talveksi esimerkiksi kellariin tai muuhun kylmätilaan jossa lämpötila ei laske pakkasen puolelle.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "www.kaleva.fi/koti talveksi esimerkiksi kellariin tai muuhun kylmätilaan jossa lämpötila ei laske pakkasen puolelle."

Transkriptio

1 LAUANTAI 25. ELOKUUTA Puhelin Sähköposti KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde Habitare: Syyskuun Helsingin messukeskuksessa. Noin 600 näytteilleasettajan lisäksi erikoisalueita, kuten ekologista muotoilua, huippusuunnittelijoita, antiikkia ja vintagea. Oma koti kuinka kallis? Soita ja pyydä ilmainen arvio Jo 20 vuotta parempia asuntokauppoja Monet ruusut ovat parhaassa kukoistuksessa vasta loppukesästä. Nyt on hyvä aika miettiä mitä uutta piha vielä kaipaa. Tervetuloa kukkiva syksy! Loppukesä on otollista aikaa istutuksille ja puutarhan uudistamiselle Katariina Vuori teksti ja kuvat Koulun alku ja lomien loppuminen on saanut monet suomalaiset vaihtamaan jo syysasetuksille, mutta Aleniuksen puutarhan omistaja, hortonomi Tuire Mankinen muistuttaa että elo- ja syyskuussa säät ovat vielä melko kesäiset puutarhatöitä ajatellen. Taimia voi hyvin istuttaa siihen saakka kun maa on sulana. Nyt istutetut ehtivät hyvin vielä kasvattaa juuristoa talvehtimista varten. Loppukesästä maaperän kosteus tarjoaa jopa paremmat olosuhteet ja myös yökosteus ehkäisee taimien kuivumista. Loppukesällä istuttaja pääsee ehkä vähemmällä vaivalla, ja sitten keväällä nyt istutetut taimet ovat jo lähtövalmiina uuteen kasvukauteen, Mankinen pohtii ja muistuttaa, että näihin aikoihin puutarhoista voi saada myös hyviä tarjoustaimia. Usein kasvikuume iskee kesällä, mutta Mankinen kehottaa nyt katselemaan, mitä uutta puutarha ehkä kaipaisi. Kun kesää on takana, osaa ehkä paremmin valita kukan joka kukkii tietyn värisenä tiettynä aikana. Samoin kasvupaikan valinta voi olla helpompi siinä vaiheessa kun kaikki Loppukesästä taimitarhoilta voi saada mukavia tarjouksia. Viileän ja kostean kesän jälkeen monet taimet ovat vielä elinvoimaisia.!toiveita kypsästä sadosta ei tarvitse vielä unohtaa. Kesää on vielä jäljellä. pihakasvit ovat ehtineet kasvaa täyteen mittaansa. Nyt on myös hyvä aika tarvittaessa jakaa vaikka kukkapenkin asukkaat uusiin paikkoihin. Taimien lisäksi maahan voi syys-lokakuussa laittaa ensi kevättä varten siemeniä: orvokkia, persiljaa tai talvivalkosipulia. Sipulikukkienkin aika tulee vasta myöhemmin, syyskuussa. Mankinen pohtii voisiko muitakin siemenestä kasvavia hyötykasveja kylvää jo syksyllä. Kokeilunhaluinen voisi hänen mielestään yrittää talvenkestävien monivuotisten yrttien, kuten sitruunamelissan, mäkimeiramin eli oreganon tai timjamin kylvämistä. Nykyisin suosittujen ruukkupuutarhojen monivuotiset kasvit voi talveksi valeistuttaa kukkapenkin tai kasvimaan reunaan, josta ne voi taas kevään tullen siirtää ruukkuihin. Samoin esimerkiksi amppelimansikan voi laittaa maahan talvehtimaan. Jotkut kesän ajan ruukussa kasvaneet havupuut saattavat talvehtia onnistuneesti ruukussakin. Syksyllä ruukku kannattaa ehkä kattaa, ettei sinne sada liikaa ja vesi jää seisomaan. Talvenkestoa voi parantaa myös vuoraamalla ruukku ulkoa päin styroksilla. Herkemmät monivuotiset ruukkukasvit kannattaa siirtää talveksi esimerkiksi kellariin tai muuhun kylmätilaan jossa lämpötila ei laske pakkasen puolelle. Mikäli yksivuotisten ruukkukasvien jäljiltä ruukut ammottavat jo tyhjyyttä, voisi niihin istuttaa vielä loppukesän kukkaloistoa ennen kanervien tuloa. Esimerkiksi hopealangasta, krysanteemeista ja koristekaalista saa kauniita asetelmia. Ja monet ruusut ovat juuri näihin aikoihin parhaassa kukoistuksessa. Tähän aikaan vuodesta Mankinen suosittelee antamaan kasveille syyslannoitteen ja keräämään kukista siemeniä ensi kevään varalle. Myös vihanneskasveista, kuten tomaateista ja paprikoista voi sadon kypsyttyä ottaa talteen siemeniä ja kuivata ne. Mutta entäpäs jos kolea kesä on viivästyttänyt satoa niin, että ajoissa kypsyminen on jo vaakalaudalla? Yöllä alkaa olla jo kylmä. Kypsymisen auttamiseksi voi jo kokeilla yöharsoa. Toiveita kypsästä sadosta ei tarvitse vielä unohtaa. Kesää on vielä jäljellä. Loppukesän taimisesonki on parhaimmillaan, suosituimpia lajeja ovat hortonomi Jaana Karjalaisen mukaan olleet pensasmustikat ja tyrni. Syksymmällä istutettujen taimien juurella maaperä kannattaa jättää hieman kumpareelle, jottei vesi jää siihen istumaan. Oulun OP-Kiinteistökeskus tarjoaa laadukasta ja näkyvää markkinointia asunnollesi. Omakotitalot Omakotitalot Omakotitalot Paritalot Rivitalot Rivitalot Rivitalot Kerrostalot Herukka 180 m² Tyveläntie 9 Tyrnävä, Murto 145/162 m² Peuranniemi 18 Taskila 131/193 m² Reimaritie 6 Kuivasranta 99 m² Kuivasrannantie 19 C Oulunsalo, Vihiluoto 97 m² Vihirannantie 5 A Kiiminki, Kolamäki 96,5 m² Ukkolantie 25 B Kiiminki, Isoahonkangas Ahontie 1 B 70 m² Välivainio 33 m² Revontie 3 B Oh,tupak,2mh,takkah,sa,kh,khh,2wc, et, kuisti. Lämminhenkinen vanhan ajan 1½-krs. talo. Talossa 3 tulisijaa (leivinuuni, varaava takka ja avotakka). Rak ja laajennettu 1962 (sa+kh+takkah+khh). Vanhalla osalla hirsirunko ja uudella osalla normaali puurunko. Ikkunat uusittu 1986, sa+kh 2007 ja tilava erill. wc Tilava oma tontti n. 2484m². Tontilla lämpöeristetty n.80m²:n autotalli/hallirak., lisäksi n.15m² varastorakennus. Ensies. su /Hamari Mh e h, k, s, kh, khh, wc. Peuransalmen lammen rannalla v rakennettu talo suurella hyvin hoidetulla 1823m² vuokratontilla. Kulkuväylillä kivetys. 2 auton katos ja tilava n. 14m² varasto, josta osa lämpimänä. Terasseja tästä löytyy joka auringon säteelle omansa, etupihan terassi ja iltapäivän aurinkoon takapihan iso katettu terassi. Lisäksi pergola ja pieni rantasauna. Laituri ja nuotiopaikka vielä viimeistelevät tämän kokonaisuuden. Ensies. su /Eberhardt Mh e h,k,th,kh,s,at, 3h,k,th,kh,s,at, Todella hyväkuntoinen ja jämäkkä betonielementti omakotitalo rauhallisella Taskilan alueella. Edullinen kaukolämmitys. Parkettilattiat. 2 erillistä wc:tä. Avotakka ja keskuspölynimuri. Koneellinen ilmavaihto LTO:lla. RV Oma tontti. Todella edulliset asumiskulut. Tule ja ihastu! Ensies. su /Nivalainen Mh e 4h,k,kh,s+autokatospaikka. Uudenveroisessa kunnossa oleva kaunis ja laadukas II-tasoinen paritalohuoneisto. Rakennusvaiheessa tehty paljon muutostöitä, hyvä varustetaso. Oma pieni piha ja parveke. Yhtiö valm Kaukolämpö. Sisäänkäynnin vieressä autokatospaikka. Viihtyisä asuinalue. Tule ja ihastu! Ensies. su /Laitinen Mh e h,k,ph,s,wc,vh,parveke. Esteettömällä merinäköalalla varustettu perheasunto kauniilla ja rauhallisella alueella. Toimiva huonejärjestely, kun yläkerrassa on 3 makuuhuonetta, kylpyhuone, sauna ja länsiparveke merinäköalalla. Alakerrassa tilava olohuone, keittiö ja wc. Olohuoneessa varaava takka. Autokatospaikat talon edessä johon mahtuu jopa 3 autoa. Venesatama, hyvä uimaranta, upea luonto ja meri vieressä. Ensies. su /Nivalainen Mh e Oh, 3mh, k, wc, sa, ph, erill.wc, terassi, varasto. HETI VAPAA!! Hyväkuntoinen ja tilava rivitalon päätyhuoneisto aivan Kiimingin kuntakeskuksessa. Kaunis ja vehreä oleskeupuha länteen. Pesuhuone, sauna,wc, sekä keittiö uusittu joten näistä ei huolta muuton yhteydessä. EDUL- LINEN KAUKOLÄMPÖ! Ensies. su /Lappalainen Mh ,79e Vh e h,k,sa,kh,vh,et. Rauhallisella paikalla kuntakeskuksen kupeessa erittäin hyvä sekä pohjaltaan avara I-tasoinen päätyhuoneisto. Autokatospaikka ja oma varasto. Tilava n. 18 m²:n katettu takaterassi ja piha-alue etelä/länsi. Hyvä ja kattava varustelutaso. Valmistunut 2006, yhtiön oma tontti ja miellyttävä lattialämmitys kauttaaltaan. Voin suositella, tutustu! Ensies. su /Hamari Mh e h,kk,alkovi,ph,ransk. parveke. Kaunis ja hyväkuntoinen 5.krs:n huoneisto Välivainion sydämessä. Hyvät kulkuyhteydet niin Yliopistolle,kuin keskustaankin. HETI VAPAA, TULE JA IHASTU! Ensies. su / Lappalainen Mh e

2 34 LAUANTAI 25. ELOKUUTA 2012 KOTI YHTEYSTIEDOT: Puhelin Sähköposti Kalevan vaihde Viime sunnuntaina päättyneet Tampereen asuntomessut keräsi maksanutta kävijää. Vuoden 2013 asuntomessut järjestetään Hyvinkään Metsäkaltevan alueella. Kutsu meidät kylään. Puh Me tiedämme 98% varmuudella mitä asunnostasi saa. ARBELIUS Vain yksi talo vailla puutteita Ammattimiehen silmä huomasi korjattavaa lähes kaikissa Vuoreksen asuntomessujen omakotikohteissa Pirjo Tiihonen Asuntomessuilla kaikki ei aina mene nappiin. Aamulehti kertoi 15.8, että Tampereen kaupungin rakennusvalvonnan tarkastusinsinööri Juha Miettinen kirjasi jokaisesta omakotitalosta jotain huomautettavaa Vuoreksen asuntomessuilla. Kollegani löysi vain yhden omakotitalon, jossa ei ollut yhtään puutetta, Juha Miettinen sanoo. Miettinen teki katselmuksen 26 kohteessa eli lähes kaikissa messujen omakotitaloissa. Hänen mukaansa monesta kohteesta puuttui muun muassa hätäpoistumistie toisesta kerroksesta. Lisäksi lähes kaikista taloista uupui asiapapereita ja ennen messuja puuttui myös invakulku maantasokerrokseen. Aamulehti oli pyytänyt jo aikaisemmin ylöjärveläistä kirvesmiehestä Keijo Mäihäniemeä tarkastamaan Tampereen messujen rakentamisen tason. Osa taloista sai Mäihäniemeltä kiitosta, mutta joissain kohteissa työn viimeistely oli luvattoman huonoa. Kirvesmies huomasi muun muassa, että erään kohteen kuistin ulkolaudat oli naulattu niin suurella voimalla, että naulojen kannat olivat painuneet liian syvälle puuhun. Tämän vuoksi naulanreikiin voi syntyä vesipesiä. Naulanreikiä oli yritetty osin peitellä kittaamalla niitä umpeen. Myös laudoitusten saumat saattoivat vaihdella paljonkin ja monessa talossa. Osa laudoista oli lähes sentin päässä toisistaan, kun viereiset laudat saattoivat olla toisissaan kiinni. Kuopiolainen Mervi Keränen huomasi Tampereen messuilla vieraillessaan, että kohde Käpylän ikkunasta on suora näkymä viereisen kohteen, Villa Pärssisen ikkunalliseen vessaan ja pöntölle asti. Vessan ikkunaan tulee messujen jälkeen verho, projektipäällikkö Arto Vuorijärvi sanoo. Hänen mielestään Tampereen messuilla rakentamisen laatu oli yleisesti hyvää. Osassa taloista jälki oli vähintään kohtuullista. Rakennustöitä tehtiin viime hetkeen, ja siitä huolimatta kaikki talot tulivat ajoissa valmiiksi. Viime vuoden Kokkolan asuntomessuillakin tavarantoimituksissa sattui myöhästymisiä, joista johtuen rakentamisaikatauluissa oli viiveitä. Se Asuntomessut ovat päättyneet Tampereen Vuoreksessa. Pihasuunnitteluun oli tämänvuotisilla asuntomessuilla kiinnitetty hyvin runsaasti huomiota.! Myös laudoitusten saumat saattoivat vaihdella paljonkin ja monessa talossa. Osa laudoista oli lähes sentin päässä toisistaan kun viereiset laudat saattoivat olla toisissaan kiinni Tarkastusinsinööri Juha Miettinen ei silti estänyt talojen valmistumista ajoissa. Joskus messuilla liikkuu voroja. Esimerkiksi Kokkolassa varastettiin pieniä sisustusesineitä, Kuopiossa muun muassa suihkupäitä. Raskas taloprojekti Pirjo Tiihonen Kuopion asuntomessujen avajaispäivänä heinäkuussa 2010 kaikki näytti hirsirakenteisessa Pikku Pietarissa, miltä pitikin. Messuvieraat ihailivat kodikasta sisustusta, ja talo valittiin Paras koti -äänestyksessä kolmanneksi. Kaikki ei kuitenkaan ollut kohdallaan. Talo ei läpäissyt messujen alla Kuopion kaupungin rakennusvalvonnan lopputarkastusta, koska muun muassa LVI-työt ja tekninen tila olivat kesken. Talo hyväksyttiin vain messukäyttöön, ei asumiseen. Projekti oli rakennuttajille Anne Miettiselle ja Petri Pelkoselle raskas. Ongelmia syntyi, kun talotoimittaja Mammuttihirsi toimi pariskunnan mukaan alusta asti vitkutellen. Heidän mukaansa talotehtaan työntekijöitä oli vaikea tavoittaa eikä yrityksestä pidetty riittävästi yhteyttä heidän palkkaamaansa vastaavaan mestariin. Pariskunnan piti myös taistella uudelleen talon yksityiskohdista, joista he olivat jo kertaalleen sopineet talofirman edustajan kanssa. Mammuttihirsi vaati jo sovituista yksityiskohdista lisähintaa. Rakennus oli myöhässä ja lehdistökuvaukset painoivat päälle. Ulos siirretyt kaapistot menivät sateessa pilalle. Pesuhuoneen ovi tehtiin väärään paikkaan, minkä vuoksi suihkujohdot asennettiin kiukaan kohdalle. Talotehtaan yhteistyökumppanina ollut LVI-asentaja epäonnistui kiireessä vesien kytkemisessä, alakerran lattiat piti purkaa ja kuivattaa, ja asentaa niihin väliaikaiset laminaatit. Kuivatuksen sähkölasku tuli TIMO JOKELAINEN kuitenkin perheelle. Suurin ristiriita syntyi messujen jälkeen. Talo oli Mammuttihirren mukaan valmis ja asumiskunnossa, ja pariskunnalle tuli lasku, vaikka talo ei läpäissyt rakennusvalvonnan lopputarkastusta. Asianajaja neuvoi maksamaan tehdyistä töistä, mutta jättämään tekemättömät maksamatta. Pariskunta muutti osin keskeneräiseen taloon. Heiltä vaadittiin edelleen maksua, ja lakimiehet aloittivat neuvottelut. Pariskunta haastettiin käräjäoikeuteen maksamattomasta laskusta, vaikka työt talossa olivat kesken. Perheen ei lopulta tarvinnut maksaa talopaketin loppusummaa. Nyt he haluavat laittaa rakentamiseen liittyvät asiapaperit kaappiin. Mammuttihirren toimitusjohtaja Juho Eronen myöntää yrityksen tehneen virheitä Pikku Pietarin rakentamisessa. Koska asia meni niin pitkälle, että lakimiehiä tarvittiin, meillä on peiliin katsomisen paikka. Virheitä voi kuitenkin sattua, eikä esimerkiksi vesivahinko tule kello kaulassa, näkee Eronen. Hän ei halua kommentoida prosessin yksityiskohtia, koska asiasta on olemassa käräjäoikeuden vahvistama lainvoimainen sovinto. Muuttovalmis-talomalliston toimintaa on kehitetty niin, että asiakas valitsee talopaketin yksityiskohdat rajatusta valikoimasta Mammuttihirren antaman aikataulun sisällä. Sen jälkeen valintoja ei enää muuteta. Yrityksellä on ollut 20 vuoden toimintansa aikana aiemmin muutama taloprojekti, jossa on tarvittu lakimiehiä. Haapapuu kunniaan Talotohtori Kirjoitin äskettäin, että haapapuu ei ole kestävä materiaali raakalautakattoon. Tämä käsitykseni herättää vastustusta. Olen tehnyt pihakalusteita ja hiekkalaatikoita lasten lapsille ja ne ovat vain tummuneet ajan saatossa ulkona, mutta lahoa vikaa ei ole. Miksi sitten sanot, että kuusi ja mäntykin kestävät paremmin? kysyy eläkkeelle jäänyt rakennusmestari Eero Pikkusaari. Olen ollut siinä käsityksessä, että haapa kestää hyvin kosteusvaihteluja ja lahottajasienten vaikutusta, protestoi Puuveneilijä Kari. Itsekin olen sahauttanut haapatukkeja laiturin kansilankuksi ja venevajan seinälaudoiksi juuri siinä mielessä, että se kestäisi pitkään ilman lahonsuojauskäsittelyäkin. Olen ymmärtänyt, että myös paanukatot päällystetään haavasta veistetyistä paanuista, eikä niitä aina edes tervata. Samoin haapaa lienee käytetty veneen rakennuspuuna? Myös saunan lauteet olen valmistanut käsittelemättömästä haapalankusta. Haavan lahonkestävyydestä on todellakin esitetty vastakkaisia arvioita. Haapahirsiaittoja on kiitetty ikuisiksi. Suuria rakennuksia haavasta ei ole paljon tehty, koska sitä on ollut vähänlaisesti saatavissa. Toisaalta erään kirkon kattopaanupuista ylijääneistä haapalankuista rakennettiin käyntisilta, joka lahosi muutamassa vuodessa. Puhuttiin kuitenkin, että niitä haapatukkeja säilytettiin pitkään kuori päällä, eli lahosieni on voinut tarttua jo ennen sahausta. Puun kestävyyteen vaikuttaa Esteetön koti on kaikkien etu Esteetön koti ei ole suunnattu ainoastaan pyörätuolilla liikkuville. Pasi Holmström Kynnys ry:stä painottaa, että esteettömyydestä hyötyvät kaiken ikäiset ja eri elämäntilanteissa olevat ihmiset. Kynnys ry on eri tavoin vammaisten ihmisten perus- ja ihmisoikeusjärjestö. Esteettömässä kodissa pystyy kulkemaan paitsi pyörätuolilla, myös rollaattorilla, vaunujen kanssa tai vaikkapa kepeillä, jos sattuu telomaan jalkansa. moni tekijä aina kaatoajasta alkaen. Haapa tulisi kaataa syksyllä lehti päällä ja antaa kuivua siinä. Haapapaanun etu on se, että se on helposti muovattavissaa vaikka kaareviin kupoleihin. Äänisniemen Kizhin kirkkojen huoltajat kertoivat, että haapapaanukaton ikä siellä on vuotta, mikä ei ole kovin hyvä tulos varsinkaan hintaan nähden. Paanukatto on näet kattamistavoista kallein. Venäjällä paanukattoja ei perinteisesti ole tervattu. Suomessa mäntypaanut ovat olleet vallitsevina, haapaisten osuus lienee ollut kymmenesosan luokkaa. Ruotsissa on käytetty myös tammipaanuja, jotka varmaankin ovat kestävimmät. Tervan muodostama suojakuori on ratkaiseva paanukaton kestoiälle. Norjassa sanotaan olevan jopa 500-vuotiaita paanukattoja; Suomen vanhimmat ovat jääneet alle 200-vuotiaiksi. Jos tervaus uusitaan säännöllisesti, ei paanu sen alla joudu tekemisiin veden kanssa, jolloin katto on niin sanotusti ikuinen. Ainakin yksipuiset veneet, haapiot, on Suomessa valmistettu ikivanhan perinteen mukaan haapatukista kovertamalla, polttamalla ja taivuttamalla. Saunan lauteet ovat minullakin käsittelemätöntä haapaa, koska se pihkattomana ja heikosti kuumentuvana on onnen omiaan saunaan. Arkkitehtien piirustuslaudat olivat ennen vanhaan haapaa, joka selvisi parhaiten piirustusnastoista. Amerikkalainen apache on korvannut sittemmin haapaa laudepuuna ja lautapuuna. Panu Kaila Kysymykset: net tai PL 28, Helsinki Suunnitelussa ja toteutuksessa on kiinnitetty erityishuomiota tilavuuteen ja mataliin kynnyksiin. Toimivan pohjaratkaisun lisäksi huomioidaan muun muassa pihan kulkuväylien helppous ja pintamateriaalit, pihan valaistus sekä huonokuuloista helpottavat ratkaisut, kuten jälkikaiun esto. Jälkikaikua voi pehmentää esimerkiksi kodin tekstiilien avulla. Samalla tekstiilit vaimentavat hälyääniä. Tasapaksua ilmettä raikastavat yllättävät yksityiskohdat Asuntopuntari As Oy Oulun Pohjanneito, Lemminkäinen Oyj, C73, 2h,kt,s, 52,5m2 Jenni Pitko Ympäröivien katujen orgaanisesta muodosta huolimatta Pohjanneidon kerrostalo on sijoittunut tontille tiukan suorakulmaisesti. Rakennuksen muotokieli jatkaa hyvin pitkälti Etelätullin jo rakentuneiden rakennusten selkeää, vähäeleistä linjaa. Vaalea yleisilme voi kuitenkin näyttää raskaiden, maasta kattoon ulottuvien, massiivisina pötköinä seisovien parveketornien rinnalla tasapaksulta. Haljua vaikutelmaa pelastaa kuitenkin yksi rappaamaton tiilimuurattu päätyseinä joka tuo ryhtiä koko rakennukseen. Pirteinä yksityiskohtina on käytetty tehostevärejä ikkunoissa sekä parvekkeiden kaiteissa. Kerroksittain vaihtuva ikkunan tehosteväri auttaa tunnistamaan oman asunnon talon ulkoapäin ja antaa jokaiselle asunnolle ripauksen yksilöllisyyttä. On myös kiva kutsua vieraat esimerkiksi Pohjanneidon siniseen tai punaiseen asuntoon. Toisessa kerroksessa sijaitsevassa reilun viidenkymmenen neliön kaksiossa on paljon seinäpintaa. Asunnon kapearunkoisuus on johtanut tämän kokoiselle asunnolle tarpeettoman pitkään eteiseen. Siivouskaapin vieressä sijaitsevan tankokaapin lisäksi naulakkoa tai kenkätelinettä saa ovesta katsottuna oikeanpuolimmaisen seinän täydeltä. Kuitenkaan täysimittaista 60cm syvää kaapistoa siihen ei asenneta, sillä tällöin inva-mitoitukset JENNI PITKO Pohjanneidon ikkunoiden tehosteväri vaihtuu kerroksittain, mikä auttaa muun muassa tunnistamaan oman asunnoin talon ulkopuolelta. Talon kaksion pohjaratkaisu on L-kirjaimen muotoinen. eivät täyttyisi pyörähdysympyrän osalta. Eteisen pitkän seinän päätteenä on jääkaappi- ja pakastinyhdistelmä. Siihen se on eksynyt vastapäisestä keittiöstä, sillä laskutasosta ei siellä haluttu tinkiä. Makuuhuone asettuu omaksi yksikökseen L-kirjaimen muotoisen asunnon päätteeseen, koko rakennuksen nurkkaan. Viereisten asuntojen äänet voivat kantautua sekä olohuoneen seinän läpi sekä lisäksi toisesta naapurihuoneistosta makuuhuoneen seinän läpi sikäli, kun ääntä sängyn takana vaimentamassa on vain seinää. Makuuhuoneen kaapit sijaitsevat viereistä seinää vasten. Kylpyhuone, keittiö ja makuuhuone ovat sopusuhtaisia ja järkevästi kalustettavissa. Vain kymmenen minuutin kävelymatka keskustasta tekee tästä asunnosta houkuttelevan kaupunkikodin. Paperintuottajilla rajattu keräysvelvoite Kaleva Paperin tuottajat ovat velvollisia järjestämään kiinteistöllä maksuttoman paperin keräyksen, jos kiinteistö sijaitsee taajamassa muualla kuin pientaloalueella. Kiinteistön haltija järjestää paperinkeräystä varten tilat ja keräysastiat. Keräyspaperia ovat sanoma- ja aikakauslehdet, toimistopaperi, mainokset, puhelinluettelot jne. Käytännössä velvollisuus koskee taajamien kerros- ja rivitaloja. Kiinteistön vastuulle jää keräyspaikan ja -astian järjestäminen. Kiinteistön haltija voi myös sopia yhteisestä keräyksestä naapurikiinteistöjen kanssa. Keräyspaperiastian veloituksettomasta tyhjennyksestä ja paperin pois kuljetuksesta voi tehdä sopimuksen kerääjän kanssa.

3 LAUANTAI 25. ELOKUUTA LÄNSI-PATELA, OKT Alak. oh, k, rt, mh, khh, kh, s ja wc, yläk. 3 mh, wc/kh, aula ja parveke. Monen perheen unelma, upea kivitalo halutulla asuinalueella Länsi-Patelassa. Rauhallinen sijainti omalla 916 m² tontilla päättyvän tien päässä. Talossa reilusti tilaa, sillä talon asuinala on 186,5 m² mukavasti kahdessa tasossa. Kaksi lämmintä varastoa takaa hyvin säilytystilaa. Pateniemen päiväkodit, koulut ja muut palvelut lähellä. Mh HAUKIPUDAS, KELLO, OKT 5 mh, oh, k, khh, s, ph, wc ja aula, 214,4/249,4 m². Tässä oiva tilaisuus isollekin perheelle! 5.000:n neliön omalla avaralla tontilla iso kivitalo maalaismaisemissa lähellä Kellon ja Haukiputaan palveluja. Mh Kellontie 89. Ensiesittely sunnuntaina: /Valkola LAANILA, RT, 7 h, k, s 145 m² UNIQUE Kappale kauneinta Oulua. Kemira rakennutti nämä rivitalot 1960-luvulla insinööreilleen työsuhdeasunnoiksi. Näistä kodeista välittäjä voi kerrankin sanoa, että näitä koteja on harvoin tarjolla. Professori Seppo Valjuksen suunnittelema idyllinen viiden asunnon rivitaloyhtiö seisoo jykevästi Oulujoen pohjoisrannalla. Asunnosta avautuu esteetön upea jokinäkymä. Pohjaratkaisu on avara ja edustuksellinen. Olohuone on korkea ja ateljeetyylinen isoine ikkunoineen. Alakertaan on sijoitettu oleskelutilat, keittiö ja saunaosasto. Makuuhuoneet sijaitsevat yläkerrassa. Huoneistossa on lisäksi kaksi takkaa. Lisäksi jokaiselle huoneistolle kuuluu autotalli. Mh Hintantie 58 D. sunnuntaina: /Orajärvi UNIQUE MADEKOSKI, OKT Alak. oh, rt, k, mh, khh, kh, s, wc ja työtila, yläk. 3 mh, aula ja wc. Idyllisessä Madekosken maalaismaisemassa sijaitseva persoonallinen omakotitalo. Rakennus on entisöity entisestä asemarakennuksesta viihtyisäksi asuinrakennukseksi, peruskorjaus tehty Isolla 4050 m² vuokratontilla sijaitseva talo luo oman tilavan ja rauhallisen pihapiirin. Talossa on reilusti tilaa kahdessa kerroksessa, asuinala 193 m² ja kokonaisala 221 m². Mh KOSKENNISKA, KT, 3 h, k, s 108 m² Upea, yksilöllinen pienen perheen tai kahden aikuisen avara koti. Huoneistoon on tehty valtavasti muutostöitä ja tasonkorotuksia rakennusvaiheessa, mm. huoneistokohtainen jäähdytys. Kaksi lasitettua parveketta, joista toisesta avautuu esteetön näkymä Oulujoelle. Lisäsi mahdollisuus ostaa erillinen autohallipaikka. Mh Kasarmintie 25 J. sunnuntaina: /Mölläri PERÄVAINIO, OKT 5 h, k, s 155,8 m² ja parvi noin 30 m². Nyt on isommallekin perheelle 2002 valmistunut kaunis, avara koti tarjolla. 5 makuuhuonetta, joista yksi on parvella jolla on oma sisäänkäynti. Oma 1412 m² kaunis tontti, johon aurinko pääsee paistamaan koko päivän. Yhden auton lämmin autotalli ja kahden auton autokatos. Mh Halmekuja 5. sunnuntaina: / Mölläri AALTOKANGAS, OKT Upea ja hyvin tehty, uutta vastaava 155/180 m² talo 616 m² kaupungin vuokratontilla. Laadukkaat materiaalit, valoisa ja kaunis kokonaisuus: alakerrassa oh, k, työhuone, khh, ph, s, vh ja wc, yläkerrassa aula, kolme mh, wc ja parveke. Kahdelle autolle katos jossa myös varasto. Mh erikoisten asuntojen myynti- ja markkinointipalvelu, jolla tavoitamme uniikkien asuntojen ostajat ja myyjät. LIMINKA, TUPOS, OKT 5 h, k, rt, kirj., ja s, 187/212 m². Laadukkailla materiaaleilla rakennettu omakotitalo kauniilla pihalla. Yläkerrassa 4 makuuhuonetta ja iso parveke. Alakerrassa keittiö, olohuone, ruokailutila, kirjasto sekä saunaosasto. Kahden auton autokatos varastoineen sekä oma sadevesikaivo kukkien kasteluun. Tontti 1686 m². Mh HAUKIPUDAS, ASEMAKYLÄ, OKT 6 h, k, s, kh, khh, pkh, 2 wc, vh ja aula. Kartanomainen kokonaisuus etelärinteessä, rajoittuen kolmelta sivulta kunnan puistoon. Asuinpinta-ala 204/219 m². Jämäkkä 2000-luvun paikan päällä rakennettu talo. Hulppean tilavat huoneet. Erinomaiset kodinhoitotilat. Varaava takka, leivinuuni. Lattialämmitys sähköllä. Iso autotalli-/varastorakennus 51 m². Autokatos. Maakellari. Oma tontti 2349 m². Mh MUHOS, OKT Alak. oh, 3 mh, k, khh, kh, s, wc ja et, yläk. 4 mh, wc/kh ja aula. Monien mahdollisuuksien talo idyllisessä maalaismaisemassa. Talossa runsaasti tilaa isollekin perheelle sekä monille harrastuksille. Talon kokonaispinta-ala 247 m² ja lisäksi pihapiiristä löytyy erillinen saunarakennus takkatuvan kera sekä kahden auton talli, jossa myös huone/harrastustila. Oma tontti 9680 m² tuo eri käyttömahdollisuuksia piha-alueelle. Vapaa. Mh HERUKKA, OKT Omalla 1217 m² tontilla oleva upeasti remontoitu okt. Alakerrassa oh, k, 2 mh, khh, kh, wc, s ja terassi. Yläkerrassa 2 mh ja terassi, 165/175 m². Talossa tehty kuntotarkastus Raksystems Anticimex toimesta. Varaa aika yksityisesittelyyn! Mh PYYKÖSJÄRVI, OKT 3 mh, oh, k, tkh, pkh, khh, kh, s, wc ja vh. Huippupaikalla sijaitseva hyväkuntoinen yksitasoinen 115/166 m² kokoinen omakotitalo. Suojainen hyvin hoidettu pihapiiri isolla m² vuokratontilla. Taloa on pidetty huolella ja sitä on uusittu sisäpinnoilta vuosien saatossa mm. keittiö uusittu Edulliset asumiskustannukset kaukolämmön ja varaavien takan sekä leivinuunin myötä. Mh Rysäkuja 1. Ensiesittely maanantaina: /Seppänen RITAHARJU, OKT 3 mh, työh., oh/rt, k, s, kh, khh, wc ja vh. Hyvillä materiaaleilla varustettu talo. Asuintilat yhdessä tasossa. Asuinpinta-ala 121/166,4 m². Vuokratontti 945 m². Vesikiertoinen lattialämmitys kaukolämmöllä. Autokatos kahdelle sekä lämmin varasto. Valmistuu Jouluksi. Mh Vainutie 6. sunnuntaina: /Lämsä HAUKIPUDAS, KELLO, OKT 6 h, k, th, 3 wc, s, kph, vh, aula, viherhuone ja veranta, 213,15 m². Isolla 3550 m² tontilla ihastuttava hyvin hoidettu koti isommallekin perheelle. Tämä ainutlaatuinen paikka sijaitsee luonnon rauhassa ja kuitenkin lähellä palveluja. Tilava viherhuone ilmansuuntana länsi. Yläkerrassa parveke. Rantasauna tarjoaa makeat löylyt. Viherpeukalon paratiisi. Maakellari kesän sadolle. Kahden auton talli varastoineen. Mh KORVENKYLÄ, OKT Oletteko etsineet perheellenne muuttovalmista kotia, todella suurella 1,1155 ha:n rauhaisalla tontilla ja vain 10 km kaupungista? Tässä se on! Huolella pidetty koti jossa on 3 mh, oh, tkh, k, khh, kh, s, wc, 128/159 m². Autokatos sekä mukavasti varastotilaa. Tämän kodin on omistaja rakentanut itselleen. Pihapiiri todella turvallinen lasten leikkeihin. Mh Pääkankaantie 3. maanantaina: /Junttila RANTA-KASTELLI, OKT 3 mh, oh, k, apk/khh, kh, s, wc ja kylmiö, 119/173 m². Kysytyllä Ranta-Kastellin alueella peruskuntoinen vuonna 1974 valmistunut yksikerroksinen täystiilitalo. Oma tontti 680 m², rakennusoikeus tontilla 200 m². Kastellin liikekeskus ja muut palvelut kouluineen aivan vieressä. Mh Töllinkuja 10. maanantaina: /Seppänen PYYKÖSJÄRVI, OKT 4 h, k, th, s ja lasikuisti 140/157 m². Kolmen makuuhuoneen omakotitalo Pyykösjärvellä. Talossa iso olohuone ja lasikuisti, josta pääsee mukavasti terassille nauttimaan kesäpäivästä. Vuokratontti 540 m². Mh PATAMÄKI, PT Kaunis Oulujokinäkymä avautuu oleskelutiloista. 4 mh, oh, k, s, kh, khh, wc 131/150 m². Avara tila yhdistää olohuoneen ja keittiön. Harmoninen, varaava takka tuo tunnelmaa. Laadukkaat materiaalit. Lattialämmitys sähköllä. Autokatos ja ulkovarasto. Puutarhasuunnitelman mukaan toteutettu, helppohoitoinen piha runsain istutuksin. Jaettu oma tontti 1233 m². Vapaa. Mh Purantie 19 aas 2. sunnuntaina: /Lämsä KAAKKURI, PT Alak. oh, mh, k, s/ph/khh, wc ja et, yläk. aula, 3 mh ja wc/ph. Vehreällä Kaakkurinkankaan alueella uudehko, hyvin pidetty 140 m² paritalokoti omalla tontilla kahdessa tasossa. Rv. 2005, sähkölämmitys, varaava takka. Tilaa touhuta omalla, tilavalla pihallakin. Kaunis kokonaisuus rauhallisen tien päässä. Hyvät kulkuyhteydet moottoritielle, lähellä palveluita. Autotalli. Vapaa. Mh Sovantie 8 B. sunnuntaina: /Orajärvi MERI-TOPPILA, RT, 5 h, k, s 98 m² Meren läheisyydessä, puistoon rajoittuen yksitasoinen vuonna 1999 valmistunut rivitalo. Lasitettu terassi vehreän metsän suojassa. Keittiön koneistusta uudistettu hiljattain. Saunassa pehmeät löylyt takaava höyrykiuas. Erittäin tilava vaatehuone. Erillinen autotalli omana osakkeena. Mh Kiramokatu 8 B. maanantaina: /Arola METSOKANGAS, RT, 3 h, k, s 83 m² Todella siisti, lähes uudenveroinen, saunallinen rivitalokolmio. Muuttovalmis viehättävä koti kahdessa tasossa. Huoneistossa erillinen wc ja yläkerrassa parveke. Alakerrassa tilava terassi sekä oma piha. Kaakkurin ostoskeskuksen monipuoliset palvelut noin 1 km päässä. Loistavat ulkoilumahdollisuudet. Mh RAJAKYLÄ, RT, 3 h, k, s 79,5 m² Tilava rivitalokolmio monipuolisten palvelujen äärellä. Asumismukavuutta kahdessa tasossa. Yläkerrassa makuuhuoneet ja saunaosasto. Pohjoiseen avautuvalta parvekkeelta voit seurata esim. lasten leikkimistä viihtyisällä leikkipihalla. Tilavasta olohuoneesta kulku alakerran terassille ja omalle pihalle jotka suuntautuu etelään. Autokatos käytettävissä. Mh ,96. Vh MÄNTYLÄ, RT, 3 h, k, s 77,5 m² Aivan uskomattoman siisti ja hyvin pidetty koti! Tässä valoisassa kodissa asumismukavuutta jopa kolmessa kerroksessa. Kaksi erillistä wc:tä, kph:ssa kaksi suihkua, erillinen kodinhoitohuone. Yläkerrassa huoneiston levyinen tilava parveke. Suojaisa, tilava ja hyvin hoidettu omapiha. Autotallipaikka käytössä. Oma tontti. Tämä koti on helmi. Mh ,23. Vh Joulumerkintie 11 B. maanantaina: /Junttila HAUKIPUDAS, RT, 3 h, k, s 76 m² Erittäin hyväkuntoinen yksitasoinen rivitalokoti. Hyvät liikenneyhteydet joka suuntaan. Hyvin hoidettu taloyhtiö. Päätyhuoneiston takapiha terassin kera etelän suuntaan. Huoneiston mukana on mahdollisuus ostaa eri osakkeina 2 kpl autokatospaikkoja hintaan 2500 /kpl. Katospaikkojen yhteydessä olevat varastot toimivat runsaana säilytystilana. Mh IINATTI, RT, 3 h, k, s 72,5 m² Hyvässä taloyhtiössä siistikuntoinen pariskunnan tai pienen perheen koti. Puistoon rajoittuvalla takapihalla suojainen terassi sekä erillinen laatoitettu alue grillaukseen. Kuntopolku kävelymatkan päässä. Kaakkurin laajat palvelut kymmenen minuutin ajomatkan päässä. Autolle katospaikka. Mh Oritputaantie 39 A. Ensiesittely maanantaina: /Lääveri RAJAKYLÄ, RT, 3 h, k, s 72 m² Aistikkaan tyylikäs päätyhuoneisto. Yhtiö on valmistunut vuonna 1999 ja on kytketty kaukolämpöön. Tilava kh/khh. Erillinen wc ja vh. Rakennusvaiheessa muutettu varustetasoa paremmaksi: mm peiliovet ja keittiökaapistojen ovet. Kaunis eteläpiha. Mahdollisuus ostaa autokatospaikka Vapaa. Mh Koisotie 18 C. sunnuntaina: /Lämsä IINATTI, RT, 2 h, k, s 61 m² Tilava, yksitasoinen kaksio. Kylpyhuone juuri remontoitu sekä keittiö osittain. Pintoja kohennettu vuonna 2007 ja samalla wc on saanut uuden kuosin. Rauhallinen ja kodikas yhtiö, jossa pihat, ulko-ovet ja katto saneerattu vuonna Ei tulossa suurempia saneerauksia. Luonnollisesti oma piha kesän iloksi. Mh ,10. Vh Oritputaantie 16 A. tiistaina: /Arola HÖNTTÄMÄKI, RT, 2 h, k, s 58 m² Mukavankokoinen pikku koti rivitalon päädyssä. Takapiha etelään. Heti vapaa Mh ,56. Vh KOSKELA, KT, 5 h, k, s 105 m² Rauhallisella alueella, metsän siimeksessä tilava koti. Asunnossa on sauna ja lasitettu parveke. Asunto on kokonaisuudessaan remontoitu 2004; keittiö ja sauna/ ph:sta lähtien. Turvallinen koulumatka ja päiväkodit sekä peruspalvelut kävelymatkan päässä. Keskustaankin vain 4,5 km. Mh Liisantie 1 J. Ensiesittely sunnuntaina: /Orajärvi KOSKENNISKA, KT, 4 h, k, s 99 m² Oulujoen maisemalla varustettu päätyhuoneisto. Ikkunat valoisasti kolmeen suuntaan. Muuttovalmis kunto. Tilavasti olohuone-ruokailutila-keittiö yhdistyy kokonaisuudeksi. Kolme erikokoista makuuhuonetta. Laatoitetussa kylpyhuoneessa kodinhoitotila. Lasitettu parveke. Hyvä yhtiö. Erillinen wc. Vapaa. Mh Kasarmintie 14 A. maanantaina: /Lämsä MYLLYTULLI, KT, 4 h, k, s 98 m² Erinomainen sijainti keskustan lähellä, lähikauppakin vieressä. Tässä huoneistossa on loistava pohjaratkaisu, yksi makuuhuone tehty vaatehuoneeksi, joten säilytystilaakin on mukavasti, keittiö ja kylpyhuone uusittu. Oma hyvin hoidettu pieni piha houkuttelee aamukahvin nauttimiseen. Edulliset asumiskustannukset. Tähän asuntoon kannattaa tutustua ja ihastua. Mh Puusepänkuja 2 A. sunnuntaina: /Lämsä ASUNTO OY KEMPELEEN TUULIHAUKKA I Viihtyisällä Kokkokankaan asuinalueella uusia, muuttovalmiita rivitalokoteja. Yhtiöllä oma tontti. 3 h, k, s 69 m² Mh Vh h, k, s 74 m² Mh Vh Haukkakaarto 7, esittelyhuoneistossa Haukkakaarto 7 M 4 maanantaina: /Mikkonen ASUNTO OY KEMPELEEN TUULIHAUKKA II Ennakkomarkkinoinnissa lisää laadukkaita Lujakoteja, jotka valmistuvat arviolta syksyllä h, k, s 83,5 m² Mh Vh h, k, s 90,0 m² Mh Vh h, k, s 95,5 m² Mh Vh h, k, s 107,0 m² Mh Vh Haukkakaarto 5, Kempele Rakentaja: ASUNTO OY OULUN METSURI Ennakkomarkkinointi. Uusia, laadukkaita paritalokoteja Metsokankaalle, tarjolle on sekä 1- että 2-kerrosratkaisuin toteutettuja. Taloyhtiö rakennetaan vuokratontille. Luonnonläheinen kohde sijaitsee lähellä Kaakkurin keskustaa ja palveluja. Alueelta on hyvät liikenneyhteydet Oulun keskustaan. A-energialuokan kodeissa asumisviihtyisyyttä lisää vesikiertoinen lattialämmitys. Takkavaraus. Asuntojen hintoihin sisältyy huoneiston yhteydessä oleva autokatospaikka. POHJATYÖT ALOITETTU! Huoneistoesimerkkejä: 2 h, k, s 60,0 m² Mh Vh h, k, s 75,5 m² Mh Vh h, k, s 80,0 m² Mh Vh h, k, s 90,0 m² Mh Vh h, k, s 105,5 m² Mh Vh Metsurintie 1, Oulu Rakentaja: LINTULA, KT, 3 h, k, ruokailusali 82,5 m² Lintulassa, hyvällä ja rauhallisella paikalla oleva valoisa läpitalon päätyasunto. Tässä tilavassa kolmiossa on myös avara ja valoisa ruokailusali. Tästä saisi itselle kohtuuremontilla aika makean kaupunkiasunnon! Mh Kaislatie 13 K. sunnuntaina: /Mölläri TUIRA, KT, 3 h, k 76,5 m² Peruskuntoinen kolmio Tuirassa lähellä palveluita. Hyvät ulkoilumahdollisuudet. Mh Kuivastie 10 B. Ensiesittely sunnuntaina: /Valkola LIMINGANTULLI, KT, 3 h, k, s 76 m² Uudenveroinen upea kolmio kätevästi ensimmäisessä kerroksessa, tästä kodista on helppo kulkea keskustan ja Limingantullin palveluihin. Tämä Oulun Matadorissa sijaitseva koti on rakennettu laadukkaista materiaaleista. Tilava lasitettu parveke lisää asumismukavuutta. Yhtiöllä oma tontti. Autohalliosakepaikka ostettavissa. Mh ,75. Vh TASKILA, LT, 3 h, k, s 76 m² Valoisan tyylikäs, hyväkuntoinen, omalla tontilla olevan luhtitalon päätyhuoneisto. Kunnon kodinhoitohuone ja erillinen wc lisäävät toiminnallisuutta. Valkea, tilava Rosmariini-keittiö. Autokatospaikka sisältyy hintaan. Mh KESKUSTA, KT, 2 h, k, palvelijan huone 72 m² Kaunis remontoitu huoneisto ydinkeskustassa. Vakavarainen taloyhtiö, jossa mm. vesi- ja viemäriputkistot on uusittu. Edullinen hoitovastike. Vapaa. Mh Hallituskatu 24 A. sunnuntaina: /Valkola KAIJONHARJU, KT, 2 h, k 64 m² Valoisa kulmahuoneisto isolla lasitetulla parvekkeella! Monipuoliset palvelut lähellä ja kivenheitto yliopistolle ja teknologiakylään. Mh Tuulikintie 4 A. sunnuntaina: /Valkola INTIÖ, KT, 3 h, k 62,5 m² Laajamittaisesti perusparannettu vuonna , viihtyisällä Intiön alueella useita huoneistoja. Kaikki huoneistot on myös remontoitu, joten täällä ei tarvitse tehdä muuta, kuin asua ja viihtyä. Mh Kenttätie 16 A. sunnuntaina: /Lämsä PUOLIVÄLINKANGAS, KT, 2 h, k 55 m² Tilaisuus hankkia omaan tai sijoituskäyttöön sijainniltaan loistavalla paikalla, yliopiston läheisyydessä, ensimmäisen kerroksen siisti parvekkeellinen läpitalon kaksio. Huoneisto on vapaa. Mh Järvitie 4 A. maanantaina: /Arola LINTULA, KT, 2 h, k 54,5 m² Valoisa ja toimiva koti honkapuiden ympäröimässä taloyhtiössä Lintulassa. Hyväkuntoiset pinnat, muokkaa tästä omannäköisesi koti. Avarat tilat, lasitettu parveke. Hyvät kulkuyhteydet. Taloyhtiö on kaukolämmössä, rakennusvuosi Mh Kihokkitie 5 C. sunnuntaina: /Orajärvi HEINÄPÄÄ, KT, 2 h, k 53,5 m² Hyvässä taloyhtiössä lattia- ja seinäpintojen osalta remontoitava koti. Yhtiössä kaikki isot remontit tehty, remontoimalla saat tästä hyvän kodin itsellesi. Mh Aleksanterinkatu 81 A. Ensiesittely maanantaina: /Mikkonen KASTELLI, LT, 2 h, k, s 52 m² Omalle tontille vuonna 1990 valmistunut kiinteistö. Ranta-Kastellin ostoskeskus melkein vieressä, eikä kaupunkiinkaan pitkästi. Kohtuullinen vastike, ei isoja remontteja. Lasitettu parveke. Huoneisto on vapaa. Mh Torpankatu 21 B. sunnuntaina: /Mölläri TUIRA, KT, 2 h, kk 50,5 m² Muuttovalmis viidennen kerroksen huoneisto. Keittiö uusittu ja kylpyhuone laatoitettu sekä juuri hiottu ja lakattu koivulautaparketti. Lasitettu parveke. Vapaa. Mh ,95. Vh Valtatie 77 A. Ensiesittely sunnuntaina: /Lämsä ASUNTO OY OULUN TULLIKARTANO Viihtyisälle Etelätullin alueelle, omalle tontille on rakenteilla uusi komea kerrostalo. Laadukkaita, hyvin suunniteltuja koteja, jäljellä useita vaihtoehtoja eri kerroksissa. Palvelut kävelymatkan päässä. Mahdollisuus ostaa autohallipaikka maanalaisesta autohallista Huoneistoesimerkkejä: 4. krs. B 51 30,0 m² Mh Vh krs. A 2 43,0 m² Mh Vh krs. B 37 47,0 m² Mh Vh krs. B 44 66,5 m² Mh Vh krs. B 52 74,0 m² Mh Vh Arvioitu valmistuminen 12/2012 Rautatienkatu 72, Oulu esittelyhuoneistossa Rautionkatu 28 A 22 maanantaina: /Orajärvi Rakennuttaja: Rakentaja: TOPPILANSALMI ASUNTO OY OULUN SOKURIN KRANSSI Toppilansalmen uudelle hienolle asuinalueelle meren läheisyyteen tulevat laadukkaat kodit ovat pian muuttovalmiita. Taloyhtiön erikoisuutena on ylimmässä kerroksessa sijaitseva saunaosasto asukkaille. Alueella on loistavat ulkoilumahdollisuudet jokisuistossa ja hyvät liikenneyhteydet. Huoneistoesimerkkejä: A 23 (5. krs) 1 h, kk, alk 34,0 m² Mh Vh A 3 (1. krs) 2 h, kk, s 45,5 m² Mh Vh A 9 (2. krs) 2 h, k, s 56,0 m² Mh Vh A 11 (3. krs) 3 h, k, s 72,0 m² Mh Vh A 15 (4. krs) 3-4 h, k, s 85,5 m² Mh Vh A 28 (6. krs) 4 h, k, s 90,0 m² Mh Vh A 33 (8. krs) 4 h, k, s 91,5 m² Mh Vh A 1 (1. krs) 4-5 h, k, s 107,0 m² Mh Vh Autohallipaikka Varasto Mallastie 24, Oulu esittelyhuoneistossa Mallastie 24 A 6 maanantaina: /Tyybäkinoja Ennakkomarkkinoinnissa lisäksi korttelin täydentävä Asunto Oy Oulun Sokurin Rinkeli KYSY LISÄÄ! Rakentaja: HALLITUSKATU Oulu, puh NORDEA PANKKI 12 Zeppelinintie 1, 2. krs, Kempele, puh VIIKONLOPUN PUHELINPÄIVYSTÄJÄ Taloyhtiön hallinto Taloyhtiön talousasiat Kiinteistöomaisuuden hoitaminen JANNE AROLA Kiinteistönvälittäjä, KiAT puh gsm MAARIT JUNTTILA Myyntineuvottelija puh gsm ARI LÄMSÄ Kiinteistönvälittäjä kaupanvahvistaja puh gsm RAUNO MIKKONEN Kiinteistönvälittäjä puh gsm VIRPI MÖLLÄRI Myyntineuvottelija KiAT puh gsm OUTI ORAJÄRVI Myyntineuvottelija puh gsm PEKKA VALKOLA Myyntineuvottelija puh gsm EIJA TYYBÄKINOJA Myyntipäällikkö kaupanvahvistaja puh gsm EERO SEPPÄNEN Myyntipäällikkö, Zeppelin kaupanvahvistaja puh gsm SEPPO LÄÄVERI Myyntipäällikkö, KiAT kaupanvahvistaja puh gsm Vähimmäispalkkio euroa + alv 23 % = Välityspalkkioesimerkki HETA 2,75 % velattomasta hinnasta + alv. 23 % (= 3,38 %) + asiakirjakulut. Puheluhinnat 0207-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 0,0828 euroa/puhelu + 0,07 euroa/min ja matkapuhelimesta 0,0828 euroa/puhelu + 0,17 euroa/min (alv. 23 %). Huoneistokeskus Oy, Puutarhurinkuja 2, Helsinki. Y-tunnus HANNU HIETALA Myyntijohtaja puh gsm MAARIT MEHTÄLÄ Myyntisihteeri puh gsm SEPPO LÄÄVERI Myyntipäällikkö, KiAT kaupanvahvistaja puh gsm Tyrnäväntie 14, Oulu Puh REALIA ISÄNNÖINTI OY

4 36 LAUANTAI 25. ELOKUUTA 2012 Timo Jormakka toimitusjohtaja, Arja Alakiuttu, Riikka Enqvist kiinteistönvälittäjä, Masi Eberhardt, Pekka Hamari kiinteistönvälittäjä, Arja Heinonen, Pirkko Jääskeläinen kiinteistönvälittäjä, Helleni Kamunen Myyntineuvottelija, Markku Kettunen kiinteistönvälittäjä, Jukka Laitinen kiinteistönvälittäjä, Veli-Matti Lappalainen kiinteistönvälittäjä, Riitta Loukola kiinteistönvälittäjä, Hannu Nivalainen kiinteistönvälittäjä, Marko Oranen kiinteistönvälittäjä, Sari Pirilä kiinteistönvälittäjä, Markku Selonen kiinteistönvälittäjä Kari Simppula kiinteistönvälittäjä Marjo Sipola sihteeri Omakotitalo, Herukka 211/259 m² Piimäperäntie 6 4h,k,rt,aula,khh,2kh,s,2vh,p,at. Todella upea arkkitehti Rauno Ruonansuun suunnittelema tilava omakotitalo lähellä merta. Tilaa löytyy isollekin perheelle. Iso oma 1564 m² tontti. Takkahuoneessa baarikeittiö. 2 kpl kylpyhuonetta. Valoisa ja tilava olohuone korotetulla katolla. Tule esittelyyn niin varmasti ihastut! Es. su /Nivalainen Mh e Omakotitalo, Vihiluoto 199/223 m² 6,h,k,rkt,2 wc,khh,ph,pukuh,s,parveke. Yhdellä sanalla kuvattuna tämä talo on TYYLIKÄS! 2004 rakennettu upea kokonaisuus meren äärellä. Tilavat huoneet, olohuoneessa korkeutta 5m. Tasokas keittiö saarekkeineen. Laadukkaat kosteat tilat, saunasta ja oleskelutiloista esteetön merinäköala. Harkittuja yksityiskohtia. Sähkölämmitys/lattia/katto. Kesäkeittiö. Hyvät säilytystilat. Mh e Omakotitalo, Knuutilanranta 161/214 m² Kanankuja 4 Oh,k,4mh,sa,kh,khh,wc,vh,pukuh/wc,aula,et,tk. Erinomaisella ja suositulla paikalla Oulujoen sekä palvelujen lähellä tilava tyylikäs kokonaisuus. Keväällä 2012 uusittu sa+kh+khh+pukuh/wc+mh:t+wc, samalla uusittu myös kalusteita/koneistusta. LVI-tarkastus + säätö tehty kesällä Kh:ssa kivirunkoiset seinät ja kh tyylikkäästi uusittu. Hyvät varasto- ja harrastetilat, mm. lämmin at n. 30 m². Keittiössä leivinuuni ja oh:ssa varaava takka. Oma vehreä tontti 595 m² ja talossa kaukolämpö. Tilava katettu/lasitettu vilpola, lisäksi myös tilava katettu takaterassi. Muuttovalmis koti! Ensies. su /Hamari Mh e Omakotitalo, Haukipudas, Jokikylä 132/146 m² 2mh,tkh, oh, k, terassi n 130 m². Upea talo isolla 7200 m² tontilla vain 25 min ajomatkan päästä Oulusta. Talo on uutta vastaava ja löydät sieltä paljon persoonallisia ratkaisuja. Taloa kiertää katettu terassi, joka yhteydessä tilava patio. Pihalla erillinen vierasmaja ja sauna. Tule itse toteamaan talon personnaisuus. Vain yksityisesittelyt! Soita ja varaa aika! Mh e Paritalo, Knuutilanranta 90 m² Viriänkuja 2 D 4h,k,ph,sauna,vh,wc,aula,parveke. Viehättävä paritalokoti rauhallisella alueella. Avarassa olohuoneessa on korkeutta 5,5 m ja keittiö toimivasti vieressä. Valoisat hyvänkokoiset makuuhuoneet, yksi alakerrassa ja hyvät saunatilat. Aurinkoinen terassi ja suojaisa piha etelään. Yhtiöllä oma tontti. Autokatos. Ranta ja laituri ovat taloyhtiöiden ja omakotitalojen yhteiskäytössä. Es. su /Jääskeläinen Mh e Rivitalo, Kastelli 174,5/193 m² Kastellintie 17 C 5h, oh, takkah,k,sa, ph,2 wc, parveke. Tästä kaksitasoisesta rivitalokodista löydät tyyliä ja tilaa isommallekin perheelle. Kastellin sydämessä, hyvällä paikalla palveluiden läheisyydessä asut huolettomasti. Yhtiössä ja huoneistossa tehty laaja peruskorjaus Huoneistossa on uusittu samalla keittiö ja lähes kaikki pinnat. Huoneisto on vapaana, tule katsomaan ja ihastu! Ensies. su /Alakiuttu Mh e Vh e Omakotitalot Siikajoki, Paavola 460 m² Oh,k,rkt,15mh,sa,3kh,khh,3wc,kuivaush,kuistit. Tilava siistikuntoinen Paavolan entinen Pappila, joka peruskorjattu sekä muutoinkin paranneltu vuosien varrella. Sopii monenlaiseen käyttötarkoitukseen ja on heti käyttövalmis. Oma tila n. 2,543 hehtaaria rajoittuen Luohuanjokeen. Peruskorjaus tehtty 1978 ja muutoin mittavia remontteja/laajennuksia tehty 2000-luvulla. Päärakennus on hirsirunkoinen (laajennusosalla normaali puurunko). Tilalla lisäksi autotalli, varasto ja liiteri. Mh e Siikalatva, Kestilä 380 m² Alak: 4mh,k,ruokas, takkah, ph,s,kh, yk:2mh,aula. Kestilän taajamassa 1868 rakennettu Kestilän vanha pappila. Rakennus on hyväkuntoinen, tilat kolmessa kerroksessa. Rakennukseen on tehty korjauksia ja laajennuksia vuosien saatossa, mm. laajennusosa jossa sauna ja takkahuone. Kaunis hoidettu pihapiiri, jossa kolme vanhaa aittarakennusta. Mh e Metsokangas 203/284 m² 6h, k, s, khh, 3 x kph, 4 x wc. Korkeaa laatua sekä energiatehokkuutta arvostavalle tarjolla v valmistunut upea ja moderni omakotitalo loistavalla sijainnilla! Tontti rajoittuu metsäiseen puistoalueeseen, joten pihalla sekä tilavalla terassilla saa viettää päivää kaikessa rauhassa. Pihassa on tilava autotalli, varasto ja autokatos. Alakerran olohuoneen lisäksi yläkerrassa on toinen tilava oleskelutila. Tilavat, käytännölliset ja korkeatasoiset kodinhoito sekä pesutilat. 3 erillistä kylpyhuonetta, joista yksi vanhempien makuuhuoneen yhteydessä. 4 erillistä Wc-tilaa. Yläkerrasta johtaa pyykkikuilu suoraan alakerrankodinhoitotilaan, A`la Carte kalusteet, väliovissa Risto-Matti ratian ovivetimet, ala- ja yläkerrassa Upofl oorin Saarni parkettilattia, tallentava kameravalvonta ja paljon muuta! Mh e Talvikangas 202/229,5 m² 5-6h+k+sa+2kh+khh+wc+et+parvi+var.. Mahtavan tilava ja toimiva Arkkitehti Veli Karjalaisen suunnittelema kokonaisuus. Laadukas varustelutaso kaikilla herkuilla. Oh:ssa yläparvelle aukeava korotettu katto sekä upea takka/leivinuuniyhdistelmä. Lisäksi erill. lämmin piharakennus (53,5/62,5 m²), jossa tilava 45 m²:n autotalli+varasto+liiteri+parvi+autokatos. Tilava oma hoidettu 1222 m2:n puistoon rajoittuva tontti. Kohde valmistunut Kaukolämpö vesikiertoisella lattialämmityksellä kauttaaltaan. Tässä sinulle kohde, joka vaadit tilaa/ mukavuutta/laatua, VARAA ESITTELY JA TU- TUSTU! Mh e Rannanperä 178/206 m² Ritvakoivuntie 10 Oh,k,rkt,3mh,takkah, työh,sa,ph,khh,2wc,aula,et. Hyvä ja tilava kokonaisuus väljällä 1388 m²:n puutarhamaisella puistoon rajoittuvalla tontilla. Hyvä rauhallinen sijainti palvelujen lähellä. Talo valm ja yläkertalaajennus Kaukolämpö, asennettu myös ilmalämpöpumppu yläkertaan, kon. ilm. lto:lla.. Takkah:ssa varaava takka. Takapiha ja tilava patio etelä/länsi. Tilava n. 60 m²:n lämpöer. piharakennus, jossa 2-auton talli+työ/arkasteluh+varastot, tallissa ilmalämpöpumppu ja työ/arkastelu:ssa sähköpatterit. Nätti grillikota, jossa muurattu tulisija. Tässä on tilaa harrastaa ja hyvät säilytystilat! Kannattaa tutustua! Es. ma / Hamari Mh e Patamäki 167/250 m² Jyrkisentie 9 oh,k,5mh,tkh,khh,ph,s. Tässä olis talo isommallekin perheelle. Rauhallisella ja arvostetulla alueella hyväkuntoinen 1954 valmistunut talo omalla 1186 m² hoidetulla ja palkitulla tontilla. Taloa kunnostettu vuosien saatossa ja laajennettu Vapautuu tarvittaessa piankin. Es. su /Laitinen Mh e Kempele, Ylikylä 165/198 m² Oh,k,rkt,3mh,sa,kh,khh,2wc,vh,aula,parveke,et. YRITTÄJÄTJA HARRASTAJAT HUOMIO! Erinomaisella paikalla 2,0232 hehtaarin omalla tonttilla upea ja tilava 2011 rak. Mammuttihirsitalo, lisäksi tilalla 2001 rak. hallirakennus 278/300 m², jossa lämmintä tilaa valmiina n. 128 m² ja muutkin tilat lämpöeristetty. Tilalla myös avokatos 4-autolle ja hirsilato. Komea kokonaisuus viehättävässä maalaismaisemassa. Kauppakeskus Zeppeliniin vain n. 2 km. Kannattaa tutustua! Mh e Vesalanmäki 165/195 m² Vesalanmäentie 17 Oh,k,5mh,sa,kh,pukuh,2wc,khh/var,vh,et. Rauhallisella paikalla hyvä ja todella tilava I-tasoinen täystiilitalo, jossa maalämpö vesikiertopatterein. Käyttövesi- ja lämmitysjärjestelmänputket uusittu Maalämpö asennettu Viemärit muoviputkella, joten käyttöikää runsaasti jäljellä vielä. Ikkunat on uusittu. Peltikate asennettu Talo valmistunut 1970 ja tilava hoidettu 6200 m²:n oma tontti. Jämäkkä täystiilitalo, jossa tilaa isommallekin perheelle! Es. ma /Hamari Mh e Haukipudas, Haapakangas 164/206 m² Pihlajapiha 1 7h, k, kph, khh, s, 2xwc, 2xvh,. Haapakankaalla v rakennettu 1.5 krs. omakotitalo. Valoisa ja tilava talo, jonka sisäpinnat, keittiö ja khh uudistettu laadukkaasti v Tilaa riittää vaikka isollekin perheelle. Lattialämmitys / sähköpatterit ja Tulikiven varaava takka keittiön ja olohuoneen rajapinnassa. Erillisessä autotalli ja varastotilat. Piha-alue uusittu 2009, paljon istutuksia ja näyttävät pihakivetykset ja suihkulähteellä varustettu vesiallas terassin vieressä. Tule tutustumaan! Es. su / Simppula Mh e Tyrnävä, Murto 162,8/208,4 m² 6h, k, s, aula. Tyrnävän Murrossa, kauniilla luonnonläheisellä alueella ja lapsiperheiden toivealueella myynnissä v valmistunut kappaletavarasta rakennettu lämminhenkinen kahdessa kerroksessa oleva okt-talo tilavalla 1315m² vuokratontilla. Hyvä pohjaratkaisu ja tilavat huoneet. Leivinuuni ja takka tuovat lisälämpöä, saunassa hetivalmis kiuas, kodinhoitohuoneessa kuraeteinen. Lisäksi autotalli, katos ja tilava varasto. Takapihan terassilla istuessa voi nauttia ihanista auringonlaskuista ja mukava näkymä pellolle - ei naapuria vastassa. Vaihto myös pienempään asuntoon mahdollinen. Pyydä oma esittelyaika! Mh e Nykäsenkangas 158/166 m² Raitalantie 11 3/4mh,oh,k,kph,s,takkah,wc,vh,var, autotalli. Rauhalliselta alueelta yksitasoinen kodikas peruskuntoinen, mutta siisti koti. Hulppean kokoinen olohuone valoisilla ikkunoilla, tilavat makuuhuoneet. Autotalli sekä isot varastotilat, kuntokartoitus tehty. Oma tontti, oleskelupihan puolelta puistoon rajoitttuen. Es. su /Lappalainen Mh e Kuivasranta 155,5/174,5 m² Silmutie 6 Oh,k,4-5mh,sa,kh,khh,2wc,vh,et,kuisti,parveke. Erittäin hyvä ja tiloiltaan avara sekä toimiva IItasoinen ok-talo. Valmistunut 2005 ja tontin koko 1031 m². Kaukolämpö ja lattiavesikiertolämmitys kauttaaltaan. Kon. ilm. lto:lla. Sadevesi- ja salaojajärjestelmä, atk-kaapelointi. Oh:ssa varaava takka ja keittiön puolella leivinuuni. Lisäksi 2006 rak. piharakennus, jossa lämmin autotalli ja kylmä varasto, myös leikkimökki löytyy tontilta. Hoidettu nätti pihapiiri, joka avautuu ilmansuunnallisesti oikein eli etelä/länsi. Kulkualueet asfaltti/pihatiili. Viihtyisä kokonaisuus ja varustelutaso myös kattava. Muuttovalmis koti! Es. ma /Hamari Mh e Haukipudas, Takkuranta 153/190 m² 4h,k,rkt,aula,khh,2wc,kh,sauna,2vh,p,teras si. Todellinen helmi. Upea uudenveroisessa kunnossa oleva talo rauhallisella Takkurannan aluella. Iso varaava takka. Sähkölämmitys lattialämmityksenä.oma tontti 1143 m². Hoidettu avara piha. Autokatos ja kaksi lämmintä varastoa. Mh e Haukipudas, Takkuranta 146/210 m² Takkurannantie 38 Tupakeittiö, oh, 3mh, wc, ph, s. Kellon Takkurannalla asuin-liiketontti, jossa v valmistunut 1½ krs. asuinkiinteistö etelään aukeavalla tasamaa tontilla. Oma 1476 m²:n tila, jossa kok. rak.oikeus 442,8 kem². Asemakaava (ohjeellinen tonttijako AL 1 I 3/5). Palvelut lähellä. Ensies. su /Simppula Mh e Haukipudas, Virpiniemi 142,5/199,5 m² 3h,k,s,khh,wc,aula,2 kph,lasikuisti,parveke. Ihastuttava kokonaisuus Meriniemen alueella meren tuntumassa valmistunut v kerroksinen hirsirunkoinen, normaalia paremmin lämpöeristetty ok-talo. Lämpöeristtey autotalli-/varastorakennus 42 m² sekä osittain lämpöeristetty hirsiaitta 15 m². Hoidettu oma tontti 1679 m², näyttävät perennapenkit ja muut istutukset sekä pihakivetykset. Alakerrassa varaava takka ja väljät oleskelutilat, mh, pesutilat, khh ja erillinen wc. Yläkerrassa viehättävä buduaari, mh ja aula. Tilavasta kodinhoitohuoneesta käynti lämpöeristetylle (lattialämmitys) lasikuistille, myös yläkerrassa lasitettu parveke. Sovi yksityisesittely Enqvist Mh e Kempele, Ristisuo 140/199 m² Myllykorventie 9 4h,k,kh,khh,pukuh,s,2wc.at. Todellinen karamelli! 2000 rakennettu tosi laadukas talo isolla 1267 m² omalla metsäiseen puistoon rajoittuvalla tontilla. Erittäin hyvä varustustaso mm iso uima-allas, pihasauna, muumitalo, varaava takka, leivinuuni, ilmalämpöpumppu jne. Pukuhuone ja 2 erillistä wc:tä. Piha on pihasuunnittelijan hieno luomus. Lämmin autotalli. Autokatos. Isot terassialueet. Es. su / Nivalainen Mh e Kaakkuri 139,5/150 m² Jousenkaari 19 5h,k,s,khh,2 wc,var,ak. Siisti ja tilava lapsiperheelle rauhallisella alueella Kaakkurinkankaalla. Avarat oleskelutilat, 4 makuuhuonetta, 2 erillistä wc:tä ja tilava kodinhoitohuone josta käynti ulos. Kaukolämpö, oh:ssa lisäksi varaava takka. Suojaisa, metsään rajoittuva takapiha, terassit molemmin puolin taloa. Koulut ja päiväkodit lähellä, tervetuloa tutustumaan! Es. su /Jormakka Mh e Liminka, Tupos 136,5/167 m² oh,k,3mh,khh,ph,s. Uudelle Saunarannan alueelle, Tupoksen asuinalueen viereen aloitetaan syyskesällä omakotitalon rakentaminen 1746 m² vuokratontille, joka on mahdollista lunastaa myös omaksi e hintaan. Talosta tulee 1 tasoinen ja se rakennetaan laadukkaista materiaaleista, joihin voi ostaja vielä tässä vaiheessa vaikuttaa. Lämmitys tulee edullisella maalammöllä. Arvioitu valmistuminen huhtikuussa Kauppahinnan maksu tapahtuu sitä mukaa kuin rakennus etenee. Mh e Itä-Patela 135,5/196 m² Paukkapojantie 11 oh,3mh,k,rkt,khh,ph,sa,wc,vh. Tässä talossa kaikki on tip top! Niin sisällä kuin pihallakin! Sisällä kaikki tilat ja pinnat remontoitu! Keittiö ym. kuivat tilat 2004 ja ph/sa Tasokkaat materiaalit. Ilmalämpöpumppukin löytyy. Pihaa uudistettu Viherrenkaan toimesta Pihalla myös tyylikäs huvimaja. Talo valmistunut Talossa mm. kahden auton lämmin talli, runsaasti varastotilaa ja elementti kellarikin. Oma pääosin aidattu tontti 893 m². Tätä taloa voin suositella! Es. su / Hamari Mh e Kiiminki, Jääli 135/191 m² 5h,k,rt,kph,s,khh,wc,vh,AT,var. Kannustalon Auroora, yksitasoinen omalla tontilla ja loistavalla sijainilla myydään levy valmiina sisustus- ja pihasuunitelmat valmiina ja nähtävillä. Kaukolämpö vesikiertoinen lattialämmitys AT ja lämmin varasto sähkölattialämmitys. Kpäiväkoti, uimalampi sekä hiihtoladut lähellä. Ouluun ajomatkaa n,15-20 min. Mh e Ii, Illinsaari 133/152 m² Tiirankuja 16 Oh, 3 mh, k, khh, kph, s, wc, vh. Lapsiperheen unelmakoti, rauhallisella alueella Illinsaaressa. Näkymät Iijoelle terassilta. Rv Ammattilaisen suunnittelema ja laadukkaasti rakennettu kokonaisuus. Tilava ja valoisa keittiö ja olohuone, jonka rajapinnassa varaavat leivinuuni ja takka hohtaa lämpöä koko taloon. Kuntoilijalle hyvät ulkoilumahdollisuudet talvisin ja kesäisin. Uuden sillan johdosta alueelta on hyvät liikenneyhteydet Iin keskustaan ja Ouluun. Es. su /Simppula Mh e Herukka 126/173 m² Taunontie 5 Oh,k,3mh,sa,kh,khh,wc,vh,et,kuisti,at, varasto. Jämäkkä Suomi-kivitalo, jota huollettu ja muutoinkin pidetty hyvässä kunnossa. Nätti hoidettu pihapiiri, oma tontti 1061 m². Tilava n.35m²:n olohuone, jossa myös varaava takka. Päärakennuksen yhteydessä lämpöer. autotalli ja lämmin varasto/työhuone, lisäksi myös erillinen. 26 m²:n autotalli/varastorakennus, tontilta löytyy myös hirsinen leikkimökki. Talo valm Konellinen ilm. lto:lla varustettuna. Mainio sijainti palvelujen läheisyydessä! Kannattaa tutustua! Es. su /Hamari Mh e Haukipudas, Santaholma 125/163 m² Lanssipiha 5 Oh, 3mh, k, kph, khh, s, wc, 2x vh. Hyvä sijainti lähellä Haukiputaan keskustan palveluita ja Kiiminkijokea. Puistoon rajoittuva, suojainen tontti, ja terassi länteen. Tilava ja valoisa keittiö ja olohuone, jonka rajapinnassa varaavat leivinuuni ja takka hohtaa lämpöä koko taloon. Erikoisuutena se, että yhdessä makuuhuoneesa on tunnelmallinen takka Keittiö tyylikäs uusituilla rosterpintaisilla Siemens kodinkoneilla. Työpöytätilaa on mukavasti sekä leivinuuni vieressä. Varaava lattialämmitys sähköllä. Kon. ilv.lto:lla, jossa koje uusittu 2012 ja iv- kanavat huollettu Lämpöeristetty autotalli ja autokatos on talon yhteydessä. Veneilemään pääset aivan vierestä. Es. su / Simppula Mh e Haukipudas, Keiska 125/160 m² Panuntie 5 4h,k,s,2 wc. Hyvällä paikalla Keiskassa Siikasaaren kaava-alueella, tilavalla rinnetontilla 2-kerroksinen ok-talo. Aurinkoinen rinnetontti mäntykankaalla tien päässä rauhallisella paikalla. Vesikiertoinen patterilämmitys sähköllä / puulla. Pinnat ja kalusteet alkuperäisiä, tästä pintaremontilla tilava koti, lähellä alakoulu. Heti vapaa, tervetuloa! Es. su /Jormakka Mh e Välivainio 120/200 m² 4mh,k,rt,oh,2wc,kph,s,khh/ph,varasto. Kodikas ja valoisa koti uudelle perheelle loistavalla paikalla. Tilavassa olohuonessa varaava takka, huone avautuu ruokailutilaan ja moderniin keittiöön, jossa lisäksi puuhella/leivinuuni. Keskikerroksessa myös makuuhuone, wc sekä valoisa lämmin kuisti. Yläkerrassa 3 persoonallista makuuhuonetta, jossa viistokatto sekä aula ja wc. Kellaritilassa kylpyhuone, sauna,khh,harrastehuone sekä reilusti säilytystilaa. Ihana selkeä piha, jossa grillikatos ja pihavarasto, ym. Tämä talo on mittavasti remontoitu, tätä suosittelen. Heti vapaa. Mh e Ii, Keskusta 116/165 m² Hallitie 13 4h, k, s. Lapsiperheen unelmapaikalla mm. koulut, päiväkodit ja leikkipuisto lähellä. Uudenveroinen v valmistunut Mammuttihirren lamellihirsitalo Iin keskustan palveluiden lähellä. Korotettukatto olohuoneessa luo väljyyttä taloon. Keittiö / ruokailutila nivoutuu kivasti olohuoneeseen, häiritsemättä kuitenkaan keittiön rauhaa. Tulikiven leivinuuni olohuoneen ja keittiö rajapinnassa.erillään olevasta vanhempien isosta makuuhuoneesta käynti pesutiloihin/ wc:hen. Oma tontti 1330m². Lämmin autotalli n. 34 m². Tule tutustumaan. Es. su /Simppula Mh e Värttö 115/188 m² Värtöntie 47 Oh,k,3mh,alkovi,sa,kh,khh,2wc,et,kuisti+ autotalli. Perinteikäs ja tunnelmallinen 1 ½-krs. ns. rintamiestalo, joka rakennettu 1957 ja laajennettu 1992 (sa+kh+khh+kuisti). Vanha osa talosta kaipaa peruskorjausta, mutta uusi osa on siistikuntoinen. Keittiöremontti tehty 1992 ja samalla uusittu myös viemärit ja käyttövesiputket. Mainio sijainti ja hyvä kohde rakennuspaikkanakin (kaavamerkintä AO ja rak.oik k-m²). Oma suojaisa tontti 649m². Erinomainen sijainti rauhallisella Värtön alueella palvelujen ja keskustan läheisyydessä! Es. su /Hamari Mh e Kempele, Asemanseutu 115 m² Rautiontie 5 4h, k, khh, kph, s, 2 x wc. Kempeleen kattavien palveluiden läheisyydessä hyväkuntoinen sekä tunnelmallinen omakotitalo kauniilla ja suojaisella tontilla. Kotia on vuosien saatossa remontoitu vastaamaan nykyajan vaatimuksia. Erinomainen vaihtoehto esimerkiksi lapsiperheen kodiksi. Es. su /Eberhardt Mh e Herukka 111/150 m² 3mh,oh,k,tkh,khh,ph,s,wc,vh. Hyvällä paikalla suojaisalla vuokratontilla vuonna 1994 valmistunut omakotitalo. Pesuhuone ja sauna remontoitu 2008, korotettu katto olohuone/keittiössä. Autotalli. Sovi esittely! Mh e Karjasilta 110/176 m² 4h,k,s,2 wc. Ihastuttava rintamamiestalo suositulla Karjasillan idyllisellä asuinalueella. Tilat kolmessa kerroksessa, pesutilat kellarissa ja lisäksi pihasauna ulkorakennuksessa. Pintoja remontoitu, mm. pesutilojen laatoitus, yläkerran lastenhuone sekä keskikerroksen lattiat ja seinäpinnat. Kiva, suojainen piha, jossa mm. mansikkapenkit ja pieni kasvimaa. Sovi yksityisesittely! Mh e Liminka, Okkosenranta II Kurjenjalka 6 106/120m² Oh,k, 3mh, et, khh, erill.wc, ph, sa. UUSI Muurametalo valmiiina vastaanottamaan perheen Limingan Okkosenrannan uudella alueella.tontti rajoittuu eteläiseen puistoon. Talo on sijoitettu tontille auringon suunta ja oleskelumukavuus huomioiden. Ulkomaalaus suoritettu, myöskin nurmikko kasvaa. Loppukatselmus suoritettu. Es. su / Lappalainen Mh e Kempele, Honkanen 108/154 m² Lehmikentäntie 5 Oh,k,3mh,sa,ph,wc,pannuh,var,et,autotalli. Hyvä ja hyvin hoidettu I-tasoinen 1971 valmistunut punatiiliverhoiltu talo palvelujen vieressä. Harjakatto ja konesaumapeltikate. Käyttövesi- ja lämmitysputket uusittu 2009, viemäriputket muovia! Sisäremonttia tehty Hoidettu tilava oma tontti 1160 m². Lämmitysjärj. laitteisto uusittu 2000 ja öljysäiliö tarkastettu 9/2010. Lisäksi n. 23m²:n v rakennettu piharakennus. Tätä voi suositella, tutustu! Es. su /Hamari Mh e Nuottasaari 107/183 m² Niilontie 29 5h, k, s,. Aivan keskustan kupeessa myynnissä ihana v rakennettu rintamamiestalo kaupungin 902m² vuokratontilla. Talon kellarikerros on käynyt läpi mittavan remontin, mm. kaukolämpö laitettu sinne. Sieltä löytyy yksi makuuhuone, pieni khh, pieni työhuone ja upea saunaosasto ja vielä kaiken kruunaan kaunis aulatila. Keskikerroksen ja yläkerran huoneet voi jokainen laittaa mieleisekseen, toki ne nyt tällä hetkelläkin ovat hyvässä kunnossa. Muita isoja remontteja on tehty, mm. ulkovuori ja lisäeristeet, ikkunat ja katto, putket sekä kaukolämpö kellariin v Iso terassi ja suojaisa piha,joka rajoittuu kahdelta sivulta puistoon. Alue, miltä harvoin koteja myynnissä. Ihanan tunnelmallinen talo! Es. su /Heinonen Mh e Kiiminki, Pitkäaho 107/169,5 m² 2mh,oh,k,th,khh,ph,s,wc. Aivan upealla ja kauniilla paikalla Ylemmän Vähälammen rannalla tilavalla 3171 m²:n tontilla 2-tasoinen erittäin hyväkuntoinen ja kaunis rinnetalo. Olohuoneesta käynti tilavalle parvekkeelle, alakerran takkahuoneesta terassille ja kauniille pihalle. Leivinuuni, varaava takka.. Erillinen rantasauna, liiteri ja pihakaivo. Lapsille hiekkaranta. Sovi esittely! Mh e Karjasilta 105/182 m² Paimenpolku 26 Oh,k,rkt,2-3mh,sa,kh,khh,wc,vh,et, kellaritilat. Nätti ja näyttävä ok-talo suositulla Karjasillan alueella palvelujen sekä keskustan vieressä. Talo rak ja se peruskorjattu sekä laajennettu 2004, peruskorj. yht. uusittu mm. putkistot, sähköt, lämmitysjärjestelmä, kalusteet, kaapistot ja ikkunat jne. Laajennuksen yht. uusittu mm. vesikatto sekä asennettu kon.ilm. lto:lla taloon. Kaukolämpö lattiavesikierrolla ja kulmatontti 630 m². Tontilla n. 40 m²:n autotalli/varastorakennus, joka rak Kellarissa runsaasti harrastetilaa tai sen voi jalostaa asuinkäyttöönkin. KANNATTAA TUTUSTUA! Es. su /Hamari Mh e Kempele, Sarkkiranta 102/130 m² Rytitie 16 4h, k, kph, s, wc, vh. Vuonna 1976 valmistunut omakotitalo viihtyisällä Sarkkirannan alueella. Talo sijaitsee suojaisalla, kauniilla ja puutarhamaisella tontilla, jossa voit nauttia olostasi kaikessa rauhassa. Vuosien saatossa kodin pintoja päivitetty sekä remontoitu keittiö, kylpyhuone ja katon huopakate uusittu. Lisäksi on autotalli sekä pieni piharakennus. Es. su /Eberhardt Mh e Äimärautio 88/127 m² oh,k,2mh,työh. Arvostetulla alueella merenrannan ja siirtolapuutarhan tuntumassa hyväkuntoinen 1965 valmistunut ok-talo. Taloon tehty kunnostuksia vuosien mittaan ja pihaan rakennettu 1996 erillinen lämpöeristetty varasto/autotalli. Talon yhteydessä oleva vanha autotalli otettu työhuonekäyttöön. Kaunis ja hoidettu pihapiiri Kaavamerkinnät AO I-II kokonais rak. oikeus 220m². Mh e Kempele, Keskusta 72/86 m² Lippitie 29 4h, k. Purettavaksi, taikka suureen remonttiin. Loistava sijainti! Kuntakeskuksen palvelut vain noin 500 metrin päässä. Rauhallinen sijainti. Tontin koko 1290m². Päärakennuksessa noin 89m², autotalli/varasto/saunarakennus noin 28m². Soittamalla saat lisätietoja! Es. su /Eberhardt Mh e Paritalot Liminka, Tupos 116,5/124,5 m² Katajarinne 7 B 4h, k, s. LapTi-talojen kaunis ja pohjaltaan toimivat kivi-talo Tupoksen Tuomiaron lapsiystävällisellä alueella. Tilat yhdessä tasossa, yläkertavaraus n. 54m². Oma tontti hallinnajakosopimuksella erotettuna n. 735m². Keittiö/ olohuone yhtenäistä tilaa, mukavan kokoiset makuuhuoneet, saunassa Lumilauteen kauniit lauteet, Tulikiven varaava takka. Autokatos ja varasto talojen välissä eli tämä on nk. kytketty omakotitalo. Rauhallinen lapsiystävällinen alue. Tule katsomaan olisiko tämä teidän perheen uusi ihana koti! Es. su / Heinonen Mh e Metsokangas 108,5 m² Kotimetsäntie 5 C 5h,k,khh,kh,s. Laadukas ja todella tilava paritalo rauhallisella alueella mutta silti palveluiden läheisyydessä. 4 makuuhuonetta sopii isollekin perheelle. Korkea ja valoisa olohuone on todella kodikas. Tilat toimivasti 2 kerroksessa. Paljon käytännöllisiä yksityiskohtia. Koko asunnossa vesikiertoinen lattialämmitys kaukolämmöllä. Autokatos- ja pistokepaikka. Tule niin ihastut. Es. su /Nivalainen Mh e Ii, Alaranta 99/106,5 m² Sortteeritie 2 A 4h,k,s,wc,khh,var,ak. Ihastuttava paritalo Iin Alarannalla hyvällä paikalla joen läheisyydessä. Lyhyt matka kouluun, päiväkotiin ja Iin keskustan palveluihin. Yleiselle uimarannalle matkaa parisataa metriä! 3 mh, erillinen wc (toinen kylppärissä) ja khh, josta käynti ulos. Olohuoneessa varaava takka. Tervetuloa tutustumaan! Es. su /Jormakka Mh e Liminka, Lintupuisto 90,5/102 m² Helmipöllöntie 4 B 4h, k, khh, wc, kph/wc, s. Limingasta viihtyisältä Lintupuiston alueelta tarjolla siistikuntoinen paritalon puolisko. Kuntakeskuksen kaikki palvelut kävelymatkan päässä. Autokatos sekä varasto sijoitettu asuntojen väliin, joten naapuri ei ole heti seinän takana. Tontti 1440m² jaettu naapurin kanssa hallinnanjakosopimuksella, takapihalla aita välissä. Asunnossa hyvä pohjaratkaisu ja siistit pinnat. Korotetussa olohuoneessa leivinuuni / takka yhdistelmä. Tervetuloa esittelyyn! Es. su /Heinonen Mh e Kuivasranta 86,5 m² Rantakukantie 3 E 4h,k,s. Ihana, 1-tasoinen paritaloasunto Kuivasrannalla. Hyvä huonejärjestys, 3 mh, erillinen wc (toinen wc kylppärissä). Aurinkoinen takapiha ja terassi etelän suuntaan. Asunnon edessä poikkeuksellisen paljon pysäköintitilaa (jopa 3 autoa). Leikkipaikka vieressä. Huoletonta asumista uudehkossa yhtiössä, joka kaukolämmössä, huoltoyhtiö vastaa kiinteistönhoidosta. Vapautuu sopimuksen mukaan! Es. su /Jormakka Mh e Kuivasjärvi 76 m² Eekintie 12 C 3h,k,sa. Rauhalliselta paikalta valoisa ja avara pienen perheen toivekoti. Tyylikäs yhtiö rv-88, vankasti kivestä rakennettu, huoletonta asumista pitkälle tulevaisuuteen. Kaunis lasitettu terassi ja pihat molemmin puolin, täällä viihdytte varmasti. Autolle katospaikka sisäänkäynnin yhteydessä. Yhtiön oma tontti, lämminvesivaraajat ja katot vasta uusittu. Es. su /Laitinen Mh e Vh e Rivitalot Haapalehto 111 m² Manttaalitie 12 D Oh, 3mh,takkah,wc, ph,sa, vh, terassi. Tilavampaa rivitalokotia tarvitsevalle!! Siistikuntoinen, valoisa,sekä muuttovalmiissa kunnossa oleva takkahuoneellinen rivitalokoti Haapalehdossa. Pieni, vain viiden huoneiston yhtiö. Kaukolämpö. Myllyojan palveluille vain n. 1,5km, päiväkoti lähes vieressä. Hyvät liikenneyhteydet joka suuntaan. Es. su /Lappalainen Mh e Oulunsalo, Pitkäkangas 100 m² Lepikkotie 2 C 4h, k, s. Lapsiperheelle sopiva rivitalopäätyhuoneisto loistavalla sijainnilla. Peruskoululle (luokat 1-9) matkaa vain noin 200 metriä sekä Oulunsalon Liikuntakeskukselle matkaa noin 500 metriä! Päiväkodit ja kaupat vieressä. Huoneisto on tilava ja hyväkuntoinen. Aurinkoinen ja aidattu piha, jossa on tilava terassi. Es. su /Eberhardt Mh e Patamäki 97 m² Purantie 17 D 4h,k,kh,s,p. Todellinen helmi. Erittäin hyvässä kunnossa oleva tilava rivitalo Oulujoen välittömässä tuntumassa. Rauhallinen Patamäen asuinalue. Olohuoneessa varaava takka. 3 tilavaa makuuhuonetta. Lasitettu länsiperveke. Mosaiikkiparketti joka huoneessa. Kosteat tilat laatoitettu. Hyvin hoidettu taloyhtiö. Oma tontti! Tule esittelyyn niin varmasti ihastut! Es. su /Nivalainen Mh e Ala-Haapalehto 88 m² Karttatie 4 A 4h,k,ph,sauna,khh,vh, wc. Valoisa I-tas. päätyhuoneisto v 2007 valm. talossa. Vaaleat hyvät pinnat, kauniit tammiparkettilattiat. Avara olohuone/keittiö kokonaisuus.eril. wc ja kodinhoitohuone, yhdellä sanalla toimiva! Kaukolämpö.Katettu terassi ja piha etelään. Autokatos huoneiston edessä. Kaksi varastoa. Palvelut lähellä. Es. su /Jääskeläinen Mh e Haapalehto 86 m² Haapalehdontie 4 B 3h,k,ph,s,wc,vh, parveke. Valoisa rivitalokoti lähellä hyviä palveluja. Tilavat huoneet kahdessa tasossa. Betonivälipohja. Iso eteläparveke ja piha.kaukolämpö. Pienellä pintaremontilla saat hyvän kodin. Autokatos. Hyvät palvelut lähellä. Es. su /Jääskeläinen Mh e Oulunsalo, Vihiluoto 81,5 m² Vihirannantie 4 B 3h,k,ph,s, 2wc,p. Kauniilla ja rauhallisella Vihirannan alueella myynnissä kaksikerroksinen rt-huoneisto. Kiva huonejärjestely, kun yläkerrassa on keittiö, oh, mh, wc ja upea iso terassi /kesähuone. Alakerrassa mh, wc, ph, joka toimii myös kodinhoitohuoneena ja sauna. Makuuhuoneesta käynti suojaisalle ja vehreälle takapihalle. Autokatospaikka talon edessä. Edulliset asuinkustannukset! Venesatama, hyvä uimaranta, upea luonto ja meri melkein vieressä. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kohde! Es. su /Nivalainen Mh e Oulun OP-Kiinteistökeskus Oy Isokatu 14, p , Merikoskenkatu 2, p Ollilantie 2, Kempele, p , Revontie 8, Haukipudas, p

5 LAUANTAI 25. ELOKUUTA Haukipudas, Ukonkaivos 79,5 m² 3h,k,sa. Rauhallisella Ukonkaivoksen alueella vuonna 2007 kauniisti remontoitu rivitalo kolmio. Keittiö uusittu kokonaan sekä seinäpinnat tapetoitu remontin yhteydessä. Takapihalla iso katettu suojaisa terassi länteen. Taloyhtiökin hyvässä kunnossa mm. huopakate uusittu Tässä kaukolämpötalossa huoletonta ja edullista asumista. Tule katsomaan ja ihastu! Mh e Ala-Haapalehto 78 m² Manttaalitie 2 A 3h,k,sa,kh,vh,et. Mainiolla paikalla palvelujen ja hyvien kulkuyhteyksien vieressä siistikuntoinen II-tasoinen huoneisto. Pistokepaikka autolla ja oma varasto. Piha-alue lounaaseen. Betonivälipohja. Laajakaista valmiina. Valmistunut 1980, kaukolämpö ja hoidettu yhtiö. Hyvä ja suosittu asuinalue! Es. su /Loukola Mh e Vh e Ylä-Haapalehto 77 m² Liistetie 4 B 3h,k,s. Rauhallisella paikalla Ylä-Haapalehdossa vapaa kolmio kahdessa tasossa. Taloyhtiö on hyvässä kunnossa; mm käyttövesiputket uusittu Kaunis keittiö uusittu n ja kodinkoneet Alakerran wc uusittu 2007 ja sauna Muuttovalmis koti, tule katsomaan ja ihastu! Es. su /Alakiuttu Mh e Vh e Talvikangas 70 m² Pyrytie 11 C 2mh,oh,k,s,kph,var, autokatos. Viihtyisällä alueella 2004 rakennetussa taloyhtiössä luhtitalon 1.kerroksen läpitalon päätyhuoneisto, jolla oma katettu takaterassi sekä todella iso nurmikkopiha jossa mm. omenapuu ja pensaita. Huoneistossa vesikiertoinen lattialämmitys,sekä koneellinen ilmanvaihto,kaukolämpö. Huoneiston yhteydessä ulkovarasto. Huoneiston kunto ja varustetaso uutta vastaava mm. autokatospaikka, punatammiparkettilattiat, keittiössä kiviset työtasot ja vitriinikaapisto sekä halogeenispottivalaistus, keskuspölynimuri. Ilmalämpöpumppu antaa viilennystä kesähelteisiin. Rivitaloasumista luhtitalossa! Es. su /Oranen Mh e Kaakkuri 64 m² Ojavainiontie 1 B 3h,k,ph,s. Erittäin hyvällä paikalla tien päässä puistoon rajoittuvalla yhtiön omalla tontilla vuonna 2007 valmistunut rt-huoneisto. Autokatospaikka sisältyy hintaan, kaksi varastoa. Vesikiertoinen lattilämmitys kaukolämmöllä. Tästä omaksi. Es. su /Kettunen Mh e Tyrnävä, Keskusta 61 m² 2h,k,ph,s. Kuntakeskuksen palveluiden vieressä pienessä 4 huoneiston yhtiössä hyvä- muuttokuntoinen rivitalokaksio, jossa tyylikkäät sauna ja kylpyhuone uusittu Oma aurinkoinen piha ja terassi etelään. Rv Mh e Liminka, Keskusta 59 m² Kärpänkuja 3 A 2h,k,kh,s,wc. Viihtyisällä ja luonnon kauniilla paikalla, Liminkajoen rannalla hyväkuntoinen rivitalohuoneisto pienessä 7 huoneiston yhtiössä joka rakennettu Autolle katospaikka ja kuntakeskuksen palvelut vieressä. Ensies. ma /Selonen Mh e Tyrnävä, Seppälä 59 m² Leuhturikuja 2 2h,k,ph,s. Viihtyisällä ja hyvin hoidetulla alueella, lähes Kotiseututalon naapurina erittäin hyväkuntoinen ja tilava rivitalokaksio. Lisätilaa antaa katettu ja suojainen terassi ilta-auringon puolella. Yhtiö valmistunut Kuntakeskuksen palvelut 1 km päässä ja autolle katospaikka samaan hintaan. Es. ma / Selonen Mh e Kempele, Koskela 52 m² Liisankuja 8 B 2h, k, s. Myynnissä hyväkuntoinen rivitalohuoneisto loistavalla sijainnilla! V remontoitu keittiö sekä samana vuonna uusittu muitakin pintoja. Aurinkoisella pihalla reilun kokoinen terassi. Yhtiö sijaitsee omalla tontilla ja on vuonna 2009 liitetty kaukolämpöön. Kuntakeskuksen palveluille matkaa noin 1,8 km, Kauppakeskus Zeppelin kattavine palveluineen sekä virkistysuimala Zimmarille kävelytietä pitkin matkaa vain noin m! Es. su /Heinonen Mh e Vh e Muhos, Rantaholappa 50 m² 2h, k, s. Muhoksella Rantaholapan alueella myynnissä täysin remontoitu rivitalon päätykaksio. Kaunis ja tilavamman oloinen mitä asuinpinta-ala neliöt kertovat. Keittiö ja olohuone yhtenäistä tilaa, tilanjakajana baaritaso. Autokatospaikka kuuluu hintaan. Heti vapaa asunto! Mh e Luhtitalot Maikkula 76,5 m² Jatulikivenkatu 8 B 3h,k,kh,sa,wc,vh,2parv.. Ihastuttava toisen kerroksen kulmahuoneisto vaativalle asukkaalle. Huoneistoa on kunnostettu aikana, jolloin on uusittu kaikki pinnat ja laadukkaita kalusteita. Kesällä miellyttävän viileästä sisäilmasta huolehtii huoneistoon asennettu ilmalämpöpumppu. Lapsiperheen kaikki tarvittava kävelymatkan etäisyydellä. Eteläparvekkeelta mm. metsämaisemanäkymää. Es. su /Nivalainen Mh e Linnanmaa 53,5 m² Puulinnankatu 1 E 2h,k,s. Siisti ja ihana asunto viihtyisällä Puulinnanmaan alueella lähellä yliopistoa ja Teknologiakylää. Avara ja käytännöllinen pohjaratkaisu, käynti isolle lasitetulle parvekkeelle olohuoneesta, toinen katettu parveke sisäänkäynnin yhteydessä pihan puolella. Todella valoisa päätyhuoneisto, jossa ikkunat kolmeen ilmansuuntaan. Kaikki pinnat siistissä kunnossa, ei mitään remonttihuolia! Oma tontti, kaukolämpö. Heti vapaa! Es. su / Jormakka Mh e Laanila 45 m² Notaarintie 6 A 2h,k,ph,s,parveke. Erittäin hyvällä paikalla Notaarintien päässä sijaitsevassa yhtiössä kerros/ luhtitalon 2.kerroksen hyväkuntoinen luhtitalon huoneisto. Yhtiöllä oma tontti. Todella tilava parveke aurinkoiselle puolelle. Es. su /Kettunen Mh e Kerrostalot Keskusta 116 m² Torikatu mh, oh, k, kh, 2 wc, vh, lasitettu parvike. Heinätorin puistoa vastapäätä laadukas läpitalon huoneisto, jossa tilaa vaikka isollekkin perheelle. Huoneistossa takka ja iso lasitettu länsi parveke pihan puolella. Kylpyhuone ja wc remontoitu Taloytiössä uima-allas ja hyvät saunatilat. Keskustan palvelut sekä Heinäpään urheilumaastot kävely etäisyydellä. Es. su /Alakiuttu Mh e Keskusta 114 m² 3h,k,ph,parve. Erittäin hyvällä ja keskeisellä paikalla aivan rautatieaseman läheisyydessä hyväkuntoinen 2.kerroksen huoneisto. Vankka kivitalo joka on rakennettu Talossa paksut seinät, korkeat ja erittäin tilavat huoneet ja leveät kunnon ikkunapenkit. Taloyhtiö hyvässä kunnossa (vesi- ja viemäriputket uusittu). Huoneiston pinnat on uusittu viimevuosien aikoina. Pyydä esittely! Mh e Vh e Koskela 105 m² Liisantie 7 D Oh,k,4mh,sa,kh,et,parveke. Tyylikäs ja hyvin varusteltu huoneisto, joka remontoitu täysin 2000-luvulla, mm. sauna rakennettu huoneistoon 2003, samalla uusittu myös kylpyhuone, huoneiston kaikki sähkötyöt myös uusittu remonttien yhteydessä. Muuttovalmis avara huoneisto. Tilava lasitettu parveke puistoon päin ja suunta etelä/länsi, ei taloja vastassa. Valm. 1969, putkistoremontti tehty , hoidettu yhtiö! Rauhallinen sijainti palvelujen lähellä! Ensies. su /Hamari Mh e Etu-Lyötty 90,5 m² Rautatienkatu 48 A 4h,k,sa,kh,wc/khh,vh,et,parveke. Avara hissitalon 7:nnen kerroksen huoneisto, josta mukavat maisemanäkymät. Todella tilava lasitettu parveke etelään. RV. 2006, yhtiön oma tontti ja kaukolämpö. Taloyhtiössä ovipuhelinjärjestelmä ja laajaista. Asunnoissa huon. koht. ilm. lto:lla ja atk-kaapelointi. Taloyhtiö ei ole Rautatienkadun varressa vaan se on rakennettu sisäpihalle, rauhallisuus on taattu! Asunnon mukana myydään autohallipaikka e. Es. ma /Hamari Mh e Kaukovainio 81 m² Nuolihaukantie 6 B 3h,k,kh,et,parveke. Siistikuntoinen ja pohjaltaan hyvänmallinen hissitalon 6:nnen kerroksen heti vapaa läpitalon huoneisto. Kylpyhuone uusittu 1998, kodinkoneet uusittu ja seinät maalattu Tilava lasitettu parveke lounaaseen, josta mukavat puistonäkymät. Hoidettu yhtiö ja se valm Tästä edullisesti näppärä kolmio palveluiden vierestä! Es. su /Loukola Mh e Vh e Kempele, Keskusta 73,5 m² Länkeläntie 8 B 3h, k, kph/khh, s. Tarjolla laadukas, valoisa ja kaunis huoneisto aivan Kempeleen kuntakeskuksen kattavien palveluiden vierestä! Avara olohuone ja keittiöyhdistelmä. Makuuhuoneet sopivan kokoisia. Kylpyhuoneen yhteyteen tehty toimiva kodinhoitotila. Huoneiston kaikki pinnat on hyvässä kunnossa. Suuri terassi ja kauniiksi laitettu piha. Hyvä taloyhtiö ja mukava naapurusto. Suojainen sekä lapsiystävällinen pihapiiri. Es. su /Eberhardt Mh e Vh e Tuira 73 m² 3h,k. Tästä ylimmän 8. kerroksen kulmahuoneistosta on hulppeat näkymät, jopa merelle asti. Nauti maisemasta kaikkina vuodenaikoina huoneistonlevyisellä lasitetulla parvekkeella. Kauniissa keittiössä sileät valkoiset ovet sekä rosteri liesikupu ja keraaminen liesi. Isot ikkunat olohuoneessa ja keittiössä antavat huoneistoon valoa ja avaruutta. Makuuhuoneissa hyvin kaappitilaa. Tule katsomaan ja ihastu! Mh e Heinäpää 71 m² Kirkkokatu 52 A 3h,k,kh. Erittäin hyvä ja pohjaltaan toimiva 1. kerroksen tilava ja valoisa huoneisto lähellä kaikkia palveluita. Tilava lasitettu parveke lounaaseen hienolla puistonäkymällä. Kylpyhuone uusittu Uudet laminaattilattiat. Yhtiöllä oma tontti. Hoidettu yhtiö. RV Tule esittelyyn niin ihastut. Es. su / Nivalainen Mh e Niittyaro 70 m² Liisantie 7 I 3h,k,ph,parveke. Hyvällä paikalla Liisantien päässä hyväkuntoinen ja hyvänmallinen huoneisto jossa lasitettu parveke puistoalueelle päin. Taloyhtiö hyvässä kunnossa (käyttövesijohdot ja viemärit uusittu). Heti vapaa! Es. su /Kettunen Mh e Vh e Värttö 67 m² 2h,k,kph/wc,et,parveke. Oulujoen tuntumassa, tilava läpitalon huoneisto hulppean kokoisella lasitetulla parvekkeella hissitalosta. Keittiö remontoitu, tilaa hyvin isolle ruokapöydälle. Olohuoneesta käynti parvekkeelle, makuuhuone sijaitsee puistonpuolella. Hyvä taloyhtiö, oma tontti palvelut sekä uimaranta lähellä. Mh e Värttö 67 m² Valurinkuja 1 F 2h,k,kh,et,parveke. Todella tilava ja hyvänmallinen hissitalon 3:nnen kerroksen läpitalon perussiisti huoneisto. Tilava huoneiston levyinen lasitettu parveke etelä/länsi. Valm. 1974, yhtiön oma tontti ja kaukolämpö. Rauhallinen ja suosittu asuinalue palvelujen ja Oulujoen tuntumassa. Kannattaa käydä visiitillä! Es. su /Loukola Mh e Kaukovainio 64 m² Suohaukantie 1 C 3h,k,ph,parveke. Kaunis ja hyväkuntoinen huoneisto Kaukovainiolla. Tässä huoneistossa avara- ja miellyttävä pohjaratkaisu. Taloyhtiössä suoritettu täydelliset viemäri- ja putkistoremontit, joten nämä suurimmassa osassa tämänikäisiä taloyhtiöitä vasta tulevat ja asumismukavuutta haittaavat huolet ovat tässä yhtiössä poissa. Es. su /Lappalainen Mh e Vh e Heinäpää 63 m² 2h,k,kph/wc,sauna. Sinisessä talossa lähellä keskustan palveluita persoonallinen remontoitu saunallinen 1:krs päätyhuoneisto valmistunut 1938.Asunnossa korkeat tilavat huoneet isoilla ikkunoilla ja olohuoneessa kakluuni. Asuntoyhtiö sijaitsee omalla tontilla idyllisella alueella Heinäpäässä. Mh e Intiö 61 m² Tornipolku 16 2h,k,kh,parveke. Tässä asunnossa on valoa ja upeat maisemat 6.krs:n eteläparvekkeelta. Vaaleat siistit pinnat, korkkilattia. Laatoitettu kylpyhuone jossa amme. Yhtiöllä oma tontti. Palvelut kävelymatkan päässä. Es. su / Jääskeläinen Mh e Kempele, Keskusta 60,5 m² Länkeläntie 8 B 2h, k, s. Tyylikäs kaksio aivan Kempeleen kattavien palveluiden vierestä! Huoneisto on nätti ja pinnoiltaan kauttaaltaan hyväkuntoinen. Tilan ja avaruuden tunnetta lisää olohuoneen korotettu katto sekä useat ikkunat. Tilavan makuuhuoneen yhteydessä vaatehuone. Toimiva kylpyhuone / Wc-yhdistelmä. Suurehkon parvekkeen yhteydessä pieni varasto. Talo on kaksikerroksinen pienkerrostalo! Es. su /Eberhardt Mh e Kaukovainio 59,7 m² Ampuhaukantie 1 A 2h,kk,kh +parveke. Hyvältä paikalta valoisa ja avara läpitalon huoneisto, heti vapaa. Kauniit vihreät näkymät, parveke ilta-aurinkoon. Ylin 3/3 kerros, ei hissiä. Alkuperäisessä kunnossa, siisti. Hoidettu yhtiö mm käyttövesiputket uusittu ja viemäriputket muovia. Tässä on hinta/laatu taatusti sopiva. Es. su / Laitinen Mh e Värttö 59,5 m² Kurkelankuja 4 D 2h,k,s. Ylimmän kerroksen tilava kaksio Värtön vanhalla alueella. Asunto kauttaaltaan ihanasti remontoitu v. 2008, samassa yhteydessä rakennettu vaatehuoneesta sauna. Tilava, aurinkoinen parveke metsänäkymin. Hyvin hoidettu yhtiö väljällä, 4477 m²:n omalla tontilla, kaukolämpö. Tyylikäs kokonaisuus, tervetuloa ihastumaan! Es. su /Jormakka Mh e Vh e Toivoniemi 59 m² Toivoniementie 12 2h,k,kph,parv.. Pian vapautuva toisen kerroksen tilava kaksio idyllisessä Toivoniemessä, As. Oy Kanavatornissa. Hyvin hoidettu yhtiö omalla tontilla. Linjasaneeraus valmistunut syksyllä 2011, ikkunat uusittu ja julkisivut kunnostettu. Tilavat huoneet, valoisa iso olohuone ja makuuhuoneesta käynti parvekkeelle. Keittiön ikkunasta ihanat näkymät kanavalle, ikkunat kolmeen suuntaan asunnossa. Es. su /Jormakka Mh e Vh e Heinäpää 59 m² Isokatu 69 A 2h,k,kh,parveke. Kävelymatkan päässä ydinkeskustan palveluista hyväkuntoinen ja kodikas 4 krs:n läpitalon eteläparvekkeellinen huoneisto, jonka pintoja ja kalusteita uusittu lähivuosien aikana. Vapautuu tarvittaessa piankin. Hissitalo. Es. su /Oranen Mh e Vh e Tuira 56,5 m² Valtatie 65 B 2h,k,kh,vh. Valoisa läpi talon asunto ylimmässä kerroksessa. Iso olohuone, erillinen keittiö. Vaaleat siistit pinnat, lattiat laminaattia. Yhtiössä mm käyttövesiputket uusittu. Tuiran hyvät palvelut lähellä. Heti vapaa! Es. su / Jääskeläinen Mh e Heinäpää 54 m² Aleksanterinkatu 56 C 2h,k,kh,lasitettu parvike. Siisti ja valoisa remontoitu läpitalon huoneisto, lasitetulla etelä parvekkeella. Huoneistossa kunnon keittiö ja hyvin kaappitilaa. Taloyhtiössä uusittu juuri mm viemärit, vesijohdot, sähköt sekä huoneistojen kylpyhuoneet. Tässä heti muuttovalmis huoneisto, ilman remottihuolia. Mahdollisuus autopaikkaan. Es. su /Alakiuttu Mh e Vh e Toppilansaari 54 m² Pitkänmöljäntie 41 A 2h,k,s,rt,vh,p. Todella kaunis pikkukoti erinomaisten ulkoilu ja virkistys mahdollisuuksien vieressä merenranta maisemissa. Iso lasitettu länsiparveke, parvekkeelta häämöttää Nallikarin uimaranta. Tehokkaasti käytetyt neliöt mm. erillinen ruokailutila sekä vaatehuone. Erillinen autopaikka osakkeena 2000e. Vapautuu nopeasti omistajalta! Es. su /Oranen Mh e Hollihaka 54 m² 2h, k, kph/wc. As Oy Nuottalassa valoisa läpitalon huoneisto, omalla tontilla ja hissitalosta. Tilava kaupunki kaksio kauniisti ja hyvällä maulla mittavasti remontoitu, lautalattia, ihana valkoinen keittiö, ikkunasta puistonäkymät sekä hulppean kokoinen olohuone. Kylpyhuone myös remontoitu, taloyhtiössä mittavat remontit tehty. Heti vapaa. Mh e Kaakkuri 53 m² 2h, k, s. Kaakkurin kattavien palveluiden välittömässä läheisyydestä myynnissä hyväkuntoinen ja valoisa alimman tason kaksio. Yhtiö valmistunut vuonna Terveysasema, koulut ja kaupat vieressä. t sopimuksen mukaan! Mh e Tuira 52 m² Koskitie 22 B 2h,k,kh,p. Kodikas kaksio jämäkässä kivitalossa Oulujokivarressa. Eteläparvekkeelta näkymät joelle. Paksut kiviseinät ja hienot ikkunapenkit. Asunto hyvällä maulla remontoitu. Taloyhtiö isoin kylpyhuone! Todella hyvä pohjaratkaisu. Talohtiössä kaikki suuret remontit tehty mm putki ja viemärit. Yhtiö omistaa monta asuntoa joista hyvät vuokratulot. Yhtiössä talonmies! Es. su /Nivalainen Mh e Taskila 51 m² 2h,k,ph,parveke. Hyvällä ja rauhallisella paikalla pohjaltaan toimiva läpitalon huoneisto. Pesuhuone remontoitu taloyhtiön puolesta 2007 putkiremontin yhteydessä. Huoneistossa siistit pinnat. Mh e Vh e Tuira 50,5 m² Valtatie 77 A 2h,kk,ph,vh,parveke. Valoisa 6.krs täysin remontoitu (mm. kh, keittiö kaapistoineen, lattiat sekä seinäpinnat) kaunis, valoisa heti vapaa huoneisto parvekkeella josta kauniit näkymät. Hyvä pohjaratkaisu; mm.iso vaatehuone. Taloyhtiö hyvässä kunnossa, kaukolämpö. Tarjoukset huomioidaan ja lainatarjouksen huoneistoon saat yhteystiedot jättämällä! Es. su /Oranen Mh e Värttö 45,5 m² 2h,kk,parveke. Värtön vanhan alueen tilavilla tonteilla olevasta kolmikerroksisen, ylimmän kerroksen läpitalon huoneisto. Aluperäiset pinnat, osittain erinomaisessa kunnossa. Huoneisto on vapaa, joten remonttitaitoinen voi aloittaa kunnostuksen samoin tein! Vh e Niittyaro 41 m² 1h,k,alkovi,kph/wc,vh, parveke. Opiskelemaan tulevat, opiskelijoiden vanhemmat ja sijoittajat. Yliopistolla opiskelevien suosiossa olevalla Niittyaron alueella siisti peruskuntoinen parvekkeellinen huoneisto heti vapaa. Mh e Tuira 38,5 m² Kalliotie 4 2h,kk,ph,wc. Todella hyvällä ja kauniilla paikalla Oulujoen rannan läheisyydessä hyväkuntoinen huoneisto joka soveltuu erinomaisesti joko vuokrattavaksi tai omaan käyttöön. Taloyhtiössä suuret kunnostukset tehty esim LVIS-saneeraus suoritettu. Erinomaiset ulkoilumaastot, uimaranta lähellä ja keskustaan patosillan yli hetkessä. Tuirasta hyvät kulkuyhteydet linjaautolla esim. Yliopiston suuntaan. Es. su /Alakiuttu Mh e Vh e Kaukovainio 37,5 m² 1h,kk. Hyvänkokoinen, 5. kerroksen yksiö hissitalossa! Valoisassa asunnossa tyylikäs keittiö, laminaattilattiat, remontoitu kph ja ppk-liitäntä vaatehuoneen puolella. B-rapussa tehty putkiremontti osaan huoneistoja, lopputaloon putkiremontti tulossa lähivuosina. Hyvin hoidettu yhtiö, jossa uusittu mm. ikkunat ja parvekeovet sekä kunnostettu julkisivut. Sovi esittely! Mh e Vh e Mäntylä 37 m² Postimestarintie 4 B 1h,kk,ph,s,vh,parveke. Hyvänmallinen saunallinen yksiö suositulla ja luonnonläheisellä Mäntylän alueella. Tilava parveke etelään. Myös iso vaatehuone. Ylin kerros. Siisti kunto. Heti vapaa huoneisto, muutamaan pääset heti! Es. su /Oranen Mh e Intiö 34 m² 1h,kk,kh,alkovi,vh,et,parveke. Hissitalon ylimmän 8:nnen krs siistikuntoinen huoneisto. Tilava lasitettu parveke etelä/länsi, josta mukavat näkymät yli kaupungin, ei taloja vastassa. RV. 1978, kaukolämpö ja yhtiön oma tontti. Kylpyhuoneessa suihkukaappi, laminaattilattia asennettu Mainio sijainti palvelujen ja keskustan vieressä! Mh e Heinäpää 30 m² Isokatu 62 B 1h,kk,kh,alkvoi. Valoisa hyvänmallinen yksiö hissitalon 4.krs:ssa. Hyvät pinnat, keittokomero ja kylpyhuone remontoitu 2000-luvulla. Yhtiössä mm käyttövesiputket ja ikkunat uusittu, viemärit pinnoitettu.yhtiöllä oma tontti. Myydään vuokrattuna. Ensies. su / Jääskeläinen Mh e Lintula 26,5 m² 1h,kk,kh,vh,et. Mainiolla paikalla suositulla Lintulan alueella 2. krs:n hyvänmallinen yksiö. Seinä- ja kattopinnat maalattu syksyllä 2010, samalla asennettu laminaatit. Valm Asunto vuokrattu, määräaik. sopimus saakka! Sopii mainiosti sijoituskohteeksi!va- RAA ESITTELY! Mh e Haukipudas, Kurkelansaari 120/149 m² Kurkelansaari Tupakeittiö, 5 mh, rantatupa, rantasauna. Kiiminkijoen rannalla vuosina 1958 ja 1986 rakennetut rakennukset. Päärakennus, n. 100m². Rantamökki, jossa tupa ja keittokomero sekä takka. Terassi aivan vesirajassa. Rantasauna rv. 1986, myös aivan joen vieressä. Rakennukset pääasiassa kesäkäytössä. Sähköliittymä on. Laituri rannassa. Hieno paikka lähellä palveluja mutta rauhallisella paikalla. Autotie perille. Lisätiedot: Simppula Mh e Haukipudas, Halosenniemi 50/91 m² Halosenniementie 82 2h, tupakeittiö, wc. Halosenniemessä hirsirakenteinen mummonmökki, joka soveltuu ympävuotiseen asumiseen. Pihapiirissä vanhan ajan tunnelmaa. Oma tontti 1030m². Rauhallinen paikka lähellä Koljonrantaa, jossa laituripaikka mahdollisuus. Vesi- sähkö- ja viemäriliittymät on. Talo sijaitsee Halosenniemen kulttuurihistoriallisella kyläraitilla. Lisärakennus rakennettu v. 1985, noin 41 kem², jossa sauna ja erillinen pesuhuone sekä takkahuone. Lisätiedot: Simppula Mh e Simo, Jokikylä 48 m² Ranuantie 179 B 2h,kk,sa,wc. Täysin uusittu ja saneerattu mökki vapaan lohijoen, Simojoen rannalla. Omaa rantaviivaa n.40m, tontti 2000 m². Sähköt on. Tunnelmallinen, uusittu puusauna, jonka ikkunasta näkymät joelle. Mökin ympärillä uutta terassia n.120m², terassilta portaat rantaan (kesken). Korkea paikka joen törmällä, tie perille. Tupa, jossa toimiva keittiönurkkaus, 2 varastohuonetta sisällä, joista voi muokata vaikka nukkumatilaa. Saunan yhteydessä toinen huone, josta käynti terassille joen puolelle. Kaikki irtaimisto kuuluu kauppaan! Lisätiedot: Enqvist Mh e Tyrnävä, Suutarinkylä 47,5/84,5 m² Kylmäläntie 153 A 2h,k. Siistikuntoinen kesämökki ja saunarakennus (sauna, tupa ja varasto) Tyrnävänjoen rannassa. Sähköliittymä on, vesijohto menee tontin laidalla. Päärakennuksessa tilava keittiö ja tupa, makuusoppi sekä matala nukkumaparvi. Iso tila 1,5330 hehtaaria sijoittuu Tyrnävänjoen molemmin puolin. Jokeen istutettu taimenta ja kirjolohta. Hiekkainen ranta ja pohja. Joen toisella puolella paljon puustoa. Ouluun matkaa n.47km, Tyrnävän keskustaan n.17km ja läheiselle Suutarinjärvelle n.7km. Tästä sopivan matkan päästä mukava mökki ja pihapiiri omalla rannalla! Lisätiedot: Enqvist Mh e Pudasjärvi, Pudasjärvi 39/51 m² Siuruantie Tupakeittiö, parvi, rantasauna, varasto. Mertajoen rannalla 1995 rakennettu mökki ja rantasauna. Mertajoesta yhteys Siuruajokeen ja Iijokeen. Metsästäjän unelmapaikka. Sähkö toimii agrikaatilla, lämmitys kaasulämmitin, takka ja puuliesi. Siisti kokonaisuus, jossa keittiön kaapistot uusittu Myydään irtaimistoineen. Sovi esittely! Lisätiedot: Simppula Mh e Tyrnävä, Kolmikanta 28 m² Kylmäläntie 91 A 2h, saunarakennus, varastorakennus. Tyrnävänjoen varresta hyvän kokoisella (3915m²) tontilla sijaitseva hirsirakenteinen sähköistetty mökki. Tontilla lisäksi erillinen saunarakennus sekä kaksi varastorakennusta. Ouluun matkaa noin 45km ja Tyrnävän keskustaan n.10km! Täällä saat omaa rauhaa, koska näköyhteyttä tielle ja naapureihin ei ole! Lisätiedot: Eberhardt Mh e Pudasjärvi, Pudasjärvi 26/51 m² Korpijoentie Tupakeittiö, aitta, sauna, kesäkeittiö, varasto. Ala-Siurualla Siuruajoen rantatörmällä viihtyisä kesämökki lisärakennuksineen. Tämä mökki täytyy käydä katsomassa niin että todella aistii paikan tunnelman. Sähköistys toimii aurinkokennolla mm. valaistus ja kodinkoneet. Aivan rannassa hirsinen rantasauna ja laituri. Sähkö-ja vesijohtoverkko kulkee tilan läpi. Myydään irtaimistoineen mm. vene. Lisätiedot: Simppula Mh e Äimärautio 21 m² Vuokontie 179 1h,kk, terassi. Viherpeukalot ja city-mökkeilystä kiinnostuneet! Vaalea siistikuntoinen mökki Äimäraution Siirtolapuutarhassa. Oma terassi, varasto mökin vieressä. Sähköt on.vesiposti mökin takana. Oma pikku piha. Wc:t, suihkut ja sauna Siirtolapuutarhan kerhotalossa. Lisätiedot: Jääskeläinen Mh e Maatilat Siikalatva, Pulkkila 33/36 m² Viitastentie Tupak, mh, kuisti, aitta jossa 4 huonetta. Kaunis ja avara pihapiiri hyvin hoidettuine rakennuksineen maalaiskylässä ja -maisemassa. Viljellyt pellot n. 6ha pihapiirin ympärillä. Metsämaat aivan vieressä. Paljon istutuksia, perunaja mansikkamaa, lisäpeltoakin raivauksen alla. Omistajat täydellä sydämellä ja antaumuksella huolehtineet kauniin pihapiirin, rakennusten, sekä ympärillä olevien toisten tilojen kunnosta. Myöskin metsähoitotyöt suoritettu. Käytetty vapaa-ajan paikkana. Lisätiedot: Lappalainen Mh e Liiketilat Maikkula tuotantotila 270 m² Haaransuontie 20 Halli liitetiloinen ja yläkerran tilat. Hyväkuntoinen 7/2005 käyttöön otettu halli Maikkulan Yrityskylässä. Halliosa n. 130 m² ja korkeus n. 5 m, sos.tilat liitetiloineen n. 70 m² ja yläkerran tilat n. 70 m² (3h/tsto+sa+kh). Vuokratontti 2634 m² ja rak.oikeus kaikkiaan noin 1317 k-m²! Tiloissa kaukolämpö lattiavesikierrolla. Tiloissa toiminut peltisepänliike ja mahdollisuus ostaa myös peltisepänliikkeen kalustokin! Tilat mahdollistaa monipuolisen toiminnan tiloissa! VARAA ESITTELY! Lisätiedot: Hamari Mh e Varastot Rusko 93,5 m² Puolatie 10 Tilava ja valmis autohalli/varasto/liiketila Puolatiellä Ruskossa. Tilan korkeus 5,5m ja sähkötoimisen nosto-oven korkeus 5m. Tilaan mahdollisuus saada kh/wc. Kaukolämpö lattiavesikierrolla, omat sähkö- ja vesimittarit tulee. Kulkualueet asfaltoidaan. I vaiheesta enään 1 lohko jäljellä ja II vaiheeseen tulee 7 vastaavanlaista tilaa, aloitus 5/2012 ja valmis 10/2012! Lisätiedot: Hamari Mh e Keskittäminen kannattaa! Meiltä saat OP-bonusta pankki- ja vakuutusasioista. Bonuslaskurilla voit laskea, miten paljon OP-bonuksia lainasi kerryttävät, Parhaiten saat käyttöösi sinulle kuuluvat edut, kun soitat ja varaat ajan numerosta ja tulet käymään. 010-puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0828 e/puhelu + 0,0595e/min, matkapuhelimesta 0,0828 e/puhelu + 0,1704 e/min (alv. 23 %). Muuttovalmis! Esimerkkihuoneistot: rivitalo 1-2/2 4h+k+s 86,5 m² e rivitalo 1/1 3h+k+s 72,0 m² e luhtitalo 1/2 2h+k+s 46,0 m² e luhtitalo 1/2 3h+k+s 63,5 m² e lämmöntalteenotolla. Laadukkaita rivi- ja luhtitalo asuntoja Metsokankaalle. Kaikissa huoneistoissa miellyttävä vesikiertoinen lattialämmitys. Autokatospaikat sisältyy asuntojen hintaan, yksitasoissa rivitalohuoneistoissa autokatospaikka huoneiston edessä. Kun olet mukana alusta saakka pääset vaikuttamaan sisustusmateriaaleihin. sunnuntaina Kotimetsäntie 2, klo / Kettunen Rakentaminen käynnissä!! Muhoksen keskustaan yhtiön omalle tontille ykköspaikalle rakennetaan uusi kerrostalo. Huoneistoissa korkeatasoinen varustelutaso, parkettilattiat kaikissa huoneissa, vesikiertoinen lattialämmitys kaukolämmöllä, huoneistokohtainen ilmanvaihto varustettuna Esimerkkihuoneistot: 2h,kk,sa 43,0 m² Mh e Vh e 2h,k,sa 54,5 m² Mh e Vh e 3h,k,sa 65,0 m² Mh e Vh e 3h,k,sa 74,0 m² Mh e Vh e sunnuntaina Aaronkuja 2 Muhos, klo / Kettunen Muuttovalmis! As Oy Oulun Eveliina Kaakkuriin palveluiden viereen on rakennettu 4 kerroksinen hissillinen kerrostalo Oulun kaupungin vuokratontille. Taloyhtiö on kaukolämmössä, huoneistokohtaiset tulo- ja poistoilmailmanvaihto lämmön talteenotolla. Rakennus on varustettu laajakaistaisella Internet-yhteydellä, mikä on valittavissa asuntokohtaisesti. Ovipuhelinjärjestelmä takaa asumisrauhallisuuden. Pienellä myyntihintaosuudella omaan asuntoon! Erillisosakkeina autokatospaikka 8000 e tai pistokepaikka 2000 e. Hinnat alkaen: 2 h+k+s 52,0 m² e e 3 h+tpk+s 64,5 m² e e 3 h+tpk+s 65,0 m² e e 4 h+k+s 80,5 m² e e Uutta Metsokankaalle!! Tontit Haukipudas, Takkuranta m² Takkurannantie 38 Kellon Takkurannalla asuin-liiketontti etelään aukeavalla tasamaa tontilla. Tonttiin kuuluu 740 m² tila ja lisäksi n. 350 m² määräala tilasta Rnro 7:62. Asemakaavan mukainen tontin koko 949 m². Yhteensä myytävä tilan koko n m². Kok. rak.oikeus 284,7 kem². Asemakaava (ohjeellinen tonttijako AL 1 I 3/5). Lisätiedot: Simppula Mh e Haukipudas, Martinniemi m² Martintie 31 Martinniemessa asemakaava-alueella rakennuspaikka. Etelään aukeava tasamaan tontti. Asemakaava (ohjeellinen tonttijako) AO I 3/5. Kunnallistekniikka lähellä. Martinniemen palvelut n. 1km, mm. kaupat ja koulut. Hyvät bussiyhteydet. Lisätiedot: Simppula Mh e Sovi esittely! As Oy Oulun Kotipuisto As Oy Muhoksen Patruuna As Oy Oulun Wood Grouse ENNAKKOMARKKINOINNISSA: Viihyisälle alueelle Metsokankaalle 17 asunnon taloyhtiö jossa 16 paritalohuoneistoa ja yksi erillistalo. Hyvänmalliset 2-tasoiset huoneistot. Miellyttävä vesikiertoinen lattilämmitys kaukolämmöllä. Kaikissa huoneistoissa parveke ja terassi, autokatospaikka asunnon vieressä joka sisältyy kauppahintaan. Varaa tästä nopeasti niin pääset vaikuttamaan sisustusmateriaaleihin. Esimerkkihuoneistot: Mh. Vh. paritalo 3h+k+s 74,5 m² e e paritalo 4h+k+s 87,0 m² e e paritalo 4h+k+s 85,5 m² e e erillistalo 4-5h+k+s 101,0 m² e e Sovi esittely! Kiiminki, Jääli m² Pekkalantie 12 Hyvä ja tilava rakennuspaikka Jäälinjärven rannalla palvelujen lähellä. Nätti loiva rinnetontti ja maasto hiekkakangasta. Tontin pinta-ala n m2 ja rakennusoikeus 285 k-m², kaavamerkinta AO I-II. Tontilla sähkö-, vesi- ja viemäriliittymät valmiina sekä maksettuna. Vanha kesämökki, rantasauna ja aitta tontilla, voi hyödyntää tai purkaa pois uuden tieltä. Tästä nätti paikka uudelle kodille! Lisätiedot: Hamari Mh e Oulunsalo, Vihiranta m² Salmelantie 12 tupa ja makuualkovi. Hyvä rakennuspaikka Vihirannan alueella. Tulevasta talosta jopa merinäkymät! Rakennuspaikka muodostuu kahdesta tilasta, joilla vanhat kesämökkirakennukset. Lisätiedot: Jormakka Mh e puheluiden hinnat: lankapuhelimesta 0,0828 euroa/puhelu + 0,0595 euroa/minuutti ja matkapuhelimesta 0,0828 euroa/puhelu+ 0,1704 euroa/minuutti.

6 38 LAUANTAI 25. ELOKUUTA 2012 PT TUPOS Kivimäki 4h, k, kph, khh,wc,sa,parvi 92,5/105m² Kivimäki 2 B Laadukas -06 rak.koti. Korotettu sisäkatto, var. takka, 3 uloskäyntiä. Säh.lattialäm. Kon. iv. lto. Autokatos. Lämmin ja kylmä varasto. Mh Riikka Lohilahti ESITTELY SU KLO 15:30-16:00 RT KEMPELE 4h,k,khh, kph, wc, s, terassi 106m² Porttivahdinkuja 8 A 2011 valm. linjakas, dynaaminen ja funkkistyylinen rt-koti. Hulppea terassi. Erillinen. autokatososake h Mh Riikka Lohilahti ESITTELY SU KLO 14:00-14:30 KT HIUKKAVAARA 4h,k,kph,parv. 87,5m² Hiukkavaara 2 B Taloyhtiö täysin remontoitu viime vuosien aikana. Kylpyhuone uusittu putkiremontin yhteyd. Oma parveke. Autotolppapaikka. Vmh Riikka Lohilahti ESITTELY TI KLO 16:40-17:10 KT MYLLYOJA 3h,k,kph,parveke 80m² Tiilitie 4 C 2. kerroksen vaaleasävyinen rauhallinen koti lähellä myllyojan palveluita. Hyvin hoidettu ja kaukolämpöyhtiö. Autotolppapaikka. Mh Riikka Lohilahti ESITTELY TI KLO 17:15-17:45 OKT JÄÄLI 5h,k,2kph,2wc,sauna 130m² Neulaspolku 3 Jäälin järven tuntumasta upea -08 valm. Säh.lattialämm. ja kon. ilmanv. lto:lla. Tulikiven varaava takka/leivinuuni olohuoneessa. Mh Riikka Lohilahti ESITTELY MA KLO 16:30-17:00 RT KEMPELE Kokkokangas 2h,k,kph,sauna 60m² Teeripolku 1 Rauhalliselta Kokkokankaan asuinalueelta mukava pienen yhtiön 2000 valmistunut rivitalokaksio. Huoneet ovat mukavan kokoisia ja luonnonsuojelualueeseen rajoittuva takapiha on erittäin suojaisa. Koneellinen ilmanvaihto ja sähkölattialämmitys Autokatospaikka kuuluu asuntoon. Mh ENSIESITTELY su klo 14:40-15:10 Riikka Lohilahti OKT TOPPILA 3h,k,kph,sauna 62/104 m² Merimiehentie luv. rakennettu ja -02 peruskorjattu lämminhenkinen koti. Kahteen tasoon rakennettu. Sähkölämmitys ja varaava takka. Mh Riikka Lohilahti ESITTELY SU KLO 12:00-12:30 PT, LIMINKA, Ojanperänkangas 4h,k,s 98m² Kankaanlaita 9B Omakotimainen viihtyisä erillistalo. Oloh. ja keittiö muodostavat hienon, valoisan kokonaisuuden. Talojen välissä autok. ja varasto Mh Hannu Leinonen ESITTELY ti klo PT, LIMINKA, Kaarteenaho 4h,k,s 91,5m² Piiparinaho 18 B Toimiva ja vaaleahenkinen koti maaseutumaisemassa Erittäin toimiva pohjaratkaisu. Limingan keskustan palvelut turvallisen pyörätien päässä. Oleskeluterassi länteen. Mh Hannu Leinonen ESITTELY ti klo KT KAUKOVAINIO 2h,kk 49m² Jalohaukantie 6D 1. asuinkrs. huoneisto. Keittokomero sekä kylpyh. uusittu. Yhtiössä on tehty vasta isot peruskorjaukset mm. käyttövesi- ja viemäriremontit. Huoneisto vuokrattuna. Mh Vh Marko Kyngäs ESITTELY ti klo 17:30-18:00 KT KAUKOVAINIO 3h,k 76m² Jalohaukantie 8B 6. krs:n päätyhuon. Iso oloh., erill. keittiö ruokailutiloineen. Tilava vaateh. Las. parveke länteen. Yhtiössä tehty vasta isot peruskorjaukset mm. käyttövesi- ja ikkunarem. Mh Marko Kyngäs ESITTELY ti klo 18:15-18:45 Meillä paras nettinäkyvyys. OKT, RITAHARJU 4-5h,k,s 137m² Ansajuonto 4 Kaksi upeaa, modernihenkistä kotia Ritaharjuun. Talot ovat 2-kerroksisia, arkkitehtitoimisto Avarian suunnittelemia. Alak. avonainen keittiö/oloh./ruokailutila, kph/ wc ja yksi mh Yläk. 2 mh, kph/s/wc/khh kokonaisuus ja aula, jossa mh varaus.vaatehuoneet ylä- ja alakerrassa. Taloissa on terassi ja parveke. Kohde rakennetaan laadukkailla materiaaleilla mm. Topi-kalusteet. Kohteisiin tulee paikalla muurattu, varaava takka. Autokatos. Mh ESITTELY su klo KT KASARMINRANTA 2h,k,kph,s,parveke 63m² Kasarmintie 22 Erittäin tyylikäs 2010 remontoitu kaksio Oulun parhaalta paikalta jokinäköalalla varustettuna! Säiytystilaa on runsaasti. Valkovahattu pyökkiparketti, korkeakiiltovalkoiset keittiön kaapistot ja tumma sauna. Keskusta ja Ainolan puisto kivenheiton päässä. Yhtiö on omalla tontilla, joten asumiskustannusket ovat edulliset. Erillinen autohalliosake Mh Riikka Lohilahti ESITTELY SU KLO 17:00-17:30 PT TUPOS 5 h,k,s 118 m² Siirtokivenkierto 9 A Tupoksen rauhalliselta asuinalueelta siistikuntoinen -05 valm. tilava paritalokoti. Tässä kodissa on valoisat ja vaaleat huonetilat, olohuoneessa viihtyisä tunnelmatakka. Ylhäällä iso aulatila ja kaksi tilavaa makuuhuonetta. Saunassa muotolauteet ja led-valaistus. Aurinkoinen ja reilunkokoinen piha-alue. Pihalla on autokatosrakennus, jossa ulkovarasto(kylmä). Mh Jukka Lampela ENSIESITTELY sunnuntaina klo OKT RAJAKYLÄ 4h,k,khh,s 130/170m² Lillukkatie 11 Viihtyisä ja remontoitu koti rauhalliselta paikalta. Avarat tilat yhdessä tasossa. Todella iso olohuone ja keittiö. Keittiön yhteydessä avara ruokailutila ja varaava takka. Kolme reilun kokoista makuuhuonetta. Koti on sisäosin remontoitu 2000-luvun vaihteessa. Suojaisa ja aurinkoinen piha-alue, jossa iso terassi. Autotalli ja varasto rakennuksen päädyssä. Todella edulliset asuinkustannukset. Palvelut ja koulu lähellä. Mh Marko Kyngäs ENSIESITTELY su klo 12:45-13:15 KT KESKUSTA 2h,kk,kph 44m² Kauppurienkatu 5A Neljännen kerroksen huoneisto, jossa hyvä pohjaratkaisu. Valoisat tilat, isot ikkunat, avara olohuone ja reilun kokoinen makuuhuone. Huoneistoa on pintaremontoitu sekä keittiötä uusittu. Taloyhtiössä on tehty jo isot remontit mm. käyttövesiputket, pohjaviemäri, vesikate, hissit, ikkunat yms. Torirantaan ja Stockmannille 100m, miltä kuulostaa Loistava mahdollisuus omaan tai sijoituskäyttöön. Huoneisto on vuokrattuna saakka. Mh PT Taka-Nokela 5 h, k, s, takkah., aula, khh 120 m² + kellarin. 50 m² Krankantie 16 A Loistavakuntoinen koti. Koko talo remontoitu kellarista harjaan, täydellisen LVIS-remontin lisäksi kaikki pinnat uusittu. Kellarissa kauttaaltaan lattialämmitys ja esim. takkah. ja joka kerroksessa myös wc. Tontti jossa tilava varasto/autok. raj. puistoon. Reilunkokoiset kuistit molemmin puolin taloa. Erinomainen tilaisuus! Hyvä koti hienolta paikalta palveluiden ja kaupungin läheisyyd. Mh Hannu Leinonen ESITTELY su klo PT VIHILUOTO 4 h,k,s 107/126 m² Professorintie Moderni, uniikki paritalokoti arvostetulta Vihiluodon asuinalueelta. Näyttävä ja käytännöllinen koti, jossa olohuone-, keittiötilat muodostavat yhdessä erittäin viihtyisän oleskelutila kokonaisuuden. Korotettu huonekorkeus ja varaava takka tuovat tilantuntua ja tunnelmaa. Tyylikäs vaaleailmeinen kalustus korkeakiilto-ovineen ja harmoninen sisustus luo viimeistellyn vaikutelman. Kolme tilavaa makuuhuonetta ja toimivat saunaosasto ja kodinhoitohuoneet tuovat toimivuutta asumiseen. Suojaisa aurinkoinen piha omalla tontilla. Autokatos- ja ulkovarasto huoneistojen välissä. Mh Jukka Lampela ENSIESITTELY sunnuntaina klo OKT HAAPALEHTO 5h,k,khh,s 140/157,5m² Reslakuja 10 Juuri valmistunut modernin tyylinen koti. Arkadin suunnittelema ja ammattilaisten toteuttama. Kaukolämpö vesikiert. lattialämmityksellä sekä varaava takka. Todella laadukas kokonaisuus. Upea keittiö, olohuoneessa korotettu 3,0m huonekork. Näyttävä kylpyhuone ja sauna lasiseinällä. Koko rakennuksen leveydeltä terassi takapihan puolelle. Autokatos etupihan puolella. Mh Marko Kyngäs ESITTELY su klo 14:45-15:15 OKT KIRKKOKANGAS 4h,k,khh,s 139/174m² Nikkiläntie 17 Loistava tilaisuus asettua Oulujoen rannalle, kotiin jossa on myös oma ranta. Vuokratontin vuosivuokra ainoastaan 1,68. 2-krs päärakennus valm Viihtyisät oleskelutilat, lasitettu terassi etelään. Remontoitu keittiö. Autok. sekä erill. autotallirak. Pengerretty ja hoidettu piha-alue rannan puolella etelään. Rannassa on rak.oikeus pihasaunalle, oma laituri sekä venepaikka. Mh Marko Kyngäs ESITTELY su klo 15:30-16:00 OKT, OULUNSALO 4h,k,s 126/200m² Vihiluodontie 55 Merellisessä Vihiluodossa omalla hyvällä 1220m² tontilla sijaitseva tiiliverh. okt. Sisällä laatoituksia uusittu 2011 sekä muutakin uudisremonttia tehty. Lattiassa koivuparkettia ja laattaa. Mukavan alakerran tilaratkaisun lisäksi yläkerrassa on hyvän kokoiset makuuhuoneet ja parveke meren puolelle sekä erill. wc. Iso lämmin autotalli, katettu takaterassi, asfalttipiha ja nurmikkoa. Kävelymatkan päässä merenranta ja Torpan laiturit. Mh Hannu Leinonen ESITTELY ti klo OKT, KOSKELA 3h,k,s 82/124m² Rimpitie 20 Perusteellisesti uusittu kellarikerros pohjia myöten, jossa tyylikäs saunaosasto. Tilavat ja valoisat huoneet. Yläkertaan voi rakentaa lisätilaa. Hoidettu ja aidattu piha. Autotalli. Peruspalvelut lähellä. Mh Hannu Leinonen ESITTELY su klo KT, KOSKELA 4h,k,s 98m² Purjehtijatie 8 B Rauhallisella paikalla 1. krs:n läpitalon päätyh. Käytännöllinen pohjaratkaisu, tilava ja valoisa oloh./keittiö. Iso terassipiha puistometsään. Tyylikkäästi rak. pesuh. ja saunakokonaisuus. Päiväkoti ja leikkikenttä vieressä. Mh lo Hannu Leinonen ESITTELY su klo RT, Hönttämäki 3h,k,s 79m² Rensselikuja 5 N Tilava valoisa päätyh. Iso aidattu oleskelupiha länteen. Oloh. ja keittiön välissä ruokailutila. Isot makuuhuoneet sisäpihan puolella. Varasto sisääntulon vieressä. Autopaikka. Alakoulu, päiväkoti ja kauppa läh. Mh Hannu Leinonen ESITITTELY ma klo KT, ALPPILA 3h,k 67,7m² Toivontie 25 Suositulta Alppilan alueelta 7. krs:n kulmahuon. vehreän mäntymetsän keskellä. Tämä peruskuntoinen asunto odottaa idearikasta omistajaa. Isosta olohuoneesta käynti las. parvekkeelle. Putkiremontit tehty. Mh lo Hannu Leinonen ESITTELY ma klo Tilaa myyntiarvio nettisivuiltamme tai pyydä ILMAINEN arviokäynti. Helppoa! PT PATAMÄKI 3h,k,tkh,s 102m² Vanhalantie 5B Yhtiömuotoinen, tiiliverh. paritalo omalla tontilla. Valoisa ja avara oloh./takkah. yhdistelmä. Tyylikäs Puustellin keittiö ja kylpyhuone-osasto ovat remontoitu. Takapihan puolella on länsiterassi. Vehreä ja suojaisa piha-alue Mh Marko Kyngäs ESITTELY su klo 16:30-17:00 RT KAAKKURI, Ojavainio 2h,k,s 50,5m² Sunilantie 1B Puuverhoiltu laadukas kivitaloyhtiö. Vesik. lattialämmitys kaukolämmöllä, huoneistokoht. kon. iv. Oloh. korotettu huonekorkeus. Suojainen takapiha länteen. Autokatospaikan sähkönohjaus sisältä. Pihavarasto. Mh Marko Kyngäs ESITTELY ma klo 18:30-19:00 KT KESKUSTA 3h,k 74m² Isokatu 85A Puistonäkymin oleva ylimmän 3.krs:n päätyasunto. Toimiva pohjaratkaisu, avarat oleskelutilat. Tyylikäs keittiö remontoitu -08. Hyvin säilytystilaa, vaatehuone sekä taloyhtiön tiloissa varastot. Lasitettu parveke etelään. Mh MarkoKyngäs ESITTELY ma klo 17:45-18:15 PT KARINKANTA 5h,k,khh,s 120m² Hämäläntie 6C Alak. avara keittiön ja olohuoneen kokon., viihtyisä takkah. Keittiö ja kylpyh. remontoitu 2000-luv. Yläk. 3 mh. Parveke takapihalle, raj. puistoon, viihtyisä terassi, paljon istutuksia. Ak-paikka. Uimaranta ja koulu lähellä. Mh Marko Kyngäs ESITTELY su klo 17:30-18:00

7 LAUANTAI 25. ELOKUUTA PT TUPOS 6h, k, s 143m² Koivikonkaari 6 B 2-tas. koti, viihtyisä pihapiiri. Varaava takka. Iso vaatehuone sekä hyvät säilytystilat. Erill. kodinhoitoh. kylpyhuoneen jatkona. Suosittu alue, lapsiperheen palvelut lähellä! Mh Miia Lundberg ESITTELY su 12:00-12:30 RT TUPOS 4h, k, s 88m² Mieslahdentie 8 Omalla tontilla As Oy-muot. paritaloasunto! Tupakeittiö avautuu tilavaan olohuoneeseen. Lattialämmitys kylpyhuoneessa ja tuulikaapissa, IVLTO. 2 autokatospaikkaa! Velaton Mh Miia Lundberg ESITTELY su klo 13:30-14:00 OKT RAJAKYLÄ 4h, k, rt, khh, wc, kph, s, th 132,5/180m² Tatartie 11 Pohjaratkaisultaan selkeä, perusparanneltu talo. Erill. khh, sekä saunatilat ja takkahuone. Takapiha raj. puistoon! Autotalli. Mh Miia Lundberg ESITTELY su klo17:30-18:00 RT OULUNSALO, Pitkäkangas 3h, k, s 63,5m² Teeritie 11 C Väljä tupakeittiö ratkaisu yhdistää olohuoneen ja keittiön. Oma sauna. Osittain katettu terassi. Autokatospaikka. Mh e Miia Lundberg ESITTELY su klo 15:30-16:00 OKT Kello, Kiviniemi 3 h, k, s 91m² Verkkotie 17 Taloon tehty kattava peruskorjaus 2000-luvun lopulla. Varaava takka olohuoneessa antaa lisälämpöä ja tunnelmaa. Tilava tontti rajoittuu puistoalueeseen. Mh Tuomo Karhumaa ESITTELY su klo AUREA-PALVELUTAKUU Meillä maksat vain toteutuneesta kaupasta. Mikäli kohdettasi ei ole myyty tai kauppaa sitovasti sovittu kahden kuukauden kuluessa toimeksiantosopimuksen aloituksesta, alennamme välityspalkkiotasi 25%. Välityspalkkiomme on alk. 3,5 % (Aurea-palvelutakuulla alk. 2,65 %). KATTAVA PALVELU LT KNUUTILANRANTA 3h, k, s 74,5 m² Navettakuja 1 L Asunnon ilme on täysin uudistettu on remontoitu mm. kylpyh., sauna, keittiö ja seinäpinnat. Paljon ylellistä pintaa. Mh Miia Lundberg ESITTELY su klo 16:30-17:00 KT ALPPILA, 3h, k, s 84m² Kaarnatie 7 B 51 Tilava läpitalon päätyhuoneisto v valmist. yhtiössä. Tilava pohjaratkaisu, jossa oleskelutiloissa ja makuuhuoneissa riittävästi neliöitä. Hulppea länsiparveke. Mh Tuomo Karhumaa ESITTELY su klo KT ETU-LYÖTTY, 4h, k, khh, s 95m² Rautionkatu 26 A 33 Hulppea 6. kerroksen näköalahuoneisto isolla länsiparvekkeella varustettuna! Oulun ydinkeskusta on aivan vieressä Tilava ja valoisa nykyaikainen kerrostalokoti. Mh Tuomo Karhumaa ESITTELY su klo LT MÄNTYLÄ, 3h, k, s 85m² Arvopostinkuja 1 E 19 Luhtitalon 2.krs:n läpitalonhuoneisto. Avarat huonetilat. Tilavat makuuhuoneet ja 2 vaatehuonetta. Keittiö remontoitu, siisti pesuhuone ja sauna. Iso länsiparveke. Mh Tuomo Karhumaa ESITTELY su klo KT KAUKOVAINIO 2h, k 55m² Maakotkantie 16 C 24 Tyylikkäästi remontoitu kt-koti, rauhallisella ja hyvällä sijainnilla. Huoneistoon tehty pesuhuone ja keittiö remonttit sekä pinnat uudistettu. Lasitettu etelä parveke. Mh Tuomo Karhumaa ESITTELY su klo Aurea-palvelutakuu varmistaa tyytyväisyyden! Räätälöimme tarpeittesi mukaisen käsikirjoituksen asuntosi myyntiin. asuntoesittelyt säännölllinen yhteydenpito kauppaneuvottelut kauppa-asiakirjojen laadinta kaupantekotilaisuus tyytyväisyysselvitys asiakastapaaminen myyntikohteen arviointi toimeksiannon laadinta tarvittavien asiakirjojen hankinta markkinointimateriaalit näyttävä lehtimainonta internetnäkyvyys OKT OULUNSALO 4h, k, khh, ph, s, vhx2, wc 107m² Salaattikuja 4 Oulunsalon keskustan palvelujen läheisyydessä, mutta silti viehättävällä omakotitalo alueella. Pihan on viihtyisä, suojaisa ja omassa rauhassaan. Pihassa on mm omena- ja kirsikkapuita, vadelmapensaita sekä perennapenkki. Keittiössä on paljon säilytyskaapistoa ja hyvin laskutilaa. Kokonaisuudessaan hyvänä pidetty ja näppärä koti! Mh Miia Lundberg ESITTELY su klo 14:30-15:00 KT KESKUSTA 4h, k 83m² Kirkkokatu 55 C Loistopaikalla vapautumassa tilava citykoti! Näkymä vehreään Heinätorin puistoon, hyvät puitteet kaupunkiasumiselle! Taloyhtiössä on mittavat remontit tehty, mm kylpyhuone täysin uusittu putkiremontin yhteydessä.asunto on väljä ja selkeä. Kaunis koivuparketti kauttaaltaan tuo kodikkuutta vaaleasävyiseen kotiin. Keittöstä käynti lasitetulle parvekkeelle jossa ilta-auringossa on mukava istuskella! Velaton mh Miia Lundberg ESITTELY ti klo 18:30-19:00 Upouudet nettisivut! RT KIIMINKI, Isoahonkangas Metsäniementie 11A Juuri valmistunut koti, joka on rakennettu ja viimeistelty ammattimaisesti rakennusliikkeen toimesta. Laadukas kokonaisuus, jossa tyylikkäät sisustussuunnittelijan valitsemat pintamateriaalit. Domuksen keittiö, varaava suoralinjainen takka, miellyttävä lattialämmitys sekä huoneistokohtainen koneellinen ilmanvaihto takaavat viihtyvyyden. Eteläinen piha rajoittuu metsään. Takapihan puolella on aurinkoinen terassi. Autokatospaikka omalla osakkeella myydään erikseen. Sen yhteydessä on iso varasto. Koulut ja palvelut ovat kävelymatkan päässä. Lähimpänä ovat Halpahalli sekä Abc, Kiimingin keskustaankin ainoastaan reilu kilometri. Koti on heti vapaana ensimmäiselle asukkaalleen. 2h,k,s 53m² Mh h,k,s 71m² Mh Marko Kyngäs ENSIESITTELY su klo 13:45-14:15 RT HÖYHTYÄ 3h,k,2xkph,wc,s 40+80m² Nokelantie 47 Erinomaiselta paikalta Höyhtyältä 3-tas. täysin remontoitu rivitalokolmio 50-luvun idyllisestä puutalosta. Taloyhtiö on hyvin hoidettu ja kaikki remontit tehty. Tämän kodin valttikortit ovat ehdottomasti kellarikerroksen tunnelmallinen oleskelutila, sauna, wc ja tilava varasto sekä loppuun asti suunniteltu ja hyvin tyylikkäästi toetutettu täydellinen remontti. Takakuisti on mukavasti auringon puolelle. Asunnon yhteyteen kuuluu autopaikka. Mh Riikka Lohilahti ESITTELY SU KLO 12:45-13:15 OKT HAUKIPUDAS, Martinniemi, 4h, k, s 88/122m² Santerintie 10 Uniikki omakotitalo tarjolla aivan huippupaikalta. Vuonna 2007 valmistunut omakotitalo! Taloa laajennettu v ja tämän miellyttävän omakotitalon yläkerrassa on mukava lattiapinta-alaltaan n. 40m² parvihuone. Talo sijaitsee omalla, peräti 2290 m² kokoisella tontilla, mukavasti autotallirakennuksella varustettuna. Tyylillä sisustettu upea koti odottaa uusia asukkaita. Mh Tuomo Karhumaa ESITTELY su klo PT Kaakkurinkangas 5 h, k, s 132 m² Kruunutie 10 A Rauhallisella ja arvostetulla vanhan Kaakkurin alueella hyväkuntoinen paritalo koti. Oma tontti jossa talot kytketty toisiinsa varastoilla. Hyvä pohjaratkaisu ja toimivat tilat kahdessa tasossa. Tulikiven varaava takka. Yläkerrassa myös tilava parveke, alhaalla kuistit molemmin puolin taloa. Suojaisa takapiha. Tilava autokatos, pihakäytävät asfaltoitu. Hyvä ja toimiva kokonaisuus. Mh ESITTELY SU KLO 13:30-14:00 Riikka Lohilahti OKT HAUKIPUDAS, Niemeläntörmä 4h, k, khh, s n.140m² Tiilitie 21 Upealla tyylillä modernisoitu v.1952 alunperin rakennettu omakotitalo, jota myöhemmin laajennettu. Talo sijaitsee viehättävällä n. 3200m² asemakaava tontilla. Kattavasti remontoitu omakotitalo mm: katto, julkisivu, ikkunat uusittu sekä täydellinen huonetilojen remontointi tehty. Iso n. 115m² autotallirakennus, jossa hyvät varastotilat sekä eristetty verstashuone. Mh Tuomo Karhumaa ESITTELY su klo Palveluksessanne MYYNTIARVIO HELPOSTI Voit tilata sähköisen myyntiarvion nettisivuiltamme. Mikäli haluat asunnostasi tarkemman hintaarvion, kutsu meidät kylään. LAAJIN NÄKYVYYS Asuntosi on esillä kaikissa merkittävissä nettipalveluissa, kuten etuovi.com, jokakoti.fi, oikotie.fi ja aurealkv.fi. Jukka Lampela, julkinen kaupanvahvistaja Hannu Leinonen kiinteistönvälittäjä,, julkinen kaupanvahvistaja Tuomo Karhumaa Marko Kyngäs Kristiina Heikkuri myyntisihteeri,, julkinen kaupanvahvistaja Miia Lundberg Riikka Lohilahti Kari Kortelainen RT TUPOS 3h, k, s 85m² Lammenranta 2 B Kompakti ja miellyttävällä pohjalla varustettu rivitalokokonaisuus! alakertaan mahtuvat väljästi niin keittiö, ruokailuhuone, olohuone kuin väljät eteis-, porras- ja wc-tilatkin.yläkerrassa on kaksi tilavaa makuuhuonetta, vaatehuone ja leppoisa sauna-pesuhuone-yhdistelmä. Helppoa asumista hyvässä yhtiössä! Suosittu Tupoksen asuinalue on jatkuvasti kehittyvä. Koulu, päiväkoti, kattava uusi ruokakauppa, kaikki helposti saatavilla. Ouluun ajaa näppärästi moottoritien kautta! Mh Miia Lundberg ESITTELY su klo 12:45-13:15 KT LÄNSI-TUIRA 4h, k 93m² Koskitie 5 C Loistavalla paikalla Oulunjoen tuntumassa vapautumassa ihana koti! Jokinäkymät, vehreä ympäristö. Kauniita pintoja ja toimiva pohjaratkaisu. Vakavarainen taloyhtiö jossa tehty isoja remontteja. Hyvät yhteistilat kaikkien käytössä. Alueena mitä parhaimmasta päästä, tori, kirjasto, terveyskeskus, päivittäiskaupat, kaikki helposti saatavilla. Loistavat pyöräilymahdollisuudet kauniissa ympäristössä. Mh ESITTELY ti klo 17:30-18:00 Miia Lundberg KT KARJASILTA 2h,k,kph 55m² Hakakatu 11 C Ylimmän kerroksen hyvällä maulla remontoitu ihastuttava kaksio tarjolla karjasillan idyllisestä 60-luvun kivitalosta. Tätä asuntoa on avarettu paljon remontin yhteydessä siirtämällä seiniä ja valoisuutta on saatu paljon vaaleilla harmonisilla pinnoilla. Tässä koti sinulle, joka arvostat palveluiden läheisyyttä ja helppoa asumista tyylikkäässä kodissa. Taloyhtiöön tehty remontit ajallaan tarpeen tullen. Yhtiössä saunatilat ja pesutilat. Mahdollisuus autotolppapaikkaan. Vmh Riikka Lohilahti ESITTELY SU KLO 16:20-16:50 KT KARJASILTA 2h, kk 47m² Hakakatu 11 D 40 Tyylikkäästi remontoitu kerrostalokoti, rauhallisella ja arvostetulla sijainnilla lähellä keskustaa. Tässä valoisassa kulmahuoneistossa on hyvä pohjaratkaisu ja toimivat tilaratkaisut. Keittiö remontoitu ja huoneiston pinnat uudistettu. Muuttovalmis ja hyvin remontoitu koti. Tämä upea koti sopii mukavasti omaan tai sijoituskäyttöön. Vh Tuomo Karhumaa ENSIESITTELY su klo Aurea Kodit Oy Hallituskatu 28, Oulu soita faksi

8 40 LAUANTAI 25. ELOKUUTA 2012 MERI-TOPPILA, Paalikatu 2 C 56 m² KNUUTILA, Yrjönranta 5 B 60,5 m² KORVENSUORA 108/140,5 m² Viereläntie 4 A YLIKIIMINKI 175,1/193,30 m² Pekka-Vesaisentie 10 KAUKOVAINIO, Nuolihaukantie 4 A 100 m² 4h+k+kph+wc+vh. Iso ja erittäin siisti huoneisto. Tutustu! Hp Es. su p /Oulu Pohj./ KESKUSTA, Pakkahuoneenkatu 21 A 84 m² 2h+k+s. Palv. lähellä valoisa ja avara hsto. Toimiva pohjaratk., siistit pinnat, erill. wc ja parv. Yhtiöllä oma tontti, k-lämpö. Erinom. ulkoilumahd. läh. puistoalueella. Hp Es. su p /Oulu Etelä/ KAUKOVAINIO, Tornihaukantie 10 A 54 m² 2h+k+vh+s+wc. Upea kaksio Oulujoen läh. halutulta alueella. S, pesutilat ja k rem. hiljattain. Kaukolämpö. Upea piha ja rauh. sij. Katettu terassi ja suoj. pensasaita. Lämpöerist. pihavar. sekä at. Hp Es. su p /Oulu Pohj./ KEMPELE, Tarjusojantie 19 C 40,5 m² 5h+k+kph+s+wc. Tod. tyylikäs -08 rak. kiinteistömuot. pt-hsto halutulta alueelta. Oma tontti, 4mh, tilava oh ja k, jossa vuolukivileivinuuni sekä ilmamalämpöpumppu, upea 26 m² las. terassi takapihalla. Erill. n.20 m² erist. var. Mh Ensies. su p /Oulu Pohj./ KEMPELE, Paituri, Ketotie 5 B 90/100 m² KIIMINKI 224/256 m² Koppelonkaari 16 6mh+k+oh+s+khh+thk+3wc+at. Näyttävä, valoisa, tilava ja toimivalla pohjaratk. oleva talo. Terasilla kokoa n.200 m². Poreallas ympärivuotiseen käyttöön. Saunarakennuksessa takkahuone. Maalämpö. Hp Es. su p /Kempele/ h+k+khh+kph+s+2wc+aula. Mammuttihirsitalo Vesalankylässä, kookas oma kulmatontti, 5mh, avara keittiö-/oh-tila jossa leivinuuni. At, kookas terassi. Hp Es. su p /Kempele/ KIIMINKI, Ylikylä 155,4/173,4 m² Pikkupasontie 2 RITAHARJU, Ansajuonto 8 161/215 m² Talo B: 6h+k+khh+kh+s+at/var. Ritaharjun koulukeskuksen läheisyyteen valmistuu aivan ihastuttava matalaenergiatalo. Talo on tilava ja tyylikäs ja valoa tulvii isoista ikkunoista. Tilavat huoneet. Upeat Domuksen kalusteet. Kokonaisuus tyylikäs ja pelkistetty. Lämmin at ja autokatos. Hp Es. su p /Oulu Etelä/ JÄÄLI, Havupolku m² As Oy Kiimingin Havupolku 5h+k+aula+khh+kph/wc+wc/suihku+s. Jäälin palv. läheisyydessä, omalla tontilla oleva pt-yhtiö, var.s.vero 1,6 %. Juuri valmistunut muuttovalmis paritalo isommallekin perheelle. Autotalli/autokatos. Mh , vh Lisätiedot p /Kempele/ h+k+kh+s+wc+vh. Ydinkeskustassa -08 valm. talossa hyväk. 3.krs:n koti. Avara oh ja k, hulppea mh ja vh. Kaunis keittiö. Erill. wc/khh. Yhtiö omalla tontilla. Las. eteläparv. Mh ,38, vh Es. su p /Oulu Etelä/ KAUKOVAINIO, Kanahaukantie 3 A 81 m² 3h+k+kph+vh+2wc. Hyvien kulkuyht. ja ulkoilureittien vieressä oleva, mittavat remontit läpikäynyt 1.krs:n hsto. 2 tilavaa mh:tta, joissa hyvin kaappitilaa. Siisti, muuttovalmis koti. Mh , vh Es. su p /Oulu Etelä/ KAUKOVAINIO, Ampuhaukantie 5 A 80 m² 3h+k+kph/wc. Siisti ja tilava 5.krs:n läpitalonhsto, tilavat huoneet, pintoja uusittu lähiaikoina, lasitettu parveke. Heti Vapaa! Hp Ensies. su p /Oulu Pohj./ KOSKELA, Tullimiehentie 1 D 75 m² 3h+k+kph+wc+vh+parv. Valoisa ja viehättävä parvekkeell. hsto palv. läh. Tilavat huoneet. Viihtyisä ympäristö. 1.asuinkerros, ei maan tasalla. Mh , vh Es. su p /Oulu Etelä/ RAJAKYLÄ, Tervakukkakuja 5 A 74 m² 3h+k+kph/wc+vh. Talon ylimm. krs:ssa valoisa ja tilava kolmio. Tyylikäs keittiö, tilava mh ja oh, josta käynti aurink. parvekkeelle. Palvelut lähietäisyydellä. Hp Es. su p /Oulu Etelä/ KAAKKURI, Siipipeilintie 8 A 74 m² 3h+k+kph/wc+s. Tyylikäs ylimm. krs:n (5.krs) päädyssä oleva läpitalon hsto, ikkunat 3 suuntaan, las. parveke metsäpuistoon päin. Tähän voit muuttaa ilman remonttihuolia. Hp Es. su p /Oulu Pohj./ KAUKOVAINIO, Kanahaukantie 1 C 74 m² 3h+k+kph/wc+parv. 1.krs:n hsto, jossa erittäin tilavat huoneet. Parv. takapihan puolelle luvulla uusittu keittiö, jossa hyvin kaappitilaa. Palvelut lähellä. Hp Es. su p /Oulu Etelä/ KASARMINRANTA, Kasarmintie 19 A, 69 m² 2h+k+kph+wc+s. Tyylikäs ja väljän pohjaratkaisun omaava hsto Oulujoen välittömassä läheisyydessä, todella tilava las. parveke upeilla näkymillä. Hp Es. su p /Oulu Pohj./ TUIRA, Valtatie 71 A 61 m² 2h+k+wc/kph. Avara ja viehättävä 2. krs:n hsto, jossa tilava oh/keittiöyhdistelmä. Pintamateriaalit hyvässä kunnossa. Hyvin hoidettu yhtiö. Palvelut lähellä. Hp Es. su p /Oulu Pohj./ MYLLYOJA, Tiilitie 11 B 61 m² 2h+k+kph/wc+s. Siisti läpitalon kaksio ylimm. krs:ssa. Oma sauna ja las. aurink. parveke, josta näkymät yhtiön pihalle. Keittiö rem. n.10 v. sitten. Palvelut lähellä sekä hyvät kulkuyhteydet. Hp Es. su p /Oulu Pohj./ h+k+kph/wc+vh. Eritt. siis. kunnossa oleva rem. kaksio lähellä palveluja. Las. parveke. Yhtiössä uima-allas. Hp Es. su p /Oulu Pohj./ INTIÖ, Upseerinkatu 3 A 27 m² 1h+kk+kph/wc+s. Huippupaikalla -06 rak. yhtiöstä 2.krs:n hsto, erinom. sij.kohde, vuokralainen valmiina. Mh ,08, vh Es. su p /Oulu Pohj./ PYYKÖSJÄRVI, Uistintie 4 A 118 m² 4h+k+kh+s+2wc+vh+at. Tilava hyväk. päätyhsto puiston reunassa ihanin puistonäkymin. Tilavat ja valoisat huoneet. Hstoa rem. paljon. Kaunis kh ja sauna, pinnat siistit. Myös at. Hyvä piha ja terassi. Erinomainen kokonaisuus. Mh , vh Es. su p /Oulu Etelä/ KIIMINKI, Jääli, Kokkotie 18 B 102,5 m² 4h+k+takkah+kph+wc+s+vh. Rauh. ja lapsiystäv. alueella 1-tasossa oleva päätyasunto. Oh:ssa ja keittiössä avara pohjaratkaisu. Taloyhtiön omalla tontilla. Hp Es. su p /Kempele/ KELLO, Kiviniemi, Vannetie 3 B 97 m² 4h+k+kph/wc+s+vh. Hyvien harrastemahd. ja palv. läheisyydessä oleva koti. Valoisa ja avara huoneisto ilman remonttihuolia. Aurinkoinen ja iso piha-alue. Hp Es. su p /Oulu Etelä/ OULUNSALO, Honkakuja 12 D 86 m² 4h+k+kph+s+2wc. Viiht. alueella kodikas, vaalesäv. hsto, toimiva pohjaratk. Aurink. terassi sisäpihalla. Akp lämpöpistokkeella. Hp Es. su p /Oulu Etelä RAJAKYLÄ, Mataratie 7 81,5 m² 3h+k+kph/wc+s. Valoisa 2-tas. päätyhsto, rv Tehty pintaremonttia 2000-luvulla. Valoisa oh, josta käynti rauh. tilavalle takapihalle, missä iso terassi. Palvelut lähellä. Hp Es. su p /Oulu Pohj./ KUIVASJÄRVI, Lyytintie 1 C 79,5 m² 3h+k+kph+s+wc+ak. Tilava ja kaunis päätyhuoneisto. Huolella pidetty ja siisti, vuosien varrella rem. tehty, mm. k, kph, s, wc. Iso terassi suoj. takapihan puolella. Hp Es. su p /Oulu Etelä/ KEMPELE, Paituri 75 m² Tarjusojantie 19 E 20 4h+k+s. Paiturin alueella rt-kolmio. Avara oh ja keittiö. Ph:ssa ja saunassa tehty rem. v.-12. Yhtiön sisäpiha tod. suuri. Akp kuuluu hintaan. Hp Es. su p /Kempele/ h+k+kph+s+var. Kodikas, valoisa ja toimivalla pohjaratk., -98 valm. hsto. Yhtiöllä oma tontti. Kph, s ja eteinen laatoitettu, muualla parketti. Vaalea sisustus. Kesk. sij., hyvät kulkuyhteydet. Hp Es. su p /Kempele/ KEMPELE, Kokkokangas 47 m² Metsotie 5 A 2h+kk+kh+s. Kysytyllä ja rauh. alueella, mäntymetsäkankaalla sij., avara, valoisa ja pohjaratk. toimiva luhtitalon alak. hsto. Yhtiö omalla tontilla, k-lämpö. Hyvät kulkuyhteydet ja palv. lähellä. Hp Es. su p /Kempele/ Uistintie 21 B 150 m² 4-5h+k+vh+2wc+s. Tilava pt-asunto halutulta alueelta järvinäkymin. Hp Es. su p /Oulu Pohj./ HAUKIPUDAS, Haapanokantie m² 5h+k+ph+2wc+s. Idyllisellä alueella tilava ja ryhdikäs pt. Uusittu ikkunat sekä etu- ja takapihan ulko-ovet. Vieressä uimaranta ja venesatama. Hp Es. su p /Oulu Pohj./ TUPOS,Kivimäki 4 A 140/163,5 m² 6h+k+aula+khh+kph+2wc+s+2vh. Tuomiaron alueella, omalla tontilla -04 rak. tilava pt-koti. Koulut ja pk hyvän pyörätieverkoston varrella. Heti vapaa! Hp Es. su p /Kempele/ JYLKYNKANGAS, Kurkihirrentie 7 C 91,5 m² 4h+k+kph+khh+s+vh+eril.wc+ak. Lapsiystäv. alueella valoisa ja hyväkunt. hsto. Keittiössä runsaasti kaappi- ja työskentelytilaa. Aurink. terassi. Akp hston yhteydessä. Yhtiö kaukolämmössä. Hp Es. su p /Oulu Etelä/ ETELÄ, Kirkkokatu 33, Oulu 4h+k+khh+kph/wc+wc+s. Valoisa pt-koti, jossa asuintilat 1-tasossa, pinnat uud , Keittiö -08. Oh:ssa takka, takapihalla kookas terassi. Oma iso tontti/hall.jakosop. Hp Ensies. su p /Kempele/ VÄRTTÖ, Värtöntie 33 B 88 m² 4h+k+khh+kh+s+2wc. Hyvällä alueella -03 valm. persoonall. pt-hsto omalla tontilla. Varustelutaso hyvä ja loistava sij. lähellä kaupunkia ja Oulujokea. Hp Es. su p /Oulu Etelä/ KARJASILTA 85/121 m² Kaukovainionkatu 91 B 3h+k+2wc+khh+kh+s+olesk.tila. Kattavasti rem. kodikas pt-hsto halutulla alueella. Tilava k, jossa Puustellin kaapistot ja hyvin tilaa. Kellarikrs:ssa tilava kh ja s sekä tilaa oleiluun. Avara piha, jossa grillikatos. Autokatos. Hp Es. su p /Oulu Etelä/ HÖYHTYÄ, Koskelotie 3 B 80,5/136,5 m² 4h+tupak+aula+2wc+kph+khh+s. Idyllinen puutarhatontti puiston reunassa. Tilat 3 krs:ssa, saunatilat kellarissa, kattavat rem. tehty, katto/ vuorinki/lämm.järj./pinnat. Hp Es. su p /Kempele/ LIMINKA, Tupos 67 m² Ohrakuja 1 A 3h+k+kph+s+var. Valoisa ja pohjaratk. toimiva pt, rauh. paikalla. Puistoon raj. päätytontilla. Tilat 1-tasossa, rv.-02, ulkovar. talon yhteyd. Koulukeskus ja liikuntapaikat läh. Hp Es. su p /Kempele/ KORVENSUORA 68,5/83,5 m² Viereläntie 4 B 2h+k+kph/wc+s+ak. Näppärä pt-hsto halutulta alueelta, oma tontti, tilava mh mahdollista jakaa kahdeksi, vuolukivileivinuuni keskeisellä paikalla. Heti vapaa! Mh Ensies. su p /Oulu Pohj./ JÄÄLI, Laivapuuntie /203 m² 6h+k+2kph/wc+s+wc+2vh+khh. Hienolla sij. lammen vieressä kaunis ja toimiva kokonaisuus Joperan tuotantoa. Valoisat, kookkaat huoneet 2 tasossa. Takka, 2 ilmalämpöpumppua. At ja -katos. Viihtyisä pihapiiri. Hp Es. su p /Oulu Etelä/ TUPOS, Koivikonkaari 9 182/201 m² 6h+K+khh+kph/wc+2wc+vh+s+at/ak/var. Kookas talo, 5mh, korotettu sisäkatto oh:ssa. Pellettilämm./vesikiert., lu/takka, edulliset asumiskulut, rv -05. Lämm. AT/var. Hp Ensies. su p /Kempele/ KUIVASRANTA, Terttutie 8 176/196,5 m² 5h+k+rt+aula+2kph/wc+wc+s+at/ak/var. Huolella rak. talo, kor. sisäkatto oh:ssa, takka. Laadu. materiaalit ja koneet. Erill. lämmin at/var, rv.-06, kaukolämpö. Heti vapaa. Hp Es. su p /Kempele/ POHJOINEN, Linnank. 33, Oulu 4h+k+takkah+kph/wc+s+khh+wc+vh. Monipuol. hieno kokonaisuus isolla tontilla, isot huoneet, leivinuuni ja takka, isot terassit, joista yksi lasitettu. Erill. lämmin at/var.rak., jonka yhteyd. yksiö (1h,k,kph/wc). Hp Es. su p /Oulu Etelä/ VIHILUOTO, Vihiluoto /158 m² 5h+k+rt+2wc+kh-tila+kph+s. Omalla rinnetontilla, tiiliverhoiltu talo, rv-88. Yläkrs:ssa oh-rtkeittiö merinäkymin, alakrs:ssa 3mh ja saunatilat. Autotalli. Hp Es. su klo p /Kempele/ LIMINKA, Kulorastaantie 7 119/134 m² 4h+k+kph+s. Rauhall. Lintupuiston alueella avara ja valoisa talo. Oh:n ja keittiön erottaa massiivinen vuolukivitakka- ja uuniyhdistelmä. Korkea viistokatto. Tilava khh. Erill. at/var.rak. (n.56 m²). Hp Es. su p /Kempele/ RAJAKYLÄ, Simaketie 6 114/142 m² 4h+k+kph+s+erill.wc+3vh. Valoisa ja kodikas talo mukavalla sij. päättyvän kadun päässä. Tontti raj. 2 sivulta puistoalueeseen. Tehty runsaasti rem. mm. katto muutettu harjakatoksi, ikkunat vaihdettu. Hp Es. su p /Oulu Etelä/ HERUKKA, Taunontie 4 102/155 m² 4h+k+kph+khh+s+wc. Mukavalla alueella omalla tontilla -88 valm. talo, avarat oh ja k, var. takka, hyvät var.tilat ja at. Koulu ja kauppa lähellä. Hp Es. su p /Oulu Pohj./ TASKILA, Puikkaritie 2 A n. 100 m² 3h+k+kph+s+wc. Pienelle perheelle kohtuuhint. talo halutulta alueelta, kph ja s sekä wc vasta remont., mutta vielä kunnostustarpeita seuraavallekin on. Heti vapaa! Hp Es. su p /Oulu Pohj./ HAUKIPUDAS, Siikasaarentie /122 m² 3h+k+khh+2wc+s. Arvostetulta alueelta moderni omakotitalo. Tilava oh ja keittiö läpi talon. Varaava takka. Uimaranta n.1 km päässä. Hp Es. su p /Oulu Pohj./ KEMPELE, Ollilantie 6, Kempele JÄÄLI, Havupolku m² As Oy Kiimingin Käpypolku 6h+k+khh+kph/wc+wc/suihku+wc+s. Jäälinjärven läheisyyteen valmistunut kookas rt-huoneisto, asuintilat kahdessa krs:ssa. Luonnonläheinen näkymä järven suuntaan, taloyhtiö omalla tontilla. Ak-paikka. Mh , vh Lisätiedot p /Kempele/ JÄÄLI, Neulaspolku 2 As Oy Kiimingin Järvimaisema Jäälinjärven läheisyyteen valmistuneita muuttovalmiita perheasuntoja, asuintilat kahdessa kerroksessa, yläkerran aulasta ja parvekkeelta näkymää Jäälinjärven suuntaan. Taloyhtiö omalla tontilla. Ak-paikat. Lisätiedot p /Kempele RT A1 5h+k+kph+wc+kh-tila+wc/suihku+s+ak/var. 105 m² Mh , vh / RT A2 5h+k+kph+wc+kh-tila+wc/suihku+s+ak/var. 105 m² Mh , vh / RT A3 5h+k+kph+wc+kh-tila+wc/suihku+s+ak/var 105 m² Mh , vh / ENNAKKOMARKKINOINTI RITAHARJU, Klippakuja ,5/160,5 m² 4h+k+kph+wc+s+wc. Jouluksi uuteen kotiin! Arkkitehtitoimisto Saunaluoman suunnittelema talo laaturakentajan toteuttamana suositulle alueelle, mahdollisuus vaikuttaa pintamateriaaleihin, kalusteisiin yms. Tilava 2 auton katos. Kohde rakennetaan täysin valmiiksi pihoja myöten (ei istutuksia), kulkuväylät asfalttia. Hp Kysy lisää p /Oulu Pohjoinen/ PUDASJÄRVI, Isokuopusjärvi 100/115 m² Kuopusjärventie 112 Tupa+k+takkah/mh+kph+wc+s+vierasmökki. Upea paikka kalaisan Isokuopusjärven rannalla, päämökki 3.krs rinneratkaisu, pihapiirissä erill. vierasmökki, viiht. rantasauna vesirajassa. Maapohja reilu 20ha, hyvä puusto. Hp Sovi esittely p / Oulu Pohj./ ISO-SYÖTE, Pikkutalvikintie 11 58/95 m² Oh+k+mh+kph/wc+s+parvi. Laadukk. rak. -10 valm. A-energialuokan mökki erinom. paikalla läh. Syötteen palveluja, monipuol. kalustus ja koneistus, makuupaikat 6:lle. 2 varastoa. Hp Sovi esittely p / Oulu Pohj./ YLIKIIMINKI, Vanharanta 35/70 m² Tupa+oh+pukuh+s. Mökki luonnon helmassa n. 40 min. matkan päässä Oulusta rak. perinteikäs hirsimökki, jota kunn luvulla, mm. sähköistetty ja katto korjattu. Var. takka. Oma tilava tontti. Kiiminkijoki avautuu heti mökin portailta. Myydään kalustettuna. Hp Sovi esittely p /Oulu Pohj./ PIKKULETTO 25 m² Tupa+1h+saunarak. Noin puolet Pikkuletto-nimisestä saaresta Oulun edustalla, rakennukset hyvässä käyttökunnossa, tästä loma-asunto paikasta, joita on harvoin tarjolla kohtuullisen venematkan päässä. Hp Kysy lisää p /Oulu Pohj./ TONTIT OULUNSALO, Hillakuja m² Keskustan läh., lentokentäntien lähellä, asemakaava-alueella, rakentamaton, tontti, jossa kokonaisrak.oik. 200 m²+80 m² (okt tai pt). Kunnan vesi- ja viemärilinjat sekä sähkölinja kulkevat tontin vieressä. Mahd. liittyä k-lämpöverkkoon. Hp Lisätiedot p / Kempele/ OULUNSALO, Hillakuja m² Keskustan läheisyydessä, lentokentäntien lähellä, asemakaava-alueella tontti, jossa kokonaisrak. oik. 200 m²+80 m² (okt tai pt). Tontilla asuinkelvoton okt ja lisärak. Mahd. liittyä k-lämpöverkkoon. Hp Lisätiedot p /Kempele/ MAIKKULA, Vanahalankuja m² Tontti erinomaisella paikalla lähellä Oulujokea. Rak.oik. 250 m². Tontille tehty pohjatutkimus. Hp Lisätiedot p / Oulu Etelä/ KEMPELE, Tanttutie m² Erinomaisella paikalla keskustan tuntumassa okt-tontti. Rak.oikeutta n.246 m² 1-kerroksiselle talolle. Tontilla purettava asuinrak. Hp Kysy lisää p /Kempele/ Kirkkokatu 33, Oulu RAAHE, Kirkkokatu 33, Raahe Välityspalkkio: huoneistot 4,23 % sis alv. Kiinteistöt 4,92 % sis. alv. Minimi sis. alv 23 %. Palkkio maksetaan velattomasta hinnasta. Puheluhinnat Suomessa 010-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puhelu +5,9 snt/min ja matkapuhelimesta 8,21 snt/puhelu +16,9 snt/min. Kaikki hienot kohteemme ja kaikkien kohteiden esittelyajat löydät osoitteesta Metsokangas OKT 133,5/152 m² 4h,k,s. Ihanan valoisa ja kaunis koti! Nauti ilmavista tilaratkaisuista, skandinaavisesta vaaleudesta ja käytännöllisyydestä. Suuri olohuone kokoaa perheen yhteen ja viehättävä keittiö houkuttelee ruoanlaittoon. Aluekin on mitä ihanteellisin lapsiperheelle: koulu, päiväkodit ja kaverit ovat lähellä. Tervetuloa kotiin, joka vie sydämesi! Vh Hevosmiehentie 17 SOVI ENSIESITTELY! Niina Talvikangas RT 106,5 m² 5h,k,s. JP Mikkosen, Arkkitehtitoimisto Archeukselta, erittäin laadukkaasti ja ajattomasti suunnittelema, todella kaunis, luontoon hyvin sointuva rivitalon päätykoti odottaa uusia asukkaita.tässä on koti, joka on kaunis sekä sisältä, että ulkoa ja jossa asumisen kannalta olennaiset asiat on otettu jo suunnitteluvaiheessa erityisen hyvin huomioon, tyylikkyydestä tinkimättä. Tervetuloa paikanpäälle ihastumaan! Vh Iltatähdentie 2 ENSIES. SU klo 14 14:30 Anne K Oulu, Kuivasranta PT 84 m² 3h,k,s. Kaunis ja valoa tulviva paritalokoti, jossa alakerrassa tilat yhdessäololle. Makuuhuoneet, joista toinen on erittäin tilava, yläkerrassa. Yläkerrassa myös erittäin hyvinsuunnitellut ja kauniit kylpyhuonetilat ja sauna. Kaunis terassipiha etelään. Autokatos huoneiston edessä. Tervetuloa tutustumaan! Vh Palokukantie 2 D ENSIES. SU klo Anne K Kastelli/Oulunsuu RT 48m² Tupak,mh,s. Oulujoen upeissa maisemissa, rannan läheisyydessä, hyvällä pohjaratkaisulla kaunis rivitalon päätykoti. Valoisat huoneet, paljon säilytystilaa ja kauniit yksityiskohdat. Kiva oleskelualue takapihalla. Autopaikka asunnon edessä. Rauhallisesta ympäristöstä ja hyvistä kulkuyhteyksistä arvostavalle koti hyvässä taloyhtiössä. Vh Kirkkotie 9a ENSIES. SU klo Marika Metsokangas, OKT 182,5/230,5 m² 5h,k,s. Oletko haaveillut kodista, jossa on ilmettä ja tyyliä? Tällainen moderni ja suurenmoinen koti sijaitsee suositulla Metsokankaan alueella. Koti on kahdessa tasossa ja on todella näyttävä ja ainutlaatuinen, arkkitehdin suunnittelema. Materiaalit hurmaavat ja korotettu katto tuo lisää väljyyttä ja tilan tuntua. Komea takka viehättää ja isoista ikkunoista tulvii luonnonvaloa. Tämä koti varmasti viehättää vaativampaakin makua. Vh Kaukametsäntie 9 ESITTELY SU klo Anne T Kempele, Santamäki OKT 166/211 m² 6h,k,s. Ainutlaatuinen koti, jossa on tilaa ja tyyliä katosta lattiaan. Koti on todella näyttävä, sillä olohuoneen korkeus on vaikuttava. Mahtava takka on huoneen katseenvangitsija. Isot ikkunat tuovat luonnon sisälle. Yläkerran neljän makuuhuoneen johdosta, tähän kotiin mahtuu isompikin perhe. Tässä kodissa on paljon kauniita yksityiskohtia. Tämä koti täytyy itse kokea. Tervetuloa tutustumaan tähän ihastuttavaan kotiin! Vh Kiurunkuja 6 ESITTELY SU klo Anne K Jääli OKT 124 m² 4h,k,s Upea omakotitalo Jäälin Laivakankaalla. Tässä nykyaikaisessa kodissa valoisuus ja käytännöllisyys kohtaavat. Korotettu katto, isot ikkunat ja vaaleat sävyt tekevät kokonaisuudesta edustavan tyylikkään. Keittiö on mahtavan kokoinen ja toimiva - todellinen kodin sydän. Khh on kätevästi keittiön jatkeena. Pihalla iso erillinen autotalli/varasto! Vh Parkintie 3 SOVI ESITTELY Päivi Oulunsalo, Pellonpää PT 103,5 m² 5h,k,s. Unelmoitko kodista jossa kaikki palvelut ovat ihan vieressä, mutta silti sinua ympäröi ihana rauhallinen, jopa maalaismainen idylli? Tässä kodissa yhdistyvät kaikki asumisen parhaimmat puolet, hyvin suunniteltu, tiloiltaan toimiva koti erittäin vakavaraisessa taloyhtiössä, sekä palvelujen läheisyys, kaikki tarvittava on puolenkilometrin säteellä. Tervetuloa rakkaudella vaalittuun, todella hyvin pidettyyn kotiin. Mh /Vh Tiluskuja 13 D SU klo :30 Anne K ALKU UUTEEN KOTIIN. Pakkahuoneenkatu 9, Oulu Päivystyspuh Kaijonranta RT 100 m² 4h,k,s. Kaksikerroksinen heti vapaa rivitalokoti Kaijonrannassa, hyvien palvelujen tuntumassa, etsii uusia asukkaitaan. Kodissa vallitsee retro ja rento tunnelma. Tässä on koti, johon pääset heti muuttamaan. Kodin suojaisa takapiha rajoittuu rauhalliseen puistoon. Autokatos kuuluu huoneiston hintaan. Tervetuloa tutustumaan! Vh Ravanderintie 1 A ESITTELY SU klo Anne Koskenniska KT 87,5 m² 3h,k,s. Joen rannalla, ainutlaatuisissa maisemissa sijaitsevan tasokkaan yhtiön kolmio on tyylikäs kokonaisuus. Asuinmukavuutta mm. lasitetusta isosta terassista ja patiosta, toimivasta keittiöstä Topi-Kalustajan kaapistoilla ja kivitasoilla, harkituista valaistusratkaisuista, runsaista säilytystiloista, kuvallisesta ovipuhelimesta jne. toimiva koti, arvostetulta rakentajalta, todella upealla paikalla yhtiön omalla tontilla. Vh Kasarmintie 25 I SOVI ESITTELY Marika Anne Keinänen Karjasilta OKT 85 m² 4h,k,s. Tervetuloa Karjasillalle, vehreään ja elävään kaupunginosaan, joka sijaitsee Oulun keskustan tuntumassa. Paikka on mitä parhain. Nostalginen omakotitalo etsii uusia asukkaita. Ihana piha toivottaa tulijan tervetulleeksi. Omakotitalo puutarhatontilla tarjoaa idyllistä elämäntapaa. Pihalla myös iso autotalli/varastorakennus. Vh Summantie 11 ESITTELY SU klo Anne Janne Hietanen Päivi Elsilä Intiö KT 53 m² 2h,k. Haaveiletko omasta kodista rauhallisella ja vehreällä alueella, vain kivenheiton päässä kaupungista? Tässä kodissa yhdistyvät kaupunkiasumisen, sekä omaa rauhaa ja vehreyttä rakastavan molemmat haaveet. Koti sijaitsee kauniilla puistomaisella alueella keskustan ollessa kävelymatkan päässä. Parvekkeellinen, erittäin laadukkaasti, täysin remontoitu koti odottaa uusia asukkaita. Vh Kenttätie 18 A SU klo 14:30-15:00 Anne K Jääli Laivakangas m² Tule pian varaamaan unelmiesi koti As OY Jäälin Purjelehdosta, ENÄÄ 3 asuntoa jäljellä! Tule pian ihastumaan ja varaamaan itsellesi Sonellin laadukkaasti rakentamamista rivitaloista oma laadukas vesikiertoisella lattialämmityksellä varustettu koti. Täällä korotettu katto, parkettilattiat ja muut laadukkaat varusteet ihastuttavat. Vapaiden asuntojen koot m². Hinnat alkaen vh Hietakuja ESITTELY TI klo 18:30-19:00 Janne Niina Kuusisaari Marika Kova (ent. Lantto) Ylikiiminki, Ylivuotto loma-asunto56/72 m² k/oh,alkovi,s,parvi. Onko haaveissasi oma kesämökki veden äärellä? Haluatko herätä veden solinaan ja lintujen lauluun? Täällä voit viettää aikaa ja rentoutua, pulahtaa uimaan omalta rannaltasi, saunoa ja nauttia elämästä. Tässä on hirsinen piilopirtti, jossa voit viettää ikimuistoisia hetkiä koko perheen ja ystävien kera. Tervetuloa tutustumaan unelmien lomakotiin, jonne ajat Oulusta vajaassa tunnissa. Vh Hanhelantie SOVI ENSIESITTELY Anne K Anne Tegelberg

9 LAUANTAI 25. ELOKUUTA SUOSITTELEMME Tyylikkäästi varusteltu rivitalokoti, joka mukautuu perheesi moniin toiveisiin. Keittiö ruokailutiloineen yhdistyy avaraksi seurustelutilaksi olohuoneen kanssa. Olohuoneesta on suora yhteys reilunkokoiselle terassille, jossa on tilaa ihailla auringonlaskua ja syksyn hehkeää kukkaloistoa. Valoisan pihan kautta pinkaiset kevein askelin lähiseudun lenkkipoluille! Reviiriä riittää koko perheelle ja mukavasta naapurustosta ympäristö laajenee maisemiin, joissa silmä lepää ja keho virkistyy. Ota yhteys ja kysy lisää! 1-tasoinen rivitalokoti, 3 h+k+s, 68,0 m 2 myyntihinta , velaton hinta OULUNSALO, KIRKKOSALMI Asunto Oy Oulunsalon Veneoja Rivitaloja Kirkkosalmenkaarre 5 Uudella Kirkkosalmen asuinalueella Oulunsalossa silmäsi lepäävät aidossa pohjalaisessa sielunmaisemassa. Arjen tärkeät palvelut ovat vajaan kilometrin päässä: koulu, päiväkodit, terveyskeskus ja kauppakeskus Kapteeni. Veneojan yksitasoiset rivitalokodit ovat hyvin varusteltuja. Erilliseen irtaimistovarastoon mahtuvat suojaan pyörät, rattaat ja ulkolelut. Ennakkomarkkinoinnissa. Veneojan huoneistovalikoima Esim. mh. alk. vh. alk. 3 h+k+s 52,0 m² h+k+s 68,0 m² h+k+s 71,0 m² h+k+s 86,0 m² h+k+s 90,5 m² Katso pohjaa, katso pintaa, katso kotia, katso hintaa. Kun varaat ajoissa, voit vaikuttaa pohjaratkaisuun. Sinä tiedät parhaiten, mitä perheesi tarvitsee. Jos se sopii sinulle, se sopii uuteen YIT kotiin. 100 vuoden kokemuksella YIT Asuntomyynti, Paulaharjuntie 20, Oulu, palvelemme ma pe klo 8 16, Raija Koistinen: , Mira Kontio: (Anne Haapala lomalla), yitkoti.fi OULUNSALO, KESKUSTA Asunto Oy Oulunsalon Poutapilvi Kerrostalo Pappilantie 5 Poutapilven kodeista on muutama askel kauppoihin ja lähipalveluihin. Jokaisessa kodissa on oma sauna, lasitettu parveke ja muu korkealuokkainen varustelutaso. Arjen mukavuutta on myös suora hissiyhteys autohalliin. Omalla tontilla, edullinen hoitovastike. Muuttovalmis. Vain nämä jäljellä: mh. vh. 3 h+k+s 1. krs 71,5 m² h+k+s 1. krs 93,0 m² h+k+s 3. krs 93,0 m² ESITTELY Su klo Ma klo Pappilantie 5 4 h+k+s 93,0 m 2 LIMINKA, KESKUSTA Asunto Oy Limingan Kotiniitty Kerrostalo Meijerintie 10 Näissä kodeissa on kaikki eväät huolettomaan ja remonttivapaaseen elämään sekä nykyaikainen varustelu, kuten oma vedenmittaus, lämmöntalteenotolla varustettu ilmanvaihto ja vettä säästävät vesikalusteet. Erinomainen sijainti, kaikki palvelut vieressä. Muuta vaikka heti. Vain nämä jäljellä: mh. vh. 2 h+kk+s 1. krs 44,5 m h+kk+s 2. krs 44,5 m h+kk+s 3. krs 44,5 m ESITTELY Ma klo Meijeritie 10 VH S LK MH KK PH MU AP JKP PP IV ET OH SK PY 2 h+kk+s 44,5 m 2 Valitse uusi YIT Koti huippupaikalta Sijainti ratkaisee Valitse uusi kotisi palveluiden vierestä, ja silti lyhyen matkan päästä Oulusta. YIT Kodit rakennetaan aina parhaille paikoille, jolloin kotielämä sujuu myös lähipalveluiden varassa ilman omaa autoa. Oma koti, oma tontti Asumiskustannukset pysyvät kurissa, kun valitset uuden kotisi yhtiöstä, joka on rakennettu omalle tontille. YIT Koti on turvallinen valinta. KEMPELE, KESKUSTA Asunto Oy Kempeleen Ykkösvahti Kerrostalo Kauppatie 10 Tästä ei kodin paikka parane sinulle, joka haluat katsella Kempeleen komeimpia maisemia ja nauttia Kempeleen ydinkeskustan palveluista kodin naapurissa. Pienimmät kodit ovat viihtyisiä yhdelle tai kahdelle asukkaalle, isompiin mahtuu isompikin perhe. Kaikissa kodeissa on oma sauna ja lasitettu parveke, asuinhuoneissa tammilautaparketti ja pesutiloissa laatoitus. Muuttovalmis. Esim. mh. alk. vh. alk. 1 h+tpk+s 45,5 m 2 7/ h+kk+s 50,0 m 2 5/ h+k+s 74,0 m 2 2/ h+k+s 82,5 m 2 5/ PARVEKE 2 h+kk+s 50,0 m 2 ESITTELY Ma klo Kauppatie 10 YIT Asuntomyynti, Paulaharjuntie 20, Oulu, palvelemme ma pe klo 8 16, Anne Haapala , Raija Koistinen: , Mira Kontio: , yitkoti.fi 100 vuoden kokemuksella

10 42 LAUANTAI 25. ELOKUUTA 2012 Suojaisalla parvekkeella sade ei sotke suunnitelmia Uudet kodit, jotka johtavat lasitetuille parvekkeille, löydät osoitteesta As Oy Alppilan Pikku-Heidi, Rajakaltionkatu 5, Oulu As Oy Oulun Alppijääkäri, Rajakaltionkatu 8, Oulu As Oy Alppilan Lilja, Betonimiehenkatu 11, Oulu /pikku-heidi /alppijaakari / lilja As Oy Oulun Bolero, Ilmarinkatu 10, Oulu /bolero Tervetuloa esittelyihin su Alppilan kohteiden esittely su klo Rajakaltionkatu 8 A, Oulu Visualisointi Oulun Bolerosta Boleron esittely su klo Ilmarinkatu 10 rakennustyömaalla Uuden Alppilan rakentaminen jatkuu! Alppilan kodit edustavat modernia kerrostaloasumista parhaimmillaan. Huoneistojen suunnittelussa on kiinnitetty paljon huomiota arjen toimivuuteen ja tilojen käytännöllisyyteen. Kodit ovat valoisia ja lasitetut parvekkeet tilavia. Alppilan Lilja, arvioitu valmistuminen 9/2013 Huoneistoesimerkkejä mh vh 1h+kk 28,0 m² 6. krs h+kk+s 37,5m² 3.krs h+kk+s 45,5m² 2.krs h+k+s 59,5m² 2.krs h+k+s 71,5m² 2.krs h+k+s 88,5m² 6.krs h+k+s 96,5m² 1.krs h+k+s 117,0m² 6.krs Autohallipaikka Pistokepaikka Alppijääkäri, muuttovalmis Huoneistoesimerkkejä mh. vh. 3h+k+s 71,5 m² 5. krs Autohallipaikka Alppilan Pikku-Heidi, arvioitu valmistuminen 11/2012 Huoneistoesimerkkejä mh. vh. 1h+kk 28,5 m² 6. krs h+kk+s 38,5 m² 8. krs h+k+s 81,5 m² 4. krs h+k+s 98,5 m² 2. krs h+k+s 103,0 m² 6. krs Autohallipaikka , autokatospaikka Tasokkaita uusia koteja Oulun keskustan tuntumassa lähellä Etelätullin palveluja. Kaupantekohetkellä maksat 1/4 osan myyntihinnasta ja loput kun muutat. Hyödynnä Skanskan KotiTurva vakuutus. Huoneistot on sisustusvaiheessa ja pääset muuttamaan Boleron uuteen kotiin ennen joulua. Bolero, arvioitu valmistuminen 11/2012 Huoneistoesimerkkejä mh. vh. 2h+kt+s 48,5 m² 5. krs h+k+s 54,5 m² 5. krs h+k+s 89,0 m² 2. krs h+k+s 89,5 m² 2. krs h+k+s 90,5 m² 3. krs autohallipaikka Kiinnostuitko? Lisätietoja saat asuntomyynnistämme Kansankatu 50 A, Oulu, p (maksuton), Maarit Nevalainen p , Lisää koteja Koti on sydämenasia Satamarannassa mukavaa toimintaa! 1.9. Toppilan Satama Junior Race -tapahtuma. Satamatie 25, Oulu. Satamaranta 1 valmistuu arviolta elokuussa Toimi heti ja varaa uusi kotisi Satamarannasta! Asunto Oy Oulun Satamaranta 1 Meren äärelle kulttuurihistoriallisesti arvokkaalle Toppilansalmen alueelle rakennetaan uusi VIII-kerroksinen 35 huoneiston kerrostaloyhtiö Asunto Oy Oulun Satamaranta 1. Mietittyjä pohjaratkaisuja ja useita huoneistotyyppejä on moneen tarpeeseen yksiöstä alkaen. Alueen upea merellinen maisema ja kohteen puistoon rajoittuva ympäristö, sujuvat liikenneyhteydet, hyvät harrastusmahdol lisuudet sekä kehittyvät palvelut tarjoavat hyvät puitteet viihtyisään asumiseen. Satamarannasta on hyvät kevyenliikenteen yhteydet läpi jokisuiston kulkevaa verkostoa pitkin ja etäisyys ydinkeskustastakin on vain 3 kilometriä. Asunto Oy Satamaranta 1 rakennetaan osoitteeseen Satamatie 25, Oulu. Esim. m 2 mh. alkaen vh. alkaen 1h + kt 36, h + kt 48, h + kt + s 60, h + kt + s 70, h + kt + s 79, terassihuoneistot Ennakkomarkkinoinnissa Asuntomyynti: Petri Törmänen, puh , Pekka Suutarinen, puh , Osallistu kesäkilpailuun osoitteessa ja voita 500 euron lahjakortti Stockmannille. STUDIO ILPO OKKONEN OY SKV -avain OULUNSALO, KOURA, OKT 4 h, k, khh, kph, s, 2 x wc, vh, et, yläaula, p, harrasteh, at/ak. Upea 2 kerroksinen -05 tehty passiivienergiatalo. Korotettu oh, tilava keittiö. Tyylikäs saunaos. Routineen piha-alueen kuntoon laittamisesta pyydetty tarjous. Tontti 973 m². Mh SKV -avain VÄLIVAINIO, OKT 3 mh, oh, k, rt, vh, ullakkotilaa, et, kph, s, 2 x wc. Kattavasti perusparannettu ja huolella asuttu 2 krs. talo hyvin hoidetulla puutarhakulmatontilla. Avarat tilat, ilmalämpöp., varaava takka -10. Iso lämmin 2 auton talli/var. Tontti 1215 m². Mh Ahmatie 17. Es. maanantaina /Lehtosaari. SKV -avain HAUKIPUDAS, KIVINIEMI, OKT 6 h, k, khh, 2 x wc, kph, s, tekn.tila, vh. Iso -77 rak. kivitalo tilavalla kulmatontilla. 5 mh. Mahdollisuus yritystoimintaan. Piharakennus remontoitavissa moneen ison tilan tarpeeseen. Kph ja s uusittu 2012, muutoin suurelta osin alkuperäisessä kunnossa. Tontti 1962 m². Mh SKV -avain KEMPELE, KESKUSTA, OKT 3 mh, oh, k, vh, s, kh, wc, pihas, var, at. Hyväkuntoinen, remontoitu rintamamiestalo, jossa rauhallinen ja kiva pihapiiri. Nätti kesäkeittiö ja erillisessä rakennuksessa vielä pihasauna ja autotalli. Kuntotarkastus tehty Tontti 2628 m². Mh SKV -avain ITÄ-PATELA, OKT 4 h, k, khh, kph, s, pkh, 2 x wc, kuisti. Alkuperäiseltä omistajalta huolella pidetty, hyväkuntoinen -86 rak. talo. Avara keittiö/tkh yhdistelmä. Lämmin at/var. Takapihalla upea terassi/ alue. Tontti 558 m². Mh Nilatie 3. Es. maanantaina /Lehtosaari. PÄIVYSTÄJÄ Löytyikö kiinnostava kohde? Soita ja sovitaan esittelyaika tai pyydä minut ilmaiselle asunnon arviointikäynnille. TIMO KERÄNEN , AINO ANTTILA Myyntineuvottelija , SKV -avain KAUKOVAINIO, OKT 4 mh, oh, tkh, k, khh, kph, s. Loistopaikalla lähellä keskustaa kytketty okt. Suojaisa, puutarhamainen piha. Autolle talli. Remontoi tästä perheellesi viehättävä koti. Sijainti tien päässä. Leivinuuni ja 2 takkaa. Tontti 675 m². Mh Tiukutie 20. Es. sunnuntaina: /Keränen. SKV -avain MUHOS, OKT 3 mh, oh, tupak, kph, s, wc, iso parvi/neuvottelutila, parveke. Upea 2 kerroksinen Tiimatalojen -07 tekemä "linna" Muhoksen kuppeessa. Talo sijaitsee teollisuusalueella, joka mahdollistaa monen yritystoiminnan harjoittamisen. Rak.oik. runsaasti jäljellä, tontti 3140 m². Mh SKV -avain NOKELA, PT, 4 h, k, s, ullakkotila, kellarin 2 mh, aula 99 m² Loistopaikalla remontoitava 50-luvun paritaloas. Kuntotarkastuksen mukaan kuistin alla kosteusvaurio, muutoin kuivat rakenteet. Tilat 3:ssa tasossa. Tilava remontoitu kellari. T. 532 m². Mh Vesaisentie 11 A. Es. sunnuntaina: /Keränen. SKV -avain HINTTA, RT, 4 h, k, s 104 m² Hintan arvostetulla asuinalueella tyylikäs v valmistunut 2. krs:n päätyhuoneisto. Valoisa ja avara olohuone. Vaalea, tehokas keittiö. 3 hyvänkokoista makuuhuonetta ja vaatehuone. Autokatospaikka. Todella iso, upea lasitettu parveke. Mh Erkintie 1A. Es. tiistaina: /Anttila. SKV -avain OULUN SKV:N SYYSKAMPANJA! mennessä toimeksiannon tehneille asiakkaille asuntokaupan kosteusmittaus veloituksetta. HEIKKI YLISIRNIÖ Kiinteistönvälittäjä, KiAt, Julk. kaupanvahvistaja , TUIRA, KT, 4 h, k 89,5 m² INTIÖ, KT Tilava ja monikäyttöinen huoneisto ylimmässä Laajamittaisen perusparannuksen läpidellisen kerroksessa. Tästä saat itsellesi tokäynneissä taloissa kaksioita, kolmioita, huippuhuoneiston, siis "helmen". yksilöllisiä kattohuoneistoja. Huoneistosta on kivat ja mieltä rauhoittavat näkymät kauas merelle. Mh h, k, s 59 m² vh Kenttätie 12.. Kuivastie 12 A. Es. keskiviikkona: h, k, s 66 m² vh /Ylisirniö. Kenttätie h, k 59 m², ullakkoh. vh h, k 63,5m² vh Kenttätie h, k 52 m² vh h, k 52 m² vh h, k 62,5m² vh h, k 63,5m² vh Lisää Kenttätien huoneistoja RANTA-KOSKELA, PT, 3 h, k, s 91 m² MAIKKULA, RT, oh, kk, mh, s 37,5 m² RAKSILA, 1 h, k 34 m² Ranta-Koskelan arvostetulla asuinalueella laadukas paritalokoti. Terassilta ja par- kaikki pinnat uusittu, myös ph. Ilmalämpö- ja kaikkien palveluiden lähellä hyväkuntoinen Upeaksi rem. pikku näppärä rt-kaksio. Lähes Erinomaisella sijainnilla Raksilassa keskustan - ositus vekkeelta näkymä Pyykösjärvelle. Avara ja pumppu tuo säästöä lämmityskuluihin. Hieno 2 krs. yksiö. Avara olohuone. Kodikas keittiö. valoisa olohuone. Varaava takka. Moderni terassi takapihan puolella, markiisi. Autopistokepaikka. Mh Kangaskontiontie ,72 Vh Teuvo Pakkalan ka- Ihanteellinen city-koti, hyvä pohjaratkaisu. Mh keittiö. Iso lämmin varasto. Autokatospaikka. Mh A. Es. sunnuntaina: /Anttila. tu 14 A. Es su /Anttila Isokatu 23, Oulun Gallerian 3 krs, Oulu, p Toimistomme avoinna ma-pe TIMO KERÄNEN Myyntipäällikkö,, Julk. kaupanvahvistaja , PAALIKATU 2 Nyt on mahdollisuus päästä todella edullisesti omaan kotiin, tästä ei hinta/laatusuhde enää parane, nämä ovat nopeille. Edulliset asumiskustannukset (oma tontti ja kaukolämpö). Talossa myös parkkihalli autoille (sis. hintaan). Lisäksi merihenkinen puistoalue tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden monipuoliseen ympärivuotiseen ulkoiluun. Esim. 4 h,k, s 88 m² Mh ,26 Vh h, k, s 78 m² Mh ,76 Vh h, k, s 54 m² Mh ,14 Vh Paalikatu 2. Es. su 16-17/Ylisirniö. RAJAKYLÄ, KT Rajakylän palveluiden välittömässä läheisyydessä kaksioita ja kolmioita, joista pintaremontoimalla viihtyisiä koteja. Erinomaisia kohteita ensiasunnoksi tai sijoituskäyttöön. 2 h, k 61,5 m² mh ,30 vh h, k 61,5 m² mh ,30 vh , rem 3 h, k 78,5 m² mh ,56 vh h, k 78,5 m² mh ,56 vh , rem Ruiskukkatie 3. Sovi henkilökohtainen esittely! JARMO LEHTOSAARI Myyntijohtaja, , Kysy välityspalkkiotarjoustamme. Normaali välityspalkkio velattomasta kauppahinnasta on 4 %, alv. 23 % = 4,92 % ja vähimmäispalkkio 2 000, alv. 23 % = Puheluhinnat 010-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 0,0828 /puh+0,595 / min ja matkapuhelimesta 0,028 /puh+0,1704 /min (alv 23 %). SKV Kiinteistönvälitys Oy, Puutarhurinkuja 2, Helsinki, Y-tunnus SKV -avain HAUKIPUDAS, RT, 3 h, k, s 75 m² Aivan keskustan tuntumassa oikein siisti rt-kolmio yhtiön omalla tontilla. Tilava, valoisa pohjaratkaisu. Todella iso terassi aurinkoiseen suuntaan. Vain yksi seinänaapuri. Autolle katospaikka. Mh Revontie 37 L. Es. sunnuntaina: /Keränen. SKV -avain HAUKIPUDAS, KESKUSTA, RT, 3 h, k, khh, s, vh, var 70 m² Kiiminkijoen ranta-alueella hyvällä maulla remontoitu rivitalon päätykolmio, rv Kaikki kosteat tilat uusittu -04, keittiö rem. -08, lattiat uusittu -11, ym. Taloyhtiöllä oma tontti, ranta-alue vuokrattu jakokunnalta. Mh Vh SKV -avain HAUKIPUDAS, KIVINIEMI, RT, 2 h, k, vh, ulkovar 58 m² Hyvällä maulla v remontoitu/ uusittu kaksio. Yhtiö liittymässä/ liittynyt kaukolämpöön v Rauhallinen ja hyvä sijainti. Mh SKV -avain SKV -avain SKV -avain KOSKELA, KT, 3 h, k 75 m² Koskelan suositulla asuinalueella 1. krs kolmio. Avara ja valoisa olohuone. Toimiva keittiö. Kaksi hyvänkokoista makuuhuonetta ja vaatehuone. Kylpyhuone ja erillinen wc. Parveke. Mh Vh ,09. SKV -avain KAUKOVAINIO, KT, 2 h, k, vh, p 54 m² Laadukkaasti ja hyvällä maulla -05 kattavasti remontoitu 5 krs. parvekkeellinen kaksio. Hyvin säilytystilaa. Siisti ja huolella pidetty taloyhtiö, uima-allasosasto, rauhallinen sisäpiha jossa grillikatos. Vap. heti. Mh SKV -avain HIUKKAVAARA, KT, 2 h, k 45 m² Hiukkavaarassa puiston reunassa erittäin siisti ensimmäisen kerroksen kaksio. Huoneisto remontoitu muutamia vuosia sitten. Parveke ilta-aurinkoon. Mh ,12. Vh Hiukkavaara 5 B. Es. sunnuntaina: /Keränen. SKV -avain ARVIOKIRJAT , , , , Teemme ammattitaidolla arviokirjat huoneistoista ja kiinteistöistä: - perunkirjoitus - kuolinpesä - pankki / vakuus Kysy lisää puh

11 LAUANTAI 25. ELOKUUTA ONNISTUNUT ASUNTOKAUPPA TUNTUU SUUNNILLEEN TÄLTÄ. Ritaharju OKT 129/160.5 m² UUDISKOHTEET Asunto Oy Oulun Keijupuisto ENNAKKOMARKKINOINTI Ensiesittely Kevätpuuntie 3, Su /Pekka Kiinteistömaailma Rotuaari As Oy Oulun Kotipuisto Kukaan ei välitä niin kuin me. Kotipuisto sijaitsee Metsokankaan suositulla asuinalueella, jossa luonto lenkkipolkuineen sekä Kaakkurin monipuoliset palvelut ja harrastuspaikat ovat lähellä. Huoneistojen pohjaratkaisut ovat toimivia ja väljiä. Huoneistoesimerkit: Tyyppi Koko Mh Vh 2h+k+s 51,5 m² h+k+sa 63,5 m² h+k+s 72 m² h+k+s 86,5 m² Kotimetsäntie 2, Su /Pekka Kiinteistömaailma Rotuaari As Oy Muhoksen Patruuna Muhoksen keskustaan rakennetaan kerrostalokohde omalle tontille. Huoneistoissa parveke, vesikiertoinen lattialämmitys, koneellinen ilmanvaihto ja sauna. Korkeatasoiset sisustusmateriaalit. Valmis 3/2013. Huoneistoesimerkit Tyyppi Koko Mh Vh 2h+kk+s 43 m² h+k+s 54,5 m² h+k+s 65 m² h+k+s 74 m² Helppoa arkea uudessa omakotitalossa Keijupuisto on erinomainen ratkaisu, kun haaveilet huolettomasta arjesta uudessa omassa talossa ja arvostat samalla vaivatonta rakennusaikaa. Huolella suunniteltu ja toimiva pohjaratkaisu sekä palveluiden läheisyys merkitsevät elämisen helppoutta. Kaikissa asuinnoissa oma autotalli! Ennakkomarkkinointi. Huoneistoesimerkit: Tyyppi Koko Mh Vh I tas/4h+k+sa 97,0 m² II tas/5h+k+sa 120,5 m² II tas/5h+k+sa 133,5 m² As Oy Oulun Otsonkuja 5 Hiirosen suositulle asuinalueella on aloitettu rakentamaan uusia rivi/luhtitalokoteja. Yhtiö valmistuu marraskuussa Huoneistojen sisutusratkaisut ovat korkeatasoisia ja rakenteet huolella tehtyjä. Yhtiössä 11 kpl autotalleja. Rakentaminen on käynnistynyt, tule osta omasi, nyt sinulla on mahdollisuus tehdä kodistasi juuri sellainen kuin haluat. Huoneistoesimerkkejä Tyyppi Koko Mh Vh 3h+k+s 71, h+k+s 72, Autopaikat: autokatos 4000, pistokepaikka Otsonkuja 5, Su /Pasi Kiinteistömaailma Rotuaari As Oy Alppilan Lilja, Betonimiehenkatu 11 Alppilan alue täydentyy hienolla Liljalla. Rakentaminen on käynnistynyt ja asunnot ovat valmiita syyskuussa Liljan erinomainen sijainti on huomioitu kotien suunnittelussa, nykyaikainen tekniikka, harkitut pintamateriaalit, hyvä varustetaso. Suojaisa piha-alue rajoittuu Elementtipuistoon. Useimmissa huoneistoissa lasitettu länsiparveke. Huoneistoesimerkit: Tyyppi Koko Vh yksiöt 28,0-37,5 m² kaksiot 45,0-59,5 m² kolmiot 71,5-96,5 m² isommat 96,5-117 m² , Alppila, Su /Pekka Kiinteistömaailma Rotuaari Kiinteistö Oy Golfstar Ensi kesäksi Virpiniemeen valmistuvat loma-asunnot. Tontti sijaitsee mäen päällä, jolloin huoneistojen parvekkeelta aukeavat kauniit näkymät. Virpiniemi tarjoaa aktiiviselle ulkoilijalle monipuoliset mahdollisuudet harrastuksiin! Huoneistoesimerkit: Tyyppi Koko Mh Vh 1mh+tupak+s+ph 41, mh+tupak+s 52, Asunto Oy Oulun Satamaranta 1 Meren äärelle Toppilansalmen alueelle rakennetaan uusi VIII-kerroksinen 35 huoneiston kerrostaloyhtiö. Mietittyjä pohjaratkaisuja ja useita huoneistotyyppejä on moneen tarpeeseen yksiöstä alkaen. Alueen upea merellinen maisema ja kohteen puistoon rajoittuva ympäristö, sujuvat liikenneyhteydet, hyvät harrastusmahdollisuudet sekä kehittyvät palvelut tarjoavat hyvät puitteet viihtyisään asumiseen. Satamarannasta on hyvät kevyenliikenteen yhteydet läpi jokisuiston kulkevaa verkostoa pitkin ja etäisyys ydinkeskustastakin on vain 3 kilometriä. Ennakkomarkkinoinnissa! Arvioitu valmistuminen 8/2013. Huoneistoesimerkit Työmaaesittely Satamatie 25, Su /Pekka Kiinteistömaailma Rotuaari Asunto Oy Oulun Bolero Bolero on sekä sijaintinsa myös laatunsa puolesta ensiluokkainen valinta uudeksi asunnoksesi. Uusi asunto on aina järkiratkaisu monessa mielessä; remontit eivät rasita,talotekniikka tekee asumisesta miellyttävää. Valmistuu 11/2012. Huoneistoesimerkit Tyyppi Koko Mh Vh 2h+kt+s 48, h+k+s 58, h+k+s 89, h+k+s 90, Työmaaesittely Ilmarinkatu 10, Su /Pekka Kiinteistömaailma Rotuaari 1h + kt 36,5 m² Mh Vh h + kt 48,0 m² Mh Vh h + kt + s 60,0 m² Mh Vh h + kt + s 70,0 m² Mh Vh h + kt + s 79,0 m² Mh Vh As Oy Alppilan Pikku-Heidi, Rajakaltionkatu 5 Alppilan Pikku-Heidi valmistuu 11/2012, pääset muuttamaan jouluksi uuteen kotiin. Huoneistojen suunnittelussa on kiinnitetty huomiota arjen toimivuuteen ja tilojen käytännöllisyyteen. Kodit ovat valoisia ja tilavat parvekkeet ovat lasitettuja. Autopaikoitus joko pihalla autokatoksessa Huoneistoesimerkit: tai lämpimässä autohallissa. Tyyppi Koko Mh Vh 1h+kk 28,5 m² h+kk+sa 38,0 m² h+k+sa 81,5 m² h+k+sa 98,5 m² h+k+sa 103,0 m² , Alppila, Su /Pekka Kiinteistömaailma Rotuaari As Oy Kiimingin Keskuskulma1 Kesäkuussa 2013 valmistuva 4-kerroksinen kerrostalo joka rakennetaan omalle tontille aivan Kiimingin keskustaan. Asuntoja yhteensä 21 kpl. Jokaisessa asunnossa on sauna ja lasitettu parveke. Koko Mh Vh 47 m² m² m² m² h,k,kph,s,vh,ak,var. Rakentaminen alkanut! Osta nyt ja vaikuta materiaaleihin ja kiinteisiin kalusteisiin. Myös takka mahdollinen. Avara tilaratkaisu ja miellyttävä lattialämmitys suositulla kaukolämmöllä. Jouluksi uuteen kotiin! Mh ,00. Vihikuja 9, esittely SU klo Julia Kiinteistömaailma Haukipudas Asunto Oy Sokurin Kranssi Meren läheisyys, sujuvat kulkuyhteydet sekä monipuoliset harrastusmahdollisuudet tarjoavat viihtyisän paikan asumiseen. Oulun ydinkeskustaan on alle kolmen kilometrin matka, ja kevyen liikenteen väylät menevät kauniin jokisuistoalueen ja siltojen kautta torille saakka. 8-kerroksisen talon ylimmistä kerroksista on näköala merelle saakka. Talon yhteinen saunaosasto sijaitsee ylimmässä kerroksessa. Sen vilvoitteluterassilta voi katsella vaikka auringonlaskua merelle. Autopaikat ovat hallissa pihakannen alla. Suurimmassa osassa asunnoista on oma sauna, samoin lasitetut parvekkeet. Joillakin alimman kerroksen asunnoilla on oma piha. Keskustan ja Tuiran palvelut ovat lähietäisyydellä. Tulevaisuudessa Toppilansalmen lähipalvelut monipuolistuvat. Kohde valmistuu Elokuussa Huoneistoesimerkkejä: A1 4-5h+k+s 107 m² 1.krs. Mh Vh A6 3h+k+s 72 m² 2.krs. Mh Vh A 12 2h+kk+s 45,5 m² 3.krs. Mh Vh A 23 1h+kk+s 34 m² 5.krs. Mh Vh A 33 4h+k+s 91,5 m² 8.krs. Mh Vh Mallastie 24, ESITTELY TI klo p /Riitta K Kiinteistömaailma, Pakkahuoneenkatu 5 ENNAKKOMARKKINOINTI ESITTELYASUNTO A 6 VALMIS, TULE PAIKAN PÄÄLLE TUTUSTUMAAN! AS Oy Oulun Sokurin Rinkeli Rinkeli muodostaa yhdessä valmiin Nisun, rakenteilla olevan Kranssin ja myöhemmin tulevan Hyveen kanssa Sokurin korttelin. Talojen yhteisessä käytössä on suojaisa sisäpiha, jossa on leikkipaikka lapsille ja huvimaja. Polkupyöräkatos ja ulkoiluvälinevarasto rajaavat pihakannella sijaitsevat vierasautopaikat turvallisesti leikkipaikasta. Myytävät autopaikat ovat yhteisessä hallissa pihakannen alla. Rinkeli on laadukas A-energialuokan kerrostalo. Asuntoihin tulee harkittua tyyliä ja toimivat pohjaratkaisut. Uudessa kodissa omaa tyyliä voi toteuttaa valmiiden kokonaisuuksien avulla. Muutos- ja lisätyönä on mahdollista saada myös muita lisävarusteita. Suurimmassa osassa asunnoista on oma sauna, samoin lasitetut parvekkeet. Arvioitu valmistumisaika 12/2013. Huoneistoesimerkkejä: A2 3h+k+s 64 m² 1.krs Mh Vh A9 2h+k+s 57 m² 2.krs Mh Vh A16 3h+k+s 70 m² 3.krs Mh Vh A30 3-4h+k+s 87,5 m² 4.krs Mh Vh A40 3h+k+s 69,5 m² 5.krs Mh Vh Mallastie 24. tiistaina klo viereisen Kranssin vapaissa asunnoissa. P /Riitta K Asunto Oy Savotan Helmi Savottatie 45 Metsokangas ENNAKKOMARKKINOINTI Kohteeseen rakennetaan yhteensä 28 yksikerroksista rivitalohuoneistoa. Maanrakennustyöt jo käynnissä! Varsinaiset työt aloitamme elo-syyskuussa Arvioitu valmistuminen lokakuussa Varaa omasi edulliseen ennakkomarkkinointihintaan! Laadukkaat materiaalit ja hyvä varustetaso mutta jos haluat tehdä muutoksia tulevaan kotiisi niin nyt se onnistuu helposti tässä vaiheessa! Autokatospaikka kuuluu huoneiston hintaan. Metsokangas on mukava paikka asua! Kaakkurista löytyy monipuoliset palvelut, koulut, päiväkodit sekä ulkoilumahdollisuudet. Tule käymään toimistollamme niin kerromme lisää. Huoneistoesimerkkejä A4 3h+kk+s 73,5 m² Mh Vh C 15 4h+k+s 82,0 m² Mh Vh E 22 5h+k+s 100 m² Mh Vh G 27 3h+k+s 69,0 m² Mh Vh Savottatie 45. Sovi! p Kiinteistömaailma, Pakkahuoneenkatu 5 Asunto Oy Herralantie 1 Kaakkurin Metsokankaalle valmistuu 10/2012 uusi rivitalo/luhtitaloyhtiö jossa 19 huoneistoa. Luhtitalon alakerrassa asut mukavasti yhdessä tasossa ja sinulla on oma pieni piha. Yläkerrassa nautit parvekkeen huolettomuudesta. Autokatospaikat kuuluvat hintaan. Asunnoissa on vesikiertoinen lattialämmitys kaukolämmöllä. Erityistä huomiota kiinnitetty asuntojen energian kulutukseen ja tiiviyteen. Lattiat tammiparkettia, saunassa muotolauteet sekä ledvalaistus. Huoneistoesimerkkejä 4h+k+s 91,5 m² mh vh h+k+s 68,5 m² mh vh h+k+s 77,5 m² mh vh , Ratatie, Su /Kari Kiinteistömaailma Rotuaari, Virpiniemi, Su /Tarmo Kiinteistömaailma Rotuaari Terveystie 9, Su /Teija Kiinteistömaailma Rotuaari Herralantie1. SU klo / /Riitta K Kiinteistömaailma, Pakkahuoneenkatu 5 OMAKOTI JA PARITALOT Kempele OKT 110/140 m² 4h, k, s Hyväkuntoinen koti etsii uusia huolenpitäjiä Ristisuon alueella. Tähän kohteeseen on tehty viime vuosien aikana mittavat remontit. Varaava takka ja kaksi ilmalämpöpumppua pitävät lämmityskulut kurissa. Kempeleen Monipuoliset palvelut vain kävelymatkan päässä. Oma tontti. Lh ,00. Välitie 14 Sovi esittelystä! Kiinteistömaailma Kaakkuri Jääli OKT 129/140 m² 4h,k,takkah,kph,s,rantas. Harvoin myynnissä, upealla paikalla järven rannalla omakotitalo omalla tontilla. Tontin koko 4440 m². Talo rakennettu alunperin v ja laajennettu sekä saneerattu v Oma rantasauna. Tartu nyt tähän tilaisuuteen, upea paikka! Mh ,00. Olavintie 15 Es. SU Anu Kiinteistömaailma Torikatu Kiiminki OKT 151/170 m² 6h, k, s Kauniilla n. 2 ha:n metsäisellä tontilla 2008 rakennettu kokonaisuus isommankin perheen tarpeisiin. Tämä moderni talo on varustettu nykyaikaisella talotekniikalla ja kauniilla materiaaleilla. Suuri 50m² autotalli/ katokset ja paljon varastotilaa. Rauhallinen sijainti luonnon helmassa. Mh ,00. Pitkäahontie 151 Ensies. SU Teuvo Kiinteistömaailma Tuira Herukkakangas OKT 206/238 m² 5h,k,sa Valoisa, upea talo, jossa ikä ei näy! Autolle on tilaa katoksessa ja hyvän kokoisessa lämpimässä tallissa. Lh ,00. Oravanmarjatie 4 Es. MA /Anu Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu Kuivasjärvi PT m² 3mh+oh+khh+k+pukuh.+kph +s+2wc+kuraet. Lähellä keskustaa ja yliopistoa sijaitseva arkkitehti Veli Karjalaisen suunnittelema as. oy-muotoinen PT-huoneisto, jonka piha rajoittuu lammen rantaan ja näkymät Kuivasjärvelle. Iso, lasitettu terassi. Huippulaadukkaat ja modernit pintamateriaalit. Lh ,00. Kylmäniementie 14 As Es. SU Tarmo Kiinteistömaailma Rotuaari Talvikangas OKT 134 m² 4mh,oh,k,sa,2xwc/kh,khh Reilun kokoinen ja viihtyisä omakotitalo joka valm Edullinen ja huoleton kaukolämpö. Autoille tilaa pihassa ja katoksessa. Lh ,00. Kimmeltie 25 B Es. SU /Jarmo L Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu Kynsilehto OKT 193/281.5 m² 6h,k,2kph,s,khh,3wc,vh,2:n auton talli/var Tyylikäs, hyvin varusteltu kaksi kerroksinen kivitalo, arvostetulla alueella, omalla tontilla. Kivestä tehty kahden auton talli ja varasto. Piha aluetta kivetetty myös isolta alueelta. Kaukolämpö, vesikiertoisena lattialämmityksenä. Lämmityskustannukset 116,48 euroa/kk! Laskettu viimeisen vuoden ajalta. Pihasuunnitelma. Mh Tokkakuja 8 Sovi esittely Juha Kiinteistömaailma Haukipudas Kynsilehto OKT 163/191 m² 5h,k,khh,kh,s. Rauhallisella ja lapsiystävällisellä alueella, hyväkuntoinen yksitasoinen koti. Oma 869 m² tontti. Valoisa ja avara pohjaratkaisu. Runsaasti säilytystilaa, takka, kaukolämpö. Palvelut lähellä. Mh , vh Porokuja 7 Es. su Teija Kiinteistömaailma, Rotuaari Saviharju OKT 229.5/250 m² 5 mh, oh, k, 3 wc, khh, ph/s, aula ja halli+parveke Jos etsii todella väljää paikkaa asua ja elää, -niin se on tämä! Tässä isossa ja tyylikkäässä talossa on sitä kodikkuutta ja lämpöä! Todella isossa pihapiirissä on lisäksi tilava varasto-autotallirakennus ja 180 m² konehalli, johon mahtuu esim. kuorma-auto. Soveltuu erittäin hyvin esim. kuljetusalan yrittäjlle, tai sellaisille, jotka tarvitsevat paljon varastotilaa. Huomio myös edulliset asumiskustannukset, jotka tulevat maalämmön kautta. Lh ,00. Ylikiimingintie 389 Ensies. SU Jarmo M Kiinteistömaailma Rotuaari Herukkakangas OKT 115/177 m² 4h,k,s,khh,at Harvoin tarjolla näin toimivaa, hyvän hinta-laatu-suhteen omaavaa omakotitaloa! Uusittu kaunis keittiö, ihastuttavapintainen var. takka, ilmalämpöpumppu. Takapihalla grillihuone ympärivuotiseen käyttöön. Vapautuu nopeasti! Lh ,00. Mustaherukkatie 18 Ensies. SU Hilkka Kiinteistömaailma Torikatu Kastelli OKT 140/155 m² 4-5 mh, oh,k,kh+ kellari 80 m² (ph+s,varastoja). Omalla tontilla Kastellissa hyväkuntoinen talo, jossa on tilaa isommallekkin perheelle. Talon ikkunat ja ulkovuoraus on uusittu sekä taloon on asennettu lisälämmöneristys. Tontti on aurinkoinen ja miljöö idyllinen. Velaton lähtöhinta Matosuontie 21 Es. ma /Pertti. Kiinteistömaailma Pakkahuoneenk Länsi-Patela OKT 185/261 m² 7h,k,rt,aula,khh,vh,s,2kph,at,ak,yksiö Upea 2007 rakennettu, Arkkitehti Veli Karjalaisen suunnittelema tyylikäs talo omalla tontilla. Vaalea sisustus. Autotallirakennuksessa erinomaiset tilat esim. yritystoimintaan tai sivuasunnoksi! Lh ,00. Väliahontie 25 Es. SU Hilkka Kiinteistömaailma Torikatu Kastelli OKT 148/165 m² 5h,k,kph,s,khh,2wc,vh,parveke,var. Ihastuttava, oma puutarhatontti ja hyväkunt. talo! 4 kakluunia. Talo laajennettu ja tekniikka uusittu , Yläkerta rem Lh ,00. Häkkitie 3 Es. SU Hilkka Kiinteistömaailma Torikatu Haukipudas OKT 159/237 m² 4h,ruok.tila,k,aula,khh,2 x wc,s,2 at Kaunis ja jykevä kivitalo loivalla rinnetontilla lähellä Kiiminkijokea. Laadukas varustus ja sisustus takaavat asumismukavuuden. Pihasauna! Lh ,00. Sankoniementie 112 Es. MA Anne Kiinteistömaailma Haukipudas Huonesuo OKT 116/171 m² 5h,k,sa Puutarhamaisen pihan ympäröimä koti, jossa reilusti tilaa. Pihapiirissä on myös autotallirakennus. Lh ,00. Karhunsammaltie 11 Es. SU /Jarmo L Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu Jääli OKT 147/191 m² 3mh,oh,k,khh,th,ph,s Isoja uudistuksia kokenut tilava ja valoisa omakotitalo. Rauhallinen sijainti ja iso tontti palveluiden lähellä. Autotalli talon yhteydessä, takapihalla kesäkeittiö! Mh ,00. Laivakankaantie 2 Es. SU /Jarmo L Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu Maikkula OKT 220,8/254 m² 4mh,oh,k,kirjasto,aula,khh,ph,s,at,ak,varastoja. Tyylikäs ja uniikki Arkkitehti Jorma Tepon suunnittelema ja vuonna 2003 valmistunut energiatehokas talo vehmaalla omalla tontilla Patamäessä, Maikkulassa. Kohteesta nähtävillä myymälässä dvd-esitys, esittelyt vain sopimuksen mukaan! Mh Vanhalantie 2 Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu Haukipudas OKT 188/208 m² 4mh,oh,k,kph/wc,s,wc,khh,vh Iso 5000 m² tontti ja omaa rauhaa vain puolen tunnin ajomatkan päässä Oulun keskustasta. Tilava, hyvin suunniteltu omakotitalo. Takka. Kahden auton talli ja kahden auton katos. Viihtyisä nurmipiha ja kauniita istutuksia. Lh ,00. Inkonnokantie 22 Es. SU klo 15:30 16:00 Heli Kiinteistömaailma Haukipudas Haukipudas, OKT 180 m² 6h,k,s,vh,parveke. Uudenveroinen tilava yhtiömuotoinen omakotitalo. Autolle katospaikka huoneiston edessä. Kaukolämpö. Varainsiirtovero 1,6 % kauppahinnasta. Haukiputaan keskustan lähellä. Lh ,05 Vh Niskalenkki 3 B Sovi esittely. P Kiinteistömaailma Haukipudas Karjasilta OKT 228/378 m² 8 h,2k,takkah,khh,3kph,s,wc,ask.h. varastorak. Iso talo arvostetulla alueella. Kaukolämpö, takka. Huoneet kolmessa tasossa, tilaa isollekin perheelle! Lh ,00. Routuntie 1 Es. SU Anu N Kiinteistömaailma Torikatu Nämä ja noin 6000 muuta kotia löydät kiinteistomaailma.fi 010-alkuiseen ja 020-alkuiseen numeroon soitettaessa puhelun hinta kiinteän verkon liittymistä on 0,0821 /puh + 0,059 /min, mobiiliverkon liittymistä 0, ,169 /min.

12 44 LAUANTAI 25. ELOKUUTA 2012 Olemme myyneet jo yli asuntoa Tarjouskaupalla! Tarjouskauppa -kohteen tunnistat tästä merkistä. Tarjouskaupassa tarjoukset tehdään lähtöhinnasta ylöspäin. Jääli RT 60.5 m² 2h,k,kph/wc,s,vh Tyylikäs koti, jossa v rem. kylpyh. ja sauna. Oloh. ja keittiössä parkettilattiat. Yhtiö kaukolämmössä! Iso terassi. Mh ,00. Kumputie 35 as Es. SU Juha Kiinteistömaailma Haukipudas Haapalehto LT 75 m² 3h,k,kph,/wc,erill.wc,vh,parv. Rauhallisella alueella 2. krs:n siisti päätyhsto rv -07. Oma tontti ja kaukolämpö. Autokatos erill. osakkeena 5000 e. Lh ,00. Karttatie 4 A Es. SU Sami Kiinteistömaailma Torikatu RIVI- JA LUHTITALOT Kankaantie 8 A Ensies. SU SU Heli Kiinteistömaailma Haukipudas Haukipudas RT 46 m² 2h+tupak+sa Hyväkuntoinen, viihtyisä saunallinen kaksio 2000 rakennetussa rivitalossa. Rauhallinen sijainti keskustan läheisyydessä. Katettu terassi, ulkovarasto ja autokatospaikka. Lh ,00. OMAKOTI- JA PARITALOT Korvensuora OKT 130/130 m² Alak: Oh, 2 mh, takkah., kph, s, wc Yläk: 1 mh, k Isolla omalla 1314 m² tontilla puiston reunassa sijaitseva avara ja tilava talo. Iso autotalli/varastorak. Talossa on rem. mm. julkisivut, ikkunat ja kattokin on uusittu. 2 takkaa ja ilmalämpöpumppu. Vap. nopeasti! Lh ,00. Tuomelantie 12 Es. SU Teuvo Kiinteistömaailma Tuira Kynsilehto OKT 127/143 m² 4h+k+ph+s+khh Suositulla alueella vuonna 2000 mittavan peruskorjauksen ja laajennuksen kokenut mukava talo pienelle perheelle. Lh ,00. Pulkkatie 17 Es. SU Anu/ Kiinteistömaailma Pakkah.katu Karjasilta OKT 160/205 m² oh,4mh,k,kph,s, Upealla sijainnilla suomen parhaalta asuinalueelta tilava ja hieno talo. Puutarhamainen ja suojaisa piha. Mh ,00. Nokelantie 5 Es. SU Hannele Kiinteistömaailma Rotuaari Välivainio OKT 133/284 m² 4mh,oh,k,th,ph,s,2 at, uima-allas Puistoon raj. puutarhatontilla tilava talo. Talossa tehty runsaasti remontteja. Autotalli 2:lle autolle! Lh ,00. Veräjätie 31 Es. SU /Jarmo L Kiinteistömaailma Pakkah.katu Itä-Patela RT 61,5 m² 2h,k,s Siistikuntoinen koti kivalla paikalla. Tilava kaksio jossa on kaukolämpö. Hyvät palvelut kilometrin säteellä. Lh ,62 Vlh ,00 Hakkuritie 26 A Sovi esittely! p Kiinteistömaailma Torikatu Tyrnävä RT 75 m² 3h, k, s Tyrnävän keskustan tuntumassa laadukas koti. Autokatos ja varasto sisältyvät hintaan. Kp-imuri ja terassi. Mh ,00. Karjatie 5 B Es. SU Matti Kiinteistömaailma Pakkah.katu Talvikangas LT 50 m² 2h,k,s Rauhallisella alueella viihtyisä, hyväkuntoinen -04 rakennettu 2. kerroksen päätyhuoneisto. Suojaisa, iso parveke. Asunnossa parkettilattiat. Yhtiössä kaukolämpö. Autokatospaikka erillisenä osakkeena 3000 e. Lh ,08 Vh ,00. Kuurakuja 3 C Ensies. SU SU Anu N Kiinteistömaailma Torikatu Iinatti OKT 132/180 m² 3 mh, oh, kt, khh, kph, sa ja tv-huone Tyylikäs ja avara talo, joka remontoitu 2010 ja Suojaisa puistoon rajoittuva tontti. Autolle lämmin talli ja katos. Mh ,00. Oritputaantie 25 Es. MA Riitta S Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu Ylikiiminki OKT 86.3/145 m² 2 mh, oh, tupakeittiö, et, khh, wc, kh, sauna. Ylikiimingin Jokelan kylällä uudehko näppärä omakotitalo, 5,6 km Ylikiimingin Puolangalle päin. Hp Paloniementie 8 Sovi esittely! Kiinteistömaailma Pakkah.katu Haukipudas OKT 153/207 m² 4h, k, s, tkh Puistoon raj. päätytontilla 2002 rak. koti, jossa reilun kokoinen keittiö, korotettu katto, poreamme, ja takka. Autotalli ja var. Mh ,00. Allinkuja 13 Es. SU Heli Kiinteistömaailma Haukipudas Lumijoki OKT 211/237,9 m² Hyvällä paikalla, lähellä Lumijoen keskustaa, isolla omalla 5000 m² tontilla. Varaava takka-leivinuuni. Erillinen autotalli ja -katos. Lh Ylipääntie 210. Es. Su klo Sami p Kiinteistömaailma Torikatu Itä-Patela RT 63 m² 2h,k,kph/wc,s Valoisa, kaksio mukavalla paikalla. Kirsikan sävyiset keittiön kaapistojen ovet v ja oloh. maalattu ja tapetoitu. Kaukolämpö. Lh ,00. Soirotie 9 C Es. SU Jyrki Kiinteistömaailma Torikatu Haukipudas RT 75 m² 3h,k,kph,s,varasto Kävelymatkan päässä palveluista, viihtyisä koti jossa kaukolämpö. Yhtiössä tehty pihan perusparannuksia. Lh ,00 Vh ,00. Lehmikuja 18 A Es. SU Heli Kiinteistömaailma Haukipudas Syynimaa Luhtitalo 62.5 m² 2h, k, s, wc Hyväkuntoinen luhtitalon 1. kerroksen huoneisto omalla aurinkoisella pihalla. Asunto sijaitsee rauhallisella alueella, vain kivenheiton päässä yliopistosta, marketista ja Kaijonharjun ostoskeskuksesta. Mh ,00. Tiedonkaari 3 A Es. MA /Pekka Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu Metsokangas OKT 183,2m²/249,6m² 7h,k,2kph,s,khh,ak Tämä Arkkitehtitoimiston suunnittelema jykevä, persoonallinen Uusretroa edustava Betonitalo huokuu avaruutta ja valoisuutta. Upea ammattilaisen suunnittelema sisustus! Lh ,00 Tukkipuuntie 3 Sovi esittely! p Kiinteistömaailma Torikatu Karjasilta OKT 90/150 m² 3mh,kirj.h,oh,k,kph/wc,s,2wc,lämmin et./kuisti Tule ihastumaan tähän huolella, vanhaa kunnioittaen rem. rintamamiestaloon! Lh ,00. Raatteentie 34 Es. SU Julia Kiinteistömaailma Torikatu Ranta-Kastelli OKT 100/210 m² 5-6h+khh+k+s 100 m², kellaritilat n. 60 m² Erinomaisella paikalla omalla 1180 m² tontilla. Talo peruskorj luvulla. Autotalli ja 2 var. Lh ,00. Pikkaraisentie 6 Es. SU Teija Kiinteistömaailma Rotuaari RIVI- JA LUHTITALOT Kaijonranta RT 40 m² 1h, kk, s 1-tasoinen näppärä saunallinen koti v valm. Yhtiön pihalta järvinäkymä. Mh ,00 Vh ,00. Kauppaporvarintie 16 A Es. SU Hannele Kiinteistömaailma Rotuaari Talvikangas RT 63 m² 3h+k+s Nätti ja napakka kolmio jossa tilava oma piha sekä kauniit ja käytännölliset materiaalit. Mh ,00. Kuurakuja 2 A Es. SU Teuvo Kiinteistömaailma Tuira Muhos RT 77 m² 3h, k, s Siisti ja hyväkunt. rivitalokoti rauhallisella paikalla. Iso puistoon rajoittuva takapiha jossa leikkimökki. Pinnat uusittu pari vuotta sitten. Mh ,00. Ratapellontie 25 A Sovi esittelystä! Kiinteistömaailma Kaakkuri Kuivasranta RT 64 m² 3h+k+khh+s. Kaunis, laadukkain materiaalein sisustettu koti. Aurinkoinen takapiha terasseineen rajoittuu rauhallisesti metsäiseen puistoon. Autopaikat huoneiston edessä. Kaukolämpötalo. Velaton lähtöhinta Kuivasrannantie 16 B ENSIes. SU /Helena Kiinteistömaailma Rotuaari OMAKOTI- JA PARITALOT Jääli PT 68 m² 3h, k, s Jäälin hyvien palv. lähellä erittäin hyväkunt. pt-huoneisto. Hyvällä maulla valitut materiaalit ja korotettu sisäkatto. Takka. Mh ,00. Neulaspolku 2 b Sovi esittely! Kiinteistömaailma Pakkah.katu Toppila OKT 103/129 m² 4h,k,sa,kh,khh Kodikas ja tunnelmallinen rintamamiestalo, joka on kokenut paljon parannuksia. Kaukolämpö. Meri ja keskusta lähellä! Mh ,00. Luotsintie 10 Es. SU /Anu Kiinteistömaailma Pakkah.katu Karinkanta OKT 142/159.2 m² 5h,k,kph/wc,s.wc,khh,vh,at,var. Meren lähellä hyvin pidetty talo. Kph uusittu-10 ja keittiö-03. Lämmin autotalli. Oma 1450 m²:n tontti. Lh ,00. Karinkannantie 19 Es. SU Sami Kiinteistömaailma Torikatu Liminka OKT 210/227 m² 5mh+oh+k+rh+aula+khh+3 wc+s Erittäin tilava, valoisa ja avara v valm. talo. Sijainti on rauhallinen/ei läpikulkuliikennettä. Lh ,00. Väliaho 4 Es. SU Jarmo M Kiinteistömaailma Rotuaari Kempele, Ristisuo RT 47,5m² Hyvä ja nätti kaksio Ristisuon alueella Kempeleessä. Viihtyisät etu- ja takapiha. Tupakeittiössä saareke. Taloyhtiö omalla tontilla. Tarjottu Mikkosentie 1 A. Es. su klo Anu Kiinteistömaailma Haukipudas Kaijonranta RT 63 m² 2h,k,kph,s Erinomaisella paikalla Pyykösjärven tuntumassa koti jossa tilava keittiö uudistetuilla kodinkoneilla. Autolle pistokepaikka. Lh ,00. Nylanderintie 1 B Es. SU Jyrki Kiinteistömaailma Torikatu Kuivasranta RT 80 m² 3h, k, s Viehättävältä ja halutulta alueelta hyvin pidetty koti. Asuintilat 2:ssa kerroksessa, lattiat parkettia ja laattaa. 2 autopaikkaa. Lh ,00. Rantakukantie 25 B Es. SU Sanna Kiinteistömaailma Torikatu Oritputaantie 16 B Ensies. MA Riitta S Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu Iinatti RT 77 m² 3h, k, s Tyylikkäästi remontoitu kolmio lapsiystävällisellä alueella. Aurinkoinen terassipiha. 2 autopaikkaa. Lh ,80 Vh ,00. Tyrnävä PT 80/80 m² 3h,k,kh,s Piakkoin valm. pt-huoneisto. Kohde on toteutettu laadukkailla materiaaleilla. Iso, katettu terassi ja var.takka sekä autokatos ja var. Mh ,00. Torppakuja 1 A 2 Es. SU Matti Kiinteistömaailma Pakkah.katu Oulunsalo OKT 114.5/129.5 m² 4h+k+khh+sa Pitkäkankaalla omalla isolla vehreällä tontilla täysin pintaremontoitu talo. Kauppakeskus ja keskustan palvelut lähellä. Lh ,00. Pajukuja 5 Es. SU Kari H Kiinteistömaailma Rotuaari Kello OKT 120/168 m² 3h+takkah.+k+s+khh+at. Rem. koti tien päässä. Talossa uusittu käyttövesiputket, pinnoitettu katto ja uusittu keittiö ja pesutilat -09, ym. Lh ,00. Maivakuja 7 Es. MA Anne Kiinteistömaailma Haukipudas Kastelli OKT 160/241 m² 4h,k,2alkovi,wc. Omalla reilun kokoisella tontilla ajattoman tyylikäs ja hienokuntoinen talo, jota on pidetty hyvässä kunnossa. Lh ,00. Isterintie 62 Es. SU /Anu Kiinteistömaailma Pakkah.katu Heikkilänkangas LT 48 m² 2h,k,s Myydään sijoituskäyttöön siistikuntoinen luhtitalon yläkerran kaksio. Valoisa koti, hyvin säilytystilaa keittiössä. Autokatospaikka. Lh ,00. Aisakellontie 3 A Es. SU Julia Kiinteistömaailma Torikatu Länsi-Patela RT 69 m² 3h, k, s Länsi-Patelan merimaisemissa valoisa koti. Autokatospaikka kuuluu kauppahintaan. Lh ,00. Tuumatie 2 b Es. MA /Anu Kiinteistömaailma Pakkah.katu Hönttämäki RT 80 m² 3h, k, s Rauh. alueella tilava valoisa koti 2:ssa tasossa. Alakoulu, päiväkoti, kauppa n. 500 m. Vapaa huoneisto. Lh ,00 Vh ,00. Rensselikuja 5 M Es. TI /Minna Kiinteistömaailma Pakkah.katu Hönttämäki RT 80 m² 3h, k, s Rauhallisella ja suositulla Hönttämäen alueella sijaitsee tämä siisti rivitalo kolmio. Viihtyisä, osittain katettu terassi länteen. Mukavan kokoinen takapiha, joka rajoittuu viheralueeseen. Mh ,00 Vh ,00. Välskärintie 4 B Es. MA /Pekka Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu Rannanperä RT 99 m² 3mh,oh,rh,k,khh,ph,s. Tyylikkääsi remontoitu rivitalohuoneisto suositulla alueella Rannanperällä. Velaton lähtöhinta Tyrnävä PT 81/81 m² 4h, k, kh, s Tyrnävän keskustan palv. läheisyyd. rakenteilla oleva pt-hsto, muuttosvalmius 9/2012. Ehdit vielä vaikuttaa materiaaleihin. Mh ,00. Torppakuja 1 A 1 Es. SU Matti Kiinteistömaailma Pakkah.katu Knuutilanranta OKT 124/130 m² 6h+k+s+khh Loistavalla paikalla Oulujoen rannassa, hyväkuntoinen 2-tasoinen koti. Mh ,00. Viriänkuja 4 C Es. KE Hannele Kiinteistömaailma Rotuaari Kempele OKT 134/169 m² 4h, k, s Tästä pienellä pintafiksauksella isohko omakotitalo perheellesi. Koulut ja monipuoliset palvelut kävelymatkan etäisyydellä. Oma tontti. Lh ,00. Roinilantie 6 Sovi esittelystä! Kiinteistömaailma Kaakkuri Rajakylä OKT 164 /210 m² 5h,k,2x wc,s Siisti, iso talo kulmatontilla. Tilava keittiö rem. v. 2004, jossa paljon kaappitilaa. Runsaasti varastotilaa. Vesikate uusittu v Mh Rätvänätie 5 Es. su Helena Kiinteistömaailma, Rotuaari Etelä-Ii RT 49.5 m² 2h, avok, s Siisti kaksio rauhallisella paikalla. Iso takapiha, joka raj. puistoon. Pieni vastike, yhtiössä ei ole isoja remontteja tulossa. Lh ,00. Karpalotie 16 B Es. SU Anne-Mari Kiinteistömaailma Haukipudas Hiironen RT 69 m² 3h, k, s Kodikas, siisti LT:n 1. krs:n kulmahuoneisto länsiterassilla. Läpitalon huoneisto mukavalta paikalta, hyvät ulkoilumaastot. Mh ,00. Repolaisentie 10 A Es. SU Hannele Kiinteistömaailma Rotuaari Rajakylä RT 80 m² 3h, k, s Mukava taloyhtiö, ihana piha ja muuttovalmis koti pienellä fiksauksella. Tervetuloa Mh ,00. Mataratie 1 B Es. SU Tuomo Kiinteistömaailma Tuira Kotikoivuntie 6 D Ensies. su Jarmo Kiinteistömaailma Pakkahuoneenk Kiviniemi OKT 84/95 m² 3h,k,parv,kph,wc,s,wc,ak Meren rannalle v.-03 rak. upea talo. Korotettu katto ja valoisa talo, josta hienot maisemat merelle. Rantasauna. Lh ,00. Letontie 33 Es. SU Sami Kiinteistömaailma Torikatu Ii Tikkasenharju OKT 126/138 m² 4mh,oh,k,kph/wc,s,wc,khh,at,ak,var. Lähes uudenveroinen talo n m². Yläk.varaus. Autolle talli ja katos. Lh ,00. Maaliskuja 20 Es. SU Anne-Mari Kiinteistömaailma Torikatu Kastelli PT 151/176 m² 5h,k,2kph,khh,parveke,ak,3var Arvostetulla alueella kivirakenteinen pt omalla tontilla. Kph ja sauna rem. -05 sekä pintarem. tehty. Mh ,00. Sotilastorppa 2B Es. SU Hilkka Kiinteistömaailma Torikatu Koskela okt 174/214 m² 4-5 h+k+kph+s+piharak. Ainutlaat. pihapiiri/ oma tontti, joka on voittanut useita pihakilpailuja. Iso peruskorj. v ja luvulla tehty monia uudistuksia. Mh Ketjutie 94. Es. su /Tarmo Kiinteistömaailma, Rotuaari Jääli RT 55 m² 2h,k,kph/wc,s Siististi pidetty tilava kaksio. Aidattu takapiha, autolle katospaikka. Oma sauna ja tilava kylpyh. Yhtiö omalla tontilla. Lh ,00. Seponkuja 10 A Es. SU Anu N Kiinteistömaailma Torikatu Haukipudas RT 70 m² 3h,k,s,kph/wc/kh-tila,wc,vh,var Lähes uusi, kaunis päätyhsto! Takkavaraus, aurink. terassi, hyvät kodinh.tilat. Ak. erill. osakkeena h e Mh ,00. Iskantie 3 D Es. SU Heli Kiinteistömaailma Haukipudas Rajakylä RT 81.5 m² 2h+k+kph+s Hyvä huoneisto, joka rem. ja muutettu avaraksi, helppo muuttaa takaisin kolmioksi. Keittiö ja pinnat uusittu! Lh ,00 Vh ,00. Mataratie 7 B Es. SU Heli Kiinteistömaailma Torikatu Metsokangas RT m² 5h, k, s Suositulle metsokankaan uudelle asuinaluelle 10/2011 valm. 16 huoneiston rivitalo yhtiö. Koulut ja päiväkoti turvallisen kävelymatkan päässä. Yhtiön suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota asumisviihtyvyyteen. Iso tontti, jossa tilaa leikkiä. Mh ,00 Vh ,00. Herralantie 9 E Es. SU Veijo Kiinteistömaailma Rotuaari Liminka OKT 94/109 m² 3h,k,kph/wc,khh,s,at,ak,yläk.varaus Siisti ja laadukkaasti -07 rak. Kastelli-talo omalla tontilla. 45 m²:n autotalli ja autokatos. Lh ,00. Ystäväntie 11 Es. SU Sami Kiinteistömaailma Torikatu Kastelli OKT 140/140 m² Oh, keittiö, ruok.tila, takkah.,3 mh,wc, sauna Hyvä ja rauhallinen sijainti Kastellin keskellä. Rak.oik. 200 m² + 50 m² talousrak. Lh ,00. Lämsäntie 29 Es. SU /Riitta K Kiinteistömaailma Pakkah.katu Ii,keskusta OKT 149/179 m² 6h,k,kph,s,wc,var/työtila. Huolella pidetty okt. Oma 1370 m² tontti. Taloa laaj. ja rem Sauna/kph rem Modernit sisäpinnat. Lh ,00. Puistotie 17 Es. SU Anne-Mari Kiinteistömaailma Haukipudas Kello OKT 191/260 m² 6mh,oh,k,aula,takkah,khh,kph,s,3wc,at/v Iso L-mallinen talo, joka rak.v.-90, laaj. ja rem Hyvin varusteltu talo. Poreamme, 3 wc. Lh ,00. Pajapolku 1 Es. SU Sanna Kiinteistömaailma Haukipudas Tyrnävä RT 57.5 m² 2h, k, s Nätti kaksio metsikön reunassa ja palv. vieressä. Huoneistossa korotettu sisäkatto. Kaukolämpö ja oma tontti. Mh ,09 Vh ,00. Villentie 14 C Es. SU Matti Kiinteistömaailma Pakkah.katu Kuivasjärvi RT 73 m² 3h, k, s Rauhallisella paikalla sijaitseva 1-tasoinen päätykoti kaukolämpötalossa. Siisti ja muuttovalmis huoneisto. Lh ,00. Helmipöllönkuja 15 A Es. SU Hannele Kiinteistömaailma Rotuaari Talvikangas LT 82 m² 3h, k, wc, khh, kph, s Toisessa krs:ssa, moderni ja tilava koti. Ikkunat kolmeen ilmansuuntaan. Iso parveke. Rv Kaukolämpö. Mh ,00. Iltatähdentie 2 e Es. SU Sanna Kiinteistömaailma Torikatu Tuira, RT 138 m² 4h+k+s+monitoimitila Lähellä keskustaa Tuiran Koskitiellä sijaitseva korkeatasoinen rivitalokoti. Huoneisto on kolmitasoinen. Huoneistolla kahden auton talli. Kaikki ratkaisut ovat moderneja ja erittäin korkeatasoisia. Tutustumisen arvoinen kohde! Mh ,00 Vh ,00. Koskitie 25 C Es. SU Veijo Kiinteistömaailma Rotuaari Värttö OKT 116 m² oh+k+3 mh+ th+s/kph+wc Hyvin rakennettu ja pidetty koti. Oma tontti. Katettu terassi ja kaunis piha. Autotalli ja var. Kaukolämpö! Lh ,00. Hannulantie 6 Es. SU /Riitta K Kiinteistömaailma Pakkah.katu Kokkokangas OKT 121/140 m² 4h+k+s+kph+khh+wc Hyväkunt. koti rauhallista ympäristöä arvostavalle! Mukava asuinalue. Omenapuita ja marjapensaita. Mh ,00. Hollarinhaka 8 Es. SU /RiittaK Kiinteistömaailma Pakkah.katu Hönttämäki OKT 129/192 m² 4h+aula+k+takkah+kph+s+at. Upea talo, upea piha, upea ympäristö -Sinulle?! Perheellesi?! Tervetuloa katsomaan. Lh Rekryytinkuja 14 Es. su Tuomo Kiinteistömaailma Tuira Korvensuora OKT 169/283 m² 6mh,oh,th,k,khh,s,kh/wc,wc Rauhallisella alueella viihtyisä koti yhdessä tasossa. Suojaisalla pihalla on kesäkeittiö sekä autotalli. Mh ,00. Koivuhaankuja 6 Es. SU Anu/ Kiinteistömaailma Pakkah.katu RT 58 m² 2h,k,s Päätykaksio viihtyisältä alueelta. Sauna uusittu Kaukolämpö, autokatos. Lh Viimeisin tarjous Takarannantie 3 A Es. SU Jaana Sevón Kiinteistömaailma Kaakkuri Kynsilehto RT 73 m² 3h,k,s,eril.wc,var,ak. Kylpyh.- sekä keittiörem. tehty 2001, lattia- ja seinäpinnat uusittu Lh ,65 Vh ,00. Tarj e. Löylytie 16 F Es. SU Anne-Mari Kiinteistömaailma Haukipudas Rannanperä RT 87.5 m² 3h, k, s Rauhallisella alueella nopeasti vap. päätyhuoneisto. Suojaisa länsipiha. Kylpyh. ja sauna rem luvun alussa. Autotalli. Mh ,00. Koivikkotie 1 C Es. SU Jaana Ström Kiinteistömaailma Rotuaari Rajakylä RT m² 5h, k, s. Huiman tilava rivitaloasunto, johon muuttamaan pääset hetikohta. Tule katsomaan! Velaton lähtöhinta Rentukkatie 17 as 2. Ensies. su Tuomo Kiinteistömaailma Tuira Koskela RT 110/143 m² 4mh+Oh+k+saunaos.+harrastetila+2 wc:tä Muuttovalmis perheasunto hyvällä ja rauhallisella paikalla monip. lähipalv. äärellä. Lh ,02 Vh ,00. Viiritie 3 As Es. SU Nina Kiinteistömaailma Tuira Välityspalvelu N&M Oy, Pakkah.katu 5, 90100, Puh , VUOKRAUS JA MYYNTI: Asuntokolmio Oy, Jokelantie 1, HAUKIPUDAS, Puh , Asuntokolmio Oy, Torikatu 3, 90100, Puh , Minna Ylipahkala Kiinteistönvälittäjä,, Pertti Snellman Jarmo Laitila Riitta Kontio Kiinteistönvälittäjä,, PÄIVYSTÄJÄ Janne Palviainen myyntipäällikkö Matti Näreaho julkinen kaupan - vah vistaja, Pekka Seppälä Janne Rauhala vuokraus/myynti Anu Lainio Riitta Snellman yrittäjä, kiinteistönvälittäjä, Anne-Mari Kalliopuska kiinteistönvälittäjä, Heli Kuusisto Mikko Jussila Juha Näppä julkinen kaupan - vah vistaja, p PÄIVYSTÄJÄ Esa Kivelä Yrittäjä, kaupanvahvistaja Julia Serova myynti neuvottelija, Anne Kokko Jyrki Kähkönen, Anu Niskanen Sanna Hiltun myyntineuvottelijneuvottelija myynti PÄIVYSTÄJ Nämä ja noin 6000 muuta kotia löydät kiinteistomaailma.fi Välityspalkkioesimerkki: Verkko: Perushinta ,8 % velattomasta kauppahinnasta + asiakirjakulut. Minimipalkkio alkuiseen ja 020-alkuiseen num

13 LAUANTAI 25. ELOKUUTA T Toppila KT 27.5 m² 1h+kk+alkovi+kph Harvoin tarjolla tästä yhtiöstä! Kiva pieni toimiva yksiö makuualkovilla. Las. länsiparveke josta merimaisemat. Mh ,00. Koskelantie 54 B Es. SU /Jarmo L Kiinteistömaailma Pakkah.katu Karjasilta KT 48 m² 2h+kk+khh Huippuhuoneisto 1 km keskustasta. Uusittu laadukkaasti Mm. käyttövesi- ja viemäriputk. uusittu. Vapaa. Lh ,00. Tuulimyllynkatu D Es. SU Pasi Kiinteistömaailma Rotuaari Alppila KT 56 m² 2h+k+kph Tilava ja valoisa 4. krs:n huoneisto hissitalosta. Taloyhtiöön on tehty täydellinen LVIS-peruskorjaus. Mh ,00 Vh ,00. Alppitie 3 A Es. SU Jaana Ström Kiinteistömaailma Rotuaari T Alppila KT 32.5 m² 1h, kk, alkovi Hulppeat näkymät merelle 7. kerroksesta. Yhtiössä tehty remontit,mm. ikkunat, hissi, LVIS-remontti. Huoletonta omistamista hyväkuntoisessa asunnossa. Vuokrattu. Mh ,00 Vh ,00. Alppitie Kiinteistömaailma Pakkahuoneenkatu Heinäpää KT 68 m² 3h+k+sa Huippusijainnilla oleva 5. krs:n hsto, näkymät sisäpihalle, valm. v omalle tontille, autohallip. mh e Mh e. Mh ,00. Uusikatu 47 A Es. SU Pasi Kiinteistömaailma Rotuaari Meri-Toppila KT 82 m² 3h,k,kph,s,wc Täysin rem. kolmio! Paikat on käyty tyylikkäästi ja hyvällä maulla läpi -08. Reilusti säilytystilaa. Hintaan kuuluu autohallipaikka! Lh ,00. Sihtikatu 6 A Es. SU Julia Kiinteistömaailma Torikatu MUUT Ii/Alaranta loma-as k-m² tupa/k+mh+ph+s+parvi Huippupaikka 30 min Oulun keskustasta! Me renrannasta upea 3150 m² hiekkarantainen tila. Hyväkuntoiset 1990-luvun rakennukset, eli päärakennus, nukkuma-aitta ja puucee. Vesi ja sähkö tulee (ei viemäröintiä) Tarjouskaupan lähtöhinta Tangontie. Sovi esittely Kiinteistömaailma, Rotuaari Intiö KT 32.5 m² 1h+kk Intiön puistomaiselta alueelta vaikka sij.käyttöön siisti pikkuhuoneisto. Myydään vuokrattuna. Intiönpolku 4. Lh ,00 Vh ,00. Intiönpolku 4 A Ensies. SU Kari H Kiinteistömaailma Rotuaari Kaukovainio KT 50 m² 2h,k,kph/wc,parv. Siisti asunto rauhallisella paikalla, puistomaiset näkymät. Yhtiössä LVIS-saneeraus tehty, ym. Lh ,85 Vh ,00. Suohaukantie 1 A Es. SU Hilkka Kiinteistömaailma Torikatu Itä-Tuira KT 57 m² 2h, k, s Tuirassa palveluiden läheis. lasit. parvekkeella varustettu kaksio. Huoneistossa oma sauna. Hissi. Hyvin hoidettu velaton taloyhtiö. Lh ,00. Valtatie 50 as Es. MA /Minna Kiinteistömaailma Pakkah.katu Keskusta KT 56 m² 2h,k,kph Arvostetussa Asunto Oy Kulman talossa huoneisto, jossa takka. Säilytetty viehättävät puuovet, paneelikatot ja leveät kattolistat. Yhtiö omalla tontilla, tehty mittavat peruskorjaukset. Mm. viemäröinti ja vesijohdot uusittu 1996, saunatilat juuri remontoitu, kattoremontti valmistumassa, kulut sis. hintaan! Harvoin myynnissä! Lh ,00. Rautatienkatu 18 C Sovi esittely Kiinteistömaailma Torikatu Välivainio KT 69.5 m² 3h, k Loistavalla pohjaratkaisulla varustettu valoisa ja avara kaunis koti hakee uusia asukkeja. Tässä voisi olla unelmiesi koti. Lh ,00. Luokotie 5 F Es. SU Jaana Ström Kiinteistömaailma Kaakkuri Keskusta KT 85 m² 4h+k+kh Hissitalossa 7/8 krs:n koti. Mukavat näkymät. 3 Ranskalaista parveketta. Valoisa, siisti huoneisto! Hyvä sijainti. Vlh Hallituskatu 30 A Ensiesittely su Pasi Kiinteistömaailma, Rotuaari Pudasjärvi Maatila 100/130 m² 4h,k,kph,s,wc, vanha puoli, navetta, grillikota Maatila Livojoen varressa, jossa v.-69 rak. talo sekä 1940 rak. vanha puoli. Navetta, rak.-66. Konesuoja. Tilalla paljon hyvää metsää, johon tehty puustoarvio. Suurin osa irtaimistosta kuuluu kauppaan esim. traktori ym. maatalouskoneet ja työkalut. Lh ,00. Ruuhensuontie 15 Lisätietoja Esa Kiinteistömaailma Haukipudas Kaakkuri KT 33.5 m² 1h, kk, s Tilava ja siisti saunallinen yksiö Kaakkurin rauhallisella alueella. Lasitettu parveke. Loistava sijoituskohde! Mh ,00 Vh ,00. Pesätie 20 A Es. MA Janne/ Kiinteistömaailma Pakkah.katu Tuira KT 50.5 m² 2h,kk,vh,parveke Erittäin hyväkunt, 9. ja ylimmän krs:n hsto. Todella upeat näkymät ikkunoista ja parvekkeelta. Iso vaatehuone. Mh ,48 Vh ,00. Valtatie 77 A Es. SU Juha Kiinteistömaailma Haukipudas Puolivälinkangas KT 58 m² 2h, k, wc/kph, parveke Ylimmän krs:n huoneistossa on kompakti pohjaratkaisu. Remontoi tästä asunnosta mieleinen koti. Mh ,00. Maahisentie 3 G Es. SU Sanna Kiinteistömaailma Torikatu Alppila KT 58 m² 2h, k, parv. Tässä, -juuri täydellisen remontin saaneessa kohteessa yhdistyy erittäin hyvin tila ja tyyli. Saat aistikkaat ja modernit sävyt sekä hyvän tilankäytön ja 7/8 -krs:n näkymät aina merelle asti! Yhtiössä on tehty paljon peruskunnostusta mm. putkirem Sov. niin omaan -kuin sijoituskäyttöön. Lh ,00 Vh ,00. Alppitie 7 as Ensies. SU Jarmo M Kiinteistömaailma Rotuaari Kaukovainio KT 69.5 m² 3h, k, parv. Ylimmän krs:n kolmio. Taloyhtiössä mm. käyttövesip. uusittu ja viemärit pinnoitettu. Heti vapaa! Mh ,00 Vh ,00. Suohaukantie 2 C Es. MA /Minna Kiinteistömaailma Pakkah.katu Tuira KT 85 m² 3h,k,s Kauniilla paikalla Oulujoen tuntumassa kaunis kolmio. Taloyhtiössä isot remontit tehty. Lh ,21 Vh ,00. Koskitie 35 B Es. SU Jaana Sevón Kiinteistömaailma Kaakkuri Keskusta KT m² 5h,k,r,wc,kh,parv Upeaksi rem. kaupunkikoti. Hyvällä maulla valitut laadukkaat pintamat. ja mainio sijainti torin läheisyydessä. Lh ,00. Torikatu 33 a Es. MA /Janne Kiinteistömaailma Pakkah.katu Vaala, Loma-asunto 92/92 m² 2mh,oh,k,khh,s,parvi Upeissa Oulujärven maisemissa mukavuuksilla varustettu 2 kerroksinen huvila. Osuus vesialueisiin. Venesatama lähellä. Lh ,00. Tuhtotie 6 Sovi es. Heli Kiinteistömaailma Haukipudas Heinäpää KT 43 m² 2h+k+kph Valoisa ja siisti 4. krs:n näppärä kaksio hissitalossa. Kph ja keittiö rem. v. 2005, samalla uusittu lattiat ja pinnat. Yhtiöllä oma tontti. Lh ,00. Isokatu 79 B Es. SU Pasi Kiinteistömaailma Rotuaari Tuira KT 52 m² 2h+k+kph Arvostetulla alueella hyväkuntoinen pikkukoti peruskorjatussa taloyhtiössä. Puistomaiset vesinäkymät. Mh Toivoniementie 4 A Es. SU Nina Kiinteistömaailma Tuira Mäntylä KT 59 m² 2h+k+sa Hyvällä rauhallisella Mäntylän alueella siistikunt. tilava kaksio. Hyvä pohjaratkaisu, eteläparvele. Hyvin hoidettu taloyhtiö. Vlh Postimestarintie 8 B Ensies. su Veijo Kiinteistömaailma, Rotuaari Myllytulli KT 59.5 m² 2h, k, s Loistavalla paikalla 1. kerroksen saunallinen kaksio, jonka ikkunasta vehreät näkymät pihalle ja puistoon. Tilavat huoneet ja pesutilat. Lh ,00. Myllytullinkatu 12 C Ensies. SU Teija Kiinteistömaailma Rotuaari Toppilansaari KT 70.5 m² 3h,k.kph/wc,s,wc,las.parveke Viihtyisä kulmahuoneisto erinom. paikalla saaren kärjessä, meren tuntumassa. Autokatososake h e Lh ,00. Fokkatie 2 A Es. SU Hilkka Kiinteistömaailma Torikatu Keskusta KT 86.5 m² 4h+k Hyväkuntoinen tyylikkästi täysin remontoitu muuttovalmis koti. Heti vapaa! Velaton lähtöhinta: Sepänkatu 6 Ensiesittely su Jarmo Kiinteistömaailma, Rotuaari Hollihaka KT 127 m² 4h+k+s+2 autopaikkaa Iso ylimmän(5)krs:n huoneisto, josta upeat näkymät! Laadukkaat ja modernit materiaalit. Autopaikat sis. hintaan. Lh ,00. Puistokatu 11 A Es. SU Kari H Kiinteistömaailma Rotuaari Kastelli Kerhotila 127 m² 5 h, k, wc Monikäyttöinen varasto ja/tai toimistotila pienkerr. Koko kellarikerros 127 m², keittiö ja wc. Rak. täysin saneerattu. Lh ,00 Vh ,00. Töllintie 50 Es. MA Anne Kiinteistömaailma Torikatu Intiö KT 44.5 m² 2h,kk,kph/wc,s,las.parv. Siisti 3. kerroksen huoneisto lähellä keskustaa. Talo rak. v Heti vapaa! Autohallipaikka erill. osakkeena e. Lh ,00. Viestikatu 2 A Es. TI Anna Kiinteistömaailma Torikatu Intiö KT 53 m² 2h+k Hyväkuntoinen kaksio peruskorjatussa hissitalossa omaan tai sijoituskäyttöön. Heti vapaa! Lh ,00. Kenttätie 22 As Es. SU Nina Kiinteistömaailma Tuira Koskela KT 59.5 m² 3h, k Siisti kolmio, jossa käyttövesi-ja viemäriputket uusittu. Lasitettu, vasta kunnostettu parveke. Puistomainen luonto vieressä. Lh ,00. Liisantie 7 f Es. SU Julia Kiinteistömaailma Torikatu Kaukovainio KT 59.9 m² 2h+k+kph Voi mikä ihana kaunis koti tässä onkaan tarjolla! Valoa riittää, tilaa ja leppoista asumista. Ensimmäisessä kerroksessa, ei portaiden kävelyä. Rauhallinen asua ja mukava taloyhtiö. Lh ,00. Ampuhaukantie 3 D Ensies. SU Jaana Ström Kiinteistömaailma Kaakkuri Tuira KT 70 m² 3h, k Valoisa, läpitalon huoneisto. Kaikki Tuiran palvelut on edessäsi. Todella iso makuuh. Paljon säilytys tilaa. Putkiremontti tehty. Lh ,00. Merikoskenkatu 9 A Es. SU Veijo Kiinteistömaailma Rotuaari Keskusta KT 87 m² 4 h+k+kh Kolmen makuuhuoneen asunto keskustassa. Remontoivan sisustajan unelma. LVIS- ja julkisivuremontit tehty. Mh ,00. Rautatienkatu 6 a Es. TI /Minna Kiinteistömaailma Pakkah.katu Alppila KT 128 m² 4h, k, s TILAISUUS!!! - Ylin, 8. krs:n huoneisto. Vaihdossa voidaan ottaa nykyinen asuntosi, lomaosake. Joustavat maksuehdot. Mh ,00 Vh ,00. Muottikatu 3 B Es. SU Veijo Kiinteistömaailma Rotuaari Herukka OKT-tontti 952m² Herukan viihtyisällä OKT-alueella hyvä rak. paikka uudelle kodille, ei olemassaolevia rakennuksia. Rak.oikeus 200 m²+ 50 m² talousrakennukselle. Vlh ,00 Kantajantie 10 B Sovi esittely! p Kiinteistömaailma Torikatu Keskusta KT 44 m² 2h+kk Siistikuntoinen 5. krs:n cityasunto aivan ydinkeskustasta. Hyvin hoidettu taloyhtiö, uusittu mm. käyttövesiputket, ikkunat. Lh ,00. Kauppurienkatu 5 A Ensies. SU Kari H Kiinteistömaailma Rotuaari INTIÖ KT 53 m² 2h+k+kph Kaunis vaalea koti lähellä keskustaa. Rakennus on läpikäynyt mittavat peruskorjaukset v Mh ,00. Kenttätie 20 B Es. TI Helena Kiinteistömaailma Rotuaari Keskusta KT 61 m² 3h+kk+kph Ihastuttava city-koti, hyväkuntoisesta taloyhtiöstä. Lh ,00. Kirkkokatu 53 A Es. SU Pasi Kiinteistömaailma Rotuaari Välivainio KT 65 m² 3h, k, s Hyväkuntoinen ylimmän 5/5 krs:n kolmio suositulla alueella. Harmoninen värimaailma ja tilava kylpyhuone. Iso lasitettu parveke. Rauhallinen taloyhtiö, jossa edulliset asumiskustannukset. Mh ,00. Revontie 5 A Es. SU Nina Kiinteistömaailma Tuira Taka-Lyötty KT 71.5 m² 3h, k, s Uutta vastaava päätyhuoneisto. Taka-lyötyn kaikki erikoisliikkeet ym. palvelut aivan vieressä. Mahd. ostaa autohallipaikka. Mh ,00. Taka-lyötynkatu 8 A Es. SU Veijo Kiinteistömaailma Rotuaari Kaijonharju KT 88.5 m² 4h, k, s Erittäin hyvässä kunnossa oleva läpitalon saunallinen huoneisto. Yliopisto ja koulut kävelymatkan päässä. Mh ,00. Kaitoväylä 20 A Es. SU /Jarmo L Kiinteistömaailma Pakkah.katu MUUT Haukip. Loma-asunto 20/26 m² 1h,tupakeittiö,2parvea. Oulusta n. 65 km päässä upea kesäpaikka. Lämmitys kamiinalla ja uunilla. Joen suvantokohdassa. SOVI ESITTELY! Lh ,00. Rännikoskentie 137 Anne-Mari Kiinteistömaailma Haukipudas Ristisuo OKT-tontti 1421 m² Hyvä asemakaavatontti valmiilla, viihtyisällä asuinalueella. Rauhall. paikka Keskustan ja Zeppelinin palveluiden lähellä. Rakennusoikeus 284 m². Lh ,00. Maanolantie 3 Lisätiedot Kiinteistömaailma Torikatu Raksila KT 44 m² 2h, kk Keskustan kupeessa heti vapaa kaksio. Keittokomero koneineen juuri uusittu ja taloyht. tehty mittavia muutoksia. Lh ,19 Vh ,00. Ratakatu 14 D Es. MA /Minna Kiinteistömaailma Pakkah.katu Tuira KT 53 m² 2h+k+kph Upeat maisemat parvekkeelta. LVIS rem. tehty yhtiössä. Vapaa huoneisto. Omaan tai sij.käyttöön! Lh ,00 Vh ,00. Merikoskenkatu 1 Es. MA /Jarmo L Kiinteistömaailma Pakkah.katu Kaijonharju KT 62.5 m² 2h,k,kph/wc,parveke Yliopiston läheisyydessä hyvä kaksio, hissitalon 3. krs. Palvelut vieressä, Pintoja uusittu Lh ,00. Tuulikintie 3 B Es. SU Sami Kiinteistömaailma Haukipudas Maikkula KT 71.5 m² 3h, k, s Tule tutustumaan valmiiseen Oulun Maikkulanlinnaan. Tässä talossa on huomioitu asumisen helppous. ssä myös muut vapaat huoneistot! Mh ,00 Vh ,00. Maikkulanraitti 7 AS 20 Es. SU /Riitta K Kiinteistömaailma Pakkah.katu Kempele KT 71.5 m² 3h,k,s,p Hyväkuntoinen ja valoisa ylimmän kerroken huoneisto, palv. vieressä. Autopaikka omana osakkeena. Lh ,33 Vh ,00. Kauppatie 14 B Es. TI Riitta S Kiinteistömaailma Pakkah.katu Hiironen KT 90 m² 4(5)h,k,kh,vh,wc Siisti ja kodikas 3/5 krs:n pääty. Huoneistossa on yhd. 2 mh:ta ja avarrettu k/oh saarekkeella. Las. eteläparv. Lh ,00. Kurrenkuja 2 A Es. SU Jaana Sevón Kiinteistömaailma Kaakkuri Pudasjärvi Jonku 45/45 m² tupak+sauna rak+kesäk. Luonnonkauniin kirkasvetisen järven rannalla sijaitseva pieni ja näppärä kesäpaikka. Mh ,00. Hakojärventie Lisätied. Kari L Kiinteistömaailma Kaakkuri Kiiminki TONTTI 4585 m² Rauhallisella alueella rivitalotontti (määräala). Rak.oikeus e=0,35/20%. Voi rak. kahteen kerrokseen. Edullinen, noin 73,50 e/ rak.oikeus m²! Mh ,00. Uimarannantie 1 Lisät. Juha Näppä Kiinteistömaailma Haukipudas Kaakkuri KT 45.5 m² 2h,kk,s Näppärä kaksio hissillisestä talosta Kaakkurin kattavien palveluiden vierestä. Mh ,00. Pesätie 7 A Es. SU Jaana Ström Kiinteistömaailma Rotuaari Puolivälinkangas KT 55 m² 2h, k, parv. Siisti, 3/3 -krs. Las. parv. Yhtiössä peruskunnostusta, mm. vesi- ja viemäriputket. Omaan -kuin sij.käyttöön. Vapaa. Mh ,75 Vh ,00. Järvitie 8 A Es. SU Jarmo M Kiinteistömaailma Rotuaari Hiironen KT 62 m² oh+ 2mh+k+s/kph OSAOMISTUSASUNTO! Päätyhsto, 1. kerros, oma terassi etelän puolella. Tilava, valoisa hsto. Autopistokepaikka. Mh ,97. Hukkasenkuja 5 A Es. SU /Riitta Kiinteistömaailma Pakkah.katu Keskusta KT 100 m² 4h,palv.h,k,kh,wc Hulppea muuttovalmis pariskunnan tai pienen perheen kaupunkikoti. Isot huoneet, erillinen uudistettu keittiö, jossa mm kivitasot. Runsaasti säilytystilaa! Tilava olo- / tvhuone, jossa tunnelman luojana avotakka. Tässä on koti Sinulle, joka arvostat vaivatonta asumista lähellä kaikkea! Lh ,00. Kajaaninkatu 32 As Ensies. SU Jaana Sevón Kiinteistömaailma Kaakkuri Puolivälinkangas 76.5 m² 3h+k+kph Hissitalossa 4. krs:n kolmio, jossa hyvä pohjaratk. Las. parveke länteen. Loistava sijainti keskustan ja yliopiston välimaastossa. Lh ,00. Peikontie 2 B Es. SU Teija Kiinteistömaailma Rotuaari Koskela KT 90 m² 4h,k,kh,khh,wc Tyylikkääksi remontoitu 4.krs valoisa koti. Putkiremontti on tehty! Tartu tilaisuuteen! Lh ,36 Vh ,00. Irmantie 3 C Es. SU /Anu Kiinteistömaailma Pakkah.katu Yli-Ii Loma-asunto 45/45 m² 3h, k Loistavalla paikalla Siuruanjoen rantatörmällä viehättävä mökki piharakennuksineen Yli-Iissä. Mh ,00. Tannilantie 876 Sovi esittely p Kiinteistömaailma Tuira Raattama Lomatontti 2,47 ha 2 kaavatonttia loma-asunnoille Molempiin 100 m² rak.oikeutta! Ei rakennuksia, tie perille, sähkö- ja vesiliittymät vieressä. Hotelli Vuontispirtille vajaa 1km. Mh ,00. Vuontispirtintie Hilkka Kiinteistömaailma Torikatu Puolivälinkangas KT 45.5 m² 2h,kk,kh,vaateh. Valoisa kaksio hyvien kulkuyht. vieressä. Käyttövesip. ja vesikatto uusittu, viemärit pinnoitettu. Kylpyh. rem. Lh ,80 Vh ,00. Järvitie 8 C Es. SU Anne-Mari Kiinteistömaailma Haukipudas Karjasilta KT 55 m² 2h,k,kph/wc Siistikunt., avara läpitalon kaksio arvostetulla alueella. Hyvin hoidettu yhtiö missä putkiremontitkin tehty. Lh ,56 Vh ,00. Suvantokatu 3 B Es. SU Jýrki Kiinteistömaailma Torikatu Etu-Lyötty KT 63 m² 2h+k+kph+s+Lp Upea! 5. krs:n. V. -10 valm. yhtiöstä. Tasokkaat muutostyöt. Iso, las. parveke. Autohalli e. Mh ,00 Vh ,00. Rautionkatu 26 A Es. SU Jarmo M Kiinteistömaailma Rotuaari Raksila KT 123 m² 4h+k+khh/kph+s+60 m² Raksilan upein huoneisto, jossa kolmeen ilmansuuntaan parveketta 60m². Ylimmän 6/6 krs:n päätyhuoneisto. Avarat näkymät Raksilaan ja Oulun yli. Autopaikka sisäpihalla. Ainutlaatuinen huoneisto, johon kannattaa tutustua! Mh ,00. Ratakatu 13 A sovi esittely Kiinteistömaailma Rotuaari Myllyoja KT 76 m² 3h,k,kph/wc,vh,par. Vehreällä alueella tilava peruskunt. koti 2. krs. Kph rem.v.-07. Lähellä monipuoliset palvelut. Lh ,62 Vh ,00. Tiilitie 15 F Es. SU Anne-Mari Kiinteistömaailma Haukipudas Tuira KT 94 m² 2mh+oh+k/rt+ph+s Hyvällä maulla rem. koti, mm. vaalea keittiö saarekkeineen. Loistava sij. ja upeat näkymät kaupungille. Mh ,00. Merikoskenkatu 2 A Es. SU Helena Kiinteistömaailma Rotuaari OTAMME JÄLLEEN YKSIÖITÄ JA KAKSIOTA VUOKRAUKSEEN Janne Rauhala p Anu Lainio p Heinäpää KT 47 m² 2h,kk,kph/wc Hyvällä paikalla, lähellä ydinkeskustaa 2. kerroksen kaksio. Toimiva pohjaratkaisu, tilavat huoneet. Myydään vuokrattuna. Lh ,00. Torikatu 61 B Es. SU Juha Kiinteistömaailma Haukipudas Keskusta KT 56 m² 2h,k,kph,parv. Hyvästä taloyhtiöstä läpitalon hsto. LVIS-rem. on valm. Viemärit uusittu perinteisin menetelmin. Lh ,47 Vh ,00. Nummikatu D Es. SU Anne-Mari Kiinteistömaailma Haukipudas Tuira KT 64.5 m² 2h, k,p Hurmaava kaksio Risto Harjun suunnit. talossa Tuiran sydämessä. Iso las. parveke, putkiremontit tehty! Lh ,31 Vh ,00. Kaarretie C Es. SU Pertti/ Kiinteistömaailma Pakkah.katu Toppilansaari KT 65.5 m² 2h+tupak+s Mikä loistava pohjaratkaisu tässä kodissa onkaan, on tilan ja avaruuden tuntua, kaunis sisustus. Lh ,54 Vh ,00. Pitkänmöljäntie 9 A Es. SU Jaana Ström Kiinteistömaailma Kaakkuri Lintula KT 65 m² 3h, k Ihanan rauhallinen ja miellyttävä asuinalue. Valoisa tilaihme retrokoti perheelle. Tervetuloa Mh ,00. Kihokkitie 4 E Es. SU Tuomo Kiinteistömaailma Tuira Tuira KT 76.5 m² 3h+k+p Ylimmän 8. krs:n näköalahuoneisto. Remontoi tästä mieleisesi! Näkymät läpitalon ja merelle. Mh ,00 Vh ,00. Tuirantie 11 A Ensies. SU Kari H Kiinteistömaailma Rotuaari Keskusta KT 105 m² 6h,k,kph/wc,erill.wc Asunto Oy Vaaranpuistosta suuri, sisäpihan puoleinen hsto. LVIS-saneeraus juuri tehty. Mh ,00 Vh ,00. Pakkahuoneenkatu 17 C Es. SU Julia Kiinteistömaailma Torikatu Palkkio 1 kk vuokra (sis. alv.) Tuulikodit Oy, Metsokankaantie 3, 90420, Puh , Rotuaarin Kodit Oy, Merikoskenkatu 4, Puh , Rotuaarin Kodit Oy, Kirkkokatu 13, 90100, Puh , en 1 Ä Pirjo Heiska myyntisihteeri, Anna Ruostepuro Hilkka Kivelä Yrittäjä, Sami Pakarinen Yrittäjä, Jaana Sevón myyntipäällikkö, PÄIVYSTÄJÄ Kari Loukkola Jaana Ström Matti Kauppinen yrittäjä Tuomo Tapanila Nina Honkonen PÄIVYSTÄJÄ Teuvo Haverinen myyntipäällikkö, Hannele Järlström Teija Koivisto, KIAT Paula Laurila myyntisihteeri, Veijo Huuskonen Myyntineuvottelija Pasi Koskela Kiint.välittäjä, Julk.kaupanvahvist Pekka Suutarinen myyntipäällikkö, uudistuotanto Helena Kittilä myyntipäällikkö, Jarmo Meriläinen PÄIVYSTÄJÄ Tarmo Lotvonen yrittäjä, kiinteistönvälittäjä, Kari Huusko yrittäjä, kiint.välittäjä,, julk.kaupanvahvist eroon soitettaessa puhelun hinta kiinteän verkon liittymistä on 0,0821 /puh + 0,059 /min, mobiiliverkon liittymistä 0, ,169 /min.

14 PAK JK/ VK JK/PAK APK SK (PY) SK (PY) PAK JK/ VK APK PAK JK/VK APK SK 200 JK/VK PAK APK 46 LAUANTAI 25. ELOKUUTA 2012 MAJAKASSA VAKIONA MM. INDUKTIOLIEDET KOTI MERELLISELLÄ AITIOPAIKALLA Ikkunassa jokisuisto ja meri, vieressä kaupunki ja kauppatori. S KH MH TERA SSIS ET OH PA RVEK E 2h+k+s+terassi+piha 49,0 m² K SALMENRANTA PITÄÄ KOKEA upea sijainti rannan aitiopaikalla, ikkunan näköalat jokisuistolle ja kauppatorillekin leppoisa pyörätai kävelymatka. Hietasaaren sillan törmällä, rannan eturivissä seisovat Loisto, Reimari sekä niiden viereen nouseva Majakka. Loistava sijainti arvostetulla alueella, keskustan läheisyys, upeat näköalat ja avara tontti takaavat sitä jotain ekstraa. Varustimme Salmenrannan kodit laadukkaasti. Mutta toki voit maustaa kotisi oman makusi mukaan. Esimerkiksi vakiovarusteisissa keittiön aidoissa kivitasoissa on yli kymmenen sävyä mistä valita mieleisensä. Loistossa on vapaana vielä kaksi muuttovalmista kaksiota, Reimariin pääset muuttamaan ja tontin täydentävä Majakka valmistuu S MH1 ET WC KH K OH 3h+k+s 64 m² MH2 PARVEKE OH RU MH2 K 3h+k+s 79 m² VH WC ET MH1 KH S Esimerkkihuoneistot: m² mh vh 2h+k+s 47, h+k+s+terassi+piha 49, h+k+s 64, h+k+s+terassi 75, h+k+s+terassi 88, h+k+s 101, h+k+s 127, h+k+s 111, h+k+s+terassi (ullakko) 118, TERVETULOA TUTUSTUMAAN SALMENRANTAAN: SUNNUNTAINA KLO n jälkeen on mahdollisuus tutustua Salmenrannan Loiston valmiisiin huoneistoihin. Jukka Poukkula, p Toppilansalmi, Salmenranta Mallastie 2, Oulu PARVEKE MH3 OH RU MH1 MH2 VH WC KH K ET 4h+k+s 89 m² S MH3 KHH ET PARVEKE KH VH MH1 MH2 OH K S OH WC MH3 WC PUKEUTUMIS- HUONE KHH (PY) KH RU PARVEKE KIRJASTO MH2 MH1 PARVEKE K ET S VH 5h+k+s 111,5 m² 4h+k+s 127,5 m² ESITTELY JA MYYNTI: Oulun Rakennusteho Oy Asuntomyymälä, Krouvintie 5, Oulu AUKIOLOAJAT: arkisin rakennusteho.fi myyntipäällikkö Kalervo Mäkelä p myyntipäällikkö Jukka Poukkula p Jere Lindell p SOITA JA SOVI YKSITYISESITTELY

15 LAUANTAI 25. ELOKUUTA MUUTTOVALMIS! Muuttovalmiita laatukoteja Kempeleen ytimessä Näyttävä Honkatori kohoaa kuuden kerroksen korkeuteen Kempeleen keskustan tuntumassa, Santamäen viihtyisällä alueella. Jokainen koti on varustettu omalla saunaosastolla sekä tilavalla, kokonaan lasitetulla parvekkeella, joka jatkaa oleskelutiloja upeana kesähuoneena. Vielä muutama koti jäljellä. Honkatoriin pääset muuttamaan vaikka heti. Tervetuloa tutustumaan uuteen kotiisi puistomaisemissa, Kempeleen ytimessä! ESITTELY MUUTTOVALMIISSA TALOSSA: sunnuntaina klo , Kalervo Mäkelä, p Santamäki, As Oy Kempeleen Honkatori Ollakantie 2 C, Kempele Esimerkiksi: m² mh vh 2h+kk+s (2. krs) 43, h+kk+s (3. krs) 44, h+kk+s (3. krs) 47, h+k+s (1. krs) 68, h+k+s (6. krs) 68, h+k+s (5. krs) 69, Modernia elämää järkevään hintaan Kotikadun viimeisen vaiheen rakentaminen Metsokankaalle on jo varsin pitkällä. Sijainti on mitä leppoisin uudet päiväkoti ja koulu sijaitsevat kätevästi näköetäisyydellä, Kaakkurin ostoskeskukseen pääset muutamassa minuutissa ja keskustaankin kymmenessä. Valittavanasi on kahta kokoluokkaa kaksioita, kolmioita ja neljän huoneen koteja. Varustelu on tuttua Rakennustehon tasoa; aidot parketit, laadukkaat kodinkoneet jne. Ja mikä tärkeintä, autopaikat ja -katokset sisältyvät huoneistojen hintoihin. Kotikadulle voit muuttaa vaikka heti tai valita omasi valmistuvasta viimeisestä vaiheesta. ESITTELY MUUTTOVALMIISSA HUONEISTOSSA: sunnuntaina klo , Kalervo Mäkelä, p Metsokangas, As Oy Oulun Kotikatu Herralantie 2, Oulu Muuttovalmiit: m² mh vh 3h+k+s+akp 75, h+k+s+akp 81, h+k+s+akp 87, valmistuvat: m² mh vh 2h+kk+s+akp 50, h+tk+s+akp 53, h+kk+s+akp 66, h+k+s+akp 81, UUTTA JA MUUTTOVALMISTA KOHTA MUUTETAAN Uutta palveluiden äärelle, kodikkaaseen Kempeleeseen Kempeleen keskusta vain muutaman askeleen päässä oveltasi niin koulu, päiväkoti, kaupat kuin hyvät bussiyhteydetkin. Kotoisa kokonaisuus ja viimeistelty yleisilme mm. upea keittiö kivitasoineen. Honkarinteelle pääset muuttamaan Esimerkiksi: m² mh vh 2h+k+s+akp 50, h+kk+s+akp 70, h+k+s+akp 76, h+k+s+akp 87, Autokatospaikat sisältyvät huoneiston hintaan. Ritaharjun Verso vakiona tinkimätön kodikkuus Verson yksitasoiset rivi- ja kaksikerroksiset paritalot sijoittuvat osin puistoon rajoittuvalle tontille Ritaharjuun. Verson kaikki 20 kotia varustetaan monipuolisesti mm. aidolla parketilla, laadukkailla kodinkoneilla ja keittiön kestävillä kivitasoilla. Rakennustyöt ovat käynnissä ja muuttamaan pääset Esimerkiksi: m² mh vh 3h+k+s 76, h+k+s 90, h+k+s+akp 90, h+k+s 106, Koko keskusta edessäsi Suositut Preludi ja Kapellimestari saavat seurakseen Suomen parhaalle asuinalueelle Sinfonian, joka täydentää korttelin lopulliseen muotoonsa. Tuttu laadukkuus ja korkea varustelutaso mm. lasitetut parvekkeet sekä tyylikkäät keittiöt integroiduin kodinkonein. Keskusta-asumisen helppoutta lisää pysäköintihalli, josta asuinkerroksiin kuljet kätevästi suoraan hissillä. Muuttamaan Sinfoniaan pääsee Esimerkiksi: m² mh vh 1h+kk+s (4.krs) 34, h+kk+s (5.krs) 46, h+kk+s 67, h+kk+s 68, Samassa pihassa muuttovalmis kolmio vapaana, tule tutustumaan! Lapsiperheet viihtyvät Puistonportissa Puistonportti rakennetaan Ritapuiston yhteyteen. Heti tontin itäpuolella olevassa Ritaharjun monitoimitalossa ovat mm. ala-aste ja päiväkoti. Suunnittelun lähtökohtana on ollut kodikkaiden tilojen monimuotoisuus ja järkevä hinnoittelu. 24 yksilöllisen kodin joukkoon mahtuvat näppärien kaksioiden ja kolmioiden lisäksi tilavat paritalot. Muuttovalmis Esimerkiksi: m² mh vh 3h+k+s 66, h+k+s 86, h+k+s 86, ESITTELY RAKENNUSPAIKALLA, SANTAKUJA 6: sunnuntaina klo Kalervo Mäkelä, p Santamäki, As Oy Honkametsä ja -rinne Santakuja 6, Kempele ESITTELY SISÄLLÄ TALOISSA: sunnuntaina klo Jukka Poukkula, p Ritaharju, As Oy Verso Saalistajantie 2, Oulu ESITTELY SISÄLLÄ C-SIIVEN ASUNNOISSA: sunnuntaina klo Kalervo Mäkelä, p Karjasilta, As Oy Oulun Sinfonia Taka-Lyötyn katu 6 B-C, Oulu SISÄTYÖVAIHEEN ASUNNOISSA, RITAKIERROS 5 sunnuntaina klo Jukka Poukkula, p Ritaharju, As Oy Puistonportti Ritakierros 5, Oulu VAIHTOKOTI VAIHTOKOTI VAIHTOKOTI VAPAA-AIKAAN Kaupunkikoti elämyksiä tarjoavassa ympäristössä Toppilansaaren miljöö on ihastuttanut jo monia niin paljon, että he ovat jääneet saarelaisiksi. Tämän asunnon lähialueen kaksi uimarantaa ja yhtiön puutarhamainen takapiha täydentävät viihtymisen perusteita. Tarjoamme sinullekin tilaisuutta päästä asumaan omaan kotiin, merelliseen ympäristöön. 2h+kk+s+suuri parveke 46,5 m² velaton hinta: ESITTELY FOKKATIE 5: lauantaina klo Kalervo Mäkelä, p Toppilansaari, As Oy Isomasto Fokkatie 5, Oulu Etuovi.com kohdenumero: Uudehko kaksio Välivainiolla Asunnon nykyaikainen varustelutaso kestää vertailun. Valoisa huoneisto sijaitsee talon länsisivulla, ikkunat avautuvat länteen. Tilava, täysin lasitettu parveke länteen täydentää oleskelutilaasi. Palvelujen läheisyys ja hyvä liikenteellinen sijainti tekee sijoituksestasi turvallisen ja kauas tulevaisuuteen kannattavan. 2h+kk+s+suuri parveke 43,0 m² velaton hinta: ESITTELY SORVARINTIE 4: sunnuntaina klo Jukka Poukkula, p Välivainio, As Oy Oulun Ketoneilikka Sorvarintie 4, OULU Etuovi.com kohdenumero: Tyylikäs ja remontoitu koti koskitiellä Tuiran suositulla alueella palveluiden läheisyydessä todella tyylikkäästi remontoitu huoneisto. Ydinkeskustaan noin kilometri. Lämminhenkinen koti sinulle tai perheellesi. Taloyhtiössä vesiputket ja viemärit uusittu, huoneisto juuri pintaremontoitu mm. uudet tammiparketit. 3h+k+kph 88,0 m² velaton hinta: ESITTELY KOSKITIE 28: sunnuntaina klo Ilkka Janhunen, p Tuira, As Oy Tuiranportti Koskitie 28 A 6, Oulu Etuovi.com kohdenumero: Lomaunelmia Hailuodossa Suositun Marjaniemen Helmen rinnalle rakennetaan Marjaniemen Mansikka. Huoneistot suunnittelimme nyt asiakkaiden toiveesta yksitasoisiksi. Sydämen niille muodostaa tupa, jossa myös keittonurkkaus. Pienemmissä huoneistoissa on liukuovellinen alkovi ja suuremmissa lisäksi makuuhuone. Saunaa ja pesuhuonetta tietenkään unohtamatta. Esimerkiksi: m² mh vh 1h+alkovi+s 30, h+alkovi+s 40, h+alkovi+s 50, Marjaniemen Helmen valmiit huoneistot (2 kpl): 2h+tk+s 73, ESITTELY HELMEN HUONEISTOISSA MARJANIEMESSÄ: lauantaina klo , Ilkka Janhunen, p KOY Marjaniemen Mansikka Sumpuntie 103, Hailuoto ESITTELY JA MYYNTI: Oulun Rakennusteho Oy Asuntomyymälä, Krouvintie 5, Oulu AUKIOLOAJAT: ark , tai soita ja sovi muu aika rakennusteho.fi myyntipäällikkö Kalervo Mäkelä p myyntipäällikkö Jukka Poukkula p Jere Lindell p SOITA JA SOVI YKSITYISESITTELY

16 48 LAUANTAI 25. ELOKUUTA 2012 ENSIESITTELYKOHTEET RT TYRNÄVÄ Villentie 14 A h, k, s 57,5 m² Rv 1986 Tilava päätykaksio rauhallisella paikalla Tyrnävän palvelujen läheisyydessä. Tyylikkäät pintamateriaalit. Suojaisalla takapihalla suuri pihavarasto. Janne Hp ES SU RT KARINKANTA Lastutie h, k, s 67m² Rv 1977 Kodikas huoneisto ihanan rauhallisella paikalla! Mm pintoja uusittu viime vuosina ja kph ja sa remontoitu 2005 Rusthollin toimesta. Lämmitysmuotona maalämpö! Autokatos. Suosittelen! Vhp ENSIESITTELY SU RT HERUKKA Siionintie 24 3h, k, s 72,5m² Rv 1998 Hyväkuntoinen koti rauhallisella paikalla. Ihana länsipiha. Pirjo Hp ENSIESITTELY SU T KOSKELA Tullimiehentie 1 B h, k 57 m² Suositulla alueella viehättävä kaksio. Kph, k ja pinnat remontoitu. Janne Hp ES SU OULU Puolivälinkangas Hiidentie 8 A h, k, 58,5m2 Rv 1969 Tilava kaksio hyvin hoidetussa taloyhtiössä. Mh:sta kulku omalle parvekkeelle. Kari Hp ES SU KAAKKURI Pesätie 20 A h, k, s 69,5 m² Rv 2005 Pikkunäppärä kolmio palveluiden ytimessä. Autokatosp.. erill. osakkeilla Pirjo Hp ES SU LIMINKA Jukantie 3 C h, k, s 75,5 m² Palveluiden läh. 03/2013 valm. koti. Voi vaikuttamaan tulevan kotisi sisustusratkaisuihin! Janne Mh Vh ES SU OULUNSALO Vihiluoto Vihiluodontie 54 B h, k, s 89,5m² Rv 1999 Siistissä kunnossa. Kiva piha, upeat ulkoilumaastot hyvien kukuyhteyksien varrella. Kari Hp ES SU OMAKOTITALOT KELLO Kiviniemi Lahdenojanpolku 4 4h, k, s 105 m² Rv Pientä pintaremonttia, oma tontti ja suojaisa piha. Pirjo Hp ES SU HERUKKA Kaijantie h, k, kph 90/ 125 m² Kauttaaltaan rem. rintamamiestalo kulmatontilta. Rusthollin uusima alakerta.. Jyrki Hp SOVI ESITTELY KIIMINKI Ylikylä Suvantolantie h, k, rh, khh, s 127 m² Rv Val. pääosin pintaremont. Upea sij. Kiiminkijoen rantamaisema. (rant. 250 m). Jyrki Hp SOVI ESITTELY MADEKOSKI Pysäkkitie h, k, s 130 m² Rv 1953 Pääosin rem. koti keskeltä kaunista maaseutumaisemaa. Isoja rem. tehty. Jyrki Hp SOVI ESITTELY YLÄ-HAAPALEHTO Etureentie h, k, takkah, khh, s 139 m² Rv Kodikas ok-talo suositulla alueella. Pinnat rem Puulämm. kiuas. Terassi. Aki Hp SOVI ESITTELY UUDISKOHTEET METSOKANGAS Herralantie 1 2-4h, k, s 50,5-91,5 m² Uusia matalaenergiakoteja. Pirjo Mh Vh ES SU RITAHARJU Vihikuja h, k, khh, s 145/173 m2 Upea, arkkitehdin suunnittelema koti, hyvälle sij. reilu 3.5km yliopistolta ja teknologiakylästä. Jyrki Hp SOVI ESITTELY RITAHARJU Silmukkakuja h, k, khh, s 150/176,5 m2 Moderni koti hyvälle sijainnille reilu 3.5 km yliopistolta ja teknologiakylästä. Kaukolämpö. Jyrki Hp SOVI ESITTELY NYKÄSENRANTA Rastaansiipi h, k, s 95,5 m² ENNAKKOMARKKINOINTI! Oulujoen rantamaisemiin. Arkkitehtdin suunnittelemat pohjaratkaisut, laad. materiaalit! Pirjo Mh ES MA RT KEMPELE Ylikylä Marjasuontie 5 C h, k, s 80m² Rv 1995 Viihtyisä koti Kempeleen kenties parhaimmalta paikalta! Zeppelinin palvelut, koulut ja päiväkodit, sekä hyvät ulkoilumaastot kävelymatkan päässä! K-lämpö! Nina Vhp ENSIESITTELY SU RT RANTA-KOSKELA Lippokuja 4 A h, k, s 82,5 m² Kahdessa tasossa oleva trendikäs rivitalohuoneisto Ranta-Koskelasta! Kari Hp ES SU RT HAUKIPUDAS Kiviniemi Nuottatie 12 C h, k, s 80 m² Rv 1977 Remontoitu, tilava koti, Yhtiö maalämmössä, omalla tontilla. Pirjo Mh Vh ENSIESITTELY SU KAUKOVAINIO Kanahaukantie h, k, 78m² Rv 1967 Ylimmän kerroksen ktkoti. Huoneisto on täysin peruskorj. ja taloyhtiön rem. tehty. Sirkku Hp ES SU RAJAKYLÄ Tervakukkatie 40 D h, k, s 92 m² Rv Tässä tilaisuus johon kannattaa tarttua pikimmiten! Oma sauna ja parveke! Nina Hp ES SU LAANILA Nokkalantie 41 B h, k 102 m² Rv Kaunis, valoisa ja täysin rem. koti Laanilassa. Suuret remontit tehty. Aki Hp ES SU RIVI- JA LUHTITALOT HEIKKILÄNKANGAS Ajopelintie 1 C h, k, s 55 m² Rv 02. Viihtyisällä alueella toisen kerroksen parvek keellinen koti. Nina Hp ES SU KEMPELE Ristisuo Rasvatie h, k, sa 107 m² Puutarhamaisella tontilla, Kempeleen keskustan ja Zeppelinin läh., peruskorj. ok-talo! Janne Hp ES SU VAALA Lummantie h, k, s 108 m² Kodikas ja hyväkuntoinen koti. Rauhallinen metsään rajoittuva tontti. Palvelut ja ranta lähistöllä. Kaija Hp SOVI ESITTELY KNUUTILANKANGAS Sinkkivälkkeentie h, k, kph, s 109 m² Rv Rauhallisella ja halutulla asuinalueella peruskorjattu talo. Kari Hp ES SU METSOKANGAS Kokintie h, k, khh, kph, s 111 m² Rv Valoisa Lappli-Talo lapsiperh. suosim. alueel. A-kat./ varastorak. Pirjo Hp ES SU PARITALO TONTTI IINATTI Naavakuusentie h, k, khh, s, takkah 148 m² Yritystontilla sij. okt ja sen yht. 120m² lämmin at, toimistotilaa, n. 90m² katos kolmelle autolle. Kari Hp ES SU II Etelä-Ii Sortteritie h, k, s 81 m² Rv 2010 Uuden veroinen pthuoneisto jokinäkymällä! Miellyttävä asuinalue. Saara Hp SOVI ESITTELY KEMPELE Alakylä Rankankuja 9 B k, k, khh, s 118 m² Rv 2000 Urheilukeskuksen ja koulujen lähellä tilava paritalokoti. Aki Hp ES SU KELLO Kylätie Ok- tai pt rak.paikka 1400 m². Rak.oik. n.290m². Myydään määräalana ja lohkotaan itsenäiseksi tontiksi kaupanteon jälk. Jyrki Hp SOVI ESITTELY METSOKANGAS Savottatie 45, 1-5h, k, s 50,5-100m² Metsokankaalle valmistuva yksikerroksinen 28 huoneiston rivitaloyhtiö. Huoneistoihin tulee toimivat pienperheiden tarpeisiin suunnitellut pohjaratkaisut, hyvät säilytystilat sekä laadukas ja monipuolinen varustelu. Eteläkeskuksen palvelut alle 3km päässä. Työt käynnissä. Arvioitu valmistuminen lokakuussa VARAA OMASI EDULLISEEN ENNAKKOMARKKINOINTIHINTAAN! Vh Pirjo ESITTELY SU Herralantie 1:ssä. UUSIA rivitalo- ja luhtitalohuoneistoja HIIROSEEN Toimivat, hyvin suunnitellut pohjaratkaisut, mainio arkkitehtuuri. Edullinen kaukolämpö, lattialämmitys kauttaaltaan. Tammilautaparketit, kosteat tilat laatoitetaan, laadukkaat keittiökalusteet, rosteripintaiset kodinkoneet koneellinen ilmanvaihto lto. Yhtiöön tulee autotalleja runsaasti, autokatopaikkoja ja pistokepaikkoja. Arvioitu valmistuminen joulukuussa Esimerkkejä huoneistoista LT 3h,k,s 72,0 m² mh vh Autotallipaikka 5 500, autokatospaikka 4 000, autopaikka TULE JA VARAA HETI OMASI! Otsonkuja 5 / Pirjo SOVI ESITTELY OULU Asuntolinkki Kajaaninkatu 28, OULU Puh Avoinna MA TO Jyrki Jokitalo p Toimitusjohtaja, julk. kaupanvahvistaja Kaija Nyman p Kiint. välittäjä Marko Paloniemi p Myyntineuvottelija Saara Paavola p Trad Pirjo Kerttula p Myyntipäällikkö KEMPELE Asuntolinkki Kauppatie 6, Kempele Puh Avoinna MA TO Antti Myllymäki p Toimistonjohtaja julkinen kaupanvahvistaja Nina Mällinen p Myyntineuvottelija Sirkku Kähkönen p Myyntineuvottelija, KiAT Janne Maijala p Myyntineuvottelija Kohteemme löydät asuntolinkki.fi, jokakoti.fi sekä etuovi.com palveluista Aki Rundgren p Myyntineuvottelija Kari Vanhatupa p Myyntineuvottelija Riitta Huhtala p Kiinteistönvälittäjä Käy tutustumassa myös muihin yli 200 myytävänä olevaan kohteeseemme osoitteessa: T OMAKOTI- JA PARITALOT KT Oulu, Kaukovainio 2 h + kk 61,5 m² Kaunis kaksio Tuulihaukantiellä. Huikeat näkymät lasitetulta etelä-parvekkeelta metsän suuntaan. Asunnossa tilavat huoneet ja mukavasti säilytystilaa.taloyhtiössä uima-allas. Hissitalo. Hp Etuovi.com ES MA Tuulihaukantie 2, Merja ENSIESITTELY KT, Oulu, Nokela 2h, k, kph 45 m² Läpitalon huon., joka on neliöitään tilavamman tuntuinen. Remonttia ja huoltotoimenpiteitä tehty taloyhtiössä, mm Lvis-remontti ja vesikate. Tänne voit muuttaa heti. Hp Etuovi.com MA 17:15-17:45 Varikkotie 3, Maire KT Oulu, Keskusta 4h+k+kh 78 m² Siistikuntoinen hissitalon 4. kerr. city-asunto. Huon. hyvät näkymät kolmeen suuntaan. Vakavarainen taloyhtiö. Kaikki keskustan palvelut kävelymatkan päässä. Hp Etuovi.com ES MA Saaristonkatu 27 Vesa RIVI- JA LUHTITALOT RT Haukipudas, Kirkonkylä 1h, kk, ph 34m² Siisti, remontoitu rivitalon pääty yksiö Haukiputaan keskustan tuntumassa. Hp Etuovi.com ES MA 17:30-18 Ketunkuja 1 Osmo RT Kiiminki, Kolamäki 3h, k, s, wc, 75 m² Hyvin pidetty 1998 valmistunut rivitalokolmio rauhalliselta alueelta, reilun kilometrin päästä keskustasta. Viihtyisä, avara pohjaratkaisu antaa paljon mahdollisuuksia. Hp Etuovi.com ES SU 17:30 Rengastie 2 Merja RT Ii, Etelä-Ii 4h, k, s 91,5 m² Uutta vastaava, päätyhuoneisto Hp Etuovi.com ES MA 18:30-19 Rantakestiläntie 2 Osmo RT, Kempele, Riihivainio 4h, k, s 81 m² Päätyasunto hoidetulla omalla tontilla, palvelut melkein nurkan takana. Käytännöllisessä keittiössä uudehkot kodinkoneet ja tilaa isommallekin ruokapöydälle. Hp Etuovi.com ES SU 16-16:30 Riihivainiontie 1 Mika ENSIESITTELY RT Ii, Alaranta 2h+k+ph+s 59,5 m² Uudenveroinen rivitalo kaksio aivan Iijoen läheisyydessä. Venesatamaan matkaa 100m ja uimarannalle 200m. Autokatospaikka kuuluu hintaan. Hp Etuovi.com MA 18-18:30 Rantakestiläntie 8 Hannu ENSIESITTELY OKT Kiiminki, Jääli 4h, k, s, kh, khh, wc, at 148/199 m² Täysin modernisoitu upea omakotitalo. Pihapiirissä hirsinen saunarakennus (60m²) ja autotalli. Hp Etuovi.com SU 17-17:30 Siltakuja 13 Jukka P ENSIESITTELY OKT Ii, Olhava 2h, k, oh, s, ph, pihasauna, talli 70m² Peruskuntoinen mummonmökki ympärivuotiseen käyttöön tai kesäasunnoksi. Hyvät tilat ja upea pihapiiri. Rauhallisella paikalla. Hp Etuovi.com SU 15-15:30 Vuornosvarrentie 26, Jukka P OKT Haukipudas, Haapakangas 5h, k, ph, s, khh, at, varasto 128 m²/194 m² Uudenveroinen ja tyylikäs omakotitalo lisäksi lämpimät varasto 14 m² ja autotalli 20,8 m². Rak. v Lämmönlähteenä edullinen kaukolämpö. Hp Etuovi.com ES SU Lenkkitie 6 Jukka R PT Liminka, Tupos 4h, k, kph, s 123 m² Valoisa, kaunis koti Tupoksella rauhallisen kujan varrella. Iso piha, 1185 m² ja tilavat huoneet. Palvelut, mm. kauppa, päiväkoti ja koulut löytyvät pyöräilymatkan päästä. Hp Etuovi.com ES SU 13-13:30 Jokelankuja 2 B, Merja PT Kempele, Kokkokangas 3h, k, kph, s, wc 79,5 m² Kaunis as oy-muotoinen paritalo Kokkokankaalta. Korotettu sisäkatto antaa lisää tilan tuntua. Upea sijainti, palvelut lähellä! Tarjouskauppa (lähtöhinta ) ES SU 12:30-13 Kulkukissantie 1, Merja OKT, Kiiminki, Välikylä 5h, k, kph, s, khh, 2wc, aula 254 m² Todella upea kokonaisuus vain 15 min ajomatkan päässä Oulun keskustasta. Parin vuoden sisällä tehty mittavat uudistukset. Tontti 5000 m². Hp Etuovi.com ES TI 18-18:30 Yrityspuistontie 9 Minna OKT, Ii, Pohjois-Ii, 6h, k, th, ask.h, khh, ph, s 295 m² Ainutlaatuinen Design-Talo isolla, Iijoen rantatontilla. Hieno ja hoidettu tontti. Oma uimaranta, lisäksi sauna ja grillikota. Vaihdossa huomioidaan mahdollisesti hyvä vapaa-ajan asunto. Vain yksityisesittelyt! Hp Etuovi.com Virkkulantie 366, Sovi esittely Hannu LOMA-ASUNTO Mökki Pudasjärvi, Naamanka 2mh, tupak, ph, s, parvi 53 m² Upealta paikalta Syötteeltä 2 pyöröhirsimökkiä. Kovalammen rantaan matkaa n. 200 m. Ladulle ja kelkkareiteille 100 m. Ympärivuotinen loma-asunto irtaimistoineen. Kelosyötteentie Etuovi.com Soita ja sovi esittely Mika RT Pudasjärvi, Naamanka 2h, k Tästä rivitalo-asunnosta,helposti perheen vapaa-ajan koti upealta paikalta Pikku-Syötteen vierestä. Edulliset asumiskustannukset, mm. maalämpö. Hp Etuovi.com Soita ja sovi esittely Merja UUDISKOHTEET UUTTA KEMPELEESEEN! As. Oy Kempeleen Tammiportti Kempeleen keskustaan omalle tontille nousee näyttävä kuusikerroksinen kerrostalo. Tarvitset sitten yksiön tai tilavan perheasunnon, Tammitornista löytyy useita vaihtoehtoja. Varaa asuntosi nyt! Voit vielä vaikuttaa sisustusratkaisuihin. Rakentajana laadustaan tunnettu rakennusliike Lapti. Huoneisto koot ja hinnat alkaen: Mh. Lo. Vhp. 1h+k+s 39,5 m² h+k+s 59 m² h+k+s 66,5 m² h+k+s 77,5 m² h+k+s 95 m² h+k+s 118,5 m² h+k+s 163 m² ES SU 14:45-15:15 Partiotie 5, Mika RT KEMPELE Kokkokangas 3h, k, s, katettu terassi, 69 m² Ihanan nuorekas uusi koti, johon voit muuttaa heti. Lapsille leikkipaikka. Uusi tekniikka löytyy täältä, sekä kaikki laadukkaaseen asumismukavuuteen vaikuttavat tekijät, mm. vesikiertoinen, lattialämmitys, kaukolämmöllä, koneellinen tulo-/ poistoilmanvaihto Lto:lla, oma tontti. Toimivat ohjaratkaisut. Huom! Vuoden 2012 hoitovastikkeet kaupanpäälle. Etuovi.com ES TI 17:30-18 Haukkakaarto 7 Maire As. Oy Oulun Ritakierros 13 Rakennustyöt loppusuoralla, muuttamaan pääset jo elokuussa. Rakennusliike Hjulber Oy rakentaa laadukkaita luhti- ja paritaloja Ritaharjuun. Luhtitalokaksio on oivallinen ensiasunto tai sijoituskohde. Alueelta on lyhyt matka mm. yliopistolle ja palvelut ovat kävelymatkan päässä. Päiväkoti sekä koulu n. 300 m. LT 2h, k, s 48 m² Mh Vh Etuovi.com PT 3/4h, k, s 78 m² Mh Vh Etuovi.com Ritakierros 13, Vesa ELOKUUSSA UUTEEN KOTIIN! Asunto Oy Oulun Ukkoherra Uusi hissillinen 4-kerroksinen kerrostalo Oulun Kaakkuriin. Huoneistokoot ja hinnat alkaen: 1h, kk, alk, s 33 m² Mh Lo, Vhp h, kk, s 37 m² Mh Lo, Vhp h, kt, s 40 m² Mh Lo Vhp Samalle tontille valmistuu myös laadukas rivitalo. Huoneistokoot ja hinnat alkaen: 2h, kk, s 35 m² Mh Lo Vhp h, k, s 50 m² Mh Lo Vhp h, k, s 65 m² Mh Lo Vhp Metsänhoitajantie 1, Jukka P ASIAKKAANI ETSII OKT-TALOA RAJAKYLÄSTÄ väh. 4 h, k, s autotalli TARJOA OMAASI Minna Alahuhta p TEOLLISUUSKIINTEISTÖ Myydään Kiinteistö Oy:n koko osakekanta. Halli ja toimistotilaa reilu 800m². Tilat jaettu useaan osaan ja lähes kaikki vuokrattu. Vuokratuotto noin 11%. Hp Etuovi.com Ratamotie 46. Lisätiedot Vesa Ojala p Välityspalkkio alkaen 3,7 %, minimi 2850 (sis. ALV 23 %) tai sopim. muk. + asiakirjakulut 150 Haluatko kodistasi parhaan mahdollisen hinnan? Kutsu minut arviokäynnille! Viikonlopun päivystäjä Hannu Miettunen Asuntokauppias Vesa Ojala Asuntokauppias Jukka Ruskola Kiinteistönvälittäjä, Jukka Paimen Kiinteistöedustaja, KED Maire Kirstinä Asuntokauppias Maija Tahkola Myyntisihteeri Osmo Mertala Rakennusmestari Julk. kaup.vahvistaja Timo Helanen Yhteyspäällikkö, Julk. kaupanvahvistaja (Zeppelin ) Mika Keckman Myyntipäällikkö (Zeppelin ) Minna Alahuhta Asuntokauppias (Zeppelin ) Merja Hämäläinen asuntokauppias (Zeppelin ) Vanhantullinkatu 8, Oulu Puh. (08) Katso kaikki yli 200 kohdettamme Zeppelin kauppakeskus, Kempele Puh. (08)

17 LAUANTAI 25. ELOKUUTA www. pekkapaulamaki.fi Intiö kt 64m² 2h,k,kh,parv. Tilava muuttovalmis läpitalonhuoneisto. 5. krs. Lasitettu parveke, kauniit maisemat. Mh ,- Vh ,-. Tornipoku 4 B. Es. su klo Tuira kt 59m² 2h,k,kh,parv. Hyvässä yhtiössä ylimmän 3. krs:n läpitalonhuoneisto. Tilavat huoneet, kunnon keittiö ja lasitettu parveke. Kauniit puistonäkymät. Palvelut vieressä. Talossa putkiremontti tehty ja ikkunat uusittu. Hyvät yhteiset tilat. Vh ,-. Kaarretie B. Ensies. su klo Keskusta kt 47,5m² 2h,k,kh,parv. Mukavanmallinen ja valoisa pikku kaksio hyvällä alueella omalla tontilla. Lasitettu parveke. Mh ,-. Limingankatu 5 A Intiö kt 41m² 2h,kk,kh,sa, parveke. Suositulla Intiön alueella uudenveroinen v valm. talossa ylimmän 4. krs:n kaksio, jossa aivan upea 18 m2:n lasitettu eteläparveke - kauniit näkymät. Vapaa. Mh ,- Autokatospaikka, Mh ,-. Upseerinkatu 1. Es. su klo Oulunsalo Vihiluoto okt 266/310m² 7h+k. Yksilöllinen merenrantakiinteistö Vihirannan parhaimmalla paikalla. Edustavat ja monipuoliset tilat asua ja harrastaa. Mahdollisuus vaihdossa osakehuoneisto. Mh ,-. Vihirannanraitti 11. Es. su. klo annistone Anki Kiviniemi , Hans Kiviniemi KTM, KED Asuntoputiikki: Raatteentie 10 HIIRONEN 1 h+kk+s 39 m² Mh 77000, ak 4000 Heti vapaa ylimmän kerroksen yksiö, jonka parvekkeelta puistonäkymät. su 14:00 14:30 Metsänkuninkaantie 8 Muutto? Tee osoitteenmuutos ajoissa ESITTELEMME SU Rivitaloasunto Ii, Lanssitie 9 Lähellä keskustan palveluja, rauhallinen asuinympäristö, peruskuntoinen, v valm. rivitaloasunto, 1h+kk+makuualkovi+sauna, 37 m², autokatospaikka, varasto, sähkölämmitys, hv. 75,40 / kk. Huoneisto on vapaa. Hp klo Omakotitalot Haukipudas, Onkamonkyläntie 49 Remonttitaitoiselle v valm. peruskuntoinen rintamamiestalo, 2h+k+kh, ha. n. 49 m², ullakkovaraus, sähkö- ja vesiliittymä, porakaivo, saunaja puuvarastorakennukset, karjasuoja, määräala n m². Hp klo /osoitteenmuutos Asun to- ja kiin teis tön vä li tys Pohjois-Ii, Kemintie 292 B Huomattavaa peruskunnostusta kaipaava asuintalo, lautarakenteinen, kerrosala n. 38 m², oh+mh+kk+wc/suihku. Erillinen saunarak., varasto. Sähkö- ja vesiliittymä. Oma tila n m², kuivaa kangasmaata. Soveltuu mainiosti myös vapaa-ajan käyttöön. Hp Asuntotontit Haukipudas, Martinniemi 1703 m² rak. oik. 327 m² Mh n m² rak. oik. 250 m² Mh n m² rak. oik. 250 m² Mh SUUNNITTELUTARVEALUE: n m² hp n m² hp LO HI LOUK KU Oy [A] Mat ti Vuo non vir ta (08) , , (08) , fax (08) Häyrysentie 49, MARTINNIEMI Uusi kerrostalo Maikkulassa AS OY MAIKKULANLINNA UUSI komea tiilitalo palvelujen vieressä. Kaunis koneellistettu keittiö. Tammilautaparkettilattiat. Lasitetut parvekkeet. Hissitalo. Huoneistoesim. mh. vh. 2h+kk+s 45,5m² , ,- 2h+kk+s 48,5m² , ,- 2h+kk+s 56,0m² , ,- 3h+kk+s 61,0m² , ,- 3h+k+s 71,5m² , ,- VAIHTOMAHDOLLISUUS! MAIKKULANRAITTI 7 ES. ma AS OY OULUN METSOKARTANO Metsokankaalle valmistuu uusia pari- ja erillistaloja päiväkodin viereen. Kaukolämpöyhtiö. Etelä/länsipihat. 2 -autopaikkaa. Huoneistoesim. mh. vh. 1-taso 5h+k+s 104m² , ,- erill.talo 5h+k+s 104m² , ,- 2-taso 4/5h+k+s 107m² , ,- LANSSITIE 15 ES. ma KARJASILTA 2h,kk,kh,parv. 45,5m² Hyväkuntoinen ylimmän 3.krs:n muuttovalmis läpitalon päätyasunto omaan tai sijoituskäyttöön ,- etuovi/ KOLLAANTIE 4 ENSIES. su KAAKKURI 2h,k,s,parv. 53,5m² Palvelujen vieressä hyväkuntoinen 5. krs:n kaksio, länsiparveke ,- etuovi/ SIIPIPEILINTIE 8.B ES. su ALPPILA 2h,k,kh,parv. 55m² Hyvässä yhtiössä(mm. puhtiremontti tehty) heti muuttovalmis kaksio. Keittiö ja ph. uusitut, laminaattilattiat ,- etuovi/ ALPPITIE 1 ES. su KESKUSTA 3h,k,kh,s,parv. 75m² 2007 valmistunut muuttovalmis vapaa kattoterassihuoneisto ,- etuovi/ KESKUSTA 4h,k,kh 88m² Klubitalossa 8.krs:n näköalahuoneisto, puistonäkymät. Myös toimistoksi ,- etuovi/ ALPPILA 4h,k,s,parv. 128m² Uusi heti vapaa komea 8.krs:n näköalahuoneisto ,- Vaihdossa osake! etuovi/ Asuntopalvelu Jorma Peräläinen Oy , Pakkahuoneenkatu 17, Oulu T Tuira, Koskitie 29 26,5 m² Hp Tuira, Koskitie m² Hp lo 1653, Vhp Niittyaro, Sauvojantie 6 39 m² Hp lo 1167, Vhp Heinäpää, Tarkka-ampujankatu 18 40,5 m² Hp 59840, lo 23160, Vhp Etu-Lyötty, Vanhantullinkatu 8 47,5 m² Hp Puolivälinkangas Menninkäisentie 6 50 m² Hp lo 510, Vhp Keskusta, Kirkkokatu m² Hp lo 19500, Vhp Alppila, Alppitie 3 56 m² Hp lo 19650, Vhp Nokela, Veturitie 1 56 m² Hp lo 6097, Vhp Toivoniemi, Toivoniementie m² Hp RIVITALOT/PARITALOT JÄÄLI 4h,k,kh,sauna 80 m² 2008 valm. paritalokoti hyvällä paikalla. Oh:ssa varaavatakka, korotettu katto. Kaksi autopaikkaa, toinen katoksessa ,- etuovi/ SAARELA 4h,k,khh,ph,s 109m² Omalla tontilla kaunis paritalokoti. Hyvä keittiö, oh:ssa takka ja korkea huonekorkeus. Iso autotalli ja varasto ,- etuovi/ YRJÖ SAARELAN TIE 3. ES. su OMAKOTITALOT KIIMINKI, Alakylä 4h,k,s+autohalli 120m² + 80m² Omalla 5148m² puutarhatontilla sijaitseva erittäin hyväkuntoinen omakotitalo. Tontilla iso lämpöeristetty autohallirakennus, varustettu 2 -nosto-ovella ,- etuovi/ PIHKAKUJA 18 ES. su Oulu, Vesalanmäki 6h,k,s 151m² Rauhallisella paikalla kauniilla 2000m² puutarhatontilla sijaitseva v ammattitaidolla täysin peruskorjattu talo ,- etuovi/ RAJAKYLÄ 8mh,oh,k,s n. 340m² Tilaa tarvitsevalle hyväkuntoinen punatiilitalo palvelujen vieressä. Oma suojainen 1400 m²:n tontti, autotalli ,- etuovi/ SAARELA 4mh,oh,k,s 130/147m² Arkkitehdin suunnittelema kaunis tiiliverhoiltu talo puistoon rajoittuvalla tontilla. Oh:ssa korotettu katto, varaava takka. Hyvät khh-tilat. Erill. autotalli ,- etuovi/ NISKALENKKI 24 ES. su MAIKKULA Tontti 835m² hp ,- Keskusta, Mäkelininkatu m² Hp lo 2224, Vhp RIVI- JA LUHTITALOT Kaakkuri, Höyhenkuja 3 46 m² Hp lo 61465, Vhp Kaakkuri, Tepontie 5 45,5 m² Hp lo 49000, Vhp Kaijonranta, Matilaisentie 1 63 m² Hp lo 2604, Vhp OMAKOTITALO Ala-Haapalehto, Vaakitsijantie 3 111/133 m² Hp AUTOTALLIT Keskusta, Aleksanterinkatu 43 Hp /kpl LIIKEHUONEISTOT Kempele, Kauppatie m² Hp Katso lisätiedot ja kuvat SUOMEN [A] Suomen Kiinteistönvälittäjäliiton jäsentoimisto [A] Hallituskatu 33, Postiaukio, Oulu Kiinteistönvälitystä v KT TUIRA 47 m² 2 h, kk, kph. 5/7 krs. Hp KT ETU-LYÖTTY 76,5 m² 3 h, k, s, las.parv. 3/5 krs.hp Autohallipaikka Hp Lyötynkatu 7. Es. su RT HAUKIPUDAS 36,5 m² 1 h, k, s, Mh lo Kaukonpolku 4. Es. su OKT TAIVALKOSKI 80 m² Oh, k, mh, s. Hp Jokijärventie 308 Tyrävaara OKT/ PT PUOLANKA 167 m² Iso-Laamasen rannalla asuin tai lomakäyttöön. Tontti 15,6 ha. Hp Hiekkaniementie 14, Puokiovaara Mervi Karvonen Markku Määttä VAPAA-AJAN VIETTOKESKUS PEUHU OULUNSALO Päärakennus 1/2 krs. 510 km² Asunto/saunatilat 1/1 krs. 254 m² Rantasauna/takkahuone 85 m² Erillinen iso ulkovarasto 88 m² Upea keskus moneet yritystoimintaan. Tontti 12,7 ha. Hyvä tie perille. Ouluun 18 km. Peuhuntie Hp VAIN YKSITYISESITTELYT! TOIMISTOTILAA 635 m² 2x aula, 19 huonetta, 2 keittiötä, 1 minikeittiö, 4 wc, 2 varastoa, pesuhuone, sauna, pukuhuone, 2 sos. tilaa. 2/5 krs. Uusikatu 22. Hp VAIN YKSITYISESITTELYT! TUTUSTU UUSIIN KOTISIVUIHIMME! VÄLIVAINIO, KT Sorvarintie 12, 63 m² 3h, kk, ph, sa, lasitettu parveke. Lähes uudenveroisessa kunnossa kaunis koti. Lähellä Tuiran ja keskustan palveluja. Myytävänä myös autohallipaikka ja pihapaikka. VH MAIKKULA, OKT Metsärinne 11, 100/138 m² Keskikrs; eteisaula, ke, oh, Yk; aula, 2 mh, Ak; khh-pukuh., ph, sa, askartelutilat, erillinen autotalli-varastorakennus. Huolella hoidettu, viehättävä koti, jota on kaunista katsella. Oma tontti. VH JÄÄLI, OKT Välitalontie 26, 113/131 m² 4mh, ke, oh, takkah., khh, ph, sa, autokatosvarasto. Lapsiperheelle hyvällä paikalla nätti koti. Talo sijaitsee omalla kulmatontilla, rajoittuen puistoon. VH ISKO, OKT Pinotie 8, 131/184 m² keskiviikkona klo mh, ke, oh, khh, takkah., ph,sa, autotalli ja varastot. Tyylikkääksi modernisoitu, punatiilitalo omalla kulmatontilla. Erinomainen pohjaratkaisu, eritasoja, L-mallinen. VH HINTTA, OKT Yrjänäntie 12, 247/277 m² AK; työh., mh, khh, ph, sa, uima-allas, varastot, autotalli, Yk; aula, 4mh, ke, oh. Suositulla alueella, komea koti isollekin perheelle, koulu ja päiväkoti n. 300 m. VH Linnankatu 15, OULU gsm Kohteemme löydät myös osoitteesta: Kempeleentie 7, Oulu Puhelin ja Sten Lamberg Maria Lantto Pekka Majava, Eija Meronen Paula Mokki, -vast Juhani Salmela KIAT, MTT, Julk.kaupanvahvistaja Heidi Puitti-Vesa ASUNTOFOCUS T MAIKKULA 1 h, kk, s Puohitie 1 41 m² Rv Hp ENSIES SU Maria Hyväkuntoinen, valoisa yksiö pienkerrostalossa. Iso parveke. HAUKIPUDAS Martinniemi 2 h, kk, s Repolantie 9 A 47,5 m² Rv Hp SOVI ENSIES Maria Toimiva, saun. yksiö pienkerrostalossa. Päiväkoti ja koulu läh. Vapaa! ETU-LYÖTTY 2 h, k, s, las parv Rautionkatu 1 B 49,5 m² Rv Mh Vh ES SU Eija Ihastuttava, siisti huoneisto lähellä keskustan palveluja. MAIKKULA 2 h, k, s, parv Jatulikivenkatu 4 C 58,5 m² Rv Hp SOVI ES Eija Suositulla alueella siisti päätyhuoneisto. Länsiparveke. LINTULA 3 h, k, las parv Kaislatie 11 L 71 m² Rv Hp ES SU Pekka Hissitalon 5. krs, valoisa. Tyylikäs keittiö. MÄNTYLÄ 2 h, k, s, parv Postimestarintie m² Rv Hp ES SU Pekka Hoidetun yhtiön valoisa päätykaksio 2. krs. Eteläparveke. LAANILA 4 h, k, s, las parv Notaarintie 1 A 81,5 m² Rv Hp ES SU Eija Palvelujen lähellä uudenveroinen huoneisto, lasitettu eteläparveke. KESKUSTA 4 h, k Pakkahuoneenkatu 5 A 86.5 m² Rv Hp ENSIES SU Eija Tilava, täysin kunnostettu, valoisa, läpitalon huoneisto. Iso, las. parv. KAUKOVAINIO 4 h, k Tuulihaukantie 5 A 92 m² Rv Hp ENSIES SU Maria Tilava, täysin kunnostettu, valoisa, läpitalon huon. Iso, las. parv.vapaa. RIVITALOT HIIRONEN 1 h, kk, s, las parv Metsänkuninkaantie 36.5 m² Rv Mh Vh SOVI ENSIES Heidi Valoisa, läpitalon hyvä huoneisto. 2.krs. Lasitettu länsiparveke. MUHOS Päivärinne 1 h, k Kanervatie 8 36 m² Rv Hp SOVI ES Sten Rauh. alueella peruskunt. yksiö. Pihaalue etelään/länteen. Oulujoki läh. TOPPILANSAARI 2 h, k, s Mesaanitie 10 G 58.5 m² Rv 2007 Hp SOVI ENSIES Pekka Tyylikäs kaksio, huoneistolla oleskelupiha. JÄÄLI Laivakangas 2 h, k, s, ak Purjetie 4 59 m² Rv Hp SOVI ES Sten Jäälijärven läheisyydessä hyväkunt. päätyhuoneisto. Takapiha etelään. OULUNSALO 3 h, k, s Merituulentie 3 C 70 m² Rv Hp SOVI ES Eija Siistikuntoinen huoneisto, piha ja näkymät metsämaisemiin. KAAKKURI 3 h, k, s, ak Kairakuja 10 B 73.5 m² Rv Hp ES SU Eija Rivitalon päätyhuoneisto lasitettuine tarassineen, kaunis. Kaukolämpö. JÄÄLI 3 h, k, s Rantatie 9 H 77 m² Rv Mh Vh SOVI ES Heidi Hyvä päätyhuoneisto. Uusittu pesuhuone. Läh. Jäälinjärvi ja palvelut. PARITALOT KEMPELE 4 h, k, s, ak Mikkolankuja 1 A 107 m² Rv Hp ES SU Eija Zeppelinin palv. läh. kaunis, hyvin hoidettu kokonaisuus, 2 autokatosta. OMAKOTITALOT OULUNSALO 3 h, tupak, at/ak Pahajärventie m² Rv Hp SOVI ES Pekka Pitkäkankaalla puolen hehtaarin tontilla viehättävä ok.talo ja piharak. II, Etelä-Ii 4 h, k, s Pikkuniityntie m² Rv Hp SOVI ENSIES Heidi Hyvä talo hyvällä paikalla. Iso tontti. Viehättävä kokonaisuus. SIIKAJOKI 5 h, k, s Tauvontie m² Rv Hp SOVI ENSIES Heidi Talo, navetta, pihasauna, kylpytynnyri, grillikota. Määräala noin 4000 m². HUONESUO 4 h, k, s Tupasvillatie m² Rv Hp ENSIES SU Maria Isolla kulmatontilla ja turvallisella alueella, komea jalokivitalo. JÄÄLI Välikylä 5 h, k, s, th Museopolku m² Rv Hp ES SU Maria Täysin kunnostettu upeilla mater. Rintamamiestalo, maalampö, oma 2740 m²:n tontti Jäälinojan rannalla. KEMPELE Kokkok. 4 h, k, s, ak Pyrstötähti m² Rv Hp ES SU Eija Omalla päätytontilla metsän ja puiston reun. Kaunis talo kor. kattoineen. HAUKIPUDAS 4 h, k, th, s Haukitie m² Rv Hp Tarjoa! ES SU ,15 Eija Suositulla alueella omalla tontilla hyvin hoidettu kiinteistö. HAAPALEHTO 4 h, k, s, at, ak Jukkotie m² Rv Hp SOVI ENSIES Heidi Hyvä talo, palveluja ulkoilumaastojen läh. Oma, iso kulmatontti raj. puistoon. METSOKANGAS 5 h, k, s, ak Kämppäukontie 7 144,2 m² RV Hp ES SU Eija OSAO:n rakentama ja valvoma matalaenergiatalo. Uusi. OULUNSALO 5 h, k, s, ak, at Sarkakuja m² Rv Hp SOVI ES Heidi Palvelut lähellä. Ihana, laadukas talo omalla puistoon rajoittuvalla tontilla. JÄÄLI 5 h, k, s, khh, ak, at Lunkintie m² Rv Hp SOVI ES Heidi Yksitasoinen laadukas talo, omalla tontilla. Lämm. at ja varasto. Läh. palv. METELINKANGAS 6 h, k, s, ak Ukonvasama m² Rv Hp SOVI ENSIES Heidi Hyvä sijainti. Laadukas 2-tasoinen talo. Terassi ja oleskelupiha etelään. PUOLANKA Keskusta 5 h, k, s, at Kajaanintie m² Rv Hp SOVI ENSIES Paula Laadukas, tiiliverhoiltu ok-talo keskeisellä paikalla. Kaunis tontti. MUHOS Jokirinne 5 h, k, s, at Paatelankuja m² Rv Hp SOVI ES Pekka Tyylikäs 2-tasoinen ok-talo Päivärinteellä. Takka/leivinuuni. TALVIKANGAS 6 h, k, s, at, ak Tähtientie m² Rv Hp SOVI ES Heidi Laadukas, yksitasoinen talo. Loistava sijainti, tontti rajoittuu puistoon. LOMA-ASUNNOT PUDASJÄRVI Jonku Tupa, parvi, rantas Siiranniementie 25 m² Rv Hp SOVI ENSIES Paula Kalaisan Jongunjärven aurinkoisella rann. kesämökki. Tie perille, sähköt. UTAJÄRVI Niska Tupa, saunar, aitta Jätkälänniementie 29 m² Rv 1975 Hp SOVI ENSIES Paula Naamajoen rannalla talvias. lomaasunto. Huolletut rak. Ouluun 80 km. SYÖTE Naamanka 3 h, k, s, th. + parv Lotjantie 1C 81 m² Rv Hp SOVI ES Maria Ala-Huuhkasen rann. komea pyöröhirs. loma-as Ulkoilumaastot pihalta. TONTIT OULUNSALO Madetojankuja 2068 m² Hp SOVI ENSIES Paula Lähellä merta, Karhuojalla okttontti. Rak.oikeus 15 % tontin koosta. JÄÄLI Onkiniementie m² Hp SOVI ES Heidi Upea rakennuspaikka asemakaava-alueella. Omaa rantaviivaa. Palv. n. 1 km. AsuntoFocus Oy Lkv Hallituskatu OULU Välityspalkkio alk. 2.9 % tai sop (min 2500) sis alv 23 % KUUSAMO Penttilänvaarantie m² Hp SOVI ENSIES Sten Kontioluoman järven rannalla lomaas. rakennuspaikka. Hyvä puusto. AUTOHALLIPAIKKA KESKUSTA Lyötynkatu m² Rv Hp SOVI ES Sten Uudehkon yht. autohallipaikka kesk. ILMAINEN HINTA-ARVIO Soita Saat hinta-arvion ja välitystarjouksen. SUOSI PAIKALLISTA VÄLITTÄJÄÄ. OMAN TALOUSALUEEMME EDUKSI. UUDISKOHTEET UUSIA RIVITALOJA HIIROSEEN Otsonkuja 5 Tyyppi m² Mh Vh 3 h, k, sa h, k, sa SOVI ES Autotalliosake 5500, autokatospaikka 4000, autopaikka 3000 erillisenä osakkeena. Moderneja, hyvin suunniteltuja huoneistoja, 15 kpl. Kaukolämpö. Sijainti erinomainen. Valmis joulukuussa. Varaa omasi. UUSIA RIVITALOJA NYKÄSENRANTAAN Rastaansiipi Tyyppi m² Mh Vh 3 h, k, s, ak SOVI ES Heidi Omalla tontilla maalämpötaloja Oulujokimaisemissa. Moderneja, laadukkaita huoneistoja. Erittäin hyvä sijainti. Valmiita syksyllä Rakentaja: AK-Group Oy T Etu-Lyötty 2h+k+s n. 48m² Upea ja avara city-asunto! Es. su / Hiltunen Rautatienkatu 52 A Oulu, Rajakylä 2h+k n.55m² Mh , vh Peruskuntoinen ylimmän krs koti. Kph, putket, ikkunat, katto ja julkisivut tehty!vuokratuotto 8%, vapaa. Sovi esittely Tervakukkakuja 7B Oulu, Kaukovainio 2h+k+kph+vh+las.parveke n.54m² Siisti kaksio lasitetulla parvekkeella, kph uusittu. Taloyhtiössä uima-allas! Es.su / Kinnunen Tornihaukantie 8 C Mäntylä 2h + k + s n. 62,5 m² Tyylikkäästi rem. iso kaksio. Es. su /Långström Postimestarintie 16 B Asunnon myyjä; markkinoimme kohdettasi kotisivujemme lisäksi Etuovi.com ja Jokakoti.fi -sivustoilla! Intiö 3h+k+parv n.64 m² Idyllistä 50-luvun tunnelmaa kauniissa vihertävässä kaupunginosassa. Es. su / Korhonen Kenttätie 20 A Tuira 2h+k n.74 m² Tuiran ytimessä talon rauhaisalla puolella. Näkymä Tuiranpuistoon Ensies. su / Korhonen Valtatie 20 Heinäpää 3h+k+kylmiö+parv n.79 m² Rauhallinen sijainti, aivan keskustan lähituntumassa. Ensies. su / Korhonen Isokatu 91 A Kaukovainio 4h+k+kph+eril. wc n.88,5m² Putkiremontoitu. Es. la /Jussila Suohaukantie 2D LUHTITALOT Hiironen 1h+kk+s n. 41m² siisti 1. krs. koti, rv. -01 Oma tontti, oma piha puisto jatkeena! Es. su Metsänkuninkaantie 6 B LÄHES 200 KOHDETTAMME LÖYDÄT OSOITTEISTA etuovi.com jokakoti.fi - Oulussa yli toimeksiannon kokemuksella - Jylkynkangas 3h+k+kph+s n. 68m² Mh Vh Uudisasunto, heti muuttovalmis, kaukolämpö, hyvät ulkoilumahdollisuudet. Sovi esittely Tuuliviirintie RIVITALOT Oulu,Taskila, 2h+k+s n.54m² Viihtyisä kaksio Taskilassa. Es. su Kinnunen Rantapellontie Liminka 3h+k+s n. 76,0 m² Uudenveroinen, rv. 2009, varaava takka, hoidettu piha. Sovi esittely /Pelkonen Ahonrinne 4 A Metsokangas 4h + k +s n m² Akp erikseen. Rv Tässä rivitalossa on pyritty kaikessa täydellisyyteen! Es. su Långström Tukkipuuntie 30 B Kempele Kokkokangas 4h+k+s+erill.wc n.88 m² Takanurkan päätykoti puiston reun. Kaukol. lattiassa, kor. sisäkatto, autolle katos. Ensies. su Tiilimestarinrinne 7A Oulunsalo, Lassila 4h+k+s n. 85 m² taso, täysin remontoitu päätykoti, iso oma piha. Es. su Merituulentie 3 C PARITALOT Kempele, Koskela n. 67 m² h+k+s+terassi+var. Viihtyisällä ja suojaisella tontilla kaunis paritalo, iso terassi ja oma piha. Ensies su / Jussila Koskelantie 7 A Muhos, Koivikko 3h+k+ph/wc+s n.78/90m² Es.su /Härönoja Laineenkuja 1 A Talvikangas 4h+k+khh+s + 2 wc n.114,5 m² Uudenveroinen koti puiston reunasta, vap nopeastikin. Kaukolämpö lattiassa Es. su Pohjantähdentie 10 A Itä-Patela 4h+k+s n.101,5 m² Kookas hyväkuntoinen asunto, rv Es. su / Långström Lautatie 17 B Haukipudas 6h+tupak+s+at n m² hirsitalo isolla 1,1 ha tontilla. Omaa rantaviivaa 30m Kiiminkijokeen. Es su Onkamontie OMAKOTITALOT Taskila 5h + k + s n.128 m² Talo jättitontilla ja upealla sijainnilla! Rak.vuodet Es. su / Långström Pönkänkarintie 6 Oulunsalo, Pitkäkangas 4h+k+ khh+ 2xwc+s+ 2xvh+at+var n.150/213m² Perusparannettu 2004 omalla tont. Sovi esittely /Pohjosenperä Männikkötie Isko n. 158/253 m² Tyylikäs masardikattoinen kiinteistö, jossa 3 erillistä asuntoa. Es. su / Härönoja Iskontie Tyrnävä, Puujaakola 7h+k+aula+ khh+ph+s+autok. n.177/199 m² Laadukas ja tilava talo kuntakeskuksen palveluiden läheisyydessä. Puistoalueeseen rajoittuva puutarhamainen piha-alue. Sovi esittely /Pelkonen Lukkarinkaari Kempele 6 mh + oh + k + khh + s n.198 m² Asu maalla hehtaarin tontilla ja kuitenkin kattaviin palv.vain 3 km (Zeppelin) Ensies. 1.9 klo / Långström Ketomutka Haukipudas, Kiviniemi 5-6 mh+k+rh+oh +khh+vh+3 wc+2 kph+s n. 249/322 m² Edustava siistikunt. talo omalla suojaisalla tontilla meren läh. Vaihdossa osake keskustasta. Kts. kuvat netistä! Sovi esittely Syynimaantie Oulu, Myllyoja n.240/275, 5 m² 4mh+k+rh+oh+th+ah+kph+s+erill. wc+vh+l. var.16m²+2xat36m² Iso valoisa talo, jossa mm. UIMA- ALLAS, KL ja LTO jne. Es. su /Pohjosenperä Pihatie TONTIT Katso netistä: Oulu, Pikkarala Muhos, Jokirinne Muhos, Laitasaari Muhos, Laitasaari Muhos, Laitasaari Muhos, Montta Posio, Jumisko Posio, Suolijärvi Kysy lisää: /Härönoja HALUATKO NOPEAN KAUPAN? SOITA Kempeleentie 9, Oulu LOMA-ASUNNOT Suomussalmi, Kaikkonen Tupa+huone (ha n.22,5 m²)+piharakennuksia Sähköistetty, lämpöeristetty hirsimökki Korvuajärven rannalla. Sovi esittely /Pohjosenperä Kallioniementie Neittävä 4h + k + s + navetta + rantas n.110 m² Upea järvenrannalla sij. ympärivuot. lomailuun sopiva lomakohde, 3,3 ha tontti Sovi esittely /Långström Neittäväntie Utajärvi, Putaala Kesäasunto ja okt-rak.paikka n. 2 ha Sovi esittely /Härönoja Putaalantie Siikalatva, Leskelänkylä n. 48 m² Päärakennus: tupak., kamari,et ja kellari Varastorak.(at, liiteri, 2 var.) 5,95 ha, josta peltoa 3,95 ha, kasvumetsää 1,4 ha, tie 0,6 ha. Sovi esittely /Jarva Alikoskentie VIIKON PÄIVYSTÄJÄ Markku Pohjosenperä Myyntineuvottelija, Rak.ins UUDISKOHTEET: ASUNTO OY OULUN EVELIINA Pesätie 22, Oulu 2h+k+s 52 m² h+tpk+s 65 m² h+k+s 80,5m² Es. MA Jarva Muuttovalmis, uusi rivitalo ASUNTO OY LIMINGAN ILMATAR Hillaniemi 8, Tupos Mh. Vh. 1h+tupak+s 47,5m² h+k+khh+s 69,5m² h+k+khh+s 84,0m² Es. su klo Pelkonen ASUNTO OY OULUN LAAMANNINTIE 1 Valmis! Hinnat alkaen Mh. Vh. 2h+kk+s 44,5-54,5 m² h+k+s 72-72,5 m² Es. su klo Heikkinen ASUNTO OY KEMPELEEN YKKÖSVAHTI Kauppatie 10, Keskusta Kerrostalo m² Mh. Vh. 2h+k+s 50 m² h+k+s 74 m² h+k+s 82,5m² Es. MA klo Jarva AS OY MUHOKSEN VILJATIE Viljatie 4 B, Muhos m² Vh. Kohde n:o 2 kpl 3h+k+s 77, kpl 2h+k+s 67, Es. ke / Härönoja AS OY MUHOKSEN PATRUUNA Rakennustyöt käynnissä, sovi esittely tai pyydä luettelo vapaista huoneistoista hintoineen. Härönoja

18 50 LAUANTAI 25. ELOKUUTA 2012 KATSO SATOJA KUVIA JO VALMISTUNEISTA KOHTEISTA. AS OY JÄÄLIN PURJELEHTO Jääli VAIN 3 MYYMÄTTÄ! AS OY OULUN PADDINGTON Paluuperä 2, Oulu 8/11 MYYTY, valmis jouluna! Kohde valmistuu 09/2012, pidä kiirettä! Yksitasoisia rivitaloasuntoja huippu paikalle, aivan koulun ja uimarannan viereen. Täältä on hyvät yhteydet kaikkialle ja Jäälin keskustan palvelut ovat aivan vieressä. Varustelutaso on erittäin korkea: oma tontti, kaukolämpö (lattialämmitys) korotettu olohuoneen katto, parketti, Helmi lauteet, erillisuuni jne. (vrt. muihin kohteisiin alueella) Kysy suoraan Harrilta lisää varustelusta ja alan joustavimmasta muutospalvelusta: Aloitetaan yhdessä kotisi suunnittelu. Koot: 81m² (3h+k) / 91m² (4h+k)/ 101 m² (5h+k) MYYTY! Hinnat alkaen: KOKO Vh. Mh. 76,5 m² (3h+k) ,5 m² (3h+k) MYYTY! 85 m² (3h+k) MYYTY! 89 m² (4h+k) sunnuntaina Yksitasoisia pari- ja rivitaloasuntoja loistavalle tontille, joka rajoittuu puistoon (pururataan!) ja omakotitaloihin. Kaikille asunnoille varattu 2 autopaikkaa (AK JA AP, edullinen lisätyö), joiden ohjaus onnistuu omasta tuulikaapista. Varustelutaso on korkea JA joustava: Suunnittele oma kalustemaailmasi, saunassa Helmilauteet/ valokuituja, paljon halogeenejä, satoja eri laattaja kymmeniä eri lattiavaihtoehtoja, vesikiertoinen kaukolämmitys (lattia) jne. Tässä kohteessa erityispiirteenä korotettu olohuoneen katto. TALOT PYSTYSSÄ! ESITTELY SU klo AS OY KUUSAMON KURRE, KT, keskusta, Oravantie YLI ½ VARATTU! Työt alkavat heti rakennusluvan myöntämisen jälkeen. Kuusamon keskustaan aivan uusi ja moderni kerrostalo, joka rakennetaan kokonaan KIVESTÄ: eli KIVITALON laatu, kestävyys ja näyttävyys, tavallisen kerrostalohuoneiston hinnalla! (lämpöharkko ulkoseinät ja harkkoväliseinät.) Kohteessa on kolme kerrosta ja yhteensä 15 asuntoa. Sijainti on rauhallinen, mutta keskeinen, aivan palveluiden viereassä. Autokatos ja autopaikkoja on varattu kaikille. (erilliset osakkeet) Hinnat vain AK/ 3500 ja AP/1700. Ensimmäisessä kerroksessa on 7 kpl yksiöitä (38,5m²-40,5m²), joilla kaikilla on lasitettu parveke JA OMA oleskelupiha: eli oma piha ja terassi, kaikki sisältyvät hintaan. (osalla asunnoista todella iso piha). Toisessa ja kolmannessa kerroksessa on erittäin tyylikkäitä 3h ja 4h+k+s+parveke asuntoja, joissa tilavat lasitetut parvekkeet. Kaikki kohteen pintamateriaalit on valittavissa Kuusamolaisen sisustussuunnittelijan kanssa: lähtötasossa on mm. valokuituja, halogeenejä, yli sata erilaista laattaa, useita erilaisia lattioita jne. Kysy lisää erittäin joustavasta ja kustannustehokkaasta asiakasmuutospalvelustamme: me laskutamme aidosti vain toteutuneet kulut! Tule esittelyyn tai ota yhteyttä! HINNAT Alk: ja koot 38,5-89 m². ESITTELY MAANANTAINA 3.9. KLO AS OY OULUN PICCADILLY Ritaharju PUOLET MYYTY/ VARATTU, TYÖT ALOITETTU! ESITTELY SU klo HUONEISTOT: KOKO Vh. Mh. 5h+k+s+2 auton talli 135,5 m² h+k+s+2 auton talli 145,5 m² AS OY JÄÄLI KIPPARI Aloituspäätös tehty, n. puolet varattu! KAUKOLÄMPÖ / LATTIALÄMMITYS! sunnuntaina Isokatu 82, Oulu, Harri Majala puh , Hienoja AS OY muotoisia Omakotitaloja kattoterassilla. (Vero maksetaan vain myyntihinnasta ja VAIN 1,6%! Etusi lähes 9000!) Kaikilla taloilla hieno/tilava tontti, joista osa rajoittuu Notting Hill kohteemme säilytettävään metsään. OH/RT/K on sijoitettu tyylikkäästi yläkertaan ja asunnon edessä on kahden auton TALLI (sis hintaan). Varustelutaso on korkea JA joustava: Suunnittele oma kalustemaailmasi, saunassa Helmilauteet/ valokuituja, paljon halogeenejä, satoja eri laattaja kymmeniä eri lattiavaihtoehtoja, vesikiertoinen kaukolämmitys (lattia) jne. Uusi kohde Jääliin alkaa! Tontti ja osa pihoista rajoittuu pääasiassa metsään, joten luonnon voi aistia aina sisälle asti. Kohteen arkkitehtuuri jatkaa kehuttua ja suosittua Purjelehdon tyyliä. Varustelu taso on jälleen erittäin korkea ja joustava: kysy lisää alan joustavimmasta ja läpinäkyvimmästä asiakasmuutospalvelusta: me laskutamme vain toteutuneet kulut, avoimesti. Tässä kohteessa on mahdollisuus hakea ostolupaa tontille valmistumisen jälkeen. Kysy lisää! (tontin omistaa kaupunki) UUDET HINNAT (ilman tontin lunastushintaa) Huoneisto m² Vh Mh. 2H+K+S , ,23 3H+K+S , ,88 2H+K+S , ,16 3H+K+S , ,14 5H+K+S , ,04 4H+K+S , ,55 3H+K+S 75, , ,54 4H+K+S , ,93!! RAKENTAMINEN KÄYNNISTYI, PIDÄ KIIRETTÄ! RAKENTAMINEN KÄYNNISTYI, PIDÄ KIIRETTÄ! Kauppoja tehdään. Tilaa esite ja ihastu! As Oy Tukkimetsä 1, Metsokangas Omakotitalon vapautta As Oy talossa Oulun halutuimmalla uudisalueella! Yhtiössä on yhteensä 8 asuntoa sijoittuneena Tukkireentien ja Hevosmiehentien varteen. ti klo toimistollamme Uusikatu 35 (1. krs), Oulu. Kahvitarjoilu! Synkroni Oy Välityspalkkio velattomasta hinnasta osakehuoneistot 3%+alv=3,69%, kiinteistöt 4%+alv=4,92%. Pyydä palkkiotarjous! Saaristonkatu 1, Oulu, p UUTISKOHTEET Paritalo, Kiiminki, Jääli 79 m² ENNAKKOMARKKINOINTI VAIN 2 JÄLJELLÄ! Oh,3mh,k,kph,s,wc. Jääliin aurinkoiselle tontille rakennetaan 4 kytkettyä omakotitaloa. Huoneistoissa on yläkertavaraus, autokatos sisältyy hintaan. Vihnetie 5. Mh Sovi es./saarela Okt, Oulun alueelle 114 m² Okt, lämmin autotalli ja varasto rakennetaan OULUN ALUEELLA tontillesi avaimet käteen periaatteella. Mh Kysy lisätietoja / Päkkilä T KT, Oulu, Raksila 71m² 3-4h,k,kph. Läpitalon persoonallinen päätyhuoneisto, loistava sijainti lähellä keskustaa. Ratakatu 14 A, Mh Es. su klo /Saarela MUUT 140 KOHDETTAMME LÖYDÄT OSOITTEESTA RIVITALOT RT, Kiiminki, Jääli 104m² 4h,k,s. Erittäin rauhallisella paikalla oleva yksitasoinen Rt-pääty asunto. Huoneistolla autokatospaikka. Hyvin sopiva esim. lapsiperheelle. Jäälintie 14. Mh Es. su. klo /Saarela OMAKOTITALOT Oulu, Karjasilta 39m² Tupak,mh,kh. Viihtyisällä karjasillan alueella tarjolla viihtyisä kaksio hyvin hoidetussa idyllisessä puukerrostalossa. Suuret remontit tehty, kuten putket ja viemäri! Kannattaa tutustua. Hiirosentie 50 c. Mh: Es. su klo / Saarela OKT, Yli-Ii, Karjalankylä 80 m² Tupak, mh,khh,kph/wc,s. Täystiilinen okt /kesämökki Iijoen rannassa, erittäin suojaisalla tontilla. Etelään avautuva aurinkoinen piha-alue josta on laaja vesistö näkymä joelle. Karjalantie 744. Hp Es. su klo / Takkinen Elämäsi kauppa hyvissä käsissä OULU KOKKOLA TAMPERE ESPOO HELSINKI VANTAA PORVOO ASUNNON MYYJÄ Tehdessäsi myyntitoimeksiannon kanssamme tarjoamme sinulle SISUSTUSSUNNITTELIJAN palvelun veloituksetta. Kysy lisää Puh Oulu, Metelinkangas 110,5 m² 4h,k,s. Halutulla,lapsiperheiden suosimalla kaakkurin metelinkankaalla, myynnissä uudenkarhea, erittäin hyväkuntoinen ja toimivalla pohjalla rakennettu paritalokoti! Metelinkankaantie 21. Mh Es. su / Päkkilä OKT, Paavola 145 m² Oh,3mh,yläaula,k,rh,khh,kph,s,2 wc. Persoonallinen rintamamies tyyppinen okt, joka sijaitsee aivan palveluiden vieressä Paavolan keskustaajamassa. Taloa on remontoitu viime vuosina mm. uusittu peltikate, asennettu ilmalämpöpumppu, remontoitu sauna osasto ym. ym. Paavolantie 3. Mh Sovi es./takkinen OKT, Yli-Ii, Keskusta 170 m² Oh,7mh,k,khh,kph,s,3wc. Tilava okt. hyvällä paikalla Yli-Iin keskustan tuntumassa. Tilaa isommallekin perhelle 7 mh, iso keittiö ja hyvät oleskelutilat sekä erillinen kaksio pihassa. Karjalantie 178. Mh Es. su klo / Takkinen OKT, Haukipudas 250 m² 4h,k,khh,s,3wc+liiketilat. Perusteellisesti remontoitu omakotitalo + 80m² sekä liikehuoneisto kivenheitonpäässä haukiputaan keskustasta. Kiiminkijoen rantaan matkaa 100m! Huvipolku 4. Mh su klo / Päkkilä OKT, Pudasjärvi 380 m² 2oh,4mh,2k,2wc, ym. Entinen liikehuoneisto Pudasjärven Kurenalla. Tässä remonttitaitoiselle monien mahdollisuuksien talo, joka sopii asuin, liike -ja yrityskäyttöön sijaitsee aivan kaupungin keskustassa. Jukolantie 10. Mh Sovi es. / Illikainen OKT, Oulunsalo Decotalo hyvin sunniteltu-valmiiksi tehty. Omakotitalokohde merellisessä ympäristössä palvelujen lähellä. Matikanranta 35. su klo / Päkkilä VAPAA-AIKA Huvila, Pudasjärvi, Puhos 54 m² Upealla rinnetontilla, ison, kirkasvetisen ja kalaisan Haukijärven rannalla olevat ympäri vuotuiseen käyttöön soveltuvat uudenkarheat mökki ja rantasauna, sekä aitta. Omaa rantaviivaa n. 60m. Venelahdentie 80. Hp Sovi es. / Illikainen Huvila, Pudasjärvi, Isosyöte 78 m² Tupak, 2mh,wc,p,s,et. Syötteellä pytkynharjun eteläpuolella vuonna -89 rakennettu höylähirsi mökki ympärivuotiseen mökkeilyyn. Pitämäkuja 6. Hp Sovi es. / Illikainen Huvila, Pudasjärvi, Iinattijärvi 110 m² 4mh,tupak.,s,kh,wc,ym. Laadukas vapaa-ajan asunto, joka käy vakituisena asuntonakin, 3510 neliön tontilla, tilaan kuuluu 3 ha:n hakkaamaton metsäpalsta. Omaa rantaviivaa 40m. Iinattiniementie 29. Hp Sovi es. / Illikainen puheluiden hinnat 8,28 snt/puhelu ja lankaliittymästä +7 snt/min ja gsm-liittymästä +17snt /min. T Kaukovainio 1h, kk 37,5 m² Tuulihaukantie 7 B Erittäin hyväkuntoinen yksiö rauhallisella alueella, lähellä kouluja. Keittiö on pintaremontoitu. Tilava ja hyvin sisustettava pohjaratkaisu. Myydään vuokrattuna. Mh Tiedustelut KN Tuira 2h, kk 52,8 m² Kalliotie 4 Tuiran tuntumassa peruskuntoinen kaksio. Jokirantaan, kaupunkiin ja yliopistolle hyvä saavutettavuus. Taloyhtiöön on tehty LVI-saneeraus ja ikkunat vaihdettu Mahdollisuuksien kohde! Tutustu. Mh Vh Es. su klo Riikka KN Niittyaro 3h, k, kh, s, lasitettu parveke 61 m² Purjehtijantie 2 C Kaunis ja aurinkoinen 2. kerroksen koti Niittyarossa. Huoneiston etelään suuntautuvaa lasitettua parveketta ympäröivät ja suojaavat vehreät lehtipuut. Mahdollisuus ostaa erillinen autotalliosake. Mh Es. su klo Riikka KN Hiironen osaomistus 3h, k, s, parveke 77 m² Hukkasenkuja 5 A Hiirosen ulkoilualueet kutsuvat nuorta perhettä asumaan mukavassa taloyhtiössä. Hissillä kolmanteen kerrokseen ja tervetuloa uuteen kotiin. Oma sauna. Olohuoneesta pääset aurinkoiselle parvekkeelle, josta puistonäkymä. Mh ,48 Es. su klo Margit KN Kaukovainio 3h, k, parveke 88,5 m² Suohaukantie 2 E Kaunis ja tilava toisen kerroksen saunallinen päätyhuoneisto Kaukovainion Hiirosen puoleisessa päässä, väljästi rakennetulla, viihtyisällä paikalla. Hyvin hoidetussa yhtiössä suuret remontit tehty. Mh Vh Es. su klo Margit KN Tuira 5h, k, kh, wc, parveke 108 m² Alalaanilantie 3 Oulujoen läheisyydessä Tuiran uimalan kohdalla hissillisen talon ylimmässä kerroksessa iso, valoisa ja tyylikäs kaupunkikoti. Kauniin jokisuiston ulkoilureitit avautuvat suoraan kotioveltasi. Mh Vh ,04 Es. su klo Riikka KN LUHTITALOT Maikkula 3h, k, s, erill. wc 73,5 m² Jatulikiventie 4 Maikkulan vehreällä puistomaisella alueella, ostoskeskuksen läheisyydessä luhtitalon alakerran kolmio. 1. kerroksen sijainnista johtuen kulku kotiin helppoa. Mh Es. su klo Margit KN RIVITALOT Kempele, Ollila 3h, k, s 69 m² Konttitie Heti vapaa kolmio myynnissä rauhallisella Ollilan alueella. Taloyhtiöön on tehty vuosien varrella mittavia perusparannuksia ja korjauksia. Oma tontti. Kylpyhuone remontoitu. Mh Vh Es. su klo Margit KN PARITALO Oulunsalo 4h, k, khh, ph, s, wc 93,5 m² Kurkkukuja 8 Rauhallisella omakotitaloalueella Oulunsalon keskustassa Kurkkukujan päässä 2007 valmistunut kaunis paritalokoti. Olohuoneessa varaava takka. Väljä ja valoisa pohjaratkaisu. Koulu ja palvelut lähellä. Yläkerrassa tilava käyttöullakko. Autotalli. Mh Es. su klo Margit KN OMAKOTITALOT Toppila 4h, k/rt, 2wc, kph, s 98 m² + 40 m² Kipparintie 6 Haaveissa omakotitalo rauhalliselta ja nostalgiselta Toppilan pientaloalueelta? Sauna, kylpyhuone ja kodinhoitotila on remontoitu tyylikkäästi v Viilennystä tuovat kaksi ilmalämpöpumppua. Siisti piha. Mh Tiedustelut KN Kaakkuri/Kiviharju 4mh, oh, k, 2kph, khh, s, 4vh 185 m² Punatulkunrinne 2 Puistoon rajoittuva uudenveroinen puutalo rauhallisella alueella. Ihana ja tilava piha - perennoja ja istutuksia. At:n yhteydessä toimistohuone, mh ja wc. Mh Tiedustelut KN Ii/Illinsaari 5h, k, rt, s, 2x kph, khh, wc, yk:n oleskelutila, parveke, erillinen piharakennus, autokatos 180 m² Sieponkuja 1 Tarkoin suunniteltu ja huolella rakennettu vuonna 2007 valmistunut Kannustalon Rauhala. Kaunis luonto sekä hyvät ulkoilu- ja harrastusmahdollisuudet kutsuvat asumaan Illinsaareen. Tule ihastumaan! Mh Es. su klo Riikka KN Kastelli 3-4mh, oh, k, th, ph, s 190 m² /232 m² Kaaperintie 4 Persoonallinen yksitasoinen iso omakotitalo OYS:n vieressä Kastellissa. Erittäin onnistunut selkeä pohjaratkaisu, jossa kaikki neliöt ovat hyötykäytössä - luo loistavat puitteet yhdessäololle ja perheelle. Mh Es. su klo Margit KN Knuutilanranta 3-4mh, oh, rt, k, khh, pukuh, ph, s, 2xwc 214 m² Kanankuja 11 Upealla paikalla Oulujoen rannassa Juha Paldaniuksen suunnittelema tyylikäs omakotitalo. Suunnittelussa on erityinen huomio kiinnitetty upeisiin jokinäkymiin ja ainutlaatuisiin yksityiskohtiin kaikkialla. Modernia arkkitehtuuria parhaimmillaan. Mh Tiedustelut KN VAPAA-AIKAAN Kuusamo, Ruka 2mh, tupak., kh, s, parveke 53,9 m² Voit viettää hiihtolomaviikkosi nro 10 tasokkaassa Ruka Villagen lomahuoneistossa. Nyt kannattaa alkaa suunnitella kevään 2013 hiihtolomaa! Ostajalla on mahdollisuus saada ylimääräiset RCI-pistettä. Mh Tiedustelut KN Karigasniemi Tupa, s, parvi 35 m² Ylätenontie 196 Upealla paikalla Karigasniemessä Tenojoen rantamaisemassa vapaa-ajan asunto. Pihapiiristä aukeaa mahtavat näkymät Norjan tuntureille. Autopaikalta polkua ylöspäin 100 m kämpälle. Tila n. 3,5 ha. Mh Tiedustelut KN Muhos, Pyhänsivu Tupakeittiö, mh, ph, s 47 m² Purolantie Kivenheiton päässä Oulujoen rannasta vapaaajan asunto 2010 m² tontilla. Oulujoen ja tontin välisen alueen omistaa Fortum Oy, jonka kanssa voi tehdä rannankäyttösopimuksen. Mh Tiedustelut KN Hyrynsalmi Oh, k, 2 mh, kph, s, wc, parvi 100 m² 4. Avenjuu Talviasuttava mökki omalla tontilla. Ihastuttavan korkean olohuoneen suurista ikkunoista tulvii valoa ja avautuu upea maisema järvelle ja rinteisiin. Uimaranta lähellä. Mh Tiedustelut KN Kuusamo Tupa, keittiö, sauna ja terassi 23 m² Niskavaarantie 13 Viehättävä kesäkoti luonnonhelmassa, kalaisan Poussunjoen rannassa. Osuudet yhteisiin vesialueisiin. Venesatamaan n. 200m. Sähkölinja vieressä. Etäisyys Kuusamon keskustasta n. 23 kilometriä. Mh Tiedustelut KN TONTIT Kempele Porkantie m² Oulusta noin 19km etäisyydellä 6100m² tontti rakennuspaikaksi. Sujuva yhteys kaupunkiin. Myynnissä oleva tontti on Porkantiellä kolmas vasemmalla. Mh Tiedustelut KN Kiiminki Virtainkoskentie 9,381 ha Jolosjoen rantaan rajoittuva 9,38 ha vapaa-ajan tontti. Aluella on vanhempaa puustoa, sekä taimikkoa. Kiimingin keskustaan n. 4km. Mh Tiedustelut KN Margit Heikkinen Toimitusjohtaja (0) Riikka Niemitalo Kiinteistönvälittäjä (0) helmetlkv.fi Ostotoimeksianto Asiakkaani etsii yksiöitä ja kaksioita ruutukaava-alueelta. Ei kuluja myyjälle. Margit TA Asiakkaani etsii kerrostalohuoneistoa 3-4h,k, 70-90m², Itä Tuirasta Koskitie ja Alalaanilantie. Ei kuluja myyjälle. Margit TA Aimo Takkinen Kiinteistönvälittäjä, Risto Huttunen Alue-edustaja Tauno Kantola Alue-edustaja Juuso Kallinkoski Kiinteistönvälittäjä, Pekka Illikainen Alue-edustaja Simo Saarela Alue-edustaja Jukka Päkkilä Alue-edustaja Välityspalkkiomme 3,9 % ja min (sis. alv). Asiakirjakulut 123 (sis. alv). Vuokravälityspalkkio kuukaudenvuokra sis. alv. Kohteemme näkyvät jokakoti.fi, etuovi.com ja oikotie.fi -sivuilla! Heikinkatu 17 B OULU Y-tunnus:

19 LAUANTAI 25. ELOKUUTA Muuttovalmiita koteja Ammattina välittäminen UUDISKOHTEET METSOKANGAS 5h, k, s 109,5m² Herralantie su klo / Pasi Vh Metsokankaalle valmistunut rivitaloyhtiön 2-kerroksinen päätyasunto. Autokatospaikka asunnon edessä. Miellyttävä vesikiertoinen lattialämmitys kaukolämmöllä. Kattavat palvelut ja hyvät kulkuyhteydet. Kysy lisää Pasi VAPAA-AIKA Katinkulta, viikko-osake: Viikko 38 2h,k,s+parvi (52m²+17m²) sis. kylpyläosakkeen Viikko 11 4h,k,s+parvi (82,5m²+35m²) sis. kylpylän (14krt) +tennis (7h/vk) t ja myynnissä olevat kohteemme löydät netistä VÄLITYSPALKKIOTARJOUS 3,33 % minimipalkkio asiakirjaja markkinointikulut 180 (hinnat sis.alv:n 23 %) Meiltä saat: - Aktiivisen välittäjän, jolle asuntosi myynti on yhtä tärkeää kuin Sinullekin. - Asuntoasi esitellään sopimuksen mukaan. - iden jälkeen saat puhelimella tiedon miten esittely meni. - Täydellisen palvelun koko myyntiprosessin aikana. - Järjestämme kaupanteon ja hoidamme kaupat ammattitaidolla. Ota asuntosi välittäjäksi alan ammattilainen! Pasi Backman Toimitusjohtaja Kiinteistönvälittäjä Julkinen kaupanvahvistaja Puh Lyly Rajala Myyntineuvottelija Puh NÄMÄKIN ASUNNOT OVAT LÖYTÄNEET KAUTTAMME UUDET OMISTAJAT. MEILLÄ ASUNTO- KAUPPA KÄY! SATO OmistusKoti Laanila, As. Oy Oulun Laamannintie 1, Oulu t sunnuntaina klo ja ja tiistaina klo Tyylikäs, nelikerroksinen talo sijaitsee omalla tontilla, lähellä Oulujokea vehreässä ympäristössä. Valoisissa asunnoissa on avarat pohjaratkaisut ja tilavat, lasitetut parvekkeet. Vaaleasävyisissä keittiöissä on laadukkaat pintamateriaalit ja kodinkoneet. Kaikissa asunnoissa on oma sauna. Vain parin kilometrin päässä keskustasta sijaitsevan Laanilan liikenneyhteydet toimivat hyvin kaikkialle, joukkoliikennettä unohtamatta. Asunnot ovat muuttovalmiita. 3h+k+s 72,5 m 2 HUONEISTOESIMERKIT 3h+k+s, 72,5 m 2 mh , vh h+kk+s, 44,5-54,5 m 2 mh. alk , vh. alk SATO Vuokraus ja myynti Puh Hallituskatu 20, Oulu, sato.fi Puhelujen hinnat: kiinteästä verkosta 8,28 snt/puh+7 snt/min, matkapuhelimesta 8,28 snt/puh+17 snt/min. Ulkomaan puhelut hinnaston mukaisesti. Uusi kohde Talvikankaalle! ASUNTO OY OULUN TÄHTITALVIKKI Tulossa syksyllä elokuussa ennakkomarkkinointiin, Asunto Oy Oulun Tähtitalvikki, Pohjantähdentie 17, Oulu. Kohteessa on 1- ja 2-tasoisia rivi- ja luhtitalohuoneistoja, huoneistojen koot 42,5 m 2-95 m 2. Kohteesta lisää www. lujakoti.fi Kohde valmis! ASUNTO OY KEMPELEEN TUULIHAUKKA l Haukkakaarto 7, KEMPELE Rauhallisella Kokkokankaan asuinalueella tyylikkäitä uusia yksitasoisia rivitalohuoneistoja. Oman tontin johdosta edullinen hoitovastike. Kohteessa uusi sisustettu esittelyhuoneisto M4. Tule ja ihastu! Jäljellä olevat huoneistotyypit ja hinnat: m 2 mh.alk./ vh.alk./ 3h+k+s 69, h+k+s 74, autokatospaikka /kpl ja autopaikka /kpl 3h+k+s+ak+ap 83, t: 4h+k+s+ak+ap 95, h+k+s+ak+ap 107, su klo /OPKK ja t klo /Huoneistokeskus su 1.7. klo / OPKK ma ti klo /Arvokiinteistöt / ja myynti: Kohde valmis! Ennakkomarkkinointi! ASUNTO OY ASUNTO KEMPELEEN OY KEMPELEEN TUULIHAUKKA l TUULIHAUKKA II Haukkakaarto 7, KEMPELE Haukkakaarto Rauhallisella 5, Kokkokankaan KEMPELE asuinalueella tyylikkäitä Taloyhtiössä uusia yksitasoisia kysyttyjä rivitalohuoneistoja. tilavia perhekoteja Oman turvallisessa johdosta pihapiirissä. edullinen Kohde hoitovastike. on suunnittelukilpailun Kohteessa tontin voittaja uusi ja sisustettu rakennetaan esittelyhuoneisto omalle tontille. M4. Rakentaminen suunniteltu aloitettavaksi syksyllä Tule ja ihastu! Jäljellä olevat huoneistotyypit ja hinnat: m 2 mh.alk./ vh.alk./ Huoneistotyypit 3h+k+s ja hinnat: 69, h+k+s m 2 74,0 mh.alk./ vh.alk./ h+k+s autokatospaikka 55, /kpl ja h+k+s autopaikka /kpl 83, h+k+s 85, h+k+s 90, Ennakkomarkkinointi! Vain 1 huoneisto jäljellä ASUNTO ASUNTO OY OY OULUN KEMPELEEN RITARI TUULIHAUKKA II Haukkakaarto 5, KEMPELE Klippatie Taloyhtiössä 5, kysyttyjä Oulutilavia perhekoteja turvallisessa pihapiirissä. matalaenergiakohde Kohde on Ritaharjuun! suunnittelukilpailun Talo- Laadukas yhtiö voittaja muodostuu ja rakennetaan luhtitalosta omalle ja kahdesta tontille. Rakentaminen luhtitalossa suunniteltu suuret aloitettavaksi lasitetut parvekkeet syksyllä ja rivitalosta, terassit. Rakentaja: Huoneistotyypit ja hinnat: m 2 mh.alk./ vh.alk./ 2h+k+s 55,5 Jäljellä olevat huoneistotyypit ja hinnat: 3h+k+s 83, m 2 mh.alk./ vh.alk./ 4h+k+s 85,0 2h+k+s , h+k+s 90,0 autopaikka /kpl h+k+s+ak+ap 83, h+k+s+ak+ap 95, h+k+s+ak+ap 107, Markku Selonen puh Hilkka Matilainen puh Janne Arola puh Osmo Mertala puh Rakennusliike Lujatalo Oy, Kirkkokatu 16, 5. kerros, OULU Sari Anttila, puh Sähköposti:

20 52 LAUANTAI 25. ELOKUUTA 2012 OMAKOTI- JA PARITALOT TUPOS Soita K. Nissilä Välskärinkuja 3 3mh,oh,ke,kph,sa,khh, 2xak,var. 99m² Täysin valmis koti sisältä ja päältä loistavalla paikalla. H TYRNÄVÄ Soita K. Nissilä Sotalantie 8, Eskolanpelto 4mh,oh,ke,khh,kph,s123m² Jouluksi uuteen kotiin. Hyvin varustein mm.vesikiert. lattialämm., var. takka. H Soita Ilkka Nissilä ENSIES. SU klo Soita R. Ylitalo K. Nissilä UUSI KOHDE H Soita M-L Kinnunen Vikiöntie 1 5h,k,khh,kph s,at,varasto 155m² Omalla, puistoon rajoittuvalla tontilla, lämmin at ja varasto. H Sarkkirannantie 37 3mh+k+s+kph+wc, at, autokat.,var. 103 m²+ 50 m² J. Alakärppä ES. SU KLO Soita J. Alakärppä Kph ja keittiö uusittu, las. ter. Todella hyväkuntoinen talo. H ENSIES. SU klo Soita R. Ylitalo Malisentie 5 1-2mh, oh/k, khh/ph, s 59 m²/77,2m² H / Reippaantie 2 A1 3h, k, s, parvi. 70 m² Arvostetulla alueella rivitalon päätyhuoneisto. Rauhallinen sijainti. Sovi esittely J Alakärppä H ES. SU klo Soita J. Alakärppä Soita V. Nissilä Torikatu 4 2h, k, kph, wc 81,1m² Kolmiotalossa sijaitseva tilava, läpitalon huoneisto. Korkeat huoneet. H OULU, Keskusta ES. SU klo Soita J. Alakärppä Kauppurienkatu 31 2h, k, kph, wc. 58m² Keskustassa iso kaksio. Lasitettu parveke. H LOMA-ASUNNOT OULU, Talvikangas Pyrytie 11 C 6 3h,k,s,wc,ak,var 71 m² rv Suositulla asuinalueellaviihtyisä ja valoisa koti. Kaukolämpö. Autokatosp. H Ruiskukkatie 3 1h, kk, ph 30,5m² Erittäin siisti, muuttovalmis, heti vapaa asunto. Merinäköala. H OULU keskusta HAUKIPUDAS UUSI KOHDE Kotikoivuntie 4 2mh, oh, ke, kph, sa, autok. 75,5m² Hyväkuntoinen päätyhuoneisto, puistoon rajoittuva piha. H OULU, Rajakylä TYRNÄVÄ, Eskolanpelto OULU Pyykösjärvi Pasuritie 1 4 mh+oh+k+ruok.tila+kph/ wc+khh+s+pukuh 135 m² Suositulla alueella vanhempi ok-talo omalla suoj. puistoon raj. tontilla, Soita M-L Kinnunen H Purjetie 4 As. 2 2h, k, kph, s, ak, var. 58,5 m² Suositulla al. siisti saunall. kaksio. Oma a.katos ja var. H Aninkaisten Kiinteistövälitys Se tuttu ja turvallinen. TYRNÄVÄ Soita M-L Kinnunen Partaantie 22b tupa+k+parvi+ kuisti+saunarak. n. 40 m² Idyll. pihapiiri isolla tontilla, jossa hirsirak. talviasuttava mummonmökki ym. rak. H HERUKKA 5h+k/rt+s+khh+2wc. Aktiivisen, harrastavan perheen talo. Rak Oma m²:n tontti. 2-tas. viihtyisä koti. Asuintilat ovat pintaremontin jäljiltä siistissä, muuttokunnossa. Kookas terassi länteen. Upea ammattilaisen suunnittelema piha. Talousrakennuksessa lämmintä autotalli-, ja harrastetilaa n. 47m². Lisäksi katostilaa 20 m². Koulut n. 1-1,5 km. Venesatama 1 km. H Heikkeliininkuja 10 Es. su Kari J IINATTI 160/185 m² 6h+k+s. Mukavalla paikalla, kaurapellon laidalla, v rak. siistikuntoinen Jetta-Talo. 5mh, valoisa ja avara oleskelutila, takkah.. Kookas näköalaterassi. Leivinuuni/takka yhdistelmä. Autokatos, varasto ja leikkimökki. Toimiva perheasunto Iinatin ulkoilumaastojen läheisyydessä. H Oritputaantie 2 Es. su Leena RANTAKOSKELA Juha Alakärppä Keijo Nissilä kiinteistönvälittäjä Vesa Nissilä Henri Nissilä Marja-Liisa Kinnunen Sanna Vähäkuopus NSY KIINTEISTÖNVÄLITYS Oy Torikatu 64, Oulu Puh./ fax (08) , Reijo Ylitalo Kiinteistönvälittäjä Julkinen kaupanvahvistaja katso myös muut kohteet 148 m² 5h, k, sa. Huippupaikalla Pyykösjärven rannalla 6 taloa käsittävässä asuntoyhtiössä ilmeikäs erillistalo Hyvin suunniteltu ja varusteltu koti. Erillinen lämpöeristetty autotalli ja varasto sisältyvät talon hintaan. Hyvät yhteydet kaupunkiin, yliopistolle ja Teknologiakylään. Kaijonkeskuksen ja Tuiran palvelut sekä Välivainion marketit matkan varrella. Murtohälytysjärjestelmä. H Huvilatie 14 F SAARELA 136,5/161 m² 4-5h+k+s. Saarelan joellisella pientaloalueella sijaitseva, 1997 valm. siistikuntoinen omakotitalo. Valoisa oh ja k, tilavat makuuhuoneet, ruokailuhuone, erill. wc, khh, saunaosasto. Pesuhuoneessa poreamme, saunassa puulämmitteinen kiuas. Vuolukivi Nunnauuni oh:ssa. Parvihuone 24,5m². Talossa käyttöullakko, 2 varastoa ja autokatos. Vehreä piha istutuksineen. H Veslakuja 6 Es. ma Kari K. RAAHE Lehmiranta 116 m²/176 m² 3mh+oh+k+s. Rauhallisella alueella, silti lähellä Raahen keskustan palveluja sij. kiva ok-talo. Kaukolämmön ansiosta asuminen on edullista. Monikäyttöinen korjaamohalli pihassa sopii harraste- tai työtiloiksi. Vilpunpuistoon rajoittuva oma tontti. -Toteuta omia mieltymyksiäsi ja remontoi tästä toivekoti perheellesi. H Maakarinkatu 13 Es. ma Leena /137 m² 4h+k+pukuh.+s+erill.wc. Valmist Kuolut ja palvelut lähellä. Asuintilat kodikkaat ja valoisat. Huonejärjestys toimiva ja tehokas. Talo pidetty hyvässä kunnossa luvulla mm. on uusittu ulkokatot, -maalaukset, ikkunat ja ulko-ovi, lämmitysjärjestelmä ja sähköpäätaulu, antenniverkko, asfaltointi ja paljon muutakin. Piha-alueet ovat hoidetut ja suojaisa länsipiha terasseineen on viihtyisä kesäkeidas. H Parrastie 8 Es su Kari J HAAPALEHTO 117/124 m² Oh+k/rt+3mh+wc+s. Hyvin pidetty talo vehreällä omakotialueella. Valoisa, avara oh. Keittiössä paljon kaappi- ja laskutilaa. Ammattiliike remontoinut saunaosaston Muutenkin kaikki on siistissä kunnossa. Pieni suojaisa tontti on kätevä ja helppohoitoinen. Autokatos ja hyvät varastotilat sis. pakettiin. H Etureentie 3 Es. su klo Kari J KORVENSUORA 111m²/130m² Valkoinen, 1990 rak Ruustikka-tiilitalo kivalla paikalla. Remontoitu laadukkaaksi. Valoisat, avarat asuintilat ja valkea keittiö. Tammiparkettia ja lakattuja paneelikattoja. Varaava Nunna-uuni. Oma tontti ja suojaisa piha. Autokatos. Muuttovalmis perheasunto. H Hotintie 13 Es. su Leena Es. ke Leena ETELÄ-II 68/90 m² 2mh+tupak.+wc+pe/sa+var. Haapaveden Karhukankaalla okt. joko loma-asunnoksi että ympärivuotiseen asumiseen. Etäisyys Oulusta 90 km. Asunto hyväkuntoinen. Pihapiirissä kaksi saunaa, sekä aitta, maakellari, puuvaja ja autotalli. Karhukankaalla. Hyvät marjastus-, kalastus- ja metsästysmaastot. H Kuusikuja ,5/196,5 m² KOSKELA Ilkka Nissilä HAAPAVESI Karhukangas OMAKOTITALOT H T RIVITALO AS OY TYRNÄVÄN HELMI ON VALMISTUNUT! ES. MA KLO Soita V. Nissilä Keihäänkärjenkuja 3 D 3h, k, s, var, ap. 72m² Todella siisti yks.tas. asunto arvostetulla Kaakkurin alueella. Rauhallinen taloyhtiö. OULU Rannanperä KIIMINKI,JÄÄLI Kanukkakuja 4 4mh, oh, k, khh, ph, s123 m² Isolla omalla tontilla, todella rauhallisella paikalla yksikerroksinen omakotitalo. KEMPELE ES. SU KLO Huvilatie 41 8mh, ruokasali, k, s, kph, 2xwc. 290 m² Todella hyvällä paikalla, Jäälinjärven rannalla sijaitseva ok-talo. Rak.oik. jäljellä. H RIVITALOT MUHOS, Honkala ES. MA 27.8 ja TI 28.8 KLO ES. MA KLO SoitaV.V.Nissilä Nissilä Soita JÄÄLI UUSI KOHDE TUPOS Soita Ilkka Nissilä H Kohteemme löytyvät myös etuovi. com ja jokakoti.fi sivustoilta OULU Kaakkuri Lintulammentie 41 6 mh,oh,k,ph,wc, 2xvh,s, aula,at. 188 m² Omakotitalo omalla tontilla Pienet asumiskustannukset. TYRNÄVÄ 103m²/157m² OULUJÄRVI Paltamo 82/102 m² Maatila Oulujärven maisemissa. Pehkolanlahden rantaan raj. tila, jolla 1962 rak. talo: tupa/k, 4mh, wc, ph/sa/wc. Pihassa uusi konesuoja 84 m², ent. navetta/lato n. 75m² ja liiteri. Tilan pinta-ala 17,76 ha. Manamansalon kesk. n. 13 km, kylälle n. 30 km, Ouluun 150 km, Kajaaniin 69 km. H ,-. Rantasaunalle rakennuslupa valmiina Pehkolanlahdentie RIVITALOT KEMPELE Ollakka 117 m² Parhaalla paikalla, rivitalon länsikulmauksessa, hulppea -07 valmistunut perheasunto 1-tasossa. Avara oh/rt/keittiö ratkaisu, jossa takkavaraus. Reilut mh:t 4 kpl, vh ja saunaos., 2 wc. Korotettu sisäkatto lisää tilantuntua. Oma tontti, kaukolämpö. Autokp:t osakkeina. Omakotimaista, mukavaa asumista. Mh , vh Länkeläntie 8 A RAJAKYLÄ 83,0 m² 3h,k,s,2vh, parv. Rivitalon päätyhuoneisto 2-tasossa v.1977 valmistuneessa talossa Rajakylän parhaalla paikalla Talvikkipuiston vieressä. Pihan puolella kookas terassi etelään. Kaukolämpö, edullinen asua, vastike vain 164,30 eur/kk. Talossa tehty pitkävaikutteisia remontteja. Palvelut, koulut ja ulkoilumaastot lähellä. Hyvät yhteydet kaupunkiin ja Linnanmaalle. Vh Mataratie 16 A Es. su Leena JÄÄLI 77,5 m² 3h+k+s+khh. Siistikuntoinen 1-tasoinen rivitalon päätyhuoneisto halutulla Jäälin alueella. Jäälin kattavat palvelut n. 200 m:n päässä. Hyvät liikenneyhteydet. Olohuone ja ruokailutila muodostavat avaran kokonaisuuden. Kaksi tilavaa makuuhuonetta, joissa hyvin säilytystilaa. Kodinhoitohuoneen kautta kulku saunaosastolle. Iso piha, jossa avara terassi. Sisäänkäynnin yhteydessä ulkovarasto ja pyöräkatos. Taloyhtiössä kaukolämpö ja oma tontti. Autotalli. H Jäälintie 10 V Es. ma Jarmo JÄÄLI 75 m² 3h+k+vh+s. Kivalla paikalla Jäälin kankaalla hyväkuntoinen rivitalokoti. Viihtyisät oleskelutilat, iso vaatehuone, ajanmukainen keittiö, jossa uusitut kodinkoneet. Sauna/ph remontoitu tyylikkääksi 10. Katettu terassi. Autokatospaikka. Hyvät lenkkimaastot heti kotiovelta. Palvelut, koulut ja päiväkoti lähellä. H Kumpukuja 2 A KIIMINKI Kolamäki 74 m² 3h,k,s,khh,autokatos. Mukavalla paikalla, Kaistaahon kaava-alueella sijaitseva, nykyaikainen ja uutta vastaavassa kunnossa oleva, v 2000 valm. yksitasoisen rivitalon päätyasunto. Erinomainen pohjaratkaisu: olohuoneen, keittiön ja 2 mh lisäksi mainio kodinhoitohuone, sauna, pesuhuone/wc ja erillinen wc. Lähellä on päiväkoti, koulu ja muut palvelut ovat keskustassa n. 1 km päässä. H Rengastie 47 A OULUNSALO Keskusta 72 m² Oh,k/rt,2m,wc/ph/sa. Oulunsalon keskustan monipuolisten palveluiden ja koulujen läheisyydessä, vehreällä, puistomaisella asuinalueella sijaitseva rivitalon perheasunto. V valmistunut, hyvin pidetty huoneisto. Aktiivinen asuntoyhtiö on mm. uusinut taloon ulko-ovet, lämminvesivaraajat, jätekatos rakennettu ja uusittu piha-aitoja. Yhtiöllä on kookas, oma tontti, joten asunnoille on reilunkokoiset piha-alueet. H Marjapensaantie 1 D TALVIKANGAS 67,5 m² 3h+k+s. Uusi valoisa rivitalokolmio rauhallisella ja luonnonkauniilla alueella. Asunto esteetön ja sopii hyvin kaikenikäisille. Kaikki uutta. Tontti rajoittuu kahdelta sivulta puistoalueeseen. Mh , vh Pohjantähdentie 22 Es. su Leena h+k+s 1980 valm. talo keskustan lähellä, omalla tontilla. Avara oh, takka. Erill. keittiö, ruokailutila. Autotalli, varasto- ja askarteluh. Nätti piha, marjapensaita. Heti vapaa ja muuttovalmis koti edullisesti. H Tenkulantie 9. Es. su Kari J Päivystys joka päivä Oulu Kirkkokatu 9, Oulu KESKUSTA 101 m² 4h+k+kph+wc+et. Ylimmän kerroksen asunto talon länsipäädyssä. Valoisa oh., erillinen keittiö, eteishallissa kattoikkuna, tilavat mh:t. Kylpyhuone saneerattu -04 tyýlikkääksi: laatoitukset, lattialämmitys, kalusteet, suihku-/höyrykaappi. Erillinen wc on saneerattu samaan henkeen. Hissi, uima-allas, jäähdytetty kellari, oma tontti. Vehreä piha-aluekin löytyy. Tutustu, ihastu ja päätä itse, miten toteuttaisit tämän asunnon ajanmukaistamisen! H Isokatu 61 A Es. su Kari J PUOLIVÄLINKANGAS 80,0 m² 3h+k+kph+ parv. Lasitettu eteläparveke. Täysin remontoitu 3. krs:n valoisa kolmio. Avara oh, uudistettu keittiö. Monipuoliset palvelut ja koulut sekä mainiot ulkoilu- ja lenkkeilymaastot, Pyykösjärvi uimarantoineen lähellä. Hyvät yhteydet yliopistolle. Vh Menninkäisentie 1 B 27 Es su Leena LAANILA 63 m² 2h+k+kph+vh+ parv. Tyylikäs remontoitu kaksio, jossa tilavat huoneet ja erillinen keittiö ruokailunurkkauksineen. Ajanmukainen laatoitettu kylpyhuone, tilaa pesukoneellekin. Parveke etelään, josta kaunis rauhallinen puistonäkymä pilkistää Oulujoelle. Yhtiössä tehty pitkävaikutteisia remontteja huoleton omistaa ja mukava asua. Mainiot ulkoilu- ja lenkkeilymaastot uimarantoineen lähellä. Hyvät yhteydet kaupunkiin ja OYS:aan. Hyvä hinta/laatusuhde. Vh Hoikantie 26 Es. su Leena TUIRA 60 m² 3h+k. Viihtyisä, läpitalon huoneisto 1. krs:ssa. Lasitetulta parvekkeelta näkymät alakanavalle. Huoneisto kauttaaltaan remontoitu ja mm. keittiökalusteet uusittu. Hyvät liikenneyhteydet. Taloyhtiössä putkiremontti tehty. H Koskitie 28 Es. su klo Kari J. Es. ti Leena KAUKOVAINIO 57 m² 2h,k,parv. Erillinen keittiö. Iso oh. ja tilava mh. wc/kh. Siisti, peruskunt. asunto. Kookas parv.. Kaukovainion palvelut ja mainiot liikuntamahd. vieressä. Edullinen kaksio omaksi tai vaikkapa sijoittajalle vuokrakäyttöön. H Kanahaukantie 1 D Es. ti klo Jarmo TUIRA 55 m² KAUKOVAINIO 55m² 2h+k. Muuttokuntoinen, kivan mallinen kaksio. Olohuoneen ikkunasta on jokinäkymä etelään. Asunnon pinnat on läpikäyty muutamia vuosia sitten. Taloyhtiössä on tehty LVIS-remontti Talo sijaitsee upealla paikalla Koskitien varressa, josta on kätevä ja nopea yhteys keskustaan. Mh , vh Myllytie 2 Es. su klo Kari J. Es. ti Leena h+k+kph+vh. Muuttovalmis kaksio, punatiilitalon 1. krs, ei pihataso. Tilavat huoneet, erillinen keittiö. Uudet laminaatit oh ja et. lattiassa. Iso lasitettu parveke. H Varpushaukantie 5 A Es. ti Jarmo KAUKOVAINIO 50 m² 2h+k+kph. Erillinen keittiö. Tilavat huoneet. Siisti, peruskunt. kaksio. Ylin, 3. krs. Lasitettu parveke. Huom! Putkiremontti tehty, sähköjä uusittu. Huoleton asua ja omistaa vuosiksi eteenpäin. H Suohaukantie 3 C Es. ti Jarmo KAUKOVAINIO 43 m² KESKUSTA 40 m³ 2h+kk+kph+vh. Hyväkuntoinen, vapaa ja muuttovalmis kaksio hissitalossa. Hiljattain uusittu pintoja, kodinkoneet, kylpyhuone. Mm. keväällä asennettu laminaattilattiat. Ikkunat ja parvekeovet on uusittu -01. VDSL -internetyhteys. Saunaos. yht. uima-allas. H Tornihaukantie A Es ti klo Jarmo h+kk, wc/pe, vh. Klubitalon 6. krs valoisa kaksio. Ikkunat aamuaurinkoon päin. Keittokomerosta ovi suoraan taloyhtiön parvekkeelle. Kaikki keskustan palvelut välittömässä läheisyydessä. Vakavarainen yhtiö. Vuokrattu, vuokra 469 /kk+vesimaksu 30 / kk. H Uusikatu TONTIT KUIVASJÄRVI 697 m² Tontin rakennusoikeus 200m², liittymät vesi, viemäri ja sähkö. Myyjä purkaa vanhat rakennukset pois. H Riipisentie KEMPELE Keskusta m² Kempeleen keskustassa kerrostalotontti. Rakennusoikeutta kem². Suurin sallittu kerrosluku 6. Alustava käyttösuunnitelma tehty. H Kirkkotie 4-8. Tiedustelut Juhani LOMA ASUNNOT ISOSYÖTE Paritalo 58/65 m²+parvi 3h+k+s -parihuvila laadukkaista materiaaleista, toimivaksi todettu pohjaratkaisu. Monin mukavuuksin, mm. takka ja lisätilaa antava iso parvi. Palvelut lähellä, rinteisiin matkaa n. 700 m. Hiihtoladuille omalta pihalta. H Mustikkapolku 8 B PIKKU-SYÖTE 2 kpl 35/50 m² Tupa+pe/sa 30m² sekä 15m² parvi. Vuodepaikkoja 2+4. Kaksi vierekkäistä rivitaloyksiötä. Pikku-Syötteen palvelujen tuntumassa, rinteiden ja latujen vieressä. Ylös Hotelli Syötekeskukseen on reilun kilometrin kävelymatka. Takkatuvassa yöpyy kaksi mukavasti vaikka vuodesohvalla ja parvella on tilaa neljälle patjoilla. Tilankäyttö tehokasta, avokeittiössä liesi, jääkaappi ja apk. Huoneistossa on korkkilattia. Lämmin ulkovarasto, autopaikka. Rakennusvuosi Edullisesti kiinni omaan/vuokrattavaan loma-asuntoon tunturissa. H /kpl. Luppotie 1 B1 ja B ISO-SYÖTE Kerrostalo 58 m² Tupak.+2mh+s+parveke. Tunturihotellin läheisyydessä, näköalapaikalla varsinainen Kotkanpesä. V valm. 3/2-krs:n siistikuntoinen huoneistoa ja autokatosp. Rinteeseen ja hotellille pääset kätevästi kotiovelta. Sopiikin mainiosti myös vuokrakäyttöön. H UUDISTUOTANTOA As Oy Kiimingin Koskenpyörre Neljä rivitaloa, 14 asuntoa käsittävä raikkaan virkistävä asuntokohde sinulle, joka edellytät kodiltasi nykyaikaisuutta ja palvelujen läheisyyttä. Uudet asunnot valmistuvat kesäkuussa h+k+s 54 m² h+k+s 64 m² h+k+s 75 m² Autokatosp Os. Vesaisentie 15 Kiiminki Es. ma klo Jarmo kohde n:o As Oy Jäälin Rantavahti Jäälijärven tuntumassa, omalla tontilla, maaliskuussa valmistuneita rivitalokoteja. Hyvä varustetaso, laadukkaat materiaalit. Lattialämmitys kaukolämmöllä. Rivitalo 2h+k+s 55,0 m² Luhtitalo 2h+k+s 54,5m² h+k+s 66,0 m² h+k+s 69,5m² h+k+s 71,5 m² h+k+s 90,5 m² h+k+s 75,0 m² Autokatosp Autolämpöp Os. Kehäkuja 2-6, Jääli Es. ma klo Jarmo kohde n:o , As Oy Limingan Kotiniitty Muuttovalmiita, uusia asuntoja Omalla tontilla, palveluiden vieressä, 25 huoneistoa käsittävä kerrostalo. Lasitetut parvekkeet, kaukolämpö, hissi - paljon seniori-asumista helpottavia ratkaisuja. 2h+kk+s 44,5m² Autokatospaikka Autolämpöpaikka Os. Meijerintie 10, Liminka Es. ma Leena kohde n:o As Oy Kirkko-Oskari, Liminka Rakentaminen käynnissä, kauppoja tehdään. Tyylikkäät ja hyvätasoiset asunnot valmistuvat keväällä Jäljellä enään yksi asunto; 3h+k+s 74,5 m² mh lo vh Oma tontti, kaukolämpö, autokatospaikka osakkeena Karintie 16 C Juhani Heikkilä rakennusinsinööri,, Kari Kangas kiinteistönvälittäjä,, Jarmo Hakkarainen Kari Jyrkäs Leena Järvenpää kaupanvahvistaja Asuntopaletti Oy

VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE KAARINA, RIVITALO 2 5h+k+kph+s+vh+2erill.wc+2v+lasitettu patio, 103 m, 207 000 Vastaava välittäjä Kaarina Nikkanen MYYNTINEUVOTTELIJA, KiAT, PARTNER 040 053 2642 kaarina@bolkv.fi

Lisätiedot

KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE TURKU, OMAKOTITALO 2 5h, avok, 2 x kph, s, khh, erill.wc, 2 x las.parveke, autok., 198 m, 419 000 Vastaava välittäjä Ismo Aaltonen MYYNTINEUVOTTELIJA, KED, PARTNER

Lisätiedot

Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 40800 Vaajakoski

Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 40800 Vaajakoski Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 1 Nyt ennakkomarkkinoinnissa upea rivitalo järven rannalla! As Oy Kotaranta rakennetaan omalle tontille Leppäveden rantaan. Yhtiö on vapaarahoitteinen ja käsittää yhden

Lisätiedot

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE NAANTALI, KERROSTALO 3h+kt+s+ph/khh+wc+vh+las.terassi+v+ak, 84 m, 314 000 Vastaava välittäjä Johanna Willberg MYYNTIPÄÄLLIKKÖ, LKV, PARTNER, KAUPANVAHVISTAJA 040 041 048

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Jokin perenna on aina kukassa

www.kaleva.fi/koti Jokin perenna on aina kukassa LAUANTAI 8. SYYSKUUTA 2012 41 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Suomen suurinta huonekalu-, sisustusja designtapahtumaa

Lisätiedot

Koti kattojen yllä...

Koti kattojen yllä... Koti kattojen yllä... Koti kattojen yllä... Upeat ullakkoasunnot parhaimmalla paikalla Helsingin Kruununhaassa Kirkkokatu 5 A 51, Helsinki Ylellinen ullakoasunto Helsingin parhaalla paikalla Kruununhaassa.

Lisätiedot

VÄLJÄNTIE 370, LIETO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

VÄLJÄNTIE 370, LIETO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. VÄLJÄNTIE 370, LIETO MYYNTIESITE LIETO, OMAKOTITALO 2 4h+k+tkh+khh+kph/wc+erill.wc+s+terassi, 180 m, 295 000 Vastaava välittäjä Karoliina Siikarla KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, KiAT, PARTNER 040 571 4250 karoliina@bolkv.fi

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Kodin väritys noudattaa rauhallista

www.kaleva.fi/koti Kodin väritys noudattaa rauhallista LAUANTAI 20. LOKAKUUTA 2012 41 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Tyhjennä kesäkukkaruukuista multa, pese ruukut ja pane

Lisätiedot

Koti lähellä kaupungin keskustaa

Koti lähellä kaupungin keskustaa Koti lähellä kaupungin keskustaa Laadustaan tunnettu Jopera rakentaa upeita koteja viihtyisään ja pidettyyn Haapalehtoon. Alueella on runsaasti palveluja ja hyvät liikenneyhteydet. Matkaa Oulun kaupungintalolle

Lisätiedot

LappliSENIORI. Lappli-senioritalot

LappliSENIORI. Lappli-senioritalot Lappli-senioritalot 1 Huolettoman asumisen aika 2 Lappli ajattelee asumista seniorikansalaisen näkökulmasta! Onko Sinulle tai läheisellesi koittanut elämänvaihe, jossa nykyisessä asunnossa asuminen ja

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Kaksi haapaa on tuotu vapaa-ajan asunnolta portaikkoon. Ruokapöydän Domus-tuolit on kunnostettu kuin uusiksi.

www.kaleva.fi/koti Kaksi haapaa on tuotu vapaa-ajan asunnolta portaikkoon. Ruokapöydän Domus-tuolit on kunnostettu kuin uusiksi. LAUANTAI 1. SYYSKUUTA 2012 41 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Oulun kaunein piha julkistetaan tänään kello 13 Oulun

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Anu-Elina Ervasti Mauri Ratilainen/com.pic kuvat Vaikka Habitare-messujen hallitsevana

www.kaleva.fi/koti Anu-Elina Ervasti Mauri Ratilainen/com.pic kuvat Vaikka Habitare-messujen hallitsevana LAUANTAI 15. SYYSKUUTA 2012 41 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Tiestitkö, että jos jätät astiapesukoneen valvomatta

Lisätiedot

SAIRASHUONEENKATU 11, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

SAIRASHUONEENKATU 11, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. SAIRASHUONEENKATU 11, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 3h+k+kph+las.p, 62 m, 161 000 Vastaava välittäjä Maija Maunula Asuntomyyjä, KiAT, Partner 044 252 9733 maija@bolkv.fi Osta mitä rakastat. Näyttävän

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti kerrokseen johtavassa portaikossa. ja ruhtinaallisen kokoiset kodinhoitotilat. Sinne on myös remontoitu ajanmukainen saunaosasto.

www.kaleva.fi/koti kerrokseen johtavassa portaikossa. ja ruhtinaallisen kokoiset kodinhoitotilat. Sinne on myös remontoitu ajanmukainen saunaosasto. LAUANTAI 6. LOKAKUUTA 2012 37 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Syksyinen lehtien haravointi on tehokasta hyötyliikuntaa

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Leikittele tunnelmavaloilla Pihalla voi ihailla komeasti kukkivia syysperennoja tai ruskaväreissä

www.kaleva.fi/koti Leikittele tunnelmavaloilla Pihalla voi ihailla komeasti kukkivia syysperennoja tai ruskaväreissä LAUANTAI 22. SYYSKUUTA 2012 37 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Villa Adele oli yleisön ykkössuosikki viime kesän lomaasuntomessuilla.

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä Keskustan ja luonnon läheisyydessä Jyväskylän Aholaitaan, vain kivenheiton päähän keskustasta ja lenkkipoluilta, nousee omaleimainen kerrostalojen korttelikokonaisuus As. Oy Aholankulma, jonka viehättävänä

Lisätiedot

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Syväkiventielle Knuutilankankaalle, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä.

Lisätiedot

LINNANKATU 34, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

LINNANKATU 34, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. LINNANKATU 34, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 4h+k+vh+kh+kph+s+erill.wc+las.p., 182 m, 719 000 Vastaava välittäjä Kaarina Nikkanen MYYNTINEUVOTTELIJA, KiAT, PARTNER 040 053 2642 kaarina@bolkv.fi

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Intohimo Adidaksen kenkiä kohtaan tuo väriruiskeen yksiväriseen eteiseen.

www.kaleva.fi/koti Intohimo Adidaksen kenkiä kohtaan tuo väriruiskeen yksiväriseen eteiseen. LAUANTAI 18. ELOKUUTA 2012 33 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Langattomalla Wi-Fikaiutinjärjestelmällä voit kuunnella

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Neliöleikkiä linjakkaassa keittiössä Keittiösuunnittelija suunnitteli itselleen keittiön vanhaan rivitalohuoneistoon

www.kaleva.fi/koti Neliöleikkiä linjakkaassa keittiössä Keittiösuunnittelija suunnitteli itselleen keittiön vanhaan rivitalohuoneistoon PERJANTAI 2. MARRASKUUTA 2012 33 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Onko palovaroittimesi oikein sijoitettu? Entäpä onko

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Ralf Forsström sytyttää tulen lampukkaan. Piilopirtti, joka siirtyi isältä pojalle

www.kaleva.fi/koti Ralf Forsström sytyttää tulen lampukkaan. Piilopirtti, joka siirtyi isältä pojalle LAUANTAI 11. ELOKUUTA 2012 41 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Pientaloissa energiatehokkuuteen vaikuttaa eniten lämmitysmuoto.

Lisätiedot

Koti Koskelassa kaikki on lähellä

Koti Koskelassa kaikki on lähellä Koti Koskelassa kaikki on lähellä Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Emäpuuntielle Koskelaan, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä. Yliopistoon,

Lisätiedot

MATINKYLÄ Leenankuja 3 3h, k, kph ja wc, las. parv. 76m2

MATINKYLÄ Leenankuja 3 3h, k, kph ja wc, las. parv. 76m2 MATINKYLÄ Leenankuja 3 3h, k, kph ja wc, las. parv. 76m2 Asunnossa tehdään kokonaisvaltainen remontti huhti-toukokuussa 2015. Remontissa uusitaan kaikki asunnon pinnat sekä keittiö ja kylpyhuone. Asunnon

Lisätiedot

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 2-3h+k (yhtiöjärjestyksen mukaan 4h+k), 76 m, 335 000 Vastaava välittäjä Annika Virtanen KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, PARTNER 050 540 4524 annika@bolkv.fi

Lisätiedot

SOUKANNIEMI, ESPOO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

SOUKANNIEMI, ESPOO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. SOUKANNIEMI, ESPOO MYYNTIESITE ESPOO, OMAKOTITALO 7h, k, ruokasali, 3 kph, wc, spa-/saunaosasto, kodinhoitohuone, walk-in-closet, autotalli, 2 462 m, 4 600 000 Vastaava välittäjä Linda Fagerström Kiinteistönvälittäjä,

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Vanhojen kalusteiden uusi elämä Hyvässä kunnossa olevat kalusteet ovat kauniita ja toimivat entraamattominakin.

www.kaleva.fi/koti Vanhojen kalusteiden uusi elämä Hyvässä kunnossa olevat kalusteet ovat kauniita ja toimivat entraamattominakin. LAUANTAI 4. ELOKUUTA 2012 35 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Vesivahingostakin voi saada ilmoituksen matkapuhelimeen.

Lisätiedot

TILHENKATU 23, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TILHENKATU 23, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TILHENKATU 23, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 3h+k+erill.wc+kph+eteinen+las.parv., 75 m, 115 000 Vastaava välittäjä Karoliina Siikarla KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, KiAT, PARTNER 040 571 4250 karoliina@bolkv.fi

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Kaksi mökkiä, kaksi erilaista maailmaa

www.kaleva.fi/koti Kaksi mökkiä, kaksi erilaista maailmaa LAUANTAI 29. SYYSKUUTA 2012 41 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Voit haravoida maahan pudonneet lehdet kukkapenkkeihin,

Lisätiedot

Porrastetut. Kuvassa Törmäpääsky 120. Törmäpääsky

Porrastetut. Kuvassa Törmäpääsky 120. Törmäpääsky Porrastetut Kuvassa Törmäpääsky 120 Törmäpääsky 20 Suunnittelimme sinulle selkeän ja toimivan kodin. Törmäpääsky on tulvillaan valoa aamusta iltaan. Sen olohuone, ruokailutila ja keittiö muodostavat viihtyisän

Lisätiedot

Tietoja kiinteistöstä

Tietoja kiinteistöstä 14.03.16 1 Tietoja kiinteistöstä Osoite: Kaupunki: Kaupungin osa: Keihäänkärjentie 11, 90410 Oulu Oulu Kaakkurinkangas Kiinteistötunnus: 564-27-33-4 Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Pinta-ala: Omakotitalo

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Valoa tulvii eri ilmansuunnista

www.kaleva.fi/koti Valoa tulvii eri ilmansuunnista LAUANTAI 27. LOKAKUUTA 2012 41 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Siivoa kasvihuone kesän jäljiltä kuntoon. Kasvihuoneesta

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Jokivillat. Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Jokivillat. Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä As Oy Jyväskylän Jokivillat Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä Ver 8.5.2014 Nykyaikainen unelmakoti Jokivarren viihtyisälle alueelle valmistuu tasokkaita ja nykyaikaisia kaupunkivilloja. Kohteen viisi lämminhenkistä

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Moderni ja raikas lapsiperheen koti

www.kaleva.fi/koti Moderni ja raikas lapsiperheen koti LAUANTAI 26. TAMMIKUUTA 2013 K2 17 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Noin kaksi kolmannesta suomalaisista mökkeilee, mutta

Lisätiedot

Tietoja kiinteistöstä

Tietoja kiinteistöstä 08.10.15 1 Tietoja kiinteistöstä Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Leimatie 20, 90420 Oulu Oulu Metsokangas Kiinteistötunnus: 564-28-125-9 Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Lisätietoja: Omakotitalo

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti on Greenhouse, kasvihuone, jossa utelias kävijä voi löytää jännittäviä yksityiskohtia ja ratkaisuja. Siellä tuntemattomat

www.kaleva.fi/koti on Greenhouse, kasvihuone, jossa utelias kävijä voi löytää jännittäviä yksityiskohtia ja ratkaisuja. Siellä tuntemattomat LAUANTAI 9. HELMIKUUTA 2013 K2 15 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Tiesitkö, että lumen poistaminen parvekkeelta on osakkaan

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Oulun OP-Kiinteistökeskus tarjoaa laadukasta ja näkyvää markkinointia asunnollesi. Pateniemi 61,5 m² Possakantie 36 C

www.kaleva.fi/koti Oulun OP-Kiinteistökeskus tarjoaa laadukasta ja näkyvää markkinointia asunnollesi. Pateniemi 61,5 m² Possakantie 36 C LAUANTAI 13. LOKAKUUTA 2012 41 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Nyt on aika puhdistaa omakotitalosi vesikourut ja rännit.

Lisätiedot

Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla

Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla Lauttasaaren paras sijainti loistavien kulkuyhteyksien ja kauniin merenrannan läheisyydessä Tehokas pohjaratkaisu käyttää 45 m 2 tilan tehokkaasti monikäyttöinen

Lisätiedot

JONNE KY. Autopaikat: pihassa tilaa

JONNE KY. Autopaikat: pihassa tilaa Kohdetta välittää JONNE KY lkv MYYTÄVÄ KIINTEISTÖ KOUVOLA Sippola; Huovilantie 320, 46710 Sippola Kiinteistötunnukset: Kouvola/ Mämmälä/ 8:380 Metsä-Sihvola/ erotettava määräala Lisätietoja: + erillinen

Lisätiedot

VÄTINTIE 15, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

VÄTINTIE 15, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. VÄTINTIE 5, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO h+k+s, 7 m, 96 000 Vastaava välittäjä Sirpa Sobral Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 040 670 7440 sirpa@bolkv.fi Tämä Vätintien kaunis ja tilava kaksio

Lisätiedot

Bonola, eli entinen Lappeenrannan maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen (LaMPola) rehtorin asunto.

Bonola, eli entinen Lappeenrannan maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen (LaMPola) rehtorin asunto. Bonola, eli entinen Lappeenrannan maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen (LaMPola) rehtorin asunto. Koulumiljööstä vanha rehtorin talo yli 2000 neliön pihapiirineen sai uudet omistajat vuonna 2010. Siitä

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Taidetta ja lapsuusmuistoja palvelee käsilaukkujen säilytyspaikkana makuuhuoneen

www.kaleva.fi/koti Taidetta ja lapsuusmuistoja palvelee käsilaukkujen säilytyspaikkana makuuhuoneen LAUANTAI 16. MAALISKUUTA 2013 K2 17 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 73,5 prosenttia oululaista asuu yksin tai kaksin.

Lisätiedot

PUOLUKKATIE 12, ESPOO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

PUOLUKKATIE 12, ESPOO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. PUOLUKKATIE 12, ESPOO MYYNTIESITE ESPOO, PARITALO 2 4-6h+avok+s+2kph+3 terassia, 372 m, 1 580 000 Vastaava välittäjä Tiina Kantola Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 044 0111066 tiina@bolkv.fi Edustavuutta,

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Tuoksuja ja muotoja Satunnainen kävijä ihastelee ruusuportteja ja istutuksia

www.kaleva.fi/koti Tuoksuja ja muotoja Satunnainen kävijä ihastelee ruusuportteja ja istutuksia LAUANTAI 9. KESÄKUUTA 2012 37 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Tampereen asuntomessuilla (13.7. 12.8.) kävijät voivat

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Haukipudas, Jokikylä 90/290 m² Kaisankuja 12 Rajakylä 103 m² Voikukkatie 14 A

www.kaleva.fi/koti Haukipudas, Jokikylä 90/290 m² Kaisankuja 12 Rajakylä 103 m² Voikukkatie 14 A LAUANTAI 19. TAMMIKUUTA 2013 K2 17 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Keskimäärin käytämme vettä 155 l/vrk. Peseytymiseen

Lisätiedot

Kempeleentie 7 B, 9o400 Oulu Puhelinpäivystys (08) 322 5500 / ma-su www.kotigalleria.fi

Kempeleentie 7 B, 9o400 Oulu Puhelinpäivystys (08) 322 5500 / ma-su www.kotigalleria.fi 11.09.15 1 Tietoja kiinteistöstä Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Karhitie 10, 90530 Oulu Oulu Välivainio Kiinteistötunnus: 564-60-42-6 Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Pinta-ala: 97 m² Omakotitalo

Lisätiedot

RUSTHOLLINKATU 6, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

RUSTHOLLINKATU 6, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. RUSTHOLLINKATU 6, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 5h+k+kph+wc+p, 102 m, 156 000 Vastaava välittäjä Maija Maunula Asuntomyyjä, KiAT, Partner 044 252 9733 maija@bolkv.fi Avara ja aurinkoinen koti Uittamon

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Vanha ja uusi, kaikki sulassa sovussa

www.kaleva.fi/koti Vanha ja uusi, kaikki sulassa sovussa LAUANTAI 16. KESÄKUUTA 2012 37 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Taloyhtiö voi liputtaa virallisten ja vakiintuneiden

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Rakenna naapurit huomioiden

www.kaleva.fi/koti Rakenna naapurit huomioiden LAUANTAI 7. HEINÄKUUTA 2012 33 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Jos haluat vähentää maan happamuutta, lehtikompostin

Lisätiedot

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28 Oulu, Etelätulli Rautionkatu 28 SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa Taiteilijan näkemys saattaa yksityiskohdiltaan poiketa toteutuksesta. Viihtyisiä vuokrakoteja korkeatasoisessa

Lisätiedot

Kenttäkatu 17 B as 10 Mäki-Matti, 40700 Jyväskylä

Kenttäkatu 17 B as 10 Mäki-Matti, 40700 Jyväskylä Kenttäkatu 17 B as 10 Mäki-Matti, 40700 Jyväskylä 1 Nyt ennakkomarkkinoinnissa luhtitalohuoneistot aitiopaikalta! As Oy Jyväskylän Kenttäkadun Kruunu rakennetaan omalle tontille Harjun kupeeseen. Yhtiö

Lisätiedot

Tietoja kiinteistöstä

Tietoja kiinteistöstä 7.1.2015 1 Tietoja kiinteistöstä Osoite: Kunta: Kunnan osa: Rinnetie 2, 90440 Kempele Kempele Sarkkiranta Kiinteistötunnus: 244-401-116-174 Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Asuinpinta-ala: 133 m² Kokonaisala:

Lisätiedot

HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2

HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2 HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2 TUNNELMAA JA KODIKKUUTTA modernilla tavalla Lehmuskuja on suunniteltu sinulle, joka haluat kodiltasi toimivuutta sekä klassisia yksityiskohtia kuten ruutuikkunoita ja

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Perheen viikareilla on tilaa viuhua Keittiösaareke liikkuu pyörien avulla emännän sisustusinnon mukaan.

www.kaleva.fi/koti Perheen viikareilla on tilaa viuhua Keittiösaareke liikkuu pyörien avulla emännän sisustusinnon mukaan. LAUANTAI 24. MARRASKUUTA 2012 K2 19 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Vanhojen kerrostaloasuntojen keskineliöhinnat nousivat

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Peseytymistiloissa on tavoiteltu savusaunan hämyistä ja tummaa tunnelmaa. Luonnonkiviseinä

www.kaleva.fi/koti Peseytymistiloissa on tavoiteltu savusaunan hämyistä ja tummaa tunnelmaa. Luonnonkiviseinä LAUANTAI 17. MAALISKUUTA 2012 41 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Kolmasosa suomalaisista kertoo säästävänsä pahan päivän

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Joulutunnelmaa hämärässä pirtissä

www.kaleva.fi/koti Joulutunnelmaa hämärässä pirtissä LAUANTAI 8. JOULUKUUTA 2012 K2 17 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Sytytä toisen adventtisunnuntain kunniaksi jouluilon

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Tervehdyttävä vihreä on omiaan esimerkiksi kylpytiloihin ja makuuhuoneeseen, violetti tiloihin, joista halutaan ammentaa voimaa

www.kaleva.fi/koti Tervehdyttävä vihreä on omiaan esimerkiksi kylpytiloihin ja makuuhuoneeseen, violetti tiloihin, joista halutaan ammentaa voimaa LAUANTAI 12. TAMMIKUUTA 2013 K2 19 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Osakas, valmistaudu kotitalosi yhtiökokoukseen huolella.

Lisätiedot

Asunto Oy Klaukkalanportti

Asunto Oy Klaukkalanportti Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yrittäjäntie Alitilantie Järvihaantie Klaukkalanportti Ropakkotie Ropakkotie Klaukkalantie Peltohiirentie Läpsämäntie Klaukkala on nopeasti

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti estetiikkaan näkyy talon sisustuksessa, jossa on pelkistettyä, selkeää kauneutta. Ajattomassa talossa asuu tyytyväisiä ihmisiä.

www.kaleva.fi/koti estetiikkaan näkyy talon sisustuksessa, jossa on pelkistettyä, selkeää kauneutta. Ajattomassa talossa asuu tyytyväisiä ihmisiä. LAUANTAI 1. JOULUKUUTA 2012 K2 19 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Sytytä ensimmäisen adventtisunnuntain kunniaksi kynttilä,

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Omakotitalot Rivitalot Rivitalot Rivitalot Kerrostalot Kerrostalot Kerrostalot Länsi-Patela 93,5 m² Sylitie 2 A

www.kaleva.fi/koti Omakotitalot Rivitalot Rivitalot Rivitalot Kerrostalot Kerrostalot Kerrostalot Länsi-Patela 93,5 m² Sylitie 2 A LAUANTAI 2. KESÄKUUTA 2012 37 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Moderni puutarhakaupunki on Tampereen Vuoreksessa heinäkuussa

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Omakotitalot Omakotitalot Omakotitalot Omakotitalot Rivitalot Kerrostalot Kerrostalot Herukka 111/150 m² Mesimarjatie 8

www.kaleva.fi/koti Omakotitalot Omakotitalot Omakotitalot Omakotitalot Rivitalot Kerrostalot Kerrostalot Herukka 111/150 m² Mesimarjatie 8 LAUANTAI 21. HEINÄKUUTA 2012 33 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Kodin ulkopuolella kesää vietetään etenkin mökeillä:

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Kuin oma tontti kerrostalossa

www.kaleva.fi/koti Kuin oma tontti kerrostalossa LAUANTAI 19. TOUKOKUUTA 2012 41 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Ensimmäistä kertaa talven jälkeen vapaa-ajanasunnolle

Lisätiedot

Peruskorjattuja asuntoja kaupungin sydämessä, jalopuiden siimeksessä Grani Asunnot Oy

Peruskorjattuja asuntoja kaupungin sydämessä, jalopuiden siimeksessä Grani Asunnot Oy Asunto Oy Kauniaisten Jalavapiha Asematie 2 Peruskorjattuja asuntoja kaupungin sydämessä, jalopuiden siimeksessä Grani Asunnot Oy Palvelut ja luonto lähellä Kauniaisten Jalavapiha mahdollistaa asumisen

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Jätteet putkessa, pihat kunnossa Pihasuunnitteluun on tämänvuotisilla asuntomessuilla kiinnitetty hyvin runsaasti huomiota.

www.kaleva.fi/koti Jätteet putkessa, pihat kunnossa Pihasuunnitteluun on tämänvuotisilla asuntomessuilla kiinnitetty hyvin runsaasti huomiota. LAUANTAI 14. HEINÄKUUTA 2012 31 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Keittiöremonttiin käytetään yleensä 4 000 8 000 euroa.

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Oulun OP-Kiinteistökeskus tarjoaa laadukasta ja näkyvää markkinointia asunnollesi. Kiiminki, Jääli 75 m² Rivitie 8

www.kaleva.fi/koti Oulun OP-Kiinteistökeskus tarjoaa laadukasta ja näkyvää markkinointia asunnollesi. Kiiminki, Jääli 75 m² Rivitie 8 LAUANTAI 16. HELMIKUUTA 2013 K2 17 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Taloyhtiön yhtiökokouksessa osakkaalla on ainutlaatuinen

Lisätiedot

TILAVALOLAATUVIIMEISTELYMAISEMATILAKESTÄVYYSAJATTOMUUS

TILAVALOLAATUVIIMEISTELYMAISEMATILAKESTÄVYYSAJATTOMUUS 3h+k+s+lasitettu terassi, 105 htm 2 Pesutilat, sauna ja erillinen WC: lattialämmitys, sekä seinät että lattiat laatoitettu Ikkunoiden suunta, näkymät: merelle, Hakaniemeen, sisäpihalle Takka A 134 2h+k+s

Lisätiedot

MERIKATU 13, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

MERIKATU 13, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. MERIKATU 13, HELSINKI MYYNTIESITE HELSINKI, KERROSTALO 2 4h+k+kph+wc+las.p+2at., 193 m, 2 360 000 Vastaava välittäjä Matias Von Schantz Myyntineuvottelija, Partner 0500 870872 matias@bolkv.fi Harvinaisuus!

Lisätiedot

nuottaniemen portti, ESPOO

nuottaniemen portti, ESPOO AUNTO OY nuottaniemen portti, EOO Etuniementie 3, 02230 EOO 10.9.2013 ENNAKKOMARKKINOINTI KUVAA IARYTIÖ NUOTTANIEMEN UITO. TAITEILIJAN NÄKEMY. arasta mahdollista arkea loistavien yhteyksien, palveluiden

Lisätiedot

KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE HELSINKI, RIVITALO 2 5h+k+2 kph+s+wc, 131 m, 447 000 Vastaava välittäjä Nina Lampinen Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 0400 943258 nina@bolkv.fi Tässä asunnossa on

Lisätiedot

Valoisat kodit Uudessa Alppilassa. Alppilan Kaisla, Oulu

Valoisat kodit Uudessa Alppilassa. Alppilan Kaisla, Oulu Valoisat kodit Uudessa Alppilassa Alppilan Kaisla, Oulu Muuttovalmiita koteja Alppilan Kaislassa Kodikkaan Kaislan valoisat läpitalonhuoneistot sijaitsevat osoitteessa Muottikatu 10, 90530 Oulu. Ota meihin

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Talvitorkuilla tarkenee viltin alla

www.kaleva.fi/koti Talvitorkuilla tarkenee viltin alla LAUANTAI 10. MARRASKUUTA 2012 37 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Kotitalouden koko vaikuttaa jätteiden lajitteluun.

Lisätiedot

75 m², 3h+k+s+parvi, 168 000

75 m², 3h+k+s+parvi, 168 000 Kohteen ilmoittaja Nimi: Teemu Virrantalo Puh: 0503112512 Viihtyisä ja tilava koti Nummelan Hiidenrannassa (75+7 m²) Hyväpohjainen kaksikerroksinen rivitalokoti vehreässä ympäristössä Hiidenveden läheisyydessä.

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Erilaisilla asujilla erilaisia tarpeita Kodin harraste-eteinen helpottaa arjen pyöritystä

www.kaleva.fi/koti Erilaisilla asujilla erilaisia tarpeita Kodin harraste-eteinen helpottaa arjen pyöritystä LAUANTAI 10. MAALISKUUTA 2012 37 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Säästä vettä: Ilmoita välittömästi huoltoyhtiöille,

Lisätiedot

AURINKOKIVENKUJA 4, VANTAA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

AURINKOKIVENKUJA 4, VANTAA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. AURINKOKIVENKUJA 4, VANTAA MYYNTIESITE VANTAA, KERROSTALO 2 4h+k+kph+wc+las.parveke, 75 m, 299 000 Vastaava välittäjä Mia Lehtonen Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner, kaupanvahvistaja 0400 369666 mia@bolkv.fi

Lisätiedot

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy As. Oy Sammon Tähti Hämeenlinnan Sampo 3:n suositulle alueelle rakennettava 11 huoneiston rivitaloyhtiö. Jos arvostat hyvää laatua ja toimivuutta varaa siis kohteestamme unelmiesi koti! Myynti ja rakentaja:

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Oulun OP-Kiinteistökeskus tarjoaa laadukasta ja näkyvää markkinointia asunnollesi. Kiiminki, Kolamäki 92 m² Kivitie 14 A

www.kaleva.fi/koti Oulun OP-Kiinteistökeskus tarjoaa laadukasta ja näkyvää markkinointia asunnollesi. Kiiminki, Kolamäki 92 m² Kivitie 14 A LAUANTAI 17. MARRAKUUTA 2012 K2 19 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 ähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 ähkölaitteet kannattaa kytkeä jakorasiaan, jossa on

Lisätiedot

CO 2. GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto. Paremman tulevaisuuden koteja

CO 2. GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto. Paremman tulevaisuuden koteja CO 2 GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto KOMBI 120 Kompakti yksikerroksinen ekotalo suuntaan katseensa huomiseen. Rakennuksen pinnat voidaan varustella aurinkopaneelein, jolloin se on valmis

Lisätiedot

Nettihuutokauppa osoitteessa www.huutokaupat.com ajalla 6.6-28.6.2016

Nettihuutokauppa osoitteessa www.huutokaupat.com ajalla 6.6-28.6.2016 ETELÄ-KARJALAN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 40, Pormestarinkatu 1 A, 2. krs 53100 LAPPEENRANTA 06.06.2016 Puhelin 029 562 4440, Telekopio 029 562 4460 Sähköposti etela-karjala.uo@oikeus.fi ISO OMAKOTITALO

Lisätiedot

Nilojoenranta. Nyt valmistui kaupungin kauneimmalle paikalle joen rantaan yksilöllinen huippuvarusteltu paritalo

Nilojoenranta. Nyt valmistui kaupungin kauneimmalle paikalle joen rantaan yksilöllinen huippuvarusteltu paritalo Asunto Oy Kuusamon Nilojoenranta Nyt valmistui kaupungin kauneimmalle paikalle joen rantaan yksilöllinen huippuvarusteltu paritalo 109,5 m2, tupakeittiö + 3 mh + iso harraste-/kotiteatterihuone + kotikylpylä

Lisätiedot

TORPANNIITYNTIE 5, TUUSULA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TORPANNIITYNTIE 5, TUUSULA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TORPANNIITYNTIE 5, TUUSULA MYYNTIESITE TUUSULA, OMAKOTITALO 2 4-5h+k+rt+kph/s+2wc+at, 326 m, 448 000 Vastaava välittäjä Mia Lehtonen Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner, kaupanvahvistaja 0400 369666 mia@bolkv.fi

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Vierashuone on hyvä varustaaa muutamalla koukulla, joihin vieras voi ripustaa vaatteensa.

www.kaleva.fi/koti Vierashuone on hyvä varustaaa muutamalla koukulla, joihin vieras voi ripustaa vaatteensa. LAUANTAI 3. MAALISKUUTA 2012 37 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Suomalaiset kierrättävät vasta kolmanneksen paristoista

Lisätiedot

Tietoja kiinteistöstä

Tietoja kiinteistöstä 16.01.15 1 Tietoja kiinteistöstä Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Rajalantie 18, 90910 Kontio Oulu Kiiminki, Kontio Kiinteistötunnus: 564-409-11-160 Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Omakotitalo

Lisätiedot

VANTONTIE 166, RAISIO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

VANTONTIE 166, RAISIO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. VANTONTIE 166, RAISIO MYYNTIESITE RAISIO, MAATILA 2 4h+tupak+kph/khh+s+ph+talli+pihatto+ratsastuskenttä, 136 m, 498 000 Vastaava välittäjä Johanna Willberg MYYNTIPÄÄLLIKKÖ, LKV, PARTNER, KAUPANVAHVISTAJA

Lisätiedot

HONKA LOUNATUULI 160 m 2 l 180 m 2

HONKA LOUNATUULI 160 m 2 l 180 m 2 HONKA LOUNATUULI 160 m 2 l 180 m 2 RANTATALON TUNNELMAA valoisassa kodissa Lounatuuli edustaa New England -tyyppistä arkkitehtuuria, joka vie ajatukset merelle ja rannalle, vaikka kotisi olisi keskellä

Lisätiedot

OMAKOTITALOT HIRSITYÖT. Ra-Re-Si. Rantasalmentie 430 57710 SAVONLINNA PUH./FAX 015-278 248, 0500-867 680

OMAKOTITALOT HIRSITYÖT. Ra-Re-Si. Rantasalmentie 430 57710 SAVONLINNA PUH./FAX 015-278 248, 0500-867 680 OMAKOTITALOT HIRSITYÖT Ra-Re-Si Rantasalmentie 430 57710 SAVONLINNA PUH./FAX 015-78 48, 0500-867 680 TUOHINIEMI 87,5 m 8,0 m Pienen perheen toimiva koti, jossa keittiö ja olohuone muodostavat yhtenäisen

Lisätiedot

CO 2. GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto. Paremman tulevaisuuden koteja

CO 2. GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto. Paremman tulevaisuuden koteja CO 2 GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto KOMBI 144 Kaksikerroksinen puutalo on perinyt ulkomuotonsa perinteiseltä rintamamiestalolta. Lopputulos on silti moderni ja suunniteltu vastaamaan

Lisätiedot

KAITAISTENTIE 2, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KAITAISTENTIE 2, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KAITAISTENTIE 2, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 5h+k+kph+erillinen wc+2x parveketta, 113 m, 198 000 Vastaava välittäjä Johanna Hansén Kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT, Partner 040 969 6679 johanna.hansen@bolkv.fi

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti RISTO RASILA Peerit Tähtinen Kaleva

www.kaleva.fi/koti RISTO RASILA Peerit Tähtinen Kaleva LAUANTAI 26. TOUKOKUUTA 2012 37 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 ähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Taloyhtiön pyörävarasto kannattaa siivota säännöllisin

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Itse tehden edullisesti ja ekologisesti

www.kaleva.fi/koti Itse tehden edullisesti ja ekologisesti LAUANTAI 14. HUHTIKUUTA 2012 41 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Kaikki talven jälkeen käyttöön otettavat kaasugrillit,

Lisätiedot

HELMI-vapaa-ajantalot 2007. Unelmista tehty

HELMI-vapaa-ajantalot 2007. Unelmista tehty HELMI-vapaa-ajantalot 2007 Unelmista tehty 21 Helmi Sisällysluettelo Helmi 68..... s. 4 Helmi 99.... s. 14 UUTUUS Helmi 69..... s. 6 Helmi 111... s. 16 Helmi 63..... s. 8 Kärkimallit.......s. 18 Toimitussisällöt...s.

Lisätiedot

As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi

As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi Hopeapellontie 4, 13210 Hämeenlinna Rakentaja ja myynti: ValajaGroup Oy Jenni Valaja P.050 364 7886 Mirva Valaja-Rönni P.040 843 4240 HUONEISTO Huoneistot: A ja H

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Itse tehtyä ja ainutlaatuista Mäntysten talosta on tullut asujiensa näköinen koti 28 vuodessa

www.kaleva.fi/koti Itse tehtyä ja ainutlaatuista Mäntysten talosta on tullut asujiensa näköinen koti 28 vuodessa LAUANTAI 9. MAALISKUUTA 2013 K2 15 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Vuokrien vuosinousu oli vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Sekasorto kuriin pienin askelin

www.kaleva.fi/koti Sekasorto kuriin pienin askelin LAUANTAI 5. TAMMIKUUTA 2013 K2 15 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Useampi kuin joka toinen rivitaloyhtiö säilyttää jäteastioi

Lisätiedot

Lahden kaupungin Paavolan kaupunginosan korttelissa 401 sijaitsevan tontin nro 22:n vuokraoikeus sekä sillä olevat rakennukset

Lahden kaupungin Paavolan kaupunginosan korttelissa 401 sijaitsevan tontin nro 22:n vuokraoikeus sekä sillä olevat rakennukset MYYNTIESITE v.181 Asuntokauppa J. Valtonen LKV Kalliomaankatu 18, 15150 Lahti 0400 715 668, jsvaltonen@gmail.com www.vaihtoasunnot.com Lahden kaupungin Paavolan kaupunginosan korttelissa 401 sijaitsevan

Lisätiedot

Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C

Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Haukkalantie 47 40740 Jyväskylä Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostetulle Haukkalan asuinalueelle upeiden Laajavuoren ulkoilumaastojen läheisyyteen. Kuuden

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti kaikkea vanhasta posliinista jukeboxeihin. Dauphine- ja Malassis-korttelin

www.kaleva.fi/koti kaikkea vanhasta posliinista jukeboxeihin. Dauphine- ja Malassis-korttelin LAUANTAI 5. TOUKOKUUTA 2012 41 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Uudisrakentamisen kokonaisenergian käyttöä ohjaava E-luku

Lisätiedot

Rivitalohuoneisto 4h+k+kph+s+wc+vh+ak+lasitettu terassi... 88,0 m² Asunto Oy Lahden Jahtikatu 12 -nimisen yhtiön osakkeet nrot...

Rivitalohuoneisto 4h+k+kph+s+wc+vh+ak+lasitettu terassi... 88,0 m² Asunto Oy Lahden Jahtikatu 12 -nimisen yhtiön osakkeet nrot... MYYNTIESITE v.164 Asuntokauppa J. Valtonen LKV Kalliomaankatu 18, 15150 Lahti 0400 715 668, jsvaltonen@gmail.com www.vaihtoasunnot.com Jahtikatu 12 as 4, 15610 Lahti Nikkilä, Ala-Nikkilä Rivitalohuoneisto

Lisätiedot

www.kaleva.fi/koti Eksoottista ja maatiaista multaan Kyllähän niissä eksoottisia ja haastavia siemeniä,

www.kaleva.fi/koti Eksoottista ja maatiaista multaan Kyllähän niissä eksoottisia ja haastavia siemeniä, LAUANTAI 24. MAALISKUUTA 2012 37 www.kaleva.fi/koti Puhelin 050 5593 612 Sähköposti kotikaleva@kaleva.fi KotiYHTEYSTIEDOT: Kalevan vaihde 08 5377 111 Maailman myydyimmät sakset ovat suomalaiset tutut oranssit

Lisätiedot