LIIKUNNALLA TUKEA TYÖELÄMÄÄN LITTI2

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LIIKUNNALLA TUKEA TYÖELÄMÄÄN LITTI2"

Transkriptio

1 LIIKUNNALLA TUKEA TYÖELÄMÄÄN LITTI2 Hankekuvaus Liikunnalla tukea työelämään LITTI2 n maakunnallinen työllistämishanke. Hankkeen hallinnijana timii, jlla n pitkä kkemus hankehallinnsta. LITTI2 hankkeen tavitteena n edistää nurten ja pitkäaikaistyöttömien työllistymistä avimille työmarkkinille. Myös yrittäjyys ja kevytyrittäjyys vat mahdllisuuksia työllistymiselle. Tavitteeseen etenemme työllistämällä henkilöitä urheiluseurihin, muihin yhdistyksiin ja yrityksiin. Edistämme työllistettyjen ammattitaidn ja työkyvyn kehittymistä kulutuksella ja liikuntaneuvnnalla. Lisäksi etsimme aktiivisesti työllistetyille työpaikkaa avimilta työmarkkinilta. Hankkeen tausta LITTI2 hankkeella n tukenaan Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilun vahva saaminen, kkemus ja verkstt. Olemme tteuttaneet työllistämishankkeita vudesta 2005 lähtien. PHLU:n hyvät yhteistyöverkstt alueella timiviin kuntiin ja kuntien työllisyyshenkilöstöön, Sumen Urheilupistn, Liikuntakeskus Pajulahteen, Kulutuskeskus Salpaukseen, Lahden Ammattikrkeakuluun, Haaga-Helia Ammattikrkeakulun Vierumäen yksikköön, Hyria Ammattipistn, Kuvlan Seudun Aikuiskulutuskeskukseen, yhdistyksiin, muihin työllisyyshankkeisiin sekä mniin yrityksiin takaavat sen, että yksilöllisiä ja timivia jatkplkuja työttömille pystytään rakentamaan. Hankkeen tarve Työttömyys Päijät-Hämeessä n llut kk valtakunnan vertailussa viime vusina selvästi keskimääräistä krkeammalla taslla. Pitkäaikaistyöttömiä li heinäkuun lpussa 2018 Päijät- Hämeessä yli 4200 henkilöä. Viime vusien talustaantuma ja taluden rakennemuuts vat verttaneet timialueen tellisia työpaikkja, jnka seurauksena pitkäaikaistyöttömien määrä tulee jatkssakin lemaan krkea. LITTI2 hanke n timinta-aikanaan sittanut, että tarvetta liikunta-alaan keskittyvälle hankkeelle Hämeen TE-timistn alueella n. Hankkeen työllistämismäärät vat lleet hyvät. Työllistetyt, työllistäjäyhdistykset ja myös mukana lleet Päijät-Hämeen kunnat vat hyötyneet hankkeesta.

2 Työllistämishankkeen avulla kulutetaan myös urheiluseurja ja muita yhdistyksiä timimaan työnantajina. Entistä ammattimaisempi yhdistystiminta vastaa tulevaisuuden lisääntyviin haasteisiin. Yhdistykset, jissa n päätimisia työntekijöitä, uskaltavat helpmmin työllistää myös työttömiä. Päätiminen työntekijä mahdllistaa myös työkkeilijiden ttamisen mukaan yhdistyksen timintaan. Khderyhmä Hankkeen khderyhmänä vat työkykyiset pitkäaikaistyöttömät, nuristakuun piiriin kuuluvat nuret työttömät ja satyökykyiset. Tavitteet Hankkeen tavitteena n työllistää vunna 2019 samanaikaisesti henkilöä ja löytää heistä prsentille työttömyyden sijaan työpaikka, piskelupaikka ym. psitiivinen jatk. Tavitteena n lisätä työttömien työmarkkinavalmiuksia työllistämisjaksn aikana siten, että heillä lisi paremmat niin fyysiset, psyykkiset kuin ammatilliset valmiudet asettua avimien työmarkkiniden käyttöön tukityöllistymisen päätyttyä. J palkkatukijaksn aikana haetaan aktiivisesti työtä, kska työpaikan vaihtajat työllistyvät parhaiten. Asiakasprsessin laadulla n humattava vaikutus asiakkaan jatksijittumismahdllisuuksiin. Hankkeessa tullaan panstamaan asiakasprsessin laatuun, asiakaslähtöisen timintamallin tteutukseen sekä timivan jatkplun rakentamiseen. Tteutusmalli Tukimutina LITTI2 hankkeessa vat palkkatuki ja työkkeilu. Työllistetyille rakennetaan timivia jatkplkuja niin työelämään kuin myös ammattitutkintihin. Timialina vivat lla esimerkiksi liikunta- ja hyvinvinti, kiinteistönhit ja timitilahult. Hankkeessa edistetään yhdistysten timimista työnantajina. Myös asiakkaiden työelämävalmiuksien parantaminen asiakasprsessin laadukkaalla tteuttamisella n keskeinen sa hankkeen timintaa.

3 Hankkeen keskeisimmät timintamudt: 1. Pitkäaikaistyöttömien ja nuristakuun piiriin kuuluvien nurten välittäminen alueen urheiluseurihin ja muihin yhdistyksiin palkkatukityöhön ja työkkeiluun Avaimet käteen - periaatteella työllistäminen: - työntekijöiden ja työnantajien hyvä perehdyttäminen - hyvä yhteistyö alueen kuntien työllisyyshenkilöstön kanssa - hyvä yhteistyö muiden työllistämishankkeiden kanssa - hyvä yhteistyö Lahden kaupungin Ohjaamn ja Vauhdittamn kanssa 2. Asiakkaiden työelämävalmiuksien parantaminen - yksilövalmennuksen laadukas hitaminen - yhteistyö alueen ppilaitsten ja valmennusalan yritysten kanssa - työsuhteeseen sisältyvä kulutus ppispimuskulutus urheiluseurihin ppispimuspiskelijita Valmennusleht y:n ja Hyria ammattipistn kanssa yhteistyössä ppispimuskulutus kiinteistöhultalalle ja timitilapalvelualalle LITTIn vastuulla ppispimuspiskelijiden työpaikkjen etsintä yhdistyksistä ja yrityksistä kulutusspimus urheiluseurjen ja Liikuntakeskus Pajulahden kanssa yhteistyössä kulutusspimuksella liikunta-alan ammattilaisia urheiluseurihin satutkintjen surittaminen lyhyt kurssit työturvallisuuskrtti, järjestyksenvalvnta, hygieniapassi ym.

4 - selvitetään myös mahdllisuutta tteuttaa Kuvlan Ammatillisen Aikuiskulutuskeskuksen kehittämä Ktilutsi valmennushjelma yhteistyössä Päijät- Hämeen kuntien kanssa 3. Yksilöllisen jatkplun rakentaminen - yrityksiin edelleen sijittaminen - jatkplkujen löytäminen yrityksiin sa palkkatuesta säästetään avimille työmarkkinille työllistämiseen 4. Yrittäjyys työttömän tulevaisuuden vaihtehtna - tieta yrittäjyydestä ja kevytyrittäjyydestä ja tarvittaessa kulutusta yrittäjyyteen liikuntaneuvnta, valmennus/hjaus, vanhusten ulkiluttaminen, liikuntapaikkjen hitaminen, tapahtumien järjestäminen ym. 5. Työllistettyjen terveyden ja työkunnn edistäminen liikuntaneuvnta yhteistyössä kuntien kanssa Asiakkaiden rekrytintia tteutetaan hankkeeseen sallistuvien kuntien, Hämeen TE-timistn ja muiden työllisyyshankkeiden kanssa tehtävällä yhteistyöllä sekä muulla aktiivisella rekrytintityöllä. Liikunnan työllisyyshankkeista n Päijät-Hämeessä j laajasti tieta eikä työntekijöistä tai työpaikista tdennäköisesti le puutetta. LITTI2 hanke tekee jatkssakin yhteistyötä Inspis Lahti ry:n kanssa. Yhteistyön avulla työllistetään nuria lahtelaisia palkkatuettuun työhön. Inspis Lahti ry:n tavitteena n elävöittää erilaisilla tavilla lahtelaista kaupunkiympäristöä. LITTI2 hanke pystyy tarjamaan asiakkaille mnenlaisia työtehtäviä. Työtehtävänimikkeitä vivat lla mm. saari-isäntä, timinnanhjaaja, seuratyöntekijä, ampumaradan ratamestari, trivalvja, melntahjaaja, kiinteistönhitaja, kahvilatyöntekijä, timistsihteeri, histriankirjittaja, keittiöapulainen, työnsuunnittelija, varastnhitaja, puistmestari, tutantassistentti, kuntsalivalvja, tupaemäntä, grillimyyjä, taltalkkari, hjaaja ja valmentaja. Työllistetyt vivat suunnitella ja tteuttaa myös erilaisia tapahtumia, jissa he saavat kulutusta sekä kkemusta tapahtumajärjestelyistä.

5 Asiakkaiden työelämävalmiuksien khentaminen ja laadukas asiakasprsessi vat keskeinen sa hanketta. Työsuhteen aikana laaditaan yhdessä työllistetyn kanssa yksilöllinen suunnitelma, jnka tavitteena n edistää työllistetyn työnhakuvalmiuksia ja työnsaantimahdllisuuksia. Erityispiirteenä hankkeessa n se, että hanke pystyy tarjamaan asiakkailleen maksuttman fyysisen kunnn kartituksen ja siihen liittyvän palautteen sekä hjauksen jatktimenpiteisiin (maakunnallinen liikuntaneuvnta). Tätä kautta edistetään liikunnallisen elämäntavan maksumista ja pistetaan mahdllisia asiakkaan heikkn fyysiseen kuntn liittyviä työllistymisen esteitä. Organisaati Hankkeen hallinnijana timii. Yhdistyksen hallitus valv hankkeen timintaa nrmaalin yhdistystiminnan edellyttämissä puitteissa. Hankkeella n hjausryhmä, jssa n edustajat Hämeen TE-timiststa, alueen kunnista, alueen urheiluseurista, yrityselämästä, ppilaitksista ja PHLU:n hallituksesta. Hankkeesta vastaa Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilussa aluejhtaja. Hankerganisaatin kuuluvat seuraavat henkilöt: - hankepäällikkö hankkeen kknaisvastuu, talus, kuntayhteydet, raprtinti - hankesihteeri palkkahallint, maksatushakemukset, hankkeen maksuliikenne - yrittäjyysasiantuntija väylien etsiminen työllistettävien saamiseksi avimille työmarkkinille itsensä työllistämisen mallien kartittaminen erityisesti liikunta- ja hyvinvintialille - kaksi yksilövalmentajaa työllistettävien ja työnantajien rekrytinti ja perehdytys työllistettyjen yksilöllinen valmennus ja jatkplun tukeminen yhdistysten työnantajavalmiuksien edistäminen

6 LITTI2 hankkeen työllistämismalli Aluksi työnantajayhdistys antaa timeksiannn avinna levasta työtehtävästä. Hanke haastattelee ptentiaaliset ja mtivituneet henkilöt tehtävään ja tarjaa heitä työnantajayhdistykselle, jka tekee lpullisen työntekijävalinnan haastatteluiden jälkeen. Kun työsuhde tai työkkeiluspimus syntyy rekisteröidyn yhdistyksen kanssa, hulehtii hanke työllistävän tahn antamalla valtuutuksella palkanmaksusta ja kaikista muistakin työnantajavelvitteista. Työnantajayhdistys siis valitsee työntekijän, perehdyttää hänet työtehtäviinsä sekä hulehtii työnjhdsta ja valvnnasta yhdessä hankkeen henkilöstön kanssa. Työnjhdsta vi hulehtia myös yritys. Työnantaja n velvitettu antamaan työntekijälle vapaata työhön liittyvien kulutuksien (ppispimuskulutus, satutkinnt, lyhyt kurssit) käymiseen. Työntekijältä edellytetään aktiivisuutta työnhaussa ja kiinnstusta man saamisen kehittämiseen. Päivittäinen työaika palkkatuella työllistetyille n vähintään 5 tuntia. Bruttpalkka määräytyy tapauskhtaisesti. Työkkeilussa päivittäinen työaika n 4-6 tuntia ja työpäiviä n 3-5/viikk. Tuki määräytyy TE-timistn /työvimahallinnn ja KELA:n säännösten mukaisesti. Kustannusarvi Hankkeelle laaditaan erillinen kustannusarvi. Kustannusarvin perusta lähtee vahvasta työvimahallinnn hanketuesta. Hankkeen marahitussuus n tavitteena kerätä mukana levilta kunnilta ja työllistäjäyhdistyksiltä hallinnintimaksuina. Raprtinti ja seuranta LITTI2 hanke arvii ja kehittää maa timintaansa. Hanke tarjaa piskelijille mahdllisuutta tehdä pinnäytetöitä hankkeen timintaan liittyen ja tätä kautta hanke kehittää myös maa timintaansa eteenpäin. Lisäksi hankkeesta laaditaan rahittajan edellyttämät seurantaraprtit, väliraprtit ja lppuraprtti. PÄIJÄT-HÄMEEN LIIKUNTA JA URHEILU RY Art Virtanen prjektipäällikkö art.virtanen@phlu.fi

LIIKUNNALLA TUKEA TYÖELÄMÄÄN LITTI 2

LIIKUNNALLA TUKEA TYÖELÄMÄÄN LITTI 2 LIIKUNNALLA TUKEA TYÖELÄMÄÄN LITTI 2 HANKEKUVAUS Liikunnalla tukea työelämään LITTI 2 on kolmivuotinen maakunnallinen työllisyysprojekti ajalla 1.1.2017-31.12.2019. Hankkeen tarkoituksena on toimia työttömyyden

Lisätiedot

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016 Timintasuunnitelma 2016 1. Yleistä JyväsRiihi ry n vunna 2000 perustettu maaseudun kehittämisyhdistys eli Leader-ryhmä. Yhdistys aktivi alueen timijita maehtiseen kehittämiseen ja yhteistyöhön. Timinnan

Lisätiedot

Asiakirja liitetään Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintasuunnitelman liitteeksi.

Asiakirja liitetään Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintasuunnitelman liitteeksi. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Aluetimist: Phjis-Karjala Keskeiset alueelliset timinnt ja timenpiteet vunna 2014 Asiakirja liitetään Sumen Nurisseurat ry:n timintasuunnitelman liitteeksi. 1. KULTTUURI-, HARRASTUS-

Lisätiedot

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Aspergerin ireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan

Lisätiedot

Autismia sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

Autismia sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Autismia sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital Autismia

Lisätiedot

Lasten niveltulehdusta sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Lasten niveltulehdusta sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Lasten niveltulehdusta sairastavien speutumisvalmennuskurssit Nurten speutumisvalmennuskurssit, sittaiset t Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012

Lisätiedot

Sydänvikaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Sydänvikaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Sydänvikaa sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit Lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit, t Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012

Lisätiedot

Nuorten ja aikuisten harrasteliikunta - teemaryhmän verkostotapaaminen 2.9.2015. Liikkujan polku -verkosto

Nuorten ja aikuisten harrasteliikunta - teemaryhmän verkostotapaaminen 2.9.2015. Liikkujan polku -verkosto Nurten ja aikuisten harrasteliikunta - teemaryhmän verksttapaaminen 2.9.2015 Liikkujan plku -verkst Iltapäivän hjelma Kuulumisten vaiht Hyvien käytäntöjen jakaminen: Glfin hyviä käytäntöjä Seuratimintayksikön

Lisätiedot

työllisyystoimikunnan jäsen, Janakkalan yrittäjät ry:n edustaja

työllisyystoimikunnan jäsen, Janakkalan yrittäjät ry:n edustaja MUISTIO 5/2017 1 (2) Janakkalan kunnan työllisyystimikunta Aika: Keskiviikk kl 12.05 13:05 Paikka: Janakkalan kunnantal, kkustila Hamppula Läsnä: Ari-Pekka Jaatinen työllisyystimikunnan jäsen (saapui 12:09)

Lisätiedot

Muutos-pvm Mitä muutettu/tehty Muutoksen tekijä(t) Luotu asiakirjan ensimmäinen Riikka Hytönen

Muutos-pvm Mitä muutettu/tehty Muutoksen tekijä(t) Luotu asiakirjan ensimmäinen Riikka Hytönen ELINVOIMAA TYÖSTÄ Ääneksken kaupungin työllisyyshjelma 219 221 Kaupunginhallitus 3.6.219 liite nr 7 (1/5) Kaupunginvaltuust 1.6.219 liite nr 7 (1/5) Muuts-pvm Mitä muutettu/tehty Muutksen tekijä(t) 29.4.219

Lisätiedot

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA Kangasalan varhaiskasvatus tarjaa lapsen ja perheen tarvitsemat varhaiskasvatuspalvelut perheen tilanteen ja tarpeen mukaisesti; kkpäivähita, sapäivähita, perhepäivähita,

Lisätiedot

Parasta Lapsille ry Rekrytointi- ja perehdytyskansio

Parasta Lapsille ry Rekrytointi- ja perehdytyskansio Rekrytinti- ja perehdytyskansi Kansi n tarkitettu apuvälineeksi erilaisiin tilaisuuksiin, jissa järjestöämme ja timintaamme tehdään tutuksi uusille ihmisille. Ajatuksena n, että jkainen hyödyntää sitä

Lisätiedot

HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE 2007-2008

HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE 2007-2008 1(5) HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE 2007-2008 YLEISTÄ Liikunnallisen iltapäivätiminnan kehittämishankkeiden tukemiseen liittyviä valtinavustuksia jaettaessa

Lisätiedot

Hengityssairautta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Hengityssairautta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Hengityssairautta sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital Hengityssairauksia

Lisätiedot

TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12

TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12 TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12 Lajiliittjen n mahdllista hakea tukea lasten ja nurten urheilun (6-19v) kehittämistyöhön. Nuri Sumi tukee lajiliittjen kehittämistimia

Lisätiedot

Tyypin 1 diabetesta sairastavien aikuisten ja nuorten ja nuorten aikuisten ja lasten sopeutumisvalmennuskurssit

Tyypin 1 diabetesta sairastavien aikuisten ja nuorten ja nuorten aikuisten ja lasten sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Tyypin 1 diabetesta sairastavien aikuisten ja nurten ja nurten aikuisten ja lasten speutumisvalmennuskurssit Aikuisten speutumisvalmennuskurssit Nurten ja nurten aikuisten speutumisvalmennuskurssit

Lisätiedot

Kuhmoisten kunnan elinkeinoja

Kuhmoisten kunnan elinkeinoja Kuhmisten kunnan elinkeinja työllisyysstrategia [Tiedstn alatsikk] Visi, tavitteet, keint 0 Visi Kuhmisissa n luntaista elinvimaa, tekemistä ja laadukkaita palveluita ihmisille ja yhteisöille. Kuhmisten

Lisätiedot

Hankkeen tavoitteet voidaan jakaa valvonnan tavoitteisiin ja työsuojeluvalvonnan kehittämisen tavoitteisiin.

Hankkeen tavoitteet voidaan jakaa valvonnan tavoitteisiin ja työsuojeluvalvonnan kehittämisen tavoitteisiin. 1 (6) 22.1.2015 Valtakunnallinen kunta-alan työsujelun valvntahanke vusina 2012-2015 ( Turvallinen, terveellinen ja tuttava kuntatyö 2015 ) HANKESUUNNITELMA Tausta Kuntasektrilla n tapahtunut ja tapahtuu

Lisätiedot

Hankinnoilla työllistämisen ABC Webinaari

Hankinnoilla työllistämisen ABC Webinaari Hankinnilla työllistämisen ABC Webinaari 4.9.2019 4.9.2019 1 Ohjeita webinaariin Pidä ma mikrfnisi suljettuna lpun keskustelu-sin saakka Vit esittää kysymyksiä vasemmasta laidasta löytyvän viesti-ikkunan

Lisätiedot

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Aspergerin ireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntutuskurssit, sittaiset perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän

Lisätiedot

Omaishoitajienkuntoutuskurssit

Omaishoitajienkuntoutuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Omaishitajienkuntutuskurssit Omaishitajien kuntutuskurssit, Omaishitajien kuntutuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän

Lisätiedot

Selkärankareumaa, nivelreumaa ja niiden sukuisia sairauksia sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Selkärankareumaa, nivelreumaa ja niiden sukuisia sairauksia sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Selkärankareumaa, nivelreumaa ja niiden sukuisia sairauksia sairastavien speutumisvalmennuskurssit Aikuisten speutumisvalmennuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/7 28.04.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/7 28.04.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) 7 Perhekeskuspiltin valmistelutilanne HEL 2015-004845 T 06 00 00 Päätösehdtus Esittelijän perustelut päättää merkitä tiedksi perhekeskuspiltin valmistelun tilanteen.

Lisätiedot

VALMA-KOULUTUS AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALMENTAVA KOULUTUS

VALMA-KOULUTUS AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALMENTAVA KOULUTUS AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALMENTAVA KOULUTUS VALMA-kulutus n hyvä vaihteht sinulle js haluat tutustua erilaisiin kulutusalihin ja ammatteihin tarvitset lisäaikaa ja hjausta kulutuksen ja ammatin valinnassa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Yleistä Pidä Lappi Siistinä ry:n timinnan tavitteena n säilyttää Lapin puhdas ja viihtyisä ympäristö. Päämäärään pyrimme valistustiminnalla, kulutuksella, jätehulln kehittämisellä,

Lisätiedot

Nuorten tuki-hanke ja avoin ammattiopisto. Hanna Nuutinen, Tero Vornanen ja Kristiina Sallinen www.pkky.fi/avoinammattiopisto

Nuorten tuki-hanke ja avoin ammattiopisto. Hanna Nuutinen, Tero Vornanen ja Kristiina Sallinen www.pkky.fi/avoinammattiopisto Nurten tuki-hanke ja avin ammattipist Hanna Nuutinen, Ter Vrnanen ja Kristiina Sallinen www.pkky.fi/avinammattipist OHJAAMO Ohjaavat/lähettävät taht 2.Asteen ppilaitkset Palveluun tutustuminen ja palvelutarpeen

Lisätiedot

Työsuhdeasiat ja työntekijän ohjaaminen palkkatuella työllistettäessä. Lieksa 23.1.2014

Työsuhdeasiat ja työntekijän ohjaaminen palkkatuella työllistettäessä. Lieksa 23.1.2014 Työsuhdeasiat ja työntekijän hjaaminen palkkatuella työllistettäessä Lieksa 23.1.2014 Ohjelma - Tervetula - Lakisääteiset työnantajavelvitteet Piia Heikkinen, Kristiina Turunen - Miten työnantaja vi tukea

Lisätiedot

Fibromyalgiaa sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Fibromyalgiaa sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Fibrmyalgiaa sairastavien speutumisvalmennuskurssit Aikuisten speutumisvalmennuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital

Lisätiedot

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina 2015 2018

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina 2015 2018 Yhteistyöspimus Kaupunkitutkimus ja metrpliplitiikka -tutkimus- ja yhteistyöhjelman tteuttamisesta vusina 2015 2018 Yhteistyöspimus Kaupunkitutkimus ja metrpliplitiikka tutkimus- ja yhteistyöhjelman tteuttamisesta

Lisätiedot

Sydänsairauksia sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit

Sydänsairauksia sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Sydänsairauksia sairastavien aikuisten kuntutuskurssit Aikuisten kuntutuskurssit, sittaiset perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012

Lisätiedot

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa Rekisterinpitäjän muutkset 1(7) REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Timintamalli muutstilanteessa Ptilasasiakirjan rekisterinpitäjä: alkutilanne Tiet ptilaan hidssa syntyvien asiakirjjen rekisterinpitäjästä tallennetaan

Lisätiedot

Seudullisten kehittämisyhtiöiden rooli työ- ja elinkeinopolitiikan

Seudullisten kehittämisyhtiöiden rooli työ- ja elinkeinopolitiikan 9.4.2015 1 / 8 Työ- ja elinkeinministeriö Viite: TEM/574/00.06.02/2015 Seudullisten kehittämisyhtiöiden rli työ- ja elinkeinplitiikan edistämisessä 1. TEM:n kysymykset ja vastaukset niihin: 1.1. Kehittämisyhtiöiden

Lisätiedot

Uniapneaoireyhtymää sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Uniapneaoireyhtymää sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Uniapneaireyhtymää sairastavien aikuisten kuntutuskurssit, sittaiset perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital

Lisätiedot

Hengityssairautta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit

Hengityssairautta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Hengityssairautta sairastavien aikuisten kuntutuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital Hengityssairauksia sairastavien

Lisätiedot

Päijät - H ä m e e n LIIKUNTA )A URHEILU

Päijät - H ä m e e n LIIKUNTA )A URHEILU Päijät - H ä m e e n LIIKUNTA )A URHEILU nkunna//a Työhön ry HEINOLAN KAUPUNKI Kirajaarno 18-10- 2013 19.9. 2013 tu LITTI - LIIKUNNALLA TUKEA TYÖELÄMÄÄN 0/13 HANKEKUVAUS Litti - Liikunnalla tukea työelämään

Lisätiedot

Terveysosasto Kuntoutusryhmä. MS-kurssit 29.8.2012

Terveysosasto Kuntoutusryhmä. MS-kurssit 29.8.2012 Terveyssast Kuntutusryhmä MS-kurssit 29.8.2012 Kurssityypit Kuntutuskurssi, sittainen perhekurssi Avmutinen kuntutuskurssi, sittainen perhekurssi Speutumisvalmennuskurssi Khderyhmä MS-tautia sairastavat,

Lisätiedot

Etelä-Savon alueen arvio kulttuurin ja luovan talouden toimintaedellytyksistä 2013: kolmas sektori Etelä-Savossa vuosina 2009-2013

Etelä-Savon alueen arvio kulttuurin ja luovan talouden toimintaedellytyksistä 2013: kolmas sektori Etelä-Savossa vuosina 2009-2013 7.2.2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö Kirsi Kaunisharju Sähköp. kirsi.kaunisharju@minedu.fi Arvi kulttuurin ja luvan taluden timintaedellytyksistä 2013, hjeistus 7.11.2013 Etelä-Savn alueen arvi kulttuurin

Lisätiedot

Valtuutettu Antero Aulakosken valtuustoaloite Fennovoiman hankkeeseen valmistautumisesta

Valtuutettu Antero Aulakosken valtuustoaloite Fennovoiman hankkeeseen valmistautumisesta Valtuutettu Anter Aulaksken valtuustalite Fennviman hankkeeseen valmistautumisesta Valtuustalite Valtuutettu Anter Aulaksken valtuustkysymys 31.8.2015/Selntek Fennviman hankkeesta ja siihen valmistautumisesta:

Lisätiedot

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen (2012-2013) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen (2012-2013) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4 VIHI-Frssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innvaatiiden kehittäminen (2012-2013) Pisttekstiilit 2012, Wrkshp -ryhmät 1-4 HAMK Frssa 24.5.2012 1. Suljetun tekstiilimateriaalin kierrn kehittäminen

Lisätiedot

Liikkujan polku mitä, miksi ja miten? #LiikkujanPolku

Liikkujan polku mitä, miksi ja miten? #LiikkujanPolku Liikkujan plku mitä, miksi ja miten? #LiikkujanPlku Liikkujan plku -verkst Oletk kskaan miettinyt? Sinä teet, minä teen Visik tekemisiä yhdistää ja saada ismpia tulksia aikaiseksi? Khderyhmä tiedssa, kanavat

Lisätiedot

Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja

Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja 1 Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja muisti aika 23.11.2015 kl 13-16: kahvit nin kl 14.15-14.30 paikka valtuustsali sallistujat lapsiperhepalveluissa timivat Aiemmin n lähetetty (ja löytyvät

Lisätiedot

Arvioinnin kohteena ovat: Oman työn suunnittelu Työn kokonaisuuden hallinta Laatutavoitteiden mukainen toiminta

Arvioinnin kohteena ovat: Oman työn suunnittelu Työn kokonaisuuden hallinta Laatutavoitteiden mukainen toiminta ASIAKASPALVELU, 20 v Arviinnin khde Ammattisaamisen näyttö Muu saamisen arviinti 1. Työprsessien hallinta Arviinnin khteena vat: Työhyvinvinnista hulehtiminen 3. Työn perustana levan tiedn hallinta Työympäristöstä

Lisätiedot

Aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden kuntoutuskurssit

Aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden kuntoutuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Aivverenkierthäiriön sairastaneiden kuntutuskurssit 29.8.2012 AVH-kuntutuskurssit Kurssikknaisuus vuden 2013 alusta Humiitu kehittämistiminnasta saatuja tulksia (kevennetty kävely

Lisätiedot

Liikunnalla Tukea Työelämään LITTI

Liikunnalla Tukea Työelämään LITTI Liikunnalla Tukea Työelämään LITTI Väliraportti 2015 1. Hankkeen toiminta Hanke toimii työttömyyden vähentämiseksi Päijät-Hämeessä. Päijät-Hämeen kunnista mukana hankkeessa ovat Asikkala, Heinola, Hämeenkoski,

Lisätiedot

Kärkihanke 1 Palvelut asiakaslähtöisiksi (PASI) Palvelusetelikokeilu -osahankkeen laajennus Sitra Vuokko Lehtimäki, hankepäällikkö, STM

Kärkihanke 1 Palvelut asiakaslähtöisiksi (PASI) Palvelusetelikokeilu -osahankkeen laajennus Sitra Vuokko Lehtimäki, hankepäällikkö, STM Kärkihanke 1 Palvelut asiakaslähtöisiksi (PASI) Palvelusetelikkeilu -sahankkeen laajennus Sitra 13.10.2017 Vukk Lehtimäki, hankepäällikkö, STM 1 Palvelusetelikkeilujen mahdllisuus laajentua Kärkihankkeen

Lisätiedot

Arctic Image 1.3.2015 30.12.2017 14.8.2015

Arctic Image 1.3.2015 30.12.2017 14.8.2015 Arctic Image 1.3.2015 30.12.2017 14.8.2015 Khti Arctic Imagea LIME INNO päättynyt 31.3.2015 VETOVOIMAISUUTTA AV-TUOTANNOILLA 1.4.2015-31.12.2015 ARCTIC IMAGE 1.3.2015-31.12.2017 Vetvimaisuutta AV-tutannilla

Lisätiedot

Työpaikalla tapahtuvan oppimisen kehittäminen Savon koulutuskuntayhtymässä Tuloksia ja käytäntöjä

Työpaikalla tapahtuvan oppimisen kehittäminen Savon koulutuskuntayhtymässä Tuloksia ja käytäntöjä Työpaikalla tapahtuvan ppimisen kehittäminen Savn kulutuskuntayhtymässä Tulksia ja käytäntöjä Maija Savlainen 15.11.2017 Kehittämishanke 8/2015-7/2018 Tteuttaja Savn kulutuskuntayhtymä. Hanke n valmisteltu

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 Henkilöstöraprtti 2014 1 Raahen seudun hyvinvintikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 Yhteistyötimikunta 17.03.2015 Yhtymähallitus 25.03.2015 Pyhäjen kunnanvaltuust Raahen kaupunginvaltuust Siikajen kunnanvaltuust

Lisätiedot

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 1. Hallituksen tehtävien ja timinnan perusta Hallituksen tehtävät ja timintaperiaatteet perustuvat Sumen lainsäädäntöön, erityisesti sakeyhtiölakiin ja arvpaperimarkkinalakiin

Lisätiedot

ARD-Technology Oy. Elektroniikan tuotekehitys ideasta ylläpitoon elinkaaripalveluna

ARD-Technology Oy. Elektroniikan tuotekehitys ideasta ylläpitoon elinkaaripalveluna ARD-Technlgy Oy Elektrniikan tutekehitys ideasta ylläpitn elinkaaripalveluna REFERENSSEJÄ Kne Oyj n maailman jhtava hissien ja liukuprtaiden valmistaja. Esmi Oy n sa kansainvälistä Esmi knsernia ja n edelläkävijä

Lisätiedot

Suomen vetovoimaisin opiskelijakunta

Suomen vetovoimaisin opiskelijakunta Sumen vetvimaisin piskelijakunta Strategia 2013-2015 1 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. MISSIO JA VISIO... 3 2.1.Missi... 3 2.2.Visi... 4 3. PAINOPISTEET... 4 3.1. Erinmaiset palvelut... 4 3.2. Osaavat ja

Lisätiedot

Kirkkonummen musiikkiopisto - Kyrkslätts musikinstitut OPETUSSUUNNITELMA

Kirkkonummen musiikkiopisto - Kyrkslätts musikinstitut OPETUSSUUNNITELMA Kirkknummen musiikkipist - Kyrkslätts musikinstitut OPETUSSUUNNITELMA 2004/2009 Kirkknummen musiikkipist - Kyrkslätts musikinstitut Kirkknummen musiikkipist n perustettu vunna 1972, kunnallistettu 1.1.1989

Lisätiedot

Liikkujan polku -verkosto

Liikkujan polku -verkosto Liikkujan plku -verkst Oletk kskaan miettinyt? Sinä teet, minä teen Visik tekemisiä yhdistää ja saada ismpia tulksia aikaiseksi? Khderyhmä tiedssa, kanavat kunnssa Keneltä löytyisi sisältöjä? Yksinäistä

Lisätiedot

SIVISTYSVALIOKUNTA LAUSUNTO. Liitteenä SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n lausunto yllä mainitusta asiasta.

SIVISTYSVALIOKUNTA LAUSUNTO. Liitteenä SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n lausunto yllä mainitusta asiasta. SIVISTYSVALIOKUNTA LAUSUNTO Helsinki 6.2.2019 Viite: VNS 6/2018 vp / Asiantuntijapyyntö Asia: Valtineuvstn selntek liikuntaplitiikasta SOSTE Sumen ssiaali ja terveys ry n valtakunnallisten ssiaali- ja

Lisätiedot

T YÖ PA N K K I KO K E I L U. Nuorisotutkimusverkoston seminaari Työpaikka työhaluisille ja työkykyisille? Helsinki

T YÖ PA N K K I KO K E I L U. Nuorisotutkimusverkoston seminaari Työpaikka työhaluisille ja työkykyisille? Helsinki 1 T YÖ PA N K K I KO K E I L U Nuorisotutkimusverkoston seminaari Työpaikka työhaluisille ja työkykyisille? Helsinki 10.10.2017 Aarne Kuusi Kokeilun taustaa Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmahanke

Lisätiedot

Levi Snow Sports Academy kehitta mishanke

Levi Snow Sports Academy kehitta mishanke Levi Snw Sprts Academy Hankesuunnitelma Levi Snw Sprts Academy kehitta mishanke HANKESUUNNITELMA 16.6.2014 Kittilän kunta 1 Levi Snw Sprts Academy Hankesuunnitelma Sisältö 1. Tausta ja tarve hankkeelle...

Lisätiedot

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa ja näin edistää hänen työllistymistään avoimille työmarkkinoille TE-toimisto arvioi,

Lisätiedot

Hyvinvointitieto hyvinvointijohtamisen työkaluna. Matti Vähäkuopus Oulun kaupunki matti.vahakuopus@ouka.fi 0505687731

Hyvinvointitieto hyvinvointijohtamisen työkaluna. Matti Vähäkuopus Oulun kaupunki matti.vahakuopus@ouka.fi 0505687731 Hyvinvintitiet hyvinvintijhtamisen työkaluna Matti Vähäkupus Oulun kaupunki matti.vahakupus@uka.fi 0505687731 Kertmus etenee vudesta ja valtuustkaudesta tiseen Hyvinvinnin rakenteet Oulun kaupunki Kaupungin

Lisätiedot

L 3. 9. 01. 2015 KAUPUNGINKANSLIA LOPPURAPORTTI HELSINGIN KAUPUNKI INNOVAATIORAHASTO

L 3. 9. 01. 2015 KAUPUNGINKANSLIA LOPPURAPORTTI HELSINGIN KAUPUNKI INNOVAATIORAHASTO HELSINGIN KAUPUNKI INNOVAATIORAHASTO KAUPUNGINKANSLIA LOPPURAPORTTI HELSINGIN KAUPUNGIN KIRJAAMO HELSINGFORS STADS REGISTRATORSKONTOR Saapunut/lnkmmit Hankkeen vastuullinen ia yhteystiedt Vastuutah/Yrityksen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin tietotuotanto apunasi Pohjanmaan hyvinvoinnin ja tiedolla johtamisen kehittämisessä

Hyvinvoinnin tietotuotanto apunasi Pohjanmaan hyvinvoinnin ja tiedolla johtamisen kehittämisessä 29.4.2014 Hyvinvinnin tiettutant apunasi Phjanmaan hyvinvinnin ja tiedlla jhtamisen kehittämisessä Hyvinvintia ja terveyttä kskevan päätöksenten, jhtamisen ja kehittämisen tueksi n Phjanmaalla käynnistetty

Lisätiedot

Ikääntyneiden monisairaiden kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Ikääntyneiden monisairaiden kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Ikääntyneiden mnisairaiden kuntutuskurssit, sittaiset perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital Ikääntyneiden mnisairaiden

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatuverkoston tapaaminen

Ammatillisen koulutuksen laatuverkoston tapaaminen Muisti 0.2/ 1 (5) Ammatillisen kulutuksen laatuverkstn tapaaminen Aika: 23.11.2010 9:00 16:00 Paikka: Läsnä: Ohjelma: Ammattipist Luvi, Oulu Liite1 Liite2 Käsitellyt asiat 1. Ammatillinen erityispetus

Lisätiedot

TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA.

TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA. TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA www.valmennuskeskuspublic.fi 2018 TYÖHÖNVALMENNUS VÄLITYÖMARKKINOILLA KENELLE? Välityömarkkinoilla palkkatukijaksolla yhdistyksissä olevat työntekijät. Työntekijällä

Lisätiedot

Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen 4.6.2015. Liikkujan polku -verkosto

Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen 4.6.2015. Liikkujan polku -verkosto Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen 4.6.2015 Liikkujan plku -verkst Aamupäivän hjelma Kuulumisten vaiht & UTS- ja terveysprfiilien tilannekatsaukset Sprts Club fr Health kuulumiset Sumen ryhmän SCfH

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNNAN TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Heinäveden kunnan työllisyyspalvelut tarjoaa tukea ja ohjausta työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Kurikan Invalidit ry Timintasuunnitelma vudelle 2017 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 JOHDANTO... 3 VARSINAINEN TOIMINTA... 3 JÄSENPALVELUT... 3 Alue- ja paikallisjärjestöjen neuvntapalvelutiminta...

Lisätiedot

Sopimus asiakas- ja potilastietojärjestelmästä Liite 3 Käyttöönotto

Sopimus asiakas- ja potilastietojärjestelmästä Liite 3 Käyttöönotto Spimus asiakas- ja ptilastietjärjestelmästä Liite 3 Käyttööntt 21.11.2016 1(5) Sisällysluettel 1. Jhdant... 2 2. Tavitteet... 2 3. Organisaati ja hallintmalli...2 4. Lpputulkset, situs, aikataulu, vastuut...2

Lisätiedot

Suomi 100 -tukiohjelma

Suomi 100 -tukiohjelma Sumi 100 -tukihjelma 1. Tavitteet Sumen valtillisen itsenäisyyden satavutisjuhlavutta vietetään vunna 2017. Valtineuvstn kanslian asettama Sumi 100 -hanke vastaa juhlavuden hjelman rakentamisesta. Ohjelman

Lisätiedot

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla 22.5.2017 Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 1 20.9.2017 Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi

Lisätiedot

Yhdessä lapsen parhaaksi järjestöt ja seurakunnat perhekeskustoimintaa kehittämässä Seminaari Helsingissä 10/2015

Yhdessä lapsen parhaaksi järjestöt ja seurakunnat perhekeskustoimintaa kehittämässä Seminaari Helsingissä 10/2015 Yhdessä lapsen parhaaksi järjestöt ja seurakunnat perhekeskustimintaa kehittämässä Seminaari Helsingissä 10/2015 KOOSTE SEMINAARIPÄIVÄN HAVAINNOISTA JA TULOKSISTA Kirjaukset: Tm Tarvainen, tm.tarvainen@ajatustal.fi

Lisätiedot

Etelä-Savon OHJAAMO asioiden keskustelu Nro #3

Etelä-Savon OHJAAMO asioiden keskustelu Nro #3 MUISTIO Etelä-Savn OHJAAMO asiiden keskustelu Nr #3 Mikkeli, Etelä-Savn ELY-keskus, Ruuma - kkushune + Skype -yhteys Ajankhta 5.4.2016 kl 13:00-14:15 Läsnä: Tuija Tivakainen (ELY-keskus) Heikki Kantnen

Lisätiedot

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto ry. Maistuva ammatti -hanke Hankkeen kesto 2012 2013 LOPPURAPORTTI Dnro 2089/325/2011

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto ry. Maistuva ammatti -hanke Hankkeen kesto 2012 2013 LOPPURAPORTTI Dnro 2089/325/2011 Sumen Elintarviketyöläisten Liitt ry Maistuva ammatti -hanke Hankkeen kest 2012 2013 LOPPURAPORTTI Dnr 2089/325/2011 Jaana Saaranen 20.1.2014 1 Sisällys Hankkeen tavite... 1 Hankesapulet ja yhteistyö...

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijat lapsiperheiden tukena. Toivosta turvaa hanke

Kokemusasiantuntijat lapsiperheiden tukena. Toivosta turvaa hanke Kkemusasiantuntijat lapsiperheiden tukena Tivsta turvaa hanke 2017-2020 Mielenterveysmaiset Pirkanmaa FinFami ry Omaisten tukemiseen keskittynyt asiantuntija- ja kehittäjärganisaati (j vudesta 1988) Ydintehtävänä

Lisätiedot

TULOSKORTTI TULOSKORTTI TOTEUTUS. Kirjasto updated yhteiskehittäminen. KIRJASTO UPDATED yhteiskehittäminen Kirjasto treenaa nuoria hanke 1) LÄHTÖKOHTA

TULOSKORTTI TULOSKORTTI TOTEUTUS. Kirjasto updated yhteiskehittäminen. KIRJASTO UPDATED yhteiskehittäminen Kirjasto treenaa nuoria hanke 1) LÄHTÖKOHTA TULOSKORTTI Kirjast updated yhteiskehittäminen Helsingin kaupunginkirjast & Dems Helsinki 9.2.2016 TULOSKORTTI KIRJASTO UPDATED yhteiskehittäminen Kirjast treenaa nuria hanke TOTEUTUS 1) LÄHTÖKOHTA Nurten

Lisätiedot

KR-Tukefin 2011-2012 Korjausrakentamiseen uusia toimintamalleja ARA ja TEKES. Loppuraportti

KR-Tukefin 2011-2012 Korjausrakentamiseen uusia toimintamalleja ARA ja TEKES. Loppuraportti KR-Tukefin 2011-2012 Krjausrakentamiseen uusia timintamalleja ARA ja TEKES Lppuraprtti Sisältö Tiivistelmä sivu 1. KR-Tukefin tuttavuushanke 3 1.1. KR-Tukefin- hanke ja sen tavitteet 3 1.2. Hankkeen eteneminen

Lisätiedot

Kestävän kehityksen Toimenpideohjelma 2010-2014

Kestävän kehityksen Toimenpideohjelma 2010-2014 Kestävän kehityksen Timenpidehjelma 2010-2014 Kuva: Arkkitehtitimist Harri Hagan Sisältö JOHDANTO... 2 TOIMENPIDEOHJELMAN PERIAATTEET... 3 HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTI... 5 HANKINNAT... 6 RAKENNUTTAMINEN

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan johtaminen. Saara Jäämies Salo

Vapaaehtoistoiminnan johtaminen. Saara Jäämies Salo + Vapaaehtistiminnan jhtaminen Saara Jäämies Sal 14.3.2017 + Kuka len? Saara Jäämies Helsingin kaupunginkansliassa vapaaehtistiminnan mallin prjektisuunnittelija Vapaaehtis- ja kansalaistiminnan kehittäjä

Lisätiedot

Monialaisella palveluyhteistyöllä jatkopolkuja työpajojen asiakkaille

Monialaisella palveluyhteistyöllä jatkopolkuja työpajojen asiakkaille Mnialaisella palveluyhteistyöllä jatkplkuja työpajjen asiakkaille Orivesi 25.4. 2014 Tekemällä ppii -hanke Ism Phjantammi Tmi Phjantammi ism@phjantammi.fi 050 5613426 Hankkeista ppia Tausta tälle esitykselle

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Elinvoima- ja konsernipalvelut Julkinen

Kuopion kaupunki Elinvoima- ja konsernipalvelut Julkinen Palvelukuvaus Nr 1 (5) Kupin kaupunki Elinvima- ja knsernipalvelut 17.12.2018 Julkinen Palvelun / tutteen nimi OPPIMIS- JA TYÖELÄMÄVALMIUKSIA EDISTÄVÄ KUN- TOUTTAVA TYÖTOIMINTA kknaisvaltaisena stpalveluna

Lisätiedot

me-talo konsepti. Kohti myönteistä tulevaisuutta.

me-talo konsepti. Kohti myönteistä tulevaisuutta. me-tal knsepti. Khti myönteistä tulevaisuutta. 2 visi. 2050 Sumessa ei le yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nurta painpistealueet. maahanmuuttajanuret mielenterveyden tuki ja palvelut kulutus työllistyminen

Lisätiedot

Tervetuloa Liikkujan polku verkoston toiseen verkostoseminaariin! #liikkujanpolku

Tervetuloa Liikkujan polku verkoston toiseen verkostoseminaariin! #liikkujanpolku Tervetula Liikkujan plku verkstn tiseen verkstseminaariin! #liikkujanplku Liikkujan plku -verkst Tässä ja nyt jälleen huikea prukka kasassa! #liikkujanplku Liikkujan plku -verkst Oletk kskaan miettinyt?

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 22.10.2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 22.10.2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 22.10.2014 2 Sisällys 1 YLEISTÄ... 3 1.1 Timinnan tarkitus... 3 1.2 Timinnan tavitteet... 3 1.3 Timinnan painpistealueet... 3 2 ORGANISAATIO... 4 2.1 Hallint... 4 2.2 Ohjaustiminta...4

Lisätiedot

SAKU-yhteyshenkilöiden tehtävät

SAKU-yhteyshenkilöiden tehtävät 1 (5) SAKU-yhteyshenkilöiden tehtävät 1. Yhteyshenkilöiden valinta Yhteyshenkilöt valitaan lukuvusittain. SAKU ry lähettää jka syksy jäsenyhteisöilleen pyynnön päivittää yhteyshenkilötiedt. Yhteyshenkilöpäivitykseen

Lisätiedot

Liikunnallisen elämäntavan valtakunnalliset kehittämisavustukset 2018

Liikunnallisen elämäntavan valtakunnalliset kehittämisavustukset 2018 Liikunnallisen elämäntavan valtakunnalliset kehittämisavustukset 2018 Perustiedt: Hakuaika: 31.10.2017 päätös pyritään tekemään maaliskuun alkuun mennessä Haun tarkituksena n tukea Muutsta liikkeellä linjausten,

Lisätiedot

Palkkatuen muutokset 2017

Palkkatuen muutokset 2017 Palkkatuen muutokset 2017 Timo Jalvanti Pirkanmaan TE-toimisto/Tukitiimi 1 Palkkatuen muutoksia vuoden 2017 alusta. Tuen hakeminen - Palkkatukihakemuksessa ei enää kysytä työsopimuslakiin viittaavia asioita

Lisätiedot

Yritysten yleisimmät kysymykset ja vastaukset Team Finlandista

Yritysten yleisimmät kysymykset ja vastaukset Team Finlandista Yritysten yleisimmät kysymykset ja vastaukset Team Finlandista 3.9.2014 Elinkeinelämän keskusliitt Sisällys 1 Mikä n Team Finland?... 1 2 Mitä Team Finlandissa n saatu aikaan? Miten muuts näkyy yrityksille?...

Lisätiedot

Nuorten ja aikuisten harrasteliikunta - teemaryhmän tapaaminen Liikkujan polku -verkosto

Nuorten ja aikuisten harrasteliikunta - teemaryhmän tapaaminen Liikkujan polku -verkosto Nurten ja aikuisten harrasteliikunta - teemaryhmän tapaaminen 10.3.2016 Liikkujan plku -verkst Iltapäivän hjelma (kl 13.30-15.30) Esittäytymiset KKI-hanketuki Hyvien käytäntöjen jakaminen: Lunais-Sumen

Lisätiedot

1. Johdanto. Jorma Koskinen Puheenjohtaja

1. Johdanto. Jorma Koskinen Puheenjohtaja 1. Jhdant Tämä n Lautamaan kyläyhdistyksen ensimmäinen kylän kehittämissuunnitelma, jnka tarkituksena n timia kaupunkisuunnitelun apuna sana yhdyskuntasuunnitelua. Lähtökhtana kyläsuunnittelussa vat lleet

Lisätiedot

Pirkanmaan AluePegasoksen ohjausryhmän kokous

Pirkanmaan AluePegasoksen ohjausryhmän kokous Muisti 1 (5) Pirkanmaan AluePegasksen hjausryhmän kkus Aika: 26.10.2018 kl 9-12 Paikka: Pirkanmaan liitt, Kellprtinkatu 1 C, neuvtteluhune Veturi Osallistujat: Erillinen liite Muisti 2 (5) Asia Esittely,

Lisätiedot

KOKO-RUSSIA TIEDOTTAA Nro 5/2010 1/5

KOKO-RUSSIA TIEDOTTAA Nro 5/2010 1/5 KOKO-RUSSIA TIEDOTTAA Nr 5/2010 KOKO-RUSSIA MUKANA TAPAHTUMISSA KOKO-RUSSIA li mukana Sumi-päivillä Rstv na Dnussa, Etelä-Venäjällä, 17. 19.5. KOKO-RUSSIA verkst kartittaa Venäjän ptentiaalisia yhteistyöalueita.

Lisätiedot

Nuorten ja aikuisten harrasteliikunnan teemaryhmä L iikkujan polku -verkosto

Nuorten ja aikuisten harrasteliikunnan teemaryhmä L iikkujan polku -verkosto Nurten ja aikuisten harrasteliikunnan teemaryhmä 2.6.2016 L iikkujan plku -verkst Iltapäivän hjelma Esittäytymiset, kuulumisten vaiht & kertaus teemaryhmän timinnasta Hyvien käytäntöjen jakaminen: Lisää

Lisätiedot

Kunta HYTE. HYTE-toimijoiden työkokous

Kunta HYTE. HYTE-toimijoiden työkokous Kunta HYTE HYTE-timijiden työkkus 21.2.2019 Heinävesi Juuka Hyvinvintijhtaminen kunnan jhtamisjärjestelmässä Plvijärvi Thmajärvi Ilmantsi Outkumpu Rääkkylä Valtim Jensuu Kntilahti Lieksa Liperi Kitee

Lisätiedot

Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen 10.9.2015. Liikkujan polku -verkosto

Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen 10.9.2015. Liikkujan polku -verkosto Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen 10.9.2015 Liikkujan plku -verkst Tapaamisen tavitteet kirkastaa yhteistä Urheillen terveyttä seurassa viestiä ja viestintää saada tukea man piltin/hankkeen käytäntöön

Lisätiedot

Yhteenveto Päivä liitossa päivästä

Yhteenveto Päivä liitossa päivästä Päivä liitssa päivä järjestettiin 2.10.2014 Val-talssa Helsingin Pasilassa. Päivään sallistui pääkaupunkiseudun urheiluseurjen päätimisia timihenkilöitä sekä yleisurheilukuluhjaaja. Tähän yhteenvetn n

Lisätiedot

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI Tampellan esplanadi 6, 33100 Tampere, puh. 010 841 1880, fax 010 841 1888, www.pallliitt.fi/tampere Jaettu vastuu auttaa yhteisöä kehittymään Ihmisyhteisöt rakentuvat

Lisätiedot

INSPIREn määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: <TEEMAN NIMI>

INSPIREn määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: <TEEMAN NIMI> INSPIREn määrittelyjen mukaisen tiettutteen mudstaminen: Suunnitelma Otsikk INSPIREn määrittelyjen mukaisen tiettutteen mudstaminen: Päivämäärä Aihe/alue Tiettutteet

Lisätiedot

Jatkotyöllistymismahdollisuuksien etsiminen palkkatuetussa työssä yhdistyksissä tai säätiöissä oleville ja olleille

Jatkotyöllistymismahdollisuuksien etsiminen palkkatuetussa työssä yhdistyksissä tai säätiöissä oleville ja olleille OSTOPALVELUPILOTTI 30.10.2016 Jatkotyöllistymismahdollisuuksien etsiminen palkkatuetussa työssä yhdistyksissä tai säätiöissä oleville ja olleille 6.8 /tt PILOTTIIN OSALLISTUVAT TE-TOIMISTOT JA PALKKIOIHIN

Lisätiedot

Johdanto laadullistamismoduuliin. 1. koulutuspäivä

Johdanto laadullistamismoduuliin. 1. koulutuspäivä Jhdant laadullistamismduuliin 1. kulutuspäivä Päivän agenda Tervetula, alitussanat Miksi täällä llaan? Miten ensimmäinen päivä menee: Esitesti Sumen maahanmuuttjärjestelmä Sumen työmarkkinat Sumen VTO-markkinat

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESIOPETUKSESSA (POL 16, 16a, 17, 17a )

KOLMIPORTAINEN TUKI ESIOPETUKSESSA (POL 16, 16a, 17, 17a ) KOLMIPORTAINEN TUKI ESIOPETUKSESSA (POL 16, 16a, 17, 17a ) YLEINEN TUKI Yleinen tuki n jkaiselle lapselle annettavaa esipetusta, jssa hänen yksilölliset tarpeensa ja ppimisedellytyksensä humiidaan yhteistyössä

Lisätiedot

Muistilistan tarkoitus: Valvotaan lain toteutumista sekä tavoitteiden, toimenpiteiden ja koulun tasa-arvotyön seurantamenettelyn laatua.

Muistilistan tarkoitus: Valvotaan lain toteutumista sekä tavoitteiden, toimenpiteiden ja koulun tasa-arvotyön seurantamenettelyn laatua. Muistilista tasa-arvtyön laadunvalvntaan Muistilistan tarkitus: Valvtaan lain tteutumista sekä tavitteiden, timenpiteiden ja kulun tasa-arvtyön seurantamenettelyn laatua. Jhdant: Muistilistat timivat usein

Lisätiedot