SYLIDIAKONIAA Lapsidiakonian mahdollisuudet Tampereen Valkonauhanyhdistyksen iltapäiväkerhon kokemusten valossa

Transkriptio

1 SYLIDIAKONIAA Lapsidiakonian mahdollisuudet Tampereen Valkonauhanyhdistyksen iltapäiväkerhon kokemusten valossa Maria Markkola Opinnäytetyö Syksy 2000 Diakonia-ammattikorkeakoulu Järvenpään yksikkö

2 OPINNÄYTETYÖN TIIVISTELMÄ DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU / JÄRVENPÄÄN YKSIKKÖ Maria Markkola Keinutuolidiakoniaa. Lapsidiakonian mahdollisuudet Tampereen Valkonauhayhdistyksen iltapäiväkerhon kokemusten valossa. Järvenpää s. 4 liitettä Opinnäytetyöni on projektiraportti, -analyysi sekä -arviointi Tampereen Valkonauha ry:n lukuvuonna järjestämästä lasten iltapäivätoiminnasta. Se sisältää myös kehittämissuunnitelman tulevaisuutta varten. Oma osani projektissa oli osallistua suunnitteluun, arvioida toimintaa sekä kehittää sitä. Iltapäivätoiminnan tavoite oli tavoittaa syrjäytymisvaarassa olevia lapsia, tarjota heille turvallisen aikuisen läsnäoloa sekä myönteisiä kokemuksia. Opinnäytetyön aineisto perustuu havainnointiin, haastatteluihin sekä kerhossa käytössä olleeseen päiväkirjaan. Olen käyttänyt taustatietona lastensuojelusta, iltapäivätoiminnasta sekä vapaaehtoistyöstä tehtyjä tutkimuksia ja julkaisuja. Opinnäytetyöprosessi alkoi keväällä Tuolloin kerhon kohderyhmä oli jo päätetty. Kerhoa suunniteltiin kevään ja kesän aikana. Iltapäiväkerho toimi lukuvuoden Sosiaalityöntekijän sekä kaupungin iltapäiväkerho-ohjaajien haastattelut on tehty syksyllä 1999, muut kevään ja kesän 2000 aikana. Iltapäivätoimintahankkeen perusteella voidaan todeta, että syrjäytymisvaarassa olevien lasten tavoittaminen on haastava tehtävä. Pelkästään vapaaehtoisresurssein heidän tarpeisiinsa ei pystytä vastaamaan. Työllistämistukiin oikeutetut pitkäaikaistyöttömät sekä vapaaehtoistyöntekijät voivat olla hyvää ja laadukasta työvoimaa. Tämä edellyttää ohjausta ja koulutusta. Vapaaehtoistyö on tarpeellista, mutta siihen liittyy ongelmia. Usein vapaaehtoistyö on heikosti suunniteltua, ja tiedonvälityksessä on puutteita. Toiminta on raskasta, koska vastuunkantajia on vähän. Kävi myös ilmi, että kaikki nykyään olemassaolevat iltapäiväkerhot eivät ole laadukkaita. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että kohderyhmän tavoittamisen kannalta olennaista on toimiva yhteistyö eri sektorien kesken ja välillä. Vapaaehtoistyöntekijät ja työllistämistukiin oikeutetut voivat tukea jo olemassaolevaa ja organisoitua toimintaa, ja siten parantaa niiden laatua. Oman, uuden toiminnan aloittaminen vaatii hyvää suunnittelua ja useiden toimijoiden asiaan paneutumista. Asiasanat: iltapäivätoiminta, kolmas sektori, lastensuojelu, vapaaehtoistyö Säilytyspaikka: DIAK Järvenpään yksikön kirjasto

3 ABSTRACT DIACONIA POLYTECHNIC JÄRVENPÄÄ TRAINING UNIT Maria Markkola Child diaconia in the light of experiences in the afternoon club organised by The White Ribbon In Tampere. Järvenpää Autumn pages, 4 appendices In my final thesis I was involved with a voluntary organisation that was organising an afternoon club. It was aimed at the children aged six to eight and who had a risk of becoming marginalised because of the mistreat or neglect by their parents. My part in the project was to plan, analyse, evaluate and develop the afternoon activity. The material is based on interviews, observation and the diary that was used in the club. The literature I use as backround information is related to voluntary work, child protection and afternoon clubs. The process of the final thesis began in spring Planning and organising of the action took place during the spring and summer The afternoon club started in autumn 1999 and lasted the whole school year. According to my experiences in the process I noticed that it was difficult to find the children to take part in the action. To use only volunteers it is not possible to give the children what they need. People who are outside the normal working life can form a great source of labour. Voluntary work is notable but also vulnerable. There are problems concerning it: There are only a few to take the responsibility. Voluntary work is also poorly planned and organised. All the existing afternoon clubs have not enough quality. Conclusions are that when wanting to have the right children to participate it is important to cooperate with and between different sectors. The volunteers can be used in already existing afternoon clubs to support the professionals and to make the quality of the clubs better. When starting a new activity there has to be enough planning and committed volunteers. Keywords: Afternoon action, child protection, third sector, voluntary work. Deposited: Diaconia Polytechnic/ Järvenpää training unit/ The library

4 51 SISÄLLYS 1. JOHDANTO VALKONAUHAN ILTAPÄIVÄKERHON TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA LASTEN TILANNE SUOMESSA Mikä on Tampereen Valkonauha ry? Vanhempien ongelmia ja niiden vaikutuksia lapsiin Lastensuojelun tarkoitus ja toimintamuodot Tamperelainen lapsuus tilastojen valossa ILTAPÄIVÄKERHOIKÄISEN KEHITYSTEHTÄVIÄ JA NIIDEN TOTETUMISTA UHKAAVIA TEKIJÖITÄ ILTAPÄIVÄKERHON MERKITYS LAPSEN KEHITYKSEN TUKEMISESSA VAPAAEHTOISTOIMINTA LASTEN NÄKÖKULMASTA Kolmas sektori ja sosiaaliset ongelmat Virallinen ja vapaaehtoinen sosiaalityö dialogissa Vapaaehtoistyön motiiveja VALKONAUHAN ILTAPÄIVÄTOIMINTA Syyt perustamiselle Toimintaidea Toiminnan kohde ja tavoitteet Keinot Resurssit Yhteistyöverkosto Toiminnan arviointi Iltapäiväkerho alkaa Ongelmia ja niiden ratkaisuja Uusi toimintavuosi TOIMINNAN ARVIOINTI Tavoitteet ja niiden toteutuminen Resurssit Työntekijät...30

5 Rahoitus Tilat Tiedonkulku Laatu Valkonauhan imago UUDEN TOIMINNAN SUUNNITTELU OMIEN KOKEMUSTENI VALOSSA NÄKÖKULMIA VALKONAUHAYHDISTYKSEN ILTAPÄIVÄKERHON TULEVAISUUTEEN OPPIMISKOKEMUKSIA...48 LÄHTEET LIITTEET Liite 1 Tiedote sosiaalitoimistoon liite 2 Kerhon ilmoittautumislomake Liite 3 Paikallislehden juttu kerhosta Liite 4 Valkonauhaliiton jäsenlehden juttu kerhosta

6 1. JOHDANTO Opinnäytetyöni on prosessikuvaus ja kehittämissuunnitelma Tampereen Valkonauha ry:n järjestämästä lasten iltapäivähoidosta. Päättötyöni teoreettinen viitekehys liittyy lastensuojeluun, vapaaehtoistyöhön, kolmanteen sektoriin sekä lasteniltapäivähoitoon. Koulutuksessani syventävät opinnot eivät liity lapsiin ja nuoriin, mutta silti lasten kysymykset koskettavat olennaisesti myös omaa tulevaa ammattiani. Millaista on lapsidiakonia? Diakoniatyössä apu kohdistetaan yleensä aikuisiin näiden kohdatessa vaikeita elämäntilanteita. Lapsidiakonian ydinajatus taas on, että apu kohdennetaan suoraan lapseen eikä vain välillisesti vanhempia tukemalla. Kati-Pupita Mattila (1999) kirjoittaa lapsidiakoniasta Crux-lehdessä ja hänen mielestään "varteenotettava työmuoto, jossa lapsidiakoniaa voi toteuttaa ja kehittää, on koululaisten iltapäiväkerhot". Diakonian tarkoituksena on auttaa siellä, minne muu apu ei ulotu. Diakonialla on myös profeetallinen tehtävä, jonka mukaisesti se toimii heikompien äänitorvena, puuttuu epäkohtiin ja pyrkii vaikuttamaan oikeudenmukaisuuden puolesta. Koulutukseni myötä olen kiinnostunut vapaaehtoistyöstä ja kolmannen sektorin toimintamahdollisuuksista. Hyvinvointivaltion purkamisen myötä kolmannen sektorin merkitystä palvelujen tuottajana ei voi kiistää. Myös työllistämisnäkökulmasta katsottuna erilaisilla järjestöillä on tarjottavaa sosiaalialan ammattilaisille. Yhteistyö ja verkostoituminen ovat ajan iskusanoja, ja jossain muodossa vapaaehtoistoiminta tulee koskettamaan omaa työkenttääni. Suomen Valkonauhaliitto oli minulle ennestään tuttu järjestö. Tampereella yhdistys aloitteli lasten iltapäivähoitoa, josta päätin tehdä opinnäytetyöni. Opinnäytetyöprosessin aikana sain pohtia esimerkiksi seuraavia asioita ja kysymyksiä: Nykypäivän Suomessa kaikki lapset eivät voi hyvin. Voiko siihen vaikuttaa jotenkin? Mikä on iltapäiväkerhon merkitys lastensuojelun ja lapsidiakonian näkökulmasta? Voiko kerhon osoittaa erityisesti huono-osaisille lapsille? Entä miten sitten löytää nämä

7 2 lapset? Voiko tavallinen, välittävä aikuinen pärjätä maalaisjärkensä turvin ongelmallisten lasten kanssa? Mikä on vapaaehtoistyön paikka lasten hyvinvoinnin turvaamisessa, ja voiko vapaaehtoisilta vaatia pitkäjänteistä sitoutumista säännölliseen työhön? Mitkä tehtävät taas tulee selkeästi jättää ammattilaisille? Missä asioissa on mahdollista tehdä yhteistyötä lasten tilanteen parantamiseksi? Mikä merkitys vapaaehtoistoiminnalla on ongelmien esilletuomisessa ja vaikuttamisessa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon? Ja varsinkin mikä merkitys on niillä järjestöillä, joiden toiminta perustuu kristilliseen arvoihin? Opinnäytetyössäni käyn läpi lasten ja perheiden ongelmia, iltapäiväkerhoja ja niiden merkitystä sekä vapaaehtoistyötä lapsinäkökulmasta. Pääsisältö on Valkonauhan iltapäivätoiminnassa. Kuvaan ja analysoin sitä prosessia, joka iltapäiväkerhon aikaansaamiseksi käytiin läpi. Tuon esiin vapaaehtoistyön vahvuuksia ja mahdollisuuksia sekä heikkouksia ja uhkia. Selvitän, mitä seikkoja kannattaa ottaa huomioon vapaaehtoisvoimin iltapäivätoimintaa suunniteltaessa, ja millaista Valkonauhan toiminta tulevaisuudessa voisi parhaimmillaan olla. 2. VALKONAUHAN ILTAPÄIVÄKERHON TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA LASTEN TILANNE TÄMÄN PÄIVÄN SUOMESSA 2.1 Mikä on Tampereen Valkonauha ry? Tampereen Valkonauha ry on yksi Suomen Valkonauhaliiton yhdeksästä jäsenjärjestöstä. Valkonauhaliitto on kristillinen naisjärjestö, jonka toiminnan tavoitteena on raittiiden elämäntapojen edistäminen ja elämänhallinnan lisääminen. Se toimii yhteistyössä sekä kirkon että muiden kristillisten yhteisöjen ja samoin periaattein toimivien järjestöjen kanssa. Tämä liike alkoi alkoholin käyttöä vastustavana toimintana Amerikassa. Ensimmäinen Valkonauhayhdistys perustettiin Turkuun vuonna 1896.

8 3 Tampereen yhdistys on perustettu vuonna Aluksi yhdistys keskittyi raittiusvalistuksen lisäksi siveellisyys- ja sosiaalityöhön, joiden tarkoituksena oli naisten aseman parantaminen ja turvaaminen esimerkiksi tukemalla kaupunkiin työhön tulevia tyttöjä. Nykyään Valkonauhaliitto järjestää ja tarjoaa sekä asiantuntijapalveluita että vapaaehtoisten jäsenten antamaa tukea. Tavoitteena on toimia yksilöiden, perheiden ja yhteiskunnan hyväksi. Liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminta käsittää esimerkiksi perhe- ja nuorisoneuvontatyötä, vanhusten ja vankien ystävätoimintaa, pienryhmiä sekä kurssi- ja seminaaritoimintaa. (Valkonauha -esite.) Valkonauhaliiton alkuperäistä toimintaa voidaan luonnehtia lähinnä kristillisestä hyväntekeväisyydestä ja filantropiasta nousevaksi vertikaaliseksi auttamistyöksi. Nykyään mukana on myös horisontaalisia itseavun ja keskinäisen tuen elementtejä. Ylhäältäpäin tulevan minä - sinulle/sinun puolestasi avun lisäksi on tarjolla me - meille/meidän puolestamme tyylistä vertaistukea. (Nylund 2000, ) Tampereen Valkonauha on tukenut taloudellisesti Tampereen Naisten Suojakoti ry:tä sekä järjestänyt erilaisia itsehoitoryhmiä. Järjestöön kuuluu noin 70 jäsentä, joista aktiivisia johtokuntaan kuuluvia on vain seitsemän. Tampereen Valkonauhalla on tilava neljän huoneen kerrostalokiinteistö Tampereen keskustassa. Huoneista kaksi on vuokrattu lähinnä opiskelijoiden käyttöön ja kaksi on yhdistyksen omassa käytössä.

9 4 2.2 Vanhempien ongelmia ja niiden vaikutuksia lapsiin Lasten pahoinvointi ja kaltoin kohtelu on paljon keskusteltu aihe yhteiskunnassamme. Kun vanhemmilla on ongelmia, se heijastuu myös lapsiin. Lasten ja nuorten sijoitukset kodin ulkopuoliseen huoltoon ovat lisääntyneet viime vuosikymmenen aikana maassamme noin 25%. Myös avohuollon tukitoimien piirissä olevien lasten määrä on noussut. (Ruokolainen 1998, ) Lastensuojelutoimenpiteet sekä muu lasten pahoinvointi ovat merkki siitä, että lasten nykyiseen tilanteeseen tulee puuttua. Lastensuojelun asiakasperheet ovat usein moniongelmaisia. Perheiden ongelmat ovat kasaantuneet ja muuttuneet ylisukupolvittaisiksi: huono-osaisuus siirtyy perinnöksi lapsille. Joissain perheissä on pitkään jatkuneita alkoholi- ja/tai mielenterveysongelmia, jotka ovatkin useimpien lastensuojelutoimenpiteiden taustalla. Toisissa perheissä elämänhallinta on tilapäisesti kadoksissa päihteidenkäytön tai sairauden takia. Vanhemmat saattavat olla pitkäaikaistyöttömiä, väsyneitä, masentuneita. Myös liiallinen työ voi olla verottamassa vanhempien jaksamista, mistä onkin tullut aikaamme liittyvä negatiivinen ilmiö. Elämisen kalleus ja työelämän epävarmuus saavat vanhemmat tekemään pitkää työpäivää ja keskittymään uran luomiseen. Joillain vanhemmilla ongelmat vievät niin paljon voimavaroja, että parisuhteen hoitoon ja lasten kasvatukseen ei kyetä paneutumaan. Jokapäiväisistä arkisista askareista suoriutuminen voi olla ongelmallista. (Turtiainen 1999, ) Vanhempien ongelmat vaikuttavat lapsiin. Lapset voivat kärsiä fyysisestä tai psyykkisestä pahoinpitelystä, seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai laiminlyönneistä. Heillä voi olla puute kunnollisesta ravinnosta, tai vanhempien ajasta ja välittämisestä. Kaltoinkohtelu voi olla myös epäsuoraa ja ilmetä esimerkiksi perheen isän väkivaltaisuutena äitiä kohtaan, mikä heijastuu lapsiin. (Paavilainen 1998, 77.) Mitä vaikeampia ongelmat ovat, sitä enemmän lapsi tarvitsee terveitä aikuisia lähelleen ja apua ongelmiinsa. Mitä aikaisemmin tämä tapahtuu, sitä parempi lapselle.

10 5 2.3 Lastensuojelun tarkoitus ja toimintamuodot Kun yhteiskunnallinen moraali sekä elämä eivät tue ja takaa eettistä toimintaa, tarvitaan oikeudellista suojaa, lakia, puolustamaan heikoimpien tarpeita. Myös lastensuojelusta on säädetty laki turvaamaan lasten oikeuksia. Lastensuojelu kuuluu lasten ja nuorten julkiseen huolenpitojärjestelmään. Se sisältää peruspalveluiden lisäksi avohuollon tukitoimet sekä kodin ulkopuolisen huollon. (Mikkola 1994, 19; 22; 28.) Lastensuojelun yleinen pyrkimys on vaikuttaa lasten elinolojen sekä kasvu- ja kehitysedellytysten muodostumiseen mahdollisimman suotuisiksi, sekä kasvua vaarantavien tekijöiden ehkäisemiseen ja korjaamiseen. Lastensuojelun toimenpiteistä vastaa kunnan sosiaalilautakunta. Sen toteuttajatahoja ovat kasvatusneuvolat, lastensuojelulaitokset, sosiaalityö, terveys-, koulu-, ja nuorisotoimi. Painopiste on avohuollon tukitoimissa, jotka käsittävät tukiasumisen, toimeentulon, koulunkäynnin ja harrastustoiminnan tukemisen, sekä muut tarpeen vaatimat toimenpiteet. Lapselle on tarvittaessa esimerkiksi järjestettävä tukihenkilö tai tukiperhe. Avohuollon sosiaalityöntekijöillä on merkittävin lakiin perustuva rooli lastensuojelussa. Neuvola, päivähoito sekä koulu kuuluvat peruspalveluihin, ja ovat tärkeimpiä tahoja ennalta ehkäisevän lastensuojelun näkökulmasta. (Mikkola 1994, Uusikylä 1994, 9.) Lapsen edun, hienovaraisuuden sekä optimaalisuuden lisäksi yksi johtava periaate lastensuojelussa on perhekeskeisyys. Lastensuojelulaissa korostetaan vanhempien osuutta ja heitä pyritään tukemaan. Vanhemmilla katsotaan olevan ensisijainen vastuu lapsen kasvatuksessa ja huolenpidossa. (Mikkola 1994, 114). Tämä on hyvä asia, mutta ei kuitenkaan aina riittävä keino lapsen hyvinvoinnin toteutumiseksi. (Kemppainen 1983, ) Suomen lainsäädännössä lapsi nähdäänkin yksilönä, jolla on tietyt oikeudet, jotka ovat vanhemmista riippumattomia. Laajimmillaan lastensuojelu on lasten kasvuolojen kehittämistä ja lasten tarpeiden sekä hyvinvoinnin huomioonottamista tehtäessä yhteiskunnallisia päätöksiä. (Aho 1999, ) Yhteiskunnallisilla päätöksillä on merkittävä vaikutus perheiden ja lasten hyvinvointiin.

11 6 Heidän kokonaisvaltainen huomioonottamisensa päätöksenteossa on ennaltaehkäisevää lastensuojelua. Eivät ainoastaan sosiaali- ja terveyspoliittiset päätökset vaikuta lapsiin, vaan myös esimerkiksi asunto- ja työvoimapoliittiset päätökset, joita voidaan pitää rakenteellisena lastensuojeluna. Lapsinäkökulma on vähentynyt yleisessä poliittisessa suhtautumisessa. Vuonna 1992 taloudellisen taantuman pahimmat leikkaukset kohdistuivat lapsiin liittyviin palveluihin. (Mikkola 1994, 119.) Nyt asiassa on kuitenkin tapahtunut edistystä. Suomen kuntaliitto on kiinnittänyt asiaan huomiota ja perustanut työryhmän, jonka tarkoituksena on edistää lasten huomioimista kuntien päätöksenteossa. Tampereella onkin laadittu strategia työryhmän Eläköön lapset - lapsipoliittinen suunta -nimisen ohjelman mukaisesti. Tässä ohjelmassa lapsen edun tapahtuminen pyritään toteuttamaan eri hallintokunnissa eli yhteiskunnan eri toimintaalueilla. Huonostivoivien lasten vanhemmat eivät ole aina oikea kohde syyttävälle sormelle. On tärkeää kysyä, löytyykö syy lasten huonoon oloon myös yhteiskunnan rakenteista. Pakottavatko ne vanhempia keskittymään uran luomiseen lasten hyvinvoinnin kustannuksella? Jättävätkö ne vähemmän elämänhallintaa omaavat vanhemmat informaatioyhteiskunnan mahdollisuuksista osattomiksi? Talouden ehdoilla eläminen ilman heikompien tarpeiden huomioimista edistää kansalaisten jakautumista hyvä- ja huono-osaisiin. Pitkällä tähtäimellä tämä ei ole kenenkään etu.

12 7 2.4 Tamperelainen lapsuus tilastojen valossa Tampereella yksinhuoltajaperheiden määrä on lisääntynyt viime vuosikymmenen aikana neljänneksen. Perheiden hajoaminen aiheuttaa ihmissuhteiden kapenemista. Kun lapsi asuu kahden vanhemman sijasta vain yhden kanssa, hän saa entistä vähemmän aikuisen aikaa ja välittävää läsnäoloa osakseen. Myös toimeentulotuen saajien määrä kasvoi 1990-luvulla runsaasti. Tämän viimesijaisen tuen saajista yksinhuoltajaperheitä on 12,5 prosenttia, kun se koko maassa on 10,5 prosenttia. Samoin kasvoi lastensuojeluasiakkaiden määrä. Työskentelyn painopiste on ajan trendin mukaisesti avohuollollinen tukeminen. (Lapsipoliittinen ohjelma 1999, ; 66.) Vuosina tamperelaisten lasten kokonaismäärä kasvoi lapsella ja määrän ennustetaan kasvavan edelleen. Tämä tuo lisää paineita kouluille ja iltapäivätoiminnalle. Tampereella on 42 ala-astetta ja Valkonauhan ympäristön kouluissa on ala-astelaisia (Tampereen kaupungin iltapäiväkerhovastaava Reija Huovila, henkilökohtainen tiedonanto Tampere ). Tampereen kaupunki on vuonna 1999 laatimassaan lapsipoliittisessa ohjelmassa pyrkinyt ottamaan huomioon lasten tarpeet eri hallintokunta-alueilla. "Lapsipolitiikassa on kyse lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämisestä sekä syrjäytymisen ehkäisemisestä vaikuttamalla erityisesti lasten elämisen ympäristöihin, elinoloihin sekä palveluihin." Eri hallintokuntien työntekijöistä koostuva työryhmä nimesi lapsuuden arvostamisen ohjelman tärkeimmäksi arvoksi. (Lapsipoliittinen ohjelma 1999, kuvailulehti.) Ohjelma vaikuttaa hyvältä. On tärkeää, että lasten asioita pohditaan ja laaditaan tavoitteita. Toivottavasti kokonaisvaltaisia tavoitteita toteutetaan myös käytännössä ja silloin, kun laaditaan kaupungille budjettia ja taistellaan eri tahoille osoitettavista määrärahoista.

13 8 3. ILTAPÄIVÄKERHOIKÄISEN KEHITYSTEHTÄVIÄ JA NIIDEN TOTEUTUMISTA UHKAAVIA TEKIJÖITÄ Erik H. Eriksonin mukaan 5-10 vuotiaiden lasten kehitystehtäviin kuuluu mm. omaaloitteisuuteen oppiminen, rentoutuminen ja virkistyminen niin yksin kuin yhdessä muiden ihmisten kanssa. Lapsi oppii työnteon ja leikin vuorottelun sekä omaksuu uusia tietoja ja taitoja. Tätä pääomaa ihminen tarvitsee aikuisena osatakseen toimia työelämässä ja yhteiskunnassa vuotiaalle ovat onnistumisen kokemukset tärkeitä, koska kehittyvä työkyky ja taitavuus muodostavat olennaisen osan persoonallisuutta. Jatkuvat epäonnistumiset ja pettymykset sekä epäsuotuisat kasvuolosuhteet sen sijaan aiheuttavat alemmuuden ja riittämättömyyden tunteita. (Lapsipoliittinen ohjelma 1999, 20.) Hyvää kasvua ja kehitystä ovat uhkaamassa perustarpeiden tyydyttämättä jääminen, perheiden ja ihmissuhteiden hajoaminen sekä lasten runsas yksinolo. Syrjäytyminen, eli arkielämässä tarvittavien toimintaresurssien ja osallisuuden puute, onkin usein seurausta puutteellisista kasvuoloista, vanhempien päihteiden käytöstä, ristiriitaisesta kasvatuksesta, lasten kaltoin kohtelusta ja hyväksikäytöstä. Keskeiset syyt lasten ongelmiin ovat vaikeudet ja puutteet tärkeissä ihmissuhteissa perheessä sekä sen ulkopuolella (Kemppainen 1983, 23-24). Syrjäytymistä tapahtuu myös taloudellisesti hyvin toimeentulevissa perheissä. Tällaisissa perheissä vanhemmilla ei ole aikaa tai kykyä ilmaista välittämistä ja rakkautta lapsilleen. Vanhempien varallisuus ja lasten syrjäytyminen ovat toisistaan riippumattomia tekijöitä. Kouluvaikeudet, jotka voivat johtua ongelmista kotona, ovat myös usein syrjäytymiskehityksen taustalla. Lasten syrjäytyminen ja elämänhallinnan puute tulee näkyville usein koulussa, esimerkiksi kiusaamisen ja alisuoriutumisen muodossa. Kun lapset näkevät vanhempiensa hallitsematonta päihteidenkäyttöä, usein tapahtuvaa

14 9 riitelyä ja epäsopua, heidän turvallisuuden tunteensa järkkyy, ja he voivat ruveta pelkäämään omia vanhempiaan. Useasti tapahtuvat muutot vaikuttavat turvattomuutta lisäävästi, koska lapsi joutuu aina solmimaan uudet kontaktit. Osattomuus voi koskea harrastus- ja toimintamahdollisuuksia, kaveripiiriä sekä vaikuttamismahdollisuuksia. Asuminen on yksi tekijä, joka jakaa jo lapsia. Tampereellakin on alueellista eriarvoisuutta. (Lapsipoliittinen ohjelma 1999, 57-58; 70.) Tilanteessa, jossa lapsen etu ja hyvä elämä vaarantuu, hän tarvitsee perheen ulkopuolista tukea ja apua. Lapset ovat kuitenkin lojaaleita vanhempiaan kohtaan eivätkä helposti kerro, ainakaan suoraan, perheen vaikeuksista ulkopuolisille. Siksi lasten kanssa työskentelevien ihmisten tulisi huomata erilaisista merkeistä lasten ongelmat. Niin ei aina käy, vaan ongelmat ehtivät suurentua ennen kuin kukaan huomaa puuttua niihin. Kaija Puuran 1990-luvulla tekemästä tutkimuksesta käy ilmi, että Pirkanmaalla, johon Tamperekin kuuluu, 85 prosenttia lasten hoitoa vaativista mielenterveysongelmista jäi havaitsematta opettajilta ja terveydenhuollon henkilökunnalta. (Lapsipoliittinen ohjelma 1999, 46.) Jos siis näin kärjistynyt pahoinvointi jää koulun henkilökunnalta huomaamatta, niin miten on lievemmästä pahoinvoinnista, kuten esimerkiksi päihdeperheen ongelmista, kärsivän lapsen laita?

15 10 4. ILTAPÄIVÄKERHON MERKITYS LAPSEN KEHITYKSEN TUKEMISESSA Syrjäytymiskehitys ei ole suoraviivaista, vaan siihen liittyvät useat ulkoisen ja sisäisen elämänhallinnan tekijät. Näihin tekijöihin voidaan vaikuttaa etenkin lasten ja nuorten tapauksissa. (Lapsipoliittinen ohjelma 1999, 57.) Periaatteessa jokainen lapsi voi syrjäytyä, toiset ovat vain alttiimpia syrjäytymiskehitykselle. Jokaiselle pienelle koululaiselle on siis hyötyä siitä, että hänen ei tarvitse viettää iltapäiviään yksin kotona. Määrittelen iltapäivätoiminnan arkipäivisin tapahtuvana, peruskoulun pienimmille tarkoitettuna toimintana, joka sisältää sekä lepoa ja huolenpitoa että aktiivista harrastetoimintaa (Kervinen 1999, 17). Iltapäiväkerhot ovat olleet julkisuuden valokeilassa jo muutamia vuosia. Kerhoja on perustettu kuntien, seurakuntien, erilaisten järjestöjen sekä vanhempien toimesta. Lamavuosina lapsiperheet ottivat yhteyttä silloisen presidentin puolisoon Eeva Ahtisaareen, joka välitti perheiden huolia eteenpäin ja ajoi aktiivisesti pienten koululaisten asiaa. Eeva Ahtisaari viittasi Lea Pulkkisen tutkimuksiin, joiden mukaan 7-12 vuotiaat, eli ala-asteikäiset lapset joutuvat olemaan liian kauan yksin kotona. Vanhemmat ylpeilevät siitä, kuinka perheen ensiluokkalainen pärjää kotona aivan yksin ja osaa huolehtia itsestään. Niin hän ehkä fyysisesti osaakin, mutta ei henkisesti. Alaasteikäinen lapsi tarvitsee välittävän aikuisen suojaa, turvaa sekä aikaa. Lea Pulkkisen mukaan lapsella ei ole vielä valmiuksia tehdä itse rakentavia päätöksiä iltapäivänsä ajankäytössä, vaan hän saattaa täyttää yksinolon toiminnalla, jonka kehitykselle vahingolliset seuraukset tulevat näkyviin vasta myöhemmin. Nämä seuraukset tulevat yllätyksenä lapsensa itsenäisyydestä ylpeilleille vanhemmille. Lasta kohdellaan Suomessa helposti liian aikuisena ja vaatimukset ovet lapsen ikään nähden liian suuria. Vanhemmilla saattaa olla harhainen kuva lapsen turvallisuudesta. Turvallisuus kun on muutakin kuin fyysisesti vaaraton ympäristö. Se on myös henkistä: tunteeko lapsi olonsa turvatuksi siellä missä on.

16 11 Lea Pulkkisen mukaan lasten pitkät yksinäiset iltapäivät ovat seurausta esimerkiksi siitä, että palkkatyötä pidetään oikeana työnä eikä kotitöitä arvosteta kuten muualla Euroopassa. Lasten yksinäiset iltapäivät ovatkin aika poikkeuksellisia muualla Euroopassa. Jos äiti tai muut läheiset eivät huolehdi pienestä koululaisesta, on yhteiskunnalla siihen omat keinonsa. Ruotsissa iltapäivätoiminta on ollut lakisääteistä jo 1970-luvulta asti. Toiminta tapahtuu yleensä kouluissa, samoin kuin Tanskassa. Kerhojen tarkoitus ei niinkään ole tiukan ohjelman noudattaminen, vaan vapaamuotoinen toiminta yhdessä iltapäiväohjaajan koulutuksen saaneiden aikuisten kanssa. Ranskassa taas pyritään koulua kehittämään niin, että koulupäivä loppuisi vasta klo 17 aikoihin ja välillä olisi päivää keventäviä liikunta- ja taidekerhoja. Suomessa tällainen koulupäivien pidentäminen olisi vaativa prosessi jo työaikalakien vuoksi. Iltapäiväkerhoissa lapsen ongelmat saatetaan havaita paremmin kuin kontrolloidummassa koululuokassa. Lapsilla on tilaa omaehtoiselle toiminnalle, ja tällöin ohjaaja huomaa, jos joku lapsista vetäytyy syrjään tai leikeissä käyttäytyy aggressiivisesti toisia lapsia kohtaan. Iltapäiväkerhonohjaajilla ei välttämättä ole mahdollisuutta viedä asiaa eteenpäin, sillä vaitiolovelvollisuuden vuoksi he eivät ilman vanhempien lupaa voi kertoa lasten poikkeavasta käytöksestä muille tahoille. Suuri ongelma iltapäiväkerhoissa on se, että ryhmät ovat varsin suuria. Yhtä ohjaajaa kohden voi olla yli kaksikymmentä lasta. Tampereen kaupungin luottamushenkilöiden ja työntekijöiden mukaan iltapäiväkerhoilla ei ole tarpeeksi resursseja. Lasten kuuntelemiseen ei ole aikaa, vaan aika menee tilanteiden hallintaan ja lasten turvallisuuden varmistamiseen. (Lapsipoliittinen ohjelma 1999, 26.) Olennainen tekijä laadukkaassa iltapäivätoiminnassa on se, että jokaiseen lapseen ehditään keskittyä. Varsinkin, jos tavoite on lapsen luottamuksen voittaminen turvallisena aikuisena ja syrjäytymisen ehkäiseminen, on tämä asia ensiarvoisen tärkeä. Valkonauhan iltapäiväkerhossa ryhmä on pieni. Jokainen lapsi tulee kuulluksi, ja ilman kasvatusalan koulutusta olevan ohjaajan on helpompi havaita ongelmia pienemmässä

17 12 ryhmässä. Kun joku lapsista käyttäytyy ohjaajan mielestä poikkeavasti, siihen tulee voida puuttua ja ohjata lapsi eteenpäin. Iltapäiväkerhon ohjaajiin kohdistuu monenlaisia paineita ja vaatimuksia. Ammattiin vaikuttavista tekijöistä tärkeimpiä ovat lapset, joiden tarpeet luovat sisällön työtehtäville. Lasten odotukset ovat kohtalaisen yksinkertaisia: he haluavat turvallisen ja kuuntelevan vetäjän, joka toteuttaa mielenkiintoisia iltapäiviä. Vanhempien odotuksia ovat lasten tunteminen ja kokonaisvaltaisen kasvun tukeminen. Vanhemmat odottavat, että ohjaaja on persoonana miellyttävä ja hänen arvonsa ovat samansuuntaisia kuin vanhempien. Ohjaajan odotetaan omaavan hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot. Opettajien suhtautuminen kerhonohjaajiin on pääasiassa kahdenlaista. Ohjaajia saatetaan pitää ammattitaidottomina kilpailijoina tai sitten heidän kanssaan halutaan tehdä toimivaa yhteistyötä lasten kokonaisvaltaisen kehittymisen hyväksi. Iltapäivätoiminnan tarkoitus ei ole korvata kodin tai koulun kasvatustehtäviä. Iltapäiväkerho on parhaimmillaan yksi lenkki siinä ketjussa, joka kasvattaa lapsesta tasapainoisen ja eettisesti toimivan yksilön. (Kervinen 1999, 17; ) Iltapäiväkerhonohjaajille ei ole rajattu pätevyysvaatimuksia. Järjestävät tahot vastaavat toiminnan laadusta ja ohjaajien koulutuksesta. Ohjaajia on monenlaisilla taustoilla ja ammattinimikkeillä. Ohjaajien rooliin ja kirjavaan koulutukseen on alettu kiinnittää enemmän huomiota. Opetusministeriön kerhotyöryhmä on painottanut laadun takaamisen ja jatkuvuuden merkitystä sekä pohtinut ohjaajan pätevyyttä ja pätevyysvaatimuksia. Koulutus lisää ammatin arvostusta, ammatillisen roolin kehittymistä ja vakiintumista sekä ohjaajien yhteenkuuluvuutta. (Kervinen 1999, 5; ) On hyvä, että pätevyyteen ja laatuun on alettu kiinnittää huomiota, myös Opetusministeriön tasolla. Se että lasten ei enää tarvitse viettää iltapäiviään yksin kotona, ei vielä takaa laadukkaita, lapsen hyvinvointia edistäviä kerhoja. Jos kerhot ovat

18 13 liian täynnä eikä vetäjällä ole resursseja vastata lasten tarpeisiin, ei asiassa olla juuri edetty lasten parhaaksi. Ovatko kunnat yrittäneet päästä liian helpolla -ja halvalla- kun kerhoja niitä vaadittaessa on perustettu nopeasti mutta välillä laadusta tinkien? 5. VAPAAEHTOISTOIMINTA LASTEN NÄKÖKULMASTA 5.1 Kolmas sektori ja sosiaaliset ongelmat Vapaaehtoistyö ja kolmas sektori ovat paljon keskusteltuja aiheita yhteiskunnassamme. Käsitteet eivät ole aivan yksiselitteisiä, ja eri tahoilla ne määritellään eri tavalla. Itse määrittelen vapaaehtoistyön tekijälleen rahallisesti palkattomaksi toiminnaksi, joka ei edellytä ammatillista osaamista (Kemppainen 1983, 10). Kolmannen sektorin määrittelen voittoa tavoittelevan yksityisen markkinasektorin ja asiantuntijuuteen perustuvan julkisen sektorin lisäksi kolmanneksi kulmaksi hyvinvointiyhteiskunnan kolmioon. Se muodostaa toimintakentän vapaaehtoistyölle. Määrittelen kolmanteen sektoriin kuuluvaksi myös esimerkiksi sukulais- ja naapuriavun, jotka tosin joissain tutkimuksissa määritellään kuuluvaksi neljänteen sektoriin. Joka tapauksessa sektorien rajat ovat liukuvia. Vapaaehtoistyöllä tarkoitan tässä lähinnä vapaaehtoisten toimijoiden järjestämiä palveluita tai toimintoja, jotka suuntautuvat muiden ihmisten hyväksi. Tämä on erotuksena esimerkiksi oma-apuryhmistä ja keskinäisen tuen ryhmistä, joissa merkityksellistä on myös oman hyödyn saaminen. (Nylund 2000, 18-19; ) Matthies (1993) tuo esiin näkökulman, jonka mukaan julkisen ja yksityisen sektorien tehokkuus on mahdollista, koska vähemmän tehokas aines karsitaan kolmannen sektorin puolelle. Tämä ei tietenkään ole koko kolmannen sektorin funktio. Nykyajan ihminen on yksilöllinen. Kaupungistumisen ja hyvinvointivaltion kattavien palveluiden myötä lähiyhteisöjen sosiaalinen tuki ja kontrolli ovat vähentyneet. Sipilän mukaan kansalaisten keskinäinen solidaarisuus on unohtunut virkamiesavun myötä. Lähiyhteisöjen tuen heikentyminen asettaa ydinperheelle vaativan tehtävän. Jos

19 14 perheessä vanhemmilla on esimerkiksi päihdeongelma, on lastenkasvatuksesta ja perheen muista tehtävistä huolehtiminen erittäin vaativa tehtävä. (Kemppainen 1983, 1-6.) Hyvinvointivaltion palvelujen osittaisen purkamisen ja lisääntyneiden sosiaalisten ongelmien vuoksi on jälleen herätelty muita tahoja ottamaan vastuuta virallisen sektorin tehtävien hoidosta. Julkiset palvelut eivät kata tarvetta ja siksi viralliset tahot kaipaavat vapaaehtoistyöntekijöitä lieventämään avuntarjonnan ongelmia yhä vaativimmissa tehtävissä. Myös lastensuojelussa halutaan hyödyntää kolmannen sektorin toimijoita. Valtion liiallista roolia, joka tekee ihmisistä passiivisia vastaanottajia, halutaan vähentää. (Matthies 1996, 22. Määttä 1987, 5.) Kemppaisen mukaan vapaaehtoinen sosiaalityö on syntynyt kritiikkinä institutionaalista sosiaalityötä vastaan (Määttä 1987, 29). Hyvinvointivaltio ei ole pystynyt vastaamaan lisääntyvään kysyntään laajentamalla tarjontaa (Matthies 1993, 121). Sipilän mielestä ammatillisen sosiaalityön avulla ei voi ratkaista kaikkia ihmisten ongelmia, vaan tarvitaan myös vapaaehtoisuudesta nousevaa toimintaa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen on pääasiassa valtion ja kuntien tehtävä. On tarpeellista, että julkinen sektori hoitaa omat tehtävänsä, sillä vapaaehtoistyö ei korvaa ammattiapua. Suomalaiset sosiaali- ja terveysalan järjestöt ovat valmiita tuottamaan lisää palveluita, mutta haluavat kokonaisvastuun säilyvän yhä kunnilla ja valtiolla. (Matthies 1996, 23. Nylund 2000, ) Ihanteellista onkin yhteistyö eri sektoreiden kesken. Vapaaehtoistyön tarkoituksena on rakentaa uudelleen sosiaalisia verkostoja sekä pirstoutuneita yhteisöjä eli luoda välittäviä verkostoja. Lehtisen mukaan vapaaehtoinen verkosto toimii välittävänä lenkkinä julkisen ja henkilökohtaisen verkoston välillä. Järjestöt, yhdistykset yms. muodostavat yhteisvastuun lenkin perheen muodostaman luonnollisen vastuun lenkin ja julkisen ammattiavun lenkin välille. Vapaaehtoistyötä ei kuitenkaan tule nähdä valtion laiminlyöntien paikkajana vaan omana kokonaisuutenaan. Toiminnan täytyy tapahtua vapaaehtoistyön ehdoilla, eikä vain ajatellen palvelujärjestelmän etua. Nykyään vapaaehtoistyö on tosin lisääntynyt juuri

20 15 taloudellisten syiden johdosta. (Kemppainen 1983, Lehtinen 1997, ) Vapaaehtoisjärjestöihin halutaan esimerkiksi työllistää pitkäaikaistyöttömiä (Nylund 2000, 46). 5.2 Virallinen ja vapaaehtoinen sosiaalityö dialogissa Matthies (1996) puhuu hyvinvoinnin sekataloudesta, jossa eri sektorit ovat yhteistyössä ja sekoittuneita. Julkinen sektori on kuitenkin yhä pääosassa sosiaali- ja terveyspalvelujen takaajana. Muiden roolien jako, eli yhteistyö eri sektoreiden kesken, ei ole ongelmatonta, vaan siihen liittyy kilpailua ja konflikteja. (Nylund 2000, 80.) Matthies (1993) kuvaa sosiaalityön modernisaatiokehitystä, joka on aiheuttanut virallisen ja epävirallisen sosiaalityön eriytymistä. Sosiaalityöstä on tullut virallista, ammatillista ja tieteellistä, kun se on kehittynyt esimodernista altruistisesta modernin institutionaalis-rationaalisen kautta refleksiivisen sosiaalityön vaiheeseen. Samalla se on eriytynyt maallikkoavusta. Eron ydin on ollut koulutuksen tuomassa tiedossa, käyttäytymisnormeissa sekä vastuullisuudessa. Tosin vaiheet ovat osittain päällekkäin ja lomittain. Sekä virallisella että epävirallisella sosiaalityöllä on annettavaa. Molemmilla on oma erityisyytensä, joiden avulla ne täydentävät toisiaan. Molemmissa on hyvät ja huonot puolet. Epävirallisen hyviä puolia, lupauksia, ovat kutsumuksellisuus, henkilökohtainen sitoutuminen, pluralistisen ja heterogeenisen yhteiskunnan vaatima yksilöllinen joustavuus, aatteellinen into, henkilökohtaisuus, empatia, moraalinen arvoyhteisö. Virallisen huonot puolet, rajoitteet, ovat pitkälti vastakkaisia epävirallisen lupauksille. Virallisen sosiaalityön lupauksia ovat ammatillisuus, julkisesti kontrolloidut käyttäytymisnormit, naisten palkkatyöläistyminen, alueellinen ja yhteiskunnallinen universaalisuus, tieteellinen asiantuntemus, rationaalinen organisaatio, julkinen takaus, jatkuvuus sekä laatuvaatimukset, lait. Asiat, joita katsotaan vapaaehtoistyöltä puuttuvan. Tosin asia ei aina ole näin: Vapaaehtoiset voivat saada koulutusta ja työnohjausta, ja näin olla ammatillisia.