Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot 2009 2010 1"

Transkriptio

1 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Saksan kieli on yksi suurista maailmankielistä. Saksa on toiseksi puhutuin kieli koko Euroopassa ja lisäksi yksi EU:n käytetyimmistä työkielistä. Äidinkielenään saksaa puhuu noin 100 miljoonaa ihmistä. Saksa on yksi maailman suurimmista talousmahdeista, ja se on ollut monien vuosien ajan yksi Suomen tärkeimmistä kauppakumppaneista. Ulkomaankaupassa saksan kielen taito ja kulttuurin tuntemus ovat välttämättömiä. Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot tarjoavat asiantuntemusta ja valmiudet toimia kansainvälisessä työympäristössä saksan kielellä. Opinnot painottuvat tämän päivän saksan kieleen ja kulttuuriin. Kielen, kääntämisen, nykykirjallisuuden ja kulttuurin opinnot antavat teoreettisia ja käytännöllisiä valmiuksia osaavaksi asiantuntijaksi yrityksiin, kustannusyhtiöihin, käännöstoimistoihin tai oppilaitoksiin. Valmistuttuaan opiskelijat voivat työskennellä esim. kääntäjinä, opettajina, tiedottajina tai koulutussuunnittelijoina sekä erilaisissa tehtävissä, joissa tarvitaan saksan kielen ja kulttuurin hyvää tuntemusta. Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto Humanististen tieteiden kandidaatin (HuK) tutkinnossa saksan kielen ja kirjallisuuden pääaineopinnot ovat 70 opintopisteen (op) laajuiset. Opinnot koostuvat perus- ja aineopinnoista. Perusopintojen laajuus on 25 op ja aineopintojen laajuus 45 op. Tutkintoon kuuluvat kandidaatintutkielma ja sen pohjalta kirjoitettava kypsyysnäyte. Sivuainevalinnoilla olisi hyvä vahvistaa pääaineen suuntautumista. Sivuaineet voi valita myös muusta kuin humanistisesta tiedekunnasta. Tutoriaali on pakollinen niille pääaineopiskelijoille, joiden valintakoepisteet jäävät tietyn rajan alle, sekä sivuaineopiskelijoille, jotka lukuvuoden alussa järjestettävän sivuainekokeen perusteella tarvitsevat lähtötason vahvistamista. Kurssi ei sisälly varsinaisiin aineen opintoihin. Siitä annettavat 3 op luetaan kuitenkin opiskelijalle hyväksi tutkinnon kokonaislaajuuteen. Opintoja aloitettaessa opiskelijan on laadittava henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS). Opastusta antaa laitoksen HOPS-vastaava. Saksan kielen ja kirjallisuuden opintoihin liittyvää opinto-ohjausta antavat tarvittaessa myös yliassistentti ja assistentti. Filosofian maisterin tutkinto Filosofian maisterin tutkinnossa (FM) saksan kielen ja kirjallisuuden syventävien opintojen laajuus on 80 op, joista maisterintutkielman osuus on 40 op. Syventävissä opinnoissa on mahdollista keskittyä 1) kielitieteeseen, 2) kirjallisuuteen ja kulttuuriin tai 3) kääntämiseen. Opintoihin on mahdollista sisällyttää ulkomailla suoritettuja vastaavan tasoisia soveltuvia opintoja erikseen sovittavalla tavalla. Opintojen koostamisessa on liikkumavaraa kunkin opiskelijan mielenkiinnon mukaan. Suunnitelmista on syytä neuvotella HOPS-vastaavan tai professorien kanssa. Saksa sivuaineena Saksan kielen ja kirjallisuuden suppea sivuaine (25 op) koostuu perusopinnoista. Laaja sivuaine (60 op) koostuu perus- (25 op) ja aineopinnoista (35 op). Sivuaineopiskelijat eivät kirjoita kandidaatintutkielmaa.

2 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Kaikkien sivuaineopiskelun aloittavien on osallistuttava sivuainekokeeseen. Tarvittaessa opiskelija ohjataan tutoriaaliin. Sivuainekoe järjestetään heti syyslukukauden alussa, aika on syytä tarkistaa laitoksen ilmoitustaululta. Sivuainekokeen suoritus on voimassa kolme vuotta.

3 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Studierna i tyska språket och litteraturen Tyska är ett av de stora världsspråken och ca 100 milj. människor talar det som modersmål. Vid sidan av ryskan är tyskan det vanligaste modersmålet i hela Europa och dessutom ett av EU:s arbetsspråk. Tyskland utgör ett av världens största ekonomiska områden och har under en lång tid varit en av Finlands viktigaste handelspartner. Inom utrikeshandeln är därför kunskaper i det tyska språket och kännedom om den tyska kulturen av mycket stor vikt. Tyngdpunkten i studierna i tyska språket och litteraturen ligger på dagens tyska språk och kultur. Studier i språk, översättning, modern litteratur och kultur ger de teoretiska och praktiska kunskaper som behövs för att arbeta med kvalificerade uppgifter i företag, på förlag, översättningsbyråer eller inom undervisning. Efter avlagd examen kan man t.ex. arbeta som översättare, lärare, informatör, utbildningsplanerare eller med andra uppgifter som kräver goda kunskaper i det tyska språket och den tyska kulturen. Kandidatexamen i humanistiska vetenskaper Huvudämnesstudierna i tyska språket och litteraturen för kandidatexamen i humanistiska vetenskaper (hum.kand.) omfattar 70 studiepoäng (sp). Studierna består av grund- och ämnesstudier. Grundstudierna omfattar 25 sp och ämnesstudierna 45 sp. Kandidatavhandling med tillhörande mognadsprov ingår i examen. Valet av biämnen bör gärna understödja huvudämnets inriktning. Det går även att välja biämnen från andra än enbart den humanistiska fakulteten. Ett tutorium är obligatorisk för de huvudämnesstuderande vars poäng i urvalsprovet ligger under en viss gräns samt för biämnesstuderande som utgående från det biämnesprov som anordnas i början av terminen behöver komplettera sina kunskaper. Kursen ingår inte i de egentliga ämnesstudierna. För kursen ges dock 3 sp som räknas in i det totala antalet studiepoäng för examen. Då studierna inleds gör studerandena upp er individuell studieplan (HOPS). Institutionens HOPShandledare ger stöd vid HOPS-planeringen. Studierådgivning ges vid behov även av överassistenten och assistenten. Filosofie magisterexamen De fördjupade studierna för filosofie magisterexamen (FM) i tyska språket och litteraturen omfattar 80 sp, varav 40 sp utgörs av avhandlingen. I de fördjupade studierna är det möjligt att specialisera sig på 1) språkvetenskap, 2) litteratur och kultur eller 3) översättning. I studierna kan enligt överenskommelse lämpliga studier på motsvarande nivå som avlagts utomlands inkluderas. De fördjupade studiernas sammansättning kan i viss mån formas i enlighet med den studerandes intressen. Planerna bör diskuteras med HOPS-handledaren eller professorerna. Biämnet tyska Kort biämne i tyska språket och litteraturen utgörs av grundstudierna (25 sp). Långt biämne utgörs av grund- (25 sp) och ämnesstudier (35 sp). Biämnesstuderande skriver ingen kandidatavhandling.

4 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Alla biämnesstuderande bör delta i ett biämnesprov. Vid behov deltar biämnesstuderande i tutoriet. Biämnesprovet hålls i början av höstterminen. Kontrollera tiden på institutionens anslagstavla. Biämnesprovet är i kraft tre år.

5 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Studium der deutschen Sprache und Literatur Deutsch ist mit 100 Millionen Muttersprachlern neben Russisch die meist gesprochene Muttersprache in Europa. Als Verhandlungssprache in der Europäischen Union steht Deutsch an dritter Stelle. Die heutige Bedeutung des Deutschen wird im Studienangebot für deutsche Sprache und Literatur in Vaasa betont. Im Mittelpunkt stehen Sprache und Literatur der Gegenwart in ihrem gesellschaftlichen, kulturellen und internationalen Kontext. In Vaasa kann man deutsche Sprache und Literatur bis zum BA, MA und Doktorabschluss studieren. Im BA-Studium werden Sprachkenntnisse befestigt, das Wissen über die gegenwärtige Gesellschaft in den deutschsprachigen Ländern sowie Grundlagen der Linguistik und der Literaturwissenschaft vermittelt. Das BA-Studium schließt mit einer Bachelorarbeit im Bereich Sprache, Übersetzen, Literatur oder Kultur ab. Im MA-Studium kann man sich entweder auf Linguistik des Deutschen, deutsche Literatur und Kultur oder Übersetzungswissenschaft spezialisieren. Das Studium bietet ein breites Angebot an vertiefenden Kursen sowie Gelegenheiten zum Selbststudium. Es endet mit der Abfassung einer umfangreichen Abschlussarbeit.

6 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot GERM0001 Tutoriaali, 3 op PERUSOPINNOT 25 op / GRUNDSTUDIER 25 sp Kielitaito-opinnot GERM1001 Kielitaito, 6 op GERM1002 Suullinen kielitaito, 3 op GERM1003 Tekstianalyysi, 3 op Kieli- ja käännöstiede GERM1004 Saksan oikeakielisyys I, 3 op GERM1005 Saksan oikeakielisyys II, 3 op Kulttuuri ja kirjallisuus GERM1006 Maantuntemus ja nykyhistoria, 4 op GERM1007 Kirjallisuuden peruskurssi, 3 op AINEOPINNOT 45 op / ÄMNESSTUDIER 45 sp Kielitaito-opinnot GERM2001 Puhetaito, 3 op GERM2003 Kääntäminen äidinkieleen, 3 op GERM2004 Käännös- ja kirjoitusharjoitukset, 3 op Kieli- ja käännöstiede GERM2002 Kääntämisen peruskurssi, 5 op GERM2005 Kielitieteen peruskurssi, 8 op Kulttuuri ja kirjallisuus GERM2006 Kirjallisuus historiallisessa kontekstissa, 5 op GERM2007 Kirjallisuus yhteiskunnallisessa kontekstissa, 3 op Seuraavista vähintään 5 op: GERM2011 Kielitieteen syventävä kurssi, 5 op GERM2012 Kirjallisuusanalyysi, 5 op Kandidaatin tutkielma GERM2100 Kandidaatin tutkielma, 10 op KNÄY2001/KNÄY2002/KNÄY2003 Kypsyysnäyte, 0 op

7 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot MAISTERIOPINNOT / STUDIER PÅ MAGISTERNIVÅ SYVENTÄVÄT OPINNOT 80 op / FÖRDJUPADE STUDIER 80 sp Kielitaito-opinnot GERM3080 Kieliharjoittelu, 3 op GERM3026 Kääntäminen saksaan, 5 op GERM3000 Kielen kuntotesti, 0 op Kulttuuri GERM3027 Kulttuuri ja yhteiskunta, 4 op Toinen kokonaisuus seuraavista (13 op): Kieli- ja käännöstiede GERM3003 Seminaari (kieli- ja käännöstiede), 10 op GERM3004 Kielitieteellinen lukukurssi, 3 op Kirjallisuustiede GERM3006 Seminaari (kirjallisuustiede), 10 op GERM3018 Kirjallisuustieteellinen lukukurssi, 3 op Seuraavista vähintään 15 op (kuitenkin erikoiskielen kääntämisestä enintään 10 op): GERM3022 Saksa vieraana kielenä, 5 op Kielitiede GERM3008 Syventävät kielitieteelliset opinnot, 3 15 op GERM3002 Semantiikka, 5 op GERM3009 Kielihistoria, 5 op GERM3010 Leksikografia, 5 op GERM3011 Pragmatiikka, 5 op GERM3012 Psykolingvistiikka, 5 op Käännöstiede GERM3013 Käännöstiede, 5 op GERM3014 Erikoiskielen kääntäminen äidinkieleen, 5 op Kirjallisuustiede GERM3023 Kirjallisuuden lajit, 5 op GERM3019 Teksti ja lukija, 5 op GERM3020 Gender Studies, 5 op GERM3021 Kulttuuriteoria, 5 op GERM3025 Intertekstuaalisuus, 5 op Tutkielma ja tutkielmaseminaari, 40 op GERM3099 Alku- ja väliraportti, 10 op GERM3100 Pro gradu -tutkielma, 30 op KNÄY3001/KNÄY3004/KNÄY3002/KNÄY3005/KNÄY3003 Kypsyysnäyte, 0 op Sivuaineopiskelijoille: GERM3098 Sivuaineen tutkielma tai sitä vastaavat opinnot, 20 op

8 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot STUDIER FÖR EXAMEN I AUKTORISERAD ÖVERSÄTTNING (Se sidan 29) AUKTORISOIDUN KÄÄNTÄJÄN TUTKINNON OPINNOT (Katso opinto-oppaan sivu 11) Den studerande avlägger grund-, ämnes- och fördjupade studier i huvudämnet tyska spårket och litteraturen i enlighet med undervisninsplanen. Dessutom avläggs följande obligatoriska studier för examen i auktoriserad översättning: Saksan kielen ja kirjallisuuden kielen pääaineopiskelija suorittaa opetussuunnitelman mukaiset perus-, aine- ja syventävät opinnot. Pakollisten pääaineopintojen lisäksi on suoritettava seuraavat opinnot: Allmänna studier: Yleisopinnot: GERM0002 Johdatus käännösteknologiaan, 3 op (2. tai 3. opintovuotena / studieår 2 eller 3) Ämnesstudier: Aineopinnot: (GERM2100 Kandidatavhandling med översättningsvetenskapligt tema / Kandidaatintutkielma käännöstieteen alalta) Fördjupade studier: Syventävät opinnot: AUKT3001 Yrkespraxis för auktoriserade translatorer, 3 sp GERM3028 Översättning av dokument inom områdena lag och förvaltning samt andra specialområden, tyska modersmålet svenska, 5 sp AUKT3001 GERM3029 Auktorisoidun kääntäjän toimintavalmiudut, 3 op Lainkäytön ja hallinnon sekä muiden erikoisalojen asiakirjojen kääntäminen, saksa äidinkieli suomi, 5 op Välj helheten Kieli ja käännöstiede (13 sp) Valitse kokonaisuus Kieli ja käännöstiede (13 op) Välj kursen GERM3013 Käännöstiede, 5 sp Valitse GERM3013 Käännöstiede, 5 op Dessutom rekommenderas: Lisäksi suositellaan: TULK1001 Grundkurs i tolkning, 3 sp TULK1001 Johdatus tulkkaukseen, 3 op Grundstudier i modersmålet, 25 sp Äidinkielen perusopinnot, 25 op Biämnesstuderande kan inte avlägga de studier som krävs för examen i auktorised översättning. Den 25 september ordnas ett infomrationstillfälle om examen i auktoriserad översättning. För ytterligare information, kontakta studiechef Eija Heinonen-Özdemir. Sivuaineopiskelijat eivät voi suorittaa auktorisoidun kääntäjän tutkintoon vaadittavia opintoja. Auktorisoidun kääntäjän tutkinnosta järjestetään tiedotustilaisuus Lisätietoja tiedotustilaisuudesta saa opintopäälliköltä.

9 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Semester 1. Herbst Sprachpraxis Studienstruktur BA-Studium Kultur und Literatur Grundstudium/Kleines Nebenfach 25 p Praktisches Deutsch 6 p Landeskunde / Moderne Geschichte 4 p 1. Frühjahr Textanalyse 3 p Grundkurs Literatur Phonetik/Konversation 3 p 3 p Hauptstudium 35 p Linguistik und Übersetzungswissenschaft Grammatik I 3 p Grammatik II 3 p 2. Herbst Redetechnik 3 p Literatur im Grundkurs Übersetzen 5 p gesellschaftlichen Kontext 3 p 2. Frühjahr Übersetzen in die Literatur im Grundkurs Linguistik 8 p Muttersprache 3 p historischen Kontext 5 p Übersetzungs- und Schreibübungen 3 p 3. Herbst Literaturanalyse Vertiefende Linguistik (alternativ) 5 p (alternativ) 5 p BA-Seminar 10 p 3. Frühjahr Bachelorarbeit 10 p Schriftliche Prüfung in der Muttersprache MA-Studium Semester Obligatorische Kurse Andere Kurse Sprachpraktikum 3 p (Zeitpunkt frei) 1. Herbst Übersetzen ins Deutsche 5 p Kultur und Gesellschaft 4 p (kann auch im Frühjahr angeboten werden) 1. Frühjahr Seminar 10 p (Linguistik ODER Literatur) 2. Herbst 2. Frühjahr Lesekurs 3 p (Linguistik ODER Literatur) Oberseminar + Magisterarbeit 40 p Kurse/Prüfungen aus folgenden Bereichen 15 p: * Vertiefende Linguistik * Vertiefende Literatur- wissenschaft * Vertiefende Übersetzungskurse

10 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Opintojaksokuvaukset: Pakollisuus: P = Pakollinen opintojakso VE = Vaihtoehtoinen opintojakso VV = Vapaavalintainen opintojakso Tutoriaali Propädeutikum Language Tutorial Laajuus: 3 op Koodi: GERM0001 Ajoitus: 1. vsk syksy Tavoite: Tasoittaa kielitaitoeroja ja luoda edellytykset saksan opinnoissa etenemiselle. Sisältö: Eriaiheisten tekstien lukeminen, sanavaraston kartuttaminen ja puheen ymmärtämisen vahvistaminen. Opetus: Kontaktiopetus 28 tuntia, ohjattu itseopiskelu. Suoritustapa: Aktiivinen osallistuminen ja kotitehtävien hyväksytty suoritus.. Arviointi: Hyväksytty / hylätty. Vastuuopettaja: Lehtorit. /VV Lisätiedot: Pakollinen niille pääaineopiskelijoille, joiden valintakoepisteet jäävät tietyn rajan alle, sekä sivuaineopiskelijoille, jotka lukukauden alussa järjestettävän sivuainekokeen perusteella tarvitsevat lähtötason vahvistamista. Kurssi ei sisälly varsinaisiin aineen opintoihin. Siitä annettavat 3 opintopistettä luetaan kuitenkin opiskelijalle hyväksi tutkinnon kokonaislaajuuteen. Kielitaito Praktisches Deutsch Language Skills Perusopinnot Laajuus: 6 op Koodi: GERM1001 Ajoitus: 1. vsk syksy Tavoite: Vahvistaa kielitaidon eri osa-alueita niin, että opiskelija ymmärtää hyvin ja pystyy tyydyttävästi tuottamaan puhuttua ja kirjoitettua, yleisiin ja oman opintoalan aiheisiin liittyvää kieltä. Sisältö: Opintojakso koostuu seuraavista osioista: 1) Kuullunymmärtäminen ja puheharjoitukset, 2) Luetunymmärtäminen ja 3) Kirjoitusharjoitukset. Opetus: Harjoitukset 60 tuntia: 1) Kuullunymmärtäminen ja puheharjoitukset 24 tuntia, 2) Luetunymmärtäminen 20 tuntia, 3) Kirjoitusharjoitukset 16 tuntia. Suoritustapa: Aktiivinen osallistuminen ja jatkuva arviointi. Opettajan ohjeiden mukaan. Vastuuopettaja: Lehtorit Lisätiedot: Saksankielisessä maassa oleskelleet voivat syyslukukauden alussa osoittaa puhetaitonsa ja saada vapautuksen opintojakson osuudesta 1.

11 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Suullinen kielitaito Phonetik/Konversation Oral Skills Laajuus: 3 op Koodi: GERM1002 Ajoitus: 1. vsk kevät Edeltävät opinnot: Kielitaito Tavoite: Oppia tuntemaan saksan ja äidinkielen äänteistön erot sekä hioa ääntämistä ja intonaatiota. Parantaa erilaisissa puhetilanteissa tarvittavaa viestintätaitoa. Sisältö: 1) Saksan ja äidinkielen äänteiden vertailu. Ääntämis-, intonaatio- ja transkriptioharjoituksia. 2) Puheharjoituksissa yleisiin aiheisiin ja perusopintojen sisältöihin liittyvät tehtävät sekä lyhyet valmistellut puheenvuorot. Opetus: Harjoitukset: fonetiikka ja ääntäminen 20 tuntia ja puheharjoitukset 20 tuntia. Suoritustapa: Aktiivinen osallistuminen harjoituksiin ja molempien harjoituskurssien loppukokeen suoritus. Opettajan ohjeiden mukaan. Vastuuopettaja: Lehtorit Tekstianalyysi Textanalyse Text Analysis Laajuus: 3 op Koodi: GERM1003 Ajoitus: 1. vsk kevät Edeltävät opinnot: Kielitaito Tavoite: Oppia analysoimaan eri tekstilajeja lingvistiikan näkökulmasta. Ymmärtää tekstilajien merkitys kääntämisprosesseissa sekä tieteellisten tekstien ja kirjallisuuden analyyseissä. Oppia käyttämään tekstianalyysin metodeja omassa tekstintuotannossa. Sisältö: Tutustuminen eri tekstilajeihin ja niiden ominaispiirteisiin. Tekstilingvistiikan metodien käyttäminen tekstianalyysissä ja niiden soveltaminen omaan tekstintuotantoon. Opetus: Harjoitukset 24 tuntia. Suoritustapa: Aktiivinen osallistuminen, jatkuva arviointi ja kirjallinen lopputyö, joka on jätettävä yhdessä sovittuun määräaikaan mennessä. Opettajan ohjeiden mukaan. Vastuuopettaja: Lehtorit Saksan oikeakielisyys I Grammatik I Grammar I Laajuus: 3 op Koodi: GERM1004 Ajoitus: 1. vsk syksy

12 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Tavoite: Hallita saksan substantiivien, adjektiivien, pronominien, adverbien, lukusanojen ja prepositioiden muoto ja funktio sekä näihin kieliopin osa-alueisiin liittyvä terminologia. Pystyä tunnistamaan saksan ja äidinkielen rakenne-eroja. Tutustua tärkeimpiin apuvälineisiin. Sisältö: Tavoitteissa esitettyjen osa-alueiden keskeisten kohtien tarkastelu ja harjoittelu äidinkielen taustaa vasten. Opetus: Luennot ja harjoitukset 40 tuntia. Suoritustapa: Aktiivinen osallistuminen ja kurssikoe. 1. Dreyer, Hilke & Schmitt, Richard: Lehr- und Übungsbuch der deutschen Grammatik (osittain). 2. Muu kurssimateriaali opettajan ohjeiden mukaan. Arviointi: Hyväksytty / hylätty. Vastuuopettaja: Lehtorit Saksan oikeakielisyys II Grammatik II Grammar II Laajuus: 3 op Koodi: GERM1005 Ajoitus: 1. vsk kevät Edeltävät opinnot: Saksan oikeakielisyys I Tavoite: Hallita saksan verbioppi ja lauserakenne pääpiirteissään. Pystyä käsittelemään saksan ja äidinkielen rakenne-eroja asianmukaista terminologiaa käyttäen. Osata käyttää tärkeimpiä apuvälineitä. Sisältö: Verbien muodon ja funktion kontrastiivinen tarkastelu ja harjoittelu. Lauseoppi pääpiirteissään. Opetus: Luennot ja harjoitukset 40 tuntia. Suoritustapa: Aktiivinen osallistuminen ja kirjallinen tentti. 1. Dreyer, Hilke & Schmitt, Richard: Lehr- und Übungsbuch der deutschen Grammatik (osittain). 2. Muu kurssimateriaali opettajan ohjeiden mukaan. Vastuuopettaja: Lehtorit Lisätiedot: Saksan oikeakielisyys II -kurssin suoritus vähintään arvosanalla 3 on edellytyksenä osallistumiselle Käännös- ja kirjoitusharjoitukset -kurssille. Maantuntemus ja nykyhistoria Landeskunde/Moderne Geschichte German Society and Modern History Laajuus: 4 op Koodi: GERM1006 Ajoitus: 1. vsk syksy Tavoite: Omaksua perustiedot Saksan 1900-luvun historiasta sekä Saksan, Itävallan ja Sveitsin nyky-yhteiskunnasta. Kehittää kykyä ymmärtää ko. aiheisiin liittyviä tekstejä sekä puhua ja kirjoittaa niistä asianmukaisella tavalla.

13 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Sisältö: Historia 1. maailmansodan päättymisestä Saksojen yhdistymiseen. Saksankielisten maiden poliittinen järjestelmä, talous, väestö ja koulutusjärjestelmä. Opetus: Luennot ja harjoitukset 30 tuntia. Suoritustapa: Aktiivinen osallistuminen, jatkuva arviointi ja kirjallinen tentti. 1. Luscher, Renate: Landeskunde Deutschland. Von der Wende bis heute. Aktualisierte Fassung 2006/2007 (osittain). 2. Muu kurssimateriaali opettajan ohjeiden mukaan. Vastuuopettaja: Lehtorit Kirjallisuuden peruskurssi Grundkurs Literatur Introduction to Literary Studies Laajuus: 3 op Koodi: GERM1007 Ajoitus: 1. vsk kevät Edeltävät opinnot: Kielitaito Tavoite: Tutustua saksankieliseen uudempaan kirjallisuuteen. Kyetä käyttämään kirjallisuustieteellisiä termejä. Oppia kirjoittamaan analyysejä nykykirjallisuudesta kirjallisuuden terminologiaa käyttäen. Sisältö: Johdatus kirjallisuustieteeseen, erityisesti eri kirjallisuuden lajeihin sekä lyriikan, narratologian ja draaman käsitteisiin. Tutustuminen 2 4 saksankieliseen teokseen, jotka edustavat uudempaa kirjallisuutta. Opetus: Luennot ja harjoitukset 30 tuntia. Suoritustapa: Aktiivinen osallistuminen ja jatkuva kirjallisten töiden arviointi. 1. Vogt, Jochen: Einladung zur Literaturwissenschaft Kaunokirjallisuus opettajan ohjeiden mukaan. Vastuuopettaja: Lehtorit, professorit.

14 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Aineopinnot Puhetaito Redetechnik Advanced Conversation Laajuus: 3 op Koodi: GERM2001 Ajoitus: 2. vsk syksy Edeltävät opinnot: Suullinen kielitaito Tavoite: Oppia sopimis- ja neuvottelutilanteissa tarvittavia kommunikaatiotapoja ja argumentointistrategioita. Vahvistaa esitelmöinti- ja keskustelutaitoja sekä kuullunymmärtämistä. Sisältö: Esitelmät ja harjoitukset sovitusta aiheesta, keskustelut, neuvottelut jne. Opetus: Harjoitukset 20 tuntia. Suoritustapa: Aktiivinen osallistuminen, jatkuva arviointi, esitelmän valmistelu ja pitäminen. Opettajan ohjeiden mukaan. Vastuuopettaja: Lehtorit. Kääntämisen peruskurssi Grundkurs Übersetzen Introduction to Translation Koodi: GERM2002 Ajoitus: 2. vsk syksy Tavoite: Saada perustiedot käännöstieteestä ja kääntämisen eri tekniikoista sekä tutustua kääntämisen ongelmiin. Kyetä kääntämään helpohkoja tekstejä saksasta äidinkieleen tarpeellisia apuvälineitä käyttäen. Sisältö: Tutustuminen käännösprosessin eri vaiheisiin, kääntämisen perusongelmiin ja niiden ratkaisumahdollisuuksiin sekä käytännön esimerkkien valossa että teorian näkökulmasta. Lyhyiden tekstien kääntäminen saksasta äidinkieleen, keskeisiin kontrastiivisiin kysymyksiin perehtyminen sekä sanakirjojen ja eri tietolähteiden käytön harjoitteleminen. Opetus: Verkko-opiskelu. Harjoitukset 28 tuntia kontaktiopetuksena. Suoritustapa: Verkkokurssin suorittaminen ja aktiivinen osallistuminen harjoituksiin. Oppimispäiväkirja ja käännöstehtäviä opettajan ohjeiden mukaan. Opettajan ohjeiden mukaan. Vastuuopettaja: Lehtorit. Kääntäminen äidinkieleen Übersetzen in die Muttersprache Translation into Finnish/Swedish Laajuus: 3 op Koodi: GERM2003 Ajoitus: 2. vsk kevät Edeltävät opinnot: Kääntämisen peruskurssi

15 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Tavoite: Oppia tuottamaan moitteettomia käännöksiä ja arvioimaan niitä eri apuvälineitä ja strategioita käyttäen. Sisältö: Yleiskielisten saksankielisten tekstien kääntämistä äidinkieleen, referaattikäännöksiä ja tekstien muokkausta erilaisiin tarkoituksiin. Opetus: Harjoitukset 28 tuntia. Suoritustapa: Aktiivinen osallistuminen. Laajahko käännös lopputyönä ja oppimispäiväkirja. Opettajan ohjeiden mukaan. Vastuuopettaja: Lehtorit. Käännös- ja kirjoitusharjoitukset Übersetzungs- und Schreibübungen Translation and Writing Practice Laajuus: 3 op Koodi: GERM2004 Ajoitus: 2. vsk kevät Edeltävät opinnot: Saksan oikeakielisyys II vähintään arvosanalla 3. Tavoite: Syventää aiempia tekstianalyysi- ja kielioppitaitoja, oppia tunnistamaan ja ratkaisemaan vieraaseen kieleen kääntämisen ongelmia sekä harjaantua erilaisten rinnakkaistekstien avulla moitteettoman saksankielisen tekstin kirjoittamiseen. Sisältö: Tutustuminen erilaisten käyttötekstien ominaisuuksiin, käännös- ja kirjoitusprosessin eri aspekteihin sekä käännösstrategioihin. Omien käännösten ja tekstien laatiminen rinnakkaisteksteihin tukeutuen. Opetus: Harjoitukset 28 tuntia. Suoritustapa: Aktiivinen osallistuminen ja kotitehtävien hyväksytty suorittaminen. 1. Opettajan ohjeiden mukaan. 2. Yksikielinen saksan sanakirja. Arviointi: Hyväksytty / hylätty. Vastuuopettaja: Lehtorit. Kielitieteen peruskurssi Grundkurs Linguistik Introduction to Linguistics Laajuus: 8 op Koodi: GERM2005 Ajoitus: 2. vsk kevät Tavoite: Saada perustiedot yleisestä germaanisesta kielitieteestä sekä sanastosta ja syntaksista. Kehittää tieteellisiä perusvalmiuksia kielitieteellisen tiedon kriittiseen käyttöön, itsenäiseen omaksumiseen ja soveltamiseen. Sisältö: I Johdatus germaaniseen kielitieteeseen II Sanastontutkimuksen perusteet III Syntaksin perusteet Opetus: Luennot ja harjoitukset 56 tuntia. Suoritustapa: Aktiivinen osallistuminen harjoituksiin ja suullinen tentti.

16 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Busch, Albert & Stenschke, Oliver: Germanistische Linguistik. Eine Einführung I Johdatus germaaniseen kielitieteeseen: 2. Linke, Angelika u.a.: Studienbuch Linguistik. 5., erweiterte Auflage (osittain). 3. Pelz, Heidrun: Linguistik. Eine Einführung. 6. Auflage (osittain). II Sanastontutkimuksen perusteet: 4. Schlaefer, Michael: Lexikologie und Lexikographie. Eine Einführung am Beispiel deutscher Wörterbücher (osittain). III Syntaksin perusteet: 5. Helbig, Gerhard & Buscha, Joachim: Deutsche Grammatik. Ein Handbuch für den Ausländerunterricht (osittain). 6. Andersson, Sven-Gunnar et al.: Tysk syntax för universitetsnivå (osittain). 7. Piitulainen, Marja-Leena: Syntax des Deutschen. Unter Berücksichtigung des Kontrasts zum Finnischen (SAXA Sonderband 3) (osittain). 8. Pittner, Karin & Berman, Judith: Deutsche Syntax. Ein Arbeitsbuch (osittain). 9. Sommerfeldt, Karl-Ernst & Starke, Günter: Einführung in die Grammatik der deutschen Gegenwartssprache (osittain). Vastuuopettaja: Lehtorit. Kirjallisuus historiallisessa kontekstissa Literatur im historischen Kontext Literature in History Koodi: GERM2006 Ajoitus: 2. vsk syksy tai kevät Edeltävät opinnot: Kirjallisuuden peruskurssi Tavoite: Oppia ymmärtämään saksankielisen kirjallisuuden kehityksen pääpiirteet sen historiallisen ja kulttuurihistoriallisen kontekstin valossa. Sisältö: Tutustuminen saksankielisten maiden kirjallisuus- ja kulttuurihistoriaan sekä kaanonin muodostumiseen ja merkitykseen. Perehtyminen muutamaan valikoituun teokseen ja 1800-luvulta. Opetus: Luennot ja harjoitukset 28 tuntia. Suoritustapa: Aktiivinen osallistuminen, jatkuva kirjallisten töiden arviointi ja lopputyö, joka on jätettävä yhdessä sovittuun määräaikaan mennessä. 1. Parry, Christoph: Menschen, Werke, Epochen. Eine Einführung in die deutsche Kulturgeschichte (osittain). 2. Packalén, Sture: Literatur und Leben. Deutschsprachige Literatur von 750 bis (osittain). 3. Kaunokirjallisuus opettajan ohjeiden mukaan. Vastuuopettaja: Lehtorit, professorit.

17 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Kirjallisuus yhteiskunnallisessa kontekstissa Literatur im gesellschaftlichen Kontext Literature in Society Laajuus: 3 op Koodi: GERM2007 Ajoitus: 2. vsk syksy tai kevät Edeltävät opinnot: Kirjallisuuden peruskurssi Tavoite: Oppia ymmärtämään 1900-luvun saksankielistä kirjallisuutta sen historiallisen ja poliittisen kontekstin valossa. Sisältö: Tutustuminen saksankielisten maiden 1900-luvun kirjallisuus- ja kulttuurihistoriaan sekä aikakauden tärkeimpiin teoksiin. 3 5 valikoidun teoksen analysointi. Opetus: Luennot ja harjoitukset 24 tuntia. Suoritustapa: Aktiivinen osallistuminen, jatkuva kirjallisten töiden arviointi ja lopputyö, joka on jätettävä yhdessä sovittuun määräaikaan mennessä. 1. Packalén, Sture: Literatur und Leben. Deutschsprachige Literatur von 750 bis (osittain). 2. Parry, Christoph: Menschen, Werke, Epochen. Eine Einführung in die deutsche Kulturgeschichte (osittain). 3. Kaunokirjallisuus opettajan ohjeiden mukaan. Vastuuopettaja: Lehtorit, professorit. Kielitieteen syventävä kurssi Vertiefende Linguistik Advanced Linguistics Koodi: GERM2011 Ajoitus: 3. vsk syksy Edeltävät opinnot: Kielitieteen peruskurssi Tavoite: Oppia peruskäsitteet ja metodit saksan fraseologiasta, sananmuodostuksesta tai tekstilingvistiikasta. Vahvistaa analysointitaitoja kandidaatin tutkielman tekoa varten. Luoda vankka pohja kielitieteellisen kandidaatintutkinnon suorittamiselle. Sisältö: Fraseologia, sananmuodostus tai tekstilingvistiikka. Opetus: Luennot ja harjoitukset 26 tuntia. Suoritustapa: Aktiivinen osallistuminen harjoituksiin ja kirjallinen työ, joka on jätettävä yhdessä sovittuun määräaikaan mennessä. Työ esitellään ja käydään läpi ryhmässä. 1. Fleischer, Wolfgang: Phraseologie der deutschen Gegenwartssprache. 2., durchgesehene und ergänzte Auflage (osittain). 2. Eichinger, Ludwig M.: Deutsche Wortbildung. Eine Einführung (osittain). 3. Fleischer, Wolfgang & Barz, Irmhild: Wortbildung der deutschen Gegenwartssprache. 3. Auflage (osittain). 4. Erben, Johannes: Einführung in die deutsche Wortbildung. 5. durchges. u. erg. Auflage (osittain). 5. Brinker, Klaus: Linguistische Textanalyse. Eine Einführung in Grundbegriffe und Methoden. 5., durchgesehene und ergänzte Auflage (osittain). 6. Gansel, Christina & Jürgens, Frank: Textlinguistik und Textgrammatik. Eine Einführung. 2., überarb. u. erg. Aufl (osittain).

18 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Muu kirjallisuus opettajan ohjeiden mukaan. Vastuuopettaja: Lehtorit, yliassistentti, professorit. Lisätiedot: Kurssi sopii erityisesti kielitieteeseen liittyvän kandidaatintutkielman kirjoittaville. Kurssi on vaihtoehtoinen Kirjallisuusanalyysikurssin kanssa. Kirjallisuusanalyysi Literaturanalyse Literary Analysis Koodi: GERM2012 Ajoitus: 3. vsk syksy Edeltävät opinnot: Kirjallisuuden peruskurssi Tavoite: Vahvistaa analysointitaitoja ja tutustua valikoituihin teorioihin. Saada taitoja kandidaatin tutkielman tekoa varten. Luoda vankka pohja kirjallisuustieteellisen kandidaatintutkinnon suorittamiselle. Sisältö: Valikoitujen tekstien analysointi kirjallisuustieteen keskeisiä termejä käyttäen. Opetus: Ryhmätyöskentely 26 tuntia. Suoritustapa: Aktiivinen osallistuminen harjoituksiin ja kirjallisuustieteellinen työ, jossa käytetään lähdekirjallisuutta. Työ on jätettävä yhdessä sovittuun määräaikaan mennessä. Työ esitellään ja käydään läpi ryhmässä. 1. Wenzel, Peter (Hg.): Einführung in die Erzähltextanalyse (valikoiden). 2. Kaunokirjallisuutta opettajan ohjeiden mukaan. Vastuuopettaja: Lehtorit, professorit. Lisätiedot: Kurssi sopii erityisesti kirjallisuus- tai kulttuurialaan liittyvän kandidaatintutkielman kirjoittaville. Kurssi on vaihtoehtoinen Kielitieteen syventävän kurssin kanssa. Kandidaatin tutkielma Bachelorarbeit B.A. Thesis Laajuus: 10 op Koodi: GERM2100 Ajoitus: 3. vsk kevät Edeltävät opinnot: Kielitieteelliseen tutkielmaan Kielitieteen peruskurssi ja kirjallisuustieteelliseen tutkielmaan Kirjallisuuden peruskurssi sekä molempiin toinen seuraavista: Kielitieteen syventävä kurssi tai Kirjallisuusanalyysi. Osallistuminen kirjaston tiedonhakukoulutukseen (Tiedonhaku ja informaationlukutaito II), todistus koulutuksen suorittamisesta esitettävä kurssin aikana. Tavoite: Laatia tieteellinen työ, jossa itsenäisesti muotoiltu kysymyksenasettelu, omatoimisesti työstetty tutkimusaineisto, lähdekirjallisuuden asianmukainen käyttö, selkeä argumentointi ja perustellut loppupäätelmät. Kehittää kykyä kommentoida kriittisesti ja rakentavasti muiden tekemiä tieteellisiä töitä sekä puolustaa ja perustella omaa työtä. Sisältö: Ohjausta tieteellisten töiden laatimiseen (aineiston keruu, bibliografiat, jäsentely, argumentointistrategiat). Valikoitujen kieli- ja käännöstieteellisten, kirjallisuustieteellisten ja kulttuurin alan aihekokonaisuuksien ja niihin läheisesti liittyvien teorioiden käsittely. Opetus: Seminaari-istunnot (ja metodiopinnot) tuntia ja henkilökohtainen ohjaus.

19 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Suoritustapa: Aktiivinen osallistuminen seminaari-istuntoihin ja hyväksytty kandidaatin tutkielma (n. 20 sivua). Opettajan ohjeiden mukaan. Vastuuopettaja: Lehtorit. pääaine Lisätiedot: Valittavana kieli- ja käännöstiede tai kirjallisuustiede. Kandidaatin tutkielman lisäksi suoritetaan kypsyysnäyte. Mikäli opiskelija on kirjoittanut proseminaarin, on opiskelijan otettava yhteyttä oppiaineen nykyiseen vastuuhenkilöön selvittääkseen proseminaarin mahdollisen täydentämisen kandidaatin tutkielmaksi. Kypsyysnäyte Schriftliche Prüfung in der Muttersprache B.A. Essay Exam Laajuus: 0 op Koodi: KNÄY2001/KNÄY2002/KNÄY2003 Ajoitus: 3. vsk Tavoite: Kandidaatin tutkintoa varten kirjoitettavassa kypsyysnäytteessä opiskelijan tulee osoittaa perehtyneisyyttä kandidaatin tutkielman alaan sekä äidinkielen (suomi tai ruotsi) taitoa. Sisältö: Kypsyysnäytteen pituus on käsin kirjoitettuna noin yksi konseptiarkki (neljä sivua, noin 500 sanaa). Kirjoitelma on esseetyyppinen, tutkielman aihepiiriin liittyvästä aiheesta kirjoitettu, analyyttinen ja ehyt kokonaisuus, jossa opiskelija esittelee ja analysoi tutkimuksensa aineistoa, tutkimusmenetelmiä tai tuloksia. Suoritustapa: Kirjallinen tentti. Arviointi: Hyväksytty / hylätty. pääaine Lisätiedot: Katso tarkemmat tiedot humanistisen tiedekunnan opinto-oppaan kohdista Kandidaatin tutkinnon kypsyysnäyte sekä Kypsyysnäytteen kirjoittaminen ja sen hyväksyminen.

20 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot MAISTERIOPINNOT Syventävät opinnot Kieliharjoittelu Sprachpraktikum Language Practice Laajuus: 3 op Koodi: GERM3080 Ajoitus: Vapaasti valittavissa Tavoite: Tutustua saksankieliseen maahan sekä kehittää omaa kielitaitoa käytännössä. Kesto: Vähintään kahden kuukauden oleskelu tai opiskelu saksankielisessä maassa. Suoritustapa: Harjoittelusta laaditaan 3 4 sivun mittainen raportti saksaksi. Arviointi: Hyväksytty / hylätty. Vastuuopettaja: Assistentti. pääaine. Muille saksaa opiskeleville kieliharjoittelusta on hyötyä, mutta sitä ei vaadita pakollisena suorituksena. Lisätiedot: Ennen kieliharjoittelua ota yhteyttä laitoksen assistenttiin. Pakollisen kieliharjoittelun lisäksi opiskelija voi saada vapaasti valittavaa kieliharjoittelua. Kääntäminen saksaan Übersetzen ins Deutsche Translation into German Koodi: GERM3026 Ajoitus: Maisteriopintojen 1. vsk syksy Tavoite: Käännöstaitojen syventäminen ja laajentaminen sekä saksan kielen taidon vahvistaminen ja tarkistaminen. Sisältö: Funktioltaan vaihtelevien, etupäässä yleiskielisten tekstien käännösharjoituksia. Erityistä huomiota kiinnitetään paitsi oikeakielisyyteen myös tekstianalyyttisten taitojen kehittämiseen, kohderyhmän ja kulttuuristen seikkojen huomioonottamiseen sekä erilaisten apuvälineiden käytön harjaannuttamiseen. Opetus: Harjoitukset 28 tuntia. Suoritustapa: Aktiivinen osallistuminen projektitöihin ja laajahko käännös. Opettajan ohjeiden mukaan Vastuuopettaja: Lehtorit, professorit. Lisätiedot: Kurssin yhteydessä järjestetään kielen kuntotesti (GERM3000), joka rekisteröidään. Kuntotestin suorittaminen on edellytys seminaariin ja tutkielmaseminaariin osallistumiselle. Kuntotestin suoritus on voimassa neljä vuotta. Opiskelija, jonka äidinkieli on muu kuin suomi tai ruotsi, voi korvata opintojakson suorittamalla 5 op kieli- ja käännöstieteen tai kirjallisuustieteen syventäviä opintoja. Korvaamisesta sovitaan yhdessä professorin kanssa.

21 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Kielen kuntotesti Prüfung der Sprachkenntnisse Test in Language Skills Laajuus: 0 op Koodi: GERM3000 Ajoitus: Maisteriopintojen 1. vsk syksy Edeltävät opinnot: Kääntäminen saksaan Tavoite: Varmistaa kirjallisessa työssä tarvittava kielitaito. Sisältö: Saksaksi suoritettava kirjallinen koe, josta tulee merkintä opintorekisteriin. Kokeessa painotetaan kielen rakenteiden hallintaa. Suoritustapa: Kirjallinen koe. Arviointi: Hyväksytty / hylätty. Vastuuopettaja: Lehtorit. Lisätiedot: Kielen kuntotesti järjestetään kurssin Kääntäminen saksaan yhteydessä. Kuntotestin suorittaminen on edellytys seminaariin ja tutkielmaseminaariin osallistumiselle. Kuntotestin suoritus on voimassa neljä vuotta. Kulttuuri ja yhteiskunta Kultur und Gesellschaft Culture and Society Laajuus: 4 op Koodi: GERM3027 Ajoitus: Maisteriopintojen 1. vsk syksy tai kevät Tavoite: Perehtyä syvällisemmin saksalaisen kulttuurin laajempaan yhteiskunnalliseen ja historialliseen kontekstiin. Sisältö: Valitun aikakauden, alueen tai taide- ja kirjallisuushistoriallisen suuntauksen käsittely laajemmassa yhteiskunnallis-historiallisessa kontekstissa. Opetus: Harjoitukset 20 tuntia. Suoritustapa: Aktiivinen osallistuminen harjoituksiin, lyhyt esitelmä ja kirjallinen lopputyö, joka on jätettävä yhdessä sovittuun määräaikaan mennessä. Opettajan ohjeiden mukaan Vastuuopettaja: Professorit. Seminaari (kieli- ja käännöstiede) Seminar Linguistik Advanced Seminar Laajuus: 10 op Koodi: GERM3003 Ajoitus: Maisteriopintojen 1. vsk kevät Edeltävät opinnot: Kielen kuntotesti Tavoite: Laatia tieteellinen työ, jossa itsenäisesti muotoiltu kysymyksenasettelu, selkeästi perusteltu teoreettinen pohja, teoreettisesti perusteltu metodi ja tutkimusaineiston itsenäinen ja kriittinen analyysi. Syventää kykyä kommentoida kriittisesti ja rakentavasti muiden tekemiä tieteellisiä töitä sekä puolustaa ja perustella omaa työtä.

22 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Sisältö: Valikoitujen kielitieteellisten aihekokonaisuuksien ja niihin läheisesti liittyvien teorioiden käsittely. Opetus: Seminaari-istunnot 24 tuntia ja henkilökohtainen ohjaus. Suoritustapa: Aktiivinen osallistuminen ja arvosteltava seminaarityö (25 30 s.), joka on jätettävä yhdessä sovittuun määräaikaan mennessä. Opettajan ohjeiden mukaan. Vastuuopettaja: Professorit. Lisätiedot: Seminaarin yhteydessä suoritetaan Kielitieteellinen lukukurssi (3 op). Kielitieteellinen lukukurssi Linguistischer Lesekurs Readings in Linguistics Laajuus: 3 op Koodi: GERM3004 Ajoitus: Maisteriopintojen 1. vsk kevät Tavoite: Syventää tieteellisten tekstien kriittiseen lukemiseen, sisällön referoimiseen ja kommentointiin vaadittavia taitoja. Sisältö: Uudet kielitieteelliset julkaisut. Opetus: Ryhmätyöskentely 10 tuntia. Suoritustapa: Aktiivinen osallistuminen ja suullinen ja/tai kirjallinen referaatti. Opettajan ohjeiden mukaan. Vastuuopettaja: Professorit. Lisätiedot: Suoritetaan kielitieteellisen seminaarin yhteydessä. Seminaari (kirjallisuustiede) Seminar Literatur Advanced Seminar Laajuus: 10 op Koodi: GERM3006 Ajoitus: Maisteriopintojen 1. vsk kevät Edeltävät opinnot: Kielen kuntotesti Tavoite: Laatia tieteellinen työ, jossa itsenäisesti muotoiltu kysymyksenasettelu, selkeästi perusteltu teoreettinen pohja, teoreettisesti perusteltu metodi ja tutkimusaineiston itsenäinen ja kriittinen analyysi. Syventää kykyä kommentoida kriittisesti ja rakentavasti muiden tekemiä tieteellisiä töitä sekä puolustaa ja perustella omaa työtä. Sisältö: Valikoitujen kirjallisuustieteellisten aihekokonaisuuksien ja niihin läheisesti liittyvien teorioiden käsittely. Opetus: Seminaari-istunnot 24 tuntia ja henkilökohtainen ohjaus. Suoritustapa: Aktiivinen osallistuminen ja arvosteltava seminaarityö (25 30 s.), joka on jätettävä yhdessä sovittuun määräaikaan mennessä. Opettajan ohjeiden mukaan Vastuuopettaja: Professorit.

23 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Lisätiedot: Seminaarin yhteydessä suoritetaan Kirjallisuustieteellinen lukukurssi (3 op). Kirjallisuustieteellinen lukukurssi Literaturwissenschaftlicher Lesekurs Academic Reading Laajuus: 3 op Koodi: GERM3018 Ajoitus: Maisteriopintojen 1. vsk kevät Tavoite: Oppia ymmärtämään kirjallisuustieteellistä kieltä ja referoimaan vaativahkoa tieteellistä tekstiä. Valmistautua maisterintutkielman tekoon. Sisältö: Valikoitujen tieteellisten artikkeleiden analysointi ja referointi. Opetus: Ryhmätyöskentely 10 tuntia, itseopiskelu. Suoritustapa: Aktiivinen osallistuminen ja kirjallisten töiden jatkuva arviointi. Opettajan ohjeiden mukaan Vastuuopettaja: Lehtorit, professorit. Lisätiedot: Suoritetaan kirjallisuustieteellisen seminaarin yhteydessä. Saksa vieraana kielenä Deutsch als Fremdsprache German as a Foreign Language Koodi: GERM3022 Ajoitus: Maisteriopintojen 1. tai 2. vsk Tavoite: Laajentaa ja syventää tietämystä vieraan kielen didaktiikasta, painopisteenä saksa vieraana kielenä -opetus. Sisältö: Tutustuminen vieraan kielen opetuksen eri käytäntöihin. Opetus: Luennot ja harjoitukset. Suoritustapa: Sopimuksen mukaan. Opettajan ohjeiden mukaan. Vastuuopettaja: Lehtorit, professorit. Lisätiedot: Kurssi voidaan suorittaa myös kirjatenttinä. Tieteelliset opinnot voi suorittaa kerralla tai eri osissa, kuitenkin niin, että opintopisteiden kokonaismäärä on 15 op. Syventävät kielitieteelliset opinnot Vertiefende wissenschaftliche Studien Linguistik Advanced Linguistic Studies Laajuus: 3 15 op Koodi: GERM3008 Ajoitus: Maisteriopintojen 1. tai 2. vsk Tavoite: Syventää teoriatietoa jostain kielitieteen osa-alueesta.

24 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Sisältö: 1. Valenssiteoria ja sijakielioppi 2. Fraseologia 3. Kieli ja sukupuoli 4. Teksti, maailma, ymmärtäminen 5. Syventävät kieli- tai käännöstieteelliset opinnot sopimuksen mukaan. Opetus: Ohjattu itseopiskelu ja/tai luennot. Suoritustapa: Professorin kanssa sovittavana kirjatenttinä tai sopimuksen mukaan. Sopimuksen mukaan. Vastuuopettaja: Professorit. Lisätiedot: Tieteelliset opinnot voi suorittaa kerralla tai eri osissa, kuitenkin niin, että opintopisteiden kokonaismäärä on 15 op. Opiskelija voi erikoistua kieli-, kirjallisuus- tai käännöstieteeseen. Semantiikka Semantik Semantics Koodi: GERM3002 Ajoitus: Maisteriopintojen 1. tai 2. vsk Tavoite: Laajentaa ja syventää tietämystä semantiikan teorioista ja analyysimenetelmistä. Sisältö: Semantiikan tutkimuksen keskeiset kysymyksenasettelut erilaisten semantiikan teorioiden näkökulmasta. Opetus: Luennot 16 tuntia. Suoritustapa: Kirjallinen tentti. 1. Hoinkes, Ulrich & Wolf, Dietrich (Hrsg.): Kaleidoskop der Semantik (osittain). 2. Löbner, Sebastian: Semantik. Eine Einführung (osittain). 3. Schwarz, Monika & Chur, Jeannette: Semantik: ein Arbeitsbuch. 4., aktualisierte Auflage (osittain). 4. Muu kirjallisuus opettajan ohjeiden mukaan. Vastuuopettaja: Professorit. Lisätiedot: Tieteelliset opinnot voi suorittaa kerralla tai eri osissa, kuitenkin niin, että opintopisteiden kokonaismäärä on 15 op. Opiskelija voi erikoistua kieli-, kirjallisuus- tai käännöstieteeseen. Kielihistoria Sprachgeschichte Language History Koodi: GERM3009 Ajoitus: Maisteriopintojen 1. tai 2. vsk Tavoite: Syventää tietoja saksan kielihistoriasta. Sisältö: Saksan kielen synnyn ja kehityksen pääpiirteet. Opetus: Itseopiskelu (kirjapaketti).

25 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Suoritustapa: Sopimuksen mukaan. 1. Stedje, Astrid: Deutsche Sprache gestern und heute Schmidt, Wilhelm: Geschichte der deutschen Sprache. Ein Lehrbuch für das germanistische Studium. 8. Auflage (osittain). Vastuuopettaja: Professorit. Lisätiedot: Voidaan järjestää myös intensiivikurssina. Tieteelliset opinnot voi suorittaa kerralla tai eri osissa, kuitenkin niin, että opintopisteiden kokonaismäärä on 15 op. Opiskelija voi erikoistua kieli-, kirjallisuus- tai käännöstieteeseen. Leksikografia Lexikographie Lexicography Koodi: GERM3010 Ajoitus: Maisteriopintojen 1. tai 2. vsk Tavoite: Syventää ja laajentaa tietoja leksikografiasta ja sen työskentelymetodeista. Sisältö: Leksikografian tehtävät, sanakirjojen historia, sanakirjatyypit, sanakirjojen ja sanakirja-artikkelien rakenteet sekä leksikografinen työ. Opetus: Luennot 16 tuntia. Suoritustapa: Kirjallinen tentti. 1. Engelberg, Stefan & Lemnitzer, Lothar: Lexikographie und Wörterbuchbenutzung. 2. Auflage (osittain). 2. Schlaefer, Michael: Lexikologie und Lexikographie. Eine Einführung am Beispiel deutscher Wörterbücher (osittain) tai Schaeder, Burkhard: Germanistische Lexikographie Muu kirjallisuus opettajan ohjeiden mukaan Vastuuopettaja: Professorit. Lisätiedot: Kurssi voidaan suorittaa myös professorin kanssa sovittavana kirjatenttinä. Tieteelliset opinnot voi suorittaa kerralla tai eri osissa, kuitenkin niin, että opintopisteiden kokonaismäärä on 15 op. Opiskelija voi erikoistua kieli-, kirjallisuus- tai käännöstieteeseen. Pragmatiikka Pragmatik Pragmatics Koodi: GERM3011 Ajoitus: Maisteriopintojen 1. tai 2. vsk Tavoite: Syventää tietoja pragmatiikasta. Sisältö: Pragmatiikan keskeisten näkökulmien käsittely. Opetus: Luennot 16 tuntia. Suoritustapa: Kirjallinen tentti.

26 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Meibauer, Jörg: Pragmatik. Eine Einführung Muu kirjallisuus opettajan ohjeiden mukaan. Vastuuopettaja: Professorit. Lisätiedot: Kurssi voidaan suorittaa myös professorin kanssa sovittavana kirjatenttinä. Tieteelliset opinnot voi suorittaa kerralla tai eri osissa, kuitenkin niin, että opintopisteiden kokonaismäärä on 15 op. Opiskelija voi erikoistua kieli-, kirjallisuus- tai käännöstieteeseen. Psykolingvistiikka Psycholinguistik Psycholinguistics Koodi: GERM3012 Ajoitus: Maisteriopintojen 1. tai 2. vsk Tavoite: Oppia määrittelemään psykolingvistiikka ja hahmottamaan sen asema muiden tieteenalojen joukossa. Oppia nimeämään ja kuvailemaan kielenoppimisen vaiheet sekä ymmärtämään ajattelun ja kielen väliset yhteydet. Sisältö: Kielenoppiminen, kielitieto, kielenoppimisstrategiat ja kielen tuottaminen. Opetus: Luennot 16 tuntia. Suoritustapa: Kirjallinen tentti. 1. Rickheit, Sichelschmidt & Strohner: Psycholinguistik. 2. Auflage Klann-Delius, Gisela: Spracherweb Vastuuopettaja: Professorit. Lisätiedot: Kurssi voidaan suorittaa myös professorin kanssa sovittavana kirjatenttinä. Tieteelliset opinnot voi suorittaa kerralla tai eri osissa, kuitenkin niin, että opintopisteiden kokonaismäärä on 15 op. Opiskelija voi erikoistua kieli-, kirjallisuus- tai käännöstieteeseen. Käännöstiede Übersetzungswissenschaft Translation Studies Koodi: GERM3013 Ajoitus: Maisteriopintojen 1. tai 2. vsk Edeltävät opinnot: Kääntämisen peruskurssi tai vastaava. Tavoite: Syventää ja laajentaa tietoja käännöstieteestä. Sisältö: Käännöstieteen keskeiset näkökulmat ja erilaiset suuntaukset. Opetus: Luennot 16 tuntia. Suoritustapa: Kirjallinen tentti. 1. Stolze, Radegundis: Übersetzungstheorien. Eine Einführung. 3., aktualisierte Auflage Muu kirjallisuus opettajan ohjeiden mukaan Vastuuopettaja: Professorit.

27 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Lisätiedot: Kurssi voidaan suorittaa myös professorin kanssa sovittavana kirjatenttinä. Tieteelliset opinnot voi suorittaa kerralla tai eri osissa, kuitenkin niin, että opintopisteiden kokonaismäärä on 15 op. Opiskelija voi erikoistua kieli-, kirjallisuus- tai käännöstieteeseen. Erikoiskielen kääntäminen äidinkieleen Fachtextübersetzen in die Muttersprache LSP Translation into Finnish/Swedish Koodi: GERM3014 Ajoitus: Maisteriopintojen 1. tai 2. vsk Edeltävät opinnot: Kurssin Kääntäminen saksaan suorittaminen vähintään arvosanalla 3. Terminologian opinnot ovat hyödyksi. Tavoite: Tutustua tietyn erikoisalan kielen erityispiirteisiin. Kehittää kykyä kääntää itsenäisesti erikoisalan tekstejä. Sisältö: Keskittyminen tietyn erikoisalan kielen keskeiseen terminologiaan. Kurssilla tehdään paitsi käännösharjoituksia myös referaatteja. Opetus: Harjoitukset 24 tuntia. Suoritustapa: Aktiivinen osallistuminen, laaja kirjallinen käännös ja oppimispäiväkirja. Opettajan ohjeiden mukaan. Vastuuopettaja: Lehtorit. Lisätiedot: Opiskelija voi erikoistua kieli-, kirjallisuus- tai käännöstieteeseen. Syventävissä opinnoissa erikoiskielen kääntämistä voi valita enintään 10 op. Kirjallisuuden lajit Gattungen Literary Genres Koodi: GERM3023 Ajoitus: Maisteriopintojen 1. tai 2. vsk Tavoite: Perehtyä syvällisemmin johonkin kirjallisuuden lajiin. Sisältö: Opiskelija valitsee yhden seuraavista syventämisaloista: 1) Runoanalyysi 2) Draama-analyysi 3) Kertovan kirjallisuuden analyysi. Opetus: Ryhmäopetus ja/tai ohjattu itsenäinen opiskelu. Suoritustapa: Harjoitustyö. Opettajan ohjeiden mukaan. Vastuuopettaja: Professorit, lehtorit. Lisätiedot: Tieteelliset opinnot voi suorittaa kerralla tai eri osissa, kuitenkin niin, että opintopisteiden kokonaismäärä on 15 op. Opiskelija voi erikoistua kieli-, kirjallisuus- tai käännöstieteeseen.

28 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Teksti ja lukija Text und Leser Text and Reader Koodi: GERM3019 Ajoitus: Maisteriopintojen 1. tai 2. vsk Tavoite: Perehtyä syvällisemmin kirjallisuudentutkimuksen lukijakeskeisiin suuntauksiin ja kaunokirjallisuuden vastaanoton analyysiin. Sisältö: Tutustuminen teoreettisen ja käytännön reseptiotutkimuksen eri suuntauksiin. Opetus: Ryhmäopetus ja/tai itsenäinen opiskelu. Suoritustapa: Harjoitustyö. Opettajan ohjeiden mukaan. Vastuuopettaja: Professorit. Lisätiedot: Tieteelliset opinnot voi suorittaa kerralla tai eri osissa, kuitenkin niin, että opintopisteiden kokonaismäärä on 15 op. Opiskelija voi erikoistua kieli-, kirjallisuus- tai käännöstieteeseen. Gender Studies Gender Studies Gender Studies Koodi: GERM3020 Ajoitus: Maisteriopintojen 1. tai 2. vsk Tavoite: Syventää tietämystä erilaisista lukutavoista, analyysimenetelmistä ja mies- ja naisnäkökulman merkityksestä kirjallisuudentutkimuksessa. Sisältö: Tutustuminen feministisen ja gendertutkimuksen lähtökohtiin ja keskeisiin suuntauksiin. Opetus: Ryhmäopetus ja/tai itsenäinen opiskelu. Suoritustapa: Harjoitustyö. 1. Osinski, Jutta: Einführung in die feministische Literaturwissenschaft Muu kirjallisuus opettajan ohjeiden mukaan. Vastuuopettaja: Professorit, lehtorit. Lisätiedot: Tieteelliset opinnot voi suorittaa kerralla tai eri osissa, kuitenkin niin, että opintopisteiden kokonaismäärä on 15 op. Opiskelija voi erikoistua kieli-, kirjallisuus- tai käännöstieteeseen. Kulttuuriteoria Kulturtheorie Cultural Theory Koodi: GERM3021 Ajoitus: Maisteriopintojen 1. tai 2. vsk

29 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Tavoite: Oppia näkemään ja ymmärtämään kaunokirjallisuutta kulttuurisena ilmiönä ja tarkastelemaan sitä kulttuuriteoreettisista lähtökohdista. Sisältö: Tutustuminen kulttuuriteorian peruslähtökohtiin ja keskeisiin suuntauksiin ja niiden soveltaminen kaunokirjallisuuden analyysissä. Opetus: Ryhmäopetus ja/tai itsenäinen opiskelu. Suoritustapa: Harjoitustyö. 1. Fauser, Markus: Einführung in die Kulturwissenschaft Hansen, Klaus P.: Kultur und Kulturwissenschaft: eine Einführung Muu kirjallisuus opettajan ohjeiden mukaan. Vastuuopettaja: Professorit, lehtorit. Lisätiedot: Tieteelliset opinnot voi suorittaa kerralla tai eri osissa, kuitenkin niin, että opintopisteiden kokonaismäärä on 15 op. Opiskelija voi erikoistua kieli-, kirjallisuus- tai käännöstieteeseen. Intertekstuaalisuus Intertextualität Intertextuality Koodi: GERM3025 Ajoitus: Maisteriopintojen 1. tai 2. vsk Tavoite: Perehtyä tekstien välisiin suhteisiin eri näkökulmista. Sisältö: Kirjallisuuden traditio, lajikäsite, siteeraus, viittaus jne. Opetus: Ryhmäopetus ja/tai ohjattu itsenäinen opiskelu. Suoritustapa: Harjoitustyö. Opettajan ohjeiden mukaan. Vastuuopettaja: Professorit, lehtorit. Lisätiedot: Tieteelliset opinnot voi suorittaa kerralla tai eri osissa, kuitenkin niin, että opintopisteiden kokonaismäärä on 15 op. Opiskelija voi erikoistua kieli-, kirjallisuus- tai käännöstieteeseen. Tutkielma ja tutkielmaseminaari Magisterarbeit und Oberseminar M.A. Thesis and Thesis Seminar Laajuus: Alku- ja väliraportti 10 op, pro gradu tutkielma 30 op Koodi: GERM3099 ja GERM3100 Ajoitus: Maisteriopintojen 2. vsk syksy kevät Edeltävät opinnot: Seminaari Tavoite: Tavoitteena on kehittää tutkimuksen perusvalmiuksia eli kykyä itsenäiseen tiedonhakuun, olemassa olevan tiedon erittelyyn ja kriittiseen arviointiin sekä itsenäisen tiedon tuottamiseen ja soveltamiseen. Tutkielma perustuu tieteelliseen ongelmanasetteluun. Sisältö: Laatia tieteellinen tutkielma saksan kielestä ja kirjallisuudesta ja osallistua tieteelliseen keskusteluun. Opetus: Seminaari-istunnot 20 tuntia. Suoritustapa: Aktiivinen osallistuminen seminaari-istuntoihin, alku- ja väliraportin laatiminen, opponenttina toimiminen sekä tutkielma n sivua.

Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot 2010 2011 1

Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot 2010 2011 1 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot 2010 2011 1 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Saksan kieli on yksi suurista maailmankielistä. Saksa on toiseksi puhutuin kieli Euroopassa ja EU:n käytetyimpiä

Lisätiedot

Saksan kielen ja kirjallisuuden sivuaineopinnot

Saksan kielen ja kirjallisuuden sivuaineopinnot Saksan kielen ja kirjallisuuden sivuaineopinnot Saksan kielen ja kirjallisuuden suppea sivuaine (25 op) koostuu perusopinnoista, lukuun ottamatta Puhe- ja esitystaito (GERM1102) -kurssia, joka on sivuaineopiskelijoille

Lisätiedot

Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot

Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto Humanististen tieteiden kandidaatin (HuK) tutkinnossa saksan kielen ja kirjallisuuden pääaineopinnot ovat 70 opintopisteen

Lisätiedot

Saksan kielen ja kirjallisuuden sivuaineopinnot 2012 2013

Saksan kielen ja kirjallisuuden sivuaineopinnot 2012 2013 Saksan kielen ja kirjallisuuden sivuaineopinnot Saksan kielen ja kirjallisuuden suppea sivuaine (25 op) koostuu perusopinnoista, lukuun ottamatta Puhe- ja esitystaito (GERM1102) -kurssia, joka on sivuaineopiskelijoille

Lisätiedot

Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot

Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot 142 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto Humanististen tieteiden kandidaatin (HuK) tutkinnossa saksan kielen ja kirjallisuuden

Lisätiedot

Saksan kielen ja kulttuurin sivuaineopinnot

Saksan kielen ja kulttuurin sivuaineopinnot Saksan kielen ja kulttuurin sivuaineopinnot Saksan kielen ja kulttuurin suppea sivuaine (25 op) koostuu perusopinnoista, lukuun ottamatta Puhe- ja esitystaito (GERM1102) -kurssia, joka on sivuaineopiskelijoille

Lisätiedot

Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot

Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot 147 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto Humanististen tieteiden kandidaatin (HuK) tutkinnossa saksan kielen ja kirjallisuuden

Lisätiedot

Venäjän kielen opinnot

Venäjän kielen opinnot Venäjän kielen opinnot Euroopan unionin jäsenenä Suomelta odotetaan monialaista ja -tasoista Venäjän tuntemusta. Tiedekorkeakouluista valmistuneita venäjän kieltä osaavia haetaan venäjän asiantuntijoiksi

Lisätiedot

Venäjän kielen opinnot

Venäjän kielen opinnot Venäjän kielen opinnot 249 Venäjän kielen opinnot Euroopan unionin jäsenenä Suomelta odotetaan monialaista ja -tasoista Venäjän tuntemusta. Tiedekorkeakouluista valmistuneita venäjän kieltä osaavia haetaan

Lisätiedot

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken 25.8.2016 Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman Koulutusohjelman opinnot Amanuenssi Hanna Snellman (Fabriikki F3428B) puh.

Lisätiedot

Opintojaksot GERM1101 GERM1105

Opintojaksot GERM1101 GERM1105 Opintojaksot GERM1101 GERM1105 < Deutsch kompakt -kielitaitopaketti Deutsch kompakt Deutsch kompakt Compact German Laajuus: 10 op Koodi: GERM1101 Osaamistavoite: Opintojakson tavoitteena on opiskelijan

Lisätiedot

Opintojaksot GERM1101 GERM1105

Opintojaksot GERM1101 GERM1105 Opintojaksot GERM1101 GERM1105 < Deutsch kompakt -kielitaitopaketti Deutsch kompakt Deutsch kompakt Compact German Laajuus: 10 op Koodi: GERM1101 Osaamistavoite: Opintojakson tavoitteena on opiskelijan

Lisätiedot

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma ssa opiskellaan suomea ja ruotsia aidosti kaksikielisessä ympäristössä. Ohjelmaan sisältyy kolme pääainetta: suomenkieliset opiskelevat pääaineenaan ruotsia, ruotsinkieliset joko ruotsia äidinkielenä tai

Lisätiedot

Nykysuomi vieraana kielenä 2011 2012 1

Nykysuomi vieraana kielenä 2011 2012 1 Nykysuomi vieraana kielenä 2011 2012 1 Nykysuomi vieraana kielenä Nykysuomi vieraana kielenä -opinnot on suunniteltu ulkomaalaisille opiskelijoille. Opinnoissa painotetaan kielen rakennetta ja sen päävariaatioiden

Lisätiedot

Opiskelijat valitaan suoraan pääaineeseen saksan kieli ja kirjallisuus.

Opiskelijat valitaan suoraan pääaineeseen saksan kieli ja kirjallisuus. Saksan kielen ja kirjallisuuden kandidaattiohjelma Saksan kieli on yksi suurista maailmankielistä. Saksa on toiseksi puhutuin kieli Euroopassa ja EU:n käytetyimpiä työkieliä. Äidinkielenään saksaa puhuu

Lisätiedot

Kieliasiantuntijuus erikoistuneessa yhteiskunnassa -maisteriohjelma

Kieliasiantuntijuus erikoistuneessa yhteiskunnassa -maisteriohjelma Kieliasiantuntijuus erikoistuneessa yhteiskunnassa -maisteriohjelma Maisteriohjelma KEY antaa sinulle vahvat kielelliset ja kulttuuriset taidot, joita tarvitset monikulttuurisessa työelämässä ja yhteiskunnassa.

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI Nimi: Opiskelijanumero: Sähköpostiosoite: Pääaine: Puh: Yo-tutkinnon suoritusvuosi: Sivuaine(et): Ylioppilastutkinnon jälkeen / ennen saksan

Lisätiedot

Saksan kielen ja kirjallisuuden kandidaattiohjelma

Saksan kielen ja kirjallisuuden kandidaattiohjelma Saksan kielen ja kirjallisuuden kandidaattiohjelma Saksan kieli on yksi suurista maailmankielistä. Saksa on toiseksi puhutuin kieli Euroopassa ja EU:n käytetyimpiä työkieliä. Äidinkielenään saksaa puhuu

Lisätiedot

Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 1 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Yksikössä voi suorittaa humanistisen alan tutkintoja: Humanististen tieteiden kandidaatti 180 op (alempi korkeakoulututkinto) Filosofian maisteri 120

Lisätiedot

OPINT O-OP A S STUDIEHANDBOK. Filosofian maisterin tutkinto

OPINT O-OP A S STUDIEHANDBOK. Filosofian maisterin tutkinto VAAS A N Y L I O P I S TO 2 0 1 2 2013 OPINT O-OP A S STUDIEHANDBOK Filosofian maisterin tutkinto Vaasan yliopisto Filosofinen tiedekunta Postiosoite: PL 700, 65101 VAASA Käyntiosoite: Fabriikki, Yliopistonranta

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma ssa tarkastellaan kriittisesti kielen, viestinnän ja median ilmiöitä useasta eri näkökulmasta. Ohjelma yhdistää kolmen oppiaineen opintoja, ja se

Lisätiedot

Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot Ia 2014 Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto,

Lisätiedot

Vanhojen opintojen vastaavuudet

Vanhojen opintojen vastaavuudet Vanhojen opintojen vastaavuudet Tampereen yliopiston opetussuunnitelmat päivitetään kolmen vuoden välein. Opetussuunnitelman vaihtuessa opintoihin ja niiden suorittamiseen tulee yleensä ainakin jonkinlaisia

Lisätiedot

Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Vastaavuustaulukot

Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Vastaavuustaulukot Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Vastaavuustaulukot Tutkinto-ohjelman etussuunnitelmatyöryhmä on hyväksynyt nämä vastaavuustaulukot toukokuussa.2012. Niihin voi kuitenkin tulla

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelmassa tarkastellaan kriittisesti kielen, viestinnän ja median ilmiöitä useasta eri näkökulmasta.

Lisätiedot

Kieliasiantuntijuus erikoistuneessa yhteiskunnassa -maisteriohjelma

Kieliasiantuntijuus erikoistuneessa yhteiskunnassa -maisteriohjelma Kieliasiantuntijuus erikoistuneessa yhteiskunnassa -maisteriohjelma Maisteriohjelma KEY antaa sinulle vahvat kielelliset ja kulttuuriset taidot, joita tarvitset monikulttuurisessa työelämässä ja yhteiskunnassa.

Lisätiedot

v OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto 180 op

v OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto 180 op Tampereen yliopisto Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma v. 201 OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen

Lisätiedot

INDIVIDUELL STUDIEPLAN Nybörjare

INDIVIDUELL STUDIEPLAN Nybörjare 1 NPK RUOTSIN KÄÄNTÄMINEN HuK-TUTKINTO 180 op HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Opintojen alkuvaihe NPK SVENSK ÖVERSÄTTNING HuK-EXAMEN 180 sp INDIVIDUELL STUDIEPLAN Nybörjare NPK001 (2 sp) Nimi Namn Opiskelijanumero

Lisätiedot

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset 3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan

Lisätiedot

Saksan kielen ja kulttuurin kandidaattiohjelma

Saksan kielen ja kulttuurin kandidaattiohjelma Saksan kielen ja kulttuurin kandidaattiohjelma Saksan kielen ja kulttuurin kandidaattiohjelmassa heijastuu selvästi saksan kielen ja saksankielisten maiden merkitys Euroopan kulttuuri- ja talouselämälle.

Lisätiedot

Ranskalaisen filologian opintokokonaisuuksien rakenne (2009-2011) 402092 Ranskalainen filologia, aineopinnot pääaineopiskelijalle (RRA200P) 45 op

Ranskalaisen filologian opintokokonaisuuksien rakenne (2009-2011) 402092 Ranskalainen filologia, aineopinnot pääaineopiskelijalle (RRA200P) 45 op Ranskalaisen filologian opintokokonaisuuksien rakenne (2009-2011) PÄÄAINEOPISKELIJAT: 402086 Ranskalaisen filologian perusopinnot (RRA100) 25 op 405177 Kielioppi (RRA101) 6 op 405178 Ranskan kielen tuottaminen

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Yleisen kielitieteen ja Fonetiikan peruskurssit ja Suomen kielen rakenne Luokanopettajien korvaavuudet Opettajan

Lisätiedot

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset 3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan

Lisätiedot

Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot

Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot 149 Saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto Humanististen tieteiden kandidaatin (HuK) tutkinnossa saksan kielen ja kirjallisuuden

Lisätiedot

Orientoivat opinnot 1a Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot 1a Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto, 180 op (tavoiteaika 3 vuotta)

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

RANS0002 P2. Phonetics and Pronunciation (Fonetiikka ja ääntäminen), O, 2 ECTS. RANS0010 P3. Translation Exercise (Käännösharjoitukset) s, O, 3 ECTS

RANS0002 P2. Phonetics and Pronunciation (Fonetiikka ja ääntäminen), O, 2 ECTS. RANS0010 P3. Translation Exercise (Käännösharjoitukset) s, O, 3 ECTS FRENCH Curriculum of the academic year 2013-2014 BASIC STUDIES (First year, French Studies and French Translation and Interpreting) 25 ECTS, O = Obligatory RANS0001 P1. French Grammar (Kielioppi), O, 4

Lisätiedot

Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma

Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelman opintojen vastaavuudet 2012-2015 ja 2015-2018 Perusopinnot Aineopinnot Ei muutoksia.

Lisätiedot

2 Opintojen kesto ja laajuus

2 Opintojen kesto ja laajuus Wienin yliopisto Fennistiikan BA- opintojen tutkintovaatimukset (epävirallinen, lyhennetty suomennos) Alkuperäiset saksankieliset tutkintovaatimukset on julkaistu Wienin yliopiston ilmoituslehdessä (Mitteilungsblatt

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS RANSKAN KIELI

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS RANSKAN KIELI HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS RANSKAN KIELI Nimi: Opiskelijanumero: Sähköpostiosoite: Puh: Pääaine: Yo-tutkinnon suoritusvuosi: Sivuaine(et): Minut valittiin ranskan kielen opiskelijaksi vuonna.

Lisätiedot

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne. 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne. 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Saksan kielen ja kulttuurin kandidaattiohjelma

Saksan kielen ja kulttuurin kandidaattiohjelma Saksan kielen ja kulttuurin kandidaattiohjelma Saksan kielen ja kulttuurin kandidaattiohjelmassa heijastuu selvästi saksan kielen ja saksankielisten maiden merkitys Euroopan kulttuuri- ja talouselämälle.

Lisätiedot

Minkälaisissa ammateissa germaanisesta filologiasta valmistunut voi toimia?

Minkälaisissa ammateissa germaanisesta filologiasta valmistunut voi toimia? Lisätietoja germaanisen filologian opiskelusta: Lehtori Satu Selkälä puh. (08) 553 3430 satu.selkala(at)oulu.fi Lisätietoja opiskelijavalinnasta: Humanistisen tiedekunnan kanslia Puh. (08) 553 1011 (vaihde)

Lisätiedot

Nykysuomi vieraana kielenä

Nykysuomi vieraana kielenä 95 Nykysuomi vieraana kielenä PÄÄAINE NYKYSUOMI VIERAANA KIELENÄ Nykysuomi vieraana kielenä -pääaineopinnot on suun niteltu ulkomaalaisille opiskelijoille. Opin noissa painotetaan kielen rakennetta ja

Lisätiedot

RANST2 Ääntäminen ja intonaatio, 2 op RANP2 Suullinen viestintä, 5 op

RANST2 Ääntäminen ja intonaatio, 2 op RANP2 Suullinen viestintä, 5 op Ranskan kielen tutkinto-ohjelma vastaavuustaulukko (myös ranska c-työkielenä) Tutkinto-ohjelman etussuunnitelmatyöryhmä on hyväksynyt nämä vastaavuustaulukot 8.5.2012. Niihin voi kuitenkin tulla vielä

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 25.8.2016 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

Kieli-, viestintä- ja metodiopinnot

Kieli-, viestintä- ja metodiopinnot Kieli-, viestintä- ja metodiopinnot Lyhenteet P = pakollinen (obligatorisk) VV = vapaasti valittava (fritt valbar) Kieli-, viestintä- ja metodiopinnot pääaineittain Kandidaattiopinnot Pääaine englanti,

Lisätiedot

Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot. Marja Vettenranta

Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot. Marja Vettenranta Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot Marja Vettenranta 29.8.2018 Kandidaatin tutkinnon viestintäja kieliopinnot 15 op I Äidinkieli 5 op: suomi: KSUO6000 Akateemiset

Lisätiedot

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 26.8.2016 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Kandidaatin tutkinnon rakenne Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2016 2020 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op Kieli-, viestintä ja orientoivat opinnot 20 Kvo Orientoituminen opintoihin (HOPS) ja opiskelutaitojen

Lisätiedot

Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen syventävien opintojen vastaavuustaulukko

Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen syventävien opintojen vastaavuustaulukko Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen syventävien intojen vastaavuustaulukko Syksystä 2012 alkaen Tampereen yliistossa otetaan käyttöön uusi etussuunnitelma. Siitä eteenpäin yliistossa järjestetään

Lisätiedot

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä. Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä. Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot Henkilökunta syyslukukaudella 2016 Professorit Harri Mantila

Lisätiedot

Saksan kielen ja kirjallisuuden kandidaattiohjelma

Saksan kielen ja kirjallisuuden kandidaattiohjelma Saksan kielen ja kirjallisuuden kandidaattiohjelma Saksan kielen ja kirjallisuuden kandidaattiohjelmassa heijastuu selvästi saksan kielen ja saksankielisten maiden merkitys Euroopan kulttuuri- ja talouselämälle.

Lisätiedot

Saksan kielen ja kulttuurin kandidaattiohjelma

Saksan kielen ja kulttuurin kandidaattiohjelma ssa heijastuu selvästi saksan kielen ja saksankielisten maiden merkitys Euroopan kulttuuri- ja talouselämälle. Saksan kieli on yksi suurista maailmankielistä. Se on toiseksi puhutuin kieli Euroopassa ja

Lisätiedot

Matematiikka. Orientoivat opinnot /

Matematiikka. Orientoivat opinnot / Matematiikka Orientoivat opinnot / 30.8.2011 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot erillisiä

Lisätiedot

Ranskalaisen filologian opintokokonaisuuksien rakenne (2007-2009)

Ranskalaisen filologian opintokokonaisuuksien rakenne (2007-2009) Ranskalaisen filologian opintokokonaisuuksien rakenne (2007-2009) PÄÄAINEOPISKELIJAT: 402086 Ranskalaisen filologian perusopinnot (RRA100) 25 op 402087 Kielioppi (RRA101) 5 op 402088 Ranskan kielen tuottaminen

Lisätiedot

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Infoa 1.8.2015 voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Kasvatustieteiden yksikkö 10.9.2015 Arja Tahvola PÄÄAINEPOHJAISTEN KOULUTUSTEN

Lisätiedot

Kieliasiantuntijuus erikoistuneessa yhteiskunnassa -maisterikoulutusohjelma

Kieliasiantuntijuus erikoistuneessa yhteiskunnassa -maisterikoulutusohjelma Kieliasiantuntijuus erikoistuneessa yhteiskunnassa -maisterikoulutusohjelma Maisterikoulutusohjelma KEY antaa sinulle vahvat kielelliset ja kulttuuriset taidot, joita tarvitaan monikulttuurisessa työelämässä

Lisätiedot

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat:

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat: VERO-OIKEUS Tax Law Hallintotieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintojen tavoitteet Vero-oikeus pääaineena suoritettavan hallintotieteiden kandidaatin tutkinnon (120 ov) ja maisterin tutkinnon (160 ov)

Lisätiedot

Ohjeita uusille opiskelijoille. Venäjä äidinkielenä. Kielen ja kulttuurin asiantuntijaksi Opettajaksi

Ohjeita uusille opiskelijoille. Venäjä äidinkielenä. Kielen ja kulttuurin asiantuntijaksi Opettajaksi Ohjeita uusille opiskelijoille Venäjä äidinkielenä Kielen ja kulttuurin asiantuntijaksi Opettajaksi Kääntäjäksi Yhteiset perusopinnot www.helsinki.fi/yliopisto 15.9.2014 1 Venäjä äidinkielenä Venäjä äidinkielenä

Lisätiedot

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS TUTKINTOVAATIMUKSET PERUSOPINNOT PÄÄAINEOPISKELIJALLE (XAK100), 25 op Pakolliset yhteiset opinnot (10 op) Johdatus alue- ja kulttuurintutkimukseen

Lisätiedot

Kieliasiantuntijuus erikoistuneessa yhteiskunnassa -maisterikoulutusohjelma

Kieliasiantuntijuus erikoistuneessa yhteiskunnassa -maisterikoulutusohjelma Kieliasiantuntijuus erikoistuneessa yhteiskunnassa -maisterikoulutusohjelma Maisterikoulutusohjelma KEY antaa sinulle vahvat kielelliset ja kulttuuriset taidot, joita tarvitaan monikulttuurisessa työelämässä

Lisätiedot

Kieliasiantuntijuus erikoistuneessa yhteiskunnassa -maisteriohjelma

Kieliasiantuntijuus erikoistuneessa yhteiskunnassa -maisteriohjelma Kieliasiantuntijuus erikoistuneessa yhteiskunnassa -maisteriohjelma Maisteriohjelma KEY antaa sinulle vahvat kielelliset ja kulttuuriset taidot, joita tarvitset monikulttuurisessa työelämässä ja yhteiskunnassa.

Lisätiedot

Saksan kielen ja kulttuurin kandidaattiohjelma

Saksan kielen ja kulttuurin kandidaattiohjelma Saksan kielen ja kulttuurin kandidaattiohjelma Saksan kielen ja kulttuurin kandidaattiohjelmassa heijastuu selvästi saksan kielen ja saksankielisten maiden merkitys Euroopan kulttuuri- ja talouselämälle.

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 30.8.2018 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2 1 TIETOJA AIEMPIEN VUOSIEN OPINTOJAKSOISTA Informaatiotutkimuksen opintojaksot 2015-2016 Opintosuunnitelman uudistuksen myötä erityisesti perus- ja aineopinnot ovat muuttuneet (opintojaksojen nimet ja

Lisätiedot

Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op

Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op Siirtymäsäännökset 2010 YPAT KOULUTUSOHJELMASSA JATKAVILLE (YPATohjelman uusilla YAP-opintosuunnan opintojaksoilla suorittaville) Ohje siitä miten uuden ohjelman opintojaksot korvaavat vanhan koulutusohjelman

Lisätiedot

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA LV 2013 2014 1 Sisällysluettelo OPISKELU KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA... 3 KOULUTUSOHJELMAN

Lisätiedot

Miten germaanisen filologian kääntäjälinja integroidaan saksan kääntämisen ja tulkkauksen oppiaineen kanssa?

Miten germaanisen filologian kääntäjälinja integroidaan saksan kääntämisen ja tulkkauksen oppiaineen kanssa? Kieli- ja teemakohtainen työryhmä: saksan kääntäminen ja tulkkaus + germaaninen filologia RAPORTTI 2.5.2008 Työryhmän raporttia koostettiin kokouksessa 28.4.2008. Läsnä olivat Uwe Dirksen, Irmeli Helin

Lisätiedot

Vaasan yliopisto kouluttaa uusia terminologian asiantuntijoita

Vaasan yliopisto kouluttaa uusia terminologian asiantuntijoita Vaasan yliopisto kouluttaa uusia terminologian asiantuntijoita Anita Nuopponen Vaasan yliopisto, viestintätieteet Anita.Nuopponen@uv a.f i Sisältö Terminologiaoppia 36 vuotta Vaasan yliopistossa Teknisen

Lisätiedot

Oikeustieteen maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset ja täydentävät opinnot eri hakijaryhmille maisterivalinnoissa

Oikeustieteen maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset ja täydentävät opinnot eri hakijaryhmille maisterivalinnoissa Hyväksytty tiedekuntaneuvoston kokouksessa 15.3.2011 Oikeustieteen maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset ja täydentävät opinnot eri hakijaryhmille maisterivalinnoissa 1. Oikeustieteen maisterin tutkinnon

Lisätiedot

UNIVERSITY OF VAASA. Faculty of Philosophy. English Studies. First name Last name. Main Title. Subtitle

UNIVERSITY OF VAASA. Faculty of Philosophy. English Studies. First name Last name. Main Title. Subtitle Liite 1. Pro gradu -tutkielman kannen malli (englannin kieli) UNIVERSITY OF VAASA Faculty of Philosophy English Studies First name Last name Main Title Subtitle Master s Thesis Liite 2. Pro gradu -tutkielman

Lisätiedot

OPPIAINEINFO. torstaina 12.3.2015 klo 14.15 PR104

OPPIAINEINFO. torstaina 12.3.2015 klo 14.15 PR104 OPPIAINEINFO torstaina 12.3.2015 klo 14.15 PR104 SISÄLTÖ uusi opinto-opas, opetussuunnitelma ja sen tuomat muutokset opintoihin ensi vuoden opetusohjelma kieliharjoittelu & työharjoittelu kansainvälinen

Lisätiedot

Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille

Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien

Lisätiedot

Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä

Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien 2012 2015 sekä 2015 2018 välillä PERUS- JA AINEOPINNOT Perus- ja aineopintojen suurin muutos on se, että jaksot Suomen kielen ja sen tutkimuksen historia

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

Suomen kirjallisuus 2009 2010 1

Suomen kirjallisuus 2009 2010 1 Suomen kirjallisuus 2009 2010 1 Suomen kirjallisuus Suomen kirjallisuuden aineopinnot (35 opintopistettä) järjestetään yhteistyössä Vaasan yliopiston nykysuomen ja kääntämisen laitoksen ja Tampereen yliopiston

Lisätiedot

Perusopinnot (Cmo100) 25 op

Perusopinnot (Cmo100) 25 op Perusopinnot (Cmo100) 25 op Kääntäjän perustaidot Kääntäjän kompetenssit (Cmo111, 5 op) Johdantokurssi, jossa käsitellään kääntäjän ammatin toimenkuvia ja valmiuksia. Kääntäjän kompetensseihin kuuluvat

Lisätiedot

Venäjän kielen opinnot 2011 2012 1

Venäjän kielen opinnot 2011 2012 1 Venäjän kielen opinnot 2011 2012 1 Venäjän kielen opinnot Venäjän kielen opinnot muodostavat johdatuksen venäjän kieleen ja Venäjän kulttuurin tutkimukseen. Osa opintojaksoista soveltuu osaopinnoiksi eri

Lisätiedot

Hanna Samola Suomen kirjallisuuden yliopistonlehtori (vs.) Osaamisperustaisuus kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelmassa

Hanna Samola Suomen kirjallisuuden yliopistonlehtori (vs.) Osaamisperustaisuus kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelmassa Hanna Samola Suomen kirjallisuuden yliopistonlehtori (vs.) hanna.samola@uta.fi Osaamisperustaisuus kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelmassa Opetussuunnitelmassa Kandidaattiohjelmasta valmistuva opiskelija

Lisätiedot

Yleinen kirjallisuustiede 2010 2011 1

Yleinen kirjallisuustiede 2010 2011 1 Yleinen kirjallisuustiede 2010 2011 1 Yleinen kirjallisuustiede Yleisen kirjallisuustieteen opinnot perehdyttävät opiskelijan kirjallisuuden, sen tutkimuksen ja kritiikin filosofisiin perusteisiin, teorioihin

Lisätiedot

1. periodi 2. periodi 3. periodi 4. periodi P1a Sosiaalipolitiikan. P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi (alkaa) 2 op

1. periodi 2. periodi 3. periodi 4. periodi P1a Sosiaalipolitiikan. P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi (alkaa) 2 op LIITTEET Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa 1. vuosi 60 op P1a Sosiaalipolitiikan P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi 2 op maissa 4 op P2a Toimeentuloturvan ja

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma 2014-2017 Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op I Kieli- ja viestintäopinnot sekä orientoivat opinnot, 20 op: KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

Kandidatprogrammet för de inhemska språken. Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma

Kandidatprogrammet för de inhemska språken. Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kotimaisten kielten kandidaattiohjelmassa opiskellaan suomea ja ruotsia aidosti kaksikielisessä ympäristössä. Ohjelmaan sisältyy kolme pääainetta: suomenkieliset

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2007-2009) KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT OPINNOT (20 op) KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

Korvaavuustaulukot Valtio-oppi

Korvaavuustaulukot Valtio-oppi Korvaavuustaulukot Valtio-oppi Uuteen tutkintorakenteeseen vaihtava opiskelija Perusopinnot POLPOP00 Politiikan tutkimuksen perusopinnot POLPOP01 Kansainvälisen politiikan johdantokurssi * POLPOP02 Valtio-opin

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

Wienin yliopisto Fennistiikan BA- opintojen tutkintovaatimukset (lyhennelty, epävirallinen suomennos)

Wienin yliopisto Fennistiikan BA- opintojen tutkintovaatimukset (lyhennelty, epävirallinen suomennos) Wienin yliopisto Fennistiikan BA- opintojen tutkintovaatimukset (lyhennelty, epävirallinen suomennos) Alkuperäiset tutkintovaatimukset on hyväksytty yliopiston senaatin istunnossa 12.6.2008 ja julkaistu

Lisätiedot

Kauppatieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Kielipalvelut-yksikkö

Kauppatieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Kielipalvelut-yksikkö Kauppatieteellisen alan kieliopinnot 1.9.2017 Hanna Snellman Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden

Lisätiedot

Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat

Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat 14 Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat Opiskelijat, joiden tutkinnonsuoritusoikeus on myönnetty 1.8.2005 jälkeen sekä ne aiemmin aloittaneet opiskelijat,

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 30.8.2018 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Koulutusuudistuksen siirtymäaika Tampereen

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa

Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa 1. vuosi 60 op P1a Sosiaalipolitiikan P1a Sosiaalipolitiikan P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi (alkaa) 2 op peruskurssi maissa

Lisätiedot

SAKSAN KIELI JA KULTTUURI. Saksan kieli ja kulttuuri. A6 Espanjan lähihistoria ja nyky-yhteiskunta. A9 Johdatus romaanisiin kieliin (2 op)

SAKSAN KIELI JA KULTTUURI. Saksan kieli ja kulttuuri. A6 Espanjan lähihistoria ja nyky-yhteiskunta. A9 Johdatus romaanisiin kieliin (2 op) Saksan kieli ja kulttuuri 73 A6 Espanjan lähihistoria ja nyky-yhteiskunta (3 op) Sisältö: Kurssilla perehdytään Espanjan historiaan ja yhteiskuntaan sisällissodasta meidän päiviimme. Opiskelutapa: Luentokurssi,

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 31.8.2017 Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin tutkintovaatimukset uudistuvat 1.8.2012. Siirtymäaika uusiin tutkintovaatimuksiin päättyy 31.7.2014,

Lisätiedot