LUKUVUOSI KOULUUN LÄHTÖ KOULUMATKA-ASIOISTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LUKUVUOSI 2014-2015 KOULUUN LÄHTÖ KOULUMATKA-ASIOISTA"

Transkriptio

1 Auranlaakson Opas Lukuvuosi Tervetuloa Auranlaakson kouluun! Tähän oppaaseen on koottu oppilasta ja koteja varten tärkeitä kouluun liittyviä asioita, jotka on hyvä tietää. LUKUVUOSI Lukuvuoden työajat: syyslukukausi ti la syysloma to 16.- su joululoma su ti kevätlukukausi ke 7.1. la talviloma ma su * Jos oppilas tuodaan poikkeuksellisesti autolla kouluun, suositeltavin tapa on jättää lapsi kyydistä esikoulun oven luona. Tästä koululaiset jatkavat koulun eteisaulan läpi välituntipihalle. (Kuvassa kohta 1.) Omatoiminen koulumatka tuo reippautta! KOULUUN LÄHTÖ Ennen kouluun lähtöä kotitehtävät on tehty ja tarvittavat koulukirjat ja -välineet on pakattu koululaukkuun. * Ravitseva ja riittävä aamuateria on jokaiselle koululaiselle välttämätön. Halutessaan voi kouluun ottaa mukaan välituntievääksi vaikkapa hedelmän. * Vaatetuksen tulee olla sään mukainen ja sopivaa välituntileikkeihinkin. Sadesäälläkin ollaan ulkona, silloin ovat sadevarusteet valttia. Joskus oppilaat kadottavat pipojaan, hanskojaan, pyyhkeitään, kirjojaan, jne. Niiden palauttaminen oikealle omistajalle takaisin on helpompaa, jos ne on nimikoitu. * Koulu alkaa aamulla klo 8.00, sitä ennen ei kouluun tulla sisälle. KOULUMATKA-ASIOISTA * Kun koulumatkalla on mahdollisuus käyttää pyörätietä ja suojatietä, on niitä aina ehdottomasti käytettävä. Taluta pyörä Auranlaakson koulun edustan suojatien yli. * Polkupyöräilijöiden edellytämme käyttävän pyöräkypärää koulumatkoilla. * Vanhemmat harkitsevat onko lapsi kypsä pyöräilemään liikenteessä ja koulumatkoilla. Auranlaakson opas

2 KOULUN TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET AURANLAAKSON KOULUN TARKOITUKSENA ON KASVATTAA OPPILAISTA RAKENTAVASTI TOIMIVIA YHTEISKUNNAN JÄSENIÄ. Rakentavasti toimiva oppilas ottaa huomioon oman toimintansa seuraukset ja kantaa niistä vastuun. Koulun logossakin on muurahainen, ahkera rakentaja. Oppilaalla on terve itsetunto. Hän pystyy toimimaan tulevaisuuden muuttuvassa yhteiskunnassa sen asettamien haasteiden mukaisesti. Hän on rehellinen itseään ja muita kohtaan. KOULUN KASVATUS- JA OPETUSTYÖN TAVOITTEET: Auranlaakson koulu pyrkii kasvattamaan oppilaansa monipuolisen sivistyneiksi kansalaisiksi. Koulu pyrkii tarjoamaan psyykkisesti ja fyysisesti turvallisen ja virikkeisen kasvu- ja oppimisympäristön. Koska koulun tehtävänä on tukea kotikasvatusta, on kodin ja koulun yhteistyö tärkeää. Tärkeää kodin ja koulun yhteistyötä on tukemassa vanhempien perustama Auranlaakson Koulun Tuki ry. Kasvatustoiminnan tavoitteisiin pyritään yhteisöllisyyden ja vastuullisuuden painottamisella koulun kaikessa työskentelyssä sekä positiivisen vahvistamisen kautta. Toimintaperiaate: Kaikki aikuiset toimivat kaikkien oppilaiden kasvattajina. Oppimisen ja opetuksen tavoitteena on oppimishaluinen ja -taitoinen koululainen, joka oppii huomisen tietoja, taitoja ja asenteita. Koulun kasvatustoiminnassa painotetaan - terveen itsetunnon rakentamista - hyvien tapojen noudattamista - vastuuntuntoisuutta itsestä ja muista - vastuuntuntoisuutta ympäristöstä ja kouluyhteisöstä. Oppilas - osaa toimia ryhmässä ja tulla toisten ihmisten kanssa toimeen. - on rehellinen itseään ja muita kanssaihmisiään kohtaan. - osaa toimia itsenäisesti ja oma-aloitteisesti. - arvostaa omaa työtään ja antaa arvon muiden työlle - antaa kaikille heille kuuluvan ihmisarvon OPETUKSEN TAVOITTEET JA PAINOTUKSET AURANLAAKSON KOULUSSA PAINOTETAAN ERITYISESTI YHTEISÖLLISYYTTÄ SEKÄ ÄIDINKIELEN JA MATEMATIIKAN PERUSTAITOJEN HYVÄÄ HALLINTAA. HYVÄT TAVAT KAUNISTAVAT * Olemalla huomaavainen, kunnioittamalla koulutoverin työrauhaa sekä huolehtimalla sopuisuudesta välitunnilla jokainen omalta osaltaan rakentaa koulusta viihtyisän opiskelupaikan. * Auranlaakson koulussa oppilaat tervehtivät sekä toisiaan että koulun aikuisia aamuisin ensimmäistä kertaa tavatessaan. Oppilaiden epäasiallista kielenkäyttöä ei hyväksytä. Sisätiloissa ei käytetä päähineitä. * Useilla oppilailla on käytössään henkilökohtainen matkapuhelin. Puhelinta ei tarvita koulutyössä, joten sen kouluun ottaminen ei ole välttämätöntä. Halutessaan oppilas voi ottaa puhelimen kouluun omalla vastuullaan, mutta puhelin on pidettävä äänettömänä. * Rahaakaan koulussa ei tarvita. Älä tuo leluja, soittimia yms. kouluun. * Hyviä ohjeita käyttäytymiseen löytyy koulun järjestyssäännöistä. Auranlaakson opas

3 KOULUSSA KASVETAAN JA OPITAAN MONIN TAVOIN PIDETÄÄN PAIKAT KUNNOSSA On koko kouluväen kunnia-asia pitää koulun tilat siisteinä ja puhtaina. Jokainen voi omalla käytöksellään vaikuttaa siisteyteen ja sitä kautta yleiseen viihtyvyyteen. TOSSUTELLAAN Koulumme luokkatiloissa liikutaan jalkineitta, niinpä sisätossujen tai -jalkineiden käyttäminen on järkevää. LIIKUNTATUNNEILLE oppilaiden tulee pukeutua asianmukaisesti. Syksyn ulkoliikuntakautena tulee jalkineitten olla sopivat ja vaatetuksen pelitiimellykseen ja suunnistukseenkin sopiva. Esimerkiksi lenkkarit ja verryttelyasu on suositeltavia. Sisäliikuntatunneilla on asuna urheilupaita ja -housut, tms. Opettajat antavat etukäteen ohjeet liikuntatunneista ja varustuksesta. * Talvella luistelemme ja hiihdämme, mikäli olosuhteet sallivat. Kaarinan jäähallilla on mahdollisuus luistella huonoinakin talvina. Koululla ei kuitenkaan ole varaa ostaa luistimia ja suksia, joten näiden hankinta kuuluu vanhemmille. * Koululla on erinomaiset peseytymistilat ja suihkussa käynti kuuluu koulun siisteyskasvatukseen. Varustuksena tulee olla pyyhe. SÄÄSTÄVÄISYYTTÄ JA HUOLELLISUUTTA TARVITAAN Koulutarvikkeista on pidettävä hyvää huolta. Kirjoja on kohdeltava hellästi eikä niihin tehdä tarpeettomia merkintöjä. Kirjat tulee suojata päällyksellä. Ne kirjat, jotka kerätään keväällä pois uudelleen käytettäviksi, on pidettävä yhtä hyvässä kunnossa kuin kirjastokirjat. Turmeltuneet kirjat ja kadonneet koulutarvikkeet huoltajat joutuvat korvaamaan. Kouluvihot on tarkoitettu vain koulutehtäviä varten. Kirjasto palvelee koulussa maanantaisin klo Jokainen oppilas saa oman kirjastokortin. Kaikilla luokilla on oma kirjastoaikansa. Silloin voi lainata ja varata mm. lasten ja nuorten kauno- ja tietokirjallisuutta, lehtiä, nuotteja ja levyjä. KiVa Koulu KiVa Koulu on kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma, joka on kehitetty Turun yliopiston psykologian laitoksen ja Oppimistutkimuksen keskuksen yhteistyönä. KiVa Koulu-ohjelmassa pyritään kiusaamisen ennaltaehkäisyyn ja mahdollisimman tehokkaaseen kiusaamistilanteisiin puuttumiseen. Koko Auranlaakson koulu osallistuu tähän hankkeeseen ja on onnistunut vakiinnuttamaan kiusaamista vähentävät toimintamallit arkeen. Vihreä Lippu Koulumme on käsitellyt kolme eri teemaa kansainvälisessä Vihreä Lippu ympäristökasvatusohjelmassa. Koulu siirrettiin 2010 kestävälle tasolle, jolle pääsevät ne koulut ja päiväkodit, jotka ovat vahvasti sitoutuneet ympäristövaikutustensa hallintaan ja osallistuvan kestävän kehityksen kasvatuksen kehittämiseen. Kestävän Vihreä lippu -toiminnan tavoitteena on kehittää osallisuutta sekä ympäristökasvatustoimintaa entisestään. Kehitystyössä tulee panostaa erityisesti Vihreä lippu -ohjelman perusperiaatteisiin. Nämä periaatteet ovat osallisuus, ympäristökuormituksen vähentäminen, ympäristökasvatus osana arkea, jatkuva parantaminen sekä yhteistyö. Toimintaa jatketaan Vihreän Lipun hengen mukaisesti lv KIRJASTO Auranlaakson opas

4 SALASANAT JA KÄTTÄJÄTUNNUKSET Kaarinan koululaitoksessa oppilailla on käytössään henkilökohtaisia käyttäjätunnuksia ja salasanoja, joiden avulla he pääsevät kirjautumaan koulunkäyntiin liittyville sivustoille. Niiden muistaminen ja salassa pitäminen on tärkeää, jotta kirjautumiset sujuisivat nopeasti ja aikaa jää varsinaiseen työskentelyyn. Viestintäsalaisuus sekä hyvät ja asialliset toimintatavat ovat välttämättömät. Lisätietoja tietoturva-asioista ja muusta asiallisesta netin käytöstä löytää Viestintäviraston ylläpitämästä internetosoitteesta ja sivulta. Sähköposti Jokaiselle oppilaalle luodaan henkilökohtainen Internet-sähköpostiosoite. Osoite on muotoa Sähköposti on tarkoitettu opiskelun tueksi. Käyttäjätunnuksen saadessaan oppilas saa myös sille arvotun salasanan. Salasanan voi vaihtaa kotona vanhemman kanssa lapselle helpommin muistettavaksi, jos niin haluatte. Käytäntö on osoittanut, että salasana saattaa silti päästä unohtumaan koulussa. Yksi toimiva ratkaisu päästä koulussa etenemään nopeasti voisi olla seuraava tapa: oppilas kirjaa salasanansa nimellään varustettuun suljettuun kirjekuoreen, jota säilytetään koulussa opettajan takana. Jos oppitunnilla käy niin, että salasanaa ei muistakaan, kirjekuori avataan ja siitä tulee ilmoitus kotiin, minkä jälkeen kotona voidaan luoda taas uusi salasana, joka sitten tuodaan kouluun kirjekuoressa. Hyvien ja kauniiden ruokailutapojen oppiminen sujuu sekin, kun koululla on kotien tuki takanaan. * Ksylitoliautomaattista saa pastillin ruokailun päätteeksi. Mikäli lapsenne haluaa ottaa pastillin, lukuvuoden pastillien hinta 9 / lukuvuosi pitää maksaa tilille Auranlaakson koulun Tuki ry Ruokadieetit ilmoitetaan Kotimäen kouluun Kirsi Grönfors-Virtanen puh / keitkoti@kaarina.fi. Vanhempien on hyvä ilmoittaa koulusta poissaolot Kotimäen keittiöön, ettei dieettiruokaa tehdä turhaan. VAKUUTUSTURVA Kouluterveydenhoitajan vastaanottopäivinä oppilas saa ensiavun koulussa. Lääkärinhoitoa vaativat pienemmät tapaturmat ja äkilliset sairastapaukset viedään Kaarinan terveyskeskuksen päivystysvastaanotolle. Kiireellisissä tapauksissa koulusta pyritään ottamaan mahdollisimman pian yhteys huoltajaan. Siksi vanhempien on hyvä huolehtia, että koulussa on tiedossa oikeat yhteystiedot. Oppilaat on vakuutettu koulussa tai koulumatkalla tapahtuvan tapaturman varalta. Jos koulutapaturmista tulee lasku oppilaan huoltajalle, maksaa huoltaja laskun ja toimittaa siitä kuitin, laskun ja tiedon tilinumerosta kouluun, joka toimittaa tiedot edelleen vakuutusyhtiölle. Vakuutusyhtiö korvaa mahdolliset maksut huoltajan pankkitilille tapauskohtaisesti saatuaan korvaushakemuksen Kaarinan kaupungilta. KOULURUOKAILUSTA Kouluateria on tarkoitettu kattamaan kolmannes koululaisen päivittäisestä ravinnon tarpeesta. On hyvin tärkeää, että jo koulussa opitaan syömään monipuolisesti. Siksi kehotetaan kotejakin kasvattamaan lapsia niin, että jokaista ruokalajia maistettaisiin. Auranlaakson opas

5 OPPIMISEN JA KASVUN TUKEMINEN Tukiopetus on varsinaisten luokkatuntien lisäksi annettavaa opetusta oppilaalle, joka on jäänyt jälkeen tilapäisten oppimis- tai opiskeluvaikeuksien takia (esim. sairaus). Oppilaan poissaolo joltakin toiselta oppitunnilta tukiopetuksen takia ei yleensä ole tarkoituksenmukaista. Tekemättömät kotitehtävät Kun läksyt ovat jääneet tekemättä, niitä jäädään tekemään opettajan kanssa koulunpäivän jälkeen. Tekemättömät läksyt tehdään pääsääntöisesti koulupäivän jälkeen, joskus ne pitää tehdä kotona oppiaineen seuraavalle tunnille. Erityisopetus Erityisopetus seuraa koulun normaalia opetussuunnitelmaa kuitenkin niin, että oppilaan tarpeet pyritään ottamaan huomioon. Erityisopetusta annetaan yksilö- ja pienryhmäopetuksena oppimisvaikeuksista kärsiville oppilaille. Koulupsykologi ja kuraattori * Jos mieltä painaa, niin voi soittaa - koulupsykologi Nina Reiman, puh koulukuraattori Tiina Laajalahti puh tai Ongelmiin saa apua myös LASTEN JA NUORTEN PUHELIMESTA tai * Koulussamme toimii kerran kuukaudessa tai tarvittaessa kokoontuva oppilashuoltotyöryhmä, johon kuuluvat rehtori, erityisopettaja, terveydenhoitaja, koulukuraattori ja koulupsykologi. Ryhmän kokoonpano vaihtelee kokoontumisten tarpeen mukaan. Kokouksessa voi olla läsnä myös luokan opettaja ja oppilaan huoltaja. Oppilashuollon tehtävänä on oppilaan hyvän oppimisen, psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen ja ylläpitäminen sekä niiden edellytyksiä lisäävä toiminta kouluyhteisössä. * Kuudennen luokan oppilaat toimivat 1. lk:n oppilaiden kummeina eli totuttavat uudet koululaiset kouluun ja ovat kaikin tavoin tukena ja turvana. Kummiluokat järjestävät keskenään vaihtelevaa toimintaa, jonka tarkoituksena on luoda yhteisöllisyyttä, rakentaa hyvää mehenkeä kouluun ja samalla isot kummit oppivat ottamaan vastuuta pienemmistä. * OPPILASHUOLTOPALVELUISTA antaa lisätietoja oma opettaja. POISSAOLOT POISSAOLOISTA ilmoitetaan mahdollisimman pian kouluun (puhelin, sähköposti, Wilma). * Luokanopettaja antaa oppilaalle hyväksyttävästä syystä luvan enintään kolmen päivän poissaoloon, muutoin luvan myöntää rehtori (4-14 vrk). Oppilaalle voidaan anomuksesta myöntää lukuvuoden aikana yksi ylimääräinen lomaviikko. Oppilaan/huoltajan pitää selvittää ennen lomaa sen aikana koulussa opiskeltavat asiat ja sopia opettajan kanssa tehtävät, jotka pitää olla suoritettu lomalta palattaessa. Anomuslomake on koulun kotisivuilla. Oppilaan opiskelun kannalta on parasta, jos perhelomat yms. ovat koulun loma-aikoina. HUOM! Poissaololuvan kysyminen koskee kaikkia poissaoloja, vaikkapa vain yhden tunnin poissaoloa. Opettaja merkitsee poissaolot Wilmaan, josta vanhemmat voivat seurata niitä. * Poissaollut oppilas ottaa itse selville läksyt ja tehtävät. KOULUTERVEYDENHOITO JA TAPATURMAT * Koulumme terveydenhoitajana toimii Anne Rantasaari, puh Hän on tavattavissa koululla joka tiistai. * Toipilaana ja sairaana olevan lapsen paikka on kotona. Hammashoidosta vastaa Littoisten terveysaseman hammashoitola (Värttinän palvelutalon yhteydessä, Luhakatu 1) puh Hammashoitoihin matkustamisen järjestely kuuluu kodeille. Suuhygienistin vastaanotto on koululla. Sinne kutsutaan kirjeitse. Auranlaakson opas

6 ARVIOINTI Oppilaan arvioinnissa noudatetaan perusopetuslakia ja asetusta sekä Opetushallituksen määräyksiä. Lukuvuoden päättyessä oppilaalle annetaan lukuvuositodistus ja kerran lukuvuoden aikana välitodistus. Arviointi on luokilla sanallinen ja muilla numeerinen. Numeroarvostelussa käytetään seuraavaa asteikkoa: 10 erinomainen, 9 kiitettävä, 8 hyvä, 7 tyydyttävä, 6 kohtalainen, 5 välttävä ja 4 hylätty. Lisää arvioinnista Kaarinan opetussuunnitemassa: sopetus Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen. Siksi myös oppilaan käyttäytymiselle tulee asettaa tavoitteita, ohjata oppilasta tavoitteisiin pyrkimisessä ja arvioida asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Käyttäytymisen arviointi luokilla 4.-6.: ARVOSANA 10 on käytökseltään toiset huomioonottava, kohtelias ja ystävällinen omaa myönteisen asenteen koulutyöhön on yhteistyöhaluinen, avulias, aktiivinen, oma-aloitteinen ja rehellinen koulun ulkopuolellakin noudattaa koulun sääntöjä ja ohjeita, ei rangaistuksia ARVOSANA 7 käyttäytyy toisinaan häiritsevästi omaa aika ajoin kielteisen asenteen koulutyöhön, ei aina osallistu oppimistapahtumaan käyttää toisinaan sopimatonta kieltä tekee erilaisia rikkeitä koulun sääntöjen ja ohjeiden noudattamisessa on saanut huomautusten lisäksi muita rangaistuksia kuten jälki-istuntoja laiminlyö toisinaan kotitehtäviään eikä aina huolehdi opiskeluvälineistään ei aina noudata koulun sääntöjä ja ohjeita, tekee niissä usein rikkeitä ARVOSANA 6 käyttäytyy lähes jatkuvasti tai usein häiritsevästi; mm. sopimaton kielenkäyttö omaa usein kielteisen asenteen koulua ja toisia ihmisiä kohtaan on lähes piittaamaton koulun säännöistä ja ohjeista on saanut useita rangaistuksia on poissa koulusta luvattomasti ARVOSANA 5 häiritsee jatkuvasti työyhteisön toimintaa; mm. törkeää kielenkäyttöä osallistuu usein kiusaamiseen on piittaamaton koulun säännöistä ja ohjeista on saanut useita rangaistuksia on usein poissa koulusta luvattomasti ARVOSANA 4: soveltumaton kouluyhteisön jäseneksi ARVOSANA 9 omaa edellä oleviin verrattuna lieviä puutteita tai hänen käytöksessään on edelliseen verrattuna satunnaisia poikkeuksia ARVOSANA 8 ottaa toiset huomioon omaa myönteisen asenteen koulutyöhön, on yhteistyöhaluinen; huolehtii tehtävistään ja välineistään yleensä hyvin ei aina noudata koulun sääntöjä ja ohjeita, tekee niissä rikkeitä on huomautuksin ojennettavissa Auranlaakson opas

7 AURANLAAKSON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT I YLEISET SÄÄNNÖT 1. Näiden järjestyssääntöjen tarkoituksena on taata kaikille kouluyhteisön jäsenille oikeus häiriöttömään, turvalliseen, miellyttävään ja tulokselliseen opiskeluun ja työskentelyyn. 2. Kaikissa koulutyöhön liittyvissä tilanteissa, myös koulumatkoilla, tulee noudattaa lakia, järjestyssääntöjä ja kulttuuriimme kuuluvia hyviä tapoja. 3. Päivittäisessä työskentelyssä oppilaiden tulee noudattaa opettajien ja muun henkilökunnan antamia ohjeita. 4. Ole kohtelias ja ystävällinen kaikille. Heikompaa toveria autetaan ja suojellaan. Tervehdi opettajia, koulun muuta henkilökuntaa, vieraita ja tovereitasi. 5. Vältä rahan ja arvoesineiden tuomista kouluun. Älä jätä kukkaroa takkisi taskuun vartioimatta. Pidä puhelimesi suljettuna. 6. Kouluun ei saa tuoda vaarallisia esineitä. 7. Koulun alueelta ei saa poistua luvatta kouluaikana. Koulun ulkopuolisessa opetuksessa koulualuetta on myös kulloinenkin opetukseen käytetty alue, kuten urheilukenttä tai uimahalli. 8. Näitä järjestyssääntöjä täydennetään tarvittaessa erityisohjeilla. II VÄLITUNTI 1. Noudata välituntialueen rajoja. 2. Välitunti vietetään ulkona. Sateella oleskellaan sadekatoksessa. Poikkeusluvalla saadaan välitunti olla sisällä (kova pakkanen, näytelmäharjoitus, järjestäjän tehtävät tms.). 3. Vaaratilanteen aiheuttavat pelit ja leikit on kielletty. 6. Ilmoita sattuneista vahingoista välituntivalvojalle tai omalle opettajallesi. III LUOKKATYÖSKENTELY 1. Kellon soitua siirry sisälle luokkaan omalle paikallesi ja valmistaudu alkavaa oppituntia varten. Oppitunneille tullaan ajoissa tarvittavat työvälineet mukana. 2. Ulkovaatteet ja jalkineet säilytetään käytävässä hyvässä järjestyksessä. Koulun sisätiloissa suositellaan käytettäväksi erityisiä sisäjalkineita. Sisällä pojat eivät käytä päähinettä. 3. Kunnioita luokkatoveriesi työrauhaa. 4. Tehtävät suoritetaan annettujen ohjeiden mukaan, myös kotitehtävät. 5. Vieraan tullessa luokkaan, noustaan kohteliaasti ylös. 6. Käsityö- ja liikuntatuntitiloissa toiminta aloitetaan vasta opettajan tultua luokkaan. 7. Tunnin loputtua siirrytään välittömästi välitunnille käytävässä juoksematta ja meluamatta. 8. Oppilaan tulee hoitaa siististi ja huolellisesti kirjojaan, koulutarvikkeitaan, pulpettiaan sekä kaikkea koulun omaisuutta. Oppikirjoja annetaan kunkin oppilaan käyttöön yhdet kappaleet hänen kouluaikanaan. Oppilas on velvollinen korvaamaan tahallaan tai huolimattomuuttaan aiheuttamansa vahingon. Aiheutuneesta vahingosta on viipymättä ilmoitettava koulun opettajalle tai rehtorille. IV KOULURUOKAILU 1. Ruokailussa tulee vallita hyvä ruokarauha ja noudattaa hyviä ruokailutapoja. 2. Ruokailun päätteeksi kiitetään ateriasta. 3. Kaikkia ruokia pyritään maistamaan. 4. Pyörät pysäköidään telineisiin hyvään järjestykseen. Älä oleskele pyörätelineillä. Vastuu pyöristä on oppilaalla ja hänen vanhemmillaan. 5. Pyörällä ajaminen välitunnilla on kielletty. Auranlaakson opas

8 V KOULUMATKAT 1. Koulumatkoilla on noudatettava liikennesääntöjä ja hyviä tapoja. 2. Polkupyöräilijät käyttävät pyöräkypärää. 3. Kulje suojatiellä jalkaisin varovaisuutta noudattaen. 4. Vakuutusturva on voimassa vain jos koulun ja kodin välinen matka tehdään viivyttelemättä ja suorinta reittiä. VI POISSAOLOT 1. Sairaana ei pidä tulla kouluun. Sairaudesta huoltajien on syytä ilmoittaa mahdollisimman pian koululle. 2. Oppilaan poissaoloon koulusta tulee pyytää lupa kirjallisesti. Luvan enintään kolmen päivän poissaoloon myöntää luokan opettaja. Kolmea päivää pidemmäksi ajaksi luvan myöntää koulun rehtori. luokkahuoneesta tai muusta tilasta, jossa opetusta annetaan, taikka koulun järjestämästä tilaisuudesta. Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä enintään tunniksi kerrallaan valvonnan alaisena suorittamaan tehtäviään. (Perusopetuslaki 36 ) Jälki-istunnosta, luokasta poistamisesta ja tehtävien suorittamisesta työpäivän päätyttyä päättä oppilaan opettaja (Perusopetusasetus 18 ). Vahingonkorvaukset Vahinkoja koskeva laki (412/74) koskee myös vahinkoja peruskoulussa. Vahingonkorvauksesta vastuuseen voidaan saattaa oppilaan huoltaja, mikäli asia sitä vaatii. VII OPPILAAN VELVOLLISUUDET JA KURINPITO Velvollisuudet: Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen, jollei hänelle ole erityisestä syystä tilapäisesti myönnetty vapautusta. Oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti. (Perusopetuslaki 35 ). Kasvatuskeskustelu Oppilas, joka häiritsee opetusta tai muutoin rikkoo koulun järjestystä, menettelee vilpillisesti tai kohtelee muita oppilaita tai koulun henkilökuntaa epäkunnioittavasti tai heidän ihmisarvoaan loukkaavasti, voidaan ensisijaisena toimenpiteenä määrätä osallistumaan yhteensä enintään kaksi tuntia kestävään kasvatuskeskusteluun. Kasvatuskeskustelu voidaan järjestää kerralla tai useammassa osassa koulupäivän aikana tai sen ulkopuolella. Kurinpito Oppilas, joka häiritsee opetusta tai muuten rikkoo koulun järjestystä taikka menettelee vilpillisesti, voidaan määrätä jälki-istuntoon enintään kahdeksi tunniksi tai hänelle voidaan antaa kirjallinen varoitus. Opetusta häiritsevä oppilas voidaan määrätä poistumaan jäljellä olevan oppitunnin ajaksi Auranlaakson opas

9 KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ Ilmoitusasiat koululle sujuvat parhaiten sähköpostitse ja Wilmalla. Kaikilla opettajilla on oma työpuhelin. WILMA Wilma on ohjelma koulun ja kodin yhteydenpitoon. Vanhemmat ovat saaneet tai saavat oman tunnuksen ohjelman käyttöön. Wilman käyttö on turvallista eikä käyttäjän koneelle tarvitse erikseen asentaa mitään. Tarvitaan ainoastaan selain ja käyttäjätunnukset. Vanhemmille on mahdollisuus mm. seurata lapsensa unohduksia, poissaoloja ja ilmoittaa poissaolon syy, lähettää viesti opettajalle ja seurata viestejä koululta ( ruusuja ja risuja ). Muuttuneet puhelin- ja osoitetiedot yms. ilmoitetaan Wilmassa seuraavasti: ohjelmaan kirjautumisen jälkeen vasemmasta reunasta valitaan kohta Lomakkeet ja sen jälkeen Perustiedot. Tarkasta myös kohta Luvat. Päivää muutokset. Huoltajien yhteisen tunnuksen voi muuttaa kahdeksi tai useammaksi henkilökohtaiseksi tunnukseksi. Huoltaja tekee tämän itse Wilmassa. Tunnuksen tekoa varten huoltajalla tulee olla toimiva sähköpostiosoite. Wilma ohjaa tunnusten teossa vaihe vaiheelta. Jos huoltajalla on useampia lapsia Kaarinan kouluissa, voi heidät kaikki yhdistää samaan tunnukseen. Yhdistäminen tehdään samalla sivulla. Yhdistämistä varten huoltajan tulee tietää nykyisten Wilma-tunnusten salasanat sekä kunkin lapsen henkilötunnus. Wilma-ongelmissa auttaa koulusihteeri Heli Huovala puh ja ; heli.huovala@kaarina.fi Koulun kuulumisia -lehti kertoo ajankohtaiset asiat, ilmestyy noin kerran kuussa ja jaetaan oppilaiden välityksellä koteihin. Lehti on luettavissa myös koulun kotisivuilla. Reissuvihko välittää kodin ja koulun väliset viestit. Reissuvihon kuljettaminen on myös oppilaan vastuutehtävä. Lukuvuoden aikana järjestetään koko koulun vanhempainilta, luokkakohtaisia iltoja sekä opettajan ja perheen välisiä tapaamisia. * Kodin ja koulun yhteistyötä omalta osaltaan edistää vanhempien perustama yhdistys Auranlaakson koulun Tuki ry. Se tiedottaa asioistaan koulun tiedotuslehdessä. Vanhemman on syytä pitää käyttäjätunnus ja salasana omana tietonaan. Uusien ekaluokkalaisten huoltajien Wilma -tunnukset ja salasanat on postitettu huoltajille kotiosoitteeseen. Wilman osoite on Auranlaakson opas

10 AURANLAAKSON KOULUSSA TYÖSKENTELEVIEN YHTEYSTIEDOT Sähköpostit ovat yleensä muotoa poikkeukset merkitty oheen. Kotisivu: PUH päivitetty kanslia rehtori Matti Kallio opettajanhuone koulusihteeri Heli Huovala, toimipaikka Kotimäen koulu kirjasto; maanant. klo Tiina Mäki-Takala terveydenhoit Anne Rantasaari Opettajat työgsm Markus Heikkilä lk Matti Kallio lk Anna Mattila a lk Terhi Nyman lk Helena Sangder En, Ru, 4.lk Ai ja Ue Jussi Tuimala lk Elina Vakkuri-Mäki a lk Leena Vilpo b, 2.b lk Kirsi-Marja Virta erit.op. Avustajat Hanna Fredriksson koulunkäynnin ohjaaja, IP-vastaava ohjaaja Aina Roiha koulunkäynnin ohjaaja Kirsi Jalopaasi koulunkäynnin ohjaaja Minna Kurppa koulunkäynnin ohjaaja Iltapäiväkerho työgsm koulunkäynnin ohjaaja, IP-vastaava Hanna Fredriksson , ip-tila ohjaaja Aina Roiha koulunkäynnin ohjaaja Kirsi Jalopaasi koulunkäynnin ohjaaja Minna Kurppa koulunkäynnin ohjaaja Keittiö Leena Muurinen Kotimäen keittiö (allergiat) Kiinteistönhoitajat Jari Peuraniemi Markku Vellamo Marko Koivistola Siistijä Nina Uunimäki Esiopetus Nina Klossner, lto Minna Loueniva, lto Jaana Oksa, lh Christine Niemeier-Hiekka Kultanummen pk:n johtaja Auranlaakson opas

KOULUUN LÄHTÖ KOULUMATKA-ASIOISTA. * Vanhemmat harkitsevat onko lapsi kypsä pyöräilemään liikenteessä ja koulumatkoilla. LUKUVUOSI 2015-2016

KOULUUN LÄHTÖ KOULUMATKA-ASIOISTA. * Vanhemmat harkitsevat onko lapsi kypsä pyöräilemään liikenteessä ja koulumatkoilla. LUKUVUOSI 2015-2016 Auranlaakson Opas Lukuvuosi 2015-2016 Tervetuloa Auranlaakson kouluun! Tähän oppaaseen on koottu oppilasta ja koteja varten tärkeitä kouluun liittyviä asioita, jotka on hyvä tietää. * Vanhemmat harkitsevat

Lisätiedot

LUKUVUOSI 2010 2011 KOULUUN LÄHTÖ KOULUMATKA ASIOISTA

LUKUVUOSI 2010 2011 KOULUUN LÄHTÖ KOULUMATKA ASIOISTA Auranlaakson Opas Lukuvuosi 2010 2011 Tervetuloa Auranlaakson kouluun! Tähän oppaaseen on koottu oppilasta ja koteja varten tärkeitä kouluun liittyviä asioita, jotka on hyvä tietää. LUKUVUOSI 2010 2011

Lisätiedot

KOULUUN LÄHTÖ KOULUMATKA-ASIOISTA. * Vanhemmat harkitsevat onko lapsi kypsä pyöräilemään liikenteessä ja koulumatkoilla. LUKUVUOSI

KOULUUN LÄHTÖ KOULUMATKA-ASIOISTA. * Vanhemmat harkitsevat onko lapsi kypsä pyöräilemään liikenteessä ja koulumatkoilla. LUKUVUOSI Auranlaakson Opas Lukuvuosi 2016-2017 Tervetuloa Auranlaakson kouluun! Tähän oppaaseen on koottu oppilasta ja koteja varten tärkeitä kouluun liittyviä asioita, jotka on hyvä tietää. * Vanhemmat harkitsevat

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT A. YLEISET SÄÄNNÖT 1. Järjestyssäännöillä edistetään koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä.

Lisätiedot

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi Tervetuloa koululaisen vanhemmaksi Lukuvuosi 2016-2017 Syyslukukausi ti 16.8. ke 21.12.2016, lisäksi 5.12. on vapaapäivä Syysloma to 13.10. su 16.10. Kevätlukukausi ke 4.1. la 3.6.2017 Talviloma ma 20.

Lisätiedot

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1.8.2017 2 1. KOULUN NIMI: Euran Kirkonkylän koulu 2. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMINEN Koulun järjestyssääntöjen

Lisätiedot

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa 1 (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta 28.10.2015 KONTIOLAHDEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntöjen tehtävänä on luoda perusta koulutyön kasvatuksellisten ja opetuksellisten tavoitteiden

Lisätiedot

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä. Kalevankankaan koulu Henkilökuntakokous 25.5.2011 TURVALLINEN OPISKELUYMPÄRISTÖ JA JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE Perusopetuslain 29 :n mukaan opetukseen osallistuvilla

Lisätiedot

YHTEISET PELISÄÄNNÖT YLÄKOULUSSA. Järjestyssääntöjen tavoitteet

YHTEISET PELISÄÄNNÖT YLÄKOULUSSA. Järjestyssääntöjen tavoitteet YHTEISET PELISÄÄNNÖT YLÄKOULUSSA Järjestyssääntöjen tavoitteet Koulun tehtävä on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ 1. LUKUVUODEN 2012-2013 TYÖ JA LOMA-AJAT LUKUVUOSI 2012-2013 Syyslukukausi 14.8.2012 (ti) - 21.12.2012

Lisätiedot

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 31.1.2000 Yleistä 1 Koulun alue on kortteli 57-YO. Koulun piha-alue on koulukiinteistön, Rantatien sekä koulun kentän erottama alue. 2 Kouluajaksi katsotaan

Lisätiedot

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Lukuvuosi 2017-2018 Oppilaan velvollisuudet Perusopetuslain 35 :n mukaan "Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen jokaisena koulupäivänä. Oppilaan on suoritettava

Lisätiedot

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt 1 Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt Kasvatus- ja sivistyslautakunta 31.8.2011 64 2 SISÄLLYS 1. SÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE...3 1.1. Järjestyssääntöjen tarkoitus...3 1.2. Viittaukset

Lisätiedot

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset 13.1.2014 ja 12.3.2014 Opetus- ja varhaiskasvatusltk 27.3.2014

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset 13.1.2014 ja 12.3.2014 Opetus- ja varhaiskasvatusltk 27.3.2014 Koulurauhaasiakirja Rehtorikokoukset 13.1.2014 ja 12.3.2014 Opetus- ja varhaiskasvatusltk 27.3.2014 Seuraavassa lain täsmennyksiä 1.1.14 alk. 35 a Kasvatuskeskustelu Oppilas, joka häiritsee opetusta tai

Lisätiedot

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Lukuvuosi 2016-2017 Oppilaan velvollisuudet Perusopetuslain 35 :n mukaan "Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen jokaisena koulupäivänä. Oppilaan on suoritettava

Lisätiedot

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

Rytkyn koulun järjestyssäännöt Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 MICROSOFT Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun sisäistä järjestystä,

Lisätiedot

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sivistyslautakunta 22.6.2016 96 Liite 3 Sivu 1 / 4 1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Nämä järjestyssäännöt on laadittu yhdessä oppilaiden, koulun henkilökunnan ja vanhempien kanssa. 2. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN

Lisätiedot

Kouluilta kerätyistä kriteeristöistä parastettuja malleja päivitettynä Hämeenlinnan perusopetuksen arviointiohjeita vastaaviksi /RH 2010-2012

Kouluilta kerätyistä kriteeristöistä parastettuja malleja päivitettynä Hämeenlinnan perusopetuksen arviointiohjeita vastaaviksi /RH 2010-2012 Työskentelyn ja käyttäytymisen arvioinnin kriteerit Kouluilta kerätyistä kriteeristöistä parastettuja malleja päivitettynä Hämeenlinnan perusopetuksen arviointiohjeita vastaaviksi /RH 2010-2012 Työskentelyn

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta.

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta. JYVÄSKYLÄN STEINERKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT LUOKAT 1-8 Tehtävä ja tavoitteet Järjestyssäännöt ovat koulun opetussuunnitelmaa täydentäviä käytännön toimintaohjeita, joilla pyritään takaamaan kaikkien turvallisuus,

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNKI HOVIRINNAN KOULUN SYYSTIEDOTE KOTEIHIN 2015

KAARINAN KAUPUNKI HOVIRINNAN KOULUN SYYSTIEDOTE KOTEIHIN 2015 KAARINAN KAUPUNKI HOVIRINNAN KOULUN SYYSTIEDOTE KOTEIHIN 2015 Tervetuloa kouluun! Tähän tiedotteeseen on koottu kouluun liittyviä asioita, jotka sekä vanhempien että oppilaitten on hyvä tietää. Valmiina

Lisätiedot

JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Juvanpuiston koulu Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Perusopetuslain :n 29 4. momentin mukaan koulun järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun turvallisuutta,

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sivistyslautakunta 22.6.2016 96 Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Nämä järjestyssäännöt on laadittu yhdessä oppilaiden,

Lisätiedot

Kivistön koulun hyvä fiilis

Kivistön koulun hyvä fiilis Kivistön koulun hyvä fiilis Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä. Yhdessä yhteistyöllä-toimintamalli Välittävä toimintakulttuuri - hyvinvoiva kasvuyhteisö Suunnitelma

Lisätiedot

Opas on tarkoitus ottaa käyttöön lukuvuoden alusta. Sen menettelytapoihin perehdytään kouluissa jo kuluvan kevään aikana.

Opas on tarkoitus ottaa käyttöön lukuvuoden alusta. Sen menettelytapoihin perehdytään kouluissa jo kuluvan kevään aikana. Lasten ja nuorten lautakunta 25 04.04.2017 Lasten ja nuorten lautakunta 32 30.05.2017 PERUSOPETUKSEN YHTEISET TYÖRAUHAAN LIITTYVÄT TOIMINTAMALLIT/JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Lasten ja nuorten lautakunta 04.04.2017

Lisätiedot

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 2017 2018 Järjestyssääntöjen tarkoitus on 1) turvata koulutyön sujuminen rauhallisesti 2) taata kouluyhteisön jäsenille viihtyisä ja turvallinen työympäristö 3) opettaa vastuullisuuteen

Lisätiedot

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja olemalla kohtelias sekä noudattamalla

Lisätiedot

HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN. Päivitys 15.4.2015

HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN. Päivitys 15.4.2015 HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN Päivitys 15.4.2015 ASIA KÄYTÄNTÖ RANGAISTUS Molemmat koulut: Yleinen käyttäytyminen Noudatan hyviä tapoja. En turmele koulun omaisuutta. - Suun soittaminen kasvatuskeskustelu

Lisätiedot

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt OPETUSHALLITUKSEN OHJEIDEN MUKAISET JÄRJESTYSSÄÄNNÖT HÄMEENKYRÖN KUNTA F.E. Sillanpään lukio Sisällys 1 Koulun nimi... 3 2 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen...

Lisätiedot

Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja

Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja ATALAN KOULU Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja olemalla kohtelias sekä noudattamalla tämän käytösaapisen

Lisätiedot

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Kuparivuoren koulu 1. Oppilaat Noin 300. Keskikokoinen koulu 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Oppilaat tulevat pääasiassa keskustan ja Luonnonmaan alueelta, kieliluokilla ja

Lisätiedot

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998)

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998) Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998) Siksi, että... - oppilas oppisi mahdollisimman paljon - oppivelvollisuus täyttyisi ja oppilas saisi hyvät mahdollisuudet jatko-opintoihin

Lisätiedot

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA Voimassa 1.11.2014 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia,

Lisätiedot

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE TESJOEN KOULU 2016 2017 SYYSTIEDOTE YHTEYSTIEDOT Tesjoen koulu Tavastantie 10 07955 Tesjoki tesjoen.koulu@loviisa.fi Puh. 044-0555 993 (klo 8-15 arkipäivinä) Koulunjohtaja 044-5577 240 (klo 8-17 arkipäivinä)

Lisätiedot

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista Yhteinen suunnitelma varmistaa toimintatapojen laillisuuden ja yhdenmukaisuuden sekä

Lisätiedot

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Koulun alkaessa Vuodet eivät ole veljiä keskenään! Kun viime kouluvuosi polkaistiin käyntiin tutuilla opettajilla ja muulla henkilökunnalla, niin tämä vuosi

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/5 Märynummen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Märynummen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa Perusopetuslaki ja asetus Lain säätää aina eduskunta, asetuksen

Lisätiedot

1.) Kouluun tulee saapua ajoissa. Sisälle saa tulla vasta kellon soitua. Poikkeuksista sisätiloihin tulemisesta ilmoitetaan erikseen.

1.) Kouluun tulee saapua ajoissa. Sisälle saa tulla vasta kellon soitua. Poikkeuksista sisätiloihin tulemisesta ilmoitetaan erikseen. HAAPAVEDEN ALAKOULUJEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1.) Kouluun tulee saapua ajoissa. Sisälle saa tulla vasta kellon soitua. Poikkeuksista sisätiloihin tulemisesta ilmoitetaan erikseen. 2.) Oppilaan tulee suorittaa

Lisätiedot

koululääkäri Susanna Nyberg-Simola

koululääkäri Susanna Nyberg-Simola Lukuvuositiedote 2014-2015 HENKILÖKUNTA opettajat: 1a 1b 2.lk 3a 3b 4.lk 4.-5.lk 5.lk 6.lk pienluokka laaja-alainen eo: rehtori Päivi Lipsanen Jenni Nieminen Jaana Kukkonen Anu Terho Noora Vesterinen Laura

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista

Lisätiedot

Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia.

Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia. LIITE 1 (5) 18.10.2013 OAJ:N ESITYS SÄÄNNÖSMUUTOKSIKSI PYKÄLÄMUODOSSA Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia. 4 a Erikoissairaanhoidossa olevan oppivelvollisen

Lisätiedot

KULOSAAREN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT - TIIVISTELMÄ

KULOSAAREN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT - TIIVISTELMÄ KULOSAAREN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT - TIIVISTELMÄ Järjestyssäännöt koskevat kouluyhteisön jäseniä, joihin kuuluvat peruskoulun oppilaat, lukion opiskelijat, opettajat, koulun muu henkilökunta ja rehtori.

Lisätiedot

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615

Lisätiedot

Sateenkaaren erityiskoulun JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Sateenkaaren erityiskoulun JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sateenkaaren erityiskoulun JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntö 1 (4) Sisällysluettelo 1 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen... 2 2 Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet... 2 Oppilaiden yhdenvertaisuus

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo Koulutulokkaiden vanhempainaamu Tiistai 15.5.2018 klo 8.30-10 TERVETULOA! WELCOME! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 683 oppilasta 36 luokkaa

Lisätiedot

Järjestyssäännöt 2017-

Järjestyssäännöt 2017- Järjestyssäännöt 2017- Kopio: Väntönen, Pauli 1/6 Sisällysluettelo Järjestyssäännöt 2017- Säännöt pdf-muodossa (luonnos) Järjestyssäännöt Pennalan koulun järjestyssäännöt Kopio: Väntönen, Pauli 2/6 Järjestyssäännöt

Lisätiedot

TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta Ryhmä 16X

TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta Ryhmä 16X TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta 28.9.2017 Ryhmä 16X Tärkeitä asioita kakkosella 1/3 Opintojen seuranta onnistuu parhaiten Wilman kautta. Huom! Huoltajan Wilma-tunnukset ovat voimassa siihen

Lisätiedot

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Syreenin koulu, Teuva puh. +358 6 24134350 http://www.syreeninkoulu.fi ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Syreenin koulun

Lisätiedot

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Voimassa 14.02.2018 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia niitä huoneistoja, kenttiä ym., joilla

Lisätiedot

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Muutokset ja lisäykset voimassa 01.02.2018 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT JÄRJESTYSSÄÄNTÖ Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU LUKUVUOSITIEDOTE LV. 2018-2019 KIRKONKYLÄN KOULU TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2018-2019 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi to 9.8.2018 pe 21.12.2018 Kevätlukukausi

Lisätiedot

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta.

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta. Kasvatuskeskustelut ja kurinpidollisten keinojen käyttö LIITE 18 KOLA 11.4.2017 Kurinpitomenettely Toimintatapa ja kuuleminen Ilmoittaminen Kirjaaminen Toimivalta ja muuta Kasvatuskeskustelu PoL 35 a (Kurinpitotoimet)

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Kouluterveydenhuolto Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Oppilaiden terveyden edistäminen sekä terveen kasvun, kehityksen

Lisätiedot

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA KIRKONKYLÄN KOULUN TIEDOTE LUKUVUODELLE 2017-2018 TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2017-2018 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi ti 15.8.2017 pe 22.12.2017 Kevätlukukausi

Lisätiedot

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus 25.4.2018 Kaukajärven koulu 2018-2019 32 perusopetusryhmää (13 ak, 19 yk) 4 alueellisen erityisopetuksen pienryhmää 2 laaja-alaisten oppimisvaikeuksien erityisopetuksen

Lisätiedot

Opetushenkilöstö Punkaharju

Opetushenkilöstö Punkaharju Opetuksen arviointi Sivistysltk 18.6.2012 20 Kevät 2012 Opetushenkilöstö Punkaharju Koulu (Punkaharju) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kulennoisten koulu Punkasalmen koulu Särkilahden koulu Koulu (Punkaharju)

Lisätiedot

Lukkarin koulun järjestyssäännöt

Lukkarin koulun järjestyssäännöt Lukkarin koulun järjestyssäännöt Sääntöjen tarkoitus 1. Järjestyssääntöjen tarkoituksena on perusopetuslain 29 :n mukaisesti edistää koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön

Lisätiedot

klo Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori

klo Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori 22.8.2018 klo 17.30 Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori Jokivarren koulu Yhtenäinen peruskoulu ykkösestä ysiin Hiukan alle 600 oppilasta 50 opettajaa, 25 koulunkäyntiavustajaa Toimistosihteeri

Lisätiedot

KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT EURAN KUNTA

KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT EURAN KUNTA 1 KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT EURAN KUNTA KAUTTUAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 2 1. KAUTTUAN KOULU 2. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMINEN Koulun järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun sisäistä

Lisätiedot

Mäntyharjun lukion järjestyssääntö

Mäntyharjun lukion järjestyssääntö Mäntyharjun lukion järjestyssääntö Lukion työskentelyä ohjaavat lukiolaki, lukioasetus, opetushallituksen ohjeet, koulutoimen toimintasääntö ja järjestyssäännöt. Järjestyssääntöjen tavoitteena on turvata

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

KUMMUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KUMMUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KUMMUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KUMMUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KOULUAIKA: Yleinen kouluaika on klo 8.00 15.00. Myös koulun iltatilaisuudet ja koulun retket ovat kouluaikaa. Kouluaikana oppilas on vakuutettu.

Lisätiedot

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k Huoltajapalautekysely_suruen (0) Iivisniemen koulu k 0 0..0 Osa-alueiden keskiarvot,,,,,8,7,8,,,,,,,,, Kaikki Osa-alueiden keskiarvot,,,,,,,,,,8,8,7,,,, Kaikki Johtaminen. Koulun rehtori johtaa kasvatus-

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun Tervetuloa kouluun 2018 2019 Tervetuloa kouluun Opas uusille oppilaille ja Lukuvuosi heidän huoltajilleen 2016-2017 ASKOLAN KUNTA Askolan kunta Sivistystoimi Sivistystoimi Tärkeitä päivämääriä Kouluun

Lisätiedot

Oikeuksista, vastuista ja velvollisuuksista Ari Rusi

Oikeuksista, vastuista ja velvollisuuksista Ari Rusi Oikeuksista, vastuista ja velvollisuuksista Työntekijän oikeuksista - virkaehtosopimuksen mukainen palkkaus ja työehdot o OVTES tai KVTES - sopimuksen mukainen työterveyshuolto - työnantajalla velvollisuus

Lisätiedot

KAUHAJOEN KOULUKESKUKSEN YLÄLUOKKIEN PELISÄÄNNÖT

KAUHAJOEN KOULUKESKUKSEN YLÄLUOKKIEN PELISÄÄNNÖT KAUHAJOEN KOULUKESKUKSEN YLÄLUOKKIEN PELISÄÄNNÖT Peruskoulun oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti (perusopetuslaki 35 ) 1. OPPITUNNIN ALKAMINEN JA PÄÄTTYMINEN

Lisätiedot

HAARAJOEN KOULU LUKUVUOSITIEDOTE

HAARAJOEN KOULU LUKUVUOSITIEDOTE HAARAJOEN KOULU LUKUVUOSITIEDOTE 2011 2012 Koulun yhteystiedot: Rehtori: Vararehtori: Jan Mikkonen Anu Kiijärvi 0927192807 0403153889 0403152807 anu.kiijarvi@jarvenpaa.fi jan.mikkonen@jarvenpaa.fi Koulusihteeri:

Lisätiedot

04.09.2014. Lukuvuonna 2014-2015 2-luokkalaisten uimaopettajana toimii Pia Salonen, p. 050 3800489 ja sähköposti pia.salonen@kotka.

04.09.2014. Lukuvuonna 2014-2015 2-luokkalaisten uimaopettajana toimii Pia Salonen, p. 050 3800489 ja sähköposti pia.salonen@kotka. 2- LUOKKALAISTEN UIMAOPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN KOTKASSA 2014-2015 YLEISTÄ Kukin toisen luokan oppilas saa uimaopettajan antamaa uinnin opetusta yhteensä kymmenen tuntia. Opetus tapahtuu mahdollisuuksien

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

KOULUMESTARIN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KOULUMESTARIN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KOULUMESTARIN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssäännöillä edistetään koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä (pol 29 ). Järjestyssäännöissä

Lisätiedot

TOIMINTAOHJEITA KOULUPÄIVÄLLE. Kuusan koulu

TOIMINTAOHJEITA KOULUPÄIVÄLLE. Kuusan koulu TOIMINTAOHJEITA KOULUPÄIVÄLLE Kuusan koulu OPPITUNNIT saavun ajoissa oppitunneille kunnioitan omaa ja toisten työtä annan työrauhan huolehdin annetuista tehtävistä autan toisia tarvittaessa huolehdin omista

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

SUNAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SUNAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT SUNAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Näiden järjestyssääntöjen tarkoitus on perusopetuslain 29 :n mukaisesti edistää Sunan koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

HARJUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT LUONNOS

HARJUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT LUONNOS HARJUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT LUONNOS 11.11.2016 1. Järjestyssääntöjen tarkoitus Harjun koulun tavoitteena on kasvattaa sosiaalisia ja yhteisöllisiä kansalaisia, jotka tuntevat vastuuta omasta ja muiden

Lisätiedot

YLISKULMAN YKKÖNEN

YLISKULMAN YKKÖNEN YLISKULMAN YKKÖNEN 2016-2017 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat ti 16.8.- ti 20.12.2016 syysloma to 13.10.- pe 14.10.2016 joululoma ke 21.12.2016 ti 3.1.2017 ke 4.1. la 3.6.2017 talviloma ma 20.2.

Lisätiedot

Jokaisella kouluyhteisön jäsenellä ja koulualueella liikkuvalla on velvollisuus noudattaa Suomen lakia ja koulun järjestyssääntöjä

Jokaisella kouluyhteisön jäsenellä ja koulualueella liikkuvalla on velvollisuus noudattaa Suomen lakia ja koulun järjestyssääntöjä JÄRJESTYSSÄÄNNÖT / Kasakkamäen koulu 1 Kasakkamäen peruskoulun (vuosiluokat 1. 6.) järjestyssäännöt Nämä järjestyssäännöt ovat voimassa koulupäivän aikana ja koulualueella. Koulualue käsittää pyöräparkin,

Lisätiedot

OPPITUNNIT POISSAOLOT

OPPITUNNIT POISSAOLOT KOULUJEN YHTEISET TOIMINTASÄÄNNÖT OPPITUNNIT TERVEHTIMINEN Oppituntien aloitus tehdään selkeästi työrauhaa kunnioittaen. Uuden oppilasryhmän kanssa tunti alkaa tervehtimällä seisten. Vierailijan saapuessa

Lisätiedot

Tietoa koulutulokkaalle ja hänen vanhemmilleen. Emmi Lasaroff, 6 b, Kylmäojan koulu, Kontiolahti

Tietoa koulutulokkaalle ja hänen vanhemmilleen. Emmi Lasaroff, 6 b, Kylmäojan koulu, Kontiolahti Tietoa koulutulokkaalle ja hänen vanhemmilleen Emmi Lasaroff, 6 b, Kylmäojan koulu, Kontiolahti Koulunkäynti Suomessa Oppivelvollisuus Kaikkien Suomessa asuvien lasten tulee käydä koulua. Oppivelvollisuus

Lisätiedot

HINNERJOEN KOULUN TOIMINTAKULTTUURI

HINNERJOEN KOULUN TOIMINTAKULTTUURI HINNERJOEN KOULUN TOIMINTAKULTTUURI Päivitetty 3.10.2016 KOULUN HENKILÖKUNTA 1-2lk:n luokanopettaja, rehtori Johanna Rinteelä 044-4224601 3-4lk:n luokanopettaja Johanna Lassila (31.12.2016 saakka) ja Kati

Lisätiedot

Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti pyydettynä lausuntonaan hallituksen esitysluonnoksesta

Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti pyydettynä lausuntonaan hallituksen esitysluonnoksesta 1 (5) 15.3.2013 Opetus- ja kulttuuriministeriölle LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI PERUSOPETUSLAIN, LUKIOLAIN, AM- MATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN, AMMATILLISESTA AIKUISKOULUTUKSESTA

Lisätiedot

Vatialan koulun järjestyssäännöt

Vatialan koulun järjestyssäännöt Alkaen 2016 Vatialan koulun järjestyssäännöt OPETUSHALLITUKSEN OHJEIDEN MUKAISET JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KANGASALAN KUNTA VATIALAN KOULU Vatialantie 17, 36240 Kangasala OHJE 23.3.2016 1/012/2016 Voimassaoloaika

Lisätiedot

Malvaan koulu. Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma

Malvaan koulu. Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma 1 Malvaan koulu Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma Malvaan nykyinen koulu on rakennettu v. 1956. Alkava lukuvuosi on 55. koulumme historiassa. Malvaan koulu on kaksiopettajainen perusopetuksen alakoulu.

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE 2010-2011 KUHANIEMEN KOULU HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45.

LUKUVUOSITIEDOTE 2010-2011 KUHANIEMEN KOULU HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45. HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45. Yhteisen aloituksen jälkeen vanhemmilla on mahdollista tavata koulun opettajia eri luokissa. LUKUVUOSITIEDOTE

Lisätiedot

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017 OPPIMISEN ARVIOINTI Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017 1 OPPIMISEN ARVIOINNIN KOKONAISUUS PL 22 Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään oppilaan

Lisätiedot

TYÖ JA LOMA AJAT JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

TYÖ JA LOMA AJAT JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järvenpään perusopetuksen LUKUVUOSITIEDOTE 2019 2020 (koulukohtaiset lukuvuositiedotteet löytyvät koulujen kotisivuilta ja sisältävät tarkempaa tietoa toiminnasta) TYÖ JA LOMA AJAT Perusopetuksen lukuvuoden

Lisätiedot

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan koulu yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna 2019-20 Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1430 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut noin

Lisätiedot

PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori 7-9 23.3.2015

PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori 7-9 23.3.2015 PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori 7-9 23.3.2015 Perusopetusta sääteleviä lakeja ja muita säännöksiä: - Perusopetuslaki 628/1998, muutettu useita kertoja - Perusopetusasetus

Lisätiedot

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan koulu yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna 2017-18 Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1260 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut noin

Lisätiedot

SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ

SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ Hallitus 3.5.2015 64 1 1 Järjestyssäännön tarkoitus Järjestyssääntö luo edellytykset opiskelun kasvatuksellisten ja opetuksellisten tavoitteiden saavuttamiselle

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys.

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys. Harhalan koulu Sivu 1/6 Vuosisuunnitelma Koulun perustiedot Koulu:Harhalan koulu Ylläpitäjä:Kaupungm ylläpitämä koulu Koulumuoto:Ala-asteen koulu Oppilasmäärä luokittain Suunnitelma l. luokka 5 2. luokka

Lisätiedot

IMATRAN YHTEISLUKION JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

IMATRAN YHTEISLUKION JÄRJESTYSSÄÄNNÖT IMATRAN YHTEISLUKION JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sisällys 1 Koulun nimi... 3 2 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen... 3 3 Opiskelijan oikeudet ja velvollisuudet... 3 3.1 Opiskelijoiden yhdenvertaisuus ja

Lisätiedot

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja olemalla kohtelias sekä noudattamalla

Lisätiedot

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu OPPILASHUOLTO Oppilashuolto on toimintaa, jolla edistetään ja ylläpidetään oppilaan hyvinvointia, hyvää oppimista, tervettä kasvua ja kehitystä. Tavoite on edistää myös koulun yhteisöllisyyttä, myönteistä

Lisätiedot

Terva-Toppilan koulun käytänteet

Terva-Toppilan koulun käytänteet 1 Terva-Toppilan koulun käytänteet 19.8.2015 2 Myöhästelyt Oppitunnilta myöhästyminen estää ensisijaisesti oppilaan omaa oppimista. Lisäksi oppitunnin keskeyttäminen myöhästyjän vuoksi estää myös koko

Lisätiedot