Ristijärvi - Kylä Kainuun sydämessä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ristijärvi - Kylä Kainuun sydämessä"

Transkriptio

1 Ristijärvi - Kylä Kainuun sydämessä Ristijärven vireä kunta on viihtyisä ja rauhallinen koko perheen lomanviettopaikka. Idyllisessä, perikainuulaisessa maisemassa on helppo unohtaa kiireinen arki ja rentoutua monipuolisten harrastusten parissa. Laskettelurinteet ja laaja latuverkosto tarjoavat talvella hyvät puitteet koko perheen yhteisiin hetkiin. Kainuun moottorikelkkareitti kulkee kunnan läpi. Laahtasen virkistyskalastusalue tarjoaa kunnon kalasaaliit niin kalamiehelle kuin kalanaisellekin. Ristijärven kesässä on helppo rentoutua hyvien kalastus-, marjastus-, veneily- ja samoilumahdollisuuksien parissa. Lapset viihtyvät Ristijärven hiekkarannoilla ja kotieläinpihalla.

2 2 Ristijärvi - idyllinen ja yksilöllinen vaihtoehto Ristijärvi sijaitsee maantieteellisesti isojen kainuulaisten matkailukeskusten keskiössä. Se antaa hyvät mahdollisuudet ja suorastaan velvoittaa omaleimaisuuteen. Meillä kaikki on pientä ja idyllistä. Voimme tarjota yksilöllisen palvelun ja tunnelmallisen ympäristön sekä rauhallisen ja kiireettömän ilmapiirin. Keskeinen sijainti Kansallisväylällä Keskeisen sijainnin ansiosta täältä on lyhyt matka käväistä isoissa paikoissa tai päinvastoin. Ristijärveltä voi minuutin ajomatkalla saavuttaa puolenkymmentä eri keskusta. Viisi hiihtokeskusta, kaksi kylpylää, kolme golfkenttää, museot, ravintolat, ostoskeskukset ja erikoismyymälät löytyvät läheltä. Niihin on myös hyvät bussiyhteydet. Sijaintimme Kansallisväylänä markkinoitavan Viitostien varrella on innostanut kehittämään poikkeamispalveluita pohjoisen matkailijoille. Olemme tehneet poikkeamisen helpoksi ja parantaneet palveluita erityisen Levähdyskylähankkeen avulla. Pysäköinnit, kauppa- ja virkistyspalvelut sekä ympäristön viihtyvyys ovat olleet ennestäänkin idyllisen Kirkonkylän kehittämisen kohteena. Seniorikylä vaihtoehtoja kaikenikäisille Senioreiden ihannekyläksi erikoistuminen näkyy paitsi ikäihmisiä arvostavana palveluasenteena myös uusina palvelumuotoina. Maaliskuussa valmistuvasta Senioriliikuntatalosta tulee keidas, jossa mieli ja keho tuntevat hyvää oloa kulttuurin, liikunnan ja yhdessä tekemisen vuorovaikutuksessa.. Erityisen paljon odotamme huippumodernilta vesirentoutusaltaalta, jossa vedenalainen äänentoisto ja valot ovat luomassa tunnelmaa. Ristijärven Pirtti ja Hotelli Saukko tarjoavat majoitus- ja ravitsemuspalveluita hotellista Campingiin. Saukkovaaran Hiihtokeskus on tunnettu loistavista maisemista, idyllisestä tunnelmasta ja perheille suunnatusta palvelusta. Sporttisten rinteiden lisäksi sieltä löytyy myös pehmeälinjaisia vaihtoehtoja niin vasta-alkajille kuin seniorilaskettelijoille ja hiihtäjille. Kalastuksesta, metsästyksestä ja patikoinnista kiinnostuneille matkailijoille ovat tarjolla Laahtasen leirintä ja lomakylän majoitus- ja virkistyspalvelut, jotka tukeutuvat Metsähallituksen retkeilyalueisiin. Laahtaselta Hiisijärven hiekoille johtava ratsastus- ja patikointireitti tarjoaa riemastuttavia elämyksiä. Laahtaskosken taukopaikka, Kentaura Oy:n ratsastusterapiat ja vanha pirtti sekä Hiisijärven ryöstäytymisestä syntyneet valkeat hiekat ja omaleimainen kylä pitävät sisällään erikoislaatuista luontoa, perinnettä ja palvelua. Maaseutukulttuurikeskus Studio Navetta on Kirkonkylän helmi, jossa korkeatasoisen hengellis- ja jazz-painotteisen musiikkitarjonnan rinnalla voi hiljentyä ja nauttia hyvästä kotiruoasta, eläinpihasta ja navetasta sekä matkamuisto- ja käden taidon tuotteiden myymälän palveluista. Tempi Passati on kehittänyt kiinnostavan matkailukohteen Vattuniemeen 1600-luvulta peräisin olevan kruunun pyövelin virkatalon Oikarilan maille. Toimiva maatila, sekä entiset uittoyhdistyksen kämpät ja telakkarakenteet luovat hyvät puitteet tuottaa yhdessä Siniset Vaarat nimisen ohjelmapalveluyrityksen kanssa monenlaisia extreme-elämyksiä sekä keskiaikaiseen tyyliin puettuja näytöksiä, pitoja ja illanistujaisia. Suojeluskunta- ja lottanäyttely Elias Lönnrotin maisemassa Huikeat vaaramaisemat, lukuisat järvet, joet, kosket ja suot näyttäytyvät edustavasti patikointi- ja melontareiteillä. Monet vaaraluonnon erikoisuudet voi saavuttaa myös moottorikelkalla ja muilla ajoneuvoilla. Samalla pääsee tutustumaan maaseutuperinteen rikkauksiin kuten pajoihin, myllyihin ja harmaisiin pihapiireihin. Rikkautemme on historiallinen ja maisemallinen kulttuurimiljöö, jonka tarjoavat parisataavuotiaat kaunis puukirkko ja pappila, jossa Elias Lönnrot kävi usein sukuloimassa. Satavuotias kansakoulu, joka palvelee museona ja korkealaatuisten kainuulaisten käsitöiden myymälänä ja käsityökeskuksena, on osa samaa kokonaisuutta kuin kirkko ja pappila. Pysyväksi nähtävyydeksi avattu korkealaatuinen Suojeluskunta- ja lottanäyttely on uusimpia matkailukohteitamme. Opastettuna se tarjoaa kiinnostavaa nähtävää ja kuultavaa vapaaehtoisesta maanpuolustustoiminnasta 1900-luvun alkupuoliskolta kaiken ikäisille ja erityisesti senioreille, joiden isät ja äidit ovat eläneet sotiamme edeltäneinä aikoina. Samassa pihapiirissä toimivat myös 1950-luvun koululuokka, käsityökeskus ja käsityömyymälä. Korkeatasoiset taide- ja kulttuuritapahtumat Toinen vahvasti senioreihin vetoava matkailukohde on vietettävät Veisuuvestivaalit. Rakastetut virret ja ikivihreät kevyen musiikin kappaleet yhdistyvät kaiken kansan yhteiseksi tapahtumaksi. Kouluaikaiset virret ja koskettavat iskelmät yhteislauluna tai konsertteina herättävät unohtumattoman nostalgisen tunnelman. Edellisten vuosien pääesiintyjiä ovat Tamara Lund ja Johanna Rusanen sekä mm. Piirpauke ja Jaakko Löytty. Tulevan kesän sopimus on viimeistä silausta vaille, mutta sen tiedämme, että sama korkea taso jatkuu. Nuori Teatteri kutsuu jo yhdeksättä kertaa nuoria teatterikurssille ja varttuneita nauttimaan kurssin tuotoksista. Neljä huippuohjaajaa kouluttavat nuoria useilla teatterin tekemisen osa-alueilla. Näyttelijän taitojen ohella nuoret hankkivat kurssilla elämässä tarpeellista esiintymistaitoa. Nuori Teatteri koulutusviikon produktiot ovat ainutkertainen elämys, jonka voi kokea Ristijärvellä. Yksilölliset vierailupaketit Infopalvelusta Lehden sivuilla kerrotaan niistä palveluista, joita ristijärveläiset tuottavat matkailijoille. Suoraan lähestymällä palveluntuottajia on helppo itsekin rakentaa lomaohjelman, mutta helpoiten se tapahtuu Infopalvelun avulla. Kun kerrot ajatuksistasi ja toiveistasi Infopalveluumme, niin palvelusihteerit räätälöivät juuri Sinun ja ryhmäsi kiinnostuksen ja ajankäytön mukaisen retkipaketin. Tervetuloa tutustumaan Ristijärvelle! Reijo Fredriksson kunnanjohtaja RISTIJÄRVEN YHTEISPALVELUPISTE Aholantie Ristijärvi Puh Fax Avoinna ma-pe Palvelut yhteispalvelupisteessä: MATKAILUINFO opastus tiedotus yritysten esitteiden jakelu TIEHALLINNON INFOPISTE asiakaspääte esitejakelu KUNNAN LOMAKE JA NEUVONTAPALVELU kunnan eri hallintokuntien lomakkeet, lomakkeiden täyttöopastus, lomakkeiden palautus KELA lomakkeet ja lomakkeiden palautus; mm. asumistuki, kotihoidon- tuki, opintotuki, palautuskuoret POLIISI lupapalvelut; mm. passihakemukset, henkilökorttihakemukset, huviluvat, aseenkantolupahakemukset, arpajaisluvat, järjestysmies- luvat YLEISÖPÄÄTE internet-yhteydet asiakkaiden käytössä maksuttomasti, tulosteista pieni maksu OSKU NETTIPISTE, NUORISONETTI KOPIOINTIPALVELU, FAX-PALVELU MUITA ASIAKASPALVELUITA mm. yleistiedotus Kunnan julkaisujen myynti Kunnan kokoustilojen varaukset ilmoittautumiset retkille ja tilaisuuksiin venepaikkojen vuokraus... LISÄKSI YHTEISPALVELUN TILOISSA: VAPAA-AIKATOIMISTO NUORISO JA SENIORITILAT 4H-TOMISTO KUNNAN PUHELINVAIHDE KAHVIPISTE 4H-yhdistyksen ylläpitämä TERVETULOA! Jukolan taide- ja hoitoyhteisö Harjulantie 8, HIISIJÄRVI Puh ja / Koskela Hoivaa ja kulttuuria maalaismaisemassa: Lyhyt- ja pitkäaikaista asumispalvelua kehitysvammaisille Taidepainotteisia kuntoutusjaksoja mielenterveyskuntoutujille, kehitysvammaisille, vanhuksille ym. Teatteri- ja runo- ja musiikkiesityksiä Taiteellisia lyhytkursseja ( myös mittatilaustyönä ) Täydennyskoulutusta kasvatus- ja hoiva-alan ammattilaisille Yksilöllisiä hoitoja, mm. kirofonetiikkaa ja puhetaiteellista terapia Talossa myös tilat kokouksille ja juhlille sekä kylän yhteinen Osku-tietokonepiste HIISIJÄRVEN HIEKAT kävelymatkan päässä!

3 3 Matkailupalvelut Leirintäalue Ristijärven Pirtti Viitostie Ristijärvi Puh /Liisa, /Hilkka Sijaitsee Kainuun sydämessä, kukon askeleen päässä Ristijärven keskustasta, kauniin Ii-järven rannalla. Laahtasen Leirintä- ja Lomakylä Sotkamontie Ristijärvi Puh Luontoasitä Laahtanen on parhaimmillaan! 11 kpl 4-6 hengen leirintätason mökkejä Pehtoorin tupa 6-12 hengelle, ympärivuotinen käyttö asuntovaunupaikkoja 30 kpl, telttapaikkoja mahdollisuus vuokrata Ristijärven kunnan omistama 5-airoparin kirkkovene, Kylävene Helemi uusi ensiluokkainen huoltorakennus uimaranta, rantasauna kota opaspalvelut tilauksesta, venevuokraus kyläveneen vuokraus pirttikahvio ruokapalvelut Saukkovaaran Matkailukeskus Saukkovaarantie 11, Ristijärvi Puh Aitoa elämää ympäri vuoden, vaaran huipulla, lähempänä aurinkoa. Hiihtokeskuksen kaikki toiminnot on keskitetty vaaran huipulle, josta löytyy hyvin hoidetut luonnonlumirinteet niin lapsille ja aloittelijoille kuin kokeneemmillekin. Myös alueen upeat ja runsaat hiihtomaastot ovat vertaansa vailla. hotelli 9 huonetta, ravintola, A-oikeudet pizzoja, grilliruokaa, aʼla carte annoksia neljä 6-hengen hirsimökkiä asuntovaunualue huoltorakennuksineen, kota kahvilapalvelut pitopalvelut laskettelukeskus välinevuokraamo maastohiihtoladut tanssi- ja karaokeiltoja Maaseutu-kulttuurikeskus Studio Navetta Veistämöntie 1, Ristijärvi Puh Maaseutukulttuurikeskus on erilainen käyntikohde, jossa vanha ja uusi aika kohtaavat kiehtovalla tavalla. kahvio ruokapalvelut tilauksesta lahjatavaramyymälä eläinpiha musiikkikoulu kuivakukkien valmistus eläinvaellukset alueella metsähallituksen virkistyskalastusalue 4 kpl 6 hengen pyöröhirsimökkejä, astiat ja vuodevaatteet minikeittiö (jääkaappi-pakastin, sähkölevyt) suihku ja wc 6 kpl 2-4 hengen mökkejä sähkö, keittolevy, jääkaappi asuntovaunu- ja telttapaikkoja kahvio, mm.lupien myynti savusauna veneen vuokraus Laahtasen ulkoilu/ratsastusreitti pisto Kainuun moottorikelkkareitille Tempi Passati Oy Vattuniementie Ristijärvi P , järjestämme erilaisia kokous- ja muita tilaisuuksia oheisohjelmalla tai ilman, esim. Pyövelin Safari ja Iltapäivä junttina -kisailut ohjelmalato tansseja, teatteri- ja muita esityksiä varten kuljetuspalvelut 1+8 hengen taksibussilla myös kalastusmatkat T:mi Pyövelin Kirves järjestää keskiaikaan pohjautuvia elämyksiä erilaiset extreme seikkailut erä- ja kalastusmatkat VUOKRATAAN Kulttuurihistoriallinen, kaksi huoneistoa käsittävä, vapaa-ajan asunto KÄRKELÄ (123 m 2 ) kauniin Ristijärven rannalla, taajaman tuntumassa. kaksi erillistä sisäänkäyntiä, erilliset WC:t ja suihkutilat molemmissa huoneistoissa. kaikki mukavuudet iso terassi erillinen rantasauna grillikatos sulkapallokenttä veneet. -Sopii myös kahdelle perheelle- Tiedustelut: P Nähtävyydet alueella Laahtaskoski ja Hiisijoki Lapinniemen rantapuisto (tervahaudat, lapinhaudat, pyyntikuopat) sodanaikaiset juoksuhaudat

4 4 Ristijärven suojeluskuntaja lottanäyttely Rauhan ja vapauden puolesta on aina jouduttu taistelemaan. Suojeluskunnat syntyivät aikoinaan organisoimaan vapaaehtoista maanpuolustustyötä. Tällä saralla Ristijärvellä on kunniakas menneisyys. Ristijärven suojeluskunta perustettiin joulukuussa 1917 ja Lotta Svärd paikallisosasto keväällä Ristijärveläisten miesten ja naisten ihanteena oli vapaa isänmaa, jota he olivat valmiit puolustamaan. Pienen pitäjän suojeluskuntalaiset ja lotat kuuluivat maan aktiivisimpiin. Suojeluskunta- ja lottatyössä kouliinnuttiin kriisiaikojen varalle. Viime sotien aikana nämä taidot joutuivat tulikasteeseen. Ilman suojeluskuntaja lottatyössä saatua kokemusta ja koulutusta maamme ei olisi selvinnyt viime sodista niin hyvin kuin selvisi. Ristijärven suojeluskunta- ja lottanäyttely on avattu Ristijärven vanhimmassa koulurakennuksessa, joka tunnetaan Katvelan nimellä. Paikallista historiaa henkivä rakennus on peräisin vuodelta Saneeraus valmistui Samassa rakennuksessa sijaitsee myös 1950-luvun museoluokka. Pihapiirissä sijaitsee myös Uutela, jonka edestä Ristijärven suojeluskuntalaiset lähtivät talvisotaan ja joka sota-aikana toimi sotasairaalana. Tunne juuresi tunne itsesi! Ristijärven suojeluskunta- ja lottatyöstä kertova pysyvä näyttely tuo esiin maamme itsenäistymisen ajan, suojeluskunta ja lottatyön sekä sotilaspoika- ja pikkulottatyön paikallisesta näkökulmasta. Esillä on runsaasti aihepiireihin liittyvää alkuperäistä esineistöä, valokuvia ja asiakirjoja. Näyttely kertoo ristijärveläisten erityisen voimakkaasta isänmaallisuudesta ja velvollisuudentunnosta. Se on kunnianosoitus menneille polville ja muistuttaa meitä nykyihmisiä siitä, etteivät rauha ja vapaus ole olleet itsestäänselvyys. Ne ovat vaatineet paljon ponnisteluja ja myös kalliita uhreja, joita ei ole syytä unohtaa. Ristijärvellä urheilu sai erityisen sijan suojeluskuntatyössä. Näyttelyssä on esillä lukuisia kiertopalkintoja ja henkilökohtaisia palkintoja kunniakirjoineen sekä muuta urheiluun liittyvää esineistöä luvun museoluokka Katvela Viisikymmenluku silloin elettiin Suomessa monella tavalla myönteistä aikaa. Sodasta oli selvitty ja kiihkeä jälleenrakentamisen kausi oli meneillään. Suomalaisten itsetuntoa nostivat Helsingin olympialaiset, Armi Kuusela ja viimeisten sotakorvausten maksaminen. Lapset kuuntelivat radiosta Markus-sedän lastentuntia ja tutustuivat uutuuteen nimeltä purukumi. Tuo vuosikymmen oli koko Suomessa maaseudun kukoistuksen aikaa, niin myuös Ristijärvellä ja muualla Kainuussa. Maatalous oli voimissaan, lapsia syntyi paljon ja uusia kyläkouluja rakennettiin. Kylissä sykki elämä. Koululaisia riitti. Kylät olivat kiinteitä yhteisöjä ja kylän keskellä oli koulu. Se oli kylän sydän, joka sykki ympäristöönsä. Koulu oli paikka, johon kokoonnuttiin yhteisiin juhliin ja jossa käytiin äänestämässä ja neuvolassa. Kouluilla pidettiin kerhoja ja urheilukentät olivat kaikenikäisten käytössä. Useat kyläkoulujen opettajista osallistuivat kylän elämään monin tavoin ja olivat Koulu keskellä kylää keskeisiä henkilöitä kylässään. Ristijärven ensimmäinen koulu aloitti toimintansa 1896 juuri valmistuneessa koulutalossa. Nyt rakennuksessa on avattu 1950-luvun koulunkäynnistä kertova museoluokka. Viisikymmenluvun koululuokka muistuttaa mieliin ajan, jolloin ns. suuret ikäluokat aloittivat koulunkäyntinsä. Vanha käsityöluokka on sisustettu 1950-luvulle tyypillisellä kouluvälineistöllä. Museoluokassa kerrotaan tekstien ja kuvien avulla myös pitäjän koko koululaitoksen historiasta. Ristijärven suojeluskunta- ja lottanäyttely, 1950-luvun museoluokka Kirkkotie 5, Ristijärvi. Puh Pääsymaksu 3, lapset 1 Avoinna: Ma suljettu Ti-pe klo La klo Su klo Kainuulaisten käsitöiden myymälä Tervetuloa!

5 5 Ristijärven Nuori Teatteri Ristijärven Nuori Teatteri on toiminut vuodesta Nuoren Teatteri kokoaa kesäisin yli 12-vuotiaita nuoria Ristijärvelle ammattitaitoiseen opetukseen eri puolelta Suomea. Nuori Teatteri Ristijärvellä Vuosien varrella opettajina ovat toimineet näyttelijä-teatteritaiteen maisteri Henna Hakkarainen, näyttelijä-teatteritaiteen maisteri Anne Heikkilä, näyttelijä-teatterikasvattaja Kaija Kiiski, näyttelijä Esa Pakarinen jr., koreografi-tanssitaiteen maisteri Kirsi Saastamoinen, näyttelijä Timo Reinikka, näyttelijä Markku Toikka ja näyttelijä-teatteritaiteen maisteri Heikki Törmi sekä lavastaja-taiteen maisteri Markku Hernetkoski ja valosuunnittelija Mikko Lappalainen. Nuoren Teatterin taiteellisena johtajana on toiminut muusikko-kapellimestari Esa Ronimus ja vuodesta 2004 lähtien Heikki Törmi Kajaanin Kaupunginteatterista. Koulutustapahtuman osallistujat ovat ympäri Suomea. Tyypillistä tapahtumalle on ollut eri puolilta Suomea tulevien nuorten kohtaaminen ja murteiden sekoittuminen, mitä myös yhteismajoitus koululuokissa on lisännyt. Vuosien aikana nuoria on saapunut Ristijärvelle niin Helsingistä, Tampereelta ja Kuopiosta kuin Rovaniemeltä ja Sodankylästäkin. Suuri osa oppilaista on kuitenkin Oulun läänin alueelta painottuen Kainuuseen. Osanottajien keski-ikä on yleensä ollut noin 16 vuotta. Viikon aikana opiskelijat kirjoittavat / dramatisoivat näytelmät yhdessä ohjaajansa kanssa. Koulutustapahtuma huipentuu produktioiden esittämiseen yleisölle. Vahvasti näyttelemiseen ja teatteriin painottuvasta toiminnasta huolimatta Nuoren Teatterin tarkoituksena ei ole tuottaa näyttelijöitä (sitä varten on omat oppilaitoksensa). Nuoren Teatterin tarkoitus on antaa nuorille mahdollisuus kehittyä sosiaalisissa taidoissa ja itsensä ilmaisussa - eli antaa eväitä elämää varten teatteri- ja kulttuurikasvatuksen kautta. Nuoren Teatterin koulutustapahtuma kesällä 2005 Nuoren Teatterin IX koulutustapahtuma yli 13-vuotiaille nuorille järjestetään Koulutustapahtuman aineopetuksessa tulemme painottumaan edellisten vuosien tapaan näyttelemisen ja ilmaisutaidon perusteisiin. Puhetekniikka, fyysinen ilmaisu, tunteiden ilmaisu ja läsnäolo tulevat olemaan opetuksen kulmakiviä. Opettajien aineopetusvastuut vielä tarkentamatta. Produktioiden aiheena vuonna 2005 on LÄHEISYYS. Aiheen käsittely ja lähestymistapa on ryhmillä vapaa. Ohjaajiksi vuonna 2005 ovat lupautuneet teatteriohjaajat Atro Kahiluoto ja Aune Kallinen, koreografi Kirsi Saastamoinen sekä näyttelijät Timo Reinikka, Markku Toikka ja Heikki Törmi. Valosuunnittelijoina toimivat Olli Seppänen Kajaanin Kaupunginteatterista ja Mikko Lappalainen Kuopion Kaupunginteatterista. Nykytanssin harrastus ja ammattimainenkin toiminta on hurjaa vauhtia kasvussa niin Kainuussa kuin muuallakin Suomessa. Kesäkurssilla 2005 yksi produktioryhmä (K. Saastamoinen) tulee painottumaan tanssiteatteriin. Kesäkurssilla ovat lupautuneet esiintymään Taisto Reimaluoto ja Routacompany. Taisto Reimaluoto esittää monologin XXX. Teos pohjautuu Paavo Rintalan romaaniin Jumala on kauneus, dramatisointi Reimaluoto ja Kristian Smeds. Routa-ryhmä on kainuulaisten ammattitanssijoiden perustama tanssiteatteri. Heidän esityksensä on ensi keväänä valmistuvasta ensi-illasta. Esityksen jälkeen järjestetään keskustelutilaisuus esiintyjien ja koulutustapahtuman oppilaiden kanssa. Nuoren Teatterin uudet nettisivut on nähtävissä tammi-helmikuun vaihteesta lähtien osoitteessa www. nuoriteatteri.fi. Galleria Navetan kesä 2005 Tarjoaa kävijöille ajan ilmiöitä, Eineliisa Heikkisen öljyvärimaalauksia, aiheina mm.: - ahneus-massamedia-houkutus-tungos-päästöt-euroviisut-brysselin kaalit-korruptio-saastuminen-öljykatastrofi PERUSNÄYTTELY KIELIKUVIA ON EDELLEEN ESILLÄ, SAMOIN INSTALLAATIOT KUJASSA. -kasvimaa laitetaan ja pihapiirin ruoho leikataan, niin että tervetuloa - Galleria on avoinna joka päivä vapusta lokakuun loppuun Ajo-ohje: Laahtasen Lomakylästä 300 m Sotkamoon, sitten vasemmalle Tuomaanvaarantietä 3 km ja oikealle Nurkkalantielle 1 km.

6 6 Veisuuvestivaalit Ristijärvellä Virret ovat kautta aikojen olleet kansainvälisesti ihmisiä yhdistävä asia. Ristijärvellä on vanhastaan vahva veisuuperinne, joka on säilynyt elävänä voimakkaan herätysliikkeen ajoista tähän päivään saakka. Niinpä Ristijärven kunta ja Ristijärven seurakunta kypsyteltyään hanketta ennakkoluulottomasti jo useiden vuosien ajan, ideoivat ja toteuttivat yhdessä Veisuuvestivaali tapahtuman ensi kerran kesällä Tapahtuma kokosi runsaasti ihmisiä veisaamaan sekä tutustumaan ja osallistumaan virsi- ja veisuututkimukseen sekä eri kansojen ja uskontojen veisuukulttuuriin. Esiintyjinä tuolloin oli mm. Tamara Lund, Hilja Tyni, Hannu Syrjälahti. Vuonna 2004 Veisuuvestivaali jatkoi edellisenä vuonna kokeillulla omaperäisellä linjallaan. Ohjelmisto oli jälleen monipuolinen kooste niin virsistä, hengellisestä- ja ikivihreästä iskelmämusiikista. Festivaalin taiteellisena johtajana toimi myös silloin Sakari Kukko. Eksoottinen Lauluja Euroopasta osuus iltaohjelmassa koostui Johanna Rusasen, Piirpauke yhtyeen ja Cinta Hermon kevyemmästä ja iskelmällisemmästä musiikista. Kansainvälistä osuutta vahvensi espanjalaissyntyisen Cinta Hermon lisäksi venäläinen Ortodoksikuoro Rospev. Cinta Hermo esitti hengellistäkin musiikkia myös yhdessä Jaakko Löytyn kanssa. Jaakko Löytty esitti lisäksi gospel-musiikkia. Hengellisen musiikin osuutta vahvensi vielä Johanna Rusasen, miehensä ja Pertti Rusasen poikansa Ville Rusasen yhteiskonsertti. Eero Väätäinen esiintyi Rusasten kanssa samassa konsertissa. Siioninvirsistä luennoi pastori Tuomo Ruuttunen ja karjalaisista itkuvirsistä esitelmöi asiantuntijana Olga Gorshkova. Kainuulaiseen virsiperinteeseen juurtuneista Lönnrotin virsistä luennoi professori Reijo Pajamo. Veisuuvestivaali 2005 Kesällä järjestettävän Veisuuvestivaalin ohjelma koostuu kuten aiempinakin vuosina Konserttiyleisöä Pirtillä. Piirpauke, Johanna Rusanen ja Cinta Hermo Pirtin konsertin jälkitunnelmissa. luennoista, hengellisestä musiikista ja yhteisveisuutilaisuuksista. Ja tietysti myös musiikillisen tasapuolisuuden nimissä vastaavista tilaisuuksista ryyditettynä kevyemmällä ikivihreällä musiikilla. Suurin muutos esiintymistiloihin on Ristijärvelle valmistuva uusi senioriliikuntatalo, joka antaa hyvät puitteet myös festivaalin konserttien pitämiseen myös sadesäällä. Myös entinen ulkolava on käytössä. Alustavasti esiintyjiksi on neuvoteltu oopperalaulaja Raita Karpo yhtyeineen esittämään muun muassa hengellistä musiikkia. Jukka Kuoppamäki on varmasti yhdistävä tekijä hengellisemmän musiikin ja iskelmien välillä, koska on ammatiltaan pastori, mutta kuitenkin tullut tunnetuksi myös iskelmälaulujen tekijänä ja tulkitsijana. Esiintyjäksi on kaavailtu myös Risto Vähäsarjaa ryhmineen. Sakari Kukko Virret kvartetti toimii monipuolisesti esiintyjänä ja säestäjänä. Eksotiikkaa tapahtumaan tuo kansainvälisesti tunnettu saamelainen laulaja Vimme Saari, joka esiintyy äidinkielellään. Ohjelmaan varataan myös mahdollisuus paikallisille esiintyjille. Heikki Laitinen on tulossa luennoitsijaksi. Toinen luennoitsija Maarit Niiniluoto luennoi ikivihreästä iskelmäperinteestä. Uutena muotona festivaaliin tuo näyttämötaiteiden puolelta esitys, joka yhdistää mystiikan ja musiikin performanssina. Esiintyjäksi performanssiin on tulossa taiteilija Reijo Kela yhdessä Heikki Laitisen ja Kimmo Pohjosen kanssa. Yhteisveisuutilaisuudet koostuvat jälleen uusista ja vanhoista virsistä sekä ikivihreistä iskelmistä. Festivaalin taiteellisena johtajana toimii muusikko-säveltäjä Sakari Kukko. Hiisijärven ryöstäytyminen Vuonna 1740 annettiin Ruotsi-Suomessa asetus maatalouden edellytysten parantamiseksi. Elettiin niin sanottua Hyödyn aikakautta, jolle oli ominaista taloudellisen edun tavoittelu ennen muuta luontoa hyödyntämällä. Soiden ja muiden hyödyttömiksi katsottujen maiden raivaukseen osallistuneille taattiin viljely- ja omistusoikeus kyseisiin maihin sekä myös verovapaus. Hiisijärven ryöstäytyminen tapahtui vuonna Tarinan mukaan kauniina helluntaipäivänä veljekset Paavali ja Pentti Härkönen olivat kaivamassa laskuojaa, jolloin vesimassat ryöstäytyivät äkisti ja tuhotulva sai alkunsa. Todellisuudessa vedenlaskua oli tehty jo vuodesta Tarkoituksena oli laskea vedenpintaa hallitusti ja vain sen verran, että myös kosteina kesinä rantaniittyjen sadonkorjuu oli mahdollista. Tämä onnistuikin hyvin aina tuohon onnettomaan helluntaita edeltävään viikkoon asti. Tuolloin ainakin Paavali Härkönen oli nähty leventämässä laskuojaa Hiisijärven päässä. Tuo kaivuutyö olisi aikalaisten mukaan saanut jäädä tekemättä! Hiisijärven purkaus kesti kaksi vuorokautta. Purkaus oli täysin odottamaton ja hyvin nopea tapahtuma, joka onneksi aiheutti vain aineellisia, tosin mittavia, vahinkoja. On tutkittu, että Hiisijärvestä lähes 40 km:n päässä olevan Oulujärven pinta olisi noussut hetkellisesti 30 cm purkautumisen johdosta. Varsinainen Hiisijärvi kutistui kymmenenteen osaan alkuperäisestä koostaan. Entistä järvenpohjaa paljastui 9800 ha, josta olisi voitu lohkoa jopa 65 uutta 150 ha:n tilaa. Hiisijärven ryöstäytymisen aiheuttamat tuhot olivat niin mittavat, ettei käräjiltäkään vältytty. Syyllisiksi todetuille Härkösen veljeksille sekä heidän isälleen luettiin aikanaan myös korvaussyytteet. Raskauttavana asianhaarana todettiin lisäksi rikoksen tapahtuneen pyhäpäivänä. Käräjillä pohdittiin, oliko kyseessä mahdollisesti sapattirikos, josta rangaistuskin olisi ollut annettua ankarampi. Koska ojankaivuun todettiin kuitenkin tapahtuneen vasta helluntaipyhän iltana, välttivät sen tekijät häpeällisen jalkapuun, johon muutoin olisivat tekosistaan joutuneet. Hiisijärven vedenpurkaus oli suuri järkytys aikansa hiisijärveläisille. Ajan oloon tapahtumasta kehittyi jopa myyttisiltä vaikuttavia kertomuksia, joita käytetään hyödyksi vielä tänäkin päivänä. Noita tarinoita ja kertomuksia kerrotaan nimittäin matkailijoille, joita kylään houkuttavat ryöstäytymisen tuloksena muodostuneet puhtaanvalkoiset Hiisijärven hiekat, Kainuun Rivieraksi mainitut. Hiekoista ovat toki kiinnostuneita myös tutkijat, joiden työn tuloksena on syntynyt tämänkin kirjoituksen pohjana oleva raportti. Tervetuloa nauttimaan luonnosta Hiisijärvelle! Lähde: Virpi Kekkonen, Leo Koutaniemi, Marjo Märsylä: Hiisijärven ryöstäytyminen ja sen tarjoamat matkailulliset mahdollisuudet. Oulun yliopisto. Maantieteen laitos

7 7 SENIORPOLIS vahvaa osaamista ikääntyvien eduksi Ristijärvellä kehitetään toimintoja ikääntyvien vireyden ja elinvoiman ylläpitämiseksi. Valtakunnallista Seniorpolis -osaamiskeskittymää johdetaan Ristijärveltä. Yhteistyössä yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten sekä yritysten kanssa kehittyvä seniorialan osaaminen on perustana laajaalaiselle teknologia- ja tuotekehitykselle sekä liiketoiminnalle Kainuussa ja Pohjois-Suomessa. Seniorpolis on seniorien elämäntavan kehittäjä. Seniorpolis koordinoi ja edistää kymmenien hankkeiden toteutusta. Ristijärvi vastaa Seniorpoliksen, yhden Kainuun neljästä poliksen toiminnasta ja kehittämistä. Seniorpolikselle yhteistyö maakunnan polisryppään kanssa on tärkeää oman toiminnan edistämisessä. Ristijärvi on senioriasumisen edelläkävijä Suomessa. Ristijärvellä sijaitseva seniorikylä on ikäihmisten elämäntavan kehittämiseen liittyvä kokeiluympäristö, jossa pyritään yhdistämään seniorien odotukset yhdeksi toimivaksi ja viihtyisäksi kokonaisuudeksi. Seniorikylässä kehitetään mukavaan asumiseen ja hyvään hoivaan, lepoon ja virkistykseen, virikkeisiin ja opetukseen liittyviä toimintoja ja palveluja ikäihmisten ehdoilla. Vapaus ja yksityisyys toteutuvat huikeissa järvi- ja vaaramaisemissa vain puolen tunnin matkan päässä Kajaanista. Ikäihmisille suunniteltu toiminta- ja palveluympäristö hyvän olon palveluineen tarjoaa monenlaisia työmahdollisuuksia ja turvallisen asuinpaikan myös nuoremmille. Kuntaan rakennetaan erityisesti senioreille tarkoitettuja rivitaloja ja entisöidään asuntoja senioreiden tarpeita mukaisiksi. Ristijärvelle on pystytetty 20 -paikkainen nykyaikainen ryhmäkoti, josta saa monipuolisia hoivapalveluja. Hoivakodilta muutamien kymmenien metrien päässä sijaitsee senioreiden tarpeisiin suunniteltu liikunta- ja monitoimitalo kuntosaleineen ja virkistysaltaineen. Taloon tulee audiovisuaalinen välineistö, studio taiteen ja kulttuurin, juhlien ja kokousten tarpeisiin. Seniorpolis viljelee elinikäisen oppimisen periaatteita. Ristijärvelle perustetaan valtakunnallinen, ikäihmisille taide- ja kulttuuriopetusta tarjoava Senioriakatemia ja rakennetaan senioreille oma toimintakeskus. Senioreiden turvallisuuteen ja sosiaalinen hyvinvointiin kiinnitetään huomiota. Ympäristön kulkuväylät, reitit, arjen toimet kuten kuljetukset ja ruokahuolto hoidetaan senioreiden tarpeiden mukaisesti. Seniorpoliksen uskotaan tuovan lisää asukkaita, toimintoja ja turistivirtoja myös Ristijärvelle. Seniorpoliksessa edetään kokeilujen kautta hyviä käytäntöjä kehittämällä. Seniorpolis edistää monenlaista tutkimus- ja kehittämistoimintaa, ja sillä on yhteyksiä yliopistoihin, korkeakouluihin ja tutkimuslaitoksiin eri puolille maata. Seniorpolis on mukana mm. geronteknologiaa ja tulevaisuuden senioriasumista koskevassa tutkimuksessa, senioreille ja vammaisille kohdistettujen tilaratkaisujen, kalusteiden, apuvälineiden, tuotteiden sekä tekstiilien ja vaatteiden tuotekehityksessä. Liikunta-, kuntoutus- ja terapiapalveluja tutkitaan ja kehitetään mm. seniorien terveyden, toimintakyvyn ja vireyden parantamiseksi suunnatussa ennalta ehkäisevässä toiminnassa. Seniorien viihtymistä ja virkistystä edistetään myös erilaisilla kulttuurija matkailupalveluilla ja tapahtumilla. Ristijärvellä vuosittain pidettävät Veisuuvestivaalit tavoittavat myös seniorit. Seniorpolis tavoittelee aktiivisia, maksukykyisiä ja virkeitä senioreita. Seniorpoliksessa kehitetään uusia malleja ikäihmisin liittyvän yritys- ja liiketoiminnan edistämiseksi. Tämä edellyttää valtakunnallisesti näkyvää toimintaa ja yhteistyötä moneen suuntaan. Hankkeiden ja palveluiden perustalta luodaan seniorien tuotemerkki, jonka ympärille muodostetaan valtakunnallisesti merkittävä tuote- ja palvelukokonaisuus. Seniorpoliksen toimistosta saa tietoja ja opastusta Seniorikylään ja Seniorpolikseen liittyvissä asioissa. Toimiston osoite on: Verkkotie 10 A Ristijärvi Hoitokoti Willa Wanha Täysin uudistetuissa tiloissamme huokuu sopivasti 50-luvun tunnelma nykyaikaisen tekniikan kanssa sopusoinnussa. 23-paikkainen ryhmäkoti palvelee asukastaan ammattitaitoisen henkilökunnan voimin. Palvelut senioreille Willa Wanhassa ovat monipuolisia ja erilaisten asukkaiden mukaan suunniteltuja. Ryhmäkodin toiminnasta vastaavat yrittäjät, Kaisa Tolonen ja Tarja Tolonen, joilla on yrittäjäkokemusta vastaavanlaisesta toiminnasta Paltamossa vuodesta 1999 alkaen. Toiminta Paltamossa jatkuu edelleen. Erityisesti vanhustyöstä kiinnostunut henkilökunta huolehtii siitä, että Willa Wanha on viihtyisä koti sinne saapuvalle. Willa Wanha sijaitsee luonnonkauniin Ristijärven kunnan keskustassa peruspalveluiden äärellä. Kävelymatkan päässä ovat mm kauppa, posti, pankki ja kirkko sekä erityisesti senioreille suunniteltu liikunta- ja kuntosali sekä kuntoallas. Willa Wanha Willa Wanhalle on kunnia-asia tarjota yksilöllistä hoito- ja hoivapalvelua sekä virike ja kuntoutustoimintaa kodinomaisessa ympäristössä. Hoitokoti tarjoaa ympärivuorokautisen asumismahdollisuuden vanhuksille ja vammaisille sekä heidän mahdollisille omaishoitajilleen tai puolisoilleen. Willa Wanhassa tarjotaan ympärivuorokautisten asumispalveluiden ja tukipalveluiden (ruoka, siivous, pyykkihuolto) sekä yksilöllisten hoiva- ja hoitopalveluiden lisäksi erilaisia terapiapalveluita (esim. puutarhaterapia, musiikki- ja tanssiterapia, liikuntaterapia, muisteluterapia, värija taideterapia). Asukkaillamme on monipuoliset harrastus- ja viriketoimintamahdollisuudet (mm. opiskelumahdollisuus senioriyliopistossa ja kansalaisopistossa, senioriextremeharrastukset, luonto, kalastus, metsästys, matkailu, cd-rom-elämänkerta, pelimahdollisuudet). Willa Wanha tarjoaa tiloja myös ulkopuoleisille kokous-, koulutussekä kerhotoimintaan. Koulutie 7, Ristijärvi, p , Kaisa Tolonen p Tarja Tolonen p Seniorpoliksen yhdyshenkilöt: Hannu Tervonen projektipäällikkö, hankekoordinaatio ja toiminnan edistäminen, puh Renne Karppinen kehityspäällikkö, seniorikylä, puh Harri Helenius projektipäällikkö, senioriasuminen, puh Hannu Liljeblad Seniopolis Oy, hallituksen puheenjohtaja, senioriliiketoiminta, puh Reijo Fredriksson kunnanjohtaja, Ristijärvi, puh

8 8 Matkailijan pysähdyspaikka Ajelitpa 5-tietä pohjoiseen tai etelään, sopiva pysähdys- ja tankkauspaikka löytyy Ristijärven kohdalla. Kun S-market vuosi sitten muutti uusiin tiloihin 5-tien varteen, samaan pihapiiriin asettuivat myös ABC-tankkauspiste, kahvila sekä autojen huolto- ja korjauspaikka. Tämä on helppo ja käytännöllinen pysähdyspaikka matkailijoille. Yhdellä stopilla hoituu niin auton kuin matkustajienkin tankkaus, ruokavarastojen täydennys ja tarvittaessa vielä autonkin korjaus, kertoo Ristijärven S-marketpäällikkö Matti Haimakainen. Uuden S-marketin tilat ovat väljät ja uudenaikaiset, myös valikoima on entistä laajempi ja monipuolisempi. Eniten lomailijat ostavat meiltä kylmiä juotavia ja tuoretavaraa, kuten hedelmiä ja salaatteja. Onhan se tietysti mukavaa, ettei niitä tarvitse pitkiä matkoja lämpimässä autossa kuljettaa, toteaa Haimakainen. Jos matkan varrella tulee auton kanssa ongelmia, Auto- ja Konehuoltopisteestä löytyy apu moneen tilanteeseen: tuulilasin- pyyhkimien korjaus, akun lataus tai jopa öljynvaihto hoituu kauppareissun aikana. Pihapiirissä on myös viihtyisä kahvila, Café 5-Stop, jossa on perinteisten kahvilapalveluiden lisäksi myös Veikkauspiste sekä matkahuoltopalvelut. Erityisesti mökkiläisiä ilahduttaa se, että kahvilasta saa myös kaasupulloja vaikkapa pihagrilliä varten. Suosituin ostos taitaa kuitenkin olla pannarikahvit, Pirkon itse paistama pannari kun on oikea matkailuvaltti, nauraa Matti. Café 5-stop kahvio aivan 5-tien tuntumassa samalla veikkausasiat ajantasalle matkahuolto kaasupullot ja kalastusluvat Puh Tervetuloa!

9 9 RISTIJÄRVEN PIRTTI Matkailukeidas Iijärven rannalla Haluaisitko kenties astella Elias Lönnrotin jalanjäljissä tai kiinnostaisiko sinua tietää, millaista oli piirikunnan pyövelin elämä ja viranhoito 1600 luvulla? Ellet halua hypätä ihan näin kauas, niin voit tulla katsomaan, miten mukavaa oli elämä neljäkymmentä vuotta sitten..! ja suihkut (myös liikuntarajoitteisille), kaksi saunaa ja keittiö. Nämä tilat ovat käytössä ympäri vuoden. Lounasta tarjoamme kesäaikaan arkipäivisin klo , mutta muulloinkaan meiltä ei tarvitse kääntyä nälkäisenä pois, vaan ruokapalvelut toimivat tilauksesta kaikkina aikoina niin ryhmille kuin yksittäisille matkailijoillekin. Ristijärven Pirtti ympäristöineen sopii erityisesti kaikenlaisten perhe- ym. juhlien pitopaikaksi. Mikäli haluat viettää esimerkiksi vanhanajan joulujuhlaa, niin hirsiseinäinen pirttimme sopii siihen mitä parhaiten. Erilaiset ohjelmapalvelut toimivat myös kauttamme. Mikäli haluat sukeltaa kokous- tai virkistysmatkallasi keskiaikaan, niin viemme sinut Pyövelin safarille, koska lähistöllä on asustellut 1600-luvulla Kajaanin linnan pyöveli. Tai jos haluat olla Iltapäivän junttina ja kokeilla, millaista olisi lypsää lehmää tai osallistua maitokärry ralliin, niin sekin onnistuu. Ajan henkeen kuuluvat ruokailut sisältyvät myöskin näihin ohjelmapalveluihin. Kesällä voit myös lähteä soutelemaan tai kalastelemaan läheisille järville, joko pienellä soutuveneellä tai kymmenen hengen kirkkoveneellä. Halutessasi saat myös oppaan moottoriveneen kanssa mukaasi. Talvella voit harrastaa pilkkimistä tai vaikka verkoilla kalastusta. Järvet ovat erittäin kalaisia, niistä saa niin haukea kuin kuhaakin, pienemmistä kaloista puhumattakaan. Mikäli et viihdy järvellä, etkä halua seikkailemaan, voit viettää aikaasi vaikka makailemalla rannalla nurmikolla tai menemällä marja- tai sienimetsään. Päivän päätteeksi voit sitten mennä virkistäytymään rantasaunan makoisiin löylyihin ja pulahtaa välillä rantaan uimaan (talvella avantoon). Sen jälkeen voit vielä istua kodassa seurustelemassa ystäviesi kanssa ja paistamassa makkaraa tai muita herkkuja. Kehittelemme erityisesti seniorikansalaisille suunnattuja tuotepaketteja Ristijärvellä olevan Ihannekylä seniorikansalaisille hankkeeseen liittyen. Ohjelma räätälöidään ryhmän toiveiden ja kunnon mukaan. Lisäksi erilaiset muistelo-terapia matkat yhdistettynä luontoon ja käsillä tekemiseen kuuluvat tulevaisuuden ohjelmistoon. Nämä soveltuvat myös osittain dementoituneille ja heidän omaishoitajilleen. Pirtin emännät Liisa ja Hilkka toivottavat sinut sydämellisesti tervetulleeksi tutustumaan Ristijärveen, nauttimaan luonnon rauhasta ja hyvästä ruuasta. Ristijärven Pirtin Leirintäalue Pirtakat Oy Ristijärven Pirtin leirintäalueella ja ohjelmapalveluyritys Pyövelin kirves tarjoavat sinulle mahdollisuuden tavallisen leirintäaluelomailun ohessa myös aikamatkailuun. Ristijärven Pirtin leirintäalue tarjoaa mökkimajoitusta 40 hengelle 2, 4, 6 ja 10 hengen mökeissä, vaunupaikkoja on 30 kpl ja lisäksi voi yöpyä myös teltassa. Pidämme paikan avoinna päivittäin välisenä aikana. Talviaikaan olemme auki tilauksesta. Otamme silloinkin vastaan kaikki matkailuvaunulla matkaavat. Voit vuokrata asuntovaunupaikan myös kesä- tai talvikaudeksi. Mökeistä meillä on toistaiseksi talviaikaan käytössämme vain omakotitalo Pehtoorin tupa, johon mahtuu yöpymään henkilöä. Meillä on uusi ajanmukainen huoltorakennus, josta löytyy siistit vessat Viitostie 48, Ristijärvi, p Liisa Tähkäpää Hilkka Heikkinen * vaunupaikkoja 30 kpl * vuodepaikkoja 40 kpl 2,4,6 ja 10 hengen mökeissä * pirttikahvio * lounas kesällä arkipäivisin, muulloin ruokaa tilauksesta * rantasauna, kota * uusi huoltorakennus, jossa 2 saunaa * veneitä vuokrataan * palvelut myös liikuntarajoitteisille Pistäydy Pirtille! K-MONIMARKET Leinonen Kauppamme on persoonallinen tavaratalo Ristijärven ydinkeskustassa. Meillä on töissä työntekijää. Asiakas on kaiken toimintamme lähtökohta. Ruoka- ja päivittäistavaroissa meillä on laaja valikoima. Ruokaosastomme lisäpalveluna on asiakkaan toivomusten mukainen paloittelu- ja siivutuspalvelu. Otamme huomioon asiakkaiden toivomukset ja erityisruokavaliot. Rautaosastolta löytyvät tarvikkeet rakentamiseen ja remontointiin: perustus, eristys, kattaminen, sisustuslevyt, maalit, LVI, putket, hanat, kodinkoneet ja työkalut. K-puu: kyllästetty, höylätty ja sahattu lauta, listat ja paneelit, ovet ja ikkunat. Myymme myös vapaa-ajan käyttöön ja harrastustoimintaan liittyviä tuotteita: polkupyörät, kalastustarvikkeet ja potkurit. Maatalousosastolta: rehut, lannoitteet, mullat, turpeet, puutarhakoneet ja sieme- V.Leinosen sekatavarakauppa aloitti toimintansa v.1938 ja toimi Ristijärven kirkonkylän Tasangon talossa. net. Kolmen auton kuljetuskalustomme on merkittävä lisäpalvelu asiakkaillemme. Raskaatkin tavarat viedään asiakkaan toivomaan paikkaan. Elintarvikkeiden kuljetukset tuovat tuoreet tavarat asiakkaan kotipöydälle, koko pitäjän alueella. Huomioimme erityisesti: vanhukset, vammaiset, syrjäkylien taloudet, kesämökkiläiset, laitokset ja yritykset. Asiamiespostin palvelut myymälämme yhteydessä aloitettiin vuonna Hyvän, keskeisen sijaintimme ja riittävän pitkien palveluaikojen vuoksi, tämä palvelu on koettu erittäin hyvin toimivaksi. Olemme aktiivisesti mukana Ristijärven kyläyhdistyksen ja yrittäjien toiminnassa, sekä kunnan erilaisissa kehittämisprojekteissa. Haluamme kehittää tuotevalikoimaamme ja palveluamme sopivaksi kaikille Ristijärvellä asuville. Henkilökohtaiseen myyntityöhön panostamalla uskomme onnistuvamme tässä työssä. Koulutamme henkilökuntaamme opastamaan ja palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin.

10 10 Nähtävyydet/käyntikohteet A) KARPPALAN MYLLY JA PAJA Kainuulaisessa museomaisemassa, Karppalassa toiminnassa oleva vanha vesimylly sekä sepän paja entisaikaisine kapistuksineen ovat mielenkiintoisia retkikohteita. B) MÖYKKYSENJOEN KIVIHOLVISILTA Sillan, joka on rakennettu v perusmuuri on ladottu kivistä ja tiivistetty karhunsammaleella P N M C) RISTIJÄRVEN KIRKKO Arkkitehti G.af Sillenin suunnittelema kaunis ristikirkko, joka on rakennettu vuonna Tiekirkko. Q R O D) LEIRINTÄALUE RISTIJÄRVEN PIRTTI E) SAUKKOVAARAN MATKAILUKESKUS Hiihtokeskuksen kaikki toiminnot on keskitetty vaaran huipulle, josta löytyy mm. hyvin hoidetut luonnonlumirinteet niin lapsille ja aloittelijoille kuin kokeneemmillekin. Myös alueen upeat hiihtomaastot ovat vertaansa vailla F) UKK-REITTI G) SAVIJOEN MYLLY H) LAAHTASEN LEIRINTÄ- JA LOMAKYLÄ Alueella metsähallituksen virkistyskalastusalue LAAHTASKOSKI. Hiisijärvestä lähtevässä Hiisijoessa kuohuava koski suvantoineen ja kauniine hiekkasärkkineen. I) HIISIJÄRVEN HIEKKALAKEUDET Hiisijärven pitkät rantahietikot valkoisine dyyneineen syntyivät vuonna vahingossa, epäonnistuneen vedenlaskun seurauksena. Uimaranta. Leiriytymismahdollisuus. SAUKKOVAARAN LATURETKI la Perinteinen laturetki Saukkovaaran maisemissa. Valittavana kaksi reittiä perinteisellä hiihtotavalla; joko 30 tai 50 km. Maksulliset huoltopaikat reittien varrella. Lähtöpaikkoja mm. Hotelli Saukko, Pyhännän koulu, Laulajavaaran metsästysmaja. Järjestävä taho: Ristijärven kunta VAPPUKARKELOT Ristijärven Pirtillä LAAHTASEN VIRKISTYSKALASTUS- ALUEEN AVAJAISET, toukokuu 2005 GALLERIA NAVETTA avaa ovensa Kesällä 2002 avattiin Galleria Navetta Hiisijärven Syrjälässä. Tervetuloa! RISTIJÄRVEN HÖLÖSEVIIKKO Keväisiä tapahtumia viikon varrella. Järjestää: Ristijärven kunta, Ristijärven Kulttuuritapahtuma ry, Ristijärven yrittäjät UVAN MYLLYTAPAHTUMA heinäkuu 2005 Pieni SUURI kylä Ristijärvi Tapahtumia v.2005 Uvan Kyläyhdistyksen järjestämä perinteinen Myllytapahtuma Uvan Karppalan myllyllä Torvenkosken partaalla. Ohjelmaa, kilpailuja Järj. Uvan kyläyhdistys NUORI TEATTERI KOULUTUS- JA TAPAHTUMAVIIKKO, Vuodesta 1997 alkaen kesäisin järjestettävä nuorille suunnattu valtakunnallinen teatterin koulutustapahtuma. Kesto 10 vuorokautta osallistujia vuosittain satakunta. Viikko huipentuu tapahtumaviikonloppuun. Järjestäjä: Ristijärven Kulttuuritapahtuma ry. JUHANNUSJUHLAT Juhannusaattona Ristijärven Pirtillä WANHOJEN AUTOJEN KOKOONTUMISAJOT Ristijärven Pirtillä heinäkuu 2005 RISTIJÄRVEN VEISUUVESTIVAALI Ristijärvellä järjestettiin kesällä 2003 Suomen ensimmäinen Veisuuvestivaali, jonka tarkoitus oli luoda yhteiset puitteet ns. vanhojen virsien ja ikivihreiden iskelmien sekä muiden kansallisomaisuudeksi luokiteltavien laulujen veisuunomaiselle esittämiselle. Tapahtuma tarjosi mahdollisuuden virsien kuunteluun ja laulamiseen myös ihmisille, jotka eivät halua osallistua perinteisiin hengellisiin tapahtumiin. Ohjelma koostuu vanhojen ja uudelleen sovitettujen virsien, hengellisten laulujen, kansanlaulujen ja ikivihreiden iskelmien konserteista sekä luennoista, seuroista, jumalanpalveluksesta ja yleisön toivevirsikonsertista, joka järjestetään myös lapsille. Järjestäjä: Ristijärven Kulttuuritapahtuma ry SAUKONSELKÄ VAELLUS su Ruskavaellus Saukkovaaran maisemissa. Valittavana 12 km ja 20 km reitit. Merkitty polku lähtee Hotelli Saukolta ja kiemurtelee yli 300 m:n korkean Saukkovaaran laella ja palaa Hotelli Saukolle. Vanhoja riistapolkuja noudattelevalta reitiltä voit nähdä jylhän kainuulaisen vaaramaiseman kaikkiin ilmansuuntiin, hämärästä kuusikosta polku puhahtaa menneen ajan hiljaiseen pihapiiriin tai nykyasumuksen ulottuville. Järjestävä taho: Ristijärven kunta ÄMMÄINVIIKKO, marraskuu 2005 Vuodesta 1998 vietetty perinteinen ämmäinviikko. Ennen vanhaan kesän on katsottu loppuvan Mikkelinpäivään, jolloin perunoiden ja nauriiden piti olla kuopassa ja ämmien sisätöissä. Nykyisin ämmät keräävät vielä ennen sisäkautta voimaa talven varalle tuulettumalla ämmäinviikon moninaisissa tapahtumissa. Viikko huipentuu vuoden Ämmän julkistamiseen. Järjestäjä: Ristijärven Kulttuuritapahtuma ry Lisätietoja tapahtumista: Ristijärven Yhteispalvelupiste Puh J) HIISIJOEN MELONTAREITTI Yhteinäistä jokiosuutta n. 26 km. Kok.pudotus 24 m. K) TERVAJOEN MELONTAREITTI Asumattomien erämaiden halki mutkitteleva Tervajoki on 23 km pitkä. Korkeuseroa reitillä on 53 m. L) KIVIJÄRVEN VAELLUSREITTI 11 km pitkä merkitty vaellusreitti Ristijärven ja Kuhmon rajalla. Reitin varrella on kaksi laavua ja autiotupa M) MAASEUTUKULTTUURIKESKUS STUDIO NAVETTA on erilainen käyntikohde, jossa vanha ja uusi aika kohtaavat kiehtovalla tavalla. Kotieläinpiha, lahjatavaramyymälä ja kahvila N) RISTIJÄRVEN SUOJELUSKUNTA- JA LOTTANÄYTTELY SEKÄ 1950-LUVUN KOULU- LUOKKA Ristijärven vanhimmassa koulurakennuksessa kirkonkylällä Katvelassa. Esillä runsaasti aihepiireihin liittyvää alkuperäistä esineistöä, valokuvia ja asiakirjoja O) GALLERIA NAVETTA Esillä ja myynnissä Eineliisa Heikkisen akryylimaalauksia. P) TEMPI PASSATI Vattuniemi Keskiaikaan, entisajan maalaiskulttuuriin ja uittoperinteeseen liittyviä elämyksiä Ohjelmalato: tansseja, teatteri- ja muita esityksiä Q) KIVIKYLÄ on syntynyt Saukkovaaran luoteisrinteelle, peräti 324 metrin korkeuteen. Kivikylä on yksi maamme korkeimmalla oleva asuttu kylä. Mäeltä avautuu näkymiä niin kauas Iijärvelle sekä Ristijärven ja Paltamon välisiin metsiin kuin silmä kantaa. R) HIISIJÄRVEN - LAAHTASEN RATSASTUS/PATIKOINTIREITTI I -piste RISTIJÄRVEN YHTEISPALVELUPISTE Aholantie Ristijärvi Puh

11 11 Näköalapaikalla Hiihtokeskus: - mainiot maastohiihtoladut - turvalliset rinteet Ravintola: - tunnelmallinen ruokailupaikka -... ja tanssit... Sekä paljon muuta kivaa Kysy meiltä! p TEMPI PASSATI OY Vattuniementie 14, Ristijärvi Yhteyshenkilö: Hilkka Heikkinen Puh Keskiaikaan, entisajan maalaiskulttuuriin ja uittoperinteeseen liittyviä elämyksiä! Ristijärvi se on kaikkia lähellä Varaa hiihtolomamajoitus ajoissa! järjestämme erilaisia kokous- ja muita tilaisuuksia oheisohjelmalla tai ilman, esim. Pyövelin Safari ja Iltapäivä junttina -kisailut ohjelmalato tansseja, teatteri- ja muita esityksiä varten kuljetuspalvelut 1+8 hengen taksibussilla myös kalastusmatkat Ota yhteyttä! Suunnittelemme juuri Sinulle sopivan ohjelmakokonaisuuden. Monipuolinen, palveleva, edullinen Parturi-Kampaamo R. Väisänen Aholantie 20 Puh , Kaikki alan työt 30 v. kokemuksella Tervetuloa! Avoinna arkisin 9-17, muulloin tilauksesta MONIMARKET V. LEINONEN Ristijärven keskustassa Ruoka- ja päivittäistavarat Rauta- ja maatalous Asiamiesposti Kuljetuspalvelu Puh , RISTIJÄRVEN KIRJASTO avoinna Ma klo Ti Ke To Pe Puh. (08) Ristijärven Yhteispalvelupiste Aholantie 25, Ristijärvi P , F Ristijärven Yhteispalvelupisteessä myynnissä olevat julkaisut: Ristijärven historia...40 Ristijärven kulttuuriympäristöohjelma...14 Ristijärven Veteraanikirja...25 Suojeluskunta ja lottatyötä Ristijärvellä Rakasta maatasi ja kansaasi Kainuun Lotta Svärd Ristijärven muistoja ja kuvauksia...17 Sotainvalidien veljesliiton Ristijärven osasto Ristijärven kunnan koululaitos Hyrynsalmi-Ristijärvi melontareitit...1,70 TAXI Ristijärvi Puh h - isoja ja pieniä autoja - Palvelemme RAVINTOLAT / KAHVILAT/PITOPALVELUT Osuuskunta Keikkatyö *pitopalvelu Tm:i Veikko Rönkkö *pitopalvelu *hautaustoimisto *kukkapalvelu Leirintäalue Ristijärven Pirtti *pirttikahvio *ruokapalvelut tilauksesta Saukkovaaran Matkailukeskus *ravintola-kahvila *pitopalvelut Laahtasen Leirintä- ja Lomakylä *kahvio Maaseutukulttuurikeskus Studio Navetta *kahvio *ruokapalvelut tilauksesta Tempi Passati Oy *ohjelmapalvelut *pitopalvelu Cafe 5-Stop *kahvio *matkahuolto TB-huoltamo Perhovaara *kahvio *kukkakauppa Baari Humina *baari, lounaspalvelu PÄIVITTÄISTAVARAKAUPAT K-Monimarket V.Leinonen Ky S-Market Ristijärvi PANKKITOIMINTA Kainuun Osuuspankki POSTILIIKENNE Asiamiesposti V.Leinonen Ky KIRJASTO APTEEKKI SAIRAANKULJETUSPALVELUT Keijo Mäkäräinen Oy , TAKSI HUOLTAMOPALVELUT Auto- ja konehuoltopiste TB-huolto Perhovaara PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo R.Väisänen , Kotiparturi-Kampaamo Tuula Karjalainen Kotiparturi-Kampaamo Leena Tolonen Kotiparturi-Kampaamo Ritva Seppänen YLEINEN HÄTÄNUMERO POLIISIN HÄTÄNUMERO HARRASTUSMAHDOLLISUUDET LIIKUNTA- JA URHEILUPAIKAT * Liikuntasali * Kuntosali * Urheilukenttä ja tenniskenttä * UKK-retkeilyreittiä 30 km * Saukonselkä-vaellusreitit 20 km ja 12 km * Kivijärven retkeilyreitti ja kanoottireitit * Hoidettuja hiihtolatuja n. 30 km * Moottorikelkkareitit kunnan halki * Jääkiekkokaukalo * Virkistyskalastusalue Laahtasella * Laahtasen - Hiisijärven ulkoilu/ratsastus reitti Ristijärven konttori Avoinna ma ja ke 9-16 ja pe lehti Julkaisija: Ristijärven kunta Taitto: Kajaanin Offsetpaino Painopaikka: Kainuun Sanomat Oy, 2005 Painos 7000 kpl

12 12 RISTIJÄRVEN ULKOILUREITIT Mitäpä sitä ihminen luonnolleen mahtaa. Varsinkin kun Luoja on suonut marjaisia mehtiä ja kalaisia vesiä. Vapaana kohisevia koskia ja kirkkaita järvenselkiä. Sinisiä vaaroja ja hohtavia hankia. Puhdasta ilmaa ja tilaa hengittää. Kaupungin humua ei täällä kukaan kaipaa. Kiire -mitä lienee, jonnin joutavaa hupatusta. RISTIJÄRVEN PIRTIN LEIRINTÄALUE Taukopaikka 2 RÖTYLÄN KOTA Taukopaikka 3 LAKIVAARAN LAAVU Taukopaikka 4 TUULENTUPA

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU Vanhan Musiikin Viikolle 27.7.-2.8.09 Tiedusteluihin vastaavat diplomiurkuri Anne-Marie Grundstén, puh. 050 520 4798. Kulttuurisihteeri Hilpi Toikka-Haldin, puh. (02) 677 4698;

Lisätiedot

Pohjanmaan kautta. Talviaktiviteetit Kulttuuri ja tapahtumat Majoitus ja ruokailu Perhe ja hyvinvointi Kokous

Pohjanmaan kautta. Talviaktiviteetit Kulttuuri ja tapahtumat Majoitus ja ruokailu Perhe ja hyvinvointi Kokous Talviaktiviteetit Kulttuuri ja tapahtumat Majoitus ja ruokailu Perhe ja hyvinvointi Kokous Talvi 2006-2007 Tervetuloa Pohjan maalle! Tule Sinäkin Pohjanmaalle! Kulttuuria ja hemmottelua Perhelomat Talviloma

Lisätiedot

KAJAANIN KAMPUS KIRJASTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2

KAJAANIN KAMPUS KIRJASTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2 KAJAANIN KAMPUS KIRJASTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista

Lisätiedot

KAJAANIN KAMPUS PÄÄRAKENNUS SEMINAARINKATU 2

KAJAANIN KAMPUS PÄÄRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 KAJAANIN KAMPUS PÄÄRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista

Lisätiedot

Perustietoja Ähtäristä

Perustietoja Ähtäristä Perustietoja Ähtäristä asukasluku 6182 pinta-ala 906 km² 169 järveä elinkeinorakenne: alkutuotanto 10 %, jalostus 26 %, palvelut 64 % valtakunnallisesti tunnettu matkailusta 200 000 kävijää/v E-P:n toiseksi

Lisätiedot

Mainio kokous- ja juhlapaikka Lohjalla, rauhallisen Hormajärven rannalla. Kanneljärven Opisto

Mainio kokous- ja juhlapaikka Lohjalla, rauhallisen Hormajärven rannalla. Kanneljärven Opisto Kanneljärven Opisto Mainio kokous- ja juhlapaikka Lohjalla, rauhallisen Hormajärven rannalla Meillä kokoonnutaan ja viihdytään Tervehdys Kanneljärven Opistolta Kanneljärven Opisto on toisen asteen oppilaitos,

Lisätiedot

Tervetuloa! Varkauden-Pieksämäen seutu. Sisältö:

Tervetuloa! Varkauden-Pieksämäen seutu. Sisältö: Varkauden-Pieksämäen seutu Sisältö: Tervetuloa! Tule kokemaan iloisia hetkiä Savon sydämeen! Täällä voit nauttia kiireettömästä yhdessäolosta perheesi kanssa tai osallistua elämyksellisiin aktiviteetteihin.

Lisätiedot

KAJAANIN KAMPUS HALLINTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2

KAJAANIN KAMPUS HALLINTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2 KAJAANIN KAMPUS HALLINTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista

Lisätiedot

Hotel Levi Panorama & Levi Summit

Hotel Levi Panorama & Levi Summit Hotel Levi Panorama & Levi Summit Juhli kanssamme! Hotel Levi Panorama ja Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit sijaitsevat korkealla Levitunturin rinteellä, merenpinnasta korkeus on yli 300 metriä. Hotellin

Lisätiedot

YRITTÄJÄ KAIKKI IRTI ISOSTA KIRJASTA!

YRITTÄJÄ KAIKKI IRTI ISOSTA KIRJASTA! YRITTÄJÄ KAIKKI IRTI ISOSTA KIRJASTA! VAPAA-AIKA YRITYSPALVELUT MAINOSTAMINEN Vierailemme Ison Kirjan leirintäalueella joka vuosi, usein asuntovaunulla. Pari vuotta sitten vuokrasimme myös suuren mökin

Lisätiedot

Tarjoamme senioreille itsenäistä asumista, yhteisökoteja, palvelua ja terveyslomaa

Tarjoamme senioreille itsenäistä asumista, yhteisökoteja, palvelua ja terveyslomaa Tarjoamme senioreille itsenäistä asumista, yhteisökoteja, palvelua ja terveyslomaa Ainutlaatuista asumista Jyllin Kodit tarjoaa mahdollisuudet elinikäiseen asumiseen ja rentouttavaan terveyslomailuun Ikaalisten

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Kaikille löytyy sopivia reittejä patikoida ja samalla antautua luonnon rauhoittavaan syleilyyn. Nuotiopaikat, laavut ja kahvilat toivottavat kulkijan virkistävälle

Lisätiedot

KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS

KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) TO-SU 26.6.-29.6.2014 LAADUKKAASTA OHJELMASTA LÖYDÄT eli muutama hyvä syy

Lisätiedot

Kelotähti. Saariselkä

Kelotähti. Saariselkä Kelotähti Saariselkä Kelotähti - Saariselän uusi keskipiste. Kelotähti on rakennettu Saariselän keskustaan paikalle, jossa kunnioitettavaan ikään ehtinyt kelovanhus aiemmin kurotti kohti revontulia. Nyt

Lisätiedot

KAJAANIN KAMPUS PUUTYÖRAKENNUS SEMINAARINKATU 2

KAJAANIN KAMPUS PUUTYÖRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 KAJAANIN KAMPUS PUUTYÖRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista

Lisätiedot

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI JUHLAT, KOKOUKSET, KONFERENSSIT JA SEMINAARIT LAPPEENRANTA TARJOAA AINUTLAATUISET PUITTEET IKIMUISTOISIIN TAPAHTUMIIN! MYLLYSAARI KAUPUNGIN

Lisätiedot

Melontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!

Lisätiedot

t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4.

t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4. MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 t i e d o t t a a! Palstamillimetrin hinta 1.1.2013 alkaen 0,99 (sis.alv 24%) LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Laitakarin alue tullaan kaavoittamaan. Tämä tarkoittaa sitä

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

PERUSTIETOJA KUNNASTA

PERUSTIETOJA KUNNASTA PERUSTIETOJA KUNNASTA Nimi Maaninka on saamenkieltä ja tarkoittaa siikaa. Suomenkielinen asutus on omaksunut nimen, vaikkakin alkuperäinen merkitys on unohtunut. Ensimmäistä kertaa nimi esiintyy jo 1500-luvun

Lisätiedot

KOTKAN SATAMATALOT OY TOIMITILAT SATAMAN YTIMESSÄ

KOTKAN SATAMATALOT OY TOIMITILAT SATAMAN YTIMESSÄ KOTKAN SATAMATALOT OY TOIMITILAT SATAMAN YTIMESSÄ TILAT PARHAIMMALTA PAIKALTA MONENLAISIA MAHDOLLISUUKSIA HaminaKotkan satama yritys- ja logistiikka-alueineen tarjoaa dynaamisen, monipuolisen sekä logistisesti

Lisätiedot

Hoitokoti Päiväkumpu on perustettu kolmen sisaren toimesta vuonna 2001.

Hoitokoti Päiväkumpu on perustettu kolmen sisaren toimesta vuonna 2001. Hoitokoti Päiväkumpu on perustettu kolmen sisaren toimesta vuonna 2001. Hoitokoti Päiväkumpu tarjoaa ympärivuorokautisia elämäniloa tuottavia hoito- ja hoivapalveluja turvallisissa ja kodinomaisissa ryhmäkodeissa.

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Ota yhteyttä. Villa Andante. Kattilantanhua 6, 02330 ESPOO puhelin 075 755 5574 www.villa-andante.fi ESPOONLAHDEN LIITTYMÄ NÖYKKIÖNKATU

Ota yhteyttä. Villa Andante. Kattilantanhua 6, 02330 ESPOO puhelin 075 755 5574 www.villa-andante.fi ESPOONLAHDEN LIITTYMÄ NÖYKKIÖNKATU Villa Andante LÄNSIVÄYLÄ Tiiliskiventie Ruukintie Kattilantanhua Kattilalaaksonkatu Tyskaksentie Villa Andante Kattilantanhua 6, 02330 ESPOO puhelin 075 755 5574 www.villa-andante.fi NÖYKKIÖNKATU ESPOONLAHDEN

Lisätiedot

UNELMIESI KOTI PICKALAAN

UNELMIESI KOTI PICKALAAN UNELMIESI KOTI PICKALAAN Parasta aikaa kotona ja vapaalla Pickalan asuntoalue sijaitsee luonnon keskellä meren rannassa, pääkaupunkiseudun tuntumassa vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

Lisätiedot

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2009 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

Lisätiedot

KOTKA. Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä

KOTKA. Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä Kuvat: Kotkan kaupunki KOTKA Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä itään puolentoista tunnin ajomatkan päässä. Kotka on Kymijoen ja meren yhdyskohtaan

Lisätiedot

Liikkuvan Arjen Design KÄYTTÄJÄPROFIILIT. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen

Liikkuvan Arjen Design KÄYTTÄJÄPROFIILIT. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen KÄYTTÄJÄPROFIILIT Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen KÄYTTÄJÄPROFIILIT TYÖMATKAPYÖRÄILIJÄ SATUNNAINEN PYÖRÄILIJÄ RETKIPYÖRÄILIJÄ MAANTIEPYÖRÄILIJÄ MAASTOPYÖRÄILIJÄ

Lisätiedot

Suomussalmen kunta. Perustettu vuonna 1867. Pinta-ala km 2 5 879. josta vesialuetta km 2 602 Väestö 31.12.13 8 661 Veroprosentti 20,5 %

Suomussalmen kunta. Perustettu vuonna 1867. Pinta-ala km 2 5 879. josta vesialuetta km 2 602 Väestö 31.12.13 8 661 Veroprosentti 20,5 % Suomussalmen kunta Perustettu vuonna 1867 Pinta-ala km 2 5 879 josta vesialuetta km 2 602 Väestö 31.12.13 8 661 Veroprosentti 20,5 % Historiaa Yli 9500 vuotta vanhoja kivikautisia asuinsijoja Kalliomaalaukset

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

VÄESTÖ IKÄÄNTYY INNOVATIIVISUUS LISÄÄNTYY

VÄESTÖ IKÄÄNTYY INNOVATIIVISUUS LISÄÄNTYY VÄESTÖ IKÄÄNTYY INNOVATIIVISUUS LISÄÄNTYY 16.9.2008 Pori Koordinaatiohanke 2008 2010 projektipäällikkö KTM Marika Kurth Kokonaisvaltaista osaamista seniorien hyväksi Kainuu Alue 24 452 km² Maa 21 567 km²

Lisätiedot

Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan!

Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan! Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan! Kangasala 12 Padasjoki 24 Heinola Hyvien yhteyksien varrella 53 Asikkala 10 54 Hämeenlinna Janakkala Riihimäki Hyvinkää 3 Lammi HÄMEENKOSKI Kärkölä 4 Hausjärvi

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

1. Toiminta ja palvelut

1. Toiminta ja palvelut 1. Toiminta ja palvelut Hotelli Joki on 32-paikkainen huoneistohotelli, jossa on kahdeksan esteetöntä huoneistoa, ja viereisessä siivessä ravintolatilat n. 40 ruokailijalle, sauna ja kesäterassi. Kaikissa

Lisätiedot

Navigoi Porvoo Toursin maailmaan!

Navigoi Porvoo Toursin maailmaan! Navigoi Porvoo Toursin maailmaan! Kongressimessut 1.-2.4.2009 BP 1 Mitä et vielä tiennyt? - Kartanorikkain alue - Kokous tai juhla yksityisessä ranta-aitassa - Parhaimmat ravintolat Porvoossa - Haikon

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

Kesän luontomatkailutuotteiden kysynnän kasvupotentiaali ja ostomotivaatio Lapissa

Kesän luontomatkailutuotteiden kysynnän kasvupotentiaali ja ostomotivaatio Lapissa Kesän luontomatkailutuotteiden kysynnän kasvupotentiaali ja ostomotivaatio Lapissa Kirsi Nikkola Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti Lapin yliopisto Tutkimusprojekti ja menetelmät Tutkin Lapin

Lisätiedot

Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde

Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde Hyvinvointimatkailun kehittämisstrategia 2014-2018 Otteita tutkimuksesta Suomi hyvinvointimatkailun kohdemaana (Itä-Suomen yliopisto) Liisa Renfors 04.12.2014 Haikon

Lisätiedot

Myllärin Paja. Tavoitteena on asiakkaan toimintakyvyn sekä oman elämänhallinnan parantaminen.

Myllärin Paja. Tavoitteena on asiakkaan toimintakyvyn sekä oman elämänhallinnan parantaminen. MYLLÄRIN PAJA Myllärin Paja Myllärin paja tarjoaa laadukasta, monipuolista ja kuntoutuksellista ryhmämuotoista päivätoimintaa erityistä tukea tarvitseville kehitysvammaisille erityishuoltolain tai vammaispalvelulain

Lisätiedot

Perustietoa Sukevasta

Perustietoa Sukevasta Sonkajärven kunta S Perustietoa Sukevasta Sukeva on n. 1000 asukkaan kylä vilkkaasti liikennöidyn Valtatie 5:n ja rautatien varressa Pohjois- Savossa. Hyvät liikenne- ja tietoliikenneyhteydet avaavat yhteydet

Lisätiedot

Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013

Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013 Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013 Ennakkoilmoittautuminen aktiviteetteihin viimeistään edellisenä päivänä klo 12.00 mennessä Lapland Hotel

Lisätiedot

KULTTUURITUOTANNON YHTEYS MATKAILUUN

KULTTUURITUOTANNON YHTEYS MATKAILUUN KULTTUURITUOTANNON YHTEYS MATKAILUUN Pekka Uotila Kulttuuri kyydittää -raportti http://tuottaja2020.metropolia.fi/ KULTTUURITUOTTAJA Välittäjäammatti Kulttuurikokemus, -taito, -asenne ja -tieto Tuotantokokemus,

Lisätiedot

Tervetuloa asumaan Oulaisiin!

Tervetuloa asumaan Oulaisiin! Tervetuloa asumaan Oulaisiin! Oulainen on ihmisläheinen ja vireä n.8000 asukkaan kaupunki Ylivieskan seutukunnassa. Tulitpa sitten päärataa pitkin junalla tai Kantatie 86:n liikenneympyrästä, olet oitis

Lisätiedot

Jalasjärvelle. komiasti. Koti. www.jalasjarvi.fi. Lue tästä esitteestä lisää Jalasjärven kunnan monista tonttivaihtoehdoista sekä Mökkipörssistä!

Jalasjärvelle. komiasti. Koti. www.jalasjarvi.fi. Lue tästä esitteestä lisää Jalasjärven kunnan monista tonttivaihtoehdoista sekä Mökkipörssistä! www.jalasjarvi.fi Vuoden 2010 tilanne! Koti komiasti Jalasjärvelle Lue tästä esitteestä lisää Jalasjärven kunnan monista tonttivaihtoehdoista sekä Mökkipörssistä! www.karttatiimi.fi/jalasjarvi Jalasjärvi

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

1 Pohjois-Karjalan Ammattiopisto Niittylahti 2.2.2010. www.pkky.fi/pko. Suvi Mutanen Kati Lappalainen

1 Pohjois-Karjalan Ammattiopisto Niittylahti 2.2.2010. www.pkky.fi/pko. Suvi Mutanen Kati Lappalainen 1 Pohjois-Karjalan Ammattiopisto Niittylahti Kalake r.y / Seikkailukasvatuspäivät Mikkeli www.pkky.fi/pko p Suvi Mutanen Kati Lappalainen 2 Seikkailukasvatus työhyvinvointia tukemassa? Työpajan ohjelma

Lisätiedot

Vierailulla Urho Kekkosen museossa

Vierailulla Urho Kekkosen museossa Vierailulla Urho Kekkosen museossa Teksti, kuvat ja Sari Salovaara 10.5.2012 sivu 2 / 9 Sisällys Johdanto... 3 Tamminiemen uudistukset parantavat saavutettavuutta... 4 Elämyksiä eri aistein... 5 Muita

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

UUDISTUVA KIVINOKKA KESÄLLÄ

UUDISTUVA KIVINOKKA KESÄLLÄ UUDISTUVA KIVINOKKA KESÄLLÄ PIENVENESATAMA Huoltorakennus Vuokrattava sauna NÄKÖALATORNI Yleinen grillipaikka URHEILUKENTTÄ Liikuntaleirejä ja muuta aktiivista toimintaa AARNIMETSÄ Luontopolun kehittäminen

Lisätiedot

VITAPOLIS. Alue- ja hankekehityssuunnitelma

VITAPOLIS. Alue- ja hankekehityssuunnitelma VITAPOLIS Alue- ja hankekehityssuunnitelma Vitapolis Uudenlainen palveleva asuinalue Vitapolis on ainutlaatuinen palvelu- ja asumisympäristö Muuramessa lähellä Jyväskylää, jossa yhdistyvät kaikki elämälle

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Yritys Palvelut Osoite/puhelin Hinta /h (alv 0%)

Yritys Palvelut Osoite/puhelin Hinta /h (alv 0%) Kooste palveluseteliyrittäjistä 2011 (10.8.2011) Seuraavat yrittäjät ovat rekisteröityneet Kainuun maakunta kuntayhtymän hoivapalvelua tuottaviksi palveluseteliyrittäjiksi: Kotihoitopalvelut, seutu 1 Yritys

Lisätiedot

Täydellinen loma Lapissa

Täydellinen loma Lapissa Täydellinen loma Lapissa Ainutlaatuinen palvelukonsepti kokoaa saman katon alle kaksi viihtyisää ja tasokasta hotellia sekä Kokousja kongressi keskus Levi Summitin palveluineen ja näyttelyineen. Suomen

Lisätiedot

RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2013 KUHMOISISSA

RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2013 KUHMOISISSA RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2013 KUHMOISISSA Kuhmoisten rakennusperintöpäivät lauantaina 7.9. ja sunnuntaina 8.9.2013 kuuluu Euroopan rakennusperintöpäiviin. Koko Euroopan Unionin alueella järjestetään aina

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON VUOSIKOKOUS IISALMESSA Kokouksen osanottajia Olvin panimomuseossa Pidettiin 7.3.2012 Iisalmessa vuosikokous, kuten toimintasuunnitelmassa

Lisätiedot

Kurrekoti. Ammatillinen perhekoti. Ø koti seitsemälle lapselle. Ø kaksi tukiasuntoa, kun aika on kypsä omien siipien kokeiluun.

Kurrekoti. Ammatillinen perhekoti. Ø koti seitsemälle lapselle. Ø kaksi tukiasuntoa, kun aika on kypsä omien siipien kokeiluun. S Y K S Y 2 0 1 3 Kurrekoti Ammatillinen perhekoti Loistava sijainti! päiväkoti 500 m alakoulu 500 m yläkoulut 6km ja 12 km Lahti 12 km Nastola 12 km Helsinki 100 km E75 moottoritieliittymä 2 km Villähteen

Lisätiedot

TERVETULOA KUOPION SEURAKUNTAYHTYMÄN LEIRIKESKUKSIIN!

TERVETULOA KUOPION SEURAKUNTAYHTYMÄN LEIRIKESKUKSIIN! TERVETULOA KUOPION SEURAKUNTAYHTYMÄN LEIRIKESKUKSIIN! HIRVIJÄRVEN on parhaimmillaan liikunnasta nauttiville nuorille ja nuorekkaille aikuisille. Pelikenttien lisäksi maastorata tai toiminta telttakylässä

Lisätiedot

Paikka: Urho Kekkosen katu 2-4, 2. krs neuvotteluhuone, Kajaani

Paikka: Urho Kekkosen katu 2-4, 2. krs neuvotteluhuone, Kajaani Kainuun ikäihmisten neuvottelukunta (2009-2012) Muistio 1/2010 Aika: 11.2.2010 klo 10.30 13.10 Paikka: Urho Kekkosen katu 2-4, 2. krs neuvotteluhuone, Kajaani 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja

Lisätiedot

Uudenmaan Yrittäjät 21.11.2015. Ulla Kreander / Restel Hotel Group

Uudenmaan Yrittäjät 21.11.2015. Ulla Kreander / Restel Hotel Group Uudenmaan Yrittäjät 21.11.2015 Ulla Kreander / Restel Hotel Group Yrittäjien majoitusedut Restelissä 2016 Huonehinnoista -20 % alennus päivän hinnasta Päiväkokouksista -10 % Varaukset myyntikeskuksesta

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

UNELMISTA NUUKAILEMATTA.

UNELMISTA NUUKAILEMATTA. UNELMISTA NUUKAILEMATTA. Viisaan euron kunta Kun nuukuus tarkoittaa järkeviä toimintatapoja, kestävää kehitystä ja kuntalaisten eduista huolehtimista silloin Laihialla ollaan nuukia. Laihialaiset ovat

Lisätiedot

Vaasassa sijaitseva Vähäkyrö on idyllinen maalaismiljöö, jossa on panostettu ihmisten hyvinvointiin.

Vaasassa sijaitseva Vähäkyrö on idyllinen maalaismiljöö, jossa on panostettu ihmisten hyvinvointiin. Vähäkyrö Aito maalaismiljöö Vaasassa Elämäntäyteinen tulevaisuus Vaasassa sijaitseva Vähäkyrö on idyllinen maalaismiljöö, jossa on panostettu ihmisten hyvinvointiin. Vähässäkyrössä on erinomaiset puitteet

Lisätiedot

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y..

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y.. Kuva: YLE Etelä-Karjala TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN KYLPYLÄVIIKONLOPPU...2 SYKSYN KAHVITILAISUUDELLE JATKOA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA...3 JUHLAVUOSI 2016...4 MUUTTUNEISTA

Lisätiedot

Essalo Oy Lomaosakeosuus

Essalo Oy Lomaosakeosuus Essalo Oy Lomaosakeosuus Fuengirola Sallatunturi 20.2.2016 Pekka.Komulainen@clarinet.fi Osakkeen lomaviikot Essalo Oy:n osake oikeuttaa joka vuosi yhteensä kahdeksan viikkoa Essalon kahdessa lomakohteessa

Lisätiedot

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA -seminaari, projektikoordinaattori, th TtM Salon kaupungin vanhuspalvelut Vanhuspalveluiden palvelurakenteen

Lisätiedot

Lehmusreitti. www.lahtitravel.fi. 2 of 20

Lehmusreitti. www.lahtitravel.fi. 2 of 20 1 of 20 Lehmusreitti Patikointireitti kiertää kaupungin keskustaa maisemapaikalta toiselle luonnonmukaisissa puistometsissä: Salpausselän harjulla, lehdoissa, kallioilla, kuusikoissa ja Vesijärven rannalla.

Lisätiedot

Kansallispuistokävijät matkailijoina

Kansallispuistokävijät matkailijoina Kansallispuistokävijät matkailijoina Tuija Sievänen ja Marjo Neuvonen Orilammin lomakeskus 19.3.2010 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Tutkimuksen

Lisätiedot

Kansallispuistokävijät matkailijoina

Kansallispuistokävijät matkailijoina Kansallispuistokävijät matkailijoina Tuija Sievänen ja Marjo Neuvonen Seitsemisen Luontokeskus 18.3.2010 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Tutkimuksen

Lisätiedot

turun museokeskuksen vuokrattavat tilat

turun museokeskuksen vuokrattavat tilat turun museokeskuksen vuokrattavat tilat Turun museokeskuksesta löytyvät vuokrattavat tilat ovat ihanteellisia paikkoja juhlien, tapahtumien ja kokouksien järjestämiselle. Kun haluat tarkemmin tutustua

Lisätiedot

Mieli hyvin. Luonnon rauhassa. Tervetuloa Anttolanhoviin ART&DESIGN VILLAT RANTAHOTELLI RANTARAVINTOLA DAYSPA

Mieli hyvin. Luonnon rauhassa. Tervetuloa Anttolanhoviin ART&DESIGN VILLAT RANTAHOTELLI RANTARAVINTOLA DAYSPA Mieli hyvin. Luonnon rauhassa. Tervetuloa Anttolanhoviin ART&DESIGN VILLAT RANTAHOTELLI RANTARAVINTOLA DAYSPA Omaa tilaa. Hengittää, olla, nauttia. Seitsemäs taivas -vиkonlo u Seitsemäs taivas -viikonloppulomaan

Lisätiedot

www.rukajarvenkoulu.fi Sijainti

www.rukajarvenkoulu.fi Sijainti www.rukajarvenkoulu.fi Sijainti 66 7'47.50"N, 29 12'35.63"E Rukajärventie 51, Kuusamo Kitka n. 10 km Kiutaköngäs n. 40 km Karhunkierros n. 25 km Ruokakaupat Rukakeskus RUKA Vuosseli Kuusamon luonto on

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016

Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Viikko 5 (1.2. 7.2.) Ma 1.2. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Kongressijäerjestäjäkysely 2013

Kongressijäerjestäjäkysely 2013 Kongressijäerjestäjäkysely 23 kuviot Finland Convention Bureau Taloustutkimus Oy, 8.3.2 Christel Nummela T-65, FCB, Delegaattitutkimus 23, Kuviot, CN 2..22 2 Sisällysluettelo dia Kongressivieraiden määrän

Lisätiedot

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ.

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. 18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. PARAS PALVELU 2007 GOLF DIGEST -LEHTI PAY & PLAY PREMIUM Minämäki Aura Masku Naantali Kultaranta Golf Turku Sauvo

Lisätiedot

Piipsjärvi, Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2011

Piipsjärvi, Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2011 Piipsjärvi, Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2011 Piipsjärvi sijaitsee Oulaisten kaupungin pohjoisosassa ja on kaupungin suurin kylä. Kylä on noin 800 oulaistelaisen kotikylä. Asutus on keskittynyt pääasiassa

Lisätiedot

Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ. Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen

Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ. Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen Arjen asioita ja muistoja Oma kansioni -kirjaa voi käyttää apuna erilaisissa ryhmissä tai osallistujat

Lisätiedot

Asukastoiminta kannattaa

Asukastoiminta kannattaa Asukastoiminta kannattaa Asukastoiminnan edelläkävijä Asukastoiminta on asukkaiden omaehtoista yhteistoimintaa. Se tukee hyvää naapuruutta ja on omiaan luomaan yhteisöllisyyttä. On tutkittua tietoa, että

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio. 17.2.2015/Mona Hägglund

Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio. 17.2.2015/Mona Hägglund Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio 17.2.2015/Mona Hägglund Vanhusten palvelujen ympärivuorokautisten asumispalvelujen kilpailutus 2014

Lisätiedot

Liikekeskus ydinkeskustassa

Liikekeskus ydinkeskustassa LAPPEENRANTA Liikekeskus ydinkeskustassa kaupankäynnin keskipisteessä centrelappeenranta.fi Seitsemän kerrosta miljoonia asiakkaita vuodessa kivijalkatilat, myymälät, toimistot ja panoraamatoimistot keskellä

Lisätiedot

CASH360 rahankäsittelyn palvelukokonaisuus

CASH360 rahankäsittelyn palvelukokonaisuus Voimakas luonnostaan CASH360 rahankäsittelyn palvelukokonaisuus Kysy lisää. Elinkeinoyhtiö InLike Oy Toimitusjohtaja Janne Seurujärvi janne.seurujarvi@inlike.fi +358 50 5122518 Inarin kunta Kunnanjohtaja

Lisätiedot

Turkin pitkät lomat talvella 2015-2016

Turkin pitkät lomat talvella 2015-2016 Turkin pitkät lomat talvella 2015-2016 Turkin etelärannikon leuto talvi sopii hyvin talvehtimiseen! Kaikki pitkät lomat räätälöidään aina yksilöllisesti matkustajan toiveiden mukaan. Matkan keston, matka-ajankohdan,

Lisätiedot

Kuusi päivää Vienan runokylissä

Kuusi päivää Vienan runokylissä Matkatoimisto Kotiranta Gorniakovkatu 2A, Kostamus E-mail: kotiranta-tour@mail.ru http://kotiranta-tour.ru/ru/suomeksi/5951/ Kuusi päivää Vienan runokylissä 6.-11.7.2016 Kostamus Jyskyjärvi Haikola Kalevala

Lisätiedot

täyttä elämää päijänteen rannalla TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ

täyttä elämää päijänteen rannalla TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ täyttä elämää päijänteen rannalla TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ vitapolis edelläkävijä Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis on perustettu keväällä 2008 omistamaan, hallinnoimaan ja kehittämään entistä Kinkomaan

Lisätiedot

Hoitokoti Päiväkumpu on perustettu kolmen sisaren toimesta vuonna 2001. Hoitokoti Päiväkumpu tarjoaa Elämäniloa tuottavia hoito- ja asumispalveluja.

Hoitokoti Päiväkumpu on perustettu kolmen sisaren toimesta vuonna 2001. Hoitokoti Päiväkumpu tarjoaa Elämäniloa tuottavia hoito- ja asumispalveluja. Hoitokoti Päiväkumpu on perustettu kolmen sisaren toimesta vuonna 2001. Hoitokoti Päiväkumpu tarjoaa Elämäniloa tuottavia hoito- ja asumispalveluja. Viihtyisät yksiköt on tarkoitettu päivittäisissä toiminnoissaan

Lisätiedot

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012 Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 28 eläkeläisopettajaa (osa ystäviä) oli liikunnallisella virkistyslomalla Hotelli Kajaanissa. Matkat taitettiin rautateitse, invavaunut

Lisätiedot

Kansainvälinen kulttuuritapahtuma

Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Case: Savonlinnan Oopperajuhlat Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring 3.6.2011. Historiaa Ensimmäiset oopperajuhlat Olavinlinnassa pidettiin kesällä

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

Multian tonttitarjonta 2015

Multian tonttitarjonta 2015 Tarjous koskee kaava-alueen tontteja. Kaipaatko maalle maaseudun rauhaan? Multia sijaitsee Pohjanmaan ja Keski-Suomen välisellä metsäisellä vedenjakajalla. Kunnan alueella on Kiiskilänmäki, keskisen Suomen

Lisätiedot

Tutustu WILD TAIGAN KESÄÄN. Luontoa ja kulttuuria. Kesän 2015 parhaat vinkit. Kuva: Lassi Rautiainen

Tutustu WILD TAIGAN KESÄÄN. Luontoa ja kulttuuria. Kesän 2015 parhaat vinkit. Kuva: Lassi Rautiainen Tutustu WILD TAIGAN KESÄÄN Luontoa ja kulttuuria Kesän 2015 parhaat vinkit Kuva: Lassi Rautiainen VILLIÄ ELÄMÄÄ erämaaluonnossa Wild Taigan koskematon erämaaluonto tarjoaa hyvät mahdollisuudet eläinten

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot