Tositarinoita työelämästä seminaari perjantaina

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tositarinoita työelämästä seminaari perjantaina 12.9.2014"

Transkriptio

1 Tositarinoita työelämästä seminaari perjantaina Ryhmä aktiivisia Lahden ammattikorkeakoulun alumneja on ideoinut nykyisille opiskelijoille Tositarinoita työelämästä seminaarin, joka järjestetään Fellmanniassa, Kirkkokatu 27, perjantaina klo Tapahtuma on tarkoitettu ensisijaisesti Liiketalouden alan toisen vuosikurssin opiskelijoille. Seitsemän liike-elämän konkaria haluavat kertoa opiskelijoille oman tarinansa. He vinkkaavat, mihin opiskelijoiden kannattaa satsata opinnoissaan, jotta menestyvät työelämässä. Luennoitsijat ovat LAMKista 20 vuotta sitten valmistuneita tradenomeja, nykyisiä toimitusjohtajia, projektipäälliköitä ja yrittäjiä. Iltapäivän yhteisessä porinakeskustelussa entiset opiskelijat, nykyiset ammattilaiset valottavat kokemuksiaan, kompastuskiviään ja onnistumisiaan työtehtäviensä kautta. Opiskelukavereina he myös haastavat toisiaan lisävinkkien antamiseen.

2 Seminaaripäivän ohjelma Klo Mitä vaaditaan myyntimieheltä globaalissa suuryrityksessä? Jesse Kajes, Key Accaunt Manager, Samsung Electronics Miksi yrittäminen kannattaa alalla, jolla konkurssi on aina kuukauden päässä? Sarita Saloheimo, asiakkuusjohtaja, Folk Finland, yrittäjä, konseptitoimisto Funk Mitä vaaditaan myyntimieheltä globaalissa suuryrityksessä? Jesse Kajes, Key Accaunt Manager, Samsung Electronics Lounas Miksi yrittäminen kannattaa alalla, jolla konkurssi on aina kuukauden päässä? Sarita Saloheimo, asiakkuusjohtaja, Folk Finland, yrittäjä konseptitoimisto Funk, IT ja projektijohtaminen osana tradenomin työkalupakkia Jonna Engblom, tietohallintapäällikkö, Vantaan kaupunki Sosiaalinen media; miten some kasvattaa myyntiä ja tehostaa toimintaa Janne Pullinen, kehitysjohtaja, Aller Media Oy IT ja projektijohtaminen osana tradenomin työkalupakkia Jonna Engblom, tietohallintapäällikkö Vantaan kaupunki Sosiaalinen media; miten some kasvattaa myyntiä ja tehostaa toimintaa Janne Pullinen, kehitysjohtaja, Aller Media Oy Mikä opinnoissa oli parasta antia työelämään? Tuomo Riihilahti, yrittäjä Asuntoarea Harjoitteluun, kesäduuniin, töihin Miten onnistun? Krisse Törö, yrittäjä, markkinointija koulutuspalvelut INNOSTA TV-media murroksessa, miten some vaikuttaa? Piia Parta, tuoteryhmäpäällikkö, Nelonen Mikä opinnoissa oli parasta antia työelämään? Tuomo Riihilahti, yrittäjä Asuntoarea Harjoitteluun, kesäduuniin, töihin Miten onnistun? Krisse Törö, yrittäjä, markkinointija koulutuspalvelut INNOSTA TV-media murroksessa, miten some vaikuttaa? Piia Parta, tuoteryhmäpäällikkö, Nelonen Iltapäivän yhteisessä porinakeskustelussa entiset opiskelijat, nykyiset ammattilaiset valottavat kokemuksiaan, kompastuskiviään ja onnistumisiaan työtehtäviensä kautta. Opiskelukavereina he myös haastavat toisiaan lisävinkkien antamiseen.

3 Luennoitsijoina Mitä vaaditaan myyntimieheltä globaalissa suuryrityksessä? Jesse Kajes (41), Key Account Manager, Samsung Electronics, vastuulla suurasiakkuudet ja painopistealueena mobiilipäätelaitteet. "Mikä minusta tulee isona? Kysymys johon en todellakaan tiennyt vastausta aloittaessani opinnot tradenomiksi. Vuoden opintojen jälkeen aloitin sattuman sanelemana osa-aikaisen työskentelyn Compaq Computerilla ja asiat loksahtivat kohdalleen. Tätä minä osaan ja haluan tehdä tulevaisuudessakin, tulevaisuus myyntimiehenä oli selvä. Olen nyt 19 vuotta seurannut IT-maailmaa avainpaikoilta, vastaan on tullut kaikkea onnistumisista YT-järjestelyihin. Esityksessäni pyrin valottamaan mitä tiukka kvartaalitalous ja kovat kasvuhaasteet vaativat/tarjoavat Samsungin kaltaisessa globaalissa suuryrityksessä." Sosiaalinen media; miten some kasvattaa myyntiä ja tehostaa toimintaa Janne Pullinen (40), Kehitysjohtaja Aller Media Oy. "Kännyköitä on jo enemmän kuin hammasharjoja. Silti yritykset eivät juurikaan hyödynnä sosiaalista mediaa liiketoiminnassaan. Puheenvuorossani esitellään sosiaalisen liiketoiminnan vaatimukset. Mikä voimavara sosiaalisuus on nykypäivän bisnekselle? Miten sosiaalisen median keinoin kasvatetaan myyntiä ja tehostetaan toimintaa entisestään? Rekkayrittäjäperheen vesana unelmoin rokkitähden tai luovan mainosvelhon urasta, ja niinpä olen toiminut online-palveluiden ja digitaalisen liiketoiminnan parissa vuodesta 1998: uusmediakonsulttina, käytettävyysasiantuntijana, vetänyt online-kanavan myyntiä, itsepalveluiden kehitystä ja liiketoiminnan kehitystä. Tavoitteenani on kasvattaa bisnestä paremman palvelun avulla. Tähän asti näkemystäni olen saanut jalostaa Razorfish lla, TeliaSoneralla, Fonectalla ja Allerilla. IT ja projektijohtaminen osana tradenomin työkalupakkia Jonna Engblom (39), Vantaan Kaupungin Tietohallintopäällikkö, vastuulla ICT-projektijohtamisen palvelut. "Lähdin aikanaan opiskelemaan kansainvälistä liiketoimintaa ja logistiikkaa, jotta pääsisin kansainvälisiin työtehtäviin. Ajauduin jo Tradenomin tutkintotyötäni tehdessä projektityön ja tietojärjestelmien käyttöönottojen ihmeelliseen maailmaan. Kansainvälisiä töitäkin tuli tehtyä useampi vuosi ennen kuin tajusin, että matkustus on kivaa kun sitä saa tehdä omalla ajalla ja omalla tahdilla. Projektityöskentely on ollut olennainen osa työtäni koko työurani ajan. Itseäni kiinnostaa kovasti kehittäminen ja tekniikan hyödyntäminen kaikissa muodoissaan niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Projektityön ammattilaisena olen onnekseni saanut kohdata lähes jokaisessa työpäivässä uuden oppimista ja haastaa itseni mukavuusalueeni ulkopuolelle kehitys ja tekniikka menevät sellaisella vauhdilla eteenpäin, että kelkasta voi tippua ilman intoa ja uskallusta. Tule kuulemaan ICT-projektijohtamisesta höystettynä kunnallishallinto näkökulmalla. Miksi yrittäminen kannattaa alalla, jolla konkurssi on aina kuukauden päässä? Sarita Saloheimo (39), mainostoimisto Folk Finland Oy:n perustajaosakas/asiakkuusjohtaja ja konseptitoimisto Funckin yrittäjä/toimistusjohtaja. "Syy liiketoiminnan opintoihini oli aikanaan kova tahto päästä mainosalalle. Liki 20 vuotta mainosalalla

4 ovat opettaneet, että kilpailun kovetessa, ainoa tapa pitää itsensä hengissä, on innostua lapsenomaisesti joka päivä asiakkaansa liiketoiminnasta, luoda verkostoja ja ylläpitää niitä. Puolen tusinaa toimistoa koluttuani en löytänyt enää mainostoimistoa, jonka arvomaailma kohtaa omani kanssa, joten sellainen työpaikka piti rakentaa, perustaa yritys ja löytää ihmiset ympärilleen. Sellainen työyhteisö on vuonna 2009 perustettu Folk Finland, yksi Suomen tämänhetken halutuimmista mainostoimistokumppaneista, jonka itseironia ja rehellisyys ei jätä ketään kylmäksi. Tule kuulemaan, miten ja miksi yrittäminen kannattaa alalla, jolla konkurssi on aina kuukauden päässä! Harjoitteluun, kesäduuniin, töihin Miten onnistun? Krisse Törö (42) Yrittäjä markkinointi- ja koulutuspalvelut INNOSTA, Eurokangas Oy:n exmarkkinointipäällikkö Mietin ensimmäiset opiskeluvuodet, että mitä hittoa olen opiskelemassa Kunnes löysin työharjoittelun kautta mainosmaailman ja menetin mainonnalle ja markkinoinnille lopullisesti sydämeni. Muutamat vuodet eri mainostoimistoissa ja sieltä pöydän toiselle puolelle ketjumarkkinointiin ovat opettaneet projektityön ja verkostojen tärkeyden. Ilman työharjoittelua olisi mielenkiintoinen työura voinut mennä ohi. Olen ottanut töihin työharjoittelijoita ja rekrytoinut uusia tekijöitä markkinointiin. Työnhaku tänä päivänä ei ole ihan helpointa, etenkään jos ei ole juurikaan työkokemusta. Ota kaikki hyöty työharjoittelusta ja käännä opiskeluprojektit työkokemuksiksi jne. tule kuulemaan lisää vinkkejä. Mikä opinnoissa oli parasta antia työelämään? Tuomo Riihilahti (42v.) Yrittäjä, osaomistaja, Asuntoarea Oy LKV Päijät-Hämäläinen kiinteistövälitysalan yritys 10 henkilöä. Poliitikko. Kaupallinen ala oli minulle itsestäänselvyys jo pienestä. Koin opinnot Lamk:ssa erittäin mielenkiintoiseksi ja varsinkin DYNAMO-, AMMUU yms. -projektit antoivat paljon käytännön työelämää ajatellen. Lisäksi Englannissa viettämäni 4 kk ERASMUS -vaihto-ohjelman kautta avasi silmiäni ehkä enemmän kuin yksikään oppitunti. Halu vaikuttaa yhteiskunnallisiin, yhteisiin asioihin näkyi jo opiskeluaikoina mm. Kiltakunta ry:n ja Lamk-oppilaskunnan puheenjohtajuuksien myötä ja tämä vahva halu on saanut minut nyt hakeutumaan uuteen ammattiin. Olen Kokoomuksen kansanedustajaehdokas 2015 eduskuntavaaleissa Hämeen piiristä. Tule kuulemaan miten ja miksi tähän on tultu, mitkä opit ovat olleet tärkeimpiä. TV-media murroksessa, miten some vaikuttaa? Piia Parta (40), Tuoteryhmä päällikkö, Luovat ratkaisut ja kaupallinen tuotekehitys, Nelonen Mediatutkimusten mukaan live-twiittauksen suosio kasvaa ja vaikuttaa television katsojamääriin positiivisesti, kirjoitti Markkinointi & Mainonta lehti viime viikolla. Aiheen ympärillä on käyty keskustelua paljon viimeisen vuoden aikana, miten sosiaalinen media vaikuttaa TV:n katseluun. Jotkut olivat jopa sitä mieltä että TV kuolee ja tänä päivänä TV-sisällöt voivat paremmin kuin koskaan, mutta ei pelkästään lineaarisessa TV:ssä vaan myös onlinessa ja mobiilissa. Kuluttajat pääsevät sisällön pariin yhä helpommin, missä vain, milloin vain ja millä laitteella vain. Sisältöjä jaetaan ja sisällöt osallistavat yhä enemmän.

5 Miksi liikkuva kuva toimii? Miksi siitä puhutaan? Miten mainostajan tulee ottaa tämä huomioon mainonnassa? Millaisella mainoskampanjalla on tehoa tulevaisuudessa? Mitä medialta odotetaan? Mitä työntekijöiltä mediassa odotetaan? Tule kuulemaan millaisia kaupallisia ratkaisuja ja millaisia tyyppejä Nelonen Media tarvitsee näitä ratkaisuja tekemään. Olen toiminut median parissa jo yli 15 vuotta ja aidosti innostunut edelleen. Muuttuva mediamaailma pitää virkeänä ja motivoituneena. Nelonen Media kasvavana talona on tarjonnut jatkuvasti uutta kehitettävää mainostajien tarpeisiin ja olenkin viihtynyt täällä jo 10 vuotta. Kokemusta mediasta ja mainonnan strategisesta suunnittelusta olen ennen Nelosta hakenut mediatoimistosta, jossa toimin Asiakkuusjohtajana.

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Urapalvelut/ Susan Blomberg Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Kansainvälisten myyntiliidien määrä nousuun LinkedIn-markkinoinnilla CASE AAC Global

Kansainvälisten myyntiliidien määrä nousuun LinkedIn-markkinoinnilla CASE AAC Global Kansainvälisten myyntiliidien määrä nousuun LinkedIn-markkinoinnilla CASE AAC Global Toimiala: Kansainvälinen viestintä, sen koulutus ja konsultointi Yritys: AAC Global Lähdimme testaamaan LinkedIn-markkinoinnin

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla

Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla @MeltwaterFIN Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla Valtteri Pihlajaniemi Key Account Manager Meltwater Group 0 Sisältö @MeltwaterFIN I. PARI SANAA MELTWATERISTA II. SOSIAALISEN MEDIAN SEURANTA

Lisätiedot

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50 SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50 IKÄ % 18 24 9 25-34 35-44 26 45-54 30 55-60 13 Yli 60 7 ASEMA % Työntekijä 23 Alempi toimihenkilö 13 Ylempi toimihenkilö 31 Johtava asema 6 Opiskelija 9 Perhe-/opinto-/vuorotteluvapaalla

Lisätiedot

TYÖRYHMÄ: Marjaana Karhia, Jaana Kenola-Krusberg, Sanna-Maija Kohonen, Minna Partanen-Rytilahti, Jaana Puurunen, Tuulikki Vuorinen, Kirsi Ylönen

TYÖRYHMÄ: Marjaana Karhia, Jaana Kenola-Krusberg, Sanna-Maija Kohonen, Minna Partanen-Rytilahti, Jaana Puurunen, Tuulikki Vuorinen, Kirsi Ylönen Työssä oppivan työkirja TEKIJÄ: Vesa Silander TYÖRYHMÄ: Marjaana Karhia, Jaana Kenola-Krusberg, Sanna-Maija Kohonen, Minna Partanen-Rytilahti, Jaana Puurunen, Tuulikki Vuorinen, Kirsi Ylönen TAITTO: Mari

Lisätiedot

Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille

Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille Nuorten työelämätaidot ja syrjimätön työelämä koulutus 9.11.2012 Yritysvierailut eri tarkoituksiin Kysy pois! Tutustutaan yrityksen kokonaisvaltaiseen

Lisätiedot

TIKLI Tietojärjestelmien monialaisen oppimisympäristön kehittäminen ja pilotointi. Päivi Ovaska Projektipäällikkö, yliopettaja, TkT

TIKLI Tietojärjestelmien monialaisen oppimisympäristön kehittäminen ja pilotointi. Päivi Ovaska Projektipäällikkö, yliopettaja, TkT TIKLI Tietojärjestelmien monialaisen oppimisympäristön kehittäminen ja pilotointi Päivi Ovaska Projektipäällikkö, yliopettaja, TkT TIKLI Taustaa Tietojärjestelmien käyttöönotto ja hyödyntäminen nähdään

Lisätiedot

HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu

HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu Amk-opinnot Käytännönläheinen korkeakouluvaihtoehto, joka vastaa työelämän tarpeita Opiskelija saa sekä teoreettiset tiedot että käytännön ammattitaidon valitsemaltaan alalta HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

TYÖRYHMÄ: Marjaana Karhia, Jaana Kenola-Krusberg, Sanna-Maija Kohonen, Minna Partanen-Rytilahti, Jaana Puurunen, Tuulikki Vuorinen, Kirsi Ylönen

TYÖRYHMÄ: Marjaana Karhia, Jaana Kenola-Krusberg, Sanna-Maija Kohonen, Minna Partanen-Rytilahti, Jaana Puurunen, Tuulikki Vuorinen, Kirsi Ylönen Opiskelijan työkirja TEKIJÄ: Vesa Silander TYÖRYHMÄ: Marjaana Karhia, Jaana Kenola-Krusberg, Sanna-Maija Kohonen, Minna Partanen-Rytilahti, Jaana Puurunen, Tuulikki Vuorinen, Kirsi Ylönen TAITTO: Mari

Lisätiedot

AIDOSTI VUORO- VAIKUTTEINEN TV ON VIHDOIN TOTTA. Hybridi-TV-mainonnalla tavoitat ja aktivoit kohdeyleisösi paremmin kuin koskaan ennen

AIDOSTI VUORO- VAIKUTTEINEN TV ON VIHDOIN TOTTA. Hybridi-TV-mainonnalla tavoitat ja aktivoit kohdeyleisösi paremmin kuin koskaan ennen AIDOSTI VUORO- VAIKUTTEINEN TV ON VIHDOIN TOTTA Hybridi-TV-mainonnalla tavoitat ja aktivoit kohdeyleisösi paremmin kuin koskaan ennen TV JA INTERNET SAUMATTOMASTI YHDESSÄ Koko 2000-luku on odotettu kuumeisesti

Lisätiedot

Oulun ammattikorkeakoulu LIIKETALOUDEN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU

Oulun ammattikorkeakoulu LIIKETALOUDEN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU Oulun ammattikorkeakoulu LIIKETALOUDEN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU AMK-tutkintoon johtava koulutus Kulttuurialan Medianomi (AMK) Musiikkipedagogi (AMK) Tanssinopettaja (AMK) Luonnonvara-alan

Lisätiedot

Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019

Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019 Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019 AMK-tutkintoon johtava koulutus Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto medianomi (AMK) musiikkipedagogi (AMK) tanssinopettaja (AMK) Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto

Lisätiedot

Sinustako Master-tason osaaja? Opiskele ylempi AMK-tutkinto!

Sinustako Master-tason osaaja? Opiskele ylempi AMK-tutkinto! Sinustako Master-tason osaaja? Opiskele ylempi AMK-tutkinto! 15 ylempään AMK-tutkintoon johtavaa koulutusta Insinööri (ylempi AMK) Kemiantekniikka Projektijohtaminen Tekniikka (sis. Marine Technology,

Lisätiedot

Miksi tiedottaa (median kautta)?

Miksi tiedottaa (median kautta)? Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia.

KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia. KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia. OSALLISTUJATIEDOT Kilpailutyön nimi* Mainostoimisto* Mainostava yritys / yhteisö* Mediatoimisto* Muut KILPAILULUOKKA* Vuoden paras lanseeraus

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt 2018 WWW.PITKOSPUU.FI Sosiaalisen median mahdollisuudet Sosiaalinen media eli some, on tuonut tulleessaan muutoksen markkinointiin niin suunnittelussa kuin toteutuksessa.

Lisätiedot

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen Pähkinänkuoressa Signal Partners on vuonna 2010 perustettu suomalaisessa omistuksessa oleva yritys. Toimimme pääasiallisesti Pohjoismaissa ja palvelemme kansainvälisesti toimivien asiakkaidemme koko organisaatiota

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset Emma Salmi

Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset Emma Salmi Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset 2013 23.1.2014 Emma Salmi Vastaajien taustatiedot 1/2 Yhteensä 48 vastaajaa Vastaajista miehiä 46% ja naisia 54% Vastanneet valmistuneet seuraavista oppilaitoksista:

Lisätiedot

Toisille vain paperia.

Toisille vain paperia. Toisille vain paperia. Heidi Rummukainen 16.07.1987 HAKEMUS www.heidirummukainen.com / AD Olen Lahden Muotoilu- ja taideinstituutista valmistunut medianomi (Viestinnän koulutusohjelma, graafinen suunnittelu).

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS

MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS 1/9 KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) TÄRKEÄÄ 1. Tallenna lomake ensin omalle koneellesi. 2. Täytä tallentamasi lomake. 3. Tallenna ja palauta. Täytä kampanjakuvaus huolella! Kampanjakuvaus on tuomareiden tärkein

Lisätiedot

HAAGA-HELIA:. Yrittäjyydestä Yrittäjyydellä Yrittäjille. Tarja Römer-Paakkanen, MMT dos. Yrittäjyyden yliopettaja

HAAGA-HELIA:. Yrittäjyydestä Yrittäjyydellä Yrittäjille. Tarja Römer-Paakkanen, MMT dos. Yrittäjyyden yliopettaja HAAGA-HELIA:. Yrittäjyydestä Yrittäjyydellä Yrittäjille Tarja Römer-Paakkanen, MMT dos. Yrittäjyyden yliopettaja Oma yritys Wanha Satama 19.-20.3.2013 HAAGA-HELIA kouluttaa liike-elämän ja palveluelinkeinojen

Lisätiedot

JOHTAMISEN SUUNNANNÄYTTÄJÄ JOKO. Vahvista tulevaisuuden johtajuutta

JOHTAMISEN SUUNNANNÄYTTÄJÄ JOKO. Vahvista tulevaisuuden johtajuutta JOHTAMISEN SUUNNANNÄYTTÄJÄ JOKO Vahvista tulevaisuuden johtajuutta 2018 Mikä on JOKO? JOKO on vuoden pituinen liikkeenjohdon valmennusohjelma asiantuntijoille ja johtajille, jotka haluavat kehittää omaa

Lisätiedot

Sosiaalisen median käyttö autokaupassa. Autoalan Keskusliitto ry 3/2012 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi

Sosiaalisen median käyttö autokaupassa. Autoalan Keskusliitto ry 3/2012 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi Sosiaalisen median käyttö autokaupassa Autoalan Keskusliitto ry 3/1 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi Sosiaalinen media suomessa Kaikista suomalaisista yli % on rekisteröitynyt

Lisätiedot

Sosiaalinen media tuli työpaikalle - kenen säännöillä toimitaan? Copyright 2010 H&K and MPS

Sosiaalinen media tuli työpaikalle - kenen säännöillä toimitaan? Copyright 2010 H&K and MPS Sosiaalinen media tuli työpaikalle - kenen säännöillä toimitaan? Copyright 2010 H&K and MPS Lähtökohta tutkimukselle Halusimme vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin: Millaisia viestinnällisiä haasteita

Lisätiedot

Kauppatieteilijät työmarkkinoilla. Tanja Makkonen Suunnittelija Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut

Kauppatieteilijät työmarkkinoilla. Tanja Makkonen Suunnittelija Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut Kauppatieteilijät työmarkkinoilla Tanja Makkonen Suunnittelija Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut Miten hyvin KTM:t työllistyvät? Töissä 80 % valmistumishetkellä 6 kk:n kuluttua valmistumisesta

Lisätiedot

TekesTalk: Fiiliksestä fyrkkaa, Liideri ja BioIT - ohjelmat esillä Kuopiossa 22.3.2013

TekesTalk: Fiiliksestä fyrkkaa, Liideri ja BioIT - ohjelmat esillä Kuopiossa 22.3.2013 TekesTalk: Fiiliksestä fyrkkaa, Liideri ja BioIT - ohjelmat esillä Kuopiossa 22.3.2013 KUOPIO 22.3.2013 Kari Venäläinen, Tekes teknologia-asiantuntija, Pohjois-Savon ELY-keskus OTO Golden Gavia kv-palvelun

Lisätiedot

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely OPINTOKYSELY 2014 Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely Inkubio on saanut ensimmäiset uuden kandidaattiohjelman mukaiset opiskelijat fuksien myötä ja korkeakoulun päässä sorvataan paraikaa maisteriuudistusta.

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla

Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla @MeltwaterFIN Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla Maria Sundström Managing Director Meltwater Group 0 Agenda @MeltwaterFIN MELTWATER I. SOSIAALISEN MEDIAN SEURANTA JA RAPORTOINTI Sosiaalisen

Lisätiedot

Hyvinvointimatkailun liiketoiminta. Turun AMK:n uusi osaamispolku liiketalouden tradenomiopiskelijoille

Hyvinvointimatkailun liiketoiminta. Turun AMK:n uusi osaamispolku liiketalouden tradenomiopiskelijoille Hyvinvointimatkailun liiketoiminta Turun AMK:n uusi osaamispolku liiketalouden tradenomiopiskelijoille Liiketalouden tradenomiopinnot Turun AMK:ssa Tradenomi (AMK), liiketalous Syksyllä 2019 Turussa alkaa

Lisätiedot

Tuloksia ja kokemuksia. Digipolku (Maaseudun yritystoiminnan digitaalinen kasvupolku)

Tuloksia ja kokemuksia. Digipolku (Maaseudun yritystoiminnan digitaalinen kasvupolku) Tuloksia ja kokemuksia Digipolku (Maaseudun yritystoiminnan digitaalinen kasvupolku) Digipolku-hanke Järjestää yritysten digiloikkaa tukevia tapahtumia yritysten toivomista aiheista Keski-Suomessa lähellä

Lisätiedot

Tarvitaan kokonaisvaltainen näkökulma työllistyvyyteen!

Tarvitaan kokonaisvaltainen näkökulma työllistyvyyteen! Tarvitaan kokonaisvaltainen näkökulma työllistyvyyteen! Työelämästä korkeakoulutukseen ja takaisin elinikäistä oppimista käytännössä (15.6.2011) HY:n urapalvelut, suunnittelija Eric Carver Urapalvelut/

Lisätiedot

YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10. Auvo Turpeinen

YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10. Auvo Turpeinen YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10 Auvo Turpeinen Uusyrityskeskus toiminta: Elinkeinoelämän perustama yhteistoimintajärjestö 31 alueellista yhdistystä, yli 80 neuvontapistettä Suomessa vuodesta -89 saakka Jäseninä

Lisätiedot

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Tuotteita käyttävistä ihmisistä on tullut parempia mainoksia, kuin perinteisistä medioista Miksi näin on? 3

Lisätiedot

Verkostot ja työnhaku

Verkostot ja työnhaku Verkostot ja työnhaku Työpaja Jonna Heikkilä & Essi Hillgren Turun ammattikorkeakoulu Verkostotyöpaja Tavoite Tunnistaa osallistujan olemassa olevat verkostot ja pohtia miten niitä voi hyödyntää työnhaun

Lisätiedot

Sivustolta löydät yleistietoa energiasta, energia-alan ammateista, työpaikoista ja eri koulutusvaihtoehdoista sekä opetusmateriaalia oppitunteja

Sivustolta löydät yleistietoa energiasta, energia-alan ammateista, työpaikoista ja eri koulutusvaihtoehdoista sekä opetusmateriaalia oppitunteja Sivustolta löydät yleistietoa energiasta, energia-alan ammateista, työpaikoista ja eri koulutusvaihtoehdoista sekä opetusmateriaalia oppitunteja varten. Kaaviot ja tietoja energiasta opetuskäyttöä varten

Lisätiedot

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua:

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Varhaiskasvatuksen pilotin tulokset ja oppilaitosyhteistyön tulevaisuus 9.2.2012 PKS-KOKO Riikka Heloma, työvoimasuunnittelija, Sosiaalivirasto, Helsingin

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Ostavia asiakkaita Facebookista. Verkkoseminaari 20.4.2012

Ostavia asiakkaita Facebookista. Verkkoseminaari 20.4.2012 Ostavia asiakkaita Facebookista Verkkoseminaari 20.4.2012 Tilaisuuden järjestäjä FBO Facebook-opas Facebook-markkinoinnin käsikirja ja valmennus-ohjelma verkossa http://facebook-opas.akatemia.fi Facebook.com/markkinointiopas

Lisätiedot

Marketing Spirit - Markkinointihenkisyyden johtaminen yrityksissä. Erik Pöntiskoski StratMark-brunssi 29.05.2008

Marketing Spirit - Markkinointihenkisyyden johtaminen yrityksissä. Erik Pöntiskoski StratMark-brunssi 29.05.2008 Marketing Spirit - Markkinointihenkisyyden johtaminen yrityksissä Erik Pöntiskoski StratMark-brunssi 29.05.2008 Markkinointi murroksen välineenä Aiheena tänään + Spirittiä mulle + Spirittiä sulle + Spirittiä

Lisätiedot

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2010

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2010 1 RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2010 20 kysymystä sisältänyt kysely toteutettiin sähköisesti 2.12.2009 12.1.2010 Tieto kyselystä lähetettiin sähköpostitse TARAKI:n jäsenille ja sitä mainostettiin koko TTY:n sähköisessä

Lisätiedot

Media- alan uusi strategia

Media- alan uusi strategia Mediapolis Matchmaking 5.6.2014 Media- alan uusi strategia Maria Niiniharju Business Development Manager Idean Enterprises Oy Erilaistumisen aikakausi on alkanut Asiakkaiden arki, sisällöntuotanto, sisällön

Lisätiedot

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha Uusi työ on täällä Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä Kirsi Piha Dialogin missiona on parempi työelämä Dialogi mahdollistaa vuoropuhelun työnantajien ja nykyisten ja tulevien työntekijöiden välillä luo

Lisätiedot

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE 8 ASIAA, JOTKA KANNATTAA HUOMIOIDA, KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA 8 ASIAA, JOKTA KANNATTAA HUOMIOIDA KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA Olen kerännyt

Lisätiedot

KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ

KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ Studentum.fi:n tutkimus koulutukseen hakeutumisesta keväällä 2013 TIETOA TUTKIMUKSESTA Studentum.fi Studentum.fi aloitti toimintansa vuoden

Lisätiedot

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi!

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi! Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi! Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Työkykypassi Jotain yleistä tekstiä työkykypassista? Suoritukset Liikunta (40 h) Terveys (40 h) Työvalmiudet (40 h) Kiinnostukset

Lisätiedot

Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio

Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio 27.9.2012 Oskari Uotinen Intosome Oy on yhteisöllisen bisneskehityksen asiantuntijayritys. Autamme asiakkaitamme ymmärtämään ja hyödyntämään yhteisöllisiä

Lisätiedot

Työhakemuksen tekeminen

Työhakemuksen tekeminen Työhakemuksen tekeminen Annamari Rovamo Työelämäpalvelut kevätlukukausi 2015 annamari.rovamo@jyu.fi CV-työpaja 20.2. Lähetä CV osoitteeseen annamari.rovamo@jyu.fi Deadline ke 18.2. Työskentely pienryhmissä

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE KEVÄT 2015 Vastausprosentti: 79,9 % Työ, työnhaku ja työllistyminen 1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa

Lisätiedot

Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE

Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE Poolia Suomi Oy - Rekrytointiohjelma ProCountor International Oy:n tilitoimistokumppaneille Poolia on toiminut ProCountorin

Lisätiedot

KESTÄVÄN KASVUN VAUHDITTAJA ISKO LAPPALAINEN

KESTÄVÄN KASVUN VAUHDITTAJA ISKO LAPPALAINEN KESTÄVÄN KASVUN VAUHDITTAJA ISKO LAPPALAINEN MIKSI LADEC ON OLEMASSA? LADEC auttaa uusia yrityksiä syntymään sekä olemassa olevia yrityksiä uusiutumaan, kehittymään ja kasvamaan Lahden seudulla. Näin alueelle

Lisätiedot

Näkökulmia ja haasteita Venäjäliiketoimintaympäristössä. Живи и учись. Век живи - век учись

Näkökulmia ja haasteita Venäjäliiketoimintaympäristössä. Живи и учись. Век живи - век учись Valtakunnalliset ammattikorkeakoulujen liiketalouden koulutusalan kehittämispäivät 7. 8.11.2012 Näkökulmia ja haasteita Venäjäliiketoimintaympäristössä Живи и учись. Век живи - век учись Mitä on Venäjä-osaaminen?

Lisätiedot

Sosiaalinen media muuttaa maailman. Nyt! Heti! Nopeasti!

Sosiaalinen media muuttaa maailman. Nyt! Heti! Nopeasti! Sosiaalinen media muuttaa maailman Nyt! Heti! Nopeasti! Sara-Maria Forsberg Syyskuu 2014: 2 elokuvaa ja kansainvälinen levytys-sopimus Maaliskuu 2014: Kassaneiti Sosiaalinen Media YouTube Tuotetaan sisältöä

Lisätiedot

Talotekniikan projektitoimisto

Talotekniikan projektitoimisto Talotekniikan projektitoimisto Toimintaa vuodesta 2014 Talotekniikan koulutuksessa toimii viidettä vuotta opiskeluympäristö, jota kutsutaan Talotekniikan projektitoimistoksi. Projektitoimistossa opiskelijat

Lisätiedot

MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS

MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS 1/9 KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia. TÄRKEÄÄ 1. Tallenna lomake ensin omalle koneellesi. 2. Täytä tallentamasi lomake. 3. Tallenna ja palauta. Täytä kampanjakuvaus huolella!

Lisätiedot

LovOne tutkimushankkeen johtopäätöksiä /jm

LovOne tutkimushankkeen johtopäätöksiä /jm LovOne tutkimushankkeen johtopäätöksiä /jm24.1.2018 Heti PoC-projektin alusta alkaen oli selvää, että Loviisan Sanomat kaipaa osin kiirellisiäkin toimenpiteitä, joiden avulla se pystyy vastaamaan erityisesti

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Hämeestä! Ke Hämeenlinna

Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Hämeestä! Ke Hämeenlinna Matkalla kasvuun yhteistyöhanke 1.9.2016 31.12.2018 Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Hämeestä! Ke 22.3.2017 Hämeenlinna Hankerahoitus Hankkeen kokonaisbudjetti 450 000 Hämeen ELY-keskus, 70 %, 315 000

Lisätiedot

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA 2014 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia,

Lisätiedot

Seminaari kv-valtionavustusten hakijoille OPH 5.9.2014

Seminaari kv-valtionavustusten hakijoille OPH 5.9.2014 Seminaari kv-valtionavustusten hakijoille OPH 5.9.2014 Miltä koulujen kansainvälistämisen tulevaisuus näyttää? - Näkymiä yleisestä kehityksestä ja kv-valtionavun hakuun lähetetyistä hankekuvauksista. Opetusneuvos

Lisätiedot

PAMin vetovoimabarometri 2012. PAMin vetovoimabarometri 2012

PAMin vetovoimabarometri 2012. PAMin vetovoimabarometri 2012 Barometrin teki TNS-Gallup Toteutettu Gallup Forumissa lokamarraskuussa Tehty aikaisemmin 2010 ja 2011 Selvittää kaupan, majoitus-ja ravitsemisalan sekä kiinteistöpalvelualan vetovoimaisuutta (mukana joissain

Lisätiedot

SWECON TERVEISET TYÖNHAKUUN JA URASUUNNITTELUUN

SWECON TERVEISET TYÖNHAKUUN JA URASUUNNITTELUUN SWECON TERVEISET TYÖNHAKUUN JA URASUUNNITTELUUN Esityksen sisältö 1. Insinööritieteiden merkityksestä 2. Urapoluista 3. Hyvä työpaikka 4. Hyvä diplomi-insinööri 5. Mikä työssä on parasta? 2 1. Insinööritieteiden

Lisätiedot

Mainonnan kenttä Venäjällä

Mainonnan kenttä Venäjällä Mainonnan kenttä Venäjällä Mainonnan historia nykyvenäjällä 15 vuotta siitä kun se alkoi Viimeisen 10 vuoden aikana isoimmat ketjut ovat rantautunet Venäjälle Koulutus, osaaminen, ja yleinen tietotaito

Lisätiedot

LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin

LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin SIVU 1 LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin Sähköinen Liiketoiminta Suomi Oy SIVU 2 Päivän ohjelma Mikä on LinkedIn palvelu? Ketkä

Lisätiedot

Mistä uudet osaajat infra-alalle. alalle?

Mistä uudet osaajat infra-alalle. alalle? Mistä uudet osaajat infra-alalle alalle? Panu Tuominen projektipäällikkö MANK ry Tausta MANK:n pitkäaikainen huoli Ala ikääntyy Heikko vetovoima Mistä uudet osaajat? Projektin kesto 2014 2015 1 Ongelma

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Askola + TRENDI N=218, vastausprosentti keskimäärin 72, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Askola + TRENDI N=218, vastausprosentti keskimäärin 72, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Askola + TRENDI N=218, vastausprosentti keskimäärin 72, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:39:29 2014 Kaikki koulutusalat, N=40, vastausprosentti keskimäärin

Lisätiedot

KESÄTYÖKYSELY 2014 KESÄTYÖ- KYSELY

KESÄTYÖKYSELY 2014 KESÄTYÖ- KYSELY KESÄTYÖ- KYSELY 2014 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin nuorille jäsenille tehtiin syyskuussa 2014 kesätyökysely Internet-tutkimuksena. Kysely lähetettiin kaikille RILin opiskelijajäsenille. Kyselyn

Lisätiedot

suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai yleisöön vaikuttaminen.

suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai yleisöön vaikuttaminen. MAINONTA MED1 MITÄ MAINONTA ON?! Perinteisiä määritelmiä:! Mainonta on maksettua useille vastaanottajille suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai

Lisätiedot

Yhteenveto 10.12.2012 Eija Seppänen MARKKINOINNIN UUSI KUVA

Yhteenveto 10.12.2012 Eija Seppänen MARKKINOINNIN UUSI KUVA Yhteenveto 10.12.2012 Eija Seppänen MARKKINOINNIN UUSI KUVA 1 Verkkoaivoriiheen osallistuneet olen markkinoinnin ammattilainen 42% ostan markkinointipalveluja 19% myyn markkinointipalveluja 4% vastaan

Lisätiedot

Mitä ope)ajan tulee /etää ne/stä ja sosiaalisesta mediasta Jyväskylä, 29.11. Oskari Uo/nen vies/ntäkonsul?, yri)äjä

Mitä ope)ajan tulee /etää ne/stä ja sosiaalisesta mediasta Jyväskylä, 29.11. Oskari Uo/nen vies/ntäkonsul?, yri)äjä Mitä ope)ajan tulee /etää ne/stä ja sosiaalisesta mediasta Jyväskylä, 29.11. Oskari Uo/nen vies/ntäkonsul?, yri)äjä Millaisia kokemuksia ja ajatuksia teillä on sosiaalisesta mediasta? Mihin koulussa voitaisiin

Lisätiedot

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2012

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2012 1 RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2012 24 kysymystä sisältänyt kysely toteutettiin sähköisesti 11.1.2012 20.1.2012 Tieto kyselystä lähetettiin sähköpostitse TARAKI:n jäsenille ja sitä mainostettiin koko TTY:n sähköisessä

Lisätiedot

Uuden sukupolven rekrytointiportaali nuorille, koulutetuille ammattilaisille

Uuden sukupolven rekrytointiportaali nuorille, koulutetuille ammattilaisille Uuden sukupolven rekrytointiportaali nuorille, koulutetuille ammattilaisille Anna työnantajille mahdollisuus löytää juuri sinut! www.heebo.fi Mikä ihmeen Heebo? Nuorten, koulutettujen ammattilaisten rekrytointiportaali

Lisätiedot

Muuttuva markkinointi muuttuvat tiedontarpeet. Päivi Voima Senior Researcher Hanken

Muuttuva markkinointi muuttuvat tiedontarpeet. Päivi Voima Senior Researcher Hanken Muuttuva markkinointi muuttuvat tiedontarpeet Päivi Voima Senior Researcher Hanken Missä olemme tänään? Riippuu keneltä kysyy Myynti 4P Customer experience Segmentointi B2C CRM Asiakkuudet Palvelut Sosiaalinen

Lisätiedot

KesäJeesi -toiminta Koulutuskeskus Sedun tiloissa. Kokemuksia ja käytännön ohjeita

KesäJeesi -toiminta Koulutuskeskus Sedun tiloissa. Kokemuksia ja käytännön ohjeita KesäJeesi -toiminta Koulutuskeskus Sedun tiloissa Kokemuksia ja käytännön ohjeita 2 SISÄLTÖ 1 KesäJeesi -toiminnan taustaa... 3 2 Toiminta KesäJeesi -pajoilla - mitä, miksi ja miten... 4 3 Uraohjaus osana

Lisätiedot

Mistä ajankohtaisesta aihealueesta olet kiinnostunut? Miten perustelet ajankohtaiseksi ajattelemasi aiheen? Miksi kyseinen aihe on tärkeä?

Mistä ajankohtaisesta aihealueesta olet kiinnostunut? Miten perustelet ajankohtaiseksi ajattelemasi aiheen? Miksi kyseinen aihe on tärkeä? Heinäkuu 2015 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali ja terveysalan ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot STKJ15 OPINTOJEN ALOITUSTEHTÄVÄ: OPINNÄYTETYÖPROSESSIN ALOITUS Hyvä uusi ylemmän AMK tutkinnon opiskelija,

Lisätiedot

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti YHDEKSÄN N + 1 KYSYMYSTÄ YSEILLE Pohjois-Karjalan kauppakamari ja Pohjois-Karjalan Aikuisopisto toteuttivat 13.-24.11.2006 Yhdeksän + 1 kysymystä yseille internetkyselyn Pohjois-Karjalan peruskoulujen

Lisätiedot

Toimintakulttuuri kasvun

Toimintakulttuuri kasvun Toimintakulttuuri kasvun moottorina - Start-up-yrityksen opit opetussektorille Case Soikea Anssi Kuoppala OPETTAJA MYYNTIMIES LINJAJOHTAJA KASVUJOHTAJA Luokanopettaja, Jämsän kaupunki 1992-1997 KM 1993

Lisätiedot

Sporttimerkonomi - koulutus -

Sporttimerkonomi - koulutus - Tuntuuko sinusta, että tarvitset lisää osaamista tulevaisuuden haasteisiin infotilaisuus 20.5.2013 klo 17-19 Sporttimerkonomi - koulutus - Koulutusohjelma tähtää liiketalouden perustutkinnon, merkonomi,

Lisätiedot

AMK:t kokeilukulttuurin dynamoina. Työpaja AMK-päivät, Kajaani

AMK:t kokeilukulttuurin dynamoina. Työpaja AMK-päivät, Kajaani AMK:t kokeilukulttuurin dynamoina Työpaja 17.5.2017 AMK-päivät, Kajaani Mitä opittiin Kokeileva Suomi kiertueesta? Mitä hyvää kiertue toi mukanaan? 1/2 Toi kokeilukulttuuria näkyväksi alueilla Positiivista

Lisätiedot

Kaleva Median digipolku ja -opit

Kaleva Median digipolku ja -opit Kaleva Median digipolku ja -opit - Paikallisuuden puolesta vuodesta 1899 1.11.2018 / Tommi Silfverhuth Taustaa 2 3 Koodaamisesta myyntiin ja konseptoinnista johtamiseen Kokemusta eri toimialoilta Innoissaan

Lisätiedot

DIGITAALISEN MARKKINOINNIN TYÖPAJA MARKKU IKONEN, MORGAN DIGITAL

DIGITAALISEN MARKKINOINNIN TYÖPAJA MARKKU IKONEN, MORGAN DIGITAL H1 DIGITAALISEN MARKKINOINNIN TYÖPAJA MARKKU IKONEN, MORGAN DIGITAL 22.2.2018 FASILITOIJA Markku Ikonen Digimarkkinoinnin asiantuntija, Morgan Digital Tradenomi (ylempi amk) 1999-2001 Uusmedia-alalla 2001-2013

Lisätiedot

MediaMark- ja NextMediahankkeiden

MediaMark- ja NextMediahankkeiden MediaMark- ja NextMediahankkeiden satoa 06.03.2012 Korjaamo Elina Koivisto Antti Sihvonen Viime vuoden löydöksiä Kuluttaja Innovaatiot Performanssi Kuluttajan arki Tutkimusta vaihtelevissa kuluttajaryhmissä

Lisätiedot

Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media Yrityskysely Viestintätoimisto Manifesto Hanna Pätilä 6.9.2011

Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media Yrityskysely Viestintätoimisto Manifesto Hanna Pätilä 6.9.2011 Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media Yrityskysely Viestintätoimisto Manifesto Hanna Pätilä 6.9.2011 Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media -kyselyn tausta Kyselyssä selvitettiin, miten suomalaiset

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi Kari Juutilainen InHunt Group gsm 044 995 5382 kari.juutilainen@inhunt.fi www.urawulffilla.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus

Lisätiedot

Talotekniikan projektitoimisto

Talotekniikan projektitoimisto Talotekniikan projektitoimisto Toimintaa vuodesta 2014 Talotekniikan koulutuksessa toimii neljättä vuotta opiskeluympäristö, jota kutsutaan Talotekniikan projektitoimistoksi. Projektitoimistossa opiskelijat

Lisätiedot

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten? TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.

Lisätiedot

AMMATTIIN OPISKELEVAT LUKIOLAISET YLÄKOULULAISET. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella helmimaaliskuussa

AMMATTIIN OPISKELEVAT LUKIOLAISET YLÄKOULULAISET. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella helmimaaliskuussa #kunkoululoppuu Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella helmimaaliskuussa 2018. Tutkimuksen toteutti Taloudellinen tiedotustoimisto TATin toimeksiannosta T- Media Oy. YLÄKOULULAISET

Lisätiedot

TUBESSA ON VOIMAA. Ensimmäistä kertaa vertailussa mukana myös blogit sekä Instagram!

TUBESSA ON VOIMAA. Ensimmäistä kertaa vertailussa mukana myös blogit sekä Instagram! TUBESSA ON VOIMAA Me haluttiin tutkia kuinka paljon ja tehtiin heinäkuussa 2018 laajamittainen (n=1000) kyselykartoitus 15 35-vuotiaille jo kolmatta vuotta peräkkäin. Ensimmäistä kertaa vertailussa mukana

Lisätiedot

MERCURIA KAUPPIAITTEN KAUPPAOPPILAITOS MINÄ MERKONOMIOPISKELIJANA

MERCURIA KAUPPIAITTEN KAUPPAOPPILAITOS MINÄ MERKONOMIOPISKELIJANA MERCURIA KAUPPIAITTEN KAUPPAOPPILAITOS MINÄ MERKONOMIOPISKELIJANA Olli Opiskelija Raportti Helmikuu 2013 SISÄLLYS sivu 1 MINÄ JA OSAAMISENI 1.1 Henkilökuva 1.2 Vahvuuteni ja kehittämiskohteeni (lisää sivunumerot

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

Markkinointiviestintäpanostukset kasvoivat 4,1 % vuonna 2011

Markkinointiviestintäpanostukset kasvoivat 4,1 % vuonna 2011 Tiedote 31.5.2012 Markkinointiviestintäpanostukset kasvoivat 4,1 % vuonna 2011 Markkinointiviestintäpanostukset olivat vuonna 2011 Suomessa 3,385 miljardia euroa. Investoinnit kasvoivat 4,1 % edellisvuoteen

Lisätiedot

Verkkokaupan ABC Aamupäivän ohjelma

Verkkokaupan ABC Aamupäivän ohjelma Verkkokaupan ABC 1.2.2019 Aamupäivän ohjelma #DigiLAHTI 8.00 8.15 Aamukahvi 8.15 8.30 Tervetuloa - DigiLAHTI-hanke & Design Venture -ohjelma Kimmo Seppänen & Mikko Kyle, LADEC ja Veli-Pekka Räty, LAMK

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Kummiyritystoiminta on konseptoitu ja pilotoitu Tulevaisuuden ammattiosaajat pk-yrityksissä Etelä-Pohjanmaalla -hankkeessa vuosina 2012-2014 Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot