Culture Finland. Vuosiraportti CULTURE FINLAND KULTTUURIMATKAILUN KATTO-OHJELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Culture Finland. Vuosiraportti 2011 2013 CULTURE FINLAND KULTTUURIMATKAILUN KATTO-OHJELMA"

Transkriptio

1 Culture Finland KULTTUURIMATKAILUN KATTO-OHJELMA Vuosiraportti

2 1. YHTEENVETO Culture Finland -katto-ohjelma (CF) on MEK:n ohjauksessa toimiva, opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama ja Finland Festivals in hallinnoima kokonaisuus. Katto-ohjelman projektipäällikkönä on toiminut Soila Palviainen. Ohjelman ensisijaisena kohderyhmänä oli ohjelmaan mukaan lähtevät kulttuurimatkailun kehittäjätahot, kulttuurialojen ja matkailun toimijat sekä niiden yhteiset tuottajaverkostot. CF-ohjelman päätavoitteena on koota hajanaista kulttuuri- ja matkailutoimijoiden kenttää yhteen voimavarojen paremman hyödyntämisen ja uusien yhteistyöverkostojen aikaansaamiseksi. Lisäksi tavoitteena on tunnistaa ja nostaa esiin paikallisia vahvuuksia ja tukea alueellisia toimijoita vahvuuksien tuotteistamisessa erityisesti ulkomaisille matkailijoille. Päätoimenpiteet ovat: 1. Kulttuurin arvostuksen ja ymmärryksen lisääminen 2. Verkostoituminen ja hanketoiminnan aktivointi 3. Kulttuurimatkailun tuotteistamisen ja kehittämisen koordinointi 4. Laadun ja kestävän kulttuurimatkailun kehittäminen 5. Markkinoinnin ja myynnin edistäminen 6. Tutkimustiedon hyödyntämisen lisääminen ja tehokas tiedonvälitys 7. Yhteistyön kehittäminen Vuonna 2011 keskityttiin pitkälti yhteistyön käynnistämiseen kulttuuri- ja matkailutoimijoiden välillä sekä uusien toimintamallien luomiseen. Pääpainopistealue oli kulttuurimatkailuhankkeiden koordinointi ja uusien alueellisten CF-tuotekehityshankkeiden käynnistäminen. CF -katto-ohjelman koordinoinnin piirissä oli vuoden loppuun mennessä 39 kulttuurimatkailua kehittävää valtakunnallista tai alueellista hanketta, joiden kautta tavoitettiin laaja joukko toimijoita. Yhteistyömalliksi luotiin kehittäjien ja koordinaattoreiden CF-Keko-ryhmä, joka koostui 70 toimijasta kulttuurin, matkailun, koulutuksen ja kehittämisen sektoreilta eri puolita maata. Toinen keskeinen painopistealue oli katto-ohjelman jalkauttaminen alueille tilaisuuksien ja tiedotuksen keinoin. Vuonna 2011 järjestettiin yhteensä 20 CF-tilaisuutta, joihin osallistui 225 paikallistoimijaa. Vuonna 2012 yhteistyötä olemassa olevien kumppaneiden kanssa syvennettiin. Painopiste oli tuotekehityksen ja alueellisen yhteistyön tukemisessa. Koordinoinnin piirissä olevien hankkeiden kokonaismäärä nousi 55 hankkeeseen ja CF-Keko verkostoon kuului vuoden 2012 lopussa 80 toimijaa. CF-katto-ohjelma tuotti mm. käytännönläheisen oppaan kulttuurimatkailutuotteen kehittämisestä sekä markkinatietoa jakelukanavista. OF-hankkeen kanssa yhteistyössä järjestetyssä Culture in Nature -myyntitilaisuudessa suomalaisen luonnon ja kulttuurin tuotetarjontaa esiteltiin 21 keskieurooppalaiselle matkanjärjestäjille. Toimijoiden välistä yhteistyötä edistettiin sekä alueellisilla tilaisuuksilla että valtakunnallisilla eri toimialoja yhdistävillä asiantuntija- ja match making-tilaisuuksilla. Culture Finland katto-ohjelman piirissä oleville sidosryhmille ja verkoston jäsenille tehdyssä kyselyssä toimijat arvioivat ohjelman toteutuneen suhteellisen hyvin. Kokonaisarvio asteikolla 1-5 oli 3,6. Erityisen tyytyväisiä oltiin katto-ohjelman toteutukseen kulttuurin arvostuksen ja ymmärryksen lisäämisessä; verkostoitumisen ja hanketoiminnan aktivoimissa; sekä tutkimustiedon hyödyntämisessä ja tiedonvälityksessä. Heikoiten ohjelman katsottiin onnistuneen kulttuurisen tuotetarjonnan lisäämisessä matkailupaketteihin, joskin sekin sai positiivisen arvion. Vuoden 2013 tärkeimpänä osa-alueena nähtiin yhteistyön kehittäminen. Vuonna 2013 Vuoden 2012 kokemusten perusteella toimintamallia kehitettiin. Alueellisen yhteistyön syventämiseksi vuonna 2013 pilotoitiin verkostotiilimallia, jossa puolipäiväisen projektipäällikön lisäksi CF katto-ohjelmaa oli toteuttamassa 10 aluekoordinaattoria pilottialueilla kahden päivän työpanoksella kuukaudessa. Uudella toimintamallilla tavoiteltiin entistä laajempaa yhteistyöverkostoa sekä tehokkuutta ja vaikuttavuutta mm. uuden tuotetarjonnan luomisessa ja tiedonvälityksessä. Vuonna 2013 opetus- ja kulttuuriministeriön lisäksi toimintaa tuki MEK. 2

3 2. JOHDANTO Kulttuurimatkailun katto-ohjelma liittyy mm. Suomen matkailustrategia vuoteen 2020 (KTM 21/2006) sekä sen vision ja kulttuuriviennin katto-ohjelman lähtökohdista työstettyyn Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen -toimintaohjelmaan (OPM 2008:34). Kulttuurimatkailun ohjelmaa varten toteutettiin esiselvitys, missä kartoitettiin kulttuurimatkailun nykytilaa sekä selvitettiin noin 50 kansallisen tahon ja 15 alueellisen toimijan ajatuksia tarpeellisista kehittämistoimenpiteistä. Lisäksi analysoitiin olemassa olevia aiheeseen liittyviä tutkimuksia ja tilastoja. Esiselvityksen pääviestinä oli, että kenttä on hajallaan, kehittämistyö on lyhytjänteistä, yhteistyö on vähäistä, omia vahvuuksia ei tunnisteta eikä arvosteta, tuotteita on vähän tarjolla sekä niiden löydettävyys ja ostettavuus ovat vaikeita. Suomessa nähtiin kuitenkin olevan runsaasti omaleimaisia kulttuuriresursseja ja hyvät perusedellytykset kulttuurin matkailulliselle tuotteistamiselle. Vahvan perustan kulttuurimatkailun kehittämiselle antavat kulttuurilaitosten, oppilaitosten, tapahtumajärjestäjien sekä julkisen kunnallisen, alueellisen ja valtiollisen kulttuurihallinnon muodostama kulttuurin infrastruktuuri sekä perinteet, laadukas kulttuuritarjonta, museoiden verkosto sekä kulttuuriympäristö ja -maisemat. Suomalainen kulttuuri yhdistettynä luontoon koetaan matkailun vahvuutena. 3. TAVOITTEET Kansallisen kulttuurimatkailun katto-ohjelman tavoitteena on yhdistää ja hyödyntää kulttuurimatkailua työstävien hankkeiden tuloksia aikaansaada kulttuurimatkailun ympärille toimiva valtakunnallinen verkosto ja jatkuva kehittämisen malli edistää laadukkaiden ja ympärivuotisten suomalaiseen kulttuuriin ja kulttuuritarjontaan pohjautuvien kulttuurimatkailutuotteiden ja palvelukokonaisuuksien kehittämistä sekä suomalaisen kulttuurin kansainvälistä näkyvyyttä tähdätä tuotteiden ja palveluiden yhdenmukaiseen, kontrolloituun laatuun laatimalla kriteerit (laatu, aitous, esteettömyys, kestävyys) ja toimintamalleja tuotekehityksen tueksi edistää alueiden kulttuurisiin erityispiirteisiin pohjautuvien hankekokonaisuuksien ja verkostojen syntymistä lisätä kulttuurimatkailutuotteiden myyntiä osana Suomen matkailupalvelutarjontaa oikein valittujen jakelukanavien kautta lisätä yhteistyötä kulttuuri- ja matkailutoimijoiden välillä 3

4 4. KATTO-OHJELMAN TOTEUTUS Katto-ohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi on vuosittaisia toimenpiteitä toteutettu eri painotuksin. Ensimmäisenä toimintavuonna alueellisen toiminnan kartoitus antoi pohjaa työskentelylle. Toisena toimintavuonna valmisteltiin toiminnan saattamista alueilla omaehtoiseen toiminnan aktivointiin, mutta selkeästi yhteiseen koordinaatioon. Päätavoitteeksi muodostunut valtakunnallisen verkoston luominen ja kulttuurimatkailun jatkuvan kehittämisen malli saatiin pilotoitua kolmannen vuoden aikana. Verkostotoiminnan hyvien kokemusten tuloksena päätettiin laajentaa malli kaikkiin maakuntiin ja rahoitusta ohjattiin OKM:n taholta alueelliseen toimintaan ja yhteistyöhön valtakunnallisen koordinaation kanssa. Vuoden 2013 aikana Matkailun edistämiskeskus päivitti myös kulttuurimatkailustrategian vuosille Aluekoordinaattorien ja alueverkoston kautta strategian tekemiseen osallistui laaja joukko kulttuurimatkailun toimijoita. Toimenpiteet ja tulokset Verkostoituminen ja hanketoiminnan aktivointi Yhdeksi keskeiseksi kehittämiskohteeksi katto-ohjelmaa edeltävässä esiselvityksessä todettiin kulttuuri- ja matkailutoimijoiden yhteistyön puute ja toimijoiden hajanaisuus. Tästä syystä Culture Finland -ohjelmassa on nähty tärkeäksi panostaa kulttuuri-, matkailu- ja kehittäjätoimijoiden keskinäiseen verkostoitumiseen ja yhteistyöhön. Toinen keskeinen tehtävä on koota kulttuurimatkailun keskeisimmät kehittämishankkeet yhteisen koordinaation alle ja lisätä yhteistyön kautta tehokkuutta ja osaamista. Aluekoordiaatiomallin suunnittelu TULOKSET 2011: Ohjelman ensimmäisenä vuonna panostettiin voimakkaasti ohjelman sisällön jalkauttamiseen alueellisten ja valtakunnallisten toimijoiden keskuuteen sekä yhteystyömallien luomiseen. 20 alueellisessa CF-tilaisuudessa keskeiset toimijat kulttuuri-, matkailu-, rahoittaja- ja kehittäjäorganisaatioista kutsuttiin yhteiseen tapaamiseen keskustelemaan alueen tilanteesta ja kehittämismahdollisuuksista CF-katto-ohjelman puitteissa. Pirkanmaalla, Pohjois-Karjalassa, Satakunnassa, Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa lähdettiin tilaisuuksien seurauksena valmistelemaan alueellisia CF-hankkeita. Lisäksi CF:n toimintaa esiteltiin noin 30 muussa tilaisuudessa ja näissä oli yhteensä n. 800 osallistujaa. Vuonna 2011 järjestettiin kaksi alueellista kulttuurimatkailufoorumia Toivakassa järjestettyyn tilaisuuteen osallistui 56 henkeä (Keski-Suomen ja Pirkanmaan toimijat) Imatralla foorumiin osallistui 65 henkeä (Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon toimijat). CF-katto-ohjelma kartoitti käynnissä olevat valtakunnalliset ja alueelliset hankkeet, joissa kulttuurisia sisältöjä kehitetään matkailullisiin tarpeisiin. Vuoden 2011 lopussa CF-koordinaation verkostossa on 36 kulttuurimatkailuhanketta tai kulttuurisisältöisiä matkailua tukevaa hanketta ja 3 uutta CF-hankketta oli saanut suunnittelumäärärahan. Yllä mainituista hankkeista ja muista alan keskeisistä toimijoista luotiin valtakunnallinen CF Keko kehittäjien ja koordinaattorien yhteistyöverkosto, johon kuului vuoden 2011 lopussa valtaosa alan keskeisistä toimijoista, yhteensä noin 70 toimijaa. CF Keko kokoontui kaksi kertaa, Helsingissä 9.6. ja Fiskarsissa TULOKSET 2012: Vuonna 2012 jatkettiin valtakunnallisten ja alueellisten kulttuurimatkailutoimijoiden sekä hankkeiden välisen yhteistyöhön koordinointia ja toiminnan ohjaamista. CF-katto-ohjelmaa esiteltiin 26 tilaisuudessa, joihin osallistui yhteensä 934 kulttuurimatkailutoimijaa Vuoden 2012 loppuun mennessä CF-katto-ohjelman toiminnan piirissä on ollut 55 hanketta. Pirkanmaalla käynnistyi 2012 laaja Culture Tampere Region -hanke, jossa on mukana lähes 100 toimijaa. CF Keko -yhteistyöverkoston toimintamallia syvennettiin ja siihen kuului 80 valtakunnallista ja alueellista toimijaa. Verkostotapaamisia järjestettiin vuoden aikana kolme. Kokoontumisen teemoina olivat tuotekehitys, välittäjätoiminta sekä paikan brändäys. Verkostotapaamisista lähti liikkeelle myös vuoden 2013 pilotoitava verkostotiimimalli. Katto-ohjelman tavoitteita vuodelle 2013 täydennettiin seuraavasti: luodaan valtakunnallinen kulttuurimatkailun kehittämismalli edistetään matkailun ja kulttuurin toimijoiden sekä hankkeiden välistä yhteistyötä kootaan aktiivinen kulttuuri- ja matkailutahojen toimijaverkosto, joka perustuu mahdollisimman paljon hanketoimijoiden lisäksi pysyviin organisaatioihin. 4

5 ALUEKOORDINAATTORIT 2013 Uusimaa/Marjo Ranta-Irwin Varsinais-Suomi/Kaisa Kutilainen Pirkanmaa/ Susanna Markkola Keski-Suomi/Pauliina Lapio Etelä-Pohjanmaa/Arja Kortesluoma Pohjois-Savo/Kaija Lipponen Etelä-Savo/Heli Gynther Etelä-Karjala/Juha Sorjonen Kainuu/Kirsi Kilpeläinen Lappi-Koillismaa/Sanna Kortelainen TOIMENPITEET 2013: Pilotoitiin verkostotiimimalli, jossa puolipäiväisen projektipäällikön lisäksi CF katto-ohjelman tiimissä oli mukana 10 aluekoordinaattoria pilottialueilla kahden päivän työpanoksella kuukaudessa. Aluekoordinaattoreiksi haettiin matkailun tai kulttuurin ammattilaisia, joilla on myös matkailu-/kulttuuritoiminnan tuntemusta ja kokemusta. Kukin aluekoordinaattori kokosi aluetiimin, johon sitoutettiin mukaan mm. kulttuuritoimijoita, matkailuyrittäjiä, matkailu- ja kulttuuriorganisaatioita, maakuntaliiton ja ELY-keskuksen edustajia, hankkeiden edustajia. Aluetiimeihin kuului yhteensä noin 200 henkilöä. Projektipäällikkö ja aluekoordinaattorit muodostivat CF-tiimin, joka kokoontui 4 kertaa vuoden aikana. Tiimi pystyi tehokkaasti viemään kentälle kehittämisen työkaluja ja ottamaan vastaan alueiden tarpeet. CF-tiimi teki tiivistä yhteistyötä myös muiden valtakunnallisten hankkeiden ja matkailun teemaryhmän kanssa (Kylämatkailu-hanke, Outdoors Finland, Ruokamatkailu, Live Finland). Järjestettiin yhteistyössä OKM:n ja MEK:n kanssa Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen -toimintaohjelman päätösseminaari 8.4. Musiikkitalolla. Tilaisuuteen osallistui n. 150 henkeä. Lokakuun alussa järjestettiin KEKO-tapaaminen Mäntässä. Aluekoordinaatiotoiminnan laajentaminen oli loppuvuoden päätoimintoja. Tehtiin yhteistyötä Suomen Museoliitto ry:n kanssa. Museoliitto käynnisti Museot kulttuurimatkailun kärkeen -hankkeen. Suomen Museoliitto ry:n kanssa yhteistyössä haettiin avustus yhteisen projektiassistentin palkkaamiseen. Uusia yhteistyöavauksia vuotta 2014 ajatellen tehtiin mm. Maa- ja kotitalousnaiset ry:n, Suomen Nuorisokeskukset ry:n ja Suomen sarjakuvaseura ry:n kanssa. TULOKSET 2013 Toteutettiin laajempi ja tiiviimpi yhteistyöverkosto alueellisesti ja valtakunnallisesti, lisättiin toimijoita mukaan kehittämistyöhön Eri puolilla Suomea pidettyjen 150 kulttuurimatkailun kehittämis-, koulutus- ja yhteistyötilaisuuksien kautta tavoitettiin noin 2400 kulttuuri- ja matkailutoimijaa. Aluekoordinaattori- ja tiivin hanketoiminnan yhteistoiminnan kautta saavutettiin kolminkertaiset luvut toimintamalliin verrattuna. Liitteenä tilaisuuksien yhteenveto. 80 hengen CF-KEKO -verkostosta (kehittäjät ja koordinaattorit) kehittämistyöhön sitoutuneiden verkosto kasvoi aluetiimien myötä 200 henkeen. Karsittiin päällekäisyyksiä ja saatiin hehokkuutta mm. uuden tuotetarjonnan luomiseen ja tiedonvälitykseen. Resurssien jakaminen alueelliseen toimintaan voimisti työn vaikuttavuutta. Vahvistettiin alueellista toimintaa, jossa verkostomaista toteutusta hyödynnetään tuotekehityksessä, paketoinnissa, markkinoinnissa ja myynnissä. Toiminta määräytyi yhdessä sovittujen kehittämislinjausten mukaisesti. tilaisuutta osallistujaa tilaisuutta osallistujaa tilaisuutta osallistujaa 5

6 2. Kulttuurimatkailun tuotteistamisen ja kehittämisen koordinointi Kulttuurimatkailullisen tuotetarjonnan lisääminen Suomessa on yksi CF-katto-ohjelman kulmakiviä. Tavoitteena on kulttuuristen elementtien liittäminen entistä laajemmin mukaan matkailupaketteihin sekä toimijoiden aktivointi yhteistyöhön. Pääpaino on yhteistuotteissa, joissa kulttuuritoimija tuottaa sisällön ja matkailun ammattilainen liiketoiminnallisen puolen. TULOKSET : Katto-ohjelma tuotti vuoden 2012 alussa julkaistun oppaan Matkailuteos kulttuurimatkailutuotteen luomisen tuska, jossa perehdytetään toimijat sekä matkailu- että kulttuuritoiminnan erityispiirteisiin ja yhteisen tuotteen muokkaamiseen. Se sisältää myös käytännön ohjeita hinnoitteluun, markkinointiin, viestintään ja myyntiin. Mallia jalkautettiin mm. sähköpostitusten, uutiskirjeiden ja tilaisuuksien kautta. TULOKSET 2013: Jatkettiin edelleen työkalujen jalkauttamisen, koulutuksen ja tiedottamisen kautta toimijakentän aktivoimista. Samalla vauhditettiin kulttuurin sisällyttämistä matkailutuotteisiin entistä enemmän. Järjestettiin Road Show -tilaisuuksia maakunnissa Matkailu ja kulttuurin syke -teemalla. Tilaisuuksiin vietiin päätösseminaarin aineistoa. Koulutustilaisuuksia järjestettiin 4 kpl Pohjois-Savossa, Kainuussa, Lapissa ja Varsinais-Suomessa ja muissa maakunnissa tullaan tilaisuuksia järjestämään vuoden 2014 aikana. Työpaja-luonteisissa tilaisuuksissa käytiin läpi kulttuurin tuotteistamista ja työkalujen käyttöä sekä työstettiin alueellisia kulttuurimatkailutuotteita. Aluekoordinaattoreiden toimesta kartoitettiin tuotetarjontaa tavoitteena löytää markkinointiin TOP 100 kulttuurimatkailutuotetta. Kriteereinä oli ulkomaalaisille asiakkaille sopivat, ostettavissa olevat (=ovat netissä, hinnoiteltuina ja myyjätaho ilmoitettuna) kulttuurimatkailun verkostotuotteet. 3. Laadun ja kestävän kulttuurimatkailun kehittäminen Laadukas toiminta ja laadun jatkuva kehittäminen ovat kulttuurimatkailun onnistumisen lähtökohtia ja CF-katto-ohjelman keskeisiä teemoja. TULOKSET : Laatutyön tärkeydestä tiedotettiin CF-katto-ohjelman esittelytilaisuuksissa, kokouksissa, uutiskirjeissä ja muissa kanavissa. Uusien CF-hankkeiden suunnittelussa laatuasiat tulee sisällyttää hankkeeseen. CF-katto-ohjelma on tiedottanut verkostoa aktiivisesti kulttuurimatkailutoimijoiden käyttöön tuotetuista laadun työkaluista, kuten MEKin vientikriteereistä, Kulttuurin Ketju -hankkeen työstämästä Kulttuurikohteen laatutesteristä ja Haaga-Perhon kehittämästä Kulttuuri DQN -ohjelmasta sekä tarjolla olevista laatukoulutuksista. TOIMENPITEET JA TULOKSET 2013: Teetätettiin yrittäjien käyttöön Tapahtuman järjestämisen turvallisuus e-oppimiskokonaisuus. Oppimateriaali tehtiin käytännönläheiseksi ja tavoitteena tapahtuman turvallisuuden varmistaminen ja tätä kautta myös laadun lisääminen tuotteissa. Materiaalin jalkauttamiseksi toimijoiden käyttöön järjestettiin Ei sattuman varassa -turvallisuusseminaarit Seinäjoella ja Kouvolassa yhteistyössä OF-ohjelman kanssa. Osallistujamäärä kummassakin tilaisuudessa oli noin 40 henkilöä. Päivitettiin Laatutesteri kulttuuri- ja matkailukohteille, jonne lisättiin jatkotoimenpide-ehdotuksia/linkkejä helpottamaan työkalun käyttöä kpl painos jaettavaksi kulttuuri- ja matkailutoimijoille. Järjestettiin benchmarking-matka Viroon Viljandiin ja Tarttoon käsityömatkailuteemalla Markkinoinnin ja myynnin edistäminen Katto-ohjelman toisena vuonna päästiin aloittamaan myös myynninedistämistoimenpiteitä. Myyntitapahtuma on tehokas ja suoraa palautetta tuova toimenpide, jossa suomalaiset toimijat pääsevät tapaamaan tuotteiden ulkomaalaisia jälleenmyyjiä. TULOKSET Yhteistyössä OF-hankkeen, Visit Finlandin, Wild Taiga ryn ja paikallisten toimijoiden kanssa järjestettiin kansainvälinen myyntiworkshop teemalla Culture in Nature. Kuhmossa tilaisuuteen osallistui 21 keskieurooppalaista matkanjärjestäjää. Tilaisuus sai hyvää palautetta osallistujilta, joten vastaavan tyyppisiä tilaisuuksia pyritään organisoimaan jatkossakin. Katto-ohjelma tuotti yhteistyössä MEK:n kanssa jakelukanavaselvitykset neljästä eri maasta. Selvityksessä kartoitettiin sähköisiä ja perinteisiä jakelukanavia Iso-Britanniasta, Venäjältä, Saksasta ja Ranskasta. Toimijoiden ja yrittäjien käyttöön saatiin n. 100 sähköistä jakelukanavaa ja 50 perinteistä matkatoimistokontaktia hyödynnettäväksi. Järjestettiin toukokuussa 2013 yhteistyössä Visit Finlandin, Outdoors Finlandin ja hyvinvointiteeman kanssa hyvää palautetta saanut kansainvälinen networking-tilaisuus Best of Finland.. Osallistujia Espoon Haltiassa oli yhteensä 45 ulkomaalaista matkanjärjestäjää ja kotimaista osallistujaa. 5. Tutkimustiedon hyödyntämisen lisääminen Kulttuurimatkailun nykytilaa Suomessa ja kansainvälistä potentiaalia on tutkittu CF-katto-ohjelmaa edeltävässä suunnitteluvaiheessa. Katto-ohjelman aikana pyritään saamaan CF-verkoston käyttöön tuotekehitystä tukevaa tutkimustietoa valittujen erityisteemojen osalta. TULOKSET 2011: CF-ohjelma osallistui kulttuurimatkailututkimusten suunnittelutapaamisiin mm. kulttuurimatkailun tilastoinnin kehittämiseksi. Vuonna 2011 järjestettiin 2 yhteistyöpalaveria MEK:n, OKM:n, TEM:n, Cuporen ja Lapin Matkailuinstituutin kanssa. Lisäksi CF-ohjelman projektipäällikön ohjauksessa aloitettiin kaksi opinnäytetyötä ja yksi pro gradu tutkimus, jotka valmistuvat vuonna TULOKSET 2012: CF-ohjelma tuotti tutkimustietoa tuotekehityksen ja hanketoiminnan tueksi. Lisäksi päivitettiin selvitys Kulttuurimatkailun kehittämiseen sopivista rahoituskanavista OKM:n kanssa tuotettiin loppuvuodesta julkaisu: Eurooppalainen kulttuurimatkailun edistäminen ja Suomi - yhteisistä haasteista laajapohjaisiin ratkaisuihin. TULOKSET 2013 Tuotettiin Marianne Lehtimäen julkaisu Kulttuurista särmää matkailun kehittämiseen ja tehtiin Kulttuuritapahtumat kaupallisina ohjelmapalveluina -päivitystä. 6

7 6. Tiedottaminen Tiedotusta on kohdistettu yhteistyöverkoston jäsenille ja muille sidosryhmille kuten rahoittajille sekä kulttuuri- ja matkailualan toimijoille. Tiedottaminen on tapahtunut uutiskirjeiden, sähköpostiviestien, alueellisten tilaisuuksien ja tapaamisten kautta. TULOKSET 2011: Vuonna 2011 CF-katto-ohjemaa esiteltiin yhteensä 31 tilaisuudessa, joihin osallistui yli 1000 toimijaa. Uutiskirjeessä tiedotettiin viidesti vuonna 2011 ajankohtaisista katto-ohjelman ja kulttuurimatkailuun liittyvistä asioista. Uutiskirjettä lähti vuoden alussa n. 300 kpl ja vuoden loppuun mennessä määrä kasvoi noin 700 vastaanottajaan. Kulttuurin Ketju -hankkeen tuottamaa Kulmat.fi-verkkoyhteisöä markkinointiin ja käytettiin tiedottamiseen. Kulmat.fi:n tarjoaa matkailun, kulttuurin ja luovien alojen toimijoille väylän kommunikointiin ja työkalujen jakeluun. Sen käyttäjämäärä nousi CF-ohjelman mukaantulon jälkeen n. 360 toimijasta ( ) noin 570 toimijaan ( ). TULOKSET 2012: Projektipäällikkö osallistui 26 alueelliseen ja valtakunnalliseen tilaisuuteen, jossa esiteltiin mm. katto-ohjelman tuottamia työkaluja ja markkinatietoa. Uutiskirjeitä toimitettiin vuoden aikana 5 kpl, jakelulistalla oli n. 850 henkilöä. CF-katto-ohjelma osallistui Kulmat. fi-sivuston ylläpitämiseen ja aktivoi toimijoita sen käyttöön. Kyselyn mukaan sivusto koettiin hyödylliseksi runsaan tietomäärän ansiosta, mutta hankalaksi ja kömpelöksi käyttää. Sivuston kehittäminen ja muuttaminen käyttäjäystävällisemmäksi yhteistyössä Turku Touringin ja Varsinais-Suomen OSKEn kanssa on vuoden 2013 toimenpiteitä. TULOKSET 2013: Kulttuurimatkailun kehittämistilaisuuksia pidettiin 143 eri puolilla Suomea, ja näiden kautta tavoitettiin noin 2400 kulttuuri- ja matkailutoimijaa. Luvut ovat kolminkertaiset toimintamalliin verrattuna. Taulukko tilaisuuksista sivulla 5. Uutiskirjeitä toimitettiin viisi kertaa. Vastaanottajajoukko oli n. 850 osoitetta. kulmat.fi-sivusto uudistettiin Varsinais-Suomen Osken ja Turku Touringin toimesta. Sivuston tiedollinen ylläpito siirtyi Culture Finland -katto-ohjelmalle. 7. Yhteistyön kehittäminen Tavoitteena on ollut yhteistyön tiivistäminen ELY-keskusten, liittojen, taidetoimikuntien ja muiden vastaavien tahojen kanssa yhteisten sisällöllisten näkemysten ja rahoituslinjausten edistämiseksi. OKM:n, MEK:n, kulttuurin ja matkailun teemaryhmien yhteistyössä tuottamia alueellisia kulttuurimatkailufoorumeita (2008 Lapua, 2009 Pyhätunturi ja Järvenpää, 2010 Nurmes) järjestettiin edelleen 2011 Toivakassa ja Imatralla ja 2012 Limingassa. TULOKSET 2011: CF-ohjelman toimesta järjestettiin 20 aluetilaisuutta ja niissä oli läsnä ELY-keskusten, maakuntien liittojen ja taidetoimikuntien edustajia sekä lisäksi yrittäjiä, taiteilijoita, kulttuuritapahtumien tuottajia, Leader-toimijoita sekä yliopistojen, oppilaitosten ja hankkeiden edustajia, yhteensä 225 toimijaa. Lisäksi järjestettiin useita kahdenkeskeisiä tapaamisia em. toimijoiden kanssa. TULOKSET 2012: ELY-keskusten kulttuurimatkailuvastaavien kanssa pidettiin alkuvuonna yhteinen tilaisuus, johon osallistui 16 henkilöä. Lisäksi heitä pyrittiin tapaamaan aina paikkakunnilla vierailujen yhteydessä. CF katto-ohjelman keväällä järjestämässä asiantuntijaryhmän palaverissa oli mukana taiteen keskustoiminnan edustaja, museoliiton, Taito Groupin ja festivaalien edustaja. Tavoitteena oli erityisesti museosektorin liittäminen mukaan toimintaan. Projektipäällikkö on osallistunut mm. valtakunnallisille museopäiville, ja yhteistyö jatkuu vahvasti vuonna Tiivistä yhteistyötä tehtiin myös valtakunnallisten hankkeiden kanssa, kuten OF-hankkeen, kylämatkailuhankkeen, matkailun alueelliset tietovarannot -hankkeen, ja kulttuurin ja matkailun teemaryhmien kanssa. Projektipäällikkö osallistui kylämatkailuhankkeen ja Homestay -hankkeen ohjausryhmätyöskentelyyn. Myös monien paikallisten hankkeiden, matkailu- ja kulttuuritoimijoiden kanssa tehtiin yhteistyötä. Organisaatiotasolla tehtiin yhteistyötä mm. Finpron, Haaga-Helian, Haaga-Perhon sekä Pro Agrian toimijoiden kanssa Helsingissä järjestettiin ensimmäiset CF-treffit. Tämä matchmaking -tilaisuus toi kulttuurin ja matkailun toimijoille uusia kontakteja eri alojen palveluntuottajiin ja tukiorganisaatioihin. TULOKSET 2013 ELY-keskuksen kulttuurimatkailuvastaavien kanssa järjestettiin perinteinen informointi- ja keskustelutilaisuus Matkamessujen yhteydessä, tilaisuuteen osallistui 15 henkilöä. Toteutettiin yhteistyössä Finland Festivals ry:n kanssa toteutettiin festivaalien ohjelmiin pohjautuvat reittiehdotukset FF:n sivustolle. MEKin kulttuurimatkailun kehittämisstrategiatyöhön osallistui aluekoordinaattoritiimi Suomen Sarjakuvaseuran kanssa käynnistettiin yhteistyötä seminaarivisualisoinnin tiimoilta ja keskusteltiin valtakunnallisesta yhteistyötä. Suomen Museoliiton kanssa haettiin OKM:n avustusta Suomen Museoliiton ja Culture Finland kulttuurimatkailun valtakunnallisen katto-ohjelman vuoden 2014 toimintaa avustavan hanketyöntekijän palkkaamiseen. (Hankkeen aihealueena Nuorten työllistäminen taiteen, kulttuurin ja luovan talouden hankkeisiin.) 7

8 5. KATTO-OHJELMAN ORGANISAATIO JA RESURSSIT Culture Finland -katto-ohjelma liittyy mm. Suomen matkailustrategia vuoteen 2020 (KTM 21/2006) sekä sen vision ja kulttuuriviennin katto-ohjelman lähtökohdista työstettyyn Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen -toimintaohjelmaan (OPM 2008:34). Sitä hallinnoi Finland Festivals ry ja se toimii MEK:n ohjauksessa. Katto-ohjelman projektipäällikkönä vuosina toimi Soila Palviainen. Vuonna 2011 toimintaan käytettiin 10 työkuukautta ja vuonna 2012 käytössä oli 80 % työpanos. Vuonna 2013 oli 50 % projektipäällikön työpanoksen lisäksi CF-katto-ohjelman toiminnassa mukana oli 10 aluekoordinaattoria pilottialueilla kahden päivän työpanoksella kuukaudessa. Vastuullisena johtajana toimii MEKin tutkimus- ja kehitysjohtajana Kristiina Hietasaari aluekooordinaattorit Uusimaa/Marjo Ranta-Irwin Varsinais-Suomi/Kaisa Kutilainen Pirkanmaa/Susanna Markkola Keski-Suomi/Pauliina Lapio, alkaen Jussi Rekonen Etelä-Pohjanmaa/Arja Kortesluoma Pohjois-Savo/Kaija Lipponen Etelä-Savo/Heli Gynther Etelä-Karjala/Juha Sorjonen Kainuu/Kirsi Kilpeläinen Lappi-Koillismaa/Sanna Kortelainen Lisäksi CF-katto-ohjelmassa toimi neuvoa-antavana asiantuntijaryhmänä ohjausryhmä., joka on neuvoa-antava asiantuntijaryhmä. Ohjausryhmä kokoontui kuusi kertaa vuodessa. Ohjausryhmän kokoonpano vuosina Kai Amberla (pj), Finland Festivals ry Paavo Virkkunen, Finnair Pirkko Siitari, Kiasma Birgitta Palmqvist, Porvoo Tours Jaakko Lehtonen, Matkailun edistämiskeskus Kristiina Hietasaari, Matkailun edistämiskeskus Liisa Hentinen, Matkailun edistämiskeskus ( saakka) Terhi Hook, Matkailun edistämiskeskus ( alkaen) Ohjausryhmän kokoonpano vuonna 2013 Kai Amberla (pj), Finland Festivals ry Kimmo Levä, Museoliitto ry Marketta Luutonen, Taito Group ry Birgitta Palmqvist, Birgitta Palmqvist Productions Jaakko Lehtonen, Matkailun edistämiskeskus Kristiina Hietasaari, Matkailun edistämiskeskus Terhi Hook, Matkailun edistämiskeskus Katto-ohjelman toiminnan rahoitus: vuonna 2011, budjetti euroa, opetus- ja kulttuuriministeriö vuonna 2012, budjetti euroa, opetus- ja kulttuuriministeriö vuonna 2013, yhteensä euroa, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Matkailun edistämiskeskus Katto-ohjelman toteuttaja: Visit Finland c/o Finland Festivals Kalevankatu 30, Helsinki Projektipäällikkö Soila Palviainen Puh soila.palviainen@entra.fi Projektipäällikkö 2014 Susanna Markkola Puh susanna.markkola@visitfinland.com Katto-ohjelman toteuttavat tiiviissä yhteistyössä Matkailun edistämiskeskus, opetus- ja kulttuuriministeriö, kansalliset kulttuurimatkailutoimijat, valtakunnalliset ja alueelliset hankkeet sekä näiden mukana olevat yrittäjät ja kulttuuri- ja matkailutoimijat. Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelman kansallinen koordinointi c/o Finland Festivals Kalevankatu 30, Helsinki Tel (0) Tutustu myös kulttuurin, matkailun ja luovien alojen toimijoiden sivustoon

9 LIITE 1 Katto-ohjelman toteutuksen arvioinnit osalta Vuoden 2012 lopulla Culture Finland katto-ohjelman sidosryhmille ja verkoston jäsenille toteutettiin kysely, jossa selvitettiin yhteistyötahojen näkemyksiä hankkeen toteutuksesta sekä vuoden 2013 painopistealueista. Kysely toteutettiin online-kyselynä. Kyselytutkimus lähetettiin 134 taholle ja vastauksia saatiin 43, eli vastausprosentti oli 30 %.Toteutusta arvioitiin kaikkien ohjelman seitsemän päätoimenpiteen osalta. Yleisesti ottaen katto-ohjelman arvioitiin toteutuneen suhteellisen hyvin. Asteikolle 1-5 kaikkien toteutuneiden toimenpiteiden keskiarvo oli 3,6. Kulttuurin arvostuksen ja ymmärryksen lisääminen koettiin toteutuneen hyvin erityisesti verkoston jäsenten taholta ja asia koettiin tärkeäksi jatkossakin. Alueellisen näkyvyyden lisääminen sekä tilaisuuksissa että mediassa uskottiin vievän parhaiten viestiä perille. Verkostoituminen ja hanketoiminnan aktivoinnin nähtiin niin ikään toteutuneen hyvin. CF-Keko- verkoston jäsenet, jotka ovat olleen aktiivisimmin työssä mukana, arvioivat CF-katto-ohjelman onnistuneen paremmin kuin muiden sidosryhmien jäsenet. Rahoittajien tiiviimpi kytkeminen mukaan ohjelmaan koettiin tarpeelliseksi, samoin pitkäjänteisen toiminnan turvaaminen. Kulttuurimatkailun tuotteistamisen ja kehittämisen koordinoinnin osalta tuotekehitysmallin ja työkalujen luomisessa katto-ohjelman katsottiin onnistuneen paremmin kuin tuotetarjonnan lisäämisessä. Tuotetut työkalut koettiin hyviksi, mutta niiden käyttöönottoa tulisi vielä edistää. Alueellisen kulttuuri- ja matkailutoimijoiden yhteistyön toivottiin siirtyvän konkreettisemmalle tasolle. Laadun ja kestävän kulttuurimatkailun kehittämisen toteutumiseen oltiin suhteellisen tyytyväisiä. Laadun edistäminen koettiin tärkeäksi jatkossakin ja aiheen mukaan tuominen oikeissa yhteyksissä ja oikea-aikaisesti nähtiin tarpeelliseksi. Toiveena oli myös asiakaslähtöisyyden huomioiminen laatukoulutuksia ja kriteerejä suunniteltaessa. Markkinoinnin ja myynnin edistäminen tuli mukaan toimenpidetasolla vähitellen verkostoitumisen ja tuotekehityksen saatua alussa enemmän painoarvoa. Toteuttaminen on ollut kohtalaista. Verkoston jäsenet arvioivat tämän erityisen tärkeäksi toimenpidealueeksi vuodelle Kulttuuri- ja matkailutoimijoiden tiiviimpi yhteistyö nousi tässäkin yhteydessä kehittämisalueeksi. Tutkimustiedon hyödyntämisen lisäämisessä ja tehokkaassa tiedonvälityksessä onnistuttiin varsinkin verkoston jäsenten mielestä hyvin. Tehtyjä tutkimusten tuloksia toivottiin jatkossa jalkautettavan tehokkaasti käytännön toteutukseen. Yhteistyön kehittämisessä onnistuttiin kohtalaisesti. Kommenteissa peräänkuulutettiin selkeämpiä tavoitteita yhteistyölle ja rooleja eri toimijoille. Kyselyn vastauksissa nousi kautta linjan esille resurssien lisäämisen tarpeellisuus. Uudessa toimintamallissa osa katto-ohjelman resursseista on ohjattu alueellisen yhteistyön tiivistämiseen. Erityisesti sidosryhmäläiset toivoivat tehokkaampaa tiedonjakelua, jotta tuotetut työkalut ja tutkimustiedot tulisivat tehokkaampaan käyttöön. Alueellinen koordinaatio tuo toivottavasti myös tähän paremmat mahdollisuudet. 9

10 LIITE 2 Katto-ohjelman toteutuksen arvioinnit 2013 osalta Aluekoordinaattoreiden arviot, vastauksia 8/10 pilottialuetta: Avoimia kommentteja: VERKOSTOITUMINEN Kommentti: Yhteistoiminta on jonkin verran aktivoitunut, mutta vieläkin ollaan ns. melko kaukana toisistaan. Yhteisen ymmärryksen löytäminen myytävän tuotteen kehittämiseen vaatii paljon työtä. Kommentti: Aluetiimitoiminta on edistänyt verkostoitumista, varsinaisten palvelun tuottajien (matkailu+kulttuuri) välillä vielä tekemistä, että toimijat saadaan yhteisiin tilaisuuksiin ja oikeaan yhteistyöhön. KEHITTÄMISAKTIIVISUUS Kommentti: Uusia avauksia on lähtenyt liikkeelle ja konkretisoitumaan, mutta hitaasti edeten. Kommentti: CF-aluekoordinaatio on nostanut kissan pöydälle meidänkin maakunnassa, jossa sen kummemmin matkailuyritysten kuin kehittäjäorganisaatioidenkaan keskuudessa ei kulttuurilla ole perinteisesti nähty mahdollisuuksia kasvattaa maakuntamme matkailullista vetovoimaa. Aluetiimimme tutustui jokaisen kokouksensa (5 kokousta) ja yhden koulutustilaisuuden yhteydessä mielenkiintoisiin kohteisiin, tuotepajassa ideoitiin uusia kulttuurimatkailullisia teemoja ja lisäksi eri yhteyksissä on tehty listauksia maakuntamme kulttuurisista vahvuuksista. Kaikki em. toiminta on aktivoinut ajattelua ja keskustelua kulttuurin sisältymisestä nykyistä vetovoimaisempana maakuntamme matkailukuvaan. Kommentti: Aluetiimi on tiedostanut, että kulttuurimatkailutuotteiden määrä, laatu ja markkinointi/myynti kaipaa kehittämistä alueellamme. Tämä tuli ilmi etsiessämme Top 100 -tuotteita, joiden löytyminen ei ollutkaan niin helppoa kuin ennalta oletimme. TUOTEKEHITYS Kommentti: Tuotekehitystyön oikean suuntaiseen kehittämiseen tarvitaan edelleenkin apua. Kommentti: Ollaan saatu konkreettisia myytäviä tuotteita suhteellisen pienellä resursoinnilla eteenpäin :) Kommentti: Road show -työpaja oli innostava ja ajatuksia herättävä. Osallistujat havahtuivat siihen, että tuotteistamiseen liittyy myös valmismatkalaki eikä monikaan sitä kovin hyvin tunne. Matkailuyrittäjien mielenkiinto tuotteistamistyöpajoihin osallistumiseen pitäisi vielä jotenkin saada heräteltyä. Kommentti: Top 100 -tuotelistaukseen löytyi yllättävän vähän indiksille suunnattuja palvelupaketteja, joka indikoi siitä että tuotekehitystä tarvitaan vastaamaan kysyntää. 10

Kulttuurimatkailun katto-ohjelma Culture Finland 2011-2013

Kulttuurimatkailun katto-ohjelma Culture Finland 2011-2013 Kulttuurimatkailun katto-ohjelma Culture Finland 2011-2013 Vuosiraportti 2011-2012 Katto-ohjelman toteuttaja Visit Finland c/o Finland Festivals Projektipäällikkö Soila Palviainen Kalevankatu 30, 00100

Lisätiedot

Culture Finland -kulttuurimatkailun katto-ohjelma Maaseudun hanke- ja verkostoseminaari Lahti 19.4.2013

Culture Finland -kulttuurimatkailun katto-ohjelma Maaseudun hanke- ja verkostoseminaari Lahti 19.4.2013 11.4.2008 Culture Finland -kulttuurimatkailun katto-ohjelma Maaseudun hanke- ja verkostoseminaari Lahti 19.4.2013 Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt. Valtakunnalliset hankkeet ohjelmien toteuttamisen

Lisätiedot

MEK Kulttuurimatkailun katto-ohjelma. Tuoteasiantuntija Liisa Hentinen

MEK Kulttuurimatkailun katto-ohjelma. Tuoteasiantuntija Liisa Hentinen MEK Kulttuurimatkailun katto-ohjelma Tuoteasiantuntija Liisa Hentinen Teemakohtaiset katto-ohjelmat yhteiset tavoitteet ja prioriteetit kehittämiselle hankerahoituksen tehokkaampi käyttö MEK valmistelee

Lisätiedot

Keski-Suomen ja Pirkanmaan. kulttuurimatkailufoorumi

Keski-Suomen ja Pirkanmaan. kulttuurimatkailufoorumi Kuvateksti Arial Bold 10/10 Aurora borealis in Lapland Keski-Suomen ja Pirkanmaan kulttuurimatkailufoorumi 17.5.2011 Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt.

Lisätiedot

Hämeenlinna 21.3.2012. Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma

Hämeenlinna 21.3.2012. Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma Maaseutumatkailuseminaari Hämeenlinna 21.3.2012 Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt. 11.4.20 08 Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma MEK (Matkailun edistämiskeskus) valmistelee ja koordinoi

Lisätiedot

Culture Finland - kulttuurimatkailun katto-ohjelma

Culture Finland - kulttuurimatkailun katto-ohjelma Culture Finland - kulttuurimatkailun katto-ohjelma Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt. 22.4.201311.4.20 08 Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma Vuonna 2011 alkanut Kulttuurimatkailun valtakunnallinen

Lisätiedot

Culture Finland - kulttuurimatkailun katto-ohjelma

Culture Finland - kulttuurimatkailun katto-ohjelma Culture Finland - kulttuurimatkailun katto-ohjelma Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt. 11.4.20 08 Löylyä lissää Maaseutumatkailuyrittäjien ja -kehittäjien seminaari Peurunka, 20.3.2013 Muokkaa alaotsikon

Lisätiedot

Mafiat tulevat! Kulttuurimatkailun kehittäminen Lapissa ja valtakunnallisesti

Mafiat tulevat! Kulttuurimatkailun kehittäminen Lapissa ja valtakunnallisesti Mafiat tulevat! Kulttuurimatkailun kehittäminen Lapissa ja valtakunnallisesti Lapin Matkailuparlamentti 27.9.2013 Anne Lukkarila / Haaga-Perho Sanna Kortelainen / CF Lappi&Koillismaa Kulttuurimatkailun

Lisätiedot

Outdoors Finland Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke

Outdoors Finland Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke Outdoors Finland Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke Hämeenlinna 15.4.2011 projektipäällikkö Terhi Hook Matkailun edistämiskeskus MEK terhi.hook@visitfinland.com

Lisätiedot

Keski-Suomessa on ollut jo pitkään runsasta ja korkeatasoista kulttuuritarjontaa Maakunnan matkailukeskuksissa on tehty merkittäviä investointeja

Keski-Suomessa on ollut jo pitkään runsasta ja korkeatasoista kulttuuritarjontaa Maakunnan matkailukeskuksissa on tehty merkittäviä investointeja Keski-Suomessa on ollut jo pitkään runsasta ja korkeatasoista kulttuuritarjontaa Maakunnan matkailukeskuksissa on tehty merkittäviä investointeja Kulttuuritarjonnan tuotteistaminen on ollut vaihtelevaa

Lisätiedot

Luova Matka Culture Creators go Tourism

Luova Matka Culture Creators go Tourism Luova Matka Culture Creators go Tourism Toteutusaika 1.10.2015 30.9.2018 Euroopan sosiaalirahaston rahoittama valtakunnallinen hanke (ESR) Budjetti 600 000 euroa Hankkeen hallinnoija Visit Finland/Finpro

Lisätiedot

Kulttuurimatkailun kehittämisen haasteet

Kulttuurimatkailun kehittämisen haasteet Kulttuurimatkailun kehittämisen haasteet Kulttuurimatkailufoorum Imatra 17.11.2011 Liisa Hentinen Liisa Matkailun Hentinen, MEK edisämiskeskus 1 Matkailun globaalit päävetovoimatekijät - kulttuuri (laajasti

Lisätiedot

Kehittämisstrategiat 2014-2018

Kehittämisstrategiat 2014-2018 Kehittämisstrategiat kansainvälisille markkinoille 2014-2018 Kehittämisstrategiat 2014-2018 Määrittelevät teeman kehittämisen linjaukset ja painopisteet koko Suomessa: kulttuuri, talvi, kesäaktiviteetit/luontomatkailu,

Lisätiedot

Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen - Valtakunnallinen koordinaatiohanke 2009-2011. Susanna Kulmala Lomalaidun ry

Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen - Valtakunnallinen koordinaatiohanke 2009-2011. Susanna Kulmala Lomalaidun ry Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen - Valtakunnallinen koordinaatiohanke 2009-2011 Susanna Kulmala Lomalaidun ry Taustaa Hanketta on ollut suunnittelemassa maaseutumatkailun ja kylätoiminnan kehittäjiä

Lisätiedot

MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit. Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com

MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit. Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com MEK VisitFinland ensisijaisia tehtäviä: Suomen maabrändin luominen ja sitä

Lisätiedot

KULTTUURIN KETJU - Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen 2009-2011

KULTTUURIN KETJU - Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen 2009-2011 KULTTUURIN KETJU - Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen 2009-2011 Osa opetus- ja kulttuuriministeriön valtakunnallista Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen kehittämisohjelmaa

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ

VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007-2013 KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 15.1.2014 Sivu 1 Kaksi lähestymistapaa matkailuhankkeen koordinaatioon Kylämatkailuhanke

Lisätiedot

KULTTUURIN KETJU Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen

KULTTUURIN KETJU Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen KULTTUURIN KETJU Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen 17.5.2011 Kulttuurimatkailufoorumi Anne Karsikas-Järvinen Kulttuurin Ketju -hanke Kansallinen hanke, jonka tavoitteena on edesauttaa kulttuurimatkailun

Lisätiedot

Outdoors Finland. Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke. Markkinointiyhteistyöllätulosta seminaari

Outdoors Finland. Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke. Markkinointiyhteistyöllätulosta seminaari Outdoors Finland Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke Markkinointiyhteistyöllätulosta seminaari 26.-27.10.2010 Savion Hovi, JÄMSÄ projektipäällikkö Terhi Hook terhi.hook@visitfinland.com

Lisätiedot

Mitä kulttuurimatkailu on?

Mitä kulttuurimatkailu on? Kulttuurimatkailun kehittämisstrategia kansainvälisille markkinoille 2014-2018 Mitä kulttuurimatkailu on? Kulttuurimatkailussa tuotetaan alueellisia ja paikallisia kulttuurin voimavaroja arvostaen matkailutuotteita

Lisätiedot

Kulttuurista särmää matkailun kehittämiseen. Tuottamalla kuntoon kulttuuri &matkailu seminaari Pori Arja Kortesluoma

Kulttuurista särmää matkailun kehittämiseen. Tuottamalla kuntoon kulttuuri &matkailu seminaari Pori Arja Kortesluoma Kulttuurista särmää matkailun kehittämiseen Tuottamalla kuntoon kulttuuri &matkailu seminaari Pori 13.10.2016 Arja Kortesluoma Matkailusta lisätuloa kulttuuritoimijoille Kulttuurista lisäarvoa matkailuun

Lisätiedot

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta Sata matkaa maalle! Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta 1.9.2013 31.12.2014 Projektipäällikkö Soile Vahela Sata matkaa maalle! Miksi? Maaseutumatkailun kehittäminen on

Lisätiedot

Innovaatio ja osaaminen -verkosto

Innovaatio ja osaaminen -verkosto Innovaatio ja osaaminen -verkosto 4.5.2009 Yleistä verkostosta Innovaatio ja osaaminen verkoston toiminta on käynnistynyt vuoden 2005 alussa osana alue-keskusohjelmaa. Verkoston tavoitteena on systemaattisen

Lisätiedot

Rural Finland. - valtakunnallinen matkailun koordinaatiohanke. 1.8.2015 31.12.2017 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Rural Finland. - valtakunnallinen matkailun koordinaatiohanke. 1.8.2015 31.12.2017 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Rural Finland - valtakunnallinen matkailun koordinaatiohanke 1.8.2015 31.12.2017 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Kotimaan matkailijat suurin matkailijaryhmämme Lähimatkailun odotetaan kasvavan

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

Local Strengths and Networks as Resources of Cultural Tourism

Local Strengths and Networks as Resources of Cultural Tourism 2nd International Conference on Urban Marketing Cities by the Water: Images Real and Virtual Local Strengths and Networks as Resources of Cultural Tourism Soila Palviainen Esityksen sisältö: määrittelyjä

Lisätiedot

Mitä kulttuurimatkailu on?

Mitä kulttuurimatkailu on? Kulttuurimatkailun kehittämisstrategia kansainvälisille markkinoille 2014-2018 Mitä kulttuurimatkailu on? Kulttuurimatkailussa tuotetaan alueellisia ja paikallisia kulttuurin voimavaroja arvostaen matkailutuotteita

Lisätiedot

SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA

SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA SATAKUNNALLE OMA SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA LUONTOMATKAILUOHJELMA Luontomatkailun mahdollisuudet Satakunnassa -tilaisuus Sanna-Mari Renfors, 31.3.2016 Hanna-Maria Marttila Ohjelman laadinnasta Laadinta

Lisätiedot

Valtakunnallinen kylämatkailuhanke - esimerkkejä ja onnistumisia pilottikylistä.

Valtakunnallinen kylämatkailuhanke - esimerkkejä ja onnistumisia pilottikylistä. Valtakunnallinen kylämatkailuhanke - esimerkkejä ja onnistumisia pilottikylistä. Tiina Perämäki Projektipäällikkö Kylämatkailu Kylämatkailulla tarkoitetaan kylän, kylän matkailuyritysten ja kylän matkailua

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia. Pori kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia. Pori kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia Pori 12.12.2017 kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö Creative Industries Finland/Sanna Peurakoski Taustaa ja tilastoja

Lisätiedot

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Verkostosta voimaa!!!

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Verkostosta voimaa!!! Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Verkostosta voimaa!!! 1.9.2013 31.12.2014 Projektipäällikkö Soile Vahela Esityksen runko 1. Hankkeen taustat, tavoitteet, toimenpiteet ja kohderyhmät. 2.

Lisätiedot

Valtakunnallinen Green Care -koordinaatiohanke

Valtakunnallinen Green Care -koordinaatiohanke Valtakunnallinen Green Care -koordinaatiohanke Koordinaatiohanketilaisuus Maaseutuvirasto, Helsinki, 5.10.2015 Elina Vehmasto, Luke Natural Resources Institute Finland Valtakunnallinen Green Care Koordinaatiohanke

Lisätiedot

Matkailualan aamu 11.02.2015

Matkailualan aamu 11.02.2015 Matkailualan aamu 11.02.2015 Ohjelma Haukkalan juhlatiloissa klo 8.15 11 klo 8.15 klo 8.30 klo 8.45 aamukahvia ja suolaista Tervetuloa Haukkalan juhlatiloihin yrittäjät Mikko ja Eija Halkilahti Ajankohtaisia

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Kulttuurin edistäminen www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) Poliittisen ohjauksen näkökulmasta (mitä kansan valitsemat

Lisätiedot

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö Osaamiskeskusohjelma 2007 2013 13 klusteria 21 osaamiskeskusta Lahden Seudun Kehitys LADEC Henkilöstöä 75 Asumisen

Lisätiedot

TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA

TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA Tässä toimenpideohjelmassa paikallisella matkailulla tarkoitetaan Juvan, Rantasalmen ja Sulkavan alueiden matkailua. Alueellinen matkailu tarkoittaa Etelä-Savon

Lisätiedot

Luonnosta vetovoimaa matkailuun Pirjo Räsänen

Luonnosta vetovoimaa matkailuun Pirjo Räsänen Luonnosta vetovoimaa matkailuun 07.10.2014 Pirjo Räsänen www.mek.fi/outdoorsfinland www.outdoorsfinland.fi www.visitfinland.com Outdoors Finland katto-ohjelma 2009-2014 MEKin hallinnoima koko Outdoors

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Työryhmän toimeksianto 1. kartoittaa alueellisten ja paikallisten taide- ja kulttuuripalvelujen tuottamisen malleja ja tilaa maan erilaisilla

Lisätiedot

Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU-logot mukaan

Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU-logot mukaan Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU-logot mukaan Lapland The North of Finland Matkailun imagomarkkinointi 8.5.2014 Eteläisen Suomen matkailuyhteistyöpaja II Hanna-Mari Pyry Talvensaari 2 Agenda Lapland

Lisätiedot

Sustainability in Tourism -osahanke

Sustainability in Tourism -osahanke 25.3.2013 Päivi Lappalainen Matkailun ja elämystuotannon osaamiskeskus Osaprojektin tavoitteet Osaprojektin tavoitteena oli työpajojen ja tilaisuuksien kautta koota yritysten näkemyksiä ja tarvetta vastuullisen

Lisätiedot

Päijänteen matkailuyhteistyön esiselvityshanke 1.3.2018 30.9.2018 Hakija Nimi: Juotavan Hyvä Etelä-Päijänne ry Y-tunnus: 1025160-4 Kunta: Asikkala Yhteystiedot Käyntiosoite: c/o Päijänne Leader ry, Meijeritie

Lisätiedot

Culture Finland -katto-ohjelma, Susanna Markkola

Culture Finland -katto-ohjelma, Susanna Markkola Culture Finland -katto-ohjelma, Susanna Markkola TAVOITTEET luodaan matkailijoille uudenlaisia elämyksiä luodaan kulttuuri- ja matkailutoimijoille uusia liiketoimintamahdollisuuksia kulttuuriset sisällöt

Lisätiedot

Culture Finland -katto-ohjelma, Susanna Markkola

Culture Finland -katto-ohjelma, Susanna Markkola Culture Finland -katto-ohjelma, Susanna Markkola Unescon maailmanperintökohteiden mahdollisuudet matkailussa Kulttuurimatkailun kehittämisstrategia 2014-2018 Kulttuurimatkailun visio Suomi on modernin

Lisätiedot

Keski-Suomen maaseutu- matkailun suuntaviivat 2007-2013

Keski-Suomen maaseutu- matkailun suuntaviivat 2007-2013 Keski-Suomen maaseutu- matkailun suuntaviivat 2007-2013 2013 Keski-Suomen Matkailuparlamentti 29.11.2006 Merja Ahonen Kehittämisohjelman kokoaminen Kehittämisohjelma tehdään yhteistyössä kehitys- ja kasvuhaluisten

Lisätiedot

TPY:N JÄSENORGANISAATIOT VUONNA 2011 (23.11.2011)

TPY:N JÄSENORGANISAATIOT VUONNA 2011 (23.11.2011) TPY:N JÄSENORGANISAATIOT VUONNA 11 (23.11.11) Finström Hammarland Sund Lumparland Hyvinkää Mäntsälä Myrskylä Lapinjärvi Huittinen Punkalaidun Urjala Kylmäkoski Nousiainen Aura Lieto Tarvasjoki Turku Petäjävesi

Lisätiedot

Linnasta Linnaan - Castle to Castle

Linnasta Linnaan - Castle to Castle SOUTH-EAST FINLAND RUSSIA ENPI CBC 2007 2013 KULTTUURIMATKAILUN KEHITTÄMISHANKE Linnasta Linnaan - Castle to Castle Linnojen ja linnoitusten historian tuotteistaminen ja elävöittäminen Irina Lukkarinen

Lisätiedot

To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e. O h j a u s r y h m ä 1 3. 3.

To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e. O h j a u s r y h m ä 1 3. 3. To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e O h j a u s r y h m ä 1 3. 3. 2 0 1 4 L a h t i E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o

Lisätiedot

Outdoors Finland II. Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi hanke. Satakunta 14.11.2013

Outdoors Finland II. Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi hanke. Satakunta 14.11.2013 Outdoors Finland II Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi hanke Satakunta 14.11.2013 Heli Saari heli.saari@visitfinland.com www.mek.fi/outdoorsfinland Matkailun edistämiskeskus Tehtävänä

Lisätiedot

Kilpailun ohjeet. Culture Finland. Kärkituotekilpailu. Kenelle

Kilpailun ohjeet. Culture Finland. Kärkituotekilpailu. Kenelle Kilpailun ohjeet Culture Finland Kärkituotekilpailu Kenelle Culture Finland (CF) on valtakunnallinen kulttuurimatkailun kehittämisohjelma. CF:n toimenpiteillä lisätään Suomeen suuntautuvaa ja Suomessa

Lisätiedot

Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin

Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin Luomun koordinaatiohanke käynnistyi 20.8.2015 Helsingissä järjestetyllä kick off -työpajalla, johon osallistui noin 40 henkilöä. Työpajan rahoitti Manner-Suomen

Lisätiedot

Click to edit Master title. Miten matkailua kehitetään uudessa maakunnassa? Kyselyn tulokset

Click to edit Master title. Miten matkailua kehitetään uudessa maakunnassa? Kyselyn tulokset 6/16/2017 Click to edit Master title Miten matkailua kehitetään uudessa maakunnassa? Kyselyn tulokset 1.6.2017 KYSYMYS 1: Edustamani taho? Vastauksia kaikkiaan 46, joista yrittäjiä 20 Huomattavan paljon

Lisätiedot

MELONTAMATKAILUN TOIMENPIDESUUNNITELMA

MELONTAMATKAILUN TOIMENPIDESUUNNITELMA MELONTAMATKAILUN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2009-2013 Työryhmä: Markus Björlin, Elämysaalto Jan Gäddnäs, Gaia Events Pertti Karttunen, Suomen Kanoottiliitto Pellervo Kokkonen, Savonlinnan Innovaatiokeskus Jukka

Lisätiedot

MATKAILUN TEEMARYHMÄN ROADSHOW 18.5.09 Seinäjoella

MATKAILUN TEEMARYHMÄN ROADSHOW 18.5.09 Seinäjoella MATKAILUN TEEMARYHMÄN ROADSHOW 18.5.09 Seinäjoella Etelä-Pohjanmaan Matkailustrategian toimeenpano v. 2008 2010 MATKO2 Matkailun koordinointi E-P:lla 2008-2010 hanke, SeAMK Maa- ja metsätal.yks. Ilmajoki

Lisätiedot

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013 FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013 FSA:n vuosikokous 2.5.2013 TOIMINTASUUNNITELMAN PÄÄLINJAT Vuoden 2013 toimintasuunnitelma keskittyy: Jäsenlähtöisen toiminnan aktivoimiseen* FSA:n toiminnasta

Lisätiedot

Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo

Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo Lähtökohdat Toimijat etäällä toisistaan, maakunnallisen toiminnan lisääminen - ) eri toimijoiden kohtaamisia ja voimavarojen tehokkaampaa yhdistämistä Tahto

Lisätiedot

JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015

JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015 JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015 TAUSTAA 2 3 VALTAKUNNALLINEN VALMISTELU Juhlavuoden valtakunnallinen valmistelutyö käynnistyi syksyllä 2014. Keväällä 2015 alueinfot maakuntien liittojen

Lisätiedot

Kaikki vapaa-ajanyöpymiset* (tuhansia öitä)

Kaikki vapaa-ajanyöpymiset* (tuhansia öitä) 1 MATKAILUN EDISTÄMISKESKUS KESÄMATKAILUSTRATEGIA 2004-2006 1. Lähtökohtia Pohjana kesämatkailustrategialle on vuosille 2004 2007 laadittu MEKin toimintastrategia, jossa MEKin päätuoteryhmät määritellään.

Lisätiedot

Rural Finland Matkailun kehittäjien tapaaminen Suvi Ahonen

Rural Finland Matkailun kehittäjien tapaaminen Suvi Ahonen Rural Finland Matkailun kehittäjien tapaaminen 29.11.2017 Suvi Ahonen 1 Koko maassa yöpymiset lisääntyivät tammi-syyskuussa 5,1 %. Kasvua tuli kotimaasta 1,4 % ja ulkomailta 14,8 %. Keski-Suomen majoitusliikkeiden

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2017 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus-

Lisätiedot

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät UUSIMAA Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Monimuotoinen kokonaisuus 3 Toimenpidealueet Suomi maailmassa Yhteiset

Lisätiedot

LÄHIRUOAN KOORDINAATIOHANKE

LÄHIRUOAN KOORDINAATIOHANKE LÄHIRUOAN KOORDINAATIOHANKE valtakunnallisten koordinaatiohankkeiden ja yhteistyötoimenpiteen hakulanseeraus 24.4.2015 Kirsi Viljanen kirsi.viljanen@mmm.fi Sivu 1 27.4.2015 Taustaa ja perusteluita koordinaatiolle

Lisätiedot

Lapin alueellinen verkostotapaaminen Pyhätunturi 14.02.2014 Verkostokuulumisia

Lapin alueellinen verkostotapaaminen Pyhätunturi 14.02.2014 Verkostokuulumisia Lapin alueellinen verkostotapaaminen Pyhätunturi 14.02.2014 Verkostokuulumisia Jaana Lerssi-Uskelin 7.3.2014 Alueelliset verkostot Aluejakona ELY-alueet: 1. Satakunta 2. Etelä-Savo 3. Lappi 4. Pohjanmaa

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2018 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat opas julkaistiin kokemuksia jalkautuksesta

Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat opas julkaistiin kokemuksia jalkautuksesta Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat opas julkaistiin kokemuksia jalkautuksesta Vesihuolto 2014 3.6.2014, Helsinki Projekti-insinööri Henna Luukkonen Suomen Kuntaliitto Vesiosuuskunnat,

Lisätiedot

Yhteisiä tekoja. www.tyohyvinvointifoorumi.fi

Yhteisiä tekoja. www.tyohyvinvointifoorumi.fi Yhteisiä tekoja www.tyohyvinvointifoorumi.fi www.tyohyvinvointifoorumi.fi 1 Työhyvinvointifoorumi on Verkostotapaamisia ja yhteistyön vahvistamista Hyvien käytäntöjen jakamista ja niistä oppimista Valtakunnallista,

Lisätiedot

Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely

Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely LOPPURAPORTTI 18.12.2015 Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely Tausta Liikenneviraston Kansallinen kävelyn ja pyöräilyn tietopankki, Kulkulaari on perustettu vuonna 2013. Sivusto perustettiin

Lisätiedot

Vauhtia Vuokatin (Kajaani-Oulujärvi) kv-matkailuun hanke

Vauhtia Vuokatin (Kajaani-Oulujärvi) kv-matkailuun hanke Vauhtia Vuokatin (Kajaani-Oulujärvi) kv-matkailuun hanke 1.1.2017-31.12.2019 Sotkamo 13.1.2017 Talousjohtaja Heidi Pyykkönen, Hankejohtaja Arto Asikainen ja Kohdepäällikkö Minna Hirvonen Hankevalmistelun

Lisätiedot

SUVI-ESISELVITYSHANKE 4.5.2007 31.1.2008

SUVI-ESISELVITYSHANKE 4.5.2007 31.1.2008 SUVI-ESISELVITYSHANKE 4.5.2007 31.1.2008 PAIKALLISEN DIGIMEDIATUOTANNON JAKELUKANAVAT JA TEKNIIKAT, PALVELUT JA LIIKETOIMINTAMALLIT SEKÄ TOIMIJOIDEN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET SUUPOHJAN SEUTUVERKOSSA SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

E-P:n Matkailuparlamentti 1.9.09 Teema: Matkailun sähköinen liiketoiminta Etelä-Pohjanmaan Matkailustrategian toimeenpano v.

E-P:n Matkailuparlamentti 1.9.09 Teema: Matkailun sähköinen liiketoiminta Etelä-Pohjanmaan Matkailustrategian toimeenpano v. E-P:n Matkailuparlamentti 1.9.09 Teema: Matkailun sähköinen liiketoiminta Etelä-Pohjanmaan Matkailustrategian toimeenpano v. 2008 2010 MATKO2 Matkailun koordinointi E-P:lla 2008-2010 hanke, SeAMK Maa-

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Lahti 12.4.2019 Leena Aaltonen 29.4.2019 1 Ajankohtaista - kevät 2019 Lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävä

Lisätiedot

Yhteistyö matkailun kehittämisessä case Etelä-Pohjanmaa

Yhteistyö matkailun kehittämisessä case Etelä-Pohjanmaa Yhteistyö matkailun kehittämisessä case Etelä-Pohjanmaa Rural Finland aluetilaisuus Pohjois-Pohjanmaa Oulu 14.11.2016 Arja Kortesluoma Matkailu Etelä-Pohjanmaalla www.epmatkailu.fi www.visitpohjanmaa.fi

Lisätiedot

Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti

Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti ESR TL 3:n kehittämisohjelma: Osuvuutta ja kysyntälähtöisyyttä aikuisopiskeluun tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden valtakunnallisella kehittämisohjelmalla Projektipäällikkö

Lisätiedot

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät UUSIMAA Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Monimuotoinen kokonaisuus 3 Hae mukaan Ehdotus juhlavuoden ohjelmaksi.

Lisätiedot

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 Aluekeskusohjelman toteutus Aluekeskusohjelman kansallisesta koordinoinnista vastaa työ- ja elinkeinoministeriöministeriö

Lisätiedot

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan?

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan? Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan? Lappajärvi 19.11. 2014 Laura Liuska / VYYHTI-hanke Välittäjäorganisaatio: mikä ja miksi? Vesienhoidossa vapaaehtoisen paikallisen kunnostustoiminnan

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Alueen taidemuseoiden aseman vahvistaminen. Uudet taidemuseo- ja taidehankkeet luovat uutta ja tuovat muutoksia toimintakenttään. 2. Julkisen taiteen

Lisätiedot

Outdoors Finland tavoitteet ja mitä on tehty

Outdoors Finland tavoitteet ja mitä on tehty Outdoors Finland tavoitteet ja mitä on tehty 1. Osaamisen kehittäminen ja yhteistyön lisääminen Infotilaisuudet 15 maakuntaa 350 osallistujaa OF-seminaarit x 3 Visit Finland Akatemia valmennukset (17 päivää

Lisätiedot

Luontomatkailun liiketoiminnan kehittäminen

Luontomatkailun liiketoiminnan kehittäminen Luontomatkailun liiketoiminnan kehittäminen 19.01.2018 I Henna Konu Itä-Suomen yliopisto Työryhmä: Henna Konu, Liisa Tyrväinen, Seija Tuulentie, Juho Pesonen, Katja Pasanen, Anja Tuohino Tavoitteet Selvittää

Lisätiedot

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka

Lisätiedot

1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko

1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko Kysymykset 1. 1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko OHJAUKSEN TOIMINTAPOLITIIKKA ALUEELLISELLA TASOLLA Alueellisesti tulisi määritellä tahot, joita tarvitaan alueellisten ohjauksen palvelujärjestelyjen

Lisätiedot

Tieto- ja osaamistarvekysely matkailun kehittäjille ja matkailuyrittäjille

Tieto- ja osaamistarvekysely matkailun kehittäjille ja matkailuyrittäjille Tieto- ja osaamistarvekysely matkailun kehittäjille ja matkailuyrittäjille Rural Finland II-hanke toteutti loka-marraskuussa 2018 tieto- ja osaamistarvekyselyn matkailun kehittäjille ja matkailuyrittäjille.

Lisätiedot

Kehittämiskysely 2012. Tulokset

Kehittämiskysely 2012. Tulokset Kehittämiskysely 2012 Tulokset Tausta Kehittämiskysely toteutettiin eteläpohjalaisissa kaluste- ja asumisteollisuuden yrityksissä loka-marraskuussa 2012 Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa kohderyhmään

Lisätiedot

VISIT FINLANDIN KANSSA MAAILMALLE

VISIT FINLANDIN KANSSA MAAILMALLE VISIT FINLANDIN KANSSA MAAILMALLE LIISA KOKKARINEN LAPIN ALUEPÄÄLLIKKÖ VISIT FINLAND 2.11.2018 VISIT FINLAND YDINTEHTÄVÄT & PÄÄMÄÄRÄ 1. Kehittää matkailullista Suomi-kuvaa ja toimii kaupallisen maakuvaviestinnän

Lisätiedot

OKM:n ohjeistus vuodelle 2019

OKM:n ohjeistus vuodelle 2019 OKM:n ohjeistus vuodelle 2019 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 11.10.2018 Kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen, Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yleistä Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

HUITTISTEN PILOTIN LOPPURAPORTTI 1.10.2012 30.9.2013. LÄNSI 2013 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön jatko- ja juurruttamishanke

HUITTISTEN PILOTIN LOPPURAPORTTI 1.10.2012 30.9.2013. LÄNSI 2013 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön jatko- ja juurruttamishanke HUITTISTEN PILOTIN LOPPURAPORTTI 1.10.2012 30.9.2013 LÄNSI 2013 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön jatko- ja juurruttamishanke Tarja Horn Marjo Virtanen 29.10.2013 Sisällysluettelo Johdanto... 3

Lisätiedot

Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia investointeja sekä maakuvaa.

Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia investointeja sekä maakuvaa. TEAM FINLAND: TAUSTAA Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia investointeja sekä maakuvaa. Taustatekijät 1. Maailmantalouden

Lisätiedot

Kartta ja kompassi matkailun strategiat käytäntöön

Kartta ja kompassi matkailun strategiat käytäntöön Kartta ja kompassi matkailun strategiat käytäntöön Valtakunnallinen maaseutumatkailun yrittäjäseminaari Pirkanmaalla, 28.3.2007, Tampere Erityisasiantuntija Lea Häyhä Kauppa- ja teollisuusministeriö 4/2/2007

Lisätiedot

Valtakunnallisten hankkeiden ja koordinaatiohankkeiden arviointi. Valtakunnallisten ja koordinaatiohankkeiden info-päivä Helsinki 1.11.

Valtakunnallisten hankkeiden ja koordinaatiohankkeiden arviointi. Valtakunnallisten ja koordinaatiohankkeiden info-päivä Helsinki 1.11. Valtakunnallisten hankkeiden ja koordinaatiohankkeiden arviointi Valtakunnallisten ja koordinaatiohankkeiden info-päivä Helsinki 1.11.2017 Arvioinnin fokus 2007-2013 valtakunnalliset hankkeet 23 hanketta

Lisätiedot

MINNO-osaprojekti. Leena Grönroosin puolesta Eva Holmberg. TouNet-projektin ohjausryhmä 25.3.2013

MINNO-osaprojekti. Leena Grönroosin puolesta Eva Holmberg. TouNet-projektin ohjausryhmä 25.3.2013 MINNO-osaprojekti Leena Grönroosin puolesta Eva Holmberg TouNet-projektin ohjausryhmä 25.3.2013 MINNOssa on kaksi erillistä osiota Etelä-Suomen matkailun tulevaisuus : Häme, Päijät-Häme, Uusimaa Toteuttaja

Lisätiedot

Outdoors Finland Heli Saari

Outdoors Finland Heli Saari Outdoors Finland 20.08.2014 Heli Saari www.mek.fi/outdoorsfinland www.outdoorsfinland.fi www.visitfinland.com OF katto-ohjelma Aloitettu 2009, maaseuturahaston hankerahoitus Pitkäjänteinen yhteinen kansainvälistymisohjelma

Lisätiedot

suositukset rahoittajille

suositukset rahoittajille EU:n rakennerahastokauden 2007 2013 Paremmat arjentaidot ja opintojen kautta töihin -ohjelman Opetushallituksen rahoittamassa koordinaatiohankkeessa tehtyyn tutkimukseen perustuvat suositukset rahoittajille

Lisätiedot

Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työterveyslaitos www.ttl.fi

Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työterveyslaitos www.ttl.fi Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työhyvinvointia edistäviä verkostoja 2014-2015 Työterveyslaitoksen koordinoimat verkostot Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto TTL:n koordinoimat

Lisätiedot

Kulttuuriympäristö. jokaisen oma ja kaikkien yhteinen

Kulttuuriympäristö. jokaisen oma ja kaikkien yhteinen Kulttuuriympäristö jokaisen oma ja kaikkien yhteinen Tästä lähdettiin liikkeelle Toimijoiden välinen yhteistyö satunnaista Ei säännöllisiä kokoontumisia Puheväleissä, mutta kenen kanssa? Vuorovaikutus

Lisätiedot

Maaseutuverkostoyksikön ajankohtaiskatsaus

Maaseutuverkostoyksikön ajankohtaiskatsaus Maaseutuverkostoyksikön ajankohtaiskatsaus Hämeenlinna 5.11.2013 Verkostoasiamies Juha-Matti Markkola Sivu 1 8.11.2013 Esityksen sisältö 1) Maaseutuverkoston vuosi 2014 2) Laatukoulutus 3) Maaseutuverkostoyksikkö

Lisätiedot

Kestävä Rakentaminen -klusteri

Kestävä Rakentaminen -klusteri Lumen 3/2017 TEEMA-ARTIKKELI Kestävä Rakentaminen -klusteri Antti Sirkka, insinööri (AMK), projektipäällikkö, ACE -tutkimusryhmä, Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisala, Lapin ammattikorkeakoulu Asiasanat:

Lisätiedot

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle Päivitetty

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle Päivitetty Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Päivitetty 8.2.2019 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä

Lisätiedot

Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010

Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010 Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010 EkoKymenlaakso-projektin viisi työpakettia TP1: Kuntien ympäristöjohtaminen ja ohjelmatyö TP2: Ympäristötietämyksen lisääminen TP3: Energiatehokkuus ja uusiutuvan

Lisätiedot

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE)

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Organisaatio : Hämeen liitto Niittykatu 5 13100 Hämeenlinna Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Hankkeen nimi ja tavoite Nimi:

Lisätiedot

Valtakunnalliset koordinaatiohankkeet

Valtakunnalliset koordinaatiohankkeet Valtakunnalliset koordinaatiohankkeet Energiatehokkuus: Energiatehokkuudesta kilpailukykyä maaseudulla - energiatehokkuuden koordinaatiohanke ProAgria Keskusten Liitto ry, Maarit Kari, maarit.kari@proagria.fi

Lisätiedot

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen. www.kehy.fi

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen. www.kehy.fi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Saimaa geomatkailukohteeksi miksi? Saimaa on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja kiinnostava järvialue - esimerkiksi Lonely Planet

Lisätiedot