Sykkiikö sydämesi maaseudun tahtiin?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sykkiikö sydämesi maaseudun tahtiin?"

Transkriptio

1 Maaseutu vetoaa nykyään erityisesti aktiivisiin ja omatoimisiin ihmisiin, joiden toiveitten mukainen asuminen jättää tilaa harrastuksille, eläimille, puutarhanhoidolle tai vaikka polttopuusavotoille. Maalla isolla tontilla asuessa ei tarvitse miettiä, häiritsevätkö omat toimet naapureita, kuten kaupungissa. Monet myös hakevat maaseudun rauhasta turvallista kasvuympäristöä lapsilleen. Kyläkoulussa luokat ovat pienempiä kuin kaupungissa. Sykkiikö sydämesi maaseudun tahtiin?

2 Ostaako valmis talo vai rakentaako itse? Valmiin talon ostaja saattaa päästä asumaan taloon vaikka heti, jos talo ei ole haastava Remontti-Reiskan remppakohde. Joissakin kunnissa rakennetaan myös ns. avaimet käteen -taloja, koska kynnys oman talon rakentamiseen on viime vuosina kasvanut. Vanhan talon ostajan kannattaa sivuuttaa sellaiset pikkuseikat kuin tapetin malli tai talon ulkomaalaus. Pinnat ovat yleensä helpoiten korjattavissa oman mielen mukaisiksi, mutta talon vakavammat puutteet piilevät perusrakenteissa. Kannattaa kysyä itseltään ja joltakulta asiantuntijalta mm. seuraavia asioita: Mikä on perustusten ja sydänmuurin kunto? Onko katto pitänyt aina vettä? Missä kaikkialla rakennuksessa on kosteita tiloja, miten ne on rakennettu ja olisiko tarvetta kosteusmittauksiin? Tuntuuko homeen hajua? Pääseekö putkiin käsiksi ilman suuria purkuoperaatioita ja miten putket on eristetty kylmää vastaan? Onko pikaisella pintaremontilla yritetty peittää jotakin olennaista puutetta? Onko lämmitysjärjestelmä toimiva ja järkevä tai onko se kohtuullisella remontilla muutettavissa? Uuden talon rakentaja tarvitsee maalaisjärkeä. Ihan ensimmäisenä kannattaa realistisesti arvioida omat resurssit. Riittääkö aikaa, voimia ja taitoa tehdä itse? Helpointa on ostaa talopaketti. Itse tekemällä taas saa oman näköisensä ratkaisun. Hyviksi koetut asiat ovat rakentamisessa yksinkertaisia rossipohja, sydänmuuri, hengittävyys, harjakatto ja leveät räystäät. (

3 Mihin rakentaa koti? Kodin paikka on mietittävä tarkkaan. Haluamme helpottaa vaihtoehtojen vertailua tuomalla esille mm. rakennussäädöksissä olevia eroavaisuuksia ja valottamalla hiukan arkielämäänkin liittyviä näkökulmia asumisesta kaavaalueella ja maaseudulla. Tiedot ovat kuitenkin yleisluonteisia, joten jokainen rakennus- tai remonttikohde pitää selvittää tapauskohtaisesti erikseen. Ota siis yhteyttä kunnan rakennusvalvontaan saadaksesi tarkemmat tiedot. Rakentamista haja-asutusalueella ohjaa maankäyttö- ja rakennuslaki sekä -asetus. Jo ennen tontin ostoa maaseudulta kannattaa olla yhteydessä kunnan rakennusvalvontaan, jolloin saa erityistietoa huomioon otettavista seikoista. Kuntien rakennusvalvonnasta saa myös kunkin kunnan rakennussäännöt, joissa kerrotaan kuntakohtaisesti mm. rakennussäädöksistä asemakaava-alueen ulkopuolella. Rakennuslupa tarvitaan niin haja-asutus- kuin asemakaava-alueellekin. Haja-asutusalueen rakentamista on selvitetty Kuntaliiton tuoreessa oppaassa Asemakaava-alueen ulkopuolinen rakentaminen, suunnitteluratkaisut ja poikkeamispäätökset. Selkeäsanaisen oppaan on kirjoittanut Nurmijärven kaavoitusinsinööri Anita Pihala. Rakennettaessa on myös muistettava mahdollinen liittymälupa yleiseen tiehen (Tielaitos), liittyminen sähköverkkoon sekä radonin huomioon ottaminen rakentamisessa. Haja-asutusalueella on lisäksi huomioitava, että tontin minimikoko on yleensä m², paitsi kyläkeskusten lähellä olevilla alueilla jossa minimitontin koko on yleensä 2000 m². Maanmittauslaitos antaa tarkat tiedot lohkomiskustannuksista. Lisätietoja saat internetosoitteesta Uusimmat tiedot jätevesien johtamisesta saat uudesta jätevesiasetuksesta. Suurin ero asemakaava-alueella ja sen ulkopuolella rakentamisessa on vesihuollon järjestäminen ja siinä jätevesien asianmukaisen käsittelyn hoitaminen. Asemakaava-alueellahan kunnallistekniikka on valmiina. Lisätietoja asiasta saa esimerkiksi paikallisesta Ympäristökeskuksesta ja internet-osoitteesta > Vesivarojen käyttö > Vesihuolto sekä Toinen ero on se, että asemakaava-alueiden tonteilla asutaan usein tiiviimmin kuin haja-asutusalueella. Kiireiselle ja yksinasuvalle se saattaa olla toimivampi ratkaisu, kun ei tarvitse pohtia esimerkiksi lumenluontiongelmia. Kunnat antavat mielellään lisätietoja myynnissä olevista asemakaavatonteista. Rannalle rakentaminen onkin sitten aivan oma problematiikkansa. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rannoille ei saa rakentaa ilman asemakaavaa tai rakentamisen ohjaamiseen tarkoitettua yleiskaavaa. Silloin kun kaavaa ei ole tai halutaan rakentaa kaavan vastaisesti, rakentamiseen tarvitaan poikkeamispäätös. Rannalle rakentamisen edellytyksiä on pohdittu ympäristöministeriön sivuilla > maankäyttö ja rakentaminen > maankäytön suunnittelu > rantojen suunnittelu > rannalle rakentaminen.

4 Lomakodista vakituinen asunto? Aikamoinen määräysten viidakko on edessä, kun lähtee suunnittelemaan loma-asunnon muuttamista ykkösasunnoksi. Siinäkin tapauksessa on viisasta kääntyä ensisijaisesti kunnan rakennusviranomaisen puoleen. On kuitenkin hyvä tietää jo haaveiluvaiheessa muutamia tärkeitä asioita: Jos kaavassa sallitaan ympärivuotinen asunto tietylle tontille, talviasuttavaksi muuttaminen saattaa hyvinkin onnistua. Jos kaavaa ei ole, kunta voi myöntää poikkeuksen suurellekin laajennukselle. Uuden asunnon rakentaminen kaavoittamattomalle ranta-alueelle vaatii ympäristökeskuksen luvan. Kunta määrittelee rakennuspaikan koon ja vähimmäisetäisyyden rannasta. Kunnalta anotaan uusi rakennuslupa. Kunta määrittelee myös, millainen vakituisen asunnon on oltava. Vakituiseen asuntoon täytyy johtaa tie, jota pitkin pelastus- ja muu raskaampi kalusto pääsee paikalle. Vedensaanti ja jätevedet on voitava hoitaa tyydyttävästi. Lisäksi jokainen kunta voi asettaa omaan strategiaansa pohjautuvia reunaehtoja rakentamispäätökselle.

5 Viihtyisitkö maalla? Alkuvaiheessa haave maallemuutosta kannattaa pitää kohtuudessa. Jo vuodenaikojen vaihtelun kokeminen maaseudulla voi olla elämys kaupungista muuttavalle. Varsinkin pimeä vuodenaika haja-asutusalueella ilman katuvaloja saattaa tuntua ensin jopa pelottavalta. Toisaalta öinen tähtitaivas ilman keinovaloja on suorastaan elämys, puhumattakaan revontulista. Maaseudun pimeys on hyvin erilaista kuin kaupungissa. Maalla ei ole niin pimeää kuin voisi äkkiseltään luulla. Kylässä asutaan luonnon keskellä ja osaltaan myös luonnon armoilla. Luonnon ehdoilla eläminen konkretisoituu erityisesti talvella, kun pakkanen paukkuu ja lunta sataa taivaalta joskus niin paljon, ettei ulko-ovea saa auki. Mutta öisen lumisateen jälkeen talvisen aamun hiljaisuus on melkein käsin kosketeltava. Keväällä taas ihana linnunlaulu katkaisee täydellisen hiljaisuuden jopa niin, että se ensin tuntuu melkein häiritsevältä melulta. Maaseutu antaa mahdollisuuden myös eläinten pitoon. Voi toteuttaa vaikkapa unelman omasta hevosesta tai lampaista, puhumattakaan koirista ja kissoista. Maalaiskunnissa on useita vaihtoehtoja asuinympäristöksi. Pienen kunnan kuntakeskuksessa tai pikkukaupungissa on isoon kaupunkiin verrattuna ihan oikea maaseudun rauha, vaikka siellä onkin katuvalot, baarit ja marketit. Ja toisaalta, oikeasti maalla ollaan usein kylällä, vain muutaman kilometrin päässä kuntakeskuksesta. Hyvistä palveluista ei sovi unohtaa perusterveydenhuollon palveluita, joihinmaaseutukunnissa ei tarvitse jonottaa kohtuuttomia aikoja. Olisiko vuokralla asuminen hyvä vaihtoehto, kun ei vielä ole ihan varma siitä, piileekö sisällä oikea maalainen? Vuokrakodista pystyy lähtemään vaivattomammin takaisin kaupunkiasuntoon, jos maalla asuminen alkaa ahdistaa. Toisaalta, jos löytää unelmiensa mummonmökin eikä tartu tilaisuuteen ja hanki sitä omaksi, saattaa katua ratkaisuaan koko loppuelämänsä.

6 Maalle muuttaessa on tiedostettava myös se, että siellä asuu ihmisiä, joiden suvut ovat eläneet kylällä vuosisatoja. Maanviljelys on edelleen tärkeä elinkeino maalla. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että ajoittain haiskahtaa lanta ja kylätiellä keväisin ja syksyisin rauhallisesti puksuttavat traktorit ja puimurit aiheuttavat jonoja. Maalla on edelleen tapana tervehtiä toisia ihmisiä, joten muuttaessa teet hyvän vaikutelman, kun käyt tervehtimässä henkilökohtaisesti uudet naapurisi. Se ei vielä tarkoita sitä, että sinun tarvitsisi olla ylin ystävä heidän kanssaan. Kylän yhteisöllisyys luo turvallisuutta arkielämään, vaikka välillä se saattaa tuntua tungettelevalta kaupunkielon jälkeen. Kylille uudet asukkaat ovat elintärkeitä ja alkuperäiset asukkaat yleensä ottavat heidät avosylin vastaan. Melkein joka kylältä löytyy eri alojen osaajia. Kaupungista muuttavasta saattaa tuntua joskus tungettelevalta pyytää naapurilta apua esimerkiksi tien ja pihan auraamiseen, mutta maaseudun asukkaista se on hyvinkin luonnollista. Lasten päivähoito, koulu, työllistyminen, yrittäjyys, harrastusmahdollisuudet sekä moni muu seikka mietityttää, kun harkitaan maallemuuttoa. Onkin hyvä selvittää kunnan järjestämät pienten lasten päivähoitomahdollisuudet myös haja-asutusalueella. Kyläkoulu on usein lapsiperheen maallemuuttopäätöksen ehto. Kunnista saa tietoa kyläkouluverkostosta, oppilasennusteista sekä myös mahdollisesti kunnan linjauksista kyläkoulujen säilyttämisen suhteen. Viimeinen eikä suinkaan vähäisin seikka on työllistyminen uudella alueella. Alueen oman alan työllistymismahdollisuuksista kannattaa tiedustella paikallisesta työvoimatoimistosta (

7 Viihtyisitkö maalla? Varmasti. Mutta kaikilla valinnoilla on hintansa. Jos muuttaa korpeen, ei pääse illalla kioskille ostamaan naposteltavaa. Jos taas pysyy kaupungissa, ei voi valittaa, ettei tuulen humina tuudita illalla uneen.

8 Maallemuuttajan selviytymisohjeet 1. Tutustu uuteen asuinpaikkaasi, lue kotiseutuhistorioita, tutki karttoja, eksy kyläteille. 2. Tilaa paikallislehti. 3. Jätä kiire kaupunkiin. 4. Hyväksy vanhat hyviksi havaitut käytännöt. 5. Suosi paikallisia palveluita! 6. Kuulostele ilmapiiriä, töki kepillä kaikkea ja ota asioista selvää. 7. Pienellä paikkakunnalla on pienet piirit: kaikki tuntevat toisensa, ja ihan varmasti tietävät sinutkin. 8. Ole aktiivinen, osallistu kyläyhteisön toimintaan, mutta harkitse tarkkaan, mitä kylän muutosehdotuksia tuot suurieleisesti julki. 9. Kaikki asiat ovat yhteisiä ja yleisen mielenkiinnon kohteita: se ei ole pelkästään kyttäystä, se on myös välittämistä. 10. Kutsu naapureita kylään. Älä närkästy siitä, että maalla kyläillään etukäteen ilmoittamatta. 11. Maaseudulla elät ihmisenmittaisessa yhteisössä, anna oma panoksesi yhteisiin toimintoihin, juhliin ja tapahtumiin. 12. Opettele uuden alueen murretta välttääksesi väärinkäsityksiä. 13. Käytä naapuriapua hyväksesi, mutta ole valmis myös vastapalveluksiin. 14. Muista, että maalla tervehditään kaikkia eikä kuljeta tuppisuuna ohi katsomatta kohti. 15. Käytä hyväksesi kansalaisopiston tarjontaa, esitä kurssitoiveita maalla ne menevät paremmin läpi kuin kaupungissa. 16. Kaikkeen tottuu: hirvikärpäsiinkin.

Vakinainen asuminen maistraatin näkökulmasta. Henkikirjoittaja Minna Salmela Mikkelin yksikkö

Vakinainen asuminen maistraatin näkökulmasta. Henkikirjoittaja Minna Salmela Mikkelin yksikkö Vakinainen asuminen maistraatin näkökulmasta Kotikuntalaki 2 : Henkilön kotikunta on jäljempänä tässä laissa säädetyin poikkeuksin se kunta, jossa hän asuu. Vastasyntyneen lapsen kotikunta on se kunta,

Lisätiedot

Kylien maankäytön suunnittelu ja kylähelmien kehittäminen. Case Jyväskylä

Kylien maankäytön suunnittelu ja kylähelmien kehittäminen. Case Jyväskylä Kylien maankäytön suunnittelu ja kylähelmien kehittäminen 3.9.2015 Iisalmi Case Jyväskylä Julia Virtanen Muuramen kunta Jyväskylä 2009 JYVÄSKYLÄ - Kaupunkikeskusta - 86 500 JKYLÄN MLK - Taajamia - 36 400

Lisätiedot

Y4 LIEVIÖ-PAUNI MAASEUTUALUEIDEN ASUKASKYSELYN ( ) VASTAUKSET, MONIVALINTAKYSYMYKSET

Y4 LIEVIÖ-PAUNI MAASEUTUALUEIDEN ASUKASKYSELYN ( ) VASTAUKSET, MONIVALINTAKYSYMYKSET Y LIEVIÖ-PAUNI MAASEUTUALUEIDEN ASUKASKYSELYN (9..-8..1) VASTAUKSET, MONIVALINTAKYSYMYKSET 1 MAANKÄYTTÖ 3 Kuinka paljon alueen maankäytön ohjaamisessa tulisi mielestäsi panostaa 3 Vastauksia (37-39kpl)

Lisätiedot

Rakennusvalvontaviranomainen

Rakennusvalvontaviranomainen Rakennusvalvonta Rakennusvalvontaviranomainen TOIMINTA JA SEN PERUSTEET Rakennusvalvontaviranomaisen toiminta perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin (132/1999, luettavissa mm. osoitteessa www.finlex.fi).

Lisätiedot

Putkilahden kyläselvitys

Putkilahden kyläselvitys Putkilahden kyläselvitys Kyläilta 22.10.2015 Arto Sipinen Jyväskylän kaupunki / yleiskaavoitus Rakentaminen KUIVALLA MAALLA Suunnittelu- Yleiskaava Asemakaava tarvealue Suunnittelu- tarveharkinta tai/ja

Lisätiedot

Omakotitalon rakentajanopas

Omakotitalon rakentajanopas opas Omakotitalon rakentajanopas Muistathan, että rakennuslupa tulee hakea vuoden kuluessa kunnan tontin varaamisesta, ja rakentaminen tulee aloittaa kolmen vuoden kuluessa luvan myöntämisestä. Asiantuntijat

Lisätiedot

Kuikan ja Nyrölän alueen kyläselvitys. Kyläilta klo 18-19:30 Kaavoitusarkkitehti Reijo Teivaistenaho

Kuikan ja Nyrölän alueen kyläselvitys. Kyläilta klo 18-19:30 Kaavoitusarkkitehti Reijo Teivaistenaho Kuikan ja Nyrölän alueen kyläselvitys Kyläilta 29.10.2015 klo 18-19:30 Kaavoitusarkkitehti Reijo Teivaistenaho Kyläselvitysten tausta ja tavoitteet JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YLEISKAAVA Sikomäentie Kuikantie

Lisätiedot

4. Vesihuolto Jos kiinteistöä ei voi liittää yleiseen vesijohtoverkkoon, niin rakennuspaikalla on oltava oma kaivo, jonka vesi kelpaa talousvedeksi.

4. Vesihuolto Jos kiinteistöä ei voi liittää yleiseen vesijohtoverkkoon, niin rakennuspaikalla on oltava oma kaivo, jonka vesi kelpaa talousvedeksi. RAKENNUSVALVONTA 2015 RANTA-ALUEELLA SIJAITSEVAN VAPAA-AJAN ASUNNON KÄYTTÖTARKOIITUKSEN MUUT- TAMINEN VAKITUISEKSI ASUNNOKSI I YLEISTÄ Vapaa-ajanasunnon muuttaminen vakituiseksi asunnoksi tulisi ensisijaisesti

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille. Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila

Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille. Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila 13.4.2016 Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille Poikkeamistoimivallan siirtoa

Lisätiedot

Paikallisista ratkaisuista hyvinvointia harvaan asutulle maaseudulle - seminaari 11.9.2012

Paikallisista ratkaisuista hyvinvointia harvaan asutulle maaseudulle - seminaari 11.9.2012 Paikallisista ratkaisuista hyvinvointia harvaan asutulle maaseudulle - seminaari 11.9.2012 Onko kaava aina tarpeen maaseudulla? Kunnan ja kylän yhteistyö Korpilahden alueen suunnittelussa Aluearkkitehti

Lisätiedot

VAPAA-AJAN ASUNNON KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOS VAKITUISEKSI ASUINRAKENNUKSEKSI

VAPAA-AJAN ASUNNON KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOS VAKITUISEKSI ASUINRAKENNUKSEKSI VAPAA-AJAN ASUNNON KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOS VAKITUISEKSI ASUINRAKENNUKSEKSI Vapaa-ajan asunnon käyttötarkoituksen muuttaminen vakituiseksi asunnoksi edellyttää lupamenettelyä. Rakennuspaikasta ja kaavoitustilanteesta

Lisätiedot

Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma. Maija Stenvall, Uudenmaan liitto

Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma. Maija Stenvall, Uudenmaan liitto Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma Maija Stenvall, Uudenmaan liitto MAL verkosto Oulu 13.11.2012 Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava 2 Suunnittelualueena

Lisätiedot

ERITYISET MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLE SEKÄ RANTA-ALUEILLE RAKENNETTAESSA

ERITYISET MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLE SEKÄ RANTA-ALUEILLE RAKENNETTAESSA ERITYISET MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLE SEKÄ RANTA-ALUEILLE RAKENNETTAESSA 4 Suunnittelutarvealue Suunnittelutarvealuetta Hattulan kunnassa on maankäyttö- ja rakennuslain 16 :n 1 momentissa

Lisätiedot

Miten saada uusia asukkaita kylään?

Miten saada uusia asukkaita kylään? Miten saada uusia asukkaita kylään? Kyläpäällikkökoulutus 14.4.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen Kylätoiminta on monipuolista Yhteisöllisyys, toimitilat, tapahtumat Kyläsuunnittelu, rakennuspaikat, kyläkaavat

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7174/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7174/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/2016 1 (1) 357 Asianro 7174/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-405-5-9 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Kaukolämpöön liittymisvelvollisuus

Kaukolämpöön liittymisvelvollisuus Kaukolämpöön liittymisvelvollisuus Lakiklinikka/ KUMA 2015 Susanna Ijäs, lakimies, VT Suomen Kuntaliitto Voidaanko ketään velvoittaa liittymään kaukolämpöverkkoon? MRL 57 a Asemakaavassa voidaan antaa

Lisätiedot

Ukonniemen tontit nyt myynnissä!

Ukonniemen tontit nyt myynnissä! Asetu asumaan Ukonniemen tontit nyt myynnissä! Vireä kunta vetten äärellä Leppävirta on lähes 10 000 asukkaan kunta Pohjois-Savossa, Viitostien varrella. Leppävirran alueella sijaitsevat suuret järvet

Lisätiedot

Talouden koko. Kantrin lukijat elävät keskivertosuomalaista suuremmassa taloudessa.

Talouden koko. Kantrin lukijat elävät keskivertosuomalaista suuremmassa taloudessa. Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite. Kantri kertoo tästä ajasta, maaseudun elämästä, ihmisistä ja ilmiöistä lämpimästi ja terävästi. Se ei kaihda kaivautua pintaa syvemmälle, mutta uskaltaa

Lisätiedot

Liite HEL Hankenumero 2863_3. Rakentamisen ohjaamisen periaatteet Östersundomin rakennuskieltoalueella Helsingissä

Liite HEL Hankenumero 2863_3. Rakentamisen ohjaamisen periaatteet Östersundomin rakennuskieltoalueella Helsingissä 1 HEL 2018-003524 Hankenumero 2863_3 Rakentamisen ohjaamisen periaatteet Östersundomin rakennuskieltoalueella Helsingissä Rakennuskiellosta poikkeamista harkitaan aina tapauskohtaisesti. Tapauskohtaisessa

Lisätiedot

Tulevaisuuden Hajala. Keskusteluilta Kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki.

Tulevaisuuden Hajala. Keskusteluilta Kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki. Tulevaisuuden Hajala Keskusteluilta 7.3.2018 Kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki www.salo.fi Tutkimus: muuttajat Hannu Kytö, Kuluttajatutkimuskeskus, eri tutkimukset: Talouskasvun vuosina korostuivat

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUS MAANKÄYTTÖ 28.9.2012

LIIKENNETURVALLISUUS MAANKÄYTTÖ 28.9.2012 LIIKENNETURVALLISUUS MAANKÄYTTÖ 28.9.2012 Sisältö Tällä kalvosarjalla kuvataan maankäytön ja liikenneturvallisuuden välistä suhdetta 1. Maankäytön suunnittelu ja liikenneturvallisuus 2. Liikenneturvallisuuden

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

4/2017. Tietoa lukijoista 2017

4/2017. Tietoa lukijoista 2017 4/2017 Tietoa lukijoista 2017 Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite. Kantri kertoo tästä ajasta, maaseudun elämästä, ihmisistä ja ilmiöistä lämpimästi ja terävästi. Se ei kaihda kaivautua pintaa

Lisätiedot

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018. Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018. Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018 Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta Joulukuukuu 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. MAANHANKINTA JA KAAVOITUS - Maanhankinta - Kaavoitus 3. ASUNTOTUOTANTO - Uusi tuotanto

Lisätiedot

Kiiminkijokivarren kylien tulevaisuus -kysely

Kiiminkijokivarren kylien tulevaisuus -kysely Kiiminkijokivarren kylien tulevaisuus -kysely 17.1. 28.2.2017 16.5.2017 Kiiminkijokivarren kyläselvitysalueet Oulun ja kyläselvitysalueiden väestö: Oulu 01/2017, kylät 3/2017 Oulu 198 281 Alakylä 1944

Lisätiedot

Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa

Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa Lopen vesihuoltopäivä 7.5.2010 Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa Juha Viinikka ympäristöpäällikkö Vesihuoltoa ohjaava lainsäädäntö Vesilaki Ympäristönsuojelulaki Maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

Rakentajailta 16.09.2014 Rakennussuunnittelu Rakennusvalvonta Juha Vulkko

Rakentajailta 16.09.2014 Rakennussuunnittelu Rakennusvalvonta Juha Vulkko Rakentajailta 16.09.2014 Rakennussuunnittelu Rakennusvalvonta Juha Vulkko Huolehtimisvelvollisuus rakentamisessa MRL 119 Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan

Lisätiedot

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN Lähtötiedot Asukaskyselyn tulokset 09.12.2011 ASUKASKYSELY: PÄLKÄNEEN TULEVAISUUS Kysely toteutettiin syys-lokakuussa 2011 Kysely on

Lisätiedot

Tommi Riippa Energiakorjausneuvoja rakennusterveysasiantuntija 12.4.2014

Tommi Riippa Energiakorjausneuvoja rakennusterveysasiantuntija 12.4.2014 Miksi kodistaan kannattaa pitää huolta? Tommi Riippa Energiakorjausneuvoja rakennusterveysasiantuntija 12.4.2014 KOULURAKENNUKSET VETO-ONGELMIA 42 %:SSA RIITTÄMÄTÖN ILMANVAIHTO 40 %:SSA TUNKKAINEN ILMA

Lisätiedot

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 18 Asuminen on Suomessa kallista. Asunto-osakkeen ostaminen on monelle elämän suurin yksittäinen hankinta, ja oma koti on jokaiselle hyvin tärkeä. Lisäksi taloyhtiön korjaushankkeet ovat kalliita, erityisesti

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 221 Asianro 5403/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-419-3-104-M606 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus

Lisätiedot

Tietoa lukijoista 2018

Tietoa lukijoista 2018 Tietoa lukijoista 2018 5/2018 Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite on Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite. kertoo tästä ajasta, maaseudun elämästä, ihmisistä ja ilmiöistä lämpimästi ja terävästi. Se

Lisätiedot

Kestävien arvojen koti

Kestävien arvojen koti Kestävien arvojen koti huolto ja siivous yhdellä soitolla yksilöllinen paikalla rakennettu korjaukset ja laajennukset verovähennyksillä Se tehdään kestämään sata vuotta Koralli Koti ei ole pelkkä talo,

Lisätiedot

Hakija: Piira Ismo ja Grenfors Heidi

Hakija: Piira Ismo ja Grenfors Heidi Rakennuslautakunta 15 01.03.2017 Kaavoitustoimikunta 16 13.03.2017 Kunnanhallitus 69 03.04.2017 Poikkeamislupa, Piira Ismo ja Grenfors Heidi 831/10.03.00.02/2017 Rakennuslautakunta 01.03.2017 15 Hakija:

Lisätiedot

Närpiön kaupunki Periaatteet vapaa-ajan asuntojen muuttamisessa pysyvään asuinkäyttöön 2006 NÄRPIÖN KAUPUNKI

Närpiön kaupunki Periaatteet vapaa-ajan asuntojen muuttamisessa pysyvään asuinkäyttöön 2006 NÄRPIÖN KAUPUNKI NÄRPIÖN KAUPUNKI PERIAATTEET VAPAA-AJAN ASUNTOJEN MUUTTAMISESSA PYSYVÄÄN ASUINKÄYTTÖÖN JOHDANTO Kaupunginvaltuuston meren läheisyydessä asumiseen liittyvän aloitteen kautta on tullut ajankohtaiseksi määrittää

Lisätiedot

Miten kyläsuunnitelma voi tukea kylän asukashankintaa? 6.4.2014

Miten kyläsuunnitelma voi tukea kylän asukashankintaa? 6.4.2014 Onni kutsuu kylään -hanke toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007 2013 ja sitä rahoittavat Varsinais-Suomen ja Satakunnan ELY - keskukset Miten kyläsuunnitelma voi tukea kylän asukashankintaa?

Lisätiedot

135 21.10.2014 158 09.12.2014. Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle poikkeamisasiassa 14-43-POY / Österby 498-3-20

135 21.10.2014 158 09.12.2014. Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle poikkeamisasiassa 14-43-POY / Österby 498-3-20 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 135 21.10.2014 158 09.12.2014 Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle poikkeamisasiassa 14-43-POY / Österby 498-3-20 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

LOHJAN RAKENNUSVALVONNAN JÄTEVESI-INFO

LOHJAN RAKENNUSVALVONNAN JÄTEVESI-INFO LOHJAN RAKENNUSVALVONNAN JÄTEVESI-INFO 29.8.2019 * kaikki rakennuksessa vakituisesti kirjoilla olevat koskee vain vakituisia asuntoja * ** *** https://www.ymparisto.fi/fi-fi/rakentaminen/rakennushanke/talotekniset_jarjestelmat_lvi/kiinteiston_jatevesien_kasittely

Lisätiedot

Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus

Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus 6.-7.9 Lieksan Vuonislahti Kokemuksia Jyväskylästä Aluearkkitehti Julia Virtanen Jyväskylän kaupunki Kaavojen laadinnasta Kaavoituksen tarve? Mitä kaavoituksella

Lisätiedot

Rakennusvalvonta ja mökillä asuminen

Rakennusvalvonta ja mökillä asuminen Rakennusvalvonta ja mökillä asuminen Aleksi Heinilä 26.11.2013 1 KHO 24.9.2013 t. 3013 Ei julkaistu ratkaisu Ei muutettu hallintooikeuden ratkaisua tai sen perusteluita lautakunta oli velvoittanut sakon

Lisätiedot

Maisematyöluvat. KAAVOITUS JA METSÄTALOUS Pori 9.1.2014

Maisematyöluvat. KAAVOITUS JA METSÄTALOUS Pori 9.1.2014 Maisematyöluvat KAAVOITUS JA METSÄTALOUS Pori 9.1.2014 130 Lupamenettelyn perusteet Rakennusluvan, toimenpideluvan, purkamisluvan ja maisematyöluvan ratkaisee kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Maisematyölupa

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3588/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3588/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (1) 158 Asianro 3588/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-405-26-107 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Lausuntopyyntö

Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Lausuntopyyntö Lausunto 1 (3) 29.12.2016 Dnro 511/05.01/2016 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Kirkkonummen kunta PL 20 02401 KIRKKONUMMI Lausuntopyyntö 11.11.2016 Lausunto Rastirannan ranta-asemakaavan luonnoksesta Kirkkonummen

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

kielipassi Moduuli 1

kielipassi Moduuli 1 kielipassi Moduuli 1 minä ja lähipiiri MINÄ / IHMINEN / MODUULI 1 / A1.3 Osaan kertoa perustiedot itsestäni kirjallisesti ja suullisesti. Osaan vastata henkilötietokysymyksiin. Osaan täyttää henkilötietolomakkeen.

Lisätiedot

PIENTALOHANKKEEN LUPAKÄSITTELYSTÄ. Pientalorakentaminen pääkaupunkiseudulla Hotelli Presidentti

PIENTALOHANKKEEN LUPAKÄSITTELYSTÄ. Pientalorakentaminen pääkaupunkiseudulla Hotelli Presidentti PIENTALOHANKKEEN LUPAKÄSITTELYSTÄ Pientalorakentaminen pääkaupunkiseudulla Hotelli Presidentti 19.11.2014 Juha Veijalainen, lupayksikön päällikkö Helsingin rakennusvalvonta Sisältö Ennakoiva lupakäsittely

Lisätiedot

104,0 m², 3h, k,

104,0 m², 3h, k, Kohteen ilmoittaja Nimi: Teppo Tuijula Puh: 0500 530 942 Solid House Oy LKV, Turku Eerikinkatu 13, 3 krs. 20100 Turku Puh: 044 282 0038 MAASEUDUN RAUHAA JA VÄLJÄÄ ASUMISTA Tässä paikassa voit yhdistää

Lisätiedot

Vesi asema- ja rantaasemakaavassa

Vesi asema- ja rantaasemakaavassa Vesi asema- ja rantaasemakaavassa Vantaanjoki-neuvottelukunnan seminaari Etelä-Suomen lääninhallituksen auditorio Yliarkkitehti Anne Jarva 1 Vesi asema- ja ranta-asemakaavassa Asemakaavan ja ranta-asemakaavan

Lisätiedot

- Hyvän suunnittelun avulla voidaan lisäksi vaalia maaseutuympäristön vetovoimatekijöitä: maisemaa, luontoa ja perinteistä rakentamistapaa.

- Hyvän suunnittelun avulla voidaan lisäksi vaalia maaseutuympäristön vetovoimatekijöitä: maisemaa, luontoa ja perinteistä rakentamistapaa. Lapin 25. kylätoimintapäivät 12. 13.10.2013 Levi, Hotelli Hullu Poro - Rakentamalla jo olemassa oleviin kyliin ja niiden yhteyteen helpotetaan palvelujen ja teknisten järjestelmien tehokasta ja edullista

Lisätiedot

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 208 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksessä annetaan rakentamista

Lisätiedot

KUNNAN OHJEITA JÄTEVESISANEERAUSTA SUUNNITTELEVILLE. Juha Viinikka Ympäristöpäällikkö Lopen kunta Jätevesi-ilta 26.11.2014

KUNNAN OHJEITA JÄTEVESISANEERAUSTA SUUNNITTELEVILLE. Juha Viinikka Ympäristöpäällikkö Lopen kunta Jätevesi-ilta 26.11.2014 KUNNAN OHJEITA JÄTEVESISANEERAUSTA SUUNNITTELEVILLE Juha Viinikka Ympäristöpäällikkö Lopen kunta Jätevesi-ilta 26.11.2014 Asetus 209/2011 talousjätevesien käsittelystä Tavoite: haja-asutusalueen kiinteistöjen

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Alueidenkäytön ajankohtaispäivä 19.4.2017 27.3.2017 Maankäyttö- ja rakennuslaki lyhyesti Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) on alueiden käyttöä ja suunnittelua

Lisätiedot

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa ver Ohjelma kuntavaaleihin Pidetään kaikki mukana Jokaista ihmistä pitää arvostaa SDP:n tavoite on inhimillinen Suomi. SDP haluaa, että Suomessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jokaista ihmistä pitää

Lisätiedot

Kunnan osa ja kaava-alue Kortteli Tontti /rak.paikka. Kylä Tila Rek.nro. Rakennuksen pohja-ala m 2

Kunnan osa ja kaava-alue Kortteli Tontti /rak.paikka. Kylä Tila Rek.nro. Rakennuksen pohja-ala m 2 Rakennusvalvonta Hallintokatu 4, 44100 ÄÄNEKOSKI puh.0400 649495, 0400 649503, 040 7549690 tai 0400 115162 PURKAMISILMOITUS PURKAMISLUPAHAKEMUS JA VIRANHALTIJAN HAKIJA Nimi Osoite Sähköpostiosoite Puhelin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (1) 186 Asianro 4087/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-471-1-45 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA Rakentamisen mitoitus

IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA Rakentamisen mitoitus IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA Rakentamisen mitoitus MRL 72 mukaan rannoille ei saa rakentaa ilman asemakaavaa tai rakentamisen ohjaamiseen tarkoitettua yleiskaavaa. Silloin kun kaavaa ei ole, rakentamiseen

Lisätiedot

MAAPOLITIIKKA keinot ja haasteet. SEINÄJOEN KAUPUNKI, Länsi-Uudenmaa MaLe- työseminaari 22.9.2010

MAAPOLITIIKKA keinot ja haasteet. SEINÄJOEN KAUPUNKI, Länsi-Uudenmaa MaLe- työseminaari 22.9.2010 MAAPOLITIIKKA keinot ja haasteet SEINÄJOEN KAUPUNKI, Länsi-Uudenmaa MaLe- työseminaari 22.9.2010 Seinäjoki elinkeinorakenne Väkiluku 2009 57024 Kasvu 2009 815 SEINÄJOEN KAUPUNKI, 2 Seinäjoki asunnot SEINÄJOEN

Lisätiedot

04/2016. Tietoa lukijoista 2016

04/2016. Tietoa lukijoista 2016 04/2016 Tietoa lukijoista 2016 Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite. Se puhuttelee asuinpaikasta riippumatta lukijoita, jotka tunnistavat itsessään henkisen maalaisen. Kantri kertoo tästä ajasta,

Lisätiedot

PARAISTEN KAUPUNKI KIRJAISSUNDET RANTA-ASEMAKAAVA- MUUTOS

PARAISTEN KAUPUNKI KIRJAISSUNDET RANTA-ASEMAKAAVA- MUUTOS PARAISTEN KAUPUNKI KIRJAISSUNDET RANTA-ASEMAKAAVA- MUUTOS Maanmittari Oy Öhman 2014 RANTA-ASEMAKAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Ranta-asemakaavaselostus koskee 2.1.2014 päivättyä ranta-asemakaavakarttaa.

Lisätiedot

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Luonnos 13.12.2016 EY 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennusjärjestystä

Lisätiedot

Haja-asutuksen talousjätevesiasetuksen 542/2003 toimeenpanosta

Haja-asutuksen talousjätevesiasetuksen 542/2003 toimeenpanosta Haja-asutuksen talousjätevesiasetuksen 542/2003 toimeenpanosta Ympäristönsuojeluviranhaltijat ry:n järjestämät ympäristönsuojelupäivät 2003 2.10.2003 Lammin biologinen asema yli-insinööri Jorma Kaloinen

Lisätiedot

kansi Luku 19 Kaavoituksella ohjataan kaikkea rakentamista KM Suomi Luku 19

kansi Luku 19 Kaavoituksella ohjataan kaikkea rakentamista KM Suomi Luku 19 kansi Luku 19 Kaavoituksella ohjataan kaikkea rakentamista Ennakkokäsityksiä 1. Miksi on tärkeää, että rakentamista suunnitellaan tarkoin? 2. Mitä seikkoja pitää ottaa huomioon uuden koulun sijoittamisessa?

Lisätiedot

Tietoa uusiutuvasta energiasta lämmitysmuodon vaihtajalle ja uudisrakentajalle

Tietoa uusiutuvasta energiasta lämmitysmuodon vaihtajalle ja uudisrakentajalle Tietoa uusiutuvasta energiasta lämmitysmuodon vaihtajalle ja uudisrakentajalle Rakennusvalvonnan näkökulma Pekka Kaatrasalo, rakennustarkastaja Puh. 044 743 6398 1 Lupajärjestelmä Rakennuslupa (MRL 125

Lisätiedot

Lupa- ja valvontajaosto Liite 5 6

Lupa- ja valvontajaosto Liite 5 6 Lupa- ja valvontajaosto 18.1.2018 Liite 5 6 19.12.2017 RAKENNUSLAUTAKUNTA Mikkelin kaupunki, kirjaamo Maaherrankatu 9-11 50100 Mikkeli Vastine naapurien oikaisuvaatimuksiin Oikaisuvaatimus rakennuslupaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 55 26.02.2014. 55 Asianro 535/10.02.04/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 55 26.02.2014. 55 Asianro 535/10.02.04/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) 55 Asianro 535/10.02.04/2014 Poikkeaminen (LTK) / Ryönä, 451-2-26 (Kaarinniementie 150) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA

TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA Valtakunnan vaivattomin ovi- ja ikkunaremontti palveluasenteella ja maankuululla Kaskilaadulla. MATTI KASKI, TOIMITUSJOHTAJA HELPOSTI JA KERRALLA KUNTOON Ovi- ja ikkunaremontti

Lisätiedot

Rakennusjärjestyksen uusiminen

Rakennusjärjestyksen uusiminen Rakennusjärjestyksen uusiminen Vihdin kunta 22.11.2016 Pekka Laitinen johtava rakennustarkastaja Mikä on rakennusjärjestys? (MRL 14 ) Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Kurrekoti. Ammatillinen perhekoti. Ø koti seitsemälle lapselle. Ø kaksi tukiasuntoa, kun aika on kypsä omien siipien kokeiluun.

Kurrekoti. Ammatillinen perhekoti. Ø koti seitsemälle lapselle. Ø kaksi tukiasuntoa, kun aika on kypsä omien siipien kokeiluun. S Y K S Y 2 0 1 3 Kurrekoti Ammatillinen perhekoti Loistava sijainti! päiväkoti 500 m alakoulu 500 m yläkoulut 6km ja 12 km Lahti 12 km Nastola 12 km Helsinki 100 km E75 moottoritieliittymä 2 km Villähteen

Lisätiedot

Lausunto Suojarannan ranta-asemakaavan muutos, luonnosvaihe

Lausunto Suojarannan ranta-asemakaavan muutos, luonnosvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 20.3.2018 Diaarinumero VARELY/371/2018 Liite 1 kpl Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö Lausunto Suojarannan ranta-asemakaavan muutos, luonnosvaihe

Lisätiedot

Uusi, helpompi koti? 55 + Herttoniemi. Vuokrakoti. Abraham Wetterin tie 6

Uusi, helpompi koti? 55 + Herttoniemi. Vuokrakoti. Abraham Wetterin tie 6 Uusi, helpompi koti? Vuokrakoti 55 + Herttoniemi Abraham Wetterin tie 6 Kodista on tullut entistä tärkeämpi paikka, jossa voi levätä ja ladata akkuja ilman taakkaa tekemättömistä remonteista ja pihatöistä.

Lisätiedot

Käyttötarkoituksen muutokset Lainsäädäntökatsaus

Käyttötarkoituksen muutokset Lainsäädäntökatsaus Käyttötarkoituksen muutokset Lainsäädäntökatsaus Rakennusvalvonnan ajankohtaisseminaari Savoy-teatteri, 2.12.2014 Hallitussihteeri Erja Werdi, Ympäristöministeriö, Rakennetun ympäristön osasto Lähtökohtia

Lisätiedot

Maa-29.321 Kaavoitus- ja rakentamisoikeus

Maa-29.321 Kaavoitus- ja rakentamisoikeus Maa-29.321 Kaavoitus- ja rakentamisoikeus 1. Onko väite oikein vai väärin? (10/03) Yleistä tietä ei saa suunnitella tai rakentaa asemakaavan vastaisesti Alueellinen ympäristökeskus vastaa maakuntakaavoituksesta

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 73/ (13) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT LUPAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 73/ (13) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT LUPAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA 73/2018 1 (13) LUPAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 11.10.2018 Lupayksikön viranhaltijat ovat 11.10.2018 tehneet seuraavat rakennuslupapäätökset 592-594 Päätökset

Lisätiedot

3.1 Rakennusten soveltuminen rakennettuun ympäristöön ja maisemaan L: Rakentamisessa on mahdollisuuksien mukaan säilytettävä rakennuspaikan

3.1 Rakennusten soveltuminen rakennettuun ympäristöön ja maisemaan L: Rakentamisessa on mahdollisuuksien mukaan säilytettävä rakennuspaikan Seuraavat muutokset tehty hyväksyttyyn ( 16.9.2014 91 Rakennus- ja ympäristölautakunta ) rakennusjärjestysluonnokseen 16.9.2014: L = hyväksytty luonnos 16.9.2014 E = hyväksytty ehdotus 24.3.2015 Sisällys

Lisätiedot

RANTA-ALUEEN VAPAA-AJAN ASUNNON KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOS VAKITUISEKSI ASUINRAKENNUKSEKSI

RANTA-ALUEEN VAPAA-AJAN ASUNNON KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOS VAKITUISEKSI ASUINRAKENNUKSEKSI Rakennusvalvonta 22.1.2016 1 RANTA-ALUEEN VAPAA-AJAN ASUNNON KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOS VAKITUISEKSI ASUINRAKENNUKSEKSI POIKKEAMISLUPA Ranta-alueella maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 171 :n mukaan rakennuksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3125/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3125/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2016 1 (1) 147 Asianro 3125/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-416-8-49 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Kiinteistölle

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9. HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 14.4.2015 Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.2014 162 Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ *********************** ( )

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ *********************** ( ) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2012 1 (7) 1135 Poikkeamishakemus (Vartiokylä, tontti 45270/17) HEL 2012-006696 T 10 04 01 Rakvv 45-640-12-S Päätös Rakennuspaikka Hakemus Säännökset, joista poiketaan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖ. Lämmittely

YMPÄRISTÖ. Lämmittely Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

Kerimäen kunta Anttolan yleiskaavamuutos

Kerimäen kunta Anttolan yleiskaavamuutos Kerimäen kunta Anttolan yleiskaavamuutos Kaavaehdotukseen on nähtävilläolon (1. 30.11.2012) jälkeen tehty muutoksia. Muutoksista on kuultu maanomistajia erikseen. Maanomistajat ovat kommentoineet muutoksista

Lisätiedot

Hartolan kunta. Lausunto Maakäyttö- ja rakennuslain uudistukset Ympäristövaliokunta Rakennustarkastaja Matti Nikupeteri

Hartolan kunta. Lausunto Maakäyttö- ja rakennuslain uudistukset Ympäristövaliokunta Rakennustarkastaja Matti Nikupeteri Hartolan kunta Lausunto Maakäyttö- ja rakennuslain uudistukset Ympäristövaliokunta 17.2.2017 Rakennustarkastaja Matti Nikupeteri Hartolan kunta Hartolan kunta sijaitsee Päijät-Hämeessä. Asukkaita 2926

Lisätiedot

Aspa mahdollistaa itsenäisen elämän

Aspa mahdollistaa itsenäisen elämän Aspa mahdollistaa itsenäisen elämän Olemme itsenäistä asumista ja asumispalveluja tarjoava yhteiskunnallinen toimija. omistaa 100 % Aspa-säätiö käyttää osingon asuntojen hankintaan ja kehittää asumista

Lisätiedot

Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, tonttimarkkinointi

Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, tonttimarkkinointi Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, tonttimarkkinointi Suomusjärvi 9.5.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo -hanke 2016-2018 Kylätoiminta on monipuolista Yhteisöllisyys,

Lisätiedot

Hakija: Pasila Petteri ja Minna

Hakija: Pasila Petteri ja Minna Rakennuslautakunta 14 04.02.2015 Kaavoitustoimikunta 15 02.03.2015 Kunnanhallitus 50 09.03.2015 Poikkeamislupa, Pasila Petteri ja Minna 495/10.03.00.02/2015 Rakennuslautakunta 04.02.2015 14 Hakija: Pasila

Lisätiedot

VASTINE KUSTAVIN KUNTA LÄNSI-VUOSNAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA

VASTINE KUSTAVIN KUNTA LÄNSI-VUOSNAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5 VASTINE KUSTAVIN KUNTA LÄNSI-VUOSNAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA Länsi-Vuosnaisten ranta-asemakaava muutos on ollut kaavaehdotuksena nähtävillä 3.4. 2.5.2018. Kaavaehdotuksesta ei jätetty nähtävilläoloaikana

Lisätiedot

Jalasjärvelle. komiasti. Koti. www.jalasjarvi.fi. Lue tästä esitteestä lisää Jalasjärven kunnan monista tonttivaihtoehdoista sekä Mökkipörssistä!

Jalasjärvelle. komiasti. Koti. www.jalasjarvi.fi. Lue tästä esitteestä lisää Jalasjärven kunnan monista tonttivaihtoehdoista sekä Mökkipörssistä! www.jalasjarvi.fi Vuoden 2010 tilanne! Koti komiasti Jalasjärvelle Lue tästä esitteestä lisää Jalasjärven kunnan monista tonttivaihtoehdoista sekä Mökkipörssistä! www.karttatiimi.fi/jalasjarvi Jalasjärvi

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja 171-173 )

Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja 171-173 ) Kunnanhallitus 79 10.03.2014 Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja 171-173 ) 3390/11.111/2014 KHALL 79 Hakija Nimi Eeva ja Paavo Runtti Osoite Lodentie

Lisätiedot

Liite 1. KYSELYLOMAKKEET

Liite 1. KYSELYLOMAKKEET Liite 1. KYSELYLOMAKKEET Lomake 1: Käyttäjäkysely 1. Kuinka kauan olette työskennelleet tässä rakennuksessa? 2. Missä huonetilassa työskentelette pääasiallisesti? 3. Työpisteenne sisäilman laatu: Oletteko

Lisätiedot

1. ASUINRAKENNUSTONTIT

1. ASUINRAKENNUSTONTIT 1 JOROISTEN KUNTA TONTTIHINNOITTELU VOIMASSA 1.1.2013 ALKAEN (KV 8.10.2012 36) (Muutos KV 16.9.2013 69) Tonttien myyntihinta on esitetty muodossa /m2. Kaikki jäljempänä esitetyt tontit ovat myös vuokrattavissa.

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely kesä 2014

Asiakastyytyväisyyskysely kesä 2014 Kysely toteutettiin netissä sekä lähetettiin paperiversioita asiakkaille. Vastausaikaa oli neljä kuukautta (kesäkuu-syyskuu). Vastauksia tuli netin kautta 29 kpl ja postitse 28 kpl. 1. Vastanneista naisia

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4355/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4355/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 218 Asianro 4355/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-409-4-30 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

LOMA-ASUNTOJEN RAKENNUSPAIKAT

LOMA-ASUNTOJEN RAKENNUSPAIKAT LOMA-ASUNTOJEN RAKENNUSPAIKAT Ruovedellä myynnissä olevat kunnan omistamat lomarakennuspaikat sijaitsevat pienempien järvien rannoilla, joita ovat mm. Luomajärvi ja Kankijärvi Helvetinjärven kansallispuiston

Lisätiedot

Rakennusten korjaus- ja muutostöiden luvanvaraisuus ja lupamenettelyt

Rakennusten korjaus- ja muutostöiden luvanvaraisuus ja lupamenettelyt Rakennusvalvonnan asiakastilaisuus Lohja Vihti Karkkila 6.3.2017 Rakennusten korjaus- ja muutostöiden luvanvaraisuus ja lupamenettelyt Pekka Laitinen, johtava rakennustarkastaja, Vihdin kunta Aiheen rajaus

Lisätiedot