Lihavanpään Kyläyhdistyksen Arkisto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lihavanpään Kyläyhdistyksen Arkisto"

Transkriptio

1 Lihavanpään Kyläyhdistyksen Arkisto Lihavanpään Sikakaali Sikakaali-illallisella on tarkoitus elvyttää ikivanhaa teurastusajan perinnettä. Vanhanajan sikakaali ei ole mikä tahansa kaalisoppa, vaan pääosassa ovat valitut, maukkaat sisäelimet. Maa-ja Kotitalousnaiset panevat nyt perintötietonsa ja taitonsa yhteiseen pataan. Myös kahvipulla ja kakku tehdään vanhaan tapaan. Koko tarjoilu 7 omakustannushintaan (lapset ilmaiseksi). Kaikki ovat tervetulleita, myös naapurikyläläiset vanhan kyläilyperinteen mukaan! Lisätietoa: pj. Seija Ansio Maa-ja Kotitalousnaiset, pj. Tarja Kirjavainen Kyläyhdistys Pertun Poikien maja: Kyllästämöntien päässä, käänny Toivolantieltä viitan mukaan. Pertun Pojat kutsuu maanvuokraajat, seuran jäsenet, alueella asuvat ja naapuriseurojen edustajat perheineen hirvikeitolle lauantaina klo 17 Pertunmajalle. Pertunmaa muinaismerien ja -järvien aikaan -tapahtuma Sunnuntaina klo Ruonintie 266, Pertunmaa. Pääsyliput: aikuiset 5, alle 16 vuotiaat ilmaiseksi. Ohjelmassa mm.: Esitelmä Saimaan jääkauden jälkeen, tutkija Matti Hakulinen. Muinaisrantakarttoja, Suomen Maantieteellinen Seura, GTK ja Mauno Kuoppa. Historiallisia valokuvia: näyttely Lihavanpäässä Filemon Martinpoika Kuopan ( ) valokuvia esillä Pertunmaalla, Ruonintie joka päivä klo Näyttely on elokuussa auki ryhmävarauksille sopimuksen mukaan (ryhmävarauksille ruokailumahdollisuus). Kysymykset ja ryhmävaraukset: tel / Mauno Kuoppa mauno.kuoppa@merima.fi

2 Paljon tunnistettavia Kuvia Filemon Kuopan näyttelyssä Filemon Kuopan perinneyhdistys järjestää toista kertaa historiallisten valokuvien näyttelyn. Jos et käynyt näyttelyssä viime kesänä, asia kannattaa korjata nyt. Jos taas kävit näyttelyssä viime kesänä, sinne kannattaa mennä uudelleenkin, sillä uutta nähtävää on paljon. Filemon Kuopan tytär Raita Salminen ja pojanpoika Mauno Kuoppa sekä Maunon vaimo Marjo toivovat, että mahdollisimman moni kyläläinen käy tunnistamassa vanhoissa valokuvissa olevia henkilöitä. - Esillä on 800 ennen uutta kuvaa. Suurin osa niistä on Pertunmaalla sodan aikaan otettuja henkilökuvia. Toivottavasti mahdollisimman moni kyläläinen käy tunnistamassa kuvissa olevia henkilöitä, näyttelyn isäntä Mauno Kuoppa sanoo. Kuvia voi myös ostaa. Näyttelyssä on esillä valokuvien lisäksi Filemon Kuopan käyttämät ja itse rakentamat kaksi kameraa ja suurennuslaite, sekä camera obscura eli huoneen kokoinen neulanreikäkamera, jonka sisälle yleisö voi mennä. Uusinta uutta näyttelyssä on geologiaosasto, jossa oan paljon tietoa etenkin Pertunmaan vesistöjen vaiheista jääkauden jälkeen. Uusinta uutta näyttelyssä on geologiaosasto. Mauno Kuoppa on selvittänyt Pertunmaan seudun geologisia vaiheita jääkauden jälkeisenä aikana. Hänen piirtämistään tarkoista kartoista jokainen voi katsoa, missä rantaviiva on milloinkin sijainnut viime vuoden aikana. O.K

3 Lauri Honkasesta Lihavanpään kyläkirjailija Lihavanpään kyläyhdistys on kiitoksena paikallisen historian tallentamisesta ja palkintona tärkeästä kulttuuriteosta myöntänyt Lauri Honkaselle Lihavanpään kyläkirjailijan arvonimen. Lauri Honkanen on kirjoittanut kolme Lihavanpään ja Pertunmaan historiaan liittyvää kirjaa. Lihavanpään kylähistoria ilmestyi vuonna 1996, Pertunmaan kaksi taloa 2012 sekä Rupulimutkan tarina tänä vuonna. Kunniakirjaa luovuttaessaan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tarja Kirjavainen piti arvokkaana sitä, että historian suurten linjojen lomaan Lauri Honkanen on tallentanut tavallisten ihmisten tarinoita. Lihavanpään kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tarja Kirjavainen luovutti kyläkirjailijan kunniakirjan Lauri Honkaselle eläinsuojeluyhdistyksen kirppiksessä, missä hänen kirjaansa on ollut myytävänä. Kyläkirjailija puolestaan kiitti kyläyhdistystä koko trilogian synnystä. - Lihavanpään kylähistoria syntyi kyläyhdistyksen aloitteesta ja yhdistys maksoi kirjan painatuksen. Kyläyhdistys ja eläinsuojeluyhdistyksen kirppis ovat olleet suurena apuna myös kahden muun kirjani markkinoinnissa, Lauri Honkanen totesi. Kunniakirjan lisäksi kyläkirjailijalle luovutettiin oikea mustekynä, jolla hän voi signeerata toivottavasti tulevia uusia kirjojaan. O.K Nyt näkyy Karankamäen viitan alta Pilkanmäelle asti! Lihavanpään kyläyhdistyksen aloitteesta Karankamäen kilpi nousi puolisen metriä. Ja katso! Nyt näkee Peruvedentieltä Toivolantielle tuleva liikenteen jo Pilkanmäeltä asti. Mm. tällaisissa asioissa kyläyhdistys on tarpeen. Kiitos myötävaikuttaneille! T.K Lihavanpään Kyläyhdistyksen hallituksen jäsenet valittu vuosikokouksessa : Tarja Kirjavainen, puheenjohtaja, , mjk ät pp.htv.fi Osmo Kuisma, sihteeri, , osmo.kuisma ät gmail.com Ahti Ansio, , ahti.ansio ät luukku.com Arja Jokinen , arjar.jokinen ät wipppies.fi Margit Nevala , margit.nevala ät gmail.com Raimo Toikka , raimo.toikka ät gmail.com Ari Vesalainen , ari.vesalainen ät kolumbus.fi Tuomas Paunonen , tpaunonen ät gmail.com Sähköposteissa korvaa ja jätä pois välilyönnit.

4 Pidetään yhteyttä! T.K LIHAVANPÄÄN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS lauantaina 8. kesäkuuta 2013 klo paikka on Löytöeläintalo Lihavanpäässä, emäntänä Margit Nevala puh sääntömääräiset asiat (mm. hallituksen valinta) - muista kokouksessa käsiteltävistä asioista voi ottaa yhteyttä ennakkon Osmo Kuismaan puh Ensiesittelyssä Lauri Honkasen uusi kylähistoriakirja. Juttua uudesta kirjasta >>> Esikatselu: kirjan kannet >>> Tervetuloa vaihtamaan kuulumisia! Hallitus , päivitetty Historiallisia valokuvia: näyttely Lihavanpäässä Filemon Martinpoika Kuopan ( ) valokuvia esillä Pertunmaalla klo Taide-, henkilö- ja maisemakuvia Laatokalta, Metsäpirtistä ja Pertunmaalta. Kannaksen tilalla, osoite Ruonintie 266, Lihavanpää, Pertunmaa. Pääsymaksu: aikuiset 10 euroa, alle 16 vuotiaat ilmaiseksi. Kahvila. Käteismaksu. Lisäksi Pertunmaan geologiaa. Kivikautiset asuinpaikat opetusnäyttelynä navetan alakerrassa. Tarkoitus on saada ihmisten kiinnostus heräämään ja antaa vastauksia mm. miksi Pertunmaan metsissä on vanhoja järvenrantapenkkoja. Geologia-viikonloppu elokuussa kun koulut ovat alkaneet.

5 Julkkistuomari löytöeläintalon näyttelyssä Rap-artisti, laulaja ja tv-juontaja Kana toimi julkkistuomarina Hartolan seudun eläinsuojeluyhdistyksen Match Showssa Lihavanpäässä. Hyväntekeväisyysnäyttelyssä hän arvosteli lapsi ja lemmikkikoira ja lapsi ja koira -kilpailut sekä sekarotuisten ja rescue-koirien luokat. Yhdessä varsinaisen tuomarin Päivi Honkapään kanssa hän valitsi näyttelyn kauneimman koiran, joka oli helsinkiläisen Saara Salosen omistama Coton de tulear Oliver. Tapahtumaan osallistui yhteensä 54 koirakkoa. - Oli hauskaa, että minut kutsuttiin mukaan. Tapahtuma oli oikein lämminhenkinen ja paikka hyvin hoidetttu, Kana kommentoi käyntiään Lihavanpäässä. Kana eli Marianna Alanen on aktiivinen eläintensuojelija. Hän toimii yhdistyksessä, joka kerää ruokaa, lääkkeitä ja eläinlääkintätarvikkeita Espanjan hylätyille koirille, kissoille, hevosille ja aaseille. Hänellä itsellään on kaksi Espanjasta pelastettua koiraa. - Osallistun tietysti myös kotimaiseen eläintensuojeluun. Siksi tulin mielelläni tuomariksikin. Haluan auttaa kaikkia eläimiä sijaitsivatpa ne missä maailman kolkassa tahansa Kana sanoo. Koirat ovat tiiviisti mukana myös Kanan artistityössä. Hän tekee juontokeikkoja yhdessä koiriensa kanssa. Hän on tehnyt mittatilaustöinä koirien pehmopantoja ja muita tarvikkeita ja kaupallinen Kana-tarvikemallisto tulee lähiaikoina markkinoille. Kana on myös kirjoitellut uutta levyä varten kappaleita pöytälaatikkoon. Match Shown tuloksia: BIS-1 coton de tulear Oliver, om. Saara Salonen, Helsinki. BIS-2 X-rotu Ira, om. Johanna Juurela, Kuusankoski. BIS-3 Collie pk Sara, om. Essi Savolainen, Mäntyharju. BIS-4 Kääpiöpinseri Nasu, om. Annika Nevala, Pertunmaa. Yhdistys palkitsi perinteisesti näyttelyn vanhimman koiran, joka on 12,5-vuotias siperianhusky Roni, om. Lasse Valo, Pertunmaa. O.K

6 Lauri Honkanen kirjoitti Rupulimutkan tarinan Lauri Honkanen on kirjoittanut jälleen uuden paikallishistoriallisen kirjan, jonka nimi on Rupulimutkan tarina. Kirjassa Lauri Honkanen selvittää Mustanniemen tilan historiaa sekä kertoo tilan liepeille syntyneen Rupulimutkaksi sanotun kyläyhteisön ja sen asukkaiden tarinoita. Kirja on kuvaus Lauri Honkasen omaan ikäluokkaan kuuluneiden ihmisten elämäntaipaleista sekä samalla maaseudun murroksesta ja suuresta maaltamuutosta. Yksiin kansiin on koottu paljon arvokasta paikallishistoriaa. Yksi tieto kuitenkin puuttuu. Varmaa tietoa Rupulimutkan nimen alkuperästä ei ole tallella. Lauri Honkanen esittelee kirjaansa Lihavanpään kyläyhdistyksen vuosikokouksessa 8.6. Kirjaa voi ostaa Lihavanpään löytöeläintalon kirppiksestä. O.K

7 Lihavan pohja tyydyttävässä kunnossa Etelä-Savossa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa tehdyssä tutkimuksessa teollisuuslaitosten ja yhdyskuntien läheisyydessä olevien järvien pohjasedimenteistä löytyi kohonneita haitta-ainepitoisuuksia, mutta pitoisuuksien vaikutukset pohjaeläimistöön olivat vaikeasti todennettavia. Jonkin ominaisuuden osalta huonoksi luokitelluissa järvissä tehdään lisätutkimuksia. Näitä kohteita ovat Kirkonvarkaus (Mikkeli), Kauvonlahti (Punkaharju), Pielisjokisuu (Joensuu), Sysmäjärvi (Outokumpu), Pyörre (Lieksa), Luikonlahti (Kaavi), Vuonamonlahti (Keitele), Osmajärvi (Leppävirta) ja Jurusvesi (Siilinjärvi). Pertunmaalta tutkimuksessa oli mukana Lihava. Näytealueena oli järven syvin kohta. Lihava oli mukana järven valuma-alueella sijaitsevan Reetantarhan puutarhan takia. Poikkeamia normaalista ei kuitenkaan havaittu. - Yleisarvosanaltaan Lihava kuuluu viisiportaisessa asteikossa keskimmäiseen eli tyydyttävään luokkaan, ehkä tyydyttävä plus. Pintavesien ekologisessa luokittelussa järven tila on tyydyttävä, samoin aistinvaraisessa pohjasedimentin tarkastelussa. Sedimentin pintakerroksessa oli havaittavissa lievää hapettomuutta ja rikkivedyn hajua, ympäristöinsinööri Esa Rouvinen toteaa. - Kemiallisesti selvitettiin 240 haitta-aineen pitoisuuksia. Tässäkään luokituksessa ei havaittu poikkeamaa tavanomaisesta, Esa Rouvinen toteaa. O.K Tarjan maalauksia esillä Helsingissä Tarja Kirjavainen Via Villa Lande Maalauksia Galleria G18 Yrjönkatu 18, III krs (Bulevardin kulma) Helsinki Helsingfors ark. ma-pe klo 9-16 Tervetuloa avajaisiin ma klo Soita niin sovitaan tapaaminen, myös muuna aikana /Tarja tarja@tarkkampujat.fi

8 Tienviitta siirtyy, nopeusrajoitus ei Lihavanpään kyläyhdistyksen vuosikokouksessa tehtyjen aloitteiden perusteella yhdistys teki ELY-keskukselle esityksen nopeusrajoitusalueen jatkamiseksi Hartosenpäässä Rusthollin tienhaaraan asti ja Lihavanpäässä Lahtelantien risteykseen asti. Pohjois-Savon ELY-keskus ilmoitti, ettei se katso tarpeelliseksi muuttaa nopeusrajoitusta kyläyhdisyksen esittämällä tavalla. Nopeusrajoituksen alentaminen edellyttää, että tien varressa on paikallista liikennettä synnyttävää toimintaa kuiten kauppoja, teollisuuslaitoksia tms. Syyt nopeuden alentamiseksi tulee olla selkeästi tienkäyttäjien nähtävillä. Tien sekä tieympäristön pitää selkeästi poiketa tien muusta osasta. Kyläyhdistys esitti myös Peruvedentien risteyksessä olevan Karakamäki-tienviitan siirtämistä pois näkemäalueelta ja mielellään korvaamista Peruvesi-tienviitalla. ÈLY-keskus ilmoitti, että viitan siirrosta on sovittu alueurakoitsijan kanssa. ELY-keskus ei kuitenkaan vaihdaperuvesi-viittaa Karankamäki-viitan tilalle. Viitoistusperitaatteiden mukaan vesistökohteita ei käytetä opastuskohteina, vaan ainoastaan karttakyliä O.K. Autokorjaamo Hartosenpäähän Talouskylän palvelutarjonta sai uuden lisän, kun Pekka Ripatti perusti autokorjaamon Hartosenpäähän. Korjaamo toimii entisessä A. Ruuttilan varastohallissa Karankamäentien risteyksen vieressä. Pekka Ripatilla on vuodesta 1994 asti ollut kuljetusliike. Hän kuljettaa polttoaineita. Autokorjaamon perustaminen on hänen mukaansa yhteensattumien summa. voin työllistää Jarkkoa myös ajohommissa, Pekka Ripatti kertoo. - Ostin tämän kiinteistön muutama vuosi sitten. Tontti on toiminut raskaan kaluston parkkipaikkana, mutta hallilla ei ole ollut käyttöä. Naapurin, Paakkarin Peten ideasta hankin viime keväänä halliin rengaskoneet. Sitten minulle tuli kuljettajaksi Ruuthin Jarkko, jolla on korjaamokokemusta ja kontakteja tavarantoimittajiin. Päätimmekin perustaa korjaamon. Työtilanteen mukaan Autoasi Hartosenpää aloitti toimintansa toisessa hallinpuolikkaassa yhdellä nosturilla ja rengaskoneilla. Lähiaikoina korjaamon tilat kaksinkertaistuvat, kun toinenkin puoli hallista saadaan käyttöön. - Aluksi teemme määräaikaishuoltoja sekä myymme ja asennamme henkilö- ja pakettiautojen renkaita. Toimintaa kehitetään pikku hiljaa sen mukaan, millaiseksi asiakaskunta muodostuu. Nykypäivänä autokorjaamoja perustetaan harvemmin maaseutukyliin. Pekka Ripatin ja Jarkko Ruuthin mielestä Hartosenpää on hyvä paikka korjaamolle. - Paikallisten asiakkaita lisäksi tässä on vilkas työmatkaliikenne ja kesällä tästä ohi ajaa paljon kesäasukkaita O.K. Sotaveteraanit ja Filemon kohtasivat Kannaksella Pertunmaan sotaveteraanit kunnioittivat kutsuvieraskäynnillään Filemon Kuopan valokuvanäyttelyn lopettajaisia tältä kesältä. Elokuussa näyttely on auki vain viikonloppuisin tilauksesta, mutta jatkuu ensi kesänä uusilla ennennäkemättömillä kuvilla samalla Kannaksen tilalla. Lisätietoja: T.K.

9 Filemon Kuopan näyttelykuvat odottavat tunnistajia Pertunmaalta Näyttely rakentuu Laatokan rannalla sijaitsevan Metsäpirtin alueella sekä 40-luvun Pertunmaalla otetuista kuvista. Pertunmaalaisille näyttely on erityisen kiinnostava siksi, että esillä on satoja henkilökuvia pertunmaalaisista. Moni voi yllättäen kohdata tutut kasvot yli puolen vuosisadan takaa, jopa oman tai isovanhempiensa nuoruusaikojen kuvat. Toistaiseksi kasvot ovat nimettömiä ja odottavat tunnistajia näyttelyvieraista. Filemon Kuopan tyttäret Laura Takala ja Raita Salminen sekä pojanpoika Mauno Kuoppa vaimoineen suorittivat valokuvanäyttelyn avausleikkauksen perinteisin seremonioin Kannaksen tilan päärakennuksella. Ansiokas kuvasarja Laatokan lohenpyytäjistä sai myös Suomen Valokuvataiteen Museon kiinnostumaan Filemonin kuvien taltioinnista digitaaliseen muotoon. Tästä käynnistyi kuukausien urakka lahtelaisen valokuvaajan Matti Laineen ja pojanpoika Mauno Kuopan työryhmälle. Rinnalla kasvoi toinen suururakka: kuvien arvoisen näyttelytilan kunnostaminen Kannaksen perintötilan rakennuksiin. Valokuvien lisäksi esillä on Filemonin rakentamia ainutlaatuisia valokuvausvälineitä, muun muassa kameroita luvun alkupuolelta. Näyttely avoinna klo 12-18, sen jälkeen tilauksesta. Liput 10, alle 16 v. ilmaiseksi. Kannaksen tila, Ruonintie 266, Pertunmaa. Kahvila avoinna näyttelyn aikana. Lisätietoja näyttelystä: Lihavanpääläiset kunnioittavat Filemon Kuopan elämäntyötä ja kiittävät sinua, Mauno Kuoppa isoisäsi kuva-aarteen säilyttämisestä ja tuhansien yhteisten muistojen jakamisesta kanssamme sanoilla Tarja Kirjavainen toi Lihavanpään kyläyhdistyksen onnentoivotukset näyttelylle

10 Historian havinaa kyläyhdistyksen vuosikokouksessa Paikallishistoria oli vahvasti esillä Lihavanpään vuosikokouksessa Löytöeläintalolla lauantai-iltana 9.6. Lauri Honkanen esitteli kirjoittamaansa Pertunmaan kaksi taloa -kirjaa, joka kertoo Ahvenniemen ja Hankaniemen talojen sekä Ahvenaisen ja Honkasen suvun historiasta. Lihavanpään kyläyhdistys on osallistunut kirjan julkaisemiseen ostamalla puolet sadan kirjan painoksesta. Yhdistys myy kirjat ja saa siis omansa pois ja muutaman euron vaivanpalkkaakin. Pertunmaan kaksi taloa -kirjaa on myynnissä Löytöeläintalon kirppiksessä sekä kirkonkylän Torikahvilassa. Mauno Kuoppa esitteli kokouksessa isoisänsä Filemon Kuopan valokuvista kokoamaansa näyttelyä, joka on avoinna Kuopan talossa ja navetassa Ruonintien varressa heinäkuuta. Mauno Kuoppa toivotti kaikki pertunmaalaiset katsomaan kansainvälisessä kilpailussakin menestyneitä kuvia sekä tunnistamaan henkilökuvia, joita Katajan myymälänhoitajana toiminut Filemon Kuoppa. Lihavanään kyläyhdistyksen vuosikokouksessa hyväksyttiin yhdistyksen viime vuoden tilinpäätös, joka osoitti 112,25 euroa alijäämää. Kuluvan vuoden toimintasuunnitelmassa on muun muassa osallistuminen Lauri Honkasen kirjan kustantamiseen ja markkinointiin, laiturin vesillelasku ja siivoustalkoot Lihavan Pyykkirannassa. Vuosikokous valitsi Lihavanpään kyläyhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi Tarja Kirjavaisen sekä jäseniksi Osmo Kuisman, Ahti Ansion, Ismo Suurosen, Margit Nevalan, Arja Jokisen, Raimo Toikan ja Ari Vesalaisen. Toiminnantarkastajaksi valittiin Elias Latvanen ja varalle Airi Virtanen. Kyläyhdistys tekee aloitteen Toivolantien 60 km/h nopeusrajoitusalueen jatkamiseksi Hartosenpäässä Rusthollintien ohi ja Lihavanäässä Lahtelantien ohi sekä Karankamäki-tienviitan siirtämiseksi pois Peruvedentien näkemäalueelta ja vaihtamiseksi Peruvesi-viittaan. O.K

11 "Kirjavaa elämää" -näyttely Pertunmaan kunnantalolla "Via Villa Lande" -näyttely Mäntyharjun kirjastossa Maalauksia Pertunmaa - Helsinki - Göteborg - Skåne Tarja on paikalla Pertunpäivillä lauantaina klo esittelemässä näyttelyä ja tapaamassa tuttuja. Avoinna ma-pe klo Vapaa pääsy - Tervetuloa Molempiin näyttelyihin vapaa pääsy. Tervetuloa! Lisätietoja: Tarja Kirjavainen , tarja@tarkkampujat.fi T.K , päivitetty Tarja Kirjavaisen maalaismaalauksia Mäntyhrjun kirjaston gallieriaasa. Jos liikut Mäntyharjulla kesäkuussa, poikkea Mäntyharjun Kirjaston Galleriaan arvioimaan omenamaalauksia ja tutustumaan samalla omenarotuihin. Näyttelyn suojelija puutarhaneuvos Anssi Krannila. MA 12-20, TI, KE, TO 12-19, PE 10-17, LA Lääkärinkuja 2, Mäntyharju, Koirien Match Show lauantaina klo 12 alkaen Lihavanpään Eläintalolla, Toivolantie 310, Lihavanpää (Uutenlantien risteys). Puh Lisää tietoa Eläintalon kotisivuilta >>> Koko perheelle ohjelmaa, samalla tilaisuus tutustua Eläintaloon ja Kirpputoriin. Tervetuloa! Yleisöllä vapaa pääsy Nopea laajakaista tasahinnalla Pertunmaan kunta on käynnistänyt kaksiosaisen EU-osarahoitteiset tasa-arvohankkeet, joiden tarkoituksena on mahdollistaa nopeat laajakaistayhteydet tasahinnalla koko pitäjän alueella. 1. Esiselvityshankkeella kartoitetaan liittymien tarve mennessä ja laaditaan reitti- ja jatkosuunnitelmat. 2. Esiselvityksen pohjalta käynnistetään varsinainen tasa-arvohanke, jonka aikana rakennetaan valokuituyhteydet, mikäli suunniteltu rahoitus toteutuu. Kutsumme Pertunmaan kunnan laajakaistayhteyksien kehittämistyöhön kaikkia asiasta kiinnostuneita. Hanke on avoin myös kesäasukkaille. Nyt kannattaa ottaa laajakaistayhteydet naapureiden kanssa puheeksi, sillä useampi mukaan lähtijä alueeltasi parantaa yhteyden saatavuutta alueellasi. Lisätietoja hankkeesta antaa hankevetäjä Esko Kilpinen puh , esko.kilpinen at pp.inet.fi ja (lisätietoja ja esisopimuslomake etusivun alalaidassa) Lisää venepaikkoja Kujalaan Kujalan venerantaa Peruveden Ahvenlahdella laajennetaan. Pertunmaan kunta on ostanut valkamalle lisämaata Markku Ansiolta. Lisäalueen pinta-ala on 300 neliömetriä ja se jatkaa valkaman rantaviivaa noin 15 metrillä, joten uusia venepaikkoja tulee puolenkymmentä. Mikäli kunta saa ruoppausluvan, ranta kunnostetaan talven ja kevään aikana. Kunnan venepaikkojen hinta on 50 euroa. O.K

12 Jatkohankkeella huojennusta kuitukaapelin hintaan Pertunmaan kuitukaapelihankkeelle ollaan käynistämässä jatkohanketta, jolla on tarkoitus kohtuullistaa kaukana runkoverkosta sijaitsevien kiinteistöjen liittymämaksua. Maksu olisi kiinteä kaikille tämän jälkeen liittymän ottaville etäisyydestä riippumatta. Kaksiosaisen hankkeen ensimmäisessä vaiheessa selvitetään kuinka paljon löytyy niitä, jotka ottavat liittymän, mikäli lisäverkon rakentaminen toteutuu. Esisopimukset liittymistä on tarkoitus tehdä kevääseen mennessä. Pertunmaan kunnassa hanketta vetävät Erkki Ojala ja Esko Kilpinen. Pertun kuitu -pilottihanke on siinä vaiheessa, että runkokaapeli ja tilaajakohtaiset kaapelit on kaivettu maahan ja noin puolet 190 liittymästä on kytketty toimintavalmiiksi. Toivolantien suunnalla liittymät on pääosin kytketty Karankamäentietä lukuunottamatta. Kytkennät on tarkoitus saada valmiiksi maalikuun loppuun mennessä. O.K Kauan odotettu Esteri viihtyi Kuutamouutisilla Alun kolmattakymmentä lihavanpääläistä kokoontui lauantai-iltana Pertun Poikien majalle vaihtamaan kuulumisia. Hilkka oli pyöräyttänyt tuoreet pullat kahvipöytään ja Osmo virittänyt esterinkestävän koivuklapinuotion makkaranpaistoon. Esteri saapuikin paikalle ja viihtyi koko illan, estäen teeman mukaisen puolikuutamon. Sateen välissä ehdittiin selvittää perinteinen Sianpää-mestaruus; sen voitti Asko Ansio eikä protesteja jätetty. Ensi-illassa Huuliharppu ja kulkurit -cd Uskottu pelimannimme Valkosen Hannu jatkoi lauantain toivottuja levyjä huuliharpuillaan ja esitteli yleisön pyynnöstä juuri valmistuneen Mäntyharjun Huuliharpistien cd-levyn Huuliharppu ja kulkurit. Hannu oli käynyt kuun vaihteessa Pärnussa pokkaamassa pronssimitalin 8- miehisen Mäntyharjun Huuliharpisti-porukan kanssa merkittävässä Baltic- Nordic-kisassa. Levyesittely poiki välittömästi tilauksia, hinta 12 /kpl. Leppoisaa matkamusiikkia voit tilata Hannulta Muistoja Taimelasta Walhmannin Sallan lähettämänä tuliaisena saatiin kauan kaivatut videotallenteet Taimelan koulusta Ansion Ahdin talteen. Kiinnostuneet ottakaa yhteyttä Ahtiin! Tarjan tallessa puolestaan ovat Taimelan näyttelyssä olleet vanhat luokkakuvasuurennokset.

13 Elämää omalla vastuulla Kyläyhdistyksen seurantalistalla olleet, edellisenä vuonna alkaneet laajakaista- ja uimarantaprojektit olivat edelleen vaiheessa. Parempia aikoja odotellesssa Kuisman Osmo on Vesalaisen Arin myötävaikutuksella järjestänyt jälleen laiturin vanhaan pyykkirantaan uimareiden käyttöön. Laituriin pantiin varoitus Käyttö omalla vastuulla ja vanhaan hyppytelineeseen Käyttö kielletty. Sortumisvaara. Muita yhdistyksen huomiota tarvitsevia asioita ei noussut esiin. Kun ilmenee, soitellaan ja mailaillaan ja otetaan puheeksi raitilla. Seuraava Lihavanpään kyläyhdistyksen kokous Vapuntienoilla Ellei muuta kuulu, pidetään kyläyhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous välittömästi Vesiosuuskunnan kokouksen jälkeen Vapunpäivän tienoilla Tästä tulee ilmoitus aikanaan Pitäjänuutisiin. T.K Iloista koiran elämää Lihavanpäässä Lihavanpään entisen kaupan pihapiiri täyttyi viime lauantaina komeista koirista, autoista ja innostuneista koirien omaisista ja ystävistä. Menossa oli "match show", jossa valmentauduttiin virallisiin kilpailuihin. Kaikki rodut, myös yhdistelmät saivat osallistua, mikä teki näytöksestä kiinnostavan myös maallikkoyleisölle. Koiria oli tullut aina Hattulaa, Petäjävettä ja Helsinkiä myöten. Päätuomarina toimi mäntyharjulainen Tanja Hartonen-Pulkka ja kehäsihteerinä lihavanpääläinen Liisa Volanen. Tilaisuutta emännöinyt Margit Nevala lupaili hauskalle tapahtumalle jatkoa, mikä koirien ystäville näin tiedoksi saatettakoon. T.K

14 Kyläyhdistyksen nimi muuttui Lihavanpään kyläyhdistyksen vuosikokous pidettiin vapunaattona uusien sääntöjen mukaan. Vuosi sitten hyväkstyttyihin uusiin sääntöihin tehtiin vielä kaksi patentti- ja rekisterihallituksen vaatimaa vähäistä muutosta. Sääntömuutoksen yhteydessä muuttui myös kyläyhdistyksen nimi. Lihavanpään talouskylä ry on nyt yksinkertaisesti ja selkeästi Lihavanpään kyläyhdistys ry. Toinen näkyvä muutos on siirtyminen yhden yleisen kokouksen systeemiin. Lue lisää >>> O.K Putsiini ja löytöeläintalo entiseen kauppaan Entinen Latvasen kauppa herää uuteen elämään. Kiinteistön ovat ostaneet Margirt ja Aaro Nevala, jotka siirtävät rakennukseen nyt kuortissa toimivan vaatetusalan yrityksensä, Putsiini Oy:n. Yritys valmistaa ja myy erilaisia työvaatteita. Osan tiloista Putsiini on vuokrannut Hartolan Seudun Elänsuojeluyhdistykselle, jonka puheenjohtana Margit Nevala toimii. Yhdistys perustaa tiloihin löytöeläintalon. Löytöeläintaloon tulee vastaanoittotilat kahdelle koiralle ja seitsemälle kissalle sekä oleskelutilat 20 kissalle. Yhdistys jäjestäämuun muassa kissojen sirutus- ja leikkaustapahtumia. Tulevana kesänä Lihavanpään löytöeläintalolla tullaan järjestämään myös match show -koiranäyttely sekä kirppis. Margit Nevala kertoo, että yhdistys ottaa vastaan lahjoituksina löytöeläintalon kunnostamisessa tarvittavia rakennustarvikkeita sekä myytävää tavaraa kirpputorille. Myös eläinten hoitamisessa tarvittavat tavarat kuten esimerkiksi lasten patjat, lakanat ja muut käytöstä poistetut petivaatteet ovat tervetuleita. Puutelistalla ovat myös jääkaappi-pakastin ja astianpesukone. Hartolan Seudun Eläinsuojeluyhdistyksen toimialueeseen kuuluvat Hartola, Pertunmaa, Heinola, Joutsa, Luhanka, Mäntyharju ja Sysmä. O.K Nopea laajakaista Lihavanpäähän vuoden loppuun mennessä Lihavanpään vesiosuuskunnan ja kyläyhdistyksen vuosikokouksien yhteydessä Contact.10:n myyntineuvottelija Juhana Mäkilä kertoi Pertun kuitu -hankkeen eli nopean laajakaistaverkon rakentamisesta Pertunmaalle. Runkoverkon rakentaminen alkoi elokuussa Ruorasmäen suunnalta ja linjaa on rakennettu myös Mansikkamäen suunnalla sekä kirkonkylässä. Aikaisin tullut runsasluminen talvi keskeytti työt, jotka ovat jälleen käynnistymässä. Juhana Mäkilä totesi, että urakkasopimuksen mukaan kuituverkko valmistuu tämän vuoden loppuun mennessä. Liittymien asennusten toteutumisjärjestys ei tässä vaiheessa ole selvillä. Suunnittelijat tulevat ottamaan yhteyttä kaikkiin liittyjiin kaapelin asennukseen liittyvistä yksityiskohdista. Liittymiä kosekevista asioista voi kysyä Juhana Mäkilältä, puhelin , GSM , juhana.makila(a)concept10.fi. O.K

15 Lihavanpään ladun valot Nipulin raviradalle Lihavanpään kyläyhdistyksen hallitus on päättänyt myydä Lihavanpään kuntoradan valaisinlaitteet siirrettäviksi Pertunmaan Hevosseuran harjoitusraviradalle Nipuliin. Lihavanpään kuntorata ja sen valaistus on rakennettu kyläläisten talkoilla sekä luovutettu kunnan hoidettaviksi. Valaisinlaitteet ovat kuitenkin olleet kyläyhdistyksen omaisuutta. Viime vuosina latu ja valaistus eivät ole olleet käytössä. Valaistus ei enää toimi siksikään, että Taimelan koulun myymisen jälkeen sillä ei ole sähköliittymää. Radan käyttöönotto edellyttäisi myös muutoksien tekemistä reittiin. Valoladulle ei kuitenkaan ole käyttötarvetta. Valaisinlaitteiden purkamisesta olisi aiheutunut suuri työmäärä ja melkoiset kustannukset. Kyläyhdistyksen hallitus päättikin yksimielisesti myydä valaistuksen uuteen yleishyödylliseen tarkoitukseen. O.K Onko Lihavanpää Majavanpää? Lihavanpään kylän nimen alkuperä sai uutta valaistusta, kun kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tarja Kirjavainen sai puhelun jyväskyläläiseltä metsänhoitajalta Ilmari Kososelta. Useita kieliä opiskelleen ja Suomen paikannimistöä tutkineen Kososen mukaan paikannimi Lihava tulee friisin eli hollannin kielen sanasta lichaam, joka tarkoittaa majavaa. Lihava olisi siis ollut mainittava majavajärvi, jolla turkismetsästäjät olisivat käyneet saalistamassa. Lisää Ilmari Kososen teoriasta Historia-sivuilla >>> O.K Lihavanpään vesiosuuskunnan verkko laajenee Pökölänkylään Lihavanpään vesiosuuskunta on laajentamassa vesi- ja viemäriverkostoaan Pökölänkylän alueelle Hartosenpäässä. Hankkeen kustannusarvio on 120?000 euroa. Pertunmaan kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää Lihavanpään vesiosuuskunnan hankkeelle avustusta enintään 15 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista sekä takauksen hanketta varten otettavalle lainalle. O.K Lihavanpään kuutamouutisilla Pertun Poikien majalla kokoontui alun kolmattakymmentä lihavanpääläistä. Kuulumiset päivitettiin Mikon ja Taunon komean hanurinsoiton saattelemana, istuttiin nuotiolla makkaranpaistoperinteitä vaalien ja hierottiin yhteistoimintaa lämpimäksi sekä Pertun Kuidun että Pertun Poikien kanssa. T.K

16 Lihavanpäästä vihreää valoa Pertun verkko hankkeelle Pertunmaalla pyritään käynnistämään hanke, jonka avulla kaikki liittyjät saisivat nopean laajakaistan suunnilleen yhtä edullisesti. Valtioneuvoston periaatepäätös lupaa yhteyden kahden kilometrin päähän jokaisesta taloudesta tai yrityksestä, mutta viimeinen kaksi kilometriä saattaa maksaa euroa. Pertun verkko -hankkeella liittyminen pyritään tekemään tasa-arvoiseksi asuinpaikasta riippumatta. Hankkeen hallinnoijana toimii maaseutulautakunta. Tarkoitus on, että hakijoina ovat myös kyläyhdistykset, tuottajayhdistys ja mahdollisesti muitakin yhdistyksiä. Yhdistykset eivät toimi hankkeen rahoittajina. Etelä-Savon ELY-keskukselta haetaan valtion avustusta ja kunnalta hankkeen aikaista lainaa. Pertunmaan kylien neuvosto käsitteli asiaa Lihavanpään Talouskylä ry:n hallitus kokoontui 6.5. ja päätti suhtautua Pertun verkko -hankkeeseen myönteisesti. Yhdistys on valmis toimimaan hankkeen yhtenä hakijana. Mahdollisista juridisista ja taloudellisista sitoumuksista päätetään erikseen. O.K Lihavanpään Talouskylälle uudet säännöt Lihavanpään Talouskylä r.y:n vuosikokouksessa sunnuntaina Pertun Poikien majalla käsiteltiin normaalien vuosikokousasioiden eli tilien ja toimintakertomuksen hyväksymisen lisäksi yhdistyksen sääntöjen muuttaminen. Sääntöjä muutetaan vastaamaan joustavasti tämän hetken ja tulevaisuuden tarpeita. Vuosi sitten keskusteltiin yhdistyksen lakkauttamisesta, mutta silloin päätettiin kuitenkin jatkaa hieman kevennetyllä ohjelmalla. Sääntöjen muuttamisella kevennetään yhdistyksen organisaatiota ja byrokratiaa, mutta mahdollistetaan monipuolinen toiminta tarpeen mukaan. Sääntömuutoksen yhteydessä päätettiin muuttaa yhdistyksen nimeksi yksinkertaisesti Lihavanpään kyläyhdistys r.y. Muista muutoksista mainittakoon, että hallitukseen kuuluu vuosikokouksen valitsema puheenjohtaja sekä vähintään kolme ja enintään kymmenen muuta jäsentä. Tässäkin on jouston varaa tilanteen ja tarpeen mukaan. Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika eli yksi vuosi. Vanhojen sääntöjen mukaan hallituksen jäsenet on valittu kolmeksi vuodeksi siten, että vuosittain kolmasosa jäsenistä on ollut erovuorossa. Yhdistys siirtyy yhden kokouksen systeemiin. Vuosikokous pidetään tammi-toukokuun aikana. Erillistä syyskokousta ei enää pidetä, mutta ylimääräinen yleinen kokous voidaan kutsua koolle. Sääntömuutos tulee voimaan silloin, kun se on merkitty yhdistysrekisteriin. Käytännössä tämä vuosi eletään vanhojen sääntöen mukaan, joten syksymmällä järjestetään vielä syyskokous. Elokuu ja kuutamoilta Vuosikokouksessa keskusteltiin hieman tulevasta toiminnasta. Hallitus pohti taannoisessa kokouksessaan jonkin ranta- tai makkaranpaistoillan järjestämisestä elokuussa. Ajatus sai vuosikokouksessa kannatusta, joten tilaisuuden valmistelua jatketaan. Jos jollain on ideoita tai sopivaa ohjelmaa iltaan, siitä voisi vinkata puheenjohtajalle tai sihteerille.

17 Laajakaista edullisemmin kimpassa Kyläyhdistyksen kokouksen aluksi MPY Palveluiden myyntineuvottelija Kalle Käyhkö kertoi nopean laajakaistan rakentamisesta kylän alueelle. Lähipäivinä selviävät laajakaistahankkeen tukialueen tarkat rajat. Tiheästi asutut kirkonkylän ja Lihavanpään keskustat ovat tukikelvottomia alueita, mutta valokuidun runkoverkko rakennetaan näille alueille kaupallisesti. Tukikelvottomilla alueilla hinta on kiinteä euroa (plus verkkopääte 305 euroa) matkasta riippumatta. Kiinteistökohtaista tukikelpoisuutta ja liittymämaksun suuruutta voi tiedustella Kalle Käyköltä puh ). Tukikelpoisella alueella liittymismaksu on = euoroa sadan metrin säteellä runkoverkosta. Kauemmas kaapelin vetäminen maksaa 6 euroa metriltä. Etäisyys runkoverkosta mitataan linnuntietä. Maksusta voi saada alennusta jakamalla kustannuksia naapurusten kesken. Runkolinjaa voidaan myös siirtää aktiivisille kyläkunnille sieltä, missä liittyjiä ei ole. Kannattaa siis olla aktiivinen ja kerätä talokimppoja. Lihavanpään vesiosuuskunnan ja kyläyhdistyksen kokousten välillä myyntineuvottelija Kalle Käyhkö kertoi nopean laajakaistan rakentamisesta kylän alueelle. O.K Laajakaistasta lisätietoa kyläkokouksessa Pertunmaalla odotellaan viimeisiä viranomaispäätöksiä, jotta sadan megabitin laajakaistaverkkoa päästäisiin rakentamaan. Pertunmaalle rakennetaan runkoverkkoa 150 kilometriä ja tilaajaverkkoa 50 kilometriä. Hankkeen kustannusarvio on 1,6 miljoonaa. Kolmasosan kustannuksista maksaa valtio, kolmasosan operaattori sekä kolmasosan kunta ja EU. - Emme voi aloittaa rakentamista ennen kuin olemme saaneet lopullisen tukipäätöksen. Parhaassa tapauksessa pääsemme auraamaan kuitukaapelia maahan alkukesästä, jolloin ensimmäiset liittymät olisivat käytössä ehkä marraskuussa, MPY Palvelujen osastopäällikkö Juha Putkonen totesi Pertun Kuitu -laajakaistahankkeen tiedotustilaisuudessa Pertunmaan nuorisotalolla torstaina Samoihin aikoihin kaapelin auraamisen kanssa alkaa liittymien myyminen asiakkaille. Perusliittymämaksu tukikelpoisella alueella on 960 euroa ja verkkopääte maksaa 305 euroa. Perusliittymämaksu sisältää 100 metriä talokaapelia. Sen yli menevä kaapeli maksaa asiakkaalle 6,10 euroa metriltä tai itse kaivettuna 2,44 euroa metriltä. - Nämä hinnat ovat voimassa runkoverkon rakentamisen aikaan. Sen jälkeen liittymismaksu on euroa. Liittymä kannattaa siis hankkia hankkeen yhteydessä, vaikka sen ottaisikin käyttöön vasta myöhemmin. Hankkeen yhteydessä tulemme tarjoamaan myös maksun jaksottamista yhdelle tai kahdelle vuodelle, Juha Putkonen kertoi. Edellä mainitut hinnat koskevat aluetta, jolle runkoverkko rakennetaan yhteiskunnan tuella. Kaupallisesti toteutettavilla alueilla Kuortissa, kirkonkylässä ja Lihavanpäässä liittymismaksu on euroa kaikilta asiakkailta. Hankkeen toteuttamisen jälkeen kaupallinen liittymismaksu nousee 610 eurolla. Tukikelvotonta aluetta ei ole vielä rajattu tarkasti. Liittymien käyttömaksut ovat käyttöön otettavasta tehosta riippuen 40, 55 tai 88 euroa. Lisää ja tarkempaa tietoa laajakaistan rakentamisesta, hinnoista ja käytöstä Lihavanpään Talouskylän alueella saadaan yhdistyksen vuosikokouksessa O.K

18 Lihavanpään biitsi Entisen Taimelan koulun tontista erotettua uimaranta-aluetta on kunnostettu syksyn ja talven aikana. Kunta on ruoppauttanut rannan, asennuttanut suodatinkankaan ja ajattanut hiekkaa sen päälle. Ranta ja sille johtava polku ovat vielä pehmeitä, mutta eivätköhän ne kesän mittaan kuivu ja asetu. Sitä odotellessa kyläläiset voivat käydä uimassa lahden toisella puolella vanhassa pyykkirannassa. O.K

PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi

PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi PÖYTÄKIRJA PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA vesiosuuskunnan varsinainen kokous 2017 Aika: 27.05.2017 kello 13.00 Paikka: Haminankylän Kotipirtti Läsnä: Paikalla oli 19

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus

Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus Tervetulosanat ja muutama dia puheenjohtajalta (Olli) Kyläyhdistys on 36-vuotias ja hyvissä voimissaan Onnistuttu tiedonkulun ja avoimuuden lisäämisessä

Lisätiedot

Nimi Luottamus- tai virkatehtävä Sidonnaisuus Tila Hildén Miia Tarkastuslautakunnan vpj Ei sidonnaisuuksia tarkastettu

Nimi Luottamus- tai virkatehtävä Sidonnaisuus Tila Hildén Miia Tarkastuslautakunnan vpj Ei sidonnaisuuksia tarkastettu PERTUNMAAN KUNTA SIDONNAISUUSILMOITUKSET Tarkastuslautakunta 14.11.2017 41 LUOTTAMUSHENKILÖT Nimi Luottamus- tai virkatehtävä Sidonnaisuus Tila Hildén Miia Tarkastuslautakunnan vpj Ei sidonnaisuuksia tarkastettu

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. Kososten Sukuseura ry:n SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on: 1) ylläpitää yhteyttä Kososten suvun jäsenten

Lisätiedot

Kiskontien Kimppa MUISTIO 1 (2) Jaana Joutsen Kiskontien Kimpan avoin kokous. Aika: kello 18 Tuohikoto, Tuohittu

Kiskontien Kimppa MUISTIO 1 (2) Jaana Joutsen Kiskontien Kimpan avoin kokous. Aika: kello 18 Tuohikoto, Tuohittu Kiskontien Kimppa MUISTIO 1 (2) Jaana Joutsen 12.6.2014 Kokous: Kiskontien Kimpan avoin kokous Läsnä: 12 osallistujaa Aika: 4.6.2014 kello 18 Paikka: Tuohikoto, Tuohittu KOKOUKSESSA POHDITTUJA ASIOITA

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Tämän kesän valokuiturakentaminen on käynnistynyt Suonenjoen Iisvedeltä!

Tämän kesän valokuiturakentaminen on käynnistynyt Suonenjoen Iisvedeltä! Uutiskirje toukokuu 2015 Tämän kesän valokuiturakentaminen on käynnistynyt Suonenjoen Iisvedeltä! Savon Kuitu on aloittanut tämän kesän rakentamisprojektin Suonenjoen Iisvedeltä, jossa teollisuusalueen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous Aika: 28.11.2009 klo 9.00 Paikka: Läsnä: Luontokapinetti Kopan koulu Jorma Kaarto (Viikkolehti), Päivi Erävesi, Ulla Helmisaari, Jari Helmisaari, Arimo Helmisaari, Timo Hämäläinen,

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka. PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu

Lisätiedot

Kai Ekholm: Kirjojen hävittäminen on rikos ihmisyyttä vastaan

Kai Ekholm: Kirjojen hävittäminen on rikos ihmisyyttä vastaan Kirjastojen kohtalo Sana kirjasto tuo nykypäivänä useimpien suomalaisten mieleen nimenomaan julkisin varoin ylläpidetyt, kaikelle kansalle suunnatut yleiset kirjastot. Tulevaisuudessa yksityisiä erikoiskirjastoja

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

Tanhua Tanhuan alueella on selvitetty joulukuun aikana kyläläisten kiinnostusta liittyä valokuituverkkoon

Tanhua Tanhuan alueella on selvitetty joulukuun aikana kyläläisten kiinnostusta liittyä valokuituverkkoon Savukosken kunta ja Kuitua Pohjoiseen-hanke ovat käynnistäneet kartoituksen kiinnostuksesta liittyä alueelle mahdollisesti rakennettavaan valokuituverkkoon. Kyselyyn vastaaminen ei sido mihinkään. Kyseessä

Lisätiedot

Piipsjärvi, Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2011

Piipsjärvi, Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2011 Piipsjärvi, Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2011 Piipsjärvi sijaitsee Oulaisten kaupungin pohjoisosassa ja on kaupungin suurin kylä. Kylä on noin 800 oulaistelaisen kotikylä. Asutus on keskittynyt pääasiassa

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti.

Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti. 1 SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toimialue 2 Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen Yhdistyksen säännöt Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on suomeksi Helsingin miekkailijat ry, ruotsiksi Helsingfors fäktare rf ja sen virallinen lyhenne on HFM. Siitä käytetään näissä säännöissä

Lisätiedot

Keski-Suomi 3.10.2011

Keski-Suomi 3.10.2011 Keski-Suomi Keski-Suomi, miksi Kuuskaista tarjosi? Samanlainen tilanne kuin Kuusiokunnissa 2000-luvun alussa => 10 vuoden kokemus Suuri kokonaisuus säästää kustannuksia Yhteisrakentaminen Suurempi asiakasmassa

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Puheenjohtaja avasi kokouksen ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. Hyväksyttiin hoitokunnan esittämä esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Puheenjohtaja avasi kokouksen ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. Hyväksyttiin hoitokunnan esittämä esityslista kokouksen työjärjestykseksi. Lahnajärvi 24.5.2014 Asia: Lahnajärven osakaskunnan sääntömääräinen vuosikokous Paikka: Kurjenniemi, Esko Yleniuksen koti Aika: 24.5.2014 Läsnäolijat: Esko Ylenius, Risto Ylenius, Ritva Avoranta, Irma

Lisätiedot

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19. KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.00 Läsnä osanottajaluettelossa mainitut 55

Lisätiedot

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Toiminta alkoi 25. 3. 1997. Jo perustamistilaisuudessa yhdistyksen nimestä keskusteltaessa tuli esille se, että perustettava yhdistys aloittaisi toimintansa alueellisena

Lisätiedot

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. KASKELAN OMAKOTIYHDISTYS RY VUOSIKOKOUS AIKA Tiistai 21.5.2013 klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Skomarsin torppa, Hakunila Markku Loikkanen (pj) Sirkka Luukkanen Marjukka Kallio Markku Kallio Reino Raijos Sirkku

Lisätiedot

KEHITTÄMISOHJELMA Kylä: Enon kirkonkylä

KEHITTÄMISOHJELMA Kylä: Enon kirkonkylä Teema: Pienet investoinnit Uiminen: uimapaikkojen kartoittaminen KESÄ: Niskan rantaan satamaalueen lähelle kunnostaminen (historia) Kotirannan uimarannan kunnostaminen TALVI: Kotirannan uima-allas käyttöön

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti. SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

Kutsu seuran ylimääräiseen kokoukseen

Kutsu seuran ylimääräiseen kokoukseen Slalom-Seura r.y. Kutsu seuran ylimääräiseen kokoukseen 17.8.2016 Aihe: Slalom-Seuran ja Espoo Slalomin yhdistyminen; seuran uusi nimi ja säännöt; uusi puheenjohtaja ja hallitus Aika: Keskiviikkona 17.8.2016,

Lisätiedot

(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on 135.654))

(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on 135.654)) Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Tukiyhdistyksen mallisäännöt 1 - yksi (1) sääntömääräinen kokous vuodessa (Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas. Hallituksen kokous Aika: 27.11.2009 klo 18.00 Paikka: Yläneen kirjasto Läsnä: [x] Päivi Erävesi, [x] Arimo Helmisaari [ ] Timo Hämäläinen [x] Elisa Niittymaa [x] Pertti Peltola [x] Tiina Pihajoki [x] Heimo

Lisätiedot

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015 Jäsentiedote 2 JÄÄHDYS-JM Kilpailun johtaja antoi tehtäväksi kirjoittaa hänen ajatuksiaan, minun kirjoittamana, joten tässä niitä nyt sitten tulee. 9.5.2015 kaasuteltiin jälleen kerran Jäähdysradalla jokkis-kisa,

Lisätiedot

Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA Hausjärvi 1/4 PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA vesiosuuskunnan varsinainen kokous 2015 AIKA: 23.05.2015 kello 13.00 PAIKKA: Hausjärven kunnanvirasto LÄSNÄ: Paikalla oli 18 vesiosuuskuntaan

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

KYLÄILTA KELLO 18.30

KYLÄILTA KELLO 18.30 KYLÄILTA 10.10.2016 KELLO 18.30 Kahvia ja kastettavaa Oppilaiden turvallisuustyöt esillä ja niistä parhaat palkitaan illan aikana Tervetuliaissanat Taivalkunnan kylät ry:n pj. Kyläyhdistyksen puheenjohtajan

Lisätiedot

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Hyvät sukuseuran jäsenet ja muut sukuun kuuluvat! Lähestymme TEITÄ näin ensimmäisellä sukuseuratiedotteella. Tiedotteessa

Lisätiedot

VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen.

VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen. VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Virolahden

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 3 / KOKOUSAIKA kello

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 3 / KOKOUSAIKA kello PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 3 / 2016 KOKOUSAIKA 17.3.2016 kello 13.10-13.25 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kilpukka-sali Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

Stansvikin kyläyhdistys ry:n

Stansvikin kyläyhdistys ry:n Stansvikin kyläyhdistys ry:n SÄÄNNÖT Patentti- ja rekisterihallitus hyväksynyt 14.12.2016, rekisterinumero 194.862 Yhdistyksen nimi ja kotikunta Stansvikin kyläyhdistys ry, kotikunta Helsinki Tarkoitus

Lisätiedot

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi.

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi. KOTILAISTEN SUKUSEURA R.Y. PÖYTÄKIRJA VUOSISUKUKOKOUS 2013 Aika Lauantai 15.6.2013 kello 14.00 16.15 Paikka Kokoushotelli Gustavelund Kirkkotie 36, 01430 Tuusula Osanottajat Läsnäololuettelo liitteenä,

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi.

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 21/2014 16.11.2014 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on Sinebrychoffin taidemuseon ystävät r.y., ruotsiksi Konstmuseet Sinebrychoffs vänner r.f. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki.

Lisätiedot

EP Senioripoliisit. Tapaaminen ti

EP Senioripoliisit. Tapaaminen ti EP Senioripoliisit Tapaaminen ti 19.9.2017 Kesä, jonka odottelu ei ole vielä päättynyt, on taas kerran kääntynyt syksyyn ja syyskauden ensimmäinen tapaaminen oli ajankohtainen tiistaina 19.9.2017 Årisbergin

Lisätiedot

MMA Päijät-Häme syyskokous 2018

MMA Päijät-Häme syyskokous 2018 MMA Päijät-Häme syyskokous 2018 Yhdistyksemme syyskokousta vietettiin Hartwall Panimolla Kasaajankatu 13 Lahti torstaina 22.11.2018 klo 18.00. Paikalla oli 32 jäsentä. Kokouksen alussa, nautimme kahvit

Lisätiedot

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1 (5) SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on South West Karting Fin ry ja sen kotipaikkana on Raision kaupunki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 181 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 215). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi 6.10.2006 Voimassa olevat säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Ravitsemustieteen Yhdistys Föreningen

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

Lakeuden Tokoilijat ry. yhdistyksen säännöt

Lakeuden Tokoilijat ry. yhdistyksen säännöt Lakeuden Tokoilijat ry yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lakeuden Tokoilijat ry ja sen kotipaikka on Ilmajoki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin

Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin 6.-7.7.2019 Viikonlopun tuomareina toimivat Johanna Wüthrich ja Riikka Kankainen, tarkemmat tuomarijaot löydät aikatauluista.

Lisätiedot

POHJOIS-KUOREVEDEN VESIOSUUSKUNTA 8.3.2006 TOIMINTAKERTOMUS 2005. 1. Yleistä

POHJOIS-KUOREVEDEN VESIOSUUSKUNTA 8.3.2006 TOIMINTAKERTOMUS 2005. 1. Yleistä POHJOIS-KUOREVEDEN VESIOSUUSKUNTA 8.3.2006 TOIMINTAKERTOMUS 2005 1. Yleistä Pohjois-Kuoreveden vesiosuuskunnalle vuosi 2005 oli vilkkaan rakentamisen aikaa. Toisaaalta osuuskunnan jo valmistuneilla alueilla

Lisätiedot

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: 1/5 Vuosikokouksen 2013 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: Kokonaisohjelma:

Lisätiedot

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Leppälammi - Taipaleen Kotiseutuyhdistys

Lisätiedot

Kyläverkkohankkeiden rahoittaminen. Päivitetty Pirjo Onkalo

Kyläverkkohankkeiden rahoittaminen. Päivitetty Pirjo Onkalo Kyläverkkohankkeiden rahoittaminen Päivitetty 8.10.2015 Pirjo Onkalo Yleistä laajakaistojen rahoittamisesta Ohjelmakaudella 2014-2020 kyläverkkoja voidaan edelleen rahoittaa Maaseuturahastosta, runkoverkkoja

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt poistettavat/muutettavat kohdat yliviivattuina sinisellä punaisella lisätyt/korjatut kohdat SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 SIVU 01/2015. LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj.

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 SIVU 01/2015. LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj. KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 SIVU 01/2015 AIKA Maanantaina 31. elokuuta 2015 klo 15 17.25 PAIKKA Längelmäen seurakuntatalo LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj. HAIKKA Juha KOPPANEN Elina

Lisätiedot

Päätelaitteen asennus. Sähköposti. Laskutus. Yhteystiedot

Päätelaitteen asennus. Sähköposti. Laskutus. Yhteystiedot Ohjeita käyttöönottoon ja jatkoa varten Päätelaitteen asennus Sähköposti Vartonenkin voisi liittyä. Tulisi vauhtia elämään. Laskutus Yhteystiedot Tervetuloa nopean laajakaistan pariin! Onneksi olkoon,

Lisätiedot

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa HELSINGIN PSYKOTERAPIAYHDISTYS r.y. HELSINGFORS PSYKOTERAPIFÖRENING r.f. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin Psykoterapiayhdistys r.y., Helsingfors Psykoterapiförening

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN

Lisätiedot

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Suomen hydrologian yhdistys (SHY) VUOSIKOKOUS 15.5.2014 klo. 17.30-18:43 Suomen ympäristökeskus, Mechelininkatu 34a, Helsinki Läsnäolijat: Johanna Korhonen, Hannu Marttila, Harri Koivusalo, Ari Jolma,

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1(6) RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset, joka toimii rekisteröimättömänä yleishyödyllisenä yhdistyksenä osana valtakunnallista

Lisätiedot

SUOMEN CIDESCO ry SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

SUOMEN CIDESCO ry SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki. SUOMEN CIDESCO ry 1 SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Suomessa kosmetologin ammatin edistämiseksi, valvoa alalla toimivien

Lisätiedot

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti Maaseutupolitiikan neuvosto (MANE), Suomen Kylätoiminta ry, Pohjois- Savon Kylät ry ja Maaseutuverkostopalvelut ovat

Lisätiedot

Äänekoski. Laajakaista kaikille 2013-2014 tilanne. Seppo Kuusisto

Äänekoski. Laajakaista kaikille 2013-2014 tilanne. Seppo Kuusisto Äänekoski Laajakaista kaikille 2013-2014 tilanne Seppo Kuusisto Rakennetut ja rakennettavat reitit Äänekoskella 2013 2014 Rakennetaan vain jos 50% vakituisista asunnoista tilaa liittymän Rakennettu vuonna

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt (s. 1/6) Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt I 1 Yhdistyksen nimi on Osakuntien Yhteisvaltuuskunta Nationernas Samdelegation ry, ja sen tarkoituksena on toimia

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kulttuuriympäristö on ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ja ihmisten jokapäiväinen

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Vakkasuomalaista sotaveteraanitietoa 1/3 talteen ry. PÖYTÄKIRJA. Paikka: Kalannin Säästöpankin Uudenkaupungin konttorin kokoushuone, Sepänk.

Vakkasuomalaista sotaveteraanitietoa 1/3 talteen ry. PÖYTÄKIRJA. Paikka: Kalannin Säästöpankin Uudenkaupungin konttorin kokoushuone, Sepänk. Vakkasuomalaista sotaveteraanitietoa 1/3 talteen ry. Yhdistyksen ylimääräinen kokous PÖYTÄKIRJA Aika: maanantai 30.12.2013 kello 14.00...14.40 Paikka: Kalannin Säästöpankin Uudenkaupungin konttorin kokoushuone,

Lisätiedot

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com 1/3 Willimiehen Disc Golf ry:n sääntömääräinen syyskokous 2013 Aika:!! klo 17.00 Paikka:! Skinnarilankatu 34, huone 7531, Lappeenranta

Lisätiedot

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6. TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.2015) Yhdistyksen nimi on Tampereen teknillisen yliopiston henkilöstöyhdistys

Lisätiedot

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa. SUKUSEURA NUIKKA Sukukokous KOKOUSKUTSU Sukuseura Nuikka ry:n Varsinainen sukukokous 18.8.2012 klo 14.00 Porvoon seurakuntien PELLINGIN KURSSIKESKUS Jivikintie 18 07370 Pellinki Sukuseura Nuikka kokoontuu

Lisätiedot

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 2/2016 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 2/2016 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 2/2016 sivu 1 Kokoustiedot Aika: perjantaina 16.6.2016 klo 13.00 14.50 Paikka: Mikkelin kaupungintalo (Raatihuoneenkatu 8-10), kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Läsnä:

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki. 2 Yhdistyksen kieli Yhdistyksen kieli on suomi. 3 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA Kylärekisteri ja kylätalorekisteri Muistakaa ilmoittaa kylärekisteriin yhteystietojen muutokset. Kylärekisterin kautta teemme kaiken tiedotuksen teidän kylien

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu

Lisätiedot

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 26.4.2013 klo 12.00

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 26.4.2013 klo 12.00 Suonteen kalastusalueen vuosikokous 26.4.2013 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA SUONTEEN KALASTUSALUEEN VARSINAINEN VUOSIKOKOUS AIKA: Perjantai 26.4.2013 alkaen klo 12.00 PAIKKA: Lamminmäen tila, Joutsa 1. Kokouksen

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 SIVU 01/2015. LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj.

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 SIVU 01/2015. LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj. KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 SIVU 01/2015 AIKA Torstaina 4. kesäkuuta 2015 klo 10-11 PAIKKA Eräjärven seurakuntatalo, Eräjärventie 1553 LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj. KOPPANEN Elina

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 Yhdistys on saavuttanut tunnustetun aseman Ylläksen alueen vaikuttajana. Yhdistyksen jäsenmäärä on noussut tasaisesti ja on nyt 226. 1. Jäsentapaamiset

Lisätiedot

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2015 Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Aino Oura Petri Immonen Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 YLIMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS OULUN LYSEOLLA 12.3.2007 klo 18 Puheenjohtajana Aarne Jaakola Sihteerinä Esa Moilanen Läsnä 20 jäsentä. 1 Oulun Numismaattisen kerhon varapuheenjohtaja Juhani Paitsola avasi kokouksen

Lisätiedot

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa:

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa: Kunnanhallitus 236 08.12.2014 Kunnanhallitus 253 22.12.2014 Kunnanhallitus 18 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 10 26.01.2015 KUNNAN KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN YHTIÖITTÄMINEN Kunnanhallitus 08.12.2014 236 Kuntalain

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2010 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2010 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto. 15.2.2010 1(7) HALLITUKSEN KOKOUS 8.2.2009 Läsnä: Asiat: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto. 1. Avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo. 18.00. 2. Laillisuus

Lisätiedot