MIKSI JUMALA ON OLEMASSA

Transkriptio

1 MIKSI JUMALA ON OLEMASSA Joensuun yliopisto, teologinen tiedekunta Läntisen teologian laitos Oppimistehtävä, syksy 2004 Systemaattisen teologian aineopinnot Uskonnonfilosofia I Mirjami Hyttinen

2 Sisällys 1. Johdanto 3 2. Selityksiä Jumalan olemassaoloon Ontologinen todistus Ensimmäinen syy ja kosmologia Teleologinen todistus Moraalinen todistus Ihmeet ja kokemukset Teistinen argumentti 9 3. Pahan ongelma Pohdinta 11 Lähteet 13 2

3 1. Johdanto Mitä syytä ihmisellä on uskoa Jumalan olemassaoloon? Onko Jumala vain ihmisen toiveiden heijastuma? Millä perusteella ihminen voi uskoa häneen? Onko uskominen epätieteellistä ja naiivia? Voidaanko jumalauskoa jotenkin perustella? Mitä merkitystä on sillä, uskooko ihminen mihinkään? Jokainen tulee uskollaan autuaaksi, sanotaan usein. En usko mitään, mitä en itse näe ja mitä ei todisteta, sanovat toiset. Elämässä on kuitenkin itse asiassa lukemattomia asioita, jotka ovat oman kokemuspiirin ulkopuolella ja jäävät todistamatta ja joihin suhtautuminen ihmisen on valittava. Uskoako vai ei? Onko todennäköistä, että Jumala on olemassa? Valittu näkemys vaikuttaa ihmisen elämänkulkuun ja maailmankuvaan. Tiettyjen filosofisten perusteiden tai ajatuskulkujen perusteella ihminen voi harkita oman jumalauskonsa perusteita. Pyrin oppimistehtävässäni etsimään vastauksia edellä esittämiini kysymyksiin. Omalta kohdaltani olen ajatellut, että suhteessa Jumalaan on lopulta perimmältään kysymys uskosta. Jumalan olemassaoloa ei voi todistaa, yhtä vähän kuin hänen olemassaolonsa voidaan kumota. Jumala ei ole tieteen todistettavissa tai tieteen kumottavissa, sillä uskominen häneen ei kuulu tieteen alueeseen. Tiede tutkii asioita ja sen vastaukset muuttuvat, mutta oman eksistenssinsä perusteita pohtiessaan ihminen joutuu valitsemaan, millaisen maailmankuvan hän itselleen rakentaa. Suhteellisen usein olen kohdannut ihmisiä, jotka pitävät ylimpänä auktoriteettinaan tiedettä sekä uskovat tieteeseen ja sen saamiin tuloksiin. Mielestäni älyllistä epärehellisyyttä on jättää huomiotta se seikka, että myös aksiooma jumalan olemattomuudesta on uskomista siinä missä jumalauskokin. Mieleeni on jäänyt edesmenneen emeritusarkkipiispan Mikko Juvan televisiohaastattelu, jossa hän pohti tieteen ja uskon suhdetta. Tiede saa hänen mukaansa vapaasti tutkia tätä Jumalan maailmaa ja sen yksityiskohtia. Se saa eri aikoina erilaisia tuloksia. Tieteen 3

4 kulloisistakin tuloksista riippumatta minä poika uskon vain Jumalaan, hän julisti. Uskon antamat vastaukset ovat luonteeltaan toisenlaisia, pysyviä. 2. Selityksiä Jumalan olemassaoloon Jumalan olemassaolon todistelusta on olemassa kaksi vastakkaista näkemystä: Ludwig Wittegensteinin mukaan uskonnollisessa uskossa ei ole pohjimmiltaan ollenkaan kyse tiedollisluonteisista uskomuksista ja siten on uskonnollisen uskon luonteen vastaista pyrkiä löytämään sille jonkinlaista rationaalista oikeutusta. Kyse on paremminkin henkilön sitoutumisesta tietynlaiseen elämänasenteeseen. Vastakkaista kantaa edustavat eivät kiistä uskoon liittyvää sitoutumisen aspektia, mutta ovat sitä mieltä, että uskonnollinen usko on perusluonteeltaan myös tiedollinen ja rationaalisesti perusteltavissa oleva asenne. Jälkimmäistä kantaa edustavat uskonnonfilosofit jaetaan puolestaan heikkoa ja vahvaa rationalismia edustaviin käsityskantoihin. Richard Swinburnen katsotaan kuuluvan vahvan rationalismin kannattajiin ja liittyvän pitkään perinteeseen, jota edustaa esimerkiksi Tuomas Akvinolainen. Sen mukaan usko Jumalaan ei sinänsä ole järjetöntä ja vailla älyllisiä perusteita, vaan jumalauskolle on löydettävissä kumulatiivisia perusteita. Mikään Jumalan olemassaoloa koskeva perustus ei yksinään ole riittävä, mutta yhteen koottuna Jumalan olemassaoloa puoltavat argumentit lisäävät sen hypoteesin todennäköisyyttä, että Jumala on olemassa. 1 Jumalaan uskomisen filosofiset perusteet voidaan jakaa kuuteen kategoriaan: ontologiseen, kosmologiseen, teleologiseen ja moraaliseen todistukseen, kokemustodisteisiin sekä todennäköisyyden ja teistisen argumentin antamaan todistukseen. 2 Esittelen edellä mainitut selitysmallit kunkin omassa luvussaan. 1 Työrinoja 1977, Hick 1992, 5. 4

5 2.1. Ontologinen todistus Ontologialla tarkoitetaan olevaisen perimmäistä olemusta tutkivaa filosofian osaa. Jumalan ontologisen todistuksen kehitti ensimmäisenä Anselm Canterburyläinen, jonka mukaan Jumala on olento, jota suurempaa ei voi kuvitella. Suuruudella hän viittaa täydellisyyteen. Tällainen käsite on olemassa ajattelevan ihmisen mielessä, mistä seuraa, että Jumala on väistämättä olemassa. 3 Jo Gaunilon, Canterburylaisen aikalainen, arvosteli tämän todistusta kehäpäätelmäksi. Ontologista jumalatodistusta käytti 1600-luvulla myös Rene Descartes esittämällä, että olemassaolo on ominaisuus eli predikaatti. Tällöin olemassaolo luettaisiin Jumalan määritteleviin predikaatteihin. Täydellisimmän olion tapauksessa voimme päättelemällä saada selville olion olemassaolon, sillä siinä olemassaolo on olennainen ominaisuus, jota ilman mikään olio ei olisi rajattoman täydellinen. 4 Ontologian todistuksen kartesiolaisenkin version kiisti 1700-luvulla Immanuel Kant hylkäämällä perusoletukseen, johon Descartesin perustelu nojautui, nimittäin oletuksen, että olemassaolo on kolmiomaisuuden tapaan predikaatti, joka voi joko olla jollakin tai puuttua joltakin. Kantin arvosteluun on liittynyt myös David Hume huomauttamalla, ettei olemassaolon idea lisää mitään tietyn erityisen olion käsitteeseen. Samaa on painottanut myös Bertrand Russell analysoidessaan sanaa `olla olemassa. `Olla olemassa ei sinänsä sisällä väitettä, että olijaan liittyisi tietty ominaisuus, olemassaolo. 5 Ontologinen jumalatodistus kuulostaa minusta lähinnä käsitteisiin liittyvältä saivartelulta, joka kertoo enemmän ihmisen ajattelun logiikasta kuin siitä, onko Jumalaa olemassa. Nähdäkseni ontologista todistusta vastaan esitetty kritiikki on hyvin osuvaa, sillä tämänkaltainen todistelu ei mitenkään vakuuta ihmistä täydellisimmän olion olemassaolosta, sillä ihminen kai kyennee kuvittelemaan täydellisen olion, joita ei todellisuudessa ole olemassa. 3 Hick 1992, Hick 1992, Hick 1992,

6 2.2. Ensimmäinen syy ja kosmologia Kosmologialla tarkoitetaan oppia maailmankaikkeuden rakenteesta. Tuomas Akvinolainen lähti jumalatodistelussaan liikkeelle maailman yleisistä piirteistä. Hänen mukaansa ei voisi olla olemassa maailmaa, jolla on jokin tällainen yleinen piirre, jollei olisi olemassa samalla sitä perimmäistä todellisuutta, jota kutsutaan Jumalaksi. Näin hän johtaa liikkeen ajatukseen ensimmäisestä liikuttajasta ja syysuhteesta peruuttaa ensimmäiseen syyhyn. Päämäärähakuisuudesta hän löytää jumalallisen suunnittelijan. Kaikella tapahtuvalla on hänen mukaansa jokin syy, mikä johtaa pitkään sarjaan, jonka päästä löytyy perimmäinen, ensimmäinen syy. 6 Tuomas Akvinolainen käytti myös kappaleiden säännönmukaista käyttäytymistä perusteluna Jumalan olemassaololle, sillä kaikkea luonnossa ohjaa päämääräänsä kohti joku, jolla on ymmärrys, ja häntä me kutsumme `Jumalaksi. 7 Akvinolaisen todistuksen heikkoutena on se, että pitävästi ei voida sulkea pois äärettömiin taaksepäin ulottuvaa ketjua, joka ketju ei edellyttäisi ensimmäistä syytä. Mistä voimme tietää, ettei kaikkeus ole pelkkä käsittämätön, järjestön tosiasia? Tosaalta Akvinolaisen todistelu perustuu sellaiseen kausaliteettinäkemykseen, joka on tehty kyseenalaiseksi. 8 Kosmologisen todistelumuodon voima kätkeytyy dilemmaan: on joko olemassa välttämätön olio tai kaikkeus on pohjimmiltaan käsittämätön. Skeptikko päätyy väistämättä jälkimmäiseen, sillä kosmologinen todistus ei täysin vakuuta. 9 Viime kädessä ihminen joutuu kuitenkin valitsemaan, kumpi ajatuskanta tuntuu todennäköisemmältä. Kosmologinen perustelutapa vaikuttaa minusta jo huomattavasti ontologista järkevämmältä ja herättää kysymään, mistä on peräisin kaiken alku ja luonnossa havaittava suunnitelmallisuus, jos kaikkeuden olemus on pohjimmiltaan käsittämätön. 6 Hick 1992, Swinburne1997, Hick 1992, Hick 1992, 32. 6

7 2.3. Teleologinen todistus Teleologinen todistus vetoaa luonnossa esiintyvään suunnitelmallisuuteen ja tarkoitusperäisyyteen. Tätä todistelumuotoa on käytetty filosofisessa kirjallisuudessa Platonista alkaen, ja se liittyy myös Tuomas Akvinolaisen viidenteen todistustapaan. Uudella ajalla William Paley on käyttänyt tätä todistelutapaa verratessaan maailmankaikkeutta kelloon. Kellon löytäessään ihminen väistämättä päätyy kysymään, kuka sen on tehnyt, sillä sen suunnitelmallisuus ja järjestys kertovat sen tekijästä. Luonto on vähintään yhtä monimutkainen mekanismi kuin kello, joten sellaisen järjestyksen syntyminen sattumalta on vähintäänkin epätodennäköistä. 10 Ihmiset pitävät maailman järkeen käypää rakennetta vaistomaisesti todisteena järjellisestä luojasta. 11 Suunnitelmallisuuteen vetoavan todistelun kritiikkiä on esittänyt muun muassa David Hume huomauttamalla, että mikä tahansa näyttää välttämättä suunnitellulta, sillä kaikkeuden osat sopeutuvat aina väistämättä jossain määrin toisiinsa. Olemassaolon taistelussa tarkoituksenmukaisimmat muodot säilyvät ja selviävät ja kehitys kulkee kohti monimutkaisempia olioita, kuten Darwin esittää. Myös maailman ja kellon välistä analogiaa on kritisoitu, sillä maailmankaikkeus ei erityisemmin muistuta konetta. Vaikka luonnon tarkoituksenmukaisuus viittaisikin luojaan, siitä ei vielä seuraa se, että maailmankaikkeuden luoja olisi kristillisen perinteen äärettömän hyvä, mahtava ja rakastava Jumala. 12 Teleologinen jumalatodistus vetoaa minuun suuresti. Mielestäni teleologisen jumalaselityksen kritiikki ei ole läheskään yhtä vakuuttava kuin itse teoria. On totta, ettei maailmankaikkeudesta sinänsä voi päätellä kristinuskon Jumalaa; toisaalta itseltäni kysyy paljon suurempaa uskoa rakentaa omaa maailmankuvaani sen oletuksen varaan, että kaikkeus ja sen järjestys olisi syntynyt sattumalta ja itsestään. Monet luonnon ja luomakunnan systeemit todistavat väistämättä äärettömästä järjestä tai suunnitelmasta. Ihminen voi tietysti valita materialismin ja sattumalta syntyneen kaikkeuden teorian, mutta käsittääkseni sillä on heikommat perusteet kuin oletuksella kaikkeuden luojasta. 10 Hick 1992, Swinburne1997, Hick 1992,

8 2.4. Moraalinen todistus Moraalisen todistuksen on esittänyt muun muassa kardinaali Newman, ja se perustuu moraalilakien olemassaoloon. Ihmisillä on omatunto, joka sanoo, että olemme vastuussa tekemisistämme Jollekin. Immanuel Kantin mukaan sekä kuolemattomuus että Jumala ovat moraalisen elämän edellytyksiä. Moraalisten vaatimusten tunnustaminen kaikkien muiden näkökohtien yläpuolella oleviksi merkitsee itse asiassa uskomista tästä maailmasta erilliseen todellisuuteen, joka on ihmisen yläpuolella ja vaatii häneltä moraalista toimintaa. Tämä voidaan nähdä askeleena kohti jumalauskoa, joka juutalais-kristillisessä perinteessä tunnetaan ylimpänä moraalitodellisuutena. Tämäkään argumentti ei kuitenkaan ole sitova todiste Jumalan olemassaolosta, sillä moraalista toimintaa syntyy myös ei-transsendenttiselta perustalta. 13 On aika kiinnostavaa, että lähes kaikkialla ihmisellä on omatunto, joka kehottaa toimimaan oikein ja tekemään hyvää. Tietysti omantunnon sisältö vaihtelee eri kulttuuripiireissä, mutta joka tapauksessa sen yleismaailmallisessa olemassaolossa voi mielestäni nähdä viitteitä siitä, että ihminen vaistomaisesti kokee olevansa vastuussa elämästään jollekin korkeammalle, itsensä ulkopuolella olevalle taholle Ihmeet ja kokemukset Ihmeiden esiintymistä ja ihmisten kokemuksia voidaan myös käyttää perusteluna Jumalan olemassaololle. Mikä on luonnollista, luonnonlakien mukaista, ja mikä ei, siitä kiistellään paljon, mutta kiistatonta on, että maailmassa tapahtuu paljon selittämättömiä asioita. Näyt, unet, sisäiset äänet tai jumalalliset tunteet, mystiset tai ekstaattiset kokemukset ovat saaneet monet vakuuttuneiksi Jumalan todellisuudesta. Näillekin kokemuksille voidaan toki löytää psykologisia tai fysiologisia selityksiä, joten lopulliseksi jumalatodistukseksi niistä ei ole. 14 Ihmisille tapahtuu erilaisia asioita, ja monissa tilanteissa ihminen voi kokea Jumalan puuttuvan hänen elämäänsä tai vastaavan hänen rukoukseensa. Ihmiskunnan historia 13 Hick 1992, Hick 1992,

9 on täynnä tällaisia kertomuksia, joissa on tapahtunut ihme tai ihminen on kokenut Jumalan puhuvan hänelle. Tämäntapaisten tapahtumien äärellä oikeastaan ihmisen tulkinta ratkaisee, miten hän asian kokee: kokiko hän ihmeellisen sattuman vai korkeamman puuttumisen asiaan. 15 Tämäntyyppisiä todisteita voidaan käyttää lisänäyttönä Jumalan olemassaolosta, mutta niidenkään avulla hänen olemassaoloaan on mahdotonta todistaa. Itse olen elämässäni kokenut todeksi sen, että Jumala johdattaa ja vastaa rukouksiin, jopa sen että ihmeet ovat mahdollisia. Henkilökohtaisen vakuuttumisen tie ei kuitenkaan käy tieteellisestä todistuksesta lähtiessään seuraamaan Tietä itse kukin voi itse vakuuttua hänen olemassaolostaan Teistinen argumentti Mitä Jumalalla tarkoitetaan? Teistisen, kristillis-juutalaisen näkemyksen mukaan Jumala on ääretön, itseolevainen Luoja, joka on maailmankaikkeuden takana oleva persoona, jonka ominaisuuksiin kuuluu rakastavuus, hyvyys ja pyhyys. Tavallaan Jumala on maailmankaikkeuden perimmäinen syy ja maailmankaikkeuden takana oleva persoona, jonka ominaisuudet selittävät maailmankaikkeutta. 16 Teismin mukaan kaiken olemassa olevan takana on yksi ainoa substanssi, Jumala, josta johtuu kaikkien substanssien jokainen ominaisuus. Näin teismi on äärimmäisen yksinkertainen malli olettaessaan pohjimmiltaan vain yhden entiteetin. 17 Toiset filosofit pitävät teististä maailmantulkintaa kaikkein todennäköisimpänä, sillä vain siinä otetaan riittävästi huomioon ihmisen moraalinen ja uskonnollinen kokemus ja että siinä kaikkeuden kaikki luonnolliset ulottuvuudet saavat itselleen kuuluvan oikean paikkansa. Ei-teistiset ajattelijat hylkäävät tämän vedoten pahan olemassaoloon, joka sopii paremmin naturalistiseen kuin teistiseen katsomukseen. Todennäköisyyttä ja uskon järkevyyttä korostavat teoriat puoltavat teismiä, jota puolestaan on vastustettu sillä perusteella, että koska on vain yksi universumi, siitä ei 15 Swinburne1997, Hick 1992, Swinburne1997, 68. 9

10 tulisi lausua todennäköisyysarvostelmia. Kaikkeus voidaan siis tulkita joko teistisesti tai ei-teistisesti Pahan ongelma Monien mielestä suurin este jumalauskolle on pahan todellisuus maailmassa. Inhimillisen kärsimyksen ja pahuuden olemassaolo estävät monia uskomasta siihen, että kaikkeuden luoja olisi rakastava. Pahan ongelma voidaan esittää seuraavasti: jos Jumala on täysin rakastava, hän tietysti haluaisi poistaa pahan; jos hän on kaikkivaltias, hän tietysti kykenee poistamaan pahan. Mutta paha on olemassa; siksi Jumala ei voi olla samanaikaisesti kaikkivaltias ja täysin rakastava. 19 On olemassa moraalisen pahan eli vääryyden ongelma, joka herättää kysymään, miksi hyvä ja kaikkivaltias Jumala sallii sen. Lisäksi on olemassa ei-moraalinen paha, ruumiillisen ja sielullisen kärsimyksen ongelma, joka panee ihmisen kysymään, miksei Jumala luonut maailmaa, jossa kärsimystä ei olisi. Teodikea, `Jumalan puolustus, ei väitäkään pyrkivänsä selittämään pois pahaa: sitä ei voida selittää pois. 20 Teodikean ydin on Swinburnen mukaan ihmisen vapaan tahdon puolustus, joka lähtee siitä, että tietynasteinen vapaa tahto on ihmiselle hyödyksi. Vapaa tahto tuo mukanaan valinnanvapauden ja vastuun, sillä ihmisellä on valta vaikuttaa omaan elämäänsä, lähimmäistensä ja maailman elämään. Tavallaan oikein tekemiseen liittyy myös luonteen kasvamisen mahdollisuus. Ihmisen valinnat voivat vaikuttaa vahingoittavasti tai suotuisasti toisiin ihmisiin ja koko ihmiskuntaan. Antaessaan ihmiselle valinnanvapauden Jumala loi hänestä aidosti persoonan. 21 Kristillisessä ajattelussa moraalista pahaa on tarkasteltu siis suhteessa ihmisen vapauteen ja vastuuseen. Persoonana oleminen merkitsee vastuullisena subjektina 18 Hick 1992, Hick 1992, Hick 1992, Swinburne1997,

11 olemista, mahdollisuutta tehdä valintoja myös vääriä valintoja. Moraalisen pahan mahdollisuus on ihmisen persoonallisen vapauden korrelaatti. 22 Pahan ongelman pohtiminen tuo mieleeni Aldous Huxleyn romaanin Uusi uljas maailma, jossa oli kehitetty onnellinen ja mielihyvään keskittynyt maailma ilman kärsimystä ja pahuutta. Toisaalta ihmisiltä oli poistettu valinnanvapaus, jotta he eivät enää tekisi pahaa ja aiheuttaisi kärsimystä toisilleen. Uudessa, uljaassa maailmassa oli muun muassa kielletty ihmisiltä kirjallisuus ja uskonto, jotka saivat ihmiset ajattelemaan levottomia; sen sijaan maailma suosi viihdettä, elämyksiä ja aistinautintoja. Yhtäläisyyksiä siihen maailmaan, jossa nyt elämme, on järkyttävän paljon: tajunnan täyttäminen turhanpäiväisellä, keskittyminen mielihyvään, työlään ajattelemisen ja hiljaisuuden välttäminen. Miksi tämä onnellinen totalitaarinen maailma ei tunnu mitenkään houkuttelevalta, vaan kammottavalta? Miksei ajatus yhteiskunnasta, jossa täytetään kaikki ihmisten tarpeet tulevaa elämänuraa myöten ja pidetään heidät onnellisina pikkupillereillä, tunnukaan houkuttelevalta? Miksi marionettina oleminen ei tunnu enää ihmisen osalta? Hyväksyn näin Swinburnen todistelut siitä, että ihmisen valinnanvapaus on jotain keskeisesti ihmisen persoonaan kuuluvaa. Ehkä Jumala ei halunnut antaa ihmiselle suoraviivaista elämänuraa, jonka hän olisi pannut ihmisen kulkemaan läpi. Ehkä Jumala ei halunnut tehdä ihmisistä sätkynukkeja, joita hän olisi käytellyt tahtonsa mukaan. Myös ajatus kärsimyksen kasvattavuudesta ja jalostavasta vaikutuksesta on mielestäni totta. Kärsimys liittyy maailman luonteeseen ja on jollain kummallisella tavalla ihmiselle hyväksi, vaikka sitä kukaan ei itselleen haluaisikaan. 4. Pohdinta Jumalan olemassaoloa voidaan todistella monella tavoin rationaalisesti, järkeen vetoamalla. Nähdäkseni filosofisesti on vähintään yhtä perusteltua uskoa Jumalaan kuin olla uskomatta häneen. Jumalausko ja materialismi ovat kumpikin valintoja. 22 Hick 1992,

12 Itselleni teleologinen selitysmalli tuntuu kaikkein vakuuttavimmalta jumalatodistukselta. Maailmankaikkeuden, mikro- ja makrokosmoksen järjestelmien syntyminen sattuman vaikutuksesta kysyy itseltäni paljon enemmän uskoa kuin uskominen Korkeimpaan, joka on luonut taivaan ja maan. Minulle luonnon ja luomakunnan systeemit todistavat väistämättä äärettömästä järjestä tai suunnitelmasta. Myös kosmologinen selitysmalli, moraalinen todistus sekä monien ihmisten kokemukset ovat omalta osaltaan minulle todistamassa Jumalan olemassaolosta. Taidan olla kulkemassa Tuomas Akvinolaisen jäljissä kootessani näitä kumulatiivisia jumalatodisteita, joiden perusteella voin todeta, ettei jumalausko ole mitenkään erityisen järjenvastaista. Mielestäni ihmisiä johdetaan harhaan puhumalla tieteellisestä maailmankuvasta silloin, kun on valittu materialismi, joka on mielestäni uskonratkaisu siinä missä mikä tahansa uskonto. Tässä mielessä rationaalisilla perusteilla on paikkansa: ihmisten on hyvä tajuta, että joka tapauksessa he joutuvat valitsemaan uskonsa. Kärsimyksen ja pahan ongelma maailmassa on todellinen, mutta siitä huolimatta ajatukselle rakastavasta, kaikkivaltiaasta Jumalasta on löydettävissä perustelunsa. Mielestäni ihmisyyteen kuuluu olennaisena osana valinnanvapaus, joka on toisaalta myös kärsimyksen lähde. Kärsimys taas on kaksiteräinen miekka, johon repivyyden lisäksi liittyy myös positiivinen, jalostava puolensa. Ajatus pelkästä onnesta ja kärsimyksettömästä maailmasta ei edes kuulosta kovin houkuttelevalta. Tässä maailmassa onni tuntuu pakenevan, mitä kiivaammin sitä itselleen tavoittelee. Se ei selvästikään ole pelkästään ulkoisten olosuhteiden tulos, vaan elämän sivutuote. Mielikuvitukseni ei riitä kuvittelemaan, millainen olisi kärsimyksetön, onnellinen maailma: tässä maailmassa asiaintila on se, että pelkkä auringonpaiste synnyttää väistämättä aavikon. 12

13 Lähteet Hick John Uskonnonfilosofia. Jyväskylä Kirjapaja. Swinburne Richard Tuntematon tekijä. Helsinki Kirjapaja. Työrinoja Reijo Suomenkielisen laitoksen esipuhe. Swinburne Richard: Tuntematon tekijä. Helsinki Kirjapaja. 13