Haen tehtäviin, joihin koen olevani pätevä ja joissa olen parhaimmillani ja SAMOKin puheenjohtajuus on tällainen tehtävä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Haen tehtäviin, joihin koen olevani pätevä ja joissa olen parhaimmillani ja SAMOKin puheenjohtajuus on tällainen tehtävä."

Transkriptio

1 Vaalikone Nimi Jemi Heinilä 2. Valitse tehtävä johon ensisijaisesti haet Puheenjohtaja 3. Oletko käytettävissä muihin tehtäviin kuin ensisijaisesti hakemaasi? Haen tehtäviin, joihin koen olevani pätevä ja joissa olen parhaimmillani ja SAMOKin puheenjohtajuus on tällainen tehtävä. 4. Aseta itsesi poliittiselle nelikentälle 5. Millaista neuvottelu/lobbauskokemusta sinulla on? Kuinka koet onnistuneesi näissä tilanteissa? Minulla on monipuolista neuvottelu- ja lobbauskokemusta ja hallitsen erinomaisesti erilaisia vaikuttamistapoja, -rakenteita ja tilanteita. Vaikuttamistilanteet ammattikorkeakoulun johdon, pääkaupunginseudun kuntapäättäjien ja sidosryhmien kanssa ovat merkittävä osa METKAn hallituksen puheenjohtajan tehtäviä ja myös aiempia luottamustehtäviäni. 6. Onko sinulla poliittisia kontakteja, joilla edistää ajamiasi asioita? Minkälaista hyötyä tai haittaa näistä kontakteista voisi olla ensi vuoden aikana? Olen toiminut opiskelija- ja nuorisojärjestökentällä lähes seitsemän vuotta ja minulla on laajat verkostot läpi koko nuorisopoliittisen kentän, niin sitoutumattomiin kuin poliittisiinkin toimijoihin yli puoluerajojen. Uskon, että verkostoni tulevat vahvistamaan SAMOKin vaikuttavuutta. 7. Minkälaista tukea toivot saavasi puheenjohtajapariltasi? Puheenjohtajaparin saumaton yhteistyö on liiton toiminnan kannalta tärkeää. Molemminpuolista luottamusta ja avoimuutta pitää lähteä rakentamaan heti valituksi

2 tulemisen jälkeen. Luotettavuus, avoimuus, heittäytymiskyky ja uskallus myös haastaa ja antaa rakentavaa palautetta ovat ominaisuuksia, joita toivoisin puheenjohtajapariltani. 8. Minkälaisena näet työnjaon puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan välillä parhaimmillaan? Puheenjohtajan ja varapuheenjohtaja työnjako vuoden 2016 projekteista tulee toteuttaa valittujen henkilöiden vahvuuksien mukaan. Lisäksi vaikuttamisprojektien ja järjestöllisten projektien jako tulee toteuttaa siten, että puheenjohtajisto pääsee osallistumaan molempiin. Ensisijaisesti puheenjohtajan tulee olla se, joka näyttäytyy liiton kasvoina niin opiskelijakuntakentälle kuin sidosryhmille ja medialle. 9. Mikä tekee sinusta hyvän puheenjohtajan/varapuheenjohtajan? Mitkä tehtävänkuvan osa-alueet olisivat haasteellisimpia sinulle? Tiedän millaista on johtaa järjestöä, jonka toimisto muodostuu työhallituksesta ja asiantuntijoista. Tunnen päivittäisen operatiivisen johtamisen mahdollisuudet ja haasteet. Toisaalta minulla on näkemys liiton nykytilasta ja siitä miten liittoa tulisi kehittää pidemmällä aikavälillä strategiaprosessin kautta. Uskon, että SAMOK tarvitsee vuonna 2016 muutosjohtajan, joka pystyy vastaamaan muuttuneeseen poliittiseen tilanteeseen ja toisaalta liiton taloudellisiin haasteisiin. Puheenjohtajan täytyy pystyä kantamaan vastuuta, reagoimaan tilanteisiin nopeasti ja tekemään tarvittaessa kipeitäkin päätöksiä. METKAssa on tänä vuonna tapahtunut henkilöstövaihdoksia ja taloudellisia sopeutustoimia samaan aikaan kun Metropolia valmistautuu siirtämään toimintansa neljälle kampukselle. Jatkuva muutostila, tehtävien uudelleen organisoiminen yhdistettynä talouden sopeutukseen ja tulevaisuuden suunnan määrittelyyn ovat opettaneet minulle todella paljon ihmisten ja organisaatioiden johtamisesta. Rahoituksen merkittävä pieneneminen ja sen myötä tehtävät sopeutukset ovat mahdollisia ja niiden toteuttamiseksi tehtävät päätökset olisivat haasteellisia varmasti kenelle tahansa puheenjohtajalle. Uskon kuitenkin, että aiempi järjestötaustani ja vuoteni METKAssa antavat minulle erinomaiset edellytykset näitä haasteita ratkomaan. 10. Minkälaista esimies- ja alaiskokemusta sinulla on työelämän puolelta? Kuvaile näiden perusteella hieman suhdettasi esimieheesi/alaisiisi? Olen toiminut vastaavana tuottajana monissa projekteissa ja tätä kautta johtanut erilaisia tiimejä. Varsinaisessa esimiesasemassa en ole työelämässä toiminut. Merkittävin esimieskokemukseni on kuluvalta vuodelta METKAn hallituksen puheenjohtajan tehtävästä. 16. Kuvaile tehtäviä/projekteja joita haluat ensi vuonna olla tekemässä. Kerro erityisesti miten kyseisiä asioita aiot toteuttaa. Uskon, että minulla on eniten annettavaa liiton strategiatyöhön ja talouteen, jotka määrittelevät liiton toimintaa useiksi vuosiksi eteenpäin. Kuntavaalivaikuttaminen yhteistyössä opiskelijakuntien kanssa on äärimmäisen tärkeää aloittaa jo ensi vuonna. Kuntavaikuttaminen on myös ydinosaamisalueellani. Ammatillisen osaamiseni kautta pystyn myös tuomaan lisäarvoa liiton tapahtumiin ja juhlavuoden ohjelmaan. 17. Mitkä näet tärkeimpinä yhteistyötahoina tulevassa luottamustehtävässäsi? Tärkeimmät yhteistyötahot ovat opiskelijakunnat, joita SAMOK edustaa. Suomen Ylioppilaskuntien liitto SYL, Opiskelijoiden liikuntaliitto OLL, toisen asteen opiskelijajärjestöt,

3 poliittiset ja ay-taustaiset opiskelijajärjestöt ovat myös erittäin tärkeitä yhteistyökumppaneita. Yhtenäinen ja vahva opiskelijaliike lisää myös SAMOKin vaikuttavuutta valtakunnallisessa edunvalvonta- ja vaikuttamistyössä. 18. Minkälaisia henkilökohtaisia odotuksia sinulla on ensi vuodelle? Mitä haluat oppia SAMOKissa toimiessasi? Vuosi SAMOKissa tarjoaisi näköalapaikan ja merkittävää kokemusta valtakunnallisesta edunvalvonnasta ja vaikuttamisesta opiskelijaliikkeelle haastavana aikana. Liiton operatiivinen ja strateginen johtaminen liiton puheenjohtajana tarjoaisi kokemusta niin henkilöiden kuin organisaatioiden johtamisesta. Myös puheenjohtajan tehtävässä tavattavat ihmiset ja tätä kautta verkostot tuovat merkittävää lisäarvoa. 19. Kuinka SAMOKin 20-vuotisjuhlavuoden tulisi näkyä ensi vuonna? Merkittävin näkyvyys 20-vuotisjuhlavuodesta tulee juhlaseminaarista ja vuosijuhlasta, jotka ovat vuoden tärkeimmät sidosryhmätilaisuudet. Tämän lisäksi SAMOKin viestinnässä voidaan tehdä nostoja SAMOKin historiasta ja saavutuksista kahdenkymmenen vuoden varrelta. 20. Luo napakka ja kuvaava slogan SAMOK 20 vuotta -juhlavuodelle. Rautaista opiskelijaedunvalvontaa ja asiantuntemusta ammattikorkeakoulutuksesta jo kaksi vuosikymmentä 21. Mitkä ovat opiskelijoiden kannalta kaikkein kriittisimpiä asioita vallitsevassa poliittisessa tilanteessa? Opiskelijoiden kannalta kriittisimmät kysymykset tällä hetkellä ovat opiskelijoiden toimeentulo, eli uudistuksen alla oleva opintotukimalli. Opiskelijaterveydenhuoltoon vaikuttaminen niin kunnallisella puolella, kuin sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen yhteydessä ja opiskelijoiden asuntotilanteeseen vaikuttaminen erityisesti kuntavaikuttamisen kautta yhdessä opiskelijakuntien kanssa. 22. Kuvaile minkälainen on hyvä työpäivä? Voit kertoa myös minkälaiset työskentelytavat sinulle sopivat. Hyvä työpäivä alkaa toimiston sisäisellä palaverilla, joka kokoaa koko toimiston yhteen käsittelemään viikon painopisteet. Päivä jatkuu onnistuneella lobbaustapaamisella opetusja kulttuuriministeriössä uudistettavaan opintotukimalliin liittyen. Päivän lopuksi pääsee vielä tapaamaan kentän edustajia strategiatoimikunnan kokoukseen, jossa pääsee vaihtamaan kuulumisia kentän ja liiton välillä. Niin opiskelijakunnissa kuin varmasti liitossakin työskentelyssä on hienoa se, että työpäivien sisältö vaihtelee päivästä riippuen. Vaihteleva työrytmi sopii luonteelleni hyvin ja olen jo tänä vuonna pyrkinyt suunnittelemaan päiväni siten, että työpäivät sisältävät sopivassa suhteessa tapaamisia ja kokouksia valmistelutyötä yksin tai tiimissä. 23. Mitkä ovat SAMOKin tärkeimmät tehtävät? SAMOKin tärkeimmät tehtävät ovat valtakunnallinen ammattikorkeakouluopiskelijoiden edunvalvonta ja opiskelijakunnille tarjottavat palvelut. Vaikuttamistuki opiskelijakunnille ja asiantuntemus ammattikorkeakouluopiskelijoita ja ammattikorkeakoulutusta koskevissa asioissa ovat SAMOKin toiminnan ydin.

4 24. Mikäli SAMOKin pitäisi karsia tehtäviään, mitä vähentäisit? Minkälaista haittaa tästä voisi olla ja miten minimoisit vahinkojen synnyn? En suoraan pysty nimeämään yhtä kokonaisuutta, josta tulisi tämän hetken tietojen mukaan kokonaan luopua. Todennäköisin syy toimintojen karsimiseen olisi opetus- ja kulttuuriministeriöltä saatavan projektirahoituksen merkittävä väheneminen. Jos näin kävisi, tulisi karsinta kohdistaa niihin toimintoihin, joiden ylläpitoon projektirahoitusta on haettu. 25. Miten kehittäisit SAMOKin yhteistyötä muiden valtakunnallisten toimijoiden kanssa? Yhteistyösuhteita tulee pitää yllä säännöllisesti läpi koko vuoden, eikä ainoastaan kriisitilanteissa. Tämä tarkoittaa tapaamisia ja jatkuvaa keskusteluyhteyttä yhteistyökumppaneihin. 26. Minkälaisilla konkreettisilla toimenpiteillä kehittäisit yhteistyötä liiton ja kentän, eli jäsenjärjestöjen välillä? Kehittäisin liiton ja kentän välistä molemminpuolista luottamusta ja keskustelukulttuuria. Liitossa täytyy olla tieto siitä, mitkä asiat opiskelijakunnissa ovat pinnalla ja toisaalta kentän täytyy tietää, mitä liitossa tapahtuu. Konkreettisena keinona kehittäisin kummiopiskelijakuntatoimintaa siten, että vähintään kuukausittain opiskelijakunnan kummi olisi yhteydessä puhelimitse opiskelijakuntaan ja keskusteltaisiin ajankohtaisista asioista. Olennaista on se, että yhteydenotot tulevat aktiivisesti liiton suunnalta opiskelijakuntiin säännöllisesti. Toisaalta kynnys yhteydenottoon liiton suuntaan täytyy olla opiskelijakunnissa mahdollisimman matala. SAMOKin intran vahvempi jalkauttaminen esimerkiksi hallitusten perehdytyksissä kehittäisi osaltaan avoimempaa ja aktiivisempaa yhteydenpitoa kentän ja liiton välillä. 27. Millainen SAMOK on mielestäsi lobbaajana? Opiskelijaliike on osittain profiloitunut eduskuntavaaleissa käydyn Koulutuslupaus-kampanjan myötä muutoksia ja leikkauksia kategorisesti vastustavaksi ei-liikkeeksi. Vaikka kampanjan tuoma näkyvyys ja viestinnälliset ansiot ovatkin merkittävät, on joitakin siltoja saatettu jo tässä vaiheessa polttaa tulevaisuuden vaikuttamistyön näkökulmasta. Nämä tulipalot tulee sammuttaa ja erinomaiset keskusteluyhteydet päättäjiin on turvattava. SAMOKin tulee aktiivisesti pyrkiä diplomaattiseen ja omia toteutusmalleja tarjoavaan lobbaamiseen. SAMOKin tavoitteiden tulee perustua vankkaan asiantuntemukseen opiskelijoita ja ammattikorkeakoulutusta koskevissa asioissa. 28. Mistä opintotuen osasta tai ominaisuudesta (esim. opintorahapainotteisuus, tukikuukausien määrä tai tuen määrä opintojen alussa) pitäisit vahvimmin kiinni? Olisin valmis korvaamaan opintotuen perustulolla. Nykyhallituksen kaavailemassa perustulokokeilussa opiskelijat on huomioitava yhtenä mahdollisena kokeiluryhmänä. Perustulon tulee mahdollistaa täysipäiväinen opiskelu, mutta toisaalta työn tekeminen opiskelujen aikana tulee tehdä kannattavaksi. Perustulon lisäksi opintolainaelementti tulee säilyttää. Lisäksi on pohdittava alueellisten elintasokustannusten vaikutusta perustulomallin toteutuessa. Perustulokeskustelussa on myös väläytelty lukukausimaksujen perinnän mahdollisuutta myös suomalaisilta opiskelijoilta perustulon toteutuessa. Tämä täytyy liiton perustulokantaa muodostettaessa ottaa huomioon ja mallia, johon lukukausimaksut sisältyisivät, ei missään nimessä pidä lähteä kannattamaan.

5 29. Miten edistäisit SAMOKin kansainvälistä vaikuttavuutta? SAMOKin tulee jatkossakin toimia aktiivisesti ja mahdollisuuksien mukaan kasvattaa vaikutusvaltaansa European Students Union ESU:ssa. SAMOK-taustainen toimija ESU:n hallituksessa on myös tavoittelemisen arvoinen asia. Vahvistaisin sidosryhmäsuhteita myös muihin kansainvälisiin sitoutumattomiin ja poliittisiin opiskelija- ja nuorisojärjestöihin. Tämän lisäksi vahvistaisin SAMOKin yhteydenpitoa suomalaisten europarlamentaarikkojen ja heidän avustajakuntiensa kanssa. 30. Koulutuksen kärkihankkeen alle on listattu useita kehittämistoimenpiteitä. Mitkä näistä ovat mielestäsi tärkeimpiä ja miten SAMOK voisi tehdä yhteistyötä valitsemiesi toimenpiteiden kehittämisessä? Digitaalisten oppimisympäristöjen käyttö vaihtelee merkittävästi korkeakouluttain ja niiden käytöstä päättäminen on korkeakoulujen autonomian piirissä. SAMOK voi yhdessä muiden opiskelijajärjestöjen ja Arenen kanssa jakaa hyviä käytäntöjä digitaalisista oppimisympäristöistä ja kannustaa korkeakouluja ottamaan hyväksi todettuja käytäntöjä käyttöön. Yhteistyön lisäämiseksi toisen asteen ja korkeakoulujen välillä SAMOK ja toisen asteen opiskelijajärjestöt voivat edistää esimerkiksi ammattikorkeakoulujen luentotallenteiden jakamista toiselle asteelle, jotta lukiolaisten ja ammattikoululaisten käsitystä ammattikorkeakouluopiskelusta voidaan parantaa. 31. Mikä on oma visiosi ammattikorkeakoulutuksen tulevaisuudesta vuoteen 2025 mennessä? Minkälaisia muutoksia tulisi korkeakoulutukseen tehdä lähivuosina? Suomalainen korkeakoulutus on maksutonta kaikille, eikä opiskelusta synny opiskelijalle minkäänlaisia piilokustannuksia. Lähtökohdista riippumatta jokaisella on mahdollisuus opiskella korkeakoulussa maksuttoman koulutuksen ja yhteiskunnan tuen kautta. Korkeakoulututkinto voi koostua opintokokonaisuuksista duaalimallin molemmin puolin. Korkeakoulussa opiskelu on opiskelijalähtöistä ja muokkautuu opiskelijoiden antaman palautteen mukaan. Suomalainen korkeakoulutus on kansainvälisesti arvostettua ja vetovoimaista. 32. Nimeä muutama kunnallisen opiskeluterveydenhuollon keskeisintä kehittämiskohdetta ja miten kehittäisit niitä SAMOKissa toimiessasi? Kunnallisen opiskelijaterveydenhuollon taso, saavutettavuus ja maksullisuus vaihtelevat suuresti paikkakuntakohtaisesti ja ei monella paikkakunnalla täytä Sosiaali- ja terveysministeriön suosituksia esimerkiksi lääkärien määrässä. Kunnallinen opiskelijaterveydenhuolto on vain harvoilla paikkakunnilla järjestetty yhtenäisenä palvelukokonaisuutena, eikä henkilökunta ole perehtynyt hoitamaan nimenomaan opiskelijoille tyypillisiä sairauksia. Myös opiskeluterveydenhuollon käyntien puutteellinen seuraaminen kunnallisella puolella on ongelma. Opiskeluterveydenhuoltoa ei voida järjestelmällisesti ja faktoihin perustuen valvoa ja kehittää, jos kävijätietoja ei ole saatavilla. Ammattikorkeakouluopiskelijat ovat tällä hetkellä epätasa-arvoisessa asemassa yliopisto-opiskelijoihin verraten. Kunnalliseen opiskelijaterveydenhuoltoon tulee vaikuttaa yhdessä paikallisen opiskelijakunnan kanssa. Tavoittelipa SAMOK YTHS-laajennusta tai ei, niin meidän tulee ensi vuonna vaikuttaa nimenomaan palveluiden nykytilaan ja pyrkiä ratkomaan yllä olevia tämän hetkisiä ongelmakohtia opiskelijaterveydenhuollossa.

5. Millaista neuvottelu/lobbauskokemusta sinulla on? Kuinka koet onnistuneesi näissä tilanteissa?

5. Millaista neuvottelu/lobbauskokemusta sinulla on? Kuinka koet onnistuneesi näissä tilanteissa? Vaalikone 2015 1. Nimi Jaakko Lehtonen 2. Valitse tehtävä johon ensisijaisesti haet Puheenjohtaja 3. Oletko käytettävissä muihin tehtäviin kuin ensisijaisesti hakemaasi? Lähtökohtaisesti haen puheenjohtajan

Lisätiedot

5. Millaista neuvottelu/lobbauskokemusta sinulla on? Kuinka koet onnistuneesi näissä tilanteissa?

5. Millaista neuvottelu/lobbauskokemusta sinulla on? Kuinka koet onnistuneesi näissä tilanteissa? Vaalikone 2015 1. Nimi Sonja Raitamäki 2. Valitse tehtävä johon ensisijaisesti haet Puheenjohtaja 3. Oletko käytettävissä muihin tehtäviin kuin ensisijaisesti hakemaasi? Lähtökohtaisesti haen puheenjohtajaksi.

Lisätiedot

METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia

METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia 2015-2019 Visio METKA on Suomen suurin ja vaikuttavin opiskelijakunta niin taloudellisin kuin toiminnallisin mittarein mitattuna.

Lisätiedot

5. Millaista neuvottelu/lobbauskokemusta sinulla on? Kuinka koet onnistuneesi näissä tilanteissa?

5. Millaista neuvottelu/lobbauskokemusta sinulla on? Kuinka koet onnistuneesi näissä tilanteissa? Vaalikone 2015 1. Nimi Monna Salmi 2. Valitse tehtävä johon ensisijaisesti haet Varapuheenjohtaja 3. Oletko käytettävissä muihin tehtäviin kuin ensisijaisesti hakemaasi? Olen käytettävissä hallituksen

Lisätiedot

Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten

Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten Liitto SAMOK ry valtakunnallinen ja sitoutumaton ammattikorkeakouluopiskelijoiden edunvalvoja perustettu vuonna 1996 perustajaliitot SKOL, STOL ja TERHOL

Lisätiedot

Johdanto. Strategia on hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.4.2010.

Johdanto. Strategia on hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.4.2010. STRATEGIA 2015 Johdanto Strategian tarkoitus on ohjata ylioppilaskunnan toimintaa ja päätöksentekoa. Ylioppilaskunnan toimijat vaihtuvat useasti, joten keskeiset tavoitteet ja toimintatavat on syytä kirjata

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016

HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016 HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016 1. Johdanto Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry edustaa lähes 140 000 ammattikorkeakouluopiskelijaa. Vuonna 2013 SAMOKilla

Lisätiedot

Jäsenpalvelut. Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n palvelut on suunnattu liiton jäsenopiskelijakunnille. Palveluidemme tarkoitus on

Jäsenpalvelut. Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n palvelut on suunnattu liiton jäsenopiskelijakunnille. Palveluidemme tarkoitus on Jäsenpalvelut Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n palvelut on suunnattu liiton jäsenopiskelijakunnille. Palveluidemme tarkoitus on tukea opiskelijakuntatoimijoiden edellytyksiä toimia ammattikorkeakouluopiskelijoiden

Lisätiedot

O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA

O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA Esipuhe Tämä poliittinen ohjelma on Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan O Diakon linjaus opiskelijan yhteiskunnasta ja korkeakoulusta. Tässä ohjelmassa linjataan

Lisätiedot

NYKYTILA-ARVIO. UHAT Rahoitus Vaihtuvuus Jäsenprosentti ja jäsenmäärän merkitys valtakunnalliseen vaikuttavuuteen Vapaaehtoisuus

NYKYTILA-ARVIO. UHAT Rahoitus Vaihtuvuus Jäsenprosentti ja jäsenmäärän merkitys valtakunnalliseen vaikuttavuuteen Vapaaehtoisuus STRATEGIA -2020 JOHDANTO Strategia luo suuntaviivat toiminnalle ja opastaa opiskelijakuntaa paikallisessa (LUC2020) ja valtakunnallisessa toimintaympäristön muutoksessa. Strategian tavoite on löytää ratkaisuja

Lisätiedot

STRATEGIA 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

STRATEGIA 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta 1( 9) 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Hyväksytty edustajiston kokouksessa 05/2012 2( 9) Yleistä Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (HAMKO) on lakisääteinen, julkisoikeudellinen

Lisätiedot

Brändikirja. Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

Brändikirja. Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Brändikirja Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Lukijalle 2 Lukijalle Tämän brändikirjan tarkoitus on avata identiteettiämme, innostaa sinua ajattelemaan uudella tavalla ja sitä kautta selkeyttää

Lisätiedot

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) lausunto Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ry:n liittokokousmateriaaleista

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) lausunto Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ry:n liittokokousmateriaaleista Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) lausunto Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ry:n liittokokousmateriaaleista Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) lausuu kunnioittavasti seuraavaa Suomen ylioppilaskuntien

Lisätiedot

Ympärivuotisen opiskelun edistäminen keskustelutilaisuus Johtaja Hannu Sirén

Ympärivuotisen opiskelun edistäminen keskustelutilaisuus Johtaja Hannu Sirén Ympärivuotisen opiskelun edistäminen keskustelutilaisuus 17.4.2015 Johtaja Hannu Sirén Mitä ympärivuotisen opiskelun edistämisellä tarkoitetaan? Korkeakoulupoliittisena tavoitteena ollut jo pitkään, että

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.

Lisätiedot

MYR:n koulutusjaoston piknik-seminaari 11.12.2012

MYR:n koulutusjaoston piknik-seminaari 11.12.2012 MYR:n koulutusjaoston piknik-seminaari 11.12.2012 Strategisten verkostojen johtaminen ja organisaatioiden uudistuminen Helena Kuusisto-Ek Metropolia Ammattikorkeakoulu 1 Teemat: - Johtamisen haasteet muuttuvat

Lisätiedot

Hyväksytty edustajiston kokouksessa 4/2012 (21.3.2012) STRATEGIA 2017

Hyväksytty edustajiston kokouksessa 4/2012 (21.3.2012) STRATEGIA 2017 Hyväksytty edustajiston kokouksessa 4/2012 (21.3.2012) STRATEGIA 2017 1 Johdanto Strategian tarkoitus on ohjata ylioppilaskunnan toimintaa ja päätöksentekoa. Ylioppilaskunnan toimijat vaihtuvat useasti,

Lisätiedot

Opiskelijatutkimus 2017 EUROSTUDENT VI tutkimuksen keskeisimmät tulokset. Suomalainen korkeakoulutus opiskelijan silmin

Opiskelijatutkimus 2017 EUROSTUDENT VI tutkimuksen keskeisimmät tulokset. Suomalainen korkeakoulutus opiskelijan silmin EUROSTUDENT VI tutkimuksen keskeisimmät tulokset Suomalainen korkeakoulutus opiskelijan silmin Anna-Kaarina Potila, TK Johanna Moisio, OKM Twitter @okm #korkeakoulu2020 #eurostudent Eurostudent-aineistot

Lisätiedot

Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke

Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke Työelämä 2020 hanke yhteistyössä Työpaikkojen työhyvinvointiverkoston kanssa www.tyoelama2020.fi Jaana Lerssi-Uskelin Työterveyslaitos Visio Työelämästrategia

Lisätiedot

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma Esipuhe Tämä poliittinen ohjelma on Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (OSAKO) linjaus opiskelijan yhteiskunnasta,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011

Toimintasuunnitelma 2011 Toimintasuunnitelma 2011 YLEISTÄ Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toiminnasta vastaavat hallitus, edustajisto ja opiskelijakunnan palkkaamat työntekijät. Opiskelijakunnan aatteellinen toiminta

Lisätiedot

Päättäjäkysely korkeakoulu- ja tutkimuspolitiikasta

Päättäjäkysely korkeakoulu- ja tutkimuspolitiikasta Päättäjäkysely korkeakoulu- ja tutkimuspolitiikasta Professoriliitto &Tieteentekijöiden liitto, Kevätseminaari 20.4.2018 20.4.2018 1 Taustaa tutkimukselle Aula Research toteutti Professoriliiton ja Tieteentekijöiden

Lisätiedot

Johtajasopimus: Maakuntajohtaja Ossi Savolainen

Johtajasopimus: Maakuntajohtaja Ossi Savolainen SOPIMUS 1 (5) 16.3.2015 Johtajasopimus: Maakuntajohtaja Ossi Savolainen 1. Sopimuksen tausta ja lähtökohdat Maakuntajohtajan virkaan sovelletaan kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain ja kunnallisen

Lisätiedot

Sosiaalisen median käyttö autokaupassa. Autoalan Keskusliitto ry 3/2012 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi

Sosiaalisen median käyttö autokaupassa. Autoalan Keskusliitto ry 3/2012 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi Sosiaalisen median käyttö autokaupassa Autoalan Keskusliitto ry 3/1 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi Sosiaalinen media suomessa Kaikista suomalaisista yli % on rekisteröitynyt

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti

Lisätiedot

Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry Toimintasuunnitelma 2016

Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry Toimintasuunnitelma 2016 Järjestö Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry Toimintasuunnitelma 2016 Liiton toimisto SONKin toimisto koostuu puheenjohtajasta ja pääsihteeristä. Puheenjohtajalle maksetaan luottamustoimesta palkkio,

Lisätiedot

TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ

TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ TYY tekee Turun yliopistosta parhaan mahdollisen paikan opiskella, opiskelijoista hyvinvoivia ja opiskeluajasta ikimuistoisen. VISIO Ihanteiden TYY on opiskelijoiden avoin ja

Lisätiedot

Valmistelevan työryhmän ehdotus ja 3.6. käydyt keskustelut. Pekka Linna,

Valmistelevan työryhmän ehdotus ja 3.6. käydyt keskustelut. Pekka Linna, Valmistelevan työryhmän ehdotus ja 3.6. käydyt keskustelut Pekka Linna, 2.9.2014 Yhteistyöryhmän perustaminen Opintohallinnon ja tietohallinnon verkostot päättivät 3.6.2014 perustaa yhteistyöryhmän tukemaan

Lisätiedot

Tampere 2017 toimintamallin uudistamisprojekti. Kysely henkilöstölle pormestarimallista

Tampere 2017 toimintamallin uudistamisprojekti. Kysely henkilöstölle pormestarimallista Tampere 2017 toimintamallin uudistamisprojekti Kysely henkilöstölle pormestarimallista Kysely pormestarimallista Loorassa e-lomakekysely 3.9.-25.9.2015 Kysymykset: Millaisia tehtäviä pormestarilla tulisi

Lisätiedot

Opiskelijoiden Liikuntaliitto - Lähetekeskustelu jäsenyydestä AYYE5/

Opiskelijoiden Liikuntaliitto - Lähetekeskustelu jäsenyydestä AYYE5/ Opiskelijoiden Liikuntaliitto - Lähetekeskustelu jäsenyydestä AYYE5/14 27.3.14 Lähetekeskustelun kulku 1. Esittely: Mitä on tapahtunut ennen vuotta 2014? 2. OLL-esittely /Hanna Huumonen, pj, OLL 3. Kysymykset

Lisätiedot

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Helsingin Yrittäjien seminaari 1.3.2011 Kumppanuus Yritysmyönteistä yhteistyötä mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen

Lisätiedot

Ajankohtaista Arenen viestinnässä

Ajankohtaista Arenen viestinnässä Ajankohtaista Arenen viestinnässä Ammattikorkeakoulujen viestintäpäivät 2013, Tampere Rehtori Anneli Pirttilä Arenen viestintävaliokunnan puheenjohtaja Vastaajat Rehtori Muuhun johtoon tai esimieskuntaan

Lisätiedot

Yrittäjien ja ammattikorkeakoulujen yhteistyö ja alueellinen vaikuttavuus Yrittäjien näkemyksiä

Yrittäjien ja ammattikorkeakoulujen yhteistyö ja alueellinen vaikuttavuus Yrittäjien näkemyksiä Yrittäjien ja ammattikorkeakoulujen yhteistyö ja alueellinen vaikuttavuus Yrittäjien näkemyksiä http://www.yrittajat.fi/fi-fi/suomenyrittajat/tutkimustoiminta/ Koulutusasioiden päällikkö Veli-Matti Lamppu

Lisätiedot

AMEO-strategia

AMEO-strategia AMEO-strategia 2022 9.10.2018 AMEOn missio ja visio AMEO-missio Ammatillisen erityisopetuksen tulevaisuuden rakentaja AMEO-visio Kaikille yhdenvertainen, saavutettava ja osallistava ammatillinen koulutus

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 Jyväskylän Yrittäjät 2 Toimintasuunnitelma 2014 SISÄLLYS TOIMINTASUUNNITELMA 2014... 3 1. JYVÄSKYLÄN YRITTÄJIEN ARVOPOHJA... 3 1.1 Arvot... 3 1.2 Missio...

Lisätiedot

Parempi työelämä uudelle sukupolvelle

Parempi työelämä uudelle sukupolvelle Parempi työelämä uudelle sukupolvelle strategia 2013 2016 1 Kannen kuva: Samuli Siirala ISBN 978-952-5628-61-6 2 Visio: Parempi työelämä uudelle sukupolvelle Akavan opiskelijat ovat olemassa jotta uusi

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen viestintästrategia

Ammatillisen koulutuksen viestintästrategia Ammatillisen koulutuksen viestintästrategia 11.3.2019 11.3.2019 1 SISÄLLYS Strategian omistajat ja vastuut Viestinnän lähtökohdat Kohderyhmät Linjaukset Arvot Vaikuttavuustavoitteet Tarina Ydinviestit

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

VIESTI RY:N MENTOROINTI 2015. Huominen on aina tulevaisuutta! VTT Hanna Salminen

VIESTI RY:N MENTOROINTI 2015. Huominen on aina tulevaisuutta! VTT Hanna Salminen VIESTI RY:N MENTOROINTI 2015 Huominen on aina tulevaisuutta! VTT Hanna Salminen UUSIA URAKEHITYSMALLEJA! Sama tehtävä eri toimialalla Sama toimiala, mutta eri tehtävä Nousujohteisen tai tasaisen työn sijaan

Lisätiedot

Vihreä lista. Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA

Vihreä lista. Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA Vihreä lista Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA Ylioppilaskunta edustaa yliopiston opiskelijoita ja on siten merkittävä yhteiskunnallinen ja poliittinen vaikuttaja niin yliopistolla ja opiskelukaupungissa

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON STRATEGIA 2016 2020

OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON STRATEGIA 2016 2020 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON STRATEGIA 2016 2020 MISSIO Edistää opiskelijoiden liikuntakulttuuria 1 ja hyvinvointia. VISIO Opiskelijat liikkuvat terveytensä kannalta riittävästi.

Lisätiedot

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Johdanto Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamyn toiminta päättyy 31.12.2017 kolmen tamperelaisen korkeakoulun yhdistymisen myötä. Tamy ja Tampereen teknillisen

Lisätiedot

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Olen kokenut etätyön hyväksi työskentelytavaksi Saan etätyöpäivän aikana pääosin tehtyä suunnittelemani työt Ohjeistus etätyön tekemiseen on ollut riittävää

Lisätiedot

Miten ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyö tulisi lainsäädännössä ja rahoituksessa mahdollistaa?

Miten ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyö tulisi lainsäädännössä ja rahoituksessa mahdollistaa? Miten ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyö tulisi lainsäädännössä ja rahoituksessa mahdollistaa? Ammattikorkeakoulujen rakenne ja rahoitus -seminaari Helsinki 15.09.2010 Timo Luopajärvi Korkeakoulujen

Lisätiedot

Urakirja opiskelijoille ja valmistuneille. Osa II. 8 askelta urapolullani

Urakirja opiskelijoille ja valmistuneille. Osa II. 8 askelta urapolullani This tool was created by Urakirja opiskelijoille ja valmistuneille Osa II 8 askelta urapolullani Yhteystiedot Nimi: Osoite: Puhelin: Matkapuh: Email: Tuutorini / Ohjaajani: Osoite: Puhelin: Matkapuh: Email:

Lisätiedot

Suomen Ekonomien hallitukseen Hallitushaastattelut Taitavaksi haastattelijaksi

Suomen Ekonomien hallitukseen Hallitushaastattelut Taitavaksi haastattelijaksi Suomen Ekonomien hallitukseen 2018-2020 Hallitushaastattelut Taitavaksi haastattelijaksi Infoa haastattelijalle Nina Juhava, 29.8.2017 5.9.2017 Hallitushaastattelut Hallitushaastattelut 1. Esityö: Tehtävän

Lisätiedot

Opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon yhteistyön organisoiminen hankekauden jälkeen

Opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon yhteistyön organisoiminen hankekauden jälkeen RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon yhteistyön organisoiminen hankekauden jälkeen Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteinen

Lisätiedot

ARENEN YRITTÄJYYSSUOSITUKSET

ARENEN YRITTÄJYYSSUOSITUKSET ARENEN YRITTÄJYYSSUOSITUKSET Yrittäjyyssuositukset Arenen verkkosivuilla Arene ry Suomen Yrittäjät Riikka Ahmaniemi (JAMK), Kari Ristimäki (SeAMK), Lauri Tuomi (HAAGA-HELIA), Mika Tuuliainen (Suomen Yrittäjät),

Lisätiedot

Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toimintasuunnitelma 2012

Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toimintasuunnitelma 2012 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toimintasuunnitelma 2012 Numerot otsikoiden edessä tarkoitaa prioriteettiä 1 = tärkeä, 2 = melko tärkeä Edunvalvonta 1 Luodaan METKAlle poliittinen ohjelma

Lisätiedot

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

Opetuksen ja TKI:n johtaminen ammattikorkeakouluissa

Opetuksen ja TKI:n johtaminen ammattikorkeakouluissa Opetuksen ja TKI:n johtaminen ammattikorkeakouluissa Ammattikorkeakoulujen ja ammatillisen koulutuksen tutkimuspäivät 9.10.11.2011 Laurea Vuokko Kohtamäki, Tampereen yliopisto/ Higher Education Group Lähtökohtia

Lisätiedot

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 25.11.2016 TIEDOSSA TULEVAISUUS www.professoriliitto.fi Professoriliiton tehtävät Professoriliiton sääntöjen mukaan liitto toimii yliopistolain tarkoittamien yliopistojen, Maanpuolustuskorkeakoulun

Lisätiedot

Lausunto Opiskelijoiden Liikuntaliiton liittokokousmateriaalien ennakkomateriaaleista

Lausunto Opiskelijoiden Liikuntaliiton liittokokousmateriaalien ennakkomateriaaleista Lausunto Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) 18.10.2010 Lausunto Opiskelijoiden Liikuntaliiton liittokokousmateriaalien ennakkomateriaaleista Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta lausuu Opiskelijoiden

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen raportti. Niina Lampi & Juha Salmi. Opiskelijakunta JAMKO

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen raportti. Niina Lampi & Juha Salmi. Opiskelijakunta JAMKO JUPINAVIIKOT 2015 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen raportti Niina Lampi & Juha Salmi Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO 10TUSISÄLLYSLUETTELOU10T... 2 10TUJohdantoU10T...

Lisätiedot

KUVApuhelinhanke alkukyselyt:

KUVApuhelinhanke alkukyselyt: Liite 2 (1/5) KUVApuhelinhanke alkukyselyt: OSIO I: Taustatiedot, teknologiasuhtautuminen ja teknologiaosaaminen 1. Sukupuoli: Nainen, Mies 2. Ikä: vuotta 3. Sosiaali- ja terveysalan koulutus: 4. Työtehtävät

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan suunta

Ylioppilaskunnan suunta Ylioppilaskunnan suunta -työryhmä 12.5.2016 Ylioppilaskunnan suunta AYY yhteiskunnallisena vaikuttajana Tavoite: AYY:n vaikuttaminen on tavoitteellista, pitkäjänteistä ja proaktiivista Tavoite: AYY:n jäsenet

Lisätiedot

Ohjeet eduskuntavaaliehdokkaiden yhteydenottoihin

Ohjeet eduskuntavaaliehdokkaiden yhteydenottoihin Ohjeet eduskuntavaaliehdokkaiden yhteydenottoihin Ennen puhelua - Opettele argumentit huolella niin, että osaat kertoa opintotuen indeksiin sitomisesta, maksuttomasta koulutuksesta ja opintotuen huoltajakorotuksesta

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Palauteraportti Tekniikan ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Kiia Pöyhönen. Opiskelijakunta JAMKO

JUPINAVIIKOT Palauteraportti Tekniikan ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Kiia Pöyhönen. Opiskelijakunta JAMKO JUPINAVIIKOT 2019 Palauteraportti Tekniikan ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Kiia Pöyhönen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 Johdanto... 3 Palautteiden

Lisätiedot

Yhteinen työstö. Liikunta- ja urheiluyhteisön kansainvälisyysstrategia

Yhteinen työstö. Liikunta- ja urheiluyhteisön kansainvälisyysstrategia Yhteinen työstö Liikunta- ja urheiluyhteisön kansainvälisyysstrategia STARTTI Yhteinen työstö Yhteinen ääni puuttuu? Urheiluyhteisön yhteiset linjaukset ja tavoitteet kansainväliseen vaikuttamiseen? Tavoittelemme

Lisätiedot

Maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminta. Korkeakoulujen kv-kevätpäivät Kaisu Piiroinen

Maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminta. Korkeakoulujen kv-kevätpäivät Kaisu Piiroinen Maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminta Korkeakoulujen kv-kevätpäivät 10.5.2017 Kaisu Piiroinen 1 2 3 4 http://uutismaailma.com/wpcontent/uploads/2016/03/vok-raportti_21.03.2016.pdf 5 Turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

Saatekirje liittokokousmateriaaleille

Saatekirje liittokokousmateriaaleille SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 00 Sivu 1 / 6 Saatekirje liittokokousmateriaaleille 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 Arvoisa

Lisätiedot

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus

Lisätiedot

Liikkumisen edistäminen omassa työssäni Ota kaveri mukaan!

Liikkumisen edistäminen omassa työssäni Ota kaveri mukaan! Liikkumisen edistäminen omassa työssäni Ota kaveri mukaan! Liikunnan palveluketju vahvaksi suunnitelmista toiminnaksi 26.5.2015 Erja Toropainen THM, tutkija Liikuntaneuvontaan vaikuttavia seikkoja Yhteiskunta

Lisätiedot

Päivi Karttunen, TtT vararehtori Tampereen ammattikorkeakoulu 4/19/201 6

Päivi Karttunen, TtT vararehtori Tampereen ammattikorkeakoulu 4/19/201 6 Päivi Karttunen, TtT vararehtori Tampereen ammattikorkeakoulu 1 4/19/201 6 Mihin meitä korkeakoulusektorilla ja koulutuksessa yleisesti haastetaan? Hallituksen yksi strateginen painopiste: Osaaminen ja

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan JYYN STRATEGIA

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan JYYN STRATEGIA Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan JYYN STRATEGIA 2018-2022 Alkusanat JYYn strategiaa vuosille 2018-2022 ei ole tehty unohdettavaksi pöytälaatikkoon. Se on koottu yhdessä strategiatyöryhmän, JYYn hallituksen,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 1 Toimintasuunnitelma 2017 Jyväskylän Yrittäjät 2 Toimintasuunnitelma 2017 SISÄLLYS TOIMINTASUUNNITELMA 2017... 3 1. JYVÄSKYLÄN YRITTÄJIEN ARVOPOHJA... 3 1.1 Arvot... 3 1.2 Missio...

Lisätiedot

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten? TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.

Lisätiedot

SKOL, toimintasuunnitelma 2016. Esitys hallitukselle 19.10.2015

SKOL, toimintasuunnitelma 2016. Esitys hallitukselle 19.10.2015 SKOL, toimintasuunnitelma 2016 Esitys hallitukselle 19.10.2015 Yhteenveto Visio 2020 Suunnittelu ja konsultointi on suomalaisen yhteiskunnan ja elinkeinoelämän arvostettu kilpailuetu ja osaamisen kehittämisen

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri 2019

Tapahtumakalenteri 2019 Tapahtumakalenteri 2019 Kutsut tapahtumiin toimitamme kutsuttaville sähköpostitse, minkä lisäksi tiedotamme tapahtumista liiton verkkosivuilla Ajankohtaista-osiossa. Tervetuloa mukaan! TAMMIKUU Lähtölaukaus

Lisätiedot

Crohn ja Colitis ry.

Crohn ja Colitis ry. Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella

Lisätiedot

1. Kohti seuraavia hallitusohjelmaneuvotteluita

1. Kohti seuraavia hallitusohjelmaneuvotteluita SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 08a Sivu 1 / 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 1. Kohti seuraavia hallitusohjelmaneuvotteluita

Lisätiedot

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Onneksi olkoon odottava isä! Missä olit kun kuulit että sinusta tulee isä? Mitä toiveita / odotuksia / haaveita / pelkoja sinulla on lapseen liittyen? Millainen

Lisätiedot

Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy

Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy Palvelustrategia Miksi palvelustrategiaa tarvitaan? Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy Kuntatalous => tuloksellisuuden ja kustannustehokkuuden lisääminen

Lisätiedot

- 10 askelta paremaan vapaaehtoistoimintaan (Karreinen, Halonen, Tennilä) Visio, 2. painos 2013

- 10 askelta paremaan vapaaehtoistoimintaan (Karreinen, Halonen, Tennilä) Visio, 2. painos 2013 Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Lari Karreinen 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - VTM, aikuiskouluttaja, järjestöjohtamisen erikoisammattitutkinto 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit

Lisätiedot

Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015

Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015 1 ( 5) Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015 Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkoston lausunto hallituksen esitykseen (HE 354/2014 vp) laiksi sosiaalihuollon ammattihenkilöistä

Lisätiedot

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään

Lisätiedot

1 YLEISTÄ 2 ORGANISAATIO. Jäsenet

1 YLEISTÄ 2 ORGANISAATIO. Jäsenet 1 YLEISTÄ Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (myöhemmin O Diako) on Diakonia-ammattikorkeakoulun (myöhemmin Diak) sitoutumaton opiskelijoiden etujärjestö, opiskelijakunta. O Diakon tarkoitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1 Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1 39 Toimintasuunnitelma 2014 ESPOON NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin

Lisätiedot

Kuntien ja järjestöjen yhteistyö ehkäisevässä päihdetyössä

Kuntien ja järjestöjen yhteistyö ehkäisevässä päihdetyössä Kuntien ja järjestöjen yhteistyö ehkäisevässä päihdetyössä Preventiimi 6.4., Helsingin NMKY Ehkäisevä työ (20.1. Espoo) On tavoitteellista toimintaa, keinoja tai toimenpiteitä, joilla vähennetään päihteiden

Lisätiedot

Viestintästrategia vuosille

Viestintästrategia vuosille Hyväksytty valtuuston kokouksessa 22.11.2018 Viestintästrategia vuosille 2019 2022 1. Johdanto Suomen Kanttori-urkuriliitto, Suomen kirkon pappisliitto ja Suomen teologiliitto muodostavat yhdessä Kirkon

Lisätiedot

KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari

KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari 17.3.2009 KORKEAKOULUJEN STRATEGIATYÖ Korkeakoulut uudistavat strategiansa vuonna 2010 käytäviin

Lisätiedot

OSAKOn strategia 2014-2017

OSAKOn strategia 2014-2017 OSAKOn strategia 2014-2017 Johdanto, strategiatyöryhmän terveiset lukijalle Opiskelijakunnan edustajisto perusti vuoden 2013 ensimmäisessä kokouksessaan strategiatyöryhmän, johon nimettiin seitsemän OSAKOn

Lisätiedot

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma Esipuhe Tämä poliittinen ohjelma on Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (OSAKO) linjaus opiskelijan yhteiskunnasta,

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

Opintohallinnon ja tietohallinnon yhteistyö. Valmistelevan työryhmän ehdotus. Pekka Linna,

Opintohallinnon ja tietohallinnon yhteistyö. Valmistelevan työryhmän ehdotus. Pekka Linna, Opintohallinnon ja tietohallinnon yhteistyö. Valmistelevan työryhmän ehdotus Pekka Linna, 3.6.2014 Yhteistyöryhmän perustaminen Perustetaan yhteistyöryhmä tukemaan opintohallinnon ja tietohallinnon vastuualueita

Lisätiedot

Yhdessä me se tehdään verkostojen rooli AMKE yhteisössä

Yhdessä me se tehdään verkostojen rooli AMKE yhteisössä Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry. Yhdessä me se tehdään verkostojen rooli AMKE yhteisössä Tellervo Tarko, AMKE ry Mikä on AMKE? Mikä on järjestö Ihmisten yhteenliittymä, joka on organisoitunut

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI JYVÄSKYLÄSSÄ 14.-15.11.2007

OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI JYVÄSKYLÄSSÄ 14.-15.11.2007 OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI JYVÄSKYLÄSSÄ 14.-15.11.2007 TULEVAISUUDEN KORKEAKOULU OPISKELIJANÄKÖKULMASTA Tämä puheenvuoro pohjautuu opiskelijanäkökulmasta kuvattuun

Lisätiedot

Vuoden 2008 Medisiinariliiton kannanotto ja nykytila

Vuoden 2008 Medisiinariliiton kannanotto ja nykytila Vuoden 2008 Medisiinariliiton kannanotto ja nykytila AVOIMUUS JA SIDONNAISUUDET -SEMINAARI Veli-Matti Isoviita puheenjohtaja, SML 6.3.2013 JOHDANTO: Sidonnaisuudet 1 LK, 5. vuosikurssi, Helsingin yliopisto

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä. Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti

Lisätiedot

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto 2016-2020 Iholiiton Kevätpäivät 19.3.2016 Tampere Ajattelulle annettava aikaa - strategia ei synny sattumalta, vaan riittävän vuorovaikutuksen tuloksena Miten

Lisätiedot

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle STRATEGIA 2016-2018 Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle 19.11.2015 1 STRATEGISET TAVOITTEET 2016-2018 VISIO 2020 MISSIO ARVOT RIL on arvostetuin rakennetun ympäristön ammattilaisten verkosto.

Lisätiedot

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Sidosryhmätyöpaja 4.9.2013 Koulutuspäällikkö Matti Tuusa 10.9.2013 1 Kyselyn tuloksia 10.9.2013 2 Taustatiedot Kysely lähetettiin 18 henkilölle, joista

Lisätiedot

JOHTAJUUDEN LAADUN ARVIOINTI

JOHTAJUUDEN LAADUN ARVIOINTI JOHTAJUUDEN LAADUN ARVIOINTI Copyright Mentorit Oy, 2006. www.mentorit.fi Mittarin käyttöoikeus vain tunnukset lunastaneella. Osittainenkin kopiointi tai muokkaus vain tekijän luvalla. Kyselyn perustana

Lisätiedot

LISÄARVOA NUORISOTYÖLLE Valtakunnallinen nuorisokeskusverkosto uudisti strategiansa. Alueelliset nuorisotyöpäivät Helena Vuorenmaa 14.8.

LISÄARVOA NUORISOTYÖLLE Valtakunnallinen nuorisokeskusverkosto uudisti strategiansa. Alueelliset nuorisotyöpäivät Helena Vuorenmaa 14.8. LISÄARVOA NUORISOTYÖLLE Valtakunnallinen nuorisokeskusverkosto uudisti strategiansa Alueelliset nuorisotyöpäivät Helena Vuorenmaa 14.8.2014 Esityksen runko 1. Valtakunnalliset nuorisokeskukset ja Suomen

Lisätiedot

Terveydenhoitajaopiskelijat Juhan Gummerus ja Sanna Leskinen tekevät opinnäytetyötään ROKOKOhankkeeseen.

Terveydenhoitajaopiskelijat Juhan Gummerus ja Sanna Leskinen tekevät opinnäytetyötään ROKOKOhankkeeseen. Opinnäytetyön tekeminen hankkeessa on paras osa opintoja! Terveydenhoitajaopiskelijat Juhan Gummerus ja Sanna Leskinen tekevät opinnäytetyötään ROKOKOhankkeeseen. Metropolian ROKOKO-hankkeen tarkoituksena

Lisätiedot

Lyhyellä aikavälillä tulee toteuttaa seuraavat toimenpiteet opiskelijan toimeentulon parantamiseksi:

Lyhyellä aikavälillä tulee toteuttaa seuraavat toimenpiteet opiskelijan toimeentulon parantamiseksi: Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto Opiskelijapoliittinen ohjelma Hyväksytty liittokokouksessa 15.4.2012 YKSILÖ Opiskelijan toimeentulo Opiskelijan toimeentulo turvataan parhaiten siirtymällä perustuloon.

Lisätiedot