SYKE-MALLISTO. Honkarakenteen Syke-mallisto.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SYKE-MALLISTO. Honkarakenteen Syke-mallisto."

Transkriptio

1 HONA SYE

2

3 SYE-MALLISTO aupunki. un luonto kaipaa ihmisten ilmoille, on suuntana kaupunki. Vahvempi syke. iihkeämpi rytmi. Suuremmat kuviot. Se kulkee pitkin kivettyjä katuja. Ravistelee viimeisenkin sannan pois juuristaan sadevesikaivon ritilöihin. Raivaa oman tilan kaiken keskelle. Paikan, jossa saa olla omissa oloissaan, vaan ei tarvitse olla yksin. Jossa kiire jää seinien ulkopuolelle. Sinne luonto rakentaa kodin, jonka sydän on puuta. Vaikka takki olisikin kiveä. Honkarakenteen Syke-mallisto. Honka-omakotitalo on kaunis ja toimiva pientalo, jossa ekologinen rakentaminen ja energiansäästö yhdistyvät parhaalla mahdollisella tavalla. Yksilöllinen suunnittelu takaa, että valitsemasi talon arkkitehtuuri on edustavaa, tilat tarpeiden mukaisia ja ratkaisut käytännöllisiä. Honka-lomakotivalikoima kattaa vaativimmatkin loma-asumisen tarpeet. Malliston suunnittelussa kodikkuus ja toiminnallisuus ovat olleet johtoajatuksia, olipa kyse merellisestä rantahuvilasta, metsästysmajasta tai kukkaniityn keskeltä nousevasta kesämökistä. aikkien Honka vapaa-ajan rakennusten perustana on ekologinen, kaunis ja hyvinvointia edistävä hirsitalo, jonka lämpöön ja tunnelmaan on mukava palata aina uudelleen. Honka-hirsisaunat ja -saunamökit tarjoavat käyttäjälleen parhaat puitteet nauttia suomalaisesta saunakulttuurista ja leppoisasta loma-asumisesta. Ne tuottavat suurta nautintoa ja hyvää oloa yhtä lailla meren tai järven rannalla kuin metsän siimeksessäkin. Honka-hirsisauna on myös mitä mainioin omakotitalon pihasauna tai vaikkapa perinteinen savusauna. SYE ODIT Mannila Mielakka umpare Penger SYE LOMAODIT ippari ja Tähystäjä Laiskajaakko ja Unikeko Mainio Ilkka SYE MÖIT JA SAUNAT ompassi Poiju Heijastus Lampinen huvila ja sauna Laajennettuun valikoimaan voit tutustua lähimmän Honka-myyjän luona tai kotisivuillamme Honka-hirsitalo on hyvän elämän koti.

4 SYE MANNILA Mannilan omaleimainen rauhallinen tunnelma syntyy oleskelutilojen ja makuuhuoneiden sijoittamisesta omiin kerroksiinsa. aupunkikuvaan hyvin istuva aito puutalo on monen perheen haave. Mannila täyttää vaativimmatkin odotukset kaikin puolin. 16 HONA-ODIT uvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.

5 8 900 MANNILA errosala 166,0 m² Huoneistoala 144,0 m² 2. krs MH1 15,0 m2 VH2 WC Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu Honka LowE -seinäratkaisulla. Doc id: 7564 PARVEE 12,0 m2 AULA 15,5 m2 WC/HH 8,0 m MH2 10,0 m2 MH3 10,0 m krs OH 15,5 m2 TH 11,0 m2 VH UISTI 22,5 m2 R 9,5 m2 6,5 m2 10,0 m2 WC 5,0 m2 S 4,5 m2 VAR 6,5 m2 A 19,5 m2 ysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. HONA-ODIT 17

6 SYE MIELAA Mielakka on suunniteltu lapsiperheen asumistarpeisiin. aupunkiomakotitalon sisustamiselle on jätetty runsaasti vaihtoehtoja ja yksilöllisiä vapautta. Puu näkyy sisällä vain harkitusti, sillä suuri osa seinistä on levy- ja laattapintoja. 18 HONA-ODIT uvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.

7 MH2 10,5 m PARVEE 32,1 m2 AULA 9,0 m2 MH S 4,0 m2 WC/PH 5,0 m2 HH 4,5 m2 1. krs MIELAA errosala 146,5 m² Huoneistoala 124,0 m² A 30,8 m2 AULA 7,0 m2 6,0 m2 Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu Honka LowE -seinäratkaisulla. Doc id: 7618 VAR 7,9 m2 8,5 m OH/R 28,0 m2 UISTI 45,2 m WC/PH 4,5 m2 MH1 16,0 m2 MH2 10,5 m PARVEE 32,1 m2 AULA 9,0 m2 MH krs ysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. HONA-ODIT 19

8 SYE UMPARE aunis ja toimiva hirsitalo sopii myös kaupunkiin. aksikerroksisen kodin väljät sisätilat on suunniteltu avariksi ja valoisiksi. Ilmavuus näkyy korkean tilan käytössä ja ikkuna-alan runsaudessa. Vanhempien makuuhuoneen oma parveke on ripaus ylellisyyttä. 20 HONA-ODIT uvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.

9 PRINT DATE: PRINTED FROM FILE: UMPARE-1A_MLL204.pln PRINTED BY:sirpap 1: krs WC/PH 4,5 m2 UMPARE 1A errosala 186,0 m² Huoneistoala 169,0 m² MH 1 12,5 m2 PARVI 19,0 m2 MH 2 12,0 m2 Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL204 hirrellä. Doc id: 6736 AUI ALAS MH 3 12,0 m2 PRINT DATE: PRINTED FROM FILE: UMPARE-1A_MLL204.pln PRINTED BY:sirpap 1: UISTI 4,5 m2 T 6,5 m2 1. krs AP 9,0 m2 J PA 11,5 m2 WC 2,5 m2 PP & UIV HH 8,5 m2 VH A 21,0 m R 16,5 m2 OH 20,0 m2 PH 2,5 m2 S Copyright 2009 Honkarakenne Oyj. All rights reserved. FI _OT-UMPARE 1A_MLL204 H 9,5 m2 TEN/VAR 8,5 m2 TERASSI 31,5 m2 ysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. HONA-ODIT 21

10 SYE PENGER Oma huone perheen jokaiselle jäsenelle? Penkereessä on, ja lisäksi reilusti säilytystilaakin. Yksityiskohdat keittiössä, kodinhoito- ja makuuhuoneissa helpottavat arjen toimintoja. Talon modernia ilmettä piristää hauska pyöreä ikkuna. Malli on helposti muunnettavissa myös pienemmäksi. 22 HONA-ODIT uvan talo saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.

11 PRINT DATE: PRINTED FROM FILE: PENGER-HONA_MLL204R.PLN PRINTED BY:sirpap 1. krs TERASSI 1 12,5 m2 TERASSI 1 11,0 m2 S PH 7,5 m2 OH 29,0 m2 R 14,0 m HH 9,5 m2 AULA 1 MH1 12,5 m2 WC 17,0 m2 Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL204 hirrellä. Doc id: SIS.ÄYNTI 8,5 m2 PENGER 240 V1A errosala 238,0 m² Huoneistoala 218,0 m² 2. krs PARVEE 1 7,5 m2 AUI ALAS PARVEE 2 7,0 m2 MH2 12,5 m2 PARVI 2 TYÖH 11,5 m2 VH VH VH 5,5 m2 MH3 14,5 m2 VH 5,0 m2 PH 4,0 m2 MH4 1 ysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. HONA-ODIT 23

12 SYE Tämä kohde oli mukana Mäntyharjun loma-asuntomessuilla IPPARI JA TÄHYSTÄJÄ ippari-mallin lomakodissa on tilaa hengittää; olohuoneen korkeat huonetilat jatkuvat yhtenäisenä aina eteistiloihin asti. Näin vaikutelma on sisällä avara ja uljas. Ikkunoiden korkeuden ansiosta ympäröivä maisema avautuu osaksi sisustusta. Mäntyharjun messukohteen ipparin terassit lasitettiin. Näin lomakotiin saatiin kaksi kesähuonetta lisää ja terassien käyttöaika piteni pitkälle syksyyn. 16 HONA-LOMAODIT uvan lomakoti saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.

13 ERROSALA 90,5m² UISTI JA TERASSI YHTEENSÄ PRINT DATE: PRINTED FROM FILE: IPPARI-10A_MLL204.pln PRINTED BY:outih UISTI 11,0 m2 IPPARI 10 errosala 79,0 m² uisti ja terassi 50,5 m² Yhteensä 129,5 m² PH Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL204 hirrellä. Doc id: MLL204/ (VLL134/007815) MH1 12,0 m2 9,0 m2 MH1 8,5 m2 8,0 m2 OREA TILA OH 18,5 m2 R 9,5 m2 PRINT DATE: PRINTED FROM FILE: TÄHYSTÄJÄ-20A_MLL204.pln PRINTED BY:outih TERASSI 39,5 m2 ERROSALA 79m² UISTI JA TERASSI 49,5m² YHTEENSÄ 128,5m² GROUND FLOOR 1:125 UISTI 8,0 m2 MH1 8,0 m2 11,5 m2 WC S 1,5 m2 TÄHYSTÄJÄ 20 errosala 90,5 m 2 uistit ja terassit 44,0 m 2 Yhteensä 134,5 m 2 MH2 12,0 m2 PH/PH 6,5 m Pohja 1:200 Pinta-alat laskettu MLL204 hirrellä. Doc id: MLL204/ (VLL134/008974) 8,5 m2 OH 18,0 m2 OREA TILA R 9,5 m2 TERASSI 36,0 m2 yright 2011 ysy Honkarakenne lisää pohjavaihtoehtoja Oyj. All Honka-myyjältäsi. rights reserved. ERROSALA 90,5m² UISTI JA TERASSI 44,0m² YHTEENSÄ 134,5m² FI _IPPARI-10A-VACATION HONA-LOMAODIT - _MLL204 17

14 SYE LAISAJAAO JA UNIEO Näissä tiloissa on helppo heittäytyä laiskaksi! Valoisa tupa suorastaan kutsuu rauhalliseen joutenoloon perheen ja ystävien kera. Suurista ikkunoista avautuu näkymä katetulle terassille ja ympäröivään luontoon. Suositun Laiskajaakon isoveljessä, Unikeossa kaikki on kohdallaan. Iso terassi kiertää erkkeriä muodostaen kaksi erillistä kuistia molemmille puolille taloa. 18 HONA-LOMAODIT uvan lomakoti saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.

15 2,5 m2 4,0 m2 4,0 m2 AL 6,0 m2 PH 5,5 m2 PARVI OH + R 19,5 m2 MH 9,0 m2 PRINT DATE: PRINTED FROM FILE: LAISAJAAO-HONA_MLL204V.PLN PRINTED BY:markoh UISTI 2 32,0 m2 1: krs (VAR) UISTI 1 4,0 m2 Parvi S 2,5 m2 J/PA 4,0 m2 4,0 m2 AL 6,0 m2 PH 5,5 m2 PARVI OH + R 19,5 m2 MH 9,0 m h = PARVI h = AUI ALAS UISTI 2 32,0 m2 PRINT DATE: PRINTED FROM FILE: UNIEO-10A_MLL204.pln PRINTED BY:outih LAISAJAAO 30 A errosala 1. krs 60,0 m² errosala parvi 4,0 m² errosala yht. 64,0 m² Parvi h<1600mm 10,0 m² uistit 36,0 m² aikki yhteensä 110,0 m² Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL204 hirrellä. Doc id: h = PARVI h = Copyright 2008 Honkarakenne Oyj. All rights reserved. UISTI 8,5 m2 AUI ALAS S PH 6,0 m2 MH 2 7,5 m2 OREA TILA T TUPA 24,0 m2 J MH 1 9,5 m2 L AP 7,0 m UNIEO 10 errosala 70,0 m² uisti ja terassi 44,0 m² Yhteensä 114,0 m² Pohja 1:200 Pinta-alat laskettu MLL204 hirrellä. Doc id: 9328 TERASSI 35,5 m ysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. ERROSALA 70,0m2 UISTIT JA TERASSIT 44,0m2 YHTEENSÄ114m2 GROUND FLOOR 1:125 ERROSALA 1.RS 60,0 m² ERROSALA PARVI 4,0 m² ERROSALA YHT. 64,0 m² PARVI H< ,0 m² HONA-LOMAODIT 19

16 SYE MAINIO Voiko suomalaista luonnonmaisemaa koskaan katsella liikaa? Ei, sillä sen kiehtovuus on vuodenaikojen vaihtelussa, jotka Mainion laaja kulmaikkuna tuo alati elävänä panoraamana silmiesi eteen. Mainio on arkkitehtuuriltaan moderni ja pohjaratkaisultaan tilava lomakoti. 20 HONA-LOMAODIT uvan lomakoti saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.

17 PRINT DATE: PRINTED FROM FILE: MAINIO-10A_VLL112.PLN PR MAINIO errosala 90,5 m² uisti ja terassi 45,5 m² Yhteensä 136,0 m² Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu VLL112 + LES195 -seinärakenteella. Doc id: MH 1 12,5 m2 MH 2 11,0 m2 PH 4,5 m2 UISTI 2 8,0 m2 12,5 m2 10,0 m2 T 4,5 m UISTI 1 OH+R 21,0 m2 OREA TILA TERASSI 34,5 m2 ERROSALA 90,5m2 UISTIT JA TERASSIT 45m2 YHTEENSÄ 135,5 GROUND FLOOR 1:125 ysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. HONA-LOMAODIT 21

18 SYE ILA Rinnemalli Ilkan monikäyttöiset tilat ovat luotuja aktiiviseen vapaa-ajanviettoon. Lumilaudoille, virveleille ja muille harrastusvälineille on omat säilytystilansa kellarikerroksessa. un kaikki on mietitty valmiiksi, sinulle jää enemmän mahdollisuuksia viettää aikaa harrasteittesi parissa. 22 HONA-LOMAODIT uvan lomakoti saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.

19 1 VAR/ TEN 9,0 m2 17,5 m2 HH WC 6,0 m2 2,5 m2 S TERASSI 27,0 m2 PH 5,5 m2 VAR MH 1 OLESELU 17,5 m2 HH 6,0 m BASEMENT /FOUNDATION 1:125 UISTI 7,0 m2 TERASSI 27,0 m2 Parvi VAR MH 1 10,5 m2 1. krs 10,5 m TYÖTILA 6,5 m2 SÄILYTYSTILAA BASEMENT /FOUNDATION 1:125 LIUUOV H=1600 PARVI 19,5 m2 H= UISTI 7,0 m2 PH OREA TILA AUI ALAS OH+R 24,0 m2 MH 1 10,5 m2 10,5 m2 6,5 m2 TYÖTILA 6,5 m2 SÄILYTYSTILAA LIUUOV H=1600 PARVI 19,5 m2 H= OREA TILA UISTI 3 OH+R 24,0 m2 ERROSALA ELLARI 61,0m 2 (ei sis. VAR/TEN) ERROSALA ULOVAR 5,5m2 ERROSALA 1 krs 73,0m 2 ERROSALA 2krs 22,0m 2 ERROSALA YHTEENSÄ 161,5m 2 PARVI h<1600m 13,0 m 2 UISTIT JA TERASSIT 60,0m 2 YHTEENSÄ 234,5m 2 UISTI 3 PH 6,5 m2 GROUND FLOOR 1:125 ellarikerros AUI ALAS SECOND FLOOR/ WC ROOF 1:125 VAR/ TEN 9,0 m2 MH 1 OLESELU 17,5 m2 2,5 m2 S PH 5,5 m2 HH SECOND FLOOR/ ROOF 1:125 6,0 m2 PRINT DATE: Copyright 2011 Honkarakenne ERROSALA ELLARI Oyj. All 61,0m rights ILA (ei sis. reserved. VAR/TEN) ERROSALA ULOVAR 5,5m2 errosala ERROSALA kellari (ei 1 sis. krs 73,0m var/tekn) 61,0 m² ERROSALA 2krs 22,0m errosala ulkovarasto ERROSALA YHTEENSÄ 161,5m 5,5 m² errosala PARVI 1. krs h<1600m 13,0 m 2 73,0 m² UISTIT JA TERASSIT 60,0m errosala 2. krs YHTEENSÄ 234,5m 2 22,0 m² errosala yht. 161,5 m² Parvi h<1600 mm 13,0 m² uistit ja terassi 67,0 m² Yhteensä 241,5 m² GROUND FLOOR 1:125 FI _ILA-10A-VACATION _MLL204 TERASSI 27,0 m2 VAR Copyright Pohja 1: Honkarakenne Oyj. All rights reserved. Pinta-ala laskettu MLL204 hirrellä. Doc id: FI _ILA-10A-VACATION _MLL204 BASEMENT /FOUNDATION 1:125 UISTI 7,0 m2 ysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. HONA-LOMAODIT 23

20 SYE OMPASSI ompassi on ulkomuodoiltaan kompakti mökki, johon on hyvällä suunnittelulla saatu mukavaa väljyyttä. Ikkunakorkeuden ansiosta ympäröivä maisema avautuu osaksi sisustusta. 16 HONA MÖIT JA SAUNAT uvan lomakoti saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.

21 PRINT DATE: PRINTED FROM FILE: OMPASSI-10A_VLL134.PLN PRINTED BY:outih GROSS FLOOR AREA 60,0 m2 UISTI 11,0 m2 PH 4,0 m2 OMPASSI errosala 60,0 m² uisti ja terassi 45,0 m² Yhteeensä 105,0 m² MH1 12,0 m2 7,0 m2 8,0 m Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu VLL134 hirrellä. Doc id: 7662 OH+R 2 TERASSI 34,0 m2 ysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. HONA MÖIT JA SAUNAT 17

22 SYE POIJU Poiju-saunan lauteilta voit katsella komeata maisemaa isojen ikkunoiden kautta. atetulla terassilla kelpaa vilvoitella kuumien löylyjen jälkeen. Poiju on loma-asuntomessujen 2011 ippari-huvilan suosittu saunakaveri. 18 HONA MÖIT JA SAUNAT uvan lomakoti saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.

23 PRINT DATE: PR PRINT DATE: PRINTED FROM FILE: POIJU-HONA_VLL112S.PLN PRINTED BY:outih POIJU 10 errosala 19,5 m² Terassi 24,0 m² Yhteensä 43,5 m² Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu VLL112 hirrellä. Doc id: 7675 POIJU 20 errosala 23,5 m² Terassi 25,5 m² Yhteensä 49,0 m² Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu VLL112 hirrellä. Doc id: 7804 PRINT DATE: PRINTED FROM FILE: POIJU-HONA_VLL112S.PLN PRINTED BY:outih S/PH 8,0 m2 TUPA 9,0 m S 5,0 m PH 11,5 m2 PH 4,0 m2 TERASSI 24,0 m2 TERASSI 25,5 m2 GROUND FLOOR 1:125 PH 14,5 m WC 2,0 m2 PH 4,0 m2 S 5,0 m GROUND FLOOR 1:125 POIJU 30 errosala 29,0 m² Terassi 27,0 m² Yhteensä 56,0 m² Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu VLL112 hirrellä. Doc id: 7652 TERASSI 27,0 m2 ne Oyj. All rights reserved. GROUND FLOOR 1:125 Copyright 2008 Honkarakenne Oyj. All rights reserved. FI _POIJU-10A- _ ysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. HONA MÖIT JA SAUNAT 19

24 SYE HEIJASTUS Heijastus on kokoluokkansa suosituimpia huvilamalleja. Suurten maisemaikkunoiden tuoma valoisuus kuvaa parhaiten Heijastuksen tunnelmaa. Suuri, huvilan päätyä kiertävä kuisti täydentää oleskelutiloja. uistia voit laajentaa avoterassiksi tonttisi mukaan. Erityisen hyvin Heijastus istuu leveälle ja loivalle rinnetontille. 20 HONA MÖIT JA SAUNAT uvan lomakoti saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.

25 S PH MH 2 8,5 m2 T 2,0 m2 5,0 m2 WC 1,5 m2 MH 1 11,5 m2 J/PA AP HH 5,0 m2 PP/UIV OH 27,0 m2 8,5 m2 UISTI 2 20,0 m2 UISTI 3 16,0 m UISTI 1 6,5 m2 PRINT DATE: PRINTED FROM FILE: HEIJASTUS-10A_MLL204.pln PRINTED BY:sirpap HEIJASTUS 10 errosala 87,5 m² Parvi h<1600 mm 18,0 m² uistit 42,5 m² Yhteensä 103,0 m² S PH MH 2 8,5 m2 T 2,0 m2 5,0 m2 WC 1,5 m2 MH 1 11,5 m2 PARVI 18,0 m2 HH 5,0 m2 PP/UIV OH 27,0 m2 J/PA AP 8,5 m PRINT DATE: PRINTED FROM FILE: HEIJASTUS-20A_MLL204.pln PRINTED BY:sirpap AUI ALAS UISTI 1 6,5 m2 UISTI 2 20,0 m2 1. krs VH PH HH 4,5 m2 UIV LVV PP UISTI 3 16,0 m2 MH 2 10,5 m2 Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu MLL204 hirrellä. J/PA AP Doc id: 4994 Copyright 2008 Honkarakenne Oyj. All rights reserved. OH 22,5 m2 Parvi T 2,0 m2 7,0 m2 WC 1,5 m2 8,5 m2 MH 1 11,5 m UISTI 3 20,0 m2 PRINT DATE: PRINTED FROM FILE: HEIJASTUS-20A_MLL204.pln PRINTED BY:sirpap UISTI 2 16,5 m VH PH HH 4,5 m2 UIV LVV PP UISTI 3 20,0 m2 1. krs UISTI 1 6,5 m2 T WC 2,0 m2 1,5 m2 MH 2 10,5 m2 7,0 m2 OH 22,5 m2 PARVI 18,0 m2 J/PA AP AUI ALAS MH 1 11,5 m2 8,5 m2 UISTI 2 16,5 m Copyright 2008 Honkarakenne Oyj. All rights reserved. Parvi AUI ALAS PARVI 21,5 m2 HEIJASTUS 20 errosala 87,5 m² Parvi h<1600 mm 21,5 m² uistit 43,0 m² Yhteensä 152,0 m² ERROSALA 87,5 M2 PARVI <1600MM 18,0 M2 UISTIT 42,5 M2 YHTEENSÄ 103,0 M2 ERROSALA 87,5 M2 PARVI <1600 MM 21,5 M2 UISTIT 43,0 M2 YHTEENSÄ 152 M2 Pohja 1:200 Pinta-alat laskettu MLL204 hirrellä. Doc id: 5770 FI _HEIJASTUS-20A_MLL204 ysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. Copyright 2008 Honkarakenne Oyj. All rights reserved. FI _HEIJASTUS-10A_MLL204 HONA MÖIT JA SAUNAT 21

26 SYE LAMPINEN Lampinen on selkeä perusmökki suomalaiseen makuun. Ruokailuja oleskelutilat yhdistyvät toimivaksi kokonaisuudeksi ja säilytystilaakin on runsaasti. 22 HONA MÖIT JA SAUNAT uvan lomakoti saattaa poiketa joiltain osin mallistomallin pohjakuvasta.

27 PRINT DATE: PRINTED FROM FILE: LAMPINEN-20A_VLL112.PLN PRINTED BY:outih MH 1 11,5 m2 WC 2,5 m2 4,0 m2 TUPA 27,0 m2 MH 2 8,0 m2 UISTI LAMPINEN HUVILA 20 errosala 58,0 m² uistit 11,0 m² Yhteeensä 69,0 m² PRINT DATE: PRINTED FROM FILE: LAMPINEN SAUNA-20A_VLL112.PLN PRINTED BY:outih Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu VLL112 hirrellä. Doc id: 7385 UISTI 1 8,0 m2 1.st Floor/ GROSS FLOOR AREA 58,0 m2 1.st Floor/ N FLOOR AREA 54,5 m S 4,5 m2 PH 2,5 m2 AITTA 7,5 m LAMPINEN SAUNA 20 errosala 33,0 m² uisti 8,5 m² Yhteeensä 41,5 m² Pohja 1:125 Pinta-alat laskettu VLL112 hirrellä. Doc id: 7318 LASIUISTI/ TUPA 15,0 m2 UISTI 8,5 m st Floor/ GROSS FLOOR AREA 3 1.st Floor/ N FLOOR AREA 30,5 m2 ysy lisää pohjavaihtoehtoja Honka-myyjältäsi. HONA MÖIT JA SAUNAT 23

28 809-CPD-0356 Honkarakenne Oyj FI ARSTULA 06 A-03/0015 Oikeus merkitä talot CE-merkillä. Valmistettu Suomessa. Honka on Honkarakenne Oyj:n rekisteröimä tuotemerkki. aikki oikeudet pidätetään. Honkarakenne Oyj Vaihde

AAVA 4 Kommodori ja Kapteeni 6 Kvartsi 8 Rubiini 10 Toivonpuro 12

AAVA 4 Kommodori ja Kapteeni 6 Kvartsi 8 Rubiini 10 Toivonpuro 12 LOMAODIT HONA AAVA 4 ommodori ja apteeni 6 vartsi 8 Rubiini 10 Toivonpuro 12 SYE 14 ippari ja Tähystäjä 16 Laiskajaakko ja Unikeko 18 Mainio 20 Ilkka 22 ELO 24 Mummola 26 Lempi ja Syli 28 Lumous ja Toivomus

Lisätiedot

HONKA LOMAKODIT. Lämpöä ja tunnelmaa

HONKA LOMAKODIT. Lämpöä ja tunnelmaa HONA LOMAODIT AAVA SYE ELO II HONA LOMAODIT Lämpöä ja tunnelmaa Moderni hirsirakentaminen tarjoaa lähes rajattomat mahdollisuudet suunnitella yksilöllisiin tarpeisiin perustuvia ratkaisuja, ja myös leikkiä

Lisätiedot

www.honka.fi honka-lomakodit

www.honka.fi honka-lomakodit www.honka.fi honka-lomakodit uvan lomakoti saattaa poiketa joltain osin mallistomallin pohjakuvasta. 2 HONA-LOMAODIT H O N A - l o m a O D I T HONA-LOMAODIT HUOUVAT LÄMPÖÄ JA TUNNELMAA Takkatulen loimu

Lisätiedot

HONKA KODIT. Valloittavaa luksusta sokkelista kattoon

HONKA KODIT. Valloittavaa luksusta sokkelista kattoon HONKA KODIT AAVA SYKE ELO IKI HONKA KODIT Valloittavaa luksusta sokkelista kattoon Moderni hirsirakentaminen tarjoaa lähes rajattomat mahdollisuudet suunnitella yksilöllisiin tarpeisiin perustuvia ratkaisuja,

Lisätiedot

HONKA MÖKIT JA SAUNAT

HONKA MÖKIT JA SAUNAT HONKA MÖKIT JA AUNAT AAVA YKE ELO IKI HONKA MÖKIT JA AUNAT uomen suosituimmat mökit ja saunat Moderni hirsirakentaminen tarjoaa lähes rajattomat mahdollisuudet suunnitella yksilöllisiin tarpeisiin perustuvia

Lisätiedot

AAVA-MALLISTO. Honkarakenteen Aava-mallisto.

AAVA-MALLISTO. Honkarakenteen Aava-mallisto. HONKA AAVA AAVA-MALLITO Valo. Tarvitsemme sitä elääksemme. Pimeässä me uinumme. Valossa näemme leveälle ja kauas. Horisonttiin asti. Ja taaksekin. ieltä löytyvät maamerkit, joiden kautta kulkevat suorat

Lisätiedot

ELO-MALLISTO. Honkarakenteen Elo-mallisto.

ELO-MALLISTO. Honkarakenteen Elo-mallisto. HONKA ELO ELO-MALLITO Aamukaste. Parhaimmillaan auringonnousun kera matkalla postilaatikolle nautittuna. Herukkapensaan lehdillä. Koulutiellä heiluvissa leteissä. yy nostaa lippu taivasta vasten muinakin

Lisätiedot

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA HONA MÖI- JA HUVILAIRJA Yhdistä luonnonmateriaalin terveysedut ja toiveisiisi sopiva design. HONA-HUVILAT JA -AUNAT RENTOUTTAVAAN VAPAA-AIAAN Mikä tarjoaakaan rentoutumiseen ja voimien keräämiseen paremmat

Lisätiedot

SAHALAHDEN KIRKKOJÄRVI JOUTSENRANTA

SAHALAHDEN KIRKKOJÄRVI JOUTSENRANTA SAHALAHDEN KIRKKOJÄRVI JOUTSENRANTA JOUTSENRANTA Hirsitalo on energiataloudellinen Olemme työskennelleet jo toistakymmentä vuotta yhteistyössä tutkimuslaitosten kuten VTT:n sekä alan järjestöjen kanssa

Lisätiedot

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA HONA MÖI- JA HUVILAIRJA HONA-HUVILAT JA -AUNAT RENTOUTTAVAAN VAPAA-AIAAN Mikä tarjoaakaan rentoutumiseen ja voimien keräämiseen paremmat puitteet kuin oma lomakoti, oman näköinen ja oman perheen tarpeisiin

Lisätiedot

SAUNA MAKUSI MUKAAN SAUNAMÖKIT

SAUNA MAKUSI MUKAAN SAUNAMÖKIT HONKA AUNAKIRJA AUNA MAKUI MUKAAN aunamallistomme tarjoaa vaihtoehtoja niin moderniin kuin perinteiseen makuun, erilaisille tonteille ja tarpeisiin. Mallistomalleja on mahdollista muokata myös omien toiveiden

Lisätiedot

SUOMEN MÖKIT JA SAUNAT

SUOMEN MÖKIT JA SAUNAT UOMEN MÖKIT JA AUNAT UOIKKIMÖKIT neliöt sivu Kultasiipi 89,0 m² 8 Tähystäjä 89,0 m² 9 Heijastus 87,5 m² 10-11 Kultahiekka 87,5 m² 12 Päivänsäde 87,5 m² 13 Kippari 78,0 m² 14 Julius 75,0 m² 15 Wiljami 65,0

Lisätiedot

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA

HONKA MÖKKI- JA HUVILAKIRJA HONA MÖI- JA HUVILAIRJA Yhdistä luonnonmateriaalin terveysedut ja toiveisiisi sopiva design. HONA-HUVILAT JA -AUNAT RENTOUTTAVAAN VAPAA-AIAAN Mikä tarjoaakaan rentoutumiseen ja voimien keräämiseen paremmat

Lisätiedot

OMAKOTITALOT HIRSITYÖT. Ra-Re-Si. Rantasalmentie 430 57710 SAVONLINNA PUH./FAX 015-278 248, 0500-867 680

OMAKOTITALOT HIRSITYÖT. Ra-Re-Si. Rantasalmentie 430 57710 SAVONLINNA PUH./FAX 015-278 248, 0500-867 680 OMAKOTITALOT HIRSITYÖT Ra-Re-Si Rantasalmentie 430 57710 SAVONLINNA PUH./FAX 015-78 48, 0500-867 680 TUOHINIEMI 87,5 m 8,0 m Pienen perheen toimiva koti, jossa keittiö ja olohuone muodostavat yhtenäisen

Lisätiedot

SAUNAMÖKIT, JOTKA KESTÄVÄT AIKAA

SAUNAMÖKIT, JOTKA KESTÄVÄT AIKAA HONKA AUNAKIRJA AUNAMÖKIT, JOTKA KETÄVÄT AIKAA aunamökistä on helppoa ja edullista aloittaa oman lomapaikan rakentaminen. Varsinkin, kun tietää että tinkimättömällä tarkkuudella valmistettu ja ammattitaidolla

Lisätiedot

ASKO LAX DESIGN JÄRVITAIMEN 100

ASKO LAX DESIGN JÄRVITAIMEN 100 TALOT ASKO LAX DESIGN JÄRVITAIMEN 100 JÄRVITAIMEN 100 kompakti tilaihme selkeä design innovatiivinen eteis- ja kodinhoitotila valoisa ja avara pohjaratkaisu JÄRVITAIMEN 100 Huoneistoala 99 m², Kerrosala

Lisätiedot

Porrastetut. Kuvassa Törmäpääsky 120. Törmäpääsky

Porrastetut. Kuvassa Törmäpääsky 120. Törmäpääsky Porrastetut Kuvassa Törmäpääsky 120 Törmäpääsky 20 Suunnittelimme sinulle selkeän ja toimivan kodin. Törmäpääsky on tulvillaan valoa aamusta iltaan. Sen olohuone, ruokailutila ja keittiö muodostavat viihtyisän

Lisätiedot

TALOT. JÄRVITAIMEN 160 Asko Lax, Architect & Industrial Designer Nuottatie 34 FIN-90810 Kiviniemi Finland +358 40 501 4565 asko.

TALOT. JÄRVITAIMEN 160 Asko Lax, Architect & Industrial Designer Nuottatie 34 FIN-90810 Kiviniemi Finland +358 40 501 4565 asko. JÄRVITAIMEN 99 JÄRVITAIMEN 160 LAX AS Asko Lax, Architect & Industrial Designer Nuottatie 34 FIN-90810 Kiviniemi Finland +358 40 501 4565 asko.lax@mai LAX AS Asko Lax, Architect & Industrial Designer Nuottatie

Lisätiedot

HONKA LOUNATUULI 160 m 2 l 180 m 2

HONKA LOUNATUULI 160 m 2 l 180 m 2 HONKA LOUNATUULI 160 m 2 l 180 m 2 RANTATALON TUNNELMAA valoisassa kodissa Lounatuuli edustaa New England -tyyppistä arkkitehtuuria, joka vie ajatukset merelle ja rannalle, vaikka kotisi olisi keskellä

Lisätiedot

HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2

HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2 HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2 TUNNELMAA JA KODIKKUUTTA modernilla tavalla Lehmuskuja on suunniteltu sinulle, joka haluat kodiltasi toimivuutta sekä klassisia yksityiskohtia kuten ruutuikkunoita ja

Lisätiedot

LOUNATUULI 10 HONKA KOTIKIRJA

LOUNATUULI 10 HONKA KOTIKIRJA HONKA KOTIKIRJA HONKA KOTEJA Lounatuuli 10 Harmonia 14 oul 16 Rumba 20 Apollo 22 alsa 24 Jive 26 Hambo 28 Kuutio 30 Mambo 32 yke 36 Kumpula 38 Blues 40 Harjanne 42 Mannila 44 Kumpare 46 Leivo 48 Kunnas

Lisätiedot

HELMI-vapaa-ajantalot 2007. Unelmista tehty

HELMI-vapaa-ajantalot 2007. Unelmista tehty HELMI-vapaa-ajantalot 2007 Unelmista tehty 21 Helmi Sisällysluettelo Helmi 68..... s. 4 Helmi 99.... s. 14 UUTUUS Helmi 69..... s. 6 Helmi 111... s. 16 Helmi 63..... s. 8 Kärkimallit.......s. 18 Toimitussisällöt...s.

Lisätiedot

honka-kodit

honka-kodit www.honka.fi honka-kodit 2 HONA-ODIT H O N A - O D I T YILÖLLINEN OTI VAI TUUNATTAVA TALOPATI uuri osa Honka-kodin rakentajista hyödyntää Honka uunnittelupalvelua ja toteuttaa täysin yksilöllisen kodin

Lisätiedot

MODERNIT. Laivapoika, Kansimies ja Merimies. 8 Komentaja ja Kommodori. 10 Luutnantti ja Kapteeni. 12 Kvartsi. 14 Luoto sauna ja lomakoti.

MODERNIT. Laivapoika, Kansimies ja Merimies. 8 Komentaja ja Kommodori. 10 Luutnantti ja Kapteeni. 12 Kvartsi. 14 Luoto sauna ja lomakoti. HONA LOMAIRJA MODERNIT Laivapoika, ansimies ja Merimies 8 omentaja ja ommodori 10 Luutnantti ja apteeni 12 vartsi 14 Luoto sauna ja lomakoti 16 ide 20 Rubiini 22 Toivonpuro 24 Ankkuri 26 Majakka 28 ippari

Lisätiedot

Ainutlaatuinen koti, juuri kuten Sinä haluat

Ainutlaatuinen koti, juuri kuten Sinä haluat www.honka.fi Ainutlaatuinen koti, juuri kuten Sinä haluat Honka Fusion -koti on sinulle, joka haluat upeaa arkkitehtuuria ja unelmiesi sisustuksen. Näiden lisäksi saat terveysominaisuuksiltaan turvallisen,

Lisätiedot

www.honka.fi honka-kodit

www.honka.fi honka-kodit www.honka.fi honka-kodit Tonttisi rakennusoikeus ilmoitetaan kerrosalaneliömetreinä, joka lasketaan ulkoseinien ulkopinnan mukaan. Tässä esitteessä neliöt on laskettu eri malleissa eri hirsivahvuuksilla,

Lisätiedot

FIENO 10 HONKA KOTIKIRJA

FIENO 10 HONKA KOTIKIRJA HONKA KOTIKIRJA HONKA-KOTEJA Fieno 10 Myrskytuuli 12 Pino 14 Lehmuskuja 18 Lounatuuli 22 Harmonia 26 oul 30 Rumba 34 Apollo 36 Mambo 38 Blues 42 Leivo 44 Niemi 46 Tähkä 47 Kaurapelto 48 Puisto 49 Cello

Lisätiedot

PIHARAKENNUKSET PIHASAUNAT - LEIKKIMÖKIT - VARASTOT. Leikkimökit ja vierasmajat. Pihasaunat. Varastot. Muunneltavat PRE-CUT pihasaunat

PIHARAKENNUKSET PIHASAUNAT - LEIKKIMÖKIT - VARASTOT.   Leikkimökit ja vierasmajat. Pihasaunat. Varastot. Muunneltavat PRE-CUT pihasaunat PIHARAKENNUKSET PIHASAUNAT - LEIKKIMÖKIT - VARASTOT Asiakaspalvelu: 010 574 5500 / info@smartia.fi www.smartia.fi Pihasaunat Muunneltavat PRE-CUT pihasaunat Leikkimökit ja vierasmajat Varastot 1 Smartian

Lisätiedot

Messukohde LAPPLIN LUMO LAPPLI-TALOJEN ASUNTOMESSUTALO 2013

Messukohde LAPPLIN LUMO LAPPLI-TALOJEN ASUNTOMESSUTALO 2013 10 Messukohde LAPPLIN LUMO LAPPLI-TALOJEN AUNTOMEUTALO 2013 LAPPLIN LUMO Lappli-Talojen yksilöllinen messutalo ja sen seitsemän muunnosta 2 LUMO RÄÄTÄLÖITIIN PERHEEN TOIVEIDEN MUKAIEKI. Kun rakentajaperhe

Lisätiedot

Lomakirja. Aidot lomakodit saavat alkunsa luonnosta.

Lomakirja. Aidot lomakodit saavat alkunsa luonnosta. Lomakirja Aidot lomakodit saavat alkunsa luonnosta. 4 SISÄLLYS TÄHTIHUVILAT Iltatähti 37 m 2 44 m 2 s.10 Aamutähti 45,5 m 2 54,5 m 2 s.12 Metsätähti 49,5 m 2 59 m 2 s.16 Meritähti 60,5 m 2 76,5 m 2 s.18

Lisätiedot

TERVEELLINEN, JUURI OMANLAINEN KOTI

TERVEELLINEN, JUURI OMANLAINEN KOTI HONKA KOTIKIRJA TERVEELLINEN, JUURI OMANLAINEN KOTI Jokainen vanhempi haluaa taata lapsilleen terveellisen ja turvallisen asuinympäristön. Honka-kodissa yhdistyvät hyvä sisäilma, turvalliset rakenteet

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN

TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN TEHTY ELÄMÄÄN AINOA KAARI on suunniteltu joustamaan asukkaansa elämän mukana. Se on tilava ja toimiva kaikissa elämäntilanteissa. Kaaren käytännölliset

Lisätiedot

Genre. Kontio. Hirsitalomallisto G2007. Joukkokirje.AT 37. Osoitelähde: Kontiotuote Oy:n asiakasrekisteri.

Genre. Kontio. Hirsitalomallisto G2007. Joukkokirje.AT 37. Osoitelähde: Kontiotuote Oy:n asiakasrekisteri. Genre Kontio Joukkokirje.AT 37 G2007 Hirsitalomallisto Tyyliä, esteettisyyttä, toimivaa nykyaikaista asumista - tätä on uusi Kontion Genre -hirsitalomallisto Osoitelähde: Kontiotuote Oy:n asiakasrekisteri.

Lisätiedot

KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE TURKU, OMAKOTITALO 2 5h, avok, 2 x kph, s, khh, erill.wc, 2 x las.parveke, autok., 198 m, 419 000 Vastaava välittäjä Ismo Aaltonen MYYNTINEUVOTTELIJA, KED, PARTNER

Lisätiedot

LappliSENIORI. Lappli-senioritalot

LappliSENIORI. Lappli-senioritalot Lappli-senioritalot 1 Huolettoman asumisen aika 2 Lappli ajattelee asumista seniorikansalaisen näkökulmasta! Onko Sinulle tai läheisellesi koittanut elämänvaihe, jossa nykyisessä asunnossa asuminen ja

Lisätiedot

SAUNA MAKUSI MUKAAN САУНИ НА ВСІ СМАКИ SAUNAMÖKIT

SAUNA MAKUSI MUKAAN САУНИ НА ВСІ СМАКИ SAUNAMÖKIT HONKA AUNAKIRJA 2015 AUNA MAKUI MUKAAN САУНИ НА ВСІ СМАКИ AUNAMÖKIT Lintukoto 25 30 m² 6 Dyyni 15 30 m² 8 Puolikuu 30 m² 9 aari 15 30 m² 10 Ulappa 15 30 m² 12 Rantakallio 20 30 m² 14 Laivapoika ja Kansimies

Lisätiedot

Loma-asunnot. Sinua varten tehty

Loma-asunnot. Sinua varten tehty Loma-asunnot Tehdään yhdessä unelmiesi loma-asunto Oletko suunnittelemassa unelmiesi loma-asunnon hankkimista? Valintaasi helpottamaan olemme koonneet uuteen kuvastoomme loma-asuntojemme suosikkimalleja,

Lisätiedot

Sisällys: CITY 130... 4 CITY 140... 6 CITY 164... 8 CITY 180... 10

Sisällys: CITY 130... 4 CITY 140... 6 CITY 164... 8 CITY 180... 10 MALLISTO CITY 2 HB Kivitalojen kivitalomallisto on syntynyt tarpeista kehittää kivitalokonsepti, joka vastaa suomalaisen perheen tarpeita hyvin suunnitellusta, energia- ja kustannustehokkaasta sekä sopivan

Lisätiedot

YKSIKERROKSISET VILLA MARE

YKSIKERROKSISET VILLA MARE VAPAA-AJAN ASUNNOT Y k s i k e r r o k s i s e t YKSIKERROKSISET VILLA MARE 7440 1960 2840 Olohuone Terassi 12740 KK RT WC Pergola S Pesuh. 8740 VILLA MARESSA on tilaa olla ja elää. Olohuoneen suuren

Lisätiedot

Tilaihme taloksi: Young and Creative 160

Tilaihme taloksi: Young and Creative 160 Tilaihme taloksi: Young and Creative 160 Esite ja hinnat 1/2015 Hiottua laatua yksilölliseen asumiseen Yksilöllisiä ratkaisuja helposti: talon hinta pysyy samana, mutta sisätilat ovat vapaasti valittavissa

Lisätiedot

suomen suosituimmat mökit ja saunat

suomen suosituimmat mökit ja saunat suomen suosituimmat mökit ja saunat www.honka.fi R uomen suosituimmat mökit ja saunat Mökki- ja saunakulttuuri on uomessa vanha. Alun perin saunat olivat maakuopassa mutta hirsirakentamisen kehittymisen

Lisätiedot

CO 2. GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto. Paremman tulevaisuuden koteja

CO 2. GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto. Paremman tulevaisuuden koteja CO 2 GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto KOMBI 144 Kaksikerroksinen puutalo on perinyt ulkomuotonsa perinteiseltä rintamamiestalolta. Lopputulos on silti moderni ja suunniteltu vastaamaan

Lisätiedot

Kauhavan asumisoikeus yhdistys ry, Kauhavan Senioritalo 1 2014

Kauhavan asumisoikeus yhdistys ry, Kauhavan Senioritalo 1 2014 SUUNNITELMAN ESITTELY 12.5.2014 Rakennusppaikka, Kirkkotie 10, 62200 Kauhava r r a k e n n u s A R K K I T E H D I T o y T u o m i s a l o & Co Sivu 1 ASEMAKAAVA r a k e n n u s A R K K I T E H D I T o

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 8. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 8. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 8 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Sartrenkuja 6 33870 Tampere Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Valuharkko-rappaus

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Merilokinkaari 27 67200 Kokkola Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto

Lisätiedot

Koti kattojen yllä...

Koti kattojen yllä... Koti kattojen yllä... Koti kattojen yllä... Upeat ullakkoasunnot parhaimmalla paikalla Helsingin Kruununhaassa Kirkkokatu 5 A 51, Helsinki Ylellinen ullakoasunto Helsingin parhaalla paikalla Kruununhaassa.

Lisätiedot

CO 2. GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto. Paremman tulevaisuuden koteja

CO 2. GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto. Paremman tulevaisuuden koteja CO 2 GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto KOMBI 144 Kaksikerroksinen puutalo on perinyt ulkomuotonsa perinteiseltä rintamamiestalolta. Lopputulos on silti moderni ja suunniteltu vastaamaan

Lisätiedot

TÄTÄ ME RAKASTAMME. Vapaa-ajan Ekorex-hirsikodit

TÄTÄ ME RAKASTAMME. Vapaa-ajan Ekorex-hirsikodit VAPAA-AJAN ASUNNOT 2 TÄTÄ ME RAKASTAMME. Me suomalaiset olemme mökkikansaa. Tunnemme vahvaa kaipuuta omaan rauhaan, luonnon sydämeen, omaan valtakuntaan. Rantasalmi Log Homesin Ekorex-hirsi tekee unelmastasi

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 11-Lakka Lakeus Katuosoite Lutterikuja 9 Postiosoite 60200, Seinäjoki Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Seinäjoki/Etelä-Pohjanmaa Laskijan

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 31. Casa del Limon Katuosoite Rubiinikehä 10 Postiosoite 00170, Vantaa Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Vantaa/Uusimaa Laskijan tiedot

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 17. Villa Beaty Katuosoite Rubiinikehä 24 Postiosoite 00170, Vantaa Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Vantaa/Uusimaa Laskijan tiedot

Lisätiedot

PIHAPIIRI SUOMALAISTEN PIHARAKENNUKSET. www.kimara.fi 1

PIHAPIIRI SUOMALAISTEN PIHARAKENNUKSET. www.kimara.fi 1 www.kimara.fi 1 Kimara mallisto on laajentunut kattamaan myös hieman kevyemmistä hirsistä toteutetut piharakennukset. Tyylikkäät ja laadukkaat rakennukset on suunniteltu nimenomaan isompien Kimara rakennusten

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Kohteen tiedot Nimi 40. Verso Katuosoite Tiikerinsilmä 5 Postiosoite 00170, Vantaa Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Vantaa/Uusimaa Laskijan tiedot Nimi

Lisätiedot

vahvan tekijä vuodesta 1946 V a p a a - a j a n k o t i k u t s u u onnellisiin päiviin!

vahvan tekijä vuodesta 1946 V a p a a - a j a n k o t i k u t s u u onnellisiin päiviin! vahvan tekijä vuodesta 1946 V a p a a - a j a n k o t i k u t s u u onnellisiin päiviin! 2 vahvan tekijä vuodesta 1946 h u v i l a, p i i l o p i r t t i, i k i o m a v a p a a - a j a n k o t i s i n

Lisätiedot

Etelän auringon lumoa: Topline 440

Etelän auringon lumoa: Topline 440 Etelän auringon lumoa: Topline 440 Esite ja hinnat 1/2015 Hiottua laatua yksilölliseen asumiseen Välimeren ylellisyyttä: Top line 440 tarjoaa moderneja ratkaisuja asumiseen Talo kuin kameleontti: toteutettiinpa

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 20a. Rubiinikehä 23 a Katuosoite Rubiinikehä 23 Postiosoite 00170, Vantaa Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Vantaa/Uusimaa Laskijan

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 9

Huonetilat ja lisätilat 1 / 9 Huonetilat ja lisätilat 1 / 9 Kohteen tiedot Nimi 23. Ainoa Feeniks Katuosoite Rubiinikehä 16 Postiosoite 00170, Vantaa Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Vantaa/Uusimaa Laskijan tiedot

Lisätiedot

Lapponia Saunamökit. Paras paikka kesäihmisille

Lapponia Saunamökit. Paras paikka kesäihmisille Lapponia Saunamökit Paras paikka kesäihmisille 1 Maailman paras paikka! Oma kesäpaikka: vapaa-ajanasunto, huvila tai saunamökki on suomalaisille suvantopaikka arjen keskellä. Piilopirtti metsän keskellä

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 2017-06-Harmaja Saimaa Katuosoite Moisionrannantie 10 Postiosoite 50100, Mikkeli Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Mikkeli/Etelä-Savo Laskijan tiedot Nimi

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 11-Merellä Profin House Katuosoite Aurinkolammentie 16 Postiosoite 85100, Kalajoki Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Kalajoki/Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 8

Huonetilat ja lisätilat 1 / 8 Huonetilat ja lisätilat 1 / 8 Kohteen tiedot Nimi 19-Honka Markki Katuosoite Tulikivimylly 14 Postiosoite 60200, Seinäjoki Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Seinäjoki/Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 16. A Talo Iso Kivi 1 Katuosoite Rubiinikehä 31 Postiosoite 00170, Vantaa Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Vantaa/Uusimaa Laskijan

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Vipelentie 86 55320 Rauha Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Lamellihirsi

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 15. Passiivikivitalo Lumikki Katuosoite Lounatuulentie 7 Postiosoite 05840, Hyvinkää, Suomi Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Hyvinkää/Uusimaa

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 11 - Lammi-Kivitalo Luna Katuosoite Rekoolikatu 13 Postiosoite 40200, Jyväskylä Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Jyväskylä/Keski-Suomi

Lisätiedot

Pienen perheen kodikas koti

Pienen perheen kodikas koti Pilha 99 Pienen perheen kodikas koti Pilha-Koti 99 on Pilha-talomalliston neliöiltään pienin vaihtoehto. Se sopii kodiksi pikkuperheelle tai elämänvaiheeseen, kun lapset ovat jo poissa kotoa. Silloin alakerran

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 5

Huonetilat ja lisätilat 1 / 5 Huonetilat ja lisätilat 1 / 5 Kohteen tiedot Nimi 13. Hailuoto 153 Katuosoite Lounatuulentie 4 Postiosoite 05840, Hyvinkää, Suomi Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Hyvinkää/Uusimaa

Lisätiedot

239,0 m², 6h+k+2kph+s+...,

239,0 m², 6h+k+2kph+s+..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Sven Schlegel Puh: 045 885 4900 RE/MAX Star Star Oy LKV Suolakivenkatu 15 00810 Helsinki Puh: 045 885 4900 KUNTOTARKASTETTU SUURI OMAKOTITALO LAPSIPERHEIDEN SUOSIMASTA YLÄSTÖSTÄ

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Hessenkuja 6 33870 Tampere Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Harkkorunko-tiiliverhous

Lisätiedot

Poolhouse Piccolo Uno

Poolhouse Piccolo Uno POOLHOUSE MALLISTO - KUN HALUAT JOTAIN MUUTA Uusi Poolhouse mallisto vastaa ihmisten erilaisiin tarpeisiin pelkistetyllä ja toimivalla designilla joka erottuu joukosta tyylikkäästi edukseen. Mallistosta

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 34 -Talo A Katuosoite Freesiatie 5 Postiosoite 40200, Jyväskylä Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Jyväskylä/Keski-Suomi Laskijan tiedot Nimi Asuntomessut TaloPeli

Lisätiedot

TUOTTEEMME VOIDAAN VALMISTAA SEURAAVISTA HIRSITYYPEISTÄ:

TUOTTEEMME VOIDAAN VALMISTAA SEURAAVISTA HIRSITYYPEISTÄ: KARHUTALOT 1 TUOTTEEMME VOIDAAN VALMISTAA SEURAAVISTA HIRSITYYPEISTÄ: PYÖRÖHIRSI 170, 190, 210, 230 mm HÖYLÄHIRSI 95x120, 120x170, 145x170 (myös lamellihirrestä) KÄSITYÖNÄ VALMISTETTUJEN TUOTTEIDEN TOIMITUSAIKA

Lisätiedot

CO 2. GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto. Paremman tulevaisuuden koteja

CO 2. GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto. Paremman tulevaisuuden koteja CO 2 GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto KOMBI 120 Kompakti yksikerroksinen ekotalo suuntaan katseensa huomiseen. Rakennuksen pinnat voidaan varustella aurinkopaneelein, jolloin se on valmis

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 1 / 6 Kohteen tiedot Nimi 05 - Käpylä 221 Katuosoite Rekoolikatu 4 Postiosoite 40200, Jyväskylä Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Jyväskylä/Keski-Suomi Laskijan tiedot Nimi Asuntomessut

Lisätiedot

Tyyliä arjen ehdoilla: Topline 130

Tyyliä arjen ehdoilla: Topline 130 Tyyliä arjen ehdoilla: Topline 130 Esite ja hinnat 1/2015 Hiottua laatua yksilölliseen asumiseen Kaupunkilaiseen makuun: Topline 130 yhdistelee luksusta käytännöllisiin ratkaisuihin Avariat ja selkeät

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 8

Huonetilat ja lisätilat 1 / 8 Huonetilat ja lisätilat 1 / 8 Kohteen tiedot Nimi 20. DUROFIX Kototalo Katuosoite Lounatuulentie 8 Postiosoite 05840, Hyvinkää, Suomi Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Hyvinkää/Uusimaa

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 13-Jämerä Samsö Katuosoite Lutterikuja 13 Postiosoite 60200, Seinäjoki Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Seinäjoki/Etelä-Pohjanmaa Laskijan tiedot Nimi Asuntomessut

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 8

Huonetilat ja lisätilat 1 / 8 Huonetilat ja lisätilat 1 / 8 Kohteen tiedot Nimi Katuosoite Antellinkatu 6 Postiosoite 50100, Mikkeli Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Mikkeli/Etelä-Savo Laskijan tiedot Nimi Asuntomessut

Lisätiedot

ENNAKKOMARKKINOINTI AS OY ESPOON PORTTITIE JOULUKUUTA Havainnekuva

ENNAKKOMARKKINOINTI AS OY ESPOON PORTTITIE JOULUKUUTA Havainnekuva ENNAKKOMARKKINOINTI A OY EPOON PORTTITIE 13 14. JOULUKUUTA 2017 Havainnekuva A OY EPOON PORTTITIE 13 KAUNIAINEN JUNA-AEMA ELLO Asunto-osakeyhtiö Espoon Porttitie 13 on rauhallisen Mankkaan keskelle sijoittuva

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 6 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Painikuja 7 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Puurunko-lautaverhous

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat / 6. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat / 6. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 6 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Meriharakantie 16 67200 Kokkola Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto

Lisätiedot

Kaupunkilaiseen makuun: Basic line Optima

Kaupunkilaiseen makuun: Basic line Optima Kaupunkilaiseen makuun: Basic line Optima Esite ja hinnat 1/2015 Hiottua laatua yksilölliseen asumiseen Nuorekasta ilmettä: Basic Line Optima tarjoaa tilaa kaupunkilaiseen makuun Tontin tehokäyttäjä, Basic

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 1 / 6 Kohteen tiedot Nimi 32 - Lapplin Duo Katuosoite Freesiantie 1 Postiosoite 40200, Jyväskylä Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Jyväskylä/Keski-Suomi Laskijan tiedot Nimi Asuntomessut

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 16-Nuuka Katuosoite Tulikivimylly 20 Postiosoite 60200, Seinäjoki Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Seinäjoki/Etelä-Pohjanmaa Laskijan

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 8

Huonetilat ja lisätilat 1 / 8 Huonetilat ja lisätilat 1 / 8 Kohteen tiedot Nimi 18. Honka Savukvartsi Katuosoite Rubiinikehä 22 Postiosoite 00170, Vantaa Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Vantaa/Uusimaa Laskijan

Lisätiedot

Pilha-Koti syntyi syvästä rakkaudesta suomalaiseen luontoon ja ihmiseen

Pilha-Koti syntyi syvästä rakkaudesta suomalaiseen luontoon ja ihmiseen Pilha 129 Pilha-Koti syntyi syvästä rakkaudesta suomalaiseen luontoon ja ihmiseen Pilha-Koti on uusi suomalainen koko kansan talo. Se on perustalo, jonka pohjana on tuttu ja toimivuutensa osoittanut 50-luvun

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 7. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 7. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Painikuja 5 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Tiilirunko-tiiliverhous

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Kohteen tiedot Nimi 37. Terca Tiger Katuosoite Tiikerinsilmä 11 Postiosoite 00170, Vantaa Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Vantaa/Uusimaa Laskijan tiedot

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Kohteen tiedot Nimi 32-Keittiömaailman Suola ja Pippuri Katuosoite Tulikivimylly 22 Postiosoite 60200, Seinäjoki Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Seinäjoki/Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Kohteen tiedot Nimi 25. Deko 165 Katuosoite Rubiinikehä 15 Postiosoite 00170, Vantaa Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Vantaa/Uusimaa Laskijan tiedot Nimi

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 43-Lakeuden Jämerä Kutsu Katuosoite Maatammenkuja 3 Postiosoite 60200, Seinäjoki Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Seinäjoki/Etelä-Pohjanmaa Laskijan tiedot

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 21-Jokilammi Katuosoite Teroittajankatu 8 Postiosoite 28100, Pori Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Pori/Satakunta Laskijan tiedot Nimi Asuntomessut TaloPeli

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 10

Huonetilat ja lisätilat 1 / 10 Huonetilat ja lisätilat 1 / 10 Kohteen tiedot Nimi 22. Rubiinikehä 19 Katuosoite Rubiinikehä 19 Postiosoite 00170, Vantaa Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Vantaa/Uusimaa Laskijan tiedot

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 6. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 6. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 6 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Meriharakantie 2 67200 Kokkola Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Kohteen tiedot Nimi 08-Passiivikivitalo Skaala Katuosoite Lutterikuja 3 Postiosoite 60200, Seinäjoki Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Seinäjoki/Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Kohteen tiedot Nimi 29. Villa Chili Katuosoite Rubiinikehä 12 Postiosoite 00170, Vantaa Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Vantaa/Uusimaa Laskijan tiedot

Lisätiedot

Glass House. Huvilat, saunat, aitat

Glass House. Huvilat, saunat, aitat Glass House Huvilat, saunat, aitat Modernit Glass House - ajatonta tyylikkyyttä 2 3 Kontio Glass House-mallisto syntyi intohimostamme modernia arkkitehtuuria ja Yksi suurimmista inspiraation lähteistä

Lisätiedot

HIRSITALOT I VAPAA-AJAN ASUNNOT I SAUNAT JA PIHARAKENNUKSET

HIRSITALOT I VAPAA-AJAN ASUNNOT I SAUNAT JA PIHARAKENNUKSET HIRSITALOT I VAPAA-AJAN ASUNNOT I SAUNAT JA PIHARAKENNUKSET 1 3 HIRSITALOT Aalto... 4 Future 142... 6 Duo... 8 Leino... 10 Onni... 12 Järvitaimen 120... 14 Järvitaimen 100... 16 Järvitaimen 160... 18 Valon

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 6 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Simpukankatu 11 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Lamellihirsi

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Kohteen tiedot Nimi 26. Passiivikivitalo Skaala Katuosoite Lounatuulentie 14 Postiosoite 05840, Hyvinkää, Suomi Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Hyvinkää/Uusimaa

Lisätiedot