Etäopetuksen ryhmien kuvaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Etäopetuksen ryhmien kuvaus"

Transkriptio

1 Yleistä Opetettava aine venäjä omana äidinkielenä 16h/vk perinteistä ja 4h/vk etäopetusta Oppilaita opettajalla kaikkiaan 67, joista 15 osallistuu etäopetukseen Oppilaita iältään eskareista ysiluokkalaisiin Eniten oppilaita Hervannassa, lisäksi tavallisia ryhmiä Peltolammilla ja Tampereen keskustan eri koulujen oppilaille Sampolassa Etäopetuksessa kaksi ryhmää

2 Opettaja Tullut mukaan Virta hankkeeseen keväällä 2008 Tätä ennen käyttänyt opetuksessa tietotekniikkaa tiedonhankintaan, kirjoitelmien suunnitteluun ja kirjoittamiseen, oppilaiden ohjaamiseen, opetusverkon käytön yhteydessä, interaktiivisissa saneluissa ym. Pitänyt perehdyttämisen jälkeen kuuden viikon pituisen (12h) opetuskokeilun venäjän kielessä keväällä 2009

3 Etäopetuksen ryhmien kuvaus Ryhmä 1 Opetusta lähetetään Etelä Hervannan koulun kirjastosta, johon kokoontuu oppilaita Etelä Hervannan (7 oppilasta) ja Pohjois Hervannan (2 oppilasta) kouluista. Opettaja samassa tilassa oppilaiden kanssa. Etäryhmä Lempäälän Hakkarin koulussa, jossa kaksi oppilasta seuraa opetusta ATK luokan koneilta avustajan läsnä ollessa.

4 Ryhmä 2 Etäopetuksen ryhmien kuvaus 2 Lempäälässä neljä oppilasta seuraa opetusta, jota lähetetään opettajan kotoa Oppilaat eivät kuitenkaan ole kahta tuntia peräkkäin samanaikaisesti ikä ja tasoerosta johtuen, vaan ensimmäiselle tunnille tulee kolme oppilasta 4., 5. ja 6. luokalta ja toiselle 2. luokan oppilas yksin, joka opettelee vasta lukemaan eikä osaa kirjoittaa venäjäksi. Kolmikosta kahdelle oppilaalle oli alkuvaiheessa järjestetty taksikuljetus Sääksjärven koululta Lempoisten kouluun, mutta viime tiistaina ( ) he tulivat ensimmäistä kertaa virtuaaliseen luokkaan koulunsa koneilta. Kummassakin koulussa oppilaitten apuna on avustaja.

5 Ennen ja nyt Millaisia ajatuksia oli etäopetuksesta ennen kokeilua? Houkuttelevaa Oli pyörinyt mielessä mahdollisena ratkaisuna oman äidinkielen opettajan hektiseen arkeen (Ulkosuomalaiset, Kilpisjärvi hanke , turkulaisten kokemukset) Pystynkö? Skeptisyyttä: kärsiikö vuorovaikutus ja opetuksen laatu Haastavaa Mitä mieltä etäopetuksesta juuri nyt? Teettää töitä enemmän > vaatii erilaista tunnin, jakson ja kurssin suunnittelua paljon kanssakäymistä, pientä säilää oppilaiden töiden palautus ei tapahdu samanaikaisesti > työ pirstoutuu kiinnostaa mahdollisuutena kehittyä ja kehittää opetusta Sanat e opettaja, online luento, netti palaveri, oppimisympäristö, kokousväline pysäyttävät miettimään opettajan tulevaisuutta/tätä päivää Entistä haastavampaa

6 Miten oppilaat ovat ottaneet vastaan etäopetuksen? Mukavaa, kivaa: opetus tarjoaa paljon kuuntelu ja juttelumahdollisuuksia ovat tutustuneet oppilaisiin muissa kouluissa tehtävät ovat olleet erilaisia ( ei vain kirjaa ) osa nähnyt etäopetuksessa uuden mahdollisuuden opettaa Huonoa: tekniset ongelmat, esim. äänen pätkiminen odottaminen joidenkin oppilaiden häiriökäyttäytyminen ja myöhästyminen jopa oman kuvan näkyminen Haluavat jatkaa, koska etäopetus on erilaista, kivaa ja nykyaikaista.

7 Mitä ajatuksia valvojien toiminnasta? Ovat huolehtineet siitä, että oppilaat etäryhmissä pääsevät luokkaan koneilleen sekä tarvittavista säädöistä (oppilaat oppivat vähitellen pärjäämään itse, mutta avustajan läsnäolo on silti tarpeellinen) Ovat olleet yhteydessä opettajaan sähköpostitse ja puhelimitse ja huolehtineet materiaalin tulostamisesta, monistamisesta ja jakamisesta

8 Toisessa ryhmässä avustaja ollut koko ajan luokassa käytettävissä, toisessa opettaja hoitanut välillä muitakin tehtäviä > varsinkin alkuvaiheessa läsnäoloa tarvitaan Viime vuoden kokeilussa avustajina olivat venäjänkieliset opettajat, jotka olivat toimineet aikaisemmin oman äidinkielen opettajan sijaisina. He osallistuivat myös opetuskeskusteluun. Ilman kielitaitoakin pystyy hoitamaan valvojan tehtävää.

9 Millaisia sääntöjä luotu etäopetustunnille? tule ajoissa kuuntele tarkkaan ohje huolehdi työrauhasta kuiskauskin kuuluu kauas puhu selvästi ja kuuluvasti, ytimekkäästi ja ehkä tavallista hitaammin pyydä puheenvuoroa viittaamalla osallistu aktiivisesti työhön huolehdi aikatauluista, tarvikkeista ja tehtävistä tule tunnille, vaikka läksyt ovat jääneet jostain syystä tekemättä LÄSNÄOLO ON PUOLET ONNISTUMISESTA ole kärsivällinen ja kannustava positiivisella ja rohkealla asenteella oppii paljon uutta!

10 ,,,!

11 Mitä mahdollisuuksia etäopetus antaa? Oppilaalle mukaan pääsevät nekin, joille muuten ei ryhmää löytyisi opettaa kuuntelemaan kantamaan vastuuta oppimisestaan > painopiste siirtyy itseopiskeluun, missä sen kuuluisi ollakin kehittää luovuutta, tarkkaavaisuutta, itseohjautuvuutta Opettajalle ohjaustilanteita enemmän työn pystyy järjestämään eri tavalla > delegoi vastuuta oman äidinkielen oppimisesta kotiin! oppilaita voi koota ruudun eteen taitojen tai käsiteltävän aiheen mukaan opetuksen sisällöt joutuvat uuteen syyniin

12 Usein kysyttyä Onko etäopetustunnilla rauhallisempaa vai rauhattomampaa kuin lähiopetuksessa? ryhmäkohtaista ja riippuu oppilaista aamutunnit sujuneet ehkä rauhallisemmin hässäkässä voi olla tekemisen meininkiä ja rauhallisuus voi tarkoittaa, että oppilas on poissa läsnä ollessaan kaikki tekeminen ja tekemättä jättäminen näkyy paremmin. Miten luokanhallinta on toiminut etäopetustunnilla? joskus on ollut tunne, että opettajan huomio ei riitä kaikkeen kirjallisten tehtävien kontrollointi on vaikeampaa Onko yhteys oppilaisiin vaikeampaa kuin lähiopetustunneilla? oppilaiden etenemisen seuraaminen toisinaan vaikeaa oppilailla erilaiset edellytykset seurata opetusta ja osallistua siihen > toiset hyötyvät opetuksesta enemmän

13 Onko tekniikka vaikuttanut opetuksen laatuun? Mitä on laadukas opetus? Toistaiseksi on tunne, että etäopetus vie paljon huomiota, energiaa ja aikaa. Mutta miltä? Tutulta ja turvalliseltako työltä? Ehkä sitä on ollut jo aikakin muuttaa, myös järkiperäistää.

14 Miten tekniikka on toiminut? Useimmiten toiminut, mutta välillä ollut ongelmia: nettiyhteys mennyt poikki, tullut, sähkökatkoksia, äänessä tai kuvassa ollut vikaa, kerran ei saatu videotykkiä toimimaan > hätäratkaisujen ja varasuunnitelmien merkitys Yllätys: tekniikan ongelmat eivät ole olleet se suurin huolenaihe. Edelleenkin tärkeimpiä opettajan kysymyksiä ovat: miten järjestän opetuksen luokassa mitä ja miten opetan?

15 Mitä muutoksia toivoisin etäopetuksen järjestelyyn? Enemmän aikaa, siis rauhaa kokeilla uusia asioita, etsiä ja löytää mm. verkosta mielekkäitä kokonaisuuksia virtuaaliluokkaan vietäväksi > otettava huomioon lukujärjestyksissä Aikaa luoda omaa materiaalia > etäopetukseen räätälöidyt työkirjat antaisivat sekä oppilaalle että opettajalle kuvan tulevasta, ne toimivat myös varasuunnitelmana ja antavat mahdollisuuden eriyttämiseen. Työkirjat voivat sisältää mm. ohjeita oppilaalle, listan kirjoitelmaaiheita tai aiheita pohdittavaksi tunnilla, hyödyllisiä linkkejä kysymyksineen, itsearviointilomakkeita ja koostesivuja, mitä oppilas on tehnyt jakson aikana.

16 Opetuksen kurssittamista! Työparin kanssa työskentelyä Aineenopettajien yhteistyöllä voisi helpottaa suunnittelua > tuloksista hyötyisivät kaikki Etäryhmissä tarvitaan säännöllisin välein tapaamisia opettajan kanssa, siis lähipäiviä. Postitukseen rutiini!

17 Mitä mieltä etäopetuksen yleistymisestä? Ei ole tarkoitus korvata kokonaan tavallista, perinteistä tai lähiopetusta. Opetusta pystytään viemään laajemmalle kuin tähän asti. Ajatellaan käyttäjän tarpeita. (Yritysmaailmasta uutinen: Virtuaalimaailmaprojektit epäonnistuvat ensimmäisten puolentoista vuoden aikana, jos liiaksi keskitytään teknologiaan, lähdetään liikkeelle imagosyistä eikä ajatella tavoitteita, käyttäjiä ja käyttäjien odotuksia)

18 Opetus voi tapahtua samanaikaisesti, eri aikaan ja omalla ajalla. Nauhoitustyökalu tarjoaa mahdollisuuden preppaukseen, sairaan lapsen opetukseen ja sähköiseen sijaiseen Hyvä väline myös kodin ja koulun yhteistyössä. Kansalaisen perusosaamiseen kuuluvat TVT taidot kehittyvät Etäopetus tulee yleistymään!

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen. Ryhmä 5

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen. Ryhmä 5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Ryhmä 5 Kehityksen suunta.. Mitä teema tarkoittaa? Teeman punaisena lankana on pohjimmiltaan se, että teknologiakasvatus ja teknologian arkipäiväistäminen tulee

Lisätiedot

Antti Huttunen Turun VIRTA-hanke

Antti Huttunen Turun VIRTA-hanke Antti Huttunen Turun VIRTA-hanke Peruskoulun etäopetus Turussa Alkanut 2008 Käynnistäjänä VIRTA-hanke Välineenä Adobe Connect Oppiaineet A2-ranska A2-ruotsi A2-espanja Ortodoksiuskonto Tutkimuksia ja selvityksiä

Lisätiedot

Monimuotoinen etäopetus - laatua ja saatavuutta etäisyyksistä välittämättä. Kolibri-hanke Kuntamarkkinat 10.9.2015

Monimuotoinen etäopetus - laatua ja saatavuutta etäisyyksistä välittämättä. Kolibri-hanke Kuntamarkkinat 10.9.2015 Monimuotoinen etäopetus - laatua ja saatavuutta etäisyyksistä välittämättä Kolibri-hanke Kuntamarkkinat 10.9.2015 Etäopetuksen määritelmät Etäopetus tarkoittaa opetusta, jossa oppilas ja opettaja ovat

Lisätiedot

Kysely etäopetustuntien valvojille toukokuussa 2011 (vastauksia 13)

Kysely etäopetustuntien valvojille toukokuussa 2011 (vastauksia 13) Kysely etäopetustuntien valvojille toukokuussa 2011 (vastauksia 1) Olen saanut riittävästi perehdytystä etätuntien valvojana toimimiseen kyllä en en tiedä 8 % Mistä asiasta/asioista olisit kaivannut lisää

Lisätiedot

Etäopetus erityistilanteissa

Etäopetus erityistilanteissa Sairastuneen oppilaan koulunkäynnin järjestäminen kaksisuuntaisen, reaaliaikaisen videoyhteyden avulla Esimerkkitapauksena etäopetuksen järjestäminen Laitilassa, Kodjalan koululla lukuvuonna 2012 2013.

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Video-opetuksen mahdollisuudet. T A M P E R E E N K A U P U N K I Liisa Mustila 30.3.2012 1

Video-opetuksen mahdollisuudet. T A M P E R E E N K A U P U N K I Liisa Mustila 30.3.2012 1 Video-opetuksen mahdollisuudet T A M P E R E E N K A U P U N K I Liisa Mustila 30.3.2012 1 T A M P E R E E N K A U P U N K I Mitä etäopetus on? tieto- ja viestintätekniikalla tuettua opetusta, jossa oppilas

Lisätiedot

Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014

Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014 Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014 1 a) Miksi lapsesi opiskelee koulussa? Oppiakseen perustietoja ja -taitoja sekä sosiaalisuutta Oppiakseen erilaisia sosiaalisia taitoja ja sääntöjä

Lisätiedot

12.10..2013. Etäopetus erityistilanteissa

12.10..2013. Etäopetus erityistilanteissa 12.10..2013 Etäopetus 1 Sairastuneen oppilaan koulunkäynnin järjestäminen kaksisuuntaisen, reaaliaikaisen videoyhteyden avulla 2 Syksy 2013 1.lk. poika D.J. Eurajoen Keskustan ala-koulu, Adobe Connect

Lisätiedot

VIRTUAALIMATKA MAAILMAN YMPÄRI

VIRTUAALIMATKA MAAILMAN YMPÄRI VIRTUAALIMATKA MAAILMAN YMPÄRI on Raahen ja Vihannin yhteishanke teknologian tuomiseksi osaksi oppilaan arkea alkuopetuksesta lähtien. Suunnitteluvaiheessa mukana on ollut Honganpalon koulu Raahesta ja

Lisätiedot

Kolin yhtenäiskoulu hankkeesta pysyväksi toiminnaksi

Kolin yhtenäiskoulu hankkeesta pysyväksi toiminnaksi Kolin yhtenäiskoulu hankkeesta pysyväksi toiminnaksi Jäätie Koli - Lieksa Kolin yhtenäiskoulu alkoi syksyllä 2010 Kolin saaristomalli - teknologia avuksi harvaan asutuille seuduille -hanketta tuki Opetushallitus

Lisätiedot

Galactor and the Codebreakers: - oppimispeli online maailman sudenkuopista

Galactor and the Codebreakers: - oppimispeli online maailman sudenkuopista Galactor and the Codebreakers: - oppimispeli online maailman sudenkuopista Eija Kuoppa-aho Opettaja Alajärven kaupunki Taina Mäntylä Ylitarkastaja Kuluttajavirasto Millainen peli on kyseessä? Kuluttajaviranomaisten

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Etäopetus Turussa ANTTI HUTTUNEN YHTENÄISKOULUPÄIVÄT 16.9.2011

Etäopetus Turussa ANTTI HUTTUNEN YHTENÄISKOULUPÄIVÄT 16.9.2011 Etäopetus Turussa ANTTI HUTTUNEN YHTENÄISKOULUPÄIVÄT 16.9.2011 Turun VIRTA-hanke V I R T U A A L I S E T A L U E R E S U R S S I T Turun VIRTA-hanke Oppimisympäristöhanke Toiminta-aika 2008-2012 Rahoittajina

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

Vetelin kunnan OPS-kyselyn yhteenveto. Arvoilta vanhempainilta

Vetelin kunnan OPS-kyselyn yhteenveto. Arvoilta vanhempainilta Vetelin kunnan OPS-kyselyn yhteenveto Arvoilta 24.3.2015 vanhempainilta 3.9.2015 Huoltajien ja henkilökunnan vastauksia yhteensä 91 kpl. Oppilaat vastasivat luokittain ja vastauksia tuli yhteensä 24. 1.

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Kieliohjelma Atalan koulussa

Kieliohjelma Atalan koulussa Kieliohjelma Atalan koulussa Vaihtoehto 1, A1-kieli englanti, B1- kieli ruotsi 6.luokalla 1 lk - 2 lk - 3 lk englanti 2h/vko 4 lk englanti 2h/vko 5 lk englanti 2-3h/vko 6 lk englanti 2-3h/vko, ruotsi 2h/vko

Lisätiedot

Etäopetuksen monet muodot

Etäopetuksen monet muodot Etäopetuksen monet muodot Erikoistutkija Minna Nummenmaa Professori Erno Leh8nen Turun yliopisto Oppimistutkimuksen keskus Ope=ajankoulutuslaitos #itkfoorumi205 www.etaopetus.fi minna.nummenmaa@utu.fi

Lisätiedot

E-oppimateriaalit. Opinaika vs. CD-verkko-ohjelmat

E-oppimateriaalit. Opinaika vs. CD-verkko-ohjelmat Nokian N8 puhelimessa Uutta Toimii netin kautta, ei ohjelmien asennuksia eikä ylläpitoa, koulun lisäksi käytettävissä myös kotona ja muualla 24/7, lisäksi muita opiskelua helpottavia verkko-opetuksen mahdollistavia

Lisätiedot

3. Tutkimuspaketti: Mobiili sisällöntuotanto

3. Tutkimuspaketti: Mobiili sisällöntuotanto 3. Tutkimuspaketti: Mobiili sisällöntuotanto Marja-Riitta Kotilainen Projektitutkija/Optek-hanke Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Mobiiliopiskelu ja sisällöntuotanto Mobiilius: tietoa voidaan vastaanottaa

Lisätiedot

Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013. Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin?

Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013. Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin? Talvisalon koulu Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013 Vanhempainillat 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin? 94 Kyllä 28 Ei Kyllä Ei 2. Kuinka hyödyllisinä koet vanhempainillat? 51 Erittäin

Lisätiedot

Kota- hanke. Kohdennetun tuen antaminen

Kota- hanke. Kohdennetun tuen antaminen Kota- hanke Kohdennetun tuen antaminen 1 Joustava yksilöllisen llisen oppimisen pienryhmä Toiminnan tavoitteena on: Lähikouluperiaatteen turvaaminen/säilytt ilyttäminen ja soveltaminen Torkinmäen koululle

Lisätiedot

Kuulemistilaisuus

Kuulemistilaisuus Tervon kunta Kuulemistilaisuus 15.4.2019 Tervon kunta yläkouluselvitys 2018-2019 Petteri Ristikangas kunnanjohtaja Kunnanhallitus asetti yläkouluselvitys toimikunnan valmisteluryhmäksi toimikaudelle 7.11.2018-31.3.2019.

Lisätiedot

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio OPS-KYSELY Syksy 2015 Vetelin lukio KYSYMYKSET Mikä lukiossa on tärkeää? Millainen on unelmalukio? Missä ja miten opitaan parhaiten? VASTAAJAT 58 opiskelijaa 4 huoltajaa 7 opettajaa OPISKELIJAT Viihtyisät

Lisätiedot

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta

Lisätiedot

Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena

Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena kaisa vähähyyppä, opetusneuvos, opetushallitus Oppiminen on tapahtuma tai tapahtumasarja, jossa oppija saavuttaa uusia taitoja tai tietoja jostain aiheesta. Opittu

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Ohjaus ennen opintojen alkua Ohjaus maahanmuuttajaoppilaan opintojen alkaessa TEHTÄVÄ TEHTÄVÄN SISÄLTÖ JA AJOITUS VASTUUHENKILÖT MUUTA Oppilaan

Lisätiedot

Keravanjoen koulu Opitaan yhdessä!

Keravanjoen koulu Opitaan yhdessä! Keravanjoen koulu Opitaan yhdessä! OPS 2016 Arvokeskustelun tuloksia Keravanjoen koulun huoltajat 1 a) Miksi lapsesi opiskelee koulussa? oppivelvollisuus ja yleissivistys oppii vastuulliseksi kansalaiseksi

Lisätiedot

Ops14 Askola KYSELY HUOLTAJILLE JA YLÄKOULUN OPPILAILLE ARVOISTA JA OPPIMISEN TAIDOISTA KEVÄT 2014

Ops14 Askola KYSELY HUOLTAJILLE JA YLÄKOULUN OPPILAILLE ARVOISTA JA OPPIMISEN TAIDOISTA KEVÄT 2014 Ops14 Askola KYSELY HUOLTAJILLE JA YLÄKOULUN OPPILAILLE ARVOISTA JA OPPIMISEN TAIDOISTA KEVÄT 2014 Oppilaille 269 viestiä vastasi 85, 32% Huoltajille 768 viestiä 97 ei lukenut viestiä Vastauksia 220, 27%

Lisätiedot

YipTree.com. hommannimionmatematiikka.com

YipTree.com. hommannimionmatematiikka.com YipTree.com hommannimionmatematiikka.com YipTreen ja Homman nimi on matematiikan plussat Työrauha, työrauha ja työrauha Tuntien aloitus tapahtuu automaattisesti ja nopeasti (edellyttäen että koneet toimii)

Lisätiedot

Opetushenkilöstö Punkaharju

Opetushenkilöstö Punkaharju Opetuksen arviointi Sivistysltk 18.6.2012 20 Kevät 2012 Opetushenkilöstö Punkaharju Koulu (Punkaharju) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kulennoisten koulu Punkasalmen koulu Särkilahden koulu Koulu (Punkaharju)

Lisätiedot

Venäjän kieli ja TVT:n käyttömahdollisuudet

Venäjän kieli ja TVT:n käyttömahdollisuudet Venäjän kieli ja TVT:n käyttömahdollisuudet Taina Salonen Oppimistulosten arviointiin venäjän kielessä osallistuneiden koulujen välillä oli suuria eroja tieto- ja viestintätekniikan käytössä, autenttisen

Lisätiedot

Huoltajakysely2017 Hatsalan klassillinen koulu

Huoltajakysely2017 Hatsalan klassillinen koulu Huoltajakysely07 Hatsalan klassillinen koulu..07 Taustatiedot I. Koulun nimi Alavan koulu Haapaniemen koulu Hiltulanlahden koulu Juankosken koulu Jynkän koulu Kaislastenlahden koulu Karttulan Kissakuusen

Lisätiedot

KOTITALOUS. Syventävät opinnot 8-9 vuosiluokilla, taito ja taideaineet

KOTITALOUS. Syventävät opinnot 8-9 vuosiluokilla, taito ja taideaineet KOTITALOUS Syventävät opinnot 8-9 vuosiluokilla, taito ja taideaineet Opetus perustuu kaikille yhteisiin kotitalousopintoihin, jolloin tiedot ja taidot syvenevät ja oppilaiden itsenäisyys ja vastuu kasvaa.

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (5) HOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Oulun yliopistollinen sairaala Lastenneurologian yksikkö (os.65) 10.2.

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (5) HOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Oulun yliopistollinen sairaala Lastenneurologian yksikkö (os.65) 10.2. POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (5) Hyvät vanhemmat, Lapsellenne on varattu tutkimusaika OYS:n lastenneurologian yksikköön. Toivomme, että pyydätte opettajaa täyttämään oheisen lomakkeen lapsenne koulunkäynnistä.

Lisätiedot

Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II

Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II Esimerkkejä Vaasa: Nivelluokat Jyväskylä: JOPO mmt oppilaille Kontiolahti: Jatkoluokat MOKU 18.9.2009 Vaasan nivelluokat 1 Nivelluokat

Lisätiedot

10/23/2012 Olli Määttä

10/23/2012 Olli Määttä Oppitunnin käsikirjoitus harjoittelijalle ja ohjaajalle. Tunnin pitämisen ja ohjaamisen tuki. Riittävän joustava. Edellytys oppitunnille: ilman hyväksyttyä tuntisuunnitelmaa ei harjoitustuntia voi pitää.

Lisätiedot

Vastausten määrä: 87 Tulostettu :39:44

Vastausten määrä: 87 Tulostettu :39:44 Vastausten määrä: 87 Tulostettu 30.4.2015 8:39:44 Poiminta Koulu = 12 (Riihikallion koulu) Taustatiedot Koulu Riihikallion koulu 87 100% Vastausten määrä: 87 Yleistä 1. Koulun jokapäiväinen toiminta on

Lisätiedot

Pia Vataja Pohjoismainen erityiskasvatuksen konferenssi Turku 21.9.2013. Pia Vataja 2013

Pia Vataja Pohjoismainen erityiskasvatuksen konferenssi Turku 21.9.2013. Pia Vataja 2013 Pia Vataja Pohjoismainen erityiskasvatuksen konferenssi Turku 21.9.2013 On yhteinen koulu kaikille Hyväksyy että kaikki ovat erilaisia ja että kaikilla on erilaisia tarpeita ja erilaisia edellytyksiä Tarjoaa

Lisätiedot

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI L U O N N O S P E R U S O P E T U K S E N O P E T U S S U U N N I T E L M A N P E R U S T E I K S I 2 0 1 4 ( 1 4. 1 1. 2 0 1 2 ) KOULUN TOIMINTAKULTTUURI Historiallisesti

Lisätiedot

Käyttäytymisongelmien ennaltaehkäisy Tommi Mäkinen

Käyttäytymisongelmien ennaltaehkäisy Tommi Mäkinen Käyttäytymisongelmien ennaltaehkäisy Tommi Mäkinen Työpajan tavoitteet Herättää kysymyksiä Herättää tunteita Herättää kiinnostusta omien tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittämiseen Mikä on käyttäytymisongelma?

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

Horisontti

Horisontti Horisontti 19.11.2015 Vuosiluokkaistaminen. Mitä tehdään ennen sitä? Oppimiskäsitys Eriyttäminen ja oppimisen tuki Oppiaine Laaja-alainen osaaminen Oppimisen arvioinnin periaatteet Oppimisympäristöt Tärkeää

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat 1-2 / 2019 yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666

Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat 1-2 / 2019 yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666 Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666 Miten seuraavat asiat ovat välittyneet lapsenne koulun arjesta? Oppilas voi vaikuttaa opetuksen suunnitteluun. Säännöllisesti

Lisätiedot

Kouluilta kerätyistä kriteeristöistä parastettuja malleja päivitettynä Hämeenlinnan perusopetuksen arviointiohjeita vastaaviksi /RH 2010-2012

Kouluilta kerätyistä kriteeristöistä parastettuja malleja päivitettynä Hämeenlinnan perusopetuksen arviointiohjeita vastaaviksi /RH 2010-2012 Työskentelyn ja käyttäytymisen arvioinnin kriteerit Kouluilta kerätyistä kriteeristöistä parastettuja malleja päivitettynä Hämeenlinnan perusopetuksen arviointiohjeita vastaaviksi /RH 2010-2012 Työskentelyn

Lisätiedot

Tutkimushavaintoja kahdesta virtuaaliympäristöstä

Tutkimushavaintoja kahdesta virtuaaliympäristöstä Tutkimushavaintoja kahdesta virtuaaliympäristöstä Haasteita ja mahdollisuuksia uusiin toimintatapoihin 8.2.2008 Eija Korpelainen ja Meri Jalonen TKK, Työpsykologian ja johtamisen laboratorio Esityksen

Lisätiedot

ETÄOPISKELUN VOIMA PIENTEN RYHMIEN OPISKELUSSA

ETÄOPISKELUN VOIMA PIENTEN RYHMIEN OPISKELUSSA ETÄOPISKELUN VOIMA PIENTEN RYHMIEN OPISKELUSSA TIEKE, HELSINKI vaikuta ja vaikutu 09.10.2008 Lauri Pirkkalainen Konneveden lukio Lukioiden virtuaaliverkosto http://www.peda.net/veraja/pienetlukiot KONNEVEDE

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 5. luokkien palvelukyky. Kauniainen. Tammikuu 2015

Pääkaupunkiseudun 5. luokkien palvelukyky. Kauniainen. Tammikuu 2015 Pääkaupunkiseudun. luokkien palvelukyky Kauniainen Tammikuu 201 Väittämät / Kauniainen vs. koko pk-seutu Koulupaikka, oppimiskäsitys ja -ympäristö Kauniainen=8: Väittämien jakaumat Vuosivertailu Kauniainen

Lisätiedot

Verkko-opetus osaksi opetusta

Verkko-opetus osaksi opetusta Verkko-opetus osaksi opetusta Adobe Connect Pro (ACP) Lehtori Pasi Laine Soveltaminen käytännössä Verkko-opetuksen aste voi vaihdella suurestikin (parista tunnista kokonaiseen verkkototeutukseen) Jokaiselle

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Kauniainen, Kasavuori. Joulukuu 2013

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Kauniainen, Kasavuori. Joulukuu 2013 Pääkaupunkiseudun. luokkien palvelukyky Kauniainen, Kasavuori Joulukuu 0 Väittämät koko kunnan alueella Koulupaikka, oppimiskäsitys ja -ympäristö Kauniainen, n= KOULUPAIKAN MÄÄRÄYTYMINEN. Lapsellamme on

Lisätiedot

ekulkuri Verkko-opetus tukea tarvitsevien oppilaiden apuna

ekulkuri Verkko-opetus tukea tarvitsevien oppilaiden apuna ekulkuri Verkko-opetus tukea tarvitsevien oppilaiden apuna Opetushallituksen oppimisympäristöjen kehittämishanke 2013-2014 Etäkoulu Kulkuri, Turun normaalikoulu ja Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu

Lisätiedot

LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6

LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 14.3 Vuosiluokkien 3-6 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 14.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta

Lisätiedot

Matikka on mun juttu! Hankematka kuvin ja sanoin

Matikka on mun juttu! Hankematka kuvin ja sanoin Matikka on mun juttu! Hankematka kuvin ja sanoin Opetushallitus valitsi vuonna 2008 Kokkolan perusopetuksen koulut mallintamaan uusia ja innovatiivisia tapoja toteuttaa matematiikan opetusta opetussuunnitelman

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 1613 Oletko kokenut, että seuraavia asioita on mielestäsi enemmän, saman verran tai vähemmän kuin Oppitunnilla istutaan

Lisätiedot

Rakennetaan yhdessä verkkokurssi Pulkkilan peruskoulu, modulikoulu, Mäkeläntie 2, Pulkkila

Rakennetaan yhdessä verkkokurssi Pulkkilan peruskoulu, modulikoulu, Mäkeläntie 2, Pulkkila Rakennetaan yhdessä verkkokurssi 14.12.2016 Pulkkilan peruskoulu, modulikoulu, Mäkeläntie 2, 92600 Pulkkila Verkko-opetuksen äärellä TVT-strategia opetuksen kehittämisen tukena Verkko-oppimisen pedagogiset

Lisätiedot

Perusopetuksen ja lukioiden tieto- ja viestintätekniikka Sähköiset ylioppilaskirjoitukset Tieto- ja viestintätekniikkaselvitys 23.4.

Perusopetuksen ja lukioiden tieto- ja viestintätekniikka Sähköiset ylioppilaskirjoitukset Tieto- ja viestintätekniikkaselvitys 23.4. Perusopetuksen ja lukioiden tieto- ja viestintätekniikka Sähköiset ylioppilaskirjoitukset Tieto- ja viestintätekniikkaselvitys 23.4.2014 Kurt Torsell Kartoituksen toteutus Suomen Kuntaliitto toteutti syksyllä

Lisätiedot

Monikulttuurisuuden näkyväksi tekeminen erilaisten kulttuurien Maahanmuuttajalasten oman identiteetin tukeminen Lähiyhteisön osallistaminen

Monikulttuurisuuden näkyväksi tekeminen erilaisten kulttuurien Maahanmuuttajalasten oman identiteetin tukeminen Lähiyhteisön osallistaminen Tavoitteet Monikulttuurisuus Projektioppiminen Ilmiöpohjainen oppiminen Monikulttuurisuuden näkyväksi tekeminen erilaisten kulttuurien Maahanmuuttajalasten oman identiteetin tukeminen Lähiyhteisön osallistaminen

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Maahanmuuttajaoppilaiden läksykerhotoiminta Tuija Hauta-aho Tampereen kaupunki

Tampereen kaupunki Maahanmuuttajaoppilaiden läksykerhotoiminta Tuija Hauta-aho Tampereen kaupunki Tampereen kaupunki Maahanmuuttajaoppilaiden läksykerhotoiminta Tuija Hauta-aho Tampereen kaupunki Miksi läksykerhoja? Mistä löytyy lanttukukon resepti? Mä tiedän, apteekista! Meidän kielellä lasketaan

Lisätiedot

Kurssitusten tarve kipuaa

Kurssitusten tarve kipuaa Kurssitusten tarve kipuaa 9.11.2000 08:02 Muinoin tietotekniikkakurssilla opeteltiin ohjelmat läpikotaisin. Nyt niistä opetellaan vain työssä tarvittavat toiminnot. Niissäkin on työntekijälle tekemistä,

Lisätiedot

ETÄOPETUS KOUVOLAN SEUDUN AMMATTIOPISTOSSA. - TVT - strategia

ETÄOPETUS KOUVOLAN SEUDUN AMMATTIOPISTOSSA. - TVT - strategia ETÄOPETUS KOUVOLAN SEUDUN AMMATTIOPISTOSSA - TVT - strategia YLEISTÄ Ajanmukaisen tieto- ja viestintätekniikan riittävä hallitseminen on yksi merkittävimmistä yksilön elinikäisen oppimisen avaintaidoista

Lisätiedot

LAAJENTAMINEN. Case VIRTA. päivät 2009

LAAJENTAMINEN. Case VIRTA. päivät 2009 KIELIOPETUKSEN LAAJENTAMINEN ETÄOPETUKSEN Ä KEINOIN Case VIRTA Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2009 2 Kuvaa ei voi näyttää. Tietokoneen muisti ei ehkä riitä kuvan avaamiseen, tai kuva on vioittunut.

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Helsinki. Maaliskuu 2014

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Helsinki. Maaliskuu 2014 Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky Helsinki Maaliskuu 2014 Väittämät / Helsinki vs. koko pk-seutu Koulupaikka, oppimiskäsitys ja -ympäristö Helsinki=960: Väittämien jakaumat Vuosivertailu Helsinki

Lisätiedot

Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle

Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle 2017-2018 9. -luokat Nykyiset kahdeksasluokkalaiset valitsevat 9. -luokkaa varten yhden uuden valinnaisaineen (2 viikkotuntia) 8. -luokalla päättyvän

Lisätiedot

Kuudesluokkalaisten maahanmuuttajaoppilaiden suomen kielen tason vaihtelut. Annukka Muuri 18.11.2014

Kuudesluokkalaisten maahanmuuttajaoppilaiden suomen kielen tason vaihtelut. Annukka Muuri 18.11.2014 Kuudesluokkalaisten maahanmuuttajaoppilaiden suomen kielen tason vaihtelut Annukka Muuri 18.11.2014 Maahanmuuttajataustaiset oppilaat Maahanmuuttajaoppilaiden määrä on kasvanut seitsemässä vuodessa noin

Lisätiedot

Tulevaisuuden tietoyhteiskuntataidot

Tulevaisuuden tietoyhteiskuntataidot Tulevaisuuden tietoyhteiskuntataidot Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistaminen 18.3.2010 Jyrki Koskinen Sisältö Mitkä tiedot, taidot ja osaamisen muodot korostuvat tulevaisuuden tietoyhteiskunnassa?

Lisätiedot

Munkkiniemen ala-aste

Munkkiniemen ala-aste Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein

Lisätiedot

Millaisia tiedonhankinnan taitoja maisteri tarvitsee Peda-forum-päivät

Millaisia tiedonhankinnan taitoja maisteri tarvitsee Peda-forum-päivät Millaisia tiedonhankinnan taitoja maisteri tarvitsee Peda-forum-päivät 25.8.2010 Helsingin yliopiston kirjasto Päivi Helminen, Kati Syvälahti, Maija Halminen 31.8.2010 1 Työpajan tavoite Tavoitteena on

Lisätiedot

Arviointi oppilaiden näkökulmasta

Arviointi oppilaiden näkökulmasta Arviointi oppilaiden näkökulmasta Raija Niemi Oppilaat vastasivat jakson päätteeksi seitsemään kysymykseen koskien ravintotiedon opiskelua terveystietojaksolla. Luokista 8 A oli työskennellyt melkein koko

Lisätiedot

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän

Lisätiedot

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ PÄÄTTÖTYÖ Keväällä 2013 Vantaan Tanssiopistossa voi suorittaa syventävien opintojen päättötyön. Päättötyön voivat suorittaa

Lisätiedot

Ydinteema on oppimisen ohjaaminen ja erityisesti opetuksen suunnittelu.

Ydinteema on oppimisen ohjaaminen ja erityisesti opetuksen suunnittelu. A-jakso: viikot 45 50 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 10-14 Aloitusseminaari ABC-jakson harjoittelijoille ti 23.10.2011 klo 12.30-14.00. C jakson infotilaisuus ti 19.2. 2013 Normaalikoulun luokka B

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa

Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa Johtaja Jorma Kauppinen Peruskoulujen ja lukioiden kansainvälisyyspäivät 21.11.2013 Kuopio Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suitsutusta

Lisätiedot

Elina Harjunen Elina Harjunen

Elina Harjunen Elina Harjunen Elina Harjunen 28.4.2015 Elina Harjunen 28.4.2015 Äidinkielen ja kirjallisuuden 9. luokan oppimistulosten arviointi vuonna 2014: keskiössä kielentuntemus ja kirjoittaminen Kielentuntemuksen viitekehys

Lisätiedot

LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9

LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 15.3 Vuosiluokkien 7-9 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 15.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN ENSIMMÄISEN VUODEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE Huhtikuu 2015 Vastausprosentti: 49,9 % Vertailuryhmä: Kaikki koulutusalat kaikki oppilaitokset Lukuvuoden

Lisätiedot

Innopaja@koulut iltapäivä 22.5.2012

Innopaja@koulut iltapäivä 22.5.2012 Innopaja@koulut iltapäivä 22.5.2012 Innoa lukion musiikissa Intelligent på tangenten (S:t Karins) Hauskaa ilman lintuja (Kuusisto) ipodit opetuskäytössä (Kotimäki) ipodit opetuskäytössä (Runko) INNOA LUKION

Lisätiedot

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Vuosille 2017-18 1 KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Tasa-arvolaki koulussa 3. Yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

ARVIOINTIKIRJA. Arviointikirja sisältää lukuvuoden aikana toteutettavia. arviointikeskusteluja ja väliarviointeja varten:

ARVIOINTIKIRJA. Arviointikirja sisältää lukuvuoden aikana toteutettavia. arviointikeskusteluja ja väliarviointeja varten: ARVIOINTIKIRJA Arviointikirja sisältää lukuvuoden aikana toteutettavia arviointikeskusteluja ja väliarviointeja varten: - oppilaan itsearvioinnin ja - opettajan arvioinnin oppilaasta. Välitodistus annetaan

Lisätiedot

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo Kemia Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kemian opetus tukee oppilaan luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. auttaa ymmärtämään

Lisätiedot

Mitä taitoja tarvitaan tekstin ymmärtämisessä? -teorian kautta arkeen, A.Laaksonen

Mitä taitoja tarvitaan tekstin ymmärtämisessä? -teorian kautta arkeen, A.Laaksonen Mitä taitoja tarvitaan tekstin ymmärtämisessä? -teorian kautta arkeen, A.Laaksonen Lukemisen taitoja Tulisi kehittää kaikissa oppiaineissa Vastuu usein äidinkielen ja S2-opettajilla Usein ajatellaan, että

Lisätiedot

Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma

Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma 10.6.2013 Koonnut Virpi Soini 2. luokan tavoitteet tutustuu verkko-opiskeluun ja harjoittelee käytännön työtaitoja, kuten tekstintuottamista

Lisätiedot

Toimintakulttuuri muutoksessa

Toimintakulttuuri muutoksessa Toimintakulttuuri muutoksessa Mervin messissä- työskentely Keskustelu- ja muistiinkirjaamistehtävät A ja B: A-tehtävä: Jokaisen lapsen ainutlaatuisuus oppijana Ymmärretään lapsen ainutlaatuisuus oppijana(yksilönä)

Lisätiedot

KYLÄSAAREN KOULUN TIETOSTRATEGIA

KYLÄSAAREN KOULUN TIETOSTRATEGIA KYLÄSAAREN KOULUN TIETOSTRATEGIA 21.5.2008 Kyläsaaren koulussa on oppilaita 201 (toukokuu 2008) 1. Koulun IT-visio Informaatioteknologiaa hyödynnetään yhtenä osa-alueena jokapäiväistä koulutyötä. 2. Tietostrategian

Lisätiedot

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k Huoltajapalautekysely_suruen (0) Iivisniemen koulu k 0 0..0 Osa-alueiden keskiarvot,,,,,8,7,8,,,,,,,,, Kaikki Osa-alueiden keskiarvot,,,,,,,,,,8,8,7,,,, Kaikki Johtaminen. Koulun rehtori johtaa kasvatus-

Lisätiedot

8.3.2012 Eeva Karttunen. www.pkamk.fi

8.3.2012 Eeva Karttunen. www.pkamk.fi Tradenomin tutkinto monimuoto-opintoina opintoina: kokemuksia ja kehittämistä SULOP2012 Sulautuva opetus ja oppiminen Tausta Sisältö Toteutuksen rakenne Onnistuneen oppimisen ja opetuksen edellytykset

Lisätiedot

Kokemuksia varhaisesta kieltenopetuksesta Paula Keskinen Jyväskylän steinerkoulu

Kokemuksia varhaisesta kieltenopetuksesta Paula Keskinen Jyväskylän steinerkoulu Kokemuksia varhaisesta kieltenopetuksesta Paula Keskinen Jyväskylän steinerkoulu 11.10.2019 Jyväskylän steinerkoulu Perustettu 1983 n. 170 oppilasta (esiopetus, 1-9) Yksityiskoulu, valtionavun piirissä

Lisätiedot

KIELTENOPETUSTA TYÖSALISSA. (Jousto - Joustokaks / FOJO Orimattila) www.salpaus.fi

KIELTENOPETUSTA TYÖSALISSA. (Jousto - Joustokaks / FOJO Orimattila) www.salpaus.fi KIELTENOPETUSTA TYÖSALISSA (Jousto - Joustokaks / FOJO Orimattila) www.salpaus.fi KIELENOPPIMISEN OSA-ALUEITA: 1.KUULLUN YMMÄRTÄMINEN 2.PUHUMINEN ENGLANTI 1-2 KURSSIEN ARVIOINNIN KOHTEET: 1. Tiedonhankinta

Lisätiedot

Virtuaalisuus haastaa opettajan ja opiskelijan

Virtuaalisuus haastaa opettajan ja opiskelijan Virtuaalisuus haastaa opettajan ja opiskelijan ITK2019, Aulanko 21.3.2019 Liisa Ilomäki ja Minna Lakkala liisa.ilomaki@helsinki.fi ja minna.lakkala@helsinki.fi Kasvatustieteellinen tiedekunta, Technology

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

Suoritustavat: Laboratoriotöitä 2.-3.periodi. Luennot 2h, Laboratorityöt 4h, itsenäinen työskentely 124 h. Yhteensä 130 h.

Suoritustavat: Laboratoriotöitä 2.-3.periodi. Luennot 2h, Laboratorityöt 4h, itsenäinen työskentely 124 h. Yhteensä 130 h. Janne Parkkila Tavoitteet: Opintojakson aikana opiskelijoiden tulee: - Yhdistellä eri lähteistä löytämiään tietoja. - Kirjoittaa kriteerit täyttäviä alku- ja loppuraportteja. - Ratkaista laboratoriotöissä

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

OPPIKIRJATON OPETUS! Kari Nieminen!! Tampereen yliopiston normaalikoulu!! ITK 2015!

OPPIKIRJATON OPETUS! Kari Nieminen!! Tampereen yliopiston normaalikoulu!! ITK 2015! OPPIKIRJATON OPETUS! Kari Nieminen!! Tampereen yliopiston normaalikoulu!! ITK 2015! OMA TAUSTA! Matematiikan opetukseen liittyvä FL-tutkielma tietojenkäsittelyopissa 90-luvun alussa! Jatko-opiskelija "Mobile

Lisätiedot

Kaikille avoin hiihtokoulu

Kaikille avoin hiihtokoulu Kaikille avoin hiihtokoulu Kaikille avoimessa hiihtokoulussa kaikki oppilaat ovat yhtä arvokkaita ja tervetulleita, hiihtokoulu ei rajaa ketään pois vamman tai toimintakyvyn vuoksi. Kaikilla on oikeus

Lisätiedot