Miehikkälän kunta Tasekirja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Miehikkälän kunta Tasekirja"

Transkriptio

1 Miehikkälän kunta Tasekirja 2013

2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMINTAKERTOMUS OLENNAISET TAPAHTUMAT KUNNAN TOIMINNASSA JA TALOUDESSA Kunnanjohtajan katsaus Miehikkälän kuntastrategia Vireä E18 -tien maaseutukunta Kunnan hallinto Yleinen ja oman alueen taloudellinen kehitys Olennaiset muutokset kunnan toiminnassa ja taloudessa Arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä Kunnan henkilöstö Arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä Ympäristötekijät SELONTEKO SISÄISEN VALVONNAN JÄRJESTÄMISESTÄ TILIKAUDEN TULOKSEN MUODOSTUMINEN JA TOIMINNAN RAHOITUS Tuloslaskelma ja sen tunnusluvut Rahoituslaskelma ja sen tunnusluvut RAHOITUSASEMA JA SEN MUUTOKSET Tase ja sen tunnusluvut KOKONAISTULOT JA -MENOT KUNTAKONSERNIN TOIMINTA JA TALOUS Yhdistelmä konsernitilinpäätökseen sisältyvistä yhteisöistä Konserniohjaus ja valvonta Olennaiset konsernia koskeva tapahtumat Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Tilikauden tuloksen käsittely TALOUSARVION TOTEUTUMINEN YLEISHALLINTO (10) Keskusvaalilautakunta (10) Tarkastuslautakunta (12) Kunnanvaltuusto (14) Kunnanhallitus (16) Keskushallinto (130) Maaseutupalvelut (140) Elinkeino- ja matkailutoimi (160) Museotoimi (170)

3 Tukipalvelut Taloushallinto (200) Henkilöstöhallinto (220) Ruokapalvelut (250) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI (30) Sosiaali- ja terveyslautakunta (30) Sosiaalitoimi ja hallinto (300) Päivähoito ja esiopetus (320) Vanhustyö ja kotihoito (340) Terveydenhuolto (350) SIVISTYSTOIMI (40) Sivistyslautakunta (40) Sivistystoimi ja hallinto (400) Peruskoulut (410) Lukio (420) Vapaa sivistys (430) Joukkoliikenne (440) Kirjasto (450) Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimi ( ) TEKNINEN TOIMI (50) Tekninen lautakunta (50) Hallinto (500) Maankäyttö (510) Toimitilat (520) Yhdyskuntatekniikka (530) Jätehuolto (535) Liikelaitokset (540) Maa- ja metsätilat (565) Ympäristötoimi (570) Pelastustoimi (580) Rakennuslautakunta (59) Rakennusvalvonta (590) Maa-ainesten otto (592) Yksityistiet (594) TULOSLASKELMAN TOTEUTUMINEN INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN

4 2.7. RAHOITUSOSAN TOTEUTUMINEN YHTEENVETO MÄÄRÄRAHOJEN JA TULOARVIOIDEN TOTEUTUMISESTA TILINPÄÄTÖSLASKELMAT TULOSLASKELMA RAHOITUSLASKELMA TASE KUNTAKONSERNI Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT Arvostusperiaatteet ja menetelmät KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT Konsernitilinpäätöstä koskevat laatimisperiaatteet TULOSLASKELMAA KOSKEVAT LIITETIEDOT Toimintatuotot tehtäväalueittain Verotulot eriteltyinä Valtionosuudet eriteltyinä Selvitys suunnitelman mukaisten poistojen perusteista kunnan tilinpäätöksessä Selvitys suunnitelman mukaisten poistojen poistonalaisten investointien vastaavuudesta Pakollisten varausten muutokset Pysyvien vastaavien hyödykkeiden myyntivoitot ja tappiot TASETTA KOSKEVAT LIITETIEDOT Arvonkorotukset Aineettomat ja aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Lainasaamiset Tytäryhteisöt, kuntayhtymäosuudet sekä osakkuusyhteisöt Kunnan saamiset konserniyhteisöiltä Siirtosaamisiin sisältyvät olennaiset erät Rahoitusarvopaperit Oman pääoman muutokset Myöhemmin kuin viiden vuoden kuluttua erääntyvät pitkäaikaiset velat Pakolliset varaukset

5 Kunnan velat konserniyhteisöille Siirtovelkoihin sisältyvät olennaiset erät Huollettavien varat VAKUUKSIA JA VASTUUSITOUMUKSIA KOSKEVAT LIITETIEDOT HENKILÖSTÖÄ JA TILINTARKASTAJIEN PALKKIOITA KOSKEVAT LIITETIEDOT ERIYTETYT TILINPÄÄTÖKSET VESI- JA VIEMÄRILAITOS ALLEKIRJOITUKSET JA MERKINNÄT... Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty. 7. KÄYTETYT TILIKIRJAT

6 1. TOIMINTAKERTOMUS 1.1. OLENNAISET TAPAHTUMAT KUNNAN TOIMINNASSA JA TALOUDESSA Kunnanjohtajan katsaus Viime vuosi oli kokonaisuudessaan myönteinen, vaikka tilinpäätös on alijäämäinen euroa. Vaikeuksia ja lisäkustannuksia aiheuttivat koulukeskuksen ilmanlaatuongelmat, jotka lopulta edellyttivät oppilaiden ja henkilökunnan siirtymistä väistötiloihin. Peruskoulun oppilaat ovat väistötiloissa, kunnes yläkoulun tilat valmistuvat tämän vuoden elokuussa ja ala-asteen tilat elokuussa Koulukeskuksen mitoituksen perusteena on esikoulun 15, alakoulun 40 ja yläkoulun 60 eli yhteensä 115 oppilasta. Rakennettavaan koulukeskukseen tulevat lisäksi esiopetus-, liikunta- ja kirjastotilat. Kustannusarvioltaan 1,3 miljoonan yläkoulu rakennetaan siirrettävänä viipalekouluna, jolloin voidaan optimoida koulun tilatarve ja alakoulu, esiopetus-, kirjasto- ja liikuntatiloineen kiinteänä rakennuksena. Sen kustannusarvio on euroa. Koska alakoulu on purettava, sen euron kertapoisto heikensi tilikauden tulosta, kun euron muut rahoitustuotot paransivat sitä. Kunta sai sijoituksistaan rahoitustuottoja euroa. Verotulot lisääntyivät euroa (2,7 %) ja nettomenot 0,7 prosenttia. Kunnalla oli lainaa 2,5 miljoonaa (1 183 e/asukas). Suunnitelmakauden investointiohjelma velkaannuttaa kunnan nopeasti, minkä vuoksi on karsittava investointeja, noudatettava menokuria, haettava lisätuloja ja organisoitava palveluja uudelleen. Yritystoiminnan osalta vuosi oli vireä, sillä kuntaan perustettiin 15 uutta yritystä. Valtaosa niistä oli maa-, metsä- ja kalatalouden yrityksiä. Kunnanvaltuusto hyväksyi vihreän logistiikka-alueen asemakaavan, jonka suunnittelussa on huomioitu ekologinen ulottuvuus, kuten maalämmön, aurinkoenergian ja tuulivoiman hyödyntäminen. Alueen viereen valmistui kunnallistekniikka. Kaikkiaan neliötä rakennusoikeutta mahdollistava vihreä logistiikka-alue on Muurikkalan kylässä Vaalimaa - Lappeenrannantien varressa. Alueella on 17 tonttia logistiikka- ja huolintayrityksiä, kaupan palveluja sekä terminaaleja varten. Hyvinvointikeskus Kunilan peruskorjausta viivästyttivät rakentamisen aikana esiin tulleet home- ja kosteushaittojen aiheuttamat lisätyöt, minkä takia hanke valmistuu kokonaisuudessaan kesäkuussa Hankkeen kustannukset ylittyvät lisätöiden takia noin miljoonalla eurolla kokonaiskustannusten ollessa noin euroa. Kaakon kaksikon kunnat kilpailuttivat perusterveydenhuollon palvelut, jotka ovat voimassa nykyisellä sopimuksella vuoden 2017 loppuun. Työterveyshuolto siirtyi vuoden 2014 alussa Kymijoen työterveydelle, mikä monipuolistaa terveyspalveluja. Kuntarakennelain mukaisesti kunta ilmoitti marraskuussa valtiovarainministeriölle, että Miehikkälän kunta tekee kuntarakenneselvityksen Kotkan ja Haminan kaupunkien sekä Virolahden ja Pyhtään kuntien kanssa. Selvitys on valtuustossa kesäkuussa Miehikkälän kunnan puolesta esitän parhaimmat kiitokseni kunnan luottamushenkilöille, henkilöstölle ja yhteistyökumppaneille vuodesta Antti Jämsén, kunnanjohtaja 6

7 Miehikkälän kuntastrategia Vireä E18 -tien maaseutukunta Kunnan toimintaa ohjaa seuraava kunnanvaltuuston kesäkuussa 2012 hyväksymä visio: Miehikkälä on yritysmyönteinen kansainvälinen E18 -tien maaseutukunta, joka tunnetaan laadukkaista palveluistaan, vetovoimaisista asuinalueistaan ja innovatiivisista palveluyrityksistään. Kunnan toiminta-ajatus on Miehikkälän kunta tuottaa ja järjestää laadukkaat peruspalvelut asiakaslähtöisesti ja kustannustehokkaasti. Päämäärät / Kriittiset menestystekijät: Asiakas: joustava, nopea ja monipuolinen palvelujen saatavuus palveluhenki- ja osaaminen tehokas tiedottaminen Talous vakaa kuntatalous riittävä ulkopuolinen rahoitus kehittyvä elinkeinotoimi / yritykset Toiminta / prosessit elinkeinotoimen tuloksellisuus vireä kulttuurielämä maapolitiikka ja kaavoitus peruspalveluiden tehokkuus ja vaikuttavuus kunta- ja seutuyhteistyö Henkilöstö / osaaminen oikein mitoitettu ja ammattitaitoa ylläpitävä henkilökunta työilmapiiri ja työssä jaksaminen johtaminen ja henkilöstön yhteistyö 7

8 Kunnan hallinto Kuntaorganisaatio Miehikkälän kunnan luottamushenkilöorganisaatio koostuu kunnanvaltuustosta, kunnanhallituksesta, tarkastuslautakunnasta ja keskusvaalilautakunnasta. Miehikkälän ja Virolahden kunnanvaltuustot ovat hyväksyneet Miehikkälän ja Virolahden palveluyhteistyön syventämisen kuntaparina ns. isäntäkuntamallilla. Miehikkälä vastaa palveluyhteistyön syventämisen kuntaparina sosiaali- ja terveystoimen palveluista molempien kuntien puolesta ja Virolahden kunta vastaa teknisen- ja sivistystoimen palveluista sekä tukipalveluista, jotka muodostuvat talous- ja henkilöstötoimesta sekä ruokapalveluista. Kuntien yhteistyön nimenä on Kaakon kaksikko. Cursor Oy (elinkeinopalveluiden tuottaja) Miehikkälä KV KH Virolahti KV KH Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveystoimi Tekninen ltk Rakennusltk Sivistysltk Tekninen toimi Sivistystoimi Tukipalvelut Yhteinen palveluiden käyttöalue Kuntien yhteinen palveluohjaustyöryhmä koordinoi palvelujen tuottamista ja järjestämistä Miehikkälän ja Virolahden kuntien alueella. Palveluohjaustyöryhmä - kokouksia Osallistunut kokouksiin Heinonen Jari Puheenjohtaja 2 Tulkki Jarmo Varapuheenjohtaja 1 Rinnesalmi Keijo Jäsen 1 Porkka Veijo Jäsen 2 Peltola Arto Jäsen - Kuntsi Juhani Jäsen 2 Kouki Risto Varajäsen 2 Jämsén Antti Kunnanjohtaja 2 Havuaho Osmo Kunnanjohtaja 2 Halonen Kaija Sihteeri 1 Vilen Olli Sihteeri 1 8

9 Palveluohjaustyöryhmä - kokouksia Osallistunut kokouksiin Lappi Jukka Puheenjohtaja 5 Heinonen Jari Varapuheenjohtaja 5 Alastalo Tarja Jäsen 5 Suomalainen Tuula Jäsen 3 Heino Sari Jäsen 5 Kiri Seppo Jäsen 3 Kuntsi Juhani Jäsen 3 Paavola Aira Jäsen 4 Makkonen Kaarlo Varajäsen 2 Jämsén Antti Kunnanjohtaja 5 Havuaho Osmo Kunnanjohtaja 5 Halonen Kaija Sihteeri 2 Vilen Olli Sihteeri 3 9

10 Organisaatiokaavio 10

11 Tilastotietoja (lähde: Tilastokeskus) Väestön ikärakenne Ikäjakauma Miehet Naiset Yhteensä Yhteensä Väestöjakauma kylittäin Kylä Yhteensä Hurttala - Hauhia - Kaitai Muurikkala Muurola Pitkäkoski Purho - Lapjärvi Saivikkala Salo-Miehikkälä Suur-Miehikkälä Yhteensä Väestö iän, pääasiallisen toiminnan ja ammattiaseman mukaan 2012 Kylä Väestö Työvoima Työvoiman ulkopuolella Työlliset Työttömät Yht Opiskelijat Eläkeläiset Muut Yht Palkansaajat Yrittäjät Hurttala Muurola Purho- Lapjärvi Saivikkala Muurikkala Pitkäkoski Salo- Miehikkälä Suur- Miehikkälä Yhteensä

12 Väestöennuste iän mukaan 2012 Ikä yhteensä Väestöennuste 2012 väestömuutosten mukaan Vuosi syntyneet kuolleet luonnollinen väestönlisäys kuntaan muuttaneet kunnasta muuttaneet kokonaisnettomuutto väestön lisäys väkiluku ********** Elinkeinorakenne % henkilömäärä Alkutuotanto 23,8 185 Teollisuus 6,4 50 Rakentaminen 7,1 55 Kauppa, kuljetus ja varastointi, majoitus- ja ravitsemisala 21,0 163 Liike-elämän palvelut 5,5 43 Kotitalouksien palvelut 35,3 274 Tuntematon 0,9 7 Yhteensä

13 Yleinen ja oman alueen taloudellinen kehitys Valtionvarainministeriö arvioi helmikuun 2014 talouskatsauksessaan Suomen bruttokansantuotteen supistuneen 1,2 % vuonna Bruttokansantuote pieneni jo toisena vuotena peräkkäin (-0,8 % vuonna 2012). Yksityinen kulutuskaan ei enää kasvanut, vaan pienentyi 0,6 %. Työttömyysaste kasvoi 0,5 prosenttiyksikköä ollen 8,2 % vuoden 2013 lopussa. Yksityiset investoinnit vähenivät peräti 5,1 % edellisvuodesta. Kokonaistuotannon aleneminen kahtena peräkkäisenä vuotena on heikentänyt entisestään julkisen talouden rahoitusasemaa hallituksen mittavista sopeutustoimista huolimatta. Julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen nousi viime vuonna 57 prosenttiin ja tänä vuonna se ylittää 60 prosentin rajan. BKT:n kasvu on myös lähivuosina niin vaimeaa, ettei se yksistään riitä korjaamaan julkisen talouden epätasapainoa. Tulevaa kasvua hidastaa työikäisen väestön supistuminen ja talouden tuotantopotentiaalin hidas kasvu. Samanaikaisesti julkisen talouden ikäsidonnaiset menot jatkavat kasvuaan ikääntyneiden määrän kasvaessa. Tästä syystä Suomen julkisen talouden rahoitus on kestämättömällä uralla pitkällä aikavälillä. Talouden kasvuedellytysten vahvistamiseksi ja kestävyysvajeen umpeen kuromiseksi hallitus sopi elokuussa 2013 budjettiriihessään rakenneuudistusohjelmasta ja keskustelu jatkuu julkista taloutta tasapainottavista lisätoimista. Yleinen talouskehitys on todennäköisesti vaimeaa vuosina 2014 ja Epävarmuutta lisää Venäjän talouden näkymien heikentyminen. Suomen taloudellisen kehityksen epävarmoille näkymille kuvaavaa on, että rahoituslaitosten ja taloudellisten tutkimuslaitosten ennusteiden välillä on jatkuvasti suurta hajontaa ja ennusteet muuttuvat jatkuvasti. Valitettavasti ennusteita on jo pitkään tarkistettu jatkuvasti alaspäin. Viime aikoina pessimistisimmät ennusteet Suomen talouden kehitykselle on tullut EU Komissiolta, joka helmikuussa arvioi Suomen BKT:n kasvavan vuonna 2014 vain 0,2 % ja vuonna 2015 noin 1,3 %. Maaliskuussa Nordea yhtyi EU Komission näkemykseen ennustaen Suomen bruttokansantuotteen kasvavan vain 0,3 % kuluvana vuotena. Komissio arvioi kokonaistuotannon vuonna 2014 kasvavan EU:ssa 1,5 prosenttia ja 1,2 prosenttia euroalueella. Siten euroalueen orastava kasvu ei heijastuisi Suomeen ainakaan vielä kuluvana vuotena. Suomen talouden kannalta ongelmallista on viennin supistuminen teollisuuden rakennemuutosten ja kustannuskilpailukyvyn heikentymisen vuoksi sekä julkisen velan kasvu. Huolestuttavaa on se, että valtion vuoden 2014 budjetti on laadittu BKT:n 1,2 % kasvuoletukselle. Viimeisimpien ennusteiden toteutuessa valtion velka kasvaisi kuluvana vuotena kehysriihessä arvioitua huomattavasti enemmän. Palkansaajien yhteenlaskettu käytettävissä olevan reaalitulo supistui viime vuonna 1,1 prosenttia, mihin vaikutti ennen kaikkea työllisyyden heikkeneminen. Kuluvana vuonna palkansaajien yhteenlaskettujen reaalitulojen odotetaan supistuvan 0,8 % ansiokehityksen hidastuessa. Ensi vuonna laskun oletetaan jäävään enää 0,1 prosenttiin, sillä työllisyyskehityksen arvioidaan kääntyvän parempaan suuntaan. Vuoden 2013 tilinpäätösten ennakkotietojen mukaan kuntien yhteenlaskettu tulos oli noin 300 miljoonaa euroa positiivinen. Tulos parani edellisestä vuodesta noin 600 miljoonaa euroa. Taustalla ovat toimintakulujen kasvun puolittuminen ja verotuksen kertaeristä johtunut verotulojen kasvu. Vuosikate oli negatiivinen viime vuonna yhteensä 36 kunnalla. Vuonna 2012 vastaava luku oli yli kaksinkertainen. Kuntien verotulot kasvoivat 6,8 prosenttia edellisvuodesta, mikä johtui pääasiassa verotilityslain muutoksesta Kuntien ja kuntayhtymien yhteenlaskettu vuosikate oli 2,7 miljardia euroa, jossa oli kasvua noin 900 miljoonaa euroa edellisvuodesta. Kuntien osalta tulorahoitus ei kuitenkaan ollut riittävä, sillä vuosikate ei riittänyt kattamaan poistoja. Investoinneista rahoitettiin vuosikatteella kunnissa ja kuntayhtymissä vain alle 60 prosenttia. Kuntien ja kuntayhtymien yhteenlaskettu lainakanta oli arviolta 15,6 miljardia euroa vuoden 2013 lopussa. Kasvua edellisvuodesta oli noin 13 %, kuten vuotta aiemmin. Kuntatalouden kannalta on positiivista, että korkojen on ennustettu pysyvän nykyisellä historiallisen alhaisella tasolla vielä pitkään. Kuitenkin aikanaan korkotason lähtiessä kasvuun kuntatalouden haasteet kasvavat entisestään. Kuntatalouden kannalta positiivista oli 13

14 myös vuonna 2013 syntynyt todella maltillinen palkkaratkaisu, niin sanottu työllisyys- ja kasvusopimus, jonka kattavuus julkisella sektorilla on 100 % ja kaiken kaikkiaan sopimuksen piirissä on 93 % palkansaajista. Tästä huolimatta kuntaliitossa on ennakoitu vuonna 2014 toimintamenojen kasvavan verotuloja enemmän. Kuntien lisääntyneet tehtävät ja samanaikaisesti vuoteen 2017 asti päätetyt jatkuvat valtionosuusleikkaukset heikentävät kuntataloutta merkittävästi. Myös yhteisöverokannan alentamisen seurauksena määräaikaiseksi suunnitellun kuntien yhteisövero-osuuden korotuksen suunniteltu päättyminen vuoden 2015 jälkeen heikentäisi kuntataloutta entisestään. Kymenlaaksossa yritysten liikevaihdon kehitys on viime aikoina ollut heikompaa kuin keskimäärin Suomessa. Etenkin teollisuuden ja rakentamisen volyymit ovat jääneet jälkeen koko maan kehitystrendistä. Kaupan ja muiden palveluiden kehitys on samalla tasolla kuin koko maassa. Teollisuuden rakennemuutos on ollut Kaakkois-Suomessa poikkeuksellisen voimakasta. Muutos on koetellut viime vuosina etenkin Kymenlaaksoa, sillä kaikista maakunnista se on menettänyt eniten kilpailukykyään suhteessa muihin maakuntiin. Sijainti ja logistiikan kehittäminen on Kaakkois-Suomen selkeä vahvuus, sillä käynnissä ja valmisteilla on useita mittavia liikenneväylähankkeita, joiden vaikutukset työllisyyteen ja elinkeinoelämän kuljetusten sujuvuuteen ovat merkittäviä. Sekä Koskenkylä- Kotka-moottoritien että Haminan ohikulkutien rakentaminen jatkuu. Molemmat tieosuudet on tarkoitus saada avattua liikenteelle tämän vuoden loppupuolella. Myös uusia tiehankkeita on tiedossa: Hamina - Vaalimaa-välin rakennustyöt aloitetaan vuosien vaihteessa. Kaakon sijaintiedun hyödyntämisen kannalta ratkaisevan tärkeää on, että rajanylityspaikkojen läpäisykyky turvataan henkilöliikenteen kasvaessa. Vuosi 2013 oli jälleen ennätysvuosi, sillä rajan ylitti Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla 10,4 miljoonaa matkustajaa. Mahdollisen viisumivapauden myötä matkustajamäärä Kaakkois-Suomen raja-asemilla kasvaisi merkittävästi. Parhaillaan Vaalimaan, Nuijamaan ja Imatran rajanylityspaikoilla tehdään laajennus- ja parannustöitä, joiden myötä yhteenlaskettu kapasiteetti kasvaa 20 miljoonaan rajanylittäjään vuodessa. Rajanylitysten sujuvuutta lisää suunnitteilla oleva sähköinen jonotusjärjestelmä. Kaakkois-Suomessa perustettiin Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuoden 2013 tammisyyskuussa lähes yritystä. Määrä on 10 prosenttia edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa alhaisempi (koko maa - 4 %). Noin viidennes uusista yrityksistä syntyi kaupan alalle. Kymenlaaksossa aloittavien yritysten määrä pienentyi 8 % ja Etelä-Karjalassa 14 %. Tilastoissa näkyy kuitenkin piristymistä, sillä vähentyminen on painottunut alkuvuoteen. Heinä-syyskuun tilastojen mukaan tilanne oli jo keskimääräistä parempi. Kaakkois-Suomi on Euroopan merkittävin metsäteollisuuskeskittymä. Viime vuosina on saatu uutisia metsäalan vähennyksistä, mutta uskoa metsäteollisuuden tulevaisuuteen lisää UPM- Kymmenen päätös investoida merkittävästi Kymin sellutehtaan laajennukseen Kuusankoskella. Kuljetus ja logistiikka on säilyttänyt melko hyvin asemansa Kaakkois-Suomessa. Matkailu on entistä tärkeämpi osa Kaakkois-Suomen taloutta. On arvioitu, että matkailun osuus alueen yritysten liikevaihdosta on suoraan tai välillisesti noin kymmenen prosenttia. Matkailijoiden arvioidaan jättäneen Kaakkois-Suomeen vuonna 2012 runsaat 1,6 miljardia euroa (kaikki kansalaisuudet). Tuloista selvästi suurin osa (76 %) painottuu Etelä- Karjalaan. Kotka-Haminan seudun työttömyysprosentti oli vuoden 2013 lopussa Kaakkois-Suomen seutukuntien korkein. Seutukunnasta löytyy sekä Kaakkois-Suomen matalimman että korkeimman työttömyysasteen kunta. Kotkan työttömyysaste oli Kaakkois-Suomen korkein (vuoden lopussa 19,3 %). Työttömien määrä on kunnassa lisääntynyt lähes 9 % (vuoden viimeinen neljännes). Venäjän rajalla sijaitsevan ja matkailuliikenteestä hyötyvän Virolahden kehitys on toisenlainen. Kunnan työttömyysaste oli joulukuussa Kaakkois-Suomen matalin: 8,1 %. Työttömien työnhakijoiden määrä on lisääntynyt 8 prosenttia edellisvuodesta (koko maa 16 %) Kotka-Haminan seudulla. Negatiivista on, että nuorten työttömyyden kasvu on kiihtynyt ja on 14

15 tällä hetkellä nopeampaa kuin kokonaistyöttömyyden lisäys. Työttömiä nuoria oli 12 % enemmän kuin vuosi sitten (koko maa 21 %). Vaikka nuorten työttömyyden kasvu on ollut hitaampaa kuin maassa keskimäärin, ylittää nuorten työttömyysaste maan keskiarvon. Myös korkeakoulutettujen työttömyys on kasvanut tuntuvasti. Tilanne on heikentynyt Kaakkois-Suomessa enemmän kuin maassa keskimäärin. Kotkan-Haminan seutukunnassa haasteena on edelleen elinkeinorakenteen uudistaminen ja uusien pk-yritysten saaminen alueelle. Kunnat sopeuttaneet talouttaan määrätietoisesti, Kuntaliiton tiedote , tilinpaatos.aspx Kuntien vuoden 2013 tilinpäätösarviot: Kunnat sopeuttaneet talouttaan määrätietoisesti, Työ- ja elinkeinoministeriö, Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Alueelliset talousnäkymät keväällä 2014 raportti, maaliskuu 2014, Jouko Nieminen, Valtiovarainministeriö, Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunnan raportti , 07Talous/TUKUSETO_helmikuu2014_kansineen.pdf 15

16 Olennaiset muutokset kunnan toiminnassa ja taloudessa Muiden kuntien tapaan verotilityslain muutos kasvatti kunnan verotuloja merkittävästi edellisvuodesta. Kaiken kaikkiaan verotulojen kasvu oli 2,7 % edelliseen vuoteen verrattuna. Verotulojen lisäksi kuluneen vuoden talousarvioon nähden olennainen ja positiivinen muutos oli sivistystoimen nettomenojen alittuminen eurolla, sosiaali- ja terveystoimen nettomenojen alittuminen eurolla sekä kunnanhallituksen nettomenojen alittuminen eurolla. Kuluvan ja ensi vuoden osalta positiivista on, että onnistuneen perusterveydenhuollon kilpailutuksen ansiosta sosiaali- ja terveystoimen osalta on mahdollisuuksien rajoissa saavuttaa budjetoitua parempi tulos myös vuonna Tulevina vuosina kunnalle sälyttyy entistä enemmän vastuita joukkoliikenteen järjestämisestä. Tämä lisää jonkun verran kunnan menoja. Vuoden 2014 talousarvioon nähden kuluvan vuoden tulosta tulee heikentämään koulukeskuksen purkamisesta ennakoitujen lisäpoistojen ohella myös koulukeskuksen liikuntasalista tehtävä lisäpoisto. Aiemmasta arviosta poiketen myös nykyinen liikuntasali joudutaan sisäilmaongelmien vuoksi purkamaan ja lisäpoisto sen osalta tulee olemaan arviolta noin euroa. Yhteensä kertapoistoja vuodelle 2014 tulee noin euroa. Miehikkälän kunnalle kulunut toimintavuosi oli positiivinen talousarvioon alun perin budjetoidun raskaasti tappiollisen tuloksen käännyttyä positiiviseksi. Vuosikate muodostui ,43 euroa positiiviseksi. Huomionarvoista on, että vuosikate kattoi suunnitelman mukaiset poistot vuodelle 2013 Kuntaliiton suosituksen mukaiseksi tarkastetun poistosuunnitelman muutoksesta huolimatta. Kuitenkin sisäilmaongelmien vuoksi purettavan koulukeskuksen alakoulun osalta vuodelle 2013 kirjatut kertapoistot painoivat tuloksen lievästi alijäämäiseksi. Miehikkälän kunnan vuosikate vuodelta 2013 on ,43 ylijäämäinen ja tilikauden tulos ,02 alijäämäinen. Vuonna 2012 vuosikate oli ,69 ylijäämäinen ja tilikauden tulos ,63 alijäämäinen. Asukasta kohti laskettu vuoden 2013 vuosikate on 277,55 (väkiluku 2146). Vuoden 2012 asukaskohtainen vuosikate oli 136,45 (väkiluku 2 179). Tuloslaskelman mukaan ulkoiset toimintatulot toteutuivat 95,46 % ja ulkoiset toimintakulut 95,88 %. Selvästi budjetoitua pienemmät toteumat aiheutuivat sosiaali- ja terveystoimen menojen alituksesta. Miehikkälä isäntäkuntana esittää luvuissaan suurelta osin myös Virolahden sosiaali- ja terveystoimen menot ja kirjaa tuotoksi vastaavat veloitukset Virolahdelta. Toimintakatteen toteutuma oli 96,25 %. Toteutuneet ulkoiset toimintakulut ovat 23,4 milj.. Toteutuneet nettomenot (toimintakate) ovat 12,3 milj. ja asukasta kohti lasketut nettomenot ovat 5 748,82 /asukas (v asukaskohtaiset nettomenot 5 620,53 /asukas). Nettomenot ovat vuodesta 2012 kasvaneet 0,7 %. Investointimenot vuonna 2013 olivat ,37. Myyntien ,68 ja rahoitusosuuksien ,00 jälkeen investointien nettomenoksi muodostui ,69. (v investointien nettomeno ,40 ). Investointimenojen nettototeutuma verrattuna vuoden 2013 talousarvioon oli 92,03 %. Asukaskohtainen investointimeno vuonna 2013 oli 1 575,20, ja asukaskohtainen investointien nettomeno 1 501,07. Investointien nettomenot kasvoivat 418 % edelliseen vuoteen verrattuna. Miehikkälän kunnan lainakanta vuoden lopussa oli ja lainakanta asukasta kohti 1 183,18. Vuoden 2012 lopussa kunnan lainakanta oli ja lainakanta asukasta kohti 348,30. Lainakanta on kasvanut eli 234,6 %. Vuoden 2013 talousarvioon oli budjetoitu pitkäaikaislainaa 1,188 milj. euroa. Vuoden 2013 puolella nostettiin vuoden 2012 talousarvion mukaista lainaa euroa. Kassan riittävyys vuonna 2013 oli 37 pv. Vuonna 2012 kassan riittävyys oli 59 pv. 16

17 Verotulot vuonna 2013 olivat yhteensä ,13. Verrattuna edelliseen vuoteen verotulot kasvoivat 2,7 %. Verolajeittain tarkasteltuna kunnallisveron tuotto kasvoi ,56 (0,6 %), kiinteistöveron tuotto kasvoi ,91 (5,3 %) ja osuus yhteisöveron tuotosta kasvoi ,39 (25,7 %). on verrattuna verotulot toteutuivat 101,22 %. Valtionosuudet olivat vuonna 2013 yhteensä ,00. Vuonna 2012 valtionosuudet olivat ,00. Saadut valtionosuudet pienentyivät edelliseen vuoteen verrattuna ,00 eli 0,4 %. on verrattuna valtionosuudet toteutuivat 100,08 % Arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä Kuntaliiton ennusteet kuntatalouden yleisestä kehityksestä eivät näytä valoisilta. Talouden taantuman ja erittäin heikkojen BKT:n kasvuennusteiden seurauksena verotulojen kasvun ennustetaan viime syksyisestä maltillisesta palkkaratkaisusta huolimatta jäävän toimintamenojen kasvua heikommaksi. Kun samanaikaisesti valtionosuuksia jatkuvasti leikataan ja kuntien tehtäviä on viime vuosina entisestään lisätty, on kuntataloudelle hallituksen toimesta asetettu merkittäviä lisähaasteita. Merkittävänä osana valtiontalouden sopeuttamista päätetyillä valtionosuuksien leikkauksilla on kunnille osaltaan ulkoistettu valtion talouden tasapainottamista ja veronkorotuksia. Kuntaliiton ennusteet kuntatalouden kehityksestä ja kuntasektorin velkaantumisesta ovatkin synkkiä. Miehikkälän kunnan osalta tulevaisuuden näkymiä synkentävät ennustettu tasainen väkiluvun pienentyminen. Tilastokeskuksen väkiluvun pohjalta tekemän ennusteen mukaan vuoden 2015 lopussa Miehikkälän väkiluku on tasan ja ennusteen mukaan väkiluku pienentyisi tasaisesti ennustejakson loppuun vuoteen 2040 asti. Mikäli ennustettu väkiluvun kehitys toteutuisi, olisi sillä merkittävä vaikutus pienentyvien verotulojen ja valtionosuuksien myötä. Lisäksi väestön ikääntyminen lisää sosiaali- ja terveystoimen menoja. Vaalimaan alueen tulevien työpaikkojen odotetaan vaikuttavan positiivisesti myös Miehikkälän kunnan talouteen. Pääasiassa kaupanalan työpaikkoja ennustetaan syntyvän Vaalimaalle lähivuosina noin 700. Tuleville vuosille aiheuttaa haasteita myös kunnan kokoon nähden erittäin raskas taloussuunnittelukauden investointiohjelma. Taloussuunnitelman mukaiset nettoinvestoinnit vuosina ovat yhteensä 9,3 miljoonaa euroa. Tämän seurauksena kunta tulee velkaantumaan huomattavasti. Lisäksi vuosikatteen pitäisi tulevina vuosina olla lähemmäs miljoona euroa positiivinen, jotta tulorahoitus riittää lainanlyhennyksiin ja vuosikate kattaisi poistot. Tavoitteeseen pääsemiseksi on toimintaa edelleen tehostettava ja menojen kasvua hillittävä. 17

18 Kunnan henkilöstö Kunnassa on laadittu erillinen henkilöstöraportti vuodelta Alla oleva tiedot sisältyvät henkilöstöraporttiin. Henkilöstön määrä ja rakenne Henkilöstön määrä Miehikkälä ja Virolahti Vakinaiset Määräaikaiset Työllistetyt Yhteensä Miehikkälä Virolahti Yhteensä Henkilöstön palkkamenot Miehikkälä Virolahti Yhteensä Vakinaiset Sijaiset Muut määräaik Erilliskorvaukset Muut palkat Luontaisedut Yhteensä Työllistetyt Kesätyöntekijät *) *) *) *) sisältää Miehikkälän tekn.toimi Henkilöstön sairauspoissaolot Kaakon kaksikossa on käytössä sairauspoissaolojen seurantajärjestelmä. Sairauspoissaolot ovat vähentyneet edelliseen vuoteen verrattuna ja ovat pienimmät koko Kaakon kaksikko - yhteistyön aikana. 18

19 Arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä Toiminnalliset riskit: Toiminnallisista riskeistä merkittävimmät liittyvät henkilöstön saatavuuteen, tietojärjestelmien toimivuuteen ja suhdannevaihteluiden mahdollisesti aiheuttamaan tulorahoituksen heikkenemiseen. Lainsäädännölliset muutoksista merkittävimpiä toiminnallisia riskejä aiheuttavat mahdollinen kuntien tehtävien edelleen lisääminen ja kasvavien tehtävien ja palveluiden rahoittaminen. Henkilöstön saatavuuteen liittyvät ongelmat koskevat erityisesti sosiaali- ja terveystoimea, jossa sijaisuuksiin on ollut vaikeuksia saada kelpoisuudet täyttäviä henkilöitä. Tästä johtuen sijaisiksi on jouduttu palkkaamaan ilman kelpoisuutta olevia henkilöitä. Epäpätevien sijaisten käyttäminen kuormittaa vakinaista kelpoisuuden omaavaa henkilökuntaa. Tietojärjestelmien toimivuutta on pyritty Kaakon kaksikossa varmistamaan asianmukaisen virustorjunnan lisäksi ohjelmistojen käytön yhteistyöllä Haminan kaupungin kanssa sekä ulkoistetuilla IT-tukipalveluilla. Rahoitusriskit: Rahoitusriskeistä merkittävimmät liittyvät korkoriskiin. Miehikkälän kunnalla on tilanteessa lainaa rahoituslaitoksilta n. 2,54 M, jotka ovat korkoherkkiä lainoja. Mikäli rahoituslaitokset eivät rahamarkkinoiden häiriöstä johtuen tarjoaisi lainaa, seuraisi siitä teoreettisesti likviditeettiriski. Tätä on kuitenkin lähivuosina pidettävä epätodennäköisinä. Erityisesti Kuntarahoituksen kunnille tarjoamat lainat ovat olleet houkutteleva sijoitus mm. ulkomaisille sijoittajille. Vahinkoriskit: Miehikkälän kunta on sosiaali- ja terveyspalveluista vastaavana isäntäkuntana ottanut vastaavan vakuutuksen sosiaali- ja terveystoimen osalta asti. Virolahden kunta on ottanut isäntäkuntana seuraaville toiminnoille lisäkulukeskeytysvakuutukset ylimääräisten kulujen vuoksi seuraavasti: Sivistystoimi Tekninen toimi Tukipalvelut / tekninen toimi Tiedossa ei ole oikeudellisiin asioihin tai viranomaisten toimintaan liittyviä riskejä Ympäristötekijät Tiedossa ei ole ympäristökysymyksiä, joilla olisi olennaista vaikutusta kunnan taloudelliseen tulokseen tai asemaan tai toiminnan kehitykseen. Ainoa tiedossa oleva mahdollisesti pilaantunut maa-alue on lopetettu kaatopaikka, josta otetaan säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa vesistönäytteitä. Näytteissä ei ole havaittu poikkeamia, jotka aiheuttaisivat toimenpiteitä. Jäteveden puhdistus on hoidettu alueen yhteistyöllä Kotkan jätevedenpuhdistamossa. Nykyinen jätehuolto on alueellistettu jätekeskukseen, joka toimii Anjalankoskella Kouvolassa. 19

20 1.2. SELONTEKO SISÄISEN VALVONNAN JÄRJESTÄMISESTÄ Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessaan tehtävä selkoa siitä, miten sisäinen valvonta ja riskienhallinta on kunnassa järjestetty, onko valvonnassa havaittu puutteita kuluneella tilikaudella ja miten sisäistä valvontaa on tarkoitus kehittää voimassa olevalla taloussuunnittelukaudella. Hallintosäännön 16 :n mukaan kunnanhallitus päättää riskienhallinnasta ja yhteensovittamisesta sekä päättää kunnan omaisuuden ja vastuiden vakuuttamisesta. Kunnanhallitus voi siirtää toimivaltaansa edelleen muille toimielimille ja viranhaltijoille. Sisäinen valvonta on johtamisen ja riskienhallinnan apuväline. Hallintosäännön 17 :n mukaan sisäisen valvonnan toimivuudesta vastaa kunnanjohtaja ja avustaa talouspäällikkö. Toimialajohtajat, palvelu-/tulosalueen ja tulosyksikön esimies vastaavat oman toimialansa/tulosalueensa/tulosyksikkönsä toiminnan/palvelun/tuotteensa sisäisestä valvonnasta. Sisäisen valvonnan järjestämisestä kunnanhallitus on antanut yksityiskohtaisen ohjeen. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tarkoitus on varmistaa kunnan ja kuntakonsernin tehtävien häiriötön toteutuminen ja lainmukaisuus (lakien, asetusten, päätösten, ohjeiden, määräysten ja sopimusten noudattaminen), varmistaa asetettujen tavoitteiden saavuttaminen, toiminnan tuloksellisuus ja sen ylläpitäminen ja edistäminen ja toiminnan tehokkuus sekä hyvän hallintotavan mukaiset menettelyt, varmistaa omaisuuden ja voimavarojen turvaaminen sekä varmistaa taloudellisen ja toiminnallisen tiedon oikeellisuus ja luotettavuus (tietojärjestelmät, raportointijärjestelmät) sekä ennaltaehkäistä erehdykset, virheet ja väärinkäytökset Sisäisen valvonnan ohjeessa edellytettyjä toimenpiteitä on hallintokunnissa noudatettu pääsääntöisesti. n toteutumista seurataan kolmannesvuosittain osavuosikatsauksilla. Henkilöstöraportoinnilla seurataan henkilöstön tilaa, osaamista ja toimenpiteitä työolosuhteiden ja työkyvyn ylläpitämiseksi. Sisäistä valvontaa tullaan kehittämään vuonna 2014 siten, että sisäisestä valvonnasta ja riskien hallinnasta tulee säännöllisesti vähintään kolme kertaa vuodessa dokumentoidusti kunnanhallitukselle raportoitavaa toimintaa. Sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan toimeenpanosta ja raportoinnista vastaavat johtavat viranhaltijat. Toimialojen osalta lautakunnan käsittelevät toimialansa keskeiset havainnot ja johtopäätökset osavuosikatsausten ja toimintakertomuksen käsittelyn yhteydessä ja antavat keskeiset johtopäätökset kunnanhallitukselle tiedoksi. Samoin kunnanjohtaja dokumentoi sisäisen valvonnan johtopäätökset osavuosikatsauksen ja toimintakertomuksen yhteydessä yleishallinnon osalta. Kunnanjohtaja valmistelee sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan toimenpideohjelman yhdessä talouspäällikön kanssa säännöllisen, dokumentoidun valvonnan pohjaksi siten, että sitä tullaan hyödyntämään toimialoilla ensimmäisen kerran elokuun 2014 osavuosikatsauksen käsittelyn yhteydessä. Tarkoituksena on varmistaa, että sisäinen valvonta tulee vuoden 2014 toiselta kolmannekselta lähtien tehtyä dokumentoidusti siten, että kuntalain mukaiset tiedot sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan järjestämisestä sekä keskeisistä johtopäätöksistä voidaan sisällyttää tilikaudelta 2014 laadittavaan toimintakertomukseen. Kunnanhallitus on kokouksessaan valinnut sisäisiksi tarkastajiksi toimikaudeksi Riitta Rikkolan ja Eetu Kirpun. 20

21 1.3. TILIKAUDEN TULOKSEN MUODOSTUMINEN JA TOIMINNAN RAHOITUS Tuloslaskelma ja sen tunnusluvut (ulkoiset tilit) (1000 ) (1000 ) Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Verotulot Valtionosuudet Rahoitustuotot ja kulut Korkotuotot Muut rahoitustuotot Korkokulut Muut rahoituskulut Vuosikate Poistot ja arvonalentumiset Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Tilikauden tulos Tilinpäätössiirrot Tilikauden ylijäämä (alijäämä) Tuloslaskelman tunnusluvut Toimintatuotot /Toimintakulut, % 47,30 47,11 Vuosikate/poistot, % 96,81 72,52 Vuosikate,euroa/asukas 277,55 136,45 Asukasmäärä Toimintatuotot prosenttia toimintakuluista = 100 * toimintatuotot / (toimintakulut - valmistus omaan käyttöön) Vuosikate prosenttia poistoista = 100 * vuosikate / poistot ja arvonalentumiset 21

22 1.3.2 Rahoituslaskelma ja sen tunnusluvut Toiminnan rahavirta Vuosikate Satunnaiset erät,netto Tulorahahoituksen korjauserät Investointien rahavirta Investointimenot Rahoitusosuudet investointeihin 134 Pysyvien vastaavien höydykkeiden luovutustulot Toiminnan ja investointien rahavirta Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset Antolainasaamisten vähennykset Lainakannan muutokset Pitkäaikaiseten lainojen lisäys Pitkäaikaisten lainojen vähennys Lyhytaik. lainojen muutos Oman pääoman muutokset Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset Saamisten muutos Korottomien velkojen muutos Rahoituksen rahavirta RAHAVAROJEN MUUTOS Rahavarat Rahavarat Rahoituksen tunnusluvut Tp 2013 Tp 2012 Toiminnan ja investointien rahavirran kertymä 5 vuodelta, Investointien tulorahoitus % 18,35 21,76 Lainanhoitokate 4,51 2,73 Kassan riittävyys (pv) Asukasmäärä Toiminnan ja investointien rahavirta ja sen kertymä, = tunnusluku, jonka positiivinen (ylijäämäinen) määrä ilmaisee sen, kuinka paljon rahavirrasta jää nettoantolainaukseen, lainojen lyhennyksiin ja kassan vahvistamiseen ja negatiivinen (alajäämäinen) määrä ilmaisee sen, että menoja joudutaan kattamaan joko olemassa olevia kassavaroja vähentämällä taikka ottamalla lisää lainaa. Investointien tulorahoitus, % = 100 * vuosikate / investointien omahankintameno Lainanhoitokate = (vuosikate + korkokulut) / (korkokulut + lainanlyhennykset) Kassan riittävyys (pv) = 365 pv x rahavarat / kassasta maksut tilikaudella 22

23 1.4. RAHOITUSASEMA JA SEN MUUTOKSET Tase ja sen tunnusluvut V A S T A A V A A 2013 ( (1000 ) PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiseti menot 451 Aineelliset hyödykkeet Maa-ja vesialueet Rakennukset Kiinteät rakenteet ja laitteet Koneet ja kalusto Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat Sijoitukset Osakkeet ja osuudet Muut lainasaamiset TOIMEKSIANTOJEN VARAT Valtion toimeksiannot Lahjoitusvarojen erityiskatteet VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Pitkäaikaiset saamiset Myyntisaamiset Lainasaamiset Muut saamiset Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset Lainasaamiset 5 Muut saamiset Siirtosaamiset Rahoitusarvopaperit Sijoitukset rahamarkkinainst Rahat ja pankkisaamiset VASTAAVAA YHTEENSÄ

24 V A S T A T T A V A A OMA PÄÄOMA Peruspääoma Muut omat rahastot Edell vuosien yli-/alijäämä Tilikauden yli-/alijäämä TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT Valtion toimeksiannot Lahjoitusrahastojen pääomat VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen Lainat rahoitus- ja vak.lait Lainat julkisyhteisöiltä Siirtovelat Lyhytaikainen Lainat rahoitus- ja vak.lait Lainat julkisyhteisöiltä Saadut ennakot 5 5 Ostovelat Muut velat Siirtovelat VASTATTAVAA YHTEENSÄ Taseen tunnusluvut Kunnan omavaraisuus % 71 76,3 Suhteellinen velkaantuneisuus % 23 17,3 Kertynyt yli-/alijäämä, Kertynyt yli-/alijäämä,, /asuk Lainakanta , Lainakanta , /asuk Lainasaamiset , Asukasmäärä Omavaraisuusaste, % = 100 x (oma pääoma + poistoero ja vapaaehtoiset varaukset) / (koko pääoma saadut ennakot) Suhteellinen velkaantuneisuus, % = 100 * (vieras pääoma saadut ennakot) / käyttötulot Kertynyt ylijäämä (alijäämä) = edellisten tilikausien ylijäämä (alijäämä) + tilikauden ylijäämä (alijäämä) Kertynyt ylijäämä (alijäämä), /asukas = [Edellisten tilikausien ylijäämä (alijäämä) + tilikauden ylijäämä (alijäämä)] / asukasmäärä Lainakanta = vieras pääoma (saadut ennakot + ostovelat + siirtovelat + muut velat) Lainasaamiset = sijoituksiin merkityt jvk-lainasaamiset ja muut lainasaamiset 24

25 1.5. KOKONAISTULOT JA -MENOT (ulkoiset tilit) Tulot % % Toiminta Toimintatuotot , ,2 Verotulot , ,9 Valtionosuudet , ,9 Korkotulot 12 0,0 12 0,0 Muut rahoitustulot 331 1,3 46 0,2 Satunnaiset tulot Tulorahoituksen korjauserät - Pysyvien vast. hyödykk. myyntivoitot -7 0, ,1 Investoinnit Rahoitussouudet investointeihin 134 0,5 Pysyvien vast. hyödykk. luovutustulot 32 0, ,0 Rahoitustoiminta Antolainojen vähennykset Pitkäaikaisten lainojen lisäys , ,90 Lyhytaikaisten lainojen lisäys Oman pääoman lisäykset Kokonaistulot yhteensä , ,0 Menot % % Toiminta Toimintakulut , ,1 - Valmistus omaan käyttöön Korkokulut 23 0,1 6 0,0 Muut rahoituskulut 2 0,0 1 0,0 Satunnaiset kulut Tulorahoituksen korjauserät - Pakollisten varausten muutos - Pysyvien vast. hyödykk. myyntitappiot ,20 Investoinnit Investointimenot , ,6 Rahoitustoiminta Antolainasaamisten lisäykset 39 0,1 2 Pitkäaikaisten lainojen vähennys 114 0, ,4 Lyhytaikaisten lainojen vähennys Oman pääoman vähennykset Kokonaismenot yhteensä , ,00 25

26 1.6. KUNTAKONSERNIN TOIMINTA JA TALOUS Yhdistelmä konsernitilinpäätökseen sisältyvistä yhteisöistä 26

27 Yhdistelmä konsernitilinpäätökseen sisältyvistä yhteisöistä ja kunnan nimeämistä edustajista. Tytäryhteisöt Omistusosuus % Kunnan edustaja Asunto Oy Miehikkälän Mastomatti 100,00 Kivelä Aleksi Asunto Oy Muurikkalanpuisto 67,70 Alastalo Tarja Kiinteistö Oy Miehikkälän Vuokratalot 100,00 Kivelä Aleksi Kiinteistö Oy Miehikkälän Liikekulma 65,00 Kivelä Aleksi Kiinteistö Oy Suurmiehikkälän Palvelutalo 100,00 Kivelä Aleksi Kiinteistö Oy Suurmiehikkälän Säästörinne 84,00 Kivelä Aleksi Kiinteistö Oy Miehikkälän Säästökaari 84,67 Kirkkopelto-Pakarinen Wilma Osakkuusyhteisöt Peruspääomaosuus % Kunnan edustaja Kiinteistö Oy Miehikkälän Havu 32,42 Alastalo Tarja Kuntayhtymät Peruspääomaosuus % Yhtymäkokousedustaja Kymenlaakson Liitto 0,84 Heinonen Jari Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen ky, Carea 1,10 Suomalainen Tuula ( ) Tulkki Hannele ( ) - hallituksen jäsen Alastalo Tarja Kotkan-Haminan seudun koulutus ky 0,34 Alastalo Tarja - hallituksen jäsen Suomalainen Tuula Osakkuusyhteisön tilinpäätöstiedot saadaan jättää yhdistelemättä konsernitilinpäätökseen, jos yhdistely ei ole tarpeen oikean ja riittävän kuvan antamiseksi konsernin toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta (KPL 6:12.2 ). Konsernitilinpäätökseen yhdistelemättömästä osakkuusyhteisöstä on esitettävä konsernituloslaskelma ja konsernitaseen liitetietona nimi, kotipaikka, konserniyhteisöjen omistusosuus, omistusosuutta vastaava määrä omasta ja vieraasta pääomasta sekä tilikauden voitosta tai tappiosta viimeksi laaditussa tilinpäätöksessä sekä peruste yhdistelemättä jättämiselle (KPA 4:4.1 4.kohta). 27

28 Konserniohjaus ja valvonta Kunnanhallitus johtaa ja valvoo kuntakonsernia. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt erillisen konserniohjeen. Konserni tarkoittaa kahden tai useamman juridisesti itsenäisen yhteisön muodostamaa taloudellista kokonaisuutta, jossa yhdellä yhteisöllä (emoyhteisö) on kirjanpitolain (1336/1997) 1 luvun 5 :ssä tarkoitettu määräysvalta muihin konserniin kuuluviin yhteisöihin (tytäryhteisöt). KuntaL 68 a :n 1 ja 2 momenttien mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Kunnan konsernitilinpäätös laaditaan kunnan ja sen tytäryhteisöjen sekä niiden kuntayhtymien, joissa kunta on jäsenenä, tilinpäätösten yhdistelmänä. Kunnan konsernitilinpäätökseen yhdistellään lisäksi konserniyhteisöjen omistusosuutta vastaava määrä osakkuusyhteisöjen voitosta tai tappiosta sekä oman pääoman muutoksesta (KPL 6:12 ). Osakkuusyhteisöjen tietojen yhdistelyssä noudatetaan olennaisuuden periaatetta. Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös. Konsernitilinpäätöksen laatimisvelvollisuudella pyritään saamaan kunnan toiminnasta ja taloudesta riittävä ja oikea kokonaiskuva myös tilanteessa, jossa kunnan palvelutuotantoa ja vastuita on merkittävässä määrin siirretty tytäryhteisöihin. Kuntayhteisöjen lisäksi kuntien palveluja tuottavat merkittävässä määrin myös kuntayhtymät, jotka eivät ole kunnan tytäryhteisön asemassa. Kuntien tilinpäätöstietojen täydellisyyden vertailtavuuden ja jatkuvuuden turvaamiseksi on kunnan konsernitilinpäätökseen perusteltua yhdistellä konserniyhteisöjen lisäksi suhteellisena osuutena kaikkien niiden kuntayhtymien tilinpäätökset, joissa kunta on jäsenenä. Konserniohjaus tarkoittaa omistajaohjausta ja konserniyhteisöjä koskevien ohjeiden antamista. Omistajaohjaus tarkoittaa kunnan edustajien päätösvallan käytön ohjaamista yhtiökokouksessa tai vastaavassa toimielimessä. Konsernivalvonta tarkoittaa konserniyhteisöjen toiminnan tuloksellisuuden ja taloudellisen aseman seurantaa, analysointia ja raportointia. Valvonta edellyttää tytäryhteisöjen kannattavuutta, vaikuttavuutta ja taloudellista tilaa kuvaavien tunnuslukujen ja mittareiden määrittelyä. Konsernivalvonta sisältää myös valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumisen ja konserniohjeen noudattamisen seurannan sekä riskienhallinnan toimivuuden arvioinnin. Toimintaympäristön muutoksesta johtuen kunta painottaa Carean ja Kymenlaakson Liiton konserniohjausta. Lisäksi konserniohjauksen painopiste kohdistuu tytär- ja osakkuusyhtiöinä oleviin kiinteistöyhtiöihin. Konserniohjaus- ja valvonta on tältä osin vastuutettu kunnanhallitukselle Olennaiset konsernia koskeva tapahtumat Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän taseessa on kattamattomia alijäämiä 25,6 miljoonaa euroa (konsernitase 29,3 miljoonaa euroa). Sopimuslaskutuksen ajalta kunnat pyytävät kuntalaskutuksen toteutumisesta asiantuntijalausunnon. Sopimuslaskutuksen aikana kuntayhtymän taseeseen alijäämiä kertyi 17,1 miljoonaa euroa. Vuoden 2013 ja 2014 mahdollisesti syntyvät alijäämät katetaan. Vuoden 2013 osalta kattaminen tapahtuu tilinpäätöksen perusteella, jolloin kunnilta perittävä lisälaskutus kirjautuu vuoden 2014 tuloksi. Vuoden 2014 osalta mahdollinen alijäämän kattamispäätös on tehtävä erikseen joko tilikauden aikana tai vasta tilinpäätöksen yhteydessä. 28

29 Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Tuloslaskelma (1000 ) (1000 ) Toimintatuotot Toimintakulut Osuus osakkuusyhteisöjen voitosta 1 2 (tappiosta) Toimintakate Verotulot Valtionosuudet Rahoitustuotot ja kulut Korkotuotot Muut rahoitustuotot Korkokulut Muut rahoituskulut Vuosikate Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot Arvonalennukset Satunnaiset erät Tilikauden tulos Tilinpäätössiirrot Vähemmistöosuudet Tilikauden ylijäämä (alijäämä) Tuloslaskelman tunnusluvut Toimintatuotot /Toimintakulut, % 53,7 53,6 Vuosikate/poistot, % 100,2 80,6 Vuosikate,euroa/asukas Asukasmäärä

30 Rahoituslaskelma Toiminnan rahavirta Vuosikate Satunnaiset erät,netto 3 Tulorahahoituksen korjauserät Investointien rahavirta Investointimenot Rahoitusosuudet investointeihin Pysyvien vastaavien höydykkeiden luovutustulot Toiminnan ja investointien rahavirta Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset Antolainasaamisten vähennykset Lainakannan muutokset Pitkäaikaiseten lainojen lisäys Pitkäaikaisten lainojen vähennys Lyhytaik. lainojen muutos Oman pääoman muutokset Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset -2 Vaihto-omaisuuden muutos -2 4 Saamisten muutos 52-5 Korottomien velkojen muutokset Rahoituksen rahavirta Rahavarojen muutos Rahavarojen muutos Rahavarat Rahavarat Konsernin rahoituslaskelman tunnusluvut Tp2013 Tp2012 Toiminnan ja investointien rahavirta kertymä 5 vuodelta, Investointien tulorahoitus % 31,2 38,5 Lainanhoitokate 3,68 1,67 Kassan riittävyys, pv

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124

Lisätiedot

Vakinaiset palvelussuhteet

Vakinaiset palvelussuhteet Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Kaupungin henkilöstömäärä käsitellään henkilöstökertomuksessa. Keskeisten konserniyhteisöjen henkilöstöpanoskuvaus on alla. Vakinaiset palvelussuhteet Tehty työpanos,

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017 ESITYKSEN SISÄLTÖ Kotka-konsernin suunta on oikea s.3 Mitä kriisikuntakriteereillä tarkoitetaan? s.4 Kaupungin liikkumavara ja tasapaino s.5-6 Kaupunki tunnuslukujen näkökulmasta s.7-9 Konsernissa laaja-alaista

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola Kaupunkikonsernin talous Aaro Honkola Kaupunkikonsernin talous Yleisohje kunnan ja kuntayhtymän konsernitilinpäätöksen laatimisesta Tavoitteena antaa oikea ja riittävä kuva kuntakonsernin muodostamasta

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Yleistä Karkkilan kaupungin tilikauden tulos vuodelta 2014 on 698 379,68 euroa ylijäämäinen. Tulos on 1 379 579,68 euroa talousarviota

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta Tilinpäätös 2010 Yleinen kehitys Kouvolalaisia oli vuoden 2010 lopussa Väestörekisterikeskusken ennakkotiedon mukaan 88 089, asukasmäärä laski 85 henkilöllä. 0-18 vuotiaiden osuus väestöstä oli 19,7 prosenttia,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA KESÄKUU 2019 Työttömyysaste/toukokuu: 2019 6,7 % 2018 7,4 % Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 50,0 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä :

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni

Lisätiedot

RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI

RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI RISKIENHALLINTAPÄIVÄ 4.5.2017 HELSINKI Faktaa Juvasta Pinta-ala 1 345,7 km2 Maapinta-ala 1 162,9 km2 -vesistöjä 182,8 km2 (13,5%) Väkiluku (31.12.2016) 6 424 henk. Väestöntiheys 5,7 as/km2 Työttömyysaste

Lisätiedot

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 ja 19.5.2017

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Kaupunginhallitus 26.3.2018 Kaupunginvaltuusto 11.6.2018 Keskeiset tapahtumat vuonna 2017 Uusi luottamushenkilöorganisaatio ja palvelualueorganisaatiomalli

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus LUODON KUNTA Tilinpäätös 2015 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Luodon kasvu jatkui vuonna 2015. Väestö kasvoi 40 henkilöllä ja väkiluku oli vuodenvaihteessa 5 147. Työllisyystilanne oli hyvä ja

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 1..4.2019 Päiväys: 1.4.2019 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6167 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

Työllisyystilanne oli hyvä ja 3,57 prosentin työttömyysaste oli maan alhaisempia.

Työllisyystilanne oli hyvä ja 3,57 prosentin työttömyysaste oli maan alhaisempia. LUODON KUNTA Tilinpäätös 2014 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Kuntatalouden sopeuttaminen jatkui. Valtionosuuksien uudet yleiset leikkaukset otettiin käyttöön samalla kun luvatut leikkaukset

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA TOUKOKUU 2017 Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 41,7 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä : SARLEP TOTEUTUMAVERTAILU KAUPUNKI ilman liikelaitoksia

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo

Lisätiedot

Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi.

Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi. 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 28.3.2013 Päiväys: 28.3.2013 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE 21.3.2016 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 Suomen talous on viimeiset vuodet ollut merkittävien ongelmien keskellä, kun Suomen taloutta

Lisätiedot

Seinäjoen kaupunki Seinäjoen kaupunkikonserni Aaro Honkola

Seinäjoen kaupunki Seinäjoen kaupunkikonserni Aaro Honkola Seinäjoen kaupunki Seinäjoen kaupunkikonserni Aaro Honkola YLEINEN TALOUDELLINEN KEHITYS Talous vielä hyvässä vauhdissa, kasvu kuitenkin hidastumassa Julkinen talous ja kuntatalous velkaantuu edelleen

Lisätiedot

Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2016

Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2016 Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2016 27.3.2017 Tilinpäätös 2016 pähkinänkuoressa Rauman kaupungin tulos (hallintokunnat, taseyksiköt, liikelaitokset) Tilikauden ylijäämä 8,3 milj. euroa

Lisätiedot

Asukasluku indeksoituna (2006=100)

Asukasluku indeksoituna (2006=100) 11 Asukasluku indeksoituna (26=1) 15 1 95 9 85 8 75 Hankasalmi 51-1 as. kunnat Keski-Suomi Koko maa Asukasluku ind. Hankasalmi 1, 99,1 99,5 99,2 99,7 98,8 98,1 97,3 95,5 94,3 92,9 9,3 51-1 as. kunnat 1,

Lisätiedot

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA Kuopio konserni 2018 2017 TASE 1000 1000 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma 432 412 432 412 Yhdistysten ja säätiöiden peruspääoma 23 14 Ylikurssirahasto 93 2 Arvonkorotusrahasto 68 68 Muut omat rahastot

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014 Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013 Kaupunginhallitus 31.3.2014 Kuntien yhdistyminen Vuoden 2013 tilinpäätöksessä vertailua edellisen vuoden tilinpäätökseen ei ole perusteltua tehdä, koska vuonna 2013

Lisätiedot

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus LUODON KUNTA Tilinpäätös 2016 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Luodon kasvu jatkui vuonna 2016. Väestö kasvoi 29 henkilöllä ja väkiluku oli vuodenvaihteessa 5 176. Työllisyystilanne oli hieman

Lisätiedot

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus LUODON KUNTA Tilinpäätös 2017 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Vuosi 2017 oli monella tavalla merkkivuosi Luodon kunnalle. Juhlavuosi Suomi 100 vuotta ja Luodon kunta 150 vuotta huomioitiin isosti

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 25.3.2010 klo 13.00 Päiväys: 25.3.2010 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@vlk.fi

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2012 2015

RAHOITUSOSA 2012 2015 271 RAHOITUSOSA 2012 2015 272 273 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014 5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty laskennallisesti. Liitteenä vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ VIHTI KASVUSSA Suomen talous jatkoi vuonna 2016 alkanutta kasvu-uraa -> bruttokansantuote +3,1 % Talouskasvu heijastui myös verotilityksiin ja mahdollisti talousarviota paremman

Lisätiedot

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007 Lahden kaupunki Tilinpäätös 2007 Tilinpäätös 2007 LAHTI TP 2005 TP 2006 TP 2007 Asukasluku (31.12) 98 411 98 755 99 301 Veroprosentti 19,00 19,00 19,00 1000 euroa Verotulot 258 802 274 700 290 033 Vuosikate

Lisätiedot

Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.2015 klo 9. Maaningan kunta Tilinpäätös 2014

Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.2015 klo 9. Maaningan kunta Tilinpäätös 2014 Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.215 klo 9 Maaningan kunta Tilinpäätös 214 3.3.215 Kunnan toimintaympäristö ja vetovoimaisuus Maaningan kunnan ja Kuopion kaupungin kuntaliitos valmisteltiin päätösten

Lisätiedot

Pelastusjohtaja Jari Sainio

Pelastusjohtaja Jari Sainio TILINPÄÄTÖS 2010 Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta VARSINAIS-SUOMEN ALUEPELASTUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: Pelastusjohtaja Jari Sainio STRATEGINEN KEHYS Toiminta-ajatus: Visio: Laadukkaat

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta Liite 11a

KUUMA-johtokunta Liite 11a KUUMA-johtokunta 8.3.2015 11 Liite 11a TASEKIRJA 31.12.2016 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2016 1.1. - 31.12.2015 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 472 254,43 205 625,88 Saamiset 472 254,43 205 625,88

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta Liite 12a

KUUMA-johtokunta Liite 12a KUUMA-johtokunta 14.2.2018 12 Liite 12a TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2017 1.1. - 31.12.2016 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 123 903,54 472 254,43 Saamiset 123 903,54 472

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Rahoitusosa 2013 2016

Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa... 194 Rahoituslaskelma... 194 Rahoitussuunnitelma... 195 Täydentäviä tietoja... 197 Vantaa talousarvio 2013, taloussuunnitelma 2013 2016 193 Rahoitusosa Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta / LIITE 5a

KUUMA-johtokunta / LIITE 5a KUUMA-johtokunta 13.3.2019 5 / LIITE 5a TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2018 1.1. - 31.12.2017 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 171 410,01 123 903,54 Saamiset 171 410,01 123

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA TASEKIRJA 2013 KUNNANHALLITUS 31.3.2014

ALAVIESKAN KUNTA TASEKIRJA 2013 KUNNANHALLITUS 31.3.2014 ALAVIESKAN KUNTA TASEKIRJA 2013 KUNNANHALLITUS 31.3.2014 KUNNANVALTUUSTO 16.6.2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMINTAKERTOMUS 1.1. Kunnanjohtajan katsaus. 1 1.2. Kunnan visio 2025.. 3 1.3. Strategia... 3 1.4.

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Tiedotustilaisuus 11.2.2015 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma 8,0 Kuntasektorin

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 5.4.2018 Päiväys: 5.4.2018 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6167 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016 TILINPÄÄTÖS 2016 TULOSLASKELMA 2016 2015 Liikevaihto 2 994 437 3 576 109 Valmistus omaan käyttöön 0 140 276 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -56 436-115 284 Palvelujen ostot -344 363-400

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015 TILINPÄÄTÖS 2015 TULOSLASKELMA 2015 2014 Liikevaihto 3 576 109 3 741 821 Valmistus omaan käyttöön 140 276 961 779 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -115 284-96 375 Palvelujen ostot

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Julkaisuvapaa klo kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015

Julkaisuvapaa klo kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015 Julkaisuvapaa 4.4.2016 klo 15.30 kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015 Johtoryhmä 30.3.2016 Laajennettu johtoryhmä 30.3.2016 YT-neuvottelukunta 1.4.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

TIEDOTE VUODEN 2013 TILINPÄÄTÖS. 1 Yleistä. Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 31.3.2014

TIEDOTE VUODEN 2013 TILINPÄÄTÖS. 1 Yleistä. Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 31.3.2014 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 2 3761 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 31.3.214 Päiväys: 31.3.214 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 4 335 683 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot

Sisältö Konsernitilinpäätös Sivu

Sisältö Konsernitilinpäätös Sivu VERSIO 2.6/2010 Sisältö Konsernitilinpäätös Sivu Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutuminen 1 2 Talousarvion rahoitusosan toteutuminen 3 2 Kunnan tuloslaskelma 5 2 Kunnan tase 7 3 Kunnan rahoituslaskelma

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2009. Helena Pitkänen 29.03.2010

TILINPÄÄTÖS 2009. Helena Pitkänen 29.03.2010 TILINPÄÄTÖS 2009 Helena Pitkänen 29.03.2010 2009 2008 Toimintatuotot 3.403.488 3.567.682 TA-toteutuma 102,95 % 113,5 % Toimintatuotot /asukas 1.188 1.240 Toim.tuotot % toimintakuluista 19,30 % 20,57 %

Lisätiedot

TALOUSARVION SEURANTA

TALOUSARVION SEURANTA TALOUSARVION SEURANTA 31.8.2018 Tuloslaskelma 1.1. -31.8.2018 Tuloslaskelma ulkoinen TP 2017 1-8/2017 TA 2018 1-8/2018 TA-tot Ylitys/alitus Limingan kunta liikelaitoksin Varsinainen toiminta Toimintatuotot

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot