KUNTATIEDOTE. ISSN Kivijärven kunnan kuntatiedote 5 / Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 5 / 2011. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin"

Transkriptio

1 KUNTATIEDOTE ISSN Kivijärven kunnan kuntatiedote 5 / Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUULUTUS TASAVALLAN PRESIDENTINVAALI Tasavallan presidentinvaali toimitetaan vuonna Presidentinvaalissa äänioikeutettuja ovat kaikki viimeistään vaalipäivänä ( ) 18 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset. Väestörekisterikeskus perustaa äänioikeusrekisterin ( ), johon otetaan ne henkilöt, jotka ovat äänioikeutettuja nyt kysymyksessä olevassa presidentinvaalissa. Väestörekisterikeskus laatii jokaiselle äänioikeusrekisteriin otetulle henkilölle ilmoituskortin ja lähettää kortin viimeistään niille äänioikeutetuille, joiden osoite on tiedossa. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, joka katsoo, että hänet on oikeudettomasti jätetty äänioikeusrekisteristä pois tai että häntä koskeva merkintä siinä on virheellinen. Oikaisuvaatimus on jätettävä Keski-Suomen maistraattiin viimeistään ennen klo Rekisteri tulee lainvoimaiseksi tiistaina Kotiäänestys Äänioikeutettu, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- tai ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää kotonaan. Henkilön, joka haluaa äänestää ennakolta kotonaan, on määräajassa ilmoitettava siitä keskusvaalilautakunnalle joko kirjallisesti tai puhelimitse (vaihde ). Ilmoittautumislomakkeita saa kunnanvirastosta, kirjastosta ja kunnan kotisivuilta kohdasta sähköinen asiointi. Ilmoittautumisaika ensimmäisessä vaalissa päättyy tiistaina klo ja mahdollisessa toisessa vaalissa tiistaina klo Henkilöiden, jotka äänestävät kotonaan ensimmäisessä vaalissa, ei tarvitse enää erikseen ilmoittautua toisen vaalin kotiäänestykseen. Kotiäänestykseen oikeutetun kanssa samassa taloudessa asuva omaishoitaja voi äänestää kotiäänestyksen yhteydessä (laki 431/2010 vaalilain muuttamisesta). Äänestäminen ja henkilöllisyyden todistaminen Ennakkoäänestyksessä ja varsinaisena vaalipäivänä äänioikeutetun tiedot haetaan rekisteristä henkilötunnuksen avulla, joten henkilötunnus tulee olla tiedossa. Ilmoituskortti on hyvä ottaa mukaan, sillä se nopeuttaa äänestämistä. Äänestää voi kuitenkin ilman ilmoituskorttiakin. Lisäksi henkilöllisyys on tarvittaessa pystyttävä todistamaan. Henkilöllisyystodistuksen tulee olla kuvallinen. Ennakkoäänestys Vaalien yleinen ennakkoäänestyspaikka on Kivijärven kunnanvirasto, Virastotie 5A ja äänestys tapahtuu ensimmäisessä vaalissa klo klo klo Mahdollisessa toisessa vaalissa: klo klo klo Vaalipäivät Presidentin vaalin ensimmäinen vaalipäivä on sunnuntaina klo ja mahdollinen toinen vaalipäivä on klo Vaalipäivänä saa äänestää vain ilmoituskorttiin merkityssä äänestyspaikassa. Vaalipäivän äänestyspaikkana toimii Tenholan koulu, Keskustie 39. Kivijärven kunta Puhelin (014) Sähköposti kunta@kivijarvi.fi Virastotie 5 A Telefax (014) Kotisivut Kivijärvi Yhteispalvelupiste avoinna torstaisin klo ja perjantaisin klo

2 Kuntatiedote 5/2011 2/11 Lokakylältä ja Talviaislahdesta järjestetään kuljetus vaalipäivänä perinteisen tavan mukaan. Tarkempi aikataulu ilmoitetaan myöhemmin. Yleistietoa vaaleista Lisätietoja pj Ilari Kotilainen, p ja keskusvaalilautakunnan sihteeri Päivi Sagulin, p Kivijärven keskusvaalilautakunta Virastotie 5A, KIVIJÄRVI Kivijärven kunnanvaltuuston KOKOUS pidetään perjantaina klo alkaen Kivijärven kunnan valtuustosalissa. Kokouksen asialista on nähtävillä kunnanviraston ilmoitustaululla ja esityslista kunnan kotisivulla Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnanvirastolla Pöytäkirja on luettavissa myös kunnan kotisivulla Kivijärvellä Olavi Hakkarainen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Valmiit kunnanvaltuuston ja -hallituksen pöytäkirjat luettavissa kokonaisuudessaan kunnan nettisivulla Kunnanvaltuusto on päättänyt kokouksessaan mm: Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen Kehittämisyhtiö Witas Oy:n osakkeiden ostaminen Finnveralta sekä :n takauksen myöntäminen Kivijärven kunnan eroaminen Sote-kuntayhtymä Saarikasta ja yhteistoimintasopimuksen solmiminen sosiaali- ja terveystoimen yhteistyöstä Viitasaaren, Kinnulan ja Pihtiputaan kuntien kanssa / Päätettiin jatkaa Sote-kuntayhtymä Saarikassa Kunnan tuloveroprosentti vuodelle 2012 on 20 % Kunnan kiinteistöveroprosentit vuodelle 2012 / yleinen kiinteistövero% 0,85 %, vakituiset asuinrakennukset 0,32 %, muut asuinrakennukset 0,90 %, yleishyödylliset yhteisöt 0,00 % ja rakentamattomalle rakennuspaikalle ei määrätty erikseen veroprosenttia Laajakaista hankkeesta kaikille hankkeesta päättäminen Kunnanhallitus on päättänyt kokouksissaan , , sekä mm: Lausunto taksilupakiintiöiden vahvistamista varten Vanhusten siivouspalvelu marras-joulukuussa 2011 /palkataan siivooja Jääkiekkokaukalon laitojen ja päätyverkkojen hankinta Koivulan ranta- asemakaava, luonnosaineiston nähtäville asettaminen Lausuntopyyntö Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kantasairaalan rakennuskannan saneeraus ja rakentaminen Kunnan ympäristönsuojelumääräykset / Asia vedettiin pois kunnanvaltuustokäsittelystä Lausunnon antaminen joukkoliikenteen palvelutasomäärittelystä Etäpalvelun yhteispalvelusopimus Keski-Suomen Maistraatin kanssa

3 Kuntatiedote 5/2011 3/11 IKÄIHMISTEN PALVELUT KIVIJÄRVELLÄ Saarikan ikäihmisten palveluihin Kivijärvellä kuuluvat kotihoito, tukipalvelut, varhaisen tuen palvelut, apuvälinelainaus, asumispalvelut ja pitkäaikaishoiva. Palveluiden johtamisesta ja kehittämisestä vastaa palveluvastaava. Palveluvastaava Erja Tammelin puh Palveluohjaus Kaikkiin ikäihmisten palveluiden piiriin tullaan Saarikassa palveluohjauksen kautta. Palveluohjaaja arvioi asiakkaan palvelutarpeen, tekee päätöksen palveluiden piiriin ottamisesta ja maksuista. Palveluohjaus Kivijärvi palveluohjaaja Tarja-Liisa Koski-Vähälä puh KOTIHOITO Kotihoito perustuu kirjalliseen palvelu- ja hoitosuunnitelmaan, joka tehdään yhdessä asiakkaan, omaisen ja omahoitajan kanssa. TUKIPALVELUT Ateriapalvelu Kotiin kuljetettu ateria, joka on tarpeen mukaan saatavilla 1-7 pv/vk. Ateria sisältää lounaan, tuoreosan tai leikkeleen ja jälkiruuan. Osa aterioista voidaan toimittaa kylmänä. Kauppa ja asiointipalvelu Asiakkaalle haetaan apteekki- tai kauppatarvikkeita, mikäli asiakkaalla ei ole siihen mahdollisuutta. Lääkkeenjakopalvelu Tuetaan turvallisen lääkehoidon toteutusta asiakkaan kotona.

4 Kuntatiedote 5/2011 4/11 Pyykkipalvelu Asiakkaan vaatehuollon järjestäminen ja erityistilanteissa pyykinpesu kotihoidon tai päiväkeskuksen tiloissa. Siivouspalvelut Kuukausisiivoukset, ikkunanpesut ja muuttosiivoukset ohjataan hankkimaan ostopalveluina. Turvapalvelu Asiakkaalle järjestetään turvajärjestelmäpalveluita (esim. turvapuhelin, ovihälytin) VARHAISEN TUEN PALVELUT Varhaisen tuen palveluihin kuuluvat hyvinvointia edistävät kotikäynnit, muistihoitaja palvelu ja päivätoiminta. Kivijärvellä päivätoimintaa järjestetään Hopearannan päiväkeskuksessa. Muistihoitajat: sh Ulla Pohjonen ja ph Seija Sorsamäki APUVÄLINELAINAUS kotiin lainattavat apuvälineet (rollaattori, tukikahvat, wc korokkeet yms.) fysioterapeutti Jukka Lahtinen p ASUMISPALVELUT Palvelukoti Hopearanta, Keskustie 21 p Palvelukoti Wallesmanni, Virastotie 5 B p PITKÄAIKAISHOIVA Hoivaranta p , Keskustie 21 Hoivaranta asukkaiden puh

5 Kuntatiedote 5/2011 5/11 KIVIJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA Joulukuu 2011 To klo Ry:n seurat srk-talossa Pe klo joulumyyjäiset Ry:llä Su klo seurat Ry:llä klo Messu, Onni Oksanen musiikki klo Hopearannan joulujuhla Ma klo Lähetyksen ompelupiiri srk-talossa Ti klo jumalanpalvelus, kirkkokuoro, seppeleenlasku sankarihaudalle, Itsenäisyyspäivän juhla srk-talossa Ke klo Puurojuhla ja Kauneimmat joululaulut tilaisuus Riitta ja Antti Linnalla, Joutsenjärventie 40 To klo lasten jouluhartaus, mehut ja kahvit srk-talossa klo terveyskeskuksen joulujuhla klo diakoniamyyjäiset srk-talossa Su klo joululaulutilaisuus ja hartaus Ry:llä klo Kauneimmat joululaulut Kirkossa, kirkkokuoro Ma klo Lähetyksen ompelupiiri srk-talossa Ti klo yksin asuvien joulujuhla srk-talossa, ilmoittautumiset mennessä MatkaBaariin tai kirkkoherranvirastoon puh Su klo Joulujuhla Ry:llä klo Messu, Sirius-kuoro To klo 9.15 Koulun joulukirkko La klo Aattohartaus kirkossa, kirkkokuoro Su klo 8.00 Joulumessu Ma klo seurat Ry:llä Tammikuu 2012 Su 1.1. klo Messu kirkossa Pe 6.1. klo Messu srk-talossa Su 8.1. klo Perhekirkko, srk-talossa, v kastettujen pyhä, kirkkokahvit Ma 9.1. klo Lähetyksen ompelupiiri srk-talossa Su klo Messu srk-talossa Ma klo Lähetyksen ompelupiiri srk-talossa Ke klo Omaishoitajien päiväkahvit srk-talossa Su klo jumalanpalvelus, pastori Heidi Rahkonen Ma klo Lähetyksen ompelupiiri srk-talossa Ke klo seurakuntakerho srk-talossa, Kirkkoherra Olavi Vuori kertoo työstään Hong Kongissa Ma klo Lähetyksen ompelupiiri srk-talossa Helmikuu 2012 Su 5.2. klo Messu srk-talossa Ma 6.2. klo Lähetyksen ompelupiiri srk-talossa Ke 8.2. klo seurakuntakerho srk-talossa Su Kannonkoskisten kanssa yhteinen kirkkomatka Kinnulan kirkkoon. Linja-auto Kivijärveltä klo 9.30 Ma klo Lähetyksen ompelupiiri srk-talossa Su Messu srk-talossa

6 Kuntatiedote 5/2011 6/11 Ma klo Lähetyksen ompelupiiri srk-talossa Ke klo seurakuntakerho srk-talossa Ma klo Lähetyksen ompelupiiri srk-talossa Ke klo Omaishoitajien päiväkahvit srk-talossa Seurakuntatalolla, Keskustie 23, keskiviikkoisin: Diakoniapäivystys klo 9-11, puh Seurakuntatoimisto klo 9-12, puh Kirkkokuoron harjoitukset klo 18 alkaen Parillisen viikon keskiviikkoisin seurakuntakerho klo 12 Kappalainen Timo Kemppainen Kanttori Sanna Turtinen Vs. diakoni Outi Hertteli Suntio Mervi Turpeinen Saarijärven kirkkoherranvirasto, Urheilutie 5, avoinna arkisin klo 8-14, p ja Seurakunnan hautaustoimisto puhelin Kivijärven kappeliseurakunnan jumalanpalvelukset talvikaudella, ajalla , pidetään srk-talolla. Pääsääntöisesti kirkollisia toimituksia ei pidetä Kivijärvellä kuukauden viimeisenä viikonloppuna. Jumalanpalvelukset, joka sunnuntai, radioidaan Saarijärven kirkosta Järviradiossa, taajuus Pihtipudas 87,9 Mhz tai Viitasaari 89,6 Mhz tai Lestijärvi 99,1 Mhz ja netissä myös suorana lähetyksenä seurakunnan kotisivun kautta: sivun oikeassa alareunassa kohta KUUNTELE jumalanpalvelus suorana netissä kohdasta klikkaamalla. ETSIVÄ NUORISOTYÖ Kalle Kohonen on aloittanut 1.9. Piispalassa etsivänä nuorisotyöntekijänä. Etsivän nuorisotyön tehtävänä on auttaa niitä alle 29-vuotiaita nuoria, jotka ovat koulutuksen tai työmarkkinoiden ulkopuolella ja jotka tarvitsevat tukea tavoittaakseen julkisen sektorin palvelut tai jotka tarvitsevat tukea kiinnittyäkseen tarjolla olevaan palveluun tai jotka ovat vaarassa syrjäytyä. Käytännössä etsivää nuorisotyötä tehdään yhteistyössä alueen muiden viranomaisten ja nuorten parissa toimivien kanssa. Tarkoitus on palvella ja auttaa nuorta esim. tutustumaan oppilaitoksiin, työvoimatoimiston palveluihin tai olla neuvomassa vaikkapa oman auton hankinnassa jotta nuoren olisi helpompaa päästä töihin tai opiskelemaan. Etsivää nuorisotyötä tehdään tällä hetkellä 223 kunnassa ympäri Suomea. Kallen työalueeseen kuuluvat Kannonkoski ja Kivijärvi. Kalle Kohonen Etsivä nuorisotyö - Kannonkoski / Kivijärvi Luonto-, liikunta- ja nuorisomatkailukeskus Piispala Kurssitie 40, Kannonkoski GSM

7 Kuntatiedote 5/2011 7/11 HILJENNY JOULUUN -konsertti tunnettujen joululaulujen parissa esittäjänä Suomen King Elvis 2011 Janne Siitari TENHOLAN KOULUN JUHLASALISSA maanantaina klo * Janne on monipuolinen ja taitava esiintyjä, joka tulkitsee niin koskettavat joululaulut kuin charmikkaat helmet Elviksen tuotannosta * esimerkkejä ohjelmistosta: Sylvian joululaulu, Sydämeeni joulun teen, Varpunen jouluaamuna, sekä Elviksen tunnetuksi tekemät White Christmas, Sileng Night ym. Liput 8/10 euroa ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUMALANPALVELUS tiistaina 6.12 klo kirkossa Kirkkokuoro Seppeleenlasku sankarihaudalle Täytekakkukahvit seurakuntatalolla Tervetuloa! Tule päiväkahville ja jouluostoksille! Yrittäjien ja sivistysosaston järjestämät JOULUMARKKINAT Tenholan koululla lauantaina klo Ilmaiset myyntipöydät! Joulupukki vierailee Myyntipöytien varaus viim. torstaina Anneli Näsi , Hannu Ahonen , tai kirjastosta Tervetuloa! PERINTEINEN UUDENVUODEN VASTAANOTTO Kivijärven keskuspuistossa klo * Uudenvuodentervehdys * Ilotulitus * Kahvi- ja mehutarjoilu Tervetuloa! Kivijärven kunta Seniorelle ja työttömille tarkoitettu KKI-hankkeen UIMAHALLIMATKA VIITASAARELLE tiistaina Lähtö Kivikannon edestä klo Hinta 7 euroa (sis. kyydin, uimahallimaksun ja 30min. vesijumpan) Ei ennakkoilmoittautumista. Uimallikuljetukset jatkuvat 2012 seuraavasti Vaikka Kunnossa kaiken ikää-hankke on tarkoitettu senioreille ja työttömille, uimahallimatkalle voivat lähteä kaikki muutkin. Mahdollisesti käydään joskus uinnin jälkeen myös kaupungilla. Tiedustelut Hannu Ahonen tai hannu.ahonen@kivijarvi.fi

8 Kuntatiedote 5/2011 8/11 HANNA KAISA KIITTÄÄ Vs. sivistysjohtaja Hanna-Kaisa Pekkarisen pesti Kivijärvellä päättyy vuoden vaihteessa ja Pirkko Korpiaho-Hakala palaa taas hoitamaan tehtävää. Hanna-Kaisa kiittää lämpimästi kaikkia kivijärveläisiä ja erityisesti työkavereitaan ja luottamushenkilöitä antoisasta ja mielenkiintoisesta 10 kuukaudesta ja toivottaa kaikille rauhaisaa joulunodotusta. Jatketaan hyvää yhteistyötä nyt entistäkin paremmin eväin! VARHAISKASVATUS Maili Salo jatkaa varhaiskasvatuksen ohjaajan tehtävässä kevätkauden loppuun saakka. Parhaillaan selvitetään päivähoidon ohjauksen hoitamista seudullisena yhteistyönä, jolloin esiopettajan tehtävä tulisi jatkossa täytettäväksi erikseen. KIRJASTO Juhlapyhien poikkeukset kirjaston aukioloaikoihin: Itsenäisyyspäivän aattona ma avoinna klo Joulun aatonaattona pe avoinna klo Uuden vuoden aatonaattona pe avoinna klo Loppiaisaattona torstaina 5.1. avoinna klo TAINIOMÄEN KOULU Joulujuhla torstaina klo liikuntasalissa sekä koulun joulukirkko ja lukukauden päätös torstaina klo 9.15 kirkossa. Tilaisuuksiin ovat kaikki lämpimästi tervetulleita! Kevätlukukausi alkaa maanantaina työjärjestyksen mukaisesti. VAPAA-AIKATOIMI KANSANHIIHDOT 2011 Kansanhiihdot merkitään kilometreinä kunnanviraston infosta saataviin kansanhiihtokortteihin tai latujen varsilla oleviin vihkoihin. Myös vapaamuotoiset hiihtokortit käyvät. Kaikkien suorituksensa kirjanneiden kesken arvotaan kolme 30 :n lahjakorttia sekä 15 x 1 pakettia kahvia (tai vastaavasta arvosta suklaata).

9 Kuntatiedote 5/2011 9/11 Koululaiset osallistuvat lisäksi luokittain valtakunnalliseen neljän viikon kampanjaan, jonka ajankohdan luokat saavat itse määrätä. Samassa yhteydessä järjestetään Kivijärven oma koululuokkien välinen kilpailu. Talven aikana kaksi eniten kilometrejä hiihtänyttä palkitaan pokaalilla ja voittaja saa lisäksi 30 :n lahjakortin. Henkilökohtaiseen kilpailuun osallistuvien tulee ilmoittaa hiihtonsa laskuvirheiden välttämiseksi kuntokortilla. Tulokset voi lähettää myös sähköpostilla osoitteeseen Korttia ja luokan taulua käyttävienkin toivotaan merkitsevän hiihtonsa kansanhiihtovihkoihin, jotta saadaan käsitys eri latureittien käyttöasteesta. Kansanhiihtokausi alkaa ja päättyy Koululaisten kansanhiihdot toteuttaa Suomen Hiihtoliitto ja aikuisten hiihdot Suomen Kuntourheiluliitto. Latuverkosto avataan lumitilanteen salliessa. Kuntorata ja Hautalan lenkki ovat jatkuvasti auki ja muut pitkät ladut ajetaan ennen hiihtolomia pääsääntöisesti vain viikonlopuiksi. XVIII KÄVELYOTTELU KIVIJÄRVI - KANNONKOSKI Tulos: Kannonkoski Kivijärvi kaikki osallistuneet Tanja Mäkinen, Kannonkoski Kivijärveläisten voittamat palkinnot: 50 täydet pisteet kävelleet Juho Kumpulainen 35 täydet pisteet kävelleet Maila Hakkarainen 25 täydet pisteet kävelleet koululaiset Monica Kainulainen 1 kg kahvia (koululaisille karkkilajitelma) lahjakorttiarvonassa hävinneet täydet pisteet kävelleet: Marjatta Hautanen, Aune Piispanen, Aino Kotilainen, Grön, Kalevi Grön, Henri Grön, Elsa Hertteli, Annikki Kinnunen, Ahti Särkinen, Helka Linnanen, Liisa Kolehmainen, Aira Hakkarainen, Kalervo Kinnunen, Tommy Saukko ja Antti Kotilainen. Kaikki osallistujat 1 pkt kahvia (koululaisille karkkilajitelma) Aimo Oksanen, Eeva Tourunen, Ritva Tähtivirta, Raija Hakkarainen, Lauri Helmisuo, Ismo Sääksjärvi,Anneli Salmi, Rosalia Hytönen, Jenna Maninen, Esteriina Kainulainen, Vilma Hytönen, Meiju Pohjonen, Eerik Halonen, Riiko Piispanen, Annabel Mängli, Jenna Piispanen, Led-taskulamppu: Raija Hakkarainen Op-muki: Joona Sagulin Sofia Kotilainen, Teppo Nikitin, Antti Pohjonen, Pentti Pipo (2): Ella-Roosa Pekkarinen, Anja Pirnes Pohjonen, Aino Pohjonen, Liisa Niemelä, Matti Holm Washwool-kinnas (2): Marja Hämäläinen, Marjatta (Riihitie), Inkeri Muhonen, Paavali Muhonen, Ilmi Särkinen, Kinnunen, Olavi Leppänen, Toivo Kinnunen, Matti Rantapelisetti (2): Tuija Hertteli, Helmiina Kinnunen (Haankalliont.), Pekka Kemppainen, Irma Kainulainen Apilainen, Pirkko Korpiaho-Hakala, Sinikka Sagulin, Huomioliivi: Martti Kinnunen Jari Sagulin, Ritva Puranen, Ritva Sekki, Ritva Jylhä, Koululaisten luokkien välisen kilpailun voitti V-luokka Ritva Turpeinen, Ilmi Piispanen, Matti Hertteli, Martta 60, 1p/oppilas Sivistysosaston väki toivottaa Oikein Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2012!

10 Kuntatiedote 5/ /11 Terveysasema tiedottaa Vastaanotto suljettu Pyydämme toimittamaan reseptit uusittavaksi riittävän ajoissa ruuhkan välttämiseksi. Sairaanhoitajan vastaanottoa ei ole Pyydämme varaamaan vastaanottoajan kun haluatte päästä hoitajan vastaanotolle puh Rauhallista Joulun odotuksen aikaa! Kuluneesta vuodesta kuntalaisia ja yhteistyökumppaneita kiittäen ja Hyvää Joulun odotusta toivottaen Kivijärven kunta HANKI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin. koordinointihanke tukee maaseutukylien toimintaa Maaseudun Kehittämisyhdistys VIISARI ry käynnistää vuoden 2011 lopulla alahankkeiden haun kylien pienille investointihankkeille. Alahankkeet voivat sisältää kylän asukkaiden yhteiseen käyttöön tarkoitettuja kone- ja laitehankintoja ja/tai pieniä rakentamisen korjaus- ja kunnostustöitä. Hankehakijoina voivat toimia Viisarin toiminta-alueen kyläyhdistykset tai vastaavalla tavalla kylätasolla toimivat rekisteröityneet yhteisöt. Kylätasolla hankkeen tavoitteena on lisätä ja parantaa asukkaiden mahdollisuuksia vapaa-ajan toimintaan sekä tehostaa kylien yhteisessä käytössä olevien kokoontumistilojen käyttöä. Investointien tuella lisätään asukkaiden sosiaalista kanssakäymistä ja yhteisöllisyyden tunnetta. Erityisenä tavoitteena on nuorten aktiivisuutta ja viihtyvyyttä tukevat toimenpiteet. Mahdollisia toimenpiteitä ovat mm.: harrastusmahdollisuuksien parantamiseen liittyvät kone- ja laitehankinnat kyläläisten yhteisessä käytössä olevien rakennusten pienimuotoiset kunnostustoimet kyläläisten yhteisessä käytössä olevien tilojen laitehankinnat kyläläisten yhteisessä käytössä olevien alueiden pienimuotoiset kunnostustoimet (esim. uimarannat) energiatehokkuutta parantavat kone- ja laitehankinnat (esim. ilmalämpöpumput) Alahankkeiden kokonaiskustannukset voivat olla euroa ja haettava julkinen tuki voi olla enintään 75 %. Hankkeiden toteutusaika on alustavan suunnitelman mukaan huhti- syyskuu Hakuohje ja hankkeiden tarkemmat valintakriteerit julkistetaan Viisarin nettisivuilla osoitteessa heti, kun ELY-keskus tekee hankkeen päätöksen (arviolta marras-joulukuu 2011). Lisätietoja: Mari Puro tai puh Arja-Leena Peiponen e- mail tai puh VIISARI ry Sivulantie 11, FI SAARIJÄRVI VIISARI ry Keskitie 10, FI VIITASAARI puh (0) puh (0)

11 Kuntatiedote 5/ /11 TEKNINEN OSASTO Kunnan sininen lana hukassa! Palautettava varikolle. Lisätietoja: Jukka Hertteli, tekninen johtaja Vesi- ja viemärilaitos tiedottaa: Kiinteistökohtaiset sulut ja kaivot on siirretty koordinaattijärjestelmään tämän syksyn aikana. Joitakin sulkuja ei vielä löytynyt. Niitä kiinteistön omistajia, joiden sulut ovat vielä hukassa, pyydetään ilmoittamaan tiedot: Jukka Hertteli, tekninen johtaja puh tai Risto Turpeinen, puhdistamonhoitaja, puh V E S I M I T T A R I E N L U K E M I N E N Pyydämme ystävällisesti vedenkuluttajia lukemaan vesimittarit ja lähettämään lukemat kunnan tekniseen toimistoon tällä lomakkeella tai jättämään lomake kunnan infossa olevaan laatikkoon. Lukemat voi ilmoittaa myös puhelimitse kunnan vaihteeseen sekä sähköpostitse arja.sepponen@kivijarvi.fi Mittarilukemat tulee toimittaa johonkin ym. osoitteeseen mennessä. Liittyjä Mittarin nro Mittarin lukema Ilmoittajan allekirjoitus

KUNTATIEDOTE. ISSN Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUULUTUS KUNTAVAALIT 2017

KUNTATIEDOTE. ISSN Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUULUTUS KUNTAVAALIT 2017 KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / 16.03.2017. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUULUTUS KUNTAVAALIT 2017 Vuoden 2017 kuntavaalit ovat ensimmäiset uuden kuntalain

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. Tule liikkumaan yhdessä muiden kanssa! Ikäihmisten iltapäiväkävelyt joka maanantai klo 15.

KUNTATIEDOTE. Tule liikkumaan yhdessä muiden kanssa! Ikäihmisten iltapäiväkävelyt joka maanantai klo 15. KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 7 / 04.12.2012. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Kivijärven kunnanvaltuuston KOKOUS pidetään perjantaina 14.12.2012 klo 12.00 alkaen

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE Kivijärven kunnan kuntatiedote nro 8/2008. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin.

KUNTATIEDOTE Kivijärven kunnan kuntatiedote nro 8/2008. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin. KUNTATIEDOTE Kivijärven kunnan kuntatiedote nro 8/2008. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin. Hyvät kuntalaiset! Valtuustokausi alkaa olla lopuillaan, se tarkoittaa sitä että vuoden vaihteen jälkeen

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 5 / 2010. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 5 / 2010. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 5 / 2010. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Kivijärven kunnanvaltuuston KOKOUS pidetään maanantaina 20.12.2010 klo 12.00 alkaen Kivijärven

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 5 / 2.12.2014. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 5 / 2.12.2014. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 5 / 2.12.2014. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Hyvis- sähköiset asiointipalvelut otetaan käyttöön Saarikassa 8.12.2014 Perusturvaliikelaitos

Lisätiedot

TASAVALLAN PRESIDENTINVAALI 2018

TASAVALLAN PRESIDENTINVAALI 2018 TASAVALLAN PRESIDENTINVAALI 2018 Vuoden 2018 presidentinvaalin vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2018. Jos kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta annetuista äänistä, toimitetaan toinen vaali sunnuntaina 11.2.2018,

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 5 / 27.11.2013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 5 / 27.11.2013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 5 / 27.11.2013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Kivijärven kunta Puhelin (014) 459 7811 Sähköposti kunta@kivijarvi.fi Virastotie

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 4 / 17.9.2013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 4 / 17.9.2013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 4 / 17.9.2013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Talteenotetut eläimet Eläinsuojelulaki 15 mukaan: Kunnan on huolehdittava alueellaan

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta PÖYTÄKIRJA Kokousnumero Presidentinvaali 2/2018 Aika PERJANTAI klo 19.15-21.20 Paikka Lautakuntien kokoushuone KOKOUSKUTSU Perjantaina 26.1.2017 Lautakuntien kokoushuone Nro 2/2018 ASIA LIITE 15 KOKOUKSEN

Lisätiedot

KUNNALLISVAALIT 2017

KUNNALLISVAALIT 2017 Halsuan kuntatiedote vko 12 / 2017 Ilmoitukset TORSTAIHIN klo 12 mennessä os. kuntatiedote@halsua.fi hinta 6,15 / cm ja 92,25 / sivu sis ALV 24 % Halsuan kunta ottaa palvelukseensa 16 vuotta täyttäneitä

Lisätiedot

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen Muistipolku Tämä esite on tarkoitettu muistisairaille ja heidän läheisilleen. Esitteeseen on kirjattu palveluita, joita sairastunut voi tarvita sairautensa eri vaiheissa. Esite auttaa valitsemaan jokaiselle

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. ISSN Kivijärven kunta Kuntatiedote 1/ Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin

KUNTATIEDOTE. ISSN Kivijärven kunta Kuntatiedote 1/ Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunta Kuntatiedote 1/ 14.03.2019 Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUULUTUS EDUSKUNTAVAALIT Eduskuntavaalit toimitetaan vuonna 2019. Eduskuntavaaleissa

Lisätiedot

Tasavallan presidentin vaali

Tasavallan presidentin vaali Tasavallan presidentin vaali 2012 Selkoesite Presidentinvaali Tämä esite kertoo presidentinvaalista, joka järjestetään Suomessa vuonna 2012. Presidentin tehtävät Presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa

Lisätiedot

Läsnä jäsenet Huovila Juhani kirkkoherra, pj., Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja. Mörsäri Sirkku. Raskinen Marjatta jäsen

Läsnä jäsenet Huovila Juhani kirkkoherra, pj., Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja. Mörsäri Sirkku. Raskinen Marjatta jäsen ANJALANKOSKEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ Nro 8/2012 Sivu 1 (5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstaina 8.11.2012 klo 17.00-18.30 Paikka Ummeljoen kyläkirkkoa Läsnä et Huovila Juhani kirkkoherra, pj., Lehtomäki

Lisätiedot

PRESIDENTINVAALIT 2018

PRESIDENTINVAALIT 2018 1 KUULUTUS PRESIDENTINVAALIT 2018 Kemijärven kaupungissa toimitetaan presidentinvaalit sunnuntaina 28.1.2018 klo 9.00-20.00 seuraavassa äänestysalueen äänestyspaikassa: Nro Äänestysalue Äänestyspaikka

Lisätiedot

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta Iitin kunta Kokouskutsu 8/2017 1 Aika 16.10.2017 klo 18:00 Paikka Lisätietoja Kunnantalo, 1. kerroksen kokoushuone Huom! Lautakunta on päätösvaltainen vain täysilukuisena. Esteestä pyydetään ilmoittamaan

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Ennakkoäänestys presidentinvaalissa 2018 ja vaalipäivän äänestyspaikat

Ennakkoäänestys presidentinvaalissa 2018 ja vaalipäivän äänestyspaikat Kaupunginhallitus 492 09.10.2017 Ennakkoäänestys presidentinvaalissa 2018 ja vaalipäivän äänestyspaikat 399/07.070/2017 KH 492 Selostus: Presidentinvaali toimitetaan 28.1.2018, ennakkoäänestys on 17.1-23.1.2018

Lisätiedot

Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo

Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo 1 Aika Perjantai 11.5.2018 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Liisa Hosike varapuheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Heikki Koivula jäsen Jarmo Tuominen jäsen Hannele Isaksson kirkkoneuvoston

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE Kivijärvi Yhteispalvelupiste avoinna torstaisin ja perjantaisin klo

KUNTATIEDOTE Kivijärvi Yhteispalvelupiste avoinna torstaisin ja perjantaisin klo KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 5 /29.12.2016. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Kivijärven kunta Virastotie 5 A 43800 Kivijärvi Puhelin 014 459 7811 Telefax 042

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE KUNNAN SUORIA PUHELINNUMEROITA

KUNTATIEDOTE KUNNAN SUORIA PUHELINNUMEROITA KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 4 / 2011. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNNAN SUORIA PUHELINNUMEROITA Kunnanjohtaja Pekka Helppikangas puh. 044 459 7800, pekka.helppikangas@kivijarvi.fi

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Kappelineuvosto

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika tiistai klo 18.30 19.25 Paikka Virojoen seurakuntatalo, 2. krs, Riihitie 2, Virojoki läsnä/poissa Osallistujat Hanski Liisa kappelineuvoston varapj. (x) Niemelä Teuvo kappelineuvoston

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 Kappelineuvosto

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika tiistai klo 18.30 20.35 Paikka Virojoen seurakuntatalo, Riihitie 2, Virojoki läsnä/poissa Osallistujat Karvonen Taina vt. kappalainen, puheenjohtaja (-) Hanski Liisa kappelineuvoston

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Kokouskutsu ja Esityslista 1/2015 Sivu 1 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Kokouspäivä 12.1.

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Kokouskutsu ja Esityslista 1/2015 Sivu 1 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Kokouspäivä 12.1. Sivu 1 Seurakuntaneuvoston kokous pidetään 12.1.2014 Lapinlahden seurakuntatalossa. Ennen kokousta klo 18-19 on uuden seurakuntaneuvoston perehdytystilaisuus, jossa kirkkoherran johdolla käsitellään seurakuntaneuvoston

Lisätiedot

www.paltamo.fi PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Huhtikuu 2O14 Inforakennukselle etsitään toimijaa

www.paltamo.fi PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Huhtikuu 2O14 Inforakennukselle etsitään toimijaa www.paltamo.fi PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Huhtikuu 2O14 Inforakennukselle etsitään toimijaa vapaita/vapautuvia p vuokra-asuntoja Pelaa koko kesä Paltamossa! Vuokraa asunto ja työhuone.

Lisätiedot

Eräitä määräaikoja vuoden 2018 presidentinvaalissa

Eräitä määräaikoja vuoden 2018 presidentinvaalissa Eräitä määräaikoja vuoden 2018 presidentinvaalissa Ensimmäisen vaalin vaalipäivä 28.1.2018 Mahdollisen toisen vaalin vaalipäivä 11.2.2018 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Huhtikuu 2017 Valtuusto

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Kunnanhallitus. Kokousnumero 1 / 2014 Aika Maanantai 13.01.2014 klo 18.30-20.30 Kunnanhallituksen kokoushuone

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Kunnanhallitus. Kokousnumero 1 / 2014 Aika Maanantai 13.01.2014 klo 18.30-20.30 Kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirja Kokousnumero 1 / 2014 Aika Maanantai 13.01.2014 klo 18.30-20.30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 13.01.2014 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 1 / 2014

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta. Kokousnumero KUNNALLISVAALIT 2 Aika MAANANTAI 24.9.2012 klo 17.00 Kunnanhallituksen kokoushuone

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta. Kokousnumero KUNNALLISVAALIT 2 Aika MAANANTAI 24.9.2012 klo 17.00 Kunnanhallituksen kokoushuone PÖYTÄKIRJA Kokousnumero KUNNALLISVAALIT 2 Aika MAANANTAI klo 17.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone HUOM. on päätösvaltainen viisijäsenisenä. Muistathan ilmoittaa, jos et pääse kokoukseen! KOKOUSKUTSU

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/ KOKOUSTIEDOT Aika kello (kahvi kello 18.00)

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/ KOKOUSTIEDOT Aika kello (kahvi kello 18.00) SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/17 KIRKKOVALTUUSTO Laatimispäivämäärä 10.01.2017 KOKOUSTIEDOT Aika 17.01.2017 kello 18.30 (kahvi kello 18.00) Paikka Saarijärven seurakuntatalon juhlasali KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

J U V A N K U N T A T I E D O T T A A

J U V A N K U N T A T I E D O T T A A K U U L U T U S J U V A N K U N T A T I E D O T T A A Kunnanvirasto on avoinna ma - pe klo 9.00-16.00 Lähiosoite: Juvantie 13, 51900 Juva Puh. 040 755 1100, telefax 015 651 601 Sähköpostiosoite: juva.kunta@juva.fi

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta PÖYTÄKIRJA Kokousnumero Presidentinvaali 1/2017 Aika MAANANTAI klo 17.00-17.28 Paikka Lautakuntien kokoushuone KOKOUSKUTSU Maanantaina Lautakuntien kokoushuone Nro 1/2017 ASIA LIITE 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

Enonkosken PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 1 kappelineuvosto

Enonkosken PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 1 kappelineuvosto Enonkosken PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 1 Kokousaika 14.03.2016 klo 18.00-20.05 Paikka Enonkosken seurakuntatoimisto Läsnä x puheenjohtaja Pekka Auvinen x aluekappalainen Touko Ahokas x jäsen Heikki Kylliäinen

Lisätiedot

Eräitä määräaikoja vuoden 2012 presidentinvaalissa

Eräitä määräaikoja vuoden 2012 presidentinvaalissa Eräitä määräaikoja vuoden 2012 presidentinvaalissa Ensimmäisen vaalin vaalipäivä 22.1.2012 Toisen vaalin vaalipäivä 5.2.2012 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Alkuvuosi 2009 Valtuusto Kunnan keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Pauli Salonpää x Marjatta Suominen x. Marketta Rouvinen - Juhani Räihä Olavi Tuikkanen x * Hellevi Pekkarinen *poistui kokouksesta 15.

Pauli Salonpää x Marjatta Suominen x. Marketta Rouvinen - Juhani Räihä Olavi Tuikkanen x * Hellevi Pekkarinen *poistui kokouksesta 15. KINNULAN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1 Kokousaika 21.9.2017 kello 15 16 Kokouspaikka Kunnanvirasto, neuvotteluhuone Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) pj x = läsnä - = poissa

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/ KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 10/ 2009 143 Kokousaika 12.11.2009 klo 19.00 19.55 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Valtuutettu Paikalla Paikalla jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA ESITYSLISTA Kokousnumero 7/2015 Aika Pe 10.07.2015 klo 15.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone ASIALISTA Perjantaina 10.07.2015 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 7/2015 ASIA LIITE 50 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 2/2007 Aika Ti klo 15.00 Paikka Valtuustosali Tiistaina klo 15 Valtuustosali Nro 2/2007 ASIA LIITE 12 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 13 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta PÖYTÄKIRJA Kokousnumero Presidentinvaali 3/2018 Aika SUNNUNTAI klo 19.45-21.41 Paikka Lautakuntien kokoushuone KOKOUSKUTSU Sunnuntaina Lautakuntien kokoushuone Nro 3/2018 ASIA LIITE 22 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE MAALISKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE MAALISKUU 2011 PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE MAALISKUU 2011 Sisältö Eduskuntavaalit 2011... 1 Opiskelija-avustukset haettavana... 2 Palvelu-asunto vuokrattavana... 3 Nuohoustiedote... 3 Jokihelmen opisto... 3 Elokuva

Lisätiedot

Kalevi Kinnunen Joonas Kinnunen Elina Harjula Kirsti Häkkinen Tiina Kuivaniemi Tapani Pasanen Elma Tainio () () () () () () ()

Kalevi Kinnunen Joonas Kinnunen Elina Harjula Kirsti Häkkinen Tiina Kuivaniemi Tapani Pasanen Elma Tainio () () () () () () () KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA Nro 1 05.01.2017 Kokousaika Torstai 05.01.2017 klo 15.30- Kokouspaikka Biologian luokka, Keskuskoulu, Kinnula Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. Tilaisuuksissa on läsnä kunnanvaltuutettuja ja muita luottamushenkilöitä sekä kunnanjohtaja, sivistysjohtaja että tekninen johtaja.

KUNTATIEDOTE. Tilaisuuksissa on läsnä kunnanvaltuutettuja ja muita luottamushenkilöitä sekä kunnanjohtaja, sivistysjohtaja että tekninen johtaja. KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 6 / 9.10.2012. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KIVIJÄRVEN KUNNAN JÄRJESTÄMÄT KYLÄTILAISUUDET VUONNA 2012 Kivijärven kunta järjestää

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. ISSN Kivijärven kunnan kuntatiedote 5 / Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin

KUNTATIEDOTE. ISSN Kivijärven kunnan kuntatiedote 5 / Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 5 / 30.11.2017. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin SUOMI 100 VUOTTA - ITSENÄISYYSPÄIVÄ 6.12.2017 Klo 10.00 sanajumalanpalvelus kirkossa

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kappelineuvosto

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika tiistai klo 18.00 19.10 Paikka Virojoen seurakuntatalo, Riihitie 2, Virojoki läsnä/poissa Osallistujat Koivunen Anne kappalainen, puheenjohtaja (x) Hanski Liisa kappelineuvoston

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta PÖYTÄKIRJA Kokousnumero Eduskuntavaalit, europarlamenttivaalit 1/2019 Aika MAANANTAI klo 17.25-17.48 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Henkilötiedot on poistettu kuntalain 140.1 :n nojalla KOKOUSKUTSU

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.6.2010 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Saunapalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta... 4 5. Kuljetuspalvelu...

Lisätiedot

Puheenjohtaja avasi alkuhartauden jälkeen kokouksen klo

Puheenjohtaja avasi alkuhartauden jälkeen kokouksen klo 1 Aika Perjantai 10.2.2017 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Anne Palonen puheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Liisa Hosike jäsen Heikki Koivula jäsen Jarmo Tuominen jäsen Helinä Ylikännö Anni

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto Kokousaika Torstai 10.1.2019 klo 18.00 19.11 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Raili Karvonen Tarja Kinnunen Antti Koistinen Pirjo Leinonen Asko Merilä (paikalla

Lisätiedot

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 sivu Enonkosken kappelineuvosto Läsnä Riitta Parttimaa-Redsven puheenjohtaja.

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 sivu Enonkosken kappelineuvosto Läsnä Riitta Parttimaa-Redsven puheenjohtaja. Enonkosken kappelineuvosto 09.11.2015 1 Kokousaika 09.11.2015 klo 17.00-18.41 Paikka Enonkosken seurakuntatoimisto Läsnä Riitta Parttimaa-Redsven puheenjohtaja Pekka Auvinen aluekappalainen Touko Ahokas

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

VIITASAAREN SEURAKUNTA. KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1 / 2016 AIKA: Klo PAIKKA: SEURAKUNTATALO

VIITASAAREN SEURAKUNTA. KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1 / 2016 AIKA: Klo PAIKKA: SEURAKUNTATALO VIITASAAREN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1 / 2016 AIKA: 09.02.2016 Klo 18.00 - PAIKKA: SEURAKUNTATALO LÄSNÄ: Aula Maria Kaisa Halonen Juhani Helle Olli Hämäläinen Tuulikki Kananen Mauri Kananen Ulpu

Lisätiedot

ROIHUVUOREN SEURAKUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA 11/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO Tulisuontie HELSINKI. Tammisalon kirkko, Väylänrinne 1, Helsinki

ROIHUVUOREN SEURAKUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA 11/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO Tulisuontie HELSINKI. Tammisalon kirkko, Väylänrinne 1, Helsinki 1 ROIHUVUOREN SEURAKUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA 11/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO Tulisuontie 2 00820 HELSINKI Kokousaika Tiistaina 30.10.2012 kello 18.00 Kokouspaikka Tammisalon kirkko, Väylänrinne 1, 00830 Helsinki

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE JOULUKUU 2011 KUNNANTALON PITÄMINEN SULJETTUNA 5.12.2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE JOULUKUU 2011 KUNNANTALON PITÄMINEN SULJETTUNA 5.12.2011 Sisältö: Valtuuston kokouskutsu... 1 Kunnantalo suljettuna 5.12.2011... 1 Presidentin vaalit 2012... 1 Tehoke-projekti tiedottaa... 3 Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi tiedottaa joulun ajan toiminnasta...

Lisätiedot

Heikki Nissinen, kirkkoneuvoston puheenjohtaja, kirkkoherra Seija Saarikko, pöytäkirjan pitäjä, vs. talouspäällikkö

Heikki Nissinen, kirkkoneuvoston puheenjohtaja, kirkkoherra Seija Saarikko, pöytäkirjan pitäjä, vs. talouspäällikkö Kokousaika Torstai 15.1.2015 klo 18.00-19.25 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Pirkko Hongisto Jouko Isoniemi Irmeli Juntunen Antti Koistinen Taisto Kokko Kyösti

Lisätiedot

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy TOIMINTAOHJELMA 30.11.-6.12.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA: MA, KE ja TO klo 7.30-15.30, TI 7.30-13.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-13.00. TOIMINTATUPA AVOINNA: MA klo 9.00-15.00, TI klo 9.00-13.00 ja KE JA PE

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2012 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Kylvetyspalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta... 4 5. Kuljetuspalvelu...

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

varajäsen Toni Jälkön tilalla

varajäsen Toni Jälkön tilalla PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 VAALILAUTAKUNTA Aika 27.6.2018 klo 18 Paikka Pöytyän kirkkoherranvirasto Läsnä Matti Kaipainen puheenjohtaja Aarno Toivonen jäsen Reijo Hartikka jäsen Päivi Kössi jäsen

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 1/2007 Aika Ke 21.2.2007 klo 15.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone ESITYSLISTA/TYÖJÄRJESTYS Keskiviikkona 21.2.2007 klo 15 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 1/2007 ASIA LIITE

Lisätiedot

VAALIAIKATAULU. Seurakuntavaalit Valmistavat toimenpiteet

VAALIAIKATAULU. Seurakuntavaalit Valmistavat toimenpiteet VAALIAIKATAULU Seurakuntavaalit 2018 1 viimeistään 31.5. (suositus; hyvissä ajoin ennen kesälomakautta huhti - toukokuussa) Valmistavat toimenpiteet 1. Kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto valitsee vaalilautakunnan

Lisätiedot

16 Pöytäkirjan tarkastajat

16 Pöytäkirjan tarkastajat JÄMIJÄRVEN KUNTA Keskusvaalilautakunta Laatimispäivämäärä 15.4.2019 KOKOUSKUTSU KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 25.4.2019 klo 17.00 Paikka Kunnanviraston kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT 15 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA ESITYSLISTA Kokousnumero 8/2016 Aika Ke klo 18.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone ASIALISTA Keskiviikkona Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 8/2016 ASIA LIITE 62 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 3 / 30.3.2015. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 3 / 30.3.2015. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 3 / 30.3.2015. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUULUTUS - EDUSKUNTAVAALIT 2015 Eduskuntavaalit toimitetaan vuonna 2015. Eduskuntavaaleissa

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta. Merja Kannosto Seppo Leponiemi Rainer Rajamäki

Keskusvaalilautakunta. Merja Kannosto Seppo Leponiemi Rainer Rajamäki JÄMIJÄRVEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Keskusvaalilautakunta KOKOUSAIKA Torstaina 28.2.2019 kello 17.00 17.20 KOKOUSPAIKKA Kunnanviraston kokoushuone SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Päätös: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. TARK.

Päätös: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. TARK. PÖYTYÄN SEURAKUNTA VAALILAUTAKUNTA KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA/ PÖYTÄKIRJA 1/2016 Aika 1.8.2016 klo 18.00 Paikka Pöytyän kirkkoherranvirasto Läsnä Matti Kaipainen puheenjohtaja Ilkka Ali-Rontti jäsen Hilkka

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun kappelineuvosto 13.4.2016-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja,

Lisätiedot

STIPENDEJÄ HAETTAVANA

STIPENDEJÄ HAETTAVANA KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 4/2010. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Raikasta ruska-aikaa! STIPENDEJÄ HAETTAVANA Saga Forsströmin opintorahastosta jaetaan stipendejä

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kappelineuvosto

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA keskiviikko 17.2.2016 klo 18.30 20.30 PAIKKA Virojoen seurakuntatalo, Riihitie 2, Virojoki läsnä/poissa OSALLISTUJAT Karvonen, Taina vt. kappalainen, puheenjohtaja (x) Hanski,

Lisätiedot

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 Oma Malk (6.lk) NUUKSION KOULUSSA TAPAHTUU: Menemme Solvallaan vielä keskiviikkona 30.11. Vietämme koululla Hyvät käytöstavat -teemaviikkoa 16.-25.11. Harjoittelemme

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Selkoesite TASAVALLAN PRESIDENTIN VAALI

Selkoesite TASAVALLAN PRESIDENTIN VAALI Selkoesite TASAVALLAN PRESIDENTIN VAALI 2018 Presidentinvaali Suomen kansalaiset valitsevat presidentin vaalissa kuuden vuoden välein. Ensimmäinen vaali: Vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2018 Ennakkoäänestys

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Kappelineuvosto

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika tiistai klo 18.30 20.45 Paikka Virojoen seurakuntatalo, Riihitie 2, Virojoki läsnä/poissa Osallistujat Karvonen Taina vt. kappalainen, puheenjohtaja (x) Hanski Liisa kappelineuvoston

Lisätiedot

.kxxlo 17:00-19:00. x x x x. x x x x x x x x x x x x x. x x x x - x. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

.kxxlo 17:00-19:00. x x x x. x x x x x x x x x x x x x. x x x x - x. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokousaika Torstai 07.02.2013 klo 19.00 19.52 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Valtuutettu Paikalla.kxxlo 17:00-19:00 Varajäsen

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjantarkastuksesta päättäminen

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjantarkastuksesta päättäminen PÖYTYÄN SEURAKUNTA VAALILAUTAKUNTA KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA/ PÖYTÄKIRJA 2/2016 Aika 15.9.2016 klo 18.00 Paikka Pöytyän kirkkoherranvirasto Läsnä Matti Kaipainen puheenjohtaja Ilkka Ali-Rontti jäsen Hilkka

Lisätiedot

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kappelineuvosto

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA torstai 26.5.2016 klo 18.00 20.03 PAIKKA Seurakuntakoti, Pappilankuja 3 läsnä/poissa OSALLISTUJAT Astola, Matti kappalainen, puheenjohtaja (x) Kaitainen, Markku kappelineuvoston

Lisätiedot

Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus Mikkelin seurakuntakeskus Hiippakuntadekaani Marko Marttila

Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus Mikkelin seurakuntakeskus Hiippakuntadekaani Marko Marttila Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus n seurakuntakeskus Kiireellisimmät asiat tässä vaiheessa (hoidettava viimeistään 31.5.) Kirkkovaltuusto tai srk-neuvosto valitsee vaalilautakunnan jäsenet ja

Lisätiedot

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2015 KALLAVEDEN KIRKKO (Rauhalahdentie 21) su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 2011

Eduskuntavaalit 2011 2011 Eduskuntavaalit Eduskuntavaalit Eduskuntavaalit pidetään joka neljäs vuosi. Vaaleissa valitaan 200 kansanedustajaa päättämään yhteisistä asioistamme. Vuoden 2011 eduskuntavaalit järjestetään sunnuntaina

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet: Kinnunen Rauno Vasalampi Maija Kinnunen Raimo *) Linna Pirjo Rekonen Jarkko Ripatti Anneli Urpilainen Kari- Pekka

Henkilökohtaiset varajäsenet: Kinnunen Rauno Vasalampi Maija Kinnunen Raimo *) Linna Pirjo Rekonen Jarkko Ripatti Anneli Urpilainen Kari- Pekka KINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu Nro 2 15.3.2017 15 Kokousaika 15.3.2017 klo 19.00-20.36 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (x) (-) (x) (x) (-)

Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (x) (-) (x) (x) (-) KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 20/15.10.2012 299 Kokousaika 15.10.2012 klo 17.00 20.24 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen

Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet 1.1.2014 alkaen Ikäihmisten lautakunta 17.12.2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Kylvetyspalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta...

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Sivistystoimenlautakunta. Kokousnumero 10/2009 Aika Pe 9.10.2009 klo 19.00 Tainion koulun neuvotteluhuone

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Sivistystoimenlautakunta. Kokousnumero 10/2009 Aika Pe 9.10.2009 klo 19.00 Tainion koulun neuvotteluhuone PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 10/2009 Aika Pe klo 19.00 Paikka Tainion koulun neuvotteluhuone KOKOUSKUTSU 09.10.09 Tainion koulun neuvotteluhuone Nro 10/2009 ASIA LIITE 121 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE Kivijärven kunnan kuntatiedote nro 6/2008. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin.

KUNTATIEDOTE Kivijärven kunnan kuntatiedote nro 6/2008. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin. KUNTATIEDOTE Kivijärven kunnan kuntatiedote nro 6/2008. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin. Kivijärvi -korusarjaa kukko ja kirkko voi ostaa kunnanvirastolta. Sarjaan kuuluu riipus, hinta 50

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Tekninen lautakunta 7/ Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Tekninen lautakunta 7/ Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 7/2012 71 Kokousaika Tiistai 19.06.2012 klo 18.30 19.15 Kokouspaikka Kunnanviraston valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet x

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 02/07.02.2013 32

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 02/07.02.2013 32 Nro 02/07.02.2013 32 Kokousaika Torstai 07.02.2013 klo 19.00 19.52 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Valtuutettu Paikalla.klo 17:00-19:00

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

Paikka ja aika Kinnulan kunnanvirasto klo Virka-asema

Paikka ja aika Kinnulan kunnanvirasto klo Virka-asema Kunnanvaltuusto Nro 11 / 12.12.2017 236 Kokousaika Tiistaina 12.12.2017 klo 12.00 Kokouspaikka Koulukeskus, liikuntasali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Valtuutettu Toikkanen

Lisätiedot

4 57 Keltinmäen alueseurakunnan ennakkoäänestyspaikat

4 57 Keltinmäen alueseurakunnan ennakkoäänestyspaikat JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2014 1 AIKA 28.8.2014 klo 16.30 17.00 PAIKKA Keltinmäen kirkko, Keltinmäentie 10 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 51 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

29. Kokouksen avaus Alkuvirren jälkeen puheenjohtaja avasi kokouksen klo

29. Kokouksen avaus Alkuvirren jälkeen puheenjohtaja avasi kokouksen klo - 1 - Aika Perjantai 16.9.2016 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Anne Palonen puheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Liisa Hosike jäsen Heikki Koivula jäsen Anni Rantala jäsen Jarmo Tuominen jäsen

Lisätiedot