Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Vuosikertomus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Vuosikertomus 1.10.2010-30.9.2011"

Transkriptio

1 1 Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Vuosikertomus Sammonkatu 2, Tampere YLEISTÄ Yhdistys on toiminut yhteistyössä opiston kanssa. Se on ollut mukana opistolla erilaisten tilaisuuksien järjestämisissä, syys- ja kevätlukukauden alkaessa puhelinilmoittautumisien vastaanotossa ja opastustehtävissä Sampolassa ja syksylukukauden alussa Pellervossa. Opiston kursseille voi ilmoittautua osoitteessa Mahdollisuus oli myös ilmoittautua puhelimitse sekä joillekin kursseille tunnin alussa opettajalle. Ilmoittautuminen netissä on vakiintunut. On otettu käyttöön verkkotunnusmaksu. Opisto on alkanut aktiivisesti periä kurssimaksuja. Kurssilaskutus on ulkoistettu Itellalle. Vapaamatkustajia ei sallita. Yhdistyksen toimintaa elävöitti valmistautuminen Sampolan remonttiin. Työväenopisto siirtyi evakkoon paljon julkisuudessa parjattuun Pellervon homekouluun toukokuussa Opiston syyslukukausi oli ja kevätlukukausi Syksy alkoi evakossa Takahuhdissa, Onkiniemessä, Tammelassa ja Pellervossa. Ylläpitämämme Kahvio Akvaario siirtyi myös Pellervoon supistetuilla aukioloajoilla. Kahvioon on edelleen voinut maksaa kurssimaksuja. Erilaisten kulttuuri-, tyky- ja virikeseteleiden käyttö maksuvälineinä on lisääntynyt. Lukuvuonna syksystä 2010 kevääseen 2011 oli opiskelijaa ja kurssilaista. Työvuonna oli 1213 kurssia. Opetustunteja opistolla annettiin Kansalaisopistojen liiton KOL:n Liittokokous oli Lappeenrannassa. Yhdistyksemme kokousedustajina olivat Tarja Hänninen ja Sirkka-Liisa Jukarainen. Meillä ei ole edustusta KOL:n uudessa hallituksessa, joka valittiin nyt kolmeksi vuodeksi. Pitkä toimintamme KOL:n hallituksessa päättyi. Ehdotimme Oriveden Kansalaiopiston rehtoria Tiina Kopalaista varsinaiseksi jäseneksi ja hänen henkilökohtaiseksi varajäseneksi Sirkka-Liisa Jukaraista. He eivät tulleet valituiksi. Opistokummimme Minna Sirnö ei tullut enää valituksi eduskuntaan. Opetusministeriksi valittiin tamperelainen kansanedustaja Jukka Gustafsson. Tampereen seudun kuntayhtymä jatkaa suunnittelua seutuopistosta, johon kuuluisivat Orivesi, Kangasala, Ylöjärvi ja Tampere keskuspaikkana. Yhdistys toimitti SampolAviisi-lehden Facebookiin perustettu Kesäpirtti- ryhmä toimii edelleen. Kesäpirtillä kaadettiin puita. Teimme pystykauppasopimuksen Metsäliiton kanssa. Yhdistyksen kotisivut Kesäpirtin kotisivut

2 2 Työväenopiston kotisivut HALLITUS Hallituksen jäsenet osallistuivat toimikauden aikana kokouksiin seuraavasti: Sirkka-Liisa Jukarainen puheenjohtaja 9 kertaa Matti Tila varapuheenjohtaja 8 kertaa Suvi Lindholm rahastonhoitaja 6 kertaa Osmo Muro sihteeri 8 kertaa Pauli Koivunen 9 kertaa Petri Kuvala 6 kertaa Marja-Leena Kujansuu 9 kertaa Kati Liljeqvist 4 kertaa Teuvo Luukkonen 7 kertaa Tarja Hänninen 8 kertaa Kosti Mantonen 9 kertaa Muut kokousosallistujat: Matti Saari opiston rehtori 5 kertaa Tuula Vatanen opiston apulaisrehtori 2 kertaa Toimikaudella pidettiin 9 hallituksen kokousta, joista pöytäkirjoihin kertyi 130 pykälää. Hallitus kokoontui 4 kertaa Talvipirtissä, Sammonkatu 2, Tampere, 3 kertaa Sampolassa, Sammonkatu 2 luokissa 222 ja 309 sekä kansliassa. Kerran kokoonnuttiin Pellervon koululla luokassa 221, Pellervonkatu 20. ja kerran Kesäpirtillä, Kesäpirtintie 48. Ylöjärvi. ALATOIMIKUNNAT Kesätoimikunta Matti Tila Pauli Koivunen Tarja Hänninen Jaana Koivunen Sirkka-Liisa Jukarainen Tenho Hänninen Kahviotoimikunta Sirkka-Liisa Jukarainen Vaatesäiliötoimikunta Emmi Tila Retkeilytoimikunta Kosti Mantonen Nestor Lehtonen Tarja Hänninen puheenjohtaja varapuheenjohtaja sihteeri rahastonhoitaja talkooemäntä ympäristövastaava puheenjohtaja puheenjohtaja puheenjohtaja sihteeri toimistoasiainhoitaja ja teatterivastaava Kotisivu Internetissä

3 3 Tarja Hänninen verkkosivujen päivittäjä YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS Vuosikokous pidettiin Sampolassa. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Petri Kuvala, sihteeriksi Osmo Muro ja pöytäkirjan tarkastajiksi Marja-Leena Kujansuu ja Kati Liljeqvist. Kokouksessa oli läsnä 29 yhdistyksen jäsentä. YHDISTYKSEN NIMENKIRJOITTAJAT Toimikaudella yhdistyksen nimenkirjoittajat olivat Sirkka-Liisa Jukarainen, Matti Tila, Suvi Lindholm ja Osmo Muro. Säännöt 11. Kahvio Akvaario Kahvion vastaavana työntekijänä on toiminut Rami Lehtinen. Kesäajan hän oli kesänviettopaikkamme Kesäpirtin vastaavana keittiötyöntekijänä. Toisena kahviotyöntekijänä jatkoi Sari Virta. Määräaikainen työsopimus päättyi Lisäksi kahviossa käytettiin talkootyöntekijöitä. Kahvio oli auki ma - to , pe ja la Muina aikoina tilauksesta. Kahvio oli suljettu, kun opistossa ei annettu opetusta. Kahvioon sai maksaa edelleen opiston kurssimaksuja. Kurssimaksuja on sinne vastaanotettu vuodesta 2003 alkaen. Kahvio Akvaario muutti Pellervoon ja toiminta alkoi siellä Kahvion on auki ma to , pe suljettu, la ja su suljettu Kahviossa on vain yksi työntekijä Rami Lehtinen ja hänen työaikaansa lyhennettiin. 75 tuntia / kolme viikon työjakso. Kesäpirtti Kesäpirtille tehtiin 5-vuotissuunnitelma alueen kehittämiseen ja rakennusten hoitamiseen. Suunnitelmaa tarkistetaan vuosittain Pikkujoulut vietettiin Juhlakeskus Mancesterissa yhdessä retkeilytoimikunnan kanssa Talvileiri Kesäpirtillä 25 lasta ja nuorta sekä 15 aikuista. Metsänhoidollisista syistä ja talouden vahvistamiseksi alueella kaadettiin kevään aikana runsaasti puustoa. Pystykauppasopimus tehtiin Metsäliiton kanssa. Tilalle istutettiin 350 koivun- ja 300 kuusentainta Avajaisia vietettiin. Perinteisesti nostettiin isännänviiri, juotiin kahvit ja isäntä piti puheen. Valokuvanäyttelyn oli rakentanut opiston valokuvauksen erikoiskurssi. Kesäpirtin keittiötyöntekijänä toimi Rami Lehtinen. Lehtisen vapaapäivät ja vuosiloma hoidettiin talkoilla. Talkoorinkiin kuuluivat Sirkka-Liisa Jukarainen, Minnamaarit Kähärä, Nina Tila, Anita Jokinen, Jaana Koivunen ja Marja-Leena Kujansuu. Kesän ajalle oli tehty talkoolistat käymälöiden siivouksista, saunojen pesusta, tiskivuoroista, kassavuoroista ja viikkoisäntäviikoista. Vuorot oli jaettu jokaisen mökkivuokraajan kesken. Kevättalkoot alkoivat myöhään puiden kaadosta johtuen. Talkoissa suurin työ oli alueen raivaaminen. Saunapuiden sahausta ja pilkkomista riitti runsaasti. Talkootöinä huollettiin ja korjattiin kiinteistöjä. Pikkusauna sai uudet lauteet. Hankittiin Isolle saunalle toinen öljysäilö, asennuksen suoritti Öljypoltinhuolto Haverinen Keijo, öljysäiliön uusi rakennus myös maalattiin. Keittiön / ravintolan omavalvontasuunnitelma päivitettiin Kesäkausi

4 4 Ruokala oli kesä-, heinä- ja elokuun avoinna ma pe kello ja la su kello Syystalkoot alkoivat ja loppuivat Kesäpirtille valittiin ympäristövastaava, joka huolehti esim. pienmetallin ja lasin kierrätyksen. Facebookissa toimii Kesäpirtti ryhmä. Tapahtumakalenteri Avajaiset Karaoke Liikuntapäivä Bingo Juhannustanssit Rannaltaongintakilpailu 2.7. Aatamien ilta 3.7. Pirtin mestaruus, tikka, rengas ja petanque 9.7. Isännän juhlat ( Pauli Koivunen 50 v.) Nuorten kisat Kirpputori, karnevaaliasujen ompelua 17.7 Karnevaalin tanssiharjoituksia Kinkku ( Marja-Leena Kujansuu 50 v.) 30.7 Rion Carnevaalit 6.8. Yhteislauluilta Teerimäessä Nuorten ilta Päättäjäiset Hyvänolonpäivä opiston kurssi Retkeilytoimikunta Teatteriesitysten tilaukset ja myynnit sovittiin edelleen yhteistyössä Laulu-Siskot ry:n, Tampereen Naislaulajat ry:n ja Pirkanmaan Sydänlapset ry:n kanssa. Teatteriesityksistä tiedotettiin Kahvio Akvaariossa, opiston opetusohjelmassa, netissä ja kesäaikana Kesäpirtillä. Retkeilytoimikunta teki yhteistyötä Riitta ja Timo Merton kanssa. Teatteriesitykset 2010/ ke 6.10 Päällystakki TT pe Parasta ennen TTT su Mielipuolen päiväkirja TT su Hyvää yötä Herra Hakkarainen Komediateatteri su Tänä iltana Taneli Mäkelä TT 2011 pe 14.1 Parasta ennen TTT ke 26.1 Pesulan likat TT pe 28.1 Fanny ja Aleksander TTT

5 5 pe 18.2 Lentävät morsiamet TT ke 9.3 Kaaos TTT ke 23.3 Vuonna 85 Remix (sing along) TTT ke 23.3 Hämähäkkimiehen kosto TT to 12.5 Lämminveriset TTT su 17.7 Hulvaton hotelli Komediateatteri la 10.9 Anna Liisa TTT ti 20.9 Hiiriä ja ihmisiä TT pe 30.9 I Love You Because TT YHDISTYKSEN KOKOUKSET Yhdistyksen vuosikokous oli Sampolassa. Paikalla oli 29 jäsentä. Hallitus kokoontui (9) yhdeksän kertaa Kesätoimikunta (4) neljä kertaa Retkeilytoimikunta (5) viisi kertaa Kahvio- ja vaatesäilytystoimikunnan asioita käsiteltiin hallituksessa puheenjohtajien esityksistä. JÄSENISTÖ Lukukauden aikana Tampereen työväenopistossa opiskeli opiskelijaa. Hallitus on kokouksessaan hyväksynyt opiskelijat ry:n jäseniksi kaikki, jotka ovat opiskelleet kevät- ja syksylukukaudella 2010 tai tulevat opiskelemaan kevätlukukaudella Hallitus päätti edelleen olla toistaiseksi hyväksymättä jäsenikseen Seppo Koskimaa ja Hans Parvikoskea sääntöjemme 5 ja aiempien kirjelmien johdosta, koska he ovat aiheuttaneet yhdistyksellemme vääriin tietoihin perustuvaa kielteistä julkisuutta hallitus hyväksyi Päivi Kuikan kannatusjäseneksi. EDUSTUKSET JA MUUT TEHTÄVÄT Antaverkan yksityistien sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Kesäpirtillä Edustajinamme olivat Matti Tila ja Pauli Koivunen. Yhdistyksemme jäsen Jari Partanen toimii edelleen Antaverkan yksityistien tiehoitokunnan puheenjohtajana Helsingin suomenkielisen työväenopiston opistolaisyhdistyksen 90-vuotisjuhlat Sirkka-Liisa Jukarainen, Tarja Hänninen ja Teuvo Luukkonen kunnioitti läsnäolollaan arvokasta juhlaa puheenjohtaja Sirkka-Liisa Jukarainen ja Ulla Myllärniemi olivat Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston Opistotalon avajaisjuhlassa. JÄSENYYDET Kansalaisopistojen liitto KOL Antaverkka-Petäjän kyläyhdistys ry. Antaverkan yksityistieosakas KOULUTUSTOIMINTA

6 Aikuisopiskelijaviikon tilaisuus Vanha Kirjasto Tampere, Sirkka-Liisa Jukarainen osallistui Tampereen kaupungin ja yhdistysten välinen tiedotus- ja kuulemistilaisuus Sampolassa Auditoriossa. Tarja Hänninen ja Sirkka-Liisa Jukarainen osallistuivat Tuokko Tilintarkastuksen koulutustilaisuus Sirkka-Liisa Jukarainen ja Ulla Myllärniemi osallistuivat KOL:n Tammiseminaari Mikkelissä, Tarja Hänninen, Sirkka-Liisa Jukarainen ja Matti Tila osallistuivat Tampereen kaupungin verkkolaskutuskoulutus. Suvi Palonen ja Sirkka-Liisa Jukarainen osallistuvat. MUITA TILAISUUKSIA Sampolan koulun vanhempainneuvoston tiedotustilaisuus Pellervon koululla. Sirkka- Liisa Jukarainen osallistui tilaisuuteen Sampolassa opiston henkilökunnan kokous, jossa käsiteltiin Pellervoon siirtymistä. Sirkka-Liisa Jukarainen kokoukseen Suuri vaaliväittely Sampolassa. Sirkka-Liisa Jukarainen oli sihteerinä tilaisuudessa Läksiäisbileet Sampolassa Kirpputori Sampolassa Pellervo-päivä / avoimet ovet Lukukauden avajaiset / opekokous Pellervossa, Kahvio Akvaariossa. Täysiä vuosikymmeniä täyttivät vuotta Irkka Joutsi, kuulunut opiskelijayhdistykseen yli 40 vuotta. Ollut toimikunnassa ja hallituksessa sekä toiminut aktiivisesti kesä- ja retkeilytoimikunnissa vuotta Pauli Koivunen, hallituksen jäsen ja Kesäpirtin isäntä vuotta Marja-Leena Kujansuu, hallituksen jäsen. Joukostamme poistuivat Pekka Särkkä, joka on ollut Kesäpirtin isäntänä ja aktiivinen toverikunnan jäsen Elli Lehtiniemi. Oli aikoinaan aktiivinen kesäpirttiläinen. Rakensi miehensä Epun kanssa Pirtille mökin, Lehtiniemen, joka purettiin muutama vuosi sitten. OPINTORAHASTO Tuli yksi hakemus, joka ei täyttänyt sääntöjen edellyttämiä ehtoja. TIEDOTUSTOIMINTA Sisäistä tiedotusta pidettiin edelleen yllä opiston ilmoitustaulun avulla. Lisäksi Kahvio Akvaarion ikkunaseinä on ollut tiedotuspaikkana. Tieto- ja teatterikansiota olemme pitäneet Kahviossa ja kesällä Kesäpirtillä. Kesäpirttitiedote ilmestyi keväällä. Kokouskutsut lähetetään sähköpostilla ja kirjeitse vain niille, joilla ei ole sähköpostia. Sivumme löytyvät internetistä osoitteesta ja Työväenopiston sivut Opiskelijayhdistyksellä on edelleen sivut opiston syys- ja kevätopetusohjelmaesitteessä. Yhdistyksen lehti, SampolAviisi, toimitettiin. Se oli jaossa 2011 tammikuussa. Painos oli 1500 kpl. SampolAviisi oli jaossa Sampolassa.

7 7 Yhdistys tilaa Aamulehteä Kahvio Akvaarioon ja siirtää sen kesäajaksi Kesäpirtille. Syyskuusta 2011 alkaen ilmoitustaulumme ja teatteri-retkikansio ovat Pellervossa. Facebookissa toimii Kesäpirttiryhmä. TALOUS Yhdistyksen kirjanpitoa hoiti tilitoimisto Talenom. Meidän tilejämme on hoitanut Henna Pyykkönen ja 1.9 alkaen Linda Husu Palkanlaskennan on tehnyt Maritta Suvanto. Tilitoimisto Talenom on nimennyt meille oman talouspäällikön, joka on John Alanen. Yhdistyksen päärahastonhoitajana on toiminut Suvi Lindholm (ent.palonen), joka on hoitanut maksuliikenteen, kuittien järjestelyt tilitoimistoa varten sekä seurannut Kahvion ja Kesäpirtin kassoja että maksuliikennettä. Hän on huolehtinut myös kalustokortistosta Teimme uuden talouden hallinnan sopimuksen Talenom Yritystilit oy: n kanssa. Siirryimme toimimaan verkkolaskutus MEZO.fi / Talenom toimintaan. Kesätoimikunnan rahastonhoitajana on toiminut Jaana Koivunen, joka on hoitanut kassan ja kassakirjan sekä maksuliikenteen. Kahvio Akvaarion kassakirjan, pankkitilitykset ja kurssimaksujen tilitykset opistolle on hoitanut Rami Lehtinen ja hänen estyessään Sari Virta ja Sirkka-Liisa Jukarainen. Retkeilytoimikunnan teatterilippujen hankinnat ja tilitykset on hoitanut Tarja Hänninen. Vaatesäilytyksen tilitykset on tehty Kahvion kassan kautta pankkiin. Vaatesäilytyksen kassa on tilitetty kaikki pois. Vaatesäilytys ei toimi, kun Sampola on remontissa. Kahvio Akvaarion vastaavana työntekijänä toimi Rami Lehtinen ja toisena kahviotyöntekijänä oli Sari Virta, jonka työsopimus päättyi Rami Lehtinen oli kesällä Kesäpirtillä ainoana palkattuna työntekijänä. Rami Lehtinen oli lomautettuna ja Rami Lehtisen vuosilomat olivat ja sekä Rami Lehtiselle allekirjoitettiin uusi työsopimus alkaen uusi työsopimus, joka on voimassa toistaiseksi. Työaikaa jouduttiin lyhentämään, koska Kahvio Akvaarion aukioloaikoja supistettiin. Pellervossa, jossa olemme evakossa, siellä on vähän asiakkaita. Opintorahastoon ei siirretty rahaa. Kahvioon hankittiin matkapuhelin sekä liittymä numero ja samalla Kesäpirtille uusi matkapuhelin Kesäpirtille hankittiin ruohonleikkuukone 179,00, klapikone 233,00, jiirisaha 365,00 ja moottorisaha 349,00. Kesäpirtin isoon saunaan hankittiin toinen öljysäiliö. Säiliön asennukset ja - työt maksoivat 2205,90. Tätä kulua emme osanneet arvioida talousarviota laadittaessa. Talousarviossa varattu 1000 jäi käyttämättä, joka oli varattu rännit / räystäskourut joita ei hankittu. Opiskelijayhdistys on Sivistys- ja elämänlaatupalveluiden lautakunnan alaisena. Haimme työväenopistolta yleisavustusta toimintamme tukemiseen ja saimme sen. ELY- keskukselta ei ole tullut vielä päätöstä hakemastamme avustuksesta. Kesäpirtillä kaadettiin puita. Pystykauppasopimus tehtiin Metsäliiton kanssa. Myynnistä saimme ,78. Veroa ei ole vielä maksettu. SampolAviisi-lehti painettiin Esa-Printissä painos oli 1500 kpl / 1 623, Sisä-Suomen yritysverotoimisto ilmoitti - ei maksua ei palautusta Tilikauden voitto / tappio ,69. Jätetään tilikauden voitto / tappio tilille.

8 Tilien tarkastuksen suoritti Tuokko Tilintarkastus OY / HTM Tuija Siuko. 8

VUOSIKERTOMUS 2009-2010 YLEISTÄ

VUOSIKERTOMUS 2009-2010 YLEISTÄ 1 VUOSIKERTOMUS 2009-2010 YLEISTÄ Yhdistys on toiminut yhteistyössä opiston kanssa. Se on ollut mukana opistolla erilaisten tilaisuuksien järjestämisissä, syys- ja kevätlukukauden alkaessa puhelinilmoittautumisien

Lisätiedot

Tampereen työväenopiston opiskelijat ry 29.11.2012 Vuosikertomus 1.10. 2011-30.9.2012

Tampereen työväenopiston opiskelijat ry 29.11.2012 Vuosikertomus 1.10. 2011-30.9.2012 1 Tampereen työväenopiston opiskelijat ry 29.11.2012 Vuosikertomus 1.10. 2011-30.9.2012 YLEISTÄ Yhdistys on toiminut yhteistyössä opiston kanssa. Se on ollut mukana opistolla erilaisten tilaisuuksien järjestelyissä.

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 1.10.2012-30.9.2013

VUOSIKERTOMUS 1.10.2012-30.9.2013 1 Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Sammonkatu 2 33540 Tampere VUOSIKERTOMUS 1.10.2012-30.9.2013 YLEISTÄ Yhdistys on toiminut yhteistyössä opiston kanssa. Se on ollut mukana opistolla erilaisten

Lisätiedot

Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Sammonkatu 2, 33540 Tampere. Toimintakertomus 2007-2008 YLEISTÄ

Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Sammonkatu 2, 33540 Tampere. Toimintakertomus 2007-2008 YLEISTÄ 1 Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Sammonkatu 2, 33540 Tampere Toimintakertomus 2007-2008 YLEISTÄ Yhdistys on toiminut yhteistyössä opiston kanssa. Se on ollut mukana opistolla erilaisten tilaisuuksien

Lisätiedot

Kesäpirtti Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Kesäpirtti, Kesäpirtintie 48, Ylöjärvi

Kesäpirtti Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Kesäpirtti, Kesäpirtintie 48, Ylöjärvi Kesäpirtti 2014 Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Kesäpirtti, Kesäpirtintie 48, 33480 Ylöjärvi www.tto-opiskelijat.fi/kesapirtti 044 3491 030 Ravintola avoinna 31.5. - 31.8.2014 Arkisin 16.00 17.00

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio 1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio 1/6 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt EMO Espoon musiikkiopisto Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt 2 ESPOON MUSIIKKIOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys Esbo

Lisätiedot

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous Aika: 28.11.2009 klo 9.00 Paikka: Läsnä: Luontokapinetti Kopan koulu Jorma Kaarto (Viikkolehti), Päivi Erävesi, Ulla Helmisaari, Jari Helmisaari, Arimo Helmisaari, Timo Hämäläinen,

Lisätiedot

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois, IITIN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2009-31.12.2009 1. YLEISTÄ Vuosi 2009 oli yhdistyksen 22. toimintavuosi. Tänäkin vuonna liikuntaa harrastettiin monipuolisesti, ja perinteiset Muumihiihto- ja metsämörrikoulut

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö.

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö. KYRÖSKOSKEN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS KOSKEN KOPLA RY Säännöt 22.9.2014 (vuosikokous) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Endurance Ultrarunning Team Finland ry

Endurance Ultrarunning Team Finland ry Aika: klo 14.00 Paikka: Urheiluopisto Solvalla, Espoo 1. Arto Ahola avasi kokouksen 2. Valittiin kokoukselle puheenjohtajaksi Arto Ahola sihteeriksi Mikael Heerman pöytäkirjan tarkastajiksi Tero Hyppölä

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu

Lisätiedot

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet /

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet / PYHÄRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 26.1.2017 1/2017 1 (6) KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Torstaina 26.1.2017 klo 18.00 18:53 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Aaltonen Sari Alhoranta Jukka puheenjohtaja 1 7 Huttela

Lisätiedot

Suomen kahvakuula ry:n säännöt

Suomen kahvakuula ry:n säännöt Suomen kahvakuula ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen kahvakuula ry ja sen kotipaikka on Laukaa. Yhdistys on merkitty yhdistysrekisteriin 28.3.2007. 2 Tarkoitus ja

Lisätiedot

OPPILASKUNTA 2012-2013 TOIMINTAKERTOMUS

OPPILASKUNTA 2012-2013 TOIMINTAKERTOMUS OPPILASKUNTA 2012-2013 1. KALEVANKANKAAN KOULUN OPPILASKUNNAN KOKOONPANO JA TEHTÄVÄ Oppilaskuntatoiminta on tärkeä osa Kalevankankaan kouluyhteisöä. Sen tavoitteena on kehittää oppilaiden valmiuksia toimia

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

1/6 1. KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Kokouksen aluksi huomioitiin Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton pitkäaikainen hallinnon ja talouden tarkastaja kunnanjohtaja Arto

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 11.6.2016 Paikka Porin Yliopistokeskus, Pohjoisranta 11, 28101 Pori Lounas klo 12.00-13.00 Kahvi klo 15.30 16.00 9.00 10.00 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Muotialan päiväkodin vanhempainyhdistys ry ja se toimii. edistää lasten vanhempien ja päiväkodin välistä yhteistoimintaa

Yhdistyksen nimi on Muotialan päiväkodin vanhempainyhdistys ry ja se toimii. edistää lasten vanhempien ja päiväkodin välistä yhteistoimintaa MUOTIALAN PÄIVÄKODIN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Muotialan päiväkodin vanhempainyhdistys ry ja se toimii Muotialan päiväkodin yhteydessä ja sen kotipaikka on Tampere. 2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Tervetuloa vuosikokoukseen!

Tervetuloa vuosikokoukseen! SK POHJANMAA - POHJANMAAN LASTUSALAN LIITTO ry Tervetuloa vuosikokoukseen! Pohjanmaan Pelastusalan liitto ry:n vuosikokous pidetään la 21.5.2016 Nurmon Paloasemalla, Paanatie 1, 60550 Nurmo Tilaisuuteen

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1 Sisällysluettelo 1. Nimi, kotipaikka ja kieli... 2 2. Tarkoitus... 2 3. Toiminnan laatu... 2 4. Jäsenet... 2 5. Oppilaskunnan johto... 2 6. Oppilaskunnan yleiskokouksen aika, koollekutsuminen sekä laillisuus

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista

Lisätiedot

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu 1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa. SUKUSEURA NUIKKA Sukukokous KOKOUSKUTSU Sukuseura Nuikka ry:n Varsinainen sukukokous 18.8.2012 klo 14.00 Porvoon seurakuntien PELLINGIN KURSSIKESKUS Jivikintie 18 07370 Pellinki Sukuseura Nuikka kokoontuu

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoitus on vastustaa

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU 1/6 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto

Lisätiedot

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 2/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 2/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Ylikylässä 12.9.2015 PÖYTÄKIRJA 2/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 18.28 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon

Lisätiedot

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN 28.10.2017 VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Raidonjärven suojeluyhdistys Ry Raidonpääntie 173 14300 Renko PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on KIIHTELYSVAARAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN säännöt (hyväksytty 10.1.2006) 1 Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka

Lisätiedot

5 JÄSENMAKSUT Yhdistyksen vuosikokous vahvistaa vuotuisen jäsenmaksun varsinaisille jäsenille. Kunniajäsenellä ei ole jäsenmaksuvelvollisuutta.

5 JÄSENMAKSUT Yhdistyksen vuosikokous vahvistaa vuotuisen jäsenmaksun varsinaisille jäsenille. Kunniajäsenellä ei ole jäsenmaksuvelvollisuutta. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kymenlaakson Ekonomit ry ja sen kotipaikka on Kotkan kaupunki. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. Yhdistys on Suomen Ekonomit - Finlands

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt 1 Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Äänekoski ja toiminta-alueena

Lisätiedot

Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet

Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet Eläkkeensaajien Keskusliiton 29.11.2018 Kuopion Piiri ry Sääntömääräinen Syyskokous Maanantai 26.11.2018 klo 13.00 Hotelli IsoValkeinen Kuopio Osallistujat: 44 kokousedustajaa Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

KEVÄTKOKOUS Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Puheenjohtaja: Kai Vainio Antti Ali-Raatikainen

KEVÄTKOKOUS Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Puheenjohtaja: Kai Vainio Antti Ali-Raatikainen FI- 1/5 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Hän kertasi vuoden 2014 tapahtumia, joista päällimmäisenä VIKSU 2014 palokuntanuorten leiri. Taloudellinen tulos on jopa liiankin hyvä,

Lisätiedot

Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry. Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n virallinen ensirekisteröintipäivämäärä

Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry. Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n virallinen ensirekisteröintipäivämäärä 1 SISÄLLYSLUETTELO sivu YLEISTÄ... 3 ORGANISAATIO hallitus... 5 henkilöstö... 5 tilintarkastus... 5 kirjanpito... 6 TOIMINTA yhdistyksen kokoukset ja jäsenet... 6 muu toiminta... 6 tiedottaminen... 8 TULEVA

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on, Finlands Coach Förening rf Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Finnish Coach Federation kansainvälisissä yhteyksissä

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2013-31.7.2014 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 4 4. Toiminta... 5 5. Talous...

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 27.9.2011 1 Yhdistyksen nimi on Yy-Kaa-Koo ry (Yhteinen Kasvatus Koulussa), ja se toimii Piikkiön yhtenäiskoulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Kaarinan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 SIVU 1/2013. PAIKKA Seurakuntakeskus, Latokartanontie 5. Sikala Touko

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 SIVU 1/2013. PAIKKA Seurakuntakeskus, Latokartanontie 5. Sikala Touko KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 SIVU 1/2013 AIKA Keskiviikko 16.1.2013 klo 18 18.20 PAIKKA Seurakuntakeskus, Latokartanontie 5 Aakula Kari Haikka Juha Hietanen Markku Hjerppe Ilkka Jokinen Kaarina Luukkonen

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU 18.11.2017 1/5 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011 Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Vuosikertomus 2010 Yleistä Toiminnan tarkoitus Tukea yhdessä Lihastautiliiton kanssa neuromuskulaarisia tauteja sairastavien ja

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien

Lisätiedot

, iso neuvotteluhuone, Ilkantie 4 Valkea talo, Helsinki.

, iso neuvotteluhuone, Ilkantie 4 Valkea talo, Helsinki. Hallituksen kokous 1 (5) Aika 24.9.2016, iso neuvotteluhuone, Ilkantie 4 Valkea talo, Helsinki. Läsnä Hallituksen puheen ja jäsenet poissa Aaltonen Jaana Ahonen Outi Blundin Elina Hanhikoski Cecilia Lähteenmäki

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 181 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 215). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Nina Jaara-Sagulin, yhdistyksen puheenjohtaja

Nina Jaara-Sagulin, yhdistyksen puheenjohtaja Kokouskutsu Tehyn Vapaat Vaikuttajat ry 1/2014 Elin: Hallitus Aika: 3.2.2014 klo 17.30 Paikka: Messukeskus, Helsinki Asialuettelo Pykälä Käsiteltävä asia 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen päätösvaltaisuus

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.

Lisätiedot

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi 30.04.2003

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi 30.04.2003 Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry YHDISTYKSEN KOKOUS Aika 30.04.2003 kello 19:00 Paikka OlutHuone WilliamK, Annankatu 3, Helsinki Läsnä Esko Wessman puheenjohtaja Ilpo Nyyssönen sihteeri

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2018 SIVU 8/2018. AIKA Keskiviikko klo

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2018 SIVU 8/2018. AIKA Keskiviikko klo KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2018 SIVU 8/2018 AIKA Keskiviikko 12.9.2018 klo 18.00 18.40 PAIKKA Seurakuntakeskus, os. Latokartanontie 5 LÄSNÄ Aakula Kari Musturi Timo Haikka Juha Mäkinen Kirsi Hakonen

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa Otaniemen TEK-tutkijat ry Otaniemen TEK-tutkijat ry:n sääntömääräinen kevätkokous Aika: 6.6.2016 klo 15:00 Paikka: Otaniemi, Otakaari 7, kokoushuone Maxwell Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Petri Kärhä avasi

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku.

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 1 Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on -edistää oppilaiden vanhempien ja koulun välistä

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola.

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoitus on taloudellista voittoa tavoittelematta toimia

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa 15.1.2013.

4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa 15.1.2013. Vallilan vanhemmat-yhdistyksen kokous 02.04.2013 Aika: Tiistai 02.04.2013 klo 18.00 Paikka: Vallilan koulun opettajanhuone 1. Läsnä Opettaja Sami Paavola Annu Kilpeläinen (3A) Anu Vauramo (6A) Kati Lounema

Lisätiedot

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu SYYSKOKOUS 2013 Aika maanantai 23.10.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksemme puheenjohtajan Pasi

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 13.10.2017 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 19.11.2017 kello 9.00. Paikka Palmgren-konservatorio Rautatienpuistokatu 7, 28130 Pori I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

OULUN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY SÄÄNNÖT

OULUN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY SÄÄNNÖT OULUN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistys on paikallisyhdistys

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen.

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen. Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 ETELÄ-KARJALAN MARTAT RY:N SYYSKOKOUS Aika Torstai 1. marraskuuta 2018 klo 18.00 Paikka Olavinkulma (Imatran seurakunnan tilat) Olavinkatu 13, 55100 IMATRA Käsiteltävät asiat

Lisätiedot