Tähdet, joukkue ja voittaminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tähdet, joukkue ja voittaminen"

Transkriptio

1 Henkilöstöjohdon ryhmä HENRY ry Tähdet, joukkue ja voittaminen Erityisesti talouden taantumissa tuntuu olevan muotia etsiä syntyjä syviä abstrakteista maailmanselityksistä. Kuitenkin juuri tällaisina aikoina tulisi kääntää katse myös perusasioihin ja ruohonjuuritasolle. Mikä saa erilaiset organisaatiot toimimaan niin, että ne menestyvät kilpailussa? Tämä ikuisuuskysymys palautui mieleeni kun luin Bill Simmonsin teoksen The Book of Basketball. Simmons on tunnettu yhdysvaltalainen urheilutoimittaja ja koripallo friikki. Pohjois-Amerikan ammattilaisliiga NBA:ta käsittelevässä kirjassaan hän tarjoili viiltäviä analyysejä joukkueista ja pelaajista yli 60 vuoden ajalta. Ehkä Simmonsin teesit ovat käyttökelpoisia myös liiketoiminnan menestyksen kannalta, ainakin asiantuntijayrityksissä. Simmonsin kuningasajatus on se, että menestyksen ymmärtämisen tiellä on paljon hälyä. Koripallo on peli, jota hallitsevat tilastot. Kaikkea mitataan. Katse kääntyy helposti yksilöihin. Yleisö ja media rakastavat viihdyttäviä tähtiyksilöitä ja tähdillä on usein suuri tarve pelata niin, että heidän henkilökohtaiset tilastonsa kaunistuvat. He pitävät omasta markkina-arvostaan huolta. Koripallon hienous on kuitenkin siinä, että yksittäisten pelaajien tilastojen pohjalta on mahdoton ymmärtää, miksi yksi joukkue jatkuvasti voittaa ja toinen tottuu häviämään. Bill Simmons nostaa esiin koripallon vanhan totuuden: loppujen lopuksi vain joukkueen yhteenlasketut pisteet ratkaisevat. Kun yksille voittaminen on vaikeaa, toiset joukkueet näyttävät löytäneen tavan voittaa tärkeät ottelut. Simmons käyttää tästä nimitystä Salaisuus. Salaisuus on yhteispeli, ei sen kummempaa. Todellisen tähtipelaajan kaikista tärkein ominaisuus on se, että hän tekee joukkueensa muista pelaajista parempia. Koripallo on roolipeliä. Yhteen 12 pelaajan joukkueeseen ei mahdu montaa tähteä. Usein menestyksen avain on pari tähteä, jotka tulevat toimeen keskenään ja joiden osaamiset täydentävät toisiaan. Tähdet tarvitsevat sitten ympärilleen erilaisia roolipelaajia, jotka osaavat tietyt asiat vuorenvarmasti. Tähtien ja roolipelaajien rinnalla tarvitaan myös muutama yleispelaaja, jotka voidaan heittää tuleen siinä roolissa, joka kulloinkin palvelee joukkuetta parhaiten. Koripallossa on yhtä aikaa kentällä viisi pelaajaa. Tähtipelaajan mitta on Simmonsin mukaan lopulta se, että hän lukee pelin ja oman joukkueensa kulloisetkin tarpeet, ja astuu tarvittaessa ratkaisun hetkillä esiin. Crunch time erottelee jyvät akanoista. Todellinen tähti ei hyydy kun tilanne menee tiukaksi. Kirjansa epilogissa Simmons kertoo keskustelusta ja 1980-lukujen tähtipelaaja Bill Waltonin kanssa. Walton allekirjoitti Simmonsin päätelmät, mutta karsasti sanaa Salaisuus. Waltonille menestyksessä ei ole mystiikkaa. Se vain vaatii uhrauksia. Se on Valinta. Menestykseen johtavat perusasiat ovat lopulta aika yksinkertaisia. Vaaditaan malttia tehdä Valinta: rakentaa toimiva kokonaisuus ja panostaa joukkuepeliin. Yksittäisissä otteluissa voittamiseen tarvitaan tietenkin joskus myös onnea. Katse siis ruohonjuuritasolle. Abstraktit maailmanselitykset ovat kuin yksittäisten pelaajien tilastot koripallossa: kivaa informaatiota, mutta... Ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta tässä lopulta vain on kyse. Niin, ja jos haluaa rakentaa voittavan joukkueen, sellaista tähteä kannattaa varoa, joka tekee kovat henkilökohtaiset tilastot ja jättää jälkeensä savuavia raunioita. Janne Tienari HENRYn hallituksen jäsen Professori, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu TÄSSÄ NUMEROSSA: Pääkirjoitus... 1 HENRY Foorumi Henkilöstöteko kilpailu käynnistyy jälleen... 3 HENRYn perinteinen Suvipäivä... 3 HENRYn Coaching -sivusto ja coach rekisteri auttaa... 4 Hankkeita yhteityössä... 5 HENRY -tilaisuudet, tietoiskut ja yrityskäynnit... 6 Muut tilaisuudet... 8 HR-ammattilaisen palveluhakemisto... 8 Pääkaupunkiseudun jaokset... 9 Aluejaokset...10 Kansainvälisiä konferensseja ja kokoontumisia...12 Väitöksiä, tutkimuksia ja selvityksiä...13 Kuukauden henryläinen...16 Uutta kirjallisuutta...17 Kirja-arvioita...19 HENRY harrastaa...20 Creating People Advantage...20 Mukava tietää...21 Uudet jäsenet...22 Tapahtumakalenteri...23 HENRY tiedottaa...24 HENRYn toimiston yhteystiedot...24 HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/TOUKOKUU

2 HENRY FOORUMI Crowne Plaza, Helsinki Vihreä kilpailukyky inhimillinen vallankumous HENRY Foorumi ammattitapahtuma on tarkoitettu yritys- ja henkilöstöjohdolle, henkilöstön kehittäjille, esimiehille, luottamushenkilöille sekä työterveyshuollon ammattilaisille sekä viestintävastaaville. Vuoden johtavaan henkilöstöalan tapahtumaan odotetaan 600 kävijää. HENRY Foorumin ainutlaatuinen rakenne antaa mahdollisuuksia monenlaiseen osallistumiseen sekä verkostoitumiseen yhden päivän aikana. Tapahtuma koostuu HENRYn järjestämästä konferenssista, alan parhaiden asiantuntijoiden kanssa yhteistyössä tuotetuista teemaseminaareista, asiantuntijapuheenvuoroista sekä interaktiivista työpajoista. Työkalupajakumppanit esittelevät henkilöstötyön avuksi kehiteltyjä työvälineitä ja IT-ohjelmia Työkalupajassa. Tietopajassa voi selailla ja ostaa maassamme kustannettua tuoreinta ammattikirjallisuutta. Tapahtuman yhteistyökumppaneita, n. 25 organisaation edustajia, voi tavata tapahtumapäivänä treffipaikoillaan Oppimistorilla ja käydä kahdenvälisiä bisneskeskusteluja. Virallisen ohjelman ja palkinnonjakojen väliin on sijoitettu kevyempää oheis- ja yllätysohjelmaa. HENRY suunnittelee tapahtuman sisällön ja ohjelman kiinteässä yhteistyössä yhteistyökumppaneiden kanssa. Kumppanuusneuvottelut ovat jo hyvässä vauhdissa, ja saataneen päätökseen alkukesästä. HENRY vastaa tapahtuman katto- ja kävijämarkkinoinnista omien viestintäkanaviensa sekä media- ja viestintäkumppanuuksien avulla. Talentum Media Oy:n Fakta on tapahtuman päämedia. AMT Hakemistot Oy:n kustantama Henkilöstöjohtamisen Vuosikirja 2010 on sekä tapahtumaopas että HR-alan hakemistojulkaisu. Fakta-lehden numero 9 sekä Vuosikirja postitetaan jäsenille syksyllä ennen tapahtumaa. Julkaisut ovat jaossa myös Crowne Plazassa Kävijämarkkinointi käynnistyy lomakauden jälkeen. HEN- RY Foorumiin voi ilmoittautua ennakkoon netissä alkaen , jolloin myös ohjelma julkaistaan. Merkitse kuitenkin päivämäärä jo kalenteriisi ja katkaise syksyn aherrus! Päämediakumppani: Mediakumppani: 2 HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/TOUKOKUU 2010

3 HENKILÖSTÖTEKO 2010 kilpailu käynnistyy voittajalle Ilmarinen-palkinto Henkilöstöjohdon ryhmä HENRY ry ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen haluavat kannustaa organisaatioita kehittämään työyhteisöjä ja hyvinvointia työpaikoilla. Henkilöstöteolla tarkoitetaan sellaista tekoa tai hanketta, jonka mitattavat vaikutukset organisaation toimintaan ovat jo nähtävissä. Kilpailun palkinnon, euroa, lahjoittaa Ilmarinen. Voittajan valinnassa tärkeimmät kriteerit ovat: - vaikutukset hyvinvointiin: miten teko tai hanke on edistänyt hyviä johtamiskäytäntöjä, osaamisen kehittämistä, työyhteisön toimivuutta tai työntekijöiden terveyttä ja hyvinvointia - vaikutukset organisaation liiketoiminnallisiin tavoitteisiin: miten teko tai hanke on edistänyt yrityksen kilpailukykyä ja kustannustehokkuutta. HENKILÖSTÖTEKO 2010 Lisäksi huomioidaan teon tai hankkeen - ajankohtaisuus - esimerkillisyys - innovatiivisuus - yhteiskunnallinen vaikuttavuus Palkinto myönnetään hakemusten perusteella, jotka arviointiryhmä käsittelee. Jatkoon valittuihin organisaatioihin tehdään lyhyt arviointikäynti esitteessä tarkemmin ilmoitettavana ajankohtana.voittajan päättää riippumaton tuomaristo arviointiryhmän esityksen perusteella. Kolme loppukilpailuun hyväksyttyä hanketta esittäytyy HENRYn vuoden päätapahtumassa HENRY Foorumissa Hotel Crowne Plazassa. Voittaja julkistetaan ja palkitaan samassa tilaisuudessa. Voittaja esittäytyy henryläisille erikseen järjestettävässä tilaisuudessa alkuvuodesta Henkilöstöteko 2010 kilpailuesite osallistumisohjeineen ja -aikatauluineen postitetaan kesäkuun jäsentiedotteen välissä. Hakemukset on jätettävä keskiviikkoon mennessä postitse HENRYn toimistoon, Mannerheiminaukio 1 E, 5. krs., Helsinki. Lisätietoa: > tuotteet ja palvelut > Henkilöstöteko-kilpailu. HENRYn perinteinen Suvipäivä Aika: klo Paikka: Kulttuurikeskus Sofia, Kallvikintie 28, Helsinki Järjestäjä: Kulttuurikeskus Sofia ja HENRY ry Perinteinen HENRYn Suvipäivä pidetään tänä vuonna Kulttuurikeskus Sofiassa Helsingin Kallvikinniemessä. Lähtö tapahtuu klo Kauppatorilta Cardinal Marine Charters Oy:n m/s Tuulispäällä. Rantautumisen jälkeen ohjelmassa on metsäteatteria ja luonnon rauhaa teatteri-ilmaisun ohjaajien ja TYHY-valmentajien opastamina. Yhteiskuljetus Kulttuurikeskus Sofiasta kohti Helsingin keskustaa lähtee klo Kutsu ja tarkempi ohjelma on lähetetty kaikille henryläisille sähköpostilla toukokuun ensimmäisellä viikolla. Isäntämme on varannut tarjoilut 80:lle vieraalle, jotka arvomme kaikkien ilmoittautuneiden joukosta. Arvonta tapahtuu , jonka jälkeen ilmoitamme sähköpostitse kaikille niille, joita arpaonni on suosinut. Varmista paikkasi arvonnassa ja ilmoittaudu viimeistään mennessä sähköpostilla osoitteeseen henry@henryorg.fi. Merkitse ilmoittautumisviitteeksi Suvipäivä. Tilaisuus on maksuton. Jos tulet kauempaa, muistathan Hotelli Helkan jäsenetuhintamme, josta tarkempia tietoja jäsenextrassa. HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/TOUKOKUU

4 Onko sopivan coachin löytäminen hankalaa? HENRYn Coaching-sivusto ja coach-rekisteri auttaa HENRYn verkkosivuilla avautuu uusi jäsenpalvelu Coaching-sivut. Sivuilla on yleistä informaatiota coachingista, esimerkkejä sen eri muodoista ja tietoa coaching-prosessista. Verkkosivut ovat osoitteessa: > tuotteet ja palvelut > Coaching. Oletko HENRYläinen ja toimit coachina? Hae rekisterin jäsenyyttä Sivustolle perustetaan myös HENRYn coach-rekisteri, jonne coachina toimivat HENRYläiset voivat hakea jäseneksi. HENRY ei välitä asiakkaille coacheja, vaan sopimus ohjauksesta neuvotellaan suoraan asiakkaan ja coachin välillä. Rekisteri on maksullinen: jäsenmaksu on 100 euroa vuodessa + ALV ja jäsenyys on voimassa kalenterivuoden. Hakemukset rekisteriin käsittelee HENRYn asiantuntijoista koottu arviointiryhmä. Hakukriteerit täyttävien coachien tiedot julkaistaan rekisterissä viikon kuluessa hakemuksen hyväksymisestä. HENRYn coach-kriteereihin, hakulomakkeeseen ja ohjeisiin voi tutustua ym. nettisivuilla. Rekisteri avataan heti, kun sinne on saatu viiden coachin tiedot. Oletko sopivaa coachia etsivä asiakas? Coach-rekisteriä on helppo käyttää HENRYn coach-rekisteristä asiakas voi selata ja etsiä toivomillaan hakuehdoilla itselleen tai organisaatiolleen sopivan coachin, ja ottaa suoraan yhteyttä valitsemaansa henkilöön jatkokeskusteluja varten. Lopullinen sopimus ohjauksesta neuvotellaan aina asiakkaan ja coachin välillä. Lisätietoja uudesta jäsenpalvelusta tai hakumenettelystä ja soveltuvuudesta saa HENRYn toimistosta, p.(09) tai henry@henryorg.fi. Aloitamme keväällä testimenetelmien koulutukset HR-alan ja rekrytoinnin ammattilaisille työntekijöiden, johdon ja yritysten avainhenkilöiden rekrytointiin ja kehittämiseen, tiimien kehittämistyöhön sekä esimiesvalmennukseen. Löydä parhaat ongelmanratkaisijat: Matrigma lahjakkuuden arviointi Koulutuspäivät: 16.6., tai Palvelu keskipisteessä: Service First palvelurekrytointi Koulutuspäivät: 26.5., 18.8., tai Oikea valinta tehokkaasti: MINT (Measuring Integrity) vastuullisuuden arviointi Koulutuspäivät: 26.5., 16.6., 15.9., tai Persoonallisuuden valoisa ja pimeä puoli - Hoganin persoonallisuusinventaari (HPI) ja Hoganin deskriptiiviset skaalat (HDS) Koulutuspäivät: tai Mitä tyyppiä edustat? Myers-Briggs Type Indicator (MBTI) Koulutuspäivät: tai Kysy lisää! Kouluttaja, psykologi Päivi Montgomery, puh , paivi.montgomery@amiedu.fi Asiakaspalvelu, puh , asiakaspalvelu@amiedu.fi 4 HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/TOUKOKUU 2010

5 Hankkeita yhteistyössä CICERO - HENRY YHTEISTYÖHANKE: TYÖELÄMÄN OPPIMIS- JA OSAAMISHAASTEET CICERO Learning ja HENRY ry selvittävät alkuvuodesta käynnistyneessä yhteistyöhankeessa työelämän oppimis- ja osaamishaasteita. Tavoitteena on löytää tietoalueita, joihin aivo- ja oppimistutkimus voivat tuoda apua ja kehittämistukea. Hankkeen yhteydessä kevättalvella järjestetyn luentosarjan CICERO Siltamat 2010 luentotallenteet ovat katseltavissa webcast eina osoitteessa: Luentosarjan lisäksi järjestetään CICEROn ja HENRYn yhteinen symposium syksyllä 2010, josta kerrotaan myöhemmin lisää. HENRYläisille toteutetaan huhti/toukokuussa kysely, jonka tutkimustulosten avulla pyritään kehittämään henkilöstöammattilaisten osaamista siten, että HR-ammattilaiset pystyvät vastaamaan jatkossa entistä paremmin muuttuvan työn tuomiin osaamishaasteisiin. Selvitys luo myös pohjaa HENRYn ja tiedemaailman väliselle yhteistyölle. Tutkimuksen tulokset julkaistaan HENRY Foorumissa marraskuussa Lisätietoa hankkeesta: Leena Malin, leena.malin@henryorg.fi tai Leenamaija Otala, leenamaija.otala@procompetence.fi. MINDS FOR THE FUTURE SEMINAARI Aika: klo Paikka: Aalto-yliopiston tekninen korkeakoulu, Sali TU2, TUAS-talo, 2. krs., Otaniementie 17, Espoo Järjestäjä: Cicero Learning CICERO Learning verkosto järjestää puolen päivän seminaarin, jossa pääpuhujana on monilahjakkuus-tutkimuksen uranuurtaja, professori Howard Gardner Harvard University stä. Tapahtuma on suunnattu koulutusalan ammattilaisille, henkilöstöalan asiantuntijoille sekä kaikille oppimisesta ja tulevaisuuden osaamisesta kiinnostuneille. Alustava ohjelma: klo Tervetuloa Professori Hannele Niemi (CICERO Learning verkosto ja Helsingin yliopisto) Paneelikeskustelu luennon pohjalta ja yleisökysymykset klo Loppupuheenvuoro Osallistumismaksu: 100 euroa + ALV. Ilmoittautuminen mennessä: HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/TOUKOKUU

6 HENRY -tilaisuudet, tietoiskut ja yrityskäynnit HENKILÖSTÖPÄIVÄT 2010 Tallinnassa monipuolinen läpileikkaus ajankohtaisiin HR-teemoihin! Aika: Paikka: m/s Viking XPRS Radisson Blu Conference Hotel Tallinna Haluatko saada uusia näkemyksiä ja ajankohtaista HR-tietoa ja tavata kollegoita? Tervetuloa mukaan Henkilöstöpäiville Tallinnaan tuulettamaan ajatuksiasi: Kauppakamarin ja HENRY ry:n perinteisillä Henkilöstöpäivillä on jälleen tarjolla loistava katsaus ajankohtaisiin henkilöstöhallinnon teemoihin, lainsäädännön muutoksiin ja henkilöstöjohtamisen parhaisiin käytäntöihin. Luvassa on mm. ajankohtaista tietoa työsuhteiden sopeuttamisesta muutostilanteisiin, tasapuolisesta kohtelusta työpaikalla sekä ulkopuolisen työvoiman käytöstä. Tämän lisäksi käsitellään työpaikan ongelmatilanteita, kuullaan kiinnostavia caseja verkostomentoroinnista, muutosjohtamisesta sekä menestyksekkään vuorovaikutuksen keinoista. Kaikki tämä edulliseen kauppakamarin jäsenetuhintaan myös HENRYn jäsenille. Tule tapaamaan tuttuja ja luomaan uusia kontakteja! Asiantuntijat: HRD-Manager Tiina Mehto, F-Secure Oyj Business Partner Eira Karvonen, Canon Oy Seniorivalmenteja Juri Röhr, Milestone Coaching & Consulting Oy Lakimies Hanna Skurnik-Järvinen, Helsingin seudun kauppakamari Maajohtaja Jussi Reinekari, Insights Finland Oy OHJELMA: Torstai Ilmoittautuminen Katajanokan terminaalissa, M/S Viking XPRS Organisaation kriittiset menestystekijät Tunne itsesi, organisaatiosi ja asiakkaasi Maajohtaja Jussi Reinekari, Insights Finland Oy (M/S Viking XPRS kokoustila) Salaattibuffet laivalla Saapuminen Tallinnaan, Reisisadam, bussikuljetus Radisson Blu Conference hotelliin Ohjelma jatkuu Radisson Blu Conference hotellin kokoustilassa Menestystä taitavalla vuorovaikutuksella ja itsensä tuntemisella Esimerkkejä esimiestyöstä, myynnistä ja muutostilanteista, Maajohtaja Jussi Reinekari, Insights Finland Oy Kahvitarjoilu Parhaiden käytäntöjen oppiminen ja haltuunotto eri aloilta: Yritysten välinen verkostomentorointicase F-Secure, Canon ja Fujitsu Mentorointiprosessin kuvaus ja organisointi Käytännön kokemukset ja hyödyt verkostomentoroinnista HRD-Manager Tiina Mehto, F-Secure Oyj Business Partner Eira Karvonen, Canon Oy Ensimmäinen seminaaripäivä päättyy Yhteinen illallinen Perjantai Aamiainen 9.00 Työsuhteiden sopeuttaminen muutostilanteissa erilaisia muutostilanteita lyhyesti: työn vähentyminen, organisaatiomuutokset, työnantajan toiminnan muutokset, pitkät vapaat, sairauspoissaolot ja niiltä paluu ym. ulkopuolisen työvoiman käyttö muutostilanteissa työsuhteen ehtojen muuttaminen sopimismahdollisuudet irtisanomisperusteiset muutokset yt-velvoitteet 6 HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/TOUKOKUU 2010

7 Työpaikan ongelmatilanteet esimerkkejä ongelmatilanteista työntekijöiden tasapuolinen kohtelu varoituskäytännöt työnantajan ohjeistukset tilanteiden käytännön hoitaminen Lakimies Hanna Skurnik-Järvinen, Helsingin seudun kauppakamari Kahvitauko Johtamisen merkitys työhyvinvoinnissa 100 % vastuu kohti hyvinvoivaa työyhteisöä, Seniorivalmenteja Juri Röhr, Milestone Coaching & Consulting Oy Välipala ja vapaata ohjelmaa Tallinnassa Bussikuljetus hotellilta satamaan Paluu laivalla Helsinkiin / M/S Viking XPRS Bistro Buffet ruokailu Saapuminen Katajanokan terminaaliin Peruutusehdot: Matkaseminaareissa viimeistään kolme viikkoa ennen perutuista tilaisuuksista perimme 50 % osallistumismaksusta. Kaksi viikkoa ennen tilaisuutta ja sen jälkeen peruutetuista tilaisuuksista perimme osallistumismaksun kokonaisuudessaan. Peruutukset kirjallisena sähköpostilla tai faksilla. Hinta: Jäsenetuhinta 595 (alv 0 %) HENRYn ja kauppakamarin jäsenille (Normaalihinta 795 (alv 0 %). Hintaan sisältyy koulutus, kurssimateriaali, laivaliput, ohjelman mukaiset tarjoilut ja majoitus Radisson Blu Conference Hotel Tallinnassa 2-hengen huoneessa. Lisämaksusta yhden hengen huone (+80 euroa). Ilmoittautuminen: Internet : (09) / asiakaspalvelu@kauppakamarinkoulutus.fi Helsingin seudun kauppakamari, Kalevankatu 12, Helsinki OLETKO KIINNOSTUNUT KANSAINVÄLISISTÄ ASIANTUNTIJATEHTÄVISTÄ? - TULE KUUNTELEMAAN JA KESKUSTELEMAAN HAUS KEHITTÄMISKESKUKSEEN Aika Tiistai klo Paikka HAUS kehittämiskeskus Oy, Hollantilaisentie 11, HELSINKI (Munkkiniemi, kätevästi nelosen ratikalla). HAUS kehittämiskeskus Oy on 1990-luvun alusta lähtien ollut ahkerasti mukana hallinnon ja henkilöstön kehittämisessä ulkomailla. Kansainvälinen liiketoiminta on laajentunut kattamaan Venäjän ja lähialueiden lisäksi Keski- ja Itä-Euroopan, Balkanin, Kaukasian, Kaukoidän ja Afrikan. HAUSin kansainvälinen liiketoiminta sisältää mm. johtamisen, talouden ja henkilöstön kehittämistä, kouluttajakoulutusta, strategiatyötä, hyvän hallinnon edistämistä. Kiinnostuitko aiheesta? Millaisia valmiuksia asiantuntijoilta vaaditaan kansainvälisessä kenttätyössä? Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan! Tilaisuuden isäntänä toimii HAUSin Internationalen johtaja Ari Sihvola (puh ). Ilmoittautumiset viimeistään tapahtumakalenterin kautta tai sähköpostitse osoitteeseen henry@henryorg.fi. Mukaan mahtuu 30 henkilöä. HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/TOUKOKUU

8 KESÄHERÄTYS: KUROTA TULEVAISUUTEEN JO TÄNÄÄN MITEN HR JA TALOUS VASTAAVAT LIIKETOIMINNAN HAASTEISIIN Aika: klo , ohjelmallinen iltatilaisuus Paikka: Hanasaari, Espoo Järjestäjät: Aditro ja HENRY ry Aditron ja HENRYn yhteistilaisuus Kesäherätys avaa ovensa kello Espoon Hanasaaressa. Tilaisuus on tarkoitettu Henkilöstö- ja talousjohdolle. Seminaarissa kuullaan mielenkiintoisia puheenvuoroja otsikon aiheiden ympäriltä. Puhujina mm. Janne Tienari, KTT, professori Aalto yliopistosta; Jari Haapaniemi, Johtaja, Operational HR Services, UPM-Kymmene; Katri Heikkilä, henkilöstöjohtaja, Iittala Group; Kari Perälä, Controller, Imatran kaupunki. Illalla verkostoidutaan ja nautitaan kesäillasta viihteen kera. Illan isäntänä ja hauskuttajana toimii Linnan Juhlistakin tuttu monihahmovirtuoosi Jarkko Tamminen. Lisäksi tarjolla on hauskaa aktiviteettiä, maittavaa ruokaa ja virkistäviä juomia. Illan musiikista vastaa Ville Hovi trio feat. Inga Söder. Bussikuljetus Hanasaareen Rautatientorilta kello ja Tarkemmat ohjeet lähetetään ilmoittautuneille. Tilaisuus on maksuton. Ilmoittautumiset mennessä: Lisätietoja: Mira Mäki, p , Muut tilaisuudet Käy tutustumassa ajankohtaiseen henkilöstöalan tapahtumatarjontaan Ajankohtaista HR-alalla Markkinapaikalla. Pääsivun linkistä pääset selaamaan henkilöstöjohtamiseen, valmennukseen ja koulutukseen liittyviä lyhytkestoisia seminaareja, tapahtumia ja tilaisuuksia. Palvelu korvaa jäsentiedotteen Muut tapahtumat -otsikon alla aiemmin julkaistut tapahtumailmoitukset ja kutsut. Ilmoittajille tarkemmat pelisäännöt, hinnat ja ilmoitusvarauslomakkeet ovat osoitteessa >Ajankohtaista HR-alalla -linkistä. HR-ammattilaisen palveluhakemisto HENRYn toimistosta kysytään joskus referenssejä esim. mistä saisi HR-alaan liittyvää koulutusta tai HR-alaan liittyviä oikeudellisia palveluita, keneltä voitaisiin tilata työnohjausta jne. HR-ammattilaisen palveluhakemistosta löytyy vastaus useimpiin kysymyksiin. Hakemisto sisältää tietoa henkilöstöalan tuotteista, palveluista ja palveluntarjoajista. Jos yrityksesi on kiinnostunut ilmoittelemaan hakemistossa, ilmoittelu on edullista ja yrityksesi tavoittaa tätä kautta helposti HR-alan toimijoita valtakunnallisesti. Halutessasi voit näkyä useassa eri valikossa. Sopimus tehdään vuodeksi kerrallaan. HR-alan ammattilaisen palveluhakemistoon, hintoihin ja sopimukseen pääsee HENRYn avaussivun linkistä. Lisätietoja saat myös toimistostamme: Kirsi Haakana, tai HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/TOUKOKUU 2010

9 Pääkaupunkiseudun jaokset TALENT MANAGEMENT ROUND TABLE ETSII KIINNOSTUNEITA Round Table (RT) toiminta on varsin yleisesti käytetty toimintamuoto eri yhteisöjen ja yhdistysten toiminnassa. RT on ko. organisaation jäsenten muodostama vuorovaikutusfoorumi tietyn teeman tai kehittämispyrkimyksen tiimoilta. RT-toimintamallit ja käytännöt vaihtelevat, ja ne on räätälöity aina ko. organisaation ja sen jäsenistön tarpeiden pohjalta. HENRYn pilotiksi ehdotetaan Talent Management aihetta. Round tablen vetäjinä toimivat Riitta Linnapuomi ja Lea Lillkåll. Talent Management aiheen alla käsiteltäviä aiheita mm. - Talent Managementin luonne ja sisältö - mistä on kysymys, kun puhutaan Talent Managementista? - Millaisiin bisneshaasteisiin Talent Managementilla haetaan vastauksia? - Miten johdon ja HR:n käsitykset Talent Managementista kohtaavat? - Miten työnantajakuva ja Talent Management kohtaavat ulkoisesti ja sisäisesti? - Talent Management -prosessi(t) ja -mittarit? - Missä on onnistuttu Talent Managementissa, mitä alueita halutaan kehittää? - Talent Management kv-yrityksissä? Joitakin lähtökohtia HENRYn RT-toiminnalle yhdistyksen jäsenten muodostama keskustelu- ja kehittämisryhmä etukäteen nimetyn ajankohtaisen teeman pohjalta. HENRY informoi jäsenistöä RT:n käynnistymisestä; RT-kuvaus ja nimetyt 1-2 vetäjää. RT:n jäsenet laativat yhdessä kiinnostuksensa pohjalta RT:lle tavoitteet ja suunnitelman aikataulupuitteineen sekä sopivat noudatettavista pelisäännöistä. RT:n edetessä teema täsmentyy ja sitä käsitellään jäsenten kiinnostuksen mukaan. RT edellyttää jäseniltään aktiivisuutta ja panostusta teeman työstämisessä; hyvä kuuntelutaito ei riitä RT:n koko on max. 20 jäsentä. RT kestää noin 6-9 kk eli toteutetaan yhden vuoden aikana RT tapaamisia on noin 1 krt / kk. RT:n tuloksista tehdään yhteenveto HENRYn ja koko jäsenistön käyttöön. HENRY toimisto auttaa RT-tapaamisten tilajärjestelyissä ja kokouskahveissa tms. Kiinnostusilmoitukset mennessä HENRYn toimistoon, henry@henryorg.fi. Ilmoittautumisviite Roundtable. Työterveyslaitos kouluttaa Henkinen hyvinvointi työssä varhaisen tuen ja työhönpaluun yhteistyökäytännöt Paikkakunnat ja ajankohdat: Kuopio, Lappeenranta, Helsinki, ja Turku, Tampere, Oulu, Sisältö: Henkistä hyvinvointia edistävät ja kuormittavat psykososiaaliset tekijät työssä, varhainen tuki, sairauspoissaolojen hallinta, työssä jatkamisen ja työhönpaluun tukitoimet sekä ammatillinen kuntoutus Kohderyhmät: Esimiehet, henkilöstöhallinto, työsuojeluhenkilöstö, työterveyshuollon ammattilaiset ja asiantuntijat Hinta: 60 e sisältää koulutuksen, materiaalin sekä ohjelmaan merkityt tarjoilut. Sosiaali- ja terveysministeriö tukee koulutusta, mikä on huomioitu osallistumismaksussa. Ilmoittautuminen: Sähköisesti tai puh HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/TOUKOKUU

10 Aluejaokset Aluejaostapaamiset on tarkoitettu kaikille HENRYn jäsenille. Lisätietoja aluejaostoiminnasta saat extranetistä aluejaosten sivuilta. POHJANMAAN ALUEJAOS Aihe: Coachingin vaikutus yksilö- ja ryhmätasolla Aika: klo Paikka: Vaasan Upseerikerho, Kasarmintori 7 Yritykset, joiden henkilöstö tekee yhteistyötä coachin kanssa, saavuttavat huomattavia parannuksia sekä yksilötasolla (mm. työtyytyväisyys) että yritystasolla (mm. laatu ja tulos). Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan alustuksen myötä coachingin vaikutuksista yksilö- ja ryhmätasolla. Ohjelma: Tilaisuuden aluksi, psykologi, osaamisen dosentti ja WOPI osaamisarkkitehtuurin kehittäjä, Petteri Niitamo Aalto yliopistosta kertoo coachingin toteuttamisesta yksilö- ja ryhmätasolla. (ks. lisätietoja ja Alustuksen virittämänä jatkamme yhdessä kokemuksia ja näkemyksiä vaihtaen. Tilaisuus on maksuton. Ilmoittautumiset mennessä sähköpostitse jenni.palmroos@uwasa.fi. Mukaan mahtuu 30 henkeä. Tilaisuuden alussa tarjoilua. Tervetuloa! Maria Järlström ja Jenni Palmroos TAMPEREEN ALUEJAOS KESÄKUUN TAPAAMINEN ja TERASSIKAUDEN AVAJAISET Aihe: Vuoden Henkilöstöteko: KAMU - Kaikki mukana muutoksessa / Itella Oyj Aika: 8.6. klo Paikka: Aamulehden auditorio Siperia-liikekeskus Itäinenkatu 11, Tampere + Ravintola The Grill Mira Pakarinen Itella Oyj:stä tulee kertomaan meille palkitusta KAMU- muutosjohtamisen hankkeesta. Esityksen jälkeen siirrymme perinteisiin terassikauden avajaisiin The Grillin terassille. Ilmoittautumiset: miia.huitti@mercuriurval.com, p , mennessä Lämpimästi tervetuloa! Miia Huitti Management Consultant, Mercuri Urval Finland Phone +358 (0) , Mobile +358 (0) Fax +358 (0) , Mailto: miia.huitti@mercuriurval.com Visit: 10 HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/TOUKOKUU 2010

11 OULUN ALUEJAOS Aihe: Luottamushenkilön ja johdon yhteistyö Aika: keskiviikkona 9.6. klo Paikka: Ravintola Rauhala, Mannenkatu 1 Ohjelma: Klo 8.30 Aamukahvi Luottamushenkilön ja johdon yhteistyö- käytännöt, velvollisuudet, rajat, mahdollisuudet Juha Hattukangas, pääluottamusmies, Osuuskauppa Arina Kysymyksiä ja keskustelua klo Tilaisuus päättyy Ilmoittautumiset 1.6. mennessä Sirpa Puolakalle osoitteeseen sirpa.puolakka@valmennustalovirta.fi tai puhelimella Lämpimästi tervetuloa! Terveisin Oulun aluejaoksen vetäjät Sirpa Puolakka ja Toni Eskola TURUN ALUEJAOS Aika: klo Paikka: Turun ammattikorkeakoulu, Lemminkäisenkatu 30, oppimistila Tapio. Aihe: Sosiaaliset mediat rekrytoinnissa ja HR-työssä yleisemminkin. Asiantuntijana Tero Pajunen, Dagmar Oy. Hän on digitaalisen rekrytointiviestinnän ammattilainen. Tämän jälkeen pidämme suunnitteluryhmän kokouksen. Ilmoittautumiset tapahtumakalenterin kautta tai henry@henryorg.fi mennessä. VAIKUTA ihan oikeasti -seminaari Henryläiset on kutsuttu VAIKUTA ihan oikeasti -seminaariin klo Liedon valtuustosalissa järjestettävässä seminaarissa puhujina ovat A-P Pietilä, Leevi Parsama, Jouni Lehikoinen, Anne- Mari Virolainen ja Johanna Ivaska. Kutsu lähetetty alueen jäsenille sähköpostilla. Tervetuloa! HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/TOUKOKUU

12 Kansainvälisiä konferensseja ja kokoontumisia WFPMA WORLD CONGRESS HR without limits 13th World Human Resources Conference Aika: Paikka: Palais des congrès de Montréal (Montreal Convention Centre) Montreal, Canada. Järjestäjät: World Federation of People Management Associations (WFPMA) ja The Canadian Council of Human Resources Associations Maailman suurin henkilöstöalan kongressi kokoaa Montreal iin yli 3500 osallistujaa eri puolilta maailmaa. Monipuolinen kongressiohjelma on julkaistu. Korkeatasoisten, kansainvälisten puhujien lisäksi tarjolla on yli 20 yritysesimerkkiä ja hyviä käytäntöjä. Osallistuja voi valita lähes 100 sessiosta englannin-, ranskan- ja espanjankielellä. Tapahtuman rakenne: - 5 keynote sessions - 6 SuperSessions - table topics breakfast - networking events Ohjelma on purettu 11 alapoluksi: - Branding - Change and Innovation - Development and Personal Equity - Diversity - Engagement - Environment/Corporate Social Responsibility - Health and Wellness - Labour Relations - Leadership and Talent - New World of Work - Organizational Effectiveness Kongressissa julkaistaan myös WFPMAn ja Boston Consulting Group (BCG) yhteistyönä tekemä 4. globaali HR- tutkimus Creating People Advantage: The Future of HR Worldwide, johon osallistui yli 3000 HR-ammattilaista, mm. HENRYn jäseniä. Ilmoittaudu henkilökohtaisesti mennessä HENRYyn, jotta saat hyödyksesi EAPM:n ja HENRYn jäsenille myönnettävän osallistumismaksuedun. Lisätietoa alennuksista ja ilmoittautumisesta saat napauttamalla HENRYn logoa kongressin nettisivujen (alla) välilehdellä 2010 World HR Congress site/register now International visitors. Lisätietoa ohjelmasta: 12 HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/TOUKOKUU 2010

13 Väitöksiä, tutkimuksia ja selvityksiä Aalto-yliopistossa tarkastettiin markkinoinnin ja viestinnän alan väitöskirja: OUTCOMES OF LEARNING THROUGH JOINT VENTURES FOR LOCAL FIRMS: EVIDENCE FROM RUSSIA M.Sc (Econ). Irina Jormanaisen väitöskirja tutkii Venäjän ja lännen välisten yhteishankkeiden kautta tapahtuneen oppimisen merkitystä venäläisten yhteistyöyritysten omaan toimintaan yhteishankkeiden ulkopuolella. On tiedetty jo pitkään, että yhteishankkeet antavat kantayrityksille erinomaisen tilaisuuden oppia. Ilmiö on erityisen mielenkiintoinen siirtymätalouksissa, kuten Venäjällä, jossa paikallishallinto on suosinut yhteishankkeiden aloittamista uskoen, että paikalliset yritykset hyötyvät ulkomaalaisten yritysten taidoista niin tekniikan kuin johdonkin aloilla. Tähän asti kirjallisuudessa ei kuitenkaan ole ollut empiiristä tukea sille, että yhteishankkeista oppiminen vaikuttaisi paikallisten kantayrityksen suorituskykyyn siirtymätalouksissa. Kirjallisuudessa keskitytään enemmän yhteishankkeen tuloksiin. Riittäviä empiirisiä työkaluja, joiden avulla vaikutuksia voitaisiin kuvata, ei myöskään ole kehitetty tarpeeksi pitkälle. Tämä väitöskirja tuo uutta tietoa selvittämällä oppimisen tuloksia venäläisissä yrityksissä, joissa oppiminen tapahtuu Venäjän ja lännen välisten tuotantoyhteishankkeiden kautta. Lisäksi tutkimus käyttää hyväkseen innovaatio- ja strategiakirjallisuutta kehittääkseen kattavia mittauskeinoja yhteishankkeessa tapahtuneen oppimisen mittaamiseksi kantayritystasolla ja arvioi yhteishankkeissa tapahtuneen oppimisen merkitystä venäläisten yritysten teknisten ja johtamistaitojen parantamiselle sekä niiden uudenaikaistamiselle, uudelleen järjestämiselle ja pitkän ajanjakson kilpailukyvylle. Tutkimus keskittyi kolmeen yhteishankkeessa olleeseen venäläiseen kantayritykseen, joiden alat olivat lentokoneen moottorien valmistus sekä auto- ja autokomponenttiteollisuus. Tutkimuksessa selvisi, että vaikka kehitystä tapahtui kaikilla tekniikan ja johtamisen alueilla, venäläiset kantayritykset paransivat eniten tuotantoprosessejaan ja investointivoimavarojaan, ja tämä myös nähdään yhteishankkeiden tärkeänä oppimistuloksena. Tärkeä havainto oli myös se, että yhteishankkeiden tuottaman tiedon hyödyntämistä venäläisissä yrityksissä rajoittavat organisaatioiden jäykkyys ja kehittymättömät tietämyksenhallintamekanismit. Lisäksi venäläisten kantayritysten yhteishankkeista saaman opin tuomia hyviä tuloksia rajoittavat ulkoiset tekijät, jotka liittyvät siihen, ettei venäläinen innovaatiojärjestelmä pysty tehokkaalla tavalla tukemaan paikallisten yritysten toimintaa. Lisätietoja: irina.jormanainen(at)hse.fi, puh Accenture julkisti globaalin selvityksen: JUMPING THE BOUNDARIES OF CORPORATE IT MILLE- NIAL GENERATION IS ROCKING THE FOUNDATION OF IT Y-sukupolvi kaihtaa yritysten kankeita teknologiasääntöjä - uudet teknologiat ja sosiaalisen median luonteva käyttö valttikortteja rekrytoinnissa. Accenturen tuoreen tutkimuksen vuotiaat nuoret kertovat uuden teknologian olevan merkittävä kriteeri työpaikan valinnassa. Y-sukupolvi vaatii potentiaalisten työnantajiensa teknologioilta paljon. Lähes 40 prosenttia nuorista vastasi uuden teknologian olevan merkittävä kriteeri työpaikan valinnassa. Yritysten, joissa on tiukat teknologiasäännöt ja hierarkkinen rakenne, on tulevaisuudessa yhä haastavampi houkutella ja säilyttää nuorta osaamista, jota tarvitaan uusien teknologioiden käyttöönottoon ja innovaatioihin. Sukupolven vaihtuessa yritysten on mukauduttava y-sukupolven toimintatapoihin, ja täytettävä samalla myös vanhempien työntekijöidensä tarpeet. Samaan aikaan on pidettävä yhä parempaa huolta tietoturvasta. Kolmannes ei tunne työnantajansa IT-sääntöjä. Noin 30 prosenttia työssäkäyvistä nuorista kertoi, ettei tunne työnantajansa IT-sääntöjä. Lähes 20 prosentin työpaikalla sääntöjä ei ole julkistettu. Kymmenyksen mielestä säännöt ovat liian vaikeita ymmärtää, ja lähes kymmenyksen mielestä sääntöjä ei tarvitse noudattaa. Sähköpostin käyttö vähenee. Vanhemmat y-sukupolven edustajat käyttävät yhä 6,8 tuntia viikossa sähköpostien lähettämiseen ja vastaanottamiseen, kun taas myöhemmin syntyneet y-sukupolven edustajat kuluttavat sähköpostiin viikossa enää noin 4,2 tuntia. Kiinalaiset nuoret käyttävät ennätysmäärän aikaa verkossa. Kiinalaiset nuoret käyttävät lähes 34 tuntia viikossa sähköisiin kommunikaatiovälineisiin (vs. muu maailma 11 tuntia). Kiinalaiset nuoret käyttävät myös keskimäärin 14,8 tuntia viikossa videopeleihin (vs. muu maailma 3,4 tuntia) 5,1 tuntia verkko-ostosten tekemiseen (vs. muu maailma 1 tunti) ja 5,3 tuntia virtuaalisiin maailmoihin (vs. muu maailma 0,4 tuntia). Länsieurooppalaisten asenne teknologioihin on muita negatiivisempi. Suuri osa länsieurooppalaisnuorista on sitä mieltä, että teknologia kuluttaa liikaa aikaa. Negatiivinen asennoituminen saattaa johtua saatavilla olevan teknologian tehottomuudesta, sillä vain 20 prosenttia vastanneista kertoi työpaikallaan olevan käytössä oikeanlaista teknologiaa. Kiina ja Intia säilyttänevät myös jatkossa informaatioteknologioissa saavuttamansa globaalin kilpailuedun. Accenturen tutkimuksen mukaan kiinalaiset ja intialaiset nuoret ovat maailman intensiivisimpiä yritysten informaatioteknologioiden käyttäjiä, ja ovat vauhdilla ohittaneet ikätoverinsa muualla maailmassa. Etenkin länsieurooppalaisten nuorten mielestä teknologiat kuluttavat liikaa aikaa. Amerikkalaiset HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/TOUKOKUU

14 ja Tyynenmeren alueen aasialaiset nuoret suhtautuvat teknologiaan positiivisemmin, vaikkakaan eivät yhtä positiivisesti kuin ikäisensä nuoret Kiinassa ja Intiassa. Accenturen kvantitatiivisen verkkotutkimukseen osallistui vuotiasta vastaajaa 13 maassa. Lisätietoja: viestintäpäällikkö Minna Ranta, Accenture, , Koko tutkimus on luettavissa (englanniksi) / Riittävän hyvät henkilöstökäytännöt > ympäristö ja ajan ilmiöt > teknologiakehitys > tutkimuksia. Etera ja Opteam julkaisivat selvityksen: 80 PROSENTTIA ELÄKÖITYVISTÄ HALUAISI TYÖSKEN- NELLÄ ELÄKKEELLÄ Henkilöstöpalveluyritys Opteamin ja työeläkeyhtiö Eteran tuoreen tutkimuksen mukaan eläkeiän nostaminen ei saa kannatusta ikääntyneempien ihmisten joukossa. Kuitenkin työssäkäyvistä vastaajista 78 prosenttia haluaisi edelleen jatkaa joustavaa työntekoa eläkkeellä ollessaan. Tutkimusfirma Innolinkin alkuvuodesta toteuttamassa työelämätutkimuksessa haastateltiin vuotta täyttänyttä suomalaista, jotka ovat jäämässä tai jääneet eläkkeelle. Eläkeikäisiä kiinnostaa periodimainen työskentely, pätkätyö, jossa yhdistyvät joustavasti työelämän haasteet ja eläkkeen tuoma vapaus. Kriittinen hetki tuoda jouston mahdollisuus esille on eläkkeelle jäämistä suunniteltaessa tai juuri eläkkeelle jäätyä. Silloin sopivalla tavalla rytmitetylle mahdollisuudelle jatkaa työntekoa olisi kysyntää, toteaa Opteamin varatoimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen. Tutkimuksen mukaan neljä vastaajaa viidestä olisi kiinnostunut joustavasta työskentelystä myös eläkkeelle jäätyään. Pidemmät sijaisuudet, kuten äitiysloma-ajat, kiinnostavat vain 16 prosenttia. Itse valitut erimittaiset sijaisuudet ja sesonkiaikojen työt ovat eläkeläisten haluamaa joustoa. Vajaa 20 prosenttia tekisi myös palkattomia vapaaehtoistöitä. 42 prosenttia tutkituista tekisi oman työuransa mukaista työtä, mutta myös kiinnostusta suunnata johonkin uuteen on paljon. Neljänneksen mielestä eläkkeellä voisi antaa työpanostaan esimerkiksi harrastuksen tai muun oppimisen myötä tulleessa ammattitaidossa. Viidesosa olisi myös valmis suuntaamaan aivan uusille urille. Myös vapaaehtoistyö kiinnostaa. Kysyttäessä mikä saisi tai olisi saanut vastaajat työskentelemään kauemmin työelämässä, korostui luonnollisesti oma jaksaminen (60 %). Parempi palkitseminen oli motiivina 40 prosentilla. Myös eläkeaikana tehdystä työstä kertyy eläkettä 1,5 prosenttia vuodessa. Eläke maksetaan 68-vuotiaana. 63 prosenttia vastanneista vastusti eläkeiän nostamista ja viidennes kannatti. Eläkeiän nostaminen ei vastaajien mielestä ratkaise työvoimapulaa. Parempia ratkaisuja olisivat työkyvyttömyyden ennaltaehkäisy, opiskelijoiden vauhdittaminen työelämään ja ihmisten palkitseminen pidemmästä työurasta. Vanhemmilla on valtteja työelämässä, painottaa Eteran ylilääkäri Juhani Juntunen. Aivot ovat työntekijän tärkein työväline. Ihmisen oppimiskyky säilyy koko iän. Lisäksi ikääntyneet aivot pystyvät nuoria paremmin hahmottamaan monimutkaisia asiakokonaisuuksia niihin kertyneen kokemuksen pohjalta. Vähätellä ei pidä myöskään vuosien mittaan kasaantunutta osaamista, ns. hiljaista tietoa. Etera on aiemmin tutkinut, mikä saa jaksamaan fyysisesti raskaassakin työssä myös silloin, kun täysi eläköityminen olisi jo mahdollista. Yhteistä työelämän tervaskannoille on positiivinen asenne elämään ja järkevä tapa tehdä työtä, kiteyttää Juhani Juntunen. Pitkä työura ei kuitenkaan ole sattuma eikä onnenkantamoinen, vaan siihen voidaan vaikuttaa työn kehittämisellä ja panostuksilla työhyvinvointiin, jo työuran alusta lähtien. Lisätietoja: Varatoimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen, Opteam, , minna.vanhala-harmanen@opteam. fi ja professori, ylilääkäri Juhani Juntunen, Etera, tai juhani.juntunen@etera.fi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkaisi arvo- ja asennetutkimuksen 2010: EVAN ARVO- JA ASENNNETUTKIMUS 2010: TYÖELÄMÄN VALLANKUMOUS EVAn uusi arvo- ja asennetutkimus kertoo, mitä työ suomalaisille merkitsee, millä tavoin työhön liittyvät arvostukset ovat muuttumassa ja millaisia toiveita työelämään kohdistetaan. Tutkimuspäällikkö Ilkka Haaviston kirjoittamasta raportista selviää, että suomalaiset eivät ole valmiita tekemään nykyistä enemmän töitä. Vaikka valtaosa töissä olevista onkin tyytyväinen työhönsä, vapaa-aikaa toivotaan lisää. Vapaa-ajan arvostus on korostetun suurta nuoremmilla ikäryhmillä, joille työ myös merkitsee kaikilla tavoilla mitattuna vähemmän kuin vanhemmalle väestönosalle. Työ merkitsee suomalaisille ennen muuta toimeentuloa, sosiaalisia suhteita sekä oman identiteetin ja osaamispääoman rakentamista. Työsuhteen vakinaisuus ja varmuus ovat kuitenkin tärkeämpiä kuin suuri palkka, korkea status tai urakehitysmahdollisuudet. Perinteiset käsitykset työnteon suuresta itseisarvosta tai työnteosta jokaisen velvollisuutena vetoavat nykysuomalaisiin vähemmän. Talouskriisin edetessä suomalaisten arvo- ja asennemaisema on muuttunut vuoden takaisesta. Talouskasvun arvostus on toipunut ja toisaalta esimerkiksi ilmastonmuutoksen merkittävyyttä ja uhkaavuutta korostetaan selvästi aiempaa vähemmän. Raportti on kokonaisuudessaan luettavissa: 14 HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/TOUKOKUU 2010

15 Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA selvitti tutkimuksessaan: LASISEINÄT JA LASIKATOT. TYÖSKENTELEVÄTKÖ NAISET LASITALOSSA? ETLAn tutkimushankkeessa Työurat Suomessa onko sukupuolella merkitystä? tarkasteltiin sukupuolten välisiä eroja urakehityksessä. Tutkimuskohteena olivat kokoaikatyötä tekevät teollisuuden toimihenkilöt vuosina Tutkittavina olivat taustaominaisuuksilta samankaltaisia miehiä ja naisia. Tutkimus tuotti tietoa siitä, missä vaiheessa ja miksi naisten ja miesten työurat eriytyvät. Koskien tekijöitä erilaisen urakehityksen taustalla, pääasiallinen huomio kohdistui naisten ja miesten koulutusvalintoihin. Huolimatta siitä, että nuoret naiset ovat yhtä koulutettuja kuin nuoret miehet, he valikoituivat kuitenkin yhä eri koulutusaloille kuin miehet. Lisäksi hankkeen yhtenä tavoitteena oli analysoida, missä määrin naisten ja miesten erilainen urakehitys heijastuu naisten ja miesten välisiin palkkaeroihin. - Naiset aloittavat uransa vähemmän vaativista tehtävistä kuin miehet - Erilainen koulutus selittää osan aloitustehtävien eroista - Aloituspalkoissa runsaan neljän prosentin selittymätön ero miesten hyväksi - Miehet ylenevät naisia useammin ja alenevat harvemmin - Ylenemisen palkkavaikutukset samankaltaisia - miehet häviävät alenemisesta vähemmän - Sukupuolierot kaventuneet selvästi viime vuosikymmeninä - Sukupuolierot pienempiä teknisillä aloilla Hankkeen vastuuhenkilöt ovat tutkijat Antti Kauhanen, p. (09) ja Sami Napari, p. (09) Yhteenveto tutkimuksesta on luettavissa: / Riittävän hyvät henkilöstökäytännöt portaalissa: toimintaympäristö ja ajan ilmiöt > tasa-arvo > tutkimuksia. Strategiaviestintätoimisto TBWA North ja Taloustutkimus julkaisivat selvityksen: STRATEGIAN OSTOPOLKUTUTKIMUS Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten organisaatioiden johto on menestynyt strategian laatimisessa ja sen läpiviennissä suomalaisten palkansaajien näkökulmasta. Toisaalta tarkoituksena oli luoda helposti hyödynnettävä tutkimustyökalu, joka tukee strategian läpivientiä sekä yksityisen, että julkisen sektorin organisaatioissa ja herättää keskustelua strategiajohtamisen merkityksestä suomalaisten organisaatioiden menestyksen rakentamisessa. Kyselytutkimus toteutettiin helmi/maaliskuussa Taloustutkimus Oy: n online paneelissa ja siihen kutsuttiin suomalaisia työssäkäyviä vuotiaita. Tutkimuksen otoskoko oli 1542 ja se edustaa suomalaisia palkansaajia painottuen yksityiselle sektorilla suurempiin yritysluokkiin. - Suomalaisten palkansaajien parissa 71% tuntee työnantajansa strategian, mutta vain 42% kokee voivansa yhdistää strategian käytännön toimintaan - Vain reilu viidennes muista palkansaajista kuin organisaation johtoon kuuluvista kokee työnantajan toteuttavan strategiaa käytännössä ja sanoo sen toteuttamisen olevan helppoa omassa työssä - Strategian läpiviennissä eniten kirittävää on suurella työllistäjällä, kuntasektorilla, jossa työskentelevien parissa alle puolet sanoo ymmärtävänsä strategian. Vain alle kolmannes samasta joukosta näkee selkeän yhteyden strategian ja organisaation käytännön toiminnan välillä - Strategian ymmärtävien ja sen toteuttamisen helpoksi kokevien parissa työtyytyväisyys on selvästi korkeammalla tasolla kuin muilla palkansaajilla keskimäärin Lisätietoja: Toimitusjohtaja Sami Tikkanen, TBWA North, sami.tikkanen@north.fi, Tutkimusraporttiin voi tutustua / Riittävän hyvät henkilöstökäytännöt portaalissa: johtaminen > yleisjohtaminen > strateginen johtaminen > tutkimuksia. HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/TOUKOKUU

16 Kuukauden HENRYläinen: Janne Ruohisto Kuka olet? Hei vain, olen Janne Ruohisto. Mitä teet ja missä työskentelet? Vedän start-up yritystä Aalto-yliopiston Start-Up Centerissä, Helsingissä. Kehitämme uudenlaista työkalua yritysten osaamisen hallintaan. Työkalun avulla kenen tahansa on helppo löytää tietystä asiasta tietäviä tai tiettyä asiaa osaavia henkilöitä. Tämän avulla yrityksissä oleva osaaminen liikkuu nopeammin ja ihmiset pystyvät tekemään yhteistyötä ennen näkemättömällä tavalla. Miltä pohjalta teet henkilöstötyötä? Mikä on MOTTOSI? Minulla on noin 10 vuoden kokemus henkilöstöalan tehtävistä: henkilöstökouluttajana, rekrytoijana ja uraohjaajana. Mottoni on: jokainen on hyvä jossakin. Miksi lähdit henkilöstöalalle tai miten päädyit HR-tehtäviin? Nautin ihmisten kanssa työskentelystä. Olen kiinnostunut kehittämään menetelmiä tukea ihmisten välistä yhteistyötä sekä auttaa ihmisiä toteuttamaan omaa potentiaaliaan. Olen aina ollut kiinnostunut ihmisten oppimisesta ja kehittämisestä. Opiskelin yliopistolla aikuiskasvatustiedettä, filosofiaa ja yrittäjyyskasvatusta. Valmistumisen jälkeen olen päässyt tekemään monipuolisia ja mielenkiintoisia tehtäviä osaamisen kehittämisen, rekrytoinnin ja uraohjauksen parissa. Oman urani punaisena lankana on ollut hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa osaamisen kehittämisessä ja ohjaustyössä. Kauanko olet ollut HENRYn jäsen ja mitä HENRY-yhteisö sinulle merkitsee? Tulin mukaan HENRYn toimintaan keväällä 2009 Future HR -jaoksen teknologiatyöryhmään, jota veti Merja Ranta-aho. Tempauduin saman tien täysillä mukaan. Ryhmä oli aktiivinen ja innostava. Ryhmän työskentelyn tukena käytettiin perustamaani wikiä, ja saimme aikaiseksi hienon raportin, jonka uskon olleen hyödyllinen. Olen ollut useana vuonna mukana HENRYn Uudista ja uudistu-messuilla. Minusta HENRY on tärkeä foorumi henkilöstöalan ammattilaisille verkostoitua, jakaa tietoa ja kehittää osaamistaan. Miten työsi on muuttunut? Mikä on parasta työssäsi? Mikä vaikeinta? Minulla on ollut onni työskennellä upeiden ammattilaisten rinnalla, joilta olen oppinut valtavasti. Ryhdyttyäni yrittäjäksi varsin moni asia on luonnollisesti muuttunut. On tullut roppakaupalla vapautta ja vastuuta. Siinä on samalla se, mikä työssäni on haastavinta ja parasta. Yrittäjänä voin sanoa, että olen maailman parhaassa työpaikassa! Mitkä asiat koet kiinnostavimpana HR:n alueella? Kiinnostavinta on kehittää jatkuvasti uusia tapoja tukea inhimillisten voimavarojen esiin tulemista ja ihmisten välistä yhteistyötä. Se työ ei tule koskaan valmiiksi. Meissä ihmisissä on niin paljon potentiaalia. Mikä antaa virtaa työhön, minkä varassa jaksat? Virtaa työhön antaa uudet ideat, mahdollisuus tehdä yhteistyötä osaavien ihmisten kanssa, ystävät, läheiset ja kaikki ihmiset muutenkin ympärilläni. Työurasi huippuhetket ja pahimmat allikot? Työuran tähänastinen huippuhetki on varmaankin ollut yrityksen perustamispapereiden kiikuttaminen kaupparekisteriin. Pahimmassa allikossa koen olevani varmaankin silloin, kun erehdyn ottamaan liikaa tehtäviä, ehkä ehdi hoitamaan niitä niin hyvin, kuin haluaisin. Tulevaisuuden näkymät ja odotukset Koen, että elämme keskellä murrosta, jossa olemme siirtymässä yksilökeskeisestä tuotannon tehostamisesta ja hierarkkisesta toimintakulttuurista verkottuneeseen maailmaan, jossa ihmisten välinen yhteistyö korostuu ja mahdollistuu aivan uudella tavalla. Haluan olla auttamassa omalta osaltani kantamassa oman pienen korteni kekoon paremman maailman rakentamisessa. Elämää työn ulkopuolella? Työ on yrittäjälle aika keskeisessä asemassa ja seuraa kaikkialle, mutta toki muutakin elämässä on. Nautin ystävien ja läheisten seurasta, kaikesta liikkumisesta, uusien asioiden kokeilemisesta ja oppimisesta. 16 HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/TOUKOKUU 2010

17 Uutta kirjallisuutta HENRYn jäsentiedotteessa esitellään johtamisen, henkilöstötyön ja työhyvinvoinnin alueelta kirjauutuuksia sekä julkaistaan henryläisten kirja-arvosteluja. HENRYn jäsenet saavat jäsenetuna alennusta useilta kotimaisilta kustantajilta. Jäsenalennukset ja menettelyt alennuksen saamiseksi löydät kirjautumalla HENRYn jäsenextraan. HENRY ei välitä kirjoja. HÄIRINTÄ TYÖPAIKALLA TYÖPAIKKAKIUSAAMISEN SELVITTÄMINEN JA SIIHEN PUUTTUMINEN Kess, Kaija, Kähönen, Minea, Edita, 2009 ISBN Kirja on opas esimiehille, jotka haluavat varautua vaikeaan työyhteisöongelmaan tai painivat sellaisen kanssa juuri nyt. Työterveyshuolto on avainasemassa työpaikkakiusaamistilanteissa. Siellä ei kuitenkaan ole juridista asiantuntemusta siitä, mitkä ovat esimiehen oikeudet ja velvollisuudet. Ymmärtäminen ei aina auta, vaan usein tarvitaan selkeitä esimiehen toimenpiteitä ongelmien työstämiseksi ja ratkaisemiseksi. Lähiesimiehet ovat monesti avuttomia työpaikkakiusaamisen noustessa työyhteisössä ongelmaksi. Esimiehet joko reagoivat liian aikaisin tai (useimmiten) liian myöhään. Myös puuttumisen keinot tuntuvat olevan esimiehiltä kadoksissa. Tässä kirjassa käydään läpi työnantajan ja työntekijöiden oikeudet ja velvollisuudet kiusaamistilanteissa ja niiden ehkäisemisessä, keinot puuttua kiusaamiseen ja kiusaamisen työ- ja rikosoikeudelliset seuraamukset. Juridisten ratkaisujen lisäksi kirjassa pyritään ottamaan huomioon myös työyhteisöjen psykologiset lainalaisuudet. Asianajaja Kaija Kess (s. 1961) on varatuomari ja asianajotoimiston osakas. Kessin erityisosaamista on työoikeus työnantajan kannalta sekä julkinen hankinta. Kess kouluttaa laajasti työyhteisöjä työoikeudesta ja sen erityiskysymyksistä sekä konsultoi vaikeissa työyhteisötilanteissa työnantajapuolta. Hän on työskennellyt asianajon lisäksi tuomioistuinlaitoksessa ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton lakimiehenä. Kess kuuluu Edilex Pro -asiantuntijaryhmään. Hän on Mannerheimin Lastensuojeluliiton liittovaltuuston puheenjohtaja sekä monissa muissa yrityselämän ja lastensuojelun luottamustehtävissä. Hallintopäällikkö, OTK, HM Minea Kähönen (s. 1967) toimii esimies-, hallinto- ja lakimiestehtävissä asianajotoimistossa. Kähönen on aiemmin toiminut esimiehenä ja asiantuntijatehtävissä verohallinnossa. Kähönen on suorittanut useita johtamiseen liittyviä tutkintoja ja koulutuskokonaisuuksia. KÄYTÄNNÖN ESIMIESTYÖTÄ Arjen johtaminen Infor, 2010 ISBN Esimiestyö on käytännön tilanteiden johtamista. Kaikki toiminta tapahtuu ihmisten kautta. Siinä eivät auta ismit ja teoriat, jos niitä ei pysty saamaan käytäntöön. Henkilöstö haluaa esimiehensä tekevän päätöksiä työaikajärjestelyistä, palkkauksesta, työtehtävien sisällöstä, häirikkökäyttäytymisestä ja työpinnareista. Näihin kysymyksiin ei pysty antamaan tyhjentävää ratkaisua, mutta niihin pystyy antamaan toimintamallin, johon voi perustaa ratkaisunsa. Kirjassa esitellään runsaasti todellisen työelämän tilanteita. Niitä on kerätty oman kokemuksen, erilaisten valmennusten ja kehittämishankkeiden kautta. Kirjoittaja on erittäin kokenut esimiestyön kouluttaja ja työyhteisöjen kehittäjä. KESTÄVÄ UUDISTUMINEN KUINKA HYÖDYNTÄÄ JA UU- DISTAA YRITYKSEN PERIMÄÄ Kirjavainen, Paula, Laakso-Manninen, Ritva, WSOYPro, 2010, ISBN Yritysten rohkea uudistuminen vaatii taitoa hyödyntää tehokkaasti tulevaisuuden haasteet ja yrityksen nykyiset vahvuudet. Miten tasapainoilla viisaasti vanhan ja uuden välillä? Onnistuakseen strategisessa kehittämisessä johdon on ymmärrettävä yrityksen perimää eli sen teknologis-organisatorista ydinosaamista sekä arvoissa ja olemassaolon tarkoituksessa elävää henkistä perintöä. Yrityksen perimä kehittyy jatkuvasti omistaja- ja avainhenkilövaihdosten, yrityksen kriisien tai huomattavien liiketoimintamahdollisuuksien ajamana. Tunnetko yrityksesi perimän? ohjaa huomioimaan yrityksen strategisesti tärkeät piirteet johtamisessa. Kirjan opit ovat erityisen ajankohtaisia omistusrakenne- tai toimintalogiikkamurrosten keskellä elävien yritysten ja julkisorganisaatioiden johdolle, pääomistajille ja organisaationkehittäjille. Uuteen organisaatioon siirtyville ammattijohtajille teos tarjoaa työvälineitä uuden johtamisympäristön ymmärtämiseen ja haltuunottoon. HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/TOUKOKUU

18 ONGELMIA RATKAISEVA ESIMIES Havunen Risto, Lavikkala, Anna; Talentum, 2010 ISBN Hyvä pomo ei aina tarkoita samaa kuin kiva pomo. Ongelmat eivät ratkea itsestään. Työpaikan vastarannankiisket, besserwisserit, ali- ja ylisuoriutujat vaativat pomolta paljon. Saneeraukset ovat jättäneet jälkensä yhteisöihin ja jaksamisongelmat ovat pinnalla. Ongelmia ratkaiseva esimies antaa selkeitä toimintamalleja ongelmatilanteisiin. Mukana on sekä psykologinen että juridinen näkökulma: miten vältetään asiaristiriitojen muuttuminen henkilöriidoiksi ja miten laki raamittaa ongelmatilanteiden käsittelyä. Lukija oppii tunnistamaan työhyvinvointia uhkaavat tekijät ja kääntämään ongelmat toiminnan kehittämisen lähtökohdiksi. Kirja säästää ja tuottaa riihikuivaa rahaa: varhainen ongelmiin puuttuminen vaikuttaa asiakastyytyväisyyteen, tuotteen laatuun ja henkilöstön vaihtuvuuteen. SOPIMUKSET TYÖSUHTEEN PÄÄTTYESSÄ Moilanen, Juha-Matti, Talentum, 2010 ISBN Teoria ja käytäntö yhdistyvät tässä juridisen täsmällisessä mutta helppolukuisessa teoksessa. Kirjassa selostetaan käytännönläheisesti, mitä ja miten työsuhteen päättyessä sovitaan. Teos toimii käsikirjana laadittaessa sopimuksia, ja se auttaa myös minimoimaan esimiehen työoikeudelliset riskit. Kirja sopii yhtä hyvin yritysten johdolle ja esimiehille kuin kokeneille työoikeuden asiantuntijoille. AVAA TÄSTÄ Käytännön käsikirja kouluttajalle Katleena Kortesuo, Infor, 2010 ISBN Miksi hyvä kouluttaja välttää datatykkiä? Miksi hyvä kouluttaja ei koskaan saa päästää suustaan seuraavia sammakoita: Sanokaa vaan, jos haluatte taukoja. Tässä on pari ylimääräistä diaa, mutta mennään seuraavaksi sivulle 24. Käsitellään nämä kysymykset päivän lopuksi. Mä olen vähän huonosti valmistautunut, mutta eiköhän tää tästä. Miksi hyvä kouluttaja ei silti välttämättä suunnittele koulutuspäiviään? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saat vastauksen tästä kirjasta. Avaa tästä on kirja kaikille, joiden työnkuvaan kuuluu kouluttamista tai esitysten pitämistä: esimiehille, asiantuntijoille, johtoryhmän jäsenille ja perehdyttäjille. Avaa tästä on konkreettinen opas työelämän erilaisiin koulutustilanteisiin. VERKKOPALVELUN OSTAJAN OPAS Janne Jääskeläinen, Talentum, 2010 ISBN Verkkopalveluiden ostajan opas lähestyy verkkosivustojen suunnittelua ostajan näkökulmasta. Miten valita oikea ratkaisu juuri omiin tarpeisiin? Miten saada rahoilleen parasta mahdollista vastinetta? Millainen on hyvä julkaisujärjestelmä? Miten voi mitata verkkosivustouudistuksen onnistumista? Verkkopalvelun ostajan opas on selkeätajuinen opas kaikille niille, jotka tarvitsevat luotettavaa tietoa verkkopalveluprojektiensa onnistuneeseen läpiviemiseen. Kirjan 1. painoksen jälkeen on tullut uusi yt-laki, ja muuttuneesta oikeuskäytännöstä käsitellään mm. takaisinottovelvollisuudesta vapautumista ja uusia sopimusehtoja. Entistäkin selkeämmin ryhmitellyssä teoksessa selvitetään myös, koska työntekijälle voi tai kannattaa tarjota ylimääräisiä etuja ja mitkä ovat päättymissopimuksen vaikutukset työnantajalle ja työntekijälle. 20. Valtakunnalliset terveysliikuntapäivät TYÖVUOSIA TAKANA, ELÄKEVUOSIA EDESSÄ LIIKUNTA ELÄMÄN TAITEKOHDASSA Millä keinoin ikääntyvien työhyvinvointia tuetaan niin, että työuran jatkaminen kiinnostaa? Entä miten liikunta vaikuttaa ikääntyvien työssä jaksamiseen? Onko ikäliikkujille tarjolla heille sopivia liikuntapalveluja? Seminaarissa etsitään ratkaisuja ikääntyvän liikkujan tarpeisiin. Tutustu ohjelmaan: s-posti: puh HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/TOUKOKUU 2010

19 Kirja-arvioita AVAA TÄSTÄ Käytännön käsikirja kouluttajalle, Kortesuo, Katleena, Infor 2010 Katleena Kortesuo kertoo kirjoittaneensa tähän kirjaan 10 vuoden kokemuksensa kouluttajana. Ammattinsa hän on käytännössä oppinut ilman varsinaista kouluttajakoulutusta. Tällaisia kouluttajia on varmaan meistä moni, joten kirjalla voi odottaa olevan runsaasti vertaislukijoita, jotka hakevat uusia näkökulmia. Aloittelijat saavat kirjasta runsaasti ajan tasalla olevia, hyviä neuvoja. - Kirjoittajalla on monipuolinen viestinnän kouluttajan tausta, mutta taustaa tekstille tuo myös muiden teemojen kouluttaminen. Kirjoittajan tausta näkyy hyvin sujuvassa esittämistavassa. Kirjan aihepiiri on erittäin tärkeä. Yhä useampi meistä saa tosiasiassa osan leipäänsä pitämällä erimittaisia esityksiä erilaisille kuulijajoukoille - osastokokouksille, johtoryhmille, harrastuspiireille jne. Miten esittelet henkilöstöstrategian ymmärrettävästi, on monelle todellinen haaste. Aiheita emme aina voi valita, mutta usein joku määrää käytettävissä olevan ajan. Miten saamme toiset vakuuttumaan sanomastamme? Kirja auttaa, joskin harjoittelu vasta tekee mestarin, ja kokemus hioo esityksistä täydellisiä. Tässä on käsissä pienimuotoinen käsikirja jokaiselle valmentajalle. Valmentaja rakentaa vuorovaikutustapahtuman oman persoonansa pohjalle, sanoo Katleena. Monta hyvää vinkkiä voi lukija saada seuratessaan Katleenan paikoitellen hyvin ehdottomiakin neuvoja. - Minua tuo normatiivisuus paikoin hieman häiritsi, mutta ehkä se on henkilökohtainen pulma. Totuuden nimessä koko kirja ei suinkaan ole normatiivinen ja tarvitaanhan kai sitäkin. Kirja etenee järjestelmällisesti ohjelman rakentamisesta sisältöihin, ryhmädynamiikasta oppimistyyleihin sekä tiloihin ja välineisiin ja onpa loppuun saatu sopimaan lyhyt katsaus kouluttajasta osallistujana. Mikä erottaa hyvän kouluttajan loistavasta, monenlaiset osallistujat tilaisuudessa, erilaiset keinot oppia ja monet muut tärkeät asiat saavat oman tilansa kirjassa. Paikoitellen vertaillaan myös erilaisten menetelmien soveltuvuutta eri tilanteisiin sekä niiden hyviä ja huonoja puolia. Myös pieniä niksejä kirjassa käsitellään runsaasti. Kun lukee kirjan sinänsä erinomaisia neuvoja, on hyvä muistaa, että paraskin valmentaja voi epäonnistua, ja kaikkia ei myöskään voi miellyttää - jos 15 ylistää saattaa 1-2 joko haukkua koko valmennuksen tai ainakin suhtautua siihen erittäin kriittisesti. Joko tilaisuus ei ole kriitikon mieleen tai hänellä sattuu olemaan huono päivä. Minulle tällainen käteen sopiva, monipuolinen valmentajan opas oli mieluista luettavaa. Kun olen itse luennoinut yliopistoissa, puhunut milloin faktaa milloin fiktiota, vetänyt erilaisia valmennuksia ilman alan koulutusta - ehkä jopa jonkinlaisella menestykselläkin, on mukava havaita, että sanoman voi saada perille monin eri keinoin. Jos oma mielikuvitus ei riitä, tämä kirja tarjoaa hyviä eväitä ja omien ajatusten sparrausmahdollisuuksia - reflektointipohjan. Martti Helsilä ARJEN JOHTAMINEN Käytännön esimiestyötä, Moisalo, Veli-Pekka, Infor, 2010 Turkulainen palkankorotuskeskustelu sujuu yleensä näin: Alainen, Et sää lisää palkkaa anna? -Esimies, No, en varmaan anna. - Alainen, Sitä määkin. - case, s. 173 VTM Veli-Pekka Moisalo on kokenut yritysvalmentaja ja johdon kouluttaja. Hänen taustansa on teollisuudessa, mutta jo pitemmän aikaa hän on tehnyt erilaisia kehittämis- ja valmennusprojekteja eri työnantajien lukuun ja toimii viimein itsenäisenä yrittäjänä. Tämä juuri ilmestynyt kirja käsittelee otsikkonsa mukaisesti käytännön esimiestyötä arjen tilanteissa. Aihepiiri on tietysti lukijalle pääosin tuttu, mutta kannattaa muistaa, että erityisesti 2000-luvulla on alkanut ilmestyä tutkimuksia ja kirjallisuutta siitä, kuinka esimiehisyys ei olekaan selvää kaikille esimiestyötä tekeville. Mm. tunnettu organisaatiopsykologi Pekka Järvinen on kirjoittanut ja puhunut siitä, kuinka monet esimiehet sekä laiminlyövät että jopa vieroksuvat esimiesrooliaan. Siksi on perusteltua kirjoittaa vanhasta aiheesta uusi, jokapäiväisessä työssä esimiestä auttava kirja. Moisalo käsittelee esimiestyötä erittäin laaja-alaisesti. Hän toteaa jo alussa, että suomalaiset ovat enemmän asiajohtajia ja puhtaita henkilöjohtajia on kovin vähän. Kuitenkin esimies saavuttaa tuloksensa alaistensa - ryhmänsä kanssa. Kirjassa käsitellään esimiesroolia, esimiestaitoja, esimiestyön instrumentteja, ajan hallintaa vuorovaikutusta ja sosiaalisia suhteita, työyhteisöongelmia ja tietysti työn johtamisen käytäntöjä. Minua viehätti kovasti kirjan selkeän kielen arkipäiväisyys ja ehkä itsestään selvyyksienkin alleviivaus. Errare humanum est - erehtyminen on inhimillistä kääntyi aikoinaan eräässä luovuustutkija ja kouluttaja Jussi T. Kosken puheenvuorossa muotoon erehtyminen on välttämätöntä. Hän painotti, ettei mitään uutta synny, ellei hyväksytä erehtymisen ja virheistä oppimisen mahdollisuutta. Moisalo kiteyttää saman asian muotoon Jokainen organisaatio oppii virheistään vain, jos ne otetaan esille. - Tämä katsanto on vastakkainen nykyaikaiselle opille kaikki on oikein. Kirjassa on runsaasti pieniä käytännön elämän case-tapauksia, pohdintakysymyksiä ja aforismin kaltaisia pointteja, jotka pysähdyttävät lukijan työstämään omakohtaisesti esitettyjä käsityksiä suhteessa omiin kokemuksiin. Vaikka pahimmat 90-luvun tiimihullutukset ovatkin jo taakse jäänyttä elämää, Moisalo käsittelee tiimityön parhaita puolia ja oikeaa soveltamista: esimiesvastuuta ei voi vyöryttää tiimiksi kutsutulle henkilöryhmälle. Hyvin painokkaasti Moisalo tuo esiin sen, että jokaisen esimiehen tulisi luoda oma johtamisfilosofiansa, joka sopii juuri omaan organisaatioon. Siitä tulisi pitää kiinni, joskin erilaiset muutokset pakottavat miettimään filosofian muokkaamista tilanteita vastaavaksi. Mutta se tulisi tehdä avoimesti, tietoisesti ja oma identiteetti säilyttäen. Virkistävä lisäys kevään johtamiskirjojen tarjontaan, jossa näytään askaroivan lisääntyvässä määrin strategioiden maailmassa ja jokapäiväiset, taktiset esimiestilanteet jäävät enemmän sivuun. Lienevätkö vähemmän hienoja teemoja? Martti Helsilä HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/TOUKOKUU

20 HENRY harrastaa Mc HENRY Jokunen vuosi sitten moottoripyöräilevät HENRYn jäsenet järjestivät yhteisiä tapaamisia 2-pyöräisten merkeissä, mutta sen jälkeen on ollut hiljaisempaa. Allekirjoittaneet päättivät lämmittää asiaa uudelleen ja tiedustella, löytyykö jäsenkunnasta sellaisin motoristeja, joilla olisi halua ja aikaa osallistua yhteiseen toimintaan? Ajatuksissa on ollut esimerkiksi kokoontuminen jonakin lauantaina tai arki-iltana kesäkuun alussa kahville Omnian aikuisopistolle Espooseen ja jatkaa sieltä yhdessä ajelua pitkin Uusmaalaisia mutkateitä. Jos olet kiinnostunut asiasta, niin lähetä yhteystietosi sähköpostilla osoitteeseen: osmo.rekola at omnia.fi ja merkkaa aiheeksi Mc Henry. Motoristiterveisin Esa Pohjanheimo ja Osmo Rekola Creating People Advantage. How to tackle the major HR challenges during the crisis and beyond -raportti European Association for People Management (EAPM) ja Boston Consulting Group:n (BCG) kesäkuussa julkaistun tutkimuksen tavoitteena oli lisätä ymmärrystä nykyisistä sekä tulevaisuuden työvoima- ja ihmishaasteista työyhteisöissä. Euroopan kattavassa tutkimuksessa hahmoteltiin myös yritysjohdon ja HR:n strategisen kumppanuuden tilaa osallistujamaissa. Selvityksessä haastateltiin lähes 3300 päällikköasemassa olevaa henkilöä osallistujamaissa. Suomessa kysely toteutettiin HENRYn jäsenkunnassa. Online kyselyä täydennettiin haastattelemalla yli 100 eurooppalaista henkilöstö- ja yritysjohtajaa sekä suuryritysten hallituksen jäsentä. 21 haasteen listalta online-kyselyssä nousivat seuraavat 7 kärjessä esiin: - Managing Talent - Improving Leadership Development - Strategically Planning the Workforce - Enhancing Employee Commitment - Measuring Workforce Performance - Managing Change and Cultural Transformation - Becoming a Learning Organization Muutama jäljellä! Tuoreessa selvityksessä peilattiin saatuja tuloksia ja painopistealueita vuonna 2007 tehtyyn vastaavaan tutkimukseen. Managing Talent pysyi tärkeimpänä haasteena jokaisessa tutkimusmaassa. Selvityksessä havaittiin myös, että useissa yrityksissä yhteys yrityksen strategian ja HR:n sekä HR:n ja mittaamisen välillä on edelleen löyhä tai olematon. Myös työvoiman strateginen suunnittelu on paljolti laiminlyöty. Raportissa ehdotetaan käytännön keinoja, joilla HR voi rakentaa yhteyttä strategian ja HR:n välille. Tutkimusraportin liitteenä julkaistiin myös white paper Creating People Advantage in Times of Crisis. How to address HR Challenges in the Recession. Liiteraportissa esitetään mm. HR:lle 12 kohdan toimintasuunnitelma, jonka avulla HR voi tukea yritysjohtoa luotsaamaan läpi taantuman ja rakentamaan samalla tulevaa kasvua. HENRYn toimistossa on vielä muutama kappale jäljellä. Voit tilata kirjasen maksamalla postituskulut, lähetämme sen 10 euron postiennnakkoa vastaan. Tilaukset sähköpostitse: henry@henryorg.fi 20 HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE/TOUKOKUU 2010

Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio

Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio 27.9.2012 Oskari Uotinen Intosome Oy on yhteisöllisen bisneskehityksen asiantuntijayritys. Autamme asiakkaitamme ymmärtämään ja hyödyntämään yhteisöllisiä

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin koulutukset 2017

Työhyvinvoinnin koulutukset 2017 Työhyvinvoinnin koulutukset 2017 Osallistu Elon työhyvinvointiaiheisiin koulutuksiin. Voit osallistua yksittäisille kursseille tai suorittaa työhyvinvoinnin superosaajan opintokokonaisuuden. Kaikki koulutukset

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Y-sukupolvi työelämässä. Kauppatieteiden tohtori Susanna Kultalahti Tutkijatohtori / Johtamisen laitos, Vaasan yliopisto

Y-sukupolvi työelämässä. Kauppatieteiden tohtori Susanna Kultalahti Tutkijatohtori / Johtamisen laitos, Vaasan yliopisto Y-sukupolvi työelämässä Kauppatieteiden tohtori Susanna Kultalahti Tutkijatohtori / Johtamisen laitos, Vaasan yliopisto Uusi sukupolvi, uudet kujeet? Ennen Eläkevirat Yksi työnantaja Lojaalisuus, vakaus

Lisätiedot

Reilu Peli Toimintamalleja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn ja ristiriitojen selvittämiseen > Käsikirja > Koulutukset > Verkosto 1 Reilu Peli Toimintamalleja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn

Lisätiedot

Assession HOGAN-koulutukset keväällä 2014

Assession HOGAN-koulutukset keväällä 2014 Assession HOGAN-koulutukset keväällä 2014 Hogan Assessments Systems -testiperhe tunnistaa työn näkökulmasta persoonallisuuden kolme tärkeintä osaa: - HPI - henkilön pysyvät persoonallisuuden piirteet,

Lisätiedot

Miten jaksamme työelämässä?

Miten jaksamme työelämässä? Miten jaksamme työelämässä? työelämän haasteet Työhyvinvoinnin asiantuntija Tiina Holappa Sisältö: Työelämän haasteet Työelämän tämän hetkiset trendit Tilastoja suomalaisten eläköitymisestä Työurat pidemmiksi

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

Esimiesroolin muutokset. Puheenjohtaja Heli Martinmäki Pääluottamusmies Ritva Timonen Työsuojelun päävaltuutettu Tiina Norppa

Esimiesroolin muutokset. Puheenjohtaja Heli Martinmäki Pääluottamusmies Ritva Timonen Työsuojelun päävaltuutettu Tiina Norppa Esimiesroolin muutokset Puheenjohtaja Heli Martinmäki Pääluottamusmies Ritva Timonen Työsuojelun päävaltuutettu Tiina Norppa HAKE-hanke - Arviolta 70 esimiestä tulee jäämään ilman esimiestehtävää HAKEhankkeen

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013 FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013 FSA:n vuosikokous 2.5.2013 TOIMINTASUUNNITELMAN PÄÄLINJAT Vuoden 2013 toimintasuunnitelma keskittyy: Jäsenlähtöisen toiminnan aktivoimiseen* FSA:n toiminnasta

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Social media manager koulutus

Social media manager koulutus Social media manager koulutus Koulutus organisaation sosiaalisen median toiminnasta vastaaville henkilöille. 8.5.2012 klo 8:30-16:00 2.10.2012 klo 8:30-16:00 @ Mannerheimintie 8 0010 Helsinki Social media

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 KESKEISET TULOKSET Henkilöt jäivät eläkkeelle ensisijaisesti, koska tunsivat tehneensä osuutensa työelämässä. Eläkkeelle jääneet

Lisätiedot

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1 Vastausprosentti % 9 8 75 74 67 Kuntaliitto 4, n=2 Kuntaliitto 8, n=198 Kuntaliitto 11, n=2 Työterveyslaitos 1 Parempi Työyhteisö -Avainluvut 19 Työyhteisön kehittämisedellytykset 18 Työryhmän kehittämisaktiivisuus

Lisätiedot

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen?

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Työnantaja Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Jos vastasit kyllä, niin tule mukaan hankkeeseen, josta saat työkaluja toimivan henkilöstöpolitiikan

Lisätiedot

TÖISSÄ JA ELÄKKEELLÄ - TUTKIMUS. Tutkimusjohtaja Mikko Kesä

TÖISSÄ JA ELÄKKEELLÄ - TUTKIMUS. Tutkimusjohtaja Mikko Kesä Raportti Tutkimusraportti 3.2.2010 23.3.2010 TÖISSÄ JA ELÄKKEELLÄ - TUTKIMUS Tutkimusjohtaja Mikko Kesä Tutkimusjohtaja Tutkija Suvi Kovero Mikko Kesä Innolink Research Oy Oy. 2009-2010 2010 Perustiedot

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 22.4.2015 Vantaa Kirsi Rasinaho koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija SAK ry 22.4.2015 SAK 1 IKÄÄNTYNEIDEN JAKSAMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA 22.4.2015

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot Työhyvinvointikysely 2011 n yliopisto / Muut yliopistot Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 1215 100% 80% 60% 55% 60% 40% 45% 40% 20% 0% Nainen (KA: 1.452, Hajonta: 1.117)

Lisätiedot

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010 MPS Executive Search Johtajuustutkimus Marraskuu 2010 Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö AddValue Internetkyselynä 1....2010. Tutkimuksen kohderyhmänä oli suomalaista yritysjohtoa

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Ajatuksen hiirenkorvat Hospitality Forum 2012

Ajatuksen hiirenkorvat Hospitality Forum 2012 Ajatuksen hiirenkorvat Hospitality Forum 2012 tiistai 22.5. 2012 Royal at Crowne Plaza, Helsinki Hospitality Forum 2012 Tule mukaan matkailu-, majoitusja ravintola-alan huippuseminaariin. Hospitality Forumin

Lisätiedot

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Sidosryhmätyöpaja 4.9.2013 Koulutuspäällikkö Matti Tuusa 10.9.2013 1 Kyselyn tuloksia 10.9.2013 2 Taustatiedot Kysely lähetettiin 18 henkilölle, joista

Lisätiedot

Ongelmia ratkaiseva esimies. Risto Havunen Anna Lavikkala

Ongelmia ratkaiseva esimies. Risto Havunen Anna Lavikkala Ongelmia ratkaiseva esimies Risto Havunen Anna Lavikkala TALENTUM Helsinki 2010 Copyright 2010 Talentum Media Oy ja tekijät Kustantaja: Talentum Media Oy Taitto: Maria Mitrunen Kansi: Lapine Oy ISBN: 978-952-14-1465-7

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO

TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO KOULUTUKSEN TAVOITTEET JA SISÄLTÖ Tavoitteet: Ymmärtää keskeinen lainsäädäntö sukupuolten välisestä tasa-arvosta organisaation näkökulmasta Ymmärtää sukupuolten välisen tasa-arvon

Lisätiedot

Reflektoiva oppiminen harjoittelussa Insinööritieteiden korkeakoulu

Reflektoiva oppiminen harjoittelussa Insinööritieteiden korkeakoulu Reflektoiva oppiminen harjoittelussa 17.9.2015 Insinööritieteiden korkeakoulu Psykologi, uraohjaaja Seija Leppänen Reflektointiprosessi aloittaa oppimisen 1. Orientoituminen ja suunnittelu: millainen tehtävä

Lisätiedot

Projektijohtaminen. Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki

Projektijohtaminen. Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki KEHITTÄMISKESKUS OY 28. 29.2.2012 Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki Pertti Melonen, toimitusjohtaja, Pro HR Consulting Oy Erkki Rajala,

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Merkityksellistä johtamista Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Henkilöstökokemus Asiakkuudet ja asiakaskokemus Digitalisaatio ja tekoäly Kansainvälistyminen ja kasvu Onko yrityksellänne

Lisätiedot

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha Uusi työ on täällä Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä Kirsi Piha Dialogin missiona on parempi työelämä Dialogi mahdollistaa vuoropuhelun työnantajien ja nykyisten ja tulevien työntekijöiden välillä luo

Lisätiedot

Työelämä kaikille - yhteiskuntatakuu näkyväksi -seminaari Uudenlaista kasvuyrittäjyyttä ja ajattelua Katja Noponen, Katja Noponen Oy Espoo

Työelämä kaikille - yhteiskuntatakuu näkyväksi -seminaari Uudenlaista kasvuyrittäjyyttä ja ajattelua Katja Noponen, Katja Noponen Oy Espoo Työelämä kaikille - yhteiskuntatakuu näkyväksi -seminaari 31.8.2012 Uudenlaista kasvuyrittäjyyttä ja ajattelua Katja Noponen, Katja Noponen Oy Espoo 31.8.2012 KATJA NOPONEN OY 2011 Tulevaisuuspolku-palveluiden

Lisätiedot

METSÄNHOITOYHDISTYSTEN TOIMINNANJOHTAJIEN JA JOHTORYHMIEN JÄSENTEN KOULUTUS Strategia toimimaan. Yhteistyössä:

METSÄNHOITOYHDISTYSTEN TOIMINNANJOHTAJIEN JA JOHTORYHMIEN JÄSENTEN KOULUTUS Strategia toimimaan. Yhteistyössä: METSÄNHOITOYHDISTYSTEN TOIMINNANJOHTAJIEN JA JOHTORYHMIEN JÄSENTEN KOULUTUS Strategia toimimaan Yhteistyössä: Mhy-johto johtamishaasteiden äärellä Metsänhoitoyhdistykset elävät suurta muutoksen aikaa.

Lisätiedot

SYYSKUU ELOKUU VAIKUTTAVA VIESTINTÄ IDIOOTTEJA YMPÄRILLÄSI? HYÖDYNNÄ DISC-HENKILÖANALYYSIÄ LIIKETOIMINNASSASI RAKENTAMISEN TIEDONANTOVELVOLLISUUS

SYYSKUU ELOKUU VAIKUTTAVA VIESTINTÄ IDIOOTTEJA YMPÄRILLÄSI? HYÖDYNNÄ DISC-HENKILÖANALYYSIÄ LIIKETOIMINNASSASI RAKENTAMISEN TIEDONANTOVELVOLLISUUS ELOKUU VAIKUTTAVA VIESTINTÄ Koulutusiltapäivässä suosittu uutisankkuri ja toimittaja Peter Nyman valottaa esimerkkien avulla toimivan neuvottelun ja vaikuttavan viestinnän avaintekijöitä. Ohjelmaan sisältyy

Lisätiedot

1. Ammatillisen Profiloitumisen väline: profiili, osaaminen. 2. Verkostoitumisalusta: tuttavat, kollegat, ryhmät

1. Ammatillisen Profiloitumisen väline: profiili, osaaminen. 2. Verkostoitumisalusta: tuttavat, kollegat, ryhmät Niin paljon enemmän kuin sähköinen CV 1. Ammatillisen Profiloitumisen väline: profiili, osaaminen 2. Verkostoitumisalusta: tuttavat, kollegat, ryhmät 3. Tiedonhakukanava: muut käyttäjät, artikkelit, ajatusjohtajat,

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Merkityksellistä johtamista Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Henkilöstökokemus Asiakkuudet ja asiakaskokemus Digitalisaatio ja tekoäly Kansainvälistyminen ja kasvu Onko yrityksellänne

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteet T-Media Oy T-Media on vuonna 1997 perustettu työnantajakuvaan ja maineeseen erikoistunut tutkimus- ja viestintäyhtiö. T-Median missiona on auttaa asiakkaitaan luomaan sidosryhmilleen kestävää kilpailuetua

Lisätiedot

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 54 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): 5/9 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on. Reilu

Lisätiedot

Työn kaari kuntoon. avulla

Työn kaari kuntoon. avulla Työn kaari kuntoon Kevan Kaari-palveluiden Kevan Kaari-palveluiden avulla Miksi Kaari-palvelut? Haluamme tukea jäsenyhteisöjä ja julkisen sektorin työntekijöitä työssä jatkamisessa: työhyvinvointitoiminnan

Lisätiedot

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 60 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): Reilu 3/7 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on.

Lisätiedot

Minun roolini uudessa työyhteisössä miten selviän muutoksessa. TEHY edunvalvontakiertue 2017 OTK, HM, Minea Pyykönen

Minun roolini uudessa työyhteisössä miten selviän muutoksessa. TEHY edunvalvontakiertue 2017 OTK, HM, Minea Pyykönen Minun roolini uudessa työyhteisössä miten selviän muutoksessa TEHY edunvalvontakiertue 2017 OTK, HM, Minea Pyykönen Minea Pyykönen (os. Ahlroth) Kokemus: 20 vuotta esimies- ja johtamistyössä (nyk. Ammattiliitto

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 11 000, vastausprosentti noin 25 YTN-teemana työtyytyväisyys ja työn muutokset Tuunia Keränen @TEK_akateemiset

Lisätiedot

Lapin alueellinen verkostotapaaminen Pyhätunturi 14.02.2014 Verkostokuulumisia

Lapin alueellinen verkostotapaaminen Pyhätunturi 14.02.2014 Verkostokuulumisia Lapin alueellinen verkostotapaaminen Pyhätunturi 14.02.2014 Verkostokuulumisia Jaana Lerssi-Uskelin 7.3.2014 Alueelliset verkostot Aluejakona ELY-alueet: 1. Satakunta 2. Etelä-Savo 3. Lappi 4. Pohjanmaa

Lisätiedot

Työkaluja esimiestyön tehostamiseen

Työkaluja esimiestyön tehostamiseen Työkaluja esimiestyön tehostamiseen 7.5.2009 Anna-Maija Sorvoja, HR Management Consultant Aditro Ohjelma 1. Esimiestyön haasteita 2. Työkaluja haasteiden kohtaamiseen, 3. Yhteenveto case-esimerkkejä 2

Lisätiedot

CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla

CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla http://smallbiztrends.com/2011/09/workshifting-changingway-we-work.html Kiinko Tulevaisuuden kaupunki - työ - asuminen - liikkuvuus 6.2.2014

Lisätiedot

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A 1 Otteita osallistujalle jaettavasta materiaalista Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A Nimi Päivämäärä TUTUSTUMINEN NAAPURIIN Naapurin kertomat tiedot itsestään TOTUUDEN HETKI o Totuuden

Lisätiedot

HR Next Practice 29.3.2012

HR Next Practice 29.3.2012 HR Next Practice 29.3.2012 Työ on tehtävä joukolla, kilvan ja iloisella mielellä. akateemikko Kustaa Vilkuna kirjassaan Työ ja ilonpito 1946 8.30 Ilmoittautuminen ja aamiainen 9.00 Tervetuloa seminaariin

Lisätiedot

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 0 1 Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ Porvoo 2011 - Borgå 2011 N = 1273 Sukupuoli 100 % 90 % 80 % 81 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 18 % 10 % 0 % mies nainen Ikäryhmä

Lisätiedot

7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet

7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet 7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet Terveyden ja työkyvyn säilyminen ovat yksi työelämän suurimpia haasteita. Työkyky voidaan kuvata ihmisen voimavarojen

Lisätiedot

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 Tuottavuutta ja hyvinvointia kannustavalla johtamisella Tuulikki Petäjäniemi Hyvä johtaminen on tuotannon johtamista sekä ihmisten osaamisen ja työyhteisöjen luotsaamista.

Lisätiedot

Omistajuuden ja johtamisen yhteys

Omistajuuden ja johtamisen yhteys Omistajuuden ja johtamisen yhteys Mikko Haapanen Hallituksen pj, Boardman Oy Suunta 2011 seminaari 3.11.2011. Kymenlaakson kauppakamari, RUK Hamina Omistajien asialla - johdon tukena BOARDMAN- PARTNERIT

Lisätiedot

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä. OPETUSSUUNNITELMA, johtaminen ja liiketoimintaosaaminen Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa sinulle vankan kehittämisosaamisen. Syvennät johtamisen ja liiketoiminnan eri osa-alueiden

Lisätiedot

Työturvallisuuskeskus: Apua kehittämisohjelmien käynnistämiseen

Työturvallisuuskeskus: Apua kehittämisohjelmien käynnistämiseen Työturvallisuuskeskus: Apua kehittämisohjelmien käynnistämiseen Jarna Savolainen Kehittämispäällikkö, TTK Tukea toimialojen kehittämiseen aamuseminaari 1.11.2017 klo 8:30-11:00 Työturvallisuuskeskuksen

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos tukihenkilöstö Vastaajia Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 0 8 6 8% 6% % 8% Nainen Mies Biologian laitos, Muu henkilökunta,

Lisätiedot

Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin

Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Johanna Ahonen Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Mari Keränen Varmasti esimiehenä 6.6.2017

Lisätiedot

Nuori Mieli Työssä. S-ryhmätasoinen nuorten työntekijöiden hyvän työelämän kehittämisohjelma Sanna-Mari Myllynen, työhyvinvointijohtaja, S-ryhmä

Nuori Mieli Työssä. S-ryhmätasoinen nuorten työntekijöiden hyvän työelämän kehittämisohjelma Sanna-Mari Myllynen, työhyvinvointijohtaja, S-ryhmä Nuori Mieli Työssä S-ryhmätasoinen nuorten työntekijöiden hyvän työelämän kehittämisohjelma Sanna-Mari Myllynen, työhyvinvointijohtaja, S-ryhmä Nuori Mieli Työssä- ohjelma tavoittelee nuorten työelämän

Lisätiedot

Johdon mentoripohjainen koulutus- ja valmennusohjelma

Johdon mentoripohjainen koulutus- ja valmennusohjelma Digitaalinen Polku Johdon mentoripohjainen koulutus- ja valmennusohjelma Yritysjohdon tukena Digitaalinen Polku pilottiohjelma alkaa! Kilpailukyky 2014 Digitaalinen Polku 2014 Osallistuminen ja kriteerit

Lisätiedot

Työnhakijoiden arvostukset ja ratkaiseeko kulttuuri työnhaussa. Ammattilaisten työnhakututkimus JUHA VAARA & NIILO MÄKELÄ MPS ENTERPRISES 30.1.

Työnhakijoiden arvostukset ja ratkaiseeko kulttuuri työnhaussa. Ammattilaisten työnhakututkimus JUHA VAARA & NIILO MÄKELÄ MPS ENTERPRISES 30.1. Työnhakijoiden arvostukset ja ratkaiseeko kulttuuri työnhaussa Ammattilaisten työnhakututkimus ESITYS MPS ENTERPRISES JUHA VAARA & NIILO MÄKELÄ 30.1.2019 Työ ja elämä muuttuvat Odotukset työlle: Arvot

Lisätiedot

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen Canon Essential Business Builder Program Avain yrityksesi menestykseen Essential Business Builder Program: esittely Painotoimintaan liittyy monenlaisia haasteita, ja toiminnan kasvattaminen on usein vaikeaa.

Lisätiedot

Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi?

Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi? Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi? Pauli Forma, Keva Toteuttaneet: Kalle Mäkinen & Tuomo Lähdeniemi, Fountain Park Verkkoaivoriihi, taustatietoa Tavoite: selvittää

Lisätiedot

Talent Management parhaat käytännöt -kartoituksen tulokset

Talent Management parhaat käytännöt -kartoituksen tulokset Talent Management parhaat käytännöt -kartoituksen tulokset Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää suomalaisten yritysten käytäntöjä Talent Managementissa ja liiketoiminnan tilanteen vaikutusta valittuihin

Lisätiedot

Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena. 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen

Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena. 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen Työvoimaa ja osaamista poistuu Vaje 250.000 työntekijää Nykyinen työvoima 2.300.000 15 v. Poistuneita 900.000

Lisätiedot

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Heidi Ristolainen 2016 Opintokeskus Sivis 2016 Esittely Kerro lyhyesti, kuka olet ja mistä tulet. Millaisia ajatuksia sana työhyvinvointi sinussa herättää? Orientaatio

Lisätiedot

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 Työpaja: Eri-ikäisten johtaminen ja työkaarityökalu mitä uutta? Työpajan tavoitteet:

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset

Lisätiedot

ZEF Arviointikone. Parhaat arvioinnin tulokset

ZEF Arviointikone. Parhaat arvioinnin tulokset ZEF Arviointikone Parhaat arvioinnin tulokset Valmiit sovellukset - Työyhteisön hyvinvointi - Asiakastyytyväisyys - Riskiarvioinnit - Laatuarvioinnit - Strategia-arvioinnit - Innovaatioarvioinnit - Mielipidevertailut

Lisätiedot

HR-ryhmäcoaching syksyllä 2018

HR-ryhmäcoaching syksyllä 2018 HR-ryhmäcoaching syksyllä 2018 Voimaa ja vaikuttavuutta HR-työhön Uusi ryhmä starttaa 24.8.2018 Ilmoittaudu 15.6. mennessä Riitta Perttilä, Novetos Oy riitta.perttila@novetos.fi p. +358 50 549 2797 HR-ryhmäcoaching

Lisätiedot

Avoin innovointi liiketoiminnan tukena

Avoin innovointi liiketoiminnan tukena Avoin innovointi liiketoiminnan tukena Tunnista asiakaslähtöisen innovoinnin, avoimen datan ja joukkoistamisen tarjoamat mahdollisuudet tuote- ja palvelukehitykselle. 22.5.2012 klo 8:30-16:00 16.10.2012

Lisätiedot

Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä. Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008

Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä. Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008 Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008 Maahanmuuttajia tarvitaan v. 2030 mennessä työikäisiä on 300 000 henkeä vähemmän kuin

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö Vastaajia 7 Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 66 0 8 6 6% 9% % 9% Nainen Mies Biologian

Lisätiedot

Kilpailukykyä työhyvinvoinnista

Kilpailukykyä työhyvinvoinnista Kilpailukykyä työhyvinvoinnista Tarkastelussa suomalaisten työpaikkojen toimet työhyvinvoinnin kehittämiseksi 12.5.2016 Finlandia-talo Tutkimuskokonaisuuden taustaa Aula Research Oy toteutti LähiTapiolan

Lisätiedot

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta Kuudes tapaaminen Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta KeVa perhehoidon valmennuksen kuudes tapaaminen toteutetaan joko 1) paneelina tai 2) tutustumiskäyntinä

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työhyvinvoinnin tilannekuva - Työnantajan nykyiset tiedot ja taidot toimintaan Rauno Pääkkönen Elina Ravantti Selvityksen tarkoitus ja toteutus Muodostaa käsitys mitä työhyvinvoinnilla

Lisätiedot

Aikuisliikunnan asiantuntijajärjestö asiantuntijuutta jo vuodesta 1961

Aikuisliikunnan asiantuntijajärjestö asiantuntijuutta jo vuodesta 1961 Aikuisliikunnan asiantuntijajärjestö asiantuntijuutta jo vuodesta 1961 SAKU ry sadonkorjuutalkoot 13.9.2010 Mikko Koivu Työpaikkaliikunnan päällikkö Suomen Kuntoliikuntaliitto Liiton missio ja tehtävät

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos Vastaajia 7 Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: LuTK 06, Biologian laitos 9 00% 80% 60% % 6% 0% 0% % 0% 0% Nainen Mies

Lisätiedot

TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ!

TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ! TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ! VMP PÄHKINÄNKUORESSA Mikä VMP Group on? Olemme yksi Suomen suurimmista työnantajista ja rekrytoijista. Toimimme Suomen lisäksi Virossa, Ruotsissa, Espanjassa ja Romaniassa.

Lisätiedot

Jyväskylä 2012 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Jyväskylä 2012 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - Jyväskylä 2012 2 ON SYNNYTTÄÄ UUSIA KASVUYRITYKSIÄ JA VAUHDITTAA JO OLEMASSA OLEVIEN YRITYSTEN KASVUA. Tavoite Kummankin Kasvu Open 2012 kilpailusarjan (Kasvuyritykset ja Kasvun ideat) voittajat valitsevat

Lisätiedot

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? To be or Wellbe 11.2.2010 Oulu Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM Nuoret työntekijät muuttavat työelämää: MEGATRENDIT

Lisätiedot

Vaikeat tilanteet esimiestyössä

Vaikeat tilanteet esimiestyössä Vaikeat tilanteet esimiestyössä Workshop esimiehille ja tiiminvetäjille 1.-3.10.2014 Suomen Yhteisöakatemia Oy Saarijärventie 5 B 14, Taitoniekantie 8 D 35 40200 Jyväskylä 40740 Jyväskylä www.sya.fi www.sya.fi

Lisätiedot

Tervetuloa Partneripäiville!

Tervetuloa Partneripäiville! Tervetuloa Partneripäiville! Hallituspartnereiden Partneripäivät Oulussa 12.9.2014 Yhteistyössä: Partneripäivät 12.9.2014, ohjelma 10.30 Ilmoittautuminen alkaa Radisson Blu hotelli, Hallituskatu 1, Oulu

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työhyvinvointia työkaarelle Työkaari kantaa on teknologiateollisuuden työnantaja- ja palkansaajajärjestöjen yhteishanke, jonka päätavoitteena on

Lisätiedot

PÄIHTEET TYÖELÄMÄSSÄ -TUTKIMUS. HENRY ry sekä Ehkäisevän Päihdetyön EHYT ry:n HUUGO-työ Syksy 2013

PÄIHTEET TYÖELÄMÄSSÄ -TUTKIMUS. HENRY ry sekä Ehkäisevän Päihdetyön EHYT ry:n HUUGO-työ Syksy 2013 PÄIHTEET TYÖELÄMÄSSÄ -TUTKIMUS HENRY ry sekä Ehkäisevän Päihdetyön EHYT ry:n HUUGO-työ Syksy 2013 TAUSTATIEDOT TUTKIMUKSEN TOTEUTUS & TIETOA VASTAAJISTA! Sähköpostikutsu Päihteet työelämässä - tutkimukseen

Lisätiedot

Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018

Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018 Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018 Timo Kietäväinen 9.8.2018 / Kuntajohtajapäivät (Joensuu) Tausta Kuntajohtajien työhyvinvointikysely on toteutettu aikaisemmin Kevan ja Kuntajohtajat ry:n yhteistyönä

Lisätiedot

alkaneen uuden 2013 vuoden ensimmäiseen Kaarina Suonperä

alkaneen uuden 2013 vuoden ensimmäiseen Kaarina Suonperä Tule alkaneen uuden 2013 vuoden ensimmäiseen koulutukseen sellaisena kuin olet. Palaat matkalta osaavampana ja tavoista paljon tietävänä. Tapaseura ry:n puheenjohtaja, tapakouluttaja Kaarina Suonperä tarjoaa

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Krista Pahkin Organisatoriset innovaatiot ja johtaminen -tiimi ELDERS -projektin aineisto 1. Kirjallisuuskatsaus 2. HYVIS -aineiston

Lisätiedot

Miten asiakas tekee valintansa?

Miten asiakas tekee valintansa? Miten asiakas tekee valintansa? ja miten me voimme vaikuttaa siihen? TkT Asiantuntija Harri Karkkila Strategia Asiakkaan kokema arvo Asiakastyytyväisyys ja asiakaskokemus Kilpailuedut Yrittäjä Kouluttaja

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 12.9.2012 Tampere

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 12.9.2012 Tampere Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 12.9.2012 Tampere 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Tampereen seudun kyselyn kohderyhmänä olivat paikalliset yliopistossa, ammattikorkeakoulussa ja ammattiopistossa

Lisätiedot

Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä. Leadership-tapahtuma

Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä. Leadership-tapahtuma Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä Leadership-tapahtuma 2.2.2012 Minä olen tehokkaimmillani ja tuottavimmillani kun Olen asiantuntevassa työryhmässä, jossa kukin tietää roolinsa ja sparraa toisiaan

Lisätiedot