KUULUMISET TORSTAI VIIKKO 46

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUULUMISET TORSTAI VIIKKO 46"

Transkriptio

1 P YHÄJOEN KUULUMISET TORSTAI VIIKKO 46 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Pyhäjoen hallimestarille huippujää on kunnia-asia TONI ISOTALUS Ikinä ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, toteaa Pyhäjoen jäähallin 29 -vuotias hallimestari Joni Rautio. Hänellä käynnistyy tänä syksynä 8. kausi jäähalliyhtiön palveluksesta. Rautio valmistui lvi-asentajaksi Raahen ammattikoulusta vuonna Seuraavana vuonna hän oli kesän töissä Oulapelti ilmastointi/rakennuspeltityö firmassa Oulaisissa. Kun Rautio jäi työttömäksi vuonna 2010, hän haki jääkoneen kuljettajaksi Pyhäjoen jäähalliin: Jääkiekkoa tulee seurattua työajan ulkopuolellakin jonkin verran. Omakohtaista pelaajataustaa hänellä ei ole muuta kuin ulkojäillä pelailua kaveriporukan kanssa. Pyhäjoen jäähallia pyörittävät kaksi henkilöä: Rajaniemen Aulis johtajana ja Joni Rautio työntekijänä. Jäähallia on kiva pyrkiä kehittämään koko ajan parempaan suuntaan, kertoo Rautio. Suurimpina uudistuksina ovat muun muassa reunajyrsimen ja jäänhoitokoneen päivitys polttomoottorikäyttöisestä akkukäyttöiseen. Toissa keväänä uusittiin hallin kattovalaistus ja viime syksynä hallin seinät eristettiin. Raution työnkuvaan sisältyy pääasiassa jään hoitoa, yleistä hallin siisteyden ylläpitoa ja mahdollisia korjaustoimenpiteitä. Esimerkiksi kaukalosta voi rikkoontua karkaistusta lasista tehty pleksi kiekon voimasta. Laseja sitten vaihdetaan sitä mukaan polykarbonaattiplekseihin. Ne ovat joustavia, kestäviä, kevyitä ja pelaajillekin turvallisempia taklaustilanteissa. Kyllä se jäänhoitokoneella ajaminen mukavaa on, vaikka sitä samaa rinkiä illasta toiseen painetaan menemään. Ei toki ole niin helppoa, miltä katsomosta katsottuna näyttää. Jää ajetaan jokaisen jäävuoron jälkeen ja peleissä erätauoilla, Rautio selittää. Jäänhoitokoneen takana oleva teli/kelkka lasketaan jäähän, aukaistaan pesuvesi- ja jäädytys vesihanat, säädetään terää, paljonko halutaan jäätä höylätä pois, kaukalon reuna puhdistetaan irtolumesta koneessa olevalla reunaharjalla. Terän takana tulee kylmä pesuvesi suuttimista, joka puhdistaa ja täyttää luistimien urat, pumppu imee ylimääräiset vedet takaisin pesuvesisäiliöön uusiokäyttöön. Sen jälkeen telin takana olevasta putkistosta tulee noin 40 -asteinen jäähdytysvesi ja rätti tasaa jään pinnan tasaiseksi. Lämmintä vettä käytetään siksi, että jäästä tulee parempilaatuinen ja se jäätyy nopeammin, vaikka niin hullunkuriselta kuulostaakin. Kaukalon reuna sitten hoidetaan ihan omalla reunjyrsin -nimisellä työkalulla, jolla saadaan reunasta epätasaisuudet pois. Jäänhoitokoneen terä ei yllä ihan reunaan asti ja saadaan jää mahdollisimman suoraksi koko pinta-alaltaan. Reuna ajetaan noin 2-3 kertaa viikossa. Jään laatuun vaikuttavat myös todella moni seikka: muun muassa jään paksuus, jään lämpötila, ulkolämpötila, sisälämpötila, ulkoilman kosteus, sisäilman kosteus, veden laatu, määrä ja lämpötila, ajonopeus, terän kuluneisuus. Hyvä jää on tasaista, sitkeää ja liukasta, ei liian pehmeää eikä liian kovaa. Pyritään pelaajilta vähän väliä kyselemään mielipiteitä jäästä, niin voidaan reagoida asiaan, jos on jotain muutoksia tehtävänä, Rautio kertaa. Tähän työhön mielestäni soveltuvat rauhallisuutta, tarkkuutta ja paineensietokykyä omaavat henkilöt. Kyllä se oman mausteensa tuo jään ajoon esimerkiksi sarjapeleissä, kun on monia seuraavia silmäpareja, kun jäätä ajetaan erätauoilla, Joni kertoo. Hyvinä puolina työssä on, että näkee paljon tuttuja hallilla ja tutustuu uusiin ihmisiin, saa auttaa ja palvella ihmisiä. Sitten kun jääkiekkokausi loppuu keväällä ja jää laitetaan sulatukseen, niin pidän lomaa. Kesät menevät sitten urheilukentän ja ulkoalueiden hoitajana. FAKTA Joni Rautio on 29 -vuotias Pyhäjoen jäähallin hallimestari. Hän valmistui LVI-asentajaksi vuonna Jonilla lähtee tänä vuonna kahdeksas kausi jäähallin hallimestarina. Pyhäjoen jäähallia pyritään kehittämään koko ajan eteenpäin.

2 sivu 2 Pyhäjoen Kuulumiset Emilia Malinen - Amerikassa opiskelemassa JOHANNES MALINEN Emilia Malinen on 18 -vuotias pyhäjokinen opiskelija. Hän lähti Amerikkaan Boarding kouluun Maineen. Koulun nimi on Hebron Academy. Hebron Academyssä on kalliimpaa opiskella kuin Suomessa. Emilia maksaa lukukausimaksun, joka kattaa opiskelun, asuntolan, ruokailut, urheilun valmennuksen ja pelimatkat, ynnä muun sellaisen. Asuntola sijaitsee aivan koulun ja jäähallin lähettyvillä. Emilia sai tietää, että hänet on hyväksytty Hebroniin maaliskussa Idea alkoi kuitenkin jo pari vuotta aikaisemmin, kun opiskelupaikkakaan ei ollut vielä tiedossa. Hänen vanhempansa olivat alusta asti kannustamassa. Emilian unelmana oli päästä Amerikkaan opiskelemaan ja nähdä, millaista opiskelu ja jääkiekkoilu siellä on. Häntä ei oikeastaan missään vaiheessa pelottanut. Kun lentokone nousi ilmaan, oli kuitenkin jännitys suurimmillaan. Emilia harrastaa Amerikassa jääkiekkoa. Hän aloitti myös viime vuonna field hockeyn sekä lacrossen. Tänä vuonna hän jatkaa samojen lajien parissa ja kehittää taitojaan parhaansa mukaan. Ensimmäisen lukuvuoden lopulla tyttö päätti jäädä Amerikkaan opiskelemaan toiseksi vuodeksi ja suorittaa High Schoolin loppuun. Emilia sai monia uusia ystäviä koulusta sekä urheilun parista. sällä Suomessa hänelle sanottiin monesti, että hän on muuttunut puheliaammaksi Amerikassa. Emilia uskoo tämän johtuvan siitä, että Amerikassa harrastetaan paljon small talkia, vaikka ei olisi mitään tärkeää sanottavaa. Amerikassa ihmiset ovat paljon sosiaalisempia. Samassa koulussa on paljon oppilaita ympäri maailmaa ja eri puolilta Amerikkaa. Emilia on oppinut monia uusia asioita eri kulttuureista ja on oppinut katsomaan maailmaa erilaisten ihmisten näkökulmasta. Ystävystyminen paikallisten - ja eri puolilta maailmaa tulevien - oppilaiden kanssa on antanut laajan kontaktiverkoston. Emilia on oppinut englantia aivan uudella tavalla. Suomen kouluissa on vaikea oppia englantia sillä tavalla. Uudet kokemukset sekä vuosi Amerikassa ovat tehneet hänestä itsenäisemmän. Sosiaaliset taidot ja julkinen puhuminen, kuten erilaisten puheiden ja monologien esittäminen, on kehittynyt, sillä koulussa julkinen puhuminen on tärkeä taito, jota arvostetaan ja harjoitetaan läpi koko vuoden. Tänä vuonna hänen täytyy kirjoittaa puhe valitsemastaan aiheesta ja esittää se koko koulun edessä. Tätä tehtävää kutsutaan nimellä Last Word. Last word on tärkeä ja viimeinen osa julkisen puhumisen harjoittamista. Emilia palaa Suomeen taas kesällä. Hänellä on vielä auki, mihin yliopistoon hän on hakemassa. Hän pitää yhteyttä perheeseen ja ystäviin Skypen, Snapchatin ja Facetimen välityksellä. Tytöllä on tiukka aikataulu koulun ja urheilun kanssa, mutta aikaa löytyy kuulemma myös ikävöimiselle. FAKTA Emilia on 18-vuotias tyttö Pyhäjoelta. Lähti Amerikkaan opiskelemaan vuonna 2017 Opiskeli peruskoulun jälkeen vuoden Oulussa ennen Amerikkaan lähtöä Emilian mukaan Amerikan koulutustaso riippuu vain siitä, mitä oppiaineita päättää opiskella. Koulussa valitaan 5-6 oppiainetta, joita opiskellaan koko lukuvuosi. Aikaisempana vuonna hän otti suhteellisen helppoja aineita, jotka eivät olleet syventäviä. Tänä vuonna Emilia oli valmis haastamaan itseään ja otti enemmän syventäviä. Hänellä on tänä vuonna AP tilastotiede, AP fysiikka, AP matematiikka, äidinkieli, joka on englanti, ja ihmisen liikkuminen ja urheilutiede. AP eli Advanced Placement tarkoittaa kurssia, joka on verrattavissa collegen ensimmäisen vuoden kursseihin. Emilialla ei ole tietoa, mikä hänestä tulee isona, mutta tiede kuten fysiikka ja matematiikka kiinnostavat. Ke-

3 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 3 Nenäpäivän viettoa Yppärin koululla Yppärin koululla vietettiin nenäpäivää naamiaisten merkeissä viime perjantaina 9.11.

4 sivu 4 Pyhäjoen Kuulumiset Joulukonsertti itsenäisyyspäivänä HEIKKI LAHNAOJA Tänä vuonna vietämme 101-vuotiaan Suomen syntymäpäivää rauhallisesti tunnelmallisen joulukonsertin parissa. Viime vuonna juhlimme satavuotiasta Suomea, ja kokosimme usean eri toimijan voimin ison, upean itsenäisyyspäivän juhlan. Tänä vuonna varsinaista juhlaa ei ole. Jazzlaulajatar Mariah Hortansin ja kitaristi Mathias Sandbergin esityksessä on svengaavia sovituksia, melodista improvisaatiota, jatsin ja joulun ajan taikaa. Konsertissa kuullaan myös itsenäisyyspäivään hyvin sopivia suomalaisen joulumusiikin peruskiviä, mm. Sibeliuksen joululauluja, Sylvian joululaulu ja uudempi klassikko Sydämeeni joulun teet. Mariah Hortans on koulutukseltaan laulunopettaja. Jazzkitaristi Mathias Sandberg on opiskellut mm. Manhattan School of Musicissä New Yorkissa sekä Berklee College of Musicissä Bostonissa. Tänä vuonna heillä on lähes 40 esiintymistä sisältävä Christmas Jazz -kiertue. Konsertin päätteeksi tarjoamme itsenäisyyspäivän kunniaksi kakkukahvit. Mariah Hortans / M Sandberg Duo: Christmas Jazz klo 14 Pauhasalissa Teatris-etkot Raahessa Nuori Kulttuuri -toiminnan ydin on vuosittain toteutettava nuorten taidetapahtumien katselmuskokonaisuus. Se koostuu yli kahdestakymmenestä alueellisesta ja yhdestä valtakunnallisesta tapahtumasta. Aluetapahtumat ovat avoimia kaikille vuotiaiden nuorten ryhmille, ja osa ryhmistä valitaan esiintymään valtakunnalliseen tapahtumaan. Lajit ovat vuorovuosin tanssi (Moves), musiikki (Sounds) ja teatteri (Teatris), joista vuonna 2019 vuorossa on esittävien taiteiden katselmus Teatris. Teatris etkot järjestettiin viime lauantaina Raahessa. Mukana olivat yläkoulun ilmaisutaidon ryhmä ja äidinkielenopettajat Sari Hidén ja Tiina Filppa. klo

5 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 5 Banduristitrio Oriana konsertoi Pyhäjoella Käsi ylös, jos olet joskus kuullut soitettavan banduraa? Arvattavasti kovinkaan montaa kättä ei nouse. Pyhäjoen seurakunnan järjestämässä Oriana-yhtyeen konsertissa on mahdollisuus päästä kuulemaan tätä Suomessa tuntematonta soitinta sunnuntaina klo 18. Bandura on perinteinen ukrainalainen kansansoitin, jonka ääni on jotakin cembalon, harpun ja kitaran väliltä. Bandura on luultavasti suomalaisen kanteleen sukulaissoitin. Uudenlaisen musiikkielämyksen tarjoaa ukrainalainen bandurayhtye Oriana. Yhtye koostuu kolmesta ammattimuusikosta, jotka kaikki sekä soittavat banduraa että laulavat. Yhtyeessä musisoivat Natalija Hotsyk (sopraano), Olga Antonjuk (mezzosopraano) ja Julija Rudnytska (altto). Yhtye konsertoi ahkerasti monipuolisella konserttiohjelmistolla sekä kotimaassaan että ulkomailla. Ohjelmisto kattaa laajan kirjon musiikkityylejä kansanmusiikista klassiseen ja hengelliseen musiikkiin sekä jazziin. Oriana esittää Pyhäjoen konsertissa sekä instumentaaliteoksia että banduralla säestettyjä lauluja. Konsertissa kuullaan lauluja myös a cappella -esityksinä eli ilman säestystä. Trioesitysten lisäksi ohjelmassa on soolo- ja duettoesityksiä. Konsertissa kuullaan Orianan versiot mm. Caccinin Ave Mariasta, Leonard Cohenin Hallelujasta sekä Sibeliuksen En etsi valtaa, loistoa -laulusta. Lämpimästi tervetuloa kuuntelemaan taivaallisen kaunista musisointia!

6 sivu 6 Pyhäjoen Kuulumiset

7 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 7 Seurakunta tiedottaa Kastettu: Ellen Aini Tuulikki Typpö Perhekerho to klo Sarpatissa. Aiheena bingo. Linnanjuhlat perhetapahtuma pe klo 18 seurakuntatalolla. Sanajumalanpalvelus kirkossa klo 10. su Konsertti Banduristien trio Oriana (Ukraina) su klo 18 Pyhäjoen srk-talolla. Natalija Hotsyk (sopraano), Olga Antonjuk (mezzosopraano) ja Julija Rudnytska (altto). Ohjelma 10. Tervetuloa! Raamattupiiri ma klo 18 Sarpatissa. Sururyhmä läheisensä menettäneille ti klo seurakuntatalolla. Aihe: surun ristiaallokossa, ryhmään mahtuu mukaan. Näkövammaiset vierailevat Kalajoen näkökerhossa klo 12. Ilmoittautuminen Mirjalle mennessä p Perhekerho to klo Sarpatissa. Avoin kerho. Päiväkerhot toimivat normaalisti. Tiedustelut sähköpostilla piia.kaivosoja@evl.fi tai sini. hukka@evl.fi sekä puhelimitse Yhteisvastuustartti Kannuksessa to klo Lähdetään porukalla kuulemaan ensi vuoden keräyskohteesta: lasten ja nuorten koulutus. Tiedustelut ja ilmoittautuminen starttipäivään ruokavalioineen Mirjalle mennessä sp.mirja.hirvikoski@evl.fi tai puh Messu su klo 10 kirkossa. Raamattupiiri ma klo 18 Sarpatissa. Jokikartanon hartaus to klo Musiikkityö: Kirkkokuoro seurakuntatalolla keskiviikkoisin klo Lapsikuorot -Parhalahden koululla keskiviikkoisin klo Srk-talolla keskiviikkoisin klo Yppärin koululla torstaisin klo Kaikkiin ryhmiin mahtuu lisää laulajia. Ilmoittautumiset kanttori Outi Krankille p / outi.krank@evl.fi Nuorisotyö: Kasvuryhmä kokoontuu viikoittain Sarpatissa. Gospelcafe lauantaisin Sarpatissa klo Maata näkyvissä -festarit Turussa Reissun hinta 80. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Hannulle p Alakoululaisten sählykerhoon etsitään vetäjiä. Tiedustelut Hannulta p TULOSSA: Joulumyyjäiset lauantaina klo seurakuntatalolla. Myytävänä jouluisia tuotteita: laatikoita, pipareita, leivonnaisia, koristeita, käsitöitä, kransseja ym. Kahvilassa riisipuroa ja soppaa. Arpamyyntiä. Voittojen arvonta klo Paikkamaksu myyjille 5. Pöytävaraukset Tervetuloa! RY: Kodinilta pe klo ry:llä, Hannu Kallunki; Maailma muuttuu, onko turvani Jumalassa? Seurat su klo 16 ry:llä, Pekka Mehtälä, Pekka Pelo. Ompeluseurat/julkaisuilta pe klo ry:llä. NuPe pe klo 20 ry:llä. Pyhäkoulu su klo 12 Eetu Nikillä ja Matti Sorosella. Kaikki ovat tervetulleita seuroihin. Pyhäjoen seurakunta, Vanhatie 27, Pyhäjoki, p Kirkkoherranvirasto avoinna: MA 8-12, TI ja TO Tarvittaessa voitte ottaa yhteyttä papistoon: kirkkoherra Jukka Malinen p ja seurakuntapastori Olli Luhtasela p Kirkko, seurakuntatalo, kirkkoherranvirasto, taloustoimisto ja Sarpatti sijaitsevat kaikki osoitteessa Vanhatie 27, Pyhäjoki. Järjestöt toimivat Eläkeliitto Pyhäjoen yhdistys ry Ma Harmaahapset Iltaruskossa klo Ti Päiväkahvit seurakuntatalolla klo 12.00, mukana Tuula Sarpola TuulanVire yrityksestä. Arvontaa Ma Äijäkööri Iltaruskossa klo Ti Pirttikosken Metsästysseura Ry HIRVIPEIJAISET su klo Pirttikosken koululla ja Haapalassa Koululaisilla myyntipöytä ja arpajaiset Jäsenet, maanomistajat, kyläläiset ja oppilaiden perheenjäsenet. TERVETULOA! Senioritanssiryhmä Monitoimitalolla klo HUOMIO Vaasan teatterimatkalle lähtijät. Lähtö S-Marketin pihalta la klo ja Yppärin Nesteeltä Pyhäjoen maa- ja kotitalousnaiset Syyskokous / Kökkä keskiviikkona klo Maritta Pehkosen kotona. Esillä sääntöjen määräämät asiat. Jäsenet tervetuloa joukolla mukaan! Tervetuloa perinteiseen jouluruokailuun perjantaina klo Kahvila- ravintola Katri ja Aleksiin! Ilmoittaudu Liisalle. Puh Kerro erityisruokavaliostasi. Olet lämpimästi tervetullut! Yppärin maa-ja kotitalousnaiset Jäsenten pikkujoulu lauantaina Rautiossa Vääräjoen Elämystilalla. Hinta 25 /hlö sis. kyydin, savusaunan sekä perinteisen jouluruoan. Ilmoittautumiset erityisruokavalioineen mennessä Jennalle, Katso tarkempaa infoa blogista ypparinnaiset.blogspot.fi Pyhäjoen Jäähalli Oy:n sääntömääräinen varsinainen yhtiökokous pidetään to klo jäähallin kahviossa. Tervetuloa! Hallitus MIELIPIDE Kuulumisten mielipiteet Mielipidekirjoitusten enimmäismitta on puoli konekirjoitusliuskaa. Myös selkeitä käsin kirjoitettuja juttuja voi lähettää julkaistavaksi. Mielipiteen kirjoittaminen ei tietenkään maksa mitään. Nimimerkkikirjoituksia julkaisemme vain todella poikkeustapauksissa. Kaikkien kirjoitusten mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Kirjoitusten valinta, otsikointi, muokkaaminen ja lyhentäminen jäävät toimituksen tehtäväksi. Tekstejä ei palauteta. Mielipiteen voi lähettää sähköpostilla suoraan päätoimittajalle sari.hiden@edu.pyhajoki.fi MATERIAALI KUULUMISIIN Kuulumiset ilmestyy torstaisin. Materiaali lehteen aina edellisen viikon torstaina. Myöhemmin lähetettävä materiaali ei välttämättä ehdi lehteen. VAUVAVUODEN 2018 KUVAT Tuliko sukuun uusi vauva? Kuulumiset julkaisee vuonna 2018 syntyneiden pyhäjokisten vauvojen kuvia ilmaiseksi. Lähetä kuva vauvastasi sähköpostilla osoitteeseen kuulumiset@pyhajoki.fi ja sari.hiden@edu.pyhajoki.fi Muista laittaa mukaan: vauvan nimi (myös sukunimi), syntymäaika, kotikunta, vanhempien nimet Myytävänä Pilkkeitä, sekapuuta p Sarpolantien TIEKOKOUS Ti klo Mannisella, Sarpolantie 48 P YHÄJOEN KUULUMISET PÄÄTOIMITTAJAT Sari Hidén Arvo Helanti TOIMITUS Niklas Impola Julius Yrjänä kuulumiset@pyhajoki.fi Puh Toimitus: Päätoimittaja: Taloussihteeri: Julkaisija: Pyhäjoki Data Oy ISSN Seuraava lehti (47) ilmestyy >> torstaina Aineisto toimitettava >> torstaina klo mennessä Painosmäärä >> vko 46:2600 kpl >> vko 47:2600 kpl Painopaikka: Kaleva Lehden jakelu: Posti, ilmoitukset jakeluhäiriöstä sähköpostitse osoitteella: yritysasiakaspalvelu@posti.com tai puh Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 24%) >> 0,45 50 /pmm, toistohinta 0,35 0,40 /pmm, minimikoko 35 pmm >> puoli sivua: 120 >> koko sivu: 180 >> järjestöpalsta: /vuosi Ilmoitusehdot Lehteen tarkoitettu aineisto on toimitettava vasemmalla olevan aikataulun mukaisesti. Aineiston voi toimittaa myöhemminkin, mikäli siitä on toimituksen kanssa sovittu. Mikäli ilmoitusaineisto saapuu myöhässä, eikä siitä ole ennalta sovittu, perimme kaksinkertaisen hinnan. Myös järjestöpalstalle tulevat ilmoitukset pitää toimittaa ajoissa, myöhästyneestä aineistosta perimme 10 lisämaksun. Emme voi taata myöhässä saapuneen aineiston ilmestymistä. Emme vastaa puhelimitse tulleiden ilmoitusten virheistä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään maksetun määrän palauttamiseen. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä seitsemän vuorokauden kuluessa julkaisupäivästä.

8 sivu 8 Pyhäjoen Kuulumiset Pirttikosken Maaseutunaiset järjestää TEATTERIREISSUN KOKKOLAAN Lauantaina 8.12.näytökseen KOUKUSSA. Esitys alkaa klo Matkan hinta 25,00 /hlö,sisältäen linja-auto kyydin+teatterilipun. Tulo matkalla ruokailemme Kalajoella Pihvituvassa omakustanne hintaan. Lähtö Pirttikosken koululta klo ja S-market Pyhäjoki klo Ilmoittautumiset mennessä Tarjalle puh

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Presidentinvaalit Käytä äänioikeuttasi! Ensimmäinen kierros Laura Huhtasaari.

KUULUMISET P YHÄJOEN. Presidentinvaalit Käytä äänioikeuttasi! Ensimmäinen kierros Laura Huhtasaari. P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 20.1.2018 VIIKKO 3 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Presidentinvaalit 2018 Tuula Haatainen Pekka Haavisto Laura Huhtasaari Merja Kyllönen Sauli Niinistö Nils Torvalds

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI- JA JOULUNAIKA 2017 2 JUMALAN- PALVELUKSET su 3.12. klo 10 klo 18 Adventin messu Adventtihartaus Evolla, Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä Opastus Evokeskukselta (Saarelantie 1)

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin Kunnan ja seurakunnan tiedostuslehti syys lokakuu 2019 47. vuosikerta Vapaana 180m2 toimitila Ypäjän keskustassa Lepolantie 2. Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin Yhteisellä asialla 2 Vanhustentalojen peruskorjaus

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

KUULUMISET TORSTAI VIIKKO 40

KUULUMISET TORSTAI VIIKKO 40 P YHÄJOEN KUULUMISET TORSTAI 4.10.2018 VIIKKO 40 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Super selviytyjä NETTE JYLKKÄ Parhalahdella, Pyhäjoen kunnassa sijaitsevassa kylässä asuu perheensä kanssa herttainen

Lisätiedot

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 1.12.2018 klo:11.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30->

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018

Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018 Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018 JULKAISIJA JA KUSTANTAJA Sitoutumaton paikallislehti Oy levikki 2526 (LT-2017); Sanomalehtien Liitto ry:n jäsen Toimituksen osoite Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Asiakaspalvelu-

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

Ilmoitushinnasto Tarjoukset seurakuntavaaliehdokkaille 2018

Ilmoitushinnasto Tarjoukset seurakuntavaaliehdokkaille 2018 Ilmoitushinnasto Tarjoukset seurakuntavaaliehdokkaille 2018 Hyvä seurakuntavaaliehdokas, Kirkko ja kaupunki tarjoaa Sinulle vaali-ilmoituksia varten 30 prosentin alennuksen normaaleista ilmoitushinnoista.

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2012 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 2.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

LAUANTAI 10.5.2014 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Ei yhtäkään samanlaista päivää

LAUANTAI 10.5.2014 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Ei yhtäkään samanlaista päivää P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 10.5.2014 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Ei yhtäkään samanlaista päivää ÄITI Jotkut saattavat ajatella, että äitinä oleminen on pelkkää työtä ja tuskaa,

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Koulukyyditys osana ammattia. TAKSILLA KOULUUN: Miltä koulukyyditys näyttää kuljettajan silmin? Yritys antaa ja vaatii

KUULUMISET P YHÄJOEN. Koulukyyditys osana ammattia. TAKSILLA KOULUUN: Miltä koulukyyditys näyttää kuljettajan silmin? Yritys antaa ja vaatii P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 17.5.2014 VIIKKO 20 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Koulukyyditys osana ammattia TAKSILLA KOULUUN: Miltä koulukyyditys näyttää kuljettajan silmin? HENNA HALUNEN Ajovalot

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Arvoisat Parhalahden koulun ystävät, lapset ja aikuiset! Puhe Parhalahden koulun 100-vuotisjuhlassa. Hyvät läsnäolijat!

KUULUMISET P YHÄJOEN. Arvoisat Parhalahden koulun ystävät, lapset ja aikuiset! Puhe Parhalahden koulun 100-vuotisjuhlassa. Hyvät läsnäolijat! P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 30.11.2013 VIIKKO 48 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Puhe Parhalahden koulun 100-vuotisjuhlassa Arvoisat Parhalahden koulun ystävät, lapset ja aikuiset! Laitoin tätä

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

KUULUMISET TORSTAI VIIKKO 39

KUULUMISET TORSTAI VIIKKO 39 P YHÄJOEN KUULUMISET TORSTAI 27.9.2018 VIIKKO 39 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU TUNNELMIA MESSUILTA 22.9.2018 Pyhäjoki muuttuu tulevien vuosien aikana MARTTA RAUTAKOSKI Pyhäjoen messujen ohjelmaan

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Mediatiedot. Ilmoitusmyynti. Levikki. Julkaisija ja kustantaja

Mediatiedot. Ilmoitusmyynti. Levikki. Julkaisija ja kustantaja Mediakortti 2018 Mediatiedot Kirkko ja kaupunki on Helsingin, Espoon ja Kauniaisten sekä Vantaan seurakuntien yhteinen media. Ilmoitukset ovat myös näköislehdissä verkkosivulla www.kirkkojakaupunki.fi

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Joulukuu 2013

Halli Toimintakalenteri Joulukuu 2013 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 HUOM! Yli 75-vuotiaat jämsäläiset ja kuhmoislaiset saavat käyttää uimahalli Koskikaran ja Mäntän uimahallin palveluita kerran viikossa maksutta

Lisätiedot

LAUANTAI 5.12.2015 VIIKKO 49 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU

LAUANTAI 5.12.2015 VIIKKO 49 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 5.12.2015 VIIKKO 49 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Isoäiti vuosikymmenien kokemuksella ERJA SAUKKO Toukokuussa vuonna 1929 Merijärven Ylipäässä syntyi pieni tyttö.

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

LAUANTAI 5.4.2014 VIIKKO 14 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. oman messu-urakkansa päätökseen, meidän aherruksemme. Tänä vuonna aiomme

LAUANTAI 5.4.2014 VIIKKO 14 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. oman messu-urakkansa päätökseen, meidän aherruksemme. Tänä vuonna aiomme P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 5.4.2014 VIIKKO 14 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Juhlamessut tulossa JOSEFIINA NUORALA, MESSUJEN VIESTINTÄPÄÄLLIKKÖ Kevään tulo innostaa kaikkia, erityisesti meitä

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12

Lisätiedot

KUULUMISET TORSTAI VIIKKO 47

KUULUMISET TORSTAI VIIKKO 47 P YHÄJOEN KUULUMISET TORSTAI 22.11.2018 VIIKKO 47 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Jusa Honkala: Haluan olla rehtori, johon luotetaan VICTORIA PELTONIEMI Saaren koulu Pyhäjoella sai tänä syksynä

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

TIEDOTUSLEHTI ILMESTYSMAJANÄYTTELY

TIEDOTUSLEHTI ILMESTYSMAJANÄYTTELY Oulun Helluntaiseurakunnan TIEDOTUSLEHTI Marraskuu 2018 ILMESTYSMAJANÄYTTELY 15.-18.11.2018 Oulun Helluntaiseurakunnan Lähetyskahviossa. Esittelijänä toimii: Davar -koulutusvastaava, pastori ja Israel

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Onnittelut isänpäivänä! Teologiaa ja hengellistä väkivaltaa

KUULUMISET P YHÄJOEN. Onnittelut isänpäivänä! Teologiaa ja hengellistä väkivaltaa P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 7.11.2015 VIIKKO 45 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Teologiaa ja hengellistä väkivaltaa VILMA KUNNASMÄKI Mikko Pisilä, 25, on viime keväänä valmistunut teologian maisteri.

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo TOIMINTAKALENTERI JOULUKUU 2017 Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 2.12.2017 klo:12.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset Hallin Palvelutalo

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Joulukuu 2014

Halli Toimintakalenteri Joulukuu 2014 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 Joulumaa avoinna koko joulukuun ajan ruokasalin läheisyydessä Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5 A Ohjelma:

Lisätiedot

Mediatiedot. Ilmoitusmyynti. Levikki. Julkaisija ja kustantaja

Mediatiedot. Ilmoitusmyynti. Levikki. Julkaisija ja kustantaja Mediakortti 2017 Mediatiedot Kirkko ja kaupunki on Helsingin, Espoon ja Kauniaisten sekä Vantaan seurakuntien uusi, yhteinen media. Ilmoitukset ovat myös näköislehdissä verkkosivulla www.kirkkojakaupunki.fi

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ LEMPÄÄLÄ Tiistai / Lempäälä 0550106LV SUPERHEROES AND ANGRY BIRDS LEFFA JA PELIMUSIIKKIA 12.1.2016 10.5.2016 Tiistaisin Klo 16.30 17.15 Hääkivi Opettaja Mikko Kiiski 0530101LV MINIJOUSET 12.1.2016 10.5.2016

Lisätiedot

Näkövammaistyö Kevät

Näkövammaistyö Kevät Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy TOIMINTAOHJELMA 30.11.-6.12.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA: MA, KE ja TO klo 7.30-15.30, TI 7.30-13.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-13.00. TOIMINTATUPA AVOINNA: MA klo 9.00-15.00, TI klo 9.00-13.00 ja KE JA PE

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Lapsiparkkiin ovat tervetulleita 0-6 vuotiaat lapset. Lapsiparkissa hoitajina toimivat perhetyöntekijät. Tee rauhassa ruokaostokset, piipahda vaatekaupassa

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa Lämmittely Millaista musiikkia vanhassa kotimaassasi kuunnellaan paljon? Nimeä lempiartistisi ja kerro, millaista hänen musiikkinsa on. Missä tilanteessa vanhassa kotimaassasi kuunnellaan musiikkia (kotona,

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2017 PERHEMESSUT 6.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 3.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET AIKATAULU PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET KESÄAIKATAULU Voimassa koulujen kesäloman aikana NAANTALIN KAUPUNKI TLO TERVETULOA TURVALLISEN JA MUKAVAN PALVELULIIKENTEEN KYYTIIN! Naantalissa

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 Oma Malk (6.lk) NUUKSION KOULUSSA TAPAHTUU: Menemme Solvallaan vielä keskiviikkona 30.11. Vietämme koululla Hyvät käytöstavat -teemaviikkoa 16.-25.11. Harjoittelemme

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html sunnuntai 8.11. ISÄNPÄIVÄLOUNAS KLUBILLA ISILLE, PERHEILLE, SUVULLE Koko perheen ja ystävien tilaisuus.

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Su 1.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu Nuorisokuoro Merituuli Su 1.12. klo 18 Hoosianna!

Lisätiedot

Lakeudenportin opisto Ilmoittautumiset netissä www.alavus.fi>kansalaisopisto>ilmoittautuminen

Lakeudenportin opisto Ilmoittautumiset netissä www.alavus.fi>kansalaisopisto>ilmoittautuminen Maalis/2015 Töysän 4H yhdistys ry:n VUOSIKOKOUS ke 11.03.2015 alk. klo 18.30 Iivarin koulun ruokasalissa Ohjelmassa nuorten palkitsemiset sekä sääntömääräiset vuosikokousasiat. Tilaisuuden alussa mehu-

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Etelä-Karjala. Mikkeli. Ruokolahti. Taipalsaari Imatra Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki. Kouvola

Etelä-Karjala. Mikkeli. Ruokolahti. Taipalsaari Imatra Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki. Kouvola Etelä-Karjala Mediatiedot 2016 Ruokolahti Taipalsaari Imatra Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki Kouvola Mikkeli Vartti Etelä-Karjala Vartti Etelä-Karjala jatkaa 49 vuotta ilmestyneen Kaupunkilehti Lappeenrantalaisen

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

Su klo 10 ENSIMMÄISEN ADVENTIN MESSU, PYHÄKOULU JA LÄHETYSKAHVIT

Su klo 10 ENSIMMÄISEN ADVENTIN MESSU, PYHÄKOULU JA LÄHETYSKAHVIT PÄIVÄRUKOUS ARKISIN MA-TI, TO-PE KLO 12 Päivärukous on noin vartin kestävä pieni hengähdyshetki keskellä päivää. Rukoushetkessä huomioimme tarpeen mukaan ajankohtaisia ja henkilökohtaisia rukousaiheita.

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

LAUANTAI VIIKKO 9. leipomon ja kuljetuksen puolella sekä kiinteistönhoitopuolella, toteutuu.

LAUANTAI VIIKKO 9. leipomon ja kuljetuksen puolella sekä kiinteistönhoitopuolella, toteutuu. P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 5.3.2016 VIIKKO 9 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Pyhäjoelta virtaa -päivään osallistuu jälleen satoja yrityspäättäjiä Pyhäjoen kunnan hallinnoima ja pääosin Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille

Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille Ranuan kr. kansanopiston erityislinja on tarkoitettu kehitysvammaisille ja muille erityistä tukea tarvitseville. Toiminta käynnistyi vuonna 2003 kehitysvammaisten

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat

Lisätiedot

Jotta osaamme varata ruokaa kaikille, pyydämme ilmoittautumaan juhliin viimeistään

Jotta osaamme varata ruokaa kaikille, pyydämme ilmoittautumaan juhliin viimeistään Tammikuu 2016 ITSENÄISYYSPÄIVÄJUHLA VELKUALLA SUNNUNTAINA 6.12.15 SANAJUMALANPALVELUS KIRKOSSA 11.00 Pirkko Tavio, Leena Flander ja Reini Koivusalo Kunniakäynnti sankarihaudoilla ja seppeleenlasku JUHLA

Lisätiedot

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS Syyskuu 2016 NAANTALIN SEURAKUNTA Syksyn toimintaa Velkualla Messu kirkossa su 11.9. klo 16.30. Risto Räty ja Tiina Lustig Kummelissa: Ehtoollishartaus ke 14.9. ja 12.10. klo 17. Marja Saantola ja Reini

Lisätiedot

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu Kuva: Pixabay/Hans Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu 2019 www.kotka-kyminseurakunta.fi Jumalanpalvelukset - To 2.5. klo 18 Arjen hengähdys -rukoushetki ja ehtoollinen - Su 5.5. klo 10 Messu Vox Consolationis

Lisätiedot

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Jumalanpalvelukset 26.11. Messu - Oriveden kirkko klo 10 Messu - Eräjärven kirkko klo 13 Messu - Juupajoen kirkko klo 10 Sanajp

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA,

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, ILMAISTA TOIMINTAA MONENIKÄISILLE! ILMOITTAUTUMINEN 1. JA 2.8. kotisivujen kautta! LAULUA, LIIKUNTAA, TOUHUA, MUSIIKKIA, PYHÄKOULUA, KERHOJA PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT,

Lisätiedot

PERJANTAINA Open Air Disco. KLO monikkarin pihassa Ikärajaton ja Maksuton

PERJANTAINA Open Air Disco. KLO monikkarin pihassa Ikärajaton ja Maksuton Pyhäjoen Lasten ja Nuorten syystiedote 2016 PERJANTAINA 21.10. Open Air Disco KLO 17-19 monikkarin pihassa Ikärajaton ja Maksuton Elokuvia lukion Pauhasalissa TORSTAINA 20.10.2016 klo 16.30 Rölli ja kaikkien

Lisätiedot

Tekniset tiedot. Mainosmoduulien palstaleveydet (5 palstaa) 1 palsta 47 mm 2 palstaa 99 mm 3 palstaa 150 mm 5 palstaa 254 mm

Tekniset tiedot. Mainosmoduulien palstaleveydet (5 palstaa) 1 palsta 47 mm 2 palstaa 99 mm 3 palstaa 150 mm 5 palstaa 254 mm Mediatiedot 2017 Ilmestyminen Seitsemän kertaa viikossa Tavoittavuus Yhteistavoittavuus (printti ja verkko) 64 000 Lukijamäärä (printti) 30 000 hlö/lehti KMT 2016 Kävijämäärä (verkkosivusto) 65 000 TNS

Lisätiedot

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä. Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin

Lisätiedot