Käyttöohjeet Slim/B lämminvesivaraaja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Käyttöohjeet Slim/B lämminvesivaraaja"

Transkriptio

1 Käyttöohjeet Slim/B lämminvesivaraaja ISOTEMP SLIM lämminvesivaraaja on suunniteltu ja valmistettu suurella huolellisuudella antaaksenne teille varman ja luotettavan toiminnan. On toki tärkeää että se asennetaan oikein ja että sitä myös huolletaan. Huoltoon kuuluu lähinnä se että varaaja tyhjennetään silloin kun on jäätymisvaara. Jokainen ISOTEMP SLIM varaaja koeponnistetaan ja sen tiiveys tarkistetaan tuotannon aikana. Myönnämme 2 vuoden takuun tuotanto ja valmistusvirheitä vastaan. Asennus: 1. Sijoittaminen: Varaaja voidaan asentaa periaatteessa minne vaan veneessä. Sen tulee kuitenkin sijaita niin että moottorin kiertoveteen liitettävät nipat sijaitsevat alempana kuin moottorin paisuntasäiliö. On eduksi jos liitosletkut moottorin ja varaajan välillä ovat mahdollisimman lyhyet ja asennus tehdään siten että varaajan ja moottorin letkulähtöjen tasoero on mahdollisimman pieni. (suuret virtausvastukset aiheuttavat lämpöhäviöitä) 2. Asentaminen: Varaaja asennetaan tukevasti jalkojensa varaan joko vaaka tai pystysuuntaisesti, kuitenkin niin että letkulähdöt jäävät alapuolelle. Jalkoja voi kääntää säiliön ympärillä ja se voidaan kiinnittää vaikkapa laipioon. Varaaja tulee aina asentaa niin että varmuusventtiili (ylipaineventtiili) sijaitsee alimpana. Kiinnitystä miettiessäsi muista että varaajan paino lisääntyy huomattavasti kun se on täynnä. 3. Vesiliitokset 3.1 Materiaalit: Käytä aina letkukaroja, kulmia ym. materiaalista jotka kestävät korroosiota, messinki, ruostumaton teräs tai vastaavia. Sopiva letkukarasarja lisävarusteena (Nr: 0109K). Muovinippoja tulee välttää materiaalin heikkouden takia. Äkillinen suuri vuoto voi aiheuttaa moottorin ylikuumenemisen tai kuuman veden suihkuamisen ympäriinsä. Käytä ainoastaan kudosvahvistettuja lämmitysvesille (100 C) tarkoitettuja letkuja jotka kestävät jäähdytysnesteitä ja vähintään 5 bar paineen, liittäessäsi varaajaa moottorin kiertoveteen. Makeavesipuolella tulee myös käyttää lämpöä kestävää letkua joka kestää 8 bar paineen eikä anna makua (elintarvikelaatu). Tämä koskee myös kylmäveden sisään menossa käytettävää letkua. Kaikki liitokset varmistetaan letkunkiristimin. Kaikki kierreliitokset tiivistetään perinteisin tavoin tai kierreliimalla. 3.2 Moottoriliitos (katso kuvaa): Varaaja on lähinnä tarkoitettu liitettäväksi makeavesijäähdytteisiin moottoreihin. On toki merivesijäähdytteisiä koneita joihin on asennettu termostaatti ja erityinen kiertoveden ulosottosarja, jolla saadaan myös näistä moottoreista riittävän kuumaa (55-80 C) vettä varaajan lämmittämiseen. Koska ISOTEMP varaajan lämminvesikierukka, on ruostumatonta terästä, voidaan tällainen moottori varaajaan liittää. Tarkista moottorinvalmistajan suosituksia sopivaksi veden ulosotoksi. Tulee varmistaa että riittävä vedenkierto (minimi 2 l / min) aikaansaadaan varaajassa. Jos veneessä on kaksi moottoria asennetaan varaaja vain toisen moottorin kiertoon. Jos käytetään kahta varaajaa kytketään varaajat rinnan. Letkut, putket ja liittimet, eivät saa olla sisähalkaisijaltaan pienempiä kuin varaajan letkulähdöt (16 mm / 5/8 ), välttääksesi kuristuksia vedenkierrossa. Liittäessäsi varaajaan pienikokoisiin moottoreihin 10-15hv voi kuitenkin olla tarpeen kuristaa varaajan läpi virtaavaa vettä jotta moottorin lämpötila pysyy oikeana.

2 3.3 Makeanvedenliitos (katso kuvaa): Varaaja tulee liittää järjestelmään niin että sähköinen painevesipumppu täyttää varaajan vesitankista. Sähköpumpun maksimiteho saa olla enintään 3,0 bar. Varmuusventtiili avautuu suuremmilla paineilla (6 bar). Monikalvoinen pumppu antaa tasaisemman virtauksen ja vähemmän paineiskuja. Lämpimän veden ulostulo, joka myös hoitaa säiliön ilmauksen, tulee liittää jokaiseen sekoittimeen erikseen siten että niistä saa myös säädettyä erikseen kylmän veden lisäyksen. Jos varaajaan on asennettu erillinen esisäädettävä termostaattiventtiili (kuvassa edellisellä sivulla), säädä se sopivaksi C oman mieltymyksesi mukaan. Voit myös asentaa erillisen hukkaputken (sisä-ø 10 mm) varmuusventtiililtä alas pilssiin tai muuhun pienempään astiaan. Hukkaputkella täytyy aina olla vapaa purkautumispää joten sitä ei saa asentaa mihinkään pohjaläpivientiin. Varaaja voi laskea pieniä määriä vettä kun vesi laajenee lämmetessä. 3.4 Sähköliitokset: Kaikki on valmiiksi kytkettynä varaajan sähkövastukseen. Varaaja on varustettuna johdolla jossa on maadoitettu pistoke. Johto on lyhyt jotta huomioidaan että pistorasian täytyy olla varaajan läheisyydessä. Pistorasiaan tulevan virran täytyy tulla maasähkökeskuksen kautta joka on varustettuna sulakkeilla ja vikavirtasuojalla. Nämä kuten kaikki muutkin vastaavat kiinteästi asennettavat sähkölaitteet tulee kytkeä säännösten mukaisesti. ISOTEMP varaaja ja sen sähkökytkennät on tehty EU-normien mukaisesti. HUOMIO! lämminvesivaraaja saa olla kytkettynä verkkovirtaan vain silloin kun sen tulee olla päällä. Kun vene jätetään pidemmäksi aikaa pitää varaajan pistoke irrottaa pistorasiasta, niin että myös maajohto on poikki. Pelkän veneen maajohdon irrottaminen maasähköstä ei yksi riitä. On alueita jossa sähköverkkoon syntyy potentiaalieroa, viivevirtaa, maajohdon ja veden välillä = (veneen maa), joka ajan kanssa voi vaurioittaa varaajan lämpövastusta, varaajaa tai moottoria ja vaihteistoa joka jäähdytys veden kautta on yhteydessä varaajaan. Galvaanisen eristimen asentaminen veneen maajohtoon estää galvaaniset korroosiovauriot veneen ollessa maasähkössä. 4. Käynnistämine /Koeajaminen: Käynnistä moottori ja tarkista että moottorin kiertovesi kulkee myös varaajan kautta. Jos letkut on vedetty siten että väliin on jäänyt ilmataskuja, voi olla tarpeen ilmata myös näitä nostelemalla ja laskemalla letkuja. Katso että letkut kulkevat oikein (ei hankaannu). Lisää jäähdytysvettä kompensoidaksesi varaajan ja letkujen viemän veden tilavuuden verran. Täytä lämminvesivaraaja käynnistämällä makeavesipumppu ja pidä lämminvesihanat auki niin että putkistosta ensi tulee ilmaa ja hetken päästä vettä, sulje hanat. Tarkista että missään ei esiinny vesivuotoja. Kytke sähkövastus päälle vasta sitten kun varaaja on täynnä vettä. Varmuusventtiilin hukkaputkella täytyy aina olla vapaa purkautumispää. 5. Huoltaminen: 5.1 Varaajan tyhjentäminen: Kun tulee aika että jäätymisvaara on olemassa, pitää varaaja tyhjentää vedestä. Kytke painevesipumppu pois käytöstä. Avaa varmuusventtiili nostamalla vapautin ylöspäin, avaa kaikki kylmä ja lämminvesihanat ja jos varaajaan on liitetty termostaattisekoitin avaa myös sen ilmausruuvi (5mm ruuvi ja kuitutiiviste). Vesi poistuu nyt varmuusventtiilin hukkaputkesta. Jos moottorin jäähdytysjärjestelmässä ei ole pakkasnestettä täytyy myös jäähdytysvesijärjestelmä tyhjentää niin että varaajan putkisto tyhjenee. Tämän jälkeen varaaja voidaan jättää talvehtimaan veneeseen. 5.2 Sähkölämmitys: Vakiona varaajassa on 750W sähkövastus. Jos suurempitehoista sähkövastusta käytetään, on riski että maasähkökeskus ylikuormittuu. ISOTEMP Slim on varustettuna sekä käyttötermostaatilla että ylilämpötermostaatilla, jotka katkaisevat virran 75 C tai vaihtoehtoisesti 96 C. Jos ylilämpötermostaatti purkautuu on se manuaalisesti palautettava. Poista ensin pistoke pistorasiasta, ja vasta tämän jälkeen avaa muovinen suojakupu. Paina ylilämpösuojan palautusnappula alkuasentoon (katso kuvaa jäljempänä) ja kiinnitä suojakansi taas paikoilleen. Tutki miksi ylilämpösuoja katkaisi virran. Eikö käyttötermostaatti toimi vai eikö ollut vettä säiliössä? Kun vene jätetään pidemmäksi aikaa pitää varaajan pistoke irrottaa pistorasiasta. Ei riitä että venettä ei ole kytketty maasähköön. Sähkövastusta on saatavana myös 115 V jännitteellä. 5.3 Tarkistus: Tarkista aika ajoin ettei missään liitoksissa ole syntynyt vuotoja ja että varmuusventtiili toimii kunnolla.

3 Sähkökaavio ylilämpösuoja termostaatti sähkövastus rusk sin vih/kelt Tekninen data Isotemp SLIM/B Malli Tilavuus litraa L x ØD x H mm Paino Sähkövastus 0152S x 285 x V/750W 0202S x 285 x 295 9,5 230V/750W 0252S x 285 x V/750W Vesiliitokset makeavesi ja kiertovesi: R ½ ulkokierre, termostaattiventtiilissä R ½ sisäkierre. Materiaali: Sisätankki ja veden kanssa kontaktissa olevat liitokset SIS 2343 (rst haponkestävä), ulkovaippa ja jalat SIS 2333 (ruostumaton ei magneettinen) Varmuusventtiili: 6,0 bar Eristys: ruiskutettu polyuretaani Oikeus muutoksiin pidetään. Mittoja Malli

4 Varaajan liittäminen Jäähdytysvesi ulos Jäähdytysvesi paluu Sekoitushana Kuumavesi ulos Varmuusventtiili Kylmävesi sisään Painevesipumppu Makeavesitankki

5 Termostaatit Ylikuumenemissuoja, paina palautuspainiketta jos ylikuumenemissuoja laukeaa Käyttötermostaatti 75 C Varmuusventtiili 6 bar ja tyhjennys Sähkövastuksen vaihtaminen Sähkövastuksen vaihtaminen Kytke virta pois päältä ja irrota varaajan pistoke pistorasiasta. Avaa muovinen suojakansi. Irrota termostaatti ja ylikuumenemissuoja pidikkeistään päästäksesi helpommin käsiksi sähkövastukseen ja sen kiinnityslaippaan. Irrota virtajohdot sähkövastuksesta. Avaa kiristyspannan mutteri ja poista kiristyspanta. Sähkövastus laippoineen saattaa nyt pudota säiliöön. Voit kiinnittää mutterin takaisin laipan pulttiin saadaksesi paremman otteen osasta. Kierrä laippaa ja vastusta 90 vastapäivään niin että vastuksen kaapelinkengät jäävät oikealle. Kampea laippaa vasemmalle niin että vastuksen pää säiliön sisällä kosketta vasenta reunaa jäähdytysvesikierukan yläpuolella. Pujota koko vastuspaketti ulos säiliöstä niin että nyt vasemmalla oleva puoli tulee ensin ulos säiliöstä. Voi olla helpompaa jos laipan kumitiiviste ensin kammetaan pois laipasta ja työnnetään se säiliön sisäpuolelle. Nyt kun koko paketti on ulkona voit irrottaa vastuksen (19 mm avain) laipasta. Tämän jälkeen kiinnität uuden vastuksen laippaan. Käytä vastuksen mukana tulevia uusia tiivisteitä!! Kiristä kunnolla. Asenna koko paketti takaisin säiliöön nyt päinvastaisessa järjestyksessä kuin irrottaessasi sitä. Muista asentaa laipan ja säiliön välinen tiiviste nyt tässä vaiheessa. Se ei onnistu enää kun laippa on säiliön sisäpuolella.

Asennus- ja käyttöohje

Asennus- ja käyttöohje SE - 140 SE - 200 SE - 250 SE - 300 SE - 400 Käyttövesivaraaja Asennus- ja käyttöohje Varoitus! Vesisäiliö on varustettu magnesiumanodilla joka suojaa korroosiota vastaan. Anodin kuluminen on tarkastettava

Lisätiedot

Jäähdytysnesteen ulostulo ulkoiselle lämmitykselle

Jäähdytysnesteen ulostulo ulkoiselle lämmitykselle Moottorin jäähdytysnesteellä voidaan lämmittää ulkoisia elementtejä. Tällaisia ovat mm. umpikorit, nosturiohjaamot ja säilytyslaatikot. Lämpö otetaan sylinteriryhmän virtauksesta ja se palautetaan jäähdyttimen

Lisätiedot

Asennus- ja käyttöohje

Asennus- ja käyttöohje SB - 200 SB - 250 SB - 300 SB - 400 Käyttövesivaraaja kahdella kierukalla Asennus- ja käyttöohje Varoitus! Vesisäiliö on varustettu magnesiumanodilla joka suojaa korroosiota vastaan. Anodin kuluminen on

Lisätiedot

Asennus- ja käyttöohje

Asennus- ja käyttöohje SW - 100 SW - 120 SW - 140 SW - 200 SW - 250 SW - 300 SW - 400 Käyttövesivaraaja yhdellä kierukalla Asennus- ja käyttöohje Varoitus! Vesisäiliö on varustettu magnesiumanodilla joka suojaa korroosiota vastaan.

Lisätiedot

OSV-20 OSV-30 OSV-40 OSV-50 OSV-60 OSV-80 KÄYTTÖVESIVARAAJA SLIM. Asennus- ja käyttöohje

OSV-20 OSV-30 OSV-40 OSV-50 OSV-60 OSV-80 KÄYTTÖVESIVARAAJA SLIM. Asennus- ja käyttöohje OSV-20 OSV-30 OSV-40 OSV-50 OSV-60 OSV-80 KÄYTTÖVESIVARAAJA SLIM Asennus- ja käyttöohje Tätä tuotetta ei saa hävittää normaalin yhdyskuntajätteen mukana. Purettu laite on vietävä asianmukaiseen kierrätyspisteeseen

Lisätiedot

Jäähdytysnesteen täyttö. Jäähdytysnesteen täytön edellytykset. Työskentely ajoneuvon jäähdytysjärjestelmän parissa VAROITUS!

Jäähdytysnesteen täyttö. Jäähdytysnesteen täytön edellytykset. Työskentely ajoneuvon jäähdytysjärjestelmän parissa VAROITUS! Jäähdytysnesteen täytön edellytykset Jäähdytysnesteen täytön edellytykset Työskentely ajoneuvon jäähdytysjärjestelmän parissa VAROITUS! Käytä suojavarusteita, kun työskentelet ajoneuvon jäähdytysjärjestelmän

Lisätiedot

ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE PUSKURIVARAAJA

ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE PUSKURIVARAAJA ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE PUSKURIVARAAJA 200L 100L SISÄLLYS 1. Esittely... 1 2. Tekniset tiedot... 7 2.1 Tarvikkeet... 7 3. Asentaminen... 8 3.1 Asentaminen... 8 3.2 Lämpöanturin asentaminen... 9 1. Esittely

Lisätiedot

JÄSPI KATTILAVASTUS 6KW

JÄSPI KATTILAVASTUS 6KW JÄSPI KATTILAVASTUS 6KW LISÄVARUSTEVASTUKSEN ASENNUSOHJE KAUKORA OY Kaukora Oy 2015 Jäspi kattilavastus 6kW Asentajan ohje 2 Sisällysluettelo 1 Tärkeää 4 Turvallisuustiedot 4 Sähköasennukset 4 2 Takuuehdot

Lisätiedot

LVI Lohja CC 68 R Coolman Asennus- ja käyttöohje

LVI Lohja CC 68 R Coolman Asennus- ja käyttöohje TE 270217/01 LVI 3618240 Lohja CC 68 R Coolman Asennus- ja käyttöohje SISÄLTÖ Rakenne 2 Asennus 3-4 Käyttö ja ylläpito 5 Tekniset tiedot 5 Sähkökaavio 6 Lue tämä asennus- ja käyttöohje huolellisesti ennen

Lisätiedot

KOSPEL S.A. 75-136 KOSZALIN UL. OLCHOWA 1

KOSPEL S.A. 75-136 KOSZALIN UL. OLCHOWA 1 Lue käyttö- ja asennusohjeet huolellisesti. Niitä noudattamalla varmistat laitteellesi pitkän käyttöiän ja luotettavantoiminnan. Kospel Oy pidättää oikeuden tehdä pieniä muutoksia laitteen rakenteeseen

Lisätiedot

NIBE ILMAVESILÄMPÖPUMPPUOPAS OSA 1: SISÄYKSIKÖT VVM 310 VVM 320 VVM 500

NIBE ILMAVESILÄMPÖPUMPPUOPAS OSA 1: SISÄYKSIKÖT VVM 310 VVM 320 VVM 500 NIBE ILMAVESILÄMPÖPUMPPUOPAS OSA 1: SISÄYKSIKÖT VVM 310 VVM 320 VVM 500 Tämä opas ei ole täydellinen opas asennukseen ja käyttöön. Tarkempaa tietoa löytyy NIBE lämpöpumppujen ja niiden lisävarusteiden

Lisätiedot

Sähkötoiminen moottorinlämmitin, 230 V, (R-design)

Sähkötoiminen moottorinlämmitin, 230 V, (R-design) Installation instructions, accessories Ohje nro 31399510 Versio 1.0 Osa nro 31260698 Sähkötoiminen moottorinlämmitin, 230 V, (R-design) IMG-378205 Volvo Car Corporation Sähkötoiminen moottorinlämmitin,

Lisätiedot

OPTIMUS 3,5 kw. Asennus- ja käyttöohje versio 3.0

OPTIMUS 3,5 kw. Asennus- ja käyttöohje versio 3.0 OPTIMUS 3,5 kw Asennus- ja käyttöohje versio 3.0 Kuvaus Laitetta ei saa asentaa kohteisiin jotka altistuvat räjähdysvaaralle tai kohteisiin joissa lämpötila voi laskea alle 0 C. Ole hyvä, lue ja noudata

Lisätiedot

POC D/G 5L LÄMMINVESIVARAAJAT. Asennus- ja käyttöohje

POC D/G 5L LÄMMINVESIVARAAJAT. Asennus- ja käyttöohje POC D/G 5L LÄMMINVESIVARAAJAT Asennus- ja käyttöohje Tätä tuotetta ei saa hävittää normaalin yhdyskuntajätteen mukana. Purettu laite on vietävä asianmukaiseen kierrätyspisteeseen jossa käsitellään sähkö-ja

Lisätiedot

Matkustamon pistorasia

Matkustamon pistorasia Ohje nro Versio Osa nro 30664329 1.0 Matkustamon pistorasia M3603136 Sivu 1 / 9 Varuste A0000162 A0000163 A0000161 M8703902 Sivu 2 / 9 JOHDANTO Lue läpi koko ohje ennen asennuksen aloittamista. Huomautukset

Lisätiedot

12VF Vedenlämmitin. Asennus & Käyttöohje

12VF Vedenlämmitin. Asennus & Käyttöohje JS D24-12VF 12VF Vedenlämmitin SW Exergon Tuotenr. 13-0950 Asennus & Käyttöohje Pin:0063BT7591 VVB 12VF 090826 Käyttö- ja asennusohje Vedenlämmittimen käynnistys Vedenlämmitin käynnistyy automaattisesti

Lisätiedot

KTX-3 -lämmityselementti

KTX-3 -lämmityselementti sivu 1/5 KTX-3 -lämmityselementti Tekniset tiedot: Liitäntä: AC 230V, 50Hz Teho: 300 W Lämpötila: 30 60 C Suojausluokka: luokka 1 (suojamaadoitettu) IP -luokka: S-malli IP x4 (kiinteällä liitännällä) U-malli

Lisätiedot

SÄHKÖKÄYTTÖINEN VEDENLÄMMITIN EPO2. Versio 1.0

SÄHKÖKÄYTTÖINEN VEDENLÄMMITIN EPO2. Versio 1.0 SÄHKÖKÄYTTÖINEN VEDENLÄMMITIN FI EPO2 Versio 1.0 Käytettyä tuotetta ei saa hävittää talousjätteen mukana. Laite on toimitettava keräyspisteeseen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kierrätykseen. Asianmukainen

Lisätiedot

Jäähdytysnesteen täyttö. Työskentely ajoneuvon jäähdytysjärjestelmän VAROITUS!

Jäähdytysnesteen täyttö. Työskentely ajoneuvon jäähdytysjärjestelmän VAROITUS! Työskentely ajoneuvon jäähdytysjärjestelmän parissa Työskentely ajoneuvon jäähdytysjärjestelmän parissa VAROITUS! Kun jäähdytysjärjestelmään tehdään muutoksia, se on tyhjennettävä, täytettävä uudelleen

Lisätiedot

HAATO Lämminvesivaraajat. Laatua, turvallisuutta ja taloudellisuutta. vuoden. takuu. vuoden. takuu

HAATO Lämminvesivaraajat. Laatua, turvallisuutta ja taloudellisuutta. vuoden. takuu. vuoden. takuu HAATO Lämminvesivaraajat Laatua, turvallisuutta ja taloudellisuutta 5 vuoden takuu 5 vuoden takuu Varma valinta Lämminvesivaraajan on toimittava vuosia, riippumatta veden laadusta. Lisäksi sen tulee olla

Lisätiedot

DL-LÄMPÖLAMPPU. Asennus- ja käyttöohjeet

DL-LÄMPÖLAMPPU. Asennus- ja käyttöohjeet DL-LÄMPÖLAMPPU Asennus- ja käyttöohjeet SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä... 3 2. Turvaohjeet... 3 3. Rakenne ja mallit... 4 4. Asennus... 4 4.1 Lampun sijoitus...4 4.2 Asennustapoja...5 4.3 Lampun kokoaminen...6

Lisätiedot

HUOMIO! ASENNUS SUORITETTAVA NIIN ETTÄ PUTKILIITÄNNÄT OSOITTAVAT ALASPÄIN.

HUOMIO! ASENNUS SUORITETTAVA NIIN ETTÄ PUTKILIITÄNNÄT OSOITTAVAT ALASPÄIN. HUOMIO! ASENNUS SUORITETTAVA NIIN ETTÄ PUTKILIITÄNNÄT OSOITTAVAT ALASPÄIN. PAKKAUKSEN MUKANA TULEVA SUODATIN ON ASENNETTAVA KYLMÄVESILIITÄNTÄÄN. KATSO SIVU 4, KUVA 1 (SUODATIN NRO 12) MAKSIMI PAINE ILMAN

Lisätiedot

SIIRRETTÄVÄ JÄÄHDYTYSLAITE ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET RF-2930W/P1

SIIRRETTÄVÄ JÄÄHDYTYSLAITE ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET RF-2930W/P1 SIIRRETTÄVÄ JÄÄHDYTYSLAITE ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET RF-2930W/P1 TÄRKEÄÄ HUOMIOITAVAA Välttyäksemme vahingoilta ja jotta takuu on voimassa, asettakaa laite pystyasentoon vähintään 2 tuntia ennen käyttöönottoa

Lisätiedot

Asennusohje aurinkopaneeliteline

Asennusohje aurinkopaneeliteline Asennusohje aurinkopaneeliteline Sisällysluettelo 1. Kehikon kokoonpano ja kiinnitys kattoon...3 2. Aurinkopaneelien asennus...4 3. Aurinkopaneelien sähköinen kytkentä...7 3.1 Kytkentä pienjänniteverkkoon...7

Lisätiedot

Hierova kylpyamme Monte 62105 ASENNUSOPAS HIEROVA KYLPYAMME KÄYTTÖOHJE MALLI: MONTE 62105 Hyvä käyttäjä: Kiitos, että valitsit BATHLIFE kylpyammeen. Varmistaaksesi turvallisuutesi, lue ohjeet huolellisesti

Lisätiedot

Sähkötoiminen moottorinlämmitin, 230 V, (R-design)

Sähkötoiminen moottorinlämmitin, 230 V, (R-design) Installation instructions, accessories Ohje nro 31414350 Versio 1.0 Osa nro 31359397 Sähkötoiminen moottorinlämmitin, 230 V, (R-design) IMG-378302 Volvo Car Corporation Sähkötoiminen moottorinlämmitin,

Lisätiedot

TIMCO X w Moottorin esilämmittimen asennus- ja käyttöohje

TIMCO X w Moottorin esilämmittimen asennus- ja käyttöohje TIMCO X10 1000w Moottorin esilämmittimen asennus- ja käyttöohje LUE TÄMÄ OHJE HUOLELLISESTI ENNEN KÄYTTÖÄ JA NOUDATA OHJEITA TARKASTI! TIMCO moottorinlämmitin on suunniteltu moottoriajoneuvojen moottorin

Lisätiedot

FX-korkeapainekäsipumpun käyttöohje. Copyright c 2012-2013 Eräliike Riistamaa Oy

FX-korkeapainekäsipumpun käyttöohje. Copyright c 2012-2013 Eräliike Riistamaa Oy FX-korkeapainekäsipumpun käyttöohje Copyright c 2012-2013 Eräliike Riistamaa Oy 1 Johdanto FX-pumppu on suunniteltu, valmistettu ja testattu FX Airguns AB:ssä Ruotsissa. Pumpuissa käytetyt kaksi eri järjestelmää

Lisätiedot

Nestelämmittimet ja lisävarusteet

Nestelämmittimet ja lisävarusteet 2012 Nestelämmittimet ja lisävarusteet Tuotteet nesteiden lämmitykseen Veden lämmitys Öljyn lämmitys Läpivirtauslämmittimet Kytkentäkotelot ja termostaatit Asennustarvikkeet ym. Sivu 2 Hinnat ovat ohjehintoja

Lisätiedot

S-polven asennuksen jälkeen voit kiinnittää sen halutessasi metallilevyllä seinään.

S-polven asennuksen jälkeen voit kiinnittää sen halutessasi metallilevyllä seinään. CREAVIT WC-ISTUIMEN ASENNUSOHJE WC-istuinten mitat Koti t Q2 Q3 WN 3141 175 235 235 DR3141 180 225 240 VT3641 175 230 230 SL 3141 180 220 225 KR 3141 180 210 220 SA 3141 185 235 235 MR 3641 175 185 215

Lisätiedot

Asennus- ja huolto-ohjeen käännös

Asennus- ja huolto-ohjeen käännös 0-40 / 0-80 BAR 0-600 / 0-1200 PSI Asennus- ja huolto-ohjeen käännös 1 10-2015 TURVALLINEN JA OIKEA KÄYTTÖ Laitteen turvallinen ja luotettava käyttö edellyttää näiden ohjeiden tarkkaa noudattamista. Ohjeiden

Lisätiedot

Asennusohjeet. Gapsal OKS & Compact. Versio 5.0

Asennusohjeet. Gapsal OKS & Compact. Versio 5.0 Asennusohjeet Gapsal OKS & Compact Versio 5.0 Movek Grupp pidättää oikeuden tehdä muutoksia laitteen osiin ja teknisiin tietoihin ilman ennakkoilmoitusta. 2012 Movek Grupp. Alkuperäiset ohjeet on julkaistu

Lisätiedot

Saab 9-5 D Asennusohje MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE. SITdefault.

Saab 9-5 D Asennusohje MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE. SITdefault. SCdefault 9-5 Asennusohje SITdefault Moottorinlämmitin MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE Accessories Part No. Group Date Instruction Part No. Replaces

Lisätiedot

Sähkötoiminen lohkolämmitin, diesel

Sähkötoiminen lohkolämmitin, diesel Ohje nro Versio Osa nro 8682246 1.0 Sähkötoiminen lohkolämmitin, diesel D4192T3/T4 G8703581 Sivu 1 / 9 Varuste A0000162 A0000163 A0000161 A0000176 A0000212 G8703602 Sivu 2 / 9 JOHDANTO Lue läpi koko ohje

Lisätiedot

Vitocal 200 pikaohje asennusliikkeelle

Vitocal 200 pikaohje asennusliikkeelle Vitocal 200 pikaohje asennusliikkeelle Perustietoa Lämpöpumput vaativat minimivirtauksen ja lämpötilaeron toimiakseen, huomioi tämä suunnittelussa ja asennuksessa. Minimivirtaukset lämmityspiirissä:

Lisätiedot

Irrotettava kahva helpottaa asennusta. Kahvaa voidaan kääntää sekä vasemmalle että oikealle, kun palloventtiili suljetaan.

Irrotettava kahva helpottaa asennusta. Kahvaa voidaan kääntää sekä vasemmalle että oikealle, kun palloventtiili suljetaan. Laadukas pallosulkuventtiili LENO MSV-S Kuvaus LENO TM MSV-S on pallosulkuventtiili kaikille LENOtuoteryhmän kertasääteisille linjasäätöventtiileille. LENO TM MSV-S-venttiiliä voidaan käyttää myös laadukkaana

Lisätiedot

LISÄMAHDOLLISUUDET Säiliöön voidaan asentaa myös:

LISÄMAHDOLLISUUDET Säiliöön voidaan asentaa myös: XOTNK 500i või 500 Xi XOTNK 505-3000i vibra.se 150 235 345 495 770 400 200 100 1710 150 LISÄMHDOLLISUUDT Säiliöön voidaan asentaa myös: X/X3 K SOL Venttiili V Käyttöveden lämmönvaihdin o 22mm P=10/15 m

Lisätiedot

Lämminvesivaraajat www.haato.fi www.nibe.fi

Lämminvesivaraajat www.haato.fi www.nibe.fi Lämminvesivaraajat www.haato.fi www.nibe.fi Ruostumattomat lämminvesivaraajat vapaa-ajan asuntoihin ja mökeille HK 15 100 Rakenne Vesisäiliö on valmistettu ruostumattomasta erikoisteräksestä SS 2326. Säiliö

Lisätiedot

KAKSOISKATTILAT. Arimax 520 kaksoiskattilat Arimax 520 plus kaksoiskattilat

KAKSOISKATTILAT. Arimax 520 kaksoiskattilat Arimax 520 plus kaksoiskattilat KAKSOISKATTILAT Arimax 520 kaksoiskattilat Arimax 520 plus kaksoiskattilat ARIMAX 520 -kaksoiskattila ARIMAX 520 Teho - puu Vesitila 15-20 kw - öljy 20 kw - sähkövalmius 6 kw Lämminvesituotto Sähkövastuksen

Lisätiedot

Auto-instot Tuotanto Oy TURKU P. 02-2423212. Yleisiä käyttöohjeita Casa matkailuautoon

Auto-instot Tuotanto Oy TURKU P. 02-2423212. Yleisiä käyttöohjeita Casa matkailuautoon Auto-instot Tuotanto Oy TURKU P. 02-2423212 Yleisiä käyttöohjeita Casa matkailuautoon 1.1.2008 Yleistä Auto on rekisteröity 4 hengelle. Kuljettajalle ja jokaiselle matkustajalle on kolmipisteturvavyöt.

Lisätiedot

KORJAUSOHJE. Biomatic eletroniikan vaihto

KORJAUSOHJE. Biomatic eletroniikan vaihto KORJAUSOHJE Biomatic eletroniikan vaihto SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ Ohjauspanelin vaihto... 3-4 Ohjauskortin vaihto...5 Prosessorin vaihto...6 Näyttökortin vaihto...7 Ylilämpösuojien vaihto... 8-9 J2 johdon

Lisätiedot

KAKSOISKATTILAT ARITERM 520P+

KAKSOISKATTILAT ARITERM 520P+ KAKSOISKATTILAT ARITERM 520P+ ARITERM 520P+ HUOM! Poltin myydään erikseen. VALINNAN VAPAUS Ariterm 520P+ kaksoiskattila on tehty lämmittäjille, jotka haluavat nauttia valinnan vapaudesta. Valitse puu,

Lisätiedot

Aurinkovedenlämmitin Warmtech

Aurinkovedenlämmitin Warmtech Aurinkovedenlämmitin Warmtech Käyttöohje / ver.1.1 Nettimyynti.fi / Säästötalo X.3.2018 Sivu 1 Yleinen kuvaus Aurinkovedenlämmitin on tarkoitettu käyttöveden lämmittämiseen aurinkokeräimien avulla esim.

Lisätiedot

Lattialämmitysjakotukki 1

Lattialämmitysjakotukki 1 INSTALLATIONSANVISNING GOLVVÄRMEFÖRDELARE ROSTFRI Asennusohjeet Lattialämmitysjakotukki 1 Ruostumaton teräs 1 Tietoa ruostumattomasta 1 jakotukista Ruostumaton 1 jakotukki Flooré on valmistettu ruostumattomasta

Lisätiedot

VARAOSAKATALOGI 2015 Metro- ja Haato -varaajat

VARAOSAKATALOGI 2015 Metro- ja Haato -varaajat VARAOSAKATALOGI 2015 Metro- ja Haato -varaajat NIBE Energy Systems Oy Juurakkotie 3, 01510 Vantaa Puh. 09 274 6970 www.nibe.fi UPPOVASTUKSET HA 1974...1985/1989 5253110 418530 HA 1,5 1,5/230 HA 15, 1974...1989

Lisätiedot

Irrotettava kahva helpottaa asennusta. Kahvaa voidaan kääntää sekä vasemmalle että oikealle, kun palloventtiili suljetaan.

Irrotettava kahva helpottaa asennusta. Kahvaa voidaan kääntää sekä vasemmalle että oikealle, kun palloventtiili suljetaan. Laadukas pallosulkuventtiili LENO MSV-S Kuvaus LENO TM MSV-S on pallosulkuventtiili kaikille LENOtuoteryhmän kertasääteisille linjasäätöventtiileille. LENO TM MSV-S-venttiiliä voidaan käyttää myös laadukkaana

Lisätiedot

Käyttöohjeet Pahlen V350 Hiekkasuodatin

Käyttöohjeet Pahlen V350 Hiekkasuodatin Käyttöohjeet Pahlen V350 Hiekkasuodatin Näiden ohjeiden kaikki kohdat on luettava huolellisesti läpi ja kaikki ohjeet huomioitava. Ennen asennustöiden alkua tulee suodatinlaitteen täydellinen toimitus

Lisätiedot

Kuljetustukien poistaminen

Kuljetustukien poistaminen Pesurumpuun jäänyt kosteus johtuu tehtaalla suoritetusta Tarvikkeet mallista riippuen Turvallisuusohjeet Pyykinpesukone on painava - ole varovainen konetta nostettaessa. Huomio: Jäätyneet letkut voivat

Lisätiedot

KEMIALLINEN WC KÄYTTÖOHJE

KEMIALLINEN WC KÄYTTÖOHJE KEMIALLINEN WC KÄYTTÖOHJE 1. Ominaisuudet a. valmistettu korkealaatuisesta polyeteenistä b. täysin omavarainen c. ei vaadi ulkoisia liitäntöjä d. varmatoimiset lukot ja saranat e. kaikki osat käyttäjän

Lisätiedot

Normit TUOTETTA KOSKEVAT NORMIT JA MÄÄRÄYKSET

Normit TUOTETTA KOSKEVAT NORMIT JA MÄÄRÄYKSET Normit TUOTETTA KOSKEVAT NORMIT JA MÄÄRÄYKSET Suihkukaapit on valmistettu seuraavien direktiivien mukaisesti: Matalajännite 2006/95/EEC Yhdenmukaisuus kyseisen direktiivin kanssa taataan seuraavilla harmonisointinormeilla:

Lisätiedot

Lattialämmityksen jakotukki

Lattialämmityksen jakotukki INSTALLATIONSANVISNING GOLVVÄRMEFÖRDELARE POLYMER Asennusohje Lattialämmityksen jakotukki Polymer 1 Tietoja lattialämmityksen jakotukista Polymer Floorén lattialämmityksen jakotukki Polymer on valmistettu

Lisätiedot

Kuljetustukien poistaminen

Kuljetustukien poistaminen Pesurumpuun jäänyt kosteus johtuu tehtaalla suoritetusta Tarvikkeet mallista riippuen Turvallisuusohjeet Pyykinpesukone on painava - ole varovainen konetta nostettaessa. Huomio: Jäätyneet letkut voivat

Lisätiedot

Sähkötoiminen moottorinlämmitin, 230 V, (R-design)

Sähkötoiminen moottorinlämmitin, 230 V, (R-design) Installation instructions, accessories Ohje nro 31454381 Versio 1.3 Osa nro 31454379 Sähkötoiminen moottorinlämmitin, 230 V, (R-design) Volvo Car Corporation Sähkötoiminen moottorinlämmitin, 230 V, (R-design)-

Lisätiedot

3590050/2 IM-P359-01 CH Issue 2 DN15 - DN100 QL43D, QL43M, QL73D ja QL73M kolmitieventtiilit Asennus- ja huolto-ohje 1. Turvallisuustiedote 2. Toiminta 3. Asennus ja käyttöönotto 4. Huolto 5. Varaosat

Lisätiedot

SEFFI - kuivaimen käyttöohjekirja

SEFFI - kuivaimen käyttöohjekirja SEFFI - kuivaimen käyttöohjekirja (SEFFI Pro Compact, Combi, Team SEFFI Soft Compact, Combi, Team) Käsiin ja jalkoihin tuleville varusteille 1 SEFFI - kuivain Käyttö ohjekirja malleille: SEFFI Pro Compact,

Lisätiedot

TT-THERMO moottorilämmitin. Asennus- ja käyttöohje v 2,0. Sisällysluettelo

TT-THERMO moottorilämmitin. Asennus- ja käyttöohje v 2,0. Sisällysluettelo TT-THERMO moottorilämmitin 1 Asennus- ja käyttöohje v 2,0 Sisällysluettelo 1. Sisällysluettelo s.1 2. Toimitus sisältää s.1 3. Toimintaperiaate s.2 4. Lämmittimien tekniset tiedot s.3 5. Lämmittimien rakenne

Lisätiedot

Muistimoduulit. Oppaan osanumero: Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta.

Muistimoduulit. Oppaan osanumero: Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta. Muistimoduulit Oppaan osanumero: 405768-351 Toukokuu 2006 Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta. Sisällysluettelo 1 Muistimoduulien lisääminen tai vaihtaminen Muistimoduulin

Lisätiedot

Vesikiertoiset ja sähkötoimiset pyyhekuivaimet KUIVAA. LÄMMITTÄÄ. SISUSTAA. www.sentakia.com

Vesikiertoiset ja sähkötoimiset pyyhekuivaimet KUIVAA. LÄMMITTÄÄ. SISUSTAA. www.sentakia.com Vesikiertoiset ja sähkötoimiset pyyhekuivaimet KUIVAA. LÄMMITTÄÄ. SISUSTAA. www.sentakia.com 01/2015 LC-kuivaimet Materiaali: kromattu messinkiputki Saatavana tilauksesta myös RAL-väreissä Soveltuu käytettäväksi

Lisätiedot

Käyttöohje XKM RS232. fi-fi

Käyttöohje XKM RS232. fi-fi Käyttöohje XKM RS232 fi-fi Lue ehdottomasti tämä käyttöohje ennen laitteen asennusta ja käyttöönottoa. Perehtymällä käyttöohjeeseen vältät mahdolliset vahingot ja laitteesi rikkoontumisen. M.-Nr. 07 700

Lisätiedot

OSA MATERIAALI HUOMAUTUS. Rei'itetty sinkitty teräslevy. Tiivisteellä varustettu irrotettava liitoskaulus Sinkitty teräs Kumitiiviste

OSA MATERIAALI HUOMAUTUS. Rei'itetty sinkitty teräslevy. Tiivisteellä varustettu irrotettava liitoskaulus Sinkitty teräs Kumitiiviste AFA Piennopeustuloilmalaite Vaakasuuntainen pieninopeuksinen ilmasuihku lattiatasossa tai pystysuuntainen ilmasuihku katosta. Voidaan upottaa myös seinään tai kattoon. Irrotettava etulevy ja metallinen

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE MDG pumput

KÄYTTÖOHJE MDG pumput KÄYTTÖOHJE MDG pumput 30.07.2009 Nr. MDG0907-1-FI Sisällysluettelo 1. Tavaran vastaanotto.................................... 3 2. Yleistä...............................................3 2.1 Toimintaperiaate.........................................3

Lisätiedot

SCANCOOL PAKASTIN SFS-55 KÄYTTÖOHJE

SCANCOOL PAKASTIN SFS-55 KÄYTTÖOHJE SCANCOOL PAKASTIN SFS-55 KÄYTTÖOHJE Onnittelemme uuden tuotteen valinnasta. Noudata käytössä näitä ohjeita ja säilytä ohjeet aina tuotteen mukana. Huom! 1.Kytke laite maadoitettuun pistorasiaan, jonka

Lisätiedot

ORAMIX. deutsch... 4 english... 6 français... 8 nederlands suomi svenska dansk norsk eesti... 20

ORAMIX. deutsch... 4 english... 6 français... 8 nederlands suomi svenska dansk norsk eesti... 20 ORAMIX deutsch... 4 english... 6 français... 8 nederlands... 10 suomi... 12 svenska... 14 dansk... 16 norsk... 18 eesti... 20 ðóññêèé 22 polski... 24 150±23 mm 1. 150±3 mm 40 G 3/4 2. 44 G 3/4 160mm 3.

Lisätiedot

SEFFI - kuivaimen käyttöohjekirja

SEFFI - kuivaimen käyttöohjekirja SEFFI - kuivaimen käyttöohjekirja (SEFFI 2000, SEFFI 1500, SEFFI 1000) Käsiin ja jalkoihin tuleville varusteille 1 SEFFI - kuivain Käyttöohjekirja malleille: SEFFI 2000 (24 paikkaa), SEFFI 1500 (18 paikkaa),

Lisätiedot

Aurinkokeräinten asennusohjeet

Aurinkokeräinten asennusohjeet Aurinkokeräinten asennusohjeet Solar keymark sertifioitu Yleistä Kiitos, että valitsit St1 aurinkokeräimet. Seuraavilta sivuilta löydät ohjeita St1 tyhjiöputkikeräinten kokoamiseen ja asennukseen. Asennuksessa

Lisätiedot

Asennus- ja käyttöohjeet CTC EcoTank 300/310. Providing sustainable energy solutions worldwide

Asennus- ja käyttöohjeet CTC EcoTank 300/310. Providing sustainable energy solutions worldwide 161 502 30-2 Providing sustainable energy solutions worldwide Asennus- ja käyttöohjeet CTC EcoTank 300/310 TÄRKEÄÄ LUE HUOLELLISESTI ENNEN KÄYTTÖÄ SÄILYTÄ MYÖHEMPÄÄ KÄYTTÖÄ VARTEN 2016-04-25 Asennus-

Lisätiedot

Super Combi. Luotettava kumppani kun työ on tehtävä. Ei ole väliä kuinka vaativa tehtävä on, Super Combi huolehtii siitä!

Super Combi. Luotettava kumppani kun työ on tehtävä. Ei ole väliä kuinka vaativa tehtävä on, Super Combi huolehtii siitä! Rolba SUPER COMBI Super Combi Luotettava kumppani kun työ on tehtävä. Ei ole väliä kuinka vaativa tehtävä on, Super Combi huolehtii siitä! Monen vuoden kokemus ja asiakkailtamme saamamme palaute ovat tehneet

Lisätiedot

Aurinkolämmitin XP2. Käyttöopas FI

Aurinkolämmitin XP2. Käyttöopas FI Aurinkolämmitin XP2 Käyttöopas FI ID-KOODI: M-1631.2013 ID-KOODI: M-1633.2013 Swim & Fun Scandinavia info@swim-fun.com www.swim-fun.com Sivu 1 Sisällysluettelo 1. Turvallisuusohjeet 2 2. Laitteen toimintatapa

Lisätiedot

TALPET SL / C

TALPET SL / C TEKNINEN KÄSIKIRJA Kuivausrummut TALPET SL 100 1020 / C TALPET SL 100 1020 / C 1001020-1200 DOKUMENTIT Käyttöohje (1001020-1201) Asennusohje (1001020-1202) Luettelo tärkeimmistä varaosista (1001020-1203)

Lisätiedot

Lämpömittari ja upotustasku venttiiliin MTCV DN 15/20. Kuulasululliset venttiiliyhdistäjät (2 kpl sarjassa) G ½ x R ½ venttiiliin MTCV DN 15

Lämpömittari ja upotustasku venttiiliin MTCV DN 15/20. Kuulasululliset venttiiliyhdistäjät (2 kpl sarjassa) G ½ x R ½ venttiiliin MTCV DN 15 MTCV lämpimän käyttöveden kiertotermostaatti Käyttö MTCV on lämpimän käyttöveden kiertotermostaatti. MTCV huolehtii lämpimän käyttövesiverkoston lämpötasapainosta. Venttiili asennetaan kiertojohtoon, jossa

Lisätiedot

Vetokoukku, irrotettava

Vetokoukku, irrotettava Installation instructions, accessories Ohje nro 31338957 Versio 1.6 Osa nro 31359616 Vetokoukku, irrotettava Volvo Car Corporation Vetokoukku, irrotettava- 31338957 - V1.6 Sivu 1 / 50 Erikoistyökalut 999

Lisätiedot

HAATO Lämminvesivaraajat

HAATO Lämminvesivaraajat HAATO Lämminvesivaraajat Laatua, turvallisuutta ja taloudellisuutta 5 vuoden takuu VARMA VALINTA Lämminvesivaraajan on toimittava vuosia, riippumatta veden laadusta. Lisäksi sen tulee olla tyylikäs, edullinen

Lisätiedot

Harjoitus 8. Mäntämoottorin rakenteeseen perehtyminen

Harjoitus 8. Mäntämoottorin rakenteeseen perehtyminen Harjoitus 8 Mäntämoottorin rakenteeseen perehtyminen Harjoituksen tarkoituksena on perehtyä mäntämoottorin rakenteeseen tutustumalla eri osakokonaisuuksiin. Harjoitus tehdään moottoritelineeseen asennetulla

Lisätiedot

KUIVA- JA MÄRKÄIMURI WL70 KÄYTTÖOHJE

KUIVA- JA MÄRKÄIMURI WL70 KÄYTTÖOHJE KUIVA- JA MÄRKÄIMURI WL70 KÄYTTÖOHJE 1. Ominaisuudet 1. Imuri märkään ja kuivaan imurointiin. 2. Kaksipyöräisellä moottorilla, moottorit toimivat samanaikaisesti voimakkaammalla imulla. 3. Jalustassa kiinnittimet,

Lisätiedot

Sähköinen moottorinlämmitin, pistorasia, 4-syl.

Sähköinen moottorinlämmitin, pistorasia, 4-syl. Installation instructions, accessories Ohje nro 31359444 Versio 1.2 Osa nro 31359438 Sähköinen moottorinlämmitin, pistorasia, 4-syl. IMG-247665 Volvo Car Corporation Sähköinen moottorinlämmitin, pistorasia,

Lisätiedot

Uponor Push 23A Pumppu- ja sekoitusryhmä

Uponor Push 23A Pumppu- ja sekoitusryhmä L at t i a l ä m m i t y s U P O N O R P U S H 2 3 A Pumppu- ja sekoitusryhmä 04 2010 5042 Lattialämmityksen pumppu- ja sekoitusryhmä on pumppu- ja sekoitusryhmä, joka on tarkoitettu käytettäväksi Uponor-lattialämmitysjärjestelmän

Lisätiedot

Asennus, käyttö ja huolto

Asennus, käyttö ja huolto Asennus, käyttö ja huolto Sähkökattila EP 26 NIBE 1 1102-2 Toiminta.. 2 Tekniset tiedot 3 Tekniset tiedot..... 3 Yleistä asennuksesta... 4 Ympäristön lämpötila Vedenlaatu Kattilan asennus Kaapeloinnin

Lisätiedot

Tärkeää: Lue tämä käyttöohje huolellisesti, jotta voit noudattaa laitteen asennusohjeita.

Tärkeää: Lue tämä käyttöohje huolellisesti, jotta voit noudattaa laitteen asennusohjeita. SISÄLLYSLUETTELO Asennusohje - F17926010601 1 / TURVALLISUUSOHJEET Tärkeät varoitukset 2 2 / ASTIANPESUKONEEN ASENNUS Vapaasti sijoitettavat laitteet 3 Kalusteisiin upotettavat laitteet 3 Keittotason alle

Lisätiedot

EW-TULISIJA PAK ASENNUSOHJE

EW-TULISIJA PAK ASENNUSOHJE EW-TULISIJA PAK ASENNUSOHJE Kaukora Oy 2014 EW tulisija PAK Asennusohje 2 Sisällysluettelo 1 Tärkeää... 4 Turvallisuustiedot... 4 2 Yleistä... 4 Tuotekuvaus... 4 Takuu... 4 Kierrätys... 4 3 Putkiliitännät...

Lisätiedot

MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE

MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE 900 Moottorinlämmitin Accessories Part No. Group Date Instruction Part No. Replaces 400 110 375 9:87-12 Jan 00 47

Lisätiedot

ELEKTRONINEN TERMOSTAATTI

ELEKTRONINEN TERMOSTAATTI ELEKTRONINEN TERMOSTAATTI KÄYTTÖOHJE OND-900 YLEISTÄ OND-900 on järkevä termostaatti, tarkoitettu lähinnä sähköpattereihin ja korvaamaan kaksoismetallitermostaatti OND-900 antaa ilman näppäilyjä tasaisen

Lisätiedot

ASENNUSOHJE VPM120, VPM240 JA VPM 360

ASENNUSOHJE VPM120, VPM240 JA VPM 360 ASENNUSOHJE Sivu 1 / 5 ASENNUSOHJE VPM120, VPM240 JA VPM 360 YLEISTÄ Varmista, että seuraavat dokumentit ovat konetoimituksen mukana: asennusohje (tämä dokumentti) CTS 600 ohjausjärjestelmän käyttöohje

Lisätiedot

Saab 9-3 B284E M Asennusohje MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE.

Saab 9-3 B284E M Asennusohje MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE. SCdefault 900 Asennusohje SITdefault Moottorinlämmitin MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE Accessories Part No. Group Date Instruction Part No. Replaces

Lisätiedot

Jäspi-Lämpöakku 500, 700, 1500, 2000 ja 3000 l energiavaraajat

Jäspi-Lämpöakku 500, 700, 1500, 2000 ja 3000 l energiavaraajat Jäspi-Lämpöakku, 700, 1, 2000 ja 3000 l energiavaraajat Uutuus! Tehokas, kestävä ja kevyt haponkestävä käyttövesikierukka www.kaukora.fi Jäspi-Lämpöakku, 700, 1, 2000 ja 3000 l energiavaraajat Yli 30 vuoden

Lisätiedot

HOT BOX 310 & 620 KÄYTTÖOHJEET

HOT BOX 310 & 620 KÄYTTÖOHJEET HOT BOX 310 & 620 KÄYTTÖOHJEET LÄMPÖYKSIKÖN ASENNUS-, KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET HOT BOX, joka on varustettu yhdellä tai kahdella 310 kw uunilla ja öljysäiliöllä, tulee sijoittaa tasaiselle ja suoralle alustalle.

Lisätiedot

ACO Aplex. Läpivientitiivisteet Nopea, helppo ja edullinen asentaa. Läpivientitiivisteet

ACO Aplex. Läpivientitiivisteet Nopea, helppo ja edullinen asentaa. Läpivientitiivisteet Läpivientitiivisteet CO plex 1 Läpivientitiivisteet Nopea, helppo ja edullinen asentaa Vesitiivis ja pitkäikäinen liitos Voidaan tarvittaessa irrottaa rikkomatta ympärillä olevia materiaaleja Vaimentaa

Lisätiedot

TIV 500L TIP 320-750L TIDA 300-500L

TIV 500L TIP 320-750L TIDA 300-500L TIV 500L TIP 320-750L TIDA 300-500L Ruotsalaista Borö Pannan Ab laatua jo 1976 vuodesta saakka. Ruotsi on edelläkävijä niin maalämmössä kuin ilma-vesi lämpöpumpuissakin, siitä johtuen pitkäaikainen kokemus

Lisätiedot

DHN HEPA-suodattimella varustettu hajotin

DHN HEPA-suodattimella varustettu hajotin DHN HEPA-suodattimella varustettu hajotin Version: 16.02.2012 Radiaali- tai pyörreilmasuihku yksilöllisesti säädettävien suuttimien kautta, sopii myös poistoilmasovelluksiin. Laite voidaan asentaa kattoon

Lisätiedot

Emolevyn kannen poistaminen

Emolevyn kannen poistaminen Aiemmin asennetut muisti- ja liitäntäkortit voidaan helposti poistaa seuraavilla sivuilla olevien ohjeiden mukaisesti. 1 Katkaise tulostimen virta. 2 Irrota virtajohto. 3 Irrota rinnakkais- tai Ethernet-kaapeli

Lisätiedot

Käyttöohje NILAN VGU250

Käyttöohje NILAN VGU250 Käyttöohje NILAN VGU250 Versio SW 1.23 1.6.2010 Käyttöohje NILAN VGU250 Käyttöohje NILAN VGU250 Järjestelmätyypit Sisältö Ohjausyksikkö on suunniteltu käytettäväksi seuraavien järjestelmien kanssa. Alla

Lisätiedot

Saab 9-5 B205, B Asennusohje MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE.

Saab 9-5 B205, B Asennusohje MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE. SCdefault 9-5 Asennusohje SITdefault Moottorinlämmitin MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE Accessories Part No. Group Date Instruction Part No. Replaces

Lisätiedot

Imuyksikkö - moottoriteho 750 W - max. ilmamäärä 2210 m 3 /h - max. alipaine 920 Pa - jännite 230 V - virta 5.2 A - imyksikön paino n.

Imuyksikkö - moottoriteho 750 W - max. ilmamäärä 2210 m 3 /h - max. alipaine 920 Pa - jännite 230 V - virta 5.2 A - imyksikön paino n. KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET Perehdy tähän ohjekirjaan huolellisesti ennen kuin asennat, käytät tai huollat EXTOR 2300 imuria. Tämän ohjekirjan ohjeita tulee noudattaa. TEKNINEN ERITTELY EXTOR 2300 imuri:

Lisätiedot

AW C, AW D, AW Ex ja AW H Lämpöpuhaltimet lämpimälle vedelle raskaisiin ympäristöihin

AW C, AW D, AW Ex ja AW H Lämpöpuhaltimet lämpimälle vedelle raskaisiin ympäristöihin AW C, AW D, AW Ex ja AW H Lämpöpuhaltimet lämpimälle vedelle raskaisiin ympäristöihin LÄMPÖPUHALTIMET RASKAISIIN YMPÄRISTÖIHIN AW C, AW D, AW Ex ja AW H Lämpöpuhaltimet raskaisiin ympäristöihin AW-puhaltimet

Lisätiedot

Teflonletkut. Poimutettu teflonletku Sileä teflonletku

Teflonletkut. Poimutettu teflonletku Sileä teflonletku Teflonletkut Poimutettu teflonletku Sileä teflonletku Teflonletkut Poimutettu 300-sarja 300-sarjan PTFE-letku on sopii erityisesti elintarvike-, lääke- ja kemianteollisuuden käyttöön. Se kestää erittäin

Lisätiedot

KÄYTTÄJÄN KÄSIKIRJA T12 TULOILMAYKSIKÖLLE

KÄYTTÄJÄN KÄSIKIRJA T12 TULOILMAYKSIKÖLLE KÄYTTÄJÄN KÄSIKIRJA T12 TULOILMAYKSIKÖLLE www.scanoffice.fi CZ12037 PB1 ComfortZone CE50 Installation Sisällys Sisällys 0 Yleistä 1 Käsittely 2 Huolto 2 Asennus 3 Asetukset 7 Suunnittelu 8 Sähkökaavio

Lisätiedot

BRV2 paineenalennusventtiili Asennus- ja huolto-ohje

BRV2 paineenalennusventtiili Asennus- ja huolto-ohje 0457350/6 IM-P045-10 CH Issue 6 BRV2 paineenalennusventtiili Asennus- ja huolto-ohje 1. Suositeltava asennus 2. Asennus ja huolto 3. Varaosat 4. Ulkoinen impulssiputki IM-P045-10 CH Issue 6 Copyright 20001

Lisätiedot

Asennus- ja käyttöohjeet

Asennus- ja käyttöohjeet TARJOILUPATA ESK Asennus- ja käyttöohjeet 4239100, 4239101 YLEISTÄ Tutustu huolellisesti tämän ohjeen sisältöön, koska siinä on tärkeää tietoa laitteen oikeasta ja turvallisesta asentamisesta, käytöstä

Lisätiedot

Muistimoduulit. Oppaan osanumero: Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta.

Muistimoduulit. Oppaan osanumero: Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta. Muistimoduulit Oppaan osanumero: 408724-351 Toukokuu 2006 Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta. Sisällysluettelo 1 Muistimoduulien lisääminen tai vaihtaminen Muistimoduulin

Lisätiedot

SYÖTTÖVEDENSÄÄDIN EVM-1 F

SYÖTTÖVEDENSÄÄDIN EVM-1 F EVM - 1F -syöttövedensäädin on tarkoitettu höyrykattiloihin, joiden teho on alle 10 t / h ja paine max 60 bar. Säädin huolehtii höyrykattiloiden syöttöveden jatkuvasta säädöstä ja pitää vedenpinnan korkeuden

Lisätiedot

LK Sähkökattila - 4,5

LK Sähkökattila - 4,5 LK Sähkökattila -,5 Rakenne LK Sähkökattila,5 kw on seinään kiinnitettävä sähkökattila, joka on tarkoitettu ensisijaisesti matalalämpöisiin lämmitysjärjestelmiin, kuten esim. lattialämmityksiin. LK Sähkökattila,5

Lisätiedot