AIKA AJALLISTUU/OLEMINEN AVAUTUU MARTIN HEIDEGGERIN KANSSA KESKUSTELUNA HELENA

Transkriptio

1 AIKA AJALLISTUU/OLEMINEN AVAUTUU MARTIN HEIDEGGERIN KANSSA KESKUSTELUNA HELENA 1

2 Heidegger; ajatteluttavaisinta ajatteluttavaisessa ajassamme on se, että emme vielä varsinaisesti osaa ajatella. Julkaisija: Helena Salvi ISBN Painopaikka: Multiprint Oulu,

3 ÄIDILLE JA ISÄLLE JA TEILLE KAIKILLE ESIRUKOUKSISSAAN 3

4 4

5 Yritän antautua aloitteelle keskustelussa Heideggerin kirjoituksen (suomennos Tere Vaden) Mitä kutsutaan ajatteluksi? kanssa. 5

6 Ensin vetämällä kirjoituksen lainauskollaasina yhteen, siten, että kulloisellekin sivulle tulee yksi lainaus neljäntoista lainauksen kokonaisuudesta. Puhtaana, erillisenä, helmenä joka solahtaa toisen viereen ja niin, että se voidaan helminauhassa nostaa kaulalle kuin ainakin alati luettavana. Mutta historialliseksi sanaksi tiedostettuna vain osoittamaan kiteytymänä olemisen unohtamisen ja muistamisen leikkauspisteestä mahdollistuvaa. Representoinnin, läsnäolevan läsnäoloistamisena ja näin olemisen kuvallisuuteen jäävänä ja ajallisuuden nykyisyyteen jäävänä avautumista. Olemista ajatellen kokea ja voimattomasti tahtomisen sijaan tiedostaa ULOTTUVUUDELLISUUTENA ja aikaa AJALLISTUMISENA niinmuodoin, tahi, pikemmimminkö, toisinpäin. 6

7 Kutsumme siis nyt ja jatkossa sitä, mikä kaikkein eniten antaa ja antautuu ajateltavaksi, nimellä ajat- teluttavaisin. 7

8 Ajatteluttavaisin ilmenee siinä, että emme vielä ajattele. Emme vieläkään, vaikka maailman tilan- ne muuttuu yhä arveluttavammaksi. 8

9 INTER-ESSE tarkoittaa: asioiden välissä ja välillä olemista, asioiden keskellä pysymistä ja niiden luona kestämistä. Kuitenkin nykyiselle mielenkiinnolle kelpaa vain intresantti (DAS INTRESSANTE). Intresantille käy, että se seuraavassa hetkessä muuttuu mitäänsanomattomaksi ja vaihdetaan johonkin muuhun, joka sitten koskettaa yhtä kauan kuin edellinenkin. 9

10 Emme ole oikeastaan vielä saavuttaneet aluetta, minkä itsestään ennen kaikkea muuta ja kaiken muun edestä olisi tultava pidetyksi ajatuksissa. 10

11 Ajatteluttava on kaikella vetäytymisellään jo puhutellut ihmisen olemusta. Siksi ihminen on myös aina jo ajatellut historiaamme eräällä olennaisella tavalla. Hän on jopa ajatellut syvällisesti. Tämä ajattelu pysyy ajatteluttavalle uskollisena, tosin oudolla tavalla. Tähänastinen ajattelu ei nimittäin ajattele lainkaan, että ja miten ajatteluttava samalla vetäytyy. / Mutta mistä puhummekaan? Emmekö ole vain luetelleet sarjan tyhjiä väitteitä? Missä ovat todisteet? Onko sanotulla mitään tekemistä tieteen kanssa? On hyväksi, jos kestämme mahdollisimman kauan tällaisella puolustuskannalla jo sanottua kohtaan. Sillä vain niin pidämme riittävän välimatkan rynnäkköön, josta lähtien ehkä yhdelle tai toiselle hyppy ajatteluttavaisimman ajatteluun onnistuu. 11

12 Tieteestä ajatteluun ei ole siltoja, on vain hyppy. Hyppy ei vie meitä vain toiseen kohtaan, vaan ko- konaan toisille seuduille. 12

13 Mielellään todellisuuden kohtaaminen lasketaan sen ansioksi, mikä tekee todellisuudesta todellisen. Mutta todellisuuden kohtaaminen voi eristää ihmisen siltä, mikä häntä koskee koskee sillä arvoituksellisella tavalla, että kosketus menee ohi, koska se vetäytyy. Väistö, ajateltavan vetäytyminen, voisi siksi tapahtumisena olla ajankohtaisempaa kuin mikään ajankohtainen. 13

14 Emme ole aikoihin käyneet ajattelun olemukseen, siellä asuaksemme. Tässä merkityksessä emme vielä ajattele varsinaisesti. Mutta tämä puolestaan tarkoittaa, että me ajattelemme jo ja että kaikesta logiikasta huolimatta emme ole vielä tutustuneet elementtiin, jossa ajatteleminen todella ajattelee. 14

15 Missä elementissä järki toimii niin, että siitä tulee ajattelua? Järki on käännös kreikkalaiselle sanalle NOEIN (oma yritykseni kirjoittaa ja lukea tämä tekstissä kreikkalaisilla kirjaimilla kirjoitettu sana), joka tarkoittaa: huomata jotakin läsnäolevaa, panna se merkille ja huomioida se läsnäolevana. Tämä esiinnostava havaitseminen on representoimista hyvin yksinkertaisessa, laajassa ja olennaisessa mielessä: annamme läsnäolevan olla edessämme sellaisena, kuin se edessämme on. 15

16 Järkeilynä ajatteleminen havaitsee läsnäolevan läsnäolevuuden. Sille ajattelu perustaa oman järkeilevän olemuksensa. Sen mukaisesti ajattelu on aina läsnäolevan presentoimista, joka asettaa meille läsnäolevuuden läsnäolevuudessaan ja siten laittaa sen esille. Niin asetumme läsnäolevan eteen ja voimme kestää tämän asettumisemme sen sisällä. Ajattelu laittaa läsnäolevan tänä presentaationa tekemisiin meidän kanssamme, tekee sen uudelleen meille. Presentaatio on siksi re-presentaatiota. Sana REPRAESENTATIO on myöhemmin käytetty sana representoinnille (Vorstellen). 16

17 Läsnäoleva on kestävää, kätkeytymättömyydestään ja kätkeytymättömyydessään pysyvää. Vain siellä, missä kätkeytymättömyys jo vallitsee, voi läsnäoleminen tapahtua. Kuitenkin läsnäoleva on kätkeytymättömyydessä pysyttelevänä nykyhetkinen. 17

18 Siksi läsnäolemiseen ei kuulu vain kätkeytymättömyys vaan myös nykyisyys. Tämä läsnäolemisessa vallitseva nykyisyys on yksi ajan piirteistä. Tähänastinen aikakäsite ei kuitenkaan ole milloinkaan saanut kiinni sen olemusta. 18

19 Läsnäolemisena ilmenneessä olemisessa jäävät samalla tavalla sekä siinä vallitseva kätkeytymättömyys että siinä vallitsevan nykyisyyden ja ajan olemus ajattelematta. Varmaankin kätkeytymättömyys ja nykyisyys kuuluvat ajallisuuksina yhteen. Sikäli kun pohdimme olevaista olemisessaan, sikäli kun, niin kuin nykyään sanotaan, representoimme objekteja niiden objektiivisuudessa, ajattelemme jo. Niin olemme ajatelleet jo pitkään. Mutta emme sittenkään ajattele vielä varsinaisesti, niin kauan kuin jää ajattelematta, mihin olevaisen oleminen perustuu silloin kun se ilmenee läsnäolemisena. 19

20 Olevaisen olemisen syntyperä on jäänyt ajattelematta. Varsinaisesti ajatteluttava pysyy vetäytyneenä. Se ei ole vielä tullut meille ajattelemisen arvoiseksi. Siksi ajattelemisemme ei ole vielä löytänyt oikeaa elementtiään. Emme vielä ajattele varsinaisesti. Siksi KYSYMME: mitä kutsutaan ajatteluksi? 20

21 --- Olevien pidättää hetkeä joka laajuudessaan lepää. Olevien pois liukuessa tu- houtumattomuuden läheisyydestä tuoda terveisiä. --- Mitä on tämä vetäytyminen. Tämä epääminen. Sitä kun oleminen vetäytyen lähentää olevaa. --- Mutta meidänhän piti pitää ja, ehkä pidimmekin ja osaammekin pitää riittävän välimatkan rynnäkköön eli kestää mahdollisimman kauan tällaisella puolustuskannalla jo sanottua kohtaan. Jossa kohtaa, todellakin, ajatteluttavaisin jo kuin --- hipoo. --- Eikä sitä osaa millään sanoa ja kuin ei haluaisikaan mihinkään sanaan tarttua ja näin kadottaa kuuntelevaa lumousta --- representoimalla sitä ja sen. Nykyisyyteen ja kuvallisuuteen latistaenkin tuon ulottuvuudellisuuden, tuon ajan ajallistumisen / olemisen avautumisen mahdollisuuden. --- Ajatteleminen ehkä onnistuisikin kun luottaisimme tuohon mahdollisuuteen ja sen ajattelemisenarvoisuuteen ja mahdottomuudessaan huomaisimme aikamme lapseudessa vallitsevan unohduksellisuutensa --- sanoissa voidenkin jo liikutella 21

22 itseänsä silloin. --- Niin, että ymmärtäisimme osattomuutenamme puutteenalaisessa ajassamme eikä huonoutenamme itsekkyytenämme itsekeskeisyytenämme saatikka pahuu- tenamme sen, hih, että emme vielä varsinaisesti osaa ajatella. --- Että emme osaa seurata olemista vetäytymiseensä koska se ajattelumme ele- menttinä on peittyneenä. --- Ja kun meidän kuitenkin jo tulisi voida, osata, kyetä ja oppia siihen. Maailmantilanteen äärimmäisen absurdiuden ja nihilismin elikkä olemisen unohduksensakin unohduksen ja senkin pois putoamisen jo käänteensä säilymiseensä itsessään suunnassa niin ajattelemaan --- vetäessäkin. --- Eli todellakin olemme meitä väistävän vetäminä elikkä itsekin väistävinä ja merkkinä näin. Ja tänään tarkoituksettomaksi eli kivuttomaksi noin, merkiksi jääneinä. --- Olemisen itsensä unohduksellisuuden tähden kun se modernin tekniikan puitteeksi kokoontuneena vallitsee, olevan määräten vain varannoiksi, sen paljastaen, ILMItuoden tänne noin omasta olemisestaan omaa olemistaan varten olevana mitätöiden --- hohdostaan. Meidän puolestamme olemista ajattelevina olen- 22

23 toina tiedostuessa silloin vain syntiinlangenneina luotuina ja animal rationaleina. --- Oleva osoittaa olemista se avaa olemisen (joskohta oleminen on jo silloin avannut olevan ), mutta subjektiiviselle horisontillemme olemisen avoimuudesta, se jää objektiksi, koska olemisen ja ajan niinmuodoin ulottuvuudellisuuden sijaan olemmekin häkkiintyneet kuvallisuuteen ja nykyisyyteen. --- Avuksiko suuri taide, jossa totuus tulee tekeille teokseen. Olemisen totuus, kätkeytymättömyys. --- Avuksiko suuri ajattelu --- olemiseltaan suuri --- joka kuuntelee herkällä korval- la mitä ajateltavaksi on. --- Ajattelun kokemuksellisuus ei tarkoita installaatioita, ei mitään aika-avaruudellista tilakokemusta vaan sitä alkuperäisempää. Jotakin, joka ei loogislaskennalliselle representoivalle ajattelullemme voi vielä nousta mieleenkään, olemisen ollessa pelkkänä itsestäänselvyydellisyytenä sille. Mutta joka olemisen kysymisenä ahdistukseen on kuitenkin jo ajateltavaksemme tullut. Tunteistakaan nyt olematta kysymys niiden suhteensa jäädessä --- sentimentaalisuuteen. Ei vieteistä eikä aisteistakaan kuudennellansakin tarkoitettaessa vain vaistoa ja intuitiota olevaisesta. 23

24 --- Mutta näyttää siltä, että eivät taiteilijamme ja ajattelijamme filosofeina olemi- sen kysymystä teekään. Vaan vain kuin älyllisinä ja elämyksiksi jäävinä jäävät leikit- telemään sillä mikä jo on ajateltavaksi noussut. --- Ahdistuksen ollessakin henkipatto, jota kukaan ei voikaan ilman olemisen avainkäsitettä ja sen kokemuksellista --- eikä siis enää tahtovaa --- tiedostamista ottaa kontolleen. Eikä se näytä noin tiedostuvan eli ihmiset johtuvan ja johdattuvan saatavillamme olevassa luvun merkittävimpänä yleisesti pidetyssä --- Heideggerin ajattelussa jo tavoittuvaan aikamme lapseutta vastaavaan historialliseen sanaan, kuin semmoisesta pakotuksesta jossa ahdistus onkin opastajana. --- Niin että antaudutaan aloitteelle, annetaan kysymysten vallata mielen eikä pis- tetäkään vastaan, kun siitä, varmaan, seuraa ahdistusta yössä ja unetkin on työssä, kun jollain jollain jotenkin jotenkin on asiaa --- olemisella, silloin. --- Ajattelu jatkaa tien raivaamista raivaamattomaan silloin, ottaa varsinaisesti haltuun ajateltua ja ajattelua omin sanoin sanoen kohdallisia käsitteitä toistaessaankin, jonakin semmoisena ajatteluna josta voimme sanoa, että ajattelu on vain silloin kun se ajattelee. Noin meillä ollen jokin paikka, olevan keskellä, olemisen voida ot- 24

25 taa itsensä puheeksi. Noin ajattelun rakentaessa, vaan ei luodessa, OLEMISEN TA- LOA, KOTINAMME, noin meidän voida odottaa KIELESSÄ kun oleminen tulee sii- hen. --- Ajattelu ei lähde meistä, niinkuin ei taidekaan, oleminen tulee kieleen ja (olemisen) totuus tulee tekeille teokseen. Ajattelun ja taiteen olemuksen tavoittaaksemme meidän onkin katsottava ihmisestä pois päin. Ajattelun ja taiteen olemuksellisuuden tullessakin meitä vastaan --- tavatusta tienoosta seudusta avoimesta --- noin, olemisena kieleen ja totuutenaan teokseen asettuen. Olemisen ulottuvuudellisuuteen ja ajan ajallistumiseen kuvallisuuden ja nykyisyyden avautuessa. Ja silloin ajattelu on kokemuksellista eli silloin kun se ajattelee JA vaalien lukiessamme sitä. Ja silloin taide on kokemuksellista eli kätkeytymättömyyden loiston teokseen päästäessään, edestään väistyen JA näin vaaliessamme sitä. --- Ahdistus on vain sitä, kumpuaa siitä, että emme voi tänään olevien/asioiden keskellä pysyä emme niiden luona kestää, vaan olemme aina jo niihin unohtuen uponneet JA menneet ohitseen kiireenä. Se on vieraantumisen epäkokemus ja epäkokemuksellisuus, jossa hämmennys jo pusertaa ahdistuksena subjektiivisesta horisontista ulos olemisen avoimuuteen, jossa vain voimme olevien äärellä viipyä. Ja näin minästämme ulos hypänneinä/heittäytyneinä itseemme palanneina levätä tyynessä. --- Mutta, että siis voimme tänään tämän varsinaisesti tietää ja näin aloitteelle jättäytyä. 25

26 --- Ja näin meitä viedäänkin, olemme meitä väistävän vetäminä, olemme itsekin väistävinä ja näin merkkinä --- siitä. Muttemme enää olemisen UNOHDUKSELLI- SUUDEN olevien huonona hoitona HUOMATESSAMME tarkoituksettomana eli kivuttomana merkkinä olemisesta sen ajattelunarvoiseksi tiedostaessamme. Tämä evoluutiollisenakin, kehkeymän merkityksessä, tietoutumisenamme olemisen mielestä suomisena kaiken tänne ilmi tuomisessaan, suopeutena siten, se on, että läheisyytenä itsenään. --- Hengähdetään syvään, pidetään taukoa, jätetään muhimaan kaikki tämä, mutta kaikkein ajatuksissapitävimpänä jätetään se muistamisen varjelukseen. --- Näiden käsitteiden hermeneuttisena kehänä pyörittäminen osoittanee olemassaolomme ja ajattelumme läsnäolemisen nykyisyytenä olevan käymässä riittämättömyydessään sietämättömäksi. Ja ajattelusta ajatteluna äkkiä tulleenkin konkreettisempaa kuin mikään muu, ajatellessaan sitä mihin olevaisen oleminen perustuu silloin kun se ilmenee läsnäolemisena. --- Perimmäisten kysymysten äärellä olemmekin tänään tässä perustatonta perus- taa kysyessämme, ulottuvuudellisuuden päästä aukeamaan kaikenpuoltona. Niin, 26

27 ettemme metafysiikkana läsnäolemisesta nykyisyytenä tyhjyyden kauhistuttavaan anonymiteettiin (Levinasin sanoin) putoa ja tuonpuoleisuudellisuuden ehdollistettujen armojen ja valinnallisten, suhteellisten tahi satunnaisten --- sanalla sanoen subjektion, vaikka sitten jumalallisenkin, tahdosta juontuvien --- rakkauksien armoille enää jää. Joka, kaikki tuo olemisen oleskellessa modernin tekniikan olevat vain varannoiksi määräävänä puitteena on läsnäolemiseen nykyisyytenä tyrehtynyt. Eikä vallassamme enää ole uskon yritykset, luottamuksen näätsen tarvitessa ulottuvuudellisuuden jälleen helähtääkseen, rakkauden nostaen siivilleen --- se. --- Läsnäoleminen nykyisyytenä kuulostaa halajoidulta ja ihannoidulta olemiselta tässä ja nyt, jota kovasti tavoitellaan, mutta jota kukaan ei milloinkaan ole tavoittanut. Koska se on aina jo ollut ja aina vasta tulossa, läsnäolemisen nykyisyytenä juuri näin, olevat/asiat objekteiksi subjektiollemme jääden. --- Ja kuitenkin me aina jo olemme taittamassa subjektin ja objektin välistä matkaa. Ja edeltä jo käymässä/juoksemassa kuolemaa. Sillä nyt kysyttävä kuvallisuudesta ja nykyisyydestä aukeava oleminen ajan ajallistumisena on tavoittumista alkuperäisempään, jonka olemisen unohduksellisuus modernin tekniikan puitteena meiltä peittää ja jota ajattelumme olemisen unohtavana peesissään estää huomaamasta. 27

28 28

29 --- Me emme vielä ole tiedostuneet kuolevaisina, kuvallisuus ja nykyisyys tekevät kuolemasta pelkän kuolemisen. Läsnäolemisen nykyisyydelle omimman mahdollisuuden sijaan vain kuolemantapauksen, joka tässä ja nyt - hetken tavoin ei milloinkaan ole kohdallinen. --- KOSKA olemassaolo ja ajattelu ei voi KOKEMUKSELLISTUA, koska se tapahtuu tänään ikäänkuin hiekkalaatikolla, jota voimme ulkopuolelta katsoa, olevaan unohtuen uponneena ja parissaan puuhaan, touhuamisenamme. Niin että, sekä tuleva että mennyt jää olemaan siinä läsnäolemisen nykyisyytenä ja kukin kohdassaan voi oleskella siinä vain kuin olisi tullut tänne jäädäkseen. --- Olemisen todellakin merkitessä meille siinä vain olevia osoittavaa on -sanakopulaa, olevien olemista noin läsnäolonaan. Jota meidän onkin jo hetikohta ja alati läsnäoloistettava, minkään kun vaan ei enää voi vain antaa olla silloin. Ja sitä tarkoittaa olemisen unohduksellisuus olemisen unohtaminen ajan ajallistumattomuus ULOTTUVUUDETTOMUUTENAMME toteutua täälläoloina ja kuolevaisina. --- Elämää ja menehtymistään enempänä, ne ylittävänä olemisavaruutenamme ja olemusulottuvuutenamme. Jonka unohdus meiltä sulkee. Mutta jossa kuitenkin jo aina olemme. Siitä ja siinä vain subjektiiviseen horisonttiin rajoittuessamme --- ole- 29

30 misen avoimuudesta, jossa vain voimme osata kuolla, osata kuoleman kuolemana, KOSKA se pääsee kätkönään/lippaanaan meitä puhuttelemaan, siis se mikä subjektiiviselle horisontille on rajoistaan, hih, pelkästään tyhjään tyhjentyvään tyhjään syöksevä viikatemies. --- Meillä asettuenkin tässä tarkasteltavaksemme subjektiivinen horisontti joka joutuu oleviin/asioihin takertumaan eli alati läsnäolevaa läsnäoloistamaan subjektiaan varmistaaksensa, subjektiota, joka vissinä noin, voikin vain harha olla. Josta kuitenkin saamme ja voimme vain saamisen valossa luopua. Sillä nyt on kyse kaikenpuollosta. Ja traagisesta harhasta suhteensa. Subjektio kun ei voi antaa olevien olla omassa olemisessaan omaa olemistaan varten olevina olemisen olentaa modernina tekniikkana seuratessaan. Muotouttaessaan sitä puhuttelustaan olevat vain varannoiksi määräävänä puitteena olevat, itsensäkin olevana suhteena olemiseen, näin mitätöivänä. Voimattaan minästänsä hellittää olevien lähellä/luona/ äärellä täällä viipyelläksensä ja olevien pois liukuessa täältä kuollaksensa. Kuoleman ollessakin silloin näyttämö jolla oleminen on alastomimmillaan ja täyteläisimmillään. --- Näin kuoleman keskiöön noustessakin täälläolomme osoittuessakin olemiseksi kuolemaa kohden ja olemisen avautumiseksi ja ajan ajallistumiseksi tuosta tule- vasta menneen kautta nykyisessä --- pyörähtävänä. 30

31 --- Näin ei-minkään olemisenhunnuksi osoittuessakin, kaameuden syöverin edessä rohkeasti heittäytyäksemme, olemussuhteeseen olevan kanssa tullessammekin vasta ei-minkään tavoittaessamme. Kokemuksellisuuteen olemassaolossamme ja ajattelussamme, itsestämme ulkona, subjektin ja objektin välissä, ekstaattisesti eksistoivina. --- HYPPÄÄMINEN pakonomaisuudesta hellittämisenä kun meidän on täytynyt tyhjyyden kauhistuttavaan anonymiteettiin PUTOAMISEN uhkaa paeten pelätä, mutta, tietämättämme sitä, se on, että selviämättämmekään enää ilman kiirettä ja viihdettä. --- Olemisen olenta maailman maailmoiminen jonka Heidegger runollisesti konkretisoi maan ja taivaan, jumalien ja kuolevaisten kehränä neliämisenä peilipelinä olevat olioina olioiden siitä taitoksinaan kokouspaikkoinaan. Niin, ystäväni, mikäpä olisi siihen heittäytyä kuolevaisena itse, olemisen paikkana ajattelunsa, johon jo kuitenkin olemme tulossa määrittymiseemme syntiinlangenneen luodun ja animal rationalen ylittäen olemista ajattelevana olentona. --- Jonka noin ajattelemisen mahdollistuminen kertoo puhuttelusta, kertoo, että semmoinen jo ajatuksissa pidettäväksi on ja meihin pystyessä näin pystyessäm- 31

32 me siihen, sitä työstäessämme. Ja edelleen, että oleminen ollee unohduksellisuu- desta säilymiseensä itsessään käänteen suunnassa ja että rajasituaatiossani pro- sessoinkin näitä jo --- viiveestään. --- Tämä kehrämäisyys tämä pyörähtäväisyys, mistä hermeneuttisella kehällä ajatellen olemme pääsemässä perille, siinäkin mitenkä olemisen unohduksensakin unohdus ja senkin putoaminen pois on jo välähdyksen päässä säilymisestä itsessään. Niinkuin ihmisen kohdalla paniikinkohta äkkiä on valaistumisena, kun onnistumme tahi pakotumme pysymään kaameuden syöverin edessä rohkeina ei-minkään aina jo tavoittaneinakin silloin olemussuhteessa olevien kanssa. --- Kun oleva on paljastunut toisin kun kaikki oleva omassa olemisessaan omaa olemistaan varten olevana --- hohtaa, ja on yhtähyvä elää kuin kuollakin, kun ei mitään rajaa ollutkaan. --- Ahdistus opastajanamme tässä, että mitenkä ylipäätään voi vain kaikkein yleisimpänä itsestäänselvyydellisyytenä pitämäämme olemista ajatella. Että mitenkä ajatella sitä elementtinämme. Ja että mitenkä se on kohtalonkysymykseksemme noussut tänään huolimatta siitä, ettei se vielä oikein näytä missään kellekään tulevan mieleenkään. --- Ja vieläpä, että olemista ajattelumme elementtinä kysyttäessä ei kysytä vähem- 32

33 pää kuin olemiseen suojaan, turvaan ottamista siinä. --- Että kaikenpuolto ei ole mitään teleteologiaa eikä utopiaa, vaan olemisen historiasta vastaan tulevaa, jo puhuttelevaa, ajatteluttavaisessa ajassamme ajatteluttavaisimpana ollenkin se ettemme vielä osaa varsinaisesti ajatella. Että läsnäolemisen nykyisyytenä emme pääse olemisen mieltä suopeutena kokemuksellisesti käsittämään. Vaan jäämme järkeilemään, ollenkaan riippumatta tunteidemme määrästä ja laadusta, pelkästään älyllisesti käsitteellistämään sitä, mikä tänään onkin arvoilla peittäen menetettynä --- läheisyys itsensä. --- Oleminen läheisyytenä itsenään oleminen avautuvana aika ajallistuvana näin elementtinämme, olemisavaruuteemme olemusulottuvuuteemme subjektiivisesta horisontistamme tultuamme, subjektion murtuessa --- ahdistuksessa --- ulos olevien äärelle/ luokse, näätsen, läheisyyteen menemisenä olemmekin jo tulleet ajatelleeksi. --- Silleen jättäen silleen jättämiselle asettuneesta tienoosta käsin avoimina sa- laisuudelle näin aloitteelle jättäydymme, Heideggerin kohdallistamien käsitteiden turvin kuuntelemaan sitä, mitä olemisen historiasta tuleman pitää. 33

34 --- Jo ennen vallitsevaa todellisuuttamme ja kuitenkin sen kohdattuamme semmoisuudessaan eli nihilisminsä ja absurdiutensa eli olevien huonon hoidon olemisen itsensä unohduksellisuutena jo säilymiseensä käänteen suunnassa --- huomattuamme. --- Kyse on nyt ahdistuksesta JA luottamuksesta ajattelun koetuksessani enkä siltä edes Schwarzwaldin lumousta --- tuota fenomenologista näkemistä kun olevat äkkiä itsestänsä käsin omassa olemisessaan omaa olemistaan varten olevina olemista osoittaen noin alkaen vasta rajoistaan hohtavat --- voi toivoa. Kun ei kaiken äkkiä oleminen täysin toisin, tutun outoutuminen nurinsysäytyminen totutun, olevan toisenlainen paljastuminen ole käsissäni. Vaikka kuinkakin ponnistaisin ja vaikka sen jo olen saanut kokemuksellisesti ajatellen tietää ja vaikka siihen olenkin --- kytiksellä. Olenhan sitä saanut tuta olemisen suosion kaikuna ajatteluni jo silloin oltuakin. Näillä globaalin markkinataloutemme olemisen unohduksensakin unohduksen ja senkin pois putoamisen jo säilymiseensä itsessään käänteen kohdilla. Pyörähtämisensä viiveestä Heideggerin käsitteissä, jotka muotoutuivat globalisoituvan markkinatalouden kahden maailmansodan --- ahdistuksessa. --- Ja kuitenkin se juuri siinä tulee, ajattelun prosessissa, tahdosta luopuessa, olemi- sen totuuteen laaksot ja vuoret. 34

35 --- Äärimmäisestä vaarasta uupuneelle pelastuksena, vaaran olemisena vaarana vaaran vaaraantumisena pelastuksena, kun olennaisena ajatteluna kiinnitämme huomiota laskemattomuuden verkkaisiin merkkeihin ja tunnistamme niissä ennaltaajattelemattoman välttämättömyyden saapumisen. Tämän ajattelun tarkatessa olemisen totuutta ja siten auttaessa sitä löytämään paikkansa historiallisessa ihmisyydessä. Näin mukaellen ja puolestaan todentaen Heideggerin ajattelua Antti Salmisen suomentamassa kirjoituksessa Mitä on metafysiikka?. --- Samasta: Alkuperäinen ajattelu on kaiku olemisen suosiosta, jossa ainutkertainen valaistuu ja antaa sen tapahtua: että oleva on. Tämä kaiku on inhimillinen vastaus sanaan, joka on peräisin olemisen hiljaisesta äänestä. Ajattelun vastaus on inhimillisen sanan alkuperä, sanan, joka ensimmäiseksi antaa kielen tulla tuon sanan myötä sanoiksi. --- Että ajan olemus on jäänyt ajattelematta, valo siinä AVAUKSESSA, siinä että sitä KYSYTÄÄN. --- Annetaan ajateltavan läikähdellä, siinä huomaamme, miten se pystyy meihin ja sen huomatessamme pystymme siihen. 35

36 --- Vartioidaan sitä jo ajatellusta tarkaten vielä ajattelematonta joka kätkeytyy jo ajateltuun. --- Koko länsimaisen ajattelumme ajatteluna suhteen niin, että esisokraatikkojen aloittaessa sen suurena alkuna --- olemiseltaan suurena --- kysyessään olevan kokonaisuutta he nimittäin olevan olemista ihmettelevät. He nimittäin avaavat olemisen ja olevan ERON. Sitä, olevan kokonaisuutta, kysyväisesti kysyvinä rohkeina kaameuden syöverin edessä ei-mihinkään hyppäävinä että Miksi ylipäätään on olevaa eikä pikemminkin ei mitään?. Olemisen avautuessa ajan ajallistuessa tästä. Ja tämän Leibnizin näin myöhemmin muotoileman kysymyksen Heidegger nimeää metafysiikan kysymättä jääneeksi peruskysymykseksi, ajattelumme historian heti Platonista ja Aristoteleesta alkaen muotouduttua logiikaksi, jossa järkeilynä, laskennallisuutena mietiskelevyyden sijaan, representointina olemisen avoimuus ajan ajallisuus sulkeutuu, ulottuvuudellisuus latistuu läsnäolemisen nykyisyydeksi. Siitä pitäen kysytäänkin pelkästään mitä oleva on. Ja ajatellaan olemisen ja ajattelun erotuksena/-ssa. Ja haasteemme on unohduksen huomaaminen. Haasteemme on, olemisen historiasta nousseena, ajattelumme historian opastamana avata olemisen ja olevan ERO uudestaan. Kysymällä kysyväisesti, kysymällä hyppääväisesti, kysymällä tietoisesti näin Miksi ylipäätään on olevaa eikä pikemminkin ei mitään?. Ajattelumme suuren alun aina vain alkuperäisempänä toistamisena tämä, kysymykseen miten on olemisen laita päästäenkin ja näin olemisen ja ajan erotuksena/-ssa ajattelemaan. Metafysiikan kysymättömäksi jääneessä peruskysymyksessä Miksi ylipäätään on olevaa eikä pikemminkin ei mitään? näätsen metafysiikan ylitämme 36

37 alkuhyppynämme. 37

38 --- Olemisen historiallisuus varsinaisena historiallisuutena antropologiaa, antikvaarisuutta tapahtuneen kronologioineen ja lähdeluettelointeineen ja evoluutioteoriaa ennen --- alkuperäisempänä. Niin, että voimme tunnistaa aikamme puutteenalaisuuden huomata unohduksellisuuden ja niinmuodoin tiedostaa olemisen varsinaisen olemuksellisuuden suomisena. Niin, että voimme esiymmärrystämme olemiskykyinä pitää intuitiota enempänä, tavoittumisena alkuperäämme. Niin, että se mikä on esiymmärryksellisesti tavoitettu buddhalaisuuden zenissä onkin olemishistoriallisesti edessämme, niin ettei olemiskykymme olekaan kilvoituksellisten mietiskelytekniikoiden, moraalien ja koanien --- joissa käsitteellinen ajattelu loppujenlopuksi heitetään pois; valaistuen --- päässä meistä. Vaan oleminen unohduksensakin unohduksena ja senkin pois putoamisena jo käänteensä säilymiseensä suunnassa tänään pyörähtämäisillänsä meitä päin --- läheisyytenä itsenään. Käsitteissä tehden tiettäväksi itsensä. --- Oleminen on kaiken läsnäolemisen paikaton paikka. Oleminen ei ole mitään olevaa ja kuitenkin olevampaa kuin mikään oleva, se yksinomaan ON, nimittäin kaiken olevan olemisena. Oleminen olemisena on ihmisen suhdetta salaisuudellisuuteen. Oleminen on vetäytyvää olevaa ilmi työntäessään olevaa lähentäessään läheisyytenä itsenään. Oleminen on omaa itseämmekin läheisempää ja me voimme vain osoittaa sitä käsitteissä ja näin seurata sitä vetäytymiseensä. Ajattelumme on se paikka, jossa oleminen ottaa itsensä puheeksi. Jossa oleminen muotoutuu, vakiintuu ja paljastuu olemisena. Oleminen tarvitsee ihmistä ollakseen olemi- 38

39 sena. Ihminen voi auttaa olemista voittamaan puitteen vallitsevana johdatuksenaan eli auttaa olemista pysymään totuudessaan. Ihminen on olemisen palvelija noin. Ihminen ei ole olemisen herra, ihminen on olemista kuunteleva ja haasteenaan olemisen puhuttelusta tänään mahdollistuen alkaa tietoisesti kuunnella ja lakata olemasta kuuliaisena. --- YSTÄVÄNI, kyse on ELEMENTISTÄMME, elämää enempänä, ylittävänä sen ja niin, ettei maapallo enää meille riitä --- ellemme sitä AJATTELUNARVOISIMMAKSEMME huomaa. Sillä onhan se jo ajatuksissapitävimmäksikin osoittunut globaalisti lisääntyvässä ja tihentyvässä ahdistuksessa. --- Miljardeja ihmisiä läsnäolemisen nykyisyydessä, maapallo on ihan liian pieni siihen, puitteen aikakaudelle olevaisen muokkaamiselle varantoina miljardeissa aivoissa ja todellisuuksissa kehityksen imun kiihtyvänä kiireenä tuotannossa, tekniikassa, tieteessä, kulttuurissa ja kulutuksessa joka on jo aikapäiviä sitten vetänyt moolokinkitaansa kodin, isänmaan ja uskonnon ja kaikki arvot yksintein unohduksen peitteinä --- elämyksellisyyteen ja viihteeseen. Eikä sille ole muuta suuntaa ollut ulottuvuudettomuutenamme unohduksenputkenamme, olevuuden karille karahdettuamme täysin ja kokonaan. Ja siksi on niin polttavaksi tullut ajatella, että mihin olevaisen oleminen perustuu silloin kun se ilmenee läsnäolemisena. --- Elementtimme tavoittaaksemme, voi, sen ei-minkään olemisenhuntuna, läheisyyden itsensä kannatella meitä, täyteläisyytenä, niin että olemussuhteessa maapallonkin kanssa 39

40 olemme ja omassa olemisessaan omaa olemistaan varten olevana hohtaessaan si- nessä --- täysin riittävänä. --- Näin kiinnostavassa, INTER- ESSE, asioiden välissä ja välillä olemisena, asioiden keskellä pysymisenä ja asioiden luona kestämisenä. Niin, että pääsisimme nykyisestä mielenkiintoisuuden, intresanttina, puhalluksesta olevien/asioiden ohituskaistalta hamuamasta uutta, kunnei mikään voi kokemuksellisesti, se on että omassa olemisessaan omaa olemistaan varten olevana ajatelluksi tulla, se on että olemuksellisesti olemuksellisuuttamme koskettaen silloin, se on että meidät kohdallistaen --- vieraantumisestamme. --- Heidegger ponnisteli ja soljahteli sanojen etymologiassa tavoittuakseen käsitteisiin joissa voisi kohdallisesti olemista kysyä. Joissa sen pelkän järkeilemisen sijaan voisi kokemuksellisesti tehdä. Logiikkaahan ja mitään logiaansa kunnei tietenkään heitetä pois, eksakteja tieteitä ja huipputekniikkaa vaan päinvastoin, oleminen ajattelun elementtinä tiedostaen niidenkin itsensä varsinaiseen läpimurtoonsa viedä --- ylittämisenään. Ja näin meillä ollenkin huikeat voittonsa onnena onnettomuudessamme silleen jättäen silleen jättämiselle asettuneesta tienoosta käsin ja avoimuutena salaisuudelle tapahtua modernin ihmisen ja planetaarisen tekniikan kohtaamisena oleminen uuteen vaiheeseensa ja neuvokkuuteensa --- jonka vedosta ja puhuttelusta vain voivat kummuta ajattelun lumousvoimaiset ponnistukset. 40

41 --- Ajattelun taikavoima paljastuu siinä kun esiymmärryksemme naksahtaa olemiskyvyssämme ja unohduksen peitteitten läpi olevat omassa olemisessaan lepäävinä välkähtelevät ja vain tiedämme mitä alkuperäinen paljastuminen tarkoittaa, se on, että valaistumme. Että äkkiä läheisimmässä ja yksinkertaisimmassa viivähdämme, läsnäolemisen nykyisyydestä ajan ajallistumiseen olemisen avautuvana ulottuvuudellisuutena päässeinä. Että äkkiä emme representoineetkaan emme läsnäolevaa läsnäoloistaneetkaan uudelleen asettaneetkaan eteemme tuhon objektiksi subjektiollemme. Vaan onnistuimmekin silleen jättämään silleen jättämiselle asettuneesta tienoosta käsin avoimina salaisuudelle näin. Että me ajattelimme tämän ja olimme liikkuvina sanoissa tässä, emmekä suinkaan ajattelematta olleet pois heittäen käsitteet, niikuin valaistumista vielä pääsääntöisesti tulkitaan. Mutta joka osoittaakin vain sen, ettemme varsinaista ajattelua vielä tunnistaneet. Ystäväni, olemisen kannattelua johon kaikki olevat hiljaisessa huoneessanne, teitä äkkiä olennallaan, lempeästi opastivatkin, kun te kokemuksellisesti ajatellen olemista vetäytymiseensä --- seurasittekin. Kielessä odotitte olemisen tulemista siihen ja noin talonsa saitte tuta kotinanne, tuon, jossa niin kauan olitte kodittomina olleet, traagisesti, hämmentävästi, kun se aina kuitenkin, tietämättännekin, oli ainoanne ollut. Ja jota voikin Saul Bellowin sanoin kutsua pallonpuoliskomme uudeksi oudoksi kärsimykseksi, UUDEKSI KUOLEMAKSI. Kun ei meillä enää runollisen asumisen elementistä ole ripettäkään jäljellä, niin että täällä viipyilemisestä on tullut kiireessä ahdistumisena, Saul Bellowin sanoin kiirastuli. Jommoisena meidän mielestänsä pitäisikin elämästämme tehdä käännekohta. Kun elämää pidetään säilytettynä etuna kuolemaan nähden, kun siitä otetaan merkityksellisyytensä, olisi mielestäni olemisen 41

42 ajattelumme elementtinä ja kuoleman kätkönään/lippaanaan kokemuksellinen tiedostaminen semmoinen, moralisoimattomana, kaikenpuollosta. Meiltä edellyttäen vain uutta/toista ajattelua representoinnin sijaan kokemuksellista olemisen ottaen ajattelunarvoisimmaksi --- kun me aina jo ajattelemme, aistittua hahmottaessammekin, tuolin tuolina tulla vastaamme tienoosta, ja meidän myötänsä levätä hiljaisuudessa, noin ajatellen mietiskelevästi. Mutta me olemme tottuneet vain loogislaskennallisuutta pitämään ajatteluna ja sen dualistisena kääntöpuolena ajattelusta kieltäytymään, mutta näin jäädenkin piiriinsä elämyksiä ja tunnelmien rakentamisia yrittämään. Valaistumisten jäädessä vain onnen kantamoisiksi satunnaisiksi ja valinnaisiksi korkeammasta tahdosta lähteneiksi armoiksi, niin ettemme voi olemista kaikenpuoltona, suomisena, tiedostaa. Ja noin valaistumisia ajateltavaksemme ottaa, sitä kun olemisen totuus niissä juuri oli meitä, ei nyt ahdistuksena vaan --- autuutena puhutellut. Ja me juuri valaistumisena vastauksenaan olleet. --- Kaikki uskonnot ja ideologiat on olleet samaa loogislaskennallista representointia, ajattelua läsnäolemisen nykyisyyden ehdoilla --- ilmiöinä ollenkin verrattain nuoria. Olemisen unohduksellisuutena, olevan paljastumisena mitätöitynä omasta olemisestaan omaa olemistaan varten olevana --- hohdostaan, ajan ajallistumattomuutena --- ulottuvuuksissaan. Ja se kaikki, subjektiivisen horisontin omana, on --- globaalissa markkinataloudessamme olemisen unohduksensakin unohduksena ja senkin pois putoamisena jo säilymiseensä käänteen suunnassa --- vedettynä murtautumiseensa ulos. 42

43 --- Aineellisten tarpeitten räjähdysmäinen lisääntyminen olemisen itsensä unohduksellisuudesta juontuvana rakenteellisena vieraantumisenamme olemisesta ajattelumme elementtinä. Jatkuvan kehityksen ja kilpailukyvyn säilyttämisen ollessa kulttuuriksi muodostuneen, esineellistyneen ja ulkoistuneen siten, aineellisolevuudelliskeskisen talouden määrittämän todellisuutemme perustuslakina mantrana ja moottorina puitteen aikakaudella. Ahneuden puolestaan ollessa vain harhapolku umpiosta yrittää ulos. Ja mahdollisuutemme mahdottomuudessa olemisesta ajattelumme elementtinä --- tiedostua, se on, että saamisen valossa luopua. --- Mutta tämä ajatteluttava tämä elementtinsä vetäytyy, eikä semmoinen voi ajattelullemme ja olemassaolollemme silloin läsnäolemisen nykyisyytenä varsinaisesti muotoutua, kunnei se voi siinä kokemuksellisesti tapahtua. TÄMÄ olemisen vetäytyminen tämä läheisyys itsensä kun se vetäytymällä lähentää olevaa. TÄMÄ kun, olevien varsinaisessa läsnäolemisessa, kun ne olemisen avaavat --- lepäämmekin. TÄMÄ kun se onkin, että olemista vetäytymiseensä seuraamme aina jo siinä, tuhoutumattomuuden läheisyyteen siten, valaistuenkin siinä, kun kaikki olevat olemiseen osoittavat olentansa hohdolla --- näin tuodenkin terveisiä lempeästä. Niin TÄMÄ TAPAHTUU kokonaan toisilla seuduilla, ajan ajallistumisessa, olemisen avautumisessa; ulottuvuudellisuudessa. Jonka esikartanoonkaan vallitseva ajattelumme ja olemassaolomme niinmuodoin läsnäolevan läsnäoloistamisena ei --- ulotu. Voimme toki kokea olemiskykyinä esiymmärryksessämme välähdyksittäin tätä avautumista, valaistua vaikeassa paikassa, olla äkkiä ulkona subjektiivisesta hori- 43

44 sontista, lakanneina representoimasta eli olevien välissä läheisyyteen menemisenä näin ajattelumme paikkana olemisen ottaa itsensä puheeksi. Ja nyt tuo näyttää olemishistoriallisesti tulevan tiedostettavaksi, olemisen ajattelemisenarvoiseksi, kysymisenarvoiseksi, nousemisena. Olemisen unohduksellisuuden huomaamisena olemisen unohtamisestamme noin ajattelun ajatteluna --- jo kauan oltuaan pelkästään metafysiikkaa eksakteille tieteille paikkansa menettäneenä --- alkaessa uudelleen. Kaksi ja puoli tuhatta vuotta kysyttyämme mitä oleva on kysyttäväksemme nousee miten on olemisen laita ja jo tämä yksikin lause riittää. Ylipään että pääsee edes mieleemme olevaisen olemisen syntyperää ajatella. Ja näin olemusulottuvuuttamme olemisavaruuttamme jo kysyessämmekin läsnäolemisen nykyisyydestätä vapauteen ulos olemisen avautumiseen ajan ajallistumiseen, olemishistoriallisesti kohdallisena --- kun siitä jo näin voidaan kirjoittaa. --- Oleminen ei luo, eikä aiheuta, se ilmituo, aineen kätkeytyneisyydessään, olevaa kätkeytymättömyyteensä. --- Olemisen historiallisuutta avaa sen riemastuttava tiedostaminen, että oleva voi paljastua toisin. Ja siinä, kokemuksellisen ajattelun, se on, että olemisen ajattelun onnistumisessa ja osaamisessa on Heideggerin ajattelun taikavoima on tapahtuvana lumottuna tienoona --- vaalien lukiessamme, äkkiä olemisenamme olevien äärellä/luona. Läheisyyden etäisyydessä etäisyyden läheisyydessä. Niin, että tuttu outoutuu nurinsysäytyy totuttu ja kaikki on täysin toisin. Kun tulkitessaan Vincent 44

45 van Goghin maalausta Vanhat talonpoikaiskengät, paitsi aukeaa maalaisnaisen maailma taiteilijan osatessa antaa OLEMISEN totuuden tulla tekeille teokseen, aukeaa Heideggerin tulkinnassa tästä maailma maailmoivana lukijallensa joka ainoan olevan silloin oliona olioidessa hiljaisessa huoneessansa sanoinkuvaamattomasta --- kaikenpuollosta --- olemisen varsinaisena olemuksellisuutena Sofokleen sanoin: Sillä se on suopeus, mikä suopeutta aina kutsuu esiin. Ja niin, että puhuessaan Heidelbergin vanhasta sillasta itsetykönäni murtuu läsnäolemisen nykyisyys ja olemisen avautuessa/ajan ajallistuessa olen sitä lähempänä kuin parhaillansa ylitsensä kävelevät, sillä olenkin --- läheisyydessä itsessänsä. Onnistuneena, osanneenakin ajatella --- läheisyyteen menemisenä. Ajattelu ajatteluna silloin jonain jossa meitä ei voida huijata, viistäessään omintamme. Alkuperää välkähdyttäellen ajattelu ajatteluna siinä kaikesta jätättävästä autoritäärisyydestä päässeenä. --- Ja kun tämän, edeltävän, pidämme mielessämme ja lähestymme olemisen itsensä unohduksellisuuden käsitettä, modernin tekniikan puitteeksi kokoontumisen käsitettä, olevan vain varannoiksi siinä määräytymisen käsitettä, sekä käsitettä olemisen olennasta kulloinkin vallitsevana neuvokkuutenaan/vaiheenaan olevan erilaisina paljastumisen tapoina --- voimme asiasta perillä olemisen merkityksessä tietää, mitä olemisen unohduksellisuudella voitaisiin tarkoittaa ja sen säilymistään päin käänteen suunnalla. Ja kun tähän vielä lisätään se mitenkä vanhasta kreikankielestä on, todellakin, voitu tavoittaa (Heidegger, Nietzsche, Hölderlin, Saarikoski jne.) olemisen vallitseminen fysiksenä, olevien paljastumisena, tänne ilmitulemisena itse itsestänsä käsin omilla jaloillaan seisovina näin liki päälletunkevana läs- 45

46 näolemisensa --- josta esisokraatikot kysymyksen olevan kokonaisuudesta nostavat, ajattelun ajatteluna alkaen olemisen ja olevan ERON avaamisena. Ajan ajallistuessa siinä kun olevaisen olemisen syntyperää ihmettelevät. Ihmettely sittemmin olemisen ja ajattelun erotuksena/-ssa ajateltaessa menetettäessä. Ja sen ajatteleminen mihin olevaisen oleminen perustuu silloin kun se ilmenee läsnäolemisena onkin olemisen unohduksellisuudessa representoinniksi sulkeutuneessa loogislaskennallisuudessamme muhinut ajattelun uudeksi aluksi --- pakottuen olemisen ja ajan erotuksena/-ssa ajateltaessakin silloin. --- Täälläolo (DASEIN) on erinomaisen helpottava käsite jota Heidegger käyttää meistä ihmisistä, hih, varsinaiselta olemuksellisuudeltamme --- ekstaattisesti eksistoivana. Ja siksi laitan sen tämän seitsemännen kirjaseni takakannen lainaukseen. Vaikka Heideggerin kirjoituksessa Mitä metafysiikka on? --- josta lainaus on otettu --- Antti Salminen suomentaakin sen vavahduttavasti muodossa; kohtolo. Koht- olo ihmisessä. --- Ystäväni, vedetään syvään henkeä uimaan oppien vasta vedessä : Aloitteelle antautumisemme tänään perustunee siihen, että ehdimme representoimista ennen. Eli että ikäänkuin aamutuimaan ajattelemme alkuperäisemmin JOS/KUN meille ilmaantuu aloitteita siihen. Eli paljastuukin se, että aina jo olemista ajattelemme olemisen avoimuudessa. Mutta meillä ei ole aloitteita JA että emme ikäänkuin iltapäivällä enää osaa niille jättäytyä. Representointi kun tottumuksena on tullut toiseksi luonnoksemme todellisuutemme kun on olemisen unohdukselli- 46

47 suus modernin tekniikan puitteeksi kokoontuminen olevaa määräävänä varannointina ja meidän onkin kysyttävä vastavirtaan. Mutta että näin kysyessämme eli onnistuessamme --- aamutuimaan ehkä --- olemaan kysyväisinä ihan mistä tahansa olevasta/asiasta olemisen käsitteen turvin tuleekin aloite ja sille jättäytymisestä olemisen avoimuuteen hyppääminen. Tämän elementtiin pääsemisen --- ympärikäännähdyksen välistä/väliin pujahtamisen zenbuddhismin ja kaiken mystiseen jäävän ylittäen varsinaisen ajattelun elementtinä, oleminen, käsitteiden siihen osoittaessa ja viedessä kokemuksellisena ajatteluna joka, hih, Nietzschen Epäjumalten hämärästä onkin vasta historiallisesti tiedostettavaksemme tulossa --- tehdessäkin unelmat todeksi täyttäessäkin kaipuut läsnäoloksi. Jo ennen kaikkea olevaa, itseämmekin, --- viiveestään. Ja voimme tietää asiasta perillä olemisen merkityksessä, mitä Nietzsche tarkoittaa sanoessaan, että Jumala on kuollut ja mitä Heidegger sanoessaan, että enää vain Jumala voi meidät pelastaa --- olemisen odottamista kielessä... Jumalaakin kysyä olevana olemisessa ei alkuperusteena - subjektiona. Meidän on läsnäolevaa LÄSNÄOLOISTETTAVA vain sen tähden ettemme osaa olevien olennan --- omassa olemisessaan omaa olemistaan varten olevina hohtaessaan --- kannattelemina olla. Sen tähden että olemisen unohduksellisena vallitessa olevuudellisuutensa rajoihin loppuessaan tyhjyyden kauhistuttavaan anonymiteettiin putoammekin --- noin väärin tulkitsemaan läheisyyttä itseänsä ELEMENTTI- NÄMME joudummekin. Tulevasta menneen kautta nykyisessä pyörähtävää olemisen avautumista ajan ajallistumisena siten --- läsnäolemisen nykyisyydestä vielä ajattelemattomaksi jääneenä ajan ja olemisen olemuksellisuutena --- tänään jo ky- 47

48 sykäämme olemisen varsinaista olemuksellisuutta ; saamme tuta elementtinämme; suopeutta. 48

49 Aina jo tavatulla / tienoolla sekä siltä pitäytyen, ajatellaksemme, sinne tiellä : Internet teknisenä vempeleenä avuksemme siellä missä etsimme tekniikan olemusta joka ei ole mitään teknistä vaan olevan paljastumisena tänne ilmitulemisena, suomisena niin oleminen itsensä. Ja läsnäolemisen nykyisyydestä pääsemmekin kokemuksellisesti ajatellen käsitteellistämään sitä mihin olevaisen oleminen perustuu silloin kun se ilmenee läsnäolemisena. Ja näin olemaan keskusteluna jälleen olemisen avautumisen ajan ajallistumisena avautuneesta ulottuvuudellisuudesta. Olemusulottuvuutenamme olemisavaruutenamme olemista ajattelevina olentoina. Olemishistoriallisesti tänään kohdassa, jossa olemisen olevaan paluun edelleen luomassa varjossa ehkäpä jo olemmekin. 49

50 Ystäväni, te kaikki TYYSSIJANA, jonka oleminen auetakseen tarvitsee : (Martin Heideggerin kirjoituksesta Johdatus metafysiikkaan, suomennos Jussi Backman) OLE- MINEN JA AJATTELU on siksi yhteenveto koko länsimaisesta olemiskäsityksestä ja perinteestä ja siten nykyäänkin vallitsevasta perustavasta suhteesta olemiseen. / OLEMINEN JA AIKA taas on nimike, joka... opastaa aivan toiselle kysymisen alueelle. Mutta miksi juuri aika? Siksi, että länsimaisen filosofian alussa aika on olemisen aukeamista JOHDATTAVA NÄKÖALA, mutta SITEN, että tämä näköala jää vielä SELLAISENAAN kätkeytyneeksi, ja sen täytyykin jäädä. Sillä heti kun ajan olemuksen miettiminen alkaa kreikkalaisen filosofian LOPUSSA, ARISTOTELEELLA, täytyy aika itse ottaa jollakin tapaa läsnäolevana, USIA TIS. Tämä käy ilmi siitä, että aika käsitetään kulloinkin ja yksinomaan nykyisen nyt-hetken pohjalta. Menneisyys on ei ENÄÄ nyt, tulevaisuus ei VIELÄ nyt. Oleminen esilläolevuuden (läsnäolevuuden) mielessä muodostuu ajan määrittämisen näköalaksi. Aikaa ei sen sijaan erikseen oteta olemisen tulkinnan näköalaksi. Varsinainen tehtävä on se, jota emme tiedä; sikäli kuin tiedämme sen AIDOSTI, nimittäin tehtävänä, tiedämme sen vain KYSY- EN. Aikakausi, jolle todellista on vain nopeasti liikkuva ja molemmin käsin kosketeltava, pitää kysymistä kuitenkin todellisuudelle vieraana toimena, joka ei maksa vaivaa. Mutta olennaista ei ole lukumäärä vaan oikea aika, siis oikea silmänräpäys ja oikea sinnikkyys. Martin Heideggerin kanssa keskusteluna Helena Niemi

51 51

52 Olennainen ajattelu auttaa täälläolossa yksinkertaisena asettautumisena sytyttämään kaltaisensa, sitä päättämättä tai voimatta edes sitä tietää. 52