuoden toteutuneista menoista oli 49,0 % ja tulojen 45,2 %. Kesäkuun lopussa toimintamenot olivat 2,0 % suuremmat ja toimintatulot 7,4 % pienemmät kuin vuonna 2014 vastaavana ajankohtana. Toimintamenot ovat kasvaneet viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna 0,8 milj. euroa. Kaupungin toimintajäämä oli 33,6 milj. euroa, mikä on 50,8 % talousarviosta ja 3,8 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Vuonna 2014 kesäkuun lopun toimintajäämä oli 49,8 % koko vuoden toteutumasta. Kaupungin palkkasumma oli kesäkuun lopussa 8,1 milj. euroa ja henkilöstömenot kokonaisuudessaan 10,6 milj. euroa. Henkilöstömenojen määrä on 3,5 % suurempi kuin vuoden 2014 kesäkuun lopussa. Henkilöstömenojen toteutuma-aste talousarviosta on 50,0 %, vuonna 2014 vastaavan ajankohdan toteutuma koko vuoden toteutuneista henkilöstömenoista oli 47,6 %. Henkilöstömenot tulevat ylittämään alkuperäisen talousarvion arviolta noin 1 milj. eurolla. Merkittävimmät ylitykset kohdistuvat perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen tulosalueille. Henkilöstökulujen lisäksi työmarkkinatuen kuntaosuus ja kiinteistöjen hoitokustannukset ovat kasvaneet alkuvuonna arvioitua enemmän. Toimintatuotot ovat kertyneet käyttöomaisuuden myyntivoittoja lukuun ottamatta pääpiirteissään talousarvion mukaisesti. Verotulojen määrä kesäkuun lopussa oli 26,0 milj. euroa, mikä on 0,8 % enemmän kuin verotilitykset vuotta aikaisemmin vastaavana ajankohtana. Ansio- ja pääomatuloveron (kunnallisvero) tilitykset ovat 0,7 % suuremmat kuin vuonna 2014 vastaavana ajankohtana, yhteisöverotilitykset ovat 0,9 % suuremmat kuin vuotta aikaisemmin. Verotulojen määrä on 53,3 % talousarvion mukaisesta arviosta, vuonna 2014 vastaavan ajankohdan verotulototeuma oli 53,4 %. Kesäkuun loppuun mennessä verotulot ovat toteutuneet talousarvion mukaisesti. Käyttötalouden valtionosuuksien määrä on 9,4 milj. euroa eli 4,7 % vähemmän kuin vuonna 2014 kesäkuun lopussa. Valtionosuuksien toteutuma-aste talousarvioon verrattuna on 50,2 %. Valtionosuudet tulevat toteumaan alkuperäisen talousarvion mukaisesti. Yhteensä verorahoituksen (verotulot + valtionosuudet) määrä 35,4 milj. euroa on 0,7 % vähemmän kuin vuotta aikaisemmin vastaavana ajankohtana. Kaupungin vuosikate on 1,8 milj. euroa, mikä on 1,5 milj. euroa ja 46,0 % vähemmän kuin vertailuajankohtana vuonna Investointimenojen yhteissumma oli 1,4 milj., mikä on 43,2 % muutetusta talousarviosta. Kaupungin lainamäärä oli 14,3 milj. euroa eli 1,0 milj. euroa (kassalaina + 2,0 milj. euroa ja TA-lainat -1 milj. euroa) enemmän kuin vuoden alussa. Lainamäärä asukasta kohden oli kesäkuun lopussa euroa. Uusia talousarviolainoja ei ole nostettu alkuvuoden aikana. Ulvilan asukasluku oli Tilastokeskuksen ennakkotilaston mukaan vuoden 2015 kesäkuun lopussa , mikä on 81 enemmän kuin vuoden 2014 lopussa. Ulvilan työttömyysaste oli vuoden 2015 kesäkuun lopussa 13,6 %, Satakunnassa se oli keskimäärin 14,0 % ja koko maassa samoin 14,0 %. Työttömien työnhakijoiden määrä oli 857, vuotta aikaisemmin työttömien työnhakijoiden lukumäärä oli 727. Työttömistä työnhakijoista pitkäaikaistyöttömien määrä oli 268, alle 25 -vuotiaita työnhakijoista oli 137 ja yli 50 -vuotiaita 337. Ulvilan kaupungin maksuosuus yli 300 päivää työmarkkinatuella olleiden työttömien työmarkkinatuen kustannuksiin ajalta oli (vuonna 2014 vastaava summa oli ). 1

3 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 2015 (ilman suunnitelmapoistoja) ulkoiset + sisäiset Käyttötalous, kuukaudet 1-6 Tuotot muutos,% TP 2014 Tot. 1-6 kk Tot. % TA 2015 Tot. 1-6 kk Tot. % 2015 / 2014 Keskusvaalilautakunta ,00 Tarkastuslautakunta Kaupunginhallitus , ,05-31,22 Opetus- ja kasvatuslautakunta , ,19 0,80 Kulttuurilautakunta , ,10-3,97 Vapaa-aikalautakunta , ,18-3,31 Ympäristölautakunta , ,10-2,11 Tekninen lautakunta , ,30 8,47 Toimintatuotot yhteensä , ,70-7,39 Kulut Keskusvaalilautakunta , ,73 157,58 Tarkastuslautakunta , ,51 16,72 Kaupunginhallitus , ,27 1,89 Opetus- ja kasvatuslautakunta , ,31 1,79 Kulttuurilautakunta , ,19-4,85 Vapaa-aikalautakunta , ,68-9,24 Ympäristölautakunta , ,83-3,31 Tekninen lautakunta , ,66 5,96 Toimintakulut yhteensä , ,62 1,99 Toimintakate/jäämä Keskusvaalilautakunta , ,98 157,58 Tarkastuslautakunta , ,51 16,72 Kaupunginhallitus , ,24 5,64 Opetus- ja kasvatuslautakunta , ,89 1,86 Kulttuurilautakunta , ,86-4,88 Vapaa-aikalautakunta , ,79-11,28 Ympäristölautakunta , ,72-3,67 Tekninen lautakunta , ,39-17,08 Toimintakate/jäämä , ,84 3,84 2

4 TA 2015 TULOSALUETASO TOIMINTATUOTOT muutos,% TP 2014 Tot. 1-6kk Tot. % TA 2015 Tot. 1-6kk Tot. % 2015 / 2014 Keskusvaalilautakunta , Tarkastuslautakunta 0 0 Kaupunginhallitus, hallinto , ,73-87,77 Talous ja hallinto , ,12-0,61 Henkilöstöhallinto , ,17 5,96 Tietohallinto , ,85-3,62 Palo ja pelastus , ,18 4,12 Elinkeinotoimi , ,23-32,65 EU -hankkeet ,5 0 #JAKO/0! -100,00 Maankäytön suunnittelu ja mittaus , ,70-38,23 Työllistämisvaraukset , ,84-27,74 Ulvilan sosiaali- ja terveyspalvelut , ,41-50,95 Ympäristöterveydenhoito 0 #JAKO/0! #JAKO/0! Erikoissairaanhoito 0 #JAKO/0! #JAKO/0! Kaupunginhallitus , ,05-31,22 Koulutuspalvelut, hallinto , ,00 #JAKO/0! Peruskoulutus , ,80-5,80 Lukio , ,83 17,46 Kansalaisopisto , ,00 0,00 Varhaiskasvatus , ,10 4,88 Opetus- ja kasvatuslautakunta , ,19 0,80 Kirjasto , ,84 13,38 Kulttuuri , ,23-48,19 Kulttuurilautakunta , ,10-3,97 Liikunta , ,97 4,39 Nuoriso , ,12-14,44 Vapaa-aikalautakunta , ,18-3,31 Hallinto, lautakunta 0 #JAKO/0! Rakennusvalvonta , ,65 1,11 Ympäristönsuojelu , ,00-100,00 Ympäristölautakunta , ,10-2,11 Kunnallistekninen hallinto , ,75-59,30 Liikennealueet , ,03-59,15 Puistot ja muut yleiset alueet , ,91-83,30 Jätehuolto , , ,28 Kiinteistöt , ,71 28,75 Maa- ja metsätilat , ,55-24,58 Ruoka- ja siivouspalvelut , ,85 5,66 Varasto , ,46 23,96 Vesilaitos , ,20 12,89 Tekninen lautakunta ,34 44, ,30 8,47 ULVILAN KAUPUNKI , ,70-7,39 3

5 TA 2015 TULOSALUETASO TOIMINTAKULUT muutos,% TP 2014 Tot. 1-6 kk Tot. % TA 2015 Tot. 1-6 kk Tot. % 2015 / 2014 Keskusvaalilautakunta , ,73 157,58 Tarkastuslautakunta , ,51 16,72 Kaupunginhallitus, hallinto , ,87 14,08 Talous ja hallinto , ,18 0,18 Henkilöstöhallinto , ,70 14,16 Tietohallinto , ,39-16,97 Palo ja pelastus , ,15 5,96 Elinkeinotoimi , ,42 25,46 Eu -hankkeet , #JAKO/0! -68,37 Maankäytön suunnittelu ja mittaus , ,66 6,54 Työllistämisvaraukset , ,19 22,12 Ulvilan sosiaali- ja terveyspalvelut , ,33-0,34 Ympäristöterveydenhoito , ,39 2,43 Erikoissairaanhoito , ,92 1,12 Kaupunginhallitus , ,27 1,89 Koulutuspalvelut, hallinto , ,57 0,59 Peruskoulutus , ,42 2,53 Lukio , ,79-0,55 Kansalaisopisto , ,29-0,08 Varhaiskasvatus , ,41 1,28 Opetus- ja kasvatuslautakunta , ,31 1,79 Kirjasto , ,53-1,27 Kulttuuri , ,78-11,59 Kulttuurilautakunta , ,19-4,85 Liikunta , ,84-10,40 Nuoriso , ,19-6,40 Vapaa-aikalautakunta , ,68-9,24 Hallinto, lautakunta , ,90-10,46 Rakennusvalvonta , ,44 2,58 Ympäristönsuojelu , ,14-12,42 Ympäristölautakunta , ,83-3,31 Kunnallistekninen hallinto , ,18-5,54 Liikennealueet , ,37 5,66 Puistot ja muut yleiset alueet , ,16 1,47 Jätehuolto , ,40-42,43 Kiinteistöt , ,46 7,67 Maa- ja metsätilat , ,14-28,73 Ruoka- ja siivouspalvelut , ,83 9,69 Varasto , ,37 3,07 Vesilaitos , ,63 5,74 Tekninen lautakunta , ,66 5,96 ULVILAN KAUPUNKI , ,62 1,99 4

6 TA 2015 TULOSALUETASO NETTOMENOT muutos,% TP 2014 Tot. 1-6 kk Tot. % TA 2015 Tot. 1-6 kk Tot. % 2015 / 2014 Keskusvaalilautakunta , ,98 157,58 Tarkastuslautakunta , ,51 16,72 0 Kaupunginhallitus, hallinto , ,25 562,68 Talous ja hallinto , ,54 1,57 Henkilöstöhallinto , ,77 21,31 Tietohallinto * , ,36 46,87 Palo ja pelastus , ,29 6,63 Elinkeinotoimi , ,49 520,00 Eu -hankkeet , #JAKO/0! -53,74 Maankäytön suunnittelu ja mittaus , ,12 15,42 Työllistämisvaraukset , ,98 27,28 Ulvilan sosiaali- ja terveyspalvelut * , ,40 1,96 Ympäristöterveydenhoito , ,39 2,43 Erikoissairaanhoito , ,92 1,12 Kaupunginhallitus , ,24 5,64 Koulutuspalvelut, hallinto , ,14 0,59 Peruskoulutus , ,22 2,97 Lukio , ,87-0,74 Kansalaisopisto , ,15-0,08 Varhaiskasvatus , ,19 0,82 Opetus- ja kasvatuslautakunta , ,89 1,86 Kirjasto , ,69-1,80 Kulttuuri , ,10-10,63 Kulttuurilautakunta , ,86-4,88 Liikunta , ,16-14,39 Nuoriso , ,82-1,88 Vapaa-aikalautakunta , ,79-11,28 Hallinto, lautakunta , ,90-10,46 Rakennusvalvonta , ,64 3,42 Ympäristönsuojelu , ,41-10,53 Ympäristölautakunta , ,72-3,67 Kunnallistekninen hallinto , ,26 3,50 Liikennealueet , ,38 6,13 Puistot ja muut yleiset alueet , ,01 8,34 Jätehuolto , ,37-53,25 Kiinteistöt , ,88-57,87 Maa- ja metsätilat * , ,15-23,40 Ruoka- ja siivouspalvelut , ,52 80,14 Varasto , ,66-0,01 Vesilaitos * , ,13 24,71 Tekninen lautakunta , ,39-17,08 ULVILAN KAUPUNKI , ,84 3,84 * sitovuustaso NETTO 5

7 Tuloslaskelma TA 2015 Toteutumisvertailu Sisäiset ja ulkoiset tapahtumat muutos,% TP 2014 Tot. 1-6 tot. % TA 2015 Tot. 1-6 tot. % 2015 / 2014 Myyntituotot , ,7-1,2 Maksutuotot , ,8 2,8 Tuet ja avustukset , ,6-40,0 Vuokratuotot , ,5 3,0 Muut toimintatuotot , ,2-82,9 Toimintatuotot/Tulot , ,7-7,4 Palkat ja palkkiot , ,5 3,9 Henkilöstösivukulut , ,6 0,6 Henkilöstökorvaukset , ,3-25,6 Henkilöstökulut , ,0 3,5 Asiakaspalvelujen ostot , ,6 2,3 Muiden palvelujen ostot , ,4-2,7 Palvelujen ostot , ,8 1,3 Ostot tilikauden aikana , ,6-2,4 Aineet, tarvikkeet ja tavarat , ,6-2,4 Avustukset , ,1-8,1 Muut toimintakulut , ,0 21,9 Toimintakulut/Menot , ,6 2,0 Toimintakate/Jäämä , ,8 3,8 Verotulot , ,3 0,8 Valtionosuudet , ,2-4,7 Korkotuotot , ,6-31,9 Muut rahoitustuotot , ,0-4,0 Korkokulut , ,7 0,1 Muut rahoituskulut , ,4-88,7 Rahoitustuotot ja kulut , ,7-31,0 Vuosikate , ,0-45,9 Suunn. mukaiset poistot , ,1-1,3 Arvonalentumiset Poistot ja arvonalentumiset , ,1-1,3 Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Satunnaiset tuotot ja kulut Tilikauden tulos , ,6-82,2 Poistoeron lisäys/vähennys Varausten lisäys/vähennys Rahastojen lisäys/vähennys 0 Tilik.Yli/Alijäämä , ,6-82,2 6

8 7

9 8

10 ULVILAN KAUPUNKI Talousarvion toteutuminen RAHOITUSLASKELMA TP 2014 TA 2015 Tot. 1-6 kk Toiminnan rahavirta Vuosikate Satunnaiset erät 0 0 Tulorahoituksen korjauserät Investointien rahavirta Käyttöomaisuusinvestoinnit Rahoitusosuudet investointeihin Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot Toiminnan ja investointien rahavirta Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset Antolainasaamisten vähennykset Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys Pitkäaikaisten lainojen vähennys Lyhytaikaisten lainojen muutos Oman pääoman muutokset 0 0 Muut maksuvalmiuden muutokset Rahoituksen rahavirta Rahavarojen muutos Rahavarat Rahavarat Rahavarojen muutos TP 2014 TA 2015 Tot. 1-6 kk Lainakanta , lainakanta, /as asukasluku

11 INVESTOINTIOSAN TOTEUMINEN 6/2015 TA 2015 TAmuutokset Muutettu TA 2015 Toteutuma 1-6/2015 TA:n tot.-% TALONRAKENNUS Investointikulut ,7 % TIE- JA YMPÄRISTÖRAKENTAMINEN Investointikulut ,3 % VESILAITOS Investointikulut ,2 % KAUPUNGINHALLITUS Investointituotot ,7 % Investointikulut ,0 % Netto ,3 % INVESTOINNIT YHTEENSÄ Investointituotot ,7 % Investointikulut ,0 % Netto ,6 % 10

12 TA 2015, TULOSALUEKOHTAINEN TOTEUTUMISRAPORTTI TOIMELIN: TULOSALUE: KESKUSVAALILAUTAKUNTA VAALIT TOIMINTA-AJATUS Keskusvaalilautakunta vastaa paikallisella tasolla vaalien toimittamiseen liittyvistä tehtävistä. Muissa kuin kunnalisvaaleissa keskusvaalilautakunnan tehtäviin kuuluu vaalien valmistelutehtävien lisäksi ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen. TOIMINNALLISET TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN Vuodelle 2015 asetetut tavoitteet Tavoitteiden toteutuminen Vuoden 2015 eduskuntavaalit toimeenpannaan Eduskuntavaalit toimeenpantiin säädösten virheettömästi vaailainsäädännön ja mukaisesti. oikeusministeriön antamien ohjeiden mukaisesti TALOUDELLISET TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN ulk.+sis. TA 2015 Muutos % TP 2014 Tot Tot. % TA 2015 Tot Tot. %2015 / 2014 Toimintatulot , ,0 #JAKO/0! Toimintamenot , ,7 157,56 Ostopalvelut , ,1 84,79 Henkilöstömenot , ,5 226,33 Muut menot , ,7-50,02 Toimintajäämä , ,0 157,56 Henkilöstömäärä ARVIO KOKO VUODEN TULOARVION JA MENOMÄÄRÄRAHAN TOTEUTUMISESTA TA 2015 Arvio TP 2015 Tot % Poikkeama, Toimintatulot , Toimintamenot , Ostopalvelut ,29 80 Henkilöstömenot , Muut menot , Toimintajäämä , Talousarvio toteutuu vähintään suunnitellusti (+) 11

13 SELVITYS KOKO VUODEN TULOARVION JA MENOMÄÄRÄRAHAN POIKKEAMIEN SYISTÄ Tulot Tulot toteutuvat talousarvion mukaisesti. Valtion korvaus vaalien kustannuksiin maksetaan elokuussa

14 TA 2015, TULOSALUEKOHTAINEN TOTEUTUMISRAPORTTI TOIMIELIN: TULOSALUE: TARKASTUSLAUTAKUNTA TILINTARKASTUS TOIMINTA-AJATUS Tarkastuslautakunnan tehtävänä on valvoa, että kunnan hallintoa ja taloutta hoidetaan lainsäädännön sekä kunnan sisäisten sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti. TOIMINNALLISET TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN Lautakunta arvioi vuosittain valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista ja niiden järjestämistä tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla sekä valvoo kaupungin tilintarkastuksen suorittamista ja valmistelee valtuustolle tilintarkastukseen liittyvät asiat. TALOUDELLISET TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN ulk.+sis. TA 2015 Muutos % TP 2014 Tot Tot. % TA 2015 Tot Tot. %2015 / 2014 Toimintatulot #JAKO/0! #JAKO/0! #JAKO/0! Toimintamenot , ,5 16,73 Ostopalvelut , ,1 8,55 Henkilöstömenot , ,1 42,41 Muut menot 595 0, ,0 #JAKO/0! Toimintajäämä , ,5 16,73 Henkilöstömäärä ARVIO KOKO VUODEN TULOARVION JA MENOMÄÄRÄRAHAN TOTEUTUMISESTA TA 2015 Arvio TP 2015 Tot % Poikkeama, Toimintatulot 0 #JAKO/0! 0 Toimintamenot ,00 0 Ostopalvelut ,00 0 Henkilöstömenot ,00 0 Muut menot ,00 0 Toimintajäämä ,00 0 Lisämäärärahan tarve (-) 13

15 TA 2015, TOIMIELINTASON TOTEUTUMISRAPORTTI TOIMIELIN: KAUPUNGINHALLITUS TOIMINTA-AJATUS Kuntalain (410/2015) 39 :n mukaan kunnanhallituksen tehtävänä on: 1. vastata kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta; 2. vastata valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta; 3. valvoa kunnan etua ja, jollei hallintosäännössä toisin määrätä, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa; 4. edustaa kuntaa työnantajana ja vastata kunnan henkilöstöpolitiikasta; 5. vastata kunnan toiminnan yhteensovittamisesta; 6. vastata kunnan toiminnan omistajaohjauksesta; 7. huolehtia kunnan sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnan järjestämisestä. TOIMINNALLISET TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN Strategiset tavoitteet Tavoitetaso 2015 Tot Elinkeinoelämän toimintaedellytysten turvaaminen Työpaikkaomavaraisuuden kasvattaminen Työpaikkaomavaraisuusaste oli vuonna 2012 (viimeisin tieto) 76,2 %. Vuonna 2005 luku oli Ulvilan kaupungin elinkeinopolitiikan tunnettavuuden ja kaupungin houkuttelevuuden lisääminen Yhteistyön tehostaminen Prizztech Oy:n kanssa Kettumetsän yrityspuiston tehokas markkinointi Ulvilan elinkeinopoliittisen ohjelman toteuttaminen Elinkeinoyhteistyön kehittäminen Prizztech Oy:n elinkeinotoimen kuntavastaavan kanssa (kokonaisasiakkuus) 60,8 %. Kettumetsän yritysaluetta esittelevää aineistoa on jaettu messuilla. Alueelle on järjestetty esittelykierroksia teollisuustonttia hakeville yrityksille. Ulvilan automaatiota esittelevä wwwsivu on käännetty englannin kielelle otsikolla Automation City Ulvila. Elinkeinopoliittisen ohjelman tekninen päivitys on tehty Ohjelmassa olevia elinkeinopolitiikan seitsemää eri toimenpidettä on toteutettu hyväksytyn aikataulun mukaisesti. Prizztech Oy:n kuntavastaava tekee tiivistä yhteistyötä kaupunginjohtajan sekä muiden virkamiesten kanssa yritystonttien markkinoinnissa ja esittelyssä. Kuntavastaava toimii elinkeinotiimin sihteerinä. Kuntavastaava on mukana toteuttamassa elinkeinopolitiikkaan kuuluvia edunajamistoimia. Lisäksi kuntavastaava toimii kaupungin yhteyshenkilönä ja toimijana ns. Robocoast-hankkeessa. 14

16 Asukasluvun kehitykseen vaikuttaminen Kysynnän mukainen vuokraasuntotarjonta Ulvilan tarpeiden huomiointi ja turvaaminen mahdollisessa kuntaliitoksessa Yhteistoimintana tuotetut palvelut vastaavat ulvilalaisten tarpeita Monipuolinen asuntotonttitarjonta ja tehokas markkinointi Vuokra-asuntojen markkinoinnin tehostaminen sekä tyhjien vuokra-asuntojen myynti käyttöasteen nostamiseksi Ulvilan kaupungin 650- juhlavuoden tapahtumien ja tilaisuuksien järjestämien yhteistyössä sidosryhmien kanssa Yhdistymissopimuksen hallinnollinen käsittely Tarpeiden mukaiset palvelut saatavissa Ulvilassa Yhteistoimintasopimusten noudattaminen ja seuranta Kaupungilla on kattava tonttitarjonta kaupungin asukasluku oli , mikä on 20 enemmän kuin Kuntien välinen nettomuuttoliike oli +73, kun vastaava luku vuonna 2014 oli +1. Toimenpiteet toteutetaan pääosin Kiinteistö Oy Ulvilan Vuokrakotien toimesta. Kaupungin 650-juhlavuoden tapahtumia on toteutettu juhlatoimikunnassa ja työvaliokunnassa hyväksytyn tapahtumasuunnitelman mukaisesti. Tammikuussa järjestettiin Satakuntaliiton kanssa yhteistyössä Vuodenvaihteen maakunnallinen vastaanotto. Helmikuussa järjestettiin juhlavuoden avajaistilaisuuden Friitala-aukiolla. Tilaisuudessa oli väkeä paikalla arviolta lähes 1500 henkilöä. Varsinaisena juhlapäivänä toteutettiin juhlavuoden kunniaksi juhlaliputus. Kaupungin kotisivuilla olevaan tapahtumakalenteriin on kesäkuun loppuun mennessä kirjattu lähes 70 erilaista 650-juhlavuoden tapahtumaa. Yhdistymissopimus oli valtuuston käsiteltävänä Valtuusto hylkäsi äänin valtioneuvostolle tehtävän kuntien yhdistymisesityksen ja yhdistymissopimuksen. Myös muut selvitysalueen kunnat Poria lukuun ottamatta hylkäsivät esityksen. Kuntien yhteistoimintana tuottamat peruspalvelut ovat saatavissa Ulvilassa sopimusten mukaisesti. Toiminnat ovat toteutuneet sopimusten mukaisesti. 15

17 Yhteistoiminnassa järjestettävien palveluiden kustannusten ennakoitavuus Henkilöstömäärän sopeuttaminen kaupungin taloudellisen kantokyvyn mukaiseksi Pitkäaikaistyöttömyyteen kohdistuvat toimenpiteet Valtuuston hyväksymän tuottavuus- ja toimenpideohjelman toteuttaminen Päätöksenteon ja hallinnon tehostaminen Henkilöstömenojen vähentäminen Kustannusten toteutuminen enintään talousarvion mukaisesti Toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden riittävä seuranta Työtehtävien mahdolliset uudelleenjärjestelyt henkilöstösuunnitelman mukaisesti Kaupungin työmarkkinatukikustannusten minimointi yhteistyössä yritysten ja kolmannen sektorin kanssa Työpajatoiminnan jatkaminen ja laajentaminen Kuntarakennepäätöksen jälkeen tuottavuus- ja toimenpideohjelman päivittäminen sekä kaupungin virastoorganisaation ja johtosääntöjen mahdollinen uusiminen YT-lain mukaiset YTneuvottelut säästöjen toteuttamisesta 6 kk:n seurannan mukaan kustannukset ovat pääosin talousarvion mukaisia (erikoissairaanhoidon menojen tulevaa toteutumaa on vaikea ennakoida). Kaupunginhallitukselle on raportoitu kuukausittain. Lautakunnat toteuttavat seurantaa omien päätöstensä mukaisesti. Uudelleenjärjestely on käynnistynyt ympäristölautakunnan alaisissa tehtävissä. Heikon talouskehityksen aiheuttamasta työttömyyden kasvusta ja kuntien maksuvelvoitteen laajentamisesta johtuen kaupungin työmarkkinatukikustannukset ovat lisääntyneet, vaikka työllistämiseen on käytetty aikaisempaa enemmän määrärahoja. Kolmannen sektorin työllistämistoiminta on Ulvilassa edelleen vähäistä. Aikuisten työpajatoiminta on käynnistynyt Tuottavuus- ja toimenpideohjelman päivitystä on valmisteltu tuotavaksi poliittiseen keskusteluun. Organisaatiouudistuksen valmistelu on käynnistynyt (myös luottamushenkilöhallinnon osalta). Uuden kuntalain (410/2015) mukaan hallintosääntö korvaa erilliset johtosäännöt. Kuntaliitto antaa alkuvuonna 2016 hallintosääntömallin. Yhteistoimintamenettely on toteutettu. Valtuuston hyväksymää 0,8 milj. euron henkilöstömenosäästötavoitetta ei ole mahdollista vuonna 2015 saavuttaa valtuuston rajaamilla keinoilla (eläköityminen, määräaikaiset työsuhteet, toiminnalliset muutokset, vapaaehtoiset henkilöstösäästöt). 16

18 Talouden tasapainotustoimenpiteiden toteuttaminen Vuonna 2015 toteutettavat talouden tasapainotusmahdollisuudet ovat vähäisiä, koska henkilöstön lomauttaminen jätettiin pois mahdollisesta keinovalikoimasta. Vuoden 2015 alijäämä muodostuu selvästi alkuperäistä talousarviota suuremmaksi. TALOUDELLISET TAVOITTEET ulk.+sis. TA Muutos % TP 2014 Tot Tot. % TA 2015 Tot Tot. % 2015 / 2014 Toimintatulot, , ,0-31,22 Toimintamenot, , ,3 1,89 Toimintajäämä, , ,2 5,64 Henkilöstömäärä ARVIO TALOUSARVION TOTEUTUMISESTA VUONNA 2015 Erikoissairaanhoidon kustannukset tulevat ylittämään puolen vuoden toteutumatiedon perusteella talousarvion mukaisen määrärahan arviolta euroa. Talousarvioon merkityt käyttöomaisuuden myyntivoitot ( ) toteutuvat todennäköisesti merkittävästi arvioitua alhaisempina. Tärkeimmät konserniyhtiöt Tärkeät menestystekijät Kiinteistö Oy Ulvilan Vuokrakodit Yhtiön taloudellinen asema vakaa Kysyntää vastaava vuokraasuntokanta Kilpailukykyinen vuokrataso Strategiset tavoitteet / toimenpiteet Noudatetaan laadittua talouden tasapainotusohjelmaa Toteutetaan erillisen suunnitelman mukaiset toimenpiteet vuokra-asuntokannan vähentämiseksi. Tehostetaan vuokra-asuntojen markkinointia huomioiden seudun elinkeinoelämän tarpeet Vuokrataso asuntojen kuntoa vastaavalla tasolla Tavoitteiden toteutuminen Talousarvio vuodelle 2015 on laadittu käyttöasteoletuksella 85 %. Talouden tasapainotusohjelma on toteutunut käyttöasteen osalta tilanteessa Vuokra-asuntokannan sopeuttamistoimet kysyntään nähden on käynnistetty ja projekti on toteutuksessa suunnitelman mukaisesti. Markkinointia on tehostettu kotisivuja uudistamalla ja lehtiilmoituksilla. Yhtäjaksoisesti yli 2 kk tyhjänä olevia asuntoja 48 kpl Asunnot laadullisesti hyväkuntoisia ja alueelliseen ja valtakunnalliseen vuokratasoon verraten kilpailukykyisiä. 17

19 Korkea vuokrausaste Hyväkuntoiset asunnot Ulvilan Lämpö Oy Toimintavarmuus Kilpailukykyinen energian hinta Ympäristönäkökohtien huomioiminen ja vastuu omasta hiilijalanjäljestä Ulvilan Isännöintipalvelu Oy Palveluiden tehostaminen Vuokrausasteen parantaminen, tavoitteena vuodelle %:n käyttöaste Peruskorjausohjelman päivittäminen Toimivat varajärjestelmät. Käyttöhäiriöiden varautumissuunnitelmat päivitetään vuosittain Toiminta-alueena Ulvilan kaupungin ydinalueet Asiakkaat: Ulvilan kaupunki, konserniyhtiöt, yritykset sekä kerrostalo- ja rivitalokohteet, jotka sijaitsevat runkoverkon läheisyydessä. Uusien asiakkaiden kartoitus / hankinta vuosittain, suunnitelma on laadittu vuodelle 2015 Oikea hinnoittelu, jossa lähtökohtana on omakustannushinta. Tilikauden tulos positiivinen ja hyvä taseen rahoitusasema Ostoenergiasta 80 % tuotetaan kotimaisilla uusiutuvilla polttoaineilla. Toiminnan sopeuttaminen muuttuvaan toimintaympäristöön Hallinnon rationalisointi. Vaikutusten arviointi Tehostetut vuokra-asuntojen markkinointitoimet - ja sopeuttamistoimet on käynnistetty. Käyttöaste on %. Kiinteistökannan peruskorjausohjelma on edennyt suunnitelman mukaisesti, nyt ollaan siirtymässä vuosikorjauspainotteisempaan ohjelmaan. Ohjelma on laadittu ja toteutettu. Kaikki strategiset tavoitteet ovat toteutuneet suunnitelman mukaisesti Suunnittelu on käynnistetty. Yhtiön taloudellinen asema on vakaa. Painottuu vuodelle

20 TA 2015, TULOSALUEKOHTAINEN TOTEUTUMISRAPORTTI TULOSALUE: KH HALLINTO TOIMINTA-AJATUS Kaupunginhallitus vastaa Ulvilan kaupungin hallinnosta ja taloudesta. Kaupunginhallituksen vastuulla on koko kaupungin tasolla toiminnallisten ja taloudelisten tavoitteiden yhteensovittaminen niin, että ne vastaavat valtuuston hyväksymää kaupunkistrategiaa. Kaupunginhallitus vastaa kaupungin tiedottamisesta ja markkinoinnista. TOIMINNALLISET TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN Vuodelle 2015 asetetut tavoitteet Tavoitteiden toteutuminen Seuranta- ja raportointijärjestelmän kehittäminen Kaupunginhallitukselle raportoidaan Kuntien vertailutietojen käyttönottoa on lisätty. talouskehi- Organisaatiomuutokset ja johtosääntöjen uusiminen (mikäli kuntarakenteessa ei tapahdu muutosta) Konserniohjeistuksen päivittäminen ja menettelytavoista sopiminenn Ulvilalaisten palvelutarpeiden huomioiminen mahdollisessa yhdistymissopimuksessa tyksestä kuukausittain. Organisaatioselvitystyö on käynnistynyt, selvitys koskee myös luottamushenkilöorganisaatiota. Johtosäännöt yhdistetään yhteen hallintosääntöön Suomen Kuntaliiton malliohjeistuksen mukaan (malli käytettävissä alkuvuonna 2016) Uuden kuntalain (410/2015) kuntakonsernia koskevat määräykset tulevat voimaan Konserniohje päivitetään Kuntaliiton malliohjeen perusteella. Porin seudun kuntaliitos ei toteudu. 19

21 TALOUDELLISET TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN ulk.+sis. TA 2015 Muutos % TP 2014 Tot Tot. % TA 2015 Tot Tot. %2015 / 2014 Toimintatulot , ,0-97,91 Toimintamenot , ,9 14,15 Ostopalvelut , ,5 14,43 Henkilöstömenot , ,0 16,90 Muut menot , ,4 8,67 Toimintajäämä , ,0 617,76 Henkilöstömäärä ARVIO KOKO VUODEN TULOARVION JA MENOMÄÄRÄRAHAN TOTEUTUMISESTA TA 2015 Arvio TP 2015 Tot % Poikkeama, Toimintatulot , Toimintamenot , Ostopalvelut , Henkilöstömenot , Muut menot , Toimintajäämä , Lisämäärärahan tarve (-) SELVITYS KOKO VUODEN TULOARVION JA MENOMÄÄRÄRAHAN POIKKEAMIEN SYISTÄ Tulot Tulot jäävät myyntivoittojen osalta todennäköisesti selvästi talousarvioon merkittyä pienemmiksi. Tässä vaiheessa ei voida kuitenkaan arvioida luotettavasti lopullista toteutumaa. 20

22 TA 2015, TULOSALUEKOHTAINEN TOTEUTUMISRAPORTTI TULOSALUE: TALOUS JA HALLINTO TOIMINTA-AJATUS Talous- ja hallinto-osasto vastaa Ulvilan kaupungin talous- ja hallintopalveluiden järjestämisestä. Hallinnon tehtävänä on kaupunginhallituksen ja valtuuston asioiden valmistelu- ja täytäntöönpanotehtävät sekä näiden toimielinten sihteeritehtävät. Talous- ja hallinto-osaston tehtävänä on valmistella kaupungin strategiset tavoitteet ja tuottaa ennusteet kaupungin tulevasta kehityksestä. Osasto huolehtii kaupungin keskitetystä taloudenhoidosta. Kaupunki on KuntaPro Oy:n osakas ja ostaa siltä kirjanpito-, reskontra- ja palkanlaskentapalvelut. TOIMINNALLISET TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN Vuodelle 2015 asetetut tavoitteet Tavoitteiden toteutuminen Tehtävien uudelleen järjestelyt Kesken henkilöstömuutosten perusteella Talousarvion seurantaraportti kuukausittain Toteutunut kaupunginhallitukselle Tulosaluekohtainen taloudellisten ja Toteutunut toiminnallisten tavoitteiden raportointi puolivuosittain Vastuuhenkilöiden selvä roolitus kaupungin ja KuntaPron kesken Säännölliset palaverit taloushenkilöstön ja KuntaPron avainhenkilöiden kanssa Kassavirta- ja lainanhallintajärjestelmien integrointi kirjanpito- ja raportointijärjestelmään. Ostolaskujen kirjaus- ja hyväksymisprosessin kehittäminen Toteutunut pääosin, KuntaPron sisäisten järjestelyjen vuoksi joitain asioita tarkentuu loppuvuoden aikana. Taloushenkilöstön viikkopalaverit pidetty säännöllisesti. Laatupalaverit KuntaPron kanssa järjestetään syksyllä. Valmistelu toistaiseksi keskeytetty taloudellisista syistä. Otettu käyttöön sopimuspohjainen ostolaskujen hyväksyntä toistuvaislaskuille. SUORITETIEDOT Suorite TP 2014 Tavoite 2015 Tot Kirjanpidon vientirivit Kirjanpito ja taloussuunnittelu/h Palkkalaskelmat Ostolaskut Myyntilaskut Karhulaskut Maksuliikenne / suorite Matkalaskut

23 TALOUDELLISET TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN ulk.+sis. TA 2015 Muutos % TP 2014 Tot Tot. % TA 2015 Tot Tot. %2015 / 2014 Toimintatulot , ,1-0,61 Toimintamenot , ,1 0,13 Ostopalvelut , ,2 1,64 Henkilöstömenot , ,9 0,39 Muut menot , ,6-40,77 Toimintajäämä , ,5 1,41 Henkilöstömäärä ARVIO KOKO VUODEN TULOARVION JA MENOMÄÄRÄRAHAN TOTEUTUMISESTA TA 2015 Arvio TP 2015 Tot % Poikkeama, Toimintatulot ,00 0 Toimintamenot , Ostopalvelut , Henkilöstömenot ,00 0 Muut menot ,00 0 Toimintajäämä , Lisämäärärahan tarve (-) 22

24 TA 2015, TULOSALUEKOHTAINEN TOTEUTUMISRAPORTTI TULOSALUE: HENKILÖSTÖHALLINTO TOIMINTA-AJATUS Henkilöstöhallinto on tukipalvelu, jossa tuetaan ja kehitetään kaupungin kaikkia työyksikköjä koskevia henkilöstöpalveluja yhteistyössä osastojen kanssa. Henkilöstöhallintoon sisältyy työsuojelutoiminta ja työterveyshuolto. TOIMINNALLISET TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN Vuodelle 2015 asetetut tavoitteet Tavoitteiden toteutuminen Esimiesten valmennus osaamisen johtamiseen Esimiehille on annettu valmennus osaamisen johtamiseen kesäkuussa. Aktiivisen aikaisen tuen ja työkyvyn tehostetun tuen toimintamallien jalkauttaminen ja niiden aktiivinen käyttö Kaksi kertaa vuodessa intrassa ilmestyvä henkilöstölehti Esimiehille on annettu valmennus Aktiivisen aikaisen tuen ja työkyvyn tehostetun tuen toimintamallien käyttöön ottoon työyksiköissä. Henkilöstölehti tehdään syksyllä. SUORITETIEDOT Suorite TP 2014 Tavoite 2015 Tot Koulutukseen osallistujat Koulutuspäiviä/osallistuja 3 1,4 Sairauspoissaolot kalenteripv Työkyvyttömyyseläkepäätökset Työterveyshuollon nettokustannukset (väh. Kelan korvaus)/henkilö

25 TALOUDELLISET TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN ulk.+sis. TA 2015 Muutos % TP 2014 Tot Tot. % TA 2015 Tot Tot. %2015 / 2014 Toimintatulot , ,2 5,96 Toimintamenot , ,7 14,16 Ostopalvelut , ,5 20,87 Henkilöstömenot , ,1 4,90 Muut menot , ,7-65,34 Toimintajäämä , ,8 21,31 Henkilöstömäärä ARVIO KOKO VUODEN TULOARVION JA MENOMÄÄRÄRAHAN TOTEUTUMISESTA TA 2015 Arvio TP 2015 Tot % Poikkeama, Toimintatulot , Toimintamenot , Ostopalvelut , Henkilöstömenot ,00 0 Muut menot ,00 0 Toimintajäämä , Lisämäärärahan tarve (-) SELVITYS KOKO VUODEN TULOARVION JA MENOMÄÄRÄRAHAN POIKKEAMIEN SYISTÄ Tulot Kelan korvaus työterveyshuollosta ylittyy arviolta Ostopalvelut Työterveyshuollon menot ylittyvät arviolta

26 TA 2015, TULOSALUEKOHTAINEN TOTEUTUMISRAPORTTI TULOSALUE: TIETOHALLINTO TOIMINTA-AJATUS Tietohallinto on tukipalvelu joka tuottaa Ulvilan kaupungin tietotekniikkapalvelut. Tietohallinnon tehtävänä on kaupungin tietotekniikkainfrastruktuurin ylläpidon lisäksi kopiokoneiden ylläpito ja lähituki, matkapuhelinten liittymä- ja laitehankinnat sekä niihin liittyvät palvelut, kaupungin puhelinjärjestelmän ylläpito sekä eri valvonta- ja hälytyslaitteistot. Ulvilan kaupunki myy tietohallintopalveluita Nakkilan kunnalle ja Ulvilan Vanhustenhuoltoyhdistys ry:lle. Tietohallinto rakentaa ja rakennuttaa tietoliikenneyhteydet ja vastaa verkkopalvelujen ylläpidosta. Tavoitteena on tarjota käyttäjille tietoturvallinen ja toimiva käyttöympäristö. TOIMINNALLISET TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN Vuodelle 2015 asetetut tavoitteet Tavoitteiden toteutuminen Informaatiojärjestelmien kehttäminen ja Ostolaskujen sopimuspohjainen kierrätys on työnkulun automatisoiminen. otettu käyttöön, Tietojärjestelmien automaatti Vanhojen palvelimien ja ohjelmistojen päivitys uusimpiin versioihin. valvontaa keskitetty. Suurin osa vanhenevista järjestelmistä on saatu päivitettyä, jäljelle jäävien osalta on projektit aikataulutettu. SUORITETIEDOT Suorite TP 2014 Tavoite 2015 Tot Käyttäjiä hallinto Työasemia Palvelimia Puhelimia

27 TALOUDELLISET TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN ulk.+sis. TA 2015 Muutos % TP 2014 Tot Tot. % TA 2015 Tot Tot. %2015 / 2014 Toimintatulot , ,8-3,62 Toimintamenot , ,4-16,97 Ostopalvelut , ,9-9,90 Henkilöstömenot , ,9-19,55 Muut menot , ,1-24,80 Toimintajäämä , ,4 46,87 Henkilöstömäärä ARVIO KOKO VUODEN TULOARVION JA MENOMÄÄRÄRAHAN TOTEUTUMISESTA TA 2015 Arvio TP 2015 Tot % Poikkeama, Toimintatulot ,00 0 Toimintamenot , Ostopalvelut ,00 0 Henkilöstömenot , Muut menot ,00 0 Toimintajäämä , Lisämäärärahan tarve (-) SELVITYS KOKO VUODEN TULOARVION JA MENOMÄÄRÄRAHAN POIKKEAMIEN SYISTÄ Henkilöstömenot Henkilöstömenojen säästötavoite ei tule toteutumaan. 26

28 TA 2015, TULOSALUEKOHTAINEN TOTEUTUMISRAPORTTI TULOSALUE: ELINKEINOTOIMI TOIMINTA-AJATUS Ulvilan kaupunkistrategian mukaan Ulvila kaupunkina kantaa vastuunsa asukkaiden ja yritysten hyvinvoinnista toteuttaen aktiivista elinkeinopolitiikkaa yhteistyössä erillisten verkostojen kanssa. Keskeinen toimija kaupungin elinkeinopolitiikassa on Prizztech Oy, joka tuottaa merkittävän osan kaupungin yrityksille tarjoamista elinkeinopalveluista. Kokonaisasiakkuus sisältää alkavien yritysten neuvontapalvelut, toimivien yritysten neuvonta- ja kehittämispalvelut, seudullisen hankeja ohjelmatoiminnan kuntarahoitusosuudet sekä seutumarkkinointipanostuksen. Ulvilan kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan Ulvilan elinkeinopoliittisen ohjelman vuosille Ohjelman mukaan elinkeinopolitiikan päämäärät ja toimintatavat ovat: yhdessä tekemisen henki, aktiivinen ote, toimivien yritysten tukeminen sekä osaamisen vahvistaminen. Elinkeinopoliittinen ohjelma löytyy kokonaisuudessaan Ulvilan kaupungin kotisivuilta Ulvilan kaupungin elinkeinotoimessa tärkeä yhteistyökumppani ja toimija on paikallinen yrittäjäjärjestö Ulvilan Yrittäjät ry, joka yhdessä Satakunnan Yrittäjien kanssa muodostavat tärkeän verkoston. Ulvilan kaupungin ja Ulvilan Yrittäjät ry:n edustajista on koottu elinkeinotiimi, jonka tehtävänä on koordinoida yrittäjien ja kaupungin välistä yhteistyötä sekä seurata kaupunkistrategian toteutumista erityisesti elinkeinopolitiikan näkökulmasta. Ulvilan kaupungin elinkeinotoimen vastaavana toimii kaupunginjohtaja. Prizztech Oy:ssa Ulvilan kaupungin elinkeinotoimen kuntavastaavana toimii kehittämispäällikkö KTM Mikko Puputti. Elinkeinotoimen kuntavastaavalle on varattu kaupungintalolta työpiste sekä mahdollisuus käyttää asiakastapaamisiin kaupungintalon kokoustiloja niihin liittyvine kokouspalveluineen. Elinkeinotoimen tulosalueelle sisältyvät myös kiinteistöosakeyhtiöiden ja asunto-osakeyhtiöiden vastikemenot ja vuokralaisilta perittävät vuokratulot. TOIMINNALLISET TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN Vuodelle 2015 asetetut tavoitteet Tavoitteiden toteutuminen Vähintään Ulvilan alueen 20 merkittävintä Ulvilan automaatioyritykset (26 kpl) on kontaktoitu ja kehittämistarpeet koottu raporttiin. yritystä (liikevaihto, henkilöstömäärä, kasvupotentiaali, automaatiokeskittymän yritys) Mukana myös Ulvilan suurimmat yritykset: on kontaktoitu vuoden 2015 aikana ja tunnistetut kehittämistarpeet on koottu yhteen, arvioitu ja jatkotoimenpiteet suunniteltu. Ulvilassa toimivat yritykset kokevat, että yrityksillä on hyvät toimintaedellytykset kasvaa, työllistää ja kehittyä alueella ja havaittuihin puutteisiin on reagoitu viipymättä. UTU Satmatic Cimcorp Neorem Magnets Toteutettu tutkimus (Taloustutkimus Oy), jossa selvitettiin automaatioyritysten rekrytointitarpeita Ulvilassa/Porin seudulla verrattuna muulla toimiviin automaatioyrityksiin ja automaatioalan kehittämistarpeet alueen oppilaitosten ammatilliseen koulutukseen liittyen. 27

29 Oppilaitosten ja yritysten (erityisesti automaatioyritykset) kanssa on käynnistetty alueen yritysten osaamispohjaa ja kilpailukykyä kehittävä hanke tai hankkeita. Automaatioyritykset ja oppilaitokset käyvät systemaattista vuoropuhelua opetuksen laadun kehittämiseksi Ulvilan kaupungin elinkeinotoimen vetämänä. Ulvilan yrittäjät ja kaupunki vahvasti mukana Ulvilan lukion yrittäjyysopintojen toteutuksessa Robocoast ja Ulvila Automation City -brändit ovat kansallisesti tunnettuja vuoden 2015 loppuun mennessä. Ulvilan kaupunki on aktiivisesti mukana messuilla yms. tilaisuuksissa ja verkostoissa tuomassa esille Ulvilan automaatiokeskittymän yritysten osaamista ja tuotteita Vähintään 5 alueelle sijoittumista harkitsevan yrityksen sijoittumisprosessia on viety läpi vuoden 2015 loppuun mennessä. RoboCoast hankevalmistelua on jatkettu yhdessä SAMK:n kanssa (positiivinen päätös saatu elokuussa). Yhdistelmä Innovaatiohanke (Satakuntaliitto, EAKR) (Automaatiolla iso rooli) ja Magneettien kierrätyshanke (Satakuntaliitto, EAKR) käynnistetty. Robocoast www -sivujen toteutusta on jatkettu kontaktoimalla ja haastattelemalla yrityksiä. Ulvilan automaatiokeskittymä on näkynyt valtakunnallisessa ja alueellisessa uutisoinnissa vahvasti kevään aikana (mm. HS ). Valtakunnallisten päättäjien kontaktointi aloitettu mahdollisten vierailujen toteuttamiseksi. Osallistuminen Suomen Yrittäjien järjestämään Kunnallisjohdon seminaariin Kuopiossa. Automaation merkitys maakunnalle on nostettu vahvasti esille (Satakuntaliiton tavoitteet hallitusohjelmaan ja sen toimintasuunnitelmiin 2015, sivu 4). Hallitusohjelmassa Digitalisaatio (sisältää automaation ja robotiikan - Holmström, Korkman & Pohjola 2014) on nostettu yhdeksi hallitusohjelman kärkihankkeista ja toimialaksi, jossa Suomella on selkeä suhteellinen kilpailuetu kansainvälisesti tarkasteltuna. Ulvila on ollut tältä osin mukana vaikuttamassa hallitusohjelman sisältöön. (Digitalisaatio määritelty Holmström, Korkman & Pohjolan laatimassa muistiossa: Suomen talouskriisin luonne ja kasvun edellytykset Muistion julkaisi Valtioneuvosto.) Automaatioyritykset olivat ensimmäistä kertaa mukana Match Industry -tapahtumassa. Robocoast & Ulvilan automaatiokeskittymällä oli tapahtuma-alueella myös oma ständi. Kansalliselle Robottiviikolle osallistumista suunnitellaan marraskuussa. Automaatio Sport -tapahtuman suunnittelu toteutettu. 28

30 Vähintään kaksi Automaatio-aamukahvi tilaisuutta on järjestetty vuoden 2015 aikana. Kaupunginjohtaja toteuttaa säännöllisesti vierailuja Ulvilassa toimiviin yrityksiin On järjestetty Kaupungin hallituksen ja Ulvilan yrittäjien hallituksen yhteistilaisuuksia Sijoittumisprosessit: Kansainvälinen DC yritys (Invest In Finland) kesken Kansainvälinen iso kasvihuonetuottaja kesken HKScan tehdasinvestointi. Arvioitiin mahdollisuudet ja todettiin, ettei Ulvila pysty vastaamaan esitettyihin vaatimuksiin ilman merkittäviä investointeja, mikä johdosta tarjouskilpailusta jättäydyttiin pois. Yksi Automaatio-aamukahvitilaisuus toteutettu Yksi kaupunginhallituksen ja Ulvilan yrittäjien yhteistilaisuus toteutettu Neljä elinkeinotiimin kokousta Elinkeinotiimin kokoukset 8 kertaa vuodessa SUORITETIEDOT Suorite TP 2014 Tavoite 2015 Tot Luovutetut yritystontit Toimivien yritysten neuvontapalvelu Yrittäjäksi aikovien uusien asiakkaiden määrä 161 yritystä ja 300 asiakaskontaktia /vuosi 61, uusia yrityksiä yritystä ja 300 asiakaskontaktia/vuosi 60, uusia yrityksiä yritystä ja 128 asiakaskontaktia / palvelutapahtumaa (mukana TKI ja Liiketoiminta-palvelut) 43, uusia yrityksiä16 (neuvonnan kautta perustettu 11) Kehittämishankkeissa mukana (TKI toiminta) olevien yritysten määrä Kasvuhautomo Omistajan- ja sukupolvenvaihdosasiakkaat Yrityskummitoiminta 14 yrityskummia ja 30 kummiyrittäjää 14 yrityskummia ja 18 kummiyrittäjää 15 yrityskummia ja 29 kummiyrittäjää Tapahtumat / tilaisuudet (yritysyhteistyö ja seutumarkkinointi) 3 (sis. Automaatio Jazz-tilaisuuden Elinkeinotiimin kokoukset Sijoittumiscaset - 5 sijoittumisprosessia viety läpi 4 2 (Match Industry ja Automaatio-aamukahvit) 3 sijoittumisprosessia viety läpi (kv DC -toimija, Kasvihuoneyrittäjä ja HKScan) 29

31 Yrittäjyyskasvatustoiminta 9 yritystä, 37 opettajaa, 705 opiskelijaa 10 yritystä, 25 opettajaa, 200 opiskelijaa 2 yritystä, 7 opettajaa, 208 oppilasta TALOUDELLISET TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN ulk.+sis. TA 2015 Muutos % TP 2014 Tot Tot. % TA 2015 Tot Tot. %2015 / 2014 Toimintatulot , ,2-32,65 Toimintamenot , ,4 25,34 Ostopalvelut , ,0-1,69 Henkilöstömenot , ,8-5,24 Muut menot , ,2 38,02 Toimintajäämä , ,5 514,48 Henkilöstömäärä ARVIO KOKO VUODEN TULOARVION JA MENOMÄÄRÄRAHAN TOTEUTUMISESTA TA 2015 Arvio TP 2015 Tot % Poikkeama, Toimintatulot , Toimintamenot ,00 0 Ostopalvelut ,00 0 Henkilöstömenot ,00 0 Muut menot ,00 0 Toimintajäämä , Lisämäärärahan tarve (-) SELVITYSLVITYS KOKO VUODEN TULOARVION JA MENOMÄÄRÄRAHAN POIKKEAMIEN SYISTÄ Tulot Toimintatuotot alittuvat euroa, mikäli loppuvuoden aikana ei toteudu uusia osakekauppoja (asunto- ja/tai kiinteistöyhtiöt) 30

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS NAKKILAN KUNTA VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito 30.4.17 Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS TOIMINTAMENOT/-TULOT KESKUSVAALILAUTAKUNTA

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2019 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS

VUODEN 2019 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2019 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS NAKKILAN KUNTA VUODEN 2019 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2019 kpito 30.4.19 Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS TOIMINTAMENOT/-TULOT KUNNANHALLITUS Henkilöstöhallinto,

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018

Lisätiedot

Toiminnan rahavirta TA Toteuma Tot-% Käyttö Tot-%

Toiminnan rahavirta TA Toteuma Tot-% Käyttö Tot-% PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 6/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 4 471 050 1 847 251 41,32 2 037 606 43,33 Maksutuotot 2 713 900

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,

Lisätiedot

Kiinteistöverotilitys on vaikuttanut n euron verran vuoden 2016 syyskuun tulokseen.

Kiinteistöverotilitys on vaikuttanut n euron verran vuoden 2016 syyskuun tulokseen. PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 9/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Muutos Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 0 4 471 050 2 750 516 61,52 2 990 447 63,59 Maksutuotot

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

TA Muutosten jälkeen Tot

TA Muutosten jälkeen Tot HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 3.6. TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 30.4. Tuloslaskelma Kunnan tuloslaskelma on toteutunut talousarvion puitteissa, mikäli huomioidaan kiinteistöverojen kertaluontoisuus jakamalla

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2016 Kaupunginhallitus 30.5.2016 Sisällysluettelo Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013-2016 2 Tuloslaskelma 3 Rahoituslaskelma 4 Käyttötalouden toteutuminen

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestö Työpaikat, työvoima ja työllisyys Väestön koulutustaso...

Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestö Työpaikat, työvoima ja työllisyys Väestön koulutustaso... Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 4 1.1. Väestö... 4 1.2. Työpaikat, työvoima ja työllisyys... 5 1.3. Väestön koulutustaso... 6 1.4. Kunnan talouden kehitystä kuvaavia tietoja... 7

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGIN. Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2018. Kaupunginhallitus 1.12.2014 / 236 Kaupunginvaltuusto 12.12.2014 / 61

ULVILAN KAUPUNGIN. Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2018. Kaupunginhallitus 1.12.2014 / 236 Kaupunginvaltuusto 12.12.2014 / 61 Liite 2 Valtuusto 12.12.2014 ULVILAN KAUPUNGIN Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2018 Kaupunginhallitus 1.12.2014 / 236 Kaupunginvaltuusto 12.12.2014 / 61 Talousarvio- ja suunnitelma 2015 2018 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu 2018 27.4.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma maaliskuun lopussa,

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

Poikkeama enn./ta yht. Toteutumisennuste. TA 2018 siirrot. TA 2018 yhteensä. Käyttötalousosa (1.000 ) TOT 2017 TA 2018 TA 2018 muutokset

Poikkeama enn./ta yht. Toteutumisennuste. TA 2018 siirrot. TA 2018 yhteensä. Käyttötalousosa (1.000 ) TOT 2017 TA 2018 TA 2018 muutokset Turku 437 462 431 241 431 241 428 914-2 327 159 459 153 846 153 846 155 656 1 810 66 047 67 330 67 330 61 647-5 683 28 271 23 915 23 915 27 971 4 057 159 819 164 743 164 743 164 856 113 23 867 21 407 21

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 Tilanteessa 31.3.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.242.673 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 219.483 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN JÄTEHUOLTO LIIKELAITOS. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2011

UUDENKAUPUNGIN JÄTEHUOLTO LIIKELAITOS. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2011 UUDENKAUPUNGIN JÄTEHUOLTO LIIKELAITOS Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / Uudenkaupungin Jätehuollon johtokunta 24.5. Tuloslaskelma 1-4/ 1-4/2010 Arvio 1-4/ Poikkeama Käytön % Toteutuma arvio Liikevaihto

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA KAUPUNGINHALLITUS

TALOUSARVIO 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA KAUPUNGINHALLITUS TA 2015 TOIMIELIN: ULVILAN KAUPUNKI KAUPUNGINHALLITUS Tärkeät menestystekijät Strategiset tavoitteet Tavoitetaso 2015 Korkea työpaikkaomavaraisuus Houkuttelevat

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 Kaupunginhallitus 18.5.2015 Kaupunginvaltuusto 25.5.2015 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013 2015 As.luku 25 800 Raahen asukasluku kuukausittain vv.

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.045,81 54,5-1.286,61 240,80-1.055,48-2.342-2.101-1.920 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.880,87 108,3-5.240,33-3.640,54-5.792,97-11.033-14.674-14.260

Lisätiedot

TAmuutokset. Muutettu TA 2016 Tot Tot. %

TAmuutokset. Muutettu TA 2016 Tot Tot. % TOIMINTATUOTOT TP 215 TA 216 TAmuutokset TA 216 Tot. 216 Tot. % Keskusvaalilautakunta 21 88 Tarkastuslautakunta Kaupunginhallitus, hallinto 445 146 275 5 23 55 5 552 234 19,25 46 734 9,25 Talous ja hallinto

Lisätiedot

Talousarvion toteumaraportti..-..

Talousarvion toteumaraportti..-.. Talousarvion toteumaraportti..-.. 4kk = 33,3% Kokonaisuutena huhtikuun lopussa talousarvio on toteutunut taloudellisesti ja toiminnallisesti pitkälti arvion mukaisesti. Viime vuoteen verrattuna vuosikate

Lisätiedot

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 1 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Kaupunginhallitus 22.9.2014 Kaupunginvaltuusto 29.9.2014 2 KÄYTTÖTALOUS JA TULOSLASKELMA HALLINTOPALVELUKESKUS Vastuualue Tulosta parantavat (-) ja tulosta heikentävät (+) Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015 Siilinjärven kunta Muutostalousarvio 2015 Tuloslaskelma (ulkoinen, 1000 euroa) Muuto Muuto Muutos s s Muutos % TP 2013 TA 2014 TA 2015 TA 2015 euroa % MB-15/Ta-14 TOIMINTATULOT 19 489 18 856 18 920 18

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ VIHTI KASVUSSA Suomen talous jatkoi vuonna 2016 alkanutta kasvu-uraa -> bruttokansantuote +3,1 % Talouskasvu heijastui myös verotilityksiin ja mahdollisti talousarviota paremman

Lisätiedot

TULOSTILIT (ULKOISET)

TULOSTILIT (ULKOISET) HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 20.5.2010 LIITE 3 TALOUSARVION SEURANTA 30.4.2010 TULOSLASKELMA Talousarvio on toteutumassa suunniteltua paremmin. HYRYNSALMEN KUNTA 30.4.2010 Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

Yhteenveto vuosien talousarviosta

Yhteenveto vuosien talousarviosta Yhteenveto vuosien 219- talousarviosta Kaupunginhallitus 29.11.218 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.218 Talousarvioesityksen pääkohdat Varaudutaan Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän palvelutuotannon

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Väestömuutokset 2017, kuukausittain

Väestömuutokset 2017, kuukausittain Iitin kunta 21/02.01.02/2017 Talouskatsaus 4.8.2017 Tammi-Kesäkuu, puolivuosiraportti Väestön kehitys ja väestömuutokset 2017 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2016 25.10.2016/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa, vertailutietona

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.997,66-1.998-1.998-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-4.971,72 64,7-4.032,56-939,16-5.746,45-9.779-10.718-6.000 4500 Aineet, tarvikkeet ja

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.286,61 42,2-1.338,83 52,22-658,83-1.998-1.945-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-5.180,88 67,4-5.731,55 550,67-4.047,46-9.779-9.228-6.000

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT

LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT LOIMAAN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSKATSAUS Tammikuu LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT 01-12 01-12 2016 Myyntituotot 5 421 423 7 520 900 7 264 623 96,6 Maksutuotot

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 608.378 538.293,27 88,5 128.506,72 409.786,55 595.346,68 723.853 1.133.640 558.856

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 608.378 538.293,27 88,5 128.506,72 409.786,55 595.346,68 723.853 1.133.640 558.856 00005000 TEKNINEN LAUTAKUNTA (02) 3001 Myyntituotot 1.378.970 927.932,06 67,3 790.178,08 137.753,98 551.426,83 1.341.605 1.479.359 1.367.510 3200 Maksutuotot 88.390 44.446,24 50,3 41.542,63 2.903,61 10.489,55

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.920-1.045,81-874,19 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.200-8.880,87 680,87 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -370-370

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

TALOUSARVION SEURANTA

TALOUSARVION SEURANTA TALOUSARVION SEURANTA 31.8.2018 Tuloslaskelma 1.1. -31.8.2018 Tuloslaskelma ulkoinen TP 2017 1-8/2017 TA 2018 1-8/2018 TA-tot Ylitys/alitus Limingan kunta liikelaitoksin Varsinainen toiminta Toimintatuotot

Lisätiedot

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 Pyhäjoen kunta Talousarvion muutokset 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2015 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne

Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne Talousjaosto 21.11.2018 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.2018 Valmistelutilanne Talousarvion valmistelu on edennyt suunnitelman mukaisesti Lähtökohtana

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018. Raamit kaupunki Ohjeistus liikelaitokset

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018. Raamit kaupunki Ohjeistus liikelaitokset UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 kaupunki Ohjeistus liikelaitokset Kaupunginhallitus 16.06.2015 Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 Perusteita Hallitusohjelma

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

6/26/2017. xxx. Muutettu TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 TS Tuloslaskelma (1 000 euroa) TP 2016

6/26/2017. xxx. Muutettu TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 TS Tuloslaskelma (1 000 euroa) TP 2016 6/26/2017 Tuloslaskelma (1 000 euroa) TP 2016 Muutettu TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 TS 2021 Liikevaihto 0 0 0 0 0 0 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) 0 0

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo

Lisätiedot

LOIMAAN VESI OSAVUOSIKATSAUS I / 2017

LOIMAAN VESI OSAVUOSIKATSAUS I / 2017 LOIMAAN VESI OSAVUOSIKATSAUS I / 2017 LOIMAAN VESI LOIMAAN VEDEN OSAVUOSIKATSAUS 1 YLEISTÄ Loimaan veden johtosäännössä mainitaan kaupunginvaltuuston ja kuntalain liikelaitokselle määrittämät oikeudet

Lisätiedot

Vuosivauhti viikoittain

Vuosivauhti viikoittain 1 3.6.215 Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22.415, josta Lieksassa 12.9, Nurmeksessa 8.45 ja Valtimolla 2.361 asukasta. Juuan väkimäärä oli 5.117. Pielisen Karjalan väestökehitys

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-3.050,00 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-1.522,10-11.247,90 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot

Lisätiedot

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 2.10.2014 1 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 2015-2017... 2 Myyntituotot 2015-2017... 3 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2016

PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2016 PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2016 Kunnanhallitus 28.11.2016 Valtuusto 14.12.2016 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2016 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 2012 TA 2013 TA 2013 Erotus TA 2013 Enn. enn. 4/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 378-9 1 375 3 Menot

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 Tilanteessa 30.9.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 4.047.286 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1.298.930 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001010 TARKASTUSTOIMI (03) 4001 Henkilöstökulut -3.000-3.000-1.487,56-1.512,44 4300 Palvelujen ostot -9.410-9.410-7.825,56-1.584,44 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-1.338,83-1.711,17 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-8.144,47-4.625,53 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka)

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka) 1 28.2.2015 Väestö Helmikuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22.518, josta Lieksassa 12.097, Nurmeksessa 8.057 ja Valtimolla 2.364 asukasta. Juuan väkimäärä oli 5.131. Seudun väestömuutoksen vuosivauhti

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/212 1 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 3/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 356 38 1 35 6 Menot

Lisätiedot

Käyttö B + M Käyttö Käyttö %

Käyttö B + M Käyttö Käyttö % Kittilän kunta Sivu 1 00000010 *KESKUSVAALILAUTAKUNTA* Tuet ja avustukset 20800 20800 Henkilöstökulut -16980.74-47130 -20834.75 44.2 Palvelujen ostot -9056.44-15900 -2952.78 18.6 Aineet, tarvikkeet ja

Lisätiedot

Talousarvion muutokset 2015

Talousarvion muutokset 2015 PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2015 Korjaukset Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 Korjaukset Kunnanhallitus 22.2.2016 Valtuusto 16.3.2016 KÄYTTÖTALOUSOSA/TULOSLASKELMA Ulkoinen/Sisäinen

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGIN Talousarvion toteutuminen ajalla

ULVILAN KAUPUNGIN Talousarvion toteutuminen ajalla ULVILAN KAUPUNGIN Talousarvion toteutuminen ajalla 1.1. 31.5.2017 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.-31.5.2017 ovat yhteensä 32,4 milj. euroa, talousarvion

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Kaupunginhallitus 26.3.2018 Kaupunginvaltuusto 11.6.2018 Keskeiset tapahtumat vuonna 2017 Uusi luottamushenkilöorganisaatio ja palvelualueorganisaatiomalli

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 23.11.2015 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-8/2016

Osavuosikatsaus 1-8/2016 Oheismateriaali nro 1 Osavuosikatsaus 1-8/2016 Liikelaitos Vastuuhenkilö Tilaliikelaitos Toimitilajohtaja Timo Oksanen Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Tilaliikelaitos huolehtii Kouvolan

Lisätiedot

Liite n:o 19 KAAVIN KUNTA TALOUDELLISTEN JA TOIMINNALLISTEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN

Liite n:o 19 KAAVIN KUNTA TALOUDELLISTEN JA TOIMINNALLISTEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Liite n:o 19 KAAVIN KUNTA TALOUDELLISTEN JA TOIMINNALLISTEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 30.4.2019 KÄYTTÖTALOUS: Kunnanhallitus Kunnanhallituksen käyttötalousmenot näyttävät toteutuneen likimain budjetoidun

Lisätiedot