Opetus, opiskelu ja oppiminen Jyväskylän yliopistossa Opiskelijakysely kevät 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opetus, opiskelu ja oppiminen Jyväskylän yliopistossa Opiskelijakysely kevät 2015"

Transkriptio

1 Opetus, opiskelu ja oppiminen Jyväskylän yliopistossa Opiskelijakysely kevät 2015 Opetus, opiskelu ja oppiminen opiskelijakysely lähetetään joka toinen vuosi kaikille Jyväskylän yliopiston 1., 3. ja 5. vuoden opiskelijoille. Kyselyä on toteutettu vuodesta 2009 alkaen. Saadun palautteen pohjalta kyselyä uudistettiin ja lyhennettiin vuonna 2015, jolloin se toteutettiin kaksivaiheisena. Ensimmäisessä vaiheessa (huhtikuun alku) pyydettiin palautetta ensimmäisestä opiskeluvuodesta (vain ensimmäistä läsnäolovuottaan opiskelevat), opetuksen ja ohjauksen laadusta, sekä tiedonhankintataidoista. Kyselyn toisen vaihe lähetettiin vain ensimmäisen vaiheen vastaajille (huhtikuun loppu), ja sen teemoja olivat opintojen eteneminen, oma kehittyminen, ajankäyttö ja työssäkäynti. Vastaajia ensimmäisessä osassa oli yhteensä 1318 (vastausprosentti 30%) ja toisessa osassa 1088 (83% ensimmäisen vaiheen vastaajista). Jatkossa kysely tullaan toteuttamaan joka toinen vuosi. Kyselytutkimuksen toteuttavat yhteistyössä Jyväskylän yliopiston strateginen kehittämisen vastuualue ja Koulutuksen tutkimuslaitos. Jyväskylässä Terhi Skaniakos, Strateginen kehittäminen 1

2 Opetus, oppiminen ja opiskelu Jyväskylän yliopistossa 2015 osa 1 Tervetuloa vastaamaan uudistettuun opiskelijakyselyyn! Pyydämme tällä viestillä Sinua vastaamaan kyselyyn, joka lähetetään joka toinen vuosi kaikille Jyväskylän yliopiston 1., 3. ja 5. vuoden opiskelijoille. Saamamme palautteen vuoksi olemme uusineet kyselyä vastaajaystävällisemmäksi. Kysely toteutetaan nyt ensimmäistä kertaa kaksivaiheisena, joka lyhentää yhdellä kerralla tarvittavaa vastausaikaa. Kysely on keskeinen osa yliopiston palautejärjestelmää, jonka avulla yliopisto kehittää toimintojaan ja sen laitokset opetustaan. Antamiasi vastauksia käsitellään luottamuksellisina ja tuloksia raportoitaessa pidetään huoli siitä, ettei yksittäistä vastaajaa ole mahdollista tunnistaa. Saat nyt linkin kyselyn ensimmäiseen osioon. Ensimmäisessä vaiheessa pyydetään palautetta ensimmäisestä opiskeluvuodesta (vain ensimmäistä läsnäolovuottaan opiskelevat), opetuksen ja ohjauksen laadusta, sekä tiedonhankintataidoista. Kyselyn toisen vaiheenteemoja ovat opintojen eteneminen, oma kehittyminen, ajankäyttö ja työssäkäynti. Toivomme, että vastaat myös kyselyn toiseen vaiheeseen, jonka vastauslinkin saat huhtikuun puolen välin jälkeen. On hyvin tärkeätä, että saamme vastanneiden palautteen kumpaankin kyselyn osioon. Kyselyyn ensimmäiseen osioon vastaamiseen tarvitaan aikaa vain minuuttia. Pyydämme ystävällisesti Sinua vastaamaan verkkokyselyymme viimeistään ma Voit tähän päivämäärään saakka jatkaa samalla linkillä vastaamista, jos olet välillä keskeyttänyt kyselyn. Toivomme, että annat palautetta tällä kyselyllä, vaikka olisit jo ehtinyt suorittaa tavoitetutkintosi. Palautteesi on edelleen tärkeä. Kyselytutkimuksen toteuttavat yhteistyössä Jyväskylän yliopiston strateginen kehittämisen vastuualue ja Koulutuksen tutkimuslaitos. Jos sinulla on kyselystä kysyttävää tai haluat antaa siitä suoraa palautetta, ota yhteyttä: Erikoistutkija Terhi Skaniakos, terhi.skaniakos@jyu.fi, p Tuloksista raportoidaan syksyllä 2015 opiskelijoiden palautesivulla osoitteessa 1. Annan seuraavaan kysymykseen myönteisesti vastaamalla suostumukseni yhdistää Jyväskylän yliopistossa olevia, minua koskevia eräitä opiskelijarekisteritietoja (ikä, sukupuoli, tiedekunta, pääaine, opintopistemäärät, arvosanat, läsnäolotiedot, Jyväskylän yliopistossa suoritetut tutkinnot, kirjoilletulovuosi) taustatietoina tähän kyselyyn antamiini vastauksiin. Vastaajan tunnistetietoja ei sisällytetä kyselyn tuloksia analysoivien tutkijoiden aineistoon. Kyselyn tietoja käytetään vain tilastollisiin tarkasteluihin, jolloin kenenkään yksittäisen vastaajan antamat vastaukset eivät tule missään vaiheessa julki. Annan luvan käyttää opintorekisteritietojani tässä tutkimuksessa. Vastaamalla kyllä olen lukenut ja hyväksynyt yllä olevan selosteen ehdot. * Kyllä / Ei 2

3 TAUSTATIEDOT (2-6 kysytään vain jos vastaaja ei ole edellä antanut lupaa käyttää rekisteritietoja) 2. Sukupuoli * nainen / mies / muu / en halua sanoa 3. Minä vuonna aloitit opiskelusi Jyväskylän yliopiston tutkinto-opiskelijana? 4. Ikä vastaushetkellä vuotta 5. Monella opiskelijalla on perustutkinnon suoritusoikeus useammassa Jyväskylän yliopiston pääaineessa tai pääaineryhmässä. Tässä kyselyssä pyydetään arvioimaan mm. opetusta pääaineesi kokemusten perusteella. Minkä oppiaineen koet ensisijaiseksi pääaineeksesi? 6. Pääaineesi tiedekunta? 7. Mikä parhaiten kuvastaa parisuhdetilannettasi vastaushetkellä? * En ole parisuhteessa/minulla ei ole kumppania Minulla on kumppani, jonka kanssa asun erillään Minulla on kumppani, jonka kanssa asun samassa taloudessa Mikään näistä vaihtoehdoista ei kuvaa tilannettani/en halua vastata 8. Samassa taloudessa asuvien alle 18-vuotiaiden huollettavien lastesi lukumäärä? lasta 9. Millä kampuksella olet opiskelijana? * Jyväskylän kampuksella Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa Vuokatissa Kajaanin yliopistokeskuksessa Muualla, missä? 10. Tällä hetkellä pääasiallinen asuinpaikkani on * Jyväskylän seudulla tai muualla Keski-Suomessa Pääkaupunkiseudulla Muualla Suomessa Ulkomailla 11. Aloititko opintosi Jyväskylän yliopistossa * Kandidaattiopinnoista Maisteriopinnoista 12. Opiskeletko Jyväskylän yliopistossa ensimmäistä lukuvuottasi (läsnäolevaksi ilmoittautuneena opiskelijana)? * Kyllä / Ei 3

4 ENSIMMÄINEN OPISKELUVUOSI (vain ensimmäisen vuoden opiskelijoille) 13. Kuinka merkittävässä roolissa seuraavat syyt olivat siinä, että valitsit Jyväskylän yliopiston opiskelupaikaksesi? Ei lainkaan merkitystä / Jonkin verran merkitystä / Suuri merkitys Jyväskylän yliopiston maine opiskelupaikkana Haluamaani koulutusta järjestetään vain Jyväskylässä Jyväskylän yliopistoon oli helppo päästä Olin jo opiskellut Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa En päässyt muualle opiskelemaan Jyväskylä tuntui hyvältä asuinpaikkakunnalta Mahdollisuus asua vanhempien, sukulaisten tai tuttavien luona Muut perhe- tai henkilökohtaiset syyt Jyväskylä sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Jokin muu syy 14. Mitä aiempia korkeakouluasteen opintoja sinulla oli ennen Jyväskylän yliopistossa aloittamiasi tutkintoon tähtääviä opintoja? Voit valita useamman vaihtoehdon. Ei aiempia korkeakouluasteen opintoja Ammattikorkeakouluopintoja ilman tutkintoa Ammattikorkeakoulututkinto Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa suoritettuja opintoja Muussa avoimessa yliopistossa suoritettuja opintoja Toisen yliopiston opintoja ilman suoritettua tutkintoa Alempi yliopistossa suoritettu korkeakoulututkinto (kandidaatintutkinto tai vastaava) Ylempi yliopistossa suoritettu korkeakoulututkinto (maisterintutkinto) Muita opintoja, mitä 15. Uusille opiskelijoille järjestetään mm. yliopisto-opintoihin orientoiva jakso ja mahdollisuus opiskelijatutorin antamaan neuvontaan. Arvioi tätä toimintaa saamiesi kokemustesi perusteella ja vastaa seuraavaan väittämään * Uusien opiskelijoiden tuki on antanut hyvät valmiudet yliopisto-opintojeni aloittamiseen. Opiskelijatutorin antama neuvonta oli asiantuntevaa 16. Jos et ole joiltakin osin ollut tyytyväinen uuden opiskelijan saamaan tukeen, kerro miksi OPETUKSEN JA OHJAUKSEN LAATU 17. Millainen kokonaiskäsitys sinulla on pääaineesi opetuksen laadusta Jyväskylän yliopistossa tähän saakka? Anna yleisarvosana. * Hyvin kielteinen / Melko kielteinen / Siltä väliltä / Melko myönteinen / Hyvin myönteinen 18. Pohdi suorittamiasi pääaineen opintoja ja ota kantaa seuraaviin väittämiin * Koen, että opetus on ollut kriittisesti asioita tarkastelevaa Useimmilla kursseilla on selkeät oppimistavoitteet ja osaamisen kriteerit Useimmat kurssit ovat pelkkää luentojen luentojen kuuntelemista ja/tai tenttiin pänttäämistä Koen, että opetus on ollut vuorovaikutteista Opetuksessa on sopivasti kytketty toisiinsa teoriaa ja käytäntöä 4

5 Hyvän kurssiarvosanan saaminen edellyttää syvällistä ymmärtämistä Mielestäni opiskelijoita rohkaistaan epäilemään ja arvioimaan itsenäisesti tietoa Kurssien suoritusmuodoissa on riittävästi riittävästi joustavuutta ja erilaisia vaihtoehtoja Se, mitä meille opetetaan, näyttää vastaavaan kursseille asetettuja tavoitteita Useimmat opetetut asiat tuntuvat mielekkäiltä ja tarkoituksenmukaiselta Kurssit antavat minulle käsityksen siitä, mitä tieteenalalla yleisesti tapahtuu Opetus auttaa minua etsimään perusteluja erilaisille näkökulmille Kurssit rohkaisevat minua linkittämään oppimiani asioita laajempaan yhteyteen 19. Seuraavaan tilaan voit halutessasi antaa muita kommentteja pääaineesi opetuksen laadusta. 20. Mitkä ovat pääaineessasi käytetyt tyypillisimmät opetusmenetelmät? * Luennot Luennot, joiden rinnalla on harjoituksia Seminaarit Muu ryhmäopetus Itsenäinen opiskelu Verkko-opetus Muu, mikä 21. Mitka ovat pääaineesi tyypillisimmat arviointimenetelmät? * yleisin yleisin toiseksi yleisin toiseksi yleisin Kirjatentti Luentokuulustelu Essee Oppimispäiväkirja Ryhmätentti Portfolio Muut kirjalliset työt Harjoitustyöt Ryhmätyöt Suulliset esitykset Aktiivisuus opetustilanteissa Muu, mikä 22. Arvioi seuraavia opettajia ja opiskelijoita koskevia väittämiä pääaineesi tähän astisten opiskelukokemusten perusteella * Opettajat jakavat innostuksensa aiheeseen opiskelijoiden kanssa Opettajat jaksavat kärsivällisesti selittää vaikeaksi koettuja asioita Opettajat auttavat opiskelijoita näkemään, miten tieteenalalla ajatellaan ja miten siinä tehdään johtopäätöksiä Opiskelijat tukevat toisiaan ja yrittävät auttaa, kun on tarvetta Pystyn mielestäni mukavasti työskentelemään muiden opiskelijoiden kanssa kursseilla Kursseilla tarjotaan paljon mahdollisuuksia keskustella tärkeistä ideoista ja aiheista Keskusteleminen muiden opiskelijoiden kanssa auttaa minua ymmärtämään asioita paremmin Nautin osallistumisesta opetukseen 23. Arvioi seuraavia vaatimuksia ja palautetta koskevia väittämiä pääaineesi tähän astisten opiskelukokemustesi perusteella * Kurssien vaatimukset ovat minulle selviä Kurssit ovat auttaneet minua luomaan yhteyksiä opiskeltavien asioiden ja aikaisempien tietojeni tai kokemuksieni välillä On helppo nähdä, miten kurssien yhteydessä suoritetut tehtävät liittyvät siihen, mitä minun odotetaan oppivan 5

6 Olen saanut opettajilta säännönmukaisesti palautetta opintosuorituksistani Olen saanut opettajilta palautetta, joka auttaa minua kehittämään opiskelutapojani Olen saanut opettajilta palautetta, joka on auttanut minua selvittämään asioita, joita en ole täysin ymmärtänyt Minua on säännönmukaisesti muistutettu, että voin antaa palautetta Opiskelijoiden antamaa palautetta käytetään opetuksen kehittämiseksi Koen, että kursseilla yleensä annetaan riittävästi aikaa oppimiseen Minulla on aikaa lepoon ja rentoutumiseen opintojen ohella 24. Arvioi pääaineesi kursseille asetettujen opintopistemäärien vastaavuutta suhteessa tekemääsi työmäärään (1 op = 27 tuntia opiskelua) * Työmäärä on liian pieni / Työmäärä on sopiva / Työmäärä on liian suuri 25. Millainen kokonaiskäsitys sinulla on opintoihisi saamasta ohjauksesta ja tuesta? Anna yleisarvosana. * Hyvin kielteinen / Melko kielteinen / Siltä väliltä / Melko myönteinen / Hyvin myönteinen 26. Missä määrin olet opintojesi aikana saanut ohjausta, neuvontaa tai apua seuraaviin asioihin? * En ole tarvinnut, koska asia ei ole ollut vielä ajankohtainen / En ole tarvinnut, koska olen saanut muuten riittävät tiedot tai taidot / En lainkaan, vaikka olisin tarvinnut / Jossakin määrin, mutta riittämättömästi / Riittävästi Pääaineen opintojen suunnittelu Sivuaineiden valinta Yleisopintoihin kuuluvat kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot Yleiset opiskelutaidot Tieto- ja viestintätekniikan taidot Kirjaston käyttö- ja tiedonhakutaidot Kansainvälisen toiminnan taidot Työelämään siirtymistä tukevat taidot Hyvinvointiin liittyvät asiat 27. Keneltä olet saanut opiskeluun liittyvaa apua, neuvoja tai ohjausta (voit valita useamman kohdan) * HOPS-ohjaajalta Professoreilta Muilta opettajilta (esim. lehtori, assistentti) Toisilta opiskelijoilta opiskelijatutorilta Amanuenssilta Muilta laitoksen tai tiedekunnan hallintohenkilöstöön kuuluvilta Laitoksen tai tiedekunnan kansainvälisten asioiden yhdyshenkilöltä Yliopiston kansainvälisistä palveluista Yliopiston työelämäpalveluista YTHS:n henkilökunnalta Hyvin-ohjaajalta En keneltäkään Muilta, keneltä 28. Oletko tehnyt henkilökohtaisen opiskelusuunnitelmasi eli HOPSin? * Kyllä / En 29. Miten opiskelusuunnitelmaasi on käyty lävitse? Voit valita useamman vaihtoehdon Olen keskustellut hopsista henkilökohtaisesti ohjaajan tai opettajan kanssa Olen osallistunut opiskelijaryhmässä käytyyn HOPS-keskusteluun En ole käynyt HOPSkeskustelua kenenkään kanssa 6

7 30. Olen tekemässä/tehnyt pro gradu -tutkielman * Kyllä / Ei 31. Arvioi seuraavia pro gradu -tutkielman tekemistä koskevia väittämiä (edelliseen vastaukseen kyllä vastanneille) Olen saanut/sain selkeän kuvan tutkielmalle asetetuista vaatimuksista Olen saanut/sain hyvää ohjausta aiheen valintaan ja tutkimuskysymysten täsmentämiseen Ohjaajani on/oli paneutunut työni ongelmiin 32. Vastaa seuraaviin tiedonhankintaan liittyviin väittämiin Osaan käyttää asiasanastoja ja hakuteoksia Tiedän, mitkä ovat tieteenalani keskeisiä tietokantoja Osaan hakea tietoa tieteenalani keskeisistä tietokannoista Osaan tunnistaa opinnäytetyöhöni liittyvät liittyvät keskeiset käsitteet Osaan muodostaa tiedontarpeeni kannalta kannalta keskeisistä käsitteistä hakutermejä Osaan johtaa tutkimuskysymysteni pohjalta vaihtoehtoisia hakutermejä Ymmärrän hakutermien valinnan ja yhdistämisen vaikutuksen hakutuloksiin Osaan arvioida löytämäni tiedon luotettavuutta; erotan esimerkiksi tieteelliset lähteet ei-tieteellisistä Osaan käyttää tietokantojen hakutuloksen hakutuloksen rajaustyökaluja Osaan valita työni kannalta järkevän tavan tallentaa löytämäni lähdeviitteet Osaan viitata löytämääni aineistoon Osaan tehdä lähdeluettelon 33. Arvioi, miten tärkeitä seuraavat asiat ovat sinulle olleet tiedonhankintataitojen oppimisessa? Ei lainkaan tärkeä / Jossain määrin tärkeä / Hyvin tärkeä aiemmat opinnot työelämä itseopiskelu kaverit sosiaalinen media tutkimukseni/opinnäytteeni kirjaston järjestämä opetus (joko muun opetuksen yhteydessä tai erillisillä kursseilla) muiden kurssien opettajat muu, mikä 34. Arvioi omia tiedonhankintataitosi kokonaisuutena 1 Erittäin huonot 2 Huonot 3 Siltä väliltä 4 Hyvät 5 Erittäin hyvät Kysely päättyi tähän, kiitos vastaamisestasi! Saat kyselyn toisen osion linkin sähköpostiisi huhtikuun puolen välin jälkeen. 7

8 Opetus, oppiminen ja opiskelu Jyväskylän yliopistossa 2015 osa 2 OPINTOJESI ETENEMINEN Mieti koko opiskeluaikaasi Jyväskylän yliopistossa. Valitse kummastakin seuraavasta ryhmästä 1-3 tekijää, joiden koet eniten auttaneen sinua opinnoissasi. Opetukseen ja ohjaukseen liittyvät tekijät * Valmiit lukujärjestykset Joustavuus ja valinnanvapaus opinnoissa HOPS ja muu opinto-ohjaus Riittävä kurssitarjonta pääaineessa Riittävä valinnanvapaus pääainetta hyvin tukevissa sivuaineissa Riittävä opinnäyteohjaus Hyvä ohjeistus ja tehtävänannot Opetuksen mielenkiintoisuus ja vaihtelevuus Opettajien tuki opiskelijoille Muiden opiskelijoiden tuki Avoimen yliopiston tarjoama verkko-tai muu opetus Mahdollisuus suorittaa kursseja verkko-opintoina Hyvis-ohjaus Mahdollisuus suorittaa kesäopintoja Muu opetukseen tai ohjaukseen liittyvä tekijä, mikä Omaan toimintaan liittyvät tekijät * Motivaatio Oma-aloitteisuus Ahkeruus Hyvät oppimiskokemukset Suunnitelmallisuus ja ajanhallinta Toimivat opiskelutekniikat Aikaisempi opiskelukokemus Aikaisempi työkokemus Läheisten antama tuki Liikunta tai muut harrastukset Muu omaan toimintaan liittyvä tekijä, mikä Mieti koko opiskeluaikaasi Jyväskylän yliopistossa. Valitse kummastakin seuraavasta ryhmästä 1-3 tekijää, joiden itse koet eniten haitanneet opintojasi. Opetukseen ja ohjaukseen liittyvät tekijät Tentti-ja opetusajankohdat Kurssien päällekkäisyys Liian suppea kurssitarjonta pääaineessa Rajoitukset sivuaineiden opiskelumahdollisuuksissa Opintojen ohjauksen riittämättömyys Läsnäolovelvollisuus Kurssikirjojen vaikea saatavuus Epäselvät ohjeistukset kurssisuorituksiin Suoritustapojen joustamattomuus Liian tiukat aikataulut Korkea vaatimustaso Opintojaksojen mitoitus suhteessa annettavaan opintopistemäärään Opiskeluympäristöt eivät ole riittävän esteettömiä Muu opetukseen tai ohjaukseen littyvä tekijä, mikä Omaan itseen liittyvät tekijät Motivaatio-ongelmat Oman ajanhallinnan vaikeus Keskittymisongelmat Tietoteknisten taitojen puutteet Muu opiskelutaitojen riittämättömyys Sosiaalisten tilanteiden jännittäminen Stressi tai uupumus Työnteko opiskelun ohessa Tiivis harrastustoiminta tai muu aktiivinen vapaa-ajan toiminta opiskelun ulkopuolella Asuinpaikka Keski-Suomen ulkopuolella Pidempiaikainen sairaus/vamma Pelko työllistymisen epävarmuudesta tuntuu ahdistavalta Olen kokenut halua viivästyttää valmistumistani, koska työpaikan saanti on epävarmaa 8

9 Taloudelliset vaikeudet Muu omaan itseen liittyvä tekijä, mikä Miten koet, että terveydentilasi on vaikuttanut toimintakykyysi kuluvan lukuvuoden aikana? Olen ollut toimintakykyinen Toimintakykyni on ollut jossakin määrin alentunut Toimintakykyni on ollut olennaisesti alentunut OPISKELUALAN VALINNAN VARMUUS Opiskeletko Jyväskylän yliopistossa yhä sitä pääainetta, jota pääsit alun perin opiskelemaan? Kyllä Ei Vastaa Jyväskylän yliopistoa koskien seuraaviin opiskelualasi valintaan liittyviin väittämiin * En osaa sanoa / Kyllä / Ei Pääsin jo alun perin opiskelemaan juuri haluamaani alaa Olen tällä hetkellä tyytyväinen tekemääni opiskelualan valintaan Jos minulla olisi mahdollisuus, haluaisin vaihtaa yliopiston sisällä toiselle opiskelualalle Jos minulla olisi mahdollisuus, haluaisin vaihtaa toiseen korkeakouluun (yliopisto tai amk) uudelle opiskelualalle Jos minulla olisi mahdollisuus, haluaisin vaihtaa uudelle opiskelualalle toisen asteen opintoihin (esimerkiksi lukio tai ammattioppilaitos) OMA OPISKELUSI JA KEHITTYMISESI Pohdi omia opiskelutapojasi sekä oppimistasi ja vastaa seuraaviin väittämiin * Olen yleensä nähnyt opintojeni eteen paljon vaivaa paljon vaivaa Olen pyrkinyt yleensä siihen, että ymmärtäisin opittavan asian Minulla on usein ollut vaikeuksia ymmärtää opiskeltavia asioita Monet oppimani asiat jäävät usein irrallisiksi, jolloin ne eivät linkity osaksi laajempaa kokonaisuutta Kaiken kaikkiaan olen opiskellut melko systemaattisesti ja järjestelmällisesti Pohdin usein tieteellisiä tekstejä ja niiden keskinäisiä suhteita Etsin huolellisesti perusteluja ja näyttöä muodostaakseni omat johtopäätökseni opiskeltavista asioista Käytyäni keskusteluja opiskeltavista asioista pohdin, kuinka hyvin olen pystynyt esittämään omat näkemykseni Osaan suunnitella ajankäyttöni siten, että opintoni ovat edenneet ajatellussa aikataulussa Kun en ole ymmärtänyt opiskeltavia asioita tarpeeksi hyvin, olen yrittänyt tarkastella niitä vaihtoehtoisella tavalla TIEDOLLISTEN VALMIUKSIEN KEHITTYMINEN Arvioi miten olet mielestäsi kehittynyt yliopisto-opintojesi seurauksena ja vastaa seuraaviin väittämiin * Olen oppinut tarkastelemaan asioita kriittisesti Olen oppinut soveltamaan teoreettista tietoa käytäntöön Olen oppinut erittelemään ja jäsentämään tietoa Olen oppinut kehittämään uusia ideoita ideoita Kykyni luoda kokonaiskuva opetetuista asioista on kehittynyt opintojeni seurauksena Yliopisto-opintoni ovat vahvistaneet osaamisen tunnettani Oppimiseni on jäänyt melko pinnalliselle tasolle Olen kyennyt käyttämään elämänkokemustani hyväksi sitomalla opiskeltavat asiat omiin kokemuksiini Käsitykseni opiskeltavista ilmiöistä ovat muuttuneet opintojeni seurauksena Kerro esimerkki, millä tavoin käsityksesi opiskeltavista asioista ovat muuttuneet. 9

10 TYÖELÄMÄ-JA KANSAINVÄLISTEN TAITOJEN KEHITTYMINEN Pohdi, miten hyvin opinnot ovat kehittäneet seuraavia yleisiä taitojasi * Erittäin huonosti / Huonosti / Ei hyvin eikä huonosti / Hyvin / Erittäin hyvin kirjallisia vuorovaikutustaitoja suullisia vuorovaikutustaitoja yhteistyötaitoja oma-aloitteisuutta luovan ajattelun taitoja johtamis-ja esimiestaitoja ongelmanratkaisutaitoja tieto-ja viestintäteknisiä taitoja tiedonhankinnan taitoja Valitse, mitkä seuraavista ovat kehittäneet valmiuksiasi toimia kansainvälisessä vuorovaikutuksessa? Voit valita useita vaihtoehtoja * kansainvälinen kesä-tai talvikoulu tai intensiivikurssi kieliopinnot kulttuurienvälisen viestinnän opinnot (esimerkiksi MoKO-opinnot) kotiyliopiston vieraskieliseen opetukseen osallistuminen tutustuminen ulkomaisiin opiskelijoihin opinnoissa vaihto-opiskelu ulkomailla työharjoittelu ulkomailla ulkomaisten opiskelijoiden tutorina toimiminen tutustuminen ulkomaalaisiin opiskelijoihin opiskelijajärjestötoiminnassa mitkään opinnot eivät ole kehittäneet kansainvälisiä valmiuksiani muu, mikä Pohdi miten yliopisto-opintosi ovat kehittäneet työelämään siirtymisen ja urasuunnittelun valmiuksia ja vastaa seuraaviin väittämiin * Opintoihini on kuulunut tutustumista alani työelämään Olen saanut opinnoissani hyvän käsityksen työelämän vaatimuksista alallani Olen saanut hyvän käsityksen siitä, minkälaisiin tehtäviin alaltani valmistuneet sijoittuvat Olen saanut tähänastisissa opinnoissani hyvän pohjan alani asiantuntemuksen kehittymiselle Urasuunnitelmani ovat selkiytyneet opintojen kuluessa Osaan osoittaa oman osaamiseni työnhakutilanteissa Olen saanut perusvalmiudet yritystoimintaan 10

11 AJANKÄYTTÖ, TYÖSSÄKÄYNTI JA TOIMEENTULO Kuinka monta tuntia olet keskimäärin opiskellut viikossa kuluneen lukuvuoden aikana (mukaan lukien sekä itsenäinen opiskelu että osallistuminen opetukseen)? Keskimääräinen opiskeluaika viikossa on kuluneena lukuvuonna ollut * Alle 10 tuntia Vähintään 10 mutta alle 20 tuntia Vähintään 20 mutta alle 30 tuntia Vähintään 30 mutta alle 40 tuntia Vähintään 40 tuntia Arvioi, kuinka kuormittavaa opiskelusi on ollut edellisen (3. periodin) aikana * Ei lainkaan kuormittavaa Erittäin kuormittavaa Oletko ollut opintojesi ohella ansiotyössä edellisen kesän tai kuluvan lukuvuoden aikana? * Kesän 2014 aikana En ollut töissä lainkaan Olin töissä vain satunnaisesti (esim. keikkatyö) Olin osaaikatyössä alle 20 h viikossa Olin osaaikatöissä h viikossa Kävin töissä täyspäiväisesti (väh. 35 h viikossa) I opetusperiodi ( ) II opetusperiodi ( ) III opetusperiodi ( ) IV opetusperiodi ( ) Onko edellisen kesän tai kuluvan lukuvuoden aikana tekemäsi ansiotyö pääsääntöisesti edellyttänyt akateemista koulutusta? * En ole ollut lainkaan töissä Kyllä, on edellyttänyt akateemista koulutusta Ei ole edellyttänyt akateemista koulutusta Missä määrin olet voinut hyödyntää edellisen kesän tai kuluvan lukuvuoden aikana hankkimaasi työkokemusta opinnoissasi? * Erittäin vähän Melko vähän Vaikea sanoa Melko paljon Erittäin paljon Arvioi seuraavia väittämiä koskien työssä käymistäsi kuluvan lukuvuoden aikana. Halusin olla työssä hankkiakseni Työkokemusta Kävin työssä, koska halusin pitää kiinni minulla jo aiemmin olleesta työpaikasta Minun oli pakko käydä työssä tullakseni toimeen Työnteko toi elämääni vastapainoa opiskelulle Kävin työssä muusta syystä miksi? Halutessasi voit vielä antaa palautetta tästä opiskelijakyselystä (pituus, kaksivaiheisuus, kysymykset jne.). 11

Toivomme, että annat palautetta tällä kyselyllä, vaikka olisit jo ehtinyt suorittaa tavoitetutkintosi. Palautteesi on edelleen tärkeä.

Toivomme, että annat palautetta tällä kyselyllä, vaikka olisit jo ehtinyt suorittaa tavoitetutkintosi. Palautteesi on edelleen tärkeä. Opetus, oppiminen ja opiskelu Jyväskylän yliopistossa 2015 / 1 Tervetuloa vastaamaan uudistettuun opiskelijakyselyyn! Pyydämme tällä viestillä Sinua vastaamaan kyselyyn, joka lähetetään joka toinen vuosi

Lisätiedot

Opetus, opiskelu ja oppiminen Jyväskylän yliopistossa Opiskelijakysely Yhteenvetoa tuloksista

Opetus, opiskelu ja oppiminen Jyväskylän yliopistossa Opiskelijakysely Yhteenvetoa tuloksista Opetus, opiskelu ja oppiminen Jyväskylän yliopistossa Opiskelijakysely 2015 eenvetoa tuloksista Koonnut Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen Toukokuu 2015 Opiskelijakyselyn 1.vaihe n=1318, vastausprosentti

Lisätiedot

OPETUS, OPISKELU JA OPPIMINEN JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA

OPETUS, OPISKELU JA OPPIMINEN JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA Jyväskylän yliopisto Strateginen kehittäminen ja Koulutuksen tutkimuslaitos OPETUS, OPISKELU JA OPPIMINEN JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA Opiskelijakysely 2015 Perusraportti 1.0 Joulukuu 2015 ESIPUHE Tämä raportti

Lisätiedot

JY KANDIPALAUTE 2017 TAUSTATIEDOT. Ikä* Sukupuoli* Pohjakoulutus* ARVO - OPETUSHALLINNON VAIKUTTAVUUSTIETOPALVELU SUOMEKSI PÅ SVENSKA IN ENGLISH

JY KANDIPALAUTE 2017 TAUSTATIEDOT. Ikä* Sukupuoli* Pohjakoulutus* ARVO - OPETUSHALLINNON VAIKUTTAVUUSTIETOPALVELU SUOMEKSI PÅ SVENSKA IN ENGLISH ARVO - OPETUSHALLINNON VAIKUTTAVUUSTIETOPALVELU JY KANDIPALAUTE 2017 SUOMEKSI PÅ SVENSKA IN ENGLISH Kyselyn avulla on tarkoitus saada tietoa opiskelijoiden opiskelusta ja opetuksesta eri tieteenaloilla.

Lisätiedot

KANDI- JA KURSSIPALAUTTEEN TULOKSIA JA KUULUMISIA (ja vähän opiskelijakyselynkin)

KANDI- JA KURSSIPALAUTTEEN TULOKSIA JA KUULUMISIA (ja vähän opiskelijakyselynkin) KANDI- JA KURSSIPALAUTTEEN TULOKSIA JA KUULUMISIA (ja vähän opiskelijakyselynkin) Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen Kandipalaute JY vs. muut yliopistot Rahoituskysymykset vuosilta 2014 ja 2015 (syyskuun

Lisätiedot

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina 2005-2007 valmistuneille TAUSTATIEDOT 1) Sukupuoli nmlkj mies nmlkj nainen 2) Opintojen aloitusvuosi 3) Valmistumisvuosi 4) Millä perusteella valitsit opiskelupaikkasi?

Lisätiedot

OPETUS, OPISKELU JA OPPIMINEN JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA

OPETUS, OPISKELU JA OPPIMINEN JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA Page 1 of 32 PAGE OPETUS, OPISKELU JA OPPIMINEN JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA Opiskelijakysely 2010 OSA 1 TAUSTATIEDOT Annan seuraavaan kysymykseen myönteisesti vastaamalla suostumukseni yhdistää Jyväskylän

Lisätiedot

OPETUS, OPISKELU JA OPPIMINEN JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA

OPETUS, OPISKELU JA OPPIMINEN JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA Jyväskylän yliopisto Koulutuspalvelut ja Koulutuksen tutkimuslaitos OPETUS, OPISKELU JA OPPIMINEN JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA Opiskelijakysely 2012 Perusraportti, kesäkuu 2013 ESIPUHE Tämä raportti esittelee

Lisätiedot

KURSSIPALAUTE KÄYTÄNNÖSSÄ: MITÄ JA MITEN?

KURSSIPALAUTE KÄYTÄNNÖSSÄ: MITÄ JA MITEN? KURSSIPALAUTE KÄYTÄNNÖSSÄ: MITÄ JA MITEN? Terhi Skaniakos Erikoissuunnittelija Strateginen kehittäminen Kurssipalautejärjestelmä Tarkoituksena on kerätä systemaattista palautetta yliopiston kaikista tutkinto-opiskelijoille

Lisätiedot

OPETUS, OPISKELU JA OPPIMINEN JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA

OPETUS, OPISKELU JA OPPIMINEN JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA Jyväskylän yliopisto Strateginen kehittäminen OPETUS, OPISKELU JA OPPIMINEN JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA Opiskelijakysely 2017 2. osa Maisterivaiheessa aloittaneiden tarkastelu Helmikuu 2018 ESIPUHE Tässä raportissa

Lisätiedot

Opetuksen, oppimisen ja arvioinnin muodot sekä geneeristen taitojen oppiminen eri tieteenaloilla

Opetuksen, oppimisen ja arvioinnin muodot sekä geneeristen taitojen oppiminen eri tieteenaloilla Opetuksen, oppimisen ja arvioinnin muodot sekä geneeristen taitojen oppiminen eri tieteenaloilla Anne Virtanen & Päivi Tynjälä Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto Peda-forum -päivät 16.-17.8.2017

Lisätiedot

Kandipalaute - Kandidatrespons - Finnish Bachelor's Graduate Survey. Suomi Svenska English

Kandipalaute - Kandidatrespons - Finnish Bachelor's Graduate Survey. Suomi Svenska English Kandipalaute - Kandidatrespons - Finnish Bachelor's Graduate Survey Suomi Svenska English Hyvä opiskelija, Suomalaissa yliopistoissa toteutetaan valtakunnallinen opiskelijapalautekysely Kandipalaute. Kysely

Lisätiedot

Koponeuvosto. Palautteen hyödyntäminen Inari ja Joni

Koponeuvosto. Palautteen hyödyntäminen Inari ja Joni Koponeuvosto Palautteen hyödyntäminen 16.2.2017 Inari ja Joni Esittäytyminen nimi, mitä tekee, ainejärjestö ja oppiaine Inari, TYYn hallituksen kopo, Fobia, psykologia Joni, TYYn kopoasiantuntija, P-klubi,

Lisätiedot

Kehityskeskustelulomake

Kehityskeskustelulomake Kehityskeskustelulomake Täytetty: PERUSTIEDOT Henkilötiedot Nimi: Syntymäaika: Osoite: Puhelin: E-mail: Huoltajan yhteystiedot: Opiskelu Ryhmänohjaajan/luokanvalvojan nimi: Mitkä asiat ovat hyvin elämässäsi

Lisätiedot

Inkubion opintokysely 2015 * Required

Inkubion opintokysely 2015 * Required Inkubion opintokysely 2015 * Required 1. Sukupuoli * Mies Nainen 2. Vuosikurssi * 1 After the last question in this section, skip to question 5. 2 After the last question in this section, skip to question

Lisätiedot

1. Kuluneen lukuvuoden aikana olen opiskellut enimmäkseen pääainetta sivuainetta 2. Jos olet opiskellut enimmäkseen sivuainetta, niin kerro mitä.

1. Kuluneen lukuvuoden aikana olen opiskellut enimmäkseen pääainetta sivuainetta 2. Jos olet opiskellut enimmäkseen sivuainetta, niin kerro mitä. HowULearn 2016 Helsingin yliopisto HowULearn -kyselyn avulla on tarkoitus saada tietoa opiskelijoiden opiskelusta ja opetuksesta eri tieteenaloilla. Tavoitteena on saada mahdollisimman tarkka kuva kokemuksistasi

Lisätiedot

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten? TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.

Lisätiedot

3. vuoden opiskelijoiden kysely joulu 2016 FI - Kiitos vastanneille -raportti

3. vuoden opiskelijoiden kysely joulu 2016 FI - Kiitos vastanneille -raportti 3. vuoden opiskelijoiden kysely joulu 2016 FI - Kiitos vastanneille -raportti 1. Pääaineeni on Vastaajien määrä: 146 0% 10% 20% 30% 40% Energia- ja ympäristötekniikka 39,73% Kone- ja rakennustekniikka

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN OPISKELIJAPALAUTEKYSELY

YLIOPISTOJEN OPISKELIJAPALAUTEKYSELY Tervetuloa vastaamaan valtakunnalliseen opiskelijapalautekyselyyn! Vastaamalla olet mukana kehittämässä opetuksen ja oppimisen laatua yliopistossasi! Kyselyssä kysytään opiskelijanumeroa, jonka avulla

Lisätiedot

ALOITUSKYSELY Kysytään viimeistään yhden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma on hyväksytty.

ALOITUSKYSELY Kysytään viimeistään yhden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma on hyväksytty. OPISKELIJAPALAUTEKYSYMYKSET 2018 1(6) Vastausasteikko: (5) täysin samaa mieltä (4) jokseenkin samaa mieltä (3) osin samaa osin eri mieltä (2) jokseenkin eri mieltä (1) täysin eri mieltä Punaisella kirjoitettuja

Lisätiedot

Turun ammattikorkeakoulun opiskelijabarometri 2007

Turun ammattikorkeakoulun opiskelijabarometri 2007 Turun ammattikorkeakoulun opiskelijabarometri 2007 Turun ammattikorkeakoulun opiskelija! Kyselyyn vastaamalla olet mukana kehittämässä opetusta ja mielekästä oppimisympäristöä. Kysely on anonyymi, joten

Lisätiedot

Sovellusidea Nexus-kyselyn käyttöä varten

Sovellusidea Nexus-kyselyn käyttöä varten Sovellusidea Nexus-kyselyn käyttöä varten Tämän materiaalipaketin avulla voit käsitellä Nexus-kyselyn teemoja ja tuloksia esimerkiksi hopsryhmässä. Ohje: Tulosta tämä tiedosto yksipuoleisena joko A4-koossa

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla Sijoittumisseuranta 13 Vuonna 12 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 13 lopulla Jyväskylän yliopisto - koko aineisto (kyselyn vastausprosentti 4 %) Jari Penttilä Jyväskylän yliopisto/työelämäpalvelut

Lisätiedot

Opettajatuutoroinnissa ilmoittautuneita 192 analyysissä mukana 159 opiskelijan tiedot (HOPS:n täyttäneet)

Opettajatuutoroinnissa ilmoittautuneita 192 analyysissä mukana 159 opiskelijan tiedot (HOPS:n täyttäneet) Opiskelijatuutorointi 25-27 Syksy 25 Opintojen aloitusvuodet Opettajatuutoroinnissa 25-27 ilmoittautuneita 192 analyysissä mukana 159 opiskelijan tiedot (HOPS:n täyttäneet) Opintojen aloitusvuosi yliopistolla

Lisätiedot

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta Opintopalvelut Suunnittelija Outi Suorsa Uraseuranta 18 tuloksia vuonna 13 valmistuneiden uraseurannasta Uraseuranta 18 toteutettu syksyllä 18 valtakunnallisena kysely lähetetty kaikille vuonna 13 päättyvän

Lisätiedot

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely OPINTOKYSELY 2014 Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely Inkubio on saanut ensimmäiset uuden kandidaattiohjelman mukaiset opiskelijat fuksien myötä ja korkeakoulun päässä sorvataan paraikaa maisteriuudistusta.

Lisätiedot

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016)

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016) Jyväskylän yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 16) kohtaiset tiedot (Kyselyn vastausprosentti: 4 valmistuneista) Vastaajien

Lisätiedot

Virtuaaliammattikorkeakouluopintojen. Sari Mettiäinen

Virtuaaliammattikorkeakouluopintojen. Sari Mettiäinen Virtuaaliammattikorkeakouluopintojen keskeyttäminen Sari Mettiäinen 6.5.009 Miksi tällainen kysely? Arviolta noin 9 % VirtuaaliAMK:n opintojaksoille vuonna 008 hyväksytyistä opiskelijoista jäi ilman opintosuoritusta

Lisätiedot

Opiskelutaidot Tiina Kerola

Opiskelutaidot Tiina Kerola Opiskelutaidot 29.10.2015 Tiina Kerola Opiskelutaidot osana opiskelukykyä Omat voimavarat Persoonallisuus Identiteetti Elämänhallinta Elämäntilanne ja olosuhteet Sosiaaliset suhteet Fyysinen ja psyykkinen

Lisätiedot

Aikavälillä Tampereen yliopistossa kandidaatin tutkinnon suorittaneiden seurantakysely

Aikavälillä Tampereen yliopistossa kandidaatin tutkinnon suorittaneiden seurantakysely Aikavälillä 1.1.-30.8.2011 Tampereen yliopistossa kandidaatin tutkinnon JAKAUMAT Ikä Alle 25 v. 42 39 42 39 25-35 v. 46 42 88 81 Yli 35v. 21 19 109 100 Yhteensä 109 100 109 100 Keskiarvo 29,2 Sukupuoli

Lisätiedot

2. Sain riittävästi tietoa opinnoista ja ammattialasta oppilaitokselta, jossa opiskelen.

2. Sain riittävästi tietoa opinnoista ja ammattialasta oppilaitokselta, jossa opiskelen. OPISKELIJAPALAUTEKYSELYT 2018 1(7) Opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen 415/2018 ja päätöksen mukaiset opiskelijapalautekyselyt, jotka otetaan käyttöön 1.7.2018 alkaen. Vastausasteikko: (5) täysin

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto AIKUISKOULUTUKSEN LAATU- JA VAIKUTTAVUUS, OPISKELIJAPALAUTE KEVÄT 2015 Vastausprosentti: 43 % Koulutuksen sisällöt ja tavoitteet Sivu 1 / 10 Koulutuksen sisällöt ja

Lisätiedot

Opiskelijatutkimus 2014. Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014

Opiskelijatutkimus 2014. Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014 Opiskelijatutkimus 2014 Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014 Opiskelijatutkimuksen taustatiedot Tutkimuksen aihealueet: lääketieteen perusopetuksen laatu

Lisätiedot

LEARN kysely (perusosio) versio 2015

LEARN kysely (perusosio) versio 2015 LEARN kysely (perusosio) versio 2015 Learn -opiskelijapalautteen avulla on tarkoitus saada tietoa opiskelijoiden opiskelusta ja opetuksesta eri tieteenaloilla. Tavoitteena on saada mahdollisimman tarkka

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto Opintoasiat/ Susan Blomberg Kysely tehtiin e-lomakkeella ajalla 1.9. 31.12.2009, ja siihen vastasi 14 humanististen

Lisätiedot

Yrittäjyys ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa (Yrtti-arviointi)

Yrittäjyys ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa (Yrtti-arviointi) Yrittäjyys ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa (Yrtti-arviointi) Ammatilliseen koulutukseen suunnatun opiskelijakyselyn tuloksia Juha Vettenniemi ja Raisa Hievanen Kansallinen

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. 1. Ikäryhmä. 2. Sukupuoli. 3. Äidinkieli. 4. Maakunta, jossa opiskelet

TAUSTATIEDOT. 1. Ikäryhmä. 2. Sukupuoli. 3. Äidinkieli. 4. Maakunta, jossa opiskelet TAUSTATIEDOT Tervetuloa kehittämään ammatillisen koulutuksen digitalisaation tulevaisuutta! Kyselyllä saadaan tietoa siitä, kuinka digitalisaation vaikutukset näkyvät ammatillisessa koulutuksessa opiskelijan

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 0-0 n tulokset..0 Heikki Miettinen Lukion. vuosikurssin palvelukykykysely 0-0 Vastaukset Opiskelijat Vastaukset Vastaus% Espoo 0 0 % Helsinki, kaupungin lukiot %

Lisätiedot

Palautejärjestelmän kautta palautetta antoi 40,00 % kurssille ilmoittautuneista opiskelijoista.

Palautejärjestelmän kautta palautetta antoi 40,00 % kurssille ilmoittautuneista opiskelijoista. Kurssipalautekooste Kurssi: Metallurgian seminaari (477419S) Toteutusajankohta: Syksy 2018 (periodi 2) Vastuuopettaja: Eetu-Pekka Heikkinen Muut opettajat: Timo Fabritius Koosteen koonnut: Eetu-Pekka Heikkinen

Lisätiedot

Opintoja koskevan tutkimus- palautetiedon hyödyntäminen yliopistossa. Leena Ahrio Kehittämispäällikkö, YTT

Opintoja koskevan tutkimus- palautetiedon hyödyntäminen yliopistossa. Leena Ahrio Kehittämispäällikkö, YTT Opintoja koskevan tutkimus- palautetiedon hyödyntäminen yliopistossa Leena Ahrio Kehittämispäällikkö, YTT 17.9.2014 Mikä on koulutuksen johtamisen tavoite? Yliopistokoulutuksen tavoite? Mitä halutaan tukea

Lisätiedot

Aloituskysely 2016 tulokset

Aloituskysely 2016 tulokset Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus Vastaajia 474, vastausprosentti 80 % Aloituskyselyn toteutus syksyllä 2016 Aloituskysely toteutettiin Luovissa syyskuussa. Kyselyyn kohderyhmänä olivat syksyllä 2016

Lisätiedot

OPISKELUTYÖN MITOITUS Opetuksen suunnittelun työväline, jolla arvioidaan opiskelijan työmäärää suhteessa 1 PERUSTIEDOT

OPISKELUTYÖN MITOITUS Opetuksen suunnittelun työväline, jolla arvioidaan opiskelijan työmäärää suhteessa 1 PERUSTIEDOT OPISKELUTYÖN MITOITUS Opetuksen suunnittelun työväline, jolla arvioidaan opiskelijan työmäärää suhteessa 1 PERUSTIEDOT Tiedekunta Laitos Yksikkö Taso (kandidaatti, maisteri, jatkoopinnot) Moduuli Kurssikoodi

Lisätiedot

E S I K A T S E L U. Taustatiedot. Ohjaaminen, henkilökohtaistaminen ja ilmapiiri. Päättökysely syksy kevät Sukupuoli.

E S I K A T S E L U. Taustatiedot. Ohjaaminen, henkilökohtaistaminen ja ilmapiiri. Päättökysely syksy kevät Sukupuoli. Page 1 of 5 E S I K A T S E L U Päättökysely syksy 2013 - kevät 2014 Taustatiedot Sukupuoli Nainen Mies Äidinkieli Suomi Ruotsi Venäjä Muu Ikäryhmä Alle 18 vuotta 18-24 vuotta Yli 24 vuotta Koulutustausta

Lisätiedot

LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Jyväskylän yliopisto

LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Jyväskylän yliopisto LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Opiskelijalähettiläät ja vertaistutorit presents Opiskelemaan korkeakouluun Opiskelu yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa on joissain suhteissa erilaista.

Lisätiedot

Pirre Hyötynen Otto Kanervo www.tek.fi/vastavalmistuneet TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET 2.3.2015, 2014 VALMISTUNEET

Pirre Hyötynen Otto Kanervo www.tek.fi/vastavalmistuneet TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET 2.3.2015, 2014 VALMISTUNEET Pirre Hyötynen Otto Kanervo www.tek.fi/vastavalmistuneet TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET 2.3.2015, 2014 VALMISTUNEET Tekniikan akateemiset TEKin ja tekniikan yliopistojen yhteisesti

Lisätiedot

Alustavia tutkimustuloksia opintoja edistävistä ja hidastavista tekijöistä

Alustavia tutkimustuloksia opintoja edistävistä ja hidastavista tekijöistä Alustavia tutkimustuloksia opintoja edistävistä ja hidastavista tekijöistä Edistävät Kurssivalinnat Valinnanvapaus (5) Monipuoliset kurssisuoritustavat (tentti, essee, luento, Avoin) (5) Monipuolinen kurssitarjotin

Lisätiedot

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat Savon ammattija aikuisopistossa sekä Savonia ammattikorkeakoulussa opiskelevat

Lisätiedot

Kurssipalaute HTKP103 Johdanto tieto- ja viestintäteknologiaan, harjoitukset, syksy 2015

Kurssipalaute HTKP103 Johdanto tieto- ja viestintäteknologiaan, harjoitukset, syksy 2015 Kyselyyn vastanneiden määrä: 88/0 Kurssipalaute HTKP103 Johdanto tieto- ja viestintäteknologiaan, harjoitukset, syksy 2015 OPETUS JA TYÖSKENTELYTAVAT Vastaa seuraaviin väittämiin asteikolla 1-5 Kurssilla

Lisätiedot

Päättökysely 2017 tulokset

Päättökysely 2017 tulokset Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus TELMA-koulutus Päättökysely opintonsa päättäville opiskelijoille Päättökysely toteutettiin Webropol-kyselynä keväällä 2017 Kyselyssä oli kolme teemaa: elämänlaadun

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot, osa 3 28.9.2016 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS, 2 op Orientoivat opinnot, osat 1-3 Tutkinto-ohjelmien omat infot HOPS: tutkinto-ohjelmien

Lisätiedot

OPISKELIJAN HOPS-PORTFOLIO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA

OPISKELIJAN HOPS-PORTFOLIO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA OPISKELIJAN HOPS-PORTFOLIO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta on päätynyt HOPS-ohjeistuksessaan suosittelemaan portfoliomuotoista näyttöä HOPSin

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto AIKUISKOULUTUKSEN LAATU- JA VAIKUTTAVUUS, OPISKELIJAPALAUTE 2016 Vastausprosentti: 50 % 1. Koulutuksen sisällöt ja tavoitteet Sivu 1 / 10 1. Koulutuksen sisällöt ja

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto AIKUISKOULUTUKSEN LAATU JA VAIKUTTAVUUS, OPISKELIJAPALAUTE kevät 2017 Vastausprosentti: 42,4 % 1. Koulutuksen sisällöt ja tavoitteet 1. Sivu 1 / 10 1. Koulutuksen sisällöt

Lisätiedot

Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu

Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu Tavoitteista Ajankäytöstä Suunnitelmallisuudesta 4.10.2013 esitys tulee http://teemailtapaivat.wikispaces.com Aika http://www.locksleynet.com/wp-content/uploads/2010/07/24-hour-clock.jpg

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Learn Oppimisen ja opetuksen palautejärjestelmä Anna Parpala YTY (Yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikkö)

Learn Oppimisen ja opetuksen palautejärjestelmä Anna Parpala YTY (Yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikkö) Learn Oppimisen ja opetuksen palautejärjestelmä YTY (Yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikkö) Opiskelijapalautejärjestelmän kehittämisen lähtökohdat Tutkimusperustainen kysely laadukkaan oppimisen

Lisätiedot

Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti

Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti Opiskelijoiden kokemuksia oppimisesta ITK 2010 seminaari; Hämeenlinna Soile Bergström Opintojakson esittely

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto AIKUISKOULUTUKSEN LAATU- JA VAIKUTTAVUUS, OPISKELIJAPALAUTE kevät 2016 Vastausprosentti: 46,0 % Koulutuksen sisällöt ja tavoitteet Sivu 1 / 11 Koulutuksen sisällöt

Lisätiedot

I TAUSTATIEDOT. Kaikki vastaukset käsitellään anonyymisti. 1. Sukupuoli 1 mies 2 nainen

I TAUSTATIEDOT. Kaikki vastaukset käsitellään anonyymisti. 1. Sukupuoli 1 mies 2 nainen 1 Kyselylomakkeen on laatinut HELA:n tohtorikoulutettava Kirsi-Maria Hytönen (kianhyto@jyu.fi). Apuna on käytetty lähteenä eri yliopistoissa tehtyjä selvityksiä: Hänninen, Kirsi 2005. Turun yliopiston

Lisätiedot

OPISKELUKYSELY KEVÄT 2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Amk- tutkinto-opiskelijat Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat. Raportti 1.6.

OPISKELUKYSELY KEVÄT 2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Amk- tutkinto-opiskelijat Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat. Raportti 1.6. OPISKELUKYSELY KEVÄT 2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Amk- tutkinto-opiskelijat Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat Raportti 1.6.2010 Mittarityöryhmä Jorma Honkanen Heikki Likitalo Tuula Peura TeWa LiKu TeKu

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI Nimi: Opiskelijanumero: Sähköpostiosoite: Pääaine: Puh: Yo-tutkinnon suoritusvuosi: Sivuaine(et): Ylioppilastutkinnon jälkeen / ennen saksan

Lisätiedot

VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 2014 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.12.2015 Pirre Hyötynen, TEK

VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 2014 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.12.2015 Pirre Hyötynen, TEK VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 204 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.2.205 Pirre Hyötynen, TEK TEKNIIKAN ALAN PALAUTEKYSELY VASTAVALMISTUNEILLE 3.2.205 2 3.2.205 204 ENG:LTÄ VALMISTUNEET, YHTEENVETO /4 Sivunumerot

Lisätiedot

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 Päivän ohjelma 12.00 Opiskelukäytännöt INFIMissä 13.30 Kahvitauko 14.00 Tutkintokohtaiset

Lisätiedot

AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta

AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta M/S Mariella 4.5.2017 Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU ry Maiju Korhonen #AMIS2016 Mikä on AMIS-tutkimus? Miten aineistonkeruu toteutettiin? Mitkä

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Onnittelut valinnoistasi Ensinnäkin siitä, että olet valinnut

Lisätiedot

TYÖELÄMÄTAITOJEN OPPIMISTA YLIOPISTOSSA TUTKIMUSTULOKSIA JA KEHITTÄMISTARPEITA

TYÖELÄMÄTAITOJEN OPPIMISTA YLIOPISTOSSA TUTKIMUSTULOKSIA JA KEHITTÄMISTARPEITA TYÖELÄMÄTAITOJEN OPPIMISTA YLIOPISTOSSA TUTKIMUSTULOKSIA JA KEHITTÄMISTARPEITA Tarja Tuononen ja Auli Toom Yliopistopedagogiikan keskus (HYPE) Tuononen & Toom 22/03/2018 1 JOHDANTO Erilaisten työelämätaitojen,

Lisätiedot

Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon?

Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon? Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon? Case Sosiaali/Terveyshallintotieteen aineopinnot 35 op Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate; suunnittelija TtM Ulla

Lisätiedot

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä. Asiakaskysely kirjastopalveluista Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Lisätiedot

Eeva Harjulahti - Insinöörikoulutuksen foorumi 2012 Opetuksen ja oppimisen laatu. Opiskelutyön mitoitus OPMITKU-hanke

Eeva Harjulahti - Insinöörikoulutuksen foorumi 2012 Opetuksen ja oppimisen laatu. Opiskelutyön mitoitus OPMITKU-hanke Eeva Harjulahti - Insinöörikoulutuksen foorumi 2012 Opetuksen ja oppimisen laatu Opiskelutyön mitoitus OPMITKU-hanke www.tuas.fi Motto: Tavoitteena oppiminen Oppimisen voi saavuttaa keinolla millä hyvänsä.

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN ENSIMMÄISEN VUODEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE Huhtikuu 2015 Vastausprosentti: 49,9 % Vertailuryhmä: Kaikki koulutusalat kaikki oppilaitokset Lukuvuoden

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Ohjaus ja opiskelija. Oped-Exon päätösseminaari 7.12.2006. Arto Hiltunen Oped-Exon päätösseminaari 7-8.12.2006 Hämeenlinna

Ohjaus ja opiskelija. Oped-Exon päätösseminaari 7.12.2006. Arto Hiltunen Oped-Exon päätösseminaari 7-8.12.2006 Hämeenlinna Ohjaus ja opiskelija Oped-Exon päätösseminaari 7.12.2006 Kuinka paljon olet saanut ohjausta opintoihisi? 0,70 % 7,70 % 29,20 % 44,70 % 17,70 % Erittäin vähän Vähän Sopivasti Riittävästi Erittäin paljon

Lisätiedot

Tulevaisuuden teologi

Tulevaisuuden teologi Tulevaisuuden teologi Teologikoulutustarveselvitys 2015 Heikki Salomaa Teotar 2 kyselyyn vastanneet (N=527) HY (N=366) 45 % ISY (N=126) 51 % ÅA (N=27) 30 % Koko aineisto Mies (N = 190) 33 % 42 % 48 % 36

Lisätiedot

Kehityskeskustelulomake

Kehityskeskustelulomake Kehityskeskustelulomake Täytetty: PERUSTIEDOT Henkilötiedot Nimi: Syntymäaika: Osoite: Puhelin: E-mail: Huoltajan yhteystiedot: Opiskelu Ryhmänohjaajan/luokanvalvojan nimi: Mitkä asiat ovat hyvin elämässäsi

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg Heli Alatalo Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

Opiskelun aloitusvuosi:

Opiskelun aloitusvuosi: Kurssi: Steroidien kemia - KEMS3 (Kevät 9) Vastaamalla kurssista esitettyihin kysymyksiin, mielipiteesi kurssista ja sen hyödyllisyydestä välittyvät kurssin järjestäjille. Palautetta tullaan käyttämään

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2013 tai keväällä 2014 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Liite 2: Opiskelijakysely

Liite 2: Opiskelijakysely Liite 2: Opiskelijakysely Sukupuoli ( ) Nainen ( ) Mies Ikä ( ) 18-24 ( ) 25-30 ( ) 31-44 ( ) 45-59 ( ) yli 60 Mistä maasta olet kotoisin? (pudotusvalikko, maat) Mikä on äidinkielesi? (pudotusvalikko,

Lisätiedot

Alkuorientaation tavoitteet

Alkuorientaation tavoitteet Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences SIS Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 2014 Alkuorientaation tavoitteet tutustuttaa yliopisto-opiskeluun tutustuttaa opiskelijoita Tampereen

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KANDIPALAUTE Tuula Maijanen

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KANDIPALAUTE Tuula Maijanen KANDIPALAUTE 25.1.2016 Tuula Maijanen Kandipalaute -kysely Selvitetään kandidaatintutkinnon suorittaneiden tyytyväisyyttä yliopistoonsa ja kokemuksia opintojen sujumisesta. Kandidaatin tutkinnon suorittaneet

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2013 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun

Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun Tilannekartoitus ammatillisen toisen asteen koulutuksen ja AMK:n välisen siirtymävaiheen opintojen ja ohjauksen toteuttamisesta Projektipäällikkö

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille. Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista

Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille. Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista Huhtikuu 2013 2/12 SISÄLLYS JOHDANTO... 3 KYSYMYKSIÄ OPINNOISTA... 3 TYÖMARKKINATILANNE...

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUS VL.7-9

OPPILAANOHJAUS VL.7-9 OPPILAANOHJAUS VL.7-9 7.LUOKKA Oppimaan oppimisen taidot T2 kannustaa ja ohjata oppilaita kehittämään opiskelutaitojaan sekä oppimaan oppimisen taitojaan S1,, L7 S1 L1 S1, L1 Oppilaanohjauksen tavoitteisiin

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo)

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

KANSAINVÄLISTYMINEN OSANA HOPS:IA

KANSAINVÄLISTYMINEN OSANA HOPS:IA KANSAINVÄLISTYMINEN OSANA HOPS:IA HOPS-ohjaajien koulutuspäivä 30.8.2018 opiskelu.jyu.fi/vaihtoon JY:n strategiassa kansainvälisyydestä Kansainvälinen kampus tukee opiskelijoiden opiskelumotivaatiota ja

Lisätiedot

AMMATTISTARTIN ALOITTAVAT. Syksyn 2010 valtakunnallinen kysely. Yhteenvetoraportti, N=742, Julkaistu: 9.9.2010. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

AMMATTISTARTIN ALOITTAVAT. Syksyn 2010 valtakunnallinen kysely. Yhteenvetoraportti, N=742, Julkaistu: 9.9.2010. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat AMMATTISTARTIN ALOITTAVAT. Syksyn 2010 valtakunnallinen kysely. Yhteenvetoraportti, N=742, Julkaistu: 9.9.2010 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Oletko? Nainen 431 58,09% Mies 311 41,91% 742 100% Ikäsi?

Lisätiedot

Opiskelumotivaatio 12.11.2015. Tiina Kerola

Opiskelumotivaatio 12.11.2015. Tiina Kerola Opiskelumotivaatio 12.11.215 Tiina Kerola Motivaatiosta yleisesti Motivaatiolla viitataan yleisesti ottaen syyhyn, syihin tai perusteluihin, miksi joku tekee jonkin teon tai suorituksen Opiskelussa: perustelu

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 farmaseutin tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot