KEIMOLANMÄEN ASEMAKAAVAEHDOTUSVAIHEEN MELUSELVITYS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KEIMOLANMÄEN ASEMAKAAVAEHDOTUSVAIHEEN MELUSELVITYS"

Transkriptio

1 Raboll Knowledge taking people further --- Vantaan kaupunki KEIMOLANMÄEN ASEMAKAAVAEHDOTUSVAIHEEN MELUSELVITYS

2 Tilaaja: Vantaan kaupunki Työnuero: Tio Karjalainen Olli-Matti Luhtinen KEIMOLANMÄEN ASEMAKAAVAEHDOTUSVAIHEEN MELUSELVITYS 1 Työn tausta ja selvityskohde Selvityskohde sijaitsee Länsi-Vantaalla, Häeenlinnanväylän (vt 3) länsipuolella, vastapäätä nykyistä Kivistön asuinaluetta. Kohde on laajuudeltaan noin 0,5 k x 1,0 k. Kohteeseen on tarkoitus kaavoittaa asuinalue johon sijoittuu vähäisessä äärin yös asuista tukevia toiintoja sekä uuta toiitilarakentaista. Tään aseakaavoitusvaiheen eluselvityksen tarkoituksena on varistaa kohteen soveltuinen asuiskäyttöön ypäristöelun kannalta, sekä äärittää tään edellyttäät reunaehdot. Työssä allinnettiin laskennallisesti elutasot suunniteltujen asuinrakennusten ulkooleskelualueilla sekä rakennusten ulkovaippaan kohdistuva elu. Konsultin kuluvana vuonna laatian valtatietä 3 selvitysalueella koskevan tiesuunnitelan ukaiset ratkaisut huoioitiin selvityksessä. Melulähteinä laskennoissa huoioitiin alueen tie- ja pääkatuverkko ns. kehäratavaiheen ukaisessa ennustetilanteessa, sekä tuleva Klaukkalan rata. Tilanne lentoelun suhteen arvioitiin Finavian suorittaien elulaskentojen tuloksista. Tulosten perusteella arvioitiin, edellyttävätkö Valtioneuvoston päätöksen 993/92 ukaiset ypäristöelun ohjearvot ahdollisesti lisätoienpiteitä ulko-oleskelualueiden suojaaiseksi elulta. Asuinrakennusten ulkoseiniltä, ikkunoilta ja ilanvaihtoaukoilta edellytettävät ääneneristävyysvaatiukset eli vaadittu äänitasoero ( L) ääritettiin Vantaan Rakennusvalvonnan rakentaisohjeen Rakennuksen ulkovaipan ääneneristävyysvaatiukset ukaisesti. Lisäksi tehtiin tarkasteluja vaiheittaisen rakentaisen ahdollisuuksista eluohjearvojen saavuttaisen kannalta. Työ on tehty Vantaan kaupungin toieksiannosta. Työtä on ohjannut alueen uun suunnittelun tavoin ohjausryhä, jota johtaa Vantaa kaavoituspäällikkö Lea Varpanen. Alueen aankäyttö on allinnettu Arkkitehtitoiisto Hannu Jaakkolan suunnitelien ukaisena. Yhteyshenkilönä arkkitehtitoiistossa on ollut Tapani Kerttula. Selvityksen on laatinut Raboll Finland Oy, jossa työstä ovat vastanneet Tio Karjalainen ja Olli-Matti Luhtinen. Kuva 1: Selvityskohteen sijainti Vantaan kaupunki Raboll Finland Oy, Kotipaikka Espoo, Y-tunnus , ALV rek Piispanäentie 5, PL 3, Espoo; Puhelin , Fax ;

3 KEIMOLANMÄEN ASEMAKAAVAEHDOTUSVAIHEEN MELUSELVITYS 2 Menetelät ja lähtötiedot sivu 2/7 2.1 Sovellettavat ypäristöelun ohjearvot Ypäristöelun kuvaaiseen käytetään yleisiin keskiäänitasoa L Aeq (ekvivalenttitasoa), jossa hetkittäiset äänen voiakkuuden vaihtelut on tasoitettu ja erikorkuiset osaäänet painotettu korvan herkkyyttä vastaavalla tavalla (ns. A-painotus). Meluntorjuntalakiin liittyen on annettu Valtioneuvoston päätös (993/92), jossa on esitetty yleiset elutason ohjearvot ekvivalenttitasoina. Ohjearvot on tarkoitettu käytettäväksi hyväksi kaavoittaisessa, rakentaisessa ja tiensuunnittelussa. Vantaalla sovelletaan lisäksi Rakennusvalvonnan rakentaisohjetta Rakennuksen ulkovaipan ääneneristävyysvaatiukset (2007). Melutilanne ja ohjearvojen saavuttainen on arvioitu tie- ja junaliikenneelun yhteisvaikutuksen eli suaelutason perusteella. Kohde on ns. uusi alue. Uudella alueella tarkoitetaan Ypäristöinisteriön ukaan vähintään korttelin kokoista, aiein rakentaatonta aluetta. Tässä selvityskohteessa tieliikenteen yöajan keskiäänitaso on 6-7 ja junaliikenteen yöajan keskiäänitaso on n. 3-4 alhaisepi kuin päivällä. Koska uusien alueiden yöajan eluohjearvoraja ulko-oleskelualueiden osalta (45 ) on 10 alhaisepi kuin päiväajan eluohjearvoraja (55 ), tulee yöajan keskiäänitaso äärääväksi ulkoalueiden elutilannetta arvioitaessa. Myös Vantaan Rakennusvalvonnan rakentaisohjeessa Rakennuksen ulkovaipan ääneneristävyysvaatiukset edellytetään oleskelupihoilta e. Valtioneuvoston päätöksen ukaisia elutasoja. Alueille, joissa lentoelun vuorokausielutaso L den ylittää 60, ei Vantaalla saa rakentaa uusia asuntoja, eikä ko vyöhykkeillekään saa toteuttaa kuin asuin- ys. tilojen täydennysrakentaista Taulukko 1: Valtioneuvoston päätöksen 993/92 ukaiset elutason ohjearvot Melun A-painotettu keskiäänitaso (ekvivalenttitaso), LAeq, enintään Päivällä klo 7-22 Yöllä klo 22-7 ULKONA Asuiseen käytettävät alueet, virkistysalueet taajaissa ja 1) 2) 55 45/50 Loa-asuiseen käytettävät alueet, leirintäalueet, virkistysalueet taajaien ulkopuolella ja luonnonsuojelu- 3) alueet 4) SISÄLLÄ Asuin-, potilas- ja ajoitushuoneet Opetus- ja kokoontuistilat 35 - Liike- ja toiistohuoneet 45-1) Uusilla alueilla elutason yöohjearvo on 45. 2) Oppilaitoksia palvelevilla alueilla ei sovelleta yöohjearvoa. 3) Yöohjearvoa ei sovelleta sellaisilla luonnonsuojelualueilla, joita ei yleisesti käytetä oleskeluun tai luonnon havainnointiin yöllä. 4) Loa-asuiseen käytettävillä alueilla taajaassa voidaan soveltaa asuiseen käytettävien alueiden ohjearvoja Sisätilojen osalta Vantaalla noudatetaan e. Valtioneuvoston päätöstä tiukepaa ohjeistusta. Taulukon 2 ukaisesti sisätiloissa tulee saavuttaa tie- ja raideliikenteen osalta ulkoalueita 30 alhaisepi elutaso, ikäli päiväajan keskiäänitaso ylittää 55. Lentoelun osalta vaadittu äänitasoero ulko- ja sisätilojen välillä on ääritelty vuorokausielutason L den perusteella (taulukko 2). Raboll Finland Oy, Kotipaikka Espoo, Y-tunnus , ALV rek Piispanäentie 5, PL 3, Espoo; Puhelin , Fax ;

4 KEIMOLANMÄEN ASEMAKAAVAEHDOTUSVAIHEEN MELUSELVITYS sivu 3/7 Taulukko 2: Vantaan Rakennusvalvonnan rakentaisohjeen Rakennuksen ulkovaipan ääneneristävyysvaatiukset (2007) ukaiset elutason ohjearvot 2.2 Laskentaenetelä Selvityskohteen elutilanne kartoitettiin laskennallisesti 3D-aastoallissa käyttäen pohjoisaisia tie- ja raideliikenneelun laskentaalleja. Melulaskennat tehtiin SoundPLAN 6.4 ypäristöelun laskentaohjelistolla. Melualuekartat tuotettiin ulkoalueiden elutilanteen arvioiiseksi 2 korkeudelta aanpinnasta. Lisäksi laskettiin elutasot rakennusten ulkovaippaan sekä parvekkeille kohdistuvan elun arvioiiseksi 3./5./8. asuinkerroksen korkeudella (8/14/23 ) sekä eri poikkileikkauksissa. Laskennat on ääritetty laskentatiheyden osalta ruutukoolla 7 x 7, poikkileikkauslaskennoissa ruutukoolla 2 x 2. Laskentaetäisyytenä on käytetty 1000 etäisyyttä. Melulaskennat on tehty vuoden 2030 ennustetilanteessa. Lisäksi on esitetty nykytilanteen (2006) elutasot. Melulähteinä huoioitiin suunnitellut ns. Kehäratavaiheen tiet ja kadut, sekä lisäksi suunniteltu Klaukkalan rata. Teiden elueissio ääritettiin liikenneäärien, raskaan liikenteen osuuksien ja itoitusnopeuksien ukaisesti. Klaukkalan radan osalta elueissio ääritettiin junaäärien, -tyyppien ja arvioitujen nopeuksien perusteella. 2.3 Maastoalli Maastoalliaineistona käytettiin konsultin toiesta kuluvana vuonna valistuneen valtatietä 3 selvitysalueella koskevan tiesuunnitelan aastoallia ja tiegeoetriatietoja. Malli sisältää yös. ko. suunnitelan ukaiset uudet eluesteet, ukaan lukien selvityskohteen pohjoisosaa elulta suojaavan läjitysvallin. Klaukkalan radan geoetria allinnettiin vuonna 2006 laaditun vt 3 yleissuunnitelan ukaisena 2.4 Tuleva aankäyttö Selvityskohteen tuleva aankäyttö allinnettiin uusian luonnoksen ukaisena (Arkkitehtitoiisto Hannu Jaakkola Oy, , kuva 2). Lähtökohtana elutilanteen arvioinnissa oli tilanne, jossa kaikki luonnoksen rakennukset on toteutettu. Raboll Finland Oy, Kotipaikka Espoo, Y-tunnus , ALV rek Piispanäentie 5, PL 3, Espoo; Puhelin , Fax ;

5 KEIMOLANMÄEN ASEMAKAAVAEHDOTUSVAIHEEN MELUSELVITYS sivu 4/7 Kuva 2: Suunniteltu aankäyttö; Arkkitehtitoiisto Hannu Jaakkola Oy, Huoioidut elulähteet Melulähteinä laskennoissa huoioitiin alueen tie- ja pääkatuverkko ns. kehäratavaiheen ukaisessa ennustetilanteessa, sekä tuleva Klaukkalan rata. Tieliikenneelun osalta selvityskohteen elutilanteeseen vaikuttavia elulähteitä ovat Häeenlinnanväylä (vt 3), tuleva läntinen rinnakkaistie, sekä pienessä äärin Häeenlinnanväylän itäpuolella kulkeva nykyinen rinnakkaistie (t 130). Lentoliikenteen elun vaikutus selvityskohteen elutilanteeseen ääritettiin Finavian laatiien lentoeluselvitysten tulosten perusteella. 2.6 Liikennetiedot Tieliikenne-ennusteena vuodelle 2030 käytettiin e. tiesuunnitelassa käytettyjä lukuja. Käytetyt liikennetiedot on esitetty taulukossa 2. Nykytilanteen osalta käytettiin Tiehallinnon tierekisterin sekä Vantaan kaupungin tietoja. Ajoneuvojen nopeudet allinnettiin itoitusnopeuksien ukaisena. Taulukko 2: Selvityksessä käytetyt tieliikennetiedot Tie KVL osuus klo % osuus klo % rask.osuus % nopeus kev/rask Nykytilanne 2006 Häeenlinnanväylä (vt 3) Nykyinen rinnakkaistie (t 130) /80 80 Ennustetilanne 2030 Häeenlinnanväylä (vt 3) Läntinen rinnakkaistie Nykyinen rinnakkaistie (t 130) / Suunnitellun Klaukkalan radan junaliikenteestä ei ole vielä tarkkoja tietoja. Liikenne allinnettiin aiepien suunnitelien ukaisilla tiedoilla, jonka ukaan radalla kulkee ainoastaan taajaajunia. Radan liikenneäärien arvellaan vastaavan nykyisen Tikkurila-Kerava kaupunkiradan liikennettä. Tällöin radalla kulkisi päiväaikaan klo 7-22 kupaankin suuntaan 45 taajaajunaa ja yöaikaan vastaavasti 14 taajaajunaa kupaankin suuntaan. Ennustetilanteessa rataosalla käytettävän lähiliikennejunakaluston tyyppi ei yöskään ole vielä tiedossa, joten nää allinnettiin nykyiselle S4 kalustolle. Junien nopeuksina selvitysalueella oli 80 k/h johtuen. Kehäradan liittyiskohdan läheisyydestä. Raboll Finland Oy, Kotipaikka Espoo, Y-tunnus , ALV rek Piispanäentie 5, PL 3, Espoo; Puhelin , Fax ;

6 KEIMOLANMÄEN ASEMAKAAVAEHDOTUSVAIHEEN MELUSELVITYS 3 Tulokset sivu 5/7 3.1 Melukartat Selvityksen tulokset on esitetty liitteenä olevissa elukartoissa (16). Tie- ja junaliikenteen elutasot on esitetty sekä erikseen, että yhdessä näiden suaelutasoina. Päiväajan kuvissa ohjearvo (55 ) ylittyy keltaisesta värivyöhykkeestä alkaen ja yöajan kuvissa ohjearvo (45 ) ylittyy sinisestä värivyöhykkeestä alkaen. Poikkileikkaus- ja ylepien kerrosten elutilannetta esittävissä kuvissa värisävyt ovat hiean erilaiset. Niissä on esitetty elutasot 2 jaotuksella. Kuva 3: Melukarttojen värivyöhykkeet Liitteissä 1.1 ja 1.2 on esitetty vertailukohtana nykytilanne. Kaikki ennustetilanteen tarkastelut on tehty tulevalla aankäytöllä. Ennustetilanteessa Klaukkalan radan eluvaikutus on tieliikenneelua huoattavasti pienepi. Eron voi havaita liitteistä Kohteen elutilanne on arvioitu tie- ja junaliikenteen yhteisvaikutuksen eli suaelutason perusteella. liitteissä Ulkoalueiden elutilanteen arvioinnissa on yöajan (22-7) elu ääräävässä aseassa kohdan 2.1 ukaisesti. Ulkoalueiden elutilanne on arvioitu liitteen 2.6 perusteella. Asuinrakennusten ulkoseiniltä, ikkunoilta ja ilanvaihtoaukoilta edellytettävät ääneneristävyysvaatiukset eli vaadittu äänitasoero ( L) on ääritetty liitteiden 2.5 ja perusteella. Tään osalta on ääräävässä aseassa päiväajan (7-22) elu. Liitteissä on tarkasteltu lisäksi elutilannetta kahdessa eri vaiheittaisen rakentaisen tilanteessa. 3.2 Melu nykytilanteessa Päiväajan ohjearvo 55 ylittyy selvityskohteessa laajalla alueella (liite 1.1). Uusien alueiden yöohjearvo 45 ylittyy käytännössä koko selvitysalueella (liite 1.2). Ennustetilannetta nykyisellä aankäytöllä ei ole tässä selvityksessä esitetty. Aiean tiesuunnitelan tulosten perusteella ero nykytilanteeseen ei ole suuri, koska liikenteen kasvun elua lisäävää vaikutusta kopensoi se, että Häeenlinnanväylän nopeusrajoitus tullaan alentaaan selvitysalueella nykyisestä 120 k/h ollen tulevaisuudessa 100 k/h. 3.3 Melu ennustetilanteessa tulevalla aankäytöllä Jo aieissa aluetta käsitelleissä suunnitelissa,. vt 3 yleissuunnitelassa (2006) ja vt 3 tiesuunnitelassa (2008) on todettu, ettei tässä eluypäristössä ole ahdollista saavuttaa selvityskohteessa uusien alueiden 45 yöohjearvoa illään kohtuullisesti toteutettavissa olevalla varsinaisella eluesteellä. Siten e. tiesuunnitelassa saoin kuin tässä kaavoitushankkeessa on lähtökohtana ollut, että alueen ja elulähteiden väliin sijoitetaan riittävän yhtenäiset ja korkeat rakennusassat suojaaan aluetta elulta. Suunnitelien ukaisella assoitteluluonnoksella, jossa alueen itäreunassa on elko yhtenäinen kerroksisten rakennusten rivistö, saavutetaankin selvitysalueella ulko-oleskelualueilla hyvä tilanne, jossa yöohjearvo 45 ei tie- ja raideliikenneelun osalta käytännössä ylity (liite 2.6). Muutaia pieniä 45 ylityksiä esiintyy yksittäisillä pihoilla. Näidenkin osalta voidaan ohjearvon alittuvan riittävällä laajuudella ko. kiinteistöillä Finavian lentoelulaskentojen ukaan selvityskohde on juuri lentoelun vuorokausielutason L den 55 vyöhykkeen ulkopuolella. Alue kuuluu siten Vantaan Rakennusvalvonnan rakentaisohjeen Rakennuksen ulkovaipan ääneneristävyysvaatiukset ukaiselle lentoeluvyöhykkeelle 3, jossa uusia asuinalueita voidaan lentoelun näkökulasta toteuttaa. Raboll Finland Oy, Kotipaikka Espoo, Y-tunnus , ALV rek Piispanäentie 5, PL 3, Espoo; Puhelin , Fax ;

7 KEIMOLANMÄEN ASEMAKAAVAEHDOTUSVAIHEEN MELUSELVITYS sivu 6/7 3.4 Rakennuksilta edellytettävät ääneneristävyysvaatiukset Aseakaavaääräyksiin liitettävä vaatius rakennuksilta vaadittavasta ääneneristävyydestä on ääritetty rakennuksen ulkopuolen ja sisätilojen välisenä äänitasoerona L, ikä tarkoittaa saalla rakennuksen ulkoseiniltä, -ovilta, ikkunoilta sekä tuuletusaukoilta ys. vaadittavaa kokonaiseristävyyttä. Vaatiukset on ääritetty liitekarttojen ja taulukon 2 perusteella siten että päiväajan keskiäänitaso asuin- ys. rakennusten sisätiloissa on enintään 30. Vaatius on ääritetty kuhunkin rakennukseen kohdistuvan suurian äänitason perustella. On huoioitava, että kuvien elutasoihin sisältyy seinästä tapahtuva äänen heijastuinen. Seinään kohdistuva elu on n. 2,5 alhaisepi kuin elu seinän vieressä. Siten seinään kohdistuva elu on ääritetty ko. suurian 2 vyöhykkeen alarajana. Lentoelun osalta kohteen asuinrakennuksilta vaaditaan taulukon 2 ukaisesti 32 äänitasoeroa. Tää vaatius asetetaan niille rakennuksille, joilta tie- ja junaliikenneelu ei edellytä tätä suurepaa äänitasoeroa. Vaaditut äänitasoerot on esitetty kuvassa 4. Kuva 4: Rakennusten ulkovaipalta vaadittava ääneneristävyys (äänitasoero L) Itäreunan rakennuksilta vaaditaan kokonaiseristävyyttä. Muilta rakennuksilta vaaditaan lentoelun perusteella 32 kokonaiseristävyyttä. 3.5 Vaiheittainen rakentainen Liitteen 4.1 perusteella olisi ahdollista saavuttaa n. 300 etäisyydellä Häeenlinnanväylästä hyväksyttävät elutasot ilan alueen itäreunan kääretaloja. Mikäli kääretaloista toteutettaisiin eteläpää (liite 4.2), olisi ahdollista toteuttaa lisäksi näiden taakse sijoitetut asuinkiinteistöt. 4 Yhteenveto Selvityskohde sijaitsee lähellä vilkkaita ja eluisia liikenneväyliä. Tään selvityksen perusteella saavutetaan kohteen ulko-oleskelualueilla ja sisätiloissa kuitenkin ohjeiden ja ääräysten ukaiset elutasot tutkitulla aankäyttövaihtoehdolla. Raboll Finland Oy, Kotipaikka Espoo, Y-tunnus , ALV rek Piispanäentie 5, PL 3, Espoo; Puhelin , Fax ;

8 KEIMOLANMÄEN ASEMAKAAVAEHDOTUSVAIHEEN MELUSELVITYS Melukarttaliitteet: sivu 7/7 Liite 1.1: Tieliikenneelu (LAeq) päivällä NYKYTILANTEESSA (2006) Liite 1.2: Tieliikenneelu (LAeq) yöllä NYKYTILANTEESSA (2006) Liite 2.1: Tieliikenneelu (LAeq) päivällä vuonna 2030 Liite 2.2: Tieliikenneelu (LAeq) yöllä vuonna 2030 Liite 2.3: Junaliikenneelu (LAeq) päivällä vuonna 2030 Liite 2.4: Junaliikenneelu (LAeq) yöllä vuonna 2030 Liite 2.5: Tie- ja junaliikenneelu (LAeq) päivällä vuonna 2030 Liite 2.6: Tie- ja junaliikenneelu (LAeq) yöllä vuonna 2030 Liite 2.7: Tie- ja junaliikenneelu (LAeq) päivällä vuonna 2030 MELUTILANNE 3. KERROKSEN KORKEUDELLA (8 ) Liite 2.8: Tie- ja junaliikenneelu (LAeq) päivällä vuonna 2030 MELUTILANNE 5. KERROKSEN KORKEUDELLA (14 ) Liite 2.9: Tie- ja junaliikenneelu (LAeq) päivällä vuonna 2030 MELUTILANNE 8. KERROKSEN KORKEUDELLA (23 ) Liite 3.1: Tie- ja junaliikenneelu (LAeq) päivällä vuonna 2030 POIKKILEIKKAUKSET 1-3 ETELÄSTÄ PÄIN Liite 3.2: Tie- ja junaliikenneelu (LAeq) päivällä vuonna 2030 POIKKILEIKKAUKSET 4-6 ETELÄSTÄ PÄIN Liite 3.3: Tie- ja junaliikenneelu (LAeq) päivällä vuonna 2030 POIKKILEIKKAUKSET 7-9 ETELÄSTÄ PÄIN Liite 4.1: Tie- ja junaliikenneelu (LAeq) yöllä vuonna 2030 TILANNE ILMAN ITÄREUNAN KÄÄRMETALOJA Liite 4.2: Tie- ja junaliikenneelu (LAeq) yöllä vuonna 2030 TILANNE ILMAN ITÄREUNAN POHJOISPUOLEN KÄÄRMETALOJA Raboll Finland Oy, Kotipaikka Espoo, Y-tunnus , ALV rek Piispanäentie 5, PL 3, Espoo; Puhelin , Fax ;

9 PÄIVÄAJAN OHJEARVO 55 YLITTYY KELTAISESTA VÄRIVYÖHYKKEESTÄ ALKAEN NYKYINEN MELUVALLI Liite 1.1 Tieliikenneelu (LAeq) päivällä NYKYTILANTEESSA (2006) 65 < 60 < <= < <= < <= < <= 50 <= 45

10 UUSIEN ALUEIDEN YÖAJAN OHJEARVO 45 YLITTYY SINISESTÄ VÄRIVYÖHYK- KEESTÄ ALKAEN NYKYINEN MELUVALLI Liite 1.2 Tieliikenneelu (LAeq) yöllä NYKYTILANTEESSA (2006) 65 < 60 < <= < <= < <= < <= 50 <= 45

11 PÄIVÄAJAN OHJEARVO 55 YLITTYY KELTAISESTA VÄRIVYÖHYKKEESTÄ ALKAEN valli + aita, tsv + 7 (vt3 tiesuunnitela) läjitysvalli 7 (vt3 tiesuunnitela) Liite 2.1 Tieliikenneelu (LAeq) päivällä vuonna 2030 Massoitteluluonnos: Arkkitehtitoiisto Hannu Jaakkola Oy < 60 < <= < <= < <= < <= 50 <= 45

12 UUSIEN ALUEIDEN YÖAJAN OHJEARVO 45 YLITTYY SINISESTÄ VÄRIVYÖHYK- KEESTÄ ALKAEN läjitysvalli 7 (vt3 tiesuunnitela) valli + aita, tsv + 7 (vt3 tiesuunnitela) Liite 2.2 Tieliikenneelu (LAeq) yöllä vuonna 2030 Massoitteluluonnos: Arkkitehtitoiisto Hannu Jaakkola Oy < 60 < <= < <= < <= < <= 50 <= 45

13 PÄIVÄAJAN OHJEARVO 55 YLITTYY KELTAISESTA VÄRIVYÖHYKKEESTÄ ALKAEN valli + aita, tsv + 7 (vt3 tiesuunnitela) läjitysvalli 7 (vt3 tiesuunnitela) Liite 2.3 Junaliikenneelu (LAeq) päivällä vuonna 2030 Massoitteluluonnos: Arkkitehtitoiisto Hannu Jaakkola Oy < 60 < <= < <= < <= < <= 50 <= 45

14 UUSIEN ALUEIDEN YÖAJAN OHJEARVO 45 YLITTYY SINISESTÄ VÄRIVYÖHYK- KEESTÄ ALKAEN läjitysvalli 7 (vt3 tiesuunnitela) valli + aita, tsv + 7 (vt3 tiesuunnitela) Liite 2.4 Junaliikenneelu (LAeq) yöllä vuonna 2030 Massoitteluluonnos: Arkkitehtitoiisto Hannu Jaakkola Oy < 60 < <= < <= < <= < <= 50 <= 45

15 PÄIVÄAJAN OHJEARVO 55 YLITTYY KELTAISESTA VÄRIVYÖHYKKEESTÄ ALKAEN valli + aita, tsv + 7 (vt3 tiesuunnitela) läjitysvalli 7 (vt3 tiesuunnitela) Liite 2.5 Tie- ja junaliikenneelu (LAeq) päivällä vuonna 2030 Massoitteluluonnos: Arkkitehtitoiisto Hannu Jaakkola Oy < 60 < <= < <= < <= < <= 50 <= 45

16 UUSIEN ALUEIDEN YÖAJAN OHJEARVO 45 YLITTYY SINISESTÄ VÄRIVYÖHYK- KEESTÄ ALKAEN läjitysvalli 7 (vt3 tiesuunnitela) valli + aita, tsv + 7 (vt3 tiesuunnitela) Liite 2.6 Tie- ja junaliikenneelu (LAeq) yöllä vuonna 2030 Massoitteluluonnos: Arkkitehtitoiisto Hannu Jaakkola Oy < 60 < <= < <= < <= < <= 50 <= 45

17 MELUTILANNE 3. KERROKSEN KORKEUDELLA (8 ); ALLE 3 KRS UUDISRAKENNUKSET HARMAALLA valli + aita, tsv + 7 (vt3 tiesuunnitela) läjitysvalli 7 (vt3 tiesuunnitela) Liite 2.7 Tie- ja junaliikenneelu (LAeq) päivällä vuonna 2030 Massoitteluluonnos: Arkkitehtitoiisto Hannu Jaakkola Oy MELUTILANNE 3. KERROKSEN KORKEUDELLA (8 ) 73 < 71 < <= < <= < <= < <= < <= < <= < <= < <= 59 <= 57

18 MELUTILANNE 5. KERROKSEN KORKEUDELLA (14 ); ALLE 5 KRS UUDISRAKENNUKSET HARMAALLA valli + aita, tsv + 7 (vt3 tiesuunnitela) läjitysvalli 7 (vt3 tiesuunnitela) Liite 2.8 Tie- ja junaliikenneelu (LAeq) päivällä vuonna 2030 Massoitteluluonnos: Arkkitehtitoiisto Hannu Jaakkola Oy MELUTILANNE 5. KERROKSEN KORKEUDELLA (14 ) 73 < 71 < <= < <= < <= < <= < <= < <= < <= < <= 59 <= 57

19 MELUTILANNE 8. KERROKSEN KORKEUDELLA (23 ); ALLE 8 KRS UUDISRAKENNUKSET HARMAALLA valli + aita, tsv + 7 (vt3 tiesuunnitela) läjitysvalli 7 (vt3 tiesuunnitela) Liite 2.9 Tie- ja junaliikenneelu (LAeq) päivällä vuonna 2030 Massoitteluluonnos: Arkkitehtitoiisto Hannu Jaakkola Oy MELUTILANNE 8. KERROKSEN KORKEUDELLA (23 ) 73 < 71 < <= < <= < <= < <= < <= < <= < <= < <= 59 <= 57

20 läjitysvalli 7 (vt3 tiesuunnitela) valli + aita, tsv + 7 (vt3 tiesuunnitela) IN ERITASOLIITTYMÄ 1 Liite 3 POIKKILEIKKASUTEN 1-9 SIJAINTI LIITTEISSÄ Massoitteluluonnos: Arkkitehtitoiisto Hannu Jaakkola Oy < 60 < <= < <= < <= < <= 50 <= 45

21 Poikkileikkaus 1 Poikkileikkaus 2 Poikkileikkaus 3 Liite 3.1 Tie- ja junaliikenneelu (LAeq) päivällä vuonna 2030 Massoitteluluonnos: Arkkitehtitoiisto Hannu Jaakkola Oy POIKKILEIKKAUKSET 1-3 ETELÄSTÄ PÄIN 73 < 71 < <= < <= < <= < <= < <= < <= < <= < <= 59 <= 57 1:

22 Poikkileikkaus 4 Poikkileikkaus 5 Poikkileikkaus 6 Liite 3.2 Tie- ja junaliikenneelu (LAeq) päivällä vuonna 2030 Massoitteluluonnos: Arkkitehtitoiisto Hannu Jaakkola Oy POIKKILEIKKAUKSET 4-6 ETELÄSTÄ PÄIN 73 < 71 < <= < <= < <= < <= < <= < <= < <= < <= 59 <= 57 1:

23 Poikkileikkaus 7 Poikkileikkaus 8 Poikkileikkaus 9 Liite 3.3 Tie- ja junaliikenneelu (LAeq) päivällä vuonna 2030 Massoitteluluonnos: Arkkitehtitoiisto Hannu Jaakkola Oy POIKKILEIKKAUKSET 7-9 ETELÄSTÄ PÄIN 73 < 71 < <= < <= < <= < <= < <= < <= < <= < <= 59 <= 57 1:

24 UUSIEN ALUEIDEN YÖAJAN OHJEARVO 45 YLITTYY SINISESTÄ VÄRIVYÖHYK- KEESTÄ ALKAEN läjitysvalli 7 (vt3 tiesuunnitela) valli + aita, tsv + 7 (vt3 tiesuunnitela) Liite 4.1 Tie- ja junaliikenneelu (LAeq) yöllä vuonna 2030 Massoitteluluonnos TILANNE ILMAN ITÄREUNAN KÄÄRMETALOJA 65 < 60 < <= < <= < <= < <= 50 <= 45

25 UUSIEN ALUEIDEN YÖAJAN OHJEARVO 45 YLITTYY SINISESTÄ VÄRIVYÖHYK- KEESTÄ ALKAEN läjitysvalli 7 (vt3 tiesuunnitela) valli + aita, tsv + 7 (vt3 tiesuunnitela) Liite 4.2 Tie- ja junaliikenneelu (LAeq) yöllä vuonna 2030 Massoitteluluonnos TILANNE ILMAN ITÄREUNAN POHJOISPUOLEN KÄÄRMETALOJA 65 < 60 < <= < <= < <= < <= 50 <= 45

26 Raboll PL 3, Piispanäentie Espoo Finland Puhelin:

NÖY KKIÖ NKADUN JA TK E, E S PO O

NÖY KKIÖ NKADUN JA TK E, E S PO O MELUSELVITYSMUISTIO NÖY KKIÖ NKADUN JA TK E, E S PO O M E L US E LV I T YS. Yleistä Työssä selvitettiin Espoon Latokaskessa suunnitteilla olevan katuhankkeen vaikutuksia ypäristön elutilanteeseen. Tarkastelut

Lisätiedot

RIIHIMÄEN KAUPUNKI KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOIS-SUOKYLÄ MELUSELVITYS

RIIHIMÄEN KAUPUNKI KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOIS-SUOKYLÄ MELUSELVITYS RIIHIMÄEN KAUPUNKI KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOIS-SUOKYLÄ MELUSELVITYS Joulukuu 2009 ASEMAKAAVAN MUUTOS, POHJOIS-SUOKYLÄ MELUSELVITYS Päivääärä 18/12/2009 Laatija Tarkastaja Hyväksyjä Luhtinen

Lisätiedot

Sisällys. 4. Melulaskentojen tulokset Johdanto Melulaskennan tulokset Lähtötiedot Sovellettavat ohjearvot 1. 2.

Sisällys. 4. Melulaskentojen tulokset Johdanto Melulaskennan tulokset Lähtötiedot Sovellettavat ohjearvot 1. 2. Meluselvitys, Ylikylä - Vennivaara, Rovaniei Taikuu 2008 Viite Versio 1 Pv 7.2.2008 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut DI Marja Pussinen Raboll Kiviharjuntie 11 90220 Oulu Finland Puhelin: 020 755 7070

Lisätiedot

Katisen kaava-alue, Hämeenlinna

Katisen kaava-alue, Hämeenlinna Raboll Finland Oy Senaatti Kiinteistöt Katisen kaava-alue, Häeenlinna Meluselvitys Syyskuu 2008 Katisen kaava-alue, Häeenlinna Meluselvitys 4.9.2008 Senaatti Kiinteistöt Raboll Finland Oy Tekijä: Marja

Lisätiedot

ERIKSNÄSIN ALUE, SIPOO MELUSELVITYS

ERIKSNÄSIN ALUE, SIPOO MELUSELVITYS ERIKSNÄSIN ALUE, SIPOO MELUSELVITYS Huhtikuu 2013 ERIKSNÄSIN ALUE, SIPOO MELUSELVITYS Päivämäärä 2.4.2013 Laatija Olli-Matti Luhtinen Ramboll Säterinkatu 6 P.O.Box 25 02601 ESPOO T +358 20 755 611 F +358

Lisätiedot

MELUSELVITYS HOLLIHAKA, YLIVIESKA

MELUSELVITYS HOLLIHAKA, YLIVIESKA Liite 4 1-1 Vastaanottaja Ylivieskan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Laatinut Marja Pussinen Tarkastanut Tio Korkee Päivääärä 27.3.2018 MELUSELVITYS HOLLIHAKA, YLIVIESKA Hollihaan kaavauutosalueen eluselvitys

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA PYÖREÄLAHDEN ASEMAKAAVA, MELUSELVITYS

SIILINJÄRVEN KUNTA PYÖREÄLAHDEN ASEMAKAAVA, MELUSELVITYS Vastaanottaja Siilinjärven kunta Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivääärä 13.10.2014 SIILINJÄRV KUNTA PYÖREÄLAHD ASEMAKAAVA, RISUHARJUN ASEMAKAAVA SIILINJÄRV KUNTA Päivääärä 13.10.2014 Laatija Jari Hosiokangas

Lisätiedot

Ylöjärven Siltatien ja Ojapuiston meluselvitys

Ylöjärven Siltatien ja Ojapuiston meluselvitys eluselvitys Ylöjärven kaupunki Siru Parviainen Jarno Kokkonen 19.5.2014 1 Taustatiedot Tässä eluselvityksessä on tarkasteltu Ylöjärven kaupungin Ojapuiston aseakaavauutosalueen ja Siltatien aseakaava-alueen

Lisätiedot

MELUSELVITYS. 1. Johdanto. 2. Lähtötiedot

MELUSELVITYS. 1. Johdanto. 2. Lähtötiedot MELUSELVITYS Projekti Ylivieskan yhdistettyjen kuljetusten terinaali ypäristöselvitys Asiakas Ylivieskan kaupunki Projektin nro 82125096 Päivääärä 29/5/2009 Laatija Marja Pussinen, DI 1. Johdanto Kaavoituksella

Lisätiedot

LIITE 3a. Niemenharjun matkailualueen liikennesuunnittelu, Pihtipudas. Meluselvityss

LIITE 3a. Niemenharjun matkailualueen liikennesuunnittelu, Pihtipudas. Meluselvityss LIITE 3a Meluselvityss 23.3.2015 Nieenharjun atkailualueen liikennesuunnittelu, Pihtipudas 23.3.2015 1 (3) SISÄLTÖ 1 TAUSTATIEDOT... 2 2 MELULASKENNAT... 2 3 LASKENTATULOKSET... 2 4 TULOSTEN TULKINTA...

Lisätiedot

LIDL VANTAANLAAKSON KAAVAMUUTOS, VANTAA MELUSELVITYS

LIDL VANTAANLAAKSON KAAVAMUUTOS, VANTAA MELUSELVITYS Vastaanottaja Suoi Ky Asiakirjatyyppi Raportti Päivääärä 5.3.2018 Viite 002320 LIDL VANTAANLAAKSON KAAVAMUUTOS, VANTAA MELUSELVITYS 002320 LIDL VANTAANLAAKSON KAAVAMUUTOS, VANTAA MELUSELVITYS Päivääärä

Lisätiedot

ESPOON KRISTILLINEN KOULU JA PÄI- VÄKOTI, MATINKYLÄ, ESPOO

ESPOON KRISTILLINEN KOULU JA PÄI- VÄKOTI, MATINKYLÄ, ESPOO Vastaanottaja Espoon Kristillisen Koulun Kannatusyhdistys ry Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivääärä 27.2.2017 Viite 1510032286 ESPOON KRISTILLINEN KOULU JA PÄI- VÄKOTI, MATINKYLÄ, ESPOO ASEMAKAAVAMUUTOKSEN

Lisätiedot

KAVL raskaita 5 % KAVL 4100 raskaita 5 % 70 km/h. raskaita 5 % 40 km/h. Ruukinranta

KAVL raskaita 5 % KAVL 4100 raskaita 5 % 70 km/h. raskaita 5 % 40 km/h. Ruukinranta 1 47 48 49 5 Tiesuunnitelan raja PL 482 Leppäsolu 1 1 KAVL 75 6 k/h 14 KAVL 66 KAVL 57 1/8 k/h 1771 177 KAVL 18 6 k/h KAVL 57 8 k/h 1772 1778 KAVL 227 6 k/h 177 1774 Pellavanieenportti KAVL 729 1/8 k/h

Lisätiedot

Vastaanottaja Lapuan kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS

Vastaanottaja Lapuan kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS Vastaanottaja Lapuan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS Päivämäärä 03/04/2013

Lisätiedot

KYTTÄLÄ XI JA 4, RAUTATIENKATU 21, ASUINRAKENNUKSEN RAKENTAMINEN TONTILLE. AK-MUUTOS, KAAVA NRO 8428 MELUSELVITYS

KYTTÄLÄ XI JA 4, RAUTATIENKATU 21, ASUINRAKENNUKSEN RAKENTAMINEN TONTILLE. AK-MUUTOS, KAAVA NRO 8428 MELUSELVITYS Vastaanottaja Tapereen kaupunki Asiakirjatyyppi eluselvitys Päivääärä..01 ID-nuero 945 KYTTÄLÄ -174-3 JA 4, 1, ASUINRAKENNUKSEN RAKENTAINEN TONTILLE. AK-UUTOS, KAAVA NRO 4 ELUSELTYS KYTTÄLÄ -174-3 JA 4,

Lisätiedot

ESPOON KRISTILLINEN KOULU JA PÄI- VÄKOTI, MATINKYLÄ, ESPOO

ESPOON KRISTILLINEN KOULU JA PÄI- VÄKOTI, MATINKYLÄ, ESPOO Vastaanottaja Espoon Kristillisen Koulun Kannatusyhdistys ry Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivääärä 21.6.2018 Viite 1510032286 ESPOON KRISTILLINEN KOULU JA PÄI- VÄKOTI, MATINKYLÄ, ESPOO ASEMAKAAVAMUUTOKSEN

Lisätiedot

Raportti. Muhoksen korttelin 61 meluselvitys

Raportti. Muhoksen korttelin 61 meluselvitys Raportti Pöyry Finland Oy PL 00 (Jaakonkatu ) 0 antaa Kotipaikka antaa Y-tunnus 0-7 Puh. 00 Faksi 00 Päiväys 9..0 Sivu () Yhteyshlö Max Mannola Tie-, katu- ja aluesuunnittelu Puh. 00 Faksi 00 ax.annola@poyry.co

Lisätiedot

KELJON KOULUN KOHTA ASEMA- KAAVAN MUUTTAMINEN, JYVÄSKYLÄ MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS

KELJON KOULUN KOHTA ASEMA- KAAVAN MUUTTAMINEN, JYVÄSKYLÄ MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS Vastaanottaja Jyväskylä kaupunki Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivääärä 9.3.2017 KELJON KOULUN KOHTA ASEMA- KAAVAN MUUTTAMINEN, JYVÄSKYLÄ KELJON KOULUN KOHTA ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN, JYVÄSKYLÄ Päivääärä

Lisätiedot

MELUSELVITYS MYYRMÄKI, MYYRMÄENTIE 2 KORTTELI 673 VANTAA

MELUSELVITYS MYYRMÄKI, MYYRMÄENTIE 2 KORTTELI 673 VANTAA MELUSELTYS MYYRMÄKI, MYYRMÄENTIE 2 KORTTELI 673 VANTAA Aseakaavan uutos 002317 MYYRMÄKI, MYYRMÄENTIE 2, KORTTELI 673 VANTAA ASEMAKAAVAN MUUTOS 002317 Päivääärä 20.9.2018 Laatija Tarkastaja Laura Pilvinen

Lisätiedot

Melumallinnus Pellonreuna

Melumallinnus Pellonreuna Melumallinnus Pellonreuna JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 2017 (28.4.2017) 1 TYÖN TARKOITUS Tässä melumallinnuksessa on tarkasteltu Kuokkalan Tikanväylän ja Pohjanlahdentien liikenteen aiheuttaman melun

Lisätiedot

Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys

Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A SIPOON KUNTA, KEHITYS- JA KAAVOITUSKESKUS, KAAVOITUSYKSIKKÖ Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P16134 Raportti 1 (5) Manninen

Lisätiedot

MELUSELVITYS MYYRMÄKI, MYYRMÄENTIE 2 KORTTELI 673 VANTAA

MELUSELVITYS MYYRMÄKI, MYYRMÄENTIE 2 KORTTELI 673 VANTAA MELUSELTYS MYYRMÄKI, MYYRMÄENTIE 2 KORTTELI 673 VANTAA Aseakaavan uutos 002317 MYYRMÄKI, MYYRMÄENTIE 2, KORTTELI 673 VANTAA ASEMAKAAVAN MUUTOS 002317 Päivääärä 15.5.2018 Laatija Tarkastaja Laura Pilvinen

Lisätiedot

Vastaanottaja Trafix Oy. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä YLÖJÄRVEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ- SUUNNITELMA MELUSELVITYS

Vastaanottaja Trafix Oy. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä YLÖJÄRVEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ- SUUNNITELMA MELUSELVITYS Vastaanottaja Trafix Oy Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 18.11.013 YLÖJÄRVEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ- SUUNNITELMA YLÖJÄRVEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA Päivämäärä 18.11.013 Laatija Jari Hosiokangas

Lisätiedot

Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo

Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 2012 (9.3.2012) 1 TYÖN TARKOITUS Tässä melumallinnuksessa on tarkasteltu Ysitien(Vt 9) tieliikenteen aiheuttamaa melutasoa Etelä-Keljon

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA EPAALA - PÄLKÄNEVEDENTIE, MELUSELVITYS

PÄLKÄNEEN KUNTA EPAALA - PÄLKÄNEVEDENTIE, MELUSELVITYS Kaavaselostus, liite 2: Epaala-Pälkänevedentie, meluselvitys Vastaanottaja Pälkäneen kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 5.8.2011 PÄLKÄNEEN KUNTA EPAALA - PÄLKÄNEVEDENTIE, MELUSELVITYS PÄLKÄNEEN

Lisätiedot

Tie- ja rakennussuunnitelman meluselvitys

Tie- ja rakennussuunnitelman meluselvitys Maantien 259 parantaminen välillä Kaukalotie-Uotsolantie, Sastamala Tie- ja rakennussuunnitelman meluselvitys Kannen kuva: Maanmittauslaitos 2018 / Destia Oy 2018 Maantien 259 parantaminen välillä Kaukalotie-Uotsolantie,

Lisätiedot

LAMMINRAHKAN OSAYLEISKAAVA, KANGASALA MELUSELVITYS, LAHDENTIE VT12 JA JYVÄSKYLÄN RATA

LAMMINRAHKAN OSAYLEISKAAVA, KANGASALA MELUSELVITYS, LAHDENTIE VT12 JA JYVÄSKYLÄN RATA astaanottaja Kangasalan kunta Asiakirjatyyppi Meluraportti Päivääärä 4.2.214 LAMMNRAHKAN OSAYLESKAAA, MELUSELTYS, LAHDTE T12 JA JYÄSKYLÄN RATA LAMMNRAHKAN OSAYLESKAAA, MELUSELTYS, LAHDTE T12 JA JYÄSKYLÄN

Lisätiedot

Meijerin asemakaavan muutoksen meluselvitys

Meijerin asemakaavan muutoksen meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NIVALAN KAUPUNKI Meijerin asemakaavan muutoksen meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (7) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1

Lisätiedot

Meijeritien asemakaavan meluselvitys

Meijeritien asemakaavan meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PAIMION KAUPUNKI Meijeritien asemakaavan meluselvitys Raportti LUONNOS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 18.6.2015 Raportti 1 (5) Matti Manninen 18.6.2015 Sisällysluettelo 1 Taustaa...

Lisätiedot

Hangon Krogarsin meluselvitys

Hangon Krogarsin meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LANTMÄTARE AB ÖHMAN Hangon Krogarsin meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (5) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun

Lisätiedot

PIISPANPORTIN MELUSELVITYS Maaliskuu 2016

PIISPANPORTIN MELUSELVITYS Maaliskuu 2016 PIISPANPORTIN MELUSELVITYS 2016 Maaliskuu 2016 PIISPANPORTIN MELUSELVITYS 2016 Päivämäärä 16.3.2016 Laatija Olli-Matti Luhtinen Ramboll Säterinkatu 6 P.O.Box 25 02601 ESPOO T +8 20 755 611 F +8 20 755

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA MELUSELVITYS

MÄNTSÄLÄN KUNTA MELUSELVITYS Vastaanottaja Mäntsälän kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 04/2013 MÄNTSÄLÄN KUNTA MELUSELVITYS MÄNTSÄLÄN KUNTA MELUSELVITYS Päivämäärä 23/04/2013 Laatija Timo Korkee Tarkastaja Jussi Kurikka-Oja

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN MELUSELVITYS

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN MELUSELVITYS KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN MELUSELVITYS 15.4.2011 Laura Gröhn MUISTIO 15.4.2011 Sivu 2 / 8 Sisällysluettelo 1. Työn tarkoitus... 3 2. Menetelmät ja lähtötiedot... 3 2.1 Maastomalli... 3 2.2 Liikennemäärät...

Lisätiedot

LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS

LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS FCG Finnish Consulting Group Oy Kontiolahden kunta LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS Raportti 433-P11702 10.1.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Raportti I 10.1.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1 Taustaa...

Lisätiedot

Keskustan osayleiskaavan meluselvitys

Keskustan osayleiskaavan meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA EURAN KUNTA Keskustan osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (10) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot...

Lisätiedot

RAHOLAN KARTANON ALUEEN ASEMAKAAVA NRO 8304 MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS

RAHOLAN KARTANON ALUEEN ASEMAKAAVA NRO 8304 MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS Vastaanottaja Tampereen Tilakeskus Asiakirjatyyppi Meluselvitys ID 1 196 308 Päivämäärä 25.8.2014 RAHOLAN KARTANON ALUEEN ASEMAKAAVA NRO 8304 MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS RAHOLAN KARTANON ALUEEN ASEMAKAAVA

Lisätiedot

52691 MELUSELVITYS SÄRKIJÄRVEN ERITASOLIITTYMÄN VT3 TAMPERE

52691 MELUSELVITYS SÄRKIJÄRVEN ERITASOLIITTYMÄN VT3 TAMPERE 52691 MELUSELVITYS SÄRKIJÄRVEN ERITASOLIITTYMÄN VT3 TAMPERE 2/7 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ 4 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT 4 2.1 Meluohjearvot 4 2.2 Laskentaohjelma 4 2.3 Lähtötiedot 5 3 TULOKSET 5 3.1 Tulosten tarkastelu

Lisätiedot

Vt 6 parantaminen Kärjen kylän kohdalla ja rinnakkaistiejärjestelyt, Lappeenranta

Vt 6 parantaminen Kärjen kylän kohdalla ja rinnakkaistiejärjestelyt, Lappeenranta Rambøll Finland Oy Tiehallinto/ Kaakkois-Suomen tiepiiri Vt 6 parantaminen Kärjen kylän kohdalla ja rinnakkaistiejärjestelyt, Lappeenranta Tiesuunnitelma Ympäristömeluselvitys 10.7.2009 Vt 6 parantaminen

Lisätiedot

St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, Loviisa MELUSELVITYS. Lokakuu 2009. Loviisan kaupunki

St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, Loviisa MELUSELVITYS. Lokakuu 2009. Loviisan kaupunki St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, Lokakuu 2009 n kaupunki St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT... 3 2 MELUN OHJEARVOT...

Lisätiedot

Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki MELUSELVITYS 20.8.2009. Seinäjoen kaupunki

Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki MELUSELVITYS 20.8.2009. Seinäjoen kaupunki Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki 20.8.2009 Seinäjoen kaupunki Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT...

Lisätiedot

Hangon Krogarsin meluselvitys

Hangon Krogarsin meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA LANTMÄTARE AB ÖHMAN Hangon Krogarsin meluselvitys Raportti REVISIO A, 26.2.2016, lisätty junaliikenne FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (6) Matti Manninen Sisällysluettelo

Lisätiedot

Vt 4 välillä Alakorkalo-Rovaniemi

Vt 4 välillä Alakorkalo-Rovaniemi Ramboll Finland Oy Rovaniemen kaupunki Vt 4 välillä Alakorkalo-Rovaniemi Meluselvitys Lokakuu 006 Vt 4 välillä Alakorkalo- Rovaniemi Lokakuu 006 Viite Versio Pvm 7.11.006 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut

Lisätiedot

Poutuntie 2-8, Nokia. Meluselvitys. Tomi Puustinen, Tiina Kumpula YKK62347

Poutuntie 2-8, Nokia. Meluselvitys. Tomi Puustinen, Tiina Kumpula YKK62347 Poutuntie 2-8, Nokia Meluselvitys Toi Puustinen, Tiina Kupula YKK62347 4.1.2017 Poutuntie 2-8, Nokia 4.1.2017 1 (6) SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT... 2 1.1 Johdanto... 2 1.2 Selvitysalue... 2 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT...

Lisätiedot

PIISPANPORTIN MELUSELVITYS Syyskuu 2016

PIISPANPORTIN MELUSELVITYS Syyskuu 2016 PIISPANPORTIN MELUSELVITYS 2016 Syyskuu 2016 PIISPANPORTIN MELUSELVITYS 2016 Päivämäärä 29.9.2016 Laatija Olli-Matti Luhtinen Ramboll Säterinkatu 6 P.O.Box 25 02601 ESPOO T +8 20 755 611 F +8 20 755 6201

Lisätiedot

Raideliikennemeluselvitys korttelille 55042

Raideliikennemeluselvitys korttelille 55042 Jarno Kokkonen Siru Parviainen 18.10.2013 1 Taustatiedot Tässä meluselvityksessä on tarkasteltu Espoon kaupungin Koivuhovinlaakson asemakaava-alueen kortteliin (kuva 1) raideliikenteen aiheuttamia melutasoja.

Lisätiedot

Korkinmäki tilat r:no 2:45 ja 2:60

Korkinmäki tilat r:no 2:45 ja 2:60 Rambøll Finland Oy Tampereen kaupunki Korkinmäki tilat r:no 2:45 ja 2:60 Ympäristömeluselvitys 25.11.2008 Korkinmäki tilat r:no 2:45 ja 2:60 Tampereen kaupunki Meluselvitys 25.11.2008 Viite 82109415 Versio

Lisätiedot

Niskaperän osayleiskaavan meluselvitys

Niskaperän osayleiskaavan meluselvitys ROVANIEMEN KAUPUNKI Niskaperän osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 31.5.2016 P26781P002 Raportti 1 (5) Manninen Matti 31.5.2016 Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI MELUSELVITYS, TARKASTAMONKATU 3, SAVONLINNA

SAVONLINNAN KAUPUNKI MELUSELVITYS, TARKASTAMONKATU 3, SAVONLINNA Vastaanottaja Savonlinnan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 4.7.2014 SAVONLINNAN KAUPUNKI MELUSELVITYS, TARKASTAMONKATU 3, SAVONLINNA SAVONLINNAN KAUPUNKI MELUSELVITYS, TARKASTAMONKATU 3, SAVONLINNA

Lisätiedot

KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI

KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.6.2014 KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI Päivämäärä 23.6.2014 Laatija

Lisätiedot

MIMERKINKUJAN KAAVOITUSHANKE, ESPOO MELUSELVITYS

MIMERKINKUJAN KAAVOITUSHANKE, ESPOO MELUSELVITYS MIMERKINKUJAN KAAOITUSHANKE, ESPOO MELUSELITYS Joulukuu 2016 MIMERKINKUJAN KAAOITUSHANKE, ESPOO MELUSELITYS Päivämäärä 23.12.2016 Laatija Olli-Matti Luhtinen Ramboll Säterinkatu 6 P.O.Box 25 02601 ESPOO

Lisätiedot

16T-4 Valtatien 6 parantaminen välillä Hevossuo Nappa, Kouvola Tiesuunnitelman meluselvitys

16T-4 Valtatien 6 parantaminen välillä Hevossuo Nappa, Kouvola Tiesuunnitelman meluselvitys 16T-4 Valtatien 6 parantaminen välillä Hevossuo Nappa, Kouvola Tiesuunnitelman meluselvitys Siru Parviainen 16T-4 Valtatien 6 parantaminen välillä Hevossuo Nappa, Kouvola 2 (3) 1 Taustatiedot ja nykytilanne

Lisätiedot

Meijeritien asemakaavan meluselvitys

Meijeritien asemakaavan meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PAIMION KAUPUNKI Meijeritien asemakaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 22.12.2015 Raportti 1 (5) Matti Manninen 22.12.2015 Sisällysluettelo 1 Taustaa...

Lisätiedot

Keskusta-asemanseudun osayleiskaavan meluselvitys

Keskusta-asemanseudun osayleiskaavan meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIITE 30 MYNÄMÄEN KUNTA Keskusta-asemanseudun osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 10.6.2013 Raportti 1 (5) Matti Manninen 10.6.2013

Lisätiedot

Ylöjärven Kolmenkulman teollisuusalueen meluselvitys

Ylöjärven Kolmenkulman teollisuusalueen meluselvitys Ylöjärven Kolmenkulman teollisuusalueen meluselvitys Ylöjärven kaupunki Anne Määttä Siru Parviainen 7.11.2013 1 Taustatiedot Tässä meluselvityksessä on tarkasteltu Ylöjärven kaupungin Kolmenkulman alueelle

Lisätiedot

#% & ' # ( )! " #! $%! #% ) *+' % +)! """ # $

#% & ' # ( )!  #! $%! #% ) *+' % +)!  # $ #%& '# ()! "#!$%! #%) *+'%+)! """#$ ,((,,-./(0,..1.2(00,--34.5(6(10/ &' (! ) +=' )' +%>? + %'%&'&!!! **(+!!!(, / -+%+ % ( % - *%!(.!(!(/* / ''+# =&>)#' %&+%+ %&& > %&%& %&& > %&%& ' >>? 4& %&?+'&&)& 5)>=?

Lisätiedot

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: MIKKELIN KAUPUNKI VT15 MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: MIKKELIN KAUPUNKI VT15 MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU MELUSELVITYS TYÖNUMERO: 20601512 MIKKELIN KAUPUNKI VT15 MELUSELVITYS 22.11.2017 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista 22.11.2017 FIMIKM FIMIKM FILAHD VALMIS 15.11.2017 FIMIKM FIMIKM FILAHD LUONNOS MUUTOS

Lisätiedot

Mänttä-Vilppulan keskustaajaman OYK:n meluselvitys

Mänttä-Vilppulan keskustaajaman OYK:n meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI Mänttä-Vilppulan keskustaajaman OYK:n meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 18.11.2015 P23846P002 Raportti i P23846P002

Lisätiedot

LUUVANIEMENTIE 2-6, HELSINKI MELUSELVITYS

LUUVANIEMENTIE 2-6, HELSINKI MELUSELVITYS LUUVANIEMENTIE 2-6, HELSINKI MELUSELVITYS 23.02.2015 MELUSELVITYS LUUVANIEMENTIE 2-6, HELSINKI 2 Päivämäärä 23.02.2015 Laatija Tarkastaja Pasi Myyryläinen Jari Hosiokangas Sisältää Maanmittauslaitoksen

Lisätiedot

Meluselvitys, Ylikylä - Vennivaara, Rovaniemi

Meluselvitys, Ylikylä - Vennivaara, Rovaniemi Meluselvitys, Ylikylä - Vennivaara, Rovaniemi Tammikuu 2008 Viite Versio 1 Pvm 7.2.2008 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut DI Marja Pussinen Ramboll Kiviharjuntie 11 90220 Oulu Finland Puhelin: 020 755

Lisätiedot

SAMMONKATU ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS

SAMMONKATU ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS Vastaanottaja NCC Rakennus Oy/Asuminen Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 08/2011 SAMMONKATU 52-54 ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS SAMMONKATU 52-54 ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS

Lisätiedot

Vatialantien jatkeen meluselvitys, Kangasala MELUSELVITYS. Kangasalan kunta

Vatialantien jatkeen meluselvitys, Kangasala MELUSELVITYS. Kangasalan kunta Vatialantien jatkeen meluselvitys, Kangasala 2010 Kangasalan kunta 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT... 3 2 MELUN OHJEARVOT...3 3 MELULASKENTA... 4 3.1 MENETELMÄ... 4 3.2 LÄHTÖTIEDOT...

Lisätiedot

TAMPERE ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS

TAMPERE ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS Vastaanottaja Tapereen kaupunki Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivääärä 7.8.2012 HERVANTAJÄRVI, LINTUHYTTI (HIIDENMÄKI), ASUNTO-, VIRKITYS- JA ERITYSALUEET, 2-KEHÄ (RUSKONKEHÄ) JA KA- TUALUETTA, KARTTA

Lisätiedot

HOAS MAARINSOLMU ESPOO MELUSELVITYS

HOAS MAARINSOLMU ESPOO MELUSELVITYS HOAS MAARNSOLMU ESPOO MELUSELVTYS Maaliskuu 216 HOAS MAARNSOLMU, ESPOO MELUSELVTYS Päivämäärä 31.3.216 Laatija Olli-Matti Luhtinen Ramboll Säterinkatu 6 P.O.Box 25 261 ESPOO T +358 2 755 611 F +358 2 755

Lisätiedot

Yritysperän asemakaavan muutos meluselvitys

Yritysperän asemakaavan muutos meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RAKENNUSLIIKE S. OJALA JA POJAT Yritysperän asemakaavan muutos meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (6) Manninen Matti Sisällysluettelo

Lisätiedot

Säterinkallion meluselvitys

Säterinkallion meluselvitys n eluselvitys SRV Yhtiöt Oyj Anne Kangasaho Siru Parviainen Projekti YMP31542 LUONNOS 2 (13) n eluselvitys SISÄLTÖ 1 TAUSTATIEDOT... 3 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT... 4 2.1 Melun ohjearvot... 4 2.2 Maastoalli...

Lisätiedot

Meluselvitys asemakaavamuutosta varten kiinteistöllä IKAALISTEN MYLLY OY

Meluselvitys asemakaavamuutosta varten kiinteistöllä IKAALISTEN MYLLY OY Meluselvitys asemakaavamuutosta varten kiinteistöllä 143-413-7-2 IKAALISTEN MYLLY OY Destia Oy Infrasuunnittelu Vantaa 20.2.2018 SISÄLLYS 1 SUUNNITTELUKOHDE 1 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT 2 2.1 Melutasojen

Lisätiedot

Kotkan Rasinkylän asemakaavan meluselvitys

Kotkan Rasinkylän asemakaavan meluselvitys Kotkan kaupunki Siru Parviainen Jarno Kokkonen Projekti YMP31215 19.12.2014 1 Taustatiedot Tässä meluselvityksessä on tarkasteltu Kotkan Rasinkylän asemakaava-alueelle suunnitellun asuinalueen melutasoja.

Lisätiedot

Kaavan 8159 meluselvitys

Kaavan 8159 meluselvitys Tampereen kaupunki Suunnittelupalvelut Mittaus- ja Geotekniikkayksikkö Kaavan 8159 meluselvitys Hanke: 4010025 Pvm: 29.5.2008 Laatinut: Petri Jokinen SUUNNITTELUPALVELUT MITTAUS- JA GEOTEKNIIKKAYKSIKKÖ

Lisätiedot

LIITE B BILAGA ITÄ MENSAKSEN ASEMAKAAVA, Porvoo MELUSELVITYS Melukarttaliitteet: Liite : Nykytilanne koko alueella Liite : Ennustetilanne koko alueella Liite : Nopeusrajoituksen ja hiljaisen päällysteen

Lisätiedot

S. Jokinen 13.8.2012 2 (5) LIITE 2. Rautatieliikenteen aiheuttamat yömelualueet (klo 22-7) Siuntion aseman pohjoispuolella

S. Jokinen 13.8.2012 2 (5) LIITE 2. Rautatieliikenteen aiheuttamat yömelualueet (klo 22-7) Siuntion aseman pohjoispuolella Siuntion aseman pohjoispuolen meluselvitys päivitetty 13.8.2012 S. Jokinen 13.8.2012 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 Esipuhe... 3 2 Menetelmät ja lähtötiedot... 3 3 Ohjearvot... 3 4 Raideliikennemelun leviäminen...

Lisätiedot

Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu

Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu V8 Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu 19.11.2012 Projektinumero: 304316 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät...

Lisätiedot

Tytyrin kalkkitehdas, meluselvityksen täydennys

Tytyrin kalkkitehdas, meluselvityksen täydennys Lohjan kaupunki Jarno Kokkonen 2.5.2013 2.5.2013 1 (5) SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT... 2 1.1 Melunohjearvot... 2 2 MELUNLASKENTATULOKSET... 2 2.1 Tutkitut melutilanteet... 2 2.2 Melun leviäminen ennustetilanteessa

Lisätiedot

Kaavan 8335 meluselvitys

Kaavan 8335 meluselvitys Kaavan 8335 meluselvitys Hanke: 4022878 Pvm: 10.12.2010, korjattu 21.12.2010 Laatinut: Petri Jokinen Tausta Tampereen kaupunki tekee asemakaavamuutosta kiinteistölle VI -93-38. Tässä selvityksessä tarkastellaan

Lisätiedot

Miilukorpi II Asemakaavan osa-alueen meluselvitys

Miilukorpi II Asemakaavan osa-alueen meluselvitys Miilukorpi Asemakaavan osa-alueen meluselvitys 12.2.2018 SISÄLLYS 1 Suunnittelukohde 1 2 Menetelmät ja lähtötiedot 3 2.1 Melutasojen ohjearvot 3 2.2 Melulaskennat 3 2.3 Melulaskennan maastomalli 4 2.4

Lisätiedot

Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys. Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233

Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys. Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233 Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233 Raportti 1/5 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Menetelmät ja lähtötiedot... 3 2.1 Melun ohjearvot... 3

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI OJALAN ASEMAKAAVA (NRO 8637), MELUSELVITYS

TAMPEREEN KAUPUNKI OJALAN ASEMAKAAVA (NRO 8637), MELUSELVITYS Vastaanottaja Tapereen kaupunki Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivääärä.10.2017 TAMPEREEN KAUPUNK OJALAN ASEMAKAAVA (NRO 86), OJALAN ASEMAKAAVA, TAMPEREEN KAUPUNK Päivääärä.10.2017 Laatija Jari Hosiokangas

Lisätiedot

IISALMEN KAUPUNKI OHENMÄEN ALUEEN OSAYLEISKAAVA MELUSELVITYS

IISALMEN KAUPUNKI OHENMÄEN ALUEEN OSAYLEISKAAVA MELUSELVITYS IISALMEN KAUPUNKI OHENMÄEN ALUEEN OSAYLEISKAAVA MELUSELVITYS Huhtikuu 2009 OHENMÄEN ALUEEN OSAYLEISKAAVA; MELUSELVITYS Päivämäärä 11/04/2009 Laatija Tarkastaja Hyväksyjä OML OML OML Ramboll Piispanmäentie

Lisätiedot

FCG Planeko Oy. Pöytyän kunta KYRÖN MELUSELVITYS. Raportti 589-D4110

FCG Planeko Oy. Pöytyän kunta KYRÖN MELUSELVITYS. Raportti 589-D4110 FCG Planeko Oy Pöytyän kunta KYRÖN MELUSELVITYS Raportti 589-D4110 16.10.2009 FCG Planeko Oy Raportti I 16.10.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot... 1 3 Lähtötiedot... 2 3.1

Lisätiedot

Pohjolankatu 25, Tampere MELUSELVITYS. Toukokuu 2010. Tampereen kaupunki, Tilakeskus

Pohjolankatu 25, Tampere MELUSELVITYS. Toukokuu 2010. Tampereen kaupunki, Tilakeskus Pohjolankatu 25, Tampere Toukokuu 2010 Joulukuu 2010 täydennetty Tampereen kaupunki, Tilakeskus Pohjolankatu 25, Tampere 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT... 3 2 MELUN OHJEARVOT... 3

Lisätiedot

Meluselvitys, Pöykkölä,Rovaniemi

Meluselvitys, Pöykkölä,Rovaniemi Meluselvitys, Pöykkölä,Rovaniemi Tammikuu 2008 Viite Versio 1 Pvm 31.1.2008 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut DI Marja Pussinen Ramboll Kiviharjuntie 11 90220 Oulu Finland Puhelin: 020 755 7070 www.ramboll.fi

Lisätiedot

1-1. Vastaanottaja Muhoksen kunta. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä MELUSELVITYS MUHOS. Virhe. Viitteen lähdettä ei löytynyt.

1-1. Vastaanottaja Muhoksen kunta. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä MELUSELVITYS MUHOS. Virhe. Viitteen lähdettä ei löytynyt. 1-1 Vastaanottaja Muhoksen kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 14.7.2015 MELUSELVITYS MUHOS Virhe. Viitteen lähdettä ei löytynyt. 1-2 1. JOHDANTO Tämä tarkastelu tehtiin Muhoksen kirkonkylän osayleiskaavan

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI KESKUSTAN ASEMAKAAVOITUS, MELUSELVITYS

LOIMAAN KAUPUNKI KESKUSTAN ASEMAKAAVOITUS, MELUSELVITYS Vastaanottaja Loimaan kaupunki Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 30.5.2014 LOIMAAN KAUPUNKI KESKUSTAN ASEMAKAAVOITUS, MELUSELVITYS KESKUSTAN ASEMAKAAVOITUS, MELUSELVITYS LOIMAAN KAUPUNKI Päivämäärä

Lisätiedot

Meluselvitys vt 4 Alakorkalo- Niskanperä

Meluselvitys vt 4 Alakorkalo- Niskanperä Ramboll Finland Oy Rovaniemen kaupunki eluselvitys vt 4 lakorkalo- Niskanperä eluselvitys Helmikuu 2007 eluselvitys vt 4 lakorkalo-niskanperä Helmikuu 2007 iite ersio 1 Pvm 20.2.2007 Hyväksynyt Tarkistanut

Lisätiedot

Vt 10 ja st 284, Ojalanmäen ja Parkkiaron meluselvitys, Forssa

Vt 10 ja st 284, Ojalanmäen ja Parkkiaron meluselvitys, Forssa Vt 10 ja st 284, Ojalanmäen ja Parkkiaron meluselvitys, Forssa MELUSELVITYS Forssan kaupunki Helmikuu 2013 2 (6) Alkusanat Tämä liikennemeluselvitys on tehty palvelemaan vireillä olevia Ojalanmäen ja Parkkiaron

Lisätiedot

Lahelanpelto II asemakaava ja asemakaavan muutos, Tuusula

Lahelanpelto II asemakaava ja asemakaavan muutos, Tuusula Ramboll Finland Oy Tuusulan kunta Lahelanpelto II asemakaava ja asemakaavan muutos, Tuusula Meluselvitys 27.3.2014 Lahelanpelto II asemakaava ja asemakaavan muutos, Tuusula Tuusulan kunta Meluselvitys

Lisätiedot

ALAVIESKA KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN MELUSELVITYS. Työ: E Tampere,

ALAVIESKA KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN MELUSELVITYS. Työ: E Tampere, ALAVIESKA KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN MELUSELVITYS Työ: E26215 Tampere, 17.4.2013 PL 453 33101 TAMPERE Puhelin 010 241 4000 Telefax 010 241 4001 Toimistot: Turku, Tampere, Helsinki ja Oulu 17.4.2013 Alavieskan

Lisätiedot

Leinelän asemakaava Vantaa

Leinelän asemakaava Vantaa Ramboll Finland Oy Vantaan kaupunki Leinelän asemakaava Vantaa Ympäristömeluselvitys 10.3.2008 Vantaan kaupunki Leinelän asemakaava Vantaa Meluselvitys 10.3.2008 Viite 82120185 Versio 1 Pvm 10.3.2008 Hyväksynyt

Lisätiedot

Yliopistonkatu (Kaava nro 8447), Tampere

Yliopistonkatu (Kaava nro 8447), Tampere Ramboll Finland Oy Rakennustoimisto Pohjola Oy Yliopistonkatu 50 52 (Kaava nro 8447), Tampere Meluselvitys 2.5.2013 Yliopistonkatu 50 52 (Kaava nro 8447),Tampere Rakennustoimisto Pohjola Oy Meluselvitys

Lisätiedot

HUHTIMON ALUE, RIIHIMÄKI LIIKENNEMELUSELVITYS

HUHTIMON ALUE, RIIHIMÄKI LIIKENNEMELUSELVITYS Vastaanottaja Riihimäen kaupunki Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 17.12.2015 HUHTIMON ALUE, RIIHIMÄKI LIIKENNEMELUSELVITYS HUHTIMON LIIKENNEMELUSELVITYS Päivämäärä 17.12.2015 Laatija Tarkastaja

Lisätiedot

Meluselvitysraportti. Päiväys Projekti Nikulanväylä Asemakaavan meluselvitys Tilaaja Rauman kaupunki

Meluselvitysraportti. Päiväys Projekti Nikulanväylä Asemakaavan meluselvitys Tilaaja Rauman kaupunki Meluselvitysraportti Päiväys 08.01.2019 Projekti Asemakaavan Tilaaja Rauman kaupunki Meluselvitysraportti 1/6 Sisällys 1 Lähtökohdat... 2 1.1 Johdanto... 2 1.2 Suunnittelualue... 2 2 Menetelmät ja lähtötiedot...

Lisätiedot

Salonpään koulu. A s e m a k a a v a n l i i k e n n e m e l u s e l v i t y s

Salonpään koulu. A s e m a k a a v a n l i i k e n n e m e l u s e l v i t y s Salonpään koulu A s e m a k a a v a n l i i k e n n e m e l u s e l v i t y s 1615787.1 2 (7) TIIVISTELMÄ Tässä selvityksessä tutkitaan tieliikenteen aiheuttamia äänitasoja Salonpään koulun asemakaavan

Lisätiedot

Meluselvitys Iso-Iivarintielle välillä Vt 1 St 110

Meluselvitys Iso-Iivarintielle välillä Vt 1 St 110 PAIMION KAUPUNKI Meluselvitys Iso-Iivarintielle välillä Vt 1 St 110 Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P32583 Raportti 1 (7) Eskelinen Erja Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot...

Lisätiedot

Lehmonsuon AK:n laajennuksen meluselvitys

Lehmonsuon AK:n laajennuksen meluselvitys KONTIOLAHDEN KUNTA Lehmonsuon AK:n laajennuksen meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 6.10.2014 P25141 Raportti Puustinen Tomi 6.10.2014 Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun

Lisätiedot

HIRVASKANKAAN (VT 4/UURAISTENTIE) MELUSELVITYS

HIRVASKANKAAN (VT 4/UURAISTENTIE) MELUSELVITYS repo002.dot 2013-09-20 HIRVASKANKAAN (VT 4/UURAISTENTIE) MELUSELVITYS E26192 SWECO YMPÄRISTÖ OY repo002.dot 2013-09-20 Muutoslista Hannele Kemppi Hannele Kemppi Elisa Huotari VALMIS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT

Lisätiedot

Nurmon keskustan OYK:n tarkistuksen meluselvitys

Nurmon keskustan OYK:n tarkistuksen meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A SEINÄJOEN KAUPUNKI Nurmon keskustan OYK:n tarkistuksen meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 14.9.2015 P25797P001 Raportti i P25797P001 Matti Manninen

Lisätiedot

SWECO YMPÄRISTÖ OY t o.d o p re

SWECO YMPÄRISTÖ OY t o.d o p re 26992 SWECO YMPÄRISTÖ OY repo002.dot 2013-09-20 Sisältö 1 SUUNNITTELUKOHDE 1 2 YLEISTÄ TIETOA MELUSTA 1 3 MELUMALLINNUS JA MELUKARTTOJEN TULKINTA 1 3.1 Laskennan perusteet 1 3.2 Laskentaohjelma 2 3.3 Melukarttojen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS, VIHOLANKATU, NOKIA VRP-RAKENNUSPALVELU OY

ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS, VIHOLANKATU, NOKIA VRP-RAKENNUSPALVELU OY Vastaanottaja VRP- Rakennuspalvelu Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 17.7.2015 ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS, VIHOLANKATU, NOKIA VRP-RAKENNUSPALVELU OY ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS, VIHOLANKATU, NOKIA VRP-RAKENNUSPALVELU

Lisätiedot

Kairankulman asemakaavan ja asemakaavan muutoksen meluselvitys

Kairankulman asemakaavan ja asemakaavan muutoksen meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PAIMION KAUPUNKI Kairankulman asemakaavan ja asemakaavan muutoksen meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (9) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa...

Lisätiedot

HONKIMÄEN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN LAPUA Tiesuunnitelma

HONKIMÄEN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN LAPUA Tiesuunnitelma HONKIMÄEN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN LAPUA 16T 30.9.2016 Honkimäen eritasoliittymän parantaminen 16T Destia Oy Infrasuunnittelu Tampere 30.9.2016 ESIPUHE Tämä meluselvitys on tehty osana Destian laatimaa

Lisätiedot

Ritavuoren ak:n melusuojaus vaihe 2, Lapua

Ritavuoren ak:n melusuojaus vaihe 2, Lapua Ramboll Finland Oy Lapuan kaupunki Ritavuoren ak:n melusuojaus vaihe 2, Lapua Meluselvitys 21.12.2015 Ritavuoren ak:n melusuojaus, Lapua Lapuan kaupunki Meluselvitys 21.12.2015 Viite 1510020582 Versio

Lisätiedot