Irti vanhoista kaavoista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Irti vanhoista kaavoista"

Transkriptio

1 Rework Tee työsi toisin Jason Fried & David Heinemeier Hansson Mitä me teemme toisin ja mitä me vielä voisimme tehdä toisin? Lounaskahvila Signe way of doing Irti vanhoista kaavoista Unohda todellinen maailma - Todellisen maailman asukkaat elävät pessimismin ja epätoivon vallassa - Ole sinä toiveikas ja kunnianhimoinen - Todellinen maailma ei ole paikka vaan veruke. Sillä oikeutetaan se, ettei viitsitä edes yrittää. Sinua se ei koske. Virheistä oppiminen on yliarvostettua - Virheistä opit sen, mitä ei kannata tehdä uudelleen, muista kuitenkin, että jäljelle voi silti jäädä satoja vaihtoehtoja. Oletko silloin todellisuudessa oppinut mitään? Tiedätkö yhtään sen enempää mitä pitäisi tehdä? - Rakenna uutta sen pohjalta, mikä on osoittautunut toimivaksi Suunnittelu on arvailua - Suunnittelu on vaarallinen harha, koska suunnitelemalla kuvittelet hallitsevasi asioita, joita ei voi hallita - Suunnittelu on arvailua - Älä seuraa sokeasti suunnitelmaa, vaan päätä ja tee. Miksi pitäisi kasvaa? - Löydä itsellesi ja yrityksellesi sopiva koko ja pysy siinä, jos haluat - Pieni ei ole pelkkä alkuaskel. Pieni on jo itsessään hieno päämäärä. - Pieni yritys voi olla erittäinkin sopiva ja samalla ketterä ja joustava, tärkeintä on että toiminta on kestävällä ja kannattavalla pohjalla Työnarkomania - Työnarkomania on turhaa ja typerää - Kulttuurimme ihannoi sitä ja työnarkomaanit mieltävät itsensä sankareiksi Yksityisyrittäjät sikseen - Yksityisyrittäjä ei ole vaatimus tai aloittavan yrittäjän ominaisuus - Kuka tahansa voi olla yrittäjä - Puhutaan mieluummin käynnistäjistä Todellisessa maailmassa me olemme Lounaskahvila. Lounaskahvilasta perinteisesti saa ruokaa ja juomaa, erilaisia sortteja ja erilaisilla hinnoilla. Lounaskahvilassa tulee olla asiakastilat, keittiö, sosiaalitilat ja varasto. Lounaskahvilassa on henkilökunta asiakkaita varten. Maksaa voi käteisellä, pankki- tai luottokortilla, sekä laskulla. Asiakas tulee meille koska hänellä on tarve, me täytämme asiakkaan tarpeen tarjonnallamme, välikätenä ja osallisina

2 prosessissa ovat markkinointitoimet, kassahenkilökunta, kokki, siivooja, tukku, pankki, tilat jne. Nämä ovat todellisen maailman lainalaisuuksia lounaskahvilalle ja todellinen maailma pitää lainalaisuuksista. Mitä me voimme tehdä toisin? Miten lounaskahvila muotista voi irrota? Ketä me olemme ja mikä tekee meistä juuri Lounaskahvila Signen? Olemme 4 vuotta toiminnassa ollut Lounaskahvila, jossa on 22- vuotias yrittäjä Iida eli minä. Meillä on kokki Mari, sekä tärkeänä osana toimintaamme on Mouhijärven Iltalakoti Oy, jonka yrittäjä on äitini Sirpa. Rakennus on luvun lopun hirsistä veistetty kaunis hirsirakennus, joka on remontoitu purkukuntoisesta rapistuneesta talosta. Toimintamme koostuu lounaskahvila palveluista, kokous- ja juhlapalveluista. Olemme tyytyväisiä yrityksemme kokoon. On hienoa saada työllistää ihmisiä, sekä ainakin yksi työntekijä vakituisesti. Pyrimme tasaamaan sesonkivaihtelua ja tekemään kiireisistä sesongeista vieläkin kannattavampia ja lisäämään eri asiakasryhmiä hiljaisiin sesonkeihin ja ajankohtiin. Hep Jätä jälki maailmankaikkeuteen - Sinun työlläsi tulee olla merkitystä ja sen tulee olla sinulle arvokasta - Jos jotain alat tekemään, tee sellaista millä on merkitystä Vastaa omaan huutoosi - Luotko tuotteen tai palvelun omaan tarpeeseen? - Omaa ongelmaa ratkoessa kohde näkyy kirkkaana ja oikean vastauksen tunnistaa heti - Tämä saa sinut rakastumaan työhösi Tartu toimeen - Loistoajatus jaa pelkäksi ideaksi, ellet konkreettisesti tartu toimeen Ajanpuute ei käy verukkeeksi - Käytä aikasi oikein - Totuus on, etteivät useimmat halua tarpeeksi - Täydellistä hetkeä on turha odottaa Vedä raja - Yrityksellä tulee olla tarjota näkemys, ei pelkkää tuotetta tai palvelua - Luja vakaumus vetää puoleensa uskollisia seuraajia, mutta vahvoilla näkemyksillä on aina myös hintansa Mahdoton missio - Toiminta- ajatusta ei toteuteta vain kirjoittamalla se muistiin. Siihen on uskottava ja sen mukaan on elettävä.

3 Ulkopuolinen rahoitus on suunnitelma Ö - Tarvitsetko rahoitusta? Selviäisitkö vähemmällä? - Älä rakenna ulkopuolisen rahoituksen varaan turhaa infrastruktuuria - Ulkopuolinen vaikuttaa toimintaasi ehkä enemmän kuin huomaatkaan - Oma vaikutusvalta, prioriteetit, häviätkö, pystytkö kehittymään? Pärjäät vähemmällä kuin luulet - Säästäväisyydessä ei ole mitään vikaa - Harkitse tarkkaan tarvitsetko sitä mitä luulet tarvitsevasi? Käynnistä yritys, älä startup- yritystä - Kaikkia yrityksiä määräävät samat markkinavoimat: tuotot sisään, kulut ulos - Yritys vailla voittoon johtavaa polkua ei ole yritys vaan harrastus Eroon pyrkivälle käy kalpaten - Tarvitset sitouttamissuunnitelman, et varasuunnitelmaa Kevennä - Vaali keveyttä ja luo itsellesi ympäristö jossa myös sinun on mahdollista muuttaa mieltäsi - Ole pieni, hoikka ja ketterä, voit muuttaa suuntaa nopeasti ja korjata virheetkin nopeasti - Massaa kasvattavat: pitkät sopimukset, liika henkilöstö, pysyväisratkaisut, kokoukset, jähmeät prosessit, varasto (fyysinen tai henkinen), pakkokytkyt, pitkän tähtäimen suunnitelmat, vehkeily Signen näkemys on, että yhteiseen kahvilaan kaikki ovat tervetulleita nauttimaan. Ruuan tulee olla hyvää ja sitä tulee olla riittävästi, sekä puitteiden ja palvelun tulee olla tasokasta ja kotoisaa. Jokainen asiakas kohdataan ihmisenä. Tuotteita ja palveluita tarjotaan tekemisen ilosta ja ylpeydestä. Lounaskahvilamme ei ole täydellinen, mutta haluamme olla aitoja. Loimme kahvilan omaan tarpeeseemme. Kylällämme ei ollut viihtyisää kahvilaa, sekä lisäksi halusimme pelastaa purkutuomiolla uhatun kauniin hirsikiinteistön. Pidämme kotiruuasta, hyvästä kahvista, sekä konstailemattomista, mutta herkullisista leivonnaisista. Juhlissa tulee olla kotoinen, mutta juhlava tunnelma, eikä kenelläkään kuulu olla kiire. Yrittäjänä en itse omaa lainkaan kokemusta tai koulutusta ravintola- alalta ajalta ennen Signeä, mutta haluamme oppia asiakkaidemme kanssa. Siksi asiakkaat ovatkin meille tärkeitä. Asioita tehdään ja suunnitellaan yhdessä. Meillä ei myöskään ole täydellisyyttä hipovaa suurtalouskeittiötä, mutta keittiö, jolla pärjäämme ja saamme tuotettua tarvitsemamme ruuat. Monia asioita on jo kuluneen neljän vuoden aikana parannettu ja monia tullaan vielä parantamaan ja kehittämään.

4 Eteenpäin Käännä rajoitteet eduksi - Rajoitteet ovat valeasuisia siunauksia ja ne pakoittavat sinutkin pärjäämään sillä mitä on - Älä valita riittämättömyyttä, ennen kuin olet kuinka pitkälle pääset sillä mitä sinulla on Luo vähemmän, mutta parempaa - Kaikkea haluamaansa ei voi tehdä, ainakaan hyvin - Luo vähemmän, mutta parempaa - Sinulla on vain rajallisesti aikaa, kykyä, resursseja ja tavoitteita - Suuruuteen yltää vain karsimalla pois sen, mikä ei ole hyvää parempaa Aloita ytimestä - Selvitä itsellesi mikä on yrityksesi ydin - Mitä voisit tehdä - > mitä haluat tehdä - > mitä täytyy tehdä - Aloita aina asioista, jotka täytyy tehdä - Keskitä voimasi tekemään yrityksesi ytimestä hyvä, kaikki muu lepää sen varassa Ohita alussa yksityiskohdat - Älä huku toisarvoisuuksiin ja yksityiskohtiin - Yksityiskohdilla erotut muista, mutta älä aloita niistä, keskity kokonaiskuvaan - Myöhemmin ymmärrät paremmin mitkä ovat yksityiskohtia ja tärkeitä, ja mihin tulee kiinnittää enemmän huomiota Päättämällä pääset eteenpäin - Sitoudu tekemään päätöksiä, äläkä odota täydellistä vastausta - Tee päätös ja siirry eteenpäin, älä nitistä tekemisen meininkiä - Vaikka suunnittelisit miten paljon tahansa, asiat voivat mennä pieleen Ryhdy kuraattoriksi - Uskalla karsia ja valita - Uskalla sanoa ei - Uskalla yksinkertaistaa Älä tuhlaa ruutia ongelmaan - Karsi - Tee vähemmän, mutta tee paremmin - Valitse millä on oikeasti merkitystä Keskity siihen mikä pysyy - Älä juokse trendien perässä - Rakenna liiketoiminnan ydin pysyvien asioiden varaan Sointi on omissa hyppysissäsi - Älä sorru välineurheiluun

5 - - Perusasiat ensin kuntoon, ennen kuin aletaan hifistelemään Olennaisinta on hankkia asiakkaita ja rahaa, sekä pitää kulut kurissa Myy myös sivutuotteitasi - Mitä voisivat olla sinun sivutuotteesi? - Mitä mahdollisuuksia sivutuotteissa piilee? - Älä ole likinäköinen Lanseeraa nyt - Saata tuotteesi maailmalle - Uskalla karsia ja jättää lisäosia pois, voit lisätä niitä myöhemmin, jos tarpeellista - Älä kuitenkaan tingi laadusta Olemme oppineet tuntemaan yritystämme, tuotteitamme, palveluitamme ja asiakkaitamme kuluneen neljän toimintavuoden aikana. Emme ole kuitenkaan tehneet läheskään kaikkea vaadittavaa. Suurimmalta osaltaan kyse on ollut panostuksen puutteesta. Emme ole uskaltaneet karsia tai tehdä valintoja. Emmekä ole täysin varmoja mitkä ovat ydintuotteitamme ja mitä sivutuotteita tai lisäpalveluita. Olemme yrittäneet tarjota usein kaikkea kaikille, emmekä ole sanoneet mihinkään tiedusteluun ei. Olemme myöskin panostaneet liikaa mitättömiin asioihin, joilla ei todellisuudessa ole arvoa asiakkaille tai meille. Toimintamme ydin on, että asiakkaamme ovat tyytyväisiä. Ruuan tulee olla hyvää ja sitä on oltava riittävästi. Palvelun laatukriteerinä on, että se on inhimillistä, ripeää ja huomaavaista. Tilojen tulee olla siistit ja kauniit. Kahvin tulee olla hyvää ja kuumaa. Haluamme myös säilyttää tuotteillamme kohtuulliset hinnat. Henkilökunnan tulee nauttia työstä, johon he voivat sitoutua. Kaiken tämän tulisi olla lähtökohtana valinnoillemme. Tuottavuus Yhteisymmärryksen harha - Ole konkreettinen - Saa asian olemus esiin abstraktiuden alta Milloin on syytä lopettaa - Miksi? - Miksi teet työtä? Mitä ongelmaa yrität ratkaista? Onko tästä hyötyä? Kasvaako tuotteen arvo? Muuttaako työsi asiakkaiden toimintaa? Olisiko helpompikin tapa? Mitä voisit tehdä tämän sijasta? Kannattaako tämä oikeasti? Keskeytys on tuottavuuden vihollinen - Käytä aikasi hyvin ja taistele keskeytyksiä vastaan - Keskeytykset vähentävät työtehoa ja lisäävät rauhattomuutta

6 Kokoukset ovat myrkkyä - Vertaa kokouksien sitomia resursseja ja niistä saavutettavaa hyötyä - Mahdollisimman vähän ihmisiä, selkeä asialista, aikataulu ja kuri, keskityminen konkretiaan Riittävän hyvä riittää - hae yksinkertaisia judo ratkaisuja - valitse riittävän hyvä jos sillä saat homman hoidettua - riittävän hyvän voi jalostaa paremmaksi myöhemmin Pikavoitot - innostus syntyy siitä että saa jonkun asian valmiiksi - älä odota liian pitkään tai työn kipinä sammuu - sitä parempi itselle, mitä pikemmin se päätyy asiakkaalle Älä rupea sankariksi - monesti on parempi luovuttaa kuin leikkiä sankaria - kannattaako väkisin puskeminen? - Palaudu sankarillisuudesta todellisuuteen Mene nukkumaan - jumittuminen - luovuuden menetys - heikentynyt työmoraali - ärtyneisyys - älä tee univajeesta masokistista kunnia- asiaa, väsymystä ei tarvitse ihailla Arviosi menee metsään - pitkälle suuntaavat arviot ovat kuvitelmaa - pilko kokonaisuudet pienempiin osiin niin niiden vaatima aika on helpompi arvioida Pitkät listat jäävät rästiin - lyhennä tehtävien töiden listoja ja näe tehtävät asiat pienemmässä mittakaavassa - pitkät listat ruokkivat syyllisyyttä ja aiheuttavat ylimääräistä stressiä - priorisoi visuaalisesti, nosta tärkein asia huipulle Tee pieniä päätöksiä - isoja päätöksiä on vaikea tehdä ja niitä on vaikea muuttaa - pienet päätökset eivät johda suuriin virheisiin ja antavat mahdollisuuden muutokseen - suuret haaveet toteutetaan pieni päätös kerrallaan Laadunhallinta ja - tarkkailu on tärkeässä osassa toimintamme sujuvuudessa. Se, että tiedämme miksi teemme, mitä teemme ja miten teemme, tulisi olla kaikille selvää yrittäjälle, henkilöstölle ja asiakkaille. Kun toiminta on selkeää ja yhtenäistä, yritystä on helpompi johtaa, työntekijöiden on helpompi sitoutua toimintaan ja asiakkaistamme voi kasvaa heimo, joka on osa meitä ja

7 identiteettiämme. Meidän tulee tietää miksi olemme, ketä olemme ja miten olemme Lounaskahvila Signe. Mistä voimme aloittaa? Konkreettisena esimerkkinä on esimerkiksi retkiryhmien palvelukaari, aina ensimmäisestä tarjouspyyntökontaktista, tilauksen loppuhoitoon. Kuka tekee mitäkin, miten varmistetaan toiminnan sujuvuus ja saavutetaan suurin mahdollinen asiakastyytyväisyys? Mitä asiakas haluaa? Miksi mitäkin tehdään? Mitä tehdään? Miten asiat tehdään ja kuka tekee mitäkin? Entä lounasruuan valmistus, aina tukkutilauksesta, asiakkaan juomaan jälkiruokakahviin saakka. Miksi mitäkin tehdään? Mitä tehdään? Miten asiat tehdään ja kuka tekee mitäkin? Miten toimimme tehokkaasti, mahdollisimman tuottavasti ja kustannustehokkaasti? Emme kaipaa pitkiä suunnitelmia ja strategioita, kaipaamme nyt käytännönläheisiä vakiinnutettuja käytänteitä, jotka olisi kirjattu ylös laatukäsikirjaan. Laatukäsikirjan olemassa olo helpottaisi myös uusien työntekijöiden perehdyttämistä ja toimisi meille vanhoille muistutuksena ja kertauksena, miksi teemme, mitä teemme ja miten toimimme? Kun työstä tulee helppoa ja rutiininomaista, et enää osaa tarkastella omaa toimintaasi. Kilpailijat Älä kopioi - toisten kopioimisella jää ymmärtämisvaihe väliin - kopioija on aina passiivinen ja kopio on aina jo ajastaan jäljessä - ota vaikutteita, mutta älä varasta Tee tuotteestasi enemmän kuin tavara - sulauta itsesi osaksi tuotetta tai palveluasi ja kaikkeen sen ympärillä - tee siitä sellainen, että muut eivät pysty tarjoamaan samaa, kilpailijat eivät voi kopioida tuotteeseesi sisältyvää sinua Haasta riitaa - Vastarannankiiskiksi ryhtyminen on oiva tapa erottua muista ja houkutella kannattajia, ristiriita innostaa ihmisiä - Tähtäimeen otettu maalitaulu antaa puhtia ja tarkentaa tavoitteen Alita kilpailijasi - Voita kilpailijasi tekemällä vähemmän kuin he - Vuorotteleva nokittelu kuluttaa turhaan resursseja, energiaa ja johtaa loputtomaan umpikujaan - Älä arastele sitä että tuotteesi tai palvelusi on suppeampi, korosta sitä ja ole ylpeä siitä Tehkööt muut mitä huvittaa - Kilpailijoiden vatvomisesta tulee helposti pakkomielle, eikä sellainen ajatusmalli tarjoa omille ajatuksille hedelmällistä maaperää

8 - - Jos keskityt liikaa kilpailijaa, oma visiosi sumenee On parempi taistella sen puolesta mihin uskoo, kuin vain jäljitellä muita Lounaskahvila Signellä on kilpailijoita. Kilpailijoita ovat muut alan toimijat, jotka tarjoavat esimerkiksi lounasta tai vaikka viereiset ruokakaupat, jotka myyvät nälkäisille ruokaa lounasaikaan. Kilpailijoita ovat myöskin kaikki muut toimijat ja toimet, jotka kuluttavat ihmisten rahaa, joka olisi potentiaalisesti mahdollista käyttää lounasruokaan. Elokuvateatterit, harrastusseurat, auton polttoaineet tai vaikka ajoneuvoverot, vievät kaikki oman osuutensa meidän asiakkaamme siitä käyttöomaisuudesta, joka muissa olosuhteissa olisi mahdollista käyttää meille. Myöskin ruokavalio- ja diettivillitykset nakertavat oman osansa pois meidän asiakkaiden kulutustottumuksista. Meidän ei tarvitse kopioida kilpailijoita, eikä lähtee mukaan kilpavarusteluun. Pienenä lounaskahvilana keskellä 3000 hengen asuttamaa Mouhijärveä kilpailussa ei ole järkeä, eikä mahdollisuuksia selvitä. Ihmiset pysähtyvät ABC- asemille syömään monista erilaisista syistä. Tärkeimpiä syitä ovat varmasti tuttuus, turvallisuus, tavoitettavuus, helppous ja varustelutaso. Matkasi varrelta, saman katon alta saat kaiken aina lastenhoitohuoneesta joululahjoihin. Haluamme vakuuttaa asiakkaamme omilla arvoillamme, emmekä kilpailijoita nokittelemalla. Persoonat yrityksessä ovat sen näkyvämpiä mitä sulautuneita olemme toimintaan. Minä yrittäjänä, sekä äitini hiljaisena yhtiökumppanina olemme molemmat omia persooniamme. Lisäksi yrityksen jokainen työntekijä on osa yrityksen kokonaisuutta ja sielua. Meidän sieluamme ei voi kopioida. Kehitys Sano suosiolla ei - Kieltäytymistä vältellään, koska vastaan sanominen koetaan kiusalliseksi - Älä kuitenkaan ole töykeä kieltäytyessäsi jostakin, riittää kun olet rehellinen Anna asiakkaidesi kasvaa ulos tuotteestasi - On pahempaa karkoittaa uudet asiakkaat kuin menettää vanhoja - Yrityksen täytyy mieluummin olla uskollinen tietylle asiakastyypille, ei yhdelle tietylle asiakkaalle, jonka tarpeet muuttuvat tilanteiden mukaan Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa - Uuden idean herättämä innostus ei kerro sen arvoa, arvioi idean todellinen painoarvo tyynesti - Innostu uusista ideoista, mutta älä alkuinnostuksessasi ryhdy toimenpiteisiin Luo kotioloissa toimiva tuote - Sellainen, johon enemmän tutustumalla, pidät siitä vieläkin enemmän

9 - Tuotteen ja asiakkaan suhde tulisi saada mahdollisimman pitkäksi ja tyytyväiseksi Älä kirjaa muistiin - Asiakkaiden olennaisimmat toiveet tuodaan jatkuvasti esiin ja tärkeät asiat pysyvät kyllä mielessä Mihin haluamme kehittyä? Mitä muutoksia voisimme tehdä? Mitä muutoksia uskallamme tehdä? Mistä uskallamme luopua? Lounaskahvila Signe on meidän lempilapsemme ja on vaikea nähdä omassa lapsessaan mitään parannettavaa tai mitään mistä voisi karsia tai mitä voisi muuttaa. Jokainen puute tuntuu olevan jo osa meitä ja jokainen toiminto on vakiintunut liian välttämättömäksi osaksi. Tarkastellessaan yritystä sisältäpäin on vaikea nähdä kokonaisuutta. Voimme pyytää kehitysprosessiin apua sidosryhmiltämme, yhteistyökumppaneiltamme ja asiakkailtamme. Mitä te tekisitte? Mitä te haluaisitte? Ja koska palaute on tarkoitettu prosessoitavaksi, voisimme tehdä valintamme vapaasti saamamme datan pohjalta. Myynnin edistäminen Tuntemattomuus on hyväksi - Käytä aika hyväksi ja tee virheitä ja virittele - Tahtoisitko koko maailman näkevän, kun teet jotakin ensi kertaa? - Menestys luo painetta toimia ennustettavasti ja luotettavasti Luo yleisö - Asiakkaita - > Ihailijoita - > Yleisö - Yleisöllä on tapana palata ja antaa huomionsa, omasta aloitteestaan, eikä sitä tarvitse ostaa Päihitä kilpailijat opettamalla - Opettamalla solmit asiakkaisiin luottamuksen, jota ei pysty luomaan perinteisillä markkinointikanavilla - Mitä asiakas haluaisi oppia ja mitä sinä voisit heille antaa? Matki huippukokkeja - He opettavat osaamistaan muillekin - Yrittäjänä sinunkin pitäisi kertoa muille kaikki minkä tiedät, eikä kannata pelätä sitä, että muutkin saavat tietää - Mitkä ovat sinun reseptejäsi? - Mikä on sinun keittokirjasi? Kurkistus näyttämön taakse - Näytä ihmisille miten yrityksesi toimii - Ihmisiä kiinnostaa miten jokin tehdään - Anna ihmisten nähdä yrityksesi ihmiset ihmisinä

10 Kukaan ei pidä muovikukista - Uskalla näyttää heikot kohtasi, puutteet ovat todellisuutta ja aitous puhuttelee - Näytä maailmalle millainen todella olet, äläkä puunaa todellisuutta likaa, silloin voit hävittää sielun Lehdistötiedotteet ovat roskapostia - Vältä kaavamaisia massaviestejä - Jos haluat erottua muista, on järjetöntä mennä lauman mukana - Ole henkilökohtainen ja tee jotain, millä on merkitystä Unohda talouslehdet - Mieti mikä näkyvyys tuottaa eniten ja nopeiten asiakaskontakteja ja myyntiä? Huumekauppiaat osaavat hommansa - Tee tuotteestasi niin hyvä, että se on riippuvuutta aiheuttava - Usko siihen, että voit antaa tuotteestasi ilmaisia maistiaisia jonka jälkeen ihmiset palaavat ostamaan Markkinointi ei ole osasto - Markkinointi kuuluu jokaisen työntekijän toimenkuvaan - Markkinointia on kaikki mitä teet Äkkimenestyksen myytti - Et kiinnosta ketään, ainakaan vielä. - Aloita tekemällä työsi hyvin Me arvostamme asiakkaitamme. Siksi haluamme luoda asiakkaidemme kanssa yhteisön, jossa molemmat osapuolet hyötyvät. Haluamme tarjota ja antaa ihmisille jotain, mitä he haluavat. Uskon, että olemme alusta asti olleet osittain tätä. Perustimme kahvilan, koska halusimme tarjota Mouhijärvellä lounas ja kahvipaikan, jollaisessa itsekin viihdymme. Halusimme myös pelastaa kiinteistön. Miten voimme antaa enemmän? Mitä meillä on annettavaa? Työllistäminen Tee itse ensin - Kokeilemalla tiedät mitä työ vaatii ja milloin se on hyvin hoidettu - Tunne oma yrityksesi, äläkä jätä kohtaloasi toisten käsiin Palkkaa kun tekee kipeää - Palkkaa vasta kun töitä on yhtäjaksoisesti enemmän kuin mihin nykyiset ja omat rahkeet riittävät - Kun huomaa, ettei enää selviä kaikesta Jätä hyvät tyypit väliin - Älä palkkaa väkeä jota et tarvitse, vaikka he olisivatkin hyviä

11 Ventovieraat cocktailjuhlissa - Mielistely ei auta ketään ja suistaa vaikeuksiin, yrityksessä tarvitaan rehellisyyttä - Voit alkaa tuottaa jotain joka ei loukkaa ketään, mutta ei myöskään ihastuta Ansioluettelot ovat järjettömiä - Luota vaistoosi Yhdentekevät vuodet - Hae todellista dataa omistautumisesta, luonteesta ja älystä - Vuodet eivät merkitse, vaan miten hyvin hakija on omaksunut työn Unohda tutkinnot En ole koskaan antanut koulunkäynnin häiritä opiskeluani - Mark Twain Kaikki tekevät töitä - Jokaisen työntekijän on tehtävä työtä, ei vain delegoitava Palkkaa itsensä johtajia - Ihmisiä jotka osaavat määritellä omat tavoitteensa ja toteuttaa ne - Ihmisiä jotka antavat muille tilaa työskennellä enemmän ja johtaa vähemmän Palkkaa hyviä kirjoittajia - Ihmisiä, jotka osaavat tehdä asioista ymmärrettäviä - Selkeästi kirjoitettu on selkeästi ajateltu Parhaita on kaikkialla - Maantiede ei saa olla este, palkkaa parhaat sieltä missä he sattuvat olemaan Koeaja työntekijät - Totuus tulee esiin todellisessa työympäristössä Olemme järjestäneet todellisuudessa yhteensä neljä oikeaa työnhakua. Kaikki osa- aikaiset työntekijämme, mm. Kiireapulaiset olemme löytäneet sattumalta verkostojen kautta. Rekrytointimme on ollut pääasiassa erittäin onnistunutta ja koemme olevamme tässä onnekkaita. Kokkimme on sitoutunut, innostunut, empaattinen, huolehtivainen, rehellinen ja tulee hyvin toimeen ihmisten kanssa. Asiakkaamme pitävät hänestä ja hän pitää asiakastamme. Uusi työntekijä on kuitenkin aina samalla riski ja mahdollisuus. Onnistuneella rekryllä ja hyvin toteutetulla sitouttamisella saadaan aikaan hyvä startti työsuhteelle. Työntekijä pääsee nopeasti sisälle taloon ja sen toimintatapoihin. Vahingonhallinta Kerro itse huonot uutiset

12 - Älä päästä huhuja, kuulopuheita ja väärää informaatiota leviämään - Salaisuuksia ei enää ole, ole avoin, rehellinen, vilpitön ja vastaa julkisesti tapahtuneesta Nopeus muuttaa kaiken - Vastaa pyyntöön nopeasti niin saat asiakkaan puolellesi - Miten löydät viestintään henkilökohtaisuuden? Miten pyydetään anteeksi - Kannetaan vastuu, kerrataan tapahtumat, miten vältytään jatkossa ja keino jolla voidaan hyvittää tapahtunut - Käytä tilanteen vaatimaa sävyä ilmaisussasi ja osoita että ymmärrät tilanteen - Älä kiertele ja kaartele, ei jos lauseita tai mahdollisesti fraaseja - Miltä anteeksipyyntö kuulostaisi jos sinä olisit asiakas? Uskoisitko sen? - Rakenna luottamus ja ennaltaehkäise virheet Värvää kaikki eturintamaan - Jokaisen tulisi olla tekemisissä asiakkaiden kanssa, ainakin välillä Hengitä syvään - Älä panikoi - Älä tee hätäratkaisuita, vaan anna tilanteiden rauhoittua - Anna tilanteille ja ihmisille aikaa sopeutua Mahdollisen laatukäsikirjan tärkeänä osana on vahingonhallinta ja erityisesti vahinkojen ennaltaehkäisy. Miten Signellä toimitaa reklamaatiotilanteissa? Miten epäonnistumiset kohdataan? Miten noudatamme kaikessa toiminnassamme laadunhallinnan periaatteita? Meille on tärkeää, että asiakaskokemus on aina hyvä ja asiakas kokee ja tietää, että me olemme hänen puolellaan ja hänen apunaan. Meidän suurin tarkoituksemme on kuitenkin yrityksenä: tuottaa voittoa omistajilleen. Emme siis halua purra kättä joka ruokkii meitä. Ilman asiakkaita ei ole Lounaskahvila Signeä. Kulttuuri Työkulttuuria ei voi luoda - Aito kulttuuri on patinaa - Toistuvan käyttäytymisen sivutuote Päätökset ovat väliaikaisia - Olosuhteiden muuttuessa myös päätökset voivat muuttua - Panosta täysillä nykyhetkeen - Ole ketterä ja herkkä, sekä skannaa ympäristöäsi Unohda rocktähdet - Luo mahdollisuudet ja anna resurssit - Karsi turhat toimintatavat ja tukahduttava byrokratia

13 - Luottamus, itsenäisyys ja vastuullisuus ovat pohjana He eivät ole enää kolmetoista - Älä luo passiivisten työntekijöiden kulttuuria - Anna mahdollisuus itsensä johtamiseen Lähetä kaikki viideltä kotiin - Ei lisätunteja, vaan paremmin tehtyjä tunteja - Luo kiireisiä ihmisiä, joilla on elämää työpaikan ulkopuolellakin - Jos haluat saada valmista nopeasti, pyydä hommaan kiireisin tuntemasi ihminen Älä tee tikusta asiaa - Ohjesäännöt ovat organisaation arpikudosta - Ne ovat yksittäisen työntekijän erheestä annettu joukkorangaistus - Kukaan ei tietentahtoen lähde luomaan byrokratiaa, mutta näin se syntyy, pikkuhiljaa - Ohjesääntöjä tarvitaan vaan jatkuvasti toistuviin tilanteisiin Kuulosta itseltäsi - Viesti suoraan ja yksinkertaisesti - On sallittua kuulostaa itsensä kokoiselta - Vältä hienoja termejä, jos tavallisetkin sanat käyvät - Älä käytä 7 sanaa jos 4 riittää - Puhu kuin ihminen ihmiselle, koska sitä sinä olet! - Unohda säännöt, kommunikoi - Voit lukea ääneen mitä olet kirjoittanut, kuulostaako se sinulta? Rumat sanat - Täytyy - Pakko - Ei voi - Helppo - Vain - Ainoastaan - Nopeasti ASAP on myrkkyä - Jos kaikki on huipputärkeää, mikään ei enää ole - Se aiheuttaa turhaa stressiä, eikä saavuta enää mitään hyötyä - Ota rennosti Signellä on olemassa oleva kulttuuri. Meillä on koko yhteisön kulttuuri. Meillä on eri asiakasryhmien sisäisiä kulttuureita, meillä on eri henkilökuntayhdistelmien kulttuureita, koko henkilöstöä yhdistävä kulttuuri, sidosryhmien välinen kulttuuri jne. Tärkein kysymys kuuluu: miten voimme tukea olemassa olevaa kulttuuria parhaalla mahdollisella tavalla? Mikä on meidän tarinamme ja miten me kerromme sen?

14 Miten luomme jotain mikä edesauttaa Signeä ja luo sille lisäarvoa? Emme halua rakentaa turhia rakenteita ja järjestelmiä, emmekä kiillottaa kiiltokuvaa. Haluamme näyttää todellisen luonteemme ja persoonamme. Laatukäsitys ja Signe way of doing kiteytyy kokonaisuudessaan meidän missioomme, visioomme, arvoihin ja strategiaan, jolla se saavutetaan. Inspiraatio on katoavaista Jos haluat ryhtyä johonkin, siihen on ryhdyttävä nyt. Ideat ovat kuolemattomia, mutta inspiraatio on katoavaista. Jos se tarttuu sinuun, tartu sinäkin siihen ja pane se töihin. - - Esseen kirjoittaja on lounaskahvilayrittäjä, opiskelija ja tiimiyrittäjä, jonka yksi intohimo on yrittäjyyskipinän sytyttäminen ja valmentaminen. Iida Salminen iida.salminen (at) tuumacreative.fi iida.salminen (at) signe.fi

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015 REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ Tero Lausala, 24.9.2015 TYÖN MUUTOS JA MURROS TYÖPAIKOISTA TYÖTEHTÄVIIN: MONIMUOTOISET TAVAT TEHDÄ TYÖTÄ TYÖN TARJONNAN JA KYSYNNÄN KOHTAANTO-ONGELMA

Lisätiedot

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA Sisällysluettelo: 1. Johdanto 2. Omien taitojen tunnistaminen 3. Omista taidoista kertominen 4. Työnhaun viidakko 5. Miten ylläpitää motivaatiota? 6. Työntekijöiden terveisiä

Lisätiedot

Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014

Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014 Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014 Suvi von Becker Miksi yhdessä tekeminen? Johtoporras: Ymmärrys valuu kuin vesi hanhen selästä Ovat niin hankalia, asennevamma. Eikö sana kuulu vai eikö se mene perille?

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

Miten asiakas tekee valintansa?

Miten asiakas tekee valintansa? Miten asiakas tekee valintansa? ja miten me voimme vaikuttaa siihen? TkT Asiantuntija Harri Karkkila Strategia Asiakkaan kokema arvo Asiakastyytyväisyys ja asiakaskokemus Kilpailuedut Yrittäjä Kouluttaja

Lisätiedot

Oivalluskysymykset lähiluomuyrittäjälle

Oivalluskysymykset lähiluomuyrittäjälle HELSINGIN YLIOPISTO RURALIA-INSTITUUTTI Oivalluskysymykset lähiluomuyrittäjälle KASVOT LUOMULLE 1. Perustiedot (lyhyesti ja ytimekkäästi) Mitä yritys myy? Mikä on pääkohderyhmä? Kenelle myydään? Miten

Lisätiedot

YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10. Auvo Turpeinen

YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10. Auvo Turpeinen YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10 Auvo Turpeinen Uusyrityskeskus toiminta: Elinkeinoelämän perustama yhteistoimintajärjestö 31 alueellista yhdistystä, yli 80 neuvontapistettä Suomessa vuodesta -89 saakka Jäseninä

Lisätiedot

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Hyvää Ikää Kaikille seminaari Seinäjoella 18.9.2014 Marjut Mäki-Torkko Vammaispalvelujen johtaja, KM Mitä ajattelet ja sanot minusta Sitä luulet minusta Sinä olet

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

DESIGN THINKINGILLÄ MENESTYSTARINA: TAPIOLA PRIVATE. 24.5.2011 Tommi Elomaa Yksikönjohtaja Yksityistalousasiakkaat

DESIGN THINKINGILLÄ MENESTYSTARINA: TAPIOLA PRIVATE. 24.5.2011 Tommi Elomaa Yksikönjohtaja Yksityistalousasiakkaat DESIGN THINKINGILLÄ MENESTYSTARINA: TAPIOLA PRIVATE 24.5.2011 Tommi Elomaa Yksikönjohtaja Yksityistalousasiakkaat Design thinkingin pääaskeleet: Määritä Tutki Ideoi Tee Prototyyppi Kehitä Lanseeraa Opi

Lisätiedot

Työhakemus ja CV: - CV kertoo historiasta

Työhakemus ja CV: - CV kertoo historiasta Tampere 12.2.2014 Työhakemus ja CV: - Työhakemuksen tarkoitus on myydä à Myydä osaamistasi ja taitojasi - Kyse on mielikuvien luomisesta à Mitkä ovat tärkeimmät myyntivalttini, joilla vakuutan työnantajan

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Sosiaaliset yritykset

Sosiaaliset yritykset Välkky-projektin teema- ja kehittämistyöskentely Sosiaaliset yritykset III Workshop Strateginen suunnittelu 16.10.2009 Jussi Mankki Jaana Merenmies Syfo Aamupäivän ohjelma 8.30 Aloitus, kotitehtävän purku

Lisätiedot

Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi!

Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Coffeebrewer miten se toimii? Coffeebreweriä voidaan parhaiten kuvata kertakäyttöiseksi

Lisätiedot

ENNAKKOTEHTÄVÄT / JAKSO A VALMISTAUTUMINEN. Otteita vetäjän ohjeista

ENNAKKOTEHTÄVÄT / JAKSO A VALMISTAUTUMINEN. Otteita vetäjän ohjeista 1 Otteita vetäjän ohjeista ENNAKKOTEHTÄVÄT / JAKSO A Tarkista että o aikataulut on sovittu ja koulutustila on varattu o osallistujat ovat saaneet kutsun ajoissa o sinulla on nimilista, jonka avulla sijoitat

Lisätiedot

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A 1 Otteita osallistujalle jaettavasta materiaalista Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A Nimi Päivämäärä TUTUSTUMINEN NAAPURIIN Naapurin kertomat tiedot itsestään TOTUUDEN HETKI o Totuuden

Lisätiedot

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen Muuton tuki ja yhteisöllisyys Pirjo Valtonen Muutto ja muutos Muutto ja muutos ovat isoja asioita, joissa koetaan epävarmuutta. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on ahdistavaa. Muutos tuo aina haasteita

Lisätiedot

III Workshop Strateginen suunnittelu 16.10.2009

III Workshop Strateginen suunnittelu 16.10.2009 Välkky-projektin teema- ja kehittämistyöskentely Sosiaaliset yritykset III Workshop Strateginen suunnittelu 16.10.2009 Jussi Mankki Jaana Merenmies Syfo Aamupäivän ohjelma 8.30 Aloitus, kotitehtävän purku

Lisätiedot

TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA. mitä haluat. mitä osaat. millä ehdoilla

TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA. mitä haluat. mitä osaat. millä ehdoilla TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA - Oulun yliopiston Ohjaus- ja työelämäpalvelujen koulutusmateriaalia - mitä haluat mitä osaat millä ehdoilla TYÖNHAUN SUUNNITELMA Tavoite saavutettu? Haastattelu Aloita tästä: Mitä

Lisätiedot

Matkailutuotteet ostettaviksi Sessions-työpaja

Matkailutuotteet ostettaviksi Sessions-työpaja Sami Köykkä Matkailutuotteet ostettaviksi Sessions-työpaja 26.2.2014 Agenda 10:00 Aloitus 10:20 Kertaus 10:45 Vieraileva puhuja 11:30 Lounas 12:15 Ratkaisun suunnittelu 13:20 Toteutussuunnitelma 13:50

Lisätiedot

Mitä on markkinointiviestintä?

Mitä on markkinointiviestintä? Mitä on markkinointiviestintä? Tiina Karppinen 17.3.2011 Markkinointiviestintä on yrityksen ulkoisiin sidosryhmiin kohdistuvaa viestintää, jonka tarkoituksena on välillisesti tai suoraan saada aikaan kysyntää

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

HOTELLI- RAVINTOLA- JA CATERINGALAN PERUSTUTKINTO, kokin osaamisala

HOTELLI- RAVINTOLA- JA CATERINGALAN PERUSTUTKINTO, kokin osaamisala HOTELLI- RAVINTOLA- JA CATERINGALAN PERUSTUTKINTO, kokin osaamisala OPISKELIJAN NIMI: Tämä arviointikaavake on tarkoitettu opiskelijan itsearvioimistaitojen vahvistamiseen ja työpaikkaohjaajan käyttöön:

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Menestyksen porkkanoita

Menestyksen porkkanoita Menestyksen porkkanoita Usko Uskallus Innostuminen Oma Yritys-messut Wanha Satama, Helsinki 20.3.2013 Miksi jotkut yritykset menestyvät?...ja toiset eivät? Olemassaolon oikeutus ; Mikä on/ olisi minun

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Se on siinä. Brändiohjeisto SIVU 1

Se on siinä. Brändiohjeisto SIVU 1 Brändiohjeisto Se on siinä Uusi Junttan. Uusi ilme ja entistä tarkempi katse tulevaisuuteen. Uudistuminen on tehty Junttanin periaatteiden mukaan; kun siihen kerran ryhdytään niin tehdään sitten kunnolla.

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin?

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin? TYÖPAIKKAHAASTATTELU Voit käyttää tätä työpaikkahaastattelun käsikirjoitusta apuna haastattelutilanteessa. Tulosta käsikirjoitus ja tee omia merkintöjä ennen haastattelua, sen kuluessa ja haastattelun

Lisätiedot

Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa

Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa Kirsi Viitanen Palautteen merkitys oppijalle Oppimisen edistäminen Osaamisen tunnistaminen Ongelmanratkaisun kehittäminen Ryhmässä toimiminen vuorovaikutustaidot Itsetuntemuksen

Lisätiedot

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä.

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä. Osio 1 - Taustatiedot Toimitko esimiestehtävissä? Kyllä En Osio 2 - Fiilikset Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä. Ihan ok, tässähän

Lisätiedot

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE Maria Ruokonen 10.3.2013 Tunne itsesi ja tunnista unelmasi. Ymmärrä missä olet kaikkein vahvin. Miksi teet sitä mitä teet? Löydä oma intohimosi. Menestymme sellaisissa

Lisätiedot

Brändäystä lyhyesti. Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit

Brändäystä lyhyesti. Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit Brändäystä lyhyesti Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit BRÄNDÄYSTÄ HELPOSTI -KURSSIN SISÄLTÖ Päivä 1 Päivä 2 PERUSTEET Mitä kurssi sisältää? Mitä on luova ajattelu brändäyksessä? Brändi-aakkoset

Lisätiedot

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 Saarnaajan kirjasta (4:9-12) voidaan lukea Kristus-keskeisen kumppanuuden periaate: Kaksin on parempi kuin yksin, sillä

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF Tämä esite on Edustajana turvapaikkamenettelyssä -julkaisun kuvaliite. Pakolaisneuvonta ry Kuvat: Teemu Kuusimurto Taitto ja paino: AT-Julkaisutoimisto Oy,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Työn ja perheen yhdistäminen silloin, kun perheessä on erityislapsi

Työn ja perheen yhdistäminen silloin, kun perheessä on erityislapsi Työn ja perheen yhdistäminen silloin, kun perheessä on erityislapsi Pia Lemmetty, Mamwork Oy Hoitovapaalla olevien asiantuntijoiden verkosto Oma erityishistoria Kolme lasta (s. -08, -09 ja -11) Esikoinen

Lisätiedot

Tallilehti Kavionkopse nro. 1

Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Sisällys: A osa Tallin säännöt. B osa Haluatko hoitajaksi? Kuvia tallin hevosista. C osa Hevosaiheisia tehtäviä ja kysymyksiä (hoitajille ja henkilökunnan jäsenille). D osa

Lisätiedot

Tunnista työstressi etsi ratkaisu ongelmaan. Lyhytohjeet työpaikalle.

Tunnista työstressi etsi ratkaisu ongelmaan. Lyhytohjeet työpaikalle. Tunnista työstressi etsi ratkaisu ongelmaan. Lyhytohjeet työpaikalle. Asiantuntija Tarja Räty Työturvallisuuskeskus TTK Hyödyllinen ja haitallinen stressi Stressi on normaali reaktio, joka pitää ihmisen

Lisätiedot

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

1. ydinkokonaisuus, työpajapäivä 2. Mirja Borgström

1. ydinkokonaisuus, työpajapäivä 2. Mirja Borgström 1. ydinkokonaisuus, työpajapäivä 2. Mirja Borgström Ihmissuhdetaidoista riippuva palvelun käyttäjäkokemus Ihmiskäsitys, ihmissuhdekyvyt Itsensä/toisen arvostus Vuorovaikutus, viestintä Empatia Älykkyys

Lisätiedot

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit ja lihakset toimeenpanevat Omat

Lisätiedot

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

Useasti Kysyttyä ja Vastattua 1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai

Lisätiedot

Hevospalveluiden tuotteistaminen ja asiakaslähtöinen markkinointi Susanna Lahnamäki

Hevospalveluiden tuotteistaminen ja asiakaslähtöinen markkinointi Susanna Lahnamäki Hevospalveluiden tuotteistaminen ja asiakaslähtöinen markkinointi Susanna Lahnamäki Tällä mennään Tuotteistaminen & asiakaslähtöinen markkinointi Vähän teoriaa, enemmän käytäntöä. http://www.youtube.com/watch?v=uk0zrvzvtb4

Lisätiedot

Iso kysymys: Miten saan uusia asiakkaita ja kasvatan myyntiä internetin avulla? Jari Juslén 2014 2

Iso kysymys: Miten saan uusia asiakkaita ja kasvatan myyntiä internetin avulla? Jari Juslén 2014 2 Jari Juslén 2014 1 Iso kysymys: Miten saan uusia asiakkaita ja kasvatan myyntiä internetin avulla? Jari Juslén 2014 2 Agenda Myynnin suurin ongelma Ongelman ratkaiseminen, ensimmäiset vaiheet Jari Juslén

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

Anne Kalliomäki. TARINALLISTAMALLA PAREMPIA ELÄMYSPALVELUITA! KESMA II 8.2.2014 Hämeenlinna Inkalan kartano

Anne Kalliomäki. TARINALLISTAMALLA PAREMPIA ELÄMYSPALVELUITA! KESMA II 8.2.2014 Hämeenlinna Inkalan kartano Anne Kalliomäki TARINALLISTAMALLA PAREMPIA ELÄMYSPALVELUITA! KESMA II 8.2.2014 Hämeenlinna Inkalan kartano OLIPA KERRAN.. TARINALLISTAMINEN? KUVA: NUKULA OY:N KUUTAMOLLA ILLAT ENNAKKOTEHTÄVÄ VERTAUSKUVAT

Lisätiedot

KOULUMESTARIN VUOROVAIKUTUSSOPIMUS

KOULUMESTARIN VUOROVAIKUTUSSOPIMUS AMMATILLISUUS KOULUMESTARIN VUOROVAIKUTUSSOPIMUS Aikuinen aikuinen vuorovaikutus Keskustele työasioista avoimesti ja sovi yhteiset käytänteet tiimeissä Vaali vuorovaikutustaitoja kuuntele ja keskustele

Lisätiedot

TOIMIVA TYÖYHTEISÖ -MITTAUS 1

TOIMIVA TYÖYHTEISÖ -MITTAUS 1 TOIMIVA TYÖYHTEISÖ -MITTAUS 1 Kuinka selviä työyhteisöllenne ovat sen tarkoitus, arvot, visio, prosessit ja roolit? Tämä mittaus soveltuu käytettäväksi esimerkiksi pidemmän valmennuskokonaisuuden alku-

Lisätiedot

EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN

EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN TYÖSSÄOPPIMINEN 1. Neuvottele ensin opettajan kanssa Kerro opettajalle minne työpaikkaan aiot soittaa. Työpaikka: Puhelinnumero: Varaa itsellesi - rauhallinen

Lisätiedot

Suomalaisen suurimmat huolenaiheet ovat

Suomalaisen suurimmat huolenaiheet ovat Suomalaisen suurimmat huolenaiheet ovat Yksinäisyys, työttömyys, alkoholismi, huumeet, rikollisuus, ympäristöntila, luonnonvarojen käyttö, terrorismi, jaksaminen työelämässä Suomalaisia yhdistää yhteinen

Lisätiedot

Eettinen Johtaminen. To Be or Well Be seminaari 2010 Petteri Lahtela

Eettinen Johtaminen. To Be or Well Be seminaari 2010 Petteri Lahtela Eettinen Johtaminen To Be or Well Be seminaari 2010 Petteri Lahtela ROHKEUS REALISMI TULOS VISIO ETIIKKA Sisältö Eettisyys ja yksilön perustarpeet Ohjaavat periaatteet Eettinen toiminta, tarkoitus ja

Lisätiedot

MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET. Selkokielen käyttö opetuksessa. Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus

MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET. Selkokielen käyttö opetuksessa. Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET Selkokielen käyttö opetuksessa Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus Ihmisten viestinnän epätarkkuus johtaa usein virheellisiin tulkintoihin keskusteluissa!

Lisätiedot

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Heljä Franssila Kulttuuriyrittäjyysluento: Kuvataiteilijat ja tuottajat kohtaavat. 27.10.2014 Frame vahvistaa suomalaisen nykytaiteen

Lisätiedot

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Tuotteita käyttävistä ihmisistä on tullut parempia mainoksia, kuin perinteisistä medioista Miksi näin on? 3

Lisätiedot

Ajatuksia hinnoittelusta. Hinta on silloin oikea, kun asiakas itkee ja ostaa, mutta ostaa kuitenkin.

Ajatuksia hinnoittelusta. Hinta on silloin oikea, kun asiakas itkee ja ostaa, mutta ostaa kuitenkin. Ajatuksia hinnoittelusta Hinta on silloin oikea, kun asiakas itkee ja ostaa, mutta ostaa kuitenkin. Hinnoittelu Yritystoiminnan tavoitteena on aina kannattava liiketoiminta ja asiakastyytyväisyys. Hinta

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Tavoitteet Tämän toimintamallin avulla opit määrittelemään kiireen. Työyhteisösi oppii tunnistamaan toistuvan, kuormittavan kiireen sekä etsimään sen syitä

Lisätiedot

Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy

Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy Virkeänä työelämässä! Työhyvinvointia työpaikoille verkostoseminaari Helsinki Congress Paasikivi 29.11.2011 Vesa Auvinen Luovuus- ja tulevaisuusjohtaja, Dazzle Oy

Lisätiedot

SINUN UNELMASI SINUN MIKSI

SINUN UNELMASI SINUN MIKSI SINUN UNELMASI SINUN MIKSI Sinun miksi on kaiken perusta unelmillesi. Olemme kaikki itsenäisiä bisnesnaisia. Jos tiedämme unelmamme, tunnemme varmasti kaikki välillä olevamme jumissa. Sinun miksi tai elämäsi

Lisätiedot

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä 7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai

Lisätiedot

Lastentuntien opettaminen Taso 1

Lastentuntien opettaminen Taso 1 Lastentuntien opettaminen Taso 1 OSA 2: JAKSOT 8-12 LEIKIN MERKITYS JA OHJAAMINEN BAHÀ Ì-LASTENTUNNEILLA Ruhi-instituutti Kirja 3 JAKSO 8 Sanotaan, että leikkiminen on lasten työtä. Itse asiassa leikit

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Osuva-kysely Timo Sinervo

Osuva-kysely Timo Sinervo Osuva-kysely Timo Sinervo Timo Sinervo 1 Kunnat ja organisaatiot Kunta Vastaajat Jyväskylä 977 Eksote 1065 Länsi-Pohja 65 Akseli 59 Laihia-Vähäkyrö 52 Kaksineuvoinen 33 Terveystalo 31 Jyväskylän hoivapalv.

Lisätiedot

Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi 19.11.2013 Inspiroivat oppimisympäristöt Miten ne tehdään?

Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi 19.11.2013 Inspiroivat oppimisympäristöt Miten ne tehdään? Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi Olli Niemi Dosentti, TkT Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Tampereen teknillinen yliopisto 1 Ilkka Halavalta kysyttiin: Oletko Himasen ystävä? Olen vaikka en henkilökohtaisesti

Lisätiedot

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi KHT Antti Ollikainen 23.9.2010 Johdanto: miksi yrityksen pitäisi kasvaa? Suuremmalla yrityksellä on helpompaa esimerkiksi näistä

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Suunnittelun välineet

Reilun Pelin työkalupakki: Suunnittelun välineet Reilun Pelin työkalupakki: Suunnittelun välineet Tavoitteet Tämä diaesitys kannustaa jäsentämään suunnitelmia toteuttamiskelpoisiksi. Välineiden käytön tavoitteena on luoda yhteinen näkemys etenemisestä

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Tavoite Oppia menetelmä, jonka avulla työyhteisöt voivat yhdessä kehittää työkäytäntöjään. Milloin työkäytäntöjä kannattaa kehittää? Työkäytäntöjä

Lisätiedot

Tulevaisuuden markkinat tulevaisuuden yrittäjä. Vesa Puhakka vesa.puhakka@oulu.fi

Tulevaisuuden markkinat tulevaisuuden yrittäjä. Vesa Puhakka vesa.puhakka@oulu.fi Tulevaisuuden markkinat tulevaisuuden yrittäjä Vesa Puhakka vesa.puhakka@oulu.fi Dynaamisessa liiketoimintaympäristössä on valtavasti informaatiota mutta vähän tietoa. Koska suurin osa yrityksistä ja ihmisistä

Lisätiedot

REALTIME CUSTOMER INSIGHT. 2015 Wellnator Oy

REALTIME CUSTOMER INSIGHT. 2015 Wellnator Oy REALTIME CUSTOMER INSIGHT YMMÄRRÄ ASIAKASTA Asiakastyytyväisyyttä ja asiakaskokemusta mittaamalla saadaan arvokasta tietoa asiakasrajapinnasta. Analysoimalla tätä tietoa ja reagoimalla siihen asiakassuhteet

Lisätiedot

ONNISTUNUT MUUTOS TOIMINTATAPOJEN MUUTTAMINEN ON ARKISTA TYÖTÄ. Petri Aaltonen TkT, partneri, Perfecto Oy

ONNISTUNUT MUUTOS TOIMINTATAPOJEN MUUTTAMINEN ON ARKISTA TYÖTÄ. Petri Aaltonen TkT, partneri, Perfecto Oy ONNISTUNUT MUUTOS TOIMINTATAPOJEN MUUTTAMINEN ON ARKISTA TYÖTÄ Petri Aaltonen TkT, partneri, Perfecto Oy Lahden kaupunki, Houkutteleva rekrytointi Seudullinen esimiesvalmennus 20.10.2011 1 3 MIKÄ ORGANISAATIOSSA

Lisätiedot

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät?

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? 1 Hyvästä paras Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? Nimi: Nina Granqvist Päivämäärä: Teos: Hyvästä paras Kirjailija: Jim Collins Kirjapisteet: 3 2 Jim Collinsin teos Hyvästä paras on noussut

Lisätiedot

MERCURIA KAUPPIAITTEN KAUPPAOPPILAITOS MINÄ MERKONOMIOPISKELIJANA

MERCURIA KAUPPIAITTEN KAUPPAOPPILAITOS MINÄ MERKONOMIOPISKELIJANA MERCURIA KAUPPIAITTEN KAUPPAOPPILAITOS MINÄ MERKONOMIOPISKELIJANA Olli Opiskelija Raportti Helmikuu 2013 SISÄLLYS sivu 1 MINÄ JA OSAAMISENI 1.1 Henkilökuva 1.2 Vahvuuteni ja kehittämiskohteeni (lisää sivunumerot

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

Arvoisat yrittäjäkollegat, vuorineuvos Isotalo, emeritukset, yhteistyökumppanit ja kaikki yrittäjän ystävät

Arvoisat yrittäjäkollegat, vuorineuvos Isotalo, emeritukset, yhteistyökumppanit ja kaikki yrittäjän ystävät Arvoisat yrittäjäkollegat, vuorineuvos Isotalo, emeritukset, yhteistyökumppanit ja kaikki yrittäjän ystävät Kun minua pyydettiin pitämään puhe tänään tässä juhlassamme, käsitin ensin, että minua pyydettiin

Lisätiedot

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:

Lisätiedot

Esiintyminen. N-piirin JOVA-koulutus 2010

Esiintyminen. N-piirin JOVA-koulutus 2010 Esiintyminen N-piirin JOVA-koulutus 2010 Klubikokous Esiinnyt klubisi kokouksessa Kuulijoita 10-50 Sinulla on aikaa 3-5 minuuttia Ei videotykkiä Esityksesi kokouksen lopulla Innostat klubiasi uuteen tapahtumaan

Lisätiedot

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN www.flow.fi MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN Joka tahtoo matkalle kohti uutta, hänen on lähdettävä. Miten matkalle voi lähteä? Omin jaloin, ottamalla ensimmäinen askel. Mitä sitten tapahtuu? Kyllä se selviää, askel

Lisätiedot

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?

Lisätiedot

LEHTI-ILMOITUKSET. Henkilökohtainen sävy. Yksinkertainen: kerro miten helppoa on ostaa yritykseltäsi Sijoitus : ylhäällä oikealla

LEHTI-ILMOITUKSET. Henkilökohtainen sävy. Yksinkertainen: kerro miten helppoa on ostaa yritykseltäsi Sijoitus : ylhäällä oikealla LEHTI-ILMOITUKSET Herätesanat: Ilmainen, Uutuus, Pyri saamaan ilmoituksella aikaan toimenpiteen asiakkaassa, kuponki, kilpailun jne. Missä lehdissä menestyvimmät kilpailijat ilmoittavat Pyri saamaan artikkeli

Lisätiedot

Ajankohtaista ruokapalvelusta / Säästötoimenpiteet ja niiden vaikutus Kaupunginhallituksen palvelutoimintojaosto 17.11.2014

Ajankohtaista ruokapalvelusta / Säästötoimenpiteet ja niiden vaikutus Kaupunginhallituksen palvelutoimintojaosto 17.11.2014 Ajankohtaista ruokapalvelusta / Säästötoimenpiteet ja niiden vaikutus Kaupunginhallituksen palvelutoimintojaosto 17.11.2014 Ruokapalvelun Ruokapalvelun taloudelliseen tilanteeseen johtaneita syitä ja toimenpiteitä

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

SISUA! SISÄLTÖRIKAS ELÄMÄ JAKSAMINEN AJANHALLINTA

SISUA! SISÄLTÖRIKAS ELÄMÄ JAKSAMINEN AJANHALLINTA SISUA! SISÄLTÖRIKAS ELÄMÄ JAKSAMINEN AJANHALLINTA Leena Hyvinvointivalmentaja KTM LCF Life Coach NLP Practitioner Asahi Health -ohjaaja rentoutusohjaajaopiskelija ryhmäliikuntaohjaaja yrittäjä S = Sisua

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä 8.2.2010 Paasitorni Verkostot sihteerin ja assistentin työssä ammatilliset yhdistykset kollegat muissa yrityksissä henkilökohtaiset kontaktit

Lisätiedot

pk-yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn edistäjä

pk-yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn edistäjä Taideteollinen korkeakoulu Vaasan yliopisto Länsi-Suomen muotoilukeskus MUOVA pk-yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn edistäjä Muotoilun mahdollisuuksia Mikä on Muova Perustettu 1988 1.1.2006 lähtien

Lisätiedot

uudenvuoden kirjoittamishaaste

uudenvuoden kirjoittamishaaste uudenvuoden kirjoittamishaaste Unelmointi on yksi suosikkiasioistani. Toki tässä hetkessäkin on ihana ja hyvä olla. Elämä on nyt. Mutta tämä hetki pohjustaa seuraavaa. Se mitä ajattelet nyt, se mihin uskot

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO

HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 1 TAVOITTEET HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO Kun suoritat hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinnon, sinä: - osaat palvella suomalaisia ja ulkomaisia asiakkaita - osaat tehdä

Lisätiedot

Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa. Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012

Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa. Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012 Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012 Omat kokemukset reilun 15 vuoden ajalta Olen toiminut käytännön myyntityön parissa ja hoitanut

Lisätiedot

TEHOKAS AJANKÄYTÖN HALLINTA VALMENNUS

TEHOKAS AJANKÄYTÖN HALLINTA VALMENNUS TEHOKAS AJANKÄYTÖN HALLINTA VALMENNUS TEHOKAS AJANKÄYTÖN HALLINTA VALMENNUS Onko sinulla sellainen olo, että aikasi ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen tarpeelliseen?? Haluaisitko saada työsi ja elämäsi

Lisätiedot

NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010

NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010 NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010 PALTAMON YRITTÄJIEN JA YRITTÄJÄJÄRJESTÖN YHTEISTYÖ TYÖVOIMATALON KANSSA Kysely postitettu 27.10.2010 Kyselyn saanut n. 111 yritystä (n=111) Yhteistyössä Kainuun Yrittäjien kanssa

Lisätiedot

Mediaetiikka Luento 4. Henrik Rydenfelt Helsingin yliopisto, syksy 2013

Mediaetiikka Luento 4. Henrik Rydenfelt Helsingin yliopisto, syksy 2013 Mediaetiikka Luento 4 Henrik Rydenfelt Helsingin yliopisto, syksy 2013 Suoritus Luennot: 20 t keskiviikkoisin klo 13 16 ajalla 30.10. 11.12.2013 Lyhyt ideapaperi esseeaiheesta, pituus 800-1200 sanaa, palautus

Lisätiedot

Alustava liiketoimintasuunnitelma. Miksi alustava LTS? Ajattele vaikkapa näin. Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu

Alustava liiketoimintasuunnitelma. Miksi alustava LTS? Ajattele vaikkapa näin. Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu Alustava liiketoimintasuunnitelma Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu 15.1.2013/LTPT1013 22.4.2013/EO1213 HM Miksi alustava LTS? Jäsennetään ja selvennetään aiotun yritystoiminnan kannattavuutta

Lisätiedot

ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014

ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014 KUNNON TYÖMIEHIÄ» WWW.BRIKO.FI 1 ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014 ASIAKKAAT ARVIOIVAT BRIKON PARHAAKSI RAKENNUSALAN HENKILÖSTÖVUOKRAAJAKSI JO TOISENA VUONNA PERÄKKÄIN Lue, mitä mieltä asiakkaat olivat

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Me HEVI kivitaloilla toteutamme asiakkaidemme unelmia!

Me HEVI kivitaloilla toteutamme asiakkaidemme unelmia! Me HEVI kivitaloilla toteutamme asiakkaidemme unelmia! Sinun työsi on haaveilla, unelmoida ja visioida. Juuri sinä haaveinesi olet oman rakennusprojektisi ammattilainen. Asiantuntija, joka tietää parhaiten,

Lisätiedot