SEURAKUNTALEHTI. Huhti toukokuu 2013 Tampereen metodistiseurakunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SEURAKUNTALEHTI. Huhti toukokuu 2013 Tampereen metodistiseurakunta"

Transkriptio

1 SEURAKUNTALEHTI Huhti toukokuu 2013 Tampereen metodistiseurakunta

2 Muistatko käskyt? Muistatko sinä käskyt? Lähes kaikki suomalaiset ovat oppineet jossain vaiheessa elämäänsä kymmenen käskyä. Olemme opiskelleet niitä koulussa lapsena, rippikouluissa ja leireillä tai seurakunnassa. Kymmenen käskyä ovat kuin moraalinen kansan selkäranka. Ne antavat meille ohjeet ja ihanteet elämäämme. Ennen kuin Jumala antoi ihmisille kymmenen käskyä, Hän teki kuitenkin tiettäväksi, että tahtoo ihmisten kanssa yhteyttä enemmän kuin sääntöjä (2. Moos.19). Hän tahtoi osoittaa kansansa keskellä rakkautensa, voimansa ja huolenpitonsa. Hän tahtoi tehdä kansastaan pyhän kansan, oman pappiskansansa, olemaan hänen lähettiläitään maailmassa. Hän valitsi meidät myös tähän asemaan armossaan. Samalla Jumala antoi omat arvonsa ja ohjeensa, jotta voisimme toteuttaa tehtäväämme hyvin. Mutta on tärkeää ymmärtää, etteivät kymmenen käskyä voi koskaan antaa meille yhteyttä. Todellinen aito yhteys Jumalaan tulee vain uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, Jumalan armosta. Käskyt eivät myöskään poista pelkojamme, eivätkä tuota rakkautta ja anteeksiantamusta. Ne eivät poista syyllisyyttä, eivätkä häpeää. Ne eivät muuta meitä sisäisesti. Mutta ne ovat kompassi, joka näyttää meille oikeaa ja suoraa tietä, ohjaavat siunattuun elämään ja opastavat meidät Jeesuksen luokse, armon turviin. Ne ovat edelleen meille tärkeitä. Huhti-toukokuussa käsittelemme seurakunnassamme käskyjä, sekä palvelua ja yhteyttä. Sunnuntaisaarnojen aiheet liittyvät ensiksi huhtikuussa yhteyteen ja palveluun, toukokuussa vuorostaan kymmeneen käskyyn. Samalla tuomme seurakunnan palveluun tiedoksi omat oikeudet ja velvollisuudet (palvelun 10 käskyä), joiden avulla toivomme palvelun laadun, sitoutumisen ja halukkuuden kasvavan entisestään. Ne ovat tässä osittain lyhennettynä nähtävissä. Jumalan palveleminen on suuri mahdollisuus ja etuoikeus. Suurissa seurakunnissa käy usein niin, että palvelupaikat jakaantuvat vain ammattilaisille tai erikoismiehille ja naisille, jotka ovat suosiossa. Pienemmissä seurakunnissa, kuten meillä, kaikenlaisia palvelijoita tarvitaan aina. Palveleminen rakentaa, ei vain Jumalan valtakuntaa ja yhteistä menestystämme, vaan myös meitä itseämme. Se on suuri mahdollisuus. Eri palvelutehtäviä voi kokeilla, ennen kuin sitoutuu paremmin. Me takaamme seurakunnassamme sen, että jos tahdot kokeilla erilaisia palvelutehtäviä ja huomaat, ettei joku tehtävä sovi sinulle, autamme sinua löytämään jonkin toisen palvelutehtävän ilman harmia. Seurakunnassamme sinulla on oikeus myös kieltäytyä, jos sinua pyydetään johonkin palveluun mukaan. Sinulla on myös mahdollisuus oppia kokemusten ja virheiden kautta. Kaikki epäonnistuvat joskus. Mutta me voimme muistaa aina: Kaikki mitä teemme, teemme kuin Herralle, sydämestämme. Jan-Markus Jeromaa

3 10 käskyä (5. Moos. 5:6 21) 1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi... Sinulla ei saa olla muita jumalia. 2. Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa Älä kumarra äläkä palvele niitä 3. Älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä 4. Pidä lepopäivä mielessäsi ja pyhitä se 5. Kunnioita isääsi ja äitiäsi 6. Älä tapa. 7. Älä tee aviorikosta. 8. Älä varasta. 9. Älä todista väärin toista ihmistä vastaan. 10. Älä tavoittele toisen vaimoa. Älä myöskään havittele toisen taloa äläkä mitään, mikä on hänen. Tampereen metodistiseurakunnan seurakuntalehti Toimitus: Jan-Markus Jeromaa, p Taitto: Veli Loponen. Tampereen metodistiseurakunta Lapintie 4, Tampere Pastori: Jan-Markus Jeromaa E- mail: Kotisivu: www. metodistikirkko.fi/tampere Pankki: Nordea , viitteet: srk. maksu 1300, lahjoitus 2600, kirjamyynti 3900, evankeliointi- ja lähetystyö 6800.

4 Huhti toukokuun ohjelma Pe klo 18 Pitkäperjantain Liekki-ilta, Sini Lahnajärvi. Jeesuksen viimeiset 24H, Jeesuksen ristiinnaulitseminen. Musiikki Matti Koponen. Alkukahvien jälkeen ylistystä, opetusta ja rukousta. Rukouspalvelu. Su klo 17 Iltakirkko, Eila Laakso. Jeesuksen viimeiset 24H. Kristus, voittaja. Musiikki Erkko Lahnajärvi. Pyhäkoulu lapsille, kirkkokahvit. Interpretation into English. Ma 1.4. Ei naisteniltaa, 2.pääsiäispäivä. Pe 5.4. klo 13 Eläkeläistupa. Luemme Raamattua, rukoilemme, keskustelemme ja laulamme. Kahvitarjoilu. Lisätiedot Simo Turunen p La 6.4. klo Yhteistä ylistystä kirkkosalissa iltaan asti. Arto Ovaska ja tiimi. Su 7.4. klo 11 Perhekirkko vauvasta vaariin. Lääkäri Luukas ja Tom Söderström vierailevat. Kaikkien yhteinen jumalanpalvelus. Musiikki Lindit ja lastenkuoro. Lähetyskahvit Intian Bethel-Mission muna-, maitoprojektille. Toimintapisteitä lapsille. Ma 8.4. klo 17 Askartelu- ja käsityökerho. Tule kokemaan yhteyttä askartelun ja käsitöiden merkeissä. Ti 9.4. klo 18 Rukouskokous kellarin kerhohuoneessa. Ohjelmassa yleensä lyhyt sana, rukousta yhteisten asioiden puolesta ja rukouspalvelua. Ke klo Rukoustapaaminen kaikille päihderiippuvuudesta kärsineille. Raamatun lukua, keskustelua ja rukousta. Kahvit. Anneli Hankkio ja Marika Haapala. (Huom. paikalle ainoastaan selvin päin. Tarvittaessa puhallutetaan.) Ryhmä kokoontuu joka toinen keskiviikko klo Pe klo 18 Liekki-ilta. Hengen hedelmä hyvyys. Kimmo Holma. Musiikki Happy End. Alkukahvien jälkeen ylistystä, opetusta ja rukousta. Rukouspalvelu. La klo Paperinvalmistuskurssi. Lisätietoja saa tekstarilla Kristalta numerosta p Su klo 17 Iltakirkko, Jan-Markus Jeromaa. Yhteyden vetovoima. Uusi puhesarja yhteydestä ja palvelusta alkaa. Musiikki Arto Ovaska ja tiimi. Ehtoollinen. Pyhäkoulu lapsille, kirkkokahvit. Interpretation into English. Huom! Aloitamme ylistyksellä jo klo 16. Tervetuloa mukaan! Ma klo 17 Askartelu- ja käsityökerho. Tule kokemaan yhteyttä askartelun ja käsitöiden merkeissä. To klo 18 Israel-tilaisuus. Eli Nacht ja Lia Shemtov Israelista. Puheita, laulua ja musiikkia. Järj. ICEJ. Kaikille tervetuloa. Pe klo 13 Eläkeläistupa. Luemme Raamattua, rukoilemme, keskustelemme ja laulamme. Kahvitarjoilu. La klo Seurakuntakoulun koulutuspäivä Raamatun tulkinnan periaatteista. Ilmoittautuminen ja lisätiedot Jori Branderilta metodistikirkko.fi, p ). Koulutuspäivä on kaikille avoin ja ilmainen. Pieni materiaalimaksu mahdollinen, varaa myös lounasta varten pieni raha. Su klo Parisuhdepäivä kaikille aviopareille ja naimisiin aikoville. Ilm mennessä p Klo Uskalla olla oma itsesi, Anneli Hankkio Klo kahvit Klo Tunteet, Pentti ja Maarit Korhonen Su klo 17 Iltakirkko, Jan-Markus Jeromaa. Yhdessä vaikeudet voitetaan. Musiikki Franz Lindström. Ehtoollinen. Pyhäkoulu lapsille, kirkkokahvit. Interpretation into English. Ma klo 17 Seurakuntaneuvoston kokous Ti klo 18 Rukouskokous kellarin kerhohuoneessa. Ohjelmassa yleensä lyhyt sana, rukousta yhteisten asioiden puolesta ja rukouspalvelua. Pe klo 18 Rukousliekki-ilta. Hengen hedelmä- Uskollisuus. Liisa Nenonen. Musiikki Arto Ovaska ja tiimi. Rukousliekissä on tavallista enemmän rukousta, ylistystä ja todistuksia, ilman päättymisaikaa. Lisäksi lyhyt opetus ja rukouspalvelua. Ilta alkaa kahvituksella seurakuntasalissa klo 18, jonka jälkeen se jatkuu klo tunnelmallisessa kirkkosalissa. Kaikki tervetuloa! Su klo 17 Iltakirkko, Jan-Markus Jeromaa. 4

5 Tiimityön siunaus. Musiikki Vesa Wallenius. Gideonit vierailevat. Pyhäkoulu lapsille, kirkkokahvit. Interpretation into English. Ma klo 17 Askartelu- ja käsityökerho. Tule kokemaan yhteyttä askartelun ja käsitöiden merkeissä. Pe 3.5. klo 13 Eläkeläistupa. Luemme Raamattua, rukoilemme, keskustelemme ja laulamme. Kahvitarjoilu. La 4.5. klo 10 alkaen Naistenpäivä. Koroissa taivasta tavoitan. Terhi Ranta-Ojala ja Soile Salorinne. Musiikki Anne Huhtala. Juontaa Tanja Freihoff. Rukouspalvelua. Päivässä mukana Mari Paattimäki esittelemässä Laukkufriikki Oy:n tuotteita. Maria Pirhonen esittelee Me & I naistenvaatteita. Minna Kamppinen myy askarteluita sekä käsitöitä. Elina Lindell esittelee Tupperware tuotteita, Pauliina Tiuraniemi kahvituotteita. Muistathan ottaa käteistä rahaa mukaan! Ilmoittautuminen ruokailuun ja erityisruokavaliot mennessä Elina Lindille sähköpostitse elina.lind@metodistikirkko.fi tai viestillä p EI lastenhoitoa. Su 5.5. klo 11 Lähetysjumalanpalvelus, Jan-Markus Jeromaa. Kunnioitettava johtaja? Musiikki Samu Lunkka ja miesenergiaa. Lähetyslounas kirkon sisälähetystyön hyväksi. Ehtoollinen. Pyhäkoulu lapsille. Interpretation into English. Ma 6.5. klo 17 Ei Naisteniltaa. Ti 7.5. klo 18 Rukouskokous kellarin kerhohuoneessa. Ohjelmassa yleensä lyhyt sana, rukousta yhteisten asioiden puolesta ja rukouspalvelua. Pe klo 18 Liekki-ilta. Hengen hedelmä lempeys. Timo Virtanen Helsingin Metodistikirkosta vierailee. Musiikki Jukka Hiltunen Experience. Alkukahvien jälkeen ylistystä, opetusta ja rukousta. Rukouspalvelu. Su klo 17 Iltakirkko, Jan-Markus Jeromaa. 10 käskyä mitä ne meille merkitsevät tänään? Musiikki Arto Ovaska ja tiimi. Pyhäkoulu lapsille, kirkkokahvit. Interpretation into English. Huom! Aloitamme ylistyksellä jo klo 16. Tervetuloa mukaan! kokemaan yhteyttä askartelun ja käsitöiden merkeissä. Pe klo 13 Eläkeläistupa. Luemme Raamattua, rukoilemme, keskustelemme ja laulamme. Kahvitarjoilu. Su klo 16 Tarjoilupalvelun palaveri. Tervetuloa palvelun rinkiin mukaan kaikki uudet kiinnostuneet, sekä vanhat palvelijat. Lisätiedot Nina Kulmala p Su klo 17 Iltakirkko, Jan-Markus Jeromaa. 10 käskyä ja suhde Jumalaan (Käskyt 1 4). Musiikki Matti Koponen Project. Pyhäkoulu lapsille, kirkkokahvit. Interpretation into English. Ma klo 17 Seurakuntaneuvoston kokous Ti klo 18 Rukouskokous kellarin kerhohuoneessa. Ohjelmassa yleensä lyhyt sana, rukousta yhteisten asioiden puolesta ja rukouspalvelua. Ke klo 17 Musiikkityön palaveri. Tervetuloa kaikille musiikissa ja laulussa palveleville, myös uusille kiinnostuneille! Lisätiedot Mika Ylipää p Pe klo 18 Liekki-ilta. Hengen hedelmä Itsehillintä. Sini Lahnajärvi. Musiikki Up to Heavens. Alkukahvien jälkeen ylistystä, opetusta ja rukousta. Rukouspalvelu. Su klo 17 Iltakirkko, Eila Laakso. 10 käskyä ja suhde lähimmäiseen (Käskyt 5 7). Musiikki Mika Ylipää. Pyhäkoulu lapsille, kirkkokahvit. Interpretation into English. Ma klo 17 Askartelu- ja käsityökerho. Tule kokemaan yhteyttä askartelun ja käsitöiden merkeissä. Pe klo 13 Eläkeläistupa. Luemme Raamattua, rukoilemme, keskustelemme ja laulamme. Kahvitarjoilu. Su 2.6. klo 11 Lähetysjumalanpalvelus. YLE: n radioima musiikkijumalanpalvelus. Puhuu Sini Lahnajärvi, johtaa Jan-Markus Jeromaa. Musiikki Mika Ylipää ja tiimi, Liisa Nenonen. Ehtoollinen. Pyhäkoulu lapsille, lähetyslounas. Interpretation into English. TERVETULOA KAIKILLE! Ma klo 17 Askartelu- ja käsityökerho. Tule 5

6 PALVELIJOIDEN 10 oikeutta ja mahdollisuutta 1. Oikeus tulla kohdelluksi Herran työtoverina, ei vain ilmaisena työvoimana, mikä ikinä palvelutehtäväsi onkin seurakunnassamme 2. Mahdollisuus löytää sinulle sopiva palvelutehtävä joka sopii luonteellesi, lahjoillesi, kokemuksellesi, taidoillesi tai koulutuksellesi. 3. Oikeus saada tietoa omasta tehtävästä ja sen suorittamisesta. 4. Oikeus saada tietoa seurakunnastamme, sen vastuuhenkilöistä, strategiasta ja ohjelmasta. 5. Mahdollisuuksia saada jatkokoulutusta liittyen palveluun seurakunnassa. 6. Oikeus saada ohjausta, tukea ja rohkaisua joltakin kokeneelta palvelijalta tai vastuuhenkilöltä. 7. Oikeus siistiin paikkaan, jossa palvella. 8. Mahdollisuus kokeilla erilaisia palvelutehtäviä. 9. Oikeus tulla kuulluksi ja ottaa osaa palavereihin oman palvelualueen kehittämiseksi, ja saada mahdollisuuden esittää omia mielipiteitä ja ideoita. 10. Oikeus tulla huomioiduksi, rohkaistuksi ja rakennetuksi kristillisellä rakkaudella ja yhteydellä. PALVELUN 10 KÄSKYÄ 1. Ole iloinen palvelija. Kun päätät palvella seurakunnassa, pidä huolta, että teet sen vapaaehtoisesti ja halukkaalla sydämellä. Älä sano tai tee mitään, mikä kertoo päinvastaista. Missä tahansa palveletkin, pidä huolta että vaikutat positiivisella tavalla toisiin palvelijoihin ja heidän moraaliinsa palvella. Muista aina: Iloista antajaa Jumala rakastaa! 2. Palvele sopivasti. Älä ota palvelutyötä niin paljon, ettet voi tehdä palveluasi suotuisasti. Älä ota palveluvuoroja siksi, ettei joku toinen, josta et pidä, ottaisi niitä sinun sijastasi. Muista, ettei sinun tarvitse kantaa ylimääräistä vastuuta siksi, ettei kukaan toinen sitä tee. 3. Arvosta vastuunkantajia. Osoita arvostustasi niille, jotka on asetettu kantamaan vastuuta ja palvelemaan johtajina. Älä anna heidän tehdä omaa palveluaan huokaillen vuoksesi. Ole yhteistyökykyinen. Jos näet ongelmia, kerro niistä oman palvelusi vas- 6

7 tuuhenkilöille palvelun kehittämiseksi, ei ulkopuolisille ihmisille. Jos näet ja koet jotakin hyvää, kerro siitä kaikille rohkaisuksi. 4. Ole uskollinen. Ole vähintään yhtä lojaali seurakunnallesi, sen vastuunkantajille ja työtovereillesi, kuin työpaikallasi, jolla ansaitset tai ansaitsisit elantosi. 5. Älä ole arvostelija. Kenelläkään ei ole oikeutta esittää kritiikkiä, jos hänellä ei ole sydäntä tulla mukaan auttamaan asian korjaamisessa. Jos koet tehtäväsi olevan toisten suoritusten arviointi, muista antaa rakentavaa kritiikkiä vain yksityisesti ja kehuja julkisesti. 6. Ole kiitollinen. Tee sanasta kiitos yleisin sana sanavarastoosi. Ja käytä sitä usein. 7. Arvosta toisten aikaa. Ole täsmällinen. Se että olet vapaaehtoinen, ei anna sinulle oikeutta antaa toisten odottaa sinua vain siksi, ettet osaa hallita ajankäyttöäsi. Esteen sattuessa, muista ilmoittaa ajoissa siitä vastuuhenkilölle ja tovereillesi. Arvosta toisten aikaa, kuten tahtoisit heidän arvostavan sinun aikaasi. 8. Älä juorua. Estä palvelutovereitasi levittämästä sinulle tai eteenpäin juoruja, joiden tiedät olevan haitallisia toisia palvelijoita tai johtajia kohtaan. Ole puolueeton palvellessasi. Älä kuulu mihinkään sellaisiin klikkeihin, jotka ovat vastaan toisia. Älä kuormaa itsellesi toisille ihmisille kuuluvia asioita. 9. Älä uhkaile lopettamisella. Älä uhkaile lopettamisella, ellet todella aio lopettaa palveluasi tietyllä paikalla. Uhkailu menettää tehonsa jo toisella kerralla, ellet toteuta sitä. Ja jos käytät uhkailua keinona hallita toisia, se kertoo vain siitä, että olet epävakaa persoona, joka tahtoo saada tahtonsa läpi väärin keinoin. Jos tahdot tai joudut jostain syystä keskeyttämään palvelusi, älä ota uusia palveluvuoroja ja kerro päätöksestäsi vastuuhenkilöllesi tai pastorillesi. 10. Jaa tietosi ja kokemuksesi. Ennen kaikkea opeta toisia vapaaehtoisia niin hyvin kuin pystyt, jotta jos päätät lopettaa palvelun, siirtyä toisaalle, tai sinulle sattuu jotakin, seurakuntamme pystyy jatkamaan toimintaansa yhtä tehokkaasti kuin ennenkin. Nämä 10 oikeutta ja mahdollisuutta, sekä 10 käskyä ovat annettu ohjeeksi, jotta Jumala voisi käyttää meitä parhaalla tavalla Valtakuntansa rakennukseksi. Ne antavat sinulle mahdollisuuden kasvaa, harjaantua ja esittävät samalla palvelun ihanteet, joihin pyrimme. Ne ovat yhteisiä pelisääntöjä, jotka auttavat meitä palvelemaan yhdessä seurakunnan rakennukseksi, Jumalan armossa ja rakkaudessa, Jumalan voimalla ja avulla. 7

8 Historiaa osa 4 Tampereen metodistiseurakunnan vaiheita 1920-luvulla 1920-luvulla metodismin nousukausi jatkui. Syksyllä 1920 Rauhan Sanomia-lehti kertoi, miten Tampereella koettiin herätystä ja lähes joka sunnuntai-ilta pidettiin jumalanpalveluksen jälkeen vielä jälkikokous rukoillen. Seurakunnassa oli ollut muutenkin vilkasta toimintaa: oli elojuhlaa, vierailevia pastoreita muista seurakunnista, ompeluseuran juhlaa ym. Seuraavana keväänä seurakunnassa vietettiin herätysviikkoa ( ) Kokouksia pidettiin eri puolilla kaupunkia ja viikkoon sisältyi myös rukousyö, jota pidettiin hyvin siunattuna. Rukouksen voimaa pidettiin suurena, mutta paholaisesta varoiteltiin myös. Mainittiin, että kirkolliset olivat väärällä opilla pelottaneet monta äskenkääntynytttä pois uskosta ja todettiin, että parempi mennä vääräoppisena taivaaseen kuin oikeaoppisena helvettiin. Vaikka herätystä tapahtui ja kirkkosalit täyttyivät, niin nuorisotyö ei edennyt yhtä voitokkaasti eteenpäin luvun alussa eräässä Epworth- konventissa todettiin nuorisotyön olevan lamassa ja syyksi arveltiin sitä, ettei sota-aikaan osattu suhtautua oikealla tavalla. Etenkin nuoret miehet vieraantuivat kristillisistä riennoista. Myös aineellinen pula vei huomiota hengen ravinnon tarpeelta. Todettiin, että laupeudenosaston olisi tullut toimia paremmin, mutta vieläkään ei ole myöhäistä auttaa vankeja, leskiä, orpoja ym. Myös kieltolakiasiaan metodistit ottivat kantaa ja esittivät toivomuksen, että kaikki saarnaajat ja jäsenet työskentelisivät kieltolain pyhyyden puolesta niin, että käyttäisivät jokaista tarjottua tilaisuutta esitelmien ja keskustelujen kautta torjuakseen kieltolakia moittivia tahoja. Kesällä 1922 Rauhan sanomia esitti, että marraskuun toisena sunnuntaina pidettäisiin raittiusesitelmä eli raittiussaarna kaikissa metodistikirkoissa ja kappeleissa. Pastorien tuli tehdä kaikkensa, jotta kansa saisi selkeän käsityksen siitä kannasta, jolle kristittyinä meidän on maamme raittiuskysymyksen suhteen asetuttava. Tampereen metodistiseurakunta osti oman kokoontumispaikan, Siionin kappelin, alkuvuodesta 1922 ja kirkko toimi kyseisellä paikalla aina vuoteen 1959 asti. Tontti ja kiinteistö sijaitsivat Rongankatu 5: ssä ja talon kauppahinta oli markkaa. Talosta muokattiin seurakunnalle tilava kirkko, piensali, kanslia ja pastorin asunto. Remonttiin kuitenkin kului aikaa, koska entisiä vuokralaisia ei saatu heti muuttamaan pois. Lisäksi kesällä 1922 alkoi rakennustyöläisten lakko ja seurakuntalaiset joutuivat kokoontumaan neljän kuukauden ajan missä milloinkin. Syyskuussa talo vihdoin valmistui ja Siionin kappeli vihittiin tarkoitukseensa Moni sanoi kirkkoa liian suureksi, mutta vihkimissunnuntaina kirkko oli tupaten täynnä. Kirkkosaliin mahtui 400 henkeä ja loput jouduttiin käännyttämään ovella pois. Vielä seuraavanakin sunnuntaina kirkkosalin kerrottiin olleen lähes täysi ja moni oli antautunut ensi kertaa Jumalalle. Epwort-yhdistyksen Tampereen osas- 8

9 tona toiminut nuorisoyhdistys Walo jatkoi myös toimintaansa vireänä ja siihen kuului vuonna 1925 jäseniä peräti 119. Rauhan sanomissa J.Tarén kertoi miten Jumala on ollut heidän kanssaan ihmeellisesti ja miten monia nuoria on voitettu Jeesukselle. Niin nuorille kuin vanhemmillekin jäsenille on tullut sydämelle hätä toisten sielujen pelastamiseksi. Seurakuntien saarnaajat vierailivat toisissa seurakunnissa puhumassa ja he keräsivät usein enemmän kuulijaväkeä kuin oman seurakunnan saarnaajat. Kesällä 1928 Tampereella kävivät puhumassa muun muassa Hyvönen ja Talikka. Rauhan sanomien eräs toimittaja kertoi samassa jutussa olleen Tampereella myös arkikokouksessa ja hänen mukaansa verrattain runsaasti väkeä oli tullut kuulemaan seurakunnan omaa saarnaajaa. Toimittaja jatkoi, että onhan se hauskaa, kun ollaan liikkeellä vieraiden saarnaajien käydessä, mutta kuitenkin rakastamme erityisesti seurakuntia, joiden innostus ei ole vieraiden puhujien varassa. Kirjoittanut Nina Kulmala Toivo Rajalinna, Tampereen srk:n pastori vuosina Seurakunnan tietoja Koejäseniä/ På prof *Täysjäseniä /8 120/16 140/31 126/31 122/3 Paikallissaarnaajia Kuolleet Kastetut lapset Sunnuntaikouluja Keskimäär. kävijämäärä, aikuiset/lapset 80/50 150/80 130/80 150/80 155/80 100/50 100/50 *täysjäsenet/ täysjäsenet, joiden osoite tuntematon 9

10 Toimintaa Rukousrinki rukoilee päivittäin seurakunnan rukousaiheiden puolesta. Ilmoittaudu rukoilijaksi tai anna aiheesi Liisalle: lisanenonen (at) gmail.com, p Rukouskokous parin viikon välein tiistaisin kirkon kellarin kerhohuoneella klo18. Äijäraamis kodeissa kolmen viikon välein. Lisätiedot Kimmo Holma p Käsityö- ja askartelukerho maanantaisin klo 17. Tule kokemaan yhteyttä käsitöiden parissa. Pieni materiaalimaksu. Lisätiedot Anne J. p SiRu-t naisten sielunhoidollinen rukouspiiri joka toinen torstai (parilliset viikot) klo 18 kellarin kerhohuoneessa. Lisätiedot Satu-Leena Rantanen p Hervannan Raamattu- ja rukouspiiri kokoontuu Hervannassa 2 kertaa kuussa: Kuun 2. maanantaina vain naisille, kuun 4. maanantaina kaikille. Seuraavat kokoontumiset: ma 8.4., 22.4., ja Kokoontumisaika yleensä klo 19. Tiedustelut paikasta ym: Anni Bäckman, puh , s-posti: anni.backman(at)metodistikirkko.fi Pirkkalan pienryhmä kokoontuu kuukausittain. Lisätiedot Eila Laakso Jammipavut -solu nuorille kokoontuu parin viikon välein. Lisätiedot Annika Pajunoja p Eläkeläistupa joka toinen perjantai klo 13 Metodistikirkolla. Kahvittelua, sanaa, rukousta ja laulua. Lisätiedot Simo p Rukoustapaaminen kaikille päihderiippuvuudesta kärsineille. Raamatun lukua, keskustelua ja rukousta. Kahvit. Anneli Hankkio ja Marika Haapala. (Huom. paikalle ainoastaan selvin päin. Tarvittaessa puhallutetaan.) Ryhmä kokoontuu joka toinen keskiviikko klo Uskon ABC keskiviikkoisin klo 18 Metodistikirkolla. 12 kerran kokonaisuus kristillisen uskon perusteista. Ilmoittautuminen p Jäsenyysiltoja järjestetään tarpeen mukaan kaikille seurakunnan jäsenyydestä kiinnostuneille. Ilmoittaudu Jan-pastori p Suomen kielen kurssi tiistaisin seurakuntasalissa. Alkeisryhmä: klo Keskusteluryhmä: joka toinen viikko, parittomilla viikoilla (12.2. jne.) klo Kurssimaksu: 5 euroa koko kevätlukukaudelta, sis. opetusmateriaalit, maksetaan aloitettaessa. Taso: A1 A2 (hieman, muttei paljoa suomea oppineille). Kurssin opettajat: Hanna-Kaisa Kilpeläinen, Anne Liede, Tanja Järvinen, Anni Bäckman. Ilmoittautuminen ja tiedustelut: s- postissa: anni.backman@metodistikirkko. fi tai puhelimitse: Palvelu kaipaa palvelijoita: Ylistystanssiryhmä (Elisa B. p ), evankeliointitiimi (Sini p ), musiikkityö (Mika Ylipää ), tarjoilupalvelu (Nina p ), lapsityö (Elina p ), mediatyö (Jan p , Etsitään miksaajia!), sekä tervetulotiimi (Reino p ). Jos kiinnostaa oppia ja kokeilla, ota rohkeasti yhteyttä! Pirkkalan kotiseurakunnan ohjelman löydät nettisivuilta: Ohjelmassa on mm. joka kuukauden ensimmäinen ja kolmas sunnuntai Yhtä matkaa -ilta klo 17, sekä pienryhmiä. 10

11 Talous KAMPANJA jatkuu edelleen! Jos 50 ihmistä sitoutuisi antamaan vähintään 50 euroa kuukaudessa tuloistaan seurakunnalle, niin saisimme maksettua hyvin kaikki menomme ja kehitettyä seurakuntamme työtä. Lähde sinäkin tukemaan seurakuntamme työtä rahalahjallasi kuukausittain. Mukaan pääset antamalla kuukausittain vähintään 50 euroa seurakunnan tilille Nordea ja laittamalla viitenumeroksi Kerro myös päätöksesi Jan-pastorille p ). Nyt mukaan on ilmoittautunut 30 osuutta. Seurakuntamme toimii vapaaehtoisin lahjoituksin. Kaikki lahjoitukset ovat tärkeitä. Ala sinäkin kannattamaan seurakuntaa ja sen työtä varoillasi. Saat lahjaksi hyvän mielen! Seurakunta kiittää kaikkia antajia, sillä taloutemme on kääntynyt parempaan, kiitos Jumalalle! Viitteet: srk maksu 1300, lahjoitus 2600, kirjamyynti 3900, evankeliointi- ja lähetystyö KIITOS! Saajan tilinumero Saaja Maksaja Nordea Tampereen metodistiseurakunta Tilisiirto 10 euroa/kk 20/euroa/kk 50 euroa/kk 100 euroa/kk euroa/kk (jokin sopiva summa) Allekirjoitus Viitenumero Tililtä Eräpäivä Euro 11

12 Seurakuntakonferenssissa päätettyä: Seurakuntaneuvostoon valittiin uutena Mika Ylipää. Muut jäsenet Liisa Nenonen, Sami ja Elina Lind, Ulla Sippola, Mervi Vuorinen, Sini Lahnajärvi, Jan-Markus Jeromaa ja Matti Sälli. Uusi tarjoilutyön vas- Uutisia: taava Nina Kulmala. Rahastonhoitajat Ruut Kallionpää ja Ulla Sippola. Ulkomaalaistyö Anni Bäckman. Seurakuntamme jäsenet Nina Kulmala ja Samu Lunkka kihlautuivat Kirsi (o.s. Halttunen) ja Mikael Niemi vihitty Finlaysonin kirkossa. Anni ja Sixten Bäckman liittyivät seurakuntaan

13 Naistenpäivä Koroissani taivasta tavoitan Lauantaina Tampereen Metodistikirkko, Lapintie 4 Evankeliointitiimi vieraili jälleen Lahdessa Pöydän ääressä Kimmo Holma, Sini Lahnajärvi ja Pirjo Pöllänen. Lahden seurakunnassa on iloittu ja oltu kiitollisia tiimin vierailuista. Jumalan ihmeellistä johdatusta on saatu kokea monet kerrat. Lahdessa musavastuussa olivat Samu Lunkka (kuvassa vasemmalla) ja Nina Kulmala. Jutta Mujunen (kuvassa oikealla) oli mukana todistamassa ja rohkaisemassa kuulijoita. Maaliskuun alussa metodistikirkolla pidettiin kirjansidontakurssi. Ohjaana toimi Krista Ylipää (kuvassa oikealla). Kirjansidontaa opettelemassa oli Nina Kulmala. Tulossa huhtikuussa paperinvalmistuskurssi, jos innokkaita osanottajia löytyy. Lisätietoja pastorilta. Ohjelma: klo Ylistys, rukous ja opetus Terhi Ranta-Ojala klo Lounas ja yhdessäoloa klo Ylistys, rukous ja opetus, Soile Salorinne klo Ehtoollinen ja rukouspalvelu klo 15=> Kahvit, yhdessäoloa, vapaata ohjelmaa ja muuta mukavaa. Päivässä puhujina ovat Terhi Ranta - Ojala ja Soile Salorinne. Päivän aikana on mahdollisuus rukouspalveluun. Musiikissa on Anne Huhtala. Juontaa Tanja Freihoff. Päivässä on mukana Mari Paattimäki esittelemässä Laukkufriikki Oy:n tuotteita. Maria Pirhonen esittelee Me & I naistenvaatteita. Minna Kamppinen tulee myymään askarteluitaan sekä käsitöitään. Elina Lindell tulee esittelemään Tupperware tuotteita. Pauliina Tiuraniemi tulee esittelemään kahvituotteita. Muistathan ottaa käteistä rahaa mukaan! Ilmoittautuminen ruokailuun ja erityisruokavaliot mennessä Elina Lindille sähköpostitse elina.lind@ metodistikirkko.fi tai viestillä p EI lastenhoitoa. Muutokset ohjelmassa ovat mahdollisia. Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil. 4:6 7) 13

14 Luota Jumalaan Tampereen metodistiseurakuntaan vuosi sitten liittynyt Tanja Järvinen luottaa Jumalan johdatukseen elämässään ja rohkaisee muitakin jättämään elämänsä Herran huomaan. Tanja itse kasvoi luterilaisessa, tapakristillisessä kodissa perheen kuopuksena ja iltatähtenä kahden isosiskon ja isoveljen kanssa. Pirkanmaalla ikänsä asunut Tanja on ollut naimisissa pian10 vuotta ja perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi kaksi vauhdikasta koiraa. Tanjan uskonelämässä eräs taitekohta oli aikanaan adventtikirkkoon liittyminen siskon myötävaikutuksella vuonna Hän oli mukana seurakunnan palvelutyössä aktiivisesti, mutta ajan myötä palvelutyötä kertyi niin paljon, että hän uupui. Samanaikaisesti hän koki pettymyksiä uskonelämässään ja näiden asioiden myötä hän jättäytyi pois adventtikirkosta Tämän jälkeen meni muutama vuosi niin, ettei Tanja ollut uskonasioiden kanssa juuri missään tekemisissä. Mutta Jumalalla oli suunnitelmansa Tanjan suhteen. Jumala kutsui nuorta naista uudelleen ja herätteli luokseen vuonna Tästä alkoi etsikkoaika, joka päättyi syksyllä

15 Tanja koki tulleensa tienhaaraan, jonka jälkeen hän lähti etsimään uutta hengellistä kotia itselleen. Hän etsi internetistä tietoa Tampereen eri seurakunnista ja löysi Tampereen metodistikunnan kotisivut. Saman tien hän päätti lähettää postia pastori-janille ja kun hän sai hyvin positiivisen vastauksen, rohkaistui hän tutustumaan seurakuntaan paremmin. Heti seuraavana sunnuntaina, pastorille kirjoittamisen jälkeen, Tanja saapui aralla mielellä seurakunnan jumalanpalvelukseen. Hän koki, että hänet otettiin seurakunnassa lämpimästi vastaan ja mieleen on jäänyt erityisesti se, miten Laakson Eila houkutteli hänet jumalanpalveluksen jälkeen vielä kahvillekin. Pitkä etsikkoaika ja lämmin vastaanotto metodistiseurakunnassa loivat yhdessä pohjan Tanjan uskonratkaisulle, jonka hän teki heti ensimmäistä käyntiään seuranneena sunnuntaina. Asiat etenivät Tanjan mielestä yllättävän nopeasti, mutta ratkaisua hänen ei ole tarvinnut katua päivääkään. Seuraavana keväänä eli maaliskuussa 2012 Tanja liittyi seurakuntaan, jonka jälkeen hän lähti mukaan tarjoilupalvelutyöhön. Viime syksystä lähtien Tanja on ollut mukana myös pyhäkouluavustajana sekä jumalanpalveluksissa tulkkina. Kahta viimeksi mainittua hän pitää ensisijaisina palvelupaikkoinaan, erityisesti kutsumus lapsityöhön on vahva. Olen oikea lapsimagneetti, Tanja naurahtaa. Pitkä etsikkoaika ja lämmin vastaanotto metodistiseurakunnassa loivat yhdessä pohjan Tanjan uskonratkaisulle, jonka hän teki heti ensimmäistä käyntiään seuranneena sunnuntaina. Tulevaisuudenhaaveena Tanjalla on jatkaa keskenjääneitä matkailualan opintojaan. Aikanaan hän suoritti lukion sekä oikeustieteellisen linjan kansanopistossa, jonka jälkeen hän alkoi lukea matkailualaa. Alan opinnot jäivät kuitenkin kesken ja suuri syy siihen oli pitkään jatkunut koulukiusaaminen peruskoulussa ja lukiossa. Se jätti Tanjaan haavat, jotka sitten myöhemmin hankaloittivat opiskelua niin, että ne jäivät kesken. Nyt hän kuitenkin on valmis jatkamaan opinnot loppuun ja kevään aikana selviää, miten haaveet toteutuvat. Hengellisesti Tanjalla on unelmana löytää oma paikka seurakunnasta. Hän toivoo myös armolahjojen vahvistumista ja kertoo unelmiinsa liittyen unen, jonka hän näki jo aikaa sitten. Näin jo 10 vuotta sitten unen, jossa olin jossain muussa seurakunnassa kuin adventtikirkossa ja minun oli hyvä olla. Palvelin unessa ilolla Jumalaa ja nyt koen, että tuo uni on tullut todeksi elämässäni, Tanja riemuitsee. Hän kehottaakin kaikkia seurakuntalaisia luottamaan Jumalan suunnitelmaan ja rakkauteen, vaikka elämässä olisi kuinka vaikeita aikoja. Luota Jumalaan, niin kaikki muuttuu hyväksi, Tanja toteaa kokemuksen äänellä. Haastattelu ja teksti Nina Kulmala 15

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

SEURAKUNTALEHTI. Helmi maaliskuu 2013 Tampereen metodistiseurakunta

SEURAKUNTALEHTI. Helmi maaliskuu 2013 Tampereen metodistiseurakunta SEURAKUNTALEHTI Helmi maaliskuu 2013 Tampereen metodistiseurakunta Hän huolehtii leskien ja orpojen oikeuksista, hän rakastaa muukalaista ja ruokkii ja vaatettaa hänet. 19. Samoin tulee myös teidän rakastaa

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

SEURAKUNTALEHTI. Kesä heinäkuu 2013 Tampereen metodistiseurakunta

SEURAKUNTALEHTI. Kesä heinäkuu 2013 Tampereen metodistiseurakunta SEURAKUNTALEHTI Kesä heinäkuu 2013 Tampereen metodistiseurakunta Jumala etsii Herramme Jeesus antoi opetuslapsilleen tärkeän tehtävän mennä ja tehdä kaikista kansoista hänen opetuslapsiaan. Ja Hän lupasi

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

SEURAKUNTALEHTI. Huhti toukokuu 2012 Tampereen metodistiseurakunta

SEURAKUNTALEHTI. Huhti toukokuu 2012 Tampereen metodistiseurakunta SEURAKUNTALEHTI Huhti toukokuu 2012 Tampereen metodistiseurakunta Levosta käsin toimimaan Olemme kirjoittaneet tässä seurakuntalehdessä erilaisista elämänhallintaan liittyvistä asioista viime kesästä lähtien.

Lisätiedot

SEURAKUNTALEHTI Loka marraskuu 2013 Tampereen metodistiseurakunta

SEURAKUNTALEHTI Loka marraskuu 2013 Tampereen metodistiseurakunta SEURAKUNTALEHTI Loka marraskuu 2013 Tampereen metodistiseurakunta Juurtukaamme syvemmin Kristukseen Suomen Metodistikirkon vuosikonferenssin teemana tälle vuodelle oli Juurru. Teema kehottaa meitä juurtumaan

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

SEURAKUNTALEHTI. Elo syyskuu 2012 Tampereen metodistiseurakunta

SEURAKUNTALEHTI. Elo syyskuu 2012 Tampereen metodistiseurakunta SEURAKUNTALEHTI Elo syyskuu 2012 Tampereen metodistiseurakunta Jumala, meidän kilpemme, katso voideltusi puoleen! Parempi on päivä sinun esipihoissasi kuin tuhat päivää muualla. Mieluummin olen kerjäläisenä

Lisätiedot

SEURAKUNTALEHTI. Loka marraskuu 2011 Tampereen metodistiseurakunta

SEURAKUNTALEHTI. Loka marraskuu 2011 Tampereen metodistiseurakunta SEURAKUNTALEHTI Loka marraskuu 2011 Tampereen metodistiseurakunta Selvä homma! Herra vastasi minulle: Kirjoita näky niin selvästi tauluihin, että sen voi vaivatta lukea. Näky odottaa vielä toteutumistaan,

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

SEURAKUNTALEHTI. Helmi maaliskuu 2012 Tampereen metodistiseurakunta

SEURAKUNTALEHTI. Helmi maaliskuu 2012 Tampereen metodistiseurakunta SEURAKUNTALEHTI Helmi maaliskuu 2012 Tampereen metodistiseurakunta Miten tahdot itseäsi kohdeltavan? Ihmiset suhtautuvat itseensä hyvin erilaisilla tavoilla. Toiset vähättelevät itseään, toiset taas vievät

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot

Kauhajoen Helluntaiseurakunta

Kauhajoen Helluntaiseurakunta Kauhajoen Helluntaiseurakunta Seurakuntauutiset Tammikuu 2012 Ps. 18:3 Herra, minun kallioni, linnani ja pelastajani, minun Jumalani, vuoreni, jonka turviin minä pakenen, minun kilpeni, autuuteni sarvi

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

SEURAKUNTALEHTI. Loka marraskuu 2012 Tampereen metodistiseurakunta

SEURAKUNTALEHTI. Loka marraskuu 2012 Tampereen metodistiseurakunta SEURAKUNTALEHTI Loka marraskuu 2012 Tampereen metodistiseurakunta Kolme yksinkertaista ohjetta Mistä me tiedämme mitä Jumala tahtoo elämältämme? Miten uskoa pitäisi elää todeksi arjen elämässä? Kuinka

Lisätiedot

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat RUKOUHETKI EURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖTÄ POITETTAEA 1. Alkuvirsi Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 38: 1-3, 176: 1-3, 181: 1-3, 194, 317. Virren sijasta voi olla muuta musiikkia. 2. Johdanto Alkusiunaus

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Armolahjat ja luonnonlahjat

Armolahjat ja luonnonlahjat Armolahjat ja luonnonlahjat Rakkauden palvelua varten Jumalan antamat lahjat Luonnonlahjat ja armolahjat liittyvät t syvällisell llisellä tavalla ihmisen kokonaisvaltaiseen kutsumukseen. Luonnonlahjat

Lisätiedot

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015 Kirkon strategia 2015 -työryhmän esitys kirkkohallitukselle KIRKON PERUSTEHTÄVÄ (MISSIO) Kirkon tehtävä on

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa Lähetysnäkymme 2014-2018 Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa POHJOIS-KARJALAN HELLUNTAISEURAKUNTIEN LÄHETYSNÄKY 2014-2018 Seurakunnan lähetystyön näky ja tehtävä Näky: Sytyttää ja levittää

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

Katekismus rukouksen apuvälineenä

Katekismus rukouksen apuvälineenä Katekismus rukouksen apuvälineenä On sanottu, että kaikista maailman katekismuksista Lutherin Vähä Katekismus on ainoa, jota voi rukoilla. Rukouksen näkökulma on katekismuksessa aivan keskeinen. Keskiajalla

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2012 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 29.4.2012 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

SEURAKUNTALEHTI. Huhti toukokuu 2011 Tampereen metodistiseurakunta

SEURAKUNTALEHTI. Huhti toukokuu 2011 Tampereen metodistiseurakunta SEURAKUNTALEHTI Huhti toukokuu 2011 Tampereen metodistiseurakunta Wilfried Bolay piti 27.1.2011 ajatuksia herättävän opetuspäivän tämän ajan ihmisistä ja heidän saamisesta mukaan seurakunnan yhteyteen.

Lisätiedot

Seurakuntalaisvastuu Huittisten Keidasmessussa

Seurakuntalaisvastuu Huittisten Keidasmessussa Seurakuntalaisvastuu Huittisten Keidasmessussa Kirkkoherra Rauno Herranen Alustus arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden neuvottelupäivillä Huittisten seurakuntakeskuksessa 19.11.2016 Taustaa Huittisten

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille

Lisätiedot

Mitä Jumala voi tehdä. yhden papin kautta. kun seurakuntalaisten ideat ja lahjat vapautetaan Jumalan käyttöön?

Mitä Jumala voi tehdä. yhden papin kautta. kun seurakuntalaisten ideat ja lahjat vapautetaan Jumalan käyttöön? Mitä Jumala voi tehdä yhden papin kautta kun seurakuntalaisten ideat ja lahjat vapautetaan Jumalan käyttöön? Tätä kaikkea on Kohtaamispaikka Johtoryhmä Näky-ryhmä Iltamessu Solut Alfa-tiimi Rukoustiimi

Lisätiedot

SEURAKUNTALEHTI. Elo syyskuu 2011 Tampereen metodistiseurakunta

SEURAKUNTALEHTI. Elo syyskuu 2011 Tampereen metodistiseurakunta SEURAKUNTALEHTI Elo syyskuu 2011 Tampereen metodistiseurakunta Yhtä matkaa sisaret ja veljet! Kiitän Jumalaani aina kun muistan teitä, aina kun rukoilen teidän kaikkien puolesta. Rukoillessani iloitsen

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä!

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä! Otamme vastaan sinulle ylimääräiseksi jääneitä tavaroita joka sunnuntai ennen Jumalanpalvelusta. Lahjoitukset voi tuoda alakerran käytävänpäähän. Opastus aulasta Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia.

Lisätiedot

Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä

Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä 1 Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä SUOMEN EV.LUT. KIRKKO Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä Suomen ev.lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2013 Työryhmä: kehitysvammatyön

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

SEURAKUNTALEHTI. Helmi maaliskuu 2011 Tampereen metodistiseurakunta

SEURAKUNTALEHTI. Helmi maaliskuu 2011 Tampereen metodistiseurakunta SEURAKUNTALEHTI Helmi maaliskuu 2011 Tampereen metodistiseurakunta Seura tekee kaltaisekseen Eräänä kauniina päivänä, noin 14-vuoden iässä, menin pahaa aavistamatta veljeni huoneeseen, sillä halusin pelata

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

Leirikirjan omistajan muotokuva:

Leirikirjan omistajan muotokuva: Leirikirjan omistajan muotokuva: MUISTIINPANOJA, OSOITTEITA JNE. Nimi: Leiri: Leiriaika: Harrastukseni: Parhaat kaverini: LEIRIOHJELMA TERVETULOA KESÄLEIRILLE 2003!! Rohkeutta on monenlaista: Oletko sinä

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

SEURAKUNTALEHTI. Kesä heinäkuu 2012 Tampereen metodistiseurakunta

SEURAKUNTALEHTI. Kesä heinäkuu 2012 Tampereen metodistiseurakunta SEURAKUNTALEHTI Kesä heinäkuu 2012 Tampereen metodistiseurakunta Isän hoidossa Isättömyys koskettaa monia suomalaisia koteja. Tutkimusten mukaan isättömyys saattaa vaikuttaa lapsen elämään monin eri tavoin.

Lisätiedot

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI PASTORIN TERVEHDYS Miten sinun pääsiäisesi meni? Vietämme tällä hetkellä kristikunnan suurinta ja merkittävintä juhlaa, pääsiäistä.

Lisätiedot

SEURAKUNTALEHTI. Joulu tammikuu 2012 13 Tampereen metodistiseurakunta

SEURAKUNTALEHTI. Joulu tammikuu 2012 13 Tampereen metodistiseurakunta SEURAKUNTALEHTI Joulu tammikuu 2012 13 Tampereen metodistiseurakunta Uusi vuosi, uudet kujeet Vanhan vuoden lopulla ja uuden alkaessa meillä ihmisillä on tapana tehdä erilaisia lupauksia ja toivoa ystäville

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA TORSTAI 27.6.2013 12.00 LAULUTUOKIO TELTASTA 12.30 TOIMITETTUA OHJELMAA Onneksi oli kiitotie - Muistoja Pudasjärven suviseuroista 1998 Nuorten suviseuramuistoja 1: elämää

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

Oulun Helluntaiseurakunta, Uusikatu 78 TIEDOTUSLEHTI

Oulun Helluntaiseurakunta, Uusikatu 78 TIEDOTUSLEHTI Oulun Helluntaiseurakunta, Uusikatu 78 TIEDOTUSLEHTI Helmikuu 2018 Oulun Helluntaiseurakunnan arvot perustuvat Jumalan sanaan, Raamattuun. Ne ovat jokaisen yksilön ihmisarvo, lähimmäisenrakkaus, armo ja

Lisätiedot

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ISMAEL SYNTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Suomi Jeesukselle -rukouspäivät

Suomi Jeesukselle -rukouspäivät Suomi Jeesukselle -rukouspäivät Jeesus-kansan kakkukestit Uskovien varustautuminen ajan haasteisiin 4 6.10. 2019 Karmel-kodilla Hahmajärventie 108, Hämeenkyrö Herran sotaanlähdön päivä on tullut. Herra

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 Saarnaajan kirjasta (4:9-12) voidaan lukea Kristus-keskeisen kumppanuuden periaate: Kaksin on parempi kuin yksin, sillä

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin.

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Tuomasmessun kulku Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Messun aloitus Kirkossa vallitsee hiljaisuus. Messun alkua odoteltaessa lauletaan rukoushymnejä. Rukousalttareilla voi hiljentyä

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...

Lisätiedot

Palmusunnuntaista pääsiäiseen

Palmusunnuntaista pääsiäiseen Palmusunnuntaista pääsiäiseen 25.3-2.4.2018 Jumala toimii ennen ihmistä Pääsiäiskertomukset lepäävät kahden peruspilarin varassa. Hauta on tyhjä. Tämä on väkevä tosiasia, jota evankelistat eivät mitenkään

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 37/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 5.8.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 37/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 5.8. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) RIKAS NUORUKAINEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Matt. 19: 16-30 Eräs

Lisätiedot

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI www.lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Lähestymme jälleen pääsiäisen aikaa ja aina se koskettaa

Lisätiedot

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta Ekklesiologia 14 Kevään tunnit: 1 Dispensaatiot, Kristus Seurakunnan pää ja perustus 2 Seurakunnan olemassaolon kolme päätarkoitusta 3 Seurakunnan rakenteita ja johtajuusmalleja 4 Evankelioiminen 5 Rakentaminen

Lisätiedot