Etelä-Pohjanmaan Allergia- ja Astmayhdistys JÄSENTIEDOTE 2 / 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Etelä-Pohjanmaan Allergia- ja Astmayhdistys JÄSENTIEDOTE 2 / 2015"

Transkriptio

1 Etelä-Pohjanmaan Allergia- ja Astmayhdistys JÄSENTIEDOTE 2 / 2015

2 Tuoksuton viikko Puheenjohtajan tervehdys jäsenille! Hartaasti odotettu kesä on takana. Toivottavasti se toi myös ilon ja rentoutumisen hetkiä, vaikka sää ei aina suosinutkaan. Tämänvuotinen siitepölykausi oli varmasti monelle teistä helpompi, vaikka mukana on niitäkin, jotka oireilivat. Syksystä oireita voi vielä aiheuttaa ulkohomeet. Arkirutiinit alkavat itse kullakin taas pyörimään, kun lomat alkavat olla vietettyinä ja lapsiperheissä koulutkin ovat alkaneet. Atoopikkojen arkirutiineissa lisääntyy taas ihosta huolehtimisen tarve. Siihen onkin syytä kiinnittää huomiota heti alusta alkaen etsimällä omalle iholleen sopivat tuotteet. Nykyisten hoitosuositusten mukaan suihkussa käyntien määrää ei ole enää syytä rajoittaa, vaan päänvastoin siitä tuleva kosteus on hyväksi atoopikon iholle. Myös tänä vuonna vietetään viime vuoden tapaan tuoksutonta viikkoa. Tuoksuista on tullut monelle ihmiselle tänä päivänä suuri ongelma. Tuoksuja on ihan kaikkialla, enää eivät riitä hajuvedet yms. kosmetiikka vaan hajusteita löytyy kaikkialta. Koska hajusteita on kaikkialla, osa niille yliherkistä voi jopa erakoitua! Mennessään minne vain voi saada esimerkiksi hengenahdistusta, pahimmillaan jopa astmakohtauksen, nenä voi alkaa vuotaa ja päätä särkeä. Jotta huomioisimme allergiset läheisemme, meistä jokaisen tulisi käyttää mahdollisimman vähän hajusteita. Esimerkiksi pyykin pesemisessä ei tarvita hajusteita, pyykki tulee puhtaaksi ilman niitäkin ;) Tai mennessäsi vaikka teatteriesitykseen, ei ole tarvetta kyllästää itseään suurella hajustepilvellä. Seuraavalla kerralla ajattelethan läheistäsi! Mikäli olet kiinnostunut tulemaan mukaan yhdistyksen toimintaan, olet tervetullut milloin vain mukaan toimintaamme. Helpoiten tämä onnistuu tulemalla yhdistyksen sääntömääräiseen syyskokoukseen. Voit osallistua yhdistyksen toimintaan pienemmälläkin ajankäytöllä! Outi Hantula E-P:n Allergia- ja Astmayhdistyksen puheenjohtaja 2

3 Tiede kohtaa kauneuden Ainutlaatuinen hoitomenetelmä herkälle ja yliherkälle iholle: lukemattomia yksilöllisiä hoitovaihtoehtoja! dermaviduals -ihonhoitotuotteissa ei ole säilöntäaineita, mineraaliöljyjä, silikonia, väriaineita eikä hajusteita. Loistavat hoitotulokset täysin poikkeuksellisilla hoitotuotteilla arimmillekin ihoille, Suomessakin jo vuosien ajan. Varaa nyt oma aikasi ihoanalyysiin ihon turvallisen hoidon taitajalle, osaavalle kosmetologille, hintaan 25 (hyvitetään tuoteostoksista mennessä, mainitse varatessasi Etelä-Pohjanmaan Allergia- ja Astmayhdistys ) Kauneus- ja hyvinvointihoitola Paradis Törnäväntie 27, Seinäjoki, p Kauneus- ja hyvinvointihoitola Paradis tarjoaa monipuolisia kasvo-, jalka- ja vartalohoitoja myös hajustamattomina vaihtoehtoina. Monia hoidoissa käytettäviä tuotteita on mahdollista ostaa myös kotikäyttöön ja jatkaa näin kotona hoidon tehoa. Paradis valmistaa itse tehokkaita, yksilöityjä ja hajusteettomia ammattiihonhoitotuotteita, joista asiakkaan on mahdollista toivoa itse mitä tuote sisältäisi. Luotettavat tuotteet ja ainesosat sopivat mm. hajusteallergisille, herkkäihoisille, atoopikoille sekä akneihoisille -Ja ihan kaikille muillekin! Ei säilöntä- tai väriaineita, mineraaliöljyjä, emulgaattoreita eikä amiineja. Tiedustelut numerosta / SKY -kosmetologi Heli Rinta-aho. Jäsenkortilla -5% tuotteista tai hoidoista (ei koske kasvolymfahierontaa). Tervetuloa tutustumaan! 3

4 Hyödyllinen siedätyshoito Allergiaa aiheuttavat siitepölyhiukkaset. Kaikki yleisimmin siitepölyallergiaa aiheuttavat kasvit ovat tuulipölytteisiä. Monista kasveista on todettu vapautuvan allergeenisia pienhiukkasia jo ennen kukintaa. Kevätkesällä oireita aiheuttavat lehtipuut (lepät, pähkinäpensas, koivu), keskikesällä heinäkasvit ja loppukesällä pujo. Siitepölyallergia aiheuttaa oireita yleensä hengitysteissä, mutta voi aiheuttaa myös atooppisen ihottuman pahentumista. Oirekirjoon kuuluvat vesinuha, aivastelu, nenän tukkoisuus, silmien kutina, yskänärsytys sekä astmaoireet. Allergiaoireita hoidetaan oirelääkeillä, kuten antihistamiineilla ja paikallisilla kortikosteroideilla (nenäsumuteet, astman kortisonilääkkeet). Mikäli oireet ovat voimakkaat oirelääkkeistä huolimatta on siedätyshoito hyvä vaihtoehto. Siedätyshoito on tehokas allergian hoitomuoto. Se hoitaa allergiaa syynmukaisesti, mikä lisää vastustuskykyä allergeenia vastaan. Erittäin tehokas on siedätyshoito siitepölyallergian hoidossa (koivu, heinät). Siedätyshoito sopii potilaalle jos allergiaoireet ovat häiritseviä oirelääkkeistä huolimatta, jos potilaalla on siitepölyallergia ja/tai astma, jos oirelääkkeet aiheuttavat sivuvaikutuksia tai jos potilas on riippuvainen oirelääkkeistä pidemmän aikaa. SELÄTÄ ALLERGIA! Allergiaoireiden kanssa kannattaa lähteä lääkäriin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta oireet eivät voimistu. Meillä lasten ja aikuisten allergioita hoitavat useat asiantuntijat. Anna korva-, nenä- ja kurkkutautien, ihotautien tai lastenlääkäreiden tehdä asiantunteva suunnitelma tarvitsemastasi hoidosta. Terveystalossa pääset nopeasti hyvään hoitoon. Lakeudentie Seinäjoki ma to 8 20, pe 8 14, la su Lue lisää terveystalo.com Erika Reismaa lastenlääkäri/allergologi *Asiakaspalvelu on avoinna vuorokauden ympäri läpi vuoden. Puhelun hinta on lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min, matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min. 4

5 Allergia diagnosoidaan joko ihopisto- tai verikokeella, jonka positiivinen tulos ja allergiaoireet vahvistavat, että kyseessä on allergia. Viimeisten vuosien aikana on tullut käyttöön suun kautta toimivat siedätyshoidot, jonka voi ottaa itse päivittäin kotona. GRAZAX - tabletti sisältää heinän siitepölyuutetta ja hoitaa heinän siitepölyallergiaa lisäämällä sietokykyä allergeenia kohtaan. Sietokyvyn lisääntyessä oireet lievenevät ja oirelääkkeiden tarve vähenee. GRAZAX -siedätyshoito sopii sekä aikuisille että 5-vuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille. GRAZAX tabletti otetaan kerran päivässä, joka laitetaan kielen alle. Hoito aloitetaan vähintään 4 kuukautta ennen oletettua heinän siitepölykautta ja jatketaan ympärivuotisesti. Hoito kestää 3 vuotta. STALORAL - koivu kielenalusliuos sisältää koivuallergeenia. STALORAL siedätyshoito sopii sekä aikuisille että lapsille noin 5 vuoden iässä. Hoito aloitetaan 2-3 kuukautta ennen siitepölykauden alkua ja sitä jatketaan siitepölykauden ajan. Hoito on hyvä aloittaa tammikuussa ja hoitoa jatketaan toukokuun loppuun kolmen peräkkäisen vuoden ajan. STALORAL annostellaan päivittäin kielen alle pumppupullosta. Annokset ovat kokonaisia painalluksia. Ennen siitepölykauden aikaa annos suurennetaan suurimpaan hyvin siedettyyn annokseen. Hoitoa jatketaan samalla annoksella siitepölykauden loppuun kolmen peräkkäisen vuoden ajan. Siedätyshoidon aloittaa allergioiden hoitoon perehtynyt lääkäri. Erika Reismaa Lastenlääkäri/allergologi 5

6 Yli 90 %:lla atoopikoista kasvaa iholla Staphylococcus aureus -bakteeri Käypä hoito -suositus 2009 KSYLITOLISTA APUA ATOOPPISEN IHON KUTINAAN Atooppisella iholla muodostuu bakteerikasvustoja, jotka tuottavat iholle biofilmin. Biofilmi tukkii ihon hikirauhaset ja aiheuttaa atooppisessa ihossa kutinaa ja tulehdusta. Biofilmin on todettu olevan merkittävä atooppisen ihon kutinan ja tulehduksen aiheuttaja. Rasvainen perusvoide ei yksin tehoa bakteereita ja biofilmiä vastaan. Kotimainen Xyliderm-geeli sisältää ksylitolia, joka tutkitusti rikkoo biofilmin ja estää bakteerikasvustojen synnyn iholle. Raikas ja alkoholiton Xyliderm on atooppisen ihon tehohoitaja! Saatavilla apteekista ilman reseptiä. Xyliderm-geeli Tehostaa atooppisen, kuivan ja ärtyneen ihon hoitoa Rasvaista voidetta voidaan käyttää Xylidermin rinnalla Hillitsee tehokkaasti kutinaa ja kiristyksen tunnetta Voidaan käyttää koko keholla, myös kasvoilla, silmäluomilla ja muilla ohuilla ihoalueilla Soveltuu koko perheelle vauvasta vaariin, myös raskaana oleville ja imettäville äideille Saatavana 100 ml tuubi ja 500 ml pumppupullo (SV-korvattava) Markkinoija: Bitelab Oy, Atooppisella iholla stafylokokkibakteerien tuottama biofilmi on merkittävä syy ihon kutinaan ja tulehdukseen Jama Dermatol. 2014;150(3)

7 Erimenu.fi on ammattilaisten ylläpitämä ruokavalioiden hallintaan kehitetty verkkopalvelu. Sieltä löytyy ruokarajoitteita huomioivia reseptejä ja tietoa tällaisista tuotteista. Palveluun voi tallentaa oman ruokavalion, jopa ruoka-aineen tarkkuudella, ja suodattaa ruokaohjeita näkyviin omalla ruokavaliolla. Erimenu sopii arjen tueksi erityisruokavaliota noudattaville, heidän läheisilleen ja niiden parissa työskenteleville. EriMeno.fi on uusi karttapohjainen ja yhteisöllinen verkkopalvelu. Siihen voi kuka tahansa tallentaa ja siitä voi etsiä tietoa ruokarajoitteita ja esteettömyyttä huomioivista ruoka-, majoitus- ja matkailupalveluista. Tietoja voi suodattaa näkyviin itse valituilla hakukriteereillä. Palvelu toimii myös englanniksi ja areenana on koko maailma. Vinkkaa hyvän paikan tiedot vertaisillesi! Molemmat palvelut ovat käyttäjille maksuttomia ja niitä ylläpitää Pirkanmaan Allergia- ja Astmayhdistys. Ray tukee. VERTAISTOIMINTA Allergisten lasten vanhempien vertaisryhmät: Jalasjärvi Kokoontuu joka kuukauden kolmas ma klo 18 seurakuntatalon kerhohuoneessa yhteyshenkilö Maija-Riitta Rintamäki p Kauhajoki Lustilan koululla (Lustilantie 326) tai Suolahuoneella (Kuusistonraitti 55) kuukauden toinen tiistai alkaen 8.9. klo 19 Varmista paikka Päivi Karjalainen p , paivi.karjalainen@pp9.inet.fi 7

8 Yhdistyksen toimisto Etelä-Pohjanmaan Allergia- ja Astmayhdistys Järjestötalo, Kauppakatu 1, 2 kerros, SEINÄJOKI Toimisto avoinna ma - to klo 9-15 p , ep.allergia@netikka.fi Toimistolla myynnissä tuloilmansuodatinkankaat, Pef-mittarit, nenähuuhtelukannut, Ruoka-allergisen keittokirja (ale 15 ), Universal Stone yleispuhdistusainetta ja hengitysilman lämmittimiä pakkasilmoille. Toimistolta saatavilla ilmaiseksi liiton oppaita. Valtakunnallinen Allergia- ja astmaneuvonta P , ma - ke klo 9-13 sekä to klo 13-17, hinta 0,87 e + pvm. Numeroon vastaavat allergia- ja astma-alan asiantuntijat. Sisäilma- ja korjausneuvonta P , ma - to klo Palvelu on maksutonta. Soittaminen maksaa normaalin puhelinmaksun verran (sisäilma- ja korjausneuvonta on Allergia- ja astmaliiton ja Hengitysliiton yhteinen palvelu). Jäsenextra on Maksuton palvelu jäsenille, sinne pääset Allergia- ja Astmaliiton sivulta - jäsen extra: käyttäjätunnus on oma jäsennumero ja salasana oma postinumero. SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Tiistaina klo Kauppakatu 1, 2 kerros Seinäjoki

Jäsentiedote 2 / 2015

Jäsentiedote 2 / 2015 Jäsentiedote 2 / 2015 Toimisto palvelee Sinua Päijät-Hämeen Allergia- ja Astmayhdistys ry Aleksanterinkatu 26 A 4.kerros, 15140 Lahti lahden.allergia@gmail.com p. 040 709 1717 Arja Mesimäki, koordinaattori

Lisätiedot

Edellytykset siedätyshoidolle

Edellytykset siedätyshoidolle Edellytykset siedätyshoidolle Hoito toteutetaan hoitosuositusten mukaisesti Siedätyshoito Käypä hoito suositus 2011 Siedätyshoidon aloittaa allergisten sairauksien tutkimiseen ja hoitoon perehtynyt lääkäri

Lisätiedot

Siedätyshoito. Allergiaohjelman 2. Päätavoite: Väestön sietokyvyn lisääminen. Spesifisesti allergian siedätyshoidolla

Siedätyshoito. Allergiaohjelman 2. Päätavoite: Väestön sietokyvyn lisääminen. Spesifisesti allergian siedätyshoidolla Siedätyshoito Allergiaohjelman 2. Päätavoite: Väestön sietokyvyn lisääminen Spesifisesti allergian siedätyshoidolla Erkka Valovirta, Prof. Filha, asiantuntijalääkäri Kliinisen allergologian dosentti Keuhkosairaudet

Lisätiedot

Allergiavaroitus! silmät vuotaa. aivastelua. tip tip. Nenä tukossa

Allergiavaroitus! silmät vuotaa. aivastelua. tip tip. Nenä tukossa Allergiavaroitus! aivastelua silmät vuotaa Nenä tukossa tip tip Allergia on hyvin yleinen mutta silti vakava sairaus. Monet aliarvioivat sairautensa ja luulevat kärsivänsä usein vilustumisesta. Nuha, nenän

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1 / 2015

JÄSENTIEDOTE 1 / 2015 JÄSENTIEDOTE 1 / 2015 FORSSAN SEUDUN ASTMA- JA ALLERGIAYHDISTYS ry. Vapaudenkatu 5 B 16 30100 FORSSA p. 03-422 6480 toimisto avoinna maanantai ja torstai klo 9-17 e-mail allergia.forssa@gmail.com www.forssan.allergia.fi

Lisätiedot

Toimisto palvelee sinua

Toimisto palvelee sinua 1 / 2014 1 / 2015 Toimisto palvelee sinua Päijät-Hämeen Allergia- ja Astmayhdistys ry Aleksanterinkatu 26 A 4. kerros, 15140 Lahti lahden.allergia@gmail.com puh. 040 709 1717 Arja Mesimäki, koordinaattori

Lisätiedot

Näe kevät uusin silmin OPAS ALLERGISTEN SILMÄOIREIDEN HOITOON

Näe kevät uusin silmin OPAS ALLERGISTEN SILMÄOIREIDEN HOITOON Näe kevät uusin silmin OPAS ALLERGISTEN SILMÄOIREIDEN HOITOON 1 SH U O L E H D I S I L M I S TÄ Allergisen silmätulehduksen oireet TAVALLISIMPIA OIREITA OVAT ESIMERKIKSI: Silmien kutina, punoitus tai kirvely

Lisätiedot

POHJOIS-KYMEN ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS

POHJOIS-KYMEN ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS POHJOIS-KYMEN ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS JÄSENTIEDOTE 1/2016 Hyvä allergia- ja astmayhdistyksen jäsen! Joko olet tutustunut yhdistyksemme Facebook-sivuihin? Ne löytyvät osoitteesta www.facebook.com/pohjoiskymenallergiajaastmayhdistys.

Lisätiedot

Miten astmahoitaja voi auttaa potilasta saavuttamaan hyvän astman hoitotasapainon

Miten astmahoitaja voi auttaa potilasta saavuttamaan hyvän astman hoitotasapainon Miten astmahoitaja voi auttaa potilasta saavuttamaan hyvän astman hoitotasapainon Mirva Vuorimaa Sairaanhoitaja Tyks 9.3.2017 Hoitajapoliklinikka Tyksin keuhkopoliklinikalla * Toiminta alkoi syyskuussa

Lisätiedot

Allergiaohjaus tiivistettynä Kajaani Erja Tommila Projektivastaava, esh Filha ry

Allergiaohjaus tiivistettynä Kajaani Erja Tommila Projektivastaava, esh Filha ry Allergiaohjaus tiivistettynä Kajaani 12.10.2017 Erja Tommila Projektivastaava, esh Filha ry Atooppinen ekseema - krooninen sairaus Voiteet Perusvoide - ihon kosteuttamiseen yleensä 2 x vrk riittää - sopivin

Lisätiedot

TERVETULOA VIIHTYMÄÄN DNA TV:N JA SISÄLTÖJEN PARIIN

TERVETULOA VIIHTYMÄÄN DNA TV:N JA SISÄLTÖJEN PARIIN Nyt hyvät valikoimat kysyttyjä Adidas-collegehousuja, Lenne-kintaita, sukkahousuja, paljon eri kuoseja, uudet erät vauva-asuja, kiristämättömät sukat, kumpparit myös aikuisille, miesten henkselit, liimapaikat,

Lisätiedot

POHJOIS-KYMEN ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS

POHJOIS-KYMEN ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS POHJOIS-KYMEN ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS JÄSENTIEDOTE 2/2015 POHJOIS-KYMEN ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS R.Y. Toimisto avoinna: maanantaisin klo 14 18 ja keskiviikkoisin klo 9 14 Varuskuntakatu 14 as 6, 45100

Lisätiedot

A&A liiton mielikuvatutkimus ja Allergiatunnuksen tunnettuustutkimus

A&A liiton mielikuvatutkimus ja Allergiatunnuksen tunnettuustutkimus A&A liiton mielikuvatutkimus ja Allergiatunnuksen tunnettuustutkimus Vastaajia 1085 henkilöä Vastaajista 5 % oli joko itse tai perheenjäsen Allergia- ja Astmayhdistyksen jäsen Jäsenkysely 2014 Vastaajia

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Siitepölyallergia Siitepölyallergian aiheuttajakasvit Oireet Siitepölyallergian tutkiminen... 12

SISÄLTÖ. Siitepölyallergia Siitepölyallergian aiheuttajakasvit Oireet Siitepölyallergian tutkiminen... 12 Siitepölyallergia 1 SISÄLTÖ Siitepölyallergia... 3 Siitepölyallergian aiheuttajakasvit... 4 Oireet... 9 Siitepölyallergian tutkiminen... 12 Siitepölyallergian hoito... 13 ASIANTUNTIJAT Anne Vuorenmaa,

Lisätiedot

PERUSVOITEET ihon hoidossa. Terveyskeskuslääkärien ihotautipäivä 16.11.2012 Sh Maarit Outila OYS Ihotautien poliklinikka

PERUSVOITEET ihon hoidossa. Terveyskeskuslääkärien ihotautipäivä 16.11.2012 Sh Maarit Outila OYS Ihotautien poliklinikka PERUSVOITEET ihon hoidossa Terveyskeskuslääkärien ihotautipäivä 16.11.2012 Sh Maarit Outila OYS Ihotautien poliklinikka Markkinoilla noin 50 perusvoidetta Noin 40:stä KELAn peruskorvaus Koostumus Rasvat

Lisätiedot

Siitepölyallergia. allergia.fi

Siitepölyallergia. allergia.fi Siitepölyallergia allergia.fi Sisältö Siitepölyallergia Siitepölyallergia 3 Siitepölyallergian aiheuttajakasvit 5 Ulkoilman homeitiöt 6 Siitepölyallergian oireet 8 Siitepölyallergian tutkiminen 10 Siitepölyallergian

Lisätiedot

Verkosta virtaa järjestötoimintaan

Verkosta virtaa järjestötoimintaan Verkosta virtaa järjestötoimintaan 1. Järjestöpäivät 7.9.2018 Anu Sauliala Mitä sanoja sinulle tulee mieleen verkkotoiminnasta? Mennään sinne missä ihmiset ovat Tarinoita arjesta Vertaisuutta Vapaaehtoistoimintaa

Lisätiedot

Allergian siedätyshoito

Allergian siedätyshoito Allergian siedätyshoito Marja Lindqvist Keski-Suomen shp Keuhkosairaudet Kansallinen allergiaohjelma 2008-2018 Tavoitteet 1. Allergiaoireiden kehittymistä ehkäistään (indikaattori: astman, allergisen nuhan,

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015 FORSSAN SEUDUN ASTMA- JA ALLERGIAYHDISTYS

JÄSENTIEDOTE 2/2015 FORSSAN SEUDUN ASTMA- JA ALLERGIAYHDISTYS FORSSAN SEUDUN ASTMA- JA ALLERGIAYHDISTYS JÄSENTIEDOTE 2/2015 Vapaudenkatu 5 B 16, 30100 FORSSA P. 03-422 6480 Toimisto on avoinna maanantaisin ja torstaisin klo 9-17 e-mail allergia.forssa@gmail.com www.forssan.allergia.fi

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2014 ETELÄ-KYMENLAAKSON ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS. allergia.kotka@luukku.com. 1.11.14 alkaen netissä www.etelakymen.allergia.

JÄSENTIEDOTE 2/2014 ETELÄ-KYMENLAAKSON ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS. allergia.kotka@luukku.com. 1.11.14 alkaen netissä www.etelakymen.allergia. ETELÄ-KYMENLAAKSON ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS JÄSENTIEDOTE 2/2014 1.11.14 alkaen netissä www.etelakymen.allergia.fi Ruoka-allergisia nuoria etsitään tutkimukseen Hei, 12-18 vuotias, vakavasti ruokaallerginen

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS RY

ETELÄ-KARJALAN ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS RY ETELÄ-KARJALAN ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS RY Jäsentiedote 2/2015 Yhteystiedot Yhdistyksen toiminnanjohtaja Saija Räty Puh. 044 9790 170 Allergia- ja astmaneuvonta Puh. 050 361 7490 sähköposti: ekallergia@gmail.com

Lisätiedot

Lasten ruoka-aineallergian siedätyshoito

Lasten ruoka-aineallergian siedätyshoito Lasten ruoka-aineallergian siedätyshoito Näiden sivujen tarkoituksena on antaa tietoa Sinulle ja perheellesi lasten ruokaaineallergian siedätyshoidosta. Tiedon avulla haluamme auttaa sinua selviytymään

Lisätiedot

ALLERGIAKYSELYLOMAKE

ALLERGIAKYSELYLOMAKE ALLERGIAKYSELYLOMAKE PHSotey 2013 KYSELYLOMAKE TÄYTETTY (pv/kk/v) _/ 20 Rastita X ja/tai alleviivaa oikea vaihtoehto. Täydennä puuttuvat kohdat. LAPSEN SUKU- JA ETUNIMI HETU ÄIDINKIELI suomi ruotsi muu,

Lisätiedot

ALLERGIAT JA ASTMA. Tekijät: Reetta, Panu, Matilda

ALLERGIAT JA ASTMA. Tekijät: Reetta, Panu, Matilda ALLERGIAT JA ASTMA Tekijät: Reetta, Panu, Matilda 5.9.2016 Allergian oireet Oireet jaetaan niiden esiintymisalueiden ja aiheuttavien vaivojen mukaan. Oireita voi ilmetä useita yhtäaikaisesti, esim. siitepölyallergikolla

Lisätiedot

ESIMERKKIPAKKAUS AIVASTUX. Erä 1058350. MTnr 0000 Myyntiluvan haltija: Lääketehdas Oy, Lääkekylä, Suomi. Vnr 39 71 65. Vnr 39 71 65. tit q.s.

ESIMERKKIPAKKAUS AIVASTUX. Erä 1058350. MTnr 0000 Myyntiluvan haltija: Lääketehdas Oy, Lääkekylä, Suomi. Vnr 39 71 65. Vnr 39 71 65. tit q.s. ESIMERKKIPAKKAUS AIVASTUX 12 2015 1058350 Käyt. viim.: 12 2015 Erä 1058350 Aivastux 10 mg 10 tabl. Vnr 04 36 79 Ibuprofen 400 mg Glycerol (85%) Sacchar Constit q.s. Käyttötarkoitus: Allergisen nuhan, allergisten

Lisätiedot

Lohjan Seudun Allergia- ja Astmayhdistys ry 1

Lohjan Seudun Allergia- ja Astmayhdistys ry 1 Lohjan Seudun Allergia- ja Astmayhdistys ry 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1. Johdanto Yhdistys on järjestön alueellinen ja itsenäinen toimintayksikkö, jonka perustehtävänä on allergioista ja astmasta kärsivien

Lisätiedot

Lohjan Seudun Allergia- ja Astmayhdistys ry 1

Lohjan Seudun Allergia- ja Astmayhdistys ry 1 Lohjan Seudun Allergia- ja Astmayhdistys ry 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. Johdanto Yhdistys on järjestön alueellinen ja itsenäinen toimintayksikkö, jonka perustehtävänä on allergioista ja astmasta kärsivien

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS RY. jäsentiedote 1/2017. etelakarjalanallergia.allergia.fi

ETELÄ-KARJALAN ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS RY. jäsentiedote 1/2017. etelakarjalanallergia.allergia.fi ETELÄ-KARJALAN ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS RY jäsentiedote 1/2017 etelakarjalanallergia.allergia.fi Puheenjohtajan tervehdys Hyvää Suomi 100-juhlavuotta kaikille jäsenillemme! Tämä on myös yhdistyksemme

Lisätiedot

Allergiatunnus erityisruokavalioiden ja tuoteturvallisuuden näkökulmasta

Allergiatunnus erityisruokavalioiden ja tuoteturvallisuuden näkökulmasta Allergiatunnus erityisruokavalioiden ja tuoteturvallisuuden näkökulmasta Mikä on Allergiatunnus? Tärkeä osa Allergia- ja Astmaliiton edunvalvontaa, jonka tarkoituksena on varmistaa markkinoille allergianäkökulman

Lisätiedot

Lohjan Seudun Allergia- ja Astmayhdistys ry 1

Lohjan Seudun Allergia- ja Astmayhdistys ry 1 Lohjan Seudun Allergia- ja Astmayhdistys ry 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. Johdanto Yhdistys on järjestön alueellinen ja itsenäinen toimintayksikkö, jonka perustehtävänä on allergioista ja astmasta kärsivien

Lisätiedot

Atopialiiton avoin valokuvauskilpailu facebookissa

Atopialiiton avoin valokuvauskilpailu facebookissa puheenjohtaja ja vertaistukihenkilö varapuheenjohtaja ja vertaistukihenkilö sihteeri rahastonhoitaja varsinainen jäsen Varajäsen varajäsen varajäsen YHDISTYKSEN HALLITUS KAUDELLA 2013 Tony Kallioinen Pia

Lisätiedot

Järjestön tapahtumat Järjestöpäivät

Järjestön tapahtumat Järjestöpäivät Järjestön tapahtumat 2015 5.9.2014 Järjestöpäivät Allergiaviikko 2015 OLEMME HERKKÄ KANSA. 23.-29.3.2015 vko 13. Ihopäivä 25.3. Yhteistyössä Iholiiton kanssa. Tuoksuton viikko Tuoksuton viikko 13. - 19.10.

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS RY

ETELÄ-KARJALAN ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS RY ETELÄ-KARJALAN ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS RY Jäsentiedote 1/2016 Kuva: Eetu Pöllänen Yhteystiedot Yhdistyksen toiminnanjohtaja Kati Pöllänen Puh. 044 979 0170 Allergia- ja astmaneuvonta Puh. 050 361 7490

Lisätiedot

Allergia. Suomen Apteekkariliitto 2007

Allergia. Suomen Apteekkariliitto 2007 Allergia 21 Suomen Apteekkariliitto 2007 2 Mitä allergia on? Allergia on yliherkkyyttä. Allergikon elimistö puolustautuu allergiaa aiheuttavia aineita (allergeeneja) vastaan aiheuttaen haitallisia oireita

Lisätiedot

Minun psori päiväkirjani

Minun psori päiväkirjani Tähän päiväkirjaasi voit kirjoittaa henkilökohtaisesti psoristasi, psorin hoidoistasi ja niiden vaikutuksista. Voit hyödyntää päiväkirjaa kirjoittamalla myös muista psoriin vaikuttavista asioista, sillä

Lisätiedot

OIKEA ASENNE ALLERGIAAN

OIKEA ASENNE ALLERGIAAN OIKEA ASENNE ALLERGIAAN VINKKEJÄ LAPSIPERHEEN ARKEEN yhteistyössä: MITEN ALLERGIAT KEHITTYVÄT? Allergiat ja yliherkkyydet ovat osittain perinnöllisiä, mutta niiden kehittymiseen vaikuttavat enemmän elämäntavat

Lisätiedot

OIKEA ASENNE ALLERGIAAN

OIKEA ASENNE ALLERGIAAN OIKEA ASENNE ALLERGIAAN VINKKEJÄ LAPSIPERHEEN ARKEEN Kansallinen allergiaohjelma yhteistyössä: MITEN ALLERGIAT KEHITTYVÄT? Allergiat ja yliherkkyydet ovat osittain perinnöllisiä, mutta niiden kehittymiseen

Lisätiedot

Kosketusallergia - 5 faktaa ja vinkkiä

Kosketusallergia - 5 faktaa ja vinkkiä hajusteet hiusvärit hennatatuoinnit Kosketusallergia - 5 faktaa ja vinkkiä Allergialla ei ole palautusoikeutta Kosketusallergia voi syntyä, kun iho joutuu kosketuksiin herkistävien kemikaalien kanssa.

Lisätiedot

Jäsentiedote 1 / 2017

Jäsentiedote 1 / 2017 Jäsentiedote 1 / 2017 Toimisto palvelee sinua Päijät-Hämeen Allergia- ja Astmayhdistys ry Aleksanterinkatu 26 A 4.kerros, 15140 Lahti lahden.allergia@gmail.com p. 040 709 1717 Aukioloajat: ma ja ke klo

Lisätiedot

www.forssan.allergia.fi Vapaudenkatu 5 B 16 30100 FORSSA p. 03-422 6480 toimisto avoinna maanantai ja torstai klo 9-17

www.forssan.allergia.fi Vapaudenkatu 5 B 16 30100 FORSSA p. 03-422 6480 toimisto avoinna maanantai ja torstai klo 9-17 JÄSENTIEDOTE 2 / 2013 FORSSAN SEUDUN ASTMA- JA ALLERGIAYHDISTYS ry. Vapaudenkatu 5 B 16 30100 FORSSA p. 03-422 6480 toimisto avoinna maanantai ja torstai klo 9-17 e-mail allergia.forssa@gmail.com www.forssan.allergia.fi

Lisätiedot

Lemmikkieläinallergiat

Lemmikkieläinallergiat Lemmikkieläinallergiat 1 SISÄLTÖ Aluksi... 3 Allergia - herkistyminen... 5 Oireet... 7 Kissat ja koirat... 9 Hevoset... 11 Pieneläimet... 11 Oireiden hoito... 14 Lemmikki ja astma... 16 Lemmikistä luopuminen...

Lisätiedot

OIKEA ASENNE ALLERGIAAN

OIKEA ASENNE ALLERGIAAN OIKEA ASENNE ALLERGIAAN VINKKEJÄ LAPSIPERHEEN ARKEEN Kansallinen allergiaohjelma yhteistyössä: MITEN ALLERGIAT KEHITTYVÄT? Allergiat ja yliherkkyydet ovat osittain perinnöllisiä, mutta niiden kehittymiseen

Lisätiedot

MITEN VOIN HYÖDYNTÄÄ ERIMENUA? Erityisruokavalioita huomioivia ruokaohjeita ja tuotetietoja. Ammattilaisten ylläpitämä. Maksutta saatavillasi.

MITEN VOIN HYÖDYNTÄÄ ERIMENUA? Erityisruokavalioita huomioivia ruokaohjeita ja tuotetietoja. Ammattilaisten ylläpitämä. Maksutta saatavillasi. MITEN VOIN HYÖDYNTÄÄ ERIMENUA? Erityisruokavalioita huomioivia ruokaohjeita ja tuotetietoja. Ammattilaisten ylläpitämä. Maksutta saatavillasi. Etusivulta www.erimenu.fi pääset valitsemaan, mitä Erimenusta

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2016. Forssan seudun Astma- ja Allergiayhdistys

JÄSENTIEDOTE 2/2016. Forssan seudun Astma- ja Allergiayhdistys Forssan seudun Astma- ja Allergiayhdistys JÄSENTIEDOTE 2/2016 VAPAUDENKATU 5 B 16, 30100 FORSSA P. 03-422 6480 TOIMISTO AVOINNA MAANANTAISIN JA TORSTAISIN KLO 9-17 E-MAIL ALLERGIA.FORSSA@GMAIL.COM WWW.FORSSAN.ALLERGIA.FI

Lisätiedot

Mitä allergia ja astma maksaa yhteiskunnalle?

Mitä allergia ja astma maksaa yhteiskunnalle? Mitä allergia ja astma maksaa yhteiskunnalle? Juha Jantunen Allergia- ja astmaliitto, Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutti Allergian ja astman kustannukset Suorat kustannukset Epäsuorat tuottavuuskustannukset

Lisätiedot

Siedätyshoidon tulevaisuus

Siedätyshoidon tulevaisuus 15.12.2017 Lappeenranta Siedätyshoidon tulevaisuus Erkka Valovirta, Prof. Filha, asiantuntijalääkäri Kliinisen allergologian dosentti Keuhkosairauksien ja kliinisen allergologian yksikkö, Turun yliopisto

Lisätiedot

Jäsentiedote 2 / 2016

Jäsentiedote 2 / 2016 Jäsentiedote 2 / 2016 Toimisto palvelee Sinua Päijät-Hämeen Allergia- ja Astmayhdistys ry Aleksanterinkatu 26 A 4.kerros, 15140 Lahti lahden.allergia@gmail.com p. 040 709 1717 Arja Mesimäki, koordinaattori

Lisätiedot

Siedätyshoidon tulevaisuus

Siedätyshoidon tulevaisuus Siedätyshoidon tulevaisuus Erkka Valovirta, Prof. Filha, asiantuntijalääkäri Kliinisen allergologian dosentti Keuhkosairauksien ja kliinisen allergologian yksikkö, Turun yliopisto Lastentautien ja lasten

Lisätiedot

YKI APTEEKKI. Lämmittely

YKI APTEEKKI. Lämmittely Lämmittely Mikä se on? Lääkemääräys = resepti Otetaan kipuun On työssä apteekissa Käytetään kuiville käsille Laitetaan silmiin Voi ottaa, jos ei syö monipuolista ruokaa Laitetaan esim. Nyrjähtäneen nilkan

Lisätiedot

ATOOPPINEN IHOTTUMA KUINKA MOTIVOIN JA OHJAAN. Ihottumat hallintaan alueellinen koulutus Sh Maarit Outila

ATOOPPINEN IHOTTUMA KUINKA MOTIVOIN JA OHJAAN. Ihottumat hallintaan alueellinen koulutus Sh Maarit Outila ATOOPPINEN IHOTTUMA KUINKA MOTIVOIN JA OHJAAN Ihottumat hallintaan alueellinen koulutus 15.3.2017 Sh Maarit Outila MOTIVAATIO TIETOA TAITOJA TUNNETTA (POTILAAN HALUKKUUS) OHJAUKSEN MERKITYS antaa tietoa

Lisätiedot

Siedätyshoidon tulevaisuus

Siedätyshoidon tulevaisuus 25.01.2018 Rovaniemi Siedätyshoidon tulevaisuus Erkka Valovirta, Prof. Filha, asiantuntijalääkäri Kliinisen allergologian dosentti Keuhkosairauksien ja kliinisen allergologian yksikkö, Turun yliopisto

Lisätiedot

Allergiatestien käyttö lasten ruoka-allergian diagnostiikassa. LT Teemu Kalliokoski OYL

Allergiatestien käyttö lasten ruoka-allergian diagnostiikassa. LT Teemu Kalliokoski OYL Allergiatestien käyttö lasten ruoka-allergian diagnostiikassa LT Teemu Kalliokoski OYL 21.2.2018 Ei sidonnaisuuksia ANAMNEESI ON KAIKKEIN TÄRKEIN RUOKA-ALLERGIAN TUTKIMUS Ruokayliherkkyys Ruokayliherkkyys

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2011. www.allergia.fi

JÄSENTIEDOTE 2/2011. www.allergia.fi JÄSENTIEDOTE 2/2011 Etelä- Karjalan Allergia- ja Astmayhdistys Toimisto avoinna ke. klo. 12-13 Armilankatu 20, 53100 LPR 050 3617490 ekallergia@gmail.com www.allergia.fi ƚžžɖɖŝɛğŷ ŚĞƌŬćŶ ŬƵƟĂǀĂŶ ćƌƚljŷğğŷũă

Lisätiedot

Miten tekstiä luetaan lukematta sitä?

Miten tekstiä luetaan lukematta sitä? Miten tekstiä luetaan lukematta sitä? Epägenesis : Katalogi Arja Karhumaa Apulaisprofessori, Visuaalisen viestinnän muotoilu Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu (Aalto ARTS) 4.3.2019

Lisätiedot

VSSHP LAPSEN SUKU- JA ETUNIMI. ÄIDINKIELI suomi ruotsi muu, mikä NIMI: TOIMIPAIKKA:

VSSHP LAPSEN SUKU- JA ETUNIMI. ÄIDINKIELI suomi ruotsi muu, mikä NIMI: TOIMIPAIKKA: 1 ALLERGIAKYSELYLOMAKE VSSHP KYSELYLOMAKE TÄYTETTY (pv/kk/v) / 20 Rastita X ja/tai alleviivaa oikea vaihtoehto. Täydennä puuttuvat kohdat. LAPSEN SUKU- JA ETUNIMI HETU ÄIDINKIELI suomi ruotsi muu, mikä

Lisätiedot

POHJOIS-KYMEN ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS

POHJOIS-KYMEN ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS POHJOIS-KYMEN ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS JÄSENTIEDOTE 2/2017 POHJOIS-KYMEN ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS R.Y. Toimisto avoinna: Päivitäthän sähköpostiosoitteesi maanantaisin klo 14 18 ja ja muut jäsentietosi

Lisätiedot

Astmalääkkeiden inhalointitekniikka vauvasta leikki-ikään opas vanhemmille

Astmalääkkeiden inhalointitekniikka vauvasta leikki-ikään opas vanhemmille Astmalääkkeiden inhalointitekniikka vauvasta leikki-ikään opas vanhemmille Johdanto Tämän oppaan tarkoituksena on tukea perheen selviytymistä kotona astman kanssa. Oppaassa käsitellään lasten astmalääkkeiden

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS RY

ETELÄ-KARJALAN ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS RY ETELÄ-KARJALAN ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS RY Jäsentiedote 2/2014 Yhteystiedot Yhdistys Puh. 046 630 0420 Allergia- ja astmaneuvonta Puh. 050 361 7490 sähköposti: ekallergia@gmail.com www.etelakarjalanallergia.allergia.fi

Lisätiedot

Lataa Iho ystäväksi - Riitta Vaara. Lataa

Lataa Iho ystäväksi - Riitta Vaara. Lataa Lataa Iho ystäväksi - Riitta Vaara Lataa Kirjailija: Riitta Vaara ISBN: 9789513734718 Sivumäärä: 167 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 33.77 Mb Mitä tehdä, kun iho on kuiva ja kutisee tai rasvoittuu, näppyilee

Lisätiedot

Aikuisten astmapotilaiden seuranta ja omahoito. M-talon auditorio

Aikuisten astmapotilaiden seuranta ja omahoito. M-talon auditorio Aikuisten astmapotilaiden seuranta ja omahoito M-talon auditorio 30.11.2017 ESH:sta PTH:on, kun Astman hoitotasapaino on tyydyttävä Lääkityksestä on tehty B-lausunto Omahoito-ohjeet on annettu (nuoren)

Lisätiedot

KURSSITARJOTIN kevät 2013

KURSSITARJOTIN kevät 2013 HIUSTA JA IHOA HOITAVAT, PESEVÄT ja MUOTOILEVAT AINEET sekä PALVELUT RAKENNE-, KIHARRUS- JA SUORITUSKÄSITTELYT VÄRIKÄSITTELYT ASIAKAS SAA REAKTION - allergia & ärsytys, turvallisuus HIUSTA JA IHOA HOITAVAT,

Lisätiedot

LIFE PLANKTON. SENSITIVE EMULSION Kosteuttava ja rauhoittava emulsio herkälle iholle. #SensitiveCanBeStrong ARVIOITU KULUTTAJAHINTA

LIFE PLANKTON. SENSITIVE EMULSION Kosteuttava ja rauhoittava emulsio herkälle iholle. #SensitiveCanBeStrong ARVIOITU KULUTTAJAHINTA L e h d i s t ö t i e d o t e j o u l u k u u 2016 LIFE PLANKTON SENSITIVE EMULSION Kosteuttava ja rauhoittava emulsio herkälle iholle ARVIOITU KULUTTAJAHINTA BIOTHERM LIFE PLANKTON TM SENSITIVE EMULSION

Lisätiedot

Anafylaksia Tietoa Jextin käyttäjälle

Anafylaksia Tietoa Jextin käyttäjälle Anafylaksia Tietoa Jextin käyttäjälle Mitä on anafylaksia? Allergiaoireet voivat vaihdella eri henkilöiden tai tapausten kesken. Allergiat ovat hyvin tavallisia joidenkin tutkimusten mukaan jopa yhdellä

Lisätiedot

Allergiaruokavaliot. Erja Tommila, Filha ry Anu Mikkola, Kymijoen Ravintopalvelut Oy

Allergiaruokavaliot. Erja Tommila, Filha ry Anu Mikkola, Kymijoen Ravintopalvelut Oy Allergiaruokavaliot Erja Tommila, Filha ry Anu Mikkola, Kymijoen Ravintopalvelut Oy Allergia-ohjelman tavoitteet ruoka-allergiassa mitään ei vältetä varmuuden vuoksi vältön tarve pitää osoittaa ja sitä

Lisätiedot

JOUTSENMERKITTY IHONHOITOSARJA

JOUTSENMERKITTY IHONHOITOSARJA Dermalog perusvoidetta valittaessa tulee ottaa huomioon: Eri perusvoiteiden tärkein erottava tekijä on voiteiden rasvapitoisuus. Sopiva voide valitaan ihotyypin mukaan. Ihotyypit voidaan luokitella neljään

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo

Lisätiedot

ASTMAN OMAHOITOKORTTI

ASTMAN OMAHOITOKORTTI ASTMAN OMAHOITOKORTTI www.hengitys.fi www.astmatesti.fi www.pef.fi Erikieliset astmatestit löydät osoitteesta: www.asthmacontroltest.com GSK, Piispansilta 9 A 00 Espoo Puh. 00 0 0 0, www.gsk.fi GSK-tuoteinfo

Lisätiedot

Sähköinen resepti Terveystalossa

Sähköinen resepti Terveystalossa Sähköinen resepti Terveystalossa Sähköinen resepti Terveystalossa Terveystalo on siirtynyt sähköisen reseptin eli ereseptin käyttöön. Kaikki apteekit ja julkinen terveydenhuolto ovat siirtyneet sähköiseen

Lisätiedot

Allergia- ja Astmaliitto

Allergia- ja Astmaliitto Allergia- ja Astmaliitto 1/2015 Allergia- ja Astmaliitto ry Allergia- ja Astmaliitto on kansanterveysjärjestö, joka on perustettu 1969. Konserniin kuuluu Suomen Allergiaterveys Oy Kiinteistö Oy Paciuksenkatu

Lisätiedot

Allergia ja astma mukana perheen arjessa

Allergia ja astma mukana perheen arjessa Allergia ja astma mukana perheen arjessa vertaistukitoiminta Hämeen Allergia- ja Astmayhdistys ry Mistä apua allergiaan ja astmaan? Hämeen Allergia ja Astmayhdistys ry on perustettu vuonna 1977, yhdistys

Lisätiedot

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU: JÄSENKIRJE 2/2010 Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry Isokatu 47, 90100 Oulu, 4 krs. Puh. 044 287 1136 pp.epilepsia@luukku.com http://epilepsia.fi/pohjois_pohjanmaa TOIMISTO: Yhdistyksen toimisto sijaitsee

Lisätiedot

Tampereen Seudun Atopiayhdistys. Jäsenkirje syksy 2014

Tampereen Seudun Atopiayhdistys. Jäsenkirje syksy 2014 Tampereen Seudun Atopiayhdistys Jäsenkirje syksy 2014 Syyskokous / jäsentapaaminen Aika Torstai 30.10.2014 klo 18.00 Paikka Tampereen Pääkirjasto Metso 2. krs, kokoushuone Kokouksessa käsitellään syyskokoukselle

Lisätiedot

Siedätyshoito. Allergiaohjelman 2. Päätavoite: Väestön sietokyvyn lisääminen. Spesifisesti allergian siedätyshoidolla

Siedätyshoito. Allergiaohjelman 2. Päätavoite: Väestön sietokyvyn lisääminen. Spesifisesti allergian siedätyshoidolla Siedätyshoito Allergiaohjelman 2. Päätavoite: Väestön sietokyvyn lisääminen Spesifisesti allergian siedätyshoidolla Kansallinen allergiaohjelma 2008-2018 Erkka Valovirta, Prof. Filha, asiantuntijalääkäri

Lisätiedot

ampereen seudun Atopiayhdistys

ampereen seudun Atopiayhdistys ampereen seudun Atopiayhdistys Jäsenkirje syksy 2011 Syyskokous/ jäsentapaaminen Aika Torstaina 27.10.2011 klo 17.30 Paikka IHOPISTE, Hämeenkatu 25 B 4 krs. Kokouksessa käsitellään syyskokoukselle kuuluvat

Lisätiedot

PAKKAUSSELOSTE. Airomir 5 mg/2,5 ml sumutinliuos. salbutamoli

PAKKAUSSELOSTE. Airomir 5 mg/2,5 ml sumutinliuos. salbutamoli PAKKAUSSELOSTE Airomir 5 mg/2,5 ml sumutinliuos salbutamoli Lue tämä pakkausseloste huolellisesti, ennen kuin aloitat lääkkeen käyttämisen. - Säilytä tämä pakkausseloste. Voit tarvita sitä myöhemmin. -

Lisätiedot

Allergia ja astma mukana perheen arjessa

Allergia ja astma mukana perheen arjessa Opas Hämeen Allergia- ja Astmayhdistyksen vertaistukitoimintaan Hämeen Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö Hoitotyön koulutusohjelma Lahdensivu, kevät 2013 Sini Likolahti Minna Markkula TIIVISTELMÄ LAHDENSIVU

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan

Lisätiedot

Miksi liikenteen päästöjä pitää. Kari KK Venho 220909

Miksi liikenteen päästöjä pitää. Kari KK Venho 220909 Miksi liikenteen päästöjä pitää hillitä Kari KK Venho 220909 Miksi liikenteen päästöjä pitää hillitä Kari KK Venho 220909 Mikä on ilmansaasteiden merkitys? Ilmansaasteiden tiedetään lisäävän astman ja

Lisätiedot

Liikunta on tärkeä osa toimintakykyä. Kuntoutuskoordinaattori, fysioterapeutti Jenni Vuolahti Kotkan kaupunki

Liikunta on tärkeä osa toimintakykyä. Kuntoutuskoordinaattori, fysioterapeutti Jenni Vuolahti Kotkan kaupunki Liikunta on tärkeä osa toimintakykyä Kuntoutuskoordinaattori, fysioterapeutti Jenni Vuolahti Kotkan kaupunki 24.4.2018 Hengityssairaan jumppa 1. Vuorotahti hiihto käsillä + varpaille nousu seisten x10

Lisätiedot

Seborrooinen ihottuma

Seborrooinen ihottuma Iholiitto ry Seborrooinen ihottuma Seborrooisen ihottuman hoito-opas hilseilyä talineritystä punoitusta kutinaa kirvelyä Oppaan teksti: Esh Maria Aitasalo Tekstin tarkistaneet: Johtava hoitaja Sirpa Pajunen,

Lisätiedot

Allergiapäiväkirja. Näytteen laboratorionumero:

Allergiapäiväkirja. Näytteen laboratorionumero: Allergiapäiväkirja Näytteen laboratorionumero: Allergian yleisiä oireita KORVAT: Eritettä, punoitusta ja pahaa hajua. Lemmikki raapii ja hankaa korviaan tassuilla sekä huonekaluja vasten. TURKKI: Kaljut

Lisätiedot

ALLERGIA- JA JOUTSENMERKITTY IHONHOITOSARJA

ALLERGIA- JA JOUTSENMERKITTY IHONHOITOSARJA perusvoidetta valittaessa tulee ottaa huomioon: Eri perusvoiteiden tärkein erottava tekijä on voiteiden rasvapitoisuus. Sopiva voide valitaan ihotyypin mukaan. Ihotyypit voidaan luokitella neljään ryhmään:

Lisätiedot

Tavoitteesi: ihon ihanteellinen kunto

Tavoitteesi: ihon ihanteellinen kunto Tavoitteesi: ihon ihanteellinen kunto Aloita jo tänään näillä ohjeilla The pleasure of healthy bionome beauty care. Kaunis ja terve iho Ihosi kuntoon vaikuttaa myös geeniperimäsi. Tätä ei luonnollisestikaan

Lisätiedot

esimerkkipakkaus aivastux

esimerkkipakkaus aivastux esimerkkipakkaus aivastux Pakkausseloste: Tietoa käyttäjälle Aivastux 10 mg tabletit setiritsiini Lue tämä pakkausseloste huolellisesti ennen kuin aloitat lääkkeen käyttämisen, sillä se sisältää sinulle

Lisätiedot

YHDISTYKSEN HALLITUS KAUDELLA 2016 puheenjohtaja ja vertaistukihenkilö sihteeri

YHDISTYKSEN HALLITUS KAUDELLA 2016 puheenjohtaja ja vertaistukihenkilö sihteeri Jäsenkirje 2/2016 YHDISTYKSEN HALLITUS KAUDELLA 2016 puheenjohtaja ja vertaistukihenkilö sihteeri rahastonhoitaja varsinainen jäsen varajäsen Tony Kallioinen Anja Kontto Jaana Viilamo Eeva-Liisa Paattiniemi

Lisätiedot

Teemat ja tapahtumat Niki ja Paula

Teemat ja tapahtumat Niki ja Paula Teemat ja tapahtumat 2014 Niki ja Paula Allergiaviikko 2014 Ajankohta viikko 15 (7.-13.4.2014) Ihopäivä TEEMANA: n oikeus olla herkkä! LEMME HERKKÄ KANSA. Ulkoasu valmistuu syyskuun lopussa, yhteistyökumppaniaikataulu

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS RY

ETELÄ-KARJALAN ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS RY ETELÄ-KARJALAN ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS RY Jäsentiedote 1/2015 Yhteystiedot Yhdistyksen toiminnanjohtaja Saija Räty Allergia- ja astmaneuvonta Puh. 046 630 0420 Puh. 050 361 7490 sähköposti: ekallergia@gmail.com

Lisätiedot

Lataa Hengitystiet kuntoon ravitsemushoidolla - Kaarlo Jaakkola. Lataa

Lataa Hengitystiet kuntoon ravitsemushoidolla - Kaarlo Jaakkola. Lataa Lataa Hengitystiet kuntoon ravitsemushoidolla - Kaarlo Jaakkola Lataa Kirjailija: Kaarlo Jaakkola ISBN: 9789526861401 Sivumäärä: 396 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 14.80 Mb Kärsitkö hengitysteiden sairauksista,

Lisätiedot

MONIKÄYTTÖINEN YÖVOIDE/ NAAMIO

MONIKÄYTTÖINEN YÖVOIDE/ NAAMIO MONIKÄYTTÖINEN YÖVOIDE/ NAAMIO INTENSIIVISTÄ KOSTEUTTA JA ENERGIAA KUIVALLE JA VÄSYNEELLE IHOLLE YHDISTIMME KASVONAAMION JAYÖVOITEEN PARHAAT PUOLET Monivaikutteinen MOSSA ENERGY BOOST yhdistää naamioiden

Lisätiedot

Kampanjan tavoitteena on parantaa allergiaa ja astmaa sairastavan elämänlaatua jakamalla tietoa allergioista, niiden oireista ja hoidosta.

Kampanjan tavoitteena on parantaa allergiaa ja astmaa sairastavan elämänlaatua jakamalla tietoa allergioista, niiden oireista ja hoidosta. ALLERGIA- JA ASTMALIITTO RY SAATE 4.3.2003 Valtakunnallinen ALLERGIAVIIKKO 10. 16. 3. Hoida allergiasi! Aivan kohta, ilmojen lämmitessä ja siitepölykauden päästessä alkuun niiskutetaan kodeissa vesinuhaa,

Lisätiedot

ÄIDINMAIDON LUOVUTUS

ÄIDINMAIDON LUOVUTUS ÄIDINMAIDON LUOVUTUS POHJOIS-KARJALAN KESKUSSAIRAALA ÄIDINMAITOKESKUS M-TALO/P-KERROS TIKKAMÄENTIE 16, 80210 JOENSUU PUH. 013 330 8883 1 IMETTÄVÄT ÄIDIT Äidinmaito on pienen lapsen luonnollinen ravinto.

Lisätiedot

1 / / 2017 Kuva: Shutterstock 1

1 / / 2017 Kuva: Shutterstock 1 1 / 2014 2 / 2017 1 Toimisto palvelee sinua Päijät-Hämeen Allergia- ja Astmayhdistys ry Aleksanterinkatu 26 A 4. kerros, 15140 Lahti lahden.allergia@gmail.com puh. 040 709 1717 Arja Mesimäki, koordinaattori

Lisätiedot

Vagifem 10 mikrog emätinpuikko, tabletti estrogeenin puutteesta aiheutuvien paikallisten vaihdevuosioireiden hoitoon

Vagifem 10 mikrog emätinpuikko, tabletti estrogeenin puutteesta aiheutuvien paikallisten vaihdevuosioireiden hoitoon Vagifem 10 mikrog emätinpuikko, tabletti estrogeenin puutteesta aiheutuvien paikallisten vaihdevuosioireiden hoitoon 10µg 17ß-estradiol Tämä opas sisältää tietoa Vagifem -valmisteesta, joka on tarkoitettu

Lisätiedot

SCHUPP Massage-Lotion Neutral

SCHUPP Massage-Lotion Neutral HIERONTAVÄLIAINEET SCHUPP Massage-Lotion Neutral Suosituin hierontaväliaineemme. Hyvät hierontaominaisuudet, helppo annostella sopiva määrä. Taloudellinen käytössä. Sisältää aloe veraa, allantoinia, E-vitamiinia

Lisätiedot

Atooppinen ihottuma - kuinka ohjaan ja motivoin?

Atooppinen ihottuma - kuinka ohjaan ja motivoin? Atooppinen ihottuma - kuinka ohjaan ja motivoin? Carita Baykan, sh Teija Leikkari, sh SEKS Ihot/pkl 16.3.2017 Atopiapotilas Ihotautien poliklinikalla Lähete, lääkäri ohjelmoi kiireellisyyden, potilaalle

Lisätiedot

Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry Allerginen nuha SISÄLTÖ

Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry Allerginen nuha SISÄLTÖ Allerginen nuha 1 SISÄLTÖ Mihin tarvitsemme nenää?... 4 Allergisen nuhan aiheuttajat... 4 Kausiluonteinen allerginen nuha... 5 Ympärivuotinen allerginen nuha... 7 Lemmikkieläimet... 7 Työperäiset allergeenit...

Lisätiedot

Parasta käsihygieniaa Ammatilliseen käyttöön

Parasta käsihygieniaa Ammatilliseen käyttöön Parasta käsihygieniaa Ammatilliseen käyttöön Kädet ovat tärkeimmät työvälineesi! Teetpä melkein mitä tahansa työtä, työskentelet käsilläsi. Kätesi siistivät, valmistavat ja tarjoilevat ruokaa, korjaavat,

Lisätiedot