PÖYTÄKIRJA /2009

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PÖYTÄKIRJA 22.2.2009 7/2009"

Transkriptio

1 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri Sini Paajanen Jesse Viljanen Irene Hallikainen Minna Hokkanen Mikko Rudanko (saapui kohdassa 10.2.) 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Supperi avasi kokouksen kello Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Esityslistan hyväksyminen työjärjestykseksi Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi. (Liite 1) 4. Ilmoitusasiat Ulkoasianvastaava Hallikainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hallikaista ruuasta. Langetettiin yleisvastaava Rudangolle myöhästymissakko. Todettiin Haalaribileiden pidetyn ja hallituksen hankkineen tapahtumassa järjestetyssä huutokaupassa käyttöönsä työnsankari Joonan. Todettiin Ystävänpäiväsitsien pidetyn. Kiitettiin Kannunvalajat ry:tä tapahtuman järjestelyistä. Todettiin Rinnerikollisten fondueillan pidetyn. Kiitettiin Rinnerikollisia tapahtuman järjestelyistä ja puheenjohtaja Supperia ohjelmasta. Todettiin Codex-sitsien pidetyn. Kiitettiin Codex r.f.:iä sitseistä ja paheksuttiin tapahtunutta suomalaisen erittäin kuivan valkoviinin väärinkäyttöä. 1

2 Todettiin tiedotusvastaava Säterin ja sihteerin Lindholmin edustaneen yhdistystä Sähköinsinöörikilta ry:n vuosijuhlissa. Todettiin ulkoasiainvastaava Hallikaisen, taloudenhoitaja Viljasen ja yleisvastaava Paajasen käyneen Islannissa. Kiitettiin heitä tuliaisista. Puheenjohtaja Supperi kertoi saaneensa noppia. Epäiltiin ulkoasianvastaava Hallikaisella olevan ilmoitusasiaa. 5. Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen Hyväksyttiin pöytäkirja 6/09 muutoksin. (Liite 2) 6. Opintoasiat 6.1 Seminaarivapaapaikat Myönnettiin vapaapaikka WSOYpron järjestämään seminaariin Muutostilanteet työpaikalla Mimosa Lithille. Myönnettiin vapaapaikka WSOYpron järjestämään seminaariin Ulkomaiset työntekijät Suomessa Laura Kuusistolle. Myönnettiin vapaapaikka WSOYpron järjestämään seminaariin Tarjoajien ja tarjousten vertailu hankintamenettelyssä Kristiina Kaarteelle. Myönnettiin vapaapaikka WSOYpron järjestämään seminaariin Esimiehen työsuojelupäivä Kiti Karviselle. Myönnettiin vapaapaikka WSOYpron järjestämään seminaariin Tietojenvaihdon sallitut rajat Villy Lindfeltille. Myönnettiin vapaapaikka Lakimiesliiton koulutuksen seminaariin Yrityssaneeraus käytännön toteutus hakemuksesta ohjelman päättymiseen Katriina Talasrannalle. Myönnettiin vapaapaikka Lakimiesliiton koulutuksen seminaariin Julkisten hankintojen ajankohtaispäivä Hannu Partaselle Opetuksen suunnittelukokoukset Opintovastaava Hokkanen kertoi rikosoikeuden suunnittelukokouksen pidettävän Opintovastaava Hokkanen kertoi osallistuneensa kauppaoikeuden ja oikeussosiologian suunnittelukokoukseen ja opintovaliokunnan sihteeri Ojalan 2

3 käyneen kansainvälisen yksityisoikeuden suunnittelukokouksessa. Todettiin suunnittelukokousten olleen hyödyllisiä Muut opintoasiat Todettiin opiskelijakirjaston tenttikansioon tulleen mukavasti tenttejä. Todettiin Suomen Lakimiesliitto ry:n järjestämän Uraillan täyttyneen ennätysnopeasti. Vastaanotettiin Eero Henrik Nordbergin väitöskirja: Maatalouden ympäristövastuu. Vastaanotettiin Suvianna Hakalehto-Wainion väitöskirja: Valta ja vahinko, julkisen vallan käyttäjän vahingonkorvausvastuu vahingonkorvauslaissa. Vastaanotettiin Seppo Saaren ja Minna Frimodigin teos: Leadership and management of education. Keskusteltiin Vuoden opettaja -äänestyksen järjestämisestä. 7. Ulkoasiat 7.1. Lexin KV-viikko Kiitettiin Lex ry:tä siitä, että kaikki halukkaat pykälistit mahtuivat KV-viikolle Pykälän KV-viikko Todettiin KV-viikkotoimikunnan ensimmäisen kokouksen pidetyn. Keskusteltiin KV-viikon budjetista. Keskusteltiin KV-viikolle ilmoittautumisen ajankohdasta Muut ulkoasiat Vastaanotettiin kutsu Lex ry:n vuosijuhlaan ja sillikselle. Todettiin, että yhdistystä lähtee tapahtumiin edustamaan hallitus kokonaisuudessaan. Vastaanotettiin kutsu Hammaslääketieteenkandidaattiseura ry:n 64-vuotisjuhlaan. Päätettiin, että yhdistystä edustamaan lähtevät tiedotusvastaava Säteri, taloudenhoitaja Viljanen, puheenjohtaja Supperi ja sihteeri Lindholm. Vastaanotettiin kutsu Eläinlääketieteenkandidaattiseura ry:n vuosijuhlaan. Päätettiin, että yhdistystä edustamaan lähtevät yleisvastaava Paajanen ja opintovastaava Hokkanen. 3

4 Vastaanotettiin kutsu Teknillisen korkeakoulun Remburssi ry:n poikkitieteelliseen yhteistyöiltaan. Päätettiin, että puheenjohtaja Supperi ja taloudenhoitaja Viljanen lähtevät edustamaan yhdistystä tapahtumaan. Vastaanotettiin kutsu Sähköinsinöörikilta ry:n ulkositseille Päätettiin valita osallistujat seuraavassa kokouksessa. Vastaanotettiin kutsu LexCurlingin jatkoille Kiitettiin Lex ry:n hallitusta kutsusta ja päätettiin osallistua jatkoille lähempänä ajankohtaa varmistuvalla kokoonpanolla. Vastaanotettiin Teknillisen korkeakoulun Tuotantotalouden kilta Prodeko ry:n hallituksen esittäytymiskirje. Vastaanotettiin Vapaaboomari 1/2009. Vastaanotettiin Codexpressen 1/2009. Vastaanotettiin Yliopisto 2/2009. Vastaanotettiin Lakimies 1/2009. Kokoustauko alkoi kello Kokoustauko päättyi kello Tiedotus 8.1. Nettisivujen päivitys Tiedotusvastaava Säteri kertoi päivittäneensä yhdistyksen nettisivuja HLR:n nettisivut Toivotettiin HLR:n päätoimittaja Antti Salonen ja toimittaja Antti Lindholm tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin heille puheoikeus. Tarkasteltiin HLR:n esitystä nettisivuista. Päätettiin hyväksyä ehdotus. (Liite 3) Kiitettiin Antteja käynnistä Yhdistyksen kevätkokouksesta ilmoittaminen Todettiin, että yhdistyksen sääntömuutokset ovat edelleen käsiteltävänä Patentti- ja rekisterihallituksessa. Näin ollen velvoitettiin tiedotusvastaava Säteri lähettämään kutsu kevätkokouksesta Ylioppilaslehteen. 4

5 8.4. Muut tiedotusasiat Keskusteltiin hallituspaidasta. 9. Yleisasiat 9.1. Laskiainen Keskusteltiin laskiaispullien ja mehujen kuljetuksesta Ullanlinnanmäelle. Kiitettiin tiedotusvastaava Säterin pikkusiskoa kuskiksi lupautumisesta Kertun kepittäjäiset Todettiin haalarimerkkien tilatun. Todettiin julisteen olevan valmis. Ihasteltiin julistetta Pykälä-viikon avajaiset Tarkasteltiin esiintyjiltä vastaanotettuja tarjouksia Sillis Todettiin sillistoimikunnan kokoustaneen. Päätettiin sillislipun hinnaksi 13 euroa Kerhohuoneiston vaatimat toimenpiteet ja hankinnat Todettiin kerhohuoneiston ison salin Lundia-kaapistojen tilatun. Päätettiin hankkia kerhohuoneistolle hajonneen pelikonsolin tilalle uusi PlayStation2 ja siihen kuuluvia lisäosia Muut yleisasiat Todettiin, että valiokuntien kokouksissa voisi käyttää HYYn kokoustiloja, milloin kokoustaminen Pykälässä on mahdotonta. Päätettiin Pykälä-viikon tapahtumien lipunmyynnin ajankohdaksi maanantai kello Kokoustauko alkoi Kokoustauko päättyi

6 10. Talous Taloustoimikunnan esitykset Todettiin taloustoimikunnan kokouksen pidetyn keskiviikkona. Keskusteltiin yhdistyksen ajankohtaisista talousasioista. Keskusteltiin taloustoimikunnan ja tilatoimikunnan yhteistyöstä Cursus Iuris Oy Pidettiin Cursus Iuris Oy:n yhtiökokous 1/ Tilavuokrat Päätettiin myöntää tilankäyttöoikeus yksityishenkilölle la klo la siivoussitoumuksella, vekselillä ja 100 euron vuokralla. (Liite 4) Päätettiin myöntää tilankäyttöoikeus Tuotantotalouden kilta Prodeko ry:lle pe klo la klo siivoussitoumuksella, vekselillä ja 1000 euron vuokralla. (Liite 5) Päätettiin myöntää tilankäyttöoikeus Mikko Oikariselle la 21.3 klo su klo siivoussitoumuksella, vekselillä ja 200 euron vuokralla. (Liite 6) Kerho- ja kulttuuriavustukset Päätettiin myöntää Helsingin Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan ja Lääketieteenkandidaattiseura ry:n spexien lippujen hintoihin kulttuuriexcuavustusta 2,5 euroa/henkilö. Päätettiin myöntää Rinnerikollisille kerhoavustusta uusien fonduepatojen hankinnan tukemisen muodossa. Kokoustauko alkoi kello Kokoustauko päättyi kello Muut talousasiat Keskusteltiin IV:n toimituksen pullarahasta. 11. META Vuosijuhlat ja vuosijuhlien jatkot Keskusteltiin vuosijuhlien jatkojen pitopaikasta. 6

7 Keskusteltiin lipunmyynnistä ja vuosijuhlakutsujen lähettämisestä. Keskusteltiin vuosijuhlien ohjelmasta Hallituksen kesäseminaari Päätettiin pitää kesäseminaari viikolla Muut esille tulevat asiat Keskusteltiin dekaanin illallisen menusta. 12. Seuraava kokous Päätettiin pitää seuraava kokous sunnuntaina 1.3. kello Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Supperi päätti kokouksen kello Pöytäkirjan vakuudeksi Iina-Mari Supperi hallituksen puheenjohtaja Kristiina Lindholm sihteeri 7

PÖYTÄKIRJA /2009

PÖYTÄKIRJA /2009 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 1.3.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri Sini

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kiitettiin Asianajotoimisto Bird & Birdiä kokouspaikasta ja -tarjoiluista.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kiitettiin Asianajotoimisto Bird & Birdiä kokouspaikasta ja -tarjoiluista. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 6.4.2009 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Bird&Bird Oy Mannerheimintie 8 Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Sini Paajanen Jesse

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.5.2009 Paikka: Ruutikatu 3 Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 7.2.) Kristiina Lindholm, sihteeri Jesse Viljanen Johanna Säteri Sini

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 23.3.2009 kello 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.7.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 2.6. klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.kerros Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 27.9.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 28.2.2011 8/2011

PÖYTÄKIRJA 28.2.2011 8/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 28.2.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012

PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 1.10.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 25.11.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 19.10.2009 klo 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 15.6.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 21.9.2009 klo 18.45 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 16.11.2009 klo 18.15 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 6) Kristiina Lindholm,

Lisätiedot

Puheenjohtaja Karvinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Karvista ruoasta.

Puheenjohtaja Karvinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Karvista ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 15.9.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin Studia Iuridican pidetyn. Kiitettiin kaikkia puhujia.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin Studia Iuridican pidetyn. Kiitettiin kaikkia puhujia. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 27.4. klo 18.30 Paikka: Läsnä: Leppäsuonkatu 9 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri Sini Paajanen Jesse Viljanen

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.11. klo 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello 15.08. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello 15.08. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika : Sunnuntai 11.1.2009 kello 15.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 5) Kristiina Lindholm,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011

PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.8.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 18.5.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5. kerros Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Jesse Viljanen

Lisätiedot

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus.

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 12.5.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5. krs Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto Markkanen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 9.5.2011 16/2011

PÖYTÄKIRJA 9.5.2011 16/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.5.2011 Paikka: Fondia Oy, Lönnrotinkatu 5 Läsnä: Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014

PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Perjantai 21.3.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi

Lisätiedot

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta.

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta. PÖYTÄKIRJA 9.1.2012 2/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS 2/2012 Aika: Maanantai 9.1.2012 klo 17.15 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33B Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja

Lisätiedot

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi.

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 27.10.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iina-Mari Supperi Otto Markkanen Tuomo Leino Panu

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 9.3.2015 kello 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 9.3.2015 kello 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: kello 18.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 7.3.2011 9/2011

PÖYTÄKIRJA 7.3.2011 9/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 7.3.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.5. kello 20.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.kerros Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 10.1.2011 2/2011

PÖYTÄKIRJA 10.1.2011 2/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 10.1.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto

Lisätiedot

Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen seuraavaan kokoukseen.

Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen seuraavaan kokoukseen. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.1.2015 klo 18.00 Paikka Läsnä: Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 12.10.2009 kello 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5.5.2014 19/2014

PÖYTÄKIRJA 5.5.2014 19/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.5.2014 Paikka: Tallikuja 2 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt (saapui

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 19.9.2011 25/2011

PÖYTÄKIRJA 19.9.2011 25/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 19.9.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen (saapui kohdassa

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 16.3.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 16.3.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira

Lisätiedot

Taloudenhoitaja Supperi kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Supperia ruoasta.

Taloudenhoitaja Supperi kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Supperia ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.10.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 7.6.2011 Paikka: Läsnä: Mannerheimintie 3B, 5. krs Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen

Lisätiedot

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 6.10.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 8.9.2014 30/2014

PÖYTÄKIRJA 8.9.2014 30/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 8.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Jere Hjelt Katariina Järvi

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.8.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta.

Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.15 Paikka: Mannerheimintie 3 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5.2.2007 7/2007

PÖYTÄKIRJA 5.2.2007 7/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.2..2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Langetettiin myöhästymissakko opintovastaava Hokkaselle.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Langetettiin myöhästymissakko opintovastaava Hokkaselle. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.9.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 28.4.2014 18/2014

PÖYTÄKIRJA 28.4.2014 18/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 28.4.2014 Paikka: Pursimiehenkatu 12 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 1.8.2009 Paikka: Saarenjärventie 560 25500 Perniö Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri Sini Paajanen Jesse Viljanen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 29.9.2014 33/2014

PÖYTÄKIRJA 29.9.2014 33/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2.2.2009 5/2009

PÖYTÄKIRJA 2.2.2009 5/2009 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 2.2.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri Sini

Lisätiedot

Opintovastaava Markkanen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Markkasta ruoasta.

Opintovastaava Markkanen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Markkasta ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 2.9.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Panu Paajanen, varapuheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto

Lisätiedot

Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta.

Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.30 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 10.2.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi

Lisätiedot

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.11.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen Iina-Mari Supperi Otto Markkanen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.8.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2.7.2011 20/2011

PÖYTÄKIRJA 2.7.2011 20/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 2.7.2011 Paikka: Läsnä: Villamonlahdentie 67, Hämeenlinna Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 15.9.2014 31/2014

PÖYTÄKIRJA 15.9.2014 31/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 15.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1)

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1) PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Paikka: Merikannontie 3 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah (poistui kohdassa 7.4) Elmiira Kutvonen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 7.5.2012 19/2012

PÖYTÄKIRJA 7.5.2012 19/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 7.5.2012 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Krogerus Oy Unioninkatu 22 Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto

Lisätiedot

Yleisvastaava Kutvonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kutvosta ruuasta.

Yleisvastaava Kutvonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kutvosta ruuasta. PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Unioninkatu 22 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä

Lisätiedot

Toivotettiin nuorempi Phuksikapteeni Meri Bergström tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus.

Toivotettiin nuorempi Phuksikapteeni Meri Bergström tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 20.4.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Panu

Lisätiedot

Yleisvastaava Paajanen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Paajasta ruoasta.

Yleisvastaava Paajanen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Paajasta ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 8.9.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto Markkanen

Lisätiedot

Todettiin siivousbileiden pidetyn ja kerhohuoneiston siistityn uusia phukseja varten.

Todettiin siivousbileiden pidetyn ja kerhohuoneiston siistityn uusia phukseja varten. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 1.9.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri Sini

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 11.2.2013 7/2013

PÖYTÄKIRJA 11.2.2013 7/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.2.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Britta

Lisätiedot

Puheenjohtaja Karvinen ilmoitti havainneensa paikalleen jäämisen aiheuttavan sairastumista.

Puheenjohtaja Karvinen ilmoitti havainneensa paikalleen jäämisen aiheuttavan sairastumista. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.2.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 14.3.2011 10/2011

PÖYTÄKIRJA 14.3.2011 10/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.3.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.4.2014 Paikka: Porthaninkatu 4 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt Katariina

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 17.10.2011 28/2011

PÖYTÄKIRJA 17.10.2011 28/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 17.10.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen

Lisätiedot

Yleisvastaava Sukura kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Sukuraa ruuasta.

Yleisvastaava Sukura kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Sukuraa ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKUS Aika: klo 18.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 13.3.2007 13/2007

PÖYTÄKIRJA 13.3.2007 13/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 13.3.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas Rytkönen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.8.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen

Lisätiedot

Tiedotusvastaava Kritsos kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kritsosta ruuasta.

Tiedotusvastaava Kritsos kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kritsosta ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.4.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas

Lisätiedot

Tilavastaava Viherkenttä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruuasta.

Tilavastaava Viherkenttä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 8/2016 AIKA: klo 13 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B 5 krs. Katariina Järvi, puheenjohtaja Laura Renholm, sihteeri Tiia Takalo Linnea Viherkenttä Harri

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.5.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.krs Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.4.2009 Paikka: Pihlajatie 15 Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri Sini Paajanen Jesse Viljanen Mikko Rudanko

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 03/2015. Aika: Maanantai 12.1.2015 klo 18.00. Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 03/2015. Aika: Maanantai 12.1.2015 klo 18.00. Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 12.1.2015 klo 18.00 Paikka: Läsnä: Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 3.12.2013 Paikka: Läsnä: Töölöntorinkatu 7, 00260 Helsinki Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen (lähti kohdassa 8.3) Tuomas

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012 Aika: Maanantai 23.10.2012 Paikka: Läsnä: Cafe Vanha Vanha ylioppilastalo Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Mikko Murto (sihteeri) Rene Male Riku Saarinen Suvi Syvänen

Lisätiedot

Puheenjohtaja Tirkkonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tirkkosta ruoasta.

Puheenjohtaja Tirkkonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tirkkosta ruoasta. Pöytäkirja 19.2.2012 8/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012 Aika: Sunnuntai 19.2.2012 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 5 A, 5. krs Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri)

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 06/2015. Aika: 31.1.2015 klo 13.00. Paikka: Porthaninkatu 4 c 48

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 06/2015. Aika: 31.1.2015 klo 13.00. Paikka: Porthaninkatu 4 c 48 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 31.1.2015 klo 13.00 Paikka: Porthaninkatu 4 c 48 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä

Lisätiedot

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn.

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 17.45 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu.

Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 25.10.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg (saapui

Lisätiedot

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta.

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Elmiira Kutvonen

Lisätiedot

Yleisvastaava Krootila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin yleisvastaava Krootilaa ja häntä avustanutta tiedotusvastaava Malea ruoasta.

Yleisvastaava Krootila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin yleisvastaava Krootilaa ja häntä avustanutta tiedotusvastaava Malea ruoasta. Pöytäkirja 5.2.2012 6/2012 Aika: Sunnuntai 5.2.2012 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male (poistui kohdassa

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 22.9.2014 32/2014

PÖYTÄKIRJA 22.9.2014 32/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Jere Hjelt Katariina

Lisätiedot

Langetettiin myöhästymissakko 5 euroa puheenjohtaja Karviselle, tiedotusvastaava Leinolle, opintovastaava Markkaselle ja yleisvastaava Merenmiehelle.

Langetettiin myöhästymissakko 5 euroa puheenjohtaja Karviselle, tiedotusvastaava Leinolle, opintovastaava Markkaselle ja yleisvastaava Merenmiehelle. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 8.12.2008 Paikka: Läsnä: Cafe Ekberg Bulevardi 9 Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen Iina-Mari Supperi Otto Markkanen Jesse Viljanen Matilda Merenmies

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 9.3.2009 9/2009

PÖYTÄKIRJA 9.3.2009 9/2009 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.3.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri Sini

Lisätiedot

Todettiin Kertun kepittäjäisten onnistuneen hyvin. Kiitettiin valiokuntalaisia työpanoksesta.

Todettiin Kertun kepittäjäisten onnistuneen hyvin. Kiitettiin valiokuntalaisia työpanoksesta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 18.3.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto Markkanen

Lisätiedot

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.24. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.24. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PÖYTÄKIRJA 10.3.2004 12/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 10.3.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 07/2015. Aika: 9.2.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 07/2015. Aika: 9.2.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 9.2.2015 klo 18.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 29.1.2007 6/2007

PÖYTÄKIRJA 29.1.2007 6/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.1.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Hannu

Lisätiedot

Sihteeri Väänänen ilmaisi tyytymättömyytensä valtionhallintoon ja ulkoministeri Ilkka Kanervan eroon johtaneisiin tapahtumiin.

Sihteeri Väänänen ilmaisi tyytymättömyytensä valtionhallintoon ja ulkoministeri Ilkka Kanervan eroon johtaneisiin tapahtumiin. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 1.4.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto Markkanen

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 16.2.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 16.2.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 16.2.2015 klo 18.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 13.10.2014 35/2014

PÖYTÄKIRJA 13.10.2014 35/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.10.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 11.3.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 24.5.2015 kello 19.30. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 24.5.2015 kello 19.30. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: kello 19.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 19.4.2011 14/2011

PÖYTÄKIRJA 19.4.2011 14/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 19.4.2011 Paikka: Läsnä: Pykälä ry:n toimisto, Mannerheimintie 3B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen (saapui

Lisätiedot

Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta.

Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2017 AIKA: klo 18.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Suvilahdenkatu 10 B, 5. krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Jemina Fallenius, sihteeri Tuomas Rudanko Joel

Lisätiedot

Todettiin kokouksen olevan laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen

Todettiin kokouksen olevan laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 21/2017 PÖYTÄKIRJA 21/2017 AIKA: klo 18.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Suvilahdenkatu 10 B, 5.krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Jemina Fallenius, sihteeri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 24.11.2013 Paikka: Läsnä: Tallikuja 2 D Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Britta Riipinen Eero Rapola

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2012

PÖYTÄKIRJA /2012 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 23.4.2012 Paikka: Maistraatinkatu 7 E 26 Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto Kristian Krootila

Lisätiedot

Toivotettiin oikeusapuvaliokunnan puheenjohtaja Marian Johansson tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus.

Toivotettiin oikeusapuvaliokunnan puheenjohtaja Marian Johansson tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 10.3.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 24.9.2012 27/2012

PÖYTÄKIRJA 24.9.2012 27/2012 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 24.9.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen

Lisätiedot