Alfa Ja Omega Vol.2. Ellen G. White. Copyright 2014 Ellen G. White Estate, Inc.

Transkriptio

1

2

3 Alfa Ja Omega Vol.2 Ellen G. White Copyright 2014 Ellen G. White Estate, Inc.

4

5 Information about this Book Overview This ebook is provided by the Ellen G. White Estate. It is included in the larger free Online Books collection on the Ellen G. White Estate Web site. About the Author Ellen G. White ( ) is considered the most widely translated American author, her works having been published in more than 160 languages. She wrote more than 100,000 pages on a wide variety of spiritual and practical topics. Guided by the Holy Spirit, she exalted Jesus and pointed to the Scriptures as the basis of one s faith. Further Links A Brief Biography of Ellen G. White About the Ellen G. White Estate End User License Agreement The viewing, printing or downloading of this book grants you only a limited, nonexclusive and nontransferable license for use solely by you for your own personal use. This license does not permit republication, distribution, assignment, sublicense, sale, preparation of derivative works, or other use. Any unauthorized use of this book terminates the license granted hereby. Further Information For more information about the author, publishers, or how you can support this service, please contact the Ellen G. White Estate at mail@whiteestate.org. We are thankful for your interest and feedback and wish you God s blessing as you read. i

6 Sisältö Information about this Book i Luku 1 Erämaassa Luku 2 Lyöty kallio Kristus elävän veden lähde Mooses lyö kallioon Mooseksen synnin seuraukset Luku 3 Matka Edomin ympäri Syyt Edomin alueen kiertämiseen Aaronin kuolema Vaskikäärme Kristuksen vertauskuva Luku 4 Baasanin valloitus Luku 5 Bileam Ensimmäiset lähettiläät Uudet lähettiläät Herra varoittaa Bileamia Bileam siunaa Israelin Bileamin juoni Luku 6 Lankeemus Jordanilla Lankeemus Katumus Midianilaisten rankaiseminen Hillittömyyden vaara Luku 7 Laki toistetaan Joosua kansanjohtajaksi Mooseksen viimeinen puhe Luku 8 Mooseksen kuolema Pisgan huipulla Näky Luvatusta maasta Mooseksen kuolema ja ylösnousemus Luku 9 Jordanin ylitys Luku 10 Jerikon valloitus Jerikon kukistuminen Tappio Ain luona ii

7 Sisältö iii Aakanin synti Luku 11 Siunaukset ja kiroukset Luku 12 Liitto gibeonilaisten kanssa Salajuoni Salajuonen seuraukset Voitto Kanaanin kuninkaista Luku 13 Kanaanin jako Kaalebin perintöosa Efraim ja Manasse Pyhäkköjä Joosuan perintöosa Turvakaupungit Jordanin tuonpuoleiset heimot Luku 14 Joosuan viimeiset sanat Luku 15 Kymmenykset ja uhrilahjat Luku 16 Jumalan huolenpito köyhistä Sapattivuosi Riemuvuosi Kuuliaisuuden siunaus Luku 17 Vuotuiset juhlat Pääsiäinen ja helluntai Lehtimajanjuhla Luku 18 Ensimmäiset tuomarit Luopumuksen tielle Sorron ja vapautuksen vuorottelua Gideon vapauttajaksi Vain 300 miestä »Herran ja Gideonin miekka» Gideonin hairahdus Jälleen luopumuksen tiellä Luku 19 Simson Vanhempien vastuu Leikittely synnin kanssa Himojensa uhri Viimeinen voitto Voimakas mutta heikko Luku 20 Samuelin lapsuus Hannan rukous Suuri uhri

8 iv Alfa Ja Omega Vol.2 Uskollinen temppelipalvelija Luku 21 Eeli ja hänen poikansa Papinvirkaan kelvottomat pojat Eeliä varoitetaan Eelin synti Luku 22 Filistealaiset ryöstävät arkin Eelin suvun tuomio Arkki Filisteassa Arkki jälleen Israelissa U skonpuhdistusta Israelissa Luku 23 Profeettain koulut Profeettakoulujen ohjelma Kasvatuksen tosi tarkoitus Raamattu ja luonto oppikirjoina Onnen perusta Käytännöllisen työn arvo Kasvatus iäisyyttä varten Luku 24 Israelin ensimmäinen kuningas Kansa vaatii kuningasta Saul, tuleva kuningas Saul kohtaa Jumalan Saul valitaan kuninkaaksi Voitto ammonilaisista Saulin kuninkuus vahvistetaan Samuelin jäähyväissanat Luku 25 Saulin yltiöpäisyys Saul koetteella Saulin lankeemus Tottelemattomuuden vaarallisuus Joonatanin sankariteko Saulin ylpeys Luku 26 Saulin hylkääminen Saulin uusi tilaisuus Jälleen tottelematon Hylkäämistuomio Saulin hylkäämisen syyt Luku 27 Daavid voidellaan kuninkaaksi lisain poikien katselmus

9 Sisältö v Daavidin voiteleminen Daavidin kehitysvuodet Luku 28 Daavid ja Goljat Daavid saapuu sotaleiriin Goljatia vastaan Voitto Goljatista Luku 29 Daavid pakolaisena Saulin kateus Daavid pakenee Saulia Daavidin ja Joonatanin ystävyys Daavid pakotiellä Daavidiin liittyneet Saulin raivo Luku 30 Daavidin jalomielisyys Daavid säästää Saulin hengen Samuelin kuolema Daavid ja Abigail Daavid säästää jälleen Saulin Daavid filistealaisten luona Luku 31 Saulin kuolema Saul noitavaimon luona Tappio ja kuolema Luku 32 Muinaista ja nykyistä noituutta Kuolleiden palvonta pakanuudessa Nykyajan spiritismi Noituuden ja spiritismin seuraukset Luku 33 Daavid Siklagissa Eroon filistealaisten joukoista Retki amalekilaisia vastaan Daavid suree Saulia Luku 34 Daavid valitaan kuninkaaksi Daavid Juudan kuninkaaksi Iisboset vastakuninkaaksi Abnerin kuolema Iisbosetin kuolema Kaikkien heimojen kuningas Luku 35 Daavid kuninkaana Jerusalem pääkaupungiksi

10 vi Alfa Ja Omega Vol.2 Voitto filistealaisista Arkki Jerusalemiin Miikal, Saulin tytär Toiminta jumalanpalveluksen edistämiseksi Laupeus Saulin suvulle Valtakunnan voimistuminen Luku 36 Daavidin synti ja katumus Daavidin lankeemus Naatan nuhtelee Daavidia Daavidin katumus Varoittava esimerkki Katumuspsalmit Luku 37 Absalomin kapina Amnon ja Absalom Absalomin myyräntyö Kapina Daavidin pakomatka Siimein herjaukset Daavidin nöyryys Ahitofelin ja Huusain neuvot Pako Jordanin yli Taistelu Daavid suree Absalomia Luku 38 Daavidin viimeiset vuodet Suuruuden tavoittelua Adonian vallankaappaushanke Valmisteluja temppelin rakentamiseksi Daavidin viimeiset sanat Daavidille annetut lupaukset Luku 39 Salomo Daavidin neuvot Salomo etsii Herraa Salomon viisaus Luku 40 Temppeli ja sen vihkiminen Arkki tuodaan temppeliin Temppelin vihkimisrukous Salomon suuret mahdollisuudet Jumalan kunnioittamisen tärkeys

11 Sisältö vii Luku 41 Menestyksen ylpistämä Liitot pakanoiden kanssa Vähitellen lisääntyvä luopumus Salomon alennustila Maailmallisuuden vaara Luku 42 Rikkomuksen seuraukset Ahneus Kunnian tavoittelu Lähetystyön lamautuminen Luku 43 Salomon katumus Salomoa nuhdellaan Omatunto herää Salomo varoittaa toisia Salomon elämän varoittava esimerkki Luku 44 Herran viinitarha

12 Luku 1 Erämaassa Lähes neljäkymmentä vuotta Israelin lapset olivat poissa näkyvistä erämaan kätkössä.»ja aika», kertoo Mooses,»joka kului vaellukseemme Kaades-Barneasta siihen asti, että kuljimme Seredin puron yli, oli kolmekymmentä kahdeksan vuotta, kunnes hävisi koko se sukupolvi, kaikki sotakuntoiset miehet, leiristä, niinkuin Herra oli heille vannonut. Myös Herran käsi oli heitä vastaan hävittämässä heitä leiristä, viimeiseen mieheen asti» (5 Moos. 2: 14,15). Näinä vuosina kansaa muistutettiin jatkuvasti siitä, että se oli jumalallisen nuhtelun alaisena. Kapinoimisellaan Kaadeksessa he olivat hylänneet Jumalan, ja Jumala oli tuoksi ajaksi hylännyt heidät. Koska he olivat rikkoneet hänen liittonsa, heidän ei sopinut suorittaa liiton merkiksi ympärileikkausta. Ja koska he halusivat palata orjuutensa maahan, se osoitti, etteivät he olleet vapauden arvoisia, eikä heidän siis sopinut viettää pääsiäistäkään orjuudesta vapautumisen muistoksi. Kuitenkin pyhäkköpalveluksen jatkuminen todisti, ettei Jumala ollut tyystin hylännyt kansaansa. Ja kaitselmuksellaan hän yhä tyydytti heidän tarpeensa.»herra, sinun Jumalasi, on siunannut sinua kaikissa kättesi töissä», Mooses sanoi kerratessaan heidän vaelluksensa historiaa.»hän on pitänyt huolen sinun vaelluksestasi tässä suuressa erämaassa. Jo neljäkymmentä vuotta on Herra, sinun Jumalasi, ollut sinun kanssasi, eikä sinulta ole mitään puuttunut.» Ja leeviläisten hymnissä, jonka Nehemia on kirjoittanut muistiin, kuvaillaan värikkäästi Jumalan huolenpitoa Israelista näinä hylkäämisen ja karkotuksen vuosinakin:»sinä suuressa laupeudessasi et kuitenkaan hyljännyt heitä erämaassa. Pilvenpatsas ei väistynyt heidän luotansa päivällä, johtamasta heitä tiellä, eikä tulenpatsas yöllä, valaisemasta heille tietä, jota heidän oli kuljettava. Hyvän Henkesi sinä annoit heitä opettamaan, mannaasi et kieltänyt heidän suustansa, ja vettä sinä annoit heille heidän janoonsa. Neljäkymmentä vuotta sinä elätit heitä erämaassa, eivät heidän vaatteensa kuluneet, eivätkä heidän jalkansa ajettuneet» (Neh. 9:19-21). 8

13 Erämaassa 9 Erämaassa vaeltamista ei määrätty vain kapinoivien ja napisevien rangaistukseksi, vaan sen tarkoituksena oli myös kasvattaa nousevaa [12] sukupolvea ja valmistaa sitä siirtymään Luvattuun maahan. Mooses sanoi heille:»herra, sinun Jumalasi, kasvattaa sinua, niinkuin isä kasvattaa poikaansa - nöyryyttääksensä sinua ja koetellaksensa sinua ja tietääksensä, mitä sinun sydämessäsi on: tahdotko noudattaa hänen käskyjänsä vai etkö. Hän antoi sinun nähdä nälkää, ja hän antoi sinulle mannaa syödä, jota et ennen tuntenut ja jota eivät isäsikään tunteneet, opettaaksensa sinut ym-märtämään, että ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan että hän elää jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee» (5 Moos. 8: 5,2, 3).»Erämaasta hän löysi hänet, autiosta, ulvovasta korvesta; hän otti hänet suojaansa ja hoitoonsa, varjeli häntä kuin silmäteräänsä.»»kaikissa heidän ahdistuksissansa oli hänelläkin ahdistus, ja hänen kasvojensa enkeli vapahti heidät. Rakkaudessaan ja sääliväisyydessään hän lunasti heidät, nosti heitä ja kantoi heitä kaikkina muinaisina päivinä» (5 Moos. 32:10; Jes. 63: 9). Kuitenkin ainoat muistiinpanot heidän elämästään erämaassa koskettelevat heidän kapinointiaan Herraa vastaan. Koorahin kapinan yhteydessä kuoli neljätoista tuhatta israelilaista. Ja muut erilliset tapaukset osoitta-vat tuolloin osoitetun samaa jumalallisen arvovallan vastaista mieltä. Niinpä kerrankin muuan israelilaisen vaimon ja egyptiläisen miehen poika, sen sekakansan jäseniä joka oli lähtenyt Egyptistä seuraamaan Israelia, siirtyi omalta leirialueeltaan israelilaisten asuinsijoille ja väitti olevansa oikeutettu pystyttämään telttansa sinne. Tämä oli jumalallisen lain vastaista, sillä sen mukaan egyp-tiläisten oli pysyttävä seurakunnan ulkopuolella kolmanteen sukupolveen asti. Hän rupesi riitelemään asiasta erään israelilaisen kanssa, ja kun siitä vedottiin tuomareihin, he ratkaisevat asian rikkojan tappioksi. Tästä päätöksestä kiihtyneenä hän kirosi tuomarin ja raivoissaan jopa pilkkasi Jumalan nimeä. Silloin hänet vietiin heti Mooseksen eteen. Oli jo saatu käsky:»joka kiroaa isäänsä tai äitiänsä, se rangaistakoon kuolemalla» (2 Moos. 21: 17), mutta tällaisen tapauksen varalta ei ollut minkäänlaista ohjetta. Rikos oli niin hirvittävä, että katsottiin olevan syytä erityisesti kysyä neuvoa Jumalalta. Miestä pidettiin vangittuna siihen asti, kunnes Jumalan tahto saataisiin selville. Jumala itse langetti tuomion; hänen käskystään pilkkaaja

14 10 Alfa Ja Omega Vol.2 [13] vietiin leirin ulkopuolelle ja kivitettiin kuoliaaksi. Ne jotka olivat olleet tapauksen silminnäkijöinä, laskivat kätensä hänen päänsä päälle hänen syytöksensä todenperäisyyden juhlalliseksi vakuudeksi. Sitten he aloittivat kivittämisen, johon muu paikalla ol-lut väki yhtyi. Sen jälkeen säädettiin samanlaisia rikkomuksia koskeva laki:»puhu israelilaisille ja sano: Kuka ikinä Jumalaansa kiroaa, se joutuu syynalaiseksi. Ja joka Herran nimeä pilkkaa, rangaistakoon kuolemalla; koko kansa kivittä- köön hänet kuoliaaksi. Olipa se muukalainen tai maassa syntynyt, joka pilkkaa Herran nimeä, hänet surmattakoon» (3 Moos. 24: 15, 16). Jotkut saattavat epäillä Jumalan rakkautta ja oikeamielisyyttä sen johdosta, että hän näin ankarasti rankaisi pikaistuksissa lausuttuja sanoja. Mutta sekä rak-kaus että oikeus vaativat selvitettäväksi, että pahansuovat mielenpurkaukset Jumalaa vastaan ovat hyvin synnillisiä. Ensimmäisen rikkojan saama rangaistus oli toisille varoitukseksi siitä, että Jumalan nimeä oli kunnioitettava. Jos tämän miehen syntiä ei olisi rangaistu, olisi se heikentänyt toisten moraalia, ja sen johdosta monet olisivat lopulta joutuneet menettämään henkensä. Egyptistä mukaan lähteneen sekakansan jäsenet olivat israelilaisille alituisena kiusauksena ja vaivana. He kyllä tunnustivat hylänneensä epäjumalain palvonnan ja palvelevansa oikeaa Jumalaa. Mutta heidän varhainen kasva-tuksensa ja tottumuksensa oli niin muovannut ja turmellut heidän tapansa ja luonteensa, että he yhä pitivät osittain kiinni epäjumalanpalveluksesta eivätkä kunnioittaneet Jumalaa. Useimmiten juuri he alkoivat ensiksi riidellä ja valitella hapattaen koko leirin pakanallisilla menoillaan ja napisemalla Jumalaa vastaan. Kohta kansan palattua erämaahan sattui sapatin rikkomus sellaisissa olosuhteissa, jotka tekivät sen erikoisen raskaaksi. Herran ilmoitus Israelin jättämisestä perinnöttömäksi oli herättänyt kapinamieltä. Muuan israelilainen oli kovin vihoissaan siitä, ettei päässyt Kanaaniin, ja päätti uhmata Jumalan lakia. Hän julkesi aivan avoimesti rikkoa neljättä käskyä lähtemällä sapattina kokoamaan puita. Erämaanvaelluksen aikana oli tulien sytyttäminen sapattina jyrkästi kielletty. Kielto ei ulottunut Kanaanin maahan, jonka ankara ilmasto vaati usein virittämään lämmittäviä nuotioita, mutta erämaassa ei näitä tulia tarvittu. Tämä mies loukkasi tahallaan ja harkitusti neljät-

15 Erämaassa 11 tä käskyä, eikä hänen syntinsä johtunut ajattelemattomuudesta tai tietämättömyydestä vaan julkeudesta. Hänet pidätettiin kesken puiden keräämisen ja tuotiin Mooseksen eteen. Sapattikäskyn rikkomisesta oli jo määrätty kuolemanrangaistus, mutta sen toimeenpanon tapaa ei vielä tiedetty. Mooses esitti asian Herralle ja sai ohjeen:»se mies rangaistakoon kuolemalla, koko seurakunta kivittäköön hänet leirin ulkopuolella» (4 Moos. 15: 35). Jumalanpilkasta ja sapatinrikkomisesta säädettiin sama rangaistus, koska kumpikin synti oli samalla tavoin Jumalan arvovallan hal-ventamista. Nykyään monet hylkäävät luomisen sapatin juutalaisena säädöksenä ja sanovat, että jos se olisi pidettävä, täytyisi myös sen rikkomiseen soveltaa kuolemanrangaistusta. Mutta huomaamme jumalanpilkasta rangaistun samalla tavoin kuin sapatinrikkomisesta. Olisiko meidän sen perusteella pi-dettävä myös kolmatta käskyä vain juutalaisille kuuluvana? Kuitenkin kuolemanrangaistusta koskeva lausuma soveltuu yhtä hyvin kolmanteen, viidenteen ja itse [14] asiassa melkein jokaiseen kymmenestä käskystä yhtä hyvin kuin neljänteen. Vaikkei Jumala nyt langettaisikaan lakinsa rikkomisesta ajallisia rangaistuksia, hänen sanansa julistaa kuitenkin, että synnin palkka on kuolema. Ja lopullisella tuomiolla havaitaan, että kuolema on niiden osa, jotka rikkovat hänen pyhiä käskyjään. Mannan ihme muistutti kansaa erämaassa koko neljänkymmenen vuoden ajan sapatin pyhästä velvoituksesta. Mutta sekään ei tehnyt heitä kuuliaisiksi. Joskaan he eivät tohtineet rikkoa sitä yhtä avoimesti ja julkeasti kuin ne, joita oli rangaistu muillekin varoitukseksi, oltiin neljännen käskyn noudattamisessa yhtä kaikki varsin leväperäisiä. Profeettansa välityksellä Jumala lausuu:»minun sapattini he kovin rikkoivat» (Hes. 20: 13-24). Ja tämä mainitaan yhdeksi niistä syistä, jotka estivät vanhaa sukupolvea pääsemästä Luvattuun maahan. Kaadeksesta Israelin lapset olivat kääntyneet takaisin erämaahan; ja erämaanvaelluksensa lopussa he,»koko seurakunta, tulivat Siinin erämaahan ensimmäisenä kuukautena, ja kansa asettui Kaadekseen» (4 Moos. 20: 1).»Siellä Mirjam kuoli, ja hänet haudattiin sinne.» Punaisen meren rantamilta lähdettiin Herran riemujuhlan merkeissä laulaen ja karkeloiden eliniän kestävälle vaellukselle, joka päättyi erämaan

16 12 Alfa Ja Omega Vol.2 [15] hautaan - sen olivat saaneet kokea ne miljoonat, jotka suurin toivein olivat lähteneet Egyptistä. Synti oli tempaissut heidän huuliltaan siunauksen maljan. Painaisiko uusi sukupolvi tämän opetuk-sen mieleensä?»mutta sittenkin he yhä vielä tekivät syntiä eivätkä uskoneet hänen ihmeitänsä. Kun hän surmasi heitä, kysyivät he häntä, kääntyivät ja etsivät Jumalaa. He muistivat, että Jumala oli heidän kallionsa ja että Jumala, Korkein, oli heidän lunastajansa» (Ps. 78: 32-35). Kuitenkaan he eivät vakaasti kääntyneet Jumalan puoleen. Vaikka he vihollistensa ahdistamina etsivätkin apua häneltä, joka yksin saattoi pelastaa,»heidän sydämensä ei ollut vakaa häntä kohtaan, eivätkä he olleet uskolliset hänen liitossansa. Mutta hän on laupias, antaa anteeksi rikkomukset eikä tahdo hukuttaa. Sentähden hän usein kääntyi vihastansa. Sillä hän muisti, että he ovat liha, tuulahdus, joka menee eikä enää palaja» (jakeet 37-39).

17 Luku 2 Lyöty kallio Hoorebissa vuoti lyödystä kalliosta ensi kerran se elävä virta, joka virvoitti Israelia erämaassa. Kaiken vaeltelunsa aikana he saivat janoonsa vettä Jumalan armon ihmeen tuomana. Mutta Hoorebista ei kuitenkaan virrannut vettä jatkuvasti. Missä tahansa he matkallaan tarvitsivatkin vettä, sitä kumpusi esiin kallion halkeamista heidän leiripaikkansa lähellä. Kristus se sanallaan sai virkistävän veden virtaamaan israelilaisten juotavaksi.»he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus» (1 Kor. 10: 4). Kaikki ajalliset ja hengelliset siunaukset tulivat häneltä. Kristus, tosi Kallio, oli mukana kaikissa heidän vaelluksissaan.»eivät he janoa kärsineet, kun hän heitä kuljetti erämaitten halki; hän vuodatti heille vettä kalliosta, hän halkaisi kallion, ja vettä virtasi.»»se juoksi virtana kautta erämaan» (Jes. 48: 21; Ps. 105: 41). Kristus elävän veden lähde Lyöty kallio kuvasi Kristusta, ja tähän vertauskuvaan liittyy erittäin arvokkaita hengellisiä opetuksia. Samoin kuin elämää antavat vedet virtasivat lyödystä kalliosta, niin Kristuksestakin, joka»jumalan lyömänä» oli»haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden», vuotaa kadotetulle ihmissuvulle pelastuksen virta. Samoin kuin kalliota lyötiin vain kerran, oli»kristuskin kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit» (Hebr. 9: 28). Vapahtajaamme ei uhrattaisi toista kertaa, eikä niiden, jotka kaipaavat hänen armonsa siunauksia, tarvitse muuta kuin pyytää Jee-suksen nimessä ja esittää sydämensä kaipaus katuvassa rukouksessa. Sellainen rukous muistuttaa Herraa Sebaotia Jeesuksen haavoista, ja silloin kumpuaa jälleen esille elämää antava veri, josta Israelille vuotanut elävä vesi oli vertauskuva. Israelilaiset juhlivat Kanaaniin asetuttuaan suurella riemulla muistoa siitä, miten vettä oli virrannut erämaan kalliosta. Kristuksen 13

18 14 Alfa Ja Omega Vol.2 [16] aikana tämän muistojuhlan menot olivat kehittyneet hyvin vaikuttaviksi. Sitä vietettiin lehtimajanjuhlan yhteydessä, jolloin Jerusalemissa oli koolla väkeä kaikkialta maasta. Juhlan jokaisena seitsemänä päivänä papit menivät ulos soittajien ja leeviläisten laulajien kanssa ammentamaan vettä kultaiseen astiaan Siiloan lähteestä. Jumalanpalvelukseen tulleet seurasivat heitä sankkana joukkona. Jotka vain pääsivät lähelle virtaavaa puroa, joivat siitä, ja yhdessä kaiutettiin riemuvirttä:»te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä» (Jes. 12: 3). Sitten papit kantoivat ammentamansa veden temppeliin torvien kaikuessa ja laulajien veisatessa juhlavirttä:»meidän jalkamme saavat seisoa sinun porteissasi, Jerusalem» (Ps. 122: 2). Ylistyslaulujen raikuessa vesi kaadettiin polttouhrialttarille, ja kansa yhtyi riemulauluun, jota syvä-ääniset torvet ja muu soitanto säestivät. Vapahtaja käytti tätä vertauskuvallista palvelusta suunnatakseen sen avulla kuulijansa ajatukset niihin siunauksiin, joita hän oli tullut jakamaan heille.»juhlan viimeisenä, suurena päivänä» hänen äänensä kuultiin kaikuvan yli temppelin pihojen:»jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon. Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elämän veden virrat.» Tästä Johannes mainitsee:»mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen» (Joh. 7: 37-39). Auringon kuivaksi paahtamasta maasta esiin kumpuava virkistävä vesi, joka saa erämaan kukoistamaan ja palauttaa nääntyneen elämään, kuvaa sitä jumalallista armoa, jota Kristus yksin voi antaa ja joka elävän veden tavoin puhdistaa, virkistää ja virvoittaa sielun. Sillä, jossa Kristus pysyy, on sisällään ehtymätön armon ja voiman lähde. Jeesus ilahduttaa kaikkien niiden elämän, jotka todella etsivät häntä, ja kirkastaa heidän polkunsa. Hänen elämänsä sydämeen vastaanotettuna kumpuaa hyvinä tekoina iankaikkiseen elämään. Eikä se siunaa vain sitä sielua, josta se kumpuaa, vaan elävä virta vuotaa vanhurskauden sanoina ja tekoina virvoittamaan janoavia hänen ympärillään. Kristus oli käyttänyt samaa kuvausta keskustellessaan samarialaisen naisen kanssa Jaakobin kaivolla:»joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen

19 Lyöty kallio 15 elämään» (Joh. 4: 14). Kristus yhdistää tässä kaksi vertauskuvaa. Hän on sekä kallio että elävä vesi. Näitä kauniita kuvallisia ilmauksia tavataan kaikkialta Raa matusta. Jo vuosisatoja ennen Kristuksen tuloa Mooses puhuu hänestä Israelin pelastuksen kalliona (5 Moos. 32: 15). Psalmista käytti hänestä lauluissaan sanontoja»minun kallioni ja lunastajani»,»minun väkevyyteni kallio», kallio,»joka on minulle liian korkea»,»kallio, jolla saan asua»,»minun sydämeni kallio» ja»minun suojakallioni» (Ps. 19: 15; 62: 8; 61: 3; 71: 3; 73: 26; 94: 22). Salomo puhuu virtaavasta purosta ja viisauden lähteestä (Sanani. 18: 4), Jeremia elävän veden lähtees- tä (Jer. 2: 13) ja Sakarja avoimesta lähteestä [17] syntiä ja saastaisuutta vastaan (Sak. 13: 1). Jesaja julistaa Herran olevan»iankaikkinen kallio» ja»korkean kallion varjo nääntyvässä maassa» (Jes. 26: 4; 32: 2. Vrt. 25: 4). Ja hän toistaa Herran kalliin lupauksen, joka tuo niin elävästi mieleen Israelia virvoittaneen elävän virran:»kurjat ja köyhät etsivät vettä, eikä sitä ole; heidän kielensä kuivuu janosta. Mutta minä, Herra, kuulen heitä, minä, Israelin Jumala, en heitä hylkää.»»sillä minä vuodatan vedet janoavaisen päälle ja virrat kuivan maan päälle»,»sillä vedet puhkeavat erämaahan ja aromaahan purot.» Ja Herra kutsuu:»kuulkaa, kaikki janoavaiset, tul-kaa veden ääreen» (Jes. 41: 17; 44: 3; 35: 6; 55:1). Tämän kutsun kaiku kiirii Pyhän Sanan loppusivuille saakka. Elämän veden virta juoksee»kirkkaana kuin kristalli Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta», ja halki aikojen kaikuu armokutsu:»joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi» (Ilm. 22: 1, 17). Mooses lyö kallioon Vähän ennen heprealaisten saapumista Kaadekseen tuo elävä virta lakkasi juoksemasta kummuttuaan niin monia vuosia heidän leiripaikkansa lähellä. Herran tarkoituksena oli jälleen koetella kansaansa. Hän halusi nähdä, luottaisivatko he hänen huolenpitoonsa vai olisivatko isiensä tavoin epäuskoisia. He näkivät jo Kanaanin kukkulat. Muutaman päivän marssin jälkeen he olisivat jo Luvatun maan rajoilla. He olivat vain vähän matkan päässä Edomista, joka kuului Eesaun jälkeläisille ja jonka halki heidän oli määrä edetä Kanaaniin. Mooses oli saanut Herralta

20 16 Alfa Ja Omega Vol.2 [18] ohjeen:»kääntykää nyt pohjoista kohti. Ja käske kansaa sanoen: Te tulette kulkemaan Seirissä asuvien veljienne, Eesaun jälkeläisten, alueen kautta. He pelkäävät teitä. Rahalla te ostakaa heiltä ruokaa syödäksenne; vesikin hankkikaa heiltä rahalla juodaksenne» (5 Moos. 2: 3-6). Näiden ohjeiden olisi pitänyt riittää selvittämään heille, miksi heidän entistä vesihuoltoaan ei enää jatkettu; he olivat nyt siirtymässä hyvin kastellun, hedelmällisen maan halki suoraan Kanaanin maahan. Herra oli luvannut, että he pääsisivät esteettä kulkemaan Edomin läpi ja saisivat ostaa koko joukolleen riittävästi ruokaa ja vettä. Heidän olisi pitänyt sen vuoksi iloita ihmeellisen vedensaantinsa päättymisestä, koska se merkitsi heidän erämaanvaelluksensa loppua. Mutta epäusko sokaisi heidät, niin etteivät he käsittäneet tätä. Ja niin he saivat aiheen epäilykseensä ja napinaansa juuri siitä, minkä olisi pitänyt todistaa heille Jumalan lupauksen täyttymyksestä. Kansa näytti menettäneen kaiken toivonsa siitä, että Jumala antaisi Kanaanin heidän haltuunsa, ja nyt he haikailivat vain erämaan siunauksia. Ennen kuin Jumala antaisi heidän päästä Kanaaniin, heidän täytyi osoittaa uskovansa hänen lupauksensa. Vedentulo lakkasi ennen heidän saapumistaan Edomiin. Tässä heillä oli tilaisuus het- ken aikaa vaeltaa uskossa eikä näkemisessä. Mutta jo ensimmäisessä koetuksessa ilmeni samaa levotonta, kiittämätöntä mieltä, jota heidän isänsä olivat osoittaneet. Tuskin he olivat kuulleet, miten joku leirissä huutaen pyysi vettä, kun he jo unohtivat käden, joka niin monta vuotta oli täyttänyt heidän tarpeensa. Ja sen sijaan, että he olisivat hakeneet apua Jumalalta, he napisivat häntä vastaan ja huusivat epätoivoissaan:»jospa mekin olisimme hukkuneet silloin, kun veljemme hukkuivat Herran edessä!» (4 Moos. 20: 1-13); he olisivat toisin sanoen halunneet olla niiden joukossa, jotka tuhottiin Koorahin kapinan yhteydessä. He purkivat nyt kaiken Moosekselle ja Aaronille:»Minkätähden toitte Herran seurakunnan tähän erämaahan, kuollaksemme karjoinemme tänne? Ja minkätähden johdatitte meidät pois Egyptistä tuodaksenne meidät tähän pahaan paikkaan, jossa ei kasva viljaa eikä viikunoita, ei viiniköynnöksiä eikä granaattiomenia, ja jossa ei ole vettä juoda?» Mooses ja Aaron menivät pyhäkön ovelle ja lankesivat kasvoilleen. Jälleen»näkyi Herran kirkkaus», ja Mooses sai ohjeen:»ota