UNIMA Suomen UNIMAN tiedotuslehti 2/2006

Transkriptio

1 UNIMA Suomen UNIMAN tiedotuslehti 2/2006

2 Julkaisija: Suomen UNIMA ry, PL 42, Oulun kaupunki Päätoimittaja: Laura Poranen Taitto: Laura Poranen Paino: Juvenes Print, Tampere Sisällysluettelo sivu 3, Puheenjohtajalta, Janne Kuustie sivu 4, Romantiikkaa Imatran festivaalilla, Maiju Tawast sivu 5, Valtion avustuksia nukketeatteritoimintaan, koonnut Maiju Tawast sivut 6-7, Nukketeatterinuken rakennuskurssi Rovaniemellä 2006, Darja Heikkilä sivu 8, Elävät nuket kartanolla, Maiju Tawast sivu 9, Nukketeatteria purjelaivalla, Maiju Tawast sivut 10-11, Klassikoita Tampereen festivaalilla, Maiju Tawast sivut 12-15, Ihmiset höh! Timo Nyyssönen!, Tommi Saha sivu 16, Klassikoita Turussa, Maiju Tawast sivu 17, Nukketeatteritapahtuma jälleen Hämeenlinnassa, Maiju Tawast sivu 18, Monitaituri Rainer Kaunisto, Laura Poranen sivu 19, Pikku Veturilla Roomaan, Maiju Tawast sivut 20-22, En kadu mitään, sanoi Jumala, Johanna Piritta Peltonen sivu 23, Mainos, Aasatar sivut 24-27, Materiaali, materia ja turvallisuuden tunne, Johanna Piritta Peltonen sivut 28-29, Sooloiluja Rovaniemen festivaalilla, Maiju Tawast sivut Sirkus Onni menee sinne missä ihmiset ovat, Laura Poranen sivu 32, Viipuri-projekti, koonnut Laura Poranen sivu 33, Vilkas kesä ja syksy Suomen nukketeatterikentällä, Maiju Tawast sivu 34, Suomalaisen nukketeatterin juhlakirjan toimitustyö on alkanut, Leila Peltonen Etu- ja takakannen kuvat Laura Poranen, Lumottu metsä -näyttely, Annantalo Rovaniemen nukenrakennuskurssi sivut 6-7 Kädet ja muita tärkeitä nukenrakennustarvikkeita. Kuvaaja Tomi Knuutila

3 Puheenjohtajalta: Heps kukkuu te kaikki nukketeatterin ystävät kaikkialla. Teille on minulla ilo näin joulun alla ilmoittaa, että Uniman tiedotustoiminnassa on tapahtunut kauan odotettu toinen askel eli Uniman nettisivujen aukeneminen. Ennen kokematon nettisivujen remontointiprojekti on vihdoin ohi. Uusien ja toimivien nettisivujen myötä Uniman tiedotustoiminta vihdoinkin normalisoituu. Uniman nettisivuille avataan myös nukketeatteritaiteen tietokanta, jossa sijaitsee ns. tekijäpankki. Tekijäpankkiin jokaisella jäsenellä on mahdollisuus tallettaa omat tietonsa. Näin tekijäpankista löytyvät helposti mm. nukentekijät, ohjaajat, varjoteatteritaitajat, kurssittajat ja välineteatteriosaajat. Vuosi sitten järjestimme Oulussa valtaisan suosion saaneen jäsentapaamisen (250:stä jäsenestä peräti 50 läsnä), jonka lämminhenkisen tunnelman innoittamana päätimme tehdä syksyisestä jäsentapaamisesta jokavuotisen tradition. Tänä vuonna jäsentapaaminen pidetään Turussa. Jäsentapahtuman yhteydessä järjestetään Uniman jäsenille avoin koulutustilaisuus, jossa kouluttajana toimii Knut Alfsen. Ensi vuonna jäsentapaaminen järjestetään taas Oulussa, Suomalaisen nukketeatteritaiteen katselmuksen yhteydessä lokakuussa Kuluneen vuoden nukketeatteritaiteen tarjonta osoittautui runsaaksi ja antoisaksi niin kotimaisten kuin ulkomaalaisten nukketeatteriesitysten ansiosta. Erityisen kiitoksen ansaitsevat Mukamas festivaali Tampereella, Mustan ja Valkoisen Festivaali Imatralla, sooloa Rovaniemellä, Bravo Festivaali pääkaupunki seudulla ja Hippalot Hämeenlinnassa, jotka tarjosivat nähtäväksi monipuolisesti kiinnostavia kansainvälisiä nukketeatterivieraita. Nukketeatteritaiteen esiin saattaminen ei ole enää vuosiin ollut vain muutamien hartioiden varassa, vaan hartioita nukketeatteritaiteen esille tuomiseen on syntynyt vuosittain useita. Laajalta rintamalta vyöryvä nukketeatteritaide aiheuttaa väistämättä positiivista näkyvyyttä nukketeatteritaiteelle valtakunnallisesti. Tämä suuntaus on jatkunut jo pitkään ja on syytä olettaa, että niin tapahtuu myös edelleen. Erityisen pomppivaa nukketeatteritalvea toivottaen, Janne Kuustie Suomen Uniman puheenjohtaja Suomen UNIMA ry. on kansainvälisen nukketeatterijärjestön, Union International de la Marionette, Suomen keskus. Yhdistykseen kuuluu nukketeatterialan ammattilaisia, harrastajia ja tukijoita. Tämä on Suomen UNIMA ry:n tiedotuslehti. Lehti julkaistaan kahdesti vuodessa, lisäksi yhdistys julkaisee Klonkpostia tiedotuslehtistä. UNIMA -lehden seuraava numero ilmestyy keväällä 2007, lehden teemana on nukketeatterin soveltavat muodot. Lähetettävän materiaalin deadline on huhtikuun 16. päivään 2007 mennessä. Tekstit vastaanotetaan mieluiten Word-tiedostona, kuvat jpeg-tiedostoina. Lehteen tulevan materiaali toimitetaan sähköpostitse osoitteeseen laura.poranen@uiah.fi

4 ROMANTIIKKAA IMATRAN FESTIVAALILLA Imatralla vietettiin jo kolmannen kerran Kansainvälinen nukketeatterifestivaali, jonka järjestäjänä oli Mustan ja Valkoisen Teatteri. Tapahtuman avajaisissa esiintyivät Ruokolahden musiikkikoulun lapset, joille Olga Matikainen oli ohjannut nukketeatterikummitusjutun. Festivaalin kuluessa Imatran lapsille järjestettiin kotiteatterinukkien valmistuskurssi. Nukketeatterifestivaalin teemaksi oli tänä vuonna nimetty Romantiikka rakkauden kielenä, jonka puitteissa yleisölle tarjottiin teatteriesityksiä kuudesta maasta. Suomea edusti Nukketeatteri Akseli Klonk, joka toi Oulusta Imatralle reippaat tulkintansa klassikoista, Karhuja 3 ja 1 Kultakutri sekä Carmen. Puolasta oli saapunut kaksi nukketeatteria. Teatr Coniecon esityksen Hellyys lähtökohtana oli Andersenin satu päivänkakkarasta ja siitä kummunneet etydit. Ammattitaitoisella tulkinnallaan Coniecon esiintyjät voittivat festivaalin pääpalkinnon, imatralaisen kuvataiteilija Jan- Erik Kullbergin muotoileman Hopeisen käden. Toisena puolalaisvieraana oli Teatr Kwadryga, jonka Afrikkalaisen tarinan tulkitsi puolalaiskenialainen pariskunta. Esityksen vahvuutena oli kenialainen tarina ja musiikki, nukkien estetiikassa ja kuljetuksessa sen sijaan oli ongelmia. Itävallasta Imatralle saapui Puppet Inge esittämään perinteistä Kaspertarinaa ulkoilmanäytöksinä, joissa yleisöä yritettiin englanniksi maanitella kannustamaan Kasperia voittamaan inha ryöväri Boltrian. Viipurin Draamaja Nukketeatteri Pyhä Linnoitus edusti Venäjää ja tarjosi monipuolisen sooloesityksen Lastenhoitaja Arinan kotiteatteri, johon allekirjoittanut napattiin näyttämölle suomenkieliseksi tulkiksi. Kaukaisimmat vieraat tulivat Iranista asti. Afshin Hashemi esitti yllättäväkäänteisen monologinäytelmänsä Maailman kunniallisin murhaaja Imatran Teatterin kahviossa. Toinen iranilaisesitys, Kahdeksan hetkeä peruuntui rahoitusongelmien vuoksi. Imatralla esiintynyt Afshin Hashemi kertoi suorittavansa näyttelijänopintoja Teheranin Taidekorkeakoulussa, jossa on jo vuodesta 1976 lähtien toiminut myös nukketeatterilinja. Nukketeatterikokemusta nuorehkolla Afshinilla on jo kuusi vuotta ennen nykyisiä opintojaan ja hän on esiintynyt useilla festivaaleilla. Hänelle nukketeatteri ja näyttelijäntyö ovat molemmat yhtä tärkeitä, kuten myös näytelmien kirjoittaminen. Iranissa toimii myös kansallinen UNIMA-keskus, joka järjestää Teheranissa syyskuussa pidettävät Kansainväliset nukketeatterifestivaalit. Nukketeatteri on Iranissa valtion Draamataiteen keskuksen rahoittamaa ja organisoimaa toimintaa. Teheranissa, 13 miljoonan asukkaan megakaupungissa, on suuri valtiollinen nukke- ja lastenteatteritalo nimeltään Talare- Honar. Imatran festivaalilla on ilmeisen tiiviit suhteet Iraniin, viime vuonnahan tapahtumassa esiintyi iranilainen Rain Puppet Group. Imatralle asettuneella Mustan ja Valkoisen Teatterilla ei tänä vuonna ollut omia festivaaliesityksiä, koska teatterin toiminta odottaa rahoituksen ratkaisemista erityisesti Imatran kaupungin taholta. Teatterin ja festivaalin johtaja Kamran Shahmardan toivoo myös, että Imatran Teatterin kanssa päästään pysyvään yhteistyösopimukseen, joka takaisi vakituisen esitystilan. Ensi vuoden Kansainväliselle festivaalille on suunnitteilla mm. Turun Taideakatemian nukketeatterilinjalaisten töiden katselmus. Imatran festivaali toimii toistaiseksi pienissä puitteissa ja vapaaehtoistyövoimalla. Festivaalin organisoijan, Katri Lättin johdolla vapaaehtoiset hoitivat kaiken lipunmyynnin ja logistiikan sekä järjestivät vielä joka ilta esiintyjäryhmille ja muille vieraille illanvieton Imatran kaupungin lomapaikassa Hossainniemessä. Imatran Nukketeatterifestivaali tarjosi kolmen päivän ja illan mittaan monta mielenkiintoista kohtaamista kansainvälisten vieraiden kanssa, joita Imatran ja Lappeenrannankin asukkaiden ja kesävieraiden soisi runsain joukon saapuvan katsomaan. Myös suomalaiset nukketeatterintekijät ovat erittäin tervetulleita kesäkuiseen nukketeatteritapahtumaan. Maiju Tawast Valokuva: Imatran festivaalin osanottajia, Afshin Hashemi keskellä kyykyssä valkoisessa paidassa Maiju Tawast

5 VALTION AVUSTUKSIA NUKKETEATTERITOIMINTAAN VUONNA 2006 Opetusministeriö on myöntänyt nukketeatteritoimintaan ainakin seuraavia avustuksia eri momenteilta: 1) TAITEEN KESKUSTOIMIKUNTA Näyttämötaiteen taiteilija-apurahat Satu Paavola 1-vuotinen taiteilija-apuraha Elina Lajunen ½- vuotinen taiteilija-apuraha Rainer Kaunisto, Helsinki nukketeatteriesityksen tuottamiseen 6000:- Nukketeatteri Taiga-Matto, Turku nukketeatteriesityksen Rikhard III tuottamiseen 2000:- Iida Vanttaja ja työryhmä, Helsinki Popol Vuh- nukketeatteriesityksen tuottamiseen 3000:- Mustan ja Valkoisen Teatteri-yhdistys, Imatra nukketeatterifestivaalin taiteilijavierailuihin 2000:- Näyttämötaiteen kohdeapurahat Ishmael Falke Keskitalven uni-käsikirjoitukseen 2000: Lastenkulttuurin kohdeapurahat Sauli Malinen ja työryhmä, Helsinki nukketeatteriesityksen valmistamiseen 4000:- Teija Muurinen, Helsinki Popol Vuh- nukketeatteriesityksen valmistamiseen 2000:- Tiina Puranen, Turku nukketeatteri ja naamionäytteleminen 2000:- Lastenkulttuurin erityisavustukset Teatteri ILMIÖ nukkeforum-teatteriesityksiin 2000:- AZADEH ry (+ Pakolaisapu ry) monikulttuuriseen nukketeatterihankkeeseen 6000:- 2) NÄYTTÄMÖTAIDETOIMIKUNTA/VALTIONAVUSTUKSET Rahoituslain ulkopuoliset ryhmät Nukketeatteri Akseli Klonk :- Rahoituslain mukaiset valtionosuudet ammattiteattereille Teatteri Hevosenkenkä Teatteri Mukamas Nukketeatteri Sampo Lähteet: Opetusministeriön nettisivut ja Teatterin tiedotuskeskus Tinfon tilastot Maiju Tawast

6 Nukketeatterinuken rakennuskurssi Rovaniemellä 2006 Rovaniemen nukketeatteritalolla järjestettiin keväällä 2006 kolmiosainen teatterinuken rakennuskurssi Kati-Aurora Kuuskosken vetämänä. Kurssi oli osa nukketeatterin läänintaiteilija Leila Peltosen järjestämää mahtavaa koulutusja tapahtumasarjaa, jolla meitä nukketeatterista eri tavoin kiinnostuneita aktivoitiin pääsemään kiinnostuksessa alkua pidemmälle. Nukenrakennuskurssia oli mm. edeltänyt sarja Leilan pitämiä nukketeatterin perusteet -iltoja, joissa tutustuimme nukketeatterin tyyleihin ja tekniikoihin välineteatterista marionetteihin muiden työstä oppien ja itse kokeillen. Samalla meistä muodostui hyvä porukka, ja Rovaniemen kunniakastaustainen, mutta välillä hieman hiipunut nukketeatteritoiminta sai uutta potkua. Kurssin ensimmäisenä viikonloppuna keskityimme sauvanukkeihin. Teimme balsapuiset päät ja yksinkertaiset mekaniikat, joilla nukkien päätä saattoi pyörittää ja vaikkapa nyökyttää. Jokainen valitsi hahmot oman tarpeensa mukaan, ja puki ne lopulta sopiviin asuihin. Oli innostavaa nähdä, miten yksinkertaisella toiminnolla nukkeeen saa paljon eloa ja liikettä, ja miten omalla tekemisellä syntyi hahmo, joka selvästi halusi herätä eloon! Pään veistäminen puusta osoittautui monelle kompastuskiveksi, ja vei ehkä lyhyestä kurssista turhan paljon aikaa. Lopputulokset olivat hienoja, ja moni viimeisteli nukkeja kurssiviikonloppujen välilläkin. Palkitsevampaa olikin seuraavan viikonlopun kahvanukketekniikkaan yhdistetty muovailu, joka osoittautui monelle meistä helpommin lähestyttäväksi. Lopputulokset olivatkin, jos mahdollista, vielä hienompia. Vaikka minun on ollut hankalaa mieltää itseäni ihmisten näkösälle nukettamaan, kahvanuket tuntuivat heti jotenkin omilta käyttää; en viihdy sermin takana ylöspäin kurkottelemassa. Kahvanukeissakin oli hienoa huomata, miten lopulta yksinkertaiset niksit tekevät nukesta elävän ja maallikon silmiin nukenrakennuksen mestarinäytteen. Ammattilaisen opissa pääsi ikäänkuin vihkiytymään niihin nukketeatterin taianomaisuutta synnyttäviin salaisuuksiin, joita oli aiemmin katsomon puolelta ihmetellyt ja jotka olivat nukketeatterin pariin vetäneet. Viimeisellä kerralla perehdyimme varjoteatteriin, ja tällä kertaa syntyi vähemmän valmista, mutta sitäkin mielenkiintoisempia kokeiluja. Moni myös teki loppuun aiemmilla kerroilla keskenjääneitä nukkeja. Vietimme hauskan kurssikaronkan, ja lopuksi syntyneet hahmot esiintyivät toisilleen ja ryhmäläisille. Tässä päästiin todella testaamaan niin syntyneiden nukkejen taipumista esitykseen kuin kurssilaisten omien nukkien myötä rohkaistuneita nukettajankykyjä. Hanna Kylöniemen Pikku Kasperi, Kuva: Kati-Aurora Kuuskoski Kurssi yhdistettynä ryhmäläisten keskusteluihin sai todella pohtimaan nukenrakennuksen ja nuken yleensä asemaa nukketeatterissa ja omassa nukketeatterikiinnostuksessa. Monella porukastamme kiinnostus nukketeatteriin lähti itse tekemisestä, nukeista. Osa taas oli kiinnostunut nukketeatterin käyttömahdollisuuksista, ja nukkien tekeminen oli vain osa tätä tavoitetta. Myöhemmin näimme Rovaniemen kansainvälisillä Soolonukketeatterifestivaaleilla paljon nykynukketeatterille tyypillisiä esityksiä, joissa oli hyvin vähän tai ei ollenkaan nukkeja, mikä juuri nukenrakennukseen perehtyneelle oli oikeastaan sääli. Darja Heikkilän Kasper, Kuva: Tomi Knuutila

7 Toisaalta siellä näimme myös venäläiseen perinteeseen pohjautuvaa, nukkien tekniseen huippuuteen perustuvaa teatteria, johon emme tunteneet millään voivamme yltää. Venäläisessä perinteessähän nukenrakennus ja nuketus ovat toisistaan erillään, ja sitä tekevät yleensä eri ihmiset. Maria Aron Uinuva nukke Leila Peltosen Tontun huomassa, Kuva: Tomi Knuutila Omassa, ensimmäisessä nukketeatteriprojektissamme työparini Hanna Kyläniemen olimme alun perin haukanneet liian ison palan, kun olimme aikoneet tehdä kaiken itse, käsikirjoitus, lavastus, nukenrakennus ja nukettaminen mukaanlukien. Projekti ei ollut ennen kurssia oikein edennyt, emme olleet voineet tehdä nukkeja ennen käsikirjoitusta, emme käsikirjoitusta ennenkuin meillä olisi nuket joilla päästä kokeilemaan, mitä osaisimme nukeilla nukettaa... Kurssi tuli siksi oikeaan saumaan, ja opetti ja muokkasi projektiamme paljon. Ymmärsimme, että vaikka väsääminen on kivaa ja varsinkin itselleni mieluista, tärkeintä on kuitenkin se, millainen nukke on nukettaa, ja mitä sillä on tarkoitus esittää. Kaunis ja taidokkaasti tehty nukke voikin esityksessä näyttää mitättömältä, kun taas rujosti veistetystä reppanasta saattaa tulla mahtavan shown ilmeikäs päätähti. Aiomme käyttää kurssilla oppimiamme tekniikoita niissä kohdin, missä se palvelee esityksemme sanomaa, mutta taidokkaista mekaniikoista ei tule esityksemme pääsisältöä. Oma tavoitteemme muuttui saavutettavamman tuntuiseksi, kun ideat yksinkertaistuivat, ja saimme selvemmän kuvan siitä, mitä meidän on mahdollista tehdä ja toteuttaa. Helena Kokon Taiteilija Pupu ja Salla Erhon Sammakko Kuva: Kati-Aurora Kuuskoski Osa kurssilaisista ja ope Kuva: Leila Peltonen Silti, tai ehkä juuri siksi, kurssilla tehdystä Kasper-hahmosta tulee kuin tuleekin ensimmäisen oman esityksemme päätähti. Kurssin avulla pääsimme alkua pidemmälle, kiitokset Kati-Auroralle ja Leilalle! Darja Heikkilä Kuvassa vasemmalta takana Maria Aro, Salla Erho, Helena Kokko,Vesa Huutola, pitkä Johanna Latvala ja Elina Jauhiainen. Edessä alhaalla Hanna Kyläniemi, Darja Heikkilä ja ope Kati-Aurora Kuuskoski Vesa Huutolan Taikuri, Kuva: Kati-Aurora Kuuskoski

8 ELÄVÄT NUKET KARTANOLLA Teatteriyhdistys Into järjesti Rastilan kartanossa sunnuntaina jo kolmannen kerran ELÄVÄT NUKET KARTANOLLA-tapahtuman, jossa esiintyivät Teatterit Lempi ja Helmi sekä Sirkus Supiainen. Lapsille oli tarjolla kaksi varjoteatterityöpajaa, jotka veti Anne Lihavainen. Yhdessä Rastilan kartanon saleista oli myös pienimuotoinen nukketeatterinäyttely. Tapahtuman aloitti Teatteri Lempin eli Maija Keinäsen ulkona, kävelevällä näyttämöllä esittämä Punahilkka. Teatteri Helmen esitys Sampsa, poika pikkarainen perustui Kalevalan tarinoihin, jotka Teija Muurinen esitti naamioin, käsinukein ja marionetein sekä varjoteatteriosuuksin. Sirkus Supiaisen eli Laura Porasen ja Samuli Männistön aikuisille suuntaama esitys Varjoja paratiisista yhdisti jongleerausta, nukketeatteria ja musiikkia omintakeiseksi kokonaisuudeksi. Maiju Tawast Rastilan nukketeatteritapahtuman päätteeksi nähtiin Teatteri Lempin esineteatterinäytelmä Kotiinpaluu, joka kertoi nuoren pojan lapsuudesta ja sotakokemuksista. Rastilan kartanon salit olivat jälleen salit täynnä monenikäistä yleisöä, vanhuksiakin saapui katsomaan Kotiinpaluu-näytelmää. Läsnä oli myös nukketeatterialan näyttötutkintotoimikunta (Mape Lintunen, Mervi Riikonen, Rainer Kaunisto ja Hannu Räisä), joka arvioi Teatteri Lempin ja Helmen esityksiä sekä esiintyjien kompetenssia. Teatteri Lempi Teatteri Helmi Nukketeatteritapahtuman päätteeksi vietettiin alan konkarin Oili Olga Sadeojan 60-vuotissyntymäpäiviä. Oili Sadeoja aloitti nukketeatteriuransa jo 1980-luvun taitteessa Teatteri Mukamaksessa, jonka jälkeen hän perusti vuonna 1987 oman Nukketeatteri Olgan. Soolonukettajana Oili on kiertänyt kaikkialla Suomessa, kirjoittanut ja ohjannut kymmeniä näytelmiä sekä vetänyt lukuisia nukketeatterikursseja kautta vuosikymmenten. Oili on työskennellyt ahkerasti myös vierailevana ohjaajana eri nukketeatteriryhmissä. Lisäksi hän on perehtynyt nukketeatterin käyttöön terapiassa ja luennoinut aiheesta mm. mielenterveysalan ammattilaisille. Vuonna 2001 Oili käynnisti Adultan Tuusulassa sijaitsevassa ARTO-opistossa aikuisille suuunnatun nukketeatterikoulutuksen (Nukketeatteri kasvatuksen ja ilmaisun välineenä), jonka satoa ovat monet uudet nukketeatteriryhmät ja soolonukettajat. Rastilan nukketeatteritapahtuman järjestäjänä toimivan Teatteriyhdistys Inton jäsenet ovat Oilin kursseilta valmistuneita uusia nukketeatterintekijöitä. Syyskuun tapahtumassa ja Oilin 60-vuotispäivillä olikin läsnä viiden eri ARTO-vuosikurssin edustajia, jotka lämpimästi onnittelivat opettajaansa. Kuten myös muut paikalle saapuneet suomalaisen nukketeatterikentän edustajat. Onnea siis Oilille! Ja menestystä Teatteriyhdistys Intolle!

9 NUKKETEATTERIA PURJELAIVALLA Nukketeatteriyhdistys Into järjesti perjantaina, 9.6. Hyvän mielen nukketeatteritapahtuman purjelaiva Estellen tiloissa. Helsingin Kaapelitehtaan rannalle ankkuroidun Estellen köysistöön kiinnitetyt iloiset ilmapallot ohjasivat laivalle kymmeniä nukketeatterista kiinnostuneita katsojia, joiden iloksi nuket esiintyivät sekä laivan kannella että ruumassa. Tapahtuman maskotteina olivat paikalla vanha herra Eero ja nukkeherra Vankka, jotka juttelivat osanottajien kanssa ja kommentoivat myös illan esitysten kulkua. Nukketeatteritarjonnan aloitti Nukketeatteri Pikku Karhun varjoteatteriesitys kansantarinasta Silmiveden haku. Soile Karhun nukettamista ja kertomista säesti Riitta Leivo kitaralla, laululla ja rytmisoittimilla. Trubaduuri Leivo esitti laulelmiaan myös laivan kannella esitysten väliajoilla. Toisena esiintyjänä oli Nukketeatteri Lähde eli Tiia Laukkanen, jonka Pygmalion ja Galateia oli vanha kreikkalainen tarina veistämäänsä naispatsaaseen rakastuvasta kuvanveistäjästä. Illan päätteeksi Nukketeatteri Lempi eli Maija Keinänen esitti katkelmia ohjelmistoon kesällä valmistuvasta näytelmästä Kotiinpaluu. Näytelmä kertoo nuoren sodassa haavoittuneen miehen elämästä esine- ja nukketeatterin keinoin. Estellen ruumakatsomossa istui livenä näytelmän innoittaja ja elämäkerran lähde, Maija Keinäsen yli 80-vuotias isä, jonka liikuttuneisuus välittyi koko yleisöön. Esitysten jälkeen vanha herra Eero luki Jorge Luis Borgesin runon Hetkiä, jossa mietitään miten elämän voisi elää toisinkin, jos vielä ehtisi. Esityssarjan jälkeen yleisö kirjoitti ilmapalloihin toiveensa ja marssi iloisena kulkueena laiturille päästämään ne ryppäänä reippaiden tuulten vietäviksi. Tapahtuma oli kaiken kaikkiaan hieno osoitus nukketeatterilaisten innostuksesta tuottaa hyvää mieltä. Kaiken lisäksi illan tuotot ohjattiin Estellen toiminnan tukemiseen. Maiju Tawast Valokuvassa: Vanha herra Eero ja nukkeherra Vankka Estellen kannella Maiju Tawast

10 Mukamas Group, kuva Maiju Tawast KLASSIKOITA TAMPEREEN FESTIVAALILLA Kyllä meidän kelpaa, kahden vuoden välein saamme nähdä Tampereella sekä kotimaista että kansainvälistä nukketeatteria hyvin toimivalla festivaalilla: Viides Kansainvälinen Nukketeatterifestivaali Mukamas 2006 tarjosi toukokuussa laajan skaalan klassikoita viidestä maasta. Suomesta, Englannista, Japanista, Saksasta ja Espanjasta saapuneet teatteriryhmät avasivat sekä lapsi- että aikuiskatsojille nukke- ja esineteatterin maailmaa esityksillään, joiden kaari ulottui Kuningas Learista Rumaan ankanpoikaseen. Riemastuttavin ja rytmisesti taitavin oli espanjalaisranskalaisen Tábola Rassan tulkinta Molièren Saiturista, jonka päähenkilöinä olivat vesihanat (!). Molièren mutkikas ja commedia dell arten tyypeistä ammentava ihmissuhdekomedia oli esineteatterin, näyttelemisen ja rytmittämisen ilotulitusta. Runsaan ja rönsyilevän ranskankielisen tekstin näyttelijät saivat soljumaan kuin vettä vaan, vaikkei siitä palon ymmärtänytkään. Japanilaisen Nori Sawan Kuningas Lear oli puolestaan pelkistetty ja kliseistä riisuttu, joskin rytmisesti ongelmallinen tutkielma Shakespearen klassikkodraamasta näyttelijän-, varjoja nukketeatterin keinoin. Teatteri Hevosenkengän Machbeth suuntasi sanomansa myös nuorille, joille näytelmän runsas puhunta ja ajoittainen staattisuus saattoi tehdä tiukkaakin. Saksalaisen Seebühne Hiddenseen Sindbad oli komeaa kertojan teatteria, jossa Karl Huckin vahva läsnäolo ja suggestiivinen kerronta kuljettivat katsojia Bagdadista kaukomaille ja takaisin. Saman teatterin ja esiintyjän Punahilkka oli perinteistä marionettiteatteria 1900-luvun alun tyyliin, joskin tekstissä oli saksankielen taitoisille viitteitä DDR-aikoihinkin. Lapsiyleisölle oli tarjolla useita esityksiä, mm. Nori Sawan Satuja, useita lyhyitä etydejä nukketeatterin keinoin. Norwichin nukketeatterin Jaakko ja Pavunvarsi toimi hauskana esine- ja nukketeatteriesityksenä, jossa Luis Zornoza Boy näytteli/nuketti ja Santiago Puente säesti herkästi soittimillaan. Hevosenkengän Pikkaraisen päiväuni kärsi toimeliaasta temposta, joka söi nukettamista ja kontaktia yleisön kanssa. Festivaalin kotimaisista vieraista Sampon Kultakutria, Rumaa ankanpoikasta ja Haiharan Saapasjalkakissaa en ehtinyt tulkkaustehtäviltäni nähdä. Mukamaksen ohjelmisto esittäytyi neljällä teoksella, joista Taikasoitin tenhosi Kikka Nurmisen juurevalla esittämisellä ja Lumikki kekseliäällä visualisoinnillaan. Tuhkimossa esiintyjille tuli hiki pukujen pyörityksessä, mutta Pieniä aarteita viehätti vanhanaikaisella hitaudellaan. Festivaalin kuluessa vietettiin Mukamaksen Mansi

11 Styczin 60-vuotisjuhlia, joissa huudettiin hurraata sekä päivänsankarille että nukketeatteriuurastukselle. Kaiken kukkuraksi Teatteri Mukamakselle ojennettiin Hatanpään kartanossa pidetyllä kaupungin vastaanotolla Eino Salmelaisen säätiön 3000:- euron stipendi tunnustuksena pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä suomalaisen nukketeatteritaiteen ja kansainvälisten suhteiden kehittämisestä. Teatteri Mukamaksen tiloissa oli myös Sirppa Sivori-Aspin muistonäyttely, jonka yhteydessä muisteltiin uranuurtajamme elämää ja nukketeatterityötä. Festivaalin viimeisenä päivänä Nori Sawa veti bunraku-kurssin, jolle osallistui parikymmentä nukketeatterientusiastia. Festivaalin kuluessa Mukamaksen koko henkilökunta osoitti todelliset voimavaransa hoitaessaan lukemattomia tehtäviään aamuvarhaisesta yömyöhään. Logistiikka eli kuljetukset ja roudaukset pelasivat, lipunmyynnit ja yleisötyö hoituivat neljässä eri puolilla kaupunkia sijaitsevassa esityspaikassa, toimistossa hoidettiin hommat viimeisen päälle ja keittiössä huolehdittiin jatkuvasta muonittamisesta. Pystytykset ja purkamiset tehtiin vaikka kahteen asti yöllä, välillä näyteltiin ja hoidettiin valot sekä musiikit omissa esityksissä jne. Tähän kulissien takaiseen säpinämaailmaan sain itse tutustua toimiessani festivaalilla tulkkina, jonka palveluksia tosin vähemmän tarvittiin kuin ennakoin. Mukamaksen porukka nimittäin osaa kieliä, kuuntelee sujuvasti saksaakin ja vastaa vaikka englanniksi. Kommunikaatio toimi mainiosti kaikenmaalaisten nukketeatteri-ihmisten välillä myös viimeisen illan päättäjäisjuhlassa, jossa perinteiden mukaan laulettiin Sinisiä, punaisia ruusunkukkia kannan kädessäni.. Monta muutakin laulua raikui Pispalan pimenevään iltaan väsyneiden, mutta onnellisten nukketeatteri-ihmisten juhliessa ansaitusti viikon mittaisen urakan jälkeen. Tampereen mediat muuten huomioivat festivaalin monin eri tavoin: Aamulehdessä eri kriitikot ja toimittajat kirjoittivat viikon mittaan useita isoja artikkeleita esityksistä, paikallislehtien ja radion toimittajat haastattelivat moneen otteeseen nukketeatterintekijöitä yms. Nukketeatteri on Tampereella saavuttanut vankan asemansa myös kulttuuripäättäjien keskuudessa, joista vt. kulttuuritoimenjohtaja ja nukketeatterientusiasti Tuula Martikainen ojensi Mukamakselle aiemmin mainitun tunnustuksen. Onnittelut Mukamakselle kaikista saavutuksista, eteenpäin nukketeatterin viitoittamaa tietä! Maiju Tawast Tábola Rassa, Saituri

12 Timo Nyyssönen, kuva Susanna Sorsa Nyyssösen terveiset Unima - lehden lukijoille ovat: Nukketeatteri?, Minä väittäisin hänen mieliterminsä olevan: Höh. Nyyssönen ei ole punkkari eikä diinari. Nyyssönen on piinari. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen herra. Siis asiaan. AMMATILLISTA TAUSTAA JA NYKYHETKEÄ Timo Nyyssönen, mikä sai sinut alun perin innostumaan teatterinukkien tekemisestä? Sarjakuvat, animaatiot ja surullisen kuuluisa Muppet - show. Tarkoitukseni oli hakeutua animaatioalan koulutukseen, mutta vuonna -89 ei suomessa ollut siihen mahdollisuutta. Eli ajauduin nukketeatterialalle syystä siitä. Teetkö mielelläsi kaikkea teatteriin liittyvää, vai keskitytkö mieluummin rakennuspuoleen? Tekisin mielelläni kaikkea, teatteriin liittyvää, mutta erikoistuminen on välttämätöntä jos aikoo hoitaa työnsä edes välttävästi. Toki esim. näyttelijäntyön kokemus on hyväksi myös nukentekijä - lavastajalle koska siinä oppii kantapään kautta perussääntöjä nukettamisesta ja siitä mikä toimii lavalla ja mikä ei. IHMISET HÖH! TIMO NYYSSÖNEN! LÄHIKUVA Timo Nyyssönen, ystävien kesken tuttavallisesti Nyyssönen, on aikuinen mies, yhden lapsen isä ja nukentekijä, jolla on harvinaisen persoonallinen näkemys työhönsä ja elämään yleensä. Lehmät ja maatyöt ovat lähellä Nyyssösen sydäntä, mikä ei liene ihme sillä hän on alun perin maatalon poika Jäppilästä, Varkauden ja Pieksämäen välistä. Jäppilän vuosien jälkeen Nyyssönen, tai Nysö kuten häntä moni myös kutsuu, on toki ehtinyt vaikuttaa ympäri Suomea erinäisten projektien merkeissä. Tällä hetkellä hänen asuntonsa ja työhuoneensa sijaitsevat kuitenkin Lahdessa ja hän on mukana paikallisessa nukketeatteri Niveltämössä. Nyyssönen on valmis myös avaamaan meille ovia yksityiselämäänsä. Hän kertoo poikansa olevan räppihippi ja tyttöystävänsä Susannan olevan työnarkomaani, mutta samalla hän kyllä tunnustaa itsekin tekevänsä parhaillaan töitä sairaslomalla. Hän sanoo laittavansa mieluiten suuhunsa kahvia ja kaikkea ruokaa. Autonkorjaus on Nyyssösen harrastus ja hän suosittelee meille kuunneltavaksi vanhaa punkkia, iskelmää ja Einstürzende Neubautenia. Sinulla on takana merkittävä määrä ammattiisi liittyvää koulutusta: Puuseppäopintoja Vihdin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa, Suomen Kirkon Sisälähetysseuran oppilaitoksen nukketeatterilinjoja Pieksämäellä, Turun taiteen ja viestinnän oppilaitoksen nukketeatterilinja ja Turun ammattikorkeakoulun lastenohjelmien tekijät - koulutusohjelma. Onko koulutus mielestäsi välttämätöntä? Voiko itseoppinut nukentekijä olla yhtä hyvä kuin koulutettu? Koulutus antaa hyviä välineitä jatkaa oppimista eteenpäin. Ja itselleni tärkein anti oli, että siellä törmäsi hyviin tyyppeihin joiden kanssa on voinut sitten jatkaa tuskartelua vuosien varrella. Totta kai itseoppinut nukenrakentaja on yhtä hyvä tai huonompi tai parempi kuin superkoulutettu, koska tiedän nukketeatterialan ihmisiä jotka jaksoivat päteä ja tehdä koulussa asiansa hyvin, mutta kentällä toimiminen onkin heille ollut sitten vaikeampaa. Joo itse en koulutuksen aikana jaksanut aina tehdä parastani.

13 Mitkä ovat mielestäsi hyvän nukentekijän tärkeimmät ominaisuudet? Pitäisi olla pirun ahkera. Puuseppäkoulussa eräs opettajani totesi, että tuotteen tekemisessä on taidetta ja luovuutta ehkä 15 % ja loppu on tylsää työtä, puurtamista. Kuinka kova kilpailu alalla on? Onko ylipäänsä järkevää ruveta ammattimaiseksi nukentekijäksi? En koe että alalla olisi kilpailua. Tosin apurahat menee vuosi vuodelta tietenkin tiukemmalle koska taidealojen koulutusta tapahtuu tätä nykyä joka niemennotkossa ja saarelmassa ja kokonaiskakku/jaettavat taideapurahat eivät tietenkään voi kohota samalla vauhdilla. Mutta loppupeleissä taiteilijoiden koulutustehtailu nostaa kyllä taiteen tasoa ja muuttaa ehkäpä yhteiskuntaa kokonaisuudessaan positiiviseen suuntaan. Ammattimaiseksi nukentekijäksi ryhtyminen ei ole vipsua. Itsensä työllistäminen nukentekijänä Suomessa on vaikeaa mutta ei mahdotonta, tosin kaikki työtarjoukset pitäisi ottaa vastaan, koska muuten olet täysin työtön. Suurin ongelma on, ettei tehdystä työstä tahdo saada riittävää korvausta käytettyyn aikaan nähden. Hinnoittelu menee yleensä projektikohtaisesti. Mitä taas ulkomaihin tulee, haaveet omasta ulkomailla opiskelustani/työskentelystäni häipyivät vuonna 1995 kun oma poika syntyi. Kun teet nuket näytelmään, jota et itse ohjaa, kuinka suuret ovat vaikutusmahdollisuutesi niihin? Kerro kuinka teet yhteistyötä ohjaajien kanssa ja kuinka hyvin se toimii. Joudutko esim. tekemään nukkeja uusiksi? Ohjaaja sanoo hahmot joita hän näytelmään haluaa ja missä tyylissä silloin liikutaan. Itse ehdottelen tekniikoita joilla nukkeja liikutellaan. Usein nukkien teko ja lavastus on jonkinasteisten kompromissien summa. Mutta useimmiten saan kyllä revitellä rakenteissa ja visuaalisuuden suossa niin kuin parhaaksi näen. Olen löytänyt itseni tilanteesta jolloin nuket ja lavasteet eivät sovi ohjaajan mielestä näytelmään, ja pienen kiroilun ja manaamisen jälkeen olen tehnyt ne alusta asti uudelleen. Tosin olen kyllä itsekin hylännyt välillä omia nukkejani ja lavasteitani näytelmään sopimattomina. Ja tehnyt ne uusiksi. Seireenit

14 Laiska Ivan, kuva Elina Onnela minulla ei ole mitään ismiä. Kaikki materiaalit ovat yhtä hyviä. Ulkona käytettäviin nukkeihin silikoni on toimiva. Se hylkii likaa ja kosteutta. Värjääminen on vaikeaa ja kuivuessaan joistakin silikonilaaduista haihtuu ammoniakkia joka taasen ärsyttää silmiä ja hengitysputkistoja. Luonnonkumilateksi on myös näppärä litku, joskin siihen liittyy samoja ongelmia kuin silikoniin, ja pakkasella se jäätyy aiheuttaen teknisiä ongelmia nukeissa käytettynä. Käyttökelpoisia muoveja/kumeja ovat myös Finnfoam, akryylimassa, teollisuus- kumit ja saumausvaahto. Kun teet paperimassanukkeja, tapaat pinnoittaa massaa eri aineilla. Mitä käytät? Oletko tehnyt omia materiaali - innovaatioita? Kerro muutama hyvä kikka. Paperimassan pinnoitukseen kaikenlaisia puupölyliima sotkuja ja seinätasoitteita. Finnfoamin pinnoitukseen kätevä mömmö: akryylimassaa + luonnonkumilateksia + erikeeper + väripigmentti. Seossuhteet täytyy kokeilla, mutta onnistuessaan pinnoite on joustava, kestävä ja päälle maalattavissa. Imee tosin käytössä itseensä likaa. Tarvitsevatko näyttelijät yleensä paljon käyttöopastusta nukkiesi kanssa? Kyllä jos sekoilen liian teknisyyden kanssa. Mitä muuta teet leipäsi eteen? Nukketeatteria. No onko se hauskaa? Ei mikään työ ole aina hauskaa. Mutta onnistumisen elämys (jos se tulee) kuittaa kyllä rakennusvaiheen vittumaisuudet. Oletko omasta mielestäsi hyvä nukentekijä? Suomen mittapuussa kyllä mutta laajemmin ajatellen en. Aina olisi parantamisen varaa. Onko tiettyjä nukketekniikoita, joita valmistat mieluummin kuin toisia? Oletko kehittänyt uusia nukketekniikoita perinteisten rinnalle? Mieluiten tekisin aina jollakin uudella tekniikalla mutta se ei ajankäytöllisesti ole aina mahdollista. Yleensä teen sovelluksia olemassa olevista tekniikoista tai sitten joutuu keksimään täysin uusia mekanismeja tiettyjen ideoiden toteuttamiseen. En koe suoraa olemassa olevien nukketekniikoiden kopsaamista kiinnostavaksi. Miten nukesta saadaan helposti käytettävä, mutta kuitenkin elävä? Liika tekniikka pois rakenteista ja pelkistäminen. MATERIAALIT JA TEKNIIKAT Onko sinulla mitään suosikkimateriaaleja? Käytät ainakin paljon silikonia ja muoveja. Tällä hetkellä käytän puuta aina kun se vain on järkevää. Syy siihen on se, ettei tarvitsisi haistella liuottimia ja myrkkyliimoja. Tarpeen vaatiessa rakennan kyllä nuket materiaalista mistä hyvänsä. Yleensä käytettävä raha määrää kuitenkin materiaalivalinnat ja tietenkin rakennettavien nukkien koko vaikuttaa myös siihen. Itse materiaalien suhteen

15 TYYLI Sinulla on aika tunnistettava tyyli: korostetut ja liioitellut kasvonpiirteet, isot nenät, rohkea värien käyttö kasvoissa ja vaatteissa, paikoittainen groteskius jne. Onko tyylisi tietoisen suunnittelun ja kehittämisen tulosta, vai onko se kehittynyt itsestään? Vai myönnätkö edes Nyyssös - tyylin olemassaolon? Groteskien hahmojen tekeminen on helpompaa ja nopeampaa. Tosin olen huomannut että monet näyttelijät löytävät helpommin groteskin nuken luonteen ja sen käyttöominaisuudet. Samoin groteskius näyttää myös ruokkivan eräitten ohjaajien luovuutta paremmin kuin realistiset hahmot. Siitä huolimatta realistisia hahmoja on hyvä vasäillä silloin tällöin koska niiden rakentaminen on todella vaikeaa ja osaahan sen jälkeen tekijäkin tehdä entistä oudompia hahmoja. Oma tyylini on siinä mielessä tietoisesti rakennettu, että jos itse olen huvittunut rakentamani hahmon olemuksesta, luulen sen myös avautuvan katsojalle samalla tavalla. Jättiläinen, kuva Tommi Saha Onko tunnistettava tyyli mielestäsi persoonallisuutta, vai kaavoihin kangistumista? Yleensä kaikki taiteilijat toistavat tavalla tai toisella itseään. Siksi yritänkin välillä tehdä niitä realistisempia töitä. Mutta voihan se olla että kaikki itsensä toistajat ovat lahjattomia ja heidän pitäisi lopettaa heti taidesoopan tuottaminen.(heh) Kuvaile normaali nukenrakennusprosessisi alusta loppuun. Mitkä työvaiheet tulevat missäkin järjestyksessä? Ei minulla ole kaavaa. Välillä aloitan rakentamisen nuken keskivartalosta (jotta voisin rikkoa kliseisiä rakennusoppeja joita koulutus on syöttänyt ja joita olen itselleni tiedostamattomasti luonut) Toisinaan aloitan kaiken yhtä aikaa ja yritän edetä sekä lavasteissa että nukeissa yhtä aikaa vaihe vaiheelta eteenpäin. Joskus tekeminen alkaa perinteisesti päistä, käsistä ja jaloista, mutta jos tulee kiire niin nuken muu tekniikka jää tällä rakennustavalla huonoksi. Haluatko sanoa tähän loppuun vielä jotain muuta? Höh, hirvee haastattelu. Teksti: Tommi Saha

16 Turun Taideakatemian nukketeatterilinja tarjosi huhtikuussa 2006 kaksi merkittävää ensiesitystä: Shakespearen Rikhard III esitettiin Taideakatemian Naruteatterissa ja Odysseus Turun Kaupunginteatterin Sopukassa. Klassikkotulkinnat edustivat erilaisia tapoja tulkita uudelleen länsimaisen dramatiikan merkkiteoksia. Naruteatterissa esitetty Rikhard III perustui Shakespearen tunnettuun, jylhään draamaan, jonka tulkinnasta oli karsittu lähes kaikki teksti ja siirrytty fyysisen teatterin ilmaisukeinoihin. Sveitsiläis-italialaisen Davide Giovanzanan ohjaama esitys keskittyi nukketeatterilinjan 1. vuosikurssilaisten näyttelijänilmaisuun koherenttina joukkona, jonka keskuudesta nousi voimakkaita soolovälähdyksiä. Miimin, naamioteatterin ja fyysisen ilmaisun keinoin tulkittu draama oli tekstin raskaudesta riisuttu versio, jossa muutamat merkitykselliset repliikit lupauksista ja petoksista toistuivat. Hengitys ja äänet, marssi ja jyskytykset täyttivät haltuunotetun esitystilan alusta lähtien. Esiintyjät toimivat näyttämöllä antiikin kuoron tavoin draaman ensimmäisessä näytöksessä, jonka ilmaisu viittasi ylevään kreikkalaiseen tragediaan. Rituaalinomaisesti toistuvat ja vaihtelevat liikehdinnät muodostivat rintamalinjoja, joiden ylitse ja lävitse roolihahmot kurkottivat kohti kruunua kädet punaisina verestä. Toisen näytöksen tyylilaji vaihtui profaaniin ja irvokkaaseen pilkkaan, jossa vallanhimoinen ja toisiaan lahtaava joukko ärhenteli ahneuden, veritöiden ja seksuaalisen halun pauloissa. Fyysinen ilmaisu läheni paikoitellen primitiivistä bakkanaalia rujojen, kyttyräselkäisten ja kampurakätisten hahmojen raastaessa toisiaan. Joistakin pitkittyneistä miimijaksoista huolimatta nukketeatterilinjalaisten esitys välitti mielenkiintoisella ja uudella tavalla kuningasnäytelmän dynamiikan. Turun Kaupunteatterin Sopukkaan huhtikuu-toukokuulle tehty Odysseus on ensimmäinen Taideakatemian nukketeatterilinjan ja Kaupunginteatterin yhteisproduktio. Merkittävä päänavaus draamateatterilta, jonka vakioyleisökin saa tutustua moderniin nukketeatteri-ilmaisuun. Fiikka Forsmanin esityksen lähtökohtana oli Odysseus vaeltajana ja tarinaniskijänä, jonka juttujen todenperäisyyttä saattaa epäilläkin. Tekstipohjana esityksessä oli Homeroksen Odysseus-runoelma, johon oli lisätty amerikkalaisen Margaret Atwoodin kirjoittamasta Penelopeiasta feministissävytteisiä kriittisiä painotuksia. Dramaturgisesti ratkaisussa tuntui saumakohtia vielä ensiesityksessä, jonka rytmiikka ei tahtonut pakotta asettua kohdalleen. Taideakatemian 3. vuosikurssilaisten komeasti esittämä Odysseus oli kuitenkin mittava näyttö, monen mittakaavan ja ilmaisukeinon teatteria: nukketeatteria, näyttelijäntyötä, naamioita, varjoteatteria, esineteatteria. Näyttämöllä esiintyivät sekä jumalat että kuolevaiset, joiden myrskyisiä ja auvoisiakin kohtaamisia kuvitettiin monipuolisin keinoin ja välinein. Jani Uljaksen rautaiset lavasteet liikkuivat ja myös soivat: seinälavasteelementti oli kreikkalaisen kielisoittimen suurennettu versio, jonka rautaisilla kielillä esiintyjät tuottivat antiikin vanhoja sointuja. Esityksessä oli runsaasti muutakin äänidramaturgiaa, jonka rytmillisesti täsmällisestä liveajosta vastasi 1. vuosikurssilainen Roosa Halme. Karismaattinen Aapo Repo kuljetti vahvoilla näyttelijän ja nukettajan taidoillaan sekä puheilmaisullaan Odysseuksen roolia ja seikkailuja herpaantumatta eteenpäin jättiläisairo mukanaan. Muissa rooleissa esiintyvillä oli monilla vielä puheilmaisullisia ongelmia, joihin koulutuksessa tulee kiinnittää suurta huomiota. Outi Herrainsillan ja Timo Väntsin luomat monipuoliset ja monenkokoiset nuket olivat ilmaisuvoimaisia ja esiintyjien hallussa mitä erilaisimmissa kohtauksissa. Vaikuttavin oli lähes kolmemetrinen Kirke, jonka hallinnassa oli tekemistä jättiraajoineen. Mittakaavan pienimmästä päästä oli Odysseuksen paperinen laiva miehistöineen, jotka ahmaistiin pariinkin kertaan hirviöiden toimesta. Hulmuavin kankain näyttämön poikki tehty meri ja myrskyt toimivat. Visuaalisesti näyttävintä kuitenkin oli ylhäältä pudotettu varjoteatterikangas, jolle moniväriset ihmishahmot heittyivät eri skaaloissa riippuen taustavalojen liikuttamisesta. Turun kaupunginteatteri oli satsannut Sopukassa toteutettuun esitykseen täyden miehistön alkaen kuiskaajista ja järjestäjistä aina valo- ja ääniteknikoihin, mikä mahdollisti esitykselle täydet teatterilliset puitteet. Neljäntoista nukketeatterilinjalaisen voimanponnistus näyttämöllä osoitti, miten mielenkiintoista ja monipuolista moderni nukketeatteriilmaisu on ja millaisia lisäresursseja yhteistyö suuren draamateatterin kanssa voi tuottaa. Maiju Tawast KLASSIKOITA TURUSSA

17 NUKKETEATTERITAPAHTUMA JÄLLEEN HÄMEENLINNASSA Hämeenlinnan Hippalot-lastenkulttuuritapahtuma tarjosi jälleen suurella skaalalla taidetta: Festivaalin tuhannet kävijät saivat neljän päivän aikana nauttia tanssi-, sirkus-, kuvataide-, teatteri-, elokuva-, musiikki- ja työpajatarjonnasta. Nukketeatteri palasi voimalla ja väellä Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARXin järjestämään Hippalot-tapahtumaan. Sekä lapset että aikuiset riensivät lukuisiin nukketeatteriesityksiin entisen Verkatehtaan näyttämöillä ja Hämeenlinnan torilla. Festivaalin kansainväliset esiintyjät edustivat kaikki nukketeatteria. Irlantilainen Your Man s Puppets esitti humoristisen koosteen, jossa mursutarinasta edettiin Kolmen pukin tarinaan ja päädyttiin kabareelauluihin. Varieteeohjelmaa tarjosi myös Dockteatern Svarta Katten Ruotsista, joka nauratti ja hämmästytti yleisöään bluffitohtori Schwindelfritzin ja tulennielijä Fozforon suorituksilla. Pietarista saapunut Kukolny Format oli tarttunut venäläisiin ja englantilaisiin lastenrunoihin, joista jälkimmäiset tunnetaan Suomessa Kirsi Kunnaksen aikoinaan mainiosti suomentamasta Hanhiemon tarinoista. Kirsi Kunnas itse vieraili festivaalilla lasten ja kirjailijoiden tapaamispaikassa. Tsekin tasavallassa toimivan The Theatre of Forman Brothers-ryhmän klassinen marionettiteatteriesitys oli hyvin humoristinen 1700-luvun Barokkiooppera klassisen musiikin säestämänä. Suomalaiset nukketeatterit olivat myös hyvin edustettuina festivaalilla: Varjoteatteria festivaalilla tarjosi Elviira Davidowin Nukketeatteri Katputli, joka toi tapahtumaan ensiesityksen, intialaisen tarinan Tuulen poika Hanuman. Katputlin Karhu poikana nähtiin myös toriesityksenä paahtavassa helteessä. Eurooppalaiset klassikkotarinat olivat neljän teatterin tarjonnassa: Hämeenlinnan Miniteatteri esitti Aulangon Satuteatterissa reippaan tulkinnan Pinokkiosta. Tanssiteatteri Hurjaruuthin poikkitaiteellisen Punahilkan oli ohjannut Nukkehallitus-ryhmän Elina Lajunen. Nukketeatteri Akseli Klonk tulkitsi Janne Kuustien reippaasti modernisoiman sadun Karhuja 3 ja 1 Kultakutri. Hämeenlinnan kaupunginteatterin vanhahtava Ruma Ankanpoikanen oli ohjaaja Reija Isosuon käsialaa. Nukketeatteri Hevosenkenkä toi tapahtumaan Eero Ahreen kirjoittaman näytelmän Rosina ja Ritari von Rusina, joka oli perinteinen ja vauhdikas lohikäärme-ritari-prinsessa tarina. Nukketeatterin läänintaiteilija Hannu Räisä veti festivaalilla pidetyn seminaarin Punahilkka vai Risto Räppääjä, jossa pohdittiin lastenteatterin ajankohtaisia kysymyksiä nykypäivän ja klassikoiden tiimoilta. Toki Hippalot-tapahtumassa oli paljon muutakin ohjelmaa. Päivittäin tarjolla oli toistakymmentä tapahtumaa, näyttelyä ja työpajaa, joissa festivaalin monenikäiset kävijät viihtyivät. Allekirjoittanut keskittyi juoksemaan nukketeatteriesityksestä toiseen ja osallistumaan lastenteatteriseminaariin, jossa käsitellyt tärkeät kysymykset lapsille suunnatusta kulttuurista jäivät askarruttamaan. Syntyjä syviä ja ajankohtaisia teemoja on hyvä välillä miettiä. Maiju Tawast, on the road Tanssiteatteri Hurjaruuth, Punahilkka

18 Monitaituri Rainer Kaunisto Helsingin keskustassa sijaitsevassa lasten- ja nuorten kulttuuriin keskittyvässä Annantalo-monitoimitalossa oli nukketeatteritaiteilija ja nukenrakentaja Rainer Kauniston teatterinukkeja esillä Annantalon teatterinukkenäyttely antaa varsin kattavan kuvan Rainer Kauniston urasta. Esillä on kymmenittäin Kauniston valmistamia nukkeja eri vuosikymmeniltä. Varhaisimmat nuket ovat 1970-luvulta, uusimmat lähivuosilta. Kaunisto on aktiivinen toimija, näyttelyssä esillä oleva ansioluettelo on niin pitkä, että sitä lukiessa huimaa. Nukenrakennuksen lisäksi Kaunisto on toiminut myös näyttelijänä, nukkenäyttelijänä sekä lavastajana. Rainer Kaunistolla on myös vuodesta 1991 ollut oma sooloteatteri, Nukketeatteri Rooma. Kauniston teatterinukkenäyttely on jaettu Annantalon yläkerrassa kahteen eri näyttelytilaan. Pieniä näyttelytiloja yhdistää leveä käytävä, jonka jokaiseen lamppuun on kiinnitetty nukkehahmoja viitottamaan tietä tilasta toiseen. Näyttely on huolella suunniteltu ja nukkien esillepanossa on nähty vaivaa. Nuket on aseteltu näytelmien mukaan ryhmittäin erilaisiin tilanneasetelmiin. Näyttelyn valaisu on toimiva, muttei kovin erikoinen. Nuket ovat näytteillä kuin museossa ikään, asetelmallisina ja hyvin valaistuina. Annantalon alakerrassa olevaan Lumottu metsä näyttelyn sadunomaiseen maailmaan verrattuna Kauniston näyttely tuntuu pelkistetyltä ja asialliselta. Tarkoituksena on selvästi olevan antaa perusteellinen katsaus nukentekijän vuosien uraan, eikä luoda nukeilla jotakin tiettyä satumaailmaa. Nuket tuntuvat olevan esillä kertomassa nukentekijä Rainer Kaunistosta, eivät itsestään. Näyttelyssä esillä olevan nuket edustavat eri nukketekniikoita, mutta niitä yhdistää Kauniston vahva, omaleimainen tyyli. Nuket ovat huoliteltuja ja yksityiskohdissaan tavattoman viimeisteltyjä. On kiinnostava seurata Kauniston taitojen kehittymistä aivan ensimmäisistä nukkeharjoitelmista eteenpäin kohti omaa varmaa tyyliä. Näyttelyn lukuisista nukeista omia suosikkejani olivat eläväpintaisen nukkaantuneesta kankaasta valmistetut Anni Swanin tekstiin pohjautuvan Jänis Vemmelsääri kujeilee näytelmän (1998) persoonalliset eläinhahmot. Myös Anton Tsehovin Kosija - näytelmään pohjautuvaan esitykseen ( ) valmistetut elämää nähneet hahmot viehättivät minua erityisesti. Rainer Kaunisto: Harjoitelma (1973) Rainer Kaunisto: Prinsessa Ruusunen (1992) Rainer Kaunisto: Jänis Vemmelsääri kujeilee (1998) Teksti ja kuvat: Laura Poranen

19 PIKKU VETURILLA ROOMAAN Rainer Kauniston 35-vuotistaiteilijajuhlanäyttely Helsingissä Helsingin Annantalossa on avautunut teatterinukkenäyttely PIKKU VETURILLA ROOMAAN, jolla Nukketeatteri Rooman voimamies Rainer Kaunisto juhlii 35-vuotista uraansa. Hänen pitkä taipaleensa näyttelijänä ja nukettajana alkoi jo vuonna 1971 Savonlinnan teatterissa. Imatran Teatterin kiinnityksen jälkeen Rainer työskenteli Joensuun ja Jyväskylän kaupunginteattereissa aina vuoteen 1996 saakka. Näinä vuosina, tarkemmin sanottuna 1980-luvulla, syntyi Nukketeatteri Rooma, josta tuli itsenäinen soolonukketeatteri. Rooman toimisto-, verstas- ja varastotilat sijaitsevat Helsingin Vallilassa vanhan puutalon alakerrassa. Rainer Kaunisto on alamme parhaita perinteitä noudattaen monen ammatin taitaja: nukentekijä, näyttelijä, ohjaaja ja nukketeatterikouluttaja. Lisäksi hänet on valittu UNICEFin Hyvän tahdon lähettilääksi Suomessa. Oman nukketeatteritoimintansa ohella Rainer on vieraillut ohjaajana eri draama- ja nukketeattereissa, työskennellyt laajalti kouluttajana ja radiokuunnelmissa sekä esiintynyt elokuvissa ja televisiossa. TV1 n lastenohjelmassa Pikku Veturi Rainer Kaunisto esiintyi usean vuoden aikana 140 kertaa Toivo Taivaan roolissa nukkeineen. Teatterinukkeja Rainer on tehnyt uransa aikana yli 400, joista osa on nyt näytteillä Annantalossa saakka. Onnittelut sitkeälle sooloteatterisissille, joka jaksaa kiertää esiintymässä ja kouluttamassa ympäri Suomea. Kuva: Denis Heimonen Maiju Tawast Kuvat Rainer Kauniston näyttelystä Annantalosta, kuvat Laura Poranen

20 EN KADU MITÄÄN, SANOI JUMALA eli raportti Charleville- Mézières:in kansainvälisiltä nukketeatterifestivaaleilta syyskuussa 2006 Päätin jo etukäteen, että välttääkseni katsomoon nuupahtamista juon Ranskassa kahvia, jota käytän yleensä vain äärimmäisissä uupumustiloissa. Kun näkee kaksikymmentäkaksi esitystä vajaassa kuudessa päivässä ja katuesitykset päälle, vaatii se enemmän joustoa ja sulattelua kuin ranskalaiset leipomotuotteet ja tarjoilijattarien tylyys. Contre Ciel- ryhmän L ebloui olisi ehkä lumonnut minut ääneti taidenäyttelyn tapaan tarkasteltuna. Visuaalisuus, tarkemmin ilmaistuna kuvataiteilijan ottein tehdyt nuket olivat parasta tunnin mittaisessa näkönsä löytävästä pojasta kertovassa sadussa. Pyöreäkulmainen Hornpoika ja kärryille rakennettu kirahvi olivat riemastuttavan persoonalliset. Niidenkin teho hiipui sanallisen kerronnan ja keinojen ymppäämisen takia. Ranskan kielen taitoni on vajavainen eli paljon runsaasta tekstistä meni ohi, mutta muutkin katsojat vaikuttivat tympääntyneiltä pälätyksentäyteisissä kohdissa ja liiallisen keston laimentaessa sisällön. Kanadalaisen Sylvie Chartrandin Idem essen perusidea oli kiinnostava. Samanlaisiksi repaleiden peittämiksi puetut ja samanlaiset naamiot kasvoillaan ihminen ja robotti istuvat vieretysten katsoen päinvastaisiin suuntiin. Kun takaseinälle heijastettiin otsikkomaisia verbejä ja miesääni tulkitsi eksistentiaalisella tummuudella ajatuksia ihmisyydestä, oltiinkin rasittavalla tavalla minuuden ja sinuuden etsinnän parissa. Chartrand oli fyysisesti pätevä konemaisissa liikkeissään ja asetelma oli ihailtavan yksinkertainen, mutta minulle jäi epäselväksi, mitä robottipeilikuvalla haettiin. Robotin liikeradat olivat yllättävän suppeat, olisin toivonut selkeyttä siihen, haluaako tekijä robotin liikkeiden eroavan selkeästi omistaan vai muistuttavan niitä. Yhdeksi koskettavimmista esityksistä nousi Rémi Verdierin yhden miehen esitys L Homme Chemin, joka pienen jurtan seinämille rakennetuin kuvin palautti perusasioiden äärelle. Huopahattuveijarin epäilyttävä ensivaikutelma muuttui nopeasti luottamukseksi toteavan ja maanläheisen tyylin ansiosta. Suurin osa kuvista toimi mekaanisesti ja yleisöstä muutamat saivat osallistua pyörittämällä kampea, joka liikutti rataksia ja puisia hahmoja, jotka oli vaatimattomasti, mutta herkkyydellä tehty. Kaksi viimeistä kuvaa, kahden käden rakkauskohtaus ja nuorallakävelijä välttivät kliseisyyden sen takia, mitä niitä edelsi. Törkeästi ahtaaseen jurttaan ängetty kahden miehen kuvausryhmäkään ei onnistunut pilaamaan kokemusta. Kahden miehen keittiövälinekonsertti Toc-Toque oli puhdasta esineteatteria. Monessa tasossa kilkattavat ääniryppäät oli taitavasti soitettu ja esineiden luonteet perusteellisesti esitelty. Ainoa ongelma oli, että jotkut kohtaukset olivat ylipitkiä ja loppupuolella äänten tuottaminen vei voiton tilanteiden rakentamiselta. Luokittelisin espanjalaisen La Chana Teatron esityksen herrasmiesstandupiksi. Entre deux délugesissa herrasmiesmäistä oli ylimielisten roolien takaa tihkuva lämpö ja nöyryys. Standuppia oli letkeän röyhkeä läppä ja muoto, jossa yksi mies kertoo tarinoita esineiden avulla. Esiintyjä kävi läpi ihmisen ja ihmiskunnan historiaa Aatamista nykyaikaan. Nähtiin muun muassa Kainin ja Abelin ongelmainen suhde minituolein ja minitikkain demonstroituna ja juoppo rypälepartainen Nooa. Lopun syväironia kiteytti tyylin, jossa keveys ja terävyys yhdistyivät: Luoja toteaa Piafin sanoin En kadu mitään ja poistuu arvokkaasti saman pitkähelmaisen sateenvarjon alle, josta esiin astui. Välillä tunsi olevansa Kiasmassa, välillä lastennäytelmän harjoituksissa, kun seurasi Jabignol Theatren esitystä Double Dimanche. Mielenkiintoinen on lievä ilmaus näytelmää, viedotaidetta ja absurdeja toimintoja niputtavasta lähtemisen vaikeutta kuvaavasta teoksesta. Visuaalinen ilme- tai vaihtuvat ilmeet- lähenteli ajoittain taiteellista neroutta. Veitsenterällä keikuttiin kohdissa, joissa nykytaiteus nosti vakavaa päätään, eikä ollut varma ajaudutaanko leikin loogisuudessa tahattomaan performanssiparodiaan. Neljän kolmea lasta ja heidän hoitajaansa esittävän näyttelijän työ oli luontevaa, mikä tasapainotti visuaalisen outouden etäännyttävää vaikutusta. Monessa kohtaa käytettiin videolta puhuvia lasten päitä, jotka toistivat henkilöiden sanoja ja lauseita, mikä korosti lasten näkökulmaa. En ole pitkään aikaan nähnyt videokuvaa käytettävän niin hienosti ja perustellusti, kuin oli erilaisille valkoisille pinnoille heijastettu kohti juoksevien susien animaatio. Israelilainen sooloesitys Sadelinnusta, Galia/Train Theatren L oiseau de pluie oli keskinkertaisen lempeä. Muutamaa yllättävämpää muunnosta lukuun ottamatta origami-idealla taitellut nuket ja lavasteet eivät antaneet mitään uutta. Hempeäsävyisessä maisemassa jännittyneen oloinen nainen kertoi tarinan urbanisoitumisen uhkista, kylästä, jonka ahneet ja ajattelemattomat aikuiset laajensivat kaupungiksi ja Sadelintukin melkein kuoli. No hui.